2. Maakuntaohjelman rooli maakunnallsen tahtotilan muodostajana



Samankaltaiset tiedostot
Työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaantotilanne eri ammateissa TE -toimistojen arvio touko - kesäkuussa 2015

Työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaantotilanne eri ammateissa, TE-toimistojen arvio kesäkuussa 2014

Yhteinen savotta, yhteinen strategia

Maakunnan väestö-, elinkeino- ja työllisyyskehitys sekä asumisen kehittämisen näkymät

Työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaantotilanne eri ammateissa TE -toimistojen arvio syys - lokakuussa 2014

Miten maakuntia jatkossa kehitetään? Työ- ja elinkeinoministeriö Mari Anttikoski

HE 146/2009 vp laiksi alueiden kehittämisestä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Maakuntaohjelman seurantaindikaattorit

Kokemuksia ensimmäiseltä strategia-asiakirjakierrokselta

Laki alueiden kehittämisestä uudistuu, mikä muuttuu?

Työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaantotilanne eri ammateissa TE -toimistojen arvio syyskuussa 2016

Valtioneuvoston tavoitepäätöksen valmistelu

Lakiuudistuksen tilannekatsaus

YLEISAVUSTUS ULKOMAANKAUPPAA JA YRITYSTEN KANSAINVÄLISTYMISTÄ EDISTÄVILLE JÄRJESTÖILLE JA YHTEISÖILLE: FINLAND CONVENTION BUREAU RY

Valtion ja Pohjoisen kasvuvyöhykkeen välinen kasvusopimus

LAUSUNTO TEM/2075/ /201 2TEM/3837/ /2009

Eduskunta. Ennakoinnin institutionaalinen viitekehys. Valtioneuvosto. Tulevaisuusvaliokunta. Tutkimuslaitokset Tekes.

Työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaantotilanne eri ammateissa TE -toimistojen arvio lokakuussa 2015

Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivät ELY-keskusten ja maakuntien liittojen tehtävät tulevaisuudessa

Työ- ja elinkeinoministeriön ohjeet valtion vastinrahoitussitoumuksen hakemiseksi Pohjoinen periferia ja Arktis -ohjelman hankkeille

MAAKUNTAUUDISTUS Katsaus valmisteluun. Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä Kaisa Äijö

JUURET LAAJALLA METROPOLIALUEELLA...YHDESSÄ TEEMME TULEVAISUUDELLE SIIVET. Siivet ja juuret LAAJAN METROPOLIALUEEN TULEVAISUUSTARKASTELU

Maakunnan suunnittelujärjestelmä

Ohjauksen uudet tuulet valtiovarainministeriön näkökulma hallinnon uudistumiseen. Palkeet foorumi Alivaltiosihteeri Päivi Nerg ltanen, VM

Valtion ja Lappeenranta-Imatran kaupunkiseudun välinen kasvusopimus

Maakuntauudistuksesta sekä muuta ajankohtaista

Pohjois-Karjalan metsäohjelma laatiminen. Heikki Karppinen Metsäkeskus Pohjois-Karjalan

Kaivoslain 12 :n mukaista malminetsintää valtausalueella voidaan suorittaa valtausoikeuden nojalla.

Työ- ja elinkeinoministeriön ohjeet valtion vastinrahoitussitoumuksen hakemiseksi Pohjoisen periferian ohjelman hankkeille

Aluehallinnon uudistus

Katsaus maakuntakaavoituksen. Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto

Maakuntien yhteistyöryhmät & ALKU uudistus ja uusi laki alueiden kehittämisestä. Työ- ja elinkeinoministeriö

1. Kokouksen avaus ja osallistujien toteaminen Puheenjohtaja avasi kokouksen ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi.

Sopimus rakennerahastotehtävien hoitamisesta, vastuunjaosta ja koordinoinnista Kestävää kasvua ja työtä rakennerahasto-ohjelmassa

Työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaantotilanne eri ammateissa TE -toimistojen arvio tammi - helmikuussa 2015

Oma Häme. Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.

Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen

Uusimaa-ohjelma 2.0 ja sen ympäristöselostus: nähtäville asettaminen ja lausunnolle lähettäminen

Rakennerahastokausi Ohjelman valmistelu. Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari , Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja

Mistä taustatietoa ennakointiin?

Tavoitteena alueiden kilpailukyvyn parantaminen

TYÖRYHMÄN ASETTAMINEN VALMISTELEMAAN ILUC-DIREKTIIVIN KANSALLISTA TOIMEENPANOA JA BIOPOLTTOAINEIDEN EDISTÄMIS- KEINOJA 2020-LUVULLA

Luonnos Perustelumuistio

Maakunnan tehtävät maaseudun kehittämisessä. Neuvotteleva virkamies Sanna Sihvola Maa- ja metsätalousministeriö/ruokaosasto 17.1.

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Alueiden kehittämisyksikkö

Satakunnan maakuntaohjelman osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Kokemuksia nykyisestä valtion aluehallinnosta Anneli Taina, ylijohtaja. Etelä-Suomen aluehallintovirasto

HE 35/2018 vp Hallituksen esitys laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

ALUEHALLINNON UUDISTAMISHANKE. Aluehallinnon aluejakotyöryhmän väliraportti

Valtion ja Suomen kasvukäytävän välinen kasvusopimus

Pieksämäen kaupungin Strategia 2020

Yhteistietohankintojen tarve- ja käyttöarvio vuodelle 2015

Tilakeskus-liikelaitos Resurssit ja johtaminen

Yhteistyösopimuksen laadinta. Itä- ja Keski-Suomen maakunnat

Ennakoinnin ajankohtaisfoorumi : Koulutustarjonta 2016-prosessin käynnistyminen alueilla ja alueellinen ennakointiyhteistyö

Sopimus rakennerahastotehtävien hoitamisesta, vastuunjaosta ja koordinoinnista Kestävää kasvua ja työtä rakennerahasto-ohjelmassa

Työ- ja elinkeinoministeriön ja Kuluttajaviraston välinen tulossopimus vuodelle 2009

Kymenlaakson ilmasto- ja energiayhteistyö

TALOUSARVION TAVOITTEET JA TALOUSARVIOPROSESSI

Uusimaa-ohjelma. Työohjelma sekä osallisuus- ja arviointisuunnitelma

KYMENLAAKSON MAAKUNTAOHJELMA Osallistumis ja arviointisuunnitelma

Työ- ja elinkeinoministeriön ohjeet valtion vastinrahoitussitoumuksen hakemiseksi Pohjoisen periferian ohjelman 5. ja 6.

Pohjanmaan maakuntaohjelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Maakunnan kehitysnäkymät ja järjestöjen rooli maakunnan kehittämisessä

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ ARBETS- OCH NÄRINGSMINISTERIET MINISTRY OF EMPLOYMENT AND THE ECONOMY

Valtion ja pääkaupunkiseudun välinen kasvusopimus

Valtion ja Joensuun kaupungin välinen kasvusopimus

Oma Häme. Tehtävä: Alueellisen liikuntaneuvoston asettaminen, liikunnan edistäminen maakunnassa. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus

Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja sote-uudistus

ALUEELLINEN SISÄISEN TURVALLISUUDEN YHTEISTYÖ UHKA VAI MAHDOLLISUUS?

Lausuntopyyntökysely. Khall liite nro 2. TAUSTATIEDOT. Vastaajatahon virallinen nimi. Padasjoen kunta

LAPIN LIITON MAAKUNTASTRATEGIA 2040 JA LAPPI SOPIMUS (MAO)

Lisätietoja tästä asiasta antaa osastopäällikkö Minna-Mari Kaila, puh ,

Pirkanmaan Ilmasto- ja energiastrategian seuranta. Heikki Kaipainen Pirkanmaan ELY-keskus

Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen Kyselyn tuloksia

OSAAMISTA JA UUSIA MAHDOLLISUUKSIA. myös uudella ohjelmakaudella?

MAAKUNTAOHJELMAN LAADINTA

MMM:n hallinnonalan energiapäivä

Sote: riittävätkö rahat ja kenelle?

Ohjelmajohtamisen kehittäminen

Oulun alueen ammatillisen koulutuksen kehittämissuunnitelma

Lausuntoja voivat antaa myös muut kuin jakelussa mainitut tahot ja tietoa lausunnon antomahdollisuudesta

Sote- ja maakuntauudistus. Väliaikainen hallinto alkaen

Aluehallinnon uudistaminen

Itä- ja Pohjois-Suomi -työryhmän tehtävänä on valmistella ohjelma Itä- ja Pohjois- Suomelle. Tehtävä pohjautuu hallitusohjelman kirjaukseen.

EU:n rakennerahastokausi

Sosiaalihuollon ammattihenkilölain koulutuskierros

KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS

Otsikko Sivu. 52 Kokouksen avaaminen Edellisen kokouksen pöytäkirja 5

EAKR -yritystuet

Projektisuunnitelma. Kainuun ympäristöohjelma 2020

Hallitusohjelman kunta- ja aluehallintoa koskevat kirjaukset

Järjestö 2.0: Järjestöt mukana muutoksessa

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma. Keski-Suomen ELY-keskus Ylijohtaja Juha S. Niemelä

KYMENLAAKSON MAAKUNTAOHJELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Kirje Lausuntopyyntö HE luonnoksesta laiksi pelastustoimen järjestämisestä

Yritysten hallinnollisen taakan kehitystä koskevan selvityksen hankkiminen

Eurooppalaiset hallintojärjestelmät vertailussa haja-ajatuksia. Hankkeen loppuseminaari, Varatoimitusjohtaja Timo Reina

Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen

Suunnitelmat tammi-huhti

Transkriptio:

1.':. íöi/' \~~""'!!~~ ~,..,~ ::~ t,.,...~..-_.~ si,r.; '.'Y't..i: 'j,7t:''--:~?~:r~ ~fl~:~~l',,!r: j;_ar~;r'lu'!n(is--;j\"::~~~'~'~tt.:~"t:t.~~rß'ti~~!,.; ~lt~~ TYÖ- JR E:LINHE:INOMINISTERIÖ RI~BETS- OCH NRRINGSMINlST6RIET MINISTR'" Or- E:MPLOYMENT RND THE: ECONOMY 16.6.2009 1783105112009 Maakuntien liitoile MAAKUNTAOHJELMIEN LAADINTA KAUDELLE 2011-2014 1. Maakuntaohjelmat 2011-2014 valmistellaan kevätvaltuustoihin 2010 Työ- ja elinkeinoministeriö pyyää maakunnan liittoja ajoittamaan maakuntaohjelmien valmistelun siten, että liittojen valtuustot voivat hyväksyä ohjelmat vuoden 2010 kevätvaltuustoissa. Maakuntaohjelmat ovat osa alueellista suunnittelua. Niiden laadintaa ja sisältöä koskevat muutokset sisältyvät valtion aluehallintoa koskevaan uudistukseen, josta eduskunta on saanut lakiesityksen. Myös alueiden kehittämislakia uudistetaan. Aluehallnnon uudistusta koskevat lait ja alueiden kehittämislaki tulevat voimaan vuoden 2010 alusta. Nämä maakuntaohjelmien laadintaa koskevat ohjeet annetaan valmisteltujen laki esitysten pohjalta. 2. Maakuntaohjelman rooli maakunnallsen tahtotilan muodostajana Maakuntien liittojen toimivaltaa selkeytetään valtion aluehallnnon uudistuksen yhteydessä. Tällöin korostetaan liittojen asemaa aluekehitystyötä kokoavanaja yhteen sovittavana viranomaisena. Osana uudistusta lisätään maakuntaohjelman velvoittavuutta valtion aluehallinnon ohjauksessa. Valtion aluehallinnon kokoamisen tavoitteena on päästä ministeriöiden ja aluehallinnon nykyistä tiiviimpään ja suunnitelmallisempaan yhteistyöhön. Tällöin alueiden kehittämistä koskevien toimenpiteiden valmistelussa on hallinnossa alhaalta ylöspäin tapahtuva vaikuttaminen vahvaa. TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ PL 32 (Aleksanterinkatu 4) 00023 Valtioneuvosto' Puh. 010606000 Faksi (09) 16062166. ww.tem.fi ARBETS- OCH NÄRINGSMINISTERIET PB32 (Alexandersgatan 4) 00023 Statsrådet. Tfn 010 606 000 Fax (09) 16062166. ww.tem.fi MINISTRY OF EMPLOYMENT AND THE ECONOMY P.O. Box 32 (Aleksanterinkatu 4) FI-00023 Government. Tel + 358 10606000 Fax + 358 916062166. ww.temji

