SAK ry Puhe 1 (6) Katse tulevaan ammattiosaaminen 2025 AMKE:n yhteistyöfoorumi 5.4.2016, Paasitorni Työntekijä ei kouluttamatta osaa alustukseni otsikko Työntekijä ei kouluttamatta osaa on ollut tosiasia Suomessa pitkään. Kansallinen menestysreseptimme on ollut nostaa tekemämme työn jalostusarvoa ja kilpailla maailmalla korkealaatuisilla tuotteilla ja palveluilla. Korkea laatu ja tehokas tuotanto eivät synny itsestään, vaan ne edellyttävät sitä, että työtä on tekemässä osaavia ihmisiä. Koulutus puolestaan on ollut avainelementtinä osaavien ihmisten synnyttämisessä. On näkökulmasta kiinni, ajatellaanko että Suomen nopea teollistuminen 1950- ja 1960-luvuilla synnytti tarpeen nostaa suomalaisten pohjakoulutusta vai että pohjakoulutuksen nostaminen loi edellytykset työelämän osaamisvaatimusten nostamiselle. Joka tapauksessa lienee selvää, että työelämän osaamisvaatimusten kasvulla ja koulutuksen kehittämisellä on kohtalon yhteys. Työikäisen väestön koulutustaso näyttää hyvin erilaiselta tänään kuin se näytti vajaat 50 vuotta sitten. Vuonna 1970 seitsemän kymmenestä työikäisestä oli työmarkkinoilla kansakoulupohjalta. Tänä päivänä pelkän perusasteen koulutuksen saaneiden osuus koko työikäisestä väestöstä on noin viidennes. Korkeakoulutettuja oli 70-luvun alussa työikäisestä väestöstä 10 prosenttia, kun taas tänä päivänä heitä on lähes 40 prosenttia. Koulutustason nousu on huikea ja se on muuttanut työelämää Suomessa suuresti. Osaava työvoima luo edellytykset työprosessien jatkuvalle kehittämiselle, uusien tuotteiden innovoinnille sekä ennen kaikkea työn tuottavuuden jatkuvalle kasvattamiselle. varmasti moni miettii, miksi kannattaa muistella menneitä, kun koko seminaarin aiheena on Katse tulevaan? Koulutusjärjestelmän kehittämisen ja osaavan työvoiman näkökulmista tämä on kuitenkin välttämätöntä. Samanaikaisesti kun meistä on tullut koulutususkovainen kansakunta, olemme unohtaneet sen, että tehdyllä koulutuspolitiikalla ja yksittäisten ihmisten koulutusvalinnoilla on jäljet pitkälle tulevaisuuteen. Otetaan esimerkiksi peruskoulu. Peruskoulun tulo Suomeen nosti koko väestön pohjakoulutusta huomattavasti. Kansainvälisessä aikuiskoulutustutkimuksessa (PIAAC) on havaittavissa selvästi ero lukutaidon, numerotaidon ja digitaitojen osaamisessa niiden välillä, jotka ovat käyneet peruskoulun verrattuna niihin, joilla ei ole ollut siihen mahdollisuutta. Tämä merkittävä asia sen vuoksi, että viimeiset ikäluokat, jotka eivät ole käyneet peruskoulua, poistuvat työelämästä vasta 2030-luvulla. Työelämässä on siis vielä pitkään ihmisiä, joiden pohjakouluna on ollut kansakoulu. Vielä toisin sanoen, Suomessa on muistettava se, että työikäiset ihmiset ottavat vastaan työelämässä tapahtuvat muutokset kovin erilaisilla edellytyksillä. Osalla ikääntyvistä työntekijöistä pohjakoulutus on matala verrattuna kaikkiin työikäisiin. Tämän lisäksi lähivuosien haasteena on kotouttaa ja kouluttaa tuhansia maahanmuuttajia, erityisenä haasteena oleskeluvan saaneet turvapaikan hakijat. Heidän koulutustaustansa ovat hyvin kirjavat lukutaidottomista henkilöistä aina lähtömaassaan tohtorikoulutuksen saaneisiin henkilöihin. Yhteistä heillä on suunnaton tarve uuden asuinmaan kielten omaksumiseen. suomalaiselle koulutuspoliittiselle keskustelulle on ollut tyypillistä keskittyminen työelämää edeltävän koulutuksen kehittämiseen. Tässä ajattelussa aikuiskoulutus ja työikäisen väestön
SAK ry Puhe 2 (6) osaamisen kehittäminen jää marginaaliselle huomiolle. Työelämän nopea muutos kuitenkin vaatisi sitä, että huomio keskittyisi työuran aikaiseen osaamisen kehittämiseen. Kuvaan seuraavaksi syitä, miksi aikuiskoulutuksen tulisi näkyä vahvemmin koulutuspolitiikan asialistalla: Suomalainen työelämä on tällä hetkellä suurissa muutoksissa. Teknologinen kehitys, erityisesti digitalisaatio muuttaa kaikkien ammattien ja työtehtävien sisältöjä. Osa ammattien sisällöistä muuttuu vähemmän, osa enemmän. Digitalisaation ja robotisaation vaikutuksia tutkineiden ETLA:n Mika Pajarisen ja Petri Rouvisen mukaan noin kolmasosa ammateista tulee katoamaan kokonaan 10-15 vuoden kuluessa. Samanaikaisesti teknologinen kehitys synnyttää uusia ammatteja. Pajarisen ja Rouvisen keskeinen johtopäätös oli, että tarvitaan voimakasta panostusta työntekijöiden osaamisen kehittämiseen, jotta he pysyvät muutosvauhdissa mukana. Merkittävälle osalle työntekijöistä muutos tarkoittaa kokonaan uuteen ammattiin kouluttautumista. Teknologisen kehityksen ohella merkittävä muutos on suomalaisten ikärakenteessa tapahtuvat muutokset. Työelämään tulevat ikäluokat ovat lähes puolet pienempiä kuin työelämästä poistuvat ikäluokat. Tämä tarkoittaa sitä, että nuoret eivät riitä yksinään täyttämään tulevia työvoimatarpeita, vaan tarvitaan myös alaa ja ammattia vaihtavia aikuisia. Kolmas merkittävä muutostekijä on elinkeinorakenteen muuttuminen. Vientialamme ovat supistuneet 2000-luvulla merkittävästi. Teollisuudesta on kadonnut yli 100 000 työpaikkaa. Väestön ikääntyminen puolestaan lisää sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden tarvetta, minkä vuoksi on arvioitu että alalle syntyy lähivuosina kymmeniä tuhansia työpaikkoja. Toinen kasvava sektori näyttäisi olevan rakentaminen. Uudisrakentamisen lisäksi merkittävä osa Suomen kiinteistömassasta vaatii tulevien vuosien aikana peruskorjausta. Kuten edellä on kuvattu, myös elinkeinorakenteen muutos edellyttää sitä, että osa työntekijöistä vaihtaa supistuvilta ammattialoilta kasvaville ammattialoille. millaisella osaamisella suomalainen työntekijä on ottamassa vastaan tätä muutosta? Suurimmalla osalla työntekijöistä on erinomaiset mahdollisuudet pärjätä ja menestyä muuttuvassa työelämässä. Kuitenkin on olemassa satoja tuhansia aikuisia, joiden edellytykset pärjätä tässä muutoksessa ovat heikot. OECD:n aikuiskoulutustutkimuksen mukaan Suomessa on noin 600 000 aikuista, joilta puuttuu riittävät perustaidot. Heille tuottaa vaikeuksia luetun ymmärtäminen, numeroiden ja suhteiden hahmottaminen sekä digitaalisten laitteiden käyttö. Tutkimuksen perusteella havaittiin kolme riskiryhmää, joilla on erityisiä vaikeuksia näissä taidoissa. Nuo olivat matalan pohjakoulutuksen saaneet ja työelämän ulkopuolella olevat nuoret, maahanmuuttajat sekä ikääntyvät työntekijät. Nämä 600 000 aikuista ovat työelämän muutoksen häviäjiä, jos mitään ei tehdä. Uudet työpaikat edellyttävät joko muodollista tai tosiasiallista korkeaa osaamista ja ammattitaitoa. Edellä kuvattu työelämän muutos nostaa perustaidot; lukutaidon, numerotaidon ja digitaidot keskeisiksi edellytyksiksi työllistymiselle ja joustaville siirtymille työelämässä. On lisäksi muistettava, että työelämän muutos ei itsessään ole uusi asia. Aiempina vuosikymmeninä työelämän muutosvauhdista tippuneet ovat hyvin samanlainen ryhmä kuin tulevaisuudessakin tippuvat. OECD:n aikuiskoulutustutkimuksessa voidaan havaita, että perustaitojen puutteita oli erityisen paljon työttömillä aikuisilla.
