Hankkeen taustaa Lähtökohdat:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hankkeen taustaa Lähtökohdat:"

Transkriptio

1 Matkailun, kaivostoiminnan ja ympäristön yhteensovittaminen -seminaari Ruka FT Pekka Kauppila

2 Hankkeen taustaa Lähtökohdat: Valtakunnallisen matkailustrategian ja Valtioneuvoston hyväksymät matkailupoliittiset linjaukset, Ympäristöministeriön Suomen aluerakenteen ja alueidenkäytön kehityskuva suunnitelma Pohjois-Pohjanmaan matkailustrategia, maakuntasuunnitelma, maakuntaohjelma ja maakuntakaava Kuusamo-Lapland matkailustrategia, t t i Koillis-Suomen elinkeinostrategia, i t i Koillis- Suomen ja Itä-Lapin koheesio- ja kilpailukykyohjelma (KOKO), Kuusamon keskustan ja Rukan välinen osayleiskaava Hanke kolmivuotinen ( ) Hanke rahoitetaan Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta Pohjois- Pohjanmaan ELY-keskuksen kautta Hankkeen kokonaiskustannukset euroa, josta Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston ja Suomen valtion avustus 90 prosenttia Hanke toteutetaan Naturpolis Oy:n, Kuusamon kaupungin sekä Oulun yliopiston Thule-instituutin ja maantieteen laitoksen yhteistyönä

3 Kuusamon maa- ja metsätalouden työpaikat vuosina Työpaikat Osuus (%) Työpaikat Osuus kaikista työpaikoista Lähde: TK/Työssäkäyntitilastot

4 Matkailun kokonaistulo Kuusamossa vuosina ja trendiennuste vuoteen Miljoonaa euroa Miljoonaa euroa y = 3,8071x + 69,505 y = 4,6372x + 65, : 45 milj. euroa (60 prosenttia) 3,7 milj. euroa/vuosi : 64 milj. euroa (54 prosenttia) 5,8 milj. euroa/vuosi Lähde: Hätälä & Kauppila (1999), Kauppila & Ervasti (2001), Ervasti & Kauppila (2003), Juntheikki & Korhonen (2005), Kauppila (2007, 2009, 2011)

5 Matkailun kokonaistyöllisyys (htv htv.) Kuusamossa vuosina ja trendiennuste vuoteen Henkilötyövuodet y = 25,973x + 516, y = 26,607x + 512, : 268 htv. (51 prosenttia) 22 htv./vuosi : 364 htv. (46 prosenttia) 33 htv./vuosi Lähde: Hätälä & Kauppila (1999), Kauppila & Ervasti (2001), Ervasti & Kauppila (2003), Juntheikki & Korhonen (2005), Kauppila (2007, 2009, 2011)

6 Yritystoimipaikat matkailukeskuksissa vuosina Lukumäärä Levi Ruka Saariselkä Ylläs Lähde: TK/SuomiCD

7 Vakituinen väestö matkailukeskuksissa vuosina Lukumäärä Lähde: TK/paikkatiedot

8 Matkailukeskuksen ja ympäröivän alueen yhteistyömalli: t spatio-funktionaalinen malli (Kauppila 2004; Kauppila ym. 2009) Maatalous Maaseutu Periferia Luontomatkailu - matkailupalvelut Matkailukeskus Keskus Metsätalous Kalatalous 1) Matkailuelinkeinon sisäinen alueellinen lli yhteistyö 2) Matkailuelinkeinon ja muiden elinkeinojen välinen alueellinen yhteistyö 3) Paikallisuus; kehitysprosessi ja sen Porotalous Käsityöt luonne Kulttuurimatkailu - matkailupalvelut MATKAILUKESKUKSEN INTEGROIMINEN LAAJEMMAN MAANTIETEELLISEN ALUEEN TALOUDELLISIIN JA SOSIAALISIIN RAKENTEISIIN

9 Matkailukeskukset monipuolisten toimintojen keskuksina k k (Kauppila 2008) Vierailukohde Arkielämänkohde - yksilöt (työlliset, asukkaat) Loma-asuntoympäristö Asuinympäristö Matkailuympäristö Virkistys- ja vapaa-ajanympäristö - yksilöt (matkailijat, loma-asukkaat) asukkaat) - ylipaikallinen - kysyntä/kuluttaminen - paikallinen ja ylipaikallinen - kysyntä/kuluttaminen ja tarjonta/tuottaminen Palvelutoimintojen l i t ympäristö Aluekehitysympäristö Työympäristö Kehittämistoiminnan- kohde Liiketoiminta- i i t ja investointiympäristö - organisaatiot/instituutiot (yksityinen ja julkinen sektori) - paikallinen ja ylipaikallinen - tarjonta/tuottaminen

10

11 Tutkimuksen osa-alueet alueet (1. vuosi) Kuusamon aluetalous (i (tilastot) matkailuelinkeinon merkitys ja kehitys aluetaloudessa: matkailun aluetaloudellisten vaikutusten päivitys tarkastelussa matkailun ja kaivostoiminnan työpaikkataseet Kuusamon aluetalous suhteessa vertailukuntiin (väestökehitys, muuttoliike, yöpymisvuorokaudet, matkailun ja kaivostoiminnan työpaikat) Erikoistumisjakso (5 op): Matkailuelinkeinon ja kaivostoiminnan suhde aluekehityksessä matkailu- ja aluekehitysasiakirjat sanomalehdet matkailutoimijat

12 Tutkimuksen osa-alueet alueet (1. vuosi) Rukan yritykset (kyselyaineisto) i matkailuelinkeinon ja muiden elinkeinojen rooli aluekehityksessä (mukaan lukien kaivostoiminta) matkailuelinkeinon alueellinen ja toiminnallinen yhteistyö matkailuelinkeinon ja muiden elinkeinojen alueellinen ja toiminnallinen yhteistyö (mukaan lukien kaivostoiminta) matkailuelinkeinon ja muiden elinkeinojen maankäyttö (mukaan lukien kaivostoiminta) Rukan toiminnot

13 Tutkimuksen osa-alueet alueet (2. vuosi) Rukan ulkopuoliset matkailuyritykset i (kyselyaineisto) i matkailuelinkeinon ja muiden elinkeinojen rooli aluekehityksessä (mukaan lukien kaivostoiminta) matkailuelinkeinon alueellinen ja toiminnallinen yhteistyö matkailuelinkeinon ja muiden elinkeinojen alueellinen ja toiminnallinen yhteistyö (mukaan lukien kaivostoiminta) matkailuelinkeinon ja muiden elinkeinojen maankäyttö (mukaan lukien kaivostoiminta) Rukan toiminnot Matkailusuunnittelu ja alukehitys (5 op) kurssi ja sen harjoitustyöt

14 Tutkimuksen osa-alueet alueet (3. vuosi) Kuusamon luottamushenkilöt iö ja keskeiset viran-/toimenhaltijat i ij (kyselyaineisto) i matkailuelinkeinon ja muiden elinkeinojen rooli aluekehityksessä (mukaan lukien kaivostoiminta) matkailuelinkeinon ja muiden elinkeinojen maankäyttö (mukaan lukien kaivostoiminta) Rukan toiminnot Pohjois-Pohjanmaan Pohjanmaan aluekehitys- ja maankäyttöviranomaiset (liitto, ELYkeskus) (haastatteluaineisto) matkailuelinkeinon ja muiden elinkeinojen rooli aluekehityksessä (mukaan lukien kaivostoiminta) matkailuelinkeinon ja muiden elinkeinojen maankäyttö (mukaan lukien kaivostoiminta) Rukan toiminnot

15 Tutkimuksen osa-alueet alueet (3. vuosi) Alueellis-toiminnallinen i i i malli matkailu matkailu ja muut elinkeinot (mukaan lukien kaivostoiminta) Rukan toiminnot

16 Kehittämisselvitys: Kehittämisselvitykset: Kehittämisselvitys: Luottamushenkilöt, viran- Kuusamon aluetalous Rukan ulkopuoliset /toimenhaltijat, aluekehitysja maankäyttöviranomaiset Rukan yritykset yritykset Asiakirjat ja mat- Opiskelijoiden Alueellis-toiminnallinen kailutoimijat harjoitustyöt malli Tiedotusta hankkeesta III Loppuseminaari Aluetalous I Seminaari II Seminaari Lehtikirjoitukset, seminaarit, tieteelliset artikkelit ja kokoukset Tutkimusosa Koulutusosa Toteutuksen suunnittelu Opintokokonaisuuden läpivienti Vuodet 2015

CoReFor-tutkimushankkeen (matkailun aluetaloutta ja yhteistoimintaa) tulosten esittely

CoReFor-tutkimushankkeen (matkailun aluetaloutta ja yhteistoimintaa) tulosten esittely CoReFor-tutkimushankkeen (matkailun aluetaloutta ja yhteistoimintaa) tulosten esittely 17.3.2016 Pudasjärvi Matkailututkija, FT Pekka Kauppila Kajaanin ammattikorkeakoulu http://www.kamk.fi/fi/palvelut-tyoelamalle/julkaisut

Lisätiedot

Matkailukehitystä vai aluekehitystä? Matkailun rooli syrjäseutujen seutujen aluekehityksessä

Matkailukehitystä vai aluekehitystä? Matkailun rooli syrjäseutujen seutujen aluekehityksessä Matkailukehitystä vai aluekehitystä? Matkailun rooli syrjäseutujen seutujen aluekehityksessä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tutkimuspäiv ivät 18. 19.11.2008 19.11.2008 Jyväskyl skylä Tutkimusasiamies,

Lisätiedot

Matkailusta elinvoimaa aluekehitykseen

Matkailusta elinvoimaa aluekehitykseen Matkailusta elinvoimaa aluekehitykseen oimialojen tavoiteltu kehitys vuoteen 2030 -työpaja Oulu 20.11.2014 utkija, F ekka Kauppila Naturpolis Oy Esityksen sisältö Johdanto matkailukeskusvetoinen kehittämispolitiikka

Lisätiedot

Valtakunnallinen kalastusmatkailuseminaari Kuusamo 13.8.2010

Valtakunnallinen kalastusmatkailuseminaari Kuusamo 13.8.2010 Valtakunnallinen kalastusmatkailuseminaari Kuusamo 13.8.2010 Filosofian tohtori Pekka Kauppila Oulun yliopisto, maantieteen laitos/naturpolis Kuusamo Johdanto Matkailu-määritelmä Kalastusmatkailu ja matkailukalastus

Lisätiedot

Matkailun aluetaloudellisten vaikutusten tutkimus ja tulosten hyödyntäminen aluekehitystyössä

Matkailun aluetaloudellisten vaikutusten tutkimus ja tulosten hyödyntäminen aluekehitystyössä Matkailun aluetaloudellisten vaikutusten tutkimus ja tulosten hyödyntäminen aluekehitystyössä Lukuja matkailusta -seminaari Rovaniemi 15.4.2013 Tutkija, FT Pekka Kauppila Naturpolis Oy Esitelmän rakenne

Lisätiedot

Matkailun vaikutukset aluetalouteen: katsaus Pohjois-Pohjanmaan matkailukeskuksiin

Matkailun vaikutukset aluetalouteen: katsaus Pohjois-Pohjanmaan matkailukeskuksiin Matkailun vaikutukset aluetalouteen: katsaus Pohjois-Pohjanmaan matkailukeskuksiin Pohjois-Pohjanmaan matkailuparlamentti 9.9.2016 Raahe Matkailututkija, FT Pekka Kauppila Kajaanin ammattikorkeakoulu 1

Lisätiedot

Inarin matkailueurot ja -työpaikat

Inarin matkailueurot ja -työpaikat Nordia Tiedonantoja Numero 1/2008 Inarin matkailueurot ja -työpaikat Pekka Kauppila & (toim.) Nordia Tiedonantoja Pohjois-Suomen maantieteellisen seuran ja Oulun yliopiston maantieteen laitoksen julkaisuja

Lisätiedot

EAKR ohjelman mahdollisuudet ja ohjelmien yhteensovittaminen Ohjelmapäällikkö Sami Laakkonen Lapin liitto 20.11.2008

EAKR ohjelman mahdollisuudet ja ohjelmien yhteensovittaminen Ohjelmapäällikkö Sami Laakkonen Lapin liitto 20.11.2008 EAKR ohjelman mahdollisuudet ja ohjelmien yhteensovittaminen Ohjelmapäällikkö Sami Laakkonen Lapin liitto 20.11.2008 Rovaniemi paisuu, muu Lappi tyhjenee Yle Lapin Radio 20.11.2008 Lapin väkiluku pienenee

Lisätiedot

Elinkeinojaosto. Kaupunginhallituksen asettaman elinkeinojaoston jäsenet ja henkilökohtaiset varajäsenet (suluissa)

Elinkeinojaosto. Kaupunginhallituksen asettaman elinkeinojaoston jäsenet ja henkilökohtaiset varajäsenet (suluissa) Elinkeinojaosto Kaupunginhallituksen asettaman elinkeinojaoston jäsenet ja henkilökohtaiset varajäsenet (suluissa) Trög Sakari, pj (Viitala Susanna) Juuruspolvi Juhani, vpj (Airaksinen Maarit) Karvo Seija

