AUTOALAN KAUPAN JA KORJAAMOTOIMINAN TYÖEHTOSOPIMUK- SEN 3. VUODEN PALKANTARKISTUKSIA KOSKEVA PÖYTÄKIRJA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "AUTOALAN KAUPAN JA KORJAAMOTOIMINAN TYÖEHTOSOPIMUK- SEN 3. VUODEN PALKANTARKISTUKSIA KOSKEVA PÖYTÄKIRJA"

Transkriptio

1 AUTOALAN KESKUSLIITTO RY METALLITYÖVÄEN LIITTO RY AUTOALAN KAUPAN JA KORJAAMOTOIMINAN TYÖEHTOSOPIMUK- SEN 3. VUODEN PALKANTARKISTUKSIA KOSKEVA PÖYTÄKIRJA Aika Paikka Autoalan Keskusliitto ry Läsnä Autoalan Keskusliitto ry Metallityöväen Liitto ry Heikki Häggkvist Riku Aalto Pekka Rissa Matti Mäkelä Juha Myllyntausta Mauri Nieminen Kari Rohkea Matti Rantanen Raimo Riima 1) Keskusjärjestöjen palkkaratkaisusopimus ja sen toteuttaminen Todettiin, että työmarkkinakeskusjärjestöt ovat sopineet työllisyys- ja kasvusopimuksen sopimuskauden toisen jakson palkkaratkaisun kustannusvaikutuksesta ja toteutusajankohdasta. Tämä pöytäkirja on tehty edellä mainitun sopimuksen mukaisesti. Autoalan kaupan ja korjaamotoiminnan työehtosopimuksessa on sovittu, että vuoden 2015 palkkaratkaisu toteutetaan sopimusaloilla aiempia vuosia (2013 ja 2014) vastaavalla tavalla. 2) A. Palkkojen tarkistaminen Palkantarkistusten toteutustapa, ajankohta ja suuruus Vuosi 2015 Yleiskorotuksen toteutustapa Henkilökohtaisia palkkoja korotetaan 10 senttiä/tunti tai 16 euroa/kuukausi kuitenkin vähintään 0,43 % suuruisella yleiskorotuksella Provisiopalkkaisten autoja konemyyjien kiinteää pohjapalkkaa korotetaan 16 euroa/kuukausi. B. Aikapalkat Voimassa olevia aikapalkkoja on korotettava siten kuin kohdassa A on sanottu. C. Suorituspalkat Voimassa olevia suorituspalkkoja korotetaan siten, että ansio nousee A-kohdassa mainituin tavoin.

2 D. Palkkaperusteiden korotus Työehtosopimuksen työkohtaiset palkat otetaan käyttöön työpaikkakohtaisesti palkankorotuksen ajankohdasta lukien. Nämä korotukset eivät aiheuta aika- ja suorituspalkkatyössä palkkojen korottamista yli yleiskorotuksen, mikäli työpalkat näillä yleiskorotuksilla korotettuina täyttävät uuden työehtosopimuksen määräykset. E. Henkilökohtainen palkanosuus Sovittiin, että henkilökohtaiset palkanosuudet (hko) säilyvät yleiskorotuksen yhteydessä suhteellisesti entisen suuruisina. F. Keskituntiansion korotus Käytettäessä keskituntiansiota palkankorotuksen voimaantulon jälkeen on keskituntiansiota korotettava siten, että siinä tulee huomioon otetuksi palkankorotus siltä osin kuin tämä ei keskituntiansioon sisälly. G. Uudet vähimmäispalkat Uudet vähimmäispalkkataulukot ovat tämän pöytäkirjan liitteenä 1. Auto- ja konekorjaamoalan työehdot: Nuoret työntekijät Nuoren työntekijän vähimmäispalkka on alkaen 9,20 euroa tunnissa. Harjoittelijat Harjoittelijan vähimmäispalkka on alkaen 9,20 euroa tunnissa. Oppilaspalkat Oppisopimusoppilaiden vähimmäispalkat ovat alkaen - 1. oppivuosi 9,20 euroa tunnissa - 2. oppivuosi 9,79 euroa tunnissa - 3. oppivuosi 10,41 euroa tunnissa Erilliset lisät Vuorotyö, ilta- ja yötyö euroa tunnissa - Iltatyö /iltavuoro 1,18 - yötyö/ yövuoro 2,16

3 Ulkotyölisä - 0,57 euroa tunnissa Kaivoslisä - 1,49 euroa tunnissa Auto. ja konekaupan työehdot Vuorotyö, ilta- ja yötyö senttiä tunnissa - Iltatyö /iltavuoro yötyö/ yövuoro 216 H. Työsuojeluvaltuutetun kuukausikorvaus Henkilöstön määrä Vapautuksen määrä Korvaus alkaen (yhteinen) (h / 4 viikon jakso) /kk tai enemmän I. Pääluottamusmiehen kuukausikorvaus Työpaikan työntekijäin lukumäärä tai enemmän Säännöllisen vapautuksen määrä (tuntia viikossa) Korvaus ( /kk)

4 3) Pöytäkirjan tarkastaminen Sovittiin, että Heikki Häggkvist, Pekka Rissa, Riku Aalto ja Matti Mäkelä tarkastavat tämän pöytäkirjan. Vakuudeksi: Tarkastettu: Juha Myllyntausta

