Syömishäiriöt urheilijoilla

Syömishäiriöt urheilijoilla Tietoa valmentajille Pia Charpentier

SYÖMISHÄIRIÖT URHEILIJOILLA... 3 MITÄ SYÖMISHÄIRIÖT OVAT?... 3 ESIINTYVYYS... 3 MIKSI VALMENTAJAN ON HYVÄ TIETÄÄ SYÖMISHÄIRIÖISTÄ?... 4 SYÖMISHÄIRIÖIDEN ESIINTYVYYS URHEILIJOIDEN KESKUUDESSA ON RUNSASTA... 4 SYÖMISHÄIRIÖT HEIKENTÄVÄT URHEILIJAN SUORITUSTA... 4 SYÖMISHÄIRIÖT OVAT PAHIMMILLAAN HENKEÄ UHKAAVIA SAIRAUKSIA... 5 VALMENTAJA ON YKSI NUOREN ELÄMÄN TÄRKEIMMISTÄ AIKUISISTA... 5 MISTÄ TIETÄÄ, ETTÄ URHEILIJA ON SAIRASTUMASSA TAI SAIRASTUNUT SYÖMISHÄIRIÖIHIN?... 5 JATKUVA, PAKONOMAINEN RUOAN, ENERGIANSAANNIN JA PAINON TARKKAILEMINEN... 5 VÄÄRISTYNYT KEHONKUVA JA TYYTYMÄTTÖMYYS KEHOON... 6 PAINON VOIMAKAS VAIKUTUS ITSETUNTOON... 7 YRITYS KONTROLLOIDA PAINOA TERVEYTTÄ VAARANTAVILLA KEINOILLA... 7 HARJOITUSOHJELMAN JA RUOKAVALION PAKONOMAINEN NOUDATTAMINEN... 8 SUHTEETON AHDISTUMINEN SUORITUSTEN EPÄONNISTUMISESTA... 8 ONGELMIA SAIRAUDEN HAVAITSEMISESSA... 9 OIREIDEN SALAAMINEN... 9 ANOREKSIAN OIREIDEN VÄHÄTTELEMINEN TAI PELKO TARTTUA NIIHIN... 10 BULIMIAAN SAIRASTUVAN URHEILIJAN OIREITA ON VAIKEA HAVAITA... 10 MITÄ VALMENTAJAN TULEE TEHDÄ JOS HUOMAA URHEILIJAN OLEVAN SAIRASTUMASSA SYÖMISHÄIRIÖIHIN?... 10 KESKUSTELEMINEN URHEILIJAN KANSSA... 10 URHEILIJAN INFORMOIMINEN SYÖMISHÄIRIÖISTÄ... 11 TERVEELLISTEN RUOKATOTTUMUSTEN OPETTAMINEN NUORELLE... 11 YHTEYDEN OTTAMINEN URHEILIJAN PERHEESEEN... 12 URHEILIJAN OHJAAMINEN HOITOON... 12 HARJOITTELUN KESKEYTTÄMINEN... 13 MITEN VALMENTAJA VOI ENNALTAEHKÄISTÄ SYÖMISHÄIRIÖIDEN SYNTYMISTÄ... 13 SANAMUOTOJEN VALINTA PALAUTE- JA OHJAUSTILANTEISSA... 13 PAINONHALLINTAOHJEIDEN ANTAMINEN... 14 JOUKKUEEN PAINOKULTTUURIN LUOMINEN TERVEYTTÄ TUKEVAKSI... 15 URHEILIJAN TILAN ARVIOIMINEN... 16 2

Tietoa syömishäiriöistä valmentajille Pia Charpentier Syömishäiriöt urheilijoilla Mitä syömishäiriöt ovat? Tunnetuimmat syömishäiriöt ovat anorexia nervosa, eli laihuushäiriö sekä bulimia nervosa, eli ahmimishäiriö. Suurin osa syömishäiriöisistä sairastaa kuitenkin jonkinlaista sekamuotoista syömishäiriötä, jossa on piirteitä sekä laihuus- että ahmimishäiriöstä. Tavallisia ovat myös ns. epätyypilliset syömishäiriöt, jossa on vain osa jommankumman häiriön piirteistä. Urheilijoiden syömishäiriöt ovat muita useammin lievää muotoa, jossa urheilijan terveyden ja ihannepainon tavoittelu on luiskahtanut liian pitkälle ja saanut pakkomiellettä muistuttavia piirteitä. Anoreksiaan sairastuva urheilija laihduttaa itsensä alipainoiseksi (vähintään 15% alle normaalipainon). Laihduttaminen tapahtuu tavallisesti epärealistisen vähäenergisen ruokavalion avulla tai siten, että urheilija oksentaa pois suurimman osan syömästään ruoasta. Alipainoisuudestaan huolimatta hän pelkää lihomista paniikinomaisesti. Hän ei näe itseään laihana, vaan normaali- tai ylipainoisena. Hän löytää kehostaan jatkuvasti uusia laihduttamista kaipaavia alueita, joten laihduttamisen tarve ei vähene painon putoamisesta huolimatta. Alipainoisuuden seurauksena urheilijan suoritukset heikkenevät, ja hän muuttuu jaksamattomaksi sekä keskittymiskyvyttömäksi. Lisäksi naisurheilijalta jäävät kuukautiset pois, minkä seurauksena luusto haurastuu ja altistaa hänet rasitusmurtumille. Bulimiaa sairastavalle urheilijalle on tyypillistä, että hän ahmii kohtauksenomaisesti huomattavan suuren määrän ruokaa lyhyessä ajassa. Hän kokee, että ei pysty kontrolloimaan syömistään kohtauksen aikana. Ahmimista seuraavat tavallisesti erilaiset kompensoivat toimet, joiden tarkoituksena on estää ahmimisen lihottava vaikutus. Tavallisimmat kompensaatiokeinot ovat itse aiheutettu oksentaminen, ulostus- ja nesteenpoistolääkkeiden väärinkäyttö sekä runsas liikunta. Koska urheilija tavallisesti häpeää bulimisia oireitaan, pyrkii hän pitämään ne salassa mahdollisimman pitkään. Tämän vuoksi niitä on ulkopuolisen vaikeaa havaita. Bulimia voimistuu tyypillisesti silloin, kun urheilija pyrkii pudottamaan painoaan syömällä epärealistisen vähäisiä määriä energian kulutukseensa nähden. Jos urheilija ahmii ja oksentaa usein, alkaa se näkyä hänen suoritustensa heikkenemisenä ja jaksamattomuutena. Toisinaan sairastumisen eräs merkki on toistuvat poissaolot harjoituksista sekä leireillä pitkä viipyminen WC:ssä tai suihkussa ruokailujen jälkeen. 1,2. Esiintyvyys Urheilulajeissa, jotka edellyttävät urheilijalta tiettyä painoa tai kehon muotoa, esiintyy selvästi muuta väestöä enemmän syömishäiriöitä. Syömishäiriöiden esiintyvyyttä urheilijoilla on selvitetty useissa tutkimuksissa. Amerikkalaisista yliopistoopiskelijoista tiukat diagnostiset kriteerit täyttävää anoreksiaa sairastaa 3,3% ja bulimiaa 2,3% naisurheilijoista. Anoreksiaa esiintyy siis noin 7 kertaa useammin naisurheilijoilla kuin muulla naisväestöllä, ja bulimiaa noin 2 kertaa useammin 3. 3

Toisessa amerikkalaisessa tutkimuksessa 10,9% naisurheilijoista ja 13,0% miesurheilijoista kertoi ahmivansa säännöllisesti vähintään kerran viikossa. Vastaavasti ahmimisen jälkeen 5,5% naisista ja 2,0% miehistä käytti kompensaatiokeinoja, kuten oksentaminen sekä ulostus- ja nesteenpoistolääkkeet, estääkseen ahmimisen lihottavan vaikutuksen 4. Norjalainen tutkimusryhmä tutki kaikki norjalaiset eliittiurheilijat ja havaitsi, että heistä kaikkiaan 13,5% sairasti syömishäiriötä. Estetiikkalajeja harrastavista naisurheilijoista peräti 42% sairasti syömishäiriötä. Seuraavaksi eniten syömishäiriöisiä oli naisten kestävyyslajeissa (24%) ja tekniikkalajeissa (17%) sekä pallopelijoukkueissa (16%). Miesurheilijoista eniten syömishäiriöisiä löytyi antigravitaatiolajeista (22%) ja seuraavaksi eniten kestävyyslajeista (9%). Mitä vaativammalle urheilun tasolle edetään, sitä enemmän sairastuneita näyttäisi olevan 5. Miksi valmentajan on hyvä tietää syömishäiriöistä? Syömishäiriöiden esiintyvyys urheilijoiden keskuudessa on runsasta Syömishäiriöiden yleisyyden vuoksi monissa, erityisesti estetiikka- ja painoluokkalajien, joukkueissa on vähintään yksi syömishäiriötä sairastava, minkä vuoksi kyseisten lajien valmentajat joutuvat lähes väistämättä asian kanssa tekemisiin. Urheilijan sairastuessa syömishäiriöön on tärkeää, että valmentaja auttaa ja motivoi urheilijaa hakemaan itselleen apua. Jotta valmentaja tunnistaa syömishäiriön urheilijassa, on hänen tärkeää tuntea sen oireet. Syömishäiriöt heikentävät urheilijan suoritusta Syömishäiriöt alkavat urheilijoilla tavallisesti pyrkimyksestä syödä terveellisesti tai laihduttaa, jotta urheilusuoritukset paranisivat ja usein alkuvaiheessa näin tapahtuukin. Häiriintyneen syömisen (ali- tai ylisyömisen ja siihen liittyvien kompensaatiokeinojen käytön) jatkuttua jonkin aikaa, suoritus alkaa kuitenkin väistämättä heikentyä. Ristiriitaista kyllä, tässä vaiheessa urheilija saattaa pyrkiä paastoamaan ja laihduttamaan enemmän saadakseen takaisin laihdutuksen alkuvaiheen hyvän vaikutuksen - heikentäen näin tietämättään kuitenkin edelleen kykyään parantaa suoritustaan. Alisyömisen seurauksena kuukautiset jäävät naisurheilijalta tavallisesti pois. Paitsi että tämä altistaa luukadolle, se aiheuttaa myös sen että urheilija paranee vammoistaan hitaammin kuin toverinsa, joiden kuukautiset tuevat normaalisti. Henrikssonin ja kollegoiden tutkimuksessa 6 urheilijat, joilla ei ollut kuukautisia paranivat vammoistaan keskimäärin 34,1 päivässä ja ne joiden kuukautiset toimivat normaalisti paranivat keskimäärin 9,4 päivässä. Tämän vuoksi kuukautishäiriöistä kärsivät urheilijat joutuvat pitämään pitempiä taukoja harjoittelussaan vammautumisen seurauksena kuin urheilijat, joilla on normaalit kuukautiset. Hobart ja Smucker 7 suosittelevatkin urheilijan harjoittelutiheyden harventamista jos urheilijalta jäävät kuukautiset pois. Lisäksi tulee varmistaa, että hän syö riittävän määrän monipuolista ravintoa, jotta kuukautiset saadaan palaamaan luonnollisella tavalla. Jos tämä ei auta, on syytä ohjata urheilija lääkärin vastaanotolle, jossa voidaan harkita hormonihoidon aloittamista. 4

Syömishäiriöt ovat pahimmillaan henkeä uhkaavia sairauksia Valmentaja on usein vanhempien ohella aikuinen, joka viettää nuoren kanssa eniten aikaa. Tämän vuoksi on tärkeää, että valmentaja tuntee vastuunsa nuoren urheilijan hyvinvoinnista ja varmistaa valmiutensa puuttua tilanteeseen sen riistäytyessä urheilijan omista käsistä. Syömishäiriöt alkavat tavallisesti hyvin vaivihkaa, eikä urheilija useinkaan itse huomaa sairauden alkamista kärsimystä tuottavista oireista huolimatta. Tämän vuoksi nuoren kanssa aikaa viettävien aikuisten on tärkeää pystyä ohjaamaan hänet oikeille raiteille mahdollisimman pian sairauden puhjettua, sillä vaikea-asteiseksi edetessään syömishäiriöt voivat olla hengenvaarallisia. Stroberin ja kollegoiden 8 mukaan anoreksiaan sairastuvista n. 10 % kuolee sairauteensa. Valmentaja on yksi nuoren elämän tärkeimmistä aikuisista Valmentajan sanomisilla on urheilijoille suuri merkitys. Heille on äärimmäisen tärkeää, että valmentaja hyväksyy heidät ja arvostaa heidän suorituksiaan. Tämän vuoksi nuoret ovat valmiita menemään jopa äärimmäisyyksiin päteäkseen valmentajan silmissä. Kun urheilija sairastuu syömishäiriöön, on valmentajan puuttuminen tilanteeseen erittäin tärkeää ja saattaa ratkaisevasti auttaa häntä motivoitumaan sairaudesta paranemiseen. Jos urheilija kuvittelee valmentajan arvostavan häntä enemmän alipainoisena, ei hän suostu nostamaan painoaan, vaikka nälkiintymistila uhkaisi hänen terveyttään. Vanhempien ja lääkäreiden huoli alipainoisuudesta kaikuu helposti kuuroille korville, jos nuori uskoo valmentajan olevan heidän kanssaan eri mieltä. Tämän vuoksi valmentajan on tärkeää selvästi ilmaista urheilijalle ettei halua tämän olevan alipainoinen terveytensä kustannuksella, vaan toivoo tämän tervehtymistä. Mistä tietää, että urheilija on sairastumassa tai sairastunut syömishäiriöihin? Syömishäiriöihin sairastuvan urheilijan käyttäytyminen ja ajattelumaailma muuttuu monella tavalla. Osa muutoksista on helppo havaita, osaa joutuu selvittelemään vaivalloisemmin. Yleisimpiä piirteitä syömishäiriöisellä urheilijalla ovat a) jatkuva, pakonomainen ruoan, energiansaannin ja painon tarkkaileminen b) vääristynyt kehonkuva ja voimakas tyytymättömyys kehoon c) painon voimakas vaikutus itsetuntoon ja oman arvon tuntoon d) yritys pudottaa tai kontrolloida painoa terveyttä vaarantavilla keinoilla e) harjoitusohjelman ja ruokavalion pakonomainen noudattaminen ja f) suhteeton ahdistuminen suoritusten epäonnistumisesta. Seuraavassa kuvataan näitä oireita tarkemmin. Jatkuva, pakonomainen ruoan, energiansaannin ja painon tarkkaileminen Syömishäiriöön sairastuttaessa syömisen ja painon tarkkailu saavat äärimmäiset mittasuhteet. Urheilijalta kuluu suurin osa valveillaoloajastaan syömisensä suunnitteluun, ruokien ostamiseen ja valmistamiseen. Hän saattaa punnita itseään useita kertoja päivässä ja pitää itseään nälässä varmistaakseen ettei liho. Vähitellen 5

