Koulutusrahaston ajankohtaisia asioita

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Koulutusrahaston ajankohtaisia asioita"

Transkriptio

1 Koulutusrahaston ajankohtaisia asioita Aikuiskoulutustuki ja ammattitutkintostipendi Veli-Pekka Ruotsila Nivala

2 Koulutusrahasto lyhyesti Työmarkkinajärjestöjen hallinnoima rahasto Tukee omaehtoista ammatillista aikuiskoulutusta Etuudet aikuiskoulutustuki ja ammattitutkintostipendi Toimintaa rahoittavat Työttömyysvakuutusrahasto ja valtio Vuonna 2011 aikuiskoulutustukea myönnettiin henkilölle. Ammattitutkintostipendin sai henkilöä. Aikuiskoulutustuen saajista 80 % oli naisia. 2

3 Aikuiskoulutustuki lyhyesti Aikuiskoulutustukea voi saada omaehtoiseen ammatilliseen koulutukseen osallistuva aikuisopiskelija, joka on työ- tai virkasuhteessa tai toimii yrittäjänä, ja joka on ollut työelämässä yhteensä vähintään kahdeksan vuotta ja on ollut nykyisen työnantajan palveluksessa tai toiminut yrittäjänä vähintään vuoden ennen tuettavan opiskelun alkua ja jää palkattomalle opintovapaalle yhdenjaksoisesti vähintään kahdeksi kuukaudeksi tai opiskelee lyhyemmillä opintojaksoilla tai osa-aikaisesti yhteensä vähintään 43 päivän ajan ja ei saa opiskeluun muuta tukea. 3

4 Opintovapaa Hakija jää palkattomalle opintovapaalle yhdenjaksoisesti vähintään kahdeksi kuukaudeksi tai opiskelee lyhyemmillä opintojaksoilla tai osa-aikaisesti yhteensä vähintään 43 päivän ajan (soviteltu aikuiskoulutustuki) ei saa opiskeluun muuta tukea opintolainan valtiontakauksen voi saada Kelasta 4

5 Estävät etuudet: Kelan opintotuki tai asumislisä vuorottelukorvaus tai osa-aikalisä sairauspäiväraha äitiys-, isyys- tai vanhempainraha kuntoutusraha samaan koulutukseen työttömyyspäiväraha, työmarkkinatuki täysi työkyvyttömyyseläke, vanhuuseläke 5

6 Aikuiskoulutustukea voi saada opiskeluun, joka on Päätoimista, laajuudeltaan vähintään 3 op/kk (tai 2 ov/kk tai 20 t/vk) Tutkintoon johtavaa tai ammatillista lisä- tai täydennyskoulutusta Peruskoulu- ja lukio-opintoihin, jos koulutuksen puute on ammatillisen kehittymisen esteenä Ulkomaan opintoihin tai harjoittelujaksolle, jos henkilö opiskelee suomalaisessa oppilaitoksessa ja ulkomaan opinnot luetaan niihin hyväksi Ammattitaitoa kehittäviin tai täydentäviin kieliopintoihin Tutkintoon sisältyvään (palkattomaan) työharjoitteluun Koulutuksen järjestäjän tulee olla Suomessa toimiva, julkisen valvonnan alainen oppilaitos Yksityisten oppilaitosten ja kouluttajien järjestämä koulutus ei kuulu tuen piiriin. 6

7 Tuen kestoaika 18 kuukautta, kun työhistoriaa on 8 vuotta tai enemmän. Jos työssäoloaikaa on yli 5 mutta alle 8 vuotta mennessä, tukiaikaa voi saada 2-4 kuukaudelle. Esim. jos työhistoriaa on viisi vuotta, tuen kestoaika on 48 päivää eli 2 kuukautta 5 päivää. Kun tukioikeus (18 kk) on käytetty kokonaan, aikuiskoulutustukea ei voi saada uudelleen. Sen jälkeen mahdollinen Kelan opintotuki. Jos opiskelija tarvitsee tukea pitemmälle ajalle, on edullinen vaihtoehto pitää vuorotteluvapaata ennen opintovapaajaksoa. 7

8 Aikuiskoulutustuen suuruus Tuki muodostuu perusosasta ja ansio-osasta. Perusosa on 674,24 euroa/kk (31,36 euroa/pv). Ansio-osa määräytyy työansion perusteella. Tuki vastaa ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan määrää ilman korotusosia Tuki keskimäärin vuonna 2011 oli 1 359,66 euroa/kk YEL- tai MYEL-vakuutetun yrittäjän tuki on perusosan suuruinen. Tuen määrän laskuri osoitteessa 8

9 Esimerkkejä tuen määrästä palkattoman opintovapaan ajalta Palkka, e/kk Tuen määrä, e/kk 1600 e 1062,46 e 1800 e 1148,92 e 2000 e 1235,37 e 2300 e 1365,05 e 2500 e 1451,51 e 2800 e 1581,19 e 3000 e 1667,64 e 3500 e 1866,45 e Aikuiskoulutustuki on veronalaista tuloa, ennakonpidätys 20 % Muita tuloja voi ansaita enintään 127 euroa kuukaudessa (brutto) 9

10 Soviteltu aikuiskoulutustuki jos opintovapaa-aikana on sivutuloja jos opiskelu on osa-aikaista tai jaksottaista siten että kaikki opintovapaajaksot ovat alle 2 kk mittaisia Tuen määrään vaikuttavat kuukauden aikana ansaitut tulot. Soviteltu tuki haetaan kalenterikuukausittain jälkikäteen. Tukiaikaa kuluu 21,5 päivää eli täyden kuukauden ajalta, jos tuki kalenterikuukaudelle myönnetään. Laskurin avulla voi tutkia sovitellun tuen suuruutta. 10

11 Soviteltu tuki sosiaalietuuden saajalle Soviteltua aikuiskoulutustukea koskevan päätöksen voi saada myös etukäteen, jos ainoat verotettavat sivutulot ovat sosiaalietuutta, jonka määrä on etukäteen tiedossa, esim. kotihoidontuen perusosa. Työansio vaihtelee aina sen verran, että tukipäätöstä ei voida antaa etukäteen. 11

12 Yrittäjän aikuiskoulutustuki Tuen myöntäminen edellyttää, että henkilö on toiminut yrittäjänä vähintään vuoden välittömästi ennen tuettavan opiskelun alkua. Ehtona että yritystoiminnan tulot alenevat vähintään 1/3:lla. Aleneman toteutuminen tarkistetaan jälkikäteen verotiedoista. Yrittäjän aikuiskoulutustuen määrä on perusosan suuruinen eli 674,24 euroa/kk. Muuta kuin yritystoiminnan ansiotuloja voi olla enintään ¾ maksettavan tuen määrästä (505,68 euroa). 12

13 Tuen hakemismenettely Hae opiskelupaikka -> Hae opintovapaata -> Hae aikuiskoulutustukea Tukea haetaan rahaston sähköisen asiointipalvelun kautta sähköisesti. Tarvitaan verkkopankkitunnukset. palkansaajan aikuiskoulutustukihakemus sovitellun aikuiskoulutustuen hakemus yrittäjän aikuiskoulutustukihakemus jatkohakemuslomakkeet ennakkopäätöshakemus koulutuksesta ja työssäoloajasta Tukea voi hakea myös lomakkeella, jonka voi tulostaa Koulutusrahaston sivuilta 13

14 Ammattitutkintostipendi lyhyesti Suuruus on 366 euroa. Etuus on veroton. Myönnetään kertasuorituksena henkilölle, joka on suorittanut näyttötutkintojärjestelmän mukaisen ammatillisen perustutkinnon, ammattitutkinnon tai erikoisammattitutkinnon ollut tutkinnon suorittamispäivään mennessä työ- tai virkasuhteessa suomalaiseen työnantajaan yhteensä vähintään viisi vuotta tutkinnon suorittaessaan alle 64-vuotias Hakijan ei tarvitse olla tutkinnon suorittamisajankohtana työsuhteessa. 14

15 Koulutusrahaston yhteystiedot Postiosoite: PL 191, Helsinki Katuosoite: Kalevankatu 12, Helsinki (toimisto avoinna työpäivisin klo ) Asiakaspalvelunumero (pvm/mpm) Puhelinaika työpäivisin klo 9 12 Vaihde: Fax: Sähköposti: info@koulutusrahasto.fi Internet: 15

Koulutusrahaston etuudet

Koulutusrahaston etuudet Koulutusrahaston etuudet 1 Koulutusrahasto lyhyesti Työmarkkinajärjestöjen hallinnoima rahasto Tukee omaehtoista ammatillista aikuiskoulutusta Etuudet aikuiskoulutustuki ja ammattitutkintostipendi Toimintaa

Lisätiedot

Koulutusrahaston vuosi 2011 9.2.2012

Koulutusrahaston vuosi 2011 9.2.2012 Koulutusrahaston vuosi 2011 9.2.2012 Koulutusrahasto Perustettu lailla vuonna 1970 Eroraharahastona o Hoitaa lakisääteisiä tehtäviä, jotka valmisteltu kolmikantaisesti o Rahaston perustamisesta sovittiin

Lisätiedot

Aikuiskoulutustuki. opintovapaalle jäävälle palkansaajalle tai yrittäjälle

Aikuiskoulutustuki. opintovapaalle jäävälle palkansaajalle tai yrittäjälle Aikuiskoulutustuki opintovapaalle jäävälle palkansaajalle tai yrittäjälle 2012 2013 2 Sisällysluettelo Aikuiskoulutustuki lyhyesti................................. 4 Aikuiskoulutustuen saamisedellytykset......................

Lisätiedot

Aikuiskoulutustukea maksetaan yhteensä enintään 19 kuukauden ajalta

Aikuiskoulutustukea maksetaan yhteensä enintään 19 kuukauden ajalta Koulutusrahasto Työmarkkinaosapuolten hallinnoima rahasto, jonka tehtävänä on edistää työssä tarvittavia valmiuksia myöntämällä tukea ammatilliseen koulutukseen ja kehittymiseen Rahasto on aloittanut toimintansa

Lisätiedot

Opintososiaaliset edut

Opintososiaaliset edut Opintososiaaliset edut Miten rahoitan opiskeluni? Miten rahoitan kouluttautumiseni? Omaehtoinen koulutus Oppisopimuskoulutus Työvoimakoulutus - Kelan opintotuki - Aikuiskoulutustuki - Työttömyysetuus opintoihin

Lisätiedot

www.koulutusrahasto.fi Ammattitutkintostipendi

www.koulutusrahasto.fi Ammattitutkintostipendi www.koulutusrahasto.fi Ammattitutkintostipendi l näyttötutkinnon suorittaneelle Ammattitutkintostipendi lyhyesti l ammatillisen näyttötutkinnon (ammatillinen perustutkinto, ammattitutkinto ja erikoisammattitutkinto)

Lisätiedot

KOULUTUSRAHASTO 2012. Saana Siekkinen

KOULUTUSRAHASTO 2012. Saana Siekkinen KOULUTUSRAHASTO 2012 Saana Siekkinen 1 lyhyesti Omaehtoiseen ammatilliseen koulutukseen osallistuva aikuisopiskelija, joka on työ- tai virkasuhteessa tai toimii yrittäjänä ja joka on ollut työelämässä

Lisätiedot

Aikuiskoulutustuki. opintovapaalle jäävälle palkansaajalle tai yrittäjälle

Aikuiskoulutustuki. opintovapaalle jäävälle palkansaajalle tai yrittäjälle Aikuiskoulutustuki opintovapaalle jäävälle palkansaajalle tai yrittäjälle 2013 2014 Sisällysluettelo Aikuiskoulutustuki lyhyesti................................................... 5 Aikuiskoulutustuen

Lisätiedot

Aikuiskoulutustuki. opintovapaalle jäävälle palkansaajalle tai yrittäjälle 2014 2015

Aikuiskoulutustuki. opintovapaalle jäävälle palkansaajalle tai yrittäjälle 2014 2015 Aikuiskoulutustuki opintovapaalle jäävälle palkansaajalle tai yrittäjälle 2014 2015 Aikuiskoulutustuki lyhyesti 4 Sisällysluettelo Aikuiskoulutustuen saamisedellytykset 6 Hakijaa koskevat edellytykset

Lisätiedot

Ammattitutkintostipendi. näyttötutkinnon suorittaneelle

Ammattitutkintostipendi. näyttötutkinnon suorittaneelle Ammattitutkintostipendi näyttötutkinnon suorittaneelle Ammattitutkintostipendi lyhyesti l ammatillisen näyttötutkinnon (ammatillinen perustutkinto, ammattitutkinto ja erikoisammattitutkinto) suorittaneelle

Lisätiedot

aikuiskoulutustuesta annetun lain muuttamisesta

aikuiskoulutustuesta annetun lain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 204/2009 vp Hallituksen esitys laiksi aikuiskoulutustuesta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi aikuiskoulutustuesta annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

OPISKELUN RAHOITUS AIKUISELLE

OPISKELUN RAHOITUS AIKUISELLE OPISKELUN RAHOITUS AIKUISELLE www.opintoluotsi.fi sivustolta koostanut Lapin TE-toimisto / YLEISET TUET Opintotuki Opintotuki koostuu opintorahasta, asumislisästä ja valtion takaamasta opintolainasta.

Lisätiedot

Kelan etuudet aikuisopiskelijalle. Nina Similä 28.8.2012

Kelan etuudet aikuisopiskelijalle. Nina Similä 28.8.2012 Kelan etuudet aikuisopiskelijalle Nina Similä 28.8.2012 Opintotuki Aikuisopiskelija voi hakea Kelasta opintotukea, jos hänen opintojaan ei tueta muun lain perusteella. Ensin kannattaa selvittää oikeudet

Lisätiedot

Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen koulutus. Laki voimaan 1.1.2010 lukien

Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen koulutus. Laki voimaan 1.1.2010 lukien Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen koulutus Laki voimaan 1.1.2010 lukien Johdanto Julkisesta työvoimapalvelusta annettuun lakiin ehdotetut muutokset perustuvat sosiaaliturvan kokonaisuudistusta pohtineen

Lisätiedot

Työvoimakoulutus. www.mol.fi. Työvoimakoulutusetuudet

Työvoimakoulutus. www.mol.fi. Työvoimakoulutusetuudet Työvoimakoulutus www.mol.fi Työvoimakoulutus Työvoimakoulutusetuudet 1.1.2008 Työvoimakoulutus Työvoimakoulutuksen (työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen) tehtävänä on kehittää ja ylläpitää aikuisten ammatillista

Lisätiedot

HE 44/2013 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi aikuiskoulutustuesta

HE 44/2013 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi aikuiskoulutustuesta Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi aikuiskoulutustuesta annetun lain 12 a ja 14 :n sekä Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi

Lisätiedot

HE 78/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain 5 ja 6 :n muuttamisesta

HE 78/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain 5 ja 6 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain 5 ja 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin

Lisätiedot

Opiskelijan opintososiaaliset etuudet

Opiskelijan opintososiaaliset etuudet Opiskelijan opintososiaaliset etuudet Paula Luukkonen/Opintotoimistopalvelut/2.7.2018 KEUDA 1 Opiskelijan talous Opintoja edeltävästä elämäntilanteesta riippuen opiskelijalla on mahdollista rahoittaa opintojaan

Lisätiedot

9.10.2015 Kati Korhonen-Yrjänheikki toimitusjohtaja, Koulutusrahasto katiky@koulutusrahasto.fi / 040-7003335

9.10.2015 Kati Korhonen-Yrjänheikki toimitusjohtaja, Koulutusrahasto katiky@koulutusrahasto.fi / 040-7003335 Aikuiskoulutustuki on valtiolle kustannustehokas muutosturvakeino - Hallitus päätti rahoituksen lakkauttamisesta. Mitä päätös käytännössä tarkoittaisi ja miksi se ei kannata? 9.10.2015 Kati Korhonen-Yrjänheikki

Lisätiedot

AIKUISKOULUTUSTUKI LYHYESTI

AIKUISKOULUTUSTUKI LYHYESTI 1 SISÄLLYSLUETTELO AIKUISKOULUTUSTUKI LYHYESTI 3 Yleistä aikuiskoulutustuesta 4 Tuen saamisedellytykset 5 Hakijaa koskevat edellytykset 5 Koulutusta koskevat edellytykset 7 Estävät etuudet 9 Kuinka pitkäksi

Lisätiedot

Aikuisopiskelijan. opintososiaaliset etuudet. Paula Luukkonen/Opintotoimistopalvelut/ KEUDA 1

Aikuisopiskelijan. opintososiaaliset etuudet. Paula Luukkonen/Opintotoimistopalvelut/ KEUDA 1 Aikuisopiskelijan opintososiaaliset etuudet Paula Luukkonen/Opintotoimistopalvelut/26.10.2017 KEUDA 1 Aikuisopiskelijan talous Opintoja edeltävästä elämäntilanteesta riippuen aikuisopiskelijalla on mahdollista

Lisätiedot

Oikeus opintotukeen ulkomailla tai Suomessa tapahtuviin opintoihin

Oikeus opintotukeen ulkomailla tai Suomessa tapahtuviin opintoihin Oikeus opintotukeen ulkomailla tai Suomessa tapahtuviin opintoihin Lainsäädäntö ja ohjeistus Opintotukilaki Opintotukiasetus Kotikuntalaki Hallintolaki Ulkomaalaislaki Kelan ohjeet Oikeuskäytäntö 2 Opintotuen

Lisätiedot

Aikuisopiskelijan tuet

Aikuisopiskelijan tuet Aikuisopiskelijan tuet 9.10.2009 Monica Varjonen, vakuutuspäällikkö Kela, Turun vakuutuspiiri 3.2008 KANSANELÄKELAITOS, KELA Huolehtii Suomessa asumiseen perustuvista sosiaaliturvaetuuksista eri elämäntilanteissa

Lisätiedot

HE 90/2011 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia

HE 90/2011 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia HE 90/2011 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain 6 luvun 1 :n ja aikuiskoulutustuesta annetun lain 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Opiskelijan opintososiaaliset etuudet

Opiskelijan opintososiaaliset etuudet Opiskelijan opintososiaaliset etuudet Paula Luukkonen/Opintotoimistopalvelut/1.10.2018 KEUDA 1 Opiskelijan talous Opintoja edeltävästä elämäntilanteesta riippuen opiskelijalla on mahdollista rahoittaa

Lisätiedot

Työvoimakoulutus. Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Koulutuksen aloitus

Työvoimakoulutus. Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Koulutuksen aloitus Työvoimakoulutus 1 Työvoimakoulutuksen tavoitteet Työllistyminen Koulutuksen tavoitteena olevan tutkinnon saavuttaminen Muut yleiset valmiudet 2 Opiskelijan oikeudet Koulutus on opiskelijalle maksutonta

Lisätiedot

Tilastotietoa aikuiskoulutustuen hakijoista ja käytöstä 9.10.2015

Tilastotietoa aikuiskoulutustuen hakijoista ja käytöstä 9.10.2015 Tilastotietoa aikuiskoulutustuen hakijoista ja käytöstä 9.10.2015 Aikuiskoulutustuki 2 Aikuiskoulutustuki 3 MEUR Aikuiskoulutustuen rahoitusvastuu on jaettu kolmikantaisesti. Työttömyysvakuutusmaksuista

Lisätiedot

Työttömyysaste (%) 8,2 8,7 8,8 8,6

Työttömyysaste (%) 8,2 8,7 8,8 8,6 20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan

Lisätiedot

Vanhempainpäivärahan määrän laskurin ohje

Vanhempainpäivärahan määrän laskurin ohje Vanhempainpäivärahan määrän laskurin ohje Vanhempainpäivärahan yleisistä perusteista saat tarkempaa tietoa Lapsiperheet-sivuilta sekä Kelan toimistoista. Päivärahan määrä lasketaan pääsääntöisesti henkilön

Lisätiedot

AMMATTITUTKINTOSTIPENDI

AMMATTITUTKINTOSTIPENDI AIKUISKOULUTUSTUKI opintovapaalle jäävälle palkansaajalle yrittäjälle AMMATTITUTKINTOSTIPENDI näyttötutkinnon suorittaneelle 2008 2009 SISÄLLYSLUETTELO Aikuiskoulutustuki lyhyesti......... 3 AIKUISKOULUTUSTUKI...........

Lisätiedot

20. Työttömyysturva. Toiminnan laajuus 2009 2012 2009 2010 2011 2012 toteutunut toteutunut arvio arvio. Työttömyysaste (%) 8,2 8,4 7,6 7,2

20. Työttömyysturva. Toiminnan laajuus 2009 2012 2009 2010 2011 2012 toteutunut toteutunut arvio arvio. Työttömyysaste (%) 8,2 8,4 7,6 7,2 20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan

Lisätiedot

20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 7,8 7,7 8,2 8,1

20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 7,8 7,7 8,2 8,1 20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan

Lisätiedot

20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 7,7 8,2 8,6 8,5

20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 7,7 8,2 8,6 8,5 20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan

Lisätiedot

Kelan sosiaaliturva: opiskelijana, tutkijana, apurahansaajana Yhdysvalloissa. Fulbright Center 12.5.2014

Kelan sosiaaliturva: opiskelijana, tutkijana, apurahansaajana Yhdysvalloissa. Fulbright Center 12.5.2014 Kelan sosiaaliturva: opiskelijana, tutkijana, apurahansaajana Yhdysvalloissa Fulbright Center 12.5.2014 Säännöstausta: oikeus Kelan sosiaaliturvaan Sosiaaliturvasopimus Suomen ja Yhdysvaltojen välillä

Lisätiedot

ORIENTOIVAT OPINNOT 2 VUONNA 2010 OPINTOTUKI

ORIENTOIVAT OPINNOT 2 VUONNA 2010 OPINTOTUKI ORIENTOIVAT OPINNOT 2 VUONNA 2010 OPINTOTUKI OPINTOTUKI ON opintoraha asumislisä lainantakaus lainavähennysoikeus 2 TUKIAJAT Yliopistotutkintoon ( tukiajat 1.8.2005 alkaen) Opinto oikeus pelkästään alempaan

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 219/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan koulutus- ja erorahastoa

Lisätiedot

Opiskelijana, tutkijana, apurahansaajana Yhdysvalloissa. Heidi Maaniittu Kela Fulbright Center 12.5.2015

Opiskelijana, tutkijana, apurahansaajana Yhdysvalloissa. Heidi Maaniittu Kela Fulbright Center 12.5.2015 Opiskelijana, tutkijana, apurahansaajana Yhdysvalloissa Heidi Maaniittu Kela Fulbright Center 12.5.2015 2 Sosiaaliturvaan kuuluminen Säännöstausta: oikeus Kelan sosiaaliturvaan Sosiaaliturvasopimus Suomen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä

Lisätiedot

Sairauspäivärahan määrän laskennan ohje

Sairauspäivärahan määrän laskennan ohje Sairauspäivärahan määrän laskennan ohje Sairauspäivärahan yleisistä perusteista saat tarkempaa tietoa Kun sairastat -sivuilta sekä Kelan toimistoista. Päivärahan määrä lasketaan pääsääntöisesti henkilön

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä

Lisätiedot

Miten ansiopäivärahajärjestelmä turvaa toimeentuloa irtisanomisessa tai määräaikaisen työn päättyessä?

Miten ansiopäivärahajärjestelmä turvaa toimeentuloa irtisanomisessa tai määräaikaisen työn päättyessä? Miten ansiopäivärahajärjestelmä turvaa toimeentuloa irtisanomisessa tai määräaikaisen työn päättyessä? Marjaana Maisonlahti, Opettajien Työttömyyskassa 1 17.9.2013 Tuija Häkkinen Yleistä työttömyysturvasta

Lisätiedot

Omat eläketietosi - Kevan info 2012

Omat eläketietosi - Kevan info 2012 Omat eläketietosi - Kevan info 2012 1 Ohjelma 18.00 Tilaisuuden avaus Kevan esittely ja ajankohtaiset palvelut Työeläkeote Omat eläketietosi palvelu Joustavasti eläkkeelle Vanhuuseläke, varhennettu vanhuuseläke

Lisätiedot

Opiskelijana tai tutkijana Yhdysvalloissa

Opiskelijana tai tutkijana Yhdysvalloissa Opiskelijana tai tutkijana Yhdysvalloissa Sosiaaliturvaan kuuluminen Opintotuki Leena Ikonen Suunnittelija Kela, Lakiyksikkö, Kv-asioiden osaamiskeskus Sosiaaliturvaan kuuluminen Sisältö: Opiskelu ja tutkimustyö

Lisätiedot

Yksityisen sektorin työeläkeuudistus: keskeiset muutokset ja arviointia niiden vaikutuksista 2.2.2006

Yksityisen sektorin työeläkeuudistus: keskeiset muutokset ja arviointia niiden vaikutuksista 2.2.2006 Yksityisen sektorin työeläkeuudistus: keskeiset muutokset ja arviointia niiden vaikutuksista 2.2.2006 2 Työeläkeuudistuksen tavoitteet myöhentää keskimääräistä eläkkeelle siirtymisikää 2-3 vuodella sopeuttaa

Lisätiedot

Työttömyysturva. Esko Salo

Työttömyysturva. Esko Salo Työttömyysturva Esko Salo 16.9.2015 Työttömyysetuuksien saajat 2014 Työttömyysetuuksia maksettiin yhteensä 4,8 mrd ansioturva: saajia 332 000, etuudet 2,7 miljardia peruspäiväraha: saajia 75 000, etuudet

Lisätiedot

SAK ry Hallituksen suositus 1(6) koulutusohjesäännöksi

SAK ry Hallituksen suositus 1(6) koulutusohjesäännöksi SAK ry Hallituksen suositus 1(6) HENKILÖSTÖN KOULUTUKSEN KORVAUKSET JA TUKIMUODOT Sisällys Sivu 1. Ammatillinen henkilöstökoulutus.. 2 1.1 Perehdyttämiskoulutus. 2 1.2 Täydennys- ja uudelleenkoulutus.

Lisätiedot

AMMATTIOSAAJIA TYÖELÄMÄN TARPEISIIN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI

AMMATTIOSAAJIA TYÖELÄMÄN TARPEISIIN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI AMMATTIOSAAJIA TYÖELÄMÄN TARPEISIIN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI AJANKOHTAISTA AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA - TYÖELÄMÄN TARPEISIIN AMMATTIOSAAJIA Ammatillinen koulutus on uudistunut ja uudistumassa,

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2000 Julkaistu Helsingissä 29 päivänä joulukuuta 2000 N:o 1276 1282. Laki. N:o 1276. aikuiskoulutustuesta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2000 Julkaistu Helsingissä 29 päivänä joulukuuta 2000 N:o 1276 1282. Laki. N:o 1276. aikuiskoulutustuesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2000 Julkaistu Helsingissä 29 päivänä joulukuuta 2000 N:o 1276 1282 SISÄLLYS N:o Sivu 1276 Laki aikuiskoulutustuesta... 3497 1277 Laki opintotukilain muuttamisesta... 3505 1278 Laki

Lisätiedot

OPINTOTUEN HISTORIA, NYKYPÄIVÄ JA TULEVAISUUS. Pääsuunnittelija Ilpo Lahtinen Kansaneläkelaitos

OPINTOTUEN HISTORIA, NYKYPÄIVÄ JA TULEVAISUUS. Pääsuunnittelija Ilpo Lahtinen Kansaneläkelaitos OPINTOTUEN HISTORIA, NYKYPÄIVÄ JA TULEVAISUUS Pääsuunnittelija Ilpo Lahtinen Kansaneläkelaitos Esityksen sisältö Suomen opintotukijärjestelmän synty ja kehitys Olennaiset muutokset 1900-luvulta ja 2000-luvun

Lisätiedot

opintotuki info info vuonna 2008

opintotuki info info vuonna 2008 opintotuki info info vuonna 2008 Opintotukea on opintoraha asumislisä lainantakaus lainavähennysoikeus 2 Kuka saa opintotukea ja kuinka Yliopistotutkintoon monta kuukautta? ( tukiajat 1.8.2005 alkaen)

Lisätiedot

Axxell Utbildning Ab. Opiskelu aikuisena

Axxell Utbildning Ab. Opiskelu aikuisena Axxell Utbildning Ab Opiskelu aikuisena 1. YLEISTÄ VALMISTAVASTA KOULUTUKSESTA JA NÄYTTÖTUTKINNOISTA Näyttötutkintojärjestelmä perustuu läheiseen yhteistyöhön työelämän kanssa ja tarjoaa etenkin aikuisille

Lisätiedot

Työvoimakoulutus. Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Työvoimakoulutuksen aloitus

Työvoimakoulutus. Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Työvoimakoulutuksen aloitus Työvoimakoulutus 1 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Työvoimakoulutuksen aloitus Työvoimakoulutuksen tavoitteet Työllistyminen Koulutuksesta riippuen mahdollisesti tutkinnon/osatutkinnon suorittaminen Ammatillinen

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 23 päivänä joulukuuta 2013. 1049/2013 Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 23 päivänä joulukuuta 2013. 1049/2013 Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 23 päivänä joulukuuta 2013 1049/2013 Laki työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta Annettu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2013 Eduskunnan

Lisätiedot

OHJEITA HAKEVALLE PUUKASSA TYÖTTÖMYYSETUUTTA

OHJEITA HAKEVALLE PUUKASSA TYÖTTÖMYYSETUUTTA OHJEITA TYÖTTÖMYYSETUUTTA HAKEVALLE 2011 PUUKASSA PUUKASSA OHJEITA TYÖTTÖMYYSETUUTTA HAKEVALLE 2011 PUUKASSA Sisällysluettelo Ansiopäivärahan hakeminen 7 Ensimmäinen hakemus työttömyyden alussa 7 Jatkohakemus

Lisätiedot

Opiskelijan opintososiaaliset etuudet

Opiskelijan opintososiaaliset etuudet Opiskelijan opintososiaaliset etuudet Paula Luukkonen/Opintotoimistopalvelut/18.3.2019 KEUDA 1 Opiskelijan talous Opintoja edeltävästä elämäntilanteesta riippuen opiskelijalla on mahdollista rahoittaa

Lisätiedot

KOTITYÖPALVELUJEN AMMATTITUTKINTO. Valmistavan koulutuksen koulutussunnitelma. Voimassa 1.8.2015 alkaen

KOTITYÖPALVELUJEN AMMATTITUTKINTO. Valmistavan koulutuksen koulutussunnitelma. Voimassa 1.8.2015 alkaen KOTITYÖPALVELUJEN AMMATTITUTKINTO Valmistavan koulutuksen koulutussunnitelma Voimassa 1.8.2015 alkaen 2 Sisällys 1. MATKAILUN OHJELMAPALVELUJEN AMMATTITUTKINTO... 3 1.1 NÄYTTÖTUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS...

Lisätiedot

Opiskelijana tai tutkijana Yhdysvalloissa -Sosiaaliturvaan kuuluminen

Opiskelijana tai tutkijana Yhdysvalloissa -Sosiaaliturvaan kuuluminen Opiskelijana tai tutkijana Yhdysvalloissa -Sosiaaliturvaan kuuluminen - Opintotuki Leena Ikonen Kela Fulbright Finland, 17.5.2017 2 Sosiaaliturvaan kuuluminen Säännöstausta: oikeus Kelan sosiaaliturvaan

Lisätiedot

Maailma haltuun. Tutkinto-opiskelijaksi ulkomaille

Maailma haltuun. Tutkinto-opiskelijaksi ulkomaille Maailma haltuun Tutkinto-opiskelijaksi ulkomaille Koko tutkinnon suorittaminen ulkomailla Tutkintoon johtavaa opiskelua, jonka kesto riippuu suoritettavasta tutkinnosta 2. asteen ammatilliset opinnot Alempi

Lisätiedot

Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta

Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta Laki työttömyysturvalain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan työttömyysturvalain (1290/2002) 2 luvun 1 :n 2 momentin johdantokappale, 10 :n 2 momentin 2 4 kohta, 13 :n 1 momentti ja

Lisätiedot

Opintotuen 1.8.2014 muutokset

Opintotuen 1.8.2014 muutokset Opintotuen 1.8.2014 muutokset Opintotukeen tulee useita muutoksia 1.8.2014. Kerromme tässä tiedotteessa muutoksista ja siitä, mitkä muutokset koskevat kaikkia opiskelijoita ja mitkä koskevat vain korkeakouluopiskelijoita

Lisätiedot

OPINTOTUKI INFO INFO VUONNA 2010

OPINTOTUKI INFO INFO VUONNA 2010 OPINTOTUKI INFO INFO VUONNA 2010 Opintotukea on opintoraha asumislisä lainantakaus lainavähennysoikeus 2 Kuka saa opintotukea ja kuinka Yliopistotutkintoon monta kuukautta? ( tukiajat 1.8.2005 alkaen)

Lisätiedot

Opintotuki. Opintotukisihteeri Päivi Piiroinen, Joensuun kampus. Opintotukilautakunnan sihteeri Ulla Pitkänen, Kuopion kampus

Opintotuki. Opintotukisihteeri Päivi Piiroinen, Joensuun kampus. Opintotukilautakunnan sihteeri Ulla Pitkänen, Kuopion kampus Johdatus akateemisiin opintoihin 1 op Opintotuki Opintotukisihteeri Päivi Piiroinen, Joensuun kampus Opintotukilautakunnan sihteeri Ulla Pitkänen, Kuopion kampus Opintotuki Itä-Suomen yliopistolla on oma

Lisätiedot

Aikuiskoulutustuen suuruus perustuisi hakijan

Aikuiskoulutustuen suuruus perustuisi hakijan HE 150/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi aikuiskoulutustuesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki aikuiskoulutustuesta.

Lisätiedot

SAVONLINNAN AMMATTI- JA AIKUISOPISTO OPPISOPIMUSTOIMISTO. Ari Haapasaari

SAVONLINNAN AMMATTI- JA AIKUISOPISTO OPPISOPIMUSTOIMISTO. Ari Haapasaari SAVONLINNAN AMMATTI- JA AIKUISOPISTO OPPISOPIMUSTOIMISTO Ari Haapasaari MIKSI OPPISOPIMUSKOULUTUS? Oppisopimuskoulutus on yrittäjälle hyvä vaihtoehto kun haluat laajentaa tai päivittää omaa ammatillista

Lisätiedot

JYYn Toimeentuloinfo. Opintotukisihteeri Meri Himanen

JYYn Toimeentuloinfo. Opintotukisihteeri Meri Himanen JYYn Toimeentuloinfo Opintotukisihteeri Meri Himanen 3.5.2017 Ajankohtaista opintotuesta Kesätuki Opintotuen muutokset Opintotukitoiminnan siirtyminen yliopistolta Kelaan Kesäopintotuki Kesäkuukausille

Lisätiedot

Oppisopimuksella ammattiin

Oppisopimuksella ammattiin Oppisopimuksella ammattiin Video: oppisopimuskoulutus: Puualan perustutkinto https://www.youtube.com/watch?v=pvxiyx zaivm Oppisopimus on Työssä oppimista, jota täydennetään opiskelulla oppilaitoksessa

Lisätiedot

TIE NÄYTTÖTUTKINTOON

TIE NÄYTTÖTUTKINTOON TIE NÄYTTÖTUTKINTOON Käytännönläheinen opiskelijan opas Porvoon Kauppaoppilaitos Yrityspalvelu Företagsservice Opistokuja 1, 06100 Porvoo www.pkol.fi 019-5740700 yp@ pkol.fi 1 Opas on tarkoitettu opiskelemaan

Lisätiedot

HE 153/2016 vp. Esitys liittyy valtion vuoden 2017 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.

HE 153/2016 vp. Esitys liittyy valtion vuoden 2017 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi aikuiskoulutustuesta annetun lain, Koulutusrahastosta annetun lain ja työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

HE 130/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia.

HE 130/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia. Esityksessä ehdotetaan, ettei puolison

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 1997 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 1997 N:o 1401 1407. Laki. N:o 1401

SÄÄDÖSKOKOELMA. 1997 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 1997 N:o 1401 1407. Laki. N:o 1401 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1997 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 1997 N:o 1401 1407 SISÄLLYS N:o Sivu 1401 Laki työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta... 4707 1402 Laki

Lisätiedot

Opiskelu ja asevelvollisuus numeroina 2012

Opiskelu ja asevelvollisuus numeroina 2012 Opiskelu ja asevelvollisuus numeroina 2012 Voit hakea opiskelijan tukia verkossa www.kela.fi/asiointi Lisätietoja palvelunumeroista ma pe klo 8 18 Opiskelijan tuet 020 692 209 Asevelvollisen tuet 020 692

Lisätiedot

Pirkanmaan oppisopimuskeskus - TEKEMÄLLÄ OPPII -

Pirkanmaan oppisopimuskeskus - TEKEMÄLLÄ OPPII - Pirkanmaan oppisopimuskeskus - TEKEMÄLLÄ OPPII - Pirkanmaan oppisopimuskeskus p Perus, ammatti- ja erikoisammattitutkintokoulutusta Yhteistyöoppilaitokset 17 kuntaa Valittavana yli 360 tutkintoa Tietopuolinen

Lisätiedot

Työttömyys. Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi

Työttömyys. Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi Työttömyys Työttömyysajan tuet Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Työttömyysajan tuet 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 3 Työtulot ja työttömyysetuus sovitetaan

Lisätiedot

Palkansaajan jäsenyysehto täyttyy, kun henkilö on ollut kassan jäsenenä eli vakuutettuna vähintään 26 edellistä viikkoa.

Palkansaajan jäsenyysehto täyttyy, kun henkilö on ollut kassan jäsenenä eli vakuutettuna vähintään 26 edellistä viikkoa. JATTK-työttömyyskassa tiedottaa Ansiopäiväraha 1.1.2014, keskeisimmät muutokset Ansiopäivärahan saaminen edellyttää, että henkilö on täyttänyt jäsenyys- ja työssäoloehdon sekä maksanut jäsenmaksun kassan

Lisätiedot

HE 223/2004 vp. loppuun, jona henkilö täyttää 68. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia,

HE 223/2004 vp. loppuun, jona henkilö täyttää 68. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia, Hallituksen esitys Eduskunnalle työttömyysturvalain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia, työttömyyskassalakia,

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUS SELKOSUOMEKSI. LATUVA - laatua, tukea ja valmennusta työssä tapahtuvaan ammatillisen kielen oppimiseen

OPPISOPIMUSKOULUTUS SELKOSUOMEKSI. LATUVA - laatua, tukea ja valmennusta työssä tapahtuvaan ammatillisen kielen oppimiseen OPPISOPIMUSKOULUTUS SELKOSUOMEKSI LATUVA - laatua, tukea ja valmennusta työssä tapahtuvaan ammatillisen kielen oppimiseen Oppisopimuskoulutus Alkupalaveri, jossa arvioidaan oppisopimuksen edellytykset.

Lisätiedot

Koulutuspäiväraha 01.04.2010

Koulutuspäiväraha 01.04.2010 Koulutuspäiväraha 01.04.2010 Sisällysluettelo Koulutuspäiväraha * Etuusohje - Hyvä hallinto - Tavoite - Etuuden osat - Koulutuspäiväraha - Korotusosa - Oikeus ja edellytykset - Työvoimapoliittiset edellytykset

Lisätiedot

Opintotuki 2.9.2013. Opintotukipalvelut

Opintotuki 2.9.2013. Opintotukipalvelut Opintotuki 2.9.2013 Opintotukipalvelut Opintotukipalvelut Yliopistolla omat opintotukipalvelut, missä hoidetaan kaikki opintotukeen liittyvät asiat, myös päätöksenteko Sijaitsee Luotsi-rakennuksen ensimmäisessä

Lisätiedot

Koulutustarpeeni? Minustako opiskelemaan? Rahoitusvaihtoehdot? POHDITAAN YHDESSÄ!

Koulutustarpeeni? Minustako opiskelemaan? Rahoitusvaihtoehdot? POHDITAAN YHDESSÄ! Koulutustarpeeni? Minustako opiskelemaan? Rahoitusvaihtoehdot? POHDITAAN YHDESSÄ! Aikuisena oppiminen ja opiskelu? Ennakkoluulot opiskelusta ja oppimisesta aikaisempien kokemusten merkitys Elämäntilanteen

Lisätiedot

Toimintakertomus 2010

Toimintakertomus 2010 Toimintakertomus 2010 Sisältö Koulutusrahasto......................................... 4 Toimitusjohtajan katsaus.................................... 6 Koulutusrahaston vuosi 2010..................................

Lisätiedot

Muutosturvainfo PIONR

Muutosturvainfo PIONR Muutosturvainfo PIONR 08.05.2012 Jaakko Routavaara Muutosturva-asiantuntija jaakko.routavaara@te-toimisto.fi puh. 050 396 1723 1 FINGERPORI Positiivinen ajattelu Muutosturvan piiriin kuuluvalla työnhakijalla

Lisätiedot

Päätös. Laki. tapaturmavakuutuslain 47 :n muuttamisesta

Päätös. Laki. tapaturmavakuutuslain 47 :n muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 103/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle eräiden etuuksien ja korvausten maksamista koskevien säännösten muuttamiseksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä eräiden etuuksien

Lisätiedot

TEM esitteet 1/2017 Opintovapaa. TEM esitteet 1/2017 Opintovapaa

TEM esitteet 1/2017 Opintovapaa. TEM esitteet 1/2017 Opintovapaa TEM esitteet 1/2017 Opintovapaa TEM esitteet 1/2017 Opintovapaa Opintovapaa Opintovapaa tarjoaa työssä oleville joustavan mahdollisuuden opiskeluun. Oikeus opintovapaaseen perustuu opintovapaalakiin (273/1979).

Lisätiedot

Quid novi - mitä uutta Kelan ammatillisessa kuntoutuksessa

Quid novi - mitä uutta Kelan ammatillisessa kuntoutuksessa Quid novi - mitä uutta Kelan ammatillisessa kuntoutuksessa 23.9.2014 Irma Paso vakuutussihteeri, kuntoutuksen etuusvastaava Kela, Oulun vakuutuspiiri Ammatillinen kuntoutusjärjestelmä Suomessa 1/2 Kuntoutuksen

Lisätiedot

Bongaa putoava. Ohjaa aikuinen opintielle. Valtakunnalliset työpajapäivät Levi 27.4.2011 Sirpa Karvonen & Pirjo Poutala

Bongaa putoava. Ohjaa aikuinen opintielle. Valtakunnalliset työpajapäivät Levi 27.4.2011 Sirpa Karvonen & Pirjo Poutala Bongaa putoava Ohjaa aikuinen opintielle Valtakunnalliset työpajapäivät Levi 27.4.2011 Sirpa Karvonen & Pirjo Poutala Sinä ohjaajana? Surutyö Ohjauksen tavoite Opiskelun rahoitus? Asiakas voimavarana Aikuisen

Lisätiedot

PANK ry 30.9.2015. PÄÄLLYSTYSALAN TYÖNTEKIJÖIDEN KOULUTUS NYT JA JATKOSSA Dipl. ins. Antti Sulamäki

PANK ry 30.9.2015. PÄÄLLYSTYSALAN TYÖNTEKIJÖIDEN KOULUTUS NYT JA JATKOSSA Dipl. ins. Antti Sulamäki PÄÄLLYSTYSALAN TYÖNTEKIJÖIDEN KOULUTUS NYT JA JATKOSSA Dipl. ins. Antti Sulamäki Maarakennusalan ammattitutkinto Asfaltti Tiemerkintä Maarakennusalan erikoisammattitutkinto Asfaltti ja tiemerkintä AsfalttiREKRY

Lisätiedot

Tietoa opintotuesta. Opintotukipalvelut

Tietoa opintotuesta. Opintotukipalvelut Tietoa opintotuesta Opintotukipalvelut Opintotukipalvelut Yliopistolla omat opintotukipalvelut, missä hoidetaan kaikki opintotukeen liittyvät asiat, myös päätöksenteko Sijaitsee Luotsi-rakennuksen ensimmäisessä

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 239/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi työttömyysturvalain, aikuiskoulutustuesta annetun lain ja vuorotteluvapaalain.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 239/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi työttömyysturvalain, aikuiskoulutustuesta annetun lain ja vuorotteluvapaalain. EDUSKUNNAN VASTAUS 239/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi työttömyysturvalain, aikuiskoulutustuesta annetun lain vuorotteluvapaalain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi

Lisätiedot

Työharjoittelu. www.mol.fi. Työharjoittelu ja työelämävalmennus

Työharjoittelu. www.mol.fi. Työharjoittelu ja työelämävalmennus Työharjoittelu www.mol.fi Työharjoittelu ja työelämävalmennus Työtön työnhakija voi osallistua työharjoitteluun tai työelämävalmennukseen perehtyäkseen työelämään sekä edistääkseen työhönsijoittumistaan

Lisätiedot

1) Jäsenyysehto. 2) Työssäoloehto

1) Jäsenyysehto. 2) Työssäoloehto Työttömyysturvalaki 31.12.2009 asti 1) Jäsenyysehto - 10 kuukautta 2) Työssäoloehto - alkuehto 43 kalenteriviikkoa 28 kuukauden aikana Työttömyysturvalaki 1.1.2010 alkaen 1) Jäsenyysehto - 34 viikkoa 2)

Lisätiedot

Työn kaari kuntoon. Palvelut työntekijälle työkyvyn heiketessä

Työn kaari kuntoon. Palvelut työntekijälle työkyvyn heiketessä Työn kaari kuntoon Palvelut työntekijälle työkyvyn heiketessä 2 Keva tukee työssä jatkamista työkyvyn heikentyessä Jos sinulla on sairaus, jonka vuoksi työkykysi on uhattuna, Kevan tukema ammatillinen

Lisätiedot

Seloste 1 (9) Versio Näyttötutkinnot 30.12.2013 5. opiskelijapalautekyselyä.

Seloste 1 (9) Versio Näyttötutkinnot 30.12.2013 5. opiskelijapalautekyselyä. Seloste 1 (9) AIPAL näyttötutkintojen opiskelijapalaute 1.1.2014 alkaen Yleistä Rovaniemen koulutuskuntayhtymän (REDU) Lapin ammattiopistossa, Lapin matkailuopistossa ja Lapin urheiluopistossa käytetään

Lisätiedot

Opettajien vuorotteluvapaa Helsingin opetusvirastossa. HOAY:n luottamusmiesjaos 2016

Opettajien vuorotteluvapaa Helsingin opetusvirastossa. HOAY:n luottamusmiesjaos 2016 Opettajien vuorotteluvapaa Helsingin opetusvirastossa HOAY:n luottamusmiesjaos 2016 Miksi ihmeessä? Työntekijälle pidempi vapaa opiskeluun, lasten tai omaisten hoitoon, lepoon, harrastuksiin... Työttömälle

Lisätiedot

Eläkeinfo. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri 7.6.2016 Liisi Gråstén-Weckström www.keva.fi

Eläkeinfo. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri 7.6.2016 Liisi Gråstén-Weckström www.keva.fi Eläkeinfo Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri 7.6.2016 Liisi Gråstén-Weckström www.keva.fi Kevan verkkopalvelut henkilöasiakkaille Omat eläketietosi palvelu tällä hetkellä: Kevan laskurit ovat auenneet

Lisätiedot

Tilastotietoa aikuiskoulutustuesta vuonna 2016

Tilastotietoa aikuiskoulutustuesta vuonna 2016 Tilastotietoa aikuiskoulutustuesta vuonna 2016 Edunsaajien lukumäärät ja maksetut aikuiskoulutustuet vuosina 2001 2016 Edunsaajien lukumäärät, kpl Maksetut aikuiskoulutustuet, MEUR 26 000 24 000 22 000

Lisätiedot

Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen koulutus. Työttömän mahdollisuus parantaa työmarkkina-asemaa

Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen koulutus. Työttömän mahdollisuus parantaa työmarkkina-asemaa Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen koulutus Työttömän mahdollisuus parantaa työmarkkina-asemaa Tuen tarkoitus ja tavoite Työttömyysetuudella tuettu työnhakijan omaehtoinen opiskelu on työllistymistä

Lisätiedot

VERTAA KOULUTUSTOIMIJOITA

VERTAA KOULUTUSTOIMIJOITA Tietolähde AIPAL-palautejärjestelmä 21.04.2015 08:13 VERTAA KOULUTUSTOIMIJOITA Kouvolan kaupunki Vastaajien kokonaismäärä 356 22411 Kohderyhmän koko 590 94211 60 % 24 % 01.01.2014 Raportin vertailujakso

Lisätiedot

ETK:N REKISTERITIETOJEN KUVAUS TUTKIMUSKÄYTTÖÖN

ETK:N REKISTERITIETOJEN KUVAUS TUTKIMUSKÄYTTÖÖN 1 ETK:N REKISTERITIETOJEN TUTKIMUSKÄYTTÖÖN 1 Yleistä ETK:n rekistereistä Eläketurvakeskus (ETK) ylläpitää eläke- ja ansaintarekisteriä yhdessä Arek Oy:n ja eläkevakuuttajien kanssa. Työeläkejärjestelmän

Lisätiedot

TYÖTTÖMYYSTURVAN. PERUSOPAS 2009 Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa

TYÖTTÖMYYSTURVAN. PERUSOPAS 2009 Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa TYÖTTÖMYYSTURVAN PERUSOPAS 2009 Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa 1 Sisällys: 3 Ansiopäivärahan hakuohje lyhyesti 4 Työttömyysturvasanasto 6 Ansiopäiväraha Pidä jäsenyys kunnossa Ansiopäivärahan

Lisätiedot

HE 195/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia, siten, että se määritetään työeläkelakien

HE 195/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia, siten, että se määritetään työeläkelakien Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain, aikuiskoulutustuesta annetun lain ja vuorotteluvapaalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot