www.luomuametsiin.fi Ekometsätalouden Liitto www.ekometsa.net Pohjois-Pohjanmaan Hyvän Metsänhoidon Yhdistys www.hyvametsanhoito.

www.luomuametsiin.fi Ekometsätalouden Liitto www.ekometsa.net Pohjois-Pohjanmaan Hyvän Metsänhoidon Yhdistys www.hyvametsanhoito.fi

Ekometsätalouden Liitto Pohjois-Pohjanmaan Hyvän Metsänhoidon Yhdistys Miten metsälaki tulisi uudistaa? Sisältö 1.Johdanto ja mitä perustuslaki edellyttää s.1 2.Ehdotus uudeksi metsälaiksi ja perustelut s.2 3.Prof. Erkki Lähde: metsänhoidon tutkimustieto käyttöön s.5 metsälainsäädännössä ja ohjeistuksessa (+liitteet)

1.Johdanto ja mitä perustuslaki edellyttää Maa- ja metsätalousministeriö on asettanut marraskuussa 2011 Metsänkäsittelymenetelmien monipuolistaminen - jatkotyöryhmän, tehtävänään esitys uudesta metsälaista. Olemme koostaneet tämän julkaisun jatkotyöryhmän käyttöön apuvälineeksi vaikeassa tehtävässä. Toinen osio sisältää järjestöjemme ehdotuksen uudeksi metsälaiksi perusteluineen. Lakiehdotuksessa on pyritty minimoimaan metsänomistajia kohtaan tuleva kontrolli ja keskittämään valvonta niihin toimenpiteisiin jotka vaikuttavat heikentävästi muiden metsänomistajien perustuslain 15 mukaiseen omaisuuden suojaan sekä heikentävät luonnon monimuotoisuutta enemmän kuin 20 (Vastuu ympäristöstä) mukaan voi katsoa olevan kohtuullista. Kolmas osio käsittää professori Erkki Lähteen kirjoituksen, mitä ja miten jo olemassa olevaa tutkimustietoa tulisi käyttää uudistettaessa metsälainsäädäntöä. Erityisen tarpeellista olisi hyödyntää laajaa jatkuvasta kasvatuksesta olevaa tietoa. Olemme panneet tyytyväisyydellä merkille että edellisen työryhmän yhteenvedossa (Epävirallisen MEMO-jatkotyöryhmän johtopäätösyhteenveto, 13.10.2011) on edistytty verrattuna nykyiseen metsälakiin. Pyrkimys sääntelyn vähentämiseen on tärkeätä ja jatkuvan kasvatuksen huomioiminen kasvatushakkuissa olisi selkeä parannus. Olemme kuitenkin edelleen huolissamme muun muassa seikoista jotka toteutuessaan heikentävät jatkuvan kasvatuksen ja luontaisen uudistamisen käyttöä metsänkasvatusmenetelminä. Huolestumisen aiheita on esimerkiksi edellä mainitun yhteenvedon lauseke: Kasvatushakkuiden seurauksena syntynyt uudistamisrajan alittuminen velvoittaa käsitellyn alueen uudistamisvelvoitteeseen. Tällöin jäljellä oleva varttunut puusto hakataan ja perustetaan uusi taloudellisesti kasvatuskelpoinen taimikko. Lainaus antaa ymmärtää että silloisen MEMO-jatkotyöryhmän suositus on säilyttää metsänviljely ensisijaisena metsänuudistamismenetelmänä myös uudessa metsälaissa yli jatkuvan kasvatuksen sekä jaksollisen kasvatuksen luontaisen uudistamisen. Avohakkuuseen pakottaminen on myös hämmästyttävä vaatimus eikä se ole tieteellisesti perusteltu. Se edellyttäisi vähintään sitä, että lakiehdotuksen perusteluissa osoitetaan pitävät tieteelliset todisteet, että avohakkuu ja metsänviljely olisi taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti perusteltua. Kasvatuskelpoisuus on lisäksi täysin subjektiivinen kriteeri, jota käyttäen on metsänomistajat pakotettu vuosikymmenten ajan heille kalliisiin ja haitallisiin ratkaisuihin. Nykyisin, kun puuta käytetään yhä enemmän energian tuotantoon ja korostetaan monimuotoisuuden huolehtimisesta, ei metsässä ole enää taimia tai puita, jotka olisivat kasvatuskelvottomia. Uusi laki tulisi heti syntyessään olemaan ristiriidassa perustuslain kanssa. Sakari Hankonen puheenjohtaja Ekometsätalouden Liitto Aarne Juhonsalo puheenjohtaja Pohjois-Pohjanmaan Hyvän Metsänhoidon Yhdistys 15 Omaisuuden suoja Jokaisen omaisuus on turvattu. 20 Vastuu ympäristöstä Vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille. Julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön, sekä mahdollisuus vaikuttaa ympäristöään koskevaan päätöksentekoon. 22 Perusoikeuksien turvaaminen Julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Rooman sopimus, jonka Suomikin on allekirjoittanut sanoo: Kaikkien on saatava rauhassa nauttia omaisuudestaan. 1

2. Ehdotus uudeksi metsälaiksi 1 Lain tarkoitus Tämän lain tarkoituksena on turvata metsänomistajan omaisuuden suoja ja hyödyntäminen yksityisissä talousmetsissä siten, etteivät toisten omaisuus, luonnon monimuotoisuus, ympäristö tai kulttuuriperintö vaarannu ja julkisissa (valtion, kuntien ja seurakuntien) metsissä lisäksi niin, että metsät samanaikaisesti puuntuotannon kanssa palvelevat täysipainoisesti kansalaisten monikäyttötarpeita (ulkoilu, virkistys, sienestys, marjastus jne.). 2 Soveltamisala (soveltaen kuten voimassaoleva laki) 3 Maankäyttömuodon muuttaminen (kuten voimassaoleva laki) 4 Metsänkäsittelyn rajoittaminen Voimakkaampi kuin kivennäismaan pintaan asti ulottuva maan käsittely, metsäojitus sekä torjunta-aineiden käyttö on luvanvaraista. Erityinen perustelu luvan myöntämiselle on esitettävä metsänkäyttöilmoituksessa. Siitä on muun muassa käytävä ilmi, ettei menettelyllä vaikuteta ympäristön vesitalouteen. Metsän hakkuu ei ole ensimmäisessä momentissa mainittu erityinen perustelu. Julkisissa metsissä ei saa tehdä avohakkuuta. Kaikki hakkuut kielletään touko-kesäkuun ajaksi. 5 Metsänkäsittelyn rajoittaminen erityiskohteilla Erityiskohteita ovat: metsien monimuotoisuuden ja julkisissa metsissä myös monikäytön kannalta tärkeät elinympäristöt sekä näiden reunavyöhykkeet; vesistöjen reunavyöhykkeet sekä suojelualueitten reunavyöhykkeet. Ensimmäisessä momentissa mainitut reunavyöhykkeet ovat 25 metrin levyisiä. Erityiskohteilla ei saa tehdä: Avohakkuuta tai sellaista hakkuuta, jossa jää puustoa vähemmän kuin 200 runkoa hehtaarille, Voimakkaampaa kuin kivennäismaan pintaan asti ulottuvaa maankäsittelyä, Ojitusta, Metsäteitä, Purojen ja norojen perkausta, Torjunta-aineiden käyttöä, Suomen luontaiseen lajistoon kuulumattomien puiden viljelyä, Muita toimenpiteitä, jotka oleellisesti muuttavat puuston varjostus- ja suojavaikutusta. 6 Metsänkäsittelyn rajoittaminen tilan rajavyöhykkeellä Rajavyöhykkeellä tarkoitetaan 25 metrin etäisyyttä tilan rajasta. Rajavyöhykkeellä luvanvaraisia toimenpiteitä ovat yksityisissä metsissä avohakkuut tai sellaiset hakkuut, joissa 2

jää puustoa vähemmän kuin 200 runkoa hehtaarille. Luvan myöntämisen edellytys on rajanaapurin kirjallinen hyväksyminen toimenpiteelle. Lisäksi rajavyöhykkeellä 4 :ssä mainittujen toimenpiteiden hyväksymisen ehtona on rajanaapurin kirjallinen hyväksyminen toimenpiteelle. 7 Erityisen tärkeiden elinympäristöjen ja suojelualueitten määritteleminen Metsäviranomaisen on kartoitettava 5 :ssä määritellyt erityisen tärkeät elinympäristöt sekä metsänomistajan kiinteistössä sijaitsevat tai kiinteistön rajalle ulottuvat suojelualueet. Alueista on tehtävä kirjallinen, valituskelpoinen päätös metsänomistajalle. 8 Metsänkäyttöilmoitus (soveltaen kuten nykyinen laki) vaaditaan erityiskohteista ja kohteista, jotka edellyttävät luvan myöntämistä. 9 Korvauksen saaminen metsänkäytön rajoituksista Mikäli metsänkäytön rajoituksista aiheutuu maanomistajalle taloudellista menetystä mikä ei ole vähäistä, on hän oikeutettu hakemaan korvausta valtiolta. 10 Metsärikkomus Joka tahallaan tai huolimattomuudesta rikkoo yllämainittuja säännöksiä, on tuomittava metsärikkomuksesta sakkoon. Erityisen törkeästä rikkomuksesta saatu hyöty voidaan kokonaan tai osittain tuomita valtiolle. Perustelut 1 Lain tarkoitus: Lakiehdotuksen tarkoituksena on määritellä mitä on perusoikeuksiin kuuluva oikeus omaisuuden suojaan yksityismetsissä sekä toisaalta miten perustuslaissa määritelty vastuu elinympäristöstä rajoittaa metsänomistajan oikeutta hyödyntää metsäomaisuutta. 4 Metsänkäsittelyn rajoittaminen: Voimassaolevassa metsälaissa on useita säännöksiä hyväksytyistä hakkuutavoista, hakkuiden voimakkuudesta sekä uudistamistavasta. Lakiehdotuksessa lähdetään siitä, ettei ole pääsääntöisesti perusteltua rajoittaa millään tavalla hakkuutapaa tai sen voimakkuutta. Suomi sijaitsee ilmastollisesti sellaisella alueella, ettei ole vaaraa metsän häviämisestä. Metsä palautuu vaihtelevan ajan kuluessa takaisin myös avohakatulle alueelle. Tämä voidaan todeta esimerkiksi 1960- ja 1970-luvuilla viljelemättömiksi jätetyistä ns. pakettipelloista. Valtaosa näistä alueista on metsittynyt itsestään. Metsänviljelyä avohakkuun jälkeen ei voi perustella taloudellisilla tekijöillä, koska metsänviljelyssä saavutettavaksi oletetun nopeamman puuston kasvun aikaansaama hakkuutulon lisäys ei riitä kattamaan metsänviljelyn kustannuksia, kun investoinnille lasketaan korko. Tutkimustulokset eri hakkuuvaihtoehtojen taloudellisesta kannattavuudesta osoittavat, etteivät avohakkuu ja istutus ole metsänomistajalle kannattavin vaihtoehto. Tiedetään, että valtaosa suomalaisista vastustaa avohakkuita. Näin ollen oikealla neuvonnalla saadaan yksityismetsien ekologinen tila paranemaan nykyisestä, vaikka voimassaolevassa laissa olevat hakkuumuotojen rajoitukset sekä uudistamisvelvoite poistetaan. 3