hän tulee riippuvaiseksi tyhjästä olosta vatsassa. Tämä vaikeuttaa kylläisen olon sietämistä ja syödyn ruokamäärän kasvattamista. Jos paino nousee vähänkin, esimerkiksi 100g, tuntee urheilija voimakasta syyllisyyttä ja itseinhoa. Samoin tapahtuu jos urheilija ei onnistu aivan täydellisesti noudattamaan suunnittelemaansa dieettiä. Vakavasti alipainoisella urheilijalla painoa nostava energiataso voi alipainon pitkään jatkuessa laskea, koska hänen aineenvaihduntansa hidastuu. Tällöin tavallista pienempi ruokamäärä nostaa hänen painoaan, mikä johtaa epärealistiseen käsitykseen siitä, millainen ruokamäärä auttaa urheilijaa pysymään hoikkana. Kun yhä pienemmät ruokamäärät aiheuttavat heilahduksia vaa an lukemiin, pudottaa sairastunut urheilija helposti syömäänsä ruokamäärää jatkuvasti ja alkaa yhä voimakkaammin pelätä vähäisenkin syömisen aiheuttamaa lihomista. Energiansaannin liiallinen rajoittaminen aiheuttaa terveilläkin ihmisillä ylensyönnin tarpeen, koska keho pyrkii korjaamaan syntyneen energiavajeen. Syömishäiriöisellä tämä voimakas syömisen tarve saa aikaan pelon lopullisesta syömisen hallinnan menettämisestä, minkä vuoksi sairastunut pyrkii entistäkin rajummin rajoittamaan syömistään. Tästä puolestaan seuraa entisestään voimistuva syömisen tarve ja jatkuva ruoan ajattelu, mikä taas lisää pelkoa ja syömisen rajoittamista. Jos urheilija kokee ettei pysty hillitsemään syömistään, hän saattaa alkaa oksentaa syömänsä ruoan säilyttääkseen mielikuvan riittävän alhaisesta energian saannista. Vääristynyt kehonkuva ja tyytymättömyys kehoon Syömishäiriöön sairastuttaessa kehon kuva vääristyy. Vääristyminen tapahtuu useimmiten kahdella tavalla: sairastunut voi todella nähdä itsensä lihavana katsoessaan kehoaan peilistä tai suoraan, tai hän voi tuntea olevansa lihava vaikka näkeekin liiallisen laihuutensa. Vääristyminen voi siis tapahtua joko näköhavainnossa tai kehon tuntemuksissa. Jatkuva kehon muodon ja koon tarkkailu kuuluu useimpien syömishäiriöisten arkipäivään. Monilla tarkkailuun kuluu jopa useita tunteja päivässä. Peilikuvan näkeminen lihavana liittyy tavallisesti voimakkaisiin huonommuudentunteisiin ja korostuu erityisesti ns. huonoina päivinä. Sairastunut katsoo peiliin valikoivasti kohdistaen putkinäkömäisen rajatun tarkkailun ongelmallisiksi kokemiinsa kehon osiin. Näin laihatkin reidet voi nähdä paksuina, kun ei suhteuta niitä muuhun kehoon. Tarkkailuun liittyy voimakasta ahdistuksen tunnetta ja itseinhoa. Kehoaan peilistä inhoten tarkkaillen kuka tahansa voi löytää itsestään epätyydyttäviä kohtia. Niiden havaitsemisesta syömishäiriöisellä kuitenkin seuraa laihdutustarvetta ja syömättömyyttä tai ahmimista ja oksentamista. Näin vääristynyt kehonkuva osaltaan ylläpitää syömishäiriökierrettä. Pakonomaiseen painon tarkkailuun liittyy se, että sairastunut antaa vähäisille painon heilahteluille suhteettoman suuren merkityksen. Painonnoususta äärimmäisen huolissaan oleva urheilija saattaa esimerkiksi masentua päiviksi 100 gramman painonnoususta. Painonlaskun hän yleensä kokee helpottavana ja palkitsevana. Koska paino normaalisti heittelee yksi tai kaksi kiloakin vuorokaudessa, ei pieniä muutoksia voida todellisuudessa pitää lihomisena tai laihtumisena. Eräs tyypillinen painon 6

heilahtelua aiheuttava ilmiö on lihasten energiavarastojen ja niihin sisältyvän nesteen lisääntyminen poikkeuksellisen runsaan syömisen seurauksena tällöin paino nousee helposti kilonkin. Vaikka tämä ilmiö on urheilun kannalta hyvä asia, syömishäiriötä sairastava kuitenkin kokee aina painon heilahtaessa ylöspäin lihoneensa, ahdistuu tästä voimakkaasti ja kokee ettei voi syödä. Näin laihtumis- tai ahmimis-oksentamiskierre saa painontarkkailusta vauhtia. Urheilulajeissa, joissa kehon muotoon ja painoon kiinnitetään erityistä huomiota, on urheilija vaarassa kehittää itselleen pakkomielteen kehonsa tarkkailusta. Tämän vuoksi on äärimmäisen tärkeää, että valmentaja valikoi tarkasti sanansa kommentoidessaan urheilijan vartaloa. Erityisesti nuori urheilija ottaa arvostelun usein raskaasti, joten parannusehdotuksia tehtäessä on syytä noudattaa erityistä hienotunteisuutta. Painon voimakas vaikutus itsetuntoon Syömishäiriöön sairastunut kokee, että hänen arvonsa ihmisenä riippuu hänen painostaan. Korkea paino merkitsee hänelle esimerkiksi epäonnistumista urheilussa, huonoksi, laiskaksi ja rumaksi muuttumista sekä hylätyksi tulemista. Alhainen paino puolestaan symboloi rautaista itsekuria, urheilussa pärjäämistä ja hyväksytyksi tulemista. Korkea paino puolestaan merkitsee päinvastaisia asioita, kuten laiskuutta, epäonnistumista ja kyvyttömyyttä hallita elämäänsä. Tämän vuoksi pienikin painonnousu merkitsee katastrofia. Syömishäiriöinen uskoo muuttuvansa ihmisenä huonommaksi painonnousun myötä. Tämä voi näkyä käyttäytymisessä esimerkiksi lohduttomana itkuna punnituksen jälkeen, kieltäytymisenä punnituksista, pakkomielteisenä suhtautumisena ruokaan tai sairaalloisena painonnousun pelkona. Painonnousun pelon voimakkuus ei riipu sairastuneen kehon painosta, vaan se esiintyy samanlaisena sekä yli- että alipainoisilla. Yritys kontrolloida painoa terveyttä vaarantavilla keinoilla Tyypillisiä keinoja, joilla syömishäiriöihin sairastunut urheilija pyrkii laihduttamaan tai estämään painonnousua, ovat ahmimista seuraava oksentaminen, ulostuslääkkeiden ja nesteenpoistolääkkeiden käyttö sekä energian kuluttaminen pakonomaisella yliharjoittelulla. Oksentamista voi esiintyä myös ilman ahmimista. Tällöin sairastunut syö normaalisti, mutta oksentaa joko kaikki syömänsä ateriat tai suuren osan niistä. Syömishäiriöisten tyypillinen uskomus on, että oksentamalla saa poistettua kehosta kaiken syömänsä ruoan. Todellisuudessa kuitenkin noin 50% ruoasta imeytyy vaikka henkilö oksentaisikin välittömästi syömisen jälkeen. Tämän vuoksi ne, jotka ahmivat suuren määrän ruokaa ennen oksentamista eivät laihdu. Myös ulostus- ja nesteenpoistolääkkeet ovat laihtumisen kannalta hyödyttömiä. Ulostuslääkkeet tyhjentävät paksusuolen sisällön, mutta sinne saakka ehdittyään ruoan kaikki energia on jo ehtinyt imeytyä. Nesteenpoistolääkkeet puolestaan nimensä mukaisesti poistavat vain nestettä, joten niillä aikaansaatu painon aleneminen on tilapäistä. Oksentamisella sekä ulostus- ja nesteenpoistolääkkeiden väärinkäytöllä on tavallisesti ikäviä seurauksia. Oksentaminen ja nesteenpoistolääkkeet vievät kehosta elintärkeitä suoloja, joiden vähyydestä voi seurata vakavimmillaan sydämen rytmihäiriöitä. 7

