Välähdyksiä toisenlaisesta maailmasta megakoneen varjossa. Taide, aistit ja kumouksellisuus

Virta #7 Välähdyksiä toisenlaisesta maailmasta megakoneen varjossa. Taide, aistit ja kumouksellisuus

Toukokuun 1968 graffitit Olemisemme määrää Sen mitä Näemme. Silmällä on Voima nähdä se mitä varten se on luotu. Olet Väärässä kun sanot etteivät Haavenäyt ole Tästä Maailmasta. Minulle Tämä Maailma on Yhtä jatkuvaa Haavenäkyä ja Mielikuvitusta. -William Blake Fuck May 68, Fight Now. Akropoliin alla auringossa hautuva jätelava muistuttaa olennaisesta. Historia on hyödytöntä ja elämänvastaista jos siihen suhtaudutaan nostalgisella hymistelyllä. Vihaan kaikkea, mikä ainoastaan opettaa minua eikä jouduta tai suoranaisesti elävöitä toimintaani, Nietzsche lainaa Goethea. Miksi siis tonkia historian romulavoja? Koska jotain jäi tekemättä, tietyt mahdollisuudet täyttymättä, halut tyydyttymättä ja unelmat toteutumatta. Epäilemättä nämä toukokuun 1968 aikana Ranskassa kaduille ja seinille ilmestyneet graffitit kertovat jotain ympäristöstä jossa ne syntyivät - sinällään mielenkiintoista, antikvaarista nautintoa, tuoksahduksia menneisyydestä, ah! Mutta nyt paskat historiasta ja sen painolastista, gramofonista pökäleinä valuvasta muistojen potpurista! Näissä vastarintaan ja villiin luovuuteen yllyttävissä teksteissä ei ole nimeksikään painolastia! Ne ovat ruutia dynamiitteihin, jotka räjäyttävät sementiksi kovettuneen luonnerakenteen ja tekevät tilaa uudelle! Katsokaa itse! (Graffititekstit kulkevat sitaateissa läpi lehden.)

Virta on hauras säveltapailu melun kes kel lä; virta on kumiseva, posahteleva, väärin viritetty gongi painostavassa hiljaisuudes sa. Virta näyttää päätepisteen ja kriisin - se on sinun silmissäsi ja sielussasi ja haarovälissäsi! - etsii murtumakohtia Imperiumin rakenteista ja repii muurien halkeamat porteiksi. Kaita portti hehkuu pimeydessä! Virta on kriisi ja uhka, mahdollisuus ja murtuma: avaa minut ja et enää ole entisesi, se huutaa, ja jos et vieläkään kuule, voit olla varma että kuiskaukset herättävät sinut yöllä! Varo univarkaita! Virta on kamppaus ja taklaus, verta tuomarin tahrattomassa visiirissä, sääntöjen väärinkäyttäjä, rajoittavien ja luutuneiden käsitysten ravistelija. Virta on ehdoton ei kaikille niille yhteiskunnallisille, kulttuurisille, taloudellisille, kehollisille, intertekstuaalisille, lihallisille, ruokateollisille, teknisille ja psykoteknisille, tahmasormisille ja kumihanskakouraisille prosesseille, jotka estävät leikillisten, kumouksellisten ja villien potentiaalien toteutumisen. Virta paljastaa rampauttamisen ja hyväksikäytön, loitsii sille kuvitteellisen ja metaforisen päätepisteen - katso!: tässä se jo on! - ja vaatii kaikkia muuttamaan tämä ajatusaaveiden tuonpuoleiden päätepiste materiaaliseksi, tämänpuoleiseksi päätepisteeksi. Kärsimyksen tiedostaminen on vapautumisen ensimmäinen ehto (vrt. Buddha, Marx, Freud ja muut vapautuksen helppoheikit ja henkselimaakarit). Virta on toiveunia ja humaltuneita kuvitelmia, kourallinen tähtisumua, vallankumous paikallisbussissa, säröjä monikansallisten orjamajojen panssari-ikkunoissa, meditaatiota tietämättömyyden pilven ja orjuuttavien käytäntöjen tuolla puolen, toivoton lupaus täydellisestä lunastuksesta. Satori-jazzia kuunarin kannella kaksikymmentäneljä askelta kauriin kääntöpiirin vääntyneen metallirungon alapuolella. (Jeesus ja Buddha olivat molemmat vallankumouksellisia, älä osta mitään, jos on pakko saada jotain, varasta!) Virta on hätähuuto nine-to-fivereille ja kaikille niille, jotka ovat havahtuneet kahleisiinsa materiaalisten ja henkisten kellokorttien ahtaassa vankilassa. Murskatkaa tuo kurja! Tänä päivänä Bastilji on: pääoma, byrokraatin harmaa solmio, Vatikaanin keisari, lähin autoritaarinen paskapää valitsemassasi suljetussa instituutiossa, palkkatyö, ilmeettömät kasvot, Suomi suomalaisille, materiaalisen vaurauden impotentit symbolit kuten Espoon kokoomus ja sen puisto-osasto, buongiorno!, roskalehdistön keltainen kuona fiksatun, pumpatun automaattiihmisen virheettömillä kasvoilla. Stop the madness!, Andrei sanoo, ja sijoittaa sanansa hullun suuhun. Tämä on selvää: Virta ei pysähdy; se murtaa tieltää sielullus-ruumiillisen sakan yhteen ainautuneet kerrostumat, puhaltaa voimattomat täyteen voimaa, lannistuneet täyteen uutta varmuutta, herättää nukkuvat, talloo torjunnan mädät hedelmät, vapauttaa Eroksen tanssimaan Thanatoksen armeijoiden haudoilla, häpäisee kenraalit ja piispat, byrokraatit ja konsultit, riisuu heidät alastomiksi, ottaa heidän valtikkansa ja luovuttaa sen harhaileville, päihtyneille runoilijoille, kumouksellisille rakastajille, himon ja kiihkon televangelistoille, kissoille ja koirille, tuomiopäivän torvisoittajille ja toivon apostoleille, eksyneille ja etsiville, levitaatioguruille, punasilmäisille sisäisten maisemien tutkimusmatkaajille, transvestiittinoidille ja Ganges-joen sukeltajille, tanssivien elefanttien vapauttajille & yleisinhimillisen emansipaation esitaistelijoille, öljyhuippuprofeettojen lehtolapsille, sokerihumalaisille buddhalaismunkeille kosteissa luostareissaan ja kaikille niille, jotka jo nyt kuvittelevat mielessään täyden lunastuksen, mutta eivät tunne sitä vielä käsissään. Virta on päätepiste - ja uusi alku. {4} {5}

VESA KYLLÖNEN Rehellisyys maailmaa kohtaan alkaa mielen laskosten avaamisesta, hiljentymisestä. Hiljentyminen on näkymättömälle antautumista ja rakastavaa suhtautumista kaikkeen, myös vihamielisyyteen. Vihamielisyys on pelon nimi. Nimi, joka minulle kuuluu, on toisen nimi, ei minun. Minulla ei ole nimeä, ei edes kasvoja. Kasvot, jotka nimettömyyteni tunnustaa, ovat olevan katveesta avautuvaa lempeyttä. Lempeys josta rakkaus nousee on kaiken ohimenevyyden silleenjättämistä ja sen hyväksymistä. Hyväksyminen on valoa. Valoa on kaikki. Kaikki on enemmän kuin osansa, se on mysteeri joka itsessään on tyhjyyttä. Tyhjyys on etäistä jylyä, jonka pelossa käymme. Käyminen on ainutkertaisuutta. Ainutkertaisuus on olevan ilmenemistä nyt. Nyt on konemaisen tietoisuuden painajainen. Painajainen on langennut maailma. Langennut maailma on eroa, kuin suuri ja pimeä olio joka imee huomiomme, näivettää luonnon ja puhtaat sanat. Sanat tulevat ihonsaumoista ulos (liha resonoi) ja niiden jokainen tavu on painava, valoisa ja elinvoimainen. Elinvoima on kosmista värinää. Värinä on se tunto, jonka elävä ruumis tunnustaa. Tunnustaminen on syntien anteeksiantamista, niiden ottamista kaikkien puolesta omille harteille. Hartioilla kannettuna niiden paino on kevyttä, kuollutta painoa, koska en kanna sitä yksin. Yksin oleminen on väylä yhdessäoloon. Yhdessäolo on toisen tunnustamista samanaikaisesti kuolevaisena ja kuolemattomana. Kuolemattomuus on toivoa edes poissaolon ilmoituksesta. Ilmoitus on polvistumista vehmaaseen maahan. Maan lupaus on rehellisyyttä. Rehellisyys maailmaa kohtaan alkaa mielen laskosten avaamisesta, hiljentymisestä. Torjunnan luoma todellisuus on pelkkää huonoa sepitettä. Maailma välittyy meille spektaakkelin, kulutususkonnon ja infokapitalismin lakkaamattoman hälyn kautta. Hiljentyminen tarkoittaa kaikkien niiden valtapyyteiden ja ohjailtujen halujen vaimentamista, jotka ajavat meidät harhaan ja kauas sekä itsestämme että toisistamme. Hiljentyminen on näkymättömälle antautumista ja rakastavaa suhtautumista kaikkeen, myös vihamielisyyteen. Näkymätöntä on se mitä valtaa käyttävä kieli-, aisti- ja tunnustuskoneisto ei halua meidän tuntevan itsessämme. Torjunta ja halujen manipulointi toimivat yhdessä ja uhkaavat tehdä olemassaolon rauhoittamisesta mahdotonta. Vihamielisyys on pelon nimi. Pelko luo vihaa sillä se ei voi hyväksyä kaaosta ja tehdä siitä tunnustamalla omaansa. Järjestys on poliisiunivormu, jos se ei tunnista toiseutta. Mutta järjestys joka tunnustaa toisen ja kolmannen ja koko kaaoksen multiversumin on läpinäkyvä kaapu joka lämmittää mutta ei koskaan tukahduta. Viha syntyy tarpeettoman tiukoista puvuista. Nimi, joka minulle kuuluu, on toisen nimi, ei minun. Minulla ei ole nimeä, ei edes kasvoja. Sano nimeni ja vangitset minut. Identiteetti on ansa: se on sementtiä, eikä dynamiittia. Todellinen tuleminen ja minuuden toteutuminen tarkoittaa antautumista nestemäiselle kiinteydelle. Subjekti on lakkaamattomassa tulemisen tilassa, yrittäen löytää jalansijaa säkenöivässä pimeydessä. Tarinat, magia ja kuvitelmat luovat siltaa myllerrykseen. Kasvot, jotka nimettömyyteni tunnustaa, ovat olevan katveesta avautuvaa lempeyttä. Voin tunnustaa toisen vain hiljentämällä pysähtyneen egoni lakkaamattomat vaatimukset maailman kivettämisestä. Lempeys on rakkautta toista ja kolmatta ja koko kaaosta kohtaan. Se merkitsee avautumista maailmalle. Lempeys josta rakkaus nousee on kaiken ohimenevyyden silleenjättämistä ja sen hyväksymistä. Rakkaus kutsuu puoleensa - kontrolli pakottaa puoleensa. Rakkaus on avoin {6} {7} MIKA PEKKOLA universumi (tähdet, iho, orgasmi, humaltuneet ja jumaltuneet katseet), kontrolli suljettu laitos (koulu, vankila, kasarmi, infokratian lonkerot ja valvontakamerat). Hyväksyminen on valoa. Valo on energiaa, mahdollisuus toteuttaa asioita ilman uupumusta. Pakotettu pyrkimys luoda pimeydellä energiaa johtaa masennukseen. Valoa on kaikki. Kaiken valo säteilee lävitsemme jos vain ymmärrämme luopua takertumisesta. Oleminen valaisee siinä missä omistaminen pimentää. Kaikki on enemmän kuin osansa, se on mysteeri joka itsessään on tyhjyyttä. Virrat kuljettavat materiaa ja unia universaalista partikulaariseen ja takaisin. Mielet ja ruumiit törmäävät tai sulautuvat syleilyyn: oli tuloksena sitten kärsimystä (törmääminen) tai rakkautta (syleileminen) kaikki on enemmän kuin osansa - se luo valumauran, avaa aallot veteen astuville, halkaisee kallion ja kiven. Kaikki on avautuma kärsimykseen tai rakkauteen.

Tyhjyys on etäistä jylyä, jonka pelossa käymme. Eläminen lakkaamattomassa etäisyydessä vieraannuttaa ihmisen konkreettisista tilanteista, tekee hänet kuuroksi musiikille, sokeaksi väreille ja tunnottomaksi kosketukselle. Jos haluat pelastaa ihmisen, rohkaise häntä sulkemaan korvansa muistinsa kuolinmessulle ja -resitatiiville. Kuolema on elämän poissaoloa: nykyisyyttä joka tapahtuu vain menneessä ja tulevassa - menneisyyttä ja tulevaisuutta joka huokuu nykyisyyteen. Käyminen on ainutkertaisuutta. Luonnerakenne on muutettava hiivaksi. Ihmiset käyvät jokainen omalla tavallaan. Kulttuuri ja yhteiskunta jalostavat seosta lisäaineilla ja esansseilla, maustavat sen suolalla, yrteillä ja pippureilla. Varo maustajia, jotka haluavat tehdä käymisliemestäsi hapanta! Ainutkertaisuus on olevan ilmenemistä nyt. Käänteisesti: samuus ja kontrolli ilmentävät olemassaoloaan vain pakotetussa jatkumossa. Torjunta ja halujen vääristely ovat ainutkertaisuutta syöviä viruksia. Tämä tauti ei parane lepäämällä. Nyt on konemaisen tietoisuuden painajainen. Mekaaninen tietoisuus ymmärtää vain rutiinin lakkaamattoman metelin: ruokaa, työtä ja työmatkoja, keskusteluja väsymyksestä, huonoa unta ja omaatuntoa, unohdetut lupaukset, nautinnot ja tyydytykset. Kone puhuu vain itselleen. Painajaisissa minä lukitsee itsensä suljettuun monouniversumiinsa. Painajainen on langennut maailma. Vieraantuminen on mahdollista ylittää vain kulkemalla sen lävitse. Lohtu tulee siitä että kaikki tämä kärsimys on pelkkää unta, joka lakkaa sillä hetkellä kun mieli vapautuu itse luomista kahleistaan. Ihmiset jotka elävät tämän pahaenteisen varjon alla eivät näe ympärilleen. Katso eteesi! Kuule minua! Kosketa! Kaikki nämä epätoivoiset vaatimukset, jotka tekevät langenneesta ihmisestä oman moittijansa ja orjapiiskurinsa ovat pelkkää moralistien hurskastelua niin kauan kun pimeän olion annetaan jatkaa mässäilyään, joka tosiasiallisesti vie perustan sekä hyviltä että huonoilta valinnoilta. Suunnatkaa siis nuolenne Mammonan punaisena hehkuviin kiiluviin silmiin! Sanat tulevat ihonsaumoista ulos (liha resonoi) ja niiden jokainen tavu on painava, valoisa ja elinvoimainen. Vain ruumiista kumpuavat sanat voivat olla elinvoimaisia. Abstraktit ajatukset jotka eivät löydä kosketuspintaa ruumiista syöksyvät kuin aaveet aivojen loputtomista laskoksista. Ne ovat pelkkää älyllistämistä ja heijastusta. Elinvoima on kosmista värinää. Luolan syvyyksien kylmyys luo eristäytynyttä värinää. Se ei tunne kosmosta itsessään, vaan katsoo tähtiä ja muita eläviä olentoja peläten. Värinä on se tunto, jonka elävä ruumis tunnustaa. Muokattu, nimetty ja polttomerkitty ruumis löyhkää kontrollin ja spektaakkelien karsinoissa. Kuolemalle ja välttämättömyyksille pyhitetyt ruumiit ovat tehotalouden lypsylehmiä. Ruumis tunnistaa vain sellaisen värinän, jolle se on herkistynyt. Kuolonkankeuteen totutettu ruumis ei tunne sen kummemmin orgasmia kuin lempeyttäkään. Sisällämme elävän poliisin ja byrokraatin on kuoltava, jotta kahlitut - narri ja pyhimys! - voivat yhtyä ilolla toisiinsa. Tunnustaminen on syntien anteeksiantamista, niiden ottamista kaikkien puolesta omille harteille. mista, joka luo mahdollisuuden halujen uudelleenjärjestelylle ja -kiihottamiselle. Erehdykset ovat kuivuneita oksia, mutta runko itsessään on paksu ja rehevä ja kannattaa monia oksia. Hartioilla kannettuna niiden paino on kevyttä, kuollutta painoa, koska en kanna sitä yksin. Yksinäisyys on syntien ja kuoleman valtakunta. Se sulkee rajojensa sisälle yhdessä luodun kärsimyksen ja antaa sen yksilön ratkaistavaksi, mutta unohtaa kertoa että tällainen arvoitus ei ole muuta kuin koan, jota älymme ei kykene ikinä ratkaisemaan. Heitä siis tällaiset haasteet tiehensä ja naura niille ystäviesi kanssa! Yksin oleminen on väylä yhdessäoloon. Autofobiset massat seuraavat toiston mekanismia: jos teet kuten kaikki muutkin et voi ainakaan joutua naurunalaiseksi. Mitä vimmaisemmin toistat jo sanottuja sanoja ja eleitä, sitä hyväksytymmäksi koet itsesi. Mutta menisit mieluummin syvemmälle metsään, jossa kauppahuuhkajat ja järjestyksen pöllöt eivät tuhoa kuuloasi saalishuudoillaan! Yhdessäolo on toisen tunnustamista samanaikaisesti kuolevaisena ja kuolemattomana Kuolevaisuus kumpuaa ruumiista ja kuolemattomuus muistista. Koska ruumiimme ovat katoavaisia yksinäisyys johtaa vain kuolemaan. Rakastava yhteys muihin ihmisiin avaa väylän kuolemattomuuteen ruumiin eleiden ja viestien uurtuessa muistin laskoksiin. Kuolemattomuus on toivoa edes poissaolon ilmoituksesta. Toivo kuolemattomuudesta kaikuu toisissa ihmisissä. He kantavat ilojamme ja kärsimyksiämme hautaan asti - usein sitä itse tietämättään. Jos vain voisimme keventää omalla olemuksellamme heidän taakkaansa! Ilmoitus on polvistumista vehmaaseen maahan. Suihkumoottorit saarnaavat Hindukushin yllä kuolemaa, kilpailua ja selviytymistä. Laaksoissa kasvavat uneliaat kasvit lupaavat ikuista täyttymystä. Mutta valheellisen vapauden nekrofiilinen läsnäolo tummentaa myös unelmat ja tekee niistä huumausta: vehmaasta maasta korjattu sato myrkyttää sielun. Torjunta on aina kasvattanut hedelmänsä vuorilla ja aroilla, mutta nyt halut vääristetään myös laaksojen mehevillä hedelmillä. Sielu voi tehdä myrkystä lääkettä vain jos painamme poskemme multaan ja kuuntelemme maata. Maan lupaus on rehellisyyttä. Valheet ovat muodottomia olioita ja aaveita, jotka syöksyvät tahratusta muistamme. Vereni ja elimeni ja ihoni ja karvani tuntevat yhtä lailla sieluni tuskan kuin sen ilonkin. Sieluni on tämä ruumis, sen värähtely ja vire. Voin olla rehellinen itselleni vain upottamalla sieluni ruumiiseeni, ja vapauttamalla sen vääristä sielullisista lupauksista jotka eivät koskaan tule ja silti kuvittelevat olevansa olemassa. JONIMATTI JOUTSIJÄRVI Langennut maailma on eroa, kuin suuri ja pimeä olio joka imee huomiomme, näivettää luonnon ja puhtaat sanat. Synti on elämättä jäänyttä elämää, surua ja ahdistusta runsauden keskellä. Vapautuminen edellyttää torjunnan purka- {8} {9}

Ympäristöongelmat satuttavat; ne tuntuvat kehossa ja mielessä. Lehdissä ja uutisissa kerrotaan kuinka jääkarhut kuolevat sukupuuttoon kun niiden elinympäristö katoaa ilmastonmuutoksen seurauksena. Citymaastureita ja lentämistä pitäisi välttää ja lehmien pierut synnyttävät kasvihuonepäästöjä. Toisaalla öljytankkeri törmää rannikolle, uintikielto astuu voimaan ja kotitalousveden saantia rajoitetaan. Ranta ei herää eloon enää vuosiin. Kaupungin kaatopaikalta juomaveteen levinnyt sairaus koskettaa varmasti kaupungin asukkaita jos ketä. Kukapa tappavia hellepäiviä, koteja tuhoavia tulvia tai tuholaiseläinparvia läheisilleen tahtoisi. Ei varmasti kukaan. Vaikka ympäristöongelmina ymmärretään yleensä luonnon saastuminen ja ilmastonmuutos, on ympäristöongelmia JUKKA LIUKKONEN paljon muitakin. Kaikki ympäristöongelmat eivät toki ole erämaiden ja metsien tuhoutumista eivätkä ongelmat rajoitu vain ihmisasutuksen ulkopuolelle. Otetaanpa esimerkiksi korvat. Melusaasteessa korvamme kirkuvat tuskasta, kun voimakasintensiteettinen ääniaalto pyyhkäisee päämme läpi repien korvamme irti jättäen meidät vaikeroimaan tuskaisesti. Näin vertauskuvallisesti. Valosaasteen takia lintujen reitit häiriintyvät ja jotkut kansalaiset eivät saa unta. Jatkuva keinovalaistus tutkitusti haittaa luonnollista rytmiä ja altistaa hormonitoiminnan muutoksille. Valoja ei aina voi laittaa pois esimerkiksi jos on töissä yövuorossa tai jos ikkunan alla on läpi yön vilkkuva valomainos. Ympäristöongelmat voivat olla myös kulttuurisia. Vaikkapa yhä enemmän tiedostettu kiire, joka tuo mukanaan burnoutit, heikon vastustuskyvyn ja flunssaepidemiat. Kiire johtuu sosiaalisesta ympäristöstämme. Juoksemme metroon ehtiäksemme kellontarkkuudella sovittuun tapaamiseen. Aikataulut eivät vaikuta ympäristön tilaan, mutta ihmiset voivat pahoittaa mielensä myöhästelystä. Kiire on näin ollen elinympäristömme ja elämäntapamme tuottama ongelma. Miten kulttuurin omat ympäristösaasteet liittyvät mihinkään? Kaupungissa jos missä kilpaillaan huomiosta. Kaupungin varoituskyltit, mainokset, liikennevalot, liikkuvat autot ja erilaiset sosiaaliset tilat omine käytäntöineen vaativat huomiotamme. Aistidataa virtaa päähämme, kuin olisimme informaatiosuihkussa. Huomiomme ei kiinnity vain kyltteihin ja kulkuneuvoihin, vaan huomiomme pyritään suoranaisesti varastamaan. Aistiärsykekynnys tahdotaan ylittää epätoivoisesti vilkkuvilla valoilla, kummallisilla neonputkilla, äänitehostein, hajuin, huomiovärein, väkivaltaisella ja vihjailevalla kuvastolla sekä kadulla päivystävillä myyjillä. Koko yhteiskuntamme kaupungissa on suunniteltu niin, ettemme voi välttää stimuloimasta aistejamme. Tärkeintä on, että aistimme ärsyyntyvät ja käännämme pään kohti mainosta. Tavoite saavutettu. Olemme niin turtuneita aistiemme kuormitukseen, ettemme edes kiinnitä siihen huomiota. Kun aistit ovat jatkuvasti ärsytettyinä, ei mieli saa rauhaa ja lepoa. Jatkuvassa kuormituksessa ei ole hyvä olla. Vaikka ärsyketulvaan ei voi tukehtua kuin astmaatikko tupakansavuun, voi tietotulvaan hukkua. Se haittaa keskittymistä, olemista ja elämistä. Mainoskuvat ovat yksi kulttuurillisen ympäristösaasteen muoto. Mainonta voi jopa olla vaarallista, sillä se hämärtää nuorten käsitystä siitä millainen keho on normaali ja mikä on photoshopattu. Se vääristää monen nuoren omakuvan kieroon ja saa heikoimmalla hetkellä heidät kokemaan sekä riittämättömiksi että epäonnistuineiksi puutteellisiksi olennoiksi. Kolapulloja ei turhaan mainosteta iloisella kaveriporukalla. Mainonnalla luodaan tietoisesti tarpeita. Tarpeita, jotka määrittävät kelpoisuuttamme ihmisenä. Mainonnalla ja markkinoinnilla ohjataan mitä puoluetta meidän on syytä äänestää. Tosiasiat hämärtyvät, brändi voittaa. Arvostamme sitä, ettei meihin käydä fyysisesti käsiksi, että saamme puhua ja kirjoittaa mielipiteemme peittelemättä ja sitä että saamme päättää mielipiteemme itse. Vaikka sananvapaus on koskemattomuutta, tunnustaa länsimainen yhteiskunta henkisen koskemattomuuden muullakin tavoin. Koskemattomuus ei ole vain fyysisen tunkeutumisen kieltämistä. Se on oikeutusta elää omana itsenään, niin ettei koe kärsimystä ja pystyy ilmaisemaan ja toteuttamaan itseään. Se on perusoikeus. Rajanveto uusien tilanteiden edessä on kuitenkin haasteellisempaa. Silloin ihmiskeho on sotatanner, josta käydään miljardien eurojen mainos- ja mediasotaa. Ylittääkö sitten aistiärsykekynnyksen kanssa leikkiminen koskemattomuuden on aivan uusi kysymys, johon ei ole selvää vastausta. Tuskin ihan pian tuleekaan. Roskaposti ja mainonta häiritsevät kuitenkin monia ihmisiä. Puhelinmyyjät voivat pilata hyvin alkaneen päivän, vaikka he tekevät vain työtänsä muiden määräyksestä elääkseensä. Nettimainokset tekevät selailusta välillä varsin raivostuttavaa. Kadulla ja ostoskeskuksissa vastaantulevat myyjät tulevat puhumaan kasvotusten pistäen asiakkaan sosiaaliseen paineeseen. On kuitenkin ymmärrettävä, ettei kukaan voi elää täysipainoisesti yhteiskunnassa silmät suljettuina ja korvat peitettyinä. Mainontaa ei voi välttää muutoin kuin sulkeutumalla yksin kotiin, mutta se ei ole vaihtoehto. Yhteiskunta kuormittaa monin tavoin asukkejaan, mutta haittoja voidaan minimoida. Ehkä meidän tulisikin pysähtyä miettimään syitä aistikuormitukselle. Kenellä tulisi olla valta päättää kaupunkitilasta ja sen visuaalisuudesta? Tällä hetkellä yhteinen tilamme on yksityistetty eniten maksavalle. Tarvitaan enemmän katuja, jotka eivät kuormita aisteja. Japanin suurkaupungeissa julkiset tilat, seinät ja kadut on koristeltu kasvein ja kuvin luonnosta. Ne eivät ole kadulla vain vaanimassa kunnes saisivat syöstä viestinsä katsojan kasvoille, vaan koristamassa, kaunistamassa ja rauhoittamassa ihmisiä. Miksi länsimaisen kuvataiteen mestariteokset homehtuvat museoissa, eivätkä korista katujamme? Pitää olla tapoja ja strategioita suojautua ylimääräiseltä stimulustulvalta. Mahdollisuuksia rauhoittua ja kulkea ilman ärsykkeitä ympärillä. Kuka saa päättää kehostamme? Kaupunki kuuluu meille kaikille joten miksi emme saisi päättää sen visuaalisuudesta yhdessä. Teksti on uudelleenkirjoitettu Stimulussädeartikkelin pohjalta, joka on luettavissa osoitteessa http://www.murrur.fi/idea/2006-2009/the-stimulus-ray/ {10} {11}

[ ] tule, keskus palaa minulla on sinun kirjastokortti mukana Vaaka hautautuneena kivenmurikoihin! Elokuvateatterin portaille pääsi, ehkä sen läpi oli ainoa reitti keskustaan. JONIMATTI JOUTSIJÄRVI { 12 } { 13 }

SUVI HANSTE En saa unta, lähden aamukävelylle. Tämä on vieras paikkakunta, (vaikka) olen ollut täällä ennenkin. Mutta aiemmin olen pysynyt vain määrätyssä paikassa, sisätiloissa ja pihapiirissä, en ole koskaan tutustunut ympäristöön. Otan mukaan kameran, ehkä siellä on jotakin. Suuntaan kohti metsää. Täällä maallahan on luontoa. Pian vastaan tulee junarata. Vanha rautatie, jota ei enää käytetä. Niin, eihän tämä olekaan aivan maaseutua, onhan täällä rautatie. Pian löydän muitakin merkkejä urbaanista elämästä ja huomaan että hiljaisessa aamussa en olekaan yksin. Muuntajan seinästä luen viestin, se ääni huutaa minulle ja pysähdyn (1). Jään miettimään... yön lepakko. Yön Lepakko. Nämä viestit syntyvät yössä. Ne syntyvät pimeässä, ne syntyvät piilossa katseilta, tarttuvat kaupan takapihalla roskiksen kylkeen. Ne kertovat siitä, mikä ei mahdu neljän seinän sisälle, siitä mikä rönsyilee instituutioiden ulkopuolella. Siitä mille ei ole paikkaa. Se tunne, se kokemus, se viesti kiinnittyy maailmaan. Betoniin, asfalttiin, teräkseen. (Se kulkee junavaunun kyljessä.) Kyse on äänen saamisesta ja kuulluksi tulemisesta. Kyse on olemassaolosta. Nämä huudot sähkökaapissa saavat minut vaihtamaan suuntaa kohti pikkukylän keskustaa. Siellä on kauppoja ja muita kaupunkirakennelmia, siellä on varmasti myös pimeitä takapihoja. Ohitan vanhan hylätyn liikerakennuksen, jota horsmat ympäröivät. Valkoisessa tiiliseinässä on pieni punainen teksti, näen tuskin lukea: V & L & K & H WERE HERE! Niin. Tässä on jotakin tärkeää: Me olimme täällä. Me olemme täällä, vaikka te ette näe meitä, olemme täällä, vaikka ette kuule. Olemme täällä vaikka ette halua, vaikka suljette ulos, yöhön. Lauantaiaamuna kulmakunta on hiljainen. Ei ole muita ihmisiä. Kaupan pihalla kaiuttimista soi Scatman ja räikeät värivalot sokaisevat. Lastauslavan jätepuristimeen on maalattu LOL ja kylkeen raaputettu moneen kertaan VITTU ja pari sydämen kuvaa. He eivät ole täällä mutta saan heiltä viestin. He eivät ole täällä, mutta he ovat läsnä enkä ole yksin. Sähkölangalla vahtii harakka. Muistan taas Yön Lepakon. (Lepakko roikkuisi tuossa langalla pää alaspäin. Ylösalaisin, toisin päin, nurinkurisesti. Mutta oikein.) Pian rautatiesillan alla kohtaan hänet uudestaan. Hämärässä betoni kukkii vihreää, punaista, valkoista, mustaa (2). Heillä on eri aika ja eri tila. Päivä ja yö. Eikä näitä rajoja ole piirretty näkyviksi. Mutta rajalla aamun hämärässä kohtaan heidät. Näen jotain, mikä ei paljastu sille autoilijalle joka suhaa alikulkutunnelin läpi joka päivä. Näen heidät, vaikken tiedä keitä he ovat. Luen heidän viestinsä ja tämä paikka muuttuu, näen sen uudella tavalla (3). Sillan alla näissä sanoissa näkymättömät elävät. Takapihoilla, tunneleissa, hylätyissä rakennuksissa, sähkökaapeissa. Kadussa. Nousen tunnelista takaisin kyläraitille. K-kaupan edustalla katu ei enää olekaan aivan harmaa. Yhtäkkiä se on jaloissani. Kävelen sen päältä melkein huomaamatta. Se on askeleista kulunut mutta kiiltää tihkusateen kastelemana. Kirjaimia. Sanoja, jotka meinaan vahingossa talloa. Siirryn hieman kauemmaksi, jotta saan selvää: MIKSI OPISKELIJA TYÖSSÄ 24h? MISSÄVÄSYMYKSEN AIKA (4)? Tämä onkin aivan erilainen paikka. Katu ei enää ole tyhjä. Tämä paikka ei enää ole tyhjä. He ovat ottaneet harmaan betonin haltuun ja jättäneet siihen jälkiä elämästä.

MIKA PEKKOLA Vauraat länsimaat ovat rakentaneet liittolaisineen yhteiskunnallisen megakoneen, joka kykenee tyydyttämään enemmistön välittömät materiaaliset tarpeet ja hallitsemaan sekä ulkoista että sisäistä luontoa äärettömän monimutkaisiksi kehittyneiden tekniikoiden ja psykotekniikoiden avulla. Koneen toiminta vaatii kuitenkin uhrinsa. Suunnaton materiaalisen vaurauden kasautuminen on ollut mahdollista vain käyttämällä systemaattisesti hyväksi kolmannen maailman luonnonvaroja, alistamalla niissä elävät ihmiset teolliselle kurille ja palkkatyön kontrollimekanismeille, manipuloimalla köyhien maiden keskeisiä valtainstituutioita sekä laajentamalla kuluttajamarkkinoita myös niihin ihmisiin jotka eivät voi kuluttaa paljon, mutta ovat kuitenkin halukkaita kuluttamaan vauraiden maiden asettaman ylettömän esimerkin mukaisesti. Vauraus on vaatinut uhrauksia myös länsimaissa. Rationaalisesti hallitut tuotanto- ja kulutusyhteiskunnat ovat moninaisin tekniikoin suostutelleet ihmisiä suuntaamaan energiansa vallitsevien valtasuhteiden kannalta suotuisiin uomiin. Eros on totutettu palkkatyön ja vapaaajan valjuille nautinnoille. Mielikuvitus on väännetty innovaatiokoneen vipuvarreksi. Ihmisten yhdessä luoma vauraus on aidattu, jaettu lain ja järjestyksen nojalle omistajilleen ja alistettu tuottamaan pääomaa harvoille. Yhteiskunnallisesti ei-toivottujen halujen torjuminen sekä hyväksikäytettävien halujen kiihottaminen ja manipuloiminen ovat edellyttäneet ihmisiltä suunnattomia psyykkisiä ja sosiaalisia uhrauksia, joiden hinta paljastuu pandemian lailla rikkaita maita ravistelevissa vaurauden sairauksissa. Epätasa-arvoistuva ja kilpailun moraalioppeja saarnaava yhteiskunta rakentaa muureja ympärilleen. Rajat suljetaan: Yhdysvallat suojelee etujaan linnoittamalla etelärajansa ja pyrkimällä kontrolloimaan Meksikosta saapuvia laittomia siirtolaisia, linnake-eurooppa laskee vesille merivartioston aluksia, jotka estävät hädintuskin merikelpoisia aluksia täynnä afrikkalaisia miehiä saavuttamasta rantojaan, Israel ylläpitää valtioterroristista apartheidkoneistoaan muuraamalla palestiinalaiset gettoihinsa. Järjestyksen ja turvallisuuden teknokraattihaukat valvovat julkisia tiloja valvontakameroin ja kriminalisoivat kerjäämisen, sillä vauraissa pahoinvointivaltioissa ei kestetä katsoa hätää ja kärsimystä suoraan silmiin. Populistinen oikeisto vaatii muureja rotujen ja kansojen välille pyrkimyksessään valaa haudoissaan uinuviin raatoihin uutta henkeä. Uusliberalismina ilmenevä omaisuuden ja kilpailun uskonto erottaa menestyjät häviäjistä tartuttaen paniikin, stressin, ja epävarmuuden kirouksen jokaiseen ihmiseen. Aivan kuten keskiaikaisen kaupungin muurien sisälle suljetut ahtaat ja likaiset korttelit tarjosivat kasvualustan erilaisille kulkutaudeille ja epidemioille, myös vauraiden maiden muurit luovat omat viruksensa ja bakteerinsa. Televisio, jääkaappi, näyttöpäätteet, lähijunat, ruuhkat ja pakokaasut, uuvuttavat rutiinit, krooninen stressi, tikapuut, hierarkiat ja ehdolliset tunnustukset, katoavat ystävyydet, palkkatyön kasvavat vaatimukset, pakotetut hymyt, yksinäisyys, laitokset, vankilat, teurastamot ja tehotilat, keskenään kiistelevät halut ja tarpeet, narsismi, ruudulla elävien ihmisten kautta eletty elämä, ADHD, mielialalääkkeet, rauhoittavat, Ritalin, pilleri jokaiseen vaivaan, alkoholi, masennus, ylipaino, teiniraskaudet, haluttomuus, tyydyttymättömät himot, konsolipelit, ilmastointi, riippuvuudet, rakkauden ja läsnäolon katoaminen, kärsimättömyys, elämä aina jossain muualla, harmaaksi maalatut käytävät ja seinät, betoni, lasi ja teräs, väsyneet kasvot liikennevaloissa ja junalaitureilla, tuntemattomat ihmiset, kosketuksen pelko, häpeä, rationalisaatiot, univaje, kuihtuvat nuoruuden unelmat, ostoskeskukset, kulutussairaudet, photoshopatut ruumiit, väkivaltaviihde, itsemurhat, koulusurmat, elämä vastaanottimena, kaamos, tunnit pääoman palveluksessa, tuhoutuva biosfääri, lähestyvä ekologinen katastrofi, kasvutalous, öljyhuippu, sodat, terrori, kiihtyminen, kriisit, paniikki Sinä tulet minuun ja minä tulen sinuun. Vaikka fyysiset väkivallan ja kontrollin monumentit muurit, raja-aidat, kasarmit, parlamenttitalot ja vastaanotto- {16} {17}

