Tutkimuksen ja opetuksen uusi aalto Digitalisaation luomat kilpailupaineet vauhdittivat Aaltoyliopiston syntyä. Tutkimuksen ja opetuksen kunnianhimo onkin noussut yliopistojen yhdistymisen jälkeen, mutta johtamishaasteet ovat olleet odotettua suurempia. Matti Lehti Kehittyneet yhteiskunnat eivät voi uudistua, jolleivät niiden yliopistot uudistu. Vuosituhannen vaihteessa alkoi käydä ilmeiseksi, että Suomessa 1970- luvulla toteutettu suuri yliopistouudistus oli kuluttanut voimansa loppuun. Kehitykseen oli monia syitä. Yliopistojen sisällä nähtiin toimintaympäristön muuttuvan aikaisempaa nopeammin samalla, kun virasto-ohjaus tuntui yhä sitovammalta. Keskustelun pääteemaksi nousi yliopistojen autonomia ja aktiivisimpia keskustelijoita oli Helsingin kauppakorkeakoulun (HSE) rehtori Eero Kasanen. Hän nosti autonomian vuosituhannnen ensimmäisen lukuvuoden avajaispuheensa pääteemaksi ja johti vuotta myöhemmin yhdessä Taideteollisen korkeakoulun (TaiK) rehtorin Yrjö Sotamaan kanssa Suomen yliopistojen rehtorien neuvoston työryhmää, joka julkaisi vuonna 2002 raportin asiasta. Internetin läpimurtoa seurannut digitaalisen tuotannon ja jakelun nopea kasvu muutti erityisesti tietointensiivisten alojen toimintaedellytyksiä. Kuumimman Internet-huuman aikaan vuosituhannen lopulla kuului usein mielipiteitä, että puhtaasti verkossa toimivat pankit, konsulttiyhtiöt tai yliopistot valloittaisivat maailman. Toisenlaisiakin käsityksiä esitettiin. Tieto-konserni ennusti Internetin tunkeutuvan kaikkialle ja eri sektoreiden perinteisten toimijoiden siirtyvän laajasti digitaaliseen tuotantoon ja jakeluun. Virtuaaliyliopistoja kehitettiinkin monissa maissa, mutta niiden markkinaosuudet ovat pysyneet pieninä. Yliopistot kuuluvat yhteiskunnan kaikkein tietointensiivisimpiin toimijoihin ja joutuivat mittavan kaksoishaasteen eteen. Niiden oli järjes- 1
tettävä oma toimintansa uuden kilpailutilanteen edellyttämällä tavalla ja samalla tarjottava ympäröivälle yhteiskunnalle työkaluja ja vastauksia digitaalisen murroksen kohtaamiseen. Yhteiskunta alkoi suorastaan huutaa apua digitaalisten tuotteiden ja palveluiden kehittämiseen sekä työn ja tuotannon uusien pelisääntöjen luomiseen. Jos yliopistomaailma oli kansainvälinen ja kilpailtu aikaisemmin, se oli sitä nyt valon nopeudella. Ja kilpailijoita eivät olleet vain toiset yliopistot, vaan yhä useammin myös kaupalliset asiantuntijaorganisaatiot, joiden asiantuntijoiden kouluttamisesta yliopistot pääosin vastasivat. Huoli yliopistojen kilpailukyvystä alkoi kasvaa Opetusministeriö oli alkanut huolestua yliopistojen voimavarojen riittävyydestä. Yliopistoyksiköiden lisäämisestä oli tullut Suomessa keskeinen aluepolitiikan väline ja yliopistojen lukumäärä suhteessa maan väkilukuun oli kansainvälisesti vertaillen korkea. Samalla opiskelijaikäluokat olivat alkaneet pienentyä. Opetusministeri Antti Kalliomäki viritti 2000-luvun alussa keskustelua yliopistojen toimintaedellytysten vahvistamisesta niiden lukumäärää vähentämällä. Vuosituhannen ensimmäisen vuosikymmenen puolivälissä Opetusministeriö asetti suomalaisten yliopistojen tavoitekooksi vähintään 3000 opiskelijaa. Kaikki taideyliopistot olivat tätä pienempiä. Huoli suomalaisten yliopistojen kilpailukyvystä lisääntyi myös elinkeinoelämän piirissä. Pääasiallisesti Teknologiateollisuuteen kuuluvat maan suurimmat ja kansainvälisimmät yritykset kilpailuttavat yleisesti suomalaisia ja ulkomaisia yliopistoja hakiessaan itselleen yhteistyökumppaneita mm. erilaisiin tutkimushankkeisiin ja johdon koulutukseen. Usein valinta kohdistui ulkomaiseen kumppaniin. Esimerkiksi Tietokonserni päätyi kilpailutuksen jälkeen valitsemaan sveitsiläisen yliopiston kumppanikseen ylimmän johdon koulutuksessa. Huolestuttavaa oli myös suomalaisten yliopistojen sijalukujen kehitys kansainvälisissä yliopistovertailuissa. Teknologiateollisuuden toimitusjohtaja Martti Mäenpää arvioi kesällä 2005 suomalaisten yliopistojen olevan putoamassa kansainväliseen mutasarjaan. Etelärannassa koettu huoli ei koskenut yri- 2
