Työnantajien palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta vuonna 2013 Urapalvelut / Mari Rantamäki Yliopisto tukee opiskelijoidensa työharjoittelua myöntämällä harjoittelutukea tutkintoon sisällytettävään harjoitteluun. Harjoittelun suorittaneiden opiskelijoiden työnantajilta tai ohjaajilta pyydetään palautetta harjoittelusta. Palautetta antoi 43 työnantajaa, mikä oli noin 73 % kaikista harjoittelutuen saaneiden harjoittelijoiden työnantajista vuonna 2013. Kaikki työnantajat olivat sitä mieltä, että harjoittelijalla oli täydet valmiudet suoriutua hänelle annetuista työtehtävistä. Työelämävalmiuksien kannalta työnantajat pitivät oleellisimpina hyviä sosiaalisia ja yhteistyötaitoja, oma-aloitteisuutta, työmotivaatiota sekä hyviä teknisiä valmiuksia. Työn kannalta olennaisia taitoja ovat myös hyvät viestinnälliset valmiudet, organisointitaito ja kyky soveltaa oppimaansa käytäntöön. 80% 70% 60% Miten saitte harjoittelijan? 69% 50% 40% 30% 20% 31% 10% 0% Harjoittelija vastasi harjoittelupaikkailmoitukseemme Harjoittelija otti itse yhteyttä 1
Miten paljon tiesitte etukäteen harjoittelijan opintojen sisällöstä? 7% 29% Erittäin vähän Jonkin verran Paljon 64% Edellyttivätkö harjoittelijan työtehtävät hänen koulutusalansa tietoja ja taitoja? 2% 57% 41% Erittäin vähän Jonkin verran Paljon 2
Osallistuitko itse harjoittelijan ohjaamiseen? Kyllä, olin hänen ohjaajansa 74% Jonkin verran 19% Kyllä, olin ohjaajan varahenkilö 5% En osallistunut ohjaamiseen 2% 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% Oliko ohjaaja tai hänelle nimitetty varahenkilö paikalla/tavoitettavissa koko harjoittelun ajan? 17% 2% Kyllä Ei En osaa sanoa 81% 3
Käytiinkö harjoittelijan kanssa palautekeskustelu harjoittelujakson päätteeksi? 5% 29% 66% Kyllä Ei En osaa sanoa Miten harjoittelu kehitti opiskelijan työelämävalmiuksia tai -taitoja? 70% Tiedonhankintataidot, aloitteellisuus ja ongelmanratkaisukyky 60% 50% 40% 30% 20% 10% 0% 64 57 48 33 24 20 17 17 12 2 2 2 Ei lainkaan Jonkin verran Melko paljon Paljon Tiedonhankintataidot Aloitteellisuus Ongelmanratkaisukyky 4
50% 45% 40% 35% 30% 25% 20% 15% 10% 5% 0% Yhteistyö- ja organisointitaidot 45 41 34 33 24 19 2 2 Ei lainkaan Jonkin verran Melko paljon Paljon Yhteistyötaidot Organisointitaidot 60% Viestintätaidot, kieli- ja kulttuuriosaaminen, IT-taidot 50% 53 40% 48 43 30% 20% 29 28 26 21 21 Viestintätaidot Kieli- ja kulttuuriosaaminen IT-taidot 10% 0% 14 10 2 5 Ei lainkaan Jonkin verran Melko paljon Paljon 5
Mitä yleisiä työelämävalmiuksia pidätte työllistymisen ja työssä menestymisen kannalta tärkeimpinä? Yhteistyötaidot, oma-aloitteisuus ja viestintätaidot Yhteistyö-, tiedonhankinta- ja viestintätaidot Luotettavuus, vastuuntuntoisuus, yhteistyökyky. Yhteistyötaidot Yhteistyötaidot, aloitteellisuus Aktiivisuus, yhteistyötaidot, Yhteistyökykyä ja aloitteellisuutta sekä innostuneisuutta omasta työstään. aloitteellisuutta, ainakin jos työllistyy isoon organisaatioon. Yhteistyötaidot Yhteistyötaidot, aloitteellisuus, itsenäisyys ja vastuullisuus Oma-aloitteisuutta ja aktiivisuutta. Yhteistyötaidot ovat myös erittäin tärkeitä. Organisointitaitoja sekä yhteistyötaitoja. Yhteistyötaidot, viestintätaidot, ongelmanratkaisukyky, aloitteellisuus yhteistyökyvykkyys, itsenäinen työote, avoimuus Yhteistyötaidot, aloitteellisuus Yhteistyökyky, motivoituneisuus, uteliaisuus uusiin asioihin. Yhteistyö ja organisaatiotaidot = kanssakäyminen Oma-aloitteisuus ja kiinnostus oman työn kehittämiseen. Oma-aloitteisuutta, avointa ja avuliasta työotetta, ongelmanratkaisukykyä, tiedonhankkimisosaamista. Hyvää työmoraalia. Oma-aloitteisuus, halu oppia ja olla opittavana, kokemuksen kunnioittaminen, Tärkeitä ovat yhteistyötaidot, ongelmanratkaisutaidot, tiedonhankintataidot ja it-taidot. Motivoitunut asenne työntekoa kohtaan sekä hyvät sosiaaliset ja tekniset taidot Sosiaaliset taidot ja aloitteellisuus, innokkuus. Sosiaaliset taidot ja rohkeus tarttua uusiin asioihin ovat myös erittäin tärkeitä. Halukkuus oppia uutta ja sopeutua uuteen tilanteeseen. Vaasassa ruotsin kielen taitoa. Avoin mieli ja halu oppia uutta perustuen hyvään pohjatietoon. Analyyttinen ajattelu on asiantuntijatyössä ehdottoman tärkeää. Aloitteellisuus yhdistettynä ratkaisujen esittämiseen on tie menestykseen uralla. Motivaatio, hyvä asenne työntekoon, kiinnostus yhteiskunnallisiin asioihin ja ilmiöihin. Positiivinen asenne, halu oppia uutta ja erinomaiset sosiaaliset taidot. Aktiivinen ja innostunut asenne, Oma asenne ratkaisee paljon. täytyy olla halua ja tahtoa tehdä töitä. Aktiivista otetta ja tietysti oman alan osaamista. Hyvä peruskoulutus. Lisäksi positiivinen suhtautuminen uusiin haasteisiin. Harjoittelu on tärkeää ja (valitettavasti poistunut) työelämävalmennus erittäin hyvä keino ajaa vastavalmistuneita työelämään. 6
Älykkyys, innostus, rohkeus, määrätietoisuus, tietotekniikka- ja vuorovaikutustaidot Vastuu omasta työstä, asioiden loppuun saattaminen, yhteistyötaidot. Omaa työpaikkaani ajatellen: sekä kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja analyyttiseen pohdiskeluun, myös hyviä yhteistyö- ja kommunikointitaitoja Vahvat valmiudet tietotekniikkaan liittyvissä asioissa. Hyvä kielitaito. Esim. ATK-taidot (excel, word jne.) Millaista oman alan asiaosaamista toivoisitte opiskelijoiden erityisesti saavan opinnoistaan? Oman alan hallinta, yleiset työelämätaidot Työ- ja elinkeinotoimiston substanssityössä on hyötyä lähes kaikkien toimialojen ja ammattien tuntemuksesta ja asiaosaamisesta. Vankat tiedot perusasioista, joita voidaan sitten työssä soveltaa. Projektinhallintataitoja tarvitaan enenevässä määrin, nykyisin pitäisi sisältyä melkeinpä perusopintoihin. Tiedonhankinta, analysointi Organisointikykyä sekä taitoa tarttua toimeen. Teorialla ei käytännössä ole paljon hyötyä, vaan sillä, että tulosta syntyy. Kaikkea monipuolisesti. Toki kannattaa aina erikoistua johonkin. Yleissivistys, kielitaito Viestinnälliset valmiudet Kyky tiivistää asioita kirjallisesti, hyvät kirjalliset valmiudet, hyvä tiedonhankintakyky, sosiaalisen median valmiudet. Journalismin pelisäännöt. Käytännön viestintäkokemusta erilaisista töistä Kirjoittamistaitoa, erilaisten viestintäkanavien hallintaa (myös digitaalinen media) Tiedonhankinta ja -käsittelytaitoja. Ilmaisutaidot; suullinen ja kirjallinen. Tässä tehtävässä korostuivat sosiaaliset taidot ja kirjallinen sekä tietotekninen sujuvuus. Yhteiskunnalliset asiat ja lainsäädäntö Yhteiskunnasta ja päätöksenteosta Yleiskuvan säädösvalmistelusta ja maahanmuuttopolitiikan valmistelusta Toimimme hallinnon alalla jossa on runsaasti omaa lainsäädäntöä, joten on varsin vaikea toivoa parempaa substanssiosaamista jo lähtökohtaisesti. Yleisesti hyvät valmiudet ja kyky oppia uusia asioita riittävät pitkälle. Opiskelijat täyttävät nämä vaatimukset nykypäivänä todella hyvin. 7
Ymmärrystä hallinnon käytännön toiminnasta ja juridiikan soveltamista Opiskelun yhteydessä eri viranomaisten asiakirjojen rakenteen ja sisällön sekä niihin liitettyjen valitusosoitusten (usein myös puutteelisten ja virheellisten) läpikäymistä suhteessa lakimääräisiin prosessikysymyksiin. EU-päätöksentekoon liittyviä koukeroita + kansallinen Kansainvälisten kysymysten ymmärtäminen on ulkoministeriössä tärkeää. Samoin historian tunteminen. Talous- ja hallinto-osaaminen Taloushallinto Vero-oikeusopinnoissa keskitytään yleensä EVL:n tietoihin ja Tuloverolain sisältöön ja soveltamiseen ei koulutuksissa yleensä käydä läpi. Muutosjohtaminen tuntuu olevan erittäin tärkeä asia tulevaisuudessa. Kokonaisvaltaista poikkihallinnollista osaamista julkishallinnon tehtäväkenttään liittyen Kokonaisnäkemys alan historiasta, kehityksestä ja tavoitteista. Talousosaaminen on tärkeää millä alalla tahansa. 8