Nokian uudet strategiset linjaukset aiheuttavat suurta epävarmuutta, ennen kaikkea tietysti nokialaisissa mutta myös kaikissa suomalaisissa.

Samankaltaiset tiedostot
Tässä tiedotteessa: - Puheenjohtajan mietteitä - Ajankohtaista lakiasiaa - Sopimusaloilla tapahtuu. YTN:n puheenjohtajan mietteitä

Syksyn 2012 yrityskohtainen palkkaneuvottelu UIL & YTN

Kysymyksiä ja vastauksia - miksi Suomen Yrittäjät ei hyväksy paikallista sopimista koskevaa kompromissia

Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2011

YTN:n puheenjohtajan mietteitä 5/ (6) Vuorossa metsäteollisuus

Yrityskohtainen erä. Suomen Journalistiliitto Viestinnän Keskusliitto. Helsinki

EXTRA. Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry Ratavartijankatu Helsinki > Järjestösektori

Suunnittelu- ja konsulttiala

EXTRA JÄRJESTÖSEKTORIN. tulevaa vuotta Iloisin mielin kohti. Sisällys. 4 Henkilöstöedustajien yhteystiedoista. Joulukuu 2010

YRITYSKOHTAISEN ERÄN JAKAMINEN PAIKALLISESTI SOPIEN TIETOTEKNIIKAN PALVELUALALLA. Infotilaisuudet 2008 Helsinki 4.9., Tampere 5.9., Oulu 8.9.

Teknologiateollisuuden palkantarkistuskyselyn tuloksia, syksy 2015

TERVEYSPALVELUALAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA. Henkilökohtaisia ja taulukkopalkkoja korotetaan 3,4 %.

Luottamusmies, luottamusvaltuutettu ja Suomen perustuslain 13 :n turvaama yhdistymisvapaus

TEKNISTEN TOIMIHENKILÖIDEN TYÖEHTOSOPIMUSTA KOSKEVA NEUVOTTELU

KVTES-neuvottelutulos Valtuusto Jukka Maarianvaara

1 PELTI- JA TEOLLISUUSERISTYSALAN TYÖNTEKIJÖIDEN PALKANKOROTUKSET

Tietotekniikan palvelualan työehtosopimuksen palkantarkistukset vuodelle 2010

Yhteiset tiedotustilaisuudet työehtosopimusratkaisuista

Yhteiset tiedotustilaisuudet työehtosopimusratkaisuista

Sovittiin VM:n antamien sopimuskauden neuvottelu- ja sopimusmääräysten mukaisesti seuraavaa:

Paikallinen sopiminen. YTN YRY-PÄIVÄT OTL, VT Esa Schön

Palkkaratkaisu syksy Info syksy

PALKKARATKAISU Syksy 2012

TYÖEHTOSOPIMUS INFO. Materiaali on tarkoitettu työuransa alussa oleville työntekijöille taustatiedoksi työmarkkinoiden sopimusjärjestelmästä

Teknologiateollisuuden ylempien toimihenkilöiden

TOIMIHENKILÖIDEN PALKKOJEN TARKISTAMINEN SYKSY 2010

Kuntasopimus

Allekirjoituspöytäkirjan liite 1: Palkkaratkaisu 1(6) PALKKARATKAISU

TYÖPAIKKATOIMINNAN ABC

Yhteyshenkilötiedote 4/2011

YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY. SUUNNITTELUALAN EDUNVALVONTATAVOITTEET Toukokuu Ylemmät yhdessä enemmän

VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN

Palvelualojen työnantajat Palta ry:n neuvottelutilat, Helsinki

Puheenjohtajan palsta

NEUVOTTELUTULOS. Helsinki xx.yy Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry. LIITE neuvottelutulos

Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n

Yrityskohtaisen erän käyttö teknologiateollisuudessa

s o v i n t o e h d o t u k s e n :

YTN:n jäsenen kokovartalokuva 2016

Yrityskohtaista erää koskeva ohjeistus. kirjatyöntekijät toimihenkilöt

Valio Oy Meijerialan Ammattilaiset MVL ry

TES neuvottelutulos. Palkankorotukset sopimuskaudella Työaikamallityöryhmä Palkkausjärjestelmätyöryhmä Meijerin palvelusvuosilisäratkaisu

