Uudistuvat metsänhoidon suositukset

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Uudistuvat metsänhoidon suositukset"

Transkriptio

1 Uudistuvat metsänhoidon suositukset Olli Äijälä HENVI:n ja Tapion ilmastonmuutos ja metsänhoito seminaari

2 Hyvän metsänhoidon suositukset Tapio on laatinut (MMM:n toimeksiannosta) toimijoiden kanssa metsänhoitosuosituksia jo vuosikymmenten ajan. Suosituksilla on pyritty vastaamaan ajankohtaiseen tarpeeseen metsätaloudessa sekä näköpiirissä olevaan tulevaisuuteen. Suosituksilla on ollut ja on merkittävä toimintaa ohjaava vaikutus. Tehokkaat metsänhoidon menetelmät ovat osaltaan mahdollistaneet nykyisen 104 milj. m 3 vuotuisen kasvun. Suositusten vaikutukset kansan- ja yksityitalouteen on merkittävä. 2

3 Metsänhoidon suositusten uudistaminen Työn rahoitus perustuu Tapion ja MMM väliseen tulossopimukseen. Metsänhoitosuositusten uudistamistyön lopputuotos on kaikille vapaasti Internetissä saatavissa oleva suositusjulkaisu (su/ru). Suositus tarjoaa perusteet, toimintamallit ja ohjeet monipuolisen metsänhoidon toteuttamiseen. Suositus kattaa koko maan => se ei ole kuitenkaan täydellinen ja tyhjentävä kuvaus kaikista mahdollisista toimenpiteitä kaikilla mahdollisilla kohteilla

4 Aikataulu uudistuksesta ylläpitoon 31/12/ /06/ /12/ /06/ /12/ /06/2014 MHS:n periaatteet Metsänhoidon suositukset MHS:n taustaraportti Metsänuudistamisen päätöstukityökalu Metsänhoidon suositusten ja työoppaiden tarkistaminen saatujen kokemusten pohjalta MHS-työopas vesiensuojelu MHS työopas riistanhoito Viestintä (mm. Metsälain muutos

5 Suositusten uudistamisen keskeiset muutostekijät metsänomistajakunnan tavoitteiden ja asenteiden muutos metsälain ennakoitu muutos puun ja muiden metsien hyötyjen käytön monipuolistuminen metsänomistajien ja kuluttajien muuttuvien tarpeiden mukaan ilmastonmuutoksen hillintä ja siihen sopeutumisen metsänhoidossa. 5

6 Johtoryhmän kokoonpano 1. Brander Sauli UPM Metsä 2. Eini Ari Suomen metsäkeskus, JP 3. Hakkarainen Juha MTK r.y. 4. Huurinainen Arto Tornator 5. Kangas Jyrki Metsähallitus 6. Kauppi Lea SYKE 7. Kostama Jari Energiateollisuus ry 8. Larnimaa Riitta PVO Oy 9. Lindholm Esa Bioenergia ry. 10. Luukkonen Jari Maailman luonnon säätiö, WWF 11. Länsitalo Jorma Stora Enso Metsä 12. Merivuori Kai Suomen Sahat 13. Mäntylä Juha Metsä Group, Espoo 14. Ojala Juha, vpj. MMM 15. Pajuoja Heikki Metsäteho Oy 16. Peltola Matti Koneyrittäjien liitto ry. 17. Pukkala Timo Itä-Suomen yliopisto 18. Raitio Hannu Metla 19. Salo Tomi Metsäteollisuus ry. 20. Sulkava Risto Suomen luonnonsuojeluliitto r.y. 21. Sunabacka Sixten TEM 22. Taalas Petteri Ilmatieteen laitos 23. Tanninen Timo YM 24. Temmes Jaakko Pääkaupunkiseudun metsänomistajat ry. 25. Toivonen Ritva, pj. Tapio 26. Yli-Talonen Jari Mhy Päijät-Häme 27. Äijälä Olli, siht. Tapio

7 Tulevan metsänhoidon suosituksen rakenne Metsänhoidon perusteet Kasvatusmenetel mävaihtoehdot kehitysluokan mukaan (luonnonhoito, maisema, vesitalous sekä riista mukana) Menetelmäkuva ukset (esim. yläharvennus tai laikkumätästys) Laatukriteerit (esim. uudistaminen ja kasvatushakkuut) 7

8 MHS - yleistä Suurin muutos on ajattelu- ja lähestymistavan muutos => metsänomistajan tavoitteet ovat keskiössä. Metsätoimihenkilön tulee kyetä tarjoamaan metsänomistajalle perusteltuja ratkaisuja, joissa hyödyt ja riskit ovat huomioitu. Suositusten tavoitteena on tarjota metsänomistajalle vaihtoehtoja hänen tavoitteidensa ja arvostustensa mukaisesti. Metsänomistaja voi painottaa eri metsikkökuvioilla ja alueilla metsän taloudellista hyödyntämistä, virkistyskäyttöä tai esimerkiksi maiseman hoitoa. Metsänhoidon laatukriteerit tulee täysin uutena kokonaisuutena mukaan. 8

9 MHS - eri-ikäisrakenteisen metsän kasvatus Täysin uusi kokonaisuus metsänhoitosuosituksissa => poiminta- ja pienaukkohakkuut menetelminä. Erityisesti taloudellisten vaikutusten kuvaaminen on hankalaa => uudistumisen onnistuminen on keskeinen kysymys. Metsät ovat valtaosin tasaikäisrakenteisia => tarvitaan siirtymähakkuita. Metsänomistajan tulee tuntea menetelmän perusteet muuten voi tulla pettymyksiä Suuri haaste: MO => puunostaja => metsäkoneenkuljettaja ymmärtävät hakkuun toteutuksen samalla tavalla. 9

10 MHS - tasaikäisrakenteisen metsän kasvatus Yläharvennus yhä vahvemmin esiin. Kehitetään nykyisiä harvennusmalleihin ja niiden esittämistapaan turvemaiden erillisistä harvennusmalleista malleista luopuminen => tilalle toimintaohjeet turvemaametsien hoitoon => systemaattisenharvennuksen piirteitä. Kuusen kasvatusketjut Yhden harvennuksen malli selkeämmin esiin. Hieskoivun kasvatusohjeet tarvitsevat tarkennusta. Suosituksissa tulee kuvata, minkälaisilla kohteilla hieskoivua voi olla kannattavaa kasvattaa energiapuuksi. Korjuun laatukriteeristö osaksi suositusta. 10

11 MHS - metsän uudistaminen Metsänomistajan vaihtelevan tuottovaatimuksen huomioon ottaminen (talous: sijoitetun pääomantuotto, tasaisen kassavirran maksimointi jne ) Putkiajattelu metsän uudistamiseen=> siemenestä taimikoksi. Täsmennyksiä ja tarkennuksia (esim. kuusen viljelyn kasvupaikat). Varhaishoidon ja istutuksen koneelliset menetelmät huomioon. Suojuspuuhakkuu ja kaistalehakkuu (mm. tässä riskit ja hyödyt). Laatukriteerit metsän uudistamiseen. 11

