TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Alueiden kehittämisyksikkö 1556/570/2009 13.5.2009

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Alueiden kehittämisyksikkö 1556/570/2009 13.5.2009 KAUPUNKIPOLITIIKAN PERIAATEPÄÄTÖS 2009-2011 1 Johdanto Valtioneuvoston lokakuussa 2008 hyväksymän alueellisen koheesio- ja kilpailukykyohjelman ohjelma-asiakirjan mukaan valtioneuvosto linjaa kaupunkiseutujen kehittämispolitiikan periaatepäätöksellään kaupunkien kehittämisestä. Kaupunkipolitiikan periaatepäätöksellä täsmennetään hallitusohjelman sekä alueiden kehittämisen tavoitepäätöksen kaupunkipoliittisia linjauksia vuosille 2009-2011. Valtioneuvoston periaatepäätös suuntaa ja sovittaa yhteen eri hallinnonalojen kaupunkiseutujen kehittämisen tavoitteita ja toimenpiteitä. Kaupunkipolitiikan periaatepäätös vastaa ensisijaisesti pitemmän aikavälin haasteisiin. Sen toimeenpanossa tulee ottaa myös huomioon viimeaikaisen taloudellisen toimintaympäristön muutokset, joiden vaikutus ulottuu lähitulevaisuutta pitemmälle tai joilla on pysyväisluonteista merkitystä. EU-tasolla kaupunkipolitiikan periaatepäätöstä suuntaa vuonna 2007 jäsenmaiden kesken hyväksytty Leipzigin peruskirja (Leipzig Charter), joka määrittelee yhteisiä kaupunkipolitiikan yleisperiaatteita. Leipzigin peruskirja korostaa integroitua kaupunkien kehittämisotetta sekä eurooppalaisen monikeskuksiseen kaupunkijärjestelmään pohjautuvan tasapainoisen aluerakenteen luomista. 1.1 Lähtökohdat ja toimintaympäristön muutos Kaupunkiseutujen merkitys kansantaloudelle on kasvanut voimakkaasti viimeisten vuosikymmenien aikana. Yrityksistä ja työpaikoista yhä suurempi osa sijaitsee kaupunkiseuduilla. Väestöstä valtaosa asuu kaupunkiseuduilla. Erityisesti suurten ja monipuolisten yliopistoseutujen merkitys on korostunut voimakkaasti osaamis- ja innovaatiopohjaisen talouden roolin kasvaessa. Maahanmuutto Suomeen on viime vuosina kasvanut ja keskittynyt suurimmille kaupunkiseuduille. Toimintaympäristön muutos on ollut voimakas viimeisten vuosien aikana. Maailmantalouden kriisi korostaa kaupunkiseutujen merkitystä entisestään. Kaupunkiseutujen kilpailukyvyn vahvistaminen on välttämätöntä nykyisestä taantumasta selviytymiseen. Samalla rakennetaan edellytyksiä tulevalle talouskasvulle. Myös ilmastonmuutoksen haasteisiin vastaaminen edellyttää kaupunkiseutujen vahvoja toimenpiteitä yhdyskuntarakenteen eheyttämiseksi, henkilöautoriippuvuuden vähentämiseksi ja energian säästämiseksi. Kaupunkiseutujen kehittymiseen vaikuttaa kolme keskeistä muutostekijää: globalisaatio, ilmastonmuutos ja väestönkehitys. Muutostekijät vaikuttavat eri painoarvoilla erilaisille kaupunkiseuduille. Parhaat valmiudet vastata muutoksiin on suurilla ja monipuolisilla yliopistokaupunkiseuduilla, mutta myös pienet ja ketterät kaupunkiseudut voivat selviytyä hyvin muutospaineista tekemällä oikeita strategisia

2 valintoja ja verkostoitumalla suurempien osaamiskeskittymien kanssa. Haasteellisin tilanne on pienillä yksipuolisilla teollisilla kaupunkiseuduilla. 1.2 Toimintaympäristön muutosten haasteet kaupunkipolitiikalle Globalisaatio, ilmastonmuutos ja väestönkehitys ovat merkittävimmät muutostrendit, jotka kaikki vaikuttavat aluerakennetta keskittävästi. Kolmen kaupunkien keskeisen muutosvoiman yhteisvaikutus näyttää olevan vahvistumassa: 1. Ilmastonmuutoksen vuoksi energian hinta nousee ja liikkuminen kallistuu. Yhdyskuntarakenteen eheyttämisen tarve kasvaa ilmastonmuutoksen haasteisiin vastaamisessa. 2. Kiristyvä globalisaatio vahvistaa osaamistaloutta työpaikkojen lähteenä, jolloin vain riittävä kriittinen koko ja vetovoimainen/kilpailukykyinen ympäristö tarjoaa tarpeeksi korkean koulutuksen työpaikkoja. 3. Muuttoliike on jo pitkään kohdistunut suurimmille kaupunkiseuduille. Väestön ikääntyessä tarvitaan monipuolista palvelutarjontaa, joka korostaa kaupunkiseutuja asuinpaikkoina. Myös maahanmuutto keskittyy voimakkaasti muutamalle suurimmalle kaupunkiseudulle. Keskittymiskehitys vahvistuu erityisesti taloussuhdanteiden jälleen parantuessa. Suurten kaupunkiseutujen painoarvo kasvaa kansallisessa kehittämisessä. Samalla kaupunkipolitiikan eriyttämisen tarve kasvaa, sillä kehittämismahdollisuudet ja tarpeet poikkeavat toisistaan suuresti metropolialueella, suurimmilla kaupunkiseuduilla ja esimerkiksi yksipuolisilla teollistuneilla kaupunkiseuduilla. Kansallisella kaupunkipolitiikalla valtio voi tukea kaupunkiseutuja strategisten valintojen tekemisessä ja niiden toteuttamisessa. Tavoitteena on monikeskuksinen ja vahva kaupunkiverkko, joka tukee tasapainoista kansallista aluerakennetta. 2 Kehittämisen painopisteet Suomalaisen kaupunkipolitiikan keskeisenä painopisteenä on ollut kilpailukyvyn vahvistaminen. Tämä painopiste säilyy jatkossakin tärkeimpänä, mutta kaupunkipolitiikan keinovalikoimaa on tarpeen muuttaa suhteessa muuttuneeseen toimintaympäristöön. Tarvitaan entistä enemmän eriytettyjä toimenpiteitä erityyppisille kaupunkiseuduille. Hallituksen jo linjaaman metropolipolitiikan lisäksi tarvitaan suurkaupunkipolitiikkaa, jolla vahvistetaan suurimpien kaupunkiseutujen kansainvälistä kilpailukykyä, yhdyskuntarakenteen eheyttä ja ehkäistään niiden sosiaalista ja alueellista eriytymistä. Tarvitaan myös politiikkaa, jolla edistetään pienempien kaupunkiseutujen strategista kehittämistyötä ja verkottumista keskenään ja suurempien keskittymien kanssa. Kaupunkiseutujen sisäistä koheesiota vahvistavaa politiikkaa on myös tarpeen vahvistaa. Suomen kaupunkiseuduilla sosiaalinen eheys on moniin muihin EUjäsenmaihin verrattuna ollut korkealla tasolla, mutta sosiaalista eheyttä uhkaavia tekijöitä on runsaasti. Koheesion vahvistamiseen liittyy myös kunta- ja palvelurakenneuudistus, jonka avulla voidaan vahvistaa erityisesti toiminnallisten kaupunkiseutujen sisäistä koheesiota. Myös kaupunkiseutujen välistä sekä kaupunkien ja maaseudun välistä vuorovaikutusta on tarpeen edistää.

3 Kaupungit ja kaupunkiseudut ovat avainasemassa sekä ilmastonmuutoksen aiheuttamisessa että sen hillinnässä, ja maailmanlaajuisen vastuun lisäksi ilmastonmuutoksen haasteisiin vastaaminen on keskeistä myös kaupunkiseutujen oman elinvoiman ja hyvinvoinnin turvaamiseksi kestävästi pitkällä tähtäimellä. Kehittämispoliittisia haasteita liittyy erityisesti yhdyskuntarakenteen eheyttämiseen, kestävien liikkumis- ja energiamuotojen edistämiseen, ekotehokkuuden lisäämiseen ja myös ilmastopoliittisiin ratkaisuihin liittyvien uusien liiketoimintamahdollisuuksien edistämiseen. 2.1 Kaupunkiseutujen kansallisen ja kansainvälisen kilpailukyvyn vahvistaminen Kaupunkiseutujen kilpailukyvyn parantaminen tarkoittaa seutujen tekemistä houkuttelevaksi pääomalle, tiedolle, työpaikkoja luoville yrityksille ja osaavalle työvoimalle. Näiden kovien tekijöiden lisäksi alueiden kehittämiseen vaikuttaa yhä vahvemmin kehittämisen luova ilmapiiri ja sosiaalinen pääoma. Kansainvälisesti kilpailukykyisen osaamisen pohjan vahvistaminen kaupunkiseuduilla on yksi kaupunkipolitiikan tärkeimmistä tehtävistä. Kaupunkipolitiikalla vahvistetaan kaupunkiseutujen osaamisperustaa ja tuetaan alueen innovaatio- ja koulutusjärjestelmän kehittymistä sekä syvennetään keskeisten toimijoiden yhteistyötä niin seutujen sisällä kuin niiden välilläkin. Keskeiset toimintalinjaukset ovat: 1) Osaamisrakenteiden vahvistaminen 2) Innovaatiokeskittymien verkoston rakentaminen 3) Luovan talouden kehittäminen ja kulttuuri 4) Osaavan työvoiman saatavuus sekä työperusteisen maahanmuuton edistäminen ja kotouttamisen hyvä toteuttaminen 5) Kansainvälinen markkinointi ja ulkomaisten investointien houkuttelu 6) Toimiva liikennejärjestelmä kaupunkiseuduilla 7) Kaupunkiympäristön vetovoimaisuuden vahvistaminen 2.1.1 Osaamisrakenteiden vahvistaminen Menestyvä koulutus ja tutkimus edellyttävät riittävän kokoisia ja monipuolisia toimintayksiköitä, kriittistä massaa sekä kansainvälistä verkostoitumista. Korkeakouluverkon toimivuutta on parannettava lisäämällä yhteistyötä ja jatkamalla rakenteellista kehittämistä. Korkeakoulujen rahoituspohjasta on huolehdittava. Korkeakoulujen alueellista vaikuttavuutta on vahvistettava yhteistyörakenteita kehittämällä ja parantamalla yliopistojen ja kaupunkien strategista yhteistyötä. Keskeiset korkeakoulujen kehittämislinjaukset ovat: Toteutetaan valmisteilla oleva yliopistouudistus ja organisoidaan tutkimuslaitokset ja korkeakoulut nykyistä suuremmiksi johtamiseltaan, muutoskyvykkyydeltään, resursseiltaan ja hallinnoltaan moderneiksi kokonaisuuksiksi. Uudistetaan yliopistojen ohjaus- ja rahoitusjärjestelmää tukemaan koulutuksen ja tutkimuksen laatua ja vaikuttavuutta sekä vuorovaikutusta yliopistojen, elinkeinoelämän ja muun yhteiskunnan välillä.

4 Korkeakoulujen yhteistyötä lisätään ja rakenteellista kehittämistä jatketaan opetusministeriön rakenteellisen kehittämisen suuntaviivojen ja kansallisen innovaatiostrategian pohjalta. Vahvistetaan yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen alueellisia yhteistyörakenteita ja vuorovaikutusta kaupunkien kanssa sekä alueiden välillä. Yliopistojen ja kaupunkien strategista yhteistyötä kehitetään mm. sopimusten avulla. Uusi yliopistolaki antaa myös mahdollisuuden lisätä kaupunkien edustusta yliopistojen hallituksissa. Korkeakoulujen verkostojen kautta luodaan osaamisen siirto- ja vaihtomekanismeja korkeakoulujen/kaupunkiseutujen välille. Erityisesti on huolehdittava siitä, että kansallisesti ja kansainvälisesti merkittävien yliopistojen osaamista voidaan hyödyntää koko maassa. Korkeakoulujen ja kaupunkien toisiaan tukevaa yhteistyötä kansainvälistymisessä lisätään mm. korkeakoulujen kansainvälistymisstrategian toteuttamisen avulla. Korkeakoulujen, yritysten ja kaupunkien yhdessä suunnittelemat tutkimus- ja innovaatiotoimintaa tukevat palvelut (esim. informaatio-, rahoitus- sekä ulkomaisten tutkijoiden ja opiskelijoiden kotouttamiseen liittyvät palvelut) vahvistavat näiden mahdollisuuksia verkostoitua ja toimia kansainvälisessä yhteistyössä. Jatketaan ammatillisen koulutuksen järjestäjäverkon kokoamista vahvoiksi kokonaisuuksiksi. Opiskelijapaikkoja suunnataan alueellisen työvoima- ja koulutustarpeen mukaan. Koulutuksen rahoitus- ja rakenneratkaisuissa varmistetaan seutukaupunkien ammatti- ja ammattikorkeakoulutuksen kehittäminen ja siten osaavan työvoiman saatavuus. Kehitetään seutukaupungeille joustavia ja yrityslähtöisiä koulutusmalleja. 2.1.2 Innovaatiokeskittymien verkoston rakentaminen Kansainväliset esimerkit osoittavat, että innovaatiotoiminta keskittyy ja hakeutuu alueille ja paikkoihin, joissa on riittävästi innovaatiotoiminnan edellytyksiä. Kansallisten innovaatiojärjestelmien sijasta huomio kiinnittyy innovaatioiden ekosysteemeihin ja innovaatiokeskittymiin, jotka ovat paikallisesti ja alueellisesti kiinnittyneitä, mutta samalla globaalisti verkottuneita. Niissä yhdistyvät hedelmällisellä tavalla tarve ja ideat sekä niiden toteuttamiseksi tarvittavat kyvyt. Tällaisten ekosysteemien dynamiikka perustuu yhteisöihin, joissa vallitsee yhteistyön, tiedon ja ideoiden jakamisen ja riskinottohalukkuuden kulttuuri. Erityyppisillä kaupunkiseuduilla on erilainen innovaatiopoliittinen rooli. Suurilla kaupunkiseuduilla korostuvat kompleksiset innovaatiot, pienillä kaupunkiseuduilla käytäntölähtöinen innovaatiotoiminta. Kansallisessa innovaatiostrategiassa hallitus on linjannut, että Suomeen muodostetaan uudistumiskykyisiä sisällöllisiä ja alueellisia innovaatiokeskittymiä. Tavoitteena on, että Suomi on valikoiduilla aloilla yksi innovaatiotoiminnan kärkimaista maailmassa. Toimialarajoja ylittävät innovaatiotoiminnan keskittymät ovat haluttuja yhteistyö-

5 kumppaneita kansainvälisissä verkostoissa, ja niillä on keskeinen asema Suomen kansainvälisen tunnettuuden, vetovoimaisuuden ja innovaatiotoiminnan tuloksellisuuden perustana. Kansallisen innovaatiostrategian linjausten mukaan: Kansallisten sisältövalintojen ja alueiden strategisten vahvuuksien pohjalta luodaan joukko vahvoja alueellisia innovaatiokeskittymiä, joiden toimintaympäristöt ovat maailmanluokkaa. Sovitetaan yhteen innovaatiotoiminnan keskittymille tarkoitetut rahoitusohjelmat kuten SHOK, OSKE, koheesio ja kilpailukykyohjelma sekä EU:n rahoitusinstrumentit ja muut vetovoimaisten toiminta- ja elinympäristöjen kehittämistoimenpiteet. Innovaatiokeskittymien mahdollistamien verkostojen kautta luodaan kaikkialla Suomessa toimiville yrityksille paremmat mahdollisuudet hyödyntää kansainvälisen huippuosaamisen lähteitä ja liiketoiminnan verkostoja. Innovaatiokeskittymien tunnistaminen, niiden välisen verkostoitumisen edistäminen sekä keskittymien säteilyvaikutuksen systemaattinen edistäminen. Innovaatiokeskittymien ohjelmallisten kehittämisvälineiden (mm. OSKE, SHOK, TEKESin ohjelmat) ja korkeakouluverkoston rakenteellisen kehittämisen synkronointi toisiaan tukevalla tavalla. Edistetään suurten kaupunkiseutujen innovaatiostrategioiden toteutusta ja innovaatioympäristöjen kehittämistä valtion ja kaupunkiseutujen kumppanuudella. Systemaattisten mekanismien luominen innovaatioiden leviämiselle innovaatiokeskittymien välillä sekä suurimmista keskittymistä pienempiin keskittymiin, työkaluina käytetään sekä osaamiskeskusohjelmaa (OSKE) että alueellista koheesio- ja kilpailukykyohjelmaa (KOKO). Alueellisen koheesio- ja kilpailukykyohjelman (KOKO) avulla kehitetään alueiden kilpailukykyä. KOKO:n avulla jalkautetaan innovaatiostrategiaa erityyppisille alueille ja edistetään myös pienimuotoisten osaamiskeskittymien syntymistä ja näiden kiinnittymistä suurempiin osaamis- ja innovaatioverkostoihin. Kaupungit edistävät osaltaan käytäntö- ja käyttäjälähtöistä innovaatiopolitiikkaa. Ne käynnistävät tulevaisuus-/innovaatioverstaita ja luovat puitteita yliopistojen, ammattikorkeakoulujen ja yritysten väliselle yhteydenpidolle. Edistetään seudullisten kehittämisalustojen luomista seutukaupungeissa sekä alueen toimijoiden kytkeytymistä niiden kautta kansallisiin ja kansainvälisiin osaamisverkkoihin. Verkottumisessa hyödynnetään aktiivisesti kehittyvien ICTratkaisujen suomia mahdollisuuksia. 2.1.3. Luovan talouden kehittäminen ja kulttuuri Kaupunkiympäristöt ovat otollisia sekä tieteelliselle että taiteelliselle luovalle toiminnalle, joka syntyy ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta. Kaupungit ovat otollisia paikkoja myös luovan yritystoiminnan kehittymiselle. Kaupunkien kulttuuritarjonnan monipuolisuus vaikuttaa erityisesti koulutettujen ja luovien ihmisten asuinja työpaikkapäätöksiin. Monikulttuurisuus, suvaitsevaisuus ja avoimuus uusille ajatuksille ovat tärkeitä myös kansainvälisten yritysten sijoittumisen kannalta. Monikulttuurisuus ei perustu yksinomaan maahanmuuttoon, vaan siihen liittyy

6 olennaisena osana kaksikielisyys sekä Helsingin seudulla että muillakin kaksikielisillä kaupunkiseuduilla. Ruotsinkielisen koulutus- ja palvelutarjonnan on todettu lisäävän seudun houkuttelevuutta kansainvälisesti, ja näiden turvaaminen ja edistäminen on siten tärkeä monikulttuurisuutta edistävä tehtävä. Varmistetaan valtion ja kuntien toimin keskeisten kansallisten taidelaitosten toimintaedellytykset. Vahvistetaan kaupunkien edellytyksiä taiteen ja kulttuurin soveltavan käytön aktiivisina toimijoina monikulttuurisuuden ja suvaitsevaisuuden vahvistamiseksi, maahanmuuttajien kotouttamiseksi ja heidän työllisyytensä edistämiseksi. Edistetään kansainvälisten kulttuurialan suurtapahtumien saamista Suomeen ja kansallisten kulttuuritapahtumien järjestämistä kaupunkien kansainvälisen tunnettuuden ja kansallisen korkeatasoisen tapahtumatarjonnan varmistamiseksi ja kulttuurimatkailun edellytysten luomiseksi. Turun kulttuuripääkaupunkihanketta tuetaan kansallisesti merkittävänä hankkeena sekä edistetään kulttuuripääkaupungiksi hakeneiden kaupunkien verkostoitumista. Ruotsinkielistä koulutustarjontaa ja ruotsinkielisten palveluja kehitetään kaksikielisillä kaupunkiseuduilla kansainvälistä houkuttelevuutta parantavina tekijöinä. Luovan talouden alueellisia klustereita tunnistetaan, vahvistetaan ja nostetaan näkyväksi alueellisessa elinkeinopolitiikassa. Luovien alojen yritysverkostojen ja verkostomaisen liiketoiminnan kehittämiseen panostetaan. Vahvistetaan kaupunkien tilaajaosaamista luovien alojen yritystoiminnan täysimääräiseksi hyödyntämiseksi. 2.1.4. Osaavan työvoiman saatavuus sekä työperäisen maahanmuuton edistäminen ja kotouttamisen hyvä toteuttaminen Ennakoitua syvempi taloudellinen taantuma on johtanut lomautusten ja irtisanomisten lisääntymiseen. Yritysten työvoiman tarve vähenee, ja myös yritysten investointi- ja muut kehittämishankkeet saattavat siirtyä tai jäädä kokonaan toteutumatta. Taantuman tuomiin vaatimuksiin vastaaminen korostaa entisestään työllisyys- ja yrityspolitiikan yhteensovittamista. Kysymykset yritysten ja työvoiman osaamisesta ovat olennaisia myös taantuman torjumisessa ja siitä nousemisessa. Strategisiin valintoihin vaikuttavat kuitenkin ensisijaisesti pitemmän aikavälin trendit, esimerkkinä jo parin vuoden tähtäimellä näköpiirissä oleva työikäisen väestön vähentyminen ikääntymisen seurauksena. Osaavan työvoiman saatavuus yritysten kilpailutekijänä korostuu tulevaisuudessa entisestään. Yritysten on toimintojensa sijoittumista koskevissa päätöksissä otettava työvoiman tarjonta aiempaa paremmin huomioon. Suomi on Euroopan mittakaavassa ensimmäisiä maita, joissa väestön ikärakenne muuttuu ratkaisevasti. Työmarkkinat tulevat olemaan rakennemurroksessa ikääntyneiden poistuessa ja uusien tullessa tilalle. Monilla aloilla esiintyy jo nyt työvoimapulaa, joka tulee pahenemaan voimakkaasti seuraavan talouskasvun aikana, kun suuret ikäluokat jäävät samanaikaisesti eläkkeelle.

7 Ikääntymisen takia työikäisen väestön määrä kääntyy laskuun vuonna 2010. Työvoiman määrä vähenee, ellei väestön työvoimaosuus nouse tai työperäinen maahanmuutto lisäänny. Työvoiman saatavuus nousee talouskasvun ja työllisyyden kasvun rajoitteeksi keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä. Alueelliset erot väestön ikärakenteessa ja työvoiman saatavuudessa ovat suuria. Työvoiman saatavuuteen liittyvät ongelmat ovat suhteellisesti suurimpia työikäisen väestön muuttotappioalueilla, määrällisesti ongelmat kuitenkin kasautuvat kasvukeskuksiin. Kasvava maahanmuutto on yksi osaratkaisu työvoimaongelmaan. Maahanmuuttoväestö on Suomessa keskittynyt muutamalle kaupunkiseudulle. Maahanmuuttajien kotouttamisen ja työllistämisen edistäminen on tärkeä kansallinen tehtävä, jonka hoitamiseen tarvitaan valtion ja kaupunkien kumppanuutta. Valmistellaan uusi rakennemuutoksen hoitamisen toimintamalli, jonka tavoitteena on saada nopeasti syntymään liiketoimintamalleja ja ratkaisuja ja niitä tukevia menettelyjä, jotka hyödyntävät korkeasti koulutettua työvoimaa. Toimintamallia testataan ensin Jyväskylän seudun rakennemuutoksen hoitamisessa. Mallia hyödynnetään tarvittaessa laajemmin kaupunkiseutujen uusiutumiskyvyn vahvistamiseksi. Vahvistetaan sosiaali- ja terveysalan osaavan työvoiman saatavuutta. Tässä keskeisiä työvälineitä ovat työnvälitys, mukaan lukien kansainvälinen työnvälitys ja työperusteinen maahanmuutto, julkisen ja yksityisen työnvälityksen yhteistyö sekä työvoiman kehittämispalvelut. Maahanmuuttopolitiikan tarpeisiin kohdennetaan lisäresursseja. Edistetään maahanmuuttajien kotouttamisen hyvää toteuttamista ja työllistymistä sekä työperäistä maahanmuuttoa valtion ja suurten kaupunkiseutujen kumppanuudella. Pääkaupunkiseudulla ja muilla suurilla kaupunkiseuduilla käynnistetään usean vuoden toimenpideohjelma maahanmuuttajien nopean työllistämisen edistämiseksi. Ohjelmassa otetaan huomioon lisääntynyt tarve maahanmuuttajille tarjottavien palvelujen vahvistamiseen. Kannustetaan kaupunkiseutuja seudullisten maahanmuuttostrategioiden laatimiseen. 2.1.5. Kansainvälinen markkinointi ja ulkomaisten investointien houkuttelu Bruttokansantuotteeseen suhteutettuna Suomeen kohdistuvien suorien investointien osuus on ollut suhteellisen pieni ja jäänyt selvästi alle EU:n keskiarvon. Samalla ulos suuntautuvat suorat investoinnit ovat Suomessa olleet noin kaksinkertaiset verrattuna sisään tuleviin investointeihin. Myös OECD on Suomen aluepolitiikan maakatsauksessaan kiinnittänyt huomiota suorien ulkomaisten investointien tasoon. Suorien investointien lisääminen on OECD:n mukaan koko maan ja aluekehittämisen hyödyntämätön potentiaali, sillä vain kolmeen muuhun OECD-maahan investoidaan vähemmän kuin Suomeen. Investoinnit ovat myös tähän saakka painottuneet Helsingin seudulle. Suomeen suuntautuvien investointien edistämiseksi vahvistetaan innovaatiojärjestelmän eri toimijoiden yhteistyötä sekä lisätään niiden voimavaroja. Ulkomaisten

8 investointien osalta tavoitteeksi tulee asettaa erityisesti uuden ja kasvavan yritystoiminnan saaminen Suomeen. Keskeinen toimija ulkomaisten investointien edistäjänä on Invest in Finland säätiö, jonka toiminta uuden toimintastrategian mukaisesti pohjautuu kansallisiin intresseihin ja entistä tehokkaammalle fokusoinnille sekä verkottuneeseen toimintatapaan. Invest in Finlandin ulkomaantoiminnot on kytketty kiinteämmäksi osaksi Finpron, Tekesin ja ulkoasiainministeriön ulkomaisia toimipisteitä. Kotimaan toiminta tulee pohjautua verkottuneeseen toimintamalliin keskeisten kotimaisten investointien edistämisorganisaatioiden ja TE-keskusten kanssa. Invest in Finlandin nykyiset resurssit ovat erittäin vähäiset verrattuna monien kilpailijamaiden vastaaviin resursseihin. Kustannustehokkuuden parantamiseksi suurten kaupunkiseutujen investointien edistämistoiminta olisi tarkoituksenmukaista kytkeä tiiviimmin Invest in Finlandin toimintoihin. Kaupunkiseutujen verkottuminen on muuttunut tavoitehakuisemmaksi ja alueellisesti kohdistetummaksi. Tämä täsmäverkottuminen koskee usein osaamista ja innovaatiotoimintaa. Innovaatiotoimijoiden on menestyäkseen haettava tasokas osaaminen niille parhaasta kansainvälisestä verkostosta. Suomalaiset kaupungit sekä tiedepuistot ja teknologiakeskukset ovat luoneet tavoitteellisia yhteistyösuhteita mm. Piilaaksoon, Kiinaan ja Pietariin. Tätä kehitystä voidaan edistää mm. TEM:n toimenpitein. Suomeen suuntautuvien ulkomaisten investointien edistämiseksi Invest in Finlandin toiminta kytketään jatkossa entistä tiiviimmin yhteen kaupunkiseutujen investointien edistäjien kanssa. Kannustetaan kaupunkiseutuja verkottumaan kansainvälisesti. Edistetään kaupunkiseutujen innovaatiotoimijoiden, kuten tiedepuistojen ja teknologiakeskusten, globaalia verkottumista kansainvälisten innovaatiokeskusten (Finnode) avulla. 2.1.6 Toimiva liikennejärjestelmä kaupunkiseuduilla Asumisen ja työpaikkojen keskittyminen suurille kaupunkiseuduille lisää liikenteen ruuhkautumista. Myös työmatkapendelöinti omilla autoilla pitkienkin matkojen takaa on jatkuvassa kasvussa. Asuminen, kauppa ja kauppojen logistiikkakeskukset sijoittuvat eri alueille ja synnyttävät kasvavaa liikennetarvetta tavaroiden kuljettamiseen. Ruuhkautuminen ja liikennehäiriöt haittaavat työmatkaliikennettä ja kaupan jakeluliikennettä sekä muodostavat suuren häiriöriskin ja epävarmuustekijän pitkämatkaisiin teollisuuden ja kaupan kuljetusketjuihin. Ruuhkautuminen lisää myös liikenteen kasvihuonekaasu- ja hiukkaspäästöjä kaupunkiseuduilla. Joukkoliikenteen edistämisen yhteiskunnalliset hyödyt ovat merkittävimmät suurilla kaupunkiseuduilla. Näillä seuduilla myös ongelmat ja haasteet ovat suurimmat. Päivittäisten liikkumistarpeiden laajeneminen yli kuntarajojen asettaa haasteen myös joukkoliikenteen palvelutason ja tariffijärjestelmän kehittämiselle.