Lisätiedot

Raahen seudun yrityspalvelut. Tilastokatsaus vuosi 2011. Risto Pietilä Raahe 21.2.2012. www.rsyp.fi

Raahen seudun yrityspalvelut. Tilastokatsaus vuosi 2011. Risto Pietilä Raahe 21.2.2012. www.rsyp.fi Raahen seudun yrityspalvelut Tilastokatsaus vuosi 2011 Raahe 21.2.2012 www.rsyp.fi Raahen seudun yrityspalvelut on osa Raahen seutukunnan kehittämiskeskuksen toimintaa. 20.1.2012 1 Elinkeinorakenne Raahen

Lisätiedot

Tahkon matkailustrategia. Pohjois-Savon matkailun tulevaisuus seminaari 26.1.2010 Jorma Autio

Tahkon matkailustrategia. Pohjois-Savon matkailun tulevaisuus seminaari 26.1.2010 Jorma Autio Tahkon matkailustrategia Pohjois-Savon matkailun tulevaisuus seminaari 26.1.2010 Jorma Autio VK Aholansaari Joonas Kokkonen: Viimeiset kiusaukset Paavo Ruotsalainen Tahko on lähellä Helsinki Tahko 435

Lisätiedot

Kainuu tilastoina 2013. Kuva: Samu Puuronen

Kainuu tilastoina 2013. Kuva: Samu Puuronen Kainuu tilastoina 2013 Kuva: Samu Puuronen KAINUUN OSUUS KOKO MAASTA Kainuun maakuntaprofiili Metsämaata Pinta-ala Teitä Alkutuotanto Kesämökit Työttömät Yli 64-vuotiaat Tilojen lukumäärä Väkiluku Tutkinnon

Lisätiedot

Matkailu aluekehityksen välineenä: Kuusamon matkailun alueellis-toiminnallinen malli

Matkailu aluekehityksen välineenä: Kuusamon matkailun alueellis-toiminnallinen malli Matkailu aluekehityksen välineenä: Kuusamon matkailun alueellis-toiminnallinen malli Tutkimuksia 3 / 2014 - 2 - Matkailu aluekehityksen välineenä Naturpolis Kuusamo Tutkimuksia 3 / 2014 Matkailu aluekehityksen

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN MAAKUNTAOHJELMA

KESKI-SUOMEN MAAKUNTAOHJELMA KESKI-SUOMEN MAAKUNTAOHJELMA 2007-2010 Maakuntasuunnitelma ja väliarvioinnin suositukset pohjana Valintoihin perustuva strateginen asiakirja MAO 2003 2006: yrittäjyys, osaaminen, maaseutu, työllisyys,

Lisätiedot

Matkailukeskukset ja toimintaympäristö: esimerkkejä Pohjois- Suomesta

Matkailukeskukset ja toimintaympäristö: esimerkkejä Pohjois- Suomesta Matkailukeskukset ja toimintaympäristö: esimerkkejä Pohjois- Suomesta Tutkimuksia 1 / 2013 (toim.) - 2 - Matkailukeskukset ja toimintaympäristö Naturpolis Kuusamo Tutkimuksia 1 / 2013 Matkailukeskukset

Lisätiedot

LAPIN TULEVAISUUSTYÖPAJA

LAPIN TULEVAISUUSTYÖPAJA UNOHDA ITÄ JA LÄNSI, KESKIÖSSÄ ON NYT POHJOINEN! LAPIN TULEVAISUUSTYÖPAJA 26.3.2013 Mervi Nikander ohjelmapäällikkö, Lapin liitto Etunimi Sukunimi / 11.10.2012 Tervetuloa! Kiitos kyselyymme vastanneille.

Lisätiedot

SIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN. Elinkeinopoliittisen ohjelman liite 3. Toimintaympäristö. Väestö- ja elinkeinorakenne

SIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN. Elinkeinopoliittisen ohjelman liite 3. Toimintaympäristö. Väestö- ja elinkeinorakenne Elinkeinopoliittisen ohjelman liite 3 Toimintaympäristö Tavoitteiden, päämäärien ja toimenpiteiden muodostamiseksi on tunnettava kunnan nykyinen toimintaympäristö. Toimintaympäristössä elinkeinojen kannalta

Lisätiedot

Työpaikka- ja elinkeinorakenne

Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikka- ja elinkeinorakenne Elina Parviainen / Vantaan kaupunki elina.parviainen[at]vantaa.fi Päivitetty 25.10.2018 Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työvoima ja työttömyys

Lisätiedot

Kansallispuistoissa on vetovoimaa!

Kansallispuistoissa on vetovoimaa! Kansallispuistoissa on vetovoimaa! Kansallispuistot - Alkuperäisen luonnon suojelua ja virkistyskäyttöä - Säilyttävät kulttuuriarvoja - Ovat tärkein työkalu luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi Suomessa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (Drno 20/2016) RUKAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELEISSA 140, 141 JA 142, YLEISELLÄ PYSÄKÖINTIALUEELLA JA NIIHIN LIITTYVILLÄ KATU-, URHEILU-, JA VIRKISTYS-, VESI- SEKÄ RETKEILY- JA ULKOILUALUEILLA

Lisätiedot

SEUDULLINEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ KOKOONTUI 24.6.2013 TAIVALKOSKELLA

SEUDULLINEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ KOKOONTUI 24.6.2013 TAIVALKOSKELLA SEUDULLINEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ KOKOONTUI TAIVALKOSKELLA Seudullinen kehittämistyöryhmä kokoontui Taivalkosken monitoimitalolla maanantaina. Asialistalla oli useita hankkeita, joihin haettiin kuntarahoitusta

Lisätiedot

Matkailun aluetaloudelliset vaikutukset: menetelmänäkökulmia

Matkailun aluetaloudelliset vaikutukset: menetelmänäkökulmia Matkailun aluetaloudelliset vaikutukset: menetelmänäkökulmia Matkailun aluetaloudellisten vaikutusten asiantuntijaseminaari Rovaniemi 13.12.2011 Tutkijatohtori, FT Pekka Kauppila Oulun yliopisto Esitelmän

Lisätiedot

Matkailukeskus, toimintaympäristö ja aluekehitys: esimerkkinä Ruka- Kuusamo

Matkailukeskus, toimintaympäristö ja aluekehitys: esimerkkinä Ruka- Kuusamo Matkailukeskus, toimintaympäristö ja aluekehitys: esimerkkinä Ruka- Kuusamo Tutkimuksia 1 / 2014 - 2 - Naturpolis Kuusamo Tutkimuksia 1 / 2014 Matkailukeskus, toimintaympäristö ja aluekehitys: esimerkkinä

