Ajankohtaista EU:sta 1/2014



Samankaltaiset tiedostot
Ajankohtaista EU:sta 1/2015

Ajankohtaista EU:sta 2/2014

Ajankohtaista EU:sta 2/2015

Ajankohtaista työsuojelusta ja työsuojelusäännöksistä Suomesta ja Euroopasta

Ajankohtaista EU:sta 2/2016

Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM TSO Vänskä Anne(STM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. maaliskuuta 2015 (OR. en)

Työturvallisuus- ja työterveyslainsäädännön soveltaminen itsenäisiin ammatinharjoittajiin *

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

PUBLIC. Bryssel, 9. joulukuuta 1999 (10.01) (OR. f) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 13516/99 LIMITE PV/CONS 75 SOC 429

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

U 49/2017 vp. Helsingissä 7 päivänä syyskuuta Työministeri Jari Lindström. Vanhempi hallitussihteeri Nico Steiner

Työsuojelun EU-tiedote 2/2017

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0150/1. Tarkistus. Beatrix von Storch ECR-ryhmän puolesta

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2018 (OR. en)

Romanian ensimmäinen EU-puheenjohtajakausi on

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 30. heinäkuuta 2012 (30.07) (OR. en) 12991/12 ENV 654 ENT 191 SAATE

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

EU-päätöksenteko toimittajan näkökulmasta. Pekka Nurminen Kevät 2013

15466/14 team/hkd/akv 1 DGG 2B

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja C(2015) 398 final.

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. marraskuuta 2017 (OR. en)

17033/1/09 REV 1 eho,krl/ess,ajr/tia 1 DQPG

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Hulkko Johanna(VNK) JULKINEN

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

13677/15 sas/ess/kkr 1 DPG

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE

EU-tiedote 1/2017. Työsuojeluosasto

Työsuhteen ehtoja koskeva direktiiviehdotus. Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2018 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. marraskuuta 2016 (OR. en)

KOMISSION DIREKTIIVI (EU) /, annettu ,

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. marraskuuta 2014 (OR. en)

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi. ehdotuksesta energiayhteisön energiainfrastruktuurihankkeiden luettelon hyväksymiseksi

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Työministeriö EDUSKUNTAKIRJELMÄ TM

Suomen kannan valmistelu komission antamaan ehdotukseen

17080/14 tt/sj/jk 1 DGB 4A

Budjettivaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalle

Työsuojelun EU-tiedote 1/2018

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

12713/16 ADD 1 1 DG B 1C

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0206/587. Tarkistus

Ympäristölainsäädäntö lainsäädäntöprosessien seuranta ja niihin vaikuttaminen

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION LAUSUNTO

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI. raha-, rahoitus- ja maksutasetilastokomitean perustamisesta. (kodifioitu toisinto)

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

Muiden kuin lainsäädäntöasioiden luettelo 14798/18

6589/17 elv/eho/hmu 1 DG B 1C

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio)

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista

TORSTAI 16. KESÄKUUTA 2016 (klo 9.30)

U 37/2014 vp. Työministeri Lauri Ihalainen

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

Valtioneuvoston kirjelmän viivästyminen. Olen päättänyt omasta aloitteestani tutkia menettelyn kirjelmän antamisessa.

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

14950/14 elv/vk/jk 1 DG G 2B

Työsuojelun EU-tiedote 2/2019

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNK VNEUS Korhonen Ville(VNK) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0068(CNS) oikeudellisten asioiden valiokunnalta

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN UNIONI. Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU

PE-CONS 33/1/15 REV 1 FI

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2017 (OR. en)

11917/1/12 REV 1 ADD 1 hkd,mn/vpy/tia 1 DQPG

Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJELMÄ STM TSO Jokinen Pia VASTAANOTTAJA Eduskunta; Suuri valiokunta

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. kesäkuuta 2017 (OR. en)

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 7. helmikuuta 2013 (07.02) (OR. en) 5915/1/13 REV 1

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

5808/17 rir/vpy/ts 1 DGG 3B

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Suomella ei ole huomautettavaa ehdotuksen oikeusperustaan. Ehdotus on toissijaisuusperiaatteen mukainen.

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0278/2. Tarkistus. Christel Schaldemose ja muita

Transkriptio:

2014 Ajankohtaista EU:sta 1/2014 Työsuojeluosasto 13.3.2014

Lukijalle EU-asioissa on mielenkiintoiset ajat käsillä; kotimaassa Euroopan parlamentin vaalien ehdokasasettelu on käynnissä. Ehdokasasettelu päättyy huhtikuussa ja vaalit pidetään Suomessa 25.5.2014. Uuden parlamentin kokoonpano on kokonaisuudessaan selvillä pian tämän jälkeen ja parlamentti aloittaa virallisesti työnsä heinäkuussa. Välittömästi tämän jälkeen alkaa hahmottua uusi komissio, sen puheenjohtaja ja uuden komission ohjelma. Vaalien tuoman tauon ja uuden komission valinnan vuoksi EU:n lainsäädäntötyö tulee olemaan jonkin aikaa taka-alalla. Virkavalmistelu toki jatkuu ja lainsäädäntötyö komission uuden ohjelman mukaisesti pääsee taas täyteen vauhtiin vuoden loppuun mennessä. Hyvää kevään alkua toivottaen Marianne Kivistö Hallitussihteeri Työsuojeluosasto Sosiaali- ja terveysministeriö puhelin: 0295 163284 2