tysten ja yliopistojen välisiä suhteita, vaan yliopistojen laatua ja menestystä kansainvälisessä kilpailussa. Yliopistojen johto tuntui kärsivän eniten resurssien niukkuudesta, tilivirasto-ohjauksen tiukkuudesta ja kolmikantahallinnosta. Helsingin kauppakorkeakoulun uutena kanslerina vuoden 2005 alussa kiinnitin huomiota hallintomalliin, jossa opetusministeriön tilivirasto-ohjaus näytti sitovan rehtorin kädet ja rehtorin alaisista koostuva hallitus rehtorin jalat. Näin tärkeimmäksi tehtäväksi pyrkiä sekä koulun että rehtorin taloudellisen ja hallinnollisen liikkumavaran lisäämiseen. Vähäinenkin vapaiden resurssien lisäys olisi merkinnyt suurta muutosta rehtorin toimintaedellytyksissä ja henkisessä ilmapiirissä. Ratkaiseva aloite innovaatioyliopiston luomiseksi Yliopistot torjuivat kritiikkiä, mutta esittivät vilkkaana käyvässä keskustelussa myös uudistusehdotuksia. Ratkaiseva aloite oli Taideteollisen korkeakoulun rehtorin Yrjö Sotamaan lukuvuoden avajaispuheessa syyskuussa 2005 esittämä ehdotus Kauppakorkeakoulun, Taideteollisen korkeakoulun ja Teknillisen korkeakoulun (TKK) yhdistymisestä ns. Innovaatioyliopistoksi. Ajatus oli ennakkoluuloton ja monella tavalla mielenkiintoinen. Se haastoi taideyliopistojen ristiriitaiset preferenssit ja saisi varmasti seisovan veden liikkeelle fuusioyliopistoissa. Kolmen vanhan ja omalla alallaan johtavan yliopiston yhdistäminen vastaisi opetusministeriön pyrkimykseen vähentää yliopistojen lukumäärää. Kyseiset kolme yliopistoa ovat myös maan johtavat lähellä elinkeinoelämää olevat yliopistot. Oli ajateltavissa, että uusi suurempi kokonaisuus voisi saada myös elinkeinoelämän aikaisempaa laajemman henkisen ja aineellisen tuen. Kiinnostavinta ajatuksessa oli kuitenkin tieteenalojen yhdistelmä. Taiteen, talouden ja teknologian uusi liitto olisi askel samaan suuntaan, mihin teollinen vallankumous oli kulkemassa. 1900-luvun teollisuusyhteiskunta on muuttumassa 2000-luvun digitaaliseksi palvelutaloudeksi, jota leimaa aineettoman tuotannon voimakas kasvu ja teknologiakysynnän painopisteen siirtyminen palveluihin. Esimerkiksi palvelumuotoilu 3
oli saamassa aivan uuden sisällön ja merkityksen. Myös Innovaatioyliopiston perustamisesta oli tulossa 1900- ja 2000-lukujen välinen kamppailu. Vilkas selvitystyö käynnistyi Syksyn 2005 jälkeen yliopistouudistuksen valmistelu sai yhä konkreettisempia muotoja ja eteni monella rintamalla. Yliopistojen sisällä käynnistyi vilkas selvitystyö strategisista vaihtoehdoista ja tavoitteista. Helsingin kauppakorkeakoulussa koko henkilöstö pyrittiin kytkemään edistyneen verkkotyökalun avulla rehtorin johtamaan valmisteluun. Kauppakorkeakoululle tärkeitä kysymyksiä olivat hallinnolliset ja taloudelliset toimintaedellytykset sekä yhteistyömahdollisuudet eri vaihtoehdoissa. Helsingin kauppakorkeakoulu poikkesi muista yliopistoista siinä, että se oli toiminut suurimman osan elinajastaan yksityisenä yliopistona. Muutosvalmisteluun vaikutti kauppakorkeakoulun pitkäaikaisen rehtorin ja kanslerin Jaakko Hongon monipuolinen kokemus yliopistojen hallintomalleista Suomessa ja ulkomailla. Viimeiseksi jääneessä haastattelussaan vuonna 2006 hän arvioi vuonna 1974 tapahtuneen Kauppakorkeakoulun valtiollistamisen suurimmaksi vahingoksi elinkeinoelämän henkisen ja aineellisen tuen menettämisen. Kaikista tuntemistaan oikeushenkilömuodoista hän piti säätiömuotoa yliopistolle parhaiten soveltuvana. Liittymävaihtoehtoina Kauppakorkeakoulussa tarkasteltiin Innovaatioyliopiston lisäksi yhteistyön tiivistämistä kaupallisen alan ammattikorkeakoulujen suuntaan sekä säilymistä entisenlaisena kauppakorkeakouluna. Ajatus vain ylempiin tutkintoihin keskittyvästä kauppakorkeakoulusta kaatui voimassa oleviin valtionrahoituksen periaatteisiin. Kaikissa vaihtoehdoissa nähtiin sekä valo- että varjopuolia, mutta Innovaatioyliopisto sai eniten kannatusta. Kauppakorkeakoulun, Taideteollisen korkeakoulun ja Teknillisen korkeakoulun rehtorit Eero Kasanen, Yrjö Sotamaa ja Matti Pursula selvittivät myös yhdessä Innovaatioyliopiston toteuttamisedellytyksiä ja näkivät hankkeen myönteisenä. 4
Teknillisen korkeakoulun hallitus otti kuitenkin keväällä 2006 asiaan kielteisen kannan ja hyväksyi vain rajoitetun yhteistyön kolmen yliopiston välillä. Vastauksessaan opetusministeri Antti Kalliomäelle tämän pyyntöön kolmen yliopiston voimien kokoamista koskevasta ehdotuksesta rehtorit ehdottivat Innovaatioyliopiston sijasta yliopistojen yhteisen Innovaatioinstituutin perustamista. Antti Kalliomäki torjui ehdotuksen riittämättömänä. Oli hyvin mielenkiintoista, että opetusministeri ja ministeriö edustivat suurempaa muutosvalmiutta ja ennakkoluulottomuutta kuin maan johtavat elinkeinoelämää palvelevat yliopistot. Epäilyn ja torjunnan takana oli huoli väärään seuraan joutumisesta. Huoli oli kuuluvinta Taideteollisessa korkeakoulussa ja suurinta Teknillisessä korkeakoulussa. TaiKin opiskelijat järjestivät Innovaatioyliopiston vastaisia mielenosoituksia. Suurin osa Elokuvataiteen - ja lavastustaiteen osaston opiskelijoista marssi joulukuussa 2007 Hämeentien päästä päähän pyytämään turvapaikkaa Teatterikorkeakoulusta. Otaniemessä ei järjestetty mielenosoituksia, mutta keskusteltiin sitä vilkkaammin. Suurinta huolta tunnettiin TaiKin mukaantulosta ja heräteltiin eloon muutaman vuoden takaista ehdotusta kahden yliopiston TKK:n ja HSE:n yhdistämisestä. Kauppakorkeakoulun johto kävi Otaniemen edustajien kanssa lukuisia keskusteluja ja pyrki toimimaan myös sillanrakentajana Arabianrannan ja Otaniemen välillä. TKK:n hallinnossa professori Yrjö Neuvo oli ensimmäisiä, jotka näkivät koko ison kuvan ja siihen liittyvät mahdollisuudet. Neuvo oli myös ensimmäisiä Yrjö Sotamaan esittämän TaiKin ja TKK:n arkkitehtiosaston yhdistämisen puolestapuhujia. Yhdistyminen toteutui vuoden 2012 alussa. Myös Matti Pursulan kyky nähdä sovellettujen tieteiden erityislaatu olennaisena osana Aalto-ideaa palveli suuresti hankkeen etenemistä. Yliopistolain uudistamiseen vaikutti keskeisesti hallitusneuvos Niilo Jääskisen ja professori Jorma Rantasen kahden hengen työryhmän valtioneuvostolle tammikuussa 2007 luovuttama selvitystyö ja toimenpide-ehdotus. Selvitysmiehet ehdottivat raportissaan, että yliopistojen taloudellista autonomiaa lisätään ja että yliopistolla voi olla joko julkisoikeudellisen oikeushenkilön tai yksityisoikeudellisen säätiön asema. 5
Sailaksen työryhmä loi perustan Innovaatioyliopiston kohtalon kannalta ratkaisevaksi muodostui opetusministeriön 27.10 2006 asettaman suunnitteluryhmän työ. Suunnitteluryhmän tehtäväksi tuli laatia ehdotus Teknillisen korkeakoulun, Helsingin kauppakorkeakoulun ja Taideteollisen korkeakoulun yhteistyön syventämisestä sekä siihen liittyvä toteutussuunnitelma aikataulutettuine osaprojekteineen. Ryhmän puheenjohtajaksi OPM nimesi valtiosihteeri Raimo Sailaksen valtionvarainministeriöstä ja jäseniksi rehtori Pursulan, Kasasen ja Sotamaan. Lisäksi ministeriö nimesi ryhmän jäseniksi Yrjö Neuvon ja Matti Lehden kokoamaan elinkeinoelämän asiantuntijaryhmän suunnittelutyön tueksi. Ryhmän pääsihteeriksi ministeriö kutsui professori Turo Virtasen Helsingin yliopistosta. Runsaan kolmen kuukauden aikana ryhmä kartoitti keskeiset yliopistojen kehittämistavoitteet Suomessa ja ulkomailla, kuvasi mukana olevien korkeakoulujen toiminnan ja strategiset tavoitteet sekä huippuyliopiston erityispiirteet ja laati suunnitelman yliopistojen fuusion toteuttamisesta. Kolmen korkeakoulun prioriteeteissa oli selviä painotuseroja. Teknilliselle korkeakoululle tärkeätä oli vahva teknologiaperusta, Kauppakorkeakoululle säätiömuoto ja taloudelliset toimintaedellytykset ja Taideteolliselle korkeakoululle monitieteisyys ja taiteen vapaus. Puheenjohtaja Raimo Sailas johti työtä taitavasti ja tasapuolisesti. Eniten energiaa käytettiin uuden yliopiston luonteen, johtamisjärjestelmän, rahoituksen ja toimintakulttuurin suunnitteluun. Suurimmat näkemyserot liittyivät yliopiston monialaisuuteen ja rahoitukseen. Taideteollinen korkeakoulu ja Kauppakorkeakoulu painottivat uuden yliopiston monialaisuutta ja koulujen akateemista itsenäisyyttä, Teknillinen korkeakoulu taas yksialaista yliopistoa. Työryhmässä vallitsi laaja yksimielisyys tarpeesta vahvistaa rehtorinvaltaa. Kunnianhimoisten tavoitteiden asettaminen ja suurten uudistusten läpivienti edellytti sitä. Aikaisempaa vahvempaan rehtorinvaltaan pyrittiin yksinkertaisella ja suoraviivaisella hallintomallilla, jossa ulkoinen hallitus nimittää rehtorin ja jolle rehtori raportoi. Sivuelimiä 6