Vaikka hakkuun voimakkuutta ei säädeltäisikään, on perusteltua rajoittaa tiettyjä toimenpiteitä, jotka toteutuessaan voivat aiheuttaa ympäristöhaittoja. Voimakkaat maanmuokkaukset sekä metsäojitus aiheuttavat ravinne- ja raskasmetallivalumia metsäalueen alapuolisiin vesistöihin. Myös torjunta-aineiden käyttöön sisältyy riski valumista. Kyseiset toimenpiteet olisi perusteltava; miksi uuden puuston aikaansaamiseksi on välttämätöntä tehdä voimakas maanmuokkaus tai miksi torjunta-aineita on metsässä käytettävä. Esimerkiksi yksilajisen, pahasti lahovikaisen kuusikon uudistaminen toiselle puulajille voisi olla hyväksyttävä peruste. Sen sijaan avohakkuu sellaisenaan ei voi olla peruste toimenpiteille, sillä kaikilla metsäalueilla on mahdollista harjoittaa kannattavaa metsätaloutta ilman avohakkuita. 5 Metsänkäsittelyn rajoittaminen erityiskohteilla: Voimassaolevassa laissa on määritelty talousmetsistä erityisen tärkeät elinympäristöt, joissa sallitut toimenpiteet on rajoitettu. Lakiehdotuksessa on määritelty erityisen tärkeiden elinympäristöjen lisäksi samaan pykälään kyseisten elinympäristöjen reunavyöhykkeet, vesistöjen reunavyöhykkeet sekä suojelualueiden reunavyöhykkeet. Koska erityisen tärkeät elinympäristöt ovat usein pienialaisia, on tärkeää että tämän elinympäristön ympärille perustetaan reunavyöhyke, missä myös metsänkäsittely on rajoitettua. Näin turvataan varmemmin itse elinympäristön ominaispiirteitten säilyminen. Vesistöjen reunavyöhykkeet ovat tarpeen estämään ravinnevalumia sekä mahdollisen tulvaveden aiheuttamaa eroosiota. Suojelualueitten reunavyöhykkeillä on perusteltua rajoittaa metsänkäsittelyä, jotta itse suojelualueen tarkoitus toteutuisi. Reunavyöhyke on määritelty 25 metrin levyiseksi. Se voidaan katsoa riittäväksi suojaksi erityisen tärkeille elinympäristöille, vesistöille sekä suojelualueille. Leveys on määriteltävä laissa konkreettisesti metrimääräisenä, jotta alue voidaan riittävän selkeästi rajata maastoon. Erityiskohteilla kielletyt toimenpiteet on otettu soveltaen Maa- ja metsätalousministeriön päätöksestä metsälain soveltamisesta (224/1997) yhdeksännestä pykälästä: Erityisen tärkeiden elinympäristöjen käsittely. Avohakkuukieltoa on tarkennettu siten, että hakkuun jälkeen on metsään jäätävä vähintään 200 runkoa puustoa. Tällöin voidaan katsoa, että puustoa on riittävästi, ettei puuston varjostus- ja suojavaikutus oleellisesti heikenny. Lisäksi erityisen tärkeille elinympäristöille voidaan laatia tarkemmat hoito-ohjeet. 6 Metsänkäsittelyn rajoittaminen tilan rajavyöhykkeellä: Vastuun ympäristöstä voidaan katsoa koskevan myös metsänomistajan metsäkiinteistön rajaa koska voimakkaasti metsää muuttavat toimenpiteet aiheuttavat vaikutuksia myös rajanaapurille. Esimerkiksi avohakkuu tilan rajalla aiheuttaa myrskytuhon vaaran rajan toiselle puolelle. Näin on perusteltua että rajavyöhykkeellä avohakkuulle on saatava rajanaapurin lupa, kuten myös neljännen pykälän mukaisille luvanvaraisille toimenpiteille. 7 Erityisen tärkeiden elinympäristöjen ja suojelualueitten määritteleminen: Metsänomistajan oikeusturvan kannalta on tärkeää, että hänellä on selkeä tieto omistuksessaan olevan metsäkiinteistön erityiskohteista. Toimivaltaisen viranomaisen on kyettävä riittävän seikkaperäisesti osoittamaan alue maastosta sekä kartalta ja tehtävä asiasta valituskelpoinen päätös, jotta metsänomistajalla on oikeus hakea asiaan muutosta, mikäli katsoo viranomaisen tehneen virheen. Vasta, kun päätös erityiskohteista on saanut lainvoiman, voidaan katsoa, että metsäomistajalla on täysi vastuu erityiskohteen säilyttämisestä. Lakiin voidaan kirjata siirtymäsäännös, jonka mukaan nykyinen laki olisi näillä kohteilla voimassa päätöksen lainvoimaiseksi saattamiseen asti. 8 Metsänkäyttöilmoitus: Metsänkäyttöilmoitusta ei tule vaatia muulloin, kun haetaan lupaa neljännen ja kuudennen pykälän mukaisille toimenpiteille. 4

9 Korvauksen saaminen metsänkäytön rajoituksista: Nykyisessä laissa velvoitetaan metsäkeskus antamaan poikkeusluvan erityisen tärkeiden elinympäristöjen käsittelyyn, mikäli kyseisten elinympäristöjen asettamien velvoitteiden täyttäminen aiheuttaisi vähäistä suurempaa metsäntuoton vähenemistä tai muuta taloudellista menetystä. Lakiehdotuksessa ei tällaista poikkeuslupaa myönnettäisi, koska mitä suurempi tällainen erityiskohde olisi, sitä suurempi merkitys sillä olisi myös ympäristölle. Mikäli taloudellinen menetys olisi vähäistä suurempi, olisi valtio velvollinen korvaamaan erityiskohteen aiheuttamat tulonmenetykset. Koska useimmat erityiskohteista ovat pienialaisia ja koska taloudellista toimintaa erityiskohteilla ei ole kokonaan kielletty, on todennäköistä, että korvattavat summat eivät nousisi kovin suuriksi. 10 Metsärikkomus: Lakiehdotuksessa katsotaan sakkorangaistuksen olevan riittävä rangaistus metsälain vastaisesta toiminnasta. Erityisen törkeäksi rikkomukseksi voidaan todeta esimerkiksi viidennen pykälän erityiskohteen hävittäminen avohakkuulla. Koska toimenpiteet on todettavissa maastossa pitkänkin ajan kuluttua eikä niitä voi piilottaa, voidaan katsoa sakon lisäksi riittäväksi uhkaksi taloudellisen hyödyn menettäminen valtiolle. 3. Prof. Erkki Lähde: Metsänhoidon tutkimustieto käyttöön metsälainsäädännössä ja ohjeistuksessa (+liitteet) Tiivistelmä: Äskettäisen Brändityöryhmän ehdotuksen tavoite Suomen kehittämiseksi esimerkilliseksi luonnonmukaisuusmaaksi tulee ulottaa myös metsätalouteen. Muun muassa siksi: Tavoiteltaessa luontaista kehitystä metsiä tulee kasvattaa erirakenteisina (eri-ikäisrakenteisina), joten alikasvokset tulee hyödyntää ja puuston kaikenlaisista luontaisen kehityksen vastaisista tasaisuusvaatimuksista on luovuttava Hyvän puun laadun ja kasvun tuottamiseksi sekä tuotannon kannattavuuden parantamiseksi metsiä tulee kasvattaa erirakenteisina jatkuvalla kasvatuksella Metsänomistajan tulee voida tasavertaisuuden vuoksi ja perustuslain suomalla oikeudella päättää itsenäisesti, minkälaiset ja minkäkuntoiset taimet ja puut ovat kasvatus- tai kehittämiskelpoisia ja mitä puulajeja ja millaisia puumääriä hän omistamassaan metsässään kasvattaa Jaksollinen kasvatus (avohakkuu ja alaharvennukset) tulee huonon kannattavuuden sekä ympäristöarvoja, monimuotoisuutta ja monikäyttömahdollisuuksia heikentävien vaikutusten ja hiilipäästöjen runsauden vuoksi kieltää yhteiskunnan (valtio, kunnat ja seurakunnat) omistamissa metsissä Tuuli- ja myrskytuhojen sekä yleisesti tuhoriskien, monimuotoisuus- ja monikäyttöhaittojen vuoksi avohakkuut tulee saattaa yksityismetsissä ympäristöviranomaisen ja naapurien luvanvaraisiksi ja tärkeimmillä alueilla kokonaan kieltää Metsämaan voimaperäiset muokkaukset kuten auraukset, vaotukset, äestykset ja mätästykset tulee vakavien ympäristöhaittojen vuoksi lopettaa Metsät tulee rauhoittaa kaikilta hakkuilta touko-kesäkuun ajaksi 5