Maakuntaohjelman vaikuttavuus realisoituu alueviranomaisten strategisten tulossopimusten laadinnassa ja niiden toteuttamisessa. Maakuntaohjelman toteuttamissuunnitelmassa voidaan osaltaan arvioida vuosittain strategisen tulossuunnitteluasiakijan tarkistamistarvetta, lisäksi siinä yksilöidään tarvittavat toimenpiteet. Alueiden kehittämislain muutoksella tuetaan edellä mainittuja pyrkimyksiä. Lain uudistuksen tavoitteena on luoda vuorovaikutukseen ja verkostoitumiseen perustuva jäiestelmä, jonka tehtävänä on tuea alueiden tasapainoista kehittymistä ja kestävään kehitykseen perustuvaa hyvinvointia ja taloudellista kasvua. Valtioneuvosto päätti 20.12.2007 valtakunnallisista alueiden kehittämistavoitteista vuosile 2007-2011. Keväällä 2011 aloittava uusi hallitus määrittelee omat tavoitteensa. Näin vuonna 2010 valmistuvat maakuntaohjelmat voivat vaikuttaa sekä hallituksen kannanottoihin että niistä johdettujen aluehallintoa ohjaavien strategiaasiakiiojen sisältöön. Maakuntaohjelmassa esitetään alueen kehittämisen tavoitteet. Ne perustuvat maakunnan erityispiirteisiin ja mahdollsuuksiin, jotka maakuntavaltuusto hyväksyy. Tarkoitusena on, että alueiden kehittämistä koskevat toimenpiteet ryhmitellään maakunan kehittämisen kanalta tarkoituksenmukaisiksi kokonaisuuksiksi ja haneiksi. Maakutaohjelmaa laadittaessa kunnat voivat sopia tarkoituksenmukaisesta yhteistyöstä, joka otetaan myös huomioon maakuntaohjelman toteuttamissuunnitelmassa ja sen perusteella käytävissä neuvotteluissa valtion aluehallinnon kanssa (strategiset tulossopimusneuvottelut). Tarkoituksena on parantaa valtion toimenpiteiden kohdentamista maakuntaohjelman toteuttamisen kannalta keskeisiin kehittämiskokonaisuuksiinja hankeisiin sekä tehostaa valtion ja kuntien määrärahojen käyttöä. 3. Maakuntaohjelman sisältö Maakuntaohjelman rakenne, laadintamenettely ja aikataulu määrtellään valtioneuvoston asetuksella. Luonnos asetukseksi anetaan eduskunalle alueiden kehittämislain muutosesityksen yhteydessä syyskuun alussa 2009. Maakuntaohjelmassa kuvataan ensin maakunnan ja sen osien nykytila ja kehittymismahdollisuudet. Maakuntien liitot voivat toteuttaa toimintaympäristön kuvaamisen haluamallaan tavalla. Kuvauksen pohjalta määritellään maakunnan kehittämisen tavoitteet, toimenpiteet tavoitteiden saavuttamiseksi sekä keskeiset hankeet ja kehittämiskokonaisuudet. Toimenpiteet ryhmitellään toimintalinjoihin tavoitteiden kannalta tarkoituksenmukaisella tavalla. Maakuntaohjelmassa tulee arvioida sen toteuttamisen kustanukset ja esittää suunnitelma rahoittajatahoista.

Työ- ja elinkeinoministeriö antaa luettelon niistä tunusluvuista, joita toivotaan käytettävän kaikissa maakunissa maakuntaohjelmien toimenpiteiden seurantaa varten. Tämän lisäksi kukin maakunta voi käyttää omia seurantatietoja maakuntaohjelman tukena. Maakuntaohjelmassa kuvataan myös sen valmisteluvaiheet ja valmiste1uihin osallistuneet tahot. Laadinnan aikana on arvioitava toimenpiteiden vaikutuksia ympäristöön, tasa-arvoon, yrtystoimintaan ja eri ihmisryhmien asemaan. Maakuntaohjelmassa on esitettävä EU-rakennerahasto-ohjelmien, kansallsten erityisohjelmien, osaamiskeskusohjelmanja KOKOn rooli sekä niiden suhde muihin kehittämisohjelmiin. KOKOa voidaan hyödyntää sekä maakuntaohjelman työstämisessä sekä käyttää välineenä maakuntaohjelman toteuttamisessa. KOKOn kansallinen lisäaro on erityisesti ylimaakunnallisen yhteistyön sekä kansallsten verkostojen rakentamisessa. Maakuntien liitot tulevat olemaan merkittävässä roolissa KOKO-rahoituksen jakamisessa alueillaan. Valtioneuvosto päättää KOKO-alueista, verkostoista sekä täsmennetystä ohj elma -asiakiij asta syys-lokakuussa 2009. 4. Maakuntaohjelman laadintaa tukevat yhteiset aineistot Maakuntaohjelman laadinnassa on otettava huomioon eri tahoilla samanaikaisesti tehtävä uudistustyö. Esimerkiksi alueellisten metsäohjelmien voimassaolo päättyy vuonna 2010 ja yhteistyö metsäkeskusten kanssa on tämän vuoksi ajankohtaista. Aikaisemman ohjelmakauden arvioinnin tulokset ja johtopäätökset vaikuttavat luonnollisesti uuden kauden suunitteluun. Edelleen aluehallinnon muutoksesta saadut kokemukset ovat hyödyllisiä alueellisen yhteistyön kannalta. Työ- ja elinkeinoministeriö kokoaa maakuntaohjelmatyön tausta-aineistoa verkkosivuille osoitteeseen: www.tem.fi/maakuntaohjelmat20 1 1-2014 Aineistoon kuuluvat mm. ELY -strategia-asiakiija Pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategia Aluestrategia 2020-työhön liittyvä materiaali, Työ- ja elinkeinoministeriön strategiset hankeet Maakuntien suhdanekatsaus Ministeriöiden aluestrategiat Aineistoa voidaan käyttää maakuntaohjelmatyön tukena maakunnallsesti tuotetun aineiston lisäksi.

5. YmpäristövaikutusteD arviointi Maakuntaohj elman ympäristövaikutukset ovat selvitettävä ja arioita riittävässä määrin. Ohjelmat ovat ns. SOV A-lain piirissä (200212005). Maakuntaohjelmassa anetaan ympärstövaikutuksia kuvaava ympäristöselostus ja prosessiin sisältyy myös viranomaisten ja yleisön kuulemisia, josta on tarkemmat säännökset laissaja asetuksessa. Ariointien tekemistä tukeva aineisto on ympäristöministeriön kotisivuila osoitteessa: www.ymparisto.fi 6. Yhteiset indikaattorit ja alueen sisäisten erojen tunnistaminen Maakuntaohj elmien seurantaa j a arviointia varten työ- ja elinkeinoministeriö toimittaa maakuntien liitoille luettelon tunnusluvuista. Liittoja pyydetään ottamaan tunusluvut huomioon niin, että ohjelmaan sisältyy tunnusluvu kuvaaman ilmiön ohjelmakautta koskeva kehitystarkastelu. Keskeisile tunnusluvuile on lisäksi asetettava määrällset tavoitteet, joka kytketään eri toimintalinjojen toteuttamiseen. Edellä kuvattuj en valtakunnallisessa vertailussa j a seuranassa käytettävien tunnuslukujen lisäksi kukin maakunta voi käyttää oman ohjelmansa sisältöä tarkemmin kuvaavia sekä ohjelman vaikuttavuuden ja seurannan kanalta tareellseksi katsomiaan tunnuslukuja. Maakuntaohjelman keskeinen tarkoitus on nostaa esiin alueen sisäiset erot ja asettaa niiden pohjalta tavoitteita ja esittää tarpeita toimenpiteiden erilaistamiselle. Tämän vuoksi maakuntaohjelmaa valmisteltaessa alueen tilaaja tarpeita tulee tarkastella monipuolisella aluejaolla. Tällaisia voivat olla maaseudunjakaupunkalueiden vertailu, kuntien yhteistyöalueiden tai yhtenäisten työmarkkina-alueiden tarkastelu. 7. Maakuntaohjelmien laadinta-aikataulu Maakuntien liitot päättävät itse aikataulun yksityiskohdista. Maakuntaohjelman käsittely- ja hyväksymismenettelylle maakunan liittojen päättävissä elimissä on jätettävä riittävästi joustovaraa. Nyt laadittavat maakuntaohjelmat tulee hyväksyä vuoden 2010 kevätvaltuustoissa. TEM varaa mahdollisuuden tarkistaa maakuntaohjelman laadinnasta annettuja ohjeita vuoden 2010 alussa.

Lisätietoja asiassa antavat aluekehitysjohtaja Pekka Uijanheimo (puh. 09-010 606 4901, lomalla 10.8.-30.8.2009) ja ylitarkastaja Mari Anttikoski (puh. 09-010606 4916, lomalla 15.6.-14.8.2009), sähköpostiosoite etunimi.sukunimi(ftem.fi. alivaltiosihteeri ~~dl -, Heikki Aurasmaa aluekehitysjohtaj a 7Ì1-- Æ0 "/tç/~ '#0 Pekka Uijanieimo LIITE Maakuntaohjelmien seurannassa käytettävät mittarit JAKLU Maakuntien liitot TæDOKSI Ministeriöt, ministerit, erityisavustajat, valtio Alueelliset muutosryhinät (ELY/ A VI) sihteerit

LIITE 1 MAAKUNTAOHJELMIEN SEURANASSA KÄYTETTÄVÄT MITTART Mittareiden jäsentely on alustava ja perustuu alueiden kehittämisestä valmistellun lain 4 :ssä ilmaistuihin tavoitteisiin. Tarkemmin mittarit määritellään valtioneuvoston asetuksella, jonka luonnos toimitetaan eduskunalle alueiden kehittämislain uudistus esityksen mukana syyskuun alussa 2009. 1. 1\1UUTTOLIIK JA VÄESTÖ - väestön määrä ( * ) - nuorten 20-35-vuotiaiden nettomuutto - nettomuutto; osuus väestöstä - luoml0llinen väestönkasvu; osuus väestöstä - vanhushuoitosuhde (yli 65 vuotiaat/ 15-64 vuotiaat) 2. KILPAILUKYKY - bkt/asukas ( * ) - liikevaihdon kasvu - aloittaneet/lopettaneet yritykset - väestön tulotaso/henkilö 3. TALOUDEN TASAPAINO - kuntien vuosikate euroa/asukas (aikasarja) 4. TYÖLLISYYS - työttömyysaste (aikasarja) ( * ) - työpaildcojen määrä (aikasarja) 5. ALUEEN SISÄISET EROT - tulotason keskihajonta kunnttain - väestön ikärakenteen keskihajonta kuimittain 6. OSAAINN - tutkiml0n suorittaneiden osuus 15-vuotta täyttäneistä - peruskoulun jälkeistä tutkintoa vailla olevat 25-29 vuotiaista ( * ) - kolmen suurimman toimialan osuus työpaikoista 7. ELINYMPÄRSTÖN LAATU JA ALUERAKENN - väestön määrän muutos taajamat/haja-asutusalueet - uusiutuvan energian osuus energiankulutuksesta - teollisuuden ja yhdyskuntien fosfori- ja typpikuormitus vesistöihin

( * ):llä merkittyjen indikaattoreiden suhteen pyydetään esittämään tavoitteet ohjelinakaudelle 201 1-2014. Muita indikaattoreita voidaan soveltuvin osin käyttää tausta-aineistona ohjelman mitoituksessa j a tavoitteiden asettamisessa. Aineiston saatavuus: Indikaattoreiden vaatimat pohjatiedot perustuvat viralliseen tilastoon ja ovat saatavissa Tilastokeskuksesta mm. aluetietokannasta. Yritysten liikevaihtoa kuvaavat luvut ovat saatavissa työ- ja elinkeinoministeriön Toimiala Online-sivuilta. Ne voidaan toimittaa maakuntien liitoille myös excel-taululdeoina.