Toimintasuunnitelma 2014



Samankaltaiset tiedostot
Pysyviin ja jokaisen lukuvuoden aikana perustettaviin toimikuntiin kuuluu seuraavat toimikunnat:

Jokaisen lukuvuoden aikana perustettaviin toimikuntiin kuuluu seuraavat toimikunnat:

Toimintasuunnitelma 2015

Osoite & WWW Pankki

Asteriski ry:n toimintasuunnitelma 2019

Asteriski ry:n toimintasuunnitelma 2017

Asteriski ry:n sääntömääräinen kevätkokous 2014

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Asteriski ry:n hallituksen kokous 9/2013

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 EPSILON RY

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

TYYn avustukset alayhdistyksille

Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry.

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

Asteriski ry:n sääntömääräinen syyskokous 2012

TEEKKAREIDEN URHEILU- JA VOIMAILUKERHO RY

OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä

Toimintansa tukemiseksi yhdistys on oikeutettu

Turun yliopiston raskaan musiikin ystävät TYRMY ry

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TYYn avustukset 2018

Pietarsaaren lukion oppilaskunnan säännöt. Sisällysluettelo. Sivu 1

Toimintasuunnitelma 2016

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

HALLINTO-OHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimassa alkaen

Asteriski ry:n hallituksen kokous 1/2013

SYL:n liittokokous Espoon Korpilammella

TYYn avustukset järjestöille

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA Edunvalvonta

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TARKAN SÄÄNNÖT. Tampereen rakennusarkkitehtiopiskelijoiden kerhon säännöt

Joensuun Jääkarhut Syyskokous torstaina klo (kahvitarjoilu alkaa klo 18.00) Karhu-sali

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset

Turun humanistisen tiedekunnan opiskelijoiden edunvalvontajärjestö Humanitas ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012

Viestintä ja vaikuttaminen

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

Asteriski ry PÖYTÄKIRJA 24/ (5) Vesilinnantie Turku

Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho.

Viestintä- ja tiedotuskoulutus Taimo Halme Viestintävastaava Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta

2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa ja ääntenlaskijat

Toimintasuunnitelma 2016

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design.

KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TYÖPAIKKATOIMINTA. Ohjeistus työpaikkatoiminnasta

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta ISYY. Järjestökoulutus, Joensuu, ti

Kotitalouspedagogiopiskelijat ry

LUUPPI RY: VAATIMUSMÄÄRITTELY. Toiminnot Sivu / Osio Sisältö / Huomioita Peruskäyttäjä Ylläpito Vastuullinen

Viestintävastaavien koulutus

AYY:n palvelut ja viestintä Aaltoyhteisössä. Niko Ferm Hallituksessa 2014 viestintä, järjestöt ja tilat

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta ja vapaa-aika. Sanni Marjanen Eetu Rantakangas Koulutus tutorleirillä

MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka 1

Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen

Sovitut toimintatavat

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry. Ohjesääntö

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2014

SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka

TiVoLin viestintä. Seuran www-sivujen päivitysvastaavat. rahastonhoitaja, toimialavastaavat. Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät

HYVÄKSYTTY HALLITUKSEN KOKOUKSESSA 6/2019 Opintoasiat 26 p Koulutuspoliittinen toiminta 0-8 p. Max. pisteet

Turun Kasvatustieteiden Klubi Katko ry Kasvatustieteiden laitos Assistentinkatu Turku

Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt

Kuluttajaekonomian ja ravitsemustieteen opiskelijat OIKOS ry:n SÄÄNNÖT I TARKOITUS JA TYÖMUODOT

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.

TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa

Edunvalvonnan suunnittelu

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt

Ilmansuojeluyhdistys ry. Luftvårdsföreningen rf. Finnish Air Pollution Prevention Society

Edunvalvonta ainejärjestöissä

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman

Limes ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2014

Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry

TURUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ OPISKELIJAEDUSTAJIEN VALINNASTA

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2016

Edustajiston koulutus Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö

European Law Students Association ELSA Turku ry:n säännöt

LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta.

Liitteet Liite 1. Kumpulan Speksi ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Liite 2. Kumpulan Speksi ry:n talousarvio vuodelle 2017

SÄÄNNÖT: LIITE 1. Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus

Asteriski ry:n hallituksen kokous 2/2010

Asteriski ry Syyskokous (7) Vesilinnantie Turku

Halloped-koulutus. Koposektori Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta

Toimintasuunnitelma 2017 Prosessiteekkarit ry

Kukin jäsenmaa johtaa itsenäisesti omaa kansallista toimintaansa.

KOULUTUS JÄRJESTÖJEN KV-VASTAAVILLE. Järjestökoulutus

KANSAINVÄLISTYMISEN YHDISTYSOPAS

Jäsentiedote 2/2017. Sääntömääräinen syyskokous Tesoman Jäähalli Tuomarinkatu 7, Tampere

Asteriski ry PÖYTÄKIRJA 21/ (5) Vesilinnantie Turku

Kotitalouspedagogiopiskelijat ry

Transkriptio:

Sivu 1 Toimintasuunnitelma 2014 1. Hallitus Yhdistyksen toimintaa ohjaa hallitus. Ohjesäännössä on säädetty erikseen hallituksen kokoonpanosta ja jäsenten tehtävistä. Hallitus on velvoitettu etsimään uusia hallitustoimijoita toimikautensa aikana. 2. Yhdistyksen toimitilat Yhdistyksen toimisto sijaitsee ICT- talossa Turussa. Yhdistyksen puhelinnumero on 02-3338625 ja osoite,. Hallituksen jäsenet päivystävät säännöllisesti toimistolla lukuvuoden aikana. Yhtenä päivänä viikossa pidetään niin sanottu vakiopäivystys, jolloin toimisto on varmasti auki. Päivystysajat näkyvät yhdistyksen www- sivuilla sekä ilmoitustaululla. Mahdollisista kesäpäivystyksistä sovitaan erikseen. 3. Toimikunnat ja henkilöt Hallitus perustaa tarvittaessa toimikuntia erilaisia tehtäviä varten. Toimikunnan vastuuhenkilöksi valitaan hallituksen jäsen. Poikkeuksena tästä ovat File- toimikunta sekä kronikkatoimikunta, joita vetää Filen päätoimittaja. Tiimien tarkoitus on auttaa hallitusta sen toiminnassa ja edelleen kehittää yhdistyksen toimintaa paremmin yhdistyksen jäseniä palvelevaksi. Pysyviin ja jokaisen lukuvuoden aikana perustettaviin toimikuntiin kuuluu seuraavat toimikunnat: Haalaritiimi Toimikunnan tehtävänä on hankkia opiskelijahaalarit ensimmäisen vuoden opiskelijoille. File- toimikunta Toimikunta avustaa File- lehden toimitusta. Toimikuntaa johtaa Filen päätoimittaja. Kronikkatoimikunta Toimikunta avustaa päätoimittajia File- lehden kronikkanumeron tietojenkeruussa sekä toimituksessa. Vapaa- ajantoimikunta Toimikunta avustaa hallitusta järjestämään tapahtumia opiskelijoille. Toimikuntaa johtaa hallituksen vapaa- ajanvastaava. Vuosijuhlatoimikunta Vuosijuhlatoimikunta vastaa vuosijuhlien järjestelyistä.

