Toimintasuunnitelma 2014 Tapahtumakalenteri 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimintasuunnitelma 2014 Tapahtumakalenteri 2014"

Transkriptio

1 Toimintasuunnitelma 2014 Tapahtumakalenteri 2014 Sivu 1 (10)

2 Toimintasuunnitelma 2014 Nuoret Kotkat on lasten toiminta- ja etujärjestö, jonka toiminta perustuu sosialidemokraattisiin arvoihin. Niistä keskeisimpiä ovat tasa-arvoisuus, solidaarisuus, suvaitsevaisuus, oikeudenmukaisuus, yhteistyökykyisyys, kansainvälisyys ja demokraattisuus. Tuemme lasten, nuorten ja heidän kanssaan toimivien aikuisten kasvua näihin arvoihin monipuolisen toiminnan kautta. Järjestämme kerhotoimintaa, retkiä, tapahtumia ja leirejä eri vuodenaikoina arkipäivisin, iltaisin, viikonloppuisin ja koulujen lomajaksoilla. Nuoret Kotkat järjestävät myös pienten koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa sekä koulujen lomien aikana päiväleiritoimintaa. Toiminta mahdollistaa lasten turvallisen ja virikerikkaan vapaa-ajan. Etujärjestönä vaikutamme lasten osallisuuden lisäämiseen muuallakin yhteiskunnassa mm. tekemällä yhteistyötä lasten vanhempien, koulujen ja muiden tahojen kanssa. Osana sosialidemokraattista liikettä Nuorilla Kotkilla on esitys- ja kannanotto-oikeus puolueen eri elimissä sekä eduskunta- ja ministeriryhmissä. Nuorten Kotkien tehtävänä on lasten ja nuorten elinolojen parantaminen, joita edistetään parhaiten osallistumalla aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun. Terveiden elämäntapojen edistäjänä piirijärjestö vaatii kaikkien ohjaajien ja osallistujien sitoutumista yhteisesti sovittuihin päihdesääntöihin. Piirijärjestöllä on käytössä kaikkia toimijoita koskeva sääntö rikosrekisteriotteen esittämisestä. Henkilöstön ja keskeisten luottamushenkilöiden kanssa allekirjoitetaan myös kirjallinen salassapitosopimus. Vuoden 2014 Nuorten Kotkien Keskusliiton painopistealueita Kestävä kehitys (Keke) Monimuotoisuus (monikulttuurisuus) Kansainvälisyys Köyhyyden poistaminen Kotkien keskusliiton painopistealueet näkyvät Kotkien tapahtumissa, koulutuksissa ja leireillä läpi vuoden V-S Nuorten Kotkat Piirijärjestö ry:n omat painopistealueet ja toiminnot 2014 Vapaaehtoisten rekrytointi, koulutus, työnohjaus, palkitseminen Vertaisohjaajien osaaminen ja tehtävät Alueellisen toiminnan kehittäminen vakiinnuttaminen. Tunnettuuden lisääminen Etujärjestötoiminnan kehittäminen Sivu 2 (10)

3 VARSINAINEN TOIMINTA Lasten osallisuus ja demokratiakasvatus Lasten ja nuorten osallisuuden ja demokratiakasvatuksen lisäämiseksi Nuoret Kotkat haluaa nostaa lasten ja nuorten osallisuutta päätöksenteossa. Leirityöryhmissä ja muissa valmistelutyöryhmissä taataan nuorille edustus. Valtakunnallisiin ja kansainvälisiin nuorisokongresseihin osallistuminen on mahdollista lapsi- ja nuorisojärjestöjen yhteistyöhankkeiden kautta. Järjestö on mukana paikallisesti ja valtakunnallisesti toteuttamassa nuorisojärjestöjen yhteisiä hankkeita. Yksi suurimmista on Nuorten Kotkien Keskusliiton KIPU-projekti, joka jatkuu kiusaaminen ja syrjintä teemalla. Hankkeessa vuotiaat nuoret pohtivat, miten kiusaamista ja syrjintää pystyttäisiin ehkäisemään ja puuttumaan entistä paremmin. Keskusliiton Kuperkeikka- projekti ( ) on tarkoitettu ikäihmisille ja Kotkatoiminnassa mukana oleville lapsille ja nuorille. Tavoitteena on edesauttaa sukupolvien välistä oppimista ja siirtää taitoja sukupolvelta toiselle sekä ikäihmisten syrjäytymisen ehkäisy. 1. Koulutustoiminta Ohjaajille, luottamushenkilölle ja vertaisohjaajille järjestettävä koulutus on tärkeää toiminnan jatkuvuuden kannalta. Kaiken koulutuksen perustana ovat kotkaliikkeen arvot. Ohjaajavalmiuksia lisätään myös erilaisen materiaalin ja erilaisia kädentaitoja kehittävän koulutuksen avulla Sukot (Suuret Kotkat) ja Vertsut (Vertaisohjaajat) Vertaisohjaajien eli vertsujen tehtäviin kuuluvat muun muassa ohjelman suunnittelu ja toteutus leireillä ja kerhoissa yhdessä aikuisten ohjaajien kanssa ja heitä koulutetaan liiton laatiman koulutusaineiston avulla. Koulutus sisältää 6 koulutusviikonloppua, joiden aikana käydään läpi niin lapsen kasvua ja kehitystä kuin askartelu- ja leikinohjausta sekä sosiaalisia taitoja. Koulutuksia yhdistetään todellisiin tilanteisiin leireillä ja tapahtumissa. Vertsukoulutukseen pääsevät vuotiaat innokkaat nuoret ja tavoitteena onkin, että mahdollisimman moni jatkaisi toimintaa Nuorissa Kotkissa aikuisenakin. Sukojen, eli Suurten Kotkien -toiminta on 12 vuotta täyttäneiden ikäryhmätoimintaa. Sukojen tapaamisissa kasvatetaan ryhmähenkeä ja tarjotaan tilaisuutta jatkaa toimintaa vertsukoulutuksella (13-17) kohti ohjaajakoulutusta. Suko-ryhmä voi täydentyä jatkuvasti. Molemmille ryhmille järjestetään illanviettoja ja retkiä, joiden sisältöön he pääsevät itse vaikuttamaan. Osallistujat pääsevät osallistumaan liiton tapahtumiin ja koulutuksiin, lisäksi mukana on valtakunnallisia tapahtumia (kansainvälisiä nuorisokongresseja, seminaareja ja tapaamisia) Sukoille ja vertsuille taataan aidot oppimismahdollisuudet leireillä ja mahdollisuuksien mukaan järjestetään koulutusta todellisissa tilanteissa. Sivu 3 (10)