5 Liite 1. Autoalan kaupan ja korjaamotoiminnan vähimmäispalkat alkaen Auto- ja konekorjaamoalan työntekijöiden vähimmäistuntipalkat tvr 1 tvr 2 tvr 3 tvr 4 tvr 5 tvr tkp % % % % % % Auto- ja konekaupan työehdot varaosa-, varasto- ja palvelutyöt Helsinki, Espoo, Kauniainen, Vantaa I II III IV V 1. VUOTENA VUOTENA VUOTENA VUOTENA VUOTENA VUOTENA I PKL 1. VUOTENA VUOTENA VUOTENA VUOTENA VUOTENA VUOTENA

6 Auto- ja konekaupan työehdot konttorityöt Helsinki, Espoo, Kauniainen, Vantaa A B C D E 1. VUOTENA VUOTENA VUOTENA VUOTENA VUOTENA VUOTENA Suomi ilman pääkaupunkiseutua 1. VUOTENA VUOTENA VUOTENA VUOTENA VUOTENA VUOTENA

Allekirjoituspöytäkirjan liite 1: Palkkaratkaisu 1(6) PALKKARATKAISU

Allekirjoituspöytäkirjan liite 1: Palkkaratkaisu 1(6) PALKKARATKAISU Allekirjoituspöytäkirjan liite 1: Palkkaratkaisu 1(6) PALKKARATKAISU 2(6) Palkat A. Palkkojen tarkistaminen Palkantarkistusten toteutustapa, ajankohta ja suuruus Vuosi 2017 Neuvottelut palkkaratkaisusta

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden ja Metallityöväen liiton yhteiset tiedotustilaisuudet työehtosopimusratkaisusta 1.11.2013 31.10.2016

Teknologiateollisuuden ja Metallityöväen liiton yhteiset tiedotustilaisuudet työehtosopimusratkaisusta 1.11.2013 31.10.2016 Teknologiateollisuuden ja Metallityöväen liiton yhteiset tiedotustilaisuudet työehtosopimusratkaisusta 1.11.2013 31.10.2016 1 1. Työllisyys- ja kasvusopimus Työmarkkinakeskusjärjestöjen 30.8.2013 allekirjoittaman

Lisätiedot

PALKKARATKAISU Syksy 2012

PALKKARATKAISU Syksy 2012 MTHL:n Työnantajat ja Metallityöväen Liitto PALKKARATKAISU Syksy 2012 1 Palkkaratkaisu 1. Palkkaratkaisusta neuvotellaan paikallisesti 2. Paikallinen palkkaratkaisu 3. Palkankorotukset, ellei paikallista

Lisätiedot

TEKNOLOGIATEOLLISUUS RY Liite 1 METALLITYÖVÄEN LIITTO RY 9.10.2013 PALKKARATKAISU

TEKNOLOGIATEOLLISUUS RY Liite 1 METALLITYÖVÄEN LIITTO RY 9.10.2013 PALKKARATKAISU Liite 1 PALKKARATKAISU Palkantarkistusten toteutustapa, ajankohta ja suuruus Vuosi 2013 Neuvottelut palkkaratkaisusta ja sen perusteista Palkkaratkaisusta neuvotellaan paikallisesti ottaen huomioon yrityksen

Lisätiedot

KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2014 2016 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2014 2016 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2014 2016 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 Työllisyys- ja kasvusopimuksen toteuttaminen Tällä työehtosopimuksella toteutetaan työmarkkinakeskusjärjestöjen

Lisätiedot

AUTO- JA KORJAAMOALAN TYÖEHTOJEN PALKARAKENNE 2000

AUTO- JA KORJAAMOALAN TYÖEHTOJEN PALKARAKENNE 2000 1 (7) AUTO- JA KORJAAMOALAN TYÖEHTOJEN PALKARAKENNE 2000 LASKENTAOHJE 2011 2013 1 PALKANKOROTUKSET Palkkojen korotukset ja tarkistukset Palkkojen korottaminen 1.10.2011 Henkilökohtaisia aika-, kuukausi

Lisätiedot

Henkilökohtaisia aika-, kuukausi ja suorituspalkkoja korotetaan 1,6 % suuruisella yleiskorotuksella.

Henkilökohtaisia aika-, kuukausi ja suorituspalkkoja korotetaan 1,6 % suuruisella yleiskorotuksella. AUTOALAN KESKUSLIITTO RY 11.11.2011 METALLITYÖVÄEN LIITTO RY AUTO- JA KORJAAMOALAN TYÖEHTOJEN PALKARAKENNE 2000 LASKENTAOHJE 2011 2013 PALKANKOROTUKSET Palkkojen korotukset ja tarkistukset Palkkojen korottaminen

Lisätiedot

Palkkaratkaisu syksy 2012. Info syksy 2012 1

Palkkaratkaisu syksy 2012. Info syksy 2012 1 Palkkaratkaisu syksy 2012 Info syksy 2012 1 Palkkaratkaisusta neuvotellaan paikallisesti Neuvottelut aidosti työpaikkatasolla tiedetään menestystekijät, vaatimukset, muutospaineet palkkaratkaisu mitoitetaan

Lisätiedot

Palkkoja korotetaan tai lähinnä sen jälkeen alkavan palkanmaksukauden alusta yleiskorotuksella, jonka suuruus on 1,24 %.

Palkkoja korotetaan tai lähinnä sen jälkeen alkavan palkanmaksukauden alusta yleiskorotuksella, jonka suuruus on 1,24 %. ETL:n työmarkkinatiedote 14.4.2011 MEIJERIALA 13/11 PALKANTARKISTUKSET 1.4.2011 1. TYÖNTEKIJÄT Tausta Elintarviketeollisuusliitto ja Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry hyväksyivät 24.5.2010 valtakunnansovittelijan

Lisätiedot

TEA»:;llis usalojen ammattiliitto

TEA»:;llis usalojen ammattiliitto TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry Saa te 2 (2) Edunvalvontaosasto/Petri Ahokas/ssi 11.11.2015 Palkantarkistusten toteuttaminen Uusien urakoiden laskenta-aikaa varataan helmikuun 2016 loppuun asti.

Lisätiedot

Palkantarkistukset syksy Pelti- ja teollisuuseristysalan työehtosopimus

Palkantarkistukset syksy Pelti- ja teollisuuseristysalan työehtosopimus Palkantarkistukset syksy 2018 Pelti- ja teollisuuseristysalan työehtosopimus 1 Palkkaratkaisusta neuvotellaan paikallisesti Neuvottelut aidosti yritys- tai työpaikkatasolla tiedetään menestystekijät, vaatimukset,

Lisätiedot

KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN TOISTA JAKSOA KOSKEVA ALLEKIRJOITUS- PÖYTÄKIRJA

KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN TOISTA JAKSOA KOSKEVA ALLEKIRJOITUS- PÖYTÄKIRJA KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2014 2016 TOISTA JAKSOA 1.1.2016 31.1.2017 KOSKEVA ALLEKIRJOITUS- PÖYTÄKIRJA 1 Työmarkkinakeskusjärjestöjen neuvottelutuloksen toteuttaminen koskien

Lisätiedot

1 PELTI- JA TEOLLISUUSERISTYSALAN TYÖNTEKIJÖIDEN PALKANKOROTUKSET

1 PELTI- JA TEOLLISUUSERISTYSALAN TYÖNTEKIJÖIDEN PALKANKOROTUKSET METALLITEOLLISUUDENHARJOITTAJAIN LIITTO MTHL:N TYÖNANTAJAT Jukka Huhtala/EL JÄSENTIEDOTE 3/2008 1 (5) 27.8.2008 Jakelu Rakennuspelti- ja teollisuuseristysalan jäsenliikkeet 1 PELTI- JA TEOLLISUUSERISTYSALAN

Lisätiedot

AUTOALAN KAUPAN JA KORJAAMOTOIMINNAN

AUTOALAN KAUPAN JA KORJAAMOTOIMINNAN AUTOALAN KAUPAN JA KORJAAMOTOIMINNAN TYÖEHTOSOPIMUS 2009 2012 AUTOALAN KESKUSLIITTO RY METALLITYÖVÄEN LIITTO RY AUTOALAN KAUPAN JA KORJAAMOTOIMINNAN TYÖEHTOSOPIMUS 2009 2012 AUTOALAN KESKUSLIITTO RY METALLITYÖVÄEN

Lisätiedot

MTHL:n Työnantajat ja Metallityöväen Liitto TYÖEHTOSOPIMUSRATKAISU

MTHL:n Työnantajat ja Metallityöväen Liitto TYÖEHTOSOPIMUSRATKAISU MTHL:n Työnantajat ja Metallityöväen Liitto TYÖEHTOSOPIMUSRATKAISU 28.10.2011 31.10.2013 TES 1 Palkkaratkaisu 1. Palkkaratkaisusta neuvotellaan paikallisesti 2. Paikallinen palkkaratkaisu 3. Palkankorotukset,

Lisätiedot

1 SOPIMUKSEN VOIMASSAOLO

1 SOPIMUKSEN VOIMASSAOLO MEKAANISEN METSÄTEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2014-2016 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA Allekirjoittaneet liitot sopivat työmarkkinoiden keskusjärjestöjen 30.8.2013 työllisyys- ja kasvusopimusta koskevan neuvottelutuloksen

Lisätiedot

AUTOALAN KAUPAN JA KORJAAMOTOIMINNAN TYÖEHTOSOPIMUS 2013-2016

AUTOALAN KAUPAN JA KORJAAMOTOIMINNAN TYÖEHTOSOPIMUS 2013-2016 AUTOALAN KAUPAN JA KORJAAMOTOIMINNAN TYÖEHTOSOPIMUS 2013-2016 AUTOALAN KESKUSLIITTO RY METALLITYÖVÄEN LIITTO RY SISÄLLYSLUETTELO AUTOALAN KAUPAN JA KORJAAMOTOIMINNAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA...

Lisätiedot

KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 ALLEKIRJOITUS- KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2005 2007 ALLEKIRJOITUS 1 Tulopoliittisen sopimuksen toteuttaminen Tällä työehtosopimuksella toteutetaan 29.11.2004 allekirjoitettu

Lisätiedot

AUTOALAN KAUPAN JA KORJAAMOTOIMINNAN TYÖEHTOSOPIMUSRATKAISU 2009

AUTOALAN KAUPAN JA KORJAAMOTOIMINNAN TYÖEHTOSOPIMUSRATKAISU 2009 AUTOALAN KESKUSLIITTO RY TYÖMARKKINATIEDOTE Y10.2009 29.9.2009 YLEINEN AUTOALAN KAUPAN JA KORJAAMOTOIMINNAN TYÖEHTOSOPIMUSRATKAISU 2009 Autoalan Keskusliitto ja Metallityöväen Liitto ovat allekirjoittaneet

Lisätiedot

AUTOALAN KAUPAN JA KORJAAMOTOIMINNAN TYÖEHTO- SOPIMUKSEEN TEHDYT TEKSTIMUUTOKSET 1.10.2011 ALKAEN

AUTOALAN KAUPAN JA KORJAAMOTOIMINNAN TYÖEHTO- SOPIMUKSEEN TEHDYT TEKSTIMUUTOKSET 1.10.2011 ALKAEN 1 (7) AUTOALAN KAUPAN JA KORJAAMOTOIMINNAN TYÖEHTO- SOPIMUKSEEN TEHDYT TEKSTIMUUTOKSET 1.10.2011 ALKAEN SOVELTAMINEN JA YLEISET MÄÄRÄYKSET Lisätään uusi Ryhmähenkivakuutus Työnantaja toteuttaa kustannuksellaan

Lisätiedot

VENEENRAKENNUSTEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN UUDISTAMISTA KOSKEVA ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

VENEENRAKENNUSTEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN UUDISTAMISTA KOSKEVA ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA VENEENRAKENNUSTEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN UUDISTAMISTA KOSKEVA ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA Aika 13.1.2011 Paikka Läsnä Eteläranta 10, Helsinki Veneteollisuuden Työnantajat ry Timo Sarparanta Puu- ja erityisalojen

Lisätiedot

Syksyn 2012 yrityskohtainen palkkaneuvottelu UIL & YTN

Syksyn 2012 yrityskohtainen palkkaneuvottelu UIL & YTN Syksyn 2012 yrityskohtainen palkkaneuvottelu UIL & YTN Agenda Avaus ja esittäytyminen Yrityskohtainen sopiminen (paikallinen sopiminen) Taustat ja tavoite Ohjeet Miten syksyn 2011 palkkaneuvottelut sujuivat?

Lisätiedot

1 (10) Palkankorotusohje 2019 lasikeraamisen alan työntekijät

1 (10) Palkankorotusohje 2019 lasikeraamisen alan työntekijät 1 (10) Palkankorotusohje 2019 lasikeraamisen alan työntekijät Sisällys 1 Palkkojen korotukset... 2 1.1 Palkkojen korottamiseen käytettävä rahasumma... 2 1.2 Palkkojen korottamisesta sopiminen... 2 1.3

Lisätiedot

Muistio 1 (8)

Muistio 1 (8) Muistio 1 (8) Palkankorotusohje 2019 Sisällys 1 Palkkojen korotukset... 2 1.1 Palkkojen korottamiseen käytettävä rahasumma... 2 1.2 Palkkojen korottamisesta sopiminen... 2 1.3 Ellei paikallisessa sopimisessa

Lisätiedot

PALVELULAITOSTEN TYÖNANTAJAYHDISTYKSEN OPETUSALAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN (PTYOTES) 2014 2017 ALLEKIRJOITUS- PÖYTÄKIRJA

PALVELULAITOSTEN TYÖNANTAJAYHDISTYKSEN OPETUSALAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN (PTYOTES) 2014 2017 ALLEKIRJOITUS- PÖYTÄKIRJA PALVELULAITOSTEN TYÖNANTAJAYHDISTYKSEN OPETUSALAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN (PTYOTES) 2014 2017 ALLEKIRJOITUS- PÖYTÄKIRJA 1. Työllisyys- ja kasvusopimuksen toteuttaminen Työmarkkinoiden keskusjärjestöt ovat 30.8.2013

Lisätiedot

Palkankorotusohje 2018 työntekijät

Palkankorotusohje 2018 työntekijät Muistio 1 (8) 5.1.2018 Palkankorotusohje 2018 työntekijät Sisällys 1 Palkkojen korotukset... 2 1.1 Palkkojen korottamiseen käytettävä rahasumma... 2 1.2 Palkkojen korottamisesta sopiminen... 2 1.3 Ellei

Lisätiedot

Pelti- ja teollisuuseristysalan työehtosopimusratkaisu

Pelti- ja teollisuuseristysalan työehtosopimusratkaisu Pelti- ja teollisuuseristysalan työehtosopimusratkaisu 8.11.2017-31.10.2020 1 Sisältö 1. Pelti-ja teollisuuseristysalan työehtosopimuksen voimaantulo ja voimassaolo 2. Palkkaratkaisu 3. Tekstimuutoksia

Lisätiedot

TOIMIHENKILÖIDEN PALKKOJEN TARKISTAMINEN SYKSY 2010

TOIMIHENKILÖIDEN PALKKOJEN TARKISTAMINEN SYKSY 2010 Jäsentiedote 9-2010 / Työmarkkinat Ruooniemi 5.10.2010 TOIMIHENKILÖIDEN PALKKOJEN TARKISTAMINEN SYKSY 2010 Keskustelu yrityksen tilanteesta ja palkanmuodostuksesta On tärkeää, että paikallisesti tarkastellaan

