Jari-Pekka Kanniainen OSAKO. Tehkää muistiinpanoja!

Samankaltaiset tiedostot
Pia Hägglund, Pohjanmaan tulkkikeskus. Monikulttuurisuus ja perehdyttäminen

KASILUOKKA. Koulutusvalinnat ja sukupuoli

Lahden 4H- yhdistys ry Neljänkaivonkatu LAHTI

PESTINJOHTAJA & PESTAAMINEN. Maya Hänninen Johtotähti

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

Vaikuttavaa viestintää koulutuspolitiikasta. Virityspäivä 2018 Anne Soinsaari HYY:n koulutuspoliittinen asiantuntija

Esityksen sisältö. Ideasta hankkeeksi. Kulttuurihankkeen suunnittelu Novgorod 2013 Marianne Möller Hankeidea

Ohje korvaa kaupunginhallituksen perehdyttämisestä antaman ohjeen.

Järjestöjohtaminen. TYYn järjestöt. Rauli Elenius, pääsihteeri

Aivovammaliitto ry Sosiaalinen media Pia Warvas ja Asta Hietanen Lokakuu 2015

Mauno Rahikainen

Esimiehen opas erityisesti vuorotyötä tekevissä yksiköissä

Kaari-työhyvinvointikysely - esimiehen opas

Edunvalvonnan suunnittelu

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Työnohjauksen mahdollisuudet varhaiskasvatuksessa

VAPAAEHTOISTYÖN PORTFOLIO MAAHANMUUTTAJILLE

SELVITYS OPETTAJIEN PEREHDYTYKSESTÄ. Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry

Liikkuva työyhteisö kuinka voimme lisätä liikettä varhaiskasvattajan työhyvinvoinnin tueksi. Matleena Livson, asiantuntija, työyhteisöliikunta

Näyttötutkintojärjestelmän keskeisiä periaatteita

Kouluttajia seuroihin miksi?

Just duunit. Kevät 2015

Työhön perehdyttäminen. Sari Anetjärvi

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja Hämeenlinna

Haastateltavan nimi: Ajankohta: Tehtävä: Valmistaudu haastatteluun ja varmista, että sinulla on selkeä näkemys/vastaus seuraaviin kysymyksiin?

Innostunut oppilaskunta. Koulutus peruskoulun oppilaskuntatoiminnan ohjaajille

VASTUULLINEN KESÄDUUNI KYSELY. Suomen lasten ja nuorten säätiö

TOIMINTAOHJE VÄKIVALTATILANTEIDEN VARALLE RUOVEDEN KUNTA

UUDESSA ASIAKKUUDESSA ALOITTAMINEN MARKKINOINNIN ALKEET

Osallistamisen käytännöt

työpaikkaohjaajan opas

Lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen perheen oikeus tukeen

Kolikon tie Koululaistehtävät

YHDISTYKSEN VIESTINTÄ

YLEISAVUSTUS. 1 Avustuksen hakeminen

VASTUULLINEN KESÄDUUNI KYSELY

Lapsuuden arvokas arki ARVO-hankkeen koulutus PRO koulutus Ulla Rasimus ja konsultointi

Päijät-Hämeen ja Mäntsälän museoiden työryhmän kokous RADIO JA TV-MUSEO MASTOLA

THL workshop 2. Agenda

JÄRJESTÖN SISÄINEN VIESTINTÄ JA PEREHDYTYS. Ainejärjestö-ilta , Susanna Jokimies

2016 Perehdyttäminen

Päätöksenteon mallit

Perehdyttämisen tarkistuslista

Tapani Ahola. Lyhytterapiainstituutti Oy

HAKEMUS KKI-KEHITTÄMISHANKKEEKSI

Yritysvierailut: verkostoitumista ja tietoa nuorille

Yhdistystoimijan ABC. Rekisteröity yhdistys. Rekisteröimätön yhdistys. Yhdistysrekisteri

KANSAINVÄLISTYMISEN YHDISTYSOPAS

perehdyttämisohje yt-toimikunta henkilöstöjaosto

Haastattelu. Lista kysymyksistä joita voit käyttää keskustelun tukena:

Kommunikaatio ja stressinsäätely. Essi Karvonen Psykologi

MILLAINEN VÄKI TÄÄLLÄ TÄNÄÄN PAIKALLA?

Vapaaehtoiset osana työyhteisöä -KOULUTUS

Perehdytys / muistilista

Visio: Arjen riskit hallintaan ennakoiden ja yhteistyössä! Yhteiset palvelut/jhaa 1

Henkilöstön pätevyyden varmistaminen muutostilanteissa. Tuula Pirhonen Laatupäällikkö, tutkija Evira Tutkimus- ja laboratorio-osasto

Thl.fi määrittely 1. työpaja

VARHAINEN PUUTTUMINEN

Paremmilla tiedoilla entistä parempaa hoitoa. Yhtenäiset potilastiedot. Terveydenhoito saa uudet mahdollisuudet käyttää tietojasi.

TOIMIJAT JA KOKOUSTEKNIIKKA

Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä?

Eväitä hankkeesta tiedottamiselle. Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015

Onnistuneet talkoot. Asukastoimikuntien pidetyn seminaariin osallistuneiden asukkaiden ryhmätöissä kehitetyt ideat ja ehdotukset

Jalostaminen ja kehittäminen Yhdisteleminen (osaamisten, näkökulmien ja ideoiden)

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi

Tervetuloa tuutorikoulutuksiin! 24.3., ja illanvietto 17.4.

Semifinaalien käytännön järjestelyt. Sami Karjalainen

Yhdistystoiminnan ilta

Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen

Yksinhuoltajana monikkoperheessä

AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA

Monitoimijaisena yhteistyönä alueen lasten ja nuorten kanssa toimivien eri ammattiryhmien, kolmannen sektorin tahojen sekä nuorten kanssa

Vinkkejä viestintään yhdistystoimijoille VIESTI HUKASSA? (TIIVISTELMÄ) SILMU-KYLÄT / SILMU-BYAR LI-MARIE SANTALA

NURMIJÄRVEN SOSIAALI - JA TERVEYSLAUTAKUNNAN TOIMINTAMALLIN ARVIOINTI. SoTe-lautakunta

Aasian kieliä ja kulttuureita tutkimassa. Paja

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

TYÖPAIKKAOHJAAJAN PEREHDYTTÄ- MINEN TYÖPAIKALLA TAPAHTUVAAN OPPIMISEEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖIHIN

Saa mitä haluat -valmennus

KÄYNNISTYSVAIHE. Aiheen valmistelu Ajankohta: syys-lokakuu/helmi-maaliskuu

mahdollisuuksia paikallisyhdistyksille Suomen omaishoitajien verkosto

Yhdessä tehden, oppien ja yrittäen -peli

NYKYTILA-ARVIO. UHAT Rahoitus Vaihtuvuus Jäsenprosentti ja jäsenmäärän merkitys valtakunnalliseen vaikuttavuuteen Vapaaehtoisuus

Pikatreffit. Pikatreffien kuvaus

Aikuisopiskelijan viikko - Viitekehys alueellisten verkostojen yhteistyöhön

KEHITTÄMISYHDISTYS SEPRA RY KOORDINAATIOHANKKEET

Nuorten tieto- ja neuvontatyön arvioinnin ja kehittämisen työvälineet - auditointi ja osaamiskartta

Tutkittua tietoa korvaavasta työstä kunta-alalla

Paremmilla tiedoilla entistä parempaa hoitoa. Parempi kokonaisuus.

