MATKAILU- KEHITYKSESTÄ ALUEKEHITYKSEEN

MATKAILU- KEHITYKSESTÄ ALUEKEHITYKSEEN Tutkimuksia 1 / 2006 Riikka Leinonen, Pirkko Siikamäki, Katja Kangas ja Pekka Kauppila RAKENNERAHASTOT

OTSIKKO Alaotsikko Tekijä

Naturpolis Kuusamo koulutus- ja kehittämispalvelut Tutkimuksia 1/2006 Matkailukehityksestä aluekehitykseen Riikka Leinonen, Pirkko Siikamäki, Katja Kangas & Pekka Kauppila ISBN - 10 952-5458-32-6 ISBN - 13 978-952-5458-32-9 PDF ISBN - 10 952-5458-33-4 ISBN - 13 978-952-5458-33-6 Kuusamon kaupunki Naturpolis Kuusamo koulutus- ja kehittämispalvelut Oulangantie 1, 93600 Kuusamo Tilaukset: campus.kirjasto@kuusamo.fi Kuusamo 2006 RAKENNERAHASTOT RAKENNERAHASTOT - 3 -

- 4 -

ESIPUHE Naturpolis Kuusamo koulutus- ja kehittämispalvelut -yksikkö toimii Oulun yliopiston, Oulun seudun ammattikorkeakoulun, Kajaanin ammattikorkeakoulun, Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopiston ja muiden organisaatioiden sekä Koillismaan elinkeinoelämän ja Kuusamon kaupungin yhdyssiteenä. Yksikön tehtävänä on harjoittaa yhteistyökumppaneiden kanssa koulutus- ja tutkimustoimintaa. Tutkimuksen osalta tavoitteena on tuottaa elinkeinoelämän ja julkisyhteisöjen kehittämistä tukevaa tietoa. Tiedon levittämistä varten on luotu Naturpolis -julkaisusarja. Käsissänne on julkaisu, johon on koottu Kuusamossa 12.12.2006 pidetyn Matkailukehityksestä aluekehitykseen -seminaarin esitelmiä. Seminaari on osa Oulun yliopiston ja Kuusamon kaupungin Matkailu ja kestävä kehitys -hanketta, jonka eräänä tavoitteena on tuottaa tutkimustietoa Koillis- Suomen julkisyhteisöille ja elinkeinoelämälle suunnittelua, kehittämistä ja päätöksentekoa varten. Hanketta ovat rahoittaneet Euroopan unioni (ESR), Pohjois-Pohjanmaan liitto, Kuusamon kaupunki ja Oulun yliopisto. Toivomme, että tutkimustulokset ovat osaltaan viemässä eteenpäin Kuusamon ja Koillis-Suomen matkailu- ja aluekehitystä. Artikkeleiden kirjoittajat, Oulun yliopiston tutkijat, ovat olleet mukana Matkailu ja kestävä kehitys - hankkeessa. Riikka Leinonen tarkastelee kirjoituksessaan Koillis-Suomen yksityisen ja julkisten sektorin toimijoiden näkemyksiä eri elinkeinojen, matkailu mukaan lukien, painoarvosta aluekehityksessä. Pekka Kauppilan artikkeli käsittelee Pohjois-Suomen suurten matkailukeskusten vapaaajanrakennusten määrällisiä ja rakenteellisia piirteitä ja niiden muutosta suhteessa kohteiden kehitysprosessiin. Pirkko Siikamäen ja Katja Kankaan tutkimuksessa tarkastellaan luonnonsuojelualueiden merkitystä luontomatkailukohteina, matkailun ja luonnonsuojelun yhdistämisen erityiskysymyksiä sekä kestävän matkailun kehittämistä. Kuusamossa 12.12.2006 Pertti Ervasti Pekka Kauppila Pirkko Siikamäki Projektipäällikkö Tutkimusasiamies Asemanjohtaja - 5 -

- 6 -

SISÄLTÖ OSA I Riikka Leinonen Maa- ja metsätaloutta, matkailua vai teollisuutta? s. 9 Koillis-Suomen yksityisen ja julkisen sektorin toimijoiden näkökulmia aluekehitykseen OSA II Pirkko Siikamäki Luonnonsuojelualueet luontomatkailun kohdealueina s. 43 ja Katja Kangas OSA III Pekka Kauppila Matkailukeskukset, vapaa-ajanrakennukset ja s. 69 kehitysprosessi: tarkastelussa Levi, Ruka, Saariselkä ja Ylläs - 7 -

- 8 -

Naturpolis Kuusamo koulutus- ja kehittämispalvelut Maa- ja metsätaloutta, matkailua vai teollisuutta? Koillis-Suomen yksityisen ja julkisen sektorin toimijoiden näkökulmia aluekehitykseen Riikka Leinonen Tutkija, FM riikka.leinonen@oulu.fi Oulun yliopisto, maantieteen laitos PL 3000, 90014 Oulun yliopisto Kuusamon kaupunki Naturpolis Kuusamo koulutus- ja kehittämispalvelut Oulangantie 1, 93600 Kuusamo Tilaukset: campus.kirjasto@kuusamo.fi Kuusamo 2006 RAKENNERAHASTOT RAKENNERAHASTOT - 9 -

- 10 -

SISÄLTÖ Johdanto...13 Matkailu aluekehityksen välineenä...15 Tutkimusalue, -aineistot ja -menetelmät...17 Faktorianalyysi ja vastaajien ryhmittely faktoreiden mukaan...20 Suhtautuminen matkailun ja muiden elinkeinojen kehittämiseen...28 Alueelliset ja yksilötason tekijät asennoitumisen selittäjänä...30 Yhteenveto...32 Pohdinta...34 Kirjallisuus ja muut lähteet...37-11 -

- 12 -

Johdanto Matkailua on käytetty aluekehityksen välineenä perifeerisillä alueilla eri puolilla maailmaa jo vuosikymmenien ajan (Moscardo 2005: 27; ks. Hall & Jenkins 1998). Matkailun aluetaloudellinen ja työllistävä merkitys on nostanut sen poliittisen kiinnostuksen kohteeksi useissa Euroopan maissa, ja nykyään matkailulla on tärkeä asema Euroopan unionin aluekehitystyössä (Williams & Shaw 1998a: 6; Hall 2005: 166). Matkailun edistämiseen suunnataan myös maassamme huomattavassa määrin julkista rahaa, josta merkittävä osa kohdistuu Pohjois-Suomeen (ks. Sälli 2000, 2002; Talonen ym. 2000, 2005). Paikallistasolla matkailun avulla pyritään hallitsemaan alueiden rakennemuutosta ja monipuolistamaan taloutta, kun maakunta- ja kansallisella tasolla tavoitteena on alueellisten kehityserojen tasapainottaminen (Saarinen & Kauppila 2002: 26; ks. Williams & Shaw 1998b). Maaseutualueet ovat kokeneet suuria muutoksia viime vuosikymmeninä: maa- ja metsätalouden työpaikat ovat romahtaneet ja maaseutu kärsii työttömyydestä, muuttotappioista ja väestön ikääntymisestä (Nyberg 1995: 102; Hall 2005: 228). Pohjoismaissa matkailun asema maaseutualueiden taloudessa ja kehityksessä korostuu, sillä perinteisten elinkeinojen merkitys aluekehityksen välineenä on heikentynyt ja alkutuotannon lisäksi myös julkisen sektorin työpaikat ovat vähentyneet kiristyneen taloudellisen tilanteen seurauksena (Nyberg 1995: 105; Saarinen 2003). Matkailu onkin merkittävä elinkeino aluekehityksen kannalta erityisesti maaseutualueilla, jossa on rajallinen määrä edistettäviä elinkeinoja ja joka ei perinteisesti ole ollut yhtä houkutteleva teollisuuden sijaintipaikka kuin kaupunkiympäristö (Kauppila 2002: 85, 87, 2004: 81). Matkailun vaikutuksia syrjäisten alueiden rakennemuutokseen on tutkittu eri puolilla maailmaa, ja matkailulla on havaittu olevan kohdealueelle sekä myönteisiä että kielteisiä vaikutuksia (esim. Getz 1981, 1986; Kariel 1989, 1993; Zimmermann 1995; Gilg 1998; Saeter 1998). Perifeerisillä maaseutualueilla matkailu nähdään kuitenkin usein tulevaisuuden elinkeinona ja jopa maaseudun pelastajana ilman tarpeellista kriittisyyttä (ks. Järviluoma 1997). Kauppilan (2004: 35) mukaan Suomessa tarvitaan lisää tutkimustietoa matkailun ja aluekehityksen välisistä kytkennöistä juuri tästä syystä. Koillis- Suomen alueella matkailun ja aluekehityksen suhteeseen keskittynyt tutkimus on jäänyt melko vähälle huomiolle muutamia aihetta käsitteleviä tutkimusjulkaisuja lukuun ottamatta (ks. Kauppila 2000, 2004; Kangas ym. 2005). Aihepiiriin liittyen on julkaistu artikkeli, jossa tarkastellaan matkailun asemaa Koillis-Suomen aluekehitystyössä kehittämissuunnitelmien ja tilastojen näkökulmasta (ks. Juntheikki 2005). Matkailu on Koillis-Suomessa eräs keskeisimmistä elinkeinopolitiikan painopistealueista, ja siitä on kehittynyt merkittävä työn ja toimeentulon lähde. Tästä huolimatta elinkeinon kehittyminen ei ole riittänyt alueen taantumiskierteen oikaisemiseen (Kauppila 2000, 2004: 182 183). - 13 -

Kansainvälisissä tutkimuksissa on todettu, että paikallisväestön asenteet matkailua kohtaan vaikuttavat matkailijoiden tyytyväisyyteen ja matkailun myönteiseen kehittymiseen (ks. Pearce ym. 1996). Koillis-Suomen väestön asennoituminen matkailuun on ollut positiivista julkaistujen tutkimusraporttien valossa: Rämetin ym. (2003) tutkimuksessa Koillis-Suomen kaupungin-/kunnanvaltuutetut ja johtavat viranomaiset asennoituivat matkailuun ja sen kehittämiseen myönteisesti. Kyseisen tutkimuksen aineistoa käytetään hyväksi myös tässä työssä. Myös Vanhamäen (2003) Kuusamon Rukalla tekemän tutkimuksen mukaan paikalliset asukkaat suhtautuivat matkailuun yleisesti ottaen positiivisesti. Lisäksi Junnila ym. (2003), Rämet ym. (2005) ja Siikamäki (2005) ovat havainneet asukkaiden matkailumyönteisyyden tarkastellessaan kuusamolaisten näkemyksiä luonnonsuojelusta ja luontomatkailusta. Sen sijaan eri toimialojen yrittäjien asennoitumista matkailuun ja aluekehitykseen Koillis-Suomessa ei ole aikaisemmin tutkittu. Alueella ei ole tehty myöskään kokonaisvaltaista sekä päättäjien, virkamiesten että elinkeinoelämän edustajien asenteisiin keskittynyttä tutkimusta. Kyseisillä toimijoilla on usein keskeinen asema alueellisten kehittämisstrategioiden laadinnassa ja sitä kautta aluekehityksen ohjaamisessa (ks. Allen & Gibson 1987). Artikkelissa tarkastellaan Koillis-Suomen aluekehittämiseen ja elinkeinoelämään liittyvien toimijoiden näkemyksiä matkailusta sekä matkailun ja muiden elinkeinojen kehittämisestä. Tutkimusaineisto on kerätty postikyselyjen ja teemahaastattelujen avulla. Artikkelin alussa esitellään lyhyesti matkailua aluekehityksen välineenä tutkimuskirjallisuuteen perustuen. Seuraavaksi käydään läpi tutkimusalue, - aineistot ja -menetelmät. Tämän jälkeen tarkastellaan toimijoiden näkemyksiä matkailusta ja aluekehityksestä. Tutkimusjoukko muodostuu eri toimialojen yrittäjistä, Naturpolis Kuusamo kansainvälistymishankkeen toimijoista sekä Koillis-Suomen avainhenkilöistä (kaupungin-/kunnanvaltuutetut ja viran- /toimenhaltijat). Avainhenkilöt ja yrittäjät jaetaan matkailuun asennoitumisen perusteella neljään ryhmään. Tarkastelun kohteena on erityisesti ryhmien suhtautuminen matkailun kehittämiseen suhteessa muihin alueen elinkeinopolitiikassa painopisteeksi valittuihin toimialoihin maa- ja metsätalouteen, elintarvike- ja puualaan sekä informaatioalaan (ks. Juntheikki 2005). Tämän jälkeen asennoitumiseen haetaan selityksiä alueellisista ja henkilökohtaisista tekijöistä. Lopussa on yhteenveto ja pohdinta, jossa tarkastellaan matkailun asemaa Koillis-Suomen kuntien aluekehitystyössä. - 14 -

Matkailu aluekehityksen välineenä Sharpley (2002: 15 19) on nostanut esiin matkailun ominaispiirteitä, jotka tekevät siitä mielenkiintoisen aluekehityksen välineen: Matkailu on maailmanlaajuisesti kasvava elinkeino, johon ei sisälly kauppaesteitä. Ala pystyy hyödyntämään olemassa olevia luonnon resursseja ja infrastruktuuria, kuten merta, rantoja ja vuoria. Lisäksi matkailulla on kytkentöjä useaan elinkeinoon ja se voi toimia hyvinvoinnin ja vaurauden uudelleenjakajana rikkailta alueilta köyhille. Matkailu aikaansaa kerrannaisvaikutuksia monille muille elinkeinoille, kuten rakennusalalle, elintarviketeollisuudelle ja palvelualoille (Valtakunnallinen matkailustrategiatyöryhmä 2006: 9). Toissijaisia syitä matkailun kehittämiseen ovat Sharpleyn (2002: 20) mielestä matkailun ympäristönsuojelua edistävä ja perinteistä kulttuuria elävöittävä vaikutus. Lisäksi matkailupalvelut ja infrastruktuuri hyödyttävät matkailijoiden ohella kohdealueen paikallisväestöä kohentaen heidän elinolojaan. Kauppila (2000: 5 6, 2004: 82) on lisännyt Sharpleyn listaan matkailun työvoimaintensiivisyyden, sillä työpaikat ovat aluekehityksen näkökulmasta avainasemassa. Matkailu on työvoimavaltaisena alana nimenomaan syrjäseutujen työllisyyden kannalta edullinen elinkeino, sillä työpaikkaan vaadittava investointi on selvästi pienempi kuin teollisuudessa ja tuotantoaloilla (Montanari 1995: 61 62; ks. Kauppila 2004: 82 83). Matkailun työllistävät ja alueellista palvelurakennetta laajentavat vaikutukset ovatkin maaseutualueilla usein suoria tulovaikutuksia merkittävämmät (Saarinen 2004: 26; ks. Saarinen 2003). Matkailu on lisäksi paikkasidonnainen ala, jonka työpaikkoja ei voida siirtää muihin maihin tai muille paikkakunnille (Valtakunnallinen matkailustrategiatyöryhmä 2006: 9). Matkailun ja aluekehityksen suhteeseen liittyy kuitenkin myös kriittisiä tekijöitä. Rakennemuutoksen ongelmista kärsivillä alueilla matkailun kehittämiseen voidaan turvautua sen vuoksi, että aluekehityksen muut vaihtoehdot ovat vähäiset tai ne on jo käyty läpi (ks. Järviluoma 1997). Boyd ja Hall (2005: 279) muistuttavat, että kaikkien perifeeristen alueiden ei pidä nähdä matkailua ainoana vaihtoehtona aluekehitykseen, sillä kaikki alueet eivät sovellu matkailukohteiksi edes matkailullisten resurssiensa puolesta. Matkailun ja aluekehityksen kytkentöjä Norjan maaseutualueilla tutkinut Saeter (1998: 243 244) kehottaa aluekehittäjiä pohtimaan kriittisesti, tarjoaako joku toinen toimiala matkailua kannattavamman strategian aluetalouden kohentamiseen. Jos matkailua kuitenkin päätetään kehittää, sitä ei pidä nähdä lähtökohtaisesti tärkeämpänä kuin alueen perinteisiä toimialoja (Boyd & Hall 2005: 279). Matkailulle asetetut odotukset ovat monilla syrjäseuduilla jääneet täyttymättä (Hall 2005: 248). Tavoitteet ovatkin usein olleet epärealistisia ja ylimitoitettuja: matkailu on nähty alana, joka ratkaisee ongelmat ja kääntää alueen tai taantuvien alojen kehityksen nousuun. Kehittämisessä ei ole aina ymmärretty matkailun dynaamista luonnetta, sen vaatimaa asiantuntemusta eikä sitä, kuinka pitkäjänteistä toimintaa matkailuelinkeinon aikaansaaminen edellyttää (Hall & Jenkins 1998: 38; Sälli 2000: 106; - 15 -

ks. Saarinen 2007a). Epäonnistumisen syynä on ollut usein myös se, että matkailun kehittämistä ei ole nähty laajemmassa kehittämisen kontekstissa (Hall 2005: 248). Matkailun kehittämisstrategioiden tulisi kytkeytyä tiiviisti maaseutualueiden muuhun suunnitteluun (Saeter 1998: 244). Erityisesti maa- ja syrjäseuduilla tiiviiden yhteyksien luominen matkailun ja perinteisten paikallisten elinkeinojen välille on tärkeää (Saarinen 2003, 2007b). Perinteisten elinkeinojen kytkeminen matkailuun voi vähentää vuotoja aluetaloudesta, lisätä taloudellisia kerrannaisvaikutuksia ja ylläpitää myönteisiä asenteita matkailun kehittämistä kohtaan (Saarinen & Kauppila 2002: 32; ks. Kauppila 1999: 93 94, 2000: 38 39). Alueellisessa klusteriajattelussa matkailutoimialaa ei nähdä muusta aluetaloudesta irrallisena toimintana, vaan matkailukehitys pyritään integroimaan osaksi aluekehitystä ja sen eri elinkeinotoimintoja (Saarinen 2004: 31). Matkailu täytyy sovittaa paikalliseen sosioekonomiseen rakenteeseen, jotta sidoksien luominen muihin paikallisiin elinkeinoihin onnistuisi. Matkailun tulisi siis yhdessä muiden elinkeinojen kanssa tukea alueen kehitystä, hyvinvointia sekä resurssien ja ympäristön kestävää käyttöä (Saarinen 2003: 105, 2007b: 47). Tämä näkemys edustaa vaihtoehtoa perinteiselle matkailusuunnittelua dominoineelle matkailukeskeiselle lähestymistavalle, jota kuvaa Peter Burnsin (1999) matkailu ensin näkökulma (kuva 1). a) b) Poronhoito ym. luontaiselinkeinot Metsätalous ja puuraakaaineet Rakentaminen esim. mökkituotanto Matkailu -elinkeino -tarjonta -kysyntä Taide- ja käsityöala Paikalliset maataloustuotteet Metsätalous ja puuraakaaineet Rakentaminen esim. mökkituotanto Taide- ja käsityöala Alue ja paikallisuus -ympäristö -ihmiset -resurssit Matkailu Paikalliset maataloustuotteet Koulutus, tutkimus ja teknologia Koulutus, tutkimus ja teknologia Poronhoito ym. luontaiselinkeinot Kuva 1. Perinteinen matkailukeskeinen (a) ja kehityskeskeinen (b) lähestymistapa matkailusuunnitteluun (Saarinen 2007b: kuva 3.1). - 16 -

Burns (1999) on esittänyt, että matkailusuunnittelun lähestymistavat voidaan asettaa jatkumoksi, jonka toisen ääripään muodostaa matkailu ensin -näkökulma (Tourism First) ja toisen ääripään kehitys ensin -näkökulma (Development First). Matkailu ensin -näkökulmassa keskitytään matkailuelinkeinon ja -yritystoiminnan kehittämiseen ja korostetaan taloudellista kasvua. Kehitys ja sen tukeminen oikeutetaan matkailun aiheuttamien taloudellisten hyötyjen valossa. Matkailua kehitetään matkailun vuoksi, ja aluekehitys nähdään matkailun kehittämisen luonnollisena seurauksena. Kehitys ensin - näkökulmassa matkailu nähdään välineenä tai keinona, jonka avulla pyritään aluekehitykseen sekä sosiaalisten ja taloudellisten päämäärien saavuttamiseen. Näkökulman voidaan tulkita painottavan alueen ehdoilla tapahtuvaa kehitystä (Kauppila 2004: 216). Kuvassa 1 esitetyssä matkailukeskeisessä lähestymistavassa (a) muut paikalliset toiminnot integroidaan matkailuelinkeinoon ja sen kehittämistarpeisiin. Kehityskeskeisessä näkökulmassa (b) matkailu edustaa yhtä mahdollista aktiviteettia muiden joukossa, jota voidaan käyttää aluekehityksen välineenä. Alue, ympäristö ja paikalliset tarpeet ovat tällöin kehittämisen keskiössä (Saarinen 2007b: 47 48). Tutkimusalue, -aineistot ja -menetelmät Tutkimusalueena on Koillis-Suomen aluekeskusohjelman muodostama aluekokonaisuus eli Kuusamon kaupunki sekä Posion, Sallan ja Taivalkosken kunnat. Varsinainen ohjelma-alue muodostuu Kuusamosta, Taivalkoskesta ja Posiosta. Sallan kunta irrottautui aluekeskusohjelmasta vuoden 2005 alusta lähtien ja on tällä hetkellä mukana kumppanuussopimuksella matkailun toimialalla (Koillis- Suomen Aluekeskus 2005; Väisänen 2006). Koillis-Suomen kuntien väestö on hitaasti vähentynyt viime vuosikymmenien aikana, ja alue menetti työpaikkoja ja väestöä erityisesti 1990-luvulla laman ja rakennemuutoksen seurauksena. Alueen kuntien elinkeinorakenne on kokenut raskaan murroksen toisen maailmansodan jälkeen. Muutoksessa keskeistä on ollut maa- ja metsätalouden työllistävyyden väheneminen ja palveluissa työskentelevien määrän kasvaminen (Tilastokeskus 1979: 272, 285, 298, 300; SVT 1993: 275, 347, 399, 411; StatFintilastopalvelu 2004, 2006). Koillis-Suomen kunnat eroavat toisistaan väestömäärän sekä aluetalouden rakenteen ja volyymin suhteen. Kuusamossa on enemmän väestöä ja työpaikkoja kuin muissa Koillis- Suomen kunnissa yhteensä (taulukko 1). Koillis-Suomessa on vähän teollisuustyöpaikkoja ja elinkeinorakenne on hyvin palveluvaltainen: palvelut työllistivät enemmän kuin kaksi kolmesta työntekijästä vuonna 2004. Maa- ja metsätalouden työpaikkoja alueella on rakennemuutoksesta huolimatta suhteellisesti selvästi enemmän kuin koko maassa keskimäärin. Posiolla yli neljännes työpaikoista oli vielä - 17 -

alkutuotannossa vuonna 2004. Sen sijaan jalostuksen työpaikkoja Koillis-Suomen kunnissa on vähän verrattuna koko maan tilanteeseen. Taulukko 1. Koillis-Suomen kuntien väkiluku, työpaikat ja työpaikkojen toimialarakenne vuonna 2004 (StatFin-tilastopalvelu 2006). Kuusamo Posio Salla Taivalkoski Väkiluku 17 193 4 319 4 683 4 779 Työpaikat 6 419 1 446 1 312 1 366 Maa- ja metsätalous 8,4 % 26,1 % 15,5 % 13,6 % Jalostus 16,5 % 18,4 % 6,9 % 15,0 % Palvelut 72,4 % 51,7 % 73,2 % 66,3 % Tuntematon 2,7 % 3,8 % 4,4 % 5,1 % Yhteensä 100,0 % 100,0 % 100,0 % 100,0 % Kyselylomakeaineiston avulla selvitetään koillissuomalaisten asennoitumista matkailuun, matkailun ja muiden elinkeinojen kehittämiseen sekä haetaan asennoitumisen taustalla olevia syitä. Matkailuun asennoitumisen tarkastelu on rajattu edustamaan tiettyä osaa paikallisväestöstä: luottamushenkilöt, viranhaltijat ja eri toimialojen yrittäjät valittiin kohderyhmäksi, koska he osallistuvat muun muassa alueellisten kehittämisstrategioiden laadintaan ja sitä kautta elinkeinopolitiikan painopisteiden määrittelyyn ja aluekehityksen ohjaamiseen (ks. Allen & Gibson 1987). Avainhenkilöiden kohderyhmän muodostavat Koillis-Suomen kaikki kaupungin-/kunnanvaltuutetut ja valitut viran-/toimenhaltijat. Avainhenkilöt käsittävä tutkimusaineisto kerättiin strukturoidulla lomakkeella postikyselynä kesällä 2003 (ks. Rämet ym. 2003: 24 25). Vastaajien kokonaismäärä oli 103 henkilöä ja vastausprosentti 65 prosenttia (taulukko 2). Yrittäjille suunnatut kyselylomakkeet lähetettiin Koillis-Suomessa toimiville matkailun, maa- ja metsätalouden, elintarvike- ja puunjalostusteollisuuden sekä tietoteollisuuden yrityksille kesällä 2005. Kyseiset toimialat valittiin, koska niiden kehittäminen nousee esiin alueen kehittämissuunnitelmissa, kuten Koillis-Suomen aluekeskusohjelmassa ja Koillismaan seutukunnan tavoite 1-ohjelmassa (Kuusamon kaupunki & Taivalkosken kunta 2001; Koillismaan kehittämiskeskus ilman vuotta). Tutkimusjoukkoon valittiin lisäksi vähittäiskaupan yritykset, koska ne hyötyvät matkailusta suoraan ja välillisesti (ks. Juntheikki & Korhonen 2005). Tutkimukseen soveltuvia vastauksia palautui yrittäjiltä yhteensä 185, ja vastausprosentiksi saatiin 32 prosenttia. Lukumääräisesti eniten vastauksia palautui vähittäiskaupoilta sekä matkailuyrityksiltä ja vähiten elintarvike- ja puunjalostusteollisuuden yrityksiltä. Kyselylomakkeella selvitettiin avainhenkilöiden ja yrittäjien taustatietoja sekä näkemyksiä matkailusta ja aluekehityksestä avointen kysymysten, esitettyjen vaihtoehtojen ja Likert-asteikon vaihtoehtojen avulla (ks. Rämet ym. 2003: liite I). - 18 -

Taulukko 2. Tutkimukseen osallistuneet avainhenkilöt ja yrittäjät Koillis-Suomen kunnissa vuosina 2003 ja 2005. Kunta Avainhenkilöt Yrittäjät Yhteensä Kuusamo 34 109 143 Posio 25 25 50 Salla 21 24 45 Taivalkoski 23 27 50 Yhteensä 103 185 288 Kyselylomakkeen avulla kerättyä aineistoa analysoidaan tilastollisilla menetelmillä. Vastaajien näkemyksiä matkailusta ja sen kehittämisestä tutkitaan faktorianalyysin avulla. Faktorianalyysin tarkoituksena on tiivistää olemassa olevista muuttujista tietoa uusiin, alkuperäisten muuttujien taustalla oleviin niin sanottuihin piileviin muuttujiin, joita kutsutaan faktoreiksi. Analyysin ensimmäinen vaihe on korrelaatiomatriisin laatiminen. Koska faktorianalyysi perustuu korrelaatioihin, vähiten korreloivat muuttujat poistetaan analyysista (Kinnunen & Rusanen 1996: 73 74). Seuraavat vaiheet ovat faktorointi, lopullisen faktoriluvun määrittäminen, rotaatio sekä faktoreiden nimeäminen ja tulkinta. Analyysiin hyväksytään muuttujat, joiden kommunaliteettiarvo on vähintään 0,250 ja faktorit, joiden ominaisarvo on yli 1,0. Faktoreiden nimeäminen tapahtuu yleensä korkeimpien faktorilatauksien perusteella, mutta perusteellisen tulkinnan kannalta on suositeltavaa käydä läpi kaikki lataukset, jotka ovat suurempia kuin 0,250. Analyysin kokonaisselitysastetta voidaan pitää hyvänä, jos se ylittää 50 prosenttia (Kinnunen & Rusanen 1996: 74 76, 80). Vastaajien asennoitumista matkailuun ja sen kehittämiseen tarkastellaan vielä ryhmittelyanalyysillä faktoripisteitä hyväksikäyttäen. Faktorianalyysin yhteydessä kullekin vastaajalle lasketaan pistemäärä, joka kuvaa sitä, kuinka voimakkaasti kukin henkilö edustaa kutakin faktoria. Jatkoanalyysissa vastaajat luokitellaan saatujen faktoreiden mukaisiin ryhmiin (ks. Metsämuuronen 2001: 32). Ryhmien ja taustamuuttujien sekä ryhmien ja matkailuun asennoitumista mittaavien muuttujien välistä riippuvuutta selvitetään ristiintaulukoiden ja ²-testien avulla (ks. Tervo 2000: 28 32; Tähtinen & Isoaho 2001: 77 78). Tilastollisesti merkitsevät testitulokset on nostettu esiin tekstissä tai esitetty taulukoissa. Testauksen merkitsevyystasot ilmoitetaan seuraavasti: 0,001 tilastollisesti erittäin merkitsevä (***), 0,01 tilastollisesti merkitsevä (**) ja 0,05 tilastollisesti melkein merkitsevä (*) (Tervo 2000: 20; Tähtinen & Isoaho 2001: 17). Joidenkin muuttujien kohdalla jouduttiin yhdistämään luokkia, jotta ²-testin alkuehdot saatiin voimaan ja solujen odotetut arvot tarpeeksi suuriksi. Testauksessa on tarkasteltu myös Fisherin nelikenttätestin tulokset, mikäli kyseessä on ollut 2 x 2 taulu (ks. Tervo 2000: 31 32). Tilastollisten analyysien tulkinnan apuna käytetään Naturpolis Kuusamo matkailun kansainvälistymishankkeen ohjausryhmän jäsenten haastatteluita. Teemahaastatteluilla syvennetään tarkastelua - 19 -

koillissuomalaisten asennoitumisesta matkailun kehittämiseen ja selvitetään asennoitumisen taustalla vaikuttavia syitä. Haastatteluilla haetaan myös matkailuun ja aluekehitykseen liittyviä haasteita. Kansainvälistymishankkeen toimijat katsottiin sopivaksi kohderyhmäksi, koska hankkeen ohjausryhmään kuuluu kansainvälistyvien matkailuyritysten johtajien lisäksi muun muassa kuntien kokonaisvaltaisesta elinkeinopolitiikasta vastaavia virkamiehiä. Haastatteluun valittiin yhteensä 12 paikallistasolla toimivaa yrittäjää, viranhaltijaa ja luottamusmiestä siten, että jokainen Koillis-Suomen kunta tuli edustetuksi. Faktorianalyysi ja vastaajien ryhmittely faktoreiden mukaan Koillis-Suomen avainhenkilöiden ja yrittäjien asennoitumista matkailuun tutkitaan ryhmittelyanalyysillä faktoripisteitä hyväksikäyttäen. Faktorianalyysi toimii esianalyysinä, jonka tuloksia tarkennetaan ryhmittelyanalyysillä (Rämet ym. 2003: 36). Faktorianalyysiin valittavien muuttujien tulisi noudattaa normaalijakaumaa ja korreloida keskenään. Analyysia varten väittämämuuttujille tehtiin korrelaatiotestaus, jossa käytettiin parametrittomien muuttujien testaukseen soveltuvaa Spearmanin korrelaatiokerrointa ja jonka perusteella vähiten korreloivat muuttujat poistettiin analyysista (Kinnunen & Rusanen 1996: 43, 72 74). Faktorianalyysiin valittiin 16 matkailun vaikutuksia ja kehittämistä koskevaa väittämää. Suurin osa muuttujista ei noudattanut normaalijakaumaa, joten kaikki analyysiin valitut muuttujat standardoitiin keskiarvoltaan nollaksi ja varianssiltaan yhdeksi (Kinnunen & Rusanen 2000: 27 28; Tervo 2000: 17; Rämet ym. 2003: 36). Faktorianalyysiin valittujen muuttujien korrelaatiomatriisi on esitetty taulukossa 3. Muuttujavalinta on perusteltu, sillä suurin osa korrelaatioista on tilastollisesti merkitseviä. Korrelaatiomatriisin rakennetta ja soveltuvuutta faktorianalyysiin tutkittiin lisäksi kahdella SPSS-ohjelman menetelmällä: Kaiser- Meyer-Olkinin testillä ja Bartlettin testillä (Metsämuuronen 2001: 31 33, 35). Testien perusteella edellytykset analyysille olivat hyvät. Faktorianalyysi suoritettiin maximum likelihood -menetelmällä, ja käytetty rotatointimenetelmä oli suorakulmainen rotaatio eli varimax. Tarkasteltaessa vastaajien näkemyksiä matkailun vaikutuksista Koillis-Suomessa päädyttiin erilaisten muuttujayhdistelmien ja faktoriratkaisujen jälkeen neljän faktorin ratkaisuun (taulukko 4). Kyseisen mallin kokonaisselitysaste oli 58,1 prosenttia eli faktorianalyysi selitti yli 58 prosenttia alkuperäisistä väittämämuuttujista. Faktoriratkaisu noudattaa pitkälti Rämetin ym. (2003: 36 40) avainhenkilöaineistosta tekemän faktorianalyysin tuloksia, joita hyödynnettiin faktoreiden nimeämisessä. - 20 -

Taulukko 3. Korrelaatiomatriisi faktorianalyysiin valituille muuttujille (n=279 287). Testauksessa on käytetty Spearmanin korrelaatiokerrointa. Tilastollisesti merkitsevät korrelaatiot on tummennettu (0,01). Muuttuja M1 M2 M3 M4 M5 M6 M7 M8 M9 M10 M11 M12 M13 M14 M15 M16 M1 1,00 M2 0,53 1,00 M3 0,52 0,52 1,00 M4 0,44 0,50 0,57 1,00 M5 0,45 0,56 0,33 0,41 1,00 M6 0,47 0,37 0,40 0,30 0,32 1,00 M7-0,06 0,09 0,20 0,20-0,10-0,06 1,00 M8-0,11 0,03 0,19 0,18-0,16-0,09 0,45 1,00 M9-0,14-0,02 0,10 0,06-0,15-0,17 0,45 0,43 1,00 M10 0,31 0,12 0,10 0,09 0,16 0,24-0,32-0,23-0,30 1,00 M11-0,26-0,21-0,07-0,05-0,34-0,14 0,23 0,28 0,30-0,15 1,00 M12-0,31-0,38-0,19-0,15-0,42-0,17 0,31 0,34 0,27-0,25 0,41 1,00 M13-0,32-0,28-0,21-0,18-0,25-0,19 0,21 0,12 0,22-0,12 0,33 0,33 1,00 M14-0,28-0,27-0,17-0,19-0,30-0,30 0,35 0,26 0,30-0,22 0,34 0,37 0,29 1,00 M15-0,18-0,14-0,17-0,14-0,14-0,08-0,03 0,15 0,08-0,07 0,08 0,28 0,22 0,22 1,00 M16-0,05-0,03 0,03 0,05-0,09-0,03 0,34 0,32 0,22-0,24 0,16 0,28 0,20 0,20 0,30 1,00 M1 = Matkailu on heikentänyt kuntalaisten elinolosuhteita ja asumisviihtyvyyttä M2 = Sesonkiaikoina kunnassa vierailee liikaa matkailijoita M3 = Matkailu on lisännyt häiritsevästi luonnon saastumista ja roskaisuutta M4 = Matkailu on heikentänyt kuntalaisten arvoja ja normeja mm. lisäämällä rikollisuutta ja päihteidenkäyttöä M5 = Ulkomaalaisten matkailijoiden määrän lisääminen vaikuttaa kielteisesti kuntalaisten `jokapäiväiseen elämään` M6 = Matkailu työllistää enemmän kunnan ulkopuolisia henkilöitä kuin kuntalaisia M7 = Matkailun vuoksi kunnalla on hyvä tunnettuus valtakunnan tasolla M8 = Matkailun vuoksi kunnan liikenneyhteydet ja palvelut ovat paremmat kuin ilman matkailua M9 = Matkailun vuoksi kuntaan on muuttanut lisää asukkaita M10 = Kunnan matkailuinvestoinnit eivät ole olleet taloudellisesti kannattavia M11 = Matkailu välittää kehittyvän mielikuvan kunnasta M12 = Kunnan täytyy aktiivisesti edistää matkailun kansainvälistymistä M13 = Kuntaan suuntautuva matkailu ja matkailijat ovat myönteinen asia M14 = Matkailu on lisännyt kuntalaisten itsetuntoa M15 = Matkailua on kehitettävä enemmän kuin mitään muuta elinkeinoa tai toimialaa kunnassa M16 = Matkailusta saadaan enemmän tuloja ja työllisyyttä kuin mistään muusta elinkeinosta tai toimialasta kunnassa Ensimmäinen faktori nimettiin kielteisiksi vaikutuksiksi, sillä sen kohdalla korkeimmat lataukset saivat matkailun negatiivisia sosiokulttuurisia ja ympäristövaikutuksia kuvaavat muuttujat: vastaajien mielestä matkailu on heikentänyt kuntalaisten elinolosuhteita, asumisviihtyvyyttä, arvoja ja normeja lisäämällä luonnon saastumista ja roskaisuutta sekä rikollisuutta ja päihteidenkäyttöä. Kielteisten vaikutusten taustalla vaikutti se, että sesonkiaikoina kunnassa koettiin vierailevan liikaa matkailijoita. Matkailijamäärän kasvaessa matkailun negatiiviset vaikutukset lisääntyvät (ks. Butler 1980; Gunn 1994: 3). Kielteiset vaikutukset oli tärkein faktori analyysin kokonaisrakenteen kannalta, sillä se sai korkeimman - 21 -

ominaisarvon. Andereck ja Vogt (2000) nimesivät paikallisväestön asennoitumista matkailuun käsittelevässä tutkimuksessa matkailun kielteisiä vaikutuksia kuvaavan faktorin vastaavalla tavalla. Taulukko 4. Faktorianalyysi Koillis-Suomen avainhenkilöiden ja yrittäjien asennoitumisesta matkailuun vuosina 2003 ja 2005 (n=272). Rotatoitu varimax-ratkaisu. Faktoreiden nimeämisessä käytetyt vähintään ± 0,3 latausarvot on tummennettu. Kärkimuuttujien kommunaliteettiarvot on alleviivattu. Muuttuja Kielteiset vaikutukset Sosiaaliset ja taloudelliset hyötyvaikutukset Aineettomat hyötyvaikutukset Matkailun kehittäminen Kommunaliteetti M1 0,711-0,211-0,128-0,045 0,569 M2 0,710 0,088-0,229-0,031 0,566 M3 0,693 0,175-0,030-0,154 0,536 M4 0,664 0,173 0,004-0,112 0,484 M5 0,563-0,093-0,303 0,051 0,420 M6 0,560-0,179-0,033-0,005 0,347 M7 0,090 0,662 0,218-0,017 0,494 M8 0,127 0,562 0,240 0,166 0,417 M9 0,021 0,559 0,228 0,059 0,369 M10 0,270-0,534 0,028-0,064 0,363 M11-0,058 0,213 0,672 0,004 0,500 M12-0,297 0,260 0,521 0,265 0,497 M13-0,166 0,151 0,506 0,226 0,358 M14-0,239 0,346 0,372 0,170 0,344 M15-0,151 0,016 0,132 0,653 0,467 M16 0,052 0,338 0,133 0,438 0,327 OMINAISARVO 4,206 2,742 1,241 1,100 Selitysaste 26,3 % 17,1 % 7,8 % 6,9 % 58,1 % M1 = Matkailu on heikentänyt kuntalaisten elinolosuhteita ja asumisviihtyvyyttä M2 = Sesonkiaikoina kunnassa vierailee liikaa matkailijoita M3 = Matkailu on lisännyt häiritsevästi luonnon saastumista ja roskaisuutta M4 = Matkailu on heikentänyt kuntalaisten arvoja ja normeja mm. lisäämällä rikollisuutta ja päihteidenkäyttöä M5 = Ulkomaalaisten matkailijoiden määrän lisääminen vaikuttaa kielteisesti kuntalaisten `jokapäiväiseen elämään` M6 = Matkailu työllistää enemmän kunnan ulkopuolisia henkilöitä kuin kuntalaisia M7 = Matkailun vuoksi kunnalla on hyvä tunnettuus valtakunnan tasolla M8 = Matkailun vuoksi kunnan liikenneyhteydet ja palvelut ovat paremmat kuin ilman matkailua M9 = Matkailun vuoksi kuntaan on muuttanut lisää asukkaita M10 = Kunnan matkailuinvestoinnit eivät ole olleet taloudellisesti kannattavia M11 = Matkailu välittää kehittyvän mielikuvan kunnasta M12 = Kunnan täytyy aktiivisesti edistää matkailun kansainvälistymistä M13 = Kuntaan suuntautuva matkailu ja matkailijat ovat myönteinen asia M14 = Matkailu on lisännyt kuntalaisten itsetuntoa M15 = Matkailua on kehitettävä enemmän kuin mitään muuta elinkeinoa tai toimialaa kunnassa M16 = Matkailusta saadaan enemmän tuloja ja työllisyyttä kuin mistään muusta elinkeinosta tai toimialasta kunnassa - 22 -

Toinen faktori kuvasi matkailun sosiaalisia ja taloudellisia hyötyvaikutuksia. Korkeimmat lataukset saivat matkailun sosiaalisia vaikutuksia kuvaavat muuttujat: matkailun koettiin vaikuttaneen myönteisesti kunnan tunnettuuteen, liikenneyhteyksiin ja palvelutarjontaan sekä väestörakenteeseen tuomalla alueelle uusia asukkaita. Talousvaikutukset latautuivat faktorille hieman heikommin, mutta vastaajat kuitenkin uskoivat kunnan matkailuinvestointien taloudelliseen kannattavuuteen. Kolmas faktori nimettiin aineettomiksi hyötyvaikutuksiksi, sillä sille latautuneet muuttujat korostivat matkailun myönteisiä vaikutuksia kunnan imagoon ja sitä kautta kuntalaisten itsetuntoon. Matkailuun ja matkailijoihin asennoiduttiin myönteisesti. Tästä on osoituksena se, että vastaajien mielestä kansainvälistä matkailua tulisi edistää aktiivisesti. Neljännelle faktorille suurimman latauksen saaneen muuttujan mukaan matkailua on kehitettävä enemmän kuin mitään muuta elinkeinoa tai toimialaa kunnassa, joten faktori nimettiin matkailun kehittämiseksi. Matkailun kehittämistä perusteltiin taloudellisilla tekijöillä: matkailusta saadaan enemmän tuloja ja työllisyyttä kuin mistään muusta elinkeinosta tai toimialasta kunnassa. Vastaajien asennoitumista tarkennetaan ryhmittelyanalyysillä, joka perustuu edellä esitettyihin faktoreihin. Ryhmittelyanalyysin avulla vastaajat luokiteltiin ryhmiksi eli klustereiksi. Analyysissa on tavoitteena, että yhteen ryhmään kuuluvat vastaajat ovat keskenään mahdollisimman samankaltaisia ja ryhmät poikkeavat toisistaan mahdollisimman paljon (Kanniainen 1999: 71). Paikallisväestöä on ryhmitelty matkailuun asennoitumisen perusteella monissa kansainvälisissä tutkimuksissa (esim. Davis ym. 1988; Madrigal 1995; Fredline & Faulkner 2000). Ryhmittelyanalyysi suoritettiin faktoripistemuuttujilla, jotka noudattivat normaalijakaumaa (keskiarvona nolla ja hajontana yksi). Ryhmittelyssä käytettiin laajojen aineistojen käsittelyyn sopivaa K- Means Cluster -ohjelmaa, sillä analyysiin sisältyi 271 havaintoa. Yksi poikkeava havainto jouduttiin poistamaan analyysista, koska poikkeavat havainnot voivat aiheuttaa harhaanjohtavan tuloksen (Kanniainen 1999: 71, 78 83). Ryhmittelyjä etsittiin 2 6 ryhmän väliltä, mutta tilastollisten tekijöiden ja tulosten tulkinnallisuuden takia päädyttiin neljän ryhmän ratkaisuun. Vastaajat nimettiin matkailuun asennoitumisen perusteella valveutuneiksi, varauksellisiksi, realisteiksi ja kannattajiksi (vrt. Rämet ym. 2003: 40). Valveutuneet suhtautuivat matkailuun jokseenkin myönteisesti ja kannattajat erittäin myönteisesti (taulukko 5). Avainhenkilöiden ja yrittäjien matkailumyönteisyys oli odotettavissa, sillä esimerkiksi Krippendorfin (1987: 46 47) mukaan matkailuyrittäjät ja matkailusta välillisesti hyötyvät yrittäjät sekä poliitikot ja virkamiehet tukevat matkailun kehittämistä lähes poikkeuksetta. Ryhmien positiivinen asennoituminen matkailuun ja sen kehittämiseen selittyy yleensä taloudellisten tekijöiden kautta. Krippendorfin näkemyksiä tukee esimerkiksi Peter Murphyn (1983) kolmessa englantilaisessa matkailukeskuksessa tekemä tutkimus, jossa päättäjät ja matkailuyrittäjät asennoituivat matkailuun keskimäärin myönteisemmin kuin muut asukkaat. - 23 -

Taulukko 5. Koillis-Suomen avainhenkilöistä ja yrittäjistä muodostetut ryhmät ja niiden asennoituminen matkailuun. Mean = keskiarvo ja Std = keskihajonta. Ryhmän Muuttuja Yhteensä Asennoituminen nimi Kielteiset Sos. ja tal. Aineettomat Matkailun n % matkailuun vaikutukset hyötyvaikutuksevaikutukseminen hyöty- kehittä- Valveutuneet Mean 1,672-0,113-0,494 0,307 39 14,4 Jokseenkin Std 0,792 0,803 0,815 0,915 myönteinen Varaukselliset Mean -0,290-1,025-0,338-0,532 79 29,2 Std 0,801 0,660 0,944 0,822 Realistit Mean -0,028 0,861 0,285-0,475 83 30,6 Std 0,674 0,492 0,844 0,636 Kannattajat Mean -0,551 0,226 0,419 1,031 70 25,8 Erittäin Std 0,548 0,768 0,671 0,624 myönteinen Yhteensä Mean 0,0 0,0 0,0 0,0 271 100,0 Std 1,0 1,0 1,0 1,0 Valveutuneiden ryhmään kuului 39 jäsentä (14 % vastaajista), joten kyseessä oli jäsenmäärältään pienin ryhmä. Valveutuneet saivat suuremman keskiarvoluvun matkailun kielteisiä vaikutuksia kuvaavalla faktorilla kuin muut ryhmät ja negatiivisen arvon hyötyvaikutuksia luonnehtivilla faktoreilla. Ryhmän jäsenten suhtautuminen matkailuun jäsentyi matkailun kielteisten vaikutusten kautta. Valveutuneet asennoituivatkin matkailuun ja sen vaikutuksiin hieman muita ryhmiä kriittisemmin (taulukko 6, kuva 2). He olivat kriittisiä myös kansainvälisen matkailun edistämisen suhteen. Tästä huolimatta suurin osa ryhmän jäsenistä ilmoitti suhtautuvansa matkailuun erittäin myönteisesti ja pitävänsä kuntaan suuntautuvaa matkailua ja matkailijoita myönteisenä asiana. Vastaavissa aikaisemmissa tutkimuksissa matkailuun kaikkein negatiivisimmin suhtautunut ryhmä on nimetty usein vihaajiksi Haters (ks. Davis ym. 1988; Madrigal 1995; Fredline & Faulkner 2000), mutta tässä tutkimuksessa negatiivisinkin ryhmä oli hyvin matkailumyönteinen. Taulukko 6. Koillis-Suomen avainhenkilöistä ja yrittäjistä muodostettujen ryhmien suhtautuminen kuntaan suuntautuvaan matkailuun vuosina 2003 ja 2005 (%) ( 2 (6) = 25,3, = 0,000, ***). Suhtautuminen matkailuun Valveutuneet Varaukselliset Realistit Kannattajat Yhteensä Erittäin myönteinen 64,1 70,5 85,5 90,0 79,3 Jokseenkin myönteinen 33,3 19,2 14,5 7,1 16,7 Neutraali tai kielteinen 2,6 10,3 0,0 2,9 4,1 Yhteensä (%) 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 (n) n=39 n=78 n=83 n=70 N=270-24 -

Valveutuneet (n=38) Varaukselliset (n=79) Realistit (n=83) Kannattajat (n=70) 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Myönteiset vaikutukset suuremmat kuin kielteiset Myönteiset ja kielteiset vaikutukset yhtä suuret Kielteiset vaikutukset suuremmat kuin myönteiset Kuva 2. Koillis-Suomen avainhenkilöistä ja yrittäjistä muodostettujen ryhmien asennoituminen kuntaan suuntautuvan matkailun vaikutuksiin vuosina 2003 ja 2005 (n=270) ( 2 (3) = 41,5, = 0,000, ***). Valveutuneiden ryhmä koostui ensisijaisesti yrittäjistä, joista suurin osa toimi Kuusamossa jonkin muun toimialan kuin matkailuelinkeinon parissa (taulukko 7). He olivat käyneet joko toisen asteen oppilaitoksen tai pelkästään peruskoulun tai vastaavan. Monet valveutuneet eivät hyötyneet taloudellisesti matkailusta eivätkä kokeneet juuri osallistuneensa kunnan matkailusuunnitteluun. Ryhmän jäsenillä oli henkilökohtaisia kontakteja matkailijoiden kanssa harvemmin kuin kerran kuukaudessa. Varauksellisesti matkailuun suhtautuvat muodostivat toisen ryhmän, johon kuului 79 jäsentä (29 % vastaajista). Kyseinen ryhmä sai pienemmän (negatiivisen) keskiarvoluvun matkailun sosiaalisia ja taloudellisia hyötyvaikutuksia ja matkailun kehittämistä luonnehtivilla faktoreilla kuin muut ryhmät. Ryhmän jäsenet epäilivät muita useammin matkailusta aiheutuvia sosiaalisia ja taloudellisia vaikutuksia. Varaukselliset asennoituivat matkailuun ja matkailun vaikutuksiin tarkastelluista ryhmistä toiseksi kriittisimmin, mutta olivat siitä huolimatta matkailumyönteisiä. Ainoastaan yksi varauksellisten ryhmän jäsen ilmoitti suhtautuvansa matkailuun kielteisesti. Erityisesti posiolaiset ja taivalkoskelaiset vastaajat asennoituivat varauksellisesti matkailuun. Varauksellisten ryhmän jäsen oli useammin luottamushenkilö tai viranhaltija kuin yrittäjä. Huomattava osa ryhmän jäsenistä oli kaupungin-/kunnanvaltuutettuja. Varaukselliset olivat yleensä käyneet toisen asteen oppilaitoksen eivätkä saaneet lainkaan tuloja matkailusta. He olivat osallistuneet kunnan matkailusuunnitteluun jonkin verran tai eivät lainkaan. Ryhmän yrittäjäjäsenten tyypillisin toimiala oli maa- ja metsätalous, ja heillä oli henkilökohtaisia kontakteja matkailijoiden kanssa harvemmin kuin kerran kuukaudessa. - 25 -

Taulukko 7. Koillis-Suomen avainhenkilöiden ja yrittäjien taustatiedot ryhmittäin (%). Taulukossa on esitetty ne muuttujat, jotka korreloivat vähintään melkein merkitsevästi ( 0,05) ryhmän kanssa. Muuttuja Valveu- Varauk- Kannat- Yhteensä tuneet selliset Realistit tajat % n Vastaajan asema ( 2 (3) = 17,4, = 0,001, ***) Avainhenkilö 9,3 44,3 25,8 20,6 100,0 n=97 Yrittäjä 17,2 20,7 33,3 28,8 100,0 n=174 N=271 Avainhenkilön edustama kunta/ yrityksen sijaintikunta ( 2 (9) = 134,8, = 0,000, ***) Kuusamo 17,8 2,2 54,8 25,2 100,0 n=135 Posio 10,9 67,4 4,3 17,4 100,0 n=46 Salla 14,0 37,2 6,9 41,9 100,0 n=43 Taivalkoski 8,5 61,7 8,5 21,3 100,0 n=47 N=271 Koulutusaste ( 2 (6) = 16,9, = 0,010, *) Korkea-asteen koulutus 9,3 21,9 29,7 39,1 100,0 n=64 Toisen asteen koulutus 14,9 35,5 26,9 22,7 100,0 n=141 Muu koulutus 20,0 23,3 41,7 15,0 100,0 n=60 N=265 Avainhenkilön kotitalouden/ yrityksen tulorakenne ( 2 (6) = 36,1, = 0,000, ***) Pääasialliset tulot matkailusta 8,7 6,5 37,0 47,8 100,0 n=46 Satunnaisia tuloja matkailusta 19,1 20,2 33,7 27,0 100,0 n=89 Ei tuloja matkailusta 12,5 43,0 28,1 16,4 100,0 n=128 N=263 Osallistuminen kunnan matkailusuunnitteluun ( 2 (6) = 20,6, = 0,002, **) Osallistunut paljon 0,0 10,0 30,0 60,0 100,0 n=20 Osallistunut melko paljon/jonkin verran 11,8 32,9 30,3 25,0 100,0 n=152 Ei osallistunut 21,5 26,5 31,6 20,4 100,0 n=98 N=270 Avainhenkilön asema kunnassa ( 2 (3) = 9,4, = 0,024, *) Kaupungin-/kunnanvaltuutettu 9,7 51,4 25,0 13,9 100,0 n=72 Viran-/toimenhaltija 8,0 24,0 28,0 40,0 100,0 n=25 N=97 Yrityksen toimiala ( 2 (12) = 21,7, = 0,041, *) Maa- ja metsätalous 13,2 34,2 36,8 15,8 100,0 n=38 Elintarvike- ja puunjalostusteollisuus 27,8 22,2 38,9 11,1 100,0 n=18 Vähittäiskauppa 22,4 18,4 28,6 30,6 100,0 n=49 Matkailu 8,9 11,1 31,1 48,9 100,0 n=45 Informaatioala 20,8 20,8 37,5 20,8 100,0 n=24 N=174 Yrittäjän matkailijakontaktien määrä ( 2 (6) = 22,0, = 0,001, ***) Päivittäin 11,7 8,3 36,7 43,3 100,0 n=60 Keskimäärin kerran viikossa 17,8 17,8 33,3 31,1 100,0 n=45 Ei lainkaan tai harvemmin kuin kerran 22,4 32,9 31,3 13,4 100,0 n=67 kuukaudessa N=172 Kolmas ryhmä realistit oli jäsenmäärältään suurin ryhmä. Siihen kuului 83 vastaajaa eli lähes kolmannes (31 %) analyysin avainhenkilöistä ja yrittäjistä. Realistit saivat muita ryhmiä suuremman kes- - 26 -

kiarvoluvun matkailun sosiaalisia ja taloudellisia hyötyvaikutuksia kuvaavalla faktorilla ja negatiivisen arvon matkailun kehittämistä korostavalla faktorilla. Ryhmän jäsenten mielestä matkailu aiheutti myönteisiä sosiaalisia ja aluetaloudellisia vaikutuksia, kuten tunnettuuden lisääntymistä sekä liikenneyhteyksien, palvelutarjonnan ja väestörakenteen kohentumista. Monien mielestä matkailijoiden vierailut näkyivät kuitenkin myös haittoina luonnonympäristössä sekä lisääntyneenä rikollisuutena ja päihteidenkäyttönä. Realistit asennoituivat matkailuun ja matkailun vaikutuksiin tarkastelluista ryhmistä toiseksi myönteisimmin. Varaukselliset ja realistit sijoittuivat mielipiteissään usein valveutuneiden ja kannattajien ryhmien välille. Madrigal (1995) sekä Fredline ja Faulkner (2000) nimesivät vastaavan ryhmän realisteiksi tutkiessaan paikallisväestön asennoitumista matkailuun. Myös heidän tutkimuksissaan realistit huomioivat sekä matkailusta aiheutuvat haitat että hyödyt. Realistit koostuivat pääasiassa Kuusamossa toimineista eri toimialojen yrittäjistä. Jäsenet olivat yleensä käyneet joko toisen asteen oppilaitoksen tai peruskoulua vastaavan koulun. Yli puolet ryhmän jäsenistä sai vähintään satunnaisesti tuloja matkailusta. He olivat osallistuneet kunnan matkailusuunnitteluun useimmiten jonkin verran tai melko paljon, mutta ryhmässä oli myös niitä, jotka eivät osallistuneet suunnitteluun. Ryhmän yrittäjäjäsenillä oli henkilökohtaisia kontakteja matkailijoiden kanssa vähintään kerran viikossa. Reilu neljännes (26 %) vastaajista, 70 avainhenkilöä tai yrittäjää, muodosti kannattajien ryhmän. Kannattajat saivat muita ryhmiä suuremman keskiarvoluvun aineettomia hyötyvaikutuksia ja matkailun kehittämistä luonnehtivien faktoreiden kohdalla. Sen sijaan kielteisiä vaikutuksia kuvaavan faktorin arvo oli ryhmän kohdalla kaikkein negatiivisin. Ryhmän jäsenten suhtautuminen matkailuun jäsentyi matkailun myönteisten vaikutusten kautta, eivätkä he kokeneet matkailusta aiheutuvan merkittäviä kielteisiä vaikutuksia. Kannattajat olivat kaikkein matkailumyönteisin ryhmä: valtaosa (90 %) ryhmän jäsenistä ilmoitti suhtautuvansa kuntaan suuntautuvaan matkailuun erittäin myönteisesti. Kannattajat asennoituivat tarkastelluista ryhmistä kaikkein myönteisimmin useimpiin matkailun vaikutuksia ja kehittämistä koskeviin väittämiin. He kannattivat muita useammin myös kansainvälisen matkailun edistämistä. Kannattajiin lukeutui erityisesti sallalaisia ja kuusamolaisia vastaajia. Kannattajien ryhmän jäsen oli useammin matkailu- tai vähittäiskaupan yrittäjä kuin luottamushenkilö tai viranhaltija. Viran- ja toimenhaltijoiden keskuudessa vastaajat kuuluivat yleisimmin kannattajien ryhmään, kun valtuutettujen keskuudessa kannattajia oli vain vähän. Monet ryhmän jäsenet olivat suorittaneet korkeakoulututkinnon ja saivat pääasialliset tulot matkailusta. Valtaosa jäsenistä oli osallistunut kunnan matkailusuunnitteluun vähintään jonkin verran. Mielestään paljon matkailusuunnitteluun osallistuneista vastaajista suurin osa kuului juuri kannattajien ryhmään. Ryhmän yrittäjäjäsenillä oli henkilökohtaisia kontakteja matkailijoiden kanssa päivittäin. - 27 -

Suhtautuminen matkailun ja muiden elinkeinojen kehittämiseen Vastaajat ottivat kyselylomakkeessa kantaa siihen, miten matkailuelinkeinon toimintaedellytyksiä tulisi kehittää tulevaisuudessa suhteessa kolmeen muuhun alueen kehittämissuunnitelmissa painopisteeksi valittuun elinkeinoon: maa- ja metsätalouteen, elintarvike- ja puunjalostusteollisuuteen sekä tietoteollisuuteen. Matkailulle haluttiin antaa merkittävä rooli alueen elinkeinoelämässä, sillä useimpien vastaajien mielestä Koillis-Suomessa tulisi suunnata enemmän resursseja matkailuun kuin muihin elinkeinoihin. Avainhenkilöiden joukossa elintarvike- ja puunjalostusteollisuuden kehittäminen sai kuitenkin lähes yhtä suuren kannatuksen kuin matkailun kehittäminen. Vaikka yleinen mielipide oli useimmiten matkailun kehittämisen kannalla, avainhenkilöistä ja yrittäjistä muodostettujen ryhmien välillä näkemykset poikkesivat toisistaan. Valveutuneet monipuolistaisivat kunnan elinkeinorakennetta: heidän mielestä alkutuotannolla ( 2 (6) = 48,4, = 0,000, ***), elintarvike- ja puunjalostusteollisuudella ( 2 (6) = 30,4, = 0,000, ***) sekä informaatioalalla ( 2 (6) = 25,7, = 0,000, ***) tulisi olla matkailua merkittävämpi asema kunnassa (kuva 3). Varaukselliset ja realistit sijoittuivat mielipiteissään valveutuneiden ja kannattajien välille. He kehittäisivät selvästi useammin matkailuelinkeinoa kuin alkutuotantoa, mutta kannattivat matkailun ohella elintarvike- ja puunjalostusteollisuuden sekä tietoteollisuuden kehittämistä. Aluekehittämistä ei siis tulisi toteuttaa ainoastaan matkailun varassa. Kannattajien mukaan matkailua tulee sen sijaan kehittää enemmän kuin muita elinkeinoja kunnassa, sillä matkailusta saadaan enemmän tuloja ja työllisyyttä kuin mistään muusta elinkeinosta kunnassa. Kannattajat kehittäisivätkin odotetusti keskimääräistä enemmän matkailuelinkeinoa kuin maa- ja metsätaloutta, elintarvike- ja puunjalostusteollisuutta tai tietoteollisuutta. - 28 -

Valveutuneet (n=38-39) Varaukselliset (n=78) Realistit (n=81) Kannattajat (n=68) Matkailuelinkeino Matkailuelinkeino Matkailuelinkeino Matkailuelinkeino Matkailuelinkeino Matkailuelinkeino Matkailuelinkeino Matkailuelinkeino Matkailuelinkeino Matkailuelinkeino Matkailuelinkeino Matkailuelinkeino Maa- ja metsätalous Elintarvike- ja puunjal. Tietoteollisuus Maa- ja metsätalous Elintarvike- ja puunjal. Tietoteollisuus Maa- ja metsätalous Elintarvike- ja puunjal. Tietoteollisuus Maa- ja metsätalous Elintarvike- ja puunjal. Tietoteollisuus 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Kehittäisin enemmän matkailuelinkeinoa kuin kyseistä elinkeinoa/toimialaa Kehittäisin elinkeinoja/toimialoja yhtä paljon Kehittäisin enemmän kyseistä elinkeinoa/toimialaa kuin matkailuelinkeinoa Kuva 3. Avainhenkilöistä ja yrittäjistä muodostettujen ryhmien näkemykset kunnan matkailun ja esitetyn elinkeinon tai toimialan kehittämisestä Koillis-Suomessa vuosina 2003 ja 2005 (n=265 266). Kaikki haastatellut matkailun kansainvälistymishankkeen ohjausryhmän jäsenet nostivat matkailun tärkeimpien kehitettävien elinkeinojen joukkoon Koillis-Suomessa. Matkailulla oli haastateltavien mielestä luontaiset vahvat edellytykset alueella, ja sen kehittämisessä nähtiin mahdollisuuksia ja vielä hyödyntämättömiä resursseja. Sallassa matkailu nähtiin ainoana tulevaisuuden elinkeinona, sillä muita kehittämisen vaihtoehtoja ei juuri koettu olevan olemassa. Posiolla matkailun hyödyntämisen todettiin olevan vasta alkuasteella, mutta sen uskottiin tarjoavan toimeentuloa kuntalaisille tulevaisuudessa. Useimmat haastatellut eivät kuitenkaan pitäneet matkailua ainoana elinkeinona, johon kehittämispanostuksia tulisi kohdentaa. Näin ajateltiin siitä huolimatta, että haastattelun kohderyhmän muodostivat matkailuelinkeinon kehittämiseen tähtäävät kansainvälistymishankkeen toimijat. Erityisesti Posion - 29 -

ja Taivalkosken haastatteluissa kävi ilmi, että matkailun ei pitäisi olla ainoa aluekehityksen väline. Kehittämisessä on huomioitava matkailun ohella myös muut alueen vahvuudet ja erityisesti maa- ja metsätalous sekä teollisuus: Matkailu on jota pitää kehittää, mutta sillälailla juuri niin, että ei oo sellasta että suljetaan kaikki muu pois. Pitää kunnioittaa ja kattoa, että se maatalouselinkeino, sehän pitää nuo sivukylät asuttuna. Vähän semmonen ykssilmänen näkemys, että se (matkailu) on ainoa autuaaksi tekevä asia. Silloin kun puhutaan aluekehittämisestä Tärkeä roolihan sillä on totta kai. Mutta että ei mihinkään yksittäiseen aluekehittämisen instrumenttiin ei minusta pidä sillä tavalla rakastua, että unohtaa ne muut vahvuudet, mitkä alueella on. Alueelliset ja yksilötason tekijät asennoitumisen selittäjänä Vaikka koillissuomalaisten asennoituminen matkailuun ja sen kehittämiseen oli hyvin myönteistä, suhtautumisessa havaittiin joitakin alueellisia eroja. Varauksellisesti matkailuun suhtautuneet koostuivat lähinnä posiolaisista ja taivalkoskelaisista vastaajista. Matkailumyönteisimmät kannattajat olivat erityisesti kuusamolaisten ja sallalaisten muodostama ryhmä. Kansainvälistymishankkeen ohjausryhmän jäsenet näkivät Kuusamon ja Sallan matkailumyönteisyyden ja matkailulle elinkeinopolitiikassa annetun korostuneen aseman taustalla alan kehittämisen historian ja perinteet. Kuusamoa ja Sallaa yhdistää matkailun pitkien perinteiden lisäksi se, että matkailu on rakentunut vahvojen matkailukeskusten Rukan ja Sallatunturin varaan (Vuoristo 2002). Kuusamon myönteistä asenneilmastoa selitettiin myös matkailun myönteisellä kehityksellä: matkailu ymmärretään elinkeinoksi, koska sen tulo- ja työllisyysvaikutukset ovat huomattavat ja matkailuun on tehty suuria julkisia investointeja. Myös Sallassa matkailun nähdään tuovan kuntalaisille työtä ja toimeentuloa. Matkailun tulo- ja työllisyysvaikutukset olivat Koillis-Suomen kunnista suurimmat Kuusamossa ja toiseksi suurimmat Sallassa vuonna 2003 (ks. Juntheikki & Korhonen 2005). Myös Koillis- Suomen matkailukysynnän volyymi eroaa huomattavasti kunnittain. Viimeksi tilastoituina vuosina Kuusamossa rekisteröitiin suurin osa alueen yöpymisvuorokausista ja seuraavaksi eniten yöpymisiä tilastoitiin Sallassa (SVT 1998: 54; SVT 2000: 56; SVT 2006: 54 55). Positiivinen kehitys heijastuu kuntalaisten myönteisenä asennoitumisena matkailuelinkeinon kehittämistä kohtaan. Kuusamon ja Sallan välillä havaittiin kuitenkin yksi selkeä ero matkailun kehittämiseen asennoitumisessa: matkailu nähtiin Sallassa melkeinpä ainoana tulevaisuuden elinkeinona, sillä muita kehittämisen vaihtoehtoja kunnassa ei haastateltujen toimijoiden mukaan ole. Muiden elinkeinojen kehittäminen koettiin vielä vaikeammaksi kuin matkailun edistäminen, jolla uskottiin olevan edes jonkinlaisia edellytyksiä. Kuusamolaiset avainhenkilöt ja yrittäjät halusivat säilyttää kaupungin elinkeinorakenteen monipuolisena siitä huolimatta, että he antaisivat matkailulle merkittävän aseman elinkeinopolitiikassa. - 30 -

Koillis-Suomen kunnat eroavat toisistaan aluetalouden rakenteen ja volyymin suhteen. Kuusamossa on suhteellisen monipuolinen ja vahva aluetalous, jonka ansiosta monipuolisen elinkeinorakenteen kehittäminen nähdään mahdollisena myös tulevaisuudessa. Salla, Posio ja Taivalkoski ovat aluetalouden volyymiltaan selvästi Kuusamoa pienempiä kuntia. Sallassa kehittämisen mahdollisuuksia kaventaa paitsi aluetalouden koko myös yksipuolinen elinkeinorakenne: kunnan elinkeinoelämässä palvelut ovat merkittävässä osassa ja teollisuutta ei juuri ole. Kaikki kuusamolaiset eivät kannata matkailua varauksetta. Tästä on osoituksena se, että Koillis- Suomen matkailun kehittämiseen kriittisimmin suhtautunut ryhmä valveutuneet koostui pääasiassa kuusamolaisista, jonkin muun toimialan kuin matkailun parissa toimineista yrittäjistä. Valveutuneiden näkemykset olivat tuttuja useimmille kuusamolaisille haastatelluille. Erään vastaajan mukaan Kuusamon matkailulla on ollut kannattajia ja vastustajia alan kehittämisen koko historian ajan. Osa kaupunkilaisista kokee, että matkailu näkyy liikaa kehittämishankkeissa ja panostuksissa. Ajattelutavan taustalla arveltiin olevan tietämättömyyttä, joka estää näkemästä matkailun kehittämisellä saavutettuja tuloksia. Kriittiset näkemykset selittyvät usein myös henkilökohtaisilla intresseillä. Posiolaisista ja taivalkoskelaisista koostuneet varauksellisesti matkailuun suhtautuneet eivät antaisi matkailulle erityisasemaa, vaan toivoivat matkailua kehitettävän muiden elinkeinojen ohella. Näkemyksen taustalla vaikuttaa se, että kuntien elinkeinoelämä on rakentunut pääasiassa muiden elinkeinojen kuin matkailun varaan. Kansainvälistymishankkeen toimijoiden haastatteluissa matkailulle annettua naapurikuntia vähäisempää asemaa selitettiin myös sillä, että matkailulla ja sen kehittämisellä ei ole Posiolla ja Taivalkoskella yhtä pitkiä perinteitä kuin Kuusamossa ja Sallassa. Matkailun volyymi ja taloudelliset vaikutukset ovat lisäksi Posiolla ja Taivalkoskella vähäisempiä kuin naapurikunnissa. Vaikka matkailuelinkeino on ollut esillä kaikkien Koillis-Suomen kuntien kehittämissuunnitelmissa viime vuosikymmeninä (ks. Juntheikki 2005), matkailu on nostettu erään haastatellun mukaan Posiolla ja Taivalkoskella esiin korostuneesti vasta viime vuosina vaihtoehtoisena kehittämiskohteena, johon nyt halutaan panostaa. Esimerkiksi Posiolla matkailu nähdään vieläkin uutena elinkeinoalana, johon suhtaudutaan joskus ennakkoluuloisesti: perinteisesti täällä on eletty maa- ja metsätaloudesta ja se on koettu semmoseksi oikeaksi työksi, joka on hyväksyttävää työtä ja kunniakasta työtä. Sitten mennä noita juoppoja turisteja palavelemmaan, niinku se yks sano, niin ei, hän ei lähe ikinä. Siinä on tällanen perinteet ja historia, meiän kunnan taloushistoria siellä takana vieläkin. Pikkuhiljaa asenneilmasto on kyllä menossa parempaan suuntaan. Kuntalaisten varauksellista suhtautumista matkailun kehittämiseen selitettiin haastatteluissa myös lähihistorian tapahtumilla: kunnat ovat panostaneet Posion Kirintövaaran ja Taivalkosken Taivalvaaran kehittämiseen epäonnistunein tuloksin. Lukuisat konkurssit ovat horjuttaneet kuntalaisten uskoa matkailun mahdollisuuksiin. - 31 -

Avainhenkilöistä ja yrittäjistä muodostetut ryhmät erosivat toisistaan myös vastaajien taustatietojen suhteen. Tässä tutkimuksessa ryhmien välillä ei havaittu tilastollisesti vähintään melkein merkitsevää eroa vastaajan iän, sukupuolen, syntymä- ja asuinpaikan tai yrityksen iän, koon ja sijaintipaikan suhteen (ks. taulukko 7). Sen sijaan vastaajan asema, koulutusaste, matkailutulot ja matkailusuunnitteluun osallistumisen määrä vaikuttivat matkailuun asennoitumiseen. Avainhenkilöt eli luottamushenkilöt ja viranhaltijat suhtautuivat matkailun kehittämiseen tyypillisesti varauksellisesti, kun suurin osa valveutuneista, realisteista ja kannattajista oli yrittäjiä. Korkeasti kouluttautuneet, matkailusuunnitteluun osallistuneet ja matkailusta tuloja saaneet ryhmät suhtautuivat matkailuun erittäin myönteisesti ja kannattivat matkailun kehittämistä. Myönteiseen suhtautumiseen vaikuttaa osaltaan se, että suunnitteluun ja kehittämiseen osallistuneilla on todennäköisesti enemmän tietoa matkailun vaikutuksista ja sen tarjoamista mahdollisuuksista aluekehityksen näkökulmasta kuin muilla vastaajilla (ks. Allen & Gibson 1987). Matkailusta saatavat taloudelliset hyödyt ja tietotaso matkailusta vaikuttavat paikallisväestön myönteiseen asennoitumiseen myös aikaisempien tutkimusten mukaan (esim. Murphy 1983; Ryan & Montgomery 1994; ks. Pearce ym. 1996: 19 20). Myös yrityksen toimialalla ja yrittäjän matkailijakontaktien määrällä oli yhteys matkailuun asennoitumiseen: myönteisimmin matkailuun ja sen kehittämiseen suhtautuivat luonnollisesti matkailijoista taloudellisesti hyötyvät matkailu- ja vähittäiskaupan yrittäjät, joilla oli myös paljon henkilökohtaisia kontakteja matkailijoiden kanssa. Paikallisten asukkaiden ja matkailijoiden välisten kontaktien määrän ja laadun on usein todettu vaikuttavan matkailuun asennoitumiseen. Myönteisimmin matkailuun suhtautuvat ne, joilla on runsaasti kontakteja matkailijoiden kanssa. Vastaavasti vähäinen vuorovaikutus on ennakoinut usein välinpitämätöntä suhtautumista matkailuun (ks. Järviluoma 1993: 80 81; Pearce ym. 1996: taulukko 1.7). Yhteenveto Koillis-Suomen avainhenkilöt ja yrittäjät asennoituivat alueelle suuntautuvaan matkailuun hyvin myönteisesti. Avainhenkilöistä ja yrittäjistä muodostui neljä ryhmää, jotka suhtautuivat matkailuun eri tavoin. Luottamushenkilöiden, viranhaltijoiden ja yrittäjien näkemyksiä ei tämän perusteella voi pitää homogeenisina (ks. Shortt 1994). Yksikään ryhmä ei kuitenkaan suhtautunut matkailuun kielteisesti tai vastustanut matkailun kehittämistä, vaan asenteet erosivat matkailun vaikutusten kokemisen ja kehittämisen päämäärien osalta. Valveutuneiden asennoitumisessa painottuivat matkailun kielteiset vaikutukset, ja he olivatkin matkailuun ja sen kehittämiseen kriittisimmin suhtautuva ryhmä (taulukko 8). Tästä huolimatta ryhmän jäsenet pitivät kuntaan suuntautuvaa matkailua ja matkailijoita myönteisenä asiana. Valveutuneet eivät pitäneet matkailua tehokkaana tapana ohjata aluekehitystä, vaan toivoivat kunnan elinkeinorakenteen - 32 -

monipuolistamista. Ryhmän jäsenten mielestä alkutuotannolla, elintarvike- ja puunjalostusteollisuudella sekä informaatioalalla tulisi olla matkailua merkittävämpi asema Koillis-Suomen elinkeinopolitiikassa tulevaisuudessa. Monet valveutuneet eivät hyötyneet taloudellisesti matkailusta eivätkä juuri osallistuneet kunnan matkailusuunnitteluun. Heillä oli vain vähän henkilökohtaisia kontakteja matkailijoiden kanssa. Valveutuneiden ryhmä koostui ensisijaisesti kuusamolaisista yrittäjistä, joista suurin osa toimi jonkin muun toimialan kuin matkailuelinkeinon parissa. Valveutuneiden mielipiteiden taustalla saattaisi erään tulkinnan mukaan olla näkemys siitä, että matkailua on jo kehitetty kaupungissa tarpeeksi julkisilla varoilla. Toisin sanoen matkailusta on Kuusamossa kehittynyt jo niin vahva elinkeino, ettei sen kehittämisen enää nähdä tarvitsevan mittavia julkisia panostuksia. Taulukko 8. Koillis-Suomen avainhenkilöistä ja yrittäjistä muodostettujen ryhmien asennoituminen matkailuun ja sen kehittämiseen eräiden taustatietojen mukaan vuosina 2003 ja 2005 (n=271). Ryhmä Matkailusta saatavat tulot Osallistuminen matkailun suunnitteluun Kunta, jossa tyypillisesti esiintyy Valveutuneet -Matkailun haittoja Jokseenkin Ei lainkaan Ei lainkaan Kuusamo (14 %, n=39) korostettiin myönteinen tai vähän tai vähän -Muita elinkeinoja on kehitettävä enemmän kuin matkailua Asennoituminen matkailun vaikutuksiin ja kehittämiseen Asennoituminen matkailuun Varaukselliset -Matkailun hyötyjä epäiltiin Posio ja (29 %, n=79) -Matkailua on kehitettävä Taivalkoski muiden elinkeinojen ohella Realistit -Huomioitiin sekä matkailun Kuusamo (31 %, n=83) hyödyt että haitat -Matkailua on kehitettävä muiden elinkeinojen ohella Kannattajat -Matkailun hyötyjä Erittäin Paljon Paljon Kuusamo ja (26 %, n=70) korostettiin myönteinen Salla -Matkailua on kehitettävä enemmän kuin muita elinkeinoja Varaukselliset epäilivät muita useammin matkailusta aiheutuvia myönteisiä sosiaalisia ja taloudellisia vaikutuksia. He asennoituivat matkailuun tarkastelluista ryhmistä toiseksi kriittisimmin, mutta olivat siitä huolimatta matkailumyönteisiä. Varauksellisesti matkailuun suhtautuneet koostuivat lähinnä posiolaisista ja taivalkoskelaisista vastaajista. Realistit tiedostivat sekä matkailusta aiheutuvat haitat että hyödyt. He asennoituivat matkailuun ja matkailun vaikutuksiin toiseksi myönteisimmin ja olivat pääasiassa Kuusamossa toimineita eri toimialojen yrittäjiä. Varaukselliset ja realistit sijoittuivat mielipiteissään yleensä valveutuneiden ja kannattajien väliin. Varaukselliset ja realistit kehittäisivät tulevaisuu- - 33 -

dessa selvästi useammin matkailuelinkeinoa kuin alkutuotantoa, mutta he kannattivat matkailun ohella myös elintarvike-, puunjalostus- ja tietoteollisuuden kehittämistä. Heidän näkemyksiään tulkiten aluekehittämisessä ei siis pidä tukeutua pelkästään matkailun varaan. Kannattajat olivat kaikkein matkailumyönteisin ryhmä. Ryhmän jäsenten suhtautuminen matkailuun jäsentyi matkailun myönteisten vaikutusten kautta, eivätkä he kokeneet matkailusta aiheutuvan merkittäviä haittavaikutuksia. Kannattajat pitivät matkailua lupaavimpana aluekehityksen vaihtoehtona: heidän mielestä matkailua tulee kehittää enemmän kuin mitään muuta elinkeinoa kunnassa matkailun myönteisten taloudellisten ja sosiaalisten vaikutusten vuoksi. Monet kannattajat olivat suorittaneet korkeakoulututkinnon ja saivat pääasialliset tulot matkailusta. Yrittäjäjäsenet olivat henkilökohtaisessa kontaktissa matkailijoiden kanssa päivittäin. Valtaosa ryhmän jäsenistä oli myös osallistunut kunnan matkailusuunnitteluun. Kannattajien tyypilliset kotikunnat olivat Kuusamo ja Salla, joissa matkailuelinkeinon kehittäminen on johtanut matkailijamäärien ja myönteisten talousvaikutusten lisääntymiseen (ks. Juntheikki & Korhonen 2005; Juntheikki 2005). Pohdinta Matkailuun ja matkailun kehittämiseen asennoiduttiin Koillis-Suomessa myönteisesti, mikä on osoitus siitä, että matkailun kehitykselle on olemassa tulevaisuudessa hyvät edellytykset. Matkailu nähdään kasvavana ja työvoimavaltaisena elinkeinona, joten on luonnollista, että sen kehittämistä pidetään lupaavana keinona lisätä hyvinvointia alueella myös jatkossa. Sekä avainhenkilöt että yrittäjät halusivat antaa matkailulle merkittävän roolin Koillis-Suomen elinkeinoelämässä. Matkailun kansainvälistymishankkeen ohjausryhmän jäsenet näkivät matkailuelinkeinon luonnollisesti keskeisenä asiana Koillis-Suomen aluekehityksen kannalta ja kokivat matkailun lisäävän erityisesti taloudellista hyvinvointia. Matkailun aseman uskottiin kehittyvän myönteiseen suuntaan tulevaisuudessa, sillä alueella on havaittu matkailun kehittämisen positiiviset tulokset ja ymmärretty alan merkitys työllistäjänä. Matkailu mielletään haastateltavien mukaan yhä useammin vakavasti otettavaksi elinkeinoksi ei enää pelkäksi puuhasteluksi tai höpöhommaksi, jollaisena sitä on aikaisemmin pidetty. Koillis-Suomen aluekeskusalueella havaittiin hieman toisistaan poikkeavia näkemyksiä matkailusta ja aluekehityksestä, ja suhtautumisessa matkailun ja muiden elinkeinojen kehittämiseen oli kuntakohtaisia eroja. Aluekeskusalue on poliittisen päätöksenteon kautta luotu hallinnollinen alue, joka sisältää aluetalouden vahvuudeltaan ja rakenteeltaan erilaisia kuntia. Kunnat eroavat toisistaan myös matkailullisten edellytyksien suhteen. Tästä syystä on luonnollista, että näkemykset eivät ole homogeenisia. Yksittäisen kunnan rajallisten resurssien vuoksi voimavarojen yhdistäminen elinkeinoelämän kehittämisessä on tarpeen. Kuntien erilaiset lähtökohdat voivat kuitenkin johtaa ristiriitatilanteisiin, kun etsitään yhteisiä elinkeinopolitiikan painopisteitä ja toteutetaan yhteistä elinkeinopolitiikkaa. Kuusamon - 34 -

aluetalous on Koillis-Suomen kunnista vahvin ja monipuolisin, ja Sallan elinkeinoelämä on rakentunut suhteellisesti tarkasteltuna eniten palvelujen varaan. Sallan kunta onkin irrottautunut varsinaisesta aluekeskusohjelmasta, mutta on kuitenkin mukana yhteistyössä matkailun toimialalla (Väisänen 2006). Tutkimusaineiston perusteella matkailuun uskottiin aluekehityksen välineenä erityisesti Sallassa, jossa ei koettu olevan juuri muita kehittämisen vaihtoehtoja. Sallassa oli havaittavissa Koillis-Suomen kunnista eniten Burnsin (1999) matkailu ensin -näkökulman mukaista perinteistä matkailukeskeistä lähestymistapaa matkailusuunnitteluun (ks. Saarinen 2007b). Kuvassa 4 Sallan tilannetta esittävässä mallissa (a) matkailu on valittu kehittämisen keskiöön ja alkutuotanto, elintarvike- ja puunjalostusteollisuus, palvelut sekä muut paikalliset elinkeinot integroidaan matkailuelinkeinoon ja sen kehittämistarpeisiin. Tutkimuskirjallisuuden valossa matkailun valintaa yhdeksi ja ainoaksi kehitettäväksi elinkeinoksi voidaan kritisoida. Vaikka matkailua on mahdollista käyttää aluekehityksen välineenä, alueen tulevaisuuden rakentaminen yksinomaan matkailun varaan sisältää riskejä. Terve aluetalous pitää Kauppilan (2000: 38) mukaan sisällään monipuolista elinkeinotoimintaa. Matkailu on lisäksi suhdanneherkkä ala ja altis monenlaisille häiriöille, jotka voivat nopeasti muuttaa elinkeinon toimintaedellytyksiä (Järviluoma 1993: 29 30). Toisaalta valintoja joudutaan tekemään kunnassa, jonka resurssit ovat rajalliset. Kehityskeskeisen lähestymistavan (b) soveltaminen matkailusuunnitteluun kuntatasolla edellyttää monipuolisemman elinkeinorakenteen ja vahvemman aluetalouden kuin matkailukeskeinen malli. - 35 -

a) Muut paikalliset elinkeinot Maa- ja metsätalous Vähittäiskauppa, liikenne ja muut palvelut Matkailu Poronhoito Elintarvike- ja puunjalostusteollisuus b) Vähittäiskauppa, liikenne ja muut palvelut Muut paikalliset elinkeinot Informaatioala Alue ja paikallisuus Matkailu Maa- ja metsätalous Elintarvike- ja puunjalostusteollisuus Poronhoito ja kalatalous Kuva 4. Perinteistä matkailukeskeistä lähestymistapaa matkailusuunnitteluun muistuttava Sallan malli (a) ja kehityskeskeistä lähestymistapaa muistuttava muiden Koillis-Suomen kuntien malli (b) (ks. Saarinen 2007b: kuva 3.1). Matkailuelinkeinon edistäminen nähtiin tärkeänä myös muissa Koillis-Suomen kunnissa, mutta niissä avainhenkilöt ja yrittäjät eivät kehittäisi tulevaisuutta yhtä tiukasti yhden elinkeinon varaan. Posion ja Taivalkosken elinkeinoelämä on rakentunut pääasiassa muiden elinkeinojen kuin matkailun varaan. Kuusamossa matkailun kehittämiseen on panostettu jo pitkään, mutta kaupungin suhteellisen vahvan ja monipuolisen aluetalouden ansiosta se ei näytä olevan ainoa aluekehityksen väline. Muiden Koillis- Suomen kuntien malli muistuttaa kehityskeskeistä (b) näkökulmaa matkailusuunnitteluun: matkailua pidettiin ennemminkin yhtenä mahdollisena aluekehityksen välineenä muiden elinkeinojen, kuten elintarvike-, puunjalostus- ja tietoteollisuuden sekä maa- ja metsätalouden joukossa. Kuusamossa, Posiolla ja Taivalkoskella elinkeinorakenne haluttiin siis säilyttää monipuolisena. Kuvassa 4 esitettyjen mallien kehälle on valittu kuntien tärkeimpiä elinkeinoja, joihin matkailulla on olemassa ainakin potentiaalisia kytkentöjä. Muiden Koillis-Suomen kuntien mallissa (b) kehällä sijaitsevissa toimialoissa voi olla joitakin kuntakohtaisia eroja. Esimerkiksi Posiolla informaatioalan yrityksiä ei juuri ole, mutta keramiikkateollisuus on vahvaa toisin kuin naapurikunnissa. Muut paikalliset elinkeinot -luokkaan voidaankin lukea kuntien vahvuuksista riippuen esimerkiksi keramiikkateollisuus, (mökki)rakentaminen sekä taide- ja käsityöala. Matkailulla on kytkentöjä myös kyseisiin toimialoihin. - 36 -

Kehityskeskeisen lähestymistavan mukaisesti matkailu tulisi pyrkiä integroimaan osaksi aluekehitystä ja sen eri elinkeinotoimintoja (Saarinen 2004: 31, 2007b). Tutkimuskirjallisuudessa on osoitettu, että tiivistämällä yhteistyötä matkailun ja muiden elinkeinojen välillä on mahdollista lisätä myös matkailun taloudellista kestävyyttä ja myönteisiä vaikutuksia (ks. Kauppila 2004: 216 222). Aineiston perusteella näyttää siltä, että Koillis-Suomessa haasteena on kytkeä matkailukehitys tiiviimmin paikalliseen perinteiseen osaamiseen ja elinkeinoihin, kuten maa-, metsä-, poro- ja kalatalouteen sekä elintarvikeja puualaan. Myös informaatioala on potentiaalinen yhteistyökumppani esimerkiksi matkailupalvelujen kehittämisessä. Matkailun myönteisten vaikutusten lisäämiseksi yritysten kannattaisi käyttää hankintoja tehdessään mahdollisimman paljon paikallisia tavaran- ja palvelujentuottajia. Eri elinkeinojen välinen yhteistyö sekä matkailukeskusten ja niitä ympäröivien alueiden välinen yhteistyö vähentää vuotoja aluetaloudesta ja tarjoaa mahdollisuuden monipuolistaa matkailun palvelu- ja tuotetarjontaa. Kirjallisuus ja muut lähteet Allen, L. R. & R. Gibson (1987). Perceptions of community life and services: a comparison between leaders and community residents. Journal of the Community Development Society 18: 1, 89 103. Andereck, K. L. & C. A. Vogt (2000). The Relationship between Residents Attitudes toward Tourism and Tourism Development Options. Journal of Travel Research 39: 1, 27 36. Boyd, S. & C. M. Hall (2005). Nature-based Tourism in Peripheral Areas: Making Peripheral Destinations Competitive. Teoksessa Hall, C. M. & S. Boyd (toim.): Nature-based Tourism in Peripheral Areas: Development or Disaster?, 273 280. Channel View Publications, Clevedon. Burns, P. (1999). Paradoxes in planning: tourism elitism or brutalism? Annals of Tourism Research 26: 2, 329 348. Butler, R. W. (1980). The Concepts of a Tourist Area Cycle of Evolution: Implications for Management of Resources. Canadian Geographer 24: 1, 5 12. Davis, D., Allen, J. & R. M. Cosenza (1988). Segmenting Local Residents By Their Attitudes, Interests, and Opinions Toward Tourism. Journal of Travel Research 27: 2, 2 8. Fredline, E. & B. Faulkner (2000). Host community reactions: a cluster analysis. Annals of Tourism Research 27: 3, 763 784. Getz, D. (1981). Tourism and Rural Settlement Policy. Scottish Geographical Magazine 97: 3, 158 168. Getz, D. (1986). Tourism and Population Change: Long-Term Impacts of Tourism in the Badenoch and Strathspey District of the Scottish Highlands. Scottish Geographical Magazine 102: 2, 113 126. Gilg, A. (1998). Switzerland: structural change within stability. Teoksessa Williams, A. M. & G. Shaw (toim.): Tourism and Economic Development. European Experiences, 151 174. 3. painos. John Wiley & Sons, Chichester. - 37 -

Gunn, C. A. (1994). Tourism Planning. Basics, Concepts, Cases. 3. painos. 460 s. Taylor & Francis, Philadelphia. Hall, C. M. (2005). Tourism: Rethinking the Social Science of Mobility. 448 s. Pearson Education Limited, Essex. Hall C. M. & J. M. Jenkins (1998). The policy dimensions of rural tourism and recreation. Teoksessa Butler, R. W., Hall, C. M. & J. Jenkins (toim.): Tourism and Recreation in Rural Areas, 16 42. John Wiley & Sons, Chichester. Junnila, E-M., Törn, A., Kälkäjä, T., Siikamäki, P. & A. Tolvanen (2003). Kestävä luontomatkailu. Naturpolis Kuusamo koulutus- ja kehittämispalvelut, Tutkimuksia 2/2003, 71 84. Juntheikki, R. (2005). Matkailusta työtä ja toimeentuloa : Koillis-Suomen matkailuelinkeino kehittämissuunnitelmien ja tilastojen näkökulmasta. Naturpolis Kuusamo koulutus ja kehittämispalvelut, Tutkimuksia 2/2005, 45 84. Juntheikki, R. & J. Korhonen (2005). Matkailun aluetaloudelliset vaikutukset Koillis-Suomessa vuonna 2003. Kajaanin ammattikorkeakoulun julkaisusarja A Tutkimuksia 5. 72 s. Järviluoma, J. (1993). Paikallisväestön asennoituminen matkailuun ja sen seurausvaikutuksiin esimerkkinä Kolarin kunta. University of Oulu, Research Institute of Northern Finland, Research Reports no: 110. 152 s. Järviluoma, J. (1997). Matkailu kehittämisen välineenä paikallistason elinkeinomurroksessa: tapaus Kolari. Teoksessa Aho, S., Ilola, H. & J. Järviluoma (toim.): Matkailu ja kehitys. Näkökulmia alueiden ja kohteiden tarkasteluun, 128 139. Lapin yliopisto, Rovaniemi. Kangas, K., Siikamäki, P., Juntheikki, R., Kauppila, P. & J. Saarinen (2005). Luonto, matkailu ja aluekehitys. Naturpolis Kuusamo koulutus ja kehittämispalvelut, Tutkimuksia 2/2005. 137 s. Kanniainen, A. (1999). SPSS for Windows Menetelmiä. Oulun yliopisto, ATK-keskus. 95 s. Kariel, H. G. (1989). Tourism and Development: Perplexity or Panacea? Journal of Travel Research 28: 1, 2 6. Kariel, H. G. (1993). Tourism and Society in Four Austrian Alpine Communities. GeoJournal 31: 4, 449 456. Kauppila, P. (1999). Matkailun taloudelliset vaikutukset Inarissa: tunnuslukuja ja arvioita. Nordia Tiedonantoja 4/1999, 88 95. Kauppila, P. (2000). Aluekehitys ja matkailu tapaustutkimus eräistä Pohjois-Suomen seutukunnista vuosina 1988 1997. Nordia Tiedonantoja 1/2000. 44 s. Kauppila, P. (2002). Näkökulmia matkailun vaikutuksista aluekehitykseen: matkailun kehitysmalli. Kajaanin ammattikorkeakoulun julkaisusarja A Tutkimuksia 1, 85 101. Kauppila, P. (2004). Matkailukeskusten kehitysprosessi ja rooli aluekehityksessä paikallistasolla: esimerkkeinä Levi, Ruka, Saariselkä ja Ylläs. Nordia Geographical Publications 33:1. 260 s. - 38 -

Kinnunen, I. & J. Rusanen (1996). Alueellisen tiedon tilastolliset analysointimenetelmät SAS609- ohjelmistolla Unix-ympäristössä. Oulun yliopiston maantieteen laitoksen opetusmoniste 23. 102 s. Kinnunen, I. & J. Rusanen (2000). Alueellisen aineiston analyysi SAS-ohjelmistolla. Oulun yliopiston maantieteen laitoksen opetusmonisteita 30. 116 s. Madrigal, R. (1995). Residents perceptions and the role of government. Annals of Tourism Research 22: 1, 86 102. Metsämuuronen, J. (2001). Monimuuttujamenetelmien perusteet SPSS-ympäristössä. 198 s. International Methelp ky, Helsinki. Montanari, A. (1995). The Mediterranean Region: Europe s Summer Leisure Space. Teoksessa Montanari, A. & A. M. Williams (toim.): European Tourism. Regions, Spaces and Restructuring, 41 66. John Wiley & Sons, Chichester. Moscardo, G. (2005). Peripheral Tourism Development: Challenges, Issues and Success Factors. Tourism Recreation Research 30: 1, 27 43. Murphy, P. E. (1983). Perceptions and Attitudes of Decisionmaking Groups in Tourism Centers. Journal of Travel Research 21: 3, 8 12. Nyberg, L. (1995). Scandinavia: Tourism in Europe s Northern Periphery. Teoksessa Montanari, A. & A. M. Williams (toim.): European Tourism. Regions, Spaces and Restructuring, 87 107. John Wiley & Sons, Chichester. Pearce, P. L., Moscardo, G. & G. F. Ross (1996). Tourism Community Relationships. 259 s. Pergamon, Oxford. Ryan, C. & D. Montgomery (1994). The attitudes of Bakewell residents to tourism and issues in community responsive tourism. Tourism Management 15: 5, 358 369. Rämet, J., Kauppila, P. & J. Saarinen (2003). Paikallisväestö ja matkailu: kaupungin/kunnanvaltuutettujen ja johtavien viranhaltijoiden asennoituminen matkailuun Koillis-Suomessa. Naturpolis Kuusamo koulutus- ja kehittämispalvelut, Tutkimuksia 3/2003. 57 s. Rämet, J., Törn, A., Tolvanen, A. & P. Siikamäki (2005). Luonnonsuojelu ja luontomatkailu paikallisväestön silmin kyselytutkimus Kuusamossa ja Syötteen alueella. Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja, Sarja A 151. 48 s. Saarinen, J. (2003). The Regional Economics of Tourism in Northern Finland: The Socio-economic Implications of Recent Tourism Development and Future Possibilities for Regional Development. Scandinavian Journal of Hospitality and Tourism 3: 2, 91 113. Saarinen, J. (2004). Viimeinen oljenkorsi? Matkailu ja maaseudun aluekehitys. Maaseudun uusi aika 3, 26 38. Saarinen, J. (2007a). Contradictions of Rural Tourism Initiatives in Rural Development Contexts: Finnish Rural Tourism Strategy Case Study. Current Issues in Tourism 10: 1, 1 10. (painossa). - 39 -

Saarinen, J. (2007b). Tourism in Peripheries: the Role of Tourism in Regional Development in Northern Finland. Teoksessa Müller, D. K. & B. Jansson (toim.): Tourism in Peripheries: Perspectives from the Far North and South, 41 52. CAB International. (painossa). Saarinen, J. & P. Kauppila (2002). Matkailun aluetaloudellisten vaikutusten arviointi: matkailun tulo- ja työllisyysvaikutukset Pelkosenniemellä. Terra 114: 1, 25 36. Saeter, J. A. (1998). The significance of tourism and economic development in rural areas: a Norwegian case study. Teoksessa Butler, R. W., Hall, C. M. & J. Jenkins (toim.): Tourism and Recreation in Rural Areas, 235 245. John Wiley & Sons, Chichester. Sharpley, R. (2002). Tourism: A Vehicle for Development? Teoksessa Sharpley, R. & D. J. Telfer (toim.): Tourism and Development: Concepts and Issues, 11 34. Channel View Publications, Clevedon. Shortt, G. (1994). Attitudes of tourism planners: implications for human resource development. Tourism Management 15: 6, 444 450. Siikamäki, P. (2005). Paikallisväestön näkemys luonnonsuojelusta ja luontomatkailusta Kuusamossa ja Syötteellä. Naturpolis Kuusamo koulutus ja kehittämispalvelut, Tutkimuksia 2/2005, 25 44. Sälli, K. (2000). Matkailun kehittäminen. Valtiontalouden tarkastuskertomus 9/2000. 118 s. Valtiontalouden tarkastusvirasto, Helsinki. Sälli, K. (2002). Matkailun yritystuet. Valtiontalouden tarkastuskertomus 23/2002. 99 s. Valtiontalouden tarkastusvirasto, Helsinki. Talonen, H., Laiho, M. & T. Pallonen (2000). Matkailun julkisen rahoituksen määrä ja kohdentuminen Suomessa. Kauppa- ja teollisuusministeriön tutkimuksia ja raportteja 19/2000. 98 s. Talonen, H., Laiho, M., Willner, H. & A. Tammivuori (2005). Julkinen tuki matkailuhankkeisiin Suomessa vuosina 2000 2003. Kauppa- ja teollisuusministeriö, Rahoitetut tutkimukset 5/2005. 125 s. Tervo, M. (2000). Kvantitatiiviset menetelmät kulttuurimaantieteellisessä tutkimuksessa. Oulun yliopiston maantieteen laitoksen opetusmoniste 31. 88 s. Tähtinen, J. & H. Isoaho (2001). Tilastollisen analyysin lähtökohtia. Ensiaskeleet kvantiaineiston käsittelyyn, analyysiin ja tulkintaan SPSS-ohjelmaympäristössä. Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunta, Julkaisusarja C, Oppimateriaalit 13. 147 s. Valtakunnallinen matkailustrategiatyöryhmä (2006). Suomen matkailustrategia vuoteen 2020 & Toimenpideohjelma vuosille 2007 2013. Kauppa- ja teollisuusministeriön julkaisuja 21/2006. 102 s. Vanhamäki, S. (2003). Voiko matkailu olla sosiaalisesti kestävää? Paikallisväestön asennoituminen matkailuun Kuusamon Rukalla. Naturpolis Kuusamo koulutus- ja kehittämispalvelut, Työpapereita 3/2003. 61 s. Vuoristo, K-V. (2002). Regional and structural patterns of tourism in Finland. Fennia 180: 1 2, 251 259. - 40 -

Williams, A. M. & G. Shaw (1998a). Introduction: tourism and uneven economic development. Teoksessa Williams, A. M. & G. Shaw (toim.): Tourism and Economic Development. European Experiences, 1 16. 3. painos. John Wiley & Sons, Chichester. Williams, A. M. & G. Shaw (toim.) (1998b). Tourism and Economic Development. European Experiences. 3. painos. 425 s. John Wiley & Sons, Chichester. Zimmermann, F. M. (1995). The Alpine Region: Regional Restructuring Opportunities and Constraints in a Fragile Environment. Teoksessa Montanari, A. & A. M. Williams (toim.): European Tourism. Regions, Spaces and Restructuring, 19 40. John Wiley & Sons, Chichester. Tilastot: StatFin-tilastopalvelu (2004). Tilastokeskus. Väestö. <http://statfin.stat.fi/statweb/start.asp?la=fi&dm=slfi&lp=catalog&clg=vaesto>. 19.10.2004, 3.11.2004, 7.12.2004. StatFin-tilastopalvelu (2006). Tilastokeskus. Väestö. <http://statfin.stat.fi/statweb/start.asp?la=fi&dm=slfi&lp=catalog&clg=vaesto>. 10.4.2006. SVT (Suomen virallinen tilasto) (1993). Väestölaskenta 1990. Osa 7C. Kuntatiedot Keski- ja Pohjois- Suomi. Tilastokeskus, Helsinki. SVT (Suomen virallinen tilasto) (1998). Liikenne ja matkailu 1998:10. Matkailutilasto 1998. Tilastokeskus, Helsinki. SVT (Suomen virallinen tilasto) (2000). Liikenne ja matkailu 2000:11. Matkailutilasto 2000. Tilastokeskus, Helsinki. SVT (Suomen virallinen tilasto) (2006). Liikenne ja matkailu 2006. Matkailutilasto 2006. Tilastokeskus, Helsinki. Tilastokeskus (1979). Väestön elinkeino. Väestö elinkeinon mukaan kunnittain vuosina 1880 1975. Tilastollisia tiedonantoja N:o 63. Tilastokeskus, Helsinki. Haastattelut: Huhtala, Pekka, hallinto- ja elinkeinojohtaja, Sallan kunta 22.5.2006. Kämäräinen, Jouko, toimitusjohtaja/yrittäjä, Rukapalvelu Oy, Ruka 17.5.2006. Lantto, Reijo, yrittäjä, Himmerkinlahti Oy, Posio 30.5.2006. Nykänen, Veijo, yritystoimenjohtaja, Posion kunta 30.5.2006. Perttunen, Mika, toimitusjohtaja, Naturpolis Oy, Kuusamo 23.5.2006. Pylkkänen, Jouni, yrittäjä, Posio 29.5.2006. Rytkönen, Tuija, toiminnanjohtaja, Ruka-Kuusamo matkailuyhdistys, Kuusamo 24.5.2006. - 41 -

Saarinen, Seppo, myynti- ja markkinointipäällikkö, Rukakeskus Oy, Ruka 23.5.2006. Saastamoinen, Outi, projektipäällikkö/toimialavastaava, Naturpolis Oy, Kuusamo 24.5.2006. Schroderus, Juha, yrittäjä, Hotelli Herkko, Taivalkoski 31.5.2006. Seppänen, Jussi, johtaja, Sallan Tunturipalvelut Oy, Sallatunturi 22.5.2006. Turpeinen, Vesa, kunnanvaltuutettu ja kunnanhallituksen jäsen, Taivalkoski 30.5.2006. Internet-lähteet: Koillis-Suomen Aluekeskus Naturpolis Kuusamo (2005). <http://www.koillis-suomi.fi/>. 29.8.2005. Muut lähteet: Väisänen, Seija <aluekeskusohjelma@kuusamo.fi> (2006). Henkilökohtainen sähköpostiviesti 6.11.2006. - 42 -

Naturpolis Kuusamo koulutus- ja kehittämispalvelut Luonnonsuojelualueet luontomatkailun kohdealueina Pirkko Siikamäki Dosentti, Oulangan tutkimusaseman johtaja pirkko.siikamaki@oulu.fi Oulangan tutkimusasema Liikasenvaarantie 134, 93999 Kuusamo Katja Kangas FM, tutkija Katja.kangas@oulu.fi Biologian laitos Oulun yliopisto, PL 3000, 90014 Oulun yliopisto Kuusamon kaupunki Naturpolis Kuusamo koulutus- ja kehittämispalvelut Oulangantie 1, 93600 Kuusamo Tilaukset: campus.kirjasto@kuusamo.fi Kuusamo 2006 RAKENNERAHASTOT RAKENNERAHASTOT - 43 -

SISÄLTÖ Johdanto...46 Luontomatkailun kehitys...46 Luonnonsuojelualueiden merkitys matkailukohteina...46 Luontomatkailun ekologiset vaikutukset...49 Luonnonsuojelualueiden kohdistuvan luontomatkailun taloudellinen merkitys...53 Luontomatkailun tulevaisuuden kuva...53 Tutkimuksen tavoitteet...55 Tutkimuksen toteutus, aineisto ja menetelmät...56 Kyselytutkimus...56 Leiripaikkatutkimus...57 Tulokset ja tulosten pohdinta...57 Matkailuaktiviteettien soveltuminen luonnonsuojelualueelle...57 Leiripaikkatutkimus...62 Yhteenveto...63 Kirjallisuusluettelo...64-44 -

Esipuhe Oulangan kansallispuiston merkkivuotena on ajankohtaista pysähtyä pohtimaan luonnonsuojelualueiden merkitystä luontomatkailukohteina. Meille Oulangan tutkimusasemalla toimiville tutkijoille Oulangan kansallispuisto toimii itsestäänselvänä tutkimuskohteena niin sijaintinsa kuin merkityksensäkin puolesta. Oulangalle suunniteltiin ensimmäistä puistoa jo yli sata vuotta sitten. Alue oli jo tuolloin luonnontutkijoiden piirissä laajasti tunnettu ainutlaatuisten maisemiensa ja etenkin alueella esiintyvien harvinaisten kasviensa vuoksi. Tällä hetkellä Oulanka on vetovoimainen matkailukohde ja muodostaa yhdessä valtakunnan rajan takana sijaitsevan Paanajärven kansallispuiston kanssa kansainvälisestikin mielenkiintoisen kokonaisuuden. Kortesalmen kansainvälisen raja-aseman avaamisen myötä odotukset entistä vilkkaammalle matkailukäytölle ovat nousseet molemmin puolin rajaa. Vilkastunut matkailukäyttö ja kasvavat kävijämäärät eivät kuitenkaan näy ainoastaan kasvina matkailutuloina vaan väistämättä myös ympäristön kulumisena. Luonnonsuojelu- ja matkailutavoitteiden yhteensovittaminen on kokonaisuus, jossa tarvitaan monenlaista tutkimustietoa alueiden suunnittelu ja hoidon perustaksi. Tässä tutkimuksessa pohdimme yleisellä tasolla luonnonsuojelualueiden merkitystä luontomatkailukohteina, matkailun ja luonnonsuojelun yhdistämisen erityiskysymyksiä sekä kestävän matkailun kehittämistä. Julkaisun tulososio on kaksiosainen: ensimmäisessä osassa raportoimme tuloksia paikallisväestölle tehdystä kyselytutkimuksesta ja toisessa osiossa esitämme tuloksia yhdestä ekologiseen kestävyyteen liittyvästä osatutkimuksesta. Kuusamossa ja Oulussa 22.11.2006 Pirkko Siikamäki ja Katja Kangas - 45 -

Johdanto Luontomatkailun kehitys Matkailu on todettu monessa yhteydessä yhdeksi mailman laajimmista ja nopeimmin kasvavista teollisuuden sektoreista (mm. Eagles 2002; Hall & Page 1999; Lindberg 1998; Mowforth & Munt 2003). Vaikka matkailun eri osa-alueiden vertailu on vaikeaa, matkailun muodoista luontomatkailun on arvioitu olevan yksi nopeimmin kasvavista (Buckley 2004a; Fennell 1999). Maailmanlaajuisesti on arvioitu, että noin puolet kaikesta matkailusta on nk. geomatkailua eli matkakohteen vetovoimaisuus liittyy paikan luonnonmaantieteellisiin ominaisuuksiin (Stueve ym. 2002). Luonto on useiden tutkimusten mukaan ensijainen vetovoimatekijä Pohjois-Suomen matkakohteissa (esim. Jyvälä 1988, Kauppila 1996, 1997, Saarinen 1996, Silvennoinen ym. 1998, Järviluoma 2001). Luontomatkailu on käsitteenä vielä jokseenkin selkiytymätön (Saarinen 2005). Tässä artikkelissä taustalla on sekä kotimaisessa että kansainvälisessä kirjallisuudessa käytetty luonnehdinta luontomatkailusta: luontomatkailu on laajemman matkailutalouden osa, johon liittyvä tarjonta ja kulutusmotiivit perustuvat keskeisiltä osiltaan luonnonympäristöön, sen vetovoimaan ja luonnossa toteutettaviin matkailuaktiviteetteihin (Fennell 1999, Järviluoma 2001, Saarinen 2002). Luontomatkailun merkitys erityisesti syrjäseutujen kehittämiselle on tunnistettu. Esimerkiksi VILMAT-työryhmän (Ympäristöministeriö 2002) toimenpideohjelma kirjaa yhdeksi tavoitteeksi luontomatkailun työpaikkojen kaksinkertaistamisen vuoteen 2010 mennessä. Työryhmä ennusti luontomatkailun kasvun olevan 8-10 prosentin luokkaa ja arvioi sektorin osuuden olevan noin kolmasosa koko matkailun kokonaistyöllistävyydestä. Luontomatkailusta toivotaan yleisesti apua taantuvien maaseutualueiden kehitykselle. Syrjäseutujen tiedetään olevan matkailun kannalta hyvin vetovoimaisia alueita, joiden kulttuuri- ja luonnonympäristöt ovat säilyneet (Saarinen 2005). Toisaalta syrjäseutujen matkailun kehittämiseen haitallisesti vaikuttavat alueiden vähäinen poliittinen ja taloudellinen vaikutusvalta, niiden perifeerisyys, yksipuolinen aluetalous sekä muuttotappio (Hall & Boyd 2005). Luonnonsuojelualueiden merkitys matkailukohteina Suomalaista luontoa suojellaan monipuolisella luonnonsuojelualueverkostolla. Matkailun kannalta tärkein suojelualuetyyppi on kansallispuistot, jotka ovat usein laaja-alaisia ja sisältävät luonnonnähtävyyksiä sekä erityisiä luonnonarvoja. Luonnonsuojelutehtävänsä ohella kansallispuistoilla ja muilla suojelualueilla on myös keskeinen rooli ympäristökasvatuksessa, luonnon virkistys- ja matkailukäytössä sekä tutkimuksessa. Parhaimmillaan luonnonsuojelualueiden erilaiset käyttömuodot edistävät - 46 -

sekä paikallista taloudellista toimeliaisuutta, paikallisen kulttuurin ja identiteetin säilymistä että luonnonsuojelutavoitteiden toteutumista. Luontomatkailun kehittämistä pidetään usein työkaluna näiden kestävyyden eri komponenttien saavuttamiseksi (Buckley 2004). Luonnonsuojelulla ja luontomatkailulla on pitkä yhteinen historia, eikä luonnonsuojelualueiden merkitys matkailukohteina ole sinällään uusi ilmiö. Perinteisessä luonnonsuojeluaatteessa vahvana pontimena oli luonnon nähtävyyksien, kauniiden maisemien ja luonnonmuistomerkkien säilyttäminen tuleville sukupolville (Taulukko 1). Järjestetty luontoon kohdistuva matkailu- ja virkistyskäyttö alkoi Suomessa jo 1920 ja 1930-luvuilla, joilloin myös ensimmäisiä kansallispuistoja suunniteltiin ja perustettiin. Taulukko 1. Luonnonsuojelun kohteiden ja perustelujen muutokset luonnonsuojeluhistoriassa (Jäppinen, 2000). Luonnonsuojelun kohde 2. Maailmansotaa edeltavä aika Näytteitä isänmaan luonnosta Perustelu Esteettiset ja eettiset syyt Luontoarvojen ja luonnonkauneuden vaaliminen 2. Maailmansodan jälkeen Luonnonvarojen suojelu ja järkiperäinen hoito 1970-1980 luku Uhanalaisten ja harvinaisten eliölajien suojelu Puhdas luonto, puhtaat luonnontuotteet Ihmisen luonnosta saama hyöty (Taloudellinen, virkistys, työllisyys, tutkimus- ja opetuskohde..) Sukupuuttojen ehkäiseminen 1990- luku (YK:n ympäristö- ja kehityskonferenssi, Rio de Janeiro 1992) Luonnon monimuotoisuus Luonnon kestävä hoito ja käyttö Luonnonvaroista saadun hyödyn oikeudenmukainen jakaminen Eliölajien ja elinympäristöjen suotuisa suojelutaso sekä suojelualueverkon edustavuus Yhtenäiset luonnonalueet Arvokkaat pienelinympäristöt jne.. Maapallon elämän säilyttäminen Luonnon köyhtymisen estäminen Ekologisen kestävyyden ja elämälle tärkeiden biologisten prosessien ylläpito Hyödyt tuleville sukupolville; kehitysmaiden ja teollisuusmaiden välisen eriarvoisuuden vähentäminen Bd:hen sisältyvät taloudelliset mahdollisuudet Kansainväliset sopimukset ja yhteisölainsäädäntö Luonnonsuojelualueista etenkin kansallispuistot ovat nähtävyyksiä ja luontomatkailukohteita yhä suositumpia (Eagles 2004). Pohjois-Suomen kansallispuistojen kävijämäärät ovat jopa kolminkertaistu- - 47 -

neet viimeisen vuosikymmenen aikana (Kuva 1., Gilligan ym. 2005). Luontomatkailun kasvu on viime vuosina keskittynyt pääasiallisesti vetovoimaisten luonnonsuojelualueiden läheisyyteen (Saarinen 2005). Vuoriston (2002) mukaan suomalaisista kansallispuistoista matkailukäytön kannalta tärkeimpiä ovat Pohjois-Suomen suuret kansallispuistot (Urho Kekkosen, Lemmenjoen, Pallas-Yllästunturin ja Oulangan kansallispuistot), saaristopuistot (Saaristomeren, Tammisaaren, Itäisen Suomenlahden ja Perämeren kp:t) sekä useat muut pienemmät puistot (esim. Koli, Seitseminen, Pyhä-Luosto). Luonnonsuojelualueiden yksittäiset luontokohteet, kauniit maisemat, harvinaiset eliölajit ja luontotyypit sekä luonnontilaiset metsät ja pienvesistöt ovat suojelualueiden vetovoimatekijöitä. Kansallispuistojen tarjoama julkisesti tuotettu, monipuolinen palveluvarustus luontokeskuksineen, polkuverkostoineen, autiotupineen, levähdyspaikkoineen sekä tietomateriaaleineen lisää edelleen niiden arvoa ja merkitystä matkailukohteina. Monien kansallispuistojen läheisyydessä lisäksi sijaitsee matkailukeskuksia, joissa on tarjolla runsaasti erilaisia matkailupalveluja. Kansallispuistojen arvioidut kävijämäärät 1992-2005 käyntimäärä 300 000 280 000 260 000 240 000 220 000 200 000 180 000 160 000 140 000 120 000 Nuuksio Saaristomeri Seitseminen Urho Kekkosen kansallispuisto Oulanka Perämeri Riisitunturi Rokua Syöte Lemmenjoki Pallas-Yllästunturi Pyhä-Luosto 100 000 80 000 60 000 40 000 20 000 0 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 vuosi Kuva 1. Muutamien suomalaisten kansallispuistojen käyntimäärien kehitykset vuosina 1992-2005. Lähde Anneli Leivo / Metsähallitus - 48 -

Luontomatkailun ekologiset vaikutukset Maailmanlaajuisesti matkailu vaikuttaa maankäyttöön ja maanpeitteeseen, energian kulutukseen, eliölajien häviämisiin, vieraslajien ja tartuntatautien leviämiseen sekä muun muassa ihmisten ympäristönäkemyksiin (esim. Gössling 2002). Luonnonsuojelualueille kohdistuvan ja kasvavan matkailun haittapuolina alkuperäisen luonnon suojelulle ovat matkailijoiden tarpeisiin rakennettavan infrastruktuurin vaikutukset, matkailijapalvelujen mukanaan tuomat ympäristörasitukset sekä matkailun aiheuttamat suorat, fyysiset ympäristöhaitat (esim. Borg 1997, Liddle 1997, Eagles & McCool 2002; Cole 2004, Buckley 2004). Koska jo vähäisetkin kävijämäärät aiheuttavat erilaisia vaikutuksia ympäristöön (esim. Frissell & Duncan 1965, Grabherr 1982, Cole 1995a,b, Marion & Cole 1996, Tolvanen ym. 2004, Siikamäki 2003), pitää matkailu- ja virkistyskäytön suunnittelun ja ohjauksen perustua ympäristövaikutusten hallintaan. Suunnittelematon matkailu voi johtaa ekologisten haittavaikutusten lisäksi myös sosiaalisiin ongelmiin matkailukohteissa (Inskeep 1994). Matkailulla ja virkistyskäytöllä on väistämättä vaikutuksia alueen kasvillisuuteen ja maaperään, eläimistöön sekä vesistöihin. Kansallispuistojen luonnonsuojelu- ja virkistysarvon säilymisen kannalta merkityksellistä on kuinka näkyviä, voimakkaita, pitkäkestoisia ja laajalle levinneitä nämä vaikutukset ovat. Ympäristövaikutusten hallitsemattoman leviämisen estämiseksi onkin tärkeää määrittää hyväksyttävän muutoksen rajat ja löytää vaikutusten seuraamiseen sopivia mittareita ja indikaattorilajeja. Taulukossa 2. on esitetty matkailun ja virkistyskäytön ekologisia vaikutuksia ja niiden seurantaan mahdollisesti sopivia mittareita sekä indikaattoreita. - 49 -

Taulukko 2. Matkailun aiheuttamia ekologisia vaikutuksia, vaikutusten aiheutumismekanismeja, vaikutusten mittaamiseen käytettäviä mittareita sekä indikaattoreja. Ekologinen vaikutus Syy Mittari Indikaattorilajiesimerkkejä Maaperä -Tiivistyminen Tallaus Maaperän kovuus -Orgaanisen aineksen häviäminen Tallaus Orgaanisen aineksen määrä -Kuluminen / eroosio Tallaus Polkujen leveys, syvyys, sivupolut yms. Kasvillisuusvaikutukset Lajistomuutokset -Lajiston rakenne -Esiintymien tila ja kunto -Vieras/kulttuurilajien invaasio Tallaus Kerääminen Ihmisen tai kulttuurisidonnaisten lajien toimiminen siementen levittäjänä Lajiston peittävyys Lajistorakenne Lajilukumäärät Vieraslajeja / alkuperäisiä lajeja Kasvipeitteen kuluminen Tallaus Kasvillisuuden peittävyys Kasvillisuuden vahingoittuminen Tallaus, kerääminen ja vahingoittaminen Kasvillisuuden kuntoa kuvaava indikaattori (puu-, pensas- ja kenttäkerroksen kunto) Eläimistö Lajistomuutokset -Lajiston rakenne -Kantojen tila -Vieras/kulttuurilajien invaasio Eläimistön käyttäytymismuutokset Tahaton tai tahallinen häirintä Metsästys ja kalastus Ihmisen toimiminen vektorina Ihmisen läsnäolo Ruokinta Jätteet maastossa Lajidiversiteetti Lajistorakenne Populaatiokoko ja -rakenne Lisääntymismenestys Kulttuurisidonnaisten lajien esiintyminen Pakoetäisyydet Uudet käyttäytymispiirteet lajeilla Kulttuurilajien esiintyminen Herkät lajit Lähteikköjen lajit -Kämmekät Vieras/ kulttuurilajit -Vesirutto -Peltorikkaruohot Suuret petolinnut kotka, merikotka Harakka, varpunen, varis Taimen, harjus Tauti- ja loisinfektiot Ihmisen toimiminen vektorina Tautien ja loisten esiintyminen Kalaloiset Rapurutto Ekinokokki -loiset Ympäristön tilan muutokset -Kuluminen -Roskaantuminen -Veden laadun heikkeneminen -Äänimaiseman muutokset Tallaus Jätteiden kulkeutuminen Matkamuistojen kerääminen Ympäristön tilaa kuvaava indikaattori (luonnontilainen häiriintynyt) Roskien keruuseen käytetty työaika ja jätemäärät Melutaso - 50 -

Colen (2004, kirjallisuuskatsaus) mukaan virkistyskäytön kokonaisvaikutus muodostuu käytön intensiteetistä sekä vaikutusalueesta (Kuva 2). Käytön intensiteettiin vaikuttavat useat eri tekijät; käytön tiheys, käyttömuodon ja matkailijoiden käyttäytyminen, käytön vuodenaika sekä ympäristön olosuhteet. Kuinka laajalle alueelle käytön vaikutus levittyy, riippuu enemmänkin käytön spatiaalisesta jakautumisesta (Cole 2004). Aikaisempien tutkimusten mukaan alueen käytön ja siitä aiheutuvan kuluneisuuden välisen suhteen on havaittu olevan ei-lineaarinen, jolloin kuluneisuus kasvaa nopeasti jo hyvin alhaisella käytöllä, minkä jälkeen käytön lisääntyminen aiheuttaa enää pieniä muutoksia kuluneisuuden määrässä (esim. Hammit & Cole 1998, Cole 2004). Käytön ja sen vaikutuksen välinen käyräviivainen suhde viittaa siihen, että kokonaisvaikutusalueen minimoimiseksi olisi parasta keskittää käyttö mahdollisimman harvoille ja jo käytössä oleville kohteille (Cole 2004,kirjallisuuskatsaus). Kuva 2. Matkailun kokonaisvaikutukseen vaikuttavat tekijät (Cole 2004 kirjallisuuskatsaus kuvan 4.6 mukaan) Matkailun ja virkistyskäytön yksi näkyvimmistä ja myös tutkituimmista vaikutuksista ovat patikoinnista ja leiriytymisestä aiheutuvan tallauksen vaikutukset kasvillisuuteen ja maaperään (Cole 2004, kirjallisuuskatsaus). Ekologiset muutokset ovat väistämättömiä ja tapahtuvat jo kevyen ja lyhytkestoisen tallauksen jälkeen (esim. Cole 1995a, Tolvanen et al. 2001, 2004). Jo yhden vuorokauden mittaisen

leiriytymisen on havaittu saavan aikaan näkyviä muutoksia kasvillisuudessa (Cole 1995b). Kansallispuistojen kävijämäärien kasvaessa retkeilypolut ja autiotupien ympäristöt altistuvat yhä suuremmalle kulutukselle. Esimerkiksi Saariselällä kävijämäärät ovat kasvaneet voimakkaasti ja tutkittujen autiotupien ympäristössä kasvillisuudeltaan muuttuneiden havaittiin laajentuneen moninkertaisesti runsaan 25 vuoden aikana (Rautio ym. 2001). Leiripaikkojen kuluneisuutta sekä kulumiseen vaikuttavia tekijöitä on tutkittu runsaasti Pohjois-Amerikassa (esim. Hammit & Cole 1998, Cole 2004, kirjallisuuskatsaus). Suomessa leiripaikkojen kuluneisuutta on tutkittu vasta vähän (esim. Hoogesteger & Havas 1976. Rautio ym. 2001) ja tarvitaankin lisää tutkimuksia erilaisissa luonnonympäristössä sijaitsevista sekä erilaisen käyttöpaineen alla olevista leiripaikoista, jotta voitaisiin löytää kuluneisuuden seurantaan sopivia mittareita ja indikaattoreita sekä määrittää eri luontotyyppien ja taukopaikkojen kantokyky kävijämäärän suhteen. Kuva 3. Leiripaikka Oulangan kansallispuistossa - 52 -

Luonnonsuojelualueiden kohdistuvan luontomatkailun taloudellinen merkitys Tällä hetkellä matkailun merkitys ympärivuotisena tulonlähteenä on koko ajan kasvamassa Pohjois- Skandinaviassa. Esimerkiksi monissa maaseutupitäjissä matkailutulot ylittävät jo tällä hetkellä maaja metsätaloudentulot (Saastamoinen ym. 2000). Lapissa arvioidaan matkailun välittömien työllistävien vaikutusten olevan noin 3000 4000 työpaikkaa (Saarinen 2004). Lapin matkailu perustuu pitkälti luontoon, ja näinollen Lapissa matkailu työllistää enemmän kuin mikään muu luontoon tukeutuva taloudellinen toimiala. Luontomatkailun suhteellinen merkitys työllistäjänä ja taloudellisesti merkittävä tulevaisuuden alana on suurin syrjäseuduilla (Saarinen 2004). Vaikka matkailun aluetaloudellisista vaikutuksista on tehty paljon tutkimuksia, suojelualueille kohdistuvan luontomatkailun taloudellisten vaikutusten suuruudesta on tutkimustietoa varsin vähän tarjolla. Tähän on varmasti vaikuttanut menetelmälliset ongelmat, käsitteiden määrittelyvaikeudet sekä aiheen rajaus. Luontomatkailu on saatettu lisäksi tutkijoidenkin piirissä mieltää marginaali-ilmiöksi, jolla ei ole paljon taloudellista merkitystä. Tuoreen Pallas-Ounastunturin kansallispuistossa tehdyn tapaustutkimuksen mukaan luonnonsuojelualueilla on kuitenkin selkeä aluetaloudellinen merkitys (Huhtala 2006). Tutkimuksessa menetelmänä käytettiin USA:ssa kehittettyä kävijätutkimuksiin ja panos-tuotostaulukoihin perustuvaa menetelmää. Menopäiväkirjamenetelmällä toteutetun rahankäyttötutkimuksen mukaan muut kuin paikalliset kävijät toivat alueelle talvella keskimäärin 365 ja kesällä 185 euroa. Yhteensä kansallispuistokävijät kuluttivat alueella vuoden aikana noin 24,3 miljoonaa euroa. Matkailijoiden rahankäytöstä johtuvat työllisyysvaikutukset alueella olivat runsaat 160 ympärivuotista työpaikkaa ja palkkatulovaikutukset noin 3,5 miljoonaa euroa (Huhtala 2006.) Luontomatkailun tulevaisuuden kuva Maailmanlaajuisesti muun muassa seuraavien pääkehityssuuntauksien on ennakoitu vaikuttavan tulevaisuudessa luonnonsuojelualueille kohdistuvaan matkailuun Eagles (2004) : Puistojen kävijämäärät tulevat edelleen kasvamaan. Puistojen matkailukäyttö johtaa lisääntyvään osallistamiseen ja yhteistyöhön. Kävijöiden korkean koulutustason kautta vaatimustaso nousee kohti taitavampaa sekä korkeatasoisempaa puistojen hoitoa ja laadukkaampia palveluja. Väestön ikääntyminen muuttaa matkailukysyntää ja erilaisten matkailupalvelujen sekä rakenteiden tarvetta. - 53 -

Internetin myötä tiedonsiirto ja tietämys vapaa-ajan viettomahdollisuuksista parantuu sekä vuorovaikutteisuus lisääntyy. Puistojen määrän ja suojellun alueen pinta-alan kasvu ylittää useiden puistojen kyvyn hoitaa alueita. Puistojen rahoitus muuttuu vähitellen yhteiskunnan rahoituksesta joustavampiin rahoitusmuotoihin. Puistomaksut tulevat käyttöön. Vähenevä öljy- ja kaasutuotanto vaikuttaa kansainväliseen matkustukseen, erityisesti kaukomatkailuun. Ilmaston muutos vaikuttaa luontomatkailuun monin tavoin. Eri tekijöiden suhteelliset merkitykset vaihtelevat luonnollisesti aluettain. Skandinavian maiden on ennustettu oleva tulevaisuudessa entistä houkuttelevempiä matkakohteita sekä kotimaisille että kansainvälisille matkailijoille maapallon väestö- ja talouskasvun sekä ilmaston muutoksen aiheuttamien vaikutusten vuoksi (esim. Hamilton ym. 2005). Kasvanut matkailukysyntä, matkailijoiden muuttuneet tarpeet, huoli matkailun ympäristövaikutuksista sekä vaikutuksista paikallisyhteisöille on luonut kasvavan tarpeen matkailun kestävään kehittämiseen. Kestävän matkailukehityksen taustalla on sama ajattelutapa, joka ideologiansa mukaisesti toimii läpileikkaus periaatteelle kaikilla yhteiskunnan toimialoilla. Sen mukaan kestävä kehitys on nykypäivän tarpeiden tyydyttämistä estämättä tulevien mahdollisuuksia tyydyttää omia tarpeitaan (World Commission on Environment and Development 1987). Tätä yleistä ideologiaa vasten on laadittu runsaasti erilaisia kestävän matkailun määritelmiä. Perinteisessä kestävän matkailukehityksen lähestymistavassa on korostettu matkailun sekä myönteisiä että kielteisiä ekologisia, taloudellisia ja sosiokulttuurisia vaikutuksia. Äskettäin tähän lähestymistapaan on esitetty uudeksi elementiksi vielä kestävyyden neljäs ulottuvuus, institutionaalinen kestävyys. (Eden ym. 2000; Spangenberg & Valentin 1999). Tätä neljättä ulottuvuutta pidetään tärkeänä erityisesti kasvavan matkailun suunnittelussa, ohjaamisessa ja hallinnassa, missä osallistamisella on keskeinen rooli (Kuva 4). - 54 -

Kuva 4. Kestävän matkailun ulottuvuudet (Spangenberg & Valentin, 1999 sekä Berg & Bree, 2003 mukaan) ja luontomatkailun tulevaisuuteen vaikuttavia tekijöitä. Tutkimuksen tavoitteet Tässä tutkimuksessa on kaksi osaa. Ensimmäisessä osassa tutkimme paikallisväestön näkemystä siitä, minkälainen matkailu sopii luonnonsuojelualueille. Tutkimus on osa laajempaa kyselytutkimusta, jonka tuloksia on raportoitu aiemmin muun muuassa seuraavissa julkaisuissa Rämet ym. (2005ab) ja Siikamäki (2005). Tutkimuksessa on tarkasteltu paikallisväestön asennoitumista luonnonsuojeluun ja luontomatkailuun ja yleisemmin ajateltuna luonnonvarojen kestävään käyttöön. Tutkimusalueiksi valittiin luonnonsuojeluhistorialtaan, elinkeinotoiminnaltaan ja maanomistusoloiltaan poikkeavia alueita Kuusamosta ja Pudasjärveltä. Tutkimuksen toisessa osissa paneudumme matkailun ekologisiin vaikutuksiin. Tutkimushankeessamme olemme selvittäneet eri käyttömuotojen ekologisia vaikutuksia kasvillisuuteen, maaperään, linnustoon sekä vesistöihin. Tässä julkaisussa esitämme esimerkinomaisesti tuloksia leiripaikkatutkimuksesta Oulangan ja Pallas-Yllästunturin kansallispuistoissa. Tutkimus on toteutettu yhteistyössä - 55 -

Metsähallituksen kanssa ja sen tuloksia on raportoitu tarkemmin Pallas-Yllästunturin osalta Pilvi Koivuniemen pro gradu työssä (Koivuniemi 2006) sekä tutkimusta käsittelevässä tieteellisessä julkaisussa (Kangas ym. käsikirjoitus). Tutkimuksen tavoitteena on ollut selvittää leiripaikkojen kunnon nykyinen tila mittaamalla kuluneisuuden asteesta kertovia tekijöitä, kuten kasvillisuudeltaan kuluneiden alueiden laajuuksia ja alueelle syntyneiden polkujen määriä, sekä selvittää kulumiseen vaikuttavia tekijöitä. Lisäksi olemme tutkineet läheisten pienvesien vedenlaatua. Tutkimuksen toteutus, aineisto ja menetelmät Kyselytutkimus Koska tutkimusmenetelmien ja aineiston yksityiskohtainen kuvaus löytyy Rämet ym. 2005a julkaisusta, tässä yhteydessä menetelmät kuvataan ainoastaan tiivistetysti. Tässä artikkelissa esitetään tutkimustulokset Kuusamosta neljältä tutkimukseen valitulta osa-alueelta (Pohjois-Kuusamo, Ruka, Kuusamon keskusta, Etelä-Kuusamo). Kuusamossa sijaitsee noin kolmekymmentä Natura 2000 verkostoon kuuluvaa kohdetta (Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus 2004). Maanomistus on alueella monipuolinen, sillä maata alueella omistavat niin valtio, yksityiset henkilöt kuin yhteismetsäkin. Kuusamo on matkailullisesti maamme vetovoimaisimpia kuntia ja matkailulla on merkittävä aluetaloudellinen asema Kuusamossa (Rämet ym. 2003). Kyselytutkimus toteuttettiin Kuusamossa vuonna 2002. Kyselylomake lähetettiin satunnaisesti valituille henkilöille. Kuusamossa tutkimuksen perusjoukko muodostui keskustan (93600), Rukan (93825) postinumeroalueista sekä maarekisterin mukaan rajatuista Pohjois-Kuusamon ja Etelä- Kuusamon kylistä. Rukalla kysely lähetettiin kaikille kotitalouksille. Muilta alueilta valittiin Väestörekisterikeskuksen toteuttamalla satunnaisotannalla 200 kotitalouden otos. Tutkimusaineiston luonnehdinta ja vastaajien perustiedot löytyvät Rämet ym. (2005) julkaisusta. Kyselylomake koostui kolmesta osiosta: vastaajien taustatiedot, luonnonsuojeluun liittyvät strukturoidut kysymykset ja luontomatkailua koskevat strukturoidut kysymykset. Esitettyjen väittämien vastausvaihtoehdot olivat: 1 = täysin eri mieltä, 2 = jokseenkin eri mieltä, 3 = ei samaa, ei eri mieltä, 4 = jokseenkin samaa mieltä ja 5 = täysin samaa mieltä. - 56 -

Leiripaikkatutkimus Leiripaikkatutkimus toteutettiin Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa kesällä 2003 ja Oulangan kansallispuistossa kesinä 2005 ja 2006. Tässä yhteydessä esitettävät tulokset ovat analysoitu Pallas- Yllästunturin leiripaikoilta kerätystä aineistosta. Tutkimuksissa kultakin leiripaikalta mitattiin kuluneen pinta-alan laajuus, josta erotettiin kaksi vyöhykettä; kasviton ydinvyöhyke ja kasvillisuudeltaan muuttunut vyöhyke. Kultakin vyöhykkeeltä määritettiin lajikoostumus sekä arvioitiin kasvillisuuden peittävyys prosenttipeittävyysruutujen avulla. Lisäksi leiripaikoilla laskettiin alueella risteilevien polkujen määrä ja mitattiin keskeisten rakenteiden välisiä etäisyyksiä, kuten; autiotupa-nuotiopaikka ja autiotupa-huoltorakennus. Leiripaikkojen kävijämäärät arvioitiin elektronisten, infrapunatoimisten kävijälaskureiden sekä kyselymuotoisten kävijätutkimuslomakkeiden avulla. Leiripaikan rakenteiden välisten mittojen, iän ja kävijämäärän suhdetta leiripaikan kuluneen alueen laajuuteen tarkasteltiin monimuuttujaregression sekä Pearsonin korrelaatioanalyysin avulla. Kuluneiden alueiden laajuutta eri luontotyypeillä tutkittiin yksisuuntaisella varianssianalyysillä Tulokset ja tulosten pohdinta Matkailuaktiviteettien soveltuminen luonnonsuojelualueelle Kyselylomakkeessa kysyttiin asukkaiden mielipidettä matkailuaktiviteettien soveltumisesta luonnonsuojelualueelle strukturoitujen vastausvaihtoehtojen avulla. Kuusamon eri asuinalueiden tulokset esitellään alla kukin asuinalue erikseen. Kuusamon keskustassa asuvien mielestä luonnonsuojelualueelle soveltuvat parhaiten patikointi, luontokuvaus, marjastus ja sienestys, maastohiihto ja kalastus (kuva 5). Näitä aktiviteetteja pitäisi olla mahdollista harrastaa sekä ohjelmapalveluyritysten järjestämänä että yksityisenä toimintana. Noin puolet vastaajista oli kuitenkin sitä mieltä, että moottorikelkkailua tai laskettelua ei ole sopiva harrastaa luonnonsuojelualueella. Heikoimmin suojelualueelle soveltui golf, jonka kehittämistä vastaan oli noin kaksi kolmasosaa asukkaista. - 57 -

Kuva 5. Keskustan asukkaiden mielipiteet matkailuaktiviteettien soveltumisesta luonnonsuojelualueelle vuonna 2003 (N = 60 63). Rukalla asuvien vastaajien mielestä luonnonsuojelualueella voi harrastaa melontaa, maastohiihtoa, patikointia, luontokuvausta, veneilyä sekä marjastusta ja sienestystä (kuva 6). Rukan vastaajat pitivät tärkeänä, että ensin mainittuja aktiviteetteja oli mahdollista harjoittaa yksityisen toiminnan lisäksi myös ohjelmapalvelun järjestämänä. Tämä selittynee siten, että useat Rukan vastaajat olivat mukana matkailun yritystoiminnassa. Kielteisimmin esitetyistä aktiviteeteista suhtauduttiin moottorikelkkailuun ja golfiin. Ensin mainittua vastusti noin puolet ja viimeksi mainittua kolme neljäsosaa vastaajista. - 58 -

Kuva 6. Rukan asukkaiden mielipiteet matkailuaktiviteettien soveltumisesta luonnonsuojelualueelle vuonna 2003 (N = 21 24). Pohjois-Kuusamon vastaajien mielestä luonnonsuojelualueelle soveltuivat parhaiten maastohiihto sekä marjastus ja sienestys (kuva 7). Lähes yhtä hyvin suojelualueelle arvioitiin sopivan patikointi, luontokuvaus ja kalastus. Edellä mainittuja aktiviteetteja voitiin harrastaa sekä ohjelmapalveluyritysten järjestämänä toimintana että omatoimisesti. Selkeästi heikoimmin luonnonsuojelualueelle soveltuivat laskettelu ja golf. Ensin mainitun kehittämistä vastusti lähes puolet ja jälkimmäistä noin kaksi kolmasosaa vastaajista. - 59 -

Kuva 7. Pohjois-Kuusamon asukkaiden mielipiteet matkailuaktiviteettien soveltumisesta luonnonsuojelualueelle vuonna 2003 (N = 51 60). Etelä-Kuusamon vastaajat arvioivat marjastuksen ja sienestyksen sekä kalastuksen soveltuvan muita esitettyjä aktiviteetteja paremmin luonnonsuojelualueelle (kuva 8). Asukkaiden mielestä kyseisiä aktiviteetteja olisi harrastettava pääasiassa omatoimisesti. Sen sijaan noin puolet vastaajista koki, että mökkeily, moottorikelkkailu tai laskettelu eivät sovellu lainkaan suojelualueelle. Kolmen neljäsosan mielestä myöskään golf ei ollut asianmukainen aktiviteetti luonnonsuojelualueella. - 60 -

Kuva 8. Etelä-Kuusamon asukkaiden mielipiteet matkailuaktiviteettien soveltumisesta luonnonsuojelualueelle vuonna 2003 (N = 49 58). Kyselytutkimukseen osallistuneet Kuusamon alueen asukkaat asennoituvat yleisesti ottaen myönteisesti sekä luonnonsuojeluun että matkailuun (Rämet ym. 2005, Siikamäki 2005). Eri luontomatkailuaktiviteettien soveltuvuudesta suojelualueelle paikallisväestöllä on suhteellisen yksimielinen näkemys. Kuusamon asukkaiden mielestä suojelualueille soveltuvat parhaiten patikointi, kalastus, maastohiihto, marjastus ja sienestys, melonta sekä luontokuvaus. Kalastusta lukuunottamatta nämä toiminnot ovat jokamiehen oikeuksiin pohjautuvia aktiviteetteja ja tälläkin hetkellä suosituimpia käyttömuotoja luonnonsuojelualueilla. Huonoiten suojelualueille vastaajien mielestä soveltuivat mökkeily, moottorikelkkailu, laskettelu ja golf. Tulosten perusteella näyttää siltä, että paikallisten mielestä suojelualueiden matkailukäytön ja tuotteistamisen on perustuttava ensisijaisesti sellaisiin luontopohjaisiin aktiviteetteihin, joiden harrastaminen ei vaadi suuria rakenteita tai moottoriajoneuvojen käyttöä. - 61 -

Leiripaikkatutkimus Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa tutkittujen leiripaikkojen kulunut pinta-ala oli keskimäärin 333.4 m 2. Kulunut alue muodostui paljaaksi kuluneesta vyöhykkeestä sekä muuttuneen kasvillisuuden vyöhykkeestä. Paljaaksi kulunut vyöhyke muodosti keskimäärin 24% kuluneesta kokonaispinta-alasta ja sitä esiintyi pääosin tärkeimpien rakenteiden, kuten nuotiopaikan ja pöytäryhmän ympärillä sekä rakennusten sisäänkäynnin edessä, joihin voimakkain käyttö keskittyy. Tulostemme mukaan tärkein leiripaikkojen kuluneen alueen laajuuteen vaikuttava tekijä Pallas- Yllästunturin kansallispuistossa oli rakenteiden etäisyys toisistaan. Kuluneiden alueiden laajuus kasvoi autiotuvan ja nuotiopaikan keskinäisen etäisyyden kasvaessa. Lisäksi leiripaikalla risteilevien polkujen määrään vaikutti huoltorakennuksen ja autiotuvan välinen etäisyys sekä kävijämäärä. Aikaisemmista tutkimuksista poiketen (esim. Hoogesteger 1976, Marion & Cole 1996) leiripaikan iällä ja kävijämäärillä ei havaittu olevan merkitsevää vaikutusta kuluneen alueen kokoon. Colen (2004, kirjallisuuskatsaus) mukaan suurimmat tallauksen aiheuttamat muutokset tapahtuvat nopeasti heti leiripaikan perustamisvaiheen yhteydessä ja sitä seuraavina vuosina, minkä jälkeen seuraa tasaisempi vaihe ja suuria muutoksia kuluneisuudessa tapahtuu vain jos käytön määrä muuttuu dramaattisesti. Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa tutkitut leiripaikat olivat pääosin jo pitempään käytössä olleita (keskimääräinen ikä 28 vuotta) ja siten kävijöiden aiheuttamat suurimmat muutokset ovat ehtineet jo tapahtua ja muut tekijät kuten rakenteiden sijoittelu on tullut tärkeämmäksi kulumiseen laajuuteen vaikuttavaksi tekijäksi. Kuluneen alueen laajuus vaihteli myös eri luontotyypeillä sijaitsevien leiripaikkojen välillä. Tunturikankaat ja tunturikoivikot olivat kuluneet boreaalisia metsätyyppejä enemmän (kuva 9). Myös aikaisemmissa tutkimuksissa tunturibiotooppien on todettu olevan herkkiä kulumiselle ja näkyvä polku voi syntyä jo 25 tallauskerran jälkeen (esim. Tolvanen ym. 2001, Törn ym. 2006). - 62 -

2 ) kulunut alue (m 700 600 500 400 300 200 100 0 16 a) 14 b) polkujen määrä 12 10 8 6 4 2 0 1 2 3 4 kasvillisuustyyppi 1 2 3 4 kasvillisuustyyppi Kuva 9 a) Kuluneen alueen laajuus ja b) polkujen määrä eri luontotyypeillä sijaitsevilla leiripaikoilla (keskiarvo ja keskivirhe). Tutkitut luontotyypit; 1=tuore boreaalinen metsä, 2=kuiva/kuivahko boreaalinen metsä, 3=tunturikoivikko ja 4=tunturikangas. Tuloksemme tukevat aikaisempia tutkimuksia käytön keskittämisen merkityksestä matkailukäytöstä johtuvan kuluneen alueen minimoimisessa (Cole 1989, Cole 1992, Marion & Cole 1996, Cole & Monz 2004). Tulostemme mukaan kuluneen alueen laajuuteen voidaan vaikuttaa leiripaikan rakenteiden sijoittelulla. Rakenteet tulisi sijoittaa mahdollisimman lähelle toisiaan. Kuluneen alueen leviämistä voidaan myös estää ohjailemalla leiripaikan käyttöä rakenteiden avulla, kuten pitkostamalla tai soraistamalla rakenteiden välisiä polkuja ja rajaamalla telttailupaikkoja. Lisäksi leiripaikkoja voidaan rakentaa jo kuluneille alueille, kuten retkeilyreittien varrelle. Kuluneen alueen laajuuteen voidaan vaikuttaa ohjaamalla käyttö kestävämmille luontotyypeille. Yhteenveto Luontomatkailun kehittämisellä voidaan edistää syrjäisten maaseutualueiden säilymistä elinvoimaisena. Kehittämisen peruslähtökohtana on kestävä matkailukehitys kohdealueilla. Etenkin luonnosuojelualueille kohdistuvan matkailun aiheuttamat ympäristöhaitat tulee olla hallittavissa siten, että alueiden luontoarvoja ei heikennetä matkailun vuoksi. Koska matkailukäytöllä on väistämättä negatiivisiä ympäristövaikutuksia, käytön suunnitteluun, ohjaamiseen ja kontrolloimiseeen tarvitaan tutkimustietoa. Tällä hetkellä matkailun ympäristövaikutuksista on kuitenkin verrattain vähän yksityiskohtaista, indikaattorien tai raja-arvojen luontiin tähtäävää tietoa. Kestävien käytänteiden kehittäminen voidaan kuitenkin nähdä prosessina, joka kulloinkin nojaa parhaimpaan käytettävissä olevaan tutkimus- ja muuhun tie- - 63 -

toon. Tämä tietoperusta muodostaa osallistamisen kautta luonnonsuojelualueiden hoidon ja käytön kestävät käytänteet. Kirjallisuusluettelo Borg, P. 1997. Kestävä kehitys kestävyys matkailussa? Teoksessa: Borg, P. & Condit, S. (toim.). Kestävä matkailu. Kestävän matkailun julkaisuja 1: 34-60. Buckley, R. 2004. Impacts positive and negative: links between ecotourism and environment. Teoksessa: Buckley, R. (toim.) Environmental Impacts of Ecotourism. s. 5-14. CABI publishing, UK. Cole, D.N. 1989. Area of vegetation loss: a new index of campsite impact. Research note INT-389. US Department of agriculture, forest service, Intermountain research station, Ogden, Utah. Cole, D.N. 1992. Modelling wilderness campsites: Factors that influence amount of impact. Environmental Management 16:255-264. Cole, D.N. 1995a. Experimental trampling of vegetation. I. Relationships between trampling intensity and vegetation response. Journal of Applied Ecolology 32(1):203-214. Cole, D.N. 1995b. Disturbance of natural vegetation by camping: Experimental applications of lowlevel stress. Environmental Management 19(3)405-416. Cole, D. 2004. Impacts of hiking and camping on soils and vegetation: a review. Teoksessa: Buckley, R. (toim.) Environmental Impacts of Ecotourism. s. 41-60. CABI publishing, UK. Cole, D.N. and Monz, C.A. 2004. Spatial patterns of recreation impact on experimental campsites. Journal of Environmental Management 70:73-84. Eagles, P. F. J. 2002. Trends in Park Tourism: Economics Finance and Management. Journal of Sustainable Tourism 10: 132-153. Eagles, P.F.J. 2004. Trends affecting tourism in protected areas. Julkaisussa: Sievänen, T., Erkkonen, J., Jokimäki, J., Tuulentie, S. & Virtanen, E. (toim).: Policies, Methods and Tools for Visitor Management. Proceedings of the Second International Conference on Monitoring and Management of Visitor Flows in Recreational and Protected areas, June 16-29, 2004, Rovaniemi, Finland. Working Papers of the Finnish Forest Research Institute, s. 17 25. Eagles, P.F.J. & McCool, S. F. 2002. Tourism in national parks and protected areas: planning and management. CAB International, Wallingford, UK. Eden, M., L. Falkheden, L., & Malbert, B. 2000. The built environment and sustainable development: research meets practice in a Scandinavian context. Planning Theory and Practice, 1(2), 260-272. Erkkonen, J. 1998. Evon ja Syötteen alueiden kävijät 1998. Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja A 115. 54 s. Fennell, D. 1999. Ecotourism: an introduction. Routledge, London & New York. Frissell, S. & Duncan, D. 1965. Campsite preference and deterioration. Journal of Forestry. 63: 256-260. Grabherr, G. 1982. The impact of trampling by tourists on high altitudinal grassland in the Tyrolean Alps, Austria. Vegetation 43: 209-217 - 64 -

Gilligan, B., Dudley, N., de Tejada, A. F. & Toivonen,. 2004. Management effectiveness evaluation of Finland s protected areas. Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja, A 147. 175 s. Hall, C.M. & Boyd, S. 2005. Nature-based tourism in peripheral areas: Introduction. Julkaisussa Hall, C.M. & Boyd, S. (toim.) Nature-based tourism in peripheral areas: development or disaster. Clevedon: Channelview. Hall, C.M. & Page, S.J. 1999. The geography of tourism: environment, place and space. Routledge, London & New York. Hamilton, J.M., Maddison, D.J. & Tol, R.S.J. 2005. Climate change and international tourism: a simulation study. Global environmental change 15: 253-266. Hammit, W.E. and Cole, D.H. 1998. Wildlife recreation: ecology and management, 2nd edn. John Wiley and Sons, New York. Huhtala, Maija. 2006. Pallas-Ounastunturin kansallispuiston kävijöiden rahankäyttö ja sen paikallistaloudelliset vaikutukset. Metlan työraportteja / Working Papers of the Finnish Forest Research Institute 35. 75 s. ISBN -13: 978-951-40-2014-8 (PDF), ISBN -10: 951-40-2014-6 (PDF). Saatavissa: http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2006/mwp035.htm Hoogesteger, M. 1976. Kasvillisuuden muuttuminen Koilliskairan autiotupien ympärillä. Silva Fennica 10:40-53. Hoogesteger, M. & Havas, P. 1976. Luonnon kulutuskesävyydestä ja virkistyskäytön kanavoinnista Pohjois-Suomen suunnitelluissa kansallispuistoissa. Terra 88: 31-34. Inskeep, E. 1994. National and Regional Tourism Planning: Methodologies and Case Studies. Routledge, London-New York. 249 p. Jyvälä, K. 1988. Matkailijat ja matkailutulot Lapin läänissä 1985/1986. Matkailun edistämiskeskus A:61. 170 s. Jäppinen, J.P. 2000. Luonnonsuojelu ja ekologinen kestävyys Suomessa vuonna 2010 lähtökohtia ja tavoitteita. Teoksessa: Saarinen, J., Jortikka, S. & Virtanen, E. (toim.). Luonto, matkailu ja luonnonsuojelu. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 760: 71-96. Järviluoma, J. 2001. Luonnon merkitys matkailun vetovoimatekijänä: esimerkkeinä Levin, Pallaksen, Pyhän ja Luoston matkailukeskukset. Teoksessa: Järviluoma, J & Saarinen, J. (toim.). Luonnon matkailu- ja virkistyskäyttö tutkimuskohteena. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 796: 151-765-31. Kangas, K., Sulkava, P., Koivuniemi, P., Tolvanen, A., Siikamäki, P. and Norokorpi, Y. Are there too many visitors in national parks? A campsite analysis in Finnish national park. Käsikirjoitus Kauppila, P. 1996. Miksi Kuusamoon? Tutkimus Kuusamon talvivetovoimatekijöistä. Noria Tiedonantoja 2/1996. 93 s. Kauppila, P. 1997. Miksi Kuusamoon? Tutkimus Kuusamon kesävetovoimatekijöistä. Noria Tiedonantoja 3/1997. 80 s. Koivuniemi, P. 2006. Retkeilijöiden aiheuttama maaperän- ja kasvillisuuden kuluminen sekä roskaantuminen Pallas-Ounastunturin kansallispuiston taukopaikoilla. Pro gradu tutkielma. Joensuun yliopisto, Bio- ja ympäristötieteiden laitos. 62s. Liddle 1997. Recreation ecology. Chapman & Hall, London, UK. Lindberg, K. 1998. Economic Aspects of ecotourism. Teoksessa: Lindberg, K., Wood, M. E. and Engeldrum, D. (toim.) Ecotourism: A guide for planners and managers. North Bennington, USA: The Ecotourism society: 87-117 - 65 -

Liu, J. C. and T. Var. 1986. Residents attitudes toward tourism impacts in Hawaii. Annals of Tourism Research 13:193-214. Marion, J.L. and Cole, D.N. 1996. Spatial and temporal variation in soil and vegetation impacts on campsites. Ecological Applications 6:520-530. Mowforth, M., Munt, I. 2003. Tourism and Sustainability: new tourism in the Third World, 2 nd edition. Routledge, Taylor and Francis Group, London and New York. Rautio, J., Helenius, M. and Saarinen, J. 2001. Urho Kekkosen Kansallispuiston kuluneisuus: luontomatkailun ympäristövaikutusten seuranta ja mittaaminen. Julkaisussa: Järviluoma, J. and Saarinen, J. (toim.) Luonnon matkailu- ja virkistykäyttö tutkimuskohteena. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 796: 111-124. Rämet, J., Kauppila, P. and J. Saarinen. 2003. Paikallisväestö ja matkailu: kaupungin- /Kunnanvaltuutettujen ja johtavien viranhaltijoiden asennoituminen matkailuun Koillis-Suomessa. Naturpolis Kuusamo, koulutus- ja kehittämispalvelut. Tutkimuksia 3. Rämet, J., Tolvanen, A., Kinnunen, I., Törn, A., Orell, M. & Siikamäki, P. 2005a. Sustainable tourism. In: Jalkanen, A. & Nygren, P. (eds.), Sustainable use of renewable natural resources - from principles to practices. University of Helsinki Department of Forest Ecology Publications 34. Rämet, J., Törn, A., Tolvanen, A. & Siikamäki, P. 2005b. Luonnonsuojelu ja luontomatkailu paikallisväestön silmin kyselytutkimus Kuusamossa ja Syötteen alueella - Metsähallituksen Luonnonsuojelujulkaisuja Sarja A 151. 48 s. Saarinen, J. 2004. Viimeinen oljenkorsi? Matkailu ja maaseudun aluekehitys. Maaseudun uusi aika 3. 26-38. Saarinen, J. 2005. Luontomatkailun kehittäminen ja tutkimus Suomessa. Teoksessa: Tuulentie, Seija & Saarinen, Jarkko (toim.). 2005. Kestävät käytännöt matkailun suunnittelussa ja kehittämisessä. Metlan työraportteja / Working Papers of the Finnish Forest Research Institute 20. 131 s. ISBN 951-40- 1990-3 (PDF). Saatavissa: http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2005/mwp020.htm Saastamoinen, O., Loven, L. & Sievänen, T. 2000. Nature-based tourism in forested North-Europe case of Finland. Finnish Forest Research Institute, Research papers 792: 7-17. Siikamäki, P. 2003. Ecological sustainability of nature tourism. Teoksessa: Sustainable ecotourism Integration of conservation and usage in Natura 2000 areas (S. Fotiou, P. Lundvall, N. Salonen, T. Sievänen & L. Suopajärvi, eds.). The Finnish Environment 651. Siikamäki, P. 2005. Paikallisväestön näkemys luonnonsuojelusta ja luontomatkailusta Kuusamossa ja Syöteellä. Teoksessa: Kangas, K, Siikamäki, P., Juntheikki, R., Kauppila, P. &. Saarinen, J. Luonto, matkailu ja aluekehitys. Naturpolis Kuusamo Koulutus- ja kehittämispalvelut. Tutkimuksia 2/2005. ss. 25-44. Silvennoinen, H., Tahvanainen, L. & Tyrväinen, L. 1998. Luonto ja maiseman lomakohteen vetovoimatekijöinä: maatila-ja luontomatkailun erityisvaatimukset. Teoksessa: Saarinen, J. & Järviluoma, J. (toim.). Kestävyys luonnon virkistys- ja matkailukäytössä. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 671: s. 109-127. Spangenberg, J. H., & Valentin, A. 1999. Indicators for Sustainable Communities. Wuppertal Institute for Climate, Environment and Energy. http://www.foeeurope.org/sustainability/sustain/t-contentprism.htm. Stueve, A.M., Cock, S.D. & Drew, D. 2002. The geotourism study: Phase I Executive summary. (Saatavissa www.tia.org/pubs/geotourismphasefinal.pdf). - 66 -

Tolvanen, A., Forbes, B., Rytkönen, K. & Laine, K. 2001. Regeneration of dominant plants after shortterm pedestrian trampling in sub-arctic plant communities. Man and the biosphere series: Nordic mountain birch ecosystems. Edited by F.E. Wielgolaski. UNESCO, Paris and The Parthenon Publishing Group, pp. 361-370. Tolvanen, A., Rämet, J., Siikamäki, P., Törn, A. & Orell, M. 2004. Research on ecological an social sustainability of nature tourism in northern Finland. Julkaisussa: Sievänen, T., Erkkonen, J., Jokimäki, J., Tuulentie, S. & Virtanen, E. (toim).: Policies, Methods and Tools for Visitor Management. Proceedings of the Second International Conference on Monitoring and Management of Visitor Flows in Recreational and Protected areas, June 16-29, 2004, Rovaniemi, Finland. Working Papers of the Finnish Forest Research Institute, s.269-275 Törn, A., Tolvanen, P. & Siikamäki, P. 2005. Paikallisväestö, luonnonsuojelu ja matkailu Koillismaalla. Metsäntutkimuslaitoksen työpapereita, painossa. Törn, A., Rautio, J., Norokorpi, Y. and Tolvanen, A. 2006. Revegetation after short-term pedestrian trampling at subalpine heath vegetation in Finnish Lapland. Annales Botanici Fennici 43:129-138. Vuoristo, K.V. 2002. Matkailun muodot. 3. painos., WSOY, Porvoo. 251 s. World Commission on Environment and Development 1987. Our common future. Oxford University Press, Oxford. 400 s. Ympäristöministeriö 2002. Ohjelma luonnon virkistyskäytön ja luontomatkailun kehittämiseksi. Suomen Ympäristö 535. 48-67 -

- 68 -

Naturpolis Kuusamo koulutus- ja kehittämispalvelut Matkailukeskukset, vapaa-ajanrakennukset ja kehitysprosessi: tarkastelussa Levi, Ruka, Saariselkä ja Ylläs Pekka Kauppila Tutkimusasiamies, FT pekka.kauppila@oulu.fi Oulun yliopisto, maantieteen laitos PL 3000, 90014 Oulun yliopisto Kuusamon kaupunki Naturpolis Kuusamo koulutus- ja kehittämispalvelut Oulangantie 1, 93600 Kuusamo Tilaukset: campus.kirjasto@kuusamo.fi Kuusamo 2006 RAKENNERAHASTOT RAKENNERAHASTOT - 69 -

- 70 -

SISÄLTÖ... Johdanto...73 Keskeisiä käsitteitä...75 Loma-asuntoympäristö osana matkailukeskusten toimintoja...77 Matkailukeskusten kehitysprosessi ja kakkosasuminen...80 Levin, Rukan, Saariselän ja Ylläksen rajaaminen...83 Tilastokeskuksen kesämökkiaineisto: määritelmiä ja rajoituksia...84 Matkailukeskusten vapaa-ajanrakennusten määrä ja rakenne...86 Matkailukeskusten vapaa-ajanrakennusten määrän ja rakenteen kehitys...92 Matkailukeskusten vapaa-ajanrakennusten kehitys suhteessa eri aluetasoihin...97 Yhteenveto ja pohdinta...101 Kirjallisuus ja muut lähteet...104-71 -

- 72 -

Johdanto Matkailu on osa ihmisten liikkumista, mobiliteettia. Viime aikoina on korostettu matkailun yhteyttä sekä pysyvään muuttoon, muuttoliikkeeseen (Hall & Williams 2002), että tilapäiseen liikkumiseen, kakkosasumiseen (Hall & Müller 2004a). Williamsin ja Hallin (2000) mukaan kakkosasuntomatkailu on todennäköisesti intensiivisimmin tutkittu matkailun ja muuttoliikkeen rajapinta. Kakkosasuminen, tai tuttavallisemmin mökkeily, on olennainen osa myös suomalaisten tilapäistä liikkumista. Vuonna 2004 maassamme oli noin 470 000 kesämökkiä (SVT/Asuminen 2005: 7), joista suomalaiset yksityishenkilöt omistavat lähes 390 000 (SVT/Liikenne ja matkailu 2005: 9). Suomalaiset tekivät matkoja omille mökeilleen kyseisenä vuonna yli 4,6 miljoonaa, mikä on miltei viidennes kaikista kotimaan vapaaajanmatkoista. Suurin osa, liki 80 prosenttia, mökkimatkoista oli viipymältään lyhyitä eli 1 3 yöpymistä sisältäviä vierailuita (SVT/Liikenne ja matkailu 2005: 9). Mökkeilyllä on myös huomattava kansantaloudellinen merkitys Suomessa, ja vuonna 2003 se arvioitiin vuositasolla noin 2,9 miljardiksi euroksi (Nieminen 2004). Mökkeilyn tutkimusperinne ulottuu liki 70 vuoden päähän. Ensimmäiset kesämökkeilyä koskevat tutkimukset valmistuivat Ruotsissa jo ennen toista maailmansotaa, kun Ljungdahl (1938) julkaisi artikkelin Tukholman saariston kesäasumisesta. Pohjois-Amerikassa alkuaikojen merkittävimpiä töitä ovat Wolfen (1951, 1952) tutkimukset. Edellinen koskee Kanadan Wasaga Beachin kehitystä ja mökkeilyä, kun jälkimmäisessä käsitellään Ontarion kesämökkeilijöitä. Suomessa aihepiirin ensimmäinen maantieteilijöiden julkaisema tutkimus on Hautamäen ja Siirilän (1969) Etelä-Pohjanmaan mökkien lukumäärää tarkasteleva artikkeli. Samoihin aikoihin Suomessa tutkittiin kesähuvilaomistusta (Vuori 1966, 1968a), kesähuvilakunnan tulorakennetta (Vuori 1967), huvilaväestön sosiaalista käyttäytymistä (Vuori 1968b) ja Uudenmaan huvila-asutusta ja -asumista (Vuorela 1968). 1970-luvulla ilmestynyttä Coppockin (1977a) toimittamaa kirjaa Second Homes: Curse of Blessing? voidaan pitää kakkosasumisen uraauurtavana kansainvälisenä teoksena. Siihen on koottu eri näkökulmia kakkosasumiseen useasta maasta. Vuosikymmenen hiljaiselon jälkeen kakkosasumiseen liittyvä tutkimusperinne elpyi 1980-luvun lopulla ja 1990-luvulla, mikä johtuu Hallin ja Müllerin (2004b: 4) mukaan kolmesta tekijästä. Ensiksi kyseinen asumismuoto on lisännyt viime aikoina huomattavasti suosiotaan. Tämä on seurausta ennen muuta eläkeläisten muuttamisesta, ja nykyistä kakkosasuntomatkailun kasvua tutkitaankin pitkälti eläkeläisten muuttoliikkeenä (Müller 2002a). Toiseksi syynä on valtiovallan lisääntynyt tieto matkailun taloudellisista, ympäristöllisistä ja sosiaalisista vaikutuksista. Kolmanneksi kakkosasumista käytetään entistä enemmän talouskehityksen välineenä, mistä aiheutuu paikallistasolla konflikteja mökkeilyn - 73 -

kehittämisen ja vakituisten asukkaiden välillä. On syytä muistaa, että mökkeilijöille kohdealue on ennen muuta virkistyspaikka ja paikallisille ihmisille elinpaikka. Tämän toisen tutkimusaallon myötä Hall ja Müller (2004a) ovat toimittaneet teoksen Tourism, Mobility and Second Homes, johon on koottu tapaustutkimuksia eri puolilta maailmaa. Kakkosasuntotutkimuksille kansainvälisille ja kotimaisille on ollut tyypillistä keskittyminen kaupunkien takamaan mökkeilyyn, jolloin matkailukeskusten loma-asuminen on jäänyt vähemmälle huomiolle. Esimerkiksi runsaasti siteerattu Lundgrenin (1974) kehitysmalli painottaa metropolialueiden laajentumisen ja kakkosasumisen takamaan maantieteellisen muutoksen vuorovaikutussuhdetta. Matkailukeskusten ja kakkosasuntojen kohtalaisen vaatimattomasta kansainvälisestä tutkimusperinteestä on kuitenkin erotettavissa kaksi näkökulmaa. Ensimmäisessä kakkosasuntoja on tutkittu matkailukeskusten kehitysprosessin yhteydessä. Tästä ovat esimerkkejä Kanadassa Strappin (1988) Sauble Beachin sekä Gillin ja Clarkin (1991) Whistlerin tapaustutkimukset. Toisessa painotus on (eläkeläisten) tilapäisessä tai pysyvässä muutossa Etelä-Eurooppaan ja niiden matkailukeskuksiin, mistä ovat esimerkkejä Williamsin ym. (2000, 2004) ja O Reillyn (2003) brittien muuttoa käsittelevät tutkimukset. Suomessa ei ole julkaistu matkailukeskusten vapaa-ajanasuntoja tai -asumista käsitteleviä akateemisia tutkimuksia, vaikka mökkeilyä on tutkittu viime aikoina kasvavassa määrin. Tästä ovat esimerkkejä Pitkäsen ja Kokin (2005) sekä Ahon ja Ilolan (2006) tutkimukset. Edellisessä on tarkasteltu pääkaupunkilaisten vapaa-ajanasumista Järvi-Suomessa ja jälkimmäisessä kakkosasumista maaseudun elinvoimaisuuden näkökulmasta. Matkailun koulutus- ja tutkimuskeskus (MKTK) (1995) on kuitenkin selvittänyt Lapin matkailukeskusten rekisteröimätöntä majoituskapasiteettia ja sen käyttöä Lapin lääniä koskevassa raportissaan. Ruotsissa on julkaistu hiljattain tutkimuksia, joissa on sivuttu myös matkailukeskusten vapaa-ajanasuntoja ja -asumista osana laajempaa kokonaisuutta Tärnaby/Hemavanin (Jansson & Müller 2003, 2004) ja Sälenin (Müller 2005) tapauksissa. Tämän artikkelin tarkoituksena on selvittää matkailukeskusten vapaa-ajanrakennusten määrällisiä ja rakenteellisia piirteitä sekä niiden muutosta suhteessa aikaan. Näin ollen tutkimustraditio edustaa lähinnä matkailukeskusten kehitysprosessin ja kakkosasuntojen yhteyttä. Empiirisinä esimerkkeinä ovat neljä suurta pohjoissuomalaista keskusta: Levi, Ruka, Saariselkä ja Ylläs. Aikaisemmassa tutkimuksessa (Kauppila 2005) on osoitettu, että kyseisten kohteiden strategioiden mukaan lomaasuntojen määrän lisääminen on eräs keskeinen kehittämistoiminnan painopiste. Lisäksi vuonna 1994 on todettu Lapin matkailukeskusten kokonaismajoituskapasiteetista olevan rekisteröityjä vain noin 20 prosenttia, ja suurin osa rekisteröimättömästä kapasiteetista on nimenomaan loma-asunnoissa (MKTK 1995: 9). Valituista matkailukeskuksista on viime vuosina julkaistu useita tutkimuksia, jotka koskettavat niiden sosiotaloudellista kehitysprosessia ja roolia aluekehityksessä paikallistasolla (Kauppila 2004), väestökehitystä suhteessa sijaintikuntiin (Kauppila ym. 2005), matkailukeskusten muuttuvia toimintoja (Kauppila 2005) ja niiden roolia arkielämän näkökulmasta (Kauppila 2006a). Tässä tutkimuksessa - 74 -

tietopohjaa Pohjois-Suomen suurista matkailukeskuksista laajennetaan vapaa-ajanrakennuksiin. Tutkimusaineisto koostuu Tilastokeskuksen kesämökkitilastoista. Kirjoitus etenee siten, että aluksi käydään läpi keskeisiä käsitteitä ja loma-asumista osana matkailukeskusten toimintoja. Tämän jälkeen tarkastellaan teoreettisten mallien avulla matkailukeskusten kehitysprosessin ja kakkosasumisen kytkentöjä. Tutkimuksen empiirisessä osassa huomio kiinnittyy vapaa-ajanrakennusten määrään ja rakenteeseen sekä niiden muutokseen suhteessa keskusten kehitysprosessiin. Mielenkiinto kohdistuu myös matkailukeskusten vapaa-ajanrakennusten määrän kehitykseen sijaintikuntiin ja koko maahan nähden. Tutkimus päättyy yhteenveto- ja pohdintaosaan. Keskeisiä käsitteitä Määriteltäessä kakkosasuntomatkailua ja -asuntoja kohdataan melkoinen käsiteviidakko. Coppockin (1977b: 2 3) mukaan second home -termin (kakkosasunto) perusongelman aiheuttaa se, että kakkosasunnot eivät muodosta mitään erityistä asuntotyyppiä. Toiseksi niiden dynaaminen luonne, mikä ilmenee ykkös- ja kakkosasunnon muuttuvana suhteena, vaikeuttaa kakkosasuntojen tunnistamista ja mittaamista. Kolmanneksi mobiilit ja ei-mobiilit asumismuodot ovat problemaattisia (ks. myös Hall & Müller 2004b: 5). Edellisiin kuuluvat muun muassa asuntoveneet, -autot ja -vaunut, kun taas jälkimmäisiä ovat erilaiset kiinteät talot ja huoneistot. Esimerkiksi kiinteät asuntovaunut on joissakin tutkimuksissa luettu kakkosasunnoiksi, joissakin taas ei. Neljänneksi kakkosasuntojen omistusmuodot vaihtelevat; ne voivat olla niin omia, yhteisomistuksessa kuin vuokrattavia. Englanninkielisiä määritelmiä ovat käyneet seikkaperäisesti läpi Müller (2004a: 388) sekä Hall ja Müller (2004b: 6). Heidän mukaansa second home tourism -käsitteeseen (kakkosasuntomatkailu) sovelletaan muun muassa seuraavaa terminologiaa: residential tourism (asumismatkailu), semimigration (puolimuutto), summer migration (kesämuutto) ja seasonal suburbanisation (kausittainen esikaupunkilaistuminen). Edellisissä määritteissä vain yhdessä on mukana sana tourism (matkailu). Näin ollen ei ole yllättävää, että Cohen käsittelee (1974) klassisessa artikkelissaan Who is a Tourist?: A Conceptual Clarification kakkosasukkaita marginaalimatkailijoina. Hänen mielestään heidän käyttäytymisestään puuttuu eräs matkailijalle tyypillinen ominaisuus, uutuuden kokemisenhalu. Kakkosasukkaiden matkailussa ei korostu tai on vähemmän esillä uusien, ennestään tuntemattomien ympäristöjen kokeminen ja uusien ihmisten tapaaminen. Toisin sanoen heillä matkailullinen komponentti on pieni, koska (uusinta)vierailut kohdealueelle ovat säännöllisiä ja toistuvia (ks. myös Svenson 2004). Kakkosasukkaita voidaankin pitää yhtäältä paikallisina ja toisaalta matkailijoina; he ovat ikään kuin matkailijoiden ja vakituisten asukkaiden välimuoto. Esimerkiksi Etelä-Eurooppaan suuntautuvien brittieläkeläisten, kansainvälisen muuton, kohteenvalinnassa on havaittavissa jatkumo vierailu matkai- - 75 -

lijana kakkosasunnonosto (säännölliset vierailut) pysyvä muutto (Williams ym. 2000, 2004; O Reilly 2003). Marginaalimatkailija-ajatusta tukee myös termi second home. Toisaalta marginaalimatkailijan ominaispiirteet pätevät lukuisia kertoja samoissa paikoissa, esimerkiksi Kanarian saarilla, vieraileviin matkailijoihin. Aivan kuten kakkosasuntomatkailu, itse second home -käsite on monitahoinen. Kakkosasuntoihin sovelletaan useita englanninkielisiä termejä, kuten recreational homes (virkistysasunnot), vacation homes (loma-asunnot), summer homes (kesäasunnot), cottages (mökit) ja weekend homes (viikonloppuasunnot). Kakkosasunto on ikään kuin sateenvarjo mainituille käsitteille. Yhteistä edellisille määritteille on se, että asuntoja käytetään pääsääntöisesti virkistystarkoitukseen vapaa-ajalla (Hall & Müller 2004b: 4 5). Toisaalta ne voivat olla muussakin kuin vapaa-aika- tai virkistyskäytössä (Coppock 1997b: 2; Tress 2002: 110). Coppockin mukaan esimerkiksi joillakin maanviljelijöillä on kakkosasunto kaupungissa, jossa he viettävät aikaa, kun maataloudessa on hiljaisempi hetki. Toinen esimerkki voisi olla kakkosasuntojen käyttö etätyöhön. Vuokrattavat mökit ovat käsitteellisestä näkökulmasta ongelmallisia. Coppock (1997b: 3, sit. Dowling & Dower 1973) sisällyttää kakkosasuntoihin pitkäaikaisesti vuokrattavat mökit ja Tress (2002: 110) kakkosasuntomatkailuun vuokramökeissä asuvat lomailijat. Lomailija viittaa yleensä pitkään viipymään. Yleissääntönä Aho ja Ilola (2006: 14) toteavat, että lyhytaikaisesti vuokrattavat loma-asunnot ja lomaosakkeet eivät kuulu kakkosasunto-määritelmään mutta pitkäaikaisesti vuokrattavat lomaasunnot sisältyvät. Edellisestä herää kuitenkin kysymys, missä menee pitkän ja lyhyen viipymän raja. Matkailukeskusympäristössä yksityisten vapaa-ajanasuntojen vuokraushalukkuus on yleisempää kuin maaseutuympäristössä, mikä on havaittu Ruotsin Tärnaby/Hemavanin (Jansson & Müller 2003, 2004) kohdalla. Vuoden 1994 tietojen mukaan Lapin matkailukeskuksissa sijaitsevat loma-asunnot olivat ulkopuolisten käytössä ja erityisesti vuokrattuna huomattavasti useammin kuin maakunnan muut vapaa-ajanasunnot, esimerkiksi Levillä, Saariselällä ja Ylläksellä vuokrakäytössä oli 36 43 prosenttia lomamökeistä. Kaikkiaan asunto/kiinteistöosakeyhtiöpohjaisista ja yritysmökeistä keskimäärin 55 63 prosenttia oli vuokrattuna vuoden aikana. Matkailukeskusten läheisyydessä sijaitsevien lomaasuntojen käyttöaste onkin korkeampi kuin muilla alueilla johtuen muun muassa siitä, että yksityisten omistamien mökkien määrä on kohtalaisen alhainen ja asuntoja on runsaasti kaupallisessa välityksessä joko keskusvaraamoilla tai yksityisillä välittäjillä (MKTK 1995: 15 18, 23 27). Suomenkielisiä käsitteitä ovat tarkastelleet Aho ja Ilola (2006: 11 13). Heidän mukaansa tutkimuksissa on käytetty vuosien varrella muun muassa seuraavaa terminologiaa: (kesä)mökki, huvila, lomaasunto, kesäasunto, vapaa-ajanasunto ja kakkosasunto. Mainituissa määritteissä alkuosa kesä, loma, vapaa-aika ja kakkos korostaa asunnon käyttöön liittyviä ominaispiirteitä. Kesämökki tai - asunto viittaa luonnollisesti tiettyyn vuodenaikaan, kesään, painottuvaan asumiseen. Loma- ja vapaaajanasunnot puolestaan korostavat ihmisten vuodenaikais-, viikko- ja päivittäiseen rytmiin liittyvää - 76 -

asumista. Kakkosasunto taas määrittyy ykkösasunnon, pysyvän asunnon, suhteen. Jossakin on siis olemassa asunto, joka on vielä tärkeämpi kuin kakkosasunto. Kakkos- ja ykkösasunnon problematiikkaan liittyen Kalternborn (1998) nimittää kakkosasuntoa jopa termillä alternate home (vaihtoehtoinen asunto) painottaessaan siihen yhdistettäviä emotionaalisia linkkejä. Hänen mielestään kakkosasuntojen voidaan tulkita olevan itse asiassa ykkösasuntoja, jotka edustavat globalisoituvassa, muutosten maailmassa pysyvyyttä, pysyvää paikkaa paremmin kuin vakituinen asuinpaikka. Tämä johtuu siitä, että vakituista asuinpaikkaa vaihdetaan nykyään hyvin tiheästi, ja sen voidaan tulkita olevan vain suojapaikka työelämän aikana. Paikkakiintymys johtuu nimenomaan emotionaalisista linkeistä kakkosasuntoihin, sillä Kalternbornin mukaan kakkosasunnot myydään hyvin harvoin ja ne siirtyvät usein sukupolvelta toiselle. Toisaalta Janssonin ja Müllerin (2004) tutkimus Merenkurkun alueelta Ruotsista ja Suomesta paljasti, että jopa neljännes piti mökin myyntiä tulevaisuudessa todennäköisenä. Hall ja Müller (2004b: 4) siis päätyvät englanninkielisten määritelmien kohdalla siihen, että second home on sateenvarjo-termi. Myös suomenkielisten käsitteiden osalta Ahon ja Ilolan (2006: 13) tutkimuksesta on tulkittavissa kakkosasunto yleistermiksi. Käsitteellisesti kakkosasunto ei viittaa pelkästään tiettyyn vuodenaikaan (kesään) tai tiettyyn elämisen rytmiin (loma-aika, vapaa-aika). Tämän tutkimuksen empiirisessä osassa käytetään kuitenkin rinnakkain termejä lomarakennus, vapaaajanrakennus ja (kesä/loma)mökkirakennus. Kyse on siis ei-mobiileista kakkosasuinrakennuksista. Vapaa-ajanrakennus määritellään Tilastokeskuksen kesämökkitilaston mukaan, mikä tuodaan julki aineistoesittelyn kohdalla. Samassa yhteydessä pohditaan rakennuksen ja asunnon välistä eroa. Loma-asuntoympäristö osana matkailukeskusten toimintoja Matkailukeskus-määritelmien (Goodall 1987; Medlik 1994) mukaan käsite tarkoittaa maantieteelliseltä laajuudeltaan paikallistason alueyksikköä, jossa matkailu on hallitseva elinkeino ja pääasiallinen toiminto. Pohjois-Suomen suurten matkailukeskusten Levin, Rukan, Saariselän ja Ylläksen strategioiden tulkintaan perustuen (Kauppila 2005) kohteet voidaan kuitenkin nähdä matkailuvaiheessa monipuolisten toimintojen keskittyminä, ei pelkästään matkailutoimintojen. Matkailukeskusten erilaisten toimintojen tunnistamisen lähtökohtana ovat toimijat. Toimijoiden jäsentämisessä on hyödynnetty Gillin (1998) tutkimusta, jossa keskusten vaikuttajat luokitellaan asukkaisiin, kakkosasukkaisiin, kausityöllisiin, matkailijoihin sekä institutionaalisiin tahoihin (julkinen ja yksityinen sektori). Lisäksi Gill ryhmittelee asukkaat alaryhmiin kohteessa asutun ajan, sitoutumisasteen ja motiivin perusteella (ks. myös Williamson 1992; Gill 1994). Julkisen sektorin hän erottelee paikalliseen sekä liittovaltioon ja valtioon, sillä Gillin tutkimus on tehty Pohjois-Amerikan näkökulmasta. - 77 -

Pohjois-Suomen suurten matkailukeskusten strategioiden (Kauppila 2005) tulkinnan mukaan toimijat on mahdollista jakaa matkailijoihin, loma-asukkaisiin, yksityiseen sektoriin, julkiseen sektoriin, työllisiin ja asukkaisiin (kuva 1). Toimijoihin viitaten matkailukeskuksille voidaan osoittaa kolme toimintoa: vierailut, kehittämistoiminta ja arkielämä. Nämä on mahdollista luokitella edelleen kahdeksaan ympäristöön käyttäen perusteena ensisijaisia toimijoita, toimijoiden aluetasoa ja toiminnan luonnetta. Ympäristöjen erottaminen voi olla joissakin tapauksissa problemaattista, kuten juuri matkailun ja lomaasumisen kohdalla (ks. Hall ym. 2004). Toiminnot on esitetty yksityiskohtaisesti toisaalla (ks. Kauppila 2005). Virkistys- ja vapaaajanympäristö Matkailuympäristö Vierailut - yksilöt (matkailijat, loma-asukkaat) - ylipaikallinen - kysyntä/kuluttaminen Asuinympäristö Loma-asuntoympäristö Palvelutoimintoympäristö Liiketoiminta- ja investointiympäristö Arkielämä - yksilöt (työlliset, asukkaat) - paikallinen ja ylipaikallinen - kysyntä/kuluttaminen ja tarjonta/tuottaminen Työympäristö Aluekehitysympäristö Kehittämistoiminta - organisaatiot/instituutiot (yksityinen ja julkinen sektori) - paikallinen ja ylipaikallinen - tarjonta/tuottaminen Kuva 1. Matkailukeskusten toimijat, toiminnot ja ympäristöt (Kauppila 2005: kuva 1). - 78 -

Loma-asuntoympäristö kuuluu vierailuroolin alle, sillä loma-asukkaat ymmärretään matkailukeskusten tapauksessa yksilötason ylipaikallisiksi, siis alueen ulkopuolisiksi, toimijoiksi, ja he edustavat kysyntää/kuluttamista. Tässä ajattelussa korostetaan lähtökohtaisesti loma-asukkaiden matkailullista roolia, koska perifeerisillä alueilla kakkosasuntoja on valmistunut erityisesti matkailullisesti vetovoimaisiin kohteisiin. Matkailukeskukset edustavat periferiassa edellä mainittuja paikkoja (ks. Müller 2002b, 2004b, 2005; Jansson & Müller 2003). Matkailuun liittyy oleellisesti liikkuminen, mistä johtuen se on eräs keskusten yksilötason toimijoita luonnehtiva ominaisuus. Toimijoita on mahdollista jäsentää liikkumisen motiivin ja keston perusteella Bellin ja Wardin (2000) käsitteillä tuotantoperäinen (production-related) ja kulutusperäinen (consumption-related) sekä pysyvä muutto (permanent migration) ja tilapäinen liikkuminen (temporary movement). Tuotantoperäisyydessä henkilöllä on taloudellinen panos tai osuus kohdealueeseen tai sen lähiympäristöön, tosin sanoen hänen motiivinsa kohdistuu työhön. Kulutusperäisyydessä painopiste on puolestaan mukavuuden saavuttamisessa motiivin liittyessä lähinnä huviin. Pysyvä muutto tarkoittaa kestoltaan pysyvää uudelleen sijoittumista, mutta tilapäiseen liikkumiseen katsotaan usein sisältyvän ajatus paluusta kotiin. Toisaalta pysyvä muutto on esiintymistiheydeltään yksisuuntainen siirtymä, kun tilapäinen liikkuminen on luonteeltaan toistuva tapahtuma. Lisäksi pysyvään muuttoon ei yhdistetä tilapäisen liikkumisen oleellista piirrettä, kausiluontoisuutta. Pysyvän ja tilapäisen periaatteet ovat lähinnä käsitteellisiä eivätkä operationaaliselta kannalta kovin selkeitä. Usein näiden käsitteiden raja hahmottuu teknisen, tai hallinnollisen, määritelmän eli henkilön virallisen asuinpaikkakunnan mukaan. Suomessa henkilön virallinen asuinpaikka, henkikirjoituskunta, määrittyy seuraavasti: jos henkilöllä on käytössään useampia asuntoja tai jos hänellä ei ole käytössään asuntoa lainkaan, hänen kotikuntansa on se kunta, jota hän perhesuhteidensa, toimeentulonsa tai muiden vastaavien seikkojen johdosta itse pitää kotikuntanaan ja johon hänellä on edellä mainittujen seikkojen perusteella kiinteä yhteys (www.maistraatti.fi/...). Tämä peruste voi kuitenkin aiheuttaa ongelmia esimerkiksi viikoittain pendelöivien ja kakkosasukkaiden todellisten (tilapäisten) ja virallisten (pysyvien) asuinpaikkojen kohdalla (ks. Müller 2002c; Müller & Hall 2003). Edelle läpikäytyjä käsitteitä hyödyntäen loma-asukkaat voidaan jäsentää liikkumisen motiivin ja keston perusteella siten, että heidän liikkumismotiivissaan painottuu kulutusperäisyys ja liikkuminen on kestoltaan tilapäistä. Tilapäisten vierailuiden kestolle ei ole kuitenkaan olemassa aikarajoitetta, vaan se voi vaihdella päivästä jopa kuukausiin (ks. Williams ym. 2004). - 79 -

Matkailukeskusten kehitysprosessi ja kakkosasuminen Matkailukeskusten toiminnot muuttuvat tilassa ja ajassa, ja tätä muutosta jäsennetään kehitysmalleilla. Tunnetuin ja siteeratuin matkailun alueellinen kehitysmalli on Butlerin (1980) elinkaarimalli, joka sisältää kuusi vaihetta: löytäminen, sitoutuminen, kehittyminen, vakiintuminen, stagnaatio ja uusi kasvu tai taantuminen (kuva 2). Mallin muuttujina ovat matkailijamäärä ja aika. Alkuvaiheissa matkailijamäärät ovat vähäisiä, samoin kuin matkailun ympäristölliset, sosiokulttuuriset ja taloudelliset vaikutukset kohdealueelle. Kehityksen edetessä matkailijamäärät kasvavat, mikä merkitsee myös alueellisten vaikutusten lisääntymistä. Samalla tapahtuu muutos yritystoiminnan omistussuhteissa ja kehittämisen kontrollissa, kun alueen ulkopuoliset tahot ottavat kehitysprosessin haltuunsa. Lopulta kohde on saavuttanut kantokyvyn rajan, stagnaatiovaiheen, jossa matkailijamäärät ovat huipussaan ja alueella alkaa ilmetä ympäristöllisiä, sosiokulttuurisia ja taloudellisia ongelmia. Tämän jälkeen kohdealueella on periaatteessa kaksi pääsuuntaa: taantuminen tai uusi kasvu. Edellisessä vaihtoehdossa kohteen matkailijamäärät vähenevät, ja se on enää lähinnä päivä- ja viikonloppumatkailijoiden suosiossa. Samanaikaisesti tapahtuu omistussuhteiden muutoksia siten, että paikallisten osuus jälleen kasvaa. Jälkimmäisessä vaihtoehdossa alueelle kehitetään uusia attraktioita tai otetaan käyttöön aikaisemmin hyödyntämättömiä resursseja. On korostettava, että Butlerin mallissa ei suoraan viitata kakkosasumiseen tai sen kehittymiseen ajan myötä. Sen sijaan elinkaarimallia on käytetty viitekehyksenä, kun on pyritty mallintamaan matkailukeskusten kehitysprosessin ja kakkosasumisen yhteyksiä. Matkailijamäärä Uusi kasvu Kriittinen alue kantokyvylle Stagnaatio Vakiintuminen Taantuminen Kehittyminen Sitoutuminen Löytäminen Aika Kuva 2. Matkailualueen elinkaarimalli (Butler 1980: kuva 1 mukaillen). - 80 -

Williams ja Hall (2002) ovat esittäneet neljävaiheisen ideaalisen kehitysyhdistelmämallin matkailun ja muuton pysyvän ja tilapäisen yhteyksistä. Siinä nostetaan esille kulutusperäinen muutto, mikä tarkoittaa joko pysyvää muuttamista tai tilapäistä liikkumista. He sitovat mallin Butlerin (1980) elinkaarimallin vaiheisiin. Seuraavassa tarkastellaan Williamsin ja Hallin mallia kakkosasumisen, lähinnä kulutusperäisen tilapäisen liikkumisen, näkökulmasta. Williamsin ja Hallin (2002) mukaan kahdessa ensimmäisessä vaiheessa on kyse Butlerin (1980) elinkaarimallin alkuvaiheista, jolloin kulutusperäistä pysyvää muuttoa tai tilapäistä liikkumista ei juuri esiinny. Sen sijaan mallin kolmannessa vaiheessa, jonka Williams ja Hall tulkitsevat elinkaarimallin kypsyysvaiheeksi, matkailijavirrat synnyttävät kulutusperäistä muuttoa kohdealueelle, lähinnä eläkeikäisten tilapäistä tai pysyvää muuttoa. Tässä kehitysvaiheessa kohteeseen rakennetaan siis kakkosasuntoja. Neljännessä vaiheessa, jonka Williams ja Hallin määrittävät elinkaarimallin stagnaatio- tai taantumisvaiheeksi, kakkosasunnoilla on edelleen tärkeä merkitys kohdealueen kehitysprosessissa. Mallissa korostetaan matkailun yhteyksiä ja merkitystä tilapäiseen liikkumiseen ja pysyvään muuttoon. Prosessi etenee siten, että matkailija hankkii matkoillaan kokemuksia eri paikoista, ja miellyttävä kokemus voi johtaa paikkakiintymykseen, kakkosasunnonostoon ja tilapäiseen, lopulta jopa pysyvään, muuttoon. Kauppilan (2006b) julkituomassa teoreettisessa mallissa jäsennetään edellä läpikäytyjä matkailukeskusten toimintoja suhteessa aikaan (ks. kuva 1). Mallissa huomio kiinnittyy kohdealueen sisäiseen ja ulkoiseen muutokseen. Käsillä olevassa tutkimuksessa painotus on vapaa-ajanasunnoissa, joten tässä yhteydessä mallia tarkastellaan lyhyesti vain loma-asuntoympäristön ja sen dynamiikan näkökulmasta. Löytämisvaiheessa matkailijamäärät ovat vähäisiä ja eikä alueella ole vielä mökkejä, joten kylien merkitys vierailukohteena on vaatimaton. Sitoutumisvaiheessa matkailijamäärien lisääntyessä kylistä tulee vierailukohteita, mutta loma-asuntojen rakentaminen on vielä vähäistä. Kehittymis-, vakiintumisja stagnaatiovaihetta luonnehtii matkailuhallinta/-riippuvuus, mikä tarkoittaa Williamsin (1993) ja Buhalisin (2000) mukaan sitä, että kohteen kaikki elinkeinotoiminta on riippuvuussuhteessa matkailuun. Matkailijamäärien kasvaessa kylästä on tullut varsinaisesti matkailukeskus, jonka majoitusmahdollisuuksia monipuolistavat loma-asunnot. Stagnaatiovaiheen jälkeen matkailukeskuksen kehitysprosessi voi jatkua kolmella tavalla. Ensimmäinen vaihtoehto on uusi kasvu. Tässä tapauksessa matkailukeskuksista on löydettävissä edelleenkin esitetyt kahdeksan ympäristöä, loma-asuntoympäristö mukaan lukien. Toisessa vaihtoehdossa matkailu jatkaa stagnaatiovaiheessa eli stabilisoituu. Stagnaatiovaiheen jatkuessa matkailukeskuksista on tunnistettavissa edelleen kaikki kahdeksan ympäristöä, mihin sisältyy myös lomaasuntoympäristö. - 81 -

Stagnaatiovaiheen jälkeisessä kolmannessa vaihtoehdossa, taantumisvaiheessa, matkailun suhteellinen painoarvo, tai matkailuriippuvuus, pienenee ja alueen suuntautumisessa saattaa tapahtua muutos. Esimerkiksi Agarwal (1994, 2006) puhuu kohteen uudelleen suuntautumisvaiheesta, joka sijoittuu stagnaatio- ja jälkistagnaatiovaiheen väliin. Uudelleen suuntautumisessa on kyse stagnaatiovaiheen jälkeiseen rakennemuutokseen varautumisesta ja ennakoinnista. Jälkistagnaatiovaiheen mahdollista taantumaa ei jäädä odottamaan väistämättömänä tulevaisuudenkuvana, vaan pyritään etsimään aktiivisesti uusia, lähinnä matkailullisia mahdollisuuksia. Stagnaatiovaiheen jälkeisten kehityspolkujen kirjo voi kattaa myös kokonaan muut toiminnot, sillä Baum (1998) nostaa esille yhtenä vaihtoehtona jopa matkailusta luopumisen. Edellinen tarkoittaa alueen käyttötarkoituksen aktiivista, strategista muuttamista matkailusta johonkin muuhun (pää)toimintoon. Tässä on taas kaksi vaihtoehtoa. Ensimmäisessä matkailun merkitys aluetalouteen vähenee, eikä sitä korvaa varsinaisesti mikään muu elinkeino. Kirjallisuudessa on esimerkkejä kohteiden uudelleen suuntautumisesta, ja yhtenä uutena (pää)roolina on nostettu esille nimenomaan kakkosasuminen. Esimerkiksi Kanadan Sauble Beachin (Strapp 1988) päätoiminnoksi muodostui varsinaisen matkailuvaiheen jälkeen edellä mainittu asumismuoto, jota on esitetty myös Kanadan Port Stanleyn (Hinch & Butler 1988) yhtenä vaihtoehtona. Toisessa tapauksessa matkailukeskuksesta kehittyy kaupunkitason keskus, jolloin matkailu on vain yksi kehitettävä elinkeino muiden joukossa (Johnston 2001a, 2001b). Matkailun merkitys aluetaloudelle pienenee ainakin suhteellisesti muiden elinkeinojen korvatessa matkailun. Tässä vaihtoehdossa kohdealueet eivät ole enää välttämättä ensisijaisesti vierailukohteita, samoin kuin loma-asuntojen merkitys on kaupungeissa usein vähäisempi kuin matkailukeskusten kohdalla. Edellä läpikäytyjen kummankin teoreettisen mallin mukaan lomamökkejä rakennetaan matkailukeskukseen osana matkailuvaiheen toimintoja. Tätä tukee myös Gillin ja Clarkin (1991) tutkimus Kanadan Whistlerin matkailukeskuksen kakkosasunnoista. Sen mukaan loma-asuntotuotantoa kehitetään samanaikaisesti korkeatasoisen kansainvälisen hotelli- ja vähittäiskauppatarjonnan kanssa. Kakkosasunnot ovat myös korkeatasoisia ja vahvistavat siten osaltaan Whistlerin kuvaa kansainvälisten matkailukeskusten luokkaan pyrkivänä kohteena, mikä puolestaan edesauttaa alueen matkailijarakenteen ja majoitustarjonnan kansainvälistymistä. Kansainvälisen matkailukeskuksen palveluvarustus ja aktiviteetit ovat luonnollisesti mökkiläistenkin käytettävissä. Tämä tekee kohteesta attraktiivisen lomaasunnonomistajien näkökulmasta sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Huippuluksushuvilat pitävät osaltaan yllä keskuksen korkeaa kansainvälistä imagoa ja statusta. Gillin ja Clarkin (1991) tutkimustuloksia voidaan tulkita myös Butlerin (1980) elinkaarimallin ja yritystoiminnan muutoksen näkökulmasta. Elinkaarimallin mukaan kehitysprosessin alkuvaiheissa majoitustoiminta on paikallisessa omituksessa ja luonteeltaan pienimittakaavaista kotimajoitusta, mutta - 82 -

myöhemmissä vaiheissa majoitusmahdollisuudet monipuolistuvat ja alueelle rakennetaan ulkopuolisten omistamaa suurimittakaavaista hotellimajoitusta (ks. myös Prideaux 1996: 70 74, 2000, 2004). Näin ollen alkuvaiheissa mökit olisivat lähinnä paikallisessa omituksessa ja kooltaan pieniä mutta myöhemmissä vaiheissa huomattavassa määrin alueen ulkopuolisten omistamia suurikokoisia lomaasuntoja. Levin, Rukan, Saariselän ja Ylläksen rajaaminen Matkailukeskusten määrittelyssä päädyttiin postinumeroalueisiin Rukaa lukuun ottamatta (kuva 3). Rukan tapauksessa kyseessä on Rukajärven (numero 305206029) pienalue, koska Rukan postinumeroalue (93825 Rukatunturi) ei kata 5-tien länsipuolella sijaitsevaa loma-asuntoaluetta. Matkailukeskusten aluerajaus on hyvin keskeinen, ja pinta-alan muutoksilla on luonnollisesti ratkaiseva merkitys lomarakennusten määrään. Tässä tutkimuksessa matkailukeskukset on määritelty laajasti kattaen myös varsinaisen toiminnallisen keskuksen ympärillä olevat alueet (ks. Kauppila 2004; Kauppila ym. 2005). Vaikka Saariselän postinumeroalue on pinta-alaltaan suuri, se on Kiilopää Kakslauttanen Saariselkäalueen ulkopuolella asumatonta aluetta, erämaata. Ylläksen kohdalla on huomattava, että analyysi koskee vain Äkäslompolon puolta, ei Ylläsjärveä. - 83 -

Kuusamo Matkailukehityksestä aluekehitykseen Kemijärvi Köngäs M uonio M uonio 79 Sirkka Kittilä Levi 5 Salmilamminkylä Rukatunturi Aikkila Kolari 940 Äkäslompolo Ylläs Ival o Kuttura Kaunispää Saariselkä 4 Kiilopää Kakslauttanen Sodankylä 4 Valtakunnanraja Kunnanraja Postinumero- /pienalueenraja Tie 0 10 km 20 N Kuva 3. Matkailukeskusten maantieteellinen määrittely. Tilastokeskuksen kesämökkiaineisto: määritelmiä ja rajoituksia Tutkimusta varten Tilastokeskukselta tilattiin kesämökkiaineisto, josta tietoa on saatavissa postinumeroalueittain/pienalueittain rakennusvuoden, pinta-alan ja omistusmuodon mukaan. Rakennusvuositiedot ovat vuosikymmenittäin 1920-luvulta alkaen ajankohtaan 31.12.2004 saakka. Rakennusvuodella tarkoitetaan vuotta, jona rakennus on valmistunut käyttökuntoon, mutta siinä ei ole otettu huomioon rakennuksiin tehtyjä muutostöitä tai laajennuksia. Jos rakennusvuosi on aikaisempi kuin 1980, raken- - 84 -

nusvuodeksi on voitu ilmoittaa myös peruskorjausvuosi (SVT/Asuminen 2005: 7). Ennen 1920-lukua tietoa ei ole saatavissa vuosikymmenittäin, vaan ne ilmaistaan kootussa muodossa. Pinta-ala on aineistossa jaettu seitsemään luokkaan (alle 20m 2, 20 39 m 2, 40 59 m 2, 60 79 m 2, 80 99 m 2, yli 99 m 2 ja tuntematon). Omistusmuoto käsitti alun perin 11 luokkaa, jotka on tässä tutkimuksessa supistettu kuuteen (yksityinen henkilö/perikunta, asunto/kiinteistöosakeyhtiö, yksityinen yritys/pankki/vakuutuslaitos, valtio/kunta yms., rahasto/yhteisö/säätiö yms. ja tuntematon). Luokkien yhdistämisen perusteena käytettiin osakeyhtiömuotoisuutta (asunto ja kiinteistö) sekä yksityisen ja julkisen sektorin osuutta omistuspohjassa. Kesämökkitilasto kuvaa Suomessa olevia vapaa-ajanasuinrakennuksia vuoden viimeisen päivän (31.12) mukaan. Kesämökkitilastossa kesämökillä tarkoitetaan kiinteästi sijaintipaikalleen rakennettua vapaa-ajanasuinrakennusta tai asuinrakennusta, jota käytetään loma- tai vapaa-ajanasuntona. Toisin sanoen niiden käyttötarkoitus oli vuoden viimeisenä päivänä vapaa-ajanasuinrakennus tai niitä käytettiin kyseessä olevana ajankohtana loma-asumiseen. Kesämökeiksi ei lueta vakinaisessa asuinkäytössä olevia rakennuksia, majoitustoimintaa harjoittavien liikeyritysten vuokrattavia lomamökkejä eikä siirtolapuutarhamökkejä. Tiedot saadaan Väestörekisterikeskuksen väestötietojärjestelmän rakennusja huoneistotiedoista, joita ylläpidetään kuntien rakennusvalvonnan rakennushankeilmoituksilla ja täydennetään muun muassa verohallinnon kiinteistötiedoilla (SVT/Asuminen 2005: 7). Edellä mainittu Tilastokeskuksen määritelmä on tulkinnanvarainen, sillä siinä mainitaan samassa virkkeessä sekä rakennukset että asunnot. Ne eivät ole välttämättä sama asia, vaan yhdessä vapaaajanasuinrakennuksessa voi olla lukuisia vapaa-ajanasuntoja (Tiihonen 2006; puhelinkeskustelu AT/PK 17.10.2006). Esimerkiksi matkailukeskuksissa on tyypillisesti rivitaloja ja paritaloja, joissa on siten kaksi tai useampia vapaa-ajanasuntoja yhdessä vapaa-ajanasuinrakennuksessa. Tilastokeskuksen kesämökkitilastossa kyseiset asunnot kirjautuvat kuitenkin vain yhtenä kesämökkinä. Tämä aiheuttaa muun muassa sen, että lukuisia asuntoja sisältävän rakennuksen pinta-ala on luonnollisesti suuri, vaikka yksittäiset asunnot olisivatkin kooltaan kohtuullisia. Edellinen koskee esimerkiksi asunto/kiinteistöosakeyhtiö- ja yrityspohjaisia omistusmuotoja. Kaikkiaan tilastointiperuste merkitsee sitä, että todellisuudessa matkailukeskuksissa ja niiden sijaintikunnissa on määrällisesti huomattavasti enemmän yksittäisiä vapaa-ajanasuntoja kuin tilastot virallisesti osoittavat (ks. myös MKTK 1995). Näin ollen nykyisellä määritelmällä tilastointi ei kohtele tasapuolisesti Suomen alueita. Kesämökit 2004 -julkaisussa (SVT/Asuminen 2005: 7) vapaa-ajanasuinrakennuksen synonyyminä on sovellettu yksittäisen asunnon käsitettä, lähinnä (kesä)mökkiä, mutta käsillä olevan tutkimuksen empiirisessä osassa käytetään väärinkäsitysten välttämiseksi rakennus-termiä. Kyse ei ole siis asunnoista tai mökeistä vaan rakennuksista. Keskusten välillä voi olla luonnollisesti rakenteellisia eroja rakennuskannassa, toisin sanoen enemmän tai vähemmän yksittäisiä vapaa-ajanasuntoja rakennusta kohti. Jatkossa - 85 -

myös vuosittain ilmestyvässä Tilastokeskuksen julkaisussa olisi syytä korostaa asunto ja rakennus - määritteiden eroja. MKTK:n (1995: 3) selvityksessä nostetaan esille vielä yksi mahdollinen aineistoon liittyvä problematiikka, rakennusten luokitus. Raportin mukaan vuonna 1994 Saariselän kaava-alueen vapaaajanrakennuksista 80 prosenttia ei sisältynyt Väestörekisterikeskuksen vapaa-ajanasuntorekisteriin, vaan ne oli rekisteröity niin sanottuihin muihin majoitusrakennuksiin. Tässä tutkimuksessa lähdetään siitä, että Tilastokeskuksen kesämökkitilasto on vertailukelpoinen alueiden ja ajan suhteen siltä osin kuin rakennukset täyttävät Tilastokeskuksen vapaa-ajanrakennusten tilastointikriteerit. Toisin sanoen tarkastelu kohdistuu vain niihin rakennuksiin, jotka on luokiteltu vapaa-ajanrakennuksiksi. Kesämökkitiedoista voi puuttua jonkin verran yksiköitä. Kesämökkikäyttöön saatetaan ottaa rakennuksia, jotka ovat rekisterissä muussa käyttötarkoitusluokassa kuin vapaa-ajanasuntoina (esim. asuinrakennuksina). Tällainen käyttötarkoituksen muutos ei aina välity rekisteriin. Toisaalta kun tyhjilleen jäänyt asuinrakennus otetaan kesämökkikäyttöön, muutoksesta ei aina välity tieto väestötietojärjestelmään. Rekisterissä tehtyjä tarkistuksia ja kyselyjä on kuitenkin pyritty kohdistamaan juuri käyttötarkoitukseltaan tuntemattomiin ja/tai tyhjillään oleviin rakennuksiin, joiden käyttötarkoitus on saattanut muuttua vapaa-ajanasuinrakennukseksi. On myös mahdollista, että kesämökki muutetaan asuinrakennukseksi, kun se otetaan asuinkäyttöön. Tällöin kyseessä oleva kesämökki poistuu kesämökkikannasta (SVT/Asuminen 2005: 7). Kakkosasunnot voivat siis syntyä periaatteessa kahdella tavalla, muuttamalla tai rakentamalla (Coppock 1977b: 7 8; Müller ym. 2004: 16). Ensimmäinen vaihtoehto tarkoittaa sitä, että aikaisemmin vakituisessa asuinkäytössä ollut rakennus jää tyhjilleen ja sen käyttötarkoitus muutetaan kakkosasunnoksi. Jälkimmäisessä tapauksessa rakennuksen käyttötarkoitus on jo alun perin kakkosasunto, toisin sanoen se rakennetaan varta vasten tätä tarkoitusta varten. Muutetut kakkosasunnot ovat tyypillisiä kaupunkien läheiselle tavanomaiselle maaseudulle ja perifeerisille maaseutualueille, kun uudistuotanto kohdistuu pitkälti sekä kaupunkien läheiseen, vetovoimaiseen maaseutuun että kauempana sijaitseviin, matkailullisesti vetovoimaisiin alueisiin. Viimeksi mainittuun sisältyvät muun muassa matkailukeskukset (ks. myös Müller 2002b, 2004b, 2005; Jansson & Müller 2003). Matkailukeskusten vapaa-ajanrakennusten määrä ja rakenne Kaikkien matkailukeskusten strategioissa loma-asuntojen lisääminen on ollut tarkasteluajankohtana (31.12.2004) keskeisellä sijalla (ks. Kauppila 2005). Keskusten välillä on kuitenkin havaittavissa huomattavia eroja vapaa-ajanrakennusten määrässä. Levillä ja Rukalla niitä on miltei yhtä paljon, lähes kaksi kertaa enemmän kuin Ylläksellä ja yli viisinkertainen määrä Saariselkään nähden (kuva 4). - 86 -

MKTK:n (1995: 14) raportissa todetaan, että asunto/kiinteistöosakeyhtiöpohjaisissa ja yritysomistuksessa olevissa vapaa-ajanrakennuksissa on keskimäärin enemmän kuin yksi asunto/rakennus. Vuonna 1994 Saariselällä keskiarvo oli jopa kolme asuntoa mutta muissa Lapin keskuksissa huomattavasti pienempi, arviolta 1,2 1,4 asuntoa rakennusta kohti. Levi Ruka Saariselkä Ylläs 0 200 400 600 800 1000 1200 Lukumäärä Kuva 4. Levin, Rukan, Saariselän ja Ylläksen vapaa-ajanrakennukset 31.12.2004 (Tilastokeskuksen kesämökkiaineisto 2005). Lomarakennukset ovat kohtalaisen tilavia, sillä kaikissa keskuksissa enemmän kuin puolet niistä sijoittuu kahteen suurimpaan pinta-alaluokkaan (kuva 5). Levillä ja Saariselällä suurimman pintaalaluokan osuus on jopa yli puolet kaikista vapaa-ajanrakennuksista. Vuonna 1994 arvioitiin Lapin matkailukeskusten yksittäisten loma-asuntojen keskimääräisen koon vaihtelevan 60 75 m 2 välillä (MKTK 1995: 14). Matkailukeskusten rakennusten koko poikkeaa huomattavasti maan keskimääräisestä tilanteesta. Yli 70 prosenttia kaikista Suomen vapaa-ajanrakennuksista on pinta-alaltaan alle 60 m 2, ja suurimman luokan osuus on vain vajaa viisi prosenttia. Matkailukeskusten lomarakennusten tilavuus heijastuu myös niiden sijaintikuntien vapaa-ajanrakennusten keskimääräiseen pinta-alaan. Inarissa (53 m 2 ), Kittilässä (79 m 2 ), Kolarissa (81 m 2 ) ja Kuusamossa (61 m 2 ) niiden pinta-alat olivat ajankohdan 31.12.2003 mukaan suurempia kuin maan keskiarvo (49 m 2 ) (SuomiCD2004). Myös MKTK:n (1995: 12) selvityksen mukaan matkailukeskuspaikkakuntien mökit ovat keskimäärin tilavampia kuin muissa Lapin kunnissa. Lisäksi Janssonin ja Müllerin (2003) analyysi paljasti, että Tärnaby/Hemavanin vapaa-ajanasunnot ovat suurempia kuin tutkimukseen sisältyneet muut Ruotsin ja Suomen Merenkurkun maaseutukuntien lomamökit. - 87 -

Levi Ruka Saariselkä Ylläs Koko maa 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % alle 20 m2 20-39 m2 40-59 m2 60-79 m2 80-99 m2 yli 99 m2 Tuntematon Kuva 5. Vapaa-ajanrakennukset pinta-alaluokittain Levillä, Rukalla, Saariselällä, Ylläksellä ja koko maassa 31.12.2004 (Tilastokeskuksen kesämökkiaineisto 2005). Matkailukeskusten lomarakennusten omistusmuoto jakautuu pitkälti kolmeen kategoriaan: yksityiset henkilöt/perikunnat, asunto/kiinteistöosakeyhtiöt ja yksityiset yritykset/pankit/vakuutuslaitokset (kuva 6). Ylläksellä yksityisten henkilöiden/perikuntien osuus on kuitenkin hieman suurempi ja vastaavasti asunto/kiinteistöosakeyhtiöiden pienempi kuin muissa keskuksissa. Matkailukeskusten vapaaajanrakennusten omistusjakauma on erilainen koko maahan verrattuna. Suomessa yksityiset henkilöt/perikunnat omistavat yli 90 prosenttia kaikista mökkirakennuksista, kun asunto/kiinteistöosakeyhtiöiden ja yksityisten yritysten/pankkien/vakuutuslaitosten hallussa on vain muutama prosentti rakennuksista. Yritysten suuri osuus matkailukeskusten vapaa-ajanrakennuksista heijastuu myös niiden sijaintikuntiin. Yritykset omistivat ajankohdan 31.12.2003 mukaan Inarin (19 prosenttia), Kittilän ja Kolarin (36 prosenttia) sekä Kuusamon (34 prosenttia) kesämökkirakennuksista huomattavasti enemmän kuin maassa keskimäärin (8 prosenttia) (SuomiCD2004). On huomattava, että Tilastokeskuksen SuomiCD-tietokannassa yritysmökiksi on laskettu kaikki muut paitsi yksityisten henkilöiden/perikuntien vapaa-ajanrakennukset. - 88 -

Levi Ruka Saariselkä Ylläs Koko maa 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Yks. henkilö/perikunta Yks. yritys/pankki/vakuutuslaitos Rahasto/yhteisö/säätiö yms. Asunto/kiinteistö Oy Valtio/kunta yms. Tuntematon Kuva 6. Vapaa-ajanrakennukset omistusmuodoittain Levillä, Rukalla, Saariselällä, Ylläksellä ja koko maassa 31.12.2004 (Tilastokeskuksen kesämökkiaineisto 2005). Tämän jälkeen matkailukeskusten lomarakennuksia tutkitaan omistusmuotojen mukaan pintaalaluokittain (kuvat 7, 8 ja 9). Analyysistä voidaan tehdä seuraava johtopäätös: yksityisten henkilöiden/perikuntien hallussa olevat rakennukset ovat kooltaan pienempiä kuin asunto/kiinteistöosakeyhtiöiden tai yksityisten yritysten/pankkien/vakuutuslaitoksen kohdalla. Sen sijaan osakeyhtiöpohjaiset ja yritysten/pankkien/vakuutuslaitosten lomarakennukset muistuttavat pintaalajakauman suhteen toisiaan. Koko maassa edellä mainittujen omistusmuotojen ja kokoluokkien korrelaatiot eivät ole yhtä selviä kuin matkailukeskusten kohdalla, mutta tulokset ovat samansuuntaisia. Toiseksi matkailukohteiden vapaa-ajanrakennukset ovat kaikissa omistusmuodoissa kooltaan selvästi suurempia kuin maassa keskimäärin. Erityisesti edellinen koskee asunto/kiinteistöosakeyhtiöpohjaisia ja yritysten/pankkien/vakuutuslaitosten rakennuksia. - 89 -

Levi Ruka Saariselkä Ylläs Koko maa 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % alle 20 m2 20-39 m2 40-59 m2 60-79 m2 80-99 m2 yli 99 m2 Kuva 7. Yksityisten henkilöiden/perikuntien vapaa-ajanrakennukset Levillä, Rukalla, Saariselällä, Ylläksellä ja koko maassa pinta-alan mukaan 31.12.2004 (Tilastokeskuksen kesämökkiaineisto 2005). Levi Ruka Saariselkä Ylläs Koko maa 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % alle 20 m2 20-39 m2 40-59 m2 60-79 m2 80-99 m2 yli 99 m2 Kuva 8. Asunto/kiinteistöosakeyhtiömuotoiset vapaa-ajanrakennukset Levillä, Rukalla, Saariselällä, Ylläksellä ja koko maassa pinta-alan mukaan 31.12.2004 (Tilastokeskuksen kesämökkiaineisto 2005). - 90 -

Levi Ruka Saariselkä Ylläs Koko maa 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % alle 20 m2 20-39 m2 40-59 m2 60-79 m2 80-99 m2 yli 99 m2 Kuva 9. Yksityisten yritysten/pankkien/vakuutuslaitosten vapaa-ajanrakennukset Levillä, Rukalla, Saariselällä, Ylläksellä ja koko maassa pinta-alan mukaan 31.12.2004 (Tilastokeskuksen kesämökkiaineisto 2005). Matkailukeskuskohtainen tarkastelu osoittaa, että kohteiden välillä on hieman eroja. Yksityisten henkilöiden/perikuntien mökkirakennusten pinta-alaluokista kaksi pienintä ovat erittäin vähän edustettuina Ylläksellä. Asunto/kiinteistöosakeyhtiöiden tapauksessa Saariselän vapaa-ajanrakennukset ovat erittäin suuria ja vastaavasti Ylläksellä pienempiä. Yksityisten yritysten/pankkien/vakuutuslaitosten Rukalla ja Saariselällä omistamat lomarakennukset ovat puolestaan kooltaan suuria. Erityisesti on huomattava Saariselän kohdalla kolmen pienimmän kokoluokan puuttuminen. Ylläksellä yritysmökkien tapauksessa on huomionarvoista suurimman luokan pienempi osuus muihin keskuksiin verrattuna. Yksityishenkilöiltä vapaa-ajanasunnonosto matkailukeskuksista edellyttää kohtalaista varakkuutta. Esimerkiksi Ruotsissa Müllerin (2005) tutkimustulosten mukaan Sälenin matkailukeskuksen lomaasunnonomistajien sosioekonominen asema onkin korkea, mikä on havaittu myös Kanadan Whistlerin tapauksessa (Gill & Clark 1991). Edellisen johdosta Müller nimeää matkailukeskukset eliittitilaksi (elite space). On korostettava, että loma-asuntojen kasvava kysyntä kiihdyttää yleisesti kiinteistöjen, mukaan lukien asunnot, hintojen nousua kohdealueella (Gill & Clark 1991; Gill 1998: 102; Keen & Hall 2004; Müller 2004a; Müller ym. 2004). - 91 -

Matkailukeskusten vapaa-ajanrakennusten määrän ja rakenteen kehitys Ensimmäiset lomarakennukset valmistuivat Leville ja Rukalle jo ennen vuotta 1920, Ylläkselle 1930- luvulla ja Saariselälle 1950-luvulla (Tilastokeskuksen kesämökkiaineisto 2005). Kaikissa keskuksissa vapaa-ajanrakentaminen alkoi kuitenkin todenteolla vasta 1980-luvulla (kuva 10). Tosin muihin keskuksiin verrattuna Rukan lomarakennustuotanto oli merkittävää jo 1970-luvulla (ks. myös Kauppila 1995). Pitkittäistarkastelu osoittaa, että kaikissa keskuksissa rakentaminen on vain kiihtynyt. Esimerkiksi Ylläkselle on jo 2000-luvun viitenä ensimmäisenä vuotena valmistunut enemmän rakennuksia kuin koko 1990-luvulla, ja muissakin keskuksissa tahti on ollut kiivaampaa kuin ennätyksellisellä 1990- luvulla. Matkailukeskusten välisessä vertailussa Levi ja Ruka ovat olleet likipitäen tasavahvoja, mutta 2000-luvun alussa Levi näyttää voimistavan asemaansa Rukaan nähden. Myös Ylläksellä rakentamistahti on kiihtynyt, ja keskus on lähestynyt viime vuosina volyymilla mitattuna Rukaa. Silmiinpistävää ovat Saariselän vaatimattomat valmistumisluvut kaikkina vuosikymmeninä muihin keskuksiin nähden. 450 400 350 300 250 200 150 100 50 0 Lukumäärä -1949 1950-59 1960-69 1970-79 1980-89 1990-99 2000-04 Levi Ruka Saariselkä Ylläs Kuva 10. Leville, Rukalla, Saariselälle ja Ylläkselle valmistuneet vapaa-ajanrakennukset vuosikymmenittäin 31.12.2004 saakka (Tilastokeskuksen kesämökkiaineisto 2005). Rakenteellisesta, pinta-alan mukaisesta, tarkastelusta voidaan esittää muutamia johtopäätöksiä (kuvat 11 ja 12). Aina 1960-luvulle saakka keskusten lomarakentamista hallitsivat pienet (alle 40 m 2 ) yksiköt muiden pinta-alaluokkien osuuksien pysyessä kohtalaisen vaatimattomina. 1970-luvulla siirtymä oli hiljalleen hieman tilavampiin rakennuksiin, ja 1980-luvulta lähtien erityisesti suurimman luokan (yli 99 m 2 ) lomarakennukset ovat vahvistaneet asemiaan. 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa tämän kokoluokan osuus on ollut matkailukeskusten kaikista vapaa-ajanrakennuksista yli 50 prosenttia, Levil- - 92 -

lä tällä vuosituhannella lähes 80 prosenttia. Levillä tilavien (yli 99 m 2 ) rakennusten osuus on myös kasvanut nopeimmin, sillä vielä 1980-luvulla ne muodostivat vain hieman yli viidenneksen keskukseen valmistuneista lomarakennuksista. Matkailukeskusten välisessä vertailussa huomio kiinnittyy Ylläksen pienten rakennusten vähäiseen osuuteen tarkastelujaksolla. Koko maahan nähden matkailukeskusten lomarakennukset ovat poikkeuksellisen tilavia, sillä pienten (alle 40 m 2 ) yksiköiden osuus kaikista vapaa-ajanrakennuksista on vaihdellut Suomessa tarkastelujaksolla 30 60 prosentin ja suurten (yli 99 m 2 ) 2 10 prosentin välillä. Esimerkiksi 2000-luvun alussa viimeksi mainitut ovat kattaneet kaikista valmistuneista rakennuksista valtakunnantasolla vain vajaa kymmenen prosenttia. 100 Prosenttia 80 60 40 20 0-1949 1950-59 1960-69 1970-79 1980-89 1990-99 2000-04 Levi Ruka Saariselkä Ylläs Koko maa Kuva 11. Leville, Rukalle, Saariselälle, Ylläkselle ja koko maahan valmistuneiden pienten (alle 40 m 2 ) vapaa-ajanrakennusten osuus kaikista valmistuneista vapaa-ajanrakennuksista vuosikymmenittäin 31.12.2004 saakka (Tilastokeskuksen kesämökkiaineisto 2005). - 93 -

100 Prosenttia 80 60 40 20 0-1949 1950-59 1960-69 1970-79 1980-89 1990-99 2000-04 Levi Ruka Saariselkä Ylläs Koko maa Kuva 12. Leville, Rukalle, Saariselälle, Ylläkselle ja koko maahan valmistuneiden suurten (yli 99 m 2 ) vapaa-ajanrakennusten osuus kaikista valmistuneista vapaa-ajanrakennuksista vuosikymmenittäin 31.12.2004 saakka (Tilastokeskuksen kesämökkiaineisto 2005). Toinen rakenteellinen analyysi koskee lomarakennusten omistusmuotojen muutoksia ajan suhteen. Aikaisemmin on käynyt ilmi, että vapaa-ajanrakennusten omistus jakautuu matkailukeskuksissa Yllästä lukuun ottamatta lähinnä yksityisten henkilöiden/perikuntien, asunto/kiinteistöosakeyhtiöiden ja yksityisten yritysten/pankkien/vakuutuslaitosten kesken. Lisäksi on osoitettu rakennusten koon ja omistusmuotojen yhteys: pienet yksiköt ovat lähes yksinomaan yksityisten henkilöiden/perikuntien hallinnassa, mutta tilavimmissa kohteissa asunto/kiinteistöosakeyhtiöpohjainen ja yksityisten yritysten/pankkien/vakuutuslaitosten omistus on vallitseva. Edelliseen viitaten aina 1960-luvulle asti, pienten lomarakennusten aikakaudella, yksityisillä henkilöillä/perikunnilla oli erittäin vahva asema (kuvat 13, 14 ja 15). Kun vapaa-ajanrakentaminen kiihtyi 1980-luvulta lähtien, sekä asunto/kiinteistöosakeyhtiömuotoiset että yksityisten yritysten/pankkien/vakuutuslaitosten rakennukset lisääntyivät huomattavasti. 2000-luvun alkuvuosina kuitenkin yksityinen omistus näyttää jälleen kasvattavan suhteellista painoarvoaan, sillä ne kattavat esimerkiksi Rukalle ja Ylläkselle tällä vuosituhannella valmistuneista rakennuksista yli puolet. Asunto/kiinteistöosakeyhtiöiden osuus on pysynyt 1980-luvulta lähtien 20 40 prosentissa ja yksityisten yritysten/pankkien/vakuutuslaitosten noin viidenneksessä. Matkailukeskusten vapaa-ajanrakennusten omistusmuodot poikkeavat huomattavasti koko maan vastaavasta. Valtakunnallisesti lähes kaikki valmistuneet kesämökkirakennukset ovat yksityisten henkilöiden/perikuntien omistuksessa, sillä kyseisen omistusluokan osuus kaikista rakennuksista on vaihdellut vuosikymmenittäin 1920-luvulta lähtien 91 94 prosentin välillä. Muut omistusmuodot ovat koko maan näkökulmasta marginaalisia. - 94 -

100 Prosenttia 80 60 40 20 0-1949 1950-59 1960-69 1970-79 1980-89 1990-99 2000-04 Levi Ruka Saariselkä Ylläs Koko maa Kuva 13. Yksityisten henkilöiden/perikuntien vapaa-ajanrakennusten osuus Leville, Rukalle, Saariselälle, Ylläkselle ja koko maahan kaikista valmistuneista vapaa-ajanrakennuksista vuosikymmenittäin 31.12.2004 saakka (Tilastokeskuksen kesämökkiaineisto 2005). 100 Prosenttia 80 60 40 20 0-1949 1950-59 1960-69 1970-79 1980-89 1990-99 2000-04 Levi Ruka Saariselkä Ylläs Koko maa Kuva 14. Asunto/kiinteistöosakeyhtiömuotoisten vapaa-ajanrakennusten osuus Leville, Rukalle, Saariselälle, Ylläkselle ja koko maahan kaikista valmistuneista vapaa-ajanrakennuksista vuosikymmenittäin 31.12.2004 saakka (Tilastokeskuksen kesämökkiaineisto 2005). - 95 -

100 Prosenttia 80 60 40 20 0-1949 1950-59 1960-69 1970-79 1980-89 1990-99 2000-04 Levi Ruka Saariselkä Ylläs Koko maa Kuva 15. Yksityisten yritysten/pankkien/vakuutuslaitosten vapaa-ajanrakennusten osuus Leville, Rukalle, Saariselälle, Ylläkselle ja koko maahan kaikista valmistuneista vapaa-ajanrakennuksista vuosikymmenittäin 31.12.2004 saakka (Tilastokeskuksen kesämökkiaineisto 2005). Matkailukeskusten välisessä vertailussa on muistettava, että ensimmäiset rakennukset valmistuivat Saariselälle vasta 1950-luvulla. Erityisesti Levillä ja Rukalla alkuaikojen lomarakennukset olivat yksityisten henkilöiden/perikuntien hallinnassa. Asunto/kiinteistöosakeyhtiöpohjainen omistusmuoto on ollut Rukalla jo 1970-luvulta lähtien merkittävää, ja 2000-luvulla yhtiömuotoinen omistus on säilyttänyt likipitäen asemansa Levillä ja Saariselällä. Huomionarvoista on se, että yksityisten yritysten/pankkien/vakuutuslaitosten vapaa-ajanrakennukset muodostivat Saariselällä 1970-luvun rakennuskannasta yli kolmanneksen. Pohjois-Suomen suuret matkailukeskukset Levi, Ruka, Saariselkä ja Ylläs on asemointi vuonna 2000 kansallisen tason kehittymisvaiheeseen (Kauppila 2004). Tämä tutkimuksen näkökulmasta mielenkiinto kohdistuu erityisesti siihen, että ennen kuin kohde on saavuttanut stagnaatio- tai taantumisvaiheen, keskukseen on rakennettu huomattava määrä vapaa-ajanasuntoja. Niitä siis kehitetään rinnan matkailukohteen muun majoituskapasiteetin ja yritystoiminnan kanssa. Näin ollen edellä esitetyt tutkimustulokset vahvistavat Williamsin ja Hallin (2002) ideaalimallia sekä Kauppilan (2006b) teoreettista mallia: loma-asuntoja rakennetaan kohteeseen jo matkailuvaiheessa, ja ne ovat osa keskuksen matkailutoimintojen kehittämistä. Tätä tukee myös Kanadan Whistlerin matkailukeskuksen (Gill & Clark 1991) tutkimus. Matkailukeskusten kehitysprosessin näkökulmasta Levillä, Rukalla, Saariselällä ja Ylläksellä suunta näyttää olevan alkuvaiheen pienistä mökeistä kohti suurempia luksushuviloita. Samanaikaisesti omistuspohja monipuolistuu osakeyhtiöiden ja yritysten suuntaan. Tällä voidaan tulkita olevan puolestaan yhtymäkohtia Butlerin (1980) elinkaarimallin ja yritystoiminnan kehittymiseen, missä alkuvaiheiden - 96 -

pienet paikalliset (majoitus)kohteet korvautuvat myöhemmissä kehitysvaiheissa suurilla, alueen ulkopuolisten omistamilla yksiköillä. Matkailukeskusten vapaa-ajanrakennusten kehitys suhteessa eri aluetasoihin Matkailukeskusten sijaintikunnat ovat Suomen mittakaavassa merkittäviä mökkikuntia. Vuoden 2004 lopussa Kuusamossa oli Suomen kunnista eniten kesämökkejä, lähes 6 100, kun niitä Kittilässä oli reilu 2 400, Inarissa lähes 2 200 ja Kolarissa hieman yli 1 600. Vuonna 2004 Kuusamon vapaaajanasuntokannan lisäys oli myös suurin, 119 mökkiä, Kittilän ollessa toisella sijalla, 83, ja Kolarin kolmannella, 59. Sen sijaan Inariin rakennettiin selvästi vähemmän loma-asuntoja, 28 (SVT/Asuminen 2005: 7). Mökkimatkoja tehtiin vuonna 2004 Kuusamoon 75 000 ja Kittilään 48 000. Valtakunnallisesti Kuusamo oli toisella sijalla ja Kittilä sijalla 11 (SVT/Liikenne ja matkailu 2005: 9). Matkailukeskuksissa on huomattava osa sijaintikuntien koko vapaa-ajanrakennusten määrästä. Selvästi polarisoitunein jakauma on Kittilässä ja Kolarissa, sillä ajankohdan 31.12.2004 mukaan Levillä oli lähes puolet Kittilän ja Ylläksellä vajaa 40 prosenttia Kolarin kaikista lomarakennuksista. Sen sijaan Kuusamossa ja erityisesti Inarissa niitä on myös kunnan muilla osa-alueilla; Rukalla sijaitsi 17 prosenttia Kuusamon ja Saariselällä yhdeksän prosenttia Inarin mökkirakennuksista (Tilastokeskuksen kesämökkiaineisto 2005). Kuusamon ja Inarin lukuisat joki- ja järvirannat Kitkajärvestä ja Inarijärvestä lähtien tarjoavat suotuisia vapaa-ajanasuntojen sijoittumispaikkoja. Matkailukeskusten osuus sijaintikuntien mökkirakennuksista on viime vuosikymmeninä selvästi kasvanut (kuva 16). Tosin Kittilässä ja Kolarissa se on ollut korkea miltei koko tarkastelujakson, mutta Kuusamossa ja erityisesti Inarissa vasta 2000-luvulla. Keskittymiskehitys näyttää vain kiihtyvän, sillä 2000-luvun alussa matkailukeskusten osuus sijaintikuntien kaikesta lomarakentamisesta on noussut vähintään 40 prosenttiin; Kolarissa yli 60 prosenttiin ja Kittilässä jopa lähes 80 prosenttiin. - 97 -

100 Prosenttia 80 60 40 20 0-1949 1950-59 1960-69 1970-79 1980-89 1990-99 2000-04 Levi Ruka Saariselkä Ylläs Kuva 16. Leville, Rukalle, Saariselälle ja Ylläkselle valmistuneiden vapaa-ajanrakennusten osuus sijaintikunnan kaikista valmistuneista vapaa-ajanrakennuksista vuosikymmenittäin 31.12.2004 saakka (SVT/Asuminen 2005: 7; Tilastokeskuksen kesämökkiaineisto 2005). Kun tutkitaan matkailukeskusten sijaintikuntien kaikkien valmistuneiden vapaa-ajanrakennusten määrää vuosikymmenittäin 1920-luvulta lähtien, voidaan tehdä muutamia johtopäätöksiä (kuva 17). Inarissa ja Kuusamossa mökkirakentaminen näyttää saavuttaneen huippunsa 1990-luvulla, ja 2000- luvun alussa on havaittavissa hiipumista: Inariin valmistui alle viidennes ja Kuusamoon noin kolmannes 1990-luvun rakennuksista. Kittilä muistuttaa aina 1990-luvulle asti pitkälti Inaria ja Kuusamoa, mutta tämän vuosituhannen alussa Kittilään on valmistunut samaa tahtia lomarakennuksia kuin ennätyksellisellä 1990-luvulla. Kolari on edellisistä kunnista poikkeus, sillä nouseva trendi saavutti huippunsa 1980-luvulla taantuen hieman 1990-luvulla. Uudella vuosituhannella mökkirakentaminen näyttää elpyvän uudelleen, ja vuosina 2000 2004 Kolariin on valmistunut jo lähes 80 prosenttia koko 1990- luvun rakennusten määrästä. Kaikkiaan Kuusamon ylivoima muihin tarkasteltaviin kuntiin nähden ei ole ollut 2000-luvun alussa niin selvä kuin aikaisempina vuosikymmeninä. - 98 -

1800 Lukumäärä 1500 1200 900 600 300 0-1920 1921-29 1930-39 1940-49 1950-59 1960-69 1970-79 1980-89 1990-99 2000-04 Kittilä Kuusamo Inari Kolari Kuva 17 Kittilään, Kuusamoon, Inariin ja Kolariin valmistuneet vapaa-ajanrakennukset vuosikymmenittäin 31.12.2004 saakka (SVT/Asuminen 2005: 7). Koko maassa vapaa-ajanrakennusten määrän kehitys on ollut hieman erilainen kuin tutkimukseen valituissa matkailukeskuksissa ja kunnissa (kuva 18). Tarkasteltaessa rakentamista vuosikymmenittäin 1920-luvulta lähtien huomataan, että valmistuneiden määrä kasvoi aina 1970-luvulle asti. Tällöin maahamme valmistui ennätykselliset yli 85 000 lomarakennusta. Sen sijaan 1980 1990-luvulla tahti hieman hiipui, ja se näyttää edelleen hidastuvan 2000-luvulla. Tämän vuosituhannen viitenä ensimmäisenä vuotena on valmistunut vain hieman yli 30 prosenttia 1990-luvun mökkirakennuksista. Matkailukeskusten ja niiden sijaintikuntien vapaa-ajanrakennuskanta on siten nuorempaa kuin koko maan vastaava. - 99 -

100000 Lukumäärä 80000 60000 40000 20000 0-1920 1921-29 1930-39 1940-49 1950-59 1960-69 1970-79 1980-89 1990-99 2000-04 Kuva 18. Koko maahan valmistuneet vapaa-ajanrakennukset vuosikymmenittäin 31.12.2004 saakka (SVT/Asuminen 2005: 7). Aikaisemmat tutkimukset ovat paljastaneet, että valitut matkailukeskukset ovat paikallistasolla vahvistaneet asemiaan aluekehityksessä, mikä näkyy myönteisenä yritys- ja työpaikka- (Kauppila 2004) sekä väestökehityksenä (Kauppila 2004; Kauppila ym. 2005) sijaintikuntiin nähden. Samoin matkailukeskusten rooli kuntien sisällä asuinympäristönä on voimistunut asuntotuotannolla mitattuna (Kauppila 2006a). Erityisesti Levin kehitysprosessi on ollut mainituilla indikaattoreilla erittäin voimakas suhteessa Kittilään. Tutkimustulokset tukevat tulkintaa, että matkailukeskukset muistuttavat ominaispiirteiltään elinkaarimallin kehittymisvaiheessa klassista keskus periferia-asetelmaa myötäillen ytimiä periferiassa. Ytimien piirteiksi määritellään muun muassa väestökasvu, positiivinen muuttotase, nuori ikärakenne, korkea talouden aktiviteetti ja monipuolinen talouden rakenne (ks. Boterrill ym. 2000; Hall & Boyd 2005; Stuart ym. 2005: 236 237). Tämän tutkimuksen perusteella myönteiseen talous- ja väestökehitykseen sekä asuntotuotantoon voidaan lisätä myös vapaa-ajanasuntotuotanto. Kaikkiaan matkailukeskusten rooli monipuolisilla aluekehityksen mittareilla on tällä hetkellä erittäin vahva Kittilässä ja Kolarissa, ja kehitys näyttää polarisoituvan myös tilapäisellä liikkumisella, kakkosasumisella, mitattuna Leville ja Ylläkselle. Sen sijaan Kuusamossa ja Inarissa vapaa-ajanasuntojen keskittymiskehitys on ollut maltillisempaa, mutta 2000-luvun alussa selvästi kiihtyvää. - 100 -

Yhteenveto ja pohdinta Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tuottaa perustietoa Pohjois-Suomen suurten matkailukeskusten Levin, Rukan, Saariselän ja Ylläksen vapaa-ajanrakennuksista; määrällisistä ja rakenteellisista piirteistä sekä muutoksen dynamiikasta. Lisäksi työssä analysoitiin matkailukeskusten lomarakentamisen kehitystä suhteessa niiden sijaintikuntiin ja koko maahan. Aineisto perustui Tilastokeskuksen kesämökkitilastoon, jossa on pohjimmiltaan kyse vapaa-ajanasuinrakennuksista eikä vapaaajanasunnoista. Pohjois-Suomen suurten matkailukeskusten strategioissa (Kauppila 2005) loma-asunnot ovat keskeisellä sijalla kehittämistoiminnassa, mikä näkyy myös kohteiden suurena vapaa-ajanrakennusten määränä. Vaikka lomarakennukset ovat kaikille keskuksille tärkeitä, niiden määrä on kuitenkin Levillä ja Rukalla selvästi suurempi kuin Ylläksellä ja Saariselällä. Ylläksellä on noin puolet ja Saariselällä noin viidennes Levin ja Rukan rakennuskannasta. Matkailukeskusten lomarakennukset poikkeavat rakenteellisilta ominaisuuksiltaan koko maan vastaavasta. Keskuksille on tyypillistä kooltaan suuret rakennukset. Kun ne jaetaan kokoluokkiin, suurimman luokan (yli 99 m 2 ) osuus on keskuksissa noin puolet kaikista vapaa-ajanrakennuksista. Koko maassa kyseinen luokka kattaa keskimäärin vain viisi prosenttia rakennuskannasta. Sen sijaan pienten yksiköiden (alle 40 m 2 ) osuus on koko maassa lähes puolet, mutta tarkastelluissa matkailukeskuksissa ne käsittävät selvästi alle viidenneksen, Ylläksellä vain muutamia prosentteja, kaikista mökkirakennuksista. Toinen matkailukeskusten rakenteellinen piirre on se, että lomarakennusten omistus jakautuu Yllästä lukuun ottamatta kohtalaisen tasaisesti yksityisten henkilöiden/perikuntien, asunto/kiinteistöosakeyhtiöiden ja yksityisten yritysten/pankkien/vakuutuslaitosten kesken. Ylläksellä yksityisten henkilöiden/perikuntien osuus on suurempi ja asunto/kiinteistöosakeyhtiöiden osuus vastaavasti pienempi kuin muissa keskuksissa. Koko maassa yksityiset henkilöt/perikunnat omistavat peräti yli 90 prosenttia mökkirakennuksista. Matkailukeskusten lomarakennusten omistusmuotoja ja kokoa tutkittaessa huomattiin, että yksityisten henkilöiden/perikuntien omistamat rakennukset ovat kohtalaisen pieniä mutta asunto/kiinteistöosakeyhtiömuotoiset ja yksityisten yritysten/pankkien/vakuutuslaitosten suuria. Sen sijaan koko maassa mainituissa omistusmuodoissa erot ovat selvästi pienempiä, vaikkakin samansuuntaisia. Matkailukeskusten mökkirakentaminen otti käytännössä ensiaskeliaan 1960 1970-luvulla, sillä ennen kyseistä ajankohtaa rakennusten määrä oli keskuksissa erittäin vähäinen. Tosin Rukalle valmistui jo 1970-luvulla runsaasti vapaa-ajanrakennuksia. Varsinainen lomarakentaminen kuitenkin alkoi 1980-luvulla. Erityisen voimakasta se oli Levillä ja Rukalla 1990-luvulla, ja 2000-luvun alussa myös - 101 -

Ylläksellä. Sen sijaan Saariselällä lomarakennusten määrä on kasvanut eri vuosikymmeninä huomattavasti maltillisemmin kuin muissa keskuksissa. Matkailukeskusten rakenteellisissa piirteissä on tapahtunut muutoksia ajan myötä. Vuosikymmenittäin tarkasteltaessa aina 1960-luvulle asti, hitaan kehityksen vaiheessa, rakennukset olivat kooltaan pieniä, mutta nykyään suositaan suuria lomarakennuksia. Toinen rakenteellinen muutos koskee omistusmuotoa. Vielä 1970-luvulla rakennetut yksiköt olivat suurelta osin yksityisten henkilöiden/perikuntien omistuksessa. Sen sijaan 1980-luvulta lähtien, nopean kehityksen vaiheessa, valmistuneiden rakennusten omistuspohja käsittää kasvavassa määrin myös asunto/kiinteistöosakeyhtiöt ja yksityiset yritykset/pankit/vakuutuslaitokset. Näyttää kuitenkin siltä, että 2000-luvulla jälleen yksityiset henkilöt/perikunnat lisäävät painoarvoaan. Koko maassa yksityisten henkilöiden/perikuntien osuus kaikista valmistuneista mökkirakennuksista on pysynyt vuosikymmenittäin melkolailla muuttumattomasti yli 90 prosentissa. Matkailukeskusten osuus sijaintikuntien vapaa-ajanrakennuskannasta vaihtelee. Vuoden 2004 lopussa Levillä oli lähes puolet Kittilän ja Ylläksellä melkein 40 prosenttia Kolarin kaikista lomarakennuksista. Kuusamossa ja Inarissa keskittyminen on ollut huomattavasti maltillisempaa. Toisaalta kaikkien keskusten osuus sijaintikuntien vapaa-ajanrakennuksista on vuosikymmenten saatossa selvästi kasvanut. Erityisesti Kittilässä ja Kolarissa kehitys on hyvin polarisoitunut, sillä 2000-luvulla lähes 80 prosenttia Kittilän kaikista valmistuneista lomarakennuksista on keskittynyt Leville ja Kolarissa yli 60 prosenttia Ylläkselle. Sen sijaan Inarin ja Kuusamon prosenttiluvut ovat vastaavana ajanjaksona 40. Matkailukeskusten suuresta painoarvosta johtuen sijaintikuntien rakennuskannan kehitys noudattaa pitkälti keskusten kehitysprosessia: suunta on ollut nouseva aina 1990-luvulle asti. Sen sijaan Kuusamossa ja Inarissa valmistuneiden lomarakennusten määrä on hieman hiipunut 2000-luvulla toisin kuin Kittilässä ennätykselliseen 1990-lukuun verrattuna. Erityisesti Kolarissa on nähtävissä tuotannon kiihtymistä, mutta toisaalta kyseisessä kunnassa huippuvuosikymmen olikin 1980-luku, ei 1990-luku. Koko maassa valmistuneiden vapaa-ajanrakennusten määrä on ollut selvässä laskusuunnassa jo 1970-luvulta alkaen, ja 2000-luvun alkuvuosien perusteella tämä trendi vain jatkuu. Näin ollen matkailukeskusten ja niiden sijaintikuntien rakennuskanta on nuorempaa kuin koko maan vastaava. Tarkasteltavat keskukset on määritelty vuosituhannen vaihteessa Butlerin (1980) elinkaarimallin mukaan kansallisen tason kehittymisvaiheeseen (ks. Kauppila 2004). Matkailukeskusten kehitysprosessissa ja loma-asuntojen ominaisuuksissa näyttää olevan seuraava piirre: alussa mökkejä on vähän ja ne ovat kooltaan pieniä, mutta prosessin edetessä mökkien määrä lisääntyy ja koko suurenee (kuva 19). Samanaikaisesti omistuspohjassa tapahtuu muutoksia, sillä alkuvaiheen yksityisen omistuksen rinnalle tulevat myöhemmissä kehitysvaiheissa vahvasti asunto/kiinteistöosakeyhtiöt ja yksityiset yritykset. Tältä osin tulokset tukevat Butlerin (1980) elinkaarimallia, kun vapaa-ajanasuntojen kehitystä tulkitaan yritystoiminnan, ja erityisesti majoitusyritysten, kehittymisen näkökulmasta. Käsillä oleva tut- - 102 -

kimus vahvistaa sitä käsitystä, että loma-asunnot loma-asuntoympäristö kehittyvät samanaikaisesti muiden matkailutoimintojen kanssa. Toisin sanoen loma-asuntoympäristö on keskeinen matkailuvaiheen toiminto, mikä näkyy paikallistasolla matkailukeskusten kasvavana painoarvona vapaaajanasuntojen kohdepaikkana. On pidettävä mielessä, että keskusten loma-asunnot ovat varta vasten rakennettuja, eivät entisistä vakituisista asuinrakennuksista autioitumisen myötä muutettuja, joten ne indikoivat alueelle uusia investointeja ja pääomien kasautumista. Alkuvaiheet Kehittymisvaihe Määrä Pieni Suuri Koko Pieni Suuri Omistus Yksityinen Yksityinen/osakeyhtiö/yritys Merkitys Pieni Suuri paikallistasolla Kuva 19. Pohjois-Suomen suurten matkailukeskusten vapaa-ajanasunnot ja kehitysprosessi. Aikaisemmissa tutkimuksissa (Kauppila 2004; Kauppila ym. 2005) on osoitettu, että matkailukeskukset ovat paikallistasolla vahvistaneet asemiaan aluekehityksessä, mikä näkyy myönteisenä yritysja työpaikka- sekä väestökehityksenä sijaintikuntiin nähden. Tämän lisäksi matkailukeskusten rooli kuntien sisällä asuinympäristönä on voimistunut asuntotuotannon näkökulmasta (Kauppila 2006a). Erityisesti keskittymiskehitys koskee Leviä. Sen sijaan Rukan suhteellinen merkitys Kuusamon kaupungin aluekehitykselle ei ole yhtä tärkeä kuin muiden tarkasteltujen keskusten ja niiden sijaintikuntien kohdalla. Tämä johtuu siitä, että Kuusamo on väestö- ja talousmittareilla samansuuruinen kuin muut kolme kuntaa yhteensä. Tutkimustulosten perusteella matkailukeskukset näyttäytyvät siis paikallistasolla myös vapaaajanasuntojen kasautumispaikkoina. Näin ollen talous-, väestö- ja asuntotuotantomuuttujiin voidaan lisätä vielä vapaa-ajanasuntotuotanto. Tältä osin tulokset tukevat Tärnaby/Hemavanin (Jansson & Müller 2003; Müller 2005) tapausta. Mainittu matkailukeskus on matkailutoimintojen ohella kakkosasuntokeskittymä, johon on kasautunut enemmän loma-asuntoja kuin niitä etäisyysmallin mukaan siellä pitäisi olla. Toisaalta esimerkiksi Levin (Kehittämissuunnitelman loppuraportti 2004) ja Saariselän (Saariselkä 2020 2004) strategioiden mukaan tulevaisuudessa painopisteenä on erityisesti hotellitasoisen majoituskapasiteetin rakentaminen lähinnä kansainvälisiä matkailijoita ja heidän tarpeitaan silmälläpitäen. - 103 -

Tässä tutkimuksessa tarkasteluajanjakso kattoi vuosikymmenen. Jatkossa olisi mielenkiintoista selvittää, vaikuttavatko vuosikymmenien sisälle jäävät talouden suhdannesyklit, 5 7 vuoden jaksot, keskusten lomarakennustuotantoon ja niiden mahdollisiin eroihin. Edelliseen antavat viitteitä tarkasteltujen matkailukeskusten hieman erilainen talous- (Kauppila 2004) ja väestökehitys (Kauppila 2004; Kauppila ym. 2005) erityisesti 1990-luvun alkupuolen lama-ajan jälkeen. Kirjallisuus ja muut lähteet Agarwal, S. (1994). The resort cycle revisited: implications for resorts. Teoksessa Cooper, C. P. & A. Lockwood (toim.): Progress in Tourism, Recreation and Hospitality Management. Volume 5, 194 208. John Wiley & Sons, Chichester. Agarwal, S. (2006). Coastal Resort and Restructuring and the TALC. Teoksessa Butler, R. W. (toim.): The Tourism Area Life Cycle, Vol. 2. Conceptual and Theoretical Issues, 201 218. Channel View Publications, Clevedon. Aho, S. & H. Ilola (2006). Toinen koti maalla? Kakkosasuminen ja maaseudun elinvoimaisuus. Lapin yliopiston kauppatieteiden ja matkailun tiedekunnan julkaisuja B. Tutkimusraportteja ja selvityksiä 6. 204 s. Baum, T. (1998). Taking the Exit Route: Extending the Tourism Area Life Cycle Model. Current Issues in Tourism 1: 2, 167 175. Bell, M. & G. Ward (2000). Comparing temporary mobility with permanent migration. Tourism Geographies 2: 1, 87 107. Botterill, D., Owen, R. E., Emanuel, L., Foster, N., Gale, T., Nelson, C. & M. Selby (2000). Perceptions from Periphery: The Experience of Wales. Teoksessa Brown, F. & D. Hall (toim.): Tourism in Periphery Areas. Case Studies, 7 38. Channel View Publications, Clevedon. Buhalis, D. (2000). Marketing the competitive destination of the future. Tourism Management 21: 1, 97 116. Butler, R. W. (1980). The Concept of a Tourist Area Cycle of Evolution: Implications for Management of Resources. The Canadian Geographer 24: 1, 5 12. Cohen, E. (1974). Who is a tourist?: A conceptual clarification. Sociological Review 22: 4, 527 555. Coppock, J. T. (1977a) (toim.). Second Homes: Curse or Blessing? 229 s. Pergamon, Oxford. Coppock, J. T. (1977b). Second Home in Perspective. Teoksessa Coppock, J. T. (toim.): Second Homes: Curse of Blessing?, 1 15. Pergamon, Oxford. Gill, A. (1994). Competing for community needs in the resort environment. Teoksessa Murphy, P. E. (toim.): Quality Management in Urban Tourism: Balancing Business and Environment. Proceedings, 412 423. University of Victoria, Victoria. - 104 -

Gill, A. (1998). Local and resort development. Teoksessa Butler, R., Hall, C. M. & J. Jenkins (toim.): Tourism and Recreation in Rural Areas, 97 111. John Wiley & Sons, Chichester. Gill, A. & P. Clark (1991). Second-home development in the resort municipality of Whistler, British Columbia. Teoksessa MacPherson, A. & P. M. Koroscil (toim.): British Columbia: geographical essays in honour of A. MacPherson, 281 294. Department of Geography, Simon Fraser University, Burnaby, British Columbia. Goodall, B. (1987). The Penguin Dictionary of Human Geography. 509 s. Penguin Books, London. Hall, C. M. & S. Boyd (2005). Nature-based Tourism in Peripheral Areas: Introduction. Teoksessa Hall, C. M. & S. Boyd (toim.): Nature-based Tourism in Peripheral Areas. Development or Disaster?, 3 17. Channel View Publications, Clevedon, Buffalo and Toronto. Hall, C. M. & D. K. Müller (toim.) (2004a). Tourism, Mobility and Second Homes. Between Elite Landscape and Common Ground. 304 s. Channel View Publications, Clevedon, Buffalo and Toronto. Hall, C. M. & D. K. Müller (2004b). Introduction: Second Homes, Curse or Blessing? Revisited. Teoksessa Hall, C. M. & D. K. Müller (toim.): Tourism, Mobility and Second Homes. Between Elite Landscape and Common Ground, 3 14. Channel View Publications, Clevedon, Buffalo and Toronto. Hall, C. M. & A. M. Williams (toim.) (2002). Tourism and Migration. New Relationships between Production and Consumpion. 289 s. Kluwer Academic Publishers, Dordrecht. Hall, C. M., Williams, A. M. & A. A. Lew (2004). Tourism: Conceptualizations, Institutions, and Issues. Teoksessa Lew, A. A., Hall, C. M. & A. M. Williams (toim.): A Companion to Tourism, 3 21. Blackwell, Malden, Oxford and Carlton. Hautamäki, L. & S. Siirilä (1969). On the Future Development of Recreational Facilities in Finnish- Speaking Etelä-Pohjanmaa. Fennia 98: 2, 5 43. Hinch, T. & R. Butler (1988). The Rejuvenation of a Tourism Center: Port Stanley, Ontario. Ontario Geography 32, 29 52. Jansson, B. & D. K. Müller (2003). Fritidsboende i Kvarken. 171 s. Kvarkenrådet, Umeå. Jansson, B. & D. K. Müller (2004). Second Home Plans Among Second Home Owners in Northern Europe s Periphery. Teoksessa Hall, C. M. & D. K. Müller (toim.): Tourism, Mobility and Second Homes. Between Elite Landscape and Common Ground, 261 272. Channel View Publications, Clevedon, Buffalo and Toronto. Johnston, C. S. (2001a). Shoring the foundations of the destination life cycle model, part 1: ontological and epistemological considerations. Tourism Geographies 3: 1, 2 28. Johnston, C. S. (2001b). Shoring the foundations of the destination life cycle model, part 2: a case study of Kona, Hawai i Island. Tourism Geographies 3: 2, 135 164. Kalternborn, B. P. (1998). The alternative home motives of recreation home use. Norsk Geografisk Tidsskrift 52: 3, 121 134. - 105 -

Kauppila, P. (1995). Matkailukeskusten elinkaari esimerkkinä Kuusamon Ruka. Nordia Geographical Publications 24: 1. 130 s. Kauppila, P. (2004). Matkailukeskusten kehitysprosessi ja rooli aluekehityksessä paikallistasolla: esimerkkeinä Levi, Ruka, Saariselkä ja Ylläs. Nordia Geographical Publications 33: 1. 260 s. Kauppila, P. (2005). Vierailuja, kehittämistä ja arkielämää: Pohjois-Suomen matkailukeskusten monet toiminnot. Naturpolis Kuusamo, koulutus- ja kehittämispalvelut, tutkimuksia 2/2005, 85 117. Kauppila, P. (2006a). Pohjois-Suomen matkailukeskusten monet roolit: arkielämän näkökulma. (käsikirjoitus). Kauppila, P. (2006b). Matkailukeskusten muuttuvat toiminnot tilassa ja ajassa: teoreettinen näkökulma. Matkailututkimus 2: 1, 20 41. (painossa). Kauppila, P., Rusanen, J. & T. Muilu (2005). Pohjois-Suomen suurten matkailukeskusten ja niiden sijaintikuntien väestökehitys: paikkatietonäkökulma. Matkailututkimus 1: 1, 26 45. Keen, D. & C. M. Hall (2004). Second Homes in New Zealand. Teoksessa Hall, C. M. & D. K. Müller (toim.): Tourism, Mobility and Second Homes. Between Elite Landscape and Common Ground, 174 195. Channel View Publications, Clevedon, Buffalo and Toronto. Kehittämissuunnitelman loppuraportti. Levi 3 (2004). Julkaisematon selvitys. Suunnittelukeskus Oy. Ljungdahl, S. G. (1938). Sommar-Stockholm. Ymer 58: 2 4, 218 242. Lundgren, J. O. J. (1974). On access to recreational land in dynamic metropolitan hinterlands. Tourist Review 29, 124 131. Matkailun koulutus- ja tutkimuskeskus (MKTK) (1995). Rekisteröimätön majoituskapasiteetti ja sen käyttö Lapin läänissä 1994. MKTK:n julkaisu A: 68. 40 s. Medlik, S. (1994). Dictionary of Travel, Tourism and Hospitality. 360 s. Butterworth-Heinemann, Oxford. Müller, D. K. (2002a). Reinventing the Countryside: German Second-home owners in Southern Sweden. Current Issues in Tourism 5: 2, 426 446. Müller, D. K. (2002b). Second home ownership and sustainable development in Northern Sweden. Tourism and Hospitality Research 3: 4, 343 355. Müller, D. K. (2002c). German Second Homeowners in Sweden. Some Remarks on the Tourism Migration-Nexus. Revue Européenne des Migrations Internationales 18: 1, 67 86. Müller, D. K. (2004a). Mobility, Tourism, and Second Homes. Teoksessa Lew, A. A., Hall, C. M. & A. M. Williams (toim.): A Companion to Tourism, 387 398. Blackwell, Malden, Oxford and Carlton. Müller, D. K. (2004b). Second Homes in Sweden: Patterns and Issues. Teoksessa Hall, C. M. & D. K. Müller (toim.): Tourism, Mobility and Second Homes. Between Elite Landscape and Common Ground, 244 258. Channel View Publications, Clevedon, Buffalo and Toronto. - 106 -

Müller, D. K. (2005). Second Home Tourism in the Swedish Mountain Range. Teoksessa Hall, C. M. & S. Boyd (toim.): Nature-based Tourism in Peripheral Areas. Development or Disaster?, 133 148. Channel View Publications, Clevedon, Buffalo and Toronto. Müller, D. K. & C. M. Hall (2003). Second Homes and Regional Population Distribution: On Administrative Practices and Failures in Sweden. Espace, populations, societes 2, 251 261. Müller, D. K., Hall, C. M. & D. Keen (2004). Second Home Tourism Impact, Planning and Management. Teoksessa Hall, C. M. & D. K. Müller (toim.): Tourism, Mobility and Second Homes. Between Elite Landscape and Common Ground, 15 32. Channel View Publications, Clevedon, Buffalo and Toronto. O Reilly, K. (2003). When is a tourist? The articulation of tourism and migration in Spain s Costa del Sol. Tourist Studies 3: 3, 301 317. Pitkänen, K. & R. Kokki (2005). Mennäänkö mökille? Näkökulmia pääkaupunkiseutulaisten vapaa-ajan asumiseen Järvi-Suomessa. Joensuun yliopisto, Savonlinnan koulutus- ja kehittämiskeskuksen julkaisuja n:o 11. 212 s. Prideaux, B. (1996). The tourism crime cycle: a beach destination case study. Teoksessa Pizam, A. & Y. Mansfeld (toim.): Tourism, Crime and International Security Issues, 59 75. John Wiley & Sons, Chichester. Prideaux, B. (2000). The resort development spectrum a new approach to modeling resort development. Tourism Management 21: 3, 225 240. Prideaux, B. (2004). The Resort Development Spectrum: The Case of The Gold Coast, Australia. Tourism Geographies 6: 1, 26 58. Saariselkä 2020: Arktisten luontopalvelujen, liikunnan ja hyvinvoinnin lomakeskus (2004). Julkaisematon selvitys. Matkailun Kehitys Lappi Oy, Rovaniemi. Strapp, J. D. (1988). The Resort Cycle and Second Homes. Annals of Tourism Research 15: 4, 504 516. Stuart, P., Pearce, D. & A. Weaver (2005). Tourism Distribution Channels in Peripheral Regions: The Case of Southland, New Zealand. Tourism Geographies 7: 3, 235 256. Svenson, S. (2004). The Cottage and the City: An Interpretation of the Canadian Second Home Experience. Teoksessa Hall, C. M. & D. K. Müller (toim.): Tourism, Mobility and Second Homes. Between Elite Landscape and Common Ground, 55 74. Channel View Publications, Clevedon, Buffalo and Toronto. Tress, G. (2002). Development of Second-Home Tourism in Denmark. Scandinavian Journal of Hospitality and Tourism 2: 2, 109 122. Vuorela, P. (1968). Sosiologinen huvilatutkimus Uudeltamaalta. Piirteitä Uudenmaan huvilaasutuksesta ja huvila-asumiseen kohdistuvista odotuksista. Helsingin yliopiston sosiologian laitoksen tutkimuksia N:o 114. 130 s. Vuori, O. (1966). Kesähuvilaomistus Suomessa. Kartoittava tutkimus kesäasutuksesta ja huvilanomistuksesta taloudellisena ilmiönä. Turun yliopiston julkaisuja, Sarja C osa 3. 251 s. - 107 -

Vuori, O. (1967). Kesähuvilakunnan tulorakenne. Tutkielma loma-asutuksen merkityksestä Kakskerran kunnan taloudelle. Turun yliopiston taloustieteen laitos, tutkimuksia, sarja D No: 2. 11 s. Vuori, O. (1968a). Kesähuvilanomistus Varsinais-Suomessa. Turun yliopiston taloustieteen laitos, tutkielma N:o 6. 16 s. Vuori, O. (1968b). Huvilaväestön sosiaalinen käyttäytyminen. Turun yliopiston sosiologian laitos, Monisteita 15. 180 s. Williams, A. M. & C. M. Hall (2000). Tourism and migration: new relationship between production and consumption. Tourism Geographies 2: 1, 5 27. Williams, A. M. & C. M. Hall (2002). Tourism, migration, circulation and mobility: The contingencies of time and place. Teoksessa Hall, C. M. & A. M. Williams (toim.): Tourism and Migration. New Relationships between Production and Consumption, 1 52. Kluwer Academic Publishers, Dordrecht. Williams, A. M., King, R. & T. Warnes (2004). British Second Homes in Southern Europe: Shifting Nodes in the Scapes and Flows of Migration and Tourism. Teoksessa Hall, C. M. & D. K. Müller (toim.): Tourism, Mobility and Second Homes. Between Elite Landscape and Common Ground, 97 112. Channel View Publications, Clevedon, Buffalo and Toronto. Williams, A. M., King, R., Warnes, A. & G. Patterson (2000). Tourism and international retirement migration: new forms of an old relationship in southern Europe. Tourism Geographies 2: 1, 28 49. Williams, M. T. (1993). Expansion of the Tourist Site Cycle Model: The Case of Minorca (Spain). The Journal of Tourism Studies 4: 2, 24 32. Williamson, D. (1992). Which Came First, the Community or the Resort? Teoksessa Gill, A. & R. Hartmann (toim.): Mountain Resort Development. Proceedings of the Vail Conference April 18 th 21 st, 1991, 22 26. The Centre for Tourism Policy and Research, Simon Fraser University, Burnaby, British Columbia. Wolfe, R. I. (1951). Summer Cottages in Ontario. Economic Geography 27: 1, 10 32. Wolfe, R. I. (1952). Wasage Beach: The Divorce from the Geographical Environment. The Canadian Geographer 1: 2, 57 65. Tilastot: SVT (=Suomen virallinen tilasto)/asuminen 2005: 7. Kesämökit 2004. 39 s. Tilastokeskus, Helsinki. SVT (=Suomen virallinen tilasto)/liikenne ja matkailu 2005: 9. Suomalaisten matkat 2004. 65 s. Tilastokeskus, Helsinki. Internet-lähteet: www.maistraatti.fi/maistraatti/frame2.jsp?url=http%3a%2f%2fwww.maistraatti.fi%2fdocs%2fkotikunt a_ja_vaestotiedot%2f6.2.1.1.htm (3.3.2006). Nieminen, M. (2004). Kesämökkibarometri 2003: keskeisiä tuloksia postikyselyaineistosta. 20 s. Sisäasiainministeriö. intermin.fi (3.3.2006). - 108 -

Muut lähteet: - Tilastokeskuksen kesämökkiaineisto 2005 - Tilastokeskuksen alueellinen tietokanta: SuomiCD2004 - sähköposti Tiihonen, Arja (2006)/Pekka Kauppila 17.10.2006 - puhelinkeskustelu Arja Tiihonen (AT)/Pekka Kauppila (PK) 17.10.2006-109 -