Sivu 2 Synergiatoimikunta Toimikunnan tehtävänä on järjestää seminaaritapahtuma Synergia yhteistyössä muiden turkulaisten it- alan opiskelijajärjestöjen kanssa. WWW- toimikunta Toimikunta vastaa Asteriskin www- sivujen toiminnallisuudesta yhdessä palvelinylläpitäjän kanssa. Vuosittain valittaviin toimihenkilöihin kuuluvat vähintään seuraavat: Filen päätoimittaja Filen päätoimittaja vastaa yhdessä Digit ry:n Filen päätoimittajan kanssa File- lehden toiminnasta. Päätoimittaja valitaan yhdistyksen syyskokouksessa. Kehitysyhteistyövastaava Vastaa yhdistyksen osallistumisesta yhteisvastuulliseen kehitysyhteistyötoimintaan budjetissa määritellyin varoin. Hyvinvointivastaava Vastaa jäsenistön hyvinvoinnista järjestämällä ja tiedottamalla "hyvän olotilan" tapahtumista. Kansainvälisten asioiden vastaava Vastaa yhdistyksen vaihto- opiskelijoista ja vaihtoon hakemisesta. Ympäristövastaava Huolehtii, että yhdistys noudattaa mahdollisuuksien mukaan vihreitä arvoja ja edesauttaa niiden toimintaa. Palvelinylläpitäjä Palvelinylläpitäjä vastaa Asteriskin palvelinten toimivuudesta. Palvelinten ylläpitoon on varattu erikseen rahaa yhdistyksen budjetissa. Ylläpitäjä valitaan yhdistyksen syyskokouksessa ja ohjesääntö ohjaa hänen toimintaansa. Saavutettavuusvastaava Saavutettavuusvastaavan tehtävänä on tarkkailla, että yhdistyksen toiminta on tasa- arvon mukaista. Opintomateriaalivastaava Pitää toimiston opintomateriaalit ajan tasalla hoitamalla Asteriskin tenttiarkistoa sekä toimiston käsikirjastoa. Pitää myös huolen luentomonisteista ja niiden loppumattomuudesta. 4. Yhdistyksen ja hallituksen kokoukset Hallitus kokoontuu lukukausien aikana vähintään kahden viikon välein ja kesäaikaan tarpeen mukaan. Hallitus voi myös kokoontua pitämään iltakouluja, joiden aiheena voi esimerkiksi olla yhdistyksen tulevan toiminnan suunnittelu. Yhdistyksen sääntömääräiset kokoukset pidetään sääntöjen mukaan.

Sivu 3 5. Tiedotustoiminta Yhdistyksen tärkeimmät tiedotuskanavat ovat: Ilmoitustaulu IT- laitoksella Asteriskin toimiston ulkopuolella www.asteriski.fi www- sivut riski- info sähköpostilista File- lehti Muita tiedotuskanavia ovat: Aktiivijäsenistön aktiriski- lista TTL:n tarjoamat tiedotuskanavat Turun ylioppilaslehden infopalsta Ikiriski- sähköpostilista ICT- talon käytävänäytöt #asteriski.ry IRC- kanava #piltit IRC- kanava, joka toimii erityisesti pilttien tiedotuskanavana Asteriskin viralliset facebook- sivut Asteriskin virallinen twitter- sivu Riski- TV Ilmoitustaulu on tarkoitettu ensisijaisesti yhdistyksen omaan viestintään. Muiden ilmoitusten julkaisemiseen ilmoitustaululla vaaditaan lupa hallituksen jäseneltä. Sähköpostilistat Riski- info lista Riski- info - listalla julkaistaan yhdistyksen tiedotuksia, eikä sitä ole tarkoitettu jäsenistön keskustelua varten. Aktiriski- lista Aktiivisille ja yhdistyksen toiminnasta erityisesti kiinnostuneille jäsenille on käytössä aktiriski- lista, jonka kautta voidaan käydä suppeampia ajankohtaisia keskusteluja. Listaa käytetään tapahtumien tekijöiden rekrytointiin sekä suurimpien ja perinteisten tapahtumien suunnitteluun. Listalle toimitetaan myös hallituksen kokousten päätösluettelot. Hallitus ylläpitää aktiriski- listaa. Hallituksen sähköpostilista Yhdistyksen hallituksen tavoittaa asteriski@utu.fi osoitteesta. Hallitus käyttää tätä listaa sisäiseen kommunikaatioonsa. Halutessaan edellisten vuosien hallitusten jäsenet voivat jäädä hallituslistan jäseniksi. Myös Digit ry:n istuva puheenjohtaja liitetään halutessaan listalle ainejärjestöjen yhteistyön parantamiseksi. Ikiriski- lista Ikiriski- lista on tarkoitettu seniori- asteriskien tiedotuskanavaksi. Siellä julkaistaan lähinnä yhdistyksen kokouskutsut, pikkujoulu- ja vuosijuhlakutsut sekä ikiriskejä koskevat ilmoitukset.

