Nr. 1 Kullan ajatonta kimallusta ja kultaan sijoittamista käsittelevä lehti Teidän on valittava luottaako kullan luonnolliseen vakauteen vai hallituksen jäsenten rehellisyyteen ja älykkyyteen. Ja kaikella kunnioituksella kyseisten herrasmiesten suhteen, suosittelen teitä äänestämään kullan puolesta niin kauan kuin kapitalistinen järjestelmä on vallalla. (Bernard Shaw 1928) Sijoituskulta nousee arvoonsa Rahamaailmassa vallitsee tällä hetkellä epävakaus. Edessämme on jännittäviä aikoja ja valintoja. Kultaan sijoittaminen on taannut vuosisatojen ajan parhaan mahdollisuuden säilyttää työn hedelmät ja selviytyä raskaista ajoista. Kulta ei ole milloinkaan antanut manipuloida itsellään ja sen yrittäjät ovat saaneet kovan rangaistuksen. Kulta tuntee oman arvonsa, sillä sitä on maailmassa rajallinen määrä. Kullan hinnan ennustetaan nousevan rajusti seuraavien viiden vuoden aikana jopa 500 %. Se ei ole mitenkään ihmeellistä, sillä maailman rahajärjestelmä on epävakaa. Vanhan tähden on aika loistaa jälleen. Sijoituskulta ottaa pian kunnialla ansaitun asemansa historiassa nousten jälleen arvoonsa. Toivotamme kullalle jatkossakin pitkää ikää läpi vuosituhansien. Ja älkäämme unohtako samalla omia mahdollisuuksiamme! Nouseeko kullan hinta taivaisiin? Asiantuntijoiden korkeimmat hinta-arviot ulottuvat jopa 16000 dollariin unssilta, mikä merkitsisi lähes 2500 prosentin hinnannousua. Lue s. 3 Tummia pilviä dollarin yllä Amerikan imperiumi on riippuvainen USA:n dollareista ja siitä, että öljyä myytäisiin jatkuvasti dollareilla. Ratkaisuksi tarjottu Iranin öljypörssi nopeuttaisi USA:n dollarin laskua ja siten myös Amerikan imperiumin luhistumista. Lue s. 4 Sijoitustaivaan uusi komeetta on tulossa Kullan tuoton odotetaan nousevan viiden vuoden kuluessa 500 prosenttia Sijoitustaivaalle odotetaan komeettaa, joka on fyysinen kulta. Analyytikot rohkenevat ennustaa kullan tuottavuudeksi jopa 500 % lähivuosien aikana. Kuulostaa vaikuttavalta, mutta samalla myös uskomattomalta. Arviossa kuitenkin piilee suuri totuus. Sijoittajille suositellaan kultaisen säännön noudattamista: säilytä 10 15 % varallisuudesta fyysisenä kultana. Ohje voi tuntua vanhanaikaiselta, sillä kulta ei ole nykyään maailman rahajärjestelmän osa, ja rahan sähköiset välineet tuntuvat tuottavan enemmän voittoa. Toisaalta kultaan erikoistuneet analyytikot väittävät, että sijoitussalkun arvosta kannattaisi juuri nyt vaihtaa jopa 35 50 % kultaan. Analyytikot lupaavat kullalle lähivuosina jopa 500 % suurempaa tuottoa. Onko se ylipäätään mahdollista? Mihin kyseinen ennuste perustuu? Pankkien perinteiset sijoitusrahastot eivät koskaan lupaa asiakkailleen yhtä korkeaa tuottoa. Epäsuosittujen sijoituskohteiden uskomaton menestys Tietyt sijoituskohteet ovat tuottaneet aikojen kuluessa jopa kymmenkertaisia tuottoja. Yhteisenä nimittäjänä niille on, että ne ovat olleet epäsuosittuja ennen niiden arvon kohoamista. Viisaat sijoittajat ostivat esimerkiksi Viron suurimman pankin, Hansapankin, osakkeita, kun niiden kappalehinta oli alle 100 kruunua vaikkeivät pankit sitä heille suositelleetkaan. Nämä sijoittajat saivat myöhemmin kymmenkertaisen voiton. jatkuu sivulla 2 Harvinaiset kultarahat Kultapandoja pidetään maailman tyylikkäimpinä kolikoina ainutlaatuisen teeman, kauniin ja taitavan muotoilun sekä korkean kultapitoisuuden ansiosta. Lue s. 5-7 Fyysisen kullan asema maailmassa Kullalla on jokaisessa maailman valtiossa oma roolinsa milloin suurempi, milloin vaatimattomampi. Fyysisen kullan omistamisen perinne on kestänyt kautta aikain. Lue s. 8
Kultainen sääntö: se kenellä on kulta, määrää myös säännöt. Sijoitustaivaan uusi komeetta on tulossa alku sivulla 1 Sijoitustaivaan uusi komeetta on tulossa Kolme vuotta sitten Bulgariassa oli liikkeellä yksityistämisarvopaperi, jonka hinta oli 22 % nimellisarvosta. Se oli Bulgarian pörssin likvidein arvopaperi. Sen ostosuositusta ei löytynyt yhdestäkään luettelosta, joissa esiteltiin suurta nousua odottavia arvopapereita. Sama arvopaperi nousi seitsemässä kuukaudessa 98 prosenttiin nimellisarvosta, eli nousua kertyi yli 400 %. Hansapankki ja bulgarialainen yksityistämisarvopaperi ovat vain esimerkkejä epäsuosittujen osakkeiden menestystarinoista. Siksi on suuret edellytykset, että seuraava komeetta investointitaivaalla on kulta, erityisesti fyysinen kulta. Arvometallien pitoisuuden vähentäminen on tuhonnut imperiumeja Koko maailman varainhoidon historia on sidoksissa kultaan, sillä se on ollut rahan arvon takeena. Kulta esti hallituksia painamasta liikaa rahaa ja väestön säästöjen hupenemista inflaation aikana. Valtiot, jotka eivät noudattaneet kultakantaan perustuvaa standardia, kokivat inflaation aiheuttaman rahanarvon muutoksen, sillä hallitsijoiden halu lisätä menoja johti usein talouden romahtamiseen. Roomassa keisari Neron aikana hinnat nousivat 20-kertaisiksi vuosina 260 340 jkr., sillä kolikoiden hopeapitoisuutta vähennettiin 60 prosentista 4 prosenttiin. Hallitsijat saivat kuluttaa enemmän, mutta maa ajautui kaaokseen. Sivilisaatio tuhoutui. Eurooppalaiset kansat kokivat 1800-luvun alussa inflaation, josta pääsemiseksi otettiin käyttöön kultakantaan perustuva rahajärjestelmä ainoana mahdollisena maailmassa. Euroopassa kultakantaan siirtyi yli 50 valtiota vuoteen 1900 mennessä. Kultakantaan perustuva järjestelmä romahti ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Seurauksena oli hyperinflaatio Saksassa ja suuri lama USA:ssa. Pankkien luottamuksen testaaminen loppuu Vietnamin sodan seurauksena USA luopui kultakannasta lopullisesti vuonna 1971. Yksikään valtio ei pysty rahoittamaan sotia veronmaksajien rahoilla: sotakulut pitää yleensä maksaa myöhemmin, ja maksaminen tapahtuu rahan arvon vähentymisen eli inflaation kautta. Maailman rahoitusjärjestelmä on perustunut vuodesta 1971 lähtien ainoastaan luottamukseen. Keskuspankit päättävät liikkeellä olevan rahan määrästä maailmassa. Kyseinen kokeilu on kestänyt 35 vuotta, mutta se alkaa nyt olla lähellä loppuaan. Rahan ja sen vastineiden määrä ylittää moninkertaisesti maailman tavaravarastot, mutta kaikki on näennäisesti kunnossa, sillä rahalla saa tavallisten hyödykkeiden lisäksi rajoittamattomasti näennäisiä hyödykkeitä, kuten velkakirjoja, osakkeita, optioita ja muita arvopapereita, jotka eivät ole todellisia hyödykkeitä, vaan lupaus antaa niitä vastaan todellisia hyödykkeitä. Todellisuudessa ei ole olemassa niin paljon hyödykkeitä. Maailma on ajautunut kaikkien aikojen suurimpaan finanssikriisiin ja tällöin kuvaan