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden työehtosopimuksen palkankorotukset vuonna 2008

Teknologiateollisuuden työehtosopimuksen palkankorotukset vuonna 2008 Teknologiateollisuuden työehtosopimuksen palkankorotukset vuonna 2008 Sisältö: 1 Yleiskorotus 1.10.2008 2 Työpaikkakohtainen erä 1.10.2008 12.8.2008 1 Palkankorotus 1.10.2008 Palkkoja korotetaan 1.10.2008

Lisätiedot

1. TYÖNTEKIJÖIDEN JA TOIMIHENKILÖIDEN PALKANKOROTUKSET VUODELLE 2016 I 10,77 II 11,69 III 12,58 IV 13,59 V 14,67 VI 15,91

1. TYÖNTEKIJÖIDEN JA TOIMIHENKILÖIDEN PALKANKOROTUKSET VUODELLE 2016 I 10,77 II 11,69 III 12,58 IV 13,59 V 14,67 VI 15,91 1 INFRA RY:N JÄSENTIEDOTE Tässä jäsentiedotteessa: 1. Työntekijöiden ja toimihenkilöiden palkankorotukset vuodelle 2016 1.1 Maa- ja vesirakennusalan työntekijöiden palkankorotukset 1.2 Asfalttialan työntekijöiden

Lisätiedot

ELINTARVIKETEOLLISUUSLIITTO ry SUOMEN ELINTARVIKETYÖLÄISTEN LIITTO SEL ry

ELINTARVIKETEOLLISUUSLIITTO ry SUOMEN ELINTARVIKETYÖLÄISTEN LIITTO SEL ry ELINTARVIKETEOLLISUUSLIITTO ry SUOMEN ELINTARVIKETYÖLÄISTEN LIITTO SEL ry Pöytäkirja Aika 14.2.2008 Paikka Läsnä ETL:n toimisto Osallisliittojen edustajat 1. Palkkamääräykset Liitot sopivat tällä pöytäkirjalla

Lisätiedot

KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 ALLEKIRJOITUS- KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2003 2004 ALLEKIRJOITUS 1 Tulopoliittisen sopimuksen toteuttaminen Tällä työehtosopimuksella toteutetaan 18.11.2002 allekirjoitettu

Lisätiedot

Työntekijöitä koskevat työehtosopimukset vuosille

Työntekijöitä koskevat työehtosopimukset vuosille 1 (9) Jäsentiedote 5/2017 Työntekijöitä koskevat työehtosopimukset vuosille 2017-2020 Teknologiateollisuus on uudistanut työntekijöitä, toimihenkilöitä ja ylempiä toimihenkilöitä koskevat työehtosopimuksensa.

Lisätiedot

RAKENNUSTUOTETEOLLISUUDEN NEUVOTTELUTULOS

RAKENNUSTUOTETEOLLISUUDEN NEUVOTTELUTULOS RAKENNUSTUOTETEOLLISUUDEN NEUVOTTELUTULOS Palkankorotukset Palkkoja korotetaan lähinnä 1.6.2018 alkavan palkanmaksukauden alusta 30 sentin yleiskorotuksella. Taulukkopalkkoja korotetaan lähinnä 1.6.2018

Lisätiedot

METALLITEOLLISUUDENHARJOITTAJAIN LIITTO - MTHL:n TYÖNANTAJAT ry:n. METALLITYÖVÄEN LIITTO ry:n. välinen PELTI- JA TEOLLISUUSERISTYSALAN TYÖEHTOSOPIMUS

METALLITEOLLISUUDENHARJOITTAJAIN LIITTO - MTHL:n TYÖNANTAJAT ry:n. METALLITYÖVÄEN LIITTO ry:n. välinen PELTI- JA TEOLLISUUSERISTYSALAN TYÖEHTOSOPIMUS METALLITEOLLISUUDENHARJOITTAJAIN LIITTO - MTHL:n TYÖNANTAJAT ry:n ja METALLITYÖVÄEN LIITTO ry:n välinen PELTI- JA TEOLLISUUSERISTYSALAN TYÖEHTOSOPIMUS 1.11.2013-31.10.2016 1 ISBN 978-952-5998-04-7 Painopaikka:

Lisätiedot

KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2018 2019 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 Sopimuksen voimassaoloaika ja sopimuksen mahdollinen irtisanominen 2 Yleiskorotukset Tämä työehtosopimus (TTES)

Lisätiedot

KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN:n neuvottelutulos

KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN:n neuvottelutulos KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN:n neuvottelutulos 8.2.2018 JHL:n edustajisto 15.2.2018 Hannu Moilanen/Marja Lehtonen KUNNALLINEN TUNTIPALKKAISTEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUS Sopimuksen

Lisätiedot

KVTES-neuvottelutulos 24.10.2013. Valtuusto 25.10.2013 Jukka Maarianvaara

KVTES-neuvottelutulos 24.10.2013. Valtuusto 25.10.2013 Jukka Maarianvaara KVTES-neuvottelutulos 24.10.2013 Valtuusto 25.10.2013 Jukka Maarianvaara Sopimuksen sisältö Voimassaoloaika tupon mukaan: 22+13 kk Ensimmäinen jakso 1.3.2014 31.12.2015 Toinen jakso 1.1.2016 31.1.2017