9 Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden mukaan liikennejärjestelmiä suunnitellaan ja kehitetään kokonaisuuksina, jotka käsittävät eri liikennemuodot ja palvelevat sekä asutusta että elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä. Liikennejärjestelmä ja alueidenkäyttö sovitetaan yhteen siten, että vähennetään henkilöautoliikenteen tarvetta ja parannetaan ympäristöä vähän kuormittavien liikennemuotojen käyttöedellytyksiä. Erityisesti kaupunkiseuduilla on varmistettava henkilöautoliikenteen tarvetta vähentävä sekä joukkoliikennettä, kävelyä ja pyöräilyä edistävä liikennejärjestelmä. Kaupunkiseutujen elinvoiman kannalta on myös tärkeää, että kaupunkiseutujen väliset yhteydet ovat sujuvia ja turvallisia ja keskeisimpien yhteysvälien hyvillä liikenneyhteyksillä saavutettavuutta voidaan parantaa eri puolilla Suomea. Suurten kaupunkien lisäksi on tärkeää kehittää seutukaupunkien liikenneyhteyksiä valtakunnallisiin liikenneverkkoihin. Suurimpien kaupunkiseutujen yhteydet Eurooppaan edellyttävät hyviä yhteyksiä Helsinki-Vantaan lentoasemalle joko lentoliikenteellä tai rautateitse. Suoria kansainvälisiä lentoyhteyksiä on tarpeen kehittää myös muille suurimmille lentokentille. Satamien merkitys ulkomaan tavaraliikenteessä tulee edelleen olemaan ratkaisevan tärkeä. Sekä kaupunkiseutujen sisäisten että kaupunkiseutujen välisten liikenneverkkojen päivittäinen liikennöitävyys turvataan siten, että kuljetusvarmuus verkoilla säilyy. Valtio kannustaa kaupunkiseutuja tekemään alueellaan liikennejärjestelmäsuunnitelmia kiinteässä yhteistyössä maankäytön suunnittelun kanssa. Valtio on mukana omalta osaltaan tässä työssä. Suurilla kaupunkiseuduilla liikenne- ja viestintäministeriö on mukana suunnitelmista johdettavien aiesopimusten tekemisessä, tarvittaessa yhteistyössä muiden ministeriöiden kanssa. Tavaraliikenne ja pyöräily sekä jalankulku otetaan liikennejärjestelmätyöhön entistä painokkaammin mukaan. Suurimpien kaupunkien yhteydet Eurooppaan turvataan kehittämällä Helsinki- Vantaan lentoasemaa kansainvälisenä kauttakulkuasemana (hub-kenttänä), jonne turvataan yhteydet muilta kaupunkiseuduilta riittävällä liityntäliikenteellä joko lentoliikenteellä tai rautateitse. 2.1.7 Kaupunkiympäristön vetovoimaisuuden vahvistaminen Ympäristön ominaislaadulla on huomattava taloudellinen, kulttuurinen ja sosiaalinen merkitys. Sen arvo kaupunkiseutujen menestykseen vaikuttavana ominaisuutena tiedostetaan yleisesti. Hyvä elinympäristö on yhä tärkeämpi pito- ja vetovoimatekijä, kun yritykset tekevät sijoittumiseensa ja kehittämiseensä liittyviä ratkaisuja henkilöstön saatavuuden näkökulmasta. Suomalaiset arvostavat asuinympäristössään sekä luonnonympäristöä ja rauhallisuutta, että palveluja ja harrastusmahdollisuuksia ja toimivaa liikennettä. Hyvässä kaupunkiympäristössä on mahdollisuus yhdistää nämä erilaiset laatutekijät omaa elämäntilannettaan ja asumistarpeitaan vastaavasti kestävällä tavalla. Yhä monimuotoisemmat elämäntavat ja tilanteet sekä kasvava monikulttuurisuus haastavat kehittämään uudenlaista joustavaa ja monipuolista kaupunkiasumisen

10 tarjontaa. Olemassa olevien kaupunkialueiden täydennysrakentaminen paikallisista tarpeista lähtien ja alueen arvoja kunnioittaen antaa mahdollisuuksia tälle monipuolistamiselle ja arvostetun asumisen tarjonnan lisäämiselle. EU:n kestävän kaupunkikehityksen Leipzigin peruskirja korostaa rakennuskulttuurin (Baukultur) merkitystä kaupungeissa ja niiden ympäristöissä. Tässä rakennuskulttuuri on ymmärrettävä laajassa merkityksessä kaikkien suunnitteluun ja rakentamiseen vaikuttavien kulttuuristen, taloudellisten, sosiaalisten ja ekologisten näkökohtien summana. Julkisten kaupunkitilojen lisäksi tämä on erityisen tärkeää kaupunkien arkkitehtuuriperinnön säilyttämiselle. Ilmastonmuutoksen haasteisiin vastaaminen lisää entisestään kaupunkiympäristön laadun merkitystä. Yhdyskuntarakenteen eheyttäminen, joukkoliikenteen, pyöräilyn ja kävelyn edistäminen ja palvelujen läheisyyden merkityksen korostuminen edellyttävät lähiympäristön laadun nousemista entistä vahvemmin huomion kohteeksi. Tämä korostuu kaupunkien keskusta-alueilla seutujensa käyntikortteina, mutta samalla tavoin myös esikaupunkialueilla ja kuntakeskuksissa sekä joukkoliikenneympäristöissä. Kehitetään eri toimijoiden välisessä yhteistyössä keskustoja esteettöminä, toimivina, turvallisina ja viihtyisinä alueina. Pidetään huolta niiden elinvoimasta, monipuolisuudesta ja omaleimaisuudesta. Turvataan keskustojen asema kaupan sijaintipaikkana ja huolehditaan keskustojen hyvästä ja monipuolisesta saavutettavuudesta. Edistetään laadukkaan ja vetovoimaisen kaupunkiasumisen kehittämistä (mm. uusien kaupunkiasumiskonseptien kehittäminen ja käyttöönotto, täydennysrakentaminen paikallisista tarpeista lähtien ja alueen arvoja kunnioittaen) Kulttuuriympäristö tunnistetaan kaupunkiseutujen vahvana imago- ja identiteettitekijänä ja taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen voimavarana. Kiinnitetään erityistä huomiota aineettomien palvelujen (mm. kulttuuri- ja hyvinvointipalvelujen) kysynnän ja tarjonnan kasvuun kaupunkiseuduilla ja hyödynnetään tätä vetovoimatekijänä. 2.2 Kaupunkiseutujen koheesion vahvistaminen Kilpailukyvyn vahvistaminen on ollut suomalaisen kaupunkipolitiikan keskeinen painopiste, mutta kaupunkipolitiikassa on lisääntyvää tarvetta myös kaupunkiseutujen sisäisen ja ulkoisen koheesion vahvistamiselle. Keskeiset toimintalinjaukset ovat: 1) Sosiaalisen eriytymisen ehkäiseminen 2) Asuntopolitiikan vahvistaminen 3) Kunta- ja palvelurakenteen uudistaminen 4) Kaupunki maaseutu saaristo vuorovaikutus 5) Kaupunkien välinen verkostoituminen kansallisesti

11 2.2.1. Sosiaalisen eriytymisen ehkäiseminen Suomalaisten kaupunkiseutujen kehityksessä on korostunut verrattain eheä sosiaalinen rakenne. Eriytymiskehitys on ollut vähäistä verrattuna kehitykseen muualla maailmassa. Tämän vuoksi Suomessa ei ole ollut tarvetta harjoittaa sosiaalisten ongelmien korjaamiseen keskittyvää kansallista kaupunkipolitiikkaa, toisin kuin monissa muissa EU:n jäsenmaissa. Eheyttä uhkaavia tekijöitä on kuitenkin tällä hetkellä olemassa runsaasti. Taloustilanteen heikkenemisen vuoksi työttömyys on nopeasti pahenemassa, erityisesti äkillisen rakennemuutoksen kaupunkiseuduilla. Suhteellinen köyhyys on lisääntynyt erityisesti suurilla kaupunkiseuduilla. Köyhyys koskettaa monia väestöryhmiä kuten nuoria, yksinhuoltajaperheitä, maahanmuuttajia, ikääntyneitä ja päihde- ja mielenterveyden ongelmista kärsiviä. Pitkäaikaisasunnottomuus keskittyy suurimmille kaupunkiseuduille. Hyvinvoinnin erot eivät ole vielä näyttäytyneet merkittävänä alueellisena eriytymisenä. Pääkaupunkiseudulla ja muilla suurimmilla kaupunkiseuduilla ongelmana ovat pistemäisemmät syrjäytymisen "taskut", jotka liittyvät erityisesti työttömyyteen. Erityisesti pitkäaikaistyöttömille tarvitaan tehostettuja ja räätälöityjä työllistämistoimia. Myös maahanmuuttajien integroimiseksi työmarkkinoille tarvitaan erityistoimia. Uhkana on ongelmien muuttuminen ylisukupolvisiksi ja itseään vahvistavan köyhyyden ja syrjäytymisen kulttuurin syntyminen. Syrjäytymiskehityksen katkaisemiseksi tarvitaan hyvin eriytyneitä räätälöityjä poikkihallinnollisia palveluja. Varhaisen puuttumisen, välittämisen ja yhteisöllisen vastuun malleja voidaan vahvistaa lisäämällä sekä väestön ja eri hallinnonalojen viranomaisten välistä yhteistyötä että kumppanuutta kolmannen sektorin ja yksityisten toimijoiden kanssa. Syrjäytymisen torjunnassa tulee panostaa voimakkaasti ennalta ehkäisevään toimintaan. Palvelujärjestelmän ennaltaehkäisyn vaikuttavuutta voidaan lisätä suuntaamalla keskimääräistä enemmän resursseja alueellisesti ja palvelujärjestelmän nivelkohtiin. Esimerkiksi lähiökouluille kohdistettu lisätuki on koitunut koko alueen hyväksi. Huomattava osa työttömistä nuorista on vailla toisen asteen koulutusta. Ammatillisen koulutuksen paikkojen ja vaihtoehtoisten koulutusväylien tarjonnan lisääminen on tärkeä osa myös syrjäytymisen torjuntaa kaupunkiseuduilla. Osallisuuden ja yhteisöllisyyden edistäminen ovat tärkeitä sellaisten rakenteiden luomiseksi, jotka ehkäisevät syrjäytymistä. Sosiaalinen ja alueellinen eriytyminen on negatiivista silloin, jos tietyillä alueilla koetaan, ettei asukkailla ole tasa-arvoisia mahdollisuuksia kehittää kykyjään ja osallistua yhteiskuntaan ja työelämään. Kansalaisten osallistumisen aktivoiminen on haasteellista, mutta foorumi- ja asukastupatyyppisestä eritaustaisia ja kaikenikäisiä toimijoita yhteen kokoavasta työstä on saatu hyviä kokemuksia kansallisesti ja kansainvälisesti. Asukastupien aktiivit tarvitsevat tilojen lisäksi välineistöä, koulutusmahdollisuuksia ja vertaisverkon muihin vastaaviin hankkeisiin. Selvää on, että paikallisten viranhaltijoiden ja valtuutettujen on tuettava toimintaa omalla panoksellaan ja aktiivisesti rakennettava päättävien tahojen yhteyttä paikalliseen todellisuuteen. Osallistumisen perinteisten tapojen rinnalle tarvitaan houkuttelevuuden lisäämiseksi myös uusilla sähköisillä

12 välineillä toteutettuja kuulemismuotoja ja niiden kokeiluja. Kehitetään ns. positiivisia erityistoimia kaupunkien ja kaupunkiseutujen sisällä segregaation haittojen ehkäisemiseksi. Positiiviset erityistoimet voivat kohdentua ongelmallisimpien alueiden koulu- ja sosiaalipalveluiden tai työllistymisen erityishaasteisiin sekä asuinympäristöjen kohentamiseen. Sosiaalista eheyttä edistetään poikkihallinnollisella lähiöohjelmalla vuosina 2009 2011. Paikallisen osallistumisen haasteita tarkastellaan oikeusministeriön demokratiapoliittisen asiakirjan poikkihallinnollisessa valmistelutyössä 2009. Asiakirjan pohjalta tullaan tekemään lähidemokratiaa koskevia linjauksia. 2.2.2 Asuntopolitiikan vahvistaminen Asuntomarkkinoiden ja asuntorakentamisen taloudellisessa ympäristössä on tapahtunut dramaattinen käänne. Kansainvälinen luottokriisi on käynnistänyt ketjureaktion, jossa pankkien asuntoluototuksen tiukentuminen ja kallistuminen, asuntokaupan pysähtyminen, alenevat asuntojen hinnat, kuluttajien kasvava epävarmuus ja asuntorakentamisen tyrehtyminen aiheuttavat yhdessä syvenevän kierteen. Seuraukset alkavat näkyä: hoitamattomien asuntoluottojen määrä on kasvussa, rakennusalan yritysten konkurssit ovat lisääntyneet ja alan työllisyys on nopeasti heikkenemässä. Jos taantuma jatkuu pitkään, uhkana on, että inhimillisten seurausten lisäksi menetetään pysyvästi rakennusalan osaamista ja resursseja, joita tarvitaan tulevassa noususuhdanteessa ylikysynnän tasaamiseksi. Hallitus on asuntopoliittisen toimenpideohjelmansa ja elvytyspakettinsa mukaisesti käynnistänyt useita toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on asuntoluototuksen turvaaminen, asuntojen uudis- ja korjausrakentamisen elvyttäminen ja kohtuuhintaisen vuokra-asuntotuotannon vauhdittaminen. Keskeinen lähitulevaisuuden haaste on rakennus- ja kiinteistösektorin kyky uudistaa tuotteitaan, palvelujaan ja toimintatapojaan vastaamaan entistä paremmin asiakkaiden ja loppukäyttäjien tarpeita. Vuokra-asuntomarkkinoiden kiristyminen korostaa entisestään seudullisesti vastuullista ja tasapuolista asunto- ja sosiaalipolitiikkaa. Työttömyys, maahanmuuton lisääntyminen ja erityisryhmien asuttamistarpeet kohdistuvat vahvimmin keskuskaupunkiin, jolloin koko seudun sosiaalinen tasapaino uhkaa vinoutua. Kilpailukyvyn, työvoiman saatavuuden ja seudun sosiaalisen eheyden näkökulmasta on huolehdittava riittävästä kohtuuhintaisesta vuokra-asuntotuotannosta seudullisesti yhteisvastuullisesti. Asuntopolitiikan keskeisiä painopisteitä ovat asuntoluototuksen turvaaminen ja kohtuuhintaisen asunto- ja korjausrakentamisen edistäminen. Seudullisena tavoitteena on sosiaalisen asuntotuotannon ja peruspalveluiden tasapainoinen järjestäminen. Valtion ja Helsingin seudun aiesopimuksessa olevia toimenpiteitä vuokraasuntotuotannon ja tonttitarjonnan suhteen vauhditetaan. Uusien asuntoalueiden asukasrakenteen monimuotoisuus turvataan hyödyntämällä osaomistamista, asumisoikeusasumista ja uusia vuokra-asumisen välimalleja. Alan tutkimus-, kehitys-

13 ja innovaatiopanostuksia lisätään ja alan toimijoiden yhteistyötä tiivistetään mm. asumisen osaamisklusterin sekä rakennetun ympäristön SHOK:n avulla. Valtio on sopinut suurimpien asunnottomuuskaupunkien kanssa pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelman toteuttamisesta vuosina 2008-2011. Aiesopimukset tulivat voimaan 1.9.2008. Aiesopimukset sisältävät konkreettiset toimeenpanosuunnitelmat, joissa on yksilöity ja aikataulutettu käynnistettävät hankkeet ja muut toimenpiteet. Aiesopimukset uudistetaan vuoden 2011 aikana. 2.2.3. Kunta- ja palvelurakenteen uudistaminen Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen (Paras-hankkeen) tavoitteena on elinvoimainen ja toimintakykyinen sekä eheä kuntarakenne. Lisäksi tavoitteena on varmistaa koko maassa laadukkaat ja asukkaiden saatavilla olevat palvelut. Kunta- ja palvelurakenneuudistuksessa (Paras) toteutetut rakennemuutokset ovat luoneet pohjaa ja kehittämispotentiaalia palveluiden kehittämiselle. Väestörakenteen muutokset aiheuttavat tulevina vuosina suuria ongelmia ennen kaikkea väestöä luovuttaneilla alueilla, mutta myös kasvukeskuksissa. Rakenteiden uudistaminen ja palveluiden kehittäminen ovat kumpikin välttämättömiä edellytyksiä Parasuudistuksen tavoitteiden toteuttamiseksi. Paras-hankkeessa toiminnan painopistettä siirretään palveluiden kehittämiseen samalla kun hallinnollisten rakenteiden uudistamista jatketaan. Jatkossa kuntien tulee panostaa palveluiden kehittämiseen uusissa ja uusiutuvissa rakenteissa. Niiden mukaan tuoma kehittämispotentiaali tulee täysimääräisesti hyödyntää. Suurin palveluiden uudistamisen ja tuottavuuden kehittämisen potentiaali on suurimmissa kaupungeissa. Uudistusta jatketaan mm. ottamalla käyttöön parhaita palvelukäytäntöjä, kehittämällä palveluprosesseja, uudistamalla työnjakoja, hyödyntämällä tietoteknologiaa, ottamalla käyttöön tilaaja-tuottaja-malleja, hyödyntämällä yksityisen ja kolmannen sektorin tuottamia palveluita sekä edistämällä palvelusetelien käyttöä uuden lainsäädännön pohjalta. Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen tavoitteena on myös vahvistaa kaupunkiseutujen toimintaedellytyksiä. Tätä tarkoitusta varten puitelaissa on edellytetty kaupunkiseutusuunnitelmien laatimista. Kaupunkiseutusuunnitelman laatineilla seuduilla asuu kaksi kolmasosaa Suomen väestöstä ja niiden merkitys koko maan mittakaavassa elinvoiman ja kilpailukyvyn ylläpitämisessä, palvelujärjestelmän toimivuudessa, yhdyskuntarakenteen kehittymisen hallinnassa ja ilmastotavoitteiden saavuttamisessa on huomattava. Kunta- ja palvelurakenteen taloudellisen elinvoiman turvaaminen pitkällä tähtäimellä on kunta- ja palvelurakenneuudistuksen ensisijainen tavoite, ja nykyinen taloustilanteen heikkeneminen nopeuttaa elinvoiman turvaamisen kannalta keskeisten kysymysten pohdintaa, ratkaisujen hakua ja toimeenpanemista. Kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annetun puitelain mukaan kunnan tulisi muodostua työssäkäyntialueesta tai muusta taloudellisesti riittävän vahvasta toiminnallisesta kokonaisuudesta. Kaupunkiseutuja koskevien tavoitteiden saavuttamisen kannalta on

14 tärkeää, että kuntarakenne ja yhteistoiminta-alueet tukevat seudun toimivuutta yhtenäisenä työssäkäyntialueena. Tältä pohjalta voidaan parhaalla tavalla ratkaista myös yhdyskuntarakenteen eheyttämiseen, palvelujen saavutettavuuteen ja liikenteen sekä joukkoliikenteen toimivuuteen liittyvät kysymykset. Edistetään kunta- ja palvelurakenteiden kehittämistä toiminnallisilla kaupunkiseuduilla. Tavoitteena on puitelain mukaisesti elinvoimainen ja toimintakykyinen sekä eheä kuntarakenne. Edistetään palvelurakenteiden muutoksia erityisesti suurimmissa kaupungeissa, joissa on suurin uudistamisen ja tuottavuuden kehittämisen potentiaali. Kaksikymmentä suurinta kaupunkia laativat palveluiden laativat palveluiden kehittämiseksi tuottavuusohjelmat, joiden toteutumista seurataan kaupunkien ja valtion yhteistyönä. Tuottavuusohjelmissa tulee osoittaa tavoitteet ja toimenpiteet, joilla palvelutuotannon tehokkuutta ja taloudellisuutta lisätään palvelutavoitteista kiinni pitäen. Valtio ja kaupungit valmistelevat yhteistyössä Kuntaliiton kanssa ohjelmissa seurattavat tuottavuuden mittarit. Tuottavuusohjelmien toimintaa arvioidaan ja niiden perusteella syntyneitä hyviä käytäntöjä sovelletaan myös muissa kunnissa. Kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta laadittavan selonteon yhteydessä tehdään toimenpide-ehdotuksia kaupunkiseutuja koskien. Tuolloin kaupunkiseutusuunnitelmien ja niiden toteutumisen seurannasta saatujen arvioiden perusteella otetaan mm. kantaa siihen, tulisiko kaupunkiseutujen kunnille asettaa selkeämpiä velvoitteita tuottavuuden ja tehokkuuden parantamisen sekä maankäytön, asumisen, liikenteen ja kuntarajat ylittävien palvelujen käytön osalta. 2.2.4. Kaupunki maaseutu saaristo vuorovaikutus Kaupungit ja niitä ympäröivä maaseutu ovat tulleet mm. kuntarakenteen kehityksen, lisääntyvän työmatkaliikenteen ja yleistyvän vapaa-ajan asumisen kautta keskinäisesti yhä kytketymmiksi toisiinsa. Erityisesti uusissa suurkunnissa maaseutu on tullut kaupunkiin ja toisinpäin. Kaupungeilla ja maaseudulla on kummallakin jossain määrin toisistaan poikkeavat kehittämisen tapansa ja omat, erilaiset mittakaavansa. Kaupungin ja maaseudun vuorovaikutuksessa tulisi etsiä molempia osapuolia hyödyttäviä ja vaikuttavuudeltaan merkittäviä muotoja. Kehitetään toiminnallisilla kaupunkiseuduilla tapoja integroida kaupunkikeskus sen ympäristössä oleviin pienempiin keskuksiin kestävällä tavalla mm. Parashankkeen kaupunkiseutusuunnittelun avulla. Erityisesti uusissa suurkunnissa kunnan eri osien elinvoimaa vahvistavan vuorovaikutuksen kehittämiseen kiinnitetään huomiota. Kannustetaan mm. kehittämisvyöhykeajattelun pohjalta kaupunkiseutuja ja niitä ympäröiviä maaseutualueita keskinäiseen, molempia hyödyttävään osaamisen ja innovaatioiden siirtoon Kannustetaan saaristojen lähellä olevia kaupunkiseutuja hyödyntämään saaristoa koko alueen kehittämisessä saariston kulttuuriperinteitä ja herkkää luontoa huomioiden mm. alkutuotantoon (kalastuselinkeino, perinteinen pienimuotoinen maatalous), matkailuun ja elämyksiin liittyen. Saaristoisuutta ja vesistöisyyttä hyödynnetään kaupunkien vetovoiman kasvattamisessa.

15 Kannustetaan arjen tietoyhteiskunnan edistämistä ja elinvoimaisen ja kilpailukykyisen viestintäalan kehittymistä. Viestinnän infrastruktuurin kehittämisessä on tärkeää nopeat, laadukkaat ja kohtuuhintaiset tietoliikenneyhteydet. Nopeat laajakaistayhteydet mahdollistavat kaupunkiseutujen verkottumisen muiden seutujen kanssa. 2.2.5. Kaupunkien välinen verkostoituminen kansallisesti Kaupungeilla on tarvetta entistä voimakkaammin vaihtaa keskenään kokemuksia ja tietoa kehittämispolitiikastaan ja yhdistää voimiaan myönteisten vaikutusten aikaansaamiseksi maan kilpailukykyyn ja kansalliseen koheesioon. Kaupunkien kansallista verkostoitumista edistetään mm. KOKO:n teemaverkostojen ja muiden teemakohtaisten verkostojen kautta. Verkostot voivat koskea esim. innovaatiotoimintaa, hyvinvointialan kehittämistä, kaupunkiseutujen sisäisiä kehittämiskysymyksiä, joilla tuetaan Paras-hankkeen toteuttamista tai kaupunkiseutujen kansallista aluerakennetta tukevaa verkostoitumista, esimerkiksi kehittämisvyöhykkeitä. 2.3 Ilmastonmuutoksen haasteisiin vastaaminen, laadukas elinympäristö ja kestävä kehitys Kaupunkiseutujen elinvoiman ja kilpailukyvyn parantaminen ja hyvinvoinnin turvaaminen kestävällä tavalla tarkoittaa myös ratkaisujen löytämistä ilmastonmuutoksen hillintään ja sopeutumiseen. Ilmastohaasteisiin vastaaminen koskettaa erityisesti energiankulutusta ja tuotantoa kaupunkiseudulla, ja ratkaisut voivat merkitä syvällisiä muutoksia kaupunkiseutujen toiminnassa. Liikenteeseen, sen tarpeeseen ja muotoihin vaikuttaminen on keskeisessä roolissa. Samalla haasteisiin vastaaminen ja uusien innovatiivisten kestävien ratkaisujen kehittäminen ja käyttöönotto edelläkävijänä voi tarjota merkittäviä uusia liiketoimintamahdollisuuksia kaupunkiseudulle. Keskeiset toimintalinjaukset ovat: 1) Kaupunkiseutujen ilmasto- ja energiastrategioiden laatiminen ja toteuttaminen 2) Yhdyskuntarakenteen eheyttäminen 3) Joukkoliikenteen, pyöräilyn ja kävelyn edistäminen ja autoriippuvuuden vähentäminen 4) Energiatehokkuuden ja kestävien energiatuotantomuotojen ja korjausrakentamisen edistäminen, innovatiivisten ratkaisujen käyttöönotto ja niihin sisältyvien liiketoimintamahdollisuuksien kehittäminen 5) Ilmastonmuutoksen haasteisiin vastaamisen hallinnan ja tiedon parantaminen 2.3.1 Kaupunkiseutujen ilmasto- ja energiastrategioiden laatiminen ja toteuttaminen Kuntien toiminnalla on suuri merkitys ilmastonmuutokseen hillitsemisessä erityisesti alueidenkäytön ja liikenteen suunnittelussa, energian tuotannossa (15 % sähköntuotannosta) ja käytössä sekä yhdyskuntien jätehuollon järjestämisessä. Siksi valtion yhteistyö kuntien kanssa ilmasto- ja energiapoliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi on

16 tärkeää. Kunnat voivat edistää merkittävästi myös ilmastonmuutokseen sopeutumista liittämällä ilmastonmuutoksen vaikutusten arvioinnin ja sopeutumistoimien määrittämisen osaksi tavanomaista suunnittelua, toimeenpanoa ja seurantaa. Usein ilmastonmuutoksen hillinnän ja ilmastonmuutokseen sopeutumisen kannalta on välttämätöntä tarkastella yhtä kuntaa laajempaa, kaupunkiseudun tai maakunnan kokonaisuutta. Seudullisia ilmastostrategioita on toistaiseksi laadittu ainakin Pääkaupunkiseudulle (YTV) ja Porin seudulle. Ilmastostrategiatyö on parhaillaan käynnissä Tampereen seudulla ja Uudenmaan maakunnan alueella. Valtioneuvoston pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategian mukaan: valtioneuvosto edellyttää, että maakunnat ja kaupunkiseudut laativat omat ilmastoja energiastrategiansa sekä niiden toteutusohjelmat valtakunnallisen ilmasto- ja energiastrategian pohjalta. Edistetään kaupunkiseudullisten ilmasto- ja energiastrategioiden ohjausvaikutusta kehittämällä toimivia ja selkeitä malleja mitata vaihtoehtoisten ja valittujen toteutustapojen päästövaikutuksia ja toteuttamisen onnistumista. Tuetaan kaupunkien ja kaupunkiseutujen verkostoitumista paikallisen ilmastopolitiikan tehostamiseksi, vertaisarvioinnin edistämiseksi ja hyvien käytäntöjen levittämiseksi. Kehitetään mahdollisuutta kytkeä kaupunkiseudun maankäytön suunnittelu ja toteuttaminen kiinteästi kaupunkiseudun ilmasto- ja energiastrategian tavoitteiden sekä liikennejärjestelmäsuunnitelman toteuttamiseen (esimerkiksi yhdistetyn aiesopimuksen avulla). 2.3.2 Yhdyskuntarakenteen eheyttäminen Ilmastopoliittisesti keskeistä on sellaisen yhdyskuntarakenteen edistäminen, joka mahdollistaa kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisen. Alue- ja yhdyskuntarakenne vaikuttavat päästöjen määrään erityisesti liikenteen, mutta myös lämmitysjärjestelmien kautta. Pääosa yhdyskuntarakenteesta aiheutuvista päästöistä on peräisin tieliikenteestä. Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden mukaan yhdyskuntarakennetta tulee eheyttää ja luoda edellytykset liikennetarpeen vähentymiselle ja liikenteen ohjaamiselle nykyistä huomattavasti enemmän joukkoliikenteeseen sekä kävelyyn ja pyöräilyyn. Erityisesti tähän on mahdollisuudet kaupunkiseuduilla ja taajamissa. Alueidenkäytön ja liikenteen suunnittelun tiivistä yhteistyötä tarvitaan edellä mainittujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Kaupunkien ja taajamien sisäisen eheyttämisen lisäksi toinen keskeinen haaste liittyy kaupunkiseutujen reuna-alueille, joiden yhä hajautuva asutusrakenne heikentää pohjaa tulevaisuuden kestävältä alueidenkäytöltä. Merkittävä määrä omakotitaloista suomalaisilla kasvavilla kaupunkiseuduilla rakennetaan ilman kunnan mahdollisuutta sijoittumisen harkintaan. Alueidenkäytössä tulee ehkäistä olemassa olevasta yhdyskuntarakenteesta irrallista hajarakentamista ja tukea olemassa olevaa kyläverkostoa ohjaamalla rakentamista kylien yhteyteen. Kasvavilla kaupunkiseuduilla hajarakentamisen ohjaus tarvitsee lisää tukea.

17 Yhdyskuntarakenteen strategisessa ohjauksessa eheään, kestävään suuntaan maankäytön ja liikenteen keskinäisellä, johdonmukaisella yhteensovittamisella on keskeinen rooli. Nykyistä enemmän tarvitaan maankäytön ja liikenteen optimoivan vuorovaikutusprosessin kehittämistä: maankäyttöratkaisujen liikenteelliset vaikutukset on arvioitava ja niiden on vaikutettava päätöksentekoon jo eri maankäyttövaihtoehtojen vertailuvaiheessa, ja edelleen maankäytön toteuttamisen ajoittamisessa (priorisoinnissa). Yhdyskuntarakenne vaikuttaa myös kauko- ja aluelämmityksen kannattavuuteen ja sitä kautta energiatehokkaan sähkön- ja lämmön yhteistuotannon mahdollisuuksiin. Yhteistuotannossa voidaan usein käyttää uusiutuvia energialähteitä. Vuoden 2009 alusta tuli voimaan maankäyttö- ja rakennuslain muutos, jolla tavoitellaan energiatehokkuuden lisäämistä ja päästöjen vähentämistä siten, että kaavoituksella voidaan ohjata uudisrakennusten lämmitystapavalintoja silloin kun sille on kunnallistekniset ja taloudelliset edellytykset. Liikennetarpeen vähentämiseksi, asukasrakenteen monipuolistamiseksi ja jo tehtyjen palvelu- ja infrastruktuuri-investointien täysimääräiseksi hyödyntämiseksi asuinalueiden täydennysrakentamismahdollisuuksia parannetaan uudistamalla asemakaavoja mm. toisarvoisessa käytössä olevien alueiden osalta. Yhdyskuntarakenteella on myös huomattava taloudellinen merkitys, joka vaikuttaa kaupunkiseudun kilpailukykyyn. Laajalle levinnyt yhdyskuntarakenne aiheuttaa huomattavia kustannuksia rakentamisessa ja ylläpidossa, ja näitä edelleen lisää liikkuminen tällaisessa rakenteessa. Yhdyskuntarakentamisessa tehdyt ratkaisut ovat lisäksi erittäin pysyviä ja pitkäikäisiä. Energian saatavuuden ja hinnan muutosten myötä tulevaisuudessa runsaasti energiaa kuluttavat ja henkilöauton käyttöön perustuvat yhdyskuntarakenteet ovat vaarassa muodostua epätarkoituksenmukaisiksi ja epätasa-arvoisiksi. Valtioneuvoston pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategian mukaan alueidenkäytön tavoitteiden toteuttamiseksi sekä alue- ja yhdyskuntarakenteen kehittämiseksi: Eheytetään yhdyskuntarakennetta suurilla kaupunkiseuduilla palvelujen saavutettavuuden lisäämiseksi joukko- ja kevyellä liikenteellä. Suuret kaupunkiseudut ja valtio laativat yhdessä pitkäjänteiset, seutukohtaiset joukkoliikenteen kehittämisohjelmat. Pyöräilyn ja jalankulun tarpeet otetaan entistä paremmin huomioon maankäytön suunnittelussa ja liikennejärjestelmäsuunnittelussa. Tuetaan eheiden ja toimivien kunta- ja seutukeskusten sekä niiden palvelujen kehittämistä siten, että asiointiliikennettä pidempien etäisyyksien päässä oleviin suurempiin keskuksiin voidaan vähentää. Kuntien suunnitteluyhteistyötä tiivistetään edistämällä erityisesti sellaisia kuntaliitoksia ja maakuntien liittojen yhdistymisiä, joilla luodaan nykyistä paremmat edellytykset yhdyskuntarakenteen eheyttämiseen kasvavilla kaupunkiseuduilla. Edellytetään ja tuetaan yhdyskuntarakenteen kehittymistä tehokkaasti ohjaavien yhteisten seudullisten maankäytön suunnitelmien (joko kuntien yhteinen yleiskaava tai kaupunkiseudun maakuntakaava) laatimista tärkeimmille kasvaville kaupunkiseuduille. Vaatimukset tonttituotannon lisäämiseksi, maapolitiikan tehostamiseksi ja liikennejärjestelmien toimivuuden parantamiseksi sisällytetään valtion ja kuntien väli-

18 siin aiesopimuksiin. Valtion investointien kohdentamisessa priorisoidaan yhdyskuntarakennetta eheyttävät hankkeet. Tuetaan kaupunkiseutujen välistä yhteistyötä ja tiedonvaihtoa sekä kehitetään vertailtavuutta seudullisen maankäytön, asumisen, liikenteen ja palvelujen yhteensovittamisessa ja seudullisen yhdyskuntarakenteen eheyttämisessä. Kehitetään kaupunkiseutujen yhteisen maankäytön strategisen ohjauksen välineitä ja mm. eri liikkumismuotoihin liittyviä toimintojen sijainninohjauksen malleja (esimerkiksi vyöhykemalli). Kehitetään maankäytön ja liikenteen optimoivaa vuorovaikutusprosessia ja tuetaan maankäytön liikenteellisten vaikutusten tutkimusta. Selvitetään taloudellisten ohjauskeinojen mahdollisuuksia vaikuttaa olemassa olevasta yhdyskuntarakenteesta irralliseen hajarakentamiseen. 2.3.3 Joukkoliikenteen, pyöräilyn ja kävelyn edistäminen ja autoriippuvuuden vähentäminen Joukkoliikenteen edellytykset ja kilpailukyky sekä autoriippuvuuden vähentäminen nostetaan kaupunkiseutujen suunnittelun keskeiseksi lähtökohdaksi. Henkilöautoilun tarpeen ja autoriippuvuuden vähentämiseen pyritään edellä mainituin yhdyskuntarakenteen kehittämiseen liittyvin toimin. Henkilöauton ja muiden kulkumuotojen yhteistyötä on parannettava kaupunkiseuduilla ja taajamissa. Henkilöauton käyttäjien mahdollisuutta tehdä ainakin osa päivittäisistä matkoistaan joukkoliikenteellä parannetaan mm. kehittämällä liityntäpysäköintiä. Kaupunkiseutujen maankäytön suunnittelussa tulee arvioida nykyistä tarkemmin maankäytön vaikutukset liikenteeseen ja kulkutapajakautumaan. Vaihtoehtoisia keinoja henkilöautoliikenteen kasvun hillitsemiseksi tulee selvittää, esim. Helsingin seudulla selvitetään ruuhkamaksujen käyttöä. Kaupunkiseuduille laaditaan pitkäjänteiset maankäytön suunnitteluun ja liikennejärjestelmäsuunnitteluun kytketyt joukkoliikenteen kehittämisohjelmat, joiden tavoitteena on kohottaa joukkoliikenteen roolia. Joukkoliikenteen palvelutasolle ja käytölle asetetaan konkreettiset (seutukohtaiset) tavoitteet. Pienillä ja keskisuurilla kaupunkiseuduilla (mm. seutukaupungeissa) pyritään nostamaan joukkoliikenteen roolia ja turvataan vähintään joukkoliikenteen peruspalvelutaso. Valtio tukee seudullista organisoitumista joukkoliikennekysymyksissä ja osallistuu kaupunkiseutujen joukkoliikenteen rahoitukseen. Suurilla kaupunkiseuduilla valtion rahoitusta ohjataan joukkoliikenteen palvelutasoa parantaviin hankkeisiin. Helsingin seudun joukkoliikenteen palvelutasoa parannetaan ja kehitetään, mm. siten että valtion ostamaa ja YTV:n omalla alueellaan ostamaa lähiliikennettä aletaan tarkastella yhtenä kokonaisuutena. Liikenteen hallintaan liittyvien toimien avulla tehostetaan nykyisen liikenneinfrastruktuurin kapasiteettia tavoitteena vähentää uusien investointien tarvetta, mutta myös pyritään vähentämään terveellisen ja turvallisen elinympäristön kannalta merkittäviä liikenteen ympäristöhaittoja.

19 2.3.4 Energiatehokkuuden ja kestävien energiatuotantomuotojen ja korjausrakentamisen edistäminen, innovatiivisten ratkaisujen käyttöönotto ja niihin sisältyvien liiketoimintamahdollisuuksien kehittäminen Kaupunkien toiminnalla on suuri merkitys ilmastonmuutokseen hillitsemisessä alueidenkäytön ja liikenteen suunnittelun lisäksi energian tuotannossa (15 % sähköntuotannosta) ja käytössä. Kaupungit voivat myös näyttää esimerkkiä energiatehokkuuden edistämisessä. Julkisten rakennusten energiatehokkuutta parantamalla voidaan saavuttaa merkittäviä taloudellisia säästöjä. Kaupungit voivat edistää uusiutuvan energian käyttöä myös julkisissa hankinnoissa mm. oman kiinteistökannan lämmitystapoja valittaessa. Kuntien vapaaehtoista energiansäästösopimusjärjestelmää uudistettiin energiapalveludirektiivin voimaanastumisen myötä. Vuoden 2007 loppupuolelta alkaen kunnilla on ollut mahdollisuus liittyä kuntien energiatehokkuussopimukseen ja energiaohjelmaan vuosiksi 2008 2016. Uudessa sopimusjärjestelmässä on erilliset sopimusmallit suurille ja pienille kunnille. Työ- ja elinkeinoministeriössä valmistellaan hallituksen esitystä laiksi julkisyhteisöjen energiatehokkuudesta. Lakiesitys on tarkoitus antaa eduskunnalle kesäkuussa 2009. Lailla kohdistetaan velvoitteita ensisijaisesti valtion sektorille, mutta sillä myös täydennetään ja tuetaan uutta energiatehokkuussopimusjärjestelmää. Lain kautta tulee yli 2000 asukkaan kunnille velvoitteet asettaa energiansäästötavoite vuodelle 2016 ja energian loppukulutuksen tasolle vuonna 2020, laatia toimintasuunnitelma energiankäytön tehostamiseksi, energian kulutusseurannan toteuttamisesta sekä energiansäästöstä raportoinnista. Sopimusjärjestelmään liittyneille kunnille ei lain kautta tulisi mitään muita lisävelvoitteita kuin vuoden 2020 loppukulutuksen tavoitteen asettaminen. Valtioneuvoston pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategian mukaan: Valtion suuntaamaa tukea kuntien energiansäästöinvestointeihin ja energiakatselmuksiin tullaan jatkossa kohdistamaan erityisesti energiaohjelma- ja sopimuskunnille. Rakennukset muodostavat runsaan puolet Suomen kansallisvarallisuudesta, ja niistä hyvin suuri osa on kaupungeissa ja kaupunkiseuduilla. Rakennuskannan korjaustarve on merkittävä ja johtuu muun muassa rakennusten energiatehokkuuden parantamistarpeesta. Valtioneuvoston periaatepäätös korjausrakentamisesta annettiin syksyllä 2008. Sen päätavoitteet ovat rakennuskannan palvelukyvyn ja laatutason parantaminen, rakennuskannan energiankulutuksen ja päästöjen vähentäminen, korjausrakentamisen ohjausjärjestelmän kehittäminen sekä korjausrakentamiseen liittyvän osaamisen, tiedon ja kilpailukyvyn vahvistaminen. Erityisen kiireellistä on rakennuksiin liittyvien ympäristöterveydellisten ongelmien, erityisesti kosteus- ja homevaurioiden korjaaminen. Suunnitelmallinen kiinteistönpito, erityisesti korjaustarpeen kattava arviointi ja korjausohjelmien laatiminen tarvitsee vahvistamista. Kaupunkiseudun kunnat, joiden oma rakennuskanta on merkittävän suuri, ovat tässä tärkeän toimijan asemassa.

20 Energiantuotannossa lisätään uusiutuvan energian osuutta, mm. kaupunkien energiayhtiöiden omistajaohjauksen avulla. Suurilla kaupunkiseuduilla tavoitteeksi asetetaan hiilen käytön lopettaminen 2020-luvulle tultaessa sähkön ja lämmön tuotannossa. Kaupunkeja tuetaan osana niiden innovaatiostrategioita tutkimaan ympäristöliiketoimintaan ja energiateknologiaan liittyvä potentiaali ja satsaamaan seudun elinvoimaa vahvistaviin energia- ja ilmastoteknologisiin innovaatioihin. Kannustetaan suunnitelmallisen kiinteistönpidon vahvistamista ja energiatehokkuuden parantamista erityisesti kaupunkien omassa kiinteistökannassa. 2.3.5 Ilmastonmuutoksen haasteisiin vastaamisen hallinnan ja tiedon parantaminen Ilmastopolitiikan luominen ja toteuttaminen kaupungeissa ja kaupunkiseuduilla on laajasti eri hallinnonalat läpäisevää ja eri toimijatahoja koskevaa toimintaa. Menestyksekäs ilmastopolitiikka edellyttää myös uudenlaisia hallinnan rakenteita ja tiedon tuottamista, keräämistä, jalostamista ja levittämistä. Edistetään kasvihuonekaasupäästöjen ja ilmastonmuutoksen hillintätoimien vaikutusten mitattavuuden ja seurannan kehittämistä. 3 Kumppanuuden kehittäminen valtion ja kaupunkiseutujen kesken 3.1 Toiminnallisten kaupunkiseutujen asema kansallisessa kehittämisessä Kaupunkipolitiikka on Suomessa osa alueiden kehittämistä, samalla se on osa monen hallinnonalan kansallista kehittämistä. Kaupunkiseutujen merkitys kansallisen kilpailukyvyn ja kansatalouden kannalta on suuri. Kaupunkiseutujen elinvoimalla on suuri merkitys paitsi siellä asuville niin myös laajemmille alueille. Suurimmat kaupunkiseudut ovat oman alueen lisäksi myös laajempien alueiden kehityksen vetureita. Kaupunkiseutujen toimenpiteillä on ratkaiseva merkitys myös Suomen ilmastopoliittisten tavoitteiden saavuttamisessa. Kaupunkiseutujen kehittämistarpeet on tunnistettava sekä yleisessä yhteiskuntapolitiikassa että eri hallinnonalojen kansallisessa kehittämisessä. Kaupunkipolitiikka edellyttää vahvaa kumppanuutta kuntien ja valtion toimijoiden kesken. Julkisten toimijoiden yhteistyön lisäksi menestyminen kansainvälisessä kilpailussa edellyttää yhteistyötä elinkeinoelämän sekä tutkimus- ja koulutusorganisaatioiden kanssa (nk. Triple Helix malli). Kaupunkiseutujen kehittämistoimenpiteitä on tarpeen koordinoida kansallisesti. Kaupunkipolitiikan yhteistyöryhmä koordinoi ministeriöiden kaupunkipoliittisia toimenpiteitä sekä kehittää valtion ja kaupunkiseutujen välisiä yhteistyömuotoja. Yhteistyötä on tarpeen kehittää tasavertaisen kumppanuuden pohjalta, jossa valtiolla ja kaupunkiseuduilla kummallakin on omat vastuunsa. Kansallisesti toteutettavan sektoripolitiikan keinoja tulee kohdentaa kaupunkiseutujen erityiskysymysten ratkaisemiseen. Esimerkiksi korkeakoulupolitiikassa, kansallisessa