Sivu 4 Partyriski- lista Tarkoitettu vapaa- ajantoimikunnan sisäistä kommunikointia varten. Aihepiireinä bileiden, sitsien ja tapahtumien tehtävät ja tapahtumien järjestäminen. Tarvittaessa yhdistyksen hallitus perustaa toimikunnille postituslistat. 6. File Asteriski julkaisee ainejärjestölehti Fileä yhteistyössä Digit ry:n kanssa. Lehden ilmestymisestä vastaa kaksi päätoimittajaa, jotka valitaan Asteriskin ja Digitin syyskokouksissa vuodeksi kerrallaan. Päätoimittajien tehtävistä määrätään tarkemmin File- ohjesäännössä. Apunaan heillä on File- toimikunta, johon kuuluu jäseniä sekä Asteriskista että Digitistä. File- lehti ilmestyy vähintään neljä kertaa vuodessa ja on jäsenille ilmainen. Jakelukanavina toimivat telineet molempien ainejärjestöjen toimistoilla. Lehti on myös saatavilla pdf- muodossa Digit ry:n sivuilta. Yhden lehdistä tulee olla ns. Piltti- File, joka lähetetään hyväksymiskirjeiden mukana uusille opiskelijoille. Piltti- Filen tarkan ilmestymisajankohdan määrää matemaattis- luonnontieteellinen tiedekunta. Lisäksi yhteen lehden numeroon tulisi syksyllä kerätä molempien koulutusohjelmien uusien opiskelijoiden kuvat ns. piltti- ja fuksikronikaksi. Lehteen pyritään keräämään monipuolisesti molempien ainejärjestöjen jäsenten kirjoituksia. Tällaisia ovat esim. kolumnit, reportaasit, pakinat, erilaiset esittelyt, huumoripitoiset jutut yms. Kuka tahansa voi tarjota kirjoituksiaan Fileen, mutta lehden lopullisesta sisällöstä päättävät päätoimittajat. Lehden sisällöllinen laatu sekä ulkoasu pyritään pitämään niin hyvällä tasolla, että se toimii houkuttelevana mediana mahdollisille mainostajille. Mainoksista saatavilla rahoilla katetaan lehdestä aiheutuvia painatuskustannuksia. Mainostajat, lehden tekoon osallistuneet ja jutuissa esiintyneet ovat oikeutettuja tekijänkappaleisiin. Filen kustannukset ja mahdolliset mainostulot jaetaan ainejärjestöjen kesken vuonna 2008 laaditun sopimuksen mukaisesti. File- toimikunnan käytössä on lista file@utu.fi, joka on tarkoitettu tiimin työskentelyssä tarvittavan tiedon vaihtoa varten. File- listasta vastaavat lehden päätoimittajat. Lehden toimikunta ja kaikki halukkaat voivat käydä keskustelua myös Filen omalla kanavalla #file- kanava IRCNetissä. 7. Yhteydenpito muihin järjestöihin Tietotekniikan liitto ry Yhdistys ja halutessaan sen jäsenet kuuluvat Tietotekniikan liitto ry:hyn. Yhdistyksellä on yksi edustaja liiton liittokokouksissa (TTL:n säännöt liittokokousedustajista). Liiton jäsenmaksupalautukset ovat oleellinen osa Asteriskin taloudenpitoa.

Sivu 5 Tietotekniikan opiskelijoiden liitto ry Tietotekniikan Opiskelijoiden Liitto eli TiTOL perustettiin vuonna 2001 parantamaan alan opiskelijoiden välistä kanssakäymistä ja ylläpitämään suhteita. Yhdistyksellä on liittokokouksissa yksi edustaja, joka valitaan yhdistyksen syyskokouksessa yhdeksi (1) vuodeksi kerrallaan. Tekniikan akateemiset TEK ry TEK on diplomi- insinöörien ja vastaavan yliopistokoulutuksen saaneiden etu- ja palvelujärjestö. Asteriski osallituu TEK:en järjestämään tiedotus- ja opiskelijatoimintaan ja hyödyntää sen tarjoamaa tukea akateemisen alan kehitykselle. Matemaattis- luonnontieteellisten alojen Akateemiset MAL ry MAL on matemaatikkojen, fyysikkojen ja tietojenkäsittelytieteilijöiden ammatillisaatteellinen järjestö. Asteriski osallistuu MAL:en järjestämään tiedotus- ja opiskelijatoimintaan ja hyödyntää sen tarjoamaa tukea akateemisen alan kehitykselle. VSTKY Varsinais- Suomen tietojenkäsittely- yhdistys ry VSTKY ry tai tuttavallisemmin Vätsky on toiminut ICT- alan ammattilaisyhdistyksenä jo vuodesta 1967. Asteriski tekee yhteistyötä Vätskyn kanssa ja kannustaa jäseniään osallistumaan myös heidän toimintaansa. Sisarjärjestöt Yhdistyksellä on maamme korkeakouluissa lukuisia sisarjärjestöjä: TY: Åbo Akademi: Aalto- yliopisto: HY: TTY: TAY: LTY: JY: VY: OY: Itä- Suomen yliopisto: Turun AMK: Digit ry, TuKYData Infå vid Åbo Akademi rf, DaTe vid Åbo Akademi rf Tietokilta ry, Otadata ry TKO- äly ry, Spektrum rf Modeemi ry, Tampereen TietoTeekkarikilta Luuppi ry Cluster ry Dumppi ry, Ynnä ry, Linkki Jyväskylä ry Tutti ry Blanko ry, Oulun tietoteekkarit ry Epsilon ry, Rekursio, Serveri ry TIO ry Yhdistysten edustajat tapaavat yhteistoimintapäivillä, joihin tulee myös Asteriskin edustajien osallistua. Yhtenä sisarjärjestöjen toiminnan koordinoijana toimii TiTOL ry, jonka jäseniä ovat lähes kaikki edellä mainitut yhdistykset. Lisäksi pyritään järjestämään tapaamisia excursioiden yhteydessä, mm. Synergiapäivien aikana Turussa. Vector ry Vector ry on Turun yliopiston ja Åbo Akademin tietojenkäsittelytieteiden ja tietotekniikan opiskelijoiden ainejärjestöjen yhteinen järjestö, jonka tehtävänä on luoda vankka yhteistyöpohja ainejärjestöjen, yliopistojen ja alan yritysten välille. Vectorin tehtävänä on

Sivu 6 myös pyrkiä hankkimaan korvaava tila Sotkulle. :llä on Vectorin hallituksessa kaksi (2) edustajaa, jotka valitaan :n syyskokouksessa yhdeksi (1) vuodeksi kerrallaan. Matemaattis- luonnontieteellisen tiedekunnan ainejärjestöjen etu- ja yhteistyöjärjestö Hybridi ry Yhdistys toimii Turun yliopiston matemaattis- luonnontieteellisen tiedekunnan opiskelijayhdistysten etu- ja yhteistyöjärjestönä, sekä Turun yliopiston ylioppilaskunnan alayhdistysohjesännön määrittämänä tiedekunnan kattojärjestönä. Yhdistys edistää Turussa opiskelevien opiskelijoiden sosiaalista kanssakäymistä, yhteenkuuluvuutta ja vapaa- ajan viettomahdollisuuksia. Asteriskillä on oma edustaja Hybridin hallituksessa ja liittokokouksissa. Tiedekunnan muut ainejärjestöt Asteriski pitää yhteyttä matemaattis- luonnontieteellisen tiedekunnan muihin ainejärjestöihin yhteisten tapahtumien ja tapaamisten kautta. Jäsenyhdistysten puheenjohtajat pitävät yhteyttä toisiinsa sähköpostin ja facebook- ryhmän välityksellä ja tarvittaessa yhteisellä tapaamisella. Turun yliopiston ylioppilaskunta Turun yliopiston ylioppilaskunta (TYY) on vuonna 1922 perustettu Turun yliopiston opiskelijoiden etu- ja palvelujärjestö, johon jokainen Turun yliopiston opiskelija automaattisesti kuuluu. Asteriski on TYY:n virallinen alayhdistys. Asteriski valvoo etujaan TYY:ssä omien vaikutuskanaviensa ja Hybridi ry:n kautta. Asteriski myös osallistuu aktiivisesti TYY:n järjestämiin tapahtumiin ja pyrkii tiedottamaan jäsenilleen ylioppilaskunnan tärkeistä asioista ja tapahtumista. 8. Edunvalvonta Vapaa- ajan toiminnan lisäksi yhdistyksen tärkeimpiin tehtäviin kuuluu tietojenkäsittelytieteiden koulutusohjelman opiskelijoiden, sekä Work Informatics - maisteriohjelman opiskelijoiden edunvalvonta. Hallituksen tulee tarkkailla opintojen järjestelyjä ja sujumista laitoksellamme, sekä olla yhteydessä opiskelijoihin ja kuunnella heidän mielipiteitään opiskelusta. Tarvittaessa hallituksen tulee ottaa kantaa opintoihin liittyviin asioihin. Opintotiimi Opintotiimi on IT- laitoksen opinto- ohjauksesta vastaavien henkilökunnan jäsenten ja opiskelijajäsenten muodostama tiimi, jossa opiskelijoiden edustajina toimivat mm. ainejärjestöjen opintovastaavat. Säännöllisesti kokoontuvan tiimin tarkoituksena on suunnitella opinnonohjausta ja opinnoista tiedottamista, organisoida yhteistä tuutori- ja mentoritoimintaa sekä järjestää infotilaisuuksia ja muita opintojen sujuvoittamista tukevia tapahtumia. Koulutuksen kehittämisen työryhmä (Kouke) Koulutuksen kehittämisen työryhmä eli Kouke on, aiemman laitosneuvoston tehtäviä ainakin osittain hoitava elin. Työryhmässä käsitellään kaikkia koulutukseen liittyviä asioita opetussuunnitelmista opetusnäytteiden vastaanottoon. Asteriski pyrkii kaikessa ryhmään

Sivu 7 liittyvässä suunnittelutyössä ajamaan opiskelijoiden etua niin, että tuloksena olisi kolmikantainen taho, jossa myös opiskelijat voisivat tuoda esille käsiteltäviä asioita. Tiedekunnan johtokunta Asteriskin hallitus tarkkailee tiedekuntaneuvoston toimintaa ja tehtyjä päätöksiä tapaamalla opiskelijaedustajia. Tiedekuntaneuvoston ohella tärkeä vaikuttava elin tiedekunnassa on Hybridi ry, jossa Asteriskilla on myös edustajansa. osallistuu aktiivisesti opiskelijaedustajien valintaprosessiin. 9. Jäsenpalvelut Yhdistys palvelee jäseniään opinto- ja vapaa- ajan asioissa. Yhdistys järjestää seminaareja, keskustelutilaisuuksia ja yritysexcursioita. Yhdistys myy luentomonisteita. Toimistossa olevalla tulostimella opiskelijat voivat tulostaa opinnäytteitään ilmaiseksi. Muista tulostuksista peritään hallituksen kulloinkin määräämä hinta. Ainejärjestö ylläpitää pienimuotoista kirjastoa, josta jäsenistö voi lainata vakituisia kurssikirjoja ja jotakin ajankohtaista kirjallisuutta. Kirjastoa täydennetään vuosittain budjetin mukaisilla ostoilla ja lahjoituskirjoilla. Kirjojen lainausmenettelyistä, sakko- ja korvausmaksuista päättää hallitus. Toimistolta löytyy myös paperileikkuri. Asteriskin toimistolla on myös kaupan laulukirjoja, t- paitoja, haalarimerkkejä sekä monisteita. Näitä tulee myydä jäsenille edullisempaan hintaan, mikäli se vain on taloudellisesti mahdollista. Näiden lisäksi asteriskilla on virallinen järjestönauha sekä järjestöpinssi. Näitä myydään jäsenille mahdollisimman lähelle sisäänottohintaa, kuitenkin siten, että niiden voitoilla katetaan ansiomerkeistä ja ansionauhoista koituvat menot. Näistä merkeistä ja nauhoista määrätään erillisellä ohjesäännöllä. Opintojen täydennykseksi yhdistys järjestää illanviettoja, retkiä, urheilu- ja kulttuuritoimintaa sekä mahdollisesti ulkomaanexcursioita. Asteriskilla on myös käytössään palvelin, joka tarjoaa Nethack- verkkopelimahdollisuuden jäsenistölle. Toimiston pelikonsolit ovat vapaasti jäsenten käytettävissä. Konsoleille hankintaan uusia pelejä jäsenten ehdotusten ja osoitettujen budjettivarojen mukaan. Asteriskin toimistolla on myös käytössä valikoima tietokoneita sekä skanneri jäsenistön käyttöön. Yksi toimiston koneista on varattu hallituksen ja toimihenkilöiden käyttöön. Asteriski tarjoaa jäsenistön käyttöön myös palvelimen, jolle voi pyytää tunnukset perustellusti Asteriskin hallitukselta. Palvelimen ylläpitäjä myöntää tunnukset hallituksen luvalla. Mentoritoiminta Syksyllä 2011 aloitettiin yhteistyössä laitoksen kanssa mentorointi, joka nivoutuu yhteen aiemman demokerhotoiminnan kanssa. Mentoroinnissa tarkoitus on tukea etenkin ensimmäisen vuoden opiskelijoiden opintoja järjestämällä demokerhoja säännöllisin väliajoin sekä pitämällä vastaanottoa kerran viikossa. Mentorointi kestää koko opiskeluvuoden ajan. Demokerhojen vetäjät eli mentorit valitaan hakemusten ja haastattelujen perusteella

Sivu 8 yhteistyössä IT- laitoksen opinto- ohjaajien kanssa niin, että sekä ohjelmointikursseja että matematiikan kursseja varten valitaan omat mentorinsa. Mentorit pitävät kurssista riippuen vähintään kerran viikossa tilaisuuden, johon opiskelijat voivat kokoontua tekemään yhdessä kurssien demonstraatioita. Demokerho ei kuitenkaan ole varsinainen opetustilaisuus, vaan vetäjät ovat paikalla avustamassa hankalissa asioissa ja selventämässä luennoilla opittua. Demokerho pidetään kurssikohtaisesti tiettynä päivänä ja aikana, ja se on avoin kenelle tahansa ilman eri ilmoitusta tai varausta. Yhdistys huolehtii tilojen varaamisesta demokerhon pitoa varten yhteistyössä laitoksen kanssa. Yhdistys myös tiedottaa demokerhotoiminnasta yhdistyksen www- sivuilla ja sähköpostilistalla. 10. Varainhankinta ja talous Yhdistys toimii toimintasuunnitelman ja budjetin asettamissa rajoissa. Hallituksen tulee säännöllisesti tarkkailla sitä, etteivät toiminnan menot ylitä budjetissa asetettuja rajoja. Taloudenpitoon tuleekin kiinnittää huomiota ja kaikista tilitapahtumista on tehtävä tarvittavat selvitykset. Talousarvioon on budjetoitu rahaa vuoden 2014 tapahtumia ja hankintoja varten. Suurimpina menoerinä edustuskulut, pikkujoulut, Synergia- päivät sekä 42- vuotis vuosijuhlat. Edustuskuluja ovat esimerkiksi eri yhteistyöjärjestöjen vuosijuhliin osallistuminen. Yhdistyksen toimintaa rahoitetaan pääasiassa jäsenmaksuilla ja TYY:n toiminta- avustuksella. Yhdistyksen pyörittämä monistemyynti tehdään ilman merkittävää katetta. Erityisesti jäsenille monisteet pyritään myymään mahdollisimman edullisesti. Toimintaa pyritään rahoittamaan myös yhdistyksen www- sivuille myytävillä mainoksilla kevätkokouksen 2008 päätöksen mukaisesti. Yhdistys voi myös myydä muita tuotteita, kuten haalarimerkkejä, ja kerätä tätä kautta rahaa toimintaan. Tuotteiden hinnat on kuitenkin pidettävä kohtuullisina ja jäsenille on annettava alennusta, mikäli mahdollista. Muina varainhankintakeinoina ovat erilaisista tapahtumista saatavat pääsylippu- ja sponsorointitulot. Tavoitteena kuitenkin on, että jäsenet pääsisivät osallistumaan tapahtumiin maksutta tai vain pientä korvausta vastaan. Toiminnan lähtökohtana ei ole tuottaa voittoa yhdistykselle. 11. Toimintaa vuonna 2014 Yleinen toiminta (joko jatkuvaa tai ajankohta vapaasti päätettävissä) Haasteottelu kyykässä Deltaa vastaan Sitsit Kulttuuri- ja leffaillat Opiskelijatapahtumat Urheilutapahtumat Excursiot Hallituksen kokoukset ja iltakoulut Liikuntavuoro viikottain

