13.05.2013 Markku Savolainen Jykesin Sijoittumispalvelut 7.5.2013 Markku Savolainen, yhteyspäällikkö 1
Kiinnostaako seudulle sijoittuminen nyt tai ensi vuonna? Markkinatutkimus keväällä 2011: noin 3000 henkilökohtaisesti kontaktoitua yli 10 hengen yritystä Keski-Suomen ulkopuolella Kiinnostuksessa Jyväskylää kohti oli vaihtelua koko Suomen tasolla, Jyväskylä liiketoiminnan sijaintipaikkana kiinnosti eniten Etelä- ja Pohjois-Savossa, Kainuussa sekä Pohjois- ja Etelä-Pohjanmaalla. pääkaupunki- sekä rannikkoseudun yritykset ovat vientiorientoituneita ja niitä kiinnostavat kansainväliset markkinat yritykset ovat valmiiksi Suomen suurimmalla markkina-alueella ja ainoa kasvusuunta on ulkomaat Tutkimuksen mukaan Väli-Suomella on siis merkittävämpi rooli Jyväskylälle taloudellisesta näkökulmasta kasvuhaluiset ja menestyvät yritykset ovat halukkaita investoimaan Jyväskylän markkina-alueelle lisätäkseen liiketoimintaansa, Keski-Suomi on lähimaakuntana sopivan lähellä ja tuttu Jyväskylän alueen vetovoimatekijöitä ovat osaava työvoima, hyvät mahdollisuudet löytää partnereita sekä keskeinen sijainti kasvua ei tarvitse hakea pääkaupunkiseudulta tai ulkomailta käsin, myös Jyväskylän alueen markkinat ja osaajat voivat tarjota merkittävän liiketoiminnan Laajentaminen Jyväskylän alueelle nähdään pitkäaikaisena sijoituksena ja usko Jyväskylän asemaan tulevaisuuden kasvukeskuksena on vahva. SIJOITTUMISPALVELU PROSESSIKUVAUS myyntityö seudun ulkopuolella Prosessin tukitoimia: 1. Myyntiliidien etsintä ja hankinta - Myynti ja markkinointi; markkinointikampanjat, Jykesin viestintä 6. Sijoittumispäätöksen tekeminen (+ tai -) 5.Sijoittumispalvelu: varsinainen palveluiden tuottaminen alkaa - Sijoittumissuunnitelman laatiminen -Toimitilat ja tontit - Rahoitusneuvonta - Asiakkuudet ja yhteistyökumppanit - Henkilökunnan saatavuuden selvittäminen ja kouluttaminen -Yritysostot 2.Kohderyhmän perkaus, analysointi ja yhteydenottojen nopea haltuun ottaminen 3. Henkilökohtainen yritysten ylimmän johdon kontaktointi - Jykesin asiantuntijoiden neuvonta, tuki - Sidosryhmien tuki, neuvonta, apu 4. Ensitapaaminen potentiaalisen sijoittautujan kanssa 2
SIJOITTUMISPALVELU PROSESSIKUVAUS palveluiden tuottaminen JYVÄSKYLÄN ALUEELLA Yhteyshenkilö alueen toimijoihin / kehittämisvastuuhenkilöihin päin, kun operatiivinen toiminta sijoittuneella yrityksillä käynnissä (siirtää asiakkuuden ao. kehittämisvastuuhlölle) Koordinointi sijoittuvan yrityksen muissa mahdollisissa tarpeissa seudun toimijoiden suuntaan Koordinaattori sijoittumispalveluiden tuottamisessa eri toimijoiden välillä: Jykes,TEM-konserni, kunnat, yksityiset toimijat Toiminnan koordinaattori Jyväskylän alueen sijoittutumispalvelut / toimipiste: Jykes Rahoitusneuvonnan kartoitus ja koordinointi yhdessä alueen toimijoiden kanssa: Jykes, TEM-konserni, rahoituslaitokset (pankit) Toimitilat ja tontit: neuvominen, kartoittaminen, neuvottelut toimijoiden kesken (toimitilojen välittäjät, tonttivastaavat) Henkilöstön saatavuus, neuvonta rekrytoinnissa: TE-toimisto, ELYkeskus, henkilöstöyritykset Yhteyshenkilö yritysoston kautta etabloituessa: Yrityspörssi, kaupalliset yritysvälittäjät Sijoittuminen: PS-Luonteva Oy Pirjon Pakari Pirjon Pakari on Honkajoella toimintansa 1985 aloittanut leipomo. Uunituoreisiin ja lisäaineettomiin perinneleipiin erikoistunut yritys laajentaa Lievestuoreelle. Alustava sijoittumispäätös Lahteen, Jykes-alueen tarjous rakennettiin kolmesta tonttivaihtoehdosta. 4 M investointi Laukaaseen, noin 20 työpaikkaa. Ensikontakti 2011, käsin leivottua tuoretta leipää 2014. 3
Sijoittuminen: PS-Luonteva Oy Pirjon Pakari Pirjon Pakari on Honkajoella toimintansa 1985 aloittanut leipomo. Uunituoreisiin ja lisäaineettomiin perinneleipiin erikoistunut yritys laajentaa Lievestuoreelle. Rahoitus, liiketoiminnan kehittäminen, verkostot, henkilöstön rekrytointikoulutus Jykesin väki on tehnyt ansiokasta työtä hankkeen etenemiseksi. Oma toimintani Honkajoelta käsin ei olisi ollut yhtä tehokasta ja tuloksellista ilman heidän panostaan. Pirjo Malmivaara JYKESIN SIJOITTUMISPALVELUT Lisää investointeja, lisää yrityksiä, lisää työpaikkoja 21 yritystä, n. 175 työpaikkaa 4
Houkutteleeko Keski-Suomi työntekijöitä ja yrityksiä? Aktiivinen vs. passiivinen myynti Mitkä ovat oikeasti ne tekijät, joilla erottaudumme kilpailijoistamme? Minkälaista osaamista kaivattaisiin, jotta Keski-Suomi olisi houkuttelevampi? Kuinka paljon potentiaalisia sijoittumiskontakteja? Mihin tahoon yritys osaa ottaa yhteyttä? Kuka koordinoi yhteydenottoja? Mikä sellainen yritys Keski-Suomesta puuttuu, joka nostaisi K-S profiilia? Kiitos! www.jykes.fi 5