Teollisuuden Oppimisympäristöt Valmistavan teollisuuden ja sitä palvelevan liiketoiminnan osaamisen kehittämishanke
Valmistavan teollisuuden ja sitä palvelevan liiketoiminnan osaamisen kehittämishanke 1.3.2015 30.6.2017 Hankkeen kohderyhmät ovat valmistavan teollisuuden ja sitä palvelevan liiketoiminnan yritysten henkilöstö sekä ammatillisten oppilaitosten ja ammattikorkeakoulun henkilöstö. Sen toiminta-alue on Pohjois-Savon maakunta sekä Pieksämäki ja Joroinen. Hanke on ESR osarahoitteinen ja päärahoittaja on Etelä-Savon ELY-keskus. Hankkeen tavoitteet - Kohderyhmän yritysten kilpailukyvyn kehittäminen ja kasvun mahdollistaminen - henkilöstön osaamista lisäämällä - uuden teknologian käytön tehostamisella - Alan koulutusten ja koulutusosaamisen kehittäminen - Maakunnan teollisten oppimisympäristöjen tehokkaampi käyttö erityisesti yritysten kehittämis- ja tutkimustoiminnassa - Toimialan vetovoiman parantaminen Toiminta - Hanke järjestää yritysten tarpeista lähtevää, laadukasta koulutusta - koulutusten aiheet yrityksiltä ja hankkeen kehittämisryhmistä - koulutukset voivat olla ammatillista osaamista kehittäviä tai työelämävalmiuksia parantavia - Hanke toteuttaa yritysryhmien kehittämisprojekteja - Aiheet yrityksiltä - Ryhmissä mukana sekä yritysten että oppilaitosten henkilöstöä - Toiminnan painopisteet - tuotteiden ja tuotannon kehittäminen - robotiikan soveltaminen tuotanto automaation kehittämisessä - hitsausteknologia, automaatio ja hitsauksen laadunvarmistus - energiateknologian osaamisen kehittäminen - Oppimisympäristöjen tarjoamien palvelujen tunnettuuden parantaminen - Kiinnostuksen lisäämien teollisuusammatteihin opiskeluun Hankkeen koulutukset ja muut tapahtumat löydät internet sivuiltamme www.teknosteps.fi Ota yhteyttä yrityksesi ja sen henkilöstön kehittämisasioissa hankehenkilöstöömme, yhteystietomme löydät tämän esitteen takakannesta. Etsitään ratkaisuja yhdessä! Heikki Makkonen hankepäällikkö
Teolliset oppimisympäristöt TeknoStePS2018 hankkeen toteuttajat Savon ammatti- ja aikuisopisto, Savonia ammattikorkeakoulu ja Ylä-Savon ammattiopisto ovat toteuttaneet maakuntaan teollisia oppimisympäristöjä. Investointien ja kehittämistoiminnan osarahoittajina ovat toimineet Pohjois-Savon liitto EAKR-rahoituksella ja ELY-keskus ESR-rahoituksella. Oppimisympäristöjä voidaan koulutustoiminnan lisäksi käyttää yritysten tutkimus-, tuote- ja tuotannonkehitystoimintaan. TeknoStePS2018 hankkeen yhtenä tavoitteena on tehostaa oppimisympäristöjen käyttöä ja markkinoida niiden palveluja maakunnan yrityksille. Tässä julkaisussa on lyhyt esittely kustakin oppimisympäristöstä. Yksityiskohtaisempaa tietoa oppimisympäristöistä ja niiden tarjoamista palveluista antavat esittelyissä mainitut yhteyshenkilöt. Savon ammatti- ja aikuisopisto: Sivu nro Muovialan oppimistehdas 4 RFID-tekniikan soveltaminen tuotantoteollisuudessa 5 Teollisen pintakäsittelyn oppimisympäristö 6 Metallialan oppimistehdas 7 Robotiikan ja teollisuusautomaation oppimisympäristö 8 Uusiutuvan energian oppimisympäristö 9 Savonia ammattikorkeakoulu: Digitaalisen koneenrakennuksen tutkimus-, kehittämis- ja oppimisympäristö 10 EMC laboratorio 11 Energiatutkimuskeskus 12 HitSavonia hitsaustekniikan tutkimus-, kehittämis- ja laboratoriopalvelut 13 Koulutuskonepaja 14 Materiaali ja pinnoitustekniikan toimintaympäristö 15 Ylä-Savon ammattiopisto: E Avenue yrityspolku 16 Hitsausrobotti solu 17 Ponsse polku 18 Älykäs tuotantosolu 19
