PUOLUSTUS-, TURVALLISUUS- JA SALASSA PI- DETTÄVIEN HANKINTOJEN LAINSÄÄDÄNTÖTYÖ. Työryhmän muistio

PUOLUSTUS-, TURVALLISUUS- JA SALASSA PI- DETTÄVIEN HANKINTOJEN LAINSÄÄDÄNTÖTYÖ Työryhmän muistio

TIIVISTELMÄ... 2 REFERAT... 6 1 JOHDANTO...10 2 NYKYTILA...12 2.1. LAINSÄÄDÄNTÖ JA KÄYTÄNTÖ...12 2.1.1 Lainsäädäntö...12 2.1.2 Käytäntö...14 2.2 HANKINTOJEN SÄÄNTELY EU:SSA...16 2.2.1 Euroopan yhteisön hankintadirektiivi ja erityisalojen hankintadirektiivi...16 2.2.2 Puolustus- ja turvallisuushankintadirektiivi...17 2.2.3 EU:n muut puolustusmateriaalimarkkinoihin liittyvät poliittiset aloitteet...19 2.3. ULKOMAIDEN LAINSÄÄDÄNTÖ JA KÄYTÄNTÖ...20 3 TYÖRYHMÄN EHDOTUKSET...23 3.1 DIREKTIIVIN VOIMAANSAATTAMINEN...23 3.2 SOVELTAMISALA...24 3.4 VASTAKAUPAT / TEOLLINEN YHTEISTYÖ...35 3.5 ALIHANKINNAT...38 3.6. HANKINNASTA ILMOITTAMINEN...40 3.7. SÄHKÖINEN HUUTOKAUPPA...41 3.8 OIKEUSSUOJAKEINOT...42 4 VAIKUTUKSET JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOSTARPEET...47 4.1 KOMISSION ARVIO DIREKTIIVIN VAIKUTUKSISTA...47 4.2 DIREKTIIVIN VOIMAANSAATTAMISEN VAIKUTUKSET SUOMESSA...47 4.3 LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOSTARPEET...48 LIITE 1: EU:N HANKINTADIREKTIIVIN JA PUOLUSTUS- JA TURVALLISUUSHANKINTOJEN DIREKTIIVIEN VERTAILU...50 1

TIIVISTELMÄ Puolustusministeriö on 10 päivänä huhtikuuta 2006 tehdyllä päätöksellä asettanut työryhmän valmistelemaan lakia puolustus-, turvallisuus- ja salassa pidettävien hankintojen yleisistä hankintaperiaatteista. Työryhmän määräaikaa jatkettiin, kokoonpanoa laajennettiin ja toimeksiantoa täsmennettiin puolustusministeriön 15 päivänä toukokuuta 2009 tekemällä päätöksellä siten, että puolustus- ja turvallisuushankintadirektiivin voimaansaattamisen edellyttämät toimet on otettava työryhmän työssä huomioon. Euroopan yhteisöjen komissio julkaisi 5 päivänä joulukuuta 2007 ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi koskien puolustus- ja turvallisuushankintoja. Direktiivi annettiin 13 päivänä heinäkuuta ja se tuli voimaan 21 päivänä elokuuta 2009. Jäsenvaltioilla on kaksi vuotta aikaa saattaa direktiivin määräykset osaksi kansallista lainsäädäntöään. Direktiivin tavoitteena on avata Euroopan puolustus- ja turvallisuusalan markkinoita ja mahdollistaa hankintojen tehokkaampi rajat ylittävä kilpailutus. Tähän pyritään harmonisoimalla puolustus- ja turvallisuusalan hankinnoissa käytettäviä menettelytapoja. Direktiivi tuo puolustus- ja turvallisuusalan hankintoihin yhteiset eurooppalaiset menettelytavat. Näiden lähtökohtana on EU:n keskeiset julkisia hankintoja ohjaavat periaatteet; avoimuus, syrjimättömyys ja yhdenvertainen kohtelu. Direktiivin voimaansaattaminen Puolustus- ja turvallisuushankintadirektiivin säännökset tulisi saattaa kansalliseen lainsäädäntöön erillisellä puolustus- ja turvallisuushankintoja koskevalla lailla. Niiltä osin kuin hankintadirektiivin ja puolustus- ja turvallisuushankintadirektiivin säännökset ovat yhdenmukaiset, tulisi hyödyntää hankintalain muotoiluja. Soveltamisala Työryhmä ehdottaa, että säädettäisiin laki puolustus- ja turvallisuushankinnoista.. Puolustushankinnalla tarkoitettaisiin direktiivin 2 artiklan mukaisesti puolustustarvikkeiden, näiden osien, komponenttien ja/tai osakokonaisuuksien hankintaa sekä näihin suoraan liittyvien rakennusurakoiden, tavaroiden ja palveluiden hankintoja. Myös erityisesti sotilaallisiin tarkoituksiin hankittavista rakennusurakoista ja palveluista käytettäisiin termiä puolustushankinta. Työryhmä ehdottaa, että puolustustarvikkeen määrittely tulisi sitoa EU:n yhteiseen puolustustarvikeluetteloon. Neuvoston 1958 luetteloon verrattuna kyseinen luettelo on ajantasainen ja kattava. Sitä myös päivitetään vuosittain, joten esimerkiksi teknologinen kehitys ja uudet asejärjestelmät voidaan näin huomioida helposti. Turvallisuushankinnalla tarkoitettaisiin direktiivin 2 artiklan mukaisesti arkaluonteisen välineistön sekä kaikkien sen osien, komponenttien ja/tai osakokonaisuuksien hankintaa sekä näihin suoraan liittyvien rakennusurakoiden, tavaroiden ja palveluiden hankintoja. Myös arkaluonteisista rakennusurakoista ja palveluista käytettäisiin termiä turvallisuushankinta. Arkaluonteisen välineistön osalta vastaavaa luetteloa kuin puolustustarvikkeissa ei ole mahdollista luoda. Se, kuuluuko tietty hankinta uuden lain soveltamisalaan, tulee ratkaista tapauskohtaisesti. Rajaus tulee tehdä hankinnan käyttötarkoituksen ja piirteiden kautta. Oleellista on, että hankintaan sisältyy arkaluonteisia piirteitä, kuten turvaluokiteltuja tietoja. Puolustus- ja turvallisuushankinnat tulee voida jättää uuteen lakiin sisältyvien direktiivin mukaisten menettelysääntöjen ulkopuolelle silloin, kun se on perusteltua yleisen turvallisuuden tai järjestyksen vuoksi taikka Suomen olennaisten turvallisuusintressien suojelemiseksi. Hankintayksikön on hankintapäätöstä tehdessään perusteltava edellä mainittujen olosuhteiden ole- 2

massaolo ja selvitettävä, miksi hankintaa ei ole voitu toteuttaa uuden lain määräysten mukaisesti edellä mainittuja intressejä vaarantamatta. Todistusvelvollisuus siitä, että kyseessä on kansallisen turvallisuuden kannalta keskeinen hankinta, on aina hankintayksikön/jäsenvaltion vastuulla. Oleellista on myös se, että valtion olennaisten turvallisuusintressien määrittely on yksinomaan valtion itsensä vastuulla. Direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle jäävien puolustus- ja turvallisuushankintojen kansallinen sääntely Työryhmä ehdottaa, että erillistä kansallista kynnysarvoa (kuten siviilihankinnat) ei aseteta. Työryhmä ehdottaa, että direktiivin kynnysarvot alittavien hankintojen, direktiivin liitteen II ns. Bpalveluiden (16 artikla) sekä direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle EY:n perustamissopimuksen 30, 45, 46, 55 ja 296 artiklojen perusteella jäävien hankintojen osalta säädetään uudessa laissa yleisistä periaatteista, käytettävistä hankintamenettelyistä, tarjouspyynnöstä, tarjousmenettelyistä, hankintapäätöksestä sekä muutoksenhausta. Sääntely olisi yleisluonteista ja selkeästi direktiivin yksityiskohtaisista menettelysäännöksistä poikkeavaa (muistion vaihtoehto 2). Tätä vaihtoehtoa puoltavat työryhmän mukaan etenkin oikeusvarmuuteen ja tarjoajien oikeusturvaan liittyvät seikat. Työryhmä ehdottaa, että sääntely ei tulisi koskemaan kansainvälisten sääntöjen nojalla tehtäviä hankintasopimuksia. Samalla tavoin sääntely ei koskisi direktiivin 13 artiklassa poissuljettuja hankintoja. Tämä merkitsisi muun muassa sitä, että salassa pidettävät hankinnat suljettaisiin kokonaan tulevan lain ulkopuolelle. Vastakaupat / teollinen yhteistyö Työryhmä ehdottaa, että tulevassa laissa ei säännellä vastakauppoja / teollista yhteistyötä (vaihtoehto 1). Käytännössä jatketaan nykyisenkaltaisessa oikeudellisessa tilassa. Puolustus- ja turvallisuushankintadirektiivin soveltamisalaan kuuluvissa hankinnoissa kotimainen huoltovarmuus tulee turvata asettamalla tarjouspyynnössä ja sopimuksessa tarvittavat kunnossapitoa, huoltoa ja korjaamista ym. koskevat vaatimukset. Näiden vaatimusten avulla voidaan luoda direktiivin sallimissa rajoissa kotimaahan kriisiaikana tarvittavaa kriittistä puolustustarvikkeiden kunnossapito-, huolto- ja korjausosaamista. Direktiivin voimaansaattamisen osalta on myös perusteltua seurata tarkasti vastakauppojen eurooppalaisia käytänteitä ja muissa maissa tehtyjä linjauksia. Alihankinnat Työryhmä ehdottaa, että kansalliseen lakiin otetaan käyttöön hankintayksikölle mahdollisuus asettaa hankinnassa alihankintaan liittyviä ehtoja (vaihtoehto 2). Hankintayksikön harkintavaltaan jää se, missä tilanteessa alihankintaan liittyvien velvoitteiden asettaminen on perusteltua ja tarkoituksenmukaista. Hankinnasta ilmoittaminen Työryhmä ehdottaa, että tulevaisuudessa puolustus- ja turvallisuushankintadirektiivin soveltamisalaan kuuluvien hankintojen ilmoitusmenettelyissä hyödynnetään jo olemassa olevia sähköisiä ilmoituskanavia. Käytännössä tämä tarkoittaa HILMA-järjestelmän hyödyntämistä siten, että siihen sisällytetään puolustus- ja turvallisuushankintoja koskeva osio. Siviilihankinnoissa käytössä oleva malli, jossa EU-ilmoitukset julkaistaan kansallisessa järjestelmässä, josta ne automaattisesti siirtyvät EU-järjestelmiin (TED), on perusteltu ratkaisu myös puolustus- ja turvallisuushankinnoissa. 3

