Hämeenlinnan strategia ja ekosysteemityö Strategiayksikkö Juuso Heinisuo syyskuu 16.10.2019
Tilastotiedot kuntien ja koko kuntasektorin tilasta kertovat, että kuntatalous sukeltaa tällä hetkellä syvissä vesissä. Kaksi kolmasosaa kuntakentästä teki viime vuonna alijäämäisen tuloksen. Kun rahoitusasemaa arvioidaan investoinnit huomioivalla tunnusluvulla, niin kuntasektori päätyi viime vuonna historiansa toiseksi huonoimpaan lukemaan https://www.kuntaliitto.fi/blogi/2019/k untien-taloushadalle-loytyy-selityksia
Miksi kuntastrategia on ainakin tärkeä Yhteinen näkemys, tavoitteet ja maali Asukkaat viihtyvät ja pysyvät kaupungissa. -> Kunnallisvero Yritykset luovat uusia työpaikkoja ja työtä asukkaille 20-29 -vuotiaat suuri -> Muutoissa työn ja työpaikan merkitys on Alueelta löytyy osaavaa työvoimaa ja koulutusta -> Muutoissa opiskelupaikalla on suuri merkitys Muuttovirtojen suuruudet ikäluokittain Kunnat kilpailevat asukkaista -> 20-29-vuotiaita ei riitä jokaiselle 311 kunnalle. Samaan aikaan syntyvyys pienenee. Uusikaupunki, työpaikat luovat kasvua +333 (kasvu 2016-2018/08) Väestö 2017
Strategiasta sanottua Strategy without tactics is the slowest route to victory. Tactics without strategy is the noise before defeat Sun Tzu - kenraali 510-luvulla eaa Strategy is about picking the right battles. Tactics are about successfully executing those battles Clausewitz - preussilainen kenraali 1780 1831
https://prezi.com/view/9lfin5qfd0vnqegdmlsd/
Hämeenlinnan kaupungin strategia mitä tavoittelemme Arvot yhdenvertaisuus ja yhteisöllisyys, asukaslähtöisyys ja palveluhenkisyys, luovuus ja rohkeus, kestävä elämäntapa Elinvoimainen asumiskaupunki: Hämeenlinna on hyvä työllisyyskaupunki, Hämeenlinna kuuluu Suomessa viiden suosituimman matkailukaupungin joukkoon, Kaupungin, elinkeinoyhtiön, yritysten ja oppilaitosten yhteistyö tuottaa työpaikkoja, verotuloja ja hyvää yritysilmapiiriä Resurssiviisas kaupunki: Hiilidioksidipäästöt vähenevät, Kiinteistöt ovat terveitä, turvallisia ja energiatehokkaita sekä tehokkaassa käytössä, Henkilöstö on osaavaa, hyvinvoivaa ja motivoitunutta Hyvinvointia edistävä kaupunki, jossa on aktiiviset kansalaiset: Hämeenlinnalaisten hyvinvointi- ja terveyserot pienenevät, Aktiiviset ja osallistuvat hämeenlinnalaiset edistävät yhteistä hyvinvointia ja kuntalaisten terveyttä, Oikein mitoitetut peruspalvelut vastaavat kuntalaisten tarpeisiin 06/17 uusi KV Valtuustokausi aikaa tehdä töitä strategisten tavoitteiden saavuttamiseksi 13.11 Tae -18 05/18 Raami -19 11/18 Tae -19 05/19 Raami -20 11/19 Tae -20 05/20 Raami -21 11/20 Tae -21 05/21 Raami -22 Toimenpide-ohjelmat tavoitteiden toteuttajina 2017 2018 2019 2020 2021 Yhteinen toimintakulttuuri ja yhteiset johtamisen periaatteet Yhteiset tavoitteet: Asukasmäärä kasvaa, Verokertymä kasvaa ja Talous on tasapainossa 06/21 uusi KV 11/21 Tae -22 Onnistuminen 2022 Hämeenlinna on uudistuva, elinvoimainen, turvallinen ja aito kulttuurikaupunki Suomen kasvukäytävällä. Perintö 6
Lähtötilanne ja ekosysteemivisio
Luodaan Hämeenlinnasta 20 44-vuotiaille osaajille kiinnostava asuin-, opiskelu- ja työpaikka-alue 1990-luvun alkupuolen lama oli talousvaikutuksiltaan Suomen historian pahimpia talouskriisejä. Lamalla oli syvä vaikutus talouteen (erityisesti työllisyyteen), kulttuuriin, politiikkaan ja ilmapiiriin. 45+-vuotiaat Vuonna 1989 Hämeenlinnassa oli 20-44-vuotiaita yhteensä 23091. Ennakkotieto maaliskuussa 2019 näyttää 20-44-vuotiaiden määräksi 19253. 20-44-vuotiaat 19 alle -vuotiaat Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/suomen_1990-luvun_alun_lama
Korkeakoulutettujen määrä kasvaa, mutta onko työpaikkoja? Asuinkunnassaan työssäkäyvien osuus % Korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus 15 vuotta täyttäneistä, % Vähintään toisen asteen tutkinnon suorittaneiden osuus 15 vuotta täyttäneistä, % Lähde: Academic Work YPAI 2018 tutkimus
Alueelle tarvitaan uusia nuoria houkuttelevia työpaikkoja ja yrityksiä? Vahva brändi ja maine voivat vaikuttaa jopa siihen, tutustuuko hakija työpaikkailmoitukseen vai ei. Miten yrityksen työntekijät esiintyvät sosiaalisessa mediassa ja mitä he puhuvat työnantajastaan, voivat myös vaikuttaa kuvaan työnantajasta joko parempaan tai huonompaan suuntaan. Lähde: Academic Work YPAI 2018 tutkimus
Organisointi
Uudistuva teollisuus Kari Saarinen Linnan Kehitys Älykkäät palvelut Timo Väliharju COSS ry Matkailu- ja tapahtumat Karoliina Frank Vekka Liikenne Oy Kestävä biotalous Annukka Pakarinen HAMK Mahdollista kaupunki Markku Rimpelä Hämeenlinnan kaupunki
Hämeen Liitto Anna-Mari Ahonen OP Mika Helin Koulutuskuntayhtymä Tavastia Jouni Haajanen Hämeen TE-toimisto Eija Mannisenmäki Hämeen Yrittäjät Juha Haukka Hämeenlinnan kaupunki Timo Kenakkala Hämeen kauppakamari Jussi Eerikäinen Hämeenlinnan kaupunki Juha Isosuo Hämeenlinnan kaupunki Markku Rimpelä Linnan Kehitys Kari Saarinen HAMK Pertti Puusaari
Kestävä biotalous Matkailu- ja tapahtumat Uudistuva teollisuus Älykkäät palvelut Mahdollistava kaupunki Kaupungin johtoryhmä Ekosysteemin ohjausryhmä 2019 Ohjaa kokonaisuuden kehittymistä Varmistaa ekosysteemien yhdenmukaisen toiminnan Priorisoi ekosysteemien rahoitusesitykset Valmistelee raportoinnit ja esitykset kh:n TA prosessiin Verkostopartnerien ylin johto, pj kaupunginjohtaja Varmistaa yhdenmukaisuuden kaupunkistrategian kanssa Rahoitusesitykset Vuosittainen talousarvio Rahoituspäätökset Erillisprojektit/elinkeinorahasto Elinvoimakokonaisuuden omistaja: Kaupunki/kaupunginhallitus Säännölliset raportoinnit johtoryhmän kautta 3 krt/v, päätöskokoukset, talousarviovalmistelu
Lisäarvon luonti ja toimijoiden sitouttaminen
Yritykset (liiketaloudellinen lisäarvo) Liiketoiminnan kehittäminen Parempia tuotteita ja palveluita Toiminnan tehokkuus Lisätulot ja liikevaihdon kasvu Osaamisen turvaaminen ja kasvattaminen Uudet verkostot Osaaminen Rahoituskanavat
Oppilaitokset (tutkimuksellinen lisäarvo) Yrityslähtöiset tutkimushankkeet Opiskelijoiden sitouttaminen alueelle Osaamisen kasvattaminen Uudet verkostot Rahoitukset
Kaupunki ja Linnan Kehitys (yhteisöllinen ja sosiaalinen lisäarvo) Asiakastarpeet ja vuoropuhelu (yritykset, kuntalaiset) Omien prosessien kehittäminen Palveluiden kehittyminen Yhteinen fyysinen tila asioiden esittelyyn ja keskusteluun Kehityskohteiden esiintuonti
Yhdistetty roadmap Osaamistarve Uudistuva teollisuus Robotiikka Riihimäki 3D 5G Kestävä biotalous Digitaalisuus Matkailu- ja tapahtumat Digitaalisuus Älykkäät palvelut Digitaalisuus Mahdollistava kaupunki Osallisuus Digitaalisuus Syvähaastattelut More-työpaja Alihankintamessut SEC (Steel Excellence Center) SWOT-analyysi (Proagria) FRUSH Tulen ja jään joulu Matkamessut Kiertotalous Biotalous 4.0 Polirur-hanke More - aluekehitys Kärki: Kierrätetyt raakaaineet uusiksi tuotteiksi Kärki: Kestävä kaupunkirakentaminen Kärki: Kestävä Ruokaverkosto Matkailun kärjet Business Parkki 20-44 muuttajatutkimus Yhteinen brändi Morelle. Uusi hanke ja rahoitus 2020? Yhteiset palaverit biotalouden kanssa jatkossa Uusien yrityskumppaneiden hakeminen Kokous- ja konferenssimyynn in kanava Kiertokapula toimii alustana ja on mukana Sollon yhteisöllinen rakentaminen Osana hiilineutraali Hämeenlinnaa. Hanke olemassa. Lähiruoan huomiointi. YHTEINEN ILME, YHTEINEN KANAVA www.visit.hameenlinna.fi Resurssipankki Hämäläiset matkailupaketit (golf, kulttuuri, luonto, kokous) Maakunnallinen esite Avoin kaupunki ja teknologia ajattelun edistäminen (erillinen roadmap) verkostoviestinnällinen asia! e-urheilun edistäminen Open City Challenge haastekilpailu Softlanding? Keskustan kehittäminen Luodaan Hämeenlinnasta 20 44- vuotiaille osaajille kiinnostava asuin-, opiskelu- ja työpaikka-alue Kestävä matkailu Avoimen kaupungin viestintä, tärkeissä tapahtumissa näkyminen, uudet rahoituskanavat. Luodaan yhteinen viestintäpohja.
Innovaatioiden synty vaatii Aikaa (usein vuosia) = työtä Sitoutumista, motivaatiota ja asennetta (tarve) Pieniä muutoksia olemassa olevaan Sattumaa Epäonnistumisia (oppi) Verkostoja ja yhteistyötä! Tietoa ja tiedon soveltamista -> uusia ideoita Aktiivista tapahtumien seuraamista ja kiinnostusta
Motiivi ratkaisee tuloksissa COSS HAMK CrazyTown Avoin kaupunki OP Kaupunki Business Parkki Linnan Kehitys Linnan Kehitys Kaupunki Kaupunki HAMK Kiertotalous Linnan Kehitys Sollo Oy Kiertokapula Lasten liikunnan tuki HJS e-urheilu Verkatehdas Kaupunki HAMK Hämeenlinna-Vanajan seurakunta
Open source softwares - hameenlinna.fi - Venepaikkojen varausjärjestelmä - Hämeenlinna taskussa - Varaamo - AIRO (esi- ja perusopetus) - R-koodi (tietojohtaminen) - PostgreSQL (tietojohtaminen) - MySQL (tietojohtaminen) - Python (tiedonlouhinta) - D3 (tietojohtaminen) - QGIS (paikkatieto) Data - Ostolaskut Osallisuus ja läpinäkyvyys - Valtuuston kokoukset - Digiagenda: avoin osallisuus - Viranhaltijapäätökset #openhameenlinna avoin kaupunki roadmap v.1 Open maakunta, rahoitushakujen suuntaus Datan avaaminen Avoimen teknologian koulutusohjelma Tuntiyliopettajan rekrytointi - Avoimen teknologian koulutusohjelma Koulutusten myynti Kaupunkikonsernin yhtiöiden avoimuus Rakennushankkeiden tiedottaminen Open Tech / Maker Conference Invest In Open Source Avoimen teknologian koodikerho Kuntalaispaneelit, avoimuuden ideointi (kaupunki) Avoimen digimateriaalin kehittäminen yhdessä kuntien kanssa kouluissa Yritysten innovaatioiden jakaminen MITÄ MUUTA VOIDAAN AVATA? Avoimen teknologian yrityshautomon perustaminen Avoimen teknologian koodipaja Hämeenlinnan kaupunki Hämeen Liitto HAMK Tavastia Linnan Kehitys Yritykset Vanajavesikeskus Osallistuva budjetointi Demopäivä Energiankulutus ja kiinteistötiedot Hankinnat (kevät 2020) Sopimustiedot avaaminen hankinnoissa Ulkomaisten opiskelijoiden rekrytointi Avoin ideointijärjestelmä Avoimet kokoukset Linkroom stipendeihin Open Source merkintä Avoimia lautakunnan kokouksia Erilaiset karttaliittymät avoimiksi Palautejärjestelmän ja työnohjausjärjestelmän integrointi Sidosryhmät mukaan avoimeen innovointiin
Menossa mukana