I OSAVUOSIKATSAUS Tammi-huhtikuu 2015

Samankaltaiset tiedostot
KUOPION KAUPUNKISTRATEGIAN ALUSTAVAT TAVOITTEET VUODELLE 2015

Kasvun ja oppimisen palvelualue 2016

II OSAVUOSIKATSAUS Tammi-heinäkuu 2015

Lohjan kaupunginkirjaston kehittämisohjelma

I OSAVUOSIKATSAUS tammi-huhtikuu 2016

Talousarvion 2016 laadintaohjeen liite 1. Kuntalainen ja asiakas. Tilaajan eli valtuuston asettama tavoite ja toimenpide

Sähköinen hyvinvointikertomus PERTUNMAAN KUNTA HYVÄKSYTTY VALTUUSTOSSA 12/2012 HYVÄKSYTTY VALTUUSTOSSA 12/2013

Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen talousarvio (kv )

KUOPION KAUPUNKISTRATEGIA. hyväksytty päivitetty 2013

TILINPÄÄTÖS 2015 Hyvinvoinnin edistämisen palvelualue Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta

MEILLÄ TEHDÄÄN VAPAA AIKAPALVELUJEN SUUNNITELMA

Hyvinvoinnin tilannekatsaus

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,

KUNTIEN LIIKUNTAVIRANHALTIJOIDEN TYÖKOKOUS JOENSUU

Terve Kunta -verkosto Kati Vähäsarja Kansalaistoiminnan palveluiden päällikkö Hyvinvoinnin edistämisen palvelualue

KKI-PÄIVÄT HELSINKI ASIAKIRJOISTA ASIAKKAAN AKTIIVISUUTEEN KENELLÄ ON VASTUU? Heli Norja hyvinvoinnin edistämisen johtaja Kuopion kaupunki

Strategia vuosille Tarkistetut tavoitteet Strategiset päämäärät:

Rakennuspalikoita hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen suunnitteluun ja johtamiseen

Koordinaattorin puheenvuoro

HYVVÄÄ MET PRUUVAAMA TEHÄ, MUTTA RIIMAA PUKKAA TULEHMAAN. Yhteenveto toteutumasta henkilöstöraporttiin v. 2013

Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy. Socom

KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2008, Taloussuunnitelma A) Toimielin: Vapaa-ajanlautakunta B) Puheenjohtaja: Tapio Vanhainen

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Kaupunginhallitus. 80 Asianro 103/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 1371/02.02/2017

TYÖIKÄISTEN PALVELUOHJELMA Kohti kestävästi kehittyvää Joensuuta

Ikäihmisten palvelusuunnitelma

Ikäystävällinen Hervannan palvelualue -projekti

Palosuojelurahasto Aktiivisesti ja avoimesti tulipalojen ehkäisyn ja pelastustoiminnan edistämisen puolesta

Auli Korhonen, neuvotteleva virkamies, TEM Hyvinvointialan toimialatietopäivä, Joensuu

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 2577/ /2015

Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda

Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella

Sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ergonomiaverkoston seminaari

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA

KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016

Oulu 2020 kaupunkistrategialuonnos Kommentoitavaksi

1 KÄYTTÖTALOUSOSA. Tuloslaskelma Tammikuu-Huhtikuu Liikuntalautakunta

KJY:n verkostot Verkostojen puheenjohtajat

Elinvoimaa lähiöihin. Kehittyvä Pansio-Perno. Minna Sartes, toimialajohtaja vapaa-aikatoimiala. Pekka Sundman, johtaja konsernihallinto 17.3.

TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2014 TOHOLAMMIN KUNTA

Tehostetaan oman erikoisalaan liittyvän asiantuntija-avun

TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Yrityksessä toimiminen 15 osp Tavoitteet:

Peruskoulujen tasa-arvo hanke

Lähipalveluiden määrittely ja palveluverkon optimointi, Kunta -Sote yhteistyö ja asukkaiden osallisuus. Riitta Pylvänen hankesuunnittelija

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3:

TILINPÄÄTÖS 2015 Kasvun ja oppimisen palvelualue Kasvun ja oppimisen lautakunta

Puheenjohtajapalaveri

tavoitteet Omatoimisen hyvinvoinnin palvelut 1 Ohjatun hyvinvoinnin ja omaehtoisen oppimisen palvelut 8 Taidepalvelut 15

Terveyden edistäminen Kainuussa

Koulutusasiainvaliokunta

Toimintasuunnitelma 2012

Liite 4 81 JOENSUUN LIIKUNTATOIMEN STRATEGIA

Turun kaupunginorkesterin operatiivinen sopimus 2015

Kuopion kaupungin poikkihallinnollinen toimivuus

2014 Toimintakertomus

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kunnissa ja alueilla

I OSAVUOSIKATSAUS tammi-huhtikuu 2016

Visio suomalaisesta ammattikorkeakoulutuksesta 2014

ULKOMAISEN HENKILÖSTÖN TUKIPALVELUIDEN SEURANTARAPORTTI LUOVUTETTU KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO

YHTEINEN OTE alkoholi-, huume- ja

Yhdessä erilainen. Jyväskylän museoiden pedagoginen strategia ja toimintasuunnitelma

Sähköinen hyvinvointikertomus. Erityisasiantuntija Anne Sormunen

Korkeakoulutus ja digitalisaatio -webinaari Ilmari Hyvönen

Työelämän kehittämis- ja palvelutehtävän valtionavustukset ELY-keskuksissa Paula Lohikoski Pohjois-Pohjanmaan ELY

Tilakeskus-liikelaitos Resurssit ja johtaminen

Tulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen

Kauden museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden

Keski-Suomen SOTE hanke LAPSET, NUORET JA PERHEET VISIO KORJAAVASTA TUKEVAAN, YKSILÖSTÄ VERKOSTOON

Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä

Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella

VALKEAKOSKEN KAUPUNKISTRATEGIA

LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN PALVELUJA UUDISTETAAN

TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma

76 Asianro 1144/ /2014. Hyvinvoinnin edistämisen ja kasvun ja oppimisen palvelualueiden toimintasäännön tarkistaminen

Asiakaspalvelun uusi toimintamalli autetaan asiakasta digitaalisten palveluiden käytössä (AUTA)

KUNTASTRATEGIA

MAALLA MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA

x x x x Lastensuojelun avohuollollisten tukitoimien piirissä vuotiaita vuoden aikana, % vastaavanikäisestä väestöstä

Joensuun seudun hankintatoimen strategia

Oulun kaupungin kulttuuriopetuksen suunnitelma. Kulttuurivoltti Utajärvi : Satu Jehkonen ja Katri Tenetz

MAASEUDUN ARJEN PALVELUVERKOSTO. hankesuunnitelma

Rakennerahastokausi Ohjelman valmistelu. Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari , Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2014

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO TOIMINTASUUNNNITELMA Johdanto

Pois syrjästä hanke osallisuuden äärellä

VASU2017 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden uudistaminen

Arkeen Voimaa

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016

Keski-Pohjanmaan toisen asteen. yhteistyöstrategia

Sopimus sivistystoimialan yhteisten hallintopalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella

IKÄÄNTYNEIDEN TARPEISIIN VASTAAVA ASUINALUE

Käyttösuunnitelma 2014

AKSELI HANKE

Tarkastustoimen viestintäsuunnitelma

FORSSAN OHJAAMO. Satakunnan toimijoiden vierailu Jukka Lidman Projektipäällikkö Ohjaamo Forssa

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

PAINOPISTEALUE TAVOITTEET TOIMENPITEET VASTUUTOIMIJAT AIKATAULU MITTARIT

Henkilöstö ja koulutussuunnitelma

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY

Transkriptio:

Kuopion kaupunki, hyvinvoinnin edistämisen palvelualue I OSAVUOSIKATSAUS Tammi-huhtikuu 2015 Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 9.6.2015

Kuopion kaupunki Hyvinvoinnin edistämisen palvelualue Sisällysluettelo Toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutuminen sivu Hyvinvoinnin edistämisen palvelualue 1 Omatoimisen hyvinvoinnin palvelut 7 Ohjatun hyvinvoinnin ja omaehtoisen oppimisen palvelut 13 Taidepalvelut 26 Tapahtumapalvelut 30 Talouden toteuma ja talousennuste tammi-huhtikuu 2015 35 Henkilöstöseuranta 36 Mittarit 38 Projektien edistymisen seuranta 40

Hyvinvoinnin edistämisen palvelualue Palvelualuejohtaja Pekka Vähäkankaan katsaus ajalta 1.1. - 30.4.2015 Toiminta Alkuvuoden aikana lautakunnalle esitettiin Puijon urheilulaakson yleissuunnitelma. Suunnitelmaluonnoksesta kootaan palautteet virkamiehiltä, luottamushenkilöiltä ja kuntalaisilta syyskuun aikana. Alavan palvelutalon kokous-, liikunta- ja allastilat vuokrattiin syyskaudeksi 2015. Toiminnan jatkuvuus Alavan palvelutalon tiloissa otetaan huomioon vuoden 2016 talousarvion valmistelussa. Kevään 2015 aikana päätettiin käynnistää asukastupaohjaajakokeilu, jolla työllistetään kaupungin palveluksessa olevia uudelleensijoitettavia henkilöistä asukastuville. Vuoden 2015 aikana otetaan työkokeiluun kolme henkilöä ja vuoden 2016 aikana kolme henkilöä. Vuoden 2015 osalta työkokeilun kustannukset katetaan työllistämisyksiköstä ja vuodelle 2016 ja siitä eteenpäin tulee varata tarvittavat henkilöstömäärärahat talousarvioon. Olennaiset poikkeamat talousarvioon Talouden ennuste toimintakatteen osalta ylittää talousarvion n. 230 000. Ylitysennuste poistuu, kun hyväksytään talousarviomuutoksena esitetty musiikkikeskuksen, joka on nettoyksikkö, viime vuoden positiivinen tulos siirrettäväksi vuoden 2015 toimintakulujen määrärahalisäykseksi. Muiden nettoyksiköiden ennusteet ovat talousarvion mukaisia. Bruttoyksiköiden ennusteet tuloissa ja menoissa alittavat talousarvion 230 000, alitus johtuu hanketoiminnasta. Kansalaistoimijalähtöinen kehittämishankkeen osalta toteutuu vain kaupungin omarahoitusosuus eli tulot ja menot toteutuvat 300 000 pienempänä budjetoidusta. Vastaavasti uusien hankkeiden vuoksi tulot ja menot ylittyvät 70 000. Hanketoiminnalla ei ole vaikutusta toimintakatteeseen. Tuottavuutta lisäävien toimenpiteiden seuranta Vuoden 2015 tuttavuustoimenpiteet ovat ennusteen mukaan toteutumassa. Haasteellisinta on kirjastojen ja museoiden tulojen toteutuminen. Henkilöstön ja osaamisen saatavuus Tammi-maaliskuun 2015 aikana on hyvinvoinnin edistämisen palvelualueelle (mukaan lukien teatteri ja musiikkikeskus) myönnetty 10 täyttölupaa. Tehtäviä on täytetty sekä sisäisellä että ulkoisella hakumenettelyllä. Tehtäviin on ollut saatavilla koulutettuja ja osaavia hakijoita. Henkilöstön osaamisen vahvistamisen ja koulutuksen osalta palvelualueet ovat henkilöstösuunnitelmassa laatineet koulutuksen avainkehittämisalueet. Kehityskeskusteluissa on otettu käyttöön sähköinen kehityskeskustelu (KuntaHR). Suunnitelma ulkoisten palvelujen käytöstä Palvelutuotannossa lähtökohtana on kokonaistaloudellisesti edullisin tuotannon järjestämistapa. Liikuntapaikat ja ulkoilu- ja virkistysalueet ovat mukana Kuopion pohjoisen alueen alueurakkakilpailutuksessa. Setlementti Puijolan yhteistyösopimuksen tarkastelu tulee ajankohtaiseksi, kun asukastupaohjaajia rekrytoidaan kaupungin uudelleen sijoitettavista. Isoimpien tapahtumien tuotantoja voidaan ostaa. Kuopio Festivals kokoaa Kuopio juhlii -kokonaisuutta. 1

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestäminen Säännösten ja määräysten noudattamisessa ei ole havaittu oikeusseuraamuksia aiheuttaneita ongelmia. Tiedotusta, ohjeistusta ja koulutusta on annettu myös kohdennetusti. Valmistelussa on korostettu yhteistyön ja vuorovaikutuksen merkitystä. Laskutussaatavien osalta on pidetty neuvottelu talous- ja strategiapalveluiden ja Kuhilaan kanssa ja on tarkennettu ohjeistusta ja toimintatapoja avustusten kuittaamisesta kaupungin suuntaan erääntyneistä maksamattomista tilavuokrista ja muista laskuista. 2

1. VETOVOIMA, KILPAILUKYKY JA KASVU Kriittinen menestystekijä Arviointikriteeri Valtuustoon nähden sitova tavoite 3. Kuopio-kuva - paras kaupunkiyhteisö Kasvua ja vetovoimaa tukeva markkinointi Ylläpidetään kaupungin houkuttelevuutta ja positiivista Kuopio-kuvaa. Jatketaan markkinointiyhteistyötä keskeisten toimijoiden kanssa. Toimenpiteet Seuranta 30.4. Ohjelma Hyvinvointimarkkinoinnin kokonaissuunnitelma valmistuu ja otetaan käyttöön. Kaikissa toiminnoissa vahvistetaan viestintää ja markkinointia. Hyvinvointimarkkinoinnin uuden toimintakonseptin suunnittelu ja toteutus käynnistynyt. Kasvuohjelma 2. ASUKKAAT JA PALVELUT Kriittinen menestystekijä Arviointikriteeri 5. Asiakaslähtöiset ja Ennakoivat ennaltaehkäisevät ja omaeh- omaehtoisuuteen kannustavat ja ennaltaehkäisevät palvelut vat toisuuteen kannusta- palvelut Palvelujen asiakaslähtöisyys Valtuustoon nähden sitova tavoite Asiakkaita tuetaan ja ohjataan sekä kannustetaan omatoimisuuteen ja käyttämään ns. matalan kynnyksen palveluja. Ennaltaehkäisevää toimintatapaa kehitetään yhteistyössä eri palvelualueiden kesken. Luodaan edellytyksiä asukkaiden osallisuuteen ja vaikuttamiseen. Toimenpiteet Seuranta 30.4. Ohjelma Yhteisten toimintatapojen kehittäminen palvelualueiden kesken. Kehitetään asukastupaverkostoa Asukastupa ja kylätalotoiminnan kehittämissuunnitelman (2014) mukaisesti. Palveluiden eri käyttäjäryhmät osallistetaan palveluiden suunnitteluun ja kehittämiseen. Osallisuuden, kansalaistoiminnan ja vaikuttamisen mahdollisuuksien kehittymistä tuetaan kaupunkikonsernitasolla. Järjestetään osallisuuskoulutusta kaupungin henkilöstölle ja vakiinnutetaan osallisuusvastaavien verkosto. Päivärannan asukastupaselvityksen tarveosio on valmistunut ja eteneminen siirretty tilahallinnon valmisteluun. Männistön asukastupaselvitys on käynnissä. Järjestetty kaupungin osallisuusvastaavien verkostolle menetelmäkoulutuksia sekä räätälöity pyynnöstä yksikkökohtaisia ryhmäkoulutuksia. Osallisuusvastaavien verkosto levittää toimintamalleja tahoillaan. Osallisuusverkoston yhteistä työ/materiaalialustaa täydennetään jatkuvasti. Tuottavuusohjelma 3

3. RESURSSIT, JOHTAMINEN JA HENKILÖSTÖ Kriittinen menestystekijä Arviointikriteeri Valtuustoon nähden sitova tavoite 6. Tasapainoinen talous Hankintojen hallinta Henkilöstötyön tuottavuus Palveluverkon ja toimitilojen käytön tehokkuus Ostopalvelua tarkastellaan kriittisesti osana talouden tasapainotusta. Henkilöstön suorituskyky paranee ja työkyvyttömyyskustannusten osuus palkkasummasta vähenee. Työhyvinvointityön painopisteenä on ennalta ehkäisevä toiminta ja ammatillinen kuntoutus. Palveluverkostojen ja tilojen käytön tehokkuutta lisätään edelleen. Tarpeettomista tiloista luovutaan (myynti, ulosvuokraus). Toimenpiteet Seuranta 30.4. Ohjelma Ostopalveluilla täydennetään omaa palvelutuotantoa, mikäli se on taloudellisesti perusteltua. Työhyvinvointisuunnitelmat laaditaan työyksiköittäin. Järjestetään säännölliset työpaikkakokoukset ja työhyvinvointiparitoimintaa vahvistetaan. Taidelaitosten tilavuokraus on osa varsinaista toimintaa ja tiloja vuokrataan ulkopuolisille toimijoille. Asukastuville ollaan rekrytoimassa asukastupaohjaajia kaupungin uudelleen työllistettävistä. Setlementti Puijolan sopimusta ja esimiessuhteita tulee jatkossa tarkastella uudesta tilanteesta. Työhyvinvointisuunnitelmien laadinta käynnistynyt. Työpaikkakokouksia järjestetään säännöllisesti. Musiikkikeskuksen tilavuokrausten taso on aiempien vuosien tasolla ja teatterin uusittujen tilojen vuokraustoiminta on saatu käyntiin. Tuottavuusohjelma Henkilöstöohjelma 4

Kriittinen menestystekijä Arviointikriteeri Valtuustoon nähden sitova tavoite Toimenpiteet Seuranta 30.4. Ohjelma Tilojen käytön tehokkuutta kehitetään yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Tilojen tehokkaampaa käyttöä selvitetään. Tuottavuusohjelma Tuottavuuden kehittyminen Budjettitietoisuutta ja talousymmärrystä parannetaan kaikilla tasoilla. Henkilöstötarvetta vähennetään uusilla toimintatavoilla ja tuottavuustoimenpiteillä. Henkilöstöresurssin oikea käyttö suunnitellaan pidemmän tähtäimen henkilöstösuunnitelmilla. Oma toiminta ja henkilöstön käyttö sekä palvelujen ostaminen mitoitetaan kokonaistaloudellisesti edullisimmin. Asukastupaverkostoa kehitetään kumppanuusmallilla. Järjestetään taloushallinnon koulutusta eri työntekijä- ja esimiesryhmille. Henkilöstösuunnitelmat tarkistetaan palvelutuotannon mukaisesti. Hyödynnetään sisäistä liikkuvuutta ja osa-aikaisen henkilöstön työaikaa tarjoamalla kokoaikaista työtä tilanteissa joissa tarvitaan tilapäisesti korvaavaa työpanosta tai tilanteissa, joissa poislähteneiden työntekijöiden tehtäviä järjestellään uudelleen. Neulamäen asukastupa on toiminut ViaDian vuokralaisena, toimintaa yhteen sovitettu. Alavan entisen palvelukeskuksen tiloja pyritään saamaan syyskauden 2015 alusta liikuntaryhmien ja eri järjestöjen käyttöön (ollut 62 eri toimijaa). Talouskoulutusta on järjestetty eri työntekijäryhmille ja lisäkoulutusta järjestetään tarpeen mukaan. Sisäisen liikkuvuuden parantamiseksi on laadittu sisäisen siirron suunnitelma. Tuottavuusohjelma Henkilöstöohjelma 5