4 Ryhmillä on omat aikuiset vetäjät, jotka koulutetaan tehtäväänsä. Pikkuhiljaa otetaan mukaan myös aikuistumisen kynnyksellä olevia vertsuja mukaan apuohjaajiksi, joita aikuiset vetäjät alkavat kouluttamaan tehtävään. Sukojen ja Vertsujen toimintaa yhdistetään osittain niin, että tapahtumat ja retket suunnitellaan molemmille ikäryhmille soveltuviksi, jotta siirtyminen Sukosta Vertsuksi kävisi mahdollisimman helposti. Varsinaiset koulutustapahtumat pidetään erillään Luottamushenkilöt Luottamushenkilöt koulutetaan toteuttamaan tässä ja liiton suunnitelmassa asetettuja tavoitteita. Ohjaajia ja luottamushenkilöitä ohjataan myös SDP:n paikallis- ja piiritason koulutustilaisuuksiin. Piirijärjestöllä on Nuorten Kotkien Keskusjärjestön edustajistossa 6 (kuusi) varsinaista edustajaa, joiden koulutuksesta liitto ensisijaisesti vastaa, ja 4 (neljä) varajäsentä. Edustajiston jäsenillä on velvollisuus osallistua asioiden valmisteluun. Kotkapiirillä on edustus (seuraajajäsen) myös Varsinais-Suomen Sos.dem Piirin piirihallituksessa Vapaaehtoisten kannustaminen ja palkitseminen Vapaaehtoisen toimijan tulee tuntea olevansa arvostettu tekijä, jonka panos on järjestölle korvaamaton ja lapselle tärkeä. Tyytyväinen aikuinen, joka toiminnasta myös itse itselleen jotakin saa, on paras markkinoija. Vuoden aikana kehitetään palkitsemisjärjestelmää sekä luodaan uusia kannustimia. Järjestelmä voi sisältää juhlatapahtumia, palkitsemistilaisuuksia, koulutustapahtumia, kotkamateriaalin luovutusta korvauksetta tai hyvin edulliseen hintaan. 2. Leiri- ja retkitoiminta Leiritoimintaa järjestetään lapsille uusien kokemuksien kartuttamiseksi. Leiritoiminnan kautta toteutetaan Nuorten Kotkien arvoja: sosiaalisuutta, yhdessä toimimista, toisten kunnioittamista ja kestävää kehitystä. Piirijärjestö järjestää leirejä kaikkina koulujen lomajaksoina syys-, talvi- ja kesäleirit. - Perinteiset leirit koostuvat eri-ikäisistä lapsista ja aikuisista vapaaehtoistoimijoista. Leirit voivat olla myös suunnattuja myös eri ikäryhmille. - Perheleiri toiminta on toimintatapa jolla tavoitetaan mahdollisimman suuri joukko erilaisia perheitä perheen koosta ja muodosta riippumatta. Mukana voi olla myös kummivanhempia ja tuttuja aikuisia. - Isovanhempitoimintaan kuuluvat leirit, retket ja seminaarit. Toiminnan tavoitteena on lasten turvaverkon vahvistaminen sekä sukupolvien välinen toiminta. Sivu 4 (10)

5 Piirijärjestö tukee osallistumista Nuorten Kotkien Keskusliiton valtakunnallisiin tapahtumiin kuten KKT:hen (Kotkakuntotapahtuma), Kotkapäiviin ja ohjaajatapaamiseen Muut tapahtumat Piirijärjestö osallistuu eri paikkakuntien tori- ja muihin tapahtumiin, jotka kaikki ovat erilaisia paikkakunnan ja tapahtuman luonteen mukaan. Esittelymateriaalin tuottamisessa kiinnitetään erityistä huomiota paikallisuuteen sekä yleisesti ulkonäköön ja kieliasuun. Myyntituotteet ovat hyvänlaatuisia ja positiivista mainosta järjestöllemme. Piirijärjestö tukee kotkaosastojen ja kotkayhdistysten paikallista toimintaa antamalla henkilöstöresursseja niiden käyttöön. Myös taloudellinen tuki on mahdollista. Piirijärjestö pyrkii hajauttamaan toimintaa mahdollisimman laajalle piirin alueella sekä tekemään laajaa yhteistyötä eri piirijärjestöjen kanssa, joista luontevimpia maantieteellisen sijaintinsa vuoksi ovat Satakunta ja Pirkanmaa. 3. Viestintä Vuoden 2014 aikana jatketaan viestintäkeinoja, jotka saavuttavat kiinnostuneet, entiset toimijat ja jäsenet, jotka eivät ole aktiivisesti mukana toiminnassa kotisivujen, Kotkaviesti-lehden, tekstiviestien, Facebookin ja erilaisten sähköpostiryhmien kautta. Perinteinen jäsenkirje säilytetään myös ja postikorttitiedottamista pidetään yllä. Esitteiden, julisteiden ja muu materiaalin avulla kerrotaan Nuorista Kotkista yleisesti. Etsitään uusia kanavia, joiden kautta ilmoittaminen ja Nuorten Kotkien toiminnan esittely olisi edullista, kuten lehtijutut, hallituksen jäsenten mielipidekirjoitukset, kaupunkien nettisivut ja kannanotot mediassa. Järjestön tunnettuuden lisäämiseksi tietoa välitetään myös sidosryhmille. Jäsenkirjeet ajoitetaan tiettyihin aikoihin vuodesta ja niitä lähetetään vuodessa neljä (4). Jäsenkirje lähetetään kotiin liitteineen aktiivitoimijoille (erityisesti lapsiperheisiin) postilla. Aikuisille aktiivitoimijoille menee sama kirje s-postilla. Kiinnostuneille ja muille jäsenille, menee lyhennetty versio (yleistiedote) s-postilla. Toiminnasta kiinnostuneiden ihmisten s-postiosoitteita kerätään mm. kyselyillä markkinoilla ja tapahtumissa, jossa Nuoret Kotkat on mukana sekä erilaisten pienten kilpailuiden ja arvontojen avulla. Muuta tiedotustoimintaa laajennetaan erilaisin lehti-ilmoituksin, jaettavien mainosten kanssa ja kohdepostituksin. Yhtenä tiedonvälityksen onnistumisen edellytyksenä on ajan tasalla olevat ja helposti löydettävät yhteystiedot. Kohdepostituksia jatketaan ja tavoitettavuutta parannetaan jäsenrekisterin siivouksella. Järjestömme esitteiden ja julisteiden ulkoasua kehitetään nykyaikaisempaan suuntaan. Muuta tiedotustoimintaa laajennetaan erilaisin lehti-ilmoituksin, jaettavien mainosten kanssa ja kohdepostituksin. Yhtenä tiedonvälityksen onnistumisen edellytyksenä on ajan tasalla olevat ja Sivu 5 (10)