Sisällysluettelo Lukijalle... 2 Sisällysluettelo... 3 1. Yleistä... 4 1.1. Kreikan puheenjohtajuuskausi... 4 1.2. Komission työohjelma... 5 1.3. EU-ennakoinnin parantaminen työsuojelun alueella Suomessa... 5 2. Lainsäädäntökäsittelyssä olevat komission ehdotukset... 6 2.1. Lähetettyjä työntekijöitä koskeva direktiivi... 6 2.2. Työvoiman vapaan liikkuvuuden täytäntöönpanodirektiivi... 7 2.3. Tuoteturvallisuus- ja markkinavalvontapaketti... 7 2.4. Tuotedirektiivipaketti... 8 2.5. Raskaudensuojeludirektiivi... 8 2.6. Komission ehdotus viiden direktiivin muuttamisesta merenkulkijoiden osalta... 9 3. Komissiossa vireillä olevat työsuojelun alaan liittyvät lainsäädäntö- ja muut hankkeet... 10 3.1. Uuden työsuojelustrategian tilanne... 10 3.2. Regulatory fitness and performance programme (REFIT)-ohjelma... 10 3.3. Työturvallisuus- ja työterveyslainsäädännön evaluointi Suomen kansallisten kertomusten toimittaminen EU:n komissiolle EU:n työterveys- ja työturvallisuusdirektiivien käytännön täytäntöönpanosta... 12 3.4. Komission aloite eurooppalaiseksi foorumiksi liittyen harmaan työn kitkemiseen... 12 3.5. Köysiratalaitteistoja koskeva direktiivi... 13 3.6. Henkilönsuojaindirektiivi... 13 3.7. Syöpädirektiivi... 14 3.8. Työergonomia... 14 3.9. Kampaamoalan työsuojelua koskeva puitesopimus... 15 3.10. Nanomateriaalit... 15 3.12. Työmarkkinajärjestöjen sopimus sisävesiliikennettä hoitavien työehdoista... 15 3.12. Työaikadirektiivi... 16 4. Kansallisessa täytäntöönpanossa olevat direktiivit... 17 4.1. Sähkömagneettisia kenttiä koskeva direktiivi... 17 4.2. Lippuvaltiodirektiivi... 17 4.3. Viiden direktiivin muuttaminen CLP-asetuksen mukaiseksi... 18 5. EU:n työsuojeluun liittyvät toimijat... 19 5.1. Työterveyden ja työturvallisuuden neuvoa-antava komitea (ACSH)... 19 5.2. Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto (Bilbao-virasto)... 19 5.3. Johtavien työsuojelutarkastajien komitea (SLIC)... 20 6. Muita työsuojelua sivuavia asioita... 21 3

1. Yleistä 1.1. Kreikan puheenjohtajuuskausi Kreikan puheenjohtajuuskautta värittävät toukokuussa järjestettävät Euroopan parlamentin vaalit sekä niiden jälkeen alkava korkeiden EU-virkojen nimityskierros. Uusi komissio nimitetään lokakuussa ja Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja marraskuussa. Vaalien vuoksi parlamentin osallistuminen kevään lainsäädäntötyöhön on normaalia lyhyempi. Kreikan tavoitteena onkin saavuttaa sopu tärkeimmistä lainsäädäntöhankkeista neuvoston ja parlamentin välillä ennen vaaleja. Kreikka haluaa kaudellaan tuoda esiin eurooppalaisten kansalaisten arkea. Kasvun luominen Euroopan talouteen on Kreikan kauden ensisijainen tavoite. Kreikka korostaa kasvun aikaansaamisessa työllisyyden parantamisen merkitystä. Erityisesti Kreikka painottaa keinoja parantaa nuorten työllisyyttä ja syrjäytymisen ehkäisyä. Lisäksi Kreikka haluaa turvata euron vakauden syventämällä Euroopan talous- ja rahaliiton yhteistyötä sekä jäsenmaiden finanssi- ja talouspolitiikkojen etukäteen tehtävää koordinaatiota. Siksi Kreikka haluaa valmistella pankkiunionin loppuunsaattamiseen liittyvän lainsäädäntötyön mahdollisimman pitkälle ennen vaaleja. Kreikka haluaa korostaa kaudellaan eurooppalaista solidaarisuutta ja taakanjakoa suhteessa maahanmuuttoon. Kreikan puheenjohtajuuskauden yleisteema työllisyys-, sosiaalipolitiikka-, terveys- ja kuluttajasektorilla on "Kohti EU:n sosiaalista ulottuvuutta". Keskustelu lähetetyistä työntekijöistä jatkuu. Parlamentti voisi mahdollisesti äänestää huhtikuussa tai mikäli tämä ei vielä mahdollista, Kreikka pyrkii saamaan aikaan poliittisen sopimuksen, jonka mukaan uusi parlamentti voisi hyväksyä ehdotuksen nimityksensä jälkeen. Lisäksi odotetaan mahdollisesti helmi-maaliskuussa harmaan työn vastaista platformia, työmarkkinajärjestöjen sopimusta sisävesiliikennettä hoitavien työehdoista ja komissiosta asiakirjaa liittyen ILO-perussopimuksen muuttamiseksi merityöntekijöiden osalta. Sen sijaan Kreikalla ei ole aikomuksena koskea 18.11.2013 julkaistuun esitykseen 5 direktiivin muuttamiseksi merityöntekijöiden osalta. Direktiivit koskisivat palkkaturvaa, Euroopan laajuisia yritysneuvostoja, kansallisen tason kuulemista ja tiedottamista, työntekijöiden joukkovähentämistä, työntekijöiden asemaa liikkeenluovutustilanteessa sekä lähetettyjä työntekijöitä. Kreikan tavoitteena on laatia työsuojelusektorin päätelmät 19.6. neuvoston hyväksyttäväksi, mikäli komissiolta saadaan sen lupaama tiedonanto. Maaliskuun työllisyys, sosiaalipolitiikka, terveys ja kuluttaja-asioiden neuvostossa (TSTK-neuvosto) ministerit keskustelevat EU:n sosiaalisesta tilanteesta Eurooppa 2020 -strategian välitarkastelun perspektiivistä. Epävirallinen työ- ja sosiaaliministerikokous järjestetään 29.-30.4. Ateenassa. Epävirallisessa ministerikokouksessa jatketaan yleispoliittisella tasolla ja keskustellaan EU:n sosiaalisesta ulottuvuudesta. Kesäkuun neuvosto hyväksyy mahdollisesti työsuojelusektorin päätelmät edellyttäen, että komission tiedonanto sektorilta valmistuu. Kyseessä on poliittisesti tärkeä hanke, sillä sektorin EU-tason toimintaa on pyritty tiettyjen maiden toimesta rajoittamaan. Myös nuorten työllisyys säilyy edelleen tärkeänä teemana Kreikan pj-kaudella. 4

Kreikka tuo mahdollisesti myös kesäkuun neuvostoon yleisen EU:n sosiaalipolitiikkatarkastelun neuvoston päätelmien muodossa. Lisätietoja: http://www.gr2014.eu/ Kreikan pj-kauden ohjelma: http://www.gr2014.eu/programme-greek-presidency-eu 1.2. Komission työohjelma Komissio on julkaissut työohjelman vuodelle 2014: http://ec.europa.eu/atwork/pdf/cwp_2014_fi.pdf 1.3. EU-ennakoinnin parantaminen työsuojelun alueella Suomessa STM:ssä käynnistettiin loppuvuodesta 2013 työsuojelun EU-ennakointiverkosto. Verkoston tavoitteena on epävirallisesti jakaa tietoa niiden sidosryhmien kanssa, jotka ovat tekemisissä EU-asioissa työsuojelun alalla. Verkoston tarkoituksena ei ole syrjäyttää mitään olemassa olevaa rakennetta, vaan se on luotu siitä tarpeesta, että EUasioissa tarvitaan tietoa ennakointinäkökulmasta. Vaikuttamalla, ennakoimalla ja verkostoitumalla voidaan paremmin arvioida, mitä on tulossa viralliseen valmisteluun ja vaikuttaa käsittelyyn tuleviin asioihin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Verkosto jakaa tietoa sähköpostilla ja kokoontuu muutaman kerran vuodessa. Mukaan ennakointiverkostoon pääsee ilmoittautumalla Marianne Kivistölle, puhelin: 0295 163284 5

2. Lainsäädäntökäsittelyssä olevat komission ehdotukset Tähän ajankohtaistiedotteeseen on koottu lainsäädäntö- ja muut hankkeet, jotka ovat sosiaali- ja terveysministeriön työsuojeluosaston vastuulla, annettava lainsäädäntö tulee työsuojeluviranomaisten valvottavaksi tai sillä on muutoin kiinteä yhtymäkohta työsuojeluviranomaisten toimintaan. 2.1. Lähetettyjä työntekijöitä koskeva direktiivi Komissio antoi 21.3.2012 ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi palvelujen tarjoamisen yhteydessä tapahtuvasta työntekijöiden lähettämisestä työhön toiseen jäsenvaltioon annetun direktiivin 96/71/EY täytäntöönpanosta. Ehdotuksella ei muuteta olemassa olevaa lähetettyjä työntekijöitä koskevaa direktiiviä, vaan ehdotetaan uutta täytäntöönpanodirektiiviä. Siten ehdotuksella ei puututa lähetettyjen työntekijöiden oikeuksiin. Ehdotuksen tarkoituksena on parantaa rajojen yli tapahtuvan palvelujen tarjonnan puitteissa lähetettävien työntekijöiden asemaa ja edistää direktiivin 96/71/EY täytäntöönpanoa ja säännösten noudattamista. Esityksellä pyritään varmistamaan työntekijöiden työehtojen toteutuminen, parantamaan eri jäsenmaiden viranomaisten yhteistyötä muun muassa sähköisellä tiedonvaihtojärjestelmällä (IMI) sekä selventämään viranomaisten ja yritysten velvollisuuksia. Lisäksi pyritään parantamaan yrityksille ja työntekijöille suunnattua tiedottamista lähetetyn työntekijän työehdoista ja sovellettavista säännöksistä, varmistamaan direktiivin noudattaminen yhtäläisillä lähettämistä koskevilla kriteereillä ja tehokkailla seuraamuksilla sekä ehkäisemään sovellettavien sääntöjen kiertäminen. Euroopan parlamentin Työllisyys- ja sosiaaliasioiden valiokunta (EMPL) äänesti direktiivistä 20.6.2013. Syksyn 2013 puheenjohtajamaa Liettua onnistui saavuttamaan jäsenmaiden yleisnäkemyksen direktiivistä joulukuussa 2013 pidetyssä työllisyys, sosiaalipolitiikka, terveys ja kuluttaja-asioiden neuvostossa (TSTK-neuvosto). Puheenjohtajamaa Kreikan johdolla käytiin alkuvuoden 2014 aikana neuvoston, komission ja parlamentin trilogineuvottelut, joissa saavutettiin yhteisymmärrys. Jäsenvaltiot hyväksyivät kompromissitekstin ja parlamentin täysistunto äänestää ehdotuksesta kevään 2014 aikana. Tämän jälkeen asia hyväksytään vielä muodollisesti neuvostossa. Direktiivin valmisteluvastuu kuuluu työ- ja elinkeinoministeriölle. STM:ssä lisätietoja: Anne Vänskä puhelin: 0295 163507 6

2.2. Työvoiman vapaan liikkuvuuden täytäntöönpanodirektiivi Komissio antoi 26.4.2013 ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi työntekijöiden vapaan liikkuvuuden puitteissa työntekijöille myönnettyjen oikeuksien harjoittamista helpottavista toimenpiteistä. Säädösehdotuksen tavoitteena on parantaa työntekijöiden vapaan liikkuvuuden säännöstön soveltamista, erityisesti asetuksen (EU) N:o 492/2011 toimeenpanoa. Ehdotuksen mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että työntekijöillä, jotka ovat EU:n kansalaisia, on käytettävissään asianmukaiset kansalliset oikeussuojakeinot. Lisäksi edellytetään, että mm. ammattiliitot, kansalaisjärjestöt ja muut organisaatiot, joilla on oikeutettu intressi edistää vapaata liikkuvuutta, voivat ryhtyä työntekijän suostumuksella hallinnolliseen tai oikeudelliseen prosessiin oikeuksien täytäntöönpanemiseksi. Linkki komission ehdotukseen: Kansallisella tasolla tulisi nimetä rakenne, elin tai elimiä, jonka tai joiden tehtävänä on edistää, analysoida, seurata ja tukea työntekijöiden tai heidän perheenjäsentensä yhdenvertaista kohtelua ilman kansalaisuuteen perustuvaa syrjintää. Jäsenvaltioiden tulee tehostaa tiedottamista työntekijöiden vapaaseen liikkuvuuteen liittyvistä oikeuksista. http://eurlex.europa.eu/lexuriserv/lexuriserv.do?uri=com:2013:0236:fin:fi:pdf Direktiivin valmisteluvastuu kuuluu työ- ja elinkeinoministeriölle. 2.3. Tuoteturvallisuus- ja markkinavalvontapaketti Komissio antoi 13.2.2013 ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi kulutustavaroiden turvallisuudesta ja ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi tuotteiden markkinavalvonnasta. Markkinavalvontaa koskevan asetusehdotuksen osalta tarkoitus on selkeyttää ja yhdenmukaistaa markkinavalvontasääntelyä kokoamalla yhteen säädökseen tuotteiden markkinavalvontaa koskeva sääntely. Nykyisin markkinavalvonnasta säädetään sekä ns. akkreditointi- ja markkinavalvonta-asetuksessa eli ns. NLF-asetuksessa (765/ 2008/EY) että yleisessä tuoteturvallisuusdirektiivissä (2001/95/EY). Ehdotusten myötä uutta markkinavalvonta-asetusta sovellettaisiin kaikkeen tuotteita koskevaan markkinavalvontaan samalla kun markkinavalvontaa koskevat säännökset poistettaisiin yleisestä tuoteturvallisuusdirektiivistä. Komission tavoitteena tuoteturvallisuus- ja markkinavalvontapaketin osalta on ollut saada paketille hyväksyntä Euroopan parlamentissa keväällä 2014 ennen parlamenttivaaleja. Tuoteturvallisuus- ja markkinavalvontapaketin etenemisestä Kreikan puheenjohtajuuskaudella ei ole saatu tietoa. 7

Linkit komission ehdotuksiin: http://eurlex.europa.eu/lexuriserv/lexuriserv.do?uri=com:2013:0075:fin:fi:pdf http://eurlex.europa.eu/lexuriserv/lexuriserv.do?uri=com:2013:0078:fin:fi:pdf http://eur-lex.europa.eu/lexuriserv/lexuriserv.do?uri=swd:2013:0034:fin:fi:pdf Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle kahdesta komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksiksi (tuoteturvallisuusasetus ja markkinavalvontaasetus), 11.4.2013 EU/2013/0658 http://217.71.145.20/tripviewer/show.asp?tunniste=u+16/2013&base=eru&palvelin =www.eduskunta.fi&f=word Direktiivin valmisteluvastuu kuuluu työ- ja elinkeinoministeriölle. 2.4. Tuotedirektiivipaketti Euroopan komissio antoi 21.11.2011 direktiiviehdotukset yhdeksäksi uudeksi tuotedirektiiviksi. Tässä direktiivipaketissa ovat mukana mm. ATEX-direktiivi, mittauslaitedirektiivi ja pyrotekniikkadirektiivi. Ehdotuksilla sopeutetaan direktiivit uuteen lainsäädäntökehykseen ja Lissabonin sopimuksen terminologiaan. Ehdotus ei sisällä päivityksiä, jotka koskevat tuotteiden teknisiä ominaisuuksia. Uusien direktiivien soveltamisala vastaisi voimassa olevien direktiivien soveltamisalaa, eikä muutoksia tulisi myöskään olennaisiin terveys- ja turvallisuusvaatimuksiin. Direktiivin valmisteluvastuu kuuluu työ- ja elinkeinoministeriölle. 2.5. Raskaudensuojeludirektiivi Komissio antoi 3.10.2008 ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi raskaana olevien ja äskettäin synnyttäneiden tai imettävien työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden parantamisen kannustamiseksi työssä annetun neuvoston direktiivin 92/85/ETY muuttamisesta (ns. raskaudensuojeludirektiivi). Ehdotuksen tarkoituksena on parantaa raskaana olevien ja äskettäin synnyttäneiden tai imettävien työntekijöiden suojaa. Asiaa on käsitelty useita kertoja neuvoston työryhmässä, mutta neuvosto ei ole vielä muodostanut yhteistä kantaa asiaan. Euroopan parlamentin täysistunto äänesti asiasta 20.10.2010. Työllisyys, sosiaalipolitiikka, terveys ja kuluttaja-asioiden neuvostossa (TSTK-neuvosto) asiasta keskusteltiin 6.12.2010 ja annettiin edistymisraportti 17.6.2011. Asiaa käsiteltiin Puolan puheenjohtajuuskaudella neuvoston työryhmässä ja Puola antoi asiasta edistymisraportin TSTK-neuvostossa 1.12.2011. 8

Jäsenvaltioiden kannat eroavat edelleen parlamentin lokakuussa 2010 hyväksymästä kannasta. Eroavia näkemyksiä on ollut mm. EP:n vaatimuksissa koskien mm. äitiysvapaan pidentämistä 20 viikkoon, täyden palkan maksamista koko äitiysvapaan ajalta sekä palkallisen isyysvapaan sisällyttämisestä direktiiviin. Direktiivin valmisteluvastuu kuuluu työ- ja elinkeinoministeriölle. 2.6. Komission ehdotus viiden direktiivin muuttamisesta merenkulkijoiden osalta Komissio on antanut direktiiviehdotuksen viiden direktiivin muuttamisesta merenkulkijoiden osalta. Ehdotuksessa esitetään direktiivien soveltamisalan laajentamista siten, että ne kattaisivat myös merenkulkijat. Nämä direktiivit koskevat palkkaturvaa, Euroopan laajuisia yritysneuvostoja, kansallisen tason kuulemista ja tiedottamista, työntekijöiden joukkovähentämistä, työntekijöiden asemaa liikkeenluovutustilanteessa sekä lähetettyjä työntekijöitä. Komissio antoi ehdotuksen asiasta 18.11.2013: http://eurlex.europa.eu/lexuriserv/lexuriserv.do?uri=com:2013:0798:fin:fi:pdf Komission ehdotusta ei lähtökohtaisesti ole aikomus käsitellä vielä Kreikan puheenjohtajuuskaudella. Direktiivin valmisteluvastuu kuuluu työ- ja elinkeinoministeriölle. 9

3. Komissiossa vireillä olevat työsuojelun alaan liittyvät lainsäädäntö- ja muut hankkeet 3.1. Uuden työsuojelustrategian tilanne EU on toiminut ilman uutta työsuojelustrategiaa vuodesta 2013. Työsuojelustrategian 2007 2012 osalta komissio antoi loppuraporttinsa maaliskuussa 2013. Uuden työsuojelustrategian, Policy, julkinen konsultaatio oli käynnissä 31.5. 26.8.2013. Omassa vastauksessaan sosiaali- ja terveysministeriö korosti uuden työsuojelustrategian tarpeellisuutta. Strategia luo osaltaan pitkän aikavälin suunnittelua työolojen parantamiseksi. Se antaa myös signaalin siitä, että työsuojelu on sijoitus tuottavuuteen ja että työntekijöiden terveys ei saa olla riippuvainen taloudellisista suhdanteista. Uusi strategia myös kannustaisi jäsenvaltioita yhdenmukaiseen työsuojelun tasoon. Julkiseen kuulemiseen annettiin 500 vastausta. Niistä koordinoitua politiikkaa kannatti 93 % ja 70 % strategiaa. Vastaajista 82 % kannatti tavoitteellista ja suuntaa määrittelevää strategiaa, mutta oli myös useita yksityiskohtaisempia ehdotuksia ja esillä oli myös työhyvinvointi (well-being) -käsite. Yksimielisyys vallitsi siitä, että yrityksen koko ei voi määrätä suojelun tasoa. Nykyinen komission on linjannut, että se keskittyy ensisijaisesti EUROPE 2020- strategiaan ja että koko työsuojelulainsäädännön arviointi on ensin saatettava loppuun. Komissio tulee tekemään tiedonannon, jossa julkisen kuulemisen tulokset otetaan huomioon, samoin kuin parlamentin kannanotto. Tiedonanto käsiteltäneen ensin komission ACSH:n (Advisory Committee on Safety and Health at Work) alaisessa WP Strategy -työryhmässä ja julkaistaneen komission toimesta maaliskuussa. Tavoitteena on neuvoston päätelmät kesäkuun TSTK-neuvostossa. Oletettavasti asiaa käsitellään ACSH:ssä toukokuussa. Lisätietoja: Wiking Husberg puhelin: 0295 163475 3.2. Regulatory fitness and performance programme (REFIT)-ohjelma Komission joulukuussa 2012 käynnistämän Regulatory Fitness and Performance Programme (REFIT)-ohjelman tarkoituksena on parantaa EU-tasoisen sääntelyn toimivuutta ja tuloksellisuutta sekä keventää sääntelytaakkaa. Elokuussa 2013 julkaistussa RE- FIT-lainsäädäntökartoituksessa käydään laajasti läpi EU:n säädöksiä ja tehdään koko EU-lainsäädännön kattavia ehdotuksia sääntelyn kustannusten vähentämiseksi ja sääntelyn yksinkertaistamiseksi. Komissio julkaisi lokakuussa 2013 kaksi aihepiiriä koskevaa tiedonantoa: Sääntelyn toimivuus ja tuloksellisuus (REFIT): Tulokset ja jatkotoimet sekä Järkevän sääntelyn perustan lujittaminen arvioinnin parantaminen. Tiedonannoissa käydään läpi komission tähänastiset toimet, joita ovat esimerkiksi vaikutusarvioiden ja kuulemisten lisääminen, yritysten hallinnollisen taakan kevennysohjelma ja pk-yritysten kuulemi- 10

nen niille raskaimmista EU-säädöksistä. Komissio esitti myös listan EU-säädöksistä, jotka aiotaan kumota sekä sellaisista säädösehdotuksista, joiden valmistelua ei jatketa mahdollisten taakkavaikutusten vuoksi. Lisäksi tunnistetaan alueita, joista on suunnitteilla evaluointi tai muu selvitys yksinkertaistamispotentiaalin ja taakan vähennysmahdollisuuksien löytämiseksi. Komissio on päättänyt olla esittämättä eteenpäin lainsäädäntöehdotuksia kuudelta alalta. Näitä ovat mm. kampaajien työterveyteen ja - turvallisuuteen, tuki- ja liikuntaelimistön sairauksiin ja näyttöpäätteisiin, ympäristön tupakansavuun ja syöpäsairauksien vaaraan ja perimän muutoksiin liittyvät aloitteet. Lokakuun 2013 Eurooppa-neuvosto antoi tukensa komission REFIT-ohjelmalle ja laajemmin sääntelyn toimivuuden parantamiselle. Se kehotti komissiota ja lainsäädäntövallan käyttäjää panemaan ohjelman nopeasti täytäntöön muun muassa yksinkertaistamalla nykyistä EU-lainsäädäntöä, perumalla ehdotuksia, jotka eivät ole enää tarpeen, ja kumoamalla vanhentunutta lainsäädäntöä. Komissiota pyydettiin tekemään konkreettisia lisäehdotuksia tällä alalla. Jatkossa Eurooppa-neuvosto palaa asiaan vuosittain eurooppalaisen ohjausjakson yhteydessä, muun muassa kattavan tulostaulun muodossa. Lisätoimista on tarkoitus sopia kesäkuun 2014 Eurooppa-neuvostossa. Komissio on korostanut jatkavansa tiivistä yhteistyötä jäsenvaltioiden ja sidosryhmien kanssa REFIT-ohjelman toimeenpanemiseksi ja edelleen kehittämiseksi. Yhteisenä tavoitteena on sääntelyrasituksen vähentäminen sekä toimiva, oikeasuhteinen ja toissijaisuusperiaatteen mukainen EU:n lainsäädäntö. Komissio on painottanut harkitsevansa jäsenvaltioiden ehdotuksia huolellisesti. Jotkut ehdotukset johtavat heti toimenpiteisiin ja toiset sisällytetään meneillään olevaan REFIT-arviointiprosessiin. Lisätietoa komission sivuilta: http://ec.europa.eu/smart-regulation/refit/index_en.htm Komission lokakuussa antamaan tiedonantoa on käsitelty eduskunnalle lokakuun 2013 lopussa annetussa selvityksessä (E 143/2013 vp): http://217.71.145.20/tripviewer/show.asp?tunniste=e+143/2013&base=ueasia&palv elin=www.eduskunta.fi&f=word Lisätietoja: Toivo Niskanen, Anne Vänskä ja Marianne Kivistö puhelin: 0295 163504 (Niskanen), 0295 163507 (Vänskä) ja 0295 163284 (Kivistö) 11

3.3. Työturvallisuus- ja työterveyslainsäädännön evaluointi Suomen kansallisten kertomusten toimittaminen EU:n komissiolle EU:n työterveys- ja työturvallisuusdirektiivien käytännön täytäntöönpanosta REFIT-ohjelman mukaisesti koko työterveys- ja työturvallisuuslainsäädäntö (direktiivi 89/391/ETY ja 23 siihen liittyvää direktiiviä) on tällä hetkellä evaluoinnin kohteena sisältäen työmarkkinaosapuolten kuulemiset (myös pk-yrityksiä edustavia järjestöjä). Arvioinnin päätelmät ovat saatavilla vuoden 2015 loppuun mennessä. Jäsenvaltiot osallistuvat arviointiin toimittamalla täytäntöönpanokertomukset joulukuuhun 2013 mennessä. Sosiaali- ja terveysministeriön työsuojeluosasto lähetti 19.12.2013 Suomen vastauksen Suomen pysyvä edustustolle, joka lähetti asiakirjat edelleen Euroopan komission työllisyys-, sosiaali- ja osallisuusasioiden pääosastolle. Määräaika oli 31.12.2013. Asiakirjan nimi on seuraava: Suomen kertomus koskien komission päätöstä, annettu 20.12.2011, direktiivin 89/391/ETY, sen erityisdirektiivien sekä direktiivien 2009/148/EY, 91/383/ETY, 92/29/ETY ja 94/33/EY käytännön täytäntöönpanosta laadittavan jäsenvaltioiden kertomuksen rakenteen ja siihen liittyvän kyselylomakkeen määrittelystä. Sosiaali- ja terveysministeriö työsuojeluosasto valmisteli Suomen kertomuksen EU:n komissiolle kolmikantaisesti. Työsuojeluneuvottelukunnan käsittelyt ovat olleet 24.10.2013 ja 19.12.2013. Tällöin asiakirja on hyväksytty yksimielisesti. Asia on käsitelty EU-jaosto 26:ssa ja asiassa on kuultu Työterveyshuoltoneuvottelukunnan jäseniä. Lisätietoja: Toivo Niskanen puhelin: 0295 163504 3.4. Komission aloite eurooppalaiseksi foorumiksi liittyen harmaan työn kitkemiseen Komissiolla oli käynnissä vuonna 2013 työmarkkinaosapuolten kuuleminen liittyen harmaan työn kitkemiseen. Kuuleminen päättyi 20.9.2013. Myöhemmin annettavalla päätösluonnoksella on tarkoitus luoda työsuojeluviranomaisten ja muiden täytäntöönpanoviranomaisten välinen eurooppalainen yhteistyöfoorumi. Sen tavoitteena on luoda johdonmukaisempi lähestymistapa, joka kattaa kaikki keskeiset laittoman työnteon vaikutuspiirissä olevat alat ja jolla tuetaan laittoman työnteon tehokkaampaa torjuntaa parantamalla yhteistyötä, jakamalla parhaita toimintatapoja ja määrittämällä yhteisiä periaatteita. Komission ehdotusta odotetaan keväällä 2014. Lisätietoja: http://ec.europa.eu/governance/impact/planned_ia/docs/2013_empl_008_platform_fig ht_undeclared_work_en.pdf Lisätietoja: Anne Vänskä puhelin: 0295 163507 12

3.5. Köysiratalaitteistoja koskeva direktiivi Köysiratalaitteistoja koskevan direktiivin 2000/9/EY valmistelu on ollut vireillä komissiossa. Asian liittyvä vaikutusten arviointi on saatu valmiiksi lokakuussa 2012. Direktiivin uudistamisen tarkoituksena on parantaa sisämarkkinoiden toimintaa liittyen köysiratalaitteistoihin ja samalla ylläpitää korkea turvallisuustaso. Direktiivin sanamuotoja pyritään yksinkertaistamaan selventämällä tärkeimpiä käsitteitä ja määritelmiä. Lisäksi pyritään selventämään soveltamisalaa, jotta tekstistä tulisi johdonmukaisempi ja valmistajien, kansallisten viranomaisten ja kaikkien sidosryhmien olisi helpompi soveltaa sitä. Komission ehdotusta asiassa odotetaan yhdessä henkilösuojaindirektiivin kanssa mahdollisesti keväällä 2014. Lisätietoja: Kari Seppänen ja Antti Janas puhelin: 0295 163490 (Seppänen) ja 0295 163501 (Janas) 3.6. Henkilönsuojaindirektiivi EU:n henkilönsuojaimia koskevan direktiivin (89/686/ETY) uudistustyö etenee. Euroopan komissio arvioi laadittua henkilönsuojainten asetusluonnosta ja antaa esityksen mahdollisesti keväällä 2014. Näin ollen se pyritään saamaan neuvoston työryhmän käsittelyyn vuoden 2014 alkupuoliskolla ja Euroopan parlamentin käsittelyyn loppuvuoden aikana. Komissio esittelee henkilönsuojainasetuksen luonnoksen samassa paketissa köysirataja painelaiteasetuksen kanssa. Asetuksen on tarkoitus astua voimaan kaksi vuotta valmistumisen jälkeen, ja sille on suunnitteilla vuoden siirtymäaika. Lisätietoja: Pirje Lankinen puhelin: 0295 163488 13

3.7. Syöpädirektiivi Komissio on valmistellut ehdotusta ns. syöpädirektiivin (2004/37/EY) muuttamiseksi. Ehdotuksessa on tarkoitus parantaa riskinhallintaa, käsitellä hyväksyttäviä riskitasoja sekä mahdollisesti laajentaa direktiivin soveltamisalaa ottamalla huomioon uusia riskitekijöitä ja lisääntymiselle vaaralliset aineet. Valmistelussa on mitä ilmeisimmin kaksi vaihetta. Ensimmäisessä vaiheessa päivitetetään neljää artiklaa ja lisätään sitovia rajaarvoja esimerkiksi liitteeseen III. Komissio tekee parhaillaan vertailua jäsenmaiden arvioista koskien 25 ainetta. Suomen kannalta näistä aineista erityisen merkityksellisiä ovat kumihuurut ja -pölyt, kiteinen piidioksidi ja kovapuupöly. Toisessa vaiheessa tarkastellaan mm., onko direktiivin soveltamisalaa tarpeen laajentaa kattamaan lisääntymisterveydelle vaaralliset aineet. Lisätietoja: Reetta Orsila ja Sirkku Saarikoski puhelin: 0295 163505 (Orsila) ja 0295 163565 (Saarikoski) 3.8. Työergonomia Komissiossa on ollut yli viisi vuotta valmisteilla ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi vähimmäisvaatimuksista työntekijöiden terveyden ja turvallisuuden suojelemiseksi vaaroilta, jotka johtuvat huonoista ergonomisista olosuhteista työpaikalla. Osana uudistusta neuvoston direktiivit 90/269/ETY ja 90/279/ETY olisi tarkoitus kumota. Komission valmistelun suunta on muuttunut direktiivin sijasta suositukseen. Suositusta on käsitelty useasti vuosien 2012 2013 aikana komission alaisessa työturvallisuuden ja työterveyden neuvoa antavassa komiteassa (ACSH). Eurooppalaisilla työantajajärjestöillä ja palkansaajajärjestöillä on suosituksen sisällöstä erilaiset näkökannat. REFIT-tiedonannossaan nykyinen komissio on ilmoittanut, ettei se vie eteenpäin direktiiviehdotusta. Lisätietoja: Toivo Niskanen puhelin: 0295 163504 14

3.9. Kampaamoalan työsuojelua koskeva puitesopimus Kampaamoalaa edustavat eurooppalaiset työmarkkinajärjestöt, työnantajajärjestö Coiffure EU ja työntekijäjärjestö UNI Europa Hair & Beauty, solmivat 26.4.2012 puitesopimuksen työsuojelusta kampaamoalalla. Osapuolet ovat esittäneet komissiolle, että komissio tekisi ehdotuksen direktiivistä, jolla puitesopimus pantaisiin täytäntöön ja siitä tulisi jäsenmaita velvoittavaa EU-lainsäädäntöä. REFIT-tiedonannossaan nykyinen komissio on ilmoittanut, ettei se vie eteenpäin direktiiviehdotusta. Lisätietoja: Anne Vänskä puhelin: 0295 163507 3.10. Nanomateriaalit Komissio on antanut 3.10.2012 tiedonannon koskien nanomateriaaleja. Tämä tiedonanto on jatkoa vuonna 2008 annetulle komission tiedonannolle nanomateriaaleja koskevasta sääntelystä. Komission tiedonanto arvioi nanomateriaaleihin sovellettavan EU-lainsäädännön asianmukaisuutta ja täytäntöönpanoa ja vastaa parlamentin, neuvoston sekä talous- ja sosiaalikomitean esiin tuomiin kysymyksiin. Sen ohessa toimitetaan nanomateriaalien tyyppejä ja käyttöä sekä turvallisuusnäkökohtia koskeva komission yksiköiden valmisteluasiakirja, jolla reagoidaan parlamentin ilmaisemaan huoleen siitä, että komission nanomateriaaleihin soveltama lähestymistapa vaarantuu sen vuoksi, että tiedot jo markkinoilla olevien nanomateriaalien käytöstä ja turvallisuudesta ovat puutteellisia. Valmisteluasiakirjassa annetaan yksityiskohtaisia tietoja nanomateriaalien määritelmästä, markkinoista, käyttötarkoituksista, eduista, terveys- ja turvallisuusseikoista, riskinarvioinnista sekä nanomateriaaleihin liittyvistä seikoista ja tietokannoista. Komissio ei ole arvioinut direktiiviehdotuksen aikataulua. Lisätietoja: Toivo Niskanen ja Sirkku Saarikoski puhelin: 0295 163504 (Niskanen) ja 0295 163565 (Saarikoski) 3.12. Työmarkkinajärjestöjen sopimus sisävesiliikennettä hoitavien työehdoista Helmikuussa 2012 työmarkkinajärjestöt solmivat sopimuksen koskien sisävesiliikennettä hoitavien työehtoja. Asiassa odotetaan komission ehdotusta keväällä 2014. Linkki sopimukseen: http://ec.europa.eu/social/main.jsp?catid=521&langid=en&agreementid=5223 Asian valmisteluvastuu kuuluu työ- ja elinkeinoministeriölle. 15

3.12. Työaikadirektiivi Työaikaa koskevan direktiivin valmistelut ovat olleet käynnissä pitkään. Komission näkemyksen mukaan direktiivin uudistamisessa olisi kaksi perustarkoitusta: selventää laillista tilannetta tietyissä jäsenmaissa ja saada direktiivin toimeenpano yhtenevämmäksi jäsenmaiden välillä sekä mukauttaa direktiivi nykyajan työelämän vaatimuksiin. Toisen konsultaation päättymisen jälkeen Euroopan tason työmarkkinaosapuolet neuvottelivat työaikadirektiivin uudistamisesta, mutta eivät päässeet asiassa sopuun vuoden 2012 aikana käydyissä neuvotteluissa. Todennäköisesti nykyinen komissio ei anna uutta ehdotusta asiasta. Direktiivin valmisteluvastuu kuuluu työ- ja elinkeinoministeriölle. 16

4. Kansallisessa täytäntöönpanossa olevat direktiivit 4.1. Sähkömagneettisia kenttiä koskeva direktiivi Komissio antoi 14.6.2011 ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi terveyttä ja turvallisuutta koskevista vähimmäisvaatimuksista työntekijöiden suojelemiseksi altistumiselta fysikaalisista tekijöistä (sähkömagneettiset kentät) aiheutuville riskeille. Direktiivi rakentuu periaatteelle suojata kaikkia työntekijöitä sekä työnantajan velvollisuuteen tuntea ympäristö, jossa työnantaja teettää työtä. Jos työympäristössä esiintyy työntekijöiden turvallisuutta ja terveyttä vaarantavia tekijöitä, työnantajan on arvioitava niiden merkitys työntekijöiden terveydelle. Direktiivi koskee Suomessa työturvallisuuslain tarkoittamia työntekijöitä, mutta ei väestöä laajemmin. Direktiivi ei koske pitkäaikaisvaikutuksia. Direktiivi 2013/35/EU hyväksyttiin kesällä 2013 ja se julkaistiin EU:n virallisessa lehdessä 26.6.2013. Direktiivin kansallinen voimaansaattaminen käynnistyi joulukuussa 2013. Voimaansaattaminen tapahtuu kansallisella asetuksella, jota valmistelee työturvallisuussäännöksiä valmistelevan neuvottelukunnan alainen EMF-jaosto. Linkki direktiiviin: http://eurlex.europa.eu/lexuriserv/lexuriserv.do?uri=oj:l:2013:179:0001:0021:fi:pdf Lisätietoja: Reetta Orsila puhelin: 0295 163505 4.2. Lippuvaltiodirektiivi Komissio antoi 23.3.2012 ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi Euroopan yhteisön kansallisten varustamoyhdistysten keskusjärjestön (ECSA) ja Euroopan kuljetustyöntekijöiden liiton (ETF) merityötä koskevasta yleissopimuksesta 2006, tekemän sopimuksen täytäntöönpanosta ja direktiivin 1999/63/EY muuttamisesta annetun neuvoston direktiivin 2009/13/EY täytäntöönpanoon liittyvistä lippuvaltion velvollisuuksista (ns. lippuvaltiodirektiivi). Ehdotuksen tarkoituksena on varmistaa, että jäsenvaltiot valvovat, että niiden lipun alla purjehtivat alukset noudattavat direktiivin 2009/13/EY säännöksiä, jolla sisällytetään tietyt ILO:n vuonna 2006 hyväksymän merityötä koskevan yleissopimuksen lukujen 1 4 mukaiset normit EU-lainsäädäntöön. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että niillä on käytössään asianmukaiset valvontamekanismit niiden toteuttaessa tehokkaita ja riittäviä tarkastuksia sen varmistamiseksi, että merenkulkijoiden olot jäsenvaltioiden lipun alla purjehtivilla aluksilla täyttävät direktiivin 2009/13/EY vaatimukset. Jäsenvaltioissa tulee olla koulutettuja ja päteviä tarkastajia, joilla on riittävä toimivalta. Tarkastajien tulee olla riippumattomina. Jäsenvaltioilla tulee olla järjestelmä, joka pystyy käsittelemään lippuvaltiona sen aluk- 17

