Oivaltamisen iloa ja elämyksiä LUMA-yhteistyöstä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Oivaltamisen iloa ja elämyksiä LUMA-yhteistyöstä"

Transkriptio

1 J Oivaltamisen iloa ja elämyksiä LUMA-yhteistyöstä Tieteen iloa kaikille! Johtaja, Prof. Maija Aksela, Valtakunnallinen LUMA-keskus, Helsingin yliopistom

2 LUMA-toimintaa vuodesta 1996 lähtien LUMA-toiminta (lyhenne sanoista LUonnontieteet ja MAtematiikka) on ollut aktiivista Suomessa vuodesta 1996 lähtien. Nk. LUMA-projekti oli matematiikan ja luonnontieteiden opetuksen kehittämisprojekti Opetushallituksessa vuosina Projekti oli osa opetusministeriön koordinoimaa valtakunnallista kehittämisohjelmaa, jonka tarkoituksena on ollut nostaa suomalaisten matematiikan ja luonnontieteiden osaaminen kansainväliselle tasolle. LUMA-hanke päättyi vuoden 2003 lopussa. Kehittämistyö jatkuu valtakunnallisessa LUMA-keskuksessa (LUMA-ohjelma, Opetushallitus, 2011). Valtakunnallinen LUMA-keskus perustettiin ja sen virallisia avajaisia vietettiin Helsingissä Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta / Henkilön nimi / Esityksen nimi

3 Ajankohtaisia kysymyksiä Miten saadaan riittävästi osaajia kaikille matematiikka, luonnontieteitä, tietotekniikkaa ja teknologiaa tarvitseville aloille? Miten turvaamme jatkossa kaikkien nuorten tyttöjen ja poikien mahdollisuudet sekä yhteiskunnan että työelämän edellyttämään osaamiseen? Miten tuemme entistä paremmin nuorten luovuuden, kriittisen ajattelun ja persoonallisuuden kehittymistä? Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta / Henkilön nimi / Esityksen nimi

4 Valtakunnallinen LUMA-keskus (Helsingin yliopisto, koordinoi) Oulun yliopiston OuLUMA-keskus Itä-Suomen yliopiston Itä-Suomen LUMA-keskus, ruotsinkielinen Åbo Akademin Resurscenter för RC Jyväskylän yliopiston Keski-Suomen LUMA-keskus Tampereen yliopiston ja Tampereen teknillisen yliopiston LUMATE-keskus Turun yliopiston yhteyteen perustettavat LUMA-keskus Opetushallitus Elinkeinoelämä (Kemianteollisuus ry, Taloudellinen tiedotustoimisto ja Teknologiateollisuus ry) BMOL ry, Luokanopettajaliitto ry ja MAOL ry Tiedekeskus Heureka ja Tietomaa Oulussa Teknokas Kansallinen LUMA-verkosto opettajan tukena vuodesta 2010 lähtien (

5 Valtakunnallinen LUMA- keskus -tieteen iloa kaikille vuodesta 2004! LUMA- keskusta koordinoi Helsingin yliopiston matemaattisluonnontieteellinen tiedekunta; mukana 5 tiedekuntaa Helsingin yliopistosta LUMA- keskuksen tavoitteena on: Tukea ja herättää lasten ja nuorten kiinnostusta matematiikkaa, luonnontieteitä, tietotekniikkaa ja teknologiaa kohtaan Tehdä yhteistyötä koulujen ja opettajien kanssa Edistää koulujen, yliopiston ja elinkeinoelämän vuorovaikutusta

6 LUMA-keskus: yhteistyötä ja vuorovaikutusta Opetushallinto OPETTAJANKOULUTUS Tiedeyhteisö MUT YHTEISTYÖTAHOT: MEDIA, JÄRJESTÖT, TIEDEKESKUKSET MATEMATIIKKA TIETOJEN- KÄSITTELYTIEDE BIOLOGIA LUMA- KESKUS MAANTIEDE FYSIIKKA KEMIA Pedagogiikka Opettajat ELINKEINOELÄMÄ

7 Resurssikeskukset LUMA- toiminnan kivijalka LUMA- keskuksen piirissä toimii seitsemän resurssikeskusta. LINKKI

8 Kohderyhmänä lapset ja nuoret Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta / Henkilön nimi / Esityksen nimi

9 LUMA-KESKUKSEN TOIMINTAA LAPSILLE JA NUORILE Vuosittainen Jippo-tiedepäivä perheille Tiedeluokkatoiminta: Kemianluokka Gadolin, fysiikan laboratorio F2k, matematiikan Origo ja tietojenkäsittelytieteen Linkki-luokka Klubit Verkkolehdet Jippo lapsille Luova ja MyScience nuorille Tiedeleirit

10 Kansainvälinen Millennium Youth Camp vuodesta 2009 Yhteistyössä Tekniikan Akatemian ja 23 muun yhteistyötahon kanssa Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta / Henkilön nimi / Esityksen nimi

11 LUMA- keskuksen vuorovaikutteiset verkkolehdet tukevat lasten ja nuorten harrastuneisuutta

12 Toimintaa opettajien työn tukemiseksi

13 LUMA-keskuksen toimintaa opettajien työn tukemiseksi Täydennyskoulutuskurssit, mm. Moderni fysiikka Ympäristökemia Moderni teknologia LUMA-aineiden opetuksessa Tieto- ja viestintätekniikka LUMA-aineiden opetuksessa Johdatus GeoGebraan Kemian opetuksen päivät Matematiikan opetuksen päivät LUMA tiede- ja teknologiapäivät LUMA seminaari Resurssikeskusten www-sivut, materiaalipankit ja kirjastot LUMA Sanomat verkkolehti

14 LUMA Sanomat: tietoa, keskustelua, vinkkejä ja verkostoitumista

15 Lahjakkaiden tukeminen: esim. KoSy hanke yhteistyössä kuuden helsinkiläisen lukion kanssa Kaksi poikkitieteellistä kurssia 1. Tietoa etsimässä - matematiikan soveltamista data-analyysiin 2. Historian havinaa Tiellä fysiikan ja kemian moderniin tutkimukseen LUMA-nyt hanke: yhteistyö Ressun lukion kanssa Suunnitteilla Helsingin opetusviraston kanssa Lahjakkaiden oppilaiden tukemishanke LUMA-painotteisten koulujen yhteistyö Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta / Henkilön nimi / Esityksen nimi

16 Kansainvälistä toimintaa MY Camp 2011: Pääjärjestäjät LUMA-keskus ja Tekniikan Akatemia Osallistuminen EU-komission teemaryhmään Suomen edustajana Osallistuminen ALLEAn science education -työryhmään Pohjoismainen yhteistyöryhmä Ulkomaiset vieraat Kansainvälinen LUMA symposium