6 helposti löydettävät yhteystiedot. Kohdepostituksia jatketaan ja tavoitettavuutta parannetaan jäsenrekisterin siivouksella. Nuorten Kotkien omat kotisivut löytyvät osoitteessa 4. Osastotoiminta Osastotoiminta on vapaaehtoistoiminnan perusta. Piirijärjestön on kaikin mahdollisin keinoin tuettava osastojen toimintaa. Toimintaa on mahdollista laajentaa eri paikkakunnille, mutta se vaatii puoluepiirin osallistumista sekä yhteyshenkilön nimeämistä jokaisella paikkakunnalla. Toiminnan laajentamiseksi ja monipuolistamiseksi tuetaan erilaisia kokeiluja, kuten avointa toimintaa yhdessä kunnan kanssa, aluekohtaisia projekteja, kuukausittaisia toimintapäiviä ja perhepainotteista toimintaa. Vapaaehtoistyötä tekevien aikuisten määrä on laskussa kun puhutaan säännöllisestä kerran viikossa tapahtuvasta toiminnasta. Leireille ja lyhytkestoisiin tapahtumiin aikuisia puolestaan riittää. Vuoden 2014 aikana vakiinnutetaan toimintaa Salon, Loimaan ja Uudenkaupungin alueilla. 5. Kansainvälisyys ja monikulttuurinen toiminta Vuoden 2014 tavoitteena on jatkaa vuorovaikutusta monikulttuuristen järjestöjen kanssa. Yhteistyösuhteiden kautta saamme maahanmuuttajataustaisia perheitä mukaan toimintaan. Ndiagamar-projekti tukee Senegalissa sijaitsevan Dakarin kaupungin lähiössä olevaa oppilaitosta vähäosaisille lapsille, jotka eivät pääse valtion kouluihin. Järjestämme keräyksiä, joiden tuotto lähetetään koululle. Nuorten Kotkien tuen avulla on muun muassa sähköistetty koulu. Suunnitteilla on myös Kävele kengät kävelytapahtuma, jonka avulla kerätään kenkiä Ndiagamarin koulun lapsille. 6. TyöTEKO-hanke Piirijärjestö anoo Varsinais-Suomen ELY -keskukselta työllisyyspoliittista hankeavustusta vuodelle Hakemuksen tueksi valmistellaan vuosittainen suunnitelma. Hankkeen kohderyhmät ovat alle 30 -vuotiaat nuoret sekä pitkäaikaistyöttömät. Tavoitteena on työmarkkinavalmiuksien parantaminen työkokemuksen, ammatillisen koulutuksen ja/tai muiden toimenpiteiden avulla siten, että työllistämisjakso on vain ensi askel työelämään sijoittumiselle. Koko hankkeen piirissä on vuosittain noin 20 henkilöä. Hankkeessa tehdään laajaa yhteistyötä, joista tärkeimmät yhteistyötahot ovat työvoimatoimistot, kela, oppisopimustoimistot, eri oppilaitokset ja muut vastaavat hankkeet. Sivu 6 (10)

7 7. Iltapäivätoiminta Kotkapiiri järjestää iltapäivätoimintaa Raisiossa ja Turussa. Uusi piirijärjestön ja Raision kaupungin välinen sopimus solmittiin alkaen. Sopimus on kolmivuotinen ja lisäksi siihen on kirjattu 2 vuoden optio. Parhaimmillaan sopimus siis kestää 5 vuotta aina kevääseen Turussa toiminta järjestetään toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella. Raisiossa sijaitsee yhteensä 8 toimipistettä eli Friisilän, Kaanaan, Kerttulan, Krookilan, Konsan, Kuloisten, Hakinmäen ja Ihalan toimipisteet. Turussa Nuoret Kotkat hallinnoi kolmea pistettä eli Aunelan, Pansion ja Runosmäen toimipisteitä. Iltapäivätoimintaan Raisiossa on tarjolla 185 ja Turussa 100 toimintapaikkaa. Henkilökunnan tarve vaihtelee lasten lukumäärän mukaan ollen kuitenkin noin 30 henkilöä. Jokaisessa toimipisteessä työskentelee vastuuohjaaja, jonka tehtävänä on toimipisteen työn organisointi sekä yhteydenpito koordinaattoriin. Kotkapiiri tutkii mahdollisuuksia laajentumiselle lähikuntiin. 9. Hallinto ja henkilöstö 9.1. Sääntömääräinen kokous, piirihallituksen kokoukset Piirijärjestön vuosikokous pidetään lokakuun loppuun mennessä. Piirihallitukseen valitaan sääntöjen mukaan 5-10 varsinaista ja 3 varajäsentä. Piirihallitus kokoontuu säännöllisesti 6-8 krt vuodessa, valitsemanaan päivänä Henkilöstö Järjestön henkilökunta on seuraava: toiminnanjohtaja / iltapäivätoiminnan koordinaattori sekä järjestösihteeri. Kirjanpitopalvelut voidaan ostaa ostopalveluina. Iltapäivätoiminnassa henkilökunta on määrältään 1 ohjaaja/12 lasta. Tarjoamme harjoittelu- ja työssäoppimispaikkoja alan opiskelijoille ja alalle aikoville. Yhdistys huolehtii henkilöstöstään henkilöstöstrategian mukaisesti Järjestö huolehtii työntekijöistään niin, että he ovat osaavia, innostuneita ja hyvinvoivia. Huolehtiminen tarkoittaa jatkuvaa koulutusta, vastuun antamista sekä työhön liittyvien muiden osa-alueiden kunnossapitämistä. Iltapäivätoiminnassa on siirrytty sähköiseen tiedonvälitykseen. Ohjaajille annetaan ATK- koulututusta. Sivu 7 (10)

8 10. Jäsenhankinta Jäsenhankinnan perustana on paikallinen toiminta. Keskeisillä paikkakunnilla, kuten Uudessakaupungissa, Kaarinassa ja Loimaalla on saatava herätettyä nukkuvat kotkaosastot, perustettava uusi rekisteröity itsenäinen kotkaosasto tai luotava vähintään yhteyshenkilöverkosto. Salon Nuoret Kotkat ry:n aloittelevaa toimintaa on tuettava. Varsinais- Suomen maantieteelliset etäisyydet ovat lyhyitä, pyritään tekemään kuntarajoja ylittävää toimintaa. Uusia jäseniä hankitaan uusien toimintamuotojen kautta. Nykyisiä aikuisjäseniä aktivoidaan etsimällä jokaiselle omin alue toimia. Jäsenhankinnassa osoitetaan jäsenyyden hyödyt; edullisemmat osanottomaksut, vakuutukset, Kotkaviesti-lehti, Bockholmenin käyttöoikeus sekä vaikuttaminen lapsia koskevissa asioissa. Sosiaalisen median käyttöä jatketaan yhteydenpidossa jäseniin. VARAINHANKINTA Valtionapu Piirijärjestö anoo NKK:n kautta valtionapua toiminnan rahoittamiseen. Omarahoitus muodostuu osanottomaksuista, myyntitoiminnasta ja satunnaisista lahjoituksista Kumppanuushankkeet Iltapäivätoiminta ja leiritoiminta rahoitetaan kuntien kanssa tehtävien avustussopimusten mukaan sekä asiakkailta perittävien asiakasmaksujen avulla. Muu varainhankinta Piirijärjestö tarjoaa henkilöstöpalveluja eri paikkakunnille erillissopimusten mukaan. Toimistosta voidaan myös tarjota kopiointi-, postitus- ja muita toimistopalveluja. TOIMINTAKALENTERI Punaisella on Varsinais-Suomen Nuorten Kotkien kanssa yhdessä toteutettavat tapahtumat. Sinisellä korostetut ovat Turun, vihreällä Raision ja mustalla on Kotkaliiton järjestämät tapahtumat. Sivu 8 (10)

9 suunitelma 2014 V-S Nuoret Kotkat / Turku / Raisio Kotkaliitto Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu 5.1 Talvisirkus-retki, Helsinki V-S hallitusten Kehy-pv, Kannisto Vertsukoulutus, Kannisto työntekijäpalaveri, SDP toimisto HKI ohjaajakurssi/järjestöpäivät Urheiluväen luistelutapahtuma Talvileiri liittohallitus, IP työntekijäkoulutus kevätedustajisto, liittohallitus, työryhmävkloppu, Tampere Vkloppuleiri ja vertaisohjaajakurssi Turku: Runosmäen munanmaalaus 5.4. Kanniston retki, Sos.dem Vastuksen kanssa vertsukurssi, ABN demokratiakoulu Suomi 8.4. työntekijäpalaveri, Allianssitalo Hki Turku: Runosmäkipäivät Luontoretki Teijoon? SALO: Elokuvapäivä Kotkapäivät, liittohallitus, Maarianhamina V-S tekee retken Turku: Kesäjuhla (Eu-vaalit), sd kunnallisjärjestön kanssa, Ruissalo Turku: Runosmäkipäivät Bockholmen talkoot Liettuan leiri (Kymi) Kesäleiri, Leirisalo Majakkaretki, Isokari? Turku: Vartiovuoren kesäteatteri-retki Itavallan leiri (Uusimaa) Norjan leiri (liitto) Raisio: Killinmarkkinat Iltapäivätoiminta alkaa Vepsän retki Isovanhempi lapsi- leiri liittohallitus, Kankaan torppa työntekijäpalaveri KKT V-S tekee retken syysedustajisto, liittohallitus Turku: Jäsenkokous Raisio: Jäsenkokous Piiri vuosikokous Syysleiri Liittohallitus, nuorisokongressi, työryhmävkloppu Työntekijäkoulutus ohjaajakurssi/-tapaaminen, Satakunta Turku: Runosmäen joulukorttipaja Raisio: Joulupaja joulukuuta tapahtuma Työväentalolla Sivu 9 (10)

10 Sivu 10 (10)

Toimintasuunnitelma 2016 Tapahtumakalenteri 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Tapahtumakalenteri 2016 Toimintasuunnitelma 2016 Tapahtumakalenteri 2016 Sivu 1 (12) Sisällys Yleistä... 3 VARSINAINEN TOIMINTA... 4 1. Koulutustoiminta... 4 1.1. Vertsut (Vertaisohjaajat)... 4 1.2. Luottamushenkilöt... 4 1.3.

Lisätiedot

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Perusta Toimintasuunnitelman perustana ovat yhdistyksen säännöt ja Suomen Reumaliiton vuoden toimintateema: Liikkeestä

Lisätiedot

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu. JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma MALLI Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto.

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto. 1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii Sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta pitää sodankyläistä partioperinnettä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 n Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille n kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna 2014 lippukunta

Lisätiedot

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2016 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut

Lisätiedot

OPPILASKUNTAKANSIO. www.sastamalannuoret.fi 2015-2016. SASTAMALAN KAUPUNKI www.sastamala.fi

OPPILASKUNTAKANSIO. www.sastamalannuoret.fi 2015-2016. SASTAMALAN KAUPUNKI www.sastamala.fi OPPILASKUNTAKANSIO www.sastamalannuoret.fi 2015-2016 SASTAMALAN KAUPUNKI www.sastamala.fi Sisällys OSALLISUUS JA VAIKUTTAMINEN... 2 Yhteisökasvatuksen ja osallisuuden periaatteet... 2 Oppilaskuntaosallisuus...

Lisätiedot

Liite 1. Nuorisotoimi 2015

Liite 1. Nuorisotoimi 2015 Nuorisolain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä, edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistamista sekä parantaa nuorten kasvu- ja elinoloja. Näiden tavoitteiden

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 NAANTALIN 4H-YHDISTYS Sivu 1 (6) Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Sisällysluettelo Toiminnan painopistealueet... 2 Toiminnalliset avaintavoitteet... 2 Ryhmätoiminta... 2 Nuorten kurssit ja koulutukset...

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 NAANTALIN 4H-YHDISTYS Sivu 1 (5) Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Sisällysluettelo Toiminnan painopistealueet...2 Toiminnalliset avaintavoitteet...2 Ryhmätoiminta...2 Nuorten kurssit ja koulutukset...2

Lisätiedot

Suomen Keskustanaiset ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2013

Suomen Keskustanaiset ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Suomen Keskustanaiset ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Suomen Keskustanaiset ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Yleistä Suomen Keskustanaiset ry toimii aktiivisesti sukupuolten välisen tasa-arvon ja ihmisten

Lisätiedot

KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010

KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Kymenlaakson Reserviläispiiri ry Piirihallitus 25.10.2009 KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 1. JOHDANTO Kymenlaakson Reserviläispiiri ry:n 53. toimintavuosi noudattaa Reserviläisliitto

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014. 1. Yleistä

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014. 1. Yleistä 1. Yleistä Jyväskylän nuorisovaltuusto on vuonna 2009 perustettu 13 20 vuotiaiden jyväskyläläisten nuorten vaikuttamis- ja kuulemiskanava. Se pyrkii parantamaan nuorten kuulemista ja osallistumista päätöksentekoon

Lisätiedot

Vaajakosken Kuohu ry. Painijaosto. Toimintasuunnitelma 2015

Vaajakosken Kuohu ry. Painijaosto. Toimintasuunnitelma 2015 1 Vaajakosken Kuohu ry Painijaosto Toimintasuunnitelma 2015 2 sivu Sisällysluettelo 2 1.0 Johdanto 3 1.1 Painijaoston jäsenet 2015, esitys johtokunnalle 3 2.0 Toiminta 4 2.1 Harrastustoiminta ryhmittäin

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419

Lisätiedot

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi syys 13.11.2014 Liite 1 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Arviointi Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä

Lisätiedot

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 TURUN JYRYN Seuran toimintaa kehitetään koko ajan. Haluamme tarjota laadukasta ja virikkeellistä toimintaa liikunnasta kiinnostuneille. Seuraamme puhaltavat uudet tuulet, jos seuratoiminnan kehittämistukea

Lisätiedot

Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016

Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016 Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016 Pyhtään Naisvoimistelijat ry 2 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 2. SEURAN TOIMINTATAVOITTEET... 3 3. TOIMINNAN KESKEISET HAASTEET...

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 Toimintasuunnitelma 2009 Sivu 1 Sisällysluettelo 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1 Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset...

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013

Toimintasuunnitelma 2013 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA

Lisätiedot

19/1/2012 Mervi Kestilä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena

19/1/2012 Mervi Kestilä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena 19/1/2012 Mervi Kestilä Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena MLL:n arvot Inhimillisyys Lapsen ja lapsuuden arvostus Yhteisvastuu Suvaitsevaisuus ja yhdenvertaisuus Ilo 2 Toiminnan

Lisätiedot

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO Hyväksytty edustajiston syyskokouksessa 5.11.2010 TOIMINTASUUNNITELMA 2011 OPISKELIJAKUNTA HUMAKO 2011 Toimintasuunnitelma HUMAKON TEHTÄVÄ YLEISESTI Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO

Lisätiedot

Luova lava lapsille-leirit. Järjestäjän opas. Suomen Nuorisoseurat ry

Luova lava lapsille-leirit. Järjestäjän opas. Suomen Nuorisoseurat ry Luova lava lapsille-leirit Järjestäjän opas Suomen Nuorisoseurat ry Sisällys Nuorisoseuratoiminta... 3 Luova lava lapsille -päiväleirit... 4 Hetki Taiteilijana-esitykset... 5 Leirien ohjaajat... 6 Leirien

Lisätiedot

SUOMI-VENÄJÄ SEURAN TURUN PIIRI V. 2016 2020

SUOMI-VENÄJÄ SEURAN TURUN PIIRI V. 2016 2020 SUOMI-VENÄJÄ SEURAN TURUN PIIRI V. 2016 2020 * Kokoaa iloiset ihmiset tekemään yhdessä elämyksiä * On tarmokasta kulttuuri-, maahanmuuttaja- ja projektitoimintaa * Järjestää kiinnostavia kohtaamisia, joiden

Lisätiedot

The Finnish Network For Organisations Supporting Family Caring

The Finnish Network For Organisations Supporting Family Caring The Finnish Network For Organisations Supporting Family Caring Perustettu 2005 Suomen Toimii yhdyselimenä omaishoidon alalla tai siihen läheisesti liittyvällä alueella Suomessa toimivien järjestöjen, säätiöiden

Lisätiedot

JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus

JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Suomen Changemakerin säännöt

Suomen Changemakerin säännöt Suomen Changemakerin säännöt Hyväksytty jäsenkokouksessa 6.10.2012 1 Tavoitteet ja yleiset toimintaperiaatteet A) Tavoite Suomen Changemaker on nuorten vaikuttamisverkosto, jonka tavoitteena on globaali

Lisätiedot

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015... yhdessä... JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 1. YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa ja terveyttä,

Lisätiedot

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö :n toimintasuunnitelma vuodelle 2016 :n toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksemme Yhdistyksemme on aktiivinen jäsenistönsä edunvalvonnassa, seuraamalla tarkoin

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL n julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2017 Pääkohdat 1 / 2 Järjestötoiminta Liitto JHL;n 2017 toimintasuunnitelma ja sen strategiset tavoitteet ohjaavat myös toimintaamme.

Lisätiedot

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma 2017 Toimintasuunnitelma 2017 Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut nuorisovaltuutetut.

Lisätiedot

- Miten koulutan ja perhdytän vapaaehtoiset tukihenkilöt talousneuvonnan saloihin?

- Miten koulutan ja perhdytän vapaaehtoiset tukihenkilöt talousneuvonnan saloihin? Kouluttajapankki 1. Kouluttajan nimi - Nitta Lindroos 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus - yhteisöpedagogi, talousneuvonta, projektit 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit 4. Organisaatio

Lisätiedot

NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015

NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015 NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015 Nastapartion päätavoitteet vuonna 2015 Vahva lippukunta Tukea ja koulutusta kohdennetaan erityisesti yhdistystoiminnan kannalta tärkeimpiin tehtäviin. Pestikulttuuri

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Sivu 1/5 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Yleistä MLL Meilahden yhdistys ry () on keskoslasten ja heidän vanhempiensa ja muiden läheistensä sekä keskosten kanssa työskentelevien oma yhdistys. Yhdistyksen tavoitteena

Lisätiedot

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta. Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1. YLEISTÄ Kymen terveydenhoitajayhdistys ry on perustettu 29.11.1945 Kotkassa nimellä Suomen terveydenhoitajayhdistys ry:n Kymen osasto. Alkanut vuosi on yhdistyksen

Lisätiedot

Toukokuu 5.5. Vertaistyöryhmä, Turku 6.5. Hallituksen kokous, Turku Parikurssi, Ruissalon kylpylä, Turku (haku 28.4.