haluttiin vähentää ja mm. Venäjän hallitsijasuvulta periytyvästä kanslerinroolista luopua. Vahvaa rehtorinvaltaa voi käyttää monella tavalla ja sen käyttöön nähtiin liittyvän myös ongelmia. Vahva toimivalta antaa mahdollisuuden pitkälle menevään delegointiin mutta myös pikkutarkkaan valvontaan ja mikrojohtamiseen. Työryhmän ehdotuksessa ongelmia pyrittiin torjumaan kevyellä rehtorin esikunnalla, jolloin suurin osa tutkimuksen ja opetuksen päätöksenteosta säilyisi lähellä asiakasrajapintaa kouluissa ja laitoksilla. Maailmalla vallan keskittymisen haitallisia vaikutuksia on pyritty vähentämään mm. jakamalla rehtorin tehtävä kahtia opetuksesta ja tutkimuksesta vastaavan provostin toimeen ja yliopiston ulkosuhteista vastaavan rehtorin rooliin. Kunnianhimoinen rahoitustavoite Sailaksen työryhmä ennakoi kestävyysvajeen ja valtion verotulojen kehityksen vaikutusta yliopistorahoitukseen ja katsoi, että vahvaan rahoitukseen tarvitaan tulevaisuudessa julkisen ja yksityisen sektorin voimavarojen kokoamista ja uudenlaista lahjoituskulttuuria. Elintason nousu ja erityisesti yritystoiminnan kansainvälistyminen on luonut maahan yksityistä varallisuutta, jota ollaan kansainvälisten esikuvien mukaan valmiita käyttämään myös yleishyödyllisiin tarkoituksiin varsinkin, jos lahjoituksia tuetaan verohuojennuksella. Uuden lahjoituskulttuurin peruspilareina nähtiin erittäin vahva eettinen ja moraalinen pohja, yliopiston toiminnan ja strategian läpinäkyvyys sekä lahjoittajien tahdon kunnioittaminen. Varainhankinnan periaatteiden ja varojen käytön tulee olla julkisia ja yliopiston strategian mukaisia. Vastaan ei tule ottaa lahjoituksia, jotka eivät ole yliopiston arvojen ja strategian mukaisia. Kauppakorkeakoulu kannatti voimakkaasti säätiömuotoa sekä yliopisto- ja koulukohtaisen varainhankinnan yhdistelmää, kun taas Teknillinen korkeakoulu painotti yliopistotason varainhankintaa. Kolmen koulun näkemykset säätiön pääomittamisesta poikkesivat huomattavasti toisistaan. Teknillisen korkeakoulun ehdotus valtion pääoma- 7
panoksesta oli 50 miljoonaa euroa. Kauppakorkeakoulun johtoryhmän laskelmissa oli päädytty siihen, että säätiön pääoma voisi kohota miljardiin euroon, jos yksityinen lahjoitus olisi 200 miljoonaa, valtion panos 500 miljoonaa ja yliopisto saisi taseeseensa käytössään olevat noin 300 miljoonan arvoiset kiinteistöt. Puheenjohtaja Sailas piti valtion panosta mahdollisena, jos elinkeinoelämä antaa 200 miljoonaa. Valtioneuvosto teki asiaa koskevan päätöksen ja varainhankintatavoite julkistettiin. Tavoitteen kunnianhimoisuutta kuvaa Teknillisen korkeakoulun 100-vuotiskeräystä samaan aikaan johtaneen Jorma Ollilan puhelinsoitto allekirjoittaneelle vain hetki tavoitteen julkistamisen jälkeen. TKK:n 100-vuotiskeräyksen tavoite oli 20 miljoonaa euroa ja Ollila piti Sailaksen työryhmän esittämää säätiöpääoman keräystavoitetta täysin mahdottomana. Kerroin tavoitteen takana olevista laskelmista, joiden mukaan yli puolet summasta tulisi suurilta säätiöiltä, vajaa neljännes yrityksiltä ja loput järjestöiltä ja yhdistyksiltä sekä yksityishenkilöiltä, lähinnä kolmen korkeakoulun alumneilta. Suurimmiksi lahjoittajiksi ennakoitiin Teknologiateollisuus ry:tä, Tekniikan 100-vuotissäätiötä ja Liikesivistysrahastoa. Nokian yhteiskuntasuhteiden johtaja Veli Sundbäck toimi Teknologiateollisuuden piirissä vahvana Innovaatioyliopiston perustamisen ja pääomittamisen puolestapuhujana. Keräystavoitetta tuki käsitys siitä, että elinkeinoelämää lähellä olevan yksityisen säätiöyliopiston edellytykset saada lahjoituksia olivat hyvin erilaiset kuin valtion tilivirastolla. Koulutusvientiin vauhtia Perustamissuunnittelun yhteydessä pidettiin tärkeänä myös koulutusviennin edellytysten parantamista. Vuosituhannen vaihtuessa oli nähtävissä, että teollinen vallankumous jatkuisi ennenkaikkea palvelujen vallankumouksena. Teollisen tavaratuotannon ja viennin sijasta uuden kasvun ja vaurauden lähteet syntyisivät pääosin osaamisen viennistä ja palveluista. Opetuksesta ja tutkintoihin johtavasta koulutuksesta oli tullut tärkeä vientiala erityisesti englanninkielisissä maissa ja samaa kehitystä tapahtui myös muualla. 8
Suomen lähtökohdat koulutusviennille ovat monessa suhteessa hyvät. Koulu- ja yliopistolaitoksen taso, yhteiskunnallinen vakaus ja maantieteellinen sijainti suosivat koulutusvientiä. Toisaalta vahva julkisen palvelun rooli muodostaa suuria koulutusviennin esteitä. Julkiset palvelut on kehitetty kotimaiseen, ei-kaupalliseen käyttöön ja sekä kaupallistamisen että viennin osaaminen puuttuu lähes täysin. Nopeavaikutteisia ratkaisuja ongelmaan voidaan hakea yksityistämisestä sekä julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuudesta. Yksityisoikeudellisen säätiön asema kokoaa yhteen julkisen ja yksityisen sektorin osaamisen ja vahvistaa koulutusviennin edellytyksiä. Niin tekee myös kolmen koulun voimien yhdistäminen. Uuden säätiöyliopiston uskottiin vahvistavan erityisesti Kauppakorkeakoulussa hyvin kehittyneen johtamiskoulutuksen viennin kasvua. Uuden yliopiston perustamisidean yhteydessä käytetty Innovaatioyliopisto-nimi herätti runsaasti arvostelua tiedeyhteisössä ja erityisesti muissa yliopistoissa. Kriitikoiden pääargumentti oli, että kaikki yliopistot ovat innovaatioyliopistoja eikä nimeä voi ottaa yhden yliopiston käyttöön. Muotitermin innovaatio ei myöskään nähty kestävän aikaa. Sailaksen työryhmä ei ottanut virallisesti kantaa uuden yliopiston nimeen, vaan käytti Innovaatioyliopisto-nimeen kohdistuneen kritiikin vuoksi työnimeä huippuyliopisto. Epävirallista keskustelua nimestä työryhmässä kuitenkin käytiin. Otaniemen ajatus nimestä oli Suomen teknillinen yliopisto. Useimmat työryhmän jäsenistä tuntuivat pitävän tärkeänä, että nimi on uusi ja mukaantulevien korkeakoulujen nimistä erottuva. Henkilönimeä pidettiin ulkomaisten yliopistojen esimerkin mukaisesti mahdollisena. Keskusteluun nousi ajatus nimetä yliopisto tieteen nobelistin mukaan. Todettiin, että heitä on vain yksi ja hänen yhteytensä kolmeen korkeakouluun suhteellisen vähäiset. Työryhmän pääsihteeri Turo Virtanen piti kuitenkin ajatusta erinomaisena. Nimivalmistelu tapahtui lopulta erillisessä opetusministeri Sari Sarkomaan johtamassa työryhmässä, jossa kaikki mukaantulevat korkeakoulut ja niiden ylioppilaskunnat olivat edustettuina. Suuresta nimijoukosta työryhmä päätyi ehdottamaan Aalto-yliopistoa, joka oli saanut paljon kannatusta jo vilkkaana käyneessä sosiaalisen median ja tiedeyhteisön keskustelussa. 9
Nimi sijoittuu aakkosjärjestyksen kärkeen, on lyhyt ja erottuva, foneettisesti ja kirjoituksellisesti helppo sekä ennenkaikkea tekee kunniaa maailmankuululle suomalaiselle arkkitehdille ja uuden yliopiston alumnille, jonka elämäntyössä taide, talous ja teknologia yhdistyvät ainutlaatuisella tavalla. Yliopistojen välistä työnjakoa koskevassa keskustelussa Aallon tulevaisuuden suuntana nähtiin etenkin Kauppakorkeakoulussa profiloituminen ylempiin tutkintoihin ns. graduate-tason yliopistona, joka saa supistuvan osan maisteriopiskelijoistaan omasta kandidaattituotannosta. Sailaksen työryhmän 19.2.2007 julkaistu raportti päätyi ehdottamaan useita merkittäviä uudistuksia, joista tärkeimmät ovat: taiteen, talouden ja teknologian liitto, koulukohtaisille vahvuuksille rakentuva säätiömuotoinen monialayliopisto, rehtorinvallan ja johtamisosaamisen vahvistaminen, asiakaslähtöinen tutkimus ja opetus, uusi rahoituspohja ja varainhankintakulttuuri sekä koulutusviennin edistäminen. Työryhmän työn tuloksena Aallon visioksi 2020 muodostui maailmanluokan yliopisto tekniikan, kaupan ja taideteollisuuden alalla. Säädekirja syntyy ja pääoma kertyy Jääskinen-Rantasen ja Sailaksen työryhmien keskeiset ehdotukset kirjattiin Matti Vanhasen toisen hallituksen ohjelmaan huhtikuussa 2007. Elinkeinoelämän Keskusliitto EK antoi sitoumuksen 200 miljoonan euron lahjoitusten keräämisestä Aallon säätiöpääomaan. Sailaksen työryhmän ehdotusten pohjalta Aalto-yliopiston valmistelytyötä jatkoi kaksi keskeistä työryhmää: Heljä Misukan johtama säädekirjatyöryhmä ja Antti Herlinin johtama elinkeinoelämän varainhankintatyöryhmä. Kummassakin työryhmässä oli kolmen korkeakoulun edustus. Misukan ryhmän työssä suurimmat kipupisteet liittyivät keskushallinnon ja koulujen suhteeseen sekä henkilöstön muuttuvaan asemaan. Teknillisen korkeakoulun edustajat kannattivat yksialaista yliopistoa, jonka kotipaikka on Espoo ja jolla ei ole koulukohtaisen varainhankinnan mahdollisuutta. Taideteollinen korkeakoulu ja Kauppakorkeakoulu korostivat yliopiston monitieteisyyttä ja koulujen akateemista itsenäisyyttä. Kysymyksen ratkaisi monitieteisyyden hyväksi opetusministeriön ja 10
erityisesti sen korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osaston hyvin kyvykkään ja tarmokkaan ylijohtajan, Anita Lehikoisen näkemys. Professoriliitto tunsi huolta työsuhdeturvasta valtion virkojen muuttuessa yksityisen työnantajan toimisuhteiksi. Opiskelijoiden päämielenkiinto kohdistui opiskelijoiden vaikutusmahdollisuuksien turvaamiseen kolmikantahallinnon päättyessä. Kesäkuun 25 päivänä 2008 allekirjoitetun säädekirjan mukaan Aaltokorkeakoulusäätiö on itsenäinen, monialainen tiede- ja taideyhteisö, joka toimii tekniikan, kauppatieteiden ja taideteollisuuden aloilla sekä niihin läheisesti liittyvillä aloilla. Säätiön kotipaikka on Helsingin kaupunki. Säätiön pääyksikköjä ovat korkeakoulut, jotka vastaavat akateemiseen toimintaansa liittyvistä asioista säätiön hallituksen hyväksymän strategian ja toimintalinjausten puitteissa itsenäisesti. Säätiöllä on yhteisiä sekä ala- ja korkeakoulukohtaisia rahastoja, joiden käytöstä on voimassa, mitä säätiön hallitus säätiön sääntöjen rajoissa määrää. Herlinin työryhmään samoin kuin kouluihin rekrytoitiin Aallon sisältä nuoret ja energiset varainhankintapäälliköt. Ryhmä kokosi ja analysoi suuren määrän tietoa, jonka pohjalta asetettiin tavoitteet ja sovittiin yhteydenotoista. Herlinin ryhmä kokoontui Etelärannassa syksyn 2008 ja kevään 2011 välisenä aikana yli 30 kertaa ja oli yhteydessä satoihin potentiaalisiin lahjoittajiin. Antti Herlinin panos keräyksen onnistumisessa oli ratkaisevan tärkeä. Hän sitoutui tehtävään voimakkaasti ja avasi raskaimmat ovet erityisesti teollisuuden suuntaan. Selkeästä säädekirjamuotoilusta huolimatta kysymys koulukohtaisesta varainhankinnasta nousi esiin myös Herlinin työryhmässä. Osa ryhmän jäsenistä ei pitänyt kysymystä olennaisena. Kauppakorkeakoulun vahva kanta oli, että keräystulos neljällä verkolla on parempi kuin yhdellä. Erityisesti yritysten ja alumnien mahdollisuudella tukea omaa tieteenalaansa nähtiin olevan suuri vaikutus varainhankinnan onnistumiseen. Keräyksen takarajan lähestyessä keväällä 2011 Aalto-yliopisto otti käyttöön lahjakirjan, jolla lahjoittaja saattoi esittää toivomuksen lahjoituksen tuoton käytöstä yleisesti yliopiston hyväksi tai erityisesti kohdistettuna kauppatieteiden, taideteollisuuden tai teknisten tieteiden tukemiseen. 11
Pääomakeräyksen päättyessä 30.6.2011 Aalto-yliopiston saamien yksityisten lahjoitusten kokonaissumma ylitti 201 miljoonaa euroa. Summaan sisältyi 17,5 miljoonan euron tulos Kauppakorkeakoulun 100-vuotiskeräyksestä. Suurimmat yrityslahjoitukset liikkuivat 3-6 miljoonan euron välillä ja suurimmat yksityishenkilölahjoitukset 200.000 euron ja miljoonan euron välillä. Lahjoittajien esittämissä toiveissa oli noin kymmenen nimikkoprofessuurin perustaminen lähinnä Kauppakorkeakouluun ja Insinööritieteiden korkeakouluun Teknillisen korkeakoulun jakauduttua 1.1.2011 neljäksi korkeakouluksi. Opiskelija-opettaja suhdeluvun parantaminen oli määritelty keskeiseksi laatutavoitteeksi Aallon perustamissuunnittelussa ja monet lahjoittajat halusivat hyvin arvokkaalla tavalla tukea tämän tavoitteen toteutumista. Jotkut lahjoittajat esittivät toivomuksia lahjoituksen tuoton käytöstä tutkimusta ja opetusta tukeviin apurahoihin. Tällaisen käyttötarkoituksen ympärille syntyvillä ns. nimikkorahastoilla on monille yliopistoille suuri merkitys lahjoittajasuhteiden ylläpidon ja usein rahastoon liittyvän jatkuvan lahjoitusvirran ansiosta. Uusia toimintatapoja ja kunnianhimoa Yliopistofuusiot ovat erittäin vaativia johtamistehtäviä. Tehtävää vaikeuttaa huippuasiantuntijoiden erikoisluonne, suuri itseohjautuvuus, tärkeimmän substanssin äänestäminen jaloillaan ja yrityksiin verrattuna viimeisen rivin ohjausvaikutuksen