Lisätiedot

Maakunnan liitto maaseudun kilpailukyvyn kehittäjänä. Maaseudun kilpailukyky -seminaari Mustiala, Asko Peltola

Maakunnan liitto maaseudun kilpailukyvyn kehittäjänä. Maaseudun kilpailukyky -seminaari Mustiala, Asko Peltola Maakunnan liitto maaseudun kilpailukyvyn kehittäjänä Maaseudun kilpailukyky -seminaari Mustiala, 17.9.2009 Asko Peltola Mikä on maakunnan liitto? Suomessa on 19 maakunnan liittoa (+ Ahvenanmaa) Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ELY nuorten maakunnassa; miten maakuntaohjelma näkyy ELY-keskuksen toiminnassa Ylijohtaja Matti Räinä 26.2.2013 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-,

Lisätiedot

Maaseuturahaston tilastoja 2017

Maaseuturahaston tilastoja 2017 Maaseuturahaston tilastoja 2017 Sivu 1 28.3.2018 ELY-keskuksen yritystuet Toimenpide Kpl (%) Myönnetty tuki (EU ja valtio) (%) 4.2 Elintarvikkeiden valmistus 9 (22 %) 4 183 544 (51 %) 6.2 Yrityksen perustamistuki

Lisätiedot

Ajankohtaista maaseuturahastosta

Ajankohtaista maaseuturahastosta Ajankohtaista maaseuturahastosta Maaseuturahaston rahoitusinfo Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 27.11.2015 Tiina Suutari, ryhmäpäällikkö Kukka Kukkonen, asiantuntija Sivu 1 4.12.2015 Yhteenveto vuodesta 2015

Lisätiedot

Aluekehitysrahoitus. Aluekehityspäällikkö Heikki Ojala

Aluekehitysrahoitus. Aluekehityspäällikkö Heikki Ojala Aluekehitysrahoitus Aluekehityspäällikkö Heikki Ojala Organisaatio Aluekehityksen strateginen asema Kriittiset menestystekijät: Rahoitusvälineiden strateginen ja tehokas hyödyntäminen Maakuntaohjelman

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 (11) Siikasali, Pohjois-Pohjanmaan liitto, Sepänkatu 20 (käynti Nummik.), 1. krs

POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 (11) Siikasali, Pohjois-Pohjanmaan liitto, Sepänkatu 20 (käynti Nummik.), 1. krs POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 (11) Matkailun kehittämistoimikunta Aika 04.02.2014 klo 10:00-16:00 Paikka Siikasali, Pohjois-Pohjanmaan liitto, Sepänkatu 20 (käynti Nummik.), 1. krs Läsnä

Lisätiedot

Ruokaketjun vaikutus aluetalouteen

Ruokaketjun vaikutus aluetalouteen Ruokaketjun vaikutus aluetalouteen KTM Leena Viitaharju leena.viitaharju@helsinki.fi, Hyvinkää, 11.10.2017 9.10.2013 1 2 Ruokaketju / Ruokajärjestelmä? 3 Ruoka-ala on tärkeä sekä yksilötasolla että kansantaloudellisesti:

Lisätiedot

Työpaikat (alueella työssäkäyvät työlliset) työnantajasektorin ja toimialan (TOL 2008) mukaan

Työpaikat (alueella työssäkäyvät työlliset) työnantajasektorin ja toimialan (TOL 2008) mukaan 1/8 Lapin liitto 6.9.2012 Työpaikat (alueella työssäkäyvät työlliset) työnantajasektorin ja toimialan (TOL 2008) mukaan 31.12.2010 Maa, seutu, Toimiala Työlliset Palkan- Valtio Kunta Valtioenemmis-Yksityinetöinen

Lisätiedot

Kuopion työpaikat 2017

Kuopion työpaikat 2017 Kuopion työpaikat 2017 Tilastokeskuksen julkistus 10/2019 Tilastotiedote 18/2019, 18.10.2019 Kuopion kaupunki, talous- ja omistajaohjaus KUOPION TYÖPAIKAT 2017 Kuopiossa oli vuoden 2017 lopussa noin 51

Lisätiedot

Rukan matkailuyritysten yhteistyö Kuusamon matkailu- ja aluekehityksen edistäjänä

Rukan matkailuyritysten yhteistyö Kuusamon matkailu- ja aluekehityksen edistäjänä Rukan matkailuyritysten yhteistyö Kuusamon matkailu- ja aluekehityksen edistäjänä Tutkimuksia 2 / 2012-1 - - 2 - Rukan matkailuyritysten yhteistyö Naturpolis Kuusamo Tutkimuksia 2 / 2012 Rukan matkailuyritysten

Lisätiedot

Matkailu, kaivostoiminta ja aluetalous: esimerkkinä Kuusamo

Matkailu, kaivostoiminta ja aluetalous: esimerkkinä Kuusamo Matkailu, kaivostoiminta ja aluetalous: esimerkkinä Kuusamo PEKKA KAUPPILA, pekka.kauppila@oulu.fi Naturpolis Oy Pohjois-Suomen syrjäseuduilla on jo pitkään uskottu matkailuun aluekehityksen välineenä,

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan ELY keskuksen ESR ja EAKR hankkeet ja niiden suuntaaminen

Pohjois-Pohjanmaan ELY keskuksen ESR ja EAKR hankkeet ja niiden suuntaaminen Pohjois-Pohjanmaan ELY keskuksen ESR ja EAKR hankkeet ja niiden suuntaaminen 1.9.2011 Riitta Ilola Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Strategiayksikkö, Riitta Ilola 6.9.2011 1

Lisätiedot

LAUKAAN TILASTOKATSAUS TYÖVOIMA JA TYÖPAIKAT

LAUKAAN TILASTOKATSAUS TYÖVOIMA JA TYÖPAIKAT LAUKAAN TILASTOKATSAUS TYÖVOIMA JA TYÖPAIKAT 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 TYÖVOIMA LAUKAASSA 1990-2011 9000 8000 7000 6000 5000

Lisätiedot

Erillisliite nro: 4 1 (11)

Erillisliite nro: 4 1 (11) Erillisliite nro: 4 1 (11) maakunta kuntayhtymä Strategiatyön nykytilaselvitys ja suunnittelu- ja kehittäminen tulosalue esityksiä jatkotyön linjauksiksi koonnut Esa Toivonen 8.4.2011 aluekehityksen ja

Lisätiedot

Pelkosenniemen kunta Osa-alue C, Soutajan alue Korttelit 89 ja 90 sekä katu- ja virkistysalueet

Pelkosenniemen kunta Osa-alue C, Soutajan alue Korttelit 89 ja 90 sekä katu- ja virkistysalueet Pelkosenniemen kunta Osa-alue C, Soutajan alue Korttelit 89 ja 90 sekä katu- ja virkistysalueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos 2013 1. YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n

Lisätiedot

Työpaikka- ja elinkeinorakenne

Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikka- ja elinkeinorakenne Elina Parviainen / Vantaan kaupunki elina.parviainen[at]vantaa.fi Päivitetty 12.12.2017 Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työvoima ja työttömyys

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.

