' I.. STUK-A114 [ELMIKUU 1994 Asuntojen radonkorjauksen kustannukset Suomessa H. Arvela, O. Castren Uimm^ ' ^äm ^_.._J fthnisn Centre for Radiation and STUK'Nucleqr*$afety
STUK-A114 HELMIKUU 1994 Asuntojen radonkorjauksen kustannukset Suomessa H. Arvela, O. Castren Tutkimus- ja palveluosasto SÄTEILYTURVAKESKUS PL 268, 00101 HELSINKI Puh. (90) 70821
ISBN 951-47-9014-6 ISSN 0781-1705 PAINATUSKESKUS OY Helsinki 1994 Myynti: Säteilyturvakeskus PL 268 00101 HELSINKI Puh. (90) 70821 Uusi osoite 5.4.1994 alkaen: Säteilyturvakeskus PL 14 00881 HELSINKI Puh. (90) 759 881
STUK-A114 SÄTEILYTURVAKESKUS ALKUSANAT Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää vuonna 1993 käytettävissä olevan tiedon pohjalta suomalaisten asuntojen radonkorjauksen kustannukset. Kiitämme sosiaali- ja terveysministeriötä, joka on osallistunut tämän tutkimuksen rahoitukseen. Kiitämme arvokkaista neuvoista ja parannusehdotuksista yli insinööri Jaakko Huuhtasta Ympäristöministeriöstä, tutkija Ari-Veikko Kettusta Teknillisen korkeakoulun talonrakennustekniikan laboratoriosta ja FM Kai Winqvistia Ins.tsto Paavo Ristola Oy:stä. 3
SÄTEILYTURVAKESKUS STUK-A114 ARVELA H., CASTREN O. Asuntojen radonkorjauksen kustannukset Suomessa STUK-A114, Helsinki 1994, 39 s. ISBN 951-47-9014-6 ISSN 0781-1705 Avainsanat: radon, radonkorjaukset, asunto, huoneilma TIIVISTELMÄ Tutkimuksessa tarkastellaan niitä asuntoja, joiden huoneilman radonpitoisuus ylittää Sosiaali- ja terveysministeriön päätöksen (994/92) mukaisen enimmäisarvon 400 Bq/m 3. Tutkimuksessa on arvioitu Suomen pientaloille radonkorjausten lukumäärä, menetelmät ja kustannukset. Arvio perustuu Säteilyturvakeskuksen vuosina 1990-91 suorittamaan laajaan asuntojen radonin satunnaisotantatutkimuksccn sekä erillisiin radonkorjaus- ja ilmanvaihtotutkimuksiin. Korjauksen tavoitteena on enimmäisarvon alittaminen ja samalla pitoisuuden 200 Bq/m 3 alittaminen, mikäli se on kohtuullisin kustannuksin saavutettavissa. Enimmäisarvon ylittävien asuntojen määräksi arvioitiin 66.000, josta 59.000 on pientaloasuntoja ja 7000 kerrostaloasuntoja. Pientaloasuntojen korjauksissa ovat radonimuri ja radonkaivo tehokkaimmat menetelmät. Hyvin suunnitellulla korjauksella on mahdollista päästä 80-99 % pitoisuusalenemaan. Pelkillä ilmanvaihtoteknisillä korjauksilla on arvioitu päästävän asetettuun tavoitteeseen vain, jos ilmanvaihtuvuus on alle 0,25 h" 1 ja radonpitoisuuden vuosikeskiarvo alle 600 Bq/m 3. Koko maan pientalokannan korjaamiseen on arvioitu tarvittavan 40.000 radonimurikorjausta, 5000 radonkaivoa, 4000 ryömintätilan tuuletusta, 4000 kellarin ilmanvaihdon korjausta ja 6000 ilmanvaihtoteknistä korjausta. Näiden kokonaiskustannukseksi on arvioitu 445 miljoonaa markkaa. Pientalon radonkorjauksen keskimääräiseksi hinnaksi tulee siten 7500 mk. Kun kerrostalojen korjaukset otetaan huomioon, saadaan kaikkien enimmäispitoisuuden ylittävien asuntojen korjauskustannuksiksi 500 miljoonaa markkaa. Korjauksien keskimääräiset ylläpitokulut ovat 270 mk vuodessa. Tähän mennessä on radonkorjauksia tehty noin 400 asunnossa. 4
STUK-A114 SÄTEILYTURVAKESKUS ARVELA H., CASTREN O. Cosis of radon mitigation in Finnish dwellings. Key words: radon, radon mitigation ABSTRACT COSTS OF RADON MITIGATION IN FINNISH DWELLINGS This study considers the mitigation methods and costs for dwellings exceeding the indoor radon concentration of 400 Bq/m 3. It is based on a 1990-91 radon survey of 3074 randomly chosen dwellings and also takes into account the results of special mitigation and air exchange studies. The number of dwellings exceeding the annual average radon concentration of 400 Bq/m 3 was 66 000: 59 000 low-rise residential houses and 7 000 flats. Subslab suction and radon wells prevent radon entry into houses and are