12 Suositusten jalkauttaminen on erittäin tärkeä osa metsänkäsittelymenetelmien monipuolistamista (Case metsänuudistamismenetelmän valinta) Lähde: Kumela & Hänninen Metla

13 PEFC/ Kiitos! Olli Äijälä 13

Monipuolistuvat metsienkäsittelymenetelmät. Päättäjien 34. Metsäakatemian maastojakso Olli Äijälä

Monipuolistuvat metsienkäsittelymenetelmät. Päättäjien 34. Metsäakatemian maastojakso Olli Äijälä Monipuolistuvat metsienkäsittelymenetelmät Päättäjien 34. Metsäakatemian maastojakso 22-24.5.2013 Olli Äijälä Tasaikäisen eli jaksollisen metsän kasvatus 2 Eri-ikäisrakenteinen metsän kasvatus eli jatkuvakasvatus

Lisätiedot

Uudet metsänhoidon suositukset

Uudet metsänhoidon suositukset Uudet metsänhoidon suositukset Ajankohtaista metsätaloudesta 25.1.2014 Olli Äijälä Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio Metsäalan asiantuntemus käytössäsi Tarjoamme vastuullisia ja kannattavia ratkaisuja

Lisätiedot

Monipuolistuvat metsienkäsittelymenetelmät

Monipuolistuvat metsienkäsittelymenetelmät Monipuolistuvat metsienkäsittelymenetelmät Päättäjien 35. Metsäakatemian maastokohde Luumäellä 25.9.2013 Toiminnanjohtaja Jarmo Haimila Tasaikäisen eli jaksollisen metsän kasvatus Eri-ikäisrakenteinen

Lisätiedot

Metsänhoidon suositukset, kokemukset ja käyttöönotto. Metsälaki uudistui muuttuuko metsien käyttö -seminaari

Metsänhoidon suositukset, kokemukset ja käyttöönotto. Metsälaki uudistui muuttuuko metsien käyttö -seminaari Metsänhoidon suositukset, kokemukset ja käyttöönotto Metsälaki uudistui muuttuuko metsien käyttö -seminaari 22.10.2014 Olli Äijälä Uudistuneet metsänhoidon suositukset Kokoelma hyviä toimintamalleja metsänhoitoon

Lisätiedot

Metsänhoitosuositukset

Metsänhoitosuositukset Metsänhoitosuositukset Silta tutkimuksen ja käytännön metsätalouden välillä Ari Keskimölö metsänhoidon asiantuntija Suomen metsäkeskus Mitä metsänhoitosuositukset ovat Kokoelma hyviä toimintamalleja metsänhoitoon

Lisätiedot

Metsänhoidon suositukset

Metsänhoidon suositukset Metsänhoidon suositukset Yleisesittely ja keskeiset muutokset www.metsanhoitosuositukset.fi Esitys on laadittu 4/2014 ja perustuu teokseen: Äijälä, O., Koistinen, A., Sved, J., Vanhatalo, K. & Väisänen,

Lisätiedot

Metsänhoidon vaikutus tuottavuuteen kiertoaikana. Metsäenergia osana metsäomaisuuden hoitoa 10.2.2015 Eljas Heikkinen, Suomen metsäkeskus

Metsänhoidon vaikutus tuottavuuteen kiertoaikana. Metsäenergia osana metsäomaisuuden hoitoa 10.2.2015 Eljas Heikkinen, Suomen metsäkeskus Metsänhoidon vaikutus tuottavuuteen kiertoaikana Metsäenergia osana metsäomaisuuden hoitoa 10.2.2015 Eljas Heikkinen, Suomen metsäkeskus Johdanto Metsänomistajan tavoitteet ja metsien luontaiset edellytykset

Lisätiedot

Yritysesittely. Metsäteho Oy 2018

Yritysesittely. Metsäteho Oy 2018 Yritysesittely Metsäteho Oy 2018 Toimintaperiaatteet Metsäteho tukee soveltavan tutkimuksen avulla osakkaidensa puunhankinta- ja puuntuottamistoimintojen kehittämistä sekä edistää puuhuollon toimintaedellytyksiä.

Lisätiedot

Helpoin tapa myydä puuta. Metsätieto ja sähköiset palvelut -hankkeen lopputulosseminaari Aku Mäkelä, toimitusjohtaja, Suomen Puukauppa Oy 22.1.

Helpoin tapa myydä puuta. Metsätieto ja sähköiset palvelut -hankkeen lopputulosseminaari Aku Mäkelä, toimitusjohtaja, Suomen Puukauppa Oy 22.1. Helpoin tapa myydä puuta. Metsätieto ja sähköiset palvelut -hankkeen lopputulosseminaari Aku Mäkelä, toimitusjohtaja, Suomen Puukauppa Oy 22.1.2019 Kuutio nyt 2 Metsänomistaja Puukaupan kilpailutus: pysty-

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön kommenttipuheenvuoro. Metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen MMM/LVO/MBY 8.5.2014

Maa- ja metsätalousministeriön kommenttipuheenvuoro. Metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen MMM/LVO/MBY 8.5.2014 Maa- ja metsätalousministeriön kommenttipuheenvuoro Metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen MMM/LVO/MBY 8.5.2014 1 Metsälain muutoksen taustaa Vuoden alusta voimaan tullut metsälain muutos mahdollistaa metsänomistajien

Lisätiedot

Energiapuun korjuusuositusten päivittämisen tarve ja käytännön prosessi. Metsäenergiafoorumi Olli Äijälä, Tapio

Energiapuun korjuusuositusten päivittämisen tarve ja käytännön prosessi. Metsäenergiafoorumi Olli Äijälä, Tapio Energiapuun korjuusuositusten päivittämisen tarve ja käytännön prosessi Metsäenergiafoorumi 9.12.2009 Olli Äijälä, Tapio Energiapuu metsänhoitosuosituksissa Historia: Energiapuun korjuuopas julkaistiin

Lisätiedot

Lämpimästi tervetuloa Lapin 61. Metsätalouspäiville helmikuuta 2019, Rovaniemelle, Lappia-taloon (Jorma Eton tie 8)

Lämpimästi tervetuloa Lapin 61. Metsätalouspäiville helmikuuta 2019, Rovaniemelle, Lappia-taloon (Jorma Eton tie 8) Lapin 61. Metsätalouspäivien järjestelytoimikunta Metsäalan asiantuntijat Meto Lappi ry Lapin Metsänhoitajat ry @LapinMTP LAPIN 61. METSÄTALOUSPÄIVÄT OHJELMA Lämpimästi tervetuloa Lapin 61. Metsätalouspäiville

Lisätiedot

Muuttuko metsänhoito luonnonmukaisemmaksi metsälakimuutoksilla?

Muuttuko metsänhoito luonnonmukaisemmaksi metsälakimuutoksilla? Muuttuko metsänhoito luonnonmukaisemmaksi metsälakimuutoksilla? Sauli Valkonen Metsäntutkimuslaitos (METLA) 2.4.2013 1 Luonnonmukaisempi metsänhoito? Häiriödynamiikkamalli Metsien luontaista kehitystä

Lisätiedot

Metsän uudistaminen. Kuusi. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin

Metsän uudistaminen. Kuusi. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Metsän uudistaminen Kuusi Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Suomessa kasvatettavat puulajit Yleisimmät puulajit: Mänty Kuusi Rauduskoivu Hieskoivu Harvinaisemmat

Lisätiedot

Milloin suometsä kannattaa uudistaa?

Milloin suometsä kannattaa uudistaa? Milloin suometsä kannattaa uudistaa? Suometsien uudistaminen seminaari 3.12.2014 Eljas Heikkinen Suomen metsäkeskus Ojitetut suot turvekangastyypeittäin (VMI10) Ojitettuja soita puuntuotannon maalla yht.

Lisätiedot

Metsänhoito on omaisuuden hoitoa

Metsänhoito on omaisuuden hoitoa Metsänhoito on omaisuuden hoitoa Metsäpäivä 13.4.2019 Petri Parviainen Mhy Keski-Savo Kohti kevättä, ajankohtaisia asioita Kevään askelmerkit Metsissä on hyvä näkyvyys, ennen kuin lehdet tulevat puuhun

Lisätiedot

20 VUOTTA 30 JAETTUA MILJOONAA

20 VUOTTA 30 JAETTUA MILJOONAA 20 VUOTTA 30 JAETTUA MILJOONAA 12/2016 JONKUN PITÄISI JAKAA TIETOA METSIEN MONIPUOLISESTA KÄYTÖSTÄ KOULULAISILLE JA OPETTAJILLE KERTOA METSÄALASTA PÄÄTTÄJILLE JA VAIKUTTAJILLE MILLÄ RAHALLA?...SAADA MAHDOLLISIMMAN

Lisätiedot

Maanmuokkauksen vesiensuojelun omavalvonta

Maanmuokkauksen vesiensuojelun omavalvonta Maanmuokkauksen vesiensuojelun omavalvonta Materiaalit Metsätalouden vesiensuojelusuositusten kouluttajanaineisto sekä koulutuspäivien materiaalit löytyvät Tapion ja TASO-hankkeen sivuilta: Metsätalouden

Lisätiedot

TUTKIMUSTULOKSIA JA MIELIPITEITÄ METSÄNHOIDON VAIHTOEHDOISTA. Timo Pukkala

TUTKIMUSTULOKSIA JA MIELIPITEITÄ METSÄNHOIDON VAIHTOEHDOISTA. Timo Pukkala TUTKIMUSTULOKSIA JA MIELIPITEITÄ METSÄNHOIDON VAIHTOEHDOISTA Timo Pukkala Sisältö Jaksollinen jatkuva Tasaikäisen metsän jatkuva kasvatus Alikasvos Metsän uudistaminen Metsänhoidon tukeminen Säännöllisen

Lisätiedot

ERI-IKÄISRAKENTEISEN METSÄN KASVATUKSEN TALOUS

ERI-IKÄISRAKENTEISEN METSÄN KASVATUKSEN TALOUS Suomen Metsätieteellinen Seura Eri-ikäisrakenteiset metsät metsätaloudessa -seminaari Säätytalo, 8.4.2010 ERI-IKÄISRAKENTEISEN METSÄN KASVATUKSEN TALOUS Kari Hyytiäinen Sisältö 1. Johdanto 2. Metsän nykyarvo

Lisätiedot

Tutkimuksen huippualue Metsät, globaalimuutos ja biotalous sekä Strategisen Tutkimuksen Neuvoston rahoittama FORBIO-hanke

Tutkimuksen huippualue Metsät, globaalimuutos ja biotalous sekä Strategisen Tutkimuksen Neuvoston rahoittama FORBIO-hanke Tutkimuksen huippualue Metsät, globaalimuutos ja biotalous sekä Strategisen Tutkimuksen Neuvoston rahoittama FORBIO-hanke Professori Heli Peltola, Metsätieteiden osasto, Itä-Suomen yliopisto Lähde: Luke

Lisätiedot

Eri-ikäisrakenteinen metsän kasvatus

Eri-ikäisrakenteinen metsän kasvatus Eri-ikäisrakenteinen metsän kasvatus Pienaukkohakkuu Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Eri ikäisrakenteinen metsän kasvatus Käytetään myös nimitystä jatkuva kasvatus

Lisätiedot

Ensikosketus metsälakiin - mitä lakiuudistuksella tavoitellaan

Ensikosketus metsälakiin - mitä lakiuudistuksella tavoitellaan Ensikosketus metsälakiin - mitä lakiuudistuksella tavoitellaan Metsäneuvos Marja Kokkonen Maa- ja metsätalousministeriö Luonnonvaraosasto Metsä- ja bioenergiayksikkö 22.10.2014 1 Maa- ja metsätalousministeriön

Lisätiedot

Onko edellytyksiä avohakkuuttomalle metsätaloudelle?

Onko edellytyksiä avohakkuuttomalle metsätaloudelle? Onko edellytyksiä avohakkuuttomalle metsätaloudelle? Sauli Valkonen Metsäntutkimuslaitos (METLA) 10.12.2012 1 Eri-ikäisrakenteinen metsä/poimintahakkuu/jatkuva kasvatus yksittäisiä suuria, "kypsiä" puita

Lisätiedot

MONTA-YHTEISTUTKIMUS

MONTA-YHTEISTUTKIMUS MONTA-YHTEISTUTKIMUS Talousmetsän uudistamisen taloudelliset ja ekologiset vaikutukset Markus Monta-kokeiden Strandström perusteella Metsäteho iltapäiväseminaari 26.9.2007 Markus Strandström Metsäteho

Lisätiedot

Kannattaako metsän uudistamiseen ja taimikonhoitoon panostaa?

Kannattaako metsän uudistamiseen ja taimikonhoitoon panostaa? Kannattaako metsän uudistamiseen ja taimikonhoitoon panostaa? Saija Huuskonen Metla Kannattavan metsänkäsittelyn menetelmät seminaari ja retkeily 13.-14.6.2013 Lahti Metsikön kasvatusketju: Puuston kehitystä

Lisätiedot

LÄMPÖYRITTÄJÄPÄIVÄN OHJELMA

LÄMPÖYRITTÄJÄPÄIVÄN OHJELMA LÄMPÖYRITTÄJÄPÄIVÄN OHJELMA 09.00 Kahvitarjoilu 09.20 Avaus Pentti Vatanen Kiihtelysvaaran EOSK 9.30 Uudet metsänhoitosuositukset ja energiapuu Urpo Hassinen Metsäkeskus 10.00 Laki metsätuhojen torjunnasta

Lisätiedot

Kehitysluokat ja metsän uudistamisen perusteet. Ari Lemetti 25.9.2013

Kehitysluokat ja metsän uudistamisen perusteet. Ari Lemetti 25.9.2013 Kehitysluokat ja metsän uudistamisen perusteet Ari Lemetti 25.9.2013 1 KEHITYSLUOKAT JA UUDISTAMINEN OSIO 3 kehitysluokkien merkitys metsänhoidossa, tuntomerkit ja keskeiset toimenpiteet kussakin kehitysluokassa