SAK ry Puhe 3 (6) työelämän muutokset haastavat näkemyksemme siitä, mitä on työelämässä tulevaisuudessa tarvittava osaaminen tai mitä on ammatillinen osaaminen. Muutosvauhti edellyttää työntekijältä kykyä omaksua uutta tietoa, kykyä mukautumaan siihen, että työvälineet tai työnteon tavat ovat jatkuvassa muutoksessa. Tällaisessa työelämässä vähemmälle merkitykselle väistämättä jää kovin yksityiskohtaisen ammatillisen tiedon omaksuminen. Sen sijaan merkitystään nostavat jatkuvaan osaamisen kehittämiseen liittyvät taidot, kuten kyky hankkia tietoa, kyky hyödyntää työssään uutta teknologiaa tai kyky ratkaista työssä eteen tulevia yllättäviä ongelmia. Unohtamatta tietenkään sosiaalisia, työyhteisössä toimimisen taitoja. Meidän on määriteltävä uudelleen se, miten me ammatillisen koulutuksen ymmärrämme. Jos ammattitaito hankitaan tulevaisuudessa yhä enemmän työpaikalla oppien, missä hankitaan nämä elinikäisen oppimisen ja kehittymisen kannalta keskeiset taidot? olen edellä pyrkinyt kuvaamaan, miksi aikuiskoulutus ja aikuisten osaamisen kehittäminen kiinnostaa SAK:ta Ammattitaidosta ja osaamisesta on tulossa yhä vahvemmin tekijä, joka jakaa suomalaisia työllisiin ja ei-työllisiin. SAK haluaa edelleen rakentaa yhteiskuntaa ja työmarkkinoita, josta löytyy paikka kaikille työkykyisille ja haluisille. Tämä edellyttää sitä, että kaikilla aikuisilla on tosiasiallisesti mahdollisuus jatkuvaan osaamisensa kehittämiseen, mahdollisuus elinikäiseen oppimiseen sekä koulutuksen kautta uuteen työuraan. Tämä tarkoittaa sitä, että koulutus ja osaamisen kehittäminen ovat yhä tiiviimmin osa aktiivista työvoimapolitiikkaa, osa kaikkien työikäisten työn sisältöä ja osa muutosturvaa. Koulutus ja osaaminen ovat myös tiiviisti osa kasvuhakuista elinkeinopolitiikkaa. valitettavasti meillä on vielä paljon matkaa siihen, että voisimme todeta aikuiskoulutuksen ja osaamisen kehittämisen olevan kaikkien ulottuvilla. Otan ensimmäiseksi tarkasteluun alan tai ammatin vaihtajat. Uuteen ammattiin kouluttautuminen on monessa tapauksessa hankalaa. Usein lähdetään liikkeelle siitä ajatuksesta, että ammatin vaihtamiseen tulisi olla jokin syy, kuten työttömyys tai sairaudesta johtuva kyvyttömyys jatkaa nykyisessä ammatissa. Kuitenkin yhteiskunnallisesti tehokkainta olisi se, että henkilö voisi vaihtaa työtehtävästä toiseen ennen kuin työpaikka menee alta tai työperäinen sairaus on diagnosoitu. Tässä suhteessa parhaimmassa asemassa ovat ne pääasiassa suuremmissa yrityksissä työskentelevät työntekijät, joille löytyy uusi työ ja koulutusta uuteen työhön samassa työpaikassa. Supistuvilla aloilla saattaa kuitenkin olla niin, ettei työpaikkoja jää samaan yritykseen, vaan koko toimiala poistuu Suomesta. Näin kävi 90-luvulla pitkälti tekstiiliteollisuudessa ja 2000-luvulla elektroniikkateollisuudelle. Kuitenkin näillä aloilla työskentelevät työntekijät näkivät jo vuosia etukäteen, ettei alalla välttämättä ole tarjolla töitä enää kovin pitkäksi aikaa. Tällaisissa tilanteissa työn ohella iltaisin tai viikonloppuisin opiskelun vaihtoehdoksi jää opintovapaalle jääminen, jonka aikana toimeentulon turvaa aikuiskoulutustuki. Valitettavasti aikuiskoulutustuki oli maan hallituksen ehdollisista lisäleikkauksista ainoa, jonka hallitus päätti toteuttaa osana julkisen talouden suunnitelman toteutusta vuodesta 2017 alkaen. Jos mentäisiin hallituksen esittämällä tavalla ja muutettaisiin aikuiskoulutustuen perusosa lainaksi, tarkoittaisi se opintovapaalla olevalle työntekijälle keskimääräisen tukiajan puitteissa yli 10 000 euron
SAK ry Puhe 4 (6) opintolainaa. Kaikki ymmärtävät sen, että alan vaihtamisen riskit kasvaisivat tällaisessa tilanteessa liian suuriksi, varsinkin pieni- ja keskituloisille. Tämän vuoksi kilpailukykysopimuksessa sovittiin vaihtoehtoisesta tavasta säästää aikuiskoulutustukimenoissa. Tuen perusosaa leikataan 15 prosentilla ja tuen enimmäiskestoa lyhennettäisiin 19 kuukaudesta 15 kuukauteen. Näiden leikkausten jälkeen työntekijöiden ja työnantajien yhdessä työttömyysvakuutusmaksuilla toimiva Työttömyysvakuutusrahasto ottaisi hoidettavakseen koko aikuiskoulutustuen rahoittamisen. Aikuiskoulutustuen leikkaaminen oli SAK:lle erittäin vaikeaa, mutta katsoimme että tässä tilanteessa on parempi etsiä vaihtoehto hallituksen päätökselle, joka käytännössä romahduttaisi aikuiskoulutustuen käytön. toinen ongelma alan vaihtajien näkökulmasta on se, että nykyiset ammatti- ja erikoisammattitutkinnot eivät vastaa hyvin ammatin vaihtajien tarpeisiin. Ammatti- ja erikoisammattitutkinnot on rakennettu pääasiassa syventämään tai laajentamaan opiskelijan nykyisissä työtehtävissä tarvittavaa osaamista. Sen sijaan alan vaihtajalle on vaikeaa löytää soveltuvaa tutkintoa ja tutkinnon suorittamismuotoa. Ammatillinen perustutkinto voi olla liian raskas varsinkin oppilaitosmuotoisesti suoritettuna ja ammatti- ja erikoisammattitutkintojen suorittaminen ainakin lähtökohtaisesti edellyttää useamman vuoden työskentelyä ko. tutkinnon alalta. Johtavatko siis työelämän muutoksen ja alan vaihtamisen tarpeet koko ammatillisen tutkintojärjestelmän uudistamiseen? Se jää nähtäväksi. Joka tapauksessa uuden tutkinnon suorittamisen näkökulman tulisi olla keskeisessä roolissa ammatillisen koulutuksen reformissa. huomiota tarvitsee myös aktiivinen työvoimapolitiikka ja työvoimakoulutus sen osana. Merkittävä muutos tapahtui vuonna 2010, kun tuli mahdolliseksi opiskella omaehtoisesti työttömyysetuudella. Omaehtoisen opiskelun suosio on kasvanut koko ajan ja Työ- ja elinkeinoministeriön arvioiden mukaan kouluttautuminen on edistänyt