MUUTOKSET. Viestinnän Keskusliiton ja Mediaunioni MDU:n. väliseen TYÖEHTOSOPIMUKSEEN

Kysely tietoalojen TES-ratkaisun vuoden 2011 palkkaratkaisun toteutuksesta

Paikallisen neuvottelutoiminnan ja sopimisen edistäminen

Teknologiateollisuuden ja Metallityöväen liiton yhteiset tiedotustilaisuudet työehtosopimusratkaisusta

VENEENRAKENNUSTEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN UUDISTAMISTA KOSKEVA ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

Paikallinen sopiminen Kirkon luottamusmiessopimusta koskien

Tulevaisuus työelämässä -seminaari Scandic Marina Congress Center. Johtaja Eeva-Liisa Inkeroinen Elinkeinoelämän keskusliitto EK

Sisältö. 1. Raamisopimus 2. Tietotekniikan palvelualan työehtosopimus 3. Palkkaratkaisu 4. Tekstikysymykset

1. Työaikapankkia koskevia määritelmiä

AJANKOHTAISTA TYÖOIKEUDESTA HR- AMMATTILAISILLE. Uudista ja Uudistu -messut 2009 HUOMISEN JOHTAMINEN Asianajaja Anu Kaisko

Paikallinen sopiminen pk-yrityksissä

Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2012

Kunta-alan virka- ja työehtosopimusratkaisu

Suunnittelu- ja konsuittialojen työehtosopimusten soveltamisalojen tarkastelua varten asetetun työryhmän yhteinen ohjeistus. Työryhmän työn perusta

Paikallisen neuvottelutoiminnan ja sopimisen edistäminen

Työmarkkinoiden keskusjärjestöt ovat allekirjoittaneet neuvottelutuloksen tulopoliittiseksi sopimukseksi vuosille

Tietotekniikan palvelualan työehtosopimus vuosille

Paikallisen sopimisen uusia juridisia piirteitä ja pulmia. Jari Murto Työoikeuden assistentti Turun yliopisto

Ammattiteatteritoimintaa koskevat valtakunnalliset työehtosopimukset vuodelle 2017

Palkantarkistukset syksy Pelti- ja teollisuuseristysalan työehtosopimus

Edunvalvonta SPECIAssa

1 SOPIMUKSEN VOIMASSAOLO

OHJE 1 (6) Sopimuskorotus = Työehtosopimuksella sovitut palkankorotukset yleisesti.

Case Handelsbanken Paikallisesti sovittu malli palkkakeskustelusta

VES: PL: 01

KUNNALLISEN YLEISEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

Yksityisen sektorin palkankorotukset (päivitetty )

S U O M E N LÄHIKAUPAN MYYMÄLÄPÄÄLLIKÖIDEN

Metsäteollisuus ry Puuliitto ry

TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry

- Raahen seutukunnan paikallisjärjestön ( RAPJ ) toiminnasta tiedottaminen ja sen toiminnan kehittämiseen osallistuminen

Paikallinen sopiminen

TEKNOLOGIATEOLLISUUS RY Liite 1 METALLITYÖVÄEN LIITTO RY PALKKARATKAISU

Valtion työmarkkinalaitos ja pääsopijajärjestöt ovat uudistaneet valtion virka- ja työehtosopimukset sopimuskaudelle

Avaintyönantajat AVAINTA ry:n työehtosopimus neuvottelutulos

Osapuolet ovat saaneet aikaan seuraavan neuvottelutuloksen: MEKAANISEN METSÄTEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

Palkkojen tarkistaminen syksy

KVTES:n palkkausluvun 11 :n henkilökohtaista lisää korotetaan 1,46 prosentilla.

MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND TYÖEHTOSOPIMUKSEN UUDISTAMINEN VUOSILLE

Ajankohtaista tuottavuudesta ja palkitsemisesta

ylemmät toimihenkilöt

KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

AUTOALAN KAUPAN JA KORJAAMOTOIMINAN TYÖEHTOSOPIMUK- SEN 3. VUODEN PALKANTARKISTUKSIA KOSKEVA PÖYTÄKIRJA

Toimintasuunnitelma 2013

Varasto- ja kuljetusesimiesten työehtosopimus

Yhteistoimintalaki ja työsuhteen päättäminen

Varasto- ja kuljetusesimiesten työehtosopimus

^&^uo[^. ^i^)os ZjTJ. 2.^/p tl/o /J. <s>tf- (^. +^:

1 (2) SOSIAALIALAN JÄRJESTÖJÄ KOSKEVAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA PALKKARATKAISUSTA VUODELLE 2011

Johtajaylilääkärin sijainen. Hallintoylihoitajan sijainen

KIRKON YLEISEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

Osapuolet toteavat, että uusi työehtosopimus korvaa lukien osapuolten kesken ajalle allekirjoitetun työehtosopimuksen.