Muovialan oppimistehdas Savon ammatti- ja aikuisopiston muovialan oppimistehtaan keskeinen osaaminen on kesto- ja kertamuovien valmistamisen kehitysosaamista. Olemme valtakunnallisesti arvostettu kehittäjä lujitemuovivalmistuksen suljetun muotin teknologiassa. Toimitamme asiakkaille CAD/CAM suunniteltuja lujitemuovi muotteja ja lestejä. Toimimme proto- ja mallipajana. Toimimme kehittämishankkeissa yhteistyössä yliopistojen ja muiden tutkimusyksikköjen kanssa, joiden tavoitteena on syventää ja laajentaa toimialan osaamista. - kesto- ja kertamuoveihin liittyvät kehittämis- ja koulutuspalvelut - lujitemuovivalmistuksessa suljetun muotin teknologian koulutus- ja tuotekehityspalvelut - asiakkaiden lujitemuovi muottien ja lestien CAD/CAM- valmistus - muovialan yrityslähtöiset koulutus- ja kehittämispalvelut Ruiskuvalu - Krauss maffei 40 tn ja Haitian 160tn ruiskuvalukoneet - ABB robotti - Green box temperointi laitteet - Moretto valukanavien rouhinta ja RA-kuivuri - Animex RA-imuri Muottientyöstö - Inventor Fusion CAD-ohjelma sekä Mastercam CAM-ohjelmat - MAG FlexMill 9-1-6650 Robottityöstökeskus - DOPAG ELDO-MIX 401 T 2-komponentti annostelulaite Muovikomposiittitekniikka - Aplicator IP 8000 laminointiruisku ja HV 24 gelcoatruisku - Megaject Patriot SSB - AutoHead RTM-laitteisto - Siloject 121 silikonilaite Lämpömuovaus - Formech tyhjiömuovauskone - kuumalankataivutin, liekkikiillotuslaitteisto ja uuni Muovien liittäminen - Leister kuumakaasuhitsaus (suuttimineen), ekstruusiohitsaus (langalle ja granulaatille) - Leister peilihitsauslaitteistot Ø 160-500mm putkelle Muovien testaus/mittaus - sulaindeksin määritys - veto-, puristus- ja taivutuslaitteisto Savon ammatti- ja aikuisopisto Muovialan oppimistehdas Janne Lukkarinen, kouluttaja Presidentinkatu 3, 70100 KUOPIO Puh. 044 785 4217, janne.lukkarinen@sakky.fi 4
RFID-tekniikan soveltaminen tuotantoteollisuudessa - oppimisympäristö Kuopiossa sijaitseva RFID-tekniikan soveltaminen tuotantoteollisuudessa-oppimisympäristö on perustettu palvelemaan yrityksiä, tutkimus- ja kehitystyötä sekä koulutusta. Oppimisympäristön tavoitteet: - koulutuksen järjestäjät ja yritykset voivat testata ja kehittää RFID-tekniikkaa omaan tuotantoon soveltuvaksi - kehittää koulutusta ja oppimista vastaamaan yhä paremmin koko ajan kehittyvän teknologian haasteisiin sekä yritysten tarpeisiin. - RFID-opppimisympäristössä testataan ja käytetään FMS-tekniikkaa Monipuolinen oppimisympäristö toimii tuotantoprosessin protopajana - testaus, tuotantosarjojen koeajo, tutustuminen RFID-tekniikkaan, tutkimus ja tuotekehitys - asiakaslähtöisesti suunniteltua ja toteutettua koulutusta (CAD/CAM/CNC/FMS/ROBOTIIKKA RFID) - teknologiapalveluita Mahdollistaa opiskelijoille perehtymisen uusiin teknologioihin - Uusien teknologioiden oppiminen ja osaaminen houkuttelee ja innostaa uuden oppimiseen ja edelleen jatkokouluttautumiseen. Oppimisympäristön koneet ja laitteet - Brandt KDF550C listoituskone levytuotteiden reunalistoitukseen - Weeke BHX-550 CNC-työstökeskus - Weeke Venture 250M CNC-työstökeskus - Kaksi kappaletta Fanuc R2000/125L Robotteja - Kappalekuljettimia Savon ammatti- ja aikuisopisto, Puuala Tutkintovastaava Sami Kinnunen PL 87 (Presidentinkatu 3) 70101 Kuopio Puh. 044 785 3477 sami.kinnunen@sakky.fi www.puuteknologiapalvelut.fi 5
Teollisen pintakäsittelyn oppimisympäristö Kuopion Kylmämäessä sijaitsevissa Savon ammatti- ja aikuisopiston tiloissa toimii teollisen pintakäsittelyn oppimisympäristö. Ympäristö mahdollistaa teolliseen pintakäsittelyyn liittyvän tutkimus- ja kehitystyön sekä koulutuksen. Oppimisympäristö toimii tuotekehityksen protopajana mikä mahdollistaa sekä uusien tuotteiden että tuotantomenetelmien kehittämisen yhteistyössä yritysten kanssa. Oppimisympäristössä tuotetaan alan osaamista kehittävää henkilöstön jatko- ja täydennyskoulutusta asiakaslähtöisesti. Teollisen pintakäsittelyn oppimisympäristö koostuu läpikuljettavasta pintakäsittelylinjasta. Pesutila/ lastaus: - Ilmanvaihto KIK-15V - Höyrypainepesuri, Nilfisk Alto Neptune 7-63 FAX 2 - Kosteusvalvonta- ja ohjausautomatiikka Suihkupuhdistus, konttirakenteinen, usealle puhdistusmateriaalille - Puhalluskammio 5m x 10m - Lattia varustettu Non-Waste talteenottokourulla - PI-10 luokitin, KDF-80 kasettikuivaussuodatin, P-10 keskipakoispuhallin - Ohjauskeskus - Puhalluslaite kauko-ohjauksella - Järjestelmä kahdelle puhallusmateriaalille, käyttö ohjauskeskuksesta Maalaamo, konttirakenteinen, lämmitettävä - Maalauskammio 5m x 12m - Ilmanvaihto- ja suodatuslaitteet, MIH-20/vesi+lämmöntalteenotto - Ohjauskeskus - Maalauslaitteet, Graco 2K-järjestelmä, sähköstatiikka Pro XS4 - Manuaalinen pienkappalerata - Graco Promix Easy 3 tynnyrimaalille - Sekoittajat ja Husky siirtopumput - Siirrettävä Graco Merkur 40:1 pumppu Savon ammatti- ja aikuisopisto Teollinen pintakäsittely Sahakatu 2, 70800 Kuopio Hannu Leinonen, opettaja Puh. 044 785 3388 hannu.leinonen@sakky.fi 6
Metallin oppimistehdas Kuopion Kylmämäessä sijaitseva metallin oppimistehdas on alueen teknologiateollisuuden koulutusta ja kehittämistarpeita tukeva kokonaisuus. Oppimisympäristöissä olevat laitteet mahdollistavat monipuolisen koneenasennuksen, koneistuksen-, kunnossapidon-, levytyön- ja hitsauksen koulutus-, kehittämis- ja tutkimustoiminnan. Esimerkiksi menetelmäkehittäminen tilanteessa, jossa asiakas hakee tuottavuuden tai laadun parantamista. Asiakaskohtainen tutkimus, testaus- ja tuotekehitys sekä henkilöstön koulutuspalvelut jotka on mahdollista toteuttaa oppimisympäristön laitteistolla. Metallin oppimistehtaan koneistus- ja levytyöosaston laitteisto sisältää: - Mori Seiki NH6300 DCG II -vaakakarainen CNC-työstökeskus - työalue 1050 x 900 x 980 mm - 6 palettia, työkappaleen maksimipaino 1500 kg ja maksimikorkeus 1300 mm - 120 paikkainen työkalumakasiini - Maxak Quick Turn Nexus 200-II MY CNC-sorvi - maksimi sorvaushalkaisija 200 mm ja maksimi sorvauspituus 500 mm - 12 työkalun revolveri - Prima Power Platino 1530 laserlevyleikkauskone - hiilidioksidilaser, teho 2,5 kw, paikoitustarkkuus 0,03 mm - leikkausalue 1500 x 3000 mm - maksimi leikkauspaksuudet teräs 16 mm, ruostumaton teräs 8 mm, alumiini 5 mm - Finn-Power EBrake särmäyspuristin - servomekaaninen särmäyspuristin, puristusleveys 3100 mm, puristusvoima 100 t - hitsauksen, pneumatiikan ja hydrauliikan ajanmukaiset opetusvälineet Savon ammatti- ja aikuisopisto Metallialan oppimistehdas Sahakatu 2, 70800 KUOPIO Jukka Marttinen, kouluttaja Puh. 044 785 3279 jukka.marttinen@sakky.fi 7
Robotiikan ja teollisuusautomaation oppimisympäristö Hydroline Oy:n tiloissa Vuorelassa sijaitsee robotiikan ja teollisuusautomaation oppimisympäristö. Ympäristöä voidaan käyttää monipuolisesti erilaisissa koulutuksissa sekä oppilaitosten ja yritysten tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnassa. Oppimisympäristö palvelee teollisuuden yrityksiä robotiikan, 3D-mittauksen ja koneistuksen tutkimus-, tuotekehitys- ja koulutusympäristönä. Palveluita ovat muun muassa koneistuspalvelut monitoimisorvilla sekä mittauspalvelut koordinaattimittakoneella. Ympäristössä on mahdollista tehdä soveltavaa testaus- ja kehitystoimintaa automatisoidun koneenpalvelun sekä -kokoonpanon osalta robotiikkaa hyväksi käyttäen. Asiakaslähtöisesti suunniteltuja koulutuksia voidaan toteuttaa muunmuassa CAM-ohjelmointiin, moniakselikoneistukseen, koordinaattimittaukseen, robotin ohjelmointiin, konenäköön, robotin voimaohjaukseen, etäohjelmointiin sekä menetelmäkehitykseen. Ympäristö koostuu kolmesta solusta, joista kussakin sijaitsee omat toimintonsa. Solu 1 on roboti - soidun koneenpalvelun sisältävä solu. Solu koostuu Mazak Integrex i-200s monitoimisorvista ja lineaariradalle sijoitetusta ABB IRB6640 robotista. Sorvilla työstettävän pyörähdyskappaleen maksimihalkaisija on 658 mm ja -pituus 1011 mm. Robotin käsittelykyky on 185 kg ilman tarttujaa ja ulottuvuus 2,8 m. Solu 2 on robotisoidun mittakoneenpalvelun solu. na on Zeiss Contura G2 koordinaat - timittakone ja ABB IRB 4600 robotti. Mittakoneen mitta-alueen koko on 700 x 1000 x 600 mm (X, Y, Z) ja mitattavan kappaleen maksimi paino 730 kg. Robotin käsittelykyky ilman tarttujaa on 60 kg ja ulottuvuus 2,05 m. Solu 3 sisältää kiinteästi asennetun, voimaohjauksella varustetun ABB IRB 6640 robotin, jonka käsittelykyky ilman tarttujaa on 185 kg ja ulottuvuus 2,8 m. Soluun voidaan lineaarirataa pitkin siirtää myös solun 1 sorvinpalvelurobotti. Tämä mahdollistaa kahden robotin välisen, I/O-kättelyyn perustuvan kokoonpanotyöskentelyn. Lisäksi laitteistoon kuuluu pienikokoinen, siirrettävä robotiikan koulutusyksikkö. Robottina toimii ABB IRB 120 3 kg:n käsittelykyvyllä. Sillä voidaan toteuttaa robotiikan koulutusta asiakkaan kohteessa, ilman että tuotantoprosessi häiriytyy tai se on tilattavissa erilaisiin esittelytilaisuuksiin. Savon ammatti- ja aikuisopisto Robotiikan ja teollisuusautomaation oppimisympäristö Harri Leskinen, projekti-insinööri Puh. 044 785 4152 harri.leskinen@sakky.fi Katekuja 9, 70910 Vuorela 8
Uusiutuvan energian oppimisympäristö Toivalassa sijaitseva uusiutuvan energian oppimisympäristö tarjoaa mahdollisuuden perehtyä erilaisten uusiutuvien energiamuotojen hyödyntämiseen koulutuksen ja tutkimuksen osalta. Ympäristöä voidaan käyttää monipuolisesti erilaisissa koulutuksissa sekä alueen oppilaitosten ja yritysten tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnassa. Ympäristössä tuotettavia palveluita ovat kokeilu-, mittaus-, seuranta- ja testaustoiminta sekä verstastyyppinen asennus- ja kokoonpanon harjoitustoiminta. Ympäristössä on mahdollisuus perehtyä myös suuren kiinteistön lämmityksessä käytettävän ilmanvaihto- ja lämpöpumpputekniikan etävalvontaan. Asiakaslähtöisesti suunniteltuja koulutuksia voidaan toteuttaa esimerkiksi lämpöpumpputekniikkaan, aurinkosähköjärjestelmiin, aurinkolämpöjärjestelmiin, ilmanvaihtotekniikkaan sekä pientalojen hybridijärjestelmiin ja alle 3kg:n kylmälaiteasentaja pätevyyteen. Savon ammatti- ja aikuisopisto Uusiutuvan energian laboratorio Haapamäentie 1, 70900 Toivala Tiina Kokkonen, kouluttaja Puh. 044 785 3411 tiina.kokkonen@sakky.fi 9
Digitaalisen koneenrakennuksen tutkimus-, kehittämis- ja oppimisympäristö Digitaalisen koneenrakennuksen toimintaympäristössä toteutetaan digitaaliseen tuoteprosessiin ja sen kehittämiseen liittyvää soveltavaa tutkimus -ja kehityspalvelutoimintaa. Yrityksille tarjottavien palvelujen lisäksi ympäristö toimii opetuksen tukena mm. konetekniikan insinöörien koulutuksessa. Toimintaympäristössä tarjotaan palveluita koko digitaalisen tuoteprosessin laajuudelta suunnittelusta tuotannon valmistukseen ja seurantaan. Käytössä on kattava ja yhtenäinen joukko eri simulointi- ja suunnittelutyökaluja sekä asiantuntemusta niiden käytön hallinnassa. Ohjelmistokohtaisen asiantuntemuksen lisäksi tarjotaan niihin liittyviä oheispalveluja seuraavasti: - ERP: kartoitus- ja valintavaiheessa avustaminen, tiedonsiirron liitäntä- ja rajapinnat eri toiminnanohjausjärjestelmien välillä, - Tuotannon simulointiohjelmistot mahdollistavat tuotannon mallintamisen yksittäisestä tuotantosolusta toimitusverkkoon asti. - Ainetta lisäävän valmistuksen (3D-tulostuksen) osalta tarjotaan suunnittelu- ja koulutuspalveluja. Käytössä olevia ohjelmistoja mm. - 3D-CAD suunnitteluohjelmat: Solidworks - PDM: Solidworks EPDM - ERP: IFS, Lemonsoft - MES: DelfoiPlanner Lite - FEM: Ansys - Tuotannon simulointi: Anylogic, 3DAutomate/3DCreate Savonia-ammattikorkeakoulu Yliopettaja Esa Hietikko PL 88 (Opistotie 2) 70101 KUOPIO Puh. 044 785 6378 esa.hietikko@savonia.fi 10
EMC-laboratorio Kuopion Technopoliksella toimiva EMC-laboratorio palvelee yrityksiä, jotka hyödyntävät sähköisiä moduuleja ja elektroniikkaa omissa tuotteissaan. Laboratorion kautta on saatavana myös materiaaleihin liittyviä, mikro- ja nanometritason tutkimuspalveluita. EMC-testauspalvelut, standardien vaatimusten mukaisesti: - Full compliance -testaus hyväksyntää varten (CE-merkintä / EMC-direktiivi) - Pre compliance -vaatimustenmukaisuustestit esim. tuotekehitysprojektin aikana - R&D testaus -suunnitteluratkaisuiden toimivuus, costreduction, ongelmaratkaisu EMC-asiantuntijapalvelut - Startup-yritysten ohjaus EMC-hyväksyntäasioissa (CE-merkintä), tuotekehitysvaiheen katselmointi - Vaatimusmäärittelyt asiakkaan tuotteille, testaussuunnitelmat - Muuttuneiden vaatimusten määrittäminen, markkina-alueen laajennuksen tuomat vaatimukset Materiaaleihin liittyvät tutkimuspalvelut, mikro- ja nanometritasolla: - Pyyhkäisyelektronimikroskopia (SEM), atomivoimamikroskopia (AFM), 3D- tietokonetomografia - Erittäin pienten ainemäärien määritykset (alkuaineanalyysit, mikropunnitus) - Nanometritason mekaaninen aineenkoestus esim. pinnoitteille (nanoindentaatio) - Ohutkalvopinnoitteiden valmistus eri metalleista, myös optisiin sovelluksiin - Yksittäiskappaleiden lankabondaus ja bondaustesteri Savonia-ammattikorkeakoulu EMC-laboratorio, PL 6 (Microkatu 1) 70201 KUOPIO Tutkimus- ja kehityspäällikkö Esa Jääskeläinen Puh. 044 785 6271 esa.jaaskelainen@savonia.fi http://www.savonia.fi/emc Tarjouspyynnöt ja tiedustelut: emc@savonia.fi 11
Energiatutkimuskeskus Varkaudessa sijaitseva energiatekniikan tutkimuskeskus on koulutusta sekä yrityksiä palveleva tutkimus-, kehitys- ja innovaatioympäristö, joka tarjoaa osaamista sekä mittaus- ja testauspalveluja yritysten käyttöön. Tutkimusympäristöä ja laboratorioita käytetään myös opetusympäristönä energiatekniikan koulutuksessa. Laboratorion mittaus- ja testauspalveluita ovat savukaasuanalyysit, kuitupohjaiset hajautetut lämpötilanmittaukset (DTS), polttoaineanalyysit, akkujen käyttötestaus, lämmönsiirrin- ja varaajatestaus sekä korkean lämpötilan korroosion testaus. Tutkimuskeskuksessa (166 m2) on myös valmiudet tutkia, kehittää ja testata kierrätyspolttoaineiden, hakkeen, turpeen sekä pyrolyysiöljyn palamiseen, materiaalien korroosiokäyttäytymiseen sekä muodostuviin päästöihin ja niiden hallintaan liittyviä asioita arina- ja leijupetikattilaympäristössä. Tutkimushankkeiden toteuttaminen yhteistyössä yliopistojen ja muiden tutkimusyksikköjen kanssa syventää ja laajentaa yrityksille tarjottavaa palvelua. Laboratoriossa on käytössä monipuoliset analysointilaitteet tuotteiden rakenteiden, pitoisuuksien ja aineominaisuuksien määrittämiseksi, mittausantureita ja -järjestelmiä tuotteiden tai järjestelmien laboratorio- tai kenttämittauksien suorittamiseksi sekä testausympäristöjä, jotka mahdollistavat energian tuotantoon, siirtoon, varastointiin sekä käyttöön tarkoitettujen laitteiden mittaukset sekä mittaustuloksien perusteella tuotteiden toimintaa kuvaavien tunnuslukujen määrityksen. Energiatutkimuskeskuksen sydän on koulutus- ja tutkimuskäyttöön tarkoitettu leijupetikattila, joka koostuu neljästä eri segmentistä ja takavedosta. Se on teholtaan korkeintaan 300 kw. Tutkimuskeskuksessa on myös erilliskattilaan liitettynä pyrolyysiöljypoltin (teho enintään 500 kw) sekä sen tarvitsemat käsittelylaitteistot. Savonia-ammattikorkeakoulu Energiatutkimuskeskus TKI-asiantuntija Petteri Heino PL 1000 (Opiskelijankatu 3) 78201 VARKAUS Puh. 044 785 6759 petteri.heino@savonia.fi www.savonia.fi/energiatekniikka 12
HitSavonia - hitsaustekniikan tutkimus-, kehittämis- ja laboratoriopalvelut Kuopiossa sijaitseva HitSavonia tarjoaa yrityksille hitsaustekniikan tuotekehitys- ja testauspalveluita. Yrityspalvelujen lisäksi t&k-ympäristö tukee konetekniikan insinöörien koulutusohjelmaa tarjoten opiskelijoille mahdollisuuden työskennellä teollisen tason tuotantoympäristössä jo opiskeluaikana. Laboratorioympäristössä on mahdollisuus tutkia ja testata hitsattavuuteen sekä hitsausautomaatioon liittyviä osa-alueita tai suurempia kokonaisuuksia. Uusin laitteistomme laajentaa tutkimusmahdollisuuksiamme laserleikkaukseen, hitsaukseen sekä hybridihitsaukseen. Laboratorion tarjoamia palveluja ovat mm. - hitsausautomaation kilpailutus, hankinta ja käyttöönotto - hitsattavuuden testaukset - protovalmistus sekä levytuotteiden yksittäis- ja piensarjavalmistus käsin tai robotilla - menetelmäkehitys, hitsauskiinnittimien suunnittelu ja valmistus - robottien offline ohjelmointi HitSavonia toimii tiiviissä yhteistyössä materiaaliteknologian tutkimusympäristön kanssa tarjoten mahdollisuuden hitsattujen rakenteiden koestukseen. Laboratoriossa on käytössä hienosäde-plasmaleikkuri, siirrettävissä oleva ABB:n monipuolinen hitsausrobotti kaksiakselisella käsittelylaitteella sekä nykyaikainen laserleikkaus, -hitsaus ja hybridihitsaussolu käsittelyrobotilla ja kääntöpöydällä. Käytössä on myös nykyaikaiset robotiikan simulointiohjelmat mahdollistaen tehokkaan etäohjelmoinnin kaikille tutkimusympäristön roboteille. Savonia-ammattikorkeakoulu HitSavonia PL 88, (Opistotie 2, Rakennus D) 70101 KUOPIO Tutkimus- ja kehityspäällikkö Esa Jääskeläinen Puh. 044 785 6271 esa.jaaskelainen@savonia.fi 13
Koulutuskonepaja Keväällä 2015 starttasi oppilaitosten ja yritysten yhteistyöhön perustuva koulutuskonepajaympäristö. Alueen yritykset saavat yhteistyökumppanuuden ansiosta osaavaa uutta työvoimaa sekä tukea tuotannon ja tuotteiden kehitystyöhön. Oppilaitokset hyötyvät yhteistyökumppanuudesta siten, että ne saavat enemmän tutkimuskohteita ja käytännön töitä. Opiskelijat voivat hankkia tietotaitoa uusista teknologioista oikeassa teollisuusympäristössä, mikä parantaa heidän valmiuksiaan siirtyä työelämään. Koulutuskonepajan opettaja- ja opiskelijalähtöiset palvelut: - projektiopintojaksot (tuotekehitys ja tuotantotekniikka) - harjoittelujaksot - opinnäytetyöt Koulutuskonepaja tarjoaa tutkimus-, kehitys- ja innovaatiopalveluja seuraavilta osa-alueilta: - toimintamallit, toiminnanohjaus, ERP - palveluliiketoiminta - 3D-suunnittelu, -mallinnus, -skannaus ja -tulostus (ainetta lisäävä valmistus) - valmistettavuus, massaräätälöinti ja konfigurointi - tuotanto- ja menetelmäkehitys sekä Lean, sisältäen 5S menetelmät - hitsaus, robotisointi, automatisointi, simulointi - materiaali- ja pinnoitustekniikka - valmistus- ja protopalvelut Robottihitsaussolu Hitsaus OTC 400 A yksi ja kaksiakselinen käsittelypöytä, tuote max. 2000 Kg Koneistus (Sahakatu 2, Kuopio) 6 palettinen vaakakarainen CNC työstökeskus o 1000 x 1000 x 1000 työstöalue CNC sorvi Ø 200 4. akselinen Levynkäsittely (Presidentinkatu 3, Kuopio) Laserleikkuri: 1500 x 3000, Fe 15/20 mm, RST/HST 8/10 Lisäksi laitekantaan kuuluu alan viimeisin manuaalihitsaus- ja kappaleenkäsittelylaitteisto. Muusta koulutuskonepajan käytettävissä olevasta laitekannasta, kuten laser- ja hybridihitsauslaitteistosta, voi tiedustella yhteyshenkilöiltä. Savonia-ammattikorkeakoulu Koulutuskonepaja Tutkimuspäällikkö Esa Jääskeläinen PL 6 (Opistotie 2) Presidentinkatu 3 70200 KUOPIO 70100 Kuopio Savon koulutuskuntayhtymä Koulutuskonepaja Hannu T. Miettinen Puh. 044 785 6271 Puh. 044 785 4211 esa.jaaskelainen@savonia.fi hannut.miettinen@sakky.fi 14
Materiaali- ja pinnoitustekniikan toimintaympäristö Materiaali- ja pinnoitustekniikan laboratorio tarjoaa hyvät mahdollisuudet materiaalien tutkimus- ja testaustoimintaan. Nykyaikaiset laitteet mahdollistavat mekaanisten testien lisäksi mm. rikkomattomat testit sekä valo-optiset mikroskooppitarkastelut rakennetutkimusta varten tai murtumismekaniikan selvittämiseen. Pinnoituslaboratoriossa on pienen mittakaavan elektrolyyttinen pinnoituslaitteisto, jolla voidaan hakea optimaalisia prosessiparametreja. Staattiset ja dynaamiset vetokokeet Lujuustutkimuksissa määritellään materiaalien vetomurtolujuus, myötöraja/0,2- raja, murtovenymä ja murtokurouma Kovuusmittaus Brinell, Rockwell B-, C- sekä Vickers-asteikoilla Iskusitkeys Määritys Charpy-iskukokeella (150 J) Mikro- ja makrorakennetutkimus Metallirakenteiden tutkimus optisilla- ja elektronimikroskoopeilla mm. raekoon, materiaalien epähomogeenisuuden sekä lämpökäsittelyn oikeellisuuden ja murtumisvaurioiden selvittämiseksi Myös rakenteen kuvaus on mahdollista. Rikkomaton aineenkoestus Väsymis-, syöpymis- ja särötutkimukset sekä raaka-aineiden sisäiset vauriotutkimukset väri-, ultraääni- sekä röntgentestauksin Vauriotutkimus Rikkoutuneiden, syöpyneiden tai kuluneiden osien vauriotutkimukset. Käytössämme on stereo- ja elektronimikroskoopit sekä 3-D microtomografia laitteisto Korroosiotutkimus Suolasumukokeet standardin SFS-EN ISO 9227 mukaisesti Elekrolyyttinen pinnoitus Elektrolyyttinen pinnoitus on menetelmä, jolla esineet voidaan päällystää ohuella, muutaman mikrometrin paksuisella metallikerroksella sähkökemiallisesti. Teemme piensarjojen nikkeli-, kromi- ja erikoispinnoituksia Tutkimushankkeiden toteuttaminen yhteistyössä yliopistojen ja muiden tutkimusyksikköjen kanssa syventää ja laajentaa yrityksille tarjottavaa palvelua. Kuormituskehät (max. 100 ja 500 kn), Stereo- ja elektronimikroskooppi, 3-D microtomografia laite, kaksi suolasumutestauskaappia. Savonia-ammattikorkeakoulu Projekti-insinööri Arvo Tiilikainen PL 88, (Opistotie 2), 70101 KUOPIO Puh. 044 785 6276, arvo.tiilikainen@savonia.fi http://savonia.fi/amk/palvelut-yrityksille 15
Eavenue-yrityspolku (Sähkö- ja automaatioalan opiskelijoille) EAVENUEN yritysjaksolla sähkö- ja automaatioalan opiskelijat pääsevät maistamaan paremmin työelämän työskentelytapaa. EAVENUEN yritysjakso antaa myös valmiuksia muihin työssäoppimispaikkohin. Oman suuntautumisen löydyttyä työssäoppimisjaksot tehdään valitussa yrityksessä eri työpisteissä. Koulutukseen sisältyy vähintään 30 opintopistettä työssäoppimista. Ammatillisten aineiden lisäksi opintoihin kuuluu ammattitaitoa täydentäviä opintoja ja vapaasti valittavia opintoja. EAVENUE-Yrityspolku - Oppiminen tapahtuu integroidussa oppimisympäristössä yrityksessä - Tämä perustuu koulutusyhteistyösopimuksiin ja molemmanpuoleiseen sitoutumiseen - Yritysjaksot eivät ole pois työssäoppimisajasta - Sopii kaikenlaisille oppijoille, EAVENUE- Yrityspolku palvelee myös huippuosaajia sekä erityistä tukea tarvitsevia opiskelijoita EAVENUE-Yhteistyö opiskelijalle - Yrityksen ja Ylä-Savon ammattiopiston välillä integroitu oppimisympäristö yrityksen sisällä - Vastaa tämän hetken alan vaatimuksia kaikentasoisille opiskelijoille - Yhteistyö mahdollistaa opiskelijoille työllistymismahdollisuuksia jo opiskeluaikana mm. kesäja tuntitöihin - Muilta yhteistyökumppaneilta tarjolla oppimisympäristöä tukevaa huippulaatuista tekniikkaa ja koulutusta - Joustavat opintopolut opiskelijoiden mukaisesti mm. 2+1 (viimeinen vuosi oppisopimuksella), opintojen suoritus kesäaikana ja näyttöinä. Laajennettua työssäoppimista voi myös käyttää edistyneillä opiskelijoilla Katso video: https://www.youtube.com/watch?v=vs4qbsypat8 Ylä-Savon ammattiopisto Jori Kortetjärvi, koulutuspäällikkö jori.kortetjarvi@ysao.fi puh: 0400 792817 Tuomo Lahtinen, lehtori/erityisopettaja tuomo.lahtinen@ysao.fi Puh. 0400 793198 16
Hitsausrobottisolu Hitsausrobottisolu sijaitsee Ylä-Savon ammattiopiston kone- ja metallialan tiloissa, levy- ja hitsaustyösalissa. Robottisolu palvelee valmistustekniikan koulutusohjelmaa ja yrityselämän tarpeita toimimalla opiskelijoille oppimisympäristönä sekä alihankinta-, testaus- ja koulutuspalveluna yrityksille. Kone- ja metallialan opiskelijoilla on mahdollisuus valita valinnaisista tutkinnonosista Mekanisoitu- ja automatisoitu hitsaus (15 osp) Yritysten tarpeisiin räätälöidään tarvittaessa yksilöllisiä koulutuksia, suoritetaan tutkimus- ja testaustyötä sekä alihankintaa. - Abb IRB 1600 hitsausrobotti - pyörityspöytä (max kappaleen halkaisija 1m, massa 250kg ) - ulottuvuus 1, 45 m - etäohjelmointi: Robotstudio - IRC 5 - alihankintahitsaus - koulutukset yrityksille - testaus ja tutkimus - perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkintojen osat Ylä-Savon ammattiopisto Jori Kortetjärvi, koulutuspäällikkö jori.kortetjarvi@ysao.fi Puh. 0400 792817 17
Ponsse-polku Ylä-Savon ammattiopistossa on kehitetty laajennettua työssäoppimista hyödyntäen kone- ja metallialan perustutkinto-opiskelijoille opintopolkumalli, jossa opiskelija suorittaa 35% opinnoistaan Ponsse Oyj:n eri toimipisteissä, opiskellen näin tutkinnon vaatimat tiedot ja taidot sekä suorittaen ammattiosaamisen näytöt työpaikalla (Ponsse-polku). Tällä kehitystyöllä on pyritty vastaamaan yrityksen työvoimatarpeisiin joustavammin ja nopeammin sekä varmistamaan tarvittava osaaminen. Ponsse-polulla työssäoppimispaikan työpisteet ja niihin kuuluvat työtehtävät Ponsse Oyj:n eri toimipisteissä on kartoitettu tarkasti, jolloin työssäoppijan ohjaaminen ja arviointi ovat selkeää. Yhdellä työpisteellä työskennellään neljä viikkoa, jona aikana työpistekohtaiset työtehtävät on opittu sillä tasolla, että työssäoppija voi työskennellä sujuvasti. Toisin sanoen Ponsse-polkua voidaan kutsua myös perehdyttämisohjelmaksi, jonka suoritettuaan uusi työntekijä tekee tuottavaa työtä. Työssäoppimispisteitä on kartoitettu Venäjällä, Kiinassa, Uruguayssa ja Ruotsissa. Kansainvälisyyspakettiin on lisätty espanjan, ruotsin ja englannin kielen ja kulttuurin valmennusta, joista opiskelijat ovat saaneet arvosanat. Kansainvälinen opintopolku on mahdollistettu myös ammattitutkintojen ja erikoisammattitutkintojen opiskelijoille. Opiskelijan on mahdollista päästä tulevaisuudessa työssäoppimaan em. maihin. Ponsse-polkua esitellään kaikille halukkaille (esim. ysiluokkalaisille) ja heille järjestetään tutustumispäivä tehtaalle sekä koeajosavotta. Tutustumisen jälkeen opiskelija voi ilmoittautua hakijaksi Ponsse-polulle, jonka jälkeen järjestetään valintahaastattelut. Valituilla opiskelijoilla on tutustumisjakso ensimmäisen vuoden aikana, jolloin heidät perehdytetään Ponsse käytännön mukaisesti ja tutustutetaan työpisteisiin, joissa Ponsse-polulla opiskelllaan. Työssäoppiminen jatkuu Ponssen työpisteissä toisen ja kolmannen vuoden aikana suunnitellusti. Ylä-Savon ammattiopisto Jori Kortetjärvi, koulutuspäällikkö jori.kortetjarvi@ysao.fi puh: 0400 792817 Miika Vaarasuo, lehtori miika.vaarasuo@ysao.fi Puh. 0400 792832 18
Älykäs tuotantosolu Älykäs tuotantosolu sijaitsee Ylä-Savon ammattiopiston kone- ja metallialan tiloissa. Älykäs tuotantosolu palvelee valmistustekniikan koulutusohjelmaa ja yrityselämän tarpeita toimimalla oppimisympäristönä, alihankintapalveluna sekä demona tulevaisuuden automaattisesta tuotantosolusta. Tuotantosolun laitteistoja voidaan käyttää opetukseen sekä tuotantoon myös itsenäisinä laitteina. Tuotantosolu tarjoaa 5-akselista koneistusta ja koordinaattimittauspalveluja yritysten käyttöön. Tuotantosolun periaate Tuotantosolussa on 5-akselinen vastakaralla varustettu Mori Seiki NTX 1000 monitoimisorvi, Fanucin Robot R-20001B kappaleenkäsittelyrobotti ja Zeiss Duramax koordinaattimittakone. Tuotantosolu voi periaatteessa toimia lähes miehittämättömänä soluna siten, että robotti vaihtaa aihiot sorville ja vie koneistetun työkappaleen mittakoneelle mitattavaksi. Toleranssien ylittyessä mittakone lähettää toleranssipoikkeaman sorvin korjaimiin. - Mori Seiki NTX 1000 CNC-SORVI (5-AKSELINEN) - Zeiss Duramax koordinaattimittakone (mittausavaruus (x, y, Z) 500x500x500) - Fanucin Robot R-20001B kappaleenkäsittelyrobotti konenäöllä, max kappaleen paino 165 kg, (käytössä olevilla tarraimilla n. 25 kg ja pyörähdyskappaleen halkaisija n.150 mm) - kannettava Master3DGage-nivelvarsimallinen koordinaattimittakone - tutkimus - alihankintakoneistus - koulutus - mittauspalvelu ja mittauspöytäkirjat Ylä-Savon ammattiopisto Petri Lehikoinen, projekti-insinööri petri.lehikoinen@ysao.fi puh: 040 1778598 Jori Kortetjärvi, koulutuspäällikkö jori.kortetjarvi@ysao.fi Puh. 0400 792817 Tärkeimmät määritelmät laitteista: http://www.ysao.fi/suomeksi/-asiakkaille/metallityot 19
: Heikki Makkonen Hannu Miettinen 044 7858378 044 7854211 Kai Kärkkäinen Petteri Heino Pentti Halonen 044 7856297 044 7856759 044 7855620 Petri Lehikoinen Jari Huttunen Heikki Leinonen 040 1778598 0400 793104 040 1798142 www.teknosteps.fi www.facebook.com/teknosteps