työllistymistä. Omaehtoisen kouluttautumiseen pääsy edellyttää TE-toimiston päätöstä siitä, että koulutukseen hakeutuva työtön tarvitsee koulutusta ja koulutus parantaa mahdollisuuksia työmarkkinoilla. Valitettavasti TE-toimistojen yksittäisten virkailijoiden päätökset omaehtoiseen koulutukseen pääsystä ovat vaihdelleet valtakunnallisesti ja jopa saman toimiston sisällä. SAK on esittänyt, että nykyisessä suurtyöttömyyden tilanteessa olisi syytä helpottaa omaehtoista kouluttautumista ja tarkastella myös päätoimisen opiskelun kriteerejä. Pääsäännön tulisi olla se, että kaikki työttömyysaikana tapahtuva opiskelu ja osaamisen kehittäminen on pikemminkin sallittua kuin kiellettyä. Liian monta kertaa julkisuudessa on käsitelty tapauksia, joissa työtöntä on kielletty opiskelemasta liikaa työttömyysetuudella tai hänen ei ole katsottu tarvitsevan opintoja työllistyäkseen. kaikkein suurin osa työuran aikaisesta osaamisen kehittämisestä tapahtuu työpaikalla työnantajan järjestämänä henkilöstökoulutuksena. Vuosittain yli puolet palkansaajista, noin 1,1 miljoonaa saa henkilöstökoulutusta. Tämä on kansainvälisesti vertaillen korkea määrä. Tilastokeskuksen aikuiskoulutustutkimuksen mukaan henkilöstökoulutuksen määrä palkansaajaa kohti laskenut on laskenut 2000-luvulla. Kun vuonna 2006 oli palkansaajaa kohti laskettuna
SAK ry Puhe 5 (6) henkilöstökoulutusta keskimäärin noin kuusi ja puoli päivää, niin vuonna 2012 vastaava luku oli enää reilut viisi päivää. Tämän lisäksi on muistettava, että henkilöstökoulutus jakautuu epätasaisesti. Kun ylempi toimihenkilö saa koulutusta keskimäärin 7.1. päivää vuodessa, niin työntekijä saa samana aikana keskimäärin 2.5 päivää. Jos etsitään Tilastokeskuksen aineiston perusteella henkilöprofiilia, joka kaikkein vähiten saa koulutusta, hän on 55-64-vuotias mies, jolla on alhainen pohjakoulutus ja työskentelee työntekijätehtävissä pienessä työpaikassa. Saattaa olla niin, että johtavassa asemassa oleva henkilö tarvitsee työssään enemmän koulutusta kuin työntekijätehtävissä toimiva. Mutta jos otetaan huomioon edellä kuvaamani työelämän muutos, ne jotka saavat vähiten henkilöstökoulutusta, ovat kaikkein suurinten muutospaineiden edessä työelämässä. Tämän vuoksi SAK vaati muutamia vuosia sitten niin kutsutun kolmen koulutuspäivän kiistan yhteydessä, että kaikilla työntekijöillä olisi mahdollisuus vuosittain kehittää osaamistaan. No, ei tullut oikeutta kolmeen koulutuspäivään, mutta tuli osaamisen kehittämisen toimintamalli, jossa työnantaja saa taloudellisen kannusteen kouluttaa työntekijöitään. Osaamisen kehittämisen toimintamallin käyttö on kuitenkin jäänyt vähäiseksi työpaikoilla. Vähennykseen ja korvaukseen varattiin vuodesta 2014 alkaen yhteensä 80 miljoonaa euroa. Valtionvarainministeriön arvion mukaan vuonna 2014 koulutusvähennystä käytettiin noin 10 miljoonaa euron edestä ja koulutuskorvausta maksettiin noin 12 miljoonaa euroa. Myös SAK:n luottamusmiespaneelin vastaajat arvioivat osaamisen kehittämisen toimintamallin vaikutuksia varsin kriittisesti. Kaksi vuotta lain voimaanastumisen jälkeen noin puolella työpaikoista on tehty toimintamallin ja yt-lain mukainen koulutussuunnitelma. SAK:laiset luottamusmiehistä vain 12 prosenttia arvioi vuonna 2015 että uusi lainsäädäntö lisää työntekijöiden osallistumista koulutukseen. Vuotta aikaisemmin näin arvioi vielä 29 prosenttia vastaajista. Vain 14 prosenttia vastaajista arvioi lain lisänneen niiden osallistumista koulutukseen, joilla ei ole aiempaa koulutustaustaa. 51 prosenttia vastasi, ettei usko näin tapahtuvan. SAK:n mielestä osaamisen kehittämisen toimintamallin toimivuutta tulisi nopealla aikataululla arvioida Työ- ja elinkeinoministeriön johdolla, kuten lain valmistelussa aikanaan sovittiin. Palaan vielä lyhyesti OECD:n aikuiskoulutustutkimukseen. Sen mukaan Suomessa ja Espanjassa on tutkimusmaiden suurimmat erot siinä, millaisilla perustaidoilla muodolliseen aikuiskoulutukseen osallistutaan. Eli toisin sanoen Suomessa aikuiskoulutusta käyttävät ne, joilla on paremmat perustaidot ja vähemmän ne joilla on heikot perustaidot. Esimerkiksi naapurimaamme Norja tekee jotain eri tavalla, sillä siellä jakauma on tasa-arvoisempi. osaamisen kehittäminen on paitsi koulutukseen osallistumista, se on myös päivittäin tapahtuvaa oman työnsä kehittämistä. Tätäkin on SAK:ssa tutkittu. Työolobarometrin mukaan vain 40 prosenttia SAK:laisten liittojen jäsenistä on tehnyt omaa työtään koskevia kehittämissuosituksia. Olen tähän asti puhunut osaamisen kehittämisestä valtakunnallisesta näkökulmasta tai yksilön näkökulmasta. Ehkäpä kuitenkin se kaikkein tärkein näkökulma on juuri edellä kuvattu työyhteisöjen näkökulma. Miksi 60 prosenttia työntekijätehtävissä työskentelevistä ei tee ehdotuksia oman työnsä kehittämiseen? Onko suomalaisilla työpaikoilla ja johtamisessa jotain sellaista, mikä estää työyhteisöjä kehittämästä työtä yhdessä? Ja onko aikuiskoulutuksella jotain annettavaa tähän työhön?
SAK ry Puhe 6 (6) olen puheenvuorossani kuvannut eri näkökulmista sitä, miten tärkeässä roolissa aikuiskoulutus ja osaamisen kehittäminen ovat jokaiselle työntekijälle. Jos me aiomme jatkaa kansallista menestysreseptiämme, meidän tulee seuraavaksi panostaa aikuiskoulutukseen. SAK:ssa on valmisteltu näkemyksiä siitä, mitkä ovat aikuiskoulutuksen, osaamisen kehittämisen ja työelämän muutoksen näkökulmasta suurimpia kipupisteitä tällä hetkellä. Syksyllä julkaisemme ovat tavoitteemme aikuiskoulutuksen ja osaamisen kehittämiseen. Näillä sanoilla haluan kiittää kutsusta tilaisuuteenne ja toivotan teille antoisaan seminaaria!