astuu kulta. Vanha hyvä kulta Sekavina aikoina ihmiset yrittävät säästää ostovoiman heikentyessä. Ensimmäinen keino on vaihtaa omat rahavarat vakaampaan valuuttaan. Virossa ja Latviassa vaihdettiin rupla-ajan lopulla rahat Suomen markkoihin ja USA: n dollareihin. Ensimmäinen pelastus tuntuu olevan euro, mutta dollarin romahtaessa sekään ei jää vakaaksi. Seuraavaksi sijoittajat suuntaavat katseensa kiinteistöihin prosessi on jo käynnissä, ja hinnat ovat moninkertaistuneet. Kiinteistöjen arvo on kuitenkin vain näennäisesti vakaa, sillä suurten taloudellisten levottomuuksien aikana eivät kiinteistöjenkään arvot pysy ennallaan. Jos joku olisi investoinut vuonna 1973 Famagustan kaupungin kiinteistöihin, hän olisi voinut katsella niitä vuodesta 1974 lähtien vain voimakkaalla kaukoputkella, sillä turkkilaiset joukot valloittivat Pohjois-Kyproksen ja ovat pysyneet siellä tähän päivään saakka. Joten kiinteistötkään eivät ole varma sijoituskohde. Seuraavana mahdollisuutena onkin vanha hyvä kulta. Koska kullan määrä on maailmassa rajallinen, hallitukset eivät pysty Koska kullan määrä on maailmassa rajallinen, hallitukset eivät pysty manipuloimaan kullan hintaa niin helposti. Sijoittajan kultainen sääntö - säilytä 10-15 % varallisuudestasi fyysisenä kultana. manipuloimaan sen hinnalla niin helposti. Kultaa on helppo säilyttää, se ei ruostu, ei liukene veteen eikä pala. Ainoa keino säilyttää työn hedelmät vaikeiden aikojen yli, on omaisuuden säilyttäminen kultana. Pankit eivät säilytä omaisuuttamme, vaan me itse Lähestyvä talouskriisi on ajatuksena sietämätön suurimmalle osalle maailman väestöä ja sijoittajia suuret enemmistöt ovat aina menettäneet omaisuutensa taloudellisissa kriisitilanteissa. Sijoittajan suositus Minkälaista kultaa kannattaa ostaa? Vielä on helppoa ja edullista ostaa pieniä kultalaattoja ja -rahoja. Jos tulevaisuudessa taksinkuljettajat ja kukkakauppiaat haluavat saada maksun kullassa, on myöhäistä sijoittaa kultaan. Minkälaisia levyjä tai rahoja kannattaisi ostaa? Kyseessä pitäisi ehdottomasti olla sijoituskulta, sillä se on arvonlisäverotonta. Sijoituskullasta valmistettujen laattojen kultapitoisuus on 999,9 eli ne sisältävät 99,99 % kultaa ja kultarahojen, jotka on valmistettu vuoden 1800 jälkeen, kultapitoisuus on 900 (90 % puhdasta kultaa). Kultalaatoista kannattaa ostaa vähintään 50 grammaa painavia laattoja tai suurempia, sillä niiden hinta perustuu vain kullan hintaan. Pienemmät laatat ovat kalliimpia, sillä niiden valmistuskustannukset ovat korkeammat. Kannattaa ostaa myös kullan markkinahinnan pohjalta myytäviä rahoja. Yleisimpiä ovat australialaiset kultarahat, jotka painavat yhden unssin (31,104 grammaa). On myös mahdollista ostaa 1800-luvun eurooppalaisia kultarahoja, jotka maksavat vain muutaman prosentin enemmän kuin niiden kultapitoisuus. Eurooppalaisia perinteisiä kultarahoja ostettaessa on mahdollista saada vielä lisävoittoa, On ymmärrettävä, että omaisuutta eivät auta säilyttämään pankit, hallitukset tai rahoitustarkastusviranomaiset, vaan viisaat ja harkitut päätökset, jotka jokaisen on itse tehtävä. Myös maailman keskuspankit ovat vaikeassa tilanteessa. Nekään eivät haluaisi valuuttareserviensä arvon vähenevän. Varoja säilytetään tällä hetkellä eri valuutoissa, mutta ensimmäiset valtiot ovat jo ryhtyneet lisäämään kullan osuutta valuuttareservissään. Suurvaltiot eivät kuitenkaan uskalla ryhtyä vaihtamaan omia valuuttareservejään kultaan, sillä silloin myönnettäisiin, ettei rahajärjestelmässä ole kaikki kunnossa. Siksi vaikeita päätöksiä lykätään mahdollisimman pitkään, pelataan korkotasoilla ja toivotaan ihmettä. Jos fyysistä tai sähköistä rahaa on laskettu liikaa liikkeelle, kostautuu se myöhemmin hyvin raskaasti. Rahajärjestelmien tuho sekoittaa ihmisten tavalliset arvovaraukset ja maailmankatsomustavan. Ainoa asia, mikä säilyy läpi epävakaiden aikojen, on kulta. ALAR TAMMING Tavex-yhtiön hallintoneuvoston puheenjohtaja Artikkelissa esitetyt investointiesimerkit ovat Tavex - yhtiön käytännön toimintatapoja. Tavex säilyttää kaikki vapaat rahoitusvarat sijoituskullassa. sillä niiden myynti- ja ostohinta on ollut toisinaan jopa 60 % korkeampi kuin kullan hinta. Nykyisenä, näennäisen vakaana aikakautena, niitä ostetaan ja myydään kullan markkinahinnan pohjalta. Suosikaa China Pandaa Vielä yksi suositus viisaalle sijoittajalle kannattaa ostaa China Panda -sarjaan kuuluvia kultarahoja, sillä niiden painosmäärä on rajattu 150 000 kappaleeseen, ja joka vuosi tulee ulos kolikko uudella grafiikalla. Ainoastaan meneillä olevan vuoden kolikkoa myydään kullan hinnan mukaan. Kun vuosi vaihtuu ja ulos tulee kolikko uudella grafiikalla, vanhat kolikot ovat saattavana ainoastaan markkinoilta ja hinta voi olla 5 50 % kalliimpi. Ja taas on mahdollista saada lisävoittoa. Kullan ostaminen ja myyminen ei ole nykyaikana monimutkaisempaa kuin valuutan vaihtaminen. Suomessa se on mahdollista Tavexin konttorissa, muualla maailmassa useimmissa pankeissa. Toivon, että myös suomalaiset osallistuvat tällä kertaa kullan nousuralliin, eivätkä menetä rahojaan inflaation vuoksi. ALAR TAMMING
Kulta testataan tulella, mies kullalla. (Kiinalainen sananlasku) Kommenti Aku Sorainen, asianajaja: US $ Kultakolikoiden keräämistä voi verrata mihin tahansa keräilyharrastukseen: postimerkeistä ja tulitikkuaskeista urheiluautoihin ja metsästyspalkintoihin. Suurin ero on se, etteivät kultakolikot vie paljoa tilaa jollei niitä ole todella paljon ja niiden pitäminen on kannattavaa. Niiden arvo jopa kasvaa, toisin kuin monen muun keräilykohteen. 1999 1998 1997 1996 1995 1994 1993 1992 1991 1990 1989 1988 1987 1986 1985 1984 1983 1982 1981 1980 1979 1978 1977 1976 1975 1974 1973 1972 Kullan hintamuutokset kautta aikain Unssi kultaa maksoi 850 dollaria vuonna 1980. Maailmantalous oli tuolloin epävakaa, mutta presidentti Reagan pystyi säästöpolitiikallaan viemään USA: n talouden tasapainoon. Ottaen huomioon hintojen suhteellisen nousun, 850 dollaria vuonna 1980 vastaa tällä hetkellä 2 100 dollaria. Eli toisin sanoen, 850 dollarilla sai ostaa vuonna 1980 yhtä paljon kuin nykyään 2 100 dollarilla. Kyseinen hinta on myös ensimmäinen etappi, jota kullan hinta alkaa lähivuosina tavoitella. Jos kulta maksaa tällä hetkellä alle 600 dollaria unssilta, on nousutilaa riittävästi. Kultaunssi on äärimmäisen edullinen 1 500 dollariin saakka. Mutta analyytikot väittävät, että se on vasta alkua. Riittää, 2005 2004 2003 2002 2001 2000 että luottamus pankkeihin ja sähköiseen rahaan häviää, niin kullan hinta nousisi raketin tavoin huippuun, erityisesti fyysisen kullan hinta. Muutamat asiantuntijat ovat ennustaneet kullan hinnan nousevan jopa 16 000 dollariin unssilta, mikä merkitsisi lähes 2 500 prosentin hinnannousua. Myös sähköinen kulta tuntuu näennäisesti yhtä hyvältä tarvitsee vain näppäillä tietokoneen näppäimiä ja kauppa käy. Hyvin helppoa. Ihmiskunta ei ole vielä kokenut maailmanlaajuista sähköisen rahan romahdusta, eikä sellaisesta puhuta tai kirjoiteta yleisen paniikin välttämiseksi. Yksi harvoista tieteilijöistä, jotka käsittelevät kyseisiä mahdollisuuksia, on futurologi Jeremy Rifkin. Viisi syytä ostaa kultaa 1. RIIPPUMATTOMUUS Kulta tarjoaa turvallisuutta erityisesti riippumattomuutensa ansiosta. Kulta on valtioista, valuutoista, tuottavuudesta, luoton luotettavuudesta yms. riippumatonta. Taloudelliset ja poliittiset tekijät saattavat vaikuttaa kullan hintaan, mutta kullan arvo ja hyväksyttävyys jäävät aina muuttumattomiksi. Usein kysytyt kysymykset Onko korukulta hyvä sijoitusmuoto? Entisaikaan sijoitettiin rahaa kultakoruihin, jotka siirtyivät perintönä sukupolvelta toiselle. Ajat ovat muuttuneet, ja nykyään ei ole järkevää sijoittaa kultaan siinä muodossa. Kulta on koruna ostettaessa noin kolme kertaa kalliimpaa kuin sijoituskulta. Kultakoruissa tunneperäinen ja taiteellinen arvo on aineellista arvoa suurempi. Mutta jos haluaa sijoittaa kultaan, kannattaa ostaa kultarahoja ja -levyjä, joiden pitoisuus on 999,9 ja marginaali vain pari prosenttia. Taulukossa on vertailtu korukullan ja sijoituskullan grammahintoja maailmanmarkkinoiden kullan hinnan suhteen. Korukullasta on laskettu 1 grammaan korukultaa sisältyvän puhtaan kullan (pitoisuus 999,9) arvo. 2. VARANTOVÄLINEET Valtiot ja keskuspankit luottavat kultaan vakuusarvopapereina. Useat asiantuntijat suosittelevat yksityissijoittajia säilyttämään 10-15 % varallisuudestaan pitkäaikaisesti jalometallina. Kokemukset ovat osoittaneet, että kultarahojen säännöllinen ostaminen suojaa pienempää sijoittajaa hintojen vaihtelulta. 60,00 50,00 40,00 30,00 20,00 10,00 55 13 15,62 17 15 3. TURVALLISUUS Kultaa on aina pidetty kalliina ja arvokkaana. Kulta on todistanut vuosituhansien aikana olevansa luotettavin sijoituskohde. 4. VAKAUS Huolimatta mahdollisista hintavaihteluista avoimilla markkinoilla, on kullan arvo säilynyt huomattavan vakaana ja osoittanut jatkuvasti nousun merkkejä. 5. LIKVIDITEETTI Kun omistaa kultaa, omistaa kansainvälistä valuuttaa, jota on mahdollista myydä jokaisessa maailman paikassa milloin tahansa. Kultarahojen lisäarvo piilee siinä, että ne ovat käypää rahaa useissa maissa (esim. Australian Nugget, USA:n Gold Eagle). 0,00 Fyysinen kulta vai sähköinen kulta? Mitä mahdollisen sijoittajan pitäisi tietää kultaan sijoittaessaan? Kultaan voidaan sijoittaa suoraan ostamalla fyysistä kultaa tai välillisesti sertifikaattien, tilien, osuuksien, futuurien yms. avulla. Kullan suurin etu eli investoinnin turvallisuus tulee kuitenkin esiin vasta silloin, kun omistaa fyysistä kultaa laattojen tai rahojen muodossa. Sähköinen kulta Kultaa voi ostaa myös sertifikaatteina, jolloin ei tarvitse pitää Hinnat 17.01.2007 hallussaan reaalista kultaa. Sertifikaattien avulla on mahdollista ostaa ja myydä fyysisesti kultaa liikuttamatta. The Perth Mint Certificate Program (PMCP) on ainoa valtion takaama kullan sertifiointiohjelma. Maailmalla väitellään siitä, että sertifikaatti ei ole sama kuin oikean kullan omistaminen, sillä sertifikaatti on vain paperi, jolla ei ole arvoa kriisitilanteissa, sota-aikana tai finanssikriisin aikana. Sähköinen kulta on pikemminkin keinottelijoiden työkalu kuin sijoituskohde fyysinen kulta on varmempi.
Kapitalismi ilman konkurssia on kuin kristinusko ilman helvettiä. (Frank Borman) Iranin öljypörssi soittaisi dollarille Yhdysvallat on onnistunut tekemään uskomattoman teon yksi valtio on kerännyt veroja koko maailmalta. Imperiumien historia Kreikasta Roomaan osoittaa, että jokaisen imperiumin taloudellinen perusta muodostuu muiden valtioiden verottamisesta. Imperiumin kyky verottaa muita perustuu yksinkertaisesti imperiumin vahvempaan talouteen, jonka ansiosta sillä on myös vahvempi armeija, joka määrää verot väkivaltaisin tai poliittisin perustein. Yksi osa kyseisistä veroista kului tavallisesti imperiumin elintason kohottamiseen, ja toinen osa armeijan vahvistamiseen, mikä oli tarpeen uusien verojen perimiseksi. Yhdysvallat onnistui 1900- luvulla ensimmäisen kerran historiansa aikana verottamaan maailmaa välillisesti, antamalla muiden maiden tavaroista vastineeksi USA:n dollareita. Aikojen kuluessa dollari kuitenkin devalvoitui. Kuinka se tapahtui? Bretton Woods - järjestelmällä luotiin imperiumi 1900-luvun alussa Yhdysvaltojen talous alkoi hallita maailman taloutta. Silloin dollari oli sidottu suoraan kultakantaan, minkä vuoksi dollarin arvo ei noussut eikä laskenut ja oli aina muunnettavissa vastaavaan määrään kultaa. Suuri lama ja sitä edeltänyt inflaatio 1921 1929 lisäsivät oleellisesti liikkeelle laskettujen dollarisetelien lukumäärään ilman, että olisi lisätty niitä vastaavan kullan määrää. Tämä teki siihen saakka hyvin toimineen Yhdysvaltain dollarin kullalla takaamisen mahdottomaksi, ja siksi presidentti Franklin Delano Roosevelt irrotti dollarin kultakannasta vuonna 1932. Dollarin ja kullan välinen määritelty arvo ei antanut Amerikalle mahdollisuutta saada kullalla taatuilla dollareillaan muilta valtioilta taloudellista hyötyä. Yhdysvaltain imperiumi syntyi taloudellisesti 1945, jolloin perustettiin Bretton Woods -järjestelmä. Dollari muutettiin vain osittain kultaan sidotuksi. Kultaa saivat vaihtaa vain ulkomaiden kuolemankelloja Yhdysvaltain imperiumi on riippuvainen USA:n dollareista. Ratkaisuksi tarjottu Iranin öljypörssi nopeuttaisi USA:n dollarin laskua ja siten myös USA:n imperiumin luhistumista. hallitukset, ei yksityinen sektori. USA:n dollarista oli tullut kyseisenä aikana kansainvälinen reservivaluutta. Se oli mahdollista, sillä toisen maailmansodan aikaan USA toimitti liittolaisilleen elintarvikkeita ja sotatarvikkeita kultaa vastaan, jota ei suostunut myöhemmin palauttamaan dollareita vastaan. Talousimperiumin synty ei olisi ollut mahdollista, jos dollari olisi jäänyt täysin kullalla turvatuksi, dollarivarantoja olisi säännöstelty olemassa olevia kultavarastoja vastaaviksi ja dollareita olisi saanut vaihtaa kullaksi etukäteen sovitulla tavalla. Ulkovaltioiden vaatiessa vuonna 1971 dollarikertymiensä vaihtamista kultaan, USA:n hallitus viivytteli maksamista. Maksamatta jättämisen perusteluna oli, että dollarin ja kullan välinen kytkös oli vahva. Oikea vaikutus oli kuitenkin se, että USA:n hallitus joutui vararikkoon, samoin kuin jotkin yksityispankit ajautuvat konkurssiin. USA oli ottanut muulta maailmalta valtavan määrän hyödykkeitä ilman mitään halua tai mahdollisuutta palauttaa niitä joskus takaisin. Maailman valtioita oli verotettu onnistuneesti ja sille ei mahdettu mitään USA: ta ei voitu pakottaa konkurssiin. USA itse asiassa verotti maailmaa inflaatioverolla ja keräsi imperiumin seigniorage-oikeudet. Dollari linkittyy öljyyn Vuoteen 1971 mennessä oli selvää, että USA:n hallitus ei pystyisi ostamaan dollareitaan takaisin kullalla ja tarjosi vaihtoehdon sopimuksen, joka pakotti maailman valtioita säilyttämään väkisin USA:n dollareita. Vuosina 1972 1973 solmittiin öljysopimus Saudi-Arabian kanssa: USA tuki saudien hallitusta ja toisaalta saudit saivat myydä öljyään vain dollareita vastaan. Koska OPEC: in johtava maa oli pakotettu käyttämään dollaria, muiden OPECmaiden oli seurattava mukana. Niin kauan kun dollari oli ainoa tapa maksaa öljystä, oli sen valta-asema taattu ja USA sai jatkaa muiden valtioiden verottamista. Jos dollari menettäisi valta-asemansa öljykaupassa, seurauksena olisi Yhdysvaltojen imperiumin luhistuminen. Saddam Hussein alkoi vaatia öljysuoritusten maksuvälineeksi euroa vuoden 2000 lopulla. Hänen vaatimuksensa joutui aluksi naurunalaiseksi, ja sittemmin se ignoroitiin. Mutta kun hän vaihtoi YK:ssa olevan 10 miljardin dollarin reservinsä euroiksi, häntä alettiin painostaa poliittisesti, jotta hän muuttaisi mielensä. Toiset valtiot, kuten Iran, halusivat myös maksun öljystä muissa valuutoissa, pääasiassa euroissa tai jeneissä. Dollarin asema oli selvästi vaarassa ja käyttöön oli otettava rangaistustoimenpide. Bushin sotaa Irakissa ei käyty joukkotuhoaseiden, ihmisoikeuksien puolustamisen, demokratian levittämisen tai öljykenttien valloittamisen vuoksi, vaan dollarin puolustamiseksi. Sodalla osoitettiin, että se, joka vaatii maksuvälineeksi muuta kuin USA:n dollaria, saa rangaistuksen. Bushia on syytetty siitä, että hän lavasti Irakin sodan vallatakseen öljykentät. Kyseisen syytöksen esittäjät eivät osaa kuitenkaan perustella, miksi Bush olisi halunnut öljykenttiä hänhän voi painattaa dollareita lisää ja ostaa maailmalta niin paljon öljyä kuin tarvitsee. Hänellä piti olla jokin toinen syy Irakin valloittamiselle. Kaksi kuukautta Irakin valloittamisen jälkeen Oil for food -ohjelma peruttiin, valtion tilit vaihdettiin takaisin dollareihin ja öljyä alettiin myydä $ 45,00 $ 40,00 $ 35,00 $ 30,00 $ 25,00 $ 20,00 $ 15,00 $ 10,00 $ 5,00 miljardid $ 2005 2001 1997 1993 1989 1985 1981 1977 1973 1969 1965 1961 1957 jälleen vain dollareilla. Maailman valtiot eivät saaneet enää ostaa Irakista öljyä euroilla. Dollarin maailmanlaajuinen valta-asema oli palautettu ennalleen. Iranin öljypörssi tuhoaisi dollarin ylivallan USA:n kokonaisvelka versus bruttokansantulo USA kokonaisvelkaa = 44 triljonaa $ 2005. bruttokansantuotto dollareissa Grandfather Econmomic Report, http://mwhodges.home.att.net/ Iranin hallitus ehdotti jokin aika sitten europohjaisen Iranin öljypörssin avaamista, mikä edellyttäisi eurojen käyttöä öljykaupassa. Se on taloudellisesti paljon suurempi uhka dollarin valta-asemalle kuin Saddamin teko, sillä se antaisi kaikille mahdollisuuden käydä öljykauppaa pörssissä euroilla. USA:n dollari jäisi tällöin täysin syrjään. On mahdollista, että europohjainen öljykauppa otetaan maailmassa innokkaasti vastaan: Eurooppalaisten ei tarvitse ostaa ja säilyttää dollareita maksaakseen öljystä, vaan he saavat käyttää omaa valuuttaansa. Kiinalaisille ja japanilaisille se antaa heille mahdollisuuden vähentää jättimäisen suuria dollarivarantojaan. Venäläisille euron käyttöönotto on taloudellinen intressi. Suurin osa heidän kaupankäynnistään tapahtuu Euroopan, öljyä vievien maiden, Kiinan ja Japanin kanssa. Arabian öljynviejämaat siirtyvät innolla euron käyttöön vaihtaakseen kasvavat ja halpenevat dollarikertymänsä. Vain britit jäävät kahden tulen väliin, sillä he ovat tehneet pitkään strategista yhteistyötä USA: n kanssa. Dollarin romahdus Romahtava dollari nostaa dramaattisesti USA:n inflaatiota sekä nostaa korot paljon korkeammalle. Liittovaltion pankin pitää tuolloin valita kahdesta huonosta vaihtoehdosta: deflaatio vai hyperinflaatio. Deflaatio vaatii rahan arvon alenemisen pysäyttämistä ja korkojen nousua. Se tuo mukanaan suuren laman, kiinteistöjen hintatason laskun sekä obligaatio-, osake- ja derivatiivimarkkinoiden romahtamisen johtaen todennäköisesti taloudelliseen romahdukseen. Koska dollari on maailman reservivaluutta, dollarin hyperinflaatio eroaa kaikista hyperinflaatioista, joita on tapahtunut historian aikana. Silloin maailman keskuspankit ryhtyvät taistelemaan dollarin tukemiseksi, jotta kansainvälinen rahajärjestelmä ei romahtaisi ja jotta heidän reservinsä eivät haihtuisi ilmaan. Useat keskuspankit päättävät tukea dollaria laskemalla oman valuuttansa arvoa. Väistämätön tuho saattaa tapahtua nopeasti ja äkillisesti, tai se saattaa kestää pitkään ja olla kivulias. Silloin kulta palaa historialliseen ja arvostettuun asemaansa. KRASSIMIR PETROV, Itävalta makrotaloustieteilijä, sijoitusstrategi
Osta kultaa ja istu sen päällä. Se on tie menestykseen. (Tri Franz Pick) Korkealaatuiset australialaiset Nugget ja Lunar -kultarahat Gold Nugget -kultarahat tulivat markkinoille ensimmäisen kerran 1987. Kyseisellä kolikolla on ollut alusta lähtien kaksi ainutlaatuista ominaisuutta: kaksisävyinen matta tehoste ja suojaava muovikapseli. Kyseiset lisäominaisuudet ovat vertaansa vailla, ja antavat Nuggetille lisäarvoa muihin samanlaisiin kolikkoihin verrattuna. Australialaisten kultarahojen laatu on huomattavasti parempi kuin useiden muiden, esimerkiksi amerikkalaisten ja kanadalaisten rahojen. Kaikki rahat ovat Australiassa käypää rahaa ja ne ovat harvoja käytössä olevia kultarahoja, joiden kuva-aihe muuttuu vuosittain. Lisäarvoa antaa myös se, että Nugget-rahoja lyödään vuosittain rajallinen määrä. Kolikoiden arvopuolella on kuningatar Elisabeth II:n muotokuva. Tunnuspuolella on luonnollisesti kenguru. Kultapitoisuus on 999,9 promillea. Koko Nimellisarvo Halkaisija (mm) Kolikon Kullan 1 kg (32,1507 oz) 3000 AUD 75.3 1000.1 1000 10 oz 1000 AUD 60.3 311.067 311.04 2 oz 200 AUD 40.6 62.215 62.207 1 oz 100 AUD 32.1 31.107 31.104 1/2 oz 50 AUD 25.1 15.554 15.552 1/4 oz 25 AUD 20.1 7.777 7.776 1/10 oz 15 AUD 16.1 3.111 3.11 1/20 oz 5 AUD 14.1 1.556 1.555 KULTARAHAT Australialaiset Nugget ja Lunar -rahat Australialainen Lunar kiinalaisen kalenterin tähtimerkeillä koristellut rahat Kiinalaisen kalenterin vuodet Rotta 1936 1948 1960 1972 1984 1996 Härkä 1937 1949 1961 1973 1985 1997 Tiikeri 1938 1950 1962 1974 1986 1998 Jänis 1939 1951 1963 1975 1987 1999 Lohikäärme 1940 1952 1964 1976 1988 2000 Käärme 1941 1953 1965 1977 1989 2001 Hevonen 1942 1954 1966 1978 1990 2002 Lammas/vuohi 1943 1955 1967 1979 1991 2003 Apina 1944 1956 1968 1980 1992 2004 Kukko 1945 1957 1969 1981 1993 2005 Koira 1946 1958 1970 1982 1994 2006 Sika 1947 1959 1971 1983 1995 2007 Lunarin kolikko on ainutlaatuinen siitä, että joka vuosi julkaistaan uusi raha, jossa on vastaava kiinalaisen kalenterin mukainen hahmo. Lunareita valmistetaan vuosittain vain hyvin rajallinen määrä, jotta ajan mittaan myös kolikon keräilyarvo kohoaisi. Esimerkiksi yhden unssin Lunareita lyödään enintään 30 000 kpl vuodessa, mikä tekee Lunarit houkuttelevammiksi keräilijöille kuin muut kultarahat. Lohikäärmeen, hevosen ja käärmeen vuoden yhden unssin kolikot on jo myyty loppuun, ja niitä on saatavana ainoastaan jälkimarkkinoilta 15 30 % kullan markkinahintaa korkeampaan hintaan. Seuraavana ovat loppumassa rotan vuoden yhden unssin kolikot. Kultapitoisuus on 999,9 promillea. Kolikko on pakattu muovikapseliin ja myytävänä on lisäksi alkuperäinen lahjapakkaus. Jalometalliin sijoittamisen lisäksi Lunarin kolikko on myös hyvin omaperäinen lahja ystävälle, perheenjäsenelle tai liikekumppanille, kuvaten kyseisen henkilön syntymävuotta. Erinomainen lahjaidea! Alk. 40.- Etelä-Afrikan Krugerrand eniten myyty kultaraha Krugerrand-rahoja on lyöty enemmän kuin muita puhtaasta kullasta lyötyjä kultarahoja yhteensä, eli noin 54 miljoonaa kappaletta. Tällä hetkellä Krugerrand on maailman myydyin puhtaasta kullasta lyöty kolikko. Krugerrandeilla käydään kauppa vain jälkimarkkinoilla, eli Krugerrand-rahan ostajat saavat aiemmin muilla sijoittajilla olleita rahoja. Krugerrandeja valmistettaessa tavoitteena ei ollut tehdä esteettisesti kauniita kolikoita, vaan yksinkertaisesti kultapala, jolla on tietty paino ja arvo. Arvopuolella on Etelä-Afrikan taannoisen presidentin Paul Krugerin muotokuva, ja tunnuspuolelle on ikuistettu Etelä-Afrikan kansallistunnus, hyppyantilooppi. Krugerrand on laillinen maksuväline Etelä-Afrikan tasavallassa, ja sen kultapitoisuus on 917 promillea. Koko Halkaisija (mm) Kolikon Kullan 1 oz 32.7 33.931 31.104 1,2 oz 27 16.965 15.552 1/4 oz 22 8.483 7.776 1/10 oz 16.5 3.393 3.11 American Buffalo kuuluisan kuvanveistäjän teos Koko Nimellisarvo Halkaisija (mm) Buffalo-rahat laskettiin liikkeelle tämän vuoden kesäkuussa ja ne ovat ainoita USA:n rahapajan lyömiä kultarahoja, joiden kultapitoisuus on 999,9 promillea. Rahojen puhtauden takaa USA:n hallitus. Rahan muotoilussa on käytetty 1913 1938 valmistetun amerikkalaisen viiden sentin kolikon kuva-aihetta, joka oli kuuluisan amerikkalaisen kuvanveistäjän James Earle Fraserin käsialaa. Rahoja lyödään vain yhden unssin painoisina ja ne tunnetaan myös nimellä Intiaanin pää, sillä niiden arvopuolella on intiaanin sivuprofiili. Arvellaan, että intiaanihahmo on muotoiltu kolmen eri amerikkalaisen intiaanin mukaan. Tunnuspuolella on puhvelin kuva, jonka malli asui New Yorkin eläintarhassa, ja oli nimeltään Musta Timantti. Lisäksi tunnuslauseet Jumalaan me luotamme (In God We Trust) ja Monesta yksi (E Pluribus Unum). Kolikon paino (g) Kullan paino (g) 1 oz 50 USD 32.7 31.108 31,1035 g USA:n Gold Eagle kultarahojen kaunotar Koko Nimellisarvo Halkaisija (mm) Nykyaikaisia Gold Eagle - kultarahoja on lyöty vuodesta 1986, mutta kotkahahmo on peräisin vuodelta 1795 jo ensimmäisistä USA:ssa julkaistuista kultarahoista. Useissa USA:n kolikoissa on kotkahahmot ja koska myös vanhaa kolikkoa kutsuttiin Eagle ksi, ne sekoitetaan usein toisiinsa. Gold Eagle-rahojen sanotaan kuuluvan maailman kauneipiin kultarahoihin. Arvopuolella on kuva Augustus Saint-Gaudensin Vapaudenpatsaasta aaltoilevine hiuksineen, soihtu oikeassa ja oliivinoksa vasemmassa kädessään. Tunnuspuolella on kuva pesälleen laskeutuvasta uroskotkasta, joka kantaa oliivinoksaa. Pesässä on naaraskotka vastakuoriutuneiden poikastensa kanssa. Tämä aihe symbolisoi amerikkalaisia perhearvoja ja perinteitä. Kultapitoisuus on 917 promillea. Kolikon Kullan 1 oz 50 USD 32.7 34.05 31.104 1/2 oz 25 USD 27 17.025 15.552 1/4 oz 10 USD 22 8.513 7.776 1/10 oz 5 USD 16.5 3.41 3.11
On vaikeaa sanoa mikä tekee onnelliseksi - köyhyys tai rikkaus ei ole kumpikaan johtanut siihen. (Kin Hubbard) Kiinalainen Gold Panda maailman tyylikkäin kolikko Gold Panda -kultarahoja pidetään maailman tyylikkäimpinä kolikkoina ainutlaatuisen teeman, kauniin ja taitavan muotoilun sekä korkean kultapitoisuutensa vuoksi. Kultaiset pandat ovat hyvin kysyttyjä rahoja sekä keräilijöiden, sijoittajien että jalokivikauppiaiden keskuudessa. Amerikan Gold Eagle, Kanadan Maple Leaf, Etelä-Afrikan Krugerrand Niihin ja muihin arvokkaisiin kolikkoihin verrattuna Gold Panda -kolikoita lyödään vähän, minkä vuoksi ne ovat yleensä kalliita. Esimerkiksi vuonna 1982 lyötiin yhden unssin rahoja alle 16 000 kappaletta, 1983 yhteensä 22 KULTARAHAT 447 ja 1984 yhteensä 23 330 kappaletta. Kiina on julkaissut eniten yhden unssin rahoja viime vuosien aikana noin 150 000 kpl vuodessa. Rahoihin on kuvattu Taivaan temppeli ja jättiläispanda Kaikkien rahojen tunnuspuolen kuva-aiheena on jättiläispanda, joka on sekä Kiinan kansalliseläin että kansainvälinen uhanalaisten lajien suojelun symboli. Rahan arvopuolen kuva-aiheena on Pekingin Taivaan temppeli ikivanha arkkitehtoninen mestariteos ja Kiinan suosituin turistikohde. Kolikon uloimman renkaan ylä- Koko Nimellisarvo Halkaisija (mm) Kolikon Kullan 1 oz 500 CNY 32.103 31.162 31.103 1/2 oz 200 CNY 27 15.552 15.55 1/4 oz 100 CNY 21.95 7.776 7.77 1/10 oz 50 CNY 17.95 3.110 3.11 1/20 oz 20 CNY 13.92 1.555 1.55 osaan on kirjoitettu hieroglyfein Kiinan kansantasavalta. Juhlavuoden kunniaksi viisikiloinen kultaraha Kiina julkaisi ensimmäiset kultaiset pandat vuonna 1982. Kiinan Gold Panda-rahan 10- vuotispäivänä julkaistiin viiden kilon kultaraha. Se on nykyisten kolikoiden joukossa ensimmäinen niin suuri kultaraha. Harvinaiseksi rahan tekee myös se, että sitä valmistettiin vain kymmenen kappaletta. Joka vuosi uusi kultainen panda Kolikon kuva-aihe on muuttunut joka vuosi vuodesta 1982 lähtien, mikä tekee Gold Panda -rahasta suositun keräilykohteen. Poikkeuksena on vuoden 2002 raha, joka on samanlainen kuin vuoden 2001 kolikko, sillä Kiinan hallitus jäädytti Pandan muotoilun. Kyseinen käsky kuitenkin peruttiin 2003 keräilijöiden toiveiden takia. Pandakarhu on kuvattu kolikoissa eloisana ja kiehtovana. Panda on joka vuosi eri asennossa tai ympäristössä milloin bambunversoja syömässä tai kiipeilemässä puussa, leikkimässä yksin tai ryhmässä. Kultapitoisuus on 999 promillea. KULTALAATAT Fortuna-kultalaatta Valetut kultalaatat Kultalaatta on lyöty kullasta, jonka pitoisuus on 999,9. Laatat on pakattu erityiseen laminoituun pakkaukseen, joka sisältää myös sarjanumeron ja aitoustodistuksen. Fortuna-kultalaattojen työstö on hyvin korkeatasoista. Ne ovat suosittuja myös keräilijöiden keskuudessa. Laatan arvopuolella on valmistaja PAMP Suissen logo. Tunnuspuolella on roomalainen hyvän onnen ja hedelmällisyyden jumalatar Fortunan kaunis hahmo pitelemässä runsauden sarvea, joka symboloi rikkautta. Fortuna-kultalaattoja on saatavana 1 g, 2,5 g, 5 g, 10 g, 20 g, 50 g ja 100 gramman painoisina. Kultalaatta on valettu kullasta, jonka pitoisuus on 999,0. Laattaan on painettu myös yksilöllinen sarjanumero. Laatta on pakattu erityiseen laminoituun muovipakkaukseen ja mukana seuraa aitoustodistus. Laatan arvopuolella on valmistaja PAMP Suissen logo ja sarjanumero. Laatan tunnuspuoli on tyhjä. Saatavana on 100 ja 250 gramman painoisia laattoja, etukäteen tilattaessa myös 500 gramman sekä 1 ja 12,5 kilon laattoja. Sijoittajan suositus Kultarahat versus kultalaatat. Kumpia kannattaa hankkia? Puhtaasta kullasta valmistuttujen rahojen ostaminen on yleinen tapa sijoittaa kultaan. Sijoituskullan arvo määräytyy yleensä painon mukaan, ja sen markkinahintaan lisätään pieni välityspalkkio. Kuinka suuria kannattaa hankkia? Sijoitustoimintaan tarkoitettujen kultarahojen paino alkaa 1 unssista ja kultalaattojen paino 50 grammasta. Kyseisistä painoluokista alkaen marginaalit ovat pieniä ja takaisinosto tapahtuu usein markkinahintaan tai jopa hieman korkeampaan hintaan. Käytännöllisintä on kuitenkin ostaa yhden unssin painoisia kultarahoja, sillä ne ovat yleisimpiä ja ne on helppo realisoida myöhemmin. Pienemmät kultarahat ja -laatat on tarkoitettu ennen kaikkea lahjaksi, minkä tähden myös niiden hintamarginaali on korkeampi. Pienistä kolikoista kannattaa ostaa historiallisia ranskalaisia Marianne- ja sveitsiläisiä Vreneli-kolikoita, joita on mahdollista hankkia edullisesti kullan markkinahintaan ostettaessa niitä vähintään 40 kappaletta. Puhtauden takaaminen Suurin ero kultarahojen ja -laattojen välillä liittyy niiden puhtauden takaamisen muotoon. Kultarahoja julkaisevat eri maiden rahapajat ja kyseiset rahat ovat myös vastaavan maan laillisia maksuvälineitä, kuten käteinen raha. Jokaisen rahan puhtauden takaa rahan julkaissut valtio. Kultalaatat eivät ole laillisia maksuvälineitä ja niiden puhtauden todistuksena on mukana aitoustodistus. Hinnat Sijoituskullan hinta koostuu yleensä kolmesta osasta (kullan markkinahinta, valmistuskustannukset ja välityspalkkio). Kultarahoja ja -laattoja ei myydä täten aivan markkinahintaan, mutta niitä ostetaan usein takaisin markkinahintaa korkeampaan hintaan. Ostettavan määrän kasvaessa hintamarginaalin osuus vähenee. Numismaattinen arvo Useiden kultarahojen, joita on lyöty rajoitettu määrä, numismaattinen keräilyarvo on vuosien kuluessa noussut kullan arvon lisäksi. Sellaisia rahoja ovat esimerkiksi China Panda. China Pandan kuva muuttuu joka vuosi, ja kyseisiä 1 unssin rahoja lyödään vuosittain 150.000 kappaletta. Saman vuoden kolikoita myydään markkinahintaan, mutta vanhempien vuosien kolikoiden hinnat nousevat markkinoilla. Viime vuosien Pandojen lisähinta voi olla maailman markkinahinnoille 5 50 %. Kun sijoitat tämän vuoden China pandoihin, voidaan lähivuosina mahdollisesti kullan hintoihin vielä lisätä numismaattinen arvo. Arvonlisävero Koska kultarahat ovat samalla myös laillisia maksuvälineitä, niiden myynnistä ei tarvitse maksaa arvonlisäveroa. Kultalaattojen hintaan saatetaan joissain maissa lisätä arvonlisävero. Sijoituskulta on ollut Euroopan unionissa arvonlisäverotonta vuodesta 2000 lähtien. Takaisinmyynti Yksinkertaisinta on myydä yhden unssin painoisia kultarahoja, sillä ne ovat yleisesti hyväksyttyjä kaikkialla maailmassa ja niitä on myös helpompi myydä. Mikäli haluaa myydä kilon painoisen rahan tai levyn, se pitää myydä yhdellä kertaa. Pienempiä rahoja voi muuttaa rahaksi vähitellen. Mistä ostaa? Kultarahojen ja -laattojen ostajia ja myyjiä maailmalla on helppo löytää internetin hakukoneiden avulla. Suomessa Tavex Oy myy puhdasta kultaa sijoittamistarkoituksessa ilman arvonlisäveroa. Numismaattisia kultakolikoita myy myös rahaliike Holmasto ja Rahapaja Oy, joissa kullan hintaan lisätään myös numismaattinen arvo. MAREK VISKMAN finanssijohtaja Tavex OY
Jos rahajärjestelmä sattuu joskus romahtamaan, kultakantaan palaaminen palauttaa tilanteen, vakavaraisuuden ja hyvinvoinnin. (Donald Hoppe) HISTORIALLISET KULTARAHAT Perinteiset eurooppalaisen kultarahat historiallisten arvojen vaalijoina K ulta oli merkittävässä asemassa päivittäisessä kaupankäynnissä varhaisista ajoista lähtien 1900-luvun ensimmäiselle puoliskolle saakka. Sveitsi, Ranska, Belgia ja Italia päättivät vuonna 1871 standardisoida kultarahojensa painon ja nimellisarvon, jotta voisivat käydä kauppaa yhtenäisen nimellisarvon pohjalta. He sopivat 20 frangin kultarahasta, joka sisälsi 0,1867 unssia puhdasta kultaa. Jokainen valtio tuotti kauniita rahoja, jotka kuvasivat kyseisten valtioiden ainutlaatuista alkuperää ja historiaa. 20 frangin kultarahat olivat Euroopan kaupan selkäranka vuodesta 1800, 1930-luvun puoliväliin Sveitsin Vreneli perinteinen kultaraha Sveitsiläinen Vreneli on perinteinen kultaraha ja siksi suosittu sijoittajien keskuudessa. Kyseisiä rahoja lyötiin 1897 1935 ja uudelleen 1947 1949. Sveitsi on ollut vakaan ja vahvan rahoitusjärjestelmän synonyymi jo kauan erityisesti koska Sveitsin valuutta on sidottu suureen määrään kultaa. Kaikki Sveitsin 20 frangin Vreneli-kolikot on lyöty valtion ainoassa rahapajassa Bernissä ja niiden kultapitoisuus on 900 (90 % puhdasta kultaa). Arvopuolella on Vrenelin rintakuva, hurmaava sveitsiläinen daami palmikoituine hiuksineen kantamassa kukkaseppelettä. Taustalla siintävät Sveitsin Alpit. Naisen pään kohdalle on kirjoitettu HELVETIA, jonka vuoksi kultarahaa kutsutaankin joskus Helvetiaksi. Kuva-aihetta pidetään sveitsiläisten kultarahojen kaikkien aikojen onnistuneimpana. Tunnuspuolella on kuva sveitsiläisestä kilvestä, jonka takana on nauhoin sidottu tammenoksa. saakka. USA hylkäsi kullan maksuvälineenä 1933, muu maailma lähti nopeasti mukaan, ja kultarahojen valmistus lopetettiin. Kyseiset kultarahat ovat nykyään kappale historiaa ja mielenkiintoinen muisto menneestä kultakaudesta, ja siten historiallisesti arvokkaita. Nykyään niitä myydään vielä kullan markkinahintaan, samassa hintaluokassa uusien kultarahojen kanssa. Viime vuosisadalla oli ajanjakso, jolloin kyseisiä kolikoita myytiin jopa 60 % markkinahintaa korkeampaan hintaan. Tavex tarjoaa tällä hetkellä kahta sellaista kultarahaa: Sveitsin Vreneli ja Ranskan Kukko. Ranskan Kukko edullisin historiallinen kultaraha Kyseistä rahaa kutsutaan usein myös Ranskan Kultakukoksi. Ranskan 20 frangin kultaraha on tällä hetkellä yksi edullisimmista ja täten myös suosituimmista historiallisista eurooppalaisista kultarahoista. Kukko-kultarahoja lyötiin 1898 1914. Ensimmäisiltä vuosilta peräisin olevat rahat ovat erittäin harvinaisia. Kun USA:ssa 1930-luvulla kiellettiin kullan omistaminen, sulatettiin miljoonia Ranskan 20 frangin kultarahoja. Vieläkin suurempi määrä kultarahoja sulatettiin 1970- ja 1980- luvulla, kun kullan hinta nousi hyppäyksittäin 850 dollariin unssilta. Arvopuolella kuvattu Marianne on Ranskan kansallistunnus. Naishahmoa käytettiin ensimmäisen kerran tasavallan ja vapauden symbolina Ranskan suuren vallankumouksen aikaan. Mariannella on päässään fryygialaispäähine, jota käytettiin vallankumouksen symbolina. Naisen pään kohdalla on teksti REPUB- LIQUE FRANCAISE. Tunnuspuolella on kuva kopeasta kukosta ja teksti LIBERTÉ EGALITÉ FRATERNITÉ (vapaus, tasa-arvo, veljeys). Fraasi oli suosittu Ranskan vallankumouksen aikaan. Liberty Double Eagle Amerikkalaisten rahojen kuningas 20 dollarin amerikkalaista Liberty Double Eagle -kolikkoa kutsutaan amerikkalaisten rahojen kuninkaaksi. Kyseisiä rahoja lyötiin 1849 1933. Amerikkalaiset kultakotkat olivat aluksi 10 dollarin kolikoita, ja kun markkinoille tulivat 20 dollarin kolikot, niitä alettiin kutsua nimellä Double Eagle. Niitä ei saa sekoittaa nykyaikaisiin American Gold Eagle -rahoihin, joita on valmistettu vuodesta 1986 lähtien. Kaksi vuosisataa USA:n rahoitusmarkkinoiden kulmakivenä Liberty Double Eagle -rahat sisältävät lähes unssin kultaa. Kun 20 dollarin nimellisarvoinen Liberty julkaistiin ensimmäisen kerran, kullan hinta oli 20,67 dollaria unssilta. Double Eagle -kultarahojen kultapitoisuudeksi määrättiin 0,9675 unssia puhdasta kultaa, joka vastasi tuolloin 20 dollarin nimellisarvoa. Kyseiset rahat olivat yksi USA:n talouden ja rahoitusmarkkinoiden kulmakivistä 1800- ja 1900-luvuilla. 20 dollarin Liberty-kultarahoja käytettiin amerikkalaisen talouselämän jokaisella sektorilla: tavallisten ihmisten keskuudessa ja usean miljoonan dollarin kaupoissa kansainvälisillä markkinoilla. Double Eagle -kultarahat symboloivat suurta rahamäärää. Double Eagle -rahan arvo oli vuonna 1900 enemmän kuin enemmistön kuukausipalkka. Vuonna 1900 New York Cityssä yö Plaza-hotellissa maksoi 1,50 dollaria, teatterilippu Broadwayn teattereihin 35 senttiä, viiden ruokalajin illallinen parhaassa ravintolassa 75 senttiä, olut ja voileipä 5 senttiä. Olisi ollut vaikea saada 20 dollarin kultarahaa kulumaan viikonlopun aikana New Yorkissa, vaikka olisi eletty tuhlailevasti. Korostavat rauhaa ja vapautta Arvopuolella on kuva vapaudenpatsaasta (Lady Liberty), joka pään kohdalla on teksti LIBERTY. Kolikon reunassa on 13 tähteä, jotka kuvaavat Amerikan 13 siirtokuntaa. Tunnuspuolella on kuva laskeutuvasta kotkasta, jolla on mukanaan oliivipuun oksa perinteinen rauhan symboli. Nuolikimppu symboloi sotilaallista urheutta. Tunnuspuolella on myös kaksi tunnuslausetta Jumalaan me luotamme ja Monesta yksi. Koko Nimellisarvo Halkaisija (mm) Kolikon Kullan 0,9675 oz 20 USD 34 33.437 30.093 Koko Halkaisija (mm) Kolikon Kullan 0,1867 oz 20 franki 21 6.452 5.806 Koko Nimellisarvo Nimellisarvo Halkaisija (mm) Kolikon Kullan 0,1867 oz 20 franki 21 6.452 5.806 Ihmisillä on väärä mielikuva siitä, että kullan hinta olisi muuttumaton, sillä koruliikkeessä myytävän kultasormuksen hinta on sama kuin viikko sitten. Sijoituskullan hinta muuttuu todellisuudessa reaaliajassa joka hetki. LAURI HAASMA, Tavex -yhtiön hallituksen jäsen Hinnasto Kullan paino Tavex osti 17.01.2007 Tavex myi 17.01.2007 Tavexin osto- ja myyntihinnan ero alle 6000 kaupoissa Tavexin osto- ja myyntihinnan ero yli 6000 kaupoissa 1 kg 15912 16853 6% 3% 10 oz 4949 5338 8% 5% 2 oz 990 1068 8% 5% 1 oz 487-500 505-537 4-8% 2,5-5% 0,9785 oz 497 542 10% 8% 1/2 oz 261-264 287-289 10% 5% 1/4 oz 128-132 150-152 20% 8% 0,18666 oz 88 97 10% 6% 1/10 oz 54-55 64-67 23% 15% 1/20 oz 33 41 27% 20% Kolikot Kullan paino Tavex osti 17.01.2007 Tavex myi 17.01.2007 Tavexin osto- ja myyntihinnan ero alle 6000 kaupoissa Bold-merkinnällä varustetut tuotteet on tarkoitettu sijoitustoimintaan. Reaaliaikainen hinnasto on saatavana osoitteesta Tavexin osto- ja myyntihinnan ero yli 6000 kaupoissa 250 g 3862 4023 4,2% 2,5% 100 g 1547 1617 4,5% 2,7% 50 g 780 820 5,5% 4% 20 g 316 338 7,5% 4,5% 10 g 161 176 9,5% 6% 5 g 86 96 12% 7% 2,5 g 44 52 20% 1 g 19 24 30% Laatat
Kultaa vastaan panostaminen on sama kuin valtion varoihin panostaminen. Ja se, joka panostaa valtioon ja valtion varoihin, panostaa 6000 vuoden dokumentoitua historiaa vastaan. (Gary North) Fyysisen kullan omistamisen perinne maailmassa Kysymyksiin vastaa PAMP Suisse-yhtiön varapuheenjohtaja FREDERIC PANIZZUTTI. Intia on tiettävästi maailman suurin fyysisen kullan käyttäjä. Miksi? Intia on hyvä esimerkki fyysisen kullan käyttökulttuurista. Intiassa käytetään vuosittain noin 650 tonnia kultaa ja siihen on eri syitä. Tärkein syy on perinnetekijät: esimerkiksi avioliiton solmiminen on mahdollista vasta sitten, kun molemmilla puolisoilla on riittävä määrä kultaa, yleensä koruina. Kulta on tietyssä mielessä perheen toimeentulon mittari. Kullan vuosittainen kysyntä Intiassa riippuu paljon sääolosuhteista. Jos monsuuni tuo paljon sateita, maataloussektori on hyvätuottoinen ja tulot kasvavat. Se puolestaan antaa useammille perheille mahdollisuuden naittaa tyttäret, sillä he pystyvät hankkimaan itselleen enemmän kultaa. Intiassa käytetään korujen lisäksi kultalaattoja ja -rahoja. Kulta on ollut Intiassa hyvin likvidiä ja muunnettavissa helposti rahaksi. Se on yksi osa Intian kulttuuriperinnettä. Missä maissa on pitkät