keskukset varmistavat edelleen vallitsevien valtasuhteiden säilymisen ennallaan, vaurainkaan yhteiskunta ei ole kyennyt eristämään luomiaan kulkutauteja muuriensa ulkopuolelle. Järjestelmä luo itse omat sairautensa: kasvutalous, pääomien kasautumiseen ja tuotantovälineiden yksityisomistukseen perustuva kapitalistinen järjestelmä, kulttuuriteollisuuden ylläpitämä spektaakkeli, palkkatyö ja selviytymispakko levittävät viruksen sukupolvelta toiselle ahdistuneissa ja uupuneissa perheissä. Traumatisoituneet lapset ja nuoret katsovat pelolla vanhempiensa maailmaa. Tällainen maailma on tai tämä on luonnollista tai ihminen on peto tai maailma on paska tai asioita ei voi muuttaa ovat kaikki iskulauseita kyynisyyden ja ironian ideologialle, joka saa ihmiset luovuttamaan oman elämänsä puitteet vallitsevien valtasuhteiden määrättäviksi. Epävarma, turvallisuushakuinen ja pelkojensa nujertama ihminen hyväksyy mieluummin pehmeän narkoosin kuin ryhtyy kamppailuun autonomiansa puolesta. Järjestelmä kouluttaa ihmisiä kesykoiriksi tässä kennelissä vapautta kutsutaan sivistykseksi ja nautintoa vastuuksi mutta meidän tehtävänä on rohkaista ihmisiä villiintymään! Aggressiivisen kilpailuetiikan tahraamalle sosiaalisuudelle on luotava konkreettisia vaihtoehtoja, jotka perustuvat olemassaolon rauhoittamiselle: lahjatalouksia, aktivistiryhmiä, valtauksia, suoraa demokratiaa, autonomiaa, osuuskuntia. Vaurauden sairauksia levittävään epätasaarvoon on puututtava radikaalilla tavalla, mikä edellyttää talouden saattamista demokraattisen kontrollin alaiseksi. Teknologinen yhteiskunta on alistettava palvelemaan pääoman etujen sijaan inhimillisiä tarpeita. Ekologiseen mahdottomuuteensa sortuva kasvutalous on korvattava kehityksen jälkeisellä taloudella. Kaikki nämä laajamittaiset ja abstraktit tavoitteet ovat kuitenkin pelkkää vieraantunutta sanahelinää, elleivät ne ole sidoksissa muutoksiin konkreettisissa elämänprosesseissamme, jokapäiväisissä rutiineissamme, aisteissamme, mielikuvituksessamme ja haluissamme. Arkeen pesiytynyttä virusta on käytävä hoitamaan. Kapitalismin ja kasvutalouden syndroomat eivät parannu itsestään eikä ruumiisiimme pesiytyneitä kontrollin etäpesäkkeitä hävitetä vaatimalla arkadianmäen teknokraateilta parempaa politiikkaa. Kuten Raoul Vaneigem toteaa: Ihmiset jotka puhuvat vallankumouksesta ja luokkataistelusta viittaamatta eksplisiittisesti jokapäiväiseen elämään tai ymmärtämättä { 18 } rakkauden kumouksellista voimaa ja kaikkia niitä positiivisia asioita joita koemme vapautuessamme rajoituksista näillä ihmisillä on raato suussaan. Murskataan siis tarpeettomat muurit ihmisten, sanojen, nautintojen, kehojen, aistien ja mielikuvien välillä. Sen sijaan että yrittäisimme rajata tai hallita ympärillämme ja sisällämme vellovaa kaaosta, annetaan sille suunta, tuodaan esiin uusia uria, tietä ja halkeamia, toteutetaan potentiaaleja jotka elävöittävät ja auttavat elämään intensiivisemmin. Luodaan uusia hybridejä, rauhoitetun elämän saarekkeita, tilapäisiä ja pysyviä autonomisia alueita, kummia elämänmuotoja, villejä unelmia, haluja ja valveunia vapauttaaksemme manipuloidut sielumme ja ruumiimme kontrollista. Downshiftataan koko yhteiskunta, organisoidutaan, aktivoidutaan, kylvetään siemeniä uudelle vapautuksen ja parantamisen kulttuurille, ajetaan depressiivisissä rakennelmissamme vaeltavat torjunnan, kyynisyyden, ironian ja lannistuneisuuden aaveet tiehensä ja täytetään metropoli ihmetyksellä, rakkaudella, myötätunnolla, kosketuksilla, uusilla äänillä ja haluilla ja unilla. Kaapataan yhteinen vaurautemme takaisin käsiimme ja osoitetaan mitä vapaus tarkoittaa käytännössä, sykkivänä ja hehkuvana prosessina { 19 }