Lisätiedot

Johdanto. 2) yleiskaava-alueella, jos yleiskaavassa niin määrätään; eikä

Johdanto. 2) yleiskaava-alueella, jos yleiskaavassa niin määrätään; eikä Metsäsanasto 2 (12) Johdanto Maisematyölupahakemuksia tehdessään eri tahojen suositellaan kutsuvan eri hakkuutapoja tässä sanastossa esitetyillä nimillä. Tekstin tarkoituksena on selventää ja yhtenäistää

Lisätiedot

- METSÄNHOIDON JA HAKKUIDEN KÄSITTELY-YKSIKKÖ. - PUUSTOLTAAN JA MAAPOHJALTAAN YHTENÄINEN ALUE - JAKOPERUSTEENA MYÖS KEHITYSLUOKKA

- METSÄNHOIDON JA HAKKUIDEN KÄSITTELY-YKSIKKÖ. - PUUSTOLTAAN JA MAAPOHJALTAAN YHTENÄINEN ALUE - JAKOPERUSTEENA MYÖS KEHITYSLUOKKA METSIKKÖKUVIO - METSÄNHOIDON JA HAKKUIDEN KÄSITTELY-YKSIKKÖ. - PUUSTOLTAAN JA MAAPOHJALTAAN YHTENÄINEN ALUE - JAKOPERUSTEENA MYÖS KEHITYSLUOKKA TOIMENPITEET 1 2 Kuva: Tavoiteneuvontakansio,Uudistaminen

Lisätiedot

Metsätietojen standardointi

Metsätietojen standardointi 12.3.2014 1 Metsätietojen standardointi Metsätietojen standardointi Maa- ja metsätalousministeriön käynnistämällä standardointityöllä edistetään metsäalan tietojärjestelmien yhteensopivuutta Standardointi

Lisätiedot

22 VUOTTA 33 JAETTUA MILJOONAA

22 VUOTTA 33 JAETTUA MILJOONAA 22 VUOTTA 33 JAETTUA MILJOONAA Helmikuu 2018 JONKUN PITÄISI JAKAA TIETOA METSIEN MONIPUOLISESTA KÄYTÖSTÄ KOULULAISILLE JA OPETTAJILLE KERTOA METSÄALASTA PÄÄTTÄJILLE JA VAIKUTTAJILLE MILLÄ RAHALLA?...SAADA

Lisätiedot

Metsätalouden kannattavuuden parantaminen

Metsätalouden kannattavuuden parantaminen Metsätalouden kannattavuuden parantaminen Jari Hynynen & Saija Huuskonen Luonnonvarakeskus Natural Resources Institute Finland Johdanto Talousnäkökulma metsänkasvatukseen ottaen huomioon se, että Metsien

Lisätiedot

Energiapuun rooli metsänkasvatusketjun tuotoksessa ja tuotossa

Energiapuun rooli metsänkasvatusketjun tuotoksessa ja tuotossa Energiapuun rooli metsänkasvatusketjun tuotoksessa ja tuotossa Soili Kojola, Metla Kannattavan metsänkäsittelyn menetelmät seminaari ja retkeily 13.-14.6.2013 Lahti Työryhmä: Soili Kojola Risto Ojansuu

Lisätiedot

Metsälain uudet tuulet kaupunkimetsissä. Metsä- ja Viherpäivät Kuopio 2014 Ylitarkastaja Matti Mäkelä MMM Luonnonvaraosasto 11.6.

Metsälain uudet tuulet kaupunkimetsissä. Metsä- ja Viherpäivät Kuopio 2014 Ylitarkastaja Matti Mäkelä MMM Luonnonvaraosasto 11.6. Metsälain uudet tuulet kaupunkimetsissä Metsä- ja Viherpäivät Kuopio 2014 Ylitarkastaja Matti Mäkelä MMM Luonnonvaraosasto 11.6.2014 1 Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan toiminta-ajatus Turvaamme

Lisätiedot

Suomen avohakkuut

Suomen avohakkuut Suomen avohakkuut 195 217 Matti Kärkkäinen emeritusprofessori Metsänhoitoklubi Viljelymetsien kasvu ja tuotos -seminaari 31.1.218 Helsingin yliopiston päärakennus Auditorio XII Fabianinkatu 33, Helsinki

Lisätiedot

Puuta lisää metsistä seminaari Olli Äijälä va.toimitusjohtaja Tapio Oy

Puuta lisää metsistä seminaari Olli Äijälä va.toimitusjohtaja Tapio Oy Puuta lisää metsistä seminaari 15.4.2016 Olli Äijälä va.toimitusjohtaja Tapio Oy Esityksen sisältö Tapio pähkinäkuoressa Seminaarin ohjelma ja tavoitteet Metsäpolitiikkafoorumin konsepti Puun tarjonta

Lisätiedot

Metsätalouden vesiensuojelupäivät. Saarijärvi

Metsätalouden vesiensuojelupäivät. Saarijärvi Metsätalouden vesiensuojelupäivät Saarijärvi 9.-10.10.2013 Marja Hilska-Aaltonen Maa- ja metsätalousministeriö Metsätalouden toiminnan puitteet Metsien hoidossa ja käytössä yhteen sovitetaan metsiin liittyvät

Lisätiedot

Erirakenteinen metsänkasvatus. Tiina Ojansivu 21.10.2014

Erirakenteinen metsänkasvatus. Tiina Ojansivu 21.10.2014 Erirakenteinen metsänkasvatus Tiina Ojansivu 21.10.2014 Metsälain muutokset kasvatushakkuissa Erirakenteinen metsänkasvatus hyväksyttiin metsänkasvatusmenetelmäksi. Poiminta- ja pienaukkohakkuut katsotaan

Lisätiedot

Puuntuotannollisten ja taloudellisten kysymysten ja kriteereiden käsittely

Puuntuotannollisten ja taloudellisten kysymysten ja kriteereiden käsittely Puuntuotannollisten ja taloudellisten kysymysten ja kriteereiden käsittely (mo. 1-6 ja ryhmä 1-8) PEFC-standardityöryhmän kokous 18.10.2013 PEFC-metsäsertifioinnin standardityöryhmä c/o Metsätalouden kehittämiskeskus

Lisätiedot

YRITYSTEN JA ALAN ORGANISAATIOIDEN TARPEET 2012-2015

YRITYSTEN JA ALAN ORGANISAATIOIDEN TARPEET 2012-2015 METSÄALAN KOULUTUKSEN KEHITTÄMISEKSI 2012- KOULUTUKSEN KEHITTÄMISEKSI 2012- Työryhmän kokoonpano: Juha Ojala, MMM (pj) Liisa Saarenmaa, MMM (varapj) Mika Tammilehto, OKM Marja Kokkonen, MMM Ari Eini/Antti

Lisätiedot

Luontaisen uudistumisen vaikutus taloudellisesti optimaaliseen metsänhoitoon

Luontaisen uudistumisen vaikutus taloudellisesti optimaaliseen metsänhoitoon Luontaisen uudistumisen vaikutus taloudellisesti optimaaliseen metsänhoitoon JANNE RÄMÖ janne.ramo@helsinki.fi Metsätieteiden laitos, Helsingin yliopisto Economic-Ecological Optimization group (EEOpt)

Lisätiedot

Metsän uudistaminen. Raudus ja hieskoivu. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin

Metsän uudistaminen. Raudus ja hieskoivu. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Metsän uudistaminen Raudus ja hieskoivu Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Suomessa kasvatettavat puulajit Yleisimmät puulajit: Mänty Kuusi Rauduskoivu Hieskoivu

Lisätiedot

Kestävän metsätalouden rahoituslakikohteiden tarkastukset

Kestävän metsätalouden rahoituslakikohteiden tarkastukset Kestävän metsätalouden rahoituslakikohteiden tarkastukset 2011 2 Sisällys 1. YLEISTÄ 3 2. AINEISTO 3 3. KEMERA-TARKASTUKSISSA KÄYTETTY ARVOSTELUASTEIKKO 4 4 TOTEUTETUIKSI ILMOITETTUJEN KEMERA-TÖIDEN OTANTATARKASTUKSET

Lisätiedot

PELIKENTÄN YLLÄPITO OTA KOPPI! 9.12.2010 Jorma Tolonen

PELIKENTÄN YLLÄPITO OTA KOPPI! 9.12.2010 Jorma Tolonen PELIKENTÄN YLLÄPITO OTA KOPPI! 9.12.2010 Jorma Tolonen 1 Hankkeiden taustaa Metsätalouden kehittämishankkeet on ideoitu alueellisissa metsäohjelmissa Tavoite: Toimialan kehittämisen pullonkaulat hankkeistetaan,

Lisätiedot

Keskijännitteisten ilmajohtojen vierimetsien hoidon kehittäminen

Keskijännitteisten ilmajohtojen vierimetsien hoidon kehittäminen Keskijännitteisten ilmajohtojen vierimetsien hoidon kehittäminen Risto Ranta, Hannu Niemelä 9.10.2013 08.10.13 1 Taustaa MTK:n/SLC:n ja Energiateollisuus ry:n yhteinen suositus Viime vuosien myrskyt Sähkömarkkinalain

Lisätiedot

METSÄOMAISUUDEN HYVÄ HOITO 7.2.2009

METSÄOMAISUUDEN HYVÄ HOITO 7.2.2009 METSÄOMAISUUDEN HYVÄ HOITO 7.2.2009 METSÄNOMISTAJAN TAVOITTEET METSÄTALOUDELLEEN 2 Puuntuotanto ja myyntitulot Taloudellinen turvallisuus Metsän tunnearvot (sukutila) Virkistys ja vapaa-aika Sijoituskohde

Lisätiedot

Monimetsä tulokset ja jatkoajatukset

Monimetsä tulokset ja jatkoajatukset Monimetsä tulokset ja jatkoajatukset Pyöreän pöydän metsäkeskustelu 21.3.2019 Lauri Saaristo Tapio Oy Monimetsä 2016-2018 Monimetsä-hanke on selvittänyt, kehittänyt ja vienyt käytäntöön toimintamalleja,

Lisätiedot

Suomen Sahat Sidosryhmäpäivä 09 Sahaukseen ja energiantuotantoon: riittääkö raaka-aine kaikkeen?

Suomen Sahat Sidosryhmäpäivä 09 Sahaukseen ja energiantuotantoon: riittääkö raaka-aine kaikkeen? Suomen Sahat Sidosryhmäpäivä 9 Sahaukseen ja energiantuotantoon: riittääkö raaka-aine kaikkeen? Juha Hakkarainen Metsäjohtaja, MTK metsälinja juha.hakkarainen@mtk.fi PEFC/-44- Metsäteollisuuden tuotanto

Lisätiedot

Suomen metsien inventointi

Suomen metsien inventointi Suomen metsien inventointi Metsäpäivä Kuhmo 26.3.2014 Kari T. Korhonen / Metla, VMI Sisältö 1. Mikä on valtakunnan metsien inventointi? 2. Metsävarat ja metsien tila Suomessa 3. Metsävarat t ja metsien

Lisätiedot

Eri-ikäisrakenteinen metsän kasvatus

Eri-ikäisrakenteinen metsän kasvatus Eri-ikäisrakenteinen metsän kasvatus Poimintahakkuu Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Eri ikäisrakenteinen metsän kasvatus Käytetään myös nimitystä jatkuva kasvatus

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ METSÄKESKUS SUOMEN POHJOIS-SAVON ALUEYKSIKÖN TOIMIALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN MÄÄRÄAIKAISARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2013

TIIVISTELMÄ METSÄKESKUS SUOMEN POHJOIS-SAVON ALUEYKSIKÖN TOIMIALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN MÄÄRÄAIKAISARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2013 TIIVISTELMÄ METSÄKESKUS SUOMEN POHJOIS-SAVON ALUEYKSIKÖN TOIMIALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN MÄÄRÄAIKAISARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2013 1. Yleistä Arviointistandardit: PEFC FI 1001:2009, PEFC FI 1002:2009

Lisätiedot

Metsän uudistaminen. Mänty. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin

Metsän uudistaminen. Mänty. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Metsän uudistaminen Mänty Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Suomessa kasvatettavat puulajit Yleisimmät puulajit: Mänty Kuusi Rauduskoivu Hieskoivu Harvinaisemmat

Lisätiedot

Poiminta- ja pienaukkohakkuut. kaupunkimetsissä

Poiminta- ja pienaukkohakkuut. kaupunkimetsissä Poiminta- ja pienaukkohakkuut kaupunkimetsissä Sauli Valkonen Metsäntutkimuslaitos (METLA) 19.12.2012 1 Poimintahakkuu (eri-ikäismetsätalous, jatkuva kasvatus jne...) yksittäisiä suuria, "kypsiä" puita

Lisätiedot

Valtion rooli suomalaisessa metsäpolitiikassa

Valtion rooli suomalaisessa metsäpolitiikassa Valtion rooli suomalaisessa metsäpolitiikassa 2.3.2011 Juha Ojala maa- ja metsätalousministeriö, metsäosasto Esityksen sisältö 1. Taustaa 2. Metsäpolitiikan keskeiset haasteet 3. Kansallinen metsäohjelma

Lisätiedot

Muuttuneet metsälait ja uudistuva metsänhoito

Muuttuneet metsälait ja uudistuva metsänhoito Muuttuneet metsälait ja uudistuva metsänhoito Seinäjoki 10.4.2014 johtava esittelijä Pekka Hovila Metsätalouden ohjauskeinot NORMIOHJAUS TALOUDELLINEN OHJAUS INFORMAATIO- OHJAUS Metsälaki Metsätuholaki

Lisätiedot

Metsäbiotalous Kymenlaaksossa

Metsäbiotalous Kymenlaaksossa Metsäbiotalous Kymenlaaksossa Kymenlaakson 11. maaseutufoorumi, Kotka 29.3. 2017 tutkimuspäällikkö Erno Järvinen, MTK Biotalous on uusiutuvan HIILEN C kiertoa + CO 2 REHUA, jota ELÄIN SYÖ 45 % HIILTÄ C

Lisätiedot

Yhteiskunnan muutospaineet: Miten metsänhoito muuttuu tulevaisuudessa?

Yhteiskunnan muutospaineet: Miten metsänhoito muuttuu tulevaisuudessa? Yhteiskunnan muutospaineet: Miten metsänhoito muuttuu tulevaisuudessa? Seminaari Metsä yhteiskunnassa suhde murroksessa? 6.11.2007 Tavoite Esityksen tavoite on tarkastella metsien käyttöä, sen perusteluita

Lisätiedot

Kuva: Tavoiteneuvontakansio,Uudistaminen

Kuva: Tavoiteneuvontakansio,Uudistaminen Metsänuudistaminen Kari Vääränen 1 Kuva: Tavoiteneuvontakansio,Uudistaminen 2 1 Metsän kehittyminen luonnontilassa 3 Vanhan metsäpalon merkkejä 4 2 Metsään Peruskurssilta opit kannattavaan 5 Luonnontilaisessa

Lisätiedot

Metsien monimuotoisuutta turvataan monin keinoin

Metsien monimuotoisuutta turvataan monin keinoin Metsien monimuotoisuutta turvataan monin keinoin Markus Nissinen ympäristöasiantuntija MTK metsälinja Monimetsä-hankkeen työpaja, Ellivuori 8.6..2016 Investointeja ja puuta riittää Metsätalouden on oltava

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriö Metsäosasto PL Valtioneuvosto Helsinki Viite: MMM:n lausuntopyyntö

Maa- ja metsätalousministeriö Metsäosasto PL Valtioneuvosto Helsinki Viite: MMM:n lausuntopyyntö WWF Finland Lintulahdenkatu 10 00500 HELSINKI GSM: (0400) 422659 Maija.Kaukonen@wwf.fi www.wwf.fi www.panda.org Maa- ja metsätalousministeriö Metsäosasto PL 30 00023 Valtioneuvosto Helsinki 12.1.2010 Viite:

Lisätiedot

Metsänhoidon suositukset. Uudistuneet metsänhoidon suositukset

Metsänhoidon suositukset. Uudistuneet metsänhoidon suositukset Metsänhoidon suositukset Uudistuneet metsänhoidon suositukset Metsänhoidon suositukset mitä ne ovat? Kokoelma hyviä toimintamalleja metsänhoitoon Metsänomistajan tavoitteiden mukainen metsä Suositukset

Lisätiedot

Laki metsälain muuttamisesta 1085/2013

Laki metsälain muuttamisesta 1085/2013 Laki metsälain muuttamisesta 1085/2013 Esityksen sisällys Lain tausta Lain tavoitteet Toimintaympäristö Muutokset lakitekstissä ja metsässä Eri-ikäiskasvatuksen menetelmät Mitä muuttui metsänomistajalla?

Lisätiedot

Metsähallitus Metsätalous Oy. Hyvinvointia monikäyttömetsistä

Metsähallitus Metsätalous Oy. Hyvinvointia monikäyttömetsistä Metsähallitus Metsätalous Oy Hyvinvointia monikäyttömetsistä Tuotamme puuta kestävästi ja kannattavasti Metsähallitus Metsätalous Oy on Metsähallituksen omistama tytäryhtiö, joka hoitaa liiketoiminnan

Lisätiedot

Metsien ja niihin liittyvän yritystoiminnan merkitys Suomessa 2000-luvulla

Metsien ja niihin liittyvän yritystoiminnan merkitys Suomessa 2000-luvulla Metsien ja niihin liittyvän yritystoiminnan merkitys Suomessa 2000-luvulla Metsien käytön tulevaisuus Suomessa ohjausryhmän kokous Salon Suomusjärvellä 12.5.2009 Katja Lähtinen, Varttunut tutkija Metla,

Lisätiedot

Suometsien puuvarojen kehitys ja skenaariot

Suometsien puuvarojen kehitys ja skenaariot Suometsien puuvarojen kehitys ja skenaariot Metsätieteen päivä 26.11.2018 Tuula Packalen, Juha-Pekka Hotanen, Hannu Hökkä, Kari T. Korhonen, Olli Salminen 1 26.11.2018 Metsämaan pinta-ala on kasvanut 1960-luvulta

Lisätiedot

Metsä. Evaluointi. Puhuu

Metsä. Evaluointi. Puhuu Metsä 2014 Evaluointi Puhuu Metsä Puhuu Evaluointi Esityksen ja keskustelun rakenne! Mitä on tehty Tärkeimmät havainnot Tulokset tavoitteisiin peilaten Työstöä ja ideoita Evaluointi Haastateltava Organisaatio

Lisätiedot

Ovatko metsäpolitiikan Hullut päivät ohi?

Ovatko metsäpolitiikan Hullut päivät ohi? Ovatko metsäpolitiikan Hullut päivät ohi? Metsäpolitiikan AMK-konferenssi, Helsinki 26.3.2015 tutkimuspäällikkö Erno Järvinen MTK Katsauksen sisältö 1. Metsäpolitiikan ohjaus 2. Lyhyesti metsälainsäädännöstä

Lisätiedot

Ilmastonmuutos ja käytännön metsätalous, miten hallita riskejä?

Ilmastonmuutos ja käytännön metsätalous, miten hallita riskejä? Ilmastonmuutos ja käytännön metsätalous, miten hallita riskejä? Metsähallituksen toiminnan muutokset ilmaston lämpenemisen varalta 09.12.2014 Johanna Leinonen Yleiset toimenpiteet ilmaston lämpenemisen

Lisätiedot

Yritysesittely. Metsäteho Oy 2015

Yritysesittely. Metsäteho Oy 2015 Yritysesittely Metsäteho Oy 2015 Toimintaperiaatteet Metsäteho tukee soveltavan tutkimuksen avulla osakkaidensa puunhankinta- ja puuntuottamistoimintojen kehittämistä sekä edistää puuhuollon toimintaedellytyksiä.

Lisätiedot

Metsäkoneyrittämisen taloustilanne

Metsäkoneyrittämisen taloustilanne Metsäkoneyrittämisen taloustilanne Arto Rummukainen Jarmo Mikkola Markku Penttinen Metsäntutkimuslaitos, Vantaa Koneyrittäjien Syysriihi Rovaniemi 30.10.2009 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

Monipuoliset metsänhoitomenetelmät käyttöön suometsissä Marja Hilska-Aaltonen Maa- ja metsätalousministeriö

Monipuoliset metsänhoitomenetelmät käyttöön suometsissä Marja Hilska-Aaltonen Maa- ja metsätalousministeriö Monipuoliset metsänhoitomenetelmät käyttöön suometsissä 26.4.2017 Marja Hilska-Aaltonen Maa- ja metsätalousministeriö Metsäojitettujen soiden osuus kokonaismaa-alasta Suometsien aluetaloudellinen ja tilakohtainen

Lisätiedot

Missä erirakenteiskasvatus onnistuu hyvin ja missä huonosti. Sauli Valkonen, Timo Saksa, Ville Hallikainen ja Riikka Piispanen Metsäntutkimuslaitos

Missä erirakenteiskasvatus onnistuu hyvin ja missä huonosti. Sauli Valkonen, Timo Saksa, Ville Hallikainen ja Riikka Piispanen Metsäntutkimuslaitos Missä erirakenteiskasvatus onnistuu hyvin ja missä huonosti Sauli Valkonen, Timo Saksa, Ville Hallikainen ja Riikka Piispanen Metsäntutkimuslaitos Sisältö pähkinänkuoressa metsänomistajan tahto ratkaisee

Lisätiedot

METSÄALAN STRATEGINEN OHJELMA METSÄALAN YRITYSTEN TOIMINTAMAHDOLLISUUKSIEN KEHITTÄMINEN TYÖRYHMÄN KEHITTÄMISEHDOTUKSET

METSÄALAN STRATEGINEN OHJELMA METSÄALAN YRITYSTEN TOIMINTAMAHDOLLISUUKSIEN KEHITTÄMINEN TYÖRYHMÄN KEHITTÄMISEHDOTUKSET METSÄALAN STRATEGINEN OHJELMA METSÄALAN YRITYSTEN TOIMINTAMAHDOLLISUUKSIEN KEHITTÄMINEN TYÖRYHMÄN KEHITTÄMISEHDOTUKSET 19.3.2010 Metsäalan yritysten toimintamahdollisuuksien kehittäminen Elinkeinoministeri

Lisätiedot

METSÄNHOITO. 15.9.2014 Tero Ojarinta Suomen metsäkeskus

METSÄNHOITO. 15.9.2014 Tero Ojarinta Suomen metsäkeskus METSÄNHOITO 15.9.2014 Tero Ojarinta Suomen metsäkeskus Luennon aiheet Kemera-tuki Mikä se on? Mihin sitä saa? Nuoren metsän hoito Kunnostusojitus Metsätiet Vesiensuojelu metsätaloudessa Laki kestävän metsätalouden

Lisätiedot

Metsänhoidon keinot biotalouden haasteisiin

Metsänhoidon keinot biotalouden haasteisiin Metsänhoidon keinot biotalouden haasteisiin Saija Huuskonen, Jaakko Repola & Jari Hynynen Tampere 15.3.2016 Biotalouden teemaseminaari Metsän mahdollisuudet biotaloudessa Pirkanmaan verkostopäivä Johdanto

Lisätiedot

Suomen metsäkeskus JULKISET PALVELUT. Metsän siimeksessä seminaari 30.1.2013 Johtava luonnonhoidon asiantuntija Matti Seppälä

Suomen metsäkeskus JULKISET PALVELUT. Metsän siimeksessä seminaari 30.1.2013 Johtava luonnonhoidon asiantuntija Matti Seppälä Suomen metsäkeskus JULKISET PALVELUT Metsän siimeksessä seminaari 30.1.2013 Johtava luonnonhoidon asiantuntija Matti Seppälä Kulttuuriperinnön suojelun edistäminen metsien käytössä Suomen metsäkeskus ja

Lisätiedot

Metsien monimuotoisuutta turvataan monin keinoin

Metsien monimuotoisuutta turvataan monin keinoin Metsien monimuotoisuutta turvataan monin keinoin Markus Nissinen ympäristöasiantuntija MTK metsälinja Päättäjien Metsäakatemia, maastojakso 11.-13.5.2016 Sisältö Arvokkaat metsän rakennepiirteet Metsänhoitosuositukset

Lisätiedot

Metsänuudistaminen - edullisesti vai tehokkaasti?

Metsänuudistaminen - edullisesti vai tehokkaasti? Metsänuudistaminen - edullisesti vai tehokkaasti? Hannu Salminen & Anssi Ahtikoski Esityksen sisältö 1. Perusteet Metsänuudistaminen osana metsikön kasvatusketjua Kannattavuus 2. Laskentaharjoitus Kohteet

Lisätiedot

Kustannustehokkuuden merkitys metsänhoidossa

Kustannustehokkuuden merkitys metsänhoidossa Kustannustehokkuuden merkitys metsänhoidossa Juho Rantala 29.11.2011 Joensuu Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja 2011 Käsitteitä Tuottavuus on mittari sille, kuinka tehokkaasti resursseja käytetään

Lisätiedot

Ruka-Kuusamo pilotti. Elinkeinolähtöisen, monitavoitteisen metsäsuunnittelun kehittäminen matkailukeskittymässä (MoTaSu) 1.1.2011-31.12.

Ruka-Kuusamo pilotti. Elinkeinolähtöisen, monitavoitteisen metsäsuunnittelun kehittäminen matkailukeskittymässä (MoTaSu) 1.1.2011-31.12. Ruka-Kuusamo pilotti. Elinkeinolähtöisen, monitavoitteisen metsäsuunnittelun kehittäminen matkailukeskittymässä (MoTaSu) 1.1.2011-31.12.2013 Metlan Metsäsuunnittelupäivä 27.11.2012 Raili Hokajärvi 28 November

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ METSÄKESKUS SUOMEN KAAKKOIS-SUOMEN ALUEYKSIKÖN TOIMIALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN MÄÄRÄAIKAISARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2013

TIIVISTELMÄ METSÄKESKUS SUOMEN KAAKKOIS-SUOMEN ALUEYKSIKÖN TOIMIALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN MÄÄRÄAIKAISARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2013 TIIVISTELMÄ METSÄKESKUS SUOMEN KAAKKOIS-SUOMEN ALUEYKSIKÖN TOIMIALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN MÄÄRÄAIKAISARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2013 1. Yleistä Arviointistandardi: PEFC FI 1001:2009, PEFC FI 1002:2009

Lisätiedot

Poimintahakkuiden puunkorjuu

Poimintahakkuiden puunkorjuu Poimintahakkuiden puunkorjuu Kommenttipuheenvuoro Kehittämispäällikkö Aku Mäkelä, Koneyrittäjät Metsätieteen päivä 2013, poimintahakkuiden puunkorjuu 1 Koneyrittäjien liitto ry Energia-, maarakennus- ja

Lisätiedot

Suometsänhoidon panosten vaikutus puuntuotantoon alustavia tuloksia

Suometsänhoidon panosten vaikutus puuntuotantoon alustavia tuloksia Suometsänhoidon panosten vaikutus puuntuotantoon alustavia tuloksia Hannu Hökkä & Anssi Ahtikoski Luonnonvarakeskus Tapion metsäpolitiikkafoorumin tutkijapaneeli 17.4.2019 Taustaa Suometsien puuntuotantoon

Lisätiedot

Korjuujäljen seuranta energiapuun korjuun laadun mittarina. Mikko Korhonen Suomen metsäkeskus 23.5.2014

Korjuujäljen seuranta energiapuun korjuun laadun mittarina. Mikko Korhonen Suomen metsäkeskus 23.5.2014 Korjuujäljen seuranta energiapuun korjuun laadun mittarina Mikko Korhonen Suomen metsäkeskus 23.5.2014 Mitä on korjuujälki? Metsikön puuston ja maaperän tila puunkorjuun jälkeen. 2 23.5.2014 3 Korjuujäljen

Lisätiedot

Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkosto; Toimintasuunnitelma vuodelle Päivitetty

Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkosto; Toimintasuunnitelma vuodelle Päivitetty Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkosto; Toimintasuunnitelma vuodelle 2019 Päivitetty 8.2.2019 Toiminta-ajatus Edistää Suomen kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttamista kansainvälisessä

Lisätiedot

Muuttaako energiapuun korjuu metsänhoitoa? Jari Hynynen & Timo Saksa Metla

Muuttaako energiapuun korjuu metsänhoitoa? Jari Hynynen & Timo Saksa Metla Muuttaako energiapuun korjuu metsänhoitoa? Jari Hynynen & Timo Saksa Metla Metsähakkeen käytön kehitys Milj. m 3 8 7 6 5 4 3 2 Pientalojen käyttö Runkopuu Pienpuu Kannot Hakkuutähteet 1 0 2006 2007 2008

Lisätiedot

TUOTTOA JA METSÄNOMISTAMISTA. -Ilman avohakkuita

TUOTTOA JA METSÄNOMISTAMISTA. -Ilman avohakkuita TUOTTOA JA METSÄNOMISTAMISTA -Ilman avohakkuita Sisällys Tuohi ja yhteismetsät Metsänhoitomme Virkistys-ja luontoarvojen huomioiminen Osakkaaksi liittyminen YHTEISMETSÄ TUOHI: Yhteismetsä: Metsäala n.

Lisätiedot

Metsätieto ja sähköiset palvelut

Metsätieto ja sähköiset palvelut Metsätieto ja sähköiset palvelut Niina Riissanen 1 Metsätieto ja sähköiset palvelu Biotalous ja puhtaat ratkaisut Kärkihanke 2: Puu liikkeelle ja uusia tuotteita metsästä Toimenpide 1: Lisätään puun tarjontaa

Lisätiedot

Metsälain sisältö ja soveltamisala. Keskeisiä muutoksia Soveltamisala Käsitteet

Metsälain sisältö ja soveltamisala. Keskeisiä muutoksia Soveltamisala Käsitteet Metsälain sisältö ja soveltamisala Keskeisiä muutoksia Soveltamisala Käsitteet Keskeisiä muutoksia Uudistushakkuiden järeys- ja ikärajoitteet poistuneet kiertoaika metsänomistajan päätettävissä Hakkuu-

Lisätiedot

Uusi metsälaki ja metsien käsittely. Lapin metsätalouspäivät , Levi Johtava esittelijä Tommi Lohi, Suomen metsäkeskus

Uusi metsälaki ja metsien käsittely. Lapin metsätalouspäivät , Levi Johtava esittelijä Tommi Lohi, Suomen metsäkeskus Uusi metsälaki ja metsien käsittely Lapin metsätalouspäivät 5.-6.2.2015, Levi Johtava esittelijä Tommi Lohi, Suomen metsäkeskus Esityksen sisältö metsälain keskeiset muutokset, lyhyt kertaus etukäteisodotukset

Lisätiedot

Metsänomistajien käsitykset ilmastoystävällisestä metsänhoidosta

Metsänomistajien käsitykset ilmastoystävällisestä metsänhoidosta Metsänomistajien käsitykset ilmastoystävällisestä metsänhoidosta Prof. Dr. Martin Welp Eberswale University for Sustainable Development Eberswalde University for Sustainable Development HENVI Science Days,

Lisätiedot

Maatalouden vesiensuojelu edistäminen Johanna Ikävalko

Maatalouden vesiensuojelu edistäminen Johanna Ikävalko Maatalouden vesiensuojelu edistäminen Johanna Ikävalko ympäristöjohtaja MaSuttelua Maa- ja metsätaloustuottajainkeskusliitto MTK ry Leena Ala-Orvola, Markus Eerola, Johanna Ikävalko, Ilpo Markkola, Jaakko

Lisätiedot

Onnistunut metsänuudistaminen

Onnistunut metsänuudistaminen Onnistunut metsänuudistaminen MMT Timo Saksa Mikkeli11.9.2012 Suonenjoen toimintayksikkö Siemenviljelmät / -metsiköt Kustannustehokkuus Teknologia / talous Käpy- ja siemenhuolto Taimikasvatus / -huolto

Lisätiedot

Kustannustehokkuuden merkitys metsänhoidossa

Kustannustehokkuuden merkitys metsänhoidossa Kustannustehokkuuden merkitys metsänhoidossa Juho Rantala 8.11.2011 Kuopio Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja 2011 Käsitteitä Tuottavuus on mittari sille, kuinka tehokkaasti resursseja käytetään

Lisätiedot

Miten metsiä tulisi käsitellä?

Miten metsiä tulisi käsitellä? Miten metsiä tulisi käsitellä? Seurakuntien metsäseminaari Koli 28.8.2019 Markku Remes Johtava asiantuntija Suomen metsäkeskus Sisältö Käsitteitä Kokonaiskestävyys Seurakuntien metsiin kohdistuvia odotuksia

Lisätiedot

Kansallinen metsästrategia 2025 ja metsänjalostus

Kansallinen metsästrategia 2025 ja metsänjalostus Kansallinen metsästrategia 2025 ja metsänjalostus Sanna Paanukoski maa- ja metsätalousministeriö 21.11.2016 1 Kansallinen metsästrategia 2025 Strategia listaa metsäalan tärkeimmät tavoitteet vuoteen 2025

Lisätiedot

METSÄNEUVOSTON KOKOUSMUISTIO 1/2011

METSÄNEUVOSTON KOKOUSMUISTIO 1/2011 METSÄNEUVOSTON KOKOUSMUISTIO 1/2011 Aika: 9.2.2011 klo 8.00 9.30 klo 7.30 8.00 kahvit Paikka: Ravintola Lasipalatsin kokoustila, Mannerheimintie 22 24 Osallistujat: Sirkka-Liisa Anttila, MMM, pj. Jari

Lisätiedot

Kustannustehokkuuden merkitys metsänhoidossa

Kustannustehokkuuden merkitys metsänhoidossa Kustannustehokkuuden merkitys metsänhoidossa Juho Rantala 27.10.2011 Rovaniemi Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja 2011 Käsitteitä Tuottavuus on mittari sille, kuinka tehokkaasti resursseja käytetään

Lisätiedot

Yleiskaavojen vaikutukset metsätalouteen

Yleiskaavojen vaikutukset metsätalouteen Yleiskaavojen vaikutukset metsätalouteen Hannu Hirvelä, Tuula Packalen, Helena Mäkelä Kaavoituksen vaikutukset Etelä-Suomen metsätalouteen seminaari 29.8.2013 Yleiskaavat Metsänomistajien liitto Etelä-Suomen

Lisätiedot