Oma Häme. Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus. Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät www.omahäme.fi Tehtävien nykytilan kartoitus Vastuu alueiden kehittämisestä on ALKE-lain perusteella

Lisätiedot

Kaupunkistrategia

Kaupunkistrategia Elinkeinot Alueiden käytön strategia 2006 Alueiden käytön strategian päivitys 2012 Elinkeinojen kehittämisohjelma 2011-2016 Matkailun kehittämisohjelma 2012 2016 Kaupunkistrategia 2013 2016 Palveluhankintastrategia

Lisätiedot

Julkinen rahoitus osana hankkeiden suunnittelua ja toteuttamista ohjelmakaudella Jukka Penttilä Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Julkinen rahoitus osana hankkeiden suunnittelua ja toteuttamista ohjelmakaudella Jukka Penttilä Kaakkois-Suomen ELY-keskus Julkinen rahoitus osana hankkeiden suunnittelua ja toteuttamista ohjelmakaudella 2014-2020 Jukka Penttilä Kaakkois-Suomen ELY-keskus Sivu 1 8.9.2014 Visio ja strategiset painopisteet Kaakkois-Suomi tuottaa

Lisätiedot

Lapin matkailun maankäyttöstrategia

Lapin matkailun maankäyttöstrategia Lapin matkailun maankäyttöstrategia Lapin matkailuparlamentti 2014 Kimmo Vähäjylkkä, Sweco Ympäristö Oy Sumea vai kirkas kuva Lapin matkailun maankäytöstä? 2 Olisiko parantamisen varaa? Lapissa matkailun

Lisätiedot

kansikuva: Paavo Keränen Kainuu tilastoina 2009

kansikuva: Paavo Keränen Kainuu tilastoina 2009 kansikuva: Paavo Keränen Kainuu tilastoina 2009 Kainuun osuus koko maasta Kainuun maakuntaprofiili Kainuun kuntien väkiluku Metsämaata Pinta-ala Teitä Alkutuotanto Kesämökit Työttömät Yli 64-vuotiaat Tilojen

Lisätiedot

Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020

Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Maakunnan yhteistyöryhmä 8.12.2014 Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava uusiin haasteisiin ruoan, luonnonvarojen

Lisätiedot

Matkailun strateginen kehittäminen Lapissa

Matkailun strateginen kehittäminen Lapissa Matkailun strateginen kehittäminen Lapissa Maakuntajohtaja Esko Lotvonen Lapin liitto Keski-Suomen matkailuparlamentti 12.11.2008 Matkailun strategiatyön merkitys Matkailustrategia ohjaa maakunnan matkailun

Lisätiedot

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2016 1.1.-31.12. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 23.1.2017 Myönnetty rahoitus maakunnittain 2016 Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön

Lisätiedot

Kuopion työpaikat 2016

Kuopion työpaikat 2016 Kuopion työpaikat 2016 Tilastokeskuksen julkistus 09/2018 Tilastotiedote 13/2018, 26.9.2018 Kuopion työpaikat vuonna 2016 - Kuopiossa oli vuoden 2016 lopussa noin 51 000 työpaikkaa. - Vuonna 2016 Kuopion

Lisätiedot

Yhdessä enemmän Maaseudun päivittämisestä yrittäjyyden supervuoteen

Yhdessä enemmän Maaseudun päivittämisestä yrittäjyyden supervuoteen Yhdessä enemmän Maaseudun päivittämisestä yrittäjyyden supervuoteen Tilannekatsaus Huhti-toukokuu 2016 Jyrki Pitkänen KASELY Maaseutupalvelut Maaseuturahoitus Kaakkois-Suomessa 2014-2020 Myöntökehys 2014-2020

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimet rakennemuutosalueilla

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimet rakennemuutosalueilla Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimet rakennemuutosalueilla Yleisö- ja keskustelutilaisuus Lentosotakoulun lakkauttamisesta Kauhava 20.2.2013 Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, Strategiayksikkö Pekka Rinta-Jouppi

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN MATKAILUSTRATEGIA 2015

KESKI-SUOMEN MATKAILUSTRATEGIA 2015 KESKI-SUOMEN MATKAILUSTRATEGIA 2015 Matkailuparlamentti 18.11.2009 Kehittämispäällikkö Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Matkailuparlamentti 2004: Keski-Suomi hyväksyy peruslähtökohdat: 1. Matkailuyrityksillä

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan EAKR-ohjelman katsaus Ohjelmakausi Pohjois-Pohjanmaan liitto - Aluekehitys

Pohjois-Pohjanmaan EAKR-ohjelman katsaus Ohjelmakausi Pohjois-Pohjanmaan liitto - Aluekehitys Pohjois-Pohjanmaan EAKR-ohjelman katsaus Ohjelmakausi 2007-2013 Pohjois-Pohjanmaan liitto - Aluekehitys 2007-2013 toimintalinjat EAKR 1. Yritystoiminnan edistäminen 2. Innovaatiotoiminnan ja verkostoitumisen

Lisätiedot

MRL-PÄIVÄT , OLOS

MRL-PÄIVÄT , OLOS MRL-PÄIVÄT 7.9.2016, OLOS MAAKUNTAUUDISTUS LAPPI SOPIMUS MERIALUESUUNNITTELU POHJOIS-SUOMEN LIIKENNE- JA LOGISTIIKKASTRATEGIA MAAKUNTAKAAVOITUSTILANNE Riitta Lönnström suunnittelujohtaja LAPIN LIITTO Maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Toimintaympäristön muutoksia

Toimintaympäristön muutoksia Jämsä Kuhmoinen Toimintaympäristön muutoksia Jämsä ja Kuhmoinen 24.11.2014 Heikki Miettinen Pohjakartta MML, 2012 Kunnan elinvoimaisuuden indikaattorit Pidemmän aikavälin väestökehitys väestö 1980 2013

Lisätiedot

Keskustelu- ja koulutustilaisuus Pohjois- Pohjanmaan uusille kunnan- /kaupunginvaltuustoille 7.2.2013. Pauli Harju maakuntajohtaja

Keskustelu- ja koulutustilaisuus Pohjois- Pohjanmaan uusille kunnan- /kaupunginvaltuustoille 7.2.2013. Pauli Harju maakuntajohtaja Keskustelu- ja koulutustilaisuus Pohjois- Pohjanmaan uusille kunnan- /kaupunginvaltuustoille 7.2. Pauli Harju maakuntajohtaja Pohjois-Pohjanmaan liiton organisaatio 29+1 jäsenkuntaa TOIMIKUNNAT Matkailutoimikunta