Lisätiedot

^&^uo[^. ^i^)os ZjTJ. 2.^/p tl/o /J. <s>tf- (^. +^:

^&^uo[^. ^i^)os ZjTJ. 2.^/p tl/o /J. <s>tf- (^. +^: ^&^uo[^. ^i^)os ZjTJ. 2.^/p tl/o /J. tf- ^~< (^. +^: MEKAANISEN METSÄTEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2018.2019 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA ''. Valtakunnansovittelija Minna Helteen 20. 1. 2018 antaman sovintoesityksen

Lisätiedot

Valtion virka- ja työehtosopimus 2014 2017. Neuvottelutulos 24.10.2013

Valtion virka- ja työehtosopimus 2014 2017. Neuvottelutulos 24.10.2013 Valtion virka- ja työehtosopimus 2014 2017 Neuvottelutulos 24.10.2013 Sopimuskausi Sopimuskausi on 1.4.2014 31.1.2017. Sopimuskauden ensimmäinen jakso päättyy 31.1.2016 ja toinen jakso 31.1.2017. Työmarkkinakeskusjärjestöt

Lisätiedot

allekirjoitettu tuntipalkkaisten työehtosopimus 2000 lakkaa olemasta voimassa lukien.

allekirjoitettu tuntipalkkaisten työehtosopimus 2000 lakkaa olemasta voimassa lukien. 1 ALLEKIRJOITUS- KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISTEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2001 2002 ALLEKIRJOITUS 1 Tulopoliittisen sopimuksen toteuttaminen Tällä työehtosopimuksella toteutetaan 17.11.2000 allekirjoitettu tulopoliittista

Lisätiedot

KAUPAN UUSI TES-SOPIMUS 12.4.2011-31.3.2013

KAUPAN UUSI TES-SOPIMUS 12.4.2011-31.3.2013 PIKATIEDOTE 14.4.2011 KAUPAN UUSI TES-SOPIMUS 12.4.2011-31.3.2013 Sopimus on irtisanottavissa 29.2.2012 ilman erityistä perustelua ja päättyy tällöin 1.4.2012. I PALKANKOROTUKSET 1. Palkankorotukset Palkankorotukset

Lisätiedot

Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2011

Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2011 TutkimusYksikön julkaisuja 1/2012 Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2011 perälauta suosituin korotusvaihtoehdoista JOHDANTO Metallityöväen Liitto ry ja Teknologiateollisuus ry sopivat lokakuussa 2011

Lisätiedot

KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA. Suomen kilpailukyvyn ja työllisyyden turvaamisesta.

KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA. Suomen kilpailukyvyn ja työllisyyden turvaamisesta. KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2012 2013 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 Raamisopimuksen toteuttaminen Tällä työehtosopimuksella toteutetaan kunnallisen tuntipalkkaisen henkilöstön

Lisätiedot

Palkkojen tarkistaminen syksy 2010

Palkkojen tarkistaminen syksy 2010 Palkkojen tarkistaminen syksy 2010 1 Sisältö 1. Palkkaratkaisun tausta ja tavoitteet 2. Tuottavuus - Tie menestykseen 3. Palkkaratkaisu 4. Muut asiat 3.1 Työpaikkakohtainen palkkaratkaisu 3.2 Ei työpaikkakohtainen

Lisätiedot

NEUVOTTELUTULOS YLIOPISTOJEN YLEISEKSI TYÖEHTOSOPIMUKSEKSI

NEUVOTTELUTULOS YLIOPISTOJEN YLEISEKSI TYÖEHTOSOPIMUKSEKSI Tiedote (1/2) 31.10.2013 NEUVOTTELUTULOS YLIOPISTOJEN YLEISEKSI TYÖEHTOSOPIMUKSEKSI Sivistystyönantajat ry ja yliopistojen henkilöstöä edustavat henkilöstöjärjestöt saavuttivat neuvottelutuloksen 25.10.2013

Lisätiedot

Teknologiateollisuus ry:n ja Sähköalojen ammattiliitto ry:n välinen. Työehtosopimus

Teknologiateollisuus ry:n ja Sähköalojen ammattiliitto ry:n välinen. Työehtosopimus Teknologiateollisuus ry:n ja Sähköalojen ammattiliitto ry:n välinen Työehtosopimus 30.6.2007-30.4.2010 Kirjapaino Jaarli Oy 2007 SISÄLLYSLUETTELO Työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirja... 5 TYÖEHTOSOPIMUS...

Lisätiedot

Suunnittelu- ja konsulttiala

Suunnittelu- ja konsulttiala Suunnittelu- ja konsulttiala Palkankorotushistoria vuodesta 1990 alkaen Koonnut: Sirkku Pohja, 2018 2 Sisällysluettelo SUUNNITTELU- JA KONSULTTIALAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN MUKAISET PALKANKOROTUKSET 2017 2020...

Lisätiedot

METSÄALAN TYÖEHTOSOPIMUS AJALLE 1.6.2010 31.8.2012

METSÄALAN TYÖEHTOSOPIMUS AJALLE 1.6.2010 31.8.2012 Jäsenkirje 5 / T / 2010 8.6.2010 1(2) Jakelu: Jäsentyönantajien puheenjohtajat Jäsentyönantajien toimistot METSÄALAN TYÖEHTOSOPIMUS AJALLE 1.6.2010 31.8.2012 Metsäalan työehtosopimuksen sopijaosapuolet

Lisätiedot

Kuntasopimus 2014-2017

Kuntasopimus 2014-2017 Kuntasopimus 2014-2017 29.10.2013 Sopimuksen sisältö Voimassaoloaika tupon mukaan: 22+13 kk Ensimmäinen jakso 1.3.2014 31.12.2015 Toinen jakso 1.1.2016 31.1.2017 2014 korotus 20 euroa 1.7.2014 Peruspalkkoihin

Lisätiedot

TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry

TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry KULUTUSTAVARARYHMÄ RY YLEINEN TEOLLISUUSLIITTO RY TEAM TEOLLISUUSALOJEN AMMATTILIITTO RY PÖYTÄKIRJA NEUVOTTELUTULOS: TEKSTIILIHUOLTOALAN TYÖEHTOSOPIMUS Aika 17. päivänä helmikuuta 2010 Paikka Kulutustavararyhmä

Lisätiedot

Kulttuurituottajat Vähimmäispalkkasuositus 1.4.2016 31.3.2017

Kulttuurituottajat Vähimmäispalkkasuositus 1.4.2016 31.3.2017 Kulttuurituottajat Vähimmäispalkkasuositus 1.4.2016 31.3.2017 Akavan Erityisalat AE ry ja Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry ovat laatineet tämän vähimmäispalkkasuosituksen yksityisellä taide-

Lisätiedot

SAK ry ESITYS TULOPOLIITTINEN SOPIMUS VUOSILLE , PALKANTARKISTUKSET

SAK ry ESITYS TULOPOLIITTINEN SOPIMUS VUOSILLE , PALKANTARKISTUKSET SAK ry ESITYS 1 TULOPOLIITTINEN SOPIMUS VUOSILLE 2005-2006, PALKANTARKISTUKSET 1 LÄHTÖKOHDAT Sopimuksen tavoitteena on myönteisen talous- ja työllisyyskehityksen saavuttamiseksi turvata palkansaajien suotuisa

Lisätiedot

Viestinnän asiantuntijat

Viestinnän asiantuntijat Viestinnän asiantuntijat Vähimmäispalkkasuositus 1.4.2016 31.3.2017 Akavan Erityisalat AE ry ja Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry ovat antaneet tämän vähimmäispalkkasuosituksen yksityisellä

Lisätiedot

Osapuolet ovat saaneet aikaan seuraavan neuvottelutuloksen: MEKAANISEN METSÄTEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

Osapuolet ovat saaneet aikaan seuraavan neuvottelutuloksen: MEKAANISEN METSÄTEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 Osapuolet ovat saaneet aikaan seuraavan neuvottelutuloksen: MEKAANISEN METSÄTEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2010-2012 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 SOPIMUKSEN VOIMASSAOLO 2 PALKKOJEN KOROTTAMINEN Palkkojen

Lisätiedot

Tietotekniikan palvelualan työehtosopimuksen palkantarkistukset vuodelle 2010

Tietotekniikan palvelualan työehtosopimuksen palkantarkistukset vuodelle 2010 Hanna Hovi 14.1.2010 1(7) Tietotekniikan palvelualan työehtosopimuksen palkantarkistukset vuodelle 2010 Vuoden 2010 palkankorotukset Työehtosopimuksen mukaisesti toteutetaan vuodelle 2010 seuraavat palkankorotukset:

Lisätiedot

2.3.1 Ammattitutkintoraha, 15a, 104 euroa tutkinnolta

2.3.1 Ammattitutkintoraha, 15a, 104 euroa tutkinnolta MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO PUU- JA ERITYISALOJEN LIITTO ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA PUUTARHA-ALAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN UUDISTAMISTA KOSKEVA PÖYTÄKIRJA Aika: 23.1.2012 Paikka: Puu- ja erityisalojen liiton toimisto,

Lisätiedot

Tietotekniikan palvelualan työehtosopimus vuosille 2013-2016

Tietotekniikan palvelualan työehtosopimus vuosille 2013-2016 Ruohoniemi 1.11.2013 Liite jäsentiedotteeseen 4/2013 Tietotekniikan palvelualan työehtosopimus vuosille 2013-2016 Tässä jäsentiedotteessa selvitetään tietotekniikan palvelualan työehtosopimuksen palkkaratkaisua

Lisätiedot

AUTOALAN KAUPAN JA KORJAAMOTOIMINNAN TYÖEHTOSOPIMUS 2013-2016

AUTOALAN KAUPAN JA KORJAAMOTOIMINNAN TYÖEHTOSOPIMUS 2013-2016 AUTOALAN KAUPAN JA KORJAAMOTOIMINNAN TYÖEHTOSOPIMUS 2013-2016 AUTOALAN KESKUSLIITO RY METALLITYÖVÄEN LITTTO RY SISÄLLYSLUETTELO AUTOALAN KAUPAN JA KORJAAMOTOIMINNAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA...

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden työehtosopimuksen palkkarakenne KARKEARYHMITTELYOPAS

Teknologiateollisuuden työehtosopimuksen palkkarakenne KARKEARYHMITTELYOPAS Teknologiateollisuuden työehtosopimuksen palkkarakenne KARKEARYHMITTELYOPAS 2010 Teknologiateollisuus ry Metallityöväen Liitto ry Puh. (09) 19 231 Puh. 020 77 4001 www.teknologiateollisuus.fi www.metalliliitto.fi

Lisätiedot

Maa ja vesirakennusalan sekä asfalttialan työntekijöiden palkankorotukset 2019

Maa ja vesirakennusalan sekä asfalttialan työntekijöiden palkankorotukset 2019 Elinkeino ja työmarkkinatiedote 6/2019 MK/TO 1 10.5.2019 Maa ja vesirakennusalan sekä asfalttialan työntekijöiden palkankorotukset 2019 Yleiskorotus 1.6.2019 Palkkoja korotetaan 1.6.2019 lähinnä alkavan

Lisätiedot

Allekirjoituspöytäkirja ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA JALOMETALLIALAN TYÖEHTOSOPIMUS

Allekirjoituspöytäkirja ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA JALOMETALLIALAN TYÖEHTOSOPIMUS ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA JALOMETALLIALAN TYÖEHTOSOPIMUS Aika 28.11.2017 Paikka Läsnä Eteläranta 10, Helsinki Kemianteollisuus KT ry Jyrki Hollmén Laura Häyrinen Jaana Neuvonen Teollisuusliitto ry Riku Aalto

Lisätiedot

PUUSEPÄNTEOLLISUUDEN TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2010-2013 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

PUUSEPÄNTEOLLISUUDEN TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2010-2013 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 (6) PUUSEPÄNTEOLLISUUDEN TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2010-2013 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA Osapuolet ovat sopineet 19.2.2010 alkaneeseen ja 31.1.2013 asti voimassa olevaan Puusepänteollisuuden työntekijöiden

Lisätiedot

Kysely tietoalojen TES-ratkaisun vuoden 2011 palkkaratkaisun toteutuksesta

Kysely tietoalojen TES-ratkaisun vuoden 2011 palkkaratkaisun toteutuksesta Kysely tietoalojen TES-ratkaisun vuoden 2011 palkkaratkaisun toteutuksesta Vastaajina 88 henkilöstöedustajaa, jotka edustivat 75 yritystä. Vastaajista: 20 % pääluottamusmiehiä 53 % luottamusmiehiä 8 %

Lisätiedot

Kääntäjät Vähimmäispalkkasuositus 1.4.2016 31.3.2017

Kääntäjät Vähimmäispalkkasuositus 1.4.2016 31.3.2017 Kääntäjät Vähimmäispalkkasuositus 1.4.2016 31.3.2017 Kääntäjät Vähimmäispalkkasuositus 1.4.2016 31.3.2017 Akavan Erityisalat AE ry ja Käännösalan asiantuntijat KAJ ry ovat laatineet tämän vähimmäispalkkasuosituksen

Lisätiedot

Neuvottelutulos

Neuvottelutulos Sähkötekniset työnantajat STIA ry SÄHKÖISTYSALAN TYÖEHTOSOPIMUS 2015-2017 PALKANKOROTUKSET AJALLE 1.8.2016-31.1.2017 Sähköistysalan työehtosopimuksen 2015-2017 allekirjoituspöytäkirjan kohdan 17 ja työmarkkinoiden

Lisätiedot

Palkkojen tarkistaminen syksy

Palkkojen tarkistaminen syksy Palkkojen tarkistaminen syksy 2010 28.9.2010 1 Sisältö 1. Palkkaratkaisun tausta ja tavoitteet 2. Tuottavuus - Tie menestykseen 3. Yrityskohtainen palkkaratkaisu 4. Muut asiat Isyysvapaa Muutosturva 28.9.2010

Lisätiedot

Kaupan palkkaluokittelu käyttöön 1.5.2008

Kaupan palkkaluokittelu käyttöön 1.5.2008 Kaupan palkkaluokittelu käyttöön 1.5.2008 1. Johdanto Nykyiset Kaupan työehtosopimuksen palkkamääräykset koskevat perinteisiä kaupan ammatteja. Alan yrityksissä työskentelee kuitenkin nk. vieraitten alojen

Lisätiedot

Työntekijöitä koskevat työehtosopimukset vuosille 2013-2016

Työntekijöitä koskevat työehtosopimukset vuosille 2013-2016 Tiihonen, Kärkkäinen 31.10.2013 Liite jäsentiedotteeseen 2/2013 Työntekijöitä koskevat työehtosopimukset vuosille 2013-2016 Uudistetut sopimukset Teknologiateollisuus on uudistanut työntekijöitä, toimihenkilöitä

Lisätiedot

AUTOALAN KAUPAN JA KORJAA- MOTOIMINNAN TYÖEHTOSOPIMUS 2011-2013

AUTOALAN KAUPAN JA KORJAA- MOTOIMINNAN TYÖEHTOSOPIMUS 2011-2013 AUTOALAN KAUPAN JA KORJAA- MOTOIMINNAN TYÖEHTOSOPIMUS 2011-2013 AUTOALAN KESKUSLIITