Asioilla on tapana järjestyä NLP Mielilehti 3/2004 Keskustelutuokio musiikkineuvos, mus.dir. Erkki Eskelisen kanssa on hyvin harmoninen ja miellyttävä kokemus. Haastateltavastani välittyy iloa, leppoisuutta, lupsakkuutta ja hyvin sydämellistä välittämistä toisista ihmisistä. Toisaalta hyvin selkeää määrätietoisuutta ja jämäkkyyttä. Hän ei ole antanut vastoinkäymisten lannistaa, vaan on määrätietoisesti kulkenut omaa elämänpolkuaan luottaen siihen, että kaikki tarpeellinen toteutuu ajallaan. Erkki Eskelinen toteaakin, että Asioilla on tapana järjestyä. on ollut hänen lempilauseensa. Kuunnellessani häntä, tulee mieleeni, että hänen elämässään on hyvin kauniisti toteutunut yksi NLPläinen taustaoletus: Ei ole epäonnistumisia. On vain erilaisia palautteita. Elämänsä aikana nyt 72 vuotias Erkki Eskelinen on saavuttanut paljon. Omista saavutuksistaan hän kertoo kuitenkin vaatimattomasti, ikään kuin sivulauseessa mainiten. Paljon en tarvitse kysellä, juttua tulee kyselemättäkin. Myönteistä on myös, että haastattelutuokiossa ei ole lainkaan kiireen tunnetta, vaikka tiedän, että haastateltavallani ei ole paljon aikaa. Parin tunnin päästä hän menee kaupungin vastaanotolle. Häntä tullaan siellä kiittämään siitä mittavasta työstä, jota hän on musiikinopetuksen ja suomalaisen vaskimusiikin eteen tehnyt. Mitä Erkki Eskelinen sitten on tehnyt? Hän perustanut ja johtanut orkestereita, joista tärkein on Lieksan Nuorisopuhallinorkesteri. Hän on perustanut musiikkioppilaitoksen ja toiminut sen rehtorina. Hänen ohjauksessaan on ollut kaikkiaan yli 400 soittajaa. Heistä yli 150 toimii tällä hetkellä musiikkiammateissa 25 vuotta sitten perusti Lieksan Vaskiviikon ja toimi sen johtajana yli 20 vuotta. Erityisesti juuri Vaskiviikko, vuosittain toteuttava koulutus ja konserttitapahtuma, on tehnyt hänet tunnetuksi suomalaisessa ja kansanvälisessä musiikkimaailmassa. Lisäksi hän on itse trumpetisti. Ei ole siis epäilystäkään siitä, että olen haastattelemassa musiikin suurmiestä. Tie muusikoksi Isäni oli muusikko, hän soitti kornettia ja baritonitorvea, toteaa Erkki Eskelinen. Kun vuonna 1939 menin kansakouluun, isäni osti minulle trumpetin. Samana vuonna syttyi sota ja soiton opiskeluni päättyi heti alkuunsa. Kaipaukseni oppia soittamaan oli suuri ja koska kaikki opettajat olivat rintamalla, minun oli opeteltava omin päin. Kun sota vuonna 1944 päättyi, menin soittokuntaan ja olin siellä siihen saakka, kun vuonna 1952 menin armeijaan. Lauloin myös kuorossa. Koko ajan mieleni paloi musiikin opiskeluun. Oppikoulun musiikin opettaja, kanttori Utriaiselta kysyin, voisinkohan päästä opiskelemaan Sibelius akatemiaan. Kanttori vastasi,
että ei sinun sinne kannata hakea, sillä sinulla on niin pieni ääni. Hän ei tullut kysyneeksi, mitä olisin halunnut siellä opiskella. Ajattelin, että niin kai se sitten on. Minun ei kai kannata hakea opiskelemaan, enkä myöskään hakenut. Halu opiskella musiikkia ei kuitenkaan hävinnyt kanttorin toteamukseen. Kun yksi ovi oli sulkeutunut, Erkki Eskelinen alkoi määrätietoisesti etsiä uusia. Mietin, mitä muita opiskelumahdollisuuksia olisi. Tiesin, että Kajaanin seminaarissa opettajaksi opiskelevat saavat myös soiton opetusta. Niinpä pyrin ja pääsin sinne. Kaksikymmentävuotiaana pääsin siis vihdoinkin opiskelemaan musiikkia. Soitin seminaarin orkesterissa, lauloin kuorossa ja sain opetusta pianon ja trumpetin soitossa sekä musiikin teoriassa. Muusikon on tärkeää tietää myös teoriaa. Teoria auttaa ja mahdollistaa musiikin tekemisen laajasti. Spontaanisti voi tulkita tiettyyn rajaan asti, mitä eteen auttaa musiikin teorian ja historian tuntemus. Pääsin aikanaan Sibeliusakatemiaankin. Vuonna 1968 pääsin Helsingin Opettajakorkeakouluun kansakoulun opettajille tarkoitetulle musiikin erikoistumiskurssille. Osaston johtaja Ellen Urho pyysi minua hakemaan Sibelius akatemiaan, mutta henkilökohtaisista syistä en voinut jättää työtäni. Ellen Urho tarjosi sitten minulle vuonna 1970 mahdollisuuden etäopiskeluun ja niin sitten valmistuin vuonna 1978. Musiikkia olin tosin opettanut jo kaksikymmentä vuotta, mutta nyt olin siihen myös muodollisesti pätevä. Toisten auttaminen lähtökohtana opettamaan ryhtymisessä Halusin, että toisten ei olisi tarvinnut kokea samaa, mitä itse olin kokenut. Itse en ollut saanut soiton opetusta silloin kun olin lapsi. Sitä samaa en halunnut toisille. Niinpä kun saavuin valmiina kansakoulunopettajana Lieksaan, perustin sinne heti nuorisopuhallinorkesterin. Orkesteriin pääsivät opinhaluiset nuoret soittamaan ja soittoa oppimaan. Kun puhallinorkesteri alkoi toimia hyvin, ajattelin, että tarvitaan myös jousisoittimia. Mutta mistäpä opettaja? Lieksassa ei silloin kuusikymmentäluvun lopulla ollut musiikkiopistoa eikä muusikin opetusta muutenkaan paitsi tuo puhallinorkesteri. Erkki Eskelinen toteaa, että hänen tapanaan ei ole surra sitä, mitä ei ole, vaan suunnata katse tulevaisuuteen ja siihen, miten tämän hetken pulman voisi ratkaista. Hän ei jäänyt suremaan Lieksan syrjäistä sijaintia ja opettajan puuttumista, vaan ryhtyi itse opettajan toimeen. Kun ei ollut saatavilla jousisoitinopettajia, menin itse Klemetti opistoon ja opiskelin viulunsoittoa. Muutaman kuukauden opiskelun jälkeen aloin jo opettaa. Sain tieteenkin vain perusvalmiuksia ja niillä eväillä aloitin opettamisen. Jo seuraavana vuonna pystyimme palkkaamaan oikean opettajan. Kun ei ollut musiikkiopistoa, oli vielä keksittävä, miten opetus annetaan. Kansalaisopisto olisi sopiva oppilaitos, mutta siellä ei alle 16 vuotiaat voineet olla kirjoilla. Keksimmekin, että viulua soittavien vanhemmat ovat kirjoilla virallisina opiskelijoina lapset kuitenkin oppivat soittamaan viulua.
Vuonna 1971 aloitti musiikkiopisto toimintansa. Siellä lapset itse olivat varsinaisia opiskelijoita. Musiikin opettaja on tietynlainen auktoriteetti oppilaalleen. Tähän auktoriteettiin oppilaan on kyettävä luottamaan. Jos oppilaana et luota opettajaasi, vaihda opettajaa. Oppilas ei kuitenkaan sokeasti noudata opettajan ohjeita. Opettaja ainoastaan viitoittaa tien, ja oppilas itse kulkee sen ja valitsee kulkunopeuden. Musiikin tekeminen on erittäin hyvä väline sosiaalisessa kasvamisessa. Harmillista on tämä nykyinen suuntaus, jonka mukaan musiikin opetusta peruskoulussa on vähennetty. Kohti visiota varmasti ja maltillisesti Perusopetus alkoi ajan myötä olla hyvässä hoidossa. Musiikinopettaja alkoi miettiä, mitä tämän jälkeen. Nyt pitäisi saada opetusta musiikin ammattiin tähtääville nuorille. Olen utelias ajattelija. Mielikuvat pyörivät mielessä kaiken aikaa. Pistän nenäni paikkoihin, joissa tapahtuu. Otan oppia siitä, mikä toimii. Kieltäydyn märehtimästä menneitä menetyksiä. Siirrän ne syrjään mielessäni (samalla Eskelinen viittailee käsillään oikealle sivulle). Keskityn siihen, mitä on nyt ja miten haluaisin asioiden olevan huomenna. Lempitoteamuksiani on: Asioilla on tapana järjestyä. Pilvien yläpuolella paistaa joka tapauksessa aina aurinko. Naapurikunnassa Kuhmossa oli Kuhmon Kamarimusiikki. Se antoi minulle mallin omille visioilleni. Meidän tulisi saada vastaavanlainen tapahtuma vaskisoittajille. Pyörittelin ajatusta mielessäni ja vähitellen minulle tuli hyvin selkeä suunnitelma. Viikon pituinen tapahtuma, jossa on sekä korkeatasoista opetusta että konsertteja. Opettajiksi kutsuttaisiin kansainvälisiä huipputaitajia ja annettaisiin sekä yksilöllistä että yhtyeopetusta. Sattui sitten niin, että Lieksan kaupunki julisti kesätapahtumakilpailun. Lähetin sinne suunnitelmani Vaskiviikosta. Ehdotus hyväksyttiin. Tänä vuonna juhlimme 25 vuotiasta Vaskiviikkoa. Vaskiviikko on kasvanut kansainväliseksi ja hyvin arvostetuksi musiikkitapahtumaksi. Vaikka Erkki Eskelinen on nyt jo eläkkeellä, hänen ajatuksiaan kuunnellaan ja kunnioitetaan. Nythän hänellä on myös aikaa vetäytyä ajattelemaan ja visioimaan. Uutta täytyy olla. Entisiin kaavoihin ei saa jämähtää, tai sitten näivettyy. Vaskiviikon täytyy muuttua ja kasvaa. Ei mikään estä, että täällä kaukana Kehä kolmosesta on eräänä päivänä Vaskikeskus, jossa on omat tutkijansa ja oma kirjastonsa. Kaikessa kasvamisessa täytyy kuitenkin muistaa, että karhua ei saa syödä ennen kuin se on tapettu. Nykyaikaa vaivaa nopean hyödyn tavoittelu. Kaikki pitäisi saada nopeasti ja helposti. Tavoitteiden toteutumisen tiellä on kuitenkin aina myös esteitä, jotka täytyy kohdata ja selvittää. Vaikeudet on tarkoitettu voitettavaksi ja siinä tarvitaan malttia. Ajattelen kuten sananlaskussa sanotaan: Koettelemusten kautta voittoon. Malttamattomuus on este pitkäaikaiselle eteenpäin menolle.
Pomotautia voidaan ehkäistä Erkki Eskelinen on toiminut useissa johtajan tehtävissä: johtajana kansakoulussa, orkesterin johtajana, musiikkiopiston rehtorina ja vaskiviikon toiminnanjohtajana. Hyvällä syyllä voidaan sanoa, että hän myös johtamisen ammattilainen ei ainoastaan musiikin. Millainen hänen mielestään johtajan tulee olla? Johtajuudessa kaksi taitoa on tärkeää. Ensinnäkin kyky kuunnella. Johtajan pitää malttaa asettua kuuntelemaan. Hänen pitää osata kuulla kaikkien mielipiteitä. Johtaja on siis tavallaan Leelian lepotuoli. Pomon oven on oltava avoin, jotta hänelle voidaan tulla kertomaan. Taiteellisen oppilaitoksen rehtorin on osattava ymmärtää, että hänen työntekijänsä ovat ensinnäkin taiteilijoita vasta sitten opettajia. Rehtori on kuunneltava moneen suuntaan: taiteilija opettajia, oppilaana olevia lapsia ja heidän vanhempiaan. Lisäksi tulee tietysti rahoittajan kuunteleminen. Toiseksi johtajan täytyy osata tehdä päätöksiä. Johtaja kantaa suurimman vastuun toiminnasta. Johtaminen ei ole tiimityötä, vaan johtaja tekee päätöksen. Ennen sitä hän on kuunnellut kaikkia osapuolia ja punninnut päätöstään. Nämä kaksi taitoa yhdessä antavat varman suojan pomotautiin sairastumista vastaan. Pomotautiin sairastuneet tekevät päätöksiä toisia kuulematta ja eivät edes kerro päätöksistään. He luulevat, että johtaja saa tehdä, miten itse haluaa. Johtajaksi voidaan kouluttaa, se ei välttämättä ole myötäsyntyinen taito. Nykyään on olemassa hyviä esimiesvalmennusohjelmia. Kun jotkut ovat löytäneet hyviä tapoja toimia, niin onhan niistä hyvä kertoa toisille. Ei kaikkea tarvitse jokaisen itse keksiä, vaan oppia voi ottaa toisten kokemuksista. Koulutuskin voi toimia pomotaudin rokotteena. Jaksaa, kun muistaa levätä Erkki Eskelinen toteaa, että elämässä huumori on erittäin tärkeää. Täytyy osasta keventää. Asioihin täytyy suhtautua myös riittävän leikkimielisesti. Jos jokin ei onnistu näin, on etsittävä toinen keino. Vanhoja ei kannata murehtia. Dalai Laman kerrotaan sanoneen, että kahdenlaisista asioista ei kannata murehtia. Ensinnäkin niistä, joille ei voi mitään. Ja toiseksi niistä, joille voi jotain. On sitten vaan ryhdyttävä tekemään jotain niiden eteen, joille voi jotain. Olen tässä suhteessa Dalai Laman kanssa samaa mieltä. Olen optimisti elämänasenteeltani.. Tärkeää on löytää itselleen sopivat rentoutumis ja purkautumistavat. Suurten ponnistusten jälkeen vaihdan maisemaa. Teen vaimoni kanssa viikon matkan jonnekin, yleensä ulkomaille tai Lappiin. Maiseman vaihtaminen päästää liiat höyryt ulos ja rentouttaa mielen. Samalla voimia kerääntyy uusia haasteita varten. Kun oma oloni on levollinen ja olo on hyvä, tiedän onnistuneeni työssäni ja elämässäni
Entä jos Elämässä kaikki vaikuttaa kaikkeen. Epäonni voi kääntyä onneksi. Omasta vaikeudesta voi seurata hyvää toiselle ja itselle. Haastattelun lopuksi kysyn: Olisiko Lieksan Vaskiviikko olemassa, jos sotaa ei olisi syttynyt ja sinä olisit saanut lapsena musiikin opetusta? Todennäköisesti ei, vastaa musiikkineuvos, mus.dir Erkki Eskelinen. Ei ainakaan tällaisena eikä tässä laajuudessa. Itse olisin kyllä muusikko, mahdollisesti musiikista väitellyt tohtori tai solisti. Seija Mauro