Lisätiedot

UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVAN VALMISTELUTILANNE. Helsingin seudun yhteistyökokous Pekka Normo, kaavoituspäällikkö

UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVAN VALMISTELUTILANNE. Helsingin seudun yhteistyökokous Pekka Normo, kaavoituspäällikkö UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVAN VALMISTELUTILANNE Helsingin seudun yhteistyökokous 5.11.2009 Pekka Normo, kaavoituspäällikkö Maakuntakaava Yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta ja alueiden

Lisätiedot

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Valokuvat Juha Metso päivitetty Työpaikat yhteensä (TOL2008) 2000-2015 76000 74000 73265 73478 73745 74117 73225 72000

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan EAKR-ohjelman katsaus Ohjelmakausi 2007 2013

Pohjois-Pohjanmaan EAKR-ohjelman katsaus Ohjelmakausi 2007 2013 Pohjois-Pohjanmaan EAKR-ohjelman katsaus Ohjelmakausi 2007 2013 Pohjois-Pohjanmaan liitto - Aluekehitys Laura Kelhä 6.6.2014 2007-2013 toimintalinjat EAKR 1. Yritystoiminnan edistäminen 2. Innovaatiotoiminnan

Lisätiedot

Maaseuturahaston ja vähän muidenkin rahoitusmahdollisuuksista hanketreffit kulttuuri+ hyvinvointi 27.5.2014

Maaseuturahaston ja vähän muidenkin rahoitusmahdollisuuksista hanketreffit kulttuuri+ hyvinvointi 27.5.2014 Maaseuturahaston ja vähän muidenkin rahoitusmahdollisuuksista hanketreffit kulttuuri+ hyvinvointi 27.5.2014 Kukka Kukkonen Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Sivu 1 28.5.2014 Pohjois-Pohjanmaan maaseutustrategian

Lisätiedot

Työpaikka- ja elinkeinorakenne. Päivitetty

Työpaikka- ja elinkeinorakenne. Päivitetty Työpaikka- ja elinkeinorakenne Päivitetty 23.9.2013 Työpaikat Helsingin seudun kunnissa v 2000-2010 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 Helsinki 372 352 372 101 370 342 364 981 365 597

Lisätiedot

Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 2013 Sodankylä, Kakslauttasen asemakaava ja asemakaavan muutos

Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 2013 Sodankylä, Kakslauttasen asemakaava ja asemakaavan muutos Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 SODANKYLÄ KAKSLAUTTASEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAKSLAUTTASEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS ASEMAKAAVAKSI JA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAKSLAUTTASEN

Lisätiedot

E-P:n Matkailuparlamentti 1.9.09 Teema: Matkailun sähköinen liiketoiminta Etelä-Pohjanmaan Matkailustrategian toimeenpano v.

E-P:n Matkailuparlamentti 1.9.09 Teema: Matkailun sähköinen liiketoiminta Etelä-Pohjanmaan Matkailustrategian toimeenpano v. E-P:n Matkailuparlamentti 1.9.09 Teema: Matkailun sähköinen liiketoiminta Etelä-Pohjanmaan Matkailustrategian toimeenpano v. 2008 2010 MATKO2 Matkailun koordinointi E-P:lla 2008-2010 hanke, SeAMK Maa-

Lisätiedot

Satakunnan Leader-ryhmät Spurtti-koulutus Ulvila

Satakunnan Leader-ryhmät Spurtti-koulutus Ulvila Satakunnan Leader-ryhmät Spurtti-koulutus Ulvila 6.6.2014 Leader-ryhmät Toimintaa ohjaavat ohjelmat, lait ja asetukset Kansallinen taso: -Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma -Laki maaseudun kehittämiseen

Lisätiedot

Vastaajat. Vastauksia saatiin kaikkiaan ( mennessä) 438 kappaletta. Vastaajista noin 60 % miehiä, 40 % naisia

Vastaajat. Vastauksia saatiin kaikkiaan ( mennessä) 438 kappaletta. Vastaajista noin 60 % miehiä, 40 % naisia 1 Vastaajat Vastauksia saatiin kaikkiaan (7.9.2014 mennessä) 438 kappaletta Vastaajista noin 60 % miehiä, 40 % naisia Ikäjakauma painottuu 40-69 vuotiaisiin, mutta vastaajia kaikista ikäryhmistä Vastaajista

Lisätiedot

Porotalouden merkitys paikallistaloudelle

Porotalouden merkitys paikallistaloudelle Porotalouden merkitys paikallistaloudelle Asta Kietäväinen Lapin yliopisto, Arktinen keskus Pauliina Kietäväinen Esitelmän kulku - Tutkimushankkeesta - Työllisyys ja pakallistalous - Muut merkitykset -

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN KV-HANKKEET. MATKO2 Matkailun koordinointi E-P:lla 2008-2010 Johanna Hietanen, SeAMK Maa- ja metsätalous, Ilmajoki

ETELÄ-POHJANMAAN KV-HANKKEET. MATKO2 Matkailun koordinointi E-P:lla 2008-2010 Johanna Hietanen, SeAMK Maa- ja metsätalous, Ilmajoki ETELÄ-POHJANMAAN KV-HANKKEET MATKO2 Matkailun koordinointi E-P:lla 2008-2010 Johanna Hietanen, SeAMK Maa- ja metsätalous, Ilmajoki Kansainvälistyminen Etelä-Pohjanmaan Matkailustrategiassa Painopistealueet:

Lisätiedot

Muonio. KUKASLOMPOLON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit sekä VR-2 ja VR-3 aluetta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2.

Muonio. KUKASLOMPOLON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit sekä VR-2 ja VR-3 aluetta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2. Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio KUKASLOMPOLON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 11 14 sekä VR-2 ja VR-3 aluetta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2.2019 Seitap Oy

Lisätiedot

Viisari. Saarijärven kyläilta 24.4.2014

Viisari. Saarijärven kyläilta 24.4.2014 Viisari Saarijärven kyläilta 24.4.2014 Viisari 2007-2013 RAHOITUKSESTA -Ohjelmakaudelle 2007-2013 indikatiivinen rahoituskehys julkinen raha 5 mio euroa, yksityinen arvio 2,6 mio euroa -Rahoitusjakauma:

Lisätiedot

Kehittyvä Ääneseutu 2020

Kehittyvä Ääneseutu 2020 Kehittyvä Ääneseutu 2020 1 Ääneseutu 2020 Äänekoski on elinvoimainen, monipuolisen elinkeino- ja palvelutoiminnan sekä kasvava asumisen keskus. Äänekoski on Jyväskylän kaupunkiseudun palvelu- ja tuotannollisen

Lisätiedot

Metsähallituksen luonnonvarasuunnittelu Pohjanmaalla

Metsähallituksen luonnonvarasuunnittelu Pohjanmaalla Metsähallituksen luonnonvarasuunnittelu Pohjanmaalla 2017-2018 Luonnonvarasuunnittelu: Mitä ja miten Luonnonvarasuunnittelu on valtion omistamien maa- ja vesialueiden pitkän aikavälin strategista kestävän

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KUUSAMON KAUPUNKI 1 Dnr:o 619/2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan laaditaan asemakaavan muuttamisesta osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jossa kuvataan osallisten

Lisätiedot

Henri Immonen 9.12.2014

Henri Immonen 9.12.2014 1 Henri Immonen 9.12.2014 Esityksen sisältö Tutkimuksen tarkoitus Maakunta- ja paikallistason aineistojen esi;ely Pää;äjien näkemykset matkailuelinkeinosta Kuusamossa Yhteenveto ja pohdinta 2 Tutkimuksen

Lisätiedot

Tilastotiedon hyödyntäminen käytännön suunnittelussa ja päätöksenteossa. Jukka Ollila 12.10.2011

Tilastotiedon hyödyntäminen käytännön suunnittelussa ja päätöksenteossa. Jukka Ollila 12.10.2011 Tilastotiedon hyödyntäminen käytännön suunnittelussa ja päätöksenteossa yritysneuvonta yritysten eri elinkaaren vaiheissa seudullinen elinkeinojen kehittäminen hallinnoimalla Koheesio- ja kilpailukykyohjelma

Lisätiedot

Vantaanjoki-neuvottelukunnan VESI KAAVASSA SEMINAARI 25.9.2007 MAAKUNTAKAAVOITUKSEN KEINOT. ympäristösuunnittelija Lasse Rekola Uudenmaan liitto

Vantaanjoki-neuvottelukunnan VESI KAAVASSA SEMINAARI 25.9.2007 MAAKUNTAKAAVOITUKSEN KEINOT. ympäristösuunnittelija Lasse Rekola Uudenmaan liitto Vantaanjoki-neuvottelukunnan VESI KAAVASSA SEMINAARI 25.9.2007 MAAKUNTAKAAVOITUKSEN KEINOT ympäristösuunnittelija Lasse Rekola Uudenmaan liitto 2 VESI MAAKUNTAKAAVASSA Seuraavassa lyhyesti: Maakuntakaavasta

Lisätiedot

Sodankylä Omavarainen Lappi Rovaniemi

Sodankylä Omavarainen Lappi Rovaniemi Sodankylä Omavarainen Lappi 4.11.2014 Rovaniemi Case Sodankylä: Kuntien rooli muuttuu muuttuuko elinkeinojen kehittäminen? Jukka Lokka, kehittämisjohtaja Sodankylä Lapin väestökehitys 1994 9 / 2014 Indeksi

Lisätiedot

Toimintaympäristön muutokset

Toimintaympäristön muutokset Toimintaympäristön muutokset Kyyjärvi Kinnula Kivijärvi Pihtipudas Viitasaari Kannonkoski Karstula Saarijärven-Viitasaaren seutukunta 21.10.2014 Heikki Miettinen Saarijärvi Pohjakartta MML, 2012 Selvitysalue

Lisätiedot

Kunta mukana matkailun kasvussa

Kunta mukana matkailun kasvussa Kunta mukana matkailun kasvussa Nina Vesterinen johtava asiantuntija nina.vesterinen@fcg.fi Kuvat: Nina Vesterinen ja Visit Finland Page 1 Matkailu on kivaa Page 2 1 Kyse on kuitenkin kovasta elämysbusineksestä,

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN LIITTO MAAKUNNAN KEHITTÄJÄNÄ

KESKI-SUOMEN LIITTO MAAKUNNAN KEHITTÄJÄNÄ 03/2017 KESKI-SUOMEN LIITTO MAAKUNNAN KEHITTÄJÄNÄ Maakuntahallituksen kokous 25.8.2017 Tapani Mattila Keski-Suomen kuntien kuntayhtymä Maakuntahallituksen rooli Maakuntahallitus vastaa : Keski-Suomen kuntien

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Dnr:o 243/2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan laaditaan asemakaavan muuttamisesta osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jossa kuvataan osallisten osallistumis-

Lisätiedot

Keski-Suomen elinkeinojen kehittämismalli klusterivalinnat vuosiksi MYR Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto

Keski-Suomen elinkeinojen kehittämismalli klusterivalinnat vuosiksi MYR Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Keski-Suomen elinkeinojen kehittämismalli 2007 2014 klusterivalinnat vuosiksi 2011 2014 MYR 27.4.2010 Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto KESKI-SUOMEN MAAKUNNALLISET KLUSTERIT JA OSAAMISKESKUSALAT

Lisätiedot

Lapin tutkijaseura seminaari Sodankylä

Lapin tutkijaseura seminaari Sodankylä Lapin tutkijaseura seminaari 28.6.2016 Sodankylä Biotalouden mahdollisuudet Sodankylässä Jukka Lokka, kehittämisjohtaja Sodankylä 1970 1972 1974 1976 1978 1980 1982 1984 1986 1988 1990 1992 1994 1996 1998

Lisätiedot

TOKAT Poronhoidon paikkatiedot ja työkalut maankäytön suunnitteluun. TOKAT-aloitusseminaari Rovaniemi Kari Oinonen SYKE

TOKAT Poronhoidon paikkatiedot ja työkalut maankäytön suunnitteluun. TOKAT-aloitusseminaari Rovaniemi Kari Oinonen SYKE TOKAT Poronhoidon paikkatiedot ja työkalut maankäytön suunnitteluun TOKAT-aloitusseminaari 15.4.2015 Rovaniemi Kari Oinonen SYKE Kuva: Ympäristöhallinnon kuvapankki, Aarne Torvinen 2002 1 Tavoitteet Hankkeen

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseutuohjelmasta tehdyt päätökset

Manner-Suomen maaseutuohjelmasta tehdyt päätökset Manner-Suomen maaseutuohjelmasta tehdyt päätökset Maaseuturahaston hankkeiden toteutusinfo 24.8.2016 Sivu 1 25.8.2016 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen rahoittamat kehittämishankkeet Hanketukipäätöksiä

Lisätiedot

Kuusamon matkailuelinkeino ja kaivostoiminta: työpaikka- ja talousarvioita vuosille 2016 2025