Taustaa ja tavoitteet Valtakunnallisten inventointien (VMI) mukaan Suomen metsissä on puuta enemmän kuin koskaan aiemmin mitattuna aikana ja kasvu ylittää selvästi vuotuisen hakkuumäärän. Tähän on tultu massiivisilla puustoisten soiden ojituksella ja hakkuusäästöjä aiheuttaneella ja pitkään jatkuneella mittavalla raakapuun tuonnilla. Kasvua on siten hakkaamattomissa puustoissa kertynyt ikään kuin korkoa korolle. Nykykäytännön varsinaisella metsänhoidolla metsänviljelyn muodossa ei vielä ole keskimääräistä kasvua lisätty, sillä istutukset ovat keskimäärin nuoria. Metsänviljelyjen keskikasvu oli VMI-tietojen mukaan esimerkiksi vuonna 2007 2,4 m3/ha/v, kun taas kaikkien metsien vuotuinen keskikasvu oli koko maassa 4,3 m3/ha (Vaara 2010). Kasvun ja puumäärien lisäys keskittyy siten ympäristömuutosten lisäksi edelleen alun perin luontaisesti uudistuneisiin ja pitkään harsien kasvatettuihin eri-ikäisrakenteisiin metsiin. Sellainen lainsäädäntö, jolla tavoiteltaisiin edelleen mahdollisimman suurta massapuun määrää ja kasvua puun laadusta ja tuotannon haitallisista ympäristö- ym. vaikutuksista piittaamatta olisi tuhoisaa tulevaisuuden kannalta. Nykymetsätalouden ongelmia ovat muun muassa: istutuspuun huono laatu kasvatusmenetelmän huono kannattavuus metsien monimuotoisuuden jatkuva heikkeneminen monikäytön edellytysten huomattava huononeminen ojitettujen soiden puun markkinoille saamisvaikeudet (hukkainvestoinnit) sellu- ja paperiteollisuuden todennäköisesti jatkuva ja voimistuva siirtyminen pois maasta kasvihuoneilmiön edelleen voimistuminen sekä sen mukanaan tuomat ongelmat puun kuljetuksessa sekä metsätuhojen runsastumisessa haittavaikutukset ympäristössä, erityisesti vesien pilaantuminen Voidaan arvioida, että uudella lainsäädännöllä ja ohjeistuksella voitaisiin niin haluttaessa jo syntyneitä massiivisia ongelmia jonkin verran lievittää. Nykykäytäntöä jatkamalla tilannetta pahennetaan edelleen. Lainsäädäntötyössä tulisi siten entistä paremmin ja monipuolisemmin ottaa huomioon metsäntutkimuksen, erityisesti metsänhoidon tutkimusten uusimmat tulokset ja sovellutukset (ks. esim. Liite 1). Lainsäädännössä ja metsänhoidon ohjeissa ei saisi enää keskittyä vanhojen virheiden puolusteluun ja selittelyyn, vaan uskaltaa ottaa rohkea askel tulevaisuuteen eli laatia sellaiset asiakirjat, jotka eivät ole heti syntyessään vanhentuneita. Seuraavat näkökohdat tulisi ohjeistuksessa ottaa tasapainoisesti, samanaikaisesti ja kokonaisvaltaisesti huomioon: 1. Puun korkean laadun ja kohtuullisen määrän tuottaminen 2. Metsien kohtuullisen uudistumisen varmistaminen 3. Puuntuotannon kannattavuudesta huolehtiminen 4. Tuhojen välttäminen 5. Metsien monimuotoisuuden heikkenemisen pysäyttäminen 6. Metsien monikäyttömahdollisuuksien (ulkoilu, virkistys, sienestys, marjastus, luontomatkailu, poronhoito jne.) parantaminen 7. Ympäristön, erityisesti vesien suojelun tehostaminen 6

8. Maiseman puustoisuudesta eli kauneudesta huolehtiminen 9. Eettiset ja moraaliset näkökohdat, esimerkiksi naapureiden ja muiden ihmisten oikeuksien huomioon ottaminen 10. Kulttuuristen ja sosiaalisten seikkojen edistäminen 11. Metsänomistajien tasavertaisen ja perustuslaillisen oikeuden kunnioittaminen käyttää eli hoitaa metsiään haluamallaan tavalla Yksityisille metsänomistajille ei kaikissa tapauksissa voida ilman mahdollisia korvauksia asettaa samanlaisia rajoitteita ja velvoitteita kuin yhteiskunnan omistamissa metsissä. Lainsäädännössä tuleekin näitä yleensä aineettomia arvoja sisältäviä velvoitteita asettaa ensisijaisesti yhteiskunnalle (valtio, kunnat ja seurakunnat). Nämä omistajaryhmät tulee lainsäädännössä asettaa suurempaan vastuuseen kuin yksityiset metsänomistajat. Seuraavassa tarkastellaan uusimpiin tutkimuksiin ja käytännön kokemuksiin perustuen, miten em. näkökohdat tulisi parhaiten huomioon otetuiksi ja miten nykykäytännön massiivisia virheitä voitaisiin korjata valmisteilla olevissa metsälainsäädännössä ja metsänhoidon ohjeissa. Metsän käsittelyn vaihtoehdot ja metsien rakenne Metsän käsittelyn päävaihtoehdot ovat jaksollinen (nykykäytäntö) ja jatkuva (luonnonmukainen) kasvatus (Lähde 2002, Lähde ym. 2011). Nimitykset jo sinänsä kertovat, millaisista käsittelytavoista on kyse. Ensin mainitussa vaihtoehdossa metsät pyritään alaharvennuksilla ja alikasvosten raivauksilla pitämään mahdollisimman tasarakenteisina (tasaikäisrakenteisina) ja jälkimmäisessä päinvastoin erirakenteisina (eri-ikäisrakenteisina). Rakenteen rajana pidetään esimerkiksi sitä, onko metsikössä isoimman puun läpimitan puolikasta pienempiä puita vai ei. Jos on, metsikkö on erirakenteinen. Yksittäisiä pieniä puita ei määrittelyssä oteta huomioon. Luokitus on silläkin tavalla helppo ja selkeä, että sitä voidaan käyttää missä metsän kehitysvaiheessa tahansa, vaikkapa taimikoiden luokituksessa. Molemmissa vaihtoehdoissa käytetään metsiköitä eli kuvioita käsittely-yksikköinä. Siten yhteistä on, että kummassakin harjoitetaan metsikkötaloutta (Lähde ym. 2011). Yhteistä on myös se, että missä tahansa metsikössä voidaan tehdä joko jaksollista tai jatkuvaa kasvatusta (Pukkala ym. 2011b). Kasvatuksen tavoite ja siihen tähtäävät käsittelyt ovat pääasiallisia erottavia tekijöitä. Käsittelyt eroavat nimenomaan suhtautumisessa kasvatusjaksoihin. Jaksollinen kasvatus perustuu kiertoaikaan (70-140 vuotta) eli aina tietyn aikajakson jälkeen puut päätehakataan (nykyisin yleensä avohakataan) ja kasvatus aloitetaan taas alusta. Kasvatusvaiheessa pienet puut hakataan alaharvennuksilla. Jatkuvassa kasvatuksessa metsä sitä vastoin pidetään jatkuvasti puustoltaan peitteisenä eli avohakkuita (> 2-3 aaria) ei tehdä. Metsä siten samanaikaisesti kasvaa ja uudistuu. Tosin joissakin vaiheissa voi olla kyse enemmän joko uudistuspainoitteisesta tai kasvatuspainoitteisesta tilanteesta. Erirakenteisen metsän hakkuu on siten joko ylispuiden hakkuuta tai yläharvennusta, mutta alikasvosta ei raivata. Laajaan noin 50 000 puun aineistoon perustuen on laadittu jatkuvan kasvatuksen mallit ennen ja jälkeen hakkuun eri osiin Suomea kaikille kasvupaikoille (Pukkala ym. 2011b, esimerkkinä Liite). Mallit esitetään neljällä tasolla, joista metsänomistaja voi valita, korostaako hän yksipuolisesti taloudellisuutta vai haluaako hän myös ottaa huomioon monimuotoisuuden, monikäytön ja suojelun näkökohtia. VMI-tiedot osoittavat, että 1920-luvun alussa (VMI 1) kaikki Suomen metsät olivat erirakenteisia (Lähde ym. 1991). Niistä 80% oli säännöllisen erirakenteisia eli jatkuvarakenteisia, joissa runkolukujakauma on laskeva eli pieniä puita on eniten ja isoja vähiten (Norokorpi ym. 1994). Juuri sellaisia tutkimusten mukaan luonnontilaiset metsät ovat (Keto-Tokoi ja Kuuluvainen 2011). Se on myös optimaalinen jatkuvan kasvatuksen rakenne (Pukkala ym. 2011b). 7

Kolmekymmentä vuotta myöhemmin (1950-luvun alussa, VMI 3), johon asti oli harjoitettu lähes yksinomaan poiminta- eli harsintahakkuita, tilanne oli edelleen jokseenkin samanlainen. Niinpä tasarakenteisia oli vain vähän (Lähde ym. 1992, Laiho ym. 1994). Tosin kerroksellisten erirakenteisten määrä oli jonkin verran noussut. Edelleen 30 vuotta myöhemmin (1980-luvun puoliväli, VMI 8) tilanne oli jo muuttunut harjoitetun käytännön seurauksena (Pukkala ym. 2011b). Erirakenteisia metsiä oli edelleen runsaasti eli noin 60%. Eniten oli vielä säännöllisen erirakenteisia, vaikka niiden osuus oli pudonnut 40%:iin. Varttuneiden tasarakenteisten osuus oli noin 10%. Suurin muutos oli taimikoiden sekä nuorten metsien osuuden nousu lähes kolmannekseen. Seuraavan 10 vuoden aikana tasarakenteisten osuus edelleen hieman nousi nuorten metsiköiden vartuttua (Pukkala ym. 2011b). Muutoin tilanne säilyi entisellään. Varttuneiden metsien rakenneryhmien keskimääräisessä kasvussa ei ollut esimerkiksi Etelä-Suomessa juurikaan eroa. Tulokset osoittavat, että voimakkaasti suurentunut kasvu metsissä ei ole keskittynyt esimerkiksi nykykäytännön viljelytaimikoihin eikä toistuvasti alaharvennuksella käsiteltyihin tasarakenteisiin varttuneisiin puustoihin, vaan kasvun lisäystä on tapahtunut yleisesti kasvatustavasta riippumatta ilmeisesti ympäristöolojen muutoksen seurauksena. Metsän rakennetta voidaan muuttaa hakkuilla. Helpointa ja yksinkertaisinta on muuttaa erirakenteinen rakenne tasarakenteiseksi. Sitä on paljon tehtykin. Tasarakenteisen palauttaminen erirakenteiseksi edellyttää uusien puiden syntymiseen kuluvaa aikaa ja on siten suhteellisen hidasta. Näin ollen täytyy olla hyvin painavia syitä, jos erirakenteista metsää ruvetaan tarkoituksellisesti muuttamaan tasarakenteiseksi. Metsän jatkuva kasvatus kirjasta löytyvät mallit myös tasarakenteisten puustojen muuttamisesta säännöllisen erirakenteisiksi (Pukkala ym. 2011b). Kun jaksollisessa kasvatuksessa poikkeuksellisesti käytetään luontaista uudistamista siemen- tai suojuspuuhakkuulla, metsän rakenne on uudistamisvaiheessa lyhyen ajan kerroksellisen erirakenteinen. Siementävien puiden poistolla puusto tehdään taas tasarakenteiseksi. Jos tässä uudistumisvaiheessa ei raivata alikasvosta eikä taimikonhoidolla tasata rakennetta eikä poisteta kaikkia siementäviä ylispuita, rakenne palautuu suhteellisen nopeasti säännöllisen erirakenteiseksi. Jos jaksollisessa kasvatuksessa tehdäänkin alaharvennuksen sijasta yläharvennusta eikä raivata alikasvosta, kyse on myös yhtä hyvin metsän jatkuvasta kasvatuksesta. Näin ollen metsän kasvatuksessa voi olla joitakin vaiheita, jotka jaksollisessa ja jatkuvassa kasvatuksessa ovat käytännöllisesti katsoen samanlaisia. Etäisimmillään käsittelyt ovat silloin, kun jaksollisessa kasvatuksessa tehdään alikasvosten raivausta ja avohakkuuta, mutta säännöllisen erirakenteisessa metsässä tehdään optimaalista jatkuvan kasvatuksen hakkuuta. Jaksollisen kasvatuksen alaharvennuksissa ja raivauksissa hakataan uudistamisen jälkeen vielä pitkän aikaa vain metsikön pienimpiä puita, jotka yleensä eivät ole ehtineet arvokkaaseen tukkipuun kokoon. Vasta päätehakkuussa kertyy runsaammin tukkipuita. Uudistaminen sekä puun laatu ja tuotos Mitä tiheämpää, runsaampaa, tasakokoisempaa ja kuusivaltaisempaa puusto on sitä hitaampaa ja heikompaa uudistuminen sen sisällä on (Lin ym. 2011). Tällaisessa puustossa lähinnä vain kuusi voimakkaana varjopuuna pystyy jotenkin uudistumaan, mutta alikasvoksen pituuskehitys on hidasta. Sellaiset metsät eivät edusta optimaalisen jatkuvan kasvatuksen puustoa. Välttämällä tällaisen rakenteen syntymistä, pyrkimällä väljempään erirakenteisuuteen, suosimalla sekapuita ja hakkaamalla puustoa riittävän voimakkaasti pudottaen sen pohjapinta-ala Etelä- Suomessa noin 8-10 m2:iin/ha ja Pohjois-Suomessa noin 5-8 m2:iin/ha, voidaan varmistaa hyvän kannattavuuden lisäksi riittävän nopea ja runsas uudistuminen (ks. Pukkala ym. 2011b, Liite). Erityisen runsasta uudistumista tavoiteltaessa hakataan vielä voimakkaammin (4-5 m2:iin/ha). Samoilla toimenpiteillä edistetään taimien ja muun alikasvoksen pituuskehitystä. Kaikkien taimien ja alikasvosten ei kuitenkaan tarvitse eikä saisi kehittyä yhtä nopeasti. Rakenteen toimivuuden ja kestävyyden sekä tuottavuuden kannalta riittää, kun hakkuukierron aikana vain muutama sata tainta ja muuta alikasvosta kehittyy hehtaaria kohti muita nopeammin korvaamaan pienten puiden siirtymää isommiksi ja isoimpien hakkuuta. Liian runsas uudistuminen ja alikasvos saattavat merkitä jopa harvennustarvetta. 8

Metsänomistajalle hidaskin uudistuminen ja alikasvoksen kehitys voi olla aivan riittävää. Hänellä tuleekin olla rajoittamaton oikeus päättää esimerkiksi lajiltaan, kooltaan ja kunnoltaan millaiset taimet tai puut hän haluaa kasvattaa. Tällaiset kriteerit myös muuttuvat nopeastikin metsätalouden ja ympäristön tilan muuttuessa. Jos jokin taimi tai puu ei olekaan sellun tuotannon kannalta suositeltava kasvatettavaksi, se hyvin todennäköisesti on kuitenkin hyvin kannattavaa kasvattaa energiapuuksi tai säilyttää elävöittämässä metsän monimuotoisuutta. Suomen metsäluonnossa ei kasvakaan sellaisia puulajeja, joita ei voitaisi johonkin tarkoitukseen hyödyntää. Metsässä ei myöskään taimien koko- tai tilajärjestys voi olla esteenä niiden kasvattamiselle ja myöhemmälle hyödyntämiselle. Luontainen uudistaminen on turvallisin ja edullisin vaihtoehto myös jaksollisessa kasvatuksessa (Pukkala ym. 2011b) erityisesti, kun otetaan huomioon muuttuvat ympäristöolot. Jokaisen metsikön ja suuremmankin metsäalueen puut omaavat juuri niihin oloihin sopeutuneen geneettisen perimän (Fähser 1995). Ilmaston lämpeneminen sekä typpi- ja hiilidioksidilaskeumat lisäävät happaman sateen pääravinteita liuottavan vaikutuksen ohella yksittäisten puiden kasvua mutta samalla heikentävät niiden kestävyyttä samanaikaisesti voimistuvia tuhotekijöitä vastaan. Sekä jatkuvan että jaksollisen kasvatuksen luontaiselle uudistumiselle on ominaista pienten puiden suhteellisen hidas kasvu. Se merkitsee ohutlustoisuutta ja ohutoksaisuutta eli hyvää puun laatua, joka säilyy myöhemminkin ja on erityisen tärkeätä tukkipuuvaiheessa. Istutustaimet sitä vastoin kasvavat jo taimitarhalla tavattoman nopeasti (Huuri ym. 1987). Niiden nopea alkukehitys jatkuu voimakkaasti muokatulla avohakkuualalla, sillä kasvutilaa ja liukoisia ravinteita on ylenpalttisesti tarjolla. Se merkitsee huonoa laatua, jota ei enää voida korjata oksien karsinnalla tai muilla toimenpiteillä (emt). Viat säilyvät puuaineksen sisäosissa. Jaksollisen kasvatuksen istutuksella tavoitellaan siten nopeaa massan tuottamista puun laadusta juurikaan piittaamatta. Jaksollisessa kasvatuksessa taimikon tasaamisella alaharvennuksella ja muiden puulajien sekä alikasvosten raivauksella edelleen tehostetaan harvassa kasvavien nuorten puiden nopeaa kehitystä. Menettely merkitsee samalla tavoin paksuja lustoja ja paksuja oksia sekä oksien säilymistä puussa pitkään karsiutumatta. Korkealaatuisen sahapuun tuottamisen kannalta puun alkuvaiheen kasvunopeus onkin avainkysymys. Se on erityisen tärkeätä männyn kehityksessä. Aiheesta on tehty useita väitöskirjojakin (esim. Uusvaara 1983). Nykykäytäntö tuottaa siten huonolaatuista puuta, joka sopii parhaiten massan tuottamiseen. Alaharvennuksessa ja alikasvoksen raivauksessa poistetaan lisäksi niitä puita, jotka edistäisivät isompien luontaista karsiutumista. Nopea kasvu yleensä myös heikentää puiden kestävyyttä erilaisia tuhotekijöitä vastaan. Puihin tulee helposti poikaoksia, latvavaurioita ja runkomutkia, jotka edelleen heikentävät laatua (Oikarinen ja Norokorpi 1986). Vasta varttuneemmassa vaiheessa nykykäytännön samankokoiset puut kasvavat suhteellisen tiheässä, jolloin puuyksilöiden kasvu hidastuu (Lähde ym. 2010). Jatkuvassa kasvatuksessa menetellään koko kasvatuksen ajan täsmälleen päinvastaisesti. Taimien syntyminen metsän sisälle isomman puuston eriasteisessa puristuksessa merkitsee suhteellisen hidasta alkukehitystä. Se puolestaan merkitsee ohuita lustoja ja pieniä oksia sekä kuolleiden oksien kohtalaista karsiutumista eli hyvää puun laatua. Myöhemmällä nopealla kasvulla ei laadun kannalta ole samanlaista merkitystä kuin alkukehityksellä. Niinpä jatkuvassa kasvatuksessa keskikokoisia ja isoja puita kasvatetaan suhteellisen väljässä asennossa. Yli kymmensenttisiä puita on jatkuvan kasvatuksen metsässä selvästi harvemmassa kuin vastaavassa täystiheässä alaharvennuspuustossa. Se merkitsee mittausten mukaan, että keskikokoiset ja isot puut puolestaan kasvavat nopeimmin säännöllisen erirakenteisessa metsässä ja että metsikön kasvu paranee hakkuukerrasta toiseen, kunnes on saavutettu optimaalinen säännöllisen erirakenteinen tavoite (Lähde ym. 2010). Samoissa oloissa ja samanaikaisesti tehtyjen vertailevien kenttäkokeiden mukaan jatkuvan kasvatuksen eli optimaalisen säännöllisen erirakenteiset metsät kasvavat jaksollisen kasvatuksen kiertoaikaa vastaavassa ajassa paremmin kuin jaksollisen kasvatuksen alaharvennetut puustot (Lähde ym. 2002). Vanhimmat alusta asti seuratut kenttäkokeet ovat Suomessa jo saavuttaneet jaksollisen kasvatuksen yhden kiertoajan jakson (Pukkala ym. 2011b). Niissä seuranta on aloitettu 1940-luvulla tehdystä luontaisesta uudistamisesta suojuspuuhakkuumenetelmällä. Jatkuvan kasvatuksen hakkuita on useilla koealoilla tehty jo neljännen kerran. Verrattaessa niitä koemetsiköitä, joissa oli jo saavutettu optimaalinen erirakenteisuus, vastaavasti nykykäytännön suositusten mukaisesti alaharvennettuihin koemetsiköihin vuotuinen tuotosero oli jatkuvan kasvatuksen hyväksi keskimäärin noin 0,8 m3/ha (Lähde ym. 2010). 9