fyysisen kullan omistamisen perinteet? Eräs hyvä esimerkki on Vietnam: valtio tuo maahan puhdasta kultaa vuoden ympäri tyydyttääkseen kultalaattojen kysynnän. Talot, autot ja monet muut suuret hankinnat on arvioitu kullassa ja ne maksetaan kullalla, lisäksi kaikki säästöt sijoitetaan kultaan. Kullan hinta oli pari vuotta sitten 252 dollaria unssilta ja muutama viikko sitten unssi kultaa maksoi yli 600 dollaria, millä on ollut myönteinen vaikutus valtiolle. Myös muilla maailman valtioilla on vahvat kultaperinteet: Kultaan liittyviä kysymyksiä Turkilla, useilla Aasian ja Etelä- Amerikan valtioilla, sekä Yhdysvalloilla kultarahojen osalta, ja Saksalla myös pienempien laattojen osalta. Miksi tavallinen amerikkalainen ostaa kultaa? Kultaa on aina pidetty Yhdysvalloissa turvallisena sijoitustapana, johon eivät vaikuta hallitusten päätökset tai luottoriskit. Geopoliittiset jännitteet ja lisääntyvä epävarmuuden tunne useissa maissa ovat lisänneet fyysisen kullan kysyntää. Kullan kysyntä ja siihen liittyvä hintojen vaihtelu on sopiva mittari epävarmuuden mittaamiseen nykyajan maailmassa. Kuinka hallitusten ja rahajärjestelmän vakaus liittyy kullan omistamiseen? Maissa, joissa hallitus, paikallinen valuutta ja talous eivät ole vakaita, kullalla on suuri merkitys. Epävakaassa tilanteessa fyysisen kullan omistaminen tekee riippumattomaksi pankkijärjestelmästä ja hallituksesta. Kulta antaa ihmisille mahdollisuuden itsenäisyyteen ja se suojaa inflaatiolta ja devalvaatiolta. Minkälaiset maailman tapahtumat ovat vaikuttaneet sijoituskullan ostamiseen? Traagiset tapahtumat New Yorkissa vuonna 2001 muuttivat tapaa, miten riskejä tajutaan ja miten niitä arvioidaan. Nykyään on elettävä geopoliittisten jännitteiden ja terrorismin pelossa, ja se on palauttanut meidät todellisten, käsin kosketeltavien arvojen luo. Missä Euroopan maissa ostetaan eniten kultaa ja miksi? Arvometallien omistamisella on Saksassa on vahvat perinteet. Italia on suuri kullan maahantuoja, mutta sitä tuodaan pääasiassa koruteollisuuden tarpeisiin. Sveitsissä kultaa on yksityisten pankkien tallelokeroissa, Ranskalla on Napoleon-kultarahansa. Kullalla on jokaisessa maailman valtiossa oma roolinsa meillä on oma geneettinen siteemme kultaan. Miksi kullan omistamisen perinne on Pohjois-Euroopassa suhteellisen heikko? Yleisesti ottaen etelän maissa on aina ollut kiinteämpi suhde kultaan kuin pohjoisessa, mikä on ilmeisesti perinteeseen liittyvä kysymys. Pohjoisessa myös käytetään vähemmän kultakoruja. Mitä tulee fyysiseen kultaan sijoittamiseen, viime vuosina asiat ovat muuttuneet ja kiinnostus kultalaattoja kohtaan on kasvanut huomattavasti. Pohjois-Euroopassa on varmasti kasvupotentiaalia. Haastattelija JAANA LISETTE LUTTER Mielenkiintoisia faktoja kullasta Tiesitkö, että...... kulta on niin muotoiltavaa, että yhdestä grammasta kultaa on mahdollista takoa yhden neliömetrin kokoinen kultalehti.... arvometalleja mitataan troy-unsseissa. Sana on peräisin ranskalaisesta Troyesin kaupungista, jossa kyseistä mittayksikköä käytettiin ensimmäisen kerran. Troy-unssi on noin 10 % painavampi kuin tavallinen unssi.... pysyvyytensä ansiosta lähes kaikki aikojen kuluessa kaivettu kulta on edelleen maan päällä jossain muodossa paitsi se kulta, jota on lähetetty avaruuteen.... arvellaan, että kaikki maailmassa aikojen kuluessa kaivettu kulta muodostaisi kuution, jonka sivun pituus olisi 20 m.... puhdas kulta on 24-karaattista eli 99,999 prosenttisesti puhdasta. 100- prosenttisen puhdasta kultaa on lähes mahdotonta saada.... kulta muodostaa helposti eri metallien kanssa metalliseoksia. Kyseisiä seoksia muodostetaan, jotta saataisiin kovempaa metallia ja eksoottisia värejä. Kuparia lisättäessä kullasta tulee punertavaa, rautaa lisättäessä sinertävää, alumiinia lisättäessä purppuraan vivahtavaa, platinaa lisättäessä vaaleampaa ja luonnon vismutin sekä hopean lisääminen tekee kullasta tummempaa.... kulta ei ruostu. Kullan sulamislämpötila on 1064,18 C. Kultaan liittyviä sanontoja Kulta on ainoa varma sijoitus... Puhuminen hopeaa, vaikeneminen kultaa 1. Kullan kemiallinen merkki on: a) EU b) KU c) AU g) GO 2. Maailman suurin kullan tuottaja on: a) USA b) Australia c) Etelä-Afrikan tasavalta d) Kiina 3. Kultaa on käytetty nykyisten tietojen perusteella: a) 88 vuosisataa b) 77 vuosisataa c) 66 vuosisataa d) 55 vuosisataa 4. Kullan mittayksikkö on troy-unssi. Yksi unssi kultaa painaa: a) 31,1 g b) 25,6 g c) 29,6 g d) 28,4 g 5. Kulta on helposti taottavaa. Yhdestä unssista on mahdollista venyttää... lankaa? a) 5 mailia b) 50 mailia c) 1 maili d) 100 mailia 6. Maailmassa tuotetun kullan määrä kautta aikojen on (v. 2001 tietojen mukaan): a) 14 500 tonnia b) 145 000 tonnia c) 1 450 000 tonnia d) 14 500 000 tonnia 7. Maailman terästeollisuus tuottaa yhtä paljon terästä: a) 1 sekunnissa b) 1 minuutissa c) 1 tunnissa d) 1 päivässä 8. Yksi tonni kultaa muodostaa kuution, jonka sivun pituus on: a) 37 cm b) 47 cm c) 57 cm d) 67 cm 9. Ranskan kuningas Francoise I maksoi vuonna 1529 kahdesta pojastaan 1,2 miljoonaa escudoa lunnaita Espanjan hallitsijalle Carlos I:lle. Kyseisten rahojen laskemiseen kului: a) neljä päivää b) neljä viikkoa c) neljä kuukautta d) neljä vuotta 10. Vuonna 1931 irrotettiin Ison-Britannian punta kultastandardista, joka oli astunut voimaan vuonna: a) 1646 b) 1717 c) 1823 d) 1901 11. Englannin rahapajan johtajaksi tuli vuonna 1696: a) William III Stuart b) William Shakespeare c) Isaac Newton d) John Locke 12. Arsi Harjun Sydneyn olympiamitalissa on kultaa: a) 6 g b) 9 g c) 12 g d) 15 g 13. Kultaunssi maksoi vuonna 1973 noin 100 dollaria, samaan aikaan maksoi öljybarreli: a) 1,11 dollaria b) 2,11 dollaria c) 4,11 dollaria d) 8,11 dollaria 14. Kuka USA:n presidenteistä kielsi Yhdysvaltojen kansalaisilta fyysisen kullan omistamisen vuonna 1933? a) Herbert Hoover b) Franklin D. Roosevelt Lisätietoja: Tavex OY HELSINGISSÄ Fabianinkatu 12 Puh: +358 9 68 149 149 Sähköposti: tavex@dlc.fi Avoinna: Ma-Pe 9:00-18:00, La 10:00-16:00, Su - suljettu c) Woodrow Wilson d) Calvin Coolidge 15. Lakh on intialainen termi, joka tarkoittaa: a) määräystä 100 000 kultaunssin ostamiseksi b) kultaliikkeen ryöstämistä c) häitä varten vanhemmilta myötäjäisinä annettavaa kultaa d) Shivan kaulassa olevaa kuusikulmaista kaulakorua 10=B 11=C 12=A 13=B 14=B 15=A 1=C 2=C 3=C 4=A 5=B 6=B 7=C 8=A 9=C TUKHOLMASSA Smålandsgatan 9 Puh: +46 8 678 20 30 Sähköposti: tavex@tavex.se www.tavex.se Avoinna: Ma-Pe 9.00-18.00 La-Su - suljettu Oikeat vastaukset: