Puutarha-alan neuvontapalvelut Suomessa 2016



Samankaltaiset tiedostot
Kasvilajien ja tuotannonalojen potentiaalinen tuhoojariski. Salla Hannunen, Riskinarvioinnin tutkimusyksikkö, Evira

PUUTARHATILASTOT

Lähiruoka Pirkanmaalla - viljelijäkyselyn tuloksia

HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus Jukka Tapio

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain

Luomupuutarhatuotanto Pohjois-Karjalassa. Päivi Turunen ProAgriaPohjois-Karjala Luomu- ja hyvinvointiseminaari

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016

PUUTARHATALOUDEN PERUSTUTKINTO. Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä. Opetussuunnitelman tutkintokohtainen osa

Työttömät* koulutusasteen mukaan ELY-keskuksittain

Puutarhatuottajien kiinnostus siirtyä luomuun? Anu Koivisto, Juha Heikkinen, Tiina Mattila

Jäsentyytyväisyyskysely 2012

Eduskuntavaaliehdokkaat ja valitut kansanedustajat kunnanvaltuutettuina 2015 Kuntaliiton tiedote Tiedotteen liiteosio

ProAgria ÖSL:n NEUVO 2020 palvelut maatiloille. Proagria - Österbottens Svenska Lantbrukssällskap

Marjojen lajikesuositukset Pohjois-Suomeen, Pensasmustikka

Puutarhatalous HAMK organisaatiossa

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Asuinrakennukset vuoteen 2025 Uudistuotannon ja perusparantamisen tarve

Maaseutuelinkeinojen ja puutarhatalouden koulutusohjelmat otsikoista sisällöiksi

Puutarhainfopäivät Kuusamossa

Hedelmän- ja marjanviljely

LUOMU 2016 KESKI-SUOMESSA

Tuoteväylästä tukea keksinnön kehittämiseen. Oma Yritys14 -tietoisku Pekka Rantala

Maasta markkinoille! Pohjois-Pohjanmaan luomukasvintuotanto haltuun LUOMUKASVINTUOTTAJA KEHITÄ TOIMINTAASI ASIANTUNTIJOIDEN JA MUIDEN

Kaupunkiseutujen rooli kunta- ja maakuntauudistuksessa. Konsernijohtaja Juha Metsälä

Maatalouslaskenta 2010

NEUVONNAN HAASTEET PERUNA-ALALLA. Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Varsinais-Suomen luomu ja maakuntien välistä vertailua

Puutarhaliitto. Trädgårdsförbundet

Eu-tukien muutoksia marjatiloille Liisa Pietikäinen Puutarha-asiantuntija ProAgria

Marjojen lajikesuositukset Pohjois-Suomeen, Mansikka

JA TUOTEVÄYLÄ PALVELU

Liikkuminen osana kuluttajien energianeuvontaa. LIVE -verkottumistilaisuus Päivi Laitila, Motiva Oy

Kuluttajien energianeuvonta. Neuvonnan vuosipäivä Päivi Laitila, Motiva Oy

MaitoManageri-hanke: Mistä tässä on kyse? ProAgria Oulu ry

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Novarbo luomulannoitteet

Puutarha-alan perustutkinnon uudistaminen - verkkotyöpaja Anne Liimatainen

Espoo IKÄVAKIOIDUT. Yhteensä 0,0. Ikäluokittain. IKÄVAKIOIMATTOMAT Yhteensä ,8 0,6 8,3 2,9

Maatilojen neuvontajärjestelmä - Neuvo ProAgria Keski-Pohjanmaa Sirkku Koskela , sirkku.koskela@proagria.fi

Ravinteiden kierrätys nykytila, kehityssuunnat ja hyvät esimerkit

Hakijoiden maakunnat, kevät 2015 %-osuus Oulun ammattikorkeakoulun kaikista hakijoista

LUOMUKASVISTEN ARVOKETJUTYÖRYHMÄ klo Finlandia-talo Helsinki

Luonnonmukainen tuotanto

Maaseutuelinkeinotoimen palveluiden kehittäminen - katsaus kyselyn tuloksiin. Leena Koponen Karelia Ammattikorkeakoulu

Satakunta Lasten ja nuorten maakunta

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Väestöennuste 2012 mikä muuttui?

Löytääkö ympäristöneuvonta paikkansa neuvonnassa?

Vapaaehtoistoiminta kiinnostaa edelleen! Järjestöbarometrin 2008 kertomaa. Juha Peltosalmi Vapaaehtoistoiminnan seminaari Joensuu 5.12.

Kasvinviljelyn tulevaisuus seudulla

Tilastotietoa teknologiateollisuuden rekrytointitarpeista, henkilöstön koulutustaustasta ja teknologia-alojen koulutuksesta

Tietoa yritystoiminnasta Yritys-Suomi on kattavin verkkopalvelu yrittäjäksi aikoville ja toimiville yrittäjille.

Alue (Alueen nimi on ilmoitettava, jos tuen myöntää muu kuin keskusviranomainen.) Koko Suomi Ahvenanmaan maakuntaa lukuun ottamatta

Marjamaat-hanke. Marjamaat- tiedonvälityshanke. Hankenumero 15667

Marjanviljely elinkeinona

Tuotantotalous päivittäisessä arjen johtamisessa. Heta Jauhiainen, talousasiantuntija Lauri Tölli, talousasiantuntija ProAgria Oulu

Neuvo Maatilojen neuvontajärjestelmän ajankohtaiset Merja Uusi-Laurila

Taulukko 1. Työttömät tekniikan alan yliopistokoulutetut. Kesäkuu 2015 Yhteensä Muutos 12 kk Suhteelliset osuudet

Hissi - Esteetön Suomi 2017 Toimintasuunnitelma Vesa Ijäs kehittämispäällikkö

IP Perusertifiointi Kasviksille. Tausta Keitä koskee? Miten pääsee mukaan? Aikataulu ja kuinka usein auditointi? Paljonko maksaa?

SISÄLLYS. N:o Laki. kehitysalueelle tehtävien investointien korotetuista poistoista annetun lain muuttamisesta

Hätäkeskuslaitos. Yritysturvallisuusseminaari Hätäkeskuslaitoksen johtaja Martti Kunnasvuori.

Suomen Yrittäjäopisto. Menestyksen kumppani

Lähiruoan aluetaloudelliset vaikutukset ja käytön edistäminen julkisissa ammattikeittiöissä

Lapin maakuntatilaisuus

Luomuviljelyn peruskurssi. LUTUNE Luomututkimuksen ja neuvonnan yhteishanke

TERVETULOA JÄRKI LANTA -loppuseminaariin!

Maatalouden vesiensuojelu edistäminen Johanna Ikävalko

Tervetuloa uudistamaan osaamistasi!

Mistä tietää, että luomu on luomua?

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2010

Etelä-Savon alueellinen verkostotapaaminen Mikkeli Verkostokuulumisia

Luomutuotanto nyt ja vuonna 2020 aluetalouden ja luomutuottajien näkökulmista

Pohjois-Suomen nurmitoimikunnan talvipäivät. Neuvo 2020: Mahdollisuuksia maatiloille. Erityisasiantuntija Risto Jokela

Maailmalle! Kari Häyrinen Toimitusjohtaja Finpro Mikkeli

OP-Kiinteistökeskusten yrityskohtaiset tiedot:

Iltasanomat.fi mobiilin kävijäprofiili Toukokuu 2013

UUTTA TIETOA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ MARJA-JA HEDELMÄYRITTÄJILLE. Luomumarjatyöpajat. Kasvuston perustaminen Pieksämäki

PUUTARHATILASTOT 2013 TILASTOVAKKA. Puutarhavuosi Avomaavihannestuotanto. Marja-, omena- ja taimitarhatuotanto. Vihanneksia kasvihuoneesta

Varsinais-Suomen ruokaketju

Työllisyys Investoinnit Tuotannontekijät työ ja pääoma

Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v

Neuvo Koulutuspäivien ohjelma

(ESR ja EAKR)

2. Koulutuspäivät keskusvaalilautakunnille

Koetuloksia MTT Sotkamon marjakokeista. Kalle Hoppula Vanhempi tutkija MTT Sotkamo

SATAKUNTA NYT JA KOHTA. Tunnuslukuja Satakunnan kehityksestä ( Osa I Miten meillä menee Satakunnassa)

Neuvontatoimenpiteen,arvioin.!

Luomuviljojen lajikehavaintokokeet Kokemuksia ja tuloksia

Savoniaammattikorkeakoulu. alueellisena luonnonvara-alan kehittäjänä

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Keruutuotteet Keski-Suomessa Kasvi-idea Keski-Suomi

Rahoitusvaihtoehtoja Lappeenranta

TYÖVOIMA Maa- ja puutarhatalouden TILASTOVAKKA. Maatalous- ja puutarhayritysten lukumäärä. Työntekijöiden ja tehdyn työn määrä

Maakunnallisen aluemielikuvakartoituksen tulokset

Ensimmäinen koulutuspäivä (Törnävä-sali, Koulutuskeskus Sedu, Törnäväntie 24,

Itä-Suomen Ammattitaito ry.

Transkriptio:

Puutarha-alan neuvontapalvelut Suomessa 2016 LÖYDÄ PARAS ASIANTUNTIJA

Puutarhatuotanto on voimakkaasti kehittyvä ala, joka työllistää yli kymmenen tuhatta henkeä ja tuottaa paljon terveellistä ja hyvää syötävää sekä silmäniloa suomalaisille. Puutarha-alan yrityksille on tarjolla monenlaisia neuvontapalveluita, jotta toiminta olisi kannattavaa, tuotteiden ulkoinen ja sisäinen laatu hyvää. Tärkeä osa neuvontaa on myös tarjota yrittäjille kumppanuutta, jossa yhteistyöllä selvitetään, arvioidaan ja kehitetään yritystoimintaa ja sen tuotoksia paremmiksi. Puutarha-ala kasvattaa hyvinvointia ja sitä voimme tehdä yhdessä. Ota rohkeasti yhteyttä neuvojaan. Keskustele hänen kanssaan mahdollisuuksista auttaa yritystoiminnassa. Nyt on tarjolla monipuolinen huippuasiantuntijoiden verkosto, joka on valjastettu puutarha-alan yritystoimintaa varten. 2

Asiantuntijat ALA-LUUKKO KAIJA ProAgria Etelä-Pohjanmaa ry...4 BJÖRKLUND FREDRIK Finska Hushållningssällskapet...4 GABRIELSSON PERNILLA Ålands Hushållningssällskap Ålands Landsbygdscentrum...5 GRÖNROOS DENNIS ProAgria Ålands Åhs...5 HAGA KAISA ProAgria Österbottens Svenska Lantbrukssällskap...6 HOLMLUND NINA Svenska Trädgårdsförbundet rf...6 INKEROINEN HEIKKI ProAgria Pohjois-Savo...7 KALLELA MARJA ProAgria Etelä-Suomi...7 LASSHEIKKI KATARINA Puutarhaliitto Trädgårdsförbundet ry...8 MARTTINEN MARJO ProAgria Keski-Suomi...8 OHLIS NINA ProAgria Österbottens Svenska Lantbrukssällskap...9 PERO MARIA ProAgria Länsi-Suomi...9 PIETIKÄINEN LIISA ProAgria Pohjois-Savo...10 RAATIKAINEN ARJA ProAgria Etelä-Pohjanmaa...10 RÄNNÄRI SUSANN ProAgria Svenska Lantbrukssällskapens...11 SKOGSTER HANNA Puutarhaliitto ry................................................... 11 TAULAVUORI TERHI ProAgria Keskusten Liitto...12 TAULAVUORI TIMO Puutarhaliitto ry...13 TIIHONEN MIRJA ProAgria Etelä-Savo...13 TUOMINEN JUKKA Puutarhaliitto / Kauppapuutarhaliitto ry...14 TUONONEN MARJA ProAgria Länsi-Suomi...14 TURUNEN PÄIVI ProAgria Pohjois-Karjala...15 UIMONEN JYRI Puutarhaliitto ry...16 VILANDER ANNAMARJA Puutarhaliitto ry...16 VOHO KIRSTI ProAgria Oulu...17 3

ProAgria Etelä-Pohjanmaa ry Huhtalantie 2, 60220 Seinäjoki p. 040-832 3521 kaija.ala-luukko@proagria.fi Tavoitettavuus: Arkisin 8 16, puhelimitse ja sähköpostilla ALA-LUUKKO KAIJA ProAgria Etelä-Pohjanmaa ry Asiantuntija, talous, kasvi-, sika- ja siipikarjatilat Agrologi (AMK) Marjantuotannon tuotantokustannuslaskelmat Liiketoimintasuunnitelmat investoinnit ja spv Muut taloudelliset laskelmat marjatiloille Toiminta-alue: Pohjanmaat, Länsi-Suomi, Etelä-Suomi, tarvittaessa valtakunnallisesti. Neuvontakielenä: suomi Finska Hushållningssällskapet Hämeenkatu 28, 20700 Turku p. +358505935340 fredrik.bjorklund@fhs.fi Tavoitettavissa parhaiten sähköpostilla ja puhelimitse BJÖRKLUND FREDRIK Finska Hushållningssällskapet Hortonomi, Viljelypuutarhuri Marja- ja hedelmätuotanto Vihannestuotanto Viljelytekniikka Kasvinsuojelu NEUVO2020 kasvinsuojelu Toiminta-alue: Uusimaa ja Varsinais-Suomi Neuvontakielet: ruotsi, suomi, englanti 4

Ålands Hushållningssällskap Ålands Landsbygdscentrum p. 018 329 647/ 0457 382 3070 pernilla.gabrielsson@landsbygd.ax Tavoitettavissa parhaiten puhelimitse ma-to klo: 08-16 omenan ja päärynän tuotanto mansikan, vadelman ja pensasmustikan tuotanto GABRIELSSON PERNILLA Ålands Hushållningssällskap Ålands Landsbygdscentrum Toiminta-alue: Ahvenanmaa Neuvontakielet: ruotsi, englanti Asiantuntija, hedelmän- ja marjanviljely Hortonomi ProAgria Ålands Åhs Jomalagårds väg 17 p. +358 457 344 9688 dennis.gronroos@landsbygd.ax Tavoitettavissa parhaiten sähköpostilla ja puhelimitse GRÖNROOS DENNIS ProAgria Ålands Åhs Asiantuntija, puutarha- ja erikoiskasvituotanto Avomaantuotannon neuvonta (sipuli, salaatti ja juurekset) Perunantuotannon neuvonta Viljelysuunnitelmat Toivotun laadun varmistaminen viljelynohjauksella Kasvinsuojelu Toiminta-alue: Valtakunnallisesti käytettävissä eritysneuvontatehtäviin, Ahvenanmaa Neuvontakielet: ruotsi, suomi, englanti 5

ProAgria Österbottens Svenska Lantbrukssällskap Vasavägen 41, 64200 Närpes p. 050-9115920 kaisa.haga@proagria.fi Tavoitettavissa parhaiten sähköpostilla ja puhelimitse HAGA KAISA ProAgria Österbottens Svenska Lantbrukssällskap Asiantuntija, kasvihuonetuotanto Hortonomi Kasvihuonevihannesviljely (viljelytekniikka, lannoitus, kasvinsuojelu ym) Laatutarha-auditoinnit Oikeus järjestää kasvinsuojelukoulutuksia ja tutkintoja Toiminta-alue: Rannikko-Pohjanmaa, tarvittaessa myös ympäristöalueet Neuvontakielet: ruotsi, suomi, englanti Svenska Trädgårdsförbundet rf Viljatie 4 C, 0070 Helsinki p. 09-3854881 nina.holmlund@tradgard.fi Tavoitettavissa parhaiten arkipäivisin sähköpostilla HOLMLUND NINA Svenska Trädgårdsförbundet rf Erityisasiantuntija, ruotsinkielinen puutarhatuotanto MMM Asiantuntijakirjoitusten laatiminen Ammattitiedon kääntäminen (suomi-ruotsi-suomi) Tulkkaukset ja esittelyt ammattikohteissa Seminaarien ja opintomatkojen järjestäminen Kielenhuoltotehtävät suomeksi ja ruotsiksi ammattikirjallisuudessa Verkostoituminen, tiedonhankinta ja yhteyksien ylläpitäminen ammattilaisiin kotimaassa ja ulkomailla Toiminta-alue: Koko maa Neuvontakielet: ruotsi, suomi, englanti ja saksa 6

ProAgria Pohjois-Savo Puijonkatu 14, PL 1096, 70111 Kuopio p. 0400 375 584 heikki.inkeroinen@proagria.fi Tavoitettavuus: ma-pe klo 8-16 puhelimitse tai sähköpostilla INKEROINEN HEIKKI ProAgria Pohjois-Savo Perunantuotannon asiantuntija Agrologi amk Perunan viljely (mm. lannoitus, kasvinsuojelu, viljelysuunnittelu) Avomaavihannesten viljely (mm. lannoitus, kasvinsuojelu, viljelysuunnittelu) Eu-tuet Luomu Neuvo 2020 ympäristö, kasvinsuojelu, luomu Muuta: Toimin Itä-Suomen Perunakerhon sihteerinä. Toiminta-alue: Pohjois-Savo ja Itä-Suomi pääasiassa, tarvittaessa valtakunnallisesti. Neuvontakielenä: suomi ProAgria Etelä-Suomi Vanajantie 10 B, 13110 Hämeenlinna p. 040 513 3118 marja.kallela@proagria.fi KALLELA MARJA ProAgria Etelä-Suomi Asiantuntija, puutarha- ja erikoiskasvituotanto MMM eu-tuet vihannekset, marjat puutarhakasvit neuvo2020 ympäristö, kasvinsuojelu viljelysuunnittelu erikoiskasvit kasvi kasvinsuojelu (kasteluveden laatu) Toiminta-alue: Etelä-Suomi, tarvittaessa valtakunnallisesti. Neuvontakielet: suomi, ruotsi, englanti 7

Puutarhaliitto Trädgårdsförbundet ry Viljatie 4 C, 0070 Helsinki p. 040-552 0267 katarina.lassheikki@puutarhaliitto.fi Arkipäivisin sähköpostilla ja puhelimitse LASSHEIKKI KATARINA Puutarhaliitto Trädgårdsförbundet ry Erityisasiantuntija, laatujärjestelmät, kehittäminen, Puutarha-agronomi MMM Laatujärjestelmät ja laatutyö alkutuotannossa ja elintarvikehuoneistoissa Tuoteturvallisuus ja HACCP Tuottajaorganisaatiokysymykset Johtaminen, työvoiman vastuullinen käyttö Laatutarha-auditoinnit, sekä pakkaamojen auditoinnit ja aihepiiriin kuuluvat koulutukset Tuotantokustannuslaskenta Projektitoiminnan edistäminen Toiminta-alue: koko maa Neuvontakielet: suomi, ruotsi ja englanti ProAgria Keski-Suomi Kauppakatu 19 A, PL 112 40101 Jyväskylä p. 0400 648 275, marjo.marttinen@proagria.fi Tavoitettavuus: puhelin ja sähköposti tavoittavat miltei aina MARTTINEN MARJO ProAgria Keski-Suomi Erikoisviljelyasiantuntija Agrolologi amk marjat (ja vihannekset) avomaalla (mm. lannoitus, kasvinsuojelu, viljelysuunnittelu) yrtit avomaalla Kasvinsuojelukoulutukset ja -tutkinnot Tulevaisuuskeskustelut avomaan puutarhatiloilla, Laatutarha-auditoinnit Työterveyshuollon tilakäynnit Neuvo 2020 ympäristö ja kasvinsuojelu Tuoteturvallisuus ja HACCP Muuta: Olen KoneAgria-näyttelyn tiedottaja ja tuotan sisältöä ProAgria Keski-Suomen kotisivuille ja painotuotteisiin Toiminta-alue: Pääasiassa paikallista; Laatutarhaauditoinnit ja yrttiasiat naapurimaakunnissa, tarvittaessa valtakunnallisesti Neuvontakielenä: suomi 8

ProAgria Österbottens Svenska Lantbrukssällskap Vasavägen 41, 64200 Närpes p. 050-544 5794 nina.ohlis@proagria.fi Tavoitettavissa parhaiten sähköpostilla ja puhelimitse Liiketoimintasuunnitelmat Talous OHLIS NINA ProAgria Österbottens Svenska Lantbrukssällskap Asiantuntija, talous Ekonomian maisteri, EM Toiminta-alue: Pääasiassa paikallista; Pohjanmaalla, tarvittaessa myös muualla ruotsinkielisellä rannikkoalueella Neuvontakielenä: ruotsi (suomi) ProAgria Länsi-Suomi (tuntisopimus) Luvalahdentie 1, 27500 Kauttua p. 040 180 1560 maria.pero@proagria.fi Tavoitettavuus: sähköpostitse Asiantuntemus puutarhakasvit PERO MARIA ProAgria Länsi-Suomi Vihannes- ja marjanviljely mmyo 9

ProAgria Pohjois-Savo Puijonkatu 14, 70111 Kuopio p. 0400 375 583 liisa.pietikainen@proagria.fi Tavoitettavuus: arkisin 8-16 puhelimitse ja sähköpostilla PIETIKÄINEN LIISA ProAgria Pohjois-Savo Puutarha-asiantuntija Agrologi AMK, FM kasviagrobiotekniikka Marjan viljely mansikka ja vadelma pääsääntöisesti, herukka sekä avomaa että tunneli (mm. lannoitus, kasvinsuojelu, viljelysuunnittelu, perustamissuunnittelu) Laatutarha-auditoinnit puutarhatiloille Eu-tuet puutarhatiloille Neuvo 2020 kasvinsuojelu ja ympäristö Muuta: Toimin myös Hedelmän- ja marjanviljelijäin liiton Pohjois-Savon piirin sihteerinä. Toiminta-alue: Pohjois-Savo, tarvittaessa viereiset maakunnat sekä valtakunnallisesti. Neuvontakielenä: suomi, englanti ProAgria Etelä-Pohjanmaa Kauppatie 15, 62200 Kauhava p. 050 377 9530 arja.raatikainen@proagria.fi Tavoitettavuus: parhaiten 1.10.-31.3. arkipäivisin klo 8-16 puhelimitse ja sähköpostitse RAATIKAINEN ARJA ProAgria Etelä-Pohjanmaa Erityisasiantuntija, marjantuotanto Hortonomi amk, tradenomi- opinnot päätökseen kevät 2016 Asiantuntemus marjakasvien viljely avomaalla ja tunnelissa (mm. lannoitus, kasvinsuojelu, viljelysuunnittelu, perustamissuunnittelu) luomumarjanviljely marjakasvien kasvinsuojelu marjakasvien lannoitus myynti ja markkinointi neuvo 2020 kasvinsuojelu ja ympäristö laatutarha-auditoinnit Toiminta-alue: Länsi-Suomen alue, tarvittaessa valtakunnallisesti. Neuvontakielenä: suomi, englanti 10

ProAgria Svenska Lantbrukssällskapens fördund rf Elisabetsgatan 21 B 12, 00170 Helsingfors p. 043-8248705 susann.rannari@slf.fi Tavoitettavissa parhaiten arkipäivisin puhelimitse ja sähköpostilla RÄNNÄRI SUSANN ProAgria Svenska Lantbrukssällskapens Kehityspäällikkö / Utvecklingschef Hortonmi AMK Liiketoimintamallien kehittäminen ja uudistaminen Innovaatioprosessit Talous, maksuvalmius ja kannattavuuslaskelmat, investointisuunnitelmat Johtaminen Luomutuotanto Neuvo 2020 - luomu Toiminta-alue: koko maa Neuvontakielet: suomi, ruotsi (ja englanti) Puutarhaliitto ry Viljatie 4 C, 0070 Helsinki (myös Hämeen alue (Tampere)) p. 044-769 0333 hanna.skogster@puutarhaliitto.fi Tavoitettavissa parhaiten arkipäivisin puhelimitse ja sähköpostilla SKOGSTER HANNA Puutarhaliitto ry Erikoisasiantuntija, kasvinsuojeluasiat MMM IPM-neuvonta avomaalla ja kasvihuoneissa Kasvinsuojelukoulutukset ja tutkinnot Laatutarhaneuvonta ja auditoinnit Kasvisten tuotannon laatujärjestelmien neuvonta ja koulutus Toiminta-alue: koko maa Neuvontakielet: suomi, ruotsi (ja englanti) 11

Puutarhaliitto ry / Hedelmän- ja marjanviljelijäin liitto Viljatie 4 C, 0070 Helsinki p. 040-8384228 tuija.tanska@puutarhaliitto.fi Tavoitettavissa parhaiten arkipäivisin puhelimitse ja sähköpostilla TANSKA TUIJA Puutarhaliitto ry / Hedelmän- ja marjanviljelijäin liitto Erikoisasiantuntija, hedelmän ja marjanviljely MMM Marjan- ja hedelmänviljelyn neuvonta yrityksissä ja ryhmäneuvontana Ryhmäneuvonta, koulutustilaisuudet ja opintomatkat Kasvinsuojeluneuvonta ja kasvinsuojeluaineiden erityisluvat Puutarhatuotteiden hinta- ja markkinaseuranta Laatutarha-auditoinnit Toiminta-alue: koko maa Neuvontakielet: suomi, ruotsi ja englanti ProAgria Keskusten Liitto PL 251, Urheilutie 6, 1301 Vantaa p. 020 7472 475 terhi.taulavuori@proagria.fi Tavoitettavuus: arkisin 8-16 puhelimitse ja sähköpostilla TAULAVUORI TERHI ProAgria Keskusten Liitto Kehityspäällikkö MMM, Puutarha-agronomi (maatalousekonomia, markkinointi), johtamisen erikoisammattitutkinto, tuotekehityksen erikoisammattitutkinto Avomaan puutarhatuotanto (mm. lannoitus, kasvinsuojelu, viljelysuunnittelu) Tuotekehitys Koulutus Neuvo 2020 ympäristö, kasvinsuojelu Toiminta-alue: Koko maa Neuvontakielenä: suomi, ruotsi, englanti 12

Puutarhaliitto ry Viljatie 4 C, 00700 Helsinki p. 09-5841 6514, 040 745 3005 timo.taulavuori@puutarhaliitto.fi Tavoitettavuus: sähköpostitse Yritystoiminnan kehittäminen Markkinointi ja viestintä Yrityksen kuntotesti TAULAVUORI TIMO Puutarhaliitto ry Erityisasiantuntija, talous- ja markkinointi, Toimitusjohtaja, Puutarha-agronomi, MMM, yritysjohtamisen erikoistutkinto EMBA Muuta: Puutarhaliiton toimitusjohtaja Toiminta-alue: Koko maa Kielet: suomi, ruotsi, englanti ProAgria Etelä-Savo Mikonkatu 5, 50100 Mikkeli p. 0400 638 138, mirja.tiihonen@proagria.fi Tavoitettavuus: arkisin klo 8-16 puhelimella ja sähköpostilla TIIHONEN MIRJA ProAgria Etelä-Savo Puutarhatuotannon asiantuntija FM (ympäristötieteet), puutarhuri Avomaan puutarhakasvien (marjat, hedelmät, vihannekset) viljely (mm. lannoitus, kasvinsuojelu, viljelysuunnittelu, perustamissuunnittelu) Laatutarha-auditoinnit (viljelmä ja pakkaamo) Kasvinsuojelukoulutukset - ja tutkinnot (puutarhatuotanto) EU-tuet Neuvo2020 ympäristö, kasvinsuojelu Näytteenotto (maa-, vesi- ja tuotenäytteet) Muuta: Paikallisen marjanviljelypiirin sekä marjantuottajien osuuskunnan sihteerin tehtävät. Hankeosaaminen Toiminta-alue: Pääosin Etelä-Savo, tarvittaessa lähialueet sekä valtakunnallisesti. Neuvontakielenä: suomi, ruotsi, englanti 13

Puutarhaliitto / Kauppapuutarhaliitto ry Larin Kyöstin tie 5, 00650 Helsinki 09-7288 2116 jukka.tuominen@puutarhaliitto.fi Tavoitettavissa parhaiten ma pe klo 7:45 15:45 puhelin ja sähköposti TUOMINEN JUKKA Puutarhaliitto / Kauppapuutarhaliitto ry Eikoisasiantuntija, LVI- ja energia-asiat LVI-insinööri Kasvihuonelaitosten LVI-suunnittelu Kasvihuonelaitosten energiatekniikka ja neuvonta Kasvihuonelaitosten rakennustekninen neuvonta Kasvihuonelaitosten kustannusarviolaskenta Kasvihuonelaitosten arvonmäärityslaskelmat Toiminta-alue: Koko maa Neuvontakielet: suomi ProAgria Länsi-Suomi Itsenäisyydenkatu 35A, 28130 Pori p. 040 591 9489 marja.tuononen@proagria.fi Tavoitettavuus: puhelin ja sähköposti TUONONEN MARJA ProAgria Länsi-Suomi Asiantuntija, puutarha- ja erikoiskasvituotanto MMM, agronomi (kasvipatologia, rikkakasvitiede, maatalouseläintiede, kasvinviljelytiede, mikrobiologia), HY Mikkelin pitkä luomukoulutus Avomaanvihannesten ja perunanviljely vahvin osaaminen (mm. kasvinsuojelu, lannoitus, viljelysuunnittelu) Marjan- ja hedelmän viljely (mm. kasvinsuojelu, lannoitus, viljelysuunnittelu) EU-tuet Luomu Laatutarha-auditoinnit Maan rakenteen hoito Ravinnetaseet Toiminta-alue: Länsi-Suomi pääasiassa, tarvittaessa valtakunnallisesti. Neuvontakielenä: suomi, ruotsi, englanti 14

ProAgria Pohjois-Karjala Torikatu 9 A, 80100 Joensuu p. 040 301 2452 paivi.turunen@proagria.fi Tavoitettavuus parhaiten sähköpostilla TURUNEN PÄIVI ProAgria Pohjois-Karjala Puutarhatuotannon asiantuntija Hortonomi amk Marjojen- ja hedelmien viljelytekniikka sekä viljelysuunnittelu, myös tihkukastelu ja -lannoitus EU-tuet Kasvinsuojelu, kasvustokäynnit sekä kasvintuhoojien tunnistus mikroskoopilla sekä kasvinsuojelusuunnitelmien laatiminen Luomuviljely Luomutarkastukset Neuvo 2020 ympäristö, kasvinsuojelu, luomu/kasvi Laatu- ja toimintajärjestelmät Muuta: Hedelmän- ja marjanviljelijäinliiton Pohjois-Karjalan marjanviljelypiirin sihteeri sekä rahastonhoitaja. Hanketoimintaosaaminen. Toiminta-alue: Pohjois-Karjala, tarvittaessa valtakunnallisesti. Neuvontakielenä: suomi, englanti 15

Puutarhaliitto ry Viljatie 4 C, 0070 Helsinki 040-827 4833 jyri.uimonen@puutarhaliitto.fi Tavoitettavissa parhaiten arkipäivisin puhelimitse ja sähköpostilla UIMONEN JYRI Puutarhaliitto ry Erikoisasiantuntija, taimitarhatuotanto MMM, MTi taimitarhatuotannon kehittäminen laatujärjestelmät puutarhatiloilla vieraslajien torjunta ja neuvonta markkinointi ja viestintä viheralan tuotanto- ja palveluketjun kehittäminen verkosto- ja järjestötoiminnan edistäminen Toiminta-alue: koko maa Neuvontakielet: suomi Puutarhaliitto ry Viljatie 4 C, 0070 Helsinki (myös Keski-Suomen alue (Luhanka)) p. 0400-480 664 annamarja.vilander@puutarhaliitto.fi Tavoitettavissa parhaiten arkipäivisin puhelimitse ja sähköpostilla VILANDER ANNAMARJA Puutarhaliitto ry Erikoisasiantuntija, avomaavihannekset MMM Avomaavihannestuotannon neuvonta, tiedonhankinta Tiedon välittäminen julkaisutoiminnan avuilla Laatutarha-auditoinnit Sidosryhmäyhteistyö ja tiedon välitys Auditoinnit ja niiden hallinnointi Toiminta-alue: koko maa Neuvontakielet: suomi 16

ProAgria Oulu Pyhäjärven toimisto, Asematie 4, 86800 Pyhäsalmi p. 0400 387 406 kirsti.voho@proagria.fi Tavoitettavuus: parhaiten ma + pe / aamupäivä puhelimitse ja sähköpostilla VOHO KIRSTI ProAgria Oulu Puutarha-asiantuntija Hortonomi (viljely-ja markkinointi) Asiantuntemus Avomaan puutarhatuotanto (mm. lannoitus, kasvinsuojelu, viljelysuunnittelu, perustamissuunnittelu) Luomutuotanto Luomuvalvonta Tavanomainen tuotanto Maatalouden työterveyshuollon asiantuntijatehtävät Laatutarha auditoinnit Perehtyminen viljatuotannon puolelle myös aloitettu Neuvo2020 luonnonmukainen kasvintuotanto, ympäristö EU-tuet Muuta: Hanketoiminta Toiminta-alue: Keski- ja Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu ja Lappi pääasiassa, tarvittaessa valtakunnallisesti. 17

Yhteistyössä Löydät asiantuntijamme, yrityskohtaiset palvelumme sekä koulutuksemme ja muut tapahtumamme osoitteista www.proagria.fi https://www.proagria.fi/asiantuntijapalvelut https://www.proagria.fi/toimialat/kasvi https://www.proagria.fi/tapahtumat Neuvontaa ruotsiksi: www.slf.fi www.tradgard.fi www.puutarhaliitto.fi