17 Lapsissa ja nuorissa on tulevaisuus! OLE YHTEYDESSÄ Kiitos mielenkiinnosta!

Uutta LUMA-opetuksessa ja -toiminnassa. Johtaja, prof. Maija Aksela Valtakunnallinen LUMA-keskus, HY 15.1.2013

Uutta LUMA-opetuksessa ja -toiminnassa. Johtaja, prof. Maija Aksela Valtakunnallinen LUMA-keskus, HY 15.1.2013 Uutta LUMA-opetuksessa ja -toiminnassa Johtaja, prof. Maija Aksela Valtakunnallinen LUMA-keskus, HY 15.1.2013 Tieteen ja teknologian iloa kaikille! Valtakunnallisen LUMA-keskuksen tavoitteena on yhteistyössä

Lisätiedot

Kansallinen LUMA-verkosto ja sen strategia

Kansallinen LUMA-verkosto ja sen strategia Kansallinen LUMA-verkosto ja sen strategia 1. Kansallisen LUMA-toiminnan historia LUMA-toiminta (lyhenne sanoista LUonnontieteet ja MAtematiikka) on ollut aktiivista Suomessa vuodesta 1996 lähtien. Nk.

Lisätiedot

Tuemme ja edistämme LUMA-aineiden luonnontieteiden, matematiikan, tietotekniikan ja teknologian harrastusta, oppimista ja opettamista

Tuemme ja edistämme LUMA-aineiden luonnontieteiden, matematiikan, tietotekniikan ja teknologian harrastusta, oppimista ja opettamista Tuemme ja edistämme LUMA-aineiden luonnontieteiden, matematiikan, tietotekniikan ja teknologian harrastusta, oppimista ja opettamista KANSALLISEN LUMA-TOIMINNAN TAUSTA Miten turvaamme jatkossa Suomen hyvinvoinnin

Lisätiedot

Arvoisa kansleri, rehtori, vararehtori ja kaikki muutkin LUMA-ystävät!

Arvoisa kansleri, rehtori, vararehtori ja kaikki muutkin LUMA-ystävät! PUHE 10.12.2012/Maija Aksela Arvoisa kansleri, rehtori, vararehtori ja kaikki muutkin LUMA-ystävät! Tänään on meille suuri päivä. Sydämellinen KIITOS yliopistolle tästä hienosta tunnustuksesta omasta sekä

Lisätiedot

maija.aksela@helsinki.fi

maija.aksela@helsinki.fi Oivaltamisen ja onnistumisen iloa! Johtaja prof Maija Aksela Johtaja, prof. Maija Aksela maija.aksela@helsinki.fi ESITYKSEN SISÄLLYS: Ajankohtaista LUMA-toiminnassa: LUMA-toiminta opetussuunnitelmaperusteiden

Lisätiedot

Kemianluokka Gadolin - Kiehtovaa kemiaa kaikille

Kemianluokka Gadolin - Kiehtovaa kemiaa kaikille Kemianluokka Gadolin - Kiehtovaa kemiaa kaikille Kemian opetuksen keskus, Kemma Kemian laitos Matemaa1s- luonnon3eteellinen 3edekunta Helsingin yliopisto Kemianluokka Gadolin toimii yhteistyössä Peruste:u

Lisätiedot

Chemistry our life, our future. Kemia osa hyvää elämää. Suomen Kemian Seura. www.kemia2011.fi. www.chemistry2011.org

Chemistry our life, our future. Kemia osa hyvää elämää. Suomen Kemian Seura. www.kemia2011.fi. www.chemistry2011.org Chemistry our life, our future Kemia osa hyvää elämää www.chemistry2011.org Suomen Kemian Seura www.kemia2011.fi MAOL ry:n päivät, Lappeenranta 12.02.11 Prof. Maija Aksela, valtakunnallinen LUMAkeskus,

Lisätiedot

TIETEEN ILOA KAIKILLE!

TIETEEN ILOA KAIKILLE! TIETEEN ILOA KAIKILLE! SISÄLLYS TAUSTA JA ORGANISAATIO... 4 KANSALLISEN LUMA -TOIMINNAN HISTORIA... 4 TOIMINTAVERKOSTO... 5 VALTAKUNNALLISEN LUMA -KESKUKSEN RESURSSIKESKUKSET... 5 LUMA-KESKUKSEN ORGANISAATIOMALLI...

Lisätiedot

Tiedekasvatus Helsingin yliopistossa: Oivaltamisen ja onnistumisen iloa!

Tiedekasvatus Helsingin yliopistossa: Oivaltamisen ja onnistumisen iloa! Tiedekasvatus Helsingin yliopistossa: Oivaltamisen ja onnistumisen iloa! Maija Aksela Johtaja, LumA-tiedekasvatuskeskus, HY Johtaja, LUMA-keskus Suomi Prof., tutkimusjohtaja 16/02/2017 1 YHDESSÄ HYVÄÄN

Lisätiedot

Kemian opetuksen uusia tuulia

Kemian opetuksen uusia tuulia Lämpimästi tervetuloa VI valtakunnallisille kemian opetuksen päiville! Kemian opetuksen uusia tuulia Kemian opetuksen päivät, Prof. Maija Aksela, Kemian opettajankoulutusyksikkö ja LUMA/Kemma, kemian laitos,

Lisätiedot

Julkisia esiintymisiäni vuodesta 2000 teknologian opetuksen puolestapuhujana

Julkisia esiintymisiäni vuodesta 2000 teknologian opetuksen puolestapuhujana 1 LIITE 4 Julkisia esiintymisiäni vuodesta 2000 teknologian opetuksen puolestapuhujana H. Levävaara 20.1.2006 Omien pilottien seminaarit aloitusseminaari (syysseminaari) 1. 2.9.2000, Messilä kevätseminaari

Lisätiedot

KEMMAn uutiskirje 10/2013

KEMMAn uutiskirje 10/2013 KEMMAn uutiskirje 10/2013 Leiskuvan lokakuinen tervehdys, hyvä kemian opettaja ja opetuksen ystävä! Kirjeessä aiheina ovat seuraavat: 1. Kemianluokka Gadolin täytti 5 vuotta! 2. Ilmoittautuminen ensi kesän

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN LUMA-KESKUS

VALTAKUNNALLINEN LUMA-KESKUS VALTAKUNNALLINEN LUMA-KESKUS VUOSIKERTOMUS 2010 Jenni Västinsalo & Maija Aksela (toim.) SISÄLLYS 1 KATSAUS TOIMINTAVUOTEEN 2010... 3 1.1 LUMA-KESKUS JA SEN TAVOITTEET... 3 1.2 LUMA-KESKUKSEN HALLINTO...

Lisätiedot

TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO

TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO 1.8.2012 1 Visio ja toiminta ajatus Tampereen teknillinen lukio on Suomessa ainutlaatuinen yleissivistävä oppilaitos, jossa painotuksena ovat matematiikka ja tekniikka sekä

Lisätiedot

Laskennallisten tieteiden kansallinen kehittäminen - Nykytilan kartoitus

Laskennallisten tieteiden kansallinen kehittäminen - Nykytilan kartoitus Laskennallisten tieteiden kansallinen kehittäminen - Nykytilan kartoitus Laskennallisten tieteiden päivä Tampere 13.11.2009 Auri Kaihlavirta Laskennallisten tieteiden kansallinen kehittäminen 2009 nykytilan

Lisätiedot

Matematiikan ja luonnontieteiden uudet opetussuunnitelmat tarkastelussa Tiina Tähkä, Opetushallitus

Matematiikan ja luonnontieteiden uudet opetussuunnitelmat tarkastelussa Tiina Tähkä, Opetushallitus Matematiikan ja luonnontieteiden uudet opetussuunnitelmat tarkastelussa 2.6.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA

Lisätiedot

Uusi lukio uskalla kokeilla - ohjelma

Uusi lukio uskalla kokeilla - ohjelma Uusi lukio uskalla kokeilla - ohjelma Kuntamarkkinat 15.9.2016 Liese Eskelinen lieselotte.eskelinen@kuntaliitto.fi TAUSTAA Hallitusohjelmassa ei lukiokoulutuksesta ja sen kehittämisestä» Tarvetta nykyisellään

Lisätiedot

Kemman uutiskirje 11/2013

Kemman uutiskirje 11/2013 Kemman uutiskirje 11/2013 Mainio marraskuinen tervehdys, hyvä kemian opettaja ja opetuksen ystävä! Kirjeessä aiheina ovat seuraavat: 1. Kemianluokka Gadolinin kevään varauskalenteri on auki 2. Onnea ja

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus

Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus LUONNOS 28.11.2016 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus yliopistojen koulutusvastuun täsmentämisestä annetun opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksen liitteen muuttamisesta Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

RAUTJÄRVEN LUKION OPPIKIRJALISTA LUKUVUONNA L1-L3

RAUTJÄRVEN LUKION OPPIKIRJALISTA LUKUVUONNA L1-L3 RAUTJÄRVEN LUKION OPPIKIRJALISTA LUKUVUONNA 2018-2019 13.8.2018 L1-L3 Oppiaine Oppikirja Kurssi Kustantaja ISBN BIOLOGIA Koralli 1, Elämä ja evoluutio BI1 Otava 978-951-1-29113-8 Koralli 2, Ekologia ja

Lisätiedot

Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat. 3.10.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus

Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat. 3.10.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat 3.10.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset

Lisätiedot

KEMIANLUOKKA GADOLIN OPPIMISEN JA OPETUKSEN TUEKSI

KEMIANLUOKKA GADOLIN OPPIMISEN JA OPETUKSEN TUEKSI Kemian opetuksen päivät 2009 KEMIANLUOKKA GADOLIN OPPIMISEN JA OPETUKSEN TUEKSI Koordinaattori Maria Vänskä Yhteistyöhanke, jonka toimintaa tukevat kemian alan yritykset, kemian laitos, opetushallinto

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN LUMA-KESKUS. Toimintakertomus 2012. Toimittaneet Maija Aksela ja Lauri Vihma

VALTAKUNNALLINEN LUMA-KESKUS. Toimintakertomus 2012. Toimittaneet Maija Aksela ja Lauri Vihma VALTAKUNNALLINEN LUMA-KESKUS Toimintakertomus 2012 Toimittaneet Maija Aksela ja Lauri Vihma 2 Kannen kuva: Veikko Somerpuro Sisällys 1. Toiminnan tavoitteet 2. Toimintaympäristö 3. Yhteinen toiminta vuonna

Lisätiedot

Lauri Hellsten, Espoon yhteislyseon lukio Mika Setälä, Lempäälän lukio

Lauri Hellsten, Espoon yhteislyseon lukio Mika Setälä, Lempäälän lukio Lukion opetussuunnitelman perusteet 2016 Teemaopinnot Lauri Hellsten, Espoon yhteislyseon lukio Mika Setälä, Lempäälän lukio 1 5.22 Teemaopinnot "Teemaopinnot ovat eri tiedonaloja yhdistäviä opintoja.

Lisätiedot

NUORTEN TULEVAISUUS- RAPORTTI

NUORTEN TULEVAISUUS- RAPORTTI NUORTEN 2017 TULEVAISUUS- RAPORTTI 19.5.2017 2017 NUORTEN TULEVAISUUS- RAPORTTI Arat tytöt, laiskat pojat? Havaintoja tuoreista tutkimustuloksista TUKEEKO KOULU tulevaisuuden suunnitelmissa? KETÄ KUUNNELLAAN

Lisätiedot

Oppiainevalinnat yleissivistävässä opetuksessa ja segregaatio. Opetusneuvos Liisa Jääskeläinen

Oppiainevalinnat yleissivistävässä opetuksessa ja segregaatio. Opetusneuvos Liisa Jääskeläinen Oppiainevalinnat yleissivistävässä opetuksessa ja segregaatio Opetusneuvos Liisa Jääskeläinen Opetusministeriön asettama työryhmä segregaation purkamiseksi Kokous 18.12.2009 Matematiikan valinnaiset kurssit

Lisätiedot

Keski-Suomen LUMA-keskuksen viestintäsuunnitelma

Keski-Suomen LUMA-keskuksen viestintäsuunnitelma Keski-Suomen LUMA-keskuksen viestintäsuunnitelma Keski-Suomen LUMA-keskus, LUMA-KS, on Jyväskylän yliopiston matemaattisluonnontieteellisen tiedekunnan koordinoima kehittämishanke, joka toimii osana valtakunnallista

Lisätiedot

Lukion tuntijakokokeilu. Heikki Blom Opetusneuvos Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lukion tuntijakokokeilu. Heikki Blom Opetusneuvos Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukion tuntijakokokeilu Heikki Blom Opetusneuvos Opetus- ja kulttuuriministeriö 3.11.2016 Uskalla kokeilla lukion uusi kehittämisohjelma Opetus- ja kulttuuriministeriö on käynnistänyt yhteistyössä Opetushallituksen

Lisätiedot

Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen

Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen Tiina Tähkä tiina.tahka@oph.fi MAOL Pori 6.10.2012 1 Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen

Lisätiedot

TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN OPETUSKÄYTTÖ JA SUKUPUOLI. Ella Kiesi Opetushallitus

TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN OPETUSKÄYTTÖ JA SUKUPUOLI. Ella Kiesi Opetushallitus TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN OPETUSKÄYTTÖ JA SUKUPUOLI Ella Kiesi Opetushallitus Tieto ja viestintätekniikkataidot kouluissa Valtakunnalliset opetussuunnitelmien perusteet lähtökohtana Tieto- ja viestintätekniikalla

Lisätiedot

OPPIKIRJALUETTELO Kotkan lyseo Katso listasta, tuleeko sinun hankkia paperikirja vai sähköinen kirja.

OPPIKIRJALUETTELO Kotkan lyseo Katso listasta, tuleeko sinun hankkia paperikirja vai sähköinen kirja. OPPIKIRJALUETTELO Kotkan lyseo 20-2020 Katso listasta, tuleeko sinun hankkia paperikirja vai sähköinen kirja. Oppiaine ja lyhenne ÄIDINKIELI (AI) Kaikki oppimateriaalit hankitaan digitaalisina. Kirjan

Lisätiedot

Päätavoitteena on tukea monialaista yhteisöllistä oppimista ja oivaltamisen iloa yli rajojen luoda pysyvä StarT-toimintakulttuuri tiedefestivaaleineen

Päätavoitteena on tukea monialaista yhteisöllistä oppimista ja oivaltamisen iloa yli rajojen luoda pysyvä StarT-toimintakulttuuri tiedefestivaaleineen Päätavoitteena on tukea monialaista yhteisöllistä oppimista ja oivaltamisen iloa yli rajojen luoda pysyvä StarT-toimintakulttuuri tiedefestivaaleineen innostaa oppimisyhteisöjä tieteitä ja taiteita yhdistelevään

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTO. HISTORIAA 1640 Kuninkaallinen Turun Akatemia 250 opiskelijaa, 11 professuuria

HELSINGIN YLIOPISTO. HISTORIAA 1640 Kuninkaallinen Turun Akatemia 250 opiskelijaa, 11 professuuria HISTORIAA 1640 Kuninkaallinen Turun Akatemia 250 opiskelijaa, 11 professuuria 1809 Suomi Venäjän autonomiseksi suuriruhtinaskunnaksi 1812 Helsingistä Suomen pääkaupunki 1827 Turun palo; Akatemia Helsinkiin

Lisätiedot

Kokeellinen FYKE: Luokanopettajien kokemuksia ala-koulun kokeellisista luonnontieteiden tunneista

Kokeellinen FYKE: Luokanopettajien kokemuksia ala-koulun kokeellisista luonnontieteiden tunneista LUMAT 1(1), 2013 Kokeellinen FYKE: Luokanopettajien kokemuksia ala-koulun kokeellisista luonnontieteiden tunneista Pirjo Häkkinen Keski-Suomen LUMA-keskus / Kemian laitos, Jyväskylän yliopisto pirjo.h.h.hakkinen@jyu.fi

Lisätiedot

Lausunto perusopetuksen yleisten valtakunnallisten tavoitteiden sekä perusopetuksen tuntijaon uudistamista valmistelleen työryhmän ehdotuksiin

Lausunto perusopetuksen yleisten valtakunnallisten tavoitteiden sekä perusopetuksen tuntijaon uudistamista valmistelleen työryhmän ehdotuksiin Lausunto perusopetuksen yleisten valtakunnallisten tavoitteiden sekä perusopetuksen tuntijaon uudistamista valmistelleen työryhmän ehdotuksiin Yleistä Perusopetuksen tavoitteita ja tuntijaon uudistamista

Lisätiedot

FYSIIKKA Fysiikka 1 Fysiikka luonnontieteenä FY1 Sanoma Pro Fysiikka 2 Lämpö FY2 Sanoma Pro

FYSIIKKA Fysiikka 1 Fysiikka luonnontieteenä FY1 Sanoma Pro Fysiikka 2 Lämpö FY2 Sanoma Pro RAUTJÄRVEN LUKION OPPIKIRJALISTA LUKUVUONNA 2017-2018 L1-L2 Oppiaine Oppikirja Kurssi Kustantaja ISBN BIOLOGIA Koralli 1, Elämä ja evoluutio BI1 Otava 978-951-1-29113-8 Koralli 2, Ekologia ja ympäristö

Lisätiedot

JATKO-OPINTOJA MATEMATIIKASTA KIINNOSTUNEILLE

JATKO-OPINTOJA MATEMATIIKASTA KIINNOSTUNEILLE JATKO-OPINTOJA MATEMATIIKASTA KIINNOSTUNEILLE Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v. opinnot) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5v. opinnot) Yliopistossa keskitytään enemmän teoriaan, amk:ssa käytäntöön

Lisätiedot

01 Helsingin yliopisto

01 Helsingin yliopisto 1( 7) 01 Helsingin yliopisto Oikeustieteellinen tiedekunta 417 1 Oikeusnotaari, Helsinki ja oikeustieteen maisteri, Helsinki/Vaasa 418 2 Oikeusnotaari, Vaasa ja oikeustieteen maisteri, Vaasa/Helsinki 688

Lisätiedot

FYSIIKKA Fysiikka 1 Fysiikka luonnontieteenä FY1 Sanoma Pro Fysiikka 2 Lämpö FY2 Sanoma Pro

FYSIIKKA Fysiikka 1 Fysiikka luonnontieteenä FY1 Sanoma Pro Fysiikka 2 Lämpö FY2 Sanoma Pro RAUTJÄRVEN LUKION OPPIKIRJALISTA LUKUVUONNA 2017-2018 L1-L2 Oppiaine Oppikirja Kurssi Kustantaja ISBN BIOLOGIA Koralli 1, Elämä ja evoluutio BI1 Otava 978-951-1-29113-8 Koralli 2, Ekologia ja ympäristö

Lisätiedot

Näkökulmia tietoyhteiskuntavalmiuksiin

Näkökulmia tietoyhteiskuntavalmiuksiin Näkökulmia tietoyhteiskuntavalmiuksiin Tietotekniikka oppiaineeksi peruskouluun Ralph-Johan Back Imped Åbo Akademi & Turun yliopisto 18. maaliskuuta 2010 Taustaa Tietojenkäsittelytieteen professori, Åbo

Lisätiedot

Jukola Tekstioppi Sanoma Pro Kaikki kurssit. Jukola 1 Sanoma Pro Kurssi 1. Jukola 2 Sanoma Pro Kurssi 2. Jukola 3 Sanoma Pro Kurssi 3

Jukola Tekstioppi Sanoma Pro Kaikki kurssit. Jukola 1 Sanoma Pro Kurssi 1. Jukola 2 Sanoma Pro Kurssi 2. Jukola 3 Sanoma Pro Kurssi 3 RANTASALMEN LUKION OPPIKIRJAT LV 2017-2018 I lk Äidinkieli Jukola Tekstioppi Sanoma Pro Kaikki kurssit Jukola 1 Sanoma Pro Kurssi 1 Jukola 2 Sanoma Pro Kurssi 2 Jukola 3 Sanoma Pro Kurssi 3 A1-Englanti

Lisätiedot

Biologia. Maantieto Maantiede

Biologia. Maantieto Maantiede Ympäristö- ja luonnontieto Biologia Maantieto Maantiede Perusopetuksen yleisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistustyöryhmän kokous 29.10.2009 Lea Houtsonen Opetushallitus lea.houtsonen@oph.fi Ympäristö-

Lisätiedot

KEMMAn uutiskirje 1/2013

KEMMAn uutiskirje 1/2013 KEMMAn uutiskirje 1/2013 Iloinen tervehdys, hyvä kemian opettaja ja opetuksen ystävä! Tässä vuoden 2013 ensimmäisessä kirjeessä aiheina ovat seuraavat: 1. Kestävä kemia ja virtuaaliset ympäristöt tutuksi!

