Asu ntojen radonpitoisuus Suomessa

Transkriptio

1 FI989 STUK A 146 Lokakuu 1997 Asu ntojen radonpitoisuus Suomessa A. Voutilainen, i. Mäkeläinen, H. Reisbacka ja O. Castron 29" STUK SÄTEILYTURVAKESKUS STRALSÄKERHETSCENTRALEN RADIATION AND NUCLEAR SAFETY AUTHORITY

2 Tässä raporttisarjassa esitetyt johtopäätökset ovat tekijöiden johtopäätöksiä, eivätkä ne välttämättä edusta Säteilyturvakeskuksen virallista kantaa. ISBN ISSN Oy Edita Ab, Helsinki 1997 Myynti: Säteilyturvakeskus PL 14, 881 HELSINKI Puh

3 STUK-A146 SÄTEILYTURVAKESKUS VOUTILAINEN A, MÄKELÄINEN I, REISBACKA H, CASTREN O. Asuntojen radonpitoisuus Suomessa. STUK-A 146, Helsinki 1997, 34 s. ISBN ISSN Avainsanat: radon, sisäilma, pientalo, kartoitus, geologia, maaperä TIIVISTELMÄ Säteilyturvakeskus on tehnyt suunnitelmallista asuntojen radonkartoitusta yhteistyössä kuntien terveysviranomaisten kanssa yli kymmenen vuoden ajan. Radonhaittoja torjutaan tehokkaimmin etsimällä ja korjaamalla ne asunnot, joissa huoneilman radonpitoisuus ylittää enimmäisarvon 4 Bq/m 3 sekä estämällä sellaisten asuntojen rakentaminen, joissa radonpitoisuus ylittää 2 Bq/m 3. Tähän tarkoitukseen Säteilyturvakeskus on laatinut kunnille radonmittaussuunnitehnia korkeiden pitoisuuksien löytämiseksi ja alueellisia radonennusteita rakennusmaan radonriskin arvioimiseksi. Vuosina kunnat ovat tilanneet yhteensä 33 radonmittauspurkkia ja käyttäneet niihin noin 3,4 miljoonaa markkaa. Yksityishenkilöt ovat tilanneet 24 purkkia ja Säteilyturvakeskuksen omiin tutkimuksiin on käytetty 34 purkkia. Tutkittuja asuntoja on kertynyt Säteilyturvakeskuksen radonrekisteriin yhteensä noin 52. Tämä raportti on yhteenveto kaikista Säteilyturvakeskuksen pientaloasunnoissa tehdyistä radonmittauksista. Radontilanne on esitetty läänikohtaisina radonpitoisuuden tunnuslukuina. Uudenmaan, Kymen ja Hämeen lääneissä on noin 48 pientaloasuntoa, joista arviolta 51 :ssa ylitetään enimmäisarvo 4 Bq/m 3. Ylityksistä on löydetty noin 6. Muun Suomen alueella vastaavat luvut ovat: 82 pientaloasuntoa, 17 arvioitua ja 8 löytynyttä ylitystä. Kolmessa korkean radonpitoisuuden läänissä noin 2 %:ssa mitatuista asunnoista ylitetään 4 Bq/m 3 ja 4-5 %:ssa 2 Bq/m 3. Muualla Suomessa vastaavat prosenttiluvut ovat 4 % ja 13 %. Voimakkain etsintätyö pitää kohdistaa Uudenmaan, Kymen ja Hämeen lääneihin, joissa sijaitsee lähes & % enimmäispitoisuuden ylittävistä asunnoista. Kaikkialla Suomessa korkeita radonpitoisuuksia kannattaa etsiä niiltä alueilta, mistä niitä on jo ennestään löytynyt. Todennäköisiä korkean radonpitoisuuden kohteita ovat harjut ja muut hiekka-ja sora-alueet. Nämä löytyvät helposti geologisilta kartoilta.

4 SÄTEILYTURVAKESKUS STUK-A146 VOUTILAINEN A, MÄKELÄINEN IREISBACKA H, CASTREN O. Radon in dwellings in Finland. STUK-A 146, Helsinki 1997, 34 p. ISBN ISSN Keywords: radon, indoor air, dwelling, survey, geology, soil ABSTRACT For over ten years STUK (The Radiation and Nuclear Safety Authority) has performed systematic indoor radon mapping with health authorities in municipalities. The most efficient means of reducing indoor radon exposure is to locate and mitigate dwellings with radon concentration exceeding the action level of 4 Bq/m 3 and to build new houses so that radon concentrations do not exceed 2 Bq/m 3. Therefore STUK has made radon measurement plans and radon risk maps to identify radon-prone areas. During the municipalities have used 3.4 million FIM by ordering 33 dosemeters for radon measurements. Private persons have ordered 24 dosemeters and STUK has used for its own investigations 34 dosemeters. Today the basic radon database of STUK consists information of about 52 Finnish dwellings. This report is a summary of all radon measurements made by STUK in low-rise dwellings. The radon situation by provinces is presented in tables. In Uusimaa, Kymi and Häme provinces there are about 48 low-rise dwellings. It is expected that in 51 homes the action level of 4 Bq/m 3 is exceeded, of which about 6 have been detected. In the rest of Finland the numbers are: 82 low-rise dwellings, 17 expected exceedings of which 8 detected, respectively. In the three above mentioned provinces 2% of the investigated houses exceed the level of 4 Bq/m 3 and 4-5% exceed the level of 2 Bq/m 3. In the rest of Finland the numbers are 4% and 13%, respectively. The most powerful search for radon should be focused to Uusimaa, Kymi and Häme provinces, where almost % of the houses exceeding the action level are situated. The search for high concentrations is worthwhile everywhere in Finland in areas where they have already been found. The search is easiest in esker areas and other sand and gravel deposits because they are easy to locate from geological maps.

5 STUK-A146 SÄTEILYTURVAKESKUS ALKUSANAT Tässä raportissa esitetyt tulokset eivät olisi mahdollisia ilman monien kymmenien, mahdollisesti jopa satojen ihmisten työpanosta. Kunnissa ja kansanterveystyön kuntayhtymissä terveystarkastajat ovat osallistuneet radonkartoitukseen useiden vuosien ajan. He ovat jakaneet radonmittarit asuntoihin ja merkinneet tutkittujen talojen sijainnin kartoille. Säteilyturvakeskuksessa on määritetty talojen koordinaatit ja rakennuspohjan maaperä. Tätä määritystyötä ovat tehneet vuosien varrella useat eri henkilöt, mm. monet geologian ja maantieteen opiskelijat, viime vuosina tutkimusassistentti Markku Pentikäinen. Mittausmenetelmien kehittämisestä ja radonmittauspalvelusta on vastannut vuoteen 1987 asti erikoistutkija Ilona Mäkeläinen ja sen jälkeen apulaistutkija Heikki Reisbacka. Purkkien käsittelystä, asiakaspalvelusta ja tietokannan hoitamisesta ovat vastanneet muiden ohella pisimpään laboratoriomestari Mailis Vansen, teknikko Riitta Kontio ja toimistovirkailija Eija Immonen. Tutkija Anne Voutilainen vastasi kuntien kanssa tehtävän suunnitelmallisen radonkartoituksen kehittämisestä ja aloittamisesta vuonna Sen jälkeen työtä ovat jatkaneet tutkijat Kaisa-Leena Hutri ja Maija Pennanen. Erikoistutkija Ilona Mäkeläinen on vastannut laboratorion tietokannoista sekä tässä raportissa esitettävistä tilastoyhteenvedoista. Luonnonsäteilylaboratorion aikaisempi laboratorionjohtaja Olli Castren on alusta alkaen nähnyt laboratorion keskeisiksi tehtäviksi radonhaittojen torjunnan ja riskin suuruuden selvittämisen. Suunnitelmallinen radonkartoitus on edellytys onnistuneelle torjuntatyölle. Hänen johdollaan laboratorion vähäiset voimavarat on pyritty käyttämään parhaalla mahdollisella tavalla suomalaisten säteilyaltistuksen pienentämiseksi. Tämän tutkimuksen rahoitukseen on osallistunut sosiaali-ja terveysministeriö.

6 SÄTEILYTURVAKESKUS STUK-A146 SISÄLLYSLUETTELO Sivu TIIVISTELMÄ 3 ABSTRACT 4 ALKUSANAT 5 SISÄLLYSLUETTELO 6 1 JOHDANTO 7 2 RADONKARTOITUS SUOMESSA 7-LUVULTA 9-LUVULLE 8 3 RADONIA KOSKEVAT HALLINNOLLISET OHJEET VUOSINA KARTOITUKSISSA KÄYTETYT MITTAUSMENETELMÄT 12 5 MITTAUSTEN MÄÄRÄT 13 6 RADONMITTAUSSUUNNITELMAT JA TILANNEKATSAUKSET 14 7 RADONENNUSTEET 16 8 SUOMEN RADONTJLANNE Satunnaisotantatutkimus Kaikkien asuntojen radonmittaukset 19 9 RAKENNUSPOHJAN VAIKUTUS HUONEILMAN 23 RADONPITOISUUTEEN 1 KORKEIDEN PITOISUUKSIEN ETSINTÄOHJELMAN 26 ONNISTUMINEN 11 JOHTOPÄÄTÖKSET JA SUOSITUKSET Korkeiden pitoisuuksien etsintä Radonin torjuntatoimet 3 12 KIRJALLISUUSVIITTEET 32

7 STUK-A146 SÄTEILYTURVAKESKUS 1 JOHDANTO Vietämme suurimman osan ajastamme sisätiloissa, joten ei ole samantekevää millaista ilmaa hengitämme. Sisäilman laatukysymykset ovatkin nousseet 9-luvulla tärkeäksi osaksi ympäristöterveyttä. Rakennuksen kosteusvaurioista peräisin olevat homeet, rakennusmateriaalien päästöt, ilmanvaihtolaitteistojen epäpuhtaudet ja rakennuksen ulkopuolelta tulevat haitalliset aineet vaikuttavat viihtyvyyteemme ja terveyteemme. Radonkaasun hengittäminen lisää keuhkosyöpäriskiä. Riskin suuruuden arvioiminen asuinympäristössä on osoittautunut odotettua vaikeammaksi. Kansainvälinen yhteenveto (meta-analyysi) kahdeksasta suurimmasta asuinympäristön tutkimuksesta viittaa kuitenkin siihen, että kaivostyöntekijöiden keuhkosyöpäriskiarvioita voidaan soveltaa myös asuinympäristössä (Lubin et ai. 1997). Kun kaivostutkimuksia sovelletaan Suomen väestöön, se tarkoittaa 1-6 radonin aiheuttamaa keuhkosyöpätapausta vuodessa. Asuntojen radonpitoisuudet ovat Suomessa maailman huippuluokkaa. Syy korkeisiin pitoisuuksiin on kylmä ilmastomme, rakennusten perustamistapa ja tiiveys, kallio-ja maaperämme tavallista suurempi uraanipitoisuus sekä ihnaa hyvin läpäisevät harjut. Suomessa myös porakaivovesien radonpitoisuus on suurempi kuin muualla maailmassa. Vedestä vapautuva radon lisää omalta osaltaan huoneilman radonpitoisuutta. Lääkintöhallitus antoi vuonna 1986 enimmäisarvot asuntojen sisäilman radonpitoisuudelle. Vuonna 1992 arvoja tarkistettiin, ja korjausrajaa pienennettiin puoleen. Sosiaali-ja terveysministeriön päätöksen mukaan huoneilman radonpitoisuus ei saisi ylittää arvoa 4 Bq/m 3 ja uudet asunnot tulisi suunnitella ja rakentaa siten, että radonpitoisuus jää alle 2 Bq/m 3. Terveysviranomaisten tehtävänä on selvittää yhdessä Säteilyturvakeskuksen kanssa mahdolliset radonhaitta-alueet kunnassaan. Tämä raportti esittää yhteenvedon Säteilyturvakeskuksen ja terveysviranomaisten radonkartoituksen tuloksista. Yksityiskohtaiset läänien radonkartat ja kuntakohtaista tilastotietoa radonmittauksista on esitetty Suomen radonkartastossa (Voutilainen ym. 1997). Kartoitus on kuitenkin vasta lähtökohta. Jotta siihen uhrattu työ ja varat hyödyttäisivät kansalaisten terveyttä, on kunnissa paneuduttava radonin haittojen ehkäisyyn. Tämä tarkoittaa radonkorjausten tehostamista ja radonturvallista uudisrakentamista niillä alueilla, joilla radonin enimmäisarvojen tiedetään ylittyvän.

8 SÄTEILYTURVAKESKUS STUK-A146 2 RADONKARTOITUS SUOMESSA 7-LUVULTA 9-LUVULLE Radoatutkimus aloitettiin Suomessa jo 7-luvun alkupuolella. Radon nähtiin silloin lähinnä kaivosten työturvallisuuskysymyksenä. Tiedettiin myös, että Suomessa on kalliopohjavesiä, joissa esiintyy korkeita radonpitoisuuksia. Radonin arveltiinkin 7- luvulla olevan ainoastaan porakaivovettä käyttävien asuntojen ongelma. Pidettiin myös mahdollisena, vaikkei todennäköisenä, että joistakin rakennusmateriaaleista saattaa erittyä korkeita pitoisuuksia. Säteilyturvakeskus teki alustavan radonkartoituksen vuosina (Mäkeläinen ja Annanmäki 1978). Silloin tutkittiin pääkaupunkiseudulla 35 asuntoa, joissa ei käytetty porakaivovettä. Tutkimukset tehtiin ottamalla kussakin asunnossa 1 hetkellistä radonnäytettä, jotka mitattiin ns. Lucas-kammiolla. Mittaustulosten keskiarvo oli 44 Bq/m 3, ja korkein mitattu hetkellinen pitoisuus oh' 33 Bq/m 3. Tässä tutkimuksessa keskiarvosta jäi pois yöaika, jolloin pitoisuudet usein nousevat. Nykyisen talvikuukausiin ajoittuvan, integroivalla menetelmällä saadun kahden kuukauden keskiarvon sijaan tulos kuvasi vain hetkellistä radonpitoisuutta yhtenä päivänä. Vuonna 198 otettiin käyttöön menetelmiä, joilla voitiin mitata radonpitoisuuden pitkän aikavälin keskiarvo. Helppokäyttöisen ja halvan alfajälkimenetelmän myötä löydettiin vuoden 198 lopulla ensimmäiset erittäin korkeat radonpitoisuudet (talvipitoisuudet jopa 4 Bq/m 3 ) Itä-Uudeltamaalta asunnoista, joissa ei käytetty porakaivovettä tai joissa porakaivoveden radonpitoisuus oh alhainen. Halpa mittausmenetelmä mahdollisti laajat kartoitukset. Vuosina 1982 ja 1984 tehtiin ensimmäiset koko maan kattavat tutkimukset (Mäkeläinen ym. 1982). Kummassakin tutkimuksessa oli mukana noin 5 kuntaa eri puolilta Suomea. Kustakin kunnasta mitattiin 1-2 asuntoa. Jo vuoden 1982 tutkimuksen perusteella saatiin yleiskuva radonpitoisuuden maantieteellisestä jakaumasta. Korkeimman radonpitoisuuden alueeksi osoittautuivat osa Itä-Uuttamaata ja osa Kymenlaaksoa (Castren ym. 1983). Syyksi korkeisiin radonpitoisuuksiin paljastuivat tavallista enemmän uraania sisältävä graniittinen kallioperä ja ilmaa hyvin läpäisevät harjut sekä Salpausselät.

9 STUK-A146 SÄTEILYTURVAKESKUS Vuonna 1986 suoritettiin ensimmäinen radonkriittiselle alueelle suunnattu kartoitus. Se käsitti Itä-Uudenmaan, Kymenlaakson ja Etelä-Hämeen alueen. Tutkimus suoritettiin yhteistyössä kuntien terveysviranomaisten kanssa Säteilyturvakeskuksen ohjeiden mukaan. Se oh' kattava perusselvitys myöhemmin jatkettavalle kartoitustyölle. Radonpitoisuuden maantieteellinen jakauma on vuosien kuluessa ja mittausten lisääntyessä entisestään tarkentunut. Vuonna 1986 käynnistyi Lääkintöhallituksen ohjekirjeeseen perustuva laaja yhteistyö Säteilyturvakeskuksen ja kuntien terveysvalvontaviranomaisten kanssa. Tarkoitus on ollut korkeiden radonpitoisuuksien löytyminen ja radonhaitta-alueiden rajaaminen. Suunnitelmallisen radonkartoituksen avulla Säteilyturvakeskus pyrkii löytämään mahdollisimman pienin kustannuksin ne asunnot, joissa radonpitoisuus ylittää 4 Bq/m 3 ja estämään sen, ettei enää rakennettaisi uusia taloja, joissa radonpitoisuus ylittää 2 Bq/m 3. Edellistä tarkoitusta palvelevat Säteilyturvakeskuksen laatimat radonmittaussuunnitehnat ja jälkimmäistä radonennusteet. Samalla on saatu arvokasta tietoa geologian ja muiden tekijöiden vaikutuksesta huoneilman radonpitoisuuteen. Vuonna 199 Säteilyturvakeskus suoritti laajan satunnaisotantaan perustuvan tutkimuksen, jonka perusteella saatiin edustava kuva Suomen radontilanteesta (Arvela ym. 1993). Mitattuja asuntoja oli noin 3. Vuosina suoritetun epidemiologisen tutkimuksen yhteydessä mitattiin noin 25 lähinnä 6-luvulla ja ennen sitä rakennettuja omakotitaloa (Auvinen et ai. 1996). Vuonna 1996 käynnistyi toinen radonkriittisten alueiden tutkimus. Siihen on valittu Kymen ja Hämeen läänit sekä Uudenmaan läänin itäosa. Tutkimus perustuu satunnaisotantaan, ja mittaukset hoidetaan suoraan asukkaiden kanssa.

10 SÄTEILYTURVAKESKUS STUK-A146 3 RADONIA KOSKEVAT HALLINNOLLISET OHJEET VUOSINA Lääkintöhallitus asetti vuonna 1981 työryhmän, jonka tehtävänä oli laatia ehdotukset radonin enimmäispitoisuudesta asunnoissa, tarkoitukseen soveltuvasta mittausmenetelmästä sekä radonin torjunnasta kaavoituksen ja rakentamisen yhteydessä. Työryhmän tuli laatia myös ehdotukset terveyslautakunnille annettavista ohjeista. Raportissaan työryhmä esitti asuntojen radonpitoisuuden enimmäisarvoksi 8 Bq/m 3 ja uusien asuntojen suunnittelun raja-arvoksi 16 Bq/m 3 (Lääkintöhallitus 1982). Lääkintöhallitus antoi enimmäisarvot huoneilman radonpitoisuudelle vuonna 1986 (Lääkintöhallitus 1986). Korjausrajana oli työryhmän esittämä 8 Bq/m 3 ja uusien asuntojen suunnittelun raja-arvona ryhmän esittämää hieman korkeampi arvo 2 Bq/m 3. Samalla kuntia kehotettiin selvittämään yhteistyössä Säteilyturvakeskuksen kanssa, esiintyykö kunnassa radonhaitta-alueita. Ohjekirjeessä radonhaitta-alueella tarkoitettiin aluetta, jossa voi esiintyä enimmäisarvon 8 Bq/m 3 ylittäviä huoneilman radonpitoisuuksia. Rakennusmääräyskokoelman sisäilmaa ja ilmanvaihtoa käsittelevässä osassa D2 (Ympäristöministeriö 1989) mainitaan myös radon. Siinä viitataan Lääkintöhallituksen ohjearvoihin ja kehotetaan järjestämään asunnon painesuhteet siten, etteivät ne edistä epäpuhtauksien siirtymistä rakennukseen, mikäli rakennusalueen maaperästä erittyy radonia tai muita epäpuhtauksia. Uusi säteilylaki (592/91) ja -asetus (IS 12/91) tulivat voimaan Lakiin tuli ensi kertaa maininta luonnonsäteilystä aiheutuvan säteilyaltistuksen rajoittamisesta. Säteilyturvakeskus antoi lain ja asetuksen nojalla enimmäisarvon työpaikkojen radonpitoisuudelle (Säteilyturvakeskus 1992). Säännöllisessä työssä radonpitoisuus ei saa ylittää arvoa 4 Bq/m 3. Tämä koskee kaikkia työpaikkoja, kouluja, päiväkoteja ja muita julkisia tiloja. Laissa mainitaan, että sosiaali- ja terveysministeriö antaa enimmäisarvot radonaltistuksen rajoittamiseksi asunnoissa. Sosiaali- ja terveysministeriön päätöksen mukaan asunnon huoneilman radonpitoisuus ei saisi ylittää arvoa 4 Bq/m 3, ja uusi asunto tulee suunnitella ja rakentaa siten, että radonpitoisuus ei ylittäisi arvoa 2 Bq/m 3 (Sosiaali- ja terveysministeriö 1992). Radonpitoisuudella tarkoitetaan radonpitoi- 1

11 STUK-A146 SÄTEILYTURVAKESKUS suuden vuosikeskiarvoa, joka on mitattu tai mittauksen perusteella määritetty radonpitoisuuden keskiarvo vuoden pituisena yhtäjaksoisena aikana. Määrityksen tulee perustua vähintään kahden kuukauden pituisena yhtäjaksoisena aikana tehtyyn mittaukseen. Radonpitoisuuden määrityksessä täytyy käyttää Säteilyturvakeskuksen hyväksymää mittausmenetelmää. Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi uuden sisäilmaohjeen vuonna 1997 (Sosiaalija terveysministeriö 1997). Ohjeen mukaan kunnan terveydensuojeluviranomainen voi määritellä alueen radonhaitta-alueeksi, jos tietyllä alueella huoneilman radonpitoisuudet toistuvasti ylittävät 4 Bq/m 3 ja alueen geologia viittaa kohonneisiin radonpitoisuuksiin. Kunnan terveydensuojeluviranomaisen pyynnöstä Säteilyturvakeskus voi tehdä tällaiselle alueelle erityisen radonmittaussuunnttehnan, jonka mukaan mahdollisimman moni alueella sijaitseva asunto tulisi mitata. 11

12 SÄTEILYTURVAKESKUS STUK-A146 4 KARTOITUKSISSA KÄYTETYT MITTAUSMENETELMÄT Säteilyturvakeskuksen kartoitusmittauksissa on pyritty käyttämään alusta alkaen yhtenäistä mittaustapaa. Pyrkimyksenä on ollut saada eri aikoina suoritetut mittaukset keskenään vertailukelpoisiksi. Vuosina käytettiin seinälle ripustettavaa avointa filmiä (Mäkeläinen 1984). Mittausaika oli tuolloin yksi kuukausi ja se sijoittui välille syyskuu-toukokuu. Vuodesta 1983 alkaen kartoitusmittaukset on tehty käyttäen radonmittauspurkkia, jossa ilmaisimena on alfasäteilylle herkkä polykarbonaattikalvo (Mäkeläinen 1986). Mittaukset on tehty lämmityskaudella eli marraskuun alun ja huhtikuun lopun välisenä aikana, koska kylmänä aikana radonpitoisuus on yleensä korkeampi kuin muulloin. Mittauksen kesto on ollut kaksi kuukautta. Satunnaisotantaan perustuva kartoitus ja epidemiologiseen tutkimukseen liittyvät radonmittaukset suoritettiin vuoden kestävänä mittauksena. Osan vuotta kestävien mittausten tulokset on saatu vertailukelpoisiksi laskemalla vuosikeskiarvo käyttäen mallia, joka ottaa huomioon ulkoilman lämpötilan ja tuulen nopeuden mittausaikana (Arvela 1995a). Radonpurkit voidaan lähettää tilaajalle ja palauttaa Säteilyturvakeskukseen postitse. Kuntien kartoitusmittauksissa terveystarkastaja on yleensä jakanut purkin tai purkit asuntoon. Kartoitusmittauksissa on yleensä käytetty yhtä purkkia, joka on sijoitettu talon alimpaan asuttuun kerrokseen, ei kuitenkaan kellariin vaan aina asuinhuoneeseen. Jos on käytetty kahta purkkia, niin toinen on sijoitettu alimpaan asuttuun kerrokseen ja toinen makuuhuoneeseen tai olohuoneeseen, vaikka ne sijaksisivatkin ylemmissä kerroksissa. 12

13 STUK-A146 SÄTEILYTURVAKESKUS 5 MITTAUSTEN MÄÄRÄT Säteilyturvakeskus aloitti jo ennen Lääkintöhallituksen ohjekirjettä muutaman kunnan kanssa suunnitelmallisen radonkartoituksen. Ennen vuotta 1986 Säteilyturvakeskus teki noin 94 asuntojen radonmittausta, joista noin puolet tehtiin yhteistyössä kuntien kanssa. Talvikaudella aloitettiin laajat kartoitusmittaukset. Vuonna 1987 kunnat tilasivat 61 radonmittauspurkkia. Seuraavina vuosina kuntien tilaamia mittauksia oli selvästi vähemmän, noin 2-3 vuodessa. Kuvassa 1 on esitetty Säteilyturvakeskuksen radonmittausten lukumäärät tilaajan mukaan eriteltyinä vuosina Tänä aikana kunnat ovat tilanneet yhteensä 33 radonmittauspurkkia ja käyttäneet niihin noin 3,4 miljoonaa markkaa. Yksityishenkilöt ovat tilanneet 23 purkkia noin 3 miljoonalla markalla. Säteilyturvakeskuksen omiin tutkimusmittauksiin on käytetty 34 purkkia. Kaikkiaan asuntojen radonmittauksissa on käytetty yhteensä noin 9 radonmittauspurkkia. Mitattuja asuntoja on Säteilyturvakeskuksen radonrekisterissä 52 kappaletta. Ero purkkien ja asuntojen määrien välillä johtuu siitä, että monissa tutkimusmittauksissa on käytetty useita purkkeja yhtä asuntoa kohti ja lähes kaikissa yksityishenkilöiden tilaamissa mittauksissa on asunto mitattu kahdella purkilla. 7 SÄTEILYTURVAKESKUKSEN TEKEMÄT RADONMITTAUKSET VUOSINA Kuva 1. Säteilyturvakeskuksen tekemät asuntojen radonmittaukset vuosina Kuvassa on eritelty kuntien ja yksityishenkilöiden tilaamat mittaukset sekä Säteilyturvakeskuksen omat tutkimusmittaukset. 13

14 SÄTEILYTURVAKESKUS STUK-A146 6 RADONMITTAUSSUUNNITELMAT JA TILANNEKATSAUKSET Vuonna 1986 Lääkintöhallitus kehotti ohjekirjeessään kuntia selvittämään, voidaanko koko kuntaa tai osaa kunnasta pitää radonhaitta-alueena. Korkeiden radonpitoisuuksien löytämiseksi ei ole mielekästä mitata kaikkia Suomen asuntoja. Kustannusten säästämiseksi tulisi mahdollisimman pienellä mittausmäärällä löytää ne asunnot, joissa huoneilman radonpitoisuus ylittää enimmäisarvon. Jotta tähän päästäisiin;, mittauskohteet on valittava suunnitelmallisesti. Säteilyturvakeskus aloitti vuonna 1986 radonmittaussuunnitelmien laatimisen kunnille ja kansanterveystyön kuntainliitoille. Radonmittaussuunnitehnassa mittaukset keskitetään testialueille, joilla todennäköisimmin esiintyy korkeita pitoisuuksia. Tällaisia ovat 1) alueet, joilla maaperä on hyvin ilmaa läpäisevää kuten harjut ja muut lajittuneen hiekan ja soran muodostumat sekä Salpausselät ja 2) alueet, joilla kallio-ja maaperän uraanipitoisuus on keskitasoa korkeampi. Myös näiden alueiden ulkopuolelle ehdotetaan sopiva määrä mittauksia. Radonhaitta-alueiden arviointi tapahtuu testialueittain edustavan otoksen perusteella. Testialueiden rajaamisessa käytetään hyväksi olemassaolevia radonmittaustuloksia sekä kaikkea alueelta saatavissa olevaa geologista tietoa. Radonmittaussuunnitelman toteuttaminen voidaan ajoittaa useamman vuoden ajalle. Kun kaikki suunnitelman mukaiset mittaukset on tehty, arvioidaan lisämittausten tarve. Kun kunta on toteuttanut ensimmäisen vaiheen radonmittausohjelman, Säteilyturvakeskus laatii pyydettäessä tilannekatsauksen kunnan tai kuntayhtymän radontilanteesta. Samalla arvioidaan lisämittausten tarve ja tarkennetaan korkean pitoisuuden alueiden rajoja. Joskus joudutaan lisäämään mittauksia entisille testialueille otoksen edustavuuden varmistamiseksi. Mikäli joku alue nimetään radonhaitta-alueeksi, tulee kaikki sen alueen maata vasten olevat asunnot mitata. Vuonna 1994 saavutettiin tilanne, jossa Säteilyturvakeskus oh' laatinut radonmittaussuunnitelman kaikkiin Suomen kuntiin. Kaikissa kunnissa ei kuitenkaan vielä ole aloitettu mittauksia. Toisissa kunnissa sen sijaan on tehty jo useita mittaustderroksia ja rajattu radonhaitta-alueita. Kuvassa 2 on esitetty ne kunnat, joihin Säteilyturvakeskus on laatinut radonmittausten tilannekatsauksen ja radonennusteen. 14

15 Kuva 2. Säteilyturvakeskuksen laatimat radontilannekatsaukset ja radonennusteet.

16 SÄTEILYTURVAKESKUS STUK-A146 7 RADONENNUSTEET Rakentamattoman alueen radonriskiä voidaan arvioida joko yleispiirteisen radonluokituksen avulla tai tekemällä yksityiskohtaisia radonselvityksiä kaava-alueilla tai tonteilla. Jälkimmäisessä tapauksessa maastossa tehdään mittauksia ja otetaan maanäytteitä, jotka analysoidaan laboratoriossa. Yksittäisen tontin radontutkimus voi tulla kalliimmaksi kuin radonturvallinen perustamistapa. Yleispiirteinen radonluokitus tehdään käyttäen hyväksi aikaisempia huoneilman radonmittauksia asunnoissa, joiden tarkka sijainti tunnetaan. Tällainen radonluokitus on uudisrakentamista palveleva alueellinen radonennustekartta, jossa rakennusmaa on luokiteltu sen perusteella, miten suuressa osassa pientaloja radonpitoisuus 2 tai 4 Bq/m 3 tullaan ylittämään. Ennusteet lasketaan olettaen, että radonin torjuntaan ei mitenkään varauduta rakennusvaiheessa. Ylitysprosentit lasketaan käyttäen hyväksi empiiristä tilastollista mallia (Voutilainen ja Mäkeläinen 1993). Luotettavimman tuloksen radonennuste antaa silloin, kun on kyse täydennysrakentamista vanhan asutuksen sekaan, mutta siitä on hyötyä myös uusia rakennusalueita kaavoitettaessa. Säteilyturvakeskuksen ja kuntien yhteistyönä tekemä suunnitelmallinen radonkartoitus on tuottanut tähän mennessä kymmeniä tuhansia mittaustuloksia eri puolilta Suomea. Nämä mittaukset yhdessä Säteilyturvakeskuksen muiden tutkimusmittausten kanssa muodostavat perustan laajalle radontiedostolle. Enimmäisarvon ylittävien radonpitoisuuksien etsintä tuottaa näin ollen arvokasta tietoa myös uudisrakentajia varten. Säteilyturvakeskus on tähän mennessä laatinut 1 radonennustetta. Ensimmäinen radonennuste koski Janakkalaa (Voutilainen ym. 1987). Kuusi radonennustetta on tehty kuntien tai kuntayhtymien tilauksesta, ja ne ovat julkaisemattomia tutkimusraportteja (Helsinki 1988, Orimattilan seutu 1989, Tampere 1989, Vantaa 199, Espoo 199 ja Karkkila 1991). Säteilyturvakeskuksen viimeisimmät radonennusteet ovat koskeneet seutukaava-alueen tai läänin kokoisia alueita. Päijät-Hämeen alueen radonennuste esiteltiin esimerkkitapauksena kansainvälisessä sisäilmakokouksessa Toistaiseksi se on julkaistu ainoastaan englanniksi (Voutilainen ja Mäkeläinen 1993), mutta se tullaan julkaisemaan myös suomeksi. Säteilyturvakeskus on julkaissut omassa tutkimussarjassaan Itä-Uudenmaan radonennusteen (Voutilainen ja Mäkeläinen 1995) ja Kymen läänin radonennusteen (Pennanen ym. 1996). 16

17 STUK-A146 SÄTEILYTURVAKESKUS 8 SUOMEN RADONTILANNE 8.1 Satunnaisotantatutkimiis Säteilyturvakeskus on tehnyt edustavan otantatutkimuksen suomalaisten radonaltistuksesta (Arvela ym. 1993). Vuosina mitattiin noin 2 pientaloasunnon ja lähes 1 kerrostaloasunnon radonpitoisuus. Mittausten määrä on useissa kunnissa liian pieni kuntakohtaisen radonpitoisuuden arvioimiseksi, mutta koko maan ja läänien radontilanteesta se antaa edustavan kuvan. Taulukossa I on esitetty pientalo- ja kerrostaloasuntojen keskimääräinen radonpitoisuus ja enimmäisarvot ylittävien asuntojen prosentuaalinen osuus sekä ylitysten arvioitu lukumäärä. Taulukossa II on tarkasteltu kyseisiä tietoja lääneittäin. Taulukko L Säteilyturvakeskuksen otantatutkimus (Arvela ym. 1993, Arvela ja Castron 1994). Radonpitoisuuden keskiarvot ja ylitysprosentit sekä arviot 2, 4 ja 8 Bq/m 3 ylittävien asuntojen määrästä. keskiarvo Bq/m 3 >2 Bq/m 3 %(kpl) >4 Bq/m 3 % (kpl) >8 Bq/m 3 %(kpl) Pientalot Kerrostalot ,9 (29 ) 1,6 (16 ) 5, (59 ),8 (7) 1,4 (16 ),3 (3) Kaikki asunnot ,3 (225 ) 3,6 (66 ) 1, (19 ) 17

18 SÄTEILYTURVAKESKUS STUK-A146 Taulukko II. Säteilyturvakeskuksen otantatutkimuksen tilastotietoa pientaloasuntojen radonpitoisuudesta lääneittäin (Arvela ym. 1993, Arvela ja Castron 1994). ka= aritmeettinen keskiarvo Kokomaa Ahvenanmaa Hämeenlääni Keski-Suomen lääni Kuopion lääni Kymenlääni länsiosa* itäosa Lapinlääni Mikkelinlääni Oulun lääni Pohjois-Kanalan lääni Turun ja Porin lääni Uudenmaan lääni länsiosa itäosa** Vaasan lääni mitattuja asuntoja ka Bq/m >2 Bq/m 3 % >4 Bq/m 3 % 5, 15 4,3 3, ,4 1,8 5 3,,8 7,1 5,8 13,9 >8Bq/m 3 % 1,4 4,1 1,7 3,4 5, 1,4 1,2,9,5,3 1,8 1,3 4,3 * Kymen läänin länsiosaan kuuluvat seuraavat kunnat: Anjalankoski, Elimäki, Hamina, Iitti, Jaala, Kotka, Kouvola, Kuusankoski, Miehikkälä, Pyhtää, Valkeala, Vehkalahti ja Virolahti ** Uudenmaan läänin itäosaan kuuluvat seuraavat kunnat: Artjärvi, Askola, Lapinjärvi, Liljendal, Loviisa, Myrskylä, Mäntsälä, Orimattila, Pernaja, Pornainen, Porvoo, Porvoon mlk, Pukkila, Ruotsinpyhtää ja Sipoo 18

19 STUK-A146 SÄTEILYTURVAKESKUS 8.2 Kaikki asuntojen radonmittaukset Säteilyturvakeskuksen radonrekisterissä on tiedot noin 52 pientalon radonpitoisuudesta. Tarkka sijainti on tiedossa noin 38 pientalosta. Otantatutkimukseen verrattuna tietojen määrä on paljon suurempi. Koska päämääränä on ollut korkeiden pitoisuuksien löytäminen, mittaustulokset ovat keskimäärin korkeampia kuin otantatutkimuksessa. Kuvassa 3 on esitetty radonpitoisuuden aritmeettiset keskiarvot kunnissa. Vaikka tulokset ovat epäedustavia, kartta antaa kuvan radonpitoisuuden maantieteellisestä jakaumasta. Taulukossa m on esitetty läänikohtaiset tunnusluvut kaikista Säteilyturvakeskuksen radonrekisterissä olevista pientaloasunnoista ja kerrostalojen 1. kerrosten asunnoista. Kolmessa korkean radonpitoisuuden läänissä (Uusimaa, Kymi ja Häme) mittauksista noin 2 % ylittää 4 Bq/m 3 ja 4-5 % 2 Bq/m 3. Muualla Suomessa 4 % ylittää 4 Bq/m 3 ja 13 % 2 Bq/m 3. Taulukossa IV on esitetty läänikohtaiset radonpitoisuuden tunnusluvut erikseen tiiviille ja läpäisevälle rakennuspohjatyypeille perustetuille taloille. Tiiviiksi rakennuspohjaksi on luokiteltu kallio, moreeni, siltti sekä savi ja läpäiseväksi rakennuspohjaksi hiekka ja sora. Hiekka ja sora tarkoittavat tässä yhteydessä harjuille tai niiden lievealueille tai muille rantakerrostumille tai Salpausselille perustettujen talojen rakennuspohjia. Suomen radonkartasto (Voutilainen ym. 1997) sisältää yksityiskohtaisempaa tietoa Suomen radontilanteesta. Siinä on esitetty läänikohtaiset radonkartat sekä tilastotietoa kuntakohtaisista radonpitoisuuksista. 19

20 Kuva 3. Radonpitoisuuden aritmeettiset keskiarvot kunnissa.

21 STUK-A146 SÄTEILYTURVAKESKUS Taulukko III. Tilastotietoa Säteilyturvakeskuksen radonrekisterissä olevista mittauksista. Aineisto sisältää omakotitalot, paritalot, rivitalot ja kerrostalojen ensimmäisten kerrosten asunnot, ka = aritmeettinen keskiarvo. Muissa sarakkeissa on arvojen 2, 4, 8 ja 2 Bq/m 3 ylittävien prosentuaalinen osuus mittauksista sekä korkein mitattu pitoisuus. mitattuja asuntoja ka Bq/m 3 >2 Bq/m 3 asuntoja >4 Bq/m 3 asuntoja >8 Bq/m 3 asuntoja >2 Bq/m 3 asuntoja maksimi Bq/m 3 kokomaa Ahvenanmaa Hämeenlääni Keski-Suomen lääni Kuopion lääni Kymenlääni länsiosa* itäosa Lapinlääni Mikkelinlääni Oulun lääni Pohjois-Karjalan lääni Turun ja Porin lääni Uudenmaanlääni länsiosa itäosa** Vaasan lääni ,1 22 5,4 1, ,7 6, 7,2 6,5 2,2 12 6,2 23 1,2 4,6 9,4 1,5,3 6,1 5,6 6,9 1,8 1,4 2,9 2,6,6 3,7 1,3 7,8,2 1,1 2,7,1,7,7,8,2 1,2,5,5,8,1 1, * Kymen läänin länsiosaan kuuluvat seuraavat kunnat: Anjalankoski, Elimäki, Hamina, Iitti, Jaala, Kotka, Kouvola, Kuusankoski, Miehikkälä, Pyhtää, Valkeala, Vehkalahti ja Virolahti ** Uudenmaan läänin itäosaan kuuluvat seuraavat kunnat: Artjärvi, Askola, Lapinjärvi, Liljendal, Loviisa, Myrskylä, Mäntsälä, Orimattila, Pernaja, Pornainen, Porvoo, Porvoon mlk, Pukkila, Ruotsinpyhtää ja Sipoo 21

22 SÄTEILYTURVAKESKUS STUK-A146 Taulukko IV. Tilastotietoa Säteilyturvakeskuksen radonreldsterissä olevista mittauksista. Aineisto sisältää ne pientaloasunnot ja kerrostalojen 1. kerrosten asunnot, joista on määritetty rakennuspohjan maaperä. Sarakkeissa on arvojen 2, 4, 8 ja 2 Bq/m 3 ylittävien asuntojen prosentuaalinen osuus kyseisen rakennuspohjan asunnoista. leoko maa Ahvenanmaa Hämeen lääni fceski-suomen lääni Kuopion lääni Kymenlääni länsiosa itäosa Lapin lääni Mikkelin lääni Oulunlääni Pohjois-Karjalan lääni Turun ja Porin lääni Uudenmaan lääni länsiosa itäosa Vaasan lääni mitattuja asuntoja rakennuspohja keskiarvo Bq/m >2 Bq/m >4 Bq/m , , 1, , 13 5, 1,3 9, 13 3, 4, ,2 4, ,5,7 = Harjut ja muut hiekkamuodostumat sekä Salpausselät = Kallio, moreeni, savi ja siltti >8 Bq/m 3 9,7 2a 16 1, ,9 4,3 11,8 3,4 1,1 5,5,5,5 3,9 5,6 1, 1,4,2 6,7 3,3 2,9,6 12 6,6,7.1 >2 Bq/m 3 2,7,3,2,3,1 1,6,2 ia,2 1,2,1,4,1,3 1,7,8,4,1,5 2,3,6,4 4,9 U maksimi Bq/m

23 STUK-A146 SÄTEILYTURVAKESKUS 9 RAKENNUSPOHJAN VAIKUTUS HUONEILMAN RADONPITOISUUTEEN Radonia syntyy kallio- ja maaperässä olevan uraanin radioaktiivisen hajoamisen yhteydessä. Radon on kaasu, joka kulkeutuu ilmavirtausten mukana maasta ulkoilmaan tai asuntoon. Tärkein geologinen syy Suomen korkeisiin radonpitoisuuksiin asunnoissa on kallio-ja maaperämme tavallista suurempi uraanipitoisuus sekä ilmaa hyvin läpäisevät harjut. Sisä- ja ulkoilman välinen lämpötilaero aiheuttaa asunnon alaosaan alipaineen, jonka johdosta talvella asunto suorastaan imee maaperän huokosilmaa. Huokosilman radonpitoisuus on tyypillisesti 1-1 Bq/m 3, eräin paikoin jopa miljoona Bq/m 3. Erot maankamaran uraanipitoisuudessa ja läpäisevyydessä vaikuttavat asuntojen radonpitoisuuden maantieteelliseen jakaumaan. Radonpitoisuuden keskiarvo ja ylitysten määrä on yleensä suurempi läpäiseville maalajeille kuin tiiviille maalajeille perustetuissa taloissa Satunnaisotantatutkimus antaa edustavan kuvan Suomen pientalokannan jakautumisesta eri rakennuspohjatyypeille. Taulukossa V on esitetty pientalojen rakennuspohjan jakautuminen läpäisevien ja tiiviiden maalajien kesken sekä 4 Bq/m 3 ylittävien pientalojen osuudet kyseisillä maalajeilla koko maassa, pahimmalla radonalueella (alue 1) sekä muualla Suomessa. Siitä nähdään, että läpäiseville maalajeille on rakennettu vain noin viidesosa maamme pientaloista. Kuitenkin yli 4 % 4 Bq/m 3 ylityksistä sijaitsee juuri läpäisevillä maalajeilla. Pahimmalla radonalueella 1 tämä luku on lähes 5 %. Taulukko V. Eri rakennuspohjatyypeille rakennettujen pientalojen osuudet kaikista alueen pientaloista ja 4 Bq/m 3 ylittävien osuudet kaikista alueen -4 Bq/m 3 ylittävistä pientaloista satunnaisotantatutkimuksessa. Rakennuspohja Kokomaa kaikki pientalot 18% 82% > 4 Bq/m 3 42% 58% Aluel* kaikki pientalot 28% 72% * Itä-Uusimaa, Kymen läänin länsiosa ja Hämeen lääni harjut ja muut hiekka-ja soraesiintymät = kallio, moreeni, savi ja siltti > 4 Bq/m 3 48% 52% Muu Suomi kaikki pientalot 15% 85% > 4 Bq/m 3 35% 65% 23

24 SÄTEILYTURVAKESKUS STUK-A146 Taulukossa VI on esitetty eri iakemnispohjatyypeille perustettujen pientalojen sekä 4 Bq/m 3 ylittävien osuudet kaikista alueen pientaloista Hämeen läänissä, Itä-Uudellamaalla, Kymen läänin länsiosassa ja muualla Suomessa. Taulukosta nähdään, että Hämeen läänissä on harjuilla ja hiekoilla yhtä paljon ylityksiä, vaikka harjuilla on asutusta puolet vähemmän kuin muilla hiekka-alueilla. Harjut ovatkin hyvän läpäisevyytensä ja kohomuotonsa perusteella yleensä kaikkein radonkriittisimpiä rakennuspaikkoja. Kymen läänin länsiosassa ja Uudenmaan läänin itäosassa tiiviillä maalajeilla on ylityksiä enemmän kuin harjuilla tai hiekoilla. Tämä johtuu näiden alueiden kallio- ja maaperän tavallista suuremmasta uraanipitoisuudesta. Taulukko VI. Eri maalajeille rakennettujen pientalojen osuudet sekä 4 Bq/m 3 ylittävien pientalojen osuudet kaikista alueen pientaloista. Aineisto: satunnaisotantatutkimus sekä Tilastokeskuksen rakennus-ja asuntokanta vuodelta Alue Hämeenlääni Kymenlääni, länsiosa Uudenmaanlääni, itäosa Muu Suomi Maalaji Harjut Muut hiekat kaikki Harjut Muut hiekat Tiivi$ kaikki Harjut Muut hiekat kaikki Harjut Harjut ja hiekat* pientalojen osuus 1% 2% 7% 1% kaikki 1% 3% = kallio, moreeni, savi ja siltti * = harjutja muut hiekka-ja soramuodostumat/ei ole voitu erotella toisistaan 2% 24% 74% 1% 3% 18% 79% 1% 3% 12% 85% 4 Bq/m 3 ylittävien osuus 4% 4% 6% 14% 3% 11% 14% 3% 1% 7% 11%,5 %,6 % 2% 24

25 STUK-A146 SÄTEILYTURVAKESKUS Noin 7 %:ssa tutkimusaineiston kunnista radonpitoisuuden keskiarvo on suurempi läpäiseville maalajeille kuin tiiviille maalajeille perustetuissa taloissa (Voutilainen y.m. 1997). Useimmissa lääneissä ja kunnissa on mitattu suurempi osuus harjuille perustettuja taloja kuin muille maalajeille perustettuja. Joka läänistä löytyy kuntia, joissa tiiviille maalajeille perustetuissa taloissa on suurempi radonpitoisuuden keskiarvo kuin läpäiseville maalajeille perustetuissa taloissa. Kymen läänissä tällainen tilanne on vain kahdessa kunnassa. Sitä vastoin Oulun läänin kunnista selvästi yli puolet on sellaisia, joissa radonpitoisuuden keskiarvo on tiiviille maalajeille rakennetuissa taloissa suurempi kuin läpäiseville maalajeille rakennetuissa. Nämä erot eri kuntien ja läänien välillä voivat johtua asutuksen erilaisesta sijainnista harjun laen ja reunaosien suhteen tai harjujen erilaisesta rakenteesta. Matalat ja hiekkavaltaiset harjut eivät ole niin radonkriittisiä kuin soravaltaiset ja jyrkkärinteiset. Myös pienet mittausmäärät ja uusien ja vanhojen perustustapojen keskinäinen suhde voivat aiheuttaa satunnaisia eroja. 25

26 SÄTEILYTURVAKESKUS STUK-A146 1 KORKEIDEN PITOISUUKSIEN ETSINTÄOHJELMAN ONNISTUMINEN Satunnaisotantatutkimuksen perusteella voidaan arvioida, että Suomessa olisi noin 66 asuntoa, joissa radonpitoisuus ylittää sosiaali- ja terveysministeriön asettaman enimmäisarvon 4 Bq/m 3. Pientaloasuntoja näistä on noin 59 ja kerrostaloasuntoja noin 7 kpl (Arvela ja Castren 1994). Vuoden 1995 asuntokantaan sovellettuna 4 Bq/m 3 ylittävien pientalojen määrä on aikaisempaa arvioita suurempi, noin 68 kpl. Säteilyturvakeskuksen radonrekisterissä on tällä hetkellä 6621 pientaloasuntoa, joissa radonpitoisuuden vuosikeskiarvo ylittää 4 Bq/m 3. Kun koko maan pientalokannasta on mitattu noin 4 %, merkitsee tämä, että ylityksistä on löytynyt vasta noin 1 %. Asunnot ovat löytyneet kartoitusmittausten, erilaisten tutkimusmittausten ja yksityishenkilöiden tilaamien mittausten perusteella. Taulukossa VII tarkastellaan 4 Bq/m 3 ylittävien asuntojen etsintää ja löytymistä lääneittäin. Taulukkoa tutkittaessa on kuitenkin otettava huomioon, että muissa kuin Uudenmaan, Kymen ja Hämeen lääneissä satunnaisotannassa löytyi vain 1-5 kpl 4 Bq/m 3 ylityksiä lääniä kohti, joten arviot todellisista läänikohtaisten ylitysten määristä ovat hyvin epätarkkoja. Uudenmaan, Kymen ja Hämeen lääneissä on noin 48 pientaloasuntoa, joista arviolta 51 :ssa ylitetään enimmäisarvo 4 Bq/m 3. Ylityksistä on löydetty noin 6. Muun Suomen alueella vastaavat luvut ovat: 82 pientaloasuntoa, 17 arvioitua ja 8 löytynyttä ylitystä. Taulukossa VIII tarkastellaan 4 Bq/m 3 ylittävien asuntojen määrää erikseen läpäiseville ja tiiviille rakennuspohjatyypeille perustetuissa pientaloissa. Kornien läänin muodostamasta korkean radonpitoisuuden alueesta on otettu tarkastelun kohteeksi kaikkein radonkriittisin osa eli Itä-Uusimaa, Kymen läänin länsiosa sekä Hämeen lääni. Taulukon VEI luvut ovat pienempiä kuin taulukon VII, koska maaperämäärityksiä ei ole voitu tehdä kaikista satunnaisotannan mittauksista. Kolmasosa "muun Suomen" ylityksistä (3) on löydetty Taipalsaaren kunnasta. Taipalsaari onkin hyvä esimerkki onnistuneesta etsintätyöstä. Taipalsaaren pientalokannasta on mitattu yli 5 %, suurimmaksi osaksi harjuilla sijaitsevia asuntoja. Enimmäisarvon ylityksiä on ollut kaikista mittauksista noin 45 %. Taipalsaarella ylitykset esiintyvät nimenomaan harjuilla (yli 5 %). Tiiviille maalajeille ja kalliolle perustetuissa taloissa niitä on huomattavasti vähemmän (6 %). (Voutilainen 1996) 26

27 STUK-A146 SÄTEILYTURVAKESKUS Taulukko VII. Pientaloasuntojen lukumäärä, 4 Bq/m 3 ylittävien asuntojen lukumäärä arvioituna otannan perusteella vuoden 1995 asuntokannasta sekä löytyneiden ylitysten lukumäärä lääneittäin. Alue Pientaloasuntoja 4 Bq/m 3 ylittävien arvioitu lkm 4 Bq/m 3 ylittävien löydettyjen lkm kokomaa Ahvenanmaa Hämeenlääni Keski-Suomen lääni Kuopion lääni Kymenlääni länsiosa itäosa Lapinlääni Mikkelinlääni Oulun lääni Pohjois-Karjalan lääni Turun ja Porin lääni Uudenmaan lääni länsiosa itäosa Vaasan lääni

28 SÄTEILYTURVAKESKUS STUK-A146 Alue Hämeenlääni Kymenlääni länsiosa Uudenmaan lääni, itäosa Muu Suomi Taulukko VIII. Eri rakennuspohjatyypeille perustettujen pientaloasuntojen lukumäärä, 4 Bq/m 3 ylittävien asuntojen lukumäärä arvioituna otannan perusteella vuoden 1995 asuntokannasta sekä löytyneiden ylitysten lukumäärä alueittain. Rakennuspohja Pientaloasuntoja Bq/m 3 ylittävien arvioitu lkm = Harjut ja muut hiekkamuodostumat sekä Salpausselät = Kallio, moreeni, savi, siltti 4 Bq/m 3 ylittävien löydettyjen lkm Mittauksista 13 % ylittää 4 Bq/m 3. Se, että prosenttiluku ei ole suurempi, johtuu kartoitusmittausten luonteesta. Koska kartoitusmittausten ensimmäisessä vaiheessa pyritään saamaan yleiskuva kunnan eri alueiden radontasosta, suunnataan mittauksia tällöin myös matalamman pitoisuuden alueille. Nämäkään mittaukset eivät mene hukkaan, vaikka 4 Bq/m 3 ylittäviä asuntoja ei löytyisikään, sillä mittauksista on hyötyä kaavoituksessa ja uudisrakentamisessa. Pääosa mittauksista suunnataan kuitenkin aina korkean pitoisuuden alueille. Kun kunnat tulevaisuudessa keskittävät mittaukset radonhaitta-alueille, niin korkeiden radonpitoisuuksien löytyminen tehostuu. Korkeiden pitoisuuksien etsiminen on ollut vain yksi mittaustoiminnan päämääristä. Säteilyturvakeskus on tehnyt tutkimuksia selvittääkseen mm. radonin terveysvaikutuksia. Otantatutkimuksilla on selvitetty suomalaisten keskimääräistä radonaltistusta. Yksityishenkilöiden tilaamia mittauksia taas on ohjannut radonaiheen käsittely tiedotusvälineissä. Tiedotusvälineiden paneutuminen radoniin on ollut yleisempää varsinaisilla radonalueilla, mutta myös muualla aiheen käsittely tiedotusvälineissä on saattanut innostaa kansalaisia mittaamaan. Siksi on selvää, että suurin osa mittauksista alittaa enimrnäispitoisuuden. 28

29 STUK-A146 SÄTEILYTURVAKESKUS 11 JOHTOPÄÄTÖKSET JA SUOSITUKSET 11.1 Korkeiden pitoisuuksien etsintä Radonhaittojen torjumiseksi on kaksi toimintatapaa: 1) On löydettävä ja korjattava enimmäispitoisuuden 4 Bq/m 3 ylittävät asunnot ja 2) pyrittävä estämään uusien radonongelma-asuntojen rakentaminen. Kuntien radonkartoituksen päätavoite on ollut enimmäispitoisuuden ylittävien asuntojen löytäminen, mutta kerääntynyttä tietoa voidaan hyödyntää myös uudisrakentamisessa. Uudisrakentamisessa tavoitteena on päästä mahdollisimman alhaiseen radonpitoisuuteen, joka tapauksessa alle sosiaali-ja terveysministeriön suunnittelurajan 2 Bq/m 3. Kunnat ja kansanterveystyön kuntayhtymät ovat tehneet hyvää työtä mitatessaan jopa useita satoja asuntoja alueillaan ja merkitessään tutkittujen asuntojen sijainnin kartoille. Monista kunnista mittaustietoa on kertynyt runsaasti. Tosin Suomessa on vielä kuntia, joissa on tehty hyvin vähän mittauksia tai radonkartoitusta ei ole suoritettu suunnitelmallisesti. Usein näissä kunnissa muutaman kymmenen asunnon mittaaminen riittäisi antamaan kuvan kunnan radontasosta. Tämä pätee erityisesti alhaisen radontason alueilla. On myös kuntia, jotka ovat jo kokonaan tai lähes kokonaan täyttäneet sosiaali- ja terveysministeriön sisäilmaohjeen asettamat velvoitteet korkeiden pitoisuuksien etsinnässä. Mistä enimmäispitoisuuden ylittäviä asuntoja pitäisi jatkossa etsiä? Uudenmaan, Kymen ja Hämeen läänit muodostavat yhtenäisen korkean radonpitoisuuden alueen. Voimakkain etsintätyö pitäisikin kohdistaa tälle alueelle, jolla sijaitsee lähes (9 % enimmäispitoisuuden ylittävistä asunnoista. Uudenmaan läänin länsiosassa ylitysten määrä on melko suuri, koska asutusta on paljon. Ylitysten prosentuaalinen osuus on kuitenkin pienempi kuin muualla kolmen läänin alueella. Myös muualla Suomessa esiintyy ylityksiä. Jos kunnassa on ensimmäinen kartoitus vielä tekemättä, se olisi tehtävä mahdollisimman pian. Sen jälkeen korkeita radonpitoisuuksia kannattaakin etsiä niiltä alueilta, mistä niitä on jo ennestään löytynyt. Etsintätyö on helpointa harjualueilla ja muilla hiekka- ja sora-alueilla, koska kyseiset muodostumat ovat helposti paikannettavissa Geologian tutkimuskeskuksen julkaisemilta maaperä- sekä hiekka- ja soravarakartoilta. Hämeen läänissä 4 Bq/m 3 ylityksistä noin 6 % esiintyy läpäiseville maalajeille perustetuissa taloissa. Asutuksesta vain noin 3 % on harjualueilla ja muilla hiekkaja sora-alueilla. Harjualueilla joka kolmas tai neljäs asunto ylittää ohjearvon 4 29

30 SÄTEILYTURVAKESKUS STUK-A146 Bq/m 3. Keskittämällä mittaukset Hämeen läänin harjualueille on mahdollista löytää helposti suuri määrä enimmäisarvon ylittäviä asuntoja. Itä-Uudellamaalla ja Kyinen läänin länsiosassa kallio- ja maaperän uraanipitoisuus on suurempi kuin muualla Suomessa. Näillä alueilla noin 8 % 4 Bq/m 3 ylityksistä sijaitsee tiiviille maalajeille tai kalliolle perustetuissa taloissa. Suurimmat yksittäiset radonpitoisuudet löytyvät täälläkin harjualueilta. Vaikka harjualueilla on vain vähän asutusta, niin etsintätyö on helpointa ja kannattavinta juuri harjualueilla. Etsintätyötä on tehtävä myös muualla, koska suurin osa ylityksistä löytyy tiiviille maalajeille ja kalliolle perustettujen talojen joukosta. Näilläkin alueilla mittaukset kannattaa keskittää sinne, mistä ylityksiä on aikaisemmin löytynyt. Muualla Suomessa keskimäärin kolmasosa 4 Bq/m 3 ylityksistä sijaitsee läpäisevän maaperän alueilla. Asuntokannasta näillä alueilla sijaitsee noin 15 % ja noin 7 % näistä asunnoista ylittää 4 Bq/m 3. Eri tyyppisistä läpäisevistä maaperämuodostumista etsintätyö on helpointa ja kannattavinta kohomuotoisten ja soravaltaisten harjujen alueilla Radonin torjuntatoimet Kun enimmäisarvon ylittävät asunnot ovat löytyneet, asukkaille suositellaan korjaustoimenpiteitä. Radonimuri ja radonkaivo ovat osoittautuneet tehokkaimmiksi menetelmiksi. Radonkorjausmenetelmistä löytyy tietoa Säteilyturvakeskuksen julkaisusta Asuntojen radonkorjauksen menetelmät (Arvela 1995b) sekä ympäristöministeriön julkaisusta Pien- ja rivitalojen radontekninen korjaus, Imupistemenetelmä (Ympäristöministeriö 1996). Radonin torjunta uudisrakentamisessa on halvempaa ja helpompaa kuin korjausrakentamisessa. Lisäksi radonturvallinen perustus tulee melkein aina halvemmaksi kuin yksittäisen tontin radonselvitys. Tällä perusteella olisi järkevää rakentaa varmuuden vuoksi radonturvallisesti kaikilla harjualueilla koko maassa sekä muilla rakennuspohjatyypeillä suurimmassa osassa Suomea noudattaen ympäristöministeriön oppaan ohjeita (Ympäristöministeriö 1994). Pahimmilla radonalueilla voivat tulla kyseeseen tavanomaista tehokkaammat keinot radonin torjunnassa (Viljanen ym. 1987, Kettunen ym. 199). Oulun, Vaasan ja Kuopion lääneissä, etenkin tiiviille rakennuspohjalle rakennettaessa, 2 Bq/m 3 ylitykset ovat harvinaisia. Näillä alueilla voitaisiin harkita kuntakohtaisesti, onko tarpeen rakentaa radonturvallisesti. 3

31 STUK-A146 SÄTEILYTURVAKESKUS Kaavoituksen ja rakentamisen apuna kannattaa käyttää Säteilyturvakeskuksen laatimia radonennusteita, milloin niitä on saatavilla. Myös terveysviranomaisille laaditut radontilannekatsaukset ovat hyödyllisiä. Mikäli kunnasta ei ole tehty yksityiskohtaisia radonselvityksiä, niin Suomen radonkartasto (Voutilainen ym. 1997) antaa yleiskuvan kunnan radontilanteesta. Kartastossa on tarkasteltu erikseen asuntojen radonpitoisuutta läpäisevillä ja tiiviillä maalajeilla. Kartasto koostuu läänikohtaisista radonkartoista ja kuntakohtaisista radonpitoisuuden tunnusluvuista. Tärkein toimenpide radonturvallisessa rakentamisessa on talon perustuksien tiivistäminen huolellisesti. Maaperän radonpitoisen ilman vuotaminen sisäilmaan estetään bitumihuovalla ja elastisilla tiivistysaineilla. Radontiivis perustus tarjoaa lisäksi erittäin hyvän kosteuseristyksen. Varmuuden vuoksi lattialaatan alle salaojasoraan asennetaan rei'itetty putkisto. Jos tiivistäminen ei ole onnistunut, ja radonpitoisuuden enimmäisarvo ylittyy taridstusmittauksessa, kytketään putkistoon tuuletin, jonka avulla radonpitoisuus tehokkaasti alenee. Yksityiskohtaiset suunnittelu-ja rakennusohjeet on julkaistu ympäristöministeriön Opas-sarjassa (Ympäristöministeriö 1994). Säteilyturvakeskuksen tutkimuksen (Ravea ja Arvela 1997) perusteella radonturvallinen rakentaminen on uusi vaativa haaste, jonka toteutumiseksi tarvitaan rakentajien, suunnittelijoiden sekä rakennusvalvonnan ja muiden viranomaisten yhteistyötä. Monissa kunnissa ympäristöterveydenhuolto ja rakennusvalvonta tekevät jo yhteistyötä radonhaittojen ehkäisemiseksi. Yhteistyöstä pitäisikin tehdä käytäntö kaikissa kunnissa. Tätä asiaa painotetaan myös kansallisessa ympäristöterveysohjelmassa. Myös eräät paikalliset ympäristöterveysohjelmat ovat ottaneet radonhaittojen torjunnan ohjelmaansa. Tähänastinen kuntien ja Säteilyturvakeskuksen välinen yhteistyö on edistänyt merkittävästi radonhaittojen ehkäisyä ja sille on hyvät edellytykset myös tulevaisuudessa. 31

32 SÄTEILYTURVAKESKUS STUK-A KIRJALLISUUSVIITTEET Arvela H. Residential Radon in Finland: Sources, Variation, Modelling and Dose Comparisons. STUK-A124. Helsinki: 1995: Arvela H. Asuntojen radonkorjauksen menetelmät. STUK-A127. Helsinki: 1995: Arvela H ja Castren O. Asuntojen radonkorjauksen kustannukset Suomessa. STUK- Al 14. Helsinki: 1994: Arvela H, Mäkeläinen I ja Castren O. Otantatutkimus asuntojen radonista Suomessa. STUK-A18. Helsinki: 1993:1-49. Auvinen A, Mäkeläinen I, Hakama M, Castren O, Pukkala E, Reisbacka H, Rytömaa T. Indoor radon exposure and risk of lung cancer: a nested case-control study in Finland. JNatl Cancer Inst. 1996; 88: Castren O, Winqvist K, Mäkeläinen I ja Voutilainen A. Huoneilman radonmittauksia Suomessa. STL-B-TUTO-27. Helsinki: 1983: Kettunen A-V, Bergman J, Viljanen M. Radonin merkitys talonrakennustekniikassa. Rakennuspohjan tuuletuksen suunnittelu. Teknillinen korkeakoulu, Rakennetekniikan laitos, julkaisu n:o 16, Espoo: 199: Mäkeläinen I. Calibration of bare LR-115 film for radon measurements in dwellings. Radiation Protection Dosimetry 1984; 7, 4: Mäkeläinen I. Experiences with track etch detectors for radon measurements. 13th international conference on solid state nuclear track detectors, Rome, Italy, Nuclear Tracks 1986; 12, 1-6: Mäkeläinen I ja Annanmäki M. Alustava kartoitus asuntojen radonpitoisuudesta. STL-B 16. Helsinki: 1978: 1-7. Mäkeläinen I, Winqvist K, Castren O. Pientalojen huoneilman radonpitoisuus. Valtakunnallinen kartoitus 1982 ja yksittäistulokset heinäkuuhun 1982 mennessä. STL-B-42. Helsinki: 1982: