kokonaismaanpuolustuksesta 2006

Maanpuolustuskorkeakoulu Tietoja Suomen kokonaismaanpuolustuksesta 2006 Sisäinen turvallisuus Väestön toimeentuloturva ja toimintakyky Valtakunnan sotilaallinen puolustus Valtion johtaminen Henkinen kriisinkestokyky Ulkoinen toimintakyky Talouden ja yhteiskunnan toimivuus Tietoja Suomen kokonaismaanpuolustuksesta 2006 Maan ja kansalaisten turvallisuus - yhteiskunnan toiminnan turvaaminen

TIETOJA SUOMEN KOKONAIS- MAANPUOLUSTUKSESTA 2006 Maanpuolustuskorkeakoulu

Maanpuolustuskorkeakoulu Kansi: Unto Rautio Taitto: Heidi Paananen ISBN 951 25 1642 X Edita Prima Oy Helsinki 2005

TIETOJA SUOMEN KOKONAIS- MAANPUOLUSTUKSESTA 2006 Maan ja kansalaisten turvallisuus yhteiskunnan toiminnan turvaaminen ESIPUHE Kokonaismaanpuolustus on Suomen kansallinen turvallisuusratkaisu. Se tarjoaa mahdollisuuden viranomaisten, yritysten ja kansalaisyhteiskunnan voimavarojen järkevälle käytölle turvallisuutemme ylläpitämiseksi. Kokonaismaanpuolustuksella tarkoitetaan kaikkia niitä sotilaallisia ja siviilialojen toimia, joilla turvataan Suomen valtiollinen itsenäisyys sekä kansalaisten elinmahdollisuudet ja turvallisuus ulkoista, valtioiden aiheuttamaa tai muuta uhkaa vastaan. Kokonaismaanpuolustuksen alaan kuuluvilla toimenpiteillä turvataan yhteiskunnan elintärkeät toiminnot, joita ovat valtion johtaminen, ulkoinen toimintakyky, valtakunnan sotilaallinen puolustus, sisäinen turvallisuus, talouden ja yhteiskunnan toimivuus, väestön toimeentuloturva ja toimintakyky sekä henkinen kriisinkestokyky. Uhkakuvissa perinteiset sotilaalliset uhkat ovat jääneet entistä enemmän taka-alalle uusien uhkien noustessa yhä voimakkaammin esille, terrorismin ollessa tästä eräänä, huolestuttavana esimerkkinä. Perinteisen, ensi sijassa sotilaallisia uhkia vastaan suojaavan turvallisuuden rinnalle on entistä painokkaammin noussut kokonaisvaltaisen turvallisuuden tavoite. Tietoja maanpuolustuksesta - kirjaa on aiemmin julkaistu yhdeksän painosta, joista viimeisin vuonna 2002. Nyt ilmestyvä kymmenes painos on uudistettu sekä rakenteeltaan että sisällöltään vastaamaan vuonna 2003 julkistettua valtioneuvoston periaatepäätöstä yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisesta. Toinen keskeinen peruste uudistuksille on valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko vuodelta 2004. Kirja on tarkoitettu käsikirjaksi valtakunnallisille ja alueellisille maanpuolustuskursseille. Se on hyödynnettävissä myös muussa eri hallinnonalojen kokonaismaanpuolustusta ja kokonaisturvallisuutta käsittelevässä opetuksessa sekä maanpuolustusjärjestöjen toteuttamassa koulutuksessa. 3

Artikkelien kirjoittajat ovat valtakunnallisten ja alueellisten maanpuolustuskurssien opettajia ja luennoitsijoita tai kokonaismaanpuolustuksen eri alojen keskeisiä asiantuntijoita. Kirjan monimuotoisuudesta ja kirjoittajien lukumäärästä johtuen eräitä artikkeleiden yksityiskohtien päällekkäisyyksiä ei ole voitu välttää. Artikkelien kokonaisuuden sekä kirjoittajien persoonallisen otteen säilyttämiseksi näitä päällekkäisyyksiä ei kaikin osin ole haluttu poistaa. Artikkelien kirjoittajat käyvät ilmi kirjan liitteenä 1 olevasta kirjoittajaluettelosta. Kirjan toimituskuntaan ovat kuuluneet majuri Jukka Haltia, everstiluutnantti Pertti Hyvärinen, kommodori Timo Junttila, tiedottaja Petri Kekäle, everstiluutnantti Ismo Kurki, hallitusneuvos Esko Koskinen, suunnittelu- ja tutkimuspäällikkö Eija Limnell, eversti Jukka Ojala, asessori Teemu Penttilä, vanhempi hallitussihteeri Matti Piispanen, ylijohtaja Mika Purhonen, ulkoasianneuvos Iivo Salmi, hallitusneuvos Seija Salo, komentaja Timo Ståhlhammar ja lääkintöneuvos Jouko Söder. Helsingissä joulukuussa 2005 Toimituskunnan puolesta Puheenjohtaja Toimitussihteeri Kommodori Timo Junttila Komentaja Timo Ståhlhammar 4

Sisällysluettelo TIETOJA SUOMEN KOKONAISMAANPUOLUSTUKSESTA 2006... 3 Maan ja kansalaisten turvallisuus yhteiskunnan toiminnan turvaaminen... 3 ESIPUHE... 3 1. Suomen toimintaympäristö ja sen muutos... 8 1.1 Turvallisuuden globaali toimintaympäristö... 8 1.2 Globaali turvallisuuskehitys... 14 1.2.1 Globaalit ja rajat ylittävät turvallisuusongelmat... 14 1.2.2 Terrorismi turvallisuusuhkana... 19 1.2.3 Joukkotuhoaseiden leviämisen ja käytön uhka... 21 1.2.4 Informaatioyhteiskuntaan kohdistuvia uhkatekijöitä.. 24 1.3 Konfliktit ja sotilaallinen voimankäyttö... 28 1.3.1 Aseellisten konfliktien ja voimankäytön viitekehys... 28 1.3.2 Konfliktien ja sotilaallisen voimankäytön kehityspiirteitä... 30 1.4 Suurvaltasuhteet... 42 1.5 Transatlanttiset suhteet... 44 1.6 Venäjä ja Itämeren alue... 46 1.7 Sotilaallinen kehitys Suomen lähialueilla... 49 1.8 Sisäisen turvallisuuden turvallisuusympäristö ja siitä johdettavat uhkat... 57 1.9 Globaali talous... 63 1.10 Suomen etu ja globaali vastuu kehityspolitiikassa... 67 2. Suomen ulko- turvallisuus- ja puolustuspolitiikka...71 2.1 Ulko- ja turvallisuuspolitiikan painopisteet... 71 2.2 Suomen toiminta EU:n jäsenenä... 72 2.3 Euroopan unionin turvallisuuspolitiikka... 75 2.4 Kriisinhallinta... 82 2.4.1 EU:n sotilaallisen kriisinhallintakyvyn rakentaminen 82 2.4.2 Kriisinhallinnan siviilikyvyn rakentaminen EU:ssa... 86 2.4.3 Suomen osallistuminen sotilaalliseen kriisinhallintaan... 90 2.4.4 Siviilikriisinhallinnan kotimaan valmiuksien kehittäminen... 93 2.5 Suomen rooli turvallisuutta ja vakautta edistävissä järjestöissä... 97 2.5.1 Yhdistyneet kansakunnat... 97 2.5.2 Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö ETYJ... 99 2.5.3 Euroopan neuvosto... 101 2.5.4 NATO ja rauhankumppanuus... 102 2.6 Puolustuspolitiikka ulko- ja turvallisuuspolitiikan osana... 107 3. Kokonaismaanpuolustuksen yleisjärjestelyt... 114 3.1 Kokonaismaanpuolustuksen johto ja päätöksenteko... 114 3.2 Kokonaismaanpuolustusta koskeva lainsäädäntö... 119 5

3.3 Yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaaminen.. 124 3.4 Turvallisuustilanteet ja uhkamallit... 129 3.5 Tilannekuvan muodostaminen... 135 4. Ulkoinen toimintakyky... 138 4.1 Kansainvälisten yhteyksien, viestinnän ja päätöksenteon turvaaminen... 138 4.2 Edustustoverkon toimintakyky... 138 4.3 Suomen kansalaisten suojelu ja auttaminen... 140 4.4 Ulkomaankaupan jatkuvuuden turvaaminen... 142 5. Sotilaallinen maanpuolustus... 145 5.1 Suomen turvallisuusympäristö, sodankäynnin kehittyminen ja sen vaikutukset puolustusjärjestelmän kehittämiseen... 145 5.2 Suomen puolustusratkaisu... 150 5.3 Puolustusvoimien toiminnan voimavarat... 173 5.4 Puolustusvoimien koulutusjärjestelmä... 179 5.5 Rajavartiolaitoksen sotilaallinen maanpuolustus... 184 5.6 Puolustushallinnon strateginen suunnittelu... 186 6. Sisäinen turvallisuus... 191 6.1 Sisäisen turvallisuuden strategia... 191 6.2 Euroopan unionin oikeus- ja sisäasiat... 196 6.3 Poliisitoiminta... 200 6.4 Rajaturvallisuus ja meripelastustoimi... 204 6.5 Pelastustoimi... 209 6.6 Hallittu maahanmuutto ja laittoman maahantulon torjunta... 216 6.7 Ympäristöturvallisuus... 222 7. Talouden ja yhteiskunnan toimivuus... 227 7.1 Julkisen talouden toimivuus... 227 7.2 Huoltovarmuuden turvaaminen... 231 7.2.1 Puolustustaloudellinen suunnittelukunta... 238 7.3 Yhteiskunnan perustoimintojen turvaaminen... 241 7.3.1 Elintarvikehuolto... 241 7.3.1.1 Maatalous... 241 7.3.1.2 Elintarviketeollisuus... 247 7.3.1.3 Kauppa ja jakelu... 253 7.3.2 Energiahuolto... 256 7.3.2.1 Energiamarkkinat... 256 7.3.2.2 Varautuminen polttoainehuollossa... 266 7.3.2.3 Varautuminen sähkö- ja lämpöhuollossa... 270 7.3.3 Kuljetuslogistiikka... 272 7.3.3.1 Maantiekuljetukset... 274 7.3.3.2 Rautatiekuljetukset... 275 7.3.3.3 Ilmakuljetukset... 276 7.3.3.4 Vesikuljetukset... 278 7.3.4 Tietoyhteiskunnan varautuminen... 282 7.3.4.1 Kriittisen infrastruktuurin varmistaminen 287 6

7.3.5 Rahoitushuolto... 292 7.3.5.1 Rahoitustoiminta ja maksujärjestelmät... 292 7.3.5.2 Rahahuollon turvaaminen poikkeusoloissa.. 295 7.3.5.3 Vakuutusjärjestelmän turvaaminen... 298 7.3.6 Teollisuus... 302 7.3.6.1 Teollisuustuotannon ohjaus... 302 7.3.6.2 Teollisuuden varautuminen ja valmiussuunnittelu... 304 7.3.6.3 Työvoiman ohjaus poikkeusoloissa... 307 7.3.6.4 Poikkeusolojen vaikutus rakentamiseen... 313 8. Väestön toimeentuloturva ja toimintakyky... 317 8.1 Sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävät ja tavoitteet... 317 8.2 Sosiaalihuolto... 318 8.3 Terveydenhuolto... 319 8.4 Sosiaali- ja terveydenhuollon varautuminen... 321 8.5 Sosiaali- ja terveydenhuollon johtaminen erityistilanteissa ja poikkeusoloissa... 325 8.6 Väestön terveydensuojelu... 326 8.6.1 Ympäristöterveydenhuolto... 327 8.6.2 Epidemiaselvitykset... 328 8.6.3 Tarttuvien tautien seurantajärjestelmä... 329 8.6.4 Säteilyvalvonta... 330 8.6.5 Kemialliset uhkat... 334 8.7 Terveydenhuollon valmius... 335 8.7.1 Toiminnallinen valmius... 335 8.7.2 Henkilöstöresurssit... 336 8.7.3 Materiaalinen valmius... 337 8.7.4 Lääkkeiden velvoitevarastointi... 337 8.8 Sosiaalihuollon valmius ja sosiaalinen turvallisuus... 338 8.9 Laitosten evakuointi... 339 8.10 Puolustustaloudellinen suunnittelukunta ja sosiaali- ja terveydenhuollon varautuminen... 340 8.11 Lääkinnällinen pelastustoiminta... 341 8.12 Puolustusvoimien kenttälääkintä... 343 9. Viestintä ja henkinen kriisinkestokyky... 355 9.1 Valtionhallinnon viestinnän yleisjärjestelyt... 355 9.2 Puolustushallinnon viestintä... 358 9.2.1 Puolustusministeriö... 358 9.2.2 Puolustusvoimat... 359 9.2.3 Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta... 362 9.3 Aluehallinnon viestintä... 363 9.4 Joukkoviestimien toiminta... 365 9.4.1 Sähköiset joukkoviestimet... 365 9.4.2 Lehdistö... 371 9.5 Koulujen maanpuolustusopetus... 377 9.6 Kirkot ja muut uskonnolliset yhteisöt... 381 9.7 Henkinen kriisinkestokyky... 389 9.8 Psykologinen sodankäynti... 393 7

1. SUOMEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ JA SEN MUUTOS 1.1 Turvallisuuden globaali toimintaympäristö Maamme vastaa toimintaympäristönsä turvallisuushaasteisiin kehittämällä turvallisuuspolitiikan kolmea osa-aluetta: sotilaallista maanpuolustusta, sotilaallista kriisinhallintaa sekä varautumista niin sanottuihin uusiin uhkiin. Kylmän sodan aikana saatettiin sanoa että Suomen turvallisuuspolitiikan onnistuminen on kytkennässä kahden johtavan suurvallan turvallisuuspoliittisen suhteen kehitykseen... Tästä syystä huomion kiinnittäminen ns. kolmannen maailman tapahtumiin tuntuu turhalta. Tänään Suomi on EU:n jäsen, maamme turvallisuuspoliittinen toimintaympäristö ei ole enää pelkistetyn kaksijakoinen ja kolmannen maailman tapahtumat vaikuttavat nyt kaikkien maiden turvallisuuteen. Berliinin muurin murtuminen 1989 ja sitä seurannut Neuvostoliiton romahtaminen saivat aikaan historiallisia muutoksia. New Yorkin terrori-iskut eivät muuttaneet globaalin kehityksen suuntaa, mutta ne vaikuttivat muutoksen nopeuteen ja sen tiedostamiseen. Kylmän sodan jälkeen Suomen toimintaympäristöä ovat muokanneet mm. seuraavat tekijät: Venäjä ei enää ole entisenlainen globaali supervalta, mutta sillä on edelleen merkittävät sotilaalliset voimavarat, EU ja Nato ovat laajentuneet vanhan Neuvostoliiton rajoille ja Baltiassa ylikin, mikä Naton osalta merkitsee erityisesti Yhdysvaltojen vastuunottoa alueen turvallisuudesta. Euroopan Unionin jäsenmaissa turvallisuus- ja puolustuspolitiikka on käytännössä jakautunut kahteen osaan: oman alueen maanpuolustuksessa nojataan Natoon tai kansallisiin ratkaisuihin, kriisinhallinnassa ollaan yhteistyössä sekä EU:n että Naton puitteissa, Globalisaation seurauksena perinteisten kehitysmaiden turvallisuuspoliittinen merkitys on radikaalisti noussut, Niin sanottujen uusien uhkien merkitys on lisääntynyt kaikissa maissa, myös Suomessa. Tänään voidaankin sanoa, että Suomen turvallisuuspolitiikan onnistuminen on kytkennässä kolmen keskeisen toimijan EU:mme ja sen jäsenmaiden, Venäjän ja Yhdysvaltojen - suhteen kehitykseen. Perinteisten kehitysmaiden tapahtumil- 8

la ja uusilla uhkilla on yhä enemmän vaikutusta näiden kolmen toimijan suhteisiin ja suoraan Suomeen. Maanpuolustuksen ympäristö Jokaisen maan turvallisuus kytkeytyy voimakkaimmin sen lähiympäristöön, mutta tähän lähiympäristöön ja suoraan itse maahan vaikuttavat yhä enemmän etäiset tapahtumat. Suomen osalta turvallisuuteen on perinteisesti vaikuttanut Venäjän ja kunkin aikakauden keskeisten läntisten suurvaltojen suhde. Tänään ei ole odotettavissa laajamittaista sotilaallista yhteenottoa toisaalta Venäjä ja perinteisten länsimaiden EU:mme ja sen jäsenmaiden sekä Yhdysvaltojen välillä. Kokonaisuutena turvallisuuspolitiikan painopiste onkin viime vuosina Natossa, EU:ssa ja sen jäsenmaissa, kuten esimerkiksi Ruotsissa, siirtynyt merkittävästi maanpuolustuksesta kriisinhallintaan. Suomen kannalta on kuitenkin tärkeätä, että EU:mme ja sen jäsenmaiden, Venäjän ja Yhdysvaltojen keskinäiset suhteet voivat tulevien vuosien ja vuosikymmenien mittaan vaihdella yhteistyön ja merkittävien jännitteiden välillä. Merkittävät tällaiset muutokset vaikuttavat myös Suomeen. Euroopan Unionimme ja sen jäsenmaiden, Venäjän sekä Yhdysvaltojen suhteiden vaihteluihin voivat vaikuttaa mm. seuraavat tekijät: Perinteisen läntisen demokratian ja markkinatalouden sekä läntisten maiden vaikutuksen edelleen lisääntyminen alueilla, joita Venäjä pitää itselleen tärkeinä: Ukraina, Valko-Venäjä, Kaukasuksen alue ja Keski-Aasia, Venäjän sisäinen kehitys voi vaikuttaa maan ulkosuhteisiin, mahdollisesti myös lähinaapureihin suuntautuviin odotuksiin, Venäjän, EU:n, Yhdysvaltojen ja Kiinan sekä mahdollisesti Intian erilaiset edut strategisesti merkittävillä alueilla, kuten esimerkiksi ns. laajassa Lähi-idässä. EU:n yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehityssuunta sekä tämän vaikutus toisaalta Natoon ja atlanttiseen suhteeseen sekä toisaalta EU:n Venäjä -suhteeseen. Globalisaation myötä syntyvien kehityskriisien (terrorismi, joukkotuhoaseet, sortuvat valtiot) vaikutukset suurvaltojen suhteisiin. Perinteinen geopoliittinen kilpailu keskeisten toimijoiden kesken. Sotilaallinen uhka muodostuu kaikille maille kahdesta tekijästä: sotilaallisista voimavaroista ja niiden omistajien tarkoitusperistä. Suomen keskeinen tavoite on vahvistaa turvallisuusympäristömme vakautta edistämällä meille tärkeiden toimijoiden keskinäisiä hyviä suhteita. Näin politiikkamme pyrkii edistämään EU:n ja sen jäsenmaiden, Venäjän ja Yhdysvaltojen hyviä 9

suhteita. Samoin pyrimme olemaan hyvä EU:n jäsen ja hyvissä kahdenvälisissä suhteissa Venäjään ja Yhdysvaltoihin. Samalla voi todeta, että lähialueellamme on edelleen merkittäviä sotilaallisia voimavaroja ja ne ovat alkaneet viime vuosina uudelleen vahvistua. Turvallisuusympäristömme kaikki tekijät huomioon ottava Suomen puolustuskyky mitoitetaan siten, että se estää ennalta sotilaallisella voimalla uhkaamisen, joka voisi kohdistua Suomeen. Tällainen puolustuskyky on kaikkien kannalta myönteinen osa pohjoisen Euroopan vakautta. EU:n yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan merkitys, Naton rauhankumppanuus sekä Naton oven auki pitäminen ovat osa samaa kokonaisuutta. Yhdysvaltojen sitoutuminen Naton kautta Baltian turvallisuuteen on osa pohjoisen Euroopan vakautta. Vuoden 2004 turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko korostaakin sekä EU:n että Suomen omaa hyvää atlanttista suhdetta Yhdysvaltoihin. Kriisinhallinnan ympäristö Globalisaationa tunnettuun maapallonlaajuiseen muutokseen on liittynyt kehitysmaissa sekä onnistumisia että epäonnistumisia. Yhtäältä entisiin kehitysmaihin on syntynyt menestyviä taloudellisia voimakeskuksia ja yhteistyökumppaneita, jotka haastavat perinteisten teollisuusmaiden talouksia. Toisaalta joidenkin maiden epäonnistuminen ja sisäinen kehityskriisi voi uhata ko. alueen tai koko maailman turvallisuutta. Globalisaatio on myös vähentänyt maantieteellisen etäisyyden merkitystä. Riskit ja uhat ovat saaneet uusia muotoja ja niiden vaikutukset välittyvät nopeammin ja laajemmalle alueelle. Perinteisissä kehitysmaissa elää ihmiskunnan kuudesta miljardista ihmisestä noin viisi miljardia. Köyhyys, eriarvoisuus ja kehityksen puute ovat jo sinänsä yhteiskuntien epävakautta lisääviä tekijöitä. Lisäksi joissakin kulttuureissa voi ilmetä voimakasta, perinteisistä kulttuureista lähtevää vastarintaa demokratiaa ja nykyaikaista taloutta kohtaan. Eri maiden kehityskriisien seurauksena voi olla järjestyneen yhteiskunnan tai valtion sortuminen, ihmisoikeus- ja demokratiaongelmia, maiden ja kulttuurien välistä vastakkainasettelua sekä joukkotuhoaseiden leviämistä. Globalisaation ja vakaan kansainvälisen ympäristön edut ovat Suomen kaltaiselle maalle kiistattomat. Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa perinteinen kehitysyhteistyö, siviilikriisinhallinta sekä sotilaallinen kriisinhallinta muodostavat jatku- 10

mon, jossa lähtökohtana on kehityskriisien ennalta ehkäisy ja tarvittaessa myös sotilaallinen kriisinhallinta. Perinteisistä suomalaisista lähtökohdista ei ole ollut helppo tunnistaa Euroopan maiden turvallisuus- ja puolustuspolitiikan jakautumista kahteen osaan: Naton kautta tai sotilaallisesti liittoutumattomana hoidettavaan oman alueen maanpuolustukseen ja sekä EU:n että Naton hoitamaan EU:n ulkopuolelle suuntautuvaan kriisinhallintaan. Maapallonlaajuisen riippuvuuden kasvaessa moniin turvallisuusuhkiin vastaamiseen tarvitaan kansainvälistä yhteistyötä. Suomi on perinteisesti korostanut YK:n merkitystä kansainvälisten ongelmien ratkaisussa. EU:n jäsenmaana Suomen luontainen yhteistyö tapahtuu osana EU:n yhteistä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa. Samaan laajaan kansainväliseen yhteistyöhön tähtää myös Naton rauhankumppanuus. Globalisaation myötä Suomenkin hyvinvointiin ja turvallisuuteen vaikuttavat yhä enemmän maantieteellisesti etäiset tapahtumat. Siksi Suomi osallistuu YK:n ja EU:n jäsenenä sekä Naton rauhankumppanina laajalla keinovalikoimalla nykymaailmassa nopeasti ja laajasti vaikuttavien kriisien ennalta ehkäisemiseen, siviilikriisien hallintaan ja tarvittaessa sotilaalliseen kriisinhallintaan. Uusien uhkien ympäristö Niin sanotut uudet uhkat eivät ole olleet aikaisemminkaan tuntemattomia, mutta globalisaation myötä niiden vaikutus ja tiedostaminen ovat lisääntyneet. Samalla niistä on tullut osa kokonaisvaltaista turvallisuussuunnittelua ja varautumista. Globalisaatio voidaan nähdä nykyaikaistumisen maapallonlaajuisena etenemisenä. Se merkitsee käytännössä monien toimintojen verkottumista ja tässä mukana olevien keskinäisriippuvuuden lisääntymistä. Tämä voi johtaa monissa tapauksissa turvallisuuden vahvistumiseen, koska toisistaan riippuvaisten valtioiden ja yritysten etu on edistää yhteistyökumppaneiden kanssa vakaata yhteistoimintaa. Toisaalta verkostuminen ja keskinäisriippuvuuden lisääntyminen voi häiriö- tai kriisitilanteissa johtaa vaikutusten nopeaan ja laajaan leviämiseen. Monet turvallisuusongelmat voivat saada alkunsa kaukana, mutta juuri globalisaation vuoksi ne voivat vähitellen tai hyvinkin nopeasti vaikuttaa Suomeen. Toisaalta esimerkiksi suomalaiset turistit menevät myös kaukomaille uusien turvallisuusriskien lähettyville. Perinteisesti uusien uhkien kaltaisiin riskeihin on varauduttu ja vastattu paikallisella tai kansallisella tasolla. Globalisaatio ja EU:n jäsenyys merkitsevät sitä, että uusiin uhkiin liittyvä tilannekuvatoiminta, ennaltaehkäisy, varautuminen sekä 11

kriisijohtaminen verkottuvat yhä enemmän myös kansainvälisesti. Tämä tapahtuu lähialueilla, Itämeren alueella, EU:ssa ja Nato yhteistyönä sekä YK:n puitteissa. Vuoden 2004 turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa käsiteltiin laajasti uusia uhkia. Niitä voidaan ryhmitellä luonnon aiheuttamiin uhkiin, ihmisen aiheuttamiin uhkiin, ja nykyaikaistumiseen liittyviin teknologiariskeihin. Luonnon aiheuttamat uhkat ovat ihmisten kannalta vanhimpia ja järjestäytynyt yhteiskunta on osaksi syntynyt vastaamaan juuri niiden aiheuttamiin haasteisiin. Esimerkiksi ravinnon saatavuuden tai sään vaihteluiden aiheuttamien riskien hallinta on ollut keskeinen osa talouden ja teknologian kehitystä. Monien suurten luonnononnettomuuksien osalta joudutaan käytännössä keskittymään varautumiseen ja kriisijohtamiseen, koska itse tapahtuman ennalta ehkäisyyn ei ole mahdollisuuksia. Samalla on noussut esiin kysymys, missä määrin ihminen omalla toiminnallaan aiheuttaa tai kärjistää esimerkiksi ilmaston ja sään ääri-ilmiöiden vaihteluita. Luonnononnettomuudet. Ihmisen tai yhteiskunnan vaikutusmahdollisuuksien ulottumattomissa olevat luonnononnettomuudet ovat olleet viime vuosien merkittäviä uhkia ihmisen turvallisuudelle. Vaikka luonnononnettomuudet ovat paikallisia, niillä globalisoituvassa maailmassa on usein myös laajoja taloudellisia ja poliittisia vaikutuksia. Epidemiat. Tarttuvien tautien ennalta estämisessä on saavutettu viime vuosisadalla globaalisti merkittäviä tuloksia. Tarttuvien tautien, helposti tarttuvien eläintautien sekä kasvitautien ja tuholaisten leviämisen mahdollisuus arvioidaan tulevaisuudessa merkittäväksi globaaliksi riskiksi sekä lisääntyvän kansainvälisen liikkumisen että mahdollisten biologisten mutaatioiden vuoksi. Ihmisen aiheuttamien turvallisuusuhkien torjuminen on historiallisesti ollut toinen järjestäytyneen yhteiskunnan kehityksen lähtökohta. Demokraattisen oikeusvaltion edistäminen ja puolustaminen on globalisoituvassa maailmassa jatkuvasti sekä keskeinen tavoite että keskeinen keino turvallisuuden edistämiseen ja vakauttamiseen. Järjestäytynyt rikollisuus. Nopeasti lisääntyneen kansainvälisen vaihdon myötä myös rikollisuus on kansainvälistynyt, organisoitunut ja ammattimaistunut. Sen torjunta edellyttää erityisesti kattavaa ajantasaista kokonaiskuvaa ja tarkkaa tietoa. Se vaatii myös tehostuvaa yhteistyötä. Terrorismi. Terrorismi liittyy läheisesti muun rikollisuuden torjuntaan. Terrorismia on esiintynyt kautta aikojen eri muodoissa. Sen taustalla on ollut useita erilaisia motiiveja, myös nykyään korostuvat separatistiset pyrkimykset sekä uskonnollinen fanatismi. Viime vuosien terrorismin globaalit vaikutukset ovat 12

tunnettuja. Suoraan Suomeen kohdistuva terroriuhka arvioidaan tällä hetkellä vähäiseksi, vaikka ongelmaa ei Suomessakaan ole syytä aliarvioida. Sosiaaliset kriisit ja maahanmuuton hallinta. Laajamittaiset väestöliikkeet ovat viime vuosina olleet erityisesti sosiaalisten kriisien ja ilmaston ääritilojen seurausta. Suomeen ei ole näköpiirissä laajamittaista luvatonta maahanmuuttoa, mutta globaalien ja eurooppalaisten ongelmien aiheuttamaa painetta on odotettavissa. Suomessa maahanmuuttopolitiikka on viime vuosina edelleen eriytynyt, ja siinä on alkanut korostua myös työperäisen maahanmuuton myönteinen hallinta. Teknologiariskien lisääntymiseen liittyy paradoksi, että nykyaikaisen teknologian keskeinen tarkoitus on taloudellisen hyvinvoinnin lisäksi perinteisten luontoon ja talouteen liittyvien riskien hallinta. Verkottuva talous lisää keskinäisriippuvuutta ja turvallisuutta, mutta samalla myös niiden käyttöön liittyvien häiriöiden ja riskien lisääntymistä. Teknologiariskien hallinta keskittyy merkittävästi ennalta estävään toimintaan, mutta verkottuneessa keskinäisriippuvuuden maailmassa on samalla varauduttava myös poikkeuksellisten suurien häiriöiden ja onnettomuuksien johtamiseen. Tämä taas edellyttää laajaa kansallisten viranomaisten ja kansainvälisten yhteisöjen yhteistyötä. Suuronnettomuudet: liikenne, teollisuus, säteily, ympäristö. Nykyaikaisen yhteiskunnan ja talouden rakentuminen jatkuvasti kehittyvän teknologian varaan lisää luontaisesti teknologiariskejä. Samalla globaalin kilpailun usein vaatima yksiköiden ja järjestelmien koon kasvu voi tehdä mahdolliseksi laajalle vaikuttavat onnettomuudet. Sähköiset viestintä- ja tietojärjestelmät. Yhä useammat yhteiskunnan toiminnot ja palvelut perustuvat sähköisen viestinnän ja tietojärjestelmien käyttöön. Samalla koko yhteiskunnan riippuvuus niistä kasvaa, eikä siirtyminen manuaalisiin järjestelmiin kriisitilanteissakaan ole mahdollista. Kehitys mahdollistaa myös verkkojen ja järjestelmien lisääntyvän käytön rikollisiin tarkoituksiin. Huoltovarmuus: energia, elintarvikkeet, päivittäistavarat. Nykyaikaisen talouden ja yhteiskunnan verkottuminen sekä kaupan järjestelmien pyrkimys suurien varastojen välttämiseen ovat lisänneet yhteiskunnan huoltovarmuuden riskejä poikkeus- ja kriisitilanteissa. 13

Suomalaisen mallin vahvuus: kok okonaisturvallisuus onaisturvallisuus Turvallisuuskysymykset on perinteisesti jaettu ulkoiseen ja sisäiseen turvallisuuteen ja myös viranomaistoiminta on seurannut samoja rajoja. Sotien jälkeisen ajan Suomessa on kuitenkin kehitetty kaikkien viranomaisten yhteistoimintaa ns. kokonaismaanpuolustuksen pohjalta. Sen mukaan kaikki tarvittavat osapuolet ja koko yhteiskunta voidaan nopeasti mobilisoida laajaan kriisinhallintaan. Vuoden 2004 Sisäisen turvallisuuden ohjelma jatkaa, täsmentää ja täydentää samaa toimintalinjaa. Perusajatuksena on, että jokainen viranomainen vastaa omassa tehtävässään turvallisuuden edistämisestä ja jatkaa kriisitilanteessa samalla paikalla kuin normaalioloissa. Vuoden 2004 Turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa analyysin ja johtopäätösten perusteella Suomi toteuttaa jatkossa uskottavaa kansallista puolustusta, osallistuu kansainväliseen kriisinhallintaan ja varautuu uusiin uhkiin. Myös näissä haasteissa kaikkien viranomaisten, koko valtionhallinnon ja koko yhteiskunnan yhteistyö kokonaisturvallisuuden hyväksi antaa hyvän perustan myös tulevaisuuden turvallisuussuunnittelulle. 1.2 Globaali turvallisuuskehitys 1.2.1 Globaalit ja rajat ylittävät turvallisuusongelmat Turvallisuus kytkeytyy kansainvälisessä toimintaympäristössä entistä vahvemmin yhteen kehityksen ja ihmisoikeuksien kanssa. Samalla turvallisuuspoliittinen asialista on muuttunut kylmän sodan päättymisen ja sitä välittömästi seuranneen murroksen ajoista. Suursodan uhka on pitkälti poistunut ja aseellisten konfliktien määrä on vähentynyt, mutta poliittinen väkivalta eri muodoissa liittyy globaaliin muutokseen. Maailmanlaajuisten ongelmien ja rajat ylittävien uhkien vaikutus valtioiden, yhteiskuntien ja yksilöiden turvallisuuteen ja hyvinvointiin lisääntyy. Kauppapoliittiset-, raaka-aine- ja energia- sekä ympäristökriisit samoin kuin luonnononnettomuudet ja epidemiat koskettavat keskinäisen riippuvuuden kautta kaikkia maita. Pakolaisuus ja hallitsemattomat väestöliikkeet saavat usein alkunsa sisäisistä konflikteista tai valtioiden sortumisesta, mihin liittyy samalla ihmisoikeusloukkauksia. Ne toimivat myös järjestäytyneen rikollisuuden ja terrorismin sekä huume- ja ihmiskaupan kasvualustana ja toimintaväylänä. Muuttuvan turvallisuuspoliittisen asetelman keskeisenä tekijänä on globalisaatio, joka muokkaa valtioita, yhteiskuntia ja markkinoita ja tiivistää niiden välisiä yhteyksiä kaikilla tasoilla. Globalisaatio luo uusia yhteistyömahdollisuuksia talouden ja 14

teknologian alalla, mutta ilman hallinta- ja korjaustoimia se samalla lisää yhteiskunnallista ja taloudellista eriarvoisuutta ja kasvattaa hyvinvointikuiluja ja kehityseroja. Toimintaympäristön muutoksen seurauksena ulkoisen ja sisäisen turvallisuuden välinen raja valtioiden turvallisuuspolitiikassa on liudentunut. Keskeiseksi tavoitteeksi on samalla tullut monenkeskisen yhteistyön tehokkaampi järjestäminen moniulotteisten ja toisiinsa kytkeytyvien ongelmien torjumiseksi ja ratkaisemiseksi. Toisaalta edellytyksenä yhteiselle toiminnalle ja globaalien turvallisuustavoitteiden saavuttamiselle on suvereenien valtioiden kyky vastata sisäisistä ja ulkoisista velvoitteistaan. Köyhyydestä irti ponnistelevien kehitysmaiden ja demokratiaa ja markkinataloutta kohti pyrkivien siirtymämaiden tukeminen on tullut turvallisuusstrategioiden olennaiseksi osaksi. Erityisenä haasteena on kansainvälisen yhteisön puuttuminen heikkojen, sortuvien ja hajonneiden valtioiden ongelmaan samoin kuin suhtautuminen valtioihin, jotka rikkovat yhteisten normien mukaisia velvoitteistaan kansalaisiaan tai kansainvälistä yhteisöä kohtaan. Turvallisuusstrategiat (1) Globaalien ongelmien ratkaisemiselle tarjoaa yhteisen perustan Yhdistyneiden kansakuntien vuosituhattavoitteiden (2000) toteuttaminen, jossa ydintehtäväksi asetetaan köyhyyden vähentäminen. Samalla jäsenvaltiot ovat sitoutuneet YK:n toimintakyvyn ja uskottavuuden vahvistamiseen, mistä tehtiin päätöksiä tavoitteiden tarkistuksessa (2005). Yhteisten tavoitteiden toteutuminen ei onnistu ilman heikkojen valtioiden ja ryhmien tukemista ja hyvän hallinnon edistämistä. Maissa, joissa keskusvalta on menettänyt toimintakykynsä ja arvovaltansa, esiintyy muita useammin ja enemmän myös väkivaltaa ja inhimillistä kärsimystä, joka heijastuu alueellisena epävakautena ja globaalina ongelmana. Heikkojen valtioiden tukemiseen liittyy niin kehitys- ja turvallisuuspoliittisia kuin humanitaarisia tavoitteita ja arvoja. Globalisaation myötä muiden toimijoiden kuin suvereenien valtioiden merkitys on lisääntynyt. Globalisaation hallinnassa on löydettävä ratkaisuja kaikkien osapuolten, valtioiden ja niiden välisten järjestöjen lisäksi yritysmaailman, ammattiyhdistysliikkeen ja kansalaisyhteiskuntien sekä tutkijayhteisön asiantuntijoiden osallistumiseen vuoropuhelussa ja päätöksenteossa. Taloudellisten vaikutusten lisäksi huomioon on otettava globalisaation yhteiskunnalliset haitat ja hyödyt. Globaalien ongelmien ratkaisemisesta ja globalisaation hallinnasta on tullut merkitykseltään strateginen turvallisuuspoliittinen kysymys. Yhdysvaltain, muiden johtavien läntisten teollisuusmaiden ja Euroopan unionin sekä Venäjän G8- ryhmä pyrkii kantamaan johtovastuun sellaisten ongelmien kuin Afrikan kehitys- 15

kriisien, terrorismin globaalin vaaran ja joukkotuhoaseiden leviämisen ratkaisemisesta. Samalla nopeasti kehittyvien suurvaltojen kuten Kiinan, Intian ja Brasilian sekä Japanin merkityksen kasvu ja kehitysmaiden voimistuvat vaatimukset ovat nostaneet asialistalle päätöksenteon ja vaikutusvallan pohjan laajentamisen globalisaatiokysymyksissä. (2) Kylmän sodan kahtiajaon päättymisestä lähtien on kestävää turvallisuutta ja kehitystä pyritty vahvistamaan vakaus- ja muutospolitiikan tavoittein ja keinoin tukemalla ohjelmoidusti, johdonmukaisesti ja ehdollistetusti yhteiset arvot ja normit täyttävään demokratiaan siirtymistä ja hyvään hallintoon nojaavaa kehitystä. Samalla pyritään paneutumaan ja vaikuttamaan kehitysongelmien ja konfliktien perussyihin. Euroopan unionin yhdentymiseen liittyvä laajentumis- ja kumppanuuspolitiikka on vahvistanut demokratiaan, oikeusvaltioon ja markkinatalouteen nojaavaa turvallisuusyhteisöä ja vakautta laajan Euroopan alueella. Yhdysvallat on ottanut keskeiseksi ulkopolitiikkansa tavoitteeksi demokratiaan siirtymisen erityisesti laajan Lähiidän alueella. YK ja alueelliset järjestöt kuten Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö (Etyj) ja Euroopan neuvosto valvovat ja tukevat ihmisoikeuksien, kansalaisvapauksien ja vähemmistöoikeuksien sekä oikeusvaltion toteutumista kehitysmaissa, uusissa demokratioissa ja siirtymämaissa. Demokratioiden määrä valtioiden keskuudessa on kylmän sodan jälkeen lisääntynyt historiassa ennen kokemattomassa mitassa. Autokraattisten järjestelmien määrä on laskenut jyrkästi, mutta samalla niiden valtioiden määrä, joita eivät täytä myöskään demokratian tunnusmerkkejä, on säilynyt merkittävänä. Ne ovat alueellisen epävakauden mahdollisia lähteitä ja luovat epävarmuutta monenkeskisten velvoitteiden toteuttamiseen. Niissä myös sisäisten konfliktien ja poliittisen väkivallan vaara säilyy suurena. Lähde: Monty G. Marshall and Teb Robert Gurr, Peace and Conflict 2005. 16

Tuho- ja pelotusvaikutukseen pyrkivän uuden globaalin terrorismin torjuminen on tehtävä, jossa on käytettävä toisiaan vahvistavina keinoina sisäisen ja ulkoisen turvallisuuspolitiikan välineitä ja alueellista ja globaalia monenkeskistä yhteistyötä. Samalla terrorismin torjuminen edellyttää sen perussyihin vaikuttamista ja vaikutuskanaviin ja puuttumista. Vuoden 2001 jälkeen on jouduttu havaitsemaan, että länsimaisen demokratian arvojen ja normien levittäminen uusiin yhteiskuntiin tai demokraattisten vaalien järjestämien kriisialueiden maissa ei riitä turvallisuuspoliittisena muutosstrategiana. Ääri-islamismin nimissä toimivien terroristiryhmien, Afganistanin ja Irakin sotien aiheuttaman vastustuksen ja arabiyhteiskuntien kehitys- ja demokratiavajeen muodostaman ongelmakokonaisuuden purkamiseksi on ryhdytty edistämään kulttuuripiirien vuoropuhelua ja keskinäisen tietouden vahvistamista islamilaisen ja muun maailman välillä. (3) Konfliktien hallintaan tähtäävä turvallisuuspoliittinen toiminta kohdistuu koko ristiriitasykliin. Ensisijaisena toimintalinjana on tilanteen seuranta epävakailla alueilla ja ennaltavaroitukseen nojaava konfliktinesto diplomatian keinoin ja hyvän hallinnon tukemisen avulla. Sotilaallinen ja siviilikriisinhallinta on tullut YK:n, Euroopan unionin ja Naton sekä myös muiden alueellisten turvallisuusjärjestöjen kuten Afrikan unionin keskeiseksi toimintalohkoksi, jossa yhä tärkeämpää on sotilaallisten ja siviilivalmiuksien käyttäminen yhdistelmänä. Konfliktien jälkeinen vakaus- ja jälleenrakennustoiminta on elimellinen osa uutta turvallisuusstrategiaa, johon kaikki keskeiset toimijat kuten YK, EU ja yhä vahvemmin myös Yhdysvallat kehittävät voimavaroja ja kykyjä. Tilanteesta riippuen se saattaa edellyttää pitkäaikaista yhteiskunnan tai valtion rakennustyötä, johon kuuluu poliittinen, taloudellinen ja institutionaalinen tuki ja joissakin tapauksissa valtion hallinnon osittainen tai täydellinen kansainvälinen haltuunotto. Tavoitteena on estää konfliktin uusiutuminen ja taata valtion mahdollisuudet toimia jatkossa toimivaltaisesti ja täysipainoisesti kansainvälisessä yhteistyössä. Konfliktinhallinnassa on saavutettu merkittäviä tuloksia aseellisiin konflikteihin liittyvän väkivallan vähentymisenä. Kylmän sodan aikaan ja välittömästi sen päättymistä seuranneen murroksen jälkeen sotia ja aseellisia konflikteja on saatu päättymään tai ratkaisuun. Sellaisten aseellisten konfliktien lukumäärä, joissa jokin valtio on osapuolena, on vähentynyt selvästi. Vuonna 2004 käynnissä olleista 19 väkivallan asteeltaan merkittävästä konfliktista yksikään ei ollut valtioiden välinen. Sisällissotien määrä on vähentynyt, myös Afrikassa, joka säilyy pahimpana aseellisten konfliktien alueena. 17

Huolimatta 1990-luvulla koetuista Ruandan ja Bosnian tapahtumista kansamurhien ja muiden siviileihin kohdistuvien veritekojen määrä on pidemmällä aikavälillä mitattuna vähentynyt. Sotiin liittyvän pakolaisuuden syntyminen on laskenut 2000- luvulle tultaessa. Poliittisten, etnisten ja muiden sisäisten konfliktien aiheuttama väkivalta on laaja ja vaikutuksiltaan globaali turvallisuusongelma. Ihmisoikeusloukkaukset ja väkivaltarikollisuus kärjistyvät valtioiden sortuessa ja yhteiskunnan kaaoksessa. Autokraattiset järjestelmät pitävät järjestystä väkivallan uhkan avulla. Uudenlaisissa sodissa ja konflikteissa osapuolina on sotalordeja, palkka-armeijoita ja muita toimijoita valtiorakenteen ulkopuolelta. Konflikteilla voi olla niiden päättymisen jälkeen epäsuoria vaikutuksia väestön hyvinvointiin ja terveyteen. Pitkäaikaiset konfliktit kuten Israelin ja Palestiinan välinen konflikti tai jäätyneet konfliktit ylläpitävät väkivaltaa, terrorismia ja pakolaisuutta. Irakin sota on muuttunut taisteluksi kaupunkikapinaa ja itsemurhaterrorismia vastaan runsaine siviiliuhreineen. Konfliktinhallinnassa on sisäisten konfliktien ja valtioiden epäonnistumisen seurauksena korostunut tarve humanitaaristen katastrofien torjuntaan ja selvittämiseen. Viime kädessä tehtävänä on yksilöiden oikeuksien suojelu, yhteiskuntia koskevan väkivallan torjuminen ja niiden hyvinvoinnin takaaminen, minkä vuoksi inhimillinen turvallisuus on vahvistunut käsitteenä ja toimintapolitiikkana. Kansainvälisen yhteisön toimintakyvyn edellytyksenä on myös kansainvälisen oikeuden aseman vahvistaminen, joka tähtää ihmisoikeuksien suojeluun ja rankaisemattomuuden estämiseen. 18

Väliintulot humanitaarisissa hätätilanteissa, vakavissa ihmisoikeusrikkomuksissa tai muissa kriiseissä voivat olla voimakkaimmillaan sotilaallista pakottamista. Yhteisen voimankäytön perustaksi on kehitetty suojeluvastuun periaate, jonka mukaan kansainvälisen yhteisön on toimittava, jos valtion hallitus ei kykene tai halua noudattaa ihmisoikeus- ja muita velvoitteitaan kansalaisia kohtaan. Puuttuminen hallinnon sortumiseen tai valtion epäonnistumiseen vahvistaa samalla kansainvälistä järjestystä, joka edellyttää valtioilta vastuunkantoa, pätevyyttä ja toimintakykyä. 1.2.2 Terrorismi turvallisuusuhkana Terrorismia on jossain muodossa aina esiintynyt yhteiskunnissa erityisesti etnisissä ja kansallisissa konfliktitilanteissa heikomman osapuolen välineenä. Syyskuun 11. päivän 2001 terrori-iskut Yhdysvalloissa toivat maailman tietoisuuteen islamististen ääriryhmien rajat ylittävän terroritoiminnan. Uhan yleismaailmallinen laajuus vahvistui Balin (2002), Madridin (2004) ja Lontoon (2005) pommi-iskuissa. Terrorismi on vakavin turvallisuutta uhkaavista väkivallan muodoista ja sotaa merkittävämpi voimankäytön uhka. Uusi globaali terrorismi liittyy ääri-islamististen ryhmien verkostoon, joista tunnetuin on al-qaida. Ne liittyvät (sunnalaiseen) islamilaiseen fundamentalismiin ja käyttävät sen retoriikkaa. Niiden julki lausuttuna tavoitteena on puhdistaa islamin alue länsimaiden vaikutuksesta ja yhdistää kaikki muslimikansat fundamentalistiseen yhtenäisvaltioon, uuteen kalifaattiin. Ne ovat järjestäytyneet löysiksi verkostoiksi, osan toimiessa irrallaan yhteisen ideologian innoittamana. Toiminnan rahoitus on laajalle hajautettu ja siinä käytetään hyväksi sekä moderneja rahoitusjärjestelmiä että perinteisiä epävirallisia kanavia. Myös paikalliset separatistiset liikkeet saattavat joutua terroristiverkostojen valtaan. Järjestöillä on yhteyksiä kansainväliseen järjestäytyneeseen rikollisuuteen, joiden kanavia käytetään hyväksi terroristien ja heidän tarvikkeidensa kuljetukseen sekä varainhankintaan. Ääri-islamistit käyvät totaalista sotaa, ja heidän pyrkimyksenään on aiheuttaa siviiliväestölle mahdollisimman täydellistä tuhoa. Iskuja voi edeltää pitkä valmistelu ja kohteiden ennakkotiedustelu. Erityisen ongelmallisia ovat itsemurhaiskut, joita on vaikea torjua ja jotka aiheuttavat laajaa kauhua. Äärimmäisenä huolen aiheena on joukkotuhoaseiden mahdollinen joutuminen terroristien käsiin. Vaikka Lähi itä on islamilaisten fundamentalististen ääriliikkeiden pääaluetta, ne ovat levinneet muuallekin islamilaiseen maailmaan. Kaakkois-Aasiassa, joka ennen tunnettiin maltillisen ja suvaitsevaisen islamin alueena, on syntynyt useita ääriliikkeitä. Terrorismin tukialueina voivat toimia myös hajonneet valtiot tai maat, jotka eivät täysin ole laillisen hallituksen valvonnassa. Afrikan sarvi ja Itä-Afrikka ovat muodostuneet erääksi uhanalaisimmista suunnista. Afganistanin naapurina 19

Pakistan ei täysin ole pystynyt valvomaan alueettaan, ja Keski-Aasiassa olevan entiset neuvostotasavallat ovat vaaravyöhykkeessä. Länsi-Euroopan suuret islamilaiset siirtolaisväestöt muodostavat luontaisen toiminta- ja rekrytointiympäristön islamistisille ääriryhmille. Erityisen uhanalaisia rekrytointikohteita ovat nuoret toisen tai kolmannen sukupolven maahanmuuttajamiehet. Afganistanin sota loi pohjan al-qaidan syntymiselle ja maa toimi järjestön tuki- ja koulutusalueena. Taleban-hallinnon kukistumisen ja tukialueiden menettämisen jälkeen al-qaida hajaantui ja siirsi toimintaansa muualle. Irakissa sodan seurauksena jatkuva sissi- ja terroritoiminta sekä Tshetshenian konflikti uhkaavat muodostua uudeksi hautomoksi, joka vetää puoleensa nuoria islamistisotureita, myös Euroopasta. He voivat muodostaa terrorismin uuden sukupolven. Suomeen kohdistuvien terroritekojen uhkaa on pidettävä suhteellisen vähäisenä. Ulkomailla oleskelevat tai matkailevat suomalaiset saattavat joutua terroriiskujen tai sieppausten kohteiksi siinä missä muutkin kansallisuudet. Toinen mahdollinen uhka kohdistuu ääriryhmien ensisijaisten kohdemaiden Suomessa oleviin edustajiin ja tiloihin tai Suomessa vieraileviin edustajiin. Terroristit pyrkivät iskemään siellä, missä turvatoimet koetaan väljiksi. Suomen omiin valtiorakenteisiin tai suomalaisiin siviilikohteisiin kohdistuvaa uhkaa voidaan nykyisellään pitää erittäin vähäisenä. Mahdollisena uhkana on Suomen muodostuminen kansainvälisen terrorismin lepo ja tukialueeksi. Länsi-Euroopan sisärajojen avautumisen seurauksena terroristit pystyvät aiempaa helpommin hakeutumaan maihin, joissa nukkuvien solujen paljastumisriskin koetaan olevan vähäinen. Äärijärjestöt rekrytoivat uusia kannattajia moskeijoissa ja vähemmistöyhdistysten piiristä. Useat islamilaisista siirtolaisryhmistä ovat vaarassa joutua rekrytoinnin kohteeksi. Terrorismin torjunnassa on pohjimmiltaan kysymys rikollisuuden torjunnasta. Menetelmät ovat pitkälle samat: tutkimus- ja tiedustelutoiminta sekä rajojen ja rahoituskanavien valvonta. Tukiryhmien ja rahoituskanavien selvittäminen ja tukkiminen muodostaa merkittävän haasteen. Terrorismin torjuntatyö on tullut keskeiseksi turvallisuusyhteistyön kohteeksi. Kansainvälisessä terrorismin vastaisessa taistelussa keskeinen normeja antava taho on Yhdistyneet kansakunnat. Käytännön toiminnassa Suomen keskeinen kehys on Euroopan unioni. Lukuista kansainväliset järjestöt ovat ottaneet terrorismin vastaisen toiminnan ohjelmaansa. Suomi osallistuu terrorismin vastaiseen toimintaan kansainvälisen yhteisön lojaalina jäsenenä ja painottaa kansainvälisen yhteistyön ja yhteisen toiminnan sekä ihmisoikeuksien ja oikeusvaltioperiaatteen kunnioittamisen merkitystä terrorismin torjunnassa. 20

Suomessa on käynnistetty 2001 jälkeen lukuisia hallinnonhaarojen valmiussuunnitelmia ja varotoimenpiteitä. Tavoitteena on, että Suomi pystyy torjumaan alueeseensa kohdistuvat terrorismin uhat ja estämään terroristeja käyttämästä Suomen aluetta hyväkseen. Terrorismin torjunnassa on edistetty sekä toiminnallista, lainvalvontaviranomaisten välistä yhteistyötä että oikeudellista sääntelyä. Suomi on osallistunut kansainvälisillä foorumeilla terrorismin vastaisen yhteistyön kehittämiseen ja antanut rajoitetusti apua kehitysmaille näiden toimintakyvyn vahvistamiseksi. Pitemmällä tähtäyksellä on pyrittävä ehkäisemään terrorististen ääriryhmien synty ja rajoittamaan niiden kasvupohjaa. Tällöin on tärkeä tuntea ryhmien syntyyn vaikuttavat perussyyt ja muut niiden toimintaan ja leviämiseen vaikuttavat tekijät. Ääri-islamismin synnyn perimmäinen syy ei ole uskonnossa vaan Lähi-idän taloudellisissa, sosiaalisissa ja poliittisissa ongelmissa, pysähtyneisyydessä ja näköalattomuudessa. Myötävaikuttaminen Lähi-idän ja laajemminkin muslimimaailman suurten yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemiseen vaatii laajaa kansainvälistä kumppanuutta ja avointa dialogia sekä todellista auttamisvalmiutta. Euroopassa on pyrittävä estämään islamististen ääriryhmien radikalisointi- ja rekrytointitoiminta. Järkevällä maahanmuutto- ja siirtolaispolitiikalla voidaan pyrkiä estämään ääriryhmien synnylle ja leviämiselle otollisten olosuhteiden synty, erityisesti estämällä maahanmuuttajaväestön syrjäytyminen ja vieraantuminen yhteiskunnasta. 1.2.3 Joukkotuhoaseiden leviämisen ja käytön uhka Kylmän sodan päättyessä ajateltiin yleisesti, että joukkotuhoaseiden merkitys tulisi oleellisesti vähentymään kansainvälisessä toimintaympäristössä. Joukkotuhoaseiden leviämisen uhka ja vaara niiden käytöstä on kuitenkin kasvanut ja se on todellisempi kuin aiemmin. Yhä useammalla valtiolla on edellytykset kehittää joukkotuhoaseita. Vaikka kansainvälinen sopimusjärjestelmä säätelee joukkotuhoaseiden hankintaedellytyksiä, on useiden valtioiden pyrkimys joukkotuhoaseiden ja kantolaitteiden hankkimiseen jatkunut. Samanaikaisesti joukkotuhoaseiden käytön mahdollisuus terrori-iskuissa on lisääntynyt. Kylmän sodan aikana suurvaltojen kilpavarustelu johti valtaviin ydinasevarastoihin ja niiden korkeaan operatiiviseen valmiuteen. Sen jälkeen suurvaltojen ydinaseiden määrä on vähentynyt merkittävästi, mutta se on edelleen huomattavan korkea eikä laajapohjaisia neuvotteluja ydinaseiden riisumiseksi ole näköpiirissä. Ydinaseiden omistusta koskeva kansainvälinen ydinsulkusopimus (NPT), rakentuu kolmesta osa-alueesta: ydinaseiden leviämisen estämisestä, rauhanomaisesta ydinvoiman käytöstä ja ydinaseriisunnasta. 21

Osapuolten näkemyserot ydinsulkusopimuksen kolmen osa-alueen tärkeysjärjestyksestä ovat johtaneet siihen, että sopimuksen toimeenpanossa ei ole merkittävästi edistytty. Samanaikaisesti on käynyt ilmi, että kaikki sopimuksen osapuolet eivät ole noudattaneet sopimuksen määräyksiä. Pohjois-Korea ilmoitti valmistaneensa ydinaseen ja irtaantui sopimuksesta. Sittemmin se on palannut neuvottelupöytään, jossa neuvottelukumppaneiden tavoitteena on saada se luopumaan ydinaseestaan ja sopimuksesta irrottautumisesta. Iranin ydinohjelman tavoitteisiin kohdistuu kansainvälisen yhteisön epäilyjä, mutta se vakuuttaa toimivansa ydinsulkusopimuksen puitteissa, joka oikeuttaa rauhanomaiseen ydinvoiman käyttöön. Kokonaistilannetta mutkistaa se, että ydinsulkusopimuksen ulkopuolella on kolme valtiota, Intia, Pakistan ja Israel, joilla tiedetään olevan ydinaseita. Näiden maiden saaminen sopimuksen piiriin ydinaseettomina maina olisi tärkeää, mutta se ei näytä todennäköiseltä. Monenkeskisen hallintajärjestelmän puitteissa on vaikeaa löytää joukkotuhoaseita koskevaa yhteisymmärrystä ja tahtoa viedä asioita eteenpäin. Se on johtanut kansainvälistä sopimusjärjestelmää ja vientivalvontaa täydentäviin aloitteisiin, joihin valtiot sitoutuvat poliittisesti. G8-maiden käynnistämä strateginen kumppanuus - ohjelma tähtää joukkotuhoaseiden ja -aineiden varastoinnin ja alasajon turvallisuuden takaamiseen laajalla tukiohjelmalla, johon on liittynyt useita muitakin lahjoittajamaita. Merkittävää ja laajaa tukea on saavuttanut Yhdysvaltojen PSI-aloite (Proliferation Security Initiative), joka tähtää joukkotuhoaseiden, niiden osien ja kantolaitteiden salakuljetuksen estämiseen. Keinoja ovat tiedonvaihto ja epäiltyjen kuljetusten keskeyttäminen maalla, meressä ja ilmassa. Joukkotuhoaseita säätelevistä kansainvälisistä sopimuksista kemiallisten aseiden kieltosopimuksen toimeenpano on vakaimmalla pohjalla. Sopimuksen puitteissa käynnistetty valvontajärjestelmän toiminta on vakiintunut. Vaikka sopimuksen ulkopuolella on merkittävä määrä valtioita ja yksittäisten valtioiden kansallisessa toimeenpanossa on puutteita, kemiallisia aseita ei pidetä merkittävänä uhkana tarkasteltaessa valtiollisia toimijoita. Biologisten aseiden kieltosopimuksen valvonnasta ei ole kyetty sopimaan ja sen ulkopuolella on yhä merkittäviä valtioita, etenkin Lähi-idässä. Bioteknologian nopea kehitys luo mittavia tulevaisuuden haasteita sopimukselle ja sen toimeenpanolle. Arvioitaessa joukkotuhoaseiden käytön uhkaa tulee tarkastella myös kantolaitteiden saatavuutta. Ohjusteknologian vientivalvontajärjestelyn puitteissa valmistuneen ballististen ohjusten leviämisen estämiseksi hyväksytyn käytännesäännöstön ulkopuolella on edelleen keskeisiä ohjusvaltioita. Ohjusteknologian kehittämistyön seurauksena joukkotuhoaseiden aiheuttama uhka ei rajoitu vain Suomen lähialueille vaan ulottuu periaatteessa myös muihin maanosiin. 22

Joukkotuhoaseiden käyttö terroristi-iskuissa on toistaiseksi pysynyt epätodennäköisenä. Tapauksia, joissa ei-valtiolliset toimijat ovat yrittäneet käyttää joukkotuhoaseita, ei ole kovin useita eikä yksikään toteutuneista tapauksista ole ollut tuhoisa. Tilanne on kuitenkin muuttumassa joukkotuhoaseiden rakentamiseen ja käyttämiseen vaadittavien tietojen ja taitojen leviämisen myötä ja terroristijärjestöjen kuten al-qaidan pyrkiessä niiden hankkimiseen. Yksinkertaisin joukkotuhoasenimikkeellä kulkeva ase, jonka käyttöön terroristit saattaisivat pyrkiä, on likainen pommi, tavanomaisen räjähteen ympärille pakattu radioaktiivinen aine. Radioaktiivisia aineita käytetään lukuisissa sovellutuksissa teollisuudessa ja sairaaloissa. Vaarallisimpia aineita on kuitenkin vaikeasti saatavilla. Varsinaisten kemiallisten aseiden valmistaminen ja erityisesti niiden levittäminen on teknisesti vaikeaa. Yksinkertaisempi muoto on myrkyllisen kaasun vapauttaminen suorittamalla terroristi-isku teollisuuslaitokseen tai levittämällä varastettuja kemiallisia aineita. Samoin kuin likaisten pommien kohdalla varautumisessa on olennaista vaarallisten aineiden lähteiden turvallisuudesta huolehtiminen. Ydinaseen rakentamiseen tarvittavat tekniset tiedot ja taidot ovat myös terroristiorganisaatioiden ulottuvilla. Aseluokan ydinmateriaalin valmistaminen on kuitenkin vaikeaa, kallista ja resursseja vaativaa ja sillä perusteella terroristijärjestöjen ulottumattomissa. Mahdollisuus käyttää varastettua tai ostettua valmista ydinpommia tai ydinmateriaalia palauttaa todennäköisyyspohdinnan ydinmateriaalin varastojen turvallisuuteen. Biologisten aseiden osalta tilanne on jossain määrin erilainen. Bioteknologian ja - tieteiden nopea kehitys on johtanut tietojen ja taitojen merkittävään leviämiseen. Toistaiseksi erityisen huolestuttavia tilanteita ei ole syntynyt, mutta nopeasti kehittyvällä alalla tulevaisuuden ennakoinnissa on huomioitava uudet mahdollisuudet. Lähes mikä tahansa Eurooppaan kohdistuva joukkotuhoaseiden käytön uhka vaikuttaisi myös Suomeen. Myöskään terrorismin vaaraa ei voida täysin sulkea pois Suomenkaan osalta, vaikka sen todennäköisyys on hyvin alhainen. Erityistä huomiota tulee kiinnittää mahdollisiin pyrkimyksiin hankkia Suomesta teknologiaa, tietoa ja taitoa tai käyttää Suomea kauttakulkureittinä. 23

1.2.4 Informaatioyhteiskuntaan kohdistuvia uhkatekijöitä Tietoyhteiskuntakehityksen ehityksen piirteet Jo 1990-luvulla oli nähtävissä tietoyhteiskunnan kehityssuunta, jossa tietotekniikka, tietoliikenne ja media sekä erilaiset uudenlaiset palvelut ja niiden jakelukanavat vähitellen yhdistyvät. Tulevaisuudessa langattomat ja langalliset kohde- ja joukkoviestintäverkot muuttuvat yhtenäisiksi langattomiksi verkoiksi, joiden hyödyntämiseen voidaan käyttää monipuolisesti erilaisia päätelaitteita. Kehityksen tuloksena kaikki kansalaisten ja yritysten tarvitsemat sähköiset palvelut tulevat olemaan kaikkina vuorokauden aikoina käytettävissä, ajasta ja paikasta riippumatta. Palvelut muuttuvat myös kaksisuuntaisiksi ja niiden sisältö voidaan pitkälle tuottaa palvelun käyttäjän henkilökohtaisten tarpeiden mukaisesti. Palveluntarjoaja saattaa esimerkiksi hyödyntää paikannustietoa arvioidakseen missä päätelaitteen käyttäjä on tai tunnistaa käyttäjän tämän ainutlaatuisen fyysisen ominaisuuden, biometrisen tunnisteen, avulla. Palveluntarjoaja voi ottaa nämä seikat joustavasti huomioon toimitettavan palvelun sisältöä määritettäessä. Myös uudet langattomat lyhyen kantaman verkot ja ns. lyhyen kantaman radiotaajuusteknologiat mahdollistavat uudenlaisia palvelumalleja ja toiminnallisuuksia. Vähitellen myös erilaiset laitteet ja esineet kytketään viestintäverkkoihin, jonka kautta ne voivat viestiä käyttäjien kanssa ja keskenään. Erilaiset kulutuslaitteet ovat todennäköisesti jatkossa usein toiminnaltaan ohjelmistopohjaisia, jolloin niiden päivittäminen ja uusien ominaisuuksien lisääminen tulee mahdolliseksi viestintäverkkojen kautta. Tulevaisuudessa valtaosaa uusista palveluista käytetään mobiililaitteiden kautta. Myös muiden kuin sähköisten tuotteiden ja palvelujen logistiikan kytkeminen uusiin viestintäverkkoihin mahdollistaa informaation liikkumisen sekä tuotteiden ja palveluiden jakamisen tehokkaammin kuin koskaan aikaisemmin. Laitteet tai palvelut saattavat sisältää myös järjestelmiä, joissa sähköistä identiteettiä käyttämällä voidaan ottaa käyttöön erilaisia henkilökohtaisia tai työhön liittyviä käyttöoikeuksia, kulkuoikeuksia tai palveluja, ja kytkeä tähän kokonaisuuteen mukaan samalla myös automaattiset laskutusmekanismit. Lähitulevaisuudessa erilaiset mobiililaitteet ja niiden käytön mahdollistavat kaikkialla läsnä olevat verkot tulevat olemaan kansalaisen ja erilaisten organisaatioiden välttämätön apuväline arkipäivän toiminnoissa. Samalla yhä suurempi osa yhteiskunnan kaikista, myös yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisistä, toiminnoista siirtyy viestintäverkkojen kautta tai avulla toimiviksi. 24

Kehitykseen liittyvät uhkatekijät Edellä kuvattu tietoyhteiskuntakehitys luo yhteiskunnalle ennen näkemättömiä mahdollisuuksia, mutta kehitykseen sisältyy myös uhkakuvia, jotka tulee ottaa vakavasti. Erilaisten tietoverkkojen integraatio ja yritysten ja yhteiskunnan keskeisten toimintojen viestintäverkoista riippuvuuden selkeä lisääntyminen tekee verkoista yhä houkuttelevampia erilaisten hyökkäysten kohteita. Koska valtaosa yhteiskunnan perusrakenteista on tietoyhteiskuntakehityksen myötä yhä enemmän riippuvainen viestintäverkkojen toiminnasta, haasteet viestintäverkkojen turvaamiseen ja erilaisiin uhkatilanteisiin varautumiseen kasvavat. Viestintäverkkoihin vihamielisesti vaikuttamalla saatetaan myös pyrkiä valmistelemaan aseellista strategista iskua, esimerkiksi pyrkimällä etukäteen lamauttamaan viestintäverkkojen toimintaa ja vaikuttamalla tätä kautta viestintäverkoista riippuvaisen kriittisen infrastruktuurin toimintaan. Verkkojen sekä viestintä- ja tietojärjestelmien turvallisuus onkin jatkossa myös yhteiskunnan perustoimintojen jatkuvuuden edellytys. Informaatiosodankäynnissä pyritään käyttämään, muuttamaan tai tuhoamaan yhteiskunnan toiminnan ja turvallisuuden kannalta tärkeitä tietoja tai tietojärjestelmiä. Informaatiosodankäynnissä saatetaan myös pyrkiä käyttämään hyväksi informaatiota muutoin yhteiskuntaa haittaavalla tavalla. Informaatiosta on muodostunut erittäin tärkeä yhteiskunnallinen ja taloudellinen tekijä. Myös eri valtioiden asevoimissa on selkeästi nähtävissä pyrkimys hallita tietoverkkojen ja -järjestelmien lamauttamiseen tarkoitettua informaatio- ja johtamissodankäyntiä. Viime vuosien sodat ovat osoittaneet, että myös aseellista voimaa pyritään usein käyttämään nimenomaan yhteiskunnan perusrakenteiden tuhoamiseen. Teknisesti nykyaikaisten puolustusvoimien aseistukseen kuuluu menetelmiä, joilla voidaan nopeasti ja voimakkaasti vaikuttaa yhteiskunnan johtamisjärjestelmien ja perustoimintojen käytettävyyteen mm. vaikuttamalla viestintäverkkojen toimintaan. Tällaisia menetelmiä ovat mm. ydinräjähteellä aikaansaatu sähkömagneettinen pulssi (EMP), suurtehomikroaaltoaseet (HPM), energiansiirron häirintään ja lamauttamiseen tarkoitetut aseet. Tämän lisäksi käytettävissä on perinteisempinä menetelminä tietoja viestintäjärjestelmiin ja niiden ylläpitäjiin kohdistuvat perinteiset fyysiset hyökkäykset kuten pommit, ohjukset tai erikoisjoukkojen toiminta. Mahdollisten sotilaallisten operaatioiden lisäksi tietoyhteiskuntaan kohdistuvan uhan muodostavat myös kansainvälinen rikollisuus ja terrorismi, joilla on käytettävissään resursseja laajamittaiseenkin toimintaan. Viestintäverkkojen kautta periaatteessa myös yksittäinen osaava harrastaja voi halutessaan saada aikaan tuntuvia vahinkoja. Tietoturvallisuutta on eri yhteyksissä pyritty määrittelemään hyvinkin monella tavoin. Sähköisen viestinnän tietosuojalain (516/2004) mukaan tietoturvallisuudesta huolehtimisella tarkoitetaan toimia turvallisuuden, tietoliikenneturvallisuuden, laitteisto- ja ohjelmistoturvallisuuden sekä tietoaineistoturvallisuuden varmistami- 25

seksi. Määritelmästä tulee selkeästi esille, että tietoturvallisuus on perinteisistä käsityksistä poiketen hyvinkin laaja-alainen käsite, eikä missään nimessä pelkästään teknisluonteinen ilmiö. Tietoturvassa esimerkiksi ihmisten tiedoilla, asenteilla ja käyttäytymisellä on keskeinen rooli. Tietoturvan osa-alueiksi on usein määritelty käytettävyys, eheys ja luottamuksellisuus. Näistä käytettävyydellä tarkoitetaan sitä, että verkot, palvelut tai tiedot ovat käytettävissä ja toimivat kuten niiden on suunniteltukin toimivan. Eheydellä taas tarkoitetaan sitä, että tieto- tai viestintäjärjestelmissä käsiteltävä tieto ei ole muuttunut vahingossa tai ulkopuolisten aiheuttamana ja luottamuksellisuudella sitä, että luottamukselliset tiedot ja viestit säilyvät luottamuksellisina siten, ettei kukaan ulkopuolinen pääse niiden sisällöstä selville. Tietoturvauhkia on hyvin monenlaisia, lähtien luottamuksellisten viestien tai tiedon kaappaamisesta, tietojärjestelmien luvattomaan hyväksikäyttöön tai niiden toimintakyvyn estämiseen. Erilaiset hyökkäykset, tietomurrot, vakoiluohjelmat, käyttäjien manipulointi sekä virukset, madot ja muut haittaohjelmat aiheuttavat ongelmia tietoyhteiskunnassa. Aiemmin tietoturvaloukkauksia ja hyökkäyksiä toteutettiin usein lähinnä kokeilun halusta, vastaavanlaista toimintaa harjoittavien arvostuksen saavuttamiseksi tai ilkivallan tekemistarkoituksessa. Nyt toiminta on sen sijaan hyvin pitkälle ammattimaista, jolla tavoitellaan ennen kaikkea taloudellista hyötyä. Virukset, madot ja muut haittaohjelmat siirtyvät myös mobiilipäätelaitteisiin ja virukset tulevat kaiken aikaa entistä älykkäämmiksi. Viruksia voidaan laatia myös aiheuttamaan kohdennetusti vahinkoa tietynlaisille järjestelmille, kuten yhteiskunnan kannalta kriittisille toiminnanohjausjärjestelmille. Haittaohjelmilla voidaan ottaa tietojärjestelmiä haltuun ja esimerkiksi toimittaa järjestelmästä luottamuksellisia tietoja haittaohjelman hyödyntäjälle. Myös haittaohjelmien käyttö keskittyy nykyisin yhä enemmän järjestäytyneen rikollisuuden tarkoituksiin, kuten identiteettivarkauksiin ja erilaiseen laittomaan tiedonhankintaan. Haittaohjelma voi myös käyttää muita tietojärjestelmiä hyväkseen, toteuttaakseen palvelunestohyökkäyksiä toista tietojärjestelmää vastaan, jolloin hyökkäyksen kohde saadaan toimintakyvyttömäksi. Hyväksikäytetyn tietojärjestelmän haltija ei välttämättä lainkaan tiedä, että hänen järjestelmänsä on ollut osallisena hyökkäyksessä. Tästä syystä myös yksilöillä ja heidän toimenpiteillään on oma merkityksensä tietoyhteiskunnan toiminnan ja puolustuskyvyn kannalta. Erilaiset ohjelmistohaavoittuvuudet ja protokollahaavoittuvuudet ovat keskeisiä uhkatrendejä, joiden torjunta edellyttää sekä alan tutkimusta että jatkuvia konkreettisia käytännön toimenpiteitä. Ohjelmistohaavoittuvuuksien hyväksikäyttäminen hyökkäyksen reittinä on yleistynyt, ja haavoittuvuuksien ilmitulemisen ja haavoittuvuuden hyväksikäytön välinen aika lyhentyy jatkuvasti. Kehitys johtuu siitä, että hyökkäysten tekijät etsivät jatkuvasti uusia reittejä, joiden kautta he pystyisivät hyväksikäyttämään nykyisin jo muuten usein varsin hyvin suojattuja tietojärjestelmiä. 26

Tietoturvauhkien moninaisuudesta huolimatta tietoturvan alueella on kuitenkin saavutettu positiivista kehitystä. Viestintäverkkojen ja niiden kautta erilaisten tietojärjestelmien käytettävyyttä haittaava ja koko yhteiskunnalle ylimääräisiä kustannuksia aiheuttava roskaposti on Suomessa vastoin maailmanlaajuista trendiä viime aikoina vähentynyt lainsäätäjän, viranomaisten ja teleyritysten tehokkaiden toimenpiteiden kautta. Tietoturvallisuuteen liittyvät ongelmat voivat johtua myös tahattomista tai odottamattomista tapahtumista, kuten luonnonilmiöistä, laitteisto- ja ohjelmistohäiriöistä tai inhimillisistä erehdyksistä. Myös suuret onnettomuudet voivat aiheuttaa häiriöitä viestintäverkkojen luotettavuuteen. Tämä on ongelmallista, koska juuri tämän kaltaisissa tilanteissa viestintäverkkojen toimivuus olisi erityisen tärkeää. Olennaisesti tietoyhteiskuntakehitykseen liittyvä ilmiö on kansainvälisessä turvallisuusympäristössä tapahtunut muutos. Turvallisuusriskit ovat lisääntyneet ja yhdessä tietoyhteiskuntakehitykseen liittyvän teknologisen kehityksen kanssa tämä aiheuttaa paineita monenlaiseen yksityisyyden suojan murtamiseen. Samalla erilaiset teknisen valvonnan keinot ovat kehittyneet viime vuosina niin olennaisesti, että jo niiden käytettävissä oleminen aiheuttaa paineita kansalaisten perusoikeuksien kuten yksityisyyden suojan kaventamiseen. Yksityisyyden suojaa koskeva uhka on myös erilaiset identiteettivarkaudet, jossa joku toimii toisen henkilön nimissä usein sähköisessä tietoverkkoympäristössä. Toinen selkeästi yleistynyt ilmiö on erilaiset viestintäverkoissa tehtävät huijaukset ja petokset, kuten phishing, jonka avulla pyritään aikaansaamaan taloudellista hyötyä huijaamalla hyväuskoisia henkilöitä. Uhkien torjunta edellyttää laajaa yhteistyötä ja panostusta Yhteiskunnan eri toimintojen riippuvuus viestintäverkoista aiheuttaa sen, että jo normaaliaikoina on hyvinkin mahdollista, että edellä kuvatuilla toimenpiteillä tai periaatteessa myös täysin lainmukaisilla toimilla, kuten yritysten omistusjärjestelyillä, saatetaan pyrkiä vaikuttamaan vihamielisesti yhteiskunnan perusinfrastruktuurin toimintaan. Esimerkiksi yritysten toimintojen ulkoistaminen ja ulkomainen omistus saattavat aiheuttaa ennalta vaikeasti arvioitavissa olevia riskejä yhteiskunnan puolustuskyvylle. Olennaista on, että jo normaaliaikana pyritään turvaamaan elintärkeiden toimintojen jatkuvuus sekä normaaliolojen häiriötilanteiden että poikkeusolojen varalta. Tämä asettaa haasteita myös normaaliaikojen lainsäädännölle. Vastaavasti kehitys saattaa jatkossa edellyttää uutta lähestymistapaa varautumisen rahoitukseen. Uusiin tietoturvallisuusuhkiin varautuminen edellyttää tehokasta yhteistyötä kansallisten toimijoiden, kuten teleyritysten ja yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisten palvelujen tuottajien välillä, mutta myös tehokasta kansainvälistä yhteistyötä. Tämä johtuu siitä, että hyökkäysten ja erilaisen vihamielisen vaikuttamisen 27

luonne on usein kansainvälinen. Suomessa kansallisia tietoturvaponnisteluja on pyritty ohjaamaan yhteiseen suuntaan valtioneuvoston syyskuussa 2003 periaatepäätöksellään vahvistamalla kansallisella tietoturvastrategialla. Erilaisia hyökkäystapoja kehitetään jatkuvasti ja uusia haavoittuvuuksia löytyy kaiken aikaa. Ongelmien hallinta edellyttää myös riittävien tilannekuvamekanismien luomista, joiden avulla voidaan tarvittaessa hajanaisesta tapahtumainformaatiosta muodostaa ajantasainen tilannekuva ja tehdä tämän pohjalta tarvittavat päätökset. Liikenne- ja viestintäministeriön toimialaan kuuluvat sähköisten viestintäverkkojen ja tietoyhteiskunnan palveluiden tietoturvallisuuden kehittäminen. Ministeriö vastaa myös tietojärjestelmien tietoturvallisuuden kehittämisestä erityisesti siltä osin, kuin tietojärjestelmiin kohdistuu tietoturvauhkia sähköisten viestintäverkkojen kautta. On olennaista havaita, että täysin viestintäverkoista irrallaan oleva tietojärjestelmä alkaa olla harvinaisuus. Liikenne- ja viestintäministeriön tehtävät korostuvat poikkeusoloihin varautumisen kohdalla, jossa sillä on keskeinen rooli tietoyhteiskunta-alan varautumistoimien koordinoinnissa. Uhkiin varautuminen edellyttää myös varsinaisen turvallisuusalan yhteistyötä ja jatkuvaa informaation vaihtoa sekä turvallisuusalan sisällä että yhdessä muiden keskeisten toimijoiden kanssa. Perusedellytys on tehokas kansallinen ja kansainvälinen ennakkovaroitusjärjestelmä, jonka avulla havaitusta uhkasta saadaan nopeasti tieto muille toimijoille ja valtioille. Lisäksi tarvitaan elin, joka pystyy tarjoamaan välittömästi tehokkaita ohjeita uhkien torjumiseksi. Viestintäviraston CERT- FI on Suomessa toimija, jolla on parhaimmat edellytykset seurata ja arvioida tietoturvan ja viestintäverkkojen uhkatilanteita ja laatia tarvittavat toimenpideohjeet uhkien torjumiseksi. CERT-FI -yksikön tehtävänä on muun muassa pyrkiä seuraamaan ja ennalta ehkäisemään yleisten viestintäverkkojen kautta tietojärjestelmiin ja televiestintään kohdistuvia tietoturvaloukkauksia sekä vähentämään niiden haitallisia vaikutuksia tiedottamalla ja antamalla neuvoja tietoturvauhkien torjumisesta. CERT-FI kerää myös tietoja tietoturvaloukkauksista ja pyrkii ylläpitämään mahdollisimman ajantasaista tietoturvan tilannekuvaa laajan kohderyhmän käyttöön. Tätä työtään CERT-FI tekee tiiviissä yhteistyössä viestintäyritysten, teollisuuden, muiden viranomaisten sekä muiden CERT-toimintaa Suomessa ja ulkomailla harjoittavien elinten kanssa. 1.3 Konfliktit ja sotilaallinen voimankäyttö 1.3.1 Aseellisten konfliktien ja voimankäytön viitekehys Aseellisten konfliktien määrä maailmassa on viime vuosikymmenen aikana vähentynyt YK:n tilastojen mukaan 40 %:ia. Samalla niiden luonne on muuttunut. Uusimmat konfliktit ovat useimmiten valtioiden sisäisiä ja osapuolina ovat saman maan kansalaiset ja siviilit. Lisäksi kriiseihin kytkeytyy rajat ylittäviä uhkia ja järjestäy- 28

tynyttä rikollisuutta. Kriisien taustalla on historiallisia syitä, etnisiä ja uskonnollisia jännitteitä, köyhyyttä ja yhteiskunnallista epätasa-arvoa sekä kiistaa luonnonvarojen hallinnasta. Afrikassa vakavien kriisien määrä on erityisen suuri. Kansainvälisen yhteisön tavoitteena on auttaa katkaisemaan pitkäaikainen kriisien kierre maanosassa, jossa on selvästi osoitettavissa yhteys aseellisten konfliktien ja kehitystavoitteiden saavuttamattomuuden välillä. YK:n vuosituhattavoitteissa on kymmenvuotissuunnitelma Afrikan unionin kriisinhallintakykyjen tukemiseksi. YK:n käynnissä olevista 16 rauhanturvaoperaatioista (2005) puolet sijoittuu Afrikkaan. Muut operaatiot ovat Länsi-Balkanilla, Lähiidässä, Kashmirissa, Afganistanissa, Georgiassa ja Haitissa. Afrikan operaatiot ovat pääosaltaan suuria, yli 10 000 rauhanturvaajan operaatioita. Myös EU on suunnannut kriisinhallinnan toimia Afrikkaan, jossa oli sen ensimmäinen itsenäinen sotilaallinen kriisinhallintaoperaatio (Artemis Kongon demokraattisessa tasavallassa 2003). EU:n nopean toiminnan joukkoja on kaavailtu käytettäväksi etenkin Afrikassa YK:n kriisinhallinnan tukena. Siviilien joukkotuhoamisen mahdollisuus ja laajalle vaikuttavat turvallisuusuhkat ovat johtaneet kriisinhallintamekanismien uudelleentarkasteluun. Kansainväliset järjestöt kuten YK, EU, Nato ja Afrikan unioni ovat kehittämässä nopean toiminnan kykyä tavoitteena puuttua nopeasti puhkeavaan kriisiin. Joukkojen nopeuden ja suorituskyvyn lisäksi olennainen tekijä ovat riittävät voimankäyttövaltuudet. Sen jälkeen perinteinen, tarkkailuun ja sotilaalliseen läsnäoloon perustuva rauhanturvaaminen, siviilikriisinhallinta ja kehitystoimet yhteistoimin palauttavat yhteiskunnan normaalitilaan ja oikeusvaltion suuntaan. YK ja EU käyttävät kokonaisvaltaista, sotilaalliset, siviili- ja kehityskeinot kattavaa konfliktinhallintaa. Niiden tavoitteena on toimia yhteistyössä kriisinhallinnan alueella. EU:n ja YK:n suunnitelmat turvallisuusreformin tukemiseksi liittävät yhteen aseidenriisunnan ja aseensa laskeneiden sotilaiden yhteiskuntaan sopeuttamisen kriisinhallinnan osana. Voimankäyttövaltuudet ovat YK:n, EU:n ja Naton johtamissa operaatioissa pitkälle samankaltaiset. Useimpia operaatioita valmisteltaessa pyritään antamaan operaatiota toteuttaville joukoille sellaiset valtuudet, jotka mahdollistavat itsepuolustuksen lisäksi voimankäytön viime kädessä myös niille annetun tehtävän toteuttamiseksi. Kokemusten perusteella sitä pidetään tärkeänä uskottavuuden ja toimintaedellytysten varmistamiseksi kriisialueella. Kahta lukuun ottamatta kaikki YK:n nykyiset rauhanturvaoperaatiot, Naton operaatiot Kosovossa ja Afganistanissa sekä EU:n sotilaalliset kriisinhallintaoperaatiot on perustettu YK:n peruskirjan VII-luvun nojalla, mikä sallii perinteistä rauhanturvaamista ja VI-luvun mukaisia oikeuksia järeämmät voimankäyttövaltuudet. 29

YK:n peruskirja oikeuttaa voimankäyttöön erillisessä ja yhteisessä itsepuolustustarkoituksessa ja turvallisuusneuvoston valtuuttamana sotilaallisena väliintulona ja pakottamisena kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden vaarantuessa. Laajenevaan kriisinhallintatoimintaan liittyvien voimankäyttövaltuuksien yhdenmukaistamisen lisäksi kansainvälisessä keskustelussa on suojeluvastuuta koskevan ehdotuksen yhteydessä pyritty löytämään yhteisiä perusteita sotilaallisen voimankäyttöön oikeuttamiselle. Esillä on ollut seuraavat viisi kriteeriä, jotka sisältyvät YK:n korkean tason työryhmän (2004) ja YK:n pääsihteerin raporttiin (2005): Uhkan vakavuus: aiheuttaako uhka haittaa valtion tai henkilön turvallisuudelle? Kun kysymys on valtioiden sisäisistä uhkista, onko kysymys kansanmurhasta tai laajamittaisesta tuhoamisesta, etnisestä puhdistuksesta tai vakavasta rikoksesta ihmisyyttä vastaan? Todellinen tavoite: onko ehdotetun sotilaallisen toiminnan ensisijainen tavoite pysäyttää tai torjua asianomainen uhka, onko muita tavoitteita tai motiiveja? Viimeinen ulospääsy: onko kaikkia ei-sotilaallisia vaihtoehtoja uhkan välttämiseksi tutkittu ja riittävin perustein, jotta voi päätellä, että muut toimenpiteet eivät onnistu? Keinot oikeassa suhteessa: ovatko esitetyn sotilaallisen toiminnan laajuus, kesto ja voimakkuus alhaisinta mahdollista tasoa uhkaan vastaamiseksi? Seurausten tasapaino: onko sotilaallisen toiminnan käyttämisellä onnistumisen mahdollisuus, jottei keinojen käyttämisellä ole pahempia seurauksia kuin toimimattomuudella? Kansainvälisten kriisinhallintajärjestöjen yhteistyön edetessä tavoitteena on myös kriisialueiden alueellisten järjestöjen kykyjen kehittäminen aseellisten konfliktien hallinnassa. Afrikassa AU ja alialueelliset järjestöt ovat aloittaneet Afrikan valmiusjoukkojen kehittämisen. AU:n ensimmäinen sotilaallinen kriisinhallintaoperaatio on toiminut Sudanin Darfurissa EU:n taloudellisella ja EU:n ja Naton logistisella tuella. Omistajuuden edistäminen vähentää onnistuessaan muiden järjestöjen velvoitteita toimia Afrikassa. Suomen tavoitteena on tukea afrikkalaista omistajuutta osallistumalla rauhanturvaajien kouluttamiseen kriisialueilla ja rauhanturvan koulutuskeskuksissa. 1.3.2 Konfliktien ja sotilaallisen voimankäytön kehityspiirteitä Konfliktit ovat osa ihmisen jokapäiväistä elämää. Konfliktit ovat läsnä kaikkialla, niin yksilöiden, yhteisöjen kuin valtioidenkin välillä. Konfliktin jokapäiväisyys ei tarkoita kuitenkaan, että elämämme olisi jatkuvaa hobbesiaanista kamppailua vallasta tai omasta elinpiiristämme. Meillä on arvot, normit ja säännöt, joiden mukaan elämme, mutta siitä huolimatta piilevät konfliktit saattavat kärjistyä avoimiksi kriiseiksi. Valtioiden väliset kriisit ovat nykyään enemmän poikkeus kuin sääntö. Sen sijaan valtioiden sisäiset kriisit ovat yleisempiä. Valtioiden sisäiset kriisit aiheuttavat usein suurempaa kärsimystä ja tuskaa sivullisille kuin kriisin aseel- 30

lisiin taisteluihin osallistuville. Valtioiden sisäiset kriisit saattavat lisäksi laajentua valtion rajojen ulkopuolelle. Niin irvokkaalta kuin se saattaa nykyaikana kuulostaakin, kansainvälisellä yhteisöllä on oltava siviilikriisinhallinnan keinovalikoiman lisäksi myös kyky tehdä tarvittaessa nopeitakin päätöksiä aseellisen voiman käytöstä pakottaakseen kriisien osapuolet rauhaan. Samalla kun läntisen maailman asevoimien kokoja pienennetään, niitä ollaan kehittämässä liikkuvimmiksi ja monikansalliseen toimintaan kykeneviksi kriisinhallintavälineiksi. Kykyjä kehitetään lisäksi yhteisvastuullisesti esimerkiksi EU:n että Naton piirissä. Konflikti kriisi -sota Konflikti on kahden osapuolen välinen piilevä tai aktuaalinen ristiriitatilanne. Osapuolet voivat olla esimerkiksi yksilöitä, etnisiä ryhmiä, valtioita tai organisaatioita. Valtiotasolla konfliktit on tyypillisesti jaoteltu valtioiden sisäisiin ja valtioiden välisiin konflikteihin. Kansainvälisessä yhteydessä voimme puhua myös rakenteellisista konflikteista, millä tarkoitetaan sitä, että esimerkiksi maantieteellisen sijaintinsa tai poliittisen asemansa vuoksi valtiot voivat joutua konflikteihin, vaikka eivät haluaisikaan. Useasti konfliktin synonyyminä on käytetty termiä kriisi. Kriisi voi viitata sotilaalliseen, taloudelliseen, yhteiskunnalliseen tai ympäristökriisiin. Konfliktilla viitataan yleensä eturistiriitojen poliittiseen tai sotilaalliseen ulottuvuuteen. Tässä artikkelissa konfliktia käsitellään valtion sisäisenä, yleensä etnisten ryhmien välisenä, ja valtioiden välisenä poliittis-sotilaallisena ristiriitatilanteena; kriisiä käsitellään sotilaallisesti kärjistyneenä konfliktina. Osapuolten välillä voi olla konflikti, mikä ei kuitenkaan tarkoita, että osapuolet taistelisivat koko ajan keskenään, mutta konflikti voi hetkellisesti puhjeta kriisiksi. Voimme esimerkiksi puhua Israelin ja Palestiinan välisestä konfliktista, mikä aika ajoin puhkeaa osapuolten väliseksi kriisiksi. Kriisi on näin ollen vain osa konfliktiepisodia, mikä alkaa osapuolten välisestä jännitetilasta, voi aktualisoitua konfliktiksi, voi kärjistyä kriisiksi ja voi päättyä jonkinlaiseen välitettyyn tai omaehtoiseen sopimukseen osapuolten välillä. Se voi myös jatkua kriisivaiheen jälkeen edelleen jännitetilana tai konfliktina. Päätöksentekijöiden kannalta konfliktin kriisiytyminen on yllätys, vaikka konflikteja sinänsä voidaan pitää olennaisena osana ihmisten välistä vuorovaikutusta ja ne ovat piilevinä läsnä kaikkialla. Konfliktiepisodille ei ole mitään yleispätevää ja kaikkiin tilanteisiin sopivaa kulkukaaviota. Kolmannen osapuolen tulisi reagoida konflikteihin jollain tavalla, koska konfliktit voivat aina levitä uusille maantieteellisille ja toiminnallisille alueille, jolloin niihin tulee mukaan uusia ulottuvuuksia, ilmiöitä, kysymyksiä ja ongelmia. Konfliktin kriisiytyminen uhkaa päätöksentekijöiden tärkeitä tavoitteita ja päätöksentekijöillä on vain rajoitettu aika käytettävissään reagointiin. Kriisin kärjistyessä äärimmilleen voimme puhua sodasta. Ruotsalaisen rauhantutkimuslaitoksen, Siprin, mukaan konfliktia voidaan kutsua laajaksi aseelliseksi konfliktiksi, jos vuoden aikana taisteluissa on kuollut 1 000 ihmistä. Tällä tavoin määriteltynä laaja 31

aseellinen konflikti on intensiivinen ja aikasidonnainen episodi, mitä voidaan kutsua myös sodaksi. Konfliktien syitä ja maantieteellisiä erityispiirteitä Konfliktit johtuvat muiden muassa pyrkimyksistä luoda oma valtio, pyrkimyksestä etniseen yhtenäisyyteen, omaan etniseen ryhmään kuuluvien suojelu ulkomailla, alue- tai rajakiistoista, vastakkaisista ideologioista ja poliittisesta vallasta, hallituksen kokoonpanosta, valtion tai hallinnon olemassaolosta, liittolaisten puolustamisesta tai tukemisesta, resursseista, kauppaoikeuksista tai merenkulusta. Usein konfliktin syy muodostuu usean tekijän yhteisvaikutuksena. Kalevi Holstin mukaan toisen maailmansodan jälkeisistä konflikteista 77 % on ollut valtioiden sisäisiä. Hän käyttää kyseisistä konflikteista nimitystä kolmannenkaltaiset sodat ( Wars of the third kind ). Tyypillisenä tunnusmerkkinä tällaisille konflikteille on ollut se, että ne eivät ala minään tiettynä tarkkana aikana ja vain harvat niistä päättyvät rauhansopimukseen. Tärkeimpänä syynä tällaisille konflikteille on ollut muodostaa omalle osapuolelle myötämielinen hallinto koko valtion tai maantieteellisen alueen sisälle. Kamppailu luonnonvaroista tai muista resursseista on ollut niille puolestaan toisarvoista. Konfliktit ovat yhä kauempana Euroopasta, mutta poliittisia jännitetiloja on löydettävissä lähialueillammekin. Lähialueemme poliittiset jännitteet liittyvät painostavaan hallintoon (esim. Valko-Venäjä) tai ensimmäisen ja toisen maailmansodan jälkeisiin rajasiirtoihin (esim. Kaliningrad, Moldova sekä Unkarin ja Romanian väliset rajasiirrot) ja niiden seurauksena syntyneeseen katkeruuteen ja vieraan valtion alueelle jääneisiin etnisiin vähemmistöihin. Balkanin konfliktit on ainakin toistaiseksi saatu rauhoitettua Naton (käytännössä Yhdysvaltojen) sotilaallisilla väliintuloilla. Viimeisten noin kymmenen vuoden aikana puhjenneista 57 konfliktista vain kolme on ollut valtioiden välisiä. Vuonna 2004 rekisteröitiin olevan käynnissä 19 sotaa, joista kuusi oli Afrikassa, kuusi Aasiassa, yksi Euroopassa (Tshetshenia), kolme Etelä-Amerikassa ja kolme Lähi-idässä. Sotien ja konfliktien pääasialliset syyt vaihtelevat maanosittain. Afrikassa konfliktit liittyvät lähinnä valtioiden eriasteisiin kehitysvaiheisiin tai - eroihin, mutta myös painostavaan hallintoon. Afrikan konfliktit ovat luonteeltaan valtioiden sisäisiä, mutta ne sisältävät usein laajenemisen uhan, koska alueen valtioiden rajat perustuvat aiempien siirtomaavaltioiden keskeisiin sopimuksiin, ja samoihin heimoihin ja etnisiin ryhmiin kuuluvia ihmisiä asuu nykyisten valtiollisten rajojen eri puolilla. Myös Euroopan valtiot ja Yhdysvallat ovat kehittyneet nykyisenkaltaisiksi demokratioiksi sisällissotiensa kautta. 32

Aasian konfliktit ovat luonteeltaan sekä valtioiden sisäisiä että valtioiden välisiä. Valtioiden sisäiset konfliktit liittyvät Afrikan konfliktien tapaan painostavaan hallintoon, mutta myös valtioiden välisiin ideologisiin eroavaisuuksiin ja kansalliseen yhdistymiseen liittyviin seikkoihin (esim. Kiina Taiwan, Pohjois-Korea Etelä- Korea). Myös historialliset syyt voivat kriisiyttää joitakin Aasian potentiaalisia konflikteja kuten Euroopassa ja Afrikassakin. Esimerkkinä tällaisesta voidaan mainita Japanin ja Kiinan väliset ristiriidat Japanin toista maailmansotaa edeltävistä ja toisen maailmansodan aikaisten sotatoimien tulkinnoista. Aasian konfliktit liittyvät Afrikan konfliktien tapaan myös uskontoon. Eroavaisuutena Afrikan konflikteihin ja jännitteisiin verrattuna Aasian jännitteillä on yhteyksiä myös suurvaltojen (Yhdysvallat, Venäjä, Kiina ja Intia) väliseen nykyiseen ja tulevaan kilpailuun uusiutumattomista luonnonvaroista. Lähi-idän ja Keski-Aasian kärjistyneiden konfliktien pääasialliset syyt ovat uskonnollis-historiallisia (Islam juutalaisuus), mutta Aasian piilevien konfliktien tapaan ne liittyvät myös uusiutumattomiin luonnonvaroihin ja suurvaltojen väliseen kamppailuun alueen vaikutusvallasta. Kilpailu vesivaroista voi tulevaisuudessa voimistaa alueen konflikteja jopa kriisin asteelle. Kriisinhallinta on osa konfliktinhallintaa Valtioiden sisäisten tai valtioiden välisten konfliktin hallinta voidaan rakenteellisesti jakaa konfliktin estämiseen, kriisinhallintaan ja kriisin jälkeisiin toimiin. Konfliktin kriisiytymistä voidaan yrittää estää ennalta ehkäisevin toimin (Preventive diplomacy ja Peacemaking). Tässä yhteydessä on tosin oleellista esittää kysymys: miten voimme ennakolta ennustaa tietyn konfliktin johtavan kriisiin. Yksinkertaisimmillaan voimme ennustaa konfliktien kriisiytymisen pitämällä yllä seurantatietoja valtioiden ja yhteisöjen tavoitteista ja intresseistä. Tämä edellyttää kansainvälistä yhteistyötä tiedonvaihdon ja tiedon analysoinnin osalta, koska valtiot seuraavat luonnollisesti tarkemmin oman lähialueensa poliittis-sotilaallista tilannetta kuin kaukaisempien alueiden. Konfliktin kärjistymisestä varoittavia tekijöitä voivat olla muiden muassa: 1. Rakenteellinen jännite taloudellinen eriarvoisuus kaupungistuminen alueiden hallinta 2. Sosiaaliset epätasa-arvoisuudet 3. Poliittisen hallinnan legitiimiys ja sen muutos 4. Kulttuurinen jännite nationalismi ja myytit 5. Painostava hallinto esim. keskiluokan tyytymättömyys (syrjäytyneimmät eivät kapinoi; vallankumoukset nousevat yleensä keskiluokan tyytymättömyydestä) 33

Konfliktien hallinnan tavoitteita ovat muiden muassa: kansainvälinen turvallisuus, ihmisoikeuksien turvaaminen, kolmansien osapuolten taloudellisten ja poliittisten intressien suojaaminen ja konfliktien mahdollisesti aiheuttamien ympäristöongelmien ehkäisy. Konfliktien ratkaisuun (Conflict Resolution) kansainvälisellä yhteisöllä ei koskaan ole resursseja tarpeeksi. Usein konfliktin täytyy tavallaan tulla kypsään vaiheeseen, jotta ratkaisua voidaan yrittää. Konfliktin ennakkovaroituksen jälkeen kansainvälisen yhteisön ensimmäisenä ratkaisukeinona on ennaltaehkäisevä diplomatia. Diplomatia jatkuu koko konfliktiepisodin ajan. Jos konflikti kärjistyy ennalta ehkäisevistä toimista huolimatta, kansainvälinen yhteisö voi joutua turvautumaan sotilaallisiin keinoihin. Näitä on perinteinen, molempien kriisin osapuolten suostumuksella aloitettava rauhanturvaamisoperaatio (Peace-keeping operation) tai kansainvälisen yhteisön mandaatilla (YK, ETYJ ja EU) aloitettava, humanitaarinen interventio (Humanitarian intervention) tai rauhaanpakottamisoperaatio (Peace-enforcement operation). Kansainvälisellä yhteisöllä tulee diplomatian ja muiden ennaltaehkäisevien keinojen lisäksi olla myös uskottava ja ennaltaehkäisevä aseellinen pelote, jolla kyetään hillitsemään osapuolten toimia toistensa suhteen. Tätä aseellista voimaa (asevoimalla uhkaaminen, voimankäytön demonstrointi ja sotilaallinen pakottaminen) tulee kyetä myös tarvittaessa käyttämään päättäväisesti, jotta konflikti ei laajenisi edelleen osapuolten väliseksi alueellisesti rajatuksi sodaksi, mikä saattaa edelleen levitä täysimittaiseksi sodankäynniksi laajemmallekin alueelle. Asevoimien nykyisistä ja tulevaisuuden tehtävistä Kylmän sodan aikaiset konfliktit liittyivät siirtomaajärjestelmän purkautumiseen ja Jaltan konferenssin jakolinjoihin (mm. Unkari 1956 ja Tshekkoslovakia 1968). Suurvallat olivat Kylmän sodan aikaisissa konflikteissa lähes poikkeuksetta mukana (mm. Korean sota 1950 1953 ja Indokiinan/Vietnamin sota 1945 1975). Nykyisin konfliktinhallinnassa voi tulla kyseeseen kolmansien osapuolien aseellinen väliintulo (interventio), mikäli ennaltaehkäisevä diplomatia ei johda haluttuun lopputulokseen. Yhdistyneet kansakunnat ja EU osoittautuivat esimerkiksi voimattomaksi ratkaisemaan Jugoslavian hajoamissotiin liittynyttä Bosnian kriisiä vuonna 1995 ja uudelleen vuonna 1999. Tämä johti lopulta Yhdysvaltojen johtamana Naton sotilaalliseen voimankäyttöön kriisin laukaisemiseksi. Suurten ja keskisuurten valtioiden asevoimien (mm. Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Ranska) nykyisissä tehtävissä interventiokyky on yhä painotetummassa asemassa. Myös eräät pienet valtiot (esim. Tanska ja Norja) kehittävät interventiokykyään. Asevoimilla on kuitenkin myös muita sotilaallista voimankäyttöä edellyttäviä tehtäviä, kuten valmistautuminen täysimittaiseen sotaan, osallistuminen monenkeskiseen kriisinhallintaan kansainvälisen yhteisön osana sekä sisäiset tai poliisioperaatiot. 34

Asevoimien nykyisissä ja tulevaisuuden tehtävissä korostetaan ja tultaneen yhä painotetummin korostamaan yhteisvastuullisuutta kotimaan muiden viranomaisten välillä ja muiden valtioiden kanssa. Monet länsimaat eivät valmistaudu enää ensisijaisesti perinteisiin suursotiin, vaikka jonkinlainen reagointikyky tällaisiinkin kriiseihin vastaamiseksi tullee säilymään. Tällöinkin kykyä ylläpidetään yhteisvastuullisesti muiden valtioiden kanssa, esimerkiksi Naton puitteissa; vain harva valtio ilmoittaa enää kykenevänsä itse vastaamaan alueensa puolustamisesta. Yhteiskuntien resurssien uudelleenallokointi eri viranomaistahojen välillä uusien uhkakuvien mukaisesti (terrorismi/epäsymmetriset uhat ja joukkotuhoaseiden leviäminen) aiheuttaa resurssikilpailua turvallisuusviranomaisten välillä (poliisi-, pelastuspalvelu-, rajavalvonta- ja sotilasviranomaiset). Tässä kilpailussa asevoimat joutuvat supistamaan henkilöstövahvuuksiaan sekä korostamaan että tehostamaan rooliaan kansainvälisessä ja monikansallisessa kriisinhallinnassa. Suuria reservejä ei enää tulevaisuudessa tultane kouluttamaan laajamittaisen sodankäynnin tarpeisiin, koska valtioilla (pl. Yhdysvallat) ei ole enää vastaavia uhkakuvia, eikä valtioilla ole enää varaa omavaraisesti hankkia tarpeeksi niin tehokasta ja uudenaikaista taistelukalustoa suurille reservimuodostelmilleen, jotta ne pysyisivät enää edes elossa tulevaisuuden teknistyvällä taistelukentällä. Erityisesti Euroopan valtioiden asevoimat tullevat tulevaisuudessa perustelemaan rahoitustarpeitaan uudenaikaisen taistelukaluston jatkuvalla kallistumisella sekä kansainvälisiä roolejaan korostamalla. Kyseisillä perusteluilla asevoimat saanevat jopa lisättyä rahoitusosuuksiaan, sillä ainakin Euroopan valtiot ovat niin keskinäisriippuvaisia ja sitoutuneita uusien uhkien torjuntaan ja kriisien hallintaan valtioiden rajojen ulkopuolelta alkaen, ettei valtioille ole poliittisesti kasvojaan menettämättä mahdollista osallistua monikansallisiin operaatioihin puutteellisesti koulutetuilla ja varustetuilla joukoilla. Osallistumisvalmiutta kansainvälisiin operaatioihin lisätään keskittämällä saatu rahoitus vain joillekin parhaille joukoille, joita on tarkoitus käyttää kansainvälisissä operaatioissa. Tällaisia uudenaikaisella ja parhaalla mahdollisella materiaalilla varustettuja joukkoja voidaan luonnollisesti käyttää tarvittaessa kotimaan puolustuksessakin, mutta erityisesti pohjoismaisessa mallissa paikallispuolustuksen päävastuu tulee tulevaisuudessa olemaan asevoimien operatiivisia joukkoja heikommin aseistettujen reservi- ja kodinturvamuodostelmien vastuulla. Näiden tehtävissä tulee korostumaan erityisesti viranomaisyhteistyö muiden kansallisten viranomaisten kanssa. Sotilaallisen voiman käyttöperiaatteet eriasteisissa aseellisissa konflikteissa A) Sota tai ulkoinen interventio Vain muutamilla valtioilla (esimerkiksi Yhdysvallat ja Venäjä) tulee tulevaisuudessa olemaan itsenäinen kyky täysimittaiseen sodankäyntiin. Venäjän osalta on kui- 35

tenkin epätodennäköistä, että se kykenisi samanlaiseen tekniseen ja kaukovaikutteiseen sodankäyntiin kuin Yhdysvallat. Iso-Britannia ja Ranska säilyttävät tehokkaat ja täysimittaiseen sodankäyntiin kykenevät asevoimat, mutta myös näissä maissa, kuten Saksassa, Norjassa ja Tanskassakin painotetaan yhteistoimintaa muiden liittolaisten kanssa. Osa pohjoismaista on selkeästi luopunut tai on luopumassa perinteisestä itsenäisestä ja täysimittaisesta puolustuskyvystään. Sotilaallinen interventio on oleellinen osa nykyistä kriisinhallintaa. Aiemmin esitetyn perusteella se on tässä erotettu omaksi kokonaisuudekseen termistä sota, koska interventio ei välttämättä aiheuta tuhatta ihmisuhria, vaikka interventioon liittyvät aseelliset taistelut saattavat olla kiivaitakin. Sotilaallisia interventioita tultaneen tulevaisuudessakin suorittamaan monikansallisin koalitioin, kuten nykyään. Tällaisten koalitioiden johtovastuun kykenevät tulevaisuudessa ottamaan Yhdysvallat ja Ranska sekä rajoitetummin Iso-Britannia. Tällöinkin interventiot toteutetaan joko YK:n, ETYJ:n tai EU:n mandaatilla. Nato voi organisaationa johtaa kyseisiä operaatioita. Sotilaallinen interventio voi olla itsenäinen operaatio, mutta intervention jälkeen täytyy huolehtia myös toiminnan kohteeksi joutuneen alueen vakauttamisesta ja jälleenrakentamisesta. Teknologian suomien mahdollisuuksien ja käyttöönotettavien järjestelmien vaikutuksesta voidaan arvioida, että tulevaisuudessa sotilaallinen voimankäyttö perustuu yhä pienempien, teknisempien ja liikkuvampien joukkojen käyttöön. Yhä pienempien joukkojen tuhovaikutus tulee lisääntymään ja kauko-ohjattu teknologia mahdollistaa henkilöstötappioiden välttämisen erityisesti taistelutoimia edellyttävissä operaatioissa. Teknologisen kehityksen suunnannäyttäjänä toimii Yhdysvallat, joka kykenee toteuttamaan nykyaikaisia armeijakunta-armeija (50 000 satojatuhansia henkilöitä) luokan operaatioita yksinäänkin. Tällaisen kokoluokan operaatioihin ei kuitenkaan edes Yhdysvallat voi sitoutua pitkäksi aikaa, koska rahallisestikin mitattuna ne ovat erittäin kalliita. Muut valtiot joutuvat turvautumaan yhä syvempään yhteistyöhön. Kaikki maailman valtiot pyrkivät erilaisin järjestelyin pysymään Yhdysvaltojen johtamassa teknisessä kehityksessä mukana. Operaatiotaidon osalta vanhat sodankäynnin periaatteet ovat edelleen valideja, mutta teknologian kehittyminen suo tulevaisuudessa yhä paremmat mahdollisuudet vaikuttaa vastustajaan sen ulottumattomista ja ilman omia henkilöstötappioita. Viimeaikaisista sodista ja interventioista voidaan mainita mm. vuosien 1991 1995 Bosnian sota, vuosien 1998 1999 Kosovon kriisi ja Yhdysvaltojen terrorismin vastaisen sodan operaatiot Afganistanissa ja Irakissa vuosina 2001 2005. Bosnian sota alkoi kesäkuussa 1991 osana Jugoslavian hajoamiskehitystä. Euroopan unioni ja YK:n turvallisuusneuvosto yrittivät aluksi saada diplomatian avulla sodan osapuolet myöntymään aselepoon. Tässä kuitenkaan onnistumatta YK käynnisti alueella rauhanturvaoperaation (UNPROFOR) helmikuussa 1992 valtuuttamatta kuitenkaan operaatioon osallistuvia joukkoja voimankäyttöön. Vuosien diplo- 36

maattisista yrityksistä huolimatta osapuolia ei saatu keskeyttämään sotaa. Elo-syyskuussa 1995 Nato aloitti ilmaoperaation (Deliberate Force), jolla pakotettiin sodan toinen osapuoli, Bosnian serbit, rauhansopimukseen, joka allekirjoitettiin joulukuussa 1995 Yhdysvaltojen Daytonissa. Sopimuksen mukaan Bosnia jaettiin muslimien ja kroaattien muodostamaksi federaatioksi ja serbien muodostamaksi tasavallaksi (Republika Srbska). Rauhaa asetettiin turvaamaan 60 000 henkilön Nato-johtoinen operaatio (IFOR/SFOR). Kosovon konflikti serbien ja Kosovon albanialaisten (Kosovon vapautusarmeija) välillä kärjistyi kriisiksi vuonna 1998 serbipoliisien tapettua kymmeniä albaaniseparatisteja. Diplomaattisista yrityksistä huolimatta kriisi kärjistyi sodaksi, kunnes Nato aloitti Bosnian kaltaisen ilmaoperaation (Allied Effort) serbejä vastaan. Sota päättyi kesäkuussa 1999 rauhansopimukseen ja Kosovo asetettiin YK:n hallintaalueeksi. Rauhan ylläpitämiseksi alueelle perustettiin Naton johtama rauhanturvaoperaatio (KFOR). Yhdysvaltojen terrorismin vastainen sota alkoi Afganistanin operaatiolla (Enduring Freedom) vuonna 2001. Tavoitteena oli syrjäyttää maan ääri-islamilainen Talibanhallinto ja terroristijohtaja Osama Bin Ladenin kiinniottaminen. Operaation lopputuloksena Taliban-hallinto syrjäytettiin ja sen tilalle asetettiin väliaikainen hallinto. Hallintoa tukemaan asetettiin YK:n mandaatilla Nato-johtoinen ISAF-operaatio vuonna 2002. Yhdysvaltojen terrorismin vastainen sota huipentui hyökkäykseen Irakiin vuonna 2003, jolloin Irakin silloinen presidentti, Saddam Hussein, syrjäytettiin vallasta. Operaatiolla ei ollut YK:n mandaattia, mikä aiheutti ristiriitoja Yhdysvaltojen, sen liittolaisten ja kansainvälisen yhteisön välillä. Operaatiota varten Yhdysvallat oli koonnut Persianlahden sodan (1991) kaltaisen laajan liittokunnan halukkaista ja kyvykkäistä liittolaisistaan. Hyökkäysoperaatio oli ohi kahdessa viikossa. Varsinainen vastarinta alkoi kuitenkin vasta liittouman miehitettyä koko valtion ja jaettua sen kolmeen miehitysvyöhykkeeseen. Maan sisäinen tilanne jatkuu edelleen kaoottisena ja voi jatkua sellaisena jopa vuosia. B) Sisäiset operaatiot tai poliisioperaatiot Sisäiset operaatiot tai poliisioperaatiot eivät tulle tulevaisuudessakaan, kuten ei tänäkään päivänä, olemaan asevoimien ensisijainen tehtävä. Asevoimat tullevat toimimaan yhä tiiviimmässä yhteistyössä muiden viranomaistahojen kanssa, erityisesti kansainvälisen terrorismin torjunnassa, mutta vastuu sisäisistä operaatioista lienee tulevaisuudessakin muiden ministeriöiden kuin puolustusministeriöiden hallinnonalan vastuulla. Pohjoismaisissa asevoimissa kodinturvajoukoille annettaneen kuitenkin yhä enemmän vastuuta myös sisäisissä operaatioissa. Vastuun lisääminen tarkoittaa tässä yhteydessä kuitenkin lähinnä reagointinopeuden lisäämistä 37

sekä pelastuspalvelu- ja sotilasorganisaatioiden yhä tiiviimpiä käytännön järjestelyitä. Käytännön järjestelyistä voidaan mainita esimerkkeinä pelastuskeskukset, joissa on fyysisesti edustettuina myös sotilasorganisaatiot sekä Tanskan asevoimien mukaisesti organisoitu asevelvollisuus, missä kaikki asevelvolliset suorittavat kolmen kuukauden kansallisen turvallisuus-asevelvollisuuden ( National Security Conscription ). Kolmen kuukauden jakson jälkeen halukkaat voivat vielä jatkaa yhdeksän kuukautta aseellisessa palveluksessa ja sen jälkeen sitoutua asevoimien kriisinhallintaan tarkoitettuihin nopean toiminnan joukkoihin tai liittyä kodinturvajoukkoihin. Kolmen kuukauden turvallisuus-asevelvollisuuden suorittaneet voivat liittyä kansallisiin pelastusvalmius -muodostelmiin ( National Rescue Preparedness Corps ). Tanskan kodinturvajoukkoihin perustetaan kansallisen puolustuksen tarpeisiin, mutta myös viranomaisten välisen kriisiyhteistyön tehostamiseksi, 3 000 henkilön nopean toiminnan joukot, mitkä organisoidaan viiden kokonaismaanpuolustusalueen ( Total Defence Regions ) alaisuuteen. Myös Norjan kodinturvajoukkoihin perustetaan vastaavanlaiset nopean toiminnan joukot. Ainakin Iso-Britannialla ja Venäjällä, mutta jossain määrin myös Yhdysvalloilla on kokemusta sisäisistä poliisioperaatioista. Iso-Britannian kokemukset liittyvät Pohjois-Irlannin kriisiin, missä asevoimia on käytetty poliisin tukena mm. partiointi- ja pommienpurkuoperaatioissa. Yhdysvalloissa sisäisten operaatioiden sotilaallisesta ulottuvuudesta vastannee tulevaisuudessakin osavaltioiden kuvernöörien alaisuudessa toimiva kansalliskaarti. Venäjän kokemukset liittyvät yhä ajankohtaiseen Tshetshenian kriisiin, missä poliisioperaatio ei terminä liene kuitenkaan relevantti. Venäjä on käsitellyt kriisiä sisäisenä poliisioperaationaan, mutta lännessä kyseistä kriisiä kutsutaan yleisesti sodaksi. Aiemmin käytetyn määritelmän mukaisesti Tshetshenian kriisissä on selvästi kysymys sodasta, koska taistelutoimissa on sekä ensimmäisen että toisen Tshetshenian kriisin aikana kuollut yli 1 000 ihmistä vuoden aikana. Edellä mainituin perusteluin tästä Tshetshenian kriisistä käytetään jatkossa nimitystä Tshetshenian sota. Varsinaisten sotatoimien laannuttua Venäjän asevoimien operatiivista vastuuta alueella on siirretty muille voimaorganisaatioille. Tshetshenian ensimmäinen sota syttyi joulukuussa 1994, kun Venäjän presidentti Boris Jeltsin päätti palauttaa asevoimin vuonna 1991 itsenäiseksi julistautuneen alueen takaisin Venäjän alaisuuteen. Syksyllä 1999 käynnistyi sodan toinen vaihe (Tshetshenian toinen sota). Kevääseen 2001 mennessä sodan operatiivis-sotilaallinen vaihe oli ohi, mutta taistelut jatkuvat edelleen Venäjän turvallisuusjoukkojen ja tshetsheenien välillä. 38

C) Monenkeskinen kriisinhallinta osana kansainvälistä yhteistyötä Kriisien luonteen muuttuminen (valtioiden sisäiset kriisit, pitkät etäisyydet ja kovan sotilaallisen kyvyn käyttö kriisien päättämiseksi) on luonut uusia vaatimuksia kansainväliselle kriisinhallinnalle ja samalla kasvavia odotuksia kansainvälisen yhteisön toimintakyvylle. Monenkeskistä kriisinhallintayhteistyötä pyritään kehittämään erityisesti EU:n ja Naton kontekstissa. Yhdistyneiden kansakuntien ja sen alueellisen järjestelyn, ETYJ:n, roolia kansainvälisessä kriisinhallinnassa ei tule unohtaa, mutta sekä YK:n että ETYJ:n rooleiksi on nykyisissä kriiseissä muodostunut lähinnä seuraavat kokonaisuudet: ennaltaehkäisevä diplomatia ja muut siviilikriisinhallinnan keinot sotilaallinen tiedonvaihto läpinäkyvyyden lisäämiseksi monenkeskisten sotilaallisten interventioiden mandatoija rauhan rakentaminen sotilaallisten interventioiden jälkeen. YK:lla ja ETYJ:llä on edelleen käynnissä omia monenkeskisiä rauhanturvaoperaatioitaan (erityisesti tarkkailuoperaatiot), mutta nimensä mukaisesti ne ovat perinteisiä rauhanturvaoperaatioita, joiden käynnistäminen edellyttää kriisin molempien osapuolien hyväksyntää. Nopeaa ja kovaa sotilaallista kykyä edellyttävissä operaatioissa niiden toteuttamiseksi ei ole välttämättä saatavissa molempien osapuolien hyväksyntää. Nopea reagointi on silti useasti ennakkoehto kansanmurhan tai kriisin leviämisen ehkäisemiseksi. Yhdistyneet kansakunnat ei usein kuitenkaan pysty tekemään tarpeeksi nopeita päätöksiä em. operaatioiden käynnistämiseksi, ja toisaalta perinteinen rauhanturvaoperaatio ei aina riitä lopettamaan konfliktia. Pelkästään perinteisillä rauhanturvaoperaatioilla ei voitu vaikuttaa tyydyttävällä tavalla esimerkiksi Balkanin etnisiin välienselvittelyihin. Toisaalta hajoavien valtioiden infrastruktuuri on monesti ollut sisäisten levottomuuksien jälkeen niin repaleinen, ettei pelkällä sotilaallisellakaan kriisinhallinnalla ole voitu ratkaista alueen ongelmia. Yhdistyneiden Kansakuntien päätöksenteon hitauden tai kykenemättömyyden vuoksi on ollut ainakin tarpeen keskustella siitä voisiko esimerkiksi EU käynnistää kriisinhallintaoperaatioita omalla päätöksellään, ilman YK:n valtuutusta (tosin YK:n toimintaperiaatteiden hengessä). YK tullee tulevaisuudessa yhä painotetummin hyödyntämään EU:n ja Naton sekä joidenkin yksittäisten valtioiden (esimerkiksi Ranska) nopean toiminnan sotilaallista kriisinhallintakapasiteettia. Euroopan unioni pyrkii rakentamaan nopean toiminnan joukkojensa (ERRF; European Rapid Reaction Forces/Battle Groups/taisteluosastot) kykyä toimia itsenäisesti Petersbergin tehtävien mukaisissa humanitäärisissä ja pelastustehtävissä, rauhanturvaamistehtävissä sekä taistelujoukkojen kriisinhallintatehtävissä (rauhanpalauttaminen mukaan lukien) noin 4 000 10 000 kilometrin etäisyydellä Brysselistä ( Brysselin sääntö ). Taisteluosaston tulee kyetä aloittamaan toimintansa operaatio- 39

alueella 5 30 vrk:ssa ja olemaan toiminta-alueella 1 4 kuukautta. Rauhanpalauttamistehtävissä toimintaa rajoittaa erityisesti EU:n oman strategisen ilmakuljetuskaluston puute, joten kyseisiä operaatioita voitaisiin toteuttaa käytännössä vain Euroopassa tai maanosan lähialueilla. Tosin ruotsalaiset osallistuivat 80 sotilaan osastolla verisiin taisteluihin Ranskan johtamassa kriisinhallintaoperaatiossa Kongossa vuonna 2003. NATO teki päätöksen siirtymisestä uuteen joukkorakenteeseen heinäkuussa 2001. Jäsenmaiden asevoimat jaotellaan em. päätöksen mukaisesti liikuteltaviin joukkoihin (Deployable Forces; DF) ja kansallisen puolustuksen joukkoihin (In-Place Forces; IPF). Liikuteltavia joukkoja kutsutaan myös valmiusjoukoiksi (Graduated Readiness Forces; GRF). Lisäksi kumpikin joukkokategoria on jaettu valmiusasteensa perusteella kolmeen alakategoriaan: a) korkean valmiuden joukot (High Readiness Forces; HRF), b) matalamman valmiuden joukot (Forces of Lower Readiness; FLR) sekä c) täydennysjoukot (Long Term Build-up Forces; LTBF). Vuoden 2002 Prahan voimavarojen kehittämissitoumuksensa (Prague Capabilities Commitment; PCC) perusteella Nato päätti luoda joukkorakenteensa liikuteltavien joukkojen kategoriasta vuoden 2006 loppuun mennessä Naton nopean toiminnan joukot (Nato Response Force; NRF). Yhden NRF:n yhteisvahvuus on noin 21 000 henkilöä. Rotaatiotarpeen vuoksi vastaavia joukkoja luodaan kolme. Nopean toiminnan joukkoa ei ole tarkoitus käyttää koko 21 000 henkilön vahvuudella, vaan kyseessä on joukkopooli, mistä kootaan kulloiseenkin tarkoitukseen soveltuva pienempi kokonaisuus. Yksi NRF koostuu noin prikaatin vahvuisesta maavoimaosasta, merivoimaosista, johtamis- ja valvontajärjestelmästä sekä ilmavoimaosasta, mikä kykenee 200 taistelulentoon vuorokaudessa. Nopean toiminnan joukon tulee olla operaatioalueella 5 30 vrk:n kuluessa käskystä ja toimimaan operaatiossa yhtäjaksoisesti jopa kolmen kuukauden ajan. Pääajatuksena on käyttää NRF:ää vaikeissa tilanteissa lyhyen aikaa, minkä jälkeen se poistuisi paikalta, tai sitä täydennettäisiin Naton muilla liikuteltavien joukkojen kategoriaan kuuluvilla joukoilla. Tällöin kyseeseen voisi tulla yksi Naton viidestä valmiusarmeijakunnasta, esimerkiksi Iso-Britannian johtama ARRC (Allied Rapid Reaction Corps). Sotatoimien jälkeisessä vakauttamisoperaatiossa on tarkoitus käyttää matalamman valmiuden joukoista koottuja vakauttamis- ja jälleenrakennusjoukkoja (Stabilization and Reconstruction Force; SRF), mitkä toimisivat yhteistyössä muiden operaatioalueella toimivien organisaatioiden ja instituutioiden kanssa alueen vakauttamiseksi. Euroopan unionin taisteluosastoja käytettäneen tulevaisuudessa samalla periaatteella kuin Nato on ajatellut käyttää NRF:ää (silloin kun NATO ei järjestönä lähde operaatioon mukaan). Molemmat toimijat ovat ajatelleet käyttävänsä nopean toiminnan joukkojaan rauhanpalauttamistehtävien nopeana keihäänkärkenä (Entry Force in Forcible-Entry Missions). Euroopan unionin taisteluosastojen ongelmak- 40

si tullee kuitenkin vaativimmissa rauhanpakottamistehtävissä muodostumaan taisteluosastojen pienuus. Yksittäinen taisteluosasto on vahvuudeltaan vain noin 1 500 henkilöä, joten se ei pysty itsenäisesti toimimaan vaativissa rauhanpakottamisoperaatioissa kovinkaan pitkää aikaa sitomatta kaikkia joukkojaan. Joukon koko riittää vain suuremman operaation kärkijoukoksi, ja sitä jouduttaneen täydentämään jo operaation alkuvaiheessa joko EU:n kriisinhallintaan tarkoitetun joukkopoolin (Helsinki Force Catalogue) joukoilla, Naton NRF:llä tai muilla kansallisilla tai kansainvälisillä joukoilla. Lopuksi Konfliktien luonne on kylmän sodan päättymisen jälkeen muuttunut. Pääosa nykyisistä konflikteista on kolmannenkaltaisia valtioiden sisäisiä konflikteja, mitkä kriisiytyessään voivat aiheuttaa suunnatonta kärsimystä alueen väestölle. Valtioiden sisäisistä ristiriitaisuuksista puhjennet kriisit saattavat lisäksi levitä valtion rajojen ulkopuolelle laajemmallekin alueelle. Tavanomainen ennaltaehkäisevä diplomatia ja perinteinen rauhanturvaaminen eivät ole useinkaan tuoneet ratkaisua kriiseihin. Kansainvälisen yhteisön on nykyään oltava valmis pakottamaan kriisin osapuolet aselepoon tai rauhaan sotilaallisesti. Euroopan unioni ja Nato ovat kehittämässä asevoimiaan sellaiseksi siviilikriisinhallinnan lisätyökaluksi, millä näihin haasteisiin kyetään vastaamaan. Tulevaisuuden kriisinhallintaoperaatioissa toimintaperiaatteeksi muodostunee käytäntö, jossa Nato, EU tai Yhdysvallat johtavat kriisinhallintaan liittyviä interventioita nopean toiminnan joukoillaan (Naton NRF, EU:n taisteluosastot tai Yhdysvaltojen omat kansalliset joukot), jonka jälkeen intervention kohteeksi joutuneelle alueelle perustetaan monikansallinen vakauttamisoperaatio (Stabilization operation), mihin monikansallisten asevoimien lisäksi ottavat osaa myös kansainväliset humanitaariset ja talousorganisaatiot sekä instituutiot (esim. YK, Punainen risti, Afrikan unioni, Lääkärit ilman rajoja jne.). Rauhaanpakottamisoperaation jälkeisissä vakauttamisoperaatioissa käytetään alemman valmiusasteen ja heikomman sotavarustuksen omaavia joukkoja, mutta myös nopean toiminnan joukkoja. Ammattijärjestelmään perustuvien asevoimien ongelmana ko. vakauttamisoperaatioissa on ollut joukkojen väärä koulutus. Erityisesti Yhdysvaltojen asevoimat on koulutettu nopeatempoiseen ja tekniseen sodankäyntiin, ei vakauttamisoperaatioihin. Koulutuksessa ei olla pääpainoisesti kiinnitetty huomiota esimerkiksi väkijoukkojen hillitsemiseen, luottamuksen levittämiseen operaatioalueen väestön keskuuteen ( winning the hearts and minds ), tai infrastruktuurin rakentamiseen tuhoutuneen tilalle. Tällaisissa operaatioissa pohjoismaiset asevelvollisuuteen perustuvat asevoimat tullevat tulevaisuudessakin olemaan tärkeä voimavara, koska operaatioihin osallistuvalla ja reserviläisistä koostuvalla henkilöstöllä on monipuolinen siviilialan koulutus. 41

1.4 Suurvaltasuhteet Globalisaation haasteiden ja uusien turvallisuusongelmien hallitsemiseksi suurvallat hakevat keskenään yhteistyötä ja kumppanuuksia eikä niiden suhteita hallitse perinteinen turvallisuus- ja varustelukilpailu. Yhdysvaltain poliittinen ja sotilaallinen johtoasema on voimavaroilla mitattuna kiistaton eikä sille ole näkyvissä haastajana yksittäistä valtiota tai muiden suurvaltojen muodostamaa vastaryhmittymää. Vuoteen 2010 mennessä Yhdysvaltain puolustusbudjetin suunnitellaan nousevan 500 miljardin dollariin. Jos lasketaan mukaan sotilaallinen tutkimus- ja kehitystoiminta, Yhdysvaltojen puolustusbudjetti on suurempi kuin kaikkien muiden YK:n jäsenmaiden yhteenlasketut puolustusmenot. Sotilaalliset voimasuhteet: suurvaltojen ja EU maiden puolustusmenot Yhdysvallat 455 EU-maat yhteensä 210 Japani 40 Kiina 35 Venäjä 20 Intia 15 Kuva: Suurvaltojen ja EU-maiden puolustusmenot (mrd dollaria) 2004. Luvut ovat likimääräisiä. Kiinan ja myös Venäjän menojen suuruudesta on eri arvioita. Lähde: SIPRI. Myöskään Yhdysvallat ei kykene yksin tai yksipuolisella politiikalla hallitsemaan turvallisuusongelmia tai turvaamaan etujaan, vaan sen on haettava tukea tavoitteilleen ja hyväksyttävyyttä johtajuudelleen toimimalla monenkeskisissä ja alueellisissa ponnisteluissa ja rakentamalla strategisia kumppanuuksia muiden suurvaltojen kanssa. Euroopan unioni on Yhdysvaltain läheisin strateginen kumppani. Transatlanttisen yhteistyön painopiste on siirtynyt Euroopan ulkopuolisten alueellisten kysymysten ja globaalien ongelmien ratkaisemiseen samalla kun Euroopan vakaus on vahvistunut EU:n ja Naton laajenemisen myötä. 42

Yhdysvallat on vuoden 2001 tapahtumien jälkeen pitänyt globaalin terrorismin torjuntaa kansainvälisen asialistan kärjessä ja strategisten kumppanuuksiensa keskiössä. Erityisen keskeisellä sijalla terrorismin vastainen yhteistyö on suhteissa Venäjän kanssa. Terroristiryhmien pääsyä käsiksi joukkotuhoaseisiin pidetään niin Yhdysvaltain ja EU:n kuin muissakin turvallisuusarvioissa vakavimpana turvallisuusuhkana, jonka torjuminen edellyttää laajaa kansainvälistä yhteistyötä ja pitäviä sopimusjärjestelyjä joukkotuhoaseiden leviämisen estämiseksi. Ydinaseiden leviämisen ja käytön uhka on tuhovaikutuksensa vuoksi vakavin joukkotuhoaseuhka. Se kärjistyy, kun ydinaseiden hankintaepäilyjen kohteina on kriisiytyneitä tai konfliktialueen maita. Pohjois-Korean ydinasekysymyksen ratkaisuyrityksissä Yhdysvaltain keskeisenä kumppanina on Kiina muiden suurvaltojen ja alueen valtojen ohella. Iranin ydinohjelmaa koskevassa kiistassa on johtoasemassa Euroopan unionin kolmen suuren jäsenmaan ryhmä, joka toimii samansuuntaisesti Yhdysvaltain pyrkimysten kanssa. Strategisen kumppanuuden luomiseksi Yhdysvallat on ryhtynyt ydinalan yhteistyöhön ydinsulkusopimuksen ulkopuolella pysyttelevän ja ydinaseita hankkineen Intian kanssa. Energiapoliittiset tavoitteet ohjaavat osaltaan suurvaltojen suhteita, joihin sisältyy yhteistyötä ja strategista kilpailua laajan Lähi-idän, Kaukasuksen ja Keski- Aasian alueilla. Venäjän öljy- ja kaasuvarat vahvistavat sen asemaa erityisesti Euroopan unionin kumppanina, kun taas Kiina on noussut Yhdysvaltain rinnalle johtavaksi toimijaksi energiamarkkinoilla ja kumppanuuksien rakentajaksi strategisilla energian tuotantoalueilla. Kiina on pitkällä aikavälillä Yhdysvaltain haastaja globaalina suurvaltana, mutta sen taloudellisen nousun jatkumisesta ja siihen kytkeytyvästä mahdollisesta poliittisesta muutoksesta on erilaisia arvioita. Vaikka Kiina vahvistuu sotilaallisesti, se on kaukana jäljessä Yhdysvaltain toimintakyvystä. Kaukoidän ja Kaakkois-Aasian alueella Kiina ja Yhdysvallat ovat turvallisuuspoliittisia kilpailijoita. Vaikka Taiwanin ratkaisemattomaan asemaan liittyy vakavan aseellisen konfliktin vaara, Yhdysvaltain ja Kiinan yhteisenä etuna arvioidaan olevan sen puhkeamisen estäminen. Yhdysvaltain johtoaseman ja sen strategisten kumppanuuksien puitteissa muiden suurvaltojen asema korostuu alueellisina johtovaltoina. Heikkojen valtioiden ongelma liittyy suurvaltasuhteisiin, koska energiavarannot ovat osittain heikkojen ja epävakaiden maiden hallussa. Toisaalta ydinaseiden leviämisvaara tai asekelpoisen ydinteknologian kehittäminen on erityisesti ongelmana kriisialueiden maiden piirissä. 43

1.5 Transatlanttiset suhteet Globalisaation myötä kanssakäyminen Yhdysvaltain ja Euroopan unionin välisissä suhteissa on tiivistynyt entisestään eri tasoilla ja sektoreilla, mukaan lukien globaaleissa turvallisuuskysymyksissä. Turvallisuusuhkien vaikutukset välittyvät aiempaa nopeammin ja niihin varautuminen edellyttää tehokasta kansainvälistä yhteistyötä. EU:n integraation syveneminen on osaltaan vaikuttanut transatlanttisen kumppanuuden tiivistymiseen. Ainoana globaalina suurvaltana Yhdysvalloilla on luonnostaan johtoasema kansainvälisessä turvallisuuspoliittisessa yhteistoiminnassa, johon osallistumisen se katsoo hyödylliseksi. Toisaalta Yhdysvalloilla on voimavaroja toimia tarvittaessa itsenäisesti kansallisten etujensa mukaisesti tai muodostaa koalitioita, joilla ei ole vakiintuneiden yhteistyöfoorumien kuten YK:n tai Naton valtuutusta. EU puolestaan on turvallisuusstrategiassaan asettanut keskeiseksi tavoitteeksi tehokkaan monenkeskisen yhteistyön ja korostaa siinä yhteydessä YK:n roolia. EU on sitoutunut transatlanttiseen yhteistyöhön ja strateginen kumppanuus Yhdysvaltojen kanssa on sen tärkein ulkosuhde. Erityisesti talouden alalla EU ja Yhdysvallat ovat riippuvaisia toisistaan. Eräissä laajan turvallisuuden piiriin kuuluvissa kysymyksissä EU ja Yhdysvallat ovat eri linjoilla. Tällaisia aiheita ovat suhtautuminen kansainväliseen rikostuomioistuimeen (ICC), Kiinan asevientikielto, ydinalan yhteistyö Intian kanssa, ilmastopolitiikka ja sotilaallinen voimankäyttö kriisitilanteissa. EU tuki yksimielisesti YK:n valtuuttamaa Yhdysvaltain johtamaa väliintuloa Afganistaniin, mutta suhtautuminen Irakin sotaan, jossa unionin rivit hajosivat, aiheutti vakavan poliittisen ristiriidan transatlanttisiin suhteisiin. Turvallisuuspoliittinen yhteistyö on tullut yhä tärkeämmäksi osaksi EU:n ja Yhdysvaltojen keskinäisiä suhteita. Yhdysvallat pitää edelleen Natoa keskeisimpänä transatlanttisena foorumina, kun on kysymys perinteisestä turvallisuusyhteistyöstä. Toisaalta uudenlaiset turvallisuusuhat edellyttävät sellaisia ei-sotilaallisia yhteistyömuotoja, joiden kehittämisessä unioni on luonteva strateginen kumppani. Uudenlaiset haasteet yhdistävät Yhdysvaltojen ja Euroopan unionin pyrkimyksiä. Globaalit, rajat ylittävät turvallisuusuhat kuten joukkotuhoaseet, terrorismi, sortuvat valtiot, järjestäytynyt rikollisuus ja ihmiskauppa, suuronnettomuudet ja tartuntatautien leviämisen uhka koskettavat valtioita tavalla, joka edellyttää kokonaisvaltaisia, entistä tehokkaampaa yhteistyötä. Syyskuun 2001 terrori-iskujen jälkeen on terrorismin vastaisesta toiminnasta tullut Yhdysvaltain turvallisuuspoliittista asialistaa hallitseva teema. Yhdysvallat pyrkii tehostamaan terrorismin vastaista yhteistyötä paitsi EU:n erityisesti myös Venäjän kanssa. Eurooppa on Yhdysvaltain näkökulmasta pääasiassa vakaa ja tur- 44

vallinen alue toisin kuin Aasia ja Lähi-itä, jotka ovat Yhdysvaltain erityisen huomion kohteena. Yhdysvallat suunnittelee ulkomaille sijoitettujen maavoimiensa uudelleenjärjestelyä, minkä seurauksena sen sotilaallisen läsnäolon voidaan arvioida tuntuvasti supistuvan Euroopassa. Toisaalta yksi tärkeimmistä Yhdysvaltoihin kohdistuvan terrorismin uhan lähteistä löytyy Euroopasta. Uhan muodostavat EU-kansalaisuuden saaneet ääri-islamistit, jotka voivat matkustaa Yhdysvaltoihin ilman viisumia. EUmailla on vaikeuksia integroida muslimiväestöään ja Eurooppaan on muodostunut nukkuvia terroristisoluja, joilla pelätään olevan kyky ja halu järjestää tuhoisia iskuja. Joukkotuhoaseiden leviämisen vastaisessa toiminnassa yksi tärkeimmistä Yhdysvaltain eurooppalaisille ja muille kumppaneille suuntaamista aloitteista on 2003 käynnistynyt PSI-yhteistyö, jonka tavoitteena on estää joukkotuhoaseiden ja kantolaitteiden sekä niiden valmistuksessa tarvittavien laitteiden ja teknologian laittomat kuljetukset. Yhteistyöhön osallistuvat maat tehostavat tiedonvaihtoa sekä sopivat menettelytavoista epäilyksenalaisten kuljetusten tarkistamiseksi. Aloitetta tukee yli 80 maata, myös Suomi. EU tukee PSI-toimintaa osana joukkotuhoasestrategian toimeenpanoa. EU:n ja Yhdysvaltojen välisessä huippukokouksessa 2005 korostettiin jatkuvaa yhteistyötä joukkotuhoaseiden leviämisen estämisessä ja terrorismin vastaisissa toimissa ja hyväksyttiin yhteinen työohjelma joukkotuhoaseiden leviämisen estämiseksi. Sekä EU:n että Yhdysvaltojen turvallisuusstrategioissa arvioidaan sortuvien valtioiden olevan suurimpia uhkatekijöitä paitsi niiden ja naapurimaiden väestölle myös lännelle. Toimintakykynsä menettäneistä valtioista saattaa tulla turvallisuustyhjiöitä, joihin globaalin terrorismin ja järjestäytyneen rikollisuuden verkostot levittäytyvät. Sortuvien valtioiden tilanne voi myös kärjistää alueellisia konflikteja ja luoda paineita väestöliikkeille. EU ja Yhdysvallat kehittävät itsenäisiä kykyjä ja yhteistyötä siviilikriisinhallintaan ja muihin vakaustoimiin, joilla sortuvia valtioita voidaan tukea ja jälleenrakentaa. Luonnonmullistukset, ihmisen toiminnasta aiheutuvat ympäristötuhot ja muut suuronnettomuudet ovat keskeinen uhka inhimilliselle turvallisuudelle. Sekä EU:n sisäistä koordinaatiota että transatlanttista yhteistyötä on edelleen kehitettävä hirmumyrskyjen ja maanjäristyksen avustusoperaatioiden tehostamiseksi. Eräs viime aikoina transatlanttiselle agendalle noussut inhimillisen turvallisuuden teema on tartuntatautien leviämisen uhka. Tarttuvista taudeista HIV/aids, tuberkuloosi ja malaria ovat olleet esillä pitkään. Uutena ja yhtenä pahimmista pandemiauhkista pidetään lintuinfluenssaa. Kansainvälinen ja transatlanttinen yhteistyö pandemia-asioissa on ollut melko vähäistä, mutta se on kasvamassa monenkeskisillä foorumeilla ja myös EU:n ja Yhdysvaltojen välillä. 45

Strategisen kumppanuuden tulevaisuus Globaalien turvallisuushaasteiden muuttuessa ja kasvaessa on kiinnitetty huomiota siihen, että Yhdysvaltojen ja EU:n väliltä puuttuu varsinainen strateginen vuoropuhelu ja sen seurauksena yhtenäinen käsitys siitä, kuinka turvallisuusuhkiin tulisi vastata. Turvallisuusuhkien määrittelyssä on eroavuuksia, mistä vaikutuksiltaan vakavin osoitus tästä oli useiden Euroopan maiden ja Yhdysvaltain erilainen suhtautuminen Irakiin. Toisaalta Irakin kysymykseen ei löydetty yhteistä kantaa ja toimintamallia myöskään EU:n sisällä. Irakin sota aiheutti EU:n ja Yhdysvaltain suhteisiin säröjä, jotka ovat jääneet taka-alalle. Irakin sodan jälkihoito ja uudet turvallisuusongelmat kuten Iranin ydinohjelman hallinta on osoittanut, että maailman johtava suurvaltakin tarvitsee monenkeskistä yhteistyötä tavoitteidensa saavuttamiseen. Sotilaallisen turvallisuuden alalla muut suurvallat eivät kilpaile Yhdysvaltojen kanssa johtoasemasta. Yhdysvallat on sotilasteknologian kehityksen kärjessä ja sen panostus sotilaalliseen tutkimus- ja kehitystyöhön sekä puolustusmateriaalihankintoihin on suurempaa kuin Euroopan maiden yhteensä. Yhdysvaltojen ja Euroopan puolustuskykyjen välinen ero kasvaa nykynäkymin entisestään. EU-maiden yhteenlasketut puolustusbudjetit ovat alle puolet Yhdysvaltain puolustusbudjetista. Sisäisen turvallisuuden ja yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisen alalla Euroopan unionin jäsenmaiden ja sen yhteiset panostukset ovat verrattavissa Yhdysvaltain kotimaan turvallisuuteen vuoden 2001 jälkeen suuntaamiin ohjelmiin. Komission tukema ohjelma tähtää rajat ylittävien uhkien torjuntaan liittyvän tutkimus- ja kehitystyön mittavaan lisäämiseen 2007 alkavan kehyskauden aikana. Laajan inhimillisen turvallisuuden toteuttamisessa transatlanttinen suhde on tärkeä pyrittäessä ratkaisemaan rajat ylittäviä ongelmia. Yhdysvaltojen ratkaisuilla ja toimintatavoilla on olennainen merkitys sille, kuinka monenkeskinen järjestelmä kehittyy ja toimii. Suomi pitää tärkeänä, että transatlanttinen yhteistyö toteutuu globaalin vastuun ja yhteisten perusarvojen sekä kansainvälisen oikeuden kunnioittamisen hengessä. 1.6 Venäjä ja Itämeren alue Venäjän kansainvälinen asema on niin poliittisesti kuin sotilaallisesti sidoksissa sen talouden kehitykseen ja sisäisten uudistusten etenemiseen. Taloudellinen kehitys riippuu lyhyellä aikavälillä energian hintatasosta maailmanmarkkinoilla ja talouskasvu on ollut viime vuosina Euroopan huipputasoa. Pidemmällä aikavälillä infrastruktuurin ongelmat ja investointien riittämättömyys voivat aiheuttaa merkittäviä ongelmia ja hidastaa kasvua. 46

Vaikka talouden yksityistämisprosessi Venäjällä jatkuu, valtion ote pysyy vahvana erityisesti öljyn ja kaasun tuotannossa, telekommunikaatioalalla ja joukkotiedotusvälineissä. Se saattaa heikentää Venäjän kykyä houkutella ulkomaisia investointeja, jotka ovat tarpeen teollisuustuotannon pohjan laajentamisessa. Jos talouden kasvu jatkuu nopeana ilman, että tuotanto monipuolistuu, Venäjä on vaarassa jäädä ensisijaisesti energian ja raaka-aineiden tuottajaksi. Tällöin Venäjän sisäisen kehityksen merkittävin uhka on jatkossakin energian ja raaka-aineiden maailmanmarkkinahintojen äkillinen lasku. Poliittinen vakaus ja yhteiskunnallinen järjestys ovat olleet presidentti Putinin kauden keskeisiä tavoitteita. Toimivaan kansalaisyhteiskuntaan ja oikeusvaltioon on Venäjällä yhä pitkä matka. Sisäpoliittisesti Venäjän pahimpia kipupisteitä ovat terrorismi ja väkivaltaisuudet Tshetsheniassa ja niiden vaikutukset yhteiskunnalliseen kehitykseen. Sota on aiheuttanut suuria humanitaarisia ongelmia ja ihmisoikeusloukkauksia. Konfliktin jatkuminen on merkittävä rasite Venäjän asevoimien uudistamiselle. Sota kytkeytyy myös Etelä-Kaukasian konflikteihin ja vaikeuttaa Venäjän suhdekehitystä Euroopan unionin, Yhdysvaltain ja Naton kanssa. Ulkopolitiikassa Venäjä on palannut aktiiviseksi kansainväliseksi toimijaksi, joka korostaa entistä voimakkaammin rooliaan suurvaltana ja muiden johtavien valtioiden kumppanina. Venäjä pyrkii määrätietoisesti lisäämään vaikutusvaltaansa entiseen Neuvostoliittoon kuuluneiden maiden muodostaman Itsenäisten valtioiden yhteisön (IVY) alueella, jonka etelärajan ongelmat vaativat jatkossakin päähuomion. IVY-valtioiden ja Venäjän väliset rajat ovat edelleen pääosin määrittämättä. Venäjän ulkopolitiikan peruspyrkimyksenä on eurooppalainen yhteistyö, jossa korostetaan tasaveroista kumppanuutta Euroopan unionin ja Venäjän välillä. Lähentymispyrkimyksiin kuten WTO-jäsenyyteen ja EU-yhteistyön syvenemiseen liittyy Venäjän sisällä vaikuttavien erisuuntaisten etujen vuoksi myös poliittisia ongelmia. EU:n ja Venäjän yhteistyötä ohjaavat 2005 hyväksytyt yhteisten alueiden tiekartat. Ensimmäisen eli yhteisen talousalueen tavoitteena on avoimen ja integroidun markkina-alueen luominen EU:n ja Venäjän välille. Alue kattaa useita yhteistyöaloja, joita ovat kaupan ja investointien esteiden poistaminen, talousuudistusten ja kilpailukyvyn edistäminen sekä yhteistyö ympäristön, energian, liikenteen ja ulkoavaruuden aloilla. Yhteinen talousalue huomioi alueellisten aloitteiden ja järjestöjen, kuten pohjoisen ulottuvuuden ja Itämeren valtioiden neuvoston sekä raja-alueyhteistyön merkityksen tavoitteiden saavuttamisessa. Venäjän tuleva WTO-jäsenyys antaa uusia mahdollisuuksia tavaroiden vapaan liikkumisen edistämiseen ja lopulta vapaakauppaan EU:n ja Venäjän välillä. Toisen yhteistyöalueen, yhteisen vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen tavoitteet nojaavat demokratian, oikeusvaltioperiaatteen, ihmisoikeuksien ja perusoikeuksien kunnioittamiseen. Yhteistyötä halutaan lisätä muiden muassa ihmisten 47

liikkumisen helpottamiseksi ja ihmisoikeuksien parantamiseksi sekä terrorismin, järjestäytyneen rikollisuuden ja korruption vastaisissa toimissa. Kolmannen yhteistyöalueen, ulkoisen turvallisuuden puitteissa EU ja Venäjä ovat sitoutuneet vahvistamaan yhteistyötään kansainvälisissä turvallisuuskysymyksissä ja kriisinhallinnassa vastatakseen yhdessä maailmanlaajuisiin ja alueellisiin haasteisiin ja uhkiin kuten terrorismiin, joukkotuhoaseiden leviämiseen sekä alueellisiin ja paikallisiin konflikteihin. Erityisen tärkeää on yhteistyö yhteisessä naapurustossa kytevien jäätyneiden konfliktien (Transnistria, Abhasia, Etelä-Ossetia, Vuoristo-Karabah) ratkaisemisessa YK:n ja Etyjin sitoumusten mukaisesti. Neljännen alueen, tutkimuksen, koulutuksen ja kulttuurin yhteistyöalueen, tavoitteena on EU-maissa ja Venäjällä toimivien tutkimuslaitosten ja innovaatiotoimijoiden välisten sidosten vahvistaminen sekä yhteistyön lujittaminen koulutuksen ja kulttuurin saralla. Käytännön esimerkki etenemisestä neljännen alueen tiekartan toimeenpanossa on EU:n ja Venäjän yhteisesti rahoittama, Moskovaan perustettava Eurooppa-instituutti, jonka on tarkoitus aloittaa toimintansa lukuvuonna 2006/2007. Suomi toimii edelleen aktiivisesti EU:n pohjoisen ulottuvuuden politiikan kehittämiseksi. Sen tavoitteena on EU:n ja sen pohjoisten naapureiden välisen yhteistyön lisääminen Itämeren alueella, Luoteis-Venäjällä ja arktisilla alueilla. Pohjoisen ulottuvuuden toimintaohjelman päättyessä tavoitteena on Suomen puheenjohtajuuskaudella syksyllä 2006 hyväksyä EU:n, Venäjän, Norjan ja Islannin välinen uusi pohjoisen ulottuvuuden pitkän aikavälin poliittinen asiakirja. Unohtamatta pohjoisen Euroopan erityiskysymyksi uusi asiakirja kytkisi pohjoisen ulottuvuuden osaksi EU:n ja Venäjän strategista kumppanuutta ja neljän yhteisen alueen toimeenpanoa pohjoisen ulottuvuuden alueella. Suomi tukee pohjoisen ulottuvuuden kahden kumppanuuden, ympäristökumppanuuden ja sosiaali- ja terveyskumppanuuden, toiminnan turvaamista ja edelleen kehittämistä sekä selvittää mahdollisuuksia perustaa uusia kumppanuuksia. Myös kahdenvälisissä suhteissaan Suomi pyrkii vahvistamaan laaja-alaista yhteistyöt Venäjän kanssa. Suomi tukee lähialueiden taloudellista ja sosiaalista uudistusta ja yhteistyövalmiuksien kehittämistä alueellisella ja paikallisella tasolla sekä kansalaisjärjestjen kesken. Erityisesti torjutaan järjestäytynyttä rikollisuutta, rajat ylittävi ympristö- ja terveysuhkia sekä suuronnettomuuksiin ja ydinturvallisuuteen liittyviä riskejä. Lähialueyhteistyön määrärahat supistuvat budjettikehyksissä vuosille 2006 2009. Venäjän sisäinen kehitys vaikuttaa merkittävästi Suomen lähialueiden turvallisuuteen ja vakauteen. Suomen kannalta siihen liittyy suuria mahdollisuuksia, mutta myös riskejä ja ongelmia. Yhtäältä Venäjän merkitys esimerkiksi Suomen ulkomaankaupassa kasvaa nopeasti sen talouskasvun myötä. Toisaalta tietyt uudet uhat, kuten järjestäytynyt rikollisuus, ympäristöongelmat ja terveydenhuollon tila vai- 48

keuttavat Venäjän omaakin kehitystä. Riskien torjunta edellyttää määrätietoista ja pitkäaikaista yhteistoimintaa Venäjän kanssa sekä kaikkien Itämeren valtioiden ja EU:n aktiivista osallistumista. EU-puheenjohtajuus korostaa Suomen aktiivista roolia EU:n Venäjä-politiikan kehittämisessä entisestään. Itämeren alue Itämeren alueen vakaus on vahvistunut. Tähän on osaltaan myötävaikuttanut EU:n ja Venäjän sekä Naton ja Venäjän suhdekehityksen ohella toiminta niin EU:n pohjoisen ulottuvuuden kuin alueellisten yhteistyöjärjestelyjenkin (Itämeren valtioiden neuvosto, Barentsin euroarktinen neuvosto ja Arktinen neuvosto) piirissä. Venäjän osallistuminen näihin yhteistyömuotoihin on jatkossakin tärkeää. Uudeksi vaikutuskanavaksi Itämeren alueen kysymyksissä saattaa kehittyä alueen EU-jäsenmaiden neuvonpito joko Ruotsin, Tanskan ja Suomen sekä Baltian maiden tahi kaikkien näiden ja Saksan ja Puolan kesken. Yhteistyöt on toteutettu Itämeren meriympäristön suojeluun liittyvissä kysymyksissä ammattiviranomaisten tasolla. Suomen lähialueen ajankohtaiset ongelmat liittyvät ympäristöön, merenkulun turvallisuuteen, ydinturvallisuuteen, järjestäytyneeseen rikollisuuteen sekä sosiaalija terveyssektorin haasteisiin. Ajankohtaisena pyrkimyksen on merenkulun turvallisuuden parantaminen Itämerellä, erityisesti Suomenlahdella, kahden- ja monenvälisellä kansainvälisellä yhteistoiminnalla. EU:n ja kansainvälisen merenkulkujärjestön osallistumisen avulla vaikutetaan aluksiin kohdistuviin vaatimuksiin. Suomen, Viron ja Venäjän kesken on Suomenlahdella otettu käyttöön yhteinen kulunohjaus. Suomen öljyntorjuntakapasiteettia lisätään ja samalla pyritään vaikuttamaan Viron ja Venäjän vastaavien kykyjen kehittämiseen. Osa toimenpiteistä sisältyy Suomen kansalliseen Itämeren suojeluohjelmaan. Baltian maiden liittyminen Euroopan unioniin ja Natoon on lisännyt alueen vakautta, joskaan niiden suhteet Venäjän kanssa eivät ole normalisoituneet odotetulla tavalla. Pohjois-Euroopan logistiikan kehittyessä ja erityisesti Venäjän energiaviennin lisääntyessä Suomen lähiympäristön merkitys Venäjälle kasvaa. Itämeren ja Suomenlahden alueella korostuvat taloudelliset, kuljetus- ja ympäristökysymykset. Samalla alueen strateginen merkitys energian kuljetusreittinä kasvaa. 1.7 Sotilaallinen kehitys Suomen lähialueilla Sotilaallinen turvallisuus lähialueillamme on vahvistunut etenkin Naton ja Euroopan unionin laajentumisten myötä. Venäjän Federaation vakaa kehitys ja yhteistyöhalukkuus vaikuttavat merkittävästi sotilaallisen tilanteen kehittymiseen. Maanosamme valtioiden monenkeskinen ja kahdenvälinen yhteistyö yhdessä globalisaati- 49

on kanssa ovat lisänneet keskinäisriippuvuutta ja vakautta. Merkittävimmät sotilaalliset riskit ovat maantieteellisesti etäällä, mutta niiden heijastusvaikutukset ovat voimistumassa. Venäjä Venäjän Federaation ulko- ja turvallisuuspolitiikka korostaa yhteistyötä Euroopan suuntaan, vaikka onkin maantieteellisesti painottunut IVY-alueen maihin. Vahva esiintyminen on ollut mahdollista viime vuosien voimakkaan talouskasvun perustalta. Suotuisan kehityksen jatkuminen edellyttää talouskasvun ohella maan infrastruktuurin kehittämistä, investointien lisäämistä ja laaja-alaisia yhteiskunnallisia uudistuksia. Venäjä katsoo, että vahvoilla asevoimilla on edelleen suuri geopoliittinen merkitys muun muassa kansainvälisten organisaatioiden ja asevalvontasopimusten merkityksen heikennyttyä sekä tilapäisten sotilasliittoutumien käytön yleistyttyä. Asevoimien perinteinen rooli poliittisten päämäärien saavuttamisessa on säilynyt merkittävänä. Asevoimien tehtävänä on ulkoisten uhkien torjuminen ja toimiminen yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa. Tässä roolissa asevoimat ovat turvallisuuden pääorganisaatio, jolla on laajat toimivaltuudet. Erilaisten uhkien torjumisessa ovat etusijalla Venäjän kansalliset intressit ja kansallisen lainsäädännön noudattaminen. Maailmanlaajuinen ydinsota ja laajamittainen sota Yhdysvaltain johtamaa liittoumaa vastaan ovat uhkakuvina väistyneet, vaikka perinteiseen hyökkäysuhkaan varaudutaan yhä. Uudentyyppisinä ulkoisina uhkina mainitaan naapurivaltioiden epävakaa tilanne, ääri-islamistiryhmien toiminta naapurivaltioissa, Venäjän pääsyn estäminen strategisille kuljetusreiteille, sotilaallisten liittojen laajentuminen lähialueille, ulkopuolinen sekaantuminen maan sisäisiin asioihin ja omien kansalaisten syrjintä ulkomailla. Maan sisäisinä uhkina mainitaan muun muassa huumerikollisuus sekä separatistinen ja radikaaliryhmien toiminta. Valtiorajat ylittäviä uhkia ovat esimerkiksi rikollisuus, terrorismi sekä informaatiotoimet. Maantieteellisesti ongelmallisin suunta on Keski-Aasian ja Kaukasian alue. Suomen lähialueella Venäjä säilyttää silti asemansa merkittävimpänä sotilaallisena voimatekijänä ja sen kyky perinteiseen voimankäyttöön säilyy ylivertaisena. Suomen lähialueelle sijoittuvissa Venäjän osissa on sen kannalta strategisia kohteita ja voimavaroja. Kuolan sotilastukikohdat yhdessä pohjoisten luonnonvarojen ja merireittien kanssa muodostavat alueesta yhden Venäjän tärkeimmistä sotilaallis-taloudellisista keskittymistä. Pietarin suuralue muodostaa yhdessä Kuolan suunnan kanssa jatkossakin Moskovan suuralueen veroisen strategisen painopisteen. Lähivuosina merkittävästi kasvava Itämeren meriliikenne lisää entisestään Venäjän motivaatiota huolehtia tämän suunnan turvallisuudesta. Puolustushaarojen painopisteet kertovat myös luoteisen suunnan tärkeydestä: sotalaivaston (merivoimien) ja ilmapuo- 50

lustuksen painopisteet ovat Kuola-Pietarin alueella, maavoimien ja ilmavoimien puolestaan Pohjois-Kaukasiassa Venäjän asevoimia koskevan reformin tavoitetilan määrittely perustuu turvallisuusympäristön analysointiin sekä uhka-arvioon. Keskeisenä uudistuspyrkimyksenä ovat puolustushaarojen, aselajien ja ministeriöiden yhteisoperaatiot. Terrorismin vastainen taistelu on kaikkien turvallisuusviranomaisten tehtävä, joka vaatii erityisesti poikkihallinnollista yhteistyötä. Reformin tavoitetilan saavuttaminen vaatii myös tieteellisen tutkimuksen ja koulutuksen tason nostamista. Reformin painopiste on maavoimissa, jossa tavoitteena on lisätä liikkuvuutta, tulivoimaa ja kykyä yhteistoimintaan muiden viranomaisten kanssa. Tshetshenian sotakokemusten perusteella ollaan prikaateissa siirtymässä moduulirakenteeseen, jossa peruselementtinä olisi moottoroitu jalkaväkipataljoona. Ohjus- ja tykistöjoukot säilyttävät merkittävän roolinsa kaiken tyyppisissä operaatioissa ja niiden tehoa lisätään muun muassa täsmäkärjillä. Sotalaivaston kehittäminen globaaliksi välineeksi ei ole Venäjän voimavaroilla mahdollista, vaan siitä kehittyy ensisijaisesti rannikon puolustamisen organisaatio. Sotalaivaston tärkeimpänä tehtävänä säilyy Pohjoiseen laivastoon sijoitettujen ydinsukellusveneiden toimintakyvyn säilyttäminen. Ilmavoimien päätehtävä on Venäjälle perinteinen: maavoimien, tärkeimmän puolustushaaran, tukeminen. Tässä roolissa korostuvat ilmaherruus, taistelualueen eristäminen ja joukkojen kuljetukset sekä valtion toiminnan kannalta ensisijaisten kohteiden, kuten pääkaupunkiseudun, suojaaminen. Strategisten pommikoneiden toimintakyky osana Venäjän ydinpelotetta säilytetään. Operaatioiden onnistuminen edellyttää alkumenestystä, joka voidaan saavuttaa kaukovaikutteisten asejärjestelmien ja ilmaoperaatioiden yhteisvaikutuksella. Ilmavoimaa pidetään pääiskuvoimana, joskin maavoimien nähdään edelleenkin ratkaisevan lopputuloksen. Venäjän länsiosien suunnassa käytävien taisteluiden tyypillisiä piirteitä arvioidaan olevan muun muassa kaukoiskut vihollisen vaikutuksen ulkopuolelta, iskujen suuntaaminen asevoimien ohella myös yhteiskunnan koko infrastruktuurin tuhoamiseksi sekä avaruuskomponentin tulo puolustushaarojen rinnalle. Hallitsevimmaksi operatiivis-taktiseksi tekijäksi ennustetaan tulivaikutusta. Yhdysvaltojen Irakin sodasta saatujen oppien mukaisesti tiedustelu-, valvontaja johtamisjärjestelmien, liikkuvuuden ja korkeaan teknologiaan perustuvan tulivoiman merkitystä pidetään ratkaisevana. Venäjän asevoimia ravistelevan murrosvaiheen voidaan arvioida kestävän 2010-luvun puoliväliin, jolloin reformin välitavoitteiden vakiinnuttaminen yhdessä uusien asejärjestelmien kanssa osoittavat suunnan eteenpäin. Asevoimien varustamisen on suunniteltu alkavan vuonna 2006 ja vuoteen 2010 mennessä tulisi noin kolmanneksella joukoista olla käytössään uusittu kalusto. Kokonaisuudessaan joukkojen tulisi olla varustettuja aikavälillä 2020-2025. 51