silta tehtävät valitukset, jotka koskevat direktiivin 2009/13/EY vaatimuksia tai puutteita niissä. Direktiivi 2013/54/EU hyväksyttiin marraskuussa 2013. Säädös on julkaistu virallisessa lehdessä 10.12.2013. Kansallisesti direktiivi saatetaan voimaan muuttamalla lakia laivaväen työ- ja asuinympäristöstä sekä ruokahuollosta aluksella (395/2012). Työ tehdään virkamiesvalmisteluna. Linkki direktiiviin: http://eurlex.europa.eu/lexuriserv/lexuriserv.do?uri=oj:l:2013:329:0001:0004:fi:pdf Lisätietoja: Tuula Andersin puhelin: 0295 163506 4.3. Viiden direktiivin muuttaminen CLP-asetuksen mukaiseksi Komissio antoi 26.2.2013 ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 92/58/ETY (työssä käytettävät turvallisuus- ja terveysmerkit), 92/85/ETY (raskaana olevat ja äskettäin synnyttäneet tai imettävät työntekijät), 94/33/EY (nuoret työntekijät) ja 98/24/EY (kemialliset tekijät työpaikalla) sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/37/EY (ns. syöpädirektiivi) muuttamisesta niiden mukauttamiseksi aineiden ja seosten luokituksesta, merkinnöistä ja pakkaamisesta annettuun asetukseen (EY) N:o 1272/2008 (CLP-asetus). Direktiivi julkaistiin 5.3.2014 ja se tulee saattaa osaksi kansallista lainsäädäntöä 1.6.2015 mennessä. Linkki direktiiviin: http://eur-lex.europa.eu/johtml.do?uri=oj:l:2014:065:som:fi:html Lisätietoja: Reetta Orsila ja Sirkku Saarikoski puhelin: 0295 163505 (Orsila) ja 0295 163565 (Saarikoski) 18

5. EU:n työsuojeluun liittyvät toimijat 5.1. Työterveyden ja työturvallisuuden neuvoa-antava komitea (ACSH) Euroopan komission yhteydessä toimiva Työterveyden ja työturvallisuuden neuvoaantava komitea (Advisory Committee on Safety and Health at Work, ASCH) käsittelee kolmikantaisesti työterveyteen ja työturvallisuuteen kuuluvia asioita. Komitean tehtävänä on avustaa Euroopan komissiota työterveyteen ja työturvallisuuteen liittyvien asioiden valmistelussa, täytäntöönpanossa sekä arvioinnissa. Sosiaali- ja terveysministeriön työsuojeluosastolla on edustus komiteassa. Komitean alaisuudessa toimii direktiivien valmisteluun ja seurantaan sekä työsuojelun eri osa-alueiden kehittämiseen liittyviä työryhmiä (tällä hetkellä 12 työryhmää, työsuojeluosastolta edustus osassa työryhmiä). Kolmikantainen ACSH koostuu kolmesta Interest Groupista IG (valtio GIG, työntekijät WIG ja työnantajat EIG). IG:t kokoontuvat yleensä ennen ACSH:ia muodostamaan omat näkökantansa käsiteltäviin asioihin, mutta ne voivat tarvittaessa kokoontua myös muutoin. STM:n työsuojeluosasto on edustettuna GIG:ssa. Lisätietoja: Wiking Husberg puhelin: 0295 163475 5.2. Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto (Bilbao-virasto) Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto (European Agency for Safety and Health at Work, EU-OSHA) eli Bilbao-virasto on komission alainen virasto, jonka johtajana toimii tällä hetkellä itävaltalainen Christa Sedlatschek. Hän vieraili Suomessa elokuun lopussa ja esitteli viraston toimintaa. Kaikissa jäsenvaltioissa toimii Bilbao-viraston kansallinen koordinaatiokeskus eli Focal Point. Suomessa Focal Pointina toimii STM:n työsuojeluosasto. Koordinaatiokeskusten tehtävänä on organisoida kansalliset kolmikantaiset verkostot, vastata viraston toimeksiannoista sekä organisoida eurooppalaiset työterveyttä ja turvallisuutta koskevat kampanjat. Vuosien 2014 2015 Bilbao-viraston organisoiman kampanjan teemana on Terveellinen työ stressi hallinnassa!. Bilbao-toimintaa ohjaa työsuojeluneuvottelukunnan alainen kolmikantainen Bilbao-jaosto. Myös työsuojelun vastuualueet ovat tiiviisti mukana kampanjoiden toteutuksessa. Lisätietoja: Hannu Stålhammar puhelin: 0295 163469 19

5.3. Johtavien työsuojelutarkastajien komitea (SLIC) Komission yhteydessä toimii johtavien työsuojelutarkastajien komitea (Senior Labour Inspectors Committee, SLIC). Suomea komiteassa edustaa sosiaali- ja terveysministeriöstä osastopäällikkö Leo Suomaa. Komitea kokoontuu kaksi kertaa vuodessa. Komitealla on erilaisia työryhmiä ja verkostoja, kuten työsuojeluvalvonnan tiedonvaihtoverkosto SLIC-KSS. SLIC:n toimintasuunnitelmassa ajankohtaisia asioita ovat mm. erilaiset kampanjat, kuten vuonna 2014 suunnitelmissa oleva liukastumisia ja kompastumisia koskeva kampanja. Lisäksi esillä on ollut tarkastajanvaihto, ennaltaehkäisevän turvallisuuskulttuurin vahvistaminen erityisesti pienillä työpaikoilla, relevantit teemapäivät ja hyvien tarkastus- ja muiden käytäntöjen vaihto. Suomen työsuojeluhallinto on EU:n johtavien työsuojelutarkastajien komitean asettaman asiantuntijaryhmän evaluoitavana syksyllä 2014. Lisätietoja: Hannele Jurvelius puhelin: 0295 163486 20