YLIOPISTOJEN YLEISEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

Transkriptio:

1(6) Tässä tiedotteessa: - Puheenjohtajan mietteitä - Ajankohtaista lakiasiaa - Yry-toimintaa - Sopimusaloilla tapahtuu YTN:n puheenjohtajan mietteitä Nokian uudet strategiset linjaukset aiheuttavat suurta epävarmuutta, ennen kaikkea tietysti nokialaisissa mutta myös kaikissa suomalaisissa. Ensimmäinen prioriteetti tulevissa yt-neuvotteluissa olisi varmistaa mahdollisimman suuri osa tulevasta Nokia- Microsoft -puhelimen kehitystyöstä Suomeen. Saamieni tietojen mukaan ei olisi suurikaan temppu kouluttaa Symbian-osaajista Windows-osaajia. Suomessa on edelleen maailman johtavaa matkapuhelinosaamista eikä sitä pidä päästää hajoamaan. Ilman jatkuvaa kehittämistä Nokian ja Microsoftinkaan liitto ei toimi. Irtisanomisilta ei Nokialta tähän mennessä saatujen tietojen perusteella voi kuitenkaan välttyä. Nokian jäljelle jäävän henkilöstön motivaation ja yhtiön tulevaisuuden kannalta on tärkeää, että se kohtelee työnsä menettäviä hyvin ja tekee kaikkensa edistääkseen heidän tulevaa uraansa. Tässä yhteydessä on myös syytä muistuttaa siitä, että Bochumissa Saksassa Nokia käytti suuruusluokalleen 100 t per työntekijä erorahoihin ja työllisyyden edistämishankkeisiin. Käytännössä tämä voi merkitä esimerkiksi sen kaltaista ohjelmaa, joka on toteutettu Jyväskylässä Nokian lakkautettua siellä tuotekehitysyksikkönsä. Valtiovallan ja Nokian yhteisesti rahoittaman projektin tuloksena ovat jo lähes kaikki työpaikkansa menettäneet sijoittuneet uusiin tehtäviin. Samanaikaisesti käynnistetty Protomo-hanke on synnyttänyt myös uutta yritystoimintaa entisten nokialaisten osaamisen varaan. Myös Euroopan unionin rakennerahaston rahoitusmahdollisuudet on syytä käyttää hyväksi. Nokian toiminnan supistaminen voi pahimmillaan olla niin mittavaa, että se heiluttelee koko kansantaloutta. Suuruusluokka on sellainen, että 1000 työttömäksi joutuvaa tuotekehittäjää tekee julkisiin varoihin 100 miljoonan euron loven vuodessa. Summa koostuu pois jäävistä verotuloista, työttömyyskorvauksista ja kerrannaisvaikutuksista. Pitkällä tähtäyksellä tätäkin merkittävämpi saattaa olla vaikutus Suomen kansantalouden T&K-intensiivisyyteen. Nokian merkitys suomalaisen tutkimus- ja kehitystoiminnan rahoittajana on niin suuri, että siinä tapahtuvat merkittävät pudotukset uhkaavat heittää Suomen kertaheitolla maailman huipulta keskitason tuotekehittäjäksi. Jos aiomme jatkossakin menestyä korkean teknologian osaajana, uutta kehitettävää on syytä löytyä kohtuullisen nopeasti. Heikki Kauppi YTN:n puheenjohtaja

2(6) Uusimpia korkeimman oikeuden ratkaisuja KKO 2010:93 ja KKO 2010:95 Viime joulukuussa korkein oikeus antoi kaksi työntekijöitä koskevaa ratkaisua. Ensimmäinen näistä liittyi työtaisteluun osallistuneiden syrjintään tulospalkkiojärjestelmässä ja toinen irtisanomisajan palkkaan henkilöiden työllistyttyä uudelleen. Korkeimman oikeuden ratkaisussa 2010:93 oli kyse laittomaan työtaistelutoimenpiteeseen osallistuneiden tulospalkkion määräytymisestä. Kyseessä oli Stora Enso Oyj:ssä ja Efora Oy:ssä käytössä ollut tulospalkkiojärjestelmä, sekä Toimihenkilöunioni TU ry:n toimeenpanema lakko keväällä 2006. Yhtiö oli noudattanut vuodesta 1997 alkaen toimihenkilöidensä työsuhteissa tulospalkkiojärjestelmää, jonka ehdoista se päätti vuosittain itsenäisesti. Tulos-palkkiojärjestelmään oli kirjattu rajoitusehto, jonka mukaan Laittoman työtaistelutoimenpiteen aiheuttama taloudellinen menetys vähennetään työtaistelutoimenpiteeseen osallistuneiden tulospalkkiosta. Toimihenkilöiden ammattijärjestö toimeenpani työpaikalla työnteon pysäyttävän lakon toukokuussa 2006. Työtuomioistuin totesi myöhemmin, että toimeenpantu työnseisaus oli ollut laiton ja ammattijärjestö tuomittiin hyvityssakkoon. Tästä seurasi, että yhtiö ei maksanut ammattijärjestöön kuuluneille työntekijöille tulospalkkiota vuonna 2006. Päätös jättää tulospalkkiot maksamatta perustui tulospalkkiojärjestelmään vuonna 2005 lisättyyn, yllämainittuun rajoitusehtoon. Korkeimman oikeuden ratkaisussa oli kyse siitä, saiko yhtiö yksipuolisella määräyksellään lisätä tulospalkkiojärjestelmään rajoitusehdon, ja oliko yhtiöllä oikeus jättää tulospalkkiot maksamatta rajoitusehdon mukaisesti. Korkein oikeus pohti, oliko yhtiö kohdellut ammattiyhdistystoimintaan osallistuneita toimihenkilöitä palkkauksessa eri tavoin kuin siihen osallistumattomia ja oliko tällaiseen menettelyyn hyväksyttävä peruste. Korkein oikeus totesi yhtiöllä sinänsä olleen oikeus lisätä tulospalkkiojärjestelmään rajoitusehto, mutta tästä oikeudesta ei kuitenkaan seurannut sitä, että ehdon sisältö olisi ollut yhtiön vapaasti päätettävissä. Tulos-palkkiojärjestelmän soveltamisessa tuli huomioida työsopimuslain pakottavat säännökset. Työsopimuslain mukaan työnantaja ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa työntekijää eri asemaan esimerkiksi ammattiyhdistystoiminnan vuoksi (TSL 2:2). Tämän lisäksi työntekijällä on yhdistymisvapaus ja oikeus osallistua yhdistyksen toimintaan (TSL 13:1). Työntekijälle ei ole työehtosopimuslaissa tai työsopimuslaissa asetettu velvoitetta pidättäytyä osallistumasta ammattijärjestön toimeenpanemaan työtaisteluun siinäkään tapauksessa, että tällainen toimenpide olisi laiton. Lisäksi työehtosopimuslain mukainen työrauhavelvoite koskee vain yhdistyksiä ja työnantajia, ei yksittäisiä työntekijöitä. Siten lain rikkomisesta johtuvat seuraamukset voidaan kohdistaa vain ammattijärjestöön, ei sen jäseninä oleviin työntekijöihin. Korkein oikeus totesi yhtiön asettaman rajoitusehdon syrjiväksi. Rajoitusehto merkitsi pyrkimystä estää ja rajoittaa työntekijöitä käyttämästä yhdistymisvapauttaan etujensa turvaamiseksi. Työnantaja ei voinut rajoittaa ammattiyhdistykseen kuulumista tai siinä toimimista. Työtaistelutoimenpiteen laittomuudesta vastasi yksin ammattijärjestö, eikä työntekijöihin saanut kohdistaa haitallisia vaikutuksia ammattiyhdistystoimintaan kuulumisen vuoksi. Korkeimman oikeuden ratkaisun mukaan myös työtaistelutoimenpiteeseen osallistuneilla työntekijöillä oli oikeus tulospalkkioon vuodelta 2006. Korkeimman oikeuden ratkaisussa 2010:95 oli kyse irtisanomisajan palkan maksamisesta sen jälkeen kun irtisanotut työntekijät oli vapautettu työntekovelvoitteesta irtisanomisajallaan ja he olivat työllistyneet jo uuden työnantajan palvelukseen. Kyseinen tapaus koski kahta Tallink Silja Oy:stä vuonna 2006 irtisanottua työntekijää. Yhtiö oli irtisanonut kahden työntekijänsä työsopimukset päättymään 7.6.2006 ja vapauttanut heidät työntekovelvoitteesta 28.2.2006 lukien. Yhtiö oli maksanut työn-tekijöille palkkaa irtisanomisajalta vain 19.3.2006 saakka, koska se katsoi työsopimukset rauenneiksi työntekijöiden siirryttyä 20.3.2006 toisen työnantajan palvelukseen. Korkein oikeus pohti, olivatko työsopimukset yhtiön katsomin tavoin rauenneet ja oliko yhtiö siten oikeutettu pidättymään maksamasta irtisanomisajan palkkaa ja vuosilomakorvausta uudelleen työllistymisen jälkeen. Tapauksessa oli epäselvää se, oliko sovittu lisäehdosta, jonka mukaan työntekijät voitiin tarvittaessa kutsua takaisin töihin, kuten työnantaja väitti vai oliko työn-tekijät vapautettu työvelvoitteesta ehdoitta. Arvioinnissa lähdettiin siitä, että yhtiöllä oli