the most effective methods. Typical radon reductions for these methods are 80-99% with properly designed installations. Ventilation techniques that reduce indoor radon concentrations were considered adequate if the air exchange rate is less than 0.25 h" 1 and the radon concentration less than 600 Bq m" 3. The estimated need for mitigation methods in low-rise houses was as follows: 40 000 subslab suction installations, 5 000 radon wells, 4 000 crawl space ventilation repairs, 4 000 basement ventilation repairs and 6 000 other repairs based on ventilation. The total cost of the programme was estimated at FIM 445 million, the average cost for one dwelling is thus FIM 7 500, i.e. USD 1 250 (1 USD = FIM 6). The total cost would be FIM 500 million if the installations in blocks of flats were taken into account. The average annual operating costs were estimated at FIM 270. 5
SÄTEILYTURVAKESKUS STUK-A114 SISÄLLYSLUETTELO Sivu ALKUSANAT 3 TIIVISTELMÄ 4 ABSTRACT 5 1 JOHDANTO 8 2 AINEISTO 9 2.1 Otantatutkimus 9 2.2 Korjaustoimenpiteiden seurantatutkimus 9 2.3 Radonimuritutkimus 9 2.4 Ilman vaih tot utkim ukset 10 2.5 Muut tutkimukset 10 3 KORJATTAVAT ASUNNOT 11 3.1 Korjattavien asuntojen määrä 11 3.2 Radonpitoisuus ja perustamistapa 11 3.3 Rakennusmaa 11 3.5 Ilmanvaihtuvuus 12 4 KORJAUSMENETELMÄT, NIIDEN TEHOKKUUS JA HINTA 14 4.1 Korjausten tehokkuus 14 4.2 Radonimuri 14 4.3 Radonimuritutkimuksen tulokset 14 4.4 Radonkaivo 15 4.5 Tiivistäminen 15 4.6 Ilmanvaihtotcknisct korjaukset 16 4.7 Kellarin ilmanvaihdon parantaminen 16 4.8 Ryömintätilan tuuletus 16 4.9 Korjauksien hinta 17 5 KORJAUSMENETELMÄT JA PERUSTUSTAPA 18 5.1 Valintaperusteet 18 5.2 Maanvarainen laatta, betonisokkeli, ei kellaria 20 5.3 Maanvarainen laatta, sokkeli kevytsoraharkoista 20 5.4 Ryömintätilaiset asunnot 21 5.5 Kellarilliset talot, ovi ja portaat kellariin 21 5.6 Rinnetalot, pcrusmuuri valubetonia, avoin portaikko alimpaan kerrokseen 22 5.7 Rinne- tai kellarillinen talo, perusmuuri kevytsoraharkosta, avoin portaikko alakerrokseen 22 6
STUK-A114 SÄTEILYTURVAKESKUS 6 KORJAUSTOIMENPITEIDEN KUSTANNUKSET 24 6.1 Korjausten ylläpitokulut 24 7 KORJAUSTEN TUOTTAMA HYÖTY 26 8 JOHTOPÄÄTÖKSET 27 KIRJALLISUUSVIITTEET 28 TAULUKOT 30 LIITTEET 39 7
SÄTEILYTURVAKESKUS STUK-A114 1 JOHDANTO Radonin aiheuttamien terveyshaittojen vähentämiseksi Sosiaali- ja terveysministeriö antoi vuonna 1992 päätöksen (994/92) radonpitoisuuden enimmäisarvoista asunnoissa. Päätöksen mukaan asunnon huoneilman radonpitoisuuden ei tulisi ylittää arvoa 400 becquerelia kuutiometrissä (Bq/m 3 ). Uudet asunnot tulee suunnitella ja rakentaa siten, että radonpitoisuus ei ylittäisi 200 Bq/m 3. Tämä päätös tuli voimaan 1.11.1992. Aikaisempi enimmäisarvo vanhoille asunnoille oli vuonna 1986 annetun Lääkintöhallituksen ohjeen perusteella 800 Bq/m 3. Uusille asunnoille annettu enimmäisarvo ei muuttunut vuoden 1992 päätöksen yhteydessä. Säteilyturvakeskus julkaisi vuonna 1993 väestön satunnaisotantaan perustuvan tutkimuksen 3074 asunnon radonpitoisuudesta. Tutkimus tarjoaa hyvän pohjan arvioida sekä enimmäisarvon ylittävien asuntojen määrää että asuntojen tärkeimpiä radonkorjaukseen vaikuttavia rakennusteknisiä ominaisuuksia. Radonkorjauksia on Suomessa tehty noin 400 asunnossa. Säteilyturvakeskuksen radonkorjausten seurantatutkimuksen tavoitteena on ollut selvittää näissä asunnoissa saavutettuja tuloksia sekä käytettyjä menetelmiä. Seurantatutkimus ja korkeakoulujen radonkorjaustutkimuksct tarjoavat aineiston arvioida eri menetelmien soveltuvuutta radonkorjaukseen. Tämän tutkimuksen tarkoitus on selvittää vuonna 1993 käytettävissä olevan tiedon pohjalta suomalaisten asuntojen radonkorjauksen kustannukset. Ilmanvaihdon merkityksen ja tärkeimmän korjausmenetelmän, radonimurin, arvioimiseksi tehtiin tätä tutkimusta varten vielä kaksi erikoisselvitystä sosiaali- ja terveysministeriön tutkimusrahoituksella. 8
STUK-A114 SÄTEILYTURVAKESKUS 2 AINEISTO 2.1 Otantatutkimus Tutkimuksessa mitattiin väestön keskusrekisteristä satunnaisotannalla valittujen 3074 henkilön asunnon radonpitoisuus (STUK-A108,1993). Rekisteristä arvottiin kaikkiaan 5000 henkilöä, joista 63 % osallistui tutkimukseen. Pientaloissa osallistumisprosentti oli selvästi korkeampi, 73 %, kuin kerrostaloissa, 51 %. Alkuperäisessä aineistossa kerrostalot, kytketyt pientalot (rivitalot) ja erillispientalot (omakotitalot) oli luokiteltu erikseen. Kahdesta jälkimmäisestä ryhmästä on tässä tutkimuksessa käytetty yhteisnimitystä pientalot. Otantatutkimus suoritettiin marraskuusta 1990 marraskuuhun 1991 kahdella puolen vuoden mittauksella siten, että mittausjaksot edustavat vuoden kylmintä ja lämpimintä puolivuotisjaksoa. Mittaus suoritettiin integroivalla, Makrofol-filmiä käyttävällä alfajälkimenetclmällä. 2.2 Korjaustoimenpiteiden seurantatutkimus Säteilyturvakeskus tutkii Suomessa toteutettujen radonkorjaustoimenpiteiden menetelmiä ja tehokkuutta (Arvela 1993b, Hoving 1993). Tutkimuksen pohjalta julkaistiin vuonna 1992 Säteilyturvakeskuksen tiedote asuntojen radonkorjaamisesta. Tiedote on postitettu mittaustuloksen mukana kaikille tilaajille, joiden radonmittaustulos ylitti enimmäisarvon. Seurantatutkimuksen tiedot on saatu Säteilyturvakeskuksen radonmittauspalvelun kyselylomakkeesta, erikseen postitetuilla kyselyillä, puhelinhaastatteluilla sekä paikan päällä suoritetuilla tutkimuksilla. Tutkimuksen tietoaineistossa on keskeiset tiedot talon perustamistavasta ja suoritetusta korjaustoimenpiteestä. Selvitysten perusteella on noin 300 asunnon korjaustoimenpiteestä saatu melko tarkka kuvaus. 2.3 Radonimuritutkimus Radonimurin soveltuvuutta omakotitalon radonkorjaukseen tutkittiin kahdeksassa pientalossa Salpausselän hiekka- ja sora-alueella Lahden ympäristössä (TKK 1993. Kaikissa tehtiin tarkka rakennetekninen tutkimus ja kahdeksaan kohteeseen asennettiin radonimuri. Tutkimuksen suoritti Teknillisen korkeakoulun talonrakennustekniikan laboratorio yhteistyössä STUK:n kanssa. Tutkimuksen erityisenä tavoitteena oli tarvittavien imupisteiden määrän selvittäminen ja testausmenetelmien kokeilu. Kohteina oli neljä kellarillista ja neljä matalaperustaista pientaloa, pinta-alaltaan yli 130 m 2. Radonpitoisuuden lähtötaso jli kohteissa 1000-5000 Bq/m 3. 9
SÄTEILYTURVAKESKUS STUK-A114 2.4 Ilmanvaihtotutkimukset Huono ilmanvaihtuvuus vaikuttaa osaltaan radonpitoisuutta nostavasti. Teknillisen korkeakoulun LVI-tekniikan laboratorio suoritti 1988-1989 pääkaupunkiseudulla ilmanvaihtotutkimuksen 251 asunnossa (Ruotsalainen ym. 1990). Säteilyturvakeskus osallistui tutkimukseen vastaamalla asuntojen radonpitoisuuden mittauksesta (Arvela 1990). Tutkimuksen perusteella voidaan arvioida huonon ilmanvaihdon osuutta kohonneisiin radonpitoisuuksiin. Ilmanvaihtokorjaustcn tarpeen selvittämiseksi korkean radonpitoisuuden asunnoissa STUK suoritti syksyllä 1993 TKK:n LVI-laboratoriolta tilatuilla merkkiaincilmaisimilla ilmanvaihtuvuuden mittauksen 31 kohteessa (Hoving 1994). Kohteiksi valittiin ne otantatutkimuksen 400 Bq/m 3 ylittävät Etelä-Suomen pientalot, joissa asukas oli halukas tutkimukseen. Näissä kohteissa tehtiin rakennuspiirustusten avulla lisäselvityksiä asunnon perustustavasta, erityisesti kantavien, omalla anturalla varustettujen väliseinien määrästä. 