SOSIAALINEN TILINPITO Kirsti Santamäki,

Opiskelijakunta OSAKO VIESTINTÄSTRATEGIA

EMMAUS HELSINGIN PEREHDYTTÄMISPROSESSI. Perehdyttämisen tavoite PEREHDYTTÄMISEN OSA-ALUEET

INNOSTU JA INNOSTA MUKAAN! Salla Saarinen Radical Soul

Yhdistyshallinnon vuoden askeleet Opas Aivovammaliiton yhdistysten hallinnosta vastaaville

LinkedIn MIKÄ SE ON? MITEN JA MIKSI SITÄ KÄYTETÄÄN? Materiaalit osoitteessa:

TOIMINTALINJA RATSUTEAM

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LUUPPI RY: VAATIMUSMÄÄRITTELY. Toiminnot Sivu / Osio Sisältö / Huomioita Peruskäyttäjä Ylläpito Vastuullinen

LinkedIn MIKÄ SE ON? MITEN JA MIKSI SITÄ KÄYTETÄÄN? Materiaalit osoitteessa:

Mikä on Elävä kirjasto? Miten Elävä kirjasto toimii? Keitä kirjat ovat? Mitä on olla elävä kirja? Kirjaesittelyiden tekeminen

Palveluverkkotyöryhmä. Viestintä

Transkriptio:

Jari-Pekka Kanniainen OSAKO Tehkää muistiinpanoja!

Miksi? Perehtymistä, perehdyttämistä ja perinteensiirtoa tarvitaan aina, kun: Ihmiset vaihtuvat (järjestömaailmassa jokavuotista.. usein myös kesken vuoden), Toimintaympäristö muuttuu (koulutusaloja lakkautetaan tai uusia aloitetaan, tilat muuttuvat, organisaatiorakenne muuttuu, tulee uusia painoalueita jne.), Tehtävät vaihtuvat (toimintaa kehitetään tai uusitaan, vastuita jaetaan uudelleen hallituksessa, säännöt muuttuvat), Uusia opiskelijoita tulee, eli läjäpäin joka vuosi! Nykyään myös työelämä on pirstaleisempaa ja epäsäännöllistä eli muutos on hyväksytty osa työelämää.

Vaihtuvuus haaste! Haasteita uudelle hallitukselle, kokemuksia? Millaisia ongelmia teillä on ollut vuoden kuluessa?

Vaihtuvuus mahdollisuus! Mitä mahdollisuuksia toimijoiden vaihtuminen tuo? Voisiko jotain ei-toivottua jäädä taakse ja uusia mahdollisuuksia avautua?

Toimijoiden vaihtuvuus on Pahimmillaan vaihtuvuus on kuin myllertävä koski, kaoottinen sekä ajoittain tulviva ja toisinaan kuivuuden partaalla oleva virtaus. Pohja on vaihteleva ja epävarma, kivikkoinen ja epätasainen. Parhaimmillaan vaihtuvuus on kuin soljuva virta, helposti ohjattavissa ja toimijoilla on kohtuullinen tunne hallinnasta. Pohja on luonnostaan syntynyt ja sitä on paranneltu ajan myötä.

Keskustelua Tutustu vieressä istuvaan henkilöön Käy hänen kanssaan keskustelua ohjaavin kysymyksin ja tehkää samalla muistiinpanoja: Miten suhtauduin opiskeluiden alussa koulutusalajärjestöön ja sen tyyppeihin? Onko suhtautuminen muuttunut? Muuttuukohan se lisää? Millaisia asioita ajattelet kokeneemman toimijan tietävän mitä itse et tiedä? Tarkoitus hahmottaa millaista tietoa yhdistyksessä tarvitaan.

Kohti perehdytyskäytäntöjä (lisää koulutuksen loppupuolella) Kuvitellaan koulutusalajärjestö X Toiminnan jatkuvuuden takaaminen Mitä toimintaa jatketaan? (tapahtumien laatu, edunvalvonnan tieto- ja taitomäärä, perusyhdistystoiminta) Eli sitoutumista em. toimintaan ja ideaan Koulutusalajärjestö on kuin Batman? Järjestö on systeemi, jonka yhdenkin osan vaihtuminen vaikuttaa kokonaisuuteen.