Puolustusbudjetin kaksinkertaistuminen vuosina 2000-2004 on luonut vahvan perustan muun muassa uusien asejärjestelmien kehittämiselle, joskin niiden tuotantomäärät ovat jääneet vaatimattomiksi. Asevoimien vahvuus asettunee noin miljoonaan sotilaaseen, joista yhä suurempi osa on sopimussotilaita. Ammattitaidon nostamisen suunnitellulle tasolle on laskettu edellyttävän palkatun henkilöstön lisäämistä kokonaismäärästä 70 prosenttiin ja aliupseeristosta 50 prosenttiin vuoteen 2008 mennessä. Sopimussotilaita sijoitetaan etenkin erikois- ja korkean valmiuden joukkoihin. Ruotsi Ruotsissa on katsottu jo vuodesta 1993 alkaen, että laajamittainen hyökkäys on yhä epätodennäköisempi. Vuoden 2000 puolustuspäätöksessä arvioitiin, että Ruotsiin ei tule kohdistumaan hyökkäystä tulevina kymmenenä vuotena. Vuoden 2004 puolustuspäätöksessä katsotaan perinteisen hyökkäyksen uhkan lähestulkoon poistuneen. Uusina uhkakuvina korostuvat maan ulkopuolella kehittyvät kansainvälinen terrorismi ja rikollisuus sekä informaatiouhkat. Ruotsi korostaa eurooppalaista yhteistyötä ja kansallisia lähtökohtia, kuten sotilaallista liittoutumattomuutta kaikissa tilanteissa, laajaa puolustusteollisuutta ja voimavarojen siirtämistä yhteiskunnalliseen turvallisuuteen. Puolustusvoimien rooli muiden viranomaisten tukemisessa muun muassa terrorismin vastaisessa toiminnassa korostuu. Päämääränä on saattaa puolustuksen voimavarat tasapainoon uusien uhkakuvien edellyttämien tehtävien kanssa. Puolustuspäätöksellä luovutaan suurhyökkäyksen torjuntaan tarkoitetuista joukoista ja rakenteista ja ne korvataan suppeampaan tehtäväkohtaiseen puolustamiseen (insatsförsvar) tarkoitetuilla aiempaa nopeammilla ja tehokkaammilla joukoilla. Liikekannallepanovahvuudet laskevat vuoteen 2007 mennessä merkittävästi jättäen jäljelle keskimäärin alle 20 prosenttia vuoden 1975 joukkomääristä. Kaikkiaan sodan ajan operatiivisia joukkoja jää 31.500 ja kodinturvajoukkoja 30.000 sotilasta. Nämä ovat vajaa viidennes Suomen sodan ajan joukoista (350.000 vuonna 2008). Supistukset tarkoittavat sitä, että puolitetaan maavoimien yksiköt, ilmavoimien hävittäjälentolaivueet ja merivoimien alusmäärä vuoden 2001 tasosta. Näillä supistuksilla Ruotsin puolustusmenot (n. 4,5 mrd euroa) supistuvat runsaat 10 prosenttia. Puolustuspäätökseen kirjattu tavoite voi kuitenkin poiketa toteutuneesta monin tavoin. Ruotsi säilyttää yleisen asevelvollisuuden, mutta vain noin viidennes ikäluokasta koulutetaan. Tämän uskotaan riittävän lisääntyvän sopimussotilashenkilöstön rekrytointiin. Palkatusta henkilöstöstä supistetaan noin kolmannes. Upseerikoulutus lopetetaan pariksi vuodeksi. Puolustusuudistuksen tärkein sotilaallinen päämäärä on kaksinkertaistaa kansainvälisiin operaatioihin kykenevien joukkojen määrä kahteen mekanisoituun pataljoonaan tukijoukkoineen sekä kolme pienempää joukkoa (yhteensä 3.200 sotilasta 52

vuosikymmenen lopulla). Ilmavoimat voivat osallistua kansainväliseen operaatioon neljällä JAS Gripen -hävittäjällä ja merivoimat neljällä pinta-aluksella sekä sukellusveneellä. Lopullisena päämääränä (2010-luvun alussa) on saada kaikki joukot koulutettua kansainvälisiin operaatioihin. Ruotsi osallistui erikoisjoukoillaan EU:n Artemis-operaatioon Kongossa vuonna 2003. Ruotsi, Norja ja Suomi kehittävät yhteistä EU:n nopean toiminnan taisteluosastoa (Battle Group, EUBG), joka on operatiivisesti valmis vuoden 2008 alusta alkaen. Taisteluosasto, joita voi olla tulevaisuudessa kaksikin, on Ruotsin asevoimien tärkein hanke muun muassa asevoimien rakennemuutoksen veturina. Ruotsi haluaa hankkia kyvyn osallistua myös kaikkein vaativimpiin EU:n operaatioihin. Nämä heijastavat kansainvälisen kriisinhallinnan entisestään korostunutta roolia Ruotsin turvallisuuspolitiikassa ja puolustusvoimien tehtävissä. Norja Norjan puolustus perustuu Naton jäsenyyteen ja yhteiseen puolustamiseen. Kansalliset tehtävät, kuten siviiliyhteiskunnan tukeminen, on asetettu etusijalle. Vuonna 2004 puolustuskomissio katsoi, että laajamittainen hyökkäys Norjaa vastaan ei ole ollenkaan todennäköinen tulevana kymmenenä vuotena. Asevoimien tehtävänä on kuitenkin säilynyt hyökkäyksen torjuminen, jota varten sen on kyettävä lisäämään perustettavia joukkojaan pitkällä aikavälillä uhkan niin edellyttäessä. Uusia uhkakuvia ovat terrorismi, informaatiosota ja joukkotuhoaseiden leviäminen. Norjan turvallisuusympäristö on moniulotteinen maan Pohjanmerellä ja Barentsinmerellä sijaitsevien luonnonvarojen vuoksi. Toimintavapauden sekä kansallisten oikeuksien ja etujen turvaaminen näillä alueilla edellyttää vahvoja meri- ja ilmavoimia, joiden kehittämiseen Norja jatkossakin panostaa. Myös Norja muuttaa voimakkaasti asevoimiaan lisäämällä erityisesti reagointikykyä. Maavoimien iskukyky perustuu uusitulla aseistuksella varustettuun prikaatiin sekä tiedustelu-, valvonta- ja maalinosoituspataljoonaan. Nämä edustavat samalla Norjan suurinta mahdollista joukkoa lyhytkestoisessa ja nopeaa reagointia vaativassa kansainvälisessä operaatiossa. Kauemmin kestävään operaatioon voidaan osallistua pataljoonan voimin. Samalla kehitetään myös erikoisjoukkojen kykyä toimia kansainvälisissä operaatioissa. Merkittävän lisän tuo kodinturvajoukkoihin kuuluva nopean toiminnan osasto, jonka vahvuus on kolme viisi tuhatta sotilasta. Merivoimien tulee kyetä toimimaan monikansallisissa operaatioissa myös Norjan merialueen ulkopuolella. Ilmavoimille on annettu perinteisten hävittäjätorjunnan ja valvonnan lisäksi tehtäväksi osallistua terrorismin vastaisiin operaatioihin ilmapuolustuskalustolla. Kansainvälisissä tehtävissä on kyettävä ylläpitämään pitkäkestoisesti yhtä hävittäjälentolaivuetta. 53

Puolustusmäärärahat säilyvät vajaan neljän miljardin euron tasolla, joka edustaa Nato-maiden keskimääräistä kahden prosentin tasoa bruttokansantuotteesta. Kansainvälisen toiminnan lisääntymisen ja asevoimien uudistamisen vaatimat lisävoimavarat on tarkoitus kattaa nykyisistä määrärahoista. Yleinen asevelvollisuus säilyy, mutta asevoimat voivat itse määritellä palvelukseen astuvien määrän ja keston. Aiemmin on koulutettu ikäluokasta noin puolet, mutta jatkossa määrä pienenee. Sopimussotilaiden määrää tullaan lisäämään. Tanska Myös Tanska perustaa puolustuksensa Natoon. Sen maantieteellinen sijainti on turvallinen ja sallii voimavarojen aktiivisen käytön konfliktien hallintaan ulkomailla. Vuonna 1997 käynnistyneen uudistusohjelman mukaisesti Tanskan asevoimien tavoitteena on reagointikykyinen, hyvin varustettu ja koulutettu järjestelmä, jolla voidaan vastata sekä kotimaisiin että ulkomaisiin uhkiin. Vuoden 2004 selonteon linjauksissa korostetaan joukkojen operatiivista käytettävyyttä, liikuteltavuutta ja taistelunkestävyyttä sekä huolto- ja johtamisjärjestelmiä. Vaatimukset ovat yhdenmukaisia Naton ohjauksen kanssa. Yhteistoiminta muiden viranomaisten kanssa korostuu erityisesti luonnonkatastrofien yhteydessä. Asevoimien roolia kuvataan globaaliksi, jolloin tavoitetilassa kaikilla puolustushaaroilla voidaan osallistua Naton, YK:n ja Etyj:n rauhanturvaamisoperaatioihin. Naton puitteissa puhutaan alueellisesta roolista, jossa osalla nopean toiminnan joukoista on pakollinen tehtävä puolustaa puolustusliiton yhteistä aluetta. Globaali rooli on kehittämisessä etusijalla, mutta samalla edistetään alueelliseen rooliin varattujen joukkojen suorituskykyä. Puolustusbudjetti kasvaa lähivuosina lievästi noin 2,6 miljardin euron tasolle, joka on 1,3 prosenttia bruttokansantuotteesta. Vuoteen 2009 saakka on suunniteltu käytettävän kalustohankintoihin 0,9 mrd euroa vuosittain, jotta Tanska tavoittaisi Natoliittolaisensa teknologian hyödyntämisessä. Tällä myös varmistetaan suorituskyky ja yhteensopivuus Naton operaatioissa, mukaan lukien strategiset meri- ja ilmakuljetukset sekä ilmatankkauskyky. Asevelvollisuus säilynee vielä joitakin vuosia, mutta sen luonne muuttuu. Kaikille kelpoisuusvaatimukset täyttäville annetaan kolmen kuukauden peruskoulutus (Homeland Security Conscription), mikä riittää myös alueellisten tehtävien täyttämiseen. Vapaaehtoisilla on lisäsopimuksella mahdollisuus jatkaa yhdeksän kuukautta, jonka jälkeen on mahdollista palvella myös kansainvälisissä tehtävissä. Liikekannallepanojärjestelmää ei ole eikä reserviin muodosteta joukkoja. Sekä Norja että Tanska lähettivät erikois- ja tavanomaisia joukkoja varsinaisiin sotatoimiin Afganistaniin ja Tanska lisäksi Irakiin. Maat tulevat jatkossakin ottamaan aktiivisesti osaa Yhdysvaltojen ja Naton johtamiin operaatioihin. 54

Baltian maat Kolmen Baltian maan puolustus perustuu vahvasti Naton jäsenyyteen ja sotilaallisen avun vastaanottamiseen. Nato vastaa toistaiseksi Baltian maiden ilmatilan valvonnasta käyttäen jäsenmaidensa koneita. Kunkin maan kansalliset joukot ovat muotoutumassa noin 5.-10.000 sotilaan tasolle, jonka tukena on noin 10.000-20.000 sotilaan kansalliskaarti. Jokaisella maalla on kehitteillä yksi korkean valmiuden pataljoona. Joukkojen varustaminen ja kouluttaminen kehittyy, mutta vaatii edelleen tukea ulkopuolisilta mailta. Viro säilyttää alueellisen puolustusjärjestelmänsä ja asevelvollisuuden. Latvia luopuu alueellisesta puolustusjärjestelmästä ja asevelvollisuudesta. Tavoitteena on siirtyä ammattiarmeijaan 2007 mennessä. Myös Liettua luopuu alueellisesta puolustusjärjestelmästä, mutta säilyttää yleisen asevelvollisuuden supistettuna. Tavoitteeksi on asetettu siirtyminen ammattiarmeijaan. EU ja NATO Lähialueellamme vaikuttavista turvallisuusorganisaatioista erityistä merkitystä omaavat EU ja Nato. Organisaatioiden uhkakuvat ovat varsin lähellä toisiaan ja muistuttavat läheisesti myös Yhdysvaltojen uhkaskenaarioita. Turvallisuustehtävissä merkittävin ero on Naton kollektiivisen puolustuksen velvoite ja erityisesti tähän tarvittava suunnittelu-, johtamis- ja valvontakyky. EU:lla ei ole vastaavia kykyjä, sillä se valmistautuu ainoastaan kriisinhallintatehtäviin. Oman alueen puolustaminen nojautuu 19 Nato-maan osalta sotilasliittoon ja sotilaallisesti liittoutumattomien osalta kansalliseen puolustukseen. Sekä EU:n että Naton sotilaallinen kyky perustuu jäsenmaiden näiden käyttöön osoittamiin joukkoihin ja kykyihin. EU:n vahvuutena on konfliktinhallintavälineistön poikkeuksellinen laajuus alkaen vuoropuhelusta ja ennakkovaroituksesta jatkuen ennaltaehkäisyn kautta siviili- ja sotilaalliseen kriisinhallintaan ja päättyen konfliktin päättymistä seuraavaan jälleenrakentamiseen ja yhteiskunnalliseen eheyttämiseen. Näissä toimissa EU:lla on käytettävissään merkittävät taloudelliset ja poliittiset voimavarat. Viime vuosina EU:n ja Naton välinen yhteistyö on parantunut muun muassa voimavarojen yhteiskäytön (ns. Berlin + -järjestely) kehittyessä. Organisaatiot sopivat loppuvuodesta 2004, että Bosnia ja Hertzegovinan alueella vuodesta 1995 jatkunut operaatio siirretään Natolta EU:n johtoon. Yhteenveto Mahdollisia lähteitä ja syitä lähialueemme turvallisuustilanteen heikkenemiselle on edelleen olemassa. Kielteisimmät seuraukset voidaan arvioida olevan kehityksellä, jossa vastakohtaisuudet kärjistyvät Venäjän kanssa johtaen asevoiman käyttöön 55

poliittis-sotilaallisen painostuksen välineenä. Vaihtoehtoisesti Euroopan unionin integraatiokehityksen kääntyminen eriytymisen ja hajoamisen suuntaan heikentäisi useiden lähialueen maiden turvallisuustasoa näiden Nato-jäsenyydestä huolimatta. Suomen turvallisuustilanne näyttää säilyvän lähivuosina vakaana. Merkittävä sotilaallisen turvallisuuden riski liittyy Venäjän mahdolliseen sisäiseen epävakauteen, joka voi heijastua naapurivaltioihin. Alueen valtiot ovat säilyttämässä vähintään rajoitetun kyvyn vastata valtioalueensa puolustamisesta joko yksin tai liittolaistensa tuella. Pohjois-Euroopan strateginen merkitys korostuu lähitulevaisuudessa lähinnä alueen merkityksen kasvaessa Venäjälle. Syinä ovat alueen sotilastukikohtien merkityksen suhteellinen korostuminen maan asevoimien supistuessa sekä luonnonvarojen ja kulkuväylien merkityksen lisääntyminen maan talouskasvun jatkumiselle. Taloudellinen kasvu on puolestaan edellytys muun muassa asevoimauudistuksen jatkumiselle. Sen kehittämistavoitteena on ensisijaisesti nostaa joukkojen taistelutehoa ja toimintanopeutta. Venäjän kyky perinteiseen sotilaalliseen voimankäyttöön lähialueellamme säilyy ylivertaisena. Ruotsin ja Tanskan sekä jossain määrin myös Norjan asevoimien kehittäminen vie kohti kansainvälisiä yhteisoperaatioita ja loittonee perinteisestä alueellisesta puolustuksesta. Maat vähentävät voimakkaasti asevoimiensa vahvuutta ja lisäävät joukkojensa suorituskykyä ja kansainvälistä yhteistoimintakykyä. EU:n mahdollisuudet toimia kansainvälisen turvallisuuden ja vakauden edistäjänä kasvavat sen monipuolisen keinovalikoiman seurauksena. Yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan syvenemisen arvioidaan jatkuvan integraatiokehityksen vastuksista huolimatta. Naton verkottuminen yhä laajemmalle muun muassa rauhankumppanuuden avulla lisää vakautta ja vähentää konfliktien todennäköisyyttä niin Euroopassa kuin sen ulkopuolellakin. Linkkejä http://www.mil.se (Ruotsin puolustusvoimien kotisivu) http://www.mil.no (Norjan puolustusvoimien kotisivu) http://www.forsvaret.dk (Tanskan puolustusvoimien kotisivu) http://www.mil.ee (Viron puolustusvoimien kotisivu) http://www.mod.gov.lv (Latvian puolustusvoimien kotisivu) http://www.kam.lt (Liettuan puolustusvoimien kotisivu) http://www.um.dk (Tanskan ulkoasianministeriön kotisivu) http://www.foi.se/upload/rapporter/foi-ry-mil-formaga-r1662.pdf (Ruotsalainen arvio Venäjän sotilaallisen kyvyn kehittymisestä) http://www.mpkk.fi/fi/tutkimus-opetus/julkaisut/stratl/julkaisusarja2/ (MpKK:n Strategian laitoksen julkaisut) 56

1.8 Sisäisen turvallisuuden turvallisuusympäristö ja siitä johdettavat uhkat Toimintaympäristön muutostekijöitä Euroopan unionissa oikeus- ja sisäasioiden yhteistyö kasvattaa jatkuvasti merkitystään. Sisäisen turvallisuuden painoarvo turvallisuuspolitiikassa kasvaa, kun rajojen yli heijastuvat muut kuin sotilaalliset turvallisuusongelmat lisääntyvät. EU:n laajentuminen parantaa Euroopan yleistä turvallisuustasoa. Samalla se aiheuttaa sisäisen turvallisuuden alueelle painottuvia uhkia kun rajat ylittävä rikollisuus etsii uusia reittejä ja toimintatapoja. Unionin laajentuminen voi edistää järjestäytyneen rikollisuuden kasvua maassamme, koska uusien jäsenmaiden kansalaisille suoritetaan rajalla vain vähimmäistarkastus. Uudet jäsenmaat aloittavat Schengenin sopimuksen täysimääräisen soveltamisen aikaisintaan vuonna 2007. Tällöin lakkaavat rajatarkastukset uusien ja vanhojen jäsenmaiden väliltä. Tämä avaa lisää reittejä rikollisille, rikollisjärjestöille ja laittomille maahantulijoille. Nykyisten Schengen-maiden välinen sisärajatarkastusten lopettaminen on jo mahdollistanut myös rikollisille ja turvapaikkajärjestelmää väärinkäyttäville henkilöille vapaamman liikkuvuuden. EU:n sisäisen liikkumisvapauden kehittäminen yhdessä korkean turvallisuustason kanssa on kasvava haaste. Sisärajatarkastusten lakkauttamisen kompensoiminen edellyttää viranomaisyhteistyön tiivistämistä muun muassa ulkomaalaisvalvonnassa ja tietojärjestelmien yhteiskäytössä sekä ulkomaalaisvalvonnan lisäämistä ainakin suurimmissa kaupungeissa ja sisärajan rajanylityspaikkojen läheisyydessä. Laittomia maahantulijoita arvioidaan saapuvan Euroopan unionin alueelle joka vuosi noin puoli miljoonaa. Heistä jopa puolet käyttänee ihmissalakuljettajien apua. Joissakin jäsenmaissa ihmissalakuljetuksen arvioidaan jo olevan suurempi rikollisuuden laji kuin huumekauppa. Euroopan unionin uusien ulkorajojen valvonnan tehostuminen voi johtaa lisääntyvään ihmissalakuljetukseen ja laittomaan maahantuloon Suomen rajojen yli. Lieveilmiöitä ovat lisäksi kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden leviäminen ja laittoman työnteon kasvu. Euroopassa esiintyvät poliittiset, rasismiin ja syrjintään keskittyvät ääriliikkeet voivat saada jalansijaa myös Suomessa. Turvapaikanhakijoiden määrä Euroopassa - ei tosin Suomessa - on viime aikoina laskenut, mutta turvapaikkajärjestelmän väärinkäyttö ja hakijoiden liikkuminen turvallisesta maasta toiseen ovat jatkuvia haasteita. Venäjän kehitys on Suomen sisäisen turvallisuuden kannalta avainasemassa, sillä vaikutukset kohdistuvat maantieteellisistä syistä voimakkaasti juuri Suomeen. Venäjä on EU:n tärkein strateginen kumppani ja Suomella on sen kanssa pidempi raja 57

kuin millään muulla EU:n jäsenellä. Venäjän ulkomaalaispolitiikalla ja rajavalvonnalla on suuri merkitys myös Suomen sisäiselle turvallisuudelle. Venäjän hallinnon ongelmat (määrärahojen puute, oikeusjärjestelmän toimimattomuus, korruptio, byrokratia, nopeat organisaatiomuutokset ja henkilövaihdokset) saattavat vaarantaa tehokasta operatiivista yhteistyötä rajat ylittävän rikollisuuden ja suuronnettomuusuhkien sekä laittoman maahantulon torjunnassa. Venäjän halu lisätä vaikutusvaltaansa lähialueillaan ja EU:ssa voi aiheuttaa uusia ongelmakysymyksiä EU:n kanssa, liittyen esimerkiksi liikenteen ja liikkuvuuden säännöksiin, viisumivapauskysymykseen ja venäläisvähemmistöjen asemaan. EU:n tai sen yksittäisten jäsenmaiden tekemät mahdolliset myönnytykset ovat Suomelle useita muita jäsenmaita vakavampia riskejä. Vaikka seurausvaikutukset kaatuvat sisäisen turvallisuuden alueelle, niiden ehkäisy vaatii ensi sijassa taitavaa ulkopolitiikkaa. Venäjän järjestäytyneellä rikollisuudella on kiinteät yhteydet Baltian maihin. EU:n laajentuessa venäläisen rikollisuuden toimintamahdollisuudet Suomessa lisääntyvät. Erityisesti Luoteis-Venäjän järjestäytyneen rikollisuuden tilanne vaikuttaa Suomeen. Venäjän rajavartiopalvelun reformissa suunnataan resursseja maan etelärajoille, missä yleinen tilanne sekä huumeiden ja ihmisten salakuljetus on vakava ongelma. Rajavartiopalvelu on käynnistänyt toimintansa uudistamisen Suomen rajalla. Tämä kehitys lisää epävarmuutta rajatilanteen säilymisestä rauhallisena ja heikentää tilannekehityksen ennakoitavuutta. Venäjä säilyy laittoman maahantulon kohde- ja kauttakulkumaana. Maassa oleskelee laittomasti jopa miljoonia henkilöitä, joista ainakin osa pyrkii EU:n alueelle. Suomen ja Venäjän välisen rajaliikenteen määrä erityisesti venäläisten absoluuttinen ja suhteellinen osuus jatkaa kasvuaan. Suomesta Venäjälle ja transitona Suomen kautta vietävän tavaraliikenteen määrä pysyy merkittävänä. Rajaliikenteen kehittäminen on tarpeen logististen ongelmien kanssa painiskelevalle Venäjälle ja huomattava menestystekijä Suomelle. Suomen tarjoaman kuljetusväylän on oltava sujuva ja turvallinen. Suomen ja Venäjän välinen huomattava elintasokuilu lisää rajat ylittävän rikollisuuden ja käännytettävien henkilöiden määrää itärajallamme. Elintasokuilun vuoksi myös tavanomaiseen kanssakäymiseen ja matkailuun sisältyy riskejä järjestyksen, turvallisuuden ja terveyden kannalta. Baltian maiden elintason ja kustannustason nousu tasaavat pitkällä aikavälillä eroja Pohjoismaihin. Baltian maiden EU-jäsenyyden myötä niiden kanssa on siirrytty normaaliin yhteistyösuhteeseen. Näiden maiden, erityisesti Viron, järjestäytyneellä rikollisuudella on voimakas vaikutus Suomen rikollisuustilanteeseen. Kahdenvälisen yhteistyön merkitys säilyy vaikka jatkossa EU:ssa tapahtuvan monenvälisen yhteistyön merkitys tulee lisääntymään. 58

Siviilikriisinhallinnan merkitys ja sille asetetut vaatimukset kasvavat. Konfliktitilanteisiin liittyvä kriisinhallinta on kokonaisuus, johon kuuluu usein samanaikaisia ja toisistaan riippuvia siviili- ja sotilastoimintoja. Sisällöltään siviilikriisinhallinta ulottuu kriisistä riippuen tarkkailu-, koulutus- ja neuvonantotehtävistä poliisitoimen (ml. rajapoliisitoiminta), oikeushallinnon, pelastustoimen sekä hallinnon, infrastruktuurin ja peruspalvelujen käytännön hoitamiseen. Siviilikriisinhallinnassa on huomioitava myös varautuminen suuriin kansainvälistä apua edellyttäviin luonnon- ja muihin onnettomuuksiin. Niiden vaikutukset kohdealueella ja niiden edellyttämät avustustoimet sekä toimintaan käytettävät voimavarat ovat pääosin osin samoja kuin ne, joita tarvitaan konfliktien aiheuttamissa tilanteissa. Väestön ikääntyminen tulee vaikuttamaan sisäisen turvallisuuden kehitykseen monella tavalla. Väestön ikääntyminen ja yksinasuvien vanhusten määrän kasvu aiheuttavat omat paloturvallisuusriskinsä asumismuodosta riippumatta. Rikosten määrä vähenee, sillä ikääntyneet syyllistyvät nuorempiaan harvemmin rikoksiin. Tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että turvattomuuden tunne lisääntyy iän myötä. Väestön ikääntymisen seurauksena ihmiset saattavat kokea yhteiskunnan entistä turvattomampana siitä huolimatta, että turvallisuuden tasossa tilastojen perusteella ei tapahdu muutoksia huonompaan. Vapaaehtoisen turvallisuustyön ja pelastuspalvelun merkitys viranomaisten tukena kasvaa, mutta samanaikaisesti vapaaehtoistoiminnan toteuttaminen vaikeutuu, sillä nuoria ei ole enää riittävästi toiminnan ylläpitämiseen. Vapaaehtoisilla on erittäin tärkeä osuus pelastustoimessa varsinkin maaseudulla ja merialueella sekä etsinnöissä. Pelastustoimen palvelutason kannalta on olennaista, että vapaaehtoisten järjestöjen toimintaedellytykset säilyvät tulevaisuudessakin. Järjestöillä on oma roolinsa alueellisten turvallisuussuunnitelmien ja -palveluiden toteutuksessa. Omaehtoinen omaisuuden vartiointi ja suojaus (hälytysjärjestelmät, vartiorenkaat, naapuriapu) lisääntyy. Uhkat Järjestäytynyt rikollisuus on Suomessa merkittäviltä osin ulkomaalaisten hallinnassa ja ulkomailta johdettua. Lähialueiden matala turvallisuuden taso ja näiltä alueilta Suomeen suuntautuva rajat ylittävä järjestäytynyt rikollisuus on vakava uhka, jota lisää Suomen ja Viron välisen liikenteen valvonnan keventäminen. Järjestäytyneelle rikollisuudelle Suomi on paitsi rikollisen toiminnan kohdealue, enenevässä määrin myös turvasatama, kanava eteenpäin ja kansainvälisten taloudellisten operaatioiden lähtöpiste. Ulkomailta johdettu, kovan toimintamallin rikolliskulttuuri voi saada jalansijaa Suomessa halliten laaja-alaisesti erityisesti vakavaa rajat ylittävää rikollisuutta (huumausaineet, talousrikokset, ihmissalakuljetus ja -kauppa). Järjestäytyneen rikollisuuden päätoimiala on huumausainerikollisuus. Päättäjiin, viranomaisiin ja 59

rikosjutun asianosaisiin, todistajiin tai heidän läheisiinsä kohdistuva lahjonta, painostus ja uhkailu sekä soluttautuminen yhteiskunnan rakenteisiin voivat lisääntyä. Järjestäytyneesti toimivien rikollisryhmien lukumäärä ja niiden jäsenmäärä lisääntyvät jonkin verran. Suomessa toimivat kansainväliset järjestäytyneet rikollisryhmät ovat pääosin Virosta ja Venäjältä, mistä niitä myös johdetaan. Keskeinen uhka on järjestäytyneen rikollisuuden levittäytyminen osaksi yhteiskunnan laillisia rakenteita, jolloin sen torjuminen on hankalaa. Järjestäytynyt rikollisuus pitää yllä myös ihmisten arkipäivässä näkyvää päihteiden käyttöä, massarikollisuutta, prostituutiota ja varastetun tavaran markkinoita. Kansainvälisesti lähitulevaisuuden suurimmat terroristiuhat liittyvät ääri-islamistisiin ryhmiin, verkostoihin ja henkilöihin. Vielä muutamia vuosia sitten Euroopan valtiot olivat ääri-islamilaisen terrorismin tärkeää tukialuetta. Tällä hetkellä monet Euroopan valtiot ovat myös ääri-islamilaisen terrorismin kohteita. Suomeen tai suomalaisiin kohteisiin ei arvioida tulevaisuudessa kohdistuvan terroriuhkia. Muissa maissa tehtävillä terroriteoilla ja terrorismin uhalla on kuitenkin vaikutuksia Suomeen. Suomea voidaan käyttää valmistelupaikkana tai kauttakulkumaana muualla tehtävää terroritekoa varten, samoin kuin terrorijärjestöjen tukialueena ja varojen keräämispaikkana. Terrorijärjestöt voivat tulevaisuudessa käyttää yhä enemmän rikoksia sekä järjestäytyneelle rikollisuudelle tyypillisiä keinoja toimintansa rahoittamiseen. Suomessa on myös ääri-islamilaisen terrorismin ensisijaisten kohdevaltioiden lähetystöjä, edustajia ja tiloja. Suuret tapahtumat, kuten urheilukilpailut ja kansainväliset kokoukset, vaativat yhä enemmän turvallisuutta varmistavia toimia. Laiton maahantulo ja ihmiskauppa ovat maailmanlaajuisia ilmiöitä. Ihmissalakuljetus on kansainvälisten rikollisjärjestöjen eniten lisääntynyttä liiketoimintaa sekä myös terroristien keino rahoittaa omaa toimintaansa. Usein ihmissalakuljetukseen liittyy muuta vakavaa rajat ylittävää rikollisuutta. Suomi on laittoman maahantulon kohde- ja kauttakulkumaa. Ilmastosta huolimatta Suomen tekee houkuttelevaksi hyvä turvallisuustilanne, sosiaaliturva sekä hyvät liikenneyhteydet muualle länsimaihin. Laiton maahantulo Suomeen voi lisääntyä, minkä seurauksena täälläkin voi tulevaisuudessa elää huomattava määrä ihmisiä yhteiskunnan rakenteiden ja viranomaiskontrollin ulkopuolella. Tämä loisi kasvualustaa muille uhkille, kuten yhteiskuntarauhan häiriöille, rikollisuudelle, terrorismille ja tartuntataudeille. Erilaiset yhteiskunnalliset kriisit, luonnonmullistukset, ympäristökatastrofit, pandemiat ja aseelliset selkkaukset erityisesti lähialueilla voivat aiheuttaa laajamittaista maahantuloa Suomeen. Tällöin rajalle saapuisi lyhyessä ajassa luvatta tuhansittain suojelua pyytäviä ulkomaalaisia. 60

Tietojärjestelmärikokset tulevat lisääntymään verkkorahan käytön yleistyessä ja järjestelmien käytön laajentuessa. Verkkojen kautta voidaan myös häiritä viranomaisten, yritysten ja yhteiskunnan toimintoja. Toiminta saattaa pahimmillaan laajasti vaarantaa kansalaisten turvallisuutta ja yhteiskunnan toimintakykyä. Tietoverkkoja voidaan käyttää hyväksi myös terroristisessa ja muussa ideologisessa tarkoituksessa. Tietojärjestelmärikokset liittyvät yhä useammin talousrikosten sekä myös tavanomaisten rikosten tekemiseen. Suomessa suojaukset ovat toistaiseksi estäneet merkittävät rikokset. Keskeinen uhka onkin täysin suojaamattomat ja ylläpitämättömät koneet niin yrityksissä, julkisella sektorilla kuin yksityisillä ihmisillä. Ympäristörikosten määrä ei kansainvälisesti vertaillen ole vakava uhka Suomessa. Niiden määrää lisää taloudellisen toiminnan aktivoituminen ja yritysten pienenevät katteet. Tilanne on tällä hetkellä hyvä, joskin valvonta perustuu pitkälti luottamukseen ja toimijan omaan ilmoitusvelvollisuuden noudattamiseen, koska valvontaresurssit ovat niukat. Suurimmat ympäristörikosuhkat liittyvät liikenteeseen merellä ja maanteillä. Suomen talousvyöhykkeen laajeneminen merialueella tullee lisäämään myös tutkintaan tulevien tapausten lukumäärää. Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden tila säilyy kohtalaisen vakaana ja kansainvälisesti vertaillen hyvänä. Tietoon tulleessa rikollisuudessa ei tapahdu merkittäviä muutoksia eikä riski joutua rikoksen kohteeksi juurikaan lisäänny. Kuitenkin työttömyyden, köyhyyden, eriarvoisuuden, ulkomaalaisten puutteellisen kotoutumisen, sairauksien ja päihteiden käytön aiheuttaman syrjäytymisen seurauksena yhteiskunnan ulkopuolelle ajautuvien määrä voi lisääntyä ja aiheuttaa vakavia henkilökohtaisia ja kansantaloudellisia ongelmia. Perheväkivalta ja nuorten häiriökäyttäytyminen ovat myös osin tämän kehityksen seurausta. Rikolliseen elämäntapaan päädytään edelleenkin valtaosin osana syrjäytymiskehitystä. Harvaanasuttujen alueiden palveluverkon ylläpito ja turvaaminen asettavat suuria haasteita turvallisuusviranomaisten toiminnalle. Yhteiskunnassa tapahtuvat muutokset ja uudet turvallisuuden uhkat pakottavat turvallisuusviranomaiset painottamaan tehtäviään uudella tavalla, jolloin yleisten paikkojen ja liikenteen valvonnan määrä vähenee sekä tavanomaisten rikosten selvitysaste voi laskea. Sisäisen muuttoliikkeen seurauksena ei harvaan asutuilla seuduilla välttämättä kyetä alueellisesti tasavertaisiin turvallisuuspalveluihin. Uhkana on turvapalvelujen yksityistäminen ja muuttuminen maksullisiksi, jolloin turvallisuutta saavat vain ne, joilla on varaa maksaa. Onnettomuudet muodostavat myös tulevaisuudessa merkittävän uhkan ihmisten turvallisuudelle. Onnettomuuksissa kuolee vuodessa noin 2700 ihmistä, joista noin 2100 koti- ja vapaa-ajan tapaturmissa. Näiden torjunta ei ole yhtä kehittynyttä kuin liikenneonnettomuuksien ja työtapaturmien. Erityisesti väestön ikääntyminen, lisääntyvä vapaa-aika ja kasvava alkoholin kulutus lisäävät onnettomuusriskiä. Ih- 61

mishenkien menetyksiä ja omaisuusvahinkoja aiheuttavien suurten onnettomuuksien riski kasvaa, kun yhteiskunnan toiminnot keskittyvät yhä suurempiin yksiköihin, kuten kauppakeskukset, kuljetusvälineet ja urheilu- sekä muut kokoontumistilat. Sisäisen turvallisuuden vakavimmat uhkat Syrjäytymisen lisääntyminen. Työttömyyden, köyhyyden, eriarvoisuuden, ulkomaalaisten puutteellisen kotoutumisen, sairauksien ja päihteiden käytön aiheuttaman syrjäytymisen seurauksena yhteiskunnan ulkopuolelle ajautuvien määrä voi lisääntyä ja aiheuttaa vakavia henkilökohtaisia ja kansantaloudellisia ongelmia. Perheväkivalta, nuorten häiriökäyttäytyminen ja alttius tapaturmille ovat osin tämän kehityksen seurausta. Rikollisuuteen päädytään pääosin syrjäytymällä. Pääosa noin 11 000 rikoksenuusijasta rekrytoituukin rikolliseksi tätä kautta. Tietoyhteiskunnan haavoittuvuuden lisääntyminen. Tietoyhteiskunta on haavoittuva häiriöille ja rikoksille ja uhkat kasvavat sitä mukaa, mitä enemmän yhteiskunnan toiminnot tukeutuvat tietojärjestelmiin. Uhkat kohdistuvat myös viranomaisten viesti- ja tietojärjestelmiin. Internet tarjoaa suunnattomat mahdollisuudet rikoksiin liittyvien viestien sekä muunlaisen turvattomuutta aiheuttavan tiedon välittämiseen. Keskeinen uhka on yritysten, julkisen sektorin ja yksityisten ihmisten täysin suojaamattomat tietokoneet. Ulkomailta johdettu, kovan rikolliskulttuurin vaikutuksen lisääntyminen. Ulkomailta, pääosin Venäjältä ja Virosta johdettu, kovan toimintamallin rikolliskulttuuri voi saada jalansijaa Suomessa halliten laaja-alaisesti vakavaa rajat ylittävää rikollisuutta (huumausaineet, talousrikokset, ihmissalakuljetus- ja kauppa). Päättäjiin, viranomaisiin ja kansalaisiin kohdistuva lahjonta, painostus ja uhkailu sekä soluttautuminen yhteiskunnan rakenteisiin voi lisääntyä. Suomen asema vähiten korruptoituneena maana voi vaarantua. Järjestäytynyt rikollisuus pitää yllä myös massarikollisuutta, prostituutiota ja varastetun tavaran markkinoita. Rajaturvallisuuden heikentyminen. Euroopan unionin ulkorajanaapureiden sisäinen turvallisuustaso paranee hitaasti ja sosiaalinen eriarvoisuus on siellä merkittävä ongelma. Venäjän uudistaessa rajavalvontajärjestelmäänsä tulee Suomen ja Venäjän välinen raja aiempaa helpommin läpäistäväksi, mikä merkinnee laittoman maahantulon lisääntymistä. Kehitys Suomen lähialueilla voi lisätä myös ulko- ja sisärajat ylittävää muuta rikollisuutta. Onnettomuuksien lisääntyminen. Onnettomuudet muodostavat merkittävän uhkan ihmisten turvallisuudelle. Suomi on korkean tapaturmakuolleisuuden maa. Onnettomuuksissa kuolee vuodessa 2700 ihmistä, joista 2100 koti- ja vapaa-ajan tapaturmissa. Näiden torjunta ei ole yhtä kehittynyttä kuin liikenneonnettomuuksien ja työtapaturmien. Väestön ikääntyminen, lisääntyvä vapaa-aika ja kasvava alkoholin kulutus lisäävät onnettomuusriskiä. Suuronnettomuuksien riski kasvaa, kun yhteiskunnan toiminnot keskittyvät yhä suurempiin yksiköihin. Yhteiskunnan arkiturvallisuuden heikkeneminen. Arkielämän turvallisuus ja katurauha ovat perusoikeus ja tärkeä osa elämän laatua. Yhteiskunnassa tapahtuvat muutokset ja uudet uhkat pakottavat turvallisuusviranomaiset painottamaan tehtäviään uudella tavalla, jolloin yleisten paikkojen ja liikenteen valvonnan määrä vähenee sekä tavanomaisten rikosten selvitysaste laskee. Erityisenä vaarana on, että harvaan asutuilla seuduilla ei kyetä tasapuolisiin turvallisuuspalveluihin. Uhkana on myös turvapalvelujen yksityistäminen ja muuttuminen maksullisiksi, jolloin turvallisuutta saavat ne, joilla on vara maksaa. Arjen turvaa - sisäisen turvallisuuden ohjelma 23.9.2004 Lopuksi Sisäisen turvallisuuden turvallisuusympäristön ja siitä johdettavien uhkien edellyttämä muutostarve on tiivistettävissä kolmeen keskeiseen tekijään. Nämä ovat viranomaisyhteistyön lisääminen, ennalta estävän työn tehostaminen sekä kumppanuusajattelu kolmannen ja yksityisen sektorin kanssa. 62

Toimintaympäristön muutosten seurauksena viranomaisten välinen yhteistyö on entistä tärkeämpää. Yhteistyö ei ole vaihtoehto, vaan välttämättömyys, jolla voidaan turvata palvelut maan kaikissa osissa. Sisäistä turvallisuutta uhkatekijät eivät tunne viranomaisten tai hallinnonalojen välisiä rajoja, joten niiden torjuminenkin edellyttää usean viranomaisen työtä yhteisen päämäärän saavuttamiseksi. Yhteistyöllä varmistetaan myös julkisten varojen tehokas käyttö yhteisten tavoitteiden ja toimintojen ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi sekä palvelujen hyvä laatu. Viranomaistoiminnalta edellytetään sekä kansainvälisessä että kansallisessa toiminnassa entistä enemmän rikosten, häiriöiden ja onnettomuuksien ennalta estämistä. Sosiaalisen turvallisuuden parantamiseksi sisäisen turvallisuuden viranomaisten tulee edistää omalla tehtäväalueellaan toimia, joilla syrjäytymistä estetään ja elinolosuhteita parannetaan niin, että mahdollisuudet ajautua rikollisuuteen ja rikoskierteeseen vähenevät. Onnettomuuksien määrää vähennetään tehokkaalla ennalta estävällä yhteistyöllä. Yhteiskunnan turvallisuuskulttuurin tulee parantua niin, että viranomaiset, ihmiset ja yritykset haluavat ja osaavat ottaa entistä paremmin turvallisuusasiat huomioon omassa ympäristössään ja toiminnassaan. Jatkossa viranomaisyhteistyön kehittämisen rinnalle nousee yhä tärkeämmäksi yhteistyön lisääminen kumppanuusajattelun pohjalta muiden toimijoiden, kuten kolmannen ja yksityisen sektorin kanssa. Viranomaistoiminnalla ei kyetä ratkaisemaan kaikkia sisäisen turvallisuuden ylläpitämiseen liittyviä kysymyksiä. Kolmas ja yksityinen sektori tulevat yhä enenevässä määrin toimimaan viranomaisten rinnalla alueilla, joissa niiden mukaantulo selkeästi parantaa sisäisen turvallisuuden palvelujen laatua ja saatavuutta. Paikalliset turvallisuussuunnitelmat kattavat nyt lähes kaikki Suomen kunnat. Ne muodostavat hyvän lähtökohdan käytännönläheiselle laaja-alaiselle turvallisuustyölle. Suunnitelmien sisältö laajenee ja merkitys kasvaa ja niihin sisältyvillä yhteistoimintamalleilla vastataan moniin sisäisen turvallisuuden uhkiin. Suunnittelu tarvitsee tuekseen keskushallinnon turvallisuusviranomaisten ja muiden yhteistyötahojen sitoutumista ja koordinoitua ohjausta. 1.9 Globaali talous Maailmantalous on ensimmäistä kertaa osittain muuttunut koko maailman kattavaksi, globaaliksi. Valtioiden ja ihmisten keskinäisriippuvuus on kasvanut kun informaatio, pääomat, tavarat ja palvelut liikkuvat rajojen yli kasvavissa määrin ja entistä nopeammin. Samalla maailmantalous on suurempi kuin koskaan ennen mitattiinpa tuotantoa, kulutusta, vientiä, tuontia tai investointeja. Maailmankauppa on kasvanut suhteellisesti nopeammin kuin tuotanto. Vuosituhannen vaihteessa kokonaisvienti suhteessa kokonaistuotantoon oli noin neljä kertaa suurempi kuin sata vuotta aikaisemmin. Kansainvälisen kaupan sääntöjärjes- 63

telmän kehittäminen ja kaupan vapauttaminen on edennyt monenkeskisesti, alueellisin integraatiohankkein sekä kahdenvälisin vapaakauppasopimuksin. Taloudellisen kehityksen ytimessä on viime vuosikymmeninä ollut tietotekninen vallankumous, mikä on synnyttänyt uusia teollisen tuotannon aloja, mutta myös tunkeutunut perinteisille aloille. Korkean teknologian tuotteiden osuus maailmankaupasta on lisääntynyt 1980-luvulta lähtien. Voimakkainta kasvu on ollut informaatio- ja viestintäteknologian tuotteissa. Samalla maataloustuotteiden, raaka-aineiden ja polttoaineiden suhteellinen osuus on laskenut. Alkutuotannon varaan jääneiden maiden osuus maailmantaloudesta ja -kaupasta on murroksen myötä supistunut. Palvelusektori on kasvanut kehittyneiden maiden talouksien hallitsevaksi osaksi. Palvelut kattavat yli kaksi kolmannesta maailman kokonaistuotannosta, viidenneksen maailmankaupasta ja 60 prosenttia maailman suorista investoinneista. Kansainvälisen palvelukaupan vapauttaminen on tosin alkuvaiheissaan. Tuotannon pääomavaltaistuminen jatkuu edelleen, mutta pääoma kiinnittyy nykyään suhteellisesti enemmän aineettomiin tuotannontekijöihin kuin perinteisissä teollisissa yhteiskunnissa. Tietointensiivisten tavaroiden ja palveluiden tuotannon ja kaupan kasvu korostaa henkiseen omaisuuteen liittyvien kysymysten merkitystä. Työvoiman liikkuvuus on yhä tavaroiden, palvelujen ja pääoman liikkumista huomattavasti rajoitetumpaa. Köyhissä maissa ihmiset ovat kasvavassa määrin valmiita hakemaan paremman elämän mahdollisuuksia siirtolaisuudesta. Samaan aikaan työvoimapula uhkaa monia kehittyneitä maita, joissa väestö on ikääntymässä. Myös kansainvälinen rikollisuus ja terrorismi leviävät helpommin, kun tavarat, pääomat, teknologia ja ihmiset liikkuvat vapaammin. Turvallisuusriskit lisäävät tarvetta valvoa kauppaa ja pääomaliikkeitä samaan aikaan kun pitäisi pystyä poistamaan kaupan esteitä. Yritykset ja globaalit markkinat Teknologinen kehitys ja sääntelyn purkaminen ovat mahdollistaneet yritysten kansainvälisten toimintojen voimakkaan kasvun. Samaan aikaan globaalin kilpailun lisääntyminen on pakottanut yritykset hakemaan kasvua ja kilpailuetuja ulkomailta. Globaaleilla markkinoilla yrityksen arvoketju hajautetaan eri maihin ja alueille sen mukaan, missä eri toiminnot pystytään toteuttamaan edullisimmin. Liiketoiminnan pilkkominen käyttää hyväkseen eri alueiden suhteellisia etuja. Paljon työvoi- 64

maa vaativat tuotantovaiheet tehdään siellä, missä työvoimakustannukset ovat suhteellisesti edullisimmat. Suorat ulkomaiset investoinnit ovat olleet avainasemassa yritysten tavoitellessa liiketoiminnan ja kannattavuuden kasvua. Siihen ovat liittyneet yritysostot ja yhteensulautumiset, jotka ovat mahdollistaneet nopeamman pääsyn vieraille markkinoille kuin yrityksen sisäinen kasvu. Ulkomaisten suorien investointien keskimääräinen vuosittainen volyymi on yli kymmenkertaistunut parinkymmenen viime vuoden aikana. Talouskasvun tavoittelu, globaali kilpailu, erikoistuminen ja arvoketjun hajauttamiseen perustuva liiketoiminta lisäävät todennäköisesti entisestään kansainvälistä kauppaa ja investointeja. Yritysten ja kansallisvaltioiden menestys on eriytynyt yhä enemmän toisistaan. Kansainvälistyvät yritykset ovat yhä vähemmän riippuvaisia alkuperäisistä kotivaltioistaan ja ylipäänsä yksittäisistä maista. Yritysten liikkuvuus on pakottanut valtiot ja alueet kilpailemaan siitä, missä sijaitsevat yritystoiminnalle suotuisimmat toimintaympäristöt, sillä kansallisesti ja valtion kannalta on olennaista, minne yritykset maksavat veronsa, mihin kotiutetaan voitot, mihin investoidaan ja missä työllistetään ihmisiä. Maailmanlaajuisen taloudellisen integraation edetessä eri maiden ja alueiden tuotantorakenteet ovat jatkuvassa muutostilassa: jotkut yritykset ja alat voittavat, toiset häviävät. Menestys tai epäonnistuminen sopeutumisessa uusiin olosuhteisiin, yritysten kuolema ja synty, ovat saman kolikon kaksi puolta. Yhteiskunnallinen ja taloudellinen muutos on ollut aina läsnä, mutta muutosten vauhti on kasvanut viimeaikaisten teknologisten harppausten ja taloudellisen toiminnan vapauttamisen myötä. Kansallisen hyvinvoinnin kannalta kysymys on siitä minkälaiset valmiudet jollain maalla, sen yrityksillä, järjestöillä ja julkisella hallinnolla on sopeutua näihin muutoksiin sekä miten pystytään luomaan uusia yrityksiä uusille aloille, nostamaan tuotannon jalostusastetta tai luomaan uusia työpaikkoja vanhojen tilalle. Nopeasti kehittyvien maiden haaste Viimeisen neljännesvuosisadan aikana erityisesti Itä-, Kaakkois- ja Etelä-Aasian kehittyvät maat ovat haastaneet läntiset teollisuusmaat talouskasvussa ja kilpailukyvyssä. Näiden maiden osuudet maailman kokonaistuotannosta, kaupasta ja investoinneista ovat kasvaneet. Kiina on noussut maailman talousmahtien joukkoon. Kiinan ja yleensä Aasian maiden tuotannon kasvu on ollut erityisen voimakasta teollisuudessa. Alueiden osuus 65

maailman teollisuustuotannosta on noussut selvästi. Lähes kaikissa OECD-maissa ja kehittyvillä alueilla Aasiaa lukuun ottamatta teollisuuden suhteellisen osuus on supistunut. Läntiset teollisuusmaat ja Japani hallitsevat kuitenkin yhä maailmantaloutta ja -kauppaa. Euroopan unioni on laajenemisensa myötä noussut Yhdysvaltojen ohi kokonaistuotannon määrällä mitattuna. Yhdysvaltojen talous on kuitenkin kasvanut huomattavasti EU:ta nopeammin jo parin vuosikymmenen ajan, ja myös sen osuus maailman kokonaistuotannossa on kasvanut. Entisen Neuvostoliiton alueen maiden, mukaan lukien Venäjän, kokonaistuotanto on vasta vähitellen noussut 1980-luvun lopun tason yli ja maailmankaupassa niiden osuudet ovat kaukana entisestä. Venäjä ei ole myöskään kehittynyt yhtä dynaamiseksi ulkomaisten yritysten investointikohteeksi kuin muut saman kokoluokan maat. Venäjän voimavarojen tarjoamat kehitysmahdollisuudet ovat kuitenkin huomattavat. Latinalaisen Amerikan talouskasvu on ollut Itä-Aasian maita vaatimattomampaa ja ailahtelevampaa. Ulkomaankaupan ja investointien esteitä on raivattu 1990-luvulta lähtien pitkän sisäänpäin kääntyneen kauden jälkeen. Köyhimmät kehitysmaat eivät ole sen sijaan pysyneet nousevien kehitysmaiden tahdissa ja niiden merkitys maailmantaloudessa on supistunut entisestään. Erityisesti Saharan eteläpuolisen Afrikan talouksien kasvu on ollut vaatimatonta. Henkeä kohden laskettuna tuotanto on niissä polkenut lähes paikallaan ja kulutustaso on laskenut 1980-luvun alusta lähtien. Suomen asema globaalissa taloudessa Suomen teollisuuden rakenne oli varsin yksipuolinen 1980-luvulle asti, jolloin tietoja osaamisintensiivinen tuotanto alkoi nousta raaka-aine-, pääoma- ja energiavaltaisen tuotannon rinnalle. Viimeksi kuluneiden 15 vuoden aikana uudeksi vahvaksi sektoriksi on noussut elektroniikkateollisuus ja varsinkin tietoliikennelaitteiden valmistus. Suomen talouden rakenne muuttui rajummin kuin juuri missään muussa OECDmaassa vastaavana aikana. Teollisuuden teknologiaintensiteetti kasvoi nopeasti ja tuotanto erikoistui voimakkaasti. Suomesta tuli maailman voimakkaimmin tietoja viestintäteknologiaan erikoistunut maa. Erikoistuminen jatkuu edelleen voimakkaana. Metsäteollisuus ja muut perinteiset teollisuudenalat nojaavat yhä enemmän uuteen teknologiaan ja osaamiseen. Teollisuustuotanto ja vienti kasvoivat 1990-luvulla Suomessa selvästi nopeammin kuin muu talous ja samalla viennin rakenne monipuolistui. Kehittyneille maille epätyypillisesti Suomi tavallaan teollistui uudestaan 1990-luvulla. Teollisuuden osuus 66

kokonaistuotannosta ja työllisyydestä on ollut Suomessa viime vuosina muita kehittyneitä maita korkeampi. Suomalaisyritysten kansainvälistyminen erityisesti suorien ulkomaisten investointien muodossa alkoi muita kehittyneitä maita myöhemmin. Kansainvälistymisvauhti oli kuitenkin jo 1980-luvulla OECD-maiden nopeimpia. Viime vuosikymmenen aikana suomalaisyritykset ovat jatkaneet laajentumistaan ulkomaille, mikä on osoitus siitä, että maailmantalouden muutoksiin on yritystasolla kyetty reagoimaan onnistuneesti. Osittain kiihtyvä ulkomaille investoiminen kuitenkin heijastaa myös Suomen suhteellisen houkuttelevuuden vähentymistä tuotantopaikkana. Suomi on ollut maailmantalouden rakennemuutoksen kärkimaita. Puun ja metallien jalostamiseen perustunut teollisuus on 15 viime vuoden aikana monipuolistunut ja elektroniikkateollisuudesta on tullut sen kolmas tukijalka. Palveluiden osuus kokonaistuotannosta on kuitenkin useita kehittyneitä maita alhaisempi. Suomi on tähdännyt kaupan ja investointien esteiden poistamiseen ja aktiiviseen osallistumiseen avoimeen maailmantalouteen. Maailmantalouden muutokset ja niiden aiheuttamat pelot ja huolet ovat alkaneet heijastua eri maissa kasvavina protektionistisina paineina. Suomen edut voidaan turvata parhaiten avoimessa maailmantaloudessa, jossa yritykset pääsevät hyötymään kolmansista maista markkinaalueina ja investointikohteina ja jossa Suomen kotimarkkinat pysyvät tehokkaina ulkomaisen kilpailun kautta. 1.10 Suomen etu ja globaali vastuu kehityspolitiikassa Globaali kehitys avaa yhteiskuntia ja markkinoita sekä tiivistää niiden välisiä yhteyksiä kaikilla tasoilla. Tämä antaa paljon uusia mahdollisuuksia niille, jotka ajoissa havaitsevat heikotkin muutoksen merkit ja muuttavat toimintatapojaan, niin hyvissä kuin myös pahantahtoisissa tarkoituksissa. Globalisaatio lisää vaurautta, mutta sen jakautuminen maiden välillä ja yhteiskuntien sisällä saattaa johtaa suuriinkin epäkohtiin. Ansioton köyhtyminen ja rikastuminen luovat kasvualustaa katkeruudelle ja tuleville konflikteille. Ongelmat, riskit ja uhat saavat uusia muotoja. Globalisaation eri suuntiin vieviin asetelmiin liittyvät kansainvälisen kehityspolitiikan suurimmat haasteet. Ongelmia ja uhkia voidaan ennakoida ja torjua vain niiden syihin pureutuvalla kansainvälisellä yhteistyöllä. Globaalien verkostojen merkitys kaikessa toiminnassa kasvaa. 67

Kansainvälisen yhteisön jäsenenä Suomi haluaa edesauttaa hallittua, kestävää kehitystä ja globalisaation hyötyjen tasaisempaa jakautumista. Tavoite ja tehtävä tunnustetaan Suomen vastuuksi hyvinvoivana teollisuusmaana, mutta samalla työllä rakennetaan myös suomalaisen yhteiskunnan ja suomalaisten turvallisuutta, talouskasvua ja henkistä hyvinvointia. Kansainvälisen toimintaympäristön muutosta analysoitaessa tarvitaan laajan turvallisuuden näkökulmaa. Maailmanlaajuiset epidemiat ja muut terveysuhat, ympäristökatastrofit, terrorismi ja järjestäytynyt rikollisuus sekä ihmisoikeuksien loukkaukset ovat merkittäviä suomalaisten turvallisuuteen kohdistuvia uhkakuvia. Hauraiden valtioiden aiheuttamat epävarmuudet heijastuvat monin tavoin Suomen ja suomalaisten turvallisuuteen. Näiden uhkien torjumiseksi tarvitaan johdonmukaista ja määrätietoista kehityspolitiikkaa. Tartuntatautien aiheuttamiin, maailmanlaajuisiin turvallisuusuhkiin voidaan tehokkaimmin vastata vahvistamalla kehitysmaiden terveydenhuollon ja kansainvälisten yhteistyöelinten toimintakykyä. Terrorismia vastaan voidaan todella taistella vain pureutumalla ääriliikkeiden taustalla olevaan monimutkaiseen syyvyyhteen. Globaaleja ympäristöuhkia ei voida torjua ilman maailmanlaajuista politiikkaa, joka vastaa köyhien maiden kehitystarpeisiin, mutta ympäristön kannalta kestävällä tavalla. Uusien turvallisuusuhkien maailmassa varautuminen riskeihin vaatii tiivistä ja huolellista yhteistyötä kansainvälisissä verkostoissa. Kehityspolitiikalla tarkoitetaan johdonmukaista toimintaa kaikilla niillä kansainvälisen yhteistyön ja kansallisen politiikan alueilla, joilla vaikutetaan kehitysmaiden asemaan. Näitä ovat erityisesti turvallisuus-, ihmisoikeus-, kauppa-, ympäristö-, maatalous-, terveys- ja sosiaali-, sekä siirtolaispolitiikka. Onnistuneella politiikalla vähennetään köyhyyttä ja parannetaan ihmisten mahdollisuuksia vaikuttaa omiin olosuhteisiinsa. Samalla luodaan uusia edellytyksiä elinkeinoille, investoinneille, kaupalle ja talouskasvulle. Varsinainen kehitysyhteistyö on kehityspolitiikan keskeinen instrumentti, jolla voidaan vahvistaa kehityspolitiikalle suotuisia olosuhteita köyhimmissä maissa. Vuonna 2005 Suomen julkisen kehitysavun määrärahat olivat 600 miljoonaa euroa, joka vastaa 0,39 % bruttokansantulosta. Suomi on sitoutunut jatkossa nostamaan määrärahansa YK:n suosittamalle tasolle, joka on 0,70 % BKTL:sta. Suomen kehityspolitiikan keskeisimpänä päämääränä on äärimmäisen köyhyyden vähentäminen. Päämäärän saavuttamista pyritään tukemaan muun muassa torjumalla ympäristöuhkia, edistämällä tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia sekä lisäämällä maailmanlaajuista turvallisuutta ja taloudellista vuorovaikutusta. Tuki kansalaisyhteiskunnalle on myös kehityspolitiikan painopisteitä: demokraattisten normien, vastuullisuuden, läpinäkyvyyden ja hyvän hallinnon periaatteita vahvistamalla pyritään luomaan vakautta ja turvallisuutta Suomen yhteistyömaihin. Historiallinen 68

todistusaineisto puhuu sen puolesta, että demokraattinen ja vakaa yhteiskunta ajautuu harvoin vakaviin turvallisuuspoliittisiin kriiseihin. YK:n vuosituhatjulistus luo puitteet Suomen kehityspolitiikalle. Vuosituhatjulistuksen osana Suomi on sitoutunut saavuttamaan vuoteen 2015 mennessä kahdeksan yhteistä tavoitetta. Seitsemässä ensimmäisessä tavoitteessa on sovittu siitä, mitä köyhyyden vähentämisen keskeiset tekijät yksilö- ja maatasolla ovat. Kahdeksas päämäärä puolestaan määrittelee, kuinka teollistuneiden maiden ja avunantajayhteisön tulee osallistua tarvittavien resurssien turvaamiseen sekä luoda kehitykselle suotuisaa ympäristöä. Vuosituhannen kehitystavoitteet 189 maan johtajat allekirjoittivat syyskuussa 2000 YK:ssa yhteisen vuosituhatjulistuksen. Julistuksessa allekirjoittaneet maat lupasivat vuoteen 2015 mennessä: 1. puolittaa äärimmäisen köyhyyden ja nälän 2. ulottaa peruskoulutuksen kaikille 3. edistää sukupuolten tasa-arvoa 4. vähentää lapsikuolleisuutta 5. parantaa odottavien äitien terveyttä 6. taistella aidsia, malariaa ja muita tauteja vastaan 7. tukea ympäristön kestävää kehitystä 8. tuoda globaalin kumppanuuden kehitykseen Suomen kehitysyhteistyön kumppanimaissa on vahvasti sitouduttu köyhyyden vähentämiseen ja muihin kehitystavoitteisiin. Nykyisessä kehityspolitiikassa olennaista on vastuun ja omistajuuden siirtäminen kehitysmaille itselleen. Kehitysmaiden hallitusten sitoutuminen poliittisiin ja taloudellisiin muutoksiin köyhyyden vähentämiseksi on edellytys politiikan onnistumiselle. Kunkin maan oma köyhyyden vähentämisohjelma toimii myös Suomen toiminnan perustana. Suomi pyrkii tukemaan yhteistyömaitaan erityisesti kehitysavun, kaupan ja yksityisten investointien kautta. Samalla Suomi valvoo yhdessä muiden avunantajien kanssa sitä, että kumppanimaat toimivat hyvän hallinnon periaatteiden mukaisesti. Suomella on paljon annettavaa kansainväliseen kehitykseen. Suomen kokemukset yhteiskunnan kehittämisessä viidessä vuosikymmenessä köyhästä, sotia käyneestä ja tuotannolliselta kapasiteetiltaan vaatimattomasta maasta yhdeksi maailman kilpailukykyisimmistä hyvinvointi- ja tietoyhteiskunnista antaa vahvan pohjan toimia kansainvälisessä kehityspolitiikassa. Suomen opetus on, että turvallisuus ja vakaus ovat kehityksen perusedellytykset. Ihmisoikeuksien kunnioittaminen, kan- 69

sanvalta ja hyvä hallinto luovat yhteiskuntaan ympäristön, jossa tasapainoinen kehitys on mahdollista. Suomen lisäarvo kansainväliseen kehityspolitiikkaan perustuu kulttuurihistoriallisen kokemuspohjan ohella niihin erityisiin vahvuuksiin ja osaamiseen, joita Suomelle on kehittynyt eri toimialoilla. Sukupuolten välinen ja yhteiskunnallinen tasaarvo, helposti syrjäytyvien ryhmien oikeudet ja tasavertaiset osallistumismahdollisuudet sekä ympäristökysymykset katsotaan alueiksi, joilla Suomella on erityistä annettavaa. Suomen kehityspolitiikan tavoitteet ovat kunnianhimoisia. Niiden toteuttaminen edellyttää toimintaa kotimaassa, kumppanimaissa, EU:ssa, YK:ssa ja muilla kansainvälisillä foorumeilla. Julkiselta hallinnolta kehityspolitiikka edellyttää lisääntyvää yhteistyökykyä ja uudenlaisia kumppanuuksia toisten hallinnonalojen, kansalaisjärjestöjen, yritysten ja muiden ei-valtiollisten toimijoiden kanssa. 70

2. SUOMEN ULKO- TURVALLISUUS- JA PUOLUSTUSPOLITIIKKA 2.1 Ulko- ja turvallisuuspolitiikan painopisteet Ulkoisen toimintaympäristön muutoksen myötä kansainvälisen yhteistyön merkitys Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa on kasvanut. Suomen turvallisuuteen kohdistuvat haasteet ovat laaja-alaisia, ja niihin vastaaminen edellyttää johdonmukaista ja yhdensuuntaista tavoitteellista toimintaa eri politiikkasektoreilla. Vastuun kantaminen kansainvälisestä turvallisuudesta ja vakaudesta sekä rauhanomaisesta muutoksesta yhteisten arvojen ja periaatteiden mukaisesti on yhä tärkeämpää. Laaja-alaisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan avulla Suomi pyrkii edistämään turvallisuutta kahdenvälisesti ja monenkeskisesti niin alueellisissa kuin maailmalaajuisissa puitteissa. Euroopan unionin jäsenyys on Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan keskeisin vaikuttamiskanava. Yhteisvastuuseen ja keskinäisiin sitoumuksiin kaikilla aloilla perustuvan unionin jäsenyys tukee Suomen turvallisuutta. Unionin aktiivisena jäsenenä toimiminen vahvistaa osaltaan Suomen kansainvälistä asemaa. Suomen tavoitteena on unionin ulkoisen toimintakyvyn vahvistaminen. Suomi osallistuu yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan (YUTP) sekä yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan (ETPP) kehittämiseen ja toimeenpanoon. Suomi edistää vakautta ja turvallisuutta Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestössä, Euroopan neuvostossa ja Naton rauhankumppanina. Laajan Euroopan vakautta edistetään myös tukemalla Euroopan unionin laajentumisprosessia ja toimivan naapuruuspolitiikan kehittämistä. Monenkeskisen yhteistyön ja kansainvälisen oikeuden vahvistamisessa tärkeä ulottuvuus on Yhdistyneiden kansakuntien toimintaedellytysten parantaminen ja uudistushankkeiden edistäminen. Suomi osallistuu aktiivisesti sellaisten keinojen kehittämiseen, joilla kansainvälinen yhteisö voi kestävästi vastata globalisaation haasteisiin. Yhtälailla joukkotuhoaseiden leviämisen estämisessä, terrorismin vastaisessa toiminnassa kuin järjestäytyneen rikollisuuden torjunnassa tarvitaan sekä ennaltaehkäiseviä toimia ja kattavia sopimusjärjestelyjä että sopimusten tehokasta valvontaa. Kokonaisvaltaisen lähestymistavan vahvistaminen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa edellyttää eri politiikkalohkojen kuten turvallisuuspolitiikan, kehityspolitiikan ja kauppapolitiikan tai ympäristöpolitiikan ja ihmisoikeuspolitiikan yhdensuuntaisten tavoitteiden johdonmukaista edistämistä. Samalla on vahvistettava kokonais- 71

valtaista turvallisuutta edistäviä toimintatapoja niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Ulkoisen ja sisäisen turvallisuuden keinot kytkeytyvät kiinteästi yhteen yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisessa. Pitkäjänteisen kehitysyhteistyön ohella tarvitaan myös lyhytkestoisempaa tukea niin kriisien ennaltaehkäisemiseksi kuin kriisistä toipuvien maiden jälleenrakennukseen. Samalla konfliktinestoa, siviili- ja sotilaallista kriisinhallintaa ja jälleenrakennusta tarkastellaan kokonaisuutena. Ihmisoikeuksien, demokratian ja oikeusvaltion edistäminen on myös Suomen ulkopolitiikan painopisteitä kaikessa toiminnassa. Erityistä huomiota kiinnitetään naisten, lasten, vähemmistöjen, alkuperäiskansojen ja vammaisten henkilöiden oikeuksiin. Turvallisuuspolitiikka ULKO- JA TURVALLISUUS- TURVALLISUUS- POLITIIKKA JA PUOLUSTUS- POLITIIKKA Kehityspolitiikka Ihmisoikeuspolitiikka Globalisaatiopolitiikka Yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaaminen Kuva: Suomen lähestymistapa valtion, yhteiskunnan ja yksilöiden kokonaisturvallisuuden takaamiseen globaalissa toimintaympäristössä. Toimintalinja ja sitä ohjaavat linjaukset on kirjattu valtioneuvoston laatimaan ja eduskunnan hyväksymään turvallisuus- ja puolustuspoliittiseen selontekoon (2004). 2.2 Suomen toiminta EU:n jäsenenä Suomi toimii Euroopan unionissa aktiivisena ja aloitteellisena jäsenmaana. Suomen toimintaa ohjaa yhteisten sääntöjen ja sitoumusten noudattaminen, unionin instituutioiden välisen vallan tasapainon varmistaminen ja unionin yhtenäisyyden sekä jäsenmaiden tasavertaisuuden kunnioittaminen. 72

Unionin jäsenyys on laventanut Suomen ulkopoliittista toimintakenttää ja lisännyt kansainvälistä vaikutusvaltaamme. Toimimalla unionissa ja myötävaikuttamalla unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tehostamiseen, on Suomi voinut yhteistyössä muiden jäsenmaiden kanssa vaikuttaa vakaan kehityksen puolesta maailmanlaajuisesti. Kansainvälisen osallistumisen haasteet ovat myös kasvaneet unionin jäsenyyden myötä Suomi osallistuu yhteisen politiikan muotoiluun myös sellaisissa kysymyksissä tai alueilla, joissa pienen jäsenvaltion toiminta ei aikaisemmin ole ollut mahdollista. Yhteisen politiikan toteuttamiseen osallistuminen on merkinnyt myös voimavarojen uudelleen kohdentamista. Unionin ulkosuhteet ovat laaja-alainen kokonaisuus, kattaen yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan ohella kauppa- ja kehityspolitiikan. Näiden rinnalla on muita kansainvälisen yhteistyön aloja, kuten ympäristökysymykset. Niin ikään useilla unionin sisäisillä politiikoilla, kuten oikeus- ja sisäasioiden yhteistyöllä on selkeä ulkoinen ulottuvuutensa. EU:n toimintakyvyn ja tehokkuuden kannalta olennaista on näiden eri osa-alueiden välisen johdonmukaisuuden edistäminen. Ensiarvoisen tärkeätä on myös, että jäsenmaat toteuttavat niin ikään yhteisesti sovittua politiikkaa suhteissaan kolmansiin maihin. Suomi on unionissa korostanut tätä ns. yhdellä äänellä puhumisen tehovoimaa kaikissa ulkosuhteissa ja erityisesti suhteessa merkittävimpiin kumppaneihin, kuten Venäjään ja Yhdysvaltoihin. Tehokkaan ulkoisen toiminnan tulisi kyetä yhdistämään kansallinen toiminta, yhteisöpolitiikka ja YUTP. Suomi tavoittelee unionin ulkoisen toiminnan kehittämistä niin, että unioni voisi toimia taloudellisesti ja sosiaalisesti oikeudenmukaisella tavalla kansainvälisen turvallisuuden vahvistamiseksi, ympäristönsuojelun parantamiseksi sekä maailmantalouden vakaan kasvun takaamiseksi. EU:n yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka (YUTP) on kehittynyt merkittävästi viimeksi kuluneiden vuosien aikana. Ulkopolitiikan korkean edustajan toiminta on näkynyt kriisien hallinnassa, parantanut unionin yhteisen politiikan näkyvyyttä ja auttanut lähentämään jäsenvaltioiden näkemyksiä yhteisen politiikan tavoitteista. Erityisen näkyvää on ollut EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikan (ETPP) kehittäminen. Euroopan unionille on luotu politiikan uskottavuuden kannalta välttämätöntä kykyä sotilaalliseen ja siviilikriisinhallintaan. Unioni toteutti ensimmäiset kriisinhallintaoperaationsa vuonna 2003. Suomi on osallistunut kriisinhallintasektorin kehitystyöhön täysimääräisesti. Tavoite luoda unionille valmiudet sotilaalliseen ja siviilikriisinhallintaan konkretisoitiin Suomen puheenjohtajuuskaudella vuonna 1999, jolloin EU asetti itselleen selkeät tavoitteet kriisinhallinnan voimavarojen saavuttamiseksi. Näkyvyyttä työllemme ETPP:n sektorilla on osaltaan kasvattanut myös Gustav Hägglundin toimiminen EU:n sotilaskomitean ensimmäisenä puheenjohtajana. 73

Tarve monimuotoisempaan ja vaativampaan kriisinhallintakykyyn on kasvamassa. Rakenteilla olevilla taisteluosastoilla pyritään kehittämään unionin kykyä nopeaan toimintavalmiuteen. Keskeisenä elementtinä näissä taisteluosastoissa on monikansallisuus. Keskeisenä tavoitteena on YK:n tukeminen. Nopean toiminnan kyvyn kehittäminen on keskeisellä sijalla myös EU:n siviilikriisinhallintavalmiuksien kehittämisessä, rakenteilla on ns. siviilivalmiusjoukot. Vastuun kantaminen on olennainen osa EU-politiikkaamme. Suomi on osallistunut EU:n kriisinhallintaoperaatioihin ja tulee osallistumaan unionin kehitteillä oleviin taisteluosastoihin. Suomi tulee osallistumaan kahteen taisteluosastoon, joista toinen rakennetaan yhdessä Ruotsin ja Norjan ja toinen Saksan ja Alankomaiden kanssa. Suomen on jatkossa siis varauduttava pidempikestoisten operaatioiden lisäksi EU:n taisteluosasto operaatioihin vuoden 2007 ensimmäisellä puoliskolla, jolloin Saksan johtama taisteluosasto on valmiusvuorossa sekä vuoden 2008 ensimmäisellä puoliskolla, jolloin Ruotsin johtama taisteluosasto on valmiusvuorossa. Näistäkin operaatioista päätökset tehdään jäsenmaiden kesken yksimielisesti. Euroopan unionin perustuslakisopimus mahdollistaisi voimaan astuessaan joukon toimia, joilla selkiytettäisiin yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa käytettäviä välineitä. Sopimus myös kodifioisi unionissa jo tapahtunutta kehitystä. Uusi unionin ulkoministerin virka on eräs työväline, jolla pyrittäisiin parantamaan yhtenäisyyttä ja johdonmukaisuutta ulkosuhteiden hoidossa. Eräitä perustuslakisopimukseen sisältyviä uusia määräyksiä ollaan jo soveltamassa käytäntöön. Madridin terrori-iskujen jälkeen sovittiin yhteisvastuulausekkeen käyttöönotosta. Jäsenmaat päättivät erillispäätöksellä myös perustaa Euroopan puolustusmateriaali-, tutkimus- ja voimavaraviraston, joka on aloittanut toimintansa Brysselissä. Viraston toimintaan Suomi osallistuu aktiivisesti, pyrkien myös suomalaisen puolustusteollisuuden kilpailukyvyn vahvistamiseen selkeiden yhtenäisten sääntöjen puitteissa. Jäsenyys Euroopan unionissa on keskeinen osa Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa. Syventyneen integraation eri osatekijät ovat turvallisuutemme rakennuspalikoita. Yhteisvastuuseen ja keskinäisiin sitoumuksiin perustuvan unionin jäsenyys tukee Suomen turvallisuutta. Jäsenmaiden kansallista turvallisuutta vahvistavat myös unionin laajentuminen, unionin naapuruuspolitiikka ja unionin aktiivinen osallistuminen kansainvälisen yhteistyön syventämiseen ja yhteistyön välineiden kehittämiseen. 74

2.3 Euroopan unionin turvallisuuspolitiikka Globaalin toimijan turvallisuusstrategia Euroopan unioni on vahvistanut toimintakykyään ja laajentanut rooliaan globaalina toimijana turvallisuusympäristön muutoksessa. Globalisaation haasteet, globaalien ja rajat ylittävien ongelmien aiheuttamat paineet ja hauraiden tai sortuvien valtioiden aiheuttamat kriisit tai hätätilanteet ovat korostaneet EU:n vahvuuksia, joihin kuuluu monipuolinen ja kattava välineistö ja laaja voimavaraperusta yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan sekä ulkosuhteiden alalla. EU on maailman suurin kauppamahti ja kehitysyhteistyön antaja, keskeinen toimija kansainvälisessä humanitaarisen ja katastrofiavun verkostossa ja pitää ihmisoikeuksien suojelemista ja edistämistä globaalien yhteistyö- ja kumppanuussuhteidensa elimellisenä osana. Unionin ohjelmat ja politiikat siirtymä- ja kehitysmaiden uudistuspolitiikan tukemiseksi vakauttavat keskeisenä tekijänä laajan Euroopan aluetta ja sen naapurialueita ja vaikuttavat merkittävästi muutokseen muilla alueilla kuten Afrikassa. Samalla EU on joutunut vastaamaan kasvavien odotusten ja lisääntyvien tarpeiden luomiin haasteisiin, jotka liittyvät unionin luonteeseen kansainvälisenä toimijana. Huolimatta syvälle ulottuvasta sisäisestä yhdentymisestä, ainutlaatuisesta institutionaalisesta rakenteesta ja tiiviistä arvoyhteisyydestä unioni ei ole ulkosuhteissaan valtion kaltainen toimija. Toisaalta unioni vertautuu johtavan alueellisen asemansa, vastuidensa ja etujensa globaalisuuden ja jäsenmaiden yhteisten voimavarojen mittavuuden puolesta suurvaltoihin, joita se myös pitää keskeisinä yhteistyökumppaneina. Erityisenä haasteena on yhteisen strategisen kulttuurin kehittyminen jäsenmaiden kesken ja sen pohjalta yksimielisyyteen nojaavan yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan johdonmukaisuuden ja yhdenmukaisuuden vahvistuminen. Toisena avainhaasteena on unionin kyky historiallisesti ja perusluonteeltaan siviilitoimijana vaikuttaa kansainvälisiin tilanteisiin, joihin liittyy vaikeita poliittisia ristiriitoja sekä aseellisia konflikteja ja muuta väkivaltaa ja joiden ratkaiseminen saattaa edellyttää sotilaallisia väliintuloja tai muita voimakeinoja. Kansainvälisen toimintakyvyn vahvistamisella on samalla tärkeä merkitys EU:n ulkoisen kuvan ja uskottavuuden luomiselle sekä unionin piirissä että sen keskeisten kumppaneiden silmissä ja maailmanlaajuisesti. 75

EU:n ensimmäinen yhteinen turvallisuusstrategia Turvallisempi Eurooppa oikeudenmukaisemmassa maailmassa (2003) määrittää unionin toimintalinjan globaalin ympäristön muutoksessa. Strategia asettaa laajan uhka-arvion pohjalta unionille turvallisuuspoliittiset tavoitteet ja keinot ja niiden tärkeysjärjestyksen. Sen lisäksi strategia viitoittaa suunnan unionin voimavarojen kehittämiseen ja toimintakyvyn vahvistamiseen. Strategian pohjalta hahmottuvat unionin lähimpien vuosien toiminnan painopisteet. Globaalin roolin rakentamisen lähtökohtana on Euroopan unionin oman alueen ja laajentuvan demokraattisen Euroopan turvallisuus ja vakaus. Siihen on unionin yhdentymisen syventymisen ja laajentumisen ohella vaikuttanut Naton vastaava laajentuminen ja Yhdysvaltain sitoutuminen johtavana suurvaltana Euroopan turvallisuuteen. Turvallisuusstrategian uhka-arviossa ovat perustana globalisaatioon, rajojen avautumiseen ja muuhun murrokseen liittyvät globaalit ja rajat ylittävät ongelmat kuten alueelliset kriisit, nälkä, köyhyys, tarttuvat taudit, huono hallinto, väestöliikkeet ja luonnonvarakilpailu sekä energiariippuvuus. Strategian kannalta avainuhkina luetellaan terrorismi, joukkotuhoaseiden leviäminen, alueelliset konfliktit, valtioiden sortuminen ja järjestäytynyt rikollisuus. Pelottavimmaksi tilanteeksi luokitellaan joukkotuhoaseiden mahdollinen päätyminen terroristien käyttöön. Näiden uusien uhkien rinnalla perinteistä laajamittaista hyökkäystä mitään jäsenmaata kohtaan pidetään epätodennäköisenä. Unionille asetetaan turvallisuusstrategiassa kolme keskeistä strategista tavoitetta. Ensimmäisenä on avainuhkiin vastaaminen, mikä edellyttää terrorismin vastaisen yhteistyön jatkamista ja kehittämistä, joukkotuhoaseiden leviämisen estämiseen tarkoitettujen järjestelyjen vahvistamista ja osallistumista alueellisten konfliktien hallintaan ja niiden taustasyiden poistamiseen. Strategian mukaan avainuhkien torjuminen edellyttää laajaa keinovalikoimaa eikä yksikään niistä ole yksinomaan sotilaallinen luonteeltaan. Toisena tavoitteena on turvallisuuden rakentaminen unionin naapurialueilla, joiksi luetellaan EU:n rajojen ulkopuoliset Euroopan alueet, Itä-Eurooppa ja Balkan sekä Kaukasus, ja laajasti Lähi-itä samoin kuin Välimeren alue. Lähialueiden kautta välittyy EU:n alueelle uusia uhkia, riskejä ja ongelmia. Tavoitteeksi asetetaan kriisivyöhykkeen muuttaminen vakaiden ja hyvää hallintoa noudattavien maiden renkaaksi unionin ympärille. Kolmantena tavoitteena on tehokkaaseen monenkeskisyyteen nojaavan kansainvälisen turvallisuus- ja oikeusjärjestyksen vahvistaminen. Strategiassa unioni sitoutuu kansainvälisen oikeuden ylläpitämiseen ja kehittämiseen, tunnustaa Yhdis- 76

tyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston keskeisen vastuun ja asettuu tukemaan YK:n vahvistamista. Sääntöihin nojaavan kansainvälisen järjestyksen turvaamiseksi niin lakien kuin instituutioiden tulee kehittyä uhkien ja tehtävien mukaisesti. Hyvää hallintoa tulee tukea, mutta samalla unionin on käytettävä ehdollistamista ulkosuhteissaan ja muita vastatoimia niitä vastaan, jotka rikkovat yhteisiä sääntöjä. Unionin suhtautuminen voimankäyttöön ja konfliktinestoon turvallisuuspoliittisina keinoina kiteytyy strategiassa käsitteisiin tehokas multilateralismi (effective multilateralism) ja ennaltaehkäisevä sitoutuminen tilanteisiin (preventive engagement). Strategiassa määritellään unionin suhtautumista voimankäytön oikeutukseen ja laillisuuteen kansainvälisissä konflikteissa ja kriiseissä kuten humanitaarisissa katastrofeissa ja vakavien uhkien kuten terrorismin ja joukkotuhoaseiden leviämisen edessä. Strategia korostaa YK:n turvallisuusneuvoston vastuuta ja YK:n asemaa mutta ei ota suoraan kantaa turvallisuusneuvoston valtuutukseen voimankäytön edellytyksenä. Unioni vahvistaa sitoutumisensa kansainvälisen oikeuden kunnioittamiseen ja myös sen kehittämiseen. Kansainvälinen keskustelu jatkuu eri foorumeilla voimankäytön oikeutuksesta kuten suojeluvastuusta väliintuloissa ja itsepuolustuksesta uudenlaisten uhkien edessä. Strategiaan sisältyvä konfliktien ennaltaehkäisyn painottaminen noudattaa yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan ja ulkosuhteiden läpäisevää periaatetta, joka on kirjattu Göteborgissa 2001 hyväksyttyyn konfliktinesto-ohjelmaan (EU Programme for the Prevention of Violent Conflicts). Se vahvistaa unionin vakiintunutta toimintamallia, jonka mukaan unionin toimintakyvyn parantaminen edellyttää laajan eisotilaallisen välineistön tehokkaampaa ja oikea-aikaisempaa käyttämistä niin, että eri keinot tukevat toisiaan. Tarpeen mukaan tulee soveltaa pakotteiden käyttöä tai ehdollistamista suhteissa kolmansiin maihin ja erityisesti ongelmamaihin. Turvallisuusstrategian johtopäätöksenä on, että unionin on oltava toimijana entistä aktiivisempi, toimintakykyisempi ja yhtenäisempi. Jäsenmaiden keskuuteen on luotava strateginen kulttuuri, joka edistää varhaista, nopeaa ja tarpeen mukaan voimakasta puuttumista kriiseihin ja konflikteihin. Toisaalta unionin on kyettävä useaan sotilaalliseen ja siviilikriisinhallintaoperaatioon samanaikaisesti ja toisaalta sen on sitouduttava tilanteisiin ennaltaehkäisevästi, jotta vältetään ongelmien syntyminen. Monenkeskisen yhteistyön lisäksi unioni käyttää strategisia kumppanuuksia maailmanpolitiikan keskeisten toimijoiden kanssa. Transatlanttisissa suhteissa tavoitteena on tehokas ja tasapainoinen kumppanuus Yhdysvaltain kanssa. Venäjän kanssa unioni luo kumppanuutta, jonka edistyminen riippuu osaltaan Venäjän ky- 77

vystä kunnioittaa yhteisiä arvoja. Muina kumppaneina mainitaan Japani, Kiina, Kanada ja Intia sekä muut poliittis-maantieteellisten alueiden johtavat toimijat. Turvallisuusstrategian mukaan Euroopan unioni rakentaa valmiuksia toimia niin kylmän sodan päättymisen 1989 jälkeisessä yhä jatkuvassa murroksessa, johon kuuluvat Euroopan lähialueen kriisi- ja konfliktivyöhykkeet, kansallisuus- ja etniset ristiriidat sekä poliittisen ja taloudellisen siirtymän ongelmat, kuin vuoden 2001 tapahtumien seurauksena korostuneessa uudessa uhkaympäristössä, joka on nostanut terrorismin ja joukkotuhoaseet kansainvälisen asialistan kärkeen. Samalla unioni kantaa erityisvastuuta monenkeskisen turvallisuusjärjestyksen toimivuuden vahvistamisesta ja osallistuu keskeisenä toimijana globalisaation hallintaan. Turvallisuusstrategia vastaa Suomen lähestymistapaa unionin rooliin ja kansainväliseen muutokseen. Suomi pitää tärkeänä Euroopan ja sen lähialueiden vakautta ja YK:n peruskirjan ja kansainvälisen oikeuden aseman selkeyttämistä ja vahvistamista suhtautumisessa voimankäyttöön kansainvälisissä suhteissa. Suomi korostaa globalisaation sosiaalisten ja taloudellisten vaikutusten huomioonottamista ja syrjäytymisen ja eriarvoisuuden torjumista sekä laajan osanottajapohjan merkitystä globalisaation hallintaa koskevissa keskusteluissa ja järjestelyissä. Yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan an kehitys Turvallisuusstrategia, jonka toteutumista Eurooppa-neuvosto seuraa ja ohjaa, muodostaa kehyksen EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan (YUTP) sisällön ja rakenteen kehittämiselle niin kokonaisuutena kuin yksittäisten politiikkalohkojen puitteissa. Euroopan unionin kolmipilariseen sopimusperustaan rakentuvien jäsenmaiden neuvottelu- ja päätöksentekofoorumien ja neuvoston ja komission toimielinten poliittinen ohjaus ja niiden toimintojen yhteensovittaminen johdonmukaiseksi ja yhdenmukaiseksi toimintalinjaksi on jatkuva ja vaativa tehtävä. Se on samalla osa unionin yleistä kehitystä, joka tapahtuu jäsenmaiden kansallisen ja unionitason edustuksellisen poliittisen järjestelmän ehdoin. Perussopimusten muutosten ja muiden suurten poliittisten ratkaisujen ohella YUTP:n ja ulkosuhteiden kehitys tapahtuu kokemusten tarjoamien oppien ja toimintaympäristön pakottamien sopeutusten kautta. 78

EU ulko- ja turvallisuuspoliittisena toimijana Nato Berliini plus OSAneuvosto KE (III-pilari) Sihteeristö EUMS PU Eurooppa-neuvosto ETPP PLMI-kokous EDA EUMC YAUN Coreper YUTP PSC CivCom (II-pilari) Työryhmät (I-pilari) Ulkosuhteiden pääosasto Komissio Kauppapolitiikan pääosasto Euroopan parlamentti Ulkosuhteet EKR (AKT) EuropeAid CARDS TACIS/MEDA ECHO RRF Kuva: Euroopan unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan (YUTP) ja muiden ulkosuhteiden hoitaminen: rakenne ja toiminta. Valtion- ja hallitusten päämiesten muodostama Eurooppa-neuvosto määrää peruslinjaukset ja yhteiset strategiat sekä antaa poliittisia julistuksia. Ulkoministereiden yleisten asioiden ja ulkosuhteiden neuvosto (YAUN) tekee unionin toimintaa ja kannanottoja koskevat päätökset pysyvien edustajien (Coreper) valmistelemina; yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan (ETPP) alalla pidetään myös puolustusministereiden kokouksia. Oikeus- ja sisäasioiden (OSA) piiriin kuuluva yhteistyö edistää rajat ylittävien uhkien estämistä ja torjumista. Pysyvä jäsenmaiden edustajien poliittisten ja turvallisuusasioiden komitea (PSC) seuraa kansainvälistä tilannetta, valmistelee YUTP-työryhmien avulla ministereiden päätöksiä ja johtaa neuvoston valvonnassa kriisinhallintaoperaatioita. Sotilaskomitea (EUMC) ja siviilikriisinhallintakomitea (CivCom) toimivat PSC:n asiantuntijaeliminä. YUTP:n korkean edustajan (KE) apuna on neuvoston sihteeristö ja poliittinen yksikkö (PU). Sihteeristöön kuuluva sotilasesikunta (EUMS) avustaa sotilaskomiteaa. EU:n puolustusvirasto (EDA) on neuvoston alainen toimielin. Komission hoitamien ja yhteisörahoituksen piiriin kuuluvien ulkosuhteiden alalla unionin käytettävissä on yhteisen ulkomaankaupan lisäksi kehityspolitiikan (EKR), avustuspolitiikan (EuropeAid), vakautus- ja liitännäispolitiikan (CARDS) ja naapurialuepolitiikan (TACIS/MEDA) sekä humanitaarisen avustustoiminnan (ECHO) voimavaroja ja välineitä ja nopean toiminnan kyky (RRF). EU:n ja Naton yhteistyö kriisinhallinnassa perustuu Berliini plus-sopimukseen. Euroopan parlamentti osallistuu ulkosuhteiden hoitamiseen vuoropuhelussa neuvoston ja komission kanssa ja päättää laa- 79

jentumisesta ja yhteisestä budjetista. EU:n perussopimusten mukaan YUTP/ ETPP on toiseen pilariin kuuluvaa hallitustenvälistä yhteistyötä, komission hoitamat ulkosuhteet kuuluvat yhteisötoimivallan ja ykköspilarin piiriin ja oikeus- ja sisäasiat pääosin kolmanteen pilariin. Ulkoisen toiminnan johdonmukaisuuden ja yhdenmukaisuuden parantaminen on unionin pysyvänä tavoitteena; perustuslaillisessa sopimuksessa pilarijako ylitetään. Euroopan unionia koskevan Maastrichtin sopimuksen (1993) tuotua yhteisen ulkoja turvallisuuspolitiikan unionin toimivallan piiriin siihen lisättiin Amsterdamin sopimuksessa (1999) korkean edustajan toimi ja Suomen ja Ruotsin aloitteeseen pohjautuvat kriisinhallintatehtävät, joiden toteuttamisen edellyttämät yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan poliittis-sotilaalliset rakenteet ja toiminnot sisältyvät Nizzan sopimukseen (2003). Jäsenmaiden vahvistusta vailla olevassa perustuslaillisessa sopimuksessa (2004) kaavaillaan perustettavaksi unionin ulkoministerin toimi ja ulkosuhdepalvelu. Oikeus- ja sisäasioiden yhteistyö siirretään sopimuksessa yhteisötoimivallan piiriin. Sopimuksen yhteisvastuulauseke ohjaa jäsenmaiden yhteistoimintaa suuronnettomuuksien ja terroristi-iskujen varalta ja keskinäinen turvallisuustakuuartikla vahvistaa niiden alueiden koskemattomuutta. Sen lisäksi sopimus oikeuttaa halukkaiden ja kykenevien jäsenmaiden muita pidemmälle menevää rakenneyhteistyötä ETPP:n alalla. Turvallisuusstrategian ensimmäisinä toimeenpanosektoreina ovat tehokkaan monenkeskisyyden edistäminen, terrorismin vastainen toiminta, Lähi-idän aluetta koskevan strategian laatiminen ja Bosnia-Hertsegovinaa koskeva kokonaispolitiikka. Ne ovat unionin ulkoisen toiminnan ydinaloja ja heijastavat turvallisuusstrategian keskeisiä tavoitteita. Unionin politiikan painopisteitä kansainvälisen oikeuden vahvistamisessa on kansainvälisen rikostuomioistuimen perustamisen ja sen toiminnan käynnistymisen tukeminen. Unioni korostaa ihmisoikeuksien ja kansalaisvapauksien kunnioittamista kaikessa terrorismin vastaisessa toiminnassa. EU on vahvistanut kriisinhallintayhteistyötä YK:n kanssa. Jäsenvaltiot eivät ole päässeet yksimielisyyteen turvallisuusneuvoston uudistamisessa. Tampereen ohjelman (1999) ja sen päivittämän Haagin ohjelman (2004) pohjalta unioni rakentaa yhteiskunnistaan yhteistä vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta, mihin kuuluu yhteistyö yhteisen ulkorajan valvonnassa. Unionin jäsenmaiden keskinäisen yhteistyön ja kansainvälisen panoksen vahvistuminen terrorismin torjunnassa nojaa poliisi- ja oikeusalan yhteistyön tiivistymiseen. Unionin tukemat terrorismin vastaiset yleissopimukset muodostavat kansainvälisen yhteistyön kehyksen. 80

EU on laatinut strategian laajan Lähi-idän alueen turvallisuuden ja vakauden lujittamiseksi ja ristiriitojen ratkaisemiseksi. Politiikkaan liittyvät EU:n tukiohjelmat Välimeren alueen kehittämiseksi. EU kehittää vuoropuhelua arabimaiden kanssa ja tukee yhteiskunnallisia ja taloudellisia uudistuksia, jotka osaltaan poistavat terrorismin kasvualustaa. EU:n toiminta Lähi-idässä tapahtuu samalla yhteistyössä Yhdysvaltain vastaavien ohjelmien kanssa. Bosnia-Hertsegovina on entinen aseellisen konfliktin alue, jossa EU soveltaa laajasti vakauspolitiikan ja konfliktinhallinnan välineistöä poliittisen ja taloudellisen siirtymän ja Euroopan integraation liittymisen tukemisesta sotilaalliseen ja siviilikriisinhallintaan ja konfliktin jälkeiseen jälleenrakennukseen. Voimakkaasti edistyvä EU:n naapurialuepolitiikka yhdistää tuki- ja avustustoiminnan voimavarat ja välineet tähtäimenä rauhanomaisen muutoksen ja vakauden edistäminen laajentuneen unionin rajoilta itään ja etelään. Samoihin aikoihin turvallisuusstrategian kanssa valmistunut yhteinen strategia joukkotuhoaseiden leviämisen torjumiseksi luo perustan unionin aktiiviselle roolille monenkeskisten sopimusten vahvistamisessa ja Iranin ydinohjelmaa koskevan ongelman ratkaisemisessa. Unionin mukaan on joukkotuhoaseuhan torjumiseksi voitava ryhtyä myös YK:n peruskirjan edellyttämiin pakotetoimiin. Yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka kärkihankkeena Yhteisen (Euroopan) turvallisuus- ja puolustuspolitiikan (ETPP) kehittäminen, joka käynnistettiin Kölnin ja Helsingin huippukokousten päätöksillä 1999, on edennyt yhteisten tavoitteiden mukaisesti ja EU:n turvallisuusstrategian pohjalta. Siinä on otettu myös askeleita, jotka sisältyvät perustuslaillisen sopimuksen uudistuksiin. Yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka on unionin nopeimmin ja tehokkaimmin edistyneitä politiikkalohkoja. Samalla se on unionin ulkoisen toimintakyvyn ja kansainvälisen roolin vahvistamisen kärkihanke, jota toteutetaan ja sopeutetaan vastauksena alueellisen ja globaalin toimintaympäristön muutoksiin. ETPP:n puitteissa kehittyvän EU:n ja Naton kriisinhallintayhteistyön ansiosta se on myös transatlanttisen kumppanuuden ja EU:n ja Yhdysvaltain strategisten suhteiden avainaloja. ETPP:n tehtävänä on vahvistaa unionin kykyä toteuttaa yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, johon kuuluvat kaikki unionin turvallisuuteen liittyvät kysymykset. Perussopimusten mukaan unioni rakentaa YUTP:n puitteissa yhteistä puolustuspolitiikkaa, joka saattaa yksimielisellä päätöksellä aikanaan johtaa yhteiseen puolustukseen. ETPP vie käytännön ratkaisuin ja toimin eteenpäin ja toteuttaa yhteistä puolustuspolitiikkaa, johon kuuluvat kriisinhallintatehtävät ja yhteistyö puolustusmateriaalialalla. 81

YUTP:n/ETPP:n puitteissa tehdyillä yhteisillä hallitustenvälisillä päätöksillä, jotka nojautuvat yksimielisyyteen ja jäsenmaiden vapaaehtoisuuteen, unioni on hankkinut keinovalikoimaansa sotilaallisen ja siviilikriisinhallinnan välineitä ja voimavaroja, jotka ovat tehneet siitä toimijan kansainvälisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan alalla. Sotilaalliselle ulottuvuudelle laajentunut ulkoinen toimintakyky on unionin oman arvion mukaan edellytys sille, että se kykenee näyttelemään täysipainoista ja muita voimavarojaan vastaavaa roolia maailmanpolitiikan näyttämöllä. Siviilikriisinhallintakyky, joka heijastaa unionin roolia siviilivaltana, rakentuu unionin ja sen jäsenmaiden vakiintuneille vahvuuksille ja näiden kykyjen kehittämiseen ja soveltamiseen muuttuvan turvallisuusympäristön asettamiin tehtäviin. 2.4 Kriisinhallinta 2.4.1 EU:n sotilaallisen kriisinhallintakyvyn rakentaminen Euroopan unionin sotilaallisen kriisinhallintakyvyn rakentamisessa on saavutettu Helsingin voimavaratavoitteet (1999), joiden mukaan unionin tulee pystyä käynnistämään 60 päivän kuluessa 60 000 sotilaan kriisinhallintaoperaatio ja ylläpitämään sitä vähintään vuoden ajan. Jäsenmaat ovat tarjonneet unionin käyttöön Helsingin tavoiteluvut ylittävän määrän joukkoja ja niiden toimintaan liittyviä kykyjä. Suomen joukkotarjouksen unionille muodostaa monipuolisesta erityisosaamisesta koostuva kansainvälinen kriisinhallintakyky, joka on ilmoitettu myös YK:n ja Naton käyttöön niiden johtamissa operaatioissa. Sotilaallisten voimavarojen kehittämisessä ovat korostuneet laadulliset tavoitteet niin turvallisuusympäristön kuin kumppaneiden asettamien vaatimusten vuoksi. Huolimatta Helsingin tavoitteiden määrällisestä toteutumisesta unionin voimavaratyössä on yksilöity strategisten ja muiden kykyjen puutteita, jotka koskevat tiedustelu-, valvonta- ja johtojärjestelmiä ja ilma- ja merikuljetusta sekä ilmatankkausta sekä sellaisia vaativien operaatioiden edellyttämiä kykyjä kuin täsmäammukset ja vastustajan ilmapuolustuksen lamauttaminen, avaruussijoitteiset valvontajärjestelmät ja joukkotuhoaseiden käytön vaikutuksilta suojautuminen. EU:n voimavaratyössä on yhteistyö Naton kanssa erityisen keskeistä, koska eurooppalaiset valtiot kehittävät ja tuottavat puolustusvoimistaan samoja joukkoja kriisinhallintatehtäviin niin EU:n jäsenmaina kuin Naton jäseninä ja kumppaneina. Sen lisäksi Nato asettaa standardit sotilaalliselle yhteistoimintakyvylle kansainvälisessä kriisinhallinnassa. Yhdysvaltain johdolla Natossa toteutetaan yleistä sotilaallista uudistusta ja operaatioita koskevaa teknologista kumousta, johon myös EU:n ja sen jäsenmaiden toimintakyvyn parantaminen kytkeytyy. Voimavaratyön tulokset perustuvat sotilaalliselle uudistukselle. 82

Euroopan valtioiden voimavaratyön ongelmat ovat samankaltaiset niin Naton kuin EU:n puitteissa. Ne koskevat niiden kykyä ja tahtoa panostaa puolustusmenojen lisäämiseen tai puolustusvoimien rakenneuudistukseen, jossa kriisinhallintakyky korostuu perinteisen aluepuolustuksen kustannuksella tai sen rinnalla. Viime kädessä sotilaallisten kykyjen laadullinen parantaminen edellyttää uudenlaista yhteistyötä ja yhdentymistä puolustusteollisuudessa, jonka markkinoiden vapautumista niin Euroopassa kuin Euroopan ja Yhdysvaltain välillä rajoittavat suvereniteetti- ja suojeluajattelu ja siihen nojautuva kilpailu. Vaikka hankintapolitiikassa ja kehitys- ja tutkimustoiminnassa on luotu yhteistyöjärjestelyjä maaryhmien ja yritysten kesken, esteenä on hankinta- ja tutkimuspanostusten määräytyminen pääosin kansallisista lähtökohdista ja siitä johtuva kysynnän hajanaisuus. Sotilaallista uudistusta ja sitä kautta kriisinhallintakyvyn vahvistumista pyritään edistämään tiivistämällä yhteistyötä ja työnjakoa EU:n jäsenmaiden ja EU:n ja Naton kesken joukkojen tuotannossa ja voimavaratyössä. Myös erikoistuminen on mahdollisuutena erityisesti pienten maiden panostuksessa. Niin EU:n kuin Naton puitteissa jäsenmaiden kesken kehitettävät kyvyt tulevat pääsääntöisesti molempien instituutioiden hyödyksi ja käyttöön kriisinhallintatilanteissa. Samalla esiintyy paineita joukkorakenteiden harmonisoimiseen, jota pyritään edistämään käytettävyyden käsitteen ja sitä koskevien tavoitelukujen avulla. Kun joukkotuotanto perustuu maiden vapaaehtoisuuteen ja omaan harkintaan, keskustelussa korostetaan myös ylhäältä tapahtuvan ohjauksen tarpeellisuutta. Siihen suuntaan veisivät Naton ja EU:n omien kykyjen ja voimavarojen luominen ja yhteisen rahoituksen osuuden lisääminen voimavaratyössä ja operaatioissa. Euroopan unionin puolustusviraston perustaminen on askel unionin tasolta johdettavan sotilaallisen uudistuksen suuntaan. Puolustusviraston tehtäväalaan kuuluvat voimavaratyö, puolustusmateriaalialan yhteistyö, puolustusteollisen ja teknologisen perustan vahvistaminen ja tutkimus- ja teknologiayhteistyön edistäminen. Sillä on tärkeä rooli suunnittelussa, joka koskee kriisinhallinnan tehtävien ja käytettävissä olevien sotilaallisten voimavarojen yhteensovittamista pitkällä aikavälillä. EU:n sotilaalliselle kriisinhallintakyvylle on kesäkuussa 2004 määritetty uudet vuoteen 2010 ulottuvat yleistavoitteet, minkä lisäksi hahmotellaan vuoteen 2020 ulottuvia strategisia visioita. Uutena painopisteenä on nopean toiminnan joukkojen perustaminen. Unionin käyttöön on asetettu 11 taisteluosastoa, jotka ovat 1500 henkilön vahvuisia vaativaan ja itsenäiseen toimintaan kykeneviä yksiköitä. Unionin nopean toiminnan kyvyn on määrä olla täydessä toimintavalmiudessa vuoden 2007 alusta. Kaksi osastoa on yhtäaikaisesti valmiudessa puolen vuoden ajan. Taisteluosastot ovat pääosin monikan- 83

sallisia ja niiden on kyettävä tehtävän toteuttamiseen 10 vuorokaudessa operaation perustamisesta. EU:n taisteluosastojen ja Naton nopean toiminnan valmiusjoukon kehittäminen tapahtuu rinnakkain ja yhteistyössä samankaltaisten vaatimusten paineessa, vaikka Naton tehtävät ovatkin sotilaallisesti laajemmat. Suomi osallistuu saksalais-hollantilais-suomalaiseen osastoon (2007) ja ruotsalaissuomalais-norjalais-virolaiseen osastoon (2008) erityisyksiköin ja -kyvyin, joihin kuuluu yhteensä noin 300 henkilöä. EU:n tehtäviin sotilaallisessa kriisinhallinnassa kuuluvat humanitaariset ja pelastustehtävät, rauhanturvaaminen sekä taistelujoukkojen tehtävät kriisinhallinnassa, rauhan palauttaminen mukaan lukien (Petersbergin tehtävät). Perustuslaillisessa sopimuksessa niihin on lisätty toimet aseidenriisunnan alalla, neuvonta ja tuki sotilasasioissa, konfliktinesto ja konfliktin jälkeinen vakauttaminen. EU:n sotilaallisen suunnittelun ohjenuoraksi ja voimavaratyön perustaksi on valittu toimintamallit, jotka kuvaavat unionisopimuksessa tarkoitettuja kriisinhallintatehtäviä. Ne ovat osapuolten erottaminen toisistaan voimakeinoin, vakauttaminen, jälleenrakennus ja neuvonta sotilasasioissa, konfliktinestotehtävä eli kriisinhallintajoukkojen käyttö ennaltaehkäisevässä tarkoituksessa, evakuointi vaikeissa oloissa sekä humanitaarisen avustustehtävän tukeminen. ETPP:ssa unioni on luonut itsenäisen kyvyn tehdä päätöksiä kriisinhallintaoperaatioista ja johtaa niitä. Operaatioiden toteuttamisessa unioni voi Naton kanssa 2003 solmitun yhteistyösopimuksen (Berliini plus -järjestely) mukaan käyttää Naton komentorakennetta ja suunnittelukykyjä sekä yhteisiä strategisia kykyjä kuten ilmakuljetusta tai ilmavalvontaa. EU:lla voi myös toteuttaa Natosta riippumattomia itsenäisiä operaatioita nojautuen jäsenmaiden kansallisiin tai monikansallisiin suunnittelu- ja johtoesikuntiin. EU:n vuonna 2003 toteuttamista ensimmäisistä sotilaallisista kriisinhallintaoperaatioista Artemis Kongon demokraattisessa tasavallassa oli itsenäinen, pääosin Ranskan johtama operaatio ja Concordia Makedoniassa nojautui Natosta lainattuihin suunnittelu- ja komentojärjestelmiin. EU:n toistaiseksi mittavin sotilaallinen kriisinhallintaoperaatio Althea Bosnia-Hertsegovinassa perustuu Berliini plus -järjestelyyn. Sekä Concordian että Althean tapauksissa EU otti tehtävän hoitaakseen Natolta, mikä kuvaa unionin kasvavaa vastuuta Euroopan turvallisuudesta ja vakaudesta. 84

EU:n kriisinhallintaoperaatiot 2005 Bosnia-Herzegovina EUFOR Althea 2004- EUPM 2002- Makedonia EUPOL Proxima 2003-2005 (Concordia 2003) Georgia EUJUST Themis 2004-2005 Irak EUJUST Lex 2005- Länsi-Balkan EUMM 1991- Lähi-itä COPPS 2005 Rafah BAM 2005-- Kongo DT EUPOL Kinshasa 2005- EUSEC RD Congo 2005- (Artemis 2003) Sudan AU/AMIS EU:n tuki 2005- Aceh AMM 2005- Kuva 1: Yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan (ETPP) puitteissa käynnissä olevat Euroopan unionin sotilaalliset ja siviilikriisinhallintaoperaatiot ja EU:n tukemat alueelliset operaatiot. Kuva 2: Suomi on lähettänyt vuodesta 1956 syksyyn 2005 mennessä yhteensä 47 000 henkilöä kansainväliseen rauhanturvaamis- ja sotilaalliseen kriisinhallintatoimintaan. Syksyllä 2005 vahvuus oli noin 850 henkilöä. Viime vuosina Suomi on varautunut osallistumaan keskimääräinen 1000 henkilön ja 100 miljoonan euron panostuksella, mikä on 5 % puolustusmenoista (operaatioiden kustannukset jaetaan ulko- ja puolustusministeriön kesken). 85

2.4.2 Kriisinhallinnan siviilikyvyn rakentaminen EU:ssa Siviilikriisinhallinnan päämääränä on edistää kriisialueiden kehitystä kohti demokratiaa, ihmisoikeuksien ja oikeusvaltioperiaatteiden kunnioitusta, hyvää hallintoa sekä toimivaa kansalaisyhteiskuntaa. Pääasiallisena toimintamuotona on siviiliasiantuntijoiden lähettäminen kriisialueille ja asettaminen kansainvälisten järjestöjen kenttäorganisaatioiden ja kriisinhallintaoperaatioiden käyttöön. Kriisialueiden lisäksi toimintaa harjoitetaan alueilla, joilla demokraattiset ja oikeusjärjestelmän rakenteet kaipaavat ulkopuolista vahvistusta, tukea ja koulutusta. Siviilikriisinhallinta kohdistuu varhaisvaroitukseen ja konfliktinestoon sekä kriisien jälkeisiin vakauttamistoimiin. Tavoitteena on tukea kohdemaan viranomaisia joko suoraan tai välillisesti. Sisällöltään toiminta ulottuu poliisitoimen, oikeushallinnon ja muiden avainalojen tarkkailu-, koulutus- ja neuvontatehtävistä aina viranomaistoimintojen sijaistamiseen. Euroopan unionin siviilikriisinhallinnan kehittämisestä sovittiin Helsingin Eurooppa-neuvostossa 1999 ja kehitystyö jatkuu edelleen. Unionin siviilikriisinhallinnan voimavarojen kehittäminen tapahtuu unionin turvallisuusstrategiassa sekä Eurooppa-neuvostossa joulukuussa 2004 hyväksyttyjen siviilikriisinhallinnan yleistavoitteiden mukaisesti. Unionin siviilikriisinhallinnan kuusi painopistealuetta ovat poliisitoimi, oikeusvaltio, siviilihallinto, pelastuspalvelu, erilaisten tarkkailutehtävien toteuttaminen ja tuki EU:n erityisedustajille. EU osallistuu kriisialueilla myös turvallisuussektorin uudistustehtäviin sekä tukee aseidenriisuntaa ja joukkojen kotiutus- ja sopeutusprosesseja. Unionin siviilikriisinhallinnan joukkotavoitteen (Civilian Headline Goal 2008) puitteissa kehitetään kykyä perustaa entistä monipuolisempia operaatioita entistä nopeammassa aikataulussa ja aiempaa tiiviimmässä yhteistyössä tarvittaessa sotilaallisten kriisinhallintaoperaatioiden kanssa. EU pyrkii toteuttamaan integroituja siviilikriisinhallintakokonaisuuksia ja käyttämään voimavarojensa kaikkia ulottuvuuksia. Unionin on kyettävä hoitamaan useita rinnakkaisia, toimeksiannoltaan erilaisia operaatioita ja toimimaan tarvittaessa nopeasti. Siviilikriisinhallintaoperaatiot käynnistetään tarpeen mukaan sotilasoperaatioista riippumatta taikka yhteisesti tai tiiviissä yhteistyössä niiden kanssa. Nopean toiminnan tueksi on päätetty perustaa monitoiminnalliset siviilivalmiusryhmät (Civilian Response Teams). Siviilivalmiusryhmät ovat käytettävissä ensisijaisesti tiedonhankintaan (fact finding) päätettäessä mahdollisesta EU:n yhteisestä toiminnasta, turvaamaan EU:n välitöntä läsnäoloa kriisialueella ennen varsinaisen operaation käynnistymistä, ja vahvistamaan tilapäisesti EU:n välineitä kriisialueella, erityisesti tukemaan EU:n erityisedustajan toimintaa. 86

Vuoden 2005 aikana unionin siviilikriisinhallinnan voimavaratyössä on määritelty keskeiset strategiset lähtökohdat ja olettamukset sekä kuvitteelliset toimintamallit (skenaariot) ja yksityiskohtaiset tilannekuvaukset operaatioista, joissa unionin arvioidaan tulevaisuudessa toimivan. Suunnittelussa on otettu huomioon myös sotilaallinen voimavaratyö. Siviilikriisinhallinnan viideksi toimintaskenaarioksi on määritelty 1) vakauttaminen ja yhteiskunnan jälleenrakentaminen, joka toteutetaan yhdistetysti sotilaallisten voimavarojen kanssa ja joka sisältää paikallisia viranomaistoimintoja korvaavia elementtejä, 2) puhtaasti siviilioperaationa toteutettava vakauttaminen ja yhteiskunnan jälleenrakentaminen, 3) konfliktinesto, erityisesti monitorointi ja EU:n erityisedustajalle annettava tuki, joka koordinoidaan tarvittaessa sotilaallisten voimavarojen kanssa, 4) kohdennettu instituutioiden vahvistaminen, joka toteutetaan puhtaana siviilioperaationa, ja 5) siviilikeinojen käyttö humanitaarisen avustusoperaation tukemisessa, koordinoiden tarvittaessa sotilasvoimavarojen kanssa. Sisällöllisen suunnittelutyön perusteella on laadittu arvio niistä siviilikriisinhallinnan kyvyistä, joita unioni tulevissa operaatioissa tarvitsee. Arvion pohjalta jäsenmaille on esitetty kysely kyvyistä, joita ne voivat unionin käyttöön tarjota. Tarvittava asiantuntijuus on jaettu kahdeksaan kategoriaan: poliisitoimi, oikeusvaltio, siviilihallinto, pelastuspalvelu, monitorointi, tuki EU:n erityisedustajille, monitoiminnalliset siviilivalmiusryhmät ja erityiset poliisiyksiköt. Arvion mukaan kykyjä tarvitaan aloittain seuraavasti: poliisitoimintaan n. 6000, oikeusvaltioalalle n. 1500, siviilihallintoon vajaat 1400, pelastuspalveluun n. 670, monitorointiin n. 200, tukeen erityisedustajille n. 40, ja siviilivalmiusryhmiin 100, eli kaiken kaikkiaan n. 9900. Tarvittavien kykyjen määrään vaikuttaa se, montako erilaista missiota unionilla arvioidaan olevan yhtä aikaa käynnissä. Lukumääräinen arvio tarvittavista kyvyistä pohjautuu tilanteeseen, jossa unionilla on yhtä aikaa käynnissä jokaisen neljän skenaariokategorian mukainen operaatio, vakauttamisen ja yhteiskunnan jälleenrakentamisen operaation ollessa sotilaallisiin voimavaroihin tukeutuva ja paikallisia viranomaistoimintoja korvaava. Suomi on 2005 ilmoittanut tarjoavansa kykyjä unionin käyttöön yhteensä 266 henkilöä seuraavasti: poliisitoiminta 80, oikeusvaltioala 16, siviilihallinto 18, pelastuspalvelu 98, monitorointi 35, tuki EU:n erityisedustajille 4, ja siviilivalmiusryhmät 15. Vaatimusluettelon ja jäsenmaiden tarjoamien kykyjen välillä tehdään vertailu ja selvitetään voimavarojen laadulliset ja määrälliset puutteet. Sen nojalla jäsenmaat jatkavat voimavarojen kehittämistä havaittujen puutteiden korjaamiseksi. Tarkoituksena on viedä eteenpäin myös nopean toiminnan siviilivalmiusryhmien ja operaatioiden tukitoimintojen kehittämistyötä. Edistystä tarkastellaan seuraavan ker- 87

ran Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella syksyllä 2006 pidettävässä voimavarakonferenssissa. EU:n siviilikriisinhallinnan arvioitu voimavaratarve ja Suomen tarjous 2005 Poliisitoiminta 6096 poliisia, Suomi 80 Oikeusvaltion vahvistaminen (rule of law) 1530 asiantuntijaa, Suomi 16 Siviilihallinnon vahvistaminen 1375 asiantuntijaa, Suomi 18 Pelastuspalvelu 671 asiantuntijaa, Suomi 98 Monitorointi 198 asiantuntijaa, Suomi 35 EU:n erityisedustajien tuki 41 asiantuntijaa, Suomi 4 Siviilivalmiusryhmät (Civilian Response Teams) 100 asiantuntijaa, Suomi 15 Periaatteellisesti merkittävä askel EU:n itsenäisen toimintakyvyn vahvistamiseen ja sotilaallisen ja siviilitoiminnan yhteensovittamiseen on unionin sotilasesikunnan yhteyteen perustettu siviili-sotilassolu, jonka tehtävänä on strateginen suunnittelu ja osallistuminen sellaisten operaatioiden suunnitteluun, joihin kuuluu sotilaallisten ja siviilikykyjen käyttäminen. Tarpeen mukaan solun pohjalle voidaan rakentaa esikunta, joka johtaa itsenäistä unionin sotilas- ja siviilioperaatiota. Samassa yhteydessä sovittiin myös yhteysjärjestelyistä Naton esikunnan ja EU:n esikunnan kesken. Siviilikriisinhallinta kehittyy unionissa nopeasti. Unioni on marraskuussa 2005 yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan puitteissa mukana noin kymmenen operaation toiminnassa eri puolilla maailmaa, keskeisinä maantieteellisinä kohdealueina Länsi-Balkan, Irak, Lähi-Itä, Kongon demokraattinen tasavalta, Sudan sekä Aceh Indonesiassa. Komission on käynnistämässä raja- ja tullioperaatiota Moldovan ja Ukrainan välisellä rajalla. Suomi osallistuu marraskuussa 2005 lähes kaikkiin unionin operaatioihin. Operaatiotoiminnan lisäksi Suomi on lähettänyt asiantuntijoita unionin korkean edustajan ja erityisedustajien toimistoihin sekä neuvoston sihteeristöön ja tilannekeskukseen. Unionin toiminnan lisäksi Suomi osallistuu operaatiotoimintaan YK:n, Etyjin ja muun kansainvälisen yhteistoiminnan puitteissa. Esimerkkinä viimeksi mainitusta ovat osallistuminen yhteispohjoismaiseen aselevon tarkkailumissioon Sri Lankalla (SLMM), irakilaispoliisien kansainvälisen koulutuskeskuksen toimintaan 88

Ammanissa (JIPTC) ja Isakin jälleenrakennusryhmien toimintaan Afganistanissa. Lisäksi Suomi on sekondeerannut asiantuntijoita kansainvälisten järjestöjen sihteeristöihin. Suomen osallistuminen kansainväliseen siviilikriisinhallintaan marraskuussa 2005 (luvut osoittavat sekondeerattuja henkilömääriä) Länsi-Balkan Albania EU:n tarkkailumissio (European Union Monitoring Mission/EUMM) 1 Bosnia-Hertsegovina EU:n siviilipoliisioperaatio (European Union Police Mission/EUPM) 9 EU:n tarkkailumissio (European Union Monitoring Mission/EUMM) 2 Korkean edustajan ja EU:n erityisedustajan toimisto (Office of High Representative and EU Special Representative) 2 Etyjin kenttätoimisto (OSCE Mission to Bosnia and Hertsegovina) 1 Makedonia EU:n siviilipoliisioperaatio EUPOL Proxima 3 EU:n tarkkailumissio (European Union Monitoring Mission/EUMM) 1 Serbia-Montenegro Etyjin kenttätoimisto (OSCE Mission to Serbia and Montenegro) 1 Kosovo YK:n Kosovon väliaikaishallinto (United Nations Interim Administration Mission in Kosovo/UNMIK); siviilipoliisitoiminta 6 Kaukasia ja Keski-Aasia Georgia Etyjin kenttätoimisto (OSCE Mission to Georgia) 3 EU:n erityisedustajan toimisto (Office of EU Special Representative) 1 Turkmenistan Etyjin yhteystoimisto (OSCE Centre in Ashgabad) 1 Nagorno-Vuoristo-Karabah Etyjin Minskin ryhmän erityisedustajan tuki (The Personal Representative of the Chairmanin-Office on the Conflict Dealt with by the OSCE Minsk Conference (and Field Assistants) 1 Muut valtiot ja alueet Aceh EU:n (ym.) Indonesian hallituksen ja Vapaa Aceh-liikkeen välisen sopimuksen tarkkailumissio (Aceh Monitoring Mission) 30 Afganistan International Security Assistance Force ISAF/Nato/Alueellinen jälleenrakennusryhmä (Provincial Reconstruction Team/PRT) 3 EU:n eritysedustajan toimisto 1 EU/Irak EU:n missio Irakin oikeusvaltion tukemiseksi (European Union Integrated Rule of Law Mission for Iraq/ EUJUST LEX) 1 Jordania Yhdysvaltojen johtama irakilaisten poliisien koulutuskeskus (Jordanian International Police Training Center/JIPTC) 10 Palestiinalaisalueet EU:n tuki palestiinalaisalueiden siviilipoliisille (Co-ordinating Office for Palestinian Police Support/EU COPPS) 1 Sri Lanka Yhteispohjoismaalainen tulitaukosopimuksen tarkkailumissio (Sri Lanka Monitoring Mission/SLMM) 11 Sudan YK:n Sudanin rauhansopimuksen toimeenpanoa tukeva missio (UNMIS) 2 EU:n tuki Afrikan unionin AMIS-operaatiolle Darfurissa (European Union Civilian-Military Supporting Action to the African Union Mission in the Darfur Region of Sudan/AMIS EU Supporting Action) 2 Suomalaiset asiantuntijat kansainvälisissä järjestöissä EU/Neuvoston sihteeristö ja tilannekeskus 5 Etyj/Sihteeristö 1 Euroopan neuvosto/sihteeristö 3 Nato/Kansainvälinen sihteeristö 2 89

2.4.3 Suomen osallistuminen sotilaalliseen kriisinhallintaan Sotilaallisella kriisinhallinnalla ymmärretään turvallisuuspoliittisista ja humanitaarisista syistä sotilaallisin keinoin ja organisaatioin toteutettavaa rauhanturvaamista, sotilaallista väliintuloa ja tilanteen hallintaa. Sotilaalliseen kriisinhallintaan ja rauhanturvaamiseen osallistumisesta (rauhanturvaamistoiminta) on säädetty laki. Lain saattaminen ajan tasalle vastaamaan kansainvälisen turvallisuusympäristn ja kriisinhallinnan muuttuneita olosuhteita aloitettiin vuonna 2005. Tasavallan presidentti tekee valtioneuvoston esityksestä tapauskohtaisesti päätöksen Suomen osallistumisesta kriisinhallintaoperaatioihin ja osallistumisen lopettamisesta eli joukkojen kotiuttamisesta. Kansainväliseen kriisinhallintaan osallistumisen poliittinen ohjaus kuuluu ulkoasiain- ja puolustusministeriöille. Ulkoasiainministeri johtaa kansainvälistä kriisinhallintaa koskevien valtionjohdon linjausten ja päätösten valmistelun. Valmistelu ja toiminta tapahtuu kuitenkin kiinteässä yhteistyössä puolustusministeriön kanssa. Puolustusministeri antaa operaatioihin osallistumiseen ja toimintavalmiuden ylläpitämiseen liittyviä tehtäviä puolustusvoimille, joka vastaa operaatioihin osallistumisen käytännön toimeenpanosta. Kriisinhallintatoimintaa puolustusvoimissa johtaa operaatiopäällikkö apunaan Pääesikunnan kansainvälinen osasto. Kriisinhallintaoperaatioihin osallistumisen rahoitus on jaettu ulkoasiainministeriön ja puolustusministeriön kesken. Ulkoasiainministeriön budjetista maksetaan muun muassa rauhanturvaamishenkilöstön palkat. Puolustusministeriön pääluokasta katetaan joukon varustamis- ja materiaalimenot sekä sotilastarkkailijaoperaatioihin osallistuminen. Osallistumisen vuotuiset kustannukset ovat valtioneuvoston selonteossa vuodelta 2004 linjatun mukaisesti noin 100 miljoonaa euroa. Saman linjauksen mukaisesti operaatioihin osallistutaan vuosittain noin 1000 henkilön vahvuisella panoksella. Suomen valmius osallistua kansainväliseen sotilaalliseen kriisinhallintaan perustuu usean erilaisen joukkotyypin ylläpitoon ja tähän liittyviin alustaviin henkilösijoituksiin sekä materiaalivarauksiin. Suomen kansainväliset valmiusjoukot on ilmoitettu YK:n, NATO:n ja EU:n joukkorekistereihin. Ylläpidettävien joukkotyyppien pohjalta perustetaan, varustetaan ja koulutetaan tehtävään lähetettävä suomalainen rauhanturvajoukko kunkin operaation vaatimusten mukaisesti. Suomalaisiin valmiusjoukkoihin kuuluu mm. mekanisoitu jääkäripataljoona, pioneeripataljoona, kuljetuskomppania, sekä siviilien ja sotilaiden yhteistyöhön erikoistunut CI- MIC-komppania (Civil-Military Cooperation). Lisäksi valmiusjoukkoihin kuuluu miinalaiva, esikuntaupseereita ja sotilastarkkailijoita. 90

Suomi on osallistunut rauhanturvaamistoimintaan vuodesta 1956 alkaen noin 46.000 sotilaalla yhteensä 30 eri operaatioon. Syyskuussa 2005 Suomi osallistui yhteensä kymmeneen sotilaalliseen kriisinhallintaoperaatioon (kuva). Näistä seitsemän oli YK:n, kaksi NATO:n ja yksi EU:n operaatio. Operaatioissa oli yhteensä 836 suomalaista sotilasta. Operatiivisesti suomalaiset kriisinhallintaorganisaatiot ovat kentällä operaation toimeenpanijan alaisia. Bosnia-Hertsegovina EUFOR Althea (200) Kosovo KFOR, UNMIK, (yht. 513) Kypros UNFICYP (1) Sudan, UNMIS (3) Lähi-itä UNTSO (13) Afganistan ISAF (92) Kashmir UNMOGIP (5) Liberia UNMIL (2) Etiopia/Eritrea UNMEE (7) Rauhanturvajoukko (määrä) Sotilastarkkailijat ja esikuntaupseerit (määrä) UM/NH/11.10.2001 Map (c) 1999 Europa Technologies Sotilaallisen kriisinhallinnan haasteena tulevaisuudessa ovat nopeaa liikkeellelähtöä edellyttävät, usein vaativat kriisinhallintatehtävät, kun kansainvälisen yhteisöön kohdistuvat odotukset puuttua erityisesti siviiliväestöä uhkaaviin tai terrorismia ruokkiviin kriiseihin ovat kasvaneet. Tämä on kehitystyön painopiste niin EU:n, Naton kuin YK:nkin puitteissa. Nopean toiminnan kyvyn ohella painopisteitä ovat erikoistuminen ja työnjako. Kyky tehdä myös kansalliset osallistumispäätökset riittävän nopeassa aikataulussa korostuu. Nykyaikainen sotilaallinen kriisinhallinta edellyttää huomattavia sotilaallisia valmiuksia. Joukkojen tulee olla hyvin koulutettuja ja varustettuja ja tehtävien toteut- 91

tamisessa vaaditaan usein erityiskykyj ä. Lisäksi operaatiot edellyttävät yleens ä vah- vaa strategista kuljetuskyky ä, tiedustelukyky ä, tehokkaita johtamis- ja viestijärjestelmi ä sek ä yhteistoimintakyky ä eri maista tulevien yksiköiden ja kaluston kesken. Suomen kriisinhallintakykyä kehitetään ottamalla huomioon EU:n tavoitteet, Naton rauhankumppanuus sek ä pohjoismainen kriisinhallintayhteistyö. Suomi osallistuu täysipainoisesti EU:n voimavara- ja materiaaliyhteistyön kehittämiseen ja toteutukseen sekä uusien nykyistä suorituskykyisempien joukkojen luomiseen. Kriisinhallintakykyään kehittämällä EU vahvistaa samalla kykyään tukea YK:ta. Suomen kriisinhallintavalmiuksien kehittämisessä huomioidaan erityisesti unionin uuden yleistavoitteen 2010 pohjalta laadittavat joukkoja koskevat vaatimukset. Yleistavoitteen painopiste on laadullisissa kysymyksissä: voimavarojen yhteistoimintakyvyn, toimintavalmiuden ja ylläpidettävyyden parantamisessa. Keskeisen elementtin on nopea toiminta. Suomi tukee aktiivisesti EU:n nopean toiminnan kyvyn kehittämistä. Tavoitteena on täysipainoinen, kansalliseen erikoisosaamiseen ja tiettyjen maiden kanssa tehtävään pitkäaikaiseen yhteistyöhön perustuva osallistuminen unionin taisteluosastoihin. Suomi valmistautuu osallistumaan kahteen taisteluosastoon, joista saksalaishollantilais-suomalainen osasto on ensimmäistä kertaa valmiudessa vuoden 2007 alkupuolen ja ruotsalais-suomalais-virolais-norjalainen vuoden 2008 alkupuolen. Tarvittavien nopean toiminnan voimavarojen kehittäminen Suomen taisteluosasto-osallistumisen mahdollistamiseksi on ensisijainen tehtävä kansallisen kriisinhallintakyvyn kehittämisessä lähivuosina. Samanaikaisesti tullaan parantamaan Suomen valmiuksia osallistua kansainväliseen operaatiosuunnitteluun ja -valmisteluun. EU:n ja NATOn välinen tiivis yhteistyö luo pohjan eurooppalaisten kriisinhallintavoimavarojen kehittämiselle. EU:n voimavaratyön puitteissa asetettavat vaatimukset tulevat olemaan yhdenmukaisia jo olemassa olevien Naton standardien kanssa. Nykyisen harjoituspolitiikan mukaisesti EU ei myöskään toteuta joukkotason harjoituksia, vaan kansallisten ja monikansallisten joukkojen harjoitukset ovat jäsenmaiden vastuulla. Osallistuminen Naton harjoitustoimintaan ja joukkojen yhteensopivuuden edelleen tehostaminen rauhankumppanuuden suunnittelu- ja arviointiprosessin (PARP) avulla säilyvät näin ollen keskeisessä roolissa käytännön kriisinhallintavalmiuksien kehittämisessä. Tavoitteena on entistä suorituskykyisempi kriisinhallintajoukko käytettäväksi erikseen kansallisesti päätettessä YK:n, EU:n tai Naton toimeenpanemiin kriisinhallintaoperaatioihin. Kaikkien puolustushaarojen erikseen määriteltäviä joukkoja kehitetään siten, että niitä voidaan käyttää myös kansainvälisissä kriisinhallintatehtävissä. Samalla luodaan kyky osallistua nykyistä vaativampiin operaatioihin, mikä edellyttää suorituskykyisempien joukkojen kehittämistä. Kansainvälisten valmiusjoukkojen kehittäminen ja koulutus perustuu kansalliseen joukkotuotantoon. 92

2.4.4 Siviilikriisinhallinnan kotimaan valmiuksien kehittäminen Sisäasiainministeriö on vuoden 2003 alusta vastannut siviilikriisinhallinnan kotimaan valmiuksien yhteensovittamisesta. Kotimaan valmiuksiin kuuluvat muun muassa ulkomaille kriisinhallintatehtäviin lähetettävän siviilihenkilöstön rekrytointi, materiaalisista ja logistisista valmiuksista huolehtiminen, koulutuksen järjestäminen ja yhteistyö kansalaisjärjestöjen kanssa. Sisäasiainministeriö asetti 21.5.2003 työryhmän valmistelemaan siviilikriisinhallintatoimintaa koskevaa lainsäädäntöä. Työryhmä ehdotti 28.4.2004 jättämässään mietinnössä (sisäasiainministeriön julkaisu 24/2004) valtiotyönantajan edustajana toimimisen ja kriisinhallintatehtävissä työskentelevän siviilihenkilöstön palvelussuhdeasioita koskevan hallinnollisen ohjauksen keskittämistä kotimaan valmiuksista vastaavan sisäasiainministeriön vastuulle. Työryhmän ehdotuksia noudatteleva laki tuli voimaan vuoden alusta (Laki siviilihenkilöstön osallistumisesta kriisinhallintaan 1287/2004) sekä lakiin liittyvä asetus (SM:n asetus 35/2005) kriisinhallintaan osallistuvan siviilihenkilöstön palvelussuhteen ehdoista 1.2.2005. Viranomaisten välinen toimialajako Ulkoasiainministeriö Siviilihenkilöstön osallistumisesta kriisinhallintaan annetun lain 3 :n mukaan ulkoasiainministeriö käsittelee siviilihenkilöstön osallistumista kriisinhallintaan koskevat asiat. Päätöksenteko siviilihenkilöstön lähettämisestä kriisinhallintatehtäviin on osa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, joka kuuluu ulkoasiainministeriön toimialaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ulkoasiainministeriö päättää: mihin kriisinhallintaoperaatioon siviilihenkilöstöä lähetetään ja lähetettävän henkilöstön määrästä. Ulkoasiainministeriön on osallistumispäätöstä tehtäessä arvioitava myös se, onko kysymys sellaisesta kansainvälisestä yhteistyöstä, johon Suomi voi osallistua. Ulkoasiainministeriön olisi myös pyrittävä varmistamaan, että kriisinhallintaoperaation toimeenpanija on solminut kohdemaan tai -alueen kanssa sopimuksen, jossa toimeenpanijan palvelukseen asetettavien Suomen lähettämien asiantuntijoiden oikeudellinen asema on turvattu. Sisäasiainministeriö Siviilihenkilöstön osallistumisesta kriisinhallintaan annetun lain 3 :n 2 momentin mukaan sisäasiainministeriö käsittelee kotimaan valmiuksia koskevat asiat. Viimeksi mainitun lain 4 :n mukaan kotimaan valmiuksia ovat: 93

1) kriisinhallintaan ulkomaille lähetettävän siviilihenkilöstön rekrytointivalmiudet; 2) materiaaliset ja logistiset valmiudet 3) siviilihenkilöstön kriisinhallintakoulutuksen järjestäminen 4) edellä 1 3 kohdassa mainittujen asioiden valmistelun yhteensovittaminen eri hallinnon aloilla ja 5) yhteistoiminta kansalaisjärjestöjen kanssa edellä 1 3 kohdassa mainittujen asioiden ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi. Sisäasiainministeriön tehtävänä on käytännössä huolehtia siitä, että siviilikriisinhallinnan kotimaan valmiudet, kuten koulutetun siviilikriisihenkilöstön saatavuus ja laatu, vastaavat Suomen antamia sitoumuksia kansainväliseen kriisinhallintaan osallistumisesta. Lain soveltamisalaan kuuluva pelastustoiminta Pelastustoiminta on perusluonteeltaan humanitaarista, välitöntä hätäapua eli sen antamiseen ei liity ulko- ja turvallisuuspoliittista harkintaa. Pelastustoimen alaan kuuluvan avun antamisesta ulkomaille on säädetty pelastuslain (468/2003) 49 :ssä. Kyseisen pykälän tarkoituksena on säännellä lähinnä sellaisia tilanteita, joissa valtioiden välistä tai muuta kansainvälistä sopimusta pelastustoiminnasta ei ole. Pelastuslain 49 :n mukaan tai sen lisäksi, mitä valtioiden välillä on sovittu, sisäasiainministeriö voi toisen valtion tai kansainvälisen järjestön esittämän pyynnön perusteella päättää pelastustoimeen kuuluvan avun antamisesta ulkomaille, milloin avun antaminen ihmisten, ympäristön tai omaisuuden turvaamiseksi on perusteltua. Siviilihenkilöstön osallistumisesta kriisinhallintaan annettu laki ei koske humanitaarisen avun antamista. Pelastuslain 49 :n tarkoittamissa tilanteissa pelastushenkilöstöön sovelletaan kuitenkin siviilihenkilöstön osallistumisesta kriisinhallintaan annetun lain 2 luvun säännöksiä (Palvelussuhteessa olevan oikeudet ja velvollisuudet). Näissä tapauksissa pelastushenkilöstön lähettämisestä päättää pelastuslain nojalla sisäasiainministeriö. Jos pelastustoimintaa on tarkoitus toteuttaa kriisitilanteessa, esimerkiksi aseellisen konfliktin tuhojen jälkihoidossa, jossa osallistumispäätökseen liittyy ulko- ja turvallisuuspoliittista harkintaa, osallistumisesta päättää ulkoasiainministeriö. Käytännössä ulkoasiainministeriö päättää näissä tapauksissa sekä pelastushenkilöstön lähettämisestä kriisialueelle että lähetettävän pelastushenkilöstön määrästä. 94

Rahoitus ja työsuhteen ehdot Siviilikriisinhallintatehtävissä ulkomailla työskentelevien osalta toiminnan rahoitus on järjestetty siten, että ulkoasiainministeriö asettaa tarpeen mukaisesti kulloinkin sisäasiainministeriön käyttöön määrärahan (momentti 24.99.25.1) siviilikriisinhallintatehtävissä työskentelevien henkilöstömenoihin. Vuosi 2005 on siirtymävuosi siviilikriisinhallintatehtävissä toimivan henkilöstön suhteen, sillä henkilöstö siirtyy määräaikaisista virkasuhteista uuden järjestelmän mukaisiin julkisoikeudellisiin palvelussuhteisiin vuoden 2005 aikana. Lähes koko kriisinhallintatehtävissä ulkomailla työskentelevä siviilihenkilöstö (ml. siviilipoliisit ja rajavartiolaitoksen henkilöstöön kuuluvat) onkin jo vuoden 2005 aikana siirtynyt sisäasiainministeriön palvelukseen julkisoikeudelliseen palvelussuhteeseen. Asiantuntijoita on tällä hetkellä (syksy 2005) siviilikriisinhallintatehtävissä runsas 100 henkilöä. Tähän asti saadut kokemukset uusista työsuhteiden ehdoista ovat pelkästään myönteisiä. Hallinnollinen työ on vähentynyt, kun joka kuukausi tehdyistä matkalaskuista on voitu luopua. Päivittäiset olosuhdehaittakorvaukset noudattelevat EU:n ja kansainvälisten järjestöjen maksamia korvauksia. Korvaukset maksetaan vain, milloin järjestävä organisaatio ei niitä maksa. Samalla on voitu selvästi jo rekrytointivaiheessa ilmoittaa tehtävän vaativuusluokka ja olosuhdekorvaukset, mikä on lisännyt työsuhteen ehtojen läpinäkyvyyttä. Mikäli tehtävä palvelussuhteen aikana muuttuu vaativammaksi, vaativuusluokkaa voidaan vastaavasti muuttaa korkeammaksi ja tietysti myös päinvastoin. Rekrytointi, asiantuntijarekisteri ja tiedottaminen Työryhmä ehdotti yllä mainitussa mietinnössään myös asiantuntijarekisterin perustamista rekrytointitarkoituksiin. Sisäasiainministeriö onkin vuoden 2004 aikana kehittänyt siviilikriisinhallinnan tehtäviin rekrytointia varten asiantuntijarekisterin, joka on tarkoitus ottaa käyttöön vuoden 2005 aikana. Tarvittavien asiantuntijoiden nopeaan löytämiseen ja rekrytointiin tehokas ja hyvin toimiva asiantuntijarekisteri on erinomainen työkalu. Tähän asti ei ole ollut ongelmia löytää riittävästi päteviä asiantuntijoita kriisinhallintatehtäviin. Tosin voidaan todeta, että rekrytointipohja on liian kapea ja henkilöstö usein jo melko iäkästä. Asiantuntijat edustavat kyllä oman alansa erityisosaamista, mutta eivät useimmiten ole saaneet minkäänlaista kriisinhallintakoulutusta. EU:n tavoitteena on, ettei ketään tulevaisuudessa tarvitse lähettää kriisinhallintatehtäviin ilman asianmukaista unionin yhtenäistä kriisinhallintakoulutusta. Rekrytointi- tiedottamistarkoituksessa ministeriö on myös avannut sisäasiainministeriön verkkosivuilla siviilikriisinhallintasivuston. Tarkoituksena on myös avata ministeriön Viestintävirastolta varaama sivusto www.siviilikriisinhallinta.fi. Tämä 95

sivusto tulee ensi sijassa keskittymään siviilikriisinhallinnan koulutusasioihin, ja siitä on myös tarkoitus kehittää itseopiskelua tukeva koulutusportaali. Materiaaliset valmiudet Toisin kuin sotilaallisessa kriisinhallinnassa siviilikriisinhallinnassa materiaalisilla tekijöillä ei ole merkittävää roolia. Lähetettävät asiantuntijat varustetaan aina tilanteen vaatimusten mukaisesti. Mikäli järjestävä organisaatio ei huolehdi työskentelyssä tarvittavista välineistä, sisäasiainministeriö hankkii työvälineet kuten esim. tietokoneet, viestivälineet ja GPS-laitteet. Puolustusvoimien kanssa on sovittu, että määrätty materiaali kuten esim. henkilökohtainen suojavarustus saadaan lainata korvauksetta. Poliisin tekniikkakeskuksen toimipisteen perustaminen Pelastusopiston yhteyteen omalta osaltaan parantaa siviilikriisinhallinnan materiaalisia valmiuksia. Koulutus Siviilikriisinhallinnan koulutusta varten on Euroopassa syntynyt uusia keskuksia, tai entiset koulutusta ja tutkimusta järjestäneet instituutit ovat uudistuneet vastaamaan nykyaikaisen kriisinhallinnan koulutus- ja tutkimustarpeita. Esimerkiksi Etyjin koulutukseen Itävallassa erikoistunut ja pääosin hallituksen rahoituksella toimiva Itävallan rauhan- ja konfliktintutkimuksen keskus (ASPR) kouluttaa nykyisin asiantuntijoita myös EU:n tarpeisiin. ASPR koordinoi vuosina 2002 2004 EU:n ensimmäisen siviilikriisinhallinnan pilottikoulutusohjelman, joka siirtyi Ruotsin hallituksen vuonna 2003 perustaman kriisinhallinnan koulutus- ja tutkimuskeskuksen Folke Bernadotte Akademin vastuulle vuoden 2005 alusta. Itävallan ja Ruotsin keskusten lisäksi vastaavia siviilikriisinhallintaan erikoistuneita keskuksia on Saksassa, Italiassa, Ranskassa, Unkarissa ja Espanjassa, jotka kaikki järjestävät koulutusta EU:n siviilikriisinhallintaohjelmassa. Suomella ei ole vastaavaa keskusta, mutta Suomi on joitakin kursseja järjestämällä osallistunut koulutus ohjelmaan yhtenä eurooppalaisen koulutustyöryhmän (EGT) jäsenenä. Koulutustyöryhmä on edellä mainittujen jäsenmaiden kriisinhallintakouluttajien epävirallinen yhteenliittymä, joka saa rahoitusta unionin komission kriisinhallinnan siviilivalmiuksien kehittämisen ohjelmasta. Vuosina 2003 2004 Suomi järjesti EGT:n ohjelmassa kaksi erikoiskurssia (Rule of Law ja Good Governance and Democratization) ja kesällä 2005 yhden peruskurssin (core course). Lisäksi syksyllä 2004 järjestettiin kansallinen Rule of Law-kurssi. Kursseilla on suomalaisten ja EU:n jäsenmaiden kansalaisten lisäksi ollut osallistujia muun muassa Afrikasta ja Balkanilta. Siviilikriisinhallinnan koulutusta ja tutkimusta varten on Kuopioon Pelastusopistojen tilojen yhteyteen suunniteltu kansainvälisten mallien mukaista kriisinhallinta- 96

keskusta (CMC Finland). Kriisinhallintakeskus on jo nimenä esiintynyt puheissa ja paperilla, mutta todellisuudessa keskusta ei vielä ole. Pelastusopistosta annetun lain uudistamisen yhteydessä keskuksen asema pyritään säätämään laissa, jonka mukaan keskus syntyy vuonna 2006. Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan lausunnon mukaisesti hallituksen tulee selvittää Ruotsin ja Sveitsin mallien mukaisen kriisinhallinnan keskuksen perustaminen Suomeen. Suomessa keskuksen tehtävänä olisi koota, koordinoida ja järjestää kriisinhallinnan koulutusta ja tutkimusta parhaista asiantuntevista lähteistä. Asiantuntemus ja opetus kootaan aiheen ja kurssin mukaisesti sieltä, mistä paras asiantuntijuus saadaan, kotimaasta tai maailmalta. Valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa keskukselta edellytetään myös sotilaallisen ja siviilikriisinhallinnan yhteistyön tutkimusta ja kehittämistä. 2.5 Suomen rooli turvallisuutta ja vakautta edistävissä järjestöissä 2.5.1 Yhdistyneet kansakunnat Yhdistyneillä kansakunnilla on keskeinen rooli konfliktien ehkäisemisessä, hallinnassa, ratkaisemisessa ja jälkihoidossa sekä globaalien ongelmien hallinnassa. YK:lla on kansainvälisistä järjestöistä parhaat edellytykset käsitellä turvallisuuteen, kehitykseen, ihmisoikeuksien kunnioitukseen ja ympäristöön liittyviä kysymyksiä kokonaisuutena. YK on maailmanlaajuinen neuvottelufoorumi, normien ja sitoumusten tuottaja sekä kenttätoimija. Paineet ja odotukset maailmanjärjestön uudistamiseksi ovat nousseet viime vuosina. Paineita ovat lisänneet toisaalta järjestön asialistalle nousseet uudet asiat, niiden joukossa uudet turvallisuusuhat, ja toisaalta jäsenvaltioiden kasvaneet ja ristiriitaisetkin odotukset. Suomi tukee YK:n vahvistamista keskeisenä monenkeskisenä yhteistyöjärjestönä. YK:n päätösten vaikuttavuutta on parannettava ja sen toiminnan johdonmukaisuutta erityisesti turvallisuuden, kestävän kehityksen ja ihmisoikeuksien kunnioituksen hyväksi on edistettävä. EU on asettanut tehokkaan monenkeskisen yhteistyön keskeiseksi strategiseksi tavoitteeksi ja tukee YK:n kehittämistä sen mukaisesti. Kansainvälisen oikeusjärjestyksen kehittäminen on merkittävä väline yhteisten normien luomisessa, konfliktien ennaltaehkäisyssä, demokratian edistämisessä ja ihmisoikeuksien vahvistamisessa. Sen periaatteen vahvistaminen, että ihmisoikeuksien loukkaukset, sotarikokset ja rikokset ihmisyyttä vastaan eivät saa jäädä 97

tutkimatta ja rankaisematta, on viime vuosien ja vuosikymmenten tapahtumien keskeinen opetus kansainväliselle turvallisuuspoliittiselle yhteistyölle eri puolilla maailmaa. YK-järjestöjen perhe yhdessä kehitysrahoituslaitosten ja muiden kansainvälisten instituutioiden kanssa on keskeisessä asemassa yhteisissä ponnisteluissa, joilla tähdätään globalisaation hallintaan siten, että se tukee kansainvälistä vakautta, turvallisuutta, kestävää kehitystä ja oikeudenmukaisuutta. Tällaisen yhteistyön vahvistaminen oli Suomen tärkeä tavoite YK:n talous- ja sosiaalineuvoston puheenjohtajana 2004. Globalisaation hyötyjen tasavertaisempi jakautuminen ja laajamittaisen köyhyyden poistaminen YK:n vuosituhatjulistuksen päämäärien mukaisesti ovat myös keskeisiä turvallisuus- ja vakauspoliittisia tavoitteita. YK:n perusperiaatteet, tavoitteet, resurssit ja instituutioiden ajanmukaisuus olivat kriittisen tarkastelun kohteena 2005 syksyllä järjestetyssä huippukokouksessa. Kokouksessa arvioitiin, miten vuonna 2000 tasavallan presidentti Tarja Halosen rinnakkaispuheenpuheenjohdolla järjestetyssä yleiskokouksessa hyväksyttyä vuosituhatjulistusta on toteutettu. Suomi on toiminut vuosien mittaan YK:n kehittämiseksi ja uudistamiseksi, samalla kun se on antanut vahvan, joskin viime aikoina henkilömääräisesti supistuneen panoksen maailmanjärjestön rauhanturvatoimintoihin. YK:n pääsihteeri esitti 2005 huippukokoukselle laajan reformipaketin, joka sisälsi turvallisuusneuvoston laajentamisen, voimankäyttöä koskevien periaatteiden tarkentamisen, rauhanrakennuskomission sekä ihmisoikeusneuvoston perustamisen samoin kuin järjestön sisäisen hallinnon uudistamisen. Reformit pohjautuivat laajan turvallisuuden näkemykselle, jossa turvallisuuden, kehityksen ja ihmisoikeuksien kunnioittamisen yhteys on kantava ajatus. Suomenkin tukemasta turvallisuusneuvoston reformista YK:n 191 jäsenvaltiota eivät pystyneet sopimaan. Takaiskuna huippukokouksen lopputuloksessa Suomen kannalta oli myös asevalvonnan ja joukkotuhoaseiden leviämisen estämistä koskevan näkemyksen täydellinen puuttuminen, mikä on vakava haitta YK:n tulevalle työlle asevalvonta- ja riisuntasektorilla. Vaikka huippukokouksen päätökset muiltakin osin jäivät vajaiksi monien, mukaan lukien Suomen hallituksen, odotuksista, tuloksena oli historiallisesti katsoen mittava reformipaketti, joka antaa hyviä mahdollisuuksia tehostaa YK:n toimintaa sen pääsektoreilla, erityisesti turvallisuuden ja kehityksen vahvistamisessa. Suomi toimii jatkossa uudistusten loppuunsaattamisen puolesta. Rauhanrakentamiskomissio on hallitustenvälinen elin, jonka tehtävänä on antaa suosituksia konfliktien jälkeisen rauhanrakentamisen ja jälleenrakennuksen järjestämiseksi. Komission ytimen muodostavassa organisaatiokomiteassa olisivat edustettuina turvallisuusneuvoston ja talous- ja sosiaalineuvoston jäsenkunta, YK:n 98

budjetin ja vapaaehtoisrahastojen päärahoittajat ja tärkeimmät sotilaita ja siviilipoliiseja luovuttavat maat. Lisäksi Maailmanpankin ja kansainvälisen valuuttarahaston sekä YK:n pääsihteerin edustaja kutsuttaisiin kaikkiin kokouksiin. Pääsihteerin on tarkoitus perustaa monivuotinen, pysyvä rauhanrakentamisrahasto vapaaehtoisen rahoituksen pohjalta. Lisäksi sihteeristöön perustetaan komissiolle tukiyksikkö. Komission tulisi aloittaa toimintansa vuoden loppuun mennessä. YK:n hallitustenvälisen ihmisoikeustoiminnan ytimessä olevan ihmisoikeustoimikunnan puutteiden korjaamiseksi ja YK:n ihmisoikeusmekanismien vahvistamiseksi huippukokous päätti luoda ihmisoikeusneuvoston, jonka keskeinen tehtävä olisi puuttua ihmisoikeusloukkauksiin, mukaan lukien vakaviin ja järjestelmällisiin loukkauksiin, ja tehdä niihin liittyviä suosituksia. YK:n peruskirjan voimankäyttöä koskevat periaatteet vahvistettiin huippukokouksessa. Suojeluvastuun sisällyttäminen loppuasiakirjaan on Suomenkin tavoitteita vastannut saavutus. Vastuu suojella siviilejä kansanmurhalta, sotarikoksilta, etniseltä puhdistukselta ja rikoksilta ihmisyyttä vastaan perustuu Kanadan perustaman komission raporttiin vuodelta 2001. Lähtökohtaisesti valtioilla on itsellään vastuu suojella alueellaan olevia siviilejä. Mikäli valtio ei tähän kykene, on kansainvälisellä yhteisöllä velvollisuus toimia, joskaan ei oikeudellista velvoitetta siihen. Lähtökohtaisesti suojeluvastuu perustuu ennalta ehkäiseville ja rauhanomaisille toimille. Niiden osoittautuessa riittämättömiksi huippukokouksen loppuasiakirja mahdollistaa turvallisuusneuvoston kautta tapahtuvan kollektiivisen toiminnan, tarvittaessa peruskirjan VII luvun mukaisesti. Rauhanturvaamistoiminnassa huippukokous päätti perustaa poliisin valmiusryhmän. Lisäksi hyödynnetään yhtenäisoperaatioita ja harkitaan nopean toiminnan kyvyn kehittämistä. Suomi tukee näiden toimien kehittämistä. Perinteisesti Suomi on panostanut YK:n rauhanturvatoimintaan. Nykytilanteessa, ajatellen taakanjakoa ja tehokkuutta yhä keskeisempi rooli kriisinhallintatehtävissä halutaan antaa alueellisille järjestöille. Suomi osallistuu kriisinhallintatoimintaan niin YK:n, EU:n kuin Natonkin puitteissa ja antaa lisäksi koulutus- ja materiaaliapua. 2.5.2 Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö ETYJ Euroopan turvallisuus ja yhteistyöjärjestö (Etyj) on uudistunut ja reagoinut joustavasti eurooppalaisen turvallisuusarkkitehtuurin muutoksessa. Valtioiden välisen kanssakäymisen periaatteita säätelevässä Helsingin 1975 Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin päätösasiakirjassa yhteistyöaloiksi sovittiin kaikki laajan turvallisuuskäsitteen mukaiset kysymykset kolmessa eri korissa (sotilaallinen ja poliittinen toiminta, inhimillinen ulottuvuus sekä talous- ja ympäristöulottuvuus). 99

Kylmän sodan loppumisen jälkeen Etykiä käytettiin välineenä kylmän sodan rakenteiden purkamisessa. Kahtiajaon sijaan sitouduttiin Pariisin peruskirjassa kehittämään yhteistä arvopohjaa, joka perustuu demokratiaan, ihmisoikeuksien turvaamiseen, oikeusvaltioon sekä markkinatalouteen. Vuonna 1994 sovittiin konferenssin muuttamisesta Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestöksi. Etyjin osanottajavaltioihin kuuluu 55 valtiota Vancouverista Vladivostokiin, kaikki Euroopan, Pohjois-Amerikan sekä Keski-Aasian maat. Järjestön partnerimaita ovat lisäksi 11 Välimeren sekä Aasian maata (Algeria, Egypti, Israel, Jordania, Marokko ja Tunisia sekä Afganistan, Japani, Korea, Mongolia ja Thaimaa). Järjestön ulkoministerikokous pidetään vuosittain. Huippukokouksia ei ole kutsuttu koolle 1999 jälkeen. Poliittinen vastuu järjestön johtamisesta puheenjohtajamaana kuuluu vuosittain vaihtuvalle osanottajavaltiolle. Etyjin pääasiallinen konsultaatio- ja päätöksentekoelin on viikoittain kokoontuva pysyvä neuvosto. Asevalvontakysymyksistä sekä sotilaallista turvallisuutta lisäävistä toimista vastaa turvallisuusfoorumi. Molemmat toimivat Wienissä samoin kuin järjestön sihteeristö. Etyjin instituutioihin kuuluvat myös Varsovassa sijaitseva Demokraattisten instituutioiden ja ihmisoikeuksien toimisto (ODIHR), Haagissa sijaitseva vähemmistövaltuutetun toimisto sekä Wienissä sijaitseva mediavaltuutetun toimisto. Etyjin kenttätoimintoja on 17 maassa. Niiden tehtävät vaihtelevat konfliktien ennaltaehkäisystä ihmisoikeuksien turvaamiseen. Etyj toimii koko ristiriitasyklin alalla, mihin kuuluvat varhaisvaroitus, konfliktien esto ja -ratkaisu sekä konfliktin jälkeiset sopeuttamistoimet. Maastrichtin ministerikokouksessa 2003 hyväksytyllä Etyjin 21. vuosisadan turvallisuutta ja vakautta koskevalla strategialla haetaan vastauksia uusiin uhkiin. Näihin toimenpiteisiin kuuluvat ihmiskaupan vastainen toiminta, rajaturvallisuus, terrorismin vastainen toiminta ja järjestäytyneen rikollisuuden estäminen. Muita tavoitteita ovat tasaarvon ja suvaitsevaisuuden edistäminen, poliisitoiminta sekä asevoimien demokraattisen kontrollin lisääminen Etyj-alueella. Etyjin toiminta uuden tyyppisiin uhkiin ja haasteisiin vastaamisessa edellyttää useiden keinojen samanaikaista käyttämistä. Sitä ei siksi enää ole tarkoituksenmukaista eikä mahdollista jakaa eri ulottuvuuksien alaan (poliittis-sotilaallinen, talous- ja ympäristöulottuvuus ja inhimillinen ulottuvuus) kuuluvaksi. Etyjin muutos on jatkuvaa. Ministerikokouksen asettaman viisaiden ryhmän raportissa (2005) suositellaan, että Etyjille olisi hyväksyttävä perussäännöt ja oikeudellinen perusta ja pääsihteerin asemaa olisi vahvistettava. Raportissa vahvistetaan samalla Etyjin kautta annettujen yhteisten poliittisten sitoumusten pitävyys. Vii- 100

saiden ryhmän suositusten käsittely jatkuu vuonna 2006 ja todennäköisesti myös sen jälkeen. Etyj on avannut ovensa muita kansainvälisiä järjestöjä enemmän kansalaisyhteiskunnalle, kansalaisjärjestöille ja tutkijoille. Erityisesti inhimillisen ulottuvuuden toiminnassa ja kenttätoiminnoissa niiden mukanaolo on ollut huomattavaa. Etyjissä Suomi sovittaa toimintansa yhteen muiden EU:n jäsenvaltioiden kanssa. EU-koordinaatio on jatkuvaa. Etyj-asioista keskustellaan työryhmätasolla Brysselissä kuukausittain ja Wienissä EU-kokoukset ovat lähes päivittäisiä. EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kehittyvä ja laaja spektri otetaan huomioon toiminnassa Etyjissä. EU:n naapuruuspolitiikan kehittyminen koskettaa suurta osaa Etyjin osallistujamaita ja täydentää myös Etyjin toimintaa. Etyjillä on ollut Suomelle erityistä arvoa pyrkimyksissä Suomen ulkopoliittisia tavoitteiden ajamiseksi ja Euroopan eheyttämiskehityksen vahvistamiseksi. Suomen rooli ja vastuu Etykin ja Etyjin toiminnassa on ollut merkittävää. Suomi valmisteli ja isännöi vuoden 1975 Helsingin konferenssin lisäksi myös vuoden 1992 seurantakokouksen ja huippukokouksen. Etykin 10-, 20-, 25- ja 30-vuotistilaisuuksia on vietetty Helsingissä. Suomi valmistautuu Etyjin puheenjohtajana toimimiseen vuonna 2008. 2.5.3 Euroopan neuvosto Euroopan neuvoston perustehtävänä on demokratian, ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion vahvistaminen. Järjestön vahvuutena on korkeatasoinen normipohja ja ainutlaatuisen tehokas mekanismi ihmisoikeusnormien täytäntöönpanemiseksi. Euroopan ihmisoikeussopimus, Euroopan sosiaalinen peruskirja sekä Euroopan kulttuuriyleissopimus luovat perustan eurooppalaiselle ihmisoikeusnormistolle. Euroopan neuvoston Varsovan huippukokouksessa 2005 asetettiin järjestön kaikkien toimintojen tehtäväksi demokratian, ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion edistäminen. Päätös oli Suomen tavoitteiden mukainen. Suomi on johdonmukaisesti pyrkinyt vahvistamaan Euroopan neuvoston ihmisoikeusroolia sekä turvaamaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen toiminnan. Lisäksi Suomi on korostanut naisten ja vähemmistöjen oikeuksia, avoimuutta ja kansalaisyhteiskunnan roolia. Varsovan huippukokouksen päätökset sukupuolten välisen tasa-arvon edistämisestä ja naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisystä sekä ihmisoikeustuomioistuimen uudistamisesta olivat Suomen tavoitteiden mukaisia. Huippukokouksen yhteydessä allekirjoitettiin myös Euroopan neuvoston sopimukset terrorismin ennaltaehkäisystä, terrorismin rahoituksen ehkäisystä sekä ihmiskaupan vastaisista toimista. 101

Euroopan neuvosto on laajentunut 46 maan yhteisöksi. Uusimpina jäseninä siihen ovat liittyneet Monaco (2004), Serbia ja Montenegro (2003), Bosnia-Hertsegovina (2002) sekä Armenia (2001) ja Azerbaidzhan (2001). Valkovenäjä on ainoa Euroopan maa, joka ei kuulu Euroopan neuvostoon, eikä sen jäsenyys maan demokratia- ja ihmisoikeuspuutteiden takia ole ajankohtainen. Euroopan neuvostossa käsitellyillä kysymyksillä on läheinen yhteys konfliktinestoon ja rauhanrakentamiseen. Ihmisoikeuksien kunnioittaminen, oikeusvaltioperiaatteiden noudattaminen ja demokratian periaatteet tunnustetaan yhä laajemmin turvallisuuden osatekijöiksi samoin kuin se, että niiden vaje luo kasvualustan konflikteille, organisoituneelle rikollisuudelle ja terrorismille. Suomi pitää tärkeänä, että EU, Euroopan neuvosto ja Etyj toimivat läheisessä yhteistyössä keskenään Euroopan ja sen ympäristön vakauden edistämisessä. Etyjillä ja Euroopan neuvostolla on toisiaan täydentäviä vahvuuksia kuten Etyjin vahva läsnäolo kentällä ja EN:n oikeudelliset standardit. Niiden vuoksi Etyjiä on verrattu nopeaan toimintaan paikan päällä kykenevään palokuntaan ja Euroopan neuvostoa pidemmän aikavälin arkkitehtuurin rakentajaan. 2.5.4 NATO ja rauhankumppanuus Naton tehtävät ja kehitysnäkymät Pohjois-Atlantin sopimusjärjestö Nato (North Atlantic Treaty Organisation) perustettiin huhtikuussa vuonna 1949 Neuvostoliiton ja Varsovan liiton maiden vastapainoksi. Washingtonin sopimuksen 5 artiklan mukainen yhteinen aluepuolustustehtävä oli liittokunnan olemassaolon perusta kylmän sodan päättymiseen asti. Naton ensimmäinen sotilaallinen tehtävä (Kosovon ilmasota) toteutettiin kuitenkin muussa kuin aluepuolustustarkoituksessa. Myöskään 5 artiklan ensimmäinen soveltaminen (tuki Yhdysvaltain vastatoimille 2001 terrori-iskujen jälkeen) ei liittynyt perinteiseen Naton vastuualueen puolustamiseen aseellista hyökkäystä vastaan. Balkanin sodat ja niiden vaikutus Euroopan turvallisuuteen pakottivat liittokunnan ottamaan kriisinhallinnan yhdeksi tehtävistään. Yhdysvaltoihin kohdistuneet terrori-iskut puolestaan johtivat terrorismin vastaisen toimintaan ja varautumiseen joukkotuhoaseiden uhkaan. Vaikka liittokunnan jäsenilleen antamat uskottavat turvatakuut säilyvät perustehtävänä, käytännössä Naton toiminnan painopiste on sotilaallisessa kriisinhallinnassa. Sen lisäksi Yhdysvalloilla ja Natolla on keskeinen merkitys asevoimien uudistamisen edelläkävijänä ja sotilaallisten standardien luojana. Naton lähivuosien tärkeimmiksi tehtäviksi on määritelty sotilaallisen muutoksen toteuttaminen, va- 102

kaan vyöhykkeen laajentaminen euroatlanttisen alueen ulkopuolella ja Irakin ja Afganistanin vakauttaminen sekä yhteistyön syventäminen Välimeren ja Lähi-idän maiden kanssa. Venäjää ei enää pidetä uhkana ja mikäli Venäjä sellaiseksi kehittyisi, Natolla katsotaan olevan riittävästi aikaa ryhtyä vastatoimiin sen varalta. Naton päätöksenteko Nato ei ole ylikansallinen organisaatio, vaan poliittiseen ja sotilaalliseen rakenteeseen jakautuva hallitustenvälinen yhteistyöjärjestö. Hallitusten päätöksenteon oikeutusta tukee Naton parlamentaarinen yleiskokous. Naton korkein päätöksentekoelin on neuvosto (North Atlantic Council, NAC), joka perustettiin 4.4.1949 allekirjoitetun Pohjois-Atlantin sopimusjärjestön (Washingtonin) peruskirjan 9. artiklassa. Neuvostolla on päätöksentekovalta riippumatta siitä, kokoontuuko se suurlähettiläsneuvostona tai sitä korkeammalla tasolla kuten ministerien tai valtion- hallitustenpäämiesten tasolla. Neuvoston päätökset ovat jäsenmaiden hallitusten yhteinen tahdonilmaus eikä neuvostossa tehdä enemmistöpäätöksiä. Naton toimenpiteiden edellytyksenä on jäsenmaiden yksimielisyys. Vireillä oleva päätöksenteko ja jatkotyön valtuutus sisältyvät puolivuosittaisiin ministerikokouskommunikeoihin tai huippukokousten julistuksiin. Liittokunnan sotilaallinen toiminta on poliittisen päätöksenteon alaista. Korkein sotilaallisia asioita käsittelevä elin on sotilaskomitea (Military Committee, MC). Neuvosto oikeuttaa sotilaskomitean sotilaallisen operaation suunnitteluun, operaatiosuunnitelman vahvistamiseen ja antaa voimankäyttöoikeutuksen. Osallistuminen operaatioihin samoin kuin budjetti- ja investointipäätökset edellyttävät jäsenmaiden erillisiä kansallisia päätöksiä. Espanja pysytteli Naton sotilaallisten rakenteiden ulkopuolella vuosina 1982 1998. Ranska on palannut osittain sotilaalliseen yhteistyöhön mutta jäänyt puolustuskomitean (Defence Planning Committee) ulkopuolelle vuodesta 1996. Yhtäältä Naton jäsenvaltioiden määrän kasvaminen ja tehtäväkentän monipuolistuminen sekä toisaalta käytettävissä olevien voimavarojen puutteet ja kasvavat tehokkuusvaatimukset ovat johtaneet Naton sisäisten toimintatapojen uudelleenarviointiin. Myös asialistan jakoa poliittisiin ja sotilaallisiin kysymyksiin on pidetty ongelmallisena. Naton on jatkossa tarkoitus päättää päätöksenteko-, komitea- ja sihteeristörakenteen sopeuttamisesta. Konsensusperiaatteen uudelleenarviointi ei kuulu reformihankkeeseen. Naton uudistusprosessi Naton uudistumisen voidaan katsoa alkaneen vuoden 1999 Washingtonin huippukokouksesta, jossa käynnistynyttä suuntausta vahvistettiin ja sovellettiin käytäntöön Prahan huippukokouksessa vuonna 2002. Päämäärä on ylläpitää Naton merki- 103

tystä sotilaallisena liittokuntana ja rakentaa kykyä vastata toimintaympäristön muutokseen kehittämällä erityisesti eurooppalaisten jäsenmaiden sotilaallisia voimavaroja ja yhteistoimintakykyä. Prahan huippukokouksessa vahvistettuja Naton uudistushankkeita ovat sotilaallisten voimavarojen kehittämiseen tähtäävä ohjelma (Prague Capabilites Commitment, PCC), nopean toiminnan joukot (NATO Response Force, NRF), komentorakenteen uudistaminen, joukkotuhoaseiden vaikutukselta puolustautumista koskeva aloite sekä terrorismin torjuntaan ja ohjuspuolustukseen liittyvä yhteistyö. Toimintakyvyn vahvistamisessa huomiota kiinnitetään joukkojen käytettävyyteen sekä laaja-alaiseen poliittiseen ohjaukseen (Comprehensive Political Guidance). Joukkojen käytettävyyttä pyritään tehostamaan sitä koskevien tunnuslukujen vertailun - tavoitetasona 40 % maavoimien joukoista käytettävissä ja 8 % ylläpidettävissä kansainvälisissä operaatioissa - sekä niistä johdettujen panos-tuotos -mittareiden avulla. Tavoitteena on vahvistaa poliittista sitoutumista liittokunnan transformaatioon ja nopeuttaa joukkojen kokoamista ja lähettämistä yhteisiin tai Naton muutoin johtamiin operaatioihin. Tärkein sotilaallisen yhteistoimintakyvyn kehittämisen väline on Washingtonin huippukokouksessa hyväksytty operatiivinen voimavarakonsepti (Operational Capabilities Concept, OCC). Naton sotilaskomitea on laatinut esityksen OCC:n uudistamisesta siten, että joukkojen yhteensopivuuden arvioinnin lisäksi on mahdollista toteuttaa joukkojen suorituskyvyn arviointi (OCC Evaluation and Feedback, OCC E&F). Arvioinnin kautta kumppanimaiden joukot voidaan sertifioida eli hyväksyä kykeneviksi osallistumaan Naton kriisinhallintaoperaatioihin ja harjoituksiin. Osallistumisesta päätetään tapauskohtaisesti. Euroatlanttinen kumppanuusneuvosto ja rauhankumppanuus Rauhankumppanuus perustettiin (Partnership for Peace, PFP) ensisijaisesti vastaamaan Nato-jäsenyyttä tavoittelevien maiden tarpeita. Tämän ensimmäisen vaiheen rauhankumppanuuden merkitys on Naton laajentumisen myötä vähentynyt. PfP-toimintoja ohjaavana elimenä ja poliittisena konsultaatiofoorumina toimii vuonna 1997 perustettu Euroatlanttinen kumppanuusneuvosto (Euro-Atlantic Partnership Council, EAPC), jonka jäseniä ovat kaikki Naton jäsenvaltiot ja rauhankumppanit, yhteensä 46 maata. Naton 20 rauhankumppanuusmaasta jäsenyysvalmennusohjelmassa (Membership Action Plan, MAP) on kolme maata, Albania, Kroatia ja Makedonia. MAP-ohjelman ulkopuolisista rauhankumppanuusmaista Ukraina ja Georgia ovat asettaneet tavoitteekseen Naton jäsenyyden. Istanbulin huippukokouksessa 2004 rauhankumppanuuden painopistealueiksi vahvistettiin Kaukasia ja Keski-Aasia. Vähemmän kehittyneille kumppaneille yhteis- 104

toimintakykyä ja jäsenyyteen valmentamista suurempi merkitys on koulutukseen ja reformien tukemiseen liittyvä yhteistyö. Painopisteinä ovat hyvän hallinnon periaatteiden juurruttaminen kumppanivaltioiden puolustus- ja turvallisuussektoreille, niiden toiminnan oikeudellisen perustan ja säätelyn vahvistaminen, puolustushallintojen demokraattisen valvonnan parantaminen sekä läpinäkyvän budjettikäytännön sisäänajo. Suomen ja muille Naton ulkopuolisten EU-maiden sekä Sveitsin keskeiset edut ovat puolestaan poliittisessa dialogissa sekä sotilaallisessa yhteistyössä, kriisinhallintaoperaatioissa ja yhteensopivuuden kehittämisessä. Suomi liittyi Naton rauhankumppanuusohjelmaan vuonna 1994 ja siihen liittyvään joukkojen suunnittelu- ja arviointiprosessiin (Planning and Review Process, PARP) vuonna 1995. Suomi suhtautuu avoimesti sellaiseen Naton kanssa tapahtuvaan yhteistyöhön, joka ei koske yhteistä puolustusta eli Washingtonin perustamissopimuksen 5 artiklan alaista toimintaa. Kahdenvälisessä rauhankumppanuusyhteistyössä keskeisiä toimintoja ovat osallistuminen Nato-johtoisiin kriisinhallintaoperaatioihin, kansainvälisen yhteistoimintakyvyn kehittäminen PARP- ja OCCohjelmien avulla sekä materiaaliyhteistyö. Nato tarjoaa tärkeitä välineitä Suomen kriisinhallintakyvyn kehittämiseen ja palvelee siten Suomen osallistumista muidenkin järjestöjen johdolla tapahtuvaan kriisinhallintaan. Muita keskeisiä yhteistyösektoreita ovat poliittinen dialogi sekä osallistuminen siviilivalmius- ja vakausyhteistyöhön. Suomi on pyrkinyt yhteistyössä Ruotsin kanssa vaikuttamaan siihen, että myös kumppanimailla olisi tavoitteidensa ja kykyjensä puitteissa mahdollisuus osallistua sotilaalliseen transformaatioon. Suomen kannalta olennaista on erityisesti EU:n taisteluosastojen ja Naton NRF-joukkojen välinen yhteys nopean toiminnan joukkojen koulutuksen, harjoituttamisen sekä arvioinnin ja sertifioinnin alalla. NRF-konsepti muodostaa tavoitetason, jonka mukaan kaikkia Naton käyttöön osoitettuja joukkoja kehitetään tulevaisuudessa. Täysipainoinen osallistuminen niin Naton kuin EU:nkin johtamiin kriisinhallintaoperaatioihin edellyttää käytännössä yhteistoimintakykyä NRF-joukkojen kanssa. Naton muut kumppanuudet Naton ja Venäjän välinen yhteistyöneuvosto (Nato-Russia Council, NRC) perustettiin yhteisessä huippukokouksessa Roomassa 2002. NRC työskentelee 27:n muodollisesti tasavertaisen maan kokoonpanossa, eivätkä Naton jäsenmaat pääasiallisesti koordinoi kantojaan ennen kokouksia. NRC on keskittynyt terrorisminvastaisen toiminnan kehittämiseen ja sotilaiden välisen yhteistyön lisäämiseen. Naton ja Ukrainan erityissuhteiden perustana on Naton ja Ukrainan välillä vuonna 1997 solmittu peruskirja, joka määrittelee keskeisimmät yhteistyöalat ja luo pohjan 105

Nato-Ukraina -komission (NATO-Ukraine Commission, NUC) yhteistyölle. Ukrainan tavoitteena on mahdollisimman pikainen pääsy MAP-ohjelmaan. Välimeri-dialogi (Mediterranean Dialogue, MD) perustettiin 1994 samaan aikaan rauhankumppanuuden kanssa. Siihen osallistuu seitsemän maata: Egypti, Israel, Mauritania, Marokko, Jordania, Tunisia ja Algeria. Lähi-itää, erityisesti Persianlahden maita koskeva yhteistyöaloite (Istanbul Co-operation Initiative, ICI) hyväksyttiin Istanbulin huippukokouksessa 2004 ja se mahdollistaa poliittisen dialogin ja sotilaallisen yhteistyön. Muita Naton kanssa säännöllistä yhteistyötä tai poliittista dialogia harjoittavia maita ovat Australia, Uusi-Seelanti, Japani ja Argentiina. Naton tavoitteena on kumppanuuksien kehittäminen ja yhteistyöverkoston laajentaminen. Ulkosuhdeverkoston kehittämisen tarkoituksena on ennen muuta vakauspolitiikan ja terrorismin vastaisen yhteistyön vahvistaminen. Nato pyrkii syventämään suhteita samankaltaisen arvomaailman omaaviin, turvallisuutta tuottaviin ja kriisinhallintaoperaatioihin osallistuviin valtioihin. Naton uuteen globaaliin rooliin liittyy myös pyrkimys tiivistää suhteita muihin kansainvälisiin järjestöihin (etenkin YK:iin ja EU:iin) sekä kyky tapauskohtaisesti luovuttaa voimavarojaan muiden toimijoiden käyttöön. Tarjottavia erityisiä resursseja ovat Naton esikuntien suunnittelu- ja johtamisjärjestelmät, tiedustelukyky, koulutus, sekä strateginen ilma- ja merikuljetuskyky. Esimerkkinä on Afrikan unionin tukeminen AMIS II-operaatiossa Sudanissa. Nato on avustanut yksittäisiä valtioita myös huolehtimalla ilmavalvonnasta suurten urheilukilpailuiden tai muiden tapahtumien yhteydessä. Nato ja terrorismi Konsensusperiaatteella toimivana sotilaallisena puolustusliittona Nato ei ole jäsenmailleen ensisijainen väline terrorismin torjunnassa ja ehkäisemisessä. Nato ei taistele terrorismia vastaan puolustuksellisesti tai ennaltaehkäisevästi, vaan se on jäsenmaiden tiedustelupalveluiden, poliisin, rahoitustarkastuksen ja muiden siviiliorganisaatioiden tehtävä. Naton toiminnassa korostuu yhteistyö muiden kansainvälisten organisaatioiden kuten EU:n ja YK:n kanssa. Terrorismin vastainen toiminta on myös Nato-Venäjä -yhteistyön näkyvin osa-alue. Naton terrorismin vastainen toiminta painottuu sotilaallisen kriisinhallinnan kautta toteutettavan ääriliikkeiden toiminnan estämisen ja vaikeuttamisen ohella Natojohtoisten joukkojen suojaamiseen terrorismilta operaatioalueilla. Lisäksi Nato pyrkii edistämään laaja-alaisesti terrorismin torjunnassa tarvittavien voimavarojen kehittämistä. Nato tuki Ateenan olympialaisten turvatoimia isäntämaiden pyynnöstä. Natossa keskustellaan mahdollisuuksista ottaa tulevaisuudessa laajempaa vastuuta myös jäsenmaiden yhteiskuntien elintärkeiden toimintojen ja väestöjen 106

suojaamisessa, samalla kun Nato kehittää valmiuksia joukkotuhoaseiden vaikutukselta suojautumiseen, tietoverkkojen suojaamiseen ja ohjuspuolustukseen. Istanbulin huippukokouksessa hyväksyttiin ohjelma terrorisminvastaisten toimien kehittämisestä, mihin kuuluvat konsultaatioiden lisääminen, Välimeren terrorisminvastaisen merivalvontaoperaation kehittäminen, tuki ISAF:lle ja Balkanin operaatioille, ilmatilanvalvonta ja tuki suurille kansainvälisille tapahtumille, kyky joukkotuhoaseilta suojautumiseen sekä kumppanimaiden entistä tiiviimpi kytkeminen terrorisminvastaiseen toimintaan siviilivalmiussektorin ja PAP-T:n (Partnership Action Plan on Terrorism) kautta. Kumppanuusmaille suunnatun ohjelman yhteistyöalueita ovat konsultaatioiden ja tietojenvaihdon tehostaminen, terrorismin vastaisen toiminnan valmiuksien tehostaminen, tuen ja toimintamahdollisuuden epääminen terroristiryhmiltä, yhteiskuntien kriisinsietokyvyn kehittäminen sekä kumppanuusmaiden avustaminen. Naton toiminta siviilisektorilla Naton/EAPC:n siviilivalmiussektorin tehtäviin on perinteisesti kuulunut tuki Naton sotilas- ja siviilioperaatioille ja kansallisille viranomaisille kriisitilanteissa sekä siviiliväestön suojeleminen. Suomi on osallistunut siviilivalmiussuunnittelun yhteistyöhön EAPC:n puitteissa. Suomea edustaa siviilisektorin työskentelyssä kunkin toimialan ammattiministeriö. Suurin osa yhteistyöstä liittyy liikenne- ja viestintäministeriön, sisäasiainministeriön ja kauppa- ja teollisuusministeriön alaisen huoltovarmuuskeskuksen toimialaan. Siviilivalmiusyhteistyö kattaa elintärkeiden hyödykkeiden sekä palveluiden logistiikkaan, infrastruktuuriin ja huoltovarmuuden valmiussuunnitteluun liittyvät toiminnot. Suunnittelussa otetaan huomioon siviiliväestöön ja yhteiskunnan elintärkeään infrastruktuuriin kohdistuvan, joukkotuhoasein suoritetun terroristi-iskun mahdollisuus. 2.6 Puolustuspolitiikka ulko- ja turvallisuuspolitiikan osana Suomen turvallisuus- ja puolustuspoliittinen toimintalinja tähtää maan itsenäisyyden ja demokraattisten perusarvojen turvaamiseen sekä kansalaisten turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistämiseen. Suomen toimintalinja perustuu uskottavaan kansalliseen puolustukseen, yhteiskunnan toimivuuteen ja johdonmukaiseen ulkopolitiikkaan sekä vahvaan kansainväliseen asemaan ja aktiiviseen toimintaan Euroopan unionin jäsenenä. Toimintalinjaan kuuluu vastuun kantaminen kansainvälisestä turvallisuudesta ja vakaudesta sekä rauhanomaisesta muutoksesta yhteisten arvojen ja periaatteiden mukaisesti. 107

Puolustuspolitiikka on sotilaallisen maanpuolustuksen tehtäviä ja yleisjärjestelyjä koskevaa valmistelua, päätöksentekoa ja poliittista ohjausta sekä osallistumista kansainvälistä turvallisuutta ja vakautta edistävään toimintaan. Puolustuspolitiikka määrittää sotilaallisen maanpuolustuksen perusteet, joista keskeisimpiä ovat sotilaallisen maanpuolustuksen tehtävät ja voimavarat, puolustusratkaisun keskeiset periaatteet sekä sotilaallisen maanpuolustuksen lainsäädäntö. PUOLUSTUSPOLITIIKAN TOIMIJAT Eduskunta Tasavallan presidentti Valtioneuvosto Ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta Muut ministeriöt Puolustusministeriö Puolustusvoimain komentaja Turvallisuus- ja puolustusasiain komitea Keskusvirastot Pääesikunta Puolustusvoimat Puolustuspolitiikan keskeisiä toimijoita ovat eduskunta, tasavallan presidentti ja valtioneuvosto, erityisesti sen ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta (UTVA). Puolustuspolitiikkaan vaikuttavista ministeriöistä tärkeimpiä ovat puolustusministeriö ja ulkoasiainministeriö. Puolustusministeriötä ja UTVA:aa avustaa puolustusministeriön yhteydessä toimiva Turvallisuus- ja puolustusasiain komitea (TPAK). Puolustusministeriö johtaa puolustuspolitiikkaa ja koordinoi koko valtionhallinnon kokonaismaanpuolustukseen liittyviä tehtäviä. Puolustusministeriö antaa suuntaviivat puolustusvoimien toiminnalle sekä vastaa sotilaallisen maanpuolustuksen voimavaroista ja toimintaedellytyksistä. Ulkoasiainministeriön rooli on keskeinen erityisesti puolustuspolitiikan kansainvälistä ulottuvuutta koskevissa asioissa. Ulkoasiainministeriö johtaa mm. kansainvälistä kriisinhallintaa koskevien valtionjohdon linjausten ja päätösten valmistelun. Valmistelu ja toiminta tapahtuu kuitenkin kiinteässä yhteistyössä puolustusministeriön kanssa. Turvallisuus- ja puolustuspoliittisen toimintalinjan ja puolustuksen pitkäjänteinen kehittäminen edellyttää, että noin neljän - viiden vuoden välein laaditaan arvio tur- 108

vallisuuspoliittisesta toimintaympäristöstä ja yleisestä yhteiskunnallisesta kehityksestä, joiden perusteella kehitetään puolustusjärjestelmää kokonaisuutena. Eduskunta hyväksyi voimassaolevan turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon joulukuussa 2004. Suomen puolustusratkaisu Suomen puolustusratkaisu perustuu uskottavaan kansalliseen puolustuskykyyn. Suomi kehittää puolustuskykyään sotilaallisesti liittoutumattomana maana turvallisuusympäristönsä, erityisesti pohjoiseen Eurooppaan vaikuttavia muutoksia seuraten. Suomen puolustuksen päämääränä on kaikissa tilanteissa taata maan itsenäisyys sekä turvata kansalaisten elinmahdollisuudet ja valtionjohdon toimintavapaus. Maanpuolustuksella pyritään vastaamaan kansallisin voimavaroin kaikkiin sotilaallisiin kriiseihin ja uhkiin. Puolustuskyky mitoitetaan siten, että koko maata puolustetaan, mitä varten lähtökohtina ovat yleinen asevelvollisuus ja alueellinen puolustusjärjestelmä. Kehittämällä sotilaallista yhteensopivuutta jatketaan valmiuksien luomista kansainväliseen sotilaalliseen yhteistyöhön erilaisissa kriisitilanteissa. Suomen puolustusratkaisu edellyttää kansalaisten laajaa tukea ja hyväksyntää. Vahva puolustustahto on uskottavan puolustuskyvyn perusedellytys. Maanpuolustustahtoa ja myönteistä suhtautumista puolustusvoimiin ylläpidetään ja edistetään lisäämällä kansalaisten mahdollisuuksia vapaaehtoiseen maanpuolustustoimintaan. Suomen puolustuksen ulottuvuudet Suomen puolustus voidaan toiminnan eri ulottuvuuksien mukaan jakaa kansalliseen puolustukseen, Suomen etujen puolustamiseen eurooppalaisessa turvallisuusympäristössä ja kansainväliseen yhteisvastuuseen liittyvien arvojen puolustamiseen oheisen kuvan mukaisesti. Vastaavasti puolustuspolitiikalla on kansallinen ja kansainvälinen ulottuvuus. 109

Suomen puolustuksen ulottuvuudet Suomen alueen puolustaminen Uskottavalla kansallisella puolustuskyvyllä turvataan itsenäisyys ja kansalaisten elinmahdollisuudet. Suomen etujen puolustaminen Osallistumalla eurooppalaiseen kriisinhallintaan varmistamme kansalliset turvallisuusetumme. Suomalaisten arvojen puolustaminen Osallistumalla YK:n rauhanturva- ja humanitaarisiin operaatioihin osoitamme kansainvälistä yhteisvastuuta. Kansallisella puolustuspolitiikalla tarkoitetaan puolustusdoktriinin ja sotilaallisen maanpuolustuksen kehittämisen valmistelua sekä kokonaismaanpuolustuksen tarpeiden kytkemistä puolustussuunnitteluun. Puolustushallinnon suunnittelujärjestelmän perusasiakirja on puolustushallinnon strateginen suunnitelma. Asiakirjan aikajänne ulottuu 20 vuoden päähän, ja se päivitetään neljän vuoden välein. Strategisen suunnitelman tavoitteena on valmistella perusteet puolustushallinnon pitkäjänteiselle kehittämiselle ja puolustusvoimien pitkän aikavälin suunnittelulle. Selontekomenettely ja puolustushallinnon strateginen suunnittelu kytkeytyvät kiinteästi toisiinsa. Voimassa oleva selonteko on keskeinen strategiatyötä poliittisesti ohjaava asiakirja. Toisaalta strateginen suunnitelma antaa perusteita laadittaessa puolustushallinnon osuuksia seuraavaan selontekoon. Puolustuspoliittisten ratkaisujen vaikutukset puolustuskykyyn ulottuvat vuosikymmenien päähän. Suomen puolustuksen kehittämisessä on varauduttava myös siihen mahdollisuuteen, että suotuisa turvallisuuskehitys häiriintyy. Puolustusta tulee kehittää siten, että se vahvistaa Suomen mahdollisuuksia toimia joustavasti eriasteisissa ja nopeasti muuttuvissa kriisi- ja uhkatilanteissa sekä osallistua kansainväliseen yhteistyöhön niiden hallitsemiseksi. 110

Puolustusvoimien on valmistauduttava ehkäisemään ennalta ja tarvittaessa torjumaan sotilaallinen voimankäyttö Suomea vastaan. Kokonaisvaltaisen turvallisuuspolitiikan osana puolustuspolitiikka ja kansallinen puolustuskyky tarjoavat hallitukselle välineitä kohottaa ja suunnata puolustusvalmiutta eriasteisissa ja muuttuvissa uhkatilanteissa ja osallistua kansainvälisiin toimiin niiden hallitsemiseksi. Puolustusvalmiuden kohottamista ja muita sotilaallisia toimia valmistaudutaan käyttämään sellaisessa Suomen lähialuetta koskevassa kriisissä, johon liittyy voimakeinojen käyttöä tai niillä uhkaamista. Suomen alueellista koskemattomuutta tai Suomen toimintakykyä koskevaa epävarmuutta torjutaan poliittisin ja sotilaallisin ennaltaehkäisy- ja vastatoimin. Kansainvälinen puolustuspolitiikka tarkoittaa osallistumista kansainvälisen turvallisuuden ja vakauden edistämiseen kriisinhallintayhteistyön, asevalvonnan sekä alueellisen, monenkeskisen ja kahdenvälisen puolustuspoliittisen yhteistyön kautta. Euroopan unionin merkitys Suomen turvallisuuspoliittisten etujen ja päämäärien toteuttamisessa on lisääntynyt ja unionin toimintakyvyn vahvistaminen säilyy Suomen Eurooppa-politiikan peruslinjana. Suomi on sitoutunut EU:n kriisinhallintakyvyn kehittämiseen ja pitää kehittämistyön tärkeänä perustana EU:n ja NATO:n välistä tiivistä yhteistyötä. EU:n puolustusvirasto on keskeinen foorumi kansainväliseen yhteistyöhön puolustusmateriaalin osalta ja sotilaallisten voimavarojen kehittämisessä. Suomen rauhankumppanuusyhteistyötä NATO:n kanssa kehitetään edelleen. Puolustushallinnon osalta rauhankumppanuusyhteistyössä painottuvat erityisesti aktiivinen osallistuminen sotilaallisen yhteistoimintakyvyn edistämiseen, puolustusmateriaaliyhteistyöhön sekä laajasti puolustusvoimien transformaation toteuttamiseen. Kansainväliseen kriisinhallintaan osallistuminen on Suomen puolustuspolitiikan ja puolustusvoimien valmiuksien kehittämisen kannalta tärkeää. Suomi panostaa nykyisten kykyjen lisäksi erikoistumista edellyttävien kykyjen ja yksiköiden kehittämiseen. Tässä otetaan ensisijaisesti huomioon kansainvälisen kriisinhallinnan kannalta keskeiset tarpeet sekä suomalainen osaaminen korkean teknologian, laadun ja ammattitaidon hallinnassa. Yhteistoiminta eri viranomaisten kanssa Puolustussuunnittelussa varaudutaan lisäksi estämään tai rajoittamaan epäsymmetristen sodankäynnin keinojen käyttö yhteiskuntaa vastaan yhteistoiminnassa muiden viranomaisten kanssa. Perinteisten sotilaallisten uhkien lisäksi joukkotuhoaseuhka, tietojärjestelmiin kohdistuvat uhat ja informaatiosodankäynti sekä terrorismi ovat haasteita, joiden muutoksia puolustushallinto seuraa osaltaan huolellisesti. Seurannan tehostamiseksi hallinnonala osallistuu tarvittaessa ennakkovaroitusjärjestelmän kehittämiseen yhdessä muiden viranomaisten kanssa. 111

Terrorismin ja joukkotuhoaseiden uhka saattaa kohdistua myös kansainvälisissä operaatioissa toimivia joukkojamme kohtaan. Tästä johtuen puolustusvoimat ottaa huomioon joukkorakenteessa, koulutuksessa ja joukkojen varustuksessa uusien uhkien muodostamat haasteet. Terrorismin torjunnassa puolustusvoimat voi tukea muita viranomaisia virka-apujärjestelyillä. Puolustusvoimien materiaalihankinnoissa otetaan huomioon myös virka-apuvelvoitteiden asettamat vaatimukset. Viranomaisten välisellä jatkuvalla kiinteällä yhteistoiminnalla varmistetaan käytössä olevien resurssien mahdollisimman tehokas käyttö eri uhkatilanteissa. Samalla vältytään turhien päällekkäisten suorituskykyjen ja rakenteiden syntyminen. Puolustusvoimien yhteistoiminta eri viranomaisten kanssa tapahtuu kaikilla hallinnon tasoilla eikä se rajoitu ainoastaan normaaliaikaan. Normaaliajan yhteistoiminnalla eri hallinnon tasoilla luodaan perusteet niin häiriötilanteiden kuin myös poikkeusolojen kiinteää ja toimivaa yhteistoimintaa varten. Sotilaallisen puolustuksen voimavarat Toimintaympäristön ja uhkien monimuotoistumisesta, kansainvälisen yhteistoiminnan lisääntymisestä, teknologian kehittymisestä ja kallistumisesta sekä Suomen väestörakenteen kehityksestä johtuen uskottavan puolustusjärjestelmän kehittäminen edellyttää nykyistä voimakkaampaa keskittymistä ydintoimintoihin ja puolustusvoimien rakennemuutoksen jatkamista. Vuoden 2004 valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon mukaan puolustusministeriön hallinnonalan määrärahat mitoitetaan vuosien 2005 2008 menokehyksen mukaisesti ja sama reaalinen taso säilytetään vuosina 2009 2012. Tämän lisäksi jalkaväkimiinojen suorituskyvyn korvaamiseksi puolustushallinnon menokehykseen osoitetaan vuosina 2009 2016 jalkaväkimiinat korvaavien järjestelmien hankintoja varten yhteensä 200 miljoonaa euroa lisärahoituksena, mikä otetaan huomioon arvioitaessa vuoden 2016 jälkeistä rahoitustarvetta. Ennakoimattomat kustannusmuutokset arvioidaan erikseen suunnittelukauden kuluessa normaalin budjettikäsittelyn yhteydessä. Puolustusvoimien kehittäminen toteutetaan vuoden 2004 selonteon mukaisesti ottaen huomioon valtiotalouden kehyspäätöksessä vuosille 2006 ja 2007 kohdistettujen 20 milj. euron vuotuisten säästöjen vaikutukset kehittämiseen. Selonteon mukaan vuosina 2008 2012 on rakenteellisilla toimenpiteillä tavoitteena saattaa toimintamenot vuoden 2004 tasolle keskimäärin 50 miljoonan euron vuotuisin säästöin kohdennettaviksi kehittämishankkeisiin. Tämä edellyttää pysyviä säästöjä henkilöstöja kiinteistömenoista. Johtamis- ja hallintojärjestelmän uudistuksella ja rationalisointitoimenpiteillä vähennetään puolustusvoimien henkilöstöä noin 1200 henkilötyövuotta vuoden 2012 loppuun mennessä. Tämän lisäksi kohdennetaan puolustusvoimien kehittämisohjelmiin nykyisistä tehtävistä vähintään 500 henkilötyövuotta. Selonteon jälkeen on 112

asetettu kolme selvitysmiestä tutkimaan varuskuntarakenteen sekä varikko- ja varastotoimintojen kehittämistä. Puolustusbudjetista noin kolmannes pyritään käyttämään puolustusmateriaalihankintoihin. Uuden teknologian puolustusmateriaali on entistä kalliimpaa ja materiaalin hankintahinta muodostaa enää vain noin kolmasosan materiaalin elinjakson kustannuksista. Kustannustason nousua voidaan kompensoida tehostamalla materiaalin ylläpitoa. Puolustushallinto pyrkii tehostamaan eurooppalaista yhteistyötä puolustusmateriaalin ylläpidossa ja ajanmukaistamisessa siten, että myös kotimaisen teollisuuden tarpeet otetaan huomioon. 113

3. KOKONAISMAANPUOLUSTUKSEN YLEISJÄRJESTELYT 3.1 Kokonaismaanpuolustuksen johto ja päätöksenteko Kokonaismaanpuolustuksen valmistelut ja toiminta perustuvat viranomaisten ja yhteiskunnan eri alojen säännönmukaisia tehtäviä ja toimintaa säätelevään lainsäädäntöön sekä poikkeusolojen varalta säädettyyn valmiuslainsäädäntöön. Kukin viranomainen huolehtii tehtävistään kaikissa oloissa, siis myös normaaliolojen häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa. Johto- ja päätösvallan käytön osalta noudatetaan samaa periaatetta. Muutoksia tehdään vain välttämättömissä tapauksissa. Osana yhteiskuntaa vastuu kokonaismaanpuolustuksesta ulottuu johtamisjärjestelmämme kaikille tasoille ja alueille. Ylimmän johdon muodostavat eduskunta, tasavallan presidentti, valtioneuvosto ja päätösten sotilaallisen toimeenpanon osalta puolustusvoimain komentaja. Eduskunta Eduskunta päättää kokonaismaanpuolustuksen perusteet käyttämällä lainsäädäntö- ja budjettivaltaa sekä muita valtiosäännön mukaisia ohjaus- ja valvontakeinoja. Eduskunta hyväksyy perustuslain mukaisesti valtiosopimukset ja muut kansainväliset velvoitteet, jotka sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä tai ovat muutoin merkitykseltään huomattavia taikka vaativat perustuslain mukaan muusta syystä eduskunnan hyväksymisen. Kansainvälinen velvoite voi koskea esimerkiksi YK:n turvallisuusneuvoston jäsenvaltioita velvoittavaa päätöstä. Eduskunta käsittelee ehdotukset säädöksiksi, sopimuksiksi tai muiksi toimiksi, joista päätetään EU:ssa ja jotka muutoin kuuluvat eduskunnan toimivaltaan. Ehdotus käsitellään eduskunnan suuressa valiokunnassa ja yhdessä tai useammassa muussa sille lausuntonsa antavassa valiokunnassa. Ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskeva ehdotus käsitellään kuitenkin ulkoasiainvaliokunnassa. Eduskunnan valiokunnissa on ministeriövastaavuus. Pääministeri antaa eduskunnalle tai sen valiokunnalle tietoja Eurooppa-neuvoston kokouksessa käsiteltävistä asioista etukäteen sekä viipymättä kokouksen jälkeen. Sama koskee myös hallitusten välisiä konferensseja, joissa käsitellään unionin perustamissopimusten muuttamista. 114

Suomen osallistumista rauhanturvaamistoimintaan ja sen lopettamista koskevan päätöksen tekee tasavallan presidentti valtioneuvoston esityksestä. Valtioneuvoston on ennen esityksen tekemistä kuultava ulkoasiainvaliokuntaa. Samoin menetellään silloin, kun rauhanturvajoukon tehtäviä operaation kestäessä muutetaan. Valtioneuvosto antaa eduskunnalle selonteon, mikäli voimankäyttöä koskevia toimivaltuuksia suunnitellaan muutettaviksi perinteistä laajemmiksi. Puolustusvaliokunta käsittelee puolustusministeriön hallinnonalan lainsäädäntöasiat sekä muut sotilaalliseen maanpuolustukseen ja kansainväliseen sotilaalliseen yhteistoimintaan liittyvät asiat. Valiokunta antaa tarvittaessa toimialaansa koskevista EU-asioista lausunnon yleensä ulkoasiainvaliokunnalle. Yleensä sama koskee myös sotilaallisen kriisinhallintajoukon asettamista. Hallintovaliokunta käsittelee poliisin, pelastustoimen ja rajavartioinnin asioita. Valtiovarainvaliokunnan turvallisuus- ja puolustusjaosto käsittelee nimensä mukaisesti kokonaismaanpuolustuksen alan määräraha-asioita ja raha-asia-aloitteita. Eduskunta päättää yksinkertaisella ääntenenemmistöllä valmiuslain toimivaltuuksien käyttöönottamista koskevan tasavallan presidentin asetuksen voimassaolosta. Kiiretilanteessa valmiuslain sekä puolustustilalain toimivaltuuksia voidaan ottaa käyttöön tasavallan presidentin asetuksella, joka on heti saatettava eduskunnan käsiteltäväksi. Eduskunnan käsiteltäviksi on saatettava myös tasavallan presidentin asetuksen nojalla annetut valmiuslakien toimivaltuuksien käyttöä koskevat valtioneuvoston asetukset. Asetukset on kumottava, jos eduskunta niin päättää. Käytännöksi on viime vuosina muodostunut, että valtioneuvosto on laatinut eduskunnan käsiteltäväksi ja päätettäväksi turvallisuuspolitiikkaa koskevia selontekoja. Tasavallan presidentti Tasavallan presidentti johtaa Suomen ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Tasavallan presidentti päättää sodasta ja rauhasta eduskunnan suostumuksella. Ulkoasioiden päätöksenteko on valtioneuvoston myötävaikutukseen liittyvän parlamentaarisen vastuukatteen piirissä. Presidentin päätöksentekomenettelyä koskevia perustuslain yleisiä säännöksiä sovelletaan myös ulkopoliittiseen päätöksentekoon. Presidentti päättää valtioneuvostossa muun muassa valtion tunnustamisesta, diplomaattisuhteiden solmimisesta ja katkaisemisesta, jäsenyydestä kansainvälisissä järjestöissä, valtuuskuntien asettamisesta samoin kuin kansainvälisten sopimusten allekirjoittamisesta, hyväksymisestä ja ratifioinnista. Tärkeä valtioneuvoston ja presidentin yhteistoiminnan toimintaelin on tasavallan presidentin ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan (UTVA) yhteinen kokous. 115

Tasavallan presidentti on puolustusvoimien ylipäällikkö. Puolustusvoimien ylin päällikkyys liittyy läheisesti presidentin tehtäviin Suomen ulkopolitiikan johdossa. Presidentti voi valtioneuvoston esityksestä luovuttaa ylipäällikkyyden toiselle Suomen kansalaiselle. Ylipäällikkyys voidaan luovuttaa muulloinkin kuin sodan aikana määräajaksi tai toistaiseksi. Presidentin päätöksestä riippuu, luovutetaanko ylipäällikkyys kokonaisuudessaan vai säilyykö presidentillä ylipäällikön valta joiltain osin. Päätöksellä on tarpeen ratkaista myös kysymys ylipäällikön vallan käyttötavoista eli päätöksentekomenettelystä. Ylipäällikkyyteen kuuluu oikeus antaa sotilaskäskyjä ja päättää sotilaallisista nimitysasioista. Päätöksensä tasavallan presidentti tekee säännönmukaisesti valtioneuvostossa sen ratkaisuehdotuksesta. Asianomainen ministeri esittelee asian presidentin päätettäväksi. Presidentti päättää kuitenkin sotilaskäskyasioista ilman valtioneuvoston ratkaisuehdotusta puolustusvoimain komentajan esittelystä ja puolustusministerin myötävaikutuksella. Tärkeitä sotilaskäskyasioita esiteltäessä puolustusministerin tulee olla läsnä. Lisäksi pääministeri voi olla esittelyssä läsnä ja lausua käsityksensä asiasta. Tasavallan presidentti voi omasta aloitteestaan tai puolustusministerin esityksestä siirtää sotilaskäskyasian valtioneuvostossa ratkaistavaksi siten, että presidentti päättää asiasta puolustusministerin esittelystä ilman valtioneuvoston ratkaisuehdotusta. Puolustusvoimain komentajalla on oikeus olla esittelyssä läsnä ja lausua käsityksensä asiasta. Sotilaskäskyasiana tasavallan presidentti päättää valtakunnan sotilaallisen puolustuksen keskeisistä perusteista, sotilaallisen puolustusvalmiuden merkittävistä muutoksista, sotilaallisen puolustuksen toteuttamisen periaatteista sekä muista puolustusvoimien sotilaallista toimintaa ja sotilaallista järjestystä koskevista laajakantoisista tai periaatteellisista merkittävistä sotilaskäskyasioista. Presidentti päättää sotilaskäskyasiana myös sotilasarvossa ylentämisestä. Tasavallan presidentti voi ottaa päätettäväkseen puolustusvoimain komentajan tai muun sotilasesimiehen ratkaistavaksi osoitetun sotilaskäskyasian. Puolustusvoimain komentaja antaa tietoja presidentille ja puolustusministerille sotilasesimiesten toimivaltaan kuuluvista merkittävistä sotilaskäskyasioista. Tasavallan presidentti nimittää virkaan ja määrää tehtävään puolustusvoimien ylimmät upseerit valtioneuvostossa sen ratkaisuehdotuksesta. Tasavallan presidentti päättää valtioneuvoston esityksestä puolustusvoimien liikekannallepanosta. Jollei eduskunta ole tällöin kokoontuneena, se on heti kutsuttava koolle. Eduskunnan on tällaisissa tilanteissa oltava koolla, jotta se voisi tarpeen vaatiessa päättää lisätalousarviosta ja osallistua mahdolliseen sotaa ja rauhaa koskevaan päätöksentekoon. 116

Kokonaismaanpuolustuksen eri alojen valmiutta kohotettaessa tasavallan presidentti antaa valmiuslain ja puolustustilalain mukaisten toimivaltuuksien käyttöön ottamista koskevan asetuksen. Asetuksen valmistelee ja esittelee presidentille se ministeriö, jonka hallinnonalan tehtävien kannalta valtuuksien käyttöön ottaminen osoittautuu välttämättömimmäksi. Valtioneuvosto Valtioneuvostolla on hallitus- ja hallintoasioita koskeva yleistoimivalta. Valtioneuvosto myötävaikuttaa tasavallan presidentin päätöksentekoon sekä tekee ratkaisuehdotukset presidentille. Valtioneuvosto voi myös antaa perustuslaissa tai muussa laissa annetun valtuutuksen nojalla asetuksia. Valtioneuvosto vastaa EU:ssa tehtävien päätösten kansallisesta valmistelusta ja päättää niihin liittyvistä Suomen toimenpiteistä, jollei päätös vaadi eduskunnan hyväksymistä. Valtioneuvostolla on keskeinen asema kokonaismaanpuolustuksen järjestelyjä ja valmiuden kohottamista koskevassa päätöksenteossa. Valtioneuvosto antaa asetuksen valmiuslainsäädäntöön kuuluvien toimivaltuuksien käytöstä sen jälkeen kun tasavallan presidentti on antanut sanottujen toimivaltuuksien käyttöönottamista koskevan asetuksen. Ministeriöille kuuluu valtioneuvoston asetusten täytäntöönpano. Valtioneuvostolle kuuluvat asiat ratkaistaan joko valtioneuvoston yleisistunnossa tai asianomaisessa ministeriössä. Yleisistunnossa ratkaistaan kaikki laajakantoiset ja periaatteellisesti tärkeät asiat. Yleisistunto ratkaisee muun muassa EU-asiat, joissa tehtävä päätös on saatettava eduskunnan käsiteltäväksi. Valtioneuvostossa on tarvittava määrä ministeriöitä, tällä hetkellä 13. Kukin ministeriö vastaa toimialallaan valtioneuvostolle kuuluvien asioiden valmistelusta ja hallinnon asianmukaisesta toiminnasta. Valtioneuvoston yleisistunto on päätösvaltainen viisijäsenisenä. Valtioneuvostossa on ministerivaliokuntia poliittisten linjavalintojen ja kannanmäärittelyjen sekä muiden asioiden valmistelua varten. Valiokunnilla on huomattava tosiasiallinen merkitys poliittisessa päätöksentekojärjestelmässä, mutta varsinaista muodollista ratkaisuvaltaa niille ei ole osoitettu. Valiokuntia ovat raha-asiainvaliokunta, ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta, talouspoliittinen ministerivaliokunta ja EU-ministerivaliokunta. Lisäksi voi olla muita joko pysyväisluonteisia tai määrättyä asiaa varten perustettuja ministerivaliokuntia. Pääministerin rooli valtioneuvoston työskentelyn johtajana ja yhteen sovittajana on korostunut niin valtioneuvoston sisällä kuin suhteessa muihin valtioelimiin. Pääministeri johtaa asioiden käsittelyä valtioneuvoston yleisistunnossa. Pääministerin ollessa estyneenä hänen tehtäviään hoitaa pääministerin sijaiseksi määrätty ministeri ja tämänkin ollessa estynyt virkavuosiltaan vanhin ministeri. 117

Valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan tehtävänä on valmistella tärkeät ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ja muita Suomen suhteita ulkovaltoihin koskevat asiat sekä tärkeät kokonaismaanpuolustusta koskevat asiat. Valiokunta käsittelee myös sen tehtäviin kuuluvien asioiden yhteensovittamista koskevat kysymykset. Hallinnon kokonaismaanpuolustukseen liittyvien tehtävien yhteensovittaminen kuuluu puolustusministeriölle. Puolustusministeriö vastaa niin ikään yleisestä puolustusvalmiudesta sekä puolustuspolitiikan strategisesta ohjauksesta eduskunnan ja valtioneuvoston antamien perusteiden mukaisesti sekä sotilaallisten voimavarojen hankkimisesta. Turvallisuus- ja puolustusasiain komitea avustaa puolustusministeriötä. Komitean tehtävänä on seurata Suomen turvallisuus ja puolustuspoliittisen aseman muutoksia sekä arvioida niiden vaikutuksia kokonaismaanpuolustuksen järjestelyihin, seurata hallinnon eri alojen toimia kokonaismaanpuolustuksen järjestelyiden ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi sekä sovittaa yhteen kokonaismaanpuolustuksen alaan kuuluvien asioiden valmistelua hallinnon eri aloilla. Komitea voi myös antaa lausuntoja ja tehdä aloitteita toimialaansa kuuluvissa kysymyksissä. Normaaliolojen häiriöiden ja poikkeusolojen edellyttämän toiminnan etukäteisvalmisteluja varten ministeriöissä on nimetty valmiuspäällikkö. Hänen apunaan toimivat valmiustoimikunta ja valmiussihteeri. Eräiden ministeriöiden alaisina toimii poikkihallinnollisia, pysyviä neuvottelu- ja suunnittelukuntia. Tällaisia ovat puolustusministeriön alainen Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta (MTS), pääesikunnan alainen Maanpuolustuksen tieteellinen neuvottelukunta (MATINE), kauppa- ja teollisuusministeriön alaiset Puolustustaloudellinen suunnittelukunta (PTS) ja Huoltovarmuuskeskus (HVK) sekä sosiaali- ja terveysministeriön alainen poikkeusolojen terveydenhuollon neuvottelukunta (POTHNK). Puolustusvoimain komentaja Puolustusvoimain komentaja on sotilaskäskyasioissa sotilaallisena johtajana tasavallan presidentin alainen. Puolustusvoimain komentaja ratkaisee puolustusvoimia koskevat sotilaskäskyasiat, jollei niitä ole säädetty tasavallan presidentin päätettäviksi tai määrätty muun sotilasesimiehen ratkaistaviksi. Pääesikunta suorittaa sille kuuluvat sotilaalliset ja hallinnolliset tehtävät puolustusvoimain komentajan johtoesikuntana ja puolustushallinnon keskushallintoviranomaisena. Sotilaskäskyasioissa puolustusvoimain komentajan päätösvalta on yleinen ja pääesikunnan nimenomaiseen säännökseen perustuvaa. Pääesikunta toimii kiinteässä yhteistoiminnassa muiden valtion keskusvirastojen ja laitosten kanssa poikkeusoloihin varautumisessa. 118

Puolustusvoimat on hallinnollisesti puolustusministeriön alainen. Puolustusvoimain komentaja päättää ne hallintoasiat, jotka nimenomaisesti on säädetty hänen päätettävikseen. Puolustusvoimain komentaja vastaa puolustusvoimia koskevien päätösten toimeenpanosta joko tasavallan presidentille tai valtioneuvostolle. Aluehallinto Aluehallinnon eri toimialojen varautumisen ohjaus kuuluu asianomaisille ministeriöille. Lääninhallitus toimii maaherran johdolla valtion yleishallintoviranomaisena yhteistyössä alue- ja piirihallintoviranomaisten kanssa varautumisen yhteensovittamisessa ja kehittämisessä sekä ohjaa kuntien valmiussuunnittelua. Työvoima- ja elinkeinokeskukset vastaavat kauppa- ja teollisuusministeriön, maa- ja metsätalousministeriön sekä työministeriön hallinnonalojen ja alueelliset ympäristökeskukset ympäristöministeriön hallinnonalan aluehallinnon tehtävistä. Aluehallinnossa sotilasviranomaisten yhteistoimintaosapuolia ovat myös teollisuuden, kaupan, kuljetusalan ja korjaamo- sekä huoltoalan yritykset. Paikallishallinto Paikallishallinnossa Suomi jakautuu kuntiin, joiden hallinto perustuu kunnan asukkaiden itsehallintoon. Kunnille annettavista tehtävistä säädetään lailla. Mahdollista on järjestää kuntia suurempia hallintoalueita kuten maakuntia itsehallinnon periaatteiden mukaisesti. Valmiuslakiin sisältyy kunnallishallintoa koskevia säännöksiä. Niiden mukaan poikkeusoloissa voidaan poiketa kunnanvaltuuston päätöksentekoa ja päätösvaltaisuutta, valtuuston kokoon kutsumista sekä kunnanhallituksen päätösvaltaa koskevista säännöksistä. Valmiuslain toimivaltuudet koskevat myös lautakunnan päätöksentekoprosessia. Lääninhallitus yleishallintoviranomaisena ja maaherran johdolla ohjaa kuntien varautumista poikkeusoloihin. Kunnissa varautumisen johto on kunnanjohtajan ja kunnanhallituksen tehtävä. Paikallisesti joukko-osastoilla ja laitoksilla on yhteistoimintaa. 3.2 Kokonaismaanpuolustusta koskeva lainsäädäntö Kun aseet puhuvat... Sanotaan, että kun aseet puhuvat, lait vaikenevat. Vilkaisu sotavuosien Asetuskokoelmaan osoittaa kuitenkin, että kun aseet puhuivat, lait lisääntyivät. Lainsäädäntöä kertyi kaksinkertainen määrä normaaliaikaan verrattuna. Oli turvattava valtakunnan itsenäisyys ja kansakunnan elinmahdollisuudet erilaisin poikkeustoimenpitein. Jouduttiin säännöstelemään tuotantoa ja jakelua, ottamaan puolustusvoimien käyttöön kuljetusvälineitä ja työvoimaa, luomaan uusia korvausjärjestel- 119

miä, sopeuttamaan työaikaa ja työoloja koskevat säännökset kriisitilanteeseen ja paljon muuta. Se, että asiat hoidetaan yhteisesti sovittujen pelisääntöjen mukaisesti myös poikkeusoloissa, luo turvallisuuden tunnetta ja edistää näin kriisitilanteesta selviytymistä. Nyt olemme viime sotien aikoja paremmin valmistautuneet lainsäädännöllisesti siihen, että voimme toimia oikeusjärjestyksen sääntöjen mukaisesti myös kriisiaikoina. Sitä varten meillä on poikkeusolojen yleislait, valmiuslaki ja puolustustilalaki. Lisäksi normaaliolojen lakeihin, kuten ilmailulainsäädäntöön, sisältyy yksittäisiä kriisitilanteessa tarvittavia valtuuksia. Poikkeusoloihin voidaan myös varautua kartoittamalla etukäteen, mitä muutoksia kriisin aikana tarvitaan rauhan ajan lainsäädännön yksityiskohtaisiin säännöksiin. Esimerkiksi puolustusvoimien materiaali saadaan hajautetuksi oikeusjärjestyksen mukaisesti vain, jos tehdään lievennyksiä vaarallisten aineiden kuljetuksista annettuihin tiukkoihin säännöksiin. Maanpuolustuksen lainsäädäntökehikk ehikko Suomen kansainväliset sitoumukset muodostavat Suomen lainsäädännön ulkoisen kehyksen ja perustuslait sen sisäisen peruspilarin. Molempiin sisältyy myös maanpuolustusta koskevia normeja. Puolustusvoimista ja sen toiminnasta on myös erityislakeja, minkä lisäksi maanpuolustukseen ulottuvat lukuisat yleislait virkamiesten asemasta, liikenteestä, luonnonsuojelusta jne. Maanpuolustuksen lainsäädäntökehikko on mittava. Kansainväliset sitoumukset Sotilaalliseen maanpuolustukseen liittyviä kansainvälisiä sopimuksia ovat mm. Ahvenanmaan asemaa koskevat sopimukset sekä Geneven ja Haagin sopimukset sotavankien kohtelusta, siviilien asemasta, kielletyistä sodankäyntimenetelmistä, kulttuuriomaisuuden suojelusta ja muista sodan oikeussäännöistä. Suomea sitovat myös eräät aserajoitussopimukset, kuten kemiallisten aseiden kieltosopimus sekä joukkojen asemaa koskeva ns. SOFA-sopimus ja muut Naton rauhankumppanuuteen liittyvät sopimukset. Suomi on myös Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön ETYJ:n puitteissa sitoutunut noudattamaan tiettyjä sääntöjä mm. asevoimien demokraattisesta kontrollista. Suomen EU-jäsenyys tuo mukanaan yhteistyön turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa, joten EU:n sisämarkkinoiden ylikansallinen lainsäädäntö koskettaa monella tavoin myös maanpuolustusta. Mm. ympäristö- ja ampuma-asedirektiiveillä sekä erilaisilla eurooppalaisilla standardeilla on vaikutuksensa myös puolustusvoimiin. 120

Maanpuolustuksen perusta perustuslaissa Perustuslain (PL) 127 :n mukaan jokainen Suomen kansalainen, mies ja nainen, on velvollinen osallistumaan maanpuolustukseen. Lailla on miehille säädetty asevelvollisuus, tai poikkeuksellisesti siviilipalvelusvelvollisuus, ja naisille mahdollisuus vapaaehtoisesti kouluttautua aseelliseen palvelukseen. Poikkeusoloissa nekin, jotka eivät ole asevelvollisia, voidaan valmiuslainsäädännön nojalla määrätä osallistumaan maanpuolustukseen työvelvollisina. Perustuslakimme mukaan tasavallan presidentti on puolustusvoimien ylipäällikkö. Ylipäällikön asemaan liittyy olennaisesti valta nimittää upseerit ja käyttää ylintä päätäntävaltaa sotilaskäskyasioissa (PL 128 ja 58 ). Presidentillä on mahdollisuus suoraan vaikuttaa puolustusvoimien avainhenkilöstön muodostumiseen ja puolustusvoimien operatiiviseen toimintaan. Presidentti antaa myös määräyksen liikekannallepanosta (PL 129 ), ja hän päättää eduskunnan suostumuksella sodasta ja rauhasta (PL 93 ). Päätösvallan keskittämiseen kriisitilanteissa tähtäävät myös ne säännökset, joiden mukaan valmiuslain ja puolustustilalain poikkeusvaltuuksien käyttöönotosta päätetään tasavallan presidentin asetuksella. Tämän lisäksi presidentillä on rajajoukkoja ja aluevalvontaa koskevia kriisivaltuuksia. Perustuslain 23 :n mukaan lailla voidaan säätää perusoikeuksista sellaisia tilapäisiä poikkeuksia, jotka ovat välttämättömiä kansakuntaa uhkaavien poikkeusolojen aikana. Puolustusvoimista omat säännöksensä Puolustusvoimia koskevassa lainsäädännössä säädetään puolustusvoimien organisaatiosta ja johtosuhteista. Erityissäännöksiä on myös mm. työajasta sekä sotilasilmailusta ja sotilasajoneuvoista. Sotilasorganisaatiolla on oma kurinpitojärjestelmänsä ja erityissäännökset sotilasrikoksia koskevista oikeudenkäynneistä. Puolustusvoimista annetussa laissa on lueteltu puolustusvoimien tehtävät. Ydintehtävänä on turvata valtakunnan alueellinen koskemattomuus tarvittaessa voimakeinoja käyttäen sekä puolustaa valtakuntaa ja sen oikeusjärjestystä sekä kansan elinmahdollisuuksia ja sen perusoikeuksia. Poikkeusolojen lainsäädäntöön on kirjattu samansisältöiset tavoitteet. Poikk oikkeusolojen lainsäädäntö Poikkeusolojen yleislait, valmiuslaki ja puolustustilalaki, säädettiin vuonna 1991 ja niitä tarkistettiin vuonna 2000. Lakien tarkoituksena on antaa maan hallitukselle ja viranomaisille poikkeusoloissa keinot siihen, että on mahdollista turvata väestön toimeentulo ja maan talouselämä, ylläpitää järjestystä, kansalaisten perusoikeuk- 121

sia ja ihmisoikeuksia sekä turvata valtakunnan alueellinen koskemattomuus ja itsenäisyys. Valmiuslaki Valmiuslain mukaiset poikkeusolot voivat olla kysymyksessä seuraavissa tilanteissa: Suomeen kohdistuva aseellinen hyökkäys, sota tai sodan jälkitila Suomen alueellisen koskemattomuuden vakava loukkaus tai maahan kohdistuva sodanuhka vieraiden valtioiden välinen sota, sodanuhka tai valmiuden kohottamista vaativa vakava kansainvälinen jännitystila muu kansallisen olemassaolon ja hyvinvoinnin perusteita vakavasti vaarantava Suomen ulkopuolella sattunut erityinen tapahtuma kansainvälisen vaihdannan äkillisestä häiriintymisestä aiheutuva uhka väestön toimeentulolle tai maan talouselämän perusteille suuronnettomuus. Poikkeusolojen voidaan kuitenkin katsoa vallitsevan vain, jos tilanteen hallitseminen ei ole mahdollista viranomaisten säännönmukaisin toimivaltuuksin. Poikkeusolojen lainsäädännön kantavana ajatuksena on muutenkin, että erityisvaltuuksia otetaan käyttöön vain siinä määrin kuin se on välttämätöntä. Niin pitkälle kuin on mahdollista, on pyrittävä tulemaan toimeen normaaliajan keinoin, ja esitettäessä erityisvaltuuksien saamista niiden tarve on osattava perustella. Terroritoiminta voi johtaa poikkeusoloihin, jos se voidaan katsoa Suomeen kohdistuvaksi aseelliseksi hyökkäykseksi tai jos se aiheuttaa sellaisen suuronnettomuuden tai taloudellisen kriisin, joka riittää laukaisemaan poikkeusolojen kriteerin. Lähtökohtaisesti tulee terroritoiminnasta kuitenkin Suomen lainsäädännön mukaan selvitä normaalien poliisivaltuuksien avulla. Puolustusvoimat voi pyydettäessä antaa poliisille virka-apua. Koska poikkeusolot koskettavat koko yhteiskuntaa, eduskunta on kytketty kriisivaltuuksia koskevaan päätöksentekoon. Valmiuslakiin sisältyvien toimivaltuuksien käytöstä päätetään tasavallan presidentin asetuksella, jossa todetaan poikkeusolojen olemassaolo ja luetellaan käyttöön otettavat valtuudet. Asetus on saatettava heti eduskunnan käsiteltäväksi, ja eduskunta päättää, saako asetus jäädä voimaan vai onko se kumottava kokonaan tai osittain. Valtioneuvosto saa ryhtyä käyttämään toimivaltuuksia vasta sen jälkeen, kun eduskunta on hyväksynyt asetuksen. Laissa määritellyssä kiireellisessä tilanteessa valtioneuvosto saa kuitenkin ryhtyä käyttämään niitä välittömästi. Tällainen asetus voidaan antaa vain kolmeksi kuukaudeksi, ja se on silloinkin heti saatettava eduskunnan tarkastettavaksi. 122

Valtioneuvosto voi valmiuslain nojalla saada oikeuden säännöstellä mm. tavaroiden ja palvelusten tarjontaa ja hintoja, rakentamista, palkkoja, sosiaalietuuksia, kuljetuksia ja liikennettä. Lisäbudjettia voidaan poikkeusoloissa soveltaa jo ennen kuin eduskunta on sen hyväksynyt ja eräiden valtion menojen maksatusta lykätä. Voidaan rajoittaa irtisanomisoikeutta sekä määrätä ihmisiä työvelvollisiksi tai ottaa valtion käyttöön rakennuksia, kiinteistöjä, kuljetusvälineitä ja muita tarvikkeita. Valtioneuvostolle voidaan antaa myös toimivaltuuksia, jotka liittyvät väestön terveydenhuollon ja energiahuollon turvaamiseen sekä pelastustoimeen. Nämä olivat esimerkkejä valmiuslain mukaisista toimivaltuuksista. Poikkeusoloissakin viranomaiset jatkavat työtään pääsääntöisesti normaalikokoonpanoissa ja normaaliaikojen menettelyjä noudattaen, mutta laki antaa mahdollisuuden myös tarpeellisiin erityisjärjestelyihin, kuten päätösten delegointiin alemmalle päätöksentekotasolle tai toimivaltasuhteiden muutoksiin virastojen välillä. Puolustustilalaki Puolustustila voidaan saattaa voimaan, jos Suomeen kohdistuu aseellinen hyökkäys. Tämä tehdään tasavallan presidentin asetuksella, joka on annettava eduskunnan tarkastettavaksi. Menettely muistuttaa sitä menettelyä, jota noudatetaan valmiuslain tarkoittamassa kiireellisessä tilanteessa. Puolustustilalain valtuudet voivat koskea mm. liikkumisvapauden, kokouksien ja yhdistystoiminnan rajoittamista, aseiden ja ampumatarvikkeiden luovuttamista viranomaisille, tuotannon sääntelyä, ravinto- ja polttoaineiden, työkoneiden ja muiden hyödykkeiden luovuttamista sotilasviranomaisille, väestön evakuointia ja tilapäisen työn teettämistä. Puolustustilan aikana voi sotilasviranomaisilla olla välittömän hyökkäysuhan alaisella alueella pitkälle meneviä valtuuksia. Turvallisuustoimenpiteet voidaan kuitenkin tässäkin tilanteessa ottaa käyttöön vain siltä osin kuin ne ovat välttämättömiä ja valmiuslain toimivaltuudet eivät riitä, eikä kenenkään perusoikeuksia tai muitakaan oikeuksia saa rajoittaa enempää kuin tilanteen hallitseminen välttämättä edellyttää Sekä valmius- että puolustustilalaki takaavat kansalaisille ja yrityksille oikeuden korvaukseen siitä vahingosta, jonka nämä kärsivät poikkeusvaltuuksien käytön johdosta. Käytännössä perustetaan erityisiä lautakuntia arvioimaan korvausten määrää. Lisätietoja: www.finlex.fi (Perustuslaki, Asevelvollisuuslaki, Asetus asevelvollisuuslain soveltamisesta, Laki naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta, Siviilipalveluslaki, Laki puolustusvoimista, Asetus puolustusvoimista, Valmiuslaki, Puolustustilalaki). 123

3.3 Yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaaminen Lähtökohdat ja päämäärä Kansainvälistyminen ja yhteiskunnan rakennemuutokset vaikuttavat merkittävästi yhteiskunnan kykyyn huolehtia elintärkeistä toiminnoistaan. Valtioneuvoston vuoden 2001 turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa kiinnitettiin huomiota näiden ohella kansainväliseen kehitykseen liittyviin epävarmuustekijöihin. Valtioneuvosto käynnisti selonteon mukaisesti selvitystyön, joka käsitti yhteiskunnan toiminnan kannalta elintärkeiden toimintojen määrittämisen sekä toiminta- ja kehittämissuunnitelmien laatimisen. Valtioneuvosto antoi periaatepäätöksen yhteiskunnan elintärkeiden toimien turvaamisesta 27.11.2003. Tällä periaatepäätöksellä ja siihen liittyvällä strategialla määritetään yhteiskunnan elintärkeät toiminnot sekä asetetaan niiden turvaamiselle tavoitetila ja kehittämislinjaukset, jotka ohjaavat hallinnonaloja niiden vastuulla olevien strategisten tehtävien hoitamisessa kaikissa tilanteissa. Samalla nimetään vastuuministeriöt, joiden tehtävänä on sovittaa yhteen nämä toiminnot. Periaatepäätöksessä strategisilla tehtävillä tarkoitetaan tehtäviä, joiden hoitaminen on välttämätöntä yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamiseksi kaikissa tilanteissa. Lähtökohtana on voimassa oleva lainsäädäntö ja viranomaisten toimivallan jako. Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan päämäärien mukaisesti yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisella ylläpidetään valtiollinen itsenäisyys sekä kansalaisten elinmahdollisuudet ja turvallisuus. Periaatepäätöksen ja strategian päämääränä on ohjata hallinnonaloja kehittämään ja ylläpitämään niiden vastuulla olevien strategisten tehtävien edellyttämää suorituskykyä sekä hoitamaan tehtävät kaikissa turvallisuustilanteissa. Yhteiskunnan elintärkeät eät toiminnot Yhteiskunnan elintärkeät toiminnot sisältävät seitsemän laajaa toiminnallista kokonaisuutta, joiden toimivuuden turvaamisella ylläpidetään valtiollinen itsenäisyys sekä kansalaisten elinmahdollisuudet ja turvallisuus. Toimintoihin liittyvistä strategisista tehtävistä vastaavat asianomaiset ministeriöt toimialojensa mukaisesti. Valtion johtaminen tarkoittaa eduskunnan, tasavallan presidentin, valtioneuvoston (ministereiden) ja oikeuskanslerin viraston toimintaa kansallisten voimavarojen käyttämiseksi turvallisuustilanteiden edellyttämällä tavalla. Toimintaedellytysten 124

yhteensovittamisesta vastaa valtioneuvoston kanslia. Valtion johtamiseen sisältyvän kansanvaltaisen oikeusvaltion ylläpitämiseen liittyvät toimet sovittaa yhteen oikeusministeriö. Ulkoinen toimintakyky tarkoittaa kykyä ylläpitää yhteyksiä ulkovaltoihin, varmistaa Suomen edustajien osallistuminen Euroopan unionin toimielinten toimintaan ja vaikuttaa muiden kansainvälisten yhteenliittymien toimintaan. Lisäksi se tarkoittaa kykyä hankkia tarvittavaa apua ja tukea sekä antaa sitä muille valtioille, turvata ulkomaankaupan jatkuvuus ja avustaa Suomen kansalaisia ulkomailla. Toimien yhteensovittamisesta vastaa ulkoasiainministeriö. Valtakunnan sotilaallinen puolustus ehkäisee ennalta ja hallitsee Suomen sotilaallisia uhkia, antaa virka-apua muiden uhkien hallitsemiseen sekä vastaa osallistumisestamme kansainväliseen sotilaalliseen kriisinhallintaan. Toimien yhteensovittamisesta vastaa puolustusministeriö. Sisäisen turvallisuuden avulla ylläpidetään oikeusjärjestelmän toimintakykyä sekä ennaltaehkäistään ja hallitaan uhkia, jotka kohdistuvat väestön turvallisuuteen ja yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen hoitamiseen. Toimien yhteensovittamisesta vastaa sisäasiainministeriö. Talouden ja yhteiskunnan toimivuuden avulla turvataan elinkeinoelämä ja julkinen talous sekä yhteiskunnan infrastruktuuri. Valtiovarainministeriö vastaa julkisen talouden ja hallinnon yhteensovittamisesta, kauppa- ja teollisuusministeriö yhteiskunnan perustoimintojen yhteensovittamisesta sekä liikenne- ja viestintäministeriö sähköisten tieto- ja viestintäjärjestelmien sekä kuljetusten yhteensovittamisesta. Väestön toimeentuloturva ja toimintakyky ylläpitää kansalaisten tarvitsemaa sosiaaliturvaa sekä sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluja. Se myös ehkäisee syrjäytymistä ja edistää yhteiskuntarauhaa. Toimien yhteensovittamisesta vastaa sosiaali- ja terveysministeriö. Henkinen kriisinkestokyky ylläpitää ja kehittää kansallista tahtoa hallita turvallisuustilanteissa ilmeneviä uhkia ja selviytyä niiden vaikutuksilta. Toimien yhteensovittamisesta vastaa opetusministeriö. Turvallisuustilanteet ja uhkamallit Suomalaisen yhteiskunnan on mahdollisimman hyvin kyettävä turvaamaan elintärkeät toiminnot sekä normaalioloissa, häiriötilanteissa että poikkeusoloissa. Normaalioloissa esiintyvät uhkat on voitava torjua tai ehkäistä ennalta. Niiden vaikutuksista on voitava toipua normaaliolojen säädöspohjalla ja voimavaroilla. 125

Häiriötilanteissa valtionjohdon ja viranomaisten on ryhdyttävä erityisiin toimiin ja tiivistettyyn yhteistyöhön uhkan ehkäisemiseksi ennalta ja siitä selviämiseksi. Häiriötilanteiden takia on mahdollisesti otettava käyttöön lisäresursseja ja erityistilanteiden toimivaltuuksia, jotka sisältyvät normaaliolojen säädöksiin. Häiriötilanne saattaa edellyttää myös säädösten tarkistamista. Poikkeusoloja ovat valmiuslaissa ja puolustustilalaissa säädetyt tilanteet, joiden hallitseminen ei ole mahdollista viranomaisten säännönmukaisin toimivaltuuksin ja resurssein. Uhkamalli on kuvaus turvallisuusympäristön häiriöistä, jotka mahdollisesti vaikuttavat valtiolliseen itsenäisyyteen sekä kansalaisten elinmahdollisuuksiin ja turvallisuuteen. Uhkamallistolla yhtenäistetään viranomaisten ja muiden tahojen suunnittelua, jotta he voivat turvata yhteiskunnan elintärkeät toiminnot. Tässä periaatepäätöksessä tarkoitettuja yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen uhkamalleja ovat tietojärjestelmiin kohdistuvat uhkat, laiton maahantulo ja turvallisuutta vaarantavat väestöliikkeet, väestön ravitsemukseen ja terveyteen kohdistuvat uhkat, ympäristöuhkat, taloudelliset uhkat, järjestäytynyt rikollisuus ja terrorismi, suuronnettomuus, kansainvälinen jännitystila, Suomen alueellisen koskemattomuuden vakava loukkaus ja sodan uhka, aseellinen hyökkäys ja sota sekä sodan jälkitila. Turvaamisen periaatteet ja johtosuhteet Yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisessa noudatettavat periaatteet ovat kansanvaltaisuuden ja oikeusvaltioperiaatteen ylläpitäminen, yhteiskunnan voimavarojen tehokas ja tarkoituksenmukainen käyttäminen, johtosuhteiden, organisaatioiden ja vastuualueiden vakioiminen, valmiuden joustava sääteleminen, kustannustehokkuuden varmistaminen, tarvittavien voimavarojen turvaaminen, kansainvälisen ulottuvuuden hyödyntäminen sekä valmiuden ja suorituskyvyn seuranta ja kehittäminen. Yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamista johtaa, valvoo ja sovittaa yhteen valtioneuvosto sekä toimivaltainen ministeriö hallinnonalallaan. Tasavallan presidentti päättää elintärkeiden toimintojen turvaamiseen liittyvistä sotilaskäskyasioista. Valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan on valmistelevasti käsiteltävä tärkeät ulko-, turvallisuuspolitiikkaa ja muita Suomen suhteita ulkovaltoihin koskevat asiat sekä tärkeät kokonaismaanpuolustusta koskevat asiat. Valtioneuvoston kanslia käsittelee yhteistoiminnassa muiden ministeriöiden kanssa ne asiat, jotka liittyvät muun muassa valtioneuvoston ja ministeriöiden turvallisuuspalveluun sekä häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin varautumiseen. Puo- 126

lustusministeriön toimialaan kuuluu muun muassa kokonaismaanpuolustuksen yhteensovittaminen. Puolustusministeriötä sekä ulko- ja turvallisuuspoliittista ministerivaliokuntaa avustava turvallisuus- ja puolustusasiain komitea seuraa turvallisuus- ja puolustuspoliittisen aseman muutoksia ja arvioi niiden vaikutuksia kokonaismaanpuolustuksen järjestelyille. Se myös seuraa hallinnon eri alojen kokonaismaanpuolustukseen liittyviä toimia ja sovittaa yhteen kokonaismaanpuolustuksen alaan kuuluvien asioiden valmistelua. Ministeriöiden kansliapäälliköt vastaavat ministeriöiden toimivuudesta ja huolehtivat, että niiden tehtävät hoidetaan tuloksekkaasti kaikissa oloissa. Kansliapäälliköt vastaavat oman hallinnonalansa kyvystä huolehtia tehtäviensä mahdollisimman häiriöttömästä hoitamisesta myös poikkeusoloissa. Ministeriöiden valmiuspäällikkökokous on pysyvä yhteistyöelin, joka käsittelee eri turvallisuustilanteisiin varautumista ja niiden hallintaan liittyvää toimintojen yhteensovittamista. Ministeriön valmiuspäällikkönä toimii kansliapäällikkö tai hänen määräämänsä virkamies. Valmiuspäällikön tehtävänä on muun muassa johtaa ja valvoa hallinnonalan valmiussuunnittelua ja sen edellyttämiä etukäteisvalmisteluja sekä kehittää ja ylläpitää yhteistoimintaa muihin hallinnonaloihin. Ministeriöissä toimii myös valmiustoimikunta, joka on kokoonpantu tärkeimpien toimialojen edustajista. Sen tehtävänä on valmistella toimintaa häiriötilanteita ja poikkeusoloja varten. Viranomaisten ja elinkeinoelämän välinen yhteistyöorganisaatio huoltovarmuuteen liittyvissä asioissa on Puolustustaloudellinen suunnittelukunta (PTS) toimielimineen. Suunnittelukunta seuraa eri alojen huoltovarmuutta sekä tuottaa ohjausinformaatiota ja esityksiä huoltovarmuuden kehittämiseksi yhdessä Huoltovarmuuskeskuksen (HVK) kanssa, joka panee esitykset toimeen ja rahoittaa ne. Kehittämisen painopistealueet Yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaaminen edellyttää laaja-alaista ministeriöiden ja hallinnonalojen välistä yhteistoimintaa, johon liitetään mukaan yksityinen sektori. Kokonaismaanpuolustus tarjoaa monipuolisen keinovalikoiman sovittaa päämäärään tähtäävät toimet yhteen. Yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisen strategia asettaa useita tavoitteita, jotka on saavutettava. Se myös määrittää lukuisia tehtäviä, joista on huolehdittava, jotta voidaan varmistaa valtiollinen itsenäisyys sekä kansalaisten elinmahdollisuudet ja turvallisuus. Strategian ensisijainen tehtävä on kuitenkin määrittää tavoitetila ja asettaa tärkeysjärjestys, jolla tavoitetilaan edetään. Toimenpiteet tavoitteiden saavuttamiseksi esitetään ministeriöiden kehittä- 127

misohjelmissa. Ministeriöiden ja hallinnonalojen seurantajärjestelmät muodostuvat erityisen merkittäviksi strategian toimeenpanossa. Niiden avulla voidaan valvoa tavoitetilaan etenemistä ja tehdä tarvittavia poliittisia päätöksiä tärkeysjärjestyksen tarkistamiseksi. Ministeriöiden strategiset tehtävät, joilla ylläpidetään yhteiskunnan elintärkeät toiminnot, edellyttävät 2010-luvulle siirryttäessä suorituskykyä, jonka kehittämisessä on erityisen tarkasti kiinnitettävä huomiota seuraaviin alueisiin: 1. Yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen johtamisessa tarvittava tilannekuva. Valtioneuvoston kanslian johdolla kehitetään järjestelmää, jolla tuotetaan valtionjohdon päätöksenteon tarvitsema tilannekuva. Normaalioloissa kerätään tarvittavat tiedot hallinnonaloilta valmiiksi analysoituina ja muodostetaan niistä valtionjohdon tarvitsema yhdistetty tilannekuva. Poikkeusoloissa ja tarvittaessa jo häiriötilanteissa ministeriöt ja eräät keskusvirastot vahventavat valtioneuvoston kansliaa tarvittavan tiedon keräämisen, analysoimisen ja muokkaamisen tehostamiseksi. 2. Vakavan rikollisuuden mukaan lukien terrorismin paljastava tiedustelutoiminta. Tiedustelutoimintaa kehitetään yhteistoiminnassa muiden viranomaisten kanssa siten, että kyetään selvittämään rikollisten aiheuttamat uhkat yhteiskunnan elintärkeille toiminnoille sekä kohteet, joita aiotaan uhata. Menettelytapoja vakavan rikollisuuden torjuntaan kehitetään kiinteässä yhteistoiminnassa lähialueiden ja EU:n viranomaisten kanssa. 3. Sähköiset tieto- ja viestintäjärjestelmät. Maan sisäisen infrastruktuurin toiminta on sähköisten tieto- ja viestintäjärjestelmien kehittämisen painopistealue. Tieto- ja viestintäjärjestelmien kehittämisen perustana on televerkkojen ja tietojärjestelmien suojaus- ja toiminnan varmistamistaso normaaliaikana. Sähköisten tieto- ja viestintäjärjestelmien perusrakenteet saatetaan jo normaalioloissa riittävän suojatuiksi ja varmennetuiksi, jotta ne kestävät myös poikkeusoloissa niihin kohdistuvia uhkia. 4. Terveydensuojelu. Valmiutta äkillisten vakavien epidemioiden ja muiden kansanterveyttä vaarantavien uhkakuvien varalta kehitetään sosiaali- ja terveysministeriön johdolla. Erityistä huomiota kiinnitetään julkisen terveydenhuollon mahdollisuuksiin kyetä irrottamaan asiantuntijoita ja muita resursseja niin, että terveydenhuollon perustoiminta ei vaarannu. Strategian soveltaminen ja ylläpito Yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisen vaatimaa suorituskykyä kehitetään ja seurataan normaalioloissa noin neljän vuoden rytmissä kokonaisuutena, johon kuuluvat: hallinnonalojen kehittämisohjelmat ja niiden sisällyttäminen toiminta- ja taloussuunnitelmiin sekä talousarvioehdotuksiin 128

yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamiseen liittyvien hallinnonalakohtaisten suunnitelmien tarkistaminen sekä valtakunnalliset ja hallinnonalojen valmiusharjoitukset. Valtioneuvosto esittää tarvittavat toimintojen turvaamisen poliittiset linjaukset turvallisuus- ja puolustuspoliittisissa selonteoissa, jotka annetaan eduskunnalle yleensä hallituskausittain. Kehittämisohjelmat ovat kunkin hallinnonalan itsenäisesti laatimia suunnitelmia, joissa esitetään strategisten tehtävien edellyttämä suorituskyvyn kehittäminen, ylläpito ja seuranta sekä hallinnonalan vastuulla olevien toimien yhteensovittaminen. Kehittämisohjelmiin liittyvät poliittiset päätökset tehdään määrärahakehyksistä, budjetista ja säädösmuutoksista päätettäessä. Kukin ministeriö antaa tarvittaessa hallinnonalalleen täydentävät soveltamisohjeet. Yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisen suunnitelmat ja järjestelyt on tarkistettava säännöllisesti ja aina kun kansallisessa turvallisuusympäristössä tapahtuu olennaisia muutoksia. Järjestelyjen toimivuus tarkistetaan sekä hallinnonalan omissa että koko valtionhallinnon valmiusharjoituksissa. Lainsäädännön kehittämisellä on varmistettava viranomaisten riittävät toimivaltuudet kaikissa turvallisuustilanteissa uhkien ehkäisemiseksi ennalta ja niiden torjumiseksi sekä niiden seurannaisvaikutusten hallitsemiseksi. Valtioneuvosto on antanut turvallisuus- ja puolustusasiain komitealle tehtävän valmistella yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisesta annetun periaatepäätöksen ja strategian tarkistaminen siten, että ne voitaisiin tarkistettuna antaa vuoden 2006 kuluessa. 3.4 Turvallisuustilanteet ja uhkamallit Yhteiskunnan kriisinkestokyky sisältää kaikki valtakunnan itsenäisyyden säilyttämisen ja kansalaisten elinmahdollisuuksien ja turvallisuuden varmistamisen sekä erilaisten häiriöiden sietokyvyn kannalta tärkeät toiminnot. Mitä toimintavarmempi yhteiskunta on rakenteiltaan ja järjestelmiltään normaalioloissa, sitä parempi on sen kyky selviytyä erilaisista kriiseistä. Turvallisuustilanteita ovat: normaaliolot häiriötilanteet ja poikkeusolot. 129

Normaalioloissa toimintojen turvaamisen painopiste on erilaisten uhkien ehkäiseminen ja torjuminen sekä uhkien aiheuttamien haitallisten vaikutusten mahdollisimman tehokas vähentäminen. Keskeistä on, että toimintoja kehitettäessä otetaan suorituskykyvaatimuksina huomioon myös erilaisten uhkatilanteiden asettamat erityisvaatimukset. Tilanteet voivat syntyä hyvinkin yllättävästi ja nopeasti. Kriisitilanteen synnyttyä on pääsääntöisesti enää hyvin vähän mahdollisuuksia kohottaa merkittävästi materiaalisia ja toiminnallisia valmiuksia. Häiriötilanteissa valtionjohdon ja viranomaisten on ryhdyttävä tilanteen edellyttämiin toimiin pääsääntöisesti olemassa olevin voimavaroin ja normaaliajan lainsäädännön säätämin toimivaltuuksin. Merkittävin muutos normaaliolojen toimintamuotoihin on voimakas johtamis- ja yhteistoimintatarpeen lisääntyminen. Tilanteen hallinta edellyttää sekä erityisiä viranomaistoimia että elinkeinoelämän ja kansalaisjärjestöjen laajaa osallistumista toimintaan. Häiriötilanteissa on tiedotettava aktiivisesti tilanteesta, poliittisista linjauksista sekä viranomaisten toiminnasta ja toimintaohjeista. Poikkeusoloja ovat valmiuslaissa ja puolustustilalaissa säädetyt tilanteet, joiden hallitseminen ei ole mahdollista viranomaisten säännönmukaisin toimivaltuuksin ja resurssein. Poikkeusolojen käsitemäärittely on säilynyt pitkään muuttumattomana, mutta käsitteiden sisällössä on tapahtunut huomattaviakin muutoksia. Yhteiskunnassa on oltava ajan tasalla olevat järjestelyt kaikkien poikkeusolojen varalta, koska nopea valmiuksien kohottaminen ei yleensä ole mahdollista tilanteen uhatessa tai synnyttyä. Valmiuslaissa ja puolustustilalaissa on säädetty toimivaltuuksia, joiden käyttöönottamisella ja käytöllä voidaan osoittaa tarvittavat voimavarat yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen ylläpitämiseksi. Poikkeusolot on säädetty valmiuslain 2 :ssä. 1. Suomeen kohdistuva aseellinen hyökkäys ja sota sekä sodan jälkitila. Aika kiristyneen kansainvälisen tilanteen ja sodan uhkan kärjistymisestä sodan asteelle on lyhentynyt asevoimien kehityksen seurauksena. Sodan aikana keskitetään kaikki käytössä olevat voimavarat sodasta selviämiseen ja siitä irtautumiseen. Yhdistyneiden kansakuntien (YK) yleiskokous hyväksyi vuonna 1974 hyökkäyskäsitteen, jonka mukaan hyökkäys on valtion toimesta tapahtuvaa aseellista väkivallan käyttöä toisen valtion suvereniteettia, alueellista koskemattomuutta tai riippumattomuutta kohtaan. YK:n peruskirjan mukaan jäsenvaltion jouduttua aseellisen hyökkäyksen kohteeksi tällä on luonnollinen oikeus erilliseen tai yhteiseen puolustautumiseen. Kansainvälisessä oikeudessa sodalla tarkoitetaan valtioiden välistä väkivaltaista konfliktia, jota käydään niiden asevoimien välillä. Sodalla ymmärretään siten sel- 130

laista tosiasiallista tilannetta, jossa Suomi on joutunut vieraan valtion aseellisen voimankäytön tai vaikutuksiltaan siihen verrattavien terroritoimenpiteiden kohteeksi ja jossa valtiollisen itsenäisyyden turvaaminen, oikeusjärjestyksen ylläpitäminen ja kansalaisten elinmahdollisuuksien turvaaminen vaarantuvat. Sotatilanne vaatii valmiuslainsäädännön soveltamista. Sodan jälkitilaan varautuminen edellyttää siihen nimenomaisesti suunniteltuja toimenpiteitä. Kysymys ei ole valmiuden kohottamistoimien käänteisestä toteuttamisesta. Sodan jälkitilassa tehdään yhteiskunnallisia ratkaisuja, joilla kansalaisten elinmahdollisuudet ja maan talouselämän toiminta voidaan saattaa erilaisilla ohjauskeinoilla entiselleen. Kysymys on kokonaistilanteen huomioon ottamisesta ja useiden toisiinsa nähden ristikkäisten tavoitteiden yhteensovittamisesta. Sodan jälkitila voi jatkua vuosia. 2. Suomen alueellisen koskemattomuuden vakava loukkaus ja maahan kohdistuva sodanuhka. Sotilaallinen uhka syntyy sotilaallisten ja poliittisten toimien yhteisvaikutuksesta. Tilanteessa alueellisen koskemattomuuden vartiointia tehostetaan ja varaudutaan psykologisiin, poliittisiin ja taloudellisiin sekä väestön elinmahdollisuuksia vaarantaviin seurauksiin. Ulkomaankaupassa ilmenee häiriöitä ja se voi supistua voimakkaasti. Energian ja raaka-aineiden sekä strategisesti tärkeiden tuotteiden tuonti vaikeutuu tai osin lakkaa. Loukkausta pidetään vakavana, jos alueloukkaukset jatkuvat suomalaisten viranomaisten voimakeinojen käytöstä huolimatta. Loukkauksia voidaan pitää vakavina myös silloin, kun vieraan valtion asevoimat suorittavat jatkuvia harjoituksia maamme rajojen tuntumassa loukaten toistuvasti Suomen aluetta. Sodan uhkan ajallista kestoa on vaikea arvioida. 3. Vieraiden valtioiden välinen sota tai sodanuhka ja sellainen sodanuhkaa merkitsevä vakava kansainvälinen jännitystila, joka edellyttää välttämättömiä toimenpiteitä Suomen puolustusvalmiuden kohottamiseksi, sekä muu vaikutukseltaan näihin verrattava Suomen ulkopuolella sattunut erityinen tapahtuma, jos siitä voi aiheutua vakava vaara kansallisen olemassaolon ja hyvinvoinnin perusteille. Vakava kansainvälinen jännitystila lisättiin säännökseen vuonna 2000. Eräänä keskeisenä perusteena oli täsmentää tätä kiristynyttä kansainvälistä tilannetta kuvaavaa määrittelyä. Vakava kansainvälinen jännitys on tarpeen mainita valmiuslaissa myös, koska se voi poiketa monella tapaa laissa tarkoitetusta taloudellisesta kriisistä. Puolustusvalmius käsittää säännöksessä kaikki yhteiskuntaelämän eri alojen sellaiset toimet, jotka ovat välttämättömiä valmiuslain 1 :ssä tarkoitettujen kansal- 131

listen, yhteiskunnallisten ja jokaiselle yksilölle tärkeiden etujen ja arvojen suojaamiseksi. Kansainvälisen tilanteen kiristyminen voi olla seurausta muun muassa valtioiden välisten poliittisten ja taloudellisten suhteiden muutoksista, eturistiriitojen kärjistymisestä ja kansainvälisten kriisien ja sotien puhkeamisesta. Kansainvälisen jännityksen lisääntyminen ilmenee poliittisen ilmapiirin viilenemisenä, jyrkkinä lausuntoina, poliittisten suhteiden muutoksina, vaatimusten esittämisenä valtioiden välillä, diplomaattisuhteiden katkaisemisina, rajojen sulkemisina jne. Maantieteellisesti Suomesta kaukanakin tapahtuvat kriisit voivat vaikuttaa välittömästi myös meidän yhteiskuntaamme. Kiristyneeseen kansainväliseen tilanteeseen liittyy usein myös taloudelliseen kriisiin kuuluvia vaikutuksia. Seuraukset koskettavat ensisijaisesti kansainvälistä kauppaa ja erityisesti strategisten materiaalien ja laitteiden saatavuutta. Kiristynyt kansainvälinen tilanne ei ole tarkkarajainen eikä selkeästi todettavissa oleva poikkeusolotyyppi. Kriisissä asetetaan suuria odotuksia kansainvälisille järjestöille jännityksen laukaisemiseksi. Kiristynyt kansainvälinen tilanne voi jatkua vuosia, mutta tilanteen kriittisimmän vaiheen arvioidaan kestävän kuukausia. Säännöksessä tarkoitettuna Suomeen kohdistuvana erityisenä tapahtumana voidaan pitää sellaisia olosuhteita, joissa maahamme saapuu suuria ihmismääriä edellyttäen, että siitä voi aiheutua vakava vaara valmiuslaissa tarkoitetuille kansallisen olemassaolon ja hyvinvoinnin perusteille. 4. Välttämättömien polttoaineiden ja muun energian sekä raaka-aineiden ja muiden tavaroiden tuonnin vaikeutumisesta tai estymisestä taikka muusta vaikutuksiltaan näihin verrattavasta kansainvälisen vaihdannan äkillisestä häiriintymisestä aiheutuva vakava uhka väestön toimeentulolle tai maan talouselämän perusteille. Merkityksetöntä on se, millaisesta syystä tavaroiden ja materiaalin saantivaikeudet ovat aiheutuneet. Valmiuslain mukaan ratkaisevaa on se, että häiriöt johtuvat kansainvälisistä tekijöistä, ei maan sisäisiin syihin perustuvista taloudellisista ongelmista. Varautumisessa taloudellinen kriisi jaetaan ankaraan ja lievään taloudelliseen kriisiin. Valmiuslain mukaisena poikkeusolona pidetään ainoastaan ensiksi mainittua, jossa ulkomaankauppa on lähes sulkutilassa. Tuotantoa ja talouselämää ohjataan asteittain perushuoltotasolle, jolla tarkoitetaan väestön elinmahdollisuuksille ja yhteiskunnan toiminnalle välttämättömien hyödykkeiden ja palveluiden vähimmäistarjonnan tasoa. Lievässä kriisissä talouselämän toiminta jatkuu omaan sopeutumiskykyyn ja luontaisiin voimavaroihin perustuen mahdollisimman vähin julkisen vallan ohjaustoimin sekä väestön toimeentulo säilyy lähes normaaliolojen mukaisella tasolla. 132

5. Suuronnettomuus. Suuronnettomuustilanteiden hallitseminen rakentuu viranomaisten käytössä jo normaalioloissa oleville toimivaltuuksille ja järjestelyille, joista on säädetty pelastuslaissa. Valmiuslaissa ei ole määritetty suuronnettomuuden käsitettä. Kaikki luonteeltaan suuronnettomuudet eivät ole valmiuslain tarkoittamia suuronnettomuuksia, vaan määrittely on olennaisesti suppeampi kuin suuronnettomuuksien tutkinnasta annetussa laissa (373/1985) säädetty suuronnettomuuden määritelmä. Keskeistä valmiuslain suuronnettomuuden käsitteen arvioinnissa on lain yleisen kaikkia poikkeusoloja koskevan edellytyksen täyttyminen, ettei tilanteen hallitseminen viranomaisten säännönmukaisin toimivaltuuksin ole mahdollista. Poikkeusolomäärittely sisältyy myös Euroopan yhteisön perustamissopimukseen. Perustamissopimuksen 297 artikla sallii jäsenvaltioiden poiketa yhteisön oikeudenmukaisista velvoitteistaan. Tämä kattaa kaikki sopimusmääräykset. Artikla voi tulla sovellettavaksi sodassa tai sodan uhkaa merkitsevässä vakavassa kansain-välisessä jännitystilassa. Jäsenvaltio määrittää uhkan olemassaolon. Soveltamisedellytys täyttyy aina, kun jäsenvaltio on sodassa, vaikkei sen alueella käytäisikään sotatoimia. Kansainvälisessä jännitystilassa tulee jäsenvaltion turvallisuuden olla vakavasti uhattuna. Valmiuslain muuttamista koskevassa hallituksen esityksessä (200/2002 vp, s. 19) todetaan, että valmiuslain 2 :n 1 3 kohdassa tarkoitetut sota, sodanuhka, alueellisen koskemattomuuden vakava loukkaus ja aseellinen hyökkäys vastaavat 297 artiklassa mainittuja sotaa ja sodanuhkaa merkitsevää kansainvälistä jännitystilaa. yleisen järjestyksen ylläpitämiseen vaikuttavissa vakavissa sisäisissä levottomuuksissa. Häiriön tulee vaarantaa valtion normaali toiminta. Tilanteena voisi olla esimerkiksi sisällissota ja laaja-mittainen terroritoiminta. Kolmas soveltamisedellytys liittyy kansainvälisten velvoitteiden täyttämiseen. Kyse on sellaisista jäsenyysvelvoitteiden vastaisista toimenpiteistä, joihin jäsenvaltio ryhtyy täyttääkseen velvoitteet, joihin se on sitoutunut rauhan ja kansainvälisen turvallisuuden ylläpitämiseksi. Tällaisia kansainvälisiä velvoitteita voivat olla esimerkiksi YK:n turvallisuusneuvoston tekemät sitovat päätökset. Artikla velvoittaa jäsenmaat neuvottelemaan keskenään, jotta estettäisiin toimenpiteiden vaikuttaminen yhteismarkkinoiden toimintaan. EU:n perustuslakisopimukseen (sopimuksen voimaantulo on lykkääntynyt Ranskan ja Hollannin hylkäävien kansanäänestysten takia) sisältyy yhteisvastuulauseke (I 43). Yhteisvastuulauseke loisi unionille ja sen jäsenvaltioille velvollisuuden antaa apua terrori-iskun, luonnonkatastrofin tai ihmisen aiheuttaman suuronnettomuuden kohteeksi joutuneelle jäsenvaltiolle. Yhteisvastuulausekkees- 133

sa edellytetään avun antamista, mutta kukin jäsenvaltio päättää itse avun sisällöstä ja laajuudesta. Eurooppa-neuvosto päätti maaliskuussa 2004 ottaa yhteisvastuulausekkeen terrorismia koskevat velvoitteet käyttöön, vaikka perustuslakisopimusta ei ole saatettu voimaan. Oikeusministeriö asetti 17. päivänä joulukuuta 2003 toimikunnan uudistamaan valmiuslainsäädäntöä. Toimikunnan tuli laatia valmiuslakiehdotuksensa hallituksen esityksen muotoon. Toimikunta ehdottaa valmiuslain 2 :ää muutettavaksi seuraavasti: Poikkeusoloja tämän lain mukaan olisivat: 1) Suomeen kohdistuva aseellinen hyökkäys ja sen välitön jälkitila 2) Suomeen kohdistuva huomattava aseellinen uhka, jonka vaikutusten torjuminen vaatii tämän lain mukaisten toimivaltuuksien välitöntä käyttöönottamista 3) väestön toimeentulon tai maan talouselämän perusteisiin kohdistuva erityisen vakava tapahtuma tai uhka, jonka seurauksena yhteiskunnan toimivuus olennaisesti vaarantuu sekä 4) erityisen vakava suuronnettomuus, sen välitön jälkitila sekä vaikutuksiltaan erityisen vakavaa suuronnettomuutta vastaava hyvin laajalle levinnyt vaarallinen tartuntatauti. Toimikunnan työtä on ohjannut Suomen perustuslain 23. Sen mukaan lailla säädettävät, välttämättömät, tilapäiset poikkeukset perusoikeuksiin ovat mahdollisia Suomeen kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen ja vakavuudeltaan aseelliseen hyökkäykseen lain mukaan rinnastettavien, kansakuntaa uhkaavien poikkeusolojen aikana. Tilapäisten poikkeusten tulee myös olla Suomen kansainvälisten ihmisoikeus-velvoitteiden mukaisia. Säännöksen perustelujen (HE 309/1993 vp) mukaan ilmaus aseellinen hyökkäys viittaa tosiasialliseen hyökkäykseen, ei esimerkiksi muodolliseen sodanjulistukseen. Edelleen mainittujen perustelujen mukaan poikkeusolojen luonnehdinnalla tarkoitetaan samaa kuin kansainvälisissä ihmis-oikeus-sopimuksissa käytetyllä yleisen hätätilan käsitteellä. Uhkamallit Varautumisessa on keskeistä, että ennakkovalmistelut perustuvat yhdenmukaisille uhkamalleille. Uhkamalli-käsitteellä tarkoitetaan yleisluonteista kuvausta turvallisuusympäristön häiriöstä, jonka tarkoituksena on yhtenäistää viranomaisten ja muiden yhteiskunnan kriisinkestokyvyn kannalta merkittävien tahojen valmiussuunnittelua. Uhkamalleissa kuvatut tilanteet voivat toteutua niin normaalioloissa, häiriötilanteissa kuin poikkeusoloissakin. Uhkamallin kuvaama tilanne voi esiintyä erikseen tai samanaikaisesti yhden tai useamman muun uhkamallin kanssa. Arviot niiden toteutumisen todennäköisyydestä vaihtelevat ja voivat muuttua nopeastikin. Huomattava on, ettei kaikkia uhkia pystytä ennakoimaan eikä kaikkiin 134

uhkiin pystytä ennakolta varautumaan niin hyvin, että ne voitaisiin ehkäistä ennalta. Uhkamallit täsmennetään kullakin hallinnonalalla ja toimialalla laadittavissa arvioissa ja erityistilanteissa, jotka mahdollistavat konkreettisten varautumistoimenpiteiden suorittamisen uhkan ennaltaehkäisemiseksi, torjumiseksi sekä sen vaikutuksista selviämiseksi. Erityistilannearvioinnissa korostuu tiedonsaanti- ja tilannekuvatoiminta, ennalta ehkäisy, kriisijohtaminen, tietoliikennejärjestelyt, tilanteen poikkihallinnollinen yhteensovittaminen sekä muut varautumisen käsitteeseen kuuluvat toimenpiteet. Erityistilanne-käsite sisältyy eräisiin lakeihin ja eräiden viranomaisten toimintasuunnitelmiin. Puolustusneuvosto antoi ensimmäisen ohjeen varautumisessa käytettäviksi uhkamalleiksi 1970-luvun lopulla. Viimeinen ohje julkaistiin 1999. Tämän jälkeen uhkamallit on määritetty valtioneuvoston 27.11.2003 antamassa periaatepäätöksessä yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisesta ja sen perusteluosana olevassa strategiassa. Uhkamalleja ovat tietojärjestelmiin kohdistuvat uhkat, laiton maahantulo ja turvallisuutta vaarantavat väestöliikkeet, väestön ravitsemukseen ja terveyteen kohdistuvat uhkat, ympäristöuhkat, taloudelliset uhkat, järjestäytynyt rikollisuus ja terrorismi, suuronnettomuus, kansainvälinen jännitystila, Suomen alueellisen koskemattomuuden vakava loukkaus ja sodan uhka, aseellinen hyökkäys ja sota sekä sodan jälkitila. Nämä uhkat voivat aiheuttaa häiriötilanteen, ja monet niistä ovat sellaisenaan poikkeusoloja tai voivat johtaa niihin. Periaatepäätös tarkistetaan vuonna 2006. Valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa (Valtioneuvoston selonteko VNS 6/2004) keskeisinä turvallisuuteen vaikuttavina uhkina pidetään terrorismia, joukkotuhoaseiden leviämisen ja käytön uhkaa, alueellisia konflikteja ja sotilaallista voimankäyttöä, järjestäytynyttä rikollisuutta, huumeita ja ihmiskauppaa, taloudellisia ja teknologisia riskejä, ympäristöongelmia, väestönkasvua, väestöliikkeitä ja epidemioita. Sotilaallisessa puolustussuunnittelussa käytettävät uhkamallit on esitetty luvussa 5 kohdassa 5.2 Suomen puolustusratkaisu. 3.5 Tilannekuvan muodostaminen Tilannekuvan on mahdollistettava kaikilla hallinnonaloilla oikea-aikainen päätöksenteko kaikissa turvallisuustilanteissa. Kukin hallinnonala tarvitsee oman toimintansa perusteeksi oman tilannekuvansa. Verkottuneessa yhteiskunnassa ei kuitenkaan riitä, että päättäjien käytössä on vain toimialakohtaisia tietoja. On muodostettava ja ylläpidettävä hallinnonalojen yhdistetty tilannekuva. Tilannekuvaa koske- 135

vaa tietoa on jaettava jo normaalioloissa. Tilannekuvan ylläpitämiseksi ja tietojen vaihtamiseksi hallinnonalojen kesken on kehitetty järjestelmä valtioneuvoston kanslian johdolla. Normaalioloissa valtioneuvoston kanslian koordinoimana muodostetaan ja jaetaan valtion johtamisessa tarvittava tilannekuva. Valtioneuvoston kanslia kerää tiedot hallinnonaloilta jo valmiiksi analysoituina ja yhdistää ne valtion johdon tilannekuvaksi. Tilannekuva jaetaan pääasiassa määräaikaisina, tiiviinä raportteina. Lisäksi on oltava valmius jakaa ajan tasalla oleva tilannekuva aina tarvittaessa. Ulkoisen toimintakyvyn takaava päätöksenteko edellyttää, että muodostetaan luotettava ja oikea-aikainen tilannekuva kansainvälisestä toimintaympäristöstä ja jaetaan sitä koskevaa tietoa. Suomen ulkomailla olevilla edustustoilla on tämän tiedon kokoamisessa keskeinen merkitys. Ulkoasiainministeriön tilannekuva-vastuuhenkilö kokoaa edustustojen tiedot ja yhdistää ne ministeriön eri osastojen ja yksiköiden tietojen kanssa analysoiduksi ulkoasiainhallinnon tilannekuvaksi. Valtioneuvoston kanslian koordinoimana tämä tilannekuva yhdistetään muiden hallinnonalojen kansainvälistä toimintaympäristöä koskevien tietojen kanssa yhdistetyksi kansainvälisen toimintaympäristön tilannekuvaksi. Puolustusjärjestelmä muodostaa ja ylläpitää päätöksenteon edellyttämän sotilasstrategisen tilannekuvan. Sotilasstrategisen tilannekuvan muodostamiseksi ja ylläpitämiseksi tiedustelu- ja valvontajärjestelmällä seurataan Suomen turvallisuusympäristön kehitystä ja tuotetaan tietoa vallitsevasta tilanteesta. Järjestelmä antaa ennakkovaroituksen sotilaallisten uhkien kehittymisestä. Sotilasstrateginen tilannekuva annetaan valtionjohdon käyttöön ja se yhdistetään valtioneuvoston kanslian koordinoimana valtion johdon tilannekuvaan. Sisäasiainministeriö muodostaa sisäisen turvallisuuden tilannekuvan, ylläpitää sitä ja jakaa siihen sisältyvää tietoa. Tilannekuvaan sisällytetään kansainvälinen ja erityisesti Suomen lähialueiden turvallisuustilanne ja rajat ylittävä rikollisuus. Lisäksi siinä esitetään yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen sekä pelastustoimeen vaikuttavat tekijät. Terrorismin torjuntaan liittyen tilannekuvaan liitetään tiedot Suomea uhkaavasta terroritoiminnasta, mahdollisista kohteista ja Suomessa oleskelevista tai Suomea uhkaavista riskeistä. Rajavalvonta ja laajamittaisen maahantulon valvonta edellyttävät rajatilannekuvan ylläpitämistä ja jakamista. Nämä tilannekuvat yhdistetään sisäisen turvallisuuden tilannekuva-vastuuhenkilön toimesta valtioneuvoston kanslian koordinoimana valtion johdon tilannekuvaan. Väestöä, omaisuutta tai ympäristöä uhkaavien tapahtumien havaitsemiseksi ajoissa ja niistä tiedottamiseksi on valvonta-, hälytys- ja tietojärjestelmät. Niiden avulla turvataan tilannetietojen kokoaminen, käsittely ja jakaminen sekä siihen liittyvä viranomaisten välinen yhteistoiminta. Edellä mainittujen lisäksi monet muut viranomaiset kokoavat omaa tilannekuvaansa, jotka tarvittaessa yhdistetään myös 136

valtion johdon tilannekuvaan. Näitä ovat mm. sähköisten tieto- ja viestintäjärjestelmien tilanne, terveydenhoidon tilanne sekä säteilytilanne. Häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa valtioneuvoston kansliaa vahvennetaan eri hallinnonalojen edustajilla niin, että valtion johdon päätöksenteon tueksi tarvitsema tilannekuva voidaan koota, analysoida ja yhdistää valtioneuvoston tilannekeskuksessa. 137

4. ULKOINEN TOIMINTAKYKY 4.1 Kansainvälisten yhteyksien, viestinnän ja päätöksenteon turvaaminen Suomi on niin monin syin integroitunut kansainväliseen järjestelmään, että valtion normaalia toimintaa on vaikea kuvitella ilman tiiviitä ja toimivia kansainvälisiä yhteyksiä. Näin on ollut jo pitkään. Osallistuminen YK:n ja sen erityisjärjestöjen toimintaan ja muunlaiseen kansainväliseen yhteistyöhön vaikuttaa monella tavalla yhteiskunnan toimintaan. Laadullinen muutos tässä suhteessa tapahtui Suomen liityttyä EU:n jäseneksi 1995. EU:n päätöksentekoon ja kansainväliseen yhteistyöhön osallistuminen edellyttää hyvin toimivia viestiyhteyksiä. Niitä on jatkuvasti kehitetty, mutta teknisessä mielessä kehitystyö on jatkuva projekti. Yhtäältä tulee turvata yhteyksien varma toiminta, toisaalta varmistaa, että tarvittaessa voidaan välittää salattuja viestejä. Viestiyhteyksien tekniikkaan liittyvät haasteet ovat kasvaneet sitä mukaa kuin tieto- ja viestintätekniikka (ICT) kehittynyt. Välitettävän tiedon määrä kasvaa jatkuvasti samaan aikaan kun sen välittämiseen käytetty teknologia kehittyy nopeasti. Teknologian kehitys antaa uusia mahdollisuuksia mutta saattaa myös lisätä haavoittuvuutta. Suomen valtionjohdon toiminnan kansainvälisten yhteyksien kannalta keskeinen toimipiste on Brysselissä sijaitseva EU-edustusto sekä osittain suorat yhteydet EU:n neuvoston sihteeristöön, komissioon ja muihin EU-instituutioihin. Myös yhteydet New Yorkin YK-edustustoon ja joihinkin keskeisiin suurlähetystöihin (Tukholma, Tallinna, Moskova, Washington) tulee rakentaa toimintavarmoiksi kriisitilanteiden varalta. 4.2 Edustustoverkon toimintakyky Suomella on lähes sata edustustoa ja muuta toimipistettä maailmalla. Nämä muodostavat suomalaisen tukiverkon sekä eri maihin matkustaville kansalaisille että Suomen rajojen ulkopuolella toimiville yrityksille ja muille organisaatioille. Edustustojen toimintamahdollisuudet riippuvat normaalioloissakin pitkälti asemamaan oloista. Joidenkin kaukoedustustojen resursseista kuluu merkittävä osuus pelkästään toimintaedellytysten turvaamiseen. Ulkoasiainministeriö pyrkii voimavarojensa puitteissa varmistamaan kullekin edustustolle riittävät resurssit. Silti useimmat edustustot ovat erittäin pieniä (kolme tai neljä Helsingistä lähetettyä virkamiestä), mikä rajoittaa niiden edellytyksiä selvitä kriisitilanteista. Seuraavassa 138

luvussa selostetaan, miten edustustoja voidaan tarvittaessa tukea tehtäviensä hoitamisessa erityisesti kriisitilanteissa mm. konsulikomennuskuntien avulla. Suomen edustustoverkon laajuus ja resursointi on viime kädessä poliittisten päätösten varassa. Sitä tarkasteltaessa on otettava huomioon Suomen kaupalliset ja muut edut kyseisessä maassa tai alueella, alueen kriisiherkkyys ja Suomesta alueelle suuntautuvat matkailijavirrat. Edustustoverkon toimintakykyä arvioitaessa keskeinen tekijä ovat luotettavat, myös kriisi- ja katastrofitilanteissa toimivat viestiyhteydet. Tämä tarkoittaa myös sähköpostiyhteyksien rinnalla toimivaa varajärjestelmää, joka perustuu riippumattomiin radioyhteyksiin. Toronto Ottawa Los Angeles Mexico Managua New York / YK Washington Caracas Rabat Alger Abuja Tunis Teheran Kabul Damaskos Tel Aviv Islamabad Bagdad Kairo Ramallah New Delhi Katmandu Riad Abu Dhabi Addis Abeba Nairobi Dar Es Salaam Singapore Jakarta Peking Pjongjang Kanton Hongkong Hanoi Bangkok Kuala Lumpur Soul Shanghai Manila Tokio Lima Brasilia Lusaka Windhoek Pretoria Maputo Santiago de Chile Buenos Aires Kapkaupunki Sydney Canberra Suurlähetystöt Pysyvät edustustot ja erityisedustustot Pääkonsulaatit ja konsulaatit Muut toimipisteet, joissa Suomesta lähetettyä henkilökuntaa EDUSTUSTOT EUROOPASSA Ankara Ateena Beograd Berliini Bern Bratislava Bryssel Bryssel EU Bryssel NATO Budapest Bukarest Dublin Geneve Göteborg Haag Hampuri Kiova Kööpenhamina Las Palmas Lissabon Ljubljana Lontoo Luxemburg Madrid Moskova Murmansk Nikosia Oslo Pariisi Pariisi OECD Petroskoi Pietari Praha Pristina Reykjavik Riika Rooma Sofia Strasbourg EN Tallinna Tukholma Varsova Wien Wien ETYJ Vatikaani Vilna Zagreb Lay-out: Pekka Kouhia / 31.8.2005 Kuva: Suomen edustustoverkko 2005 139

4.3 Suomen kansalaisten suojelu ja auttaminen Konsulipalvelut: apua ja turvaa ulkomailla Valtioneuvoston ohjesäännön 13 kohdan 5 mukaan ulkoasiainministeriön toimialaan kuuluu suomalaisten etujen ja oikeuksien valvominen, konsulipalvelut ja vastaavat muut viranomaispalvelut ulkomailla. Konsulipalveluilla tarkoitetaan sellaisia tehtäviä, joita hoitamaan Suomen edustustot suurlähetystöt ja konsulaatit sekä kunniakonsulit ovat oikeutettuja toimipiirissään yksityisen henkilön tai yhteisön avustamiseksi tai niiden etujen ja oikeuksien valvomiseksi. Konsulipalvelujen antamista ohjaa vuonna 1999 säädetty konsulipalvelulaki. Ulkoasiainhallinnon velvollisuutena on seurata konsulipalvelun saajien etujen ja oikeuksien toteutumista ulkomailla ottaen huomioon kansainvälisesti hyväksytyt ihmisoikeudet ja muut kansainväliset velvoitteet. Konsulipalvelulain mukaisesti konsulipalvelujen saajina ovat pääasiassa suomalaiset yhteisöt sekä henkilöt, jotka ovat Suomen kansalaisia tai Suomessa pysyvästi asuvia ulkomaalaisia. Nykykäytännön mukaisesti konsulipalvelujen painopiste on neuvonnassa. Edustustojen toimivaltaa ulkomailla rajoittavat konsulipalvelujen osalta edustuston asemamaan oma lainsäädäntö sekä kansainvälisen oikeuden periaate, jonka mukaan vieraan valtion on pidättäydyttävä puuttumasta asemamaan sisäiseen toimivaltaan kuuluviin asioihin. Hädänalaisessa asemassa olevan avustaminen Hädänalaisten auttaminen on tavanomaisimpia konsulipalveluja. Hädänalaiseen asemaan henkilö voi joutua sairauden, onnettomuuden, rikoksen kohteeksi joutumisen, oleskeluvaltiossa puhjenneen kriisin tai vastaavan syyn vuoksi. Edustusto neuvoo ja avustaa hädänalaisessa asemassa olevaa tarpeen mukaan yhteyden saamiseksi hänen lähiomaiseensa tai muuhun henkilöön, sairaanhoidon saamiseksi, Suomeen kotiuttamisen järjestämiseksi, oikeusavun saamiseksi, rikosilmoituksen tekemiseksi sekä välttämättömän, tilanteen vaatiman muun avun saamiseksi. Hädänalaisten avustaminen on suunnattu tilapäisesti ulkomailla oleskeleville, turistitai työmatkalla oleville, joilla on kotikunta Suomessa. Hädänalaisessa tilanteessa suomalainen voi kääntyä myös toisen pohjoismaan tai toisen EU-maan edustuston puoleen, mikäli kohdemaassa ei ole Suomen edustustoa. Kriisitilanteet Yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisen strategian mukaisesti suomalaisten taloudellinen ja muu avustaminen sekä kotiuttamisen edellyttämät valmiudet ja järjestelmien toimivuus on varmistettava kaikissa oloissa. Tämä tarkoittaa 140

edustustoverkon toimintaedellytysten takaamista riittävässä määrin myös kriisitilanteessa. Edustustojen palveluista kriisitilanteissa säädetään konsulipalvelulain 15 18 :ssä. Jokaisella edustustolla on kriisitilanteita varten valmius- ja evakuointisuunnitelma, jossa määritellään toimet erilaisissa poikkeustilanteissa, kuten suuronnettomuuksissa, luonnonmullistuksissa ja sotatilan syttyessä. Kansainvälisen oikeuden mukaan kohdevaltio vastaa lähtökohtaisesti alueellaan olevien kansalaisten ja ulkomaalaisten turvallisuudesta. Kriisitilanteen hoidosta vastaavat kohdemaan toimivaltaiset viranomaiset. Edustusto voi avustaa uhrien henkilöllisyyden selvittämiseen liittyvässä tiedonvälityksessä ja yhteydenpidossa omaisten kanssa. Kriisitilanteessa evakuointi voidaan järjestää yhteistyössä muiden pohjoismaiden tai EU-maiden kanssa. Joulukuussa 2004 tapahtuneen Aasian luonnonkatastrofin jälkeen kriisiyhteistyötä sekä pohjoismaiden että EU-maiden kesken on tiivistetty ja sovittu lisäksi mm. tiedonvaihdosta, valmiussuunnittelun koordinoinnista ja yhteisten harjoitusten järjestämisestä. Kriisitilanteessa edustuston oman henkilökunnan avuksi voidaan lyhyellä varoitusajalla lähettää konsulikomennuskunta, joka koostuu konsuli- ja viestintäosaajista. Poikkeusoloihin on varauduttu myös perustamalla ulkoministeriön verkkosivuille formin.finland.fi -lomake, jonka kautta UM:n kriisikeskukselle voidaan lähettää tiedot etsittävistä henkilöistä. Tämä osio aktivoidaan kriisitilanteessa. Konsulipalvelulain mukaisesti edustusto voi tarvittaessa myös pitää henkilöstörekisteriä alueellaan olevista suomalaisista, jotta heihin voidaan tarvittaessa, esim. kriisitilanteissa, saada yhteys ja jotta edustusto voi huomioida heidät valmiussuunnitelmassaan. Henkilöstörekisteriin sovelletaan henkilötietojen suojaa koskevaa lainsäädäntöä ja siihen tarvitaan henkilön suostumus. Ulkoasiainministeriö ja edustustot huolehtivat suomalaisten turvallisuudesta ulkomailla myös julkaisemalla matkustustiedotteita niistä maista, joissa Suomen edustustot sijaitsevat tai joista ne muuten pystyvät hankkimaan luotettavaa tietoa. Matkustusohjeissa tarjotaan yleishyödyllisiä neuvoja ja vinkkejä suomalaisille heidän matkustaessaan ulkomailla sekä kerrotaan matkustamiseen liittyvistä turvallisuusriskeistä. Lopullisen päätöksen matkalle lähtemisestä tekee kuitenkin matkustaja itse. Vapautensa menettäneen tai syytetyn avustaminen Jos edustuston toimipiirissä rikoksesta epäiltynä pidätetty, vangittu tai muulla tavoin vapautensa menettänyt taikka vapausrangaistusta suorittava ja konsulipalvelujen saajaksi oikeutettu henkilö sitä pyytää, on edustuston työntekijän otettava häneen viipymättä yhteyttä. Henkilön pyynnöstä edustusto voi myös tiedottaa tapahtuneesta lähiomaiselle tai muulle nimetylle henkilölle, vierailla hänen luonaan 141

mahdollisuuksien mukaan ja avustaa tarpeen mukaan oikeusavun sekä tulkin saamiseksi. Vapauden menetyksen aikana edustusto pitää henkilöön yhteyttä, seuraa hänen kohteluaan ja asian hoitamista valtion viranomaisessa. Harkintansa mukaan edustusto voi myös avustaa vapautensa menettänyttä armahduksen tai ennenaikaisen vapautuksen hakemiseksi tai vapausrangaistuksen täytäntöönpanon siirtämiseksi. Kuolemantapaukset Jos edustusto on saanut tiedon toimipiirissään kuolleesta suomalaisesta tai Suomessa pysyvästi asuvasta ulkomaalaisesta, kuolemantapauksesta ilmoitetaan ulkoasiainministeriön kautta vainajan lähiomaiselle tai muulle läheiselle henkilölle. Edustusto ja ministeriö voivat lähiomaisen pyynnöstä ryhtyä toimenpiteisiin myös vainajan hautaamisen, tuhkaamisen tai Suomeen kotiuttamisen järjestämiseksi. Mikäli lähiomainen ei voi tai halua huolehtia näistä toimenpiteistä, edustusto ottaa yhteyttä paikalliseen viranomaiseen vainajan hautaamiseksi tai tuhkaamiseksi paikallisen käytännön mukaisesti. Lähiomaisen pyynnöstä edustusto avustaa myös vainajan kuolintodistuksen tai muun kuolemansyyn selvityksen hankkimisessa. 4.4 Ulkomaankaupan jatkuvuuden turvaaminen Ulkoiseen toimintakykyyn kuuluu ulkomaankaupan toimintaedellytysten varmistaminen. Yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisen strategian mukaan ulkomaankaupan edellytykset on turvattava mahdollisuuksien ja tilanteen mukaan kaikissa oloissa ja myös viennin ja tuonnin valvontaan liittyvien järjestelmien toiminta on varmistettava. Väestön huollon ja elinkeinoelämän toiminnan kannalta välttämättömän tuonnin ja viennin jatkuminen on turvattava niin häiriöittä kuin se kussakin tilanteessa on mahdollista. Erityisen tärkeää on pyrkiä varmistamaan EU:n sisämarkkinoiden häiriötön toiminta. Tässä yhteydessä erityinen huomio kiinnitetään kaupan jatkuvuuden kannalta elintärkeisiin tavaroihin ja palveluihin. Tilanne aikaisempiin ulkomaankaupan säännöstelyaikoihin verrattuna on muuttunut olennaisesti. Valuuttapulaan tai maksutasesyihin perustuvaa tuontisäännöstelyn tarvetta ei ole nähtävissä eikä kauppamme perustu enää bilateraalisopimuksiin vaikka sellaisten solmiminen ainakin joidenkin strategisten tuotteiden osalta voisi ehkä tulla kysymykseen myös tulevaisuuden poikkeusoloissa. Tämä ei kuitenkaan välttämättä edellyttäisi tuontilupamekanismin käyttöönottamista vaan sopimusten toteutumisen valvonta voitaisiin hoitaa tarvittaessa muullakin tavoin. 142

Mahdollisen kriisin alkuvaiheessa tuskin esiintyisi laajamittaista ulkomaankaupan sääntelytarvetta. Pyrkimyksenä olisikin päinvastoin kaupanesteiden kaikinpuolinen poistaminen sellaisten strategisten tuontitavaroiden osalta, joissa Suomella on tuonti-intressiä. Toisaalta olisi johdonmukaista säännöstellä sellaisten tavaroiden ulkomaankauppaa, joiden säännöstely kotimaankaupassa nähtäisiin välttämättömäksi. Pelkkä kotimaankaupan ja -jakelun säännösteleminen ilman tuonnin ja viennin valvontaa saattaisi johtaa epätoivottuun kotimaankaupan säännöstelyn kiertämiseen ja mustanpörssin kauppaan. Joidenkin strategisten tuotteiden osalta saattaisi myös tulevaisuuden poikkeusoloissa esiintyä jo melko varhaisessa vaiheessa kansainvälisestä hamstrauksesta johtuvaa pulaa ja hintojen rajua nousua siinä määrin, että niiden vientiä olisi syytä valvoa ja tarvittaessa säännellä. Tällaisia tuotteita voisivat ehkä olla esimerkiksi eräät elektroniikan komponentit ja öljytuotteet, mahdollisesti myös puutavara ja jotkut elintarvikkeet. Vuodesta 1995 ulkomaankaupan säännöstely Suomessakin on osa EY:n harjoittamaa kauppapolitiikkaa. Rooman sopimuksen 133 artiklan nojalla jäsenmaat käyttävät kauppapoliittista toimivaltaa yhdessä. Yksittäisten jäsenvaltioiden kansalliset kauppapoliittiset toimet ovat pääsääntöisesti kiellettyjä. Poikkeuksia kuitenkin on. Sopimuksen 28 ja 29 artikloissa määrätään yhteisön sisäisten määrällisten rajoitusten poistamisesta. Artiklassa 30 määrätään kuitenkin eräistä poikkeuksista antaa mm. tuontia ja vientiä koskevia kieltoja ja rajoituksia, jotka ovat perusteltuja mm. yleisen järjestyksen tai turvallisuuden kannalta. Sopimuksen artikla 297 määrittelee toimista sodan ja vakavien sisäisten levottomuuksien osalta. Sen mukaan jäsenvaltiot neuvottelevat keskenään, jotta ne voisivat antaa tarvittavat säännökset estääkseen sen, että toimenpiteet, joihin jäsenvaltio voi joutua turvatakseen yleisen järjestyksen ylläpitämiseen vaikuttavissa vakavissa sisäisissä levottomuuksissa, sodassa tai sodan uhkaa merkitsevässä vakavassa kansainvälisessä jännitystilassa, taikka täyttääkseen velvoitteet, joihin se on sitoutunut rauhan ja kansainvälisen turvallisuuden ylläpitämiseksi, vaikuttaisivat yhteismarkkinoiden toimivuuteen. Artiklan 297 perusteella voidaan siis poiketa muista yhteisöoikeuden velvoitteista ja sopimusmääräyksistä, mutta toisaalta siinä ei määritellä jäsenvaltioille sallittujen toimenpiteiden laatua, mikä jää riippumaan jäsenvaltioiden välisistä neuvotteluista. Näiden neuvottelujen luonne ja sisältö riippuvat tietenkin kriisin luonteesta ja syvyydestä. Artiklan sanamuotoon voisi tulkita implisiittisesti sisältyvän mahdollisuuden tarvittaessa säännöstellä viennin ja tuonnin ohella myös yhteisötoimituksia. Valmiuslain (1080/1991) 14 :n mukaan valtioneuvosto voi valvoa ja säännöstellä tavaroiden vientiä ja tuontia. Jos hankintasopimuksen täyttäminen niin vaatii, val- 143

tioneuvosto voi antaa asianomaisella alalla toimivaa viennin tai tuonnin harjoittajaa velvoittavia, sopimuksen täyttämiselle tarpeellisia vientiä ja tuontia ohjaavia määräyksiä. Ulkomaankaupan hallinnosta sekä tarkkailu- ja suojatoimenpiteistä eräissä tapauksissa annetun lain (1521/1994) mukaan, ottaen huomioon Suomen jäsenyydestä EU:ssa ja Suomea sitovista kansainvälisistä sopimuksista aiheutuvat velvoitteet, ulkomaankauppaa voidaan tarkkailla ja ryhtyä suojatoimenpiteisiin sekä hallinnoida sen mukaan kuin ko. laissa säädetään. Lain 1521/94 määritelmän mukaan tarkkailulla tarkoitetaan ulkomaankaupan tehostettua seurantaa ja suojatoimenpiteillä ulkomaankaupan määrällisten rajoitusten, perushinnan ja tasoitusmaksujen avulla. Suojatoimenpiteisiin voidaan ryhtyä jos ilmenee vakavia häiriöitä, jotka aiheuttavat tai voivat aiheuttaa pysyvää vahinkoa jollakin talouden alalla, tai vaikeuksia, jotka johtavat tai voivat johtaa taloudellisen tilanteen merkittävään heikentymiseen tietyllä alalla. Lain 5 :n mukaan ulkomaankaupan sääntelystä vastaavia viranomaisia ovat UM, KTM, MMM sekä TH. Tarkkailun ja suojatoimenpiteiden käyttöönottamisesta säädetään asetuksella. Poikkeusolojen ulkomaankaupan sääntelyjärjestelmää tullaan tarkistamaan vastaamaan nykytilannetta meneillään olevan valmiuslainsäädännön uudistamistyön yhteydessä. 144

5. SOTILAALLINEN MAANPUOLUSTUS 5.1 Suomen turvallisuusympäristö, sodankäynnin kehittyminen ja sen vaikutukset puolustusjärjestelmän kehittämiseen Tilanne Suomen turvallisuusympäristössä on kehittynyt jo pitkän aikaa myönteiseen suuntaan ja Suomen lähialueiden vakaus on jatkanut kasvuaan. EU:n ja Naton laajeneminen sekä Venäjän uudistuskehitys vaikuttavat olennaisesti lähialueidemme turvallisuus- ja puolustuspoliittiseen tilanteeseen. EU:n ja Naton laajeneminen lisää vakautta uusien jäsenmaiden demokratiakehityksen vahvistuessa ja uusien jäsenmaiden vahvistaessa kumpaakin liittoa. Venäjä on 1990-luvun taantuman jälkeen palaamassa aktiiviseksi kansainväliseksi toimijaksi ja korostaa rooliaan suurvaltana. Vaikka Venäjän kumppanuussuhteet EU:n ja Yhdysvaltoihin ovat syventyneet, on turvallisuusyhteistyössä edelleen perusjännitteitä esimerkiksi Naton suhteen. Venäjän poliittinen ja sotilaallinen asema ja sen kehittyminen perustuu maan taloudelliseen kehitykseen ja sisäisten uudistusten etenemiseen. Kuvattu rakenne ja hidastunut uudistuskehitys eivät lisää politiikan ennustettavuutta. Venäjän pitkän aikavälin vakaaseen kehitykseen vaikuttavien epävarmuustekijöiden määrä ei ole vähentynyt yhteiskunnallisten ja taloudellisten uudistusten myötä. Kuolan ja Pietarin alueet vaikuttavat edelleen keskeisesti Suomen geostrategiseen asemaan. Kuolan alue säilyy Venäjän ydinaseiden ja Pohjoisen Laivaston tukialueena, joka on Venäjälle merkittävä sotilaspoliittinen tekijä. Myöskään Pietarin alueen turvallisuuskysymystä ei voida sivuuttaa. Näiden tekijöiden lisäksi on otettava huomioon, että tulevaisuudessakin Venäjä säilyy lähialueillamme merkittävimpänä sotilaallisena voimatekijänä. Näin ollen sen sotilaallinen kapasiteetti vaikuttaa keskeisesti Suomen turvallisuus- ja puolustuspoliittiseen asemaan. Suomen kannalta turvallisuusympäristömme tilanne luo sekä mahdollisuuksia että uhkia. Jokapäiväiset uhat ja turvallisuushaasteet, kuten järjestäytynyt rikollisuus, ympäristön ja terveydenhuollon ongelmat, merenkulun turvallisuus ja ydinturvallisuus liittyvät suomalaisen yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisen mallissa muiden kuin puolustushallinnon vastuulle. Vakavimmillaan nämä haasteet ja uhat kohdistuvat suomalaisen yhteiskunnan elintärkeisiin toimintoihin: valtion johtamiseen, ulkoiseen turvallisuuteen, talouden ja yhteiskunnan toimivuuteen, väestön toimeentuloturvaan ja toimintakykyyn sekä henkiseen kriisinsietokykyyn. 145

Valtion periaatepäätös ja siihen liittyvä strategia luovat eri hallinnonaloille yhteiset suunnitteluperusteet määrittämällä kymmenen eri uhkamallia, joihin hallinnonalojen tulee varautua. Näistä kymmenestä uhkamallista seitsemän vaikuttaa suomalaiseen yhteiskuntaan joka päivä intensiteetin vaihdellessa. Näiden uhkien torjunnassa puolustusvoimat tukee muita hallinnonaloja resurssiensa puitteissa esimerkiksi virka-avulla. Valtioneuvoston selonteossa (2004) todetaan, että Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa keskeinen haaste on toimintakyvyn säilyttäminen ja vahvistaminen ympäristön muutoksessa, jossa maailmanlaajuisen kehityksen, alueellisten konfliktien ja uusien uhkien merkitys Suomen turvallisuudelle on kasvanut. Puolustushallinto yhteen sovittaa sotilaallisen maanpuolustuksen kaikissa eri uhkamalleissa. Puolustushallinnolla on päävastuu seuraavista uhkamalleista: Aseellinen hyökkäys ja sota sekä sodan jälkitila, Suomen alueellisen koskemattomuuden vakava loukkaus ja sodan uhka sekä kansainvälinen jännitystila. Näiden uhkamallien välittömät seurannaisvaikutukset suomalaiselle yhteiskunnalle ovat totaalisia ja siksi niihin varautuminen ohjaa voimakkaasti sotilaallista maanpuolustusta. Puolustuskyvyn säilyttämisen perustana on riskianalyysi, jossa otetaan huomioon sekä uhkien seurannaisvaikutukset suomalaiseen yhteiskuntaan että uhkien todennäköisyydet. Sotilaallisten uhkien arviointi perustuu kahteen perustekijään: poliittiseen aikomukseen ja tahtoon sekä sotilaalliseen kapasiteettiin. Muutokset sotilaallisessa kapasiteetissa tapahtuvat hitaasti, kun sen sijaan poliittinen aikomus ja tahto voi muuttua yhdessä päivässä kuten lähihistoria osoittaa. Suomen puolustusjärjestelmän kehittämisen tulee perustua ensisijaisesti lähialueiden sotilaallisen kapasiteetin arviointiin ja vasta toissijaisesti poliittisten aikomusten arviointiin. Sotilaallisen kapasiteetin arvioinnissa otetaan huomioon asejärjestelmien elinkaaret ja kehittämishankkeet. Näin toimimalla sotilaallisen kapasiteetin arvioinnissa päästään noin 15 20 vuoden aikajänteeseen, joka on välttämätön oman puolustusjärjestelmän suunnitelmalliselle ja pitkäjänteiselle kehittämiselle. Käytännön tasolla sotilaallista kapasiteettia arvioidaan suorituskykyjen kautta. Suorituskykytarkastelussa arvioidaan järjestelmien teknisiä suorituskykyjä, joukkojen koulutustasoa sekä joukkojen ja järjestelmien käyttövalmiutta. Sodankäynnissä tapahtuva kehitys näkyy nimenomaan sotilaallisen suorituskyvyn muutoksina. Kehitykseen vaikuttavat eniten sotilaallisessa toimintaympäristössä tapahtuvat muutokset, kehittämiseen kohdennettavat resurssit ja teknologian kehittyminen. Suomalaisen puolustusjärjestelmän kehittämisessä yhdistetään kaksi lähestymistapaa: riskianalyysi ja uhkan arviointi sekä sodankäynnin kehityksessä tapahtuva muutos. Tämä tehdään siten, että pystymme johdonmukaisesti pitkällä aikavälillä 146

kehittämään ja mitoittamaan puolustusjärjestelmäämme suhteessa turvallisuusympäristöömme ja puolustusvoimille käskettyihin tehtäviin. Puolustusvoimat on mukauttanut suunnitelmallisesti puolustusjärjestelmää 1990- luvulta lähtien. Viidentoista vuoden aikajänteellä sodan ajan joukkojen määrä supistuu 540 000 taistelijasta 350 000 taistelijaan. Maavoimien yhtymien lukumäärä vähenee 27:stä 11:sta. Puolustusvoimien johtoportaiden määrä pienenee yli puolella. Huoltojärjestelmää supistetaan noin kolmanneksella varikkojen lakkautusten ja toimintojen rationalisoinnin myötä. Rauhan ajan organisaatiota muutetaan yhdistämällä ja siirtämällä joukkoja sekä lakkauttamalla lähes kymmenen joukko-osastoa tai vastaavaa. Sodankäynnin kehityksessä tapahtuvaan muutokseen vaikuttaa keskeisellä tavalla muutos sotilaallisen toiminnan luonteessa. Perinteistä kahden tai useamman valtion välistä julistettua sotatilaa todennäköisempi on aseellinen konflikti, jossa koalitiot, valtiot, kansat tai etniset ja uskonnolliset ryhmittymät kamppailevat sotilaallisen voimankäytön kynnyksen madaltuessa. Sotilaallisessa toimintaympäristössä on tänä päivänä otettava yhä useampia tekijöitä huomioon. Aikaisemmin ratkaisuun pyrittiin ensisijaisesti vastustajan asevoiman lamauttamisella tai tuhoamisella. Yhteiskunnan toimintoihin vaikuttaminen tuki tätä päätehtävää. Kehitys on johtamassa myös siihen, että sotilaalliselle kriisinhallinnalle asetettavat vaatimukset kasvavat. Lisävaatimukset kohdistuvat kansallisiin päätöksentekoprosesseihin ja teknisiin järjestelmiin sekä erityisesti henkilöstön kasvaviin koulutustasovaatimuksiin. EU -jäsenmaiden puolustusratkaisut perustuvat tiivistyvään monikansalliseen yhteistyöhön. Näistä tekijöistä johtuen myös Suomen puolustusjärjestelmän kehittämisessä korostuu yhteistoimintakyky, Nato-standardit ja kahdenvälinen sotilaallinen yhteistoiminta. Lisääntyvä yhteistoimintakyky parantaa yhteistoimintavalmiuksia puolustusjärjestelmän sisällä ja puolustushaarojen välillä sekä kykyä toimia yhdessä muiden maiden joukkojen kanssa kriisinhallintaoperaatioissa. Kylmän sodan selkeäpiirteisen uhkakuvan poistuttua on sotilaallisen toimintaympäristön ja uhkan määrittäminen tullut haasteelliseksi. Puolustusjärjestelmiä ei enää kehitetä yhtä nimettyä vastustajaa vastaan. Perinteisten sotilaallisten uhkien rinnalle on noussut uusia uhkia kuten terrorismi ja kriisinhallinta kaikkine uusine piirteineen. Eräs tapa mallintaa tätä muuttunutta sotilaallista toimintaympäristöä on jakaa se loogisiin kokonaisuuksiin ja järjestelmiin ja tulkita sitä järjestelmäanalyysin keinoin. Näin syntyy mahdollisuus tarkastella kokonaisuuksia järjestelminä, osajärjestelminä, solmukohtina ja niiden välisinä kytkentöinä. Arvioitavia kokonaisuuksia ovat: Politiikka, asevoimat, talous, yhteiskunta, informaatio ja infrastruktuuri. Tätä kautta pystytään selvittämään järjestelmien keskinäiset vuorovaikutussuhteet ja tunnistamaan niissä olevat vahvuudet ja heikkoudet. 147

Näihin arvioihin perustuen on mahdollista laatia vaihtoehtoja sille, kuinka on tarkoituksenmukaista vaikuttaa vastustajan eri järjestelmiin kaikilla kansallisilla voimavaroilla. Kyse ei aina ole kohteen tai järjestelmän fyysisestä tuhoamisesta. Yhtenä sodankäynnin kehityksen trendinä on vahvistaa valtion, liittouman tai koalition kykyä käyttää koordinoidusti kaikkia kansallisia voimavaroja haluttujen vaikutuksien aikaansaamiseksi. Keinot voivat olla poliittisia, sotilaallisia, informaation käyttöön liittyviä tai taloudellisia toimia sekä näiden yhdistelmiä. Tässä kokonaisvaltaisessa toimintatapamallissa on samoja elementtejä kuin suomalaisessa kokonaismaanpuolustuksen periaatteessa ja yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisen strategiassa. Keinojen määrittämisen yhteydessä asetetaan vaatimukset puolustusjärjestelmän erilaisille suorituskyvyille, joita ovat esimerkiksi johtaminen, tulenkäyttö, liikkuvuus ja suoja. Toiminnallisesti keskeisimpiä sodankäynnin kehityspiirteitä ovat interventiokyvyn lisääminen, kaukovaikutteisten täsmäasejärjestelmien kehittäminen sekä pitkäkestoisten operaatioiden ylläpitokyvyn kehittäminen. Samanaikaisesti pyritään vähentämään operaatioihin käytettävien joukkojen määrää ja keventämään niiden sotavarustusta. Operaatiot toteutetaan käyttämällä kahden tai useamman puolustushaaran joukkoja ja järjestelmiä. Näin organisoituja operaatioita kutsutaan yhteisoperaatioiksi. Yhteisoperaatioilla pyritään käytettävissä olevan koko sotilaallisen voiman integroituun ja keskitettyyn käyttöön. Tähän kokonaisuuteen liitetään viranomais- ja monikansallinen yhteistyö, jolloin päästään sotilaallista vaikutuskykyä laaja-alaisempaan ja syvempään kokonaisvaikutukseen. Kehityskulku lähestyy näin suomalaista YETTS-mallia. Kuvattujen kehityspiirteiden perusedellytyksenä on toimintavarman ja -valmiin integroidun tiedustelu-, valvonta- ja johtamisjärjestelmän joustava käyttö. Järjestelmään on kyettävä liittämään kaikki koalition, liittouman tai valtion joukot ja järjestelmät siten, että tiedonkulun viive minimoidaan. Näin luodaan edellytykset vastustajaa nopeammalle päätöksenteolle. Tämän tarkoituksena on luoda edellytykset taistelutilanhallinnalle ja informaatioylivoiman saavuttamiselle johtamisen kaikilla tasoilla koko operaation ajaksi. Tällöin muodostuu edellytykset nopeille, syvälle ulottuville ja koko yhteiskuntaan vaikuttaville iskuille. Mikäli näillä yhteiskunnan ja sotilaallisen maanpuolustuksen strategisiin kohteisiin tehdyillä iskuilla ei päästä haluttuihin tavoitteisiin, voimankäyttöä lisätään maavoimien raskaimmilla elementeillä. Interventiokykyisille maavoimille rakennetaan kyky syvin tavoittein tehtäviin iskuihin, joiden tavoitteena on erikseen valittujen keskeisten alueiden haltuunotto. Joukkojen määrän väheneminen ja varustuksen keveneminen pakottaa luopumaan perinteisestä koko maan kattavasta valtaamisesta. Maaoperaatioiden tehokkuus ja iskukyky tulee perustumaan nykyistä enemmän muiden puolustushaarojen asejärjestelmien tukeen ja kattavaan tiedustelu-, valvonta- ja johtamisjärjestelmään, jolla yhteisoperaatioita johdetaan. 148

Sotilaskäyttöön tarkoitetun tekniikan kehittämisessä painopiste on informaatioteknologiassa, johon kohdennetaan yhä enemmän resursseja. Kehittämiseen kohdennettavien taloudellisten resurssien ja teknologian kehityksellä on kasvava vaikutus sodankäynnin kehitykseen. Kehittämisresurssit eivät ole kasvaneet samassa suhteessa kuin huipputeknologian kustannukset ovat kasvaneet. Edes Yhdysvalloilla ei ole riittäviä resursseja kehittää uusia järjestelmiä huipputeknologian kehitysvauhdissa. Arvioiden mukaan kehittämis- ja ylläpitoresurssit eivät tule tulevaisuudessa kasvamaan. Tästä johtuen teknologiaylivoiman hankkiminen ja ylläpitäminen tulee olemaan erittäin vaikeaa. Näin ollen tulevaisuuden ratkaisuja tulee etsiä luomalla kyky integroida innovatiivisella tavalla korkeanteknologian asejärjestelmiä ja kustannustehokkaita kaupallisia järjestelmiä. Asevoimien kehittämisessä yleisesti korostuukin olemassa olevien järjestelmien suorituskyvyn parantaminen tukeutuen uusimpiin teknologioihin. Tähän pyritään: modernisoimalla olemassa olevaa sotavarustusta, lisäämällä automaatiota ja suojaa sekä vähentämällä riippuvuutta olosuhteista kasvattamalla erilaisten sensorien määrää tiedustelu- ja asejärjestelmissä laajentamalla tietotekniikan sovellusten käyttöä yhä alemmille organisaatiotasoille parantamalla asevoimien tiedonkäsittely- ja siirtojärjestelmien suorituskykyä ja toimintavarmuutta luopumalla laajamittaisesti vanhenevasta kalustosta. Valtioneuvoston selonteossa (2004) todetaan, että esimerkiksi Venäjän Neuvostoliiton ajoilta periytyvä sotilaskalusto vanhenee ja samalla 2010-luvulle tähtäävä kaluston uudistaminen etenee hitaasti. Venäjän maavoimien osalta tilanne ei ole yhtä huono kuin meri- ja ilmavoimilla. Maavoimien nykyinen kalusto, henkilöstö ja koulutus säilyy määrällisesti ja laadullisesti Suomen näkökulmasta sellaisella tasolla, että erityisesti maavoimien toimintakyky on lähialueillamme huomioonotettava tekijä. Venäjän asevoimien kehittyminen tulee säilymään Suomen puolustusjärjestelmän kehittämisen kannalta keskeisenä tekijänä. Vaikka Suomen turvallisuusympäristön kehitys näyttää etenevän hyvinkin suotuisaan suuntaan, on puolustusjärjestelmäämme kehitettävä edellä kuvattujen periaatteiden ja kehitysnäkymien valossa. Puolustusjärjestelmän kehitystyössä on huomioitava poliittinen ohjaus ja käyttöön saatavat rajalliset resurssit. Kaiken kaikkiaan turvallisuusympäristössämme ei ole tapahtunut sellaista muutosta, joka olisi poistanut uhkia vaan pikemminkin päinvastoin. Uusien uhkien torjuntaan osallistuminen asettaa uusia vaatimuksia puolustusvoimille. Puolustusvoimat valmistautuvat tehtäviensä mukaisesti sotilaallisten uhkien torjuntaan valtioneuvoston selonteon (2004) ohjauksessa. 149

5.2 Suomen puolustusratkaisu Suomen puolustusratkaisu perustuu uskottavaan kansalliseen puolustuskykyyn. Puolustus perustuu yleiseen asevelvollisuuteen ja uudistuvaan alueelliseen puolustusjärjestelmään. Sotilaallinen maanpuolustus Sotilaallisella maanpuolustuksella tarkoitetaan puolustuspolitiikan päämäärien mukaisesti valtion itsenäisyyden, alueellisen koskemattomuuden ja kansalaisten elinmahdollisuuksien turvaamista sotilaallisilla toimenpiteillä. Sotilaallinen maanpuolustus toteutetaan ylläpitämällä ja kehittämällä puolustusjärjestelmää, joka mahdollistaa puolustusvoimien tehtävien valmistelun ja toteuttamisen. Sotilaallisen maanpuolustuksen tulee kyetä vastaamaan eri asteisiin uhkatilanteisiin ja mahdollisuuksien mukaan ehkäisemään ne ennalta. Suomella on oltava uskottava kansallinen puolustuskyky valtiollisen itsenäisyyden ja alueellisen koskemattomuuden turvaamiseksi. Uskottava puolustuskyky ehkäisee ennalta sotilaallisten turvallisuusuhkien syntymistä. Kansainvälisen kriisinhallinnan kehittäminen tukee Suomen puolustusta. Puolustusjärjestelmä mitoitetaan siten, että kyetään turvaamaan maan alueellinen koskemattomuus ja itsenäisyys sekä kansalaisten elinmahdollisuudet. Puolustusjärjestelmällemme asetettavien vaatimusten mitoituksen lähtökohtana on tavanomaisin asein toteutettavan, maamme valtaamiseen tähtäävän hyökkäyksen torjunta. Puolustuksen suunnittelun painopiste on strategisen iskun ennalta ehkäisyssä ja torjunnassa. SOTILAALLINEN MAANPUOLUSTUS PUOLUSTUSJÄRJESTELMÄN RAKENNE JOHTAMIS- JÄRJESTELMÄ TIEDUSTELU- JA VALVONTA- JÄRJESTELMÄ JOUKKO- TUOTANTO- JA LKP- JÄRJESTELMÄ HUOLTO- JA LOGISTIIKKA JÄRJESTELMÄ MAAVOIMIEN, MERIVOIMIEN JA ILMAVOIMIEN JOUKOT PUOLUSTUSJÄRJESTELMÄN TOIMINTA ALUEELLINEN PUOLUSTUS SOTILAALLINEN KRIISINHALLINTA SOTILAALLISEN MAANPUOLUSTUKSEN UHKAMALLIT JA SUORITUSKYKYVAATIMUKSET SOTILAALLISEN MAANPUOLUS- TUKSEN TEHTÄVÄT SOTILAALLISEN MAANPUOLUS- TUKSEN VOIMAVARAT SOTILAALLISEN MAAN- PUOLUSTUKSEN KESKEISET PERUSTEET SOTILAALLISEN MAANPUOLUS- TUKSEN LAINSÄÄDÄNTÖ Kuva 1: PUOLUSTUSPOLITIIKKA Sotilaallisen maanpuolustuksen rakenne 150

Puolustusratkaisulla tarkoitetaan sotilaallisen maanpuolustuksen toteuttamisen periaatetta. Puolustusjärjestelmä on kokonaisuus, joka koostuu puolustusvoimien johtamisja hallintojärjestelmistä, integroiduista tiedustelu- ja valvontajärjestelmistä, joukkotuotanto- ja liikekannallepanojärjestelmistä, huolto- ja logistiikkajärjestelmistä sekä joukkorakenteesta eli johtoportaista ja joukoista. Alueellinen puolustus ja sotilaallinen kriisinhallinta ovat puolustusjärjestelmän toimintamenetelmiä kriisi- ja uhkatilanteissa. Alueellisella puolustuksella tarkoitetaan Suomen puolustuksen periaatetta sekä puolustusjärjestelmän toimintaa ja käyttöä uhkien ennaltaehkäisyssä ja torjunnassa Suomen valtakunnan alueella. Alueellinen puolustus koostuu erilaisista, kulloisenkin uhkan ennaltaehkäisyssä ja torjunnassa toteutettavista puolustusvoimien sotilaallisista toimista ja niiden valmisteluista. Sotilaallinen kriisinhallinta on sotilaallisin keinoin tapahtuvaa kriisinhallintatoimintaa. Toiminta tähtää ensisijaisesti vakauden ja turvallisuuden palauttamiseen ja säilyttämiseen kriisialueella. Sen tavoitteena on edellytysten luominen yhteiskunnan muiden toimintojen käynnistämiseksi. Puolustuskyky muodostuu puolustusvoimien suorituskyvystä alueelliseen puolustukseen ja sotilaalliseen kriisinhallintaan. Puolustuskyky mitoitetaan valtion johdon turvallisuus- ja puolustuspoliittisten linjausten mukaiseksi. Puolustusvalmiudella tarkoitetaan sotilaallisen maanpuolustuksen toimintavalmiutta ja suorituskykyä. Puolustusvoimien valmiudella tarkoitetaan puolustusvoimien kykyä toteuttaa kulloisenkin tilanteen edellyttämät toimenpiteet. Puolustusvoimien suorituskyky Puolustusvoimien suorituskyky ja sen uskottavuus perustuvat kriisi- ja uhkatilanteissa kykyyn säädellä puolustusvalmiutta joustavalla, tilanteen edellyttämällä tavalla henkilöstön ja joukkojen hyvään koulutukseen ja suorituskykyyn toimintavarmoihin tiedustelu-, valvonta- ja johtamisjärjestelmiin määrällisesti ja laadullisesti riittävään ja ajanmukaiseen sotavarustukseen kansalliseen huoltovarmuuteen sekä kansainväliseen yhteistoimintaan ja yhteensopivuuteen valtakunnan kaikkien voimavarojen käyttöönottamiseen ja kansalaisten voimakkaaseen maanpuolustustahtoon. Puolustusjärjestelmän valmius ja toimintavarmuus ehkäisevät kriisejä ennalta ja mahdollistavat puolustusvoimien suorituskyvyn joustavan kohottamisen kriisien ja 151

uhkien edellyttämälle tasolle. Toimintavarmuudella tarkoitetaan puolustusjärjestelmän kykyä toimia suunnitellulla ja valmistellulla tavalla kaikissa kriisi- ja uhkatilanteissa. Valmiutta säädellään tilanteen mukaisesti mitoittamalla oman sotilaallisen voiman käyttö riittäväksi ehkäisemään ennalta uhkan ja näin estämään mahdollisen kriisin vakavoituminen. Valmiuden joustavalla säätelyllä pidetään puolustuksen kynnysarvo sellaisena, että hyökkääjä ei halua ottaa sen ylittämisestä aiheutuvaa riskiä. Normaaliaikana puolustusvoimat ovat perusvalmiudessa. Kriisi- ja uhkatilanteiden ennaltaehkäisemiseksi ja torjumiseksi sotilaallisen maanpuolustuksen valmiutta kohotetaan joustavasti. Valmiuden kohottaminen käynnistetään puolustushallinnon normaaliajan voimavaroilla, joita vahvennetaan tilanteen edellyttämällä tavalla. Voimavarojen vahventaminen sisältää tarvittavien hallinnonalojen sisäisten säädösmuutosten ja valmiuslainsäädännön toimivaltuuksien käyttöön saamisen. Valtakunnan voimavarojen käyttöönotto edellyttää puolustuskyvyn vahventamiseen tarvittavien taloudellisten voimavarojen osoittamista sekä valmiuslainsäädännön mahdollistamien yhteiskunnan muiden voimavarojen käytön suunnittelua ja valmistelua osana kokonaismaanpuolustuksen varautumista. Kriisi- ja uhkatilanteissa valtakunnan voimavaroja käytetään voimaan saatettujen valmiuslainsäädännön toimivaltuuksien mahdollistamalla tavalla osana sotilaallista maanpuolustusta. Henkilöstön ja joukkojen korkea koulutustaso muodostuu sodan ajan joukkojen ja niihin sijoitettujen henkilöiden tiedoista, taidoista ja asenteista. Palkatun henkilöstön, varusmiesten ja vapaaehtoista asepalvelusta suorittavien naisten sekä reserviläisten koulutus on sodan ajan joukoissa tarvittavan henkilöstön tuottamista. Koko palkattu henkilöstö koulutetaan ja sijoitetaan sodan ajan joukkoihin. Pääosalle varusmiehistä koulutus annetaan sodan ajan joukkokokoonpanossa siinä tehtävässä, johon heidät sijoitetaan varusmiespalveluksen jälkeen. Kertausharjoitusten tarkoituksena on syventää joukon kykyä toimia sodan ajan tehtävässään. Sodankuvaa vastaavien nykyistä pienempien, nopeasti liikkuvien ja tulivoimaltaan ulottuvien joukkojen johtaminen edellyttää mahdollisimman reaaliaikaista tilannekuvaa. Oikea-aikaisen johtamisen takaamiseksi parannetaan puolustusvoimien tiedustelu-, valvonta- ja johtamisjärjestelmää. Kehittynyt järjestelmä mahdollistaa yhteisen reaaliaikaisen tilannekuvan kokoamisen ja sen jakamisen kaikille puolustushaaroille sekä riittävien johtamisyhteyksien luomisen. Integroitu tiedustelu-, valvonta- ja johtamisjärjestelmä mahdollistaa strategisen tason ennakkovaroituksen saamisen, operatiivis-taktisen tilannekuvan luomisen, oman valmiuden kohottamisen sekä joukkojen oikea-aikaisen johtamisen. Riittävä ja ajanmukainen sotavarustus sekä muu materiaalinen valmius ovat puolustusvoimien suorituskyvyn perusedellytyksiä. Sotavarustus jakautuu puolustus- 152

voimien hallussa olevaan materiaaliin ja hankintamateriaaliin. Muulla materiaalisella valmiudella tarkoitetaan puolustusvoimien mahdollisuuksia hyödyntää kriisija uhkatilanteissa kaikkia tarvittavia julkisen ja yksityisen sektorin materiaalisia voimavaroja. Muu materiaalinen valmius perustuu puolustusvoimien omien tuotantolaitosten ja sotavarustetuotantoon varatun teollisuuden tuotanto-, korjaus- ja huoltokykyyn sekä strategisella kumppanuudella sovittuihin suoritteisiin ja yhteiskunnan eri tahojen kykyyn täydentää sodan ajan joukkojen tarvitsemaa materiaalia. Kansalaisten voimakkaan maanpuolustustahdon perustana on maanpuolustuksen kokeminen kansan yhteiseksi asiaksi. Maanpuolustustahto syntyy suomalaisista arvoista, perinteistä ja kansalaisten henkilökohtaisista kokemuksista. Yhteiskunnan kriisinsietokyky vaikuttaa olennaisesti kansalaisten maanpuolustustahtoon. Myönteiset henkilökohtaiset kokemukset yleisestä asevelvollisuudesta ovat välttämätön osa maanpuolustustahdon muodostumista ja ylläpitoa. Puolustusvoimien lakisääteiset tehtävät Laissa puolustusvoimista säädetään puolustusvoimien tehtävät. Näitä tehtäviä ovat valtakunnan maa- ja vesialueen sekä ilmatilan valvonnasta huolehtiminen yhteistoiminnassa muiden valvontaviranomaisten kanssa valtakunnan alueellisen koskemattomuuden turvaaminen tarvittaessa voimakeinoja käyttäen valtakunnan ja sen oikeusjärjestyksen sekä kansan elinmahdollisuuksien ja perusoikeuksien puolustaminen sotilaskoulutuksen antaminen ja vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen tukeminen valtakunnan sotilaallisen puolustusvalmiuden ylläpidosta ja kehittämisestä huolehtiminen virka-avun antaminen muille viranomaisille ja osallistuminen pelastustoimintaan kansainväliseen rauhanturvaamistoimintaan osallistuminen. Puolustusvoimien tehtävät sisältävät kaksi pääkokonaisuutta: valtakunnan alueellisen koskemattomuuden turvaamisen ja kansakunnan puolustamisen sen joutuessa hyökkäyksen kohteeksi. Muissa kuin sotilaallisissa uhkissa, kuten suuronnettomuuksissa ja laajamittaisissa pakolaisvirtojen hallinnassa, puolustusvoimien tehtävänä on muiden viranomaisten tukeminen. Puolustusjärjestelmä Puolustusjärjestelmän ylläpito ja kehittäminen perustuvat sotilaallisen maanpuolustuksen kriisi- ja uhkamalleihin sekä puolustusjärjestelmälle asetettuihin suori- 153

tuskykyvaatimuksiin. Valtioneuvoston selonteon mukaiset, puolustuksen suunnittelussa käytettävät kriisi- ja uhkamallit ovat: alueellinen kriisi, jolla voi olla vaikutuksia Suomeen poliittinen, taloudellinen ja sotilaallinen painostus, johon voi liittyä sotilaallisella voimalla uhkaaminen sekä sen rajoitettu käyttö ja sotilaallisen voiman käyttö, joka voi olla strateginen isku strategisella iskulla alkava hyökkäys alueiden valtaamiseksi. Suunnittelussa varaudutaan lisäksi yhteistoiminnassa muiden viranomaisten kanssa estämään tai rajoittamaan epäsymmetristen keinojen käyttö yhteiskuntaa vastaan. Varautuminen koskee myös osallistumista kansainväliseen kriisinhallintaan. Puolustusjärjestelmämme ja sen toiminnan uskottavuus luodaan normaaliaikana tehtävillä kehittämispäätöksillä, sotilaallisella koulutus- ja harjoitustoiminnalla sekä aktiivisella osallistumisella sotilaalliseen kriisinhallintaan. Aluevalvonta ja tiedustelu, valmiuden joustava säätely, tarkoituksenmukainen joukkotuotanto ja joukkojen toimintavalmiuden ylläpito säännöllisin kertausharjoituksin sekä hajautettu liikekannallepanojärjestelmä luovat perustan puolustusjärjestelmämme toimintaanpanolle uhkan edellyttämässä laajuudessa. Puolustusvoimien johtamis- ja hallintojärjestelmä Puolustusvoimien johtamisjärjestelmän tulee kyetä toimimaan valmiutta kohotettaessa ilman suuria organisaatio- ja toimintatapamuutoksia. Kriisi- ja uhkamalleihin varautuminen edellyttää tärkeimpien johtoportaiden ja joukkojen toimimista riittävän korkeassa valmiudessa jo normaaliaikana. Puolustusvoimien rauhan ajan johtamis- ja hallintojärjestelmä luo rungon kriisiajan johtamisjärjestelmälle. Johtamis- ja hallintojärjestelmää kehitetään valtioneuvoston selonteon mukaisesti ottamalla huomioon turvallisuusympäristön muutokset, sodan ajan joukkomäärien pieneneminen ja uusien suorituskykyjen luominen. Muutokset toteutetaan niin, että uusi rakenne on valmis vuoden 2008 alusta alkaen. Puolustusvoimain komentaja johtaa puolustusvoimia ja sen kokonaistoimintaa. Hän päättää puolustusvoimien strategisten ja operatiivisten tehtävien toteuttamisesta ja voimavarojen käytöstä sekä suuntaa puolustusvoimien toiminnan strategisten päämäärien ja tavoitteiden saavuttamiseksi. Puolustusvoimain komentaja tekee sotilaallisen maanpuolustuksen strategiset päätökset ja käskee operatiiviset tehtävät puolustushaaroille. Puolustusvoimain komentaja on sotilaskäskyasioissa suoraan tasavallan presidentin alainen. Puolustusvoimain komentaja ratkaisee puolustusvoimia koskevat sotilaskäskyasiat, joita ei ole säädetty tasavallan presidentin päätettäviksi tai säädetty taikka määrätty muun sotilasesimiehen ratkaistavaksi. 154

Pääesikunta on strategis-operatiivisen tason esikunta, jonka ydintehtävänä on toimia puolustusvoimain komentajan johtoesikuntana koko puolustusvoimia koskevissa asioissa ja erityisesti puolustushaarojen yhdistetyn käytön suunnittelussa ja johtamisessa. Puolustusvoimien yhteisoperaatiot suunnitellaan ja johdetaan Pääesikunnassa. Pääesikunta on hallinnollisissa asioissa puolustusministeriön alainen ja hoitaa sille kuuluvat keskushallintoviranomaistehtävät. Pääesikunnassa yhdistetään ja yhteen sovitetaan puolustushaarojen toiminta sekä koordinoidaan puolustusvoimien osalta eri viranomaisten toiminta ja kansainvälinen yhteistyö sotilaallisen maanpuolustuksen päämäärien saavuttamiseksi. Pääesikunta valmistelee puolustushaarojen ja alaisten laitosten suorituskykyvaatimukset ja jakaa tai keskittää niiden toteuttamiseksi tarvittavat resurssit. Lisäksi Pääesikunta vastaa koko puolustusvoimia koskevasta hallinnollisesta ohjauksesta. Puolustusvoimain komentajan käskemät tai muutoin koko puolustusvoimia koskevat sekä laajakantoiset tai periaatteellisesti merkittävät asiat käsittelee tai valmistelee Pääesikunta. Pääesikunnan päällikkö johtaa Pääesikuntaa ja hän ohjaa ja koordinoi puolustusvoimia koskevat sotilaskäskyasiat ja hallinnolliset asiat sekä ratkaisee toimivaltaansa kuuluvat keskushallintoviranomaisasiat. Maavoimat on puolustusvoimain komentajan alainen puolustushaara 1.1.2008 alkaen. Maavoimien tärkeimpiä tehtäviä ovat maitse tapahtuvan hyökkäyksen torjunta ja käskettyjen kohteiden suojaaminen yhteistoiminnassa muiden puolustushaarojen ja Rajavartiolaitoksen joukkojen kanssa. Maavoimat vastaa maavoimien operatiivisesta valmiudesta ja johtamisesta, maavoimien sodan ajan joukkojen kehittämisestä ja tuottamisesta, maavoimien huoltojärjestelmästä ja materiaalisesta valmiudesta, maavoimien operaatiotaidon ja taktiikan kehittämisestä sekä maavoimien kansainvälisestä yhteistoiminnasta. Maavoimat vastaa asevelvollisten kutsunnoista ja valvonnasta puolustusvoimissa, asevelvollisten sijoittamisesta yhteistoiminnassa muiden puolustushaarojen kanssa sekä asevelvollisten palvelukseen käskemisestä. Maavoimien Esikunta on maavoimien johtoesikunta ja Pääesikunnan alainen hallintoviranomainen. Se valmistelee ja toimeenpanee maavoimien komentajan päätökset ja käskyt. Maavoimien Esikunnan yhteistoimintaosapuolia ovat Merivoimien Esikunta ja Ilmavoimien Esikunta, Pääesikunnan alaiset laitokset sekä eri hallinnonalojen keskus- ja aluehallintoviranomaiset ja keskusjärjestöt. Maavoimat toteuttaa joukkojensa huollon kaikissa valmiustiloissa. Lisäksi se vastaa koko valtakunnan kattavista huoltojärjestelmistä. Puolustusvoimien Materiaalilaitoksen Esikunta ja huoltorykmenttien esikunnat johtavat huollon järjestelyt. 155

Operatiivinen johtoporras on työnimi, jota käytetään maavoimien sodan ajan erillisestä esikunnasta. Johtoporras on runko-osiltaan sisällytetty Maavoimien Esikunnan kokoonpanoon. Valmiutta kohotettaessa johtoporras täydennetään palkatusta henkilöstöstä ja reserviläisistä sodan ajan kokoonpanoon. Operatiivinen sotilaslääni vastaa alueensa maanpuolustuksen suunnittelusta, valmisteluista ja johtamisesta, maavoimien valmiuden ylläpidosta, valmiuden kohottamisesta sekä puolustusvalmistelujen yhteensovittamisesta ja käskettyjen joukkojen perustamisesta. Operatiivisen sotilasläänin komentaja johtaa vastuualueellaan alueellista sotilaslääniä sekä maavoimien joukko-osastoja ja laitoksia. Valmiutta kohotettaessa sotilasläänin komentaja johtaa perustettuja sotilasalueita sekä vastuualueen taisteluun ja sen johtamiseen sekä tukemiseen tarkoitettuja taistelu-, tiedustelu-, valvonta- ja aselajijoukkoja. Operatiiviselle sotilasläänille voidaan alistaa operatiivinen johtoporras tai operatiivisia yhtymiä. Operatiivisen sotilasläänin keskeisiä tehtäviä operatiivisten tehtävien lisäksi ovat aluehallintoviranomaistehtävät sekä asevelvollisuusasioiden hoito alueellaan. Alueellinen sotilaslääni on operatiivisen sotilasläänin alainen joukko. Se vastaa asevelvollisuusasioiden ja sodan ajan sotilasalueen tehtävien valmisteluista ja toteutuksesta operatiivisen sotilasläänin käskemin perustein. Merivoimat on puolustusvoimain komentajan alainen puolustushaara. Merivoimien tärkeimpiä tehtäviä ovat valtakunnan meriliikenteen suojaaminen ja meritse tapahtuvan hyökkäyksen torjunta yhteistoiminnassa muiden puolustushaarojen ja Rajavartiolaitoksen joukkojen kanssa. Merivoimien esikunta on merivoimien komentajan johtoesikunta. Se valmistelee ja panee toimeen merivoimien komentajan päätökset ja käskyt sekä johtaa merivoimien operatiivista toimintaa komentajalta saamiensa valtuuksien mukaisesti. Merivoimien Esikunta on pääesikunnan alainen hallintoviranomainen puolustushaaraansa koskevissa hallinnollisissa asioissa. Ilmavoimat on puolustusvoimain komentajan alainen puolustushaara. Ilmavoimien tärkeimpiä tehtäviä ovat ilmoitse tapahtuvan hyökkäyksen torjunta yhteistoiminnassa muiden puolustushaarojen kanssa. Ilmavoimien komentaja johtaa valtakunnallisen ilmapuolustuksen suunnittelun ja toteutuk-sen. Ilmavoimien esikunta on ilmavoimien komentajan johtoesikunta. Se valmistelee ja panee toimeen ilmavoimien komentajan päätökset ja käskyt sekä johtaa ilmavoimien operatiivista toimintaa komentajalta saamiensa valtuuksien puitteissa. Ilma- 156

voimien Esikunta on pääesikunnan alainen hallintoviranomainen puolustushaaraansa koskevissa hallinnollisissa asioissa. Johtamis- ja hallintojärjestelmä POHJOINEN MAANPUOLUSTUSALUE Oulun Sotilaslääni Lapin Sotilaslääni ITÄINEN MAANPUOLUSTUSALUE Pohjois-Karjalan Sotilaslääni Kuopion Sotilaslääni Mikkelin Sotilaslääni Kymen Sotilaslääni LÄNTINEN MAANPUOLUSTUSALUE Turun ja Porin Sotilaslääni Keski-Suomen Sotilaslääni Uudenmaan Sotilaslääni Helsingin Sotilaslääni Hämeen Sotilaslääni Vaasan Sotilaslääni ILMAVOIMAT Lapin Lennosto Karjalan Lennosto Satakunnan Lennosto MAAVOIMAT Pohjois-Suomen Sotilaslääni (op) Lapin Sotilaslääni Itä-Suomen Sotilaslääni (op) Savo-Karjalan Sotilaslääni Länsi-Suomen Sotilaslääni (op) Vaasan Sotilaslääni Helsingin Sotilaslääni (op) ILMAVOIMAT Lapin Lennosto Karjalan Lennosto Satakunnan Lennosto MERIVOIMAT Saaristomeren Meripuolustusalue Suomenlahden Meripuolustusalue MERIVOIMAT Saaristomeren Meripuolustusalue Suomenlahden Meripuolustusalue 2005 2008 Kuva 2: Sotilaallinen aluejako vuosina 2005 ja 2008 Rajavartiolaitos on sisäasiainministeriön alainen laitos, jonka perustamat rajajoukot ovat osa alueellista puolustusjärjestelmää. Rajavartiolaitosta johtaa rajavartiolaitoksen päällikkö. Rajajoukkoja tai niiden osia voidaan asetuksella liittää puolustusvoimiin sotilaalliseen maanpuolustukseen liittyvien tehtävien toteuttamiseksi. Kun liittäminen on tapahtunut, alistetaan joukot puolustusvoimien johtoportaille Pääesikunnan käskyllä. Alistamisen periaate on, että maarajalla toimivat joukot alistetaan maavoimille ja merivartiojoukot alistetaan merivoimille. Muut rajavartiolaitoksen joukot jäävät toteuttamaan laitoksen päätehtäviin kuuluvia rajavalvonta-, rajatarkistus- ja meripelastustehtäviä Rajavartiolaitoksen esikunnan johdolla. Integroidut tiedustelu- ja valvontajärjestelmät Tiedustelu- ja valvontajärjestelmien tehtävänä on tuottaa toimintavalmiuden ylläpidossa, operatiivisessa suunnittelussa ja johtamisessa sekä alueellisen koskemattomuuden turvaamisessa ja valtakunnan puolustamisessa tarvittava strateginen ja operatiivinen tilannekuva sekä siitä ja aikaisemmista tiedoista johdetut analyysit. Normaaliaikana tehtävissä korostuu pitkän tähtäimen suunnittelun ja päätöksenteon perustaksi tarvittava strateginen tiedustelu. 157

Tiedustelujärjestelmän keskeisenä tehtävänä on antaa ennakkovaroitus lähialueellamme olevien ulkovaltojen asevoimien toiminnan ja suorituskyvyn mahdollisesta muuttumisesta välittömäksi sotilaalliseksi uhaksi maatamme vastaan. Tiedustelujärjestelmä pitää valtakunnan poliittisen ja puolustusvoimien ylimmän johdon tietoisena maamme sotilaalliseen, sotilaspoliittiseen ja strategiseen tilanteeseen vaikuttavista tekijöistä. Kansainvälisissä operaatioissa tiedustelujärjestelmä tukee erityisesti joukkojen omasuojan lisäämistä. Valvontajärjestelmän keskeisenä tehtävänä on tuottaa ja ylläpitää reaaliaikaista aluevalvonnan vaatimaa tilannekuvaa maa- ja merialueelta sekä ilmatilasta. Valvontatoimenpiteiden perustana on Suomen alueen valvonnasta ja sen alueellisen koskemattomuuden turvaamisesta annettu asetus sekä puolustusministeriön päätös tämän asetuksen täytäntöönpanosta ja soveltamisesta. Puolustusministeriö johtaa ja sovittaa yhteen aluevalvontaviranomaisten toiminnan asetuksen alaan kuuluvissa asioissa. Puolustusvoimat huolehtii valtakunnan maa- ja vesialueen sekä ilmatilan valvonnasta yhteistoiminnassa muiden valvontaviranomaisten kanssa ja turvaa alueellisen koskemattomuuden. Pääesikunnan tehtävänä on huolehtia aluevalvonnan toimeenpanosta sekä aluevalvontaviranomaisten yhteistoiminnasta. Ilmavoimien komentaja vastaa ilmatilan valvonnasta ja ilmatilan valvontaan liittyvästä yhteistoiminnasta muiden puolustushaarojen sekä Ilmailulaitoksen ja Rajavartiolaitoksen kanssa. Tutkajärjestelmän tuottamaa ilmatilannekuvaa täydennetään elektronisen ja aisti-ilmavalvonnan havainnoilla. Tunnistamattomat ilma-alukset tunnistetaan ja käännytetään päivystysvalmiudessa olevilla hävittäjillä. Merivoimien komentaja vastaa merivalvonnasta ja merivalvontaan liittyvästä yhteistoiminnasta muiden puolustushaarojen sekä Rajavartiolaitoksen ja Merenkulkulaitoksen kanssa. Merivalvontaa toteutetaan ensisijaisesti puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen kiinteiltä asemilta, aluksilta ja ilma-aluksilta. Valvontavälineinä käytetään erilaisia tutkia ja muita elektronisia valvontalaitteita, erilaisia tähystyslaitteita sekä vedenalaisia valvontajärjestelmiä. Rajavartiolaitos vastaa normaaliaikana maa- ja merirajojen valvonnasta. Muut valvontaviranomaiset täydentävät valvontaa omiin tehtäviinsä liittyen. Joukkotuotanto otuotanto- - ja liikek ekannallepanojärjestelmät Joukkotuotanto on niiden toimenpiteiden muodostama kokonaisuus, jolla tuotetaan sodan ajan joukkojen henkilöstö sekä varustetaan sodan ajan joukot sotavarustuksella, kuljetusvälineillä, aluksilla ja ilma-aluksilla. Joukkotuotantojärjestelmän tehtävänä on tuottaa toimintakykyiset sodan ajan joukot siten, että ne voidaan tilanteen vaatiessa perustaa liikekannallepanojärjestelmällä. 158

Pääesikunnan operatiivinen ala käskee joukkojen operatiiviset suorituskykyvaatimukset, joukkojen tuottamisen ja varustamisen yleisen tärkeysjärjestyksen sekä joukkojen perustamisen yleisjärjestelyjä ohjaavat operatiiviset valmiusvaatimukset. Pääesikunnan henkilöstöala suunnittelee ja ohjaa joukkojen, palkatun henkilöstön, reserviläisten ja varusmiesten koulutusjärjestelyt ja suunnittelee sekä ohjeistaa asevelvollisten palvelukseen kutsumisen. Operatiivinen ala suunnittelee, ohjeistaa ja valmistelee asevelvollisten palvelukseen käskemisen valmiutta kohotettaes-sa. Pääesikunnan muut alat sekä Pääesikunnan alajohtoportaiden esikunnat osallistuvat oman puolustushaaransa, aselajinsa tai toimialansa sodan ajan joukkorakenteiden kehittämiseen ja operatiivisten suorituskykyvaatimusten määrittämiseen. Henkilöstön tuottaminen sisältää sodan ajan joukkojen edellyttämän henkilöstötarpeen määrittämisen: asevelvollisen palvelukseen kutsumisen pääasiassa normaaliaikana tapahtuvan varusmiesten, reserviläisten ja puolustusvoimien palveluksessa olevan henkilöstön kouluttamisen sodan ajan joukkojen tarpeiden mukaisesti asevelvollisten valvonnan sekä koulutettujen henkilöiden sijoittamisen sodan ajan kokoonpanoihin. Varustaminen sisältää: sodan ajan joukkojen varustamiseksi tarvittavan sotamateriaalin hankinnan ja varaamisen joukkojen varustamisen tärkeysjärjestyksen määrittämisen materiaalin varastointijärjestelyjen suunnittelun ja toteutuksen sekä materiaalin kohdentamisen sodan ajan joukoille. Liikekannallepanojärjestelmä koostuu perustamisen valmisteluista ja joukkojen perustamisesta. Liikekannallepanojärjestelmän tehtävänä on valmistella sodan ajan joukkojen perustaminen ja tilanteen vaatiessa perustaa puolustuskyvyn edellyttämät joukot. Perustaminen voidaan toteuttaa joko yhtäjaksoisena suorituksena tai tilanteen edellyttämällä tavalla joustavasti useita viikkoja tai kuukausia kestävän valmiuden kohottamisen aikana. Perustamisvalmistelut sisältävät: perustamissuunnitelmien laatimisen materiaalin hajauttamisen suunnittelun ja valmistelun hankintamenettelyn ja ottotoiminnan valmistelut perustamisorganisaatioon sijoitetun henkilöstön kouluttamisen tehtäviinsä sekä perustamisessa tarvittavien lakeihin, asetuksiin ja säädöksiin perustuvien lisätoimivaltuuksien käyttöönsaamisen valmistelut. 159

Joukkojen perustaminen sisältää: perustamistilojen ja -alueiden käyttöönoton sekä tilojen valmistelut joukkojen ja kuljetusvälineiden palvelukseen käskemisen perustettaviin joukkoihin sijoitettavan henkilöstön, materiaalin ja kuljetusvälineiden vastaanoton ja kohdentamisen joukoille sekä varsinaisen joukkojen perustamisen. Perustamisvaihe päättyy, kun perustettu joukko tai sen osa luovutetaan sen operatiiviselle käyttäjälle. Perusvalmiuteen palauttamiseen liittyvä joukkojen kotiuttamisen suunnittelu ja valmistelu on osa liikekannallepanojärjestelmän toimintaa. Huolto- ja logistiikkajärjestelmä Puolustusvoimien huolto- ja logistiikkajärjestelmä muodostuu valtakunnallisesta logistiikkajärjestelmästä ja puolustushaarojen huoltojärjestelmistä. Logistiikkajärjestelmä on puolustusvoimien, kotimaisen ja kansainvälisen elinkeinoelämän sekä muun yhteiskunnan logististen osien muodostama kokonaisuus. Puolustusvoimien logistiikkajärjestelmän tehtävänä on tukea puolustusvoimien lakisääteisten tehtävien toteuttamista suunnittelemalla, kehittämällä, rakentamalla ja ylläpitämällä sotilaallista huoltovarmuutta. Puolustusvoimien teknistyminen, lisääntyvä kansainvälinen toiminta ja logististen järjestelmien monikansallisuus asettavat haasteita puolustusvoimien logistiikkajärjestelmän kehittämiselle. Puolustusvoimien logistiikkajärjestelmä integroidaan yhteiskuntaan jo normaalioloissa strategisin kumppanuuksin siten, ettei sen rakennetta tarvitse kriisitilanteessa merkittävästi muuttaa. Strategista kumppanuutta on käytetty jo vuosikymmeniä esimerkiksi ilmavoimien ja merivoimien teollisuudella suorittamissa aluskaluston perushuolloissa. Myös erikoissairaanhoidossa, polttoainehuollossa ja elintarviketäydennyksissä tukeudutaan yhteiskunnan logistisiin järjestelmiin. Puolustusmateriaalin ja muunkin puolustusvoimien tarvitseman materiaalin tuottaminen tapahtuu valmiutta kohotettaessa pääsääntöisesti vain teollisuuden toimenpitein. Maavoimien, merivoimien ja ilmavoimien huoltojärjestelmät ovat osa puolustusvoimien logistiikkajärjestelmää muodostuen puolustushaarojen omista toimenpiteistä ja kumppanuuksista. Huoltojärjestelmien tehtävänä on ylläpitää ja kehittää joukkojen taistelukelpoisuutta sekä toimintakykyä kaikissa valmiustiloissa. Huoltojärjestelmät jakautuvat huollon toimialoihin, joita ovat täydennykset, kunnossapito, lääkintähuolto, kuljetukset ja huoltopalvelut. Täydennykset ovat massamaisen materiaalin, kuten ampumatarvikkeiden, polttoaineiden ja elintarvikkeiden varastointia ja jakelua joukoille. Kunnossapito on joukkojen käyttämän materiaalin, kuten asejärjestelmien ja ajoneuvojen ennakoivaa huoltoa ja korjauksia. Kunnossapitotasot vaihtelevat käyttäjän huollosta teollisuuden suorittamiin vauriokorjauksiin. Lääkintähuolto keskittyy kriisin aikana haavoittuneen pelastavaan ensia- 160

puun sekä haavoittuneen evakuointiin kirurgiseen ensihoitoon. Huoltopalvelut ovat pääosin sotilaan toimintakyvyn ylläpitämistä muun muassa muonituksen, kenttäpostin ja kenttähygienian toimenpitein. Lisäksi huoltopalveluihin kuuluu normaaliaikanakin rahallisesti merkittävä tilahallinta. Kuljetukset suoritetaan meritse, ilmoitse ja maitse. Niillä tuetaan muiden huoltolajien toimintaa. Perustettaviin sodan ajan joukkoihin kuuluu orgaanisia kenttähuolto-osia, jotka vastaavat taistelukentän operaatioiden huollollisesta tukemisesta. Kenttähuoltojoukkojen varustaminen ja kouluttaminen on puolustusvoimien huollollista ydinosaamista. Valmiusprikaatin henkilöstövahvuudesta noin 20 % kuuluu huolto-osiin, kuten huoltopataljoonan lääkintä-, täydennys- ja kuljetus- sekä kunnossapitokomppanioihin. Alueellisessa puolustusjärjestelmässä joukkojen tukeutuminen puolustusvoimien logistiikkajärjestelmään tapahtuu pääosin huoltorykmenttien kautta. Joukkorak orakenne Maavoimien, merivoimien ja ilmavoimien joukot sekä rajavartiolaitoksen puolustusvoimien johtoon suunnitellut joukot muodostavat puolustusjärjestelmän joukkorakenteen. Joukkorakenteeseen sisältyy sekä eri järjestelmien toiminnassa tarvittavia joukkoja ja johtoportaita että erilaisiin taistelutehtäviin ja sotilaalliseen kriisinhallintaan soveltuvia joukkoja. Sodan ajan joukot jaetaan operatiivisiin ja alueellisiin joukkoihin. Joukkojen määrää vähennetään vaiheittain vuoteen 2008 mennessä luopumalla joukoista ja materiaalista, joiden elinkaari on päättymässä. Operatiivisten joukkojen vahvuus on 100 000 ja alueellisten joukkojen vahvuus on noin 250 000 sotilasta. Operatiivisilla joukoilla luodaan puolustuksen painopiste. Ne koostuvat puolustushaarojen suorituskykyisimmistä joukoista ja niitä käytetään keskitetysti koko valtakunnan alueella. Joukot kykenevät liikkuviin yhteisoperaatioihin ja kauaskantoiseen tulenkäyttöön. Osalla joukoista kyetään siviiliviranomaisten tukemiseen myös normaalioloissa. 161

Maavoimat 285 000 Merivoimat 30 000 Ilmavoimat 35 000 Operatiiviset joukot Alueelliset joukot 3 valmiusprikaatia 1 panssariprikaati 4 jääkäriprikaatia 2 mekanisoitua taisteluosastoa 1 helikopteripataljoona Erikois- ja aselajijoukkoja Ilmatorjuntaohjus- ja ilmatorjuntatykkiyksiköt Tulenkäytön johtoportaat 7 jalkaväkiprikaatia 29 erillistä pataljoonaa/taisteluosastoa 170 paikallispuolustusyksikköä, maakuntajoukot ml. Aselajijoukkoja ja erillisyksiköitä 2 ohjusvenelaivuetta (8 ohjusvenettä) 3 miinantorjuntalaivuetta 3 miinalaivaa + 3 miinalauttaa 4 vartiovenettä 2 rannikkojääkäripataljoonaa 2 rannikko-ohjuskomppaniaa 4 meritorjuntaohjuspatteria Erillisiä rannikkojääkäriyksiköitä Rannikkotykistöpatteristoja Linnakkeet 3 Hornet-hävittäjälaivuetta 1 Hawk-hävittäjälaivue Valmiustukikohdat Tukilentolaivue Yhteyskonelaivueet Kuva 3: Operatiiviset ja alueelliset joukot Alueelliset joukot ovat määrätyille alueille tai kohteisiin rajoittuviin taistelu-, suojaus-, valvonta- ja tukitehtäviin varustettuja ja koulutettuja joukkoja. Niillä suojataan yhteiskunnalle ja puolustusvoimille keskeiset rakenteet sekä pidetään valtakunnan puolustuksen kannalta tärkeät alueet. Joukkojen perustamista varten pidetään lisäksi yllä perustamisorganisaatiota. Kaikkien joukkojen organisaatioita ja materiaalia kehitetään osana puolustusjärjestelmän ylläpitoa ja kehittämistä. Valmiusyhtymiä ovat erikseen nimetyt maa-, meri- ja ilmavoimien rauhan ajan joukko-osastot, jotka ylläpitävät muita korkeampaa valmiutta. Valmiusyhtymien perustamilla joukoilla luodaan painostuksen sekä strategisen iskun ennaltaehkäisyn ja torjunnan painopiste. Nämä joukot ovat keskeisessä asemassa myös alueiden valtaamiseen tähtäävän hyökkäyksen ennaltaehkäisyssä ja torjunnassa. Alueellinen puolustus Alueellinen puolustus perustuu joustavaan ja uhkaa vastaavaan puolustuskykyyn. Tavoitteena on kriisin ennaltaehkäisy. Normaalioloissa puolustusvoimien valmius on riittävä. Valtakunnan alue kyetään valvomaan ja antamaan virka-apua muille viranomaisille sekä osallistumaan kansainväliseen kriisinhallintaan. 162

Alueellisen kriisin syntyessä lähialueilla johtamisvalmiutta kohotetaan, valvontaa tehostetaan, kohteet suojataan sekä annetaan tarvittaessa virka-apua muille viranomaisille. Kauempana syntyvän alueellisen kriisin tukahduttamiseen osallistutaan lähettämällä tarvittaessa joukkoja kansainväliseen kriisinhallintaan. Painostukseen vastataan nostamalla valmiutta lisääntyvien resurssien ja toimivaltuuksen turvin sekä valmistautumalla perustamaan joustavasti uhkan edellyttämät joukot. Sotilaallisen voiman käytön torjunta perustuu yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen ja kohteiden suojaamisen, valtakunnan puolustuksen kannalta tärkeiden alueiden hallussapitämiseen ja yhteisoperaationa toteutettavaan ratkaisutaisteluun puolustajalle edullisilla alueilla. Muualla hyökkääjää kulutetaan ja hidastetaan alueellisten joukkojen taistelulla. Tärkeät toiminnot ja kohteet suojataan yhteistoiminnassa muiden viranomaisten kanssa heti valmiuden kohottamisen alusta saakka. Puolustustaisteluun hyvin sopivilla alueellisilla joukoilla pidetään meille tärkeät alueet. Integroituun ja reaaliaikaiseen tilannekuvaan perustuen kaikkien puolustushaarojen suorituskykyisimmät joukot suunnataan valtakunnallisena yhteisoperaationa toteutettavaan ratkaisutaisteluun. Taistelua tuetaan syvällä vastustajan tärkeisiin kohteisiin ulottuvalla tulella ja elektronisella vaikutuksella. Perusvalmius Puolustusvoimien valmiuden tasosta normaalioloissa käytetään nimeä perusvalmius. Perusvalmiudessa tehtävät toteutetaan normaaliajan voimavaroin ja toimivaltuuksin. Perusvalmiuden aikana puolustusvoimien on joka hetki kyettävä: tuottamaan tiedustelulla ja valvonnalla ennakoivan päätöksenteon mahdollistava tilannekuva ja analyysit suojaamaan tärkeimmät sotilaskohteet ja osallistumaan yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen suojaamiseen valvomaan ja turvaamaan alueellinen koskemattomuus pitämään johtamisjärjestelmä toimintakunnossa ja keskeisimmiltä osiltaan toiminnassa pitämään yllä joukkojen perustamis- ja toimintaanpanovalmius annettujen aikavaatimusten edellyttämällä tavalla ja uhkan edellyttämään puolustusvalmiuden kohottamiseen. Valmiuden kohottaminen Tasavallan presidentti ratkaisee ylipäällikkönä merkittävät puolustusvalmiuden muutokset. Valmiuden säätelyä koskevat suorituskykyvaatimukset ja menettelytavat käsketään pääesikunnan ylläpitämissä operatiivisissa ohjeissa. Jos perusvalmiuden järjestelyt eivät riitä, valmiutta voidaan kohottaa joustavasti. Valmiuden säätely kohdentuu tilanteen edellyttämällä tavalla: johtamisjärjestelmään kohteiden ja toimintojen suojaamiseen 163

aluevalvontaan virka-avun antamisvalmiuteen tiedustelujärjestelmään sotavarustetuotantoon sekä joukkojen perustamiseen. Puolustusvoimat voi tilanteen vaatiessa tehostaa valmiuttaan muun muassa tiedustelun, valvonnan ja kohteiden suojaamisen osalta omin, sisäisin toimenpitein. Valmiutta kohotettaessa voidaan kutsua reserviläisiä kertausharjoituksiin tai ylimääräiseen palvelukseen. Sodan ajan joukkoja perustetaan tarvittaessa toiminnallisesti ja alueellisesti painottaen. Joukkojen perustaminen ja tehtävänmukainen ryhmittäminen edellyttävät yleensä lisävoimavarojen saamista puolustusvoimille ja valmiuslain säädösten voimaansaattamista. Liikekannallepanosta antaa määräyksen tasavallan presidentti. Liikekannallepanossa perustetaan sodan ajan joukot. Tämä edellyttää yleensä puolustustilalain voimaan saattamista. Valmiuden kohottamiseen liittyvät käskyt annetaan alajohtoportaille operatiivisten johtosuhteiden mukaisesti. Jos yhteydet ylempään johtoportaaseen eivät toimi, on alemman johtoportaan komentajalla kaikilla toiminnan tasoilla velvollisuus käskeä tilanteen edellyttämästä valmiuden kohottamisesta. Rajavartiolaitoksen valmiudesta käskee sisäasiainministeriö. Rajavartiolaitoksen valmiutta kohotetaan silloin, jos laitoksen päätehtävien toteutus tai sotilaallisen puolustusvalmiuden kohottaminen sitä vaatii. Rajavartiolaitoksen valmiuden kohottaminen sovitetaan puolustusvoimien valmiuden kohottamiseen. 164

NOPEA TILANNEKEHITYS HIDAS TILANNEKEHITYS PUOLUSTUSTILALAKI VALMIUSLAKI LAINSÄÄDÄNTÖ RAUHAN AJAN SÄÄDÖKSET UHKAN ENSISIJAISET KOHTEET SOT SIV SOT+SIV SOT SIV TÄYSVALMIUS TEHOSTETTU VALMIUS (ei käytössä kaikilla aloilla) SIVIILIALOJEN VALMIUS SOTILAALLINEN VALMIUS UHKAN KEHITYSTÄ ENNAKOIVA JOUSTAVA VALMIUS TILANNE NORMAALI- OLOT KIRISTYNYT KV TILANNE SODAN UHKA SOTA SODAN UHKA KIRISTYNYT KV TILANNE NORMAALI- OLOT * Tilanteen perustan muodostaa kaavoittumaton uhka * Tilanteen kehitys vasemmalta oikealle: strategisen iskun uhkamalli * Tilanteen kehitys oikealta vasemmalle: laajamittaisen hyökkäyksen uhkamalli * Molemmissa vaihtoehdoissa päämääränä on valmiuden ennakoiva ja joustava kohottaminen Kuva 4: Valmiuden kohottaminen Alueellisen puolustuksen toteutus Lähtökohtaisesti hyökkääjällä on aloite ja ylivoima. Hyökkääjää ei voi torjua heti rajalla eikä muuallakaan yhtenäisellä linjalla. Siksi torjunta perustuu alueelliseen puolustukseen, jonka tavoitteena on suojata yhteiskunnan elintärkeät siviili- ja sotilaskohteet, pitää strategisesti tärkeät alueet omien joukkojen hallussa sekä valtakunnan alueen syvyyttä hyväksi käyttäen kuluttaa ja hidastaa maahantunkeutujaa ilma- ja meripuolustuksen toimin, operatiivisin ja taktisin vastahyökkäyksin, ylläköin, puolustustaisteluin ja sissitoiminnan keinoin. Edulliseen maastoon valituissa ratkaisukohdissa keskitetään hyökkääjän torjumiseksi ja lyömiseksi tarvittava ylivoima. Alueellinen puolustus toteutetaan maavoimien, merivoimien ja ilmavoimien yhteisin, koko valtakunnan alueella tapahtuvin operaatioin. Operaatioihin käytetään puolustushaarojen johtoportaita, alueellisia joukkoja sekä koko valtakunnan alueella käytettäviä operatiivisia joukkoja. Rajavartiolaitoksen perustamat rajajoukot toimivat sotilaallisissa tehtävissään osana alueellista puolustusta. Ilmavoimilla ja ilmatorjunnalla estetään hyökkääjää saavuttamasta ilmanherruutta, suojataan omia joukkoja ja valtakunnallisesti tärkeitä kohteita sekä luodaan edellytykset väestön suojaamiseksi ilmatoiminnan vaikutuksilta. Meripuolustuksessa pyritään hyödyntämään mahdollisimman laajasti Suomen rannikon erikoisolosuhteet sekä saariston antama suoja. Pääosalla merivoimien joukoista on hyvä operatiivinen ja taktinen liikkumiskyky. Meripuolustuksen iskukyky perustuu pääosin merimiinojen, meritorjuntaohjusten sekä rannikkojoukkojen käyttöön. 165

Taistelut voitetaan käyttämällä tehtävään soveltuvia joukkoja ja toteuttamalla aktiivista, joukkojemme ominaisuuksia ja maastoa tehokkaasti hyödyntävää taktiikkaa. Pääesikunta johtaa alueellista puolustusta strategisen päämäärän mukaisesti. Pääesikunta käskee puolustusvoimain komentajan käskemien linjausten mukaisesti alueellisen puolustuksen ajallisen, alueellisen ja toiminnallisen painopisteen. Pääesikunta sovittaa yhteen puolustushaarojen toiminnan ja voimavarojen käytön ja johtaa puolustushaarojen yhteisoperaatiot. Maavoimien tärkeimpiä joukkoja ovat maavoimien valmiusprikaatit. Perusvalmiuden aikana maavoimat käyttää valmiusyhtymiään normaalin joukko-osaston tavoin. Valmiutta kohotettaessa valmiusyhtymien perustamat joukot ja erityisesti niihin kuuluvat valmiusprikaatit ovat keskeisin uhkaa ennaltaehkäisevä tekijä. Valmiutta kohotettaessa maavoimat ryhmittää suojausjoukot, valmiusprikaatit ja muut joukot nopeasti uhkaa vastaavasti osoittamaan puolustuskykyä ja ehkäisemään ennalta kriisin kehittymistä. Tilanteen mahdollistaessa valmiusprikaatia käytetään yhtymäkokonaisuutena, mutta sitä voidaan käyttää myös hajautettuna laajalla alueella. Valmiuden kohottamisen alkuvaiheessa sotilasläänien tärkein tehtävä on johtaa joukkojen perustaminen ja keskittäminen. Operatiiviset sotilasläänit muodostavat koko alueensa kattavan valvontaverkon sekä suojaavat tärkeät kohteet alueellisilla joukoilla. Maavoimien taistelun painopiste luodaan operatiivisten yhtymien käytöllä, sotajaotuksen muutoksilla sekä reservien ja materiaalin käytöllä. Hyökkääjä torjutaan painopistesuunnassa alueellisten yhtymien taistelulla. Operatiivinen sotilaslääni luo puolustuksen painopisteen omien ja saamiensa reservien käytöllä sekä alistamalla joukkoja alaisilleen johtoportaille. Merivoimien valmiusyhtymien tärkeimpiä tehtäviä ovat aluevalvonta, puolustusvalmistelut ja sodan ajan joukkojen tuottaminen. Valmiutta kohotettaessa valmiusyhtymien perustamat taistelualus- ja rannikkojoukkojen liikkuvat yksiköt ovat merivoimien keskeisin hyökkäystä ennaltaehkäisevä voima. Joukoista tärkeimpiä ovat miinoitustehtäviin ja ohjustulen käyttöön kykenevät yksiköt ja niitä johtavat johtoportaat. Merivoimat vastaa alueellisen koskemattomuuden ja meriyhteyksien turvaamisesta. Meripuolustusalueiden perustamat joukot ryhmitetään uhkaa vastaavasti osoittamaan puolustuskykyä ja nostamaan hyökkäyskynnystä. Hyökkäystä torjuttaessa merivoimien päätehtävänä on hyökkääjän merellisten operaatiomahdollisuuksien kiistäminen, tappioiden tuottaminen sekä muiden puolustushaarojen taistelun tukeminen. Merivoimat pitää yllä ja jakaa valtakunnallisen meritilannekuvan sekä suojaa koko valtakunnalle tärkeän meriliikenteen. Hyökkäyksen torjuntavaiheessa merivoimien laivasto- ja rannikkojoukkoyksiköitä käytetään keskitetysti painopisteen luomiseksi. 166

Ilmavoimien valmiusyhtymiä ovat rauhan ajan lennostot. Ne vastaavat jo perusvalmiuden aikana puolustushaaran operatiivisten tehtävien toteuttamisesta. Valmiusyhtymien tärkeimpiä tehtäviä ovat aluevalvonta, puolustusvalmistelut ja sodan ajan joukkojen tuottaminen. Valmiutta kohotettaessa valmiusyhtymien perustamat hävittäjäyksiköt ja tulen käytön johtoportaat ovat ilmavoimien keskeisin kriisinhallinnan väline. Ilmavoimien toiminnan painopiste on alueellisen koskemattomuuden turvaamisessa ilmatilassa. Hävittäjävoimaa käytetään osoittamaan puolustuskykyä ja nostamaan hyökkäyskynnystä. Jo kriisin alkuvaiheessa hävittäjäkalustoa hajautetaan päätukikohtien ulkopuolelle ja ilmavalvontaa tehostetaan. Tilanteen mahdollistaessa hävittäjäyksiköitä käytetään aktiivisesti ja etupainoisesti alueellisen koskemattomuuden turvaamiseen. Hyökkäystä torjuttaessa ilmavoimien päätehtävänä on hyökkääjän ilmaherruuden kiistäminen ja tappioiden tuottaminen sekä valtakunnallisen ilmatilannekuvan ylläpitäminen ja jakaminen. Hyökkäyksen torjuntavaiheessa hävittäjäyksiköitä käytetään keskitetysti valtakunnan painopistealueella. Rajavartiolaitoksen normaaliajan toiminnassa korostuvat rajavartiotehtävät, joihin kuuluvat rajavalvonta ja rajatarkastukset. Valmiutta kohotettaessa rajavartiolaitos tehostaa toimintaansa vastaamaan kulloisenkin tilanteen mukaisia suorituskykyvaatimuksia. Hyökkäystä torjuttaessa rajajoukkojen sotilaallisia tehtäviä ovat: vihollisen hidastaminen, kuluttaminen ja sitominen sissitoiminnalla ja muulla taistelutoiminnalla tiedustelu vihollisen selustassa osallistuminen meritse tapahtuvien hyökkäysten torjuntaan, meriliikenteen suojaamiseen, kauppa-alusten tarkastustoimintaan sekä valvontaan ja tiedusteluun merialueella. 167

Strategisen iskun torjunta Strategisen iskun torjunnassa alueellisen puolustuksen tavoitteena on kansallisen päätöksentekokyvyn ja yhteiskunnan sekä sotilaallisen maanpuolustuksen toimintakyvyn säilyttäminen, iskusta aiheutuvien tappioiden minimoiminen sekä tappioiden tuottaminen viholliselle. Alueellisen puolustuksen keskeisiä toimia strategisen iskun torjunnassa ovat alueellisen koskemattomuuden turvaaminen, kohteiden ja toimintojen suojaaminen, tappioiden tuottaminen hyökkääjälle sekä materiaalin hajauttaminen. ILMAPUOLUSTUS ILMAVOIMAT JA OHJUKSET MATERIAALIVARASTOT JA TÄRKEIMMÄT JOUKOT ERIKOISJOUKOT KAUASKANTOINEN TYKISTÖ YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEÄT TOIMINNOT ELEKTRONINEN VAIKUTTAMINEN POLIITTINEN JA SOTILAALLINEN JOHTO MERILIIKENNE MERIVOIMAT Kuva 5: Strategisen iskun kohteet Alueiden valtaamiseksi käynnistetyn hyökkäyksen torjunta Hyökkäyksen torjunnassa tavoitteena on pitää strategisesti tärkeät alueet omien joukkojen hallussa sekä valtakunnan syvyyteen tukeutuen kuluttaa ja hidastaa maahantunkeutujaa siinä määrin, että valituissa ratkaisukohdissa voidaan saavuttaa vihollisen torjumiseksi ja lyömiseksi tarvittava ylivoima. 168

PIDETÄÄN, SUOJATAAN ESTETÄÄN PÄÄSY TORJUTAAN, LYÖDÄÄN KULUTETAAN, HIDASTETAAN ALOITETAAN RAJOILTA Kuva 6: Alueellisen puolustuksen periaate alueiden valtaamiseen käynnistetyn hyökkäyksen torjunnassa Sotilaallinen kriisinhallinta Sotilaallinen kriisihallinta on sotilaallisin keinoin ja organisaatioin valtakunnan rajojen ulkopuolella toteutettavaa rauhanturvaamista, sotilaallista väliintuloa ja tilanteenhallintaa. Sotilaalliseen kriisinhallintaan käytetään ensisijaisesti siihen koulutettuja ja varustettuja joukkoja. Näitä joukkoja varaudutaan käyttämään myös alueelliseen puolustukseen tilanteen niin vaatiessa. Sotilaalliseen kriisinhallintaan osallistumisen tarkoituksena on estää tai rajoittaa kriisien vaikutusten ulottuminen Suomeen. Puolustusvoimien sotilaalliseen kriisinhallintaan osallistumisella pyritään ensisijaisesti vähentämään jännitystä kriisialueella ratkaisemaan syntyneitä kriisejä sekä rajoittamaan niistä johtuvia vihamielisyyksiä ja näin estämään niiden syveneminen ja kehittyminen aseellisiksi konflikteiksi taivuttamaan mahdollinen hyökkääjä lopettamaan hyökkäyksensä ja vetäytymään sekä mahdollistamaan lopulta yhteiskunnan palauttaminen normaalitilaan. 169

Sotilaallisessa kriisinhallinnassa saatuja tietoja, taitoja ja kokemuksia voidaan soveltaa oman maan puolustamisessa ja hyödyntää puolustusjärjestelmämme kehittämisessä. Henkilöstön toimintavalmiuksien lisääntyminen ja sotavarusteiden kehittäminen kriisikokemusten pohjalta tukevat alueellisen puolustuksen toteutusta. Kriisinhallintatoiminta kokonaisuudessaan kehittää puolustusjärjestelmämme yhteensopivuutta ja joukkojemme yhteistoimintakykyä. Omaa maatamme koskevassa kriisitilanteessa yhteensopivuus edesauttaa Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan ja Euroopan unionin solidaarisuuslausekkeen mukaisen sotilaallisen avun vastaanottamista, ja yhteistoimintakyky mahdollistaa tehokkaan toiminnan mahdollisten apujoukkojen kanssa. Osallistuminen kansainvälisiin kriisinhallintaoperaatioihin täydentää ulkovalloille muodostuvaa kuvaa Suomen puolustuskyvystä. Osaamisen ja ammattitaidon osoittaminen tässä yhteydessä lisää puolustuksemme uskottavuutta. Puolustusvalmiuden ylläpito ja sotilaallisen maanpuolustuksen suorituskyvyn kehittäminen Sotilaallisen puolustusvalmiuden ylläpito perustuu sotilaallisen maanpuolustuksen suunnitteluun, puolustusjärjestelmän suorituskyvyn rakentamiseen, ylläpitoon ja käyttöön sekä toiminnan tukemiseen. Puolustusvalmiuden ylläpidon perustana ovat: ajantasainen uhkakuva puolustusvoimien tehtävät yleinen sotataidon ja sotatekniikan kehitys puolustusvoimien joukot ja johtoportaat sekä niiden suorituskyky alueellinen puolustus ja sotilaallinen kriisinhallinta. Sotilaallisen maanpuolustuksen suunnittelun tuloksena syntyvät puolustusjärjestelmän tavoitetila, puolustusvoimien kehittämisohjelma, puolustusvoimien operatiivinen käsky, toimintaa ohjaavat operatiiviset ohjeet sekä toimeenpanon suunnittelua ohjaavat asiakirjat. Sotilaallisen maanpuolustuksen suunnittelu voidaan jakaa strategiseen ja operatiiviseen suunnitteluun. Puolustusvoimien strategisen suunnittelun perustana ovat: Suomen kansallinen päämäärä sekä sen saavuttamista tukevat arvot ja intressit Suomen kansalliset turvallisuustavoitteet sekä ulko- ja turvallisuuspoliittiset sopimukset valtionjohdon turvallisuus- ja puolustuspoliittiset linjaukset sekä niiden toteuttamiseksi suunnitellut voimavarat pitkän aikavälin arviot yhteiskunnan ja turvallisuusympäristön sekä kriisien ja sotien kehityksestä sekä puolustusvoimien tehtävät, nykytila ja järjestelmien elinjaksot. 170

Puolustusvoimien strategisen suunnittelun tehtävänä on valmistella perusteita strategiselle päätöksenteolle puolustusvoimissa. Strateginen suunnittelu tuottaa perusteet sotilaallisen maanpuolustuksen pitkäjänteiselle kehittämiselle, jonka tavoitteena on valtiojohdon määrittämien tehtävien edellyttämien suorituskykyjen ylläpitäminen ja kehittäminen käyttöön osoitettujen voimavarojen avulla. Puolustusvoimien strategisen suunnittelun tuotteet ovat: puolustusjärjestelmän tavoitetila puolustusvoimien kehittämisohjelma puolustusvoimien tutkimusohjelma. Puolustusjärjestelmän tavoitetilan määrittäminen käynnistetään valtion johdon linjauksella, joka annetaan valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa tai muulla valtioneuvoston päättämällä tavalla. Tarvittaessa linjausta tarkennetaan hallitusohjelmassa sekä puolustusministerin ja puolustusvoimain komentajan vuosittaisessa tulosneuvottelussa. Tavoitetilan määrittämisprosessissa käsitellään yleensä noin 20 25 vuoden aikajännettä. Lähitulevaisuuteen liittyviä asiakokonaisuuksia käsitellään tilanteissa, joissa edellytetään strategisen päätöksen tai linjauksen tarkistamista. Suunnittelun lopputuote on puolustusvoimien kehittämisohjelma. Se kattaa 12 vuoden ajanjakson, joista ensimmäiset kahdeksan (8) vuotta suunnitellaan niin tarkasti, että toiminnan ja resurssien suunnittelu kyseisille vuosille voidaan toteuttaa sen perusteella. Kehittämisohjelman viimeiset neljä (4) vuotta suunnitellaan linjaukseksi painopistealueista ja voimavarojen kohdentamisesta puolustusvoimien kehittämistavoitteiden saavuttamiseksi. Puolustusvoimien tutkimusohjelmaan perustuva tutkimustoiminta luo edellytykset oikea-aikaisten kehittämislinjausten ja päätösten, kehittämisohjelmien ja järjestelmäsuunnitelmien perustaksi, materiaalihankkeiden käynnistämiseksi ja ohjaamiseksi sekä toimintamenetelmien, välineiden ja kokoonpanojen kehittämiseksi. Tutkimusohjelma koostuu puolustusvoimien tavoitetilan laadinnassa hyväksytyistä strategisista tutkimuksista, kehittämisohjelmiin ja hankevaihtoehtoihin liittyvistä tutkimuksista sekä valtioneuvoston selonteon määrittämistä tutkimuksista Operatiivinen suunnittelu toteutetaan operatiivisina suunnittelukierroksina suunnittelun perusteiden muuttuessa aina muutamien vuosien välein. Operatiivisia suunnitelmia pidetään yllä vuosittain toteutettavien harjoitusten ja tarkastusten avulla. Suunnitelmiin perustuvaa puolustusvalmiutta kehitetään puolustusvoimien valmius- ja pääsotaharjoituksissa sekä alajohtoportaiden toteuttamissa harjoituksissa. 171

Sotilaallisen maanpuolustuksen suunnittelun perusteella suorituskykyä rakennetaan ja ylläpidetään puolustusjärjestelmän osajärjestelmittäin rakentuvissa kehittämisohjelmissa. Suorituskyvyn käytön edellytyksenä on ajantasainen tilannekuva, johon perustuen säädellään puolustusjärjestelmän valmiutta ja tarvittaessa johdetaan uhkien torjunta. Puolustusjärjestelmän toimintaa tuetaan normaalioloissa mahdollisimman taloudellisella, mutta poikkeusoloissa riittävän toimintavarmalla tukeutumisjärjestelmällä. Virka-avun antaminen ja siihen rinnastettavien lakisääteisten velvoitteiden täyttäminen Puolustusvoimien yhteistoiminta eri viranomaisten kanssa perustuu lakisääteiseen velvoitteeseen ja viranomaisten välillä solmittuihin yhteistoimintasopimuksiin sekä muihin käytännön järjestelyihin. Virka-avulla tarkoitetaan viranomaisten kesken sovittavaa voimavarojen tilapäistä käyttöä toisen osapuolen toiminnan tukemiseksi. Virka-avun antamiseen rinnastettavia velvoitteita ovat sellaiset toiminnot, joissa puolustusvoimien osuus perustuu lakisääteiseen velvoitteeseen, mutta tehtävä ei välittömästi liity sotilaalliseen maanpuolustukseen. Virka-apuvelvoitteet koskevat pääosin poliisille annettavaa virka-apua tai osallistumista pelastustoimintaan. Puolustusvoimien virka-apu on pääosin aseetonta virka-apua. Tarvittaessa annettaessa virka-apua poliisille tai rajavartiolaitokselle, voidaan puolustusvoimien osastot aseistaa. Operaatioissa johtovastuu on aina poliisilla. Puolustusvoimien virka-avusta poliisille annetun lain 4 muutoksen (2005) perusteella sotilaallisia voimakeinoja voidaan käyttää poliisin johdossa terrorismin torjuntaan. Päätökset sotilaallisen voimankeinojen käytöstä tehdään normaalimenettelyssä valtioneuvostossa tai kiireellisessä tapauksessa puolustusministeriössä sisäasianministeriön esityksestä. Sotilas- ja siviiliviranomaisten välisen yhteistoiminnan järjestelyt Poikkeusoloihin varautuminen edellyttää tiivistä yhteistoimintaa sotilas- ja siviiliviranomaisten välillä. Yhteistoiminnan perusta luodaan perusvalmiuden aikana. Toiminnan perusteet ja vastuut kirjataan yhteistoiminta-asiakirjoihin, jotka ohjaavat viranomaisten välistä yhteistoimintaa poikkeusoloissa. Ministeriötasolla yhteistoiminnasta vastaa puolustusministeriö. Pääesikunta osallistuu asioiden valmisteluun puolustusministeriön ohjaamana. Ministeriöiden kansliapäälliköt vastaavat eri hallinnonalojen varautumisesta ja valmiudesta. Käytännön yhteistoimintaa ja koordinaatiota varten järjestetään säännöllisesti valmiuspäällikkökokouksia valtioneuvoston kanslian valtiosihteerin joh- 172

dolla. Pääesikunnan edustajana kokouksissa on puolustusvoimien operaatiopäällikkö. Koordinointia ja valmisteluja tukevat turvallisuus- ja puolustusasiain komitean sihteeristö ja ministeriöiden valmiustoimikunnat. Pääesikunta vastaa yhteydenpidosta keskusvirastotasolla. Pääesikunnan yhteistoimintaosapuolia ovat muun muassa Tielaitos, Suomen Posti, Ilmatieteen laitos, Rajavartiolaitos sekä tietoliikenteen ja sähköisen viestinnän valtakunnalliset toimijat. Pääesikunta käskee alajohtoportaidensa yhteistoiminnan järjestelyiden yleiset periaatteet osana operatiivista suunnitteluprosessia. Maavoimien osalta johtamis- ja hallintojärjestelmän muuttuessa vuonna 2008 Maavoimien Esikunnan rooli korostuu sotilas- ja siviiliviranomaisten välisen aluehallintotasan yhteistoiminnan järjestelyjen yhteensovittamisessa. Maavoimien Esikunta ja osin myös operatiivisten sotilasläänien esikunnat vastaavat yhteistoiminnasta lääninhallitusten kanssa sekä ohjaavat alueensa joukkojen yhteydenpitoa aluehallinnon ja paikallishallinnon organisaatioihin. Sotilasläänien esikunnat vastaavat pääosasta alue- ja piirihallintoviranomaisten kanssa tehtävää yhteistyötä ja ohjaavat alueensa joukkojen yhteistoiminnan järjestelyitä. 5.3 Puolustusvoimien toiminnan voimavarat Puolustusvoimien henkilöstö Puolustusvoimien henkilöstöalan päämääränä on turvata puolustusvoimille ammattitaitoinen ja motivoitunut henkilöstö, joka on laadultaan ja määrältään riittävä sodan ja rauhan ajan tarpeisiin. Palkatun henkilöstön tarve perustuu sodan ja rauhan ajan tarvelaskelmiin. Rauhan aikana henkilöstön määrä mitoitetaan eduskunnan hyväksymän turvallisuusja puolustuspoliittisen selonteon, puolustusvoimien strategisen suunnitelman ja henkilöstöstrategian linjausten mukaisesti. Puolustusvoimien palveluksessa on vuonna 2005 noin 16 500 henkilöä, joista sotilaita on noin 8 700 ja siviilejä noin 7 800. Puolustusvoimien sodan ajan vahvuuden pieneneminen, rauhan ajan johtamis- ja hallintojärjestelmän uudistaminen ja osaamisvaatimuksien lisääntyminen, edellyttävät henkilöstöjärjestelmän jatkuvaa kehittämistä. Puolustusvoimien palkatun henkilöstön määrää vähennetään vuoteen 2012 mennessä 1200 hengellä. Tämä tapahtuu hallitusti pääosin lähtövaihtuvuutta hyödyntämällä. Lisäksi noin 500 tehtävää kohdennetaan puolustusvoimien kehittämisohjelman edellyttämiin uusiin tehtäviin. 173

Henkilöstön entistä tehokkaampi ja tarkoituksenmukaisempi käyttö edellyttää henkilöstörakenteen yksinkertaistamista. Päämääränä on sotilastehtävien jakaantuminen upseeri-, aliupseeri- ja miehistötehtäviin. Upseerikoulutusohjelmaa tarkistetaan vastaamaan puolustusvoimien tarpeita ja yleiseurooppalaisia koulutuslinjauksia. Toimenpiteet aliupseeriston luomiseksi on käynnistetty. Siviilihenkilöstöön kohdistuu kasvavia ammattitaitovaatimuksia. Korkeakoulutettujen osalta tämä merkitsee suuntautumista syvällistä erityisosaamista vaativiin tehtäviin. Muun siviilihenkilöstön osalta uusia mahdollisuuksia ja haasteita syntyy oman toiminnan kehittämisen ja erilaisten kumppanuuksien kautta. Puolustusvoimien suorituskyvyn edellyttämää osaamista luodaan puolustusvoimien koulutusjärjestelmässä. Puolustusvoimat vastaa henkilöstönsä ammattitaidon ja osaamisen kehittämiseen liittyvästä koulutustarjonnasta sekä tukee omaehtoista kouluttautumista. Puolustusvoimat tarjoaa henkilöstölleen koulutusta, joka palvelee sodan ja rauhan ajan tehtävien hoitamista. Puolustusvoimissa suoritettavia upseerin perustutkintoja ovat sotatieteiden kandidaatin ja maisterin tutkinnot. Sotatieteellisen osaamisen kehitys varmistetaan jatkotutkinnoilla, joita ovat yleisesikuntaupseeritutkinto ja sotatieteiden tohtorin tutkinto. Eri tehtävätasojen, puolustushaarojen ja toimialojen erityisosaaminen varmistetaan täydennyskoulutuksella. Puolustusvoimien koulutusjärjestelmää kehitetään siten, että se on joustava ja avoin sekä vastaa puolustusvoimien muuttuvia osaamistarpeita. Määrärahojen käyttö Puolustusvoimien toiminnan ja kehittämisen taso on määritetty keskimäärin 2 miljardin euron vuotuisen rahoituksen mukaan. Vuosittain puolustusvoimille myönnetyistä määrärahoista käytetään noin 2/3 toiminnan rahoittamiseen ja noin 1/3 puolustusmateriaalihankintoihin. Rauhanturvaamistoimintaan käytetään noin 50 miljoonaa euroa. Ulkoasiainministeriön hallinnonala osoittaa lisäksi rauhanturvaamistoimintaan keskimäärin noin 50 miljoonaa euroa vuodessa. Maanpuolustukseen käytetään kokonaisuudessaan noin 1,4 % bruttokansantuotteesta. Vuonna 2005 puolustusvoimien määrärahoista käytetään henkilöstökuluihin noin 36 %, puolustusmateriaalihankintoihin noin 30 %, kiinteistömenoihin noin 10 %, toimintaa ja materiaalista valmiutta tukevien palveluiden ostoihin noin 7 %. Asevelvollisten ylläpitoon ja rauhanturvatoimintaan käytetään noin 5 % viimemainittuun ulkoasiainministeriön hallinnonalan määrärahat mukaan luettuna. Valmiuden ylläpitoon, asevelvollisten ja henkilökunnan koulutukseen sekä tutkimus- ja kehittämistoimintaan käytetään noin 7 % puolustusvoimien määrärahoista. 174

Rauhanturvaamistoiminta 5% Palveluiden ostot Asevelvollisten ylläpitävä huolto 7% 5% Kiinteistömenot 10% Valmius ja koulutus 7% Henkilöstökulut 36% Puolustusmateriaalihankinnat 30% Kuva 7: Määrärahojen käyttö vuonna 2005 Puolustusvoimien lähivuosien haasteena on Valtioneuvoston vuoden 2004 selonteon asettamien linjausten ja tavoitteiden toimeenpano osoitetuilla resursseilla sekä säästövelvoitteiden ja kehysleikkausten toteuttaminen. Haasteena on saada rahoitus riittämään varusmiesten ja reserviläisten sekä henkilökunnan koulutukseen ja samalla taata puolustusvoimien suorituskyvyn ylläpito ja välttämätön kehittäminen sekä kansallisen puolustuksen uskottavuus muuttuvassa turvallisuusympäristössä. Selonteon mukaisesti puolustuksen kehittämisessä tarvittavien resurssien ja toimintamenosäästöjen luomiseksi toteutetaan johtamis- ja hallintojärjestelmän uudistus vuoteen 2008 mennessä, jatketaan puolustusvoimien varuskuntarakenteen kehittämistä, kehitetään puolustusvoimien varikko- ja varastotoimintoja ja hyödynnetään puolustushallinnon tuottavuusohjelmaa. Jotta velvoitetut säästöt voidaan saada aikaan, puututaan myös kasvaviin henkilöstökuluihin ja keskitytään suurempiin koulutus- ja hallintokokonaisuuksiin. Rakenteellisella muutoksella saatavat säästöt syntyvät usean vuoden viiveellä, koska puolustusvoimat on sitoutunut noudattamaan eduskunnan ja valtioneuvoston määrittelemiä hyvän työnantajan periaatteita ja välttämään henkilöstön irtisanomisia. Tämän hetkiset taloudelliset voimavarat eivät mahdollista nykyisen koulutuksellisen ja toiminnallisen tason ylläpitämistä ja kehittämishankkeiden toimeenpanoa. Koska rakenteelliset rationalisointitoimenpiteet ja tuottavuusohjelma alkavat tuottaa merkittävämmin säästöjä vasta vuodesta 2008 2009 lähtien, kevennetään puolustusvoimien toimintamenopaineita vuosina 2006 2007 hallinnonalan sisäisillä toimenpiteillä. Kehyksen sisällä tehtynä toimenpiteet edellyttävät puolustusvoimien ydintoimintojen merkittävää supistamista ennen pysyvien rakenteellisten säästöjen aikaansaamista. Vuosina 2006 ja 2007 puolustusvoimien on supistettava toimintaansa keskimäärin 40 miljoonalla eurolla vuodessa. Supistaminen kohdistetaan 175

puolustusvoimien yleisiin hallintokuluihin, valtakunnalliseen harjoitustoimintaan, kertausharjoituksiin sekä kansainväliseen toimintaan. Varusmieskoulutuksen voimavarat pyritään säilyttämään nykytasolla. Puolustusmateriaalihankinnat Puolustusmateriaalihankintamäärärahat ohjataan kehittämisohjelmien kautta selonteossa asetetun suorituskyvyn materiaaliseen kehittämiseen. Keskeisiä kehittämisohjelmia ovat puolustusvoimien integroitu tiedustelu-, valvonta- ja johtamisjärjestelmä, puolustushaarojen kehittämisohjelmat sekä puolustusvoimien joukkojen toimintakyvyn takaava huolto- ja logistiikkajärjestelmä. Puolustusvoimien tärkein tehtävä on kansallinen puolustus. Puolustusvoimat osallistuu myös kansainväliseen kriisinhallintaan. Tämä edellyttää osaltaan entistä parempaa joukkojen toimeenpanovalmiutta, kansainvälisesti yhteensopivaa varustusta sekä erikoiskoulutusta. Puolustusvoimien hallussa olevaa materiaalia valmistaudutaan myös käyttämään aikaisempaa tehokkaammin virka-apuun sekä normaalioloissa että erilaisissa häiriötilanteissa yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamiseksi. Puolustusvoimien elinjakson aikaisen sotavarustuksen hankinta-arvo vuonna 2004 oli noin 14,3 miljardia euroa. Materiaalihankintoihin suunnattu vuotuinen rahoitus on ollut keskimäärin noin 570 miljoonaa euroa. Laskennallisesti tämä tarkoittaa, että sotavarustus tulee kokonaisuudessaan uusittua ilman modernisointeja noin 25 vuoden aikana. Jatkuvasti teknistyvän sotavarustuksen elinjakso on kuitenkin lyhenemässä noin 20 vuoteen. Elinjaksoon sisältyy yleensä yksi laajempi modernisointi. Nykyaikainen sotavarustus on entistä tehokkaampaa, mutta samalla korkeat hankinta- ja ylläpitokustannukset johtavat materiaalimäärien pienenemiseen. Muutos heijastuu yleisesti asevoimien rakenteeseen. Asevoimien kehitys turvallisuusympäristössämme edellyttää myös kansalliselta puolustukseltamme riittävää panostusta uusiin teknologioihin. Tämän johdosta puolustusvoimien on tarpeen myös jatkossa käyttää puolustusmateriaalihankintoihin noin kolmasosa vuosittaisista määrärahoista voidakseen pitää sodan ajan joukkojen varustuksen tarkoituksenmukaisella tasolla. Oikea-aikaisen johtamisen takaamiseksi luodaan puolustusvoimien integroitu tiedustelu-, valvonta- ja johtamisjärjestelmä. Johtamisjärjestelmällä kyetään puolustusvoimien joukkojen johtamiseen sekä sodan että rauhan aikana häirityissäkin olosuhteissa, yhteistoimintaan eri viranomaisten kanssa sekä kansainväliseen yhteistoimintaan. 176

Järjestelmää kehitetään siten, että vuoteen 2012 mennessä saadaan valmiiksi kaikki puolustushaarat ja toimialat kattava integroitu operatiivinen tiedonsiirto-, käsittely- ja hallintaympäristö, joka mahdollistaa erilaisten sensorien, asejärjestelmien sekä päätöksenteon yhteen sovitetun toiminnan kaikilla tasoilla. Tämä nopeuttaa päätöksentekoa ja muuta johtamista. Samalla järjestelmän liikkuvuus ja taistelunkestävyys paranevat. Kehittämistyö painottuu strategiselle ja operatiiviselle tasolle. Maavoimien tärkein kehittämiskohde on operatiivisiin joukkoihin kuuluvien kolmen jääkäriprikaatin luominen valmiusprikaateiksi vuoteen 2009 mennessä. Painopistealueina ovat prikaatien tulivoiman ja liikkuvuuden kehittäminen hankkimalla muun muassa panssaroituja kranaatinheitin ajoneuvoja ja panssaroitua kuljetuskalustoa sekä liikkeenedistämiskalustoa. Leopard 2 taistelupanssarivaunut, CV9030 -taisteluajoneuvot ja panssarintorjuntaohjukset otetaan operatiiviseen käyttöön. Joukkojen taistelutehoon vaikuttavat osaltaan tiedustelu- ja johtamisjärjestelmien parantaminen sekä pimeätoimintakyvyn lisääminen. Helikopteripataljoona saatetaan operatiiviseen valmiuteen vuoden 2010 loppuun mennessä. Tällöin se kykenee valmiusprikaatien ja maavoimien erikoisjoukkojen lisäksi meri- ja ilmavoimien tukemiseen. Erikoisjoukkojen suorituskykyä ja valmiutta kehitetään ottaen huomioon myös kansainvälisen kriisinhallinnan asettamat vaatimukset. Vuodesta 2009 alkaen maavoimien kehittämisen painopiste on ilmatorjunnassa ja alueellisissa joukoissa. Pääkaupunkiseudun ilmatorjuntaa tehostetaan. Alueellisten joukkojen kykyä sotilaskohteiden nopeaan suojaamiseen, virka-avun antamiseen muille viranomaisille sekä kykyä yhteiskunnan elintärkeiden kohteiden suojaamiseen parannetaan. Pääkaupunkiseudun joukkojen valmiutta turvata valtion johdon toimintaedellytykset ja suojata yhteiskunnan elintärkeät kohteet pääkaupunkiseudulla kehitetään edelleen. Merivoimien pääosa kuuluu operatiivisiin joukkoihin. Merivoimien kehittämisen painopiste on meriyhteyksien suojaamisessa ja miinantorjuntakyvyn parantamisessa sekä liikkuvissa rannikkojoukoissa. Pintatorjuntakyky ylläpidetään nykytasolla. Merivoimien kyky muiden viranomaisten tukemiseen muun muassa öljyntorjunta-aluksin, meripioneeriyksiköin sekä kuljetus- ja taistelualuksin kehitetään. Meriyhteyksien suojaamista kehitetään siten, että Laivue 2000 saatetaan operatiiviseen valmiuteen vuoteen 2009 mennessä. Laivue soveltuu tehokkaan ilmavalvonta- ja ilmatorjuntaohjusjärjestelmänsä ansiosta meriyhteyksien suojaamiseen myös ilmauhkaa vastaan. Miinantorjuntakykyä parannetaan hankkimalla uusi miinatorjuntalaivue vuoteen 2012 mennessä. Laivue käsittää etsintä- ja raivausaluksia, sukeltajajoukkueita sekä miinasodankäynnin tietojärjestelmän. Miinoituskykyä parannetaan jatkamalla ko- 177

timaisen herätemiinakaluston hankintaa sekä peruskorjaamalla Hämeenmaa -luokan miinalaivat. Miinalaivojen peruskorjauksessa otetaan huomioon kansainvälisten kriisinhallintatehtävien edellyttämät vaatimukset. Liikkuvia rannikkojoukkojen varustamista jatketaan ja joukkojen kykyä suojata merivoimien ja yhteiskunnan toiminnan kannalta tärkeitä kohteita parannetaan. Ilmavoimien pääosa kuuluu operatiivisiin joukkoihin. Näihin kuuluu muun muassa neljä hävittäjälentolaivuetta, tukilentolaivue, päätukikohdat sekä tärkeimmät tiedustelu-, valvonta- ja tukeutumisyksiköt. Ilmavoimien tärkeimpänä kehittämiskohteena on hävittäjätorjunnan sekä ilmapuolustuksen tulenkäytön johtamisjärjestelmän toimintaedellytysten parantaminen ja ylläpito. Hornet -kaluston suorituskykyä nostetaan toteuttamalla kaluston ylläpitopäivitykset, joissa parannetaan järjestelmän tuottamaa tilannekuvaa, torjuntakykyä sekä kansainvälistä yhteistoimintakykyä. Hornet -kaluston suorituskykyä nostetaan lisäksi aloittamalla ilmasta - maahan toiminnan mahdollistavan kauaskantoisen täsmäasejärjestelmän hankinnat. Ilmavoimien tukeutumisjärjestelmän taistelunkestävyyttä ja kykyä reagoida nopeasti kriisiajan vaatimuksiin parannetaan kehittämällä tukikohtia rakenteellisesti. Tukikohtayksiköille luodaan tarvittava raivaus-, korjaus-, suojelu- ja huoltokyky. Ilmavalvontajärjestelmän ajantasaistaminen ja taistelunkestävyyden kehittäminen käynnistetään osana puolustusvoimien integroidun tiedustelu-, valvonta- ja johtamisjärjestelmän kokonaiskehittämistä. Ilmavoimien ilmatorjuntakykyä parannetaan osana valtakunnallista ilmatorjuntaa painopisteenä tärkeimpien tukikohtien suojaamiskyky. Ilmavoimien nykyiset kuljetus- ja yhteyskoneet korvataan uudella kalustolla vuoteen 2010 mennessä. Kalusto mahdollistaa kotimaiset kuljetukset sekä kansainvälisissä operaatioissa ja harjoituksissa olevien joukkojen tukemisen Euroopassa. 2010 luvulla tarvitaan 2-3 raskaampaa kuljetuskonetta, joilla voidaan nykyistä paremmin tukea kotimaan operaatioita sekä kansainvälisissä operaatioissa olevia joukkoja. Kyvyn hankkimisen vaihtoehdot selvitetään. Kuljetuskyvyn parantaminen tehostaa myös puolustusvoimien valmiutta muun yhteiskunnan tehtävien tukemisessa. Puolustusvoimien huolto- ja logistiikkajärjestelmän kehittämisen painopiste on logistiikan johtamisjärjestelmän, sotilaallisen huoltovarmuuden, puolustusmateriaalin varastoinnin ja kenttähuoltojoukkojen kehittämisessä. Kiinteistöjen ja maa-alueiden hallinta Puolustusvoimien käyttämien toimitilojen haltijoina ovat Senaatti-kiinteistöt, IPkiinteistöt Oy, Tiehallinto, Metsähallitus ja Kruunuasunnot Oy. Joukko-osastot ovat 178

toimitiloissa vuokralaisina. Puolustusvoimien käytössä on: noin 8 000 rakennusta, joiden yhteinen huoneistoala on 3,4 miljoonaa huoneistoneliömetriä 280 000 hehtaaria maa- ja vesialueita noin 2800 työsuhdeasuntoa. Puolustusvoimien toimitilahallinnon tavoitteena on puolustusvoimien kehittyviä toimintoja tukeva kiinteistökanta, joka pystyy joustavasti vastaamaan käyttäjän tarpeiden muutoksiin. Yksittäisiin varuskuntiin ja muihin kohteisiin liittyvät pitkän aikavälin kehittämislinjat suunnitellaan puolustusvoimien johdolla laadittavien varuskunnallisten kehittämissuunnitelmien yhteydessä. Näissä otetaan huomioon myös eri omistajatahojen tarpeet. 5.4 Puolustusvoimien koulutusjärjestelmä Asevelvollisten koulutus jakaantuu varusmieskoulutukseen ja reservinkoulutukseen. Reservin koulutustapahtumat toteutetaan kertausharjoituksissa, puolustusvoimien vapaaehtoisin harjoituksissa, sodan ajan joukon vapaaehtoistoiminnassa sekä Maanpuolustuskoulutus ry:n kursseilla ja harjoituksissa. Yleinen asevelvollisuus Asevelvollisuuslain mukaan jokainen mies on asevelvollinen sen vuoden alusta, kun täyttää 18 vuotta sen vuoden loppuun, jona täyttää 60 vuotta. Yleiseen asevelvollisuuteen perustuvassa koulutusjärjestelmässä nivelletään varusmies- ja reserviläiskoulutus toisiinsa siten, että niistä muodostuu johdonmukainen kokonaisuus. Varusmiesk arusmieskoulutus Varusmieskoulutus on perusta puolustusvoimien valmiuden kehittämiselle. Koulutuksen päämääränä on tuottaa taistelukykyisiä sodan ajan joukkoja reserviin. Varusmieskoulutus rakentuu henkilökohtaisista opinnoista ja joukkotuotannosta. Varusmieskoulutus parantaa koulutettavien valmiuksia sekä vahvistaa työkykyä ja terveyttä. Onnistunut varusmieskoulutus lisää maanpuolustustahtoa ja yhteisöllisyyttä. Varusmieskoulutuksessa hyödynnetään yhteiskunnan koulutusjärjestelmän antamia valmiuksia. Puolustusvoimissa suoritettavat opinnot rakennetaan puolestaan yhteensopiviksi ja hyväksi luettaviksi yhteiskunnan muissa koulutusjärjestelmissä. Eräillä aloilla puolustusvoimat on Suomen suurin kouluttaja. Esimerkiksi yhdistelmäajoneuvojen kuljettajista valtaosa on peruskoulutettu ammattiinsa puolustusvoimissa. Varusmiespalveluksen aikana suoritetuista opinnoista annetaan palvelustodistus, jossa opinnot on eritelty opintoviikkoina. 179

Varusmieskoulutuksen perustana on puolustusvoimien sodan ajan joukkojen henkilöstötarve. Järjestelmä rakentuu siten, että pääosa miehistä sijoitetaan varusmiespalveluksen jälkeen valmiina yksikköinä sodan ajan joukkoihin. Varusmiesaikana heidät koulutetaan ensimmäisen sodan ajan joukkonsa kokoonpanon mukaisiin tehtäviin. Varusmiespalvelus suoritetaan yleensä 19 20 -vuotiaana. Yli 80 % miespuolisesta ikäluokasta koulutetaan varusmiespalveluksessa. Varusmiehet astuvat palvelukseen kahdesti vuodessa, tammikuussa ja heinäkuussa. Johtajat ja miehistön vaativimpiin erityistehtäviin koulutettavat palvelevat 362 vuorokautta. Miehistön erityistaitoa ja ammattimaista osaamista vaativiin tehtäviin koulutettavat palvelevat 270 vrk ja muu miehistö 180 vrk. Vuosittain astuu palvelukseen hieman alle 30 000 miestä ja noin 300 naista. Puolustusvoimien tarpeiden lisäksi koulutusta suuntaavat asevelvollisten henkilökohtaiset kyvyt ja ominaisuudet sekä aiempi koulutus. Koulutus aloitetaan yksilötaitojen opettamisella perus- ja erikoiskoulutuskausilla. Palvelusajan loppupuolella painopiste on joukon toiminnan harjoittelussa. Varusmieskoulutus on osa kansalaisen elinikäistä koulutusta. Varusmieskoulutuksen johtaja- ja kouluttajakoulutus sekä tehtäväkohtainen erikoiskoulutus luetaan soveltuvin osin hyväksi oppilaitoksissa, ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa. Johtajakoulutus puolustusvoimissa ennustaa sijoittumista siviilielämän johtaviin tehtäviin. Koulutettu varusmies sijoitetaan sodan ajan tehtävään osoitetun kyvykkyyden ja sopivuuden perusteella. Varusmiespalveluksen aikana annettua koulutusta jatketaan joukkokokoonpanossa toteutetuissa kertausharjoituksissa noin viiden vuoden kuluttua kotiuttamisesta. Vapaaehtoinen maanpuolustuskoulutus tukee ja täydentää kertausharjoituksia. Naisten vapaaehtoinen asepalvelus Kaikille asekuntoisille ja palvelukseen halukkaille, 18 29 -vuotiaille, naisille on mahdollisuus koulutukseen puolustusvoimissa. Naiset voivat palvella joukko-osastoissa eri puolilla maata kaikissa puolustushaaroissa ja tehtävissä. Miesten ja naisten oikeudet ja velvollisuudet sekä varusmieskoulutus ovat samanlaisia. Kotiutuvat sijoitetaan koulutuksensa mukaisesti sodan ajan tehtäviin. Vapaaehtoinen asepalvelus avaa naisille mahdollisuuden edetä sotilasammatteihin ja opiskella puolustusvoimissa. Naisten suhteellinen osuus johtaja- ja erikoiskoulutuksessa on miehiä suurempi. Reserviläisk eserviläiskoulutus Reservin koulutusjärjestelmän tarkoituksena on ylläpitää suorituskykyiset sodan ajan joukot. Rauhan ajan joukko-osastot tuottavat joukkotuotantosuunnitelmien mukaisesti sodan ajan joukkoja. Sodan ajan joukkojen suorituskykyä ylläpidetään suunnitelluin kertausharjoituksin. Kertausharjoitusten lisäksi sodan ajan joukoille annetaan lisä- 180

ja täydennyskoulutusta puolustusvoimien vapaaehtoisin harjoituksissa sekä Maanpuolustuskoulutus ry:n kursseilla ja harjoituksissa. Kertausharjoitukset jakaantuvat joukon-, esikuntien-, tehtäväkohtaisiin- ja rungon kertausharjoituksiin. Tehtäväkohtaisissa kertausharjoituksissa koulutetaan yleensä kurssimuotoisesti tärkeimpiin tehtäviin sijoitetut reserviläiset kuten johtajat ja erikoishenkilöstö. Esikuntien ja joukkojen harjoituksissa koulutetaan sijoitettu henkilöstö sodan ajan kokoonpanoissa siten, että se joukkokokonaisuuksina kykenee tehtäviinsä suoritevaatimusten mukaisesti. Tavoitteena on kouluttaa tärkeimmät sodan ajan joukot 4 6 vuoden koulutusrytmillä. Tämä edellyttää noin 35 000 reserviläisen kouluttamista vuosittain. Harjoitusten keskipituus on noin 5 vuorokautta. Joukon suorituskyvyn ylläpitämiseksi sodan ajan johtajat suunnittelevat omalle joukolleen lisä- ja täydennyskoulutusta hyödyntäen puolustusvoimien vapaaehtoisia harjoituksia sekä Maanpuolustuskoulutus ry:n kursseja ja harjoituksia. Vuosittain vapaaehtoisiin harjoituksiin osallistuu noin 12 000 reserviläistä ja MPK ry:n kursseille noin 14 000 asevelvollista. Reservin koulutustapahtumissa joukkojen suorituskyky, kurinalaisuus ja hyvä henki tiivistyvät. Yksilöiden henkilökohtaiset taistelu- ja muut sotilastaidot pidetään yllä ja hankittu siviilikoulutus otetaan huomioon tarkistamalla sijoitukset. Reserviläiskoulutuksella osoitetaan reserviläiselle fyysisen ja henkisen kunnon jatkuvan ylläpidon merkitys ja reservin koulutustapahtumissa näitä myös kehitetään. Jatkosijoitettaessa reserviläisiä uusiin tehtäviin otetaan yhä enemmän huomioon myös siviilissä hankittu osaaminen. Reservin päällystön ja erikoishenkilöstön jatko- sekä täydennyskoulutus on osa reservinkoulutusjärjestelmää. Reservin päällystölle on luotu nousujohteisia opintopolkuja, jotka muodostuvat moduleista. Reserviin kuuluva asevelvollinen voidaan kutsua kertausharjoituksiin miehistötehtävissä yhteensä 40 päivän, miehistön erityistaitoa vaativissa ja miehistön vaativimmissa erityistehtävissä 75 päivän sekä aliupseerin, opistoupseerin ja upseerin tehtävissä 100 päivän ajaksi. Vuorokausirajoituksia ei ole osallistuttaessa lisä- ja täydennyskoulutukseen puolustusvoimien vapaaehtoisissa harjoituksiin tai Maanpuolustuskoulutus ry:n harjoituksiin ja kursseille. Vapaaehtoinen maanpuolustuskoulutus oulutus Puolustusvoimat tukee vapaaehtoista maanpuolustuskoulutusta siten kuten siitä asetuksella säädetään tai puolustusministeriön tai asian laadun mukaan pääesikunnan päätöksellä määrätään sekä muutoinkin edistää maanpuolustustahtoa ja kansalaisten ruumiillista kuntoa kohottavaa toimintaa. Puolustusvoimien tuki vapaaehtoiselle maanpuolustuskoulutukselle neuvotellaan ja ohjataan yhden sopijaosapuolen, Maanpuolustuskoulutus ry:n (MPK ry), kautta. 181

MPK ry on koulutusorganisaatio, joka kouluttaa kansalaisia selviytymään arjen vaaratilanteissa ja poikkeusoloissa. Koulutus jakaantuu neljään osaan: turvallisuuskoulutukseen varautumiskoulutukseen sotilaalliseen koulutukseen sekä johtamis- ja kouluttajakoulutukseen. Pääesikunta ja sisäasianministeriö asettavat tulostavoiteet MPK ry:lle. MPK ry:n maanpuolustuspiirit tukeutuvat puolustusvoimiin sotilasläänien esikuntiin perustettujen aluetoimistojen kautta. Piiripäälliköiden johtamat maanpuolustuspiirit jakautuvat alueillaan paikallisosastoihin, joiden kautta käytännön toiminta toteutetaan. Maanpuolustuskoulutuksen antamasta koulutuksesta noin 50% on sotilaallista lisä- ja täydennyskoulutusta. Piiripäälliköt osallistuvat yhdessä sotilasläänien kanssa annettavan sotilaallisen koulutuksen suunnitteluun. Maanpuolustuskoulutus ry:n koulutustoimintaan osallistuu vuosittain noin 25 000-30 000 henkilöä. Puolustusvoimien tarkoituksena on tukea annettavaa lisä- ja täydennyskoulutusta sodan ajan joukoille, edistää maanpuolustustahtoa ja henkeä, edistää arjen turvallisuutta sekä parantaa poikkeusolojen valmiutta. Puolustusvoimien tuki on materiaalista ja koulutuksellista. Puolustusvoimien henkilöstö osallistuu koulutukseen virkatehtävänä. Puolustushallinnon kiinteistöt ja harjoitusalueet ovat käytössä MPK ry:n toimintaan. Lainattavan materiaalin käytöstä ei peritä korvausta, jos kyseessä on puolustusvoimien valmiutta palveleva harjoitus. Lähes kaikki muukin puolustusvoimien tuki annetaan korvauksetta. Puolustusvoimien maakuntajoukot ot Maakuntajoukot ovat puolustusvoimien sodan ajan joukkoja, jotka on tarkoitettu alueelliseen taisteluun. Myös perustamiseen, koulutuskeskuksiin ja tukitehtäviin tarkoitettuja joukkoja voidaan nimetä maakuntajoukoiksi. Kaikille puolustushaaroille määritellään omat maakuntajoukot. Puolustusvoimat johtaa maakuntajoukkojen koulutusta ja toimintaa. Sotilaslääni on avainasemassa maakuntajoukkojen valinnassa, rekrytoinnissa, kouluttamisessa ja johtamisessa. Maakuntajoukkoja voidaan, muiden viranomaisten niin pyytäessä, käyttää myös virka-aputehtäviin, siten kuin niistä on puolustusvoimille laissa määrätty. Maakuntajoukot pyritään varustamaan ja kouluttamaan todennäköisimpiä virka-aputehtäviä varten. Virka-aputehtävässä toimintaa johtaa virka-apua pyytänyt viranomainen, jolle virka-apuosasto alistetaan. Sotilasviranomaiset ratkaisevat jokaisen virka-aputehtävän toteuttamisen erikseen. Maakuntajoukkojen koulutus toteutetaan samoin periaattein kuin muidenkin reserviläisten koulutus. Vapaaehtoisen kouluttautumisen osuus korostuu. Erityisesti pyritään hyödyntämään Maanpuolustuskoulutus ry:n koulutustarjontaa. Maakun- 182

tajoukon koulutuksen suunnitteluun osallistuu joukon päällystö, sotilasläänin henkilöstö ja Maanpuolustuskoulutus ry:n paikallinen henkilöstö. Puolustusvoimat johtaa sotilasasein tapahtuvan koulutuksen. Maakuntajoukkoihin sijoitetaan henkilöstöä lähinnä jatkosijoittamisen yhteydessä. Olennaiset tekijät maakuntajoukkoihin valinnassa ovat henkilön sopivuus tehtävään, vapaaehtoisuus ja todelliset mahdollisuudet osallistua joukon koulutukseen ja toimintaan. Soveltuvuutta arvioitaessa otetaan huomioon henkilön aikaisempi koulutus, henkiset ominaisuudet ja erityisesti fyysinen suorituskyky. Henkilö voi sitoutua eri asteisesti maakuntajoukkojen toimintaan. Vaativimpiin tehtäviin käytetään kaikkein sitoutuneimpia ja pisimmälle koulutettuja henkilöitä. Koulutettaville laaditaan tutkintojärjestelmä, jonka perusteella voidaan määrittää henkilön käytettävyyttä eri tehtäviin. Maakuntajoukkojen henkilöstölle ei tulla tarjoamaan taloudellisia kannusteita kuten palkkaa. Reserviläiselle koituvat todelliset kustannukset korvataan. Kannusteiden päämuotoja ovat materiaali- ja käyttöoikeudet, kouluttautuminen, koulutusoikeudet, tunnukset ja merkit. Kannusteiden taso riippuu sitoutumisen asteesta. Ylentäminen ei ole kannuste, vaan perustuu aina henkilön sodan ajan tehtävään ja sijoitukseen sekä osoitettuun osaamiseen. Maakuntajoukkojen toimeenpano aloitetaan sotilaslääneittäin. Kokeilutoiminta on aloitettu Helsingin, Uudenmaan, Vaasan, Kuopion ja Oulun sotilaslääneissä 2005. Muissa sotilaslääneissä toiminta aloitetaan toimintaedellytysten puitteissa. Koko maan kattava maakuntajoukkojärjestelmä on nykyisten suunnitelmien mukaan toiminnassa vuoteen 2010 mennessä. Puolustusvoimien kansainvälinen toiminta Suomen kansainvälistä kriisinhallintakykyä kehitetään ottamalla huomioon EU:n joukkotarpeet, Naton rauhankumppanuuden suunnittelu- ja arviointiprosessin asettamat suoritevaatimukset sekä pohjoismainen kriisinhallintayhteistyö. Suomi osallistuu täysipainoisesti EU:n voimavara- ja materiaaliyhteistyön kehittämiseen ja toteutukseen sekä uusien nykyistä suorituskykyisempien joukkojen luomiseen. Suomen nykyisiin kansainvälisiin valmiusjoukkoihin kuuluu mekanisoitu jalkaväkipataljoona, esikunta- ja viestikomppania, pioneeripataljoona, siviili-sotilasyhteistyöhön erikoistuneita yksiköitä, kuljetuskomppania, miinalaiva sekä esikuntaupseereita ja sotilastarkkailijoita. Maavoimien mahdollisuuksia osallistua sotilaallisiin kriisinhallintatehtäviin parannetaan muun muassa kehittämällä johtamis- ja viestijärjestelmiä sekä kouluttamalla suojelu- ja erikoisjoukkoja. Merivoimien osallistumista lisätään alustarkastusryhmällä, rannikkojääkäriyksiköllä, miinantorjuntayksiköllä ja merivoimien erikoisoperaatiojoukolla. Ilmavoimille luodaan valmius 183

osallistua vuodesta 2008 alkaen erillisellä päätöksellä kansainvälisiin operaatioihin osana monikansallista lento-osastoa. EU:n nopean toiminnan taisteluosastot kootaan kehysvaltiomallin mukaisesti. Taisteluosaston vahvuus on noin 1500 sotilasta. Suomi osallistuu kahden taisteluosaston perustamiseen. Vuonna 2007 Suomi on puoli vuotta valmiudessa Saksan ja Hollannin kanssa. Suomi on sitoutunut perustamaan taisteluosastoon omasuojaosaston ja tiedusteluosaston sekä huoltojoukkoja ja erikseen nimettyä erikoishenkilöstöä. Vuonna 2008 Ruotsi, Suomi, Norja ja Viro perustavat taisteluosaston, johon Suomi tuottaa tulituki- ja tiedusteluosaston sekä huoltojoukkoja ja erikseen nimettyä erikoishenkilöstöä. 5.5 Rajavartiolaitoksen sotilaallinen maanpuolustus Rajavartiolaitos osallistuu valtakunnan puolustamiseen ja antaa tässä tarkoituksessa henkilöstölleen ja rajavartiolaitokseen palvelukseen määrätyille asevelvollisille samoin kuin vapaaehtoisesti asepalvelusta suorittaville naisille sotilaskoulutusta. Rajavartiolaitos ylläpitää ja kehittää puolustusvalmiutta yhteistoiminnassa puolustusvoimien kanssa. Rajavartiolaitoksen puolustusvalmisteluita koskevat tehtävät käskee puolustusvoimat. Puolustusvalmiuden kohottamiseksi rajavartiolaitosta voidaan vahventaa kutsumalla reserviläisiä rajavartiolaitoksen palvelukseen. Rajavartiolaitoksen sodan ajan joukkoja nimitetään rajajoukoiksi. Puolustusvoimat vastaa rajajoukoille maanpuolustustehtävää varten varattavan materiaalin hankinnasta ja ylläpidosta. Rajajoukot jaetaan rajavartiojoukkoihin ja merivartiojoukkoihin. Periaatteena on, että rajavartiolaitos kouluttaa itse rajajoukkoihin tarvittavan reservin. Rajavartiojoukot koulutetaan lähes kokonaisuudessaan varusmiespalveluksesta asti rajavartiolaitoksessa. Merivartiojoukkoihin sijoitettavat reserviläiset saavat peruskoulutuksensa pääosin merivoimissa. Rajajoukkojen reserviläiset harjoitetaan tehtäviinsä rajavartiolaitoksen järjestämissä kertausharjoituksissa. Rajavartiolaitoksessa palvelevat rajavartiomiehet on sijoitettu rajajoukkoihin. Rajajoukoille onkin tyypillistä suuri vakinaisen henkilöstön osuus. Rajajoukkojen perustaminen on suunniteltu tapahtuvan joustavasti kulloisenkin uhkakuvan mukaan. Puolustusvalmiuden kohottamista edellyttävässä tilanteessa rajajoukkojen ensisijaisena tehtävänä on tehostettu rajaturvallisuuden ylläpitäminen ja sen ohella valtakunnan alueellisen koskemattomuuden turvaaminen. Kyseeseen voi tulla myös vastaerikoisjoukkotoiminta. Nämä tehtävät liittyvät yleensä 184

yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamiseen sekä puolustusvoimien valmisteluihin sotilaallisen voimankäytön ennaltaehkäisyyn. Puolustusvalmiuden vaatiessa rajajoukot tai niiden osia voidaan tasavallan presidentin asetuksella liittää puolustusvoimiin. Tämä on tarkoituksenmukaista tehdä siinä vaiheessa, kun valtakunnan alueelle kohdistuu suoranaista sotilaallista voimankäyttöä. Rajajoukkojen tehtäviä tällaisessa tilanteessa ovat muun muassa tiedustelu, erikoisjoukkotoiminta, sissitoiminta, vastaerikoisjoukkotoiminta sekä merivalvonta. Rajavartiolaitoksen sotilaallisen maanpuolustuksen tehtäviä ja voimavaroja kehitetään vuonna 2004 hyväksytyn ulko- ja turvallisuuspoliittiseen selonteon (VNS 6/ 2004) mukaisesti. Rajajoukkojen kokonaisvahvuutta vähennetään ja suorituskykyä parannetaan. Rajajoukkojen tehtävissä keskitytään entistä enemmän tehokkaiden, tiedustelu- ja iskukykyisten joukkojen käyttöön. Kehityskohteina on joukkojen liikkuvuus, tiedustelu- ja valvontakyky, suojavälineistö sekä johtamisedellytykset. Rajavartiolaitoksen varusmieskoulutus toteutetaan kolmessa koulutuskeskuksessa Imatralla, Onttolassa ja Ivalossa 1.7.2007 alkaen. Vapaaehtoiseen asepalvelukseen otetuille naisille annetaan koulutusta Onttolassa. RAJAVARTIOLAITOKSEN JA JA PUOLUSTUSVOIMIEN VÄLINEN YHTEISTOIMINTA SEKÄ SEKÄRAJAJOUKKOJEN KÄYTTÖPERIAATTEET 1. Säädösperusta: - Laki rajavartiolaitoksesta - Aluevalvontalaki - Valmiuslaki ja puolustustilalaki - Sopimus SM:n ja PLM:n yhteistoiminnasta sotilaallisen maanpuolustuksen alalla (PUHARA), RVLE:n ja PE:n yhteistoimintasopimus 2. RVL:n sodan ajan rajajoukkojen tehtävät suunnitellaan yhdessä pv:n johtoportaiden kanssa 3. Puolustusvalmiuden vaatiessa rajajoukot tai niiden osia voidaan tasavallan presidentin asetuksella liittää puolustusvoimiin 4. Rajavartiostojen sodan ajan tehtävät käskee maanpuolustusalueet. Merivartiostojen sodan ajan tehtävät käskee merivoimat (Mepa:t) Vartiolentolaivue tukee sodan aikana pääsiassa raja- ja merivartiojoukkoja sekä lentosuorittein maanpuolustusalueita 5. Osa RVL:n joukoista jää toteuttamaan myös sodan aikana RVL:n lakisääteisiä tehtäviä niillä alueilla, jotka eivät ole sotatoimialuetta TIEDUSTELU JA VALVONTA KOOTUT ISKUT LR TEHOSTETTU RAJAN- KR VARTIOINTI SISSITOIMINTA ALUE- VASTUU TIEDUSTELU P-KR ALUEELLISEN KOSKE- MAT TOMUUDEN TURVAAMINEN SIVUSTOJEN SUOJAUS KOOTUT ISKUT MERILIIKENTEEN SUOJAAMINEN LSMV TIEDUSTELU K-SR RVLE SLMV VARTIOINTI, VASTAERIKOISJOUKKOTOIMINTA, OSANA PUOLUSTUSVOIMIA TIEDUSTELU JA MERILIIKENTEEN SUOJAAMINEN SM:N JOHDOSSA 185

5.6 Puolustushallinnon strateginen suunnittelu Puolustusministeriön toimiala Valtioneuvoston ohjesäännön mukaan puolustusministeriön toimialaan kuuluvat puolustuspolitiikka, sotilaallinen maanpuolustus, kokonaismaanpuolustuksen yhteensovittaminen ja sotilaallinen kriisinhallinta- ja rauhanturvaamistoiminta. Valtioneuvoston Eduskunnalle antaman hallintoselonteon (VNS2/2005 vp) mukaan ministeriöitä kehitetään niin, että ne keskittyvät lainvalmisteluun ja muun hallitustason poliittisen päätöksenteon valmisteluun, hallinnonalansa strategiseen johtamiseen, toiminta-alansa kehittämiseen sekä EU-asioihin ja muuhun kansainväliseen yhteistyöhön. Tämä vahvistaa aikaisemmat keskushallinnon kehittämislinjaukset. Puolustuspolitiikan valmisteluun ja täytäntöönpanoon kuuluvina tehtävinä puolustusministeriö määrittää sotilaallisen maanpuolustuksen suuntalinjat ja tavoitteet. Tähän toimintaan sisältyy sotilaallisen maanpuolustuksen toimintaedellytysten, voimavarojen ja yleisjärjestelyjen sekä puolustusratkaisun keskeisten periaatteiden määrittäminen, sotilaalliseen maanpuolustukseen liittyvä päätöksenteko ja hallinnonalan poliittinen ohjaus. Sotilaalliseen maanpuolustukseen sisältyvät sen suorituskykyvaatimusten määrittäminen ja yhteensovittaminen, hallinnonalan materiaalipolitiikka ja hankeohjaus, hallinnonalan henkilöstö- ja työnantajapolitiikan linjaukset, henkilöstövoimavarojen ohjaus ja muut laaja-alaiset henkilöstöasiat. Lisäksi sotilaallisen maanpuolustukseen kuuluvat virka-apu- ja työvoima-apuasioiden sekä pelastustoimintaan osallistumisen perusteiden määrittäminen, kehittäminen ja ohjaaminen, sekä vapaaehtoisen maanpuolustuksen tukeminen, ohjaaminen, kehittäminen ja yhteensovittaminen puolustusvoimien toimintaan. Puolustusministeriö vastaa puolustuspolitiikan alalla osallistumisesta kansainvälistä turvallisuutta ja vakautta ylläpitävään toimintaan niin kansainvälisten järjestöjen puitteissa kuin myös kahden- ja monenvälisen puolustuspoliittisen sekä sotilaallisen yhteistyön keinoin. Puolustusministeriö vastaa sotilaallisen kriisinhallinnan toimintaedellytysten, voimavarojen ja yleisjärjestelyjen sekä keskeisten toimintaperiaatteiden määrittämisestä. Puolustusministeriön ohjausrooli perustuu valtioneuvoston ohjesääntöön, valtioneuvoston asetukseen puolustusministeriöstä sekä puolustusministeriön työjärjestykseen. 186

Strategiahierarkia Perusteet puolustushallinnon strategisen suunnitelman laadinnalle tulevat yleisen lainsäädännön ohella Valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittisesta selonteosta, hallitusohjelmasta ja muista valtioneuvoston keskeisistä asiakirjoista. Strateginen suunnitelma on puolustushallinnon kattostrategia, jonka alapuolella ovat ministeriötasolla laadittavat puolustushallinnon osastrategiat sekä puolustusministeriön, puolustusvoimien ja Puolustushallinnon rakennuslaitoksen kehittämisohjelmat. STRATEGIAHIERARKIA Perustuslaki Lait Asetukset Normit EU:n turvallisuusstrategia EU:n perussopimukset EU:n perustuslaillinen sopimus Hallituksen strategiaasiakirja Hallitusohjelma Lainsäädäntöohjelma VNS 2004 YETTstrategia VN:n tulevaisuusselonteko Muut VN:n selonteot ja periaatepäätökset Puolustushallinnon STRATSU T&Kstrategia Materiaalipoliittinen ohjelma Tietohallintostrategia Viestintästrategia Turvallisuusohjelma Kv. toimintaohjelma Yhdyskuntaja ympäristöpol. ohjelma Henkilöstöstrategia PLM:n kehittämisohjelma Pv:n kehittämisohjelma (ent. PTS) PhRakL:n kehittämisohjelma Kuva 1: Puolustushallinnon strategiahierarkia Puolustushallinnon strateginen suunnitelma Puolustushallinnon strateginen suunnitelma on puolustushallinnon suunnittelujärjestelmän perusasiakirja. Sen tavoitteena on valmistella perusteita hallinnonalan pitkäjänteiselle kehittämiselle ja puolustusvoimien strategiselle suunnittelulle. Strategisessa suunnitelmassa annetaan suuntaviivat puolustusministeriön, puolustusvoimien ja Puolustushallinnon rakennuslaitoksen pitkän aikavälin kehittämiselle. 187

Valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selontekomenettely ja puolustushallinnon strateginen suunnittelu kytkeytyvät kiinteästi toisiinsa. Voimassa oleva Valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko on keskeinen strategiatyötä poliittisesti ja parlamentaarisesti ohjaava asiakirja. Toisaalta strateginen suunnitelma antaa puolestaan perusteita laadittaessa puolustushallinnon osuuksia seuraavaan selontekoon. Strategisen suunnitelman tarkastelunäkökulma ulottuu valtioneuvoston selonteon kahta nelivuotista toiminnan ja talouden suunnittelukautta pidemmälle. Puolustusvoimien pitkäjänteinen kehittäminen materiaalihankintoineen edellyttää kahden vuosikymmenen päähän asetettua tavoitetilaa, mikä on strategisen suunnittelun aikaikkuna. Suunnitelmaa päivitetään ja tavoitetilaa tarkistetaan vähintään neljän vuoden välein sekä tarvittaessa strategisten muutosten tai poliittisen ohjauksen sitä vaatiessa. Puolustushallinnon strateginen suunnitelma on kokonaisvaltainen hallinnonalan strategisen johtamisen työkalu, joka hahmottaa pitkällä aikavälillä hallinnonalan tavoitteet ja kehittämisen peruslinjaukset. Strategisen suunnitelman kulloinkin tarvittavaa osaa käytetään perustana ja lähtökohtana puolustuspolitiikan toimeenpanoa valmisteltaessa. Puolustushallinnon strateginen johtaminen on joustava prosessi, jossa tavoitetila saavutetaan useiden pienten askelten kautta strategista suunnitelmaa päivitettäessä ja toimeenpantaessa. Puolustushallinnon strateginen suunnitelma sisältää puolustushallinnon arvot, tahtotilan ja toiminta-ajatuksen, analyysin turvallisuusympäristön kehityksestä, arvion Suomeen kohdistuvista uhkista ja niihin vastaamisesta, puolustushallinnon strategian tavoitetiloineen sekä puolustuksen suorituskykyvaatimukset. Puolustushallinnon arvot turvallisuus, luotettavuus, uskottavuus ja isänmaallisuus muodostavat strategiatyön kaikki vaiheet läpäisevän pohjan. 188

PUOLUSTUSHALLINNON STRATEGISEN SUUNNITELMAN RAKENNE H a l l i n n o n a l a n a r v o t Puolus- tushal- linnon strategia Visio (tahto- tilan kuvaus) POSITIIVINEN Turvallisuusskenaariot NEUTRAALI Uhkien hallinta Suoritus- kyky- NEGATIIVINEN Kuva 2: Puolustushallinnon strategisen suunnitelman rakenne Turvallisuusskenaario-osassa käsitellään kolme teoreettista tulevaisuuden toimintaympäristöä sekä kuvataan Suomen asema jokaisessa näistä. Seuraavassa työvaiheessa arvioidaan Suomen kussakin skenaariossa tarvitsemia keinoja ja menetelmiä. Tämän työvaiheen pohjalta rakennetaan Suomen puolustushallinnon strategia, joka kattaa skenaarioiden kolmen virtuaalimaailman uhkien hallintakeinot. Suunnitelman viimeisessä vaiheessa arvioidaan puolustushallinnon strategian perusteella Suomen puolustuksen kehittämistä. Puolustushallinnon strateginen suunnitelma laaditaan puolustusministeriön ja Pääesikunnan yhteistyönä. Suunnitelman laadinnassa käytetään puolustusvoimien ja ulkopuolisten tutkimuslaitosten tuottamaa tietoa. Jatkossa strategiatyöskentelyssä korostuvat sekä kotimaisen että ulkomaisen tutkimuksen laajempi hyödyntäminen ja keskeisten kumppanimaidemme strategisesta suunnittelusta hankitut kokemukset. Seuraavan strategisen suunnitelman laatiminen on tarkoitus aloittaa nyt voimassa olevan päivitystyönä puolustusministeriön johdolla vuoden 2008 selonteon valmistuessa. Strateginen ohjaus Puolustusministeriö ohjaa puolustushallintoa strategisella tasolla. Tässä yhteydessä puolustushallinnon strategiatyö on puolustuspolitiikan valmistelun ja linjaami- 189

sen keskeisin osa. Puolustusministeriön strategiatyö on prosessi puolustushallinnon vision ja tavoitetilan, arvojen sekä tavoitetilaan vievän kehityspolun määrittämiseksi. Strategiatyön tuotteena syntyy puolustushallinnon strateginen suunnitelma. Puolustushallinnon strateginen ohjaaminen toteutetaan: antamalla hallinnonalan tavoitetila ja kehittämislinjaukset puolustushallinnon strategisessa suunnitelmassa ja siihen perustuvassa ohjauskirjeessä turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selontekojen ja niitä tarkentavien ohjauskirjeiden avulla ohjaamalla puolustusvoimien pitkän aikavälin suunnittelua eli kehittämisohjelman valmistelutyötä tulosohjauksen avulla (toiminta- ja taloussuunnittelu, talousarvion valmistelu ja tulossopimukset) sekä muilla tarkentavilla ohjeilla. Poliittinen ohjaus ja parlamentaarinen tahto kytketään puolustushallinnon kehittämiseen valtionneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittisten selontekojen kautta. Puolustusministeriö laatii selonteon toimeenpanosta ohjauskirjeen, jossa määritetään selonteon toimeenpanon yksityiskohtaiset linjaukset koskien erityisesti sotilaallisen maanpuolustuksen kehittämistä ja puolustusvoimien rakennemuutoksia. Valtioneuvoston selonteko antaa toisaalta poliittisesti hyväksytyt perusteet strategiselle jatkosuunnittelulle. Puolustusvoimille annettava ohjauskirje sotilaallisen maanpuolustuksen pitkän aikavälin kehittämislinjauksista käynnistää strategisen suunnittelun puolustusvoimissa. Puolustusministeriö ja Puolustushallinnon rakennuslaitos laativat vastaavasti omat kehittämisohjelmansa puolustushallinnon strategisen suunnitelman pohjalta. 190

6. SISÄINEN TURVALLISUUS 6.1 Sisäisen turvallisuuden strategia Sisäinen turvallisuus arjen turvaa Sisäinen ja ulkoinen turvallisuus kytkeytyvät yhä enemmän toisiinsa ja niiden keskinäinen raja on muuttunut. Suomen turvallisuuden keskeiset uhat painottuvat aikaisempaa enemmän sisäiseen turvallisuuteen. Yhä useammin sisäisen turvallisuuden uhat tulevat maamme ulkopuolelta, tässä suhteessa on tapahtunut viimeisen vuosikymmen aikana selvä muutos ja riskitekijät ovat lisääntyneet. Näistä esimerkkeinä ovat kansainvälinen organisoitu rikollisuus, huumerikollisuus, talousrikollisuus, laiton maahantulo ja ihmiskauppa, tarttuvat taudit sekä mahdollisuus terrorismiinkin. Toisaalta myös kotimaassa väestön ikääntyessä ja muuttoliikkeen seurauksena kaupunkikeskusten ja seutujen kasvaessa turvallisuusuhat muuttuvat. On haaste taata jatkossa harva-asutusalueiden, syrjäisen maaseudun turvallisuuspalvelut. Samalla kaupunkikeskuksissa on yhä useammin paikkoja, joissa voi tapahtua suuronnettomuus. Onnettomuusriskiä lisää väestön ikääntyminen, sillä senioriväestön lisääntyessä onnettomuuksien määrä kasvaa. Myös ilmaston muutos tuo mukanaan ääri-ilmiöitä kuten tulvia ja myrskyjä. Sisäisessä turvallisuudessa tuleekin varautua entistä suurempiin turvallisuusuhkiin ja tulee olla kykyä operaatioihin sekä koti- että ulkomailla. Tämä koskee niin rikollisuutta kuin onnettomuuksia, mikä edellyttää valtakunnalliselta toimintakyvyltä uudenlaisia valmiuksia. Suomen sisäinen turvallisuustilanne on edelleen hyvä, mutta turvallisuus ei kuitenkaan enää ole samalla tavoin itsestään selvä asia kuin aikaisempina vuosikymmeninä. Sisäisen turvallisuuden varmistaminen vaatii eri sektoreiden laaja-alaista yhteistyötä aivan uudella tavalla. Siksi syksyllä 2004 valtioneuvosto päätti sisäisen turvallisuuden ohjelmasta, jossa linjataan keskeiset tulevaisuuden uhat sekä nykyiset painopisteet ja toimintalinjat sisäisen turvallisuuden parantamiseksi. Ohjelman painopisteenä on arjen turvallisuuden takaaminen ja siinä erityisesti ennalta ehkäisevät toimet sekä viranomaisten, yritysten sekä kolmannen sektorin yhteistyön varmistaminen. Sisäisellä turvallisuudella tarkoitetaan ohjelmassa sellaista yhteiskunnan tilaa, jossa jokainen voi nauttia oikeusjärjestelmän takaamista oikeuksista ja vapauksista ilman rikollisuudesta, häiriöistä, onnettomuuksista tai suomalaisen yhteiskunnan taikka kansainvälistyvän maailman ilmiöistä ja muutoksista johtuvaa aiheellista pelkoa ja turvattomuutta. 191

Sisäasiainministeriö on keskeinen toimija sisäisen turvallisuuden alueella. Sen toimialaan kuuluvat yleinen järjestys ja turvallisuus, poliisihallinto ja yksityinen turvallisuusala, ulkomaalaishallinto, pelastustoimi sekä rajaturvallisuus ja meripelastustoimi. Lisäksi sisäasiainministeriö vastaa siviilikriisinhallinnan kotimaan valmiuksien yhteensovittamisesta. Sisäisen turvallisuuden strategia Sisäisen turvallisuuden ohjelmassa asetetaan tavoitteeksi, että Suomi on Euroopan turvallisin maa vuoteen 2015 mennessä. Jotta tämä tavoite voidaan saavuttaa, on saatava merkittävä vähennys erityisesti Suomen turvallisuuden kahteen poikkeamaan verrattuna muuhun Länsi-Eurooppaan: väkivaltarikollisuuden ja onnettomuuksien, erityisesti koti- ja vapaa-ajan tapaturmien suureen määrään. Henkirikosten määrä on Suomessa läntisen Euroopan korkein suhteutettuna asukasmäärään. Suomessa tyypillisiä ovat väkivaltarikollisuuden aggressiiviset muodot kuten henkirikokset ja perheväkivalta. Keskimäärin joka toinen viikko nainen kuolee perheväkivallan seurauksena. Onnettomuuksia, erityisesti koti- ja vapaa-ajan tapaturmia, on Suomessa merkittävästi enemmän kuin muissa Pohjoismaissa. Eurooppalaisessa vertailussa Suomi on sijalla 18, kun Ruotsi sen sijaan on viiden parhaan joukossa. Väkivaltarikollisuus ja onnettomuudet ovat kiinteästi yhteydessä alkoholin käyttömäärään ja -tapaan. Väkivaltarikoksista yli 80 % tehdään päihtyneenä ja onnettomuuksissa kuolee noin joka kolmas päihtyneenä. Siksi on tärkeää vähentää alkoholin haittoja ja lisätä ennalta estävää päihdetyötä. Syrjäytymisen lisääntyminen on nähty sisäisen turvallisuuden ohjelmassa keskeiseksi tulevaisuuden uhaksi, jota tulee estää laaja-alaisilla ja yhteisillä toimilla. Syrjäytyminen johtaa liian usein ajautumiseen rikollisuuteen ja rikoskierteeseen. Suomessa ovat hyvinvoinnin alueelliset erot kasvaneet, mutta myös sosiaaliset erot ovat lisääntyneet. Erityisen tärkeätä on vaikuttaa lasten oloihin, kotien turvallisuuteen ja nuorten koulutusmahdollisuuksiin. Myös viranomaisten varhaista puuttumista havaittuihin ilmiöihin tulee parantaa. Suomalaiselle henkirikollisuudelle on tyypillistä, että sekä tekijä että uhrit ovat syrjäytyneitä. Syrjäytyneiden miesten keskinäiset väkivallanteot muodostavat kokonaishenkirikollisuudesta runsaat puolet. Muita tulevan kehityksen keskeisiä haasteita ovat: arkiturvallisuuden ylläpitäminen onnettomuuksien määrän mahdollinen lisääntyminen edelleen väestön ikääntymisen ja alkoholin käytön lisääntymisen seurauksena ulkomailta johdetun, kovan rikolliskulttuurin leviäminen tietoyhteiskunnan haavoittuvuus 192

rajavalvonnan tason ylläpitäminen edelleen vähintään nykyisellä tasolla ja terrorismin torjunta. Rikoslajik oslajikohtaiset ohtaiset strategiat Tavoitteena on vähentää henkirikosten, pahoinpitelyjen ja perheväkivallan määrää, mikä edellyttää tiivistä yhteistyötä sosiaaliviranomaisten ja poliisin välillä. Väkivalta- ja seksuaalirikoksista tuomittujen toimintaohjelmia tehostetaan. Lähisuhteissaan väkivaltaisesti käyttäytyvät pyritään saamaan aina edesvastuuseen teoistaan ja järjestämään tukea koko perheelle. Huumausainerikollisuutta vähennetään lisäämällä valvontaa ja tehokkaalla kansainvälisellä yhteistyöllä. Huumausaineita kokeilleiden määrää pyritään myös vähentämään erityisesti ikäryhmissä 15 29 sekä vähentämään ongelmakäyttäjien määrää, huumausaineiden käytöstä johtuvia sairaalahoitojaksoja, kuolemia ja HIVtartuntoja. Entistä suurempi osa piiloon jäävästä talousrikollisuudesta pyritään saamaan viranomaisten tietoon, mistä onkin saatu merkittäviä tuloksia viime vuosina. Talousrikosten käsittelyaikoja lyhennetään. Samalla kun talousrikostutkijoiden määrää lisätään, tärkeätä on, että oikeassa suhteessa parannetaan myös syyttäjien ja tuomioistuinten toimintaedellytyksiä. Muutoin jutturuuhkat vain siirtyvät toiselle viranomaiselle. Viranomaisten keskinäisessä tiedonvaihdossa on edelleen kehittämisen tarvetta. Lisäksi ulkomaalaisten työehtojen ja työsuhteiden valvontaa tehostetaan. Strategiassa tähdätään siihen, että rikosten uusimistaso laskee sekä ensi- että useampikertalaisilla. Tämä edellyttää mm. vankeinhoidon lainsäädäntö- ja organisaatiouudistuksen toteuttamista. Myös nuorten rikoksentekijöiden seuraamusjärjestelmä tulee uudistaa. Elinkeinoelämän ja viranomaisten yhteinen yritysturvallisuuden strategia laaditaan. Yritysten riski joutua rikoksen kohteeksi on lisääntynyt huume-, väkivalta-, talousja tietorikollisuuden kasvun sekä rikollisuuden kansainvälistymisen ja ammattimaisuuden seurauksena. Tietoverkkorikollisuus on digitaalisen yhteiskunnan erityinen uhka, sillä verkossa rikoksen toteuttaminen on usein helpompaa ja halvempaa kuin reaalimaailmassa. Myös kiinnijäännin riski on verkossa olennaisesti pienempi. Lisäksi rikollisuus verkossa on globaalia, jolloin rikollinen voi olla fyysisesti missä maassa tahansa. Verkkorikollisuuden torjunnan osaamista ja työtä on olennaisesti kohotettava. Suomen tulee varautua myös terrorismiin. Vaikka uhkatasomme on vielä alhainen, erityisesti Suomessa järjestettävät kansainväliset, suuret tilaisuudet muodostavat 193

uudenlaisen riskin. Tavoitteena on, ettei Suomessa tapahdu eikä suunnitella terroristista iskua. Terrorismin torjumiseksi laaditaan toimintasuunnitelma, jossa vahvistetaan eri viranomaisten työnjako ja toimet torjuntaedellytysten lisäämiseksi. Ajantasaisen tilannekuvan varmistamiseksi on perustettu poikkihallinnollinen analyysi- ja ennakointiryhmä. Sisäisen turvallisuuden ohjelman kokonaisuudessaan voidaan katsoa myös liittyvän terrorismin ennalta ehkäisyyn, sillä sen yhtenä tavoitteena on ennalta estää yhteiskunnasta irrallaan olevien ryhmien syntyminen. Kiinnijäämisriskin lisääminen, rikosten selvitystason nostaminen ja rikosvastuun toteuttaminen tehokkaasti ja joutuisasti Yhteiskunnan arjen turvallisuuden ylläpito on tärkeätä jokaisen hyvinvoinnin kannalta. Tavoitteena on ylläpitää luottamusta poliisiin, parantaa omaisuusrikosten selvitysastetta ja vähentää omaisuusrikosten määrää. Ns. massarikosten selvitysastetta pyritään nostamaan suunnittelukaudella yhdellä prosentilla joka vuosi mm. tekijäkeskeisellä tutkinnalla. Rikoksentekomahdollisuuksien ja rikollisesta toiminnasta saatavan hyödyn vähentämiseksi on tärkeätä, että rikoshyöty otetaan tehokkaasti pois. Rikosprosessia nopeutetaan, jotta yhteys teon ja seurausten välillä säilyy. Rikoksen uhrin aseman parantaminen Rikoksen uhrin aseman parantaminen on asetettu strategiseksi tavoitteeksi siitä huolimatta, että uhrin asema Suomessa on kansainvälisesti vertaillen suhteellisen hyvä. Tärkeimpiä tavoitteita on turvata rikoksen uhriksi joutuneelle riittävät ja kattavat tukipalvelut molemmilla kansalliskielillä asuinpaikasta ja vastuuviranomaisesta riippumatta. Rikosvahinkojen korvaamista valtion varoista tehostetaan. Turvakotiverkosto, myös salaiset turvakodit, tulisi saada alueellisesti kattavaksi. Tavoitteiden saavuttamisessa erityisesti kolmannen sektorin järjestöillä on merkittävä tehtävä. Rikosuhripäivystyksen toiminnasta on saatu hyviä tuloksia ja sen toiminta ehdotetaan vakiinnutettavaksi. Onnettomuuksien vähentäminen ja ennalta estävän työn tehosta- minen Tavoitteena on, että Suomi on viiden maan joukossa, jossa onnettomuuksia tapahtuu vähiten vuoteen 2012 mennessä. Jotta tähän kyettäisiin, tulisi erityisesti kotija vapaa-ajan tapaturmien määrää saada vähennettyä. Kysymys on paljolti asiaa koskevista tiedosta ja asennoitumisesta turvallisuuteen ja jokaisella tulisikin olla perusturvallisuustaidot. Väestön ikääntyessä tulisi myös nykyistä enemmän huolehtia vanhusväestön kotien turvallisuudesta. Muuttoliikkeen seurauksena harva-asutusalueilla palvelujen turvaaminen edellyttää laaja-alaista paikallista yhteistyötä. Harvaan asuttujen alueiden turvallisuus- 194

suunnitelmat laaditaan samoin kuin kunnalliset sisäisen turvallisuuden suunnitelmat. Liikenneturvallisuutta tulee parantaa niin, että enintään 250 kuolee vuosittain liikenneonnettomuuksissa vuonna 2010 ja siitä eteenpäin, tämä merkitsisi liikennekuolemien määrän vähennystä nykyiseen verrattuna noin neljänneksellä. Liikenneturvallisuuden parantamisessa keskeinen toimenpide on liikennevalvonnan ja erityisesti automaattivalvonnan lisääminen. Raskaan liikenteen valvonnan tehostaminen on niin ikään keskeinen strategia. Rajaturvallisuuden ja tullivarmuuden ylläpitäminen sekä rajan- ylitysliikenteen sujuvuuden turvaaminen Rajaturvallisuus pyritään pitämään jatkossakin nykyisellä varsin hyvällä tasolla. Tavoitteena on edelleen varmistaa ihmisten ja tavaroiden sujuva liikkuminen rajojen yli. Myös nopeasti leviävien tartuntatautien torjuntaa kehitetään. Rajaturvallisuuden ja tullivarmuuden taso pyritään pitämään vuoden 2003 tasolla sekä varmistamaan rajaliikenteen sujuminen ilman kohtuutonta jonotusta. Kansainvälisesti ainutlaatuinen PTR-yhteistoiminta vakiinnutetaan. Uutta valvontatekniikkaa otetaan käyttöön ja aivan uudenlaisia mahdollisuuksia antaa biometrisen tunnistuksen käyttöönotto rajavalvonnassa. Sisäisen turvallisuuden ohjelmassa tavoitteeksi asetetaan turvapaikkahakemusten käsittelyn nopeuttaminen, mikä onkin jo edennyt hyvin. Tärkeätä myös on, että laittoman maahantulon ja sen järjestämisen sekä muun rajat ylittävän rikollisuuden torjunta ja tutkinta on tehokasta. Ihmiskaupan tunnistaminen on usein vaikeata ja siksi kansainvälinen yhteistyö ihmiskaupan torjunnassa varmistetaan. Kyky kansainvälisiin operaatioihin ja yhteistyöhön Sisäisessä turvallisuudessa on oltava jatkossa yhä enemmän valmiutta kansainvälisiin operaatioihin ja yhteistyöhön. Tämä koskee kaikkia sisäisen turvallisuuden toimintasektoreita. Siviilikriisinhallinta on tärkeä osa suomalaista kriisinhallintatyötä. Sotilaallisen, väkivaltaisen kriisin jälkeen tarvitaan siviiliyhteiskunnan uudelleen rakentamista ja tässä työssä Suomella on merkittäviä vahvuuksia. Euroopan unionissa on Suomi pitänyt esillä erityisesti hyvään hallintoon liittyviä asioita. Suomi on sitoutunut siviilikriisinhallintaan ja sen eurooppalaiset vaatimukset täyttävään kotimaan valmiuden ylläpitämiseen. Valmiuksien liittyä kansainväliseen kriisinhallintaan ja katastrofiapuun on oltava yhtä hyvät kuin kotimaisen suuronnettomuusvalmiuden ylläpitäminenkin. 195

Euroopan turvallisuuspoliittisessa toimintaympäristössä on sisäisen turvallisuuden painoarvo kasvanut. Kun rajojen yli heijastuvat yhä enemmän sisäisen turvallisuuden uhat, myös turvallisuusyhteistyön tarve erityisesti Itämeren alueella lisääntyy. Yhteistyö erityisesti Venäjän ja Viron kanssa on ensiarvoisen tärkeää. Sisäisen turvallisuuden strategian toteutumista kuvaava raportti julkaistaan vuosittain sisäasiainministeriön verkkosivuilla osoitteessa http://www.intermin.fi/intermin/hankkeet/turva/home.nsf/pages/indexfin. 6.2 Euroopan unionin oikeus- ja sisäasiat Taustaa Kansainvälinen yhteistyö on tullut Suomen sisäisen turvallisuuden turvaamisen kannalta yhä tärkeämmäksi. Sisäistä turvallisuutta koskevissa kysymyksissä Euroopan unioni on Suomen kannalta merkittävin kansainvälinen toimija. Euroopan unionin yhteistyöllä on ollut merkittävä vaikutus Suomen lainvalvontaviranomaisten kansainvälisen yhteistyön lisäämiseen. EU:n oikeus- ja sisäasiain yhteistyö on nähty keinona varmistaa unionin keskeisten periaatteiden eli henkilöiden, tavaroiden, palveluiden ja pääomien vapaan liikkuvuuden toteutumista. Yhteistyöllä pyritään samalla ehkäisemään niitä kielteisiä ilmiöitä, kuten rajat ylittäviä rikollisuuden muotoja, joita vapaa liikkuvuus ja valtioiden välisten rajojen merkityksen vähentyminen ovat omiaan lisäämään. Oikeus- ja sisäasiain yhteistyön juuret ovat 1970-luvulla. Silloin Euroopan talousyhteisön jäsenvaltioiden turvallisuusasioista vastaavat virkamiehet ryhtyivät tapaamaan säännöllisesti Euroopan yhteisön ns. Trevi-yhteistyön puitteissa. Lainsäädäntötyötä sisältävä oikeus- ja sisäasiain yhteistyö alkoi EU:ssa vuonna 1991 tehdyllä Maastrichtin sopimuksella. Maastrichtin sopimuksen mukainen yhteistyö oli muodoltaan perinteistä kansainvälistä yhteistyötä, joka perustui lähinnä kansainvälisiin sopimuksiin sekä yksimieliseen päätöksentekoon. Suomen liittymisen jälkeen yhteistyö on tiivistynyt merkittävästi vuonna 1997 tehdyllä Amsterdamin sopimuksella, jolla täsmennettiin yhteistyön tavoitteita ja päätettiin asteittain perustaa Euroopan unioniin vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alue. Tämän alueen tavoitteena on varmistaa henkilöiden vapaa liikkuvuus ja samalla heidän turvallisuutensa entistä tehokkaammin. Amsterdamin sopimuksella päätettiin myös siirtää unionin ulkopuolella EU:n jäsenvaltioiden joukon kesken tapahtunut Schengenin sopimuksiin liittyvä yhteistyö Euroopan unionin piiriin. 196

Ratkaiseva poliittinen sysäys Amsterdamin sopimuksella luotujen puitteiden eli vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen toteuttamiselle oli Suomen puheenjohtajuuskaudella lokakuussa 1999 pidetty Tampereen Eurooppa-neuvoston kokous. Kokouksessa asetettiin selkeät ja yksityiskohtaiset poliittiset suuntaviivat ja prioriteetit vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen toteuttamiselle seuraavan viiden vuoden ajaksi. Näihin kuuluvat Euroopan unionin jäsenvaltioiden kansalaisten perusoikeuksien takaamisen sekä myös EU:n alueella laillisesti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten asianmukainen kohtelu. Tampereen ohjelma sisälsi myös linjaukset myös turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikan, viisumien myöntämiskäytäntöjen ja EU:n ulkorajojen hallinnan yhdenmukaistamisesta. EU:n lokakuussa 2004 allekirjoitettu perustuslakisopimus yhdisti oikeus- ja sisäasioita koskevat sopimusmääräykset yhteen lukuun ja samojen oikeudellisten menettelyjen piiriin. Koska perustuslaillisen sopimuksen voimaantulo on lykkääntynyt, oikeus- ja sisäasiain yhteistyöhön sovelletaan edelleen voimassaolevien unionin perussopimusten määräyksiä eli Amsterdamin sopimuksen määräyksiä, joita muutettiin osittain vuonna 2000 tehdyllä Nizzan sopimuksella. Seuraava kuvaus perustuu näihin voimassa olevien perussopimusten määräyksiin. Marraskuussa 2004 Eurooppa-neuvosto sopi suuntaviivoista, joilla Tampereen Eurooppa-neuvostossa tehtyjen linjausten toteuttamista jatketaan seuraavan viisivuotiskauden ajan eli vuosina 2005 2010. Tämä Haagin ohjelmaksi nimetty ohjelma sisältää poliittiset tavoitteet eli oikeus- ja sisäasioiden politiikkalohkoilla. Sitä täydentää kesäkuussa 2005 hyväksytty Haagin toimintaohjelma, jossa luetellaan eri toimenpiteet, jotka on tarkoitus toteuttaa Haagin ohjelman puitteissa. Yhteistyön kesk eskeinen einen sisältö Oikeus- ja sisäasiain yhteistyö koostuu kahdesta alueesta eli: poliisiyhteistyöstä ja oikeudellisesta yhteistyöstä rikosasioissa (ns. III pilarin yhteistyö) sekä yhteisestä viisumi-, turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikasta sekä muusta henkilöiden vapaaseen liikkuvuuteen liittyvästä politiikasta (ns. I pilarin oikeusja sisäasiain yhteistyö). Poliisiyhteistyön ja rikosoikeudellisen yhteistyön avulla pyritään ehkäisemään kansainvälistä rikollisuutta. Yhteistyön kohteena on erityisesti terrorismi, ihmiskauppa ja lapsiin kohdistuvat rikokset sekä laiton huumausainekauppa, laiton asekauppa sekä lahjonta ja petokset. Yhteistyötä toteuttavat jäsenvaltioiden poliisi- ja tulliviranomaiset sekä muut näissä kysymyksissä toimivaltaiset jäsenvaltioiden viranomaiset. Rikosoikeudellisen yhteistyön tarkoituksena helpottaa ja nopeuttaa jäsenvaltioiden oikeusviranomaisten yhteistyötä rikosasioissa. Lisäksi sen puitteissa voidaan hyväksyä vähimmäissääntöjä järjestäytynyttä rikollisuutta, terrorismia ja laitonta huumausainekauppaa koskeville rikostunnusmerkistöille ja seuraamuksil- 197

le jäsenvaltioissa. Oikeudellisen yhteistyön keskeinen periaate on tuomioistuinten päätösten ja tuomioiden vastavuoroisen tunnustamisen periaate. Viisumi-, turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikka liittyy henkilöiden vapaan liikkuvuuden toteuttamiseen Euroopan unionin puitteissa. Sen puitteissa on hyväksytty tähän mennessä linjaukset yhteisen turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikan perustaksi sekä rajavalvonnan yhdenmukaistamiseksi. Tavoitteena on EU:n yhteisen turvapaikkamenettelyn luominen vuoteen 2010 mennessä. Tämän järjestelmän on tarkoitus kattaa sekä turvapaikan myöntäminen Geneven vuoden 1951 pakolaissopimuksen mukaisesti että toissijaisen tai tilapäisen suojelun myöntäminen henkilöille, joilla katsotaan olevan erityinen suojelun tarve. Euroopan unionilla on varsin merkittävää toimivaltaa säätää jäsenvaltioiden maahanmuuttopolitiikasta. Jäsenvaltiot päättävät kuitenkin esimerkiksi edelleen itse, paljonko ulkomaista työvoimaa ne haluavat päästää alueelleen. Lisäksi henkilöiden vapaan liikkuvuuden toteuttamiseksi harjoitetaan oikeudellista yhteistyötä rajat ylittävissä yksityisoikeudellisissa asioissa. Erityinen yhteistyön muoto on Schengenin säännöstö, jonka perusta on edellä mainituissa unionin ulkopuolella tehdyissä Schengenin sopimuksissa. Säännöstöä soveltavat jäsenvaltiot ovat poistaneet sisärajatarkastukset keskinäisiltä sisärajoiltaan. Lisäksi ne toteuttavat Schengen-alueen ulkorajoilla yhtenäisiä tarkastuksia ja harjoittavat muutoinkin tiiviimpää viranomaisyhteistyötä esimerkiksi yhteisen Schengenin tietojärjestelmän (SIS) kautta.. Suomi on yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa soveltanut Schengenin säännöstöä maaliskuusta 2001. Yhteistyössä ovat mukana erillisjärjestelyin myös EU:n ulkopuoliset Islanti ja Norja. Tällä järjestelyllä on kyetty turvaamaan 1950-luvulta jatkuneen passivapauden jatkuminen kaikkien Pohjoismaiden välillä. Schengenin säännöstön nojalla toteutettavaan yhteistyöhön eivät osallistu kaikki jäsenvaltiot, vaan Yhdistyneet kuningaskunnat ja Irlanti ovat osittain jättäytyneet yhteistyön ulkopuolelle. Myös Tanskalla on maan unionijäsenyyttä koskevien poikkeusten nojalla oikeus erikseen ilmoittaa, sitooko yksittäinen Schengen-yhteistyön puitteissa tehty päätös sitä vai ei. Unioniin vuonna 2004 liittyneiden 10 uuden jäsenvaltion osalta tavoitteena on, että nämä ryhtyvät soveltamaan Schengenin säännöstöä, kun niiden on todettu täyttävän yhteistyön edellytykset ja kun uudistettu Schengenin tietojärjestelmä (SIS II) on otettu käyttöön. Yhteistyön pääperiaatteet ja tavoitteet Oikeus- ja sisäasiat ovat perinteisesti asioita, jotka ovat kuuluneet valtioiden täysivaltaisuuden keskiöön. Samalla ne ovat asioita, joita kaikki oikeusvaltiot säätelevät kansanvaltaisesti hyväksytyllä, kattavalla lainsäädännöllä. Kaikki Euroopan unionin jäsenvaltiot ovat sitoutuneet Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimukseen sekä nyttemmin myös Euroopan unionin perusoikeuskirjaan. 198

Amsterdamin sopimuksesta lähtien EU:n tavoitteena oikeus- ja sisäasioissa on ollut vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen luominen. Vapauden periaatteen keskeinen toteutustapa on henkilöiden vapaa liikkuvuus. Vapauden periaatetta toteutetaan taaten samalla turvallisuus sekä perusoikeuksien ja oikeusvaltioperiaatteiden toteutuminen kaikkien Euroopan unionin alueella oleskelevien kannalta. Poliisiyhteistyö sekä oikeudellinen yhteistyö rikosasioissa ovat luonteeltaan hallitusten välistä yhteistyötä ja niitä toteutetaan unionisopimuksen määräysten mukaisesti (ns. III pilarin yhteistyö). Jäsenvaltiot eivät ole luovuttaneet niitä koskevaa toimivaltaansa unionille ja EU:n yhteistyö näissä kysymyksissä perustuu yksimielisiin päätöksiin. III pilarin yhteistyössä voidaan hyväksyä yhteisiä kantoja unionin suhtautumisen määrittämiseksi tiettyyn erityiseen kysymykseen, tehdä puitepäätöksiä jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä sekä tehdä muita yhteistyön tavoitteiden mukaisia päätöksiä ja perinteisiä kansainvälisen oikeuden mukaisia yleissopimuksia. Viisumi-, turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikka kuuluu Euroopan yhteisön toimivaltaan (ns. I-pilariin) eli perussopimuksissa määritellyissä rajoissa kyse on ylikansallisen toimivallan käytöstä. Valtaosa päätöksiä tehdään nyttemmin määräenemmistöllä siten, että Euroopan parlamentti toimii jäsenvaltioiden ministereistä koostuvan neuvoston rinnalla tasavertaisena lainsäätäjänä ns. yhteispäätösmenettelyn mukaisesti. Käytettävät lainsäädäntöinstrumentit ovat samat kuin muussa I pilarin yhteistyössä eli sellaisenaan sovellettavat asetukset, tietyn lainsäädännön sisältötavoitteen jäsenvaltiolle asettavat direktiivit sekä päätökset ja suositukset. Oikeus eus- ja sisäasiain yhteistyön toimijat EU:n oikeus- ja sisäasiain yhteistyössä ovat mukana kaikki unionin toimielimet. Unionin toimielimistä komissiolla on yhä tärkeämpi rooli aloitteentekijänä. Komissio tekee viisumi-, maahanmuutto- sekä turvapaikkapolitiikan kehittämistä koskevat aloitteet sekä valvoo muiden yhteisöpolitiikkojen tavoin sitä, miten jäsenvaltiot toteuttavat näillä aloilla tehtyjä päätöksiä. Komissiolla on myös yhä tärkeämpi rooli aloitteentekijänä poliisi- ja rikosoikeudellisessa yhteistyössä. Jäsenvaltioiden ministereistä koostuva neuvosto on keskeisin lainsäätäjä. Poliisiyhteistyössä sekä rikosoikeudellisessa yhteistyössä eli ns. III pilarin yhteistyössä neuvosto päättää lainsäädännön sisällöstä. Näissä kysymyksissä Euroopan parlamentilla on oikeus antaa lausunto, joka ei ole neuvostoa oikeudellisesti sitova. Maahanmuutto-, turvapaikka- ja rajavalvontakysymyksissä Euroopan parlamentti on valtaosassa kysymyksiä nykyään neuvoston kanssa tasavertainen lainsäätäjä noudatettavan yhteispäätösmenettelyn mukaisesti. Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen rooli on poliisi- ja rikosoikeudellisessa yhteistyössä on rajoitettu. Esimerkiksi tuomioistuimen toimivalta antaa ennakkoratkai- 199

suja näissä kysymyksissä perustuu jäsenvaltioiden erilliseen sitoumukseen. Viisumi-, maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikassa Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen rooli vastaa muita yhteisöasioita. EY:n tuomioistuimella ei oikeus- ja sisäasioita koskevissa oikeustapauksissa ole oikeutta ottaa kantaa jäsenvaltioiden yleisen järjestyksen suojaamista sekä sisäisen turvallisuuden ylläpitämistä koskeviin kysymyksiin. Oikeus- ja sisäasiain yhteistyön kehityttyä yhteistyö on suuntautunut yhä enemmän jäsenvaltioiden viranomaisten välisen konkreettisen yhteistyön kehittämiseen, jota tukevat ja avustavat EU:n oikeus- ja sisäasioihin liittyvät virastot. Euroopan poliisivirasto Europol keskittyy rajat ylittävän järjestäytyneen rikollisuuden torjuntaan. Syyttäjäviranomaisten yhteistyötä jäsenvaltioiden välillä edistää myös Haagissa sijaitseva Eurojust. Se on jokaista EU:n jäsenvaltiota edustavista tuomareista ja syyttäjistä koottu korkean tason ryhmä, joka työskentelee yhdessä saman katon alla. Euroopan unionin taloudellisia etuja suojaamaan on vuonna 1999 perustettu Euroopan petostentorjuntavirasto OLAF, joka on Brysselissä komission yhteydessä toimiva itsenäinen tutkimusvirasto. Uusin virasto on Varsovassa sijaitseva operatiivinen Euroopan rajaturvallisuusvirasto Frontex, joka on käynnistämässä toimintaansa vuoden 2005 aikana. Frontexin ensimmäisenä pääjohtajana toimii suomalainen rajavartiolaitoksen eversti Ilkka Laitinen. Lisätietoja: europa.eu.int/pol/justice/index_fi.htm 6.3 Poliisitoiminta Poliisin tehtävät Poliisilain (493/1995) mukaan poliisin tehtävänä on oikeus- ja yhteiskuntajärjestelmän turvaaminen, yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen sekä rikosten ennalta estäminen, selvittäminen ja syyteharkintaan saattaminen. Poliisi toimii turvallisuuden ylläpitämiseksi yhteistyössä muiden viranomaisten, yhteisöjen ja alueen asukkaiden kanssa. Poliisin on suoritettava myös muut sille erikseen säädetyt tehtävät ja annettava jokaiselle tehtäväpiiriinsä kuuluvaa apua. Poliisin organisaatio Poliisiasioissa ylintä päätösvaltaa käyttää sisäasiainministeri. Poliisiylijohtajan johtama sisäasiainministeriön poliisiosasto toimii poliisin ylijohtona. Sen alaisuudessa toimivat poliisin lääninjohdot, poliisin valtakunnalliset yksiköt ja poliisioppilaitokset sekä paikallispoliisin yksiköistä Helsingin kihlakunnan poliisilaitos. Paikallispoliisitoiminta on hallinnollisesti sijoitettu kihlakuntiin. Jokaisessa 90 kihlakunnassa on oma poliisilaitos. 200

SUOMEN POLIISI YLIJOHTO Sisäasiainministeriön poliisiosasto VALTAKUNNALLISET YKSIKÖT Keskusrikospoliisi Liikkuva poliisi Suojelupoliisi POLIISIOPPILAITOKSET Poliisikoulu Poliisiammattikorkeakoulu MUUT YKSIKÖT Poliisin tekniikkakeskus Poliisin tietohallintokeskus LÄÄNINJOHTO PROVINCIAL PO Lääninhallitusten poliisiosastot PAIKALLISPOLIISI Kihlakuntien poliisilaitokset Ahvenanmaan poliisiviranomainen Helsingin kihlakunnan poliisilaitos Poliisin resurssit Poliisihallinnossa työskentelee noin 10 600 henkilöä, joista poliisimiehiä on noin 8 000. Poliiseista noin neljä viidesosaa työskentelee paikallispoliisissa. Euroopan unionin maista Suomessa on vähiten poliiseja suhteessa asukaslukuun. Yksi suomalaispoliisi vastaa noin 650 asukkaan turvallisuudesta, EU-maissa keskimäärin 350:n ja muissa Pohjoismaissa noin 550 henkilön turvallisuudesta. Poliisin tietojärjestelmät ja tekninen välineistö ovat kansainvälisesti vertaillen huipputasoa. Poliisin toimintavaltuudet Poliisin toimivaltuudet on määritelty pääasiassa poliisi-, pakkokeino- (450/1987) ja esitutkintalaeissa (449/1987). Poliisi on ainoa viranomainen, jolla on yleinen valtuus toteuttaa laillinen virkatoimi viime kädessä pakolla. Tämän vuoksi poliisilla on myös laaja velvollisuus antaa virka-apua muille viranomaisille silloin, kun voimakeinoja tarvitaan. Poliisin toimintavaltuuksia säädettäessä on otettu huomioon perus- ja ihmisoikeudet sekä Suomen poliisin mahdollisuudet tehdä tehokasta kansainvälistä rikostorjuntayhteistyötä. Poliisilla on muun muassa oikeus, perinteisten toimivaltuuksien lisäksi, käyttää telekuuntelua ja -valvontaa, teknistä tarkkailua sekä valeostoja ja peitetoimintaa. Schengenin sopimukset mahdollistavat lisäksi rajat ylittävän tarkkailun ja maarajan yli tapahtuvan takaa-ajon. Poliisin normaaliajan toimintavaltuudet mahdollistavat tehokkaan poliisitoiminnan pitkälti myös poikkeusoloissa ilman valmiuslainsäädännön tuomia lisävaltuuksia. 201

Poliisin toiminnasta ja painopistealueista Sisäisen turvallisuuden taso on Suomessa kansainvälisesti arvioiden hyvä. Poliisitoiminnan näkökulmasta suurimmat uhkat yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle tulevat syrjäytymisen lisääntymisen, tietoyhteiskunnan haavoittuvuuden ja ulkomailta johdetun kovan rikolliskulttuurin vaikutuksen mahdollisen lisääntymisen seurauksena. Poliisi painottaa toimintaansa näiden uhkien torjuntaan liittyvän rikollisuuden, kuten huume- ja talousrikollisuuden sekä väkivaltarikollisuuden ennalta estämiseen. Sen ohella poliisin on huolehdittava arkipäivän turvallisuuteen liittyvistä asioista kuten katurauhan ja liikennevalvonnan riittävyydestä sekä usein toistuvien massarikosten tutkinnasta ja lukuisista lupahallintotehtävistään. Laajasta tehtäväkentästään selvitäkseen poliisi kehittää jatkuvasti turvallisuusongelmien ja rikosten analyyttistä käsittelyä sekä tietojärjestelmiään. Toiminnassa korostetaan viranomaisten, yhteisöjen ja alueen asukkaiden yhteistyötä häiriöiden, rikosten ja onnettomuuksien ennalta estämiseksi. Terrorismin vastaiset toimenpiteet Suomi ei ole kansainvälisen terrorismin vakavan uhkan kohdemaa. Uhkaa ei voida kuitenkaan pois sulkea, joten Suomessa on sen vuoksi ja lukuisten kansainvälisten sopimusten velvoittamana varauduttu terrorismirikoksien ennalta estämiseen ja paljastamiseen monin keinoin. Kansainvälistä ja kansallista turvallisuusviranomaisten yhteistyötä ja tiedonvaihtoa on tehostettu, toimintavaltuuksia on lisätty, toimintasuunnitelmia on päivitetty ja teknistä kalustoa sekä järjestelmiä on hankittu resurssien puitteissa. Poliisin tehtävänä on päävastuuviranomaisena yhteen sovittaa terrorismirikosten torjuntatoimia. Toimenpiteiden seurauksena valtion johdolla ja turvallisuusviranomaisilla on mahdollisuus saada reaaliaikainen tilannekuva terrorismiuhkasta sekä toimintamalleja sen torjuntaan. Kansainvälinen poliisitoiminta Suomen kansainvälistyminen on vaikuttanut voimakkaasti myös poliisin toimintaan. Suomen poliisi on mukana EU-maiden poliisiyhteistyössä, jossa valmistellaan yhteistä lainsäädäntöä ja suunnitellaan yhteisiä toimintalinjoja ja malleja ulkopuolelta tulevaa kansainvälistä rikollisuutta vastaan. Suomen ja Baltian maiden sekä Suomen ja Venäjän välinen rikostorjuntayhteistyö perustuu kahdenvälisiin rikostorjuntasopimuksiin. Suomen poliisi voi sopia kansainvälisten tutkintaryhmien perustamisesta, mikäli jokin rajat ylittävä rikollisuuden muoto sitä edellyttää. Suomen poliisin omat yhdyshenkilöt työskentelevät Europolissa, Interpolissa ja Suomen lähialueiden edustustoissa. Kansainväliseen siviilipoliisitoimintaan suomalaispoliisit ovat osallistuneet resursseihinsa suhteutettuna aktiivisesti vuodesta 1994 lähtien. 202

Poliisin sidosryhmäyhteistyö Poliisi tekee tänä päivänä entistä tiiviimpää yhteistyötä sisäisen turvallisuuden parantamiseksi niin muiden viranomaisten kuin yksityisen turvasektorinkin kanssa. Poliisin, tullin ja rajavartiolaitoksen tiivis yhteistoiminta perustuu PTR-asetukseen (257/2001 Valtioneuvoston asetus poliisi-, tulli- ja rajaviranomaisten yhteistoiminnasta) ja keskinäisiin yhteistyösopimuksiin. Muita tärkeitä poliisin yhteistyökumppaneita ovat sotilas-, pelastus-, liikenne-, sosiaali- ja terveys- sekä kouluviranomaiset. Näiden viranomaisten ja alueen asukkaiden sekä yhteisöjen kanssa poliisi on ollut aktiivisesti käynnistämässä alueellista turvallisuussuunnittelua. Nykyisin turvallisuussuunnitelmat kattavat jo lähes kaikki alueet ja kunnat. Poliisi tekee tiivistä yhteistyötä myös yksityisen turvasektorin kanssa. Poliisin ja yksityisen turvasektorin välinen työnjako on määritelty laissa yksityisistä turvallisuuspalveluista. Perustuslain (731/1999 Laki Suomen perustuslaki) mukaan Suomessa merkittävää julkisen vallan käyttöä sisältäviä tehtäviä voi olla vain viranomaisilla. Poliisi poikkeusoloissa Poliisilla on jo normaalioloissa ympärivuorokautinen toimintavalmius, kenttäjohtamisjärjestelmä päällystöpäivystäjineen sekä valmius laajentaa organisaatiotaan tarpeen mukaan. Erityisen vaativia poliisitoiminnallisia operaatioita, kuten linnoittautumisia ja kaappaustilanteita varten, poliisilla on tarkkaan mietityt ennakkosuunnitelmat. Muutoin poliisi on tulosohjattu organisaatio, jossa toimintaa johdetaan asettamalla tulostavoitteita ja seuraamalla niiden toteutumista. Poikkeusoloissa poliisin perusorganisaatio ei muutu. Poliisille tosin tulee uusia tehtäviä, tehtävien painotus muuttuu ja johtamisessa siirrytään lähemmäksi sotilaallista johtamistapaa. Paikallispoliisin yksiköiden henkilöstöä joudutaan myös täydentämään. Poikkeusolojen uusia poliisitehtäviä ovat ainakin valtion ylimmän johdon turvaamiseen, ulkomaalaisten valvontaan ja polttonesteiden säännöstelyyn liittyvät tehtävät sekä erikoisjoukkojen tai terroristien tuhotöiden torjunta, varkaus- ja säännöstelyrikosten estäminen ja muille viranomaisille annettava lisääntyvä virka-apu. Evakuoinnissa ja suojaväistössä poliisilla on suuria henkilöstömääriä sitovia yleisötiedotus-, alue-eristys- ja liikenteenohjaustehtäviä. Myös mahdollinen hallitsematon pakolaisten maahantulo työllistää alkuvaiheessa erityisesti poliisia ja rajavartiolaitosta. Poliisi painottaa toimintaansa poikkeusoloissa ensisijassa hälytysluonteisten tehtävien ja valtakunnan turvallisuuden kannalta merkittävimpien tehtävien hoitamiseen.. Poikkeusoloissa uhkatekijän saattavat muodostaa myös esimerkiksi tuhannet suonensisäisten huumeidenkäyttäjät, jotka tarvitsevat päivittäisen annoksensa siitä huolimatta, että rajojen sulkeuduttua huumeiden tulo maahan ehtyy. 203

Poliisi lisää työpanostaan alkuvaiheessa teettämällä henkilöstöllään yli- ja hätätöitä. Seuraavaksi komennetaan yksikköjä yhteistoimintaan ja määrätään poliisioppilaitosten oppilaat ja opettajat yksiköihin töihin sekä liikkuvan poliisin henkilöstöä painopistealueille. Sotilaallisesta tilanteesta riippuen poliisi voi myös saada lain (781/ 1980 laki puolustusvoimien virka-avusta poliisille) perusteella puolustusvoimilta ja rajavartiolaitokselta sekä henkilö- että kalustoapua. Poliisin henkilöstöä voidaan myös täydentää täydennyspoliisihenkilöstöllä (886/1997 asetus täydennyspoliisihenkilöstöstä). Täydennyspoliiseja on eri yksiköiden käyttöön varattu kokomaassa noin 3 000. Täydennyspoliisin koolle kutsumisesta päättää valtioneuvosto. Poliisi kohottaa valmiuttaan uhkakuva-arvion mukaisesti. Ensimmäisinä lisävaltuuksinaan poliisi tarvinnee valmiuslain nojalla oikeuden poiketa työaikasäännöksistä sekä oikeuden ottaa tiettyä kalustoa ja toimitiloja käyttöönsä. Poliisin suunnitelmat valmiuslaissa tarkoitettujen poikkeusolojen varalta ovat jatkuvasti ajan tasalla ja niitä päivitetään toimintaympäristössä tapahtuvien muutosten mukaisesti. Lisätietoja: http://finlex.fi/lains/index.html http://www.poliisi.fi 6.4 Rajaturvallisuus ja meripelastustoimi Rajavartiolaitos on sisäasiainministeriön hallinnonalalle kuuluva sisäisen turvallisuuden viranomainen. Rajavartiolaitoksen päätehtävä on rajaturvallisuuden ylläpitäminen. Lisäksi rajavartiolaitokselle kuuluu valtakunnallinen vastuu meripelastustoimen johtamisesta. Rajavartiolaitoksen sisäinen järjestys on sotilaallinen. Rajavartiolaitoksen päällikkö johtaa rajavartiolaitosta apunaan rajavartiolaitoksen esikunta, joka toimii samalla sisäasiainministeriön rajavartio-osastona. Rajavartiolaitokseen kuuluu hallintoyksikköinä rajavartiolaitoksen esikunta, neljä rajavartiostoa, kaksi merivartiostoa, vartiolentolaivue sekä raja- ja merivartiokoulu. 204

RAJAVARTIOLAITOS RAJAVARTIOLAITOKSEN ORGANISAATIO SISÄASIAINMINISTERIÖ RAJAVARTIOLAITOKSEN PÄÄLLIKKÖ RAJAVARTIOLAITOKSEN ESIKUNTA RAJAVARTIOLAITOKSEN APULAISPÄÄLLIKÖ RAJAVAR- TIOSTOT MERIVAR- TIOSTOT OSASTOT VARTIOLENTO- LAIVUE Rajavartiostossa on 3 rajavartioaluetta ja merivartiostossa on 2-4 merivartioaluetta HENKILÖSTÖ ~3100 VARTIOASEMAT 63 RAJOJEN PITUUDET Venäjä 1340 km Norja 736 km Ruotsi 614 km Aluevesiraja 1250 km 3940 km RAJA- JA MERIVARTIO- KOULU Ruotsi LÄNSI-SUOMEN MERIVARTIOSTO Norja LAPIN RAJAVARTIOSTO VARTIOLENTO- LAIVUEEN ESIKUNTA Helsinki RAJAVARTIO- LAITOKSEN ESIKUNTA Helsinki Meripelastuslain (145/2001) mukaan rajavartiolaitos johtaa meripelastustoimintaa. Rajavartiolaitos vastaa myös meripelastustoimen suunnittelusta ja kehittämisestä sekä voi antaa meripelastuskoulutusta myös muille kuin rajavartiolaitoksen henki- KAAKKOIS-SUOMEN RAJAVARTIOSTO RAJA- JA MERIVARTIO- KOULU Imatra Espoo SUOMENLAHDEN MERIVARTIOSTO Helsinki Venäjä KAINUUN RAJAVARTIOSTO POHJOIS-KARJALAN RAJAVARTIOSTO Viro Rajavartiolaitoksen tehtävät Rajavartiolaitoksen tehtävät on säädetty 1.9.2005 voimaan tulleessa rajavartiolaissa (578/2005). Rajavartiolaitoksen toiminnan yleiseksi tavoitteeksi on säädetty rajaturvallisuuden ylläpitäminen. Se tarkoittaa niitä kotimaassa ja ulkomailla suoritettavia toimenpiteitä, joilla pyritään estämään valtakunnanrajan ja ulkorajan ylittämisestä annettujen säännösten rikkominen ja rajat ylittävästä henkilöliikenteestä yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle aiheutuvat uhat sekä varmistaa rajanylityksen turvallisuus. Rajavartiolaitos toimii rajaturvallisuuden ylläpitämiseksi yhteistoiminnassa muiden viranomaisten kanssa. Rajavartiolaitoksen keskeisimmät tehtävät rajaturvallisuuden ylläpitämiseksi ovat rajavalvonta maa- ja merirajoilla sekä rajatarkastukset eri rajanylityspaikoilla. Lisäksi rajavartiolaitokselle on säädetty yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseen ja terrorismin torjuntaan liittyviä tehtäviä, tullitehtäviä, sotilaallisen maanpuolustuksen tehtäviä sekä lukuisia rajavartiolaitoksen toimintaan soveltuvia muita valvontatehtäviä. 205

löstölle. Rajavartiolaitokselle kuuluu myös vastuu vaaratilanteisiin liittyvästä radioviestinnästä ja sen valmiudesta merellä. Rajavartiolaitoksen tehtävien suoritusperiaatteet Rajatarkastusten päätarkoituksena on estää laiton maahantulo rajanylityspaikkojen kautta. Euroopan unionin ulkorajoilla on kaikki maahan tuleva ja maasta lähtevä henkilöliikenne tarkastettava. EU:n kansalaisille tehdään maahan tullessa vähimmäistarkastus, jossa selvitetään henkilön matkustusasiakirjojen aitous ja että se on oikean henkilön hallussa. Muiden kuin EU:n kansalaisille tehdään perusteellinen tarkastus, joka käsittää henkilön ja matkustusasiakirjojen vertaamisen lisäksi rekisterikyselyt sekä muun muassa matkan tarkoituksen ja matkaan tarvittavien rahavarojen selvittämisen. Rajatarkastukset rajanylityspaikoilla ovat olennainen osa rajat ylittävän rikollisuuden, erityisesti laittoman maahanmuuton, ihmissalakuljetuksen tai ihmiskaupan torjunnassa. Rajatarkastusten merkitys on kasvanut myös sisäistä turvallisuutta vakavasti vaarantavien uhkien kuten terrorismin torjunnassa. Kansallisen turvallisuuden niin vaatiessa voidaan rajatarkastukset palauttaa määräajaksi myös EU:n sisärajoille. Tarkastusten palauttamisesta päättää valtioneuvosto. Rajavalvonnan tarkoituksena on ennalta ehkäistä ja estää luvattomat rajanylitykset rajanylityspaikkojen ulkopuolelta sekä maa- että merirajalla. Rajavalvonta toteutetaan kohdentamalla riskianalyysiin ja tilannekuvaan perustuva valvonta uhanalaisimmille alueille. Riskianalyysin menetelmin arvioidaan erityisesti mahdollisuuksia sellaisiin luvattomiin rajanylityksiin, joiden taustalla on rikollinen laittoman maahantulon järjestäminen. Rajavalvonnan menetelminä käytetään maastopartiointia, ajoneuvopartiointia rajaalueella sekä näitä täydentävää ilma-aluspartiontia. Ajantasainen tilannekuva kootaan elektronisista valvontajärjestelmistä sekä partioinnista saatavan valvontatiedon avulla. Elektroniset valvontajärjestelmät sisältävät sekä kiinteitä että siirrettäviä osia. Valvontatieto on keskitetty alueellisiin valvomoihin. Liikkuvin partioin reagoidaan nopeasti valvontajärjestelmien tuottamiin hälytyksiin. Merialueella rajavalvonta perustuu kattavaan tutka- ja kameravalvontaan sekä siitä saatavan tilannetiedon perusteella tapahtuvaan reagointiin. Rajavalvontaan kuuluu kiinteänä osana aina valtakunnan alueellisen koskemattomuuden valvonta. Rajavartiolaitos tutkii havaitsemansa luvattomat rajanylitykset ja saattaa ne tarvittaessa syyteharkintaan. Venäjän vastaisella rajalla luvattomat rajanylitykset ja muut rajatapahtumat käsitellään myös Suomen ja Venäjän välisen rajajärjestyssopimuksen (SopS 32/60 ja SopS 54/1998) mukaisesti rajavaltuutettujen kesken. 206

Rajavartiolaitoksen rikostorjunta keskittyy laittomaan maahantuloon, ihmissalakuljetukseen ja ihmiskauppaan liittyvään rikollisuuteen. Rajavartiolaitos voi tutkia itsenäisesti toimialaansa kuuluvat rikokset. Rajojen ylittämiseen liittyvän rikollisuuden torjuntaa tehdään luonnollisesti tiiviissä yhteistyössä poliisin ja tullin kanssa. Rikostiedustelussa tehdään kiinteää yhteistyötä poliisin, tullin ja rajavartiolaitoksen yhteisissä valtakunnallisessa ja alueellisissa rikostiedustelukeskuksissa. Rajavartiolaitos varautuu rajaturvallisuutta vaarantavia erityistilanteita varten kouluttamalla ja ylläpitämällä hallintoyksikkökohtaisia valmiusjoukkueita, joita voidaan käyttää myös terrorismin torjunnassa. Rajavartiolaitoksen valmiusjoukkueet ovat erityisen käyttökelpoisia maasto-olosuhteissa sekä merellä. Valmiusjoukkueiden yhteistyö poliisin kanssa on tiivistä. Näihin joukkueisiin sijoitettu henkilöstö toimii normaalisti tavanomaisissa rajavartiomiehen tehtävissä. Meripelastuksen johtamista varten rajavartiolaitos ylläpitää jatkuvaa johtamis- ja viestitysvalmiutta meripelastuksen johtokeskuksessa Turussa sekä lohkokeskuksissa Helsingissä ja Vaasassa. Meripelastuksen suoritusvalmiutta ylläpidetään merivartioasemilla ja vartiolaivoilla sekä meripelastushelikopterien päivystyksenä Turun, Helsingin ja Rovaniemen tukikohdissa. Rajavartiomiehen toimivaltuudet Rajavartiomiehen toimivaltuudet on säädetty erityisesti rajaturvallisuuden ylläpitämistä ja sen ohella mahdollisia poliisitehtäviä sekä tullitehtäviä silmällä pitäen. Rajavalvonta- ja rajatarkastustehtäviin säädetyt merkittävimmät toimivaltuudet ovat virkatehtävien suorittamiseksi tarvittavat voimakeinot sekä oikeudet tarkastuksiin, pakkokeinoihin, tekniseen valvontaan sekä yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseen rajanylityspaikalla. Rajavartiolaitoksen tutkittavana oleviin rikoksiin on säädetty tarvittavat rikosprosessuaaliset pakkokeinot, ei kuitenkaan oikeutta televalvontaan, valeostoon tai peitetoimintaan. Rajavartiomiehen toimivaltuudet ovat voimassa koko valtakunnan alueella. Rajavartiolaitoksen alueellinen sijoittautuminen määräytyy ensisijaisesti rajaturvallisuuden ylläpitämisen perusteella. Tämän vuoksi rajavartiolaitoksen toiminta keskittyy valtakunnan rajojen ja rajanylityspaikkojen läheisyyteen sekä merialueelle. Rajaturvallisuus Euroopan unionissa Suomi kuuluu Euroopan unionin jäsenenä Schengenin säännöstöä soveltavaan vapaan liikkuvuuden alueeseen, jonka sisäisillä rajoilla henkilöliikennettä ei tarkasteta. Alueen ulkorajojen tarkastukset ja valvonta toteutetaan yhdenmukaisesti. EU:n ulkorajapolitiikan ja ulkorajojen valvonnasta annettujen säännösten vaikutus rajojemme valvonnan järjestelyihin on siten merkittävä. EU:n rajaturvallisuutta koskevat päätökset kuuluvat valtaosin unionin niin sanottuihin yhteisöasioihin, joissa 207

ratkaisut tehdään määräenemmistöllä ja EU:n parlamentin kanssa yhteispäätösmenettelyssä. EU:n yhteistyö oikeus- ja sisäasioissa on tiivistynyt viime vuosina. Rajaturvallisuuden alalla tämä tiivistyminen on konkretisoitunut tavoitteeksi kehittää unionin yhdennetty rajaturvallisuusjärjestelmä. Tavoitteeseen edetään politiikan, lainsäädännön ja operatiivisen toiminnan tasoilla. Unionissa toimii 1.5.2005 perustettu rajaturvallisuusvirasto (FRONTEX), jonka ydintehtävä on sovittaa yhteen jäsenvaltioiden operatiivista yhteistyötä. Suomi on osallistunut aktiivisesti yhdennetyn rajaturvallisuusjärjestelmän rakentamiseen muun muassa rajaturvallisuusstrategian sekä yhteisen riskianalyysin kehittämisellä. Rajavartiolaitoksen kansainvälinen yhteistyö Kansainvälisen yhteistyön tavoitteena rajavartiolaitoksessa on edistää kansallista ja EU:n muiden jäsenvaltioiden rajaturvallisuutta. Merkittävimmät panokset kansainvälisessä yhteistyössä käytetään työskentelyyn EU:n toimielimissä sekä EU:n ulkorajanaapureiden, ennen kaikkea Venäjän kanssa tehtävään kahdenväliseen yhteistyöhön. Lisäksi rajavartiolaitos pitää yllä läheisiä kahdenvälisiä yhteistyösuhteita EU:n jäsenvaltioiden rajaturvallisuudesta vastaaviin viranomaisiin. Rajavartiolaitos osallistuu lähialueensa monenkeskiseen rajavartio- ja turvallisuusalan yhteistyöhön aktiivisesti. Tärkeimmät näistä ovat kolmikantayhteistyöt Suomen, Viron ja Venäjän sekä Suomen, Venäjän ja Norjan kanssa sekä Itämeren alueen rajavalvontayhteistyö, johon osallistuvat kaikki Itämeren rantavaltiot. Rajavartiolaitos on myös mukana Itämeren maiden neuvoston alaisessa järjestäytyneen rikollisuuden vastaisessa yhteistyössä. Rajavartiolaitoksen kansainvälistä yhteistyötä laittoman maahantulon ja siihen liittyvän rikollisuuden torjumiseksi lisätään. Yhteistyötä tehdään laittoman maahantulon lähtö- tai kauttakulkumaiden rajaturvallisuusviranomaisten kanssa suoraan kahdenvälisesti tai osallistumalla siviilikriisinhallintaoperaatioihin. Samalla kehitetään rajavartiolaitoksen yhdysmiesverkostoa kolmansissa maissa. Lisätietoja: www.raja.fi 208

6.5 Pelastustoimi Tehtävät Pelastustoimi vastaa ihmisiin, omaisuuteen ja ympäristöön kohdistuvien onnettomuuksien ja poikkeusolojen uhkien edellyttämistä toimenpiteistä. Vastuu ulottuu pienistä päivittäisistä onnettomuuksista suuronnettomuuksiin ja poikkeusolojen tuhotilanteisiin saakka. Pelastustoimeen kuuluu: onnettomuuksien ehkäisy pelastustoiminta ja väestönsuojelu Onnettomuuksien ehkäisyssä pelastustoimen erityisellä vastuulla on tulipalojen ehkäisy. Lisäksi pelastustoimelle kuuluu onnettomuuksien ehkäisyssä tarvittavan yhteistyön järjestäminen. Kokonaisuutena onnettomuuksien ehkäisyyn osallistuu lukuisia muita viranomaisia ja yhteisöjä. Pelastustoiminnalla tarkoitetaan onnettomuus- tai tuhotilanteissa kiireellisesti suoritettavia toimia, joita tarvitaan ihmisten, omaisuuden ja ympäristön suojaamiseksi ja pelastamiseksi sekä vahinkojen rajoittamiseksi ja niiden seurausten lieventämiseksi. Kuten onnettomuuksien ehkäisyyn myös pelastustoimintaan osallistuu varsinaisten pelastusviranomaisten lisäksi monia muita viranomaisia ja yhteisöjä. Pelastustoimen poikkeusolojen järjestelyjä ja niitä koskevaa varautumista nimitetään väestönsuojeluksi. Pelastustoimen visio: Suomessa on hyvä turvallisuuskulttuuri ja Euroopan tehokkain pelastustoimi. Vastuu kosk oskee ee kaikkia Sisäasiainministeriö vastaa pelastustoimen valtakunnallisista järjestelyistä ja valvoo pelastustoimen palvelujen saatavuutta ja tasoa. Lääninhallitus vastaa pelastustoimen ohjaamisesta läänin alueella sekä yhteistoiminnasta muiden aluehallintoviranomaisten kanssa. 209

Paikallisesta pelastustoimesta on vuoden 2004 alusta lukien vastannut 22 kuntien lakisääteiseen yhteistoimintaan perustuvaa pelastustoimen aluetta. Valtioneuvosto on määrännyt alueet maakuntajakoon pohjautuen. Pelastustoimen alueella on pelastuslaitos, johon kuuluu päätoimista ja sivutoimista henkilöstöä. Pelastuslaitos toimii hajautettuna useille paloasemille. Alueen pelastustoimen järjestelmään kuuluu lisäksi sopimuspalokuntia, joista pääosa on vapaaehtoisia palokuntia (VPK). Pelastustoimen palvelutason tulee vastata onnettomuusuhkia. Palvelutason määrittelyssä tulee ottaa huomioon myös toiminta poikkeusoloissa. Alueen pelastustoimi päättää palvelutasosta kuultuaan alueensa kuntia. PELASTUSTOIMEN ORGANISAATIO MUUT MINISTERIÖT SISÄASIAINMINISTERIÖ SISÄASIAIN- PELASTUSOSASTO MINISTERIÖ VAPAAHTOISET JÄRJESTÖT MUUT ALUEHALLINNON VIRANOMAISET LÄÄNINHALLITUS PELASTUSOSASTO HÄTÄKESKUS- LAITOS HÄTÄKESKUS- YKSIKKÖ HÄTÄKESKUSALUE HÄTÄKESKUS VALTION PAIKALLIS- HALLINTO PELASTUSTOIMIALUE PELASTUSLAITOS MUUT PALOKUNNAT KUNNAT TOIMIALAT OMATOIMINEN VARAUTUMINEN YRITYKSET LAITOKSET ASUINTALOT 210

Pelastustoimen tehtäviin osallistuu pelastusviranomaisten lisäksi monia muita viranomaisia ja yhteisöjä. Tavoitteena on, että turvallisuudesta vastaavat organisaatiot työskentelevät yhteistoiminnassa keskenään onnettomuuksien ehkäisemiseksi ja hyvän turvallisuuskulttuurin edistämiseksi. Onnettomuus- ja tuhotilanteisiin varautumisessa on lähtökohtana, että kaikki soveltuvat voimavarat yhteiskunnassa ovat tarvittaessa käytettävissä pelastustoimintaan. Hätäkeskuslaitos, poliisi, rajavartiolaitos, puolustusvoimat, sosiaali- ja terveysviranomaiset, maa- ja metsätaloudesta vastaavat virastot ja laitokset, ympäristöviranomaiset, liikenteestä vastaavat viranomaiset sekä säteilyturvallisuudesta ja sääpalvelusta vastaavat virastot ja laitokset osallistuvat pelastustoimen tehtäviin siten kuin kunkin toimialan omassa lainsäädännössä säädetään. Kyseessä on asianomaisten viranomaisten ja laitosten oma lakisääteinen tehtävä, johon on myös varauduttava yhteistyössä pelastusviranomaisten kanssa. Valtioneuvosto hyväksyi vuonna 2004 sisäisen turvallisuuden ohjelman. Ohjelman tavoitteena on vähentää rikoksia ja onnettomuuksia sekä niistä aiheutuvia vahinkoja. Tähän pyritään erityisesti eri viranomaisten välisellä ja kumppanuuteen perustuvalla yhteistyöllä muiden toimijoiden kanssa. Onnettomuuksien osalta tavoitteena on, että Suomi on vuonna 2012 kaikkien onnettomuustyyppien kohdalla viiden parhaan maan joukossa eurooppalaisessa vertailussa. Velvollisuus varautua onnettomuuksiin ja poikkeusoloihin koskee myös yksityisiä. Jokainen on mahdollisuuksiensa mukaan velvollinen valvomaan, että hänen määräysvaltansa piirissä noudatetaan tulipalon tai muun onnettomuuden ehkäisemiseksi annettuja säännöksiä ja määräyksiä. Samoin jokainen, joka huomaa onnettomuuden tapahtuneen tai uhkaavan, on velvollinen tekemään hätäilmoituksen, varoittamaan vaarassa olevia ja ryhtymään kykyjensä mukaan pelastustoimiin. Laajempi varautumisvelvollisuus koskee yrityksiä ja laitoksia, joissa on vähintään 30 työntekijää tai, joissa on merkittäviä onnettomuusriskejä sekä asuinrakennuksia ja samalla tontilla olevia rakennusryhmiä, joissa on vähintään viisi asuinhuoneistoa. Tällaisissa kohteissa on laadittava pelastussuunnitelma, jossa käsitellään onnettomuuksien ja muiden vaaratilanteiden ehkäisyä sekä toimintaa mahdollisissa vaaratilanteissa. Niissä on myös nimettävä tarvittava suojeluhenkilöstö, hankittava suojelumateriaalia sekä toteutettava muita pelastussuunnitelman edellyttämiä järjestelyjä. Viranomaisten tukena pelastustoimen tehtäviin osallistuu myös lukuisia vapaaehtoisia järjestöjä, joista merkittävimpiä ovat Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö, Suomen Palopäällystöliitto ja Suomen Punainen Risti. 211

Onnettomuuksien ehkäisy Onnettomuuksien ehkäisyssä keskeisenä tavoitteena on luoda ja ylläpitää hyvää turvallisuuskulttuuria. Hyvään turvallisuuskulttuuriin kuuluu, että yhteisöt ja yksityiset ihmiset ottavat omassa toiminnassaan ja ympäristössään huomioon onnettomuusriskit sekä toimivat aktiivisesti riskien poistamiseksi ja pienentämiseksi. Viranomaiset edistävät turvallisuuskulttuuria erityisesti valistuksen, neuvonnan ja koulutuksen avulla. Tärkeää on, että eri viranomaisten omilla toimialoillaan suorittamat ohjaus- ja muut toimenpiteet ovat keskenään yhteensopivia. Sisäisen turvallisuuden ohjelma antaa yhteiset tavoitteet ja perusteet viranomaisten ja muiden onnettomuuksien ehkäisystä vastaavien tahojen toiminnalle. Pelastusviranomaiset valvovat palo- ja muuta turvallisuutta koskevien määräysten noudattamista palotarkastuksin. Palotarkastuksissa valvotaan, että rakennukset ympäristöineen ja muut olosuhteet tarkastuskohteessa ovat turvalliset sekä, että kiinteistössä on varauduttu asianmukaisesti vaaratilanteisiin ja niiden ehkäisyyn. Palonehkäisyyn kuuluu myös nuohous. Omistajalla tai haltijalla on vastuu siitä, että kiinteistössä suoritetaan tarpeelliset nuohoukset. Viranomaisten velvollisuutena on huolehtia siitä, että nuohouspalveluja on saatavana. Palvelujen tuottajana voivat olla joko pelastusviranomaiset taikka yksityiset yrittäjät. Pelastustoiminta Valmius pelastustoimintaan tulee järjestää onnettomuusriskien edellyttämällä tavalla. Pelastusviranomaisten laatimissa riskianalyyseissä maan alue on jaettu riskialueisiin I IV. Alueella I onnettomuuksien määrä ja myös suuronnettomuuksien uhka on arvioitu suurimmaksi. Alueeseen kuuluvat mm. suurimmat kaupunkitaajamat ja suurteollisuusalueet. Riskialueeseen IV kuuluu vastaavasti asumattomia tai hyvin harvaan asuttuja alueita, joilla onnettomuuksien määrä on vähäinen. Alueiden pelastuslaitokset ja muut palokunnat muodostavat pelastusorganisaation rungon. Suurimmissa taajamissa palokuntien valmius perustuu ensisijaisesti päätoimiseen henkilöstöön. Muualla henkilöstö on pääosin sivutoimista tai vapaaehtoista. Taulukossa on esitetty tietoja palokuntien henkilöstöstä, kalustosta ja kustannuksista. 212

Paloasemia 850 Henkilöstöä - päätoimiset 5 000 - sivutoimiset 4 000 - vapaaehtoisia hälytysosastoissa 12 000 - vapaaehtoiset nais- ja nuoriso-osastoissa 14 000 Valmiudessa (1-5 min) oleva henkilöstö 2 000 Ajoneuvoja - sammutus/pelastusautot 1 300 - säiliöautot 450 - muita ajoneuvoja 1 300 Väestönsuojapaikkoja (miljoonalle henkilölle) 3.3 Hälytystehtävät vuotta kohti - Pelastustoimi - Sairaankuljetus ja ensihoito Kustannukset (miljoonaa euroa vuotta kohti) - valtio ja kunnat - yksityiset 90 000 300 000 350 350 Palokuntien päätoiminen pelastushenkilöstö on koulutettu monitoimipelastajiksi. Heillä on valmiudet toimia kaiken tyyppisissä onnettomuustilanteissa sekä myös sairaankuljetuksen ja lääkinnällisen pelastustoimen tehtävissä. Koko henkilöstöä voidaan käyttää myös onnettomuuksien ehkäisyyn. Palokuntien valmius järjestetään siten, että riskialueet saavutetaan riittävillä voimavaroilla niin nopeasti, että pelastustoiminta voidaan suorittaa tehokkaasti. Mitä korkeampiriskisestä alueesta on kyse, sitä parempi tulee toimintavalmiuden olla. Onnettomuustilanteissa palokunnat toimivat muodostelmina, jotka voivat koostua myös useamman paloaseman ja palokunnan yksiköistä. Palokuntien lisäksi pelastustoimintaan osallistuu myös monien muiden viranomaisten sekä vapaaehtoisten järjestöjen henkilöstöä. Pelastustoimintaa onnettomuuspaikalla johtaa alueen pelastusviranomainen. Mikäli toimintaan osallistuu palokuntien lisäksi myös muiden toimialojen yksiköitä, pelastusviranomaisella on yleinen johtamisvastuu. Hänen tehtävänään on eri viranomaisten toiminnan yhteensovittaminen. Suurissa onnettomuustilanteissa voidaan muodostaa erityinen johtokeskus, jossa pelastustoiminnan johtaja työskentelee. Eräät onnettomuustyypit (esim. vakavat säteilyonnettomuudet) saattavat edellyttää toimenpiteitä hyvin laajalla alueella, jopa koko maassa. Johtaminen ei tällöin voi perustua pelkästään paikallisiin viranomaisiin. Tällaisissa tilanteissa sisäasiainministeriö vastaa valtakunnan ja lääninhallitus läänin tasolla tarvittavista toimenpiteistä. 213

Hätäilmoitusten vastaanotosta ja pelastusorganisaatioiden hälyttämisestä vastaavat valtion hätäkeskukset, joita on yhteensä 15. Hätäkeskukset vastaanottavat myös poliisin sekä sosiaali- ja terveystoimen alaan kuuluvia hätäilmoituksia. Hätäkeskukset ja niiden toimintaa johtava hätäkeskusyksikkö muodostavat Hätäkeskuslaitoksen. Toimipaikat - Hätäkeskusyksikkö (Pori) - Hätäkeskukset Henkilöstö - josta päivystyshenkilöstöä Hälytystehtäviä vuotta kohti - Poliisi - Sairaankuljetus ja ensihoito - Pelastustoimi 1 15 750 600 900 000 900 000 90 000 Kustannukset (miljoonaa euroa vuotta kohti) 50 Kansainvälinen yhteistyö pelastustoiminnassa Suomi on varautunut antamaan ja vastaanottamaan apua onnettomuustilanteissa naapurimaiden kanssa solmittujen sopimusten mukaisesti sekä EU:n jäsenvaltiona ja kansainvälisten järjestöjen jäsenenä. Pelastustoimi on myös yksi EU:n siviilikriisinhallinnan painopistealueita. Kansainvälisen avun antamista varten on eräiden pelastuslaitosten henkilöstöstä muodostettu valmiusyksikkö (FRF). Lisäksi on nimetty ja koulutettu asiantuntijoita onnettomuusalueilla tapahtuvaa tilanteen arviointia ja muita erityistehtäviä varten. Kytkennöillään EU:n, NATO:n ja YK:n pelastustoimen informaatio ja koordinointijärjestelmiin Suomi saa ulkomailla tapahtuneista suuronnettomuuksista ja uhkatilanteista nopeasti tietoja. Myös naapurimaiden keskinäiset sopimukset edellyttävät informointia onnettomuuksista. joilla voi olla vaikutuksia toisen maan alueelle. (Ks. myös kohta 2.4.4 Siviilikriisinhallinnan kotimaan valmiuksien kehittäminen). Väestönsuojelu Pelastustoimen toimintaa poikkeusolojen vaara- ja tuhotilanteissa sekä siihen varautumista nimitetään väestönsuojeluksi. Väestönsuojelu on kansainvälisoikeudellisesti määriteltyä humanitaarista toimintaa. Vuonna 1949 tehtyjen sodan oikeussääntöjä koskevien Geneven sopimusten lisäpöytäkirjan vuodelta 1977 mukaan väestönsuojelu nauttii aseellisissa konflikteissa vastaavantyyppistä suojaa kuin lääkintähuolto. Poikkeusolojen väestönsuojelu perustuu normaaliolojen pelastustoimeen. Normaaliolojen onnettomuustilanteisiin verrattuna sotilaalliset uhkat asettavat kuitenkin 214

lisävaatimuksia. Väestöä voidaan turvata asevaikutuksilta väestönsuojien ja evakuointien avulla. Väestönsuojien rakentamisvelvollisuus koskee koko maata. Lähtökohtana on, että väestönsuoja on rakennettava rakennustyön yhteydessä rakennuttajan kustannuksella sellaiseen rakennukseen tai samalla tontilla olevaan rakennusryhmään, jonka kerrosala on vähintään 600 m2 ja jossa asutaan tai työskennellään pysyvästi. Tämän lisäksi kuntien on pelastustoimilaissa säädetyin perustein rakennettava ns. yleisiä väestönsuojia. Suojapaikoista noin 90 % on asuintalojen ja työpaikkojen teräsbetonirakenteisissa suojissa ja noin 10 % kuntien rakennuttamissa kalliosuojissa. Väestönsuojissa oli v. 2004 tilaa noin 3.3 miljoonalle ihmiselle. Ainoastaan muutamassa muussa maassa on väestönsuojapaikkoja yhtä suurelle tai suuremmalle osalle väestöstä. Suojapaikkojen lisäys vuotta kohti on ollut noin 80 000. Alueellisesti suojat jakautuvat epätasaisesti. Niitä on lähinnä kaupunkimaisissa taajamissa. Ennen vuotta 1990 suojien rakentamisvelvoite koski ainoastaan suojelukohteiksi määrättyjä suurehkoja taajamia. Evakuointeihin on varauduttu suunnitelmin koko maassa. Suunnitelmiin sisältyy väestön kokoaminen, kuljetukset sekä majoittaminen ja huolto. Erityisiä riskejä sisältäviä kohteita ja niiden ympäristöä varten on tehty yksityiskohtaisempia suunnitelmia. Evakuointisuunnitelmat laaditaan siten, että niitä voidaan soveltaa joustavasti ja toteuttaa tilanteen edellyttämässä laajuudessa. Väestönsuojelun organisaatio perustuu palokuntiin ja muihin normaaliolojen pelastusmuodostelmiin. Valtion ja kuntien vastuulla oleviin organisaatioihin on varattu noin 85 000 henkilöä. Yrityksissä, laitoksissa ja asuintaloissa omatoimisen varautumisen tehtäviin osallistuu poikkeusoloissa yli 200 000 henkilöä. Organisaatioiden suorituskykyvaatimuksia ja mitoitusta tarkistetaan vuoteen 2008 mennessä ottaen huomioon uhkakuvissa ja pelastustoimen järjestelmässä tapahtuneet muutokset. Väestönsuojelun johtaminen perustuu samoihin vastuusuhteisiin kuin normaaliolojen pelastustoimenkin. Valtakunnallisen ja alueellisen johtamisen merkitys kuitenkin lisääntyy ja johtaminen keskittyy suojatiloissa toimiviin johtokeskuksiin. Osana valtioneuvoston poikkeusolojen johtamisjärjestelyjä perustetaan sisäasiainministeriön johtokeskus, jonka yhtenä keskeisenä tehtävänä on huolehtia väestönsuojelun valmiuden kohottamisesta ja ylläpidosta sekä väestönsuojelun valtakunnallisesta johtamisesta. Vastaavasti alueellista johtamista varten perustetaan lääninhallitusten johtokeskukset. Paikallista johtamista varten muodostetaan kuntien ja pelastustoimen alueiden johtokeskukset. Lisätietoja http:www.pelastustoimi.net/ 215

6.6 Hallittu maahanmuutto ja laittoman maahantulon torjunta Yleistä Ulkomaalaisten maahantulosta ja maassa oleskelusta päättäminen kuuluu itsenäisen valtion suvereniteettiin eikä ulkomaalaisella ole ehdotonta oikeutta tulla maahan. Valtion päätösvaltaa rajoittavat kansainväliset sopimukset. Euroopan unionin jäsenvaltioita sitoo myös EU-normisto. Toimivaltaisen viranomaisen harkintavallan rajat määräytyvät lähtökohtaisesti kansallisessa lainsäädännössä, jonka valmistelussa edellä mainittu ylikansallinen sääntely otetaan huomioon. Kansainvälisessä kehityksessä ihmisten laillista liikkumista yli valtiorajojen pyritään eri tavoin helpottamaan. Tämä koskee niin matkailua ja muuta lyhytaikaista oleskelua kuin varsinaista maahanmuuttoakin. Työmarkkinoiden toimivuus otetaan kansallisen edun nimissä vahvasti huomioon ulkomaalaisten työntekijöiden tarpeen arvioinnissa. Toisaalta myös liikkumista koskevia rajoituksia tulee enenevässä määrin liittyen erityisesti terrorismin ja kansainvälisen rikollisuuden torjuntaan. Laittoman maahanmuuton ja ihmiskaupan torjunta muodostaa oman kokonaisuutensa, kuten myös kansainvälisen suojelun (pakolaisuus) antaminen. Ulkomaalaispolitiikkaan kuuluu eri intressien yhteensovittaminen ja asian kokonaisvaltainen tarkastelu. Hallittu maahanmuutto tapahtuu säännellysti ja siten, että viranomaisilla on koko ajan hyvä tilannekuva asiasta. Laillisen maahanmuuton lupaharkinta suoritetaan sovitut laatukriteerit täyttäen ja laitonta maahanmuuttoa torjutaan tehokkaasti. Asiassa tarvitaan jatkuvaa arviota maahanmuuttovirtojen kehityksestä lähitulevaisuudessa ja pidemmälläkin aikavälillä. Ulkomaalaisten maahantulo on tietyissä tilanteissa kuitenkin hyvin ennalta-arvaamatonta eikä tarvittavia maahantulolupia ole tällöin aina etukäteen hankittu. Kyseessä voi olla esimerkiksi sisällissodan aiheuttama turvapaikan hakeminen. Myös näissä tilanteissa maahantulon tulee tapahtua hallitusti. Käytännössä tämä tarkoittaa ulkomaalaisten maahantuloedellytysten pikaista selvittämistä heti rajanylityksen tapahduttua ja tarvittavien rekisteröintien tekemistä. Tämän jälkeen kyseeseen tulevat vastaanotto- ja majoituskysymykset, mikäli maahantulo sallitaan eikä heti tehdä päätöstä käännyttää henkilöt rajalta. Maahantuloon ja maassa oleskeluun liittyvät päätökset on tarvittaessa voitava tehdä erityisen nopeasti. Tämän johdosta esimerkiksi poikkeustilanteita varten tulee olla varattuna riittävät resurssit, jotta asiat voidaan tutkia kansainvälisten ja kansallisten velvoitteiden edellyttämällä tavalla. Hallittu maahanmuutto edellyttää maahantulovirtojen kehityksen arviointia eri kriteerein, joihin kuuluu muun muassa seuraavien asioiden tarkastelu: rajalta käännytysten lukumäärä (ml. rajanylityspaikkojen erittely), laittomasti maassa oleske- 216

levat, turvapaikanhakijat rajalla, turvapaikanhakijat sisämaassa, maasta poistetut ulkomaalaiset. Nämä tiedot raportoidaan ja tilastoidaan säännöllisesti. Laittoman maahanmuuton ohella kattavaan tilastointiin kuuluu laillisen maahanmuuton eri muodot. Oleskelun peruste (mm. työnteko, ammatin harjoittaminen, perheside, opiskelu, turvapaikka/kansainvälinen suojelu) on tällöin keskeinen hakukriteeri ja sen ohella tieto siitä onko oleskelu tilapäistä vai jatkuvaa. Laittoman maahantulon torjunta on osa hallitun maahanmuuton kokonaisuutta. Nimensä mukaisesti se mielletään usein rajatilanteeseen, mikä on perusteltu lähtökohta. Rajoja valvotaan ja luvattomat rajanylitykset pyritään estämään niin virallisilla rajanylityspaikoilla kuin niiden ulkopuolellakin. Rajanylityspaikoilla laittoman maahantulon yritys tapahtuu väärillä matkustusasiakirjoilla tai ilman vaadittavia asiakirjoja. Usein oikeat asiakirjat hävitetään juuri ennen maahantuloa oikean henkilöllisyyden salaamiseksi ja pyrkimyksenä välttää välitön käännytys. Rajanylityspaikkojen ulkopuolella laiton maahantulo tapahtuu klassisesti vihreän rajan yli. Suomessa nämä tapaukset ovat edelleen vuositasolla suhteellisen harvinaisia pitkästä itärajasta huolimatta. Suurin osa laittomasta maahantulosta ja sen yrityksistä tapahtuu väärillä asiakirjoilla tai ilman asiakirjoja väärillä tiedoilla. Laiton maahantulo ilmenee tänä päivänä yhä useammin vasta silloin, kun henkilö tavataan maan sisällä. Tämä johtuu muun muassa EU/Schengenin säännöstöstä ja siitä että tätä säännöstöä soveltavien valtioiden välillä ei ole sisärajatarkastuksia. Näin ollen esimerkiksi Ruotsista ja Norjasta laittomasti tulevan henkilön maahantulon edellytykset tarkistetaan useimmiten ensimmäistä kertaa vasta sisämaassa kun hän joutuu esimerkiksi ulkomaalaisvalvonnallisen operaation yhteydessä kiinni. Laittoman maahantulon ja maassa oleskelun valvonta sisämaassa on erittäin suuri haaste kaikille Schengen-valtioille. Suomessa päävastuu asiassa on paikallispoliisilla. Poliisin tulee muiden toimintojen (esim. liikennevalvonta) yhteydessä pystyä rutiininomaisesti tarkistamaan myös maassa oleskelun edellytykset. Näiden ohella on erikseen kohdennetut tarkastukset esimerkiksi ravintoloihin ja rakennustyömaille. Laittomaan maahantuloon liittyy pääsääntöisesti myös laitonta työntekoa. Ilman maan sisäisen ulkomaalaisvalvonnan rutiinia laittomasti maassa oleskelevien määrä voi jo lyhyelläkin aikavälillä nousta huomattavan suureksi. Valvonnan puutteet heijastuvat luonnollisesti myös siihen, ettei määrällistä arviota voida kunnolla tehdä. Hallittuun maahanmuuttoon ja laittoman maahantulon torjuntaan liittyy osaltaan myös eriasteisen ulkomailta tulevan rikollisuuden torjunta. Niin EU-kansalaisten kuin kolmansien maiden kansalaistenkin kohdalla maassa oleskelun yksi yleinen ja keskeinen edellytys on se, että uhkaa yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle ei synny. Maahantulolupia ei lähtökohtaisesti myönnetä, jos tämä uhka on olemassa. Vastaavasti maassa jo oleskeleva voidaan poistaa maasta. Asiaan liittyy kuitenkin 217

aina kokonaisharkinta, jossa otetaan huomioon muun muassa rikoksen laatu. Kansainvälinen rikollisuus keskittyy yhä enemmän ihmissalakuljetukseen ja ihmiskauppaan. Näitä rikollisverkostoja paljastamalla voidaan rajoittaa perinteistä rikollisuutta (esim. laittomat huumausaineet ja aseet) ja samalla torjua ei-toivottua maahanmuuttoa. Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden rinnalla ulkomaalaisoikeudessa esiintyy kansanterveyden käsite. Maahantuloa voidaan kansainvälistenkin sopimusten nojalla rajoittaa silloin, kun on olemassa merkittävä kansanterveydellinen uhka. Kansallinen lainsäädäntö, EU-säädökset ja kansainväliset sopi- mukset Suomessa ulkomaalaisten maahantuloon ja maassa oleskeluun liittyvä sääntely on pääosin koottu ulkomaalaislakiin (301/2004). Maahantuloon liittyviä säännöksiä on myös esimerkiksi aluevalvontalaissa (755/2000) koskien vieraan valtion sotilasta. Perustuslain (731/1999) 9 :n 4 momentin mukaan ulkomaalaisen oikeudesta tulla maahan ja oleskella maasta säädetään lailla. Ulkomaalaista ei saa karkottaa. luovuttaa tai palauttaa, jos häntä tämän vuoksi uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus tai muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu. EU:ssa ulkomaalaisasioihin liittyy lukuisia neuvoston asetuksia, direktiivejä ja päätöksiä. Näiden ohella yhteistä politiikkaa ohjaavat muun muassa toimintasuunnitelmat. EU-tasolla ulkomaalaispoliittista keskustelua on hallinnut laittoman maahanmuuton ja ihmiskaupan torjuntaan liittyvät kysymykset sekä rajaturvallisuus yleensä. Asiat ovat olleet usein ylimpienkin valtion päämiesten kokousten (Eurooppa-neuvosto) pääaiheita. EU-sääntely ja yhteinen politiikka täytäntöön pannaan Suomessa kansallisin säädösinstrumentein ja soveltuvin osin viranomaisohjein. Neuvoston asetuksen muodostavat tässä poikkeuksen. Ne ovat suoraan jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten sovellettavissa. Kansainväliset sopimukset rajoittavat monella tavoin valtioiden oikeutta päättää ulkomaalaisten maahantulosta. Usein kysymys on puhtaasti ihmisoikeusvelvoitteista, joilta osin Euroopan ihmisoikeussopimuksen (SopS 18 19/90) ja pakolaisten oikeusasemaa koskevan yleissopimuksen (SopS 8/1976) artiklat ovat käytännössä useimmiten esillä. Sopimukset voivat koskeva myös esimerkiksi työntekijöiden maahantuloa ja työnteko-oikeutta tai diplomaattisia erivapauksia maassa oleskeluun liittyen. Kansainvälinen sopimuskenttä on ulkomaalaisasioidenkin näkökulmasta varsin runsas ja kehittyy koko ajan. Ulkomaalaislain ja kansainvälisten sopimuksen välillä ei voi olla ristiriitaa. Suomessa toimivaltainen viranomainen soveltaa ulkomaalaisten maahantulokysymyksissä ensisijaisesti ulkomaalaislakia, jota muutetaan EU-sääntelyn ja kansainvälisten sopimusten mukaisesti. Joissain tapauksissa ylikansallinen sääntely on 218

suoremmin sovellettavissa (vrt. EU-asetukset). Myös lailla voimaan saatetun kansainvälisen sopimuksen artikla voi ulkomaalaisasioissa edellyttää suorempaa soveltamista silloin, kun ulkomaalaislakia ei ole nimenomaisesti muutettu. Ulkomaalaislain 1 :n mukaan Suomea velvoittavat kansainväliset sopimukset on aina otettava huomioon tätä lakia sovellettaessa. Ulkomaalaishallinto Suomessa Ulkomaalaisten maahantuloa ja maassa oleskelua hallinnoi pääasiassa sisäasiainministeriö. Ulkoasiainministeriön alaisilla edustoilla on tärkeä rooli viisumipäätösten tekijänä sekä ensimmäisten oleskelulupahakemusten vastaanottajana. Työministeriön hallinnonalalla työvoimatoimistot tekevät osapäätöksiä työntekijän oleskelulupiin liittyen. Turvapaikanhakijoiden vastaanottoa (vastaanottokeskukset) koordinoi työministeriö. Myös vastaanottokeskuksen yhteydessä toimiva erityinen ulkomaalaisten säilöönottoyksikkö on hallinnollisesti työministeriön alaisuudessa, vaikkakin säilöönottopäätökset tekee poliisi tai rajavartiolaitos. Ulkomaalaishallinnon keskittämisestä tältä osin on keskusteltu jo pitkään, mutta toistaiseksi turvapaikanhakijoiden vastaanotto ja päätöksenteko ovat Suomessa edelleen muihin maihin verrattuna poikkeuksellisesti eri hallinnonaloilla. Sisäasiainministeriössä ulkomaalaisasioita hoidetaan ulkomaalais-, poliisi- ja rajavartio-osastolla. Osastot toimivat tiiviissä yhteistyössä. Ulkomaalaisosasto vastaa ulkomaalaispolitiikan sekä ulkomaalais- ja kansalaisuuslainsäädännön valmistelusta sekä huolehtii ulkomaalaisasioihin liittyvän toiminnan yhteensovittamisesta hallinnonalojen välillä. Osasto edustaa ulkomaalaisasioissa Suomea Euroopan unionissa ja kansainvälisessä yhteistyössä. Lisäksi osasto ohjaa ja kehittää ulkomaalaishallintoa sekä huolehtii ulkomaalaisviraston toimintaedellytyksistä. Ulkomaalaisvirasto tekee yksittäisiä päätöksiä liittyen lupiin, turvapaikkaan, maasta poistamiseen ja kansalaisuuden saamiseen. Poliisiosasto vastaa osaltaan poliisihallinnon toiminnasta ulkomaalaisasioissa. Tähän kuuluu eri osa-alueita, kuten kihlakuntien poliisilaitosten lupapalvelut (viisumien pidennykset, oleskeluluvat, turvapaikkahakemusten vastaanotto, EU-kansalaisten rekisteröinti), maastapoistamisasiat sekä laittoman maahanmuuton ja ihmiskaupan torjunta kokonaisuudessaan. Keskusrikospoliisi, Suojelupoliisi ja Liikkuvalla poliisi hoitavat myös ulkomaalaisasioihin liittyviä tehtäviä. Maan sisäisen ulkomaalaisvalvonnan päävastuu on poliisilla. Poliisitoimintaa yleensä on käsitelty edellä kohdassa 6.3. Rajavartiolaitos vastaa pääasiallisena rajatarkastusviranomaisena ulkorajojen passintarkastuksesta. Myös poliisi ja tulli hoitavat passintarkastustehtäviä tietyillä rajanylityspaikoilla. Sisäasianministeriön rajavartio-osasto toimii samalla rajavartiolaitoksen esikuntana, jonka alaisuudessa taas ovat kaikki rajavartiostot. Raja- 219

vartiostot tekevät ulkomaalaislain mukaisia päätöksiä esimerkiksi käännyttämisen osalta. Rajavartiolaitoksen toiminta hallitun maahanmuuton ja laittoman maahantulon torjunnan kokonaisuudessa liittyy rajaturvallisuuteen yleensä (kohta 6.4). EU-yhteistyö EU:n jäsenvaltioiden kesken ulkomaalaisasioiden poliittinen valmistelu tapahtuu neuvoston työryhmissä, joista asiat aikanaan päätyvät oikeus- ja sisäasiainministerien neuvoston päätettäviksi. Neuvoston työryhmien lisäksi asioita ja yhteistyötä tehdään useissa EU:n komission vetämissä komiteoissa. Säädösvalmistelun ohella yhteistyö on yhä enemmän operatiivista yhteensovittamista laittoman maahanmuuton torjunnassa. Toimivaltaiset viranomaiset voivat sopia keskenään esimerkiksi yhteisten palautuslentojen järjestämisestä tai koko unionin laajuisten valvontaiskujen järjestämisestä. EUROPOL:n ohella toimintoja voi sovitun mukaisesti jatkossa koordinoida tietyiltä osin myös EU:n rajaturvallisuusvirasto. Kansainvälinen yhteistyö Maahanmuuttokysymykset edellyttävät tiivistä kansainvälistä yhteistyötä. Lähialueet ja Itämeri ovat Suomen kannalta perinteisesti keskeisiä. Yhteistyö Pohjoismaiden ja Baltian kanssa tapahtuu enenevässä määrin EU-yhteistyön kautta, vaikkakin kahden- ja monenväliset rakenteet erityisesti Pohjoismaiden kesken ovat vahvat. Norja ja Islanti eivät ole EU:n jäsenvaltioita, mutta soveltavat Schengenin säännöstöä ja ovat mukana tämän säännöstön kehittämiskokouksissa (nk. sekakomiteat). Venäjän merkitys korostuu koko ajan. Venäjä on keskeinen laittoman maahanmuuton lähtö- ja kauttakulkumaa Euroopan unionin suuntaan. Suomella on pitkä yhteinen maaraja Venäjän kanssa ja tämä raja on myös unionin (ja Schengen-alueen) ulkoraja. EU:n ja Venäjän välisten yhteistyörakenteiden ohella Suomella on laittoman maahantulon torjuntaan liittyen useita kahdenvälisiä yhteispöytäkirjoja Venäjän kanssa. Venäjän maahanmuuttotilanteen kehittymisen jatkuva seuranta on Suomelle äärimmäisen tärkeää. Myös EU:n uudet naapurimaat (Ukraina, Valko- Venäjä jne.) ovat keskeisiä Suomen kannalta maahanmuuttoon liittyviä kysymyksiä käsiteltäessä. Lentoliikenteen ja muunkin liikenteen kehittyessä myös maahanmuuttovirrat kanavoituvat yhä kauempaa Suomeen. Tämän johdosta kansainvälinen yhteistyö laajenee maantieteellisestikin katsottuna. Hyvät ja toimivat viranomaisyhteydet Suomen kannalta keskeisiin lähtö- ja kautta kulkumaihin ovat Suomellekin jo välttämättömiä esimerkiksi palautusten turvaamisen näkökulmasta. Esimerkkinä voidaan mainita ulkomaalaisasioiden yhteistyöpöytäkirja Hongkongin erityisalueen kanssa liittyen kasvavaan Aasian liikenteeseen. 220

Yhteistyötä maailmalla tukevat maahanmuuttoalan yhteyshenkilöverkostot. Yhteyshenkilöt ( ILO; Immigration Liaison Officer ) toimivat keskeisillä alueilla lentokenttien yhteydessä tai edustustoissa torjuen laitonta maahantuloa jo lähtöalueilla. Toiminta keskittyy erityisesti väärien asiakirjojen havainnointiin ja viisumiasioiden seurantaan. Käytännön toiminnan ohella luodaan yhteyksiä paikallisiin viranomaisiin muun muassa palautusten täytäntöönpanoon liittyen. Useilla jäsenvaltioilla verkostot ovat jo varsin laajoja ja myös EU on sopinut toimintojen koordinoinnista (EY N:o 377/2004) päällekkäisyyksien välttämiseksi. Suomessakin toimintaa ollaan aloittamassa. Perinteisten poliisiyhdysmiesten rinnalle edustustoihin sijoitettaisiin tulevaisuudessa ulkomaalaisasioiden erityisasiantuntijoita. Hallitun maahanmuuton ja laittoman maahantulon torjunnan kannalta tehokkain ja halvin keino on estää laiton liikkuminen jo alkupisteessä. Kehitysnäkymiä Maahanmuuton kokonaismäärä kasvaa Suomessa koko ajan, kuten muuallakin Länsi-Euroopan alueella. Tämä koskee niin laillista kuin laitontakin maahantuloa. Ulkomaalaistaustaisten henkilöiden määrää arvioitaessa on lisäksi otettava huomioon ulkomailla syntyneet henkilöt, jotka ovat jo saaneet Suomen kansalaisuuden. Väkilukuun suhteutettuna Suomen ulkomaalaisasioiden tilastoluvut ovat jo kohtuullisen korkeita verrattuna muihin EU:n jäsenvaltioihin. Tämä koskee esimerkiksi turvapaikanhakijoiden määrää. Lukujen nousu Suomessa liittyy pitkälti muualta Schengenin alueelta tulevaan laittomaan maahantuloon, jota vastaan voidaan ensisijaisesti taistella vain tehokkaalla maan sisäisellä ulkomaalaisvalvonnalla mukaan lukien sisärajojen läheisyydessä suoritettava valvonta. Viisumi- ja oleskelulupahakemusten määrän lisääntyessä tulee ulkomaalaishallinnon resurssit turvata. Hakemusten käsittelyaikojen lyhentämiseen liittyvät tavoitteet tulee yhteen sovittaa päätösten laatukriteerien kanssa. Maahantulosäännösten kiertämisen kannalta on tärkeää, että väärin perustein haettu lupa evätään jo henkilön ollessa ulkomailla. Laiton maassa oleskelu, palauttaminen mukaan lukien, on yhteiskunnalle erittäin kallista. Lisäksi on otettava huomioon muut mahdolliset sivuvaikutukset, kuten laiton työnteko ja rikollisuus yleensä. Erilaiset konfliktit ja maailmanpoliittiset tilanteet voivat johtaa äkkiä laajempaan ulkomaalaisten maahantuloon, jossa viranomaisilla ei ole etukäteen mahdollisuutta arvioida maassa oleskelun edellytyksiä. Myös näihin tilanteisin tulee tulevaisuudessa yhä enemmän varautua. Ensivaiheen vastaanotto ja tarvittaessa säilöönotto tulee olla oikein mitoitettu myös suuria ihmismääriä ajatellen, kuten myös tarvittava tekninen laitteisto henkilötuntomerkkien tallentamista varten. 221

Laittoman maahanmuuton torjunta edellyttää tänä päivänä viranomaisten laajaa yhteistyötä. Kysymys on ennen kaikkea tietojenvaihdosta. Erityisesti maan sisäisen ulkomaalaisvalvonnan kannalta on välttämätöntä, että poliisilla ja rajatarkastusviranomaisilla on käytettävissään tarvittavat tiedot lain mukaisen tehtävän suorittamiseksi. 6.7 Ympäristöturvallisuus Ympäristöriskit kasvussa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa on 80-luvulta lähtien etsitty keinoja vastata ympäristöhaasteisiin, ja ympäristöyhteistyö on vakiintunut osaksi Suomen laajaa turvallisuuspolitiikkaa. Yleinen ympäristötietoisuus on lisääntyvien ympäristöongelmien myötä kasvanut. Ongelmat ovat muuttuneet vaikeammin ratkottavaksi. Usein ongelmat ovat hiipiviä, vähitellen kertyviä ja siksi ajoissa vaikeasti havaittavia. Tieteellisestikin ne ovat haastavia. Niukkenevat tärkeät luonnonresurssit jakautuvat maapallolla epätasaisesti. Puhtaan juomaveden puutteesta kärsivät laajenevat alueet. Maaperän eroosio syö viljelykelpoista pinta-alaa, ja saastuminen vaarantaa terveyttä. Ilmastonmuutos saattaa arvaamattomasti muuttaa maapallon alueiden voimavaroja mm. kuihduttavan kuivuuden tai tulvien kautta. Ilmastonmuutos lisää myös laajojen luonnononnettomuuksien ja pakolaisuuden riskiä. Ympäristö- tai luonnonresurssisyistä johtuu lukuisia mahdollisia konfliktien aihioita. Mikään maa ei voi suojata rajojaan ympäristöongelmilta. Epäpuhtaudet kulkeutuvat ilman kautta kauas. Saastealtaiden patojen sortuminen yhden maan huolimattomuuden vuoksi, voi jokien kautta tuoda akuutin riskin toiselle. Öljy- ja kemikaalikuljetusten lisääntyminen jonkun eduksi voi aiheuttaa suuren ympäristöriskin muille. Kasteluveden patoaminen jossakin voi niukkuuden tilassa viedä juomaveden toiselta. Siellä missä on sodittu, ympäristö on yleensä huonossa kunnossa. Vakauden palauttamiseksi tarvitaan laajoja ympäristön parannustöitä kemian tehtaiden tai öljynjalostamojen tuhoutumisen jäljiltä. Ympäristötuhojen arviointi- ja korjaussuunnitelmissa avustaminen kuuluvat jo säännönmukaisesti ympäristöasiantuntijoiden tehtäviin. Kansainväliset ympäristösopimukset välineenä Ympäristöuhkat ovat luonteeltaan kahdenlaisia: vähitellen kertyviä ja äkillisesti onnettomuuksina ilmeneviä. Edellistä tyyppiä kuvaavat ilmastonmuutos ja vesistö- 222

jen pilaantuminen. Äkilliset uhkat koetaan selkeämmin turvallisuuteen liittyviksi, kuten öljy- ja kemikaalionnettomuudet. Silti vähitellen kertyvät ovat seurauksiltaan ja torjuttavuudeltaan äkillisiä uhkia hankalampia. Hiipivät uhkat muuttuvat ajan myötä havaittaviksi ongelmiksi, ja silloin torjuntatoimissa ollaan myöhässä. Vahinkojen korjaamiseen tarvitaan vuosikymmenten määrätietoinen työ, mistä syystä ennalta ehkäisy on paras torjuntakeino. Usein kuitenkin vasta onnettomuus tai katastrofi herättää toimimaan. Ympäristöuhkat voidaan myös jakaa maailmanlaajuisiin (ilmastonmuutos), alueellisiin (Itämeren öljykuljetukset) ja kansallisiin (tehdasonnettomuudet). Maailmanlaajuisetkin ympäristöongelmat ilmenevät paikallisesti ja edellyttävät torjunnassa kansojen kumppanuuden lisäksi paikallisia tekoja. Ja kääntäen monet alueelliset ongelmat kuten öljykuljetusten turvallisuus vaativat ratketakseen kansainvälistä sopimista. Ympäristöongelmia ei siis voi ratkaista vain kansallisin tai edes alueellisin keinoin. Sen lisäksi, että vakavimmat ympäristöongelmat eivät kunnioita valtioiden rajoja, niillä on usein yhteys kansainvälisen kaupan, rahoituksen ja kehitysohjelmien kaltaisiin laaja-alaisiin kysymyksiin. Ratkaisut vaativat laajaa kumppanuutta. Kriittiseksi kysymykseksi tulevaisuuden kannalta nousee, löytyykö tätä kumppanuutta ja miten ongelmien hallintajärjestelmät voivat toimia nykyistä tehokkaammin. Kansainväliset ympäristösopimukset ja prosessit tarjoavat keinoja hillitä maailmanlaajuisten ympäristöongelmien syntyä ja vaikutuksia. Suomi on jäsenenä yli sadassa kansainvälisessä ympäristösopimuksessa, joukossa kaikki tärkeimmät YK:n ympäristösopimukset. Sopimuksilla pyritään mm. ilmastonmuutoksen torjumiseen, luonnon monimuotoisuuden suojelemiseen, kemikaalien kansainvälisen kaupan valvontaan sekä vaarallisten jätteiden siirtojen ja käsittelyn valvontaan. Näin ollen sopimukset koskevat laaja-alaisesti valtioiden talous-, energia-, liikenne-, maatalous- ja teollisuussektorien kehittämistä. Suomen ympäristölainsäädäntö on EU-sidonnaista, ja EU on merkittävä osapuoli kansainvälisissä ympäristöneuvotteluissa. Viime vuosina ympäristöasiat ovat kansainvälisissä yhteyksissä nousseet yhä useammin myös valtion päämiesten neuvottelupöydille. Laajat ympäristöuhkat vaikuttavat myös Suomeen Maapallonlaajuisia Suomeenkin vaikuttavia ympäristöuhkia voimistaa kolme yleistä kehitystrendiä: ilmakehän muutokset, luonnonvarojen pilaantuminen sekä luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen. Näistä suurimman riskin Suomelle aiheuttaa ilmastonmuutos. 223

Ilmastonmuutos on ihmiskunnalle ennen kokematon uhka. Tietoaukkoja on paljon. On vaikea ennakoida muutoksen nopeutta ja astetta. Myrskyt, merenpinnan nousu, tulvat, kuivuus ja sietämätön kuumuus kenties koettelevat yhteiskuntia, luontoa ja viimekädessä ekosysteemejä, joiden häiriöttömään toimintaan elämäntapamme perustuu. Luonnonkatastrofit ovat jo yleistyneet, ja niistä valtaosa on liittynyt säähän. Ilmastonmuutoksen vaikutuksia juuri Suomeen on vielä vaikeampi ennakoida. Tiedemiesten nykyisen käsityksen mukaan pohjoisilla alueilla ilmaston vaihtelut ja ääri-ilmiöt lisääntyvät, ja keskilämpötila nousee nopeammin kuin muualla. Jäätiköt sulavat ja merenpinta nousee. Golf-virran käyttäytymisestä tässä tilanteessa ei ole riittävästi tietoa, mutta se tuo omat riskinsä kokonaisuuteen. Varmasti voidaan sanoa vain, että ihmiskunta ottaa nykytiedon valossa kasvihuonekaasujen päästöillä riskejä, joiden seurauksia se ei pysty riittävästi ennakoimaan saatikka hallitsemaan. ILMASTONMUUTOKSEN MAHDOLLISIA VAIKUTUKSIA EUROOPASSA Kuivuus pahenee etelässä ja idässä. Sademäärät lisääntyvät pohjoisessa. Tulvariski kasvaa valtaosassa Eurooppaa. Maatalous laajenee ja sen tuottavuus kasvaa pohjoisessa, idässä ja etelässä saattaa käydä päinvastoin. Kasvillisuusvyöhykkeet siirtyvät pohjoisemmaksi. Arktisten alueiden ekosysteemit ja niiden lajisto ovat uhattuina. Vuoristojäätiköitä ja laajoja iki-routa-alueita saattaa hävitä. Jotkin lajit joutuvat uhanalaisiksi elinympäristön muuttuessa. Golf-virta saattaa heiketä, mikä vaikuttaisi Pohjois-Euroopan ilmastoon viilentävästi. Kuva 1: Ilmastonmuutoksen mahdolliset vaikutukset Euroopassa Ilmaston lämpenemistä tapahtuu asiantuntijoiden arvion mukaan kasvihuonekaasupäästöjen torjunnasta huolimatta, sillä torjuntatoimet ovat myöhässä ja riittämättömät. Tästä syystä myös Suomessa on varauduttava sääolojen muuttumiseen. Vaikutukset yhteiskunnan infrastruktuuriin ja rakentamiseen vaativat arviointia ja toimenpiteitä. YK:n ilmastosopimus on peräisin vuodelta 1992. Sitä täydentää monimutkainen Kioton pöytäkirja, joka asettaa keskimäärin runsaan viiden prosentin kasvihuonekaasujen päästöjen vähennysprosentin tavoitteeksi teollisuusmaille vuosille 2008 2012 vuoteen 1990 verrattuna. Tämä tavoite oli liikaa eräille teollisuusmaille, kuten Yhdysvalloille. Tavoite on kuitenkin yleisesti hyväksyttyjen riskiarvioiden näkökulmasta erittäin vaatimaton, ja Kioton pöytäkirjan jälkeen ilmastoriskien välttämi- 224

seksi tarvitaan merkittävämpiä ja pikaisempia askeleita, joita kaikkien suurten kasvihuonekaasujen päästäjämaiden tulisi kyetä ottamaan. YK-arvioiden mukaan vuonna 2030 yli puolet maapallon väestöstä kärsii nykytrendin jatkuessa veden puutteesta, mikä lisää hätää, eriarvoisuutta ja levottomuutta. Luonnon biologisen monimuotoisuuden köyhtyminen altistaa mm. ilmastonmuutoksen vaikutuksille, sillä geneettinen yksipuolistuminen vahingoittaa luonnon kykyä korjata vaurioita ja sopeutua ilmaston muutoksiin. Lähialueen ja kansalliset ympäristöuhkat Itämeren valtioiden liityttyä EU:hun sen ympäristönormien omaksuminen parantaa yleisesti ympäristön tilaa lähialueillamme. EU:n ja Venäjän yhteistyö luo edellytyksiä Venäjältä Suomeen kohdistuvien ympäristöuhkien vähentämiseksi. Lähialueillamme tapahtuvista muutoksista merkittävin Suomen kannalta on öljyn ja kemikaalien vientikuljetusten nopea kasvu ja siirtyminen Suomenlahden perukan öljysatamiin. Öljykuljetukset ovat lyhyessä ajassa moninkertaistuneet ja vahinkoriskit sen mukana. Öljyonnettomuus saattaa aiheutua öljytankkerin karilleajosta tai yhteentörmäyksestä. Suurvahingon öljy likaisi pahimmillaan eriasteisesti koko Suomenlahden rannikon. Suuren alusöljyvahingon torjuntaorganisaatio Ympäristöministeriö Suomen ympäristökeskus Öljyntorjuntatöiden johtaja (SYKE määrää) Johtoryhmä YM, RVL, MV, MKL, PTA, AYK, SYKE tilanteen mukaisesti myös muita viranomaisia Meritorjunnan johtaja (öljyntorjuntatöiden johtaja määrää) Alueen pelastustoimi alueen öljyntorjuntaveneet rantojen suojapuomitukset ranta-alueen puhdistus Tiedustelutoiminta RVL:n ilma-alukset Alueellinen ympäristökeskus Öljyntorjunta-alukset merivoimat rajavartiolaitos varustamoliikelaitos Kunnat jälkitorjunta Vapaaehtoisjärjestöt Kuva 2: Öljyntorjuntaorganisaatio Suomessa. 225

Tärkeintä on kuljetusonnettomuuksien ennaltaehkäisy. Yksirunkoisten öljysäiliöalusten käytöstä poisto, liikenteen ohjaus- ja seurantajärjestelmä, talousvyöhykkeen perustaminen ja rikemaksun käyttöönotto ovat tärkeitä etappeja ennaltaehkäisyssä. Myös öljyntorjuntavalmiuteen on Suomessa panostettu varustamalla useita aluksia öljyntorjuntalaittein ja järjestämällä mm. Itämeren valtioiden yhteisiä öljyntorjuntaharjoituksia. Ympäristövahinko- ja erityistilanteisiin erikoistuneet Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) asiantuntijat päivystävät erilaisten ympäristöonnettomuuksien varalta. Päivystys kattaa kaikki ympäristövahingot kuten alusonnettomuudet, joihin voi liittyä öljyvahingon vaara tai muun ympäristövahingon vaara, suuret öljy- tai kemikaalivahingot, tulvaonnettomuudet ja patovahingot. SYKE johtaa torjuntatoimia ympäristövahingon sattuessa merialueilla. Torjuntatöissä tärkeitä yhteistyökumppaneita ovat: puolustusvoimat, rajavartiolaitos, merenkulkulaitos, alueelliset ympäristökeskukset ja alueelliset pelastuslaitokset. Suomen vahvuus torjunnassa on hyvä yhteistoiminta. Muualla kuin avomerellä ympäristövahinkoihin varautuminen on osa pelastustoimen varautumista suuronnettomuuksiin. 226

7. TALOUDEN JA YHTEISKUNNAN TOIMIVUUS 7.1 Julkisen talouden toimivuus Kansantalouden yleiset kehityspiirteet, globalisoituminen Suomen kansantalouden kasvuvauhdin arvioidaan lähivuosina hidastuvan. Suomen kilpailuetuihin kuuluu edelleen hyvä hintakilpailukyky, vaikka se onkin ollut laskusuunnassa elektroniikkateollisuutta lukuun ottamatta sekä hyvin toimiva infrastruktuuri, hyväksi arvioitu yritysjohto sekä hyvät julkiset palvelut. Suomen kansantalouden merkittävät pidemmän aikavälin haasteet ovat maailmantalouden globaalistuminen ja Suomen väestön nopea ikääntyminen. Globalisoituminen perustuu huomattaviin eroihin tuotantokustannuksissa sekä uuteen informaatioteknologiaan ja muuttaa perustavalla tavalla tuotannon rakennetta koko maailmassa. Väestö ikääntyy Suomessa seuraavan 20 vuoden aikana nopeammin kuin missään muussa EU-maassa, mikä rajoittaa työvoiman saatavuutta ja tätä kautta myös kasvumahdollisuuksia. Eläkkeiden ja ikääntyvän väestön kasvavan palvelutarpeen takia julkisen sektorin menopaineet ovat kasvussa samaan aikaan, kun rahoitusmahdollisuudet ovat supistumassa. Hidastuvan talouskasvun ja tästä aiheutuvan verojen kasvun hidastumisen ohella globaali kilpailu kohdistaa paineita erityisesti yritys-, pääoma- ja palkkaverotuksen keventämiseen. Globaalin kilpailun takia kansakunnan kilpailukyky on tulevina vuosina entistäkin enemmän avainasemassa ja kilpailukyvyn kehittämisessä julkisen sektorin rooli korostuu. Kilpailukykyä rasittaa erityisesti korkea veroaste, minkä takia verotusta pitää voida keventää. Samaan aikaan osaamisen, tiedon ja innovaatiokyvyn tasoa on voitava parantaa, koska tämä on nousemassa Suomen keskeiseksi kilpailueduksi. Myös sosiaalisen pääoman ja tätä kautta aikaansaatavan yhteiskunnallisen turvallisuuden merkitys saattaa globaalissa ja riskien kyllästämässä maailmantaloudessa edelleen nousta. Talouskasvun odotetaan Suomessa hidastuvan, kun työikäinen väestö alkaa supistua ja teollisuuden kasvun painopiste siirtyy yhä selvemmin halvan työvoiman ja suurten markkina-alueiden läheisyyteen. Informaatioteknologiaa hyväksikäyttävien palvelujen tuotantoa voidaan myös siirtää muualle. Maailmantalouden kasvu voi jatkua nopeana tuottavuutta nostamalla, mihin nykyisillä matalan tuottavuuden alueilla on hyvät edellytykset. Näillä kasvualueilla on lisäksi suuret työvoimareservit ja huomattavaa koulutuspotentiaalia. Talousalueiden elintaso- ja kasvuerot pitävät yllä muuttoliikettä. Pääomaliikkeet suorat sijoitukset ja portfoliosijoitukset jatkuvat myös vahvoina ja uuden teknologian mukaiset keveät tuotantorakenteet mahdollistavat suhteellisen nopeita tuotantotoiminnan siirtymiä. 227

Suhteellisen nopea maailmantalouden kasvu ja tuotannon alueelliset siirtymät voivat merkitä huomattavia hintamuutoksia. Selkeimpinä hintavaikutukset ilmenevät raaka-aineissa ja energiassa, mutta myös esim. kiinteistöjen ja asuntojen hintamuutokset voivat olla edelleen huomattavia. Rakenne- ja hintamuutokset heijastuvat myös osakkeiden ja valuuttakurssien hintoihin ja niillä voi olla merkittäviä varallisuusvaikutuksia, jotka edelleen heijastuvat pankkien, vakuutuslaitosten ja eläkerahastojen taseisiin ja toimintaan. Globaalit ympäristömuutokset voivat aiheuttaa suoranaisten talousvaikutusten lisäksi paineita siirtolaisuuteen ja tätä kautta syntyvät etniset ryhmät voivat lisätä Suomenkin altistumista uudentyyppiselle rikollisuudelle ja terrorismille. Talouspolitiikan kehykset finanssi-, raha ja työmarkkinapolitiikka, suhdannepolitiikasta kohti rakennepolitiikkaa. Suomi on EU- ja eurojäsenyyden myötä luopunut itsenäisestä raha- ja valuuttapolitiikasta, mutta vastineeksi Suomi on saavuttanut suuren valuutta-alueen jäsenyyden kautta entistä vakaamman rahataloudellisen ympäristön. Yhteinen suuri markkina-alue on myös lisännyt suomalaisten yritysten kasvumahdollisuuksia, parantanut markkinoiden toimintaa ja hintavakautta. Finanssipolitiikka on kunkin EU-jäsenen itsenäisessä harkinnassa, mutta Maastrichtin perustamissopimuksen mukaisesti myös Suomi on sitoutunut tiettyihin finanssipolitiikan reunaehtoihin, joita on myöhemmin täsmennetty vakaus- ja kasvusopimuksessa. Keskeistä on pyrkimys julkisen talouden vakauteen, joka tarkoittaa, että julkinen velka/bkt suhde täytyy pitää alle 60 prosentissa ja julkinen alijäämä/bkt alle 3 prosentissa. Keskimäärin julkinen talous tulisi pitää tasapainossa tai ylijäämäisenä. Suhdannevaihtelut ovat Suomessa olleet moniin muihin kehittyneisiin maihin verrattuna voimakkaampia. Julkisen talouden rahoitusasema on herkkä talouden toimintaympäristössä tapahtuville muutoksille. Tämän vuoksi Suomi on itse asettanut hallitusohjelmissa EU:ta tiukemmat tavoitteet finanssipolitiikalle. Esimerkiksi Vanhasen hallituksen ohjelmassa pyritään siihen, että valtiontalous on tavanomaisen talouskasvun oloissa vaalikauden lopulla kansantalouden tilinpidon käsittein mitattuna tasapainossa. Julkiseen talouteen muodostuu tällöin ylijäämä, joka vastaa noin kolmea prosenttia bruttokansantuotteesta. Hallitus on lisäksi sitoutunut tasapainottaviin toimenpiteisiin, jos valtiontalouden alijäämä uhkaa ylittää 2,75 prosenttia kansantuotteesta. Työmarkkinapolitiikassa työnantajien ja työntekijöiden järjestöjen ohella valtiolla on usein merkittävä rooli ns. kolmikantaperiaatteen mukaisesti. Valtion vero- ja sosiaalipoliittisten ratkaisujen ansiosta työmarkkinaneuvotteluissa on päädytty useimmiten palkkojen maltillisiin sopimuskorotuksiin, joiden avulla suomalaisen 228

työn hintakilpailukyky on kyetty säilyttämään. Ongelmana tässä menettelyssä on ollut jäykkyys, joka on myös hidastanut työmarkkinoiden sopeutumista hyödykemarkkinoiden muutoksiin. Työmarkkinapolitiikan rooli talouspolitiikan kokonaisuudessa kasvoi Suomen liittyessä EU:hun, koska tällöin menetettiin raha- ja valuuttapoliittinen mahdollisuus tukea työllisyyttä ja talouskasvua kansallisella tasolla. Suhdannepolitiikan merkitys on kaikkiaankin vähentynyt rakennepolitiikan rinnalla. Talouspolitiikan päämääränä on pikemmin vahvistaa talouskasvun rakenteellisia edellytyksiä, talouden pitkän aikavälin kestävyyttä ja riskinsietokykyä, eikä enää samassa määrin tasoittaa suhdannevaihteluja tai vaikeasti ennakoitavissa olevia muita tapahtumia. Talouspolitiikk alouspolitiikka a poikkeusoloissa Poikkeusoloissakin talouspolitiikan perimmäisenä tavoitteena on kansalaisten hyvinvoinnin edistäminen ja kansakunnan vakauden säilyttäminen mahdollisimman pitkälle. Poikkeusoloissakin ongelmia joudutaan ratkaisemaan pääasiassa talouspolitiikan ja hallinnon tavanomaisin keinoin. Eriasteisia kriisejä syntyy normaaleiksikin katsottavissa oloissa. Poikkeusoloissa syntyy kuitenkin myös ongelmia, joihin tavanomaisten talouspolitiikan välineiden avulla ei ole mahdollista vastata. Valmiuslainsäädäntö luo mahdollisuudet rajoittaa mm. kulutusta, liikennettä ja tuotteiden jakelua maan huoltovarmuuden turvaamiseksi. Myös voidaan puuttua palkanmaksuun ja määrätä työvelvollisuudesta. Tällöin on kuitenkin otettava huomioon EU-säännökset ja muut kansainväliset velvoitteet. Myös unionin asettamat velvoitteet talouspolitiikalle rajoittavat sovellettavia keinoja kriisin mahdollisesti syvetessä. Lievissä kriiseissä ja kriisien alkuvaiheissa unionin jäsenyys kuitenkin helpottaa tilanteen hoitamista, koska kansainvälisen rahoituksen jatkuvuus ja myös raakaaineiden ja muiden hyödykkeiden tuonti on pidempään turvattu. Erityisesti yhteinen raha-alue merkitsee sitä, että rahoitusongelmat kriisien alkuvaiheissa muodostuvat pieniksi, mikä helpottaa myös budjettipolitiikkaa. Itsenäisen rahapolitiikan puuttuminen voi toisaalta aiheuttaa ongelmia kriisien pitkittyessä ja syventyessä, koska tällöin maksujärjestelmien toiminta ja ulkoinen rahoitus saattavat olla uhattuna. Talous- ja rahaliiton yhteiset kriisinhallintasuunnitelmat ovat edelleen puutteelliset. Taloudellinen kriisi ei vielä salli valmiuslain valtuuksien käyttöönottoa, joten kriisi on hoidettava kansallisessa lainsäädännössä ja EU-säädöksissä määriteltyjen viranomaisten normaalien toimivaltuuksien puitteissa. Markkinoiden vakauden kannalta tärkeää on kriisien ennakointi ja ennaltaehkäisy. 229

Erityinen vastuu taloudellisten kriisien torjunnassa ja myös kriisien hoidossa on finanssi- ja työmarkkinapolitiikalla. Julkisen talouden tehokkuus, tasapainoinen kehitys ja vahva tase, johon kuuluu matala velkataso, lisäävät sekä valtion että kuntien kriisinsietokykyä. Riskien kartoitus on olennainen osa varautumista mahdollisiin kriiseihin. Työmarkkinoiden joustavuus ja mukautumiskyky muuttuvissa olosuhteissa voi torjua tehokkaasti ennalta taloudellisia kriisejä, mikä asettaa työmarkkinajärjestelmän kehittämiselle erityisiä haasteita. Työmarkkinajoustoja voidaan kehittää kolmikantaperiaatteella, jolloin mukaan kytkeytyy sosiaalipolitiikka, sekä paikallisesti. Työmarkkinajoustojen ja vahvan julkisen talouden avulla kyetään kriisejä hoitamaan varsin pitkälle, ennen turvautumista varsinaiseen valmiuslainsäädäntöön. Poikkeusoloissa kriisin syventyessä viranomaisilla on samat vastuut ja vastuualueet kuin taloudellisen kriisin hoidossa. Lähtökohtana on pidettävä aina normaaliaikojen välineiden käyttöä. Valtion mahdollisuuksia joustavaan finanssipolitiikkaan kriisiolosuhteissa vaikeuttaa se, että valtion rahoitusasema tällöin todennäköisesti heikkenee jyrkästi. Valtion rahoitusasema vaikeutuu myös kuntatalouden tilanteen heikkenemisen kautta, koska valtio osallistuu merkittävällä panoksella kuntien peruspalveluiden rahoittamiseen. Mikäli kriisinhallinta edellyttää markkinoiden rakenteellisia järjestelyjä, sääntelyä ja tukirahoitusta, niin erityisesti valtiovarainministeriön, sosiaali- ja terveysministeriön sekä valtion vakuusrahaston roolit korostuvat. Jotta kriisinhallinta toimii mahdollisimman tehokkaasti, markkinoiden ja valvovien viranomaisten välinen tiedonkulku täytyy olla kitkatonta, mitä auttaa osaltaan aikainen informointivelvollisuus havaituista ongelmista. Valmiuslain ollessa voimassa tiedotuksen onnistuminen on lisäksi tärkeää. Yleisön pitää saada riittävästi ohjeita ja oikeita tietoja tilanteesta sekä viranomaisten tavoitteista, jotta säännöstelytoimenpiteet voidaan toteuttaa hallitusti. Valtio, kunnat ja sosiaaliturvarahastot Lähes kaikki kriisit aiheuttavat myös talousongelmia julkiselle sektorille, joka koostuu valtiosta, kunnista ja sosiaaliturvarahastoista. Valtio kantaa viime käden vastuun, minkä takia valtion rahoituksen riittävyys on avainasemassa julkisen sektorin kriisinkestävyydessä. Verokertymät seuraavat läheisesti yleistä taloudellista aktiviteettia, jolloin talouskasvun hidastuminen tai kokonaistuotannon supistuminen ilmenee välittömästi verorahoituksen niukkenemisena. Verojen ja muiden tulojen ehtyessä valtio ja rajoitetummin myös kunnat voivat lisätä lainanottoa, millä mahdollistetaan tasainen menokehitys. Kriisitilanteissa julkisten menojen rakenne muuttuu, kun joillakin tehtäväalueilla määrärahojen tarve kasvaa mahdollisesti huomattavastikin ja budjettirajoitus pyrkii lähinnä supistamaan menojen kokonaismäärää. Menojen uudelleen kohdenta- 230

mista varten valtio käyttää lisäbudjettimenettelyä, joka voidaan käynnistää nopeastikin ja jonka avulla sekä lisätään että vähennetään menoja ja ajantasaistetaan tuloarviot sekä lainanottosuunnitelmat. Valtiontalouden menojen hallitsemiseksi on otettu käyttöön erityinen menokehysmenettely, jonka puitteissa hallitus ohjaa menotaloutta 3 4 vuoden tähtäimellä. Veroista päätetään vuosittain budjetin yhteydessä, mutta hallitus tekee myös ajallisesti pidemmälle ulottuvia vero-ohjelmia. EU: n pyrkimykset yhtenäistää välillisiä veroja vaikuttavat kansallisiin veropäätöksiin. Kuntien tulee kuntalain mukaan pitää taloutensa tasapainossa. Mahdollisen alijäämän toteuduttua kunta on velvoitettu korjaamaan tilanne kolmen vuoden kuluessa tästä ei tosin ole sanktioita, ja valtio voi tulla vaikeuksiin joutuneen kunnan avuksi. Kunnilla on verotusoikeus ja niillä on itsenäinen päätösvalta, mutta valtionosuudet kunnille ovat kuntien tärkeä rahoituskanava ja valtion ja kuntien väliset rahoitussuhteet ovat vahvasti esillä finanssipolitiikan suunnittelussa. Pyrkimykset parantaa julkisen sektorin tuottavuutta koskevat huomattavassa määrin kuntien peruspalvelujen tuotantoa. Sosiaaliturvarahastot työeläkerahastot, työttömyysvakuutusrahasto ja KELA ovat kokonaisuutena ylijäämäisiä. Työeläkerahastot keräävät eläkkeiden osittaisen rahastoinnin takia ylijäämiä, mutta työttömyysvakuutusrahasto ja KELA ovat likimain tasapainossa. Näiden keräämät vakuutusmaksut ovat lakisäänteisiä ja noudattavat pääosin aktuaarisia periaatteita. Osasta vakuutusmaksuja ja etuuksia päätetään budjetin yhteydessä. Valtio on myös sitoutunut korvauksiin KELA:n rahastoihin, jos ne painuvat sovittua tasoa pienemmiksi. 7.2 Huoltovarmuuden turvaaminen Perusteet Huoltovarmuuden eli väestön toimeentulon, maanpuolustuksen kannalta keskeisten taloudellisten toimintojen sekä yhteiskunnan toimivuudelle elintärkeiden teknis-taloudellisten järjestelmien turvaaminen on eri muodoissaan maan itsenäistymisestä alkaen kuulunut turvallisuuspoliittisiin tavoitteisiin. Huoltovarmuuden tarve ja painopisteet ovat kehityksen myötä muuttuneet ja turvaamisen keinovalikoima on monipuolistunut. Alan toiminta perustuu ensisijaisesti jo vuonna 1960 säädettyyn lakiin puolustustaloudellisesta suunnittelukunnasta ja vuonna 1992 annettuun ja vuonna 2005 uudistettuun lakiin huoltovarmuuden turvaamisesta. Lakiuudistuksen myötä myös vakavat normaaliajan häiriöt kuuluvat huoltovarmuuden toimialaan. Edellä mainitun lain nojalla valtioneuvosta päättää maan huoltovarmuuden tavoitteista. Päätös määrittelee yleisen strategian ja keskeisimmät alat, joiden huoltovarmuus on turvattava sekä rahoituksen tason. Huoltovarmuuden suuntaa- 231

misessa ja mitoituksessa on noudatettu valtioneuvoston vuonna 2002 antamaa päätöstä. Tässä edelleen voimassa olevassa päätöksessä yhteiskunnan toimivuuden merkitys on noussut keskeiseksi huoltovarmuuden turvaamisessa. Suomen huoltovarmuuden tarve riippuu monen eri tekijän yhteisvaikutuksesta. Seuraavat tekijät korostuvat: yleiset turvallisuuspoliittiset tekijät sijainti ja ilmasto kansantalouden koko ja rakenne verkostotalous ja digitaalisen infrastruktuurin kehitys Suomen turvallisuuspoliittinen asema on määritelty valtioneuvoston eduskunnalle vuonna 2004 annetussa selonteossa. Tämän mukaan Suomi ylläpitää vallitsevissa olosuhteissa sotilaallisesti liittoutumattomana uskottavaa puolustusta. Tämä merkitsee, että myös huoltovarmuus tulee mitoittaa sotilaallisten uhkakuvien mukaan. Selonteko korostaa myös muiden turvallisuuteen kohdistuvien uhkien, kuten kansainvälisten poliittisten, taloudellisten, ekologisten ja informaatiouhkien torjuntaa. Myös terrorismiin liittyvät moninaiset uhat mainitaan. Edelleen korostetaan, että yhteiskunta varautuu sekä poikkeusoloihin että normaalioloissa tapahtuvien häiriöiden varalle. Maan sijainnista johtuen tuonnin ja viennin päämarkkinat ovat etäällä ja erityisen riippuvaisia merikuljetuksista. Niiden turvaamiseksi on pidetty tärkeänä, että kotimaista tonnistoa olisi riittävästi käytettävissä huoltovarmuuden turvaamiseksi. Verrattuna esim. muihin EU-maihin ilmasto asettaa lisävaatimuksia ja kustannuksia erityisesti merenkululle, maatalouden harjoittamiselle ja energiataloudelle, jotka ovat myös huoltovarmuuden kannalta keskeisiä aloja. Suomen kansantalous on pakostakin varsin pieni ja avoin ja pitkälle sopeutunut kansainväliseen työnjakoon. Jatkuva paine erikoistumiseen on lisännyt maan riippuvaisuutta kansainvälisestä vaihdannasta. Huoltovarmuuden kannalta keskeistä tuotantoa, tuontitavaroiden ja komponenttien varastointia ja palveluita on hävinnyt maasta. Logististen järjestelmien toimivuus on näin korostunut. Kansantaloutemme on edelleen hyvin energiaintensiivinen, mutta samalla riippuvaisuus primäärienergian tuonnista on suuri. Energiahuollon turvaaminen onkin valtioneuvoston määrittelemistä huoltovarmuuden aloista taloudellisesti merkittävin. Maa on myös varsin kuljetusintensiivinen, minkä johdosta kuljetus-, varastointi- ja jakelujärjestelmien turvaaminen on eräs huoltovarmuuden ylläpitämisen perusedellytys. Tietojärjestelmien, tietoliikenteen ja muun viestinnän toimintavarmuus on nykyaikaisen yhteiskunnan toimintakyvyn, turvallisuuden ja kansalaisten toimeentulon välttämätön edellytys. Ns. digitaalisen infrastruktuurin merkitys taloudessa ja hal- 232

linnossa muodostuu yhä hallitsevammaksi, mikä on lisää samalla haavoittuvuutta ja tarvetta tietojärjestelmien suojaamiseen erilaisia uhkia ja riskejä vastaan. Lainsäädäntö ja organisaatio Huoltovarmuuden turvaamiseen liittyvä lainsäädäntö voidaan jakaa seuraaviin osiin: huoltovarmuuden suunnittelua ja organisaatioita koskevat lait viranomaisten valtuudet poikkeusoloissa huoltovarmuuden toimeenpanoon ja rahoitukseen liittyvät lait; erityisesti energian ja lääkkeiden velvoitevarastointilait, turvavarastolaki alakohtaiset lait, joihin liittyy huoltovarmuusvelvoitteita, erityisesti viestintämarkkinalaki, sähkömarkkinalaki, lääkelainsäädäntö, siemenkauppalaki sekä rahoitus- ja pankkialaa koskeva lainsäädäntö kansainväliset sopimukset ja velvoitteet: Laki kansainvälisestä energiaohjelmasta (IEP), EU:n energia- direktiivit, sopimus Ruotsin valtion kanssa taloudellisesta yhteistyöstä kansainvälisissä kriisitilanteissa, vastaava sopimus Norjan kanssa sekä Pohjoismaiden keskinäiset sopimukset puolustusteollisuuden ja lääkehuollon aloilla ja bilateraaliset öljyn varmuusvarastointisopimukset EU- maiden kesken Lainsäädännön voidaan sanoa olevan verrattain hyvin ajan tasalla. Viime aikoina on yhteiskunnan kannalta keskeisiin lakeihin sisällytetty eriasteisia huoltovarmuusvelvoitteita. Erityisesti on syytä korostaa tietojärjestelmiin ja turvaan liittyvää lainsäädäntöä. Myös kansainvälisen huoltovarmuuslainsäädännön tarpeen odotetaan kasvavan erityisesti EU:n puitteissa. Suomen tähän liittyvä huoltovarmuusaloite hyväksyttiin EU:n huippukokouksessa Nizzassa joulukuussa 2000. Komission ja neuvoston pääsihteeristön tehtäväksi annettiin huoltovarmuuden tarpeen selvittäminen ja siihen liittyvien yhteistyömuotojen hahmottaminen. Huoltovarmuusasiat ovat edenneet EU:n komission eri pääosastoilla. Komissio valmistelee laajaa ohjelmaa ns. kriittisen infrastruktuurin turvaamiseksi, joka on keskeinen osa huoltovarmuutta. Huoltovarmuuden turvaaminen kuuluu osana viranomaisten yleiseen varautumisvelvollisuuteen. Tässä mielessä viranomaiset vastaavat omalla hallinnon alallaan huoltovarmuudesta. Koska huoltovarmuutta ei voida turvata pelkästään hallinnollisin järjestelyin, on edellä mainittujen lakien nojalla perustettu erityiset huoltovarmuuden suunnitteluun ja toimeenpanoon, koordinaation sekä rahoitukseen, keskittyvät organisaatiot. Tällä tavalla pyritään aikaansaamaan myös elinkeinoelämään riittävä organisatorinen toimintavalmius ja materiaalinen kriisinkestokyky. Vuonna 1955 perustetun puolustustaloudellisen suunnittelukunnan (PTS) tehtäväksi on annettu lain mukaan ne selvittely-, suunnittelu-, ja järjestelytehtävät, jotka ovat tarpeen maan taloudellisen puolustusvalmiuden kehittämiseksi sekä väestön toi- 233

meentulon ja talouselämän turvaamiseksi laissa määriteltyjen poikkeusolojen varalta. PTS on kauppa- ja teollisuusministeriön alainen, valtioneuvoston neljäksi vuodeksi kerrallaan nimeämä pysyvä komitealaitos. Vuosiksi 2004-2008 nimetyssä suunnittelukunnassa on 66 jäsentä, joista noin puolet edustaa elinkeinoelämää ja loput julkista sektoria. PTS:n puheenjohtajana toimii vuorineuvos Jaakko Rauramo, joka toimii Sanoma WSOY:n hallituksen puheenjohtajana. Huoltovarmuuskeskus Huoltovarmuuden operatiivista toimintaa eli toimeenpanoa, koordinaatiota ja rahoitusta varten on perustettu vuonna 1992 Huoltovarmuuskeskus, joka toimii myös PTS:n sihteeristönä. Huoltovarmuuskeskuksen muita tehtäviä ovat mm: yhteen sovittaa elinkeinoelämän ja julkishallinnon yhteistyötä varautumisessa hoitaa valtion varmuusvarastointi ja velvoitevarastoinnin valvonta varmistaa välttämättömien teknisten järjestelmien toimivuutta ja turvata kriittistä tavara- ja palvelutuotantoa seurata kansainvälistä kehitystä ja pitää yhteyttä ulkomaisiin viranomaisiin ja laitoksiin Huoltovarmuuskeskuksella on valtioneuvoston nimittämä johtokunta, jossa on edustettuna huoltovarmuuden kannalta keskeiset ministeriöt ja elinkeinoelämä. Yksittäisiä taloudellisia sitoumuksia tehdessään johtokunta toimii supistetussa kokoonpanossa työvaliokuntana. Kauppa- ja teollisuusministeriö Johtokunta Ylijohtaja Hallinto-osasto yleissuunnittelu laki- ja talousasiat PTS:n hallinto tietohallinto tiedotus Teollisuus- ja logistiikkaosasto teollisuustuotanto kuljetukset rakentaminen Perushuoltoosasto elintarvikehuolto terveydenhuolto yhdyskuntapalvelut Energiahuoltoosasto energiahuolto Infrastruktuuriosasto tekniset järjestelmät pankki- ja vakuutustoiminta elektroniikkateollisuus graafinen teollisuus Kuva: Huoltovarmuuskeskuksen organisaatio 234

Huoltovarmuuden turvaamisesta aiheutuneet menot maksetaan valtion talousarvion ulkopuolella olevasta huoltovarmuusrahastosta, joka on huoltovarmuuskeskuksen hoidossa. Rahastoon tuloutetaan nestemäisten polttoaineiden sekä sähkön ja eräiden polttoaineiden (kivihiili, maakaasu) valmisteveroissa mainitut huoltovarmuusmaksut. Näin tuloutuu huoltovarmuusrahastoon n. 50 milj. euroa vuodessa. Valmiuden kohottamiseksi nopeasti huoltovarmuuskeskus voi valtioneuvoston luvulla ottaa lainaa rahamarkkinoilta enintään 200 milj. euroa. Kauppatoimissaan huoltovarmuuskeskus noudattaa liikeperiaatteita. Huoltovarmuusrahaston taseen loppusumma on n. 1000 milj. euroa, joka koostuu pääasiassa öljytuotteiden, viljojen ja kriisivalmiuteen liittyvien teollisuuden raaka-aineiden ja komponenttien varastoista sekä erilaisten verkostojen ja johtokeskusten varmistusinvestoinneista. Huoltovarmuuskeskuksen hallinnassa olevat varastot ovat erityisten hoitosopimusten nojalla ao. yritysten tai vastaavien operaattorien hoidossa. Näin varastot kuuluvat logistiseen järjestelmään ja ovat helposti purettavissa käyttöön tarpeen tullen. Varastojen purkamisesta päättää valtioneuvosto. Huoltovarmuuden tavoitteet Huoltovarmuuden turvaamiseksi annettu laki edellyttää, että valtioneuvosto vahvistaa yleiset tavoitteet siten, että huoltovarmuus on turvattu kaikissa olosuhteissa. Valtioneuvoston päätös sisältää yleisen arvion huoltovarmuuden tarpeesta, sen toteuttamiseen liittyvät periaatteet ja alakohtaiset tavoitteet. Voimassa olevassa vuonna 2002 annetussa päätöksessä on otettu huomioon yleisessä turvallisuuspoliittisessa tilanteessa tapahtuneet muutokset ja kokemukset EU-jäsenyyden vaikutuksista. Yleisenä tavoitteena on edelleenkin turvata huoltovarmuus ensi sijassa kansallisin toimenpitein ja voimavaroin. EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan puitteissa ei toistaiseksi ole kehitetty mekanismeja sisämarkkinoiden toimivuuden turvaamiseksi vakavissa kriisitilanteissa. Kansainväliset huoltovarmuussopimukset kuitenkin täydentävät kansallisia järjestelyjä ja niiden merkitys korostuu verkostotalouden kehittyessä. Tietotekniikasta riippuvainen talous ja hallinto, joka on verkostoitunut ja tiukasti optimoitu, on lisännyt kilpailukykyä ja osoittautunut tehokkaaksi. Samalla se on kuitenkin kompleksisuudessaan erittäin haavoittuvainen ja altis erilaisille uhille ja riskeille. Huoltovarmuuspäätöksen perusteluissa korostetaankin, että on syytä varautua myös sellaisiin normaaliajan häiriöihin, jotka vaarantavat yhteiskunnalle välttämättömien järjestelmien ja markkinoiden toimivuutta. Tämä periaate on otettu huomioon huoltovarmuuslain uudistamisessa 2005. Huoltovarmuuden turvaamisessa varautumisen yleisenä lähtökohtana on kuten vuoden 1995 päätöksessäkin 12 kuukautta kestävä valmiuslaissa (1080/1991) tarkoitettu kriisitilanne, johon voi sisältyä puolustustilalaissa (1083/ 1991) tarkoitettu puolustustila. Tavoitteena on, että yhteiskunta selviytyy 12 kuukautta kestävästä 235

kriisitilanteesta ns. perushuoltotasolla. Valtioneuvosto on katsonut, että perushuollon tasoa voidaan jossain määrin alentaa verrattuna vuoden 1995 päätökseen uhkakuvien muuttumisen johdosta. Toisaalta korostetaan, että varautumista yhteiskunnan toimivuuteen ja teknisiin perusrakenteisiin kohdistuviin uhkiin on lisättävä. Vuoden 2002 päätöksessä huoltovarmuuden alat tai klusterit ovat edelleen samat kuin aikaisemminkin, mutta yhteiskunnan toimivuuteen liittyvien alojen turvaaminen on asetettu etusijalle. Alakohtaiset tavoitealueet voidaan kuvata seuraavasti: Yhteiskunnan toimivuus, teknis-taloudelliset perusrakenteet energiaverkot tietoliikenneverkot keskeiset tietojärjestelmät sähköinen ja painettu joukkoviestintä kuljetukset, varastointi- ja jakelujärjestelmät rahahuolto ja maksuliikenne tietoteknologian huolto- ja ylläpitopalvelut eräät yhteiskunnalliset palvelut Elintarvikehuolto Energiahuolto Sosiaali- ja terveydenhuolto Sotilaallista maanpuolustusta tukeva teollisuustuotanto ja korjaustoiminta Tavoitteet eivät kaikissa tapauksissa ole asetettavissa yksiselitteisesti määrissä tai euroissa, vaan ne kuvataan tiettynä tilana tai ominaisuutena, johon pyritään. Varsinkin teknisten järjestelmien toimivuuden turvaaminen koostuu varsin monista eri tekijöistä ja voi osoittautua vaikeaksi ylipäätään identifioida huoltovarmuuden tilaa ja seurata sen kehitystä. Tästä syystä on ensiarvoisen tärkeätä, että järjestelmät varmennetaan kaikkia mahdollisia normaaliajan häiriöitä ajatellen, jolloin myös luodaan edellytykset toimia vakavammissa kriisitilanteissa. On myös syytä todeta, etteivät markkinat kaikilla aloilla mm. pienuutensa johdosta tuota riittävää huoltovarmuutta, jolloin tarvitaan varmistuksia jo normaaliaikaisiin rakenteisiin. Huoltovarmuuden turvaamisen keinovalik einovalikoima oima Huoltovarmuus perustuu talouselämän ja hallinnon normaaliajan resursseihin ja rakenteisiin. Jos perushyödykkeiden markkinat eivät kaikilta osin toimi, mikä poikkeusoloissa on varsin todennäköistä, joudutaan hyödykkeiden tarjontaa priorisoimaan ja resursseja allokoimaan muilla kuin markkinaehtoisin perustein. Mitä paremmat lähtökohdat maalla on tuottaa perushyödykkeitä omin resurssein, sitä hel- 236

pommin huoltovarmuus voidaan ylläpitää vakavissa markkinahäiriöissä. Jos perushyödykkeiden tarjonta on riippuvainen ulkomaisista toimijoista ja oman kontrollin ulkopuolella olevan infrastruktuurin toimivuudesta, on punnittava mahdollisuuksia turvata huoltovarmuutta vaihtoehtoisin keinoin. Huoltovarmuuden turvaamiseksi käytettävissä oleva keinovalikoima voidaan kuvata seuraavasti: hallinnon yleinen valmius ohjata talouselämää kaikissa oloissa valmiussuunnittelu ja tuotannon ylläpitämä valmius priorisoiduilla aloilla ulkomaisten tuotannontekijöiden korvaaminen tuotannon, kulutuksen ja käytön priorisointi varmuusvarastointi kapasiteetin ylläpito back up- järjestelmät, varajärjestelyt yms. bilateraaliset huoltovarmuussopimukset (Ruotsi, Norja) monikansalliset järjestelyt (IEA, Pohjoismaat) mahdollinen yhteinen huoltovarmuus sisämarkkinoilla (EU) Nykyaikaisen yhteiskunnan huoltovarmuuden turvaaminen on monessa suhteessa ongelmallista. Markkinat ovat jatkuvassa muutoksessa, logistiikka ja talous yhä tiukemmin optimoitu ja riippuvaisuus oman kontrollin ulkopuolella olevista tekijöistä, kuten kansainvälisistä tietoteknisistä järjestelmistä on kasvanut. Kokonaisuuksien ymmärtäminen ja niiden hallinta on selvästikin vaikeutunut. Keskeinen perushuolto, kuten energian ja elintarvikkeiden saanti, terveydenhuolto ja teknisten järjestelmien toimivuus on kuitenkin hoidettava kansallisesti. Kansainväliset sopimusjärjestelyt voivat täydentää kansallisia toimenpiteitä, mutta eivät korvaa niitä. Kansainvälisiä huoltovarmuusjärjestelyjä on tarpeen kehittää erityisesti sellaisilla aloilla, joilla kansallisesti ei ole aikaansaatavissa järkevin kustannuksin riittävää huoltovarmuutta. Tällaisia kohteita ovat erityisesti kansainvälinen kuljetusjärjestelmä, tekniset järjestelmät ja niihin liittyvä huolto ja asiantuntijapalvelu, teollisuuden raaka-aineiden saanti ja puolustusvälineteollisuus. Kun puolustusvälineteollisuus on liiketaloudellisista syistä joutunut tehostamaan toimintojaan, muuttamaan rakenteitaan ja omistuspohjaansa monikansalliseksi EU:n piirissä ja Suomessakin, on tullut välttämättömäksi tehdä valtioiden välisiä huoltovarmuussopimuksia keskinäisten toimitusten turvaamiseksi kaikissa olosuhteissa. EU:n uusi puolustusvirasto EDA on käynnistänyt alan huoltovarmuusjärjestelmän perustamisen. 237

7.2.1 Puolustustaloudellinen suunnittelukunta Lähtökohdat Huoltovarmuuden turvaaminen eri muodoissaan on aina ollut yleisen turvallisuuspolitiikan osa, jonka avulla huolehditaan turvallisuuspolitiikkamme päämäärien saavuttamisen taloudellisista edellytyksistä. Puolustustaloudellisella suunnittelukunnalla (PTS) on vuosikymmenien mittaiset perinteet viranomaisten ja elinkeinoelämän välisenä yhteistyö- ja asiantuntijaorganisaationa taloudellisen varautumisen alalla. Vuonna 1955 perustetun puolustustaloudellisen suunnittelukunnan (PTS) tehtävänä on lain mukaan ne selvittely-, suunnittelu-, ja järjestelytehtävät, jotka ovat tarpeen maan taloudellisen puolustusvalmiuden kehittämiseksi sekä väestön toimeentulon ja talouselämän turvaamiseksi laissa määriteltyjen poikkeusolojen varalta. PTS on kauppa- ja teollisuusministeriön alainen, valtioneuvoston neljäksi vuodeksi kerrallaan nimeämä pysyvä komitealaitos, jonka asema vakiinnutettiin lailla vuonna 1960. PTS:n keskeisin tehtävä on taloudellisen varautumisen suunnittelu ja koordinointi sekä huoltovarmuuden kannalta keskeisen talouselämän kytkeminen mukaan tähän työhön. Keskeinen periaate on alusta alkaen ollut se, että huoltovarmuuden kehittämiseen osallistuvat ne, joita se koskeekin. PTS:n tulee tehdä esitykset toimialaansa kuuluvista asioista suoraan sille ministeriölle, jonka käsiteltäviin ne kuuluvat. Koska yksityisellä sektorilla ei ole yleistä varautumisvelvollisuutta, on toiminta periaatteessa vapaaehtoista ja perustuu eri elinkeinoalojen ja PTS:n välisiin sopimuksiin, ns. poolisopimuksiin. Vuosiksi 2004 2008 nimetyssä suunnittelukunnassa on 66 jäsentä hallinnosta, valtion laitoksista sekä elinkeinoelämän tärkeimpien toimialojen merkittävistä yrityksistä ja organisaatioista. Suunnittelukunnan puheenjohtajana toimii vuorineuvos Jaakko Rauramo Sanoma WSOY Oyj:stä. Huoltovarmuuskeskus avustaa, tukee ja yhteen sovittaa sihteeristönä PTS:n työtä sekä toteuttaa ja rahoittaa niitä hankkeita ja toimenpiteitä, joita PTS:n toimielimet esittävät huoltovarmuuden kehittämiseksi Valtioneuvoston vahvistamissa huoltovarmuuden tavoitteissa pääpaino on asetettu yhteiskunnan toimivuudelle välttämättömien tuotanto- ja palvelujärjestelmien, infrastruktuurien, toimintaedellytysten varmistamiseen nykyaikaisessa kansainvälistyneessä, teknistyneessä ja verkostoituneessa toimintaympäristössä. Huoltovarmuustavoitteet ovat vaikuttaneet myös PTS:n toimintamuotoihin ja organisaatioon. Sen rakenne on vuosina 2003 2005 uudistettu paremmin vastaamaan huoltovarmuuspäätöksen painopistealoja ja niiden taustalla olevia muuttuneita uhkakuvia 238

Puolustustaloudellinen suunnittelukunta Keskusjaosto Tietoyhteiskuntasektori Terveydenhuoltosektori Elintarvikehuoltosektori Energiahuoltosektori Kuljetuslogistiikkasektori Alkutuotantopooli Elintarviketeollisuuspooli Kauppa- ja jakelupooli Voimatalouspooli Öljypooli Ilmakuljetuspooli Maakuljetuspooli -aluetoimikunnat Vesikuljetuspooli Terveydenhuoltopooli Ympäristöterveydenhuoltopooli Elektroniikkapooli Graafinen pooli Joukkoviestintäpooli Tietoverkkopooli Tietotekniikkapooli Aluepooli - TIVA-toimikunnat Kemian pooli Metallipooli Metsäpooli Muovi- ja kumipooli Rakennuspooli Vaatetuspooli Rahoitushuoltopooli Vakuutusalan pooli - aluetoimikunnat Tärkeysluokitellut yritykset Kuva: PTS-organisaatio 2005 Organisaatio ja toimintamalli PTS:n rakennetta on selkeytetty ja yksinkertaistettu. Päällekkäisiä rakenteita ja tasoja on purettu sekä toisaalta kytketty mukaan aloja ja toimijoita, jotka aikaisemmin eivät olleet varautumisessa mukana. Suunnittelukunta ja keskusjaosto jatkavat kuten aikaisemmin. Suunnittelukunta vastaa varautumisen strategisen tason linjauksista ja koordinoinnista. Keskusjaosto ratkaisee pääsääntöisesti suunnittelukunnan käsiteltävät asiat. Niiden alla on uudistuksen jälkeen kaksi toimintatasoa: sektorit ja poolit. Tiedonkulkua ja koordinaatiota organisaatiossa pyritään parantamaan siten, että sektoreiden puheenjohtajat ovat myös suunnittelukunnan ja keskusjaoston jäseniä sekä vastaavasti poolien puheenjohtajat sektoreiden jäseniä. Näin halutaan lisätä hallinnon ja talouselämän välistä yhteistyötä ja keskinäistä koordinaatiota sekä sektorien sisällä että niiden välillä. Sektorit ovat viranomaisten, toimialajärjestöjen ja elinkeinoelämän sekä alan tutkimuksen muodostamia laajoja, alakohtaisia yhteistoimintaorganisaatioita. Niiden yleistehtävänä on ohjata, koordinoida ja seurata oman huoltovarmuusklusterinsa varautumista keskusjaoston hyväksymien suunnitteluperusteiden mukaisesti. Poolit ovat puolestaan elinkeinoelämävetoisia, itsenäisesti ja omaehtoisesti operatiivisesta varautumisesta vastaavia toimielimiä. Niiden tehtävänä on yhdessä alan yritysten kanssa seurata, selvittää, suunnitella ja valmistella toimenpiteitä omien alojensa huoltovarmuuden kehittämiseksi ja ylläpitämiseksi. Poolit tukeutuvat elin- 239

keinoelämän omiin järjestö- ja organisaatiorakenteisiin. Pooliorganisaation tavoitteena on tuoda asiantuntemuksensa tarvittaessa myös PTS:n muiden toimielinten käyttöön sekä vertikaalisesti että horisontaalisesti. PTS:n sektoreiksi on perustettu tietoyhteiskuntasektori, kuljetuslogistiikkasektori, elintarvikehuoltosektori, energiahuoltosektori ja terveydenhuoltosektori. Sektoreihin kuuluvat alan ministeriöiden ja keskusvirastojen edustajat, alan järjestöt sekä merkittävimmät toimijat. Tietoverkko-, tietotekniikka-, elektroniikka-, joukkoviestintä- ja graafinen pooli sekä kaikki nämä alat kattava alueellinen organisaatio (viestinnän aluepooli) kuuluvat tietoyhteiskuntasektorin organisaatioon. Organisaatio edustaa kattavasti näiden alojen tärkeimpiä toimijoita maassamme omistus- ja yritysrakenteisiin katsomatta. Maakuljetus-, ilmakuljetus- ja vesikuljetuspoolit, joissa näiden alojen keskeisten toimijoiden lisäksi ovat edustettuina alan järjestöt ja infrastruktuuri, kuuluvat kuljetuslogistiikkasektorin organisaatioon. Alkutuotantopooli, elintarviketeollisuuspooli ja kauppa- ja jakelupooli kuuluvat elintarvikehuoltosektorin organisaatioon. Kauppa- ja jakelupooli keskittyy toiminnassaan erityisesti päivittäistavaralogistiikan turvaamiseen. Perinteisen kansanhuollon suunnittelun merkitys on vähentynyt. Voimatalouspooli ja öljypooli kuuluvat energiahuoltosektorin organisaatioon ja jatkavat pääosin entisessä muodossaan. Voimatalouspoolissa on energiantuottajien lisäksi nykyään myös verkonrakentaja- ja ylläpitoyhtiöiden edustus, koska ne vastaavat laajenevassa määrin verkon kunnossapidosta. PTS:n terveydenhuollon organisaatio on uusi ja sen toiminta keskittyy lääkehuollon, terveydenhuollon tarvikkeiden saatavuuden ja laitehuollon toimintaedellytysten varmistamiseen. Terveydenhuolto- ja ympäristöterveydenhuoltopooli ovat terveydenhuoltosektorin uusia pooleja. Päällekkäisyys sosiaali- ja terveysministeriön johtaman poikkeusolojen terveydenhuollon neuvottelukunnan kanssa vältetään siten, että terveydenhuoltosektorin toiminnassa painotetaan materiaalikysymyksiä ja logistiikkaa. Valtioneuvoston päätöksessä on myös maanpuolustukselle välttämätön tuotanto ja sitä tukeva ylläpitotoiminta tärkeässä asemassa. Teollisuudella, etenkin teknologiateollisuudella sekä rakentamisella on tärkeä merkitys huoltovarmuuden kokonaistavoitteiden saavuttamiselle. Perinteiset teollisuuspoolit jatkavat omaehtoista varautumistoimintaa varsinaisen sektorijaon ulkopuolella suoraan keskusjaostolle raportoiden. Teollisuuspoolien tulee vastaisuudessakin huolehtia toimiala- ja yrityskohtaisesta valmiussuunnittelusta ja siihen liittyvästä harjoitustoiminnasta sekä toimia kanavana tärkeysluokiteltuihin yrityksiin päin. Myös rahoitushuolto- ja 240

vakuutusalojen varautuminen tapahtuu suoraan keskusjaoston alaisuudessa poolien tavoin toimivissa elimissä. PTS on luonteeltaan kumppanuusverkosto, jonka tehtävänä on varautua erilaisiin toimintaympäristön muuttuviin uhkiin sekä yksityisen että julkisen sektorin yhteistyöllä. Suunnittelukuntaan ja sen toimielimiin on aina saatu talouselämän ja hallinnon paras asiantuntemus, joka muodostaa korvaamattoman voimavaran huoltovarmuutemme kehittämiselle ja ylläpitämiselle. Kaikkiaan PTS:ssa ja sen eri elimissä alueorganisaatio huomioiden toimii n. 800 henkilöä. Elinkeinoelämä kytkeytyy toimintaan 23 poolisopimuksella. Poolien tärkeysluokittelemissa yrityksissä on noin 1200 valmiuspäällikköä, jotka huolehtivat toimipaikoillaan varautumisesta poikkeustilanteisiin osana yritysturvallisuutta ja riskienhallintaa. Poolit tukevat ja edistävät heidän työtään. Päätavoitteena on viime kädessä huoltovarmuuden kannalta tärkeiden organisaatioiden ja sitä kautta koko yhteiskunnan toimintaedellytysten turvaaminen. PTS:n laajan verkoston merkitys nimenomaan korostuu tämän päivän arvaamattomissa ja monimutkaisissa olosuhteissa, joissa huoltovarmuuden kehittämistä ei voida enää hoitaa yksinomaan regulaatiolla, vaan kumppanuuteen perustuvalla yksityisen ja julkisen sektorin yhteistoiminnalla. Organisaatiouudistuksen myötä on noussut esille se, että sinänsä perinteikästä ja arvostettua puolustustaloudellisen suunnittelukunnan nimeä olisi muutettava vastaamaan uusia olosuhteita. Varautumisen painopiste on siirtymässä vakavista kriiseistä kriittisen infrastruktuurin uhkilta ja riskeiltä suojautumiseen ja puolustustalous on nykyään enää vain osa sitä toiminnan kokonaisuutta, jota yleisesti huoltovarmuudeksi kutsutaan. 7.3 Yhteiskunnan perustoimintojen turvaaminen 7.3.1 Elintarvikehuolto 7.3.1.1 Maatalous Elintarvikehuolto on tärkeimpiä yhteiskunnan jäsenilleen turvaamista perustoiminnoista. Elintarvikehuollon ketjuun kuuluvat maatalous ja muu alkutuotanto sekä elintarvikkeiden jalostus ja jakelu. Poikkeusolojen elintarvikehuoltomme perustuu normaaliaikana maatalouden käytössä oleviin tuotantovälineisiin ja -tekniikkaan. Niitä täydentävät elintarvikkeiden ja tuotantovälineiden varmuusvarastot sekä poikkeusolojen vakavuudesta riippuen Euroopan unionin hallinnassa olevat interventiovarastot. 241

EU-jäsenyyden aikana on maataloutemme tuotanto hieman vähentynyt, mutta edelleen perus- elintarvikkeiden vienti on suurempaa kuin tuonti. Tämä ei kuitenkaan merkitse elintarviketuotantomme omavaraisuutta kaikissa tilanteissa, sillä maataloustuotanto perustuu suuressa määrin ulkomaisiin tuotantopanoksiin. Elintarvikehuoltomme haavoittuvuutta korostaa lisäksi se, että vuotuiset satotason määrälliset ja laadulliset vaihtelut voivat olla hyvinkin suuria. Suomen maataloutta on sopeutettu EU:n yhteiseen maatalouspolitiikkaan ensimmäisten jäsenyysvuosien aikana. Peltoala- ja eläintukia saavien aktiivista tuotantotoimintaa harjoittavien maatilojen lukumäärä väheni vuosina 1994 2004 noin 27 000 tilalla (99 000 tilaa 1995; 72 000 tilaa v. 2005). Erityisesti kotieläintilojen määrä on vähentynyt nopeasti. Muutoinkin maatalouden rakennemuutos on ollut hyvin voimakasta. Euroopan unionin maatalouspoliittinen kokonaisratkaisu Agenda 2000 hyväksyttiin keväällä 1999 ja sen soveltaminen aloitettiin vuonna 2000. Se sisälsi EU:n yhteisen maatalous- ja rakennepolitiikan uudistukset sekä unionin rahoitusohjelman vuoteen 2006 asti. Tavoitteena oli parantaa unionin maatalouden ja maaseudun kilpailukykyä niin sisä- kuin maailmanmarkkinoillakin EU:n laajentumista ja kansainvälisen maatalouskaupan ehdoista käytäviä WTO -neuvotteluja varten sekä edistää maaseudun ympäristönhoitoa. Uudistuksessa siirrettiin jonkin verran tuen painopistettä tuotteiden tukemisesta viljelijöiden tukemiseen ja korvausten maksamiseen tuotannosta ja yhteiskunnan hyväksi tehdystä työstä. Tehdyt päätökset turvasivat Suomelle rakennerahastoista saatavien tukien pysymisen jäsenyyskauden alkuvuosien tasolla. Agenda 2000-ratkaisu alensi vaiheittain viljan, maidon ja naudanlihan hintaa. Pohjoisen maatalouden erityispiirteet otettiin huomioon luomalla viljoille ja öljykasveille vain Suomessa ja Pohjois-Ruotsissa sovellettava tukijärjestelmä sekä hyväksymällä peltokasvituki nurmisäilörehulle. Kokonaisuutena Suomen maatalous sai tuottajahintojen alentumisesta lähes täysimääräisen kompensaation. Vuonna 2003 EU:n maatalouspolitiikan uudistusta jatkettiin. Muutos oli huomattavasti suurempi kuin edellisen uudistuksen aiheuttama.. Vuoden 2003 uudistus merkitsee sitä, että pääsääntöisesti EU:n kokonaan rahoittamat maataloustuet maksetaan peltohehtaarien perusteella eikä enää edellytetä määrätyn tuotteen tuottamisesta niin kuin aikaisemmin. Riittää, että viljelijä säilyttää peltonsa viljelykelpoisessa kunnossa. Tuotannosta irrotettu tuki maksetaan niin sanottuna tilatukena. Suomi ottaa tilatuen käyttöön vuonna 2006. Noin 10 % EU:n tulotuista jää kuitenkin edelleen tuotantoon sidotuiksi. Uudistuksessa maidon hintaa alennettiin sen alennuksen lisäksi, mistä oli päätetty vuoden 2000 reformissa. Viimeistään vuoden 2006 alkupuolella päätetään sokerijuurikkaan tuottajahinnan alentamisesta ja sen osittaisesta kompensoimisesta. Komissio ehdottaa 39 %:n suuruista tuottajahinta- 242

alennusta. Näillä muutoksilla voidaan pitkällä tähtäyksellä olettaa olevan negatiivinen vaikutus Suomen maataloustuotteiden omavaraisuusasteelle. Tuotantoresurssit Peltoala Vaikka maatilojen lukumäärä väheni 1990-luvulla noin 5 000 tilan vuosivauhdilla, pysyi kokonais- peltoalamme lähes ennallaan. Maataloustuotannon lopettaneiden tilojen pellot ovat siirtyneet ostojen tai vuokrauksen kautta tuotantoaan jatkavien tilojen haltuun, jolloin niiden tuotannon kasvumahdollisuudet ja kilpailukyky ovat parantuneet. Vuoden 2004 maatilarekisterin mukaan maatilojen viljelty peltoala oli yhteensä 2,0 milj. hehtaaria ja keskimääräinen tilakohtainen peltoala 31,4 hehtaaria, kun se 1990 luvun alussa oli 14 hehtaaria pienempi. EU- jäsenyyden aikana maatilojen keskimääräisen viljelyalan kasvunopeus on ollut noin hehtaarin vuodessa. Edellytykset kotimaisten peruselintarvikkeiden tuottamiseen myös poikkeusoloissa ovat edelleen kohtuullisen hyvät. Suomen pohjoinen sijainti asettaa kuitenkin peltoalan viljelykäytölle rajoituksia. Työvoima Maatalouden rakennetutkimuksen mukaan vuonna 2003 viljelijäväestöä ja maatiloille vakinaisesti palkattuja henkilöitä oli yhteensä 171 000. Suomen maatalous on edelleen hyvin perheviljelmävaltaista. Yksi viljelijä tai maatalousyhtymän osakas viljelee keskimäärin 28,6 hehtaaria. Perheviljelmien osuus kaikista maatiloista oli 92 prosenttia vuonna 2003 ja maatalousyhtymien osuus oli noin kuusi prosenttia kaikista tiloista. Muiden (osakeyhtiöt, valtion ja kuntien yms. omistamat) maatilojen osuus oli noin kaksi prosenttia kaikista maatiloista. Vuonna 2003 kaikilla maatiloilla oli palkattua työvoimaa vain noin 4 500 henkilöä eli 2,6 prosenttia maatilojen työvoimasta. Tämä osuus on EU- maiden pienimpiä eli neljänneksi pienin Puolan, Kreikan ja Slovenian jälkeen. Viljelijöistä ja tilayhtymien osakkaista 16 prosenttia tekee sivutoimisesti ja 28 prosenttia säännöllisesti töitä tilan ulkopuolella. Vuonna 2003 maanviljelijöiden ja maatalousyhtymien osakkaiden keski-ikä oli 48,5 vuotta. Kun maataloustuotanto perustuu yleisesti koneellisiin menetelmiin, edellyttää se ammattitaitoista työvoimaa. Siksi TE-keskusten maaseutuosastot ja kunnat ylläpitävät mahdollisen liikekannallepanon varalta sotilasläänien kanssa maanviljelijöiden ja kalastajien VAP-varauspäivitystä ammattitaitoisen työvoiman turvaamiseksi. 243

Kotieläimet Maatilojemme kotieläinten kokonaismäärä on ollut laskusuunnassa, broilereita lukuun ottamatta, mutta tilakohtaiset eläinmäärät ovat kasvaneet samoin kuin tilojen peltoalakin. Tiloja, joilla tuotettiin päätuotantona maitoa, oli 17 490 kpl vuonna 2004, sikatalous oli päätuotantosuuntana 3 400 tilalla ja siipikarjatiloja oli 1 034 kpl. Maidontuotannon painopiste on maan keski- ja pohjoisosissa, kun sika- ja siipikarjatuotanto on keskittynyt Länsi- ja Etelä-Suomeen. Kotieläintuotantomme omavaraisuus on lampaanlihaa lukuun ottamatta hyvä. Koneet Maataloutemme on pitkälle koneellistettu. Maatalouskäytössä on VTT:n TYKO- projektin selvitysten ja vuonna 2000 tehdyn maatalouslaskennan mukaan noin 170 000 maataloustraktoria sekä lisäksi 140 000 vanhaa edelleen apukoneina käytettävää traktoria, arviolta 220 000 erilaista perävaunua, 29 000 leikuupuimuria sekä noin 56 000 viljankuivuria ja 24 000 lypsykonetta. Maatalouskonekantamme on siten varsin runsas. Konekannan yleinen kunto on myös hyvä. Eräiden tuonnin varassa olevien tärkeiden koneiden ja niiden varaosien sekä huoltotarvikkeiden puute voi kuitenkin rajoittaa koneiden käytettävyyttä poikkeusoloissa. Maatalouskoneiden vuotuisesta myynnistä kotimaisten koneiden osuus on noin 50 % ja maatilametsäkoneista kotimaisten osuus on yli 90 %. Kotimaisuus on luonnollisesti vahvuus poikkeusoloissa, vaikka kotimaisetkin koneet sisältävät yleensä monia ulkomaisia komponentteja. Tuotantotarvikkeet Väkilannoitteista, joiden tuotantovaikutus nykyisistä satomääristä on lähes puolet, saadaan vain fosforilannoitteiden raaka-ainetta kotimaasta. Typpi- ja kaliumlannoitteiden sekä säilöntäaineena käytettävän muurahaishapon valmistus perustuu tuontiraaka-aineisiin. Suomen rehuhuollon turvaaminen edellyttää ulkomaisen valkuaisrehun tuontia. Valkuaisen lisäys rehuviljaan on välttämätöntä väkirehun riittävän valkuaisväkevyyden vuoksi, jotta nykyiset korkeatuottoiset kotieläimet pystyisivät syömään tuotannon edellyttämän määrän valkuaista. Tärkein tuontivalkuaisrehu on soijarouhe, joka on soijaöljyn valmistuksessa sivutuotteena syntyvä soijapapujen puristustuote. Se soveltuu kaikkien eläinlajien rehuksi. Meillä sitä käytetään erityisesti yksimahaisten kotieläinten, sikojen ja siipikarjan väkirehuseoksissa. Ruokailutottumusten muutokset ja kevyen lihan (siipikarja) suosiminen ovat lisänneet soijapitoisten rehujen merkitystä rehuhuollossamme. Lisäksi valkuaisrehuna käytetään rypsirouhetta muiden valkuaiskasvien (öljy- ja palkokasvien) siemeniä sekä panimo- ja alkoholiteollisuuden sivutuotteita. Noin kolmannes rehuteollisuuden käyttämästä rypsirouheesta saadaan kotimaasta. Rypsirouhe soveltuu parhaiten märehti- 244

jöiden rehuseoksiin. Kasvivalkuaisten lisäksi rehuseoksissa käytetään myös eläinvalkuaista: maitojauhetta ja kalajauhoa. Torjunta-aineet ovat tärkeitä sadon määrän ja laadun varmistajia. Niiden merkitys korostuu, jos lannoitteiden käyttöä joudutaan vähentämään. Torjunta-aineet ovat nykyisin kokonaan tuontitavaraa ja ne kuuluvat valtion varmuusvarastoissa pidettäviin tuotteisiin. Suomessa viljeltävien kasvilajikkeiden siemenhuollon turvaamiseksi on kotimaista siementä varmuusvarastoitu jo Ruotsin vallan ajoista lähtien. Viljan, siemenviljan ja nurmikasvien siementen sekä valkuaisrehujen raaka-aineiden varmuusvarastointi kuuluu Huoltovarmuuskeskuksen tehtäviin, joka vastaa kaikkien valtion varmuusvarastojen hoidosta. Valtioneuvosto määrittelee viljan varmuusvarastojen määrän noin viiden vuoden välein antamassaan päätöksessä huoltovarmuuden tavoitteista. Nykyaikainen maatalous on vahvasti riippuvainen energiansaannista. Maatalouden kevyen polttoöljyn kulutus on noin viisi ja sähkön kulutus noin kolme prosenttia Suomen kokonaiskulutuksesta. Vuosittainen energiankulutus vaihtelee sääolojen mukaan. Lämmitykseen käytettävästä polttoöljystä osa on korvattavissa kotimaisilla polttoaineilla, mutta koneiden polttoaineiden korvaaminen muilla nestemäisillä polttoaineilla on vaikeaa. Polttonesteiden maatilavarastointi (maatilatankit) on merkittävä lisä maatalouden polttoaineiden huoltovarmuudelle. Maatilojen tilatankkeihin mahtuisi yhteensä maatalouskoneiden vuotuista kulutusta vastaava polttonestemäärä. Sähkökatkosten varavoimalaitteina voidaan käyttää aggregaatteja tai traktorikäyttöisiä generaattoreita. Valtio tukee maatilojen varavoimalaitteiden hankintaa. Vesihuollon tehtävät ovat hallinnollisesti usean ministeriön ohjauksessa. Vesiasioiden yleisvastuu ympäristöhallinnossa on ympäristöministeriöllä. Vesihuollon toimialan, johon kuuluu mm. veden hankinta, yleinen ohjaus on maa- ja metsätalousministeriöllä. Ympäristöterveys ja sen osana veden käsittely ja laadun seuranta sekä varmistaminen kuuluvat sosiaali- ja terveysministeriölle. Sisäasiainministeriö ohjaa kuntien omien ja niiden käyttämien vesilaitosten varautumista. Laitokset laativat itse yksityiskohtaiset valmiussuunnitelmat noudattaen puolustustaloudellisen suunnittelukunnan ohjeita. Varautumisen periaatteista Maataloustuotannon järjestämisen lähtökohtana poikkeusoloissa on toisaalta väestön ravinnon tarve, toisaalta maatalouden tuotanto- ja varastotilanne. Poikkeustilan alkamisajankohdalla on merkitystä kasvintuotannon ohjaamismahdollisuuksiin. Väestön energiansaannin turvaamiseksi pyritään kasvinviljelyä, erityisesti viljantuotantoa, lisäämään ja supistamaan sellaista kotieläintuotantoa (sika-, siipikarja- 245

ja turkistalous), joka käyttää ihmisravinnoksi sopivia tuotteita (vilja, peruna, kala). Tuotannon jatkuvuuden turvaamiseksi ei sen rakenteita tule muuttaa harkitsemattomasti, sillä esimerkiksi uuden lypsylehmän kasvattaminen kestää 2-3 vuotta. Poikkeusolojen varautumisen yleisten periaatteiden mukaisesti tulee maataloustuotantoon liittyvien hallinnollisten toimenpiteiden perustua voimassa olevaan lainsäädäntöön; maatalous- ja valmiuslainsäädäntöön. Samoin ne viranomaiset vastaavat maatalouden hallintotehtävistä normaaliaikoina, hoitavat ne mahdollisine lisätehtävineen myös poikkeusoloissa. Maatalouden hallinto-organisaatio toimii poikkeusoloissa läheisessä yhteistyössä maatalouden neuvontajärjestöjen, tutkimuksen ja erikoisjärjestöjen sekä kansanhuolto-organisaation kanssa. Tuotannon ohjaaminen Poikkeusoloissa maatalouden ohjaamisessa käytetään elintarvikehuollon tilanteen mukaisia toimenpiteitä. Lievimmät toimenpiteet ovat pitkälti samoja, joita käytetään normaalisti maatalouspolitiikassa. Jos elintarvikehuollon kestokyky tai tuotantopanosten saatavuus heikentyy, valtiovallan ohjaus tiukentuu. Aluksi yleiset neuvovat ja opastavat ohjeet muuttuvat vähitellen kriisin syventyessä yksityiskohtaisiksi, jokaista tuottajaa koskeviksi velvoitteiksi ja määräyksiksi, joita valtioneuvosto voi valmiuslakia soveltaessaan antaa. Säännöstely Samalla tavoin kuin kansanhuoltohallinto voi ohjata elintarvikkeiden kulutusta, ohjaa maataloushallinto yhteistyössä kansanhuollon kanssa poikkeusolojen maataloustuotantoa. Elintarviketalouden valmiussuunnittelussa noudatettava tuotannon, jalostuksen ja jakelun käsittävä ohjausketju tekee mahdolliseksi niukkojen resurssien käytön mahdollisimman tehokkaasti. Maatalousjaoston valmiussuunnittelu Puolustustaloudellisen suunnittelukunnan v. 2005 uudistetussa organisaatiossa elintarvikesektorin alaisuudessa toimii kolme poolia: Alkutuotantopooli, elintarviketeollisuuspooli ja kauppa- ja jakelupooli, joista nimensä mukaisesti alkutuotantopooli vastaa alkutuotannon valmiussuunnittelusta. Poolit on perustettu alan toimialajärjestöjen ja puolustustaloudellisen suunnittelukunnan välisillä poolisopimuksilla. 246

Elintarvikehuoltoala PTS Keskusjaosto Elintarvikehuoltosektori Alkutuotantopooli maa- ja metsätalousalan järjestöt (MTK, ProAgria, Maaseutukeskusten liitto) elintarviketeollisuus lannoite- ja torjunta-aineteollisuus maatalouskauppa viljakauppa maa- ja metsätaloushallinto elintarviketurvallisuudesta vastaava hallinto maa- ja elintarviketaloustutkimus Elintarviketeollisuuspooli Elintarviketeollisuusliitto ry, toimialajaostot ja logistiikka-asioita käsittelevä elin Suomen Pakkausyhdistys ry kauppa- ja teollisuusministeriö Pääesikunta Kauppa- ja jakelupooli Päivittäistavarakauppa ry PTY suurimmat keskusliikkeet koti- ja suurtalousala elintarviketeollisuus kauppa- ja teollisuusministeriö kuluttajahallinto elintarvikevirasto Pääesikunta Kuva: PTS:n elintarvikehuoltosektori Lisätietoja: http://www.mmm.fi http://www.mmmtike.fi http://www.mtt.fi http://www.vtt.fi/yki/tyko/malli.htm http://matilda.mmm.fi http://kemira-agro.fi http://www.kttk.fi http://www.borealpb.eom http://www.nesa.fi http://www.oil.fi http://www.energia.fi 7.3.1.2 Elintarviketeollisuus Kotimainen elintarviketeollisuus on säilyttänyt kuluttajien luottamuksen varsin hyvin kymmenen EU-jäsenyysvuoden aikana. Elintarvikkeiden kulutuksesta keskimäärin 80 prosenttia arvioidaan olevan kotimaista alkuperää. Luottamuksen säilyttäminen pohjautuu korkealaatuisiin, puhtaisiin, hinnaltaan kilpailukyisiin ja suomalaisten makuun sopiviin tuotteisiin. 247

EU:n laajentuessa vuonna 2005 kymmenellä uudella jäsenmaalla elintarvikkeiden tuonti kääntyi selvään kasvuun. Tuonnin kasvu kohdistui erityisesti kaupan omiin merkkeihin. Kotimaisen päivittäistavarakaupan keskittyminen, kaupan omien merkkien voimakas kohottaminen ja tuonnilla kilpailuttaminen ovat kiristäneet hintakilpailua. Samalla myyntihintojen lasku on pienentänyt teollisuuden marginaaleja. Selviytyäkseen kiristyneessä kilpailussa, elintarviketeollisuus on joutunut voimakkaasti rationalisoimaan koko tuotantoketjuansa kustannusten alentamiseksi sekä tuottavuuden ja tehokkuuden lisäämiseksi. EU:n laajentumisen myötä varsinkin Baltiassa sijaitsevien yritysten toimintamahdollisuudet paranivat, ja suomalaisilla elintarvikeyrityksillä on jo hyvä markkina-asema sekä Baltian maissa että Ruotsissa. Lähialueilla toimiminen vahvistaa samalla kotimarkkinoilla menestymistä. Suomalaisten elintarvikeyritysten siirtyminen ulkomaiseen omistukseen on nostanut keskusteluihin tuotannon jatkuvuuden Suomessa. Viime vuosina kaksi merkittävää kansainvälisistä elintarvikeyritystä on lopettanut rationalisoinnin vuoksi tuotannon Suomessa ja yksi yritys on päättänyt supistaa tuotantoaan merkittävästi. Elintarvikeyritystemme kansainvälinen kilpailukyky joutuukin tulevaisuudessa entistä kovemmalle koetukselle. Yritysten omien päätösten lisäksi myös EU:n markkinajärjestelmät vaikuttavat tuotantotoiminnan mahdollisuuksiin Suomessa. EU:n sokerireformin toteutuessa komission ehdotusten mukaisena sokeriteollisuuden ja sokerijuurikkaan viljelyn jatkuvuus on hyvin epävarmaa. EU:n markkinajärjestelmillä ohjataan sokerin lisäksi myös maidon, naudanlihan, viljan, öljykasvien ja tärkkelysperunan tuotantoa. Elintarviketeollisuus on tuotannon bruttoarvolta maamme neljänneksi suurin teollisuudenala. Vuonna 2004 tuotannon bruttoarvo oli 8,6 miljardia euroa. Elintarvikkeiden viennin arvo oli tuolloin 980 miljardia euroa. Suurimmat vientimaat olivat Venäjä (19 %) ja Ruotsi (18 %). Seuraavaksi eniten Suomesta vietiin elintarvikkeita Viroon, Saksaan ja Yhdysvaltoihin. Viennistä 59 % suuntautui EU-maihin. Elintarvikeviennin kärkituotteita olivat juusto, voi, sokerikemian tuotteet, alkoholijuomat, suklaa ja maltaat. Elintarviketeollisuudessa työskenteli vuonna 2004 noin 38 000 henkilöä. Vähintään viiden henkilön toimipaikkoja oli noin 640. Elintarvikkeiden tuonnin arvo vuonna 2004 oli 2,3 miljardia euroa. Tärkeimpiä tuontimaita olivat EU-maat, joiden osuus oli 75 % tuonnista. Tuonnista 28 % oli jalostamattomia alkutuotannon tuotteita. Näistä suurimman osan muodostavat hedelmät, raakakahvi, vihannekset sekä kasvikset ja kalat. Oman teollisuutemme kanssa kilpailevia jalostettuja tuontituotteita ovat mm alkoholijuomat, juustot, tärkkelysjohdannaiset, kalasäilykkeet ja makeiset. Viime aikoina elintarviketeollisuuden yritykset ovat panostaneet tuotekehitykseen entistä enemmän. Terveysvaikutteisista elintarvikkeista haetaan uutta menestystekijää kovaan kilpailuun. Huolimatta kiristyneestä ja kansainvälistyneestä kilpai- 248

lusta viime vuodet ovat olleet vakaan kehityksen aikaa. Paljon puhutun globalisaation elintarviketeollisuus kohtaa ennen kaikkea kaupan kansainvälistymisen ja suurten kansainvälisten elintarvikeyritysten toiminnan kautta. Elintarviketeollisuus vakavissa normaaliolojen häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa Vakavissa normaaliolojen häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa elintarvikkeiden tuotanto perustuu olemassa olevaan elintarviketeollisuuteen, ainakin osittain toimivaan ulkomaankauppaan, kotimaisen maatalouden tuotantoon ja toimiviin logistiikkajärjestelmiin. Elintarviketeollisuuden toiminta on suunniteltu siten, että nykyinen ravintoenergian taso 11,7 MJ henkilöä kohden vuorokaudessa voidaan ylläpitää myös erilaisissa kriisitilanteissa. Käytännössä kaikki kansalaiset ovat riippuvaisia elintarvikeketjun toimivuudesta. Teollisuuden valmistamien elintarvikkeiden lajitelmat supistuvat ja ankaran kriisin aikana niistä tulee viljapainotteisia. Mitä elintarvikkeita kriisin tai häiriötilanteen aikana tuotetaan, riippuu hyvin paljon senhetkisestä tilanteesta, muun muassa edelliskesän sadosta, ulkomailta saatavista raaka-aineista ja hintatasosta. Oleellista on riittävän ravintoenergian saannin varmistaminen, ei niinkään makuelämykset. Elintarviketeollisuuspooli Elintarvikehuoltosektori sisältää koko elintarvikeketjun toiminnan, pellolta pöytään -periaatteen mukaisesti. Ketjun valmiussuunnittelu on uusittu. Sitä tekevät alkutuotannon osalta uusi alkutuotantopooli ja jakelun osalta uusi kauppa- ja jakelupooli. Elintarviketeollisuuden valmiussuunnittelua jatkaa elintarviketeollisuuspooli. Toimivaa valmiussuunnittelua ei mikään taho voi tehdä yksinään. Elintarviketeollisuusliiton yhteydessä olevalta elintarviketeollisuuspoolin osalta suunnittelu edellyttää kiinteätä yhteistoimintaa teollisuuden, viranomaisten, erityisesti Huoltovarmuuskeskuksen ja muiden elintarvikkeiden tuotantoon vaikuttavien toimijoiden kanssa. Poolin toiminta perustuu Elintarviketeollisuusliiton sekä Suomen Pakkausyhdistyksen ja Puolustustaloudellisen suunnittelukunnan välillä vuonna 2005 tarkistettuun poolisopimukseen. Elintarvikehuoltosektorin kolmen edellä mainitun poolin kesken on tehty vuonna 2005 yhteistoimintasopimus. Elintarviketeollisuuspoolin johto-organisaationa on poolitoimikunta ja viisi toimialoittain muodostettua ryhmää. Toimikuntaan kuuluvat poolin johtajana Elintarviketeollisuusliiton toimitusjohtaja, varajohtajana liiton johtoryhmän jäsen, jäseninä poolin ryhmien edustajat sekä Suomen Pakkausyhdistyksen, Pääesikunnan, Kaup- 249

pa- ja teollisuusministeriön ja Huoltovarmuuskeskuksen edustajat. Sihteerinä on poolin valmiuspäällikkö. Elintarviketeollisuuspoolin viisi ryhmää: 1. Viljapohjainen teollisuus käsittäen mylly-, leipomo-, rehu-, öljynpuristamo-, mallastamo-, paahtimo- ja etanoliteollisuuden toimialat 2. Juoma- ja ravintorasvateollisuus käsittäen meijeri-, jäätelö-, panimo- ja virvoitusjuoma-, 3. Alkoholi- ja margariiniteollisuuden toimialat 4. Liha-, kala- ja valmisruokateollisuus käsittäen liha-, broileri-, valmisruoka- ja lemmikkieläinruokateollisuuden sekä kananmunapakkaamojen toimialat 5. Kasvispohjainen sekä makeutus- ja tupakkateollisuus käsittäen pakaste-, vihannessäilyke-, peruna-, tärkkelys-, makeutusaine-, makeis- ja keksi-, mehu- ja hillo-, mauste-, luonnontuote- sekä tupakkateollisuuden toimialat 6. Elintarvikkeiden logistiikka Elintarviketeollisuuspoolin toiminnan päämääränä on elintarviketeollisuuden toimintakyvyn ja -mahdollisuuksien turvaaminen poikkeusoloissa. Päämääränsä toteuttamiseksi poolin tehtävänä on: ylläpitää ja kehittää valmiussuunnittelua ylläpitää tuotantosuunnitelmaa, joka sisältää tiedot kapasiteetista, raaka-aineista ja muista tuotannon ylläpitämiseksi tarvittavista voimavaroista ohjata yritysten ja toimipaikkojen valmiussuunnittelua järjestää poolin ja elintarviketeollisuusyritysten henkilöstön tarvitsemaa koulutusta toimia poikkeusoloissa yhteistyössä viranomaisten kanssa elintarviketeollisuuden tuotannon turvaamiseksi ja ohjaamiseksi sekä suorittaa tähän liittyen viranomaisten poolille erikseen antamat tehtävät varata yhteistoiminnassa puolustusvoimien kanssa elintarviketeollisuuden kapasiteettia puolustusvoimia varten seurata elintarviketeollisuuden materiaalista valmiutta ja varmuusvarastointia antaa tarvittaessa lausuntoja ja suosituksia sekä viranomaisille että yrityksille elintarviketuotantoon ja huoltovarmuuteen liittyvissä asioissa ryhtyä muihin tarvittaviin toimenpiteisiin 250

ELINTARVIKETEOLLISUUSPOOLIN ORGANISAATIO KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖ PUOLUSTUSTALOUDELLINEN SUUNNITTELUKUNTA (PTS) ELINTARVIKETEOLLISUUSPOOLI POOLIN TOIMIKUNTA poolin johtaja 1 poolin varajohtaja 1 poolin ryhmien edustajat 5 Pääesikunnan edustaja 1 HVK:n edustaja 1 KTM:n edustaja 1 Suomen Pakkausyhdistyksen edustaja 1 poolin valmiuspäällikkö 1 HUOLTOVARMUUSKESKUS (HVK) ELINTARVIKETEOLLISUUSLIITTO RY SUOMEN PAKKAUSYHDISTYS RY 1. Viljapohjainen teollisuusryhmä (ViTe) - myllyteollisuus - etanoliteollisuus - leipomoteollisuus - mallastamoteollisuus - paahtimoteollisuus - rehuteollisuus - öljynpuristamoteollisuus 2. Juoma- ja ravintorasvateollisuusryhmä (JuTe) - meijeriteollisuus - alkoholijuomateollisuus - jäätelöteollisuus - margariiniteollisuus - panimo- ja virvoitusjuomateollisuus 3. Liha-, kala- ja valmisruokateollisuusryhmä (LiTe) - lihateollisuus - broileriteollisuus - kalateollisuus - lemmikkieläinruokateollisuus - valmisruokateollisuus 4. Kasvispohjainen sekä makeutusja tupakkateollisuusryhmä (KaTe) - luonnontuoteteollisuus - makeis- ja keksiteollisuus - mausteteollisuus - mehu- ja hilloteollisuus - pakasteteollisuus - perunateollisuus - tupakkateollisuus - tärkkelysteollisuus - vihannessäilyketeollisuus 5. Elintarvikkeiden logistiikka (Log) SUOMEN PAKKAUSYHDISTYKSELLÄ ON NIMETTY EDUSTAJA POOLIN RYHMISSÄ 1-4 251

Elintarviketuotannon valmiussuunnittelu Elintarviketeollisuuspoolin tiedonhankintaa ja toimipaikkojen valmiussuunnittelua varten on käytössä valmiussuunnitteluohjelma TOVAS. Toimipaikan valmiussuunnitelma sisältää yhteystiedot, normaaliolojen tuotantotiedot ja poikkeusolojen tuotantosuunnitelman. Valmiussuunnitelmaan sisältyy myös toimipaikan säteilyturvallisuussuunnitelma. Tärkeysluokitellut elintarviketeollisuuden toimipaikat päivittävät ohjelman avulla yleensä kerran vuodessa omaa toimintaansa koskevat tiedot. Elintarviketeollisuuspooli siirtää kyseiset tiedot omaan tietokantaansa, josta saadaan valmiussuunnittelua varten tarvittavia yhdistelmiä. Vuonna 2005 tärkeysluokiteltuja toimipaikkoja on 158. Elintarviketuotannon valmiussuunnittelu Elintarviketeollisuuspooli Ylläpitää yhdessä muiden vastuutahojen kanssa tärkeysluokitus perushuoltotasot keskireseptit Elintarviketuotannon valmiussuunnitteluohjelma ELSU Tulosteet tuotantosuunnitelmat: valtakunnalliset, läänit materiaalitilastot rekisterit mm. valmiuspäälliköt, tärkeysluokat yhteenveto säteilyturvallisuussuunnitelmista pooli pyytää päivitettyä raporttia -----------------> <----------------- toimipaikka lähettää raportin levykkeellä Tuotantolaitos Valmiuspäällikkö ja valmiusryhmä päivittävät tarvittavat tiedot Toimipaikan TOVAS-ohjelma Tulosteet toimipaikalle valmiussuunnitelma säteilyturvallisuussuunnitelma Elintarviketuotannolle kriittisiä asioita Elintarviketeollisuuden poikkeusolojen aikaisen toiminnan kriittisiä tekijöitä ovat mm: energian saatavuus atk-järjestelmien ja erityisesti tiedonsiirtoyhteyksien toimivuus ulkomaisten raaka-aineiden kuten kahvin, tupakan, suolan ja hedelmien sekä rehujen valkuaisaineiden ja vitamiinien saatavuus koneiden ja laitteiden, ml. atk-laitteiden ja varaosien saatavuus pakkausmateriaalien saatavuus logistiikan toimivuus 252

7.3.1.3 Kauppa ja jakelu Kauppa ja jakelu ovat lähimpänä kuluttajaa oleva osa elintarvikehuollon toimintaketjua. Jakelussa tapahtuva häiriö näkyy välittömästi kuluttajan päivittäistavarahuollossa. Nykyaikaisessa yhteiskunnassa, jossa väestö keskittyy taajamiin kauemmas varsinaisesta elintarviketuotannosta, korostuu häiriöttömän jakelun merkitys yhä enemmän. Tyypillinen kehityspiirre kaupan toiminnalle on jatkuvasti tehostuva logistiikka ja sen seurauksena jakelurytmin nopeutuminen sekä varastojen pieneneminen. Tehostuvan logistiikan tunnusomainen piirre on lisääntyvä riippuvuus toimivista tiedonsiirto- ja käsittelyjärjestelmistä. Enää ei riitä kuljetuskapasiteetin ja liikenteen turvaaminen vaan tilaus- ja toimitusjärjestelmän pitää toimia yhteen sovitettuna kokonaisuutena. Lisäksi toimintaan osallistuvien määrä lisääntyy. Toimintoja ulkoistetaan ja pyritään keskittämään eri osa-alueiden toimintojen osaamista. Kaupan palveluverkon rakennemuutos on ollut myös voimakasta. Päivittäistavarakauppojen lukumäärä 1980-luvun puolivälissä oli n. 9 000 kpl ja 2000-luvun alussa myymälöitä oli n. 4 300. Myös myymälätyyppien myyntiosuudet ovat muuttuneet. Esimerkiksi pienten myymälöiden osuus 1980-luvun puolivälissä myynnistä oli n. 24 % ja hyper- ja supermarkettien osuus n. 35 %. 2 000-luvun alussa oli pienten myymälöiden osuus myynnistä n. 6 % ja hyper- ja supermarkettien osuus n. 70 %. Rakennemuutos tulee ilmeisesti jatkumaan tulevaisuudessakin. Uhkakuvien monipuolistuminen Edellä todettu kehityslinja sekä yhteiskunnan toimintojen muutoinkin lisääntyvä riippuvuus eräitten keskeisten teknisten järjestelmien toimivuudesta on nostanut esiin uusia painotuksia uhkakuvissa ja varautumisessa. Perinteinen tarkastelu on painottunut tilanteisiin, joissa esiintyy syystä tai toisesta voimakkaita häiriöitä markkinoilla. Syyt voivat vaihdella maailmanmarkkinoilla esiintyvistä häiriöistä aina lähialueilla tapahtuvaan aseelliseen konfliktiin saakka, jolloin mm. Itämeren merikuljetukset ovat estyneitä. Nämä uhkakuvat tulee ottaa edelleenkin varautumisessa huomioon mutta nykyinen kriisikuva on paljon moniulotteisempi. Elintarvikkeiden jakelun riippuvuus sähköenergiasta ja toimivista tietoyhteyksistä sekä tietohallintojärjestelmien keskittyminen saattavat jo normaaliajan vakavissa häiriötilanteissa haavoittaa päivittäistavarahuoltoa. Tässä ympäristössä on viholliselle kriisitilanteissa paljon enemmän keinoja häiritä elintarvikejakelun toimintaa kuin pelkkien kuljetuksiin kohdistuvien fyysisten uhkien käyttäminen. Tällaisiin häiriötekijöihin varautuminen vaatii valmiuden liittämistä entistä tiiviimmäksi 253

osaksi jokapäiväistä toimintaa. Poikkeusoloihin varautumista ei ole enää syytä erottaa normaaliajan häiriöihin varautumisesta. Myöskään markkinahäiriöiden uhkatarkasteluun eivät riitä enää perinteiset kauppasuhteiden tai kuljetusreittien haavoittuvuustekijät. Esimerkiksi laajat eläintautiepidemiat saattavat aiheuttaa häiriöitä markkinoilla. Varautuminen verkottuneessa toimintaympäristössä Päivittäistavarahuollossa on hahmotettavissa eräänlainen toimintaverkko, jonka varaan järjestelmä rakentuu. Keskeisimpien tuotteiden, joita ovat lihatuotteet, meijerituotteet sekä vilja- ja peltokasvituotteet, jakeluverkon runko perustuu parinkymmenen keskeisen elintarviketeollisuuden ja kaupan logistiikkaoperaattorin toimintaan. Meijerituotteet 2 + n logistiikkaoperaattoria 1 200 000 tn/vuosi Lihatuotteet 4 + n logistiikkaoperaattoria 600 000 tn/vuosi Mylly-, leipomo- ja kasvistuotteet 5 + n logistiikkaoperaattoria 1 200 000 tn/vuosi Kaupparyhmien 3 + n logistiikkaoperaattoria Vähittäiskaupat (n. 4200) Työpaikkaravintolat & Laitoskeittiöt (n. 18 340) Elintarvikehuollon logistiikan perusverkko Jos tämän verkoston jossain osassa tapahtuu häiriöitä, täytyy verkoston muilla osilla olla valmius reagoida siihen. Kauppa etsii korvaavia hankintakanavia ja tuotteita, elintarviketeollisuus etsii vaihtoehtoisia jakelukanavia, muuttaa tuotantorakennettaan jne. Kuluttajallakin täytyy olla joustokykyä käyttää korvaavia tuotteita ja erilaisia hankintapaikkoja päivittäisen ravintoenergian saannin turvaamiseksi. Jollain harvaan asutulla ja ohuen palveluverkon alueella saattaa olla tarvetta viranomaistoimenpiteillä tukea ja täydentää palveluverkkoa asukkaiden päivittäistavarahuollon turvaamiseksi. 254

Ensisijaisesti varautumisella pyritään kehittämään tässä verkossa toimivien omaa kykyä reagoida tilanteeseen. Tämä edellyttää kaupalta ja elintarviketeollisuudelta hyvää kykyä hallita häiriötilanteita. Jos tilanne kehittyy niin laajaksi ja pitkäaikaiseksi, että logistiikkaoperaattoreiden omat toimenpiteet eivät enää riitä, tarvitaan valmiutta erilaisiin yhteistyö- ja ohjausjärjestelyihin; luodaan uusia yhteistyömuotoja, etsitään yhdessä vaihtoehtoisia toimintatapoja, kehitetään viranomaisten tukitoimenpiteitä jne. Tarjonnan ja kulutuksen ohjaus ja säännöstely poikkeusoloissa Tilanteet, joissa viranomaiset ryhtyvät suoraan ohjaamaan ja säännöstelemään elintarvikkeiden tarjontaa ja kulutusta, liittyvät pääasiassa syystä tai toisesta aiheutuneisiin maailmanmarkkinoiden häiriötilanteisiin. Tällöin markkinoilla on tärkeiden esim. kotimaiseen elintarviketuotantoon tarvittavien tuotantopanosten saanti voimakkaasti häiriytynyt. Tilannetta saattaa kärjistää vielä huono satotilanne kotimaassa. On myös sellaisia kulutukseen meneviä tuontihyödykkeitä kuten sokeri, hedelmät, kahvi ja tupakka, joiden saantihäiriö näkyy välittömästi tarjonnan niukkuutena. Viranomaisilla on erilaisia keinoja ohjata tällaisessa poikkeusoloista aiheutuneessa niukkuustilanteessa tarjontaa ja kulutusta siten, että riittävä päivittäinen ravintoenergian saanti turvataan. Kansalaisen kannalta tilanne näkyy siten, että kaupassa tuotevalikoima supistuu mutta perustuotteita on ravintoenergian saannin kannalta riittävä määrä ostettavissa. Toiminnan perusajatus on tehostaa viljelytuotannosta saatavien voimavarojen käyttöä muuttamalla kulutusrakennetta. Näin voidaan parantaa ravintoenergian saannin hyötysuhdetta. Tämä tapahtuu suosimalla vilja- ja kasvispohjaista kulutusta lihatuotteiden käyttöön nähden. Kuluttaja joutuu tällöin tyytymään suppeampaan ja jossain määrin yksinkertaisempaan tuotevalikoimaan. Tarjonnan ohjaus tapahtuu pääasiassa siten, että lihan tuotantoa ja käyttöä säännöstellään ja valvotaan tiukasti. Runsaasti viljaa ja kasviksia sisältävien tuotteiden tuotantoa ja kauppaa suositaan. Maitotuotteiden tarjonta keskitetään perustuotteisiin. Perinteinen korttisäännöstely, joka oli sotiemme aikana keskeinen säännöstelymuoto, pyritään rajaamaan mahdollisimman suppeaksi. Esimerkiksi Itämeren laivaliikenteen häiriytyessä korttisäännöstelyn piiriin tulisivat sellaiset tuontihyödykkeet kuten kahvi ja tupakka, joilla ei sinänsä ravintoenergian saannin kannalta ole merkitystä, mutta jotka ovat aina kriiseissä osoittautuneet merkittäviksi tuotteiksi kansalaisten kulutusmahdollisuuksien tasavertaisuuden kannalta. 255

Varautumisen organisointi Puolustustaloudellisen suunnittelukunnan organisaatiossa kauppa ja jakelu kuuluu elintarvikehuoltosektoriin omana poolinaan. Valmiussuunnittelu perustuu Puolustustaloudellisen suunnittelukunnan ja Päivittäistavarakauppa ry:n väliseen poolisopimukseen. Poolin toiminnassa ovat laajasti mukana elinkeinoelämän, hallinnon ja järjestöjen edustajat. Pooli toimii kiinteässä yhteistyössä sektoriin kuuluvien alkutuotantopoolin ja elintarviketeollisuuspoolin kanssa. Erityisesti kaupan ja elintarviketeollisuuden yhteistyö on logistisen kokonaisuuden hallinnan kannalta tärkeää. Poikkeusoloissa jakelun ja kaupan ohjaus- ja säännöstelytoimenpiteet kuuluvat kauppa- ja teollisuusministeriön toimialaan. Aluehallintotasolla toimivat KTM:n alaisuudessa lääninhallitukset sekä työvoima- ja elinkeinokeskukset. Työvoima- ja elinkeinokeskukset toteuttavat niitä ministeriön antamia tehtäviä, jotka liittyvät alueen elinkeinotoimintaan ja sen ohjaamiseen. Lääninhallitukset ovat kuluttajiin suunnattujen toimenpiteiden hallintokanava. Kunnat ovat paikallistasolla päivittäistavarahuoltoon liittyvien viranomaistoimenpiteiden toteuttaja. Toimenpiteet ja niiden voimakkuus vaihtelevat tilanteen vaatimusten mukaisesti. Keskeisiä tehtäviä on kuluttajiin kohdistettu valistus- ja tiedotustoiminta, elintarvikkeiden saatavuuden ja niiden hintakehityksen seuranta sekä yleensäkin markkinoiden toimivuuden valvonta. Ankaran kriisin olosuhteissa tulee mukaan korttisäännöstely ja sen hallinnointi sekä sosiaali- ja muiden viranomaisten tukeminen esim. taajamien ulkopuolella asuvien kuntalaisten elintarvikehuollon varmistamiseksi. 7.3.2 Energiahuolto 7.3.2.1 Energiamarkkinat Energia Suomelle tärkeää Energia ja erityisesti yksi sen muoto sähkö on koko yhteiskunnallemme aivan keskeisessä asemassa. Energian saatavuus on oltava kunnossa, jotta muut toiminnot olisivat mahdollisia. Tämän ovat osoittaneet mm. erinäiset luonnonmullistukset ympäri maailmaa. Energiaa käytetään tavallisemmin sähkönä ja lämpönä. Liikenteessä muutetaan polttoaineen kemiallinen energia lämpöenergian kautta liike-energiaksi. 256

Suomella ei ole liiemmälti omia energiavaroja. Kaiken fossiilisen polttoaineen (öljy, kivihiili, maakaasu) joudumme tuomaan. Vesivoiman tuotantomahdollisuutemme ovat maaston tasaisuudesta johtuen vaatimattomat verrattuna esim. Ruotsiin ja Norjaan. Omien energialähteiden rajallisuus, sijaintimme etäällä maailman suurista energiavaroista ja maailmanmarkkinoista yleensä, teollisuutemme rakenne sekä kylmä ilmastomme ovat aina pitäneet energian saatavuudesta huolehtimisen kulmakivenä, jonka varaan monet muut toiminnot rakentuvat. Suomen energiaomavaraisuus 1975-2004, % 35 30 25 20 15 10 5 0 1975 1980 1985 1990 1995 2000 Lähde: Energiaennakko 2004 TK Valtion energiapolitiikassa on kolme peruspilaria: energian saannin varmistaminen, energian kilpailukykyinen hinta ja kansainvälisten ympäristösitoumusten täyttäminen. Käytännön toimenpiteissä nämä tavoitteet eivät aina ole sopusoinnussa ja joudutaan valitsemaan kompromissiratkaisuja. Monet muutkin yhteiskuntamme tavoitteet, mm. talouskasvun tukeminen, työllisyys, aluepolitiikka jne. on käytännössä otettava huomioon. EU:n laajuisena vuonna 2005 alkanut laitoskohtainen päästökauppa konkretisoi edellä esitettyjen tavoitteiden ristiriitoja. Sähkönhinnan kohoaminen ja vientiteollisuuden kilpailuasetelman heikkeneminen EU:n ulkopuolisen tuotannon suhteen ovat näiden ristiriitojen ilmenemiä. Vuonna 2004 energian kokonaiskulutus oli noin 1480 petajoulea (PJ), eli noin 411 terawattituntia (TWh) tai noin 35,4 miljoonaa öljytonnia (Mtoe) vastaava energiamäärä. Suurin osuus tästä energiasta tuotettiin edelleen öljytuotteilla, mutta öljyyn osuus kokonaisenergiastamme on pienentynyt jatkuvasti. Kotimaisilla energialäh- 257

teillä vesivoima, puu ja muut kasvit eri muodoissa, turve, jätepolttoaineet, ympäristön lämpö ja tuulivoima katetaan noin 30 % energiantarpeestamme. Primäärienergian kulutus lähteittäin 1970-2004, Mtoe 40 35 30 25 Muut Sähkön nettotuonti Ydinvoima Maakaasu Öljy Hiili Vesi- ja tuulivoima Turve Puuperäiset polttoaineet 20 15 10 5 0 70 73 76 79 82 85 88 91 94 97 '00 '03 Lähde: Energiaennakko 2004 TK Osa tästä kokonaisenergiasta käytetään sähkön tuottamiseen, osa teollisuuden tuotantoon, osa rakennusten lämmittämiseen, osa liikenteeseen jne. Aina muutettaessa energiaa muodosta toiseen häviää energiaa. Autojen moottorit toimivat kehityksestä huolimatta edelleen erittäin huonolla kokonaishyötysuhteella. Sähköä kulutettiin vuonna 2004 noin 86,8 TWh, eli sähköksi muutettiin noin 21 % kokonaisenergiasta, kun se vuonna 1970 oli noin 11 % ja vuonna 1980 noin 15 %. Suomessa sekä kokonaisenergian kulutus että sähkön kulutus ovat henkilöä kohden laskettuna maailman korkeimpia. Suomen ohella kulutuksen kärkipaikoilla ovat muut Pohjoismaat sekä USA ja Kanada. Meidän suhteellisesti korkeisiin kulutuslukuihin on monia syitä. Teollisuutemme kuluttaa noin puolet energiasta ja siitä energiaintensiiviset metsä-, metalli- ja kemianteollisuus kuluttaa valtaosan. Muita syitä on kylmä ilmasto ja pitkät kuljetusetäisyydet. Omien energialähteiden vähyys ja energian suhteellisen korkea kysyntä ovat kehittäneet Suomen yhdeksi maailman tehokkaimmista energiatehokkuuden kärkimaista. Muiden maiden vasta nyt löytäessä sähkön ja lämmön yhteistuotannon (englanninkielinen lyhenne CHP) on se Suomessa ollut lähes itsestäänselvyys jo vuosikymmeniä. Yhteistuotannossa kokonaishyötysuhde on noin 80 90 %, kun se perinteisessä 258

lauhdevoiman tuotannossa on vain 40 % ja uusissa tehokkaissakin kaasukombilauhdevoimaloissa jää selvästi alle 60 %. Yhteistuotantoa hyödynnetään sekä kaukolämmössä että teollisuudessa. Kaukolämmityksessä lämmöntuotanto keskitetään suuriin yksiköihin. Se mahdollistaa tehokkaan lämmöntuotannon vaikeillakin polttoaineilla ja samalla ympäristöpäästöjen minimoinnin. Myös asuntojen energiatehokkuus on meillä hyvällä tasolla. 90 Sähkön kokonaiskulutus 1930-2004, TWh 80 70 60 50 40 30 20 10 0 1930 1940 1950 1960 1970 1980 1990 2000 Monipuolinen tuotanto Lähde:Energiatilastot 2003, Energiateollisuus 2004* Koska omat energiavaramme ovat olleet rajalliset ja energian saatavuus ollut keskeisessä asemassa, on energiantuotantomme muodostunut yhdeksi teollisuusmaiden monipuolisemmista. Käytössämme on käytännöllisesti katsottuna kaikki kaupalliset polttoaineet. Sekä kokonaisenergian että sähkön hankinta on hajautettu usealle polttoaineelle tai tuotantoteknologialle. Tällöin ulkoiset, pitkäkestoisetkaan häiriöt, kuten korkea öljynhinta, mahdolliset toimitusvaikeudet esim. maakaasussa tai poikkeuksellinen kuivuus eivät aiheuta liian suuria ongelmia. Kotimaisista energialähteistämme olemme käyttäneet puuta eri muodoissa ja vesivoimaa jo pitkään. Puun energiakäytön osuus kokonaisenergiastamme ja sekä sähkötuotannostamme on erittäin korkea. Tämän mahdollistaa laaja massa- paperiteollisuutemme, jonka prosesseissa puu käytetään tarkkaan hyödyksi. Sooda- ja kuorikattiloissa poltetaan lopputuotteisiin menemättömät puunosat. Tämän energiatuotannon osuus on suoraan riippuvainen paperituotannon määrästä. Puun pienkäyttö mukaan luettuna puupelletit ja metsähakkeen käyttö ovat lisääntyneet viime vuosina runsaasti. Vesivoimassa tuotannonlisäykset ovat erittäin rajalliset; 259

pieniä lisäyksiä tulee suurien vesivoimaloiden koneistoja uusittaessa tai pienvesivoimaloista. Öljytuotteita käytetään erityisesti liikenteessä ja erinäisissä työkoneissa. Myös talokohtainen lämmitys on merkittävä öljynkäyttäjä. Kivihiilen käyttö talokohtaiseen lämmitykseen korvautui kaukolämmöllä aikoinaan. Kivihiilen käyttö rajoittuu kaukolämmön yhteistuotantoon ja sähkön lauhdetuotantoon. Terästeollisuudessa käytetään kivihiilestä saatavaa koksia raudan pelkistämisessä. Sähköntuotannossa monipuolisuus auttaa tasoittamaan pohjoismaisen vesivoiman suuret vaihtelut. Pohjoismaisessa sähkömarkkina-alueessa pääosin norjalaisella ja ruotsalaisella vesivoimalla tuotetaan noin puolet sähköstä ja vaihteluväli kuivan ja märän vuoden vesivoimatuotannossa vastaa lähes Suomen koko sähkönkulutusta. Monipuolisuus tuotannossa auttaa myös tasoittamaan polttoaineiden saatavuudessa ilmeneviä ongelmia ja niiden hinnoissa tapahtuvia muutoksia. Sähkön hankinta energialähteittäin *) 2004, % Kulutus yhteensä 86,8 TWh Öljy 2,1 % Kivihiili 18,2 % Turve 7,5 % Nettotuonti 5,6 % Vesivoima 17,0 % Tuulivoima 0,1 % Puuperäiset polttoaineet 11,7 % Jätepolttoaineet 1,1 % Maakaasu 11,6 % Ydinvoima 25,1 % *) ennakko Lähde: Energiateollisuus 2005 260

Avoimet sähkömarkkinat Suomen sähkönkulutus kasvaa edelleen, mutta kasvu on hidastumassa ja sen arvioidaan edelleen hidastuvan. Sähköstä noin puolet kuluttaa teollisuus. Yhteiskunta sähköistyy edelleen ja sen seurauksena palvelut lisäävät sähkönkulutusta teollisuutta ja kotitalouksia nopeammin. Sähkömarkkinoiden avautuminen käynnistyi Suomessa vuonna 1995 suurimpien kuluttajien (teollisuus) osalta ja 1997 lähtien kaikki kuluttajat ovat voineet kilpailuttaa sähköenergian myyjäänsä. Sähkön siirrossa on paikallisella jakeluyhtiöllä edelleen yksinoikeus. Siirtotoimintaa ja sen hinnoittelua valvoo Energiamarkkinavirasto. Kolmannen osan kuluttajan sähkölaskusta energian ja siirron lisäksi muodostavat verot. Pohjoismaat avasivat sähkömarkkinansa lähes yhtä aikaa 1990-luvulla ja markkinat ovat yhdentyneet. Pohjoismainen sähkömarkkina-alue onkin esimerkkinä koko EU:lle sen pyrkiessä avaamaan sähkömarkkinoita. EU-sähkömarkkinoiden avautuminen etenee kuitenkin edelleen hitaasti. Suomen kantaverkon omistaa Fingrid Oyj. Jakeluyhtiöt huolehtivat paikallisverkoista. Energiamarkkinavirasto valvoo sähkömarkkinoiden toimivuutta ja sen osana siirtoverkkotoimintaa. Maakaasu Maakaasun käyttö alkoi Suomessa 1970-luvun alussa ja nykyään sillä katetaan noin 11 % energian kokonaiskulutuksesta. Maakaasun tuonnin ja jakelun Suomessa hoitaa Gasum Oy. Tuonti tapahtuu yhden yhteyden kautta yhdestä maasta, Venäjältä. Toimitukset ovat tapahtuneet kolmen vuosikymmenen ajan varmasti. Riippuvuus vain yhdestä hankintalähteestä aiheuttaa ongelmia mm. kilpailun ja huoltovarmuuden kannalta. Kaasumarkkinoiden kehittämiseksi Suomelle olisi siksi tärkeää saada yhteys myös eurooppalaiseen kaasuverkkoon. Kaikissa muissa kaupallisissa polttoaineissa paitsi maakaasussa Suomessa on avoimet markkinat; energian myyjiä voi kilpailuttaa. Maakaasunkin osalta on luotu niin sanotut kaasun jälkimarkkinat, jossa kaasun käyttäjät ja jakelijat voivat käydä kauppaa keskenään. Maakaasun kulutus Suomessa poikkeaa keskieurooppalaisesta kulutuksesta siinä, että meiltä puuttuu kotitalouksien suora kaasun kulutus. Kaasun jakeluverkkojen sijaan meillä on rakennettu vahvat kaukolämpö- ja sähköverkot. Maakaasua käytetään teollisuudessa ja kaukolämmön ja siihen liittyvän sähkön tuotannossa. 261

Maakaasun siirtoverkosto ja laajennussuunnitelmat Ympäristö- ja ilmastotekijät Vaikka energiataloudellemme on viime vuodet ollut luontaista vapautuneet markkinat, vaikuttaa valtio edelleen energiatalouden rakenteisiin. Energian saannin varmuuden ja kilpailukykyisen hinnan ohella energian tuotannon ja käytön ympäristövaikutukset vaikuttavat merkittävästi valtion energiapoliittisiin toimiin. Energiasektorin ympäristölle ja terveydelle haitalliset päästöt ilmaan, veteen ja maaperään, kuten esim. rikkidioksidipäästöt, on saatu pääosin kohtuulliselle tasolle viime vuosikymmeninä. Suurimmaksi energiatalouden vaikuttavaksi ympäristötekijäksi ovat nousseet kasvihuonekaasuilmiötä voimistavat ja siten ilmastonmuutosta aiheuttavat kasvihuonekaasupäästöt. Merkittävin näistä kaasuista on polttoprosesseissa syntyvä hiilidioksidi, CO 2. Kioton pöytäkirjan ja sitä seuranneen EU:n sisäisen taakanjaon seurauksena Suomen tavoitteen on rajoittaa kasvihuonekaasupäästöt siten, että keskimäärin vuosina 2008 2012 ne ovat enintään yhtä suuret kuin ne olivat vuonna 1990. Suurin osa eli noin 80 % Suomen kasvihuonekaasupäästöistä on peräisin energian tuotannosta ja käytöstä. Siten kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen vaikuttaa voimakkaasti juuri energiasektorin toimintaan. Valtio ohjaa energiataloutta erilaisin keinoin ilmastomyönteisempään suuntaan siten, että energiaa kulutettaisiin säästävästi ja että energiatuotanto muuttuisi yhä vähempipäästöiseksi. Polttoaineista fossiilisten polttoaineiden (kivihiili, öljytuotteet, maakaasu) ja turpeen poltosta syntyvä hiilidioksidi lasketaan mukaan kasvihuone- 262

kaasupäästöjen seurantaan, mutta uusiutuvien polttoaineiden, kuten puun poltosta syntyvä hiilidioksidi ei rasita päästötasetta. Päästöttömiä energialähteitä ovat ydinvoima, vesivoima, tuulivoima, aurinkoenergia ja lämpöpumpuilla hyödynnettävä ympäristön lämpö, joista maalämpö on yksi osa. Energiapolitiikan merkittäviä edistämiskohteita ovat energiansäästö ja uusiutuvien energialähteiden käytön lisääminen. Energiansäästöstä huolimatta lisääntyvä sähkönkulutus ja vanhan voimalaitoskapasiteetin poistuminen aiheuttavat lisäkapasiteetin tarpeen. Tämän uuden kapasiteetin pitäisi olla mahdollisimman vähäpäästöistä ja sen rakentamisessa tulisi ottaa huomioon myös muut energiapoliittiset näkökannat mm. huoltovarmuudesta ja monipuolisuudesta. Päästökauppa Vuoden 2005 alussa alkoi EU:ssa laitoskohtainen päästökauppa. Päästökauppaan kuuluu pääosa (yli 20 MW polttoainetehoiset) energiantuotannosta ja teollisuudesta (mm. massa- ja paperi-, teräs- ja sementtiteollisuus). Päästökauppa kattaa noin puolet kasvihuonekaasupäästöistä. Päästökauppa on uusi ilmastopoliittinen ohjauskeino, millä on erittäin suuri vaikutus energian tuotantoon. Päästökauppa on EU:n yhteinen toimi ja päästöoikeuden hinta muodostaa jokaisessa maassa yhteisen insentiivin päästöjen vähentämiseksi. Päästökaupan sovittaminen muihin käytössä oleviin ohjauskeinoihin kuten veroihin ja avustuksiin on energiapolitiikan suuri haaste. Samoin päästökaupan vaikutukset sähkönhintaan, kilpailukykyyn, polttoaineiden kysyntään jne. on otettava huomioon. EU:n päästökauppa toimii siten, että komission hyväksyttyä jäsenmaiden jakosuunnitelmat jäsenmaat jakoivat päästökauppaan kuuluville laitoksille päästöoikeusmäärän, mikä on vähemmän, kuin mitä CO 2 -päästöt tulisivat olemaan, jos päästövähennystoimia ei tehtäisi. Ensimmäinen päästökauppakausi on 2005 2007 ja toinen sama kuin Kioton pöytäkirjan mukainen jakso 2008 2012. Vuosittaiset päästöt raportoidaan ja todennetaan, jonka jälkeen niitä vastaavan päästöoikeusmäärän laitos joutuu luovuttamaan viranomaiselle, Suomessa Energiamarkkinavirastolle, joka mitätöi nämä päästöoikeudet. Laitoksille myönnetyt päästöoikeudet eivät ole päästökattoja. Yksittäisten laitosten päästöt voivat kasvaa aiempaan verrattuna, kunhan kokonaisuutena järjestelmään kuuluvien laitosten päästöt vähenevät. Niukkuus päästöoikeuksista ohjaa jotkut toimijat vähentämään päästöjä, jolloin ne voivat myydä tarpeettomat päästöoikeudet. 263

100 Kasvihuonekaasupäästöt ja nielut 1990-2004* (*2004 arvio) 80 60 40 20 0-20 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004-40 CO2 energia CO2 teollisuusprosessit CO2 muu CH4 N2O HCF, PCF, SF6 CO2 nielut Varautumisen tarve energiahuollossa Lähde: Kasvihuonekaasujen inventaario 2003, Tilastokeskus Energia eri muodossaan on nyky-yhteiskunnan toiminnoille ehdottoman välttämätön hyödyke. Kohtuuhintaisen energian häiriötön saanti niin normaaleissa kuin poikkeuksellisissa olosuhteissa on ollut ja on edelleen maamme energiapolitiikan keskeisiä tavoitteita. Tähän ei tulevaisuudessa ole odotettavissa suurta muutosta. Vaikka energian kokonaiskulutus kasvanee varsin maltillisesti, sähkönkulutus tullee lisääntymään voimakkaammin. Tämä, samoin kuin yhteiskunnan eri lohkojen teknistyminen, korostaa ja kasvattaa riippuvuuttamme sähköstä ja sen häiriöttömästä saannista. Energiahuollon varmuus perustuu energiajärjestelmämme normaaliaikaiseen rakenteeseen, jota julkisen sektorin huoltovarmuusspesifiset varautumistoimet voivat vain rajoitetusti täydentää. Huoltovarmuuden toimivuuteen vaikuttaa ratkaisevasti tarvittavien polttoaineiden häiriötön ja kohtuuhintainen saatavuus. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että käytössämme on useita eri polttoaineita, eikä millään yksittäisellä tuontipolttoaineella tai hankintalähteellä ole liian suurta asemaa. Energiajärjestelmämme on oltava taloudellisesti kilpailukykyinen ja perustua kansalliseen sähköntuotantoon. 264

Energian jakelujärjestelmäämme on pidettävä toteutuneen normaaliaikaisen toimitusvarmuuden perusteella sangen korkeatasoisena. Erityisesti sähköverkon rakenteelliset ratkaisut tukevat jakelutoiminnan jatkuvuutta häiriötilanteissa. Energian jakeluverkosto on kuitenkin haavoittuva Suomen kaltaisessa maassa, missä energian tuotanto ja käyttö on maantieteellisesti laajalle hajautettu, siirtoetäisyydet pitkiä ja energian siirto tapahtuu verkostoissa, jotka ovat fyysisesti suojaamattomia ja osin myrskyille alttiita. Energiatalouttamme on enenevässä määrin avattu kilpailulle, mikä on myös osaltaan muuttanut energiamarkkinoita. Kilpailuilla markkinoilla toimivilta yrityksiltä ei pääsääntöisesti voida edellyttää vapaaehtoisia taloudellisen tuottavuuden kannalta ylimääräisiä investointeja kuten varastoja eikä panostusta kriisiajan huoltovarmuuden turvaamiseen ilman, että tästä aiheutuneet kustannukset korvataan muodossa tai toisessa. Näin ilman julkisen vallan toteuttamia toimenpiteitä, kuten esimerkiksi normiohjausta, energiajärjestelmämme oma luontainen kyky ylläpitää huoltovarmuutta tulee heikkenemään. Energiahuollon varautumisen tavoitteet Valtioneuvoston huoltovarmuuden tavoitteista toukokuussa vuonna 2002 tekemän päätöksen perusteella energiahuollon varmuuden ylläpitämisen tulee perustua: avointen energiamarkkinoiden toimivuuteen kotimaisten polttoaineiden käyttöön alan ennalta luotuihin valmiuksiin jatkaa ja turvata toimintaansa poikkeusoloissa tuontipolttoaineiden varmuusvarastointiin. Maamme elinkeinorakenteen, pitkien kuljetusten, ilmasto-olosuhteiden, maakaasuhuollon sekä puolustusvoimien erityistarpeiden vuoksi ylläpidetään polttoainehuollon huoltovarmuustaso sellaisena, että se ylittää Euroopan unionin velvoitteet sekä kansainvälisestä energiaohjelmasta tehtyyn sopimukseen sisältyvät velvoitteet. Tämän takia varastoissa on kivihiiltä, uraania ja öljytuotteita enemmän, kuin mitä kansainväliset sopimukset velvoittavat. Sähköenergian ja lämmön tuotantokapasiteettia sekä jakelu- ja siirtoverkostoa varaudutaan ylläpitämään 12 kuukauden ajan tilanteissa, joissa sovelletaan valmiuslainsäädännön säädöksiä. Vastaavasti kotimaisten ja tuontipolttoaineiden riittävyyteen varaudutaan ylläpitämällä niiden saatavuus tasolla, joka vastaa 12 kuukauden kulutusta perushuoltotasolla tilanteessa, jossa polttoaineiden normaali maahantuonti on väliaikaisesti estynyt. Tuontipolttoaineita, kuten öljyä ja maakaasua koskevan huoltovarmuustason turvaamiseksi pidetään valtion varmuusvarastoissa tuontipolttoaineita siten, että varastoitavat määrät yhdessä tuontipolttoaineiden velvoitevarastoinnista annetun lain 265

nojalla ylläpidettävien velvoitevarastojen kanssa yhdessä vastaavat viiden kuukauden keskimääräistä normaalikulutusta. Energiahuollon valmiussuunnittelun organisointi Asetettujen huoltovarmuustavoitteiden toteuttaminen edellyttää valmiussuunnittelua ja varautumistoimenpiteitä hallinnossa ja energiantuotannossa sekä kriittisten materiaalien, kuten tuontipolttoaineiden varmuusvarastointia. Poikkeusolojen energiahuollon valmiussuunnittelusta vastaa puolustustaloudellinen suunnittelukunta (PTS) sekä sen alaiset elimet energiahuoltosektori, voimatalouspooli sekä öljypooli organisaatioineen. Energiahuollon kriisiaikaisesta toiminnasta on vastuussa kauppa- ja teollisuusministeriö (KTM), jonka toiminta poikkeusoloissa perustuu ennalta laadittuihin suunnitelmiin ja niiden tilannekohtaiseen soveltamiseen. Tavoite on, että normaaliaikaisilla energia- ja polttoainehuollon rakenteilla ja toimintatavoilla voidaan mahdollisimman pitkään toimia myös poikkeusoloissa. 7.3.2.2 Varautuminen polttoainehuollossa Kotimaiset polttoaineet Polttoainehuollon varautuminen perustuu toisaalta kotimaisten polttoaineiden normaaliaikaisen tuotannon ja käytön turvaamiseen sekä valmiuksien luomiseen lisätä kotimaisten polttoaineiden, kuten puun kriisiaikaista käyttöä sekä toisaalta tuontipolttoaineiden käytön turvaamiseen siinä määrin, jonka valtioneuvosto on asettanut tavoitteeksi. Kotimaisten polttoaineiden, esimerkiksi puun ja turpeen käytön turvaaminen, edellyttää ennalta tapahtuvaa varautumista polttoaineiden tuotannossa, jakelussa ja käytössä. Poikkeusoloissa edellä mainittujen polttoaineiden tarjontaa energiakäyttöön voidaan lisätä. Normaaliaikainen turvetuotanto perustuu ylivuotisiin varastoihin, joilla varaudutaan mahdollisiin huonoihin tuotanto-olosuhteisiin. Näillä varastoilla voidaan osittain turvata myös poikkeusolojen kysyntää. Varsinainen poikkeusolojen reservi on kuitenkin puu. Puun käyttö lisääntyy luontaisesti poikkeusoloissa asuinpientalojen lämmityksessä, mutta sen käyttöä on mahdollista lisätä myös aluelämmityksessä. Puun ja turpeen käyttöä voidaan myös jonkin verran lisätä leijukerrostekniikkaa käyttävissä voimalaitoskattiloissa. Poikkeusoloissa tapahtuvan puunhankinnan suunnittelusta ja varautumisesta vastaa PTS:n metsäpooli, joka on laatinut asiasta erillisen puunhankintasuunnitelman. 266

Tuontipolttoaineet Keskeisimmät tuontipolttoaineet, kuten kivihiili, ydinpolttoaine, maakaasu sekä raakaöljyn ja öljytuotteiden nettotuonti yhdessä sähkön nettotuonnin kanssa edustavat noin 70 prosenttia suomen energian kokonaiskulutuksesta. Vaikka pitkäaikaisissa kriisitilanteissa kotimaisten polttoaineiden käyttöä on mahdollista lisätä, on selvää, että energiahuollon toiminnan jatkuvuuden kannalta on poikkeusoloissa pystyttävä turvaamaan myös tuontipolttoaineiden saatavuus. Tuontipolttoaineiden käytön turvaaminen perustuu toisaalta polttoaineiden tuontia ja jakelua harjoittavien yritysten valmiuteen jatkaa toimintaansa poikkeuksellisissa oloissa, ennalta luotuihin valmiuksiin säästää ja säädellä polttoaineiden kulutusta sekä polttoaineiden varmuusvarastointiin. Öljy ja maakaasualan valmiussuunnittelusta vastaa PTS:n öljypooli ja sen ohessa toimiva maakaasujaosto. Yrityskohtaisen valmiussuunnittelun lisäksi pooli ylläpitää öljytuotteiden kuljetuksiin liittyviä valmiusjärjestelyjä. Mahdollinen öljytuotteiden säännöstelyn operatiivinen toteuttaminen voidaan valtioneuvoston valmiuslain perusteella antamin valtuuksin määrätä öljypoolin yhteydessä toimivan jakelukeskuksen tehtäväksi. Öljytuotteiden ja maakaasun säännöstellyn kulutuksen ohjaamiseksi on valmisteltu seuraavat suunnitelmat/valmiusohjeet: kiinteistökohtaisessa ja alueellisessa lämmityksessä käytettävien polttoöljyjen säännöstelysuunnitelma teollisuuden polttoöljytoimitusten ohjaus poikkeusoloissa tieliikenteessä käytettävien ajoneuvojen nestemäisten polttoaineiden säännöstelysuunnitelma maakaasuhuollon järjestelyt poikkeustilanteissa. Kulutuksen ohjaus sekä viimekädessä säännöstely toimivat energiahuollossa teknisinä keinoina rajoittaa sekä ohjata kulutusta ja tuotantoa. Säännöstelyllä ja maassa olevien polttoainevarastojen käytöllä pyritään kriisitilanteissa turvaamaan kriittinen energiantuotanto ja - kulutus sekä säästämään energiaa tarpeen mukaan. Säännöstelylle asetettavista tavoitteista päättää aina valtioneuvosto tai kauppa- ja teollisuusministeriö, mutta säännöstelyyn liittyviä toteutustehtäviä voidaan asettaa alan toimijoille valmiuslainsäädännön perusteella. Yrityskohtaista energia-alan tuotannollista valmiutta sekä energiahuollon hallintoon luotua valmiutta täydentävät huoltovarmuusspesifiset erityistoimenpiteet. Näistä energiahuollossa keskeisimpiä ovat tuontipolttoaineiden varmuusvarastointi sekä polttoainehuollon turvaamiseksi tehdyt kansainväliset sopimusjärjestelyt, IEP-sopimus (International Energy Program, sopimus kansainvälisestä energiaohjelmasta; 13.12.1991/1682, SopS 114) sekä EU:n velvoitteet (direktiivi 68/414/EEC muutettuna 98/93 jäsenmaiden velvollisuudesta ylläpitää raakaöljyn ja/tai öljytuotteiden vähimmäisvarastoa). 267

Sekä IEP-sopimuksen että EU:n velvoitteiden keskeinen sisältö on velvoite ylläpitää 90 päivän nettotuontia/-kulutusta vastaavaa öljytuotteiden ja/tai raakaöljyn varastoa. Suomen osalta velvoitteet katetaan yritysten tuontipolttoaineiden velvoitevarastoilla sekä valtion varmuusvarastoilla. Näiden sopimusten perustella Suomi on sitoutunut toimimaan öljyn mahdollisessa saantihäiriössä sopimusten velvoitteiden mukaan. IEP-sopimukseen sisältyvät velvoitteet otetaan käyttöön, mikäli 25 jäsenmaan todettu öljyn hankintavaje ylittää 7 %. Tässä tilanteessa jäsenmaat ovat sitoutuneet vähentämään öljyn kulutustaan vastaavalla määrällä tai lisäämään öljyn tarjontaa purkamalla varastojaan siltä osin kuin ne ylittävät 90 päivän riittävyyden. Todetussa 12 %:n hankintavajeessa säästövelvoite on 10 %. Tämän jälkeen jäsenmaat voivat ottaa käyttöön öljyn jakojärjestelmän, jonka käytöstä vastaa International Energy Agency (IEA). Järjestelmä ohjaa öljynvientiä jäsenmaihin siten, että kaikille jäsenmaille turvataan sama suhteellinen osuus tarjolla olevasta öljystä. EU:lla ei varastointivelvoitteiden lisäksi ole valmista järjestelmää ja valmiutta kriisiaikaiseen toimintaan. Kun EU:n jäsenmaat ovat myös IEA:n jäseniä, ei varsinaista EU-tasoista kriisijärjestelmää ole käytännössä nähty tarpeelliseksi perustaa. Varmuusvarastointi Polttoaineiden varmuusvarastointi perustuu tuontipolttoaineiden velvoitevarastoinnista annettuun lakiin (velvoitevarastointi 1071/1994) sekä lakiin huoltovarmuuden turvaamisesta (valtion varmuusvarastot 1390/1992). Edellä mainittujen lakien perusteella muodostettuja varastoja ylläpidetään kansallisten tarpeiden lisäksi myös energiahuollon kriisivalmiutta koskevien Suomen kansainvälisten sopimusvelvoitteiden täyttämiseksi. Ydinpolttoaineiden varmuusvarastoinnin osalta KTM on antanut voimayhtiöille erillisen ohjeen. Tuontipolttoaineiden velvoitevarastointi koskee kivihiiltä, raakaöljyä ja muita öljynjalostuksessa käytettäviä syöttöaineita, öljytuotteita sekä maakaasua. Raakaöljyä ja öljytuotteita on velvollinen varastoimaan tuotteiden maahantuoja. Velvoitevarasto vahvistetaan tuotteittain ja varaston mitoitusperusteena on edeltävän kalenterivuoden tuontiin perustuva tuonti. Velvoite vastaa aina kahden kuukauden keskimääräistä tuontia. Kivihiiltä on puolestaan velvollinen varastoimaan sitä käyttävä laitos ja kivihiilen maahantuoja, jonka velvoitteesta vähennetään sen toimitukset niille laitoksille, joilla on oma varastointivelvoite. Kivihiililaitoksen ja maahantuojan velvoite vastaa kolmen kuukauden keskimääräistä kulutusta tai tuontia. Maakaasun osalta velvoitevarastointi on kohdistettu maakaasua käyttävälle tai sitä jälleenmyyvälle yhteisölle (maakaasulaitos) ja maakaasun maahantuojalle. Maakaa- 268

sun varastointivelvollisuus vahvistetaan korvaavana polttoaineena useimmiten käytännössä kevyenä tai raskaan polttoöljynä. Erityisestä syystä voidaan kuitenkin päättää, että varastointivelvollinen voi korvata osittain tai kokonaan velvoitteensa sitoutumalla järjestämään vastaavan huoltovarmuuden muilla tavoin. Käytännössä tätä periaatetta on sovellettu maakaasun velvoitevarastoinnissa, kun velvolliset ovat voineet järjestää lähinnä sähköntuotannon osalta muodostuvan velvoitteen toisilla voimalaitoksilla. Huoltovarmuuskeskus (HVK) hallinnoi velvoitevarastointia. HVK voi myöntää luvan alittaa vahvistettu velvoite, milloin velvollisen tuotanto tai kaupallinen toiminta on velvoitteen alaisen hyödykkeen saantihäiriön vuoksi vaarassa keskeytyä tai olennaisesti vähentyä ilman varaston käyttöönottoa. KTM voi puolestaan antaa varaston alitusluvan, milloin öljyn jakoa koskevien Suomea sitovien kansainvälisten sopimusten soveltaminen tätä edellyttää. Valtion varmuusvarastojen ylläpito perustuu lakiin maan huoltovarmuuden turvaamisesta, ja ne rahoitetaan huoltovarmuusrahastosta. Näitä varastoja ylläpidetään kansallisten tarpeiden lisäksi myös Suomen kansainvälisten sopimusvelvoitteiden täyttämiseksi. Polttoainehuollon turvaamiseksi valtion varmuusvarastoissa pidetään mm. kivihiiltä, raakaöljyä ja öljytuotteita siinä laajuudessa kuin valtioneuvosto on päättänyt. Valtion varmuusvarastoja ylläpitää ja hoitaa HVK. Niiden käytöstä ja varastojen purkamisesta päättää valtioneuvosto. Valtion varmuusvarastoja voidaan pääsääntöisesti ottaa kansalliseen käyttöön valmiuslain tarkoittamissa kriisitilanteissa tai IEP-sopimukseen ja EU:n toimivaltaan perustuen. 269

7.3.2.3 Varautuminen sähkö- ja lämpöhuollossa Voimahuollon yrityskohtaista energiantuotantoon ja -jakeluun liittyvää varautumista ohjaa ja johtaa PTS:n voimatalouspooli, joka on perustettu kantaverkkoyhtiö Fingrid Oyj:n ja PTS:n välisellä poolisopimuksella. Voimatalouspoolin muodostavat sitä johtava poolitoimikunta, poolin toimisto, alueorganisaatio ja energiayritykset. Poolin alueorganisaation muodostavat Fingrid Oyj:n Pohjois-, Itä-, Länsi- ja Etelä-Suomen alueet sekä erillinen pääkaupunkiseudun voima-alue sekä näillä alueilla toimivat energiayritykset. Kullakin alueella on toimintaa koordinoiva aluetoimikunta. 270

Poolin keskeisin tehtävä on luoda normaalioloissa valmius valtakunnan voimahuollon turvaamiseksi kriisiaikoina sekä varautua johtamaan ja toteuttamaan poikkeusoloissa voimahuollon toimintaa etukäteen laadittujen ja testattujen suunnitelmien perusteella valtioneuvostolta saamiensa tehtävien ja valtuuksien mukaisesti. Pooli vastaa tarvittavan oman organisaationsa koulutuksesta siten, että se pystyy toteuttamaan poikkeusolojen tehtävänsä. Poikkeustilanteissa sähköhuollon operatiivinen toimeenpano keskittyy Fingridin voimajärjestelmäkeskukseen. Voimahuollon tuotantoon ja jakeluun liittyvä valmius perustuu ensisijaisesti alalla toimivien yritysten valmiussuunnitteluun ja sen edellyttämien etukäteisvalmistelujen toteuttamiseen. Näin pyritään luomaan ja ylläpitämään valmiuksia yritys- ja tuotantotoiminnan jatkumiseen eriasteisissa häiriö- ja kriisitilanteissa. Yritysten normaaliajan häiriöiden torjuntaa ja niiden selvittämistä palveleva varautumissuunnittelu tukee poikkeusolojen valmiussuunnittelua. Sää on tyypillisin syy sähkönjakelun häiriöihin (2/3 vioista). Muita syitä ovat mm. laitevika, toimintavirhe ja ilkivalta. Verkkoa hallitsevien yhtiöiden käyttö- ja kunnossapitoyksiköt toimivat tavallaan jatkuvassa hälytystilassa, ja eri tilanteiden toiminta- ja häiriönselvitysohjeet ovat verkonvalvojien normaalityökaluja. Yksityiskohtainen valmiussuunnittelu kohdistuu erityisesti alan toiminnan kannalta keskeisiin ns. tärkeysluokiteltuihin yrityksiin. Valmiussuunnittelun piirissä on runsaat 300 voima- ja lämpöhuollon alalla toimivaa yritystä ja niiden toimipaikkaa, joilla on oma nimetty valmiuspäällikkö sekä valmiussuunnitelma. Käytännössä valmiussuunnitelma muodostuu useista eri osasuunnitelmista, jotka käsittävät kaikki yrityksen toiminnan jatkuvuuden kannalta keskeiset osatekijät. Varautumisen haasteita energia-alalla Yhteiskunnan jatkuvasti kasvava sähköriippuvuus lisää sen häiriöalttiutta ja korostaa valmiussuunnittelun merkitystä. Sähkö- ja lämpöhuollossa valmiuden käytännön ylläpidon haasteita on energiayritysten suuri määrä, ja osa mukana olevista kaukolämpöyrityksistä on myös hyvin pieniä. Lisäksi avautuneet sähkömarkkinat tuovat yrityksille tehostamispaineita ja rakenne-, omistus- ym. muutoksia, joilla saattaa olla huoltovarmuusasioihin paneutumista heikentävä vaikutus. Kaukolämpöalalla polttoaineiden kuljetuskapasiteettiin liittyvät pullonkaulat vaikeuttavat lämpöhuoltoa erityistilanteissa. Säännöstely Kauppa- ja teollisuusministeriö on sähkö- ja lämpöhuollon poikkeusolojen toimintaa varten vahvistanut energia-alan valmistelemat sähkön ja kaukolämmön säännöstelysuunnitelmat, joiden avulla pyritään huoltovarmuuden turvaamiseksi tarkoituksenmukaisella tavalla ylläpitämään säännösteltyä normaaliaikaista matalampaa 271

tasapainoa sähkön ja lämmön tuotannossa ja kulutuksessa. Kiintiösäännöstelyä edeltävät kauppa- ja teollisuusministeriön toteuttamat energiansäästösuositukset ja valtioneuvoston tekemät energiansäästöön liittyvät päätökset. Kiintiösäännöstelyyn voidaan siirtyä vasta silloin, kun näillä edeltävillä toimilla ei poikkeusoloissa saavuteta riittävää energiansäästöä. Energiansäästö toteutetaan aina viranomaisten, käytännössä valtioneuvoston tekemien päätösten perusteella. Suunnitelmien toteuttamisesta käytännössä vastaavat voimatalouspoolin organisaatio sekä energiayritykset. 7.3.3 Kuljetuslogistiikka Kuljetuslogistiikka (kuljetus-, varastointi- ja jakelujärjestelmät) on yksi huoltovarmuuden painopistealueista. Valtioneuvoston päätöksessä korostetaan, että kuljetusalan varautumisen pääpaino on merikuljetusten sekä peruselintarvike- ja energiahuollon vaatimien kuljetusten turvaamisessa. Ulkomaankaupan kuljetusten turvaamiseksi ylläpidetään riittävää jäävahvisteista aluskalustoa ja ilmakuljetuskalustoa. Infrastruktuuri ja keskeiset logistiset ketjut varmistetaan. Lisäksi kuljetuksia varaudutaan ohjaamaan säännöstely- ja muilla toimenpiteillä siten, että tärkeimmät kuljetukset turvataan. Logistiikan toimijoina on valtion liikelaitoksia, valtionyhtiöitä sekä suuri määrä koti- ja ulkomaisia yrityksiä, joilla usein on alihankkijoille ulkoistettuja toimintoja. Viranomaisten ohjeet sekä lainsäädäntö säätelevät toimintaa ja varautumista. Huolintayrityksillä on merkittävä rooli logistisen ketjun ohjaajina. Logistiikan hallinta edellyttää kuljetuskaluston, huolto- ja korjaustoiminnan, ammattitaitoisen henkilöstön ja polttoainehuollon lisäksi mm. liikenneinfrastruktuurin (väylät, satamat, lentoasemat, tie- ja rautatieverkosto), tietojärjestelmien, tiedonsiirron sekä raha- ja maksuliikenteen toimivuutta. Varautumisen tavoitteena on kuljetusketjujen toimivuuden varmistaminen kaikissa turvallisuustilanteissa. Tähän pyritään ensisijaisesti turvaamalla olemassa olevien järjestelmien toiminta. Logistiikan toimijoiden suuri määrä edellyttää kaikkien osapuolten osallistumista varautumiseen. Puolustustaloudellisen suunnittelukunnan kuljetuslogistiikkasektori ja sen alaiset maakuljetuspooli (maantie- ja rautatieliikenne), ilmakuljetuspooli ja vesikuljetuspooli muodostavat logistiikan toimijoiden varautumista palvelevan organisaation. Poolien toimintaan pyritään saamaan kaikki ne tahot, joita kunkin kuljetusmuodon toimivuuden varmistaminen edellyttää. 272

Kuljetuslogistiikka-ala PTS Keskusjaosto Kuljetuslogistiikkasektori Ilmakuljetuspooli Ilmailulaitos Finnair Oyj Suomen Huolintaliikkeiden Liitto ry yritykset viranomaiset Maakuljetuspooli Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry Linja-autoliitto ry VR Osakeyhtiö Yleinen Teollisuusliitto YTL ry yritykset viranomaiset Alueellinen toiminta - aluetoimikunnat Vesikuljetuspooli Suomen Varustamoyhdistys ry Suomen Satamaliitto ry Suomen Huolintaliikkeiden Liitto ry Satamaoperaattorit ry Rahtialusyhdistys ry Ålands Redarförening rf Varustamoliikelaitos yritykset viranomaiset Kuva 1: PTS:n kuljetuslogistiikka-alan organisaatio PTS:n kuljetuslogistiikkasektorin toimintaan osallistuvat organisaatiot Liikenne- ja viestintäministeriö Tiehallinto Ajoneuvohallintokeskus Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry Linja-autoliitto ry Ratahallintokeskus VR Osakeyhtiö Ilmailulaitos Finnair Oyj Merenkulkulaitos Suomen Satamaliitto ry Suomen Varustamoyhdistys ry Finnlines Oyj Satamaoperaattorit ry Elinkeinoelämän keskusliitto EK Huoltovarmuuskeskus Teknillinen korkeakoulu Pääesikunta Kuva 2: Kuljetuslogistiikkasektorin toimintaan osallistuvat organisaatiot. Seuraavassa on esitetty eri kuljetusmuotojen varautumisen perusteet. 273

7.3.3.1 Maantiekuljetukset Normaaliolojen häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin varautumisessa tiekuljetusten osalta pyritään säilyttämään olemassa oleva kuljetusten verkottunut ohjausjärjestelmä sekä tavara- että henkilöliikenteessä. Tavoitteena on turvata yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen vaatima kuljetuslogistiikka. Tämä tapahtuu kyseisten toimialojen / liittojen, Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n, Linja-autoliitto ry:n, VR Osakeyhtiön ja Yleinen Teollisuusliitto ry:n myötävaikutuksella. Nämä ovat sopijapuolina puolustustaloudellisen suunnittelukunnan kanssa tehdyssä poolisopimuksessa ja edustettuina maakuljetuspoolin kautta varautumisorganisaatioissa sekä valtakunnallisella että alueellisella tasolla. Niiden henkilöstöä on osallistunut aktiivisesti varautumiskoulutukseen sekä harjoituksiin, ja sitä on sijoitettu asiantuntijoiksi poikkeusolojen kuljetusorganisaatioihin. Tavaraliikenteen kuljetusyrittäjiä on noin 11000, joista kolme neljäsosaa on 1-2 auton yrittäjiä. Kuljetuskalustoa on runsaasti, pääosin yksityiskalustoa. Kuitenkin varsinaisesta kuljetussuoritteesta noin 90 % tehdään luvanvaraisella kuljetuskalustolla, jossa kuljetusliikkeet huolehtivat varsinaisesta fyysisestä kuljettamisesta verkottuneiden logistiikkaoperaattoreiden ohjauksessa. Kotimaan tavaraliikenteen kuljetussuoritteesta tieliikenteen osuus on lähes 70 %. Yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen kannalta oleelliset kuljetuslogistiikkaverkostot on tärkeysluokiteltu ja niiden ajoneuvokalusto on rekisteröity valmiussuunnitelmien osana Pooleri-tietojärjestelmään. Näille yrityksille pyritään turvaamaan polttonesteiden saanti sekä huoltoja korjaustoiminta kaikissa olosuhteissa. Kyseinen kalusto pyritään myös pitämään puolustusvoimien ottotoiminnan ulkopuolella. Ulkomaalaisomistusta on pääasiassa huolinta- ja kuljetusvälitysliikkeissä. Niiden osuus markkinoista on lähes kaksi kolmasosaa. Näillä yrityksillä ei ole merkittävästi omaa kalustoa, vaan ne käyttävät kuljetuksissa sekä suomalaisten että ulkomaalaisten kuljetusliikkeiden kalustoa. Perävaunukalusto on kuitenkin valtaosin edellä ulkomaisten yritysten hallinnassa. Oleellista on, että kotimaan tiekuljetuksissa määräysvalta pysyy suomalaisilla. Linja-autoliikenteen kuljetusyrittäjiä on noin 450, joista viiden suurimman osuus kalustosta on 25 %. Merkittävimmät yritykset on tärkeysluokiteltu ja niille turvataan polttonesteiden saanti sekä huolto- ja korjaustoiminta kaikissa olosuhteissa. Linja-autoliikenteen osuus kotimaan julkisen liikenteen henkilökuljetussuoritteesta on noin 44 %, ja matkustajamäärällä mitattuna se on 61 %. Yritysten kalusto mahdollistaa lyhyellä varoitusajalla suuren henkilömäärän evakuoinnin. Oy Matkahuolto Ab hoitaa linja-automatkustukseen liittyviä palveluja (asema- ja lippupalvelut) sekä vastaa niiden saatavuudesta. Matkahuolto pitää yllä myös valtakunnallista aikataulutettuun reittiverkostoon perustuvaa rahdinkuljetusjärjestelmää. 274

KUORMA-AUTOJEN LUKUMÄÄRÄ VUODEN 2004 LOPUSSA ( 82 000 kpl ) Lukumäärä ( kpl ) 38800 40000 35000 30000 25000 Ammattimaiset: 33100 kpl Yksityiset: 48900 kpl 20000 15400 15000 10000 5000 8600 4000 5700 5100 800 3600 0 2- akseliset 3-,4- ja 5- akseliset Puoliperävaunu- Varsinaiset peräkuorma-autot kuorma-autot yhdistelmät vaunuyhdistelmät Lähde: Lähde: Tilastokeskus/AKE/SKAL Kuva: Nykyisen kuorma-autokannan jakautuma. 7.3.3.2 Rautatiekuljetukset Poikkeusolojen rautatiekuljetuksia hoitavat jo normaaliaikana toimivat rautatieyritykset, lähinnä VR-Yhtymä Oy tytäryhtiöineen. Viranomaisina toimintaa ohjaavat liikenne- ja viestintäministeriö sekä Ratahallintokeskus, joista viimeksi mainittu vastaa myös rautatieturvallisuudesta. Rautatieliikenteessäkin voivat viranomaiset tarvittaessa valmiuslain toimivaltuuksien nojalla ohjata liikennettä kuljetusmääräyksillä, junaturvallisuussäännöillä sekä ratojen käyttöön ja valintaan liittyvillä määräyksillä. Maassa olevan rautatiekuljetuskaluston riittävyys ei todennäköisesti muodostu ongelmaksi poikkeusoloissa, jolloin tavarakuljetusten kansainvälinen yhdysliikenne vähenee tai mahdollisesti lakkaa kokonaan. Myös henkilöliikenteen vaunukalustoa on riittävästi. Poltto- ja voiteluaineita on varastoituna usean kuukauden toimintaan. Pitkään jatkuvissa tai sotilaallisesti ankarissa poikkeusoloissa sen sijaan ongelmia saattavat aiheuttaa kriisialttiin varaosamateriaalin sekä ratojen korjauskapasiteetin riittävyys. Rautatieliikenne on myös sotilaallisessa kriisissä altis aseellisille iskuille. Tällöin siirrytään joustavasti junakuljetusten suunniteltuun perustarjontaan eli liikennöidään niillä rataverkon osilla, joilla se on mahdollista ja tar- 275

koituksenmukaista. Suuren kuljetuskapasiteettinsa vuoksi rautateiden rooli suurten tavara- ja ihmismassojen kuljettamisessa on haavoittuvuudestaan huolimatta edelleen tärkeä. 7.3.3.3 Ilmakuljetukset Poikkeusoloissa ilmakuljetusten merkitys korostuu lähinnä kansainvälisen liikenteen kuljetusmuotona, mutta tärkeitä ovat myös erikoishenkilöstön ja -materiaalin nopeat kuljetukset valtakunnan pituussuunnassa. Etuna ilmakuljetuksissa ovat nopeus ja vapaus reitinvalinnassa. Toisaalta lentoliikenne on aseellisen kriisin aikana hyvin haavoittuva kuljetusmuoto. Poikkeusolojen siviili-ilmakuljetuksia koordinoi Ilmailulaitoksen lentoliikennehallinto. Lentoyritysten lentokalusto käyttää pääasiassa normaaliajan lentoasemaverkostoa ja lennonjohtopalveluita. Siviililentotoiminnan uhat saattavat häiritä lentotoimintaa tai estää sen kokonaan. Normaalioloissa lentotoimintaa uhkaavat lento-onnettomuudet, luvaton puuttuminen ilma-alusten kulkuun (lentokonekaappaus), lentoliikenteeseen kohdistuneet pommi- ja muut uhkaukset, luvaton tunkeutuminen tietoliikenne- ja viestiyhteyksiin sekä erityisesti vuoden 2001 jälkeen julkisuudessa ollut terrorismiluonteisen hyökkäyksen uhka. Kansainväliset kriisit maamme alueen ulkopuolella saattavat aiheuttaa öljyn ja varaosien toimituksiin viiveitä ja ajoittaisia katkoksia sekä hintojen nousua. Kansainvälisen tilanteen kiristyminen vaikuttaa sekin lentoliikenteeseen. Ilmailulaitos, lentoasemat, Finnair-konserni ja mahdolliset muut varautumisvelvolliset ilmailualan yritykset varmistavat, että niiden toiminta voi turvallisesti jatkua myös normaaliolojen häiriötilanteiden sekä poikkeusolojen aikana. Ilmailuviranomaisella, Ilmailulaitoksella, lentoasemilla ja lennonvarmistuskeskuksilla on lakiin perustuva velvoite varautua hoitamaan tehtävänsä myös poikkeusoloissa. Niiden tulee laatia varautumissuunnitelmia ja toteuttaa valmiuden edellyttämiä toimenpiteitä. Keskeinen hallinnollinen organisaatio lentotoimintaa varten on Ilmailulaitos, joka toimii valtion liikelaitoksena. Ilmailulaitoksen toiminnallisen rungon muodostavat 25 valtion lentoasemaa, joista ylivoimaisesti suurin on Helsinki- Vantaan lentoasema. Lentoasemien lisäksi erillisenä yksikkönä toimii Tampereella Etelä-Suomen lennonvarmistuskeskus. Pohjois-Suomen lennonvarmistuskeskus toimii Rovaniemen keskuslentoaseman yhteydessä. Mitä ankarammat poikkeusolot vallitsevat, sitä enemmän joudutaan palvelutarjontaa supistamaan. Nykyisen voimassa olevan ilmailulain 80 :n nojalla Ilmailulaitos nimeää ne ilmailualan yritykset, joiden tulee varautua hoitamaan tehtäväänsä myös poikkeusoloissa. Sen sijaan kaikilla ilmailualan yrityksillä on kansainväliseen ja kansalliseen säännöstöön liittyvä velvollisuus huolehtia ilmailun turvallisuusjärjestelyistä. Siviili-ilmakuljetusten varautumista ohjaa ja koordinoi liikenne- ja viestintäministeriö apunaan puolustustaloudellisen suunnittelukunnan kuljetuslogistiikkasektori 276

ja ilmakuljetuspooli, johon kuuluvat muun muassa Ilmailulaitos, Finnair Oy ja muut merkittävimmät ilmailualan yritykset ja yhteistoimintaorganisaatiot. Lentoasemien varautumista johtaa Ilmailulaitos. Lentoasemalla toimivien eri organisaatioiden varautumisen yhteistyöjärjestelyt hoidetaan valmiustoimikunnassa, joka koordinoi poikkeusolojen yhteistoimintaa viranomaisyksiköiden ja muiden lentoasemalla toimivien organisaatioiden kanssa. Lennonvarmistuskeskukset vastaavat lentotiedotusalueellaan siviili-ilmakuljetusten tarvitseman lennonvarmistuspalvelun antamisesta, ilmatilan lennonjohdollisesta koordinoinnista ja yhteensovittamisesta lentoasemien ilmaliikennepalveluelimien kanssa sekä lennonvarmistuskeskuksille kuuluvista ilmatilan valvontaan liittyvistä tehtävistä. Lennonvarmistuskeskusten varautumista johtaa Ilmailulaitos. Finnair-konsernin varautumistoiminnasta vastaa pääjohtaja. Kansainvälisessä lentoliikenteessä turvallisuus jaetaan safety- ja security-toimintaan. Turvallisuustoimenpiteiden lähtökohtana turvallisuusjärjestelyt mitoitetaan normaaliajan uhkia varten. Samalla luodaan perusta kyseisten toimien tarvittaessa suoritettavaksi tehostamiseksi poikkeusolojen vaatimuksia vastaaviksi. Turvaamisjärjestelyissä noudatetaan lainsäädäntöä sekä asiasta annettuja määräyksiä ja ohjeita. Niistä merkittävä osa on kansainvälistä säännöstöä. Poikkeusoloissa ilmailuviranomaiset, Ilmailulaitos, lentoasemat ja lennonvarmistuskeskukset pyrkivät toimimaan mahdollisimman vähän normaaleja toimintamalleja ja menettelyjä muuttaen. Vakavissa sotilaallisissa tai turvallisuutta muutoin uhkaavissa kriiseissä saatetaan kuitenkin joutua valmiuslain perusteella toteuttamaan erityisjärjestelyjä. Myös poikkeusoloissa lentoasemat ja lennonvarmistusverkosto pyritään pitämään yllä mahdollisimman normaalisti. Lennonvarmistuspalveluita annetaan edelleen sovitettuina poikkeusolojen tarpeisiin. Samoin toteutetaan ilmatilajärjestelyjä ja rajoitetaan tarvittaessa ilmatilan käyttöä yhteistyössä sotilasviranomaisten kanssa. Tarvittaessa lentoasemia varaudutaan sulkemaan ja koordinoimaan lentoasemien tilapäisjärjestelyjä yhteistyössä sotilasviranomaisten kanssa. Suojelu- ja turvallisuusjärjestelyjen osalta toimitaan ylimmillä vaatimustasoilla. Ilmailulaitos hoitaa viranomaisten valvonnassa myös siviililentotoimintaan liittyvien polttonesteiden ja erikoismateriaalien säännöstelyä. Lento-operaattoreiden, lähinnä Finnair Oyj:n tehtävänä on suorittaa ne lennot, jotka viranomaiset katsovat tilanteessa tärkeiksi sekä ne lennot, jotka kansainvälisen turvallisuustilanteen vaatimukset huomioon ottaen ovat taloudellisesti ja turvallisuuden kannalta toteutettavissa. Finnair tukeutuu toiminnassaan normaaliajan perusorganisaatioon ja -henkilöstöön. Poikkeusoloissa kuitenkin operatiivisten ryhmien toimintatavat muuttuvat ja resursseja kohdennetaan uudelleen. On arvioitu, että erityisesti vakavien kansainvälisten kriisitilanteiden alkuvaiheissa tulee siviililentotoiminta olemaan hyvin runsasta, mikä johtuisi tarpeesta kuljettaa Suomeen mahdollisimman nopeasti eri puolilta maailmaa kriisialtista materiaalia. Kriisin mahdollisesti jatkuessa ja laajentuessa lentotoiminta tulee haavoittuvuudestaan joh- 277

tuen kuitenkin ennen pitkää vähenemään. Tällöin myös yhtiön henkilöresursseja vapautuu, jolloin poistuva henkilöstö erityisesti lentoteknisen huoltohenkilöstön osalta siirtyy suurelta osin Ilmavoimien palvelukseen. Varautumisjärjestelyissä ilmailuviranomaisten ja yritysten tulee lukuisten taloudellisten kysymysten lisäksi ottaa huomioon monenlaisia teknisiä valmisteluja ja järjestelyjä. Tällaisia ovat tietoteknisten järjestelmien toimivuus- ja varmistaminen, lentoteknisen materiaalin ja polttoaineiden saannin turvaaminen, konemodifikaatiot eli lentoalusten muutos- ja varustelumuutostyöt, väistösuunnitelmat ja kaluston hajauttaminen sekä riskivakuutukset. Lisäksi on tärkeätä varmistaa yhteistoiminta muiden kansainvälisten alan toimijoiden piirissä. Suomen valtio omistaa Finnairista tällä hetkellä 51 %. Varautumisesta vastaavat viranomaiset Suomessa ovat jatkuvasti korostaneet, että on ensiarvoisen tärkeätä pitää Suomella edelleen määräysvalta sellaiseen määrään lentokalustoa, että niillä tarvittaessa kyetään kotiuttamaan Suomen kansalaisia muista valtioista sekä kuljettamaan nopeasti ja tehokkaasti tarvittavaa kriisiherkkää materiaalia ulkomailta Suomeen. 7.3.3.4 Vesikuljetukset Merikuljetusten rooli suomalaisessa kuljetusjärjestelmässä on poikkeusoloissa erityisen tärkeä. Suomi on hyvin riippuvainen ulkomaankaupasta. Tämä johtuu maamme maantieteellisestä sijainnista, kansantaloutemme rakenteesta ja tuotantorakenteen yksipuolisuudesta. Ulkomaankaupan tavaravirroista noin 80 % kulkee meriteitse eikä tätä osuutta voida korvata millään muulla kuljetusmuodolla. Merikuljetusten turvaaminen kaikissa oloissa on suomalaisen huoltovarmuuden perusedellytys. Vesikuljetusalaan liittyviä organisaatioita ovat muun muassa merenkulkulaitos, varustamot, satamat, huolintaliikkeet ja satamaoperaattorit. Vesikuljetukset voidaan toiminta-alueen perusteella jakaa merikuljetuksiin (yleensä ulkomaankaupan kuljetuksia), rannikkokuljetuksiin (siirto- ja jakelukuljetuksia), sekä sisävesikuljetuksiin (enimmäkseen uittoja). Suomalaisen lipun alla oleva kauppalaivasto hoitaa ulkomaankauppamme kuljetuksista noin 35 %. Muun muassa kuljetusmäärien kasvusta ja alusten ulosliputtamisesta johtuen tämä suomalaisen tonniston osuus merikuljetuksista on viime vuosina vähentynyt. Kansainvälisessä vakavassa kriisissä ei ulkomainen kauppalaivasto välttämättä ole Suomen käytettävissä. Myös julkisuudessa on keskusteltu siitä, kuinka paljon omaa tonnistoa tulisi kriisinäkökohtien perusteella olla Suomen lipun alla. Maamme huoltovarmuuden kannalta nykyisen lastialuskannan säilyttäminen on välttämätöntä. Sitä tulisi jopa mahdollisuuksien mukaan lisätä. Tämä edellyttäisi toimintaedellytysten harmonisointia vastaamaan EU:n kilpailijamaidemme merenkulun toimintaedellytyksiä. Kauppa-aluskaluston riittävyyden lisäksi kauppamerenkulun hoitaminen poikkeusoloissa perustuu oman väylästön käytettä- 278

vyyteen, satamien käytettävyyteen, Ruotsin rannikon käytettävyyteen, Itämeren käytettävyyteen ja Tanskan salmien käytettävyyteen. YK:n alainen kansainvälinen merenkulkujärjestö IMO on vuodesta 1985 luonut normistoa merenkulun turvaamiseksi terrori-iskuilta. 1974 solmittua nk. SOLAS-sopimusta (ihmishengen turvaaminen merellä) muutettiin New Yorkin terrori-iskujen jälkeen 2001 muun muassa siten, että sopimuksen liitteeseen XI-2 kirjoitettiin erityinen alusten ja satamarakenteiden turvasäännöstö (ISPS, International Ship and Port Facility Security Code). Samalla nopeutettiin alusten automaattisen tunnistusjärjestelmän käyttöönottoa ja tehostettiin ja nopeutettiin eräitä muita alusten turvallisuuden lisäämiseen tähtääviä menetelmiä. Määräykset koskevat lähinnä ulkomaan liikenteen satamia sekä kansainvälisen liikenteen aluksia, joiden bruttovetoisuus on vähintään 500 tonnia. Muutokset tuovat uusia velvollisuuksia aluksille, laivaisännille ja satamille, mutta myös viranomaisille. Terrorismin tai kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden uhka voi kohdistua esimerkiksi strategista merkitystä omaavia lasteja kuljettaviin aluksiin tai niiden käyttämiin reitteihin, strategistesti tai taloudellisesti tärkeisiin satamarakenteisiin tai merellisiin rakenteisiin tai tärkeisiin tieto- tai viestijärjestelmiin. Liikenne- ja viestintäministeriö ohjaa, valvoo ja koordinoi myös merenkulkualan varautumista normaaliaikojen häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin apunaan puolustustaloudellisen suunnittelukunnan kuljetuslogistiikkasektori ja vesikuljetuspooli. Merenkulkulaitos vastaa kauppamerenkulun ja muun vesiliikenteen perustoimintaedellytysten ylläpitämisestä ja kehittämisestä taloudellisesti, turvallisesti ja ympäristöä säästäen. Toiminnan perustana ovat turvallinen ja tehokas kauppamerenkulku sekä yhteiskunnan ja asiakkaiden tarpeet. Merenkulkulaitos vastaa laitoksen vastuulla olevasta varautumisesta liikenne- ja viestintäministeriön asettamien tavoitteiden mukaan ja valvoo satamien ja alusten turvallisuusjärjestelyjä lainsäädännön sekä Suomea sitovien kansainvälisten sopimusten mukaisesti. Vesikuljetusten varautumista yleisesti ohjaa ja koordinoi merenkulkulaitos, jossa toiminnasta vastaa laitoksen pääjohtaja. Merivoimien merenkulkulaitokseen asettama sotilastoimisto avustaa laitosta sotilaallisiin asioihin liittyvissä merellisissä kysymyksissä. Sotilastoimisto johtaa sotilasmerikarttatuotantoa ja valvoo maanpuolustusta palvelevaa merenmittausta. Merenkulkulaitoksen meriturvallisuustoiminto vastaa alusturvallisuudesta ja alusten sekä satamien turvatoimista ja huolehtii vaarallisten aineiden kuljetuksiin liittyvistä asioista. Toiminto ohjaa alusten tarkastus- ja katsastustoimintaa, alusten miehitystä ja ulkomaisten alusten satamavalvontaa sekä huolehtii alueellisten yksiköiden kanssa alusten ja satamien turvajärjestelyjen arvioinnista ja tarkastamisesta samoin kuin kansainvälisen liikenteen alusten peruskatsastuksista. Laitoksen väylänpitotoiminto vastaa meriväylien kehittämisen ja ylläpidon koordinoinnista sekä suunnittelee ja kehittää väyläverkkoa. Toiminto kehittää myös väylästön turvalaitejärjestelmiä ja tiedonhallintaa. Toiminnolle kuuluvat vastuut laitoksen satamapolitiikasta ja vesiliikenteen logis- 279

tiikka-asioiden seurannasta ja kehittämisestä. Myös turvallisuusradioliikenteestä Suomen merialueilla vastaa meripelastuslain mukaan Merenkulkulaitos. Turku Radion tehtävänä on varmistaa hätäradioliikenne ja huolehtia radioturvallisuusliikenteestä. Siihen kuuluvat merenkulkuvaroitukset, sää- ja jäätiedotukset sekä liikenneilmoitukset merenkulkijoille. 1.1.2004 perustettiin merenkulkualalla merenkulkulaitoksesta irrotettu Varustamoliikelaitos. Liikelaitokselle siirrettiin merenkulkulaitoksen aluksista kaikkiaan yhdeksän jäänmurtajaa, yhdeksän suurta väylänhoitoalusta ja 12 yhteysalusta. Samalla Varustamoliikelaitoksen palvelukseen siirtyi runsaat 600 Merenkulkulaitoksen palveluksessa ollutta henkilöä. Varustamoliikelaitos tuottaa jäänmurtopalveluja, monitoimialusten erikoispalveluja, väylänhoito- ja öljyntorjuntapalveluja sekä yhteysalusliikennepalveluja. Lisäksi se harjoittaa alusten hoito- ja rahtaustoimintaa. Laitoksen varautumista johtaa toimitusjohtaja apunaan valmiustoimikunta. Valmiustoimikunta toimii valmiusasioissa yhteistyössä Merenkulkulaitoksen keskushallinnon ja Luotsausliikelaitoksen kanssa. 1.1.2004 perustettiin myös merenkulkulaitoksesta irrotettu Luotsausliikelaitos. Se tarjoaa luotsauspalveluja Suomen vesialueella ja Saimaan kanavan vuokra-alueella niillä väylillä, joilla luotsia on käytettävä. Varustamoliikelaitoksen tavoin myös Luotsausliikelaitos on velvollinen hoitamaan tehtäviään myös poikkeusoloissa sen mukaan kuin liikenne- ja viestintäministeriö erikseen määrää. Luotsausliikelaitoksen toimialana ovat vesiliikenteen turvallisuutta ja toimintaedellytyksiä tukevat palvelut ja niiden kehittäminen. Laitoksen tuottamia palveluja ovat muun muassa luotsauspalvelut, luotsiveneiden kuljetuspalvelut sekä luotsaukseen liittyvät tietopalvelut. Luotsausliikelaitokseen siirtyi merenkulkulaitoksen 31 luotsi- ja tukiasemaa. Koko organisaation henkilöstövahvuudeksi muodostui noin 400 henkeä. Luotsiasemille siirtyi muun muassa 37 luotsikutteria, 27 nopeata luotsivenettä ja 14 hydrokopteria. Satama varautuu normaaliolojen häiriöihin ja poikkeusoloihin normaalien varautumisen periaatteiden mukaisesti. Varautuminen kattaa mahdolliset onnettomuudet, ympäristövahingot ja terroriteot kuten myös taloudelliset tai sotilaalliset poikkeusolot. Sataman varautumissuunnitelma muodostuu normaaliaikojen häiriötilanteita koskevista suunnitelmista, kuten pelastuslain mukaisesta pelastussuunnitelmasta ja ISPS -säännöstön ja EU:n turva-asetuksen mukaisesta turvasuunnitelmasta, sekä poikkeusolojen toimintaa koskevasta valmiussuunnitelmasta. ISPS -säännöstön mukaisen turvasuunnitelman laatiminen sekä sen edellyttämät toimenpiteet ovat osa sataman varautumista häiriötilanteisiin. Liikenne- ja viestintäministeriön ohjeiden mukaisissa satamissa laaditaan lisäksi poikkeusolojen valmiussuunnitelma, jonka tavoitteena on taata sataman mahdollisimman häiriötön 280

toiminta poikkeusoloissa. Valmiussuunnitelmassa käsitellään ministeriön ohjeissaan tarkemmin määrittelemät asiat, muun muassa valmiuden kohottamiseen ja valmiuslainsäädäntöön liittyviä seikkoja, poikkeusolojen meriliikennettä ja meriliikenteen johtamista sekä tehtäväjakoa merenkulkupiirin ja sataman välillä. Satamaa käsittelevässä osassa rajataan ulkopuolelle väestönsuojeluun, pelastustoimeen ja säteilytilanteessa tapahtuvaan toimintaan kuuluvat asiat. Ne ovat omana osanaan kaupungin suojelu- ja pelastussuunnitelmassa. Maassamme toimii kymmeniä erilaisia varustamoita, joiden omistamien alusten lukumäärä vaihtelee. Lisäksi on varustamoja, jotka eivät omista aluksia lainkaan, vaan toimivat niin sanottuina management- eli hoitovarustamoina operoiden muiden omistamia aluksia. Varustamot voidaan jakaa myös alusten kuljettamien lastien perusteella esimerkiksi lastiliikennettä harjoittaviin säiliö- ja / tai kuivalastialusvarustamoihin, matkustaja-autolauttaliikennettä tai matkustajaliikennettä harjoittaviin ja hinaustoimintaa harjoittaviin varustamoihin. Poliisi-, tulli- ja rajavartioviranomaiset (PTR) osallistuvat terrorismintorjuntaan kehitetyn kansainvälisen alusten ja satamarakenteiden turvasäännöstön, ns. ISPS koodin, edellyttämään varautumiseen. Poliisin ja rajavartiolaitoksen toiminta painottuu yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitoon ja valvontaan. Rajavartiolaitos vastaa meripelastustoimen järjestämisestä ja johtamisesta Suomen merialueilla. Tulli huolehtii tuontiverotettavan tavaraliikenteen tullaamisesta ja valvonnasta. Rajavartiolaitos on yksi hallinnon kehittämisen ministerivaliokunnan vuonna 1994 nimeämistä keskeisistä merellisistä viranomaisista. Sen perusteella rajavartiolaitokselle on kehitetty kyky toimia pitkäaikaisesti kaikilla Suomen merialueilla ja tukea muiden viranomaisten toimintaa merellä. Kaikilla PTR-viranomaisilla on velvollisuus varautua hoitamaan tehtävänsä myös poikkeusoloissa. Varautumisessa noudatetaan sisäasiainministeriön ja valtiovarainministeriön ohjeita, ja se hoidetaan tarvittavassa määrin yhteistoiminnassa muiden muassa merenkulku- ja satamaviranomaisten ja satamaorganisaatioiden kanssa. Turvallisuustoiminnassa (esimerkiksi ISPS) on määritelty erilaisia turvallisuuden tasoja, mutta nekin on pääsääntöisesti kyettävä hoitamaan normaalijärjestelyjen avulla. Turvasuunnitelmissa määritellään yksityiskohtaisesti, kuinka satamissa ja aluksissa toimitaan terroriuhan tai vastaavan vaaran varalta. Samoin suunnitelmissa määritellään viranomaisten vastuut ja yhteistoiminta. Häiriötilanteet tulee kyetä hoitamaan mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman vähin vaurioin ja normaalitoiminta on kyettävä palauttamaan mahdollisimman nopeasti. Merenkulkupiiri voi liikenteen ohjaamiseksi ja siihen liittyvää valvontaa varten antaa toimialueellaan vesikulkuneuvolla liikkumista koskevia ohjeita ja määräyksiä. Aluevalvontalainsäädännön tarkoittamissa tapauksissa Puolustusministeriö voi määräajaksi kieltää vesiliikenteen rajoitetulla Suomen aluevesien osalla. Ennen päätöksen tekemistä on kuultava Merenkulkulaitosta. Merenkulkulaitos vastaa sanotun päätöksen tiedottamisesta ja osallistuu päätöksen toimeenpanoon. 281

Poikkeusoloissa merenkulkulaitoksen tehtävänä on pitää yllä kauppamerenkulun ja muun tilanteessa tärkeän vesiliikenteen toimintaedellytyksiä. Laitos valmistautuu suorittamaan tehtävänsä ohjaus- ja säännöstelytoimenpitein ja sille määriteltyjen tehtävien painopisteitä tilanteen edellyttämällä tavalla muuttaen. Tärkeimmiksi nousevat tehtävät, joiden tarkoituksena on tukea maanpuolustusta tai turvata väestön tai sen osan toimeentulo ja elinmahdollisuudet sekä yhteiskunnan muu elintärkeä toiminta. Poikkeusoloissa merenkulkulaitos muun muassa ylläpitää meritilannekuvaa ja varmistaa merenkulun tietojärjestelmien toiminnan. Se seuraa ja ohjaa kauppamerenkulkua ja säännöstelee poltto- ja voiteluaineiden käyttöä vesikuljetuksissa. Lisäksi laitos muun muassa merkitsee varaväylät, pitää ne ja varsinaiset väylät kunnossa sekä koordinoi luotsaustoimintaa. Valtioneuvosto voi poikkeusoloissa päättää meriliikenteen ottamisesta keskitettyyn valtakunnalliseen johtoon. Käytännössä tehtävä tultaneen antamaan Merenkulkulaitokselle. Tilanteessa liikenne- ja viestintäministeriö asettaa Merenkulkulaitokselle satamien käytön ja kuljetusten priorisoinnin perusteet. Merenkulkulaitos valmistelee tarvittavat kuljetusmääräykset ja säännöstelyasiakirjat ja antaa merenkulkupiireille poikkeusolojen meriliikennejärjestelyjä koskevat toimeenpanotason tehtävät. Kauppa- ja teollisuusministeriön vastuulla on valmistella tarvittavat luettelot lastien tärkeysluokituksista. Tarvittaessa merenkulkulaitos perustaa valtakunnallisen ympärivuorokauden toimivan meriliikenteen johtokeskuksen, joka muodostaa, ylläpitää ja jakaa valtakunnallista tilannekuvaa merellisille yhteistoimintaviranomaisille ja liikenne- ja viestintäministeriölle. Merenkulkulaitos myös pitää huolta siitä, että meriliikenneväylästö, erikseen käskettävä varaväylästö, kauppa-alusten odotusalueet ja merivoimien tilaamat sotilasväylät ja alusten suojapaikat on saatettu käyttökuntoon. Lisäksi laitos muun muassa määrää alusten lastaus- ja purkaussatamien periaatteista, määrittää suljettavia satamia korvaavat satamat, ylläpitää tiedostoja satamista ja käytettävissä olevasta aluskalustosta ja sen sijainnista sekä antaa tarvittaessa aluksille kuljetusmääräyksiä, sekä pitää eri viranomaiset ja organisaatiot tietoisina merenkulun turvallisuus-, satama-, ahtaus-, huolinta- ja maakuljetustilanteesta sekä merikuljetusten suojaamiseen liittyvistä asioista. 7.3.4 Tietoyhteiskunnan varautuminen Tietokone one on tärkeämpi tänään kuin eilen Yhteiskunnan keskeiset järjestelmät ja yhteiskunnan elintärkeät toiminnot tukeutuvat yhä etenevässä määrin viestintäverkkoihin ja viestintäpalveluihin. Tieto- ja viestintäjärjestelmien toiminnasta on muodostunut ehto kaikkien nykyaikaisten yritysten liiketoiminnalle ja julkishallinnon yksikköjen toiminnalle. Viestintäverkot ja palvelut ovat yhä houkuttelevampi erilaisten hyökkäysten kohde. 282

Kotimaisen ja ulkomaisen alihankinnan osuus tietojärjestelmä- ja viestintäalan yritysten liiketoiminnassa on edelleen kasvanut. Tietopalvelujen ulkoistamisen vaikutukset voivat olla kriisitilanteessa arvaamattomat, eikä niitä ole vielä riittävän syvällisesti selvitetty. Merkittävä osa tietojärjestelmä- ja viestintäalasta on ulkomaisessa omistuksessa. Keskeisten tele- ja IT-palveluyritysten ulkomainen omistus voi ainakin periaatteessa heikentää turvallisen viestintäinfrastruktuurin ja häiriöttömien viestintäpalvelujen tarjontaa. Tieto- ja viestintäjärjestelmien riippuvuus sähkönjakelun häiriöttömyydestä on edelleen kasvanut. Sähkökatkokset voivat lamaannuttaa erityisesti matkaviestintäverkot ja IP-pohjaiseksi laajasti siirtyvän puhelinliikenteen. Vastaavasti sähkönjakelun palauttaminen ilman tiedonsiirtoyhteyksiä on erittäin ongelmallista. Elinvoimaiset Tieto-harjoitukset Liikenne- ja viestintäministeriön ja puolustusvoimien yhteisharjoitus Tieto 2002 osoitti, että strateginen isku lamauttaisi Suomen. Havainto asetti kyseenalaiseksi, olimmeko tehneet oikeita asioita ja oikein suhteessa aiemmin toteutettuun uhkakuvamuutokseen. Olimmeko ottaneet tosissamme, että valmistautumisaikaa runsaasti suovan laajamittaisen hyökkäyksen sijaan tulikin varautua mahdollisesti nopeastikin suoritettavaan strategiseen iskuun. Tuon harjoituksen päättymisen jälkeen oli todettavissa että: tietojärjestelmäalan varautumisen johtosuhteet olivat osoittautuneet sekaviksi keskeiset alan toimijat olivat kansainvälisiä pörssiyhtiöitä keskeisimmillä osa-alueilla tiedonsiirtoa ja tiedonkäsittelyä ei voinut enää erottaa toisistaan ja sähkö ei kulkenut ilman tietojärjestelmiä eivätkä järjestelmät toimineet ilman sähköä. Vuoden 2002 harjoitus onnistui erinomaisesti osoittaessaan, että vanhat lääkkeet eivät enää purreet hoidettaessa uuden tietoyhteiskuntamme tauteja. Vuonna 2005 palattiin samojen aiheiden pariin. Tieto 2005 harjoitukseen osallistui koko ala. Koko alan puolustustaistelua johti liikenne- ja viestintäministeriön viestintämarkkinaosaston johtoryhmä. Laaja-alaisella valmistelulla, vahvalla sitoutumisella ja voimakkaan määrätietoisella otteella osoitettiin kaikille harjoituksen osapuolille, miten käsillä olevat hyvin monivaikutteiset asiat kyetään ottamaan haltuun, jäsentämään ne ja käynnistämään tarvittavat toimet tehokkaasti. Puolustustaloudellisen suunnittelukunnan tietoyhteiskuntasektorissa alan ylin johto yhdessä sektorin eri poolien kanssa muodosti näkemystään tilanteen edetessä. Tieto 2005 harjoitus osoitti, että alan toimintaedellytykset voivat olennaisesti vaarantua paljon ennen kuin valmiuslain mukaisten toimivaltuuksien käyttö on mah- 283

dollista. Toimintavalmiuden ylläpitämisen kannalta keskeisiksi kokonaisuuksiksi nousivat yhteistoiminnan tehostaminen ja uudenlaiset taloudelliset sekä oikeudelliset lähestymistavat. Nykyistä jäsentyneempää yhteistoimintaa tarvitaan erityisesti teleyritysten ja sähköyhtiöiden kesken. Tiedot osapuolten keskeisistä tarpeista ja voimavaroista ovat välttämätön edellytys kummankin tahon toiminnan jatkuvuudelle vakavissa normaaliajan häiriöissä ja poikkeusoloissa. Ammattitaitoiset metsurit ja varavoimalaitteet ovat molemmille tahoille rajallinen resurssi. Lisäksi näissä oloissa teleyritysten ja sähköyhtiöiden on kyettävä muodostamaan ajan tasalla oleva kuva vaurioista ja niiden korjaamisen edistymisestä. Varautuminen ei ole ilmaista. Isänmaallinen talkoohenki korvaa rahan vain poikkeuksellisesti. Ulkomainen omistaja arvioi sijoittamansa pääoman suojaamista, mutta tuskin on suomalaisen tapaan yhtä halukas huolehtimaan kukkarollaan kaikkien suomalaisten perusturvallisuudesta. Valtion talousarviorahoituksen rinnalla on arvioitava myös huoltovarmuusrahaston nykyistä laajempaa käyttöä tietoyhteiskunnan varautumisessa. Tieto 2005 nosti esiin hyvin perustavanlaatuisen kysymyksen: Onko aika vanhentanut koko valmiuslainsäädäntöajattelun? Uutta valmiuslakia valmistellaan. Uusittukin valmiuslaki näyttää jäävän riittämättömäksi, jos alan toimintavalmiudet voivat vaarantua ennen valmiuslain mekanismien käynnistymistä. Harjoituksessa havainto pysäytti, mutta vain hetkeksi. Voimassa olevan perustuslain tarkkarajaisuus- ja suhteellisuusvaatimusten mukaisesti valmisteltiin täydelliset muutosesitykset viestintämarkkinalakiin, sähköisen viestinnän tietosuojalakiin ja eräisiin muihin lakeihin. Ammattitaitoisesti laadituilla esityksillä kyettiin osoittamaan, että valmiuslaille luonteenomaista hidasta heräämistä voidaan varsin tehokkaasti kompensoida erityislakeihin tehtävillä toimivaltatäsmennyksillä. Tieto-harjoitukset ovat kerta toisensa jälkeen onnistuneet osoittamaan, mikä vaatekappale on kulloinkin puuttunut keisarin päältä. Lailla on maata rakennettava Tietoyhteiskunnan varautumisen kannalta keskeisiä lakeja ovat perustuslaki, viestintämarkkinalaki, radiolaki, sähköisen viestinnän tietosuojalaki, laki huoltovarmuuden turvaamisesta, rikoslaki, pelastuslaki, valmiuslaki ja puolustustilalaki. Oma merkityksensä on myös valtioneuvoston periaatepäätöksellä yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisesta. Teleyritysten varautumisen kannalta tärkein säädös on viestintämarkkinalaki edellyttäessään teleyrityksiltä tiettyjä varautumistoimia, mutta ennen kaikkea siksi, että laki antaa jo rauhan aikana liikenne- ja viestintäministeriölle ja Viestintävirastolle hyvin merkittäviä mahdollisuuksia puuttua häiriöihin viestintämarkkinoilla. 284

Seuraavassa on esitetty uuvuttava mutta kohtuullisen kokoava katsaus keskeisimpiin normeihin. Viestintämarkkinalain 90 :n mukaan teleyrityksen on valmiussuunnittelulla ja poikkeusoloihin varautumisella huolehdittava siitä, että sen toiminta jatkuu mahdollisimman häiriöttömästi myös valmiuslaissa tarkoitetuissa poikkeusoloissa sekä normaaliolojen häiriötilanteissa. Perustavoitteena on pyrkimys varmistaa jo normaalioloissa, että teleyrityksen palvelutarjonta (viestintäverkot ja viestintäpalvelut) jatkuu myös poikkeuksellisissa tilanteissa. Varautumisella tarkoitetaan kaikkia niitä toimenpiteitä, joiden avulla ennakolta estetään toiminnan jatkuvuuden uhkien toteutuminen ja niiden aiheuttamat haitalliset vaikutukset. Teleyrityksen on suunnitelmallisesti tunnistettava uhat ja niiden vaikutukset ja toteutettava tarvittavat toimenpiteet. Poikkeusolot on määritelty valmiuslaissa, normaaliajan häiriötilanteilla taas tarkoitetaan esimerkiksi vakavia häiriöitä teleyrityksen järjestelmissä, luonnonkatastrofeja ja suuronnettomuuksia. Viestintämarkkinalain 91 :ssä säädetään, että kiinteässä puhelinverkossa liikenne- ja viestintäministeriön vahvistamien käyttäjäryhmien liittymille voidaan antaa etuoikeus poikkeusoloissa ja normaaliajan häiriötilanteissa. Lain 92 :n mukaan kiinteässä puhelinverkossa muiden kuin etuoikeutettujen liittymien lähtevä televiestintä voidaan väliaikaisesti estää. Tarkempia säännöksiä annetaan muun muassa Viestintäviraston määräyksillä. Viestintämarkkinalain 94 :ssä säädetään, että jos varautumisesta aiheutuvat kustannukset ovat teleyrityksen toiminnan luonne ja laajuus huomioon ottaen: 1) huomattavia tai, jos kustannukset 2) aiheutuvat etuoikeutettujen tilaajien tietojärjestelmän ylläpitämisestä ja 3) jos kustannukset aiheutuvat liikenne- ja viestintäministeriön pyynnöstä tilatuista teknisistä hyödykkeistä, kustannuksia voidaan korvata huoltovarmuusrahastosta. Viestintämarkkinalain 128 :n mukaan yleiset viestintäverkot ja viestintäpalvelut sekä niihin liitettävät viestintäverkot ja viestintäpalvelut on suunniteltava, rakennettava ja ylläpidettävä siten, että: 1) verkot ja palvelut kestävät normaalit odotettavissa olevat ilmastolliset, mekaaniset, sähkömagneettiset ja muut ulkoiset häiriöt, ja että 2) ne toimivat mahdollisimman luotettavasti myös valmiuslain tarkoittamissa poikkeusoloissa ja normaaliolojen häiriötilanteissa. Lain 129:n nojalla annettavat Viestintäviraston määräykset voivat koskea 1) viestintäverkon sähköistä ja fyysistä suojaamista, 2) viestintäverkon rakennetta, 3) viestintäverkon ja viestintäpalvelun suorituskykyä, 4) yhteenliittämistä, yhteentoimivuutta ja merkinantoa, 5) viestintäverkon liityntäpisteen teknisiä ominaisuuksia, 6) viestintäverkkoon kuuluvan laitetilan fyysistä suojaamista, 7) kaapelitelevisioverkon, antennijärjestelmän ja yhteisantennijärjestelmän teknisiä ominaisuuksia, 8) digitaalisen viestintäverkon synk- 285

ronointia, 9) tilaajayhteyden teknisiä ominaisuuksia, 10) viestintäverkon turvallisuutta ja häiriöttömyyttä, 11) laajakuvatelevisiopalveluja ja laajakuvatelevisio-ohjelmia vastaanottavan televisioverkon teknisiä ominaisuuksia, 12) sähköisen ohjelmaoppaan aloitussivun sisältöä ja rakennetta, 13) menettelyä vika- ja häiriötilanteissa, 14) veloituksen teknistä toteutusta, 15) käyttäjille tarjottavia palveluita, 16) suorituskyvyn ylläpitoa ja seurantaa sekä verkonhallintaa, 17) teknistä dokumentointia, 18) tehon syöttöä, tärkeysluokittelua, varmistamista ja varatiejärjestelyjä, 19) hätäliikenteen ohjausta ja varmistamista ja 20) noudatettavia standardeja sekä muita näihin verrattavia asioita. Sähköisen viestinnän tietosuojalain 19 :n mukaan teleyrityksen ja lisäarvopalvelun tarjoajan on huolehdittava palvelujensa tietoturvasta. Yhteisötilaajan on huolehdittava käyttäjiensä tunnistamistietojen ja paikkatietojen käsittelyn tietoturvasta. Palvelun ja käsittelyn tietoturvasta huolehtiminen tarkoittaa toimia toiminnan turvallisuuden, tietoliikenneturvallisuuden, laitteisto- ja ohjelmistoturvallisuuden sekä tietoaineistoturvallisuuden varmistamiseksi. Nämä toimet on suhteutettava uhkien vakavuuteen, tekniseen kehitystasoon ja kustannuksiin. Lain 20 :n mukaan tietoturvaloukkausten torjumiseksi ja tietoturvaan kohdistuvien häiriöiden poistamiseksi teleyrityksellä tai yhteisötilaajalla on oikeus ryhtyä välttämättömiin toimiin: 1) estämällä sähköpostiviestien, tekstiviestien ja muiden vastaavien viestien välittäminen ja vastaanottaminen, 2) poistamalla tietoturvaa vaarantavat haittaohjelmat viesteistä sekä 3) toteuttamalla muut näihin rinnastettavat teknisluonteiset toimet. Sähköisen viestinnän tietosuojalain 21 :n mukaan teleyrityksen on jo rauhan aikana ilmoitettava Viestintävirastolle verkkopalvelun ja viestintäpalvelun merkittävistä tietoturvaloukkauksista ja sellaisista niihin kohdistuvista tietoturvauhkista, joista teleyritys on tietoinen. Lisäksi teleyrityksen on ilmoitettava Viestintävirastolle palvelujen merkittävistä vikatilanteista ja häiriötilanteista. Samalla on ilmoitettava toimenpiteistä, joilla tällaisten tietoturvaloukkausten ja niiden uhkien sekä vika- ja häiriötilanteiden toistuminen pyritään estämään. Tarkoituksena on mahdollistaa koottu, ajantasainen ja analysoitu tilannekuva kansallisesta sähköisen viestinnän ja sen palvelujen tietoturvatilanteesta ja edesauttaa oikeaan tietoon perustuvien vastatoimien suuntaamista ja painottamista sekä kansallisesti että toimijoittain. Tällä pyritään siihen, että Viestintävirasto voi tarjota toimijoille ja käyttäjille tietoturvaan liittyviä palveluja, joilla voidaan estää lisävahinkojen syntyminen. Kansallisen tilannekuvan muodostamisen kannalta olisi hyvin hyödyllistä, jos kaikki tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoajat vapaaehtoisesti ilmoittaisivat Viestintävirastolle kuvatuista asioista. Pykälistä ei ole pulaa. Toivottavasti ei myöskään niiden viisaista soveltajista. 286

Connecting everything Tieto- ja viestintäteknologian seuraavana vaiheena pidetään sitä, että tietotekniikka laajenee kaikkialle elämään, sen ohikin. Connecting people lausahdus muuntuu muotoon Connecting everything. Koneet ja tavarat saavat internetosoitteet ja viestivät toistensa ja ihmisten kanssa. Uusi tekniikka avaa huimia näkymiä kaikille liiketoiminnan ja elämän aloille. Ensi vaiheessa se omaksutaan liikennepalveluihin ja logistiikkaan, mutta jatkossa sitä hyödyntää muun muassa kaikenlainen teollisuustuotanto ja kauppa, terveydenhuolto ja maatalous. Uudesta yhteiskunnasta puhutaan Japanissa ja Koreassa englanniksi nimellä ubiquitous society, kaikkialla läsnä oleva yhteiskunta. Paremman termin puutteessa on suomeksi joskus puhuttu ubiikkiyhteiskunnasta. Periaatteen tasolla asiat eivät ole uusia, mutta käytännössä uusi tekniikka on lähellä meitä vasta nyt, kun se osataan toteuttaa. Langaton tekniikka toimii, siihen voidaan yhdistää internet, ja ennen muuta: tekniikka on niin halpaa, että kaikki tämä on kaupallisesti mahdollista. Kukaan ei tiedä tarkasti mitä tuleman pitää. Voimme kuitenkin jo hahmottaa ubiikkiyhteiskunnan mahdollisuuksia ja uhkia. Yhteiskunnallinen huomio palautuu peruskysymyksiin: verkkojen saatavuuteen ja turvallisuuteen, erityisesti yksityisyyden suojaan. Ubiikissa maailmassa on paljon sulateltavaa lainsäätäjille ja viestintäpoliitikoille. Poikkeusoloihin varautujan se harmaannuttanee ennen aikojaan. 7.3.4.1 Kriittisen infrastruktuurin varmistaminen Varmistamisen tarve Kansainvälistyminen ja sen perustana oleva tieto- ja viestintäteknologian voimakas kehitys muuttavat jatkuvasti talouden rakenteita ja toimintatapoja. Teknis-taloudellinen kehitys on johtanut yritysten, toimialojen ja kokonaisten kansantalouksien verkostoitumiseen ja keskinäisten riippuvuuksien kasvuun. Riippuvuus ulkomaisista toimittajista on kasvanut paitsi laitteiden, varaosien ja materiaalien, myös erikoisosaamisen osalta. Varastot, huoltotoiminnot ja asiantuntijapalvelut keskittyvät globaalisti ja siirtyvät yhä enemmän suurten monikansallisten yritysten vastuulle. Toimintojen verkostoitumisen ja tuotannollisen tehokkuuden lisääntyessä logististen järjestelmien käyttövarmuuden merkitys kasvaa koko ajan. Tämä on vähitellen johtanut yhteiskunnan välttämättömien toimintojen lähes täydelliseen riippuvuuteen tieto- ja viestintäjärjestelmistä, joiden toimivuus ja luotettavuus ovat siten nykyaikaisen teknistyneen yhteiskunnan toimintakyvyn, turvallisuuden ja kansalaisten toimeentulon välttämätön edellytys. Kansainvälistymisen, verkostoitumisen ja logististen riippuvuuksien lisäksi markkinoiden ja teknologian kehitystrendit vaikuttavat tietotekniikka- ja viestintäalan (ICT) huoltovarmuuteen. Tietotekniikkapalveluiden markkinat ja tietämys keskittyvät muutamalle globaalisti omistetulle suuryritykselle samalla kun tietotekniik- 287

kayritysten ja käyttäjäorganisaatioiden toimintamallit muuttuvat. Lisääntyvä ulkoistaminen, ostokäyttäytymisen muutokset sekä monikansallisten toimijoiden kyky ja tarve siirtää osaamista ja työtä halvemman työvoiman maihin (offshore-/nearshore-kehitys) asettavat haasteita kansalliselle huoltovarmuudelle. Ohjelmistot ovat räätälöityjä sovellusohjelmistoja lukuun ottamatta kaikki myös kansainvälistä alkuperää. Teknologian kehitystrendit kuten mobiliteetti, konvergenssi, Internetin kasvava käyttö (All-IP) ja tietotekniikan laajeneminen kaikissa yhteiskunnan toiminnoissa läsnä olevaksi monimutkaistavat edelleen huoltovarmuuden ylläpitämistä. Vaikka teknologiakehitys toisaalta parantaa monin tavoin tuotteiden, verkkojen ja palveluiden käytettävyyttä ja laatua, muodostaa se myös yhteiskunnan toimivuuden kannalta merkittäviä turvallisuusriskejä. Teknisten järjestelmien koko ja monimutkaisuus ovat kaiken aikaa lisääntyneet ja niiden hallittavuus samalla vaikeutunut. Kokonaisosaaminen on kaventunut. Järjestelmien liittäminen maailmanlaajuisiin tietoverkkoihin on tehnyt niistä erittäin haavoittuvia ja häiriöherkkiä. Mahdollisten häiriöiden vaikutukset ovat siten laaja-alaisia, nopeita ja voimakkaasti koko yhteiskunnan toimintakykyyn heijastuvia. Infrastruktuurin eli teknisten perusrakenteiden lamaantuminen tai osittainenkin tuhoutuminen aiheuttaisi vakavan uhan kansalliselle turvallisuudelle ja kansalaisten hyvinvoinnille. Infrastruktuurin kriittisimmän ytimen muodostavat sähkö-, tietoliikenne- ja tietojärjestelmät. Infrastruktuurin tietotekninen osa, ns. digitaalinen infrastruktuuri on ratkaisevan tärkeässä asemassa sen vuoksi, että sen avulla valvotaan, ohjataan ja hallitaan muita yhteiskunnan vakauden ja turvallisuuden kannalta kriittisiä teknisiä perusrakenteita, kuten energian tuotanto- ja jakelujärjestelmiä, kuljetuksia, varastointija jakelutoimintoja, rahahuolto- ja maksuliikejärjestelmiä, vesihuoltoa sekä terveydenhuollon ja julkisen hallinnon järjestelmiä. Tietoyhteiskunnassa kriittisiin tietoteknisiin perusrakenteisiin liittyvät turvallisuusja varautumiskysymykset ovat nousseet yritysten ja koko yhteiskunnan häiriöttömän toiminnan kannalta yhä tärkeämpään asemaan. Tähän ovat vaikuttaneet muuttuvat uhat, kansainvälistyminen, sähköinen asiointi sekä toimintojen ja palveluiden yhä kasvava siirtyminen tietoverkkoihin ja avoimeen Internetiin. Ennen pääosin fyysiset uhat ovat muuttuneet digitaalisiksi, ohjelmistoperäisiksi. Näitä ovat mm. tietokonevirukset, madot ja muut haittaohjelmat, roskasähköposti, palvelunestohyökkäykset (DoS, DDoS), ohjelmistohaavoittuvuudet, ylläpitovirheet, tietojärjestelmämurrot, tietoliikenteen kuuntelu ja yritysvakoilu. Viime aikoina yhä pahenevaksi ongelmaksi on muodostunut tietorikollisuus ja verkkoterrorismi eri muodoissaan. Vuosi 2003 oli historian pahin virusvuosi niin tapausten määrän, laajuuden kuin vakavuudenkin suhteen. Uutena huolestuttavana kehityspiirteenä on ollut verkkohyökkäysten kohdistuminen yhteiskunnan kriittisiin toimintoihin. Kehitys asettaa sen vuoksi suuria vaatimuksia ja haasteita Internetin 288

käyttövarmuudelle, siirtokapasiteetille, tietoturvallisuudelle ja samalla koko sen tulevaisuudelle. Huoltovarmuuden tavoitteet Yhteiskunnan tietoteknisten perusrakenteiden on oltava jatkuvasti toimintakykyisiä yhteiskunnan normaalien toimintojen vuoksi. Ei voida enää tehdä eroa normaaliolojen ja poikkeusolojen uhkiin varautumisen välillä. Suomessakin on muiden länsimaiden tapaan viime vuosina voimakkaasti kehitetty tietoturvallisuutta ja tehostettu varautumista informaatiouhkiin, jotka vaarantavat taloudellista toimintaa ja kansallista turvallisuutta jo normaalioloissa. Tietoturvallisuuden yleinen kehitys parantaa samalla myös tieto- ja viestintäjärjestelmien sekä niihin perustuvan infrastruktuurin huoltovarmuutta yhteiskunnassa. Erityisen merkittäväksi tietoverkkoihin ja -järjestelmiin kohdistuvat uhat muodostuvat poikkeusoloissa, jolloin hyökkäyksiä toteutetaan huomattavasti suuremmalla voimalla ja suunnitelmallisuudella kuin normaalioloissa. Poikkeusoloissa tietoyhteiskunnan toimintakyky ja turvallisuus ovat täysin riippuvaisia tieto- ja viestintäjärjestelmien tai niiden varajärjestelmien toiminnasta. Kansallisen infrastruktuurin toimivuuteen kohdistuvien uudenlaisten uhkien ja riskien vuoksi useissa läntisissä teollisuusmaissa onkin perustettu erityisiä valtiollisia organisaatioita, joiden tehtävänä on yhteiskunnan kriittisen infrastruktuurin turvaaminen (critical infrastructure protection, CIP). Valtioneuvoston vahvistamissa huoltovarmuuden kehittämistavoitteissa samoin kuin yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisen strategiassakin pääpaino on asetettu yhteiskunnan teknisten perusrakenteiden turvaamiseen. Turvattavia teknisiä perusrakenteita ovat energiaverkot, tietoliikenneverkot, keskeiset tietojärjestelmät, sähköinen ja painettu joukkoviestintä, rahoitustoiminta, maksuliike, rahahuolto, tietoteknologian huolto- ja ylläpitopalvelut, vesihuolto ja muut keskeiset kunnallistekniset peruspalvelut. Erityisesti yhteiskunnan tietoteknisten perusrakenteiden varmistamista tulee lisätä. On luotava valmiudet myös käyttäjien ja palveluiden priorisointiin tarvittaessa tarkoituksenmukaisella tavalla. Yhteiskunnan kriittiset tieto- ja viestintäjärjestelmät on varmistettava kansallisin toimenpitein ja viranomaisten käytössä on oltava poikkeusolojen vaikutuksia kestävät tietotekniset järjestelmät. Varautuminen vaatii entistä enemmän yhteiskunnan osallistumista varajärjestelmien ja muiden varautumishankkeiden toteuttamiseen ja rahoittamiseen. Huoltovarmuutta ei voida myöskään enää turvata pelkästään kansallisin voimavaroin ja järjestelyin (tietoturvallisuus, ohjelmistot ja huoltotoiminnot). 289

Huoltovarmuuden kehittäminen Huoltovarmuuden perustana on hyvin varmennettu perusinfrastruktuuri, sitä täydentävät erilliset varajärjestelyt, hyvä tietoturvallisuus sekä korkeaan osaamiseen perustuva kilpailukykyinen ja monipuolinen tuotanto. Kilpailun lisääntymisen seurauksena markkinoille on tullut uusia operaattoreita ja verkkoja, mikä lisää toiminnan redundanssia. Suuriin tietotekniikkayrityksiin keskittynyt ammattiosaaminen ja voimavarat varmistavat palvelutuotannon jatkuvuutta ja turvallisuutta myös häiriö- ja poikkeusolotilanteissa. Tärkeä edellytys on ollut lainsäädäntöön sisältyvä varautumisvelvoite, joka on edistänyt peruspalvelujen luotettavuutta ja kriisivalmiutta telealalla sekä sähköisessä joukkoviestinnässä. Painettu viestintä muodostaa puolestaan hajautetun ja kriisinkestokykyisen, muita viestintämuotoja täydentävän järjestelmän. Kotimaisella elektroniikkateollisuudella on olennainen merkitys teknisten perusrakenteiden huolto- ja ylläpitotoiminnalle. Maahamme on luotu tieto- ja viestintäinfrastruktuuria varmentavia järjestelmiä erilaisten häiriö- ja erityistilanteiden sekä poikkeusolojen varalle. Huoltovarmuuskeskuksen rooli yleensäkin kriittisen infrastruktuurin varmistamisessa ja sen rahoituksessa on viime vuosina lisääntynyt. Varajärjestelyjen toteutus on tapahtunut yhteistyössä pääasiassa valtiovarainministeriön, liikenne- ja viestintäministeriön sekä sisäasiainministeriön kanssa. Pääkaupunkiseutu muodostaa kriittisten tietotekniikkapalveluiden osalta haavoittuvan riskikeskittymän. Valtionhallinnon ja muiden keskeisten toimijoiden tietojärjestelmien toimivuuden turvaamiseksi on Huoltovarmuuskeskus kehittänyt varaja palvelinkeskustoimintaa. Palvelujen käyttäjiä ovat keskeisimmät yhteiskunnan perustietokantoja hoitavat viranomaistahot sekä eräät muut yhteiskunnan toimivuudelle välttämättömät organisaatiot. Varmistuspalvelujen tarve ja kysyntä ovat olleet kasvamassa, ja tähän liittyvä huoltovarmuustoiminta on laajenemassa. Tietoliikennettä varmistamaan on 1990-luvun aikana rakennettu digitaalinen valtakunnallinen varaverkko (2V verkko), joka turvaa julkishallinnon johto-organisaatioiden ja muiden keskeisten toimijoiden välisen viestinnän erilaisissa katastrofi- ja poikkeusoloissa. Varaverkkoa on ylläpidetty ja sen käyttöä laajennettu muiden turvaverkkojen varmentamiseen. Suomen turvallisuusviranomaisten käyttöön on rakennettu nykyaikainen, ryhmäviestinnän salliva, salauksen ja korkeatasoisen tietoturvallisuuden sisältävä integroitu radioviestintäverkko (VIRVE), joka mahdollistaa kaikkien käyttäjien yhteisen operatiivisen viestinnän erilaisissa katastrofitilanteissa. Huoltovarmuusrahoitusta kohdistetaan myös erilaisiin muihin tietoliikennettä ja sähköistä viestintää varmistaviin hankkeisiin sekä varoitus- ja hälytysjärjestelmien kehittämiseen. Näitä ovat viranomaisten hätätiedotteiden välitysjärjestelmän ylläpito ja kehittäminen, tärkeiden keskusten EMP-suojaus, radio- ja televisiolähe- 290

tysten varmistaminen ja kriittiset pisteet ohittavien vaihtoehtoisten siirtoteiden rakentaminen sekä säteilyn mittaus- ja valvontajärjestelmien uudistaminen. Tärkeä toimintavalmiuden kehittämiskeino on PTS:n piirissä tapahtuva, keskeisten yksityisen sektorin toimijoiden sekä hallinnon organisaatioiden varautuminen häiriötilanteisiin ja poikkeusolojen toimintaan. Tieto- ja viestintäalan tuotannon ja palveluiden varautumista ohjaa ja koordinoi PTS:n tietoyhteiskuntasektori pooleineen (kuvio). Tietoliikennettä, tietotekniikkaa ja joukkoviestintää sekä muita infrastruktuuritoimialoja varten on laadittu varautumisohjeet ja hallinnon toimintasuunnitelmat. Niitä testataan, päivitetään ja kehitetään selvitysten, harjoitusten ja valmiustarkastusten avulla säännöllisesti. Valtakunnallisen tason ohella on välttämätöntä kehittää myös alueellista varautumista ja toimintavalmiutta. Tietojärjestelmäalan alueellisen varautumisorganisaation muodostaa aluepooli, joka koostuu 12 tietojärjestelmäalan valmiustoimikunnasta (TIVA). Tieto- ja viestintäala PTS Keskusjaosto Tietoyhteiskuntasektori Tietoverkkopooli FiCom ry teleoperaattorit DigitaOy verkkojen rakentajat ja ylläpitäjät Finnet-liitto ry viranomaiset Erilaisten varmistusjärjestelyjen ohella myös huoltovarmuuden laadullisten tekijöiden ja toimintavalmiuden kehittämiseen on panostettava. Uhkien ja riskien arvi- Tietotekniikkapooli Tietoalojen liitto ry IT-palveluyritykset ohjelmistotoimittajat viranomaiset Elektroniikkapooli Teknologiateollisuus ry tietoliikenneteollisuus sopimusvalmistajat maahantuojat Elkomit ry viranomaiset Joukkoviestintäpooli Yleisradio Oy kaupalliset televisioyhtiöt kaupalliset radiot Viestinnän keskusliitto ry viranomaiset Graafinen pooli Viestinnän keskusliitto ry sanomalehdet kirjapainot maahantuojat jakeluyritykset viranomaiset Aluepooli - TIVA-toimikunnat (12) Kuva: PTS:n tietoyhteiskuntasektori Toimintavarmuuden parantamista ja priorisointia varten kehitetään myös erilaisia atk-avusteisia apuvälineitä, joita voidaan käyttää niin erilaisten häiriöiden kuin vakavienkin poikkeustilanteiden hallintaan. Tällaisia tietojärjestelmiä ja työkaluja on kehitetty esim. varalaiteyhteistyötä (varaosatietopankki), tiekuljetusten kohdentamista ja hallinnollista ohjausta (ns. Pooleri) sekä yritysten varautumissuunnittelua varten (TietoVasu-ohjelma). 291

ointia ja seurantaa on jatkettava ja tehostettava. Kriittinen infrastruktuuri on analysoitava ja määriteltävä tarkemmin. Verkostoituneet tuotantoketjut ja niiden keskinäisriippuvuudet on tunnistettava paremmin. Huoltovarmuuskeskuksessa on kehitetty tähän liittyvää metodologiaa. On pohdittava uusia huoltovarmuusratkaisuja, jotka perustuvat viranomaisohjauksen ohella toimijoiden yhteistyöhön ja sopimuksenvaraisiin järjestelyihin. Tietoyhteiskuntasektorin poolit seuraavat ja tutkivat aktiivisesti omien alojensa huoltovarmuuden uhka- ja muutostekijöitä sekä niiden vaikutuksia huoltovarmuuteen. Tämä luo organisaatioon riskienhallinnan asiantuntemusta ja kykyä ennakoida uhkia sekä hallita kriisitilanteiden seurauksia ja niistä selviytymistä osana kokonaistoimintaa. 7.3.5 Rahoitushuolto 7.3.5.1 Rahoitustoiminta ja maksujärjestelmät Rahoitusmarkkinoiden kansainvälistyminen, globalisoituminen ja EU:n integraatio ovat muuttaneet olennaisesti kansallisten viranomaisten toiminnan puitteita ja päätöksenteon mahdollisuuksia sekä normaaliaikojen kriisitilanteissa että poikkeusoloissa. Maiden rahoitusjärjestelmät ja markkinat ovat tulleet entistä riippuvaisemmiksi toisistaan ja kehitys jatkuu samansuuntaisena tulevina vuosinakin. Rahoitusmarkkinoiden häiriöt leviävät aiempaa helpommin ja nopeammin maasta toiseen. Rahoitusmarkkinoiden integraatio eli yhdentyminen on edennyt varsin eri tahtia eri rahoitusmarkkinoiden lohkoilla. Tukkumarkkinat, suuryritysten rahoitus ja investointipankkitoiminta ovat yhdentyneet kaikkein pisimmälle, samoin suurten maksujen välitys maiden välillä. EU:n keskuspankkien Target-järjestelmä ja pankkien hallitsema Euro1 järjestelmä välittävät pääosan suurista maksuista ja varsinkin Euro1 ja sen liitännäiset STEP1ja STEP2 (PEACH) kasvavan määrän vähittäismaksuja. SEPA-projektilla pyritään edistämään vähittäismaksujärjestelmien yhdentymistä (single euro payment area). Se on pankkien hanke, jota komissio ja Euroopan keskuspankki (EKP) tukevat. Vähittäispankkitoiminnassa yhdentyminen on ollut vähäistä, mutta tätäkin tuetaan komission taholta. Rahoitusjärjestelmän infrastruktuurissa on maksuliikkeen lisäksi tapahtunut yhdentymistä paljolti fuusioiden ja muiden yritysjärjestelyjen muodossa. Tämä koskee erityisesti pörssejä ja arvopapereiden selvityskeskuksia. Molempien alueella on tapahtunut merkittävää keskittymistä ja suuret keskukset ovatkin nykyään Frankfurtissa, Lontoossa ja Pariisissa. Keskisuuria ja pieniä pörssejä sekä selvitystaloja on silti vielä paljon Euroopassa. Pohjoismaissa rahoitusmarkkinoiden integroituminen on edennyt jopa pisimmälle Euroopassa. Myös Baltian maat ovat olleet tässä kehityksessä osallisena. Pohjois- 292

maihin ja Baltiaan on syntynyt fuusioiden kautta muutama suuri pankki, jotka toimivat kaikissa pohjoismaissa (pl. Islanti) ja ovat hallitsevia Baltian maissa. Näillä kaikilla on myös vakuutustoimintaa, pääosin henkivakuutusta, mutta osalla myös vahinkovakuutusta. Myös keskisuurilla pankeilla on entistä enemmän maiden välistä toimintaa. Myös pörssi- ja selvitystoiminnassa on integraatio edennyt. Suomen ja Ruotsin pörssit muodostavat OMX:n, johon Tanskan pörssikin on sulautumassa. Suomen Arvopaperikeskus (APK) on Ruotsin vastaavan laitoksen (VPC) tytäryhtiö vuodesta 2004 lähtien (NCSD). Tanskan selvityskeskus saattaa aikaa myöten liittyä NCSD:hen. Baltian pörssit ja selvityskeskukset kuuluvat OMX:n Exchanges-divisioonaan. Suomen EU-jäsenyys ja Suomen Pankin kuuluminen Euroopan keskuspankkijärjestelmään (EKPJ) sekä eurojärjestelmään ovat muuttaneet viranomaisten toiminnan ja päätöksenteon oikeudellisia perusteita ratkaisevasti. Euroopan yhteisön (EY) perustamissopimuksen mukaan tavaroiden, palveluiden, henkilöiden ja pääomien liikkuvuus maiden välillä on vapaata. Rajoituksia ei saa olla. Perustamissopimus rajoittaa sääntelyn tilanteisiin, jotka ovat välttämättömiä yleisen järjestyksen ja turvallisuuden kannalta. EY:n tuomioistuin on katsonut, että kaikkia perustamissopimuksesta poikkeamia on tulkittava rajoitetusti. Suomen Pankki on osa EKPJ:tä ja eurojärjestelmää. Tämä vaikuttaa olennaisesti kriisien hallintaan. EKP:llä ja eurojärjestelmällä onkin omia kriisienhallinnan suunnitelmia ja kriisiharjoituksia, joihin Suomen Pankki osallistuu. Suomen Pankin ei voida kansallisissa kriisitilanteissakaan edellyttää toimivan vastoin Euroopan keskuspankkijärjestelmän tai Euroopan keskuspankin laillisesti asettamia rajoitteita tai periaatteita. Toisaalta EKP:ltä ja EKPJ:ltä voidaan saada tukea kriisinhallinnassa, koska Suomen Pankin tulee olla kaikissa olosuhteissa toimintakykyinen osa ko. järjestelmää. Millaisiin kriiseihin tulee varautua? Kriisien perussyyt eivät ole muuttuneet EU-jäsenyyden ja EKPJ:n synnyn myötä. Syyt voidaan jakaa kahteen pääryhmään, jotka ovat normaaliaikojen kriisit ja varsinaiset poikkeusolot. Normaaliaikoina tavallisimmat kriisit syntyvät pankkien ja muiden rahoituslaitosten suurista luottotappioista tai operatiivisten järjestelmien ongelmista. Suuria luottotappioita syntyy yleensä talouden syvässä taantumassa kuten Suomessa 1990-luvun alkuvuosina. Tietojärjestelmien ja tietoliikenteen tekniset ongelmat voivat laukaista operatiivisen riskin koska tahansa. Myös markkinariskit ovat normaaliaikoina mahdollisia. Poikkeusolot ovat vakavampia tilanteita, suuronnettomuuksia (ydinvoimala) tai ulkomaisen vaihdannan (öljy ym. energia, raaka-aineet) vakavia häiriötiloja. 293

Uutta kaikenlaisissa kriisitilanteissa on häiriöiden kasvanut leviämismahdollisuus maiden välillä. Edellä kuvattu rahoitusmarkkinoiden ja niihin liittyvien järjestelmien yhdentyminen maiden välillä voi levittää riskejä nopeasti maasta toiseen. Sekä EU:n organisaatiot että EKPJ ja EKP joutuvat ottamaan entistä vakavammin tällaisen mahdollisuuden huomioon. Kriisienhallinnan toimia Suomen Pankin kuuluminen euroalueeseen ja Euroopan keskuspankkijärjestelmään on tuonut ratkaisevan eron aiempaan tilanteeseen nähden. Suomella ei ole enää omaa raha- eikä valuuttapolitiikkaa. Rahapolitiikka on yhteistä euroalueella eikä Suomen näkökulmaa oteta siinä enää huomioon. Suomea koskeva kriisitilanne ei tällöin näy enää kansallisen valuutan arvon heikkenemisessä, koska tilalle on tullut yhteinen raha euro. Kriisit näkyvät ennen kaikkea kotimaisten rahoitusmarkkinoiden ja järjestelmien häiriönä kuten esim. pankkien vakavaraisuudessa tai maksuliikkeen ja pörssin toiminnassa. Rahapolitiikalla ei tilanteeseen voida vaikuttaa. Periaatteessa Suomen Pankki voi kuitenkin turvata pankkijärjestelmän likviditeetin varsin pitkälle (vakuuksia vastaan). Pankkikriisin (1991 1995) aikojen kaltaisia toimenpiteitä ei voida enää tehdä (pääomatuki ym.). Puolustustaloudellisessa suunnittelukunnassa (PTS) toimii rahoitushuoltopooli, joka seuraa ja edistää alan varautumista. Se on laatinut ohjeen rahoitusmarkkinoiden toimijoiden varautumiseksi poikkeusoloihin. Niille tuli varautumisvelvoite vuoden 2003 valmiuslain ja eräiden erityislakien uudistuksessa. Rahoitustarkastus täydentää em. ohjetta omalla ohjeellaan. Pankkien ja muiden rahalaitosten tietojärjestelmien ja tietoliikenteen toiminnan turvaaminen kaikissa olosuhteissa on keskeinen tavoite. Tähän kuuluu valmiussuunnittelu, suojakopioiden ylläpitäminen ja kriisiharjoitukset. Kuten edellä on todettu kriisit voivat levitä aiempaa nopeammin ja voimakkaammin maiden välillä. Tähän on kiinnitetty kasvavaa huomiota EU:n komissiossa, EKPJ:ssä ja pohjoismaiden viranomaisten kesken. Maiden välinen kriisien hallinta perustuu pääosin yhteistoimintasopimuksiin ja valvontapöytäkirjoihin (MoU eli memorandum of understanding). Näitä on solmittu pankkivalvojien kesken sekä bilateraalisesti että monenkeskisesti. Esimerkiksi pohjoismaiden valvojien välillä on tällaisia sopimuksia. Myös keskuspankkien kesken on vastaavanlaisia sopimuksia kriisitilanteita varten. MoU-tyyppisten sopimusten puute on, että ne eivät ole oikeudellisesti sitovia. Ylikansalliseen päätöksentekoon on vielä pitkä tie, koska EU:n valvonta on täysin kansallisella vastuulla. Viime vuosina on alettu järjestää kriisiharjoituksia maiden välillä. Keskuspankeilla on ollut tällaisia, samoin on ollut keskuspankkien ja valvojien välisiä harjoituksia. Tulossa on EU:n laaja harjoitus, johon osallistuvat kaikki viranomaiset jokaisesta 294

maasta (ministeriö, keskuspankki ja valvoja). Eurojärjestelmällä on ollut omia kriisitilanteiden harjoituksia. Kaikkein vakavimmissa poikkeusolojen kriiseissä voidaan joutua käyttämään rahoitusmarkkinoiden säännöstelyä. Tämän mahdollistaa nykyinen valmiuslaki. Tällöin on kuitenkin otettava huomioon edellä mainitut EY:n perustamissopimuksen rajoitteet kuten myös EKP/EKPJ:n asettamat rajoitteet ja linjaukset. Yhtenä kysymyksenä nouseekin esille säännöstelyvaltuuksien luonne EU- ja EKPJ-oloissa. Keskeinen kysymys on myös valmiuslain yhteensopivuus perustuslain kanssa. Kolmas tärkeä kysymys rahoitusmarkkinoiden kannalta liittyy kotimaisen päätöksenteon mahdollisuuksiin ja keinoihin rahoitusmarkkinoiden integraation syventyessä ja laajentuessa. Erityisesti kotivaltion valvontaperiaate uhkaa siirtää päätöksentekoa Suomesta pois ehkä liiaksikin. 7.3.5.2 Rahahuollon turvaaminen poikkeusoloissa Vaikka valtaosa suomalaisesta maksuvälityksestä tapahtuu nykyään sähköisesti, niin käteisellä on vielä merkittävä osuus kuluttajien vähittäismaksuissa. Käteisen käyttö on maksunvälityksessä vähentynyt lähinnä korttimaksamisen kasvaessa, mutta tavanomaisesta maksamisesta mm. vähittäiskaupoissa yhä noin puolet suoritetaan käteisellä. Käteisen osuus maksuvälityksessä on kuitenkin supistumassa pikemmin kohden tiettyä minimirajaa kuin kokonaan häviämässä. Kriisiolosuhteissa ja erityisesti sähköisen maksuliikenteen estyessä käteismaksujen manuaalinen luonne ja vähäisempi riskialttius tietoverkkojen toimivuudelle korostuvat. Euroaikana käteisen helppokäyttöisyys turistimatkoilla, kustannuksettomuus kuluttajalle, turvallisuus ja riippumattomuus teknisistä järjestelmistä ovat nostaneet käteisen suosiota, jonka seurauksena eurojärjestelmän keskuspankeista liikkeeseen lasketun käteisen määrä on selvästi ylittänyt kansallisten seteleiden määrän. Suomen Pankista liikkeeseen lasketun eurokäteisen arvo on vuoden 2002 alusta kaksinkertaistunut myös markka-ajan lopun tasoon verrattuna. Rahahuollon turvaamisen kannalta ongelmat kriisioloissa liittyvät euroseteleiden edelleen jakeluun pankkikonttoreista, pankkiautomaateista ja kaupoista kuluttajille. Lähes 90 prosenttia liikkeeseen lasketusta käteisestä on jo nyt kotitalouksien ja yritysten hallussa, joten käteiskassojen kasvattaminen maksutarpeisiin edellyttää käteisen edelleen jakelun turvaamista. Kuluttajat voivat varastoida käteistä tietojärjestelmistä riippumattomasti lompakoihin ja muihin säilytyspaikkoihin. Kuluttajat saavat tarvitsemansa käteisen haltuunsa ensisijaisesti pankkiautomaattien kautta. Suomessa pankkiautomaatit jakelevat ulos kuitenkin vain 20 ja 50 euron seteleitä, joten suurimmat 500 100 euron setelit on haettava erikseen pankkikont- 295

toreista. Pienimmät 5 ja 10 euron setelit päätyvät kuluttajille yleensä kauppojen vaihtorahoina. Kauppa saa nämä setelit joko pankeista tai rahakuljettajilta. Suomen rahahuolto osana eurojärjestelmää Eurojärjestelmän osana Suomen rahahuolto on monissa tehtävissä alisteinen Euroopan keskuspankin (EKP) määräyksille ja ohjeille. EKP:llä on yksinoikeus euroseteleiden tekijänoikeuksiin, tuotantoon ja liikkeellelaskuun, jota kansalliset keskuspankit eurojärjestelmässä toteuttavat. Euroseteleiden tuotanto ja käteisen rahan liikkeellelasku sekä rahakuljetukset euromaiden kesken tapahtuvat myös eurojärjestelmän vahvistamien määräysten mukaisesti. Eurojärjestelmän ja yhteisen käteisen edut rahahuollossa liittyvät seteleiden valmistuksen suurtuotannon etuihin, tekniseen turvallisuuteen, rahakuljetusten mahdollistumiseen sekä varmuusvarastointiin. Yhteinen käteisvaluutta hajauttaa useita rahahuollon keskeisiä toimintoja ja riskejä tehokkaasti. Keskuspankkien logististen varastojen lisäksi eurojärjestelmällä on seteleiden kriisitilanteita varten strategiset setelivarastot kaikissa järjestelmän keskuspankeissa, joten seteleiden riittävyys ei pääse muodostumaan ongelmaksi. Rahahuoltoa kohtaavat riskit ovat luultavammin kokonaan toisentyyppisiä kuin seteleiden saatavuuteen liittyviä. Esimerkiksi euroseteleiden väärennökset voivat aiheuttaa ongelmia, vaikka käytännössä massaväärennösten liikkeellelasku on äärimmäisen hankalaa. Periaatteessa erehdyttävien seteliväärennösten ilmaantuminen voi aiheuttaa yleisön puolelta vastareaktion käteisen käyttöä vastaan. Tällaisissa tapauksissa vaihtoehtona on siirtyä laajemmin sähköiseen maksamiseen tai korttimaksamiseen. Käteisen asema pienissä maksutapahtumissa on kuitenkin merkittävä mm. kioski- ja torikaupassa, jakeluautomaateissa sekä päivittäistavarakaupassa. Eurojärjestelmä on varautunut seteliväärennöksiin myös erityisten varaseteliohjelmien ja suunniteltavan uuden setelisarjan avulla. Rahahuolto poikkeusoloissa Käteisestä saadaan sähköisen maksuliikenteen häiriintyessä tärkeä muita maksutapoja korvaava maksuväline. Maksamisessa voidaan kriisitilanteen vakavuudesta riippuen siirtyä eriasteisesti takaisin manuaalisiin järjestelmiin, joista rahahuollossa on tekniikan kehittyessä luovuttu. Kriisin luonteesta riippuen rahahuoltoketjun työnjakoa keskuspankin, pankkien, rahakuljettajien ja mm. kaupan välillä voidaan joutua muokkaamaan nykyisestä, mutta tarvittaessa joustava järjestelmä vähittäismaksuihin on järjestettävissä. Manuaalinen rahankäsittely ei kuitenkaan enää nykypäivänä sovellu enää kovin suurien maksumäärien tai -summien käsittelyyn. Liikkeeseen lasketun käteisen määrä vastaa noin 3 prosenttia kokonaistuotannon arvosta, mutta käteisen määrä voidaan moninkertaistaa. 296

Rahahuollon fyysisiä riskejä ovat esim. rahahuoltokuljetuksen tuhoutuminen tai ryöstöt, jotka kuitenkin ovat käytännössä paikallisia ja yleensä helposti korvattavissa. Maksuliikenteelle suhteellisen vaaraton häiriö on niin ikään tilanne, jossa sähköinen maksuvälitys toimii, mutta fyysinen käteisen saanti on jostain syystä alueellisesti rajoittunutta. Astetta vakavampia tilanteita voivat olla pankkitoimihenkilöiden tai tietotekniikkahenkilöstön lakot, rahakuljettajien lakot, pankki- tai pankkiautomaattitekniikan pettäminen esim. tietokoneviruksen tai ohjelmavian takia. Euroseteleiden tilaus- ja toimitusjärjestelmän varajärjestelmää testataan keskuspankin ja muiden toimijoiden välillä kuitenkin säännöllisesti. Käteisen jakelun rungon muodostavat keskuspankin viisi aluekonttoria, jotka sijaitsevat eri puolilla Suomea. Keskuspankin varastojen tuhoutumisen riskit ovat tästä syystä vähäiset. Vuoden 2004 alusta lähtien Suomeen on perustettu käteisen säilytysvarastoja muutamaan rahakuljettajien laskentakeskukseen. Nykyisellään näissä varastoissa olevan käteisen määrä on vähäinen, mutta käteisen säilytystä keskuspankin lukuun voidaan kriisitilanteissa ulottaa tarpeen vaatiessa vaikka kaikkiin rahakuljettajien laskentakeskuksiin. Näin käteisen alueellista varastointia voidaan laajentaa. Käteisen tukkujakelu toimii Suomen Pankin aluekonttorien kautta, joista käteisen rahakuljetusten kautta siirretään edelleen rahakuljettajien operoimiin käteisen laskentakeskuksiin. Näitä laskentakeskuksia oli Suomen 2004 lopulla 22 kappaletta eri puolilla Suomea. Pidempään jatkuvissa poikkeusoloissa on pyrittävä varmistamaan käteisen jakelu pankkiautomaateista, pankeista ja rahakuljettajien laskentakeskuksista yleisölle. Tämä edellyttää käytännössä sähköisen tiliyhteyden olemassaoloa pankkitiliin. Pankkitili on myös kriisiolosuhteissa keskeisin kuluttajien ostovoiman varastointipaikka. Käteisen käyttöön kohdistuvia riskejä hajauttaa tehokkaasti se, että käteisen jakelukanavia (pankit, automaatit ja kauppa) on useita. Poikkeusoloissa myös päivittäistavarakauppaa voidaan käyttää nykyistä laajemmin käteisen edelleen jakeluun. Kuluttajien henkilökohtaiset tilit mm. kauppaketjuissa voivat osoittautua tärkeiksi käteishuoltoa turvaaviksi vaihtoehdoiksi. Poikkeusoloissa on pyrkiä käyttämään ensisijaisesti jo olemassa olevia käteisen jakelukanavia ja pitää muutokset järjestelmissä jo turvasyistä minimissä. Käteisen käsittelyä kaupoissa ja muissa maksupisteissä voidaan jatkaa periaatteessa myös sähkönjakelusta riippumatta. Sähkön jakelun katkeaminen merkitsee useimmiten kuitenkin sitä, että kaupan kassatoiminnot ja kirjanpitojärjestelmä eivät toimi. Manuaalisilla työvaiheilla pystytään kaupassa vielä toistaiseksi mm. paperisten luottokorttimaksutositteiden avulla korvaamaan osa sähköisestä kaupankäynnistä. Kaupan laskutuksen logistiikan ja kassapäätteiden toimimattomuus varavoiman puutteen tai mikrotietokoneverkon toimimattomuuden takia haittaa kuitenkin ennen pitkää myös käteiskaupan toimintaa. Korvaava käteisen jakelu voidaan toteuttaa kaupan kassoilta, mutta kovin pitkäkestoiseen käteisen edelleen jakeluun kaupat eivät mm. turvallisuussyistä sovellu. Pankit voivat poikkeusoloissa tilapäisesti 297

suostua siihen, että kaupoissa asiakkaat voivat tehdä ostoksia määrärajaan asti ilman katevarausta. Myöskään kaupan varajärjestelmät eivät mahdollista kovin pitkään kestäviä poikkeusolosuhteita. Toisena käteisen jakelukanavana toimivat pankkikonttorit, joista tällä hetkellä jaetaan ulos lähinnä suurimpia euroseteleitä. Kriisin pitkittyessä myös pankkien on varauduttava käteisen lisääntyvään edelleen jakeluun. Maksuliikennettä voidaan näin ollen kohtuullisessa määrin ylläpitää käteisen ja manuaalisen maksunvälityksen avulla. Suomen Pankilla on varajärjestelmät seteleiden tilaus- ja toimitusjärjestelmille ja kassa- ja holvijärjestelmille. Rahahuollon kohtaamat ongelmat varsinkin käteisen edelleen jakelussa voivat olla hyvin erilaisia, eikä yleispäteviä sääntöjä ole löydettävissä. Kyse on myös siitä, miten pitkään eri osapuolten varajärjestelmät voivat toimia. 7.3.5.3 Vakuutusjärjestelmän turvaaminen Sosiaalivakuutus ja yksityisvakuutus Vakuutustoiminta voidaan jakaa yksityisvakuutukseen ja sosiaalivakuutukseen. Sosiaalivakuutus on puolestaan osa sosiaaliturvaa. Sosiaalivakuutuksen keskeisiä lajeja ovat kansaneläkevakuutus, sairausvakuutus, työttömyysvakuutus, lakisääteinen työeläkevakuutus ja lakisääteinen tapaturmavakuutus. Monilla muillakin vakuutuslajeilla on sosiaalivakuutuksen piirteitä. Vakuutuksen keskeinen tehtävä on kansalaisten toimeentulon ja elämisen edellytysten turvaaminen vakuutustapahtuman sattuessa. Vakuutukselle on ominaista varautuminen tulevaisuuteen rahastoinnilla. Sosiaalivakuutuksessa jakojärjestelmällä on kuitenkin rahastoinnista huolimatta keskeinen asema. Esimerkiksi lakisääteisessä työeläkevakuutuksessa suurin osa kerättävistä maksuista kuluu maksussa olevien eläkkeiden kustannuksiin. Sosiaalivakuutusetuuksista rahoitetaan merkittävä osa myös verotuloilla. Tästä huolimatta lakisääteisessä työeläkevakuutuksessa ja lakisääteisessä tapaturmavakuutuksessa rahastoinnillakin on merkittävä asema. Vakuutusyhtiöiden toiminnan kannalta tarkasteltuna vakuutustoiminta voidaan jakaa vahinkovakuutukseen ja henkivakuutukseen. Näitä varten on erilliset vakuutusyhtiöt. Periaatteessa työeläkevakuutus on osa henkivakuutusta. Vakuutusalan rakenne Suomessa Suomessa vakuutusmarkkinoiden rakenne on poikkeuksellinen siinä mielessä, että täällä yksityisille vakuutuslaitoksille on annettu merkittävä sosiaalivakuutuksen 298

hoitotehtävä. Tässä suhteessa merkittävimmät vakuutuslajit ovat lakisääteinen työeläkevakuutus ja lakisääteinen tapaturmavakuutus. Näiden vakuutuslajien vakuutusmaksutulo on selvästi yli puolet kokonaisvakuutusmaksutulosta. Muiden maiden tapaan Suomessakin vahinkovakuutuksen maksutulo on viime vuosina kasvanut suurin piirtein kansantuotteen kasvuvauhtia. Monestakin syystä vahinkovakuutukseen kohdistuu vakuutusmaksujen korotuspaineita. Työeläkevakuutuksessa maksutulo on kasvanut palkkasumman suhteessa. Väestön ikääntyminen ja syntyvyyden alentuminen aiheuttavat kuitenkin vakuutusmaksuun korotuspaineita. Henkivakuutus koetaan kasvualueeksi niin Suomessa kuin muuallakin. Henkivakuutusmarkkinoiden odotetaankin kasvavan tulevaisuudessa voimakkaasti. Euroopan Unionin jäsenyys merkitsi aikanaan laajakantoisia vakuutusalaa ohjaavan lainsäädännön muutoksia. Muutoinkin vakuutusalan rakenteet ovat muuttuneet viimeksi kuluneen kymmenen vuoden aikana erittäin paljon ja varsin nopeasti. Suurten pankkien mielenkiinnon kohteena on ollut erityisesti kasvualueeksi koettu henkivakuutus. Niinpä kaikki merkittävimmät pankkiryhmät ovat perustaneet omat henkivakuutusyhtiönsä. Toisaalta myös vakuutusryhmittymät ovat laajentaneet toimintaansa pankkitoiminnan suuntaan. Suuntana on ollut konglomeroituminen, pankki- ja vakuutusryhmittymien syntyminen. Eräät tällaiset ryhmittymät toimivat usean maan alueella. Tällaiset uudenlaiset rakenteet asettavat perinteiset valvontajärjestelmät kovalle koetukselle. Vakuutusten sähköinen kauppa vaikuttaa myös omalta osaltaan vakuutusalan rakenteisiin ja valvontaan. Nämä uudet rakenteet on otettava huomioon myös vakuutusalan varautumisessa ja valmiussuunnittelussa. Vakuutusalan merkitys kansantaloudessa Vakuutuksen keskeisenä tehtävänä on tulevaisuuteen varautuminen. Tulevien riskien kattamista varten vakuutuslaitoksiin kerätään varallisuutta. Vuoden 2004 lopussa vakuutuslaitosten yhteenlaskettu sijoitusomaisuus oli yli 110 mrd. euroa ja noin 75 % bruttokansantuotteesta. Valtaosa vakuutuslaitosten hallussa olevasta varallisuudesta on vakuutetuille ja vakuutuksenottajille olevien vastuiden katteena. Vuonna 2004 sosiaalimenojen määrä oli Suomessa runsaat 40 mrd. euroa eli määrältään valtion budjetin loppusumman suuruinen. Tosin valtion budjetin kautta sosiaalimenoista rahoitetaan vain noin neljännes. Sosiaalivakuutuksen kautta maksettavien etuuksien kokonaismäärä vuonna 2004 oli noin 25 mrd. euroa. Euroopan Unionissa Suomen työeläkerahastot katsotaan osaksi julkista sektoria. Kun työeläkerahastot ovat ylijäämäisiä ja kun Suomessa työeläkevaroja on pitkään sijoitettu merkittävästi valtion joukkovelkakirjoihin, osaltaan työeläkejärjestelmän ansiosta Suomi on täyttänyt yhteisvaluuttaa koskevat vaatimukset. 299

Edellä todetut muutamat luonnehdinnat osoittavat, että vakuutusjärjestelmän merkitys Suomen kansantaloudessa on erittäin suuri. Luonnollisesti vakuutusjärjestelmä koskee myös jokaista kansalaista. Vakuutettujen etujen turvaaminen ja vakuutusvalvonta Vakuutus on poikkeuksellinen tuote. Vakuutussopimuksen solmiminen merkitsee sitä, että vakuutuslaitos sitoutuu korvauksiin vakuutustapahtuman toteutuessa kenties vasta kymmenienkin vuosien kuluttua. Vakuutuksen ottajalla ei ole käytännössä juurikaan mahdollisuuksia varmistua siitä, että vakuutuslaitokset pystyvät selviytymään aikanaan velvoitteistaan vakuutettuja kohtaan. Siksi kaikissa yhteiskunnissa on katsottu tarpeelliseksi viranomaisten hoitama vakuutusvalvonta. Sekään ei kuitenkaan pysty takaamaan vakuutuslaitosten maksukykyä esim. konkurssitapauksissa sataprosenttisesti. Kaikkialla maailmassa vakuutusvalvonnan keskeisimpänä tavoitteena on vakuutettujen etujen turvaaminen ja erityisesti sen varmistaminen, että tapaturmien ja muiden onnettomuuksien kohtaamat uhrit saavat korvauksensa. Tämän tavoitteen saavuttamisen kannalta tärkein väline on yksittäisten yhtiöiden vakavaraisuusvalvonta. Kansalaisten lienee vaikea hyväksyä sellaista mahdollisuutta, että vakuutusturva pettäisi joissain tilanteissa. Tällainenkin on mahdollista ennalta arvaamattomien tapahtumien seurauksena. Siksi monissa maissa on luotu erilaisia takuujärjestelmiä vakuutettujen suojaksi, esim. Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa sekä henkiettä vahinkovakuutukseen. Suomessa takuujärjestelmä on ollut voimassa lakisääteisessä työeläkevakuutuksessa vuodesta 1962 lähtien, ts. työeläkejärjestelmän alusta saakka. Sittemmin 1990-luvulla lakisääteiset takuujärjestelmät ulotettiin koskemaan myös lakisääteistä tapaturmavakuutusta, liikennevakuutusta ja potilasvakuutusta. Siten Suomessa on lakisääteinen takuujärjestelmä kaikissa lakisääteisissä vakuutuslajeissa. Suomessa takuujärjestelmiä ei ole kuitenkaan muissa vakuutuslajeissa, esim. palovakuutuksessa tai vapaaehtoisessa eläkevakuutuksessa. Vapaaehtoistenkin vakuutuslajien tuomista takuujärjestelmien piiriin on kuitenkin tutkittu. Tällaisten järjestelmien luomista ei ole kuitenkaan katsottu mahdolliseksi mm. suomalaisen vakuutusjärjestelmän keskittyneisyyden takia. Suomen jäsenyys Euroopan Unionissa Suomen jäsenyys Euroopan talousalueessa ja vuodesta 1995 Euroopan Unionissa merkitsi vakuutusdirektiivien perusteella sitä, että Suomesta tuli osa eurooppalaista vakuutusmarkkina-aluetta. Näillä markkinoilla vallitsee yhden toimiluvan ja kotimaan valvonnan periaate. Nämä periaatteet merkitsevät sitä, että jossain jäsenmaassa toimiluvan saanut vakuutuslaitos voi harjoittaa vakuutuspalvelujen tarjontaa yhtenäismarkkinoiden muissakin maissa verraten vapaasti. Vakuutusyhti- 300

ön vakavaraisuusvalvonnasta vastaa toimiluvan myöntäneen maan valvova viranomainen. Selkeästi Suomen tärkein vakuutuslaji on lakisääteinen työeläkevakuutus. Kun Suomesta tuli Euroopan Unionin jäsenmaa, liittymissopimuksessa sovittiin, että Suomen lakisääteinen työeläkevakuutus jätetään vakuutusdirektiivien sääntelyn ulkopuolelle. Päätöksen perusteella maamme työeläkejärjestelmää voidaan kehittää kotimaisen lainsäädännön turvin. Toisaalta liittymissopimuksen mukaan ulkomaiset tahot voivat omistaa työeläkevakuutusyhtiöitä Suomessa. Poikk oikkeusolojen toimintaa ohjaava lainsäädäntö Poikkeusolojen varautumista ja toimintaa ohjaa myös vakuutusalaa koskien valmiuslaki (1080/1991). Valmiuslain 16 :n 2 momentin mukaan valtioneuvosto voi poikkeusoloissa valvoa ja säännöstellä lakisääteiseen vakuutukseen tai sosiaaliavustukseen luettavia etuuksia ja toimeentulotukea sekä säätää poikkeuksia niiden määräytymisperusteista ja toimeenpanosta. Lakisääteinen vakuutus kattaa lakisääteiset eläkkeet ja muun lakisääteisen sosiaalivakuutuksen, kun taas sosiaaliavustuksen piiriin kuuluu myös lakisääteinen toimeentuloturva. Säännöksellä pyritään poikkeusoloissa käytettävillä tilapäisillä toimenpiteillä turvaamaan etuusjärjestelmien piirissä olevien henkilöiden toimeentulo. Valmiuslain 12 ja 12 a pykälien mukaan rahoitus- ja vakuutusmarkkinoita voidaan poikkeusoloissa valvoa ja säännöstellä koskien mm: varojen maastavientiä ja kotiuttamisvelvollisuutta korkoja vakuutussopimusten voimassaoloa ja ehtoja sekä takaisinostoja vakuutusmaksuja ja -korvauksia henkivakuutusten myöntämistä ja välitystä koskevia rajoituksia, kuten sijoitussidonnaisten henkivakuutusten myöntämisen rajoittamista tai kieltämistä vastuuvelkaa ja katetta, tilinpäätöstä, selvitystilaa ja vakavaraisuutta sellaisten korvauksien maksamisesta johtuvien kustannusten tasoittamisesta, jotka on jouduttu maksamaan sopimusehtoja laajemmin (Vak.sop.L 37 a ). Valtio voi poikkeusoloissa ja ulkomaankaupan turvaamiseksi myöntää takuita vahinkovakuutuksille, joille ei ole markkinoita saatavissa jälleenvakuutusta (poikkeusolojen vakuutustakuu). Vakuutustakuiden myöntäminen ja hallinnointi voidaan siirtää valtioneuvoston asettamalle Poikkeusolojen vakuutustakuutoimikunnalle. Varautuminen vakuutusalalla Vakuutustoiminta ja siihen liittyvä eläkkeiden ja muiden korvausten maksaminen ovat niin keskeinen osa kansalaisten perusturvallisuuden kannalta tärkeää infrastruktuuria, että sen toimintakyky on turvattava kaikissa olosuhteissa. Tästä joh- 301

tuen on vakuutus- ja eläkelaitoksille säädetty lakisääteinen velvollisuus varmistaa tehtäviensä mahdollisimman häiriötön hoitaminen myös poikkeusoloissa osallistumalla vakuutusalan valmiussuunnitteluun ja valmistelemalla etukäteen poikkeusoloissa tapahtuvaa toimintaa. Vakuutusvalvontavirasto voi myöntää poikkeuksia vakuutus- ja eläkelaitoksille varautumisvelvollisuudesta, jos se on perusteltua laitoksen koon, toiminnan laadun tai laajuuden taikka muun erityisen syyn vuoksi. Vakuutusvalvontavirasto voi antaa ohjeita varautumisvelvollisuutta koskevan pykälän soveltamisesta. Koko vakuutusalan varautumista poikkeusoloihin johtaa ja valvoo sosiaali- ja terveysministeriö. Yhteistyö yksityisen sektorin kanssa varautumista koskevissa kysymyksissä on kuitenkin vakuutusalalla erityisen tärkeä edellä kuvatuista, mm. lakisääteistä sosiaalivakuutusta koskevista seikoista johtuen. Vakuutusalan pooli Puolustustaloudellisen suunnittelukunnan vakuutusalan pooli on alan valmiussuunnittelusta vastaava elin ja se toimii valmiussuunnittelukysymyksissä vakuutusalan vapaaehtoisena yhteistyöelimenä yksityisen sektorin ja viranomaisten välillä. Vakuutusalan poolin yleisenä päämääränä on varmistaa ja ylläpitää väestön perushuollon kannalta välttämättömän vakuutus- ja korvaustoiminnan edellytykset myös kriisitilanteiden varalta. Se laatii ohjeita valmiussuunnittelua varten, järjestää harjoituksia ja osallistuu niihin, antaa lausuntoja ja toiminnallaan edistää valmiussuunnittelun kehittymistä vakuutusalalla. Vakuutusalan poolin puheenjohtajana on sosiaali- ja terveysministeriön vakuutusosaston edustaja ja lisäjäseninä toimikuntaan kuuluu vakuutusalan keskusjärjestöjen, vakuutuslaitosten ja viranomaisten edustajia. 7.3.6 Teollisuus 7.3.6.1 Teollisuustuotannon ohjaus Teollisuustuotannon turvaamisen tavoitteena on varmistaa sellaisten teollisuustuotteiden tuotanto, jotka ovat välttämättömiä yhteiskunnalle tärkeiden perustoimintojen ylläpitämiseksi. Tällaisia perustoimintoja ovat esimerkiksi elintarvike-, energia- ja terveydenhuolto. Myös kuljetuksista, varastoinnista ja jakelusta on huolehdittava. Viestintä, tiedotus ja hallinto asettavat omat vaateensa nykyaikaisessa yhteiskunnassa teolliselle tuotannolle. Lisäksi maanpuolustusta tukeva tuotanto ja korjaustoiminta ovat hyvin keskeisessä asemassa. Teollisuustuotannon turvaamisen tavoitteena on myös mahdollisuuksien mukaan ylläpitää teollisuustuotannon yleisiä toimintaedellytyksiä ja tavaravientiä sekä turvata talouselämän jatkuvuus ja väestön toimeentulo. 302

Teollisuus pyrkii ensisijaisesti omilla toimenpiteillään varmistamaan välttämättömän tuotannon. Näin saadaan käyttöön paras mahdollinen asiantuntemus, jolloin tuotantotoiminnan varautuminen kytkeytyy tämän päivän todellisuuteen. Valtiovalta puolestaan pyrkii toimenpiteillään turvaamaan perushyödykkeiden ja -palveluiden saannin. Tarpeelliset organisaatiojärjestelyt toteutetaan joustavasti tilanteen mukaan ja mahdollisimman vähäisin muutoksin normaaliajan organisaatioihin. Käytännössä tämä on toteutettu siten, että puolustustaloudellinen suunnittelukunta on tehnyt teollisuuden eri toimialajärjestöjen kanssa sopimuksia, joiden perusteella nämä ovat muodostaneet pooleja omien toimialojensa tuotannollisen valmiuden kehittämiseksi vakavien häiriötilanteiden ja poikkeusolojen varalle. Pooliorganisaatiossa on mukana teollisuudessa ja sen järjestöissä keskeisissä tehtävissä työskenteleviä henkilöitä. Poolien toimintaohjeissa on määritetty tehtävät, jotka kuuluvat niiden valmiussuunnitteluun normaaliaikana ja toimintaan erilaisissa poikkeusoloissa. Poolien tehtävänä on valmistella poikkeusolojen tuotanto- ja toimintasuunnitelmat, selvittää korvaavan tuotannon mahdollisuudet, huolehtia työvoima- ja ajoneuvovarauksista, tehdä tuotantolaitosten tärkeysluokitusesitykset ja kriittisten materiaalien varmuusvarastointiesitykset, kehittää toimialansa tuotantolaitosten valmiussuunnittelua sekä järjestää harjoituksia ja koulutusta. Poolien eräs painopistealue on ulottaa valmiussuunnittelu tärkeimpiin tuotantolaitoksiin saakka niin, että niissä on ajan tasalla olevat laitoskohtaiset suunnitelmat ja niitä ylläpitävä organisaatio. Teollisuustuotannon yleinen valmiussuunnittelu ja varautumisen koordinointi kuuluu puolustustaloudellisen suunnittelukunnan keskusjaostolle ja Huoltovarmuuskeskukselle. HVK ohjaa ja yhteen sovittaa eri poolien toimintaa. Se toimii myös yhteyselimenä viranomaisten ja poolien välillä, koska eri alojen yhteistyö on poikkeusoloissa ja niihin varautumisessa tärkeää. Poikkeusoloissa valtiovalta asettaa teollisuudelle ja sen pooliorganisaatiolle toimintapuitteet. Julkishallinnon ohjaus on sitä tiiviimpää mitä syvemmästä kriisistä on kyse. Toimeenpanojärjestelmä muodostuu viranomaisten ja pooliorganisaation muodostamasta kokonaisuudesta. Hallintovastuu on kauppa- ja teollisuusministeriöllä ja tärkeinä alueellisena organisaationa ovat työvoima- ja elinkeinokeskukset. Ohjausorganisaatio ja poolit toimivat kiinteässä yhteistyössä kauppa- ja teollisuusministeriön, HVK:n ja tarpeen tullen eri ministeriöiden kanssa. 303

7.3.6.2 Teollisuuden varautuminen ja valmiussuunnittelu Teollisuudella on keskeinen merkitys Suomen talouden ja väestön toimeentulon kannalta. Teollisuuden ja rakentamisen osuus maamme bkt:stä on yli 30 %, ja vientimme on lähes kokonaan teollisuuden tavara- ja palveluvientiä. Poikkeusoloissa teollisuuden merkitys vielä korostuu, kun mahdollisuus tuottaa tai hankkia ulkomailta huoltovarmuuden kannalta kriittisiä tavaroita ja palveluja vaikeutuu tai estyy kokonaan. Huoltovarmuuden turvaamisessa teollinen tuotanto ja etenkin perusteollisuus muodostavat välillisesti pohjan yhteiskunnan perushuollon kannalta tärkeiden toimintojen huoltovarmuudelle. Erittäin tärkeää on teollisuuden korjaus- ja huoltotoiminnan ylläpitäminen. Myös puolustusvoimat tukeutuu aikaisempaa enemmän teollisuuden toimituksiin ja sen tarjoamiin palveluihin solmimiensa kumppanuussopimusten kautta. Kansallinen huoltovarmuus on siten kiinteä osa sotilaallista valmiutta. VIENTI TUOTELUOKITTAIN 2004 Kokonaisarvo 48,9 Mrd Muut tuotteet 4,0 Mrd Kemianteollisuuden tuotteet 6,3 Mrd Sähköteknisen teollisuuden tuotteet 12,1 Mrd Puu- ja paperiteollisuuden tuotteet 11,9 Mrd Metalli-, kone- ja kulkuneuvoteollisuuden tuotteet 14,7 Mrd Lähde: Tullihallitus Tilastoyksikkö TUONTITAVAROIDEN KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUKAAN 2004 Kokonaisarvo 40,7 Mrd Raaka-aineet ja tuotantohyödykkeet 15,8 Mrd Muut kulutustavarat 6,5 Mrd Kestokulutustavarat 5,0 Mrd Energiatuotteet 5,1 Mrd Investiuntitavarat 8,3 Mrd Lähde: Tullihallitus Tilastoyksikkö 304

Muutokset toimintaympäristössä Teollisuuden toimintaympäristössä on viime vuosina tapahtunut voimakkaita muutoksia, jotka ovat vaikuttaneet maamme huoltovarmuuteen. Kilpailun vapautuminen ja yritysten kilpailukyvyn korostuminen ovat johtaneet tuotannon keskittymiseen ja usein myös sen siirtymiseen pois Suomesta. Kotimaassa yritykset ovat ulkoistaneet monia toimintojaan, jolloin palveluketjut ovat pidentyneet ja niiden häiriöherkkyys huoltovarmuuden kannalta on kasvanut. Kansainvälisen yhteistyön lisääntyessä toiminnot ja varastot ovat keskittyneet ja toimivan infrastruktuurin sekä logistiikan merkitys on kasvanut. Teollisuus on tullut entistä riippuvaisemmaksi alihankintatoiminnasta ja erilaisista teknisistä järjestelmistä. Osa julkisen sektorin aikaisemmin hoitamista toiminnoista on siirtynyt yksityisen sektorin vastuulle. Kokonaisuuksien hallinta on vaikeutunut ja varautumiselle sekä valmiussuunnittelulle asetettavat vaatimukset ovat kasvaneet. Uudet uhkakuvat ovat muuttaneet varautumisen perusteita painottaen normaaliajan vakavien häiriöiden ja kriisien hallintaa. Varautumisen lähtökohtana on yhteiskunnan kriittisten teknisten perusrakenteiden turvaaminen. Sen vuoksi on erittäin tärkeää, että yritykset, poolit ja viranomaiset valmistelevat yhdessä tarvittavat toimintasuunnitelmat ja tuotannon tavoitteet. Toimivat markkinat pystyvät hoitamaan normaaliaikojen vakavat häiriöt, viranomaisohjaus korostuu poikkeusoloissa. Varautuminen Huoltovarmuuden turvaamisen lähtökohtana on valtioneuvoston päätös huoltovarmuuden tavoitteista (350/2002). Valtioneuvosto antoi vuonna 2003 periaatepäätöksen yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisesta, joka määrittelee uudet uhkamallit varautumisen perusteeksi siten, että siinä otetaan huomioon myös tilanteet ja tapahtumat, joita esiintyy normaalioloissa aikaisemmin määriteltyjen häiriötilanteiden ja poikkeusolojen lisäksi. Näitä täydentää valtioneuvoston selonteko Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta 2004, joka käsittelee yhteiskunnan perustoimintojen turvaamiseen kohdistuvia kehittämistarpeita. Tavoitteiden uudelleenmäärittely johti myös puolustustaloudellisen suunnittelukunnan organisaation uudistamiseen. Suunnittelukuntaan perustettiin viisi sektoria: elintarvikehuolto, energiahuolto, kuljetuslogistiikka, terveydenhuolto ja tietoyhteiskunta. Niiden lisäksi suunnittelukunnassa on suoraan keskusjaoston alaisuudessa toimivia teollisuuspooleja, joihin kuuluvat yritykset turvaavat välttämättömien teknisten järjestelmien toimivuutta sekä tuottavat tavaroita ja palveluja kaikille em. sektoreille. Varautumisen keskeisenä periaatteena on valmiussuunnitelmin ja muin etukäteistoimenpitein varmistaa tehtävien mahdollisimman häiriötön hoitaminen kaikissa 305

turvallisuustilanteissa. Sektoreiden vastuulla on tuotantoketjujen varmistaminen sekä niihin kuuluvien poolien toiminnan yhteensovittaminen ja työskentelyn koordinointi. Teollisuuspoolien päätehtävänä on omien alojensa tuotantoprosessien toiminnan turvaaminen. Poolien toiminta perustuu puolustustaloudellisen suunnittelukunnan ja teollisuuden toimialajärjestöjen välisiin sopimuksiin. Jokaisessa poolissa on päättävänä elimenä poolitoimikunta, jonka tehtävänä on valmistella arvioitujen perushuoltotasojen mukaiset toiminta- ja tuotantosuunnitelmat häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa. Huoltovarmuusanalyysien perusteella poolit selvittävät tuotantoprosessien kriittiset kohdat, tärkeät raaka-aineet ja niiden määrät sekä eri sektoreiden niiltä tarvitsemat panokset. Ne tekevät Huoltovarmuuskeskukselle myös esitykset tärkeysluokiteltavista yrityksistä, kriittisten materiaalien varmuusvarastoinnista sekä kehittävät toimialansa valmiussuunnittelua järjestämällä harjoituksia ja koulutustilaisuuksia. Valmiussuunnittelu Teollisuuden omaehtoinen, toimipaikkakohtainen valmiussuunnittelu muodostaa koko varautumistoiminnan perustan. Mikäli yritys tai toimipaikka kuuluu ensimmäiseen tärkeysluokkaan, sen on nimitettävä valmiuspäällikkö, joka vastaa valmiussuunnitelman laatimisesta ja sen ajan tasalla pitämisestä. Ensimmäisen tärkeysluokan yrityksiä ja toimipaikkoja on kaikkiaan noin 1 400. Puolustustaloudellisen suunnittelukunnan keskusjaosto myöntää poolitoimikuntien esityksestä todistukset valmiussuunnitelmansa laatineille yrityksille. Valmiussuunnitelma laaditaan atk-sovelluksella (Vasu). Sen tietosisältöä on ajanmukaistettu, ja tällä hetkellä on käytössä teollisuusyritysten käyttämän sovelluksen (Vasu 2004) lisäksi viisi eri toimialoille laadittua vastaavaa sovellusta. Osa yritysten valmiussuunnitelmien tiedoista, kuten tiedot kriittisistä materiaaleista sekä poikkeusolojen henkilöstö-, energia- ja kuljetustarpeista raportoidaan sähköisesti poolien ja Huoltovarmuuskeskuksen yhteiseen tietokantaan. Myös puolustusvoimien teollisuusinsinöörit pääsevät tietyin rajauksin tähän tietokantaan. Valmiussuunnittelu onkin nykyisin osa yritysten normaaliaikaista riskienhallintaa ja turvallisuussuunnittelua. Kehityksen suunta Uhkakuvien ja toimintaympäristön muutosten vuoksi huoltovarmuuden tavoitteita joudutaan tulevaisuudessakin tarkistamaan. Globalisaation seurauksena perusteollisuuden tuotanto siirtyy entistä laajemmin kustannuksiltaan halvempiin maihin. Raaka-aineiden saatavuus vaikeutuu ja logististen ketjujen toimivuus monimutkaistuu. Yhteiskunnassa jatkuva verkostoitumiskehitys edellyttää tulevaisuudessa 306

entistä tiiviimpää yhteistyötä eri poolien kesken, ja Suomen huoltovarmuuden turvaamiseksi tarvitaan myös uusia kansainvälisiä yhteistyösopimuksia. Huoltovarmuuskeskus seuraa jatkuvasti huoltovarmuuden tilaa kaikilla perushuollon päätavoitealueilla erilaisten riskiarviointien ja ns. huoltovarmuusindikaattorin avulla sekä osallistumalla alan kansainväliseen yhteistyöhön. Huoltovarmuuden kehittämisessä ja ylläpitämisessä ollaan aikaisempaa enemmän siirtymässä laajamittaisesta varmuusvarastoinnista teknisten järjestelmien toimivuuden sekä kriittisen tavara- ja palvelutuotannon turvaamiseen. Lähtökohtana on edelleen kansallisiin toimenpiteisiin ja voimavaroihin perustuva huoltovarmuus, jota täydennetään ja varmistetaan lisääntyvällä kansainvälisellä yhteistyöllä. 7.3.6.3 Työvoiman ohjaus poikkeusoloissa Säädösperusteet Vuonna 1991 voimaan astunut valmiuslaki (N:o 1080/1991) luo yhtenäiset perusteet ja puitteet työvoiman ohjaukselle poikkeusoloissa. Se asettaa myös työhallinnolle selkeät ennakkovalmistelu- ja suunnitteluvelvoitteet ja yhteistoimintavaatimukset toiminnalle poikkeusoloissa. Valmiuslakiin on tehty sen säätämisen jälkeen pienehköjä tarkistuksia mm. perustuslakiuudistuksen yhteydessä. Lain uudistaminen on käynnissä ja tässä vaiheessa oikeusministeriön asettama, kaikki ministeriöt kattava toimikunta saa valmiiksi mietintönsä marraskuu 2005 lopulla. Valmiuslain tarkoituspykälästä ilmenevät myös työhallinnon velvollisuudet toimia poikkeusoloissa sille asetettujen valtuuksien ja resurssien avulla omalta osaltaan laissa mainittujen kokonaistavoitteiden saavuttamiseksi. Kokonaistavoitteita ovat: väestön toimeentulon ja maan talouselämän turvaaminen oikeusjärjestyksen, perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien ylläpitäminen valtakunnan alueellisen koskemattomuuden ja itsenäisyyden turvaaminen Työvoiman sääntely yllä mainittujen tavoitteiden saavuttamiseksi määritellään valmiuslain toimivaltuuksia käsittelevässä luvussa, jossa työvoiman käytöstä säädetään erikseen. Erityisesti yleisen työvelvollisuuden osalta on suhteellisen selkeästi määritelty kuinka laajaan osaan Suomessa asuvasta väestöstä yleinen työvelvollisuus voidaan ulottaa. Työhallinnolle jää kuitenkin runsaasti tehtäviä rajattaessa pois ne henkilöt, joille ei lain tai poikkeusolotilanteen perusteella ole syytä tai mahdollista antaa työmääräystä. Työhallinnon omien henkilöstövoimavarojen ohjaamiseksi ja poikkeusoloissa toimivien organisaation eri osien mahdollisten siirtojen kannalta on valmiuslain 25 myös merkittävä. Valtioneuvosto voi tämän pykälän perusteella määrätä valtion tai kun- 307

nan palveluksessa olevan henkilön hoitamaan toista virkaa tai tehtävää tai määrätä viraston tai laitoksen siirtymään toiselle paikkakunnalle. Työvoiman ohjaustarpeiden perusteena ovat laki Puolustustaloudellisesta suunnittelukunnasta sekä huoltovarmuuden turvaamisesta annettu laki sekä valtioneuvoston viimeksi mainitun lain perusteella muutaman vuoden välein antamassa päätöksessä asetetut huoltovarmuuden tavoitteet. Myös puolustustilalaissa (N:o 1083/1991) säädetään työvoiman ohjauksesta lähinnä puolustusvoimien tilapäiseen käyttöön sotilasviranomaisen määräämällä alueella, jolla on välttämätöntä kiireellisesti ryhtyä erityisiin sotilaallisiin puolustustoimenpiteisiin. Edellytyksenä on kuitenkin, että puolustustila on saatettu voimaan. Työhallinto on varautunut valmiuslain mukaisten työvoiman sääntelykeinojen käyttöön ottoon laatimalla ennakkoon valmiiksi asetusluonnokset toimivaltuuksien käyttöönottamiseksi. Säädösten soveltamista on harjoiteltu valtionhallinnon järjestämissä valmiusharjoituksissa (Valha) v. 2000 ja 2005 sekä työhallinnon omassa laajamittaisessa satoja virkailijoita käsittäneessä valmiuskoulutuksessa v. 2001 2003. Työvoiman kysyntä ja ohjauskeinot poikkeusoloissa Valmiuslain luvussa 4 työvoiman käyttöä käsittelevässä kohdassa on määritelty normaalioloista poikkeavat toimivaltuudet, joita voidaan uhkatilanteen edellyttämässä laajuudessa ottaa tasavallan presidentin ja valtioneuvoston asetuksilla käyttöön. Näitä toimivaltuuksia ovat: 1. Työnvälityspakko 2. Irtisanomisoikeuden rajoittaminen 3. Yleinen työvelvollisuus Näitä sääntelykeinoja ei oteta kuitenkaan käyttöön, mikäli normaaliolojen ohjauskeinot ovat riittäviä. Kaikkien sääntelykeinojen käyttöönotto vaatii valmiuslaissa säädettyä menettelyä käyttäen säädettyä tasavallan presidentin asetusta, joka antaa valtioneuvostolle tarvittavat valtuudet kunkin toimivaltuuden käyttöön. Työhallinnon on pystyttävä ennakoimaan riittävän ajoissa lisäkeinojen käyttöönoton tarve, jotta tarvittavat ennakkotoimenpiteet pystyään käynnistämään oikea-aikaisesti. Tällöin myös riittävän tehokas tiedotus on mahdollista suunnata kansalaisille sääntelykeinojen käyttöönoton aiheuttamista seurauksista ja vaikutuksista, velvollisuuksista ja oikeuksista. Työnvälityspakko on mahdollista ottaa käyttöön täydentämään normaaliolojen työvoiman ohjauskeinoja kaikissa valmiuslain määrittelemissä poikkeusoloissa ( 2 käsittää viisi poikkeusolokategoriaa). Tällöin työnantaja saa ottaa palvelukseensa ainoastaan työvoimaviranomaisten osoittamia työnhakijoita. Työnvälityspakko kä- 308

sittää kuitenkin vain sen työnvoiman, joka on hakeutumassa työmarkkinoille tai vaihtamassa työpaikkaa siirtymällä toisen työnantajan palvelukseen. Työnvälityspakko ei tuo kansalaisille velvollisuutta ottaa vastaan tiettyä työtä tai ylipäänsä työtä. Työnvälityspakko on näin ollen verraten lievä keino työntekijöiden suhteen eikä sitä tule sekoittaa työvelvollisuuteen. Sillä ei todennäköisesti kyetä hoitamaan suuria ja nopeasti syntyviä työvoiman kysyntätilanteita. Pitkäaikaisen poikkeustilanteen aikana sillä ehkä voidaan kuitenkin ohjata työvoimaa estämällä työvoiman rekrytointi tietyille aloille ja priorisoimalla mm. maanpuolustuksen ja huoltovarmuuden kannalta tärkeiden alojen työvoimatarvetta. Irtisanomisoikeutta voidaan rajoittaa ja erityisistä syistä kieltää irtisanomisoikeuden käyttäminen valmiuslain määrittelemissä ankarammissa poikkeusoloissa (Valmiuslain 2 :n 1 3 kohdat). Terveydenhuoltohenkilökunnan osalta tätä keinoa voidaan käyttää myös valmiuslain määrittelemässä suuronnettomuustilanteessa. Sekä irtisanomisoikeuden rajoittaminen että työvelvollisuuspakko voidaan ottaa käyttöön joko alueellisesti rajattuina tai tietyt toimialat käsittäen. Yleinen työvelvollisuus on voimakkain käytettävissä olevista työvoiman sääntelykeinoista. Yleinen työvelvollisuus voidaan ottaa käyttöön ainoastaan ankarimmissa poikkeusoloissa (Valmiuslain 2 :n 1 3 kohdat). Työvelvollisiksi voidaan valmiuslain mukaan määrätä kaikki 17 64-vuotiaat Suomessa asuvat. Valmiuslain mukaan on mahdollista ottaa käyttöön myös erityinen työvelvollisuus terveydenhuollon turvaamiseksi (valmiuslain 22 ). Kaikissa sääntelykeinojen käyttöön ottamisessa työvoimatoimistoilla (n. 140 kpl) on tärkeä rooli. Työnvälityspakonkin aikana työvoimatoimiston normaaliolojen toiminta on perustana järjestelyille. Poikkeavia menettelytapoja pyritään käyttämään mahdollisimman vähän, mutta toimintaa tehostetaan mm. siirtymällä tarvittaessa kaksi- tai kolmivuorotyöhön. Työpaikat asetetaan tärkeys- ja kiireellisyysjärjestykseen. Luokituksen perustana on yrityksen merkitys poikkeusolojen aikaisen toiminnan ja tuotannon kannalta. Perusteena KTM:n, huoltovarmuuskeskuksen ja puolustusvoimien laatimalle luokitukselle on valtioneuvoston päätös huoltovarmuuden tavoitteista (8.5.2002), jossa on määritelty tärkeimmät turvattavat toiminnot. Nämä ovat seuraavat: 1. yhteiskunnan tekniset perusrakenteet 2. kuljetus, varastointi- ja jakelujärjestelmät 3. elintarvikehuolto 4. energiahuolto 5. sosiaali- ja terveydenhuolto 6. sotilaallista maanpuolustusta tukeva tuotanto ja järjestelmien ylläpito. 309

Vientiteollisuuden merkitys poikkeusoloissakaan ei todennäköisesti vähene, vaan sitä pyritään tilanteen sallimissa rajoissa pitämään käynnissä. Perushuollon kannalta tärkeysluokiteltujen yritysten osalta ei pääsääntöisesti sovelleta työnvälityspakkoa, vaan yritys saa käyttää kaikkia työvoiman hankintakeinoja ja työvoimatoimistot ottavat ne tehostetun työvoiman ohjauksen kohteiksi. Luokittelemattomien yritysten avoimien työpaikkojen täyttyminen voidaan estää mm. siten, että niihin ei osoiteta työnhakijoita tai niihin osoitetaan vain työnhakijoita, joita ei ole mahdollisuus sijoittaa tärkeysluokiteltuihin yrityksiin. Työvoimatoimistojen lisäksi myös työvoima- ja elinkeinokeskusten (TE-keskusten) merkitys poikkeusoloissa korostuu. Läänien lukumäärän vähentymisen vuoksi aluehallintoviranomaisten yhteistyön merkitys on korostunut entisestään. TE-keskusten (15) perustamisen jälkeen työvoiman ohjaukseen liittyviä asioita on mahdollisuus käsitellä entistä kokonaisvaltaisemmin myös poikkeusoloissa. Alueellinen ja osittain TE-keskusrajat ylittävän yhteistyön merkitys lisääntyy poikkeusoloissa kuntarajat ylittävän työssäkäynnin kasvaessa normaalioloissa ja erityisosaamisen korostuessa myös perustuotannon turvaamisen kannalta tärkeillä aloilla. Työvelvollisuuden toimeenpano Työvelvollisuus voidaan saattaa voimaan ainoastaan valmiuslaissa määritellyissä ankarimmissa poikkeusoloissa ja tällöinkin edellytetään, että lievemmät toimenpiteet on todettu riittämättömiksi. Työvelvollisuus koskee jokaista 17 64-vuotiasta Suomessa asuvaa henkilöä. Yleinen työvelvollisuus tulee sisältämään myös säännökset työvelvollisen ja työnantajan tiedonantovelvollisuudesta sekä työvelvollisen ilmoittautumisvelvollisuudesta. Työvelvollisuus tulee olemaan myös ensisijainen suhteessa muulla perusteella suoritettavaan työhön. Työvelvollisuudella tarkoitetaan sitä, että asianomainen saamansa määräyksen nojalla tekee valmiuslain tarkoituksen saavuttamiseksi tarpeellista työtä työnantajalle tämän johdon ja valvonnan alaisena. Hallinnollisesti työvelvollisuuden toimeenpano kuuluu työhallinnolle. Työvelvollisuussuhdetta ei voida irtisanoa tai purkaa ilman työvoimaviranomaisten suostumusta. Työvelvollisuutta määrättäessä on valmiuslain mukaisesti otettava huomioon asianomaisen ikä, perhesuhteet ja terveydentila sekä muutkin olot. Tämä tarkoittaa mm. sitä, ettei ketään saa määrätä työhön, johon hän on ilmeisesti kykenemätön sairauden tai vamman takia tai muusta syystä. Työvelvollisen sijoittamisessa on otettava huomioon hänen ikänsä, perhesuhteensa ja terveydentilansa sekä muutkin olosuhteet. Asepalvelukseen määrääminen syrjäyttää työvelvollisuuden toimeenpanon. 310

Työministeriö on yleistä työvelvollisuutta käsittelevään asetusluonnokseen sisällyttänyt säännökset siitä, milloin työmääräystä ei voida antaa sekä niistä seikoista, jotka tulee ottaa huomioon työmääräystä annettaessa. Näillä säännöksillä halutaan korostaa työvelvollisuusmääräyksen antamisesta vastaavan viranomaisen sopivaisuusharkintaa työmääräystä annettaessa. Henkilön ikä ja terveydentila vaikuttavat hänen kykyynsä ja voimiinsa suoriutua työstä ja saattavat asettaa rajoituksia työmääräyksen antamiselle. Työvelvollisten palkkaus ja muut edut on määritelty myös valmiuslaissa, jonka mukaan noudatetaan alalla voimassa olevaa työ-, toimi- tai virkaehtosopimusta. Jollei tätä perustetta ole mahdollista soveltaa, työvelvolliselle on maksettava palkka ja annettava muut edut kohtuullisuusperiaatteen mukaisesti. Muuksi eduksi voidaan katsoa mm. ne kustannukset, jotka aiheutuvat henkilön joutuessa työmääräyksen perusteella siirtymään kotipaikkakunnaltaan. Palkka- ja muiden kustannuksien korvaamisesta on vastuussa se työnantaja, jolle työ tehdään. On tärkeätä myös huomata, ettei aikaisempi palvelusuhde katkea työmääräyksen johdosta. Vaikka yleinen työvelvollisuus sisältää suhteellisen voimakkaiden työvoiman ohjauskeinojen käyttömahdollisuuden, pyritään työmääräyksiäkin annettaessa kuitenkin mahdollisimman pitkälle vapaaehtoisuuteen. Ratkaisevinta kuitenkin on työvelvollisuudenkin alisteisuus kokonaispuolustuksen tavoitteille. Työvelvollisuusrekisteri työvoiman ohjauksen apuvälineenä Työvelvollisuusrekisteri on työhallinnon käyttöön poikkeusoloissa tarkoitettu tietojärjestelmä, johon pystytään kokoamaan tiedot periaatteessa kaikista Suomessa asuvista työvelvollisista ja yrityksistä. Rekisteri ei ole normaalioloissa olemassa, mutta se voidaan tarvittaessa perustaa työvelvollisuuden säätämisen yhteydessä nopeasti käyttäen hyväksi olemassa olevia tietojärjestelmiä ja rekisterejä. Tärkeimmät perustamisessa käytettävät rekisterit ovat väestö- ja eläketurvarekisterit ja Tilastokeskuksen rekisterit, joista saadaan perustiedot työvelvollisista ja yrityksistä (työnantajista). Lisäksi rekisterin perustamiseen käytetään eräiden muiden virastojen ja laitosten ylläpitämiä rekisterejä. Työministeriö on valmistautunut työvelvollisuusrekisterin perustamiseen sisällyttämällä sitä koskevan säännöksen yleisen työvelvollisuuden käyttöön ottoa käsittelevään asetusluonnokseen. Tämän lisäksi rekisteristä pidetään normaalioloissa yllä systeemisuunnitelma, tietotekninen ratkaisu, poikkeusolojen organisaatio sekä toiminta- ja ylläpito-ohjeet rekisterin käyttöönottoa ja käyttöä varten. Rekisteri on näin ollen kassakaappirekisteri eikä sitä pidetä tietosisällön osalta yllä itsenäisesti normaalioloissa. Koko työvelvollisuusrekisterin perustaminen ja ylläpito olisikin normaalioloissa sekä kallis että tarpeeton ratkaisu. Nykyiset tietosuojasäännökset vaikeuttavat myös rekisterin perustamista ja ylläpitoa normaalioloissa. 311

Rekisterin perustamisvalmiutta harjoitellaan säännöllisesti eri hallinnon valmiusharjoitusten yhteydessä. Rekisterin tai sitä korvaavan järjestelmän uudistaminen alkaa v. 2006. Työvelvollisuuden piirissä on periaatteessa hieman yli kolme miljoonaa henkilöä. Lukumäärää saadaan supistettua huomattavasti rajaamalla rekisteristä pois Puolustusvoimien tarvitseman henkilökunnan, henkilöt jotka on toistaiseksi jätetty kutsumatta puolustusvoimien palvelukseen sekä täydellisesti työkyvyttömät. Rajaukset tehdään käyttäen apuna perusrekistereistä mm. Puolustusvoimien ja Kansaneläkelaitoksen rekisterejä. Työvelvollisuusrekisteriin sisällytetään tiedot myös työvelvollisen ammatista ja koulutuksesta sekä työllisyydestä. Työvoiman ammatillisen ja muun soveltuvuuden selvitystyö tapahtuu työvoimatoimistoissa työvelvollisilta itseltään sekä paikallisilta viranomaisilta saatavia tietoja ja työvoimatoimiston omaa paikallistuntemusta käyttäen. Työhallinnon normaaliolojen varsin mittavia ja korkeatasoisia tietojärjestelmiä voidaan lisäksi hyödyntää siinä laajuudessa kuin ne ovat poikkeustilanteessa käytettävissä. Työvoimatoimistot pystyvät poikkeusoloissa kuitenkin vasta tehtävien haastattelujen ja tarkistusten perusteella määrittelemään tarkoin käytettävissä olevan työvoiman määrän. Työvelvollisuusrekisteriä on mahdollista ja sitä joudutaankin täydentämään monilta osin sen perustamisen jälkeen työvoimatoimistoissa. Nämä seikat eivät kuitenkaan hidasta työvelvollisuuden toimeenpanoa. Työvelvollisuusrekisterin yritysrekisteritiedot sisältävät luettelot kaikista yrityksistä toimipaikkoineen kuntakohtaisesti jaoteltuna. Työvoimatoimiston käytössä on tiedot oman alueensa yrityksistä. Työvoimatoimisto saa ohjeet ja suuntaviivat tuotannonaloista ja työvoimaa tarvitsevista yrityksistä osittain rekisteristä ja osittain tilanteen vaatimusten mukaisesti muilta viranomaisilta. Työvoimatoimistojen on rekisteristä saatavien tietojen ja muiden ohjeiden perusteella otettava huomioon erityisesti: mitkä työvoimatilaukset niiden on kyettävä täyttämään aina minne saa osoittaa työvoimaa riittävyyden salliessa mitkä yrityksistä ja muista työnantajista ovat velvollisia luovuttamaan työvoimaa avainaloille vajauksen täyttämiseksi Työvelvollisuusrekisterin perustamisen jälkeen sen käyttö hajautetaan TE-keskuksiin ja työvoimatoimistoihin. Rekisterin hajautettu käyttö ja pelkistetty työasemasovellus tekevät siitä huonosti haavoittuvan ja toimintavarman myös ankarimmissa poikkeusoloissa. 312

Varautuminen poikkeusoloihin Poikkeusoloihin varautuminen edellyttää koko työhallinnon kattavaa valmiussuunnittelua. Työministeriö on oman valmiussuunnitelmansa lisäksi laatinut kaikkien työvoimatoimistojen käyttöön niille soveltuvan mallivalmiussuunnitelman. Sen käytäntöön soveltamisesta on annettu koulutusta. Kauppa- ja teollisuusministeriö on puolestaan laatinut TE-keskusten mallivalmiussuunnitelman. Työvoimatoimistojen on tarpeen suunnitella ennakkoon omia poikkeusolojen toiminnan aiheuttamia muutoksia ja päätöksentekojärjestelyjään. Sekä työvoimatoimistojen että TE-keskusten on myös ennakkosuunnittelussaan syytä arvioida erityyppisten kriisien vaikutusta alueen ja paikkakuntien tuotantoelämälle. Tämä voi erityisesti suurempien yritysten osalta tapahtua myös yrityskohtaisesti. Alueellisessa yhteistyössä korostuu TE-keskusten ja muiden alueviranomaisten, kuntien sekä puolustusvoimien välinen yhteistyö. Erityisesti on syytä huolehtia siitä, että sekä tuotantotoiminnasta että tärkeistä tehtävistä vastaavista avainhenkilöistä tehdään tarpeelliset varaukset poikkeusoloja varten. Tähän sisältyvät myös työhallinnossa tehtävät varaukset. 7.3.6.4 Poikk oikkeusolojen vaikutus rakentamiseen Vakavissa poikkeusoloissa investoinnit rakentamiseen vähenevät. Investointihalukkuus laskee vähitellen sitä mukaa kun kriisin merkit ovat selvästi havaittavissa ja kynnys kriisin tunnistamiseen ylittyy. Investointien väheneminen alkaa näkyä talonrakentamisen volyymissa suunnitteluvaiheen ja lupamenettelyn huomioon ottaen noin 10 14 kuukauden kuluttua siitä, kun investointeja on alettu lykätä. Korjausrakentamisessa vaikutukset näkyvät jonkun verran varhemmin noin 8 12 kuukauden kuluttua ja maa- ja vesirakentamisessa osin vieläkin varhemmin noin 6 10 kuukauden kuluttua. Toisaalta poikkeusolot saattavat aiheuttaa uudenlaista kysyntää rakentamisessa. Mm. puolustusvoimien rakentamisen tarve kasvaa. Väestönsuojelun tarpeet voivat edellyttää kiireellistä lisärakentamista. Suuret maahanmuuttovirrat voivat niin ikään edellyttää nopeaa rakentamista. Poikkeusoloissa saattaa tuhoutua monista syistä rakennuskantaa sekä tiestöä, rataverkkoa, satamia ja lentokenttiä, voimasiirtoverkkoa, viestintäverkkoa ja muuta yhteiskunnan teknistä infrastruktuuria, mikä edellyttää välitöntä korjausrakentamista. Vakavan kriisin päättymistä seuraa poikkeuksellisen voimakas rakentamisen kausi, kun kriisin aikana patoutunut kysyntä alkaa purkautua olojen vakiintumisen myötä ja poikkeusolojen vaurioita aletaan laajassa mitassa korjata. 313

Vakavissa poikkeusoloissa rakentamisen voimavarat vähenevät samaan aikaan kun ilmaantuu rakentamisen lisätarvetta. Rakentamisen työvoimaa kutsutaan puolustusvoimien palvelukseen ja rakennuskoneita sekä kuljetuskalustoa otetaan puolustusvoimien käyttöön. Rakennustuoteteollisuus voi joutua toteuttamaan puolustusvoimien tilauksia, mikä saattaa aiheuttaa niukkuutta rakennustuotemarkkinoilla. Myös viennin ja tuonnin vaikeutuminen voi aiheuttaa häiriöitä rakennustuotemarkkinoilla. Poikkeusolojen rakentamisen tarpeet ajoittuva pääosin kriisin alkuvaiheeseen, jolloin investointien väheneminen ei vielä ole ennättänyt vapauttaa rakentamisen kapasiteettia, ja kriisin jälkeiseen aikaan, jolloin voimavaroja ei vielä pystytä lisäämään kysynnän nopeaa kasvua vastaavasti. Rakentamisen resurssien väheneminen palvelukseen astumisen ja puolustusvoimien ottojen vuoksi ajoittuu myös kriisin alkuun. Näistä syistä on varauduttava varmistamaan poikkeusoloissa tarvittaessa poikkeusvaltuuksin rakentamisen resurssien saanti ensisijaiseen rakentamiseen. Puolustusvoimien rakentaminen poikkeusoloissa Puolustusvoimien rakentamisen tarve kasvaa heti valmiutta kohotettaessa. Tyypillisimpiä rakennuskohteita ovat ilmavoimien maantietukikohdat, merivoimien tukeutumis- ja laituripaikat, joukkojen puolustusasemien linnoitteet, johtamispaikkojen, tutka- ja viestiasemien sekä varasto- ja laitesuojien suojarakenteet sekä tieyhteyksien ja sotilasväylien rakentaminen ja sulutusten valmistelu. Poikkeusolojen rakentaminen perustuu puolustusvoimissa ensisijaisesti operatiivisiin suunnitelmiin. Joukot aloittavat itse kenttälinnoittamisen ja toteuttavat sen omatoimisesti tai koneilla, valmisosilla ja muilla materiaaleilla tuettuina. Kenttälinnoittamista järeämpää on kevytosalinnoittaminen ja raskasosalinnoittaminen. Vahvinta on kantalinnoittaminen. Vaativampia töitä varten perustetaan rakentajajoukkoja. Ne ovat sotilasläänin esikuntien tai niihin kuuluvienrakentajaesikuntien alaisia. Sotilasläänien esikunnat huolehtivat mm. joukkoihin sijoitettavien henkilöiden ja koneiden varaamisesta sekä resurssien sijoittamisesta. Rakentajaesikunnat huolehtivat lähinnä tuotannon ja kuljetusten ohjauksesta. Tärkeimpiin ja kiireellisimpiin rakennushankkeisiin tarvittavat voimavarat pyritään turvaamaan puolustusvoimien ja rakennusyritysten välisin varautumissopimuksin. Varautumissopimuksessa yritys sitoutuu ylläpitämään valmiutta toteuttaa määrätyt puolustusvoimien valmiuden kohottamiseen liittyvät rakennushankkeet tietyssä ajassa saatuaan pääesikunnalta tai puolustushaaran esikunnalta toteuttamisilmoituksen. Tämä edellyttää yrityksiltä mahdollisuutta irrottaa rakentamisen voimavaroja meneillään olevista hankkeista sopimalla tilaajan kanssa niiden lykkäämisestä. Jos tarvittavia voimaveroja ei muutoin saada, toimeenpannaan valmiuslain nojalla rakentamisen säännöstely. 314

Puolustusvoimia tukee valmiusrakentamisessa Tiehallinto, Ilmailulaitos ja Merenkulkulaitos. Niille kuuluu tiestön, lentokenttien ja väylien ylläpito myös poikkeusoloissa ja yleensä myös silloin, kun ne palvelevat yksinomaan puolustusvoimia. Talonrakennushankkeiden toteuttamisessa puolustusvoimilla on yhteistoiminta Senaatti-kiinteistöjen kanssa. Tie- ja muussa väylärakentamisessa sekä lentokenttien rakentamisessa yhteistyötä on myös mm. Tieliikelaitoksen kanssa. Rakennuttamisen asiantuntemuksessa puolustusvoimat tukeutuu Puolustushallinnon rakennuslaitokseen. Puolustushaarojen esikunnat koordinoivat rakentamisen suunnittelua ja sopivat etukäteen mm. urakoitsijoiden ja rakennustuotteiden valmistajien kanssa poikkeusolojen toimituksista. Tehtäviä hoitaa esikunnassa lähinnä teollisuusinsinöörit. Sotilasläänien, meripuolustusalueiden, lennostojen ja rajavartiostojen esikunnat toimivat alajohtoportaina. Puolustushaarain esikuntien kautta rakentamisen suunnitelmat tulevat tarvittavilta osin pääesikunnan ja puolustusministeriön käsiteltäväksi. Ministeriö huolehtii hankkeiden rahoituksesta. Muu ensisijainen rakentaminen Poikkeusoloissa muita kiireellisiä rakennuskohteita voivat olla mm. väestönsuojat sekä hallinnon ja elinkeinoelämän suojatut toimitilat. Yleisiä väestönsuojia voidaan joutua rakentamaan lähinnä kuntien toimesta. Suojatut toimitilat rakennetaan yleensä asianomaisen viraston tai laitoksen toimeksiannosta. Laajassa maahanmuuttotilanteessa voidaan joutua rakentamaan nopeasti uusia vastaanottokeskuksia sekä suurelle väestömäärälle sopivia turvallisia ja valvottuja pakolaiskeskuksia. Toimeksiantajana voi olla sisäasiainhallinto tai työvoimahallinto. Poikkeusoloissa muuhun rakentamiseen nähden ensisijaista rakentamista voi olla yhtä lailla eri hallinnonalojen kuin elinkeinoelämänkin tilaama rakentaminen. Käynnissä olevissa rakennushankkeissa voi olla kohteita, joiden saattaminen nopeasti päätökseen on välttämätöntä yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamiseksi. Näitä voivat olla esim. voimalaitoshankkeet. Rakentamisen resurssien varmistaminen poikkeusoloissa Tilanteessa, jossa rakentamisen resursseista on niukkuutta ja käytettävissä olevat voimavarat eivät riitä ensisijaisena pidettävään rakentamiseen, ympäristöministeriön johdolla toimeenpannaan rakentamisen säännöstely tai rakennustarvikkeiden säännöstely. Valtuudet rakentamisen ja rakennustarvikkeiden säännöstelyyn on valmiuslaissa ja ne otetaan käyttöön tasavallan presidentin asetuksella, mikä edellyttää lisäksi eduskunnan hyväksymistä. Säännöstelyyn liittyvistä järjestelyistä annetaan valtioneuvoston asetus ja valtioneuvoston asetuksella myös säädetään millä 315

alueilla Suomessa ja minä ajankohtana säännöstely on voimassa. Rakennustuotteiden säännöstelyssä valtioneuvoston asetuksella säädetään myös mitä tuotteita tai tuoteryhmiä säännöstely koskee. Toimeenpantaessa rakentamisen säännöstely käynnissä olevat rakennushankkeet on keskeytettävä määrättyyn ajankohtaan mennessä, ellei niille myönnetä hakemuksesta jatkamislupaa. Uusia hankkeita varten täytyy normaalin rakennusluvan lisäksi hankkia erillinen aloituslupa. Luvat haetaan rakennusvalvontaviranomaiselta ja ne myöntää hankkeen koosta riippuen kunnan rakennusvalvontaviranomainen, alueellinen ympäristökeskus tai ympäristöministeriö. Säännöstely koskee sekä talonrakentamista että maa- ja vesirakentamista. Säännöstely ei koske puolustusvoimien rakentamista. Rakennustarvikkeiden säännöstelyssä rakennustarvikkeiden jakeluporrasta kielletään luovuttamasta säännösteltyjä tuotteita muutoin kuin ostolupaa vastaan. Ostoluvan myöntää hakemuksesta rakennusvalvontaviranomainen. Valmiuslaissa ja puolustustilalaissa valtioneuvostolle on annettu valtuudet tarvittaessa suorin ohjaustoimin määrätä rakennustuotteiden valmistajia ja urakoitsijoita sekä muita rakennusalan toimijoita huolehtimaan määrätystä tuotannosta tai rakentamisesta. Puolustustaloudellisen suunnittelukunnan rakennuspooli Puolustustaloudellisen suunnittelukunnan rakennuspoolissa ovat edustettuina urakoitsijat ja rakennustuoteteollisuus. Rakennuspoolilla on kuusi aluetoimikuntaa. Poolin ensisijaisena tehtävänä on kehittää ja ylläpitää jäsenyritystensä varautumista rakentamiseen poikkeusoloissa ja poikkeustilanteissa. Poolityöskentelyssä mukana olevat yritykset ovat joka tärkeysluokitettuja yrityksiä tai muita yhteistoimintayrityksiä. Tärkeysluokitellut yritykset ja yhteistoimintayritykset voivat varata henkilöstönsä sekä kuljetuskapasiteettinsa ja koneensa omaan käyttöön myös vakavimmissa poikkeusoloissa. Tärkeysluokitellulta yritykseltä edellytetään valmiussuunnitelman tekemistä sekä valmiuspäällikön asettamista. Pooli seuraa rakentamisen resurssien sitoutumista eri hankkeisiin. Pooli seuraa myös yrityskenttää ja siinä tapahtuvia muutoksia. Jos jokin varautumissopimuksen tehnyt yritys tulee kykenemättömäksi toteuttamaan sopimuksessa määriteltyä hanketta tai lakkaa olemasta taikka muutoin haluaa irtisanoutua sopimuksesta, poolin avustuksella pyrytään löytämään toinen yritys vastaamaan ko. hankkeesta. 316

8. VÄESTÖN TOIMEENTULOTURVA JA TOIMINTAKYKY 8.1 Sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävät ja tavoitteet Perustuslain mukaan julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä ja hyvinvointia. Sosiaali- ja terveysministeriö johtaa sosiaaliturvan ja sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen kehittämistä, valmistelee lainsäädännön sekä ohjaa hallinnonalan toimintaa. Lääninhallitusten sosiaali- ja terveysosastot vastaavat sosiaali- ja terveydenhuollon alueellisesta ohjauksesta ja valvonnasta. Sosiaali- ja terveysministeriön alaisuudessa toimii tutkimus-, kehittämis-, ja valvontatehtävistä vastaavia keskusvirastoja. Näitä ovat mm. Kansanterveyslaitos, Työterveyslaitos, Lääkelaitos, Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus, Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskus, Säteilyturvakeskus ja Terveydenhuollon oikeusturvakeskus. Kuntien tehtävänä on järjestää sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut asukkaidensa tarpeiden mukaisesti. Lainsäädännöllä ei säännellä yksityiskohtaisesti toiminnan laajuutta, sisältöä eikä järjestämistapaa. Kunta voi tuottaa palvelut joko omana toimintanaan, sopimuksin muun kunnan kanssa, hankkimalla palvelut ostopalveluna toiselta kunnalta tai yksityiseltä palvelujen tuottajalta. Yksityisiltä hankittavien palvelujen tulee vastata sitä tasoa, jota edellytetään vastaavilta kunnallisilta palveluilta. 317

Sosiaali- ja terveyspalvelut rahoitetaan pääosin verovaroin kunnallisveroina, valtionosuuksina ja asiakasmaksuina. 8.2 Sosiaalihuolto Sosiaalihuollolla tarkoitetaan sosiaalipalveluja, toimeentulotukea, sosiaalisia avustuksia ja niihin liittyviä toimintoja, joiden tarkoituksena on edistää ja ylläpitää yksityisen henkilön, perheen ja yhteisön sosiaalista turvallisuutta ja toimintakykyä. Sosiaalihuollossa keskeinen perusoikeus on oikeus kattavaan sosiaaliturvaan. Sosiaaliturva muodostuu eläketurvasta ja muusta toimeentuloturvasta sekä sosiaalihuollosta. 318

Kunnilla on myös lakisääteinen velvollisuus järjestää asukkailleen sosiaalihuoltoa ja sosiaaliturvaa koskevaa ohjausta, neuvontaa ja tiedottamista sekä sosiaalipalveluja koskevaa tutkimus- ja kehittämistoimintaa. Lisäksi kuntien tulee toimia sosiaalisten olojen kehittämiseksi ja sosiaalisten epäkohtien poistamiseksi. Kiireellisissä tapauksissa tai olosuhteiden muutoin niin vaatiessa kunnan on huolehdittava laitoshuollon ja muiden sosiaalipalveluiden järjestämisestä muullekin kunnassa oleskelevalle henkilölle kuin kunnan asukkaalle. Sosiaalihuoltoa on kunnassa järjestettävä tarpeen mukaan. Palveluja tulee olla tarvittaessa saatavilla ympäri vuorokauden ja myös viikonloppuisin. Sosiaalihuollon päivystysjärjestelmät ovat parastaikaa voimakkaan kehittämisen kohteena. Sosiaali- ja terveysministeriö on asettanut tavoitteeksi, että sosiaalipäivystystoiminta on valtakunnallisesti kattavasti järjestetty vuoteen 2007 mennessä. Useat kunnat tekevät seudullista yhteistyötä sosiaalipäivystyksen järjestämisessä. Äkillisten kriisitilanteiden jälkeistä tukea varten on useiden terveyskeskusten yhteydessä psykososiaalisen tuen ryhmiä. Määrällisesti laajimpia sosiaalihuollon toimintamuotoja ovat lasten päivähoito ja vanhustenhuolto. Muita keskeisiä toimintoja ovat sosiaalityö, vammaishuolto, lasten ja nuorten huollon palvelut, päihdehuolto ja toimeentulotuki. Sosiaalihuoltoa toteutettaessa ensisijaisesti on pyrittävä toimintamuotoihin, jotka mahdollistavat itsenäisen asumisen sekä luovat taloudelliset ja muut edellytykset selviytyä omatoimisesti päivittäisistä toiminnoista. 8.3 Terveydenhuolto Pääosa perusterveydenhuollon palveluista annetaan terveyskeskuksissa, joita Suomessa on runsaat 250. Osa kunnista on järjestänyt terveyskeskustoiminnan yksinään osa yhdessä muiden kuntien kanssa kuntayhtyminä. Terveyskeskusten tehtäviä ovat kansanterveyslain mukaan terveysneuvonta, yleiset terveystarkastukset ja seulontatutkimukset, neuvolatoiminta, koulu- ja opiskelijaterveydenhuolto, työterveyshuolto, hammashuolto, sairaanhoito, kotisairaanhoito, sairaankuljetus sekä osa mielenterveyspalveluista. Runsaat puolitoistamiljoonaa työikäistä suomalaista kuuluu lakisääteisen työterveyshuollon piiriin. Heistä valtaosa saa niin halutessaan myös sairaanhoitopalveluita työterveyshuollosta. Pääsääntöisesti erikoissairaanhoidonomaiset palvelut eivät kuulu työterveyshuollon piiriin. Työnantajat voivat järjestää työterveyshuollon palvelut omana toimintanaan, ostamalla palvelut yksityisiltä - tai kolmannen sektorin palvelujen tuottajilta tai hankkimalla ne terveyskeskuksista. 319

Työnantajat rahoittavat työterveyshuollon palveluista puolet ja sairausvakuutus puolet. Erikoissairaanhoidon palvelujen järjestämiseksi maa on jaettu 20 sairaanhoitopiiriin, joiden väestöpohjat vaihtelevat vajaasta seitsemästä kymmenestä tuhannesta 1,3 miljoonaan. Sairaanhoitopiirit muodostavat viisi erityisvastuualuetta, joista jokaisessa on yliopistollinen sairaala vaativimman erikoissairaanhoidon järjestämistä sekä lääketieteellistä opetusta ja tutkimusta varten. Useissa sairaanhoitopiireissä on keskussairaalan lisäksi aluesairaala tai aluesairaaloita, jotka tuottavat erikoissairaanhoidon perustason palveluita. Osa aluesairaaloista on yhdistynyt alueensa terveyskeskusten kanssa terveydenhuoltoalueiksi. Jokaisen kunnan tulee erikoissairaanhoitolain mukaan kuulua johonkin sairaanhoitopiiriin. Tästä huolimatta kunta voi ostaa erikoissairaanhoidon palveluita myös muualta kuin omasta sairaanhoitopiiristään. Sairaanhoitopiirit ovat kuntayhtymiä, joiden luottamushenkilöelimiä ovat valtuustot ja hallitukset. Sairaanhoitopiirit järjestävät ja tuottavat erikoissairaanhoidon palveluita väestölleen. Ne voivat myös ostaa palveluita yksityisiltä - tai kolmannen sektorin palveluiden tuottajilta tai toisilta sairaanhoitopiireiltä. Erikoissairaanhoitolain nojalla sairaanhoitopiirin tulee alueellaan huolehtia erikoissairaanhoitopalvelujen yhteensovittamisesta ja yhteistyössä terveyskeskusten kanssa suunnitella ja kehittää sairaanhoitoa siten, että kansanterveystyö ja erikoissairaanhoito muodostavat toiminnallisen kokonaisuuden. Sairaanhoitopiireillä on erikoissairaanhoitolain nojalla myös velvoite huolehtia siitä, että laboratorio-, kuvantamisja tietoteknologiatoiminnot järjestetään yhteistyössä terveyskeskusten kanssa tarkoituksenmukaisella tavalla. Niin ikään erikoissairaanhoitolaki velvoittaa sairaanhoitopiirejä järjestämään hoitoa yhtenäisin lääketieteellisin ja hammaslääketieteellisin perustein. Terveydenhuoltomenot olivat vuonna 2003 noin 10 miljardia euroa, mistä sairaalahoidon osuus oli 4,2 miljardia euroa sekä avohoidon 3 ja lääkkeiden ja farmaseuttisten tuotteiden 1,7 miljardia euroa. Kunnallisessa terveydenhuollossa työskentelevää henkilöstöä oli vuonna 2003 vajaat 130000. Yksityisessä terveydenhuollossa työskenteli 34000 henkilöä. Terveydenhuoltomenojen bruttokansantuoteosuus oli Suomessa vuonna 2003 selvästi alle EU maiden keskitason, 7,7 %. 320

8.4 Sosiaali- ja terveydenhuollon varautuminen Varautumisen tavoitteet Sosiaali- ja terveydenhuollon varautumisen tavoitteena on turvata väestölle kaikissa olosuhteissa terveyden ja toimintakyvyn kannalta keskeiset sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut, terveellinen elinympäristö sekä toimeentulo. Palveluiden ja toimeentulon taso sopeutetaan vallitsevaan turvallisuustilanteeseen ja käytettävissä oleviin voimavaroihin. 321

Uhkakuvat Häiriötilanteita ja poikkeusoloja sosiaali- ja terveydenhuoltoon saatavat aiheuttaa mm. pitkittynyt taloudellinen lama, laajat epidemiat ja vaaralliset tarttuvat taudit, säteily- ja muut ympäristöonnettomuudet, talousveden saastuminen, kemialliset uhkat, lääkkeiden ja terveydenhuollon laitteiden saatavuuden vaikeutuminen sekä laajamittainen maahantulo. Uhkakuvat voivat toteutua luonnononnettomuuksien, tahallisen toiminnan tai terrorismin seurauksena. Pitkittynyt taloudellinen taantuma tai lama saattaa aiheuttaa ongelmia tuottaa väestön tarvitsemat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut. Uudet tarttuvat taudit ja laajat epidemiat voivat edellyttää sellaisia hoitovalmiuksia, joita normaaliaikana ei ylläpidetä. Laajat ympäristöonnettomuudet ja ydinvoimalaonnettomuudet voivat edellyttää väestön laajamittaista evakuointia sekä huollon ja hoivan pitkäaikaisia järjestelyjä uudessa elinympäristössä. Kiristynyt kansainvälinen tilanne tai teollisuuden tuotanto- ja markkinahäiriöt saattavat olennaisesti heikentää lääkkeiden ja rokotteiden sekä terveydenhuollon tarvikkeiden saatavuutta ulkomaisilta toimittajilta, joista maamme terveydenhuolto on huomattavan riippuvainen. Varautumisjärjestelmä Sosiaali- ja terveydenhuollon varautumista erityistilanteisiin ja poikkeusoloihin johtaa, valvoo ja yhteensovittaa sosiaali- ja terveysministeriö yhteistyössä lääninhallitusten sosiaali- ja terveysosastojen kanssa. Lisäksi ministeriö ohjeistaa ja kouluttaa sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköitä valmiussuunnittelussa ja varautumisessa erityistilanteisiin ja poikkeusoloihin. Valtakunnan terveydenhuoltopäällikkönä toimivan sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikön tulee huolehtia siitä, että terveydenhuollon hoitamiseksi poikkeusoloissa on tarvittavat suunnitelmat ja että ne on sovitettu yhteen muun poikkeusoloihin varautumista koskevan suunnittelun kanssa. Valtioneuvoston asettama poikkeusolojen terveydenhuollon neuvottelukunta suunnittelee ja valmistelee terveydenhuollon hoitamista poikkeusoloissa. Neuvottelukunta on asettanut jaostoja eräiden terveydenhuollon osa-alueiden valmiussuunnittelua varten. Lääninhallitusten sosiaali- ja terveysosastot ohjaavat läänin alueen sosiaali- ja terveydenhuollon valmiussuunnittelua ja osallistuvat sen toteutukseen ja ylläpitoon sekä avustavat kuntia valmiussuunnitelmien ajan tasalla pitämisessä. Lisäksi ne sovittavat yhteen alueelliset suunnitelmat yhteistyössä sairaanhoitopiirien kanssa. 322

Valmiussuunnittelu Valmiussuunnittelu kattaa suunnitelmat ja järjestelyt tehtävien hoitamiseksi erityistilanteissa ja poikkeusoloissa. Valmiussuunnitelmat sisältävät periaatteet valmiuden nostamisesta sekä lisäresurssien ja tilannejohtamisjärjestelmien käyttöönottamisesta normaaliolojen häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa. Suunnitelmat sisältävät myös mm. teknisen huollon, valmiusvarastoinnin, tietoturvan, viestinnän sekä toimitilaturvallisuuden suunnitelmat. Terveyskeskukset, sairaalat ja sosiaalihuollon yksiköt ovat laatineet laitoskohtaiset valmiussuunnitelmat toimintojen järjestämisestä ja palvelujen tuottamisesta kaikissa olosuhteissa. Sairaanhoitopiireillä ja lääninhallituksilla on alueelliset valmi- 323

ussuunnitelmansa siitä, miten alueella toimitaan erityistilanteissa ja poikkeusoloissa. Sosiaali- ja terveysministeriön sekä hallinnonalan asiantuntijalaitosten valmiussuunnitelmat sisältävät toimintaperiaatteet keskushallinnon tehtävistä, vastuista ja toimintaperiaatteista erilaisissa tilanteissa. Vapaaehtoisjärjestöjen resurssit ja osaaminen viranomaisten toiminnan tukena erityistilanteissa ja poikkeusoloissa on usein elintärkeää. Tästä syystä sosiaali- ja terveydenhuollon tulee valmiussuunnittelussaan ottaa huomioon yhteistyö vapaaehtoisjärjestöjen kanssa ja yhteensovittaa suunnitelmat. Valmiussuunnittelutasot Sairaaloiden/terveyskeskusten/sosiaalitoimen valmiussuunnitelma kuinka laitos toimii Kunnan valmiussuunnitelma sektorisuunnitelmien yhdistelmä Sairaanhoitopiirien/läänin valmiussuunnitelma kuinka alueella toiminta järjestetään Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan valmiussuunnitelma kuinka keskushallinto ja asiantuntijalaitokset toimivat Valtioneuvosto kuinka ministeriöt toimivat. Valmiustilat Erityistilanteiden ja poikkeusolojen hallitsemiseksi sosiaali- ja terveydenhuollon valmiutta nostetaan joustavasti ja portaattomasti. Perusvalmius on valmiustila, jota ylläpidetään normaaliaikana. Se edellyttää määräysten mukaista suunnitelmavalmiutta ja toiminnallisia valmiuksia sekä ennakkojärjestelyjä erityistilanteita ja poikkeusoloja varten. Valmiuden kohottamistoimenpiteitä nimitetään tehostetuksi valmiudeksi. Valmiutta kohotettaessa ylläpidetään jatkuvaa johtamisvalmiutta sekä tehostetaan toimintaa tarkoituksena hallita uhkaava tai syntynyt tilanne. Täysvalmius on valmiustila, jossa kaikki voimavarat on otettu käyttöön erityis- tai poikkeusolotilanteen aiheuttamien vaikutusten ehkäisemiseksi ja niistä selviytymiseksi. 324

Päivittäiset, tavanomaiset onnettomuus- ja häiriötilanteet hoidetaan perusvalmiudessa. Tehostettuun valmiuteen siirtymistä edellyttävät usein erilaiset suuronnettomuudet, joissa hoitoa ja hoivaa tarvitsevien henkilöiden määrä on tavanomaista suurempi eikä tilanne ole hallittavissa perusvalmiuden organisaatiolla. Täysvalmiudessa otetaan käyttöön kaikki mahdolliset lisäresurssit ja voimavarat. Tällöin voivat olla kyseessä äärimmäiset onnettomuustilanteet tai poikkeusolot. Täysvalmiudessa käytettävissä olevat resurssit eivät aina riitä tilanteen täysimääräiseen hallintaan. Tästä syystä pitkittyneessä täysvalmiutta edellyttävässä tilanteessa saattaa olla tarpeen keskeisen palvelutuotannon turvaamiseksi heikentää palvelujen laatua ja saatavuutta sekä asettaa palveluja etusijajärjestykseen. 8.5 Sosiaali- ja terveydenhuollon johtaminen erityistilanteissa ja poikkeusoloissa Ministeriö ylläpitää valtakunnallista tilannejohtamisvalmiutta ja asiantuntijaohjausjärjestelmiä. Tilannejohtaminen on tehostettua, tilanteen selvittämiseen ja hallitsemiseen tähtäävää toimintaa. Tilannejohtamisen tavoitteena on pyrkiä suunnitelmallisesti varmistamaan mahdollisimman aikainen tilanteen havaitseminen ja ennakoiminen, tilannekuvan muodostaminen ja ylläpito, oikea tilannearvio, tarvittava asiantuntemus, nopea päätöksenteko sekä päätösten tehokas toimeenpano ja niistä tiedottaminen. Tilannejohtamisjärjestelmä otetaan käyttöön valtakunnallisesti merkittävissä erityistilanteissa ja poikkeusoloissa ministeriön ja hallinnonalan päätöksenteon avuksi. Erityistilanteissa ja poikkeusoloissa lääninhallitusten sosiaali- ja terveysosastot ohjaavat ja osallistuvat operatiivisin toimenpitein läänin alueen väestön sosiaalisen ja terveydellisen turvallisuuden kannalta tarpeellisten toimenpiteiden toteutukseen ja haitallisten seurausten lievittämiseen. Sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntijat osallistuvat läänien johtokeskustyöskentelyyn ja operatiiviseen johtamiseen aluetason erityistilanteissa ja poikkeusoloissa. Paikallisella tasolla terveydenhuollon johtovastuu on johtavalla terveyskeskuslääkärillä ja sosiaalihuollon johtovastuu sosiaalijohtajalla. 325

8.6 Väestön terveydensuojelu Terveydensuojelulain (763/1994) nojalla kunnan tehtävänä on alueellaan edistää ja valvoa terveydensuojelua siten, että asukkaille turvataan terveellinen elinympäristö. Lain 8 :n nojalla terveydensuojeluviranomaisen on huolehdittava varautumisesta onnettomuuksien tai vastaavien tilanteiden (erityistilanteet) aiheuttamien terveyshaittojen ehkäisemiseksi, selvittämiseksi ja poistamiseksi. Terveysuhkien havaitsemiseksi ja torjumiseksi pidetään yllä sekä tarttuvien tautien ja elintarvike- ja vesiperäisten epidemiaepäilyjen ilmoitus- ja laboratoriojärjes- 326

telmää sekä eri viranomaisten yhteistyönä toteutettavaa riskinarviointia ja epidemiaselvitystä. Terveydenhuollon toimintayksiköt ja kunnan ympäristönterveydenhuolto huolehtivat valmiussuunnitelmissaan siitä, että niillä on väestön terveyttä vaarantavien uhkien ja vaaranaiheuttajien tunnistamiseen, levinneisyyden arviointiin ja seurantaan, terveydellisen merkityksen arviointiin sekä vastatoimenpiteiden suorittamiseen sovitut ja varmistetut yhteistyökäytännöt laboratorioverkoston ja asiantuntijalaitosten kanssa. Käytäntöjen sisältö ja toiminta perustuvat riskianalyysiin ja vaihtelevat alueittain. 8.6.1 Ympäristöterveydenhuolto Ympäristöterveydenhuollolla tarkoitetaan yksilön ja hänen elinympäristönsä terveydensuojelua. Ympäristöterveydenhuollon erityistilanteita voivat aiheuttaa erityisesti juomaveden, ravinnon tai ilman saastuminen mikrobeilla, kemikaaleilla tai radioaktiivisilla aineilla. Ympäristöterveydenhuollon erityistilanteet ovat maassamme suhteellisen yleisiä. Vuosittain ilmenee useita vesiepidemioita ja ruokamyrkytysepidemioita sekä kemiallisia tilanteita, joissa tarvitaan ulkopuolista asiantuntija-apua kunnan omien toimenpiteiden tueksi. Kunnat ovat laatineet suunnitelmia varautumisesta ympäristöterveydenhuollon erityistilanteisiin. Erityisesti on laadittu suunnitelmia kemikaalionnettomuuksien varalle, mutta myös muita uhkia silmälläpitäen. Useimmissa kunnissa on toiminnassa ruokamyrkytysten ja epidemioiden selvitysryhmät, joilla on toimintasuunnitelmia laajojen epidemioiden varalle. Lisäksi eri toimialat ja laitokset kunnissa ovat varautuneet itse määrittelemiinsä erityistilanteisiin. Kunnan ympäristöterveydenhuollon tehtävänä on erityistilanteissa: 1. arvioida erityistilanteen aiheuttamat terveyshaitat, tehdä päätöksiä terveyshaitan ehkäisemiseksi/poistamiseksi (esim. vedenjakelun keskeyttäminen, elintarvikkeen poisto markkinoilta, koulun sulkeminen, alueelta poistuminen) 2. tiedottaa erityistilanteesta nopeasti ja totuudenmukaisesti valmius oltava koko väestöä, huoneistoa, aluetta tai yksilöä koskevaan tiedottamiseen, samoin tiedotusvälineille, omalle organisaatiolle, yhteistyötahoille, naapurikunnille jne. jaettavan informaation antamiseen 3. avustaa muita viranomaisia päätöksenteossa (pelastustoimi, poliisi, ympäristönsuojelu, terveydenhuolto jne.) 4. huolehtia tilanteen ja ympäristön seurannasta terveydelliseltä kannalta (esim. tarkkailuvelvoite vedenottamolle, sairastavuuden seuranta, epidemialähteen etsiminen) 327

5. tehdä johtopäätöksiä ja antaa määräyksiä erityistilanteiden toistumisen välttämiseksi (pysyväismääräysten antaminen, lupaehtojen muuttaminen, valvonnan tehostaminen). Lääninhallituksissa suunnittelua ja toimintaa koordinoi pelastustoimi, joka erityistilanteessa tarvittaessa hälyttää läänin ympäristöterveydestä ja tartuntataudeista vastaavat viranhaltijat. Alueellisilla ympäristökeskuksilla on suunnitelmia äkillisten ympäristöonnettomuuksien varalle. Suomen ympäristökeskus on julkaissut ohjeet ympäristöonnettomuuksien ja poikkeuksellisten luonnontilanteiden varalle. Pohjavesialueiden turvallisuussuunnitelmat sisältävät vaarallisten kohteiden kartoitusta ja niistä pohjavesille aiheutuvien riskien arviointia. Turvallisuussuunnitelmien tilaajina ovat olleet mm. kunnat, maakuntien liitot ja ympäristökeskukset. 8.6.2 Epidemiaselvitykset Kunnat ovat varautuneet erilaisiin epidemioihin nimeämällä ns. epidemiaselvitystyöryhmän. Siihen kuuluvat ainakin johtava terveyskeskuslääkäri tai tartuntataudeista vastaava lääkäri, terveyskeskuksen tartuntatautiyhdyshenkilö, terveysvalvontaa johtava viranhaltija, elintarvikevalvontaa tekevä eläinlääkäri, terveystarkastaja sekä luonteeltaan erilaisissa epidemioissa riittävästi muuta tarvittavaa asiantuntemusta. Selvitystyöryhmä kokoontuu säännöllisesti ilman epidemiatilanteitakin. Ryhmän sisällä on etukäteen määritelty epidemiatilanteiden toimintavastuut ja tavat paikallisiin olosuhteisiin sovellettuna. Kunkin epidemiaselvityksen tavoitteet ja siihen käytettävät voimavarat riippuvat mm. altistuneiden määrästä, altistumistilanteesta ja epäillyistä aiheuttajista, sairaustapausten vakavuudesta ja havaituista tai todennäköisistä aiheuttajamikrobeista. Kunnallisten terveys- ja elintarvikevalvontaviranomaisten selvityksen kohteena oleva epidemia voi olla osa laajempaa ilmiötä, minkä vuoksi nopea tiedonvälitys alueellisille ja valtakunnallisille asiantuntija- ja viranomaistahoille on tärkeää tilanteen hallitsemiseksi. Aivan pieniä tautiryvästymiä lukuun ottamatta epidemiaa ei voida selvittää ilman erityisjärjestelyjä. Selvitystyöryhmässä on sovittava mahdollisimman varhain riittävien henkilövoimavarojen käytöstä ja epidemiaselvitys tulee priorisoida vähemmän kiireisten tehtävien edelle. Tavallisesti tämä merkitsee terveyskeskuksen tartuntatautiyhdyshenkilön täysipäiväistä työskentelyä selvityksen parissa. Kansanterveyslaitos voi pyydettäessä lähettää tutkimusryhmän epidemiapaikkakunnalle. Tutkimusryhmään kuuluu tavallisesti 1 2 lääkäriä ja 1 2 sairaanhoitajaa. 328

Myös Eläinlääkintä- ja elintarvikevirasto antaa konsultaatioapua. Lääninhallitusten lääninterveystarkastajat, elintarviketarkastajat, -eläinlääkärit ja lääkärit voivat olla apuna varsinkin laajoja epidemioiden selvityksiä tehtäessä. ja koordinoitaessa. Sairaanhoitopiirissä keskussairaalan kliinisen mikrobiologian laboratorion asema epidemiaselvityksessä on usein keskeinen. Sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava henkilö sekä tartuntatautiyhdyshenkilö voivat tukea selvitystyöryhmän toimintaa. Tiedonkulku epäiltäessä elintarvike- tai vesiperäistä epidemiaa Hoitava lääkäri Mikrobiologian laboratorio Kunnan asukas KUNNALLINEN SELVITYSTYÖRYHMÄ TERVEYSKESKUS - tartuntataudeista vastaava lääkäri - tartuntatautiyhteyshenkilö TERVEYSVALVONTA - johtava viranhaltija - eläinlääkäri - terveystarkastaja Ravintola Asiakas Ympäristölaboratorio Vesi- ja viemärilaitos Elintarviketuottaja Sosiaali- ja terveysministeriö KANSANTERVEYSLAITOS (KTL) - Infektioepidemiologian osasto (koordinoi) - Suolistobakteriologian laboratorio - Ympäristöterveyden osasto Eläinlääkintä- ja elintarviketutkimuslaitos - mikrobiologian lab. - ruokamyrk. koord. Maa- ja metsätalousministeriö Elintarvikevirasto Sairaanhoitopiiri - tt-vastaava lääkäri - mikrobiologian lab. - päivystävät yksiköt Lääni - elintarvikevalvonta -lääkäri 8.6.3 Tarttuvien tautien seurantajärjestelmä Tartuntatautien aiheuttamien sairauksien hoidon ja ehkäisyn tehostamiseksi toteutetaan tautien seurantaa. Suomessa sitä tehdään paikallisesti, alueellisesti ja valtakunnallisesti. Seurannan keskeinen apuväline on tartuntatautienseurannan järjestelmä ja siihen kuuluva tautirekisteri. Hyvällä seurannalla voidaan parantaa sairastuneiden hoitoa ja ehkäistä epidemioita ja arvioida mm. torjuntatoimien tehoa. Valtakunnallisen tartuntatautirekisterin toiminta perustuu tartuntatautilakiin (583/ 1986) ja tartuntatautiasetukseen (786/1986). Valtakunnan tasolla rekisteriä hoitaa Kansanterveyslaitos. Aluerekisterit toimivat sairaanhoitopiirien vastuulla ja niitä ylläpidetään piirien keskussairaaloissa. Lääkärit ja potilasnäytteitä tutkivat mikrobiologiset laboratoriot ovat ilmoitusvelvollisia rekisteriin toteamistaan tautitapauksista ja niihin viittaavista laboratorio- 329

löydöksistä. Nämä tiedot tarkastaa ja tarvittaessa täydennetään rekisterin ylläpitäjä. Järjestelmän keskeisiä ominaisuuksia ovat ne, että seurannan kohteena olevat taudit havaitaan herkästi ja tarkasti sekä ajantasaisesti. Tartuntatautirekisterin sisältämien henkilötietojen vuoksi tartuntatauti-ilmoituksen käsittely ja sähköisten rekisteritietojen hallinta toteutetaan huolellisesti tietosuojaa noudattaen. Tietoja voivat alueellisesti ja paikallisesti hyödyntää työssään ne henkilöt, jotka vastaavat tartuntatautien vastustamistyöstä. Suomen tartuntatautirekisteri on osa Euroopan Unionin ja Maailman terveysjärjestön tarttuvien tautien seurantajärjestelmää. Kuva: Tarttuvien tautien seurantajärjestelmä. 8.6.4 Säteilyvalvonta Säteilyturvakeskus ylläpitää valtakunnallista säteilyvalvontaa, joka kattaa ulkoisen säteilyn automaattivalvonnan sekä radioaktiivisten aineiden määritykset elintarvikkeista, juomavedestä, ihmisestä ja ympäristöstä. Säteilyvalvonnalla varmistetaan nopea reagointi poikkeaviin säteilytilanteisiin sekä tuotetaan tarvittava tieto ihmisiä, ympäristöä ja tuotantoa koskevien suojelutoimien perustaksi. Mittaustoimintaa varten pidetään yllä kattavaa ulkoista, automaattista valvontaverkkoa, Säteilyturvakeskuksen laboratorioita, alueellisia laboratorioita sekä paikallisia elintarvike- ja ympäristölaboratorioita. 330

Säteilyvalvonnan automaattisen mittausverkon ja laboratorioverkon mittausvalmius on varmistettu kaikissa olosuhteissa turvaamalla poikkeavan säteilytilanteen havainnointi- ja analysointilaitteistojen sekä mittaustietojen välityksen asianmukainen laitekanta sekä laboratorioiden riittävä ja asianmukainen infrastruktuuri. Säteilyvalvonnassa otetaan huomioon Suomen velvoitteet osallistua täysipainoisesti kansainvälisen ydinkieltosopimuksen valvontaan. Kotimaisista säteilyvaaratilanteista saadaan tieto jo ensimmäisten häiriöiden ilmetessä. Säteilypoikkeamatilanteita koskeva kansainvälinen tiedonsaanti on varmistettu sopimuksin. Suomella on asiaa koskevat kahdenväliset sopimukset Ruotsin, Norjan, Tanskan, Venäjän, Viron, Saksan ja Ukrainan kanssa. Lisäksi maallamme on kansainväliset sopimukset Euroopan unionin ja kansainvälisen atomienergiajärjestön, IAEA:n kanssa. EU ja IAEA välittävät kaikille jäsenmailleen saamansa onnettomuusilmoitukset. Venäjän lähivoimaloissa on onnettomuusilmoitusten tekemistä ja saantia nopeuttavat mittaus- ja tiedonkulkujärjestelmät. Säteilyturvakeskuksen päivystäjä ottaa vastaan kaikki säteilyyn ja ydinturvallisuuteen liittyvät ilmoitukset. Toiminta käynnistyy kaikkina vuorokauden aikoina 15 minuutissa. STUK hälyttää keskeisten ministeriöiden päivystäjät. Ministeriöt hälyttävät ja käynnistävät oman toimintansa sekä hälyttävät tarvittaessa alue- ja paikallistason organisaationsa. Tarvittaessa STUK lähettää hälytysviestin hätäkeskuksiin, jotka välittävät tiedon lääneihin ja kuntiin. Säteilyvaaratilanne edellyttää yhteistoimintaa Ydinräjäytys tai vakava ydinvoimalaonnettomuus Suomessa tai lähialueella voi aiheuttaa säteilyvaaratilanteen, jonka seuraukset pahimmassa tapauksessa vaikuttavat koko yhteiskuntaan. Eri viranomaisten vastuualueiden ja tehtävien selkeä jako ja yhteistoiminta on olennaista tilanteen aiheuttamien haittojen torjunnassa. Viranomaiset vastaavat omalle vastuualueelleen kuuluvista tehtävistä myös säteilyvaaratilanteessa. Jotta toiminta tällöin olisi onnistunutta ja tehokasta, tarvitaan etukäteissuunnittelua ja säännöllistä harjoittelua. Vakavassa säteilyvaaratilanteessa väestön suojelutoimien johtaminen kuuluu tilanteen laajuudesta riippuen kuntien tai valtion pelastusviranomaisille. Muista tilanteessa tarvittavista toimista päättävät asianomaiset hallinnonalat. pelastusviranomainen toimii tilanteen yleisjohtajana ja koordinoi eri viranomaisten yhteistoimintaa. Johtamista varten otetaan käyttöön johtokeskuksia, joiden organisointi on valmisteltu kullakin johtamistasolla etukäteen. Niissä toimivat keskeisten yhteistoimintatahojen edustajat. Jos tilanne vaatii väestön nopeaa suojautumista, annetaan ulkohälyttimellä yleinen vaaramerkki. Toimintaohjeet annetaan radiossa ja televisiossa. Ohjeet antaa pelas- 331

tustoimen johtaja. Äkillisessä tilanteessa myös STUK voi antaa ensimmäiset toimintaohjeet hätätiedotteena. Kaikissa puhelinluetteloissa on väestölle tarkoitetut toimintaohjeet säteilyvaaratilanteiden varalle. Säteilyvaaralta suojautuminen Vakavassa säteilyvaaratilanteessa keskeisimpiä toimenpiteitä väestön säteilyaltistuksen vähentämiseksi ovat sisälle suojautuminen, joditablettien ottaminen, kulkurajoitukset ja kotieläintuotannon suojaaminen. Sisälle suojautuminen ja joditablettien nauttiminen ovat riittäviä toimenpiteitä pahimmassakin ydinvoimalaonnettomuudessa kaikilla alueilla, jotka ovat yli 20 30 kilometrin etäisyydellä onnettomuuspaikasta. Sisälle suojautumisella vältytään radioaktiivisen ulkoilman hengittämiseltä ja vähennetään altistumista pilven suoralle säteilylle. Sisätiloihin suojaudutaan pilven ylikulun ajaksi. Sisälle suojautuminen on yleensä tarpeen korkeintaan vuorokaudeksi. olennainen osa sisälle suojautumista on sisätilojen tuuletus ja siivous radioaktiivisen pilven mentyä ohi. Sisälle suojautumista lievempi toimenpide on kehotus välttää tarpeetonta ulkona liikkumista ja oloa. Erityistä huomiota on kiinnitettävä lasten ulkona oleskelun rajoittamiseen. Suojautuminen sisätiloihin pyritään tekemään kunnittain, koska kunta muodostaa hallinnollisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Vakavan ydinvoimalaonnettomuuden voi ilmaan päästä radioaktiivista kaasumaista jodia. Tämä kulkeutuu hengitysilman mukana keuhkoihin ja lopulta kilpirauhaseen. Kilpirauhasen saama säteilyannos lisää kilpirauhassyövän riskiä etenkin lapsilla. Radioaktiivisen jodin kertymistä kilpirauhaseen voidaan vähentää ja estää ottamalla joditabletin. Tabletin sisältämä ei-radioaktiivinen jodi kyllästää kilpirauhasen. Tällöin radioaktiivinen jodi ei imeydy rauhaseen vaan poistuu munuaisten kautta. Yleensä yksi annos jodia riittää suojaamaan hengitysilman radioaktiiviselta jodilta saastepilven ohikulun ajaksi. Liian aikaisin tai myöhään otettuna joditabletin suojavaikutus heikkenee. Jodin nauttimisen oikea ajoitus on ensiarvoisen tärkeää. Tästä syystä joditabletti tulee ottaa vain viranomaisen kehotuksesta oikean ajoituksen varmistamiseksi. Ohjeet annetaan radion ja television välityksellä. Sosiaali- ja terveysministeriön ohjeiden mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköiden tulee varata joditabletteja vähintään kaksi tablettia kutakin työntekijää ja hoidossa olevaa kohden. Ohjeen mukaan terveyskeskusten tulee varautua jakamaan uhkatilanteessa joditabletteja niille, joilla ei ole tabletteja kotona. 332

Radioaktiivisen pilven mentyä ohi painopiste on elintarvikkeista ja elinympäristöstä saatavan altistuksen vähentämisessä. Tällöin STUK ja asianomaiset ministeriöt antavat ohjeita ja suosituksia tiedotusvälineissä itse tuotettujen elintarvikkeiden ja luonnontuotteiden käyttäjille. Elintarviketuottajille ja tuotantolaitoksille annetaan ohjeita tuotteiden puhtauden varmistamiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriö johtaa ja valvoo alaistensa laitosten ja sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaa niin, että sosiaali- ja terveydenhuollon perustoiminnot jatkuvat myös säteilyvaara- ja onnettomuustilanteessa. Ministeriö antaa määräykset juomaveden laadusta ja valvonnasta. Kuva: Valtakunnallinen ulkoisen säteilyn mittausverkko 333

8.6.5 Kemialliset uhkat Kemikaalien aiheuttamat erityistilanteet ja suuronnettomuudet ovat harvinaisia, mutta toteutuessaan ne voivat aiheuttaa vakavan uhkan väestön terveydelle ja turvallisuudelle. Tilanteet voivat olla monimutkaisia, jolloin niiden hoitamisessa tarvitaan monen alan asiantuntemusta. Tilanteiden haasteellisuuden vuoksi on välttämätöntä, että niiden hoitamisesta ensilinjassa vastaavat kunnan terveydensuojeluviranomaiset voivat tarvittaessa tukeutua asiantuntijoihin, jotka ovat perehtyneet mm. kemikaalien käyttäytymiseen ympäristössä, analytiikkaan, riskinarviointiin ja erilaisiin riskinhallintatoimenpiteisiin. Äkillisessä onnettomuudessa, jossa kemikaalit ovat mukana (mm. vuoto, valuma, tulipalo, räjähdys), yleisjohtovastuu on pelastusviranomaisella. Lääkintäviranomainen vastaa potilaiden lääkinnällisestä pelastamisesta sekä hoidosta, ja ympäristöterveysviranomainen huolehtii väestön elinolojen terveellisyydestä ja turvallisuudesta. Toisenlaisessa vaaratilanteessa, jossa haitallista kemikaalia on päässyt esimerkiksi talousvesiverkostoon, maaperään tai pohjaveteen aiheuttaen uhkaa väestön terveydelle, toimintaa puolestaan johtaa terveydensuojeluviranomainen. Erilaisten vakavien kemiallisten uhkatilanteiden varalle on sosiaali- ja terveysministeriön aloitteesta kehitteillä ns. vakavien kemiallisten uhkien osaamiskeskus. Mukana osaamiskeskuksen suunnittelutyössä on ollut kemikaaliuhkien asiantuntijoita Työterveyslaitokselta, Kansanterveyslaitokselta, Eläinlääkintä- ja elintarviketutkimuslaitoksesta, Myrkytystietokeskuksesta, Puolustusvoimilta ja Keskusrikospoliisista sekä Kemiallisen aseen kieltosopimuksen valvontalaitoksesta. Osaamiskeskus on näiden asiantuntijatahojen muodostama verkosto, joka toimii hajautettuna osallistuvien organisaatioiden toimitiloissa käyttäen hyväksi olemassa olevaa infrastruktuuria. Työterveyslaitos toimii osaamiskeskusverkoston koordinaattorina. Osaamiskeskuksen on tarkoitus aloittaa toimintansa vuoden 2006 alusta. Osaamiskeskuksen tavoitteena on tukea terveydenhuoltoa ja pelastus- ja poliisiviranomaisia erilaisissa väestön terveyttä uhkaavissa vaativissa kemiallisissa erityistilanteissa ja niihin varautumisessa. Osaamiskeskuksen ensisijaisina tehtävinä on tukea ja kehittää kansallista valmiutta vastata erilaisiin kemikaalien aiheuttamiin terveysuhkatilanteisiin mm. koulutuksen, tiedontuotannon ja tutkimuksen avulla sekä luoda kemiallisten uhkatilanteiden varalle vuorokauden ympäri tavoitettavissa oleva kemikaalivaarojen asiantuntijoiden muodostama päivystysjärjestelmä, joka auttaa kemikaalivaaratilanteen hoidosta vastuussa olevia viranomaisia vaaranaiheuttajan tunnistamisessa, terveysriskien arvioinnissa ja tilanteen hoitamisen vaatimassa päätöksenteossa sekä riskiviestinnässä. 334

Kemiallisen vaaratilanteen arvioinnin asiantuntemusta, kuten valmiuksia kemikaalien esiintymisen ja altistumisen todentamiseen kemiallisin määrityksin, on mainittujen valtion tutkimuslaitosten lisäksi Tullilaboratoriolla, Valtion teknillisellä tutkimuslaitoksella (VTT) ja yliopistoilla. Helsingin yliopistollisessa keskussairaalassa sijaitsevalla ja sairaanhoitopiirien rahoittamalla Myrkytystietokeskuksella on valtakunnallinen tehtävä antaa myrkytysten lääkinnällistä hoitoa koskevaa neuvontaa. Ympäristökeskusten laboratoriot voivat tarjota kemiallisen erityistilanteen hoitamisessa tarpeellisia palveluja. 8.7 Terveydenhuollon valmius 8.7.1 Toiminnallinen valmius Sairaaloilla ja terveyskeskuksilla on valmiussuunnitelmat suuria potilasmääriä aiheuttavia eri tyyppisiä häiriö- ja onnettomuustilanteita varten. Suunnitelmat on todettu toimiviksi käytännön tilanteiden ja tapahtumien ja valmiusharjoitusten yhteydessä. Suunnitelmia kehitetään jatkuvasti uusiin uhkakuviin ja riskianalyyseihin perustuen. Normaaliolojen häiriötilanteissa tai poikkeusoloissa on valmiussuunnitelmien mukaan mahdollisuus kahdessa vuorokaudessa lisätä sairaansijojen määrää ja muuta kapasiteettia 25 prosenttia. 2 6 vuorokauden sisällä on mahdollisuus lisätä kapasiteettia 50 prosentilla normaaliajan volyymiin verrattuna. Terveyskeskusten ja sairaaloiden rakenteellisia ja toiminnallisia valmiuksia, tutkimus- ja hoitoresursseja sekä henkilökunnan osaamista säteilyn, biologisten ja kemiallisten tekijöiden aiheuttamien terveyshaittojen ja sairauksien hoitamiseksi kehitetään sekä pidetään yllä uhka-analyysien edellyttämällä tasolla. Sairaanhoitopiirien ja puolustusvoimien terveydenhuoltoa koskevat alueelliset yhteistyösopimukset sisältävät myös suunnitelmat resurssien yhteiskäytöstä normaaliolojen häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa. Valmiuslain 30 :n nojalla valtioneuvosto voi väestön terveydenhuollon turvaamiseksi velvoittaa sairaanhoitolaitoksen taikka terveyskeskuksen ylläpitäjän laajentamaan tai muuttamaan laitoksensa toimintaa, siirtämään toiminta kokonaan tai osaksi toimialueensa tai sijaintipaikkansa ulkopuolelle taikka järjestämään toimintaa myös toimialueensa ulkopuolella, sijoittamaan potilaita laitokseen siitä riippumatta mitä asiasta on säädetty taikka luovuttamaan laitoksensa tahi osan siitä valtion viranomaisen käyttöön. Sama koskee soveltuvin osin myös lääketehdasta ja lääketukkukauppaa, apteekkioikeuden haltijaa sekä sellaista yhteisöä tai yksityistä elinkeinonharjoittajaa, joka toimittaa terveydenhuollossa käytettäviä tavaroita tai palveluita. 335

Pykälä mahdollistaa terveydenhuollon palvelujärjestelmän toimintojen muuttamisen ja voimavarojen uudelleen kohdentamisen poikkeusolotilanteen edellyttämällä tavalla. Hoitolaitos voidaan velvoittaa supistamaan joitakin toimintojaan ja siirtämään voimavaroja muihin tehtäviin. Laitos voidaan velvoittaa siirtämään toimintojaan toiselle paikkakunnalle esimerkiksi siirtyneen väestön tai evakuointien takia. Terveydenhuollon turvaamiseksi voidaan äärimmäisenä keinona velvoittaa laitos luovutettavaksi valtion viranomaisen käyttöön. Pykälän velvoitteet voidaan soveltuvien osin suunnata myös poikkeusolojen lääkehuollon turvaamiseen. Käytännössä kyseeseen lähinnä tulisi lääketeollisen tuotannon suuntaaminen poikkeusolojen tarpeita vastaavaksi tai korvaavan lääketuotannon käynnistäminen. 8.7.2 Henkilöstöresurssit Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden määrällinen ja laadullinen riittävyys on merkittävä tekijä kriisitilanteiden ja poikkeusolojen terveydenhuollossa. Kuitenkin terveydenhuollon järjestelyt poikkeusoloissa saattavat edellyttää, että riittävä määrä ammattitaitoista henkilökuntaa saadaan nopeasti ja joustavasti työhön. Tämän mahdollistamiseksi valmiuslain 22 :n mukaan valtioneuvosto voi väestön terveydenhuollon turvaamiseksi määrätä, että jokainen Suomessa asuva, joka on täyttänyt 17 mutta ei 65 vuotta ja joka toimii terveydenhuollon alalla tai on saanut koulutusta tällä alalla taikka on muuten sopiva tämän alan tehtäviin, on velvollinen suorittamaan lain tarkoituksen saavuttamiseksi tarpeellisia tehtäviä, joihin hän koulutuksensa ja kokemuksensa perusteella pystyy. Työvelvollisuus koskee pääasiassa lääkäreitä, hammaslääkäreitä ja hoitohenkilökuntaa. Poikkeusoloissa tarvitaan usein työvelvollisina myös muuta terveydenhuoltohenkilöstöä kuten proviisoreita, farmaseutteja, sairaalakemistejä ja fyysikoita sekä terveydenhuollon laitteiden asiantuntijoita. Sotilaallisen konfliktin aikana puolustusvoimien kenttälääkintäorganisaatio antaa ensihoitoa potilaille, joiden terveydentila ei kestä välitöntä siirtoa siviilisairaalaan. Muilta osin puolustusvoimien terveydenhuolto tukeutuu kunnalliseen terveydenhuoltojärjestelmään. Sosiaali- ja terveysministeriö ja puolustushallinto varaavat yhteistyössä kenttälääkintäjärjestelmän tarvitsemat terveydenhuollon ammattihenkilöt ottaen huomioon osapuolten henkilöstötarvekokonaisuus. Puolustusvoimien tehtäviin on viime vuosina varattu n. 1 600 lääkäriä ja 1 400 muuta terveydenhuollon ammattihenkilöä. Sairaalat ja terveyskeskukset ottavat valmiussuunnitelmissa huomioon kenttälääkinnän tehtäviin siirtyvän henkilöstönsä. Koulutusta kriisitilanteiden ja poikkeusolojen sosiaali- ja terveydenhuollon tehtäviin annetaan sosiaali- ja terveydenhuollon eri ammattiryhmien peruskoulutukses- 336

sa sekä lisäksi puolustusvoimien ja eräiden oppilaitosten toteuttamana täydennyskoulutuksena. 8.7.3 Materiaalinen valmius Toimintojen turvaaminen kaikissa olosuhteissa edellyttää riittävän suuria materiaalivarastoja. Elintärkeiden lääkkeiden riittävyys on turvattu lääkkeiden velvoitevarastoinnista annetulla lailla. Lääkkeiden velvoitevarastoinnin tarkoituksena on keskeisten lääkkeiden saatavuuden turvaaminen poikkeuksellisissa oloissa. Lääkkeiden velvoitevarastointilaki takaa tyydyttävällä tasolla tärkeimpien lääkkeiden saatavuuden viiden kuukauden ajaksi. Kriisitilanteiden edellyttämien lääkkeiden velvoitevarasto on mitoitettu 10 kuukauden normaaliajan kulutusta vastaavaksi. Laki velvoittaa sairaaloita ja terveyskeskuksia, lääketeollisuutta ja lääketukkukauppaa ylläpitämään velvoitevarastoja. Velvoitevarastoinnin lisäksi puolustusvoimilla on mahdollisuus käynnistää omia tarpeitaan varten lääke- ja infuusionestetuotanto. Velvoitevarastointia on Suomen huoltovarmuuden ja kriisinkestokyvyn kannalta välttämätön, koska maamme lääkehuolto on riippuvainen maahantuonnista. Velvoitevarastoinnin tarve on koko ajan korostunut, sillä maahantuotujen ulkomaisten lääkkeiden ja suoma-laisten lääketehtaiden ulkomailla teettämien lääkkeiden osuus lääkekulutuksestamme on kasvanut. Lääkkeiden velvoitevarastointijärjestelmää kehitetään ottaen huomioon uudet uhkakuvat ja muutokset turvallisuusympäristössä. Kriisispesifisten lääkkeiden saatavuutta turvataan lisäksi valtion varmuusvarastoinnilla. Lääkkeiden varmuusvarastointia on kehitetty ja uudistettu ottamalla biologisen, kemiallisen ja säteilyyn liittyvän terrorin uhka. 8.7.4 Lääkkeiden velvoitevarastointi Lääkkeiden velvoitevarastointilailla turvataan tärkeimpien lääkkeiden saanti. Lääketehdas maahantuotavia lääkeaineita 10 tai 5 kuukauden kulutusta vastaava määrä Lääketukkukauppa maahantuotavia lääkevalmisteita 10 tai 5 kuukauden kulutusta vastaava määrä Sairaala ja terveyskeskus peruslääkevalikoiman lääkevalmisteita puolen vuoden tarve infuusioliuoksia 2 viikon tarve. 337

Keskeiset rokotteet ovat velvoitevarastoinnin piirissä. Kansanterveyslaitos varastoi keskeisiä rokotteita käyttövalmiina 10 kuukauden keskimääräistä kulutusta vastaavan määrän. Rokotusohjelmaa jatketaan myös kriisitilanteissa ja poikkeusoloissa. Rokotteiden riittävyyttä voidaan lisätä tekemällä tilapäisiä muutoksia yleiseen rokotusohjelmaan, sillä väestön hyvä rokotesuoja sallii ohjelmien ja annosten keventämisen ja vähentämisen. Terveydenhuollon tarvikkeiden ja laitteiden saatavuus perustuu suurelta osin tuonnin varaan. Tästä syystä sairaaloilla ja terveyskeskuksilla on ohje varastoida lääkintämateriaalia ja terveydenhuollon tarvikkeita kuuden kuukauden normaalikulutusta vastaava määrä. Tärkeimpien terveydenhuollon laitteiden varaosia tulisi olla 12 kuukauden tarve. Tämän lisäksi on valtion varmuusvarastoihin hankittu kertakäyttömateriaalia noin kolmen kuukauden kulutusta vastaava määrä. 8.8 Sosiaalihuollon valmius ja sosiaalinen turvallisuus Sosiaalihuollon valmiussuunnitelmat sisältävät muun muassa suunnitelmat toimintojen jatkuvuuden turvaamisesta, laajenevan huoltotoiminnan erityistehtävien järjestelyistä, psykososiaalisesta tuesta ja palveluista, hälytysjärjestelmistä ja sosiaalihuollon johtamisesta sekä evakuoidun väestön hoivasta ja huollosta. Yhteiskunnan toiminnan kannalta on tärkeää huolehtia esim. perheiden, lasten ja vanhusten turvasta ja toimintakyvystä normaaliolojen häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa. Yhteistyö terveydenhuollon kanssa on olennaista. Sosiaalihuollon valmiussuunnitelmat sisältävät psykososiaalisen tuen ja palvelujen järjestäminen lähtien arjen traumaattisista tilanteista aina poikkeusoloihin saakka. Suunnitteluvastuu psykososiaalisen tuen ja palvelujen toteuttamiseksi on kunnissa sosiaali- ja/tai terveystoimella. Psykososiaalisen tuen ja palvelujen toteuttamisessa tarvitaan moniammatillista osaamista ja yhteistyötä. Palvelut on porrastettu normaalin palvelujärjestelmän osaksi siten, että on ympärivuorokautinen valmius huolehtia erilaisten tilanteiden ensihuollosta ja jälkihoidosta. Kriisityöntekijöiden ohella toimintaan osallistuu vapaaehtoisia tukihenkilöitä. Suunnitelmissa on otettu huomioon eri väestöryhmien, kuten lapset, vammaiset, vanhukset ja maahanmuuttajat, erityistarpeet. Suomen Punaisen Ristin valtakunnallinen psykologien valmiusryhmä tukee viranomaisia henkisen huollon toteuttamisessa normaaliolojen häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa. Ryhmä antaa tarvittaessa konsultaatioapua paikallisille kriisiryhmille. 338

Sosiaalisen turvallisuuden ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi pidetään yllä kansalaisyhteiskunnan rakenteita sekä eri elämänalojen turvaa tuottavia hyvinvointi- ja sosiaalipoliittiset toimia työn, asumisen, koulutuksen, toimeentulon ja sosiaalisen turvallisuuden alueilla koko väestölle iästä, sukupuolesta, varallisuudesta, yhteiskunnallisesta asemasta ja asuinpaikasta riippumatta. Kaikilla yhteiskunnan lohkoilla on oma vastuunsa sosiaalisesta turvallisuudesta ja syrjäytymisen ehkäisystä. Laajojen väestöryhmien syrjäytyminen, sosiaalinen turvattomuus ja riittämätön toimeentulo saattavat aiheuttaa uhkia yhteiskunnan toiminnoille ja yhteiskuntarauhalle. Syrjäytymisen ehkäisy ja sosiaalisten olosuhteiden parantaminen edistävät yhteiskunnallista tasa-arvoa ja heikentävät mahdollisten ääriliikkeiden ja rikollisuuden kasvualustaa. Sosiaalihuollon päivystysvalmiuksia kehitetään siten, että kansalaiset saavat äkilliseen tarpeeseen perustuvat sosiaalihuollon palvelut ja viimesijaisen toimeentuloturvan vuorokauden ajasta riippumatta. Valmiuslain 16 :n nojalla valtioneuvosto voi valvoa ja säännöstellä lakisääteiseen vakuutukseen taikka sosiaaliavustukseen luettavia etuuksia ja toimeentulotukea sekä asetuksella säätää poikkeuksia niiden määräytymisperusteista ja toimeenpanosta. Säännöksen tarkoitus ei ole kaventaa ihmisten sosiaalietuuksia, vaan pyrkiä tilapäisillä toimenpiteillä turvaamaan poikkeusoloissakin vakuutus- ja sosiaaliavustusjärjestelmien toimintaedellytykset sekä etuusjärjestelmien piirissä olevien henkilöiden toimeentulo. Etuuksien mahdolliset määräytymisperusteiden muutokset tai uudet etuudet saattavat olla yhteiskunnallisilta vaikutuksiltaan mittavia. Etukäteissuunnittelua poikkeusolojen valtuuksien soveltamisesta ja periaatteista tehdään yhteistyössä eri viranomaisten kesken koskien sekä vapaaehtoista vakuutustoimintaa että sosiaalivakuutusta. Eläkkeiden ja sosiaalivakuutuksen etuuksien maksatuksen varmistaminen edellyttää yhteistyötä pankkisektorin kanssa maksuliikenteen varmistamiseksi, tietojärjestelmien varmistamista sekä erilaisten varajärjestelmien olemassaoloa ja yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa. Poikkeusoloissa eläkelaitosten ja sosiaalivakuutuksen kannalta keskeisimmäksi tulee rahamarkkinoiden toiminta. Likviditeetin säilyttäminen edellyttää vakuutusmaksutulon laskiessa toimivia sijoitusmarkkinoita tai valtion erityistoimia. 8.9 Laitosten evakuointi Sosiaali- ja terveydenhuollon laitosten toiminta on sidottu kiinteästi toimitiloihin, joiden evakuointi ei yleensä ole tarkoituksenmukaista. Mikäli siirtyminen on aivan välttämätöntä, on löydettävä tila, jossa toimintaa voidaan jatkaa tarkoituksenmu- 339

kaisella tavalla. Siirrettyjen toimintojen osalta joudutaan keskittymään sellaisiin välttämättömiin palveluihin, jotka ovat toteutettavissa yksinkertaisessa hoitoympäristössä. Ensisijaisesti toiminnot siirretään oman alueen toiseen sairaalaan tai laitokseen sairaalaan. Poikkeustapauksissa muutkin kiinteistöt voivat tulla kysymykseen. Tällaisia kiinteistöjä voivat olla esim. kurssikeskukset, koulut, hotellit tai seurakunnan tilat. Lisääntynyt turvallisuusriski ei riitä perusteeksi sairaalan tai sosiaalihuollon laitoksen evakuoimiseen. Sairaala tai sosiaalihuollon laitos on kuitenkin evakuoitava, mikäli alue tulee oleskelukelvottomaksi sodankäynnin, säteilyn tai kemiallisen saastumisen vuoksi. Sairaalan tai sosiaalihuollon laitoksen toiminta voidaan joutua siirtämään muualle myös normaaliajan onnettomuuksien vuoksi. Tällaisia syitä voivat olla esim. tulipalon aiheuttamat vauriot tai vesivahingosta johtuvat kosteusvauriot. Nopeisiin evakuointeihin joudutaan tulipalotilanteissa. Siirto-operaatio vaatii monen viranomaisen yhteistyötä. Evakuoinnin toteutuminen riippuu olennaisesti käytettävissä olevasta ajasta. Nopeasti voidaan evakuoida vain potilaat, henkilökunta, tärkeimmät lääkkeet ja hoitotarvikkeet ja osa laitteista. Evakuointisuunnitelmassa harkitaan tarkoin evakuointijärjestys, jossa huomioidaan: potilaiden ja asukkaiden hoitoisuusluokitus, sairauden vaikeusaste ja ennuste, toimintakyky kuljetuskelpoisuus, erityisvalmiudet kuljetuksen aikana ensisijaisesti siirrettävät potilasryhmät, mikäli evakuointi tehdään asteittain sekä henkilökunnan evakuointijärjestys. Sairaalamateriaalista evakuoidaan ensisijaisesti aivan välttämätön laitteisto ja tarvikkeet, joita ovat: leikkaus- ja anestesiavälineistö tehohoidon välineistö lääkkeet ja hoitotarvikkeet sekä mahdollinen muu sairaalavälineistö. 8.10 Puolustustaloudellinen suunnittelukunta ja sosiaali- ja terveydenhuollon varautuminen Kauppa- ja teollisuusministeriön alaisen Puolustustaloudellisen suunnittelukunnan kokoonpanoon kuuluu muun muassa terveydenhuollon sektori. Tämä jakautuu terveydenhuollon pooliin ja ympäristöterveydenhuollon pooliin. Terveydenhuoltosektorissa ovat edustettuina hallinto, erityisviranomaiset, elinkeinoelämä, sairaalat, tutkimuslaitokset ja puolustusvoimat. 340

Puolustustaloudellisen suunnittelukunnan alaisena toimii myös vakuutusalan pooli. Tämä osallistuu vakuutusalan valmissuunnittelun ohjaukseen ja koulutukseen. Pooli on laatinut vakuutusalan varautumisohjeen. Terveydenhuoltoalan organisointi PTS Keskusjaosto Terveydenhuollon sektori Terveydenhuollon pooli - Lääketeollisuus ry - lääketeollisuus - lääke- ja tarviketukkukauppa - sairaalatarviketeollisuus - sairaanhoitolaitos - Suomen Kuntaliitto - sosiaali- ja terveysministeriö - STM:n alaiset laitokset Ympäristöterveydenhuollon pooli - Vesi- ja viemärilaitosyhdistys VVY - Jätelaitosyhdistys ry - Suomen Kuntaliitto - erityyppisten laitosten edustajia - maa- ja metsätalousministeriö - sosiaali- ja terveysministeriö - ympäristöministeriö sekä alan aluehallinto 8.11 Lääkinnällinen pelastustoiminta Terveyskeskusten ja sairaaloiden ulkopuolella toimivaa terveydenhuollon toiminnallista osaa kutsutaan lääkinnälliseksi pelastustoimeksi. Se kattaa hätäkeskuksen toiminnan avunpyyntöjen käsittelyssä, ensiaputoiminnan, sairaankuljetuksen sekä terveyskeskusten ja sairaaloiden päivystysklinikoilla annetun ensihoidon. Sairaanhoitopiirit ja terveyskeskukset ohjeistavat yhdessä hätäkeskukset alueen sairaankuljetus- ja ensihoitoyksiköiden käyttöperiaatteista. Alueelliset ohjeet hälyttämisestä toimivat perusrunkona järjestelmän toiminnalle. Sosiaali- ja terveysministeriö on valmistellut oppaan sairaaloille ja terveyskeskuksille hälytysohjeiden laatimiseksi hätäkeskuksille. Lääkäri- ja lääkintähelikopteritoimintaa ylläpidetään alueelliseen palvelutarpeeseen perustuen osana julkista terveydenhuoltojärjestelmää ja yliopistollisten sairaanhoitopiirien toimintaa. 341

Lisätietoja: www.stm.fi -> valmiusasiat www.ktl.fi www.stuk.fi www.ttl.fi www.nam.fi 342

8.12 Puolustusvoimien kenttälääkintä Puolustusvoimien lääkintähuolto järjestellään uudelleen Puolustusvoimien terveydenhuollosta käytetään nimitystä lääkintähuolto, joka sisältää niin rauhanaikaisen kuin poikkeusolojen toiminnan ja viittaa valmiustehtäviin sekä asemaan sotilaallisen maanpuolustuksen huollon kokonaiskentässä. Puolustusvoimien lääkintähuollossa on meneillään historiansa suurimmat muutokset sota-aikaa lukuun ottamatta. Rationalisointi on ollut tarpeen mm. pienentyneiden ikäluokkien, muuttuneiden hoitoperiaatteiden ja yhteiskunnan toimintamallien muuttumisen vuoksi. Taustalla on vaikuttanut valtionhallinnon yleinen suuntaus kumppanoitua palvelujen tuottajien kanssa etenkin kun kysymys ei ole ehdottomasti itse tuotettavista ns. ydintoimintojen palveluista. Muutos kohdistuu pääosin rauhan ajan lääkintähuoltoon mutta myös kenttälääkintään. Tavoitteena on saavuttaa strateginen kumppanuus, jolla haetaan pitkäaikaista ja molemmin puolista toimintamallia, joka toimii niin rauhan aikana kuin poikkeusoloissa. Lääkintähuollon ydintehtävät jäävät edelleen puolustusvoimien vastuulle. Lääkintähuollon lopulliset kokonaisuudistuksen linjaukset saatiin Puolustusministerin päättäessä 30.1.2004, että puolustusvoimien tuottamasta erikoissairaanhoidosta luovutaan 1.1.2006 alkaen. Samalla päätöksellä esitettiin lakkautettavaksi Keskussotilassairaala (KSS) sekä Sotilasapteekki (SApt) nykymuotoisina. Tilalle perustetaan Sotilaslääketieteen keskus (SotLK) pääosiltaan Lahteen Hennalan varuskuntaan. Helsinkiin Biomedicumin yhteyteen puolestaan sijoitetaan ilmailulääketieteestä ja vaativista valinnoista vastaava valintakeskus sekä B- ja C- suojelulääketieteen ja ympäristöterveydenhuollon asiantuntijat. Upinniemessä aloittaa toimintansa laivastolääketieteen yksikkö. Erikoissairaanhoidon palvelujen järjestelyissä on sopimuksin toteutettu strateginen kumppanuus käyttäjiä lähellä olevien 15 sairaanhoitopiirin kanssa. Varuskunnallisessa perusterveydenhuollossa, ml. työterveyshuolto, ei päätöksessä katsottu tarpeen tehdä suuria muutoksia vaan kumppanuuksien sekä ostopalvelujen kehittämistä jatketaan tarkoituksenmukaisesti paikkakunnasta riippuen. Puolustusvoimilta toimintamalli edellyttää mm. sopimusten hallintakykyä, tiivistä kustannusseurantaa ja aktiivista otetta koulutusyhteistyöhön. Puolustusvoimien kannalta on ollut ainoa mahdollisuus valita julkisen terveydenhuollon isot toimijat kumppaneiksi. Poikkeusolojenkin aikana toimivaa kumppanuutta eivät muut terveydenhuollon toimijat pysty riittävällä luotettavuudella takaamaan. Muutoksia ei tapahdu pelkästään puolustusvoimien lääkintähuollossa koko maamme terveydenhuollossa on meneillään todennäköisesti suurimmat muutokset sitten Kansanterveyslain voimaan tulon vuonna 1972. Kansallinen terveyshanke, joka 343

perustuu Valtioneuvoston 2002 tekemään periaatepäätökseen, pitää tavoitteenaan Suomen terveydenhuollon tulevaisuuden turvaamista valtion ja kuntien yhteistyöllä yhteistyökumppaneinaan kolmas sektori ja yksityinen terveydenhuolto. Kumppanuuksiin liittyy aina toimintatapojen hiomista ja tiettyä riskiä. Tulevaa lääkintähuollon kumppanuusjärjestelmää on päästy testaamaan Pohjoisella Maanpuolustusalueella. Kokemukset näistä kumppanuuksista ovat olleet myönteisiä. Uutena elementtinä mukaan tulee lääkkeiden ja lääkintäkulutusmateriaalin logistiikka kumppaneiden kanssa. Pääsemme siis uusien järjestelyjen myötä jo rauhan aikana poikkeusolojen toimintajärjestelmään. Lääkintähuoltoon uusi toimintamalli näyttää istuvan hyvin. Yhteiskunnan näkökulma Valtioneuvoston periaatepäätöksen 27.11.2003, Yhteiskunnalle elintärkeiden toimintojen turvaamisen strategian sekä Valtioneuvoston selonteon 6/2004 (Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka) mukaisesti viranomaisten yhteistoimintaa korostetaan uusiin uhkamalleihin varauduttaessa. Tällöin virka-avun antaminen korostuu. Puolustusvoimilla on monenlaista kalustoa, joka soveltuu vaativissa olosuhteissa toimimiseen. Evakuointikalusto mahdollistaa pääsyn vaikeisiinkin paikkoihin. B- ja C-suojelulääketieteen sovellutuksia kehitetään voimakkaasti, koska mm. kansainvälisiin tehtäviin lähdettäessä on oltava kykyä toimia kyseisten uhkien alaisena. Uudet kenttälääkinnän kalustoratkaisut mahdollistavat nopean siirtymisen, tarjoavat sääsuojauksen, mahdollistavat johtamis- ja kokoamispaikkojen muodostamisen sekä mm. hyvät kirurgisen ensihoidon mahdollisuudet. Vedenpuhdistuslaitteilla täydennettynä kalustot soveltuvat nopeasti siirrettävinä myös kansainvälisiin tehtäviin. Mainitut valmiudet ovat saatavilla myös yhteiskunnan kriisitilanteissa ja siten tukevat kokonaismaanpuolustuksen resursseja. Sosiaali- ja terveysministeriön, Puolustusministeriön, Kansanterveyslaitoksen ja Puolustusvoimien välillä on tehty yhteistyösopimus, jolla perustettiin Biouhkien osaamiskeskus vuonna 2005. Kemiallisten uhkien osaamiskeskuksen toiminta on järjestymässä vuoden 2005 aikana yhteiskunnan eri toimijoiden kesken siten, että puolustusvoimat on mukana toiminnassa. B- ja C- suojelun toimintoja kehitetään ja alan koulutus tehostuu. Puolustusvoimien asiantuntijoilla, ml. lääkintähuolto, on merkittävä osuus molemmissa toiminnoissa. Maakuntajoukkojen perustaminen antaa mahdollisuuksia muodostaa tulevaisuudessa poikkeusolojen organisaatioon kuuluvia lääkintäjoukkoja kumppanuussairaaloiden kanssa siten, että puolustusvoimien kenttälääkintäkalustoa varastoidaan sopivalla tavalla niiden käyttöön ja harjoitellaan toimintaa yhdessä. Kuvatulla järjestelyllä on mahdollisuus varautua nykyistä tehokkaammin mm. suuronnettomuuksiin sekä virka-apuun. 344

Kenttälääkintä on ydintoimintaa Lääkintähuollon ydintehtäviä ovat kenttälääkintä, puolustusvoimia palveleva tutkimus- ja kehittämistoiminta, palveluskelpoisuus ja turvallisuus, kansainvälinen toiminta sekä lääkintätiedustelu. Voimakkaasti kasvava ympäristöterveydenhuolto kuuluu myös lääkintähuollon toimialaan. Kaikki ydintoiminnot kuuluvat monin sidoksin yhteen ja siten ne voidaan katsoa kuuluvan myös kenttälääkintään. Koulutusnäkökulman sekä tutkimuksellisen ja kehittävän otteen on porauduttava läpi ydinalueiden ja kohdattava myös kumppaneiden järjestelmät molemmin puolisen hyödyn merkeissä. Kaikissa valmiustiloissa henkilöstön ja joukkojen terveydentilan arviointi, epidemiaennusteet, työkyvyn ylläpitämiseen liittyvät asiat, sairauksien ennalta ehkäisy ja hoito ovat luonnollisia puolustusvoimien lääkintähuoltoon kuuluvia osaamisalueita. Poikkeusoloissa toimittaessa taistelijoiden kokemukset, joukon mieliala, taistelustressin merkitys, rasitusvammat, fyysisten ja henkisten rasitusten vaikutukset suorituskykykyyn sekä epidemioiden ja sairauksien vaikutukset monen muun tekijän lisäksi välittyvät lääkintähuollon ammattilaisille. Lääkintähuolto kohtaa osin herkälläkin alueella taistelijoiden ja henkilöstön suorituskykyyn vaikuttavia tekijöitä. Historiallisten ja tuoreiden kansainvälisten kokemusten valossa on erittäin selvää, että ilman hyvin toimivaa lääkintähuoltoa myös joukkojen toimintakyky on tositoimissa vakavasti vajaa. Näiden seikkojen tulee nousta sotilasopetuksessa ja harjoitusten tilannekatsauksissa tehokkaasti esille. Kenttälääkintäjärjestelmä Lääkintähuolto kuuluu puolustusvoimien huoltojärjestelmään. Kenttälääkintäjärjestelmään kuuluvat perusvalmiuden aikana lääkintähuollon toimipaikat ja henkilöt eri organisaatiotasoilla sekä valmiutta kohotettaessa reserviläisistä muodostettavat kenttälääkintäjoukot. Kenttälääkintäjärjestelmä on toimijoiden ketju, joka alkaa joukkueesta ja päätyy kumppaneiden vastuulla toimiviin evakuointisairaaloihin. Potilaat evakuoidaan tarkoituksenmukaisella tavalla ketjun alkupäästä aina erikoislääkärijohtoiseen evakuointisairaalaan saakka. Paluukuljetuksissa täydennetään lääkintämateriaalia. Valmiutta kohotettaessa puolustusvoimat tehostaa toimintaansa mm. työaikajärjestelyin, kumppaneiden avulla sekä viime kädessä perustamalla kenttälääkintäjoukkoja liikekannallepanojärjestelmän avulla samalla kun sodan ajan joukkoja muutenkin perustetaan. Puolustusvoimien terveysasemat vastaavat lääkintähuollon keinoin palveluskelpoisuudesta, palvelusturvallisuudesta, ennalta ehkäisevistä toimista sekä konservatii- 345

visesta hoidosta niin rauhan kuin poikkeusolojen aikana. Ne vahvistetaan reserviläisillä sodan ajan kokoonpanossa. Ne toimivat myös kumppanuus- / evakuointisairaalasta jatkohoitoon lähetettyjen potilaiden hoitopaikkana. Puolustusvoimien oma lääkintähuoltojärjestelmä vastaa kenttälääkintäketjussa annettavasta ensiavusta sekä terveydenhuollon ammattihenkilöiden antamasta ensihoidosta. Kenttäsairaalat poistetaan vuoteen 2008 mennessä puolustusvoimien kenttälääkintäorganisaatioista. Evakuointisairaalat vastaavat erikoislääkäritasoista hoitoa vaativien haavoittuneiden tai sairastuneiden potilaiden jatkohoidosta kaikissa valmiustiloissa. Evakuointisairaalat suunnitellaan yhteisten neuvottelujen perusteella kumppaneiden kanssa siten että maanpuolustusalueet (maavoimien esikunta 1.1.2008 lähtien) ja puolustushaarat vastaavat omista suunnitelmistaan. Yhteistoimintasopimuksilla puolestaan varmistetaan puolustushaarojen välinen toiminta. Evakuointisairaalana voi olla tarkoitukseen soveltuva poikkeusolojen sairaalajärjestelmään kuuluva siviilisairaala. Kumppanuussairaalat johtavat evakuointisairaaloiden toimintaa siten, että puolustusvoimat kykenevät ohjaamaan evakuointeja tarkoituksenmukaisella tavalla. Potilaiden hoitovastuu vaihtuu evakuointisairaalassa puolustusvoimilta yleiselle terveydenhuollolle. Puolustusvoimat osoittaa valmiutta kohotettaessa omaa henkilöstöään huolehtimaan mm. evakuoitujen potilaiden varusteista, tarvittavasta henkilöstöhallinnon koordinoinnista sekä täydennysmateriaalin järjestelyistä. Täydennysmateriaalia hankitaan pääosin siviilisektorin logistisia kanavia pitkin. Kumppanuussopimukset mahdollistavat poikkeusolojen yhteistoiminnan suunnittelun, valmistelun sekä harjoittelun jo rauhan aikana. Sotilaslääketieteen keskukseen yhdistettävällä Lääkintävarikolla tai sitä vastaavalla toimijalla on edelleen tehtäviä kenttälääkintälaitteiden hankinnassa ja kunnossapidossa sekä kenttälääkintämateriaalin varastoinnissa. Sotilasapteekki kuuluu SotLK:een ja ohjaa rauhanaikaista lääkelogistiikkaa sekä valmistelee myös poikkeusolojen kenttälääkintätoimintoja yhdessä kumppanuussairaaloiden kanssa. Sille on kaavailtu myös laajempaa tehtävää yhteiskunnalle elintärkeiden toimintojen turvaamisen työkaluna kuten poikkeusolojen infuusionesteiden tuotanto- ja varastointivelvoitetta sekä eräiden lääkeaineiden kuten kemiallisen uhkan vastalääkkeiden hankintaa ja varastointia. Kenttälääkinnän painopiste koulutukseen, tutkimukseen ja ke- hittämiseen Kenttälääkinnässä on keskityttävä niihin periaatteisiin, jotka olemassa olevan tiedon valossa ovat relevantit. Ennalta ehkäisevän terveydenhuollon ja kenttähygienian periaatteet kuuluvat tärkeänä osana koulutukseen. Keskeistä on haavoittuneiden ja vakavasti sairaiden ensiapu ja lääkärin antama ensihoito. Tähän kuuluvat hengen ja raajan pelastamiseksi sekä kuljetuskuntoon saattamiseksi vaadittavat 346

hätäkirurgiset toimenpiteet kenttäolosuhteissa. Hengitysteiden aukipitäminen, hengityksen turvaaminen, verenvuodon hallinta sekä kuljetuskuntoon saattaminen ovat tärkeimmät temppukoulutusta vaativat alueet. Painopiste on kansainvälisten kokemusten perusteella siirtynyt yhä enemmän kirurgiseen toimintaan, joka viedään mahdollisimman eteen. Tehokas ja tulen alla myös panssaroitu evakuointikalusto on edellytys hyvin toimivalle järjestelmälle. Kuva 1: Panssaroidut ajoneuvot ovat taistelutilanteissa sekä kriisinhallintatehtävissä välttämättömiä. Ne varustetaan sekä suomalaisten että kansainvälisten standardien mukaan. Pasit ovat osoittautuneet hyviksi alustoiksi myös ambulanssiversioina. 347

Kuva 2: Suomalaisten ja kansainvälisten standardien mukaan varustetut maastosairasautot ovat kenttälääkinnän potilaskuljetusten runkona. Puolustusvoimissa annettava lääkintähuollon koulutus on kokonaisuudessaan tarkoitus arvioida ja uudistaa tarvittavilta osin lähivuosina. SotLK tulee ottamaan kokonaisvaltaisen roolin lääkintäalan koulutuksien valmistelussa, koulutustason seurannassa ja kehittämisessä sekä myös käytännön osallistumisessa opetukseen ja harjoitustoimintaan. Kullekin lääkintähuollon toimijalle sekä toimintatasolle laaditaan osaamisvaatimukset sekä tasoa mitataan koulutuksen jälkeen. Myös virkaapuun kuuluvat asiat tulee kattaa. Vaativimpien koulutusten osalta yhteistyö kaikkien yliopistojen lääketieteellisten tiedekuntien kanssa on lupaavasti käynnistynyt. Toimintaa on tarkoitus kehittää yhdessä myös ammattikorkeakoulujen sekä kumppaneiden kanssa. Näin saadaan arvokas tuki ja vuorovaikutus julkisen terveydenhuollon asiantuntijoiden kanssa sekä nykyistä laajemmat potentiaalit rekrytoitavat kohderyhmät tietoisiksi puolustusvoimien lääkintähuollon toimintamalleista. Taistelijoiden suojavarustus on kehittynyt mutta toisaalta asevaikutus on tarkkaa ja tehokasta. Taistelussa kaatuneiden osuus on pysynyt aina 1850- luvulta hieman vajaana viidenneksenä kokonaistappioista. Hoidon piiriin ehtineiden kuolleisuus on pudonnut dramaattisesti. Tapaturmat ja sairaudet aiheuttavat yleensä alle prosentin päivittäiset tappiot kokonaisvahvuudesta. Epidemian aikana vuorokausitappiot voivat olla jopa kymmeniä prosentteja. Yli puolet taistelussa kaatuneista kuolee verenvuotoon ja noin kolmannes pään alueen vammoihin. Hoidon nopeus ja tehokkuus on taisteluvammoissa äärimmäisen tärkeää. 348

Koulutusta kehitetään varusmieskoulutuksesta alkaen taistelijan omakohtaisesta ja taistelijaparien välisestä ensiavusta vaativimpiin katastrofilääketieteen johtamiskoulutuksiin saakka. Lähtökohtana suunnittelussa on Puolustusvoimien tarve. Painopiste tulee olla erityisesti käytännön harjoituksissa ja kenttälääkinnän olosuhteisiin soveltamisessa sekä tilannejohtamisessa. Kenttälääkinnän kehittämisen painopiste on operatiivisissa joukoissa. Kenttälääkinnän suorituskykyvaatimusten, organisaatioiden, tehtävien, toimintaperiaatteiden, materiaalin, koulutuksen ja tutkimuksen kehittäminen on yhdistetty kenttälääkinnän kehittämishankkeeksi. Hankkeen ensimmäinen vaihe ajoittuu vuosille 2004 2006. Hanke kuuluu huollon ja logistiikan kehittämisohjelmaan ja se sisältää kaikkiaan toistakymmentä projektia, joihin sisältyvät erillisinä myös ilma- ja merivoimien kenttälääkinnän kehittämisprojektit. Kenttälääkinnän vision mukaan joukkoihin kiinteästi kuuluva kenttälääkinnän perusorganisaatio on kevyt ja mitoitettu vain taistelutoiminnan ulkopuolisia tarpeita varten. Taistelutoimintaa varten kenttälääkintää täydennetään liikkuvilla lääkintähuollon joukoilla, jotka pystyvät joustavasti etupainotteiseen ensihoitoon ja hätäkirurgiaan sekä potilasevakuointeihin. Joukoilla luodaan lääkintähuollon painopiste sekä lääkintähuollon reservi esimerkiksi tappioille altistavaan hyökkäykseen valmistauduttaessa. Hätäkirurgia on käynnistettävä mahdollisimman aikaisin, ihannetapauksessa tunnin kuluessa haavoittumisesta. Maaevakuointi - taistelukentällä panssaroituna - on pääevakuointimuoto Suomessa. Sitä täydennetään helikopteri- ja ilmaevakuoinnein. Sota teknistyy ja elävän voiman määrä kentällä vähenee. Tämä suo mahdollisuuden lääketieteen huipputekniikan käyttöön kenttäoloissa yhä harvenevien taistelijoiden hoidossa. Lähtökohtana on järjestää hoito rauhan ajan normien mukaan, mutta luonnollisesti se on sopeutettava muuttuviin olosuhteisiin. Ilma- ja merivoimissa käytetään mahdollisuuksien mukaan samanlaisia kenttälääkinnän joukko- ja varustekokoonpanoja kuin maavoimien valmiusprikaateissakin. Ilmavoimien kenttälääkinnän painopiste on kiinteissä lentotukikohdissa, joista evakuointi tapahtuu yleensä suhteellisen lyhyen etäisyyden päässä oleviin evakuointisairaaloihin. Ilmailulääketieteen erityisosaaminen sisältyy kenttälääkinnän koulutukseen. Ilmaevakuointien kehittäminen esimerkiksi kansainvälisissä tehtävissä on annettu ilmavoimien vastuulle. Merivoimissa puolestaan on erityisiä haasteita eri vuodenaikoina meriteitse tapahtuvien evakuointien järjestämisessä joukkojen toimiessa myös saarissa. Laivojen ensiapukalustot sekä laivoista evakuoinnit kuuluvat erityispiirteisiin. Erityisosaamista edellyttää myös sukelluslääketiede. Kenttälääkinnän koulutus Taistelijaparien keskinäinen ensiapukoulutus on tarkistettavana ja koulutustavoitteiden taso mitataan. Keskeisillä ensiavun periaatteilla saadaan huomattava 349

parannus aikaan; näistä tärkein on verenvuodon tyrehdyttäminen, haavoittuneen suojaaminen sekä jatkohoitoon avustaminen. Valmiusprikaatissa lääkintämies täydentää taistelijaparien ensiapua ja vastaa joukkueen kenttälääkinnästä. Lääkintämiesten koulutus yhdenmukaistetaan ja taso testataan. Yksinkertaisten toimintamallien opettaminen riittää ja tavoitteena ovat valmiudet toimia myös maastossa. Alustavan potilasselvityksen tekeminen, tilanteesta pelastaminen, verenvuodon tyrehdyttäminen, hengityksen turvaaminen, kuljetuskuntoon saattaminen sekä evakuoinnin järjestäminen komppanian ensihoitopaikalle on hallittava. Evakuoinnissa käytetään joukkueen käytössä olevia kuljetusmahdollisuuksia. Joukkueen lääkintämies tarvitsee apua taistelutilanteessa jo pelkästään toiminnan fyysisen rasittavuuden vuoksi. Lääkintäaliupseerien koulutukseen haetaan mahdollisuuksien mukaan terveydenhuollon ammattilaisia, joita tulisikin sijoittaa valmiusprikaatien lääkintäjoukkoihin. Peruskoulutus tapahtuu SotLK:ssa ja sen tulee antaa huomattavan monipuolinen, simulaattoreilla tehostettu sekä maastossa sovellettava valmius. Johtamiskoulutukseen sekä kaluston käyttö- ja huoltokoulutukseen tulee antaa monipuolinen valmius. Lääkintäalan reserviupseerikoulutus on uudistettu ja yhteistyötä tehostettu. yliopistojen lääketieteellisten tiedekuntien kanssa. Tavoite on keskittyä valmiusyhtymien lääkintähuollon tarpeisiin. Erityinen painopiste on johtamisvalmiuksien kehittäminen kenttäolosuhteisiin mm. moderneja potilassimulaattoreita, mallipotilaita sekä nykyaikaisia johtamisvälineitä käyttäen. SotLK:n yhteyteen luodaan erityisesti Puolustusvoimien tarpeisiin kenttälääkinnän simulaattorikeskus, joka poikkeaa toimintatavoitteiltaan muiden toimijoiden simulaattorikoulutuksesta. Tällaisesta on jo olemassa kansainvälisiä malleja ja sitä kautta on saatavilla uutta soveltamistietoa mm. taisteluosastojen tarpeisiin. Monipuolisia ja puolustusvoimille hankittuja potilassimulaattoreita käytetään eri ammattiryhmien koulutuksessa. Opetus tapahtuu sekä huonetiloissa että vaikeissakin maasto-olosuhteissa. Liittämällä opetukseen paikantamisjärjestelmät sekä viestintäverkon käyttö, luodaan valmiuksia monipuolista ja vaativaa toimintaympäristöä varten puolustusvoimien ohella myös yhteiskunnalle elintärkeiden toimintojen turvaamisen tehtäviin. Koulutusyhteistyötä valtakunnallisten alan toimijoiden kanssa on tarpeen tehostaa ja poistaa mahdollisuuksien mukaan päällekkäisyyksiä. Puolustusvoimien koulutusvahvuuksina ovat mm. vuosittain toteutettavat lukuisat harjoitukset vaihtelevissa olosuhteissa, evakuointi- ja paikantamisharjoitukset, nykyaikaiset koulutusvälineet sekä mm. biologisen ja kemiallisen uhkakuvan olosuhteita varten tapahtuva harjoittelu. 350

Kenttälääkintä valmiusprikaatissa Valmiusprikaatien kenttälääkinnän periaatteita on huomattavasti kehitetty ja toimintakykyä tehostettu kansainvälisten vaatimusten ja kokemusten perusteella aiempiin kenttälääkintäjoukkoihin verrattuna. Terveydenhuollon ammattihenkilöstöä on sijoitettu joukkueeseen ja perusyksikköön. Tehokas ja taktisesti mukautettava kenttälääkintäjärjestelmä on tarpeen taistelukentän tulivoiman ja joukkojen nopean liikkumisen vuoksi, mutta myös haavoittuneiden sekä taistelukyvyttömien taistelijoiden evakuoimiseksi. Tehokas kenttälääkintä parantaa joukon luottamusta ja motivaatiota. Varsinaisten taistelijoiden ja joukon ajoneuvojen sitoutuminen epätarkoituksenmukaisella tavalla evakuointeihin puolestaan heikentää joukon suorituskykyä. Joukkueen lääkintämies toimii etulinjassa oman joukkonsa mukana ja ohjaa myös taistelijaparien toimintaa haavoittuneiden hoidossa sekä evakuoinnissa. Perusyksikön lääkintäryhmä perustaa ensihoitopaikan. Kokoonpanoon kuuluu lääkäri, lääkintäaliupseeri sekä kolme lääkintämiestä. Tavoitteena on, että kaikki ovat terveydenhuollon ammattihenkilöitä. Komppanian lääkintäryhmän kokoonpanoa ja ensihoitopaikan kalustoa kehitetään edelleen lääkäritasoisen ensihoidon valmiuksien parantamiseksi. Omaa ajoneuvoa ei ole, vaan potilaat evakuoidaan ensisijaisesti noutamalla heidät joukkoyksikön ensihoitoaseman ajoneuvoilla, tai toissijaisti lähettämällä heidät perusyksikön ajoneuvolla ensihoitoasemalle. Ensihoitopaikka perustetaan muutamia satoja metrejä taistelevan joukon taakse ja sillä tulee olla kykyä joustavaan siirtymiseen. Ensihoitoryhmä ja evakuointiryhmä muodostavat joukkoyksikön lääkintäjoukkueen. Henkilöstö koostuu kahdesta lääkäristä, kolmesta aliupseerista ja kymmenestä lääkintämiehestä. Ensisijainen tehtävä on potilasevakuointi ja sitä varten sinne on keskitetty joukkoyksikön pääasiallinen evakuointivoima. Henkilöstö noutaa potilaat perusyksiköstä ja evakuoi edelleen perustamalleen ensihoitoasemalle sekä prikaatin ensihoitokeskukseen ja tarvittaessa jopa evakuointisairaalaan saakka. Kirurgiset ensihoitomahdollisuudet on tuotu perusyhtymätasolle ilmavoimien kanssa yhteishankkeena kehitytetyn modernin ja ilmakaariteltoilla varustetun kaluston avulla. 351

Kuva 3: Valmiusprikaatin pataljoonan ja ilmavoimien tukikohdan ensihoitoaseman varustus lähdettiin suunnittelemaan yhteneväksi. Se tulee myös merivoimien käyttöön. Kalusto on testattu perusteellisesti useissa ilmavoimien kertausharjoituksissa reservin ammattilaisten tuella. Seitsemästä ilmakaariosasta muodostuva kokonaisuus on nopea käsitellä. Lämmitys- ja voimantuottojärjestelmä mahdollistaa varsin itsenäisen toiminnan vaativassakin ympäristössä. Nopea liikkuvuus sekä monipuolinen kirurgisen ensihoidon varustus tekevät siitä soveliaan virka-apuun sekä tarvittaessa vedenpuhdistuskyvyllä täydennettynä myös vaikeisiin kansainvälisiin olosuhteisiin. Kalusto sopii myös virka-apukäyttöön. Valmiusprikaatin huoltopataljoonan lääkintäkomppanialla on kalustonaan osin kontteihin ja osin ilmakaaritelttoihin sijoitettu nykyaikainen ja nopeasti siirtyvä ensihoitokeskus, joka koostuu kahdesta leikkausasemasta. Pääsääntöisesti se toimii koottuna, mutta voidaan jakaa kahdeksi kirurgista hoitoa antavaksi osaksi. Siirrot voidaan toiminnan vaatiessa toteuttaa portaittain hoitovalmiuden säilyessä. Valmiusprikaatin lääkintähuollon organisaatio ja kalusto täyttävät hyvin vastaavan tason kansainväliset vaatimukset. Päätehtävä on kirurgisen ensihoidon antaminen haavoittuneille sekä näiden evakuointi. Lääkintäkomppaniaan kuuluu leikkausjoukkue, ensihoitojoukkue, evakuointijoukkue sekä huoltopalvelujoukkue. Kokonaisvahvuus on noin 130 henkilöä. Ensihoitokeskuksessa tehdään välttämättömät toimenpiteet hengen ja raajan pelastamiseksi. Siirto evakuointisairaalaan toteutetaan tilanteen salliessa evakuointijoukkueen toimin. Ensihoitokeskus voi suoriutua noin kolmestakymmenestä hätäkirurgisesta toimenpiteestä vuorokaudessa. Evakuointijoukkue voi kuljettaa noin 100 potilasta yhdellä suorituskerralla. No- 352

peimmillaan ensihoitokeskus voidaan pystyttää noin kahdessa tunnissa. Toimintaaika ilman täydennyksiä on 3 4 vuorokautta. Kuva 4: Prikaatitason ensihoitokeskus kykenee monipuoliseen kirurgiseen ensihoitoon ja on varsin nopeasti liikuteltavissa sekä jaettavissa tarvittaessa kahteen toimivaan osaan. Tutkimus utkimus- ja kehittämistoiminta Puolustusvoimien lääkintähuollon tutkimustoiminta on perinteisesti ollut varsin vilkasta ja sitä on tuettu. Tutkimustoiminnan lähtökohta on ollut verkottuminen yliopistojen sekä tutkimuslaitosten kanssa. Toimintamallit ovat näiltä osin varsin vakiintuneita. SotLK:n uudessa toimintamallissa tehostetaan perinteisten lääketieteellisten tutkimusten ohella sekä monialaista että yksilön ja joukon suorituskykyä kartoittavia tutkimuksia, jotka suunnataan erityisesti kenttälääkintään. Sotilas kylmässä on esimerkkinä tällaisesta pitkäjännitteisestä tutkimusprojektista. Puolustusvoimat on osaltaan mukana monissa kansallisissa mm. nautintoaineiden käyttöä sekä fyysistä ja psyykkistä kuntoa kartoittavissa asevelvollisuusikäisten nuorten tutkimuksissa. 353

Kansainvälinen toiminta ja lääkintätiedustelu Kansainvälinen toiminta edellyttää erityisen hyvää tilannetietoisuutta, johon eri maissa on viime vuosina panostettu kehittämällä tiedon hankintaa, jota lääkintähuollossa kutsutaan yleisesti lääkintätiedusteluksi. Kansainvälinen toiminta on tulevaisuudessa yhä vaativampaa ja saattaa suuntautua nopeasti mm. erittäin vaikeille maantieteellisille alueille. Lääkintätiedustelun ja päivitetyn tilannekuvan tarve on erityisen tärkeä. Puolustusvoimien sisäinen alan asiantuntijoiden välinen yhteistyö (mm. tiedusteluala, B- ja C- suojelulääketiede, ympäristöterveydenhuolto) on lähtökohta tehokkaalle tiedon hankinnalle ja analysoinnille. Vastaavasti kehitetään kiinteämpää yhteistyötä muiden viranomaisten sekä kansainvälisten toimijoiden suuntaan. Tiedustelu on äärimmäisen tärkeä taisteluosastoja tai muita joukkoja uusiin kansainvälisiin tehtäviin lähetettäessä mm. hygienia- ja tautiriskien, vaarallisten eläinten ja kasvien sekä monien muiden terveyttä ja toimintakykyä uhkaavien altisteiden selvittämiseksi. Käytettävissä oleva aika päivitetyn tiedon hankintaan päättäjille voi joskus olla kovin lyhyt, vaikka etukäteistietoa olisikin hankittu. Tehokkaan kenttälääkintäjärjestelmän avulla on mahdollista tukea toimivaa johtoa sekä toteuttaa lääkintähuollon visio, joka on: Lääkintähuolto järjestää toimivan kenttälääkinnän, turvaa palveluskelpoisuuden ja tukee taistelukykyä tehokkaasti kaikissa olosuhteissa verkottumalla Suomessa ja monikansallisissa ympäristöissä. 354

9. VIESTINTÄ JA HENKINEN KRIISINKESTOKYKY 9.1 Valtionhallinnon viestinnän yleisjärjestelyt Valtionhallinnon viestinnän lähtökohdat, periaatteet, tavoitteet ja tehtävä ja on kirjattu vuonna 2002 hyväksyttyihin valtioneuvoston kanslian suosituksiin valtionhallinnon viestinnässä noudatettavista periaatteista ja toimintatavoista. Tavoitteet ja periaatteet Valtionhallinnon viestinnän tavoitteena on luoda edellytykset demokratian toimivuudelle, kansalaisten oikeuksien toteutumiselle sekä yhteisöjen ja yritysten toiminnalle. Valtionhallinnon viestintä on kansalaisia varten. Viestintä on aktiivista ja palvelevaa ja se lähtee vastaanottajan tarpeista, oikeuksista ja eduista. Viestinnällä luodaan perusedellytykset sille, että kansalaisilla ja muilla toimijoilla on mahdollisuus osallistua asioiden suunnitteluun ja päätöksenteon valmisteluun. Viestinnällä tehdään hallinto ja sen tehtävät tutuiksi eri sidosryhmille ja luodaan edellytykset kansalaisten, yhteisöjen ja hallinnon vuorovaikutukselle. Tavoitteiden saavuttamiseksi valtionhallinnon viestintä: antaa yleistä informaatiota valtionhallinnon toiminnasta sekä muista kansalaisten hyvinvointiin ja yritysten toimintaan vaikuttavista tekijöistä, antaa neuvontaa viranomaisten käsiteltävistä asioista ja saatavista julkisista palveluista sekä antaa tietoja viranomaisissa valmisteltavissa olevista asioista osallistumismahdollisuuksien luomiseksi ja turvaamiseksi. Valtionhallinnon viestintä on oikea-aikaista ja riittävän nopeaa. Luotettavuudesta ei kuitenkaan tingitä nopeuden kustannuksella. Eri näkökohdat otetaan viestinnässä tasapuolisesti huomioon. Viranomaiset huolehtivat myös siitä, että annettava tieto ei ole harhaanjohtavaa. Erityistilanteet ja poikkeusolot Viranomaisilta edellytetään tehostettua viestintää, jos ihmisten henki, terveys, omaisuus tai ympäristö ovat vaarassa tai jos ihmiset kokevat niiden olevan vaarassa esimerkiksi suuronnettomuuden, kansainvälisen konfliktin tai ympäristökatastrofin johdosta. 355

Valtioneuvostotasolla tehostettua viestintää edellytetään silloin, kun tilanteeseen liittyy jotain poikkeuksellista, tapahtuma koskettaa suuria ihmisjoukkoja tai viranomaisten toiminnassa on tai oletetaan olevan puutteita. Hyvin järjestetty ja hoidettu normaaliolojen viestintä luo edellytykset viestinnän onnistumiselle erityistilanteissa ja poikkeusoloissa. Myös tällöin valtionhallinnon viestintä perustuu yleisiin viestinnän periaatteisiin. Erityistilanteiden ja poikkeusolojen viestinnässä on tärkeää tunnistaa tilanne ajoissa ja varautua sen nopeaan muuttumiseen. Tiedottajat otetaan mukaan suunnitteluun ja toteutukseen alusta lähtien. Erityistilanteissa ja poikkeusoloissa korostuu jatkuvasti saatavilla olevan, luotettavan ja ajantasaisen tiedon tarve. Toimintavalmiutta kohotetaan joustavasti tilanteen vaatimusten mukaisesti. Tilanteissa käytetään niihin kulloinkin parhaiten soveltuvia viestintäkanavia. Joukkoviestimet ovat avainasemassa, mutta myös verkkoviestinnällä on tärkeä rooli. Erityistilanteet ja poikkeusolot koskettavat useita valtionhallinnon organisaatioita samanaikaisesti. Tämän vuoksi työnjaon ja vastuiden on oltava selkeitä, ja vastuuviranomaisten on hallittava tilanteen kokonaisuus. Tilanteiden onnistunut hoito vaatii viranomaisten yhteistä harjoittelua ja varautumista. Tilanteisiin varaudutaan laatimalla toimintaohjeita, joissa määritellään viestintä- ja tiedotusvastuut ja muut viestinnässä huomioon otettavat asiat, esimerkiksi viestintäyksikön käytännön toimet. Poikkeusoloissa päätavoitteena on kertoa kansalaisille heidän oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan sekä pitää heidät ajan tasalla vallitsevasta tilanteesta, viranomaisten päätöksistä ja toimenpiteistä sekä Suomea koskevista ratkaisuista. Viranomaisten päätöksistä ja toimenpiteistä tiedottamista on tehostettava tilanteen kehittymisen myötä. Poikkeusoloissa on tiedotettava erityisesti niistä toimenpiteistä, joihin on ryhdytty väestön yleisen turvallisuuden ja terveyden ylläpitämiseksi. Viranomaisten on myös jatkuvasti hankittava tietoa kansalaisten käsityksistä, peloista ja toiveista kriisitilanteissa. Poikkeusoloihin varautumisessa lähdetään lisäksi siitä, että kriisin kaikissa vaiheissa kansalaisille taataan vapaa mielipiteenmuodostus ja että turvataan joukkoviestimien itsenäinen toiminta ilman sensuurin käyttöönottoa. Viestintä sodan uhkaa aa lievemmissä poikkeusoloissa Valtionhallinnon viestinnän yleinen kehittäminen ja yhteensovittaminen kuuluu valtioneuvoston kanslialle, käytännössä valtioneuvoston viestintäyksikölle, myös poikkeusoloissa. 356

Viranomaisten on kriisin syvetessä tehostettava toiminnallisia valmiuksiaan ilman erityisiä valtiojohdon keskitettyjä ohjeita. Perusperiaatteena on, että kukin viranomainen vastaa myös poikkeusoloissa omaa toimialaansa koskevasta viestinnästä ja että sen ylimmällä johdolla on vastuu yksikkönsä viestinnän organisoinnista ja sisällöstä. Tilanteiden kiristyessä korostuu valtioneuvoston rooli ylimpänä valtakunnan viestinnästä vastaavana viranomaisena. Valtioneuvoston viestintäyksikön ja muiden viranomaisten välistä viestintäyhteistyötä tiivistetään tarpeen mukaan. Poikkeusolojen edelleen vakavoituessa viestintävastuuta voidaan siirtää erityisviranomaisilta valtioneuvoston viestintäyksikköön. Valtioneuvosto määrää valmiuslain voimassa ollessa tarpeen mukaan myös siitä, milloin ja missä laajuudessa valtion tiedottajia siirretään valtioneuvoston viestintäyksikköön. Viestintä sodan uhan ja sodan aikana Poikkeusoloihin varautumisen pääperiaatteen mukaisesti viranomaiset hoitavat oman viestintänsä mahdollisuuksien mukaan myös syvässä kriisissä, sodan uhan tai sodan aikana. Kriisin syvetessä viestintävastuuta voidaan joutua keskittämään vahvennetulle valtioneuvoston viestintäyksikölle. Valtioneuvosto päättää valmiuslainsäädännön nojalla mahdollisen viestintävastuun keskittämisen ajankohdasta ja laajuudesta. Valtioneuvosto päättää myös siitä, milloin ja kuinka paljon muita tiedottajia siirretään valtioneuvoston viestintäyksikön vahvistukseksi. Viimeistään sodan uhatessa perustetaan myös viestinnän johtoryhmä, jossa ovat edustettuina kaikki keskeiset ministeriöt ja pääesikunta. Viimeistään sodan uhan tai sodan aikana täysvalmiuteen siirryttäessä perustetaan valtion viestintäkeskus (VVK), joka järjestetään seuraaviksi toimintayksiköiksi: tiedotus, tutkimustoiminta ja psykologinen puolustus, yhteyksien ylläpitäminen valtakunnallisiin järjestöihin ja hallinnolliset tukipalvelut. 357

9.2 Puolustushallinnon viestintä 9.2.1 Puolustusministeriö Periaatteet Puolustusministeriön viestintäyksikön toimintaperiaatteita ovat vuonna 2002 annetun valtioneuvoston viestintäsuosituksen mukaisesti ennakoivuus, avoimuus, oikea-aikaisuus ja luotettavuus. Sen tavoitteena on tuottaa informaatiota mahdollisimman nopeasti mahdollisimman laajalle vastaanottajakunnalle. Ohjaus Puolustusministeriön tiedotusyksikkö ohjaa kansliapäällikön alaisuudessa hallinnonalansa viestinnän kehittämistä valtioneuvoston antamien linjausten pohjalta. Tavoitteena on ylläpitää jatkossakin korkeaa maanpuolustustahtoa. Vuonna 2006 valmistuu hallinnonalan sisäisenä yhteistyönä laadittu viestintästrategia muodostaen osan hallinnonalan toimintastrategiaa. Strategiassa määritellään puolustushallinnon viestinnän tavoitteet ja periaatteet. Sen laatimisessa ovat mukana puolustusministeriön lisäksi Pääesikunta ja Puolustushallinnon Rakennuslaitos. Tiedotusyksikön toiminta Puolustusministeriössä viestintä on olennainen osa ministeriön strategista johtamista. Tästä syystä tiedotusyksikön johtaja osallistuu ministeriön johtoryhmän toimintaan. Yksikkö toteuttaa tähän liittyen erilaisia kehittämishankkeita. Lisäksi se edustaa ministeriötä valtioneuvoston viestintää koskevissa erityishankkeissa ja osallistuu valtioneuvostotason viestinnän yhteensovittamiseen toimimalla tiiviissä yhteistyössä valtioneuvoston kanslian viestintäyksikön, muiden ministeriöiden - erityisesti ulkoasiain- ja sisäasiainministeriöiden sekä pääesikunnan ja puolustusvoimien muiden viestintäorganisaatioiden kanssa. Tiedotusyksikkö tuottaa ministeriön ylimmän johdon viestintäpalvelut ja edesauttaa ministeriön julkisuuskuvan vahvistumista. Yksikkö huolehtii ministeriön ulkoisesta ja sisäisestä viestinnästä yhteistyössä osastojen ja erillisyksikköjen kanssa ja tukee turvallisuus- ja puolustuspoliittisten selontekojen, yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisen strategian ja muiden hallinnonalan keskeisten kehittämishankkeiden valmistelua. Tiedotusyksikkö osallistuu ministeriön ja sen johdon yhteiskuntasuhteiden hoitamiseen. Se mm. on mukana järjestämässä tiedotustilaisuuksia ja tapaamisia eri sidosryhmien, erityisesti tiedotusvälineiden, kanssa. Yksikön edustajat osallistuvat mahdollisuuksien mukaan myös hallinnonalaa koskevaa yhteiskunnalliseen keskusteluun. Kansainvälisen viestinnän kasvava merkitys on myös otettu huomioon. 358

Tiedotusyksikkö panostaa uusien teknisten mahdollisuuksien hyväksikäyttöön kehittämällä sisäistä ja ulkoista viestintäänsä (intranet, verkkosivut, sähköiset toimintakertomukset jne.) sekä arvioimalla niihin liittyviä riskejä. Yksikkö tuottaa kielilain määräysten mukaisesti ministeriön toimintaa koskevaa ruotsinkielisen aineistoa. Lisäksi se on lisännyt englanninkielisen aineiston tarjontaa erityisesti verkkoviestinnässä. Häiriötilanteet ja poikkeusolot Tiedotusyksikkö osallistuu aktiivisesti valtioneuvostotason sekä oman hallinnonalansa häiriötilanne- ja poikkeusolojen viestinnän kehittämiseen sekä erilaisiin valmiusharjoituksiin. Ministeriön viestintäjohtaja kuuluu lisäksi jäsenenä valtioneuvoston kansliaan perustettavaan viestinnän johtoryhmään. Ministeriössä toimii jo normaalioloissa viestinnän valmiusryhmä osana ministeriön valmiusorganisaatiota. Valmiusryhmä koostuu mediapalvelu-, verkkopalvelu-, yhteydenpito-, analyysi- ja tukipalveluyksiköistä ja se vastaa mm. poikkeusolojen viestintäsuunnitelman ylläpitämisestä sekä kriisiaikojen viestintäkäytäntöjen määrittelystä osana kokonaisturvallisuutta. Valmiusryhmä tukee osaltaan myös valtioneuvoston kriisiaikojen viestintävalmiuksien kehittämistä. 9.2.2 Puolustusvoimat Viestinnän periaatteet Puolustusvoimien viestintä noudattaa valtionhallinnon viestinnästä annettuja säädöksiä, ohjeita ja määräyksiä. Kokonaisviestintä perustuu muun muassa Valtioneuvoston viestintäsuositukseen sekä puolustusvoimien tulevaisuuden tavoitetilaan ja toimintamalliin. Viestinnän yleiset periaatteet ja niihin liittyvät vastuut määritellään Puolustusvoimien viestintästrategiassa. Viestinnän keskeiselle osa-alueelle, tiedottamiselle, asetetaan puolustusvoimissa omat erilliset tavoitteensa. Tiedotuksen on oltava kaikissa oloissa avointa, oikea-aikaista, totuudenmukaista ja ymmärrettävää. Toiminnassa otetaan tarkasti huomioon julkisuuslain vaatimukset. Normaaliolojen viestintä Puolustusvoimien viestinnän toimialaohjaus on pääesikunnan viestintäosastolla. Osasto vastaa myös valtakunnallisesta kokonaisviestinnästä. Viestintäorganisaatio kattaa koko maan, sillä kaikilla puolustushaaroilla, alueellisilla esikunnilla, laitok- 359

silla ja joukko-osastoilla on myös omat viestintä- tai tiedotushenkilönsä paikallisen johdon alaisuudessa. Viestintä tarkoittaa puolustusvoimien viestintästrategian määritelmien mukaan muutakin kuin ulkoista ja sisäistä tiedottamista. Sillä ymmärretään asiakirjojen ja menettelytapaohjeiden arkiviestintää mutta myös muun muassa maineenhallintaa ja työnantajakuvan kirkastamiseksi tehtävää yhteisöviestintää. Puolustusvoimien viestintä on erityisesti johtamistoimintaan kytkeytyvää ja sitä tehostavaa toimintaa. Viestintä sisällytetään kaikkiin julkisiin toimintasuunnitelmiin niiden toteuttamista ja vaikutusta edistävänä tekijänä. Puolustusvoimien viestinnän painopistealueet on määritelty siten, että ne tukevat lakisääteisten tehtävien ja ydinprosessien toteuttamista. Tämän mukaisesti painopistealueita ovat kansalliseen puolustukseen liittyvät seikat, puolustusvoimien ja muun yhteiskunnan suhteita koskevat asiat sekä puolustusvoimien kansainvälinen toiminta. Puolustusvoimien ulkoisen viestinnän tunnettuja tuotteita ovat uutislehti Ruotuväki, laajat verkkosivut osoitteessa www.mil.fi, esittelyelokuvat, monet vuosittain ilmestyvät julkaisut ja joukko-osastolehdet ja myös eri puolilla maata toimivien sotilassoittokuntien äänilevyt. Viestintä äkillisissä häiriö- tai kriisitilanteissa Äkillisten luonnononnettomuuksien tai muiden siviilikriisien tiedotustoiminnasta vastaa yleisen periaatteen mukaan se viranomainen, jonka toimialaa kyseinen tapahtuma lähinnä koskee. Monissa tapauksissa kriisit koskevat useita viranomaisia ja silloin viestintä- ja tiedotustoiminta on järkevää keskittää. Puolustusvoimilla ei ole vastuuta tiedottamisesta äkillisissä häiriötilanteissa tai siviilikriiseissä ellei tapahtumiin liity suoranaisesti esimerkiksi puolustusvoimia koskevaa sotilaallista avustustoimintaa. Tuolloin puolustusvoimat vastaa omaa toimintaansa koskevasta tiedottamisesta ja auttaa muita viranomaisia tiedotusjärjestelyissä. Muiden viranomaisten tapaan puolustusvoimat osallistuu valtionhallinnon piirissä tehtävän tilannearvion ja tilannekuvan luomiseen. Huolella laadittu tilannekuva on tärkeä työkalu häiriö- ja kriisitilanteiden hoitamisessa, pelastus- ja avustustoiminnassa sekä viestinnässä. 360

Poikkeusolojen viestintä Poikkeusoloissa puolustusvoimien viestintäorganisaation päätehtävänä on tiedottaa sotilaallisesta yleistilanteesta ja puolustusvoimien omasta toiminnasta. Puolustusvoimien viestintäorganisaation on kyettävä poikkeusoloissa toteuttamaan omalta osaltaan myös psykologisen puolustuksen tiedotustehtävät. Tiedotuksella tähdätään myös väestön ja puolustusvoimien maanpuolustus- ja taistelutahdon lujittamiseen. Laki puolustusvoimista velvoittaa puolustusvoimia edistämään kansalaisten maanpuolustustahtoa kohottavaa toimintaa. Se voidaan tehdä parhaiten antamalla oikeita ja riittäviä tietoja sotilaallisesta maanpuolustuksesta niin rauhan aikana kuin poikkeusoloissakin. Poikkeusoloissa pääesikunnan viestintäosasto, alueelliset johtoesikunnat ja puolustushaarojen esikunnat perustavat erityiset tiedotuskeskukset, joihin henkilöstö kutsutaan reservistä. Puolustusvoimien viestintäorganisaation ja operatiivisen alan yhteistoiminta korostuu poikkeusoloissa. Viestinnän yleiset periaatteet ovat voimassa myös poikkeusoloissa. Jos kriisi syvenee, valtakunnallista tiedotusvastuuta voidaan joutua osittain siirtämään valtioneuvoston tiedotusyksikölle. Tässä tilanteessa tiedotusyksikkö pitää tiiviisti yhteyttä pääesikunnan viestintäosastoon. Pääesikunnan viestintäosaston päällikkö nimetään valtioneuvoston tiedotuspäällikön johtamaan tiedotuksen yhteistyöryhmään. Tarvittaessa valtioneuvosto ja pääesikunta nimeävät yhteyshenkilöt toistensa tiedotusorganisaatioihin. Kaikilla viranomaisilla säilyy tiedotusvastuu omasta toimialastaan normaaliolojen tapaan niin kauan kuin mahdollista. Valtioneuvoston tiedotusyksikkö ja yhteistyöryhmä kuitenkin yhteensovittavat tiedotusta. Puolustustilalain voimassa ollessa perustetaan valtion viestintäkeskus, jolle keskitetään edelleen valtakunnallista tiedotusta. Pääesikunnan tiedotuskeskus vastaa puolustusvoimien tiedotuksesta ja osallistuu tiedotustehtävillään psykologiseen puolustukseen valtion viestintäkeskuksen ohjeiden ja määräysten mukaisesti. Puolustusvoimien tiedotuskeskukset ohjaavat alaistensa sotilasviranomaisten tiedotusta, järjestävät tiedotustilaisuuksia ja avustavat joukkoviestimiä niiden toiminnassa. Paikalliset sotilasviranomaiset jatkavat tiedotustaan yhteistoiminnassa alue- ja paikallisviranomaisten kanssa. 361

9.2.3 Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta Pysyvä parlamentaarinen komitea tutkii, suunnittelee ja jakaa aa tietoa Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta on valtioneuvoston asettama pysyvä parlamentaarinen komitea, jonka tehtävänä on suunnitella maanpuolustustiedotusta normaaliaikoina ja poikkeusoloja varten sekä seurata suomalaisten turvallisuuspoliittisia mielipiteitä. Hallinnollisesti MTS toimii puolustusministeriössä. Valtioneuvosto asettaa MTS:n neljäksi vuodeksi kerrallaan. Neuvottelukunnassa on parlamentaarisesti nimettyjä jäseniä sekä asiantuntijajäseniä eri hallinnonaloilta ja Yleisradiosta, Suomen Tietotoimistosta, Journalistiliitosta ja Viestinnän keskusliitosta. Lisäksi jaostoilla on omia asiantuntijajäseniä. Neuvottelukunta työskentelee jaostoissa, joita ovat työjaosto, tutkimusjaosto, tiedotusjaosto, valmiussuunnittelujaosto ja järjestöjaosto. Neuvottelukunnalla on pääsihteeri ja yleissihteeri. MTS:n toiminnan perustana on vuonna 1975 annettu asetus (1073/75.) Ennen tätä toimi Henkisen maanpuolustuksen neuvottelukunta. Suomalaisilla vakaat mielipiteet MTS tunnetaan tänä päivänä luultavasti parhaiten sen teettämistä mielipidetutkimuksista, joilla kartoitetaan suomalaisten näkemyksiä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, maanpuolustuksesta sekä turvallisuudesta. Osin samoja kysymyksiä on esitetty jo 1960-luvulta lähtien. Viime vuosina on kysytty kansalaisten näkemyksiä mm EU:n yhteisestä puolustuksesta. MTS julkaisee vuosittain yhden laajan mielipidetutkimuksen. Tämän lisäksi tehdään ajankohtaisista teemoista erillisiä pikatutkimuksia. Vuonna 2003 pikatutkimus tehtiin muun muassa kansalaisten suhtautumisesta Irakin sotaan. MTS:n tutkimukset osoittavat, että suomalaisten turvallisuuspoliittiset mielipiteet ovat ehkä yllättävänkin vakaita. Maailman kriisit ja muut yllättävät tapahtumat vaikuttavat tietysti ihmisten maailmankuvaan jatkuvasti. Tiedotusvälineet muokkaavat ihmisten ajattelua ja ennen muuta televisio on tuonut kaukaisetkin katastrofit olohuoneisiin. Merkillepantavaa on kuitenkin se, että suomalaisten mielipiteiden muutokset Suomen omaa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa kohtaan ovat vaihdelleet varsin vähän. Niinpä kansalaisten enemmistö kannattaa edelleen pysyttäytymistä sotilasliittojen ulkopuolella ja asevelvollisuuteen perustuvaa armeijaa. Myös suomalaisten yleinen maanpuolustustahto on edelleen hyvin korkealla. Näissä asioissa käsitykset ovat pysyneet pitkälti samoina yli vuosikymmenten. 362

MTS:n mielipidetutkimusten raportit löytyvät myös internetistä (www.defmin.fi -> pikalinkki MTS). Pohjoismainen yhteistyö MTS tekee jatkuvasti yhteistyötä muiden pohjoismaiden vastaavien organisaatioiden kanssa. Vuosittain järjestetään pohjoismainen konferenssi, joka tarjoaa eri pohjoismaiden asiantuntijoille mahdollisuuden mielipiteen vaihtoon. Vuonna 2005 konferenssin teemana oli rajojen yli ulottuva rikollisuus. Kokous järjestettiin Suomessa Imatralla. Nuorisovaihtoa tehdään vuosittain Ruotsin, Norjan ja Suomen kesken. Parlamentaarinen yhteiskuntakanava Neuvottelukunta tarjoaa myös foorumin turvallisuuspoliittiselle keskustelulle. MTS on järjestänyt säännöllisin väliajoin turvallisuuspoliittisia seminaareja, joista on muodostunut perinteinen tutkijoiden, poliitikkojen, eri hallinnonalojen edustajien sekä kansalaisjärjestöjen kohtauspaikka. MTS:n tehtävänä on ollut toimia linkkinä eri toimijoiden välillä turvallisuuspolitiikan viestintään liittyvissä asioissa. MTS on ollut mukana tuottamassa opetusmateriaalia koulujen turvallisuuspoliittista opetusta varten. MTS tarjoaa apuaan myös tiedotusvälineille turvallisuuspolitiikkaan liittyvissä asioissa. Neuvottelukunta järjestää vuosittain kaksi journalistiseminaaria, missä annetaan ajankohtaista taustatietoa ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta. Seminaareja järjestetään eri puolilla Suomea. Pääesikunnan viestintäosaston vuosittain järjestämälle tiedotusalan peruskurssille MTS kutsuu naistoimittajia. Kriisiviestinnän kehittäminen MTS:n tehtävänä on suunnitella myös poikkeusolojen tiedotustoimintaa ja antaa siihen liittyvää koulutusta. Sotilaallisten poikkeusolojen lisäksi on viime aikoina tullut esiin vakavien häiriötilanteiden ja onnettomuuksien, mm. suurten luonnononnettomuuksien yhteydessä, järjestettävä viestintä. 9.3 Aluehallinnon viestintä Alueellisen viestinnän tehtävänä on välittää alueen asukkaille ja elinkeinotoiminnalle valtakunnallista viestintää yksityiskohtaisempaa ja paikalliset tarpeet huomioon ottavaa tietoa. Aluehallinnon keskeinen tehtävä on tiedottaa niistä toimista ja päätöksistä, joita on tehty mm. peruspalvelujen ja välttämättömien hyödykkeiden saannin turvaamiseksi sekä turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Paikallisviranomaiset ja yksityiset palveluntuottajat tiedottavat konkreettisista toiminta- 363

ohjeista ja palvelujen järjestämistavoista. Tiedotusvälineiden sekä alueellisten ja paikallisten toimijoiden verkostojen merkitys korostuvat poikkeusoloissa. Erityistilanteissa tehostetaan viestintää ja yhteistoimintaa Erityistilanteissa viestinnästä vastaavat alue- ja paikallishallinnon organisaatiot sen työnjaon mukaisesti, mitä normaalioloissakin noudatetaan. Toiminnan johtamisesta vastaava taho johtaa myös viestintää, ellei viestintävastuun siirtämisestä tehdä erillistä päätöstä. Erityistilanteissa vastuu on usein pelastus-, poliisi-, rajatai ympäristöviranomaisella. Jos tilanteeseen osallistuu useita eri hallinnonaloja, vastuu viestinnän järjestämisestä ja koordinoimisesta on sillä viranomaisella, jolla on yleisvastuu johtamisesta. Lääninhallitus huolehtii yhteistoiminnasta Poikkeusoloissa päävastuu alueellisesta viestinnästä on lääninhallituksilla. Lääninhallitus sovittaa yhteen valmiuslaissa tarkoitettua poikkeusoloihin varautumista huolehtimalla yhteistoiminnan järjestämisestä läänin alueella. Lääninhallitusten on varauduttava seuraamaan ja ohjaamaan muiden aluehallintoviranomaisten poikkeusolojen viestintävalmiuden kehittämistä ja ylläpitämistä. Keskeisiä alueviranomaisia ovat mm. työvoima- ja elinkeinokeskukset, alueelliset ympäristökeskukset sekä maanpuolustusalueet ja sotilasläänit. Päävastuu paikallisesta viestinnästä on kunnilla. Yhteisten periaatteiden ja yhteistoiminnan merkitys Valtakunnallisten viestintäperiaatteiden ja yhteistoiminnan merkitys korostuu poikkeusoloissa. Nopeuden lisäksi tulisi tiedotuksen olla sisällöltään luotettavaa ja ristiriidatonta. Aluehallintoviranomaisten on tarkistettava viestinnän linjat vastaamaan valtakunnallisessa viestinnässä noudatettavia periaatteita. Viestintää tukevat ja sen sisältöä ohjaavat ne ministeriöt, joiden yhteisenä alueviranomaisena virasto toimii. Aluehallintoviranomaisten tulee pitää keskushallinto ja lääninhallitus ajan tasalla omasta toiminnastaan. Lääninhallitus puolestaan pitää keskushallinnon ja yhteistyöviranomaiset ajan tasalla läänissä vallitsevasta tilanteesta. Tiedottaminen edellyttää resursseja Maaherra vastaa lääninhallituksen viestinnän organisoinnista ja kokonaissisällöstä. Käytännössä viestintää johtaa lääninhallituksen tiedotus- tai viestintäyksikön päällikkö maaherran valvonnassa ja ohjauksessa. Maaherra kutsuu viestinnän asiantuntijaryhmään edustajia mm. eri aluehallintoviranomaisista. Tilanteen kiristyessä tiedotus- tai viestintäyksikköä laajennetaan perustamalla lääninhallituksen tiedotustoimisto tai -osasto. Yksikköä vahvistetaan ensisijaisesti hallinnonalan sisäisin siirroin. Viestintäorganisaatiota voidaan vahventaa esimerkiksi valmiuslain 25 364

:n valtuuksin muiden lääninhallitusten tai alueviranomaisten tiedottajilla kriisin painopistesuunnassa. Vahvennuksia voidaan hankkia myös alueellisista tai paikallisista joukkoviestimistä. 9.4 Joukkoviestimien toiminta 9.4.1 Sähköiset joukkoviestimet Suomalaiset käyttivät v. 2004 aikaa sähköisten joukkoviestimien parissa keskimäärin hiukan yli kuusi tuntia vuorokaudessa. Niiden yhteiskunnallinen merkitys ja vaikutus maassamme on huomattava. Suomessa on sekä julkisin varoin ylläpidettyjä että mainosrahoitteisia sähköisen joukkoviestinnän yrityksiä. Yleisradio Oy on julkisen täyden palvelun yhtiö, jonka toiminta rahoitetaan lähes kokonaan televisiomaksuvaroin. Kaupallisia valtakunnallista televisiotoimintaa harjoittavia yhtiöitä on kaksi: MTV Oy ja Oy Ruutunelonen Ab. Toimilupia kaupalliseen radiotoimintaan on Suomessa myönnetty noin 80. Ohjelmien jakelussa käytetään sekä maanpäällistä jakeluverkkoa että kaapelijakelua. Ensin mainitusta huolehtii Digita Oy ja jälkimmäisestä kaapelitelevisio- ja teleyhtiöt. Satelliittivastaanotto on Suomessa muihin vastaanottomuotoihin verrattuna melko vähäistä. Suomen valtakunnallinen televisiotarjonta oli vuonna 2004 keskimäärin 709 viikkotuntia eli yli 100 ohjelmatuntia vuorokaudessa. Sähköisten joukkoviestimien palvelut ovat Suomessa korkeatasoiset ja ohjelmien kotimaisuusaste on suhteellisen korkea. Teknisesti televisiotoiminta on murrosvaiheessa. Suomessa on tarkoitus siirtyä kokonaan digitaalisiin televisiolähetyksiin elokuussa 2007 valtioneuvoston periaatepäätöksen mukaisesti. Tämä edellyttää sähköisen joukkoviestinnän palveluyrityksiltä ylimääräisiä resursseja uuden ja vanhan tekniikan ylläpidossa. Myös varautumisen kannalta tällä on merkitystä, sillä sähköisillä joukkoviestimillä on poikkeusoloissa tärkeä tehtävä viranomaistiedotuksien välityksessä, yleisessä tiedottamisessa sekä väestön opastamisessa ja neuvonnassa. Useat joukkoviestinnän yritykset ylläpitävät omia verkkosivuja Internetissä, joiden kautta osa niiden palveluista on kuluttajien käytettävissä. Tämä tarjoaa yhden jakelukanavan tiedon levitykseen, mutta Internetin merkitys verrattuna muihin joukkoviestimiin on vielä melko vähäinen. Internetin käyttö on vain 6 % kaikesta mediakäytöstä. Internet tarjoaakin usein hyvän tietokanavan lisätiedon hankkimiselle, kun tieto jostain tapahtumasta on jostain muualta saatu. Yleisradio Oy:n ohjelmatoiminta Yleisradio Oy:n toimintaa säätelee laki Yleisradio Oy:stä. Siinä on määritetty mm. YLE:n julkisen palvelun erityiset tehtävät. Näistä yksi on velvoite välittää viran- 365

omaistiedotuksia sekä varautua radio- ja televisiotoiminnan hoitamiseen poikkeusoloissa. Normaaliaikana Yleisradio tuottaa ohjelmaa kolmelle suomenkieliselle (YLE Radio Suomi, YLE Radio 1 ja YleX) kahdelle ruotsinkieliselle (YLE Radio Vega ja YLE Radio Extrem) yhdelle saamenkieliselle (Sámi Radio) radiokanavalle sekä kahdelle digitaaliselle radiokanavalle (YLE Radio Peili ja YleQ). Ulkosuomalaisia ja ulkomaanmatkailijoita palvelee YLE Radio Finland, jonka lähetykset lyhytaaltolähetyksinä ja satelliittiteitse ovat kuultavissa eri puolilla maailmaa. Digitaalinen radiojakelu on päättynyt toistaiseksi, mutta radion digitaaliset kanavat jatkavat toimintaansa ja ne ovat kuultavissa digitaalisessa televisiossa sekä Internetissä. Radio on poikkeusoloissa mm. toimintavarmuuden takia tärkein väline. Radio Suomi on normaalioloissa Suomen kuunnelluin radiokanava ja myös poikkeusoloissa pääkanava. Yhteensä YLE tavoitti nyt viikon aikana lähes 3 miljoonaa kuulijaa. Televisioissa on Yleisradion ylläpitämiä analogisia kanavia kaksi (YLE TV 1 ja YLE TV 2) sekä kolme digitaalista kanavaa (YLE 24, YLE Teema sekä YLE FST). Lisäksi Etelä-Suomen alueella näkyy Ruotsin television ohjelmista koottu SVT Europa. Muut sähköistä joukkoviestintää oviestintää harjoittavat yhtiöt ja yhteisöt MTV Oy ja Oy Ruutunelonen Ab:n sekä radiotoimintaa harjoittavat kaupalliset alan yritykset toimivat valtioneuvoston myöntämän toimiluvan perusteella. MTV Oy lähettää ohjelmaa MTV 3 sekä SUB-TV kanavalla. Oy Ruutunelonen Ab vastaa Nelosen toiminnasta. Pääosa edellä mainituista kanavista lähetetään sekä analogisena että digitaalisena. Lisäksi digitaalisessa verkossa jaetaan Suomen Urheilutelevision ylläpitämää Urheilukanavaa. Kaupallisista radioista Oy Suomen Uutisradio Ab:n omistama Radio Nova kuuluu lähes koko maassa. Kaupallista ns. erikoisradiotoimintaa harjoittavia yhtiöitä, joista useiden kuuluvuusalue kattaa valtaosan Suomesta on maassamme kahdeksan. Kaupallisten radioiden lähetykset tavoittavat viikossa noin 3,4 miljoonaa suomalaista. Kaapelitelevisio näkyy noin 1 188 000 taloudessa (31.12.2004). Sähköisen joukkoviestinnän oviestinnän verkkoyritys Digita Oy Digita Oy, joka kuuluu kansainväliseen TDF-konserniin, on Suomessa tärkein radio- ja televisiopalvelujen jakelu- ja verkkoyhtiö. Se välittää kaikki Yleisradion kanavat sekä lukuisten kaupallisten kanavien ohjelmat. Verkon ylläpitoa, ohjelmien jakelua sekä palvelujen myyntiä varten on maa jaettu kolmeen palvelualueeseen. Ne vastaavat ohjelmajakelusta ja - siirrosta myös poikkeusoloissa. Digitan verkonhallintakeskus hallinnoi ja valvoo verkkojen toimintaa ympärivuorokautisesti. 366

Ohjelmien siirrossa käytetään sekä digitaalista radiolinkkiverkkoa että valokaapeliyhteyksiä. Nelosen ohjelmansiirrossa käytetään myös satelliittiyhteyksiä. Ohjelmansiirron varamenetelmänä on releointi. Radion analogisten, suomenkielisten verkkojen kuuluvuusalue peittää melkein koko maan. TV1, TV2 sekä MTV 3 näkyvät lähes koko maassa. Nelonen sekä SUB-TV tavoittavat yli 80 % maamme väestöstä. Digitaalinen televisioverkko kattoi vuoden 2005 kesällä 99,9 % Manner-Suomen väestöstä. Sähköiset joukkoviestimet oviestimet viranomaisten apuna Vakavan onnettomuuden uhatessa, voivat viranomaiset Suomessa lähettää Yleisradio Oy:n ja kaupallisten radioiden välitettäväksi viranomaistiedotteita. Tiedote voi olla esimerkiksi ilmoitus teleliikenteen häiriöstä, joka estää kansalaisia soittamasta hätäkeskukseen ja saamaan siltä tarvitsemaansa apua. Näin kansalaiset saavat tiedon uhkaavasta vaarasta ja ohjeet miten tulee toimia onnettomuuden sattuessa. Viranomaistiedotteet on vaaran vakavuuden ja välittömyyden perusteella jaettu hätätiedotteisiin ja muihin viranomaistiedotteisiin. Hätätiedotteet välitetään kaikkien Suomessa toimivien radioiden kautta käyttäen hyväksi hätätiedotteiden välitysjärjestelmää, joka perustuu ULA radion RDS-järjestelmään. Yleisradio on asetuksella velvoitettu välittämään kaikkina vuorokaudenaikoina niin normaali- kuin poikkeusoloissa viranomaistiedotuksia, milloin tämä on tarpeen ihmisten pelastamiseksi ja suojaamiseksi tai milloin huomattavat omaisuus- tai ympäristövahingot ovat uhkaamassa. Viestintämarkkinalaki sekä valtioneuvoston asetus viestintämarkkinoihin liittyvästä varautumisvelvollisuudesta ja viranomaistiedotusten välittämisvelvollisuudesta asettaa myös kaupallisille radioille lakisääteisen velvoitteen huolehtia omalta osaltaan hätätiedotusten välitysjärjestelmän toimivuudesta. Tiedotteen antava viranomainen on aina vastuussa sen sisällöstä. Viranomaistiedote tulee välittää viranomaisen päättämillä kielillä. Hätätiedote on välitettävä väestölle viivytyksettä. Muu viranomaistiedote on välitettävä väestölle heti, kun se on mahdollista ohjelmatoimintaa kohtuuttomasti häiritsemättä. Sähköisen joukkoviestinnän yritys on velvollinen välittämään hätätiedotteen, jos se tulee välitettäväksi pelastus-, poliisi- tai rajavartioviranomaiselta. Lisäksi Säteilyturvakeskuksella ja Ilmatieteen laitoksella on oikeus lähettää välitettäväksi oman alansa vaara- tai uhkatilanteesta ensimmäisen hätätiedotteen. Välitysvelvollisuus koskee myös muita viranomaistiedotteita, jos ne tulevat välitettäväksi edellä mainituilta viranomaiselta tai laitokselta taikka asianomaiselta ministeriöltä. 367

Tilanteita, joissa voidaan antaa hätätiedote ovat esimerkiksi: ydinvoiman käyttöön liittyvä onnettomuus vakava vaarallisiin aineisiin liittyvä onnettomuus muu sellainen vaaratilanne, josta on tarpeen välittömästi varoittaa väestöä, kuten esimerkiksi muille ihmisille vaarallisen henkilön liikkeelläolo. Yleisradio Oy välittää hätätiedotteen viivytyksettä ääneen luettuna radio- ja televisiokanavillaan sekä tekstinä televisiossa YLE:n kanavilla. Edelleen Yleisradio on velvollinen välittämään hätätiedotteiden välitysjärjestelmää käyttäen myös toiminnassa olevien kaupallisten radioiden kautta. Tilanteita, joissa voidaan antaa muu viranomaistiedote ovat esimerkiksi: kadonneita ihmisiä koskevat tiedotteet varoitukset terveydelle vaarallisten aineiden, kuten pilaantuneiden elintarvikkeiden tai säteilylähteiden aiheuttamista vaaratilanteista ilmoitus virheellisesti annetusta yleisestä hälytysmerkistä tai ilmoitus teleliikenteen häiriön vaikutuksista hätäilmoitusten vastaanottoon. Viranomaistiedotteiden kulku Viranomaistiedotteet radiossa = Hätätiedotteet = Muut viranomaistiedotteet Esim. Hätäkeskus YLE-keskus Pasilassa Maakuntaradiot ULA - verkot RDSkoodi Hätätiedotteet TV:ssä = Hätätiedote TV:ssä ja Teksti-TV:ssä Esim. Hätäkeskus YLE-keskus Pasilassa TVverkot RDS-vastaanotin Kaupallinen radioasema Hätätiedote Lisäksi ministeriöt voisivat antaa muun viranomaistiedotteen tilanteissa, joissa vaaraa aiheutuu eläintaudista, kasvintuhoajista, elintarvikkeista tai rehuista (maa- ja metsätalousministeriö) yleisvaarallisista tartuntataudeista (sosiaali- ja terveysministeriö) taikka öljyvahingoista tai pato-onnettomuuksista (ympäristöministeriö). 368

Viranomainen lähettää muun viranomaistiedotteen Yleisradio Oy:lle ja kaikille niille kaupallisille teleyrityksille, joiden halutaan välitettävän tiedotteen. Sähköisen joukkoviestinnän oviestinnän varautuminen Liikenne- ja viestintäministeriö ohjaa sähköisen joukkoviestinnän varautumista. Ministeriön apuna toimii Puolustustaloudellisen suunnittelukunnan tietoyhteiskuntasektori ja varsinkin sen joukkoviestintäpooli, jonka tehtävänä on suunnitella ja valmistella sähköisen joukkoviestinnän teknisten järjestelmien varautumista poikkeusolojen toimintaan. Pooli on sähköisen joukkoviestinnän toimijoiden ja viranomaisten välinen yhteyselin. Siinä ovat mukana mm. Yleisradio Oy, Viestinnän Keskusliitto, muut sähköisen joukkoviestinnän toimijat, Huoltovarmuuskeskus sekä puolustusvoimien ja alan viranomaisten edustus. Sähköisen joukkoviestinnän oviestinnän järjestelyt poikkeusoloissa Poikkeusoloissa sähköisen joukkoviestinnän teknisiä järjestelyjä ohjaa ja koordinoi liikenne- ja viestintäministeriö. Se voi valmiuslain perusteella annettujen valtuuksien puitteissa antaa määräyksiä alan sääntelystä, säännöstelystä ja uudelleenjärjestelyistä. Poikkeusoloissa valtionhallinnon tiedotusta keskitetään perustamalla valtion viestintäkeskus. Se vastaa muun muassa valtiovallan uutistiedottamisesta kotimaisille joukkoviestimille. Alueellisella tasolla lääninhallituksiin perustettavien TIVA -yksikköjen tehtävänä on koordinoida liikenne- ja viestintäministeriön määräysten mukaisesti sähköisen viestinnän alueellisen tason teknisiä järjestelyjä. Lääninhallituksen vastuu tiedotuksen yhteensovittamisesta alueellaan korostuu poikkeusoloissa. Tästä vastaa tiedotusosasto/-toimisto, joka myös huolehtii yhteydenpidosta joukkoviestimiin. Yleisten varautumisperiaatteiden mukaisesti Yleisradion tulee jatkaa toimintaansa normaaliaikaan nähden mahdollisimman vähäisin muutoksin. Oman ohjelmatuotannon lisäksi Yleisradion on varauduttava valmius- ja puolustustilalain velvoittamiin toimiin em. lakien soveltamista ja noudattamista koskevien viranomaisten tiedotuksien välittämiseksi. Poikkeusoloissa viranomaistiedotusten määrä tullee kokonaisuutena lisääntymään normaaliaikaan verrattuna. Yleisradion ja Digitan on poikkeusolojen aikana ylläpidettävä toiminnassa kaikissa olosuhteissa yksi suomenkielinen radiokanava ja yksi televisiokanava koko maassa sekä yksi ruotsinkielinen radiokanava ruotsinkielisellä alueella. Ulkomaille suuntautuvaa tiedottamista jatketaan mahdollisuuksien mukaan lyhytaaltolähettimen 369

ja satelliittien avulla myös poikkeusoloissa. Edellä olevat tehtävät edellyttävät muun muassa riittävää rakenteellista suojausta ja energiansaannin turvaamista sekä Yleisradion tuotantoyksiköissä että kaikilla yleisradio- ja linkkiasemilla. Yleisradion on poikkeusoloihin varautumisessa otettava huomioon myös ohjelmatuotannon varmistaminen niin pääkaupunkiseudulla kuin alueellisessa toiminnassakin. Tilanteen edellyttämät ohjelmansiirtoyhteydet sekä lähetysyksiköt on oltava toimintakunnossa. Ulkotuotantoautojen avulla tulee mahdollistaa nopea ohjelmanteko toimipaikkojen ulkopuoleltakin. Yleisradio ja Digita huolehtivat siitä, että niillä on jatkuvasti valmiudet suorittaa edellä olevat tehtävät. Tämä tapahtuu ylläpitämällä valmiussuunnitelmat ajan tasalla ja järjestämällä määrävälein valmiusharjoituksia sekä huolehtimalla poikkeusolojen edellyttämistä materiaalivalmiuksista. Ohjelmien uudet painotukset Nopeasti muuttuvat kansainväliset kriisitilanteet ja kotimaiset vakavat onnettomuudet, vaikkakaan niitä ei katsota varsinaisesti erityistilanteiksi, aiheuttavat usein nopeita muutoksia Yleisradion toimintaan ja ohjelmarakenteeseen. Niiden hoitamiseen Yleisradiolla on jatkuvat valmiudet ja lukuisien tilanteiden perusteella saatu kokemus. Myös häiriötilanteiden hallintaa, kuten esimerkiksi sähköverkon katkoksia, testataan säännöllisesti. Poikkeusoloissa uutis- ja ajankohtaisohjelmiston osuus korostuu ja lähetysten määrä kasvaa siten, että tarvittaessa ne muodostavat koko päivittäisen ohjelmiston rungon. Samalla yhtiön toimintaa ja päätösvaltaa keskitetään tilanteen edellyttämällä tavalla. Kaikki sähköistä joukkoviestintää harjoittavat yhtiöt jatkavat toimintaansa poikkeusoloissa itsenäisinä yrityksinä, eikä niiden ohjelmia tarkasteta etukäteen. Muiden sähköistä joukkoviestintää oviestintää harjoittavien yritysten ja yh- teisöjen tehtävät poikkeusoloissa Viestintämarkkinalain varautumisvelvoitteet ja valmius- ja puolustustilalain perusteella mainitut tiedotusten välitystehtävät koskevat myös muitakin sähköistä joukkoviestintää harjoittavia yrityksiä ja yhteisöjä kuin Yleisradiota. Poikkeusoloissa korostuvat myös kaupallisten toimijoiden tehtävinä viranomaistiedotusten välittäminen, ympärivuorokautinen uutistoiminta sekä tiedotus- ja valistusohjelmien tuottaminen. Varsinkin kaapelitelevision merkitys poikkeusoloissa on huomattava, sillä lähes puolet talouksista on television osalta kaapelijakelun varassa. 370

Yhdistelmä Suomessa on käytössä maailmanlaajuisestikin ainutlaatuinen viranomaisten varoitusjärjestelmä, hätätiedotteiden välitysjärjestelmä. Se tarjoaa nopean kanavan kertoa kansalaisille uhkaavasta vaarasta ja sen välityksellä voidaan antaa toimintaohjeita. Nykyistä järjestelmää korvaavaa menetelmää ei ole lähinäköpiirissä. Yhtenä uutena hälytystienä tutkitaan matkapuhelimien käyttöä massatekstiviestien jakeluun. Niiden ryhmäviesteillä voidaan tavoittaa ainakin alueellisesti huomattava osa alueen asukkaista. Se ei kuitenkaan korvanne nykyistä järjestelmää vaan lähinnä täydentää sitä. Sähköiset joukkoviestimet ovat Suomessa hyvin varautuneet jatkamaan radio- ja televisiotoimintaa myös poikkeusoloissa. Tätä valmiutta ylläpidetään säännöllisillä harjoituksilla ja erilaisilla materiaalisilla etukäteisvalmisteluilla. Tälläkin alueella on kuitenkin nousemassa uusia uhkia, joista merkittävimmät ovat tietotekniikkaan ja tiedonsiirtoon liittyviä. Toiminnan jatkuvuuden turvaaminen edellyttääkin jatkuvaa riskien seurantaa ja nopeaa uhkiin varautumista. 9.4.2 Lehdistö Yleistä Suomalaiset ovat lukijakansaa. Kansainvälisissä tilastoissa esitellään vertailuja lehtien ja kirjojen levikeistä, nimikkeistä ja painosmääristä suhteutettuna asianomaisten maiden väkilukuun. Tällöin Suomi sijoittuu aina kärkimaiden joukkoon. Esimerkiksi sanomalehden lukijoina suomalaiset ovat näin mitaten Euroopan unionissa ykkösinä. Koko maailma huomioon ottaen Suomen edelle yltävät vain Japani ja Norja. Kirjanimikkeitä Suomessa julkaistaan asukasta kohta enemmän kuin useimmissa muissa maissa. Graafinen viestintä muodostaa yli 70 prosenttia kokonaismediamarkkinoista. Sanomalehdistö Kaikista 12 vuotta täyttäneistä suomalaisista 82 prosenttia ilmoittaa lukevansa sanomalehteä päivittäin, useimmat vielä kahta tai kolmea lehteä. Sanomalehdet, jotka ilmestyvät vähintään 4 kertaa viikossa ryhmitellään päivälehdiksi, harvemmin ilmestyvät ryhmitellään sanomalehdiksi. Suomessa ilmestyi vuonna 2004 yhteensä 53 päivälehteä ja sen lisäksi 146 harvemmin ilmestyvää sanomalehteä. Suurin osa harvemmin ilmestyvistä sanomalehdistä on paikallislehtiä. Suomalainen sanomalehti on luonteeltaan ja sisällöltään tavallisesti maakunnallinen, alueellinen tai paikallinen. Väestöstä noin 80 prosenttia lukee omalla paikka- 371

kunnalla tai sitä lähellä ilmestyvää, levikiltään suurinta lehteä. Lukijat pitävät sanomalehteä uutisvälittäjänä ja tärkeimpänä tiedonlähteenään nimenomaan oman paikkakunnan ja kotimaan asioissa. Televisio taas koetaan tärkeimmäksi ulkomaisten uutisten välittäjäksi. Sanomalehteä luetaan myös, että pysyttäisiin ajan tasalla ajankohtaisen keskustelun aiheista. Suomalainen sanomalehti eroaakin esimerkiksi Keski-Euroopan ja Englannin sanomalehdistä juuri tämän tiheän alueellisen peittonsa vuoksi. Näissä mainituissa maissa sikäläinen sanomalehti harvoin tavoittaa enempää kuin 40 50 prosenttia levikkialueensa väestöstä. Suomessa lähes 90 prosenttia kaikista sanomalehdistä tilataan kotiin. Maakunta-, alue- ja paikallislehdet Kunkin maakunnan väestöllä on oma laajalevikkinen maakuntalehtensä. Maakunnan sisällä olevilla pienemmillä talousalueilla ilmestyy sen lisäksi aluelehtiä, jotka myös välittävät lähes kaikkiin päälevikkialueensa koteihin uutisia paitsi omalta alueeltaan myös koko maan ja jonkin verran ulkomaidenkin tapahtumista. Pienimpiä sanomalehtiä ovat lähinnä kerran, kaksi tai kolme kertaa viikossa ilmestyvät paikallislehdet. Ne käsittelevät pääasiallisesti ilmestymispaikkakunnan ja sen naapurikuntien asioita. Erityisalojen sanomalehdet ja iltapäivälehdet Suomessa on myös erityisalojen sanomalehtiä. Ne ovat valtakunnallisia ja eroavat muista sanomalehdistä sisällöltään, kuten politiikan, talouselämän tai maatalouden asioihin keskittyvät erityissanomalehdet. Aivan oman ryhmänsä muodostavat iltapäivälehdet eli irtonumerolehdet, jotka ovat niin ikään valtakunnallisia. Niiden osuus kokonaislevikistä on viime vuosina ollut 10 prosenttia. Aikakauslehdistö Aikakauslehdistö on sanomalehtien jälkeen toiseksi suurin joukkoviestinnän lohko. Suomessa ilmestyy noin 3500 aikakauslehteä, jotka ilmestyvät vähintään neljä kertaa vuodessa. Suurin osa aikakauslehdistä on valtakunnallisia. Yhdeksän kymmenestä aikakauslehtinumerosta tilataan kotiin, mikä kansainvälisessä vertailussa on poikkeuksellisen korkea luku. Aikakauslehtiä lukee päivittäin 59 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä suomalaisista. Aikakauslehtien lukeminen liittyy usein ammatteihin, myös tietojen ja virikkeiden saamiseen sekä harrastuksiin ja rentoutumiseen. Aikakauslehdistö on siis sekä nimikemäärältään että aihepiirien osalta suuri. Aikakauslehdistön ryhmittely on sen vuoksi vaikeampaa kuin sanomalehdistön. Seuraa- 372

vassa oleva luokittelu antaa kuvan aikakauslehdistön monipuolisuudesta, mutta se ei ole tyhjentävä. Yleisölehdet Aikakauslehdistön suurimman ryhmän muodostavat yleisölehdet. Tähän monipuoliseen lehtiryhmään kuuluvat mm. perhe- ja yleisaikakauslehdet, naisten yleislehdet, nuorten lehdet, lasten lehdet, sarjakuvalehdet, asumisen, rakentamisen ja puutarhanhoidon lehdet, autoilun ja tekniikan lehdet, naisten erikoislehdet, kodin tietotekniikkalehdet, harrastelehdet, mielipidelehdet, johon kuuluvat tiede- ja kulttuurilehdet ja uskonnolliset lehdet. Ammatti- ja järjestölehdet Ammatti- ja järjestölehtien ryhmään kuuluvat ammattijärjestölehdet, opetus- ja kasvatusalan, sosiaali- ja terveysalan lehdet, talouselämän ja yritystoiminnan lehdet sekä teollisuuden ja tekniikan lehdet, tietotekniikan ja tietoliikenteen lehdet. Muita tähän ryhmään kuuluvia lehtiä ovat arkkitehtuurin ja rakennusalan sekä yhteiskunnan ja julkisen hallinnon lehdet. Myös kaupan ja palvelualan lehdet, ravintola-alan, kuljetusalan ja liikenteen sekä maanviljelysalan lehdet kuuluvat tähän lehtiryhmään. Asiakaslehdet Asiakaslehdet muodostavat oman ryhmänsä. Asiakaslehtiä julkaisevat mm. kauppa, pankit ja muut yritykset. Lukijamäärillä mitattuina useat tämän ryhmän lehdet kuuluvat maan luetuimpiin lehtiin. Lehdistön tehtävät poikkeusoloissa Poikkeusoloissa kansalaisten uutisnälkä kasvaa dramaattisesti. Lehtiä luetaan entistä enemmän, radiota kuunnellaan entistä useammin ja televisiota katsotaan entistä tarkemmin. Tiedotusvälineiden seuraamiseen käytetään paljon enemmän aikaa. Tämä näkyy usein välittömästi tiedotusvälineiden verkkosivujen kävijämäärien sekä lehtien levikkien kasvussa. Lehdistön rooli yhteiskuntamoraalin sekä kansanvallan ylläpitämisessä poikkeusoloissakin on tärkeää. Poikkeusoloissa myös huhut voimistuvat. Tällaisissa tilanteissa kansalaisten tulee saada tietoja sekä uutisia nopeasti ja totuudenmukaisesti. Kriisin luonne vaikuttaa paljon tiedotusvälineiden käyttöön: hitaasti kehittyvässä kriisissä kansalaiset odottavat tiedottamiselta ja tiedotusvälineiltä toista kuin nopeasti ja äkillisesti muuttuvassa tilanteessa. 373

On myös selvää, että vapaan tiedonvälityksen perustana olevaa sananvapautta koetellaan sitä enemmän mitä poikkeuksellisempia olot ovat. Yleisön tunnehallinta on noussut entistä tärkeämmäksi sekä poliittisten että sotilaallisten konfliktien osapuolten voimien välisessä mittelössä. Myös disinformaatiota käytetään, mikäli osapuoli katsoo hyötyvänsä siitä. Vapaan median tehtävänä on toimia ja varautua niin, että myös poikkeusaikoina sillä on päätösvalta sisällöstä sekä mahdollisimman hyvät edellytykset täyttää kansalaisten tiedontarve journalistisia periaatteita noudattaen. Lehdistön kriisiajan varautumissuunnitelmissa onkin lähtökohtana se, että päivittäistä uutistoimintaa hoitavat sanomalehdet ovat avainasemassa. Sanomalehdistön tärkeyttä kriisiajan tiedonvälittäjänä ovat lisänneet internetissä toimivat verkkolehdet, joiden avulla lehdetkin pystyvät reaaliaikaiseen uutisvälitykseen. Lukijan ja tiedottajan odotukset lisääntyvät Ihmiset haluavat siis luotettavia tietoja oman maan ja muun maailman tapahtumista. Samoin kansalaiset edellyttävät saavansa täsmällisiä ohjeita ja neuvoja siitä, miten kunkin tulee menetellä ja toimia ehkä nopeastikin vaihtuvissa tilanteissa. Tätä tehtävää täyttää lukijan oma eli itse tilaamansa sanomalehti, jota on totuttu lukemaan päivittäin normaalioloissa. Viranomaiset, puolustusvoimat ja elinkeinoelämän edustajat toivovat puolestaan lehdistön kiinnittävän entistä enemmän huomiota niihin tietoihin ja asioihin, joista he haluavat poikkeustilanteessa välittää tietoja lukijoille. Lehden on siis kyettävä täyttämään sekä lukijoiden että muiden sidosryhmien odotukset. Kriisin vuoksi tämä tehtävä aina vaikeutuu. Monet kriisiajan tahot eivät aina halua tiedottaa asioistaan normaalioloissakaan. Poikkeusoloissa esiintynee myös pyrkimyksiä salata tietoja enemmän kuin mitä valtakunnan ja sen väestön turvallisuuden varmistus edellyttäisi. Näin ollen lehtien itsenäinen toimituksellinen asema sekä journalistiset periaatteet korostuvat kriisin aikana. Tiedonvälityksen luotettavuuden kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että lukijat voivat aina luottaa siihen, että tiedonvälitys tapahtuu journalistisista lähtökohdista. Edellytykset hoitaa poikkeusolojen tiedonvälitystä vahvistuvat, mikäli jo normaalioloissa viranomaisten ja lehtien kesken on kyetty avoimesti pohtimaan kriisiajan tiedotustoimintaan liittyviä vaihtoehtoja. Näin viranomaiset voivat paremmin ymmärtää vapaan tiedonvälityksen merkityksen ja salaamisen aiheuttamat epäkohdat. Luottamus eri osapuolten välillä on onnistumisen edellytys. Kriisivalmius Sanomalehdet hankkivat suuren osan uutisaineistostaan omien toimittajiensa, aluetoimitustensa ja kirjeenvaihtajiensa avulla. Tärkeä valtakunnallinen uutistenvälittäjä on Suomen Tietotoimisto. Sen merkitys kotimaan ja ulkomaiden uutisten välit- 374

täjänä on sitä tärkeämpi mitä kauempana pääkaupungista lehti ilmestyy. Myös kuvamateriaalin toimittajien rooli korostuu. Lehdistön kriisivalmiuteen kuuluu oleellisena osana myös tuotannon varmistaminen poikkeusoloissa. Sekä toimituksellisessa työssä että tuotannossa lehdet ovat hyvin riippuvaisia tietoliikenneyhteyksistä kuten yhteiskunta laajemminkin. Tietoliikenteen varmistaminen poikkeusoloissa on sen vuoksi ensiarvoisen tärkeä asia myös sanomalehdistön tuotannon kannalta. Myös muun tekniikan kehittyessä on sanomalehden valmistus tullut entistä herkemmäksi kriisien vaikutuksille. Koneet ja laitteet sekä näiden tuotantomateriaali ovat painopaperia lukuun ottamatta lähes yksinomaan tuonnin varassa. Esimerkiksi tekstinvalmistus perustuu ulkomaiseen elektroniikkaan ja on siksi erittäin kriisiherkkää. Niin ikään painolevyn valmistuksessa käytetään pääosin tuontimateriaalia ja tarvikkeita. Selvitysten mukaan tuontiliikkeiden varastot Suomessa ovat viime vuosina pienentyneet. Tämä asettaa yhä suuremmat vaatimukset lehtiyhtiöille ja painoille itse ylläpitää sellaisia varastoja, että ne pystyvät toiminaan myös poikkeusoloissa, kun ulkomaankauppa ei toimi normaalisti. Poikkeustilanteet supistavat tuotannon volyymia, jolloin varastot riittävät normaalia pitempään. Lehtien sivumäärät todennäköisesti vähenevät, vaikka ilmestymistiheys pysyisi ennallaan ja levikki mitä ilmeisimmin kasvaisi. Paperin saanti lienee turvattu suuren kotimaisen tuotannon ansiosta. Postilla on tärkeä rooli lehtien jakelussa. Perinteisesti posti on vastannut kokonaan aikakauslehtien jakelusta nk. peruspalvelun yhteydessä. Sanomalehdet jaetaan tilaajille taajamissa niin, että valtaosa niistä on jaettu aamuisin jo ennen kello seitsemää. Myös sanomalehtien varhaisjakelussa postin rooli on oleellinen ja sen merkitys on viime vuosina kasvanut, joskin sanomalehtiyritykset hoitavat osan varhaisjakelusta itse. Haja-asutusalueilla posti hoitaa sanomalehtien jakelun peruspalvelun yhteydessä. Aikakauslehtien, iltapäivälehtien sekä muiden sanomalehtien irtonumeroiden välityksen myyntipisteisiin hoitaa Rautakirja. Lehtien jakelu on laajamittainen ja häiriöille herkkä, logistinen operaatio. Poikkeusoloissa jakeluun kuluva aika saattaa pidentyä. Valtakunnan kuljetuskapasiteetti ja ainakin osa lehtien kuljetuksesta voidaan joutua organisoimaan uudelleen. Talous Lehdistölle mainostulot ovat ensiarvoisen tärkeitä. Normaalioloissa 55 prosenttia sanomalehtien sekä noin 30 prosenttia aikakauslehtien tuloista tulee mainonnasta. Sanomalehti-ilmoitukset ovat suurimmaksi osaksi alueellista ilmoittelua, joka krii- 375

sitilanteessa ei heti vähene. Poikkeustilanteissa valtakunnallisen merkkitavaramainonnan arvioidaan vähenevän nopeammin. Aikakauslehtien ilmoituksista suurin osa on juuri merkkitavarailmoittelua. Poikkeusolojen vaikutuksesta tapahtuva ilmoitusten väheneminen heijastuu todennäköisesti nopeammin aikakauslehtiin kuin sanomalehtiin. Toisaalta aikakauslehtien talous on sanomalehtiä vähemmän riippuvainen ilmoitustuloista. Edellä on jo todettu, miten tärkeä merkitys nopealla ja oikeisiin tietoihin perustuvalla tiedonvälityksellä on väestön kannalta. Tämän vuoksi valtiovallan velvollisuutena on osaltaan huolehtia siitä, että riittävä määrä lehtiä kykenee ilmestymään kaikissa kriisin vaiheissa. Äärimmäisessä tapauksessa tämä saattaa edellyttää valtion taloudellista tukea lehdistölle. Graafinen pooli Puolustustaloudellisen suunnittelukunnan yhteydessä toimii graafinen pooli, joka suunnittelee ja valmistelee lehdistön tuotantoon ja jakeluun liittyvät tekniset, hallinnolliset ja taloudelliset toimenpiteet. Graafisen poolin päämääränä on luoda edellytykset maanpuolustuksen ja huoltovarmuuden kannalta tärkeän uutisvälityksen ja graafisen alan tuotannon turvaamiseksi kriisin aikana sekä kehittää ja kouluttaa tätä varten graafisen poolin johto-organisaatio ja tärkeysluokiteltujen yritysten valmiuspäälliköt. Graafinen pooli toimii PTS:n vahvistamien suunnitteluperusteiden ja tietoyhteiskuntasektorin antamien ohjeiden mukaan. Yleisinä varautumistehtävinään pooli muun muassa: määrittelee sekä laatii poikkeusolojen tuotantoa koskevat yleissuunnitelmat ylläpitää alansa toimipaikkojen tärkeysluokitusta ohjaa ja seuraa alansa yritysten valmiussuunnittelua järjestää alan valmiuden ylläpitämiseksi tarpeellisia harjoituksia sekä tiedotusja koulutustilaisuuksia. Lainsäädäntö Demokraattisessa maassa pitää olla valtiovallan ja median välillä selkeät pelisäännöt. Kansalaisten tiedonsaanti on lainsäädännölläkin turvattava. Tärkein säädös on silloin perustuslain 12, joka koskee sananvapautta ja julkisuutta. Sen mukaan jokaisella on sananvapaus, johon sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tarkempia tietoja sanavapauden käyttämisestä on annettava lailla. Sitä ei siis voida tehdä viranomaisten toimesta esimerkiksi asetuksella ja muulla viranomaispäätöksellä. 376

Valmiuslaki ei sisällä mitään sellaisia säädöksiä, joilla olisi merkitystä tiedotusvälineiden toimintaan. Puolustustilalain osalta tilanne muuttuu. Kun maa on puolustustilassa, ei puolustustilalain 13 :n mukaan oikeudettomasti saa julkistaa asiaa, joka on valtakunnan puolustamiseksi, turvallisuuden ylläpitämiseksi tai ulkomaansuhteiden suojelemiseksi määrätty salaisena pidettäväksi. Jos tätä kieltoa on toistuvasti tai vakavasti rikottu, voi valtioneuvosto asettaa tiedotusvälineen kolmeksi kuukaudeksi valvontaan ja ennalta tarkastaa viestinnän sisällön sekä poistaa sellaisen osan sisällöstä, joka on 13 :n vastainen. Voimassa olevan lainsäädännön mukaan maahan ei voi tulla yleinen sensuuri puolustustilan aikana, mutta erillinen tiedotusväline, joka on rikkonut lakia, voi joutua erityisvalvontaan siihen liittyvine sanktioineen. Linkit www.aikakauslehdet.fi www. sanomalehdet.fi www.vkl.fi 9.5 Koulujen maanpuolustusopetus Yhteiskunta ja koulutus Suomessa yhteiskunta asettaa koulun kasvatus- ja opetustyön yleistavoitteet. Eduskunta määrittelee perusopetuksen, lukiokoulutuksen ja ammatillisen peruskoulutuksen tavoitteet niitä koskevissa laeissa, joissa määritellään opetettavat oppiaineet, opetuksen laajuus sekä sisällöt. Valtioneuvosto päättää opetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet sekä opetukseen käytettävän ajan jakamisen eri oppiaineille eli tuntijaon. Opetushallitus päättää eri oppiaineiden ja aihekokonaisuuksien tavoitteista ja keskeisistä sisällöistä valtakunnallisissa opetussuunnitelman perusteissa, jotka ovat erikseen perusopetukseen, lukiokoulutukseen sekä ammatillisiin perustutkintoihin. Paikallisen opetussuunnitelman, joka on usein koulukohtainen, hyväksyy opetuksen järjestäjä. Koulujen työn keskeinen ohjausväline on opetussuunnitelma, jonka pohjalta opettajat tekevät pedagogisia valintoja ja ratkaisuja sisällöistä, materiaaleista ja opetusmenetelmistä. Lukiot ottavat käyttöön uudet opetussuunnitelmat asteittain 1.8.2005 lukien. Perusopetuksessa siirrytään uusien opetussuunnitelmien mukaiseen opetukseen vuosina 2004 2006. Opettajalla on keskeinen asema opetus- ja kasvatustyössä ja siten myös maanpuolustukseen liittyvien asenteiden välittäjänä. 377

Yleissivistävän koulun maanpuolustusopetus Tavoitteet Perusteet maanpuolustusopetukselle antaa hallitusmuodon 75, jonka mukaan jokainen Suomen kansalainen on velvollinen oleman osallisena isänmaan puolustuksessa tai sitä avustamaan niin kuin siitä laissa säädetään. Kansalaisille asetetun velvollisuuden ymmärtämiseksi yhteiskunnan antaman koulutuksen tulee antaa tietoja ja valmiuksia sen täyttämiseksi. Perusopetuksen ja lukion uudet opetussuunnitelman perusteet sisältävät aihekokonaisuuksia, jotka ovat yhteiskunnallisesti merkittäviä kasvatus- ja koulutushaasteita. Samalla ne ovat ajankohtaisia arvokannanottoja. Käytännössä aihekokonaisuudet ovat koulun toimintakulttuuria jäsentäviä toimintaperiaatteita ja oppiainerajat ylittäviä, opetusta eheyttäviä painotuksia. Niissä on kysymys koko elämäntapaa koskevista asioista. Turvallisuus on nostettu erään aihekokonaisuuden pääteemaksi sekä perusopetuksessa että lukiossa ja eräät muutkin aihekokonaisuudet sisältävät kansalaisen ja yhteiskunnan kokonaisturvallisuuteen liittyviä elementtejä. Suomalaisen yhteiskunnan arvomaailman välittäminen oppilaille ja opiskelijoille on yleissivistävien koulujen eräs päätehtävä. Yleisen mielipiteen mukaan suomalaisille keskeisiän arvoja ovat edelleen maan itsenäisyys ja oma päätäntävalta, vaikka joiltakin osin jäsenyys Euroopan unionissa on tuonut muutoksia päätöksentekojärjestelmään. Koululaitos pyrkii kasvattamaan suomalaisia lapsia ja nuoria ymmärtämään itsenäisyyden merkityksen ja sen turvaamisen tärkeyden. Opetuksen tavoitteena on selvittää Suomen turvallisuuspolitiikan eri osa-alueiden keskeiset perusteet, ratkaisut sekä toimintamuodot. Näiden asiatietojen perustalle pyritään rakentamaan turvallisuuspolitiikkaa ymmärtävä ja tukeva asenne, joka ilmenee viimeisimmissä tutkimuksissa esimerkiksi suomalaisten myönteisenä maanpuolustustahtona sekä siinä, että lähes yksimielisesti kannatetaan yleiseen asevelvollisuuteen perustuvaa maanpuolustusjärjestelmää. Sisällöt Perusopetuksen ja lukion opetussuunnitelmissa maanpuolustusopetus on turvallisuuspolitiikan opetuksen osa. Se kuuluu historian ja yhteiskuntaopin opetuksen aihepiireihin, mutta joitakin sen osa-alueita sivutaan rajoitetusti muissakin oppiaineissa, kuten maantiedossa ja vieraissa kielissä. Turvallisuuspolitiikan koko kokonaisuutta tarkastellaan yhteiskuntaopin opetuksen yhteydessä sekä sen osa-alueista ulkopolitiikkaa tarkastellaan pääosin historian opetuksen yhteydessä. Perusopetuksessa näistä aihepiireistä opetetaan historian osuutta 8. vuosiluokalla sekä yhteiskuntaoppia 9. vuosiluokalla. Yhteiskuntaopin uusissa opetussuunnitelmaperusteissa yksi keskeisistä osa-alueista on kansalaisen turvallisuus, joka sisältää muun muassa teemat oikeusjärjestelmä ja turvallisuuspolitiikka. Turvallisuuspolitiikka sisältää ulkopolitiikan ja maanpuolustuksen. Perusopetuksen Turvallisuus ja lii- 378

kenne aihekokonaisuuden päämääränä on auttaa oppilasta ymmärtämään turvallisuuden fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia ulottuvuuksia sekä opastaa vastuulliseen käyttäytymiseen myös kriisitilanteessa. Lukiossa historian kurssilla 3 Kansainväliset suhteet analysoidaan kansainvälisen politiikan ilmiöitä taloudellisen, aatteellisen ja valtapolitiikan kilpailun perusteella. Tavoitteena on ymmärtää kansainvälisten yhteistyörakennelmien ja vastakkainasettelujen perusteita sekä aatteiden ja taloudellisten eturistiriitojen vaikutukset kansainvälisten suhteiden historiassa. Lukion historian kurssilla 4, Suomen historian käännekohtia, perehdytään Suomen historian keskeisiin muutosprosesseihin ja kehityslinjoihin 1800-luvulta nykyaikaan. Keskeisiä tarkastelun kohteita ovat Suomen valtiollisen ja kansainvälisen aseman muuttuminen, muutoksiin liittyvät kriisit sekä taloudelliset ja kulttuuriset muutokset suhteutettuina Suomen valtiollisen kehityksen yleiseurooppalaiseen ja maailmanpoliittiseen taustaan. Lähtökohtana on ymmärtää talouden, yhteiskunnan, kulttuurielämän sekä aatteellisen ja valtiollisen elämän ilmiöiden keskinäistä riippuvuutta. Lukion yhteiskuntaopin kurssi 1, Yhteiskuntatieto, perehdyttää opiskelijan valtiolliseen ja yhteiskunnalliseen järjestelmään keskittyen suomalaisen yhteiskunnan analyysiin valtio-opin, sosiaalipolitiikan ja sosiologian käsitteistöä ja teoriaa hyödyntäen. Keskeisiä näkökulmia ovat yhteiskunnan perusrakenteiden kehitys, valta ja vaikuttaminen. Yksi yhteiskuntatiedon osa-alue on Oikeusvaltio ja turvallisuusjärjestelmä, jonka sisältöalueisiin kuuluvat turvallisuuspolitiikka ja vaihtuvat uhkakuvat. Yhteiskuntaoppiin sisältyvä kaikille opiskelijoille pakollinen Taloustiedon kurssi (kurssi 2) sisältää talouden ja taloudellisen turvallisuuden näkökohtia kuluttajan, yritysten ja valtioiden näkökulmasta. Lukion yhteiskuntaopin syventävät kurssit Kansalaisen lakitieto (kurssi 3) ja Eurooppalaisuus ja Euroopan unioni (kurssi 4) sisältävät myös kansalliseen ja kansainväliseen turvallisuuteen liittyviä elementtejä. Lukion aihekokonaisuus Hyvinvointi ja turvallisuus kannustaa nuorta toimimaan hyvinvoinnin ja turvallisuuden puolesta perheessä, lähiyhteisössä ja yhteiskunnan jäsenenä. Se vakiinnuttaa hyvinvointia ja turvallisuutta ylläpitävää arkiosaamista, jota jokainen tarvitsee kaikissa elämänvaiheissa ja erityisesti elämän kriisitilanteissa. Paikallisesta liikkumavarasta johtuen koulujen välillä on eroja maanpuolustusopetuksen laajuudessa ja painotuksissa. Perusopetuksessa on otettava huomioon oppilaiden ikä sekä pohjatietojen määrä, jotka rajaavat käsiteltäviä aihepiirejä. Opetukseen käytössä oleva rajallinen tuntimäärä ohjaa keskittymään peruskysymyksiin ja keskeisiin käsitteisiin. Näitä ovat muun muassa yleinen asevelvollisuus ja maanpuolustusvelvollisuus kansalaisvelvollisuuksina. Niitä lähestytään sekä periaatteelliselta että käytännölliseltä kannalta. Opetuksessa käsitellään puolustusvoimien organisaation pääpiirteet sekä puolustusvoimien suhde valtiolliseen päätöksentekoon. 379

Lyhyesti käsitellään väestönsuojelua sekä kansainvälistä rauhanturvaamistoimintaa Yhdistyneitten Kansakuntien yhteydessä. Kokonaisuudessaan perusopetuksen turvallisuus- ja maanpuolustusopetus voidaan määritellä perustietopaketiksi, jonka tavoitteena on antaa aineksia oppilaan oman arvo- ja asennemaailman muotoutumiseen. Lukiokoulutuksessa käsittelyä voidaan laajentaa ja syventää, mutta rajoituksensa asettavat jälleen kurssien tuntimäärä sekä muu kursseihin kuuluva oppiaines. Lukion opetussuunnitelmaan kuuluu soveltavia kursseja, jotka ovat koulukohtaisia ja paikallisista lähtökohdista suunniteltuja. Monissa lukioissa tarjotaan maanpuolustukseen tai turvallisuusasioihin keskittyviä kursseja, joilla syvennetään ja laajennetaan näiden asioiden tietämystä. Usein näitä kursseja toteutetaan yhteistyössä puolustusvoimien ja/tai maanpuolustusjärjestöjen kanssa. Vierailut varuskunnissa kuuluvat usein näiden kurssien ohjelmaan. Luokattomassa lukiojärjestelmässä opiskelijat valitsevat itse ajankohdan milloin suorittavat kursseja, mutta maanpuolustus- ja turvallisuusasioita käsittelevät kurssit opiskellaan yleensä lukio-opintojen päättövaiheessa kolmantena tai neljäntenä opiskeluvuotena. Perusopetuksessa ja lukioissa oppimateriaaleina yleensä käytetään historian ja yhteiskuntaopin oppikirjoja, jotka ovat perusmateriaalia opetukseen. Muun materiaalin käytöstä päättää opettaja kulloisessakin tilanteessa. Maanpuolustusopetukseen sekä turvallisuuspolitiikan opetukseen liittyvät käyttökelpoiset materiaalit helpottavat opettajan valintoja ja opetusta. Niiden helppo saaminen ja käyttökelpoisuus kouluopetuksessa auttavat opettajaa pysymään ajan tasalla myös maanpuolustusta koskevissa kysymyksissä. Tämä varmistaa opetuksen laatua sekä innostaa opettajaa valitsemaan enemmän maanpuolustukseen liittyviä aihealueita opetuksessaan. Opetushallitus on tehnyt yhteistyötä Maanpuolustuskorkeakoulun ja Kadettikunnan sekä Maanpuolustuskoulutus ry:n kanssa tuottaessaan koulujen opetusta tukevia EDU.fi verkkosivuja vuosina 2004 2005. Ammatillisten oppilaitosten maanpuolustusopetus Lain ammatillisesta koulutuksesta (630/1998) mukaan ammatillisen koulutuksen tavoitteena on antaa opiskelijoille ammattitaidon saavuttamiseksi tarpeellisia tietoja ja taitoja sekä valmiuksia itsenäisen ammatin harjoittamiseen. Tämän lisäksi koulutuksen tavoitteena on tukea opiskelijoiden kehitystä hyviksi ja tasapainoisiksi yhteiskunnan ihmisiksi ja jäseniksi. Näin koulutukselle on määrätty yhteiskuntaan ohjaava tehtävä, johon liittyy myös turvallisuuspolitiikkaan ja maanpuolustukseen liittyviä kysymyksiä. Perustaltaan ammatillisen koulutuksen lähtökohtana ovat suomalaisen yhteiskunnan arvot kuten yleissivistävässäkin koulutuksessa. Näin ollen lähestymistavat turvallisuuspolitiikkaan ja maanpuolustusopetukseen ovat samankaltaisia kuin perusopetuksessa ja lukioissa. Turvallisuuspoliittinen opetus annetaan pääosin hu- 380

manistisyhteiskunnallisiin opintoihin kuuluvassa yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon kurssin yhteydessä. Se on kaikille pakollinen kurssi, jonka eräänä tavoitteena on tuntea kansalaisen perusoikeudet ja velvollisuudet, ymmärtää yhteiskunnallinen vastuunsa ja toimia sen mukaan. Maanpuolustus on osa toimivaa yhteiskuntaa, joten se liittyy opettavaan ainekseen, vaikkei sitä ole mainittu opetussuunnitelmissa erikseen. Sisältöjen valintoja säätelee käytettävissä oleva opetusaika, opetussuunnitelma sekä käytettävä oppikirja. Erona yleissivistävästä koulusta on se, ettei ammatillisessa koulutuksessa opeteta erikseen historiaa, vaan historiallinen tausta on opiskeltu perusopetuksessa ja siihen viitataan ammatillisen koulutuksen yhteydessä. Ammatillisessa opetuksessa kuuluu ammattiopetukseen joillakin koulutusaloilla maanpuolustusopetuksen eri osa-alueita osana ammattitaidon opetusta. 9.6 Kirkot ja muut uskonnolliset yhteisöt Suomen evankelis elis-luterilaisen kirkon suuronnettomuus- ja kriisivalmius Kirkon valmiussuunnittelun periaatteet Viranomaisten varautumisvelvollisuutta sääntelevät valmiuslaki ja pelastuslaki koskevat myös kirkkoa. Kirkollishallinnon varautumista koskevia erityissäännöksiä on kirkkolaissa (1054/1993). Poikkeusolojen vaikutuksesta kirkollishallintoon ja sen päätöksen tekoon säädetään kirkkolain 25 luvun 14 ja 15 :ssä. Seurakuntien valmiustoimen perustana on erityisesti kirkkojärjestyksen (1055/1993) 4 luvun 3 :n määräys palvelutoiminnasta, jonka tarkoituksena on avun antaminen erityisesti niille, joiden hätä on suurin ja joita ei muulla tavoin auteta. Kirkon valmiussuunnittelun kokonaisohjauksesta vastaa kirkkohallitus. Valmiussuunnittelun vastuut kirkollishallinnossa Kirkon valmiussuunnitteluun liittyy kirkon hallinnollisen rakenteen ja hallinnollisten alueiden huomioiminen. Paikallistasolla kirkollishallinnossa toiminta keskittyy seurakuntiin ja seurakuntayhtymiin, aluetasolla hiippakuntiin ja valtakunnan tasolla Kirkkohallitukseen. Kirkko toimii valmiussuunnittelualueiden eri tasoilla yhteistyössä yhteiskunnan muiden toimijoiden kanssa. Näistä esimerkkeinä voidaan mainita valtion ja kunnan pelastusviranomaiset, sosiaali- ja terveysviranomaiset, puolustusvoimat, poliisi, järjestöt sekä tiedotusasioista vastaavat viranomaiset. Sujuva yhteistyö edellyttää vastuujakojen selkeyttä. Eri aluetasojen tehtäväkuvien ja vastuiden tulisi olla mahdollisimman selkeät niin kirkollishallinnon sisäisesti kuin myös ulkopuolisille tahoille. 381