2.5 Muut tutkimukset Tutkimuksessa on käytetty myös seuraavien radonkorjaustutkimusten tuloksia: Ympäristömisteriö julkaisi vuonna 1986 Teknillisen korkeakoulun rakcnnusinsinööriosaston suorittaman tutkimuksen "Radonkorjausrakentaminen" (YM 1986). Tutkimuksessa on selostettu 7 pientalokohteen korjaamisen menetelmät ja tulokset. Tampereen teknillisessä korkeakoulussa tutkittiin 15 asunnon radonpitoisuuden alentamista ilmanvaihtoteknisin keinoin (Keskinen ym. 1989). Radonkaivoja on tutkittu Säteilyturvakeskuksen ja Tampereen teknillisen korkeakoulun tutkimuksissa (Reisbacka 1991, Lahti 1991). Kuopion yliopistossa on tutkittu alipainesäädön vaikutusta koneellisen tulo/poistoilmanvaihdon yhteydessä (Kökötti et ai. 1993, Keskikuru ym. 1993). Loppuraportti tutkimuksesta valmistuu 1994-95. Ruotsalainen radonkorjausopas "Radonboken" kuvaa korjausmenetelmiä ja saavutettuja tuloksia (Clavensjö 1992). Osa menetelmistä on tarpeen vain niissä ruotsalaisissa taloissa, joissa on käytetty erittäin radiumpitoista alunaliusketta sisältäviä rakennusmateriaaleja. 10
STUK-A114 SÄTEILYTURVAKESKUS 3 KORJATTAVAT ASUNNOT 3.1 Korjattavien asuntojen määrä Taulukko 1 antaa lääneittäin ylitysprosentit, keskiarvot ja 400 Bq/m 3 ylittävien pientalojen lukumäärän vuoden 1991 otantatutkimuksen perusteella. Taulukko 2 antaa ylitysprosentit pitoisuuksille 200, 400 ja 800 Bq/m 3 ja radonpitoisuuden keskiarvon kolmelle radonpitoisuudeltaan erilaiselle alueelle. Taulukossa 2 on myös kerrostalojen tulokset koko maan osalta. 3.2 Radonpitoisuus ja perustamistapa Taulukko 3 esittää pientalojen tärkeimpiä perustamistapaluokkia, niiden yleisyyttä ja keskimääräistä radonpitoisuutta. Ryömintätilan käytön vähentyminen ja maanvaraisen laatan yleistyminen ovat merkittävästi nostaneet asuntojen radonpitoisuuksia. Ryömintätilaisissa asunnoissa pitoisuudet ovat keskimäärin selvästi alhaisempia. Uuden rakennustekniikan käyttö perustuksissa on 80-luvulla edelleen lisännyt tätä kasvua. Otantatutkimuksen mukaan pientaloissa, joissa matalapcrustaisen talon sokkeli oli tehty kevytsoraharkosta, radonpitoisuus oli keskimäärin 56 Bq/m 3 korkeampi kuin samanlaisissa valubetonisokkelille tehdyissä taloissa. Erityisesti 80-luvulla suositut rinnetalot, joissa on alimmassa kerroksessa asuintiloja, maanvastaisia seiniä ja avoin portaikko yläkertaan, ylittävät radonpitoisuudessa yli kaksinkertaisesti 50- ja 60-lukujen kellarilliset talot. Asukkaiden ilmoituksen mukaan porakaivo on noin 10 %:ssa pientaloista. Radonpitoisuuden 400 Bq/m 3 ylittävissä asunnoissa prosenttiosuus on likimain samansuuruinen. Porakaivoveden radon lisää asuntojen radonpitoisuutta mutta on harvoin yksin syynä enimmäisarvon ylitykseen. 3.3 Rakennusmaa Radonpitoisuudet ovat Suomessa korkeimpia harjualueilla ja varsinkin rakennusmaan ollessa läpäisevää soraa. Taulukko 4 esittää otantatutkimuksen 400 Bq/m 3 ylittävien asuntojen rakennusmaaperän jakauman. Asukkaiden omaa arviota rakennusmaasta pidettiin luotettavana ainoastaan kallion ollessa kyseessä. Muut rakennusmaaperät määritettiin käyttäen hyväksi Geologian tutkimuskeskuksen julkaisemia maaperäkarttoja sekä sora- ja hiekkavarakarttoja. 11
SÄTEILYTURVAKESKUS STUK-A114 3.5 Ilmanvaihtuvuus Umanvaihtuvuutta tutkittiin merkkiainemcnctclmällä 31:ssä otantatutkimuksen 400 Bq/m 3 ylittävässä asunnossa (Hoving 1994). Kuva 1 esittää ilmanvaihtuvuuden jakaumaa kohteissa. Vertailun vuoksi kuva esittää myös pääkaupunkiseudun tutkimuksen pientalojen ilmanvaihtuvuuksien jakauman. Jakaumissa ei ole oleellista eroa. Taulukko 5 esittää keskeiset tulokset tutkimuksista. Huonon ilmanvaihtuvuuden 0,25 h' 1 rajan alittaa molemmissa tutkimuksissa 15-25 % kohteista. Painovoimaiscn ilmanvaihdon asunnoissa ilmanvaihtuvuus on keskimäärin hieman alempi kuin koneellisen poiston asunnoissa. Otantatutkimuksen kohteissa ilmanvaihtokoneiden käyttötehot ja -ajat olivat alhaisia. Jatkuvasti käytettynä ja käyttötehon suuremmilla arvoilla ero koneellisen ja painovoimaiscn ilmanvaihdon taloissa olisi varmasti suurempi. 12
STUK-A114 SÄTEILYTURVAKESKUS 0.8 0.9 i i i i i i i i i 01 23456789 10 LUKUMÄÄRÄ 0 10 20 30 40 LUKUMÄÄRÄ Kuva l. Jlmanvaihtuvuuden jakauma pientaloasunnoissa. (Kuva A) Säteilyturvakeskuksen otantatutkimuksen (1990-1991) korkean radonpitoisuuden asunnoissa ja (Kuva B) pääkaupunkiseudulla suoritetussa tutkimuksessa (Ruotsalainen ym. 1990). B 13
SÄTEILYTURVAKESKUS STUK-A114 4 KORJAUSMENETELMÄT, NIIDEN TEHOKKUUS JA HINTA Korjausmenetelmiä on kuvattu tiedotteessa STUK 1/92 "Asuntojen radonkorjaaminen" (STUK 1992). 4.1 Korjausten tehokkuus Taulukko 6 esittää Säteilyturvakeskuksen seurantatutkimuksen tuloksia (Arvela 1993b, Hoving 1993). Tuloksia arvioitaessa on huomioitava, että korjausraja oli 1.11.1992 asti 800 Bq/m 3. Monen asunnon kohdalla toimenpiteet ovat muutenkin keskeneräisiä ja tulokset tulevat vielä paranemaan. Voidaan olettaa, että onnistuneessa korjauksessa radonpitoisuuden alenemaprosentti on taulukossa 6 esiintyvän mediaanin ja maksimiarvon välillä. 4.2 Radonimuri Radonimuri-menetelmää kutsutaan myös rakennuspohjan alipaineisiamiseksi. Yksipisteimuri soveltuu laattaan, jossa alipainekenttä leviää hyvin laatan reunoille saakka. Jos laatta on suuri tai jos väliseinät jakavat laatan alla olevan soran useaan lohkoon, tarvitaan useita imupisteitä. Täytemaan läpäisevyys vaikuttaa myös alipaineen leviämiseen ja imupisteiden määrään. Yksi imuri pystyy tavallisesti kehittämään riittävän alipaineen useampaan imupisteeseen, mikäli painehäviöt putkistoissa eivät ole liian suuret. 4.3 Radonimuritutkimuksen tulokset Osana tätä tutkimusta tehdyn radonimuritutkimuksen yhteenveto on esitetty liitteessä. Tutkimuksen kahdeksasta korjauskohteesta viidessä alitettiin 400 Bq/m 3 raja ja kolmessa 200 Bq/m 3 raja. Kolmessa kohteessa oli jo asukkaan aikaisemmin asentama radonimur*. Näillä ei kuitenkaan ollut saavutettu haluttua radonpitoisuuden alenemaa. Ennen varsinaisen radonimurin asentamista tutkittiin yksi tai kaksi uutta imupistettä imutestin avulla. Kaikissa kohteissa testattiin radonimuria viikon ajan yhdessä uudessa imupisteessä. Toisen imupisteen käytöllä on osassa kohteista saatua tulosta edelleen parannettavissa. Heikoimmat tulokset saatiin kellarillisissa, harkkoseinäisissä kohteissa, joissa alapohja oli jakautunut useaan lohkoon. 14
STUK-A114 SÄTEILYTURVAKESKUS Tutkimuksen perusteella yksi imupiste alentaa huonetilojen radonpitoisuutta yleensä riittävästi alle 120 m 2 :n rakennuksissa, mikäli rakennus on matalaperustainen suorakaiteen muotoinen ja lattialaatta on yhtenäinen. Suuremmissa ja monimutkaisemmissa matalapcrustaisissa sekä kellarillisissa rakennuksissa on varauduttuva kahteen tai useampaan imupisteeseen. 4.4 Radonkaivo Radonkaivo rakennetaan normaalisti talon ulkopuolelle kaivettuun kuoppaan. Radonkaivo voidaan myös rakentaa talon alle sisäpuolelta käsin. Tällöin se on teknisesti lähellä radonimuria, jonka imupesä on viety syvälle ja tehty laajaksi. Radonkaivosta imettävä ilma aiheuttaa talon alapohjan alle alipainekentän, joka pysäyttää kokonaan tai pienentää radonpitoisen ilman virtausta asuntoon. Kaivo soveltuu vain läpäiseville soramaille. Yhdellä kaivolla voidaan parhaassa tapauksessa alentaa usean lähellä olevan talon radonpitoisuutta. 4.5 Tiivistäminen Vuotoreittien tiivistämisellä pyritään estämään radonpitoisen ilman virtaaminen asuntoon. Tehokkaimpia tiivistämistöitä ovat olleet maapohjaisen kellarin lattian betonivalutyöt. Vanhan asunnon perusmuurin, väliseinien, uuniperustusten ja lattialaatan välisten rakojen tiivistäminen on erittäin vaikea tehtävä. Vuotoreittien tiivistämisellä saavutetaan harvoin hyvää tulosta. Hyvän tuloksen saavuttamiseksi tulisi kaikki vuotoreitit saada tukituiksi ja tämä on useimmiten lähes mahdotonta. Perusmuurin ja seinän välisen raon tiivistäminen ei lopeta radonvuotoa, koska lattialaatta valetaan tavallisesti seinälevyä vasten ja radon pääsee kulkeutumaan seinärakenteiden kautta sisäilmaan. Rakojen tiivistäminen vaatisi usein myös kalliita purkutöitä. Rakojen, halkeamien ja läpivientien tiivistämisellä parannetaan kuitenkin muilla toimenpiteillä saavutettua lopputulosta. Kevytsoraharkoista tehty kellarillisen tai rinnetalon perusmuuri (maapaineseinät) lisää radonvuotoa asuntoon. Seinän tiivistäminen on tarpeen imuriratkaisun toiminnan tehostamiseksi, mikäli ilman tiivistämistä ei päästä haluttuun lopputulokseen. 15
SÄTEILYTURVAKESKUS STUK-A114 4.6 Ilmanvaihtotekniset korjaukset Huono ilmanvaihtuvuus kasvattaa radonin ja kaikkien sisäilman epäpuhtauksien pitoisuutta. Kun radon tulee rakennusmateriaaleista, vaiki itaa ilmanvaihtuvuuden lisäys suoraan radonpitoisuutta alentavasti. Pientaloissa radon tulee pääasiassa maaperästä ja tällöin ei ole itsestään selvää, että ilmanvaihtuvuuden lisäys alentaisi radonpitoisuutta. Kasvanut ilmanvaihto voi myös johtaa suurempaan aiipaincisuutecn asunnossa. Alipaine lisää radonpitoisen ilman virtausta maaperästä asuntoon. Korvausilman saantiin ja ilmanvaihtolaittciden säätöön on kiinnitettävä erityistä huomiota, kun tavoitteena on radonpitoisuuden alentaminen. llmanvaihtotekninen korjaus soveltuu parhaiten asuntoihin, joissa radonpitoisuuden vuosikeskiarvo on alle 600 Bq/m 3 ja ilmanvaihtuvuus on alhaisella tasolla. Yksin ilmanvaihtokorjauksilla ei voida alentaa riittävästi korkeimpia radonpitoisuuksia. Jos asunnossa on jo riittävä ilmanvaihto, johtaa korjaus vetoisuuteen ja liiallisiin lämmityskustannuksiin. Taulukko 6 antaa erilaisten toimenpiteiden tehokkuuden Säteilyturvakeskuksen seurantatutkimuksen perusteella. Ilmanvaihtoteknisistä korjauksista parhaat tulokset on saavutettu asentamalla uusi koneellinen tulo/poisto-järjestelmä. Olemassaolevan painovoimaisen järjestelmän parantaminen on antanut keskimäärin vain noin 20 % aleneman radonpitoisuuteen. 4.7 Kellarin ilmanvaihdon parantaminen Kellari toimii asuintilojen ja maaperän välillä vyöhykkeenä, jossa ilman radonpitoisuus laimenee. Jos kulkuyhteys kellariin on ulkokautta tai ovella varustetun portaikon kautta, on mahdollista alentaa koko asunnon radonpitoisuutta kellarin ilmanvaihtoa parantamalla. Kellarin painovoimaisen ilmanvaihdon toimivuus vaihtelee sääolojen mukana. Riittävän pitoisuusaleneman saavuttamiseksi on kellariin syytä asentaa koneellinen ilmanvaihto. Tarvittaessa on rakennettava lisäscinä ja -ovi kellarin eristämiseksi asuintiloista. Korjauksen yhteydessä tulee myös tiivistää vuotokohdat. 4.8 Ryömintätilan tuuletus Radonpitoisuudet ryömintätilaisissa taloissa ovat keskimäärin kaikkein alhaisimpia. Epäsuotuisissa oloissa, kun ryömintätilan ilma vaihtuu huonosti ja puinen alapohja läpäisee hyvin ilmaa, radonpitoisuudet voivat olla kuitenkin korkeita. Ryömintätilan tuuletukseen vaikuttaa aukkojen määrä, ryömintätilan laajuus ja korkeus. Sääoloista riippumattoman tuuletuksen saavuttamiseksi on syytä käyttää koneellista ratkaisua. 16
STUK-A114 SÄTEILYTURVAKESKUS 4.9 Korjauksien hinta Taulukkoon 7 on merkitty yrityksiltä suoritettujen kyselyiden ja asukkaiden ilmoittamien kustannustietojen perusteella arvioidut menetelmäkohtaiset tarvikeja kokonaiskulut. Kokonaiskustannuksissa on mukana tarkistusmittauksen hinta 350 mk. Tämä on Säteilyturvakeskuksen kahdella purkilla suoritetun radonmittauksen arvioitu lähdeveroninen hinta vuonna 1994. Hyvin suoritettu tarkistusmittaus on oleellinen osa korjaustoimenpidettä. Korjauksiin liittyy erilaisia esi- ja jälkitöitä, esim. imuriputkien koteloimistöitä ja radonkaivon yhteydessä pihatöitä, jotka asukas tyypillisesti suorittaa itse. Tällaisista kustannuksista on vähän tietoa, eikä niitä ole huomioitu arvioissa.
SÄTEILYTURVAKESKUS STUK-A114 5 KORJAUSMENETELMÄT JA PERUSTUSTAPA 5.1 Valintaperusteet Taulukko 8 antaa arvion sopivimmista korjausmenetelmistä eri perustustavoille. Valintaperusteet on esitetty tässä luvussa. Korjauksen tavoitteeksi on asetettu pitoisuuden alentaminen enimmäisarvoon 400 Bq/m 3 ja samalla 200 Bq/m 3 alittaminen, mikäli se on kohtuullisin kustannuksin saavutettavissa. Hyvin suunnitellulla korjauksella on mahdollista päästä 80-99 %:n pitoisuusalenemaan. Korjauksessa kannattaa pyrkiä mahdollisimman alhaiseen radonpitoisuuteen, koska useimmissa tapauksissa kustannusero puutteellisesti suunnitellun tulokseltaan epävarman korjauksen ja huolellisesti suunnitellun tehokkaan korjaustyön välillä ei ole suuri. Menetelmän valinnassa on noudatettu seuraavia valintaperusteita: 1. Yksipisteimuri on riittävä ratkaisu, kun perustus on yksilohkoinen ja alapohjan pinta-ala on alle 120 m 2. Tätä suuremmat ja moniiohkoiset alapohjat tarvitsevat monipisteimurin tai radonkaivon. Prosenttiosuudet on valittu perustustapakohtaisesti ottaen huomioon alapohjan lohkoisuuteen vaikuttavat tekijät. Käytössä olevien korjaustulosten perusteella painovoimaisesti toimiva radonimuri ei ole riittävä. 2. Radonkaivoa voidaan varmimmin käyttää harjualueilla, kun pitoisuus ylittää 800 Bq/nr\ Maaperä on tällöin niin läpäisevää, että radonkaivolla on hyvät toimintaedellytykset. Tällaisia pientaloja on noin 10 % korjattavista asunnoista. Harjualueiden pienissä rivitalo- ja omakotiasunnoissa, joissa alapohja on yksilohkoinen, radonimuri on yksinkertaisempi ratkaisu. Tämän vaikutus arvioituun radonkaivojen prosenttiosuuteen on kuitenkin vähäinen. 3. Vaikka ilmanvaihtotekniset korjaukset eivät tehokkuudessa pysty kilpailemaan muiden menetelmien kanssa, on ilmeistä, että niitä kuitenkin tullaan käyttämään joko yksinomaisena tai täydentävänä radontorjuntamenetclmänä sellaisissa tapauksissa, joissa muista syistä halutaan parantaa ilmanvaihtoa. Radontorjuntakustannuksia arvioitaessa otetaan huomioon vain ne tapaukset, joissa ilmanvaihtotekniset korjaukset yksin tai tiivistämistöiden kanssa riittävät. Taulukon 6 perusteella voidaan arvioida hyvin suunnitellulla ilmanvaihtoteknisellä korjauksella päästävän 50 % alenemaan, edellyttäen että ilmanvaihtuvuus on alle 0,25 h" 1. Tällöin radonpitoisuuden vuosikeskiarvo ennen korjausta saa olla korkeintaan 600 Bq/m 3. Otantatutkimuksen ja pääkaupunkiseudulla tehdyn ilmanvaihtotutkimuksen (Taulukko 5) tulosten mukaan tällaisia asuntoja on 400 Bq/m 3 ylittävistä asunnoista noin 10 %. Radonkorjausmenetelmien jakaumaa arvioitaessa on siksi oletettu, että perustamistavasta riippumatta
STUK-A114 SÄTEILYTURVAKESKUS ilmanvaihtotekninen korjaus, joka on riittävän tehokas, tullaan suorittamaan noin 10 %:ssa kaikista pientaloista. Otantatutkimuksen perusteella pientaloista noin 80 %:ssa on edelleen painovoimainen ilmanvaihtoja noin 20 %:ssa koneellinen ilmanvaihtojärjestelmä. Näistä puolet on varustettu poisto- ja puolet tulo/poisto-järjestelmällä. Radonkorjausta tarvitsevat asunnot ovat keskimääräistä uudempia ja niissä koneellinen järjestelmä on noin 30 %:ssa. Kun painovoimaisen ilmanvaihdon saneeraaminen koneelliseksi järjestelmäksi on valittu radonkorjausmenetelmäksi, tulo/poisto-järjestelmän asentaminen on ollut selvästi suosituin korjausmenetelmä. Siihen on päädytty 70 %:ssa tapauksista, kun taas koneellinen poisto valittiin vain 30 %:ssa. Tulo/poisto-järjestelmän etuina ovat huonekohtainen hallittu tuloilman saanti ja noin 50 %:n hyötysuhde lämmöntalteenotossa. Poistoilmanvaihtoa ei suositella korjaustoimenpiteeksi soramailla oleviin taloihin. Maaperän suuren läpäisevyyden johdosta radonpitoisuuden alenema jää pieneksi uuden järjestelmän aiheuttaman alipaineisuuden johdosta. Ilmanvaihtoteknisten korjausten jakaumaksi taulukossa 8 painovoimaisen ilmanvaihdon taloissa on valittu 80 %:ssa uuden tulo/poistojärjestelmän asennus ja 20 %:ssa poistoilmanvaihdon asennus. Niissä korkean radonpitoisuuden asunnoissa, joissa on koneellinen ilmanvaihto, voidaan osassa alentaa radonpitoisuutta tehostamalla olemassaolevan järjestelmän käyttöä. Otantatutkimuksen kyselytulosten mukaan koneellisen poistojärjestelmän taloissa noin puolessa käytetään järjestelmää jatkuvasti ja puolessa alle 12 tuntia vuorokaudessa. Koneellisen poiston asunnoista puuttuu usein huonekohtaiset tuloilmaventtiilit korvausilman saamiseksi. Tutkimuskohteissa tehtyjen käyntien perusteella käyttötehot ovat myös alhaisia. Koneellisen tulo/poisto-järjestelmän asunnoissa laitteiden käyttö on huomattavasti säännöllisempää, noin 80 %:ssa laitteisto on jatkuvasti päällä pienellä teholla. Ilmavirtojen säätö on usein tekemättä. Ilmanvaihtoteknisten korjausten jakaumaksi taulukossa ö koneellisen ilmanvaihdon asunnoissa on valittu 50 %:ssa käytön tehostus ja 50 %:ssa tuloilmaventtiilicn asennus yhdistettynä käytön tehostukseen. Tulo/poistojärjestelmän taloissa taas menetelmänä on järjestelmän säätö ja käytön tehostus. 4. Pelkkää vuotoreitticn tiivistämistä ei käytössä olevan tiedon perusteella ole valittu riittäväksi korjaustoimenpiteeksi. Rakojen, halkeamien ja läpivientien tiivistämisellä parannetaan kuitenkin muilla toimenpiteillä saavutettua lopputulosta. Maapaineseinien tiivistäminen on otettu lisätoimenpiteenä mukaan kellariratkaisuihin, joissa perusmuuri on kevytsoraharkkoa. 5. Ryömintätihn ja kellarin ilmanvaihdon parantamiseksi käytetään koneellista järjestelmää. 19
SÄTEILYTURVAKESKUS STUK-A114 6. Porakaivoveden käytön lopettamista tai veden radonpitoisuuden alentamista ei ole otettu erilliseksi toimenpiteeksi, jolla asunnon radonpitoisuus saataisiin riittävän alhaiseksi. Porakaivoveden käyttö lisää osassa asuntoja radonpitoisuutta. Tarvitaan kuitenkin lisätutkimuksia sen selvittämiseksi kuinka usein veden käyttö on pääasiallinen syy kohonneisiin pitoisuuksiin. 5.2 Maanvarainen laatta, betonisokkeli, ei kellaria Tämän luokan korjattavista asunnoista noin 60 % on omakotitaloja ja loput 40 % rivitaloasuntoja. Rivitaloissa tämä perustustapa on kaikkein yleisin. Kevytsoraharkon käyttö rivitaloasuntojen perustuksessa on harvinaista. Vuotoreittejä ovat laatan ja sokkelin sekä väliseinien väliset raot, raot uunin perustuksessa sekä läpiviennit ja halkeamat. Rivitaloasunnoissa on harvoin kantavia väliseiniä, jotka jakaisivat laatan useaan lohkoon. Laatan pinta-ala on 90 %:ssa taloista alle 100 m 2. Yksipisteimurin onnistumisen edellytykset ovat tällöin hyvät. Pientaloissa kantavat väliseinät tai laajat uunin perustukset jakavat laatan virtausteknisiin lohkoihin, jotka tarvitsevat oman imupisteen. Jouxossa on myös paljon 120-200 m 2 :n asuntoja, joissa jo laatan laajuuden johdosta tarvitaan monia imupisteitä. Omakotitaloista 30 % on asuinpinta-alaltaan yli 120 m 2 ja 17 % yli yksikerroksisia. 60- ja 70-luvun taloissa on usein alapohjan alle perustettuja kantavia väliseiniä. Pientaloista alle 30 %:ssa yksipisteimuri on riittävä. Arvio pitää yhtä STUKin ilmanvaihtotutkimuksen yhteydessä rakennuspiirustuksista tehtyjen alapohjan lohkoisuuden tarkistusten kanssa (Hoving 1994). 5.3 Maanvarainen laatta, sokkeli kevytsoraharkoista Tämän perustustavan asunnoista lähes kaikki ovat omakotitaloja. Kevytsoraharkko edesauttaa radonin pääsyä sokkelista ja väliseinien perustuksista seinärakenteisiin. Betonisokkelilla varustettuun perustukseen verrattuna erityisesti harkoista tehdyt kantavien väliseinien perustukset lisäävät radonvuotoa asuntoon. Sokkelin tai väliseinän ja lattialaatan välisen sauman tiivistäminen ei pysäytä radonvuotoa. Asunnoista noin 65 % on asuinpinta-alaltaan alle 120 m 2. Asunnoista suurin osa on valmistunut 80- ja 90-luvuilla, jolloin on käytetty yleisesti kantavia kattoristikoita. Tämän vuoksi kantavia väliseiniä on vähemmän kuin edellisen luokan pientaloissa. 13 % asunnoista on yli yksikerroksisia, jolloin niissä on tavallisesti kantavia alapohjan alle perustettuja väliseiniä. Asuinpinta-alan ja 20