Kriittinen menestystekijä 8. Määrätietoinen kokonaisjohtaminen Arviointikriteeri Valtuustoon nähden sitova tavoite Palvelujen laatutasoja tarkastellaan kustannuskehityksen hallitsemiseksi. Palvelurakenteita ja palveluprosesseja kehitetään tuottavammaksi ja vaikuttavammaksi. Kokonaisjohtaminen Toimintaa, taloutta ja henkilöstöä suunnitellaan ja johdetaan pitkäjänteisesti ja kokonaisuus huomioiden. Henkilöstösuunnittelu toteutuu kokonaisjohtamisen osana. Toimenpiteet Seuranta 30.4. Ohjelma Palvelut järjestetään ja tuotettaan käytettävissä olevien resurssien puitteissa. Eri palveluiden seuranta- ja palautejärjestelmiä kehitetään. Päivitetään palvelualueen henkilöstö- ja koulutussuunnitelma kokonaisjohtamisen näkökulmasta: esimiesten johtamisvalmiudet, henkilöstösuunnittelu- ja työhyvinvointikoulutukset sekä ohjelmistojen ja sovellusten käyttäjäkoulutukset. Ulkoliikuntapaikkojen ja ulkoilu ja virkistyspalveluiden palvelutuotantosopimukset toteutettu resurssien puitteissa. (etenee hitaasti tai osittain) Suunnitelmat päivitetään ta- 2016 yhteydessä. Tuottavuusohjelma 6

Omatoimisen hyvinvoinnin palvelut Asiakkuusjohtaja Janne Hentusen katsaus ajalta 1.1. - 30.4.2015 Toiminta Toiminta on käynnistynyt suunnitellusti. Olennaiset poikkeamat talousarvioon Ei taloudellisia poikkeamia suunnitellusta. Tuottavuutta lisäävien toimenpiteiden seuranta Tilojen käytön tehokkuutta on toteutettu yhteistyössä toimijoiden kanssa. Henkilöstön ja osaamisen saatavuus Henkilöstösuunnitelmia kehitetään toimintaympäristön muutosten mukaisesti. Henkilöstön saatavuus on ollut toistaiseksi hyvä. Suurimmat haasteet ovat lyhyiden sijaisuuksien täyttämisessä. Suunnitelma ulkoisten palvelujen käytöstä Palvelutuotannossa lähtökohtana on kokonaistaloudellisesti edullisin tuotannon järjestämistapa. Liikuntapaikat ja ulkoilu- ja virkistysalueet ovat mukana Kuopion pohjoisen alueen alueurakkakilpailutuksessa. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestäminen Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestäminen on toteutettu suunnitelman mukaisesti. 7

1. VETOVOIMA, KILPAILUKYKY JA KASVU 3. Kuopio-kuva - paras kaupunkiyhteisö Kasvua ja vetovoimaa tukeva markkinointi Maakunnallinen ja valtakunnallinen yhteistyö Ylläpidetään kaupungin houkuttelevuutta ja positiivista Kuopio-kuvaa. Museot osallistuvat valtakunnalliseen maakuntamuseo- ja aluetaidemuseotyön kehittämiseen. Palveluverkosto mitoitetaan siten, että palvelut voidaan tuottaa laadukkaasti. Kehitetään palveluiden markkinointia. Esimerkkinä osallistuminen Museo 2015-hankkeeseen. Hyvinvoinnin edistämisen johtaja, palvelupäälliköt, markkinointijohtaja Museokeskuksen päällikkö Hyvinvointimarkkinoinnin uuden toimintakonseptin suunnittelu ja toteutus käynnistynyt. Museo 2015 -hanke jatkuu. 2. ASUKKAAT JA PALVELUT 4. Tulevaisuuteen suunnattu ja kestävä kaupunkirakenne Lähiöiden ja keskustaajamien omaleimaisuus ja täydennysrakentaminen Kaupunginosien palveluja kootaan monipalvelukeskuksiin. Osallistutaan Jynkän koulukeskuksen, johon myös sijoitetaan kirjasto, suunnitteluun. Hyvinvoinnin edistämisen johtaja, kirjastotoimenjohtaja Osallistuttu suunnitteluun. 5. Asiakaslähtöiset ja omaehtoisuuteen kannustavat ja ennaltaehkäisevät palvelut Elämyksiä ja tietoa museoiden näyttelyillä Perusnäyttelyiden lisäksi museot tuottavat vaihtuvia näyttelyjä. Museoiden omat näyttelytuotannot ja monipuolinen yhteistyö (paikallinen, alueellinen, valtakunnallinen). Museokeskuksen päällikkö - Museo: Kuikka, veden lintu, 8

Ensimmäisellä puolustuslinjalla I maailmansodan jäljet Pohjois-Savossa, Päätä ja häntää. - Korttelimuseo: Puutaloasumisen ihanuus - kurjuus? Elämää sodanjälkeisessä Kuopiossa. - Taidemuseo: Marja Pirilä Carried by Light, Perhekuvia Pekka Halonen 150 vuotta. Ennakoivat ennaltaehkäisevät ja omaehtoisuuteen kannustavat palvelut Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin edistäminen Asiakkaita tuetaan ja ohjataan sekä kannustetaan omatoimisuuteen ja käyttämään ns. matalan kynnyksen palveluja. Toimintatapaa kehitetään erityisesti aikuisten pärjäämisen tuen palveluissa sekä lasten, nuorten ja lapsiperheiden pärjäämisen tuen palveluissa. Itsepalvelun lisääminen Asiantuntijapalvelut sekä kulttuuri-, ympäristö- ja taidekasvatustyö lisäävät museoiden saavutettavuutta, edistävät kestävää kehitystä ja tuovat taiteen osaksi arkiympäristöä. Kehitetään hyvinvointimarkkinoinnin uusi kokonaiskonsepti. Tutkitaan mahdollisuutta varausten itsepalvelunoutoon. Museot tuottavat kohderyhmäpalveluita erilaisille asiakasryhmille (lapset, nuoret, ikääntyneet). Museot ovat asiantuntijoina aktiivisesti mukana kulttuuri- ja luonnonympäristön sekä julkisen taiteen yhteistyöhankkeissa paikallisesti ja alueellisesti. Hyvinvoinnin edistämisen johtaja, markkinointijohtaja Kirjastotoimenjohtaja Museokeskuksen päällikkö Hyvinvointimarkkinoinnin uuden toimintakonseptin suunnittelu ja toteutus käynnistynyt Varausten itsepalvelunouto mahdollistuu vasta uuden kirjastojärjestelmän käyttöönoton 1.6.2015 jälkeen. On tuotettu tavoitteiden mukaisia palveluja. 9

Kokoelmatoiminnan kehittäminen Museot huolehtivat kokoelmistaan kokoelmapoliittisten suunnitelmien mukaisesti ja museoalan yhteisiä linjauksia noudattaen sekä osallistuvat valtakunnalliseen kokoelmatyön ja dokumentoinnin kehittämiseen. Kokoelmatyötä tehdään suunnitelmallisesti ja osallistutaan alan yhteistyöhön. Museokeskuksen päällikkö Kokoelmatyötä on tehty suunnitellusti. Laadukas tietopalvelu tukeutuu kokoelmiin ja tutkimukseen Palvelujen asiakaslähtöisyys Kulttuuri- ja luonnonperinnön sekä kuvataiteen dokumentointi ja tutkimus sekä museoaineistojen digitointi etenee tavoitteiden mukaisesti. Asukkaiden osallisuutta ja paikallista vaikuttamista kehitetään (mm. paikallisdemokratia). Palvelujen muotoilu arvioinnin avulla Uusi kirjastojärjestelmä Dokumentointia, tutkimusta ja digitointia tehdään suunnitelmallisesti alan valtakunnalliset linjaukset, velvoitteet ja mahdollisuudet huomioiden, museoalan yhteistyötä hyödyntäen. Palveluiden eri käyttäjäryhmät osallistetaan palveluiden suunnitteluun ja kehittämiseen. Asiakkaiden asioinnin, asiakastyytyväisyyden ja palvelujen vaikuttavuuden arviointi ja palvelujen muotoilu arvioinnin avulla. Uuden kirjastojärjestelmän käyttöönotto 2015. Museokeskuksen päällikkö Palvelupäälliköt Kirjastotoimenjohtaja Kirjastotoimenjohtaja Toiminta on ollut tavoitteiden mukaista. Asukkaita ja eri käyttäjäryhmiä on osallistettu ja osallistetaan palveluiden suunnittelussa (mm. Puijon urheilulaakson yleissuunnitelman tarkistus). Hankeraha saatu Avi:lta ja hanke alkaa varsinaisesti syyskuun alussa. Uuden kirjastojärjestelmän konversio on 18. -31.5. Järjestelmä otetaan käyttöön 1.6.2015. 10

3. RESURSSIT, JOHTAMINEN JA HENKILÖSTÖ 6. Tasapainoinen talous Hankintojen hallinta Henkilöstötyön tuottavuus Palveluverkon ja toimitilojen käytön tehokkuus Tuottavuuden kehittyminen Ostopalveluja tarkastellaan kriittisesti osana talouden tasapainotusta. Henkilöstön suorituskyky paranee ja työkyvyttömyyskustannusten osuus palkkasummasta vähenee. Palveluverkostojen ja tilojen käytön tehokkuutta lisätään edelleen. Tarpeettomista tiloista luovutaan. Henkilöstötarvetta vähennetään uusilla toimintatavoilla ja tuottavuustoimenpiteillä. Henkilöstöresurssin oikea käyttö suunnitellaan pidemmän tähtäimen henkilöstösuunnitelmilla. Palvelujen laatutasoa tarkastellaan kustannuskehityksen hallitsemiseksi. Palvelurakenteita ja palveluprosesseja kehitetään tuottavammiksi ja vaikuttavammiksi. Budjettitietoisuutta ja talousymmärrystä parannetaan kaikilla tasoilla. Palvelujen tuottaminen toteutetaan kokonaistaloudellisesti edullisimmilla toimintamalleilla. Työhyvinvointisuuunitelmat laaditaan työyksiköittäin. Tilojen käytön tehokkuutta kehitetään yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Henkilöstösuunnitelmat tarkastetaan palvelutuotannon mukaisesti. Palveluverkosto ja palvelu- ja hoitotaso sopeutetaan käytettävissä olevien resurssien tasolle. Palvelurakenteita ja - prosesseja kehitetään yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Palvelupäälliköt Palvelupäälliköt Palvelupäälliköt Palvelupäälliköt Palvelupäälliköt Palvelutuotannon järjestämisessä lähtökohtana kokonaistaloudellisesti edullisin toimintamalli. Työhyvinvointisuunnitelmien laadinta käynnistynyt. Tilojen käytön tehokkuutta kehitetään yhteistyössä toimijoiden kanssa. Henkilöstösuunnitelmat tarkastetaan palvelutuotannon mukaisesti toimintaympäristön muutokset huomioiden. Ulkoliikuntapaikkojen ja ulkoilu- ja virkistyspalveluiden palvelutuotantosopimukset toteutettu resurssien puitteissa. 11

8. Määrätietoinen kokonaisjohtaminen Kokonaisjohtaminen Toimintaa, taloutta ja henkilöstöä suunnitellaan ja johdetaan pitkäjänteisesti ja kokonaisuus huomioiden. Toiminnan ja talouden seurantaa kehitetään. Hyvinvoinnin edistämisen johtaja, palvelupäälliköt Yksiköiden toimintaa ja taloutta kehitetään toimintaympäristön muutokset huomioiden. 12

Ohjatun hyvinvoinnin ja omaehtoisen oppimisen palvelut Johtaja Heli Norjan katsaus ajalta 1.1. - 30.4.2015 Toiminta Kansalaistoiminnan aktivoinnin ja kansalaisopiston toiminta on toteutunut suunnitelmien mukaan ks. tarkemmin taulukosta. Erittäin ilahduttavaa on ollut kaupungin uudelleen sijoitettavien saaminen työkokeiluun asukastupaohjaajiksi. WHO Healthy Cities konferenssia 23.6. edeltävän kansallisen prekonferenssin Hyvinvointi tuottava investointi -valmistelu on edennyt hyvin, ilmoittautuminen auennut. Sähköisen hyvinvointikertomuksen saamiseksi kaupungin strategia ja taloussuunnittelun pohjaksi on tehty ponnisteluja. Suomi 100 valmistelut on edenneet laajassa yhteistyössä, Päivitetty hakemus Valtioneuvoston kansliaan lähetetty. Syksyn Ehkäisevän työn -päivien valmistelut on edenneet aikataulussa. Kansalaislähtöisen kehittämisen - hankekokonaisuus ELY:n kanssa on toteutunut sujuvasti. Kansalaisopiston lukuvuoden 2015-2016 ohjelma on valmiina. Ilmoittautuminen alkaa toukokuussa. Kuopion kansalaisopisto 100v 2016 valmistaudutaan. Olennaiset poikkeamat talousarvioon Kansalaislähtöisen kehittämisen hankkeisiin kaupungin omarahoitusosuus tulee olemaan 100.000, maksimissaan 15 % / hanke mm. KKI:ltä ja OKM:ltä on saatu muita hankerahoituksia. Tuottavuutta lisäävien toimenpiteiden seuranta Talousseuranta on kuukausittaista, toiminnan toteutumisen rinnalla tapahtuvaa. Seuranta- ja arviointityötä tehostetaan. Henkilöstön ja osaamisen saatavuus Palvelu/hallintosihteerin toimi täytettiin sisäisin järjestelyin 1.5. alkaen. Avoinna olleeseen liikunnanohjaajan toimeen saatiin 48 hakemusta. Suunnitelma ulkoisten palvelujen käytöstä Setlementti Puijolan yhteistyösopimuksen tarkastelu tulee ajankohtaiseksi, kun asukastupaohjaajia rekrytoidaan kaupungin uudelleen sijoitettavista. Isoimpien tapahtumien tuotantoja voidaan ostaa. Kuopio Festivals kokoaa Kuopio juhlii -kokonaisuutta. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestäminen Ei muutoksia aikaisempaan käytäntöön. 13

1. VETOVOIMA, KILPAILUKYKY JA KASVU 2. Innovaatio- ja opiskelukaupunki Kampus - kärkihanke Opiskelijoiden kotoutuminen. Kansalaisopisto tarjoaa myös opiskelijoille monipuolisia harrastusmahdollisuuksia. Järjestetään opiskelijoille kohdennettuja aktivoivia tapahtumia. Vastuuopettajat Ömeising reis -opiskelijatapahtuma järjestettiin Puistokartanolla 14.4. 3. Kuopio-kuva - paras kaupunkiyhteisö Hyvinvointikertomus osana talousja toimintasuunnitelmaa Kasvua ja vetovoimaa tukeva markkinointi Terve Kunta - verkostoon osallistuminen Laaja hyvinvointikertomus kerran valtuustokaudessa. Vuosittainen tarkistettu hyvinvointikertomus osaksi talous- ja toimintasuunnitelmaa Hyvinvointikertomusta tehty laajasti eri hallintoalojen ja järjestöjen kanssa yhteistyössä. Ylläpidetään kaupungin houkuttelevuutta ja positiivista Kuopio-kuvaa. Aktiivinen Terve Kunta - verkoston jäsenyys. Hyvinvointikertomuksen ja suunnitelman koordinointi - Laaja hyvinvointikertomus valtuustokausittain - Vuosittaiset hyvinvoinnin edistämisen painopisteiden tarkennukset ja kuntalaisten hyvinvoinnin tilan kuvaus ja suunnitelma seuraavalle vuodelle osaksi talous- ja toimintakertomusta - Kunnan omien indikaattorien kokoaminen. Hyvinvointimarkkinoinnin kokonaissuunnitelma valmistuu ja otetaan käyttöön. Kaikissa toiminnoissa vahvistetaan viestintää ja markkinointia. Osallistuminen kokouksiin, raportointi, arviointi, hyvien käytäntöjen jakaminen. Hyvinvointikoordinaattori, hyvinvointityöryhmä Hyvinvoinnin edistämisen johtaja, kulttuurituottaja, koko henkilöstö, markkinointijohtaja, Hyvinvoinnin edistämisen johtaja, hyvinvointikoordinaattori Hyvinvointikertomusta on valmisteltu laajassa yhteistyössä ja käsitelty hv-ryhmässä ja valmistelevassa. Kuntalaisten ja järjestöjen mielipiteitä on kuultu. Painopistealueet vuodelle 2016 on kirjoitettu osaksi sähköistä hvkertomusta. On osallistuttu uuden sähköisen hv-kertomuksen kuntapilottiin, uusi toimintaympäristö alkaen 2016 tulossa. Kansalaistoiminnan yksikön esite yhteistyökumppaneille koottu ja taitettu. Terve Kunta- verkoston kokouksiin on osallistuttu ja niistä raportoitu hyvinvointiryhmäl- 14