Tapoja perehdyttää, Työtehtäviin tutustuminen Millaisia tehtäviä? teemoittain 1 Miten niitä kannattaa aikatauluttaa opintojen/harjoitteluiden kanssa? Työyhteisöön tutustuminen Ketä kuuluu hallitukseen, ketkä ovat varajäseniä, ketkä toimihenkilöitä, ketkä jäseniä. Lähimmät yhteistyökumppanit, yhdistykset, yritykset? Kuka on lähin koulutusalajärjestön yhteyshenkilö Oamkissa?

Tapoja perehdyttää, Työtiloihin tutustuminen Missä toimisto sijaitsee, missä on OSAKOn toimisto? Missä muut kaj:t toimivat? Oamkin kampukset teemoittain 2 Kuka omalla kampuksella päättää tiloista ja esim. kaj:n toimistosta? Kuka vastaa omasta toimistosta? Työkaluihin tutustuminen (google-kalenteri, sähköposti) Mihin yhdistyksen säännöt, esityslistat ja pöytäkirjat sekä muut paperit kirjoitetaan? Missä niitä säilytetään? Miten jaetaan tietoa hallituksen ja toimijoiden kesken? Sähköposti, facebook, puhelimitse, muita tapoja? Google-kalenteri ja aikataulutus yhteistyötahojen kesken Opiskelijakunnan tarjoama tuki

Tapoja perehdyttää Perehdytyspäivät ja illat, eli milloin ja miten Itsenäinen perehtyminen eri tahojen materiaaleihin Henkilökohtaiset testamentit edelliseltä jatkajalle Epävirallinen ja huomaamaton perehtyminen Vrt. mitä eroa virallisella ja epävirallisella perehdyttämisellä? Myös ero tietoisella ja tiedostamattomalla. Osallistuminen näihin järjestökoulutuksiin Muita koulutusmahdollisuuksia, ammattiyhdistyksen kautta esimerkiksi?

Dokumentaatio eli mitä kirjataan ja minne, kuka löytää ja kuka lukee Historiikki, pöytäkirjat, toimintakertomukset Yleinen katsaus toimintaan Selittävät toimintaa ja sen suuntaa Muistakaa, että pöytäkirja on tuleville toimijoille aina historiikki ja voi parhaimmillaan olla miltei valmis toimintakertomus kyseisestä vuodesta! Muistiot, tehtävänkuvaukset Yleinen katsaus toimijan ja järjestön työnkuvaan Selittävät työtehtäviä Ota aina huomioon materiaalien Tarpeellisuus! Esim. Tulot ja menot, kaikki mitä pitää jotenkin valmistella Selkeys! Ei liian vaikeaa kieltä Loogisuus! Mahdollisimman konkreettisia asioita Eli mahdollisimman vähän eri papereita. Esim. jako lakisääteisiin ja yksi KAJ-opas rinnalla. Tosin mahdollisuutena myös hallituksen jäsenkohtainen testamenttaus

Esimerkkejä materiaaleista Paperiset materiaalit Perehdytys- ja muut kansiot yms. Kirjat, oppaat, muistilistat Sähköiset materiaalit Verkkolevy, ulkoinen kovalevy OSAKO Työtilat, toimintatilat niin sähköiset kuin fyysiset Muistitikku, testamentattava muistitikku Visuaaliset materiaalit Videot yms.

Yksinkertaisimmillaan.. Perehdyttäminen on muistilistan läpikäymistä yhdessä perehdytettävän kanssa. Lista jää uuden toimijan haltuun. Vanha toimija on tavoitettavissa. Huomioikaa myös, että jo tämä koulutus on osa järjestön toimintaa. Kuinka teitä perehdytettiin perehdyttämiskoulutuksen tärkeyteen?

Sudenkuopat Olettaminen, ennakkoluulot Kyllähän nää nämä tiijät.. Sama asia voi eri toimijan näkökulmasta olla erilainen Informaatioähky Perehdytys on ehkä hyvä jakaa useampaan tapaamiseen Kirjallisen materiaalin määrä Katoaminen Kysymykset heräävät usein vasta itse toiminnassa! Ole tavoitettavissa myös perehdytyksen jälkeen Materiaalin katoaminen, muistitikut, kansiot ja säilytys! Aina näin on tehty ja aina tullaan tekemään Mitä perinteitä on hyvä jatkaa ja mitä ei?

Kahvitauon jälkeen Kahvittelua ja tutustumiskierros. 7 ryhmää vastuualueittain ryhmätyötä 1. Koulutuspolitiikka ja koulutuksen kehittäminen 2. Tapahtumien suunnittelu ja järjestäminen 3. Opiskeluhyvinvointi-, sosiaalipoliittiset ja ympäristöasiat 4. Yhdistyksen puheenjohtaminen ja toiminnan ohjaaminen, yhdistyksen perustoiminta, tila- ja toimistoasiat, avaimet jne. 5. Viestintä- ja ns. sidosryhmäyhteistyöasiat, taloudenhoito 6. Yhdistyksen kansainvälinen toiminta, ja kansainvälisyyden huomioiminen kaikessa toiminnassa 7. Tuutorointi ja jäsenrekrytointi

Ryhmätehtävät 1. Millaisia tehtäviä kyseiseen/kyseisiin tehtävä- ja vastuualueisiin kuuluu? Tehkää lista tehtävistä ja vastuista. Miettikää sellaisia joita on jo olemassa sekä sellaisia, joita toivoisitte olevan. 2. Millaista apua ja tukea perehtymiseen haluatte vastuualueenne tehtäviin KAJ:n vanhalta hallitukselta, OSAKOlta ja omalta uudelta hallitukselta? Tehkää lista. Tarkoituksena saada lopulta kokonaiskuva kaikesta siitä, mitä koulutusjärjestön hallituksen jäsenet tekevät ja mitä he voisivat tehdä.

Keskustelua Pohdi seuraavia asioita ja kirjoita ylös ajatuksiasi, n. 5 minuutin ajan: Mitä mielestäni ensi vuonna tulee ainakin tehdä? Aseta ainakin kaksi erilaista tavoitetta itsellesi/seuraajallesi. Mikä arveluttaa eniten, missä tulen ehkä tarvitsemaan lisäperehdytystä? Mitkä asiat ovat sellaisia, että niissä joudut todennäköisesti antamaan lisäperehdytystä myöhemmin? Millaisina hetkinä ja minkä asioiden yhteydessä on tuntunut että toiminta on huonoa ja ei kiinnostavaa? Tarkoituksena asettaa itsellesi/seuraajallesi konkreettisia tavoitteita ja mahdollisimman todenperäisiä mielikuvia tulevasta vuodesta.

Perehdytyssuunnitelma Miten? Valitaan keino tai eri keinot perehdytykselle: Perehdytysilta tai viikonloppu - perehdytysohjelma Henkilökohtaiset testamentit ja/tai kaj:n perehdytyskansio, Muu tapa? Vastuut ja ulkopuoliset perehdyttäjät Kuka on vastuussa perehdytyksestä ja esim. perehdytysillan järjestämisestä? Voiko pyytää vanhoja toimijoita perehdyttämään, esim. valottamalla järjestön historiaan? Käytetään 15-20 minuuttia perehdytyksen suunnitteluun ja sopimiseen, kukin kaj kokoontuu

Esimerkkinä perehdytyssuunnitelman runko 1. Perehdytyksen tavoitteet Järjestön ja perehdytettävän kannalta 2. Sisältö Ajoitus ja ohjelma pääkohdittain eli kuka, kenelle, mitä, missä vaiheessa ja kuinka kauan 3. Toiminta Järjestö, tehtävät, tavoitteet, toimintatavat ja käytännöt sekä niveltyminen muihin järjestöihin ja Oamkiin 4. Esittelyt Tärkeät tilat ja ihmiset 5. Työtehtävät Oma vastuualue, työvälineet, menetelmät, säännöt ja ohjeet sekä vastuukysymykset ja tietolähteet 6. Muita huomioonotettavia asioita

Kiitos!