ICT-valmistelun tilannekatsaus ja Valtiovarainministeriön rahoitushakemusta I/2017 koskeva loppuraportti

Samankaltaiset tiedostot
Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Rakennus- ja ympäristölautakunta / /2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi

Rakennustarkastaja Petri Mäki, sähköposti puh

Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus

Kirjainkiemurat - mallisivu (c)

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Kunnanhallitus Kunnanhallitus OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013


Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o , Heino Mauri kuolinpesä

Talous- ja palkkahallinnon yhtiön perustaminen/yhtiöön liittyminen 138/00/2016. Yhdistymishallitus

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut alkaen

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat

SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN VÄLIAIKAISHALLINNON JÄRJESTÄMINEN

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Sivistysvaliokunta Hankehakemuksia- ja päätöksiä 36/ /2019. SivVal 33

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Laissa ammatillisesta koulutuksesta (787/ ) todetaan, että kou lutuk sen järjestäjän tulee hyväksyä koulutusta varten opetussuunnitelma.

Lapin ja Länsi-Pohjan sotejohdon

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh ,

Sosiaali- ja terveysltk LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA

Henkilöstö- ja taloushallinnon tehtävien siirtäminen Monetra Oy:n hoidettavaksi (ohm.154)

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Sosiaali- ja terveysltk Sosiaali- ja terveysltk

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Valmistelija rakennustarkastaja Markku Vaittinen: Tornion kaupunki teknisten palvelujen lautakunta

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/botnia Scan Oy

Valtiovarainministeriön sekä opetus- ja kulttuuriministeriön päätökset

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

Perusturvalautakunta Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

ICT-työryhmän tilannekatsaus

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi

Ranuan kunnan henkilökuljetustarjousten hyväksyminen

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

2. TUTUSTUN KIRKKOONI

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila. Asia Otsikko Sivu

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Vuonna 2018 yli 75-vuotiaita tullee olemaan 2413 henkilöä, kun lukumäärä vuonna 2013 oli 1965 henkilöä.

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1

Kirkonkylän koulun väistötilojen vuokrasopimuksen hyväksyminen

Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki > tai < tai =.

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat) 32, 33

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9)

Korkein hallinto oikeus. Muu päätös 1440/2014. Muita päätöksiä

Perusturvalautakunta Kunnanhallitus Vakanssien perustaminen ikäihmisten kuntoutuksen vahvistamiseksi 339/02.02.

Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.

Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/ Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone.

Ehdotus: Yhtymähallitus 1. hyväksyy oheismateriaalin mukaisen suunnitelman tehtävien uu delleenjaosta,

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.

Kaupunginhallituksen edustajien valinta yksityisoikeudellisiin yhteisöihin ajalle

Esiopetuksen järjestämistavoista ja -paikoista päättää si vis tys lau takun ta (hallintosääntö ).

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Pöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Sisällysluettelo. 44 Naantalin matkailuelinkeinon kehittämissuunnitelma 3

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen.

Asian on valmistellut maaseutuasiamies. PÄÄTÖSEHDOTUS: Maaseutu lautakunta päättää, että

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4.

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke , to ja su

Opetus- ja 2365/01.45/2017. Opetvarh

A-SI-A-KAS ON TOI-MIN-TAM-ME LÄH-TÖ-KOH-TA. 1 A-SI-A-KAS TIE-TÄ KÄYT-TÄÄ - TAIK-KA PA-PE-REI-TA TÄYT-TÄÄ.

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4


Sosiaalijaosto päättää, miten lain kohta tulkitaan sosiaalipäivystyksen osalta Merikratoksen kanssa.

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta

Perusturvalautakunta Johtosääntömuutokset alkaen 124/ /2011

Kaupunginjohtaja Lepistön päätösehdotus:

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0

- Kiireellisissä tapauksissa mahdollisuus keskusteluun on jär jes tet tä vä samana tai seuraavana työpäivänä.

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Transkriptio:

Väliaikainen 3 22.01.2018 valmistelutoimielin Ohjausryhmä 5 29.01.2018 Väliaikainen valmistelutoimielin 22 26.02.2018 ICT-valmistelun tilannekatsaus ja Valtiovarainministeriön rahoitushakemusta I/2017 koskeva loppuraportti VATE 3 Kainuun liiton toimesta on haettu Valtiovarainministeriöltä avustusta so te- ja maakuntauudistuksen ICT-järjestelmien muutosten suun nitte luun kahdella eri hakemuksella vuonna 2017. Niistä Val tio va rain minis te riö on tehnyt rahoituspäätökset seuraavasti: VM rahoituspäätös I/2017 29.5.2017: - valtionavustus 124 470 euroa (max. 90 % kokonaiskustannuk- sista). 50 000 euroa maksettiin tukipäätöksen yhteydessä 29.5.2017 ja lo put päätöksen mukaisesta summasta maksetaan tulosten hy väk symi sen yhteydessä toteutuneiden kustannusten mukaan. - kustannuksia hyväksytään 1.1.-31.12.2017 väliseltä ajalta - loppuraportti toimitettava Valtionvarainministeriöön 15.2.2018 men nes sä. VM rahoituspäätös II/ 23.11.2017: - valtionavustus 172 000 euroa (max. 90 % kokonaiskustannuk- sista) - avustukseen hyväksytään kustannuksia 31.5.2018 saakka - loppuraportti toimitettava Valtionvarainministeriöön 31.7.2018 men nes sä. Vuonna 2017 sote- ja maakuntauudistukseen myönnettyjä ICT-valmis te luun kohdennettua rahoitusta on voitu ja voidaan käyttää tie tojär jes tel mien nykytilan selvitykseen ja välttämättömien jär jes tel mämuu tos ten suunnitteluun, muttei vielä järjestelmissä tarvittavien muutos ten toteuttamiseen. Muutokset tietojärjestelmiin voidaan to teut taa vasta vuonna 2018 Valtiovarainministeriöltä haettavalla ja myön nettä väl lä rahoituksella. Kainuussa sote- ja maakuntauudistuksen ICT-valmistelu käynnistyi to den teolla vasta marraskuussa 2017, jolloin valmistelutehtävään rek ry toi dut ICT-suunnittelijat aloittivat työnsä kokoaikaisesti. Sitä en-

nen valmistelutyötä tehtiin Kainuun soten tietohallinnossa oman toimen ohella. Alkuvaiheessa rekrytoitujen ICT-suunnittelijoiden työpanos on kes kitty nyt erityisesti Valtiovarainministeriön rahoituspäätös I/2017 mu kaisiin selvitystehtäviin, keskeisimpinä niistä ovat olleet nykyisten ICT-so pi mus ten läpikäynti ja luokittelu sekä nykyisen ICT-inf ra struktuu rin ja tietojärjestelmien kokonaisarkkitehtuurin kuvaus. ICT-suunnit te li joi den tukena nykytilaa kuvaamassa on ollut myös muuta Kainuun soten tietohallintopalveluissa työskentelevää henkilöstöä. Lisäk si kokonaisarkkitehtuurin työstämiseen on hankittu kon sult ti pal velua Arter Oy:ltä. Niin ICT-sopimusten kuin järjestelmien ko ko nais arkki teh tuu rin osalta tulokset kirjataan Kainuun liitossa jo käytössä olevaan ja Arter Oy:n toimittamaan Architect-ohjelmaan (josta tiedot saa daan raportoitua). Kainuun liiton on toimitettava ICT:n rahoituspäätös I:een liittyen loppu ra port ti kustannuksineen 15.2.2018 mennessä Valtiovarain- mi niste riöl le. Raportissa on tuotava esiin seuraavia tietoja: Nykytilan kartoitusten tulokset edellytetyssä muodossa ICT-järjestelmien nykytilan kuvaus (JHS 179 suosituksen mukai ses ti) Tuotantorakenteiden nykytilan kuvaus ICT-sopimusten nykytilan kartoitus Sopimusten luokittelu ja priorisointi kriittisyyden ja siirtoon liitty vien riskien näkökulmasta Tiedot nykytilan kustannuksista Tietovarannot Tarkennettu kuva tulevista resurssitarpeista (kustannukset eri telty nä kohteittain) Arvio väliaikaishallinnon ICT-toimenpiteiden re surs si tar peesta Kuvaus maakunnan minimissään tarvitsemista palveluista ja nii hin liittyvät ICT-järjestelmät ja miten ne on ajateltu jär jestää (mitä maakunta tarvitsee minimissään toimintaansa varten) Maakuntien yhteiseen kokonaisarkkitehtuuriin liittyvä ny ky tilan karkean tason kuvaus Muutoksen toteutuksen suunnittelu

Tämän hetkiset kehittämishankkeet ja projektisalkku Kuvaus siitä, miten nämä tulokset on tuotettu Kustannusten jakautuminen omaan tai ostopalveluun Raportoinnissa käytetään Valtiovarainministeriön toimittamia asia kirja poh jia (liitteenä). Mahdollisesti käyttämättä jäänyt tai liikaa mak settu avustus tai sen osa tulee palauttaa valtionavustuslain (688/2001) 20 :n mukaisesti. Tilanne Valtiovarainministeriön rahoituspäätös I:n mukaisten sel vitys ten ja loppuraportin osalta Kainuussa on 15.1.2018 seuraava: 1. Nykytilanteen kuvaus ICT-sopimusten ja kokonaisarkkitehtuurin kuvaukset ovat vielä kesken ja mahdollisesti tulee jäämään jonkin verran keskeneräiseksi 15.2.2018 VM:lle toimitettavaan loppuraporttiin. Näin ollen nykytilanteen kuvauksen viimeistely jää vuonna 2018 toteutettavaksi. Sopimusten ja kokonaisarkkitehtuurin nykytilanteen kuvauksen kesken eräi syys johtuu siitä, että maakuntauudistukseen rekrytoi- tujen ICT-suun nit te li joi den rekrytointi viivästyi merkittävästi ja nykytilan selvi tys työ päästiin aloittamaan vasta marraskuussa 2017 (vaikka ra hoitus olisi ollut käytössä jo 29.5.2017 lähtien). Tosin, Kainuussa tietojärjestelmien ja sopimusten nykytilan ku vaamis ta helpottaa jonkin verran se, että toiminta ja ICT-järjestel- mien pe rus inf ra struk tuu ri on yhdenmukaistettu ja konsolidoitu hal lin to kokei lun ja kuntien käyttöön jo vuodesta 2004 lähtien. Nykyisen tie tojär jes tel mä ym pä ris tön dokumentointia ei ole kuitenkaan tehty Valtion va rain mi nis te riön avustuspäätöksessä mainitun JHS 179 suo situk sen mukaisesti, joten nykyisen tiedon kerääminen ja do ku mentoin ti suosituksen mukaisesti vievät aikaa. Lisäksi valtiolta siirtyvien tie to jär jes tel mien määrä ei vielä ole selvillä (valtakunnallinen esi sel vitys käynnissä). 2. Tavoitetilan suunnittelu (väliaikaishallinnon resurssitarpeet): Koska Kainuussa ICT-infrastruktuuri on jo konsolidoitu ja yh den mukais tet tu v. 2004 lähtien, ei väliaikaishallinnon käyttöön tarvita siir tymä vai hees sa merkittäviä, suuria ja rakenteellisia muutoksia. Siir tymä vai hees sa hyödynnetään nykyisiä tietojärjestelmiä ja niitä muo kataan tarpeellisin osin väliaikaishallinnon käyttöön. Vuosien 2018-2019 ICT-resurssitarpeista on toimitettu alustava laskel ma Valtiovarainministeriölle ja Kuntaliitolle joulukuussa 2017 (tauluk ko liitteenä). Keskeisimmät tietojärjestelmiin tarvittavat vält tä mättö mät muutokset v. 2018 Kainuussa liittyvät asia- ja ko kous hal lin ta-

Valmistelujohtajan ehdotus: Väliaikainen valmistelutoimielin: jär jes tel mään sekä talous- ja henkilöstöhallinnon tietojärjestelmiin, joi hin on perustettava uusi yritys väliaikaishallintoa varten. 3. Muutoksen toteutuksen suunnittelu Kainuun soten osalta on tämän hetkiset ICT-kehittämishankkeet ja pro jek tit tunnistettu ja listattu. Valtionvarainministeriön rahoitushakemusta I koskeva loppuraportti tu lee tiedoksi väliaikaiselle valmistelutoimielimelle raportin val mis tuttua. Raportin sisältö käsitellään myös väliaikaishallinnon Tie to hal linnon työryhmässä (TR5), joka aloittaa toimintansa tammikuussa 2018. ICT-järjestelmien nykytilaa, kokonaisarkkitehtuuria ja tavoitetilan suun nit te lua jatketaan vuonna 2018 rahoitushakemus II/2017 mu kaises ti. Tietoasiantuntija Ari Kemppainen esittelee asiaa. Lisätietoja asiasta antaa tietoasiantuntija Ari Kemppainen, puh. 044 797 0300 tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@kainuu.fi. Liite nro: 1 VM rahoituksen lopputuotokset 2017 Liite nro: 2 ICT I rahoitus toteutuneet kustannukset Liite nro: 3 2017 maakuntien ICT-rahoitus 2018-2019 Kainuu Liite nro: 4 ICT I -rahoituksen loppuraporttipohja Väliaikainen valmistelutoimielin merkitsee tiedoksi ICT-valmistelun tilannekatsauksen ja valtiovarainministeriön rahoitushakemusta I/2017 koskevan loppuraporttiluonnoksen ja lähettää sen oh jaus ryhmän käsiteltäväksi. Väliaikainen valmistelutoimielin päätti, että ICT-valmisteluun lisätään nopeutetulla menettelyllä lisäresursseja 2-3 henkilöä käytettävissä olevan ICT-rahoituksen puitteissa. Väliaikainen valmistelutoimielin merkitsi asian tiedoksi ja päätti lähettää sen tiedoksi oh jaus ryh mälle. Ohjausr 5 Puheenjohtajan ehdotus:

Ohjausryhmä päättää hyväksyä väliaikaisen valmistelutoimielimen ehdotuksen. Ohjausryhmä: Ohjausryhmä keskusteli asiasta ja merkitsi asian tiedoksi. Lisäksi todettiin Eero Suutarin tekemä selvityspyyntö uuden maakunnan konesalipalveluista, niihin liittyvistä kilpailutuksesta ja tietoturvan tasosta. Ohjausryhmä päätti, että ko. selvitys on tehtävä. Selvitys viedään väliaikaiseen valmistelutoimielimeen ja sen jälkeen seuraavaan ohjausryhmän kokoukseen. VATE 22 Valtiovarainministeriön 29.5.2017 tekemän ICT I/2017 ra hoi tuspää tök sen loppuraportti on valmistunut ja lähetetty 14.2.2018 Kainuun liiton toimesta Valtiovarainministeriöön. Raportin yh teen ve to na voidaan todeta seuraavaa: Projekti ei valmistunut kokonaisuudessaan aivan ai ka tau lus sa, li sä ai kaa nykytilan kuvaukseen ja ta voi te ti lan suunnitteluun tarvi taan vuonna 2018 Projektityö viivästyneen käynnistymisen jälkeen eteni ripeästi Projektisuunnitelmaan ei tullut muutoksia projektin to teu tuk sen ai ka na Työmäärä ja kustannukset alittuivat Projektin tavoitteet saavutettiin osittain Aivan kaikkia suunniteltuja tuotoksia ei saatu toteutettua ai katau lus sa Nykytilan kartoitusta, tavoitetilan ja kokonaisarkkitehtuurin suun nit te lua jatketaan vuonna 2018 VM:n ICT II/2017 ra hoi tusha ke muk sen ja pää tök sen mukaisesti. Projektin hallinnollinen loppuraportti on hyväksytty vä li ai kais hal lin non tietohallintotyöryhmässä 13.2.2018 ja ra port ti liitteineen on toi mi tet tu Val tio va rain mi nis te ri öön 14.2.2018. Koska projektin lop pu tuo tok sia koskevat asiakirjat sisältävät yk si tyis koh tais ta tietoa tie to jär jes tel mistä ja tie to jär jes tel mä ark ki teh tuu ris ta, on ko kous asia kir jo jen liitteenä ainoastaan projektin hal lin nol li nen loppuraportti. Ra por tin liit tee nä oleva lopputuotosmateriaali on salainen. Tie to jär jes tel miin tarvittavien muutosten to teu tuk seen haetaan rahoitusta Val tio va rain-

mi nis te riön vuoden 2018 ra hoi tus ha ke muk sel la, jonka laa ti mi nen on val mis te lu vai hees sa. Väliaikaisen valmistelutoimielimen ohjausryhmä kokouksessaan 29.1.2018 totesi Eero Suutarin tekemään sel vi tys pyyn töön liittyen, et tä uuden maa kun nan konesalipalveluista, niihin liittyvästä kil pai lutuk ses ta ja tietoturvan tasosta on teh tä vä selvitys, joka viedään vä liai kai seen val mis te lu toi mi eli meen ja sen jälkeen seu raa van oh jausryh män kokoukseen. Uuden maakunnan ICT-järjestelmäkokonaisuuden osalta tavoitetila niin valtakunnallisesti kuin alueellisesti on vie lä jäsentymätön. Val takun nal li set ja alu eel li set linjaukset tulevat vaikuttamaan mer kit tä väs ti sii hen, millainen Kainuun tie to jär jes tel mä ym pä ris tö jatkossa on. Kainuun so te on nykyisin tuottanut tietojärjestelmiin liit ty viä työasema- ja konesalipalveluja myös Kai nuun kunnille ja niiden liikelaitoksille se kä Kainuun liitolle. Nykyisten tie to jär jes tel mien yh den mu kais ta mi nen aloitettiin 2004 Kai nuun hallintokokeilun yhteydessä ja tie to jär jes telmiä on kehitetty yhteisesti siitä läh tien. Nykyisiin pal ve lu tuo tan toa kos ke viin periaatelinjauksiin ovat vaikuttaneet ai kai sem pien (Kainuun maakunta) ja ny kyi sen (Kainuun sote) tekemät pe ri aa te pää tökset ja linjaukset. Linjauksia ja päätöksiä on teh ty myös Kainuun uuden sairaalan suun nit te lun ja rakentamispäätöksen yh tey des sä. Kainuun soten tietohallintojohtaja Jari Väi sä nen kertoo periaatteista ja lin jauk sis ta tar kem min kokouksessa. Asiaa koskeva lii te ma te ri aa li on salassa pidettävä. Valmistelujohtajan ehdotus: Liite nro: 1 ICT-rahoituksen loppuraportti Loppuraportin liitteet nro: 1.1.-1.3 (salassa pidettäviä). Sisältää tie tojär jes tel mien turvallisuuteen ja ris kien hal lin taan liittyvää asiaa. Liite nro: 2 Konesalipalveluja koskeva selvitys (salassa pidettävä). Si säl tää tietojärjestelmien turvallisuuteen ja ris kien hal lin taan liit ty vää asiaa. Lisätietoja asiasta antaa tietoasiantuntija Ari Kemppainen, puh. 044 797 0300 tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@kainuu.fi. Väliaikainen valmistelutoimielin merkitsee tiedoksi VM ra hoi tus ha kemus ta ja päätöstä ICT-valmistelun tuki maa kun tien perustamisen esi val mis te lu vai hees sa koskevan loppuraportin sekä ko ne sa li pal velu ja koskevan selvityksen tie dok seen ja lähettää ne tiedoksi oh jausryh mäl le.

Väliaikainen valmistelutoimielin: Tietohallintojohtaja Jari Väisänen esitteli asiaa. Väliaikainen valmistelutoimielin merkitsi tiedoksi VM ra hoi tus ha kemus ta ja päätöstä ICT-valmistelun tuki maakuntien perustamisen esi val mis te lu vai hees sa koskevan loppuraportin sekä ko ne sa li pal velu ja koskevan selvityksen ja lähettää ne tiedoksi ohjausryhmälle. Ohjaus ryh mässä pidetään esittely konesalipalveluasiasta siltä osin, kun se voidaan salassapitoasioita rikkomatta käydä.