Lisätietoja tästä asiasta antaa osastopäällikkö Minna-Mari Kaila, puh ,
|
|
- Teija Pesonen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 LUOLUOL (5) MMM032:00/ /01.01./2017 Jakelussa mainitut NIMEÄMISPYYNTÖ, ELINTARVIKEMARKKINALAINSÄÄDÄNTÖÄ VALMISTELEVA TYÖ- RYHMÄ Jakelussa mainittuja tahoja pyydetään nimeämään edustajansa tämän kirjeen liitteenä olevassa asettamispäätösluonnoksessa tarkoitettuun työryhmään. Oikeusministeriöltä, työ- ja elinkeinoministeriöltä ja Kilpailu- ja kuluttajavirastolta pyydetään esitystä jäsenestä työryhmään. Elintarviketeollisuusliitto ry:ltä, Päivittäistavarakauppa ry:ltä, Matkailu- ja ravintolapalvelut Mara ry:ltä, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto ry:ltä ja Svenska lantbruksproducenternas SLC rf:ltä pyydetään esitystä pysyvästä asiantuntijasta työryhmään. Esitykset pyydetään toimittamaan viimeistään viimeistään maa- ja metsätalousministeriön kirjaamoon kirjaamo@mmm.fi Nimeämisehdotuksia tehtäessä pyydetään ottamaan huomioon naisten ja miesten tasa-arvosta annetun lain 609/1986), jonka mukaan tahon, jota pyydetään nimeämään ehdokas toimielimeen, tulee mahdollisuuksien mukaan ehdottaa kutakin jäsenpaikkaa kohden sekä miestä että naista. Lisätietoja tästä asiasta antaa osastopäällikkö Minna-Mari Kaila, puh , minna-mari.kaila@mmm.fi. Osastopäällikkö Minna-Mari Kaila Vanhempi hallitussihteeri Jukka Mirvo MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ PL 30, VALTIONEUVOSTO (Helsinki) puh faksi (09) JORD- OCH SKOGSBRUKSMINISTERIET PB 30, STATSRÅDET (Helsingfors) tfn fax (09) MINISTRY OF AGRICULTURE AND FORESTRY PO Box 30, FI GOVERNMENT, Finland (Helsinki) tel fax
2 2 (5) LIITE asettamispäätösluonnos JAKELU oikeusministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, Kilpailu- ja kuluttajavirasto, Elintarviketeollisuusliitto ry, Päivittäistavarakauppa ry, Matkailu- ja ravintopalvelut Mara ry, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry ja Svenska lantbruksproducenternas centralförbund SLC rf
3 3 (5) LIITE Maa- ja metsätalousministeriö ASETTAMISPÄÄTÖS XX/XX ELINTARVIKEMARKKINALAINSÄÄDÄNTÖÄ VALMISTELEVA TYÖRYHMÄ Asettaminen Maa- ja metsätalousministeriö on tänään asettanut elintarvikemarkkinoiden lainsäädäntöä valmistelevan työryhmän. Toimikausi x Tausta Tuottajan heikko asema elintarvikeketjussa on todettu useissa sekä kotimaisissa että EU:n tasolla tehdyissä selvityksissä. Asiaan on kiinnitetty huomioita myös valtioneuvoston ruokapolitiikkaa koskevasta selonteosta annetussa eduskunnan kirjelmässä (EK 21/2017 vp). Sen mukaan: Eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto edistää nykyistä tehokkaammin ruokamarkkinoiden aitoa toimivuutta ja kilpailullisuutta ja tarvittavan lainsäädäntötoimin huolehtii markkinoiden tasapuolisesta kilpailuasetelmasta. Nykyisin lainsäädännöllisin ja vapaaehtoisin toimin ei pystytä varmistamaan ruokamarkkinoiden toimivuutta ja markkinoiden tasapuolista kilpailuasetelmaa. Esimerkiksi kirjallisten sopimusten puuttumisessa sekä sopimusten sisällössä ja niiden toteuttamiseen liittyvissä kauppatavoissa on havaittu useita hyvien kauppatapojen vastaisia ongelmia. Maa- ja metsätalousministeriö katsoo, että on tarpeen valmistella toimenpiteitä elintarvikemarkkinoiden toimivuuden parantamiseksi. Tehtävät
4 4 (5) Työryhmän tulee arvioida elintarvikemarkkinoiden toimivuutta koskevan lainsäädännön tarve ja mahdollinen hallinnollinen taakka. Tämän arvion perusteella työryhmä tekee esityksen lainsäädännöstä elintarvikemarkkinoiden toimivuuden parantamiseksi. Työryhmän tulee ottaa kantaa lain soveltamisalaan ja erityisesti sopimuskäytäntöihin sekä epäreiluihin kauppatapoihin. Työryhmän tulee myös määritellä erillisen ruoka-asiamiehen viran perustaminen: asiamiehen oikeudellinen asema, tehtävät ja sijaintipaikka. Organisointi Puheenjohtaja Minna-Mari Kaila, MMM Varapuheenjohtaja Jäsenet OM TEM KKV Sihteerit Pysyvät asiantuntijat Elintarviketeollisuusliitto ry, Päivittäistavarakauppa ry, Matkailu- Ja Ravintolapalvelut MaRa ry Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK r.y., Svenska lantbruksproducenternas centralförbund SLC rf, Työryhmä voi kuulla asiantuntijoita. Kustannukset ja rahoitus
5 5 (5) Työryhmällä ei ole erillistä määrärahaa. Allekirjoitukset
ASETTAMISPÄÄTÖS. Tavoitteena on parantaa elintarvikemarkkinoiden toimivuutta.
Maa- ja metsätalousministeriö Ruokaosasta ASETTAMISPÄÄTÖS 26.9.2017 1568/01.01/2017 MMM032:00/2017 Elintarvikemarkkinalainsäädännön valmistelu Toimikausi 26.9.2017-31.12.2018 Tausta Tuottajan heikko asema
Lausuntoja voivat antaa myös muut kuin jakelussa mainitut tahot ja tietoa lausunnon antomahdollisuudesta
LAUSUNTOPYYNTÖ 1(1) 06.03.2017 476/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA VUODELTA 2016 MAK SETTAVASTA ETELÄ-SUOMEN KANSALLISESTA TUESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON
/01.02/2018 LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA VUODELTA 2019 MAK SETTAVASTA SOKERIJUURIKKAAN KANSALLISESTA TUESTA
LAUSUNTOPYYNTÖ 1 (2) Maa- ja metsätalousministeriö Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry 22.11.2018 1902/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA
/01.02/2017
Jt\ mmm.pi LAUSUNTOPYYNTÖ 244207 1(2) 23.11.2017 1881/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI LUONNON HAITTAKORVAUKSESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN
LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi
LAUSUNTOPYYNTÖ 242844 1(2) mmm.fi 24.10.2017 1726/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUKI- JÄRJESTELMÄN KANSALLISEN VARANNON KÄYTÖSTÄ ANNETUN VALTIONEUVOSTON
LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) mmm.fi /01.02/2017
LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) mmm.fi 8.3.2017 495/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA PORONHOITOVUO DELTA 2017/2018 MAKSETTAVASTA ELÄINKOHTAISESTA TUESTA Maa-ja metsätalousministeriön
/01.02/2017
A mmm.fi LAUSUNTOPYYNTÖ 227239 1(2) 1.2.2017 197/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUESTA, VIHERRYTTÄMISTUESTA JA NUOREN VILJELIJÄN TUESTA ANNETUN
LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA VUODELTA 2017 MAKSETTAVASTA SOKERIJUURIKKAAN KULJETUSTUESTA
LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) 21.2.2018 363/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA VUODELTA 2017 MAKSETTAVASTA SOKERIJUURIKKAAN KULJETUSTUESTA Maa-ja metsätalousministeriön
Ämmm.n /01.02/2018. Jakelussa mainitut
A LAUSUNTOPYYNTÖ 248230 1 (2) Ämmm.n 31.1.2018 232/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TÄYDENTÄVI EN EHTOJEN HYVÄN MAATALOUDEN JA YMPÄRISTÖN VAATIMUKSISTA
/01.02/2018 LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA PORONHOITOVUO DELTA 2018/2019 MAKSETTAVASTA ELÄINKOHTAISESTA TUESTA
LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) 7.3.2018 551/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA PORONHOITOVUO DELTA 2018/2019 MAKSETTAVASTA ELÄINKOHTAISESTA TUESTA Maa-ja metsätalousministeriön
LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi
LAUSUNTOPYYNTÖ 224375 1(2) mmm.fi 18.10.2016 1620/01.02/2016 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI ELÄINTEN HY- VINVOINTIKORVAUSTA KOSKEVAN SITOUMUKSEN ANTAMISESTA
LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi
LAUSUNTOPYYNTÖ 251757 1(2) mmm.fi 9.4.2018 730/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUESTA, VIHERRYTTÄMISTUESTA JA NUOREN VILJELIJÄN TUESTA ANNETUN
1) VUODELTA 2019 MAKSETTAVASTA POHJOISESTA TUESTA ANNETUN VALTIONEUVOS TON ASETUKSEN 20 :N MUUTTAMISESTA
Maa- ja metsätalousministeriö LAUSUNTOPYYNTÖ Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry 06.06.2019 1 (2) 901/01.02/2019 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSISTA;
/01.02/2017
is m m m.fi LAUSUNTOPYYNTÖ 234435 1(2) 24.4.2017 849/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI POIKKEUK SELLISESTA MUKAUTUSTUESTA JA SEN LISÄTUESTA MAIDONTUOTTAJILLE
Maa-ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoanne liitteenä olevasta luonnoksesta.
LAUSUNTOPYYNTÖ 258761 1(2) 2.10.2018 1595/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUKI- JÄRJESTELMÄN KANSALLISEN VARANNON KÄYTÖSTÄ ANNETUN VALTIONEUVOSTON
Maa-ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoanne liitteenä olevasta luonnoksesta.
LAUSUNTOPYYNTÖ 247736 1(2) 25.1.2018 175/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI EI- TUOTANNOLLISIA INVESTOINTEJA KOSKEVAN KORVAUKSEN JA ERÄIDEN SOPIMUSTEN
LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi
LAUSUNTOPYYNTÖ 233673 1(2) mmm.fi 25.4.2017 872/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUESTA, VIHERRYTTÄMISTUESTA JA NUOREN VILJELIJÄN TUESTA ANNETUN
LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö
LAUSUNTOPYYNTÖ 260857 Maa- ja metsätalousministeriö 1 (2) Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry 5.11.2018 1795/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON
LAUSUNTOPYYNTÖ HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA HUONEISTOTIETOJÄRJES- TELMÄÄ KOSKEVAKSI LAINSÄÄDÄNNÖKSI
LAUSUNTOPYYNTÖ 251422 1(5) m m m. A 23.3.2018 1463/01.01/2016 Jakelussa mainitut MMM045:00/2016 LAUSUNTOPYYNTÖ HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA HUONEISTOTIETOJÄRJES- TELMÄÄ KOSKEVAKSI LAINSÄÄDÄNNÖKSI Maa-ja
LAUSUNTOPYYNTÖ (2) Ämmm.R /01.02/2016. Jakelussa mainitut
LAUSUNTOPYYNTÖ 223642 1 (2) Ämmm.R 10.10.2016 1580/01.02/2016 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI VUODELTA 2016 MAKSETTAVISTA LYPSYLEHMÄ-, NAUTA-, LAMMAS- JA VUOHIPALKKIOISTA
LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) mmm.fi /01.02/2018
LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) mmm.fi 06.06.2018 1072/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSISTA; 1) VUODELTA 2018 MAKSETTAVASTA POHJOISESTA TUESTA ANNETUN VALTIONEUVOS TON ASETUKSEN
LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö
LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö 269963 1 (2) Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agricutture and Forestry 6.5.2019 753/01.02/2019 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON
LAUSUNTOPYYNTÖ (2)
LAUSUNTOPYYNTÖ 248833 1(2) 14.2.2018 331/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TULVIEN JA RANKKASATEIDEN VUOKSI KIIREELLISENÄ TUKITOIMENPITEENÄ VILJELIJÖILLE
Maa-ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoanne liitteenä olevasta luonnoksesta.
Ammm.Fi LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) 289/01.02/2018 6.2.2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI MAITOTUOT TEIDEN, HEDELMIEN JA VIHANNESTEN KOULUJAKELUTUESTA KEVÄTLUKUKAUDELLA
Maa-ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoanne liitteenä olevasta luonnoksesta.
Ämmm.Fi LAUSUNTOPYYNTÖ 251299 1(2) 22.3.2018 664/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PINTA-ALOJEN JA PINTA-ALAPERUSTEISTEN EUROOPAN UNIONIN RAHOITTAMIEN
LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi
LAUSUNTOPYYNTÖ 258499 1(2) mmm.fi 2.10.2018 1593/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TÄYDENTÄ VIEN EHTOJEN LAKISÄÄTEISISTÄ HOITOVAATIMUKSISTA SEKÄ NIIDEN
Maa-ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoanne liitteenä olevasta luonnoksesta.
LAUSUNTOPYYNTÖ 224586 1(2) 7.11.2016 1708/01.02/2016 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUKI- JÄRJESTELMÄN KANSALLISEN VARANNON KÄYTÖSTÄ ANNETUN VALTIONEUVOSTON
LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI MAATILAN IN VESTOINTITUEN KOHDENTAMISESTA ANNETUN ASETUKSEN 3 :n MUUTTAMISESTA
A mmm.fi LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) 121/01.02/2018 18.1.2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI MAATILAN IN VESTOINTITUEN KOHDENTAMISESTA ANNETUN ASETUKSEN 3 :n MUUTTAMISESTA
LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi
LAUSUNTOPYYNTÖ 235783 1(2) mmm.fi 15.5.2017 1003/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PINTA-ALOJEN JA PINTA-ALAPERUSTEISTEN EUROOPAN UNIONIN RAHOITTAMIEN
Ministeriön lausuntopyynnöt liitteineen löytyvät MMM:n internet-sivustolta
Maa- ja metsätalousministeriö Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry 2.5.2019 LAUSUNTOPYYNTÖ 269377 730/01.02/2019 1 (2) Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON
Maa-ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoanne liitteenä olevasta luonnoksesta.
A mmm.a 2.10.2018 1591/01.02/2018 LAUSUNTOPYYNTÖ 258496 1 (2) Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TÄYDENTÄ VIEN EHTOJEN HYVÄN MAATALOUDEN JA YMPÄRISTÖN VAATIMUKSISTA
LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi /01.02/2017
LAUSUNTOPYYNTÖ 229839 1(2) mmm.fi 2.2.2017 194/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖ- KORVAUKSEN, LUONNONHAITTAKORVAUKSEN, LUONNONMUKAISEN TUOTANNON
mmm.fi /06.02/2017
PYYNTÖ 1(2) mmm.fi 31.8.2017 399/06.02/2017 Jakelun mukaan NIMEÄMISPYYNTÖ JULKISEN HALLINNON PAIKKATIETOALUSTA (PTA) -HANKKEEN TOTEUTUSVAIHEEN OHJAUSRYHMÄÄN Julkisen hallinnon paikkatietoalusta (PTA) on
LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi
LAUSUNTOPYYNTÖ 255535 1(2) mmm.fi 12.7.2018 1291/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUESTA, VIHERRYTTÄMISTUESTA JA NUOREN VILJELIJÄN TUESTA ANNETUN
LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö
LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö 260861 1 (2) Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry 5.11.2018 1792/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON
LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö
LAUSUNTOPYYNTÖ 262812 Maa- ja metsätalousministeriö 1 (2) Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry 17.1.2019 66/01.02/2019 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON
Maa ja metsätalousministeriö (MMM) on tänään asettanut sähköisen asunto osakerekisteri hankkeen.
ASETTAMISPÄÄTÖS 1 (5) 10.5.2016 MMM024:00/2016 SÄHKÖISEN ASUNTO-OSAKEREKISTERI -HANKKEEN ASETTAMINEN Toimikausi Tausta Maa ja metsätalousministeriö (MMM) on tänään asettanut sähköisen asunto osakerekisteri
- edistää maa- ja metsätalouden geenivarojen kestävää käyttöä
ASETTAMISPÄÄTÖS 114603 1 (5) 20.2.2012 MMM055:00/2011 GEENIVARANEUVOTTELUKUNNAN ASETTAMINEN Maa- ja metsätalousministeriö on tänään asettanut geenivaraneuvottelukunnan toimikaudeksi 1.3.2012-31.12.2016.
LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA VUODELTA 2018 MAK SETTAVASTA POHJOISESTA TUESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUT TAMISESTA
Ämmm.Fi LAUSUNTOPYYNTÖ 1 (2) 8.10.2018 1508/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA VUODELTA 2018 MAK SETTAVASTA POHJOISESTA TUESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN
Asettaminen Maa-ja metsätalousministeriö on tänään asettanut ohjausryhmän eläinsuojelulain uudistamis hankkeelle.
a ff1 fll rii.fi 21.9.2012 ASETTAMISPÄÄTÖS 1 (3) ELÄINSUOJELULAIN UUDISTAMISIIANKE / OIIJAUSRYIIMÄ Asettaminen Maa-ja metsätalousministeriö on tänään asettanut ohjausryhmän eläinsuojelulain uudistamis
Ministeriön lausuntopyynnöt löytyvät myös intemet-sivustolta MMM:n vireillä olevat lausuntopyynnöt
LAUSUNTOPYYNTÖ 247070 1(2) 18.1.2018 127/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖ- KORVAUKSEN, LUONNONHAITTAKORVAUKSEN, LUONNONMUKAISEN TUOTANNON
LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) Ämmm.Fi /01.02/2017
LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) Ämmm.Fi 10.11.2017 1806/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA VUODELTA 2018 MAK SETTAVASTA ETELÄ-SUOMEN KANSALLISESTA TUESTA Maa-ja metsätalousministeriön
PAIKKATIETOPOLIITTINEN SELONTEKO -HANKE. Tausta
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETTAMISPÄÄTÖS 1807/07.01.00/2016 4.1.2017 PAIKKATIETOPOLIITTINEN SELONTEKO -HANKE Asettaminen Maa- ja metsätalousministeriö on tänään asettanut hankkeen, jonka tehtävänä
LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA VUODELTA 2018 MAK SETTAVASTA MEHILÄISTALOUDEN KANSALLISESTA PESÄKOHTAISESTA TUESTA
LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) 12.2.2018 304/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA VUODELTA 2018 MAK SETTAVASTA MEHILÄISTALOUDEN KANSALLISESTA PESÄKOHTAISESTA TUESTA Maa-ja
ALUEHALLINTOVIRASTOJEN OHJAUS
Asettamispäätös VM120:00/2015 Kunta- ja aluehallinto-osasto 2.12.2015 luonnos ALUEHALLINTOVIRASTOJEN OHJAUS Asettaminen Toimikausi Valtiovarainministeriö on tänään asettanut aluehallintovirastojen ohjausryhmän
LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö
LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö 262839 1 (2) Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry 17.1.2019 61/06.02/2019 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON
Lausuntoja voivat antaa myös muut kuin jakelussa mainitut tahot ja tietoa lausunnon antomahdollisuudesta
LAUSUNTOPYYNTÖ 1 (2) 17.10.2018 1674/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA VUODELTA 2018 MAK SETTAVASTA ETELÄ-SUOMEN REHUNURMEN, REHUOHRAN JA KEVÄTVEHNÄN VÄLIAI
LAUSUNTOPYYNTÖ
Maa- ja metsätalousministeriö Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry LAUSUNTOPYYNTÖ 04.09.2019 1 (2) 1289/01.02/2019 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA
LAUSUNTOPYYNTÖ (2) m m m.pi
LAUSUNTOPYYNTÖ 251628 1(2) m m m.pi 9.4.2018 741/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI VUODELTA 2017 MAKSETTAVISTA LYPSYLEHMÄ-, NAUTA-, LAMMAS- JA VUOHIPALKKIOISTA
LAUSUNTOPYYNTÖ
Maa- ja metsätalousministeriö Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry LAUSUNTOPYYNTÖ 15.02.2019 1(2) 283/01.02/2019 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA
Konkurssilain tarkistaminen
Lausuntopyyntö 16.04.2018 OM 25/41/2015 Konkurssilain tarkistaminen Johdanto Oikeusministeriö asetti 14.10.2015 työryhmän valmistelemaan ensi vaiheessa EU:n uudelleenlaaditun maksukyvyttömyysasetuksen
OKM nimeämispyyntö jäseniksi Oppijan tietovirtojen ja Virtaopintotietopalvelun
Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto Asiakirjan nimi: OKM nimeämispyyntö jäseniksi Oppijan tietovirtojen ja Virtaopintotietopalvelun ohjausryhmään Asiakirjan päivämäärä: 31.01.2017
Maa-ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoanne liitteenä olevasta luonnoksesta.
Maa- ja metsätalousministeriö Jord- och skogsbruksministeriet Ministrg of Agriculture and Forestrg LAUSUNTOPYYNTÖ 1 (2) 22.3.2019 508/01.02/2019 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON
/01.02/2017
LAUSUNTOPYYNTÖ 233163 1(2) 5.4.2017 766/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI VUODELTA 2016 MAKSETTAVISTA LYPSYLEHMÄ-, NAUTA-, LAMMAS- JA VUOHIPALKKIOISTA
/01.02/2018
LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) 3.9.2018 1449/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA VUODELTA 2018 MAK SETTAVASTA LIHAN JA VUODELTA 2017 MAKSETTAVASTA MAIDON KULJETUSAVUS TUKSESTA
SIR ~ OIKEUSMINISTERiÖ
SIR ~ OIKEUSMINISTERiÖ 23.10.2015 OM 5/69/2015 Jakelussa mainituille JÄSENEN NIMEÄMINEN KORRUPTIONVASTAISEEN YHTEISTYÖVERKOSTOON Oikeusministeriön asettamana on toiminut korruptionvastainen yhteistyö verkosto,
LAUSUNTOPYYNTÖ MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN ASETUSLUONNOKSESTA KASVIHUONETUOTANNON TUESTA VUONNA 2017
SK mmm.pi LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) 21.11.2016 1784/01.03/2016 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN ASETUSLUONNOKSESTA KASVIHUONETUOTANNON TUESTA VUONNA 2017 Maa-ja metsätalousministeriön
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 25.11.2016 Suvi Ruuska VALTIONEUVOSTON ASETUS VUODELTA 2016 MAKSETTAVISTA LYPSYLEHMÄ-, NAUTA-, LAMMAS- JA VUOHIPALKKIOISTA SEKÄ PELTOKASVIPALKKIOSTA
Eläinsuojelulain kokonaisuudistus - tilannekatsaus
Eläinsuojelulain kokonaisuudistus - tilannekatsaus Tiedotustilaisuus Eläinlääkintöylitarkastaja Tiina Pullola ja ylitarkastaja Minna Ruotsalo Maa- ja metsätalousministeriö Eläin- ja kasvinterveyden yksikkö
L mmm.fi. Siemen- ja taimituotannon toimialajärjestelyt-työryhmän linjausmuistio 31. 12.2011
L mmm.fi Siemen- ja taimituotannon toimialajärjestelyt-työryhmän linjausmuistio 31. 12.2011 L mmm.fi SIEMEN- JA TAIMITUOTANNON TOJMIALAJÄRJESTELYT-TYÖRYFIMÄN HNJAUKSET Siemen-ja taimituotaimon toimialajärjestelyt
valtioneuvoston asetuksen 6 ia 13 :ien muuttamisesta
Ämmm.Fi LAUSUNTOPYYNTÖ K2) 20.3.2017 MMM018:00/2016 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI KAUPALLISEN KALASTUKSEN KIINTIÖJÄRJESTELMÄSTÄ ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN
LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö
LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö 269383 1 (2) Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agricutture and Forestry 2.5.2019 742/01.02/2019 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON
mmm.fi MMM002:00/2016
mmm.fi 23.10.2017 MMM002:00/2016 55/06.09/20 PÄÄTÖS 1(5) Jakelussa mainituille MAASEUTUPOLITIIKAN NEUVOSTON KOKOONPANON MUUTOS Valtioneuvosto on 31.3.2016 asettanut hallinnonalojen välisen Maaseutupolitiikan
Muistio EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TEURASRUHOJEN LUOKITTE LUSTA
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Vanhempi hallitussihteeri Jukka Ränkimies Muistio 27.3.2018 Liite 1 EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TEURASRUHOJEN LUOKITTE LUSTA Ruhonluokitusta koskeva lainsäädäntö on
Maistraattien uudelleenorganisointi
Asettamispäätös VM100:00/2017 24.8.2017 luonnos 1662/00.01.00.01/2017 Maistraattien uudelleenorganisointi Asettaminen Toimikausi Tausta Valtiovarainministeriö on tänään asettanut hankkeen valmistelemaan
LIITE 1 TEM120:00/2008. KAIVOSLAIN UUDISTAMINEN: Pyydetyt ja saadut lausunnot. Pyydetty lausunto lausunto
11.5.2009 LIITE 1 KAIVOSLAIN UUDISTAMINEN: Pyydetyt ja saadut lausunnot Pyydetty lausunto Saatu Huomautuksia lausunto Ulkoasiainministeriö Kommentteja sähköpostitse Oikeusministeriö Sisäasiainministeriö
LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi
LAUSUNTOPYYNTÖ 222379 1(2) mmm.fi 20.9.2016 1413/01.02/2016 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI EUROOPAN UNIONIN RAHOITTAMIEN ELÄINTUKIEN VALVONNASTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON
1) VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖKORVAUKSESTA ANNETUN VALTIO NEUVOSTON ASETUKSEN 25 :N MUUTTAMISESTA
Ämmm.Fi LAUSUNTOPYYNTÖ 244202 1(2) 23.11.2017 1885/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSISTA 1) VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖKORVAUKSESTA ANNETUN VALTIO NEUVOSTON ASETUKSEN 25 :N
Sähköisen viestinnän palvelulain uudistuksen seurantaryhmän asettaminen
Asettamispäätös LVM/2557/03/2018 28.1.2019 Sähköisen viestinnän palvelulain uudistuksen seurantaryhmän asettaminen Asettaminen Liikenne- ja viestintäministeriö on tänään asettanut seurantaryhmän sähköisen
Maankäyttö- ja rakennusasetuksen muuttaminen 3D-kiinteistöjen käyttöönoton vuoksi
YM Lausuntopyyntö 15.03.2018 YM3/600/2018 Maankäyttö- ja rakennusasetuksen muuttaminen 3D-kiinteistöjen käyttöönoton vuoksi Johdanto Ympäristöministeriö pyytää lausuntoanne liitteenä olevasta asetusluonnoksesta
Jord- och skogsbruksministeriet uppmanar instansema pä sändlistan komma med utlätanden om det bilagda utkastet.
Ammm.Fi BEGÄRAN OM 1(2) UTLÄTANDE 289/01.02/2018 6.2.2018 Enligt sändlista BEGÄRAN OM UTLÄTANDE OM UTKAST TILL STATSRÄDETS FÖRORDNING OM ÄNDRING AV 4 OCH 5 I STATSRÄDETS FÖRORDNING OM STÖD TILL UTDELN1NG
Maa-ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoanne liitteenä olevasta luonnoksesta.
A mmm.fi LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) 795/01.02/2018 18.4.2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI POROTALOU DEN JA LUONTAISELINKEINOJEN RAKENNETUISTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON
mmm.fi MMM002:00/2016
mmm.fi 22.5.2017 MMM002:00/2016 55/06.09/20 PÄÄTÖS 1(5) Jakelussa mainituille MAASEUTUPOLITIIKAN NEUVOSTON KOKOONPANON MUUTOS Valtioneuvosto on 31.3.2016 asettanut hallinnonalojen välisen Maaseutupolitiikan
1 (2) VM078:00/2012. Nimeämispyyntö. Julkisen hallinnon ICT-osasto Jakelussa mainituille
Nimeämispyyntö VM078:00/2012 1 (2) Julkisen hallinnon ICT-osasto 31.3.2016 Jakelussa mainituille NIMEÄMISPYYNTÖ KUNTIEN TALOUSTIETOJEN, TILASTOINNIN JA TIETOHUOLLON KEHITTÄMISOHJELMAN PROJEKTIRYHMÄÄN Valtiovarainministeriö
1 (:,...2..,,20 j 6 OM 5/69/2015. Oikeusministeriö on tänään asettanut korruptionvastaisen yhteistyöverkoston.
OIKEUSMINISTERiÖ 1 (:,...2..,,20 j 6 OM 5/69/2015 KORRUPTIONVASTAIN EN VHTEISTVÖVERKOSTO Asettaminen Oikeusministeriö on tänään asettanut korruptionvastaisen yhteistyöverkoston. Toimikausi 16.2.2016-31.12.2018
Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok (11 osittain, 12 ja 13 ) jäs. Lars Erik Gästgivars /r
TALOUSVALIOKUNTA Torstai 11.4.2013 kello 12.00-13.40 Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok (11 osittain, 12 ja 13 ) jäs. Lars Erik Gästgivars /r Johanna Karimäki /vihr Pia
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 12.5.2017 Suvi Ruuska VALTIONEUVOSTON ASETUS VUODELTA 2016 MAKSETTAVISTA LYPSYLEHMÄ-, NAUTA-, LAMMAS- JA VUOHIPALKKIOISTA SEKÄ PELTOKASVIPALKKIOSTA
HE 128/2018 vp. Esityksessä ehdotetaan alle 18-vuotiaiden riistanhoitomaksua alennettavaksi nykyisestä 39 eurosta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi riistanhoitomaksusta ja pyyntilupamaksusta annetun lain 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan alle 18-vuotiaiden riistanhoitomaksua
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 122/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi metsäkeskuksista ja metsätalouden kehittämiskeskuksesta annetun lain 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 16.5.2016 Suvi Ruuska VALTIONEUVOSTON ASETUS VUODELTA 2015 MAKSETTAVISTA LYPSYLEHMÄ-, NAUTA-, LAMMAS- JA VUOHIPALKKIOISTA SEKÄ PELTOKASVIPALKKIOSTA
Maatalous elintarvikeketjun puristuksessa. Marica Twerin, MTK:n maatalouslinja
Maatalous elintarvikeketjun puristuksessa Marica Twerin, MTK:n maatalouslinja Svenska konkurrensverket huhtikuu 2011 Mat och marknad från bonde till bord Suomen päivittäistavarakauppa Suomessa on erittäin
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 27.2.2017 Suvi Ruuska VALTIONEUVOSTON ASETUS YMPÄRISTÖKORVAUKSEN, LUONNONHAITTA- KORVAUKSEN, LUONNONMUKAISEN TUOTANNON KORVAUKSEN
ASETTAMISPÄÄTÖS CAP , markkinoiden kehittämistoimenpiteitä valmisteleva työryhmä
Maa- ja ASETTAMISPÄÄTÖS 26.9.2018 MMM019:00/2018 CAP 2021-2027, markkinoiden kehittämistoimenpiteitä valmisteleva työryhmä Asettaminen Maa-ja on tänään asettanut CAP 2021-2027, markkinoiden kehittämistoimenpiteitä
1 Kokouksen avaus ja työjärjestyksen hyväksyminen
ELÄINSUOJELULAIN PÖYTÄKIRJA 13 1 (4) KOKONAISUUDISTUS 17.7.2015 Ohjausryhmä ELÄINSUOJELULAIN KOKONAISUUDISTUSTA VALMISTELEVAN OHJAUSRYHMÄN 13. KOKOUS Aika 15.6.2015 klo 11:00-13:00 Paikka MMM, Hallituskatu
Osastopäällikkö, ylijohtaja Minna Kivimäki
Liikenne ja viestintäministeriö EKIRJE LVM201200086 LMA Kallinen Mari(LVM) 10.05.2012 VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne ja viestintävaliokunta Viite Asia Meriliikenteen valtiontukea koskevien
Työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaantotilanne eri ammateissa TE -toimistojen arvio syys - lokakuussa 2014
KATSAUS 17.10.2014 Työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaantotilanne eri ammateissa TE -toimistojen arvio syys - lokakuussa 2014 Työ- ja elinkeinotoimistoissa on syys - lokakuun vaihteessa tehty arvio noin
rri rii ih1hhi.f i misestä.
rri rii ih1hhi.f i 1(2) 6.6.2016 960/00.03.09/2016 Suomen metsäkeskus Julkiset palvelut Aleksanterinkatu 18 15140 LAHTI Ville Laki Suomen metsäkeskuksesta (418/2011)14 (muut. 1421/2014) Asia SUOMEN METSÄKESKUKSEN
Työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaantotilanne eri ammateissa, TE-toimistojen arvio kesäkuussa 2014
KATSAUS 16.6.2014 Työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaantotilanne eri ammateissa, TE-toimistojen arvio kesäkuussa 2014 Työ- ja elinkeinotoimistoissa on touko-kesäkuun vaihteessa tehty arvio keskeisten
mmm.fi MMM002:00/2016
mmm.fi 16.3.2017 MMM002:00/2016 55/06.09/20 PÄÄTÖS 1(6) Jakelussa mainituille MAASEUTUPOLITIIKAN NEUVOSTON KOKOONPANON MUUTOS Valtioneuvosto on 31.3.2016 asettanut hallinnonalojen välisen Maaseutupolitiikan
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 21.1.2016 Suvi Ruuska VALTIONEUVOSTON ASETUS VUODELTA 2016 MAKSETTAVISTA LYPSYLEHMÄ-, NAUTA-, LAMMAS- JA VUOHIPALKKIOISTA SEKÄ PELTOKASVIPALKKIOSTA
LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö
LAUSUNTOPYYNTÖ 261956 Maa- ja metsätalousministeriö 1 (2) Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry 20.11.2018 1887/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA
Lunastuslainsäädännön korvausperusteiden tarkistaminen - Lunastuslakityöryhmän mietintö
Lausuntopyyntö 02.04.2019 VN/882/2018 Lunastuslainsäädännön korvausperusteiden tarkistaminen - Lunastuslakityöryhmän mietintö Johdanto Oikeusministeriö asetti 21.2.2018 työryhmän valmistelemaan ehdotuksen
n i iii n,.fi SÄHKÖISEN ASUNTO-OSAKEREKISTERI -HANKKEEN ASETTAMINEN Toimkausi Tausta Kuva 1. Asunto-osakerekisterin keskeiset tietoryhmät
ASETTAMISPÄÄTÖS 1 (5) n i iii n,.fi 10.5.2016 MMM24:00/2016 SÄHKÖISEN ASUNT-SAKEREKISTERI -HANKKEEN ASETTAMINEN Toimkausi Tausta Maa-ja metsätalousministeriö (MMM) on tänään asettanut sähköisen asunto-osakerekisteri
Kaivoslain 12 :n mukaista malminetsintää valtausalueella voidaan suorittaa valtausoikeuden nojalla.
Mawson Energi AB c/o Blomqvist Rasmus Laamanninkatu 3 68600 PIETARSAARI PÄÄTÖS 16.6.2010 KaivNro 8403 VALTAUSOIKEUTTA KOSKEVA PÄÄTÖS Nimi Mustamaa 1 Hakija Mawson Energi AB Boden Ruotsi Yhteystiedot: Blomqvist
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman arviointi
1(7) Päivämäärä Dnro 18.9.2017 1429/07.01.00/2017 Viite Asia Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman 2014-2020 arviointi Osallistumishakemusohje maaseutuohjelman maatalousluonnon monimuotoisuutta ja
Työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaantotilanne eri ammateissa TE -toimistojen arvio touko - kesäkuussa 2015
KATSAUS 12.6.2015 Työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaantotilanne eri ammateissa TE -toimistojen arvio touko - kesäkuussa 2015 Työ- ja elinkeinotoimistoissa on touko - kesäkuun vaihteessa tehty arvio
Tehtävä Neuvottelukuntien tehtävänä on käsitellä valtion maa-ja vesialueiden sekä niihin kuuluvien luonnonvarojen kestävää käyttöä ja hoitoa.
L mmm.fi 1(5) luonnos 6.10.2016 MMM028:00/2016 Jakelussa mainitut METSÄHALLITUKSEN KUNTAKOHTAISTEN NEUVOTTELUKUNTIEN ASETTAMI NEN Maa- ja metsätalousministeriö asettaa sidostahoilta saamiensa ehdotusten
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 5.1.2017 Suvi Ruuska VALTIONEUVOSTON ASETUS ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUKSESTA ANNE- TUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUTTAMISESTA 1
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi lainajyvästöistä ja siemenrahastoista annetun lain kumoamisesta
HE- luonnos 29.12.2017 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi lainajyvästöistä ja siemenrahastoista annetun lain kumoamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kumottavaksi lainajyvästöistä
SISÄASIAINMINISTERIÖ. Jakelussa mainitut JÄSENEN NIMEÄMINEN ALUEELLISEN SISÄISEN TURVALLISUUDEN TOIMINTAMALLIA LAATIVAAN TYÖRYHMÄÄN
SISÄASIAINMINISTERIÖ 25.10.2010 SM050:00/2010 Jakelussa mainitut JÄSENEN NIMEÄMINEN ALUEELLISEN SISÄISEN TURVALLISUUDEN TOIMINTAMALLIA LAATIVAAN TYÖRYHMÄÄN Saatekirje jäsenen nimeäminen 26.10.2010 Sisäasiainministeriö