Kemianteollisuuden ammatilliset näyttötutkinnot

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kemianteollisuuden ammatilliset näyttötutkinnot"

Transkriptio

1 ammatilliset näyttötutkinnot

2 Suorita näyttötutkinto ammatilliset näyttötutkinnot ovat kemianteollisuudessa tuotantotehtävissä työskentelevien tutkintoja Tutkinnot suoritetaan työnäytöin, ja niihin vaadittavat tiedot ja taidot on hankittu työelämässä ja usein myös valmistavan koulutuksen avulla. Ammattitaito osoitetaan tekemällä omalla työpaikalla ammattitaitovaatimuksissa edellytettyjä töitä. Ammattitaidon arvioinnissa voidaan myös käyttää erillisiä työsuorituksia, kehittämistehtäviä, toiminnan simulointia, ryhmäarviointia ja itsearviointia siinä laajuudessa, että osaamisen voidaan luotettavasti todeta vastaavan ammattitaitovaatimuksia sekä käytännössä että alalla tarvittavan tiedon suhteen. Näyttötutkinnot soveltuvat hyvin sellaisille kemianteollisuudessa työskenteleville, jotka ovat oman alansa ammattilaisia, mutta joilta puuttuu virallinen todistus osaamisestaan. Tutkintojen avulla voidaan myös päivittää ja kehittää ammattitaitoja. Kemianteollisuudessa työskentelee runsaasti ammattilaisia, joiden kannattaisi suorittaa tutkinto. tehtäviin aikovat puolestaan voivat hankkia tarvittavan perusosaamisen suorittamalla perustutkinnon. Koulutettu henkilöstö on työnantajalle tärkeä voimavara. ammatillisia näyttötutkintoja ovat kemiantekniikan perustutkinto, kemianteollisuuden ja kemianteollisuuden erikois. Nykyisellään kemianteollisuuden näyttötutkintoja voidaan suorittaa kuudessa oppilaitoksessa.

3 Missä kemianteollisuuden näyttötutkintoja voi suorittaa? Näyttötutkinnon työnäytöt annetaan tutkinnon osittain pääosin omalla työpaikalla todellisissa työtilanteissa. Näyttötutkintoja saavat järjestää vain kemianteollisuuden tutkintotoimikunnan valtuuttamat oppilaitokset. Opetushallituksen asettama tutkintotoimikunta valvoo tutkintojen järjestämistä ja tutkintojen laatua sekä vahvistaa tutkintotodistukset. Oppilaitosten osoitteet ovat tämän esitteen lopussa. Miten tutkintoon valmistavaa koulutusta voi hankkia? Näyttötutkinnon suorittamisen edellytyksenä ei ole koulutukseen osallistuminen. Useimmiten kuitenkin tutkinnon suorittaja vahvistaa osaamistaan koulutuksella joillakin tutkinnon osa-alueilla. Valmistavaa koulutusta antavat sopimusoppilaitosten ohella myös muut koulutuslaitokset tai koulutus voidaan järjestää yrityksen sisäisenä henkilöstökoulutuksena. Näyttötutkintojen yksityiskohtaiset tutkintovaatimukset on esitetty julkaisuissa Kemiantekniikan perustutkinto 2000, Opetushallituksen määräys 27/011/2000, 2002, Opetushallituksen määräys 31/ 01/2002 ja erikois 2003, Opetushallituksen määräys 24/011/2003. Lisätietoja Lisätietoja löytyy myös Internetistä (tekniikan ja liikenteen ala) ja

4 Pakolliset osat Soveltuu erityisesti alalle tuleville sekä yrityksessä työtehtäviä vaihtaville henkilöille. Kemiantekniikan perustutkinnon voi suorittaa joko kemiantekniikan tai biotekniikan osaamisalalla. Kummankin osaamisalan suorittaneen tutkintonimike on prosessinhoitaja. - Yksikköprosessien hallinta - Käynnissäpito - Prosessinohjaus Pakolliset osat Sopii ammattilaisille, jotka haluavat syventää ja laajentaa osaamisensa aluetta. ammattitutkinnossa on kolme suuntautumisvaihtoehtoa: kemian perusteollisuus, kemian tuoteteollisuus ja lääke- ja bioteollisuus. Tutkintoon on valittava pakolliset osat (yhteiset tutkinnon osat ja valitun suuntautumisvaihtoehdon pakolliset osat) sekä suuntautumisvaihtoehdon valinnaisista osista 1-2 osaa. YHTEISET TUTKINNON OSAT - Prosessin tuntemus - Yrityksen tuntemus - Turvallisuuden ja ympäristön hallinta - Käynnissäpito KEMIAN PERUSTEOLLISUUS - Prosessin ohjaus - Ennakkohuolto ja kunnonvalvonta KEMIAN TUOTETEOLLISUUS - Prosessin ohjaus LÄÄKE- JA BIOTEOLLISUUS - Hyvät tuotantotavat - Prosessin ohjaus tai - Lääketuntemus erikois Pakolliset osat Valmentaa yrityksen kehitystehtävien asiantuntijaksi tai työnjohdollisiin tehtäviin erikois muodostuu kuudesta (6) pakollisesta osasta ja viidestä (5) valinnaisesta osasta, joista kaksi (2) on valittava. - Prosessin tunteminen - Yrityksen tunteminen - Turvallisuuden ja ympäristön hallinta - Käynnissäpito - Prosessin ohjaus - Työyhteisön kehittäminen

5 Osaamisalat, joista valittava toinen Valinnaiset osat, joista on valittava yksi KEMIANTEKNIIKKA - Tuotantoprosessit - Laatu- ja ympäristöosaaminen - Tehdaskohtainen syventävä osaaminen - Prosessisalin ja -laboratorion peruslaitteet ja niiden huolto - Materiaalien ja yhdisteiden testaus BIOTEKNIIKKA - Biotekniikan perusosaaminen - Laadun ja työympäristön hallinta Valinnaiset osat, joista on valittava yksi Valinnaiset osat, joista on valittava kaksi KEMIAN PERUSTEOLLISUUS - Koeajotoiminta ja tuotekehitys - Energian käyttö - Prosessilaitteiden käynnissäpito - Automaatiojärjestelmät - Ammatinohjaus LÄÄKE- JA BIOTEOLLISUUS - Validointi - Koeajotoiminta ja tuotekehtys - Logistikka ja tuotetietous - Laadunvalvonta - Ympäristönsuojelu - Ammatinohjaus KEMIAN TUOTETEOLLISUUS - Energia ja käyttöhyödykkeet - Koeajotoiminta - Logistiikka ja tuotetietous - Laadunvalvonta - Ympäristönsuojelu - Ammatinohjaus Valinnaiset osat, joista on valittava kaksi - Tuote- ja tuotantotekninen kehitys - Logistiikka ja tuotannon suunnittelu - Turvallisuuden ja ympäristönsuojelun kehittäminen - Henkilöstön ja toiminnan kehittäminen - Esimiestoiminta