Sivu 9 Saunavuoro viikottain Peli- illat Lanit Palapelibileet Synergiapäivät Pokemonbileet Vuosittain toistuvia yhteistyötapahtumia muiden ainejärjestöjen kanssa (esim. Liikennevalobileet & Viiksibileet) Kevätlukukausi Abipäivä Helmisauna Laskiaisriehan vietto Matka MM- kyykkään Vuosijuhlat Turvaseksibileet Biljarditurnaus Digit ry:n kanssa Kevätsauna Vappu Turku Agile Day Känniääliösitsit Erilaisia kesätapahtumia Syyslukukausi Varaslähtö Pilttien, tuutorien, hallituksen ja IT- laitoksen saunailta Tutustumisbileet Pilttiexcursio Varjopikkujoulut Pikkujoulut Ylioppilaskunnan lippukulkueisiin osallistuminen Trivial Pursuit turnaus Digit ry:n kanssa Piraattibileet kansainvälisenä Puhu kuin merirosvo päivänä ATK- YTP osallistuminen 12. Erityiset toimet ja toiminnan painopisteet vuonna 2014 WWW- sivut Vuoden 2014 painopiste WWW- sivujen kehittämisessä on sivuille tapahtuvan mainosmyynnin edistäminen. Asteriskin yritysvastaava pyrkii toteuttamaan WWW- sivuille tehtävää mainosmyyntiä. WWW- toimikunta avustaa asteriskin hallitusta ylläpitotehtävissä, sekä kouluttaa hallituslaisia uuden alustan käytössä tarvittaessa. Tavoitteena on myös toteuttaa englanninkielinen käännös yhdistyksen perustiedoista sivuille. Tiedotusvastaava on vastuussa www- sivujen paikkaansapitävyydestä.

Sivu 10 Vuoden IT- opettaja palkinto Vuonna 2006 Asteriskin ry aloitti Vuoden IT- opettaja - palkintojen jaon. Vuoden IT- opettaja - palkinnon myöntämistä tulee jatkaa. Vastuuhenkilönä järjestämisessä on opintovastaava. Vuoden IT- opettaja - palkinto jaetaan Asteriskin kevätlukukauden lopussa. Hallitus on velvoitettu ylläpitämään listaa voittajista. Kehitysyhteistyö Yhdistys osallistuu yhteisvastuulliseen kehitysyhteistyötoimintaan budjetissa määritellyin varoin. Toimintaa koordinoi yhdistyksen kehitysyhteistyövastaava. Turku Agile Day Asteriski on mukana toukokuussa järjestettävän Turku Agile Day konfferenssin järjestelyissä Digitin, 0- kerhon ja Turun yliopiston kanssa. Tapahtumaa järjestämään perustettiin Turku Agile Group ry, jonka hallituksessa ja kokouksissa Asteriskilla on edustajansa. IT- koulutukset Yhdistys koordinoi tarpeen mukaan eri tahoille pidettäviä IT- koulutustilaisuuksia. Palapelibileet Neljä kertaa vuodessa järjestettävien Palapelibileiden järjestämiseen osallistumista jatketaan edelleen vuonna 2014. Excursiot Asteriski järjestää excursiota vuoden aikana. Excursioiden järjestämisestä vastaa yritysvastaava. Synergia Synergia- seminaaripäivä pyritään järjestämään keväällä 2014 yhdessä muiden alan turkulaisten ainejärjestöjen kanssa. Vuosijuhlat 2014 Asteriskin 42- vuotisjuhlat järjestetään 1.3.2014 teemalla 42. Juhlien järjestelyistä vastaa sitä varten perustettu toimikunta.