Kainuun maakuntaohjelman 2009-2013 laatimisen käynnistysseminaari 13.10. klo 12.00 Bio Rex Kajaani



Samankaltaiset tiedostot
Terveyserot Pohjois-Pohjanmaalla Jukka Murto

Terveyserojen kaventaminen terveyden edistämisen osana Kansanterveyspäivä

Sosioekonomiset terveyserot

KENEN VASTUULLA ON TERVEYDEN ERIARVOISUUDEN VÄHENTÄMINEN? Hannele Palosuo

SOSIODEMOGRAFISET TEKIJÄT JA ELÄMÄNTAVAT SOSIOEKONOMISTEN TERVEYSEROJEN TAUSTALLA SUOMESSA

Sosioekonomiset hyvinvointi- ja terveyserot Suomessa

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaminen ja toimeenpano Kainuussa. Annikki Aitoaho Kainuun maakunta-kuntayhtymä

Nuorten aikuisten terveyden ja elintapojen alue-erot ATH-tutkimuksen tuloksia erityisvastuualueittain (suunnitellut sote-alueet)

Terveyserot lähde

Sosiaalisesti kestävä Suomi Kirsi Varhila

Kansanterveystiede L3, L2, sivuaine, avoin yo, approbatur. Väestön terveyden koko kuva: Miten Suomi pärjää?

Muutos on mahdollisuus

Valtakunnallisia ATH-tutkimustuloksia sote-alueiden välisistä eroista terveydessä ja sote-palvelujen saamisessa

Kansanterveystiede L2, L3, sivuaine, avoin yo, approbatur. Sosioekonomiset tekijät ja terveys: Terveyserojen haaste kansanterveydelle

Järjestämissuunnitelma hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työvälineenä. TERVESOS 2012 Tampere

Miten väestön terveyseroja voidaan kaventaa palvelujen kohdentamisen näkökulmasta?

-kansanterveysohjelma Esitteitä 2001:8

Kaikki hyöty irti terveydenhuoltolaista - hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Terveyserot Helsingissä ja toimenpiteitä niiden vähentämiseksi. Pikkuparlamentti Riitta Simoila Kehittämisjohtaja Helsingin terveyskeskus

VAIKUTTAVUUTTA VALTAKUNNALLISESTA YHTEISTYÖSTÄ, TERVEYDEN EDISTÄMISEN VERKKO-OPETUSHANKE

Oikeudenmukaisuus terveyspolitiikassa ja terveydenhuollossa Suomen sosiaalifoorumi Tampere

Sosioekonomiset terveyserot 90-vuotiailla naisilla ja miehillä

Terveys- ja hyvinvointierot kasvavat mitä tehdä?

Hyvinvoinnin tilannekatsaus

Miten vaikuttaa maahanmuuttajien terveyteen ja hyvinvointiin? SOTERKOn tutkimuspäivä: Vaikuttavuus: Yksilöön vai yhteisöön?

Terveyden edistäminen Kainuussa

Sosioekonomiset terveyserot ja niiden kaventaminen

Kansanterveystiede L2, sivuaine, avoin yo, approbatur. Sosioekonomiset tekijät ja terveys: Terveyserojen haaste kansanterveydelle

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kunnissa ja alueilla

KANSALLINEN TERVEYSEROJEN KAVENTAMISEN TOIMINTAOHJELMA Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2008:16. Riitta Räsänen

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Alueellisen terveys- ja hyvinvointitutkimuksen (ATH) hyödyntäminen hyvinvointikertomustyössä

Terveysalan hallinto ja päätöksenteko. Riitta Räsänen syksy 2008

PÄTEVÄ on kätevä - terveyden edistämisen johtamisen ja suunnittelun oma portaali

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen mallit ja ennaltaehkäisevä hyvinvointityö Keski-Pohjanmaalla

Rakennuspalikoita hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen suunnitteluun ja johtamiseen

Sosiaali- ja terveysministeriön näkemys vakavien vaaratapahtumien tutkintaan

Mistä puhutaan kun puhutaan terveyseroista?

Terveyserot ilmenevät kautta koko sosiaalisen hierarkian. Sosiaalinen eriarvoisuus tuottaa terveyden eriarvoisuutta

ATH laajeni kansalliseksi vuosina

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta

Sosioekonomiset syrjäytymisriskit ja niiden kasautuminen nuorilla aikuisilla

Jäsenkysely Sote. uudistuksesta 2017

Sähköinen hyvinvointikertomus PERTUNMAAN KUNTA HYVÄKSYTTY VALTUUSTOSSA 12/2012 HYVÄKSYTTY VALTUUSTOSSA 12/2013

Tilasto- ja seurantatietoja alueittain ja väestöryhmittäin Hyvinvointiklinikka / Terveytemme.fi

VeTe. Tervetuloa! Paino Puheeksi koulutukseen

Lähtökohtia tulevaisuuden hoivaan

Lasten terveys- ja hyvinvointierot Asiantuntija Päivi Mäki Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Suositukset liikunnan edistämiseksi kunnissa. Kari Sjöholm Suomen Kuntaliitto

SOTE- uudistuksella kohti tervettä ja hyvinvoivaa Suomea

Aikuiskoulutustutkimus 2006

Seppo Soine-Rajanummi, Suomen Syöpäyhdistys

Kainuulainen työ- ja terveyskunnon toimintamalli -hanke S10073

Mietteitä vanhusneuvoston jäsenyyden päättyessä. Vanhusneuvosto Seurakuntien talo, III linja Yrjö Mattila

TERVETULOA HUS-HYTE VERKOSTON KEHITTÄMISPÄIVÄÄN Ikääntyneiden terveys ja hyvinvointi

Ajankohtaisia asioita meiltä ja maailmalta

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Mitä jatkossa? ESR-rahoituksen mahdollisuudet osallisuuden sekä työ- ja toimintakyvyn edistämisessä

Etelä-Suomen aluehallintoviraston lausunto hankehakemukseen

OSA 1 Sosioekonomiset terveyserot - käsitteitä ja taustaa

Lapset puheeksi työtapa Porin perusturvan perussosiaalityössä

Aikuiskoulutustutkimus 2006

NOSTE perintöä taantumavaiheeseen

Millä ohjata ja miten mittaroida palvelujärjestelmää ja toimintaa?

Kommenttipuheenvuoro. Sosiaalihuolto ja sen kehittäminen Lahti

Sähköinen hyvinvointikertomus Versio 0.3: Aiempaa poikkitoiminnallisemmat indikaattoripaketit

Voidaan (suhteellisia) terveyseroja kaventaa?

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)

Korkeakoulutus ja tutkimus terveyden edistämisen tukena. Helsinki, Peruspalveluministeri Paula Risikko

Terveyden edistämisen määräraha

Opiskelu- ja työterveyshuollon ulkopuolelle

Uusia eväitä metsämiehen reppuun. Esa Nordling, PsT Kehittämispäällikkö

Foorumin teema Kansallisen lasten ja nuorten tapaturmien ehkäisyn ohjelman näkökulmasta

KUNTIEN LIIKUNTAVIRANHALTIJOIDEN TYÖKOKOUS JOENSUU

STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet

YHTEINEN OTE alkoholi-, huume- ja

Kainuulainenkin ikääntyy (kainuulaiset Harmaat pantterit)

Vanhusneuvostojen rooli Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä -avainalue

OIKEUS TUKEEN HETI KUN TARVE ILMENEE: SAAKO RIITTÄVÄT VALMIUDET JATKOA AJATELLEN? ONKO TULEVAISUUDESTA REALISTINEN VISIO?

Tupakka ja terveydenhuolto ajankohtaista lainsäädännöstä, savuttomuudesta ja vieroituksesta Antero Heloma Patrick Sandström

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

VES (3) 1 Sopimuksen peruste ja tarkoitus

TUPAKKA, VIINA JA TERVEYSEROT TERVEELLISTEN ELINTAPOJEN EDISTÄMINEN ALEMMISSA SOSIAALIRYHMISSÄ

Suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden näkymiä

Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta Tiina Saarela

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä

Sote-uudistus Saavutetaanko tavoitteet

HYVINVOIVAT KAINUULAISET Hyvinvoinnin asiantuntijatyöskentely Klo Scandic Hotel Kajanus

Terveyden edistämisen johtaminen sairaalassa

Suomesta ravinteiden kierrätyksen mallimaa

Nuorten tilanne ja nuorisotakuu Pohjois-Savossa

Koulutuksellisen tasa-arvon toimenpideohjelma. Neuvotteleva virkamies Ville Heinonen

Miten kertoa OPY-työstä toimipisteissä?

Kainuun maakuntaohjelman valmistelu

Työelämän ulkopuolella olevien osallisuus ja hyvinvointi kyselytutkimuksen tuloksia

Suomen ja ruotsinkielisten peruskoululaisten terveystottumukset

Biopankkilain tavoitteet

DEFUSING ESIMIEHEN TYÖKALUNA Helsinki klo Asemamestari Antti Kosonen

Lausuntopyyntö STM 2015

Onnistunut liikkumissuunnitelma - ohjeet liikkumissuunnitelman tekemiseen

Transkriptio:

Kainuun maakuntaohjelman 2009-2013 laatimisen käynnistysseminaari 13.10. klo 12.00 Bio Rex Kajaani Annikki Aitoaho terveyden edistämisen suunnittelija Kainuun maakunta-kuntayhtymä

VÄLÄHDYKSIÄ SUOMALAISESTA ERIARVOISUUDESTA

KAINUULAISTEN TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN EDISTÄMISEN POTENTIAALI Suomalaisten ja myös kainuulaisten terveydentila on kehittynyt positiiviseen suuntaan viimeisten vuosikymmenten aikana. Kainuulaismiehen elinajanodote on noin 72 vuotta ja kainuulaisnaisen noin 81 vuotta.

Perusasteen tutkinnon suorittaneen kainuulaismiehen elinajanodote on jopa noin kahdeksan vuotta lyhyempi kuin kainuulaismiehen, joka on suorittanut korkea-asteen tutkinnon. Naisilla vastaava ero Kainuussa on noin viisi vuotta.

Vastaavanlaisia eroja havaitaan myös: 1) terveydentilassa 2) terveyskäyttäytymisessä 3) lisäksi terveyspalveluiden käyttö on jakautunut eriarvoisesti

Sosiaaliryhmien väliset sosioekonomiset erot kuolleisuudessa, terveydessä, elintavoissa ja palveluiden käytössä ovat: 1) yhteiskunnalle kalliita 2) epäeettisiä 3) aiheuttavat palvelujärjestelmälle lisäkuormaa 4) vaikuttavat merkittävästi mm. ikääntyvän väestön toimintakykyyn

Sosioekonomisiin eroihin voidaan kuitenkin vaikuttaa. Koko kainuulaisväestön terveyttä voidaan tehokkaimmin edistää kohdistamalla toimintaa ja palveluita ns. potentiaaliryhmiin.

Mitä potentiaaliryhmillä tarkoitetaan? Esimerkkinä tupakoinnin vähentäminen Työikäisistä kainuulaisista noin kaksi kolmasosaa on opiskellut enintään 12 vuotta tai suorittanut korkeintaan keskiasteen tutkinnon. Työikäisistä kainuulaisnaisista noin neljäsosa ja miehistä joka kolmas tupakoi päivittäin. Kaikista päivittäin tupakoivista työikäisistä naisista 76 % ja miehistä 83 % on opiskellut enintään 12 vuotta.

Mikäli puolet enintään 12 vuotta koulutusta suorittaneista lopettaisi päivittäisen tupakoinnin, tupakoinnin yleisyys olisi kainuulaisnaisilla noin 15 %. Vähenemä lähtötasosta (25 %) olisi täten 38 %. Kainuulaismiehillä vastaavasti tupakoinnin yleisyys laskisi 26,5 %:iin. Vähenemä lähtötasosta (33 %) olisi täten yli 16 %.

Mikäli puolet yli 13 vuotta koulutusta suorittaneista lopettaisi tupakoinnin ei tupakoinnin yleisyyttä saataisi juurikaan vähennettyä. Onnistunut kohdentaminen vähemmän koulutettujen ryhmään olisikin naisilla kolme ja miehillä yli kaksi kertaa tehokkaampaa tupakoinnin vähentämiseksi.

Kansallinen terveyserojen kaventamisen TOIMINTAOHJELMA 2008-2011(STM) Tavoitteeksi on asetettu: Terveyseroja pyritään vähentämään niin, että terveydeltään huonommassa asemassa olevien terveyden tila lähentyy paremman terveyden saavuttaneiden ryhmien tasoa

TOIMINTAOHJELMAN YLEISET TAVOITTEET JA LINJAUKSET Tavoitteena sosioekonomisten väestöryhmienvälisten erojen väheneminen 1) työ- ja toimintakyvyssä, 2) koetussa terveydessä, 3) sairastavuudessa ja 4) kuolleisuudessa

On puututtava Terveyserojen taustalla oleviin syytekijöihin ja prosesseihin. Tässä ohjelmassa terveyserojen vähentymistavoitteeseen pyritään seuraavien päälinjojen kautta

Vaikuttamalla yhteiskuntapoliittisilla toimilla: 1) köyhyyteen 2)koulutukseen 3) työllisyyteen 4) työoloihin ja 5) asumiseen

Tukemalla terveellisiä elintapoja yleisesti ja erityisesti huonommassa sosioekonomisessa asemassa olevissa väestöryhmissä

Parantamalla sosiaali- ja terveyspalvelujen tasa-arvoista ja tarpeenmukaista saatavuutta ja käyttöä

Näihin tavoitteisiin pyrkiminen ja tavoitteiden saavuttamisen seuranta edellyttävät luotettavaa tietopohjaa ja tehokasta tiedonvälitystä, joita varten

Kehitetään terveyserojen seurantajärjestelmää Vahvistetaan tietopohjaa Kehitetään koulutusta ja viestintää koskien terveyseroja ja niiden kaventamista

Miten Kainuussa? Toimintaohjelman mukaan raamit Mitkä osa-alueet ovat Kainuussa Kiireisimmät Tärkeimmät Mitkä vähemmän...

Väestöryhmien väliset terveyserot on vakava haaste nykyiselle yhteiskuntapolitiikalle ja päätöksentekijöille. Maakuntaohjelman valmistelutyössä tulee ottaa vahvasti huomioon ne ryhmät, joiden terveyden ja hyvinvoinnin tasoa parantamalla koko kainuulaisen väestön terveyttä ja hyvinvointia voidaan parhaiten edistää.

Sosioekonomiset terveyserot ja niiden kaventaminen Kainuussa -raportti ja myös ensimmäiset tulokset lasten ja nuorten terveydestä julkaistaan 5.11.2008 Kaukametsän kongressikeskuksen Kaukametsäsalissa järjestettävässä Me olemme vastuussa seminaarissa. Tervetuloa!