Työryhmä on katsonut, että erillisille kansalliselle kynnysarvolle ei direktiivin soveltamisalaan kuuluvissa hankinnoissa ole tarvetta. Näin ollen ilmoitusmenettely tulisi koskemaan ainoastaan direktiivin soveltamisalaan kuuluvia sen kynnysarvot ylittäviä hankintoja. Sähköinen huutokauppa Työryhmä ehdottaa, että tulevaan lakiin otetaan säännös, joka mahdollistaa sähköisen huutokaupan käyttämisen myös puolustus- ja turvallisuushankinnoissa. Sähköistä huutokauppaa koskevat yksityiskohtaiset määräykset ovat siviilihankinta ja puolustus- ja turvallisuushankinta yhtenevät. Tämän vuoksi näiden osalta on perusteltua viitata uudessa laissa valmisteilla olevaan lakiin sähköisestä huutokaupasta ja dynaamisesta hankintajärjestelmästä. Oikeussuojakeinot Työryhmä ehdottaa, että puolustus- ja turvallisuushankintadirektiivin oikeussuojasäännösten täytäntöönpanossa hankintalain uusia pykäliä hyödynnetään mahdollisimman suuressa määrin. erityispiirteet tulee ottaa huomioon direktiivin mahdollistamalla tavalla kattavasti niin, että esimerkiksi pätemättömyyden mahdollisilta kansallisten puolustus- ja turvallisuusintressien kannalta haitallisilta vaikutuksilta vältytään. Käytännössä tämä tarkoittaa ex nunc pätemättömyyden säätämistä. Työryhmä ehdottaa, että direktiivin soveltamisalaan kuuluvien hankintojen osalta muutoksenhaku-asiat käsiteltäisiin markkinaoikeudessa. Tätä puoltavat muun muassa oikeusvarmuuteen ja prosessiekonomiaan liittyvät tekijät. Markkinaoikeuden päätöksestä olisi mahdollisuus valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Työryhmä toteaa, että puolustus- ja turvallisuushankintoja koskeva muutoksenhaku tulee lisäämään markkinaoikeuden työmäärää. Kyseisen ratkaisun yhteydessä tulee markkinaoikeudelle turvata riittävät resurssit muutoksenhaun viipymättömälle käsittelylle. Lisäksi tulee varmistaa, että markkinaoikeudella on käytettävissään tarvittava puolustus- ja turvallisuushankintoihin liittyvä asiantuntemus. Työryhmä ehdottaa direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle jääville hankinnoille, siltä osin kuin niitä tulee koskemaan kansallinen sääntely, oikeussuojakeinojen kokonaisuutta, jonka muodostavat palautetilaisuuden järjestäminen sekä ratkaisun käsittely hankintalautakunnassa. Palautetilaisuus tulisi järjestää tarjoajan tai ehdokkaan sitä pyytäessä. Palautetilaisuuden jälkeen hankintayksikön ratkaisuun tyytymätön tarjoaja tai ehdokas voisi saattaa tietyn euromääräisen arvon ylittävät hankinnat hankintalautakunnan käsiteltäväksi. Hankintalautakunnan ratkaisusuosituksen jälkeen hankintayksikön alkuperäiseen päätökseen tyytymätön tarjoaja tai ehdokas voisi hakea asian käsittelyä markkinaoikeudessa. Markkinaoikeuden olisi myönnettävä käsittelylupa, jos asian käsittely on lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa asioissa tärkeää tai jos siihen on painava hankintayksikön menettelyyn liittyvä syy. Markkinaoikeuden päätöksestä olisi mahdollista valittaa korkeimpaan hallintooikeuteen. Tarjoaja tai ehdokas voisi pyytää palautetilaisuuden järjestämistä ja hankintalautakunta voisi ottaa asian käsiteltäväksi, kun tavara- tai palveluhankinnan arvo on yli 100 000 euroa taikka kun rakennusurakan arvo on yli 1 miljoonaa euroa. Lisäksi työryhmä ehdottaa, että hankintaoikaisu otettaisiin käyttöön ensi vaiheen oikeussuojakeinona sekä direktiivin soveltamisalaan kuuluvissa että sen ulkopuolelle jäävissä hankinnoissa. Hankintaoikaisun käyttöedellytykset vastaisivat siviilihankinnoissa käytettyjä. Direktiivin ulkopuolelle jäävissä hankinnoissa olisi tarjoajalla mahdollisuus tehdä hankintaoikaisu palautetilaisuuden jälkeen tai, mikäli kyseessä on alle 100 000 euron arvoinen tavara- tai palveluhan- 4

kinta taikka alle 1 miljoonan euron arvoinen rakennusurakan hankinta, hankintayksikön päätöksestä tiedon saatuaan. Työryhmä ehdottaa, että mahdollisuus päällekkäisten oikeussuojakeinojen käyttämiseen poistettaisiin siten, että puolustus- ja turvallisuushankinnoissa kiellettäisiin muutoksenhaku kunnallis- tai hallintovalituksena. Kielto koskisi sekä direktiivin soveltamisalaan kuuluvia että sen ulkopuolelle jääviä hankintoja. Myös kunnallisvalituksen esivaiheena oleva kunnallinen oikaisuvaatimus suljettaisiin pois. 5

REFERAT Försvarsministeriet har med ett beslut av den 10 april 2006 tillsatt en arbetsgrupp för att bereda en lag om allmänna upphandlingsprinciper för försvars- och säkerhetsupphandlingar och sekretessbelagda upphandlingar. Arbetsgruppens mandattid förlängdes, sammansättning breddades och uppdrag preciserades med ett beslut av försvarsministeriet av den 15 maj 2009 på så sätt att de åtgärder som förutsätts för att direktivet om upphandling på försvars- och säkerhetsområdet ska kunna sättas i kraft ska beaktas i arbetsgruppens arbete. Europeiska gemenskapernas kommission offentliggjorde den 5 december 2007 ett förslag till Europaparlamentets och rådets direktiv om upphandling på försvars- och säkerhetsområdet. Direktivet gavs den 13 juli och det trädde i kraft den 21 augusti 2009. Medlemsstaterna har två år på sig att införa direktivets bestämmelser i sin nationella lagstiftning. Syftet med direktivet är att öppna den europeiska försvars- och säkerhetssektorns marknad och möjliggöra en effektivare gränsöverskridande konkurrensutsättning av upphandlingarna. Detta eftersträvas genom harmonisering av de förfaranden som ska användas vid upphandling inom försvars- och säkerhetsområdet. Direktivet medför gemensamma europeiska förfaranden för upphandling inom försvars- och säkerhetssektorn. Dessa förfarandens utgångspunkt är EU:s centrala principer som styr den offentliga upphandlingen: öppenhet, icke-diskriminering och likabehandling. Ikraftsättande av direktivet Bestämmelserna i direktivet om upphandling på försvars- och säkerhetsområdet bör införas i den nationella lagstiftningen med en särskild lag som gäller försvars- och säkerhetsupphandlingar. Till de delar som bestämmelserna i upphandlingsdirektivet och i direktivet om upphandling på försvars- och säkerhetsområdet stämmer överens, bör formuleringarna i upphandlingslagen utnyttjas. Tillämpningsområde Arbetsgruppen föreslår att en lag om försvars- och säkerhetsupphandlingar ska stiftas. Med försvarsupphandling ska i enlighet med artikel 2 i direktivet avses tillhandahållande av militär utrustning, inbegripet alla tillhörande delar, komponenter och /eller underenheter samt byggentreprenader, varor och tjänster som direkt hänför sig till dessa. Också för byggentreprenader och tjänster specifikt för militärändamål ska termen försvarsupphandling användas. Arbetsgruppen föreslår att definieringen av försvarsmateriel ska bindas vid EU:s gemensamma militära förteckning. Jämfört med rådets förteckning från 1958 är den gemensamma förteckningen modern och täckande. Den uppdateras också årligen, vilket gör att t.ex. den teknologiska utvecklingen och nya vapensystem på detta sätt lätt kan beaktas. Med säkerhetsupphandling ska i enlighet med artikel 2 i direktivet avses tillhandahållande av utrustning av känslig karaktär, inbegripet alla tillhörande delar, komponenter och/eller underenheter samt byggentreprenader, varor och tjänster som direkt hänför sig till dessa. Också för byggentreprenader och tjänster av känslig karaktär ska termen säkerhetsupphandling användas. I fråga om utrustning av känslig karaktär kan någon motsvarande förteckning som den i fråga om militär utrustning inte göras. Huruvida den nya lagens tillämpningsområde omfattar en viss upphandling bör avgöras från fall till fall. Avgränsningen bör göras så att upphandlingens syfte och särdrag beaktas. Det väsentliga är att i upphandlingen ingår känsliga drag såsom säkerhetsklassificerad information. 6