Kuusamon matkailuelinkeino ja kaivostoiminta: työpaikka- ja talousarvioita vuosille 2016 2025 Kuusamon matkailuelinkeino ja kaivostoiminta: työpaikka- ja talousarvioita vuosille 2016 2025 Tutkimuksia 2 / 2013 - 2 - Naturpolis Kuusamo Tutkimuksia 2 / 2013 Kuusamon matkailuelinkeino ja kaivostoiminta:

Lisätiedot

Miten maakuntakaavoituksella vastataan kasvukäytävän haasteisiin

Miten maakuntakaavoituksella vastataan kasvukäytävän haasteisiin Miten maakuntakaavoituksella vastataan kasvukäytävän haasteisiin Harri Pitkäranta, ympäristöministeriö Kymenlaakso pohjoisella kasvukäytävällä Eduskunta 7.11.2013 Kaakkois Suomen markkina alueet ja niiden

Lisätiedot

Työnantajien aamukahvit

Työnantajien aamukahvit Työnantajien aamukahvit 7.10.2014 TE-toimiston rekrytointipalvelut Kehittämispäällikkö Jouni Korhonen 1 TE-palvelut.fi - Suomen eniten käytetty rekrytointipalvelu TE-toimiston (TE-palvelut.fi) Avoimet

Lisätiedot

Matkailu; majoitus- ja ravitsemistoiminta sekä ohjelmapalvelut

Matkailu; majoitus- ja ravitsemistoiminta sekä ohjelmapalvelut Matkailu; majoitus- ja ravitsemistoiminta sekä ohjelmapalvelut Toimialapäällikön rahoitusnäkemykset Helsinki 21.03.2012 Toimialapäällikkö Anneli Harju-Autti Majoitusvuorokausien kehitys 1000 vrk 16000

Lisätiedot

Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. 13.4.2010 Markku Gardin

Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. 13.4.2010 Markku Gardin Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 13.4.2010 Markku Gardin Laajempi aluejako 9 toimialuetta Toimialueet Lappi Kainuu Pohjois-Pohjanmaa Pohjanmaa ja Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Keski-Suomi

Lisätiedot

Kahvitarjoilu auditorion aulassa, tutustuminen maakunnan matkailuhankkeisiin

Kahvitarjoilu auditorion aulassa, tutustuminen maakunnan matkailuhankkeisiin Tilaisuuden avaus; Tuomo Tahvanainen, toimialajohtaja, Kainuun Etu Oy Kainuun matkailu 2012 tilastojen valossa Pohjola-Arctic yhteistyo : kokemukset ja tulevaisuus Laatutonni 2020 laatutonnin uusi tuleminen

Lisätiedot

LUOVASTI LAPPILAINEN, AIDOSTI KANSAINVÄLINEN ON MONIPUOLISTEN PALVELUJEN JA RAJATTOMIEN MAHDOLLISUUKSIEN KASVAVA KESKUS

LUOVASTI LAPPILAINEN, AIDOSTI KANSAINVÄLINEN ON MONIPUOLISTEN PALVELUJEN JA RAJATTOMIEN MAHDOLLISUUKSIEN KASVAVA KESKUS LUOVASTI LAPPILAINEN, AIDOSTI KANSAINVÄLINEN ON MONIPUOLISTEN PALVELUJEN JA RAJATTOMIEN MAHDOLLISUUKSIEN KASVAVA KESKUS 21.11.2013 Lapin pääkaupunki ja Joulupukin virallinen kotikaupunki 21.11.2013 Matkailufaktoja

Lisätiedot

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2016 1.1.-30.6. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 28.9.2016 Myönnetty rahoitus maakunnittain Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016 Hyväksytty: Valtuusto 29.11.2016 97 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö- ja rakennusasetus (MRA) säätelevät kaavoitusta

Lisätiedot

LIITE 2. Tilastoliite: Kuva Kainuusta ja sen kunnista

LIITE 2. Tilastoliite: Kuva Kainuusta ja sen kunnista LIITE 2. Tilastoliite: Kuva Kainuusta ja sen kunnista Sisältö 1. Kehitys 2000-luvulla... 1 1.1. 1.2. 1.3. 1.4. 1.5. 1.6. Väestön kehitys 2000-2014 (2000=100).... 1 Ikärakenne 2000 ja 2014... 1 Työpaikkojen

Lisätiedot

kestävän matkailun tutkimus Marja Uusitalo, tutkija Luonnonvarakeskus

kestävän matkailun tutkimus Marja Uusitalo, tutkija Luonnonvarakeskus Luonnonvarakeskus ja kestävän matkailun tutkimus Marja Uusitalo, tutkija Esityksen sisältö Luken kestävän matkailun tutkimus (neljä esimerkkiä) Virkein- ja BuSK-hankkeet How to maintain naturalness in

Lisätiedot

Ajankohtaista maaseuturahastosta

Ajankohtaista maaseuturahastosta Ajankohtaista maaseuturahastosta Maaseuturahaston rahoitusinfo Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Tiina Suutari, ryhmäpäällikkö Vuoden 2017 rahoitus Maaseutuohjelman rahoituskiintiö vuodelle 2017 on yhteensä

Lisätiedot

Olli Ristaniemi KESKI-SUOMEN RAKENNEMALLI JA MAAKUNTAKAAVAN TARKISTAMINEN

Olli Ristaniemi KESKI-SUOMEN RAKENNEMALLI JA MAAKUNTAKAAVAN TARKISTAMINEN 7.10.2014 Olli Ristaniemi KESKI-SUOMEN RAKENNEMALLI JA MAAKUNTAKAAVAN TARKISTAMINEN 1 Suunnittelutyön yhteensovittamiseksi maakuntasuunnitelman ja maakuntaohjelman valmistelu yhdistettiin Tuloksena Keski-Suomen

Lisätiedot

Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi

Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Etelä-Karjalan MYR Koulutustilaisuus 13.11.2017 Kaakkois-Suomen ELY-keskus Maaseudun kehittäminen Manner-Suomen

Lisätiedot

Oloksen asemakaava ja asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MUONIO 22.8.2014. 2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1

Oloksen asemakaava ja asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MUONIO 22.8.2014. 2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 MUONIO Oloksen asemakaava ja asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 22.8.2014 Seitap Oy 2014 2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KOULUTUKSEN JA TUTKIMUKSEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA (KESU) Alustavia näkökulmia; perusuran valinta

KOULUTUKSEN JA TUTKIMUKSEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA (KESU) Alustavia näkökulmia; perusuran valinta KOULUTUKSEN JA TUTKIMUKSEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2016 2020 (KESU) Alustavia näkökulmia; perusuran valinta Tulevaisuuden tekijät korkeasti koulutettujen työmarkkinat -seminaari 11.3.2014 Koulutuksen ja

Lisätiedot