Kansallinen metsäohjelma 2015 Metsätalous ja energia -työryhmä Muistio 19.12.2011 Metsätalouden tuet tulevaisuudessa -työpaja Aika 15.12.2011 klo 9.30-15.30 Paikka Metsämiesten säätiön maja, Suomusjärvi Osallistujat Marja Hilska-Aaltonen, pj. Urpo Hassinen Harri Hänninen, siht. Simo Jaakkola Matti Mäkelä Kari Perttilä (Kai Merivaaran sijaan) Pekka Ripatti (kohdat 1-5) Sixten Sunabacka (kohdat 1-3) Mikko Tiirola (Juha Hakkaraisen sijaan) Tuomo Turunen Jouni Väkevä Olli Äijälä, siht. (kohdat 1-5) Asiantuntijat Arto Koistinen, Tapio Juha Laitila, Metla Timo Makkonen, Metsäkeskus Juho Rantala, Metla Timo Tolppa, Metsäkonepalvelu Oy 1 Tilaisuuden avaus ja tavoitteet Ilari Pirttilä Metsämiesten Säätiöstä kertoi lyhyesti säätiöstä ja toivotti osallistujat tervetulleiksi säätiön majalle. Tilaisuuden puheenjohtaja Marja Hilska-Aaltonen kiitti Pirttilää tiloista ja tarjoiluista. Puheenjohtaja määritti työpajan tavoitteeksi tarkastella avoimesti kaikkia metsätalouden töitä ja niihin liittyviä tukia. Koska valtion rahoitusta supistetaan, tuet on kohdistettava vain välttämättömimpiin työlajeihin. 2 Näkemyksiä tukijärjestelmän tulevaisuudesta Marja Hilska-Aaltonen esitteli tilaisuuden aluksi näkemyksiä tukijärjestelmän tulevaisuudesta (liite 1). Lähes 80 vuotta tuet ovat kohdentuneet likimain samoihin työlajeihin, vaikkakin linjauksissa ja painotuksissa on tapahtunut muutoksia. Rahoitusvyöhykkeet, hieman erilaisina, ovat olleet myös käytössä vuosikymmeniä. Tukitaso perustuu toteutuskustannuksiin, josta eri vyöhykkeillä korvataan erisuuruinen osa. Vuoden 2009 markkinahakkuiden normaalia alhaisempi taso johti energiapuun korjuun lisääntymiseen ja tukimäärän kasvuun. Esimerkiksi vuonna 2011 tehdyistä töistä 8-10 miljoonaa siirtyy maksettavaksi vuoden 2012 rahoista, koska tukiin varatut varat ovat loppuneet ja lisärahoitus oli riittämätön. Tämä pienentää vuonna 2012 toteutettavien töiden rahoitusta. Lisäksi muutoinkin ensi vuonna on käytettävissä 20 miljoonaa kuluvaa vuotta pienemmät määrärahat. Tukien painopiste on ollut viimevuodet energiapuun korjuussa ja haketuksessa. Mitä enemmän kohteiden tukikelpoisuudelle on ehtoja ja rajauksia (senttejä ja kiloja), sitä enemmän tarvitaan valvontaa. - Mitä joustavammat säädökset, sitä vähemmän byrokratiaa. Pienpuun energiatuen tavoite: saatava energiapuuta, mutta ei saa vääristää kilpailua. Jos aiheutuu kilpailun vääristämisiä, on tukijärjestelmän tarkoituksenmukaisuutta tarkasteltava uudelleen. TEM:ssä on rakennettu seurantajärjestelmää, jolla voidaan arvioida tukien mahdollista vaikutusta kilpailun vääristämiseen. Se ei tule kaikkien käyttöön, vaan jää virkamiestyökaluksi.
Eräs vaihtoehto on, että luovuttaisiin kokonaan pienpuun energiatuesta, ja kohdennettaisiin tukea vain taimikonhoitoon. Annettaisiin markkinoiden hoitaa energiapuu. Pienpuun energiatuen (PETU) notifioinnissa on haasteita, koska EU:n komission on halunnut, että tuelle tuetaan vain sähkön- ja lämmöntuotantoa. Tästä koituisi ongelmia biojalostamoille, joissa samasta puusta voidaan valmistaa hyvinkin erilaisia tuotteitta markkinoiden kysynnän mukaan. Muutenkin tuen hyväksyttäminen on haasteellinen prosessi, koska laitostuet ovat hyväksyttyjä mutta korjuutuet eivät. PETU asemoituu edellä mainittujen tukien välimaastoon. Käytiin keskustelua myös miten ensiharvennus pitäisi määritellä PETU-asetuksessa. Infrastruktuurin tukemisen tavoitteena on oltava, että talvi- ja kelirikkoleimikoita saadaan enenevässä määrin kesäkohteiksi. Tiestöä on ajateltava kokonaisuutena, metsätiet eivät välttämättä ole pullonkaula, vaan yksityistiet, kylätiet, joiden takana metsätiet ovat. Puuhuolto pitää saada pysyvästi yksityisteiden rahoituksen perusteeksi, vaikkei kolmea savua tien varrelta löytyisikään. Määräaikainen säännös, joka päättyy tänä vuonna, on saatava pysyväksi ja siinä yhteydessä on arvioitava Kemera-lain nojalla myönnettävien metsätien tekemiseen kohdistuvien tukien sulauttaminen yksityistielain mukaiseen tukijärjestelmään. 3 Mihin tuet valuvat? Mitä jos tukia ei ole? Arto Koistinen ja Pekka Ripatti tekivät katsauksen tukien kohdentumiseen ja pohtivat, mitä tapahtuisi ilman tukia (liite 2). Suunnittelukorvaus perustuu siihen, että Maailmanpankki aikanaan vaati 1970-luvulla, että töiden rahoituksen tulee perustua suunnitelmiin, jotka laatii valtion organisaatio. Myös komissio vaati, että rahoitetaan vain työt, jotka perustuvat ennakkosuunnitelmiin, samaan tapaan kuin maataloudessa. Jälkirahoitteisten töiden rahoittaminen on kuitenkin mahdollista, kunhan kaikki rahoitusehdot täyttävät työt rahoitetaan. Jälkirahoitteisten töiden hyväksymisessä on siten vähemmän harkintavaltaa kuin suunnitelman vaativien töiden rahoituksessa. Todettiin, että jonkinlaisen suunnitelman tuet varmasti jatkossakin vaativat mutta, että se voisi olla kevyempi kuin nykyisin. Tukitason alentuessa suunnittelun ja valvonnan suhteellinen osuus valtion toimintaan osoittamista varoista kasvaa, mikä on koko nykyisen järjestelmän sudenkuoppa. Tietty historia ei riitä, vaan on oltava joku muu vedenpitävä syy, miksi rahoitetaan erikseen suunnittelua. Suunnittelun laatu on tärkeä kysymys ja merkittävä osa kustannuksia. On arvioitava tarkoituksenmukainen suunnitelmien laatutaso. Toisaalta suunnittelukustannukset koostuvat paljolti maastotyöstä, joka on välttämätöntä hankkeen laadukkaan toteutuksen kannalta. Voidaan kysyä, miksi tuet ovat erisuuruisia eri osissa maata. Jos kustannusperusteisesti tarkastellaan, taimikon ja nuoren metsän hoidossa kulut ovat maan eri osissa samaa luokkaa, mutta tuet ovat pohjoisessa suurempia. Kyse on toisaalta investoinnista, josta tuotto kertyy vasta huomattavan kaukana erityisesti Pohjois-Suomessa. Onko kyse investointituesta? Jos meillä olisi metsätalousyrittäjiä, tukea ei tarvittaisi. Osittain tukitarve johtuukin metsänomistuksen rakenteesta. Kannustavuutta investointeihin saataisiin, jos tuki perustuisi verotukseen, eli investointikulun voisi vähentää jopa kaksinkertaisena. Toisaalta vallalla oleva verotukien karsiminen on vastoin tätä ajattelua. Lisäksi verotuissa on vähemmän mahdollisuuksia säätää ja tarkentaa tuen kohdentumista metsäpolitiikan muuttuessa. Kokonaisuutta mietittäessä on rohjettava ylittää hallinnonalarajat. Vaikka verotus on VM:n hallinnonalalla, ja metsäpolitiikka MMM:n johdossa, se ei saa rajoittaa keinojen 2 (6)
kehittämistä. Keskustelussa nousi esiin näkemys, että VM:ssä ei ole metsäalan osaamista, joten ministeriöiden väliltä puuttuu luonteva keskusteluyhteys. Koska hakkuut ovat vain noin puolet kasvusta, metsätase on vaarassa johtaa siihen, että puuntuotannon tukeminen kyseenalaistetaan. Suomeen on saatava lisää investointeja puuta käyttävään teollisuuteen. Tilakoon rinnalla tai jopa sijaan tulisi kiinnittää huomiota käsittelyyksiköiden kokoon. Onko perusteltua tukea pienipiirteistä harrastelua? Toisaalta käsittelykuvioiden koko kasvaa tilakoon kasvaessa. Osasyy pieneen kuviokokoon on myös metsäammattilaisissa. Jos tukia ei olisi, se saattaisi johtaa taimikonhoidon suoritemäärien kasvamiseen nuoren metsän hoidon sijaan, koska taimikonhoidon kustannukset ovat pienemmät. Varhaishoidon tekemiseen tulisi panostaa kaukonäköisesti ja automaattisesti. Kemeraa rapauttava säännös on kahden metrin raja, joka Pohjois-Suomea lukuun ottamatta johtaa mattimyöhäisten toimintaan. Metsälaissa asetettua taloudellisesti kasvatuskelpoisen taimikon rajaa tulee tarkastella uudelleen, koska valtiotukea ei voi myöntää laissa säädetyn velvoitteen hoitamiseen. Kemera-kohteiden rajaa tulee alentaa metriin tai 1,3 metriin. Silloin työn ajoitus menee kohdalleen ja koko maassa voitaisiin käyttää samaa tukitasoa. Koska asia on metsäpuolen omissa käsissä, jarru pois ja lainsäädäntöön. Metsäalan yhteinen tahto ja näkemys auttavat viemään asian läpi. Yksi vaihtoehto rahoituslaille voisi olla, että laaditaan ohjelma (5-7 vuotta), jossa asetetaan työtavoitteet ja määritetään ohjelmalle rahoitus, jonka sisällä hankkeita voidaan priorisoida ja sopeuttaa saatuun rahoitukseen. Maatalouden puolella ohjelmapohjaisesta rahoituksesta on toisaalta huonoja kokemuksia. Mikä on metsätalouden tukien ja verotuksen vaikutus kansantalouden tuotokseen? Tällä hetkellä meiltä puuttuu tutkimus, joka osoittaisi tämän konkreettisesti. VM:ssä näkökanta on yhteiskunta, työllisyys ja hyvinvointi, ei se, että metsät kasvavat ja voivat hyvin. Kirstunvartijoiden suuntaan on puhuttava oikeaa kieltä. 4 Teknisen kehityksen vaikutus tuottavuuteen taimikonhoidossa ja energiapuuharvennuksessa Juho Rantala kertoi teknologian ja tuottavuuden kehityksestä taimikonhoidossa (liite 3). Taimikonhoidon kustannustaso on noussut 2000-luvulla, joka selittyy paitsi työkustannusten nousulla myös sillä, että tehdään yhä vaikeampia ja työläämpiä kohteita. NMH:n kustannustaso on noussut hitaammin kuin taimikonhoidon kustannus. Energiapuun korjuulla (ja tuilla) kompensoidaan kustannusten nousua NMH:ssa. Taimikonhoidon laatu on keskeisiä tulevaisuuden puuntuotantoon liittyviä asioita. Taimikonhoidon laatu on kuitenkin heikkenemässä, rästit kasvavat. Metsätalouden työvoima ikääntyy, nuoria ei saada houkuteltua alan töihin. Samalla metsänomistajakunta ikääntyy ja omatoimisuus vähenee. Metsänhoitopalvelujen kysyntä kasvaa, mutta työvoimapula uhkaa. Tuottavuutta on pakko nostaa. Keinot tuottavuuden nostoon: koneellistaminen, ajoitus ja taimikonhoitokertojen määrä, varhaisperkaus sekä kemialliset ja biologiset vesakontorjuntakeinot. Koneellisen lehtipuuvesakon kitkemistä havupuun taimikoista jarruttaa Kemera, koska työ tulisi tehdä noin metrin pituiseen taimikkoon, johon ei saa tukea. Tämä on este myös konekehitykselle. Koneellisen kitkennän kustannussäästö manuaaliseen verrattuna on noin 20 % unohtaen Kemera-tuki. Taimikon harvennusvaiheessa (3-8 m) on käytössä kaksi konemallia (MenSe, UW40). Järeä peruskone ja harvennuspää ei ole kannattava (vaihtelu tosin suurta), mutta pienkone harvennuspään kanssa on kustannuksiltaan samaa luokkaa miestyön kanssa. Noin 15 % 3 (6)
Kemera-kohteista olisi konetyönä kilpailukykyisiä. Pelkkä kone ei riitä, kuljettaja ja hänen osaamisensa (koulutus) on tärkeää. Metsänomistajat pelkäävät ennakkoon konetyötä, mutta ovat olleet tyytyväisiä työjälkeen muutaman vuoden päästä. Ennakkoasenteet ovat yksi este konetyön lisääntymiselle. Varhaisperkaustarpeesta tehdään nykyään vain 10 %. Sen edut ovat kuitenkin merkittäviä puuston jatkokehityksen kannalta ja se on myös taloudellisesti kannattava. Tukirakenne ei kuitenkaan kannusta siihen. Ennen nyky-kemeraa omistajat tekivät itse paljon perkausta, mutta tämä johtui enemmänkin silloisen omistajakunnan rakenteesta. Tänä päivänä metsäammattilaisten tietotaso perkauksen tarpeellisuudesta on puutteellinen, ja kannuste neuvoa puuttuu. Monelle metsänomistajalle riittää lakitaso, eikä hyvän metsän hoidon taso, sillä kustannuksia pelätään. Tarvitaan kannuste tehdä pitkävaikutteisia investointeja, ajoissa. Ongelmana on tässäkin jo aiemmin mainittu Kemera-tuen pituusrajavaatimus. Suomen ja Ruotsin metsätalouden verotuksen ja tukien vertailu olisi hyödyllinen. Todettiin, että tällainen vertailu on tehty noin viisi vuotta sitten (raportti Metsätehon sivuilla). - Olisiko syytä päivittää? Samalla todettiin, että tulosten tulkitseminen on erittäin haastavaa, koska järjestelmät ovat hyvin erilaiset, mm. metsätulojen verotus on erilaista. Tukitasojen laskiessa tulee hyödyntää metsänhoidossa energiapuu ja taimikoiden kasvattaminen nykyistä tiheämpinä (suositukset). Tuessa poistuman vähimmäismäärävaatimusta tulisi laskea eli jäävän puuston määrää tulisi lisätä, mutta kustannusvastaavuus täytyy pystyä osoittamaan valtiontukea myönnettäessä. Varhaisperkauksen tarpeesta vallitsi työpajassa yksimielisyys. Se on keino pitää pienenevillä tukitasoilla taimikonhoidon laatu kunnossa. Jos laikkumätästyksen tilalle saataisiin vielä kääntömätästys, se saattaisi vähentää myös varhaisperkauksen tarvetta. Korostettiin, että tarkasteluun tulee nostaa koko ketju, ei vain yksi työlaji. Metsänomistajille tulee kehittää metsäomaisuuden hoitopalvelun kaltainen, markkinapohjainen palvelumalli. Asiakaslähtöisessä järjestelmässä voitaisiin tehdä tarjous/kartoitus varhaisperkauksen tarpeesta automaattisesti, kun viisi vuotta viljelystä on kulunut. Tulee löytää ne kohteet, joihin metsätalouden tuet on metsäpolitiikan ja kansantalouden kannalta järkevintä ohjata. Metsänomistajan kuuluu kantaa riski. Omaisuuden hoidon laiminlyönnistä ei saa tukea. Juha Laitila kertoi teknologian ja tuottavuuden kehityksestä energiapuuharvennuksissa (liite 4). Kalleimmat puut korjata tai kaataa maahan, ovat läpimitaltaan 5-7 cm puut. Kokopuu- ja rankahakkuun tuottavuus kasvaa rinnankorkeusläpimitan kasvaessa. Karsitun rangan metsä- ja autokuljetuksessa tuottavuus kasvaa verrattuna kokopuuhun. Rangan ja kokopuun korjuukustannus on samaa luokka kun läpimitta on yli 10 cm. Kokopuun korjuu välipaikkahaketuksessa on kannattavin, saadaan täysiä autokuormia. Ruotsalaisten mukaan hakkuun tuottavuuden tulee olla 10 mottia tunnissa, jotta pärjätään, alle 6 sentin runkoja 600 mutta noin 10 sentin vain 200 kappaletta. Käytäväharvennus puupuimurilla nuoriin puskametsiin nostaa ruotsalaisten tulosten mukaan tuottavuutta: tulos 9 mottia ja 500 runkoa tehotunnissa. Saattaisi sopia hyvin turvemaille. Juha Laitila korosti, että teknisesti on kyseessä vasta pilottivaiheen ratkaisu. 4 (6)
Hakkuuvaiheen kustannuseroa ei saada kiinni metsä- ja kaukokuljetuksessa tai haketuksessa. Kuljettajat ja heidän koulutus ovat avainasemassa, sillä laitteet ja menetelmät kehittyvät hitaasti. 5 Metsäparannustoiminta ja tuet tulevaisuudessa Timo Makkonen kertoi metsänparannustoiminnasta ja niiden tukikäytännöistä (liite 5). Nykyisin metsänparannustoiminta tarkoittaa suometsien kunnostusta (ojitus) sekä metsäteiden rakentamista ja korjaamista. Ojitus lisää suopuuston kasvua vähintään 3 m 3 /ha/v, kunnostusojitus vähemmän, mutta ylläpitää kasvua. Suometsissä ongelmana ovat usein myös ravinnetalousongelmat; kaliumin ja fosforin puute. Kerralla kuntoon periaate soiden metsänhoitosuosituksissa. Koko suoalue on hoidettava kerralla, vaikka omistajia on useita. Vesien hoidon suunnittelu edellyttää kokonaisvaltaista tarkastelua. Näistä seuraa, että ovat yhteishankkeita, joiden kokoon juokseminen sitoo työtä ja resursseja. Kunnollinen väyläverkosto on metsä- ja energiateollisuuden biomassan hankinnan kannalta keskeinen. Metsäteiden rakennuksesta on siirrytty teiden perusparannukseen. Vanhimmat tiet eivät täytä nykyisiä tienormeja ja tarpeita. Jos teihin ei käytetä julkista tukea, tiet jäävät vain omistajien käyttöön. Keskustelussa nostettiin esille kysymys metsäteiden laatunormeista, rakennetaanko liian hyviä teitä. Todettiin, että puuenergian korjuussa käytettävä kuljetuskalusto vaatii paremmat tiet ja kääntöpaikat kuin puutavara-autot. Voimassa olevat tienormit eivät ole huomioineet sitä, että energiapuun, erityisesti kantojen, kuljetus tapahtuu perävaunuilla, jotka vaativat paljon tilaa. 6 Kommenttipuheenvuorot ja keskustelu Metsäkoneyrittäjä Timo Tolppa, Metsäkonepalvelu Oy, kertoi tuista koneyrittäjän näkökulmasta (liite 6). Hän totesi, että koneyrittäjä ei saa kantokäsittelystä levityskustannuksia lukuun ottamatta mitään korvausta, vaikka tekee koko työn: hankkii ja varastoi aineet, tekee tukihakemukset, jne. Aineet ovat vähittäiskauppaa, josta ei tienaa. Metsänomistajalle aineet ovat ilmaisia, koska tuki on 100-prosenttinen. Ruotsissa kantokäsittelyä ei juuri tehdä, siellä metsänomistaja maksaa käsittelykustannukset. Materiaalituki pitäisi laskea, metsänomistajallakin tulisi olla omavastuuta. Nyt tuki valuu kauppiaille. Tämä saisi metsänomistajan miettimään kohdevalintaa ja säästämään aineissa. Esimerkiksi avohakkuille ja harvennuksiin tuki-% voisi olla erisuuruinen. Toisaalta sertifiointi edellyttää kantokäsittelyä, joten se on monessa tapauksessa tehtävä kuitenkin. Koneyrittäjän kannalta on ongelmallista, että tukirahojen saannissa on pitkä viive työn toteuttamiseen nähden. Kemera ohjasi isot koneet liian pieniläpimittaisiin kohteisiin; Petu ohjaa paremmin. Laitteiden kehittämistukia pitäisi ohjata uusiin laiteinnovaatioihin, ei vanhoihin. Tukieuroille tulisi olla tuottotavoitteet. Metsäpalveluyrittäjä Tuomo Turunen, Metsäpalvelu Turunen, katsoi Kemera-rahoituksen keskeisenä ongelma olevan, että vuodesta toiseen maksellaan edellisen vuoden toiminnasta. Yrittäjät joutuvat olemaan pankkina, koska raha tulee vasta vuoden viiveellä 5 (6)
toiminnasta. Tulisi hoitaa kerralla rästit kuntoon, että päästään reaaliaikaiseen maksatukseen. Hän katsoi, että jos metsänomistaja saa itse päättää taimikonhoidon ajoituksen, hän tekee sen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jolloin se on vähiten työläs. Integroidussa korjuussa yksikköhinta tulee liian kalliiksi. Uudet metsäalan investoinnit Suomeen ovat välttämättömiä. Bioenergiapuolella pyrolyysilaitoksen perustaminen Pohjois-Karjalaan tulee nostamaan valtavasti puun kysyntää. Venäjä WTO-jäsenyyden jälkeen voi kuitenkin olla investoinneille Suomea houkuttelevampi kohde. Metsäsuunnitelmaa hän kristisoi siitä, että se perustuu vain metsän hyvinvoinnin lisäämiseen. Tämän rinnalla tulisi kukkaroesimerkeillä kertoa, mitä mikin toiminta metsässä tuottaa; eurot mottien sijaan neuvontaan. Metsään.fi sivuille on saatava taloudellista neuvontaa. Europohjaisen konsultoinnin tulee kuitenkin tapahtua pääasiassa markkinapohjaisesti, ei valtion toimin. 7 Tilaisuuden päätös ja seuraava tilaisuus Puheenjohtaja kiitti alustajia ja osallistujia aktiivisuudesta. Asioita käsiteltiin kriittisesti mutta hyvässä hengessä. Tehtävä jatkuu toisessa työpajassa, joka on 27.1.2012 pääkaupunkiseudulla. Toisen työpajan sisältöä linjattiin alustavasti. Tilaisuudessa voisi olla tarkastelu joltain toimialalta, jossa aiemmin on ollut tukia, mutta ei ole enää (katsastus, terveydenhuolto, tms.). Voisi olla myös tarkastelut, mitä jos tuki loppuu; mitä jos tuki vähenee, mitä silloin tuetaan? Lisäksi tulisi pohtia verotusinstrumentin käyttöä tukien sijaan, ja mitä mahdollisuuksia on saada verotuet läpi komissiossa. Verohelpotukset eivät vääristäisi kilpailua, mutta kannustaisivat investoimaan; verodynamiikasta voisi olla alustaja. Myös Ruotsin tilanteesta olisi hyvä saada alustus. Työpajassa tulisi kuitenkin ryhtyä työstämään uutta tukijärjestelmää. Lähtökohtana tulee olla koko ketjun tarkastelu. Työhön kuuluu riskianalyysi uuden järjestelmän läpimenon mahdollisuudesta. 6 (6)