Toukokuu 5.5. Vertaistyöryhmä, Turku 6.5. Hallituksen kokous, Turku Parikurssi, Ruissalon kylpylä, Turku (haku 28.4. SANY Toimintakalenteri 2017 Tammikuu 21.1. Hallituksen kokous, Helsinki Helmikuu 10.-11.2. Veera-työhmä, Hämeenlinna 11.-12.2. Arviointityöpaja, Hämeenlinna Maaliskuu 4.3. Hallituksen kokous, Helsinki

Lisätiedot

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017 TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017 Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry 12.4.2016 2 TIKKURILAN TAITOLUISTELUKLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO

Lisätiedot

Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n

Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry toimintasuunnitelma 2019 2019 Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n toimintasuunnitelma toimintavuodelle 2019 Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry on yleishyödyllinen yhdistys, jonka

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Vantaa, 23.1.2016 ESITYS RESERVILÄISLIITON SÄÄNTÖJEN MUUTOKSESTA NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE 1 Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Lisätiedot

Maakunnallisten nuorisovaltuustojen perustamis- ja kehittämishanke. Ainomaija Rajoo

Maakunnallisten nuorisovaltuustojen perustamis- ja kehittämishanke. Ainomaija Rajoo Maakunnallisten nuorisovaltuustojen perustamis- ja kehittämishanke Ainomaija Rajoo - - maakunnan tulee asettaa nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi nuorisovaltuusto, jolle

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Nakkilan Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille Nakkilan kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Lippukunta

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton.. piiri ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä piiri.

Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton.. piiri ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä piiri. 1 ELÄKELIITTO RY:N PIIRIEN MALLISÄÄNTÖ Yhdistysrekisterin ennakkotarkastus 26.4.2012 Hyväksytty XVII liittokokouksessa 6.6.2012.piirin säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton.. piiri

Lisätiedot

VETURI V. Ryhmätöiden tuotokset

VETURI V. Ryhmätöiden tuotokset VETURI V Ryhmätöiden tuotokset Tuotettu Kurussa 7.-8.4.2006 Teema 1: Callidus-tuutorointi Vetäjät: tutorsihteeri Heidi Kerbs, HAMOK ja tutorvastaava Jari Nurmi, RANKA 1.1 AMK:N ROOLI (rahoitus? yhteistyökumppanit?

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa

Lisätiedot

TAMPEREEN METALLITYÖVÄEN AMMATTIOSASTO RY TOIMINTASUUNNITELMA

TAMPEREEN METALLITYÖVÄEN AMMATTIOSASTO RY TOIMINTASUUNNITELMA TAMPEREEN METALLITYÖVÄEN AMMATTIOSASTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMIVA JA TOIMINNALLINEN AMMATTIOSASTO ON KIINNOSTAVA JA TEHOKAS Ammattiosaston on oltava vahva edunvalvoja, joka pystyy aidosti ajamaan

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

Raaseporin Vasemmisto ry Käsitelty syyskokouksessa 16.10.2011. RAASEPORIN VASEMMISTO ry. RASEBORGS VÄNSTER rf

Raaseporin Vasemmisto ry Käsitelty syyskokouksessa 16.10.2011. RAASEPORIN VASEMMISTO ry. RASEBORGS VÄNSTER rf RAASEPORIN VASEMMISTO ry RASEBORGS VÄNSTER rf Toimintasuunnitelma 2012 1 TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2012 Raaseporin Vasemmiston poliittisena ja aatteellisena tehtävänä on vasemmistolaisen arvomaailman

Lisätiedot

Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013

Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013 Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013 Lions teema: Me Palvelemme Kansainvälisen presidentin teema: In a World of Service Palvelun Maailmassa Kotimainen teema: Palvelulla Hyvinvointia Piirin

Lisätiedot

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle.

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle. ntästrategia Vuosikokous 25.11.2014 Kansalaisareenan viestintästrategia tukee järjestöstrategiaa. Toiminnan osa-alueet on käsitelty viestintästrategiassa erikseen. Osa-alueisiin panostetaan toimintasuunnitelman

Lisätiedot

Työllisyyskatsaus ja työllisyyspalveluiden tilannetta

Työllisyyskatsaus ja työllisyyspalveluiden tilannetta Työllisyyskatsaus ja työllisyyspalveluiden tilannetta Työllisyyspalveluiden tekemää arviota VAHVUUDET: -vahvaa metsä ja palveluteollisuutta -suurimat työnantajat Lieksan kaupunki, Pankaboard, toimialana

Lisätiedot

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt!

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry Kunta- ja seurakunta -kirje 1 (5) Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Tässä kirjeessä kerrotaan ajankohtaista tietoa omaishoidon

Lisätiedot

1 OAJ Pääkaupunkiseutu

1 OAJ Pääkaupunkiseutu 1 OAJ Pääkaupunkiseutu TOIMINTASUUNNITELMAESITYS Johdanto OAJ:n Pääkaupunkiseudun alueyhdistys edustaa pääkaupunkiseudun kaikkia niin suomenkuin ruotsinkielisiä opettajaryhmiä eli lastentarhanopettajia

Lisätiedot

Raahen JHL ry 055 TOIMINTASUUNNITELMA 2014

Raahen JHL ry 055 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Toiminnan painopisteitä ja tavoitteita - paikallisen edunvalvonta- ja työsuojeluorganisaation toimintaedellytysten ja toimintakyvyn kehittäminen ja vahvistaminen, tavoitteena pitää mahdollisimman kattava

Lisätiedot

ELANNON ISKU - Vantaa ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2007 TAPAHTUMIA VUODEN 2007 AIKANA

ELANNON ISKU - Vantaa ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2007 TAPAHTUMIA VUODEN 2007 AIKANA ELANNON ISKU - Vantaa ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2007 TAPAHTUMIA VUODEN 2007 AIKANA Kirjan ja ruusun päivä 8.5. Elannon Isku - Vantaan kevätnäytös 15.5. Suomen Voimistelupäivät 8.-10.6. Svolin

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310 Toimintasuunnitelma 2012 Joensuun seudun JHL 310 TOIMIHENKILÖT 2012 2013 2 (10) (: etunimi.sukunimi@jns.fi tai poikkeavat mainittu erikseen) Puheenjohtaja Helena Timoskainen.............. 050 452 0013

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 39. Nuorisovaltuusto 09.04.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 39. Nuorisovaltuusto 09.04.2014 Sivu 1 / 1 Nuorisovaltuusto 09.04.2014 Sivu 1 / 1 39 Toimintasuunnitelma 2014 ESPOON NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin

Lisätiedot

Suomen CP-liitto ry. www.cp-liitto.fi

Suomen CP-liitto ry. www.cp-liitto.fi Suomen CP-liitto ry Suomen CP-liitto ry on CP-, MMC- ja hydrokefaliavammaisten lasten, nuorten ja aikuisten sekä heidän omaistensa valtakunnallinen keskusjärjestö, jonka päätehtävät ovat oikeuksien valvonta

Lisätiedot

Yhdistystiedote 1/2016

Yhdistystiedote 1/2016 Yhdistystiedote 1/2016 Tärkeimmät: Aivoituksen aineistopäivä on pe 29.1. Raha-automaattiyhdistys (RAY) myönsi meille jälleen jäsenjärjestöavustuksen Jäsenmäärä kasvoi 2015 vuonna 12% Ystäväkurssilla vielä

Lisätiedot

PETRA-PROJEKTI TOIMINTASUUNNITELMA 2014

PETRA-PROJEKTI TOIMINTASUUNNITELMA 2014 PETRA-PROJEKTI TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1. Yleistä 2014 on Petra-taloyhtiötoiminnassa starttitoiminnan ja osallistavan kehittämisen vuosi. Projektin toimintaa jatketaan kaikissa Petra taloissa. Lisäksi

Lisätiedot

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014... yhdessä... JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA 2 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa ja

Lisätiedot

SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT

SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Sotaveteraaniliitto ry, ruotsiksi Finlands Krigsveteranförbund rf. Näissä säännöissä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. Nuorisovaltuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. Nuorisovaltuusto Sivu 1 / 1 Nuorisovaltuusto 24.01.2013 Sivu 1 / 1 5 Toimintasuunnitelma 2013 ESPOON NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Haminanseudun Oloneuvokset ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Haminanseudun Oloneuvokset ry:ssä alkaa toiminnassa viideskymmenesensimmäinen vuosi. Toimintamme on hyvin monipuolista niin, että kaikilla

Lisätiedot

Kestävän kehityksen ohjelmat kaikkiin kouluihin ja oppilaitoksiin

Kestävän kehityksen ohjelmat kaikkiin kouluihin ja oppilaitoksiin Kestävän kehityksen ohjelmat kaikkiin kouluihin ja oppilaitoksiin Kestävä kehitys on koulun yhteinen asia Kuvat: Keke koulussa -esite/seppo Leinonen Aino Alasentie, Vihreä lippu -päällikkö Suomen Ympäristökasvatuksen

Lisätiedot

Perusopetuksen laatukriteerityö Jyväskylässä. Perusopetuksen laatukriteerityö-seminaari Jyväskylä 9.5.2011 Tarja Tuomainen

Perusopetuksen laatukriteerityö Jyväskylässä. Perusopetuksen laatukriteerityö-seminaari Jyväskylä 9.5.2011 Tarja Tuomainen Perusopetuksen laatukriteerityö Jyväskylässä Perusopetuksen laatukriteerityö-seminaari Jyväskylä 9.5.2011 Tarja Tuomainen Perusopetuksen tulosalueen taustatietoja Perustehtävä: perusopetuslain mukaisen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Partiolippukunta Vihterä ry Toimintasuunnitelma 2016 Mahdollistamme alueen lapsille ja nuorille laadukasta ja mielekästä partiotoimintaa Yleistä toiminnasta Partiolippukunta Vihterä ry:n tarkoituksena

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Hallinto Jukka Pohja/17.11.2015 Toimintasuunnitelma 2016 Kokoontuminen Aluejaoston kokouksia pyritään pitämään 4 kertaa. Jaosto harkitsee pidettäväksi joka toinen kuukausi puhelinkokouksen. Sektorit Sektorien

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri 2015

Tapahtumakalenteri 2015 Tapahtumakalenteri 2015 Tammikuu 9.1. Järjestötiedotteen 1/2014 materiaali piiritoimistoon 12.1. SPR-info, Uusikaupunki 12.1. SPR-info, Salo 14.1. SPR-info, Loimaa 15.1. SPR-info, Turku 16.-17.1. Ensiapupäivystäjien

Lisätiedot

Kristillinen Eläkeliitto ry

Kristillinen Eläkeliitto ry Kristillinen Eläkeliitto ry Piirin mallisäännöt Mallisäännöt Hyväksytty PRH 1 Sisällys I PERUSSÄÄNNÖKSET... 2 Nimi, kotipaikka... 2 Tarkoitus... 2 Toiminta... 2 II JÄSENYYS... 3 Jäsenet... 3 Jäsenen velvollisuudet...

Lisätiedot

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä. Yhteiset Lapsemme ry 25.10.2016 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten

Lisätiedot

Liite 1 HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Liite 1 HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Liite 1 Me HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1. EDUNVALVONTA TAVOITE MITÄ TEHDÄÄN MISSÄ JA MILLÄ VÄLINEELLÄ työsuhdeturva palvelurakennemuutoksessa jäsenten palkkojen oikeudenmukaisuus paikallinen

Lisätiedot

Lasten parlamenttimalleja Liisa Korppi

Lasten parlamenttimalleja Liisa Korppi Lasten parlamenttimalleja 9.1.2018 Liisa Korppi 1 Tietoja suomalaisten kaupunkien lasten parlamenteista Tiedot koottu 10 kaupungin verkkosivuilta (Tampere, Turku, Vantaa, Oulu, Jyväskylä, Pori, Mikkeli,

Lisätiedot

Uudenmaan Martat ry Pirkko Haikkala

Uudenmaan Martat ry Pirkko Haikkala VAPAAEHTOISTOIMINTAAN UUSIA MAHDOLLISUUKSIA Uudenmaan Martat ry Pirkko Haikkala 1.10.2016 Vapaaehtoistoiminnan toimintamalli Uudenmaan Martoissa Piiri Kouluttaa vapaaehtoisia Tukee, kannustaa ja ohjaa

Lisätiedot

Pelitoimintaa vuotiaille Pohjois-Pohjanmaalla

Pelitoimintaa vuotiaille Pohjois-Pohjanmaalla Pelitoimintaa 13-17 vuotiaille Pohjois-Pohjanmaalla PERUSTIEDOT Pelimiitti on pääosin etänä järjestettävää pelitoimintaa 13-17 -vuotiaille nuorille Toiminta-alueeseen kuuluvat nykyisin Ylivieska sekä ympäryskunnat

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 1. Yleistä Jyväskylän nuorisovaltuusto on vuonna 2009 perustettu 13 20 vuotiaiden jyväskyläläisten nuorten vaikuttamis- ja kuulemiskanava. Se pyrkii parantamaan nuorten kuulemista

Lisätiedot

MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa. 4.6.2015 / Seija Karjalainen

MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa. 4.6.2015 / Seija Karjalainen MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa 4.6.2015 / Seija Karjalainen Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on avoin kansalaisjärjestö, joka edistää lasten,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016. Rajamäen Kehitys Ry Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016. Rajamäen Kehitys Ry Toimintasuunnitelma 2016 Rajamäen Kehitys Ry Toimintasuunnitelma 2016 1 1. Rajamäen Kehitys Ry:n toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta Rajamäen Kehitys Ry eli RaKe on perustettu 1924 ja on yksi suurimmista ja vanhimmista Nurmijärvellä

Lisätiedot

Lapin Yrittäjät. Toimintasuunnitelma 2019

Lapin Yrittäjät. Toimintasuunnitelma 2019 Lapin Yrittäjät Toimintasuunnitelma 2019 1 ARVOT Mihin toimintamme perustuu? Rohkeus 2 Luotettavuus Uusiutuminen Tehtäväalueet mitä teemme? VAIKUTTAA VERKOSTOI VAHVISTAA V I E S T I I 3 Vaikuttaa q Resurssien

Lisätiedot

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA 2016 2018 Vahvistettu paikallistoimikunnan syyskokouksessa 2.10.2017 Yleistä Vapaaehtoisen pelastuspalvelun (VAPEPA)

Lisätiedot

JHL 105 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarvios sa varattu summa

JHL 105 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarvios sa varattu summa Järjestötoiminta Jäsenasiain päivystys yhdistyksen toimistolla (Jäsenasiainhoitajien p.0452165225 sekä Päivi Korkeamäki p.0400982999) antaa jäsenille henkilökohtaista apua jäsenasiainhoitaja parillisten

Lisätiedot

Kunnallisvaalit 2008

Kunnallisvaalit 2008 0% valmiina Kunnallisvaalit 2008 Hyvä vastaanottaja SDP:n toiminnan kehittämisen kannalta on tärkeää että arvioimme omaa toimintaamme. Edellinen suuri koitoksemme olivat kunnallisvaalit. Seuraavalla sivulla

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 SISÄLTÖ 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset... 3 1.1.4 Seuran toimisto... 3

Lisätiedot

KJY:n verkostot 2010. 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat

KJY:n verkostot 2010. 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat KJY:n verkostot 2010 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat Verkostot 2010 Hankeverkostot Pedagogisen johtamisen verkosto Tietohallintoverkosto Työssäoppimisen verkosto Yhteistyöverkostot Hyvinvointiverkosto

Lisätiedot

ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016

ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016 ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Tavoite Orimattilan Kokoomus on mukana kehittämässä Orimattilan kaupunkia ja Päijät- Hämeen maakuntaa jäsenistönsä ja luottamushenkilöidensä välityksellä Kansallisen

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Edunvalvonnan varmistaminen ja yhdistyksen toiminnan suunnittelu, tiedon jakaminen. puheenjohtaja /sihteeri kerran kuukaudessa Kevätkokous Päätösten

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Toimintasuunnitelma 2014 Me Itse ry edistää jäsentensä yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa. Teemme toimintaamme tunnetuksi, jotta kehitysvammaiset henkilöt tunnistettaisiin osana

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseura ry vuosikokous 2007 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2007-31.8.2008 Hyväksytty vuosikokouksessa 28.11.2007 Kuopion Uimaseura ry vuosikokous 2007 2 TOIMINNAN TAVOITTEET Seuran

Lisätiedot

OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET -LIITTO RY TAPAHTUMAKALENTERI 2011

OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET -LIITTO RY TAPAHTUMAKALENTERI 2011 OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET -LIITTO RY TAPAHTUMAKALENTERI 2011 Ajankohta Tilaisuus Paikka Ilmoitt. viim. Alueell./ valtak. kutsu TAMMIKUU 13.1. Työvaliokunta kokoontuu, eduskunta Helsinki 25.1. Hankepoliklinikka

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 SISÄLLYS yhteiskuntavaikuttaminen ja yhteistyö koulutustoiminta tiedotustoiminta jäsenpalvelutoiminta vapaa-aika ja harrastustoiminta tapahtumat hallitustoiminta huomionosoitukset

Lisätiedot

RAISION KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2014 2017. Raisio KASVUN PAIKKA

RAISION KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2014 2017. Raisio KASVUN PAIKKA RAISION KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2014 2017 Raisio KASVUN PAIKKA TULEVIEN VUOSIEN HENKILÖSTÖHALLINNOLLISIA HAASTEITA Niukat taloudelliset resurssit Henkilöstön eläköityminen Henkilöstön saatavuus ja

Lisätiedot

Nuorisokongressi Anjala. Anu Gretschel, tutkija. KESKUSTELUMENETELMÄ KESKUSTELUPÄIVÄ la

Nuorisokongressi Anjala. Anu Gretschel, tutkija. KESKUSTELUMENETELMÄ KESKUSTELUPÄIVÄ la Nuorisokongressi 30.9-2.10.2016 Anjala Anu Gretschel, tutkija 1 KESKUSTELUMENETELMÄ KESKUSTELUPÄIVÄ la 1.10.2016 Ryhmiin jako kolme viiden hengen ryhmää (piirien sekoittaminen) 1. Palvelujen arviointi

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 1. Yleistä 3. 2. Urheilijamäärät lukuvuonna 2009-10 3. 3. Opiskelu... 5. 3. Valmennus... 7. 4. Tukipalvelut... 7

Sisällysluettelo. 1. Yleistä 3. 2. Urheilijamäärät lukuvuonna 2009-10 3. 3. Opiskelu... 5. 3. Valmennus... 7. 4. Tukipalvelut... 7 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Sisällysluettelo 1. Yleistä 3 2. Urheilijamäärät lukuvuonna 2009-10 3 3. Opiskelu... 5 3. Valmennus... 7 4. Tukipalvelut... 7 5. Hallinto ja talous.. 8 6. Tiedottaminen.. 8 2 1.

Lisätiedot

1 OAJ Pääkaupunkiseutu

1 OAJ Pääkaupunkiseutu 1 OAJ Pääkaupunkiseutu TOIMINTASUUNNITELMAESITYS 2014 Johdanto OAJ:n Pääkaupunkiseudun alueyhdistys edustaa pääkaupunkiseudun kaikkia niin suomenkuin ruotsinkielisiä opettajaryhmiä eli lastentarhanopettajia

Lisätiedot

Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 30.11.2016 2 Sisällys 1. Toiminta-ajatus ja toiminnan tavoitteet 3 2. Aamu- ja iltapäivätoiminnan suunnittelu

Lisätiedot

pienenevät, sama tulos ulos ja laatu paranee?

pienenevät, sama tulos ulos ja laatu paranee? Juha Kettunen Minne menet korkeakoulutus III 6.10.2010 Mission (im)possible sisäänotot pienenevät, sama tulos ulos ja laatu paranee? Toteutuiko ammattikorkeakoulujen visio 2010? Vahvaa osaamista työelämän

Lisätiedot

Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille. Johanna Syrjänen, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry 19.2.2014 1

Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille. Johanna Syrjänen, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry 19.2.2014 1 Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille 19.2.2014 1 Linkki-toiminta Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:n Murkkuneuvola hanke (RAY-rahoitus 2011-2015) Tavoitteet: 1. 12-18 vuotiaiden lasten

Lisätiedot