Oksentaminen myös tuo suuhun vatsahapot, jotka syövyttävät hampaat. Ulostuslääkkeiden väärinkäyttö laiskistaa paksusuolen, minkä vuoksi lääkkeiden lopettamista seuraa muutaman viikon tuskallinen ummetus. Pahimmillaan niistä voi seurata paksusuolen kuolio. Harjoitusohjelman ja ruokavalion pakonomainen noudattaminen Hyvän urheilijan ajatellaan perinteisesti pitävän terveellistä ruokavaliota tärkeänä ja noudattavan harjoitusohjelmaa tarkasti. Tämän vuoksi urheilijan syömishäiriön alkuvaihetta on tavallisesti vaikeaa havaita, sillä sopivan ja liian tiukan ruokavalion sekä harjoitusohjelman järkevän ja pakonomaisen noudattamisen välillä on usein vain hiuksen hieno raja. Sairauden puolelle mennään helposti silloin, kun urheilija keskittyy pääasiassa painon alentamiseen suunnitellessaan ruokavaliotaan. Häneltä jää usein huomaamatta, että laihduttavan energiamäärän nauttiminen on suorassa ristiriidassa suorituskyvyn paranemisen kanssa. Näin ollen hän saattaa saman aikaisesti tavoitella sekä alempaa painoa, että parempaa suorituskykyä, mikä ei käytännössä ole mahdollista. Anoreksiaan sairastuvan nuoren tapa noudattaa ruokavaliota on syödä vähemmän kuin siinä neuvotaan. Tyypillistä on, että kun nuori on onnistunut vähentämään ruokavaliostaan tietyt ruoat, hän valitsee aina uusia vähennettäviä ruokia. Hän ajattelee, mitä vähemmän syön sen parempi. Tämän vuoksi hänen laihtumisensa ei pysähdy, vaan hänestä tulee vähitellen vaarallisen laiha. Laihtumisen alkuvaiheessa urheilijan olo ja usein myös urheilusuoritukset paranevat hetkeksi, kunnes liian vähäinen energiansaanti alkaa vaatia veronsa. Suoritukset alkavat heikentyä, vaikka nuori lisää harjoitteluun käyttämäänsä aikaa. Anoreksiaan sairastuminen voimistaa henkilön taipumusta olla itselleen ankara ja pyrkiä suorituksissaan täydellisyyteen. Usein hän alkaa tehdä läksyjä ja kotitöitä ankaran säntillisesti, joten myös urheiluharjoittelu saa tavallisesti pakonomaiset mittasuhteet. Anoreksiaan sairastunut urheilija usein ylittää harjoittelussaan valmentajan antamat suositukset ja hänen on vaikeaa pitää lepopäiviä. Erityisesti nälkiintymistilan aiheuttama urheilutulosten heikkeneminen saa sairastuneen harjoittelemaan yhä tiiviimmin. Samalla epäonnistuminen murentaa urheilijan itsetuntoa, jota hän lääkitsee olemalla entistäkin ankarampi itselleen. Tässä vaiheessa nuoren mieliala alkaa olla voittopuolisesti ahdistunut ja masentunut. Se näkyy tavallisesti alakuloisuutena ja ärtyisyytenä. Liiallinen harjoitteleminen voi liittyä myös pakonomaiseen tarpeeseen kuluttaa tietty määrä energiaa liikkumalla. Taustalla on pelko painon nousemisesta, jos liikunta jää vähäisemmäksi kuin urheilija itseltään vaatii. Yliharjoittelu altistaa kuukautisten loppumiselle ja luuston haurastumisesta johtuville rasitusmurtumille. Suhteeton ahdistuminen suoritusten epäonnistumisesta Syömishäiriöön sairastuneen nuoren urheilusuoritukset alkavat yleensä heiketä ennemmin tai myöhemmin. Tämä on aina urheilijalle ahdistavaa ja itsetuntoa koettelevaa. Koska syömishäiriöön sairastuneen mieli on erityisen virittynyt näkemään 8

tavallisetkin elämän vastoinkäymiset vakavina epäonnistumisina, merkitsee urheilusuoritusten heikkeneminen monille lähes katastrofia. Tämä näkyy usein selvästi ulospäin huonotuulisuutena, kiukkuisuutena, itkuisuutena tai toisaalta hiljaisuuteen vetäytymisenä. Tavallisesta pettymyksestä syömishäiriöisen reaktio usein poikkeaa siinä, että pettymyksestä toipuminen kestää epätavallisen kauan. Tämä johtuu siitä, että epäonnistuminen suorituksessa merkitsee syömishäiriöiselle epäonnistumista ihmisenä. Hän saattaa pelätä ettei kukaan enää voi kunnioittaa häntä tämän jälkeen, ettei hänelle ehkä anneta uutta mahdollisuutta tai että hän on menettänyt taitonsa lopullisesti. Pelko pettymyksen tuottamisesta valmentajalle ja vanhemmille omalta osaltaan hidastaa epäonnistumisesta toipumista. Hänen kykynsä asettaa yksittäinen epäonnistuminen laajempaan perspektiiviin on heikentynyt, minkä vuoksi hän näkee sen koko ihmisarvonsa määrittäjänä. Ongelmia sairauden havaitsemisessa Oireiden salaaminen Ympäristön on usein yllättävän vaikeaa havaita syömishäiriön puhkeaminen urheilijassa. Syynä voi olla urheilijan aktiivinen pyrkimys pitää oireet salassa. Sairastunut urheilija voi ajatella ettei hänessä ole mitään vikaa, joten muiden huolestuneet kommentit ärsyttävät häntä ja saavat salaamaan oireet. Toisaalta urheilija voi hävetä oireitaan ja ajatella muiden pitävän häntä heikkona tai hulluna jos saisivat tietää hänen syömishäiriöstään. Hän saattaa myös ajatella ettei asia kuulu muille ja että hän huolehtii omista asioistaan itse. Oireiden salaamiseen voi siis olla monta syytä. 9

Anoreksian oireiden vähätteleminen tai pelko tarttua niihin Niinkin näkyvä oire, kuin liiallinen laihtuminen jää usein huomaamatta, sillä valmentajalla ja vanhemmilla saattaa omat pelot sekä avuttomuuden ja syyllisyyden tunteet estää näkemästä sairautta. Usein ympäristö pelkää tavalla tai toisella edesauttaneensa nuoren sairastumista, joten asian käsitteleminen voi tuntua pelottavalta tai vastenmieliseltä. Kuitenkin syömishäiriöihin sairastumiseen vaikuttavat tekijät ovat aina monimutkaisia eikä yhtä ainoaa syytä sairastumiseen yleensä ole. Toisinaan valmentaja saattaa ajatella urheilijan laihtumisen olevan merkki hyvästä harjoittelusta ja kovassa kunnossa olemisesta. Syömishäiriö voi tällöin jäädä huomaamatta, sillä oirehtiminen sekoitetaan harjoittelussa onnistumiseen. Nykypäivänä syömiseen liittyvät ongelmat ovat kuitenkin niin yleisiä, että normaalipainoisen urheilijan merkittävä laihtuminen on suurella todennäköisyydellä jonkin asteisen syömishäiriön oire. Rajun laihtumisen syy on siis aina tutkittava. Bulimiaan sairastuvan urheilijan oireita on vaikea havaita Bulimiaan sairastuvan urheilijan oireet voivat pysyä salassa pitkään. Sairaus tulee esille usein siinä vaiheessa kun oirehdinta muuttuu niin tiheäksi, että väsymys, jaksamattomuus, haluttomuus ja masentuneisuus alkavat muodostaa nuoren pääasiallisen olotilan. Tällöin myös urheilusuoritukset heikkenevät ja urheilija saattaa jäädä yhä useammin pois harjoituksista. Bulimiaan sairastunut urheilija harvoin ahmii ja oksentaa muiden nähden. Muiden seuran paine saattaa esimerkiksi leireillä jopa estää häntä oirehtimasta. Bulimiaan sairastunut pystyy halutessaan salaamaan oireitaan muilta jopa vuosia. Ajoittamalla ahmimiskohtaukset iltoihin tai hetkiin, jolloin seuraaviin harjoituksiin on vielä useita tunteja, urheilija pystyy kokoamaan itsensä näennäiseen harjoittelukuntoon. Tällöin oksentamista seuraava kasvojen turvotus ja punoitus sekä silmien verestys ehtivät tasaantua, eivätkä ulkopuoliset havaitse urheilijassa mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Joitakin ulkopuolisen havaittavissa olevia merkkejä jää kuitenkin useimmille sairastuneille. Esimerkiksi korvasylkirauhasten turpoaminen saa sairastuneen kasvot näyttämään tavanomaisesta poikkeavan pyöreiltä ja kämmenselissä voi näkyä hampaiden raapimia naarmuja, jotka ovat tulleet oksentamisrefleksiä käynnistettäessä työntämällä sormet kurkkuun. Mitä valmentajan tulee tehdä jos huomaa urheilijan olevan sairastumassa syömishäiriöihin? Keskusteleminen urheilijan kanssa Syömishäiriöön sairastunut tavallisesti kavahtaa muiden puuttumista hänen oirehtimiseensa. Omasta mielestään hänessä ei ole mitään vikaa ainakaan sellaista, jota hän ei itsekseen osaisi ratkaista. Tämän vuoksi asian esille ottaminen nuoren 10

kanssa on usein hyvin hankalaa, sillä nuori voi kieltää minkään olevan vialla tai suuttua rajusti. Nuoren rajut reaktiot saavatkin ympäristön usein vaikenemaan tilanteesta, kunnes nuori on jo vakavasti sairas. Kun valmentaja havaitsee joukkueensa jäsenen sairastavan syömishäiriötä, on tärkeää että hän ilmaisee huolensa nuorelle. Keskustelu tulee aina käydä kahden kesken, sillä muiden kuullen asiasta puhuminen on urheilijalle hävettävää ja nöyryyttävää, ja voi voimistaa ongelman kieltämistä. Kun nuoren kanssa otetaan syömishäiriöihin sairastuminen puheeksi, on tärkeää ettei häntä syyllistetä (esimerkiksi: Olet tainnut alkaa pelleillä ruoan kanssa, Jos ei tuo pelehtiminen ruoan kanssa nyt lopu, saat luvan lähteä joukkueesta, Mikä sinua oikein vaivaa, kun ruoka ei mene eikä harjoitus kulje ), vaan osoitetaan huolta empaattisella ja lämpimällä tavalla (esimerkiksi: Onko sinulla kaikki hyvin? Olet ollut vähän masentuneen oloinen viime aikoina. Onko jokin hätänä? ). Vaikka urheilija vastaisi tiedusteluihin ettei mikään ole hätänä, kannattaa valmentajan muistuttaa riittävän syömisen tärkeydestä sekä kehottaa nuorta lopettamaan laihduttaminen. Sillä liiallinen laihuus ja vähäinen energian saanti estävät häntä saavuttamasta tavoitteita, joita hän on asettanut itselleen. Jos nuori on selvästi liian laiha, kannattaa valmentajan kehottaa häntä nostamaan painoaan. Jo se, että valmentaja ilmaisee huomanneensa jonkin olevan vialla, saattaa motivoida urheilijaa miettimään uudelleen tilannettaan ja toimintatapojaan. Urheilijan informoiminen syömishäiriöistä Urheilijoiden syömishäiriöt ovat usein lievää muotoa ja johtuvat siitä, että he ovat menneet liian pitkälle dieettiohjeiden noudattamisessa. He ovat pyrkineet olemaan hyviä urheilijoita kaikin tavoin, mutta eivät ole huomanneet milloin terveyden ja sairauden välinen raja on ylitetty. Urheilijoiden syömishäiriöt ovat lieviä tavallisesti silloin, kun niihin ei liity muita psyykkisiä ongelmia. Tutkimuksissa on todettu, että pelkästään antamalla tietoa syömishäiriöistä sairastumisen alkuvaiheessa, saadaan oireet häviämään jopa noin viidelläkymmenellä prosentilla lievimmin sairastuneista. Valmentaja voi antaa urheilijoilleen yleistä tietoa syömishäiriöistä ennaltaehkäisymielessä esimerkiksi luentomuotoisesti ja kahden kesken keskustellen niille, joiden epäilee olevan sairastumassa. Hän voi käyttää apuna tähän materiaaliin liittyvää tietopakettia (sivu X). Terveellisten ruokatottumusten opettaminen nuorelle Jotta nuori voisi korjata syömiskäyttäytymistään terveeseen suuntaan, täytyy hänen tietää millaista terveellinen syöminen on. Hänelle voi antaa esimerkkiruokavalion (liite 1) ja korostaa, että ohjeissa mainitun ruoan määrää ei saa alittaa. Alisyöminen on urheilun kannalta haitallisempaa kuin ylisyöminen. Urheilijaa voi pyytää pitämään aina välillä ruokapäiväkirjaa (liite 2) 2-4 päivän ajan, jotta valmentajalle syntyy käsitys siitä miten urheilija syö. Sairastunut nuori ei kuitenkaan aina pysty pitämään täysin todenmukaista ruokapäiväkirjaa, joten jos urheilijan vointi ja suoritukset eivät näytä käyvän yksiin sen kanssa mitä hän raportoi syövänsä, ei päiväkirjan pitoa kannata jatkaa. 11

Usein ongelmia aiheuttaa herkkujen syönti. On tunnettu tosiseikka, että kun kieltää itseltään täysin jonkin asian, juuri sitä ajattelee eniten (esimerkiksi jos sanoo itselleen: älä ajattele pientä vaaleanpunaista elefanttia pilven päällä juuri sitä ajattelee). Tämän vuoksi niin sanottujen lihottavien ruokien ja herkkujen syöntiä ei kannata kieltää täysin. Usein yksinkertainen kehon viestien kuunteleminen ohjaa automaattisesti kohtuuteen. Jos pyrkii siihen ettei syö täyteen vatsaan ja että nälkään syö kunnollista ruokaa, jää herkkujen osuus automaattisesti erityishetkien juhlistukseksi. Tällöin niitä ei myöskään tarvitse erikseen kieltää, vaan ohjeet kohdistetaan yleiseen syömiseen liittyvään asenteeseen. Kehon viestien kuuntelemista voi harjoitella esimerkiksi nälkämittarin avulla (liite 3). Yhteyden ottaminen urheilijan perheeseen Kun valmentaja huomaa tai epäilee nuoren urheilijan sairastuneen syömishäiriöön, on hyvä olla yhteydessä hänen vanhempiinsa ja kertoa havainnoistaan. Valmentajan ja vanhempien yhteistyö auttaa jakamaan vastuuta nuoren tilanteesta. Jos urheilija on täysi-ikäinen, kannattaa motivoida häntä itse kertomaan vanhemmilleen sairastumisesta ja tarvittaessa tarjoutua tukemaan nuorta vanhempien kohtaamisessa. Jos urheilija ehdottomasti kieltää valmentajaa olemasta yhteydessä vanhempiin, on hyvä siirtää yhteydenottaminen ajankohtaan, jolloin urheilija on siihen valmis. Jos tilanne on jo kuitenkin vakava (esimerkiksi painoindeksi alle 14), ei yhteydenottoa voi lykätä. Tällöin on tärkeää, että se pyritään tekemään niin hyvässä yhteistyössä nuoren kanssa kuin mahdollista. Tällaisessa tilanteessa aikuisen on otettava vastuu ja toimittava tilanteen edellyttämällä tavalla, vaikka se saattaisikin saada nuoren suuttumaan valmentajalle. Kun akuutti tilanne on ohi, sairastuneet ovat lähes poikkeuksetta kiitollisia ankarastakin puuttumisesta, koska ymmärtävät että heidän olisi käynyt huonosti ilman sitä. Urheilijan ohjaaminen hoitoon Jos urheilijan oireet eivät ala helpottua muutamassa viikossa, on tärkeää ohjata hänet hoitoon asiantuntevien terveydenhuollon ammattilaisten piiriin. Valmentaja, opettaja tai vanhemmat tavallisesti kannustavat nuorta hakeutumaan hoitoon tai ottavat itse yhteyttä hoitaviin tahoihin. Urheilijan iästä riippuen ensimmäinen taho on kouluterveydenhoitaja tai -lääkäri, YTHS tai työpaikkalääkäri. Jos urheilija ei ole näiden hoitoyksiköiden palveluiden piirissä, löytyy nopein apu terveyskeskuslääkärin vastaanotolta. Lievät tapaukset voidaan hoitaa perusterveydenhuollon puitteissa, mutta jos oireet eivät ala vähetä 2-3 kuukauden sisällä, on syytä lähettää sairastunut eteenpäin erikoissairaanhoitoon. Suurimmilla paikkakunnilla on usein keskussairaalan yhteydessä syömishäiriötiimi tai -yksikkö, josta saa tietoa ottamalla yhteyttä kyseiseen hoitopaikkaan. Pääkaupunkiseudulla on julkisella sektorilla kaksi syömishäiriöiden hoitoon erikoistunutta yksikköä. Alle 17 -vuotiaat ohjautuvat Lasten ja nuorten sairaalaan, ja 17 -vuotiaat ja sitä vanhemmat Lapinlahden sairaalan syömishäiriöyksikköön. Molempiin yksiköihin tarvitaan lääkärin lähete. Lasten ja nuorten sairaalaan pääsee lyhyellä varoitusajalla, Lapinlahteen on usein muutaman viikon jonot. 12

Pääkaupunkiseudun lisäksi vain Pietarsaaressa ja Vaasassa on julkisen sektorin syömishäiriöyksikkö. Lapinlahdesta ja Lasten ja nuorten sairaalasta potilaat ohjautuvat jatkohoitoon KELA:n kustantamiin yksityisen terapeutin antamiin psykoterapioihin, psykiatrian poliklinikoille ja Elämän Nälkään Ry:n Syömishäiriökeskukseen. Lisäksi Olympiakomitea on parhaillaan kouluttamassa terveydenhuoltoalan ammattilaisia, joilla on vankka sekä urheiluun että syömishäiriöihin liittyvä asiantuntemus. Harjoittelun keskeyttäminen Urheilija voi jatkaa harjoittelua jos hänen syömishäiriönsä on lievää muotoa, mutta harjoittelua on kuitenkin järkevää keventää. Lieviinkin syömishäiriöihin liittyy liian vähäistä tai päivätasolla epätasaisesti jakaantuvaa energiansaantia. Tämän seurauksena erityisesti kovatehoinen harjoittelu voi olla sairastuneelle fyysisen suorituskyvyn kannalta pikemminkin haitallista kuin hyödyllistä. Pitkällä aikavälillä tämä energiansaannin epätasapaino on eräs ylirasituksen (ns. ylikunnon) osatekijä. Energiavajeessa urheilija tyypillisesti kykenee kohtuutehoiseen harjoitteluun, mutta etenkin kovatehoisessa liikunnassa suorituskyvyn heikentyminen on selkeää. Rasitusta tulisi siis vähentää pienentämällä harjoittelun tehoa. Kestävyysurheilijoiden on hyvä välttää pitkiä lenkkejä niiden suuren energiankulutuksen ja siten syömishäiriöoireita pahentavan luonteen vuoksi. Harjoittelun keskeyttäminen tulee ajankohtaiseksi silloin kun urheilijan tila jatkuvasti heikkenee ja on selvät lääketieteelliset perusteet lopettaa urheilu joksikin aikaa. Tällainen tilanne on esimerkiksi silloin, kun urheilijan painoindeksi laskee alle 17:ään, hän osoittaa selviä väsymisen merkkejä jo lyhyen harjoittelun jälkeen, hänelle tulee esimerkiksi rytmihäiriöitä tai muita vakavia somaattisia oireita tai hän pyörtyy harjoituksissa. Harjoittelun jatkamisesta on myös hyvä konsultoida urheilijan lääkäriä. Joillakin sairastuneilla urheilun jatkaminen pitää yllä paineita, jotka voimistavat ahdistusta ja sitä kautta myös syömishäiriöoireita. Tällöin tilanne on hyvä rauhoittaa ja sallia sairastuneen keskittää energiansa toipumiseen. Harjoittelun keskeyttämisen perusteena voi olla myös valmentajan huoli urheilijasta. Jos sairaalle urheilijalle sattuu jotakin harjoitusten aikana, on valmentaja siitä vastuussa. Tämä on riittävä peruste kehottaa urheilijaa pitämään tauko harjoittelussaan, kunnes vointi sen taas turvallisesti sallii. Miten valmentaja voi ennaltaehkäistä syömishäiriöiden syntymistä Sanamuotojen valinta palaute- ja ohjaustilanteissa Koska valmentaja on erittäin tärkeässä asemassa nuoren elämässä, hänen sanoillaan on suuri painoarvo. Tämän vuoksi on tärkeää, että valmentaja harkitsee tarkasti millä tavalla puhuu urheilijan kehosta ja esimerkiksi painonpudotuksen tarpeesta hänelle. Halventavia ja kritisoivia ilmauksia tulee välttää kaikissa tilanteissa. Palaute annetaan kohteliaassa, ystävällisessä ja hienotunteisessa muodossa sekä aina kahden kesken urheilijalle. Ilmoitustaululle laitettavia tuloksia ja niihin liittyviä ohjeita olisi hyvä välttää kokonaan. Tämä vaatii joskus valmentajalta hienoista verbaaliakrobatiaa, mutta 13

ei-loukkaavan ilmaisutavan löytäminen on välttämätöntä. Herkässä iässä olevaa nuorta hänen kehoonsa kohdistuva kritiikki haavoittaa helposti ja saattaa saada hänet ryhtymään syömishäiriöön johtaviin laihdutustoimiin. Painonhallintaohjeiden antaminen Yleinen suositus on, että valmentaja ei koskaan puhu urheilijalle laihduttamisesta. Valmentajan on tärkeää ymmärtää, että urheilijan painonhallinta ja hyvä kehon koostumus muodostuu vuosien aikana terveellisen ruokavalion ja harjoittelun yhteisvaikutuksena. Nopea laihdutus heikentää suorituskykyä, koska sen aiheuttaa suuri energiavaje. Tämä johtaa väistämättä suureen lihasmassan menetykseen eikä siihen liity pysyviä, matalamman painon ylläpitoon tarvittavia muutoksia. Onkin harhaluulo, että laihdutustulos voisi säilyä pysyvästi vain nykäisemällä se alaspäin ilman pysyviä muutoksia ruokailutottumuksissa. Koska pysyvät muutokset ovat urheilijan matalammalle painolle joka tapauksessa välttämättömiä, tulee niitä pitää lähtökohtana painonhallinnassa alusta alkaen. Myöskään ylipainoisen urheilijan kohdalla laihdutusohjauksen antamista ei suositella, vaan hänet ohjataan noudattamaan terveellisempää ruokavaliota, joka samalla kertaa sekä parantaa suorituskykyä että ohjaa hitaaseen painonlaskuun. Tässäkään yhteydessä siis painosta ei tarvitse puhua. Jos valmentaja päättää kuitenkin kehottaa urheilijaa huolehtimaan kehostaan ja tarkkailemaan painoaan, on tärkeää yhdistää siihen yksityiskohtaiset ohjeet siitä, miten urheilija voi sen tehdä. Hänelle voi antaa esimerkkiruokavalion kirjallisesti (liite 1) ja korostaa ettei annettuja ruokamääriä saa alittaa. Urheilijan on tärkeää tietää ruoan ravitsemuksellisesta merkityksestä, eikä ainoastaan ruoan energiapitoisuuksista. Pystyäkseen olemaan hyvä urheilija, hän tarvitsee riittävän määrän ravintoa ja energiaa. Jos urheilijaa kehotetaan pudottamaan painoaan ilman selkeitä ohjeita, saattaa hän tehdä sen tavalla, joka vaarantaa hänen hyvinvointinsa. Tämän vuoksi on tärkeää varmistaa, että ohjeet ovat erittäin selkeät ja että urheilija on varmasti ymmärtänyt ne. Jos urheilijalle annetaan vain ylimalkaisia laihdutuskehotuksia, on hän internetistä sekä naistenlehdistä saatavan - usein kyseenalaisen - informaation varassa ja täten riskissä omaksua syömishäiriöille altistavia syömisen malleja. Yleisesti laihdutuskehotuksia tulee käyttää säästeliäästi ja aina perustella ne tarkasti. Ohimennen annettuja heittoja tulee välttää kaikissa tilanteissa, sillä pienetkin harkitsemattomuudet voivat jäädä urheilijan mieleen kaihertamaan aiheuttaen suuria tuhoja. Valmentajan on tärkeää muistaa, että painonpudotus ei tutkimusten mukaan paranna urheilijan suorituskykyä ellei kyse ole merkittävästä kliinisestä ylipainosta ja tavoiteltu muutos merkittävän suuri. 2-3 kilon viilaamisella alaspäin ei ole olennaista merkitystä urheilijan suorituksen kannalta. Päinvastoin, jatkuva pyrkimys pudottaa muutama kilo voi vääristää urheilijan ruokavalion kohtalokkaalla tavalla ja heikentää urheilijan suorituskykyä dramaattisesti tai lopettaa urheilu-uran. Tällainen turha kilojen kanssa kamppailu on valitettavasti erittäin yleistä urheilijoiden keskuudessa ja tarpeettomasti aiheuttaa heille ongelmia sekä harjoitteluun että syömiseen. Myös rasvaprosentin mittaamista tulee välttää. Valmentajien tulisi pohtia mikä on se lisähyöty, joka rasvaprosentin mittaamisesta saadaan. Koska rasvaprosenttia voidaan pienentää myös syömällä liian vähän, se ei kuvaa kuntoa, harjoittelua tai näiden kehitystä. Se kuvastaa ainoastaan kehon koostumusta oman virhemarginaalinsa 14

rajoissa, joten tämän havainnon informaatioarvoa tulisi miettiä. Jos menetelmää kuitenkin halutaan käyttää on tärkeää, että mittaamisen suorittaa aina sama, siihen koulutettu mittauksen satunnaisvirheen ymmärtävä ammattihenkilö. Joukkueen painokulttuurin luominen terveyttä tukevaksi Usein joukkueen pukuhuoneessa käy vilkas keskustelu kiloista ja ruokavalioista. Tämä heijastaa joukkueessa vallalla olevaa suhtautumista kyseisiin asioihin. Valmentaja voi keskusteluun osallistumalla pyrkiä ohjaamaan terveempään suuntaan joukkueen suhtautumista kehon muotoon ja painoon. Jos joukkueen kulttuuriin kuuluu kilojen kauhistelu, on tällaista ajattelua vaikea kitkeä siinä vaiheessa, kun joku joukkueen jäsenistä on sairastunut syömishäiriöihin. Tämän vuoksi on hyvä jatkuvasti tuoda esille järkevää suhtautumista dieettiasioihin kaikessa puheessa. Valmentajan oma asenne heijastuu hänen puheessaan rivien välistä, joten on tärkeää tarkistaa millainen on oma suhtautuminen kilokeskusteluun. 15

Urheilijan tilan arvioiminen Urheilijan tilaa voi arvioida esimerkiksi seuraavien kysymysten avulla: 1. Onko painossasi tapahtunut muutoksia viimeaikoina? - suuret painonmuutokset ylös- tai alaspäin viittaavat syömisongelmiin - otetaan ylös tarkat painolukemat - mikäli ongelmaa epäillään, voi urheilijan ohjata terveydenhoitajan luokse painon seurantaan 2. Miten syöt tavallisesti? Mitä söit eilen? - pyritään saamaan käsitys urheilijan ruokatottumuksista. Vastausten perusteella pyritään päättelemään syökö urheilija riittävästi ja varmistamaan ettei hän alisyö. 3. Ahmitko koskaan suuria määriä ruokaa lyhyessä ajassa? Tuntuuko sinusta ettet aina pysty hallitsemaan syömäsi ruoan määrää? - silloin tällöin tapahtuva ylisyöminen on normaalia. Jos ahmimiseen kuitenkin liittyy hallinnanmenettämisen tunnetta ( syön ja syön enkä pysty lopettamaan ennen kuin vatsaani sattuu ), saattaa kyseessä olla syömishäiriö. 4. Oletko koskaan oksentanut, käyttänyt ulostus- tai nesteenpoistolääkkeitä, laihduttamis- tai painonhallintatarkoituksessa? - jos vastaus on kyllä, on kyseessä häiriintynyt syömiskäyttäytyminen, mistä urheilijaa täytyy kehottaa luopumaan mahdollisimman pian ja kertoa millaista vahinkoa hän keholleen näillä toimilla aiheuttaa 5. Harjoitteletko enemmän kuin ohjelmaasi kuuluu? Pidätkö kiinni sovituista lepopäivistä? Kuinka paljon harjoittelet yksin (joukkuelajien urheilija)? - tavoitteena on selvittää yliharjoitteleeko urheilija. Yliharjoittelu liittyy usein syömis- ja ahdistushäiriöön sekä masennukseen. 6. Mitä mieltä olet ulkonäöstäsi/painostasi? - tavoitteena on selvittää onko urheilijalla epärealistisen negatiivinen käsitys kehostaan. Negatiivinen suhtautuminen omaan kehoon altistaa urheilijan terveyttä vahingoittaville laihdutustoimille. On tärkeää ohjata urheilija suhtautumaan myönteisesti itseensä ja kehoonsa. Urheilijan kehoon liittyvät kommentit eivät koskaan saa olla loukkaavia, vaan aina hienotunteisesti esitettyjä. 7. Ovatko kuukautisesi säännölliset? - liiallinen harjoittelu ja syömisongelmat aiheuttavat kuukautisten poisjäämisen, josta seuraa mm. luuston haurastuminen ja siitä puolestaan mm. rasitusmurtumat. Jos urheilijan vastaukset antavat aihetta epäillä syömishäiriötä, voi lähemmin tarkastella 1. Paljonko urheilija harjoittelee muihin verrattuna syömishäiriöihin sairastuneet tyypillisesti yliharjoittelevat pyrkiessään kompensoimaan sairautensa aiheuttamaan suoritusten heikkenemistä. 16

Yliharjoittelu puolestaan heikentää hänen tilaansa entisestään ja urheilija voi löytää itsensä kierteestä, jota ei osaa yksin katkaista. 2. Kuinka ahdistusherkkä urheilija on kilpailutilanteissa jos urheilija saa suhteettoman tunnereaktion epäonnistuneen suorituksen jälkeen, merkitsee se kasvanutta ahdistusherkkyyttä. Tämä on aina merkki siitä, että urheilija tarvitsee vähintään keskustelutuokion valmentajan kanssa. Syömishäiriöihin sairastuneille kohonnut ahdistuneisuus on tavallista. 3. Millaiseksi urheilija arvioi suorituksensa jos urheilija on jatkuvasti tyytymätön suoritukseensa riippumatta siitä miten hyvin se meni, on aihetta puuttua asiaan ja auttaa häntä näkemään asia realistisessa valossa. Syömishäiriöiselle on tyypillistä oman itsensä ja omien suoritusten rankka aliarviointi. 4. Liikuntaan, syömiseen, kehon muotoon, painoon liittyvät pakkomielteet ja rituaalit pakkomielteen tunnistaa siitä, että jos ei suunniteltua toimintoa päästä toteuttamaan, tulee suhteeton kiukunpuuska, raivokohtaus tai ahdistuskohtaus. Terveellä ihmisellä löytyy toiminnassa joustoa jopa dieetin aikana. 17

Liite 1. Patrikin laatima urheilijoiden esimerkkiruokavalio? Liite 2. Ruokapäiväkirja kopioitavaksi Liite 3 Nälkämittari (oma versio, ettei tarvita julkaisulupia) 1 American Psychiatric Association (APA). (1994). Diagnostic and statistical manual of mental disorders (4 th ed.). Washington, DC: Author. 2 Eating Disorders. Core interventions in the treatment and management of anorexia nervosa, bulimia nervosa and related eating disorders. The NICE guidelines, 2004. The Brittish Psychological Society & The Royal College of Psychiatrists. Saatavilla internetistä osoitteesta www.nice.org.uk. 3 Beals KA, Manore MM (2002). Disorders of the female athlete triad among collegiate athletes. International Journal of Sport Nutrition & Exercise Metabolism, 12:281-293. 4 Johnson C, Powers PS (1999). Athletes and eating disorders: the national collegiate ahtletic association study. International Journal of Eating Disorders 26:179-188. 5 Sundgot-Borgen J, Torstveit MK (2004). Prevalence of eating disorders in elite athletes is higher than in the general population. Clin J Sport Med, 14:25-32. 6 Henriksson GB, Schnell C, Hirschberg AL (2000). Women endurance runners with menstrual dysfunction have prolonged interruption of training due to injury. Gynecologic & Obstetric Investigation, 49:41-46. 7 Hobart JA, Smucker DR (2000). The female athlete triad. American family physician, 61:3357-3364, 3367. 8 Strober M, Freeman R, Morrell W (1997). The long-term course of severe anorexia nervosa in adolescents: survival analysis of recovery, relapse and outcome predictors over 10-15 years in a prospective study. International Journal of Eating Disorders, 22:339-360. 18