Lisätiedot

RANTASALMEN LUKION OPPIKIRJAT LV

RANTASALMEN LUKION OPPIKIRJAT LV RANTASALMEN LUKION OPPIKIRJAT LV 2019-2020 I lk Äidinkieli Jukola Tekstioppi (suos. 4. tai uudempi painos) Sanoma Pro Kaikki kurssit Jukola Kielikirja (uusi painos syksyllä hanki koulun alettua!) Sanoma

Lisätiedot

TERVETULOA

TERVETULOA TERVETULOA 22.1.2018 luokaton kurssimuotoinen pakolliset ja valinnaiset kurssit (yht. väh. 75) yleissivistävä 5-jaksojärjestelmä koeviikko sähköistyminen ylioppilaskirjoitukset Lukiossa opiskelu Minkä

Lisätiedot

Yhteisöllistä opettajankoulutusta formaalin, non-formaalin ja informaalin tiedekasvatuksen kontekstissa Oivaltamisen ja onnistumisen iloa!

Yhteisöllistä opettajankoulutusta formaalin, non-formaalin ja informaalin tiedekasvatuksen kontekstissa Oivaltamisen ja onnistumisen iloa! YHDESSÄ OLEMME ENEMMÄN! Yhteisöllistä opettajankoulutusta formaalin, non-formaalin ja informaalin tiedekasvatuksen kontekstissa Oivaltamisen ja onnistumisen iloa! Maija Aksela Johtaja, Tiedekasvatuskeskus,

Lisätiedot

Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi?

Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi? Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi? Tiina Nyyssönen, koulutussuunnittelija OKL tiina.m.nyyssonen@jyu.fi JYU. Since 1863. 12.11.2018 1 Millainen OKL on? Luokanopettajakoulutus =>

Lisätiedot

HEUREKA LUO OIVALLUKSIA. FM Jutta Kujasalo, oppimispäällikkö

HEUREKA LUO OIVALLUKSIA. FM Jutta Kujasalo, oppimispäällikkö HEUREKA LUO OIVALLUKSIA FM Jutta Kujasalo, oppimispäällikkö HEUREKAN TAVOITTEENA ON VAIKUTTAA Viihteen kenttä Tiedepääoman kasvattaminen Vapaaehtoisen, omaehtoisen oppimisen kenttä Formaalin oppimisen

Lisätiedot

Ilomantsin lukion oppikirjaluettelo lukuvuosi , LOPS2016

Ilomantsin lukion oppikirjaluettelo lukuvuosi , LOPS2016 Ilomantsin lukion oppikirjaluettelo lukuvuosi 2017-2018, LOPS2016 Opiskelija voi hankkia joko tavallisen tai sähköisen oppikirjan Kurssit Oppikirja ISBN numero Kustantaja Äidinkieli ja kirjallisuus 1-6

Lisätiedot

Matemaattis-luonnontieteellinen ala

Matemaattis-luonnontieteellinen ala Biologia Helsinki (Lahti), Oulu, Turku, Jyväskylä Joensuussa hakukohteena biotiede Yhteisvalinta (biohaku.fi), Joensuu ei mukana Yhteispiste- ja valintakoejono Joensuuhun vain todistusvalinta Valintakoetyyppi

Lisätiedot

FORSSAN YHTEISLYSEON OPPIKIRJAT lv

FORSSAN YHTEISLYSEON OPPIKIRJAT lv FORSSAN YHTEISLYSEON OPPIKIRJAT lv. 2019 2020 HUOM! Oppikirjalistan kirjoista hyväksytään myös saman kustantajan sähköinen materiaali ellei muuta mainita. Äidinkieli Äidinkieli Kurssit 1-9: Särmä suomen

Lisätiedot

Millaiset mahdollisuudet avautuvat KODUpeliohjelmoinnilla. Lehtori Jarkko Sievi 3.12.2012 Virtuaaliopetuksen päivät

Millaiset mahdollisuudet avautuvat KODUpeliohjelmoinnilla. Lehtori Jarkko Sievi 3.12.2012 Virtuaaliopetuksen päivät Millaiset mahdollisuudet avautuvat KODUpeliohjelmoinnilla Lehtori Jarkko Sievi 3.12.2012 Virtuaaliopetuksen päivät Työpajan sisältö Oppimisympäristönä peliohjelmointi hanke Hankkeen esittely Hankkeen tavoitteet

Lisätiedot

Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkostoviesti. Toukokuu 2017

Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkostoviesti. Toukokuu 2017 Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkostoviesti Toukokuu 2017 TUU KOODAA MUN KANS ÄITIENPÄIVÄNÄ! Suositut lapsille ja heidän huoltajilleen suunnatut, maksuttomat Tuu koodaa mun kans! koodauspajat saavat jatkoa

Lisätiedot

Opetussuunnitelmatyöllä lukiokoulutuksen kehittämiseen Pääjohtaja Aulis Pitkälä

Opetussuunnitelmatyöllä lukiokoulutuksen kehittämiseen Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetussuunnitelmatyöllä lukiokoulutuksen kehittämiseen 11.11.2015 Pääjohtaja Aulis Pitkälä Lukion opetussuunnitelman perusteiden valmistelun lähtökohtia Valtioneuvoston asetus (942/2014) Tavoitteet 2 Kasvu

Lisätiedot

FORSSAN YHTEISLYSEON OPPIKIRJAT lv /UUSI OPETUSSUUNNITELMA (OPS2016)

FORSSAN YHTEISLYSEON OPPIKIRJAT lv /UUSI OPETUSSUUNNITELMA (OPS2016) FORSSAN YHTEISLYSEON OPPIKIRJAT lv. 2018 2019 /UUSI OPETUSSUUNNITELMA (OPS2016) 27.9.2018 HUOM! Oppikirjalistan kirjoista hyväksytään myös saman kustantajan sähköinen materiaali ellei muuta mainita. Äidinkieli

Lisätiedot

Etelä-Tapiolan lukion oppikirjat

Etelä-Tapiolan lukion oppikirjat Etelä-Tapiolan lukion oppikirjat 2018-2019 Kustantajilta on tulossa painettujen kirjojen rinnalle digikirjoja, joissa on lisämateriaaleja. Kannattaa harkita digikirjan hankkimista. Kirjaluettelon merkinnät

Lisätiedot

Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkostoviesti. Maaliskuu 2018

Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkostoviesti. Maaliskuu 2018 Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkostoviesti Maaliskuu 2018 LUMA TIEDEKERHO Suosittu, alakouluikäisille suunnattu LUMA Tiedekerho kokoontuu vielä kahtena tiistaina klo 17 18 Tiedeluokka SOLUssa Niemen kampuksella.

Lisätiedot

Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi

Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi 1 Viitteitä suomalaisen koulutuksen kehitystarpeista Jarkko Hautamäen mukaan suomalaisnuorten oppimistulokset ovat heikentyneet viimeisen kymmenen vuoden aikana merkittävästi (Hautamäki ym. 2013). 2 Viitteitä

Lisätiedot

Uusi OPS: OPPIKIRJAT LV , Jyväskylän Lyseon lukio

Uusi OPS: OPPIKIRJAT LV , Jyväskylän Lyseon lukio Uusi OPS: OPPIKIRJAT LV. 2018 2019, Jyväskylän Lyseon lukio Ohje: lisää taulukkoon UUDEN opetussuunnitelman mukaisten kurssien oppikirjojen nimet ja kustantaja. Lisää oppiaineen kohdalle pieneen sarakkeeseen

Lisätiedot

Lukiokokeilu (-21)

Lukiokokeilu (-21) Lukiokokeilu 2016-2020 (-21) Lukiokokeilu Munkkiniemen yhteiskoulu on mukana Opetus- ja kulttuuriministeriön lukiokoulutuksen tuntijakokokeilussa. lukiolaki (629/1998) 15 kokeilu käynnistynyt 1.8.2016

Lisätiedot

Muutama teema. Heikki Mannila

Muutama teema. Heikki Mannila Muutama teema Heikki Mannila 20.12.2017 Muutama teema Tutkimuksen rahoituksesta Eri alojen henkilöstörakenteesta Tieteen monet eri roolit Tutkimuksen vaikuttavuuden eri reitit Mihin tämä mahdollisesti

Lisätiedot

Aallosta kestävän kehityksen osaajia

Aallosta kestävän kehityksen osaajia Aallosta kestävän kehityksen osaajia LUMA-toimintaa yläkouluille ja lukioille RCE Espoon Unelman päivän seminaari Tiistaina 2.12.2014 @ Espoon valtuustotalo Meri Löyttyniemi, Aalto kampuspalvelut, kestävän

Lisätiedot

Kemian työtavat. Ari Myllyviita. Kemian ja matematiikan lehtori Hankekoordinaattori

Kemian työtavat. Ari Myllyviita. Kemian ja matematiikan lehtori Hankekoordinaattori Kemian työtavat Ari Myllyviita Kemian ja matematiikan lehtori Hankekoordinaattori Käyttäytymistieteellinen tiedekunta / Ari Myllyviita / Tieto- ja viestintätekniikan hankemaailma Viikin normaalikoulussa

Lisätiedot

ÄI1 9: Haapala, Hellström, Kantola, ym.: Särmä Suomen kieli ja kirjallisuus (2016 tai uudempi painos). Sähköinen tai painettu kirja.

ÄI1 9: Haapala, Hellström, Kantola, ym.: Särmä Suomen kieli ja kirjallisuus (2016 tai uudempi painos). Sähköinen tai painettu kirja. LUKUVUODEN 2018 2019 OPPIKIRJAT Äidinkieli ja kirjallisuus, ÄI ÄI1 9: Haapala, Hellström, Kantola, ym.: Särmä Suomen kieli ja kirjallisuus (2016 tai uudempi painos). Sähköinen tai painettu kirja. ÄI9:

Lisätiedot

Luonnontieteellinen tiedekunta Sivuaineinfo. Katri Suorsa

Luonnontieteellinen tiedekunta Sivuaineinfo. Katri Suorsa Luonnontieteellinen tiedekunta Sivuaineinfo Katri Suorsa 6.9.2018 Monipuolinen luonnontieteellinen Tutkintoohjelmat Luonnontieteellinen tiedekunta: - Biologia - Maantiede - Matemaattiset ja fysikaaliset

Lisätiedot

Luonnontieteellinen tiedekunta Sivuaineinfo. Katri Suorsa

Luonnontieteellinen tiedekunta Sivuaineinfo. Katri Suorsa Luonnontieteellinen tiedekunta Sivuaineinfo Katri Suorsa 08.09.2017 Monipuolinen luonnontieteellinen Tutkintoohjelmat Luonnontieteellinen tiedekunta: - Biologia - Maantiede - Matemaattiset ja fysikaaliset

Lisätiedot

VALTAKUNNALLISEN LUMA-KESKUKSEN TOIMINTARAPORTTI VUODELTA 2007

VALTAKUNNALLISEN LUMA-KESKUKSEN TOIMINTARAPORTTI VUODELTA 2007 VALTAKUNNALLISEN LUMA-KESKUKSEN TOIMINTARAPORTTI VUODELTA 2007 Maija Aksela ja Heimo Saarikko (toim.) SISÄLLYS 1. Katsaus toimintavuoteen 2007 2. Resurssikeskusten toimintaraportit BioPop Geopiste Kemma

Lisätiedot

Studia Generalia AINEEN ARVOITUS. Tervetuloa!

Studia Generalia AINEEN ARVOITUS. Tervetuloa! Studia Generalia AINEEN ARVOITUS Tervetuloa! 13.10.2011 1 13.10.2011 AINEEN MONET MAHDOLLISUUDET Lääkeaineita merestä ja metsästä Prof. Jari Yli-Kauhaluoma Uudet materiaalit: molekyylit halki, poikki ja

Lisätiedot

Oivaltamisen ja onnistumisen iloa! Yhdessä olemme enemmän! Johtaja, Prof. Maija Aksela LUMA-keskus SUOMI

Oivaltamisen ja onnistumisen iloa! Yhdessä olemme enemmän! Johtaja, Prof. Maija Aksela LUMA-keskus SUOMI Oivaltamisen ja onnistumisen iloa! Yhdessä olemme enemmän! Johtaja, Prof. Maija Aksela LUMA-keskus SUOMI Visio eli LUMA-toiminnan päämäärä matemaattis-luonnontieteellisen ja teknologisen osaamisen korkea

Lisätiedot

TERVETULOA OULUN YLIOPISTOON. Anne Talvio Koulutuspalvelut

TERVETULOA OULUN YLIOPISTOON. Anne Talvio Koulutuspalvelut TERVETULOA OULUN YLIOPISTOON Anne Talvio Koulutuspalvelut OULUN YLIOPISTO Perustettu 1958 16 000 opiskelijaa ja 2 800 työntekijää 6 tiedekuntaa Suomen suurimpia ja monitieteisimpiä yliopistoja MONITETEINEN

Lisätiedot

Lukuvuosi Luonnontiede- ja matematiikkaluokka

Lukuvuosi Luonnontiede- ja matematiikkaluokka Mertalan koulun LuMa-luokka Lukuvuosi 2017-2018 Luonnontiede- ja matematiikkaluokka LuMa-luokka tarjoaa ylöspäin eriyttävää opetusta matematiikassa, fysiikassa ja kemiassa vahvan pohjan perusopinnoissa

Lisätiedot

toimintakertomus 2012 Marja Happonen, Maija Aksela & veli-matti ikävalko

toimintakertomus 2012 Marja Happonen, Maija Aksela & veli-matti ikävalko toimintakertomus 2012 Marja Happonen, Maija Aksela & veli-matti ikävalko 1 marja happonen, maija aksela & veli-matti ikävalko Kemianluokka Gadolin Kemian opetuksen keskus Kemma Kemian laitos Helsingin

Lisätiedot

Uusi LOPS. Kirjalista [lv ]

Uusi LOPS. Kirjalista [lv ] Uusi LOPS Kirjalista [lv. 2018-2019] Kokemäen lukiossa käytettävät oppikirjat: ÄIDINKIELI ÄI01-06 Särmä Suomen kieli ja kirjallisuus Otava 978-951-1-28914-2 ÄI01-06 Jukola: Kielikirja Sanoma Pro 978-952-63-0375-8

Lisätiedot

Oikea kirja valitaan TARKISTAMALLA AINA ISBN-NUMERO. Oppikirjasta on saatavilla myös digiversio, mikäli rivillä on. Oppikirja ISBN Kustantaja Kurssi

Oikea kirja valitaan TARKISTAMALLA AINA ISBN-NUMERO. Oppikirjasta on saatavilla myös digiversio, mikäli rivillä on. Oppikirja ISBN Kustantaja Kurssi JALASJÄRVEN LUKIO 1.-2. VUOSIKURSSI UUSI LOPS Kauppilantie 1 61600 Jalasjärvi EI OLE PAKOLLINEN KURSSI, HUOMIOI Puh. 4580 460, 4580 461 TEKEMÄSI VALINNAT JA NIIDEN TOTEUTUMINEN Oikea kirja valitaan TARKISTAMALLA

Lisätiedot

Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat Tiina Tähkä, Opetushallitus

Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat Tiina Tähkä, Opetushallitus Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat 18.4.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset

Lisätiedot

Sepän lukion Tikkakosken toimipisteen kirjaluettelo lv. 2014-2015

Sepän lukion Tikkakosken toimipisteen kirjaluettelo lv. 2014-2015 Sepän lukion Tikkakosken toimipisteen kirjaluettelo lv. 2014-2015 ÄIDINKIELI (ÄI) ÄI1 Särmä mielellään digikirja OTAVA ÄI2 Särmä mielellään digikirja OTAVA ÄI3 Särmä mielellään digikirja OTAVA ÄI4 Särmä

Lisätiedot

Teknologiateollisuus = Mahdollisuuksien Maailma! Miten kerromme sen nuorille, heidän opettajilleen ja vanhemmilleen?

Teknologiateollisuus = Mahdollisuuksien Maailma! Miten kerromme sen nuorille, heidän opettajilleen ja vanhemmilleen? Teknologiateollisuus = Mahdollisuuksien Maailma! Miten kerromme sen nuorille, heidän opettajilleen ja vanhemmilleen? 2 2017 BR Teknologiateollisuus 2 Kone- ja tuotantotekniikan opiskelu Miksi teknologia!

Lisätiedot

7 Vahvistettiin tilinpäätös ja myönnettiin vastuuvapaus hallitukselle ja rahastonhoitajalle.

7 Vahvistettiin tilinpäätös ja myönnettiin vastuuvapaus hallitukselle ja rahastonhoitajalle. Matematiikan ja luonnontieteiden opetuksen tutkimusseura ry:n vuosikokous Paikka: Vaasa Åbo Akademi (Strandgatan 2, sali C 201) Aika 27.10.2006 klo 18.00 18.57 Läsnä: 26 henkilöä (liite 6) 1 Seuran puheenjohtaja

Lisätiedot

Lukiolaisen opas Sallan lukio (75 kurssia = lukiotutkinto)

Lukiolaisen opas Sallan lukio (75 kurssia = lukiotutkinto) Lukiolaisen opas Sallan lukio (75 kurssia = lukiotutkinto) Kurssien nimet 2016 2017 uusi OPS ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS Äidinkieli ja kirjallisuus, suomi äidinkielenä 1. Tekstit ja vuorovaikutus (ÄI01)

Lisätiedot

Ylivieskan lukion oppikirjaluettelo

Ylivieskan lukion oppikirjaluettelo Ylivieskan lukion oppikirjaluettelo 2017-2018 OPS 2016 (1. ja 2. vuoden opiskelijat) Äidinkieli ja kirjallisuus Kaikilla kursseilla: Tekstinhuolto (e-oppi), käyttöoikeus annetaan kurssin alussa ÄI01 Särmä:

Lisätiedot

Pedapäivä- tapahtuma

Pedapäivä- tapahtuma Pedapäivä- tapahtuma 27.11.-28.11.2015 Perjantai 27.11.2015 12:30 Ilmoittautuminen 12:30 Messuosastot avautuvat, sali C LUENNOT, sali B 13:00 Musiikkiesitys, Leena Pääkkönen ja Pohjankartanon koulun oppilaat

Lisätiedot

STEAM tulee sanoista Science, Technology, Engineering, Arts and Mathematics, mutta aloitetaan höyrystä

STEAM tulee sanoista Science, Technology, Engineering, Arts and Mathematics, mutta aloitetaan höyrystä Perusopetuksen ja toisen asteen tiede- ja teknologiapolku Turussa ja Lounais-Suomessa Suora väylä jatko-opintoihin ja Turun teknologiakampukselle STEAM tulee sanoista Science, Technology, Engineering,

Lisätiedot

TULEVAN LUKUVUODEN OPPIKIRJAT

TULEVAN LUKUVUODEN OPPIKIRJAT 1 TULEVAN LUKUVUODEN OPPIKIRJAT Tähdellä (*) merkityt oppikirjat saatavana myös sähköisenä digikirjana. Kysy kirjakaupasta mahdollista edullista yhteishintaa digimateriaalille ja painetulle kirjalle. Äidinkieli

Lisätiedot

REHTORIN AVAUSPUHEENVUORO. Rehtori Matti Manninen Jyväskylän yliopisto

REHTORIN AVAUSPUHEENVUORO. Rehtori Matti Manninen Jyväskylän yliopisto REHTORIN AVAUSPUHEENVUORO Rehtori Matti Manninen Jyväskylän yliopisto UUDISTUVA YLIOPISTO VASTAA VAIKUTTAVUUDEN HAASTEESEEN Rehtori Matti Manninen Agora-päivä kokonaisrahoitus noin 210 M 7 tiedekuntaa

Lisätiedot

Lataa Matemaattisia kaavoja ja taulukoita - Esko Valtanen. Lataa

Lataa Matemaattisia kaavoja ja taulukoita - Esko Valtanen. Lataa Lataa Matemaattisia kaavoja ja taulukoita - Esko Valtanen Lataa Kirjailija: Esko Valtanen ISBN: 9789529867370 Sivumäärä: 519 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 27.57 Mb Matemaattisia kaavoja ja taulukoita

Lisätiedot

AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMA 2016 KANNUKSEN LUKIO

AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMA 2016 KANNUKSEN LUKIO AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMA 2016 KANNUKSEN LUKIO Sisältö 1 OPETUSSUUNNITELMA 3 1.1 Opetussuunnitelman laatiminen ja opetuksen toteuttaminen... 3 2. OPETUKSEN SISÄLLÖT... 2.1 Suomen kieli

Lisätiedot

Tutkintorakenteet: Luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta Kieli- ja viestintäopinnot

Tutkintorakenteet: Luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta Kieli- ja viestintäopinnot FYSIIKAN JA MATEMATIIKAN LAITOS, JOENSUU FYSIIKKA op koodi English Academic Reading Skills for Chemistry, 2 8013327 Ruotsia fysiikan ja matematiikan, 3 8012325,, 2. tai metsätieteiden 2 8013328 Science,

Lisätiedot

Matematiikka yhteinen MAY1 MAY1 Luvut ja lukujonot Otava

Matematiikka yhteinen MAY1 MAY1 Luvut ja lukujonot Otava Kurssin lyhenne Kurssin nimi Oppikirja ja kustantaja Biologia Sekä digiversio että paperiversio kirjasta käy, kunhan se on uuden opetussuunnitelman (LOPS2016) versio. BI1 Elämä ja evoluutio Bios 1 Elämä

Lisätiedot

Fysikaaliset tieteet, kemia ja matemaattiset tieteet

Fysikaaliset tieteet, kemia ja matemaattiset tieteet Fysikaaliset tieteet, kemia ja matemaattiset tieteet LUONNONTIETEET 2013-15 Tarkastellaan kokonaiskuvan saamiseksi ensin luonnontieteitä kokonaisuutena. Luonnontieteissä pitkän matematiikan paino on suuri

Lisätiedot

Lukuvuosi oppikirjat Huomioi, että muutokset ovat vielä mahdollisia. Lisätietoja kurssien opettajilta.

Lukuvuosi oppikirjat Huomioi, että muutokset ovat vielä mahdollisia. Lisätietoja kurssien opettajilta. Lukuvuosi 2019-2020 oppikirjat Huomioi, että muutokset ovat vielä mahdollisia. Lisätietoja kurssien opettajilta. OPPIAINE KURSSI OPPIKIRJA KUSTANTAJA ISBN BIOLOGIA 1 BIOS 1, Elämä ja evoluutio 978-952-63-3437-0

Lisätiedot

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014 Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus Opettajuuden tulevaisuuden taitoja Sisältö- ja pedagoginen tietous: aineenhallinta, monipuoliset opetusmenetelmät

Lisätiedot

Opiskelijavalinta ja opiskelu. Tekniikan ala Koulutuspäällikkö Sirpa Nelo Teknillinen tiedekunta

Opiskelijavalinta ja opiskelu. Tekniikan ala Koulutuspäällikkö Sirpa Nelo Teknillinen tiedekunta Opiskelijavalinta ja opiskelu Tekniikan ala Koulutuspäällikkö Sirpa Nelo Teknillinen tiedekunta Missä voi opiskella diplomi insinööriksi ja arkkitehdiksi? DIA yhteisvalintaan kuuluvat yliopistot OULU Vaasa

Lisätiedot

Mitä sitten? kehittämishanke

Mitä sitten? kehittämishanke Mitä sitten? kehittämishanke Luonnontieteellinen integraatio ja ekososiaalinen sivistys Turun yliopisto, Maantieteen ja geologian laitos Vastuullinen johtaja: Sanna Mäki Projektityöntekijät: Marianna Kuusela

Lisätiedot

VENÄJÄN KIELEN JA KULTTUURIN OPISKELU SUOMESSA. Helmikuu 2015 Koonnut Irma Kettunen

VENÄJÄN KIELEN JA KULTTUURIN OPISKELU SUOMESSA. Helmikuu 2015 Koonnut Irma Kettunen VENÄJÄN KIELEN JA KULTTUURIN OPISKELU SUOMESSA Helmikuu 2015 Koonnut Irma Kettunen Sisällysluettelo 1. Opiskelu peruskouluissa... 3 2. Opiskelu lukioissa... 4 3. Opiskelu korkeakouluissa... 6 4. Opiskelu

Lisätiedot

Luonnontieteellisen alan koulutuksen ja tutkimuksen rakenteellinen kehittäminen ja profilointi 2014 2015

Luonnontieteellisen alan koulutuksen ja tutkimuksen rakenteellinen kehittäminen ja profilointi 2014 2015 1 Luonnontieteellisen alan koulutuksen ja tutkimuksen rakenteellinen kehittäminen ja profilointi 2014 2015 Työryhmä Finnish Council of University Rectors Matti Uusitupa, puheenjohtaja Ilkka Niemelä ja

Lisätiedot

KOTIKANSAINVÄLISYYS. Kansainvälisyystaitoja kaikille

KOTIKANSAINVÄLISYYS. Kansainvälisyystaitoja kaikille KOTIKANSAINVÄLISYYS Kansainvälisyystaitoja kaikille Sisältö Miksi kotikansainvälisyyttä?... 3 Kotikansainvälisyys haastaa pohtimaan arvoja ja asenteita... 4 Kotikansainvälisyys on mahdollisuus kaikille...

Lisätiedot

Lataa Kansainvälinen kemian vuosi: kemia osaksi hyvää elämää. Lataa

Lataa Kansainvälinen kemian vuosi: kemia osaksi hyvää elämää. Lataa Lataa Kansainvälinen kemian vuosi: kemia osaksi hyvää elämää Lataa ISBN: 9789521074196 Sivumäärä: 125 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 12.85 Mb Kuudennet Valtakunnalliset kemian opetuksen päivät järjestettiin

Lisätiedot

Matematiikan ja luonnontieteiden opetuksen tutkimusseura ry:n hallituksen sähköpostikokous

Matematiikan ja luonnontieteiden opetuksen tutkimusseura ry:n hallituksen sähköpostikokous :n hallituksen sähköpostikokous Aika: 6. 19.9.2006 Paikka: Läsnä: Verkko Jari Lavonen (puheenjohtaja) Aija Ahtineva Ole Bjorkqvist Markku Hannula (rahastonhoitaja) Kari Sormunen (varapuheenjohtaja) Henry

Lisätiedot