Raision kaupunki Liikuntapalvelut. Klo Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai Klo 8.00 8.00 9.00 9.00



Samankaltaiset tiedostot
Klo Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai Klo

Raision kaupunki Liikuntapalvelut. Klo Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai Klo

Tyyppi koodi. Tyyppi koodi

2014 Sivistyslautakunta sisäiset vuokrat

2014 Tekninen lautakunta sisäiset vuokrat

Raision kaupunki - Kouluruokailun asiakastyytyväisyyskysely Toukokuu 2016 / Sari Koski, Anne Haapanen

LIIKUTAAN RAISIOSSA. Työikäisten liikunta

Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen johtaja järjestelyt

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien

1 Kaupungin sivistystoimen hallinnon järjestämisessä noudatetaan muualla säädetyn tai määrätyn lisäksi tämän johtosäännön määräyksiä.

UUSIKAUPUNKI. Työpaikka. Sopimus

Sivistyslautakunnan selvitys talouden sopeuttamisen mahdollisuuksista vuonna 2013

Teknisen lautakunnan käyttösuunnitelma 2015

Lasten Liike hankkeen esittely ja selvitys hakuohjeista

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki - tietoa vanhemmille

2014 Sosiaali- ja terveyslautakunta sisäiset vuokrat

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (27) Sivistyslautakunta Kokoustiedot. Aika keskiviikko klo 18:00-18:50

Kaarinan Nappulat 40-v juhlaturnaus

Hopeasompahiihdot Raisiossa

Kaupankäynti ja ruokailu

IkU Cup 2009 jalkapalloturnaus

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (23) Sivistyslautakunta Kokoustiedot. Aika keskiviikko klo 16:00-18:15

Asuntoasiat Edunvalvoja Friisilän verstaat Hammashuolto

TS ERIKOISSIVUSTOT + re-marketing. Pilottikampanjat

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (21) Sivistyslautakunta Kokoustiedot. Aika keskiviikko klo 18:00-20:15

Raision kaupunki. A-Klinikka Nallink. 3 Toimisto/ajanvaraus

PERJANTAI VALKEAVUORI KHT

LIIKUNTAPAIKKASELVITYS 2013

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (31) Sivistyslautakunta Kokoustiedot. Aika keskiviikko klo 18:00-20:50

Seudulliset laadun kulmakivet saaristosta kasvukeskuksiin. Riikka Kuusisto Projektipäällikkö Seudullinen perusopetuksen laatuhanke

Henkilöstöraportti 2015

Aikuisten harrastetoiminnan mallina. Osoitteena Futis - seurakehityshanke

Liikutaan Raisiossa. Lapset ja nuoret sekä perheliikunta

LIIKUNTAHALLIN VUOROT ALKAEN x Kenttä 1

Luostarinkatu NAANTALI (linja-autoasema)

RAISION KAUPUNKI PERUSOPETUKSEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA

RAISION KAUPUNKI PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA

Ennakkoäänestyspaikkojen ja varsinaisen vaalipäivän äänestyspaikkojen määrääminen vuoden 2015 eduskuntavaaleissa

RAISION KAUPUNGIN TERVEYS- JA ERITYISRYHMIEN


Sivistyslautakunta. Varhaiskasvatus

Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2017

CHAMPIONS CUP

Selvitys Raision kaupungin päivähoidosta syksyllä 2015

TULOKSET JA YHTEENVETO KYSELYISTÄ OPPILAAN HUOLTAJILLE SEKÄ YLÄKOULUN OPPILAILLE RAISION PERUSOPETUKSESTA

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (32) Sivistyslautakunta Kokoustiedot. Aika keskiviikko klo 18:00-19:35.

Liite 3.4 Liittohallituksen esittämä äänimäärämalli alueittain tarkasteltuna

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (30) Sivistyslautakunta Kokoustiedot. Aika tiistai klo 18:00-19:15

HYUNDAI-GIRL POWER -TURNAUSINFO 2014 PALLOLIITON 90-VUOTISJUHLATAPAHTUMA

Vapaa-aikapalveluissa henkilöstön määrä pysyy ennallaan, vapautuvat vakanssit täytetään.

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (14) Vapaa-aikalautakunta Kokoustiedot. Aika tiistai klo 18:00-18:20. Raisio-huone, kirjastotalo

Lauantai Sunnuntai Lauantai

RAISION KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUT

SALON PALLOILIJAT RY:N KUUKAUSITIEDOTE

RAISIO FUTIS RY:N SEURAKÄSIKIRJA

KAAVOITUSKATSAUS 2018

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (29) Vapaa-aikalautakunta Kokoustiedot. Aika keskiviikko klo 18:00-19:35

KAAVOITUSKATSAUS 2019

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (22) Sivistyslautakunta Kokoustiedot. Aika keskiviikko klo 18:00-20:30. Leijapuiston päiväkoti

Valtuutettu Mika Koiviston ym. Perussuomalaisten valtuustoryhmän aloite koskien maahanmuuton kustannusselvitystä

SPL:N ITÄ-SUOMEN PIIRI RY Piirihallitus

LIIKUNTAPAIKKOJEN MÄÄRÄLUETTELO

Sivistyskeskus. Keskuksen johtajan katsaus. Sivistysjohtaja Matti Sivonen

Raision alakoulujen LUKUVUOSITIEDOTE

Valtuutettu Jari Salosen ym. valtuutettujen aloite koulujen liikuntatilojen välineistön käytön tehostamiseksi

LIIKUNTAHALLIN VUOROT ALKAEN x Kenttä 1

9:20 SF1 A1 - B2 9:20 SF2 B1 - A2 11:00 A3 - B3 11:00 A4 - B4 12:40 Bronze HSF1 - HSF2 14:20 Final VSF1 - VSF2

Sivistyslautakunnan ja vapaa-aikalautakunnan talousarviot toteutuivat kokonaisuutena suunnitelman mukaisesti.

Reittejä Raisiossa. Metsäkulma. Somersoja Koivisto. Hitinmäki. Miekelä. Maksla. Kelola. Hauninen Petterinpelto Kerttula Tahvio Kerrola.

27. Amalia Päivärinta 11, Veera Heikkilä 11, Oona Penttinen 11, Iiris Walden 11, Vilma Okkonen 11, Iiris Kärkkäinen 12,0

2014 Ulkoa vuokratut toimitilat

Myönnetyt valtionavustukset

KAAVOITUSKOHTEET VUONNA 2017

CHAMPIONS CUP

FC Raahe Viestintäsuunnitelma

Pojat pituus, 1m ponn.alue 1. Eeli Heikkilä Piispanlähteen koulu 6C, Kaarina Martin Mäenpää Kappelimäen koulu 6B, Laitila

Sivistyskeskus. Keskuksen johtajan katsaus. Sivistysjohtaja Matti Sivonen

Hese-kisat Pojat pituus, 1m pnn. alue

RAISION KAUPUNGIN TERVEYS- JA ERITYISRYHMIEN

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (27) Sivistyslautakunta Kokoustiedot. Aika keskiviikko klo 18:00-19:00

SPL Länsi-Suomen piiri Alustavat lohkojaot kevät 2019

Seuratuki 2014 HAKIJA MYÖNTÖ

XXXI KULTANUMMITURNAUS

Suomalaisen jalkapallon toimintastrategia. Suomalaisen jalkapallon toimintastrategia. piirin toimintasuunnitelma vuodelle 2014

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Asianro 680/ /

VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT

MIHI-TOIMINTA KUNNITTAIN, kevät 2019 ( ) Katso ajantasaiset tiedot osoitteesta mihi.fi KAARINA

Sivistyskeskuksen toimintakertomus Sivistysjohtajan katsaus

MERKITTÄVIMPIÄ BITUMIKATTOKOHTEITA

Toimintasuunnitelma 2014 Tapahtumakalenteri 2014

Toimenpide- ja kaavoitusohjelma rakennemallin toteuttamiseksi

Lähtö 1-1km (T/P9): Lähtö 2-1km (T/P11):

Avustus valmentajien, ohjaajien ja hallinnollisen henkilöstön koulutukseen v Liite 1

Otsikko: Terveystarkastukset alakoulu

Klo Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (23) Tekninen lautakunta Kokoustiedot. Aika tiistai klo 17:30-18:15

Tilavaraukset. Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta

Liite 3.2 Seuroilta kerätty palaute toiminta- ja hallintomallista

Raision museo- ja kulttuurikeskus Harkko Toimintakertomus 2005

Regionförvaltningsverket i Sydvästra Finland har beviljat euro i statsunderstöd för verksamhet som stöder barn och unga.

Transkriptio:

Kerttulan jalkapallonurmi 10.00 10.00 11.00 11.00 12.00 12.00 13.00 RaiFu RaiFu RAJ RAJ 13.00 RaiFu RaiFu RAJ RAJ 14.00 RaiFu RaiFu RAJ RAJ 14.00 15.00 15.00 16.00 16.00 RaiFu 17.00 RaiFu RaiFu RaiFu Maaliv. RaiFu RaiFu 17.00 RaiFu RaiFu RaiFu Maaliv. RaiFu RaiFu 18.00 RaiFu RaiFu 18.00 RaiFu RaiFu 19.00 RaiFu RaiFu SCR SCR SCR SCR 19.00 RaiFu RaiFu SCR SCR SCR SCR 20.00 RaiFu RaiFu SCR SCR RaiFu 20.00 RaiFu RaiFu RAJ RAJ RaiTP RaiTP SCR SCR RaiFu 21.00 RaiFu RaiFu RAJ RAJ RaiTP RaiTP SCR SCR RaiFu RaiFu 21.00 RaiFu RaiFu RAJ RAJ RaiTP RaiTP SCR SCR RaiFu RaiFu Huom! Seurat sopivat keskenään tilapäisistä vuorojen vaihdoista. Seurat RaiFu, Raision Futis ry SCR, Sporting Club Raisio RaiTP, Raision Työväen palloilijat RAJ, Raision Amerikkalainen Jalkapallo ry

Ihalan jalkapallonurmi 12.00 12.00 13.00 13.00 14.00 14.00 Virty Virty 16.00 Virty Virty 16.00 Virty Virty 17.00 RaiFu RNL 17.00 RaiFu RNL 18.00 RaiFu RNL RaiFu RaiFu 18.00 RaiFu RNL RaiFu RaiFu 19.00 19.00 20.00 Rintala Rintala 20.00 Rintala Rintala 21.00 RaiFu RaiFu Rintala Rintala 21.00 RaiFu RaiFu Rintala Rintala Huom! Seurat sopivat keskenään tilapäisistä vuorojen vaihdoista. Seurat: RaiFu, Raision Futis ry RNL, Raision Nappulaliiga ry. Virty, Raision kaupungin virkistystoimikunta Rintala, harrasteryhmä äijäfutis

KESKUSURHEILUKENTTÄ 11.00 Kuula Kuula 11.00 Kuula Kuula 12.00 Kuula Kuula 12.00 Kuula Kuula 13.00 Kuula Kuula 13.00 Kuula Kuula 17.00 Kuula Kuula Kuula Kuula Kuula Kuula Kuula Kuula 17.00 Kuula Kuula Kuula Kuula Kuula Kuula Kuula Kuula 18.00 Kuula Kuula Kuula Kuula Kuula Kuula Kuula Kuula 18.00 Kuula Kuula Kuula Kuula Kuula Kuula Kuula Kuula 19.00 Kuula Kuula Kuula Kuula Kuula Kuula Kuula Kuula 19.00 Kuula Kuula Kuula Kuula SCR SCR Kuula Kuula 20.00 SCR SCR SCR SCR Kuula Kuula 20.00 SCR SCR SCR SCR 21.00 SCR SCR 21.00 SCR SCR Seurat: Kuula, Raison Kuula ry. SCR, Soccer Club Raisio ry.

Raikulan kenttä 17.00 RAJ RAJ 17.00 RAJ RAJ 18.00 RaiFu RaiFu RAJ RAJ RaiFu RNL RAJ RAJ RAJ RAJ 18.00 RaiFu RaiFu RAJ RAJ RaiFu RNL RAJ RAJ RAJ RAJ 19.00 RaiFu RaiFu RAJ RAJ RaiFu RaiFu RAJ RAJ 19.00 RaiFu RaiFu RAJ RAJ RaiFu RaiFu RAJ RAJ 20.00 RaiFu RaiFu RAJ RAJ RaiFu RaiFu 20.00 RAJ RAJ Seurat: RaiFu, Raision Futis ry RAJ, Raision Amerikkalainen Jalkapallo ry

Vaisaaren kenttä 17.00 17.00 18.00 Liikuntap Liikuntap. 18.00 Liikuntap Liikuntap. 19.00 Liikuntap Liikuntap. 19.00 20.00 20.00

Kerttulan koulun kenttä 10.00 Kuula Kuula Kuula Kuula 10.00 Kuula Kuula Kuula Kuula 11.00 Kuula Kuula Kuula Kuula 11.00 Kuula Kuula Kuula Kuula 17.00 Kuula Kuula 17.00 Kuula Kuula 18.00 Kuula Kuula Kuula Kuula 18.00 Kuula Kuula Kuula Kuula 19.00 Kuula Kuula Kuula Kuula 19.00 Kuula Kuula

Ihalan koulun kenttä 17.00 17.00 18.00 18.00 19.00 19.00

Kuloisten kenttä 17.00 17.00 18.00 18.00 19.00 19.00

Kaanaan kenttä 17.00 17.00 18.00 RAJ RAJ 18.00 RAJ RAJ 19.00 19.00

Petäsmäen kenttä 17.00 17.00 18.00 18.00 19.00 19.00

Tikanmaan koulun kenttä 17.00 17.00 18.00 18.00 19.00 19.00

Tahvion kenttä 17.00 17.00 18.00 18.00 19.00 19.00

Ylhäisten kenttä 17.00 17.00 18.00 18.00 19.00 19.00

Jaakkolan kenttä 16.00 16.00 17.00 17.00 18.00 18.00 19.00 19.00

Vetikon kenttä 17.00 17.00 18.00 18.00 19.00 19.00