6 ammatillisia näyttötutkintoja järjestävät sopimusoppilaitokset EDUPOLI Ammattitie Porvoo Puhelin etunimi.sukunimi@edupoli.fi Tutkintovastaava Olli Lattu - biotekniikan erikois Tutkintokieli myös ruotsi KESKI-POHJANMAAN AIKUISOPISTO Talonpojankatu Kokkola Puhelin (06) etunimi.sukunimi@kpakk.fi Pekka Pietilä, Jouko Keski-Oja erikois PORIN TEKNIIKKAOPISTO Professorintie 5, PL Pori Puhelin (02) etunimi.sukunimi@pto.pori.fi Tutkintovastaava Pirjo Nurmi erikois TURUN AMMATTI-INSTITUUTTI Pitkämäenkatu Turku Puhelin (02) etunimi.sukunimi@turkuai.fi Tiina-Kaisa Rantakylä, Jussi Sajamo - biotekniikan OULUN KULTTUURIN JA TEKNIIKAN OPPILAITOS Kotkantie Oulu Puhelin (08) oktol.kaukovainio@osakk.fi Antti Pöyry, Kaisa Varis Ota yhteyttä Tällä työpaikalla ammattitutkinnosta tietää enemmän: Nimi Puhelin VALKEAKOSKEN AIKUISKOULUTUSKESKUS Valkeakoskenkatu 28, PL Valkeakoski Puhelin (03) etunimi.sukunimi@vsaoky.fi Veli-Pekka Seppänen, Leila Kuusisto Lisätietoja: Kemianliitto Kemifacket ry koulutussihteeri May Nyman Puhelin (09) may.nyman@kemianliitto.fi Kemianteollisuus ry apulaisjohtaja Riitta Juvonen Puhelin (09) riitta.juvonen@kemia.ttliitot.fi Sopimusoppilaitokset (yhteystiedot edellä)

OTA TALTEEN! Kemianteollisuuden ammatilliset näyttötutkinnot. Laatua elämään AMMATTITUTKINNOLLA

OTA TALTEEN! Kemianteollisuuden ammatilliset näyttötutkinnot. Laatua elämään AMMATTITUTKINNOLLA Kemianteollisuuden ammatilliset näyttötutkinnot OTA TALTEEN! Laatua elämään AMMATTITUTKINNOLLA Kehity kemian ammattilaisena suorita näyttötutkinto Kemianteollisuus on jatkuvasti kehittyvä toimiala, jonka

Lisätiedot

OTA TALTEEN! Muoviteollisuuden ammatilliset näyttötutkinnot MUOVISTA AMMATTI. - Ammatista tutkinto

OTA TALTEEN! Muoviteollisuuden ammatilliset näyttötutkinnot MUOVISTA AMMATTI. - Ammatista tutkinto Muoviteollisuuden ammatilliset näyttötutkinnot OTA TALTEEN! MUOVISTA AMMATTI - Ammatista tutkinto Suorita perus-, ammattitai erikoisammattitutkinto Muovien kiehtovaan maailmaan pääsee montaa reittiä. Ilman

Lisätiedot

Näyttötutkinnot. Osoita osaamisesi joustavasti ja yksilöllisesti näyttötutkinnossa

Näyttötutkinnot. Osoita osaamisesi joustavasti ja yksilöllisesti näyttötutkinnossa Näyttötutkinnot Osoita osaamisesi joustavasti ja yksilöllisesti näyttötutkinnossa Tietoa näyttötutkinnoista tutkintoja järjestävistä oppilaitoksista työvoimatoimistoista oppisopimustoimistoista kirjastoista

Lisätiedot

Prosessiteollisuuden työntekijän osaamistarpeet miten niihin vastataan perustutkinnon toimeenpanossa?

Prosessiteollisuuden työntekijän osaamistarpeet miten niihin vastataan perustutkinnon toimeenpanossa? Prosessiteollisuuden työntekijän osaamistarpeet miten niihin vastataan perustutkinnon toimeenpanossa? Prosessiteollisuuden tutkintotoimikunta Riku Silván 2.9.2011 Sisältö Näyttötutkinnot Tutkintotoimikunta

Lisätiedot

KEMIANTEOLLISUUDEN AMMATTITUTKINTO

KEMIANTEOLLISUUDEN AMMATTITUTKINTO KEMIANTEOLLISUUDEN AMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET Opetushallitus 2002 ISBN 952 13 1491 5 (nid.) ISBN 952 13 1492 3 (pdf) 1 OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN DNO 31/011/2002 MÄÄRÄYS Velvoittavana

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näytöt / tutkintotilaisuudet ammattillisessa koulutuksessa osa 2. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu

Ammattiosaamisen näytöt / tutkintotilaisuudet ammattillisessa koulutuksessa osa 2. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Ammattiosaamisen näytöt / tutkintotilaisuudet ammattillisessa koulutuksessa osa 2. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Ammatilliset tutkinnot Yhteensä yli 350 kpl erilaisia tutkintoja

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näytöt

Ammattiosaamisen näytöt Työpaikkaohjaaja kouluttajakoulutus Veijo Kykkänen Ammattiosaamisen näytöt Ammattiosaamisen näytöt ovat ammatillisten perustutkintojen opetussuunnitelmaperusteisessa koulutuksessa osa opiskelijan arviointia.

Lisätiedot

TODISTUKSIIN JA NIIDEN LIITTEISIIN MERKITTÄVÄT TIEDOT AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA JA VALMENTAVASSA KOULUTUKSESSA

TODISTUKSIIN JA NIIDEN LIITTEISIIN MERKITTÄVÄT TIEDOT AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA JA VALMENTAVASSA KOULUTUKSESSA TODISTUKSIIN JA NIIDEN LIITTEISIIN MERKITTÄVÄT TIEDOT AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA JA VALMENTAVASSA KOULUTUKSESSA Määräys 90/011/2014 Muutos 15.6.2015 OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN 2015 SISÄLTÖ

Lisätiedot

TIE NÄYTTÖTUTKINTOON

TIE NÄYTTÖTUTKINTOON TIE NÄYTTÖTUTKINTOON Käytännönläheinen opiskelijan opas Porvoon Kauppaoppilaitos Yrityspalvelu Företagsservice Opistokuja 1, 06100 Porvoo www.pkol.fi 019-5740700 yp@ pkol.fi 1 Opas on tarkoitettu opiskelemaan

Lisätiedot

Pohjois-Suomen Vesihuoltopäivät, 19.-20.11.2014, Oulu. Vesihuoltoalan koulutus ja osaamiskriteerit. Anna-Maija Hallikas koulutuspäällikkö

Pohjois-Suomen Vesihuoltopäivät, 19.-20.11.2014, Oulu. Vesihuoltoalan koulutus ja osaamiskriteerit. Anna-Maija Hallikas koulutuspäällikkö Pohjois-Suomen Vesihuoltopäivät, 19.-20.11.2014, Oulu Vesihuoltoalan koulutus ja osaamiskriteerit Anna-Maija Hallikas koulutuspäällikkö 14.11.2014 1 Anna-Maija Hallikas Näyttötutkinnot 1/2 Ammattitutkinnot

Lisätiedot

Muovialan tutkintoon valmistava koulutus

Muovialan tutkintoon valmistava koulutus Muovialan tutkintoon valmistava koulutus Tapio Hietaranta AEL on Suomen suurin tekniikan lisäkouluttaja Muoviteknologia kouluttaa Taito -kurssit ja Insko -seminaarit Yrityskohtaiset räätälöidyt koulutukset

Lisätiedot

Näyttötutkinnot: Ammatti- ja erikoisammattitutkinnot

Näyttötutkinnot: Ammatti- ja erikoisammattitutkinnot Alueellinen vesihuoltopäivä, Kouvola, 19.3.2015 Vesihuoltoalan koulutus ja osaamiskriteerit Koulutuspäällikkö Anna-Maija Hallikas 18.3.2015 1 Esiintyjän nimi Näyttötutkinnot: Ammatti- ja erikoisammattitutkinnot

Lisätiedot

Aikuisten ammatilliset näyttötutkinnot

Aikuisten ammatilliset näyttötutkinnot Aikuisten ammatilliset näyttötutkinnot Hämeen ammattikorkeakoulu 2015 Lähde: www.minedu.fi, Suomen koulutus- ja tutkintojärjestelmä 1 Tutkintorakenne Tutkintorakenteessa yli 370 ammatillista tutkintoa

Lisätiedot

Näyttötutkinnon perusteet

Näyttötutkinnon perusteet Näyttötutkinnon perusteet KEMIANTEOLLISUUDEN ERIKOISAMMATTITUTKINTO 2003 MÄÄRÄYS 24/011/2003 OPETUSHALLITUS ISBN 952 13 1810 4 (nid.) ISBN 952 13 1811 2 (pdf) 1 DNO 24/011/2003 MÄÄRÄYS Velvoittavana noudatettava

Lisätiedot

Todistuksiin ja niiden liitteisiin merkittävät tiedot ammatillisessa koulutuksessa

Todistuksiin ja niiden liitteisiin merkittävät tiedot ammatillisessa koulutuksessa MÄÄRÄYS 1 (1) 11.01.2018 OPH-54-2018 Ammatillisen koulutuksen järjestäjät Voimassaoloaika: 15.1.2018 alkaen toistaiseksi Säännökset, joihin toimivalta määräyksen antamiseen perustuu: L 531/2017, 60 Kumoaa

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta /2014 Laki. ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta /2014 Laki. ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta 2014 788/2014 Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 3 päivänä lokakuuta 2014 Eduskunnan

Lisätiedot

Tullialan ammattitutkinnon infotilaisuus 9.3.2012 Tullin asiakkaille. Munkkiniemen koulutustalo/ Tullin koulutus Hollantilaisentie 11, Helsinki

Tullialan ammattitutkinnon infotilaisuus 9.3.2012 Tullin asiakkaille. Munkkiniemen koulutustalo/ Tullin koulutus Hollantilaisentie 11, Helsinki Tullialan ammattitutkinnon infotilaisuus 9.3.2012 Tullin asiakkaille Munkkiniemen koulutustalo/ Tullin koulutus Hollantilaisentie 11, Helsinki Tullialan ammattitutkinnon kohderyhmä (lähde: OPH/ Näyttötutkinnon

Lisätiedot

Mikä on näyttötutkinto? Tässä oppaassa on kerrottu lyhyesti ja selkeästi, mitä näyttötutkinto tarkoittaa.

Mikä on näyttötutkinto? Tässä oppaassa on kerrottu lyhyesti ja selkeästi, mitä näyttötutkinto tarkoittaa. Mikä on näyttötutkinto? Tässä oppaassa on kerrottu lyhyesti ja selkeästi, mitä näyttötutkinto tarkoittaa. Aikuisten maahanmuuttajien ammatillisten näyttötutkintojen kehittäminen hyvinvointialalla -hanke

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän kehittäminen TUTKE 2

Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän kehittäminen TUTKE 2 Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän kehittäminen TUTKE 2 TUTKE2-hanke Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti 16.2.2012 ohjausryhmän työryhmän Ohjausryhmän tehtävänä on ohjata, linjata, tukea ja

Lisätiedot

Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö

Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö Ammattilaisen kädenjälki 8.11.2017 Helsinki Kiertotalous ja kestävän kehityksen osaaminen koulutusreformissa Kiertotalous ja kestävän kehityksen osaaminen

Lisätiedot

(Luonnos ) MÄÄRÄYS SISÄLTÖ

(Luonnos ) MÄÄRÄYS SISÄLTÖ (Luonnos 19.11.2008) MÄÄRÄYS SISÄLTÖ Johdanto 1 SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINNON, LÄHIHOITAJA, TAVOITTEET JA TUTKINNON MUODOSTUMINEN 1.1 Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon tavoitteet 1.2 Sosiaali-

Lisätiedot

KIVIMIEHEN AMMATTITUTKINTO. Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma. Voimassa alkaen

KIVIMIEHEN AMMATTITUTKINTO. Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma. Voimassa alkaen KIVIMIEHEN AMMATTITUTKINTO Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma Voimassa 1.8.2015 alkaen 2 Sisällys 1 KIVIMIEHEN AMMATTITUTKINTO... 3 1.1. JOHDANTO... 3 1.2. VALMISTAVAN KOULUTUKSEN TAVOITTEET...

Lisätiedot

ARVIOIJAKOULUTUS. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja

ARVIOIJAKOULUTUS. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja ARVIOIJAKOULUTUS Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja SISÄLTÖ 1. YLEISTÄ NÄYTTÖTUTKINNOISTA 2. TUTKINTORAKENNE 3. AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN 1. Tutkintotilaisuuden suorittamissuunnitelma

Lisätiedot

Ajankohtaista tutkintojärjestelmästä ja tutkinnoista

Ajankohtaista tutkintojärjestelmästä ja tutkinnoista Ajankohtaista tutkintojärjestelmästä ja tutkinnoista Työvalmennuksen tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivä 30.1.2014 EK Anne Mårtensson Opetushallitus Sisältö Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän

Lisätiedot

Näyttötutkinnon arvioijan opas

Näyttötutkinnon arvioijan opas Näyttötutkinnon arvioijan opas TAI aikuiskoulutus näyttötutkinnon arvioijan opas 2 Sisältö Mitä ovat näyttötutkinnot? 3 Henkilökohtaistaminen 4 Näyttötutkinnon suorittaminen ja osaamisen arviointi 5 Tutkintotodistus

Lisätiedot

Ammatilliseen. koulutukseen. liittyvää sanastoa

Ammatilliseen. koulutukseen. liittyvää sanastoa Ammatilliseen koulutukseen liittyvää sanastoa Ammatillinen aikuiskoulutus Ammatillisella aikuiskoulutuksella tarkoitetaan ammattitaidon hankkimistavasta riippumattomia, näyttötutkintoina suoritettavia

Lisätiedot

TERV ETULOA

TERV ETULOA 2 TERV ETULOA VALINTAINFOON 3 Video näyttötutkinnosta SUOMEN KOULUTUSJÄRJESTELMÄ 4 Y L I O P I S T O T J A T I E D E K O R K E A K O U L U T A M M AT T I K O R K E A K O U L U TYÖELÄMÄ Erikoisammattitutkinnot

Lisätiedot

Tutkinnon osien ja valinnaisuuden määrittelyn lähtökohdat (1)

Tutkinnon osien ja valinnaisuuden määrittelyn lähtökohdat (1) AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN MUODOSTUMINEN JA OPINTOJEN VALINNAISUUS 29.9.2008 Aira Rajamäki Opetusneuvos aira.rajamaki@oph.fi Osaamisen ja sivistyksen asialla Tutkinnon osien ja valinnaisuuden määrittelyn

Lisätiedot

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Näyttötutkinnon suorittajan arviointi Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Henkilökohtaistaminen

Lisätiedot

Näyttötutkinnon arvioijan opas

Näyttötutkinnon arvioijan opas Näyttötutkinnon arvioijan opas TAI aikuiskoulutus näyttötutkinnon arvioijan opas 2 Sisältö Mitä ovat näyttötutkinnot? 3 Henkilökohtaistaminen 4 Näyttötutkinnon suorittaminen ja osaamisen arviointi 5 Tutkintotodistus

Lisätiedot

TUTKINNON SUORITTAMISVAIHEEN PALAUTEKYSELY LISÄKYSYMYKSINEEN (Pohjois-Karjalan aikuisopisto)

TUTKINNON SUORITTAMISVAIHEEN PALAUTEKYSELY LISÄKYSYMYKSINEEN (Pohjois-Karjalan aikuisopisto) OPPILAITOSKOHTAISET LISÄKYSYMYKSET AIPAL NÄYTTÖTUTKINTOJEN PALAUTEJÄRJESTELMÄ TUTKINNON SUORITTAMISVAIHEEN PALAUTEKYSELY LISÄKYSYMYKSINEEN (Pohjois-Karjalan aikuisopisto) 1. TAUSTAKYSYMYKSET (valtakunnalliset)

Lisätiedot

Näyttötutkinnon suorittajan opas sosiaali- ja terveysalan perustutkinto

Näyttötutkinnon suorittajan opas sosiaali- ja terveysalan perustutkinto Näyttötutkinnon suorittajan opas sosiaali- ja terveysalan perustutkinto TAI aikuiskoulutus näyttötutkinnon suorittajan opas 2 Sisältö Mitä ovat näyttötutkinnot 3 Henkilökohtaistaminen 4 Näyttötutkinnon

Lisätiedot

UUDISTETUT AMMATILLISTEN

UUDISTETUT AMMATILLISTEN UUDISTETUT AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET PAASITORNI 19.11.2008 Opetusneuvos Seppo Hyppönen Aikuiskoulutuksen kehittäminen Osaamisen ja sivistyksen asialla LAKI AMMATILLISESTA AIKUISKOULUTUKSESTA

Lisätiedot

Paula Kukkonen 19.4.2012

Paula Kukkonen 19.4.2012 Paula Kukkonen 19.4.2012 1 Työhön kuntoutuksen ja työelämään valmennuksen toimiala = työssä ja työpaikoilla tapahtuva valmennus, sosiaalinen työllistäminen ja lakisääteinen ammatillinen kuntoutus Toimialan

Lisätiedot

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa Opiskelijan ja näyttötutkinnon suorittajan arviointi 6-7.2.2013 Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja

Lisätiedot

Näyttötutkintojen henkilökohtaistaminen ja arviointi

Näyttötutkintojen henkilökohtaistaminen ja arviointi Näyttötutkintojen henkilökohtaistaminen ja arviointi Logistiikan koulutuksen kehittämispäivät 24.-25.3.2010 Henkilökohtaistamista ohjaavat säädökset ja ohjeet 1/2 Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta

Lisätiedot

Kirjastoalan koulutus Tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinto Reija Piilola Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda

Kirjastoalan koulutus Tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinto Reija Piilola Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda Kirjastoalan koulutus Tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinto 12.12.2018 Reija Piilola Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda Ammatillinen koulutus Liiketoiminnan perustutkinto 180, merkonomi:

Lisätiedot

Todistukset ja kansainväliset liitteet

Todistukset ja kansainväliset liitteet Todistukset ja kansainväliset liitteet Näyttötutkinnon suorittajan arviointi Markku Kokkonen Opetushallitus Opetushallituksen todistusmääräys 56/011/2009, muut 1/011/2013 Tutkintotodistukset ammatillisen

Lisätiedot

Näyttötutkintojen ja tutkintotoimikuntien tilannekatsaus

Näyttötutkintojen ja tutkintotoimikuntien tilannekatsaus Näyttötutkintojen ja tutkintotoimikuntien tilannekatsaus Luonnonvara- ja ympäristöalan ammatillisen koulutuksen kehittämispäivä 3.-4.11.2015 Anne Liimatainen Esityksen aiheet Ajankohtaiset säädösmuutokset

Lisätiedot

Välinehuoltoalan perustutkinnon koulutuskokeilujen yhteistyöpäivä Välinehuollon tutkintotoimikunta ja välinehuoltoalan perustutkinto

Välinehuoltoalan perustutkinnon koulutuskokeilujen yhteistyöpäivä Välinehuollon tutkintotoimikunta ja välinehuoltoalan perustutkinto Välinehuoltoalan perustutkinnon koulutuskokeilujen yhteistyöpäivä 18.3.2016 ja välinehuoltoalan perustutkinto tutkintoimikunta 8540 Tehdyt sopimukset Järjestämissopimukset voimassa 1.8.2015 mukaan 1. Savon

Lisätiedot

Mikä on ammatillinen tutkinto?

Mikä on ammatillinen tutkinto? Mikä on ammatillinen tutkinto? Tässä oppaassa on kerrottu lyhyesti ja selkeästi, mitä ammatillinen tutkinto tarkoittaa. Kainuun ammattiopisto Opintie 3, 87100 Kajaani p. (08) 61 651 www.kao.fi Mikä on

Lisätiedot

OPS-uudistus alkaen Osaamisperusteisuus todeksi. Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kokkola

OPS-uudistus alkaen Osaamisperusteisuus todeksi. Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kokkola OPS-uudistus 1.8.2015 alkaen Osaamisperusteisuus todeksi Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kokkola 28.8.2015 Uudet määräykset Voimaan 1.8.2015 koskee myös jatkavia opiskelijoita! Opetuskeskeisyydestä

Lisätiedot

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Henkilökohtaistaminen Laki ammatillisesta

Lisätiedot

Axxell Utbildning Ab. Opiskelu aikuisena

Axxell Utbildning Ab. Opiskelu aikuisena Axxell Utbildning Ab Opiskelu aikuisena 1. YLEISTÄ VALMISTAVASTA KOULUTUKSESTA JA NÄYTTÖTUTKINNOISTA Näyttötutkintojärjestelmä perustuu läheiseen yhteistyöhön työelämän kanssa ja tarjoaa etenkin aikuisille

Lisätiedot

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Savon koulutuskuntayhtymä. Kauppakatu 28 B 3.krs, Kauppakeskus Aapeli (PL 87) 70110 Kuopio. tori

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Savon koulutuskuntayhtymä. Kauppakatu 28 B 3.krs, Kauppakeskus Aapeli (PL 87) 70110 Kuopio. tori SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Savon koulutuskuntayhtymä Kauppakatu 28 B 3.krs, Kauppakeskus Aapeli (PL 87) 70110 Kuopio tori t Asiakaspalvelu p. 044 785 3067 www.sakky.fi/oppisopimuskoulutus etunimi.sukunimi(at)sakky.fi

Lisätiedot

Työpaikkaohjaajakoulutus

Työpaikkaohjaajakoulutus Työpaikkaohjaajakoulutus Aikuisten näyttötutkinnot 1 Luksia, Leena Rantanen- Väntsi Ammatillisen koulutuksen kehityshaasteet Arvomuutos ja kulutuskansalaisuus psykologisen sopimuksen murros Työelämän muuttuvat

Lisätiedot

Välinehuoltoalan perustutkinnon koulutuskokeilujen yhteistyöpäivä 29.9.2014

Välinehuoltoalan perustutkinnon koulutuskokeilujen yhteistyöpäivä 29.9.2014 Välinehuoltoalan perustutkinnon koulutuskokeilujen yhteistyöpäivä 29.9.2014 Välinehuoltoalan perustutkinto järjestämissopimus ja järjestämissuunnitelma Tuula Karhumäki Välinehuollon tutkintotoimikunnan

Lisätiedot

Tutkinnon suorittajan osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Tutkinnon suorittajan osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Tutkinnon suorittajan osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Arviointiriihi AEL 25.3.2014 Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Säädökset

Lisätiedot

Välinehuoltajan ammattitutkinto ja työ

Välinehuoltajan ammattitutkinto ja työ Välinehuoltajan ammattitutkinto ja työ Välinehuoltajan ammattitutkinto näyttötutkintona tai oppisopimuksella VÄLINEHUOLTAJAN AMMATTITUTKINNON SUORITTAMINEN Välinehuoltajan ammattitutkinto suoritetaan pääsääntöisesti

Lisätiedot

Osaamisen arviointi näytöissä OPISKELIJA

Osaamisen arviointi näytöissä OPISKELIJA Osaamisen arviointi näytöissä OPISKELIJA Näytöt ja osaamisen arviointi Laki ammatillisesta koulutuksesta Asetus ammatillisesta koulutuksesta Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen mitoituksen periaatteet

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon. Muutokset näyttötutkinnon järjestämisessä ym.

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon. Muutokset näyttötutkinnon järjestämisessä ym. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon uudistuminen i Muutokset näyttötutkinnon järjestämisessä ym. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon uudistuminen 30.11.2009 Helsinki Aira Rajamäki LUKU 3 PERUSTUTKINNON

Lisätiedot

SEURAKUNTAOPISTO AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI

SEURAKUNTAOPISTO AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI 1 SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO/ Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa Erityistä tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuudet

Lisätiedot

UUDISTETUT TUTKINNON JA OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET

UUDISTETUT TUTKINNON JA OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET UUDISTETUT TUTKINNON JA OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET 17.3.2008 Opetusneuvos Seppo Hyppönen Aikuiskoulutuksen kehittäminen Osaamisen ja sivistyksen asialla Ammatillisten perustutkintojen kehittämisen Näyttötutkintona

Lisätiedot

Henkilökohtaistaminen sosiaali- ja terveysalan perustutkinto

Henkilökohtaistaminen sosiaali- ja terveysalan perustutkinto Henkilökohtaistaminen sosiaali- ja terveysalan perustutkinto Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Henkilökohtaistaminen Laki ammatillisesta

Lisätiedot

Todistukset ja kansainväliset liitteet. Markku Kokkonen Opetushallitus

Todistukset ja kansainväliset liitteet. Markku Kokkonen Opetushallitus Todistukset ja kansainväliset liitteet Markku Kokkonen Opetushallitus Opetushallituksen todistusmääräys 56/011/2009 Tutkintotodistukset ammatillisen perustutkinnon, ammattitutkinnon ja erikoisammattitutkinnon

Lisätiedot

Henkilökohtaistamista koskevan asetuksen soveltaminen

Henkilökohtaistamista koskevan asetuksen soveltaminen Henkilökohtaistamista koskevan asetuksen soveltaminen Ammatillisen aikuiskoulutuksen ja näyttötutkintotoiminnan kehittämisseminaari Maaliskuu 2016 Markku Kokkonen Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus

Lisätiedot

Arvioinnin uusiminen ja arvosanan korottaminen

Arvioinnin uusiminen ja arvosanan korottaminen Arvioinnin uusiminen ja arvosanan korottaminen Arvioinnin uusiminen ja arvosanan korottaminen (1) Opiskelijalle tulee järjestää mahdollisuus näytön tai muun osaamisen osoittamisen uusintaan tai hyväksytyn

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Työssäoppiminen laissa (630/1998)ja asetuksessa (811/1998) koulutuksesta

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA 14.11.2014. Seppo Hyppönen Ammatillinen aikuiskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos

AJANKOHTAISTA 14.11.2014. Seppo Hyppönen Ammatillinen aikuiskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos AJANKOHTAISTA 14.11.2014 Seppo Hyppönen Ammatillinen aikuiskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos tilastoja Näyttötutkinnon suorittaneet 1995-2013 Ammatillinen perustutkinto Ammattitutkinto Erikoisammattitutkinto

Lisätiedot

AmKesu-aluetilaisuus Kokkola 5.11.2014. Arto Pekkala Ammatillinen aikuiskoulutus

AmKesu-aluetilaisuus Kokkola 5.11.2014. Arto Pekkala Ammatillinen aikuiskoulutus AmKesu-aluetilaisuus Kokkola 5.11.2014 Arto Pekkala Ammatillinen aikuiskoulutus NÄYTTÖTUTKINNOT 20 VUOTTA AJANKOHTAISTA AIKUISKOULUTUKSESTA Tutkintojen ja tutkintorakenteen kehittäminen (TUTKE 2) voimaan

Lisätiedot

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Näyttötutkinnon suorittajan arviointi Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi ASIAKASLÄHTÖINEN NÄYTTÖTUTKINTOTOIMINTA

Lisätiedot

Tehdään yhdessä! Mitä, miten ja miksi?

Tehdään yhdessä! Mitä, miten ja miksi? Tehdään yhdessä! Mitä, miten ja miksi? Sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunnan ja tutkinnon järjestäjien yhteistyöpäivä 23.10.2015 Sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunta 8509 Soila Osaamisen

Lisätiedot

NÄYTTÖTUTKINTOJEN JÄRJESTÄMISSOPIMUKSET JA -SOPIMUSTEN TEKEMINEN

NÄYTTÖTUTKINTOJEN JÄRJESTÄMISSOPIMUKSET JA -SOPIMUSTEN TEKEMINEN NÄYTTÖTUTKINTOJEN JÄRJESTÄMISSOPIMUKSET JA -SOPIMUSTEN TEKEMINEN Opetushallitus 2001 ISBN 952 13 1064 2 1 OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN DNO 70/011/2000 MÄÄRÄYS Velvoittavana noudatettava PÄIVÄMÄÄRÄ

Lisätiedot

Tervetuloa Omnian aikuisopistoon

Tervetuloa Omnian aikuisopistoon Tervetuloa Omnian aikuisopistoon Hyvinvointi Liike-elämä Palvelut Tekniikka ja taito Video Näyttötutkinnosta https://www.youtube.com/watch?v=4rg3c 3Krpko&feature=youtu.be Omnian aikuisopiston toimipisteet

Lisätiedot

Suomen oppisopimuskoulutuksen järjestäjät ry:n syysseminaari TUTKINTOUUDISTUS. Arto Pekkala

Suomen oppisopimuskoulutuksen järjestäjät ry:n syysseminaari TUTKINTOUUDISTUS. Arto Pekkala Suomen oppisopimuskoulutuksen järjestäjät ry:n syysseminaari TUTKINTOUUDISTUS Arto Pekkala 3.10.2017 Tutkintojen määritelmät lainsäädännössä Ammatillisessa perustutkinnossa osoitetaan laaja-alaiset ammatilliset

Lisätiedot

Näyttötutkinnon arvioinnin opas

Näyttötutkinnon arvioinnin opas Näyttötutkinnon arvioinnin opas TAI aikuiskoulutus näyttötutkinnon arvioijan opas 2 Sisältö Mitä ovat näyttötutkinnot? 3 Henkilökohtaistaminen 4 Näyttötutkinnon suorittaminen ja osaamisen arviointi 5 Tutkintotodistus

Lisätiedot

Sisustusalan ammattiosaajaksi

Sisustusalan ammattiosaajaksi Sisustusalan ammattiosaajaksi Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto Artesaani, sisustusala kpedu.fi Näyttötutkintoperusteisesti KESKI-POHJANMAAN MAASEUTUOPISTO Toholammin ARTESAANIOPISTO - Ullavantie

Lisätiedot

Tekemällä oppii projektin opinnollistamisen malli

Tekemällä oppii projektin opinnollistamisen malli Tekemällä oppii projektin opinnollistamisen malli Tekemällä oppii projektin loppuseminaari Oppimisen onni ja opinnollistaminen 12.11.2013 Sirpa Rintala Opinnollistaminen Työpaikkakohtainen Kaksisuuntainen

Lisätiedot

Tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinto. Reija Piilola Kirjastoautopäivät Jyväskylä

Tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinto. Reija Piilola Kirjastoautopäivät Jyväskylä Tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinto Reija Piilola Kirjastoautopäivät Jyväskylä 11.8.2018 Ammattitutkinto Ammattitutkinnossa osoitetaan työelämän tarpeiden mukaisesti kohdennettua ammattiosaamista,

Lisätiedot

Markku Kokkonen Luonnonvara- ja ympäristöalan koulutuksen kehittämispäivät Näyttötutkinnon järjestämisedellytysten

Markku Kokkonen Luonnonvara- ja ympäristöalan koulutuksen kehittämispäivät Näyttötutkinnon järjestämisedellytysten Markku Kokkonen Luonnonvara- ja ympäristöalan koulutuksen kehittämispäivät 25-26.11.2009 www.oph.fi Näyttötutkinnon järjestämisedellytysten arviointi Lainsäädäntö ja tutkinnon perusteet Asetus ammatillisesta

Lisätiedot

Näyttötutkinto ja tutkintotilaisuuksien arviointi Peruskoulutus

Näyttötutkinto ja tutkintotilaisuuksien arviointi Peruskoulutus Näyttötutkinto ja tutkintotilaisuuksien arviointi Peruskoulutus Sisältö 1. Suomen koulutusjärjestelmä 2. Ammattitaidon hankkiminen (näyttötutkinto ja ammatillinen peruskoulutus) 3. Arviointi KORKEAKOULUTUTKINTO

Lisätiedot

Näkökulmia henkilökohtaistamiseen onnistumisen edellytyksiä ja hyviä käytäntöjä. Markku Kokkonen Ammatillinen aikuiskoulutus Syksy 2014

Näkökulmia henkilökohtaistamiseen onnistumisen edellytyksiä ja hyviä käytäntöjä. Markku Kokkonen Ammatillinen aikuiskoulutus Syksy 2014 Näkökulmia henkilökohtaistamiseen onnistumisen edellytyksiä ja hyviä käytäntöjä Markku Kokkonen Ammatillinen aikuiskoulutus Syksy 2014 Oppaan lähtökohdat (1) Mitä henkilökohtaistamismääräyksen jälkeen?

Lisätiedot

Näyttötutkintojen arviointi

Näyttötutkintojen arviointi Liite 12 Päivitetty 1.11.07 Näyttötutkintojen arviointi NÄYTTÄVÄ-PROJEKTI 2006-2007 1 SISÄLLYSLUETTELO Johdanto... 2 1. Mitä ovat näyttötutkinnot?... 2 2. Miten ammattitaito osoitetaan?... 2 3. Ketkä arvioivat?...

Lisätiedot

Turvallisuusalan perustutkinnon tutkintotilaisuuksien järjestäminen

Turvallisuusalan perustutkinnon tutkintotilaisuuksien järjestäminen TURVALLISUUSALAN TUTKINTOTOIMIKUNNAN (8332) OHJE Turvallisuusalan perustutkinnon tutkintotilaisuuksien järjestäminen Hyväksytty turvallisuusalan tutkintotoimikunnan kokouksessa 20.11.2012 Tämä ohje on

Lisätiedot

Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto

Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon suorittaneella on yrityksen johtajalta edellytettävä yrityksen strategisen johtamisen

Lisätiedot

Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto

Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon suorittaneella on yrityksen johtajalta edellytettävä yrityksen strategisen johtamisen

Lisätiedot

Välinehuoltoalan perustutkinto, välinehuoltaja Tutkinnon perusteiden muutokset koulutuskokeilua varten 1.8.2015 alkaen

Välinehuoltoalan perustutkinto, välinehuoltaja Tutkinnon perusteiden muutokset koulutuskokeilua varten 1.8.2015 alkaen Välinehuoltoalan perustutkinto, välinehuoltaja Tutkinnon perusteiden muutokset koulutuskokeilua varten 1.8.2015 alkaen Välinehuoltoalan koulutuskokeilujen jaosto 16.3.2015 Opetusneuvos Aira Rajamäki Lait

Lisätiedot

VAASAN AMMATTIOPISTO

VAASAN AMMATTIOPISTO VAASAN AMMATTIOPISTO OPETUSSUUNNITELMAN TUTKINTOKOHTAINEN OSA KULTTUURIALA Media-assistentti Dokumentin tiedot Dokumentin nimi Audiovisuaalisen viestinnän perustutkinnon tutkintokohtainen opetussuunnitelma

Lisätiedot

AIKUISTEN AMMATILLINEN NÄYTTÖTUTKINTO PÄHKINÄNKUORESSA

AIKUISTEN AMMATILLINEN NÄYTTÖTUTKINTO PÄHKINÄNKUORESSA AIKUISTEN AMMATILLINEN NÄYTTÖTUTKINTO PÄHKINÄNKUORESSA 1.11.2010 SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO LÄHIHOITAJA AIKUISTEN AMMATILLINEN NÄYTTÖTUTKINTO PÄHKINÄNKUORESSA SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO

Lisätiedot

VAASAN AMMATTIOPISTO

VAASAN AMMATTIOPISTO VAASAN AMMATTIOPISTO OPETUSSUUNNITELMAN TUTKINTOKOHTAINEN OSA TEKNIIKAN JA LIIKENTEEN ALA Elektroniikka-asentaja, ICT-asentaja Dokumentin tiedot Dokumentin nimi Laatija Tila Tieto- ja tietoliikennetekniikan

Lisätiedot

LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO OPPISOPIMUKSELLA

LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO OPPISOPIMUKSELLA LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO OPPISOPIMUKSELLA Oppisopimuskoulutus on ammatillista peruskoulutusta, joka koostuu työnopetuksesta työpaikalla ja tietopuolisesta opetuksesta oppilaitoksessa sekä ohjatuista

Lisätiedot

SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ

SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Yksi Suomen suurimmista ammatillisen perus-, jatko- ja täydennyskoulutuksen järjestäjistä n. 8000 opiskelijaa Henkilöstöä n. 850 Koulutamme ammattilaisia neljällä eri paikkakunnalla

Lisätiedot

Lisätietoja ja syvempää tietoa työpaikalla tapahtuvasta oppimisesta ja koulutuksesta ja

Lisätietoja ja syvempää tietoa työpaikalla tapahtuvasta oppimisesta ja koulutuksesta  ja Starttikoulutus 1 Sisällys Mitä oppisopimuskoulutus tarkoittaa? 2 Yhteistyön osapuolet, roolit ja tehtävät 3-5 Oppisopimuksen alussa sovittavat asiat 7-8 Työpaikalla tapahtuvan koulutuksen suunnittelu

Lisätiedot

Kuvasanakirja. näyttötutkinnoista ja henkilökohtaistamisesta

Kuvasanakirja. näyttötutkinnoista ja henkilökohtaistamisesta Kuvasanakirja näyttötutkinnoista ja henkilökohtaistamisesta Suomen koulutusjärjestelmä Yliopisto- ja korkeakoulututkinnot Ammattikorkeakoulututkinnot Työelämä Erikoisammattitutkinnot Lukio/ Ylioppilastutkinto

Lisätiedot

Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen. (työpaja 4) Oulu Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja

Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen. (työpaja 4) Oulu Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen (työpaja 4) Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja Oulu 27.9.2017 Keskeiset käsitteet Henkilökohtaistaminen = toiminta, jossa tunnistetaan ja

Lisätiedot

Yhteistyö tutkinnon järjestäjän ja vankilan välillä. Näyttötutkintojen arviointi

Yhteistyö tutkinnon järjestäjän ja vankilan välillä. Näyttötutkintojen arviointi Yhteistyö tutkinnon järjestäjän ja vankilan välillä Näyttötutkintojen arviointi Sirpa Rintala Tekemällä oppii -projekti TEKEMÄLLÄ OPPII 1.8.2010-31.12.2013 Vankeudesta vapauteen ja opiskelusta työpaikalle

Lisätiedot

Ammatillinen peruskoulutus vs. näyttötutkinto. Tutke-uudistuksen myötä tulevia muutoksia

Ammatillinen peruskoulutus vs. näyttötutkinto. Tutke-uudistuksen myötä tulevia muutoksia Ammatillinen peruskoulutus vs. näyttötutkinto Tutke-uudistuksen myötä tulevia muutoksia Erja Kotimäki 14.3.2014 Osaava työelämäpedagogi -koulutus Ammatillisessa peruskoulutuksessa opiskelijan arviointia

Lisätiedot

AmKesu-aluetilaisuus Oulu 30.10.2014. Seppo Hyppönen Ammatillinen aikuiskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos

AmKesu-aluetilaisuus Oulu 30.10.2014. Seppo Hyppönen Ammatillinen aikuiskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos AmKesu-aluetilaisuus Oulu 30.10.2014 Seppo Hyppönen Ammatillinen aikuiskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos tilastoja Sum ma / Tutki ntoje n luku määr ä Sarakeotsikot Riviot sikot Ammatillinen peruskoulutus

Lisätiedot

Tieto- ja tietoliikennetekniikan perustutkinnon perusteet

Tieto- ja tietoliikennetekniikan perustutkinnon perusteet MÄÄRÄYS 1 (5) Ammatillisen koulutuksen järjestäjät Voimassaoloaika: 1.8.2019 alkaen toistaiseksi Säännökset, joihin toimivalta määräyksen antamiseen perustuu: L 531/2017, 15 Kumoaa Opetushallituksen määräyksen

Lisätiedot

Ammattitaidon ja näyttötutkintojen merkitys työelämässä nyt ja tulevaisuudessa. Mikko Koskinen, koulutuspäällikkö

Ammattitaidon ja näyttötutkintojen merkitys työelämässä nyt ja tulevaisuudessa. Mikko Koskinen, koulutuspäällikkö Ammattitaidon ja näyttötutkintojen merkitys työelämässä nyt ja tulevaisuudessa Mikko Koskinen, koulutuspäällikkö Työelämän järjestöt olivat perustamassa näyttötutkintojärjestelmää Ennen näyttötutkintojärjestelmän

Lisätiedot

Toimikunta päättää aikaisemmin osoitetun osaamisen tunnustamisesta. (Näyttötutkintoopas 2015 s, 27)

Toimikunta päättää aikaisemmin osoitetun osaamisen tunnustamisesta. (Näyttötutkintoopas 2015 s, 27) OPETUSHALLITUS TUTKINTOTOI MIKUNN AT UTBILD NINGSSTYRELSEN E XAME NSKOMMISSIONERNA Lasten ja nuorten erityisohjauksen tutkintotoimikunta (8452) 1.8.2013 31.7.2016 Ohje näyttötutkinnon järjestäjille 11/2015

Lisätiedot

AmKesu-aluetilaisuus Turku Seppo Hyppönen Ammatillinen aikuiskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos

AmKesu-aluetilaisuus Turku Seppo Hyppönen Ammatillinen aikuiskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos AmKesu-aluetilaisuus Turku 19.11.2014 Seppo Hyppönen Ammatillinen aikuiskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos tilastoja Näyttötutkinnon suorittaneet 1995-2013 Ammatillinen perustutkinto Ammattitutkinto

Lisätiedot

PANK ry 30.9.2015. PÄÄLLYSTYSALAN TYÖNTEKIJÖIDEN KOULUTUS NYT JA JATKOSSA Dipl. ins. Antti Sulamäki

PANK ry 30.9.2015. PÄÄLLYSTYSALAN TYÖNTEKIJÖIDEN KOULUTUS NYT JA JATKOSSA Dipl. ins. Antti Sulamäki PÄÄLLYSTYSALAN TYÖNTEKIJÖIDEN KOULUTUS NYT JA JATKOSSA Dipl. ins. Antti Sulamäki Maarakennusalan ammattitutkinto Asfaltti Tiemerkintä Maarakennusalan erikoisammattitutkinto Asfaltti ja tiemerkintä AsfalttiREKRY

Lisätiedot

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus SEURAKUNTAOPISTO LAPSI-JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden

Lisätiedot

TULISIELUT = Yrittäjän ammattitutkinto TULISOIHDUT =Yrittäjän erikoisammattitutkinto. Opetusministeriön virallinen

TULISIELUT = Yrittäjän ammattitutkinto TULISOIHDUT =Yrittäjän erikoisammattitutkinto. Opetusministeriön virallinen TULISIELUT = Yrittäjän ammattitutkinto TULISOIHDUT =Yrittäjän erikoisammattitutkinto Opetusministeriön virallinen ja sertifioima ammatillinen näyttötutkintö Aikuisten ammatti- ja erikoisammattitutkintoon

Lisätiedot

Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto. Ammatillisen näyttötutkinnon peruste

Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto. Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto: Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon suorittaneella

Lisätiedot

Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto. Ammatillisen näyttötutkinnon peruste

Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto. Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto: Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon suorittaneella

Lisätiedot

Karjatalouden tutkintotoimikunnan infopäivä liittyen seminologin ammattitutkinnon tutkinnon perusteiden uudistamiseen. 9.6.

Karjatalouden tutkintotoimikunnan infopäivä liittyen seminologin ammattitutkinnon tutkinnon perusteiden uudistamiseen. 9.6. Karjatalouden tutkintotoimikunnan infopäivä liittyen seminologin ammattitutkinnon tutkinnon perusteiden uudistamiseen 9.6.2011 Jyväskylä Seminologin at uusittavien tutkinnon perusteiden tilanne Tutkinnon

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisessa aikuiskoulutuksessa

Ajankohtaista ammatillisessa aikuiskoulutuksessa Ajankohtaista ammatillisessa aikuiskoulutuksessa Soila Nordström Opetusneuvos / Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Ammatillinen aikuiskoulutus yksikkö 11.2.2015 Näyttötutkinnot: tilastotietoja Vuosina

Lisätiedot