Kirkon on keskushallinto Kirkollishallinnossa ylintä päätäntävaltaa käyttää kirkolliskokous ja sen valmistelevana hallintoelimenä toimii kirkkohallitus. Jos valtioneuvostolle on valmiuslain tai puolustuslain nojalla annettu oikeus käyttää poikkeuksellisiin toimiin oikeuttavia toimivaltuuksia, kirkkohallitus voi kutsua kirkolliskokouksen koolle määräämäänsä paikkaan. Jos kirkolliskokous ei tällöin voi kokoontua, kirkkohallituksella on oikeus tehdä kirkolliskokouksen puolesta esityksiä ja antaa lausuntoja valtioneuvostolle sekä antaa enintään vuoden määräajaksi väliaikaisia määräyksiä Kirkon keskusrahaston talousarviosta, kirkkohallituksen ja sen yhteyteen perustettujen toimielinten poikkeusolojen edellyttämästä hallinnosta ja toiminnasta sekä seurakuntien ja seurakuntayhtymien väliaikaisesta hallinnosta sekä niiden omaisuuden suojelemisesta ja muista poikkeusolojen vaatimista toimenpiteistä. Väliaikaiset määräykset on saatettava kirkolliskokouksen käsiteltäväksi heti, kun se voi kokoontua ( KL 25:14 ). Kirkon keskushallinnon kriisivalmiudesta vastaa kirkon keskusviraston, Kirkkohallituksen, kansliapäällikkö. Tässä tehtävässä kansliapäällikön apuna on Kirkkohallituksen johtoryhmä, joka koostuu Kirkkohallituksen eri osastojen johtajana toimivista kirkkoneuvoksista ja viestintäjohtajasta. Kirkkohallituksen eri osastot, Kirkon tiedotuskeskus ja Kirkon Ulkomaanapu huolehtivat kriisinhallinnasta. Kirkon valmiustoimikunta toimii kirkon valmiussuunnittelua koskevien kysymysten asiantuntijaelimenä. Toimikunnan tehtävänä on laatia kirkkohallitukselle ehdotus kirkon valmiussuunnitelmaksi ja ehdotuksia seurakuntahallinnon ja hiippakuntahallinnon valmiussuunnittelua koskeviksi ohjeiksi ja suosituksiksi. Sen tehtävänä on myös tehdä ehdotuksia poikkeusolojen väliaikaista hallintoa koskeviksi määräyksiksi. Toimikunnan puheenjohtajana toimii kansliapäällikkö. Valtioneuvoston kohottaessa viranomaisten valmiutta kirkkohallitus ohjeistaa seurakuntien valmiustoimet. Kirkkohallitus hyväksyy kirkon keskushallinnon valmiussuunnitelman ja antaa yleiskirjeellä seurakunnille ohjeet laatia valmiussuunnitelmat, joiden pohjalta toimintaa poikkeusoloissa toteutetaan. Se antaa neuvoja seurakunnille vahinkojen selvittämisessä sekä ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin tuomiokapitulien, kirkkohallituksen eri osastojen sekä valtion ja kuntien viranomaisten kanssa. Suuronnettomuustilanteissa arkkipiispan kanslia toimii yhteistyössä muiden piispojen, Kirkon tiedotuskeskuksen ja kirkkohallituksen kanssa. Kirkon diakonia- ja yhteiskuntatyö, Perheasiat ja sairaalasielunhoito toimivat suuronnettomuustilanteissa normaaliajan organisaation mukaisesti antaen ja välittäen asiantuntija-apua. Mahdollisesti aloitettava keräystoiminta toteutetaan Kirkon diakoniarahaston kautta kotimaisissa tilanteissa ja Kirkon Ulkomaanavun kautta ulkomaisissa suuronnet- 382

tomuuksissa. Mikäli suuronnettomuuden vaikutusalue on rajattu, hoidetaan kirkon osuus hiippakuntien ja seurakuntien toimesta. Hiippakunnat Kirkollista hallintoa ja toimintaa varten maa on jaettu hiippakuntiin. Hiippakunnallisia tehtäviä hoitavat piispa, hiippakuntavaltuusto, tuomiokapituli ja tuomiokapitulin viranhaltijat. Piispa johtaa hiippakuntansa hallintoa ja toimintaa sekä valvoo seurakuntien ja pappien toimintaa. Hiippakuntien tuomiokapitulit koordinoivat ja valvovat alueellaan tapahtuvaa seurakuntien valmiussuunnittelua. Tuomiokapitulin rooli korostuu hiippakunnissa, joissa on paljon pieniä seurakuntia. Näillä ei ole useimmiten riittäviä henkilö- ja muita resursseja täysmittaiseen varautumiseen. Tuomiokapitulit toimivat alueellisella tasolla muiden yhteiskunnan toimijoiden kanssa yhteistyössä. Jos valtioneuvostolle on valmiuslain tai puolustuslain nojalla annettu oikeus käyttää poikkeuksellisiin toimiin oikeuttavia toimivaltuuksia, tuomiokapituli voi tehdä sen ja hiippakuntavaltuuston toimivaltaan kuuluvat välttämättömät ja kiireelliset päätökset piispan tai tuomiorovastin ja kahden muun tuomiokapitulin jäsenen läsnä ollessa. Seurakunnat ja seurakuntayhtymät Kirkon paikallistason organisaation muodostavat seurakunnat ja seurakuntayhtymät. Seurakuntajaon tulee kirkkolain 3 luvun 3 :n mukaan noudattaa kuntajakoa. Jos saman kunnan alueella on useita seurakuntia, niiden on muodostettava seurakuntayhtymä. Seurakunta kuuluu siihen hiippakuntaan, johon se perustettaessa määrätään. Seurakunnan hallintoa hoitavat kirkkovaltuusto, kirkkoneuvosto tai seurakuntaneuvosto, johtokunnat, kappeli- tai piirineuvostot sekä seurakunnan viranhaltijat. Seurakuntayhtymän hallintoa hoitavat yhteinen kirkkovaltuusto, yhteinen kirkkoneuvosto, johtokunnat sekä seurakuntayhtymän viranhaltijat (KL 7:2,1 2). Kirkkovaltuusto myöntää resurssit seurakunnan valmiustoimeen hyväksyessään toiminta- ja taloussuunnitelman. Valmiustoimen ylin hallintoelin seurakunnissa on kirkkoneuvosto ja seur akuntayhtymissä yhteinen kirkkoneuvosto. Ne hyväksyvät seurakunnan tai seurakuntayhtymän valmiussuunnitelman silloin, kun siihen tehdään periaatteellisia muutoksia. Kirkkoneuvoston hyväksymässä valmiussuunnitelmassa tulee määritellä, miten sen suunnittelu ja ylläpito on organisoitu ja vastuutettu. Valmiussuunnittelun käynnistämisestä seurakunnassa vastaa kirkkoherra. Hän vastaa myös niistä toiminnoista, joihin henkilöstön tulee osallistua onnettomuuden vuoksi. Valmiustoimen valmistelevana elimenä voi toimia valmiustoimikunta, joka vastaa normaaliolojen aikana valmiustoimen suunnittelusta, koulutuksesta ja yhteistoi- 383

mintasuhteista. Se huolehtii henkisen huollon valmiudesta ja varmistaa edellytykset seurakunnallisen toiminnan jatkamiselle poikkeusoloissa. Se esittää valmiussuunnitelman kirkkoneuvoston käsiteltäväksi ja hyväksyttäväksi sekä hyväksyy itse valmiussuunnitelman liitteet. Kirkkoneuvosto voi perustaa valmiustoimen johtoryhmän, joka vastaa operatiivisesta johtamisesta häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa. Johtoryhmä johtaa poikkeusoloihin siirryttäessä valmiuden kohottamisen. Seurakunnissa tai seurakuntayhtymissä voi lisäksi olla valmiuspäällikkö ja erityinen valmiusryhmä. Erityisesti paikallistasolla on otettava huomioon mahdollisuudet seurakuntien väliseen yhteistyöhön valmiussuunnittelussa. Yhteistyöllä voidaan varmistaa voimavarojen tarkoituksenmukainen ja joustava käyttö. Seurakunnat toimivat tiiviissä yhteistyössä mm. alueensa kunnallisviranomaisten kanssa. Kirkon tehtävät normaalioloissa Kirkon tehtävät on määritelty kirkkolain 1 luvun 2 :ssä. Sen mukaan kirkko tunnustuksensa mukaisesti julistaa Jumalan sanaa ja jakaa sakramentteja sekä toimii kristillisen sanoman levittämiseksi ja lähimmäisen rakkauden toteuttamiseksi. Toteuttaakseen kirkon tehtävää seurakunnat huolehtivat jumalanpalvelusten pitämisestä, kasteen ja ehtoollisen toimittamisesta sekä muista kirkollisista toimituksista, kristillisestä kasvatuksesta ja opetuksesta, sielunhoidosta, diakoniasta ja lähetystyöstä sekä muista kristilliseen sanomaan perustuvista julistus- ja palvelutehtävistä(kl 4:1). Seurakuntien palvelutehtävään liittyy Suomessa hautaustoimi, jonka yhteiskunta on uskonut pääasiassa evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntien hoidettavaksi. Hautaustoimi tekee seurakunnista kiinteän osan vainajien huollon ketjua suomalaisessa yhteiskunnassa. Muiden viranomaisten tavoin myös kirkon tulee toteuttaa sille yleisestä lainsäädännöstä johtuvat velvoitteet, jotka koskevat oman henkilöstön, toimintojen, tietojen ja rakennusten suojelua. Voidaan puhua arjen turvallisuudesta työyhteisössä. Tämän lisäksi kirkko pyrkii tukemaan yhteistä selviytymistä normaaliolojen uhkatilanteista. Sujuva yhteistoiminta tilanteiden hallitsemiseksi edellyttää normaalitoiminnasta poikkeavia järjestelyjä ja usein nopeaa tilanteenmukaista toimintaa, täsmällistä johtamista ja tehokasta yhteydenpitoa viranomaisten ja muiden toimijoiden kanssa. Siksi normaaliolojenkin uhkatilanteet edellyttävät myös kirkolta suunniteltua varautumista. Tämä on tehtävä normaalioloissa. Kirkon on tehtävät yhteiskunnan häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa Häiriötilanteet merkitsevät ihmisille hätää ja huolta. Kirkkoon kohdistuu erityisiä odotuksia kansallisissa kriisitilanteissa, mutta myös paikallisissa häiriötilanteissa ja normaaliolojen uhkatilanteissa, kuten suuronnettomuuksissa. Muuttuneissa turvallisuustilanteissa kirkon perustehtävä pysyy samana kuin normaalioloissakin. 384

Toiminnan muodot ja painotukset mukautetaan tarvittaessa nopeasti kulloisenkin tilanteen erityisvaatimuksiin. Kirkon perustehtävä tukee yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen henkistä kriisinkestokykyä. Suuronnettomuus- ja kriisitilanteissa kirkko toimii osana valtakunnallista pelastustoiminnan kokonaisuutta. Lakisääteisen varautumisen lisäksi kirkko varautuu tehostamaan julkista palvelua, joka perustuu kirkon kristilliseen perustehtävään erityisesti niiden auttamiseksi, joiden hätä on suurin ja joita ei muulla tavoin auteta. Palvelutyön, diakonian, tavoitteeseen kuuluu hengellisen, henkisen, ruumiillisen ja aineellisen avun antaminen suuronnettomuuden tai vastaavan uhreille. Kirkon henkinen huolto pyrkii omalta osaltaan auttamaan kriisien uhreja. Kirkon hengellinen toiminta jatkuu normaaliolojen tapaan. Kirkko suorittaa kirkollisia toimituksia sekä järjestää jumalanpalveluksia ja hartaustilaisuuksia. Vainajien hautaaminen on kirkolle uskottu yhteiskunnallinen palvelutehtävä, jonka hoitamiseen kirkon tulee varautua kaikissa olosuhteissa. Hengellinen toiminta Normaaliajan häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa kaikille avointen hengellisten tilaisuuksien kysyntä voi kasvaa huomattavasti normaalista. Kirkon perustehtävien hoitaminen jatkuu häiriötiloissa ja poikkeusoloissa normaalisti. Jumalanpalveluksia ja kirkollisia toimituksia jatketaan niin, että kaikilla on mahdollisuus saada niistä tieto ja osallistua niihin. Kaikessa toiminnassa keskitytään hädässä olevien tukemiseen ja sielunhoitoon, ahdistuksen ja surun kohtaamiseen, evankeliumin ja toivon sanoman ylläpitämiseen ja välittämiseen. Tavoitteena on jokaisen henkisen tasapainon ja toimintakyvyn turvaaminen. Kristillistä kasvatus- ja opetustyötä, diakonia- ja lähetystyötä sekä muita kristilliseen sanomaan perustuvia tehtäviä jatketaan vallitsevan tilanteen mahdollistamassa laajuudessa. Kirkon järjestämä henkinen huolto Kirkko osallistuu kriisitilanteissa ihmisten henkiseen huoltoon. Kirkon Henkinen Huolto (HeHu) on hiippakuntiin ja seurakuntiin luotu organisaatio, joka huolehtii käytännön toimenpiteistä kriisitilanteessa. Henkisen huollon toimintaohje Kirkon suuronnettomuus- ja kriisivalmius sekä Onnettomuuden tapahduttua Suruhartauden toteuttaminen ovat ohjeistusta toiminnan suunnittelussa. Kriisitilanteissa kirkkoon ja sen edustajiin kohdistuu usein odotuksia, jotka koskevat tulkinnan ja merkityksen antamista tapahtuneelle, surun ja epävarmuuden käsittelyä ja pukemista sanoiksi sekä ennen kaikkea kristillisen toivon tuomista tilanteeseen. Seurakuntia velvoittaa kirkkojärjestyksen määräys palvelutoiminnasta, jonka tarkoituksena on kristilliseen rakkauteen perustuvan avun antaminen erityisesti niille, joiden hätä on suurin ja joita ei muulla tavoin auteta. 385

Henkisen huollon tehtävät Henkinen ensiapu tarkoittaa tapahtumapaikalla annettavaa shokkivaiheen henkistä auttamista. Se on puhdasta tukea, huolenpitoa ja lähellä olemista. Ketään ei jätetä yksin. Uhreille kerrotaan, mitä on tapahtunut, miten pelastustoimet etenevät ja miten omaisiin saadaan yhteys. Heitä rauhoitetaan ja puhutaan shokkireaktioiden normaaliudesta. Heitä säästetään stressiä lisääviltä tekijöiltä kuten järkyttäviltä ärsykkeiltä, sivustakatsojilta ja toimittajilta. Henkinen ensiapu kuuluu kenen tahansa paikalla olevan auttajan tehtäviin. Pelastushenkilöstöllä voi olla kuitenkin niin kiire, etteivät he ehdi paneutumaan uhrien, varsinkaan fyysisesti vähemmän loukkaantuneiden henkiseen ensiapuun. Siksi psyykkistä ensiapua varten koulutetaan erityishenkilöstöä. Pelastustoimen tilannejohtaja voi hälyttää heitä paikalle normaalioloissa laaditun henkisen huollon hälytyskaavion mukaisesti. Henkisen ensiavun henkilöstön varsinaisena tehtävänä on tukea uhreja tapahtumapaikalla. He eivät osallistu pelastustehtäviin. Henkisen ensiavun henkilöstö jatkaa usein tukihenkilöinä tapahtuman jälkitilanteessa. Välittömästi tapahtuman jälkeen voidaan järjestää ryhmässä lyhyt tapahtuman purkukeskustelu (defusing). Purkaminen tapahtuu yhden vuorokauden kuluessa tapahtumasta. Tarkoituksena on auttaa uhreja huomaamaan reaktioidensa normaalius ja samankaltaisuus. Stressireaktioiden hallitsemiseen annetaan käytännön neuvoja. Purkukeskustelua voivat tarvita myös auttajat. Pelastushenkilöstö ja poliisi toimivat tilanteissa, jotka voivat järkyttää ja ahdistaa mieltä. Henkisen ensiavun auttajat saattavat seurata sellaisia tilanteita läheltä. Henkisen huollon henkilöstö tulee auttavassa kuuntelemisessa osalliseksi uhrien järkytyksestä. Kunkin henkilöstöryhmän tilannejohto vastaa purkukeskusteluiden järjestämisestä tarvittaessa muiden henkisen huollon toimijoiden tuella. Pelastuslaitoksen ja poliisin työpaikkapapit osallistuvat pyydettäessä näiden laitosten henkilöstön purkutyöskentelyyn. Hyvin raskaiden tilanteiden jälkeen tarvitaan usein enemmän aikaa kokemusten jälkipuintiin (debriefing). Jälkipuinti tapahtuu yhdestä kolmeen vuorokautta tapahtumasta. Henkinen jälkipuinti on ryhmäkokous, joka järjestetään järkyttävän tapahtuman jälkeen auttajien, eloonjääneiden ja omaisten kokemusten ja reaktioiden seikkaperäistä käsittelyä varten. Sen tarkoituksena on ehkäistä tapahtuman aiheuttamia jälkireaktioita kuten post traumaattisia stressireaktioita. Menetelmä vahvistaa myös ryhmäsuhteita, normalisoi tapahtuman jälkeisiä reaktioita ja antaa mahdollisuuden järjestää mielen sekasortoa, kun yhdessä löydetään nimiä oudoille tuntemuksille. Jälkipuinti-istunnoissa on useampia auttajia. Kaikki vetäjät tarvitsevat tietoa ja kokemusta ryhmädynamiikasta, tavallisimmista kriisireaktioista, kriisiavusta, posttraumaattisista stressireaktioista ja stressistä yleensä. 386

Kirkon on henkinen huolto Edellä kuvattujen lisäksi monille henkilöille on luontevaa hakea järkyttävään kokemukseen hengellistä ulottuvuutta. Henkisellä huollolla voi olla hengellinen ulottuvuus sekä välittömien uhrien hoitopaikoilla että tapahtuman välillisesti kokeneiden tukemisessa. Hiljaisuus ja rukous yhdessä tai yksin voivat olla tehokkaita keinoja järkytyksen ja ahdistuksen hallitsemiseen. Muita voidaan kohdata henkisen huollon perustamissa tukipisteissä ja yhteisissä tilaisuuksissa. Kun tullaan yhteen saman järkytyksen kokeneiden ihmisten kanssa, ahdistusta jaetaan usein pelkällä yhdessäololla. Musiikki voi lohduttaa ja rauhoittaa silloin, kun sanat eivät riitä. Seurakunnat järjestävät henkisen huollon tukipäivystyksiä sopivaan kirkkoon. Tapahtumasta ahdistunut voi tulla keskustelemaan henkisen huollon auttajien kanssa. Hengellinen toiminta voidaan aloittaa jo ensimmäisen vuorokauden aikana tapahtumasta, mutta shokkivaiheessa olevien henkilöiden kriisiprosessia tulee kunnioittaa niin, että heille ei tarjota selitys- tai lohdutusyrityksiä, joita he eivät pysty ottamaan vastaan. Hengellistä toimintaa jatketaan tarpeen mukaan myös jälkitilanteessa. Henkisen huollon toiminnassa mukana olevat seurakuntien työntekijät ovat tehtävään soveltuvia seurakuntien viran- ja toimenhaltijoita: pappeja, diakoniatyöntekijöitä, sairaalasielunhoitajia. Toiminta on osa heidän viranhoitoa, ja eri tehtävissä mukana olevat toimivat virkavastuulla. Myös seurakunnan hyväksymät ja tehtäviin kouluttamat vapaaehtoistyöntekijät voivat osallistua henkisen tuen antamiseen. Osa työntekijöistä voi olla sitoutunut vuorollaan toimimaan toiminnan johtajina ja päähälyttäjinä. Toiset työntekijät voivat olla käytettävissä kenttätyöntekijöinä. Seurakunta tai seurakuntayhtymä sopii paikallisten pelastusviranomaisten kanssa, minkä pelastustoimintaan osallistuvan organisaation alaisuuteen henkinen huolto sijoittuu. Vainajien huolto Vainajien huolto on yhteistoimintaketju. Siinä ovat mukana pelastuslaitos ja poliisi, sairaalat ja hautausliikkeet sekä kirkko. Ne vastaavat normaalioloissa kuolinsyyn selvittämisestä ja tunnistamisesta sekä vainajien käsittelystä, kuljetuksesta ja säilyttämisestä sekä hautaamisesta. Yhteiskunnan häiriötiloissa ja poikkeusoloissa vainajien huollon tarve voi äkillisesti kasvaa vainajien määrän kasvaessa. Poikkeusoloissa järjestelmään liittyy puolustusvoimien kaatuneiden huolto. Hautaustoimi on kirkon yhteiskunnallinen palvelutehtävä, joka tekee seurakunnista kiinteän osan vainajien huollon ketjua. Yhteiskunta on hautaustoimilailla (6.6.2003/457) uskonut hautaustoimen pääasiassa evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntien hoidettavaksi. Tämän tehtävän hoitamiseen kirkon tulee varautua kaikissa oloissa. Hautaustoimilain mukaisesti seurakuntien tai seurakuntayhtymien tulee ylläpitää yleisiä hautausmaita. Ne ovat velvollisia vaadittaessa osoittamaan 387

hautasijan vainajalle, jonka kotikuntalaissa (201/1994) tarkoitettu kotikunta oli kuolinhetkellä seurakunnan tai seurakuntayhtymän alueella. Jos vainajalla ei kuollessaan ollut kotikuntalaissa tarkoitettua kotikuntaa, velvollisuus hautaamiseen on sillä seurakunnalla tai seurakuntayhtymällä, jonka alueella vainaja kuollessaan asui. Seurakunta tai seurakuntayhtymä on lisäksi velvollinen vaadittaessa osoittamaan hautasijan myös sellaiselle kuolinhetkellä ulkomailla asuneelle Suomen kansalaiselle, jonka viimeinen kotikuntalaissa tarkoitettu kotikunta ennen ulkomaille muuttamista oli seurakunnan tai seurakuntayhtymän alueella. Vainajan ruumis on hautaustoimilain nojalla ilman aiheetonta viivytystä haudattava tai tuhkattava. Vainajan ruumista ja tuhkaa tulee käsitellä arvokkaalla ja vainajan muistoa kunnioittavalla tavalla. Vainajan ruumiin hautaamisessa ja tuhkaamisessa sekä tuhkan käsittelyssä tulee kunnioittaa vainajan elämänkatsomusta ja toivomuksia. Jos olosuhteet sitä välttämättä edellyttävät, sodissa, luonnonkatastrofeissa, suuronnettomuudessa, vakavissa epidemioissa tai muissa vastaavissa olosuhteissa kuolleiden hautaamisessa voidaan poiketa hautaustoimilain säännöksistä. Muut tehtävät Kirkolliset rakennukset, kiinteistöt ja esineistöt Kirkollisia rakennuksia ovat kirkot ja kellotapulit, siunaus- ja hautauskappelit sekä hautausmaalla olevat niihin rinnastettavat rakennukset (KL14:2). Seurakunnilla ja seurakuntayhtymillä on lisäksi muita kiinteistöjä, mm. seurakuntakoteja, pappiloita, leirikeskuksia, kerhotiloja ja virastorakennuksia. Häiriötilanteissa tai poikkeusoloissa kirkollisia rakennuksia ja muita kiinteistöjä voidaan käyttää muuhun kuin normaalitoimintaan, esim. evakuoitujen majoittamiseen ja ruokailuun. Kirkolliset rakennukset ovat merkittävä osa kansamme kulttuuriomaisuutta. Seurakunnilla on lisäksi omistuksessaan muinaisesineitä ja kirkkoon tai hautausmaahan liittyviä arvoesineitä. Kirkko ja seurakunnat ovat aina pyrkineet pitämään hyvää huolta rakennuskannastaan sekä muusta omaisuudestaan. Poikkeusoloissa kirkko pyrkii varmistamaan historiallisesti tärkeän kulttuuriomaisuuden säilymisen jälkipolville. Evakuointi Väestön evakuoinneilla tarkoitetaan viranomaisten johdolla tapahtuvaa väestön tai sen osan siirtämistä vaaran uhkaamalta alueelta turvallisemmalle alueelle. Evakuointi toteutetaan pelastusviranomaisen johdolla yhteistyössä poliisin, sosiaali- ja terveysviranomaisten ja TE- keskuksen kanssa. Kirkko tukee väestön evakuointia omien voimavarojensa mukaisesti, mm. osallistumalla tarvittaessa evakuoitujen sijoittamiseen omiin kiinteistöihinsä. 388

Väestökirjanpito Väestötietojärjestelmän uudistuksen (1.10.1999) jälkeen seurakunnat eivät enää toimi erillisinä väestörekisterinpitäjinä maistraattien rinnalla. Seurakunnat kuitenkin hoitavat niille säädettyjä viranomaistehtäviä, joiden hoitamiseen niillä on oikeus saada tietoja väestötietojärjestelmästä. Väestötietojärjestelmän ylläpitämiseksi seurakunnat ottavat vastaan ja toimittavat edelleen ilmoituksia tapahtumista, joilla on liittymäkohtia kirkollisiin toimituksiin. Seurakunnilla on velvollisuus antaa selvityksiä hallussaan olevista, ennen 1.10.1999 pidetyistä kirkollisista väestörekistereistä ja niihin kuuluvista asiakirjoista. Kirkko voi osallistua väestön evakuointiin pitämällä väestökirjanpitoa evakuoiduista henkilöistä. Viestintä Kriisitilanteissa kirkkoon ja sen edustajiin kohdistuu odotuksia, jotka koskevat tulkinnan ja merkityksen antamista tapahtuneelle, surun ja epävarmuuden käsittelyä ja pukemista sanoiksi sekä ennen kaikkea kristillisen toivon tuomista tilanteeseen. Laajoille kansalaispiireille kirkon viestit välittyvät näissä tilanteissa pääosin tiedotusvälineiden kautta. Viestinnässä kirkkohallitus toimii tiiviissä yhteistyössä arkkipiispan, muiden piispojen ja tuomiokapitulien kanssa. Mikäli suuronnettomuus vaatii paljon kuolonuhreja, poliisiviranomaisten kapasiteetti kuolinviestien toimittamiseen voi olla riittämätön. Tuolloin seurakuntien papit voivat avustaa kuolinviestin toimittamisessa omaisille läheisen kuolemasta. 9.7 Henkinen kriisinkestokyky Huoltovarmuus ja terveydenhuolto kriisinsietokyvyn perustana Sekä yksilön että kokonaisen väestön henkinen kriisinsietokyky poikkeusoloissa, sodan olosuhteissa, katastrofeissa ja onnettomuuksissa perustuu siihen, miten näihin tilanteisiin liittyvät erilaiset stressitekijät kyetään hallitsemaan. Kuormitustekijöistä vakavimpia ovat jano, nälkä ja oman maamme oloissa kylmyys. Tämän vuoksi yhteiskunnan perustoimintojen turvaaminen (ks. luku 7.3) kuten elintarvike- ja energiahuolto ovat väestön sekä fyysisen että henkisen kestokyvyn kannalta luonnollisesti ensiarvoisen tärkeitä. Poikkeustilanteissa ilmaantuvat fyysiset sairaudet kuten infektioepidemiat voivat murtaa myös psyykkisen kestokyvyn. Näin ollen infektioiden ehkäisyyn tähtäävä juomavesi-, elintarvike- ja ympäristöhygienia sekä rokotussuojaus ovat keskeisen tärkeitä myös mielenterveyden ja toimintakyvyn näkökulmasta. Sosiaali- ja terveydenhuollon toiminnan mahdollisimman hyvä turvaaminen poikkeusoloissa on merkityksellistä muutenkin kuin sairauksien, vammojen tai sosiaa- 389

listen hätätilanteiden välittömän hoidon kannalta: jos tiedämme, että voimme tarvittaessa saada riittävää lääkinnällistä ja sosiaalista apua poikkeusoloissa, psyykkinen kestokykymme on ratkaisevasti parempi kuin ilman tätä tietoa (ks. luku 8). Sosiaali- ja terveydenhuollon toiminnan turvaaminen onkin asianmukaisesti huomioitu valmiuslainsäädännössä. Uni, lepo ja fyysinen kunto Psyykkisen toimintakyvyn eräs keskeinen edellytys on riittävä unensaanti. Unen puute on yksi tärkeimmistä psyykkisistä kuormitustekijöistä. Poikkeustilanteissa on toistuvasti havaittu, että johto-, pelastus-, ensihoito ja muissa asiantuntijatehtävissä olevat henkilöt eivät ole turvanneet itselleen uni- ja lepojaksoja silloinkaan kun se olisi ollut mahdollista. Johtotehtävissä olevien on aktiivisesti huomioitava alaistensa levon tarve, koska alaiset eivät useinkaan itse tätä tiedosta tai pysty ilmoittamaan. Hyvällä johtajalla on myös hyvä varajohtaja, joka ilmoittaa esimiehelleen, milloin tämän on syytä levätä. Yhtäjaksoinen 40 tunnin valvominen heikentää kenen tahansa suorituskykyä olennaisesti, ja paluu normaaliin suorituskykyyn 40 tunnin valvomisen jälkeen vaatii vähintään 4 tunnin unen. Vajaan kolmen vuorokauden yhtäjaksoisen valvomisen jälkeen tarvitaan keskimäärin ainakin 8 tuntia unta normaalin toimintakyvyn saavuttamiseksi. Täydellisen nukkumattomuuden seurauksena toimintakyky romahtaa yleensä viimeistään 4-5 vuorokauden jälkeen. Hyvästä fyysisestä kunnosta on selvää hyötyä psyykkiselle kestokyvylle. Hyvä fyysinen kunto vaikuttaa psykofysiologiin stressihormonijärjestelmiin edullisesti ja lisää valvomiskykyä. Hyvä fyysinen kunto vähentää fyysisen sairastumisen riskiä ja edistää sairauksista toipumista, mikä luonnollisesti lisää myös psyykkistä selviytymiskykyä. Varusteet, harjoittelu ja osaaminen Poikkeustilanteissa on tärkeää, että yhtä hyvin väestöllä kuin ammattilaisillakin on tilanteenmukaiset varusteet ja kyky käyttää niitä. Kyky suojautua kylmältä sekä käyttää muita suojautumisvälineitä lisää myös henkistä kestokykyä. Kun sotilaalla, poliisilla, pelastustyöntekijällä tai terveydenhuollon ammattilaisella on asianmukaiset työvälineet ja hän on harjoitellut niiden käytön, ammattilainen itsekin saa voimavaroja psyykkiseen selviytymiseen. Sen sijaan huono varustus tai kyvyttömyys käyttää hyviä varusteita muodostavat kuormitustekijän ja alentavat henkistä kestokykyä. Joihinkin poikkeusoloihin tai tilanteisiin voi liittyä eksymisen vaara: eksynyt yksilö tai joukko menettää helposti toimintakykynsä kokonaan. Kaikki ne taidot ja välineet, joilla eksyminen estetään, eivät ole tärkeitä ainoastaan sotilaallisessa maanpuolustuksessa vaan myös esimerkiksi rauhanajan pelastustoiminnassa ja sairaankuljetuksessa. 390

Poikkeustilanteiden asianmukainen harjoittelu lisää psyykkistä kestokykyä osaaminen on psyykkinen voimavara. Esimerkiksi terveydenhuollon alalla useissa tutkimuksissa on todettu, että sairaaloissa, joissa on pidetty suuronnettomuusharjoituksia, henkilöstön psyykkinen selviytyminen on parempaa kuin varautumattomissa sairaaloissa. Poikkeustilanteisiin varautuminen ja valmiuksia parantava kouluttautuminen on osaltaan myös mielenterveyttä vahvistavaa toimintaa. Toisaalta huonosti järjestetyt harjoitukset, jotka eivät lisää osaamista, voivat heikentää psyykkistä selviytymiskykyä. Kriisiviestintä Viestintä on kaikissa poikkeustilanteissa keskeisen tärkeää väestön ja yksilöiden henkiselle kriisinsietokyvylle (ks. myös luvut 9.1, 9.2, 9.3 ja 9.4). Poikkeustilanteissa korostuu se, että sekä viranomaiset että väestö tarvitsevat tilanteeseen nähden mahdollisimman nopeata, oikeata ja helposti ymmärrettävää tietoa tapahtumista sekä selkeitä toimintaohjeita. Jos viranomaiset eivät huolehdi asianmukaisesta tiedottamisesta, syntyy vääjäämättä vääriä huhuja, disinformaatiota, joka haittaa kaikkien toimintaa ja voi j opa romahduttaa koko väestön selviytymiskyvyn. Poikkeusoloissa syntyy luonnollisesti tilanteita, joissa kaikkea tietoa ei heti saada, mutta tiettyyn rajaan asti tämä ymmärretään väestössä, kunhan väärää tietoa ei tietoisesti jaeta. Viranomaisten on tärkeää säilyttää väestön luottamus, ja harhaanjohtavalla tiedolla tämä luottamus voidaan menettää siten, että kriisinsietokyky alenee pitkäaikaisesti. Informaatiosodankäynti tähtää usein juuri viranomaisten ja väestön luottamussuhteen katkaisemiseen. Tehokas kriisiviestintä ja sen harjoittelu on yhä tärkeämpi asia sekä viranomaisten että väestön psyykkisen selviytymisen kannalta. Viranomaisten, asiantuntijoiden ja johtajien asiallinen, rauhallinen ja selkeä esiintyminen auttaa kaikkia selviytymään. Toisaalta viranomaisten epäasiallinen, hermostunut tai toimintakyvyttömyyttä viestivä esiintyminen voi vakavasti haitata väestön kriisinsietokykyä. Tehokkaan viestinnän ja tiedottamisen merkitys on erityisen tärkeää abstraktien tai näkymättömien uhkien vallitessa. Säteily, biologinen tai kemiallinen uhka ovat tällaisia usein vaikeasti konkretisoitavia asioita, joihin voi liittyä tarpeetonta väärien huhujen aiheuttamaa pelkoa tai pakokauhureaktioita. Näihin uhkiin liittyvä mahdollisimman nopea ja luotettava mittaus- tai tunnistamistoiminta on tärkeää jo siksikin, että viranomaiset voivat antaa oikeata tietoa huhujen tilalle (ks. luku 8.5.4, 8.5.5). Yhä ilmeisemmäksi on käynyt, että suuronnettomuuksissa ja muissa poikkeustilanteissa ihmiset tarvitsevat mahdollisuuksia viestiä nopeasti keskenään. Onnettomuuksien eloonjääneet uhrit haluavat usein ensin yhteyden omaisiinsa ennen kuin kysyvät omasta tilastaan. Kaikki ne keinot, joilla voidaan mahdollisuuksien mukaan turvata puhelin- tai sähköpostiliikenne, edistävät psyykkistä selviytymisky- 391

kyä. Sodan oloissa on kuitenkin huomattava, että väestön viestiyhteyksiä voidaan käyttää myös informaatiosodankäynnin välineenä väärien tietojen levittämisessä. Toiminnan oikeutus ja yhteishenki Psyykkinen selviytymiskyky on sitä parempi, mitä enemmän yksilö, joukko tai kokonainen väestö kokee tekevänsä tilanteeseen nähden oikeita ja tarpeellisia asioita. Sotilaita koskien on jo kauan tiedetty ja myös tutkimuksin osoitettu, että joukon taistelukyky perustuu suurelta osin taistelun oikeutukseen. Jos yksilö tai joukko kokee tekevänsä jotakin väärää, niin taistelutahto, toimintakyky ja selviytymiskyky vähenevät. Poliittisten päättäjien on luonnollisesti huomioitava, että väestön on saatava tietoa poikkeusoloihin liittyvien päätösten todellisesta moraalisesta oikeutuksesta. Johtajien erityisenä tehtävänä on motivoida alaiset vaikeisiinkin tehtäviinsä niiden oikeutuksen ja tarpeellisuuden perusteella. Tämä on tärkeää myös väestön, viranomaisten ja kokonaismaanpuolustuksen eri alojen ammattilaisten yhteishengen kannalta. Joukkojen hyvällä yhteishengellä, sisäisellä lojaalisuudella ja koheesiolla on todettu useissa sotilaspsykologisissa tutkimuksissa olevan selkeä myönteinen merkitys sekä toimintakyvylle että pitkäaikaiselle psyykkiselle selviytymiselle myös taistelujen tai onnettomuuksien jälkeen. Johtajuus Johtajat antavat esimerkin, motivoivat ja keskeisesti luovat yhteishengen. Johtajien henkinen kriisinsietokyky onkin ratkaisevan tärkeä kaikkien muiden selviytymiselle. Johtajat hyötyvät poikkeustilanteisiin liittyvästä koulutuksesta ja kokemuksesta pelkkä normaaliajan johtajuus antaa tähän vain harvoin riittävästi valmiuksia. Koulutus, harjoittelu ja valmiuksia edistävät kokemukset ovat myös johtajan mielenterveyttä vahvistavia tekijöitä. Johtajien tehtävänä on tehdä tietoista henkistä työtä positiivisen lopputuloksen kuvan säilyttämiseksi mielessään. Johtajan toivottomuus leviää nopeasti myös kaikkien muidenkin toivottomuudeksi. Johtajan jaksamista edistää se, että hän keskittyy omaan johtamistehtäväänsä ja lähiajan osatavoitteisiin. Hyvän varajohtajan avulla johtaja huolehtii omista lepojaksoistaan. Psyykkisten järkytysten ensiapu ja hoito Sotiin, katastrofeihin ja suuronnettomuuksiin liittyy aina järkyttäviä kokemuksia, sellaisia tilanteita ja näkyjä, joihin normaalioloissa emme ole tottuneet. Järkyttävät kokemukset aiheuttavat lähes kaikille stressioireita, ja raja oireiden ja varsinaisen haittaavan stressireaktion välillä on liukuva. Tutkimukset ja selvitykset hyvinkin vaikeista tilanteista ovat osoittaneet, että ihmisten kyky selviytyä stressioireista on yllättävän hyvä, kunhan psyykkisen selviämisen perusedellytykset (pelastustoiminta, lääkintähuolto, perushuolto, johtajuus, toimintaohjeet ja muu viestintä) ovat edes kohtuullisella tilanteenmukaisella tasolla. Haitallisesta stressireaktiosta voidaan 392

puhua, jos ahdistuneisuus, pelko, sydämentykytys, hikoilu, huumaantuneisuus tai muut stressioireet ovat sietämättömiä tai alentavat toimintakykyä. Useimmat äkilliset stressireaktiot lievittyvät itsestään levolla, tilaisuudella tulla kuunnelluksi ja asiallisella kohtelulla. Voimakkaissa järkytyksissä äkillinen stressireaktio voi lukkiutua pidempikestoiseksi traumaperäiseksi stressihäiriöksi, jonka oireita ovat ahdistuneisuus, tapahtuman uudelleen toistuminen esimerkiksi painajaisunissa, tunne-elämän kaventuminen, ärtyneisyys ja unettomuus. Järkytyksen massiivisuus, läheisten ja yhteisön tuen puute ja yksilölliset herkkyystekijät altistavat traumaperäisen stressihäiriön syntymiselle ja pitkäaikaistumiselle. Traumaperäinen stressihäiriö voi parantua itsestään mutta sitä voidaan tehokkaasti hoitaa psykoterapialla ja joissakin tapauksissa myös psykoterapiaan yhdistetyllä lääkehoidolla. Asianmukainen pelastustoiminta, fyysinen ensiapu ja ensihoito auttavat järkytystilanteessa olevaa ihmistä, mutta monet tarvitsevat myös varsinaista psyykkistä kriisiapua. Äkillisistä järkytysoireista kärsivää ihmistä on kuunneltava, hänelle on annettava selkeää tietoa tapahtumista ja käytännön toimintaohjeita; auttajien on edustettava rauhallisuutta, järjestystä ja elossa olemista. Psyykkisessä ensiavussa tulee käyttää myös konkreettisia tilanteenmukaisia apuvälineitä kuten lämmintä huopaa tai lämmintä juotavaa niille, joille tämä on tarpeen. Kenenkään järkyttävien tapahtumien uhrin kokemuksia ei tule vähätellä. Nykytiedon mukaan kaikille tarjottavasta järkytyksen jälkipuinnista ei ole hyötyä, eikä sellaiseen tule pakottaa. Sen sijaan asianmukaisesti toteutetusta jälkipuinnista on hyötyä äkillisistä vakavista stressireaktioista kärsiville ja sellaisille ryhmille, joita yhdistää tietty ammattirooli tai -tehtävä. Kaikkein järkyttävimpien tapahtumien keskellä on auttajien oman kriisinsietokykynsä säilyttämiseksi hyväksyttävä auttamiskykynsä rajallisuus. 9.8 Psykologinen sodankäynti Informaatioyhteiskunnan turvallisuus Informaatioyhteiskunnassa hyvinvointi perustuu tavaroiden tuottamisen ja kaupankäynnin ohella yhä enemmän tiedon tuottamiseen ja informaation siirtämiseen sekä niiden monipuoliseen käyttämiseen. Informaatiopalveluita tuotetaan informaatio- ja viestintäteknologian avulla. Näitä ovat esimerkiksi sähköinen kaupankäynti sekä sähköiset pankkipalvelut, jotka ovat saatavilla tietoverkoista niin internetissä kuin tietopalveluina henkilökohtaisiin matkapuhelimiin. Yhteiskunnan peruspalvelut kuten veden, elintarvikkeiden, liikenteen sekä energian tuottaminen ja jakelu riippuvat informaatioyhteiskunnan toimivuudesta. Informaatioyhteiskunnan toimivuus on sidoksissa energian saatavuuteen. Teknologinen informaatioympäristön muutos vaikuttaa myös kansalliseen turvallisuuteen, maanpuolustukseen ja kansalaisten turvallisuuden tuntemuksiin. Erityi- 393

sesti median ja henkilökohtaisten viestimien merkitys turvallisuudelle on kasvanut informaatioyhteiskunnassa. Suomalainen informaatioyhteiskunta on varautunut kaikissa turvallisuustilanteissa turvaamaan verkottuneen yhteiskunnan informaatioympäristön, joka koostuu kansalaisista, informaatiorakenteista ja -toiminnoista sekä elintärkeistä tiedoista. Informaatioyhteiskunnan sodankäynnin tavasta on alettu käyttää nimitystä informaatiosodankäynti, joka kattaa informaatiolla vaikuttamisen alueet mm. tietoverkkosodankäynnistä psykologiseen sodankäyntiin. Informaatiouhat Informaatiouhka on informaatioympäristöön kohdistuvaa tahallista tai tahatonta toimintaa, joka voi heikentää tietojen luotettavuutta, luottamuksellisuutta, eheyttä tai käytettävyyttä. Informaatiolla ja sillä uhkaamisella pyritään vaikuttamaan yhteiskunnan ja puolustusvoimien toimintakykyyn. Informaatiouhasta riippuen informaatioympäristön: intensiteetti vaihtelee matalasta korkeaan määrä vaihtelee vähäisestä suureen luonne vaihtelee rauhanomaisesta väkivaltaiseen sisällöllinen arvo vaihtelee totuudesta valheeseen merkitys vaihtelee tosiasioista tunteisiin ja merkityksettömästä elintärkeään sekä sisältö monipuolisesta yksipuoliseen. Psykologisessa sodankäynnissä on keskeistä informaatioon (sanat, kuvat, mielikuvat) ladatut asenteelliset ja tunteisiin kohdistuvat merkitykset, jotka tietoisesti tai tiedostamatta voivat vaikuttaa valtiojohdon tai kansalaisten käytökseen. Sodan rajojen hämärtyminen ja painostus Informaatioympäristössä tapahtuvan kehityksen myötä rauhan, kriisin ja sodan rajat hämärtyvät. Samalla sotilaallisen toiminnan, sotilaan ja aseen määrittäminen sekä sotilas- ja siviilikohteiden selkeä erottaminen ja määrittäminen vaikeutuvat. Informaatio-operaatioiden ja informaatiosodankäynnin myötä vihamielisen vaikuttamisen rajaaminen vain asevoimaan on ongelmallista. Tässä ympäristössä psykologisen sodankäynnin merkitys kasvaa. Painostus on tyypillinen informaatiouhka ja keskeinen psykologisen sodankäynnin vaikuttamisen keino kaikissa kriisi- ja uhkamalleissa. Painostus on merkittävä varsinkin strategisella sodankäynnin tasolla, jolla se kohdistuu erityisesti päättäjiin. Strategisella sodankäynnin tasolla hyökkääjä pyrkii vaikuttamaan informaatio-operaatioilla ja psykologisilla operaatioilla puolustajaan jo vuosia ennen kuin se 394

kohdistaa varsinaiset sotilaalliset toimet kohdealueelle. Tällöin se käyttää hyväksi yhteiskunnan informaatioympäristössä olevia haavoittuvuuksia. Sotilaallisella voimalla painostaminen ja pelottelu ovat olennainen osa psykologista sodankäyntiä. Tyypillisiä informaatioympäristöön levitettyjä viestejä ovat uhkaukset ilmapommituksista sekä väitökset poliittisen ja sotilaallisen johdon kyvyttömyydestä johtaa. Psykologinen sodankäynti ja propaganda Psykologinen sodankäynti terminä on peräisin toisen maailmasodan ajalta. Itse ilmiö sen sijaan on yhtä vanha kuin sota itse. Sodan filosofit korostavat hyökkäämistä vihollisen mieltä, tahtoa ja politiikkaa vastaan. Nykyisen psykologisen sodankäynnin 1940-luvulta alkava käytäntö ja teoria ovat pitkälti lähinnä Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Yhdysvalloissa kehitettyä. Toisen maailmansodan aikana diplomatian, propagandan, disinformaation, huhujen levittämisen, sabotaasin, terroritekojen, salamurhien ja kumouksellisen toiminnan kokonaisuutta britit kutsuivat poliittiseksi sodankäynniksi. Psykologinen sodankäynti on vaikuttamista ihmisten arvoihin, asenteisiin, tunteisiin, motiiveihin, päätöksentekoon ja lopulta käyttäytymiseen. Psykologisen sodankäynnin osa-alueet ovat psykologinen puolustus ja psykologiset operaatiot. Psykologisella puolustuksella tarkoitetaan sellaisia aktiivisia ja reaktiivisia toimia, joiden päämääränä on oman puolustus- ja taistelutahdon säilyttäminen ja vahvistaminen sodan uhatessa ja sen aikana. Psykologiset operaatiot ovat suunniteltuja operaatioita, joilla välitetään valikoitua informaatiota vastustajalle ja sen toimintaa mahdollisesti tukeville tahoille. Psykologisten operaatioiden tavoitteena on vaikuttaa johtajien ja joukkojen tahtoon, motiiveihin sekä yksilöiden käyttäytymiseen. Viestintä on organisatorisesti erillinen, mutta toiminnallisesti läheinen osa psykologista sodankäyntiä. Informaatio-operaatioon liittyvän viestinnän päämääränä on Suomessa ajantasaisen, totuudenmukaisen ja määrältään riittävän tiedon tuottaminen ja jakaminen disinformaation ja sodassa vihollisen tuottaman propagandan vaikutusten torjumiseksi. Puolustusvoimissa viestintä ja siihen keskeisenä osana kuuluva tiedottaminen suunnitellaan viestintästrategian mukaisesti tukemaan sotilaallisia informaatio-operaatioita. Propaganda voidaan määritellä edellä esitetyn psykologisen sodankäynnin mukaisesti uutisten, tiedonantojen, erityisperustelujen ja vetoomusten suunnitelmalliseksi levittämiseksi tarkoituksena vaikuttaa tarkoin määrätyn ryhmän uskomuksiin, ajatuksiin ja tekoihin. Psykologista sotaa voidaan käydä siten myös ilman propagandatoimintaa. Valkoinen, musta ja harmaa propaganda, kumouksellinen toiminta, sabotaasi, erikoisoperaatiot, sissisodankäynti, vakoilu sekä poliittinen, kulttuu- 395

rinen, taloudellinen ja rodullinen painostus ovat kaikki tehokkaita aseita, koska ne aiheuttavat eripuraa, epäluottamusta, pelkoa ja toivottomuutta vihollisen mielessä. Psykologiset operaatiot informaatioajan sodissa Perustamisensa jälkeen Yhdysvaltain armeijan psykologisten operaatioiden joukot ovat toimineet kaikissa ulkomaisissa konflikteissa, joissa Yhdysvaltain asevoimat ovat taistelleet. Jo ennen ilmasotatoimien alkua Persianlahden (1991), Afganistanin (2001) ja Irakin (2003) sodissa operaatioalueen paikallisille ihmisille pudotettiin lentolehtisiä ja kohdistettiin radio- ja kaiutinlähetyksiä. Radioasemia oli sekä ennen sotaa että sen aikana sekä maassa että lentokoneissa. Myös muita informaatioympäristön rakenteita ja toimintoja kuten verkkosivuja internetissä ja muuta viestintää käytettiin psykologisissa operaatioissa hyväksi. Sotavankeja kuulustelemalla saatiin arvokkaita tietoja informaatiosotaa varten. Esimerkiksi Irakin sodassa pudotettiin jopa satoja miljoonia lehtolehtisiä, joissa kehotettiin irakilaissotilaita antautumaan, hylkäämään aseensa ja ajoneuvonsa tai yksinkertaisesti vain lähtemään kotiin. Tyypillinen logiikka Persianlahden sodassa noudatti seuraavanlaista toimintakaavaa: uhkaus ilmapommituksista, joita seurasi ilmapommitukset, joita seurasi psykologinen operaatio, jossa uhattiin ilmapommituksilla, joita seurasi uusi psykologinen operaatio, jossa uhattiin uudella ilmapommituksella, jne. Myös karkuruudesta ja antautumisista tuli merkittävä Irakin asevoimien taistelukykyä alentava tekijä, jota psykologisessa sodankäynnissä käytettiin hyväksi. Sotilaallisella voimalla pelottelu oli olennainen osa asevoimien suorittamia psykologisia operaatioita näissä konflikteissa. Suunnitelmalliseen psykologiseen sodankäyntiin osallistuivat monet asevoimien ulkoiset toimijat kuten mainos- ja markkinointiyritykset. Samalla tavalla pienemmässä mittakaavassa toteutettiin irakilaisten ja afganistanilaisten puolella erilaisia psykologisen sodankäynnin toimia. Terrorismin vastainen sota on tyypillinen esimerkki informaatioajan psykologisesta sodankäynnistä. Terroristit pyrkivät median kautta pelottelemaan kansalaisia ja taivuttelemaan siten poliittista johtoa. Samalla terroristit pyrkivät yhdistämään eripuraiset rivinsä ideologiansa taakse. Myös läntinen sodanjohto pyrkii pitämään omat rivit yhtenäisinä vedoten tunteisiin viestinnässään. Erityisesti taivuttelevissa puheissa, tunteisiin vetoavien symbolien käytössä sekä vastustajan kansalaisiin kohdistuvissa informaatiokampanjoissa on vahvoja piirteitä psykologisesta sodankäynnistä. 396

Psykologinen puolustus Suomessa Suomessa käytettiin viime sotien aikana kaikkia edellä mainittuja propagandamuotoja, myös sensuuria, mustaa propagandaa sekä disinformaatiota. Toiminta oli jakautunut valtiolliselle tasolle sekä puolustusvoimissa tapahtuvaksi toiminnaksi. Propagandan sijaan Suomessa ryhdyttiin 1950-luvulta alkaen ja myöhemmin käyttämään psykologisesta sodankäynnistä ja puolustuksesta termejä henkinen sodankäynti ja henkinen maanpuolustus. Nykyisin painopiste Suomessa on psykologisessa puolustuksessa, josta vastaa valtioneuvoston kanslia. Psykologisen puolustuksen päätöksenteko voidaan jakaa siten, että toiminnallinen päätöksenteko on valtioneuvoston viestintäjohtajan vastuulla. Poliittinen, yksittäisiä tapauksia koskeva päätöksenteko on pääministerin vastuulla. Kansallinen strateginen päätöksenteko on tasavallan presidentin ja ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan vastuulla. Sotilasstrateginen päätöksenteko sotilaskäskyteitse on presidentti-ylipäällikön tai ylipäällikön vastuulla. Valtakunnallisesti oleellista psykologisessa puolustuksessa on kaikkien viranomaisten ja avaintoimijoiden keskinäinen yhteistoiminta sekä toimivat organisaatiot. Kansalaisten sivistyksen taso on merkittävä tekijä psykologisen sodankäynnin torjunnassa. Lisäksi tärkeää on sekä tutkia että harjoitella informaatioajan psykologisen sodankäynnin tilanteita vastaan. Psykologisen sodankäynnin tunnistaminen jo ennen kriisiä ja sen liittäminen tilannekuviin on haasteellinen osa puolustusjärjestelyitä. Valtakunnallisesti ja kansallisesti keskeisintä psykologisessa sodankäynnissä on maanpuolustustahdon ylläpitäminen, josta on huolehdittava ennakoivasti rauhanaikana ennen poikkeusoloja. Puolustusvoimille informaatiosodankäyntikyky johon psykologinen sodankäynti osana lukeutuu on keino säilyttää ja ylläpitää sodan ajan joukoilla operatiivinen toimintavapaus. Samalla se on edellytys menestykselle estää sota ja tarvittaessa käydä sotaa. Puolustusvoimissa suunnitellaan ne psykologisen sodankäynnin toimenpiteet, joilla konflikteissa ylläpidetään omien joukkojen henkistä taistelunkestävyyttä ja vaikutetaan sodassa vihollisen joukkojen taistelutahtoon. 397

LIITE 1 TIETOJA SUOMEN KOKONAISMAANPUOLUSTUKSESTA 2006 Kirjoittajaluettelo 1. Suomen toimintaympäristö ja sen muutos Turvallisuuden globaali toimintaympäristö Valtiosihteeri Risto Volanen, Valtioneuvoston kanslia Globaalit ja rajat ylittävät turvallisuusongelmat Erikoistutkija Kari Möttölä, Ulkoasiainministeriö Terrorismi turvallisuusuhkana Ulkoasiainneuvos Iivo Salmi, Ulkoasianministeriö Joukkotuhoaseiden leviämisen ja käytön uhka Yksikön päällikkö Laura Kansikas-Debraise, Ulkoasiainministeriö Informaatioyhteiskuntaan kohdistuvia uhkatekijöitä Ylijohtaja Harri Pursiainen, Liikenne- ja viestintäministeriö Aseellisten konfliktien ja voimankäytön viitekehys Lähetystöneuvos Hannele Voionmaa, Ulkoasianministeriö Konfliktien ja sotilaallisen voimankäytön kehityspiirteitä Majuri Torsti Siren, Maanpuolustuskorkeakoulu Suurvaltasuhteet Erikoistutkija Kari Möttölä, Ulkoasiainministeriö Transatlanttiset suhteet Avustaja Flora Kurikkala, Ulkoasiainministeriö Venäjä ja Itämeren alue Yksikönpäällikkö Olli Perheentupa, Ulkoasiainministeriö Lähetystöneuvos Päivi Laine, Ulkoasiainministeriö EU-avustaja Kirsi Lipponen, Ulkoasiainministeriö Sotilaallinen kehitys Suomen lähialueilla Eversti Juha Pyykönen, Maanpuolustuskorkeakoulu Sisäisen turvallisuuden turvallisuusympäristö ja siitä johdettavat uhkat Everstiluutnantti Ismo Kurki, Sisäasiainministeriö Globaali talous Kaupallinen neuvos Kent Wilska, Ulkoasiainministeriö Suomen etu ja globaali vastuu kehityspolitiikassa Apulaisosastopäällikkö Juhani Toivonen, Ulkoasiainministeriö 2. Suomen ulko- turvallisuus- ja puolustuspolitiikka Ulko- ja turvallisuuspolitiikan painopisteet Apulaisosastopäällikkö Anne Sipiläinen, Ulkoasiainministeriö Suomen toiminta EU:n jäsenenä Alivaltiosihteeri Jari Luoto, Valtioneuvoston kanslia Euroopan unionin turvallisuuspolitiikka Erikoistutkija Kari Möttölä, Ulkoasiainministeriö EU:n sotilaallisen kriisinhallintakyvyn rakentaminen Erikoistutkija Kari Möttölä, Ulkoasiainministeriö Kriisinhallinnan siviilikyvyn rakentaminen EU:ssa Lähetystöneuvos Tiina Jortikka-Laitinen Avustaja Kaisa-Reetta Karhu, Ulkoasiainministeriö 398

Suomen osallistuminen sotilaalliseen kriisinhallintaan Everstiluutnantti Esa Vanonen, Puolustusministeriö Siviilikriisinhallinnan kotimaan valmiuksien kehittäminen Neuvotteleva virkamies Erkki Platan, Sisäasianministeriö Yhdistyneet kansakunnat Osastopäällikkö Hannu Kyröläinen, Ulkoasiainministeriö Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö ETYJ Ulkoasiainsihteeri Pasi Tuominen, Ulkoasiainministeriö Euroopan neuvosto Ulkoasiainsihteeri Jouni Laaksonen, Ulkoasiainministeriö NATO ja rauhankumppanuus Lähetystöneuvos Pirjo Tulokas, Ulkoasiainministeriö Puolustuspolitiikka ulko- ja turvallisuuspolitiikan osana Ylijohtaja Pauli Järvenpää, Puolustusministeriö 3. Kokonaismaanpuolustuksen yleisjärjestelyt Kokonaismaanpuolustuksen johto ja päätöksenteko Kansliapäällikkö Matti Ahola, Puolustusministeriö Kokonaismaanpuolustusta koskeva lainsäädäntö Oikeustieteen tohtori Kaarina Buure-Hägglund Yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaaminen Everstiluutnantti Pertti Hyvärinen, Puolustusministeriö Turvallisuustilanteet ja uhkamallit Vanhempi hallitussihteeri Matti Piispanen, Puolustusministeriö Tilannekuvan muodostaminen Tilannekuvakoordinaattori Timo Härkönen, Valtioneuvoston kanslia 4. Ulkoinen toimintakyky Kansainvälisten yhteyksien, viestinnän ja päätöksenteon turvaaminen Alivaltiosihteeri Hannu Himanen, Ulkoasiainministeriö Edustustoverkon toimintakyky Alivaltiosihteeri Hannu Himanen, Ulkoasiainministeriö Suomen kansalaisten suojelu ja auttaminen Yksikönpäällikkö Pekka Hyvönen, Ulkoasiainministeriö Avustaja Henna Mikkola, Ulkoasiainministeriö Ulkomaankaupan jatkuvuuden turvaaminen Kaupallinen neuvos Kent Wilska, Ulkoasiainministeriö 5. Sotilaallinen maanpuolustus Suomen turvallisuusympäristö, sodankäynnin kehittyminen ja sen vaikutukset puolustusjärjestelmän kehittämiseen Kenraalimajuri Markku Koli, Pääesikunta, Puolustusvoimien operaatiopäällikkö Suomen puolustusratkaisu Puolustusvoimien toiminnan voimavarat Puolustusvoimien koulutusjärjestelmä Kenraaliluutnantti Kari Rimpi, Pääesikunnan päällikkö Rajavartiolaitoksen sotilaallinen maanpuolustus Prikaatikenraali Mikko Kirjavainen, Rajavartiolaitos Puolustushallinnon strateginen suunnittelu Everstiluutnantti Pekka Alhovaara, Puolustusministeriö 399

6. Sisäinen turvallisuus Sisäisen turvallisuuden strategia Kansliapäällikkö Ritva Viljanen, Sisäasianministeriö Euroopan unionin oikeus- ja sisäasiat Ylijohtaja Antti Pelttari, Sisäasianministeriö Poliisitoiminta Poliisijohtaja Jorma Toivanen, Sisäasianministeriö Rajaturvallisuus ja meripelastustoimi Prikaatikenraali Mikko Kirjavainen, Rajavartiolaitos Pelastustoimi Suunnittelupäällikkö Veikko Peltonen, Sisäasianministeriö Hallittu maahanmuutto ja laittoman maahantulon torjunta Neuvotteleva virkamies Tuomo Kurri, Sisäasianministeriö Ympäristöturvallisuus Kansliapäällikkö Sirkka Hautojärvi, Ympäristöministeriö 7. Talouden ja yhteiskunnan toimivuus Julkisen talouden toimivuus Alivaltiosihteeri Juhani Turunen, Valtiovarainministeriö Huoltovarmuuden turvaaminen Ylijohtaja Mika Purhonen, Huoltovarmuuskeskus Puolustustaloudellinen suunnittelukunta Osastopäällikkö Ilkka Kananen, Huoltovarmuuskeskus Maatalous Kansliapäällikkö Jarmo Vaittinen, Maa- ja metsätalousministeriö Elintarviketeollisuus Toimitusjohtaja Heikki Juutinen, Elintarviketeollisuus ry Kauppa ja jakelu Varatoimitusjohtaja Harri Sivula, Ruokakesko Oy Apulaisjohtaja Hannes Kulmala, Huoltovarmuuskeskus Energiamarkkinat Ylijohtaja Taisto Turunen, Kauppa- ja teollisuusministeriö Varautuminen polttoainehuollossa Apulaisjohtaja Risto Leukkunen, Huoltovarmuuskeskus Varautuminen sähkö- ja lämpöhuollossa Varatoimitusjohtaja Juha Kekkonen, Fingrid Oyj Kuljetuslogistiikka Kansliapäällikkö Juhani Korpela, Liikenne- ja viestintäministeriö Toimitusjohtaja Seppo Sainio, Suomen Kuljetus ja logistiikka SKAL ry Tietoyhteiskunnan varautuminen Ylijohtaja Harri Pursiainen, Liikenne- ja viestintäministeriö Kriittisen infrastruktuurin varmistaminen Osastopäällikkö Ilkka Kananen, Huoltovarmuuskeskus Rahoitustoiminta ja maksujärjestelmät Osastopäällikkö Heikki Koskenkylä, Suomen Pankki Rahahuollon turvaaminen poikkeusoloissa Osastopäällikkö Urpo Levo, Suomen Pankki Neuvonantaja Kari Takala, Suomen Pankki Vakuutusjärjestelmän turvaaminen Ylijohtaja Tarmo Pukkila, Sosiaali- ja terveysministeriö Teollisuustuotannon ohjaus Ylijohtaja Kalle J. Korhonen, Kauppa- ja teollisuusministeriö 400

Teollisuuden varautuminen ja valmiussuunnittelu Toimitusjohtaja Hannu Vornamo, Kemianteollisuus ry Apulaisjohtaja Pekka Pennanen, Huoltovarmuuskeskus Työvoiman ohjaus poikkeusoloissa Johtaja Matti Pukkio, Työministeriö Poikkeusolojen vaikutus rakentamiseen Hallitusneuvos Klaus Frösén, Ympäristöministeriö Toimitusjohtaja Eero Sivunen, Rakennusteollisuuden Kustannus RTK Oy 8. Väestön toimeentuloturva ja toimintakyky Sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävät ja tavoitteet Lääkintöneuvos Jouko Söder, Sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaalihuolto Ylitarkastaja Anne Hujala, Sosiaali- ja terveysministeriö Terveydenhuolto Lääkintöneuvos Jouko Isolauri, Sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveydenhuollon varautuminen Sosiaali- ja terveydenhuollon johtaminen erityistilanteissa ja poikkeusoloissa Väestön terveydensuojelu Terveydenhuollon valmius Sosiaalihuollon valmius ja sosiaalinen turvallisuus Laitosten evakuointi Puolustustaloudellinen suunnittelukunta ja sosiaali- ja terveydenhuollon varautuminen Lääkinnällinen pelastustoiminta Lääkintöneuvos Jouko Söder, Sosiaali- ja terveysministeriö Puolustusvoimien kenttälääkintä Lääkintäprikaatikenraali Pentti Kuronen, Puolustusvoimien ylilääkäri, Pääesikunta 9. Viestintä ja henkinen kriisinkestokyky Valtionhallinnon viestinnän yleisjärjestelyt Viestintäjohtaja Asko Mattila, Valtioneuvoston kanslia Puolustusministeriö Viestintäjohtaja Jyrki Iivonen, Puolustusministeriö Puolustusvoimat Viestintäjohtaja Ossi Kervinen, Pääesikunta Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta Puheenjohtaja Lauri Kontro, Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta Aluehallinnon viestintä Viestintäpäällikkö Sari Mattila, Etelä-Suomen lääninhallitus Sähköiset joukkoviestimet Turvallisuus päällikkö Asko Inkilä, Yleisradio Lehdistö Toimitusjohtaja Håkan Gabrielsson, Viestinnän keskusliitto Koulujen maanpuolustusopetus Ylitarkastaja Kristina Kaihari-Salminen, Opetushallitus Kirkot ja muut uskonnolliset yhteisöt Kansliapäällikkö Risto Junttila, Kirkkohallitus Henkinen kriisinkestokyky Johtajalääkäri Markus Henriksson, Keskussotilassairaala Psykologinen sodankäynti Professori Aki Huhtinen, Maanpuolustuskorkeakoulu Everstiluutnantti Jari Rantapelkonen, Maanpuolustuskorkeakoulu 401

LIITE 2 KÄSITTEITÄ JA MÄÄRITTELYJÄ Alueelliset joukot Tietyille alueille tai kohteisiin rajoittuviin taistelu-, suojaus-, valvonta- ja tukitehtäviin tarkoitetut joukot. Alueellinen puolustus Suomen puolustuksen periaate sekä puolustusjärjestelmän toimintaperiaate uhkien ennaltaehkäisyssä ja torjunnassa Suomen valtakunnan alueella. Alueellinen puolustus koostuu erilaisista, kulloisenkin uhan ennaltaehkäisyssä ja torjunnassa toteutettavista puolustusvoimien sotilaallisista toimista ja niiden valmisteluista. Amsterdamin sopimus Amsterdamissa 2. lokakuuta 1997 allekirjoitettu ja 1. toukokuuta 1999 voimaan tullut EU:n jäsenvaltioiden sopimus, jolla muutettiin ja yksinkertaistettiin sopimusta Euroopan unionista, Euroopan yhteisöjen perustamissopimusta sekä tiettyjä näihin liittyviä aiempia sopimuksia. Asevalvonta, aseidenriisunta ja aseistuksen leviämisen estäminen Asevalvonnalla pyritään rajoittamaan kahdenvälisin tai monenkeskisin sopimuksin tai järjestelyin aseiden määrää tai niiden hallintaa. Aseidenriisunnalla tavoitellaan kokonaisten asekategorioiden poistamista. Sopimuksilla ja järjestelyillä voi olla sekä asevalvonta- että aseidenriisuntaulottuvuus. Viime aikoina yhä enemmän huomiota on kiinnitetty järjestelyihin, joilla pyritään estämään tavanomaisten tai joukkotuhoaseiden leviäminen (non-proliferaatio). Berliini plus -sopimus Puitesopimus EU:n ja Naton välisistä pysyvistä yhteistyöjärjestelyistä kriisinhallinnassa. Sopimuksen mukaan EU:lla on mahdollisuus tukeutua EU-johtoisissa kriisinhallintaoperaatioissa tarvittaessa Naton voimavaroihin, erityisesti sen suunnittelu- ja komentorakenteisiin. Epäsymmetrinen uhka/sodankäynti Sekä sotilaallinen että ei-sotilaallinen toiminta, jossa käytetään keinoja tai välineitä, joiden torjuntaan vastapuoli ei ole varautunut. Keskeisinä epäsymmetrisinä uhkina pidetään terrorismia, tuholaistoimintaa, joukkotuhoaseiden leviämistä ja käyttöä sekä informaatiosodankäyntiä. Erikoisjoukot Monipuolisiin ja tavanomaisista sotilasoperaatioista poikkeaviin tehtäviin koulutettuja ja varustettuja joukkoja, jotka toimivat yleensä pienryhminä. EU:n perustuslaillinen sopimus (myös EU:n perustuslakisopimus) Roomassa 29. lokakuuta 2004 allekirjoitettava EU:n jäsenvaltioiden sopimus, jolla kumotaan ja korvataan kaikki aiemmat EU:n perussopimukset. Sopimus tulee voimaa aikaisintaan 1. marraskuuta 2006, mikäli kaikki jäsenvaltiot ovat sen siihen mennessä ratifioineet. Sen lisäksi, että sopimus kodifioi kaikki voimassa olevat EU:n perussopimukset ja määrittelee EU:n yhdeksi oikeushenkilöksi, se myös muuttaa ja kehittää joiltain osin EU:n toimielinjärjestelmää, päätöksentekoa ja toimivaltaa. Tällä sopimuksella myös EU:n perusoikeuskirja muutetaan oikeudellisesti sitovaksi. Euroopan puolustusvirasto EU:n perustuslailliseen sopimukseen sisällytetty unionin neuvoston alaisuudessa toimiva puolustusvoimavarojen kehittämisestä, tutkimuksesta ja hankinnasta sekä puolustus- 402

materiaaleista vastaava virasto. Puolustusviraston tarkoituksena on kehittää puolustusvoimavaroja kriisinhallinnan alalla, edistää ja kehittää puolustusmateriaalialan yhteistyötä Euroopassa, vahvistaa Euroopan puolustuksen teollista ja teknologista perustaa ja luoda kilpailukykyiset Euroopan puolustusmateriaalimarkkinat sekä edistää puolustussektorin tutkimus- ja teknologiayhteistyötä. Puolustusviraston perustamista koskeva yhteinen toiminta hyväksyttiin heinäkuussa 2004 ja virasto aloittaa toimintansa vuoden 2004 loppuun mennessä. Globaali kumppanuus / Global Partnership G8-ryhmän kesäkuussa 2002 huippukokouksessaan sopima maailmanlaajuinen kumppanuusohjelma joukkotuhoaseiden leviämisen estämiseksi ja terrorismiuhan torjumiseksi. Ohjelmaan on tarkoitus kohdentaa kymmenen vuoden aikana 20 miljardia dollaria. Sen ensisijaiset tavoitteet ovat Venäjän joukkotuhoaseiden alasajon avustaminen ja ydin- ja kemiallisten aseiden ja aineiden varastoinnin turvallisuuden takaaminen. Headline Goal 2003 ja Headline Goal 2010 Headline Goal 2003 on Helsingin Eurooppa-neuvostossa 1999 asetettu sotilaallisia voimavaroja koskeva yleistavoite, joka on tullut pääpiirteissään toteutetuksi. Headline Goal 2010 käsittää toukokuussa 2004 hyväksytyt uudet yleistavoitteet sotilaallisen kriisinhallintakyvyn edelleen kehittämiseksi. Kehittämisen painopiste on laadullisissa kysymyksissä, eli sotilaallisten voimavarojen yhteistoimintakyvyn, toimintavalmiuden ja ylläpidettävyyden parantamisessa. Huoltovarmuus Väestön toimeentulon, maan talouselämän ja maanpuolustuksen kannalta välttämättömien taloudellisten toimintojen turvaaminen poikkeusolojen varalta. Informaatiosodankäynti Valtion yhteiskunnalliseen ja sotilaalliseen päätöksentekoon ja toimintakykyyn sekä kansalaisten mielipiteisiin vaikuttamista ja tältä suojautumista käyttämällä hyväksi informaatioympäristöä. Informaatiosodankäyntiä voidaan käydä yhteiskunnallisin, poliittisin, viestinnällisin, psykologisin, sosiaalisin, taloudellisin ja sotilaallisin keinoin kaikilla sodankäynnin tasoilla. Jalkaväkimiina Henkilömiina, joka on pääasiallisesti suunniteltu räjähtämään henkilön läsnäolosta, läheisyydestä tai kosketuksesta ja joka tekee taistelukyvyttömäksi, haavoittaa tai tappaa. Joukkotuhoaseet Kemialliset ja biologiset taisteluaineet ja ydinaseet. Joukkotuotanto Niiden toimenpiteiden muodostama kokonaisuus, joilla ensisijaisesti normaaliaikana toteutetaan sodan ajan joukkojen tarpeiden edellyttämä henkilöstön kouluttaminen sekä sodan ajan joukkojen varustaminen sotavarustuksella, kuljetusvälineillä, aluksilla ja ilmaaluksilla. Kaksoiskäyttöteknologia Kaksoiskäyttöteknologialla viitataan tuotteisiin, joita voidaan käyttää sekä siviili että sotilaallisessa tarkoituksessa. Kokonaismaanpuolustus Kaikki ne sotilaalliset ja siviilialojen toimet, joilla turvataan Suomen valtiollinen itsenäisyys sekä kansalaisten elinmahdollisuudet ja turvallisuus ulkoista, valtioiden aiheuttamaa tai muuta uhkaa vastaan. 403

Konfliktinesto Toimet, joilla pyritään kansainvälisessä yhteistyössä vaikuttamaan konfliktien rakenteellisiin ja muihin taustasyihin ja löytämään rauhanomaisia ratkaisuja konfliktitilanteisiin. Pitkän tähtäimen toimia ovat mm. köyhyyden vähentäminen, talouskasvun edistäminen, poliittinen dialogi, ihmisoikeuksien, demokratian ja oikeusvaltioperiaatteen tukeminen, inhimillisen turvallisuuden vakiinnuttaminen, aseidenriisunta ja ympäristön tilan kohentaminen sekä luonnonvarojen oikeudenmukainen hyödyntäminen. Lyhyen tähtäimen keinovalikoima, jonka avulla pyritään vähentämään jännitteitä ja estämään väkivaltaisten konfliktien syttymistä, sisältää diplomatiaa, humanitaarista toimintaa sekä kriisinhallintaoperaatioita. Varhaisvaroitukseen kuuluu mm. ihmisoikeustilanteen monitorointi. Kriisinhallinta Kansainvälisen yhteisön toimet konfliktien estämiseksi ja rajoittamiseksi, osapuolten väkivallankäytön lopettamiseksi, aiheutuneiden tuhojen korjaamiseksi sekä kriisialueen turvallisuuden, vakauden ja yhteiskunnan toimintojen sekä oikeusjärjestyksen palauttamiseksi. Sotilaallinen kriisinhallinta on sotilaallisin keinoin tapahtuvaa kriisinhallintatoimintaa (rauhanturvaamista). Toiminta tähtää ensisijaisesti vakauden ja turvallisuuden palauttamiseen ja säilyttämiseen kriisialueella, tavoitteena edellytysten luominen yhteiskunnan muiden toimintojen käynnistämiseksi. Siviilikriisinhallinnalla tuetaan asiantuntija-avun ja muin keinoin kriisialueiden kehitystä kohti demokratiaa, oikeusvaltioperiaatteiden ja ihmisoikeuksien edistämistä ja kunnioitusta, hyvää hallintoa sekä toimivaa kansalaisyhteiskuntaa. Liikekannallepanojärjestelmä Puolustusvoimien sodan ajan joukkojen perustamisen valtakunnalliset valmistelut sekä niihin liittyvät lait, asetukset ja muut säädökset sekä tarvittavat suunnitelmat, tietojärjestelmät ja henkilöstö. Järjestelmän tehtävänä on saattaa maan sotilaalliset voimavarat oikea-aikaisesti vastaamaan poikkeusolojen vaatimuksia. Likainen pommi / radiologinen ase Pommi, joka on suunniteltu levittämään radioaktiivista materiaalia tavanomaisen räjähteen avulla. Sen koko ja koostumus voi vaihdella huomattavasti, ja sen tuhovaikutuksen suuruuteen ja laajuuteen vaikuttavat merkittävästi myös räjäytyshetki ja -paikka. Maanpuolustus (Kokonaismaanpuolustus) Turvallisuuspolitiikan päämäärien mukaisesti valtion itsenäisyyden, alueellisen koskemattomuuden ja kansalaisten elinmahdollisuuksien turvaamista sotilaallisilla ja siviilialojen toimenpiteillä. Maanpuolustuksen kokonaisuuteen kuuluvat sotilaallinen maanpuolustus, taloudellinen maanpuolustus/taloudellinen turvallisuus, väestönsuojelu, sosiaali- ja terveydenhuolto, yhteiskunnan teknisten järjestelmien toimivuus, yleinen järjestys ja turvallisuus sekä maanpuolustustiedotus. Maanpuolustusta tukee laaja vapaaehtoinen kansalaisjärjestö-, kulttuuri- ja sivistystyö. Maastrichtin sopimus (myös EU-sopimus tai unionisopimus) Maastrichtissa 7. helmikuuta 1992 allekirjoitettu ja 1. marraskuuta 1993 voimaan tullut EU:n jäsenvaltioiden sopimus Euroopan unionista. Sopimuksella sekä muutettiin EY:n perustamissopimusta että otettiin käyttöön uusia jäsenvaltioiden hallitusten välisiä yhteistyön muotoja. Sopimuksella luotiin näin uusi, kolmesta pilarista muodostuva poliittinen ja taloudellinen rakenne: Euroopan unioni (EU). Nizzan sopimus Nizzassa 26. helmikuuta 2001 allekirjoitettu ja 1. helmikuuta 2003 voimaan tullut EU:n jäsenvaltioiden sopimus, jolla muutettiin sopimusta Euroopan unionista, EY:n perustamissopimusta sekä tiettyjä muita aiempia sopimuksia. Sopimuksella tehtiin mm. EU:n toimielinten toimintatapaa koskevia muutoksia EU:n laajentumista varten. 404

Operatiiviset joukot Valtakunnan puolustusvalmiuden kohottamiseksi perustettavat, suorituskykyisimmät maa-, meri- ja ilmavoimien joukot, joiden avulla luodaan puolustuksen painopiste. Ottawan sopimus Henkilömiinojen (jalkaväkimiinojen) käytön, varastoinnin, tuotannon ja siirron kieltämistä sekä niiden hävittämistä koskeva yleissopimus, joka tuli voimaan vuonna 1999. Elokuuhun 2004 mennessä sopimukseen on liittynyt 143 valtiota ja lisäksi sen on allekirjoittanut 9 valtiota. Petersbergin tehtävät Amsterdamin sopimukseen vuonna 1997 sisällytetyt EU:n kriisinhallintatehtävät, joita ovat humanitaariset ja pelastustehtävät, rauhanturvaaminen sekä taistelujoukkojen tehtävät kriisinhallinnassa, rauhanpalauttaminen mukaan lukien. Perustuslaillisessa sopimuksessa tehtäviin on lisätty yhteiset toimet aseidenriisunnan alalla, neuvonta ja tuki sotilasasioissa, konfliktinesto ja konfliktin jälkeinen vakauttaminen. Pienase Ampuma-ase, jota yksi henkilö voi kuljettaa ja käyttää. Määritelmä voi sisältää myös kevyet aseet, kuten singot, ohjukset ja heittimet, joiden kaliiperi on alle 100 mm. Puolustushaarat Suomen puolustusvoimissa puolustushaaroja ovat maavoimat, merivoimat ja ilmavoimat. Poikkeusolot Tilanteita, joiden hallitsemiseen viranomaisten säännönmukaisten toimivaltuuksien ei arvioida riittävän. Puolustuspolitiikka Puolustuspolitiikka on maanpuolustuksen tehtäviä ja yleisjärjestelyjä koskevaa valmistelua, päätöksentekoa ja poliittista ohjausta sekä osallistumista kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta ylläpitävään toimintaan. Puolustuspolitiikka kattaa maanpuolustuksen kaikki alat ja siitä vastaa Puolustusministeriö. Puolustusratkaisu Sotilaallisen maanpuolustuksen toteuttamisen periaate, kuten itsenäinen tai yhteinen puolustus. Puolustusjärjestelmä Puolustusvoimien puolustusjärjestelmä on kokonaisuus, joka koostuu johtamis- ja hallintojärjestelmistä, tiedustelu- ja valvontajärjestelmistä, joukkotuotanto- ja liikekannallepanojärjestelmistä, huolto- ja logistiikkajärjestelmästä sekä johtoportaista ja joukoista. Pysyvä rakenteellinen yhteistyö EU:n perustuslaillisessa sopimuksessa hyväksytty yhteistyömuoto, jolla pyritään joukkojen ja sotilaallisten voimavarojen laadulliseen ja rakenteelliseen kehittämiseen halukkaiden jäsenmaiden kesken siten, että unioni kykenee toteuttamaan tulevaisuudessa entistä paremmin ja entistä vaativampia kriisinhallintaoperaatioita. Unionin nopean valmiuden kyvyn kehittäminen on osa rakenteellista yhteistyötä. Rauhankumppanuus Naton yhteistyöohjelma puolustusliiton ulkopuolisten euroatlanttisen alueen maiden kanssa, joka on Naton laajenemisen myötä kehittynyt laajemmaksi alueen vakautta edistäväksi ohjelmaksi. Yhteistyötä kehitetään poliittisella, kriisinhallinta- ja siviilivalmiussektorilla sekä sotilaallisen yhteistoimintakyvyn ja puolustusreformin alalla. Myös terro- 405

rismiin liittyvä yhteistyö on korostunut. Ohjelmaan kuuluu Euroopan sotilaallisesti liittoutumattomien maiden lisäksi Balkanin, Kaukasian ja Keski-Aasian maita. Schengenin säännöstö Säännöstön keskeinen sisältö on henkilöiden rajatarkastusten lakkauttaminen sopimusvaltioiden keskinäisiltä rajoilta ja yhdenmukaisten tarkastusten suorittaminen ulkorajoilla. Amsterdamin sopimuksen perusteella säännöstö sisällytettiin osaksi Euroopan unionia 1. toukokuuta 1999. Suomi ja muut Pohjoismaat alkoivat soveltaa säännöstöä 25.3.2001. Sitä soveltavat täysimääräisesti Iso-Britanniaa ja Irlantia lukuun ottamatta kaikki vanhat EU:n jäsenvaltiot sekä Norja ja Islanti. Unioniin 1.5.2004 liittyneet uudet jäsenvaltiot tulevat järjestelyn piiriin aikaisintaan vuonna 2007. Sotilasdoktriini Periaate, joka ohjaa asevoimien toimintaa ja käyttöä uhkien ennaltaehkäisyssä ja torjunnassa. Strateginen isku Yllätykseen pyrkivä, vahvennetuilla normaaliajan joukoilla toteutettava sotatoimi. Sillä pyritään pakottamaan kohteena oleva valtio haluttuihin ratkaisuihin kohdistamalla lamauttavia toimia yhteiskunnan ja puolustusjärjestelmän elintärkeisiin kohteisiin ja toimintoihin. Taisteluosasto Tiettyä operaatiota tai tehtävää varten muodostettu sotilaallinen osasto, jossa on yhteisessä johdossa vähintään kaksi samaa tai eri aselajia olevaa joukkoyksikköä. Käsitettä käytetään myös kansainvälisessä kriisinhallinnassa. Taktinen ydinase Ei-strateginen, yleensä lyhyen kantaman ja alhaisen kilotonniluokan taistelukentän ydinase. Tavanomainen ase Ase, joka ei ole kemiallinen, biologinen tai ydinase. Täsmäase Täsmäase (täsmäammus) on maaliin hakeutuva asejärjestelmän vaikutusosa. Täsmäaseita käytetään silloin, kun haetaan erityisen suurta osumatodennäköisyyttä. Ammustyypistä riippuen täsmäase voi hakeutua maaliin joko itsenäisesti tai se voidaan ohjata maaliin ulkoisen maalinosoituksen avulla. Valmiusyhtymä Erikseen nimetty maa-, meri- tai ilmavoimien rauhan ajan joukko-osasto, joka ylläpitää muita korkeampaa valmiutta. Valmiusprikaati Maavoimien valmiusyhtymän nopeimmin perustama sodan ajan yhtymä, joka on varustettu muita yhtymiä paremmin ja on muita yhtymiä korkeammassa valmiudessa. Valmiussuunnittelu Viranomaisten ja muiden kokonaismaanpuolustuksen kannalta tärkeiden yhteisöjen suunnittelua tehtäviensä hoitamisesta poikkeusoloissa. Varautuminen poikkeusoloihin Valmiussuunnittelu ja siihen liittyvät etukäteisvalmistelut tehtävien mahdollisimman häiriöttömäksi hoitamiseksi poikkeusoloissa. Vastaerikoisjoukot Joukot, jotka on koulutettu toimimaan erityisesti vastustajan erikoisjoukkoja vastaan. 406

Yhteisvastuulauseke EU:n perustuslaillisen sopimuksen artikla I 43, jonka mukaan unioni ja sen jäsenvaltiot toimivat yhdessä yhteisvastuun hengessä, jos jäsenvaltio joutuu terrori-iskun, luonnonmullistuksen tai ihmisen aiheuttaman suuronnettomuuden kohteeksi ja pyytää tätä varten apua. Eurooppa-neuvosto hyväksyi 26.3.2004 päätelmiinsä kohdan, jonka mukaan jäsenvaltiot toimivat yhteisesti terroritekoja vastaan Euroopan perustuslakia koskevassa ehdotuksessa olevan yhteisvastuulausekkeen hengessä. Lähde: Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2004, Valtioneuvoston selonteko VNS2004, Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 16/2004 407

LIITE 3 Va 601 Valmiuslaki 408 1 luku. Lain tarkoitus 1. Tämän lain tarkoituksena on poikkeusoloissa turvata väestön toimeentulo ja maan talouselämä, ylläpitää oikeusjärjestystä, perusoikeuksia ja ihmisoikeuksia sekä turvata valtakunnan alueellinen koskemattomuus ja itsenäisyys. Puolustustilalaissa (1083/91) tarkoitetun puolustustilan aikana sovelletaan tätä lakia vain siltä osin kuin puolustustilalaissa ei sodan varalta ole toisin säädetty. 2. Poikkeusoloja tämän lain mukaan ovat: 1) Suomeen kohdistuva aseellinen hyökkäys ja sota sekä sodan jälkitila; 2) Suomen alueellisen koskemattomuuden vakava loukkaus ja maahan kohdistuva sodanuhka; 3) vieraiden valtioiden välinen sota tai sodanuhka ja sellainen sodanuhkaa merkitsevä vakava kansainvälinen jännitystila, joka edellyttää välttämättömiä toimenpiteitä Suomen puolustusvalmiuden kohottamiseksi, sekä muu vaikutuksiltaan näihin verrattava Suomen ulkopuolella sattunut erityinen tapahtuma, jos siitä voi aiheutua vakava vaara 1 :n 1 momentissa tarkoitetuille kansallisen olemassaolon ja hyvinvoinnin perusteille; 4) välttämättömien polttoaineiden ja muun energian sekä raaka-aineiden ja muiden tavaroiden tuonnin vaikeutumisesta tai estymisestä taikka muusta vaikutuksiltaan näihin verrattavasta kansainvälisen vaihdannan äkillisestä häiriintymisestä aiheutuva vakava uhka väestön toimeentulolle tai maan talouselämän perusteille; sekä 5) suuronnettomuus, edellyttäen, että tilanteen hallitseminen ei ole mahdollista viranomaisten säännönmukaisin toimivaltuuksin. 2 luku. Päätöksentekomenettely 3. Poikkeusolojen vallitessa voidaan tasavallan presidentin asetuksella oikeuttaa valtioneuvosto käyttämään 4 luvussa säädettyjä toimivaltuuksia. Asetus on annettava määrätyksi, enintään vuoden pituiseksi ajaksi kerrallaan. Asetuksessa on mainittava ne toimivaltuudet, joita valtioneuvosto saa käyttää, ja, jos ne eivät ole käytettävissä koko valtakunnan alueella, niiden alueellinen soveltamisala. Asetus on heti saatettava eduskunnan käsiteltäväksi. Eduskunnan on päätettävä, saako asetus jäädä voimaan sellaisenaan vai onko se kumottava kokonaan tai osittain ja onko se voimassa säädetyn vai lyhyemmän ajan. Kun eduskunta on tehnyt 3 momentissa tarkoitetun päätöksen, valtioneuvosto saa ryhtyä käyttämään toimivaltuuksia siltä osin kuin eduskunta ei ole päättänyt, että asetus on kumottava. 4. Jos 3 :n 3 ja 4 momentissa säädettyä menettelyä ei ole mahdollista noudattaa vaarantamatta merkittävästi lain tarkoituksen saavuttamista, voidaan tasavallan presidentin asetuksella säätää, että valtioneuvosto saa käyttää asetuksessa säädettyjä toimivaltuuksia välittömästi. Tällainen asetus voidaan antaa enintään kolmeksi kuukaudeksi, ja se on heti saatettava eduskunnan käsiteltäväksi. Jollei asetusta ole yhden viikon kuluessa sen antamisesta toimitettu eduskunnalle, asetus raukeaa. Asetus on kumottava, jos eduskunta niin päättää.

5. Jos poikkeusolojen jatkuessa on lain tarkoituksen saavuttamiseksi välttämätöntä välittömästi edelleen oikeuttaa tasavallan presidentin asetuksella valtioneuvosto käyttämään lain mukaisia toimivaltuuksia eikä eduskunta ole tehnyt asetuksen johdosta 3 :n 3 momentissa tarkoitettua päätöstä ennen kuin toimivaltuuksien käyttö voimassa olevan asetuksen mukaan päättyy, vaikka uusi asetus on toimitettu eduskunnalle vähintään kaksi viikkoa ennen mainittua ajankohtaa, saa valtioneuvosto käyttää kaikkia uudessa asetuksessa mainittuja toimivaltuuksia. Eduskunnan päätettyä asetuksesta on voimassa, mitä 3 :n 4 momentissa säädetään. 6. Tämän lain 3-5 :ssä tarkoitetuissa tapauksissa annetut valtioneuvoston asetukset ja päätökset, jotka koskevat 4 luvussa säädettyjen toimivaltuuksien käyttämistä, on heti saatettava eduskunnan käsiteltäväksi. Ne on kumottava, jos eduskunta niin päättää. 7. Edellä 3-5 :n nojalla annettu tasavallan presidentin asetus ja 6 :ssä tarkoitetut valtioneuvoston asetukset ja päätökset on kumottava poikkeusolojen lakattua. Jos jonkin 4 luvussa säädetyn toimivaltuuden käyttöedellytykset lakkaavat, on toimivaltuuden käyttämiseen oikeuttavat tasavallan presidentin asetuksen säännökset ja vastaavat valtioneuvoston päätöksen määräykset kumottava. Kumottaessa 6 :ssä tarkoitettu valtioneuvoston asetus kokonaan tai osittain päättyy myös kumottavan toimivaltuuden nojalla tehtyjen päätösten voimassaolo. 3 luku. Yleiset periaatteet 8. Valtioneuvosto saadaan oikeuttaa käyttämään vain sellaisia toimivaltuuksia, jotka ovat välttämättömiä lain tarkoituksen saavuttamiseksi. Toimivaltuuksia saadaan käyttää ja panna täytäntöön vain sellaisin tavoin, jotka ovat välttämättömiä lain tarkoituksen saavuttamiseksi. 9. Poikkeusoloissa ei tämän lain nojalla saa rajoittaa kenenkään perustuslaissa turvattuja tai muitakaan oikeuksia enempää kuin tilanteen hallitseminen välttämättä edellyttää. Tähän lakiin perustuvia toimivaltuuksia koskevissa tasavallan presidentin ja valtio neuvoston asetuksissa sekä toimivaltuuksia käytettäessä ja täytäntöön pantaessa ei ketään saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Tämän lain nojalla ei voida rajoittaa perustuslaissa turvattua oikeutta elämään ja henkilökohtaiseen koskemattomuuteen eikä uskonnon ja omantunnon vapautta eikä kohdella ketään ihmisarvoa loukkaavasti. Perustuslaissa turvattua sanan-, kokoontumis-, mielenosoitus- ja yhdistymisvapautta sekä kirjeen, puhelun ja muun luottamuksellisen viestin salaisuutta, oikeutta käyttää viranomaisissa omaa kieltään ja oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ei tämän lain nojalla saa rajoittaa muulloin kuin Suomeen kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen ja sodan aikana. Henkilökohtaista vapautta ei tämän lain nojalla saa rajoittaa muutoin kuin 22, 22 a ja 23 :n nojalla. 10. Tätä lakia sovellettaessa on noudatettava niitä Suomen lain soveltamisalan rajoituksia, jotka johtuvat Suomea velvoittavista kansainvälisistä sopimuksista tai kansainvälisen oikeuden yleisesti tunnustetuista säännöistä. 409

4 luku. Toimivaltuudet Valvonta ja säännöstely 11. Tämän lain 12 ja 12 a :ssä tarkoitetaan: 11) Suomessa asuvalla luonnollista tai oikeushenkilöä, jonka kotipaikka on Suomessa, sekä Suomessa sijaitsevaa ulkomaista sivuliikettä; 12) ulkomailla asuvalla luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, jonka kotipaikka ei ole Suomessa, sekä ulkomailla sijaitsevaa suomalaista sivuliikettä; 3) maksuvälineellä seteleitä, maksuliikkeessä yleisesti käytettyjä metallirahoja, sähköistä rahaa, pankkivekseleitä, shekkejä ja muita niihin rinnastettavia maksuosoituksia, ja ulkomaisilla maksuvälineillä maksuvälineitä, jotka ovat ulkomaan rahan määräisiä tai sisältävät oikeuden maksuun ulkomaan rahana; 4) arvopaperilla arvopaperimarkkinalaissa (495/1989) tarkoitettua arvopaperia sekä kaupankäynnistä vakioiduilla optioilla ja termiineillä annetun lain (772/1988) 1 luvun 2 :ssä tarkoitettua vakioitua johdannaissopimusta, siihen rinnastettavaa johdannaissopimusta sekä muuta johdannaissopimusta; ja ulkomaisella arvopaperilla arvopaperia, joka on ulkomailla asuvan liikkeeseen laskema, ja tällaiseen arvopaperiin kohdistuvaa oikeutta; 5) saamistodisteilla velkakirjoja, vekseleitä, talletustodistuksia, pankkikirjoja sekä muita niihin rinnastettavia sitoumusasiakirjoja. Valtioneuvoston asetuksella voidaan ulkomailla asuvaksi määritellä myös kansainvälinen rahoitus- tai muu laitos, jonka kotipaikka on Suomessa. Mitä tämän lain 12 ja 12 a :ssä säädetään arvopaperista, sovelletaan vastaavasti arvoosuusjärjestelmästä annetussa laissa (826/1991) tarkoitettuun arvo-osuuteen. 12. Valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää: 11) että arvopapereiden, maksuvälineiden ja saamistodisteiden maastavienti ja maahantuonti ovat kiellettyjä tai että ne ovat sallittuja valtioneuvoston asettamin ehdoin vain nimetyn valtion viranomaisen luvalla; 2) että Suomessa asuva on korvausta vastaan velvollinen valtioneuvoston vahvistamalla tavalla luovuttamaan tai siirtämään nimetylle valtion viranomaiselle omistamansa tai hallussaan olevat ulkomaiset maksuvälineet, ulkomailla olevat Suomen rahan määräiset maksuvälineet, ulkomaiset arvopaperit sekä saamiset ulkomailla asuvalta (kotiuttamisvelvollisuus) ja että nimetyllä valtion viranomaisella on oikeus valtioneuvoston asettamin ehdoin myöntää lupa poiketa kotiuttamisvelvollisuudesta; 3) että sellaiset toimet ovat kiellettyjä, jotka muuttavat tai saattavat muuttaa Suomessa asuvan omistuksessa tai hallussa olevien ulkomaisten maksuvälineiden, arvopapereiden tai ulkomailla asuvalta olevien saamisten määrää tai laatua, ja sellaiset Suomessa asuvan ja ulkomailla asuvan väliset toimet, jotka muuttavat tai saattavat muuttaa Suomessa asuvan varojen tai velkojen määrää tai laatua, tai että edellä mainitut toimet ovat sallittuja valtioneuvoston asettamin ehdoin vain nimetyn valtion viranomaisen luvalla. Valtioneuvoston asetuksella voidaan Suomen Pankki, Rahoitustarkastus, Vakuutusvalvontavirasto tai muu valtion viranomainen oikeuttaa huolehtimaan tämän pykälän nojalla annettujen säännösten täytäntöönpanosta. Valtioneuvoston asetuksella säädetään, suoritetaanko 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetusta kotiuttamisvelvollisuudesta maksettava korvaus Suomen rahana vai kotiutettavana ulkomaan rahana ja onko luovuttajalla tai siirtäjällä oikeus valita näiden perusteiden väliltä. Korvausta määrättäessä noudatetaan sitä kurssia, jota Suomen Pankki luovutushetkellä valuutanvaihdossaan soveltaa. Korvaus suoritetaan noudattaen 37 :ssä säädettyjä periaatteita. 410

12 a Valtioneuvosto voi 2 :n 1 4 kohdassa tarkoitetuissa poikkeusoloissa valvoa ja säännöstellä rahoitusmarkkinoita ja vakuutustoimintaa sekä asetuksella säätää: 1) rahoitusmarkkinoilla ja vakuutustoiminnassa noudatettavista koroista; 2) indeksiehtojen käytön rajoituksista; 3) luotonantoa ja niiden vakuuksia sekä Suomessa asuvan talletuksia ja muita yleisöltä vastaanotettuja takaisinmaksettavia varoja koskevista velvoitteista ja rajoituksista; 4) luotto- ja rahoituslaitosten, rahastoyhtiöiden ja sijoituspalveluyritysten sekä vakuutus- ja eläkelaitosten sijoituksia koskevista velvoitteista ja rajoituksista; 5) arvopapereiden liikkeeseenlaskua, kauppaa ja välitystä sekä henkivakuutusten myöntämistä ja välitystä koskevista rajoituksista, kuten arvopapereiden kaupan rajoittamisesta tai kieltämisestä ja sijoitussidonnaisten henkivakuutusten myöntämisen rajoittamisesta tai kieltämisestä; 6) maksuliikettä koskevista rajoituksista, kuten tilisiirtojen rajoittamisesta tai kieltämisestä; 7) arvopaperikaupan selvitystoiminnan ja arvo-osuusrekisterin toiminnan keskeyttämisestä tai rajoittamisesta; 8) poikkeuksia luottolaitoksille, sijoituspalveluyrityksille sekä vakuutus- ja eläkelaitoksille säädetyistä vakavaraisuusvaatimuksista; 9) luotto- ja rahoituslaitosten, sijoituspalveluyritysten, rahastoyhtiöiden, arvopaperipörssin, arvopaperikeskuksen ja optioyhteisön sekä vakuutus- ja eläkelaitosten kirjanpidosta ja tilinpäätöksestä sekä tervehdyttämisestä, selvitystilasta ja konkurssista; 10) poikkeuksia talletussuojarahastoa, sijoittajien korvausrahastoa, kirjausrahastoa ja selvitysrahastoa koskevista velvoitteista, kuten poikkeuksia velvollisuudesta kartuttaa rahastoja tai velvollisuudesta maksaa korvauksia rahaston varoista; 11) muista luotto- ja rahoituslaitosten, rahastoyhtiöiden ja sijoituspalveluyritysten sekä muiden rahoitusmarkkinoilla toimivien toimintaa ja hinnoittelua koskevista kielloista, poikkeuksista ja rajoituksista; 12) poikkeuksia vakuutus- ja eläkelaitosten vastuuvelan ja eläkevastuun laskemista ja kattamista koskevista vaatimuksista; 13) poikkeuksia henki- ja vahinkovakuutussopimusten voimassaolosta, ehdoista ja takaisinostosta sekä vakuutusmaksuista ja -korvauksista; 14) sellaisten korvauksien maksamisesta johtuvien kustannusten tasoittamisesta vakuutuslaitosten kesken, jotka 13 kohdan tai vakuutussopimuslain (543/1994) 37 a :n nojalla on jouduttu maksamaan sopimusehtoja laajemmin; 15) muista vakuutus- ja eläkelaitosten sekä muiden vakuutusalalla toimivien toimintaa koskevista kielloista, poikkeuksista ja rajoituksista. Tämän pykälän säännöksiä henkivakuutuksesta sovelletaan vastaavasti muuhun eläkevakuutukseen kuin lakisääteiseen eläkevakuutukseen. Valtioneuvoston asetuksella voidaan Suomen Pankki, Rahoitustarkastus, Vakuutusvalvontavirasto tai muu valtion viranomainen oikeuttaa huolehtimaan tämän pykälän nojalla annettujen säännösten täytäntöönpanosta. 12 b Valtioneuvosto voi määräämillään ehdoilla ja vastavakuutta vaatimatta antaa poikkeusoloissa takuun vakuutuslaitoksen myöntämälle vahinkovakuutukselle sen varalta, että vakuutustapahtuman sattuessa vahingon määrä ylittää takuusitoumuksessa määrätyn enimmäismäärän (poikkeusolojen vakuutustakuu). Valtioneuvosto vahvistaa poikkeusolojen vakuutustakuihin sovellettavat yleiset sopimusehdot. Poikkeusolojen vakuutustakuu saadaan antaa ainoastaan, jos: 1) vahinkovakuutusta voidaan pitää välttämättömänä väestön toimeentulon tai maan talouselämän turvaamiseksi poikkeusoloissa; ja 2) poikkeusolojen luonne huomioon ottaen asianmukaista jälleenvakuutussuojaa ei ole saatavilla. Edellä 1 momentissa tarkoitetussa vahinkovakuutuksessa vakuutuksen kohteena tai vakuutettuna voi olla: 1) suomalainen kauppa-alus, ilma-alus, ajoneuvo tai raideajoneuvo; 411

2) 1 kohdassa tarkoitetussa aluksessa tai ajoneuvossa kuljetettava tavara; 3) ulkomainen kauppa-alus, ilma-alus, ajoneuvo tai raideajoneuvo ja siinä kuljetettava tavara, kun kysymyksessä oleva tavara on Suomelle tärkeä; 4) 1 tai 3 kohdassa tarkoitetussa aluksessa tai ajoneuvossa työskentelevä henkilö, kun kysymyksessä on lakisääteinen tapaturmavakuutus; 5) väestön toimeentulon tai maan talouselämän turvaamiseksi välttämätön muu etuus. Poikkeusolojen vakuutustakuusta voidaan periä takuumaksu, jonka suuruutta määrättäessä on otettava huomioon poikkeusolojen luonne ja mahdollisuuksien mukaan valtiolle aiheutuvan riskin laatu ja laajuus. Lisäksi poikkeusolojen vakuutustakuuta koskevista päätöksistä voidaan periä käsittelymaksu, joka määrätään vakuutustakuuasioiden käsittelystä aiheutuvia keskimääräisiä kustannuksia vastaavaksi. Valtioneuvoston asetuksella voidaan tarkemmin säätää periaatteista, joiden mukaan takuumaksu ja käsittelymaksu määräytyvät. Tässä pykälässä tarkoitetuissa poikkeusolojen vakuutustakuissa valtion vastuun määrä saa olla enintään 200 miljoonaa euroa kutakin vahinkoa kohden ja yhteensä enintään 2 000 miljoonaa euroa kaikista vahingoista kalenterivuotta kohden. Valtioneuvosto voi päättää, että poikkeusolojen vakuutustakuiden myöntäminen ja hallinnointi kokonaan tai osaksi siirretään 40 b :ssä tarkoitetun poikkeusolojen vakuutustakuutoimikunnan tehtäväksi. Poikkeusolojen vakuutustakuusta on muutoin voimassa, mitä valtion lainanannosta sekä valtiontakauksesta ja valtiontakuusta annetussa laissa (449/1988) säädetään valtiontakuusta. 13 Valtioneuvosto voi asetuksella laajentaa Suomen Pankin, Rahoitustarkastuksen, Vakuutusvalvontaviraston tai muun valtion viranomaisen tehtäviä ja toimivaltaa siinä määrin kuin on tarpeen 12 ja 12 a :n säännösten täytäntöön panemiseksi. Valtioneuvoston on ennen Suomen Pankkia koskevan asetuksen antamista pyydettävä pankkivaltuuston lausunto. Lausuntoa ei kuitenkaan tarvitse pyytää, jos pankkivaltuusto on tehnyt valtioneuvostolle esityksen Suomen Pankin tehtävien ja toimivallan laajentamisesta. 14. Valtioneuvosto voi valvoa ja säännöstellä tavaroiden vientiä ja tuontia. Jos tärkeän hankintasopimuksen täyttäminen niin vaatii, valtioneuvosto voi antaa asianomaisella alalla toimivaa viennin tai tuonnin harjoittajaa velvoittavia, sopimuksen täyttämiselle tarpeellisia vientiä ja tuontia ohjaavia määräyksiä. 15. Valtioneuvosto voi valvoa ja säännöstellä tavaroiden tuotantoa ja jakelua sekä rakentamista ja asetuksella säätää: 1) että tavaroiden tuotannosta tai jakelusta taikka rakentamisesta huolehtivat ovat velvollisia suorittamaan määrättyjä tehtäviä sekä huolehtimaan määrätystä tuotannosta ja jakelusta tai rakentamisesta; 2) että määrättyjä tavaroita saa tuottaa, valmistaa tai jalostaa ainoastaan valtioneuvoston asettamin ehdoin ja rajoituksin; 3) että määrättyjä tavaroita ei saa pitää myytävänä, tarjota vastiketta vastaan, luovuttaa, hankkia, varastoida eikä vastaanottaa tai että niitä saa pitää myytävänä, tarjota vastiketta vastaan, luovuttaa, hankkia, varastoida, vastaanottaa, kuljettaa ja käyttää vain sillä tavoin ja sellaisin ehdoin kuin valtioneuvosto säätää; 4) että rakentamista ei saa aloittaa tai sitä ei saa jatkaa ilman valtioneuvoston vahvistamien perusteiden mukaan myönnettyä erityistä lupaa; sekä 5) että väestön tai omaisuuden turvaamiseksi on rakennettava ja järjestettävä tarvittavia suojarakenteita ja -laitteita. Jos 1 momentin 3 kohdan nojalla on annettu säännöksiä tavaran luovuttamisesta, on niitä vastaavasti sovellettava elinkeinonharjoittajan ottaessa tavaroita liikkeestään omaa käyttöään varten, jollei valtioneuvoston asetuksella toisin säädetä. 412

16. Valtioneuvosto voi valvoa ja säännöstellä yksityis- ja julkisoikeudelliseen palvelussuhteeseen perustuvia palkkauksia sekä antaa määräyksiä palvelussuhteen muista ehdoista, työajasta ja työsuojelusta. Valtioneuvosto voi valvoa ja säännöstellä lakisääteiseen vakuutukseen tai sosiaaliavustukseen luettavia etuuksia ja toimeentulotukea sekä asetuksella säätää poikkeuksia niiden määräytymisperusteista ja toimeenpanosta. Valtioneuvoston asetuksella voidaan myös säätää poikkeuksia näitä etuuksia sekä toimeentulotukea koskevista oikaisu- ja muutoksenhakumenettelyistä. 17. Valtioneuvosto voi valvoa ja säännöstellä hintoja ja maksuja sekä, jos se hintojen säännöstelyn kannalta on tarpeen, myös tavaroiden laatua. Valtioneuvosto voi valvoa ja säännöstellä rakennusten ja niiden osien vuokria ja näihin rinnastettavia tai liittyviä maksuja ja korvauksia sekä antaa määräyksiä irtisanomisoikeudesta ja muista vuokrasuhdetta koskevista seikoista samoin kuin rakennusten ja niiden osien käytöstä tai luovuttamisesta toisen käyttöön. 18. Valtioneuvosto voi valvoa ja säännöstellä kuljetuksia ja liikennettä, antaa määräyksiä kuljetusvälineiden käytöstä ja väliaikaisesti peruuttaa suomalaiselle alukselle vieraan valtion alusrekisteriin merkitsemistä varten annetun luvan sekä rajoittaa viestiyhteyksien käyttöä. Valtiontalouden hoito 19. Valtioneuvosto voi päättää, että eduskunnalle annettua esitystä lisäyksistä ja muutoksista valtion tulo- ja menoarvioon sovelletaan siihen asti, kun eduskunta on päättänyt lisämenoarviosta. 20. Valtioneuvosto voi valtion maksuvalmiuden turvaamiseksi antaa määräyksiä sellaisten valtion menojen maksatuksen ajoituksesta, joiden maksatusajankohta on säädetty laissa tai asetuksessa ja jotka eivät ole erääntyneet. Menon maksatusajankohtaa saadaan siirtää enintään kahdella viikolla kerrallaan. Työvoiman käyttö 21. Valtioneuvosto voi työvoiman saamiseksi lain tarkoituksen saavuttamisen kannalta tarpeelliseen työhön saattaa voimaan työnvälityspakon. Sen vallitessa työnantaja saa ottaa palvelukseensa ainoastaan työvoimaviranomaisen osoittamia työnhakijoita. Valtioneuvosto voi 2 :n 1 3 kohdassa ja terveydenhuoltoa koskien myös 5 kohdassa mainituissa poikkeusoloissa rajoittaa irtisanomisoikeutta ja erityisestä syystä kieltää tämän oikeuden käyttämisen. 22. Valtioneuvosto voi väestön terveydenhuollon turvaamiseksi määrätä, että jokainen Suomessa asuva, joka on täyttänyt 17 mutta ei 65 vuotta ja joka toimii terveydenhuollon alalla tai on saanut koulutusta tällä alalla taikka on muuten sopiva tämän alan tehtäviin, on velvollinen suorittamaan lain tarkoituksen saavuttamiseksi tarpeellisia tehtäviä, joihin hän koulutuksensa ja kokemuksensa perusteella pystyy. 413

22a Valtioneuvoston asetuksella voidaan pelastustoimen tehostamiseksi säätää, että jokainen Suomessa asuva, joka on täyttänyt 17 mutta ei 65 vuotta, on velvollinen tekemään väestön suojelemiseksi tarpeellista työtä. 23. Jos 2 :n 1 3 kohdassa mainituissa poikkeusoloissa 21 :n mukaiset toimenpiteet ovat riittämättömiä, valtioneuvosto voi määrätä, että jokainen Suomessa asuva, joka on täyttänyt 17 mutta ei 65 vuotta, on velvollinen tekemään lain tarkoituksen saavuttamiseksi tarpeellista työtä. 24. Suomessa asuva voidaan 22, 22a ja 23 :n nojalla määrätä vain kykyjensä ja voimiensa mukaiseen työhön. Työmääräystä annettaessa on otettava huomioon asianomaisen ikä, perhesuhteet ja terveydentila sekä muutkin olot. Työvelvollisen palkkaus ja muut edut määräytyvät alalla voimassa olevan työ-, toimitai virkaehtosopimuksen mukaan. Jollei tätä perustetta ole mahdollista soveltaa, työvelvolliselle on maksettavapalkka ja annettava muut edut sen mukaisesti, mikä kohtuudella vastaa hänen suoritettavakseen määrättyjä tehtäviä. Työvelvollisuussuhteessa ja sen perusteella suoritettavassa työssä on muutoin noudatettava soveltuvin osin vastaavasti, mitä työ- tai virkasuhteesta ja sen perusteella suoritettavasta työstä on säädetty, määrätty tai 2 momentissa tarkoitetulla sopimuksella sovittu. Asianomaisen aikaisempi palvelussuhde ei katkea työmääräyksen johdosta. Hallinnon järjestäminen 25. Valtioneuvosto voi määrätä valtion tai kunnan palveluksessa olevan henkilön hoitamaan toista virkaa tai tehtävää sekä määrätä viraston tai laitoksen siirtymään toiselle paikkakunnalle ja rajoittaa tällöin oikeutta sanoutua irti valtion tai kunnan palveluksesta. 25a Pelastustoimen tehostamiseksi valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää poikkeuksia siitä, mitä muuten on voimassa pelastustoimen tehtäviä hoitavien viranomaisten velvollisuuksista ja tehtävistä sekä johto- ja alistussuhteista väestönsuojelussa. 26. Valtioneuvosto voi antaa määräyksiä asian käsittelyjärjestyksestä tämän lain nojalla annettuja määräyksiä täytäntöön pantaessa, antaa määräysten täytäntöönpanon määräämänsä valtion tai kunnan viranomaisen tehtäväksi ja perustaa täytäntöönpanoa varten toimielimiä jotka toimivat virkavastuulla, tai velvoittaa kunnat asettamaan tällaisia toimielimiä. Määräysten täytäntöön panemiseksi valtioneuvosto voi määräajaksi tai toistaiseksi muuttaa valtion hallintoviranomaisten välisiä toimiala- ja toimivaltasuhteita sekä niissä muuten noudatettavaa asian käsittelyjärjestystä ja rajoittaa kunnan lakisääteisen tehtävän hoitamista tai määrätä tällaisen tehtävän hoitamisen lopetettavaksi. Sodan aikana valtioneuvosto voi antaa sodan johdosta sovellettavaksi tulleiden muun lain säännösten täytäntöönpanon määräämänsä valtion tai kunnan viranomaisen tehtäväksi ja perustaa näiden säännösten täytäntöönpanoa varten toimielimiä, jotka toimivat virkavastuulla, tai velvoittaa kunnat asettamaan tällaisia toimielimiä. 414

27. Valtioneuvosto voi asioiden määrän niin vaatiessa tai muusta erityisestä syystä asettaa lautakuntia käsittelemään tämän lain nojalla annettujen määräysten tai sodan aikana sodan johdosta sovellettavaksi tulleiden muun lain säännösten täytäntöönpanosta aiheutuvia valitusasioita. Valtioneuvosto antaa samalla määräykset muutoksenhausta lautakunnan päätökseen. Asian käsittelyssä lautakunnassa noudatetaan soveltuvin osin laillista oikeudenkäyntijärjestystä. Lautakunnan puheenjohtajan tulee olla oikeustieteen kandidaatin tutkinnon suorittanut. Kunnallishallintoa koskevat erityiset toimivaltuudet 28. Valtioneuvosto voi määrätä, että kunnanhallituksen on asetettava avukseen valmiustoimikunta. Sen tehtävänä on sovittaa yhteen kunnan ja valtion viranomaisten sekä talouselämän ja kansalaisjärjestöjen toimintaa. Valtioneuvosto antaa tarkemmat määräykset toimikunnan tehtävistä, järjestysmuodosta ja toiminnasta. 29. Valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää: 1) että kunnallisvaalien toimittaminen siirretään määräajaksi tai toistaiseksi; 2) että kunnanvaltuusto on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet valtuutetuista on saapuvilla; 3) että kunnanvaltuuston kokouskutsu annetaan muuna aikana ja muulla tavoin kuin on säädetty tai määrätty; 4) että kunnanvaltuuston päätösvaltaa joissakin asioissa siirretään kunnanhallitukselle; 5) että kunnanhallituksen päätösvaltaa joissakin asioissa siirretään kunnanjohtajalle tai muulle johtavalle viranhaltijalle, ei kuitenkaan sellaisissa asioissa, joissa valtuuston päätösvaltaa on 4 kohdan nojalla siirretty kunnanhallitukselle; sekä 6) että lautakunnan päätösvaltaa joissakin asioissa siirretään lautakunnan puheenjohtajalle tai viranhaltijalle kunnassa. Muut toimivaltuudet 30 Valtioneuvosto voi väestön terveydenhuollon turvaamiseksi velvoittaa sairaanhoito- tai tutkimuslaitoksen taikka terveyskeskuksen omistajan tai ylläpitäjän: 1) laajentamaan tai muuttamaan laitoksensa toimintaa; 2) siirtämään toimintansa kokonaan tai osaksi oman toimialueensa tai sijaintipaikkansa ulkopuolelle taikka järjestämään toimintaa myös toimialueensa ulkopuolella; 3) sijoittamaan potilaita laitokseensa siitä riippumatta, mitä asiasta on säädetty, määrätty tai sovittu; sekä 4) luovuttamaan laitoksensa tai osan siitä valtion viranomaisen käyttöön. Mitä 1 momentin 1 ja 2 kohdassa on säädetty, koskee soveltuvin osin myös lääketehdasta ja lääketukkukauppaa, apteekkioikeuden haltijaa sekä sellaista yhteisöä ja yksityistä elinkeinonharjoittajaa, joka toimittaa terveydenhuollossa käytettäviä tavaroita tai palveluja taikka muuten toimii terveydenhuollon alalla. 31. Valtioneuvosto voi maan talouselämän tai energiahuollon turvaamiseksi antaa määräyksiä maa-ainesten ja turpeen irrottamisesta sekä puutavaran hankkimisesta metsää hakkaamalla. 415

32. Valtioneuvoston asetuksella voidaan viranomaisten tehtävien asianmukaisen hoidon turvaamiseksi tai väestönsuojelun toteuttamiseksi säätää, että viranomaisten käyttöön on luovutettava: 1) rakennuksia ja huonetiloja; sekä 2) kuljetus-, pelastus-, sammutus-, raivaus-, ensiapu- viestikalustoa, atk-laitteistoja sekä muita viranomaisten toiminnalle tai pelastustoimen hoitamiseksi välttämättömiä tavaroita. 33. Valtioneuvosto voi 2 :n 1 3 kohdassa tarkoitetuissa poikkeusoloissa: 1) velvoittaa asianomaisen luovuttamaan valtiolle sellaisia tavaroita sekä suorittamaan sellaisia työ- ja palvelustehtäviä tai sellaisia kuljetuksia ja niihin liittyviä tehtäviä, jotka ovat tärkeitä taloudelliselle tai sotilaalliselle puolustusvalmiudelle; 2) määrätä viestiyhteyksien käytöstä ja viestiverkkojen muutoksista: 3) kieltää oleskelun ja liikkumisen tai rajoittaa niitä tietyllä alueella, jos väestön turvaaminen tai maanpuolustuksen kannalta tärkeiden kohteiden suojaaminen sitä vaatii; sekä 4) oikeuttaa puolustusministeriön ja liikenneministeriön ottamaan väliaikaisesti hallintaansa sellaisia maa- ja vesialueita, rakennuksia sekä huone- ja varastotiloja, jotka ovat tarpeen puolustusvalmiuden kohottamiseksi. Sen lisäksi, mitä 1 momentissa säädetään, valtioneuvoston asetuksella voidaan 2 :n 5 kohdassa tarkoitetun tilanteen niin edellyttäessä väestönsuojelun päämäärien saavuttamiseksi kieltää oikeus oleskella määrätyllä paikkakunnalla tai poistua sieltä taikka rajoittaa tällaista oikeutta. 34. Sen lisäksi mitä edellä tässä luvussa on säädetty, valtioneuvostolla on oikeus antaa tähän lakiin perustuvien määräysten täytäntöön panemiseksi tarpeellisia määräyksiä tavaroiden takavarikoinnista ja luovuttamisesta valtiolle taikka tuotantoa tai kulutusta varten sekä takavarikoitujen tai luovutettavaksi määrättyjen tavaroiden huollosta. 34 a Valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää, että väestö tai osa siitä taikka tuotantolaitokset ja omaisuus on pelastustoimen hoitamisen niin vaatiessa siirrettävä määrätyltä alueelta muualle siinä laajuudessa kuin poikkeukselliset olot edellyttävät. 34 b Edellä 34 a :ssä tarkoitettujen järjestelyjen toteuttamiseksi valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää, että viranomaiset saavat ottaa haltuunsa sellaista omaisuutta, joka on tarpeen siirretyn väestön majoituksen, muonituksen ja muun huollon järjestämiseksi. 35. Valtioneuvosto voi: 1) julistaa velalliset määrätyissä tapauksissa oikeutetuiksi saamaan maksuajan lykkäystä sekä vapautumaan maksun suorittamatta jättämisestä muutoin aiheutuvista seurauksista; 2) määrätä vekselille pidennetyn maksuajan ja pidentää sellaisia toimia varten säädettyä määräaikaa, joista vekselioikeus tai shekkiin perustuva takautuva kannevalta riippuu; 3) antaa määräyksiä siitä, missä ajassa muutosta on haettava tuomioistuimen ja muun viranomaisen ratkaisuun taikka ryhdyttävä johonkin toimeen oikeuden hankkimiseksi tai säilyttämiseksi, kuitenkaan heikentämättä vapaudenriiston kohteeksi joutuneen taikka rikoksesta syytetyn tai tuomitun oikeusturvaa; sekä 4) antaa määräyksiä muitakin asioita ja toimia varten säädettyjen tai määrättyjen määräaikojen pidentämisestä sekä menetettyjen määräaikojen palauttamisesta. 416

Mitä 1 momentissa on säädetty, ei koske palkka- ja eläkesaatavaa eikä muuta lakiin tai sopimukseen perustuvaa vastaavaa saatavaa. Toimivaltuuksien rajoitukset 36. Käytettäessä tämän luvun mukaisia toimivaltuuksia ei säännöstely-, takavarikko- tai luovutusmääräyksin saa ilman pakottavaa syytä rajoittaa ammattimaisen liikenteen tai maatilatalouden harjoittajan oikeutta pitää hallussaan poltto- ja voiteluaineita, kiinteistönomistajan tai -haltijan oikeutta pitää hallussaan lämmitykseen tarvittavia polttoaineita taikka yksityishenkilön tai väestönsuojan omistajan tai haltijan oikeutta pitää hallussaan väestön toimeentulolle välttämättömiä tavaroita, jotka on ennakolta varastoitu käytettäväksi poikkeusoloissa varaston omistajan liikenteen harjoittamiseen, maatilataloudessa, lämmityksessä tai kotitaloudessa taikka väestönsuojassa suojattavien henkilöiden huoltoon. 5 luku. Korvaukset 37. Jos joku on tämän lain 15 :n 1 momentin 1 kohdan, 30 32 :n, 33 :n 1 mom. taikka 34a tai 34b :n nojalla toteutetun toimenpiteen johdosta kärsinyt vahinkoa, jota hänelle ei korvata muun lain nojalla, suoritetaan hänelle vahingosta täysi korvaus valtion varoista. Jos vahinkoa on vahingon kärsineen varallisuusolot ja muut olosuhteet huomioon ottaen pidettävä vähäisenä tai jos valtiontaloudelliset tai kansantaloudelliset syyt sitä vahinkojen suuren määrän vuoksi välttämättä vaativat, suoritetaan vahingosta kohtuullinen korvaus. Valtioneuvosto antaa tarvittaessa tarkemmat määräykset siitä, minkä perusteiden mukaan ja millaista menettelyä noudattaen korvaus on määrättävä. 38. Valtioneuvosto antaa tarvittaessa määräykset siitä, että korvausta suoritetaan valtion varoista 4 luvun nojalla annetun muunkin kuin 37 :ssä tarkoitetun määräyksen johdosta. Kunnan hoidettavana olevasta tehtävästä aiheutuviin perustamis- ja käyttökustannuksiin sovelletaan kuitenkin, mitä kuntien valtionosuuksista ja -avustuksista on säädetty. 39. Tämän lain nojalla annettuun määräykseen perustuvassa työtehtävässä sattunut työtapaturma tai siinä saatu ammattitauti korvataan valtion varoista sen mukaan kuin tapaturmavakuutuslaissa (608/48) on säädetty, jollei asianomainen korvaus muun lain tai sopimuksen perusteella ole suurempi. 6 luku. Varautuminen 40. Valtioneuvoston, valtion hallintoviranomaisten, valtion liikelaitosten ja muiden valtion viranomaisten sekä kuntien tulee valmiussuunnitelmin ja poikkeusoloissa tapahtuvan toiminnan etukäteisvalmisteluin sekä muin toimenpitein varmistaa tehtäviensä mahdollisimman häiriötön hoitaminen myös poikkeusoloissa. Poikkeusoloihin varautumista johtaa, valvoo ja yhteensovittaa valtioneuvosto sekä kukin ministeriö hallinnonalallansa. 40 a Valtakunnan terveydenhuoltopäällikkö johtaa valtioneuvoston apuna terveydenhuollon varautumista poikkeusoloihin. Valtakunnan terveydenhuoltopäällikön tulee huolehtia, että terveydenhuollon hoitamiseksi poikkeusoloissa on tarvittavat suunnitelmat ja 417

että ne on sovitettu yhteen muun poikkeusoloihin varautumista koskevan suunnittelun kanssa. Valtakunnan terveydenhuoltopäällikkönä toimii sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö. Sodan aikana tai muusta erityisestä syystä valtioneuvosto voi kuitenkin vapauttaa hänet valtakunnan terveydenhuoltopäällikön tehtävästä ja määrätä siihen toisen henkilön, joka on tehtävän edellyttämällä tavalla perehtynyt terveydenhuoltoon. Valtioneuvosto voi sosiaali- ja terveysministeriön esityksestä asettaa enintään viideksi vuodeksi kerrallaan poikkeusolojen terveydenhuollon neuvottelukunnan suunnittelemaan ja valmistelemaan terveydenhuollon hoitamista poikkeusoloissa. Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä poikkeusolojen terveydenhuollon neuvottelukunnan kokoonpanosta ja tehtävistä sekä asioiden käsittelystä neuvottelukunnassa. 40 b Valtioneuvosto asettaa poikkeusolojen vakuutustakuutoimikunnan enintään kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Toimikunnassa on puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja vähintään kolme muuta jäsentä. Puheenjohtajalla ja vähintään kahdella muulla jäsenellä on oltava sellainen vakuutustoiminnan tuntemus kuin toimikunnan toiminnan laatuun ja laajuuteen katsoen on tarpeen. Jos toimikunnan puheenjohtaja, varapuheenjohtaja tai muu jäsen eroaa tai kuolee kesken toimikauden, sosiaali- ja terveysministeriö määrää hänen tilalleen jäljellä olevaksi toimikaudeksi uuden puheenjohtajan, varapuheenjohtajan tai jäsenen. Toimikunta on päätösvaltainen, kun kokouksen puheenjohtaja ja vähintään puolet muista jäsenistä ovat saapuvilla. Toimikunnassa päätökset tehdään yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni. Vaali ratkaistaan kuitenkin arvalla. Toimikunnalla on oikeus käyttää asiantuntijoita. Toimikunnan puheenjohtajan, muiden jäsenten ja asiantuntijoiden palkkiot vahvistaa sosiaali- ja terveysministeriö. 40 c Poikkeusolojen vakuutustakuutoimikunnan tehtävänä on: 1) seurata ja arvioida sosiaali- ja terveysministeriön apuna huoltovarmuuteen vaikuttavia tekijöitä 12 b :n soveltamiseen liittyvissä kysymyksissä; 2) valmistella 12 b :ssä tarkoitettuihin poikkeusolojen vakuutustakuihin sovellettavat yleiset ehdot; 3) valmistella 12 b :n 3 momentissa tarkoitetun takuumaksun ja käsittelymaksun perusteet; 4) hoitaa muut sosiaali- ja terveysministeriön määräämät poikkeusolojen vakuutustakuihin liittyvät selvitys-, tutkimus- ja valmistelutehtävät; 5) myöntää ja hallinnoida poikkeusolojen vakuutustakuita sen mukaan kuin valtioneuvosto 12 b :n 5 momentin nojalla päättää. Toimikunnan on vuosittain viimeistään maaliskuussa annettava sosiaali- ja terveysministeriölle kertomus toiminnastaan. Toimikunnan on poikkeusolojen vakuutustakuiden käsittelyssä ja hallinnoinnissa noudatettava, mitä hallintomenettelylaissa (598/1982) ja kielilaissa (148/1922) säädetään. 40 d Poikkeusolojen vakuutustakuutoimikunnalla on oikeus saada poikkeusolojen vakuutustakuiden myöntämistä ja hallinnointia varten välttämättömät tiedot viranomaisilta sekä vakuutus- ja eläkelaitoksilta sen estämättä, mitä vaitiolovelvollisuudesta tai tietojen luovuttamisesta muualla laissa säädetään. Toimikunnan jäseniin, asiantuntijoihin ja muihin toimikunnan tehtäviä hoitaviin sovelletaan virkavastuuta koskevia säännöksiä heidän hoitaessaan toimikunnan tehtäviä. Toimikunnan tässä laissa tarkoitetun toiminnan julkisuuteen sovelletaan sen lisäksi, mitä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa (621/1999) säädetään, soveltuvin osin vakuutusyhtiölain (1062/1979) 18 luvun 6, 6 b ja 6 c :n säännöksiä. Toimikunnan on annettava valtioneuvostolle, sosiaali- ja terveysministeriölle sekä Vakuutus- 418

valvontavirastolle niiden määräämässä ajassa toiminnastaan tietoja, jotka ovat tarpeen tässä laissa tai vakuutustoimintaa koskevissa laeissa säädettyjen tehtävien suorittamiseksi. Tarkempia säännöksiä toimikunnan hallinnosta ja toiminnan järjestämisestä annetaan valtioneuvoston asetuksella. 7 luku. Lain täytäntöönpano 41. Asianomaisella viranomaisella on oikeus toimittaa tarkastuksia tämän lain tai sen nojalla annettujen määräysten mukaisten tehtäviensä suorittamiseksi. 42. Poliisin ja muiden viranomaisten on annettava tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten täytäntöönpanossa tarvittavaa virka-apua. 43. Valtioneuvostolla, ministeriöllä, lääninhallituksella ja kunnanhallituksella sekä asianomaisella sotilasviranomaisella on oikeus saada julkaistuksi tai lähetetyksi tämän lain soveltamista tai noudattamista koskevat tiedotukset, jotka on tämän lain tarkoituksen saavuttamiseksi saatettava nopeasti kansalaisten tai tietyn alueen asukkaiden tietoon. Tiedotukset on julkaistava mahdollisimman pian tiedottamisen tarpeen mukaan valtakunnallisessa, alueellisessa tai paikallisessa aikakautisessa painotuotteessa tai yleisölle suunnatussa lähetyksessä. 44. Valtioneuvosto voi antaa määräyksiä yhteisön, säätiön ja yksityisen henkilön velvollisuudesta antaa viranomaisille sellaisia tietoja ja selvityksiä, jotka ovat tarpeen tämän lain nojalla annettujen määräysten täytäntöönpanoa ja noudattamisen valvontaa varten. Valtioneuvosto voi antaa määräyksiä myös viranomaisen velvollisuudesta antaa tällaisia tietoja toisille viranomaisille. 45 on kumottu 1.12.1999 lukien L:lla (V:1.12.1999 K, A:21.5.1999, SK:623/1999.) 46. Sitoumukseen tai sopimukseen sisältyvää ehtoa taikka erityistä välipuhetta ei saa soveltaa eikä panna täytäntöön siltä osin kuin se on tämän lain nojalla annettujen määräysten vastainen tai sen tarkoituksena on kiertää niitä. 47. Jos kunnallisvaalien toimittaminen on 29 :n 1 kohdan nojalla siirretty, valtuutettujen ja heidän varajäsentensä toimikausi jatkuu, kunnes uudet vaalit on toimitettu ja niiden tulos julkaistu. Tällöin jatkuu, jos valtioneuvosto niin määrää, myös muiden kunnan luottamushenkilöiden toimikausi määräajan tai toistaiseksi. Valtioneuvosto voi määrätä niin ikään, että luottamushenkilöille on valittava riittävä määrä yhteisiä varajäseniä. Heidät valitsee sama toimielin, joka valitsee varsinaiset jäsenet. Jos vaalien toimittaminen on siirretty, uudet vaalit toimitetaan niin pian kuin mahdollista ajankohtana, jonka valtioneuvosto määrää. 8 luku. Muutoksenhaku 48. Tämän lain nojalla annetun määräyksen perusteella tehdystä hallintopäätöksestä on oikeus valittaa siinä järjestyksessä, mitä on yleisesti säädetty valittamisesta asianomaisen viranomaisen päätöksestä. Lääninhallituksen alaisen viranomaisen päätöksestä va- 419

litus tehdään kuitenkin [lääninoikeudelle]. Jollei muutoksenhakumenettelyä ole säädetty, valitus tehdään korkeimmalle hallinto-oikeudelle. Hallintopäätöstä on noudatettava heti valituksesta huolimatta, jollei valitusviranomainen toisin määrää. Valtioneuvoston tekemään hallintopäätökseen, joka on 6 :n nojalla saatettava eduskunnan käsiteltäväksi, ei saa hakea muutosta valittamalla. Valtioneuvoston ja sen ministeriöiden päätöksiin, joihin tämän lain nojalla saa hakea muutosta valittamalla, on liitettävä valitusosoitus. 9 luku. Rangaistussäännökset 49. Rangaistus viranomaisen tämän lain nojalla antaman säännöstelymääräyksen rikkomisesta ja sen yrittämisestä on säädetty rikoslain 46 luvun 1-3 :ssä. 50. Joka jättää noudattamatta tai muulla tavalla rikkoo tämän lain 21 :n nojalla annettuja määräyksiä tai 24 :n 2 momentissa säädetyn velvollisuuden, on tuomittava työvoimarikkomuksesta poikkeusoloissa sakkoon. Joka laiminlyö asianmukaisesti täyttää tämän lain 22, 22 a, 23 tai 25 :n nojalla määrätyn työvelvollisuutensa, on tuomittava, jollei teko ole virkavelvollisuuden rikkomisena rangaistava, työvelvollisuusrikkomuksesta poikkeusoloissa sakkoon. Joka jättää noudattamatta taikka muuten rikkoo tai yrittää rikkoa tämän lain 30-32 :n, 33 :n 1 momentin 1, 2 tai 4 kohdan taikka 34 tai 34 b :n nojalla annettuja säännöksiä tai määräyksiä, on tuomittava luovutusvelvollisuuden laiminlyönnistä sakkoon. Joka jättää noudattamatta taikka muuten rikkoo tai yrittää rikkoa tämän lain 33 :n 1 momentin 3 kohdan tai 33 :n 2 momentin nojalla annettua kieltoa tai rajoitusta, on tuomittava liikkumisrajoituksen rikkomisesta sakkoon. 51 on kumottu 1.12.1999 lukien L:lla (V:1.12.1999 K, A:21.5.1999, SK:623/1999.) 10 luku. Erinäisiä säännöksiä 52. Tavaralla tarkoitetaan tässä laissa kaikenlaista irtainta omaisuutta, paitsi rahaa ja muita maksuvälineitä, arvopapereita ja saamisoikeuksia tai -todisteita. Mitä tässä laissa on säädetty tavaroista, koskee soveltuvin osin palveluja. Maksulla tarkoitetaan henkilön tai tavaran kuljetuksesta, toisen kiinteistön, laitoksen, tavaran tai muun omaisuuden käyttämisestä, toisen hyväksi tulleesta palvelusta sekä muusta edusta ja työsuorituksesta maksettavaa korvausta, mikäli kysymys ei ole 17 :n 2 momentissa tarkoitetusta vuokrasuhteesta johtuvasta vuokrasta, maksusta tai korvauksesta eikä julkisoikeudellisen palvelussuhteen perusteella tai työsopimuslain (320/ 70) alaisesta työstä suoritettavasta korvauksesta taikka maksusta tai korvauksesta, jonka suuruus on määrätty laissa tai asetuksessa. 53. Mitä tässä laissa on säädetty valtiosta tai sen viranomaisesta, koskee soveltuvin osin valtion itsenäistä julkisoikeudellista laitosta. Mitä tässä laissa on säädetty kunnasta, koskee soveltuvin osin kuntainliittoa, yliopistollista keskussairaalaa ylläpitävää keskussairaalaliittoa ja kunnallista itsenäistä laitosta. 420

54 Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä syyskuuta 1991. Tällä lailla kumotaan väestön toimeentulon ja maan talouselämän turvaamisesta poikkeuksellisissa oloissa 17 päivänä kesäkuuta 1970 annettu laki (407/70) sekä 22 päivänä toukokuuta 1942 annettu työvelvollisuuslaki (418/42) niihin myöhemmin tehtyine muutoksineen ja erikoistyöleireistä 19 päivänä marraskuuta 1943 annettu laki (912/43). Helsingissä 22 päivänä heinäkuuta 1991 Tasavallan Presidentti MAUNO KOIVISTO Oikeusministeri Hannele Pokka 421

LIITE 4 Va 607 Puolustustilalaki 1 luku. Yleiset säännökset 1. Valtiollisen itsenäisyyden turvaamiseksi ja oikeusjärjestyksen ylläpitämiseksi voidaan valta-kunnan puolustusta tehostaa ja sen turvallisuutta lujittaa saattamalla voimaan puolustustila Suomeen kohdistuvan sodan aikana sekä siihen rinnastettavissa vakavasti yleisen järjestyksen ylläpitämiseen vaikuttavissa sisäisissä, väkivaltaisissa levottomuuksissa, joilla pyritään kumoa-maan tai muuttamaan perustuslain mukainen valtiojärjestys. 2. Puolustustila saatetaan voimaan ja sen voimassaoloa jatketaan tasavallan presidentin asetuksella. Asetuksessa säädetään, miltä osin 2 ja 3 luvun säännöksiä sovelletaan. Niitä saadaan säätää sovellettaviksi vain siltä osin kuin se on välttämätöntä tämän lain tarkoituksen saavuttamiseksi, jos valmiuslaissa (1080/91) säädetyt toimivaltuudet eivät siihen riitä. Puolustustilan voimaan saattamisesta ja lakkaamisesta on ilmoitettava kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen (SopS 8/76) sopimusvaltioille Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteerin välityksellä sillä tavoin kuin yleissopimuksen 4 artiklan 3 kohdassa määrätään. Euroopan neuvoston pääsihteeri on pidettävä tietoisena puolustustilan voimaan saattamisesta ja lakkaamisesta sillä tavoin kuin ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen (SopS 19/90) 15 artiklan 3 kappaleessa määrätään. 3. Tasavallan presidentin asetus puolustustilan voimaan saattamisesta (soveltamisasetus) annetaan määrätyksi, enintään kolmen kuukauden pituiseksi ajaksi. Soveltamisasetuksessa on mainittava ne säännökset, jotka saatetaan sovellettaviksi, ja, jos niitä ei saateta sovellettaviksi koko valtakunnan alueella, niiden alueellinen soveltamisala. Soveltamisasetus on heti saatettava eduskunnan käsiteltäväksi. Asetus on kumottava, jos eduskunta niin päättää. Jollei soveltamisasetusta ole yhden viikon kuluessa sen antamisesta toimitettu eduskunnalle, asetus raukeaa. 4. Puolustustilaa voidaan 1 :ssä ja 2 :n 1 momentissa säädetyin edellytyksin jatkaa tasavallan presidentin asetuksella (jatkamisasetus), joka on annettava määrätyksi, enintään yhden vuoden pituiseksi ajaksi kerrallaan. Mitä 3 :n 2 momentissa on säädetään, koskee myös jatkamisasetusta. Jatkamisasetus on heti saatettava eduskunnan käsiteltäväksi. Eduskunnan on päätettävä, saako asetus jäädä voimaan sellaisenaan vai onko se kumottava kokonaan tai osittain ja onko se voimassa säädetyn vai lyhyemmän ajan. 5. Kun eduskunta on tehnyt 4 :n 2 momentissa tarkoitetun päätöksen, saadaan jatkamisasetuksessa mainittuja tämän lain säännöksiä soveltaa siltä osin kuin eduskunta ei ole päättänyt, että asetus on kumottava. Jollei eduskunta ole tehnyt kyseistä päätöstä ennen kuin puolustustila voimassa olevan asetuksen mukaan päättyy, vaikka jatkamisasetus on toimitettu eduskunnalle vähintään kaksi viikkoa ennen mainittua ajankohtaa, saadaan kaikkia jatkamisasetuksessa 422

mainittuja tämän lain säännöksiä soveltaa. Eduskunnan päätettyä asetuksesta on voimassa, mitä 1 momentissa on säädetty. 6. Lain soveltamisedellytysten päätyttyä on puolustustila lakkautettava kumoamalla voimassa oleva soveltamisasetus tai jatkamisasetus. Jos jonkin 2 tai 3 luvun säännöksen soveltamisedellytykset lakkaavat, on soveltamistai jatkamisasetusta vastaavasti muutettava. Puolustustilan päättyessä tämän lain 2 ja 3 luvun säännösten nojalla tehtyjen päätösten voimassaolo päättyy. 7. Tämän lain nojalla ei kenenkään perustuslaissa turvattuja tai muitakaan oikeuksia saa rajoittaa enempää kuin lain tarkoituksen saavuttamiseksi on välttämätöntä eikä lakia sovellettaessa ketään saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Tätä lakia sovellettaessa on noudatettava niitä Suomen lain soveltamisalan rajoituksia, jotka johtuvat Suomea velvoittavista kansainvälisistä sopimuksista tai kansainvälisen oikeuden yleisesti tunnustetuista säännöistä. 2 luku. Valtakunnan puolustusta tukevat yleiset turvallisuustoimenpiteet 8. Jos henkilön, joka ei ole kansanedustaja, voidaan aikaisemman rikollisen toimintansa vuoksi tai muuten pätevin perustein epäillä todennäköisesti syyllistyvän valtiopetokseen tai maanpetokseen taikka muuhun sellaiseen rikokseen, joka on omiaan vahingoittamaan tai vaarantamaan valtakunnan puolustusta tai sen turvallisuutta, kihlakunnan poliisilaitoksen päällikkö voi enintään kolmeksi kuukaudeksi kerrallaan velvoittaa hänet asumaan määrätyllä paikkakunnalla tai oleskelemaan määrätyssä paikassa ja asettaa hänet samalla erityisen silmälläpidon alaiseksi taikka määrätä hänet muuttamaan oleskelupaikkakunnaltaan. Henkilö, johon 1 momentissa tarkoitettu määräys on kohdistettu, saa valittaa määräyksestä asuinpaikkansa yleiseen alioikeuteen 14 päivän kuluessa siitä päivästä, jona määräys on annettu hänelle tiedoksi. Alioikeus on valitusta käsitellessään päätösvaltainen myös, kun siinä on yksin puheenjohtaja. Valituskirjelmä voidaan antaa myös määräyksen antaneelle kihlakunnan poliisilaitoksen päällikölle sanottuun alioikeuteen toimittamista varten. Mahdollisuudesta valittaa määräyksestä on sen antamisen yhteydessä ilmoitettava. Tuomioistuimen on ilmoitettava valittajalle ja paikkakunnan viralliselle syyttäjälle valitusta koskevan asian käsittelyn ajasta ja paikasta. Valittajalle on lisäksi ilmoitettava, että hänen valituksensa voidaan käsitellä hänen poissaolostaan huolimatta. 9. Jos 8 :ssä tarkoitetut toimenpiteet ovat lain tarkoituksen saavuttamiseksi riittämättömiä, mainitun pykälän 1 momentissa tarkoitetun henkilön asuinpaikan yleinen alioikeus voi kihlakunnan poliisilaitoksen päällikön, lääninpoliisijohtajan, suojelupoliisin päällikön tai poliisiylijohtajan vaatimuksesta määrätä hänet otettavaksi turvasäilöön enintään kolmeksi kuukaudeksi kerrallaan. Poliisimies saa 1 momentissa tarkoitetun poliisiesimiehen määräyksestä ottaa kiinni ja pitää säilössä samassa momentissa tarkoitetun henkilön siihen asti, kun tämän turvasäilöön ottamista koskeva asia on otettu tuomioistuimessa käsiteltäväksi. Edellä 1 ja 2 momentissa tarkoitetun asian käsittelyssä noudatetaan soveltuvin osin pakkokeinolain (450/87) vangitsemista koskevan asian käsittelyä koskevia säännöksiä. Turvasäilöön määrätyn henkilön oikeuksista on soveltuvin osin voimassa, mitä tutkintavangista on tutkintavankeudesta annetussa laissa (615/74) säädetty. Hänen yhteyden- 423

pitoaan ulkopuolisiin voidaan kuitenkin rajoittaa ja yhteydenpito voidaan kieltää siltä osin kuin se saattaa vaarantaa turvasäilöön määräämisen tarkoituksen saavuttamisen. 10. Jos rekisteröity tai rekisteröimätön yhdistys on toiminnallaan muutoin kuin joukkoviestinnässä vaarantanut tai sen toiminnan voidaan todennäköisin syin epäillä vahingoittavan tai vaarantavan valtakunnan puolustusta tai sen turvallisuutta, valtioneuvosto voi kieltää kyseisen yhdistyksen, ei kuitenkaan eduskunnassa edustettuna olevan rekisteröidyn puolueen, toiminnan jatkamisen kokonaan tai osittain. Jos edellä tarkoitettu toimenpide kohdistetaan ammatillista järjestäytymisvapautta ja ammatillisen järjestäytymisoikeuden suojelua koskevan kansainvälisen yleissopimuksen (SopS 45/49) 4 artiklassa tarkoitettuun yhdistykseen, asiasta päättää korkein oikeus valtioneuvoston esityksestä. Jos muun yksityisen yhteisön tai säätiön toiminta on ollut tai sen todennäköisin syin voidaan epäillä olevan sen laatuista kuin 1 momentissa mainitaan, valtioneuvosto voi, jos 17 :ssä säädetyt toimenpiteet ovat lain tarkoituksen saavuttamiseksi riittämättömiä, kieltää kyseisen yhteisön tai säätiön toiminnan jatkamisen kokonaan tai osittain. 11. Yleisestä kokouksesta on kirjallisesti ilmoitettava kokouspaikan poliisille viimeistään kolme päivää ennen suunnitellun kokouksen pitämistä. Kihlakunnan poliisilaitoksen päällikkö voi erityisestä syystä hyväksyä myöhemminkin tehdyn ilmoituksen. Kihlakunnan poliisilaitoksen päällikkö voi kieltää kokouksen pitämisen, jos kokous todennäköisesti vahingoittaisi tai vaarantaisi valtakunnan puolustusta tai sen turvallisuutta. Poliisin on estettävä sellaisen kokouksen pitäminen, josta ei ole tehty 1 momentin mukaista ilmoitusta tai jonka pitäminen on 2 momentin nojalla kielletty. Päällystöön kuuluvalla poliisilla on oikeus määrätä kokous päättymään, jos sen kulun perusteella voidaan pitää todennäköisenä, että kokouksen jatkaminen vahingoittaisi tai vaarantaisi valtakunnan puolustusta tai sen turvallisuutta. 12. Lääninhallitus voi rajoittaa oikeutta poistua tietyltä paikkakunnalta sekä kieltää ulkona liikkumisen määrättyinä aikoina tai määrätyillä paikoilla ilman poliisin lupaa, jos väestön turvallisuus tai sotilaallisen maanpuolustuksen tärkeä etu sitä vaatii. Kiireellisessä tapauksessa 1 momentissa tarkoitetun määräyksen voi antaa kihlakunnan poliisilaitoksen päällikkö. Päätös on välittömästi alistettava lääninhallituksen vahvistettavaksi. 13. Kukaan ei saa oikeudettomasti julkistaa tai toiselle ilmaista asiaa, joka on valtakunnan puolustamiseksi tai sen turvallisuuden ylläpitämiseksi säädetty tai määrätty salassa pidettäväksi taikka joka on sen laatuinen, että se on valtakunnan puolustuksen tai sen turvallisuuden taikka niihin liittyvien Suomen ulkomaansuhteiden suojelemiseksi salassa pidettävä. 14. Jos 13 :ssä säädettyä kieltoa on toistuvasti tai vakavasti rikottu joukkoviestinnässä, valtioneuvosto voi asettaa asianomaisen joukkoviestinnän tai sen harjoittajan muun vastaavan viestintätoiminnan enintään kolmeksi kuukaudeksi kerrallaan valvontaan määräämällä, että viranomainen, jonka tehtäväksi valvonta on lailla säädetty, saa ennalta tarkastaa ohjelmia tai viestintää ja tarkkailla niitä ohjelman tai viestinnän aikana sekä poistaa niistä 13 :ssä tarkoitettua asiaa koskevan osan taikka viivyttää ohjelman lähettämistä tai muuta viestintää tai estää sen kokonaan. Edellä 1 momentissa säädetyin edellytyksin saadaan asianomaiseen painotuotteeseen nähden ryhtyä myös sellaisiin toimenpiteisiin, joista on säädetty painovapauslain 37 :n 2 4 momentissa ja 42 :n 2 momentissa. 424

15. Jos muussa radioviestinnässä kuin toimiluvan varaisessa suomalaisessa yleisradiolähetystoiminnassa havaitaan toimittavan 13 :n vastaisesti, on Telehallintokeskuksella ja puolustusvoimien niillä viranomaisilla, joiden puolustustilan aikaiseksi tehtäväksi se on määrätty, oikeus estää viestintä ja häiritä sitä lähetyksen vastaanoton estämiseksi. 16. Kihlakunnan poliisilaitoksen päällikkö voi määrätä, että yksityisten hallussa olevat ampuma-aseet, aseen osat, ammukset ja patruunat sekä räjähdysaineet on toistaiseksi luovutettava poliisiviranomaisen haltuun, jos se on tarpeen väestön turvallisuuden tai sotilaallisen maanpuolustuksen tärkeän edun vuoksi. 3 luku. Sotilaallisen ja taloudellisen maanpuolustuksen toimintaedellytysten turvaaminen 17. Valtioneuvosto voi velvoittaa tuotanto- tai palvelulaitoksen huolehtimaan valtakunnan puolustuksen kannalta välttämättömästä hyödyketuotannosta sekä kieltää laitosta ylläpitämästä sellaista tuotantoa, josta on haittaa valtakunnan puolustuksen kannalta välttämättömälle hyödyketuotannolle, tai rajoittaa tällaista tuotantoa. Valtioneuvosto voi kohdistaa 1 momentissa tarkoitetun velvoitteen, kiellon ja rajoituksen laitoksen omistajan lisäksi myös siihen, joka tosiasiallisesti määrää tai voi määrätä sen toiminnasta. Jos 1 tai 2 momentin nojalla tehtyä päätöstä ei noudateta tai jos todennäköisin syin voidaan epäillä, ettei sitä noudateta, valtioneuvosto voi asettaa asianomaisen tuotantotai palvelulaitoksen määräämänsä valtion hallintoviranomaisen välittömään valvontaan tai tarvittaessa määrätä sen otettavaksi valtion hallintaan. 18. Mitä 17 :n 1 momentissa on säädetty tuotantovelvoitteesta, koskee myös sellaista ulkomailla toimivaa yhteisöä, joka on kokonaan tai määräysvallan kannalta merkittävältä osalta suomalaisessa omistuksessa, ja säätiötä, jossa päättämisvaltaa käyttävät suomalaiset. Tuotantovelvoite annetaan määräämällä yhteisön suomalaiset omistajat tai säätiössä päättämisvaltaa käyttävät suomalaiset toimimaan käytettävissään olevin keinoin niin, että yhteisö tai säätiö huolehtii välttämättömästä hyödyketuotannosta. 19. Valtioneuvosto voi ryhtyä 17 :n 3 momentissa mainittuihin toimenpiteisiin, jos yritys taikka tuotanto- tai palvelulaitos harjoittaa vientiä tai tuontia, joka on omiaan vahingoittamaan tai vaarantamaan valtakunnan puolustusta tai joka on maanpuolustuksen tai siihen liittyvien kansainvälisten suhteiden kannalta haitallista. 20. Sisäasiainministeriö voi asettaa valtion hallintoviranomaisen välittömään valvontaan tai hallintaan tai määrätä takavarikoitavaksi sellaisen Suomessa olevan omaisuuden, joka kuuluu vihollisvaltion kansalaiselle, yhteisölle tai säätiölle. Samoin voidaan menetellä muuhunkin Suomessa olevaan ulkomaiseen omaisuuteen nähden, jos on perusteltua syytä epäillä, että sitä käytetään valtakunnan puolustusta tai sen turvallisuutta vahingoittavaan tai vaarantavaan tarkoitukseen. 21. Valtakunnan puolustuksen kannalta tarpeellista alusta, ilma-alusta, moottoriajoneuvoa, työkonetta tai laitetta taikka niiden omistus-, käyttö-, hallinta- tai valmistusoikeutta taikka aineetonta omaisuutta ei saa ilman valtioneuvoston lupaa siirtää ulkomaille eikä Suomessa ulkomaalaiselle, ulkomaiselle oikeushenkilölle tai muuten ulkomaiseen määräämisvaltaan, jos siirron todennäköisin syin voidaan epäillä vahingoittavan tai vaarantavan valtakunnan puolustusta. 425

22. Valtioneuvosto voi valtakunnan puolustuksen niin vaatiessa velvoittaa palautettavaksi Suomeen 21 :ssä tarkoitetun omaisuuden, jos se on suomalaisessa omistuksessa ulkomailla. 23. Sotilasviranomainen voi määrätä väestön siirtymään muualle sellaiselta alueelta, johon kohdistuvan hyökkäyksen tai muun vastaavan toiminnan taikka niiden välittömän uhan takia on välttämätöntä kiireellisesti ryhtyä erityisiin sotilaallisiin puolustustoimenpiteisiin. 24. Läänin-, piiri- ja valtion paikallishallinnon viranomaisten sekä kunnallisten viranomaisten on 23 :ssä tarkoitetulla alueella ryhdyttävä sotilasviranomaisen määräämiin toimiin puolustuslaitteiden ja liikenneväylien rakentamiseksi sekä muihin puolustusjärjestelyjä tukeviin toimiin. Edellä 23 :ssä mainitulla alueella on puolustukseen käytettävillä joukoilla oikeus puolustusjärjestelyjen vaatimalla tavalla käyttää, siirtää ja hävittää kiinteää ja irtainta omaisuutta. 25. Edellä 23 :ssä tarkoitetulla alueella jokainen on riippumatta siitä, mitä 17 19 :n tai valmiuslain nojalla on määrätty, sotilasviranomaisen määräyksestä velvollinen luovuttamaan alueen puolustukseen käytettäville joukoille tai niiden toimintaa palveleville yrityksille näiden toimintaedellytysten turvaamiseksi sotatarvikkeita, ravinto- ja polttoaineita, aluksia, ilma-aluksia, moottoriajoneuvoja, työkoneita ja laitteita sekä muita hyödykkeitä. Sotilasviranomainen voi määrätä joukkojen ja niiden toimintaa palvelevien yritysten käyttöön näiden toimintaedellytysten turvaamiseksi henkilöitä tarpeelliseen tilapäiseen työntekoon. 26. Edellä 23 :ssä tarkoitetulla alueella toimiva yritys, laitos sekä ammatin- ja elinkeinonharjoittaja, joka tuottaa tai jonka katsotaan kykenevän tuottamaan alueen puolustukseen käytettäville joukoille tarpeellisia hyödykkeitä, on riippumatta siitä, mitä 17 19 :n tai valmiuslain nojalla on määrätty, sotilasviranomaisen määräyksestä velvollinen niitä tuottamaan ja suorittamaan siihen liittyviä muita tehtäviä. Sotilasviranomainen voi tarvittaessa ottaa tällaisen yrityksen tai laitoksen tilapäisesti puolustusvoimien valvontaan tai hallintaan. Edellä 1 momentissa tarkoitetun yrityksen tai laitoksen palveluksessa oleva henkilö on sotilasviranomaisen määräyksestä ja sen alaisuudessa velvollinen suorittamaan muitakin kuin varsinaisen palvelussuhteensa perusteella hänelle kuuluvia tehtäviä. 27. Jos sotilaalliset puolustustoimenpiteet vaativat 23 26 :n mukaisten toimivaltuuksien käyttämistä kauemmin kuin kahden viikon ajan, niitä saadaan käyttää edelleen valtioneuvoston päättämässä laajuudessa ja määräämällä alueella. Valtioneuvoston päätös on heti saatettava sotilasviranomaisten tietoon ja se on julkaistava mahdollisimman nopeasti Suomen säädöskokoelmassa. 426 4 luku. Erinäiset säännökset 28. Edellä 3 luvussa sekä 33 ja 44 :ssä tarkoitetaan sotilasviranomaisella alueellisessa johtovastuussa olevaa joukkoyksikön komentajaa ja sotilasalueen päällikköä sekä heitä ylempiä komentajia.

29. Henkilölle, joka tämän lain nojalla on määrätty muuttamaan asuinpaikastaan, on tilapäisen asuinkunnan järjestettävä valtion varoin kohtuullinen majoitus ja toimeentulo. Mitä 1 momentissa on säädetty, koskee myös sellaista henkilöä, jonka huolenpidosta turvasäilöön otettu elatusvelvollisena vastaa. 30. Tilapäiseen työntekoon voidaan 25 :n 2 momentin nojalla määrätä jokainen 23 :ssä tarkoitetulla alueella asuva tai oleskeleva henkilö, joka on täyttänyt 15 vaan ei 65 vuotta. Tilapäiseen työntekoon määrätty voidaan tarvittaessa velvoittaa käyttämään omia työvälineitään. Tilapäiseen työntekoon määrättyä ei saa pitää vastoin tahtoaan työssä kauempaa kuin 12 työpäivää. Pakottavasta syystä aikaa voidaan pidentää enintään 12 työpäivällä. Tilapäiseen työntekoon määrätyn oikeuksista ja velvollisuuksista on lisäksi voimassa, mitä valmiuslaissa on työvelvollisesta säädetty. 31. Jokainen on velvollinen antamaan sotilasviranomaisille 23 ja 24 :ssä tarkoitettujen puolustustoimenpiteiden järjestämiseksi tarpeellisia tietoja. 32 on kumottu 1.12.1999 lukien L:lla (V:1.12.1999 K, A:21.5.1999, SK:623/1999.) 33. Valtioneuvostolla, ministeriöllä, lääninhallituksella ja kunnanhallituksella sekä asianomaisella sotilasviranomaisella on oikeus saada julkaistuksi tai lähetetyksi tämän lain soveltamista tai noudattamista koskevat tiedotukset, jotka on valtakunnan puolustuksen tai sen turvallisuuden kannalta saatettava nopeasti kansalaisten tai tietyn alueen asukkaiden tietoon. Tiedotukset on julkaistava mahdollisimman pian tiedottamisen tarpeen mukaan valtakunnallisessa, alueellisessa tai paikallisessa aikakautisessa painotuotteessa taikka yleisölle suunnatussa lähetyksessä. 34. Valtion ja tiedotusvälineiden välisen yhteistoiminnan edistämiseksi valtioneuvoston on asetettava puolustustilan ajaksi neuvottelukunta, jossa ovat edustettuina sanoma- ja aikakausilehtiala, yleisradio- ja kaapelilähetystoiminta sekä asianomaiset hallinnonalat. 35. Poliisin ja muiden viranomaisten on annettava tämän lain ja sen nojalla annettujen määräysten täytäntöönpanossa tarvittavaa virka-apua. 36. Sitoumukseen tai sopimukseen sisältyvää ehtoa taikka erityistä välipuhetta ei saa soveltaa eikä panna täytäntöön siltä osin kuin se on tämän lain tai sen nojalla annettujen määräysten vastainen tai sen tarkoituksena on kiertää tätä lakia tai sen nojalla annettuja määräyksiä. Tämän lain nojalla annettu tiettyyn omaisuuteen kohdistuva tuotanto- tai luovutusvelvoite tai muu sellainen päätös siirtyy omistajan vaihdoksen yhteydessä koskemaan omaisuuden uutta omistajaa. 37. Tämän lain nojalla annetun määräyksen perusteella tehdystä hallintopäätöksestä on oikeus valittaa siinä järjestyksessä, mitä yleisesti on säädetty valittamisesta asianomaisen viranomaisen päätöksestä. Lääninhallituksen alaisen viranomaisen päätöksestä valitus tehdään kuitenkin lääninoikeudelle. Jollei muutoksenhakumenettelyä ole säädetty, valitus tehdään korkeimmalle hallinto-oikeudelle. Sotilasviranomaisen tämän lain nojalla tekemään hallintopäätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla, lukuun ottamatta 427

24 ja 25 :n nojalla tehtyjä hallintopäätöksiä, joihin haetaan muutosta valittamalla lääninoikeuteen. Tämän lain nojalla tehtyä hallintopäätöstä ja tuomioistuimen päätöstä 8 ja 9 :ssä tarkoitetuissa asioissa on noudatettava heti valituksesta tai alistuksesta huolimatta, jollei muutoksenhaku- tai alistusviranomainen toisin määrää. Valtioneuvoston ja sen ministeriöiden päätöksiin, joihin tämän lain nojalla saadaan hakea muutosta valittamalla, on liitettävä valitusosoitus. Tämän lain 8-12 ja 14 :n ja 25 :n 2 momentin nojalla tehtyä päätöstä koskeva alistus ja valitus on käsiteltävä kiireellisesti. 38. Milloin joku on 12, 16 19, 21, 22 tai 23-26 :n nojalla tehdyn päätöksen tai toimenpiteen johdosta kärsinyt vahinkoa, jota hänelle ei korvata muun lain nojalla, suoritetaan hänelle vahingosta täysi korvaus valtion varoista. Samoin on meneteltävä 20 :ssä tarkoitetun toimenpiteen johdosta muulle kuin vihollisvaltion kansalaiselle, yhteisölle tai säätiölle aiheutuneen vahingon osalta. Jos vahinkoa on vahingon kärsineen varallisuusolot ja muut olosuhteet huomioon ottaen pidettävä vähäisenä tai jos valtiontaloudelliset tai kansantaloudelliset syyt sitä vahinkojen suuren määrän vuoksi välttämättä vaativat, suoritetaan vahingosta kohtuullinen korvaus. 39. V:1.9.1995 M, A:21.4.1995, SK:669/1995) Rangaistus 13 :ssä tarkoitetun tiedon oikeudettomasta julkistamisesta tai toiselle ilmaisemisesta säädetään rikoslain (39/1889) 12 luvun 5 7 :ssä. 40. (V:1.9.1995 M, A:21.4.1995, SK:669/1995) Rangaistus 13 :ssä tarkoitetun salassa pidettäväksi säädetyn tai määrätyn tiedon törkeästä huolimattomuudesta tehdystä oikeudettomasta julkistamisesta tai toiselle ilmaisemisesta säädetään rikoslain 12 luvun 8 :ssä. 41 on kumottu L:lla (V:1.9.1995 K, A:21.4.1995, SK:669/1995.) 42 on kumottu 1.12.1999 lukien L:lla (V:1.12.1999 K, A:21.5.1999, SK:623/1999.) 43. Joka jättää noudattamatta taikka muulla tavalla rikkoo 1) 17 23, 25 tai 26 :n tai 30 :n 1 momentin nojalla annettuja määräyksiä, 2) 10 12 :n nojalla määrättyä yhdistys-, kokoontumis- tai liikkumisvapauden rajoitusta, 3) 16 :n nojalla määrättyä luovutusvelvollisuutta, 4) 31 :ssä säädettyä tiedonantovelvollisuutta, tai 5) 33 :ssä säädettyä julkaisemisvelvollisuutta, on tuomittava puolustustilarikkomuksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi. Edellä 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetun rikkomisen yritys on rangaistava. 44. Jos sotilasviranomainen katsoo, ettei puolustusvoimissa palveleva tai sotilasviranomaisen tämän lain nojalla antamaan määräykseen perustuvassa tehtävässä toimiva henkilö, joka on haasteen, kutsun tai määräyksen perusteella velvollinen saapumaan tuomioistuimeen tai jota on pyydetty antamaan selitys tuomioistuimen tai muun viranomaisen käsiteltävässä asiassa, voi palveluksensa tai tehtävänsä vuoksi osallistua oikeudenkäyntiin tai antaa selitystä, ei tämä ole velvollinen osallistumaan oikeudenkäyntiin eikä 428

menetä tilaisuutta selityksen antamiseen, ellei asiaa käsittelevä tuomioistuin tai muu viranomainen toisin päätä. Sotilasviranomaisen on, käyttäessään 1 momentissa tarkoitettua toimivaltaa, ilmoitettava esteestä riittävän ajoissa asianomaiselle tuomioistuimelle tai viranomaiselle. Tuomioistuimen tai muun viranomaisen on hyväksyessään 1 momentissa tarkoitetun esteen siirrettävä asian käsittelyä. 45. Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä syyskuuta 1991. Tällä lailla kumotaan sotatilasta 26 päivänä syyskuuta 1930 annettu laki siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen, sotatilasta 26 päivänä syyskuuta 1930 annetun lain säännösten soveltamisesta sotavoiman liikekannallepanon sattuessa 28 päivänä marraskuuta 1930 annettu laki, sen korvauksen perusteista, mikä sotatilasta annetun lain mukaan on eräissä tapauksissa valtion varoista suoritettava 18 päivänä elokuuta 1944 annettu laki, läänin- ja poliisihallinnosta poikkeuksellissa oloissa 13 päivänä lokakuuta 1939 annettu asetus, moottoriajoneuvojen ottamisesta puolustusvoimain käyttöön 20 päivänä kesäkuuta 1941 annettu asetus siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen sekä alusten ottamisesta puolustusvoimain käyttöön 18 päivänä elokuuta 1944 annettu asetus. Mitä muualla laissa on säädetty sotatilasta, koskee tämän lain voimaantultua puolustustilaa. 429

430

431

432

ISBN 951-25-1642-X