Istutusvaihtoehdosta ei vielä ole istutusten lyhytaikaisuuden vuoksi vertailevia koko kiertoajan seurattuja kokeita, vaan niiden kehitystä joudutaan arvioimaan erillisten metsiköiden perusteella. Voidaan arvioida, että täysin onnistuneista ja tarkasti hoidetuista kuusen istutuksista saatetaan mitata koko kiertoajan kuluessa suurempia kasvulukuja kuin luontaisesti aluksi hitaasti kehittyneistä metsiköistä (Vuokila ja Väliaho 1980). Lyhyempiaikaisissa kokeissa jatkuvan kasvatuksen yläharvennuksen ja jaksollisen kasvatuksen alaharvennuksen vertailupareissa puun tuotos on säännönmukaisesti myös ollut suurempi jatkuvan kasvatuksen kuin alaharvennuksen jälkeen, vaikka puustopääoma on ollut selvästi suurempi alaharvennetuissa koemetsiköissä (Laiho ym. ). Koko Suomen kattavassa koesarjassa ero oli kuusivaltaisissa metsissä keskimäärin yli kuutiometrin/ha/v (Lähde ym. 2002). Ero oli Pohjois-Suomessa suhteellisesti suurempi kuin Etelä-Suomessa. Lundqvist on Ruotsissa mitannut hyvin samanlaisia tuotoseroja (esim. Lundqvist ym. 2007). Erittäin merkittävä tutkimustulos on mitattu, kun on selvitetty puuston kasvun riippuvuutta puuston määrästä (Lähde ym. 2010). Jaksollisessa kasvatuksessa puuston kasvu on sitä suurempaa mitä suurempi on puustopääoma. Säännöllisen erirakenteisessa eli optimaalisessa jatkuvan kasvatuksen metsässä tilanne on erilainen. Kun puuston määrä on pienempi kuin noin 70 m3/ha, kasvu on vielä suhteellisen voimakkaasti riippuvainen puuston määrästä, mutta sitä runsaammassa puustossa riippuvuus heikkenee selvästi. Niinpä hakkuun jälkeen vajaan sadan kuutiometrin puuston kasvu on lähes yhtä suuri kuin kaksi kertaa suuremman puuston kasvu. Syynä on harvemmassa kasvavien keskikokoisten ja kookkaiden puiden voimakas kasvureaktio. Se on sama tekijä, joka vaikuttaa edellä kerrottuun varttuneiden jatkuvan ja jaksollisen kasvatuksen puustojen kasvueroon ensin mainitun hyväksi. Siten optimaalisessa jatkuvassa kasvatuksessa kannattaa hakkuussa pudottaa puuston määrä suhteellisen alas (Pukkala ym. 2011b), esimerkiksi Etelä-Suomessa tuoreilla kankailla noin 10 m2:iin/ha (< 100 m3/ha). Edustavat ja kattavat VMI-tiedot vahvistavat näiden tulosten oikeellisuuden (Lähde ym. 1994a,b). Vertailuun otettiin optimaalista jatkuvaa kasvatusta vastaavat puuston rakenteet ja toisaalta nykykäytännön tasarakenteisia muistuttavat puustot vastaavissa olosuhteissa. Saman tilavuuden omaavat säännöllisen erirakenteiset metsiköt kasvoivat esim. Etelä-Suomessa 20-30% enemmän kuin tasarakenteiset puustot. Ero oli mäntyvaltaisissa metsissä suurempi kuin kuusivaltaisissa. Puuntuotannon taloudellisuus Edellä esitettyjen tulosten perusteella on loogista, että laajoihin aineistoihin perustuvat jatkuvan kasvatuksen mallit antavat selvästi paremman taloudellisen tuloksen kuin nykykäytäntö, kun toimenpiteille edellytetään vähintään 2-3% korkoa (Pukkala ym. 2009,2011b). Mitä suurempaa korkoa edellytetään sitä suuremmaksi ero kasvaa jatkuvan kasvatuksen hyväksi. Jaksollisen kasvatuksen kannattavuutta voitaisiin parantaa, jos harvennukset tehtäisiin jatkuvan kasvatuksen tavoin yläharvennuksina ja uudistamisvaiheessa tyydyttäisiin luontaisen uudistamisen vaihtoehtoon. On syytä korostaa, että sellaisia kasvu- ja tuottotuloksia, joiden mukaan jaksollinen vaihtoehto olisi tuottoisampi, ei ole esitetty vertailukelpoisista aineistoista. Ruotsissa ja Norjassa on ollut joitakin yksittäisiä erirakenteiskasvatukseen tarkoitettuja pitkäaikaisia koealoja ilman vertailualoja (Lundqvist 1989, Andreassen 1994). Tuotostulokset ovat olleet hyvin vaihtelevia, sillä koealoja on välillä käsitelty tavoitteen vastaisesti. Niiden keskimääräisiä tuloksia tai taloudellisia laskelmia ei voida asiallisesti meneteltäessä käyttää osoittamaan optimaalisen jatkuvan kasvatuksen mahdollisuuksia, koska sellaista vaihtoehtoa ei ole ollut edes mukana kokeissa. Nykykäytännön jaksollinen kasvatus saadaan harhauttavasti näyttämään hyvin kannattavalta, kun valtapuustoltaan vanhassa metsässä tehdyn avohakkuun tuotto luetaan menetelmän hyväksi. Taloustieteen ja -käytännön mukaan siten ei kuitenkaan eri menetelmiä toisiinsa verrattaessa ole perusteltua menetellä. Tällöin nimittäin avohakataan alun perin täysin toisella tavoin eli luontaisesti ilmaiseksi syntynyt ja aikoinaan poiminta- eli harsintahakkuilla hoidettu metsä. Sen avohakkuun tuotos ja tuotto kuuluvat sen vanhan menetelmän tulokseen. Nykykäytännön jaksollinen kasvatus alkaa vasta avohakkuun jälkeisestä uudistamisesta eli maanmuokkauksesta ja istutuksesta ja menetelmän lopputulos koostuu kaikista tuotoista ja kuluista kiertoajan loppuun ja silloin tehtä- 10

västä uudesta avohakkuusta. Sen ketjun kokonaistulos voidaan toistaiseksi vain arvioida yksittäisten metsiköiden perusteella, sillä esimerkiksi nykymuotoinen maan muokkaus ja kuusen istutus on aloitettu käytännön mittakaavassa vasta muutama vuosikymmen sitten. Kaikki siihen ja pitkälle vielä nykyhetkeenkin asti kerätty tieto hakkuista, tuotoksista ja tuotoista on käsitellyt juuri näiden aikoinaan luontaisesti syntyneiden ja pitkään harsintahakkuilla kasvatettujen metsien kehitystä, sillä vasta viime vuosikymmeninä niitä on ruvettu käsittelemään jaksollisen kasvatuksen alaharvennuksilla. Jos kuitenkin halutaan välttämättä vertailla puhtaiden menetelmäketjujen sijasta eri menetelmien yhdistelmäratkaisuja, olisi asiallisinta aloittaa vertailu taimikosta, jota vielä ei ole ehditty raivata eikä harventaa. Jaksollisen kasvatuksen vertailuparissa käytettäisiin nykykäytännön alaharvennustyyppisiä ratkaisuja ja jatkuvan kasvatuksen vaihtoehdossa yläharvennustyyppisiä ratkaisuja ilman alikasvosten raivauksia. Kun näiden parien vertailua jatkettaisiin jaksollisen kasvatuksen avohakkuuseen, saataisiin tuottoja ja kuluja laskemalla esiin menetelmien erot. Vastaavasti vertailu voitaisiin aloittaa myöhemmästä vaiheesta edellyttäen, ettei jatkuvan kasvatuksen mahdollisuutta ole pilattu alaharvennuksella ja raivauksella. Pitkään käsittelemättömänä olleen ja esimerkiksi siksi erirakenteiseksi kehittyneen varttuneen metsän vertailussa jaksollisen kasvatuksen avohakkuun parina tulee olla uudistamispainoitteinen jatkuva kasvatus eli sellainen hakkuu, jossa hakataan kaikki tukkipuun kokoiset puut. Jonkinlaista vertailutietoa saadaan nopeammin, jos näistä metsän eri kehitysvaiheista on olemassa erillisiä mittaustietoja. Tuho-ongelmat ja hakkuut Metsän kasvatuksen puun laatua ja tuotosta sekä samalla toiminnan kannattavuutta heikentävät monet erilaiset ns. luonnolliset ja ihmisen aiheuttamat tuhot. Jälkimmäisillä yleensä vielä voimistetaan ensin mainittuja. Kummassakin edellä kuvatussa kasvatustavassa voidaan hakkuussa ja korjuussa taitamattomuudella ja huolimattomuudella aiheuttaa huomattavaa vahinkoa sekä puustoon että metsämaahan. Vain jaksollisen kasvatuksen avohakkuuvaiheessa vältytään periaatteessa puustovaurioilta. Se on kuitenkin vain yksi hakkuu jaksollisen kasvatuksen pitkässä kokonaisketjussa. Jaksollisen kasvatuksen taimikko- ja ensiharvennusvaiheissa esiintyy paljon niihin oloihin spesifisiä tuhonaiheuttajia (taimitaudit, eläintuhot, halla ja routa). Sieni- ja hyönteistuhojen ohella nuoret tasarakenteiset yhden puulajin puustot ovat alttiita hirvieläin- ja myyrätuhoille. Usein joudutaan istutustaimikkoja kokonaan uudelleen istuttamaan tai paikkailemaan täydennystaimilla. Vastaavanlaisista tuhoista erirakenteisissa metsissä ei ole esitetty näyttöjä. Harvennus- ja varttuneissa puustoissa esiintyy erityisesti hyönteistuhoja ja ilmansaasteiden aiheuttamia vaurioita. Samoin tyvilaho ja tervasroso vaurioittavat yleensä yhtä pahoin varttunutta puustoa käsittelymenetelmästä riippumatta. Sekametsät ovat kuitenkin vakaampia kuin yhden puulajin havupuustot (Jonsson 1962, Pukkala ym. 1994). Tuulenkaadot ja myrskytuhot ovat lisääntyneet sääolojen muuttumisen sekä avoalojen ja taimikoiden lisääntymisen vuoksi. Pitkään kuusen vallassa olleilla kasvupaikoilla esiintyy tyvilahoa (Valkonen ym. 2010), joka heikentää merkittävästi puun laatua. Sienitaudin pahoin saastuttamat kohteet on syytä uudistaa tehokkaasti lehtipuille, erityisesti koivulle riippumatta kasvatuksen päälinjasta (Pukkala ym. 2011b). Vakava virhe tehdään, jos tällainen kohde istutetaan uudelleen avohakkuun jälkeen kuuselle. Kantojen ylösnostaminen avohakkuun jälkeen helpottaa tietenkin varsinaista viljelytyötä, mutta niiden kuivattaminen ja varastoiminen metsän sisällä aiheuttaa ongelmia. Kantokasat ovat kuin tyvilahon itiöiden hautomoja, joista vähäiselläkin tuulella leviää itiöitä laajalle terveitä puita saastuttamaan. Samoin energiapuuksi tarkoitettujen oksa- ja latvuskasojen pitkään säilyttäminen saattaa lisätä tuhoriskejä. Hakkuuvaurioita voidaan vähentää ja samalla hakkuun tuottavuutta jatkuvassa kasvatuksessa parantaa monella tavoin. Sama pätee tietenkin myös jaksollisen kasvatuksen harvennushakkuisiin. Hakkuissa tulee välttää raskaiden koneiden käyttöä sulan maan aikana. Samoin kaikissa menetelmissä kantoja voidaan käsitellä lahon leviämistä estävillä torjunta-aineilla. Jatkuvassa kasvatuksessa käsittelyä tarvitsevia kantoja on paljon vähemmän kuin alaharvennuksessa. Hakkuiden ja korjuun kehittämistyön ohella hakkuita voidaan suunnata monin tavoin tuottavuutta lisäävästi sekä 11

vaurioita ja kustannuksia vähentävästi. Keskittämällä hakkuut ajourien välittömään läheisyyteen ja jättämällä etäällä olevat hankalimmat puut sillä kertaa hakkaamatta voidaan menettelyä huomattavasti tehostaa. Käyttämällä riittävän voimakasta hakkuukonetta, jolla kaadettu puu voidaan pystyasennossa nostaa ajouralle työstettäväksi, vältytään jäävän puuston vaurioitumiselta. Kevyt korjuukalusto (maataloustraktori, hevonen, moottorikelkka jne.) aiheuttaa yleensä vähän vaurioita, mutta edellyttää metsurikaatoa ja saattaa olla kallista. Jos tekniikka on vielä niin alkeellista, että kaatoa vaikeuttavaa alikasvosta on poistettava kaadettavan puun tyveltä, se voidaan toki tehdä jatkuvassakin kasvatuksessa rajoittamalla raivaus kuitenkin vain kaadettavan puun tyvelle, enintään metrin säteelle puusta. Raivauskin on silloin täysraivaukseen verrattuna halvempaa. Jatkuvan kasvatuksen hakkuussa hakataan hakkuukerralla vain noin 100-300 tukkipuukokoista puuta/ha. Tällöin raivattava pinta-ala jää vähäiseksi eikä sillä ole haitallista vaikutusta puuston rakenteen jatkokehityksen kannalta. Jatkuvan kasvatuksen perusohje: Hakkaa tukkipuita ja kasvata kuitupuista uusia tukkipuita, merkitsee, että hakkuut ovat hyvin tuottavia. Hakkuu- ja korjuukustannukset voivat olla jatkuvassa kasvatuksessa suurempia kuin jaksollisen kasvatuksen avohakkuussa, mutta ne ovat selvästi pienempiä kuin jaksollisen kasvatuksen harvennushakkuissa (Rummukainen ym. 1995). Käytännön työssä on kuitenkin tullut esiin tapauksia, jolloin jatkuva kasvatus on koneyrittäjälle jopa edullisempaa kuin saman metsän avohakkuu. Nykyisin vielä avohakataan pääosin aikoinaan luontaisesti syntyneitä ja harsien kasvatettuja erirakenteisia metsiä, joissa on runsaasti alikasvosta ja muuta pientä keskenkasvuista puustoa. Koneyrittäjä joutuu avohakkuussa käsittelemään myös tämän pienemmän puuston, jonka hakkuu vaatii paljon aikaa, mutta on kannattamatonta työtä. Käytettäessä samanlaisessa metsässä jatkuvaa kasvatusta tämä keskenkasvuinen puusto jätetään kasvamaan ja hakataan vain isoja tukkipuun kokoisia puita. Avohakkuu on hetkellisesti edullista vain silloin, kun puusto on huolella toistuvasti alaharvennettu ja raivattu. Nykyinen puuston tasaisuusvaatimus kuviolla on useista syistä hylättävä. Ainakaan se ei sovi jatkuvan kasvatuksen käytäntöön. Vaikeasti hakattavat tai muita puita hakattaessa vaurioittavat puut on usein syytä jättää pystyyn säästö- eli maisemapuiksi tai siirtää niiden hakkuuta myöhemmäksi. Monimuotoisuus ja monikäyttö Suomi on useissa yhteyksissä kansainvälisestikin sitoutunut edistämään luonnon monimuotoisuutta. Kuitenkin käytännössä toimitaan metsien osalta täysin päinvastaisesti. Laajoilla avohakkuilla, soiden ojituksilla ja monilla muilla toimenpiteillä köyhdytetään metsäluonnon monimuotoisuutta. Kaikissa vertailevissa tutkimuksissa on erilaisilla monimuotoisuuskriteereillä mitattuna osoitettu, että jatkuva kasvatus on käsittelemätöntä vaihtoehtoa seuraavaksi parhaiten monimuotoisuutta ylläpitävä metsän käsittelymenetelmä (Coates ja Steventon 1995). Se on siten paras erilaisista käsittelyvaihtoehdoista. Jaksollisen kasvatuksen avohakkuu on metsälajiston kannalta kaikkein huonoin vaihtoehto, vaikka sillä voidaan lisätä aukean alan lajistoa, jonka esiintymisrunsaudessa ei ole kuitenkaan metsälajien kaltaisia ongelmia. Kevään ja alkukesän hakkuilla tuhotaan monien eläinten, erityisesti lintujen pesät ja poikueet. Tämän tilanteen korjaaminen edellyttää kaikista hakkuista pidättäytymistä ainakin touko-kesäkuun ajaksi. Kaikissa käsittelytavoissa on lisättävä metsään jäävän lahopuun osuutta ja suosittava lehtipuita sekapuina. Sekametsä on monimuotoisuuden kannalta arvokkaampi kuin yhden puulajin havupuusto. Jaksollisen kasvatuksen alikasvosten raivaukset ja monet muut toimenpiteet köyhdyttävät vakavasti metsäluontoa, mikä merkitsee eri lajien harvinaistumisen ja uhanalaisuuden pahenemista. Metsäkanalintujen ja kuukkelin tilanteet ovat tästä huolestuttavasta muutoksesta varoittavia näyttöjä (Pukkala ym. ). Esimerkiksi metsäkanalintujen poikaset tarvitsevat heti munasta kuoriuduttuaan ravintoa ja suojaa. Niitä ei ruokita pikkulintujen tavoin pesään. Alaharvennuksella ja alikasvosten raivauksella tuhotaan ruoka- ja suojapaikat. Mustikka on metsäkanalinnuille ja monille muille eläimille, kuten myös ihmiselle, hyvin tärkeä ravinto- ja vitamiinilähde. Istutuskuusikosta mustikka katoaa kokonaan. Merkittävä yksityiskohta on tutkimusten mukaan se, että mustikka marjoo parhaiten juuri samoilla puustotiheyksillä, joita optimaalisessa jatkuvassa kasvatuksessa suositellaan käytettäväksi (Pukkala ym. 2011a,b). 12

Jaksollisen kasvatuksen avohakkuilla ja maanpinnan muokkauksilla on monia ympäristöä pilaavia vaikutuksia. Niillä tuhotaan esimerkiksi mykorritsasienien rihmastoa. Nämä juurisienet ovat hyvin tärkeitä puiden ravinteiden oton ja terveyden kannalta. Lumen keväisten sulavesien ja voimakkaiden sateiden (esimerkiksi joulukuussa 2011) seurauksena avoaloilta ja erityisesti muokatuilta aloilta kulkeutuu humusta ja ravinteitä ympäröiviin vesiin. Moreenimailla, joita metsämaista on pääosa, on vain muutaman senttimetrin syvyydessä alumiinin ja raskasmetallien rikastumiskerros. Sen paljastaminen ja repiminen voimaperäisillä muokkausmenetelmillä merkitsee pintamaan vähitellen happamoituessa näiden haitallisten aineiden muuttumista liukoisiksi (Lähde 1986). Ne myös pilaavat ympäristöä ja jopa kertyvät sieniin ja kasveihin. Ojitusten ja ojien perkausten ohella menettely aiheuttaa vesien laaja-alaista pilaantumista ja samalla eliöstön köyhtymistä pienistä puroista aina meriin asti (Viherä 2007). Luonnon monimuotoisuuden ohella metsien monikäytöllä on suuri merkitys ihmisten viihtymisen kannalta. Metsä on usein suomalaisen ulkoilu- ja virkistäytymispaikka. Sieltä kerätään sieniä, marjoja ja yrttejä. Mustikalla, hillalla ja puolukalla on ruokasienien ohella erityisen suuri merkitys keräilykohteena sekä ihmisten talouden että terveyden kannalta. Ns. jokamiehenoikeudella ihmiset voivat näitä merkittäviä luonnonanteja hyödyntää. Maaseudulla asuvat metsänomistajat ovatkin niitä, jotka juuri eniten voivat hyödyntää tätä oikeutta naapureidensa metsissä. Se on siten hyvin tärkeä yksityiskohta metsätaloudessamme. Poiketen jaksollisen kasvatuksen avohakkuu-, taimikko- ja nuoren metsän vaiheesta jatkuvan kasvatuksen metsää voidaan koko ajan käyttää hyvän puuntuotannon ohella samanaikaisesti marjastukseen, sienestykseen sekä muihin monikäytön tarpeisiin. Soiden ojituksella on esimerkiksi Etelä-Suomessa tuhottu hillasadot. Jos, kuten pahasti näyttää, ojitusten aiheuttamat puuston lisäykset jäävät hyödyntämättä, niillä on aiheutettu etupäässä vain kustannuksia ja ympäristötuhoja. Jos yksityinen metsänomistaja kuitenkin kaikista huonoista puolista huolimatta haluaa käyttää metsässään avohakkuuta ja istutusta, sitä ei voitane kokonaan kieltää. Haitoista tulisi kuitenkin avoimesti neuvoa. Avohakkuita ei kuitenkaan niiden monien haittojen vuoksi tule sallia esimerkiksi 30 metriä lähempänä naapurin rajaa. Ainakin avohakkuut tulisi tehdä luvanvaraisiksi. Yhteiskunnan omistamissa metsissä avohakkuut tulisi kokonaan kieltää. Metsällä on ihmisten asuin- ja kesämökkiympäristönä huomattava merkitys ja virkistysarvo. Jaksollisen kasvatuksen avohakkuut ja taimikkovaiheet tekevät nämä metsät suorastaan vastenmielisiksi. Samalla tällaisen kohteen taloudellinen arvo romahtaa. Luontomatkailu, joka on jo jonkin aikaa ollut kasvava elinkeino ja myös normaalia maataloutta harjoittavan elinkeinon täydentävä tekijä, saattaa menettää toimintaedellytyksensä avohakkuiden ja taimikoiden puristuksessa. Samoin näyttää olevan perinteisen poronhoidon laita. Vaikka sanotaankin, että kauneus on katsojan silmissä, avohakkuu- ja taimikkoalat pilaavat haastattelututkimusten mukaan maisemat (Silvennoinen ym. 2001). Tutkimukset osoittavat kiistattomasti, että mitä useampia metsien monikäyttötekijöitä otetaan eri menetelmien vertailuun mukaan, sitä ylivoimaisemmaksi jatkuvan kasvatuksen vaihtoehto käy jaksolliseen verrattuna (Pukkala ym. 2011a). Jatkuvalla kasvatuksella hoidettu metsä toimii tarvittaessa myös ekologisena käytävänä repaleisten ja yleensä pienialaisten suojelualueiden välillä vähentäen siten totaalisesti suojeltujen alueiden lisäämistarvetta ja niistä aiheutuvia kiistoja. Erityisesti yhteiskunnan yhteisesti (metsähallitus, kunnat ja seurakunnat) omistamissa metsissä tulisi taloudellisesti kannattavan ja ekologisesti hyväksyttävän puuntuotannon ohella varmistaa, että edellä kuvatut monimuotoisuus- ja monikäyttömahdollisuudet olisivat mahdollisimman täydellisiä. Siksi kaikissa niissä metsissä tulisi välittömästi siirtyä jatkuvan kasvatuksen yksinomaiseen käyttöön ja luopua mm. avohakkuista ja nykymuotoisista maanmuokkauksista. Tärkeä yksityiskohta on myös metsätalouden harjoittamisessa sitoutuvan ja vapautuvan hiilen määrien suhde (Pukkala ym. 2011b). Mekaaninen kuidutus on tavattoman paljon energiaa kuluttava systeemi. Siitä pitäisi pikimmiten päästä eroon ja siirtyä käyttämään muita, mm. kemiallisia menetelmiä, jotka ovat energian käytön suhteen jopa omavaraisia. Jaksollinen kasvatus tavoittelee suurta kuitupuutuotantoa ja on siten hiilen sidonnan suhteen ongelmallinen tuotantosuunta. Toisaalta näyttää siltä, että sellu- ja paperiteollisuus ovat siirtymässä edelleen nopeaa vauhtia muualle, jossa kasvavat markkinat ovat lähellä, työvoima ja raaka-aine halpaa, puu kasvaa nopeasti sekä ympäristö- ja työsuojelusäädökset ovat heikkoja. Jatkuvassa kasvatuksessa sen sijaan tähdätään korkealaatuisen sahapuun tuotantoon, jonka käyttö esimerkiksi rakentamiseen on erityisen ympäristöystävällistä. Kaikki toimenpiteet, joilla lisätään merkittävästi puun käyttöä rakentamiseen, ovat siten myös tärkeitä tulevaisuuden haasteita. 13

Viitteet Andreassen, K. 1994. Development and yield in selection forest. Meddelser fra Skogforsk 47(5):1-37. Coates, K.D. ja Steventon, J. D. 1995. Patch retention harvesting as a technique for maintaining stand level biodiversity in forests of North Central British Columbia. Teoksessa: Bamsey, S. R. (toim.). Innovative silviculture systems in boreal forests. Proceedings of IUFRO Symposium in Edmonton, Alberta, Canada. Canadian Forest Service. ss.102-106. Fähser, L. 1995. Nature-oriented forestry in Luebeck. International Journal of Ecoforestry 11(1): 7-11. Huuri, O., Lähde, E. ja Huuri, L. 1987.Tiheyden vaikutus nuoren istutusmännikön laatuun ja tuotokseen. Folia Forestalia 685. Jonsson, B. 1962. Om barrblandskogens volymproduktion. Meddelande från Statens Skogforsningsinstitut 50(8): 1-143. Keto-Tokoi, P. ja Kuuluvainen, T. 2010. Suomalainen aarniometsä. Maahenki, Kariston kirjapaino, Hämeenlinna. 302 s. Laiho, O., Lähde, E., Norokorpi, Y. ja Saksa, T. 1994. Varttuneiden metsiköiden rakenne 1950-luvun alussa. Metlan tiedonantoja 495: 90-128. Laiho, O., Lähde, E. ja Pukkala, T.. Uneven- vs even-aged management in Finnish boreal foresta. Forestry. Painossa. Lin, J., Laiho, O. ja Lähde, E.. Norway spruce (Picea abies L.) regeneration and growth of understory trees under single-tree selection silviculture in Finland. European Journal of Forest Research. Painossa. Lundqvist, L. 1989. Blädning i granskog. Strukturförändringen, volymtillväxt, inväxning och föryngring på försöksytor sköttä med stamvis blädning. Dissertation. Sveriges landbruksuniversitet. Umeå. 99 s. Lundqvist, L., Chrimes, D., Elfving, B., Mörling, T. ja Valinger, E. 2007. Stand development after different thinning in two unevenaged Picea abies forests in Sweden. For. Ecol. Manage 238: 141-146. Lähde, E. 1986. Metsänhoidon perusteista. Metlan tiedonantoja 218. Lähde, E. 2002. Jatkuvaa vai jaksollista kasvatusta? Metsät. aikakauskirja 4/2002: 655-656. Lähde, E., Laiho, O., Norokorpi, Y. ja Saksa, T. 1991. The structure of advanced virgin forests in Finland. Scand. J. For. Res. 6: 527-537. Lähde, E., Laiho, O., Norokorpi, Y. ja Saksa, T. 1992. Stand structure of thinning and mature conifer-dominated forests in boreal zone. Teoksessa: Hagner, M. (toim.). Silvicultural alternatives. Proceedings from an internordic workshop, June 22-25 1992. The Swedish University of Agricultural Sciences, Department of Silviculture. Reports 35. 58-65. Lähde, E., Laiho, O., Norokorpi, Y. ja Saksa, T. 1994a. Structure and yield of all-sized and even-sized conifer-dominated stands on fertile sites. Ann. Sci. For. 51(2): 97-109. Lähde, E., Laiho, O., Norokorpi, Y. ja Saksa, T. 1994b Structure and yield of all-sized and even-sized Scots pine-dominated stands. Ann. Sci. For. 51(2): 111-120. Lähde, E., Laiho, O., Norokorpi, Y. ja Saksa, T. 2002. Development of Norway spruce dominated stands after single-tree selection and low-thinning. Can. J. For. Res. 32: 1577-1584. Lähde, E., Laiho, O. ja Lin, J. 2010. Silvicultural alternatives in an uneven-sized forest dominated by Picea abies. J. For. Res. 15: 14-20. Lähde, E., Laiho, O. ja Pukkala, T. 2011. Jatkuvaa kasvatusta vai tasaikäismetsätaloutta? Metsät. aikakauskirja 2/2011: 173-178. Norokorpi, Y., Lähde, E., Laiho, O. ja Saksa, T. 1994. Luonnontilaisten metsien rakenne ja monimuotoisuus Suomessa. Metlan tiedonantoja 495: 54-89. Oikarinen, M. ja Norokorpi, Y. 1986. Vuosina 1956-65 viljeltyjen männyntaimikoiden tila valtion mailla Pohjois-Suomessa. Metlan tiedonantoja 222. Pukkala, T., Vettenranta, J., Kolström, T. ja Miina, J. 1994. Productivity of mixed stands of Pinus sylvestris and Picea abies. Scand. J. For. Res. 9: 143-153. Pukkala, T., Lähde, E. ja Laiho, O. 2009. Growth and yield models for uneven-sized forest stands in Finland. For. Ecol. Manage 258: 207-216. Pukkala, T., Lähde, E. ja Laiho, O. 2011a. A multifunctional comparison of even-aged and uneven-aged forest management in a boreal region. Can J. For. Res. 41: 851-862. Pukkala, T., Lähde, E. ja Laiho, O. 2011b. Metsän jatkuva kasvatus. Joen Forest Program Consulting. Joensuu. 229 s. Pukkala, T., Sulkava, R., Jaakkola, L. ja Lähde, E.. Relationships between economic profitability and habitat quality of Siberian 14

Pukkala, T., Lähde, E. ja Laiho, O. 2009. Growth and yield models for uneven-sized forest stands in Finland. For. Ecol. Manage 258: 207-216. Pukkala, T., Lähde, E. ja Laiho, O. 2011a. A multfunctonal comparison of even-aged and uneven-aged Metsämuistio forest management in a boreal region. Can J. For. Res. 41: 851-862. Pukkala, T., Lähde, E. ja Laiho, O. 2011b. Metsän jatkuva kasvatus. Joen Forest Program Consultng. Joensuu. 229 s. jay Pukkala, in uneven-aged T., Sulkava, Norway R., spruce Jaakkola, forest. For. L. ja Ecol. Lähde, Manage. E.. Painossa. Relatonships between economic proftability and Rummukainen, habitat quality A., Alanne, of Siberian H. ja jay Mikkonen, in uneven-aged E. 1995. Wood Norway procurement spruce in forest. the pressure For. of Ecol. change-resource Manage. Painossa. evaluation model till year Rummukainen, 2010. Acta For Fenn. A., Alanne, 248. 98s. H. ja Mikkonen, E. 1995. Wood procurement in the pressure of change-resource evaluaton model tll year 2010. Acta For Fenn. 248. 98s. Silvennoinen, H., Alho, J., Kolehmainen, O. ja Pukkala, T. 2001. Prediction models of landscape preferences at the forest stand level. Landscape Silvennoinen, Urban Plann. H., Alho, 56(1-2): J., Kolehmainen, 11-20. O. ja Pukkala, T. 2001. Predicton models of landscape preferences at the forest stand level. Landscape Urban Plann. 56(1-2): 11-20. Uusvaara, O. 1983. Viljelymänniköistä saadun sahatavaran laatu ja arvo. Metlan tiedonantoja 122. Uusvaara, O. 1983. Viljelymänniköistä saadun sahatavaran laatu ja arvo. Metlan tedonantoja 122. Vaara, L. 2010. L. 2010. Tehottomuutta, Tehotomuuta, terroria terroria ja tiedotusta ja tedotusta maan metsissä. maan Metsätalouden metsissä. Metsätalouden ja sen yhteiskunnallisen ja sen toimintaympäristön kehitys. yhteiskunnallisen Taloustieto Oy. toimintaympäristön Helsinki. 298 s. kehitys. Talousteto Oy. Helsinki. 298 s. Valkonen, S., Siren, S., Siren, M. ja M. Piri, ja T. Piri, 2010. T. Poiminta- 2010. Poiminta- ja pienaukkohakkuut-vaihtoehtoja pienaukkohakkuut-vaihtoehtoja avohakkuulle. Metsäkustannus avohakkuulle. Oy. Tampere. 125 Metsäkustannus s. Oy. Tampere. 125 s. Viherä, P. 2007. Itämeren rehevöitymisen alkuperästä. Esitelmä Ekometsätalouden Liiton 10-vuotsjuhlassa. Viherä, P. 2007. Itämeren rehevöitymisen alkuperästä. Esitelmä Ekometsätalouden Liiton 10-vuotisjuhlassa. Moniste 6 s. Moniste 6 s. Liite 1: Liite: Esimerkkikopio Metsän jatkuva kasvatus kirjan Etelä-Suomen lehtomaisen ja kuivahkon kankaan optmaalisista jatkuvan kasvatuksen puustotedoista ja Esimerkkikopio Metsän jatkuva kasvatus kirjan Etelä-Suomen lehtomaisen ja kuivahkon kankaan optimaalisista jatkuvan kasvatuksen puustotiedoista ja malleista (liite 4; ss. 219-227) malleista (liite 4; ss. 219-227) Etelä-Suomi, lehtomainen kangas (OMT), kuusi Hakkuun jälkeinen puusto Maisema Monikäyttavoite Talous Moni- Kannatavuus Säästö Hakkuukierto, v 15 15 15 15 Leimausraja, m 2 /ha 20 20 23 21 Jäävä puusto, m 2 /ha 13 10 13 9 Jäävä puusto, m 3 /ha 92 64 95 59 Jäävä runkoluku 2119 1757 1761 1612 0 5 cm 1154 929 916 784 5 10 cm 580 506 362 417 10 15 cm 204 198 214 248 15 20 cm 90 63 146 131 20 25 cm 42 38 106 28 25 30 cm 20 14 18-30 35 cm 16 9 - - 35 40 cm 8 - - - 40 45 cm 4 - - - >45 cm 1 - - - 0 10 cm 1734 1435 1277 1207 10 20 cm 294 261 360 379 20 30 cm 62 52 124 28 30 40 cm 24 9 - - >40 cm 5 - - - Tuotos, m 3 /ha vuodessa 4,5 23 5,8 6,3 6,6 Tukkia, m 3 /ha vuodessa 3,1 3,3 4,8 4,1 Netotulo, /ha vuodessa 190 221 287 269 Nykyarvo (2 %), /ha 5422 7805 9241 10225 15 Etelä-Suomi, kuivahko kangas (VT), mänty Hakkuun jälkeinen puusto Maisema Moni- Moni- Kannatavuus

Tuotos, m 3 /ha vuodessa 4,5 5,8 6,3 6,6 Tukkia, m 3 /ha vuodessa 3,1 3,3 4,8 4,1 Netotulo, /ha vuodessa Metsämuistio 190 221 287 269 Nykyarvo (2 %), /ha 5422 7805 9241 10225 Etelä-Suomi, kuivahko kangas (VT), mänty Hakkuun jälkeinen puusto Maisema Monikäyttavoite Talous Moni- Kannatavuus Säästö Hakkuukierto, v 20 20 20 20 Leimausraja, m 2 /ha 19 20 20 20 Jäävä puusto, m 2 /ha 11 11 10 8 Jäävä puusto, m 3 /ha 82 77 68 47 Jäävä runkoluku 1049 1145 1204 1403 0 5 cm 416 453 546 648 5 10 cm 274 300 261 364 10 15 cm 173 193 177 263 15 20 cm 90 102 134 128 20 25 cm 45 52 87-25 30 cm 25 30 - - 30 35 cm 14 14 - - 35 40 cm 7 - - - 40 45 cm 4 - - - >45 cm 1 - - - 0 10 cm 690 753 807 1012 10 20 cm 263 296 310 391 20 30 cm 69 82 87-30 40 cm 23 - - - >40 cm 5 - - - Tuotos, m 3 /ha vuodessa 3,2 3,5 4,2 4,8 Tukkia, m 3 /ha vuodessa 2,1 2,3 3,0 2,9 Netotulo, /ha vuodessa 90 105 169 177 Nykyarvo (2 %), /ha 1247 2299 5282 6398 Liite: Kopio Metsän jatkuvan kasvatuksen kirjan Uudistamisohjeista (liite 5; s. 229) Jätä taimet ja muu alikasvos hakkaamata Jätä riitävä siemenpuusto ja käytä hyväksi reunametsän siemennys Jätä muuta puustoa, erityisest tukkimitaa lähentelevää kulloisenkin pohjapinta-alan edellytämä määrä 24 16

Kopio Metsän jatkuvan kasvatuksen kirjan Uudistamisohjeista (liite 5; s. 229) Jätä taimet ja muu alikasvos hakkaamatta Jätä riittävä siemenpuusto ja käytä hyväksi reunametsän siemennys Jätä muuta puustoa, erityisesti tukkimittaa lähentelevää kulloisenkin pohjapinta-alan edellyttämä määrä Taulukko 1. Taulukko 1. Siemenpuusto kokoluokitain, puulajeitain ja kasvupaikoitain Etelä- ja Pohjois-Suomessa Siemenpuusto jatkuvan kasvatuksen kokoluokittain, uudistuspainoiteisen puulajeittain ja kasvupaikoittain hakkuun jälkeen. Etelä- ja Pohjois-Suomessa jatkuvan kasvatuksen uudistuspainoitteisen hakkuun jälkeen. Taulukko 1. Siemenpuusto kokoluokitain, puulajeitain ja kasvupaikoitain Etelä- ja Pohjois-Suomessa Etelä-Suomi Pohjois-Suomi jatkuvan kasvatuksen uudistuspainoiteisen hakkuun jälkeen. Kasvupaikka OMT MT VT CT MT VT CT ClT D1,3, cm Etelä-Suomi Siemenpuita, kpl/ha Pohjois-Suomi Kasvupaikka 10-15 cm OMT 30 MT 30 VT 40 40 CT MT 30 VT 40 CT 40 ClT 40 D1,3, >15 cm cm 70 60 40 Siemenpuita 30, 60 kpl/ha 40 30 20 10-15 Puulaji cm 30 30 40 Puulajiosuus, 40 30 % 40 40 40 >15 Mä cm 40 70 50 60 70 40 90 30 50 60 70 40 80 30 90 20 Puulaji Ku 30 20 10 Puulajiosuus, 0 20 % 10 0 0 Mä Ko 30 40 30 50 20 70 10 90 30 50 20 70 20 80 10 90 Ku 30 20 10 0 20 10 0 0 Ko 2. Eri pääpuulajien 30 uudistumisen 30 20 minimitavoite 10 30 kasvupaikoitain 20 20Etelä- ja 10Pohjois-Suomessa Taulukko 2. jatkuvan kasvatuksen uudistuspainoteisen hakkuun jälkeen. Eri pääpuulajien uudistumisen minimitavoite kasvupaikoittain Etelä- ja Pohjois-Suomessa jatkuvan kasvatuksen Taulukko uudistuspainotteisen 2. Eri pääpuulajien uudistumisen Etelä-Suomi hakkuun jälkeen. minimitavoite kasvupaikoitain Etelä- ja Pohjois-Suomessa Pohjois-Suomi jatkuvan Kasvupaikka kasvatuksen OMT uudistuspainoteisen MT VT hakkuun CT jälkeen. MT VT CT ClT Puulaji Taimia (0,1-1,3 m) ja muuta alikasvosta (D1,3 <10 cm) kpl/ha Etelä-Suomi Pohjois-Suomi Mä, ku, ko 1200 1100 1000 1000 900 Kasvupaikka OMT MT VT CT MT VT CT ClT Mä, ko 900 800 700 Puulaji Taimia (0,1-1,3 m) ja muuta alikasvosta (D1,3 <10 cm) kpl/ha Mä 700 700 500 600 650 Mä, ku, ko 1200 1100 1000 1000 900 Mä, ko 900 800 700 Mä 700 700 500 600 650 17

Liite 2. Julkaisuja metsien rakenteesta ja jakuvasta kasvatuksesta 1.Taustaa Seuraavassa luettelossa esitetään Metlan metsänhoidon tutkimuksessa (aiemmin metsänhoidon tutkimusosasto) viimeisen noin 30 vuoden aikana tuotettuja julkaisuja ja artikkeleita (> 100 kpl), joissa käsitellään metsien rakennetta ja niiden hoitoa jatkuvalla kasvatuksella. Useat julkaisut on erityisesti viime aikoina tehty yhteistyössä muiden tutkimusyksiköiden kanssa. Lisäksi on tuotettu runsaasti kansainvälisiä ja kotimaisia esitelmiä, niiden tiivistelmiä sekä useita tietotauluja (postereita) sekä lehtiartikkeleita. Niitä ja muiden aihealueiden tutkimuksia ei luettelossa esitetä. Referoidut eli ns. tieteellisen ulkopuolisen tarkastuksen läpikäyneet julkaisut (35 kpl) on merkitty R-kirjaimella osion loppuun. Lisäksi Metlan muissa yksiköissä ja muualla (mm. Helsingin ja Joensuun (Itä-Suomen) yliopistot) on tuotettu aiheeseen liittyviä artikkeleita. Samoin ulkomailla on esiintynyt voimakasta kiinnostusta aihepiirin tutkimuksiin, jota kuvastavat lukuisat julkaisut sekä IUFROn alan työryhmän parin vuoden välein samana ajanjaksona järjestämät suuret tieteelliset kongressit. Näistä artikkeleista tärkeimpiin viitataan luettelon julkaisuissa ja tiedot niistä löytyvät ko. kirjallisuusluetteloista. 18 2.Julkaisuja 1984 Julkaisussa Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja (MT) 129 (toim. O.Lyly) artikkelit: -Tikkanen, E. Monimuotoinen metsäekosysteemi, ss 40-50 -Oikarinen, M. Erirakenteisuus vai tasarakenteisuus taimikkovaiheessa, ss 51-55 1985 Lähde, E., Norokorpi, Y. ja Oikarinen, M. Mikkelin ekoläänin metsien vaihtoehtoiset käsittelymallit. MT 180 Julkaisussa MT 182 (toim. T. Saksa) artikkelit: -Lähde, E. Jatkuvan kasvatuksen edellytykset ja käyttömahdollisuudet, ss 4-12 -Linnilä, K. Läpimittajakauman kuvaamiseen käytettyjä malleja, ss 13-23 -Kubin, E. Jatkuva kasvatus pienmetsälön metsien hoidon vaihtoehtona, ss 24-31 -Sepponen, P. Jatkuva kasvatus metsien moninaiskäytön kannalta, ss 32-38 -Laiho, O. Alikasvosten elpyminen ja niiden hyväksi käyttö, ss 39-50 -Saksa, T. Aukon koon ja reunametsän sijainnin vaikutus metsän uudistumisen edellytyksiin, ss 51-59 -Valtanen, J. Määrämittahakkuun vaikutukset metsän kehitykseen, ss 60-66 -Linnilä, K., Silander, V. & Väänänen, A. Varttuneen metsän käsittelyvaihtoehdot, ss 67-81 1986 Lähde, E. Metsänhoidon perusteista. MT 218, jossa mm. artikkelit: --Luonnonmukaisella metsänhoidolla tuottaviin metsiin, ss 7-13 --Metsänuudistamisen ja erityisesti puun laatukasvatuksen ongelmia käsittelevä kirjelmä valtioneuvostolle 25.9.1981 yhdessä prof. Matti Leikolan kanssa, ss 17-19 --Luonnonläheinen metsänhoito Pohjois-Suomessa, ss 20-31 --Lapin suojametsien käyttö. 27 tiedemiehen laatima ja valtioneuvostolle toukokuussa 1982 lähettämä kirjelmä, ss 32-34 --Metsä suomalaisen identiteetin taustalla eli mitä muuta metsä meille merkitsee, ss 47-58 --Jatkuva kasvatus lisää puun saatavuutta, ss 85-90 --Vaihtoehtoinen (biologis-ekologinen) metsänkäsittely ja sitä vastaava hakkuumahdollisuuksien ja metsänkuvan kehitysennuste. Liite Metsä 2000 ohjelman Metsien hoidon ja käsittelyn työryhmän raporttiin 14.12.1984, ss 91-102 --Metsänkäsittelyn ohjeissa huomioon otettavia metsänhoidollisia näkökohtia. Muistio yhdessä tri Yrjö Norokorven kanssa metsähallitukselle huhtikuussa 1985, ss 106-115 Julkaisussa MT 219 (toim. R. Viitala) artikkelit: -Härkönen, K. Eri-ikäismetsien kasvatuksesta Pohjois-Amerikassa, ss 4-48 -Viitala, R. Skandinavian eri-ikäisrakenteisista metsistä, ss 49-77 -Lähde, E. Prof. Risto Sarvaksen harsintatutkimus, ss 78-88 -Lähde, E. Harsinnasta jatkuvaan kasvatukseen, ss 89-105 -Lähde, E. & Soramäki, A. Prof. Hans Leibundgutin näkemyksiä metsänhoidosta, ss 106-120 -Laiho, O. Puuston rakenteen vaikutus metsikön kasvatustiheyteen, ss 121-142 -Norokorpi, Y. Pohjois-Suomen luonnontilaisten vanhojen puustojen rakenteesta, ss 143-156 1987 Lähde, E. & Jalkanen, E. Suomalaisen metsä, WSOY 1991 Lähde, E. Picea abies-dominated naturally established sap-