Försvars- och säkerhetsupphandlingar bör kunna ställas utanför de förfarandebestämmelser som ska ingå i den nya lagen och är förenliga med direktivet när detta är motiverat till följd av allmän säkerhet eller ordning eller för att väsentliga finska säkerhetsintressen ska kunna skyddas. När den upphandlande enheten fattar ett upphandlingsbeslut ska den motivera existensen av ovan nämnda förhållanden och reda ut varför en upphandling inte har kunnat genomföras i enlighet med bestämmelserna i den nya lagen utan att ovan nämnda intressen äventyras. Skyldigheten att bevisa att det är frågan om en upphandling som är viktig med tanke på den nationella säkerheten ankommer alltid på den upphandlande enheten/medlemsstaten. Det är också viktigt att det enbart är staten själv som definierar vad som avses med statens väsentliga säkerhetsintressen. Nationell reglering av de försvars- och säkerhetsupphandlingar som står utanför direktivets tillämpningsområde Arbetsgruppen föreslår att något särskilt nationellt tröskelvärde (såsom i civil upphandling) inte ska ställas. Arbetsgruppen föreslår att i fråga om de upphandlingar som underskrider tröskelvärdena, de s.k. B-tjänsterna i bilaga II till direktivet (artikel 16) samt de upphandlingar som står utanför direktivets tillämpningsområde på basis av artiklarna 30, 45, 46, 55 och 296 i EG-fördraget ska i den nya lagen tas in allmänna principer, de upphandlingsförfaranden som ska användas, anbudsbegäran, anbudsförfaranden, upphandlingsbeslut samt ändringssökande. Regleringen ska vara av allmän karaktär och klart avvika från de detaljerade förfarandereglerna i direktivet (alternativ 2 i promemorian). För detta alternativ talar enligt arbetsgruppens åsikt framför allt omständigheter som anknyter till rättssäkerheten och anbudsgivarnas rättsskydd. Arbetsgruppen föreslår att regleringen inte ska gälla sådana upphandlingskontrakt som ska ingås med stöd av internationella bestämmelser. På samma sätt ska regleringen inte heller gälla de upphandlingar som har uteslutits i artikel 13 i direktivet. Detta innebär bl.a. att sådana upphandlingar som är sekretessbelagda helt ska ställas utanför den kommande lagen. Motköp / industriellt samarbete Arbetsgruppen föreslår att i den kommande lagen inte ska bestämmas om motköp/industriellt samarbete (alternativ 1). I praktiken fortgår ett juridiskt tillstånd av nuvarande slag. I de upphandlingar som omfattas av tillämpningsområdet för direktivet om försvars- och säkerhetsupphandling bör den inhemska försörjningsberedskapen tryggas genom att i anbudsbegäran och i kontrakt ställs krav gällande underhåll, service och reparationer m.m. Med hjälp av dessa krav kan man inom de gränser som direktivet tillåter skapa det inhemska kritiska kunnande i fråga om underhåll, service och reparation av försvarsmateriel som behövs under en kristid. I fråga om ikraftsättandet av direktivet är det också motiverat att noga följa med europeisk praxis och de linjer som stakats ut i andra länder i fråga om motköp. Underentreprenader Arbetsgruppen föreslår att i den nationella lagen ska tas in en möjlighet för den upphandlande enheten att ställa villkor med anknytning till underentreprenader i en upphandling (alternativ 2). Den upphandlande enheten kan då själv överväga i vilken situation det är motiverat och ändamålsenligt att ställa förpliktelser med anknytning till en underleverans. Anmälan om upphandling Arbetsgruppen föreslår att i framtiden ska redan befintliga elektroniska anmälningskanaler utnyttjas vid anmälningsförfarandena i fråga om de upphandlingar som hör till 7

tillämpningsområdet för direktivet om försvars- och säkerhetsupphandling. I praktiken innebär detta att HILMA-systemet utnyttjas så att i det inbegrips en del som gäller försvars- och säkerhetsupphandlingar. Den modell som används vid civil upphandling, där EU-anmälningar offentliggörs i det nationella systemet och därifrån automatiskt överförs till EU-systemen (TED), är en motiverad lösning också i försvars- och säkerhetsupphandlingar. Arbetsgruppen har ansett att det inte finns något behov av ett separat nationellt tröskelvärde i de upphandlingar som hör till direktivets tillämpningsområde. Således ska anmälningsförfarandet endast gälla upphandlingar som hör till tillämpningsområdet för direktivet och överskrider dess tröskelvärde. Elektronisk auktion Arbetsgruppen föreslår att i den kommande lagen ska tas in en bestämmelse som gör det möjligt att använda elektronisk auktion också vid försvars- och säkerhetsupphandlingar. De detaljerade bestämmelserna om elektronisk auktion i det civila upphandlingsdirektivet och i direktivet om försvars- och säkerhetsupphandling är enhetliga. Till följd av detta är det i fråga om dem motiverat att i den nya lagen hänvisa till den lag om elektronisk auktion och ett dynamiskt upphandlingssystem som är under beredning. Rättsmedel Arbetsgruppen föreslår att vid verkställandet av rättsskyddsreglerna i direktivet om upphandling på försvars- och säkerhetsområdet ska upphandlingslagens nya paragrafer utnyttjas i så hög grad som möjligt. Särdragen i försvars- och säkerhetsupphandlingar bör beaktas på det sätt som direktivet möjliggör i täckande grad så att man kan undvika eventuella skadliga verkningar av t.ex. ogiltighet med tanke på de nationella försvars- och säkerhetsintressena. I praktiken innebär detta att det föreskrivs om ex nunc ogiltighet. Arbetsgruppen föreslår att i fråga om de upphandlingar som hör till tillämpningsområdet för direktivet ska ärenden som gäller ändringssökande behandlas i marknadsdomstolen. För detta talar bl.a. faktorer som anknyter till rättssäkerheten och processekonomin. Ett beslut av marknadsdomstolen ska kunna överklagas hos högsta förvaltningsdomstolen. Arbetsgruppen konstaterar att ändringssökandet gällande försvars- och säkerhetsupphandlingar kommer att öka arbetsmängden vid marknadsdomstolen. I samband med ifrågavarande lösning bör tillräckliga resurser tryggas för marknadsdomstolen för att ändringssökandet ska kunna behandlas utan dröjsmål. Dessutom bör det säkerställas att marknadsdomstolen till sitt förfogande har den sakkunskap med anknytning till försvars- och säkerhetsupphandling som behövs. För de upphandlingar som står utanför direktivets tillämpningsområde, till de delar som den nationella regleringen kommer att gälla dem, föreslår arbetsgruppen en rättsmedelshelhet bestående av ett ordnat responsmöte samt behandling av avgörandet i upphandlingsnämnden. Ett responsmöte bör ordnas när en anbudsgivare eller kandidat ber om det. Efter ett responsmöte ska den anbudsgivare eller kandidat som är missnöjd med den upphandlande enhetens avgörande kunna föra upphandlingar som överskrider ett visst värde i eurobelopp till upphandlingsnämnden för behandling. En anbudsgivare eller kandidat som efter upphandlingsnämndens rekommendation till avgörande är missnöjd med den upphandlande enhetens ursprungliga beslut ska kunna ansöka om att ärendet ska behandlas i marknadsdomstolen. Marknadsdomstolen ska bevilja behandlingstillstånd, om det är viktigt att ärendet behandlas med tanke på tillämpningen av lagen i andra ärenden av samma slag eller om det finns något vägande skäl till detta som sammanhänger med den upphandlande enhetens förfarande. Det ska vara möjligt att besvära sig över marknadsdomstolens beslut hos högsta förvaltningsdomstolen. 8

En anbudsgivare eller kandidat ska kunna be om att ett responsmöte ordnas och upphandlingsnämnden ska kunna ta upp ärendet till behandling när värdet av en varu- eller tjänsteupphandling överstiger 100 000 euro eller när värdet av en byggentreprenad överstiger 1 miljon euro. Dessutom föreslår arbetsgruppen att upphandlingsrättelse ska tas i bruk som ett rättsmedel i första instans både för sådana upphandlingar som omfattas av direktivets tillämpningsområde och för sådana som står utanför det. Förutsättningarna för att upphandlingsrättelse ska kunna användas ska motsvara dem som används vid civil upphandling. Vid upphandling som står utanför direktivet ska en anbudsgivare ha möjlighet att yrka upphandlingsrättelse efter ett responsmöte eller, ifall det är frågan om en varu- eller tjänsteupphandling till ett värde som understiger 100 000 euro eller upphandling av en byggentreprenad till ett värde under 1 miljon euro sedan anbudsgivaren fått kännedom om den upphandlande enhetens beslut. Arbetsgruppen föreslår att möjligheten att använda rättsmedel som överlappar varandra ska undanröjas på så sätt att det ska vara förbjudet att söka ändring i form av kommunal- eller förvaltningsbesvär vid försvars- och säkerhetsupphandlingar. Förbudet ska gälla både sådana upphandlingar som omfattas av direktivets tillämpningsområde och sådana som står utanför det. Också ett kommunalt rättelseyrkande, som är ett förstadium till kommunalbesvär, ska uteslutas. 9

1 JOHDANTO Puolustusministeriö asetti 10 päivänä huhtikuuta 2006 työryhmän valmistelemaan erillistä lainsäädäntöä puolustus-, turvallisuus- ja salassa pidettävistä hankinnoista. Taustalla oli tuolloin vireillä ollut ja sittemmin 1 päivänä kesäkuuta 2007 voimaantullut laki julkisista hankinnoista (348/2007), jonka 7 :n 1 momentin 1 ja 2 kohdan mukaan puolustus-, turvallisuus- ja salassa pidettävät hankinnat jäivät hankintalain soveltamisalan ulkopuolelle. Lisäksi uuden hankintalain 87 :llä kumottiin asetus hankinnoista, joihin ei sovelleta lakia julkisista hankinnoista (342/1994). Tämän myötä puolustus-, turvallisuus- ja salassa pidettävissä hankinnoissa noudatettavista menettelyistä ja periaatteista ei ollut olemassa lain- tai asetuksentasoista sääntelyä. Ottaen huomioon edellä mainittujen hankintojen erityispiirteet, runsaan määrällisen ja rahallisen vuosivolyymin - puolustus-, turvallisuus- ja salassa pidettäviä hankintoja tehdään valtionhallinnossa arviolta keskimäärin noin 800 miljoonalla eurolla vuodessa - sekä kiinteän yhteyden maanpuolustukseen ja kansalliseen turvallisuuteen erityisesti puolustusministeriössä nähtiin tarpeelliseksi, että myös näissä hankinnoissa noudatettavista periaatteista ja menettelytavoista olisi olemassa laintasoista sääntelyä. Työryhmän työn aikana oikeusministeriö yhtyi tähän näkemykseen 2 päivänä syyskuuta 2008 antamassaan lausunnossa (OM126/43/2008). Vuonna 2006 asetettu työryhmä valmisteli luonnoksen laiksi puolustus-, turvallisuus- ja salassa pidettävistä hankinnoista.. Lainsäädännön valmistelu keskeytettiin alkuvuonna 2009, kun tuli ilmeiseksi, että EU:n parlamentti ja komissio tulisivat vuoden 2009 aikana antamaan puolustus- ja turvallisuushankintoja koskevan direktiivin. Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/81/EY hankintaviranomaisten ja hankintayksiköiden tekemien rakennusurakoita sekä tavara- ja palveluhankintoja koskevien sopimusten tekomenettelyjen yhteensovittamisesta puolustus- ja turvallisuusalalla ja direktiivien 2004/17/EY ja 2004/18/EY muuttamisesta, jäljempänä puolustus- ja turvallisuushankintadirektiivi, annettiin 13 päivänä heinäkuuta 2009. Direktiivi on tullut voimaan 21 päivänä elokuuta 2009, ja se on saatettava osaksi kansallista lainsäädäntöä 21 päivään elokuuta 2011 mennessä. Direktiivi määrittelee jäsenvaltioille puolustus- ja turvallisuussektorin erityispiirteisiin soveltuvat kilpailuttamista koskevat menettelysäännöt. Direktiivin tavoitteena on näiden hankintojen avoimempi ja tehokkaampi rajat ylittävä kilpailutus Euroopassa. Direktiivin soveltamisalaan kuuluvista hankinnoista ei nykyisellään ole olemassa lain- tai asetuksen tasoista sääntelyä. Puolustusministeriö jatkoi 15 päivänä toukokuuta 2009 tekemällään päätöksellä edellä mainitun työryhmän määräaikaa 31 päivään joulukuuta 2010 saakka. Jo käynnissä olleeseen lainsäädäntötyöhön katsottiin olevan perusteltua sisällyttää myös puolustus- ja turvallisuushankintadirektiivin edellyttämät kansalliset voimaansaattamistoimet. Tässä yhteydessä työryhmän kokoonpanoa laajennettiin ja muutettiin siten, että puolustus- ja turvallisuushankintojen keskeiset intressitahot ovat edustettuina työryhmässä. Työryhmään ovat toukokuun 2009 jälkeen kuuluneet puolustusministeriöstä vanhempi hallitussihteeri Tarja Jaakkola työryhmän puheenjohtajana, jäseninä työ- ja elinkeinoministeriöstä vanhempi hallitussihteeri Kyllikki Silvennoinen, puolustusministeriöstä vanhempi hallitussihteeri Minnamaria Nurminen, rajavartiolaitoksen esikunnasta hankintapäällikkö Maarit Nikkola (sisäasiainministeriön nimeämänä), ulkoasiainministeriöstä lähetystöneuvos Leena Yli-Vakkuri Gardemeister, valtioneuvoston kansliasta erityisasiantuntija Valtteri Nieminen, valtiovarainministeriöstä budjettisihteeri Hannu Koivurinta, huoltovarmuuskeskuksesta hallintojohtaja Asko Harjula, pääesikunnasta kaupallinen johtaja Kari Tossavainen ja elinkeinoelämän keskusliitosta asiantuntija Jukka Lehtonen. Työryhmän sihteerinä on toiminut asiantuntija Tommi Nordberg puolustusministeriöstä. Puolustusministerin 22 päivänä syyskuuta 2009 tekemällä päätöksellä työryhmää on täydennetty nimittämällä pysyväksi asiantuntijaksi asianajaja, VT, KTM Mika Pohjonen, Asianajotoimisto Hannes Snellman Oy:stä. 10

Työryhmä päätti 12 päivänä kesäkuuta 2009 pitämässään kokouksessa jakaa lainsäädännön valmistelutyön kahteen vaiheeseen. Ensimmäisessä vaiheessa vuonna 2009 laaditaan työryhmän muistio, josta pyydetään lausunnot. Toisessa vaiheessa vuonna 2010 laaditaan työryhmän ehdotus uudeksi puolustus- ja turvallisuushankintoja koskevaksi lainsäädännöksi. Ehdotus laaditaan hallituksen esityksen muotoon. Työ päätettiin vaiheistaa edellä kuvatulla tavalla, koska puolustus- ja turvallisuushankintadirektiivi sisältää useita määräyksiä, joiden voimaansaattamisessa jäsenvaltioilla on harkintavaltaa. Nämä säännökset koskevat mm. alihankintoja ja sähköistä huutokauppaa. Lisäksi työryhmä havaitsi, että puolustus- ja turvallisuushankintadirektiivin kansalliseen voimaansaattamiseen liittyy muita kysymyksiä, joiden osalta on perusteltua kuulla laajasti sidosryhmiä jo valmistelun alkuvaiheessa. Näitä kysymyksiä ovat muun muassa puolustus- ja turvallisuushankintadirektiivin voimaansaattamistapa ja mahdollinen kansallinen sääntely direktiivin soveltamisalan ulkopuolisten hankintojen osalta. Tämä muistio sisältää nykytilan kuvauksen, puolustus- ja turvallisuushankintadirektiivin esittelyn etenkin kansallista harkintavaltaa sisältävien artiklojen osalta sekä työryhmän alustavat ehdotukset tulevan lain keskeisistä kohdista. Muistio lähetetään laajalle lausuntokierrokselle ja saadun palautteen perusteella työryhmä jatkaa varsinaisen, hallituksen esityksen muotoon tehtävän ehdotuksensa, valmistelua. Työryhmä on tätä muistiota varten kuullut hallituksen puheenjohtaja Heikki Allosta ja pääsihteeri Henrik Nordellia Puolustus- ja ilmailuteollisuus ry:stä sekä markkinaoikeustuomari Eija Siitari-Vannetta oikeusministeriön edustajana. 11

2 NYKYTILA 2.1. Lainsäädäntö ja käytäntö 2.1.1 Lainsäädäntö Hankintalainsäädäntö Uudistettu julkisista hankinnoista annettu laki (348/2007), jäljempänä hankintalaki, tuli voimaan 1 päivänä kesäkuuta 2007. Hankintalaissa säädetään viranomaisten ja muiden lain soveltamisalaan kuuluvien yksiköiden hankintojen kilpailuttamismenettelyistä ja oikeussuojakeinoista. Lain tarkoituksena on tehostaa julkisten varojen käyttöä, edistää laadukkaiden hankintojen tekemistä sekä turvata kaikille tarjoajille tasapuolinen ja syrjimätön kohtelu julkisissa hankinnoissa. Hankintalailla on pantu täytäntöön julkisia rakennusurakoita sekä julkisia tavara- ja palveluhankintoja koskevien sopimusten tekomenettelyjen yhteensovittamisesta annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2004/18/EY, jäljempänä hankintadirektiivi, sekä julkisia tavarahankintoja ja rakennusurakoita koskeviin sopimuksiin liittyvien muutostenhakumenettelyiden soveltamista koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta annettu neuvoston direktiivi 89/665/ETY. Hankintalakia sovelletaan viranomaisten ja muiden lain soveltamisalaan kuuluvien hankintayksiköiden tekemiin tavara- ja palveluhankintoihin sekä rakennusurakoihin. Näitä nk. siviilihankintoja koskevat menettelysäännöt ovat erilaiset riippuen siitä, onko kyseessä EU-kynnysarvon ylittävä vai kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta. Kansalliset kynnysarvot alittaviin hankintoihin ei sovelleta hankintalakia. Lakia vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja postipalvelujen alalla toimivien yksiköiden hankinnoista (349/2007), jäljempänä erityisalojen hankintalaki, sovelletaan siinä tyhjentävästi luetelluilla toimialoilla toimivien vesi- ja energiahuollon sekä liikenteen ja postipalvelujen alalla toimivien yksiköiden EU-kynnysarvot ylittäviin tavara- ja palveluhankintoihin sekä rakennusurakoihin. Erityisalojen hankintalailla on pantu täytäntöön Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2004/17/EY vesi ja energiahuollon sekä liikenteen ja postipalvelujen alalla toimivien yksiköiden hankintamenettelyjen yhteensovittamisesta, jäljempänä erityisalojen hankintadirektiivi. Erityisalojen hankintalain menettelysäännöt vastaavat keskeisiltä osin hankintalain menettelysääntöjä. Erityisalojen hankintalakia sovelletaan kuitenkin vain EU-kynnysarvot ylittäviin hankintoihin. Hankintalain 7 :n 1 momentin 1 kohdan mukaisesti lakia ei sovelleta hankintoihin, jotka ovat salassa pidettäviä tai joiden toteuttaminen edellyttää lakiin perustuvia erityisiä turvatoimenpiteitä taikka jos valtion keskeiset turvallisuusedut sitä vaativat. Saman momentin 2 kohdan mukaisesti soveltamisalan ulkopuolelle on rajattu hankinnat, joiden kohde soveltuu pääasiallisesti sotilaalliseen käyttöön. Hankintalain soveltamisalan ulkopuolelle on siten rajattu edellä selostettujen kohtien 1 ja 2 edellytykset täyttävät tavara-, palvelu- sekä rakennusurakoiden hankinnat. Vastaavat poikkeussäännökset sisältyvät erityisalojen hankintalain 17 :n 5 ja 6 kohtaan. Edellä mainitusta johtuen hankintalakia sovelletaan lähtökohtaisesti puolustus- ja turvallisuusalan viranomaisten tekemiin siviilihankintoihin. Hankintalakia ja erityisalojen hankintalakia sovelletaan myös niin sanottujen kaksikäyttötuotteiden hankintoihin. Näillä tarkoitetaan hyödykkeitä, jotka soveltuvat normaalin siviilikäytön lisäksi myös sotilaallisiin tarkoituksiin. Hankintalain 7 :n 1 momentin 2 kohdan hankinnoista käytetään jäljempänä termiä puolustushankinnat. Vastaavasti 1 momentin 1 kohdan hankinnoista käytetään termiä turvallisuushankinnat ja salassa pidettävät hankinnat. 12

Pääasiallisesti sotilaalliseen käyttöön soveltuvien eli puolustushankintojen jääminen hankintalain soveltamisalan ulkopuolelle perustuu hankintadirektiivin 10 artiklaan ja Euroopan yhteisön perustamissopimuksen, jäljempänä EY:n perustamissopimus, 296 artiklan 1 kohdan b alakohtaan. Viimeksi mainitun artiklan mukaan jokainen jäsenvaltio voi toteuttaa toimenpiteet, jotka se katsoo tarpeellisiksi keskeisten turvallisuusetujensa turvaamiseksi ja jotka liittyvät aseiden, ammusten ja sotatarvikkeiden tuotantoon tai kauppaan. Nämä toimenpiteet eivät kuitenkaan saa heikentää sellaisten tuotteiden kilpailun edellytyksiä yhteismarkkinoilla, joita ei ole tarkoitettu nimenomaan sotilaalliseen käyttöön. EY:n perustamissopimuksen 296 artiklan 2 kohdassa mainitaan neuvoston 15 päivänä huhtikuuta 1958 vahvistama luettelo niistä tuotteista, joihin sovelletaan 1 kohdan b alakohtaa. Käytännössä sisämarkkinasäännöistä voidaan poiketa pääasiallisesti sotilaalliseen käyttöön tarkoitettujen hankintojen osalta keskeisten turvallisuusetujen sitä vaatiessa, kun kyseessä olevan hankinnan kohteen voidaan tulkita sisältyvän edellä mainitun luettelon tuoteluokkiin Myös hankintalain ja erityisalojen hankintalain soveltamisalaan kuuluvien kaksikäyttötuotteiden osalta saattaa EY:n perustamissopimuksen 296 artikla tulla sovellettavaksi. Näin voi olla tilanne esimerkiksi silloin, kun hankinnan kohteena on tuote, joka soveltuu normaalin siviilikäytön lisäksi myös sotilaallisiin tarkoituksiin ja se samalla sisältää sellaista arkaluonteista tietoa, jota ei siviilihankinnoissa käytettävin menettelytavoin ole mahdollista suojata. Turvallisuus- ja salassa pidettävät hankinnat on poissuljettu hankintalain soveltamisalasta hankintadirektiivin 14 artiklan ja erityisalojen hankintalain soveltamisalasta erityisalojen hankintadirektiivin 21 artiklan sekä EY:n perustamissopimuksen 30, 45, 46, 55 ja 296 artiklan 1 kohdan a alakohdan perusteella. EY:n perustamissopimuksen 296 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan mikään jäsenvaltio ei ole velvollinen antamaan tietoja, joiden ilmaisemisen se katsoo keskeisten turvallisuusetujensa vastaiseksi. Salassapitotarve perustuukin usein turvallisuusintresseihin ja salassa pidettäviä hankintoja voivat olla esimerkiksi poliisin rikosten torjuntaan liittyvät tekniset laitteet tai puolustusvoimien turvajärjestelmiin liittyvät tieto- ja viestintätekniset hankinnat. Salassapitoperuste voi kuitenkin liittyä myös yksilön asemaan. Esimerkiksi jos hankinnan avoin kilpailuttaminen vaarantaisi esimerkiksi lastensuojelulain (683/1983) 25 :n 2 momentin mukaisen lapsen olinpaikkaa koskevan tiedon salassapidon, voidaan koko hankinta pitää salassa. Puolustus-, turvallisuus- ja salassa pidettävien hankintojen toteuttamismenettelyistä säädettiin aikaisemmin asetuksella hankinnoista, joihin ei sovelleta lakia julkisista hankinnoista (342/1994), jäljempänä poikkeusasetus. Sääntelyn tarpeellisuutta perusteltiin näiden hankintojen erityispiirteillä, runsaalla vuosivolyymilla ja niihin vuosittain käytettävien määrärahojen suuruudella. Poikkeusasetuksessa säädettiin muun muassa hankintaperiaatteista, hankintojen kilpailuttamismenettelyistä, ehdokkaan ja tarjoajan valintaperusteista sekä sopimusehdoista. Poikkeusasetus ei sisältänyt säännöstä oikeusturvakeinoista. Hankintalaki kumosi voimaantullessaan poikkeusasetuksen. Hankintalain voimaantullessa kumoutui myös 29 päivänä toukokuuta 1998 annettu asetus kynnysarvot ylittävistä tavara- ja palveluhankinnoista sekä rakennusurakoista (380/1998). Kyseisen asetuksen 4 :n mukaisesti puolustusministeriö päätti puolustushallinnon osalta EY:n perustamissopimuksen 296 artiklan mukaisesti siitä, mitä on pidettävä julkisista hankinnoista annetun lain (1505/1992) 1 :n 2 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna pääasiallisesti sotilaalliseen käyttöön soveltuvana hankintana. Edellä mainitun valtuutuksen nojalla puolustusministeriö antoi 17 päivänä maaliskuuta 1995 määräyksen nro 76, joka määritteli ne hankinnat, joihin ei sovelleta aiemmin voimassa ollutta hankintalakia. Määräys sisälsi listan tavaroista ja niihin välittömästi kohdistuvista palveluista, joiden katsotaan olevan pääasiallisesti sotilaalliseen käyttöön soveltuvia. Puolustusministeriön määräyksen tavaralistan perustana oli neuvoston 1958 vahvistama tuoteluettelo sekä vientivalvonnassa käytetty Euroopan unionin yhteinen puolustustarvikeluettelo. Vientivalvontalainsäädäntö 13

Laki puolustustarvikkeiden maastaviennistä ja kauttakuljetuksesta (242/1990) sisältää säännökset puolustustarvikkeiksi määriteltävän materiaalin maastaviennistä, kauttakuljetuksesta ja välityksestä. Puolustustarvikkeiden maastavientiin, kauttakuljetukseen ja välitykseen tarvitaan aina puolustusministeriön tai valtioneuvoston myöntämä lupa. Lupa tarvitaan myös tuotteen tilapäiseen maastavientiin. Valtioneuvosto myöntää luvat varsinaiseen taistelukäyttöön tarkoitetulle, tuhoa tuottavalle materiaalille ja asejalustoille tai silloin, kun vienti muilta osin on ulko- ja turvallisuuspoliittisesti merkittävä. Lisäksi viennin tulee olla taloudellisesti merkittävä. Euroopan unionin yhteinen puolustustarvikeluettelo sisältää valvonnan alaiset puolustustarvikkeet. Luettelo perustuu Wassenaar-järjestelyn tuottamaan listaan, jota päivitetään vuosittain. Puolustustarvikeluettelo on saatettu voimaan Suomen lainsäädäntöön puolustustarvikkeiden maastaviennistä ja kauttakuljetuksesta annetun asetuksen täytäntöönpanosta annetulla puolustusministeriön päätöksellä (192/1997). Luettelo sisältää 22 eri tuoteluokkaa, jotka kattavat mm. ampuma-aseet ja niiden patruunat, sota-alukset, sotilaslentokoneet ja helikopterit, kemiallisia ja biologisia aseita, suojavarusteet sekä sotilasvarustelun valmistukseen käytettävät ohjelmistot ja teknologian. Lista kattaa myös selkeästi siviilikäyttöön tarkoitettuja aseita, joiden lupamenettelystä vastaa osittain sisäasiainministeriö. Suomessa on käynnistetty vientivalvontalainsäädännön uudistaminen toukokuussa 2009. Suurimman muutospaineen lainsäädännölle aiheuttaa Euroopan unionin sisäisiä puolustustarvikesiirtoja koskeva direktiivi, jonka tarkoituksena on yhtenäistää lupakäytäntöjä Euroopan unionin alueella. Samassa yhteydessä toteutetaan lainsäädännön kokonaisuudistus. Keskeisiä pohdittavia asiakokonaisuuksia ovat puolustustarvikkeiden maahantuonnin asettaminen valvonnan alaiseksi, biologisten ja kemiallisten aseiden valvonnan tehostaminen, ministeriöiden toimivallan rajaukset ampuma-aseiden valvonnassa sekä puolustusministeriön ja valtioneuvoston ratkaisuvallan jakautuminen. 2.1.2 Käytäntö Poikkeusasetuksen soveltaminen ja hallinnonalojen ohjeet Puolustusministeriön hallinnonalalla poikkeusasetusta sovellettiin lähinnä asetuksen 1 :n 1 kohdan mukaisiin pääasiallisesti sotilaalliseen käyttöön tarkoitettujen tavaroiden ja palveluiden hankintaan. Kauppa- ja teollisuusministeriön (nykyisin työ- ja elinkeinoministeriö), sisäasianministeriön hallinnonaloilla sekä valtioneuvoston kansliassa asetusta sovellettiin lähinnä salassa pidettäviin hankintoihin ja hankintoihin, joihin liittyy valtion erityisiä turvallisuusintressejä. Myös muut hallinnonalat kuten valtiovarainministeriö ja liikenne- ja viestintäministeriö sovelsivat poikkeusasetusta yksittäisissä hankinnoissaan. Nyttemmin kun puolustus-, turvallisuus- ja salassa pidettävistä hankinnoista ei ole olemassa lain- tai asetuksentasoista sääntelyä, on näistä hankinnoista annettu hallinnonaloittain omia sisäisiä ohjeita ja hallinnollisia määräyksiä. Esimerkiksi sisäasiainministeriö on 28 päivänä helmikuuta 2008 saattanut voimaan ohjeen hankinnoista, joihin ei sovelleta lakia julkisista hankinnoista. Puolustusministeriön 28 päivänä toukokuuta 2007 antaman ohjeen mukaan poikkeusasetusta noudatetaan puolustusministeriön hallinnonalalla uuden hankintalain 7 :n 1 momentin 1 ja 2 kohdissa mainituissa hankinnoissa toistaiseksi ohjeena. Samoin puolustusministeriön 17 päivänä maaliskuuta 1995 antamaa päätöstä numero 76 noudatetaan ohjeena toistaiseksi. Puolustushankinnat Puolustusvoimat teki puolustusmateriaalin (eli muun muassa asejärjestelmien, ampumatarvikkeiden ja ajoneuvojen) hankintoja vuosina 1996-2005 yhteensä noin 6 miljardilla eurolla eli 14

keskimäärin 600 miljoonalla eurolla vuodessa. Näistä hankinnoista suurimpia ja teknisesti vaativimpia ovat sotilasilma-alusten, ase- ja muiden järjestelmien sekä sotalaivojen hankinnat. Puolustusvoimat on myös hankkinut puolustushankintamenettelyjä noudattaen muun muassa erilaisten ase- ja muiden järjestelmien varaosia ja vaihtolaitteita, huolto- ja kunnossapitotyötä sekä koulutuspalveluja. Kun myös nämä hankinnat huomioidaan, on puolustusministeriön hallinnonalan puolustushankintojen kokonaisvolyymi vuositasolla keskimäärin noin 700 miljoonaa euroa. Puolustushankinnoille ominaista on niiden arvojen, keston ja vaikeusasteen suuret vaihtelut; suurimpien ollessa arvoltaan useita satoja miljoonia euroja. Esimerkiksi huhtikuussa 2009 päätetty ilmatorjuntaohjusjärjestelmän sekä ilmavalvontatutkien hankintojen yhteenlaskettu kokonaisarvo optioineen on 522 miljoonaa euroa. Hankintaprosessit kestivät noin viisi vuotta. Toisaalta puolustusvoimat tekevät vuosittain myös runsaasti pienempiä puolustushankintoja. Näistä merkittävä osa on edellä mainittuja varaosa-, huolto- ja kunnossapitotyön hankintoja. Puolustushankintojen hankintatointa ohjataan puolustusministeriön materiaalipoliittisella strategialla ja ohjeistuksella sekä puolustusvoimien omalla ohjeistuksella. Materiaalipoliittinen strategia määrittelee hankintatoimen keskeiset periaatteet. Strategian mukaan hankinnat tulee tehdä valtiontalouden kannalta mahdollisimman edullisesti ottaen huomioon materiaalin elinjakson aikaiset kustannukset. Lisäksi olemassa olevat kilpailumahdollisuudet on hyödynnettävä ja tarjoajia on kohdeltava tasapuolisesti ja syrjimättä. Hankinnat tulee toteuttaa Euroopan puolustusviraston (EDA) puolustushankintoja koskevien käytännesääntöjen mukaisesti, mistä johtuen lähtökohtaisesti kaikista yli 1 miljoonan euron arvoisista puolustushankinnoista on julkaistava ilmoitus EDA:n ylläpitämässä sähköisessä ilmoituskanavassa. Käytännesääntöjä on selostettu tarkemmin kohdassa 2.2.3. Puolustusvoimissa puolustushankintoja tekevät tehtävään erikseen määrätyt puolustushankintayksiköt. Tällä hetkellä näitä yksiköitä on kahdeksan kappaletta. Puolustusvoimat on myös merkittävä siviilihankintojen tekijä. Esimerkiksi vuonna 2008 puolustusvoimat teki siviilihankintoja arviolta 450 miljoonalla eurolla. Puolustusvoimat toteuttavat siviilihankinnat noudattaen hankintalaissa määriteltyjä menettelytapoja. Turvallisuushankinnat Turvallisuushankintojen tehdään valtionhallinnossa vuosittain arviolta 80 90 miljoonalla eurolla vuodessa. Työ- ja elinkeinoministeriön - pääosin huoltovarmuuteen liittyvien - hallinnonalan turvallisuusja salassa pidettävien hankintojen arvo on keskimäärin noin 50 miljoonaa euroa vuodessa. Sisäasiainministeriön hallinnonalalla vastaavia hankintoja tehdään noin 20-30 miljoonalla eurolla vuodessa. Turvallisuushankintoja tehdään lisäksi vähäisessä määrin valtiovarainministeriössä, ulkoasiainministeriössä, liikenne- ja viestintäministeriössä ja niiden alaisessa hallinnossa sekä valtioneuvoston kansliassa. Puolustusministeriön hallinnonalalla tehdyt turvallisuushankinnat ovat usein samalla olleet puolustushankintoja eli hankinnan kohde on soveltunut pääasiallisesti sotilaalliseen käyttöön. Tämän vuoksi myös näissä hankinnoissa on usein hankintalain poissuljentaperusteena käytetty hankintalain 7 :n 1 momentin 2 kohtaa. Puhtaita turvallisuushankintoja puolustusministeriön hallinnonalalla on tehty vähäisessä määrin. Turvallisuushankinnoissa on usein kyse erityisesti sellaisen tavaran, palvelun tai rakennusurakan hankinnasta, johon liittyy arkaluonteisia ja salassa pidettäviä tietoja, tai niiden toteuttaminen edellyttää lakiin perustuvia erityisiä turvatoimenpiteitä. Näiden hankintojen kohteet eivät kuitenkaan ole pääasiallisesti sotilaalliseen käyttöön soveltuvia. Esimerkkeinä voidaan mainita poliisin rikosten torjuntaan liittyvät tekniset järjestelmät sekä rajavalvontaan tai terrorismin torjuntaan liittyvät järjestelmät. Näihin hankintoihin liittyy sellaista arkaluonteista tietoa, jota ei siviilihankinnoissa käytetyillä menettelytavoilla pystytä riittävässä määrin suojaamaan. 15

Salassa pidettävät hankinnat Salassa pidettävien hankintojen luonteesta johtuen arvioita niiden vuotuisesta määrästä ja arvosta on vaikea tehdä. Todennäköistä on, että näiden hankintojen lukumäärä ja yhteisarvo ei ole kovin merkittävä. Salassa pidettävissä hankinnoissa hankinnan kohteen ja sisällön julkituleminen saattaisi aiheuttaa merkittävän yleisen tai yksityisen edun vaarantumisen. Salassapitoperusteena on lähtökohtaisesti viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettu laki (621/1999), jäljempänä julkisuuslaki, ja sen kuudennessa luvussa määritellyt viranomaisen asiakirjojen salassapitoperusteet. Salassa pidettäviä ovat esimerkiksi hankinnat, joiden julkituleminen voisi vaarantaa yleisen turvallisuuden ylläpitämisen julkisuuslain 24 :n 1 momentin 5 kohdan mukaisesti. Esimerkiksi poliisin hankinnat, jotka kytkeytyvät rikosten torjuntaan liittyviin teknisiin laitteisiin, edellyttävät usein koko hankinnan salassapitoa. Myös valtion turvallisuuteen ja kriisivalmiuteen liittyvät tietoverkkohankinnat tai puolustusvoimien tiedusteluun liittyvät hankinnat saattavat edellyttää täyttä salassapitoa julkisuuslain 24 :n 1 momentin 10 kohdan mukaisesti. Hankinnat, jotka liittyvät julkisuuslain 24 :n 1 momentin 1 ja 2 kohtien mukaisiin salassa pidettäviin ulkoasianhallinnon vastuulla oleviin asiakokonaisuuksiin, voivat olla salassa pidettäviä. Esimerkiksi rauhanvälitykseen liittyvien tilaisuuksien pitopaikka ja ylipäätänsä järjestäminen ovat usein etukäteen salaisia, koska tiedon paljastuminen saattaisi vaarantaa osallistujien hengen. Tilaisuuksiin liittyvät hankinnat ovat näin ollen myös salassa pidettäviä. Salassapitoperuste voi liittyä myös julkisuuslain 24 :n 1 momentin 17 kohdan mukaisesti valtion, kunnan tai muun julkisyhteisön liike- tai ammattisalaisuuteen. Tällöin kyseessä ovat lähinnä valtion omistajapolitiikan toteuttamiseen tai erityisrahoitukseen liittyvät palveluhankinnat. Salassapitoperuste voi liittyä myös yksilön asemaan. Esimerkiksi jos kilpailuttaminen vaarantaa lastensuojelulain (683/1983) 25 :n 2 momentin mukaisen lapsen olinpaikkaa koskevan tiedon salassapidon, voidaan hankinta pitää salassa. Myös julkisuuslain 24 :n 1 momentin 25 kohdassa tarkoitettujen henkilökohtaisten tietojen paljastuminen hankintamenettelyssä voi erityisissä tapauksissa olla perusta tietyn hankinnan salassapidolle. Nykytilassa ei ole olemassa selkeää rajanvetoa turvallisuushankintojen ja salassa pidettävien hankintojen välillä. Hankinnan on katsottu olevan salassa pidettävä, kun koko hankinnan olemassaolo on perusteltua pitää salassa. Toisaalta salassa pidettäviksi on voitu määritellä myös sellaisia hankintoja, joihin liittyy salassa pitoa vaativia elementtejä (esim. turvaluokiteltu tieto) ja hankinta on tällä perusteella suljettu hankintalain ulkopuolelle. 2.2 Hankintojen sääntely EU:ssa 2.2.1 Euroopan yhteisön hankintadirektiivi ja erityisalojen hankintadirektiivi Euroopan yhteisöjen julkisia hankintoja koskevien direktiivien taustalla ovat EY:n sisämarkkinoiden toimivuuteen liittyvät tavoitteet, kuten tavaroiden ja palvelujen vapaa liikkuvuus. Nämä tavoitteet on ilmaistu EY:n perustamissopimuksessa. Direktiivien perusteella EU-alueen tietyn kynnysarvon ylittävät julkiset hankinnat on avattu kilpailulle. Ideana on, että EU-alueen tarjoajille on direktiiveissä taattu kansalaisuudesta riippumaton, syrjimätön ja tasapuolinen kohtelu julkisten hankintojen tarjouskilpailuissa. Hankintadirektiivi sekä erityisalojen hankintadirektiivi tulivat voimaan huhtikuussa 2004. Direktiivit perustuvat pitkälti aiempiin, 1990-luvun alussa hyväksyttyihin direktiiveihin. Uusissa direktiiveissä muun muassa lisättiin uusia menettelyjä ja valintaperusteita uudistettiin. Perus- 16

tavoitteina oli edelleenkin taata yrityksille tasapuolinen ja syrjimätön pääsy julkisiin hankintoihin. Vastaavasti hankintojen kilpailuttamisella tavoitellaan kustannussäästöjä sekä hintalaatusuhteeltaan parhaita mahdollisia tuotteita ja palveluja. Puolustus- ja turvallisuushankinnat samoin kuin salassa pidettävät hankinnat on poissuljettu hankintadirektiivin ja erityisalojen hankintadirektiivin soveltamisalasta. EU:ssa julkisten hankintojen oikeussuojakeinoista säännellään erillisissä oikeussuojaa koskevissa direktiiveissä. Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2007/66/EY neuvoston direktiivien 89/665/ETY ja 92/13/ETY muuttamisesta julkisia hankintoja koskeviin sopimuksiin liittyvien muutoksenhakumenettelyjen tehokkuuden parantamiseksi, jäljempänä oikeussuojadirektiivi, julkaistiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä 20 päivänä joulukuuta 2007. Direktiivin keskeisenä tavoitteena on oikeussuojakeinojen tehostaminen ennen kuin hankintaa koskeva sopimus tehdään. Ehdokkailla ja tarjoajilla tulee olla käytössään tehokkaat ja nopeat oikeussuojakeinot. Direktiivin myötä uusia oikeussuojakeinoja ovat hankintasopimuksen pätemättömyyssääntely ja mahdollisuus ottaa käyttöön hallinnollisia sanktioita. Lisäksi oikeussuojakeinojen käyttöä tehostetaan odotusaikasäännöksillä, jotka estävät sopimuksen välittömän tekemisen. Jäsenvaltioiden on saatettava direktiivi osaksi kansallista lainsäädäntöä 20 päivään joulukuuta 2009 mennessä 1. 2.2.2 Puolustus- ja turvallisuushankintadirektiivi Puolustus- ja turvallisuushankintadirektiivi annettiin 13 päivänä heinäkuuta 2009. Direktiivi tuli voimaan 21 päivänä elokuuta 2009. Jäsenvaltioiden on saatettava direktiivi kansallisesti voimaan viimeistään 21 päivänä elokuuta 2011. Direktiivi määrittelee jäsenvaltioille puolustus- ja turvallisuussektorin erityispiirteisiin soveltuvat hankintasäännöt. Direktiivin tavoitteena on avoimempi ja tehokkaampi rajat ylittävä hankintojen kilpailutus Euroopassa. Direktiivin mukaisia menettelyjä sovelletaan niihin puolustus ja turvallisuushankintoihin, joissa jäsenvaltiolla ei ole perustetta vedota EY:n perustamissopimuksen 296 artiklan mukaisesti hankinnan poissulkemiseen sisämarkkinasäännösten soveltamisesta keskeisten turvallisuusetujensa vuoksi. Turvallisuushankintojen osalta vastaavia poissulkemisperusteita sisältyy myös artikloihin 30, 45, 46 ja 55. Lähtökohta on, että jäsenvaltiot voivat käyttää direktiivin menettelysääntöjä monimutkaisissa ja arkaluontoisissa puolustus- ja turvallisuusalan hankinnoissa vaarantamatta keskeisiä turvallisuusetujaan. Puolustus- ja turvallisuushankintadirektiiviä sovelletaan sen 2 artiklan a kohdan mukaisesti puolustustarvikkeiden sekä kaikkien niiden osien, komponenttien, ja/tai osakokonaisuuksien hankintaan. Direktiiviä sovelletaan myös artiklan b kohdan mukaisesti arkaluonteisen välineistön sekä kaikkien sen osien, komponenttien, ja/tai osakokonaisuuksien hankintaan. Direktiivin soveltamisala kattaa rakennusurakat, tavarat ja palvelut, jotka liittyvät suoraan artiklan a ja b kohdassa tarkoitettuihin tarvikkeisiin niiden elinkaaren aikana. Soveltamisala kattaa myös erityisesti sotilaallisiin tarkoituksiin hankitut rakennusurakat ja palvelut samoin kuin arkaluonteiset rakennusurakat ja palvelut. Edellä selostetut direktiivin soveltamisalaan kuuluvat hankinnat on nykyisellään poissuljettu hankintalain soveltamisalasta lain 7 :n 1 momentin 1 ja 2 kohdan perusteella. Vastaava säännös sisältyy erityisalojen hankintalakiin. Puolustus- ja turvallisuushankintadirektiivin määräykset koskevat sen soveltamisalaan (2 artikla) kuuluvia julkisia tavara- ja palveluhankintoja, joiden arvo ilman arvonlisäveroa on vähintään 412 000 euroa sekä julkisia rakennusurakoita, joiden arvo on vähintään 5 150 000 euroa. Näitä kynnysarvoja tarkistetaan kahden vuoden välein. EU-kynnysarvojen alle jäävien hankintojen osalta sovelletaan kunkin jäsenvaltion kansallisia menettelyjä, joiden on oltava EY:n perustamissopimuksen periaatteiden mukaisia (direktiivin johdanto kohta 15). 1 Hallituksen esitys (HE 190/2009) on parhaillaan eduskunnan käsiteltävänä. 17

Puolustus- ja turvallisuushankintadirektiivin soveltamisalan ulkopuolelle on jätetty tiettyjä puolustus- ja turvallisuushankintoja. Soveltamisalan poikkeuksista on säädetty pääosin direktiivin 12 ja 13 artikloissa. Esimerkiksi kansainvälisten sääntöjen nojalla tehtävät hankintasopimukset eivät kuulu direktiivin soveltamisalaan (12 art.). Samoin valtioiden väliset puolustustarvikkeiden tai arkaluonteisten tarvikkeiden toimittamiseen liittyvät sopimukset jäävät direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle (13 art.). Myös tiedustelutoimintaa koskevat sopimukset jäävät direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle (13 art.). Edellä mainittuihin hankintoihin ei myöskään sovelleta hankintadirektiivin tai erityisalojen hankintadirektiivin säännöksiä. Puolustus- ja turvallisuushankintadirektiivin soveltamisala ei ole täysin yksiselitteisesti ja tarkkarajaisesti määritelty. Viittaukset EY:n perustamissopimuksen 30, 45, 46, 55 sekä 296 artikloihin sekä puolustustarvikkeiden 2 ja etenkin arkaluonteisen välineistön määritelmät ovat jossain määrin tulkinnanvaraisia. Esimerkiksi puolustustarvikkeiden osalta viitataan neuvoston 1958 päätöksessä hyväksyttyyn aseiden, ammusten ja sotatarvikkeiden luetteloon, mutta mikään tiukka soveltamisalan rajaus kyseinen luettelo ei kuitenkaan ole. Tämä ilmenee varsinkin direktiivin johdanto-osan 10 kohdassa, jossa todetaan, että edellä mainittu luettelo on yleisluonteinen ja sitä on tulkittava laajasti muun muassa tekniikan kehityksen valossa. Direktiivin voimaansaattamisen yhteydessä jäsenvaltiot joutuvatkin tarkastelemaan sitä, miten direktiivin soveltamisala voidaan tarkemmin ja selkeämmin määritellä kansallisessa lainsäädännössä. Kansallista harkintavaltaa sisältävät säännökset Puolustus- ja turvallisuushankintadirektiivi sisältää eräitä säännöksiä, joiden voimaansaattamisessa jäsenvaltioilla on harkintavaltaa. Alla selostetaan keskeisimmät näistä säännöksistä. Kansallista harkintavaltaa puolustus- ja turvallisuushankintadirektiivi sallii alihankintoihin (21 art.) liittyvän sääntelyn osalta. Direktiivi antaa jäsenvaltiolle mahdollisuuden säätää alihankintojen toteuttamiseen liittyvistä periaatteista ja menettelyistä. Hankintayksikkö voidaan velvoittaa asettamaan tai sille voidaan antaa laissa mahdollisuus asettaa tarjoajalle määriteltyjä velvoitteita alihankintojen osalta. Näitä velvoitteita ovat esimerkiksi 21 artiklan 4 kohdan mukainen tilanne, jossa hankintayksikkö vaatii sopimusosapuolta antamaan kolmansille osapuolille alihankintana osan sopimuksesta. Vaatimus voi koskea enintään 30 prosenttia sopimuksen arvosta, ja sen on oltava oikeassa suhteessa sopimuksen kohteeseen, arvoon sekä kyseessä olevaan teollisuudenalan luonteeseen. Kansallista harkintavaltaa sisältyy myös direktiivin 10 artiklaan. Jäsenvaltiot voivat antaa hankintayksiköille mahdollisuuden hankkia julkisia rakennusurakoita, tavaroita ja palveluja yhteishankintaviranomaista käyttäen. Direktiivin 27 artiklassa annetaan jäsenvaltiolle puolestaan mahdollisuus säätää, että erityisen monimutkaisten sopimusten osalta hankintayksiköillä on mahdollisuus käyttää kilpailullista neuvottelumenettelyä. Kilpailullista neuvottelumenettelyä voidaan käyttää, jos hankintayksikkö katsoo, ettei hankintasopimusta pystytä tekemään rajoitettua menettelyä noudattaen. Direktiivin 29 artiklassa säädetään, että jäsenvaltiot voivat antaa hankintayksiköille mahdollisuuden tehdä puitejärjestelyjä. Jos tämä mahdollisuus otetaan käyttöön, tulee hankintaviranomaisen tehdä puitejärjestelyyn perustuvat sopimukset artiklan 2-4 kohdissa säädetyn mukaisesti. Direktiivin 39 artiklassa säädetään ehdokkaan tai tarjoajan henkilökohtaisesta asemasta. Artiklan 1 kohdassa määritellään niin sanotut pakolliset poissuljentaperusteet eli ne tilanteet, jolloin ehdokas tai tarjoaja on suljettava pois hankintamenettelystä. Artiklan 2 kohdassa säädetään niistä tilanteista, jolloin ehdokas tai tarjoaja voidaan sulkea pois hankintamenettelystä. Direktiivi edellyttää, että jäsenvaltiot määrittävät 2 kohdan soveltamisedellytykset. 2 Direktiivin suomenkielisessä käännöksessä käytetään termistä military equipment sekä termiä puolustustarvike että termiä sotilaskalusto. Työryhmä on tätä muistiota varten valinnut käytettäväksi termin puolustustarvike. 18

Direktiivin 48 artiklassa todetaan, että jäsenvaltiot voivat säätää, että hankintaviranomaiset/yksiköt voivat käyttää sähköistä huutokauppaa. Mikäli jäsenvaltio päättää säätää sähköisestä huutokaupasta, tulee sähköistä huutokauppaa koskevat menettelysäännöt säätää 48 artiklan 2-8 kohdissa määritellyn mukaisiksi. Muutoksenhausta säädetään direktiivin 55 64 artikloissa. Oikeussuojakeinojen osalta jäsenvaltiolle on jätetty harkintavaltaa muun muassa vaihtoehtoisten menettelyjen sekä oikeussuojajärjestelmän kansallisen toimeenpanon osalta. Jäsenvaltio voi esimerkiksi päättää, että erityisellä elimellä on yksinomainen toimivalta käsitellä puolustus- ja turvallisuusalojen sopimuksia koskevia valituksia tai hakemuksia. Lisäksi jäsenvaltiolla on 60 artiklan mukaisesti mahdollisuus säätää joko sopimusvelvoitteiden taannehtivasta pätemättömyydestä (ex tunc) tai rajata pätemättömyyden vaikutukset sopimusvelvoitteisiin, jotka ovat edelleen täyttämättä (ex nunc). Hankintadirektiivin ja puolustus- ja turvallisuushankintadirektiivin erot ja yhtäläisyydet Puolustus- ja turvallisuushankintadirektiivin ja hankintadirektiivin yhtäläisyydet ovat suuret. Direktiivien rakenne ja logiikka on pitkälti yhteneväinen ja puolustus- ja turvallisuushankintadirektiivin yhteensä 75 artiklasta noin kolme neljäsosaa on sisällöltään täysin tai lähes samoja kuin hankinta. Erot ovat osin numeerisia, esimerkiksi puolustus- ja turvallisuushankinta puitejärjestelyjen enimmäiskestoksi on määritelty 7 vuotta kun se hankinta on 4 vuotta. Eroja on myös hankintamenettelyissä. Merkittäviä eroja hankintadirektiivien ja puolustus- ja turvallisuushankintadirektiivin kohdalla liittyy tietoturvaan (22 art.), toimitusvarmuuteen (23 art.), menettelyihin (25-29 art.) ja alihankintoihin (21 art.). Näistä kaksi ensiksi mainittua ovat puolustus- ja turvallisuushankintoja koskevia erityissäännöksiä. Kyseisissä artikloissa annetaan hankintayksiköille mahdollisuus asettaa puolustus- ja turvallisuussektorin hankinnoissa määriteltyjä arkaluonteisen tiedon suojaamista ja toimitusvarmuutta koskevia vaatimuksia. Esimerkiksi toimitusvarmuuden osalta hankintayksiköllä on oikeus vaatia tarjoajalta hankintasopimuksen kohteena olevien tarvikkeiden huoltoa, uudenaikaistamista tai mukauttamista koskeva sitoumus. Myös hankintamenettelyissä on merkittäviä eroja. Puolustus- ja turvallisuushankintadirektiivi ei sisällä säännöksiä avoimesta menettelystä. Rajoitettua menettelyä sekä neuvottelumenettelyä, josta julkaistaan hankintailmoitus, voidaan aina käyttää puolustus- ja turvallisuushankinnoissa. Puolustus- ja turvallisuushankintadirektiivi antaa hankintayksikölle jäsenvaltion niin säätäessä huomattavasti laajemmat valtuudet asettaa alihankintoja koskevia vaatimuksia kuin hankintadirektiivi. Hankintadirektiivi antaa hankintayksikölle ainoastaan mahdollisuuden pyytää tarjouspyyntöasiakirjoissa tarjoajaa ilmoittamaan tarjouksessaan, minkä osan sopimuksesta tämä aikoo antaa alihankintana kolmansille sekä ehdotetut alihankkijat. Tällä informaatiolla voi olla vaikutusta tarjoajien sekä tarjouksen valinnassa. Puolustus- ja turvallisuushankinta hankintayksikkö voi myös asettaa sopimusosapuoleksi valitulle tarjoajalle suoraan alihankintoihin liittyviä velvoitteita. Puolustus- ja turvallisuushankinta hankintayksiköllä on esimerkiksi mahdollisuus vaikuttaa siihen, minkä osan sopimusosapuoleksi valitun tarjoajan tulee antaa alihankintaan kolmansille osapuolille. Muistion liitteenä on hankintadirektiivin ja puolustus- ja turvallisuushankintadirektiivin vertailu. 2.2.3 EU:n muut puolustusmateriaalimarkkinoihin liittyvät poliittiset aloitteet Vuonna 2004 toimintansa aloittaneen Euroopan puolustusviraston yhtenä keskeisenä tehtävänä Euroopan puolustusteollisen ja teknologisen perustan vahvistaminen ja kilpailukykyisten puolustusmateriaalimarkkinoiden luominen. Viraston yhtenä keskeisenä toimenpiteenä on ollut markkinoiden avaaminen eurooppalaiselle kilpailulle vuonna 2006 hyväksyttyjen puolustusma- 19