ollut oikeus kutsua työn-tekijät takaisin työhön työnjohto-oikeutensa nojalla. Kun yhtiö ei kuitenkaan ollut käyttänyt tätä oikeutta ja pyytänyt työntekijöitä irtisanomisajalla takaisin töihin, jäi selvittämättä, olisivatko työntekijät työllistymisestään huolimatta voineet olla työnantajan käytettävissä. Näissä olosuhteissa työntekijöiden työsuhteiden ei katsottu rauenneen. Työntekijät olivat oikeutettuja 3(6) saamaan palkkansa irtisanomisajaltaan, vaikka he olivatkin työllistyneet uusiin työtehtäviin. On huomattava, että uusi työnantaja ei ollut Tallink Siljan kilpailija - kilpailijan palvelukseen ei saa mennä edellisen työsuhteen ollessa vielä voimassa, vaikka ei olisikaan työntekovelvollisuutta. Tiiviisti KKO 2010:93 tulospalkkiot Rajoitusehto, jonka mukaan laittomaksi todetun työtaistelutoimenpiteen aiheuttama taloudellinen menetys vähennettiin työtaistelutoimenpiteeseen osallistuneiden tulospalkkiosta, katsottiin syrjiväksi. KKO 2010:95 irtisanomisajan palkka Yhtiön tuli maksaa työntekovelvoitteesta vapautetuille työntekijöille irtisanomisajan palkka, vaikka nämä olivat jo työllistyneet muualle, koska työnantaja ei ollut kutsunut työntekijöitä irtisanomisaikana takaisin töihin. Työntekijöiden työsuhteiden ei voitu katsoa rauenneen. YTN:n huippuseminaari YTN Summit 8.4.2011 YTN:n luottamustoimijoiden huippuseminaari YTN Summit järjestetään 8.4.2011 Helsingissä. Tilaisuuteen mahtuu noin 300 osanottajaa. Tilaisuuteen kutsutaan YTN:n luottamusmiehet, luottamusvaltuutetut, yhteyshenkilöt, yritysyhdistystoimijat ja työsuojeluvaltuutetut. Ohjelma ja ilmoittautuminen löytyvät YTN:n verkkosivuilta. Lisätietoja: kenttätoiminnasta vastaava asiamies Ville-Veikko Rantamaula, ville-veikko.rantamaula(a)ytn.fi, puh. 040 832 6682 Metsäteollisuus YTN:n kenttäkierros paperiteollisuudessa käynnistyy YTN jalkautuu helmikuussa paperiteollisuuden suurimpiin konserneihin. Tavoitteena on avata keskustelu ylempien toimihenkilöiden kohtelusta sekä työsuhteen ehtojen kehittämistarpeesta. Kierrosaikataulu paikkakuntineen Työaikapankki paperille -kampanjasivustolla www.ytnmetsa.fi Lisätietoja: vastuullinen asiamies Saku Laapio, saku.laapio(a)ytn.fi

LTY-sektori 4(6) Ei sopua LTY:n (nyk. PALTA) neuvotteluissa PALTAan liittyneen LTY:n palkkaneuvotteluissa ei ole päästy tulokseen. Neuvottelijoiden välillä korotuksen tasosta ei ole syntynyt sopua. LTY:n pääsopimusta ei kuitenkaan sanottu irti, vaan ajankohtaa siirrettiin niin, että sopimus on irtisanottavissa helmikuun lopussa. - Neuvotteluja jatketaan pienen tauon jälkeen, alan vastuullinen asiamies Juha Särkkä kertoo. Lisätietoja: vastuullinen asiamies Juha Särkkä, juha.sarkka(a)ytn.fi Finanssiala Rahoitusalan työehtosopimus jatkossa nelikantainen Rahoitusalan työehtosopimuskenttä muuttui vuoden vaihteessa, kun STTK:laiset Ammattiliitto Suora ja Toimihenkilöunioni yhdistyvät Ammattiliitto Proksi. Fuusion ulkopuolelle jäi Nordean suoralainen yhdistys Nordea Unioni Suomi, eli Nousu, joka jatkaa omana liittonaan STTK:ssa. Voimassa olevaan työehtosopimukseen tämä ei tuo muutoksia, vaan rahoitusalan työehtosopimus on voimassa viime syksynä käytyjen neuvottelujen mukaisesti ja koskettaa YTN-liittojen jäseniä aikaisempaan tapaan. Tasa-arvo on tekoja Rahoitusalan tasa-arvoraportti laadittiin viime syksynä kolmikantaisessa TES-työryhmässä. Raportti osoittaa sen, mitä tasa-arvoon liittyvät selvitykset yleisestikin. Suunta on oikea, vauhti vain harmittavan hidas. Tasaarvoasioissa kyse on paljolti asenteista, juurtuneista käytännöistä ja perinteistä. Asioiden keskusteluun nostamisen apuna toimii hyvin tasa-arvosuunnitelma. Tasa-arvosuunnitelma tulee tehdä kaikilla yli 30 hengen työpaikoilla. Siihen tulee sisällyttää selvitys työpaikan tasa-arvotilanteesta, toimenpiteet tasa-arvon edistämiseksi ja arvio aikaisempien toimenpiteiden tuloksista. Akavan tekemän selvityksen mukaan siellä missä tasa-arvosuunnitelma on asian mukaisesti tehty ja ongelmakohtia löydetty, on tasa-arvosuunnitelma edistänyt hyvin työpaikkojen tasaarvoa. Loppujen lopuksi tasa-arvon eteenpäin vieminen on osa jokapäiväistä työelämää. Koko tasa-arvoraportti luettavissa: www.ytn.fi/finanssiala Lisätietoja: vastuullinen asiamies Johanna Lähteenmäki, johanna.lahteenmaki(a)ytn.fi Kemian ala Kemianteollisuuden työehtosopimusneuvottelut katkenneet Kemianteollisuuden ylempien toimihenkilöiden työehtosopimusneuvottelut ovat katkenneet. Työnantajaa edustava Kemianteollisuus ry on peruuttanut sovitun neuvotteluajan eikä uusia aikoja ole sovittu. Myös työntekijöitä edustavan TEAMin ja toimihenkilöitä edustavan PROn (entinen TU) neuvottelut Kemianteollisuus ry:n kanssa ovat katkenneet. YTN on jo irtisanonut Kemianteollisuuden ylempien toimihenkilöiden pöytäkirjan päättymään 31.5.2011. Toimihenkilöiden työehtosopimus päättyy samoin toukokuun lopussa, työntekijöiden jo maaliskuun lopussa. Palkankorotusten osalta palkansaajapuolella on yhtenevä vaatimus, 2,9 prosenttia, mikä inflaatioennusteiden valossa on täysin kohtuullinen. Toistaiseksi työnantajapuoli on torjunut vaatimukset. YTN:n osalta neuvottelupöydällä on myös vapaa-aikana matkustamisen korvaaminen. Kemianteollisuus ry olisi valmis vain suosittaviin kirjauksiin ja YTN haluaisi sitovan kirjauksen. Lisätietoja: vastuullinen asiamies Seppo Järvenpää, seppo.jarvenpaa(a)ytn.fi

Elintarvikeala 5(6) Elintarvikealan TES-neuvottelut keskeytyivät joulukuussa tuloksettomina, eikä uutta neuvottelukontaktia tämän jälkeen ole ollut. Alan taustaryhmä kokoontuu lähiviikkoina pohtimaan, miten ja millaisin toimenpitein asiassa edetään. Lisätietoja: vastuullinen asiamies Anneli Nieminen, anneli.nieminen(a)ytn.fi Suunnitteluala Paikalliset neuvottelut sujuivat vain osittain Suunnittelualan viime syksyn palkkaratkaisun paikalliset neuvottelut eivät sujuneet aivan toivotulla tavalla, selvisi alan luottamusmiehille lähetetystä kyselystä. Työpaikoista peräti kolmasosassa ei keskusteltu lainkaan yrityksen tai työpaikan talous-, tilaus- tai työllisyystilanteesta, vaikka ratkaisun mukaan niin piti tehdä. Työnantaja on väenväkisin ajanut paikallista neuvottelemista palkkaratkaisuihin. Silti monella työpaikalla työnantajan edustajalla ei ollut valmiutta keskustella taloustilanteesta luottamusmiesten kanssa. Aidon keskustelun ja neuvottelun tulppana tuntuu olevan nimenomaan työnantaja. Perusteellisesti yrityksen taloustilannetta käytiin läpi vain neljäsosassa yrityksistä. Kyselyn tuloksista selviää, että paikallistason työnantajilla ei ollut läheskään aina valtuuksia neuvotella palkkaratkaisusta, sillä linjaukset tehtiin yrityksen pääkonttorissa. Työnantaja saattoi myös ilmoittaa heti kättelyssä, että meillä mennään perälaudan mukaan. Tilanne on työpaikkatasolla kiusallinen työnantaja-asemassa oleville esimiehille. Tarvetta keskusteluun työpaikan tilanteesta ja palkoistakin olisi, mutta lupaa ei yrityksen johdosta tai henkilöstöhallinnosta tule. Melkoista närää herättivät myös ne ratkaisut, joissa työnantaja korotti vain yhden toimipaikan työntekijöiden palkkoja kaikkien toimipisteiden paikallisen erän palkkasummalla. Tämä menettely täytyy jatkossa estää tarkemmilla työehtosopimuskirjauksilla. Palkkasummaa ei voi siirtää yhdestä työpaikasta toiseen. Jotain hyvääkin Suurimmassa osassa yrityksistä palkoista joka tapauksessa neuvoteltiin ja sovittiin paikallisesti. Sopimalla tehdyt palkkaratkaisut koskevat alan ylemmistä toimihenkilöistä arviolta kahta kolmasosaa eli perälautaratkaisuun joutui tyytymään noin kolmasosa. Neljäsosassa yrityksistä päädyttiin jakamaan 1,5 prosenttia yleiskorotuksena kaikille eikä yhtään 1,5 prosenttia pienempää ratkaisua tietääksemme tehty. Se on kohtuullinen tulos näissä vielä epävarmoissa taloudellisissa oloissa. YTN teki suunnittelualan kyselyn joulukuussa. Siihen vastasi 71 luottamusmiestä. He edustavat lähes 3 900 alan ylempää toimihenkilöä. Suunnittelualan palkkaratkaisu oli viime syksyn yleisen linjan mukainen eli kustannusvaikutukseltaan 1,5 prosenttia. Korotusten kustannusvaikutuksesta, ajankohdasta ja toteutustavasta neuvoteltiin yritys- tai työpaikkakohtaisesti 15.11.2010 mennessä. Jos palkankorotuksista ei päästy sopuun, työpaikoilla maksettiin niin sanotun perälaudan mukaisesti yhden prosentin yleiskorotus ja työnantaja jakoi puoli prosenttia haluamallaan tavalla. Palkkaneuvottelut alkavat keväällä Suunnittelualan työehtosopimus on voimassa 1.11.2010-30.9.2012. Tämän vuoden palkankorotuksista neuvotellaan keväällä ja neuvotteluaikataulu on sama kuin teknologiateollisuuden ylemmillä toimihenkilöillä. Työehtosopimuksen voi sanoa irti päättymään jo 30.9.2011, jos palkankorotuksista ei päästä sopuun 30.5. mennessä. Lisätietoja: vastuullinen asiamies Teemu Hankamäki, teemu.hankamaki(a)ytn.fi

Tietotekniikan palveluala 6(6) Kevään 2011 kenttäkierros käynnistyi lounastilaisuudella F-Secure Oyj:ssä 9. helmikuuta. Reilut parikymmentä yrityksen työntekijää kuunteli kiinnostuneena tietoa mm. kansainvälistymisen haasteista. YTN-asiamiehet pitävät helmi-maaliskuussa yhteensä yhdeksän kenttätilaisuutta alan yrityksissä ympäri Suomea. Pääasiassa lounasaikaan järjestettävien tilaisuuksien teemoina ovat työsuhteen keskeiset kysymykset, kuten ylityöt, matkustaminen, komennussopimukset jne. Samalla kerrotaan myös YTN:stä ja sen roolista edunvalvonnassa. Lisätietoja kierroksesta saat asiamiehiltä Tomi Heinilä ja Ira Laitakari-Svärd. Sähköposti: etunimi.sukunimi(a)ytn.fi Teknologiateollisuus Teknologiateollisuus valmistautuu kevään palkkaneuvotteluihin YTN:n teknologiateollisuuden Tallinnan luottamusmiesseminaari 21. - 22.1.2011 aloitti reilun 70 luottamusmiehen voimin valmistautumisen seuraaviin palkkaneuvotteluihin. Teknologiateollisuuden ylempiä toimihenkilöitä koskevan työehtosopimuksen mukaisesti tämän vuoden palkankorotuksista pitää sopia 31.5. mennessä. Seminaarissa käytiin läpi palkkaneuvottelujen näkymiä ja kohentuvaa taloustilannetta sekä perehdyttiin viime syksyn paikallisen sopimisen tuloksiin. Professori Juha Siltala käsitteli ylempien toimihenkilöiden työmarkkinaaseman muutosta. Luottamusmiesten viesti YTN:n neuvottelijoille ja taustaryhmälle oli, että paikallinen sopiminen ei toimi ja palkankorotuksissa pitäisi palata aiempiin yleiskorotusmalleihin. Myös syksyn paikallisten neuvottelujen huono tulos tukee tätä näkemystä. Kenttäkierros käynnissä Teknologiateollisuuden kenttäkierros on parhaillaan menossa. Helmi-maaliskuun aikana YTN kiertää yhdessätoista alan suuressa yrityksessä ja noin 25 työpaikalla ympäri Suomea. Kierroksen teemana ovat palkkaneuvottelut ja paikallinen sopiminen teknologiateollisuudessa. Suunnitteilla on, että YTN-liittojen jäseniä tavataan myös loppukeväästä, jolloin kerrotaan tuoreita neuvottelukuulumisia. YTN ei mukana työnantajan ja Pron rajariitaohjeistuksessa Ammattiliitto Pro (entinen Toimihenkilöunioni TU) ja työnantajia edustava Teknologiateollisuus ovat teknologiateollisuudessa tehdyn sopimusrajaselvityksen perusteella laatineet työehtosopimusten soveltamisrajaa koskevan yhteisen ohjeistuksen. YTN ei ole ollut mukana laatimassa ohjeistusta, joten YTN:n luottamusmiesten ei tarvitse reagoida Pron ja työnantajan väliseen sopimukseen. YTN korostaa, että soveltamisalamääräykset tai niiden tulkinnat eivät muutu, eikä yrityksissä ei ole merkittävää epäselvyyttä soveltamiskysymyksissä. Jos asia kuitenkin nousee esille yrityksissä, mahdolliset raja-asiat käsitellään kolmikantaisesti eli työnantajan lisäksi mukana ovat ylemmät toimihenkilöt ja toimihenkilöt. Lisätietoja: vastuullinen asiamies Jani Huhtamella, jani.huhtamella(a)ytn.fi Kokouspalkkio- ja matkustusohjesääntö 2011 YTN:n hallitus hyväksyi kokouksessaan 15.12.2010 kokouspalkkio- ja matkustusohjesäännön vuodelle 2011. Ohjesääntö löytyy osoitteesta www.ytn.fi/materiaalit. Lisätietoja saat YTN:n toimistolta tai sopimusalasi vastuulliselta asiamieheltä.