puuttuminen. Yliopisto ei ole yritys, ei konepaja eikä koelaboratorio, vaikka sellaisia saattaakin yliopistoon sisältyä. Yliopisto on äärimmäinen asiantuntijaorganisaatio, jonka tuotteita ovat uusi tieto ja osaaminen ja tuotannon tärkeimpiä raaka-aineita avoimuus, luottamus ja ihmiskunnioitus sekä laadun ja osaamisen arvostaminen. Yliopistonkaan johtamisessa vaikeinta ei ole tietää mitä tehdä, vaikeinta on saada suunnitelmat toteutumaan. Kysymys on ennen kaikkea ihmisten johtamisesta, suunnan näyttämisestä, onnistumisen edellytysten luomisesta sekä kannustuksesta ja palkitsemisesta. Aalto-yliopisto aloitti toimintansa 1.1.2010. Teknisesti kolmen korkeakoulun fuusio toteutui lähes Sailaksen työryhmän laatiman perustamis- 12
suunnitelman mukaisesti. Teknillinen korkeakoulu toi yhteisöön vahvan teknologiapohjan ja teknologiateollisuuden tuen. Kauppakorkeakoulu vaikutti keskeisesti uuden yliopiston oikeushenkilömuotoon ja rahoitusmalliin. Taideteollisen korkeakoulun erityispanos oli ajatus taiteen, talouden ja teknologian liitosta, jossa kaikki kolme päätieteenalaa saavat aikaisempaa paremmat kehitysedellytykset ja yhdessä mahdollisuuden rikastavaan vuorovaikutukseen. Miten Aalto on sitten edennyt kunnianhimoisten tavoitteidensa toteuttamisessa? Lyhyt vastaus on, että paljon hyvää on saatu aikaan samalla, kun johtamisongelmat ovat olleet odotettua suurempia. Merkittävänä saavutuksena voidaan pitää tenure track-urajärjestelmän käyttöönottoa ja laajentumista. Urajärjestelmä, taloudellisten voimavarojen kasvu ja lisääntynyt julkisuus ovat kasvattaneet Aallon vetovoimaa sekä työ- että opiskelupaikkana. Sisääntulevien opettajien, tutkijoiden ja opiskelijoiden taso on tärkeimpiä yliopiston menestykseen vaikuttavia tekijöitä. Merkittäviin saavutuksiin voidaan lukea myös opiskelijoiden aktiivisuuden pohjalta syntynyt Aalto Entrepreneurship Society. Aaltoes on kasvuyrittäjyyden lisäämiseen tähtäävä yrityshautomo ja hyötynyt selvästi kolmen päätieteenalan ja erilaisten opiskelijakulttuurien kohtaamisesta. Tärkeisiin edistysaskeleisiin kuuluu myös tutkimuksen ja opetuksen kunnianhimon tason nousu, vaikka tulokset eivät vielä juuri näykään kansainvälisissä yliopistovertailuissa. Aallon kaltaisessa soveltavien tieteiden monialayliopistossa huomio tulisi suunnata tieteenalakohtaiseen vertailuun ja sen raportoinnin kehittämiseen. Niinikään suunnitelmat koulutusviennin lisäämisestä ovat edenneet ripeästi. Aalto University Executive Educationista on kehittynyt 11 maassa toimiva, liikevaihdoltaan 18 miljoonan euron suuruinen kannattava koulutusyksikkö. Johtamisessa monia haasteita Myös peruspääomakeräystä voi pitää onnistuneena, mutta ei sen jälkihoitoa. Useat tieteenalakohtaisia lahjoituksia tehneet lahjoittajat kokivat yliopiston unohtaneen lahjoituksiin liittyneet toiveet ja tiedottamisen. 13
Harvardin yliopiston pitkäaikaisen presidentin Charles W. Elliotin kerrotaan vähätelleen omaa osuuttaan yliopiston menestyksessä toteamalla suuremman merkityksen olevan sillä, että juniorit tuovat yliopistoon tullessaan niin paljon ja seniorit vievät lähtiessään niin vähän. Johdon merkitystä yliopiston suunnan näyttäjänä ja hengen luojana ei kuitenkaan voi väheksyä. On selvää, että johdon toiminta voi vaarantaa nousun maailman parhaiden yliopistojen joukkoon. Monet viimeaikaiset tutkimukset vahvistavat olettamuksia työyhteisön menestyksen ja arvopohjan välisestä yhteydestä. Kestävä arvopohja tukee kunnianhimoisten tavoitteiden saavuttamista. Merkitys on erityisen suuri asiantuntijaorganisaatioissa, joissa koko tuotanto tapahtuu huippututkijoiden ja -opettajien korvien välissä. Avoimuuden ja luottamuksen merkitystä ei voi ylikorostaa. Suurimmat Aallon johtamiseen liittyvät huolenaiheet koskevat juuri avoimuutta ja luottamusta. Luottamuspulasta yliopiston sisällä kertovat professorineuvoston syksyllä 2014 teettämän mielipidekyselyn tulokset, ylimmän johdon korkea vaihtuvuus ja yliopiston sisäiset oikeusriidat. Tilannetta ei paranna se, että kritiikki torjutaan ja pyritään vaientamaan. On huolestuttavaa, että rehtori perustelee valvonnan ja sääntelyn lisäämista luottamuksen puutteella ja että koulunjohto kokee vuotuiset kehityskeskustelut useammin lannistavina kuin kannustavina. Rehtorin suorien alaisten viiden vuoden keskimääräinen vaihtuvuus on noin 20 %:a vuodessa. Näin korkea avainhenkilöiden vaihtuvuus ei voi olla vaikuttamatta johtamistyön laatuun. Vuosia jatkunut ylioppilaskunnan oikeusriita on muodostanut avoimen haavan yliopiston kyljessä. Aaltoa perustettaessa yleinen oletus oli, että uusi ylioppilaskunta syntyy Teknillisessä korkeakoulussa jo toimineen osakunta- ja aineyhdistysmallin pohjalta, jolloin tieteenalakohtaiset osakunnat tai aineyhdistykset hallitsisivat omia varojaan ja muodostaisivat yhdessä ylioppilaskunnan varallisuuden. Teekkarienemmistöinen Aalto-yliopiston ylioppilaskunta (AYY) on kuitenkin vaatinut oikeudessa kaikkien Helsingin kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan varojen siirtämistä yhteiseen kassaan. Vuoden 2015 14
loppuun mennessä vuonna 2008 alkaneesta oikeusriidasta opiskelijoille aiheutuneet oikeudenkäyntikulut lähentelevät kahta miljoonaa euroa. Kiistalla on ollut tuntuva vaikutus myös yliopiston varainhankintaan. Korkein oikeus ratkaisi riidan 6.2.2016 kieltämällä AYY:n valitusluvan sen jälkeen, kun kaikki alemmat oikeusasteet olivat hylänneet AYY:n esittämät vaatimukset. Eniten keskustelua herättäneitä ratkaisuja ovat olleet voimavarojen suuntaamiseen liittyneet valinnat: rehtorin esikunnan koon kasvu, opetusresurssien alkujarrutus alkukiihdytyksen sijasta sekä seinien ja sijainnin painottaminen sisällön kustannuksella. Polemiikkia ovat aiheuttaneet myös päätöksenteon avoimuuden puute sekä professori- ja opiskelijakunnan mahdollisuudet osallistua päätöksentekoon. Aallon hallitus päätti keväällä 2014 jakaa rehtorin tehtävän kahtia ja nimitti vararehtori Ilkka Niemelän yliopiston provostiksi 1.5.2014 alkaen. Ilman Aalto-yliopiston perustamista Suomen vuoden 2009 yliopistouudistus olisi jäänyt hyvin erilaiseksi. Monet yliopistot arvostelivat Aallon perustamista ja sille osoitettuja voimavaroja, mutta myös hyötyivät Aallon tienavaajan roolista. Yliopistojen pääomittaminen ja yksityisiä lahjoituksia täydentävä 2,5-kertainen valtion vastinrahoitus laajeni koskemaan kaikkia yliopistoja. Yksityisten pääomalahjoitusten valtion vastinrahaan oikeuttavaksi kokonaismääräksi tuli 332 miljoonaa euroa ja valtion pääomapanokseksi 831 miljoonaa euroa. Yliopistojen taseiden vahvistuminen 1163 miljoonalla eurolla ei olisi toteutunut ilman Aaltoa. Niinikään säätiömuoto yliopiston oikeushenkilönä toteutui Aallon voimien kokoamisen kautta. Aallon lisäksi säätiömuotoon päätyi Tampereen teknillinen yliopisto. Rahoituksen ja varainhankinnan ohella Aallon suunnittelutyö palveli kaikkien yliopistojen opetuksen ja tutkimuksen kehittämistä mm. tenure track-urajärjestelmän yleistymisen myötä. Aalto-yliopiston perustaminen on koko maailmassa ainutlaatuinen hanke, jonka toteutumiseen vaadittiin vahvaa näkemystä ja uskallusta, oikeaa ajoitusta ja hyvää onnea. Perustamistyö loi edellytykset, joiden merkitys suomalaisen yhteiskunnan kehitykselle mitataan tulevien vuosikymmenten tuloksilla. 15
Aallon visiossa tavoitteeksi asetettiin maailmanluokan yliopisto tekniikan, kaupan ja taideteollisuuden alalla vuonna 2020. Matka maailman parhaiden yliopistojen joukkoon on pitkä, mutta aika ensimmäiselle mittauspisteelle niin lyhyt, että harhapolut on tunnistettava nopeasti. Tiiviisti 1. Yhteiskunnan digitalisoituminen asettaa yliopistot vaativan kaksoishaasteen eteen. Niiden on järjestettävä oma toimintansa uudella tavalla ja tarjottava yhteiskunnalle vastauksia digitaalisen murroksen kohtaamiseen. 2. Yrjö Sotamaan aloitteen pohjalta syntyi säätiömuotoinen koulukohtaisille vahvuuksille rakentuva monialainen taiteen, talouden ja tekniikan Aalto-yliopisto. 3. Aalto-yliopisto yhdistää julkisen ja yksityisen sektorin voimavarat yliopiston rahoituksessa ja toiminnan kehittämisessä. 4. Yliopistofuusio on vaativa johtamistehtävä, jossa johtamisvirheet voivat vaarantaa nousun maailman parhaiden yliopistojen joukkoon. 5. Kuudessa vuodessa Aalto-yliopistossa on saatu aikaan paljon hyvää, mutta myös eksytty monille harhapoluille. 16