Hyvinvointiryhmä ohjausryhmänä. le. Toimivat työryhmät kuntalaisten hyvinvoinnin edistämiseksi Tulokselliset yhteistyöverkostot Toimivat verkostot ja työryhmät kuntalaisten hyvinvoinnin koordinointi, työryhmien Turvallisuustyöryhmän edistämiseksi. kokoontuminen, turvallisuusteko -palkinto, turvallisuussuunnitelman päivitys ja arviointi yhteistyössä Seksuaaliterveyden edistämisen työryhmän koordinointi (puheenjohtajuus ja sihteeri) Vanhusneuvostossa esittelijänä toimiminen ja sihteeriys sekä työvaliokunnassa valmistellaan vanhusneuvoston käsiteltäväksi tulevia asioita ja huolehditaan vanhusneuvoston antamista tehtävistä ja edistetään vanhusneuvoston yhteyksiä kaupungin eri hallinnonaloihin. Hyvien käytäntöjen levittäminen ja verkostoissa muiden hyvistä käytännöistä oppiminen ja kehittyminen Aktiivinen toiminta ja yhteistyö - WHO verkostossa - Kuntaliiton (sähköinen hyvinvointikertomus ym.) - Eri kuntien kanssa (Arkeen voimaa) - Terve Kunta verkoston - Ministeriöiden - Paikallisten ja valtakunnallisten järjestöjen ja yhdistysten sekä yritysten Hyvinvoinnin edistämisen johtaja, hyvinvointikoordinaattori, ehkäisevän päihdetyön koordinaattori Hyvinvoinnin edistämisen johtaja, koko henkilöstö Turvallisuussuunnitelma on päätetty liittää osaksi sähköistä hv-kertomusta. On muodostettu laajennettu Monialainen turvallisuustyöryhmä, joka hoitaa aiemman turvallisuustyöryhmän tehtäviä, hv-koordinaattori on sihteerinä ja hyvinvointiryhmä ohjausryhmänä. Painopistealueet turvallisuuden osalta vuodelle 2016 on tehty. Seksuaalityöryhmä on kokoontunut ja järjestänyt koulutuksen "Eheäksi tyttöseksi, eheäksi poikaseksi". Ryhmän sisällä haetaan poikien ja nuorten miesten seksuaaliterveys-hanketta (Terveyden edistämisen määrärahat). Vanhusneuvostossa on toimittu suunnitelmien mukaisesti esittelijänä, sihteerinä ja työvaliokunnan jäseninä. Kansalaisopisto on toiminut järjestöjen, yhdistysten ja yritysten kanssa yhteistyössä aktiivisesti. Rehtori osallistuu säännöllisesti valtakunnallisen järjestön (KoL) hallituksen kokouksiin. WHO Healthy Cities kansainvälinen konferenssi järjestetään Kuopiossa 24.-26.6., ja Prekonferenssi 23.6. Yhteensä tapahtumiin odotetaan n. 500-600 osallistujaa. Arkeen voimaa -ryhmiä on keväällä 2015 järjestetty neljä ja hv-koordinaattori on osallistunut valtakunnallisiin koordinaattoripäi- 15

Kuopiolaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen käytäntöjen levittäminen, verkostoissa oppiminen ja kehittyminen. - Vertailukaupunkien kanssa Tehdään yhteistyötä opistojen Osaava-verkostossa sekä Itä-Suomen vapaan sivistystyön yhteistyöfoorumissa. Rehtorit viin. Itä-Suomen vapaan sivistystyön yhteistyöfoorumi kokoontunut alkuvuodesta kaksi kertaa, joihin rehtori osallistui. WHO Healthy City verkostojäsenyys WHO Healthy City verkostossa aktiivinen toiminta, toiminnan koordinointi, hyvien käytäntöjen jakaminen meiltä muualle ja muualta meille. - Uuden kauden haku - Hyvinvointiryhmä toimii ohjausryhmänä - Yhteys kansalliseen Healthy City verkostoon (Terve Kunta verkosto) ja Turkuun, toiseen WHO Healthy City kaupunkiin Suomessa - Aktiivinen jäsenyys - Osallistuminen konferensseihin esityksin - Hyvien käytäntöjen jakaminen ja levittäminen omiin käytäntöihin - WHO konferenssin menestyksekäs toteuttaminen kesällä 2015 Hyvinvointikoordinaattori, hyvinvoinnin edistämisen johtaja WHO Healthy Cities-verkostossa Kuopiolla on hyvin aktiivinen vuosi: WHO Healthy Cities kansainvälinen konferenssi järjestetään Kuopiossa 24.-26.6.2015 ja kansallinen prekonferenssi 23.6. Yhteensä tapahtumiin odotetaan n. 500-600 osallistujaa. Konferenssiin lähetetään Kuopiosta useita abstrakteja hakuun. 16

2. ASUKKAAT JA PALVELUT 4. Tulevaisuuteen suunnattu ja kestävä kaupunkirakenne Lähiöiden ja keskustaajamien omaleimaisuus ja täydennysrakentaminen Kaupunginosien palveluja kootaan monipalvelukeskuksiin. Pihkassa Männistöön asuinaluehankkeessa kehitetään asukkaita osallistavia kaupunginosien kehittämistoimia. Asukastuvat ovat osa kaupunginosien palvelujen vetovoimaisuutta. Vastaavaa kehittämis / osallisuusmallia sovelletaan myös muille alueille. Männistöön perustettavalle asukastuvalle keskitetään 2015-16 käynnistyvän kaupunkisuunnittelun infopiste. Pihkassa Männistöön projektipäällikkö (kehityspäällikkö), projektikoordinaattori Pihkassa Männistöön -hankkeen alle on perustettu asukkaita osallistava taideprojekti "taidehanke Mäntykampus". Asukastuvan tarveselvitys yhteistyössä asukkaiden kanssa aloitettu. Järjestetty erilaisia tapaamisia ja työpajoja asukkaille. Tiivistetty yhteistyötä kaupungin eri palvelualueiden, etenkin perusturvan ja terveyden vanhuspalveluiden kanssa. Kehityspäällikkö esitellyt Kuopion toimintamallia ja hankekokonaisuutta YM:n ja ARAn järjestämissä seminaareissa. Hanke on esitelty asuntorahastonverkkosivuilla. 5. Asiakaslähtöiset ja omaehtoisuuteen kannustavat ja ennaltaehkäisevät palvelut Audiovisuaalisen kulttuurin ylläpito ja kehittäminen Kino Kuvakukossa esitetään laadukkaita ensi-iltaelokuvia ja ei-kaupallista ohjelmistoa. Ohjelmistossa otetaan huomioon kaikki ikäryhmät. Kasvatuksellista ja korkeatasoista audiovisuaalista tarjontaa. Vuonna 2015 kokeillaan pienimuotoista musiikkitoimintaa. Mediapolku-, Koulukino-, Kirjakuja-, Vilimit koululaisesityksiä peruskoululaisille ja lukio-ikäisille. Päiväkoti-ikäisille Pakkaskino ja Lasten Vilimit -festivaalit. Dokkino- dokumenttielokuvasarja peruskoululaisille. Kuvakukko tarjoaa tilat ja tekniikan Hopeatähti- ja Hyvät Kuvat elokuvakerhoille. Myös Kansallisen audiovisuaalisen arkiston klassikkoleffoista sar- Elokuvatoiminnanohjaaja Paul Staufenbiel Erilaisia koululaisesityksiä kaikille peruskoululaisille ja lukiolaisille. Päiväkotiesitykset kahdesti vuodessa. Elokuvakerhoesitykset. Ooppera- ja balettitaltioinnit. Normaaliohjelmiston pääpainopiste eurooppalaisessa laatuelokuvassa. Lipputuloissa ja kävijämäärissä odotettavissa nousua melko hyvän elokuvatarjonnan vuoksi. Musiikkitoimintaa popmusiikkikonsertti helmikuussa, kaksi MusaKukko tapahtumaa tammi- ja huhtikuussa. Rajalan puhaltajien elokuvamusiikkikonsertti. Kino Mantun digitalisointi luultavimmin elokuussa 2015. 17

ja/kausi. Baletti- ja oopperaesitykset Royal Opera Housesta, Lontoosta. Elokuvafestivaaleja Vuonna 2015 Kuvakukko keskittyy tuomaan esille eurooppalaista elokuvaa sekä kotimaista dokumenttia ja sopivia ei-kaupallisia tuotantoja. Finnkinon Kuopion uuden laajentuneen elokuvakeskuksen myötä Kuvakukko voi siirtyä vähemmän kaupalliseen tarjontaan ja keskittyä korkeatasoisen elokuvakulttuurin ylläpitämiseen. Kuvakukon kävijämäärät ja lipputulot tulevat pienenemään 10-20 %. Antennien asentaminen suorien digilähetysten vastaanottamiseksi Lontoon Royal Opera Housesta. Kino Mantun digitalisoiminen. Ennakoivat ennaltaehkäisevät ja omaehtoisuuteen kannustavat palvelut Asiakkaita tuetaan ja ohjataan sekä kannustetaan omatoimisuuteen ja käyttämään ns. matalan kynnyksen palveluja. Kehitetään asukastupaverkostoa Asukastupa ja kylätalotoiminnan kehittämissuunnitelman (2014) mukaisesti. Pyritään avaamaan Männistöön ja Maaningan keskustaan asukastuvat. Päivärannan asukastuvan tarveselvitys valmistuu ja jatkotoimista päätetään. Hyvinvoinnin edistämisen johtaja, kehityspäällikkö Päivärannan asukastupaselvityksen tarveosio on valmistunut ja eteneminen siirretty tilahallinnon valmisteluun. Männistön asukastupaselvitys on käynnissä. 18

Kansalaisopiston Kansalaisopistossa on riittävä Kuntaliitosten yhteydessä Rehtorit ja osaava henkilöstö. henkilöstö voi hyvin ja kykenee suoriutumaan töistään hyvin. henkilöstömuutokset toteutetaan kansalaisopiston kokonaisuudelle parhaalla mahdollisella tavalla. Maaningan kuntaliitoksen myötä rekrytoitiin koulutussuunnittelija 13.4. alkaen, jonka työtehtävät ovat laaja-alaiset koko opistoa hyödyntävät. Kansalaisopiston palvelut ovat laadukkaita. Kaupungin kansalaisjärjestöille myöntämien avustusten vaikuttavuus kuntalaisten hyvinvointiin Liikuntaan aktivointipalveluiden kehittäminen Kansalaisopiston laatujärjestelmää hyödynnetään erityisesti pedagogisen laadun kehittämisessä. Kansalaisjärjestöjen monipuoliset palvelut edistävät eri-ikäisten kuntalaisten hyvinvointia koko kaupungin alueella. CAF-laatujärjestelmän käyttö vakiinnutetaan. Rehtorit Ohjataan järjestöjen toimintaa avustettavan toiminnan antuntija Kansalaistoiminnan asi- osalta kaupungin strategian mukaiseksi. Järjestetään järjestöjen kanssa yhteistyötapaamisia vuosittain. Mahdollistetaan avustusten sähköinen hakeminen. Lapset ja nuoret: Liikuntapolun ja Liikkuva koulu - toimin- uusia kouluja mukaan Liik- Lapset ja nuoret: Saada tamallien eteenpäin vieminen. Yhteistyö urheiluseuro- Aktivoida uusia seuroja kuva koulu-ohjelmaan. jen kanssa. Aktivoida perheet mukaan Liikuntapolku / liikkumaan yhdessä. Liikkuva Koulu toimintaan. Liikunnallisen leiritoi- Työikäiset: Riskiryhmiin (mm. työttömät ja elämäntapasairaat) kuuluvien henkilöiden koulujen lomaviikoille. Perminnan vakiinnuttaminen aktivointi säännöllisen liikunnan harrastamiseen, oman sen jatkaminen. Matalan heliikunta päivien toteutuk- hyvinvoinnin ja terveyden kynnyksen lajikokeiluja edistämiseen. Menox yläkoulu / lukio ikäisille hankkeen toiminnan jatkaminen. yhteistyössä seurojen kanssa. Vastuualue liikunnanohjaajat CAF:n käyttö vakiinnutettu osana opiston arkipäivää itsearviointivälineenä. Yleisavustusten haku toteutettu osittain sähköisesti. Yleisavustushakemuksia yht. 349 kpl, päätökset tehty helmikuussa. Jaettu yht. 2.962.750. Kansalaistoimijalähtöisten kokeiluhankkeiden rahoitus on aloitettu yhdessä Elykeskuksen kanssa. Toteutettu kaksi hakukierrosta. Hankkeissa haetaan uusia ja innovatiivisia toimintamalleja täydentämään nykyisiä palveluja. Lapset ja nuoret: Liikkuva koulu toimintaan mukaan kolme uutta koulua, yhteensä mukana 20 koulua. Hiihtolomalla toteutettu päiväleiri alakouluikäisille lapsille. Yksi perheliikuntapäivä toteutettu. Työikäiset: Liikuntaneuvontaa toteutettu suunnitelman mukaisesti, uusia asiakkaita noin 50. Erityisryhmät: Kehitysvammaisille aikuisille järjestetty toimintaa yhteistyössä järjestöjen kanssa. Uusia seuroja aktivoitu Sporttiskerho toimintamalliin. Varhaisen puuttumisen liikuntaryhmä pilotteja toteutettu kaksi ryhmää. 19

Erityisryhmät: Erityislasten ja Työikäiset: Liikuntaneuvonnan säännöllinen to- nuorten harrastusmahdollisuuksien lisääminen ja inkluusion edistäminen. Pitkä- elämäntapariskissä oleville. teuttaminen työttömille ja aikaissairaiden Tavoite: Erityisryhmät: Sporttiskerho Omaehtoisen aktiivisuuden toimintamallin kehittäminen lisääminen. aktivointi säännöllisen liikunnan pariin. Envointi erityisryhmäläisten edelleen. Seurojen aktinalta ehkäisevää ryhmätoimintaa erityistä tukea tarvitehtoisen liikunnan lisäämi- mukaan ottamiseksi. Omaseville lapsille. nen apuvälineiden avulla. Ikääntyneet: Yhteistyö paikallisten toimijoiden kanssa raille. Erityistä tukea tarvit- Starttikurssit pitkäaikaissai- ikääntyneille suunnatun liikunnan kehittämiseksi. Verkäisevien liikuntaryhmien sevien lasten ennalta ehtaisohjaajatoiminnan turvaaminen ja laajentaminen. Liidin ja koulun puolella. toteutus pilottina päiväkokunnasta Virtaa Eläkevuosiin Ikääntyneet: Verkostotapaamiset järjestöjen ja -kurssin jatkaminen. Maaseutualueet: Yhteistyö seurojen kanssa. Uusien paikallisten toimijoiden kanssa kaiken ikäisten liikuntaset, idea- ja työnhuoltopäi- vertaisohjaajien koulutuktoiminnan kehittämiseksi. vät, ohjaajaparin löytäminen kaikille. Liikunnasta Vahva yhteistyö Liikuntapaikkapalveluiden kanssa Virtaa Eläkevuosiin - kurssin toteuttaminen 4-5 krt / huomioiden liikuntapaikkapalvelut eri puolella. Seniorikuntosalitoiminnan laajenta- Liikuntavälineiden lainausta vuosi. minen maaseutualueille. kirjastoista laajennetaan Verkostotapaamiset järjestöjen ja seurojen kanssa. Lii- yhteen-kahteen kirjastoon. kuntaneuvonnan toteutus. Vertaisohjaajakoulutuksien järjestäminen. Maaseutualueen liikunnanohjaaja toteuttaa senioreille kuntosalistarttikursseja maaseudulla. Ikääntyneet: Vertaisohjaajien työnhuoltopäiviä / koulutuksia toteutettu viisi. Liikuntavälinelainausta laajennettu Neulamäen ja Maaningan kirjastoihin. Liikunnasta Virtaa - kursseja toteutettu onnistuneesti. Maaseutualueet: Liikuntapalveluiden yhdenmukaistaminen on aloitettu. Kuntosaliohjausta toteutettu neljä kertaa. Liikuntaneuvontaa toteutettu maaseutualueilla suunnitelman mukaisesti. Järjestöjen verkostotapaamisia on järjestetty kolme kertaa. 20

Palvelujen asiakaslähtöisyys Kehityspäällikkö Asukkaiden osallisuutta ja paikallista vaikuttamista kehitetään (mm. paikallisdemokratia). Osallisuuden, kansalaistoiminnan ja vaikuttamisen mahdollisuuksien kehittymistä tuetaan kaupunkikonsernitasolla. Järjestetään osallisuuskoulutusta kaupungin henkilöstölle ja vakiinnutetaan osallisuusvastaavien verkosto. Järjestetty kaupungin osallisuusvastaavien verkostolle menetelmäkoulutuksia sekä räätälöity pyynnöstä yksikkökohtaisia ryhmäkoulutuksia. Osallisuusvastaavien verkosto levittää toimintamalleja tahoillaan. Osallisuusverkoston yhteistä työ/materiaalialustaa täydennetään jatkuvasti. Koulutukset suunniteltu ja toteutettu kehityspäällikkö / hankekoordinaattori / kulttuurituottaja -tiimillä. Lapset, nuoret ja ikäihmiset sekä erityistä tukea tarvitsevat asiakkaat opastetaan oppimaan, kokemaan, näkemään ja ilmaisemaan itseään moniaistillisesti sekä tutustumaan taiteen ja kulttuurin eri aloihin. Kulttuurisuunnittelijat ja - tuottaja koordinoivat ja kehittävät yhdessä sidosryhmien (mm. päivähoito, nuorisotyö, vanhuspalvelut, 3. sektorin toimijat) kulttuurikasvatuksen ja kulttuuriin aktivoinnin toimintamalleja mm. Kulttuuripolku, yhteisötaiteilijatoiminnat, Nilsiän musiikki- ja tanssileiri, soveltavan taiteen työpajat sekä Kuopion kaupungin kulttuuritapahtumat (Supersyysloma, Hyperhiihtoloma, Lasten ja nuorten pakkaspäivät) ja viralliset juhlat (Itsenäisyyspäivä ja Veteraanipäivä). Lisäksi uusia Kulttuuritiimi Kehityspäällikkö toimii konsernipalvelujen hallinnoiman Kuopion lähidemokratiamallin valmistelun projektipäällikkönä. Hanke aktivoitiin huhtikuussa KH:n hyväksymän projektisuunnitelman mukaisesti asukkaiden ensimmäisellä kuulemisella. Kulttuurirohdot ilmestyi. Ikäihmisille toteutettiin mm. Kulttuurikahvila 60+, yhteisötaitelijapalveluja neljässä palveluyksikössä, muistelutyötä musiikin keinoin, draamatyöpajoja omaishoitajille, valokuvanäyttely ja Nukketeatteri Satuaarteen vierailu. Erityisryhmille toteutettiin mm. sosiaalitoimen perheasiakkaiden kurssi, voimauttavia kuvataidepajoja, voimavara- ja ratkaisukeskeisiä yhteisötaidepalveluja. Kulttuuripolku on ollut käynnissä. Erityisnuorten draamapajoja on järjestetty Pyörön ja Kalevalan kouluilla sekä Pinarin nuorisotalolla. Toiminnalle on avattu Facebook-sivu. Hyperhiihtoloma ja Spede-muistolaatan paljastustilaisuus on järjestetty. Perusope- 21

toimintoja kehitetään resurssien mukaan ja erilaisia toimitahoja tuetaan ja opastetaan toimimaan kulttuuri- ja taidepalvelujen tuottajina. tuksen kulttuurikasvatussuunnitelmaa työstetään. Oltu mukana hyvinvointilähettiläiden toiminnassa ja koulukiusaamisen vastaisessa kampanjassa. Järjestetty Pakkaspäivät, Ömeising Reis, Veteraanipäivän juhla. Aktivoitu maaseutualueita paikallisten tapahtumien järjestämiseen. Aloitettu Nilsiän musiikkileirin valmistelut. Vetovastuu Kuopion Suomi 100 v. - hankehaun valmisteluista. Tehokas ja vaikuttava ehkäisevä (mielenterveys-) ja päihdetyö Tehokas ja vaikuttava ja näkyvä ehkäisevä työ Ehkäisevä päihdetyö (alkoholi, tupakka, nuuska, koordinaattori, hyvinvoin- Ehkäisevän päihdetyön huumeet) kaikille ikäryhmille PAKKA-toimintamallin tikoordinaattori mukaisesti eri teemoin läpi vuoden Ehkäisevän päihdetyön viikko vk 45 koordinointi, suunnittelu, toteutus ja arviointi Vanhusten viikolla ehkäisevän päihdetyön teeman näkyvästi esille tuominen Savuton Kunta toiminnan aktivointi ja koordinointi Huomaa Lapsi - toimintaryhmien koordinointi ja toteuttaminen ja konkreettinen ohjaustyö Vanhempainillat Örebro - metodin mukaisesti Nuorille ja nuorten vanhemmille ennaltaehkäisevä päihdekeskustelu matalankynnyksen paikoissa Helmikuussa 2015 pidettiin Ajankohtaiset Huumeet -koulutus, johon osallistui noin 130 henkilöä. Palaute oli hyvä. Helmi-huhtikuun aikana toteutettiin osana Pakka-toimintaa laaja Tupakka, nuuska ja kannabisteemainen kampanja 2. asteen nuorille (Sakky), jalkauduttiin heidän pariinsa 5 aamupäivänä, ja lisäksi aiheesta oli kaksi vanhempainiltaa Sakkyllä, joissa yhteensä n. 60 vanhempaa. Kampanjassa tehtiin yhteistyötä järjestöjen ja oppilaitoksen kanssa ja jalkautumisen jatkumista suunnitellaan. Savuttomuus-kampanjaa kokeiltiin myös pienimuotoisesti kunnan henkilöstölle. Yksi Örebro-aiheinen vanhempainilta on ollut Puijonsarven koululla, palaute todella hyvä. Selvät Sävelet -työryhmä on kokoontunut suunnittelemaan viikon 45 sisältöjä, pääpaino tänä vuonna on kaikille kuopiolaisille yläkouluille (oppilaat ja koulun/nuorisotyön henkilöstö sekä vanhemmat) suuntautuva Music Against Drugs -kampanja. Ehk. päihdetyön koordinaattori on osallistunut valtakunnalliseen Pakka-toimintaan ja Pakassa on tehty integroidut ostokokeet (Alkoholi, 22

Vapaaehtois- ja vertaistoimintamallien kehittäminen. Kuntalaisten aktivoiminen vapaaehtois- ja vertaistoimintaan. Vertaisohjaaja/vapaaehtoistoiminnan koordinointi ja koulutus Kuopiossa (Arkeen voimaa). Ehkäisevän päihdetyön koulutusten/seminaarien suunnittelu ja toteutus esim. huumeaiheinen koulutus helmikuussa 2015 Valtakunnalliset ehkäisevän työn päivät syksy 2015 yhteistyössä kuntien, THL:n ja kolmannen sektorin kanssa. Vapaaehtois- ja vertaistoiminnan järjestäminen (Arkeen Voimaa, kulttuuri, liikunta jne). Vapaaehtoistoiminnan kehittäminen Valikko työryhmän ja kaupungin muiden toimijoiden kanssa yhteistyössä Arkeen Voimaa -ryhmien markkinointi, rekrytointi, koordinointi, toteutus ja arviointi Vapaaehtoistoimijoiden tukeminen ja kannustus. Vertaistukisivuston päivitys ja markkinointi. Hyvinvoinnin edistämisen johtaja, hyvinvointikoordinaattori, liikunnanohjaajat, kulttuurisuunnittelija, tupakka ja rahapelit), yht. yli 200 ostoyritystä, näiden raportointia suunnitellaan. Valtakunnallisten Ehkäisevän työn päivien suunnittelu on ollut laajaa ja lisännyt verkostoja entisestään, ohjelma on nyt valmis ja ennakkoilmoittautuminen käynnissä. Arkeen voimaa -ryhmiä on suunniteltu ja toteutunut keväällä 2015 neljä ryhmää (2 keskusta, Petonen ja Vehmersalmi). Hvkoordinaattori ja liikunnanohjaaja ovat osallistuneet Valikko-työryhmän toimintaan ja suunnitelleet mm. syksyn virkistysristeilyä. Kokemusasiantuntijoita ja järjestöjä on innostettu toimimaan yhdessä yksikön kanssa Ehkäisevän työn päivien ohjelman tuottajina. 23

3. RESURSSIT, JOHTAMINEN JA HENKILÖSTÖ 6. Tasapainoinen talous Hankintojen hallinta Ostopalveluja tarkastellaan kriittisesti osana talouden tasapainotusta. Henkilöstötyön tuottavuus Palveluverkon ja toimitilojen käytön tehokkuus Tuottavuuden kehittyminen Henkilöstön suorituskyky paranee ja työkyvyttömyyskustannusten osuus palkkasummasta vähenee. Palveluverkostojen ja tilojen käytön tehokkuutta lisätään edelleen. Tarpeettomista tiloista luovutaan (myynti, ulosvuokraus). Budjettitietoisuutta ja talousymmärrystä parannetaan kaikilla tasoilla. Setlementti Puijola - asukastupatoiminnan käytännön toiminnan järjestäminen, isompien tuotantojen hankkiminen ostopalveluna. Säännölliset työpaikkakokoukset, palvelujen yhteensovittaminen, työhyvinvointiparitoiminnan vahvistaminen, TYHY-päivät 2 x vuodessa, liikuntaryhmä ja englanninkielen ryhmä (WHO konferenssi 6/2015) tarjolla maksutta henkilöstölle. Asukastupaverkostoa kehitetään Asukastupaverkoston kehittämissuunnitelmassa esitetyllä kumppanuusmallilla. Tilojen käyttöä myös kaupungin palvelujen tuotantoon tehostetaan. Ta-kuukausiseurannat ja johdon raportit käydään läpi työpaikkakokouksissa. Jokaisella mahdollisuus seurata toiminnon kohteensa ta-toteutumista. Hyvinvoinnin edistämisen johtaja, kehityspäällikkö Hyvinvoinnin edistämisen johtaja Hyvinvoinnin edistämisen johtaja, kansalaisopiston rehtori, kehityspäällikkö Hyvinvoinnin edistämisen johtaja, taloussihteeri Asukastuville ollaan rekrytoimassa asukastupaohjaajia kaupungin uudelleen työllistettävistä. Setlementti Puijolan sopimusta ja esimiessuhteita tulee jatkossa tarkastella uudesta tilanteesta. Työpaikkakokoukset ja toimintojen yhteen sovittaminen toteutuneet suunnitellusti. Henkilöstöllä on ollut mahdollisuus osallistua tarvitsemiinsa koulutuksiin. Caf-arviointi toteutettu ja kehitettävät alueet määritelty. Englannin kielen koulutus aloitettu huhtikuussa. Vuoden 2015 alusta Neulamäen asukastupa on toiminut ViaDian vuokralaisena, toimintaa yhteen sovitettu. Alavan entisen palvelukeskuksen tiloja pyritään saamaan syyskauden 2015 alusta liikuntaryhmien ja eri järjestöjen käyttöön (ollut 62 eri toimijaa). Henkilöstöllä ollut mahdollista syventää talousosaamistaan taloussihteerin kouluttamana. 24

Henkilöstötarvetta vähennetään uusilla toimintatavoilla ja tuottavuustoimenpiteillä. Henkilöstöresurssin oikea käyttö suunnitellaan pidemmän tähtäimen henkilöstösuunnitelmilla. Laskennallinen henkilöstötyön tuottavuus paranee 75 htv:tta vastaavasti. Palvelujen laatutasoja tarkastellaan kustannuskehityksen hallitsemiseksi. Palvelurakenteita ja palveluprosesseja kehitetään tuottavammaksi ja vaikuttavammaksi. Laaditaan henkilöstösuunnitelma TA 2015 osana. Vapautuvien toimien täyttö arvioidaan tapauskohtaisesti. Eri palveluiden seuranta- ja palautejärjestelmien kehittäminen. Tarvittavat toimenpiteet palveluprosessien parantamiseksi. Hyvinvoinnin edistämisen johtaja, henkilöstösihteeri Hyvinvoinnin edistämisen johtaja, koko henkilöstö Kaupungin uudelleen sijoitettavien rekrytoituminen asukastuville aloitettu; haastatteluja ja lähteminen työkokeiluun.. 8. Määrätietoinen kokonaisjohtaminen Kansalaisopiston toiminta-alue laajenee Kansalaisopistossa on otettu käyttöön uusi organisaatiomalli, jonka avulla pystytään tarjoamaan laadukasta palvelua/opetusta/toimintaa koko toimintaalueella. Prosessikoulutus aloitettu työpaikkakokouksissa. Aikaisempien laajojen suunnitelmien lisäksi tulossa myös kulttuuripalvelusuunnitelma. Kokonaisjohtaminen Toteutetaan Kuopion ja Maaningan kuntaliitos laadukkaasti. Toimintaa, taloutta ja henkilöstöä suunnitellaan ja johdetaan pitkäjänteisesti ja kokonaisuus huomioiden. Otetaan käyttöön uusi organisaatiomalli, jonka avulla tarjotaan laadukasta palvelua/opetusta/toimintaa koko toiminta-alueella. Säännölliset työpaikkakokoukset, laajat suunnitelmat lähtökohtana: Asukastupatoiminnan kehittämissuunnitelma, Osallisuussuunnitelma, Liikuntapalvelusuunnitelma, Henkilöstösuunnitelma. Rehtorit Hyvinvoinnin edistämisen johtaja 25

Taidepalvelut Palvelualuejohtaja Pekka Vähäkankaan katsaus ajalta 1.1. - 30.4.2015 Toiminta Taidelaitosten toiminta on edennyt suunnitelmien mukaisesti. Olennaiset poikkeamat talousarvioon Tuottavuutta lisäävien toimenpiteiden seuranta Henkilöstön ja osaamisen saatavuus Suunnitelma ulkoisten palvelujen käytöstä Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestäminen 26

1. VETOVOIMA, KILPAILUKYKY JA KASVU 3. Kuopio-kuva - paras kaupunkiyhteisö Kasvua ja vetovoimaa tukeva markkinointi Ylläpidetään kaupungin houkuttelevuutta ja positiivista Kuopio-kuvaa Kaupunginteatteri: Minna-näyttämölle tuotetaan vuoden aikana ensi-iltaan 4 näytelmää ja Marianäyttämölle 3 näytelmää. Lisäksi tuotetaan vierailuesityksiä ja yhteistuotantoja kaupunginorkesterin ja oppilaitosten kanssa. Musiikkikeskus: Tuotetaan vetovoimaisia klassisia-, viihde- ja muita konsertteja ja vuokrataan Musiikkikeskuksen tiloja kokous-, kongressi-, konsertti- ja muuhun tapahtumakäyttöön. Teatterinjohtaja, musiikkikeskuksen johtaja Minna-näyttämölle tuotettu seurantajakson aikana 2 ensiiltaa ja Maria-näyttämölle 1 ensi-ilta. Lisäksi tuotettu vierailuesityksiä ja yhteistuotantoja yht. 12 esitystä. Yleisötyötä, muita tapahtumia ja tilavuokrauksia on kaupunginteatterissa ollut 58 kertaa, joissa osallistujia 5587 henkilöä. Yhteistyötä jatkettu paikallisten ja maakunnallisten yritysten kanssa. Kuopio Infon lipunmyyntipiste avattu ja sosiaalisen media käyttöä lisätty. Taidelaitokset jatkavat yhteistyötä paikallisten ja maakunnassa toimivien yritysten kanssa ja etsivät uusia valtakunnallisia yhteistyökumppaneita. Yhteislipunmyyntiä kehitetään edelleen ja hyödynnetään sosiaalista mediaa viestinnässä. Kaupunginorkesterin esiintymisiä laitoksissa, kouluissa ja Kaupunginorkesterilla on ollut seurantajakson aikana 20 konserttia, kaupunginteatterin The Sound of Music - musikaaliin orkesteri on osallistunut 22 kertaa säestävänä orkesterina. Lisäksi orkesterin pienyhtyeet ovat konsertoineet laitoksissa 7 kertaa. Kuulijoita on ollut yhteensä 20.013. Musiikkikeskuksessa on seurantajakson aikana ollut 138 ja 149 kaupungin/talon sisäistä 27

päiväkodeissa. Ylläpidetään ja kehitetään edelleen kummitoimintaa. tapahtumaa, joissa kävijöitä on ollut yhteensä 38.983. 2. ASUKKAAT JA PALVELUT 5. Asiakaslähtöiset ja omaehtoisuuteen kannustavat ja ennaltaehkäisevät palvelut Ennakoivat ennaltaehkäisevät ja omaehtoisuuteen kannustavat palvelut Asiakkaita tuetaan ja ohjataan sekä kannustetaan omatoimisuuteen ja käyttämään ns. matalan kynnyksen palveluja. Toimintatapaa kehitetään erityisesti aikuisten pärjäämisen tuen palveluissa sekä lasten, nuorten ja lapsiperheiden pärjäämisen tuen palveluissa. Sähköisen viestinnän kehittäminen ja verkkopalvelun tehostaminen. Teatterinjohtaja, musiikkikeskuksen johtaja Sähköistä viestintää ja verkkopalvelujen käyttöä kehitetty. 3. RESURSSIT, JOHTAMINEN JA HENKILÖSTÖ 6. Tasapainoinen talous Hankintojen hallinta Ostopalvelua tarkastellaan kriittisesti osana talouden tasapainotusta. Taiteilijoiden rekrytoinnissa käytetään edelleen ostopalveluja täydentämään tarvittavia rekrytointeja. Teatterinjohtaja, musiikkikeskuksen johtaja Tuottavuuden kehittyminen Budjettitietoisuutta ja talousymmärrystä parannetaan kaikilla tasoilla. Informoidaan henkilöstöä kaupungin ja taidelaitosten taloustilanteesta säännöllisesti. Teatterinjohtaja, musiikkikeskuksen johtaja Henkilöstölle tiedotettu henkilökuntakokouksissa taloustilanteesta. 28

Henkilöstötarvetta vähennetään uusilla toimintatavoilla ja tuottavuustoimenpiteillä. Henkilöstöresurssin oikea käyttö suunnitellaan pidemmän tähtäimen henkilöstösuunnitelmilla. Laskennallinen henkilöstötyön tuottavuus paranee 75 htv:tta vastaavasti. Palvelujen laatutasoja tarkastellaan kustannuskehityksen hallitsemiseksi. Palvelurakenteita ja palveluprosesseja kehitetään tuottavammaksi ja vaikuttavammaksi. Tehtävien jäädessä avoimeksi rekrytointitarvetta tarkastellaan kriittisesti, mutta kuitenkin niin että taidelaitosten toimintaedellytykset säilyvät. Pyritään löytämään taidelaitosten ja kaupungin muiden toimijoiden välisiä yhteistyömuotoja. Teatterinjohtaja, musiikkikeskuksen johtaja Teatterinjohtaja, musiikkikeskuksen johtaja Musiikkikeskuksen ja teatterin yhteistyötä kehitetään tiimiorganisaation avulla tavoitteena tarvittaessa työskentely molemmissa taidelaitoksissa kuitenkin toimintaa vaarantamatta. Yhteistyöneuvotteluja käynnistetty 8. Määrätietoinen kokonaisjohtaminen Kokonaisjohtaminen Toimintaa, taloutta ja henkilöstöä suunnitellaan ja johdetaan pitkäjänteisesti ja kokonaisuus huomioiden. Kuopiossa turvataan toimintaedellytykset Itä-Suomen suurimmalle sinfoniaorkesterille ja ammattiteatterille. Teatterinjohtaja, musiikkikeskuksen johtaja 29

Tapahtumapalvelut Tapahtumajohtaja Jaana Vasankarin katsaus ajalta 1.1. - 30.4.2015 Toiminta Tapahtumapalveluiden toiminta on toteutunut suunnitellusti. Kevätkausi huipentui Haaga-Helia AMK:n ja tapahtumapalveluiden toteuttaman tutkimuskehitys-yhteistyön kauden 2014-2015 loppuarviointiin tapahtumakaupunki- seminaarissa sekä uuden SpeedMeeting-työskentelyn onnistuneeseen läpivientiin. Lautakunta nimesi tapahtumakaupunkiohjelman edistämiseen työryhmän, joka aloittanee työskentelyn kesän jälkeen. Olennaiset poikkeamat talousarvioon Ei taloudellisia poikkeamia suunnitellusta. Tuottavuutta lisäävien toimenpiteiden seuranta Tapahtumapalveluiden asiakaspalvelua on kehitetty vahvasti sähköisten palveluiden varaan. Tapahtumien taloudellisista vaikutuksista julkistettiin tutkimustuloksia 28.4.2015. Tapahtumista tulee merkittävästi aluetaloudellisia vaikutuksia Kuopion seudulle. Henkilöstön ja osaamisen saatavuus Tapahtumapalveluiden henkilöstö vahvistunut tapahtumasihteerin aloitettua työnsä. Suunnitelma ulkoisten palvelujen käytöstä Haaga-Helia AMK:n kanssa on sovittu yhteistyö kaudelle 2014-2015, ja uusi kausi alkaa 2015-2016. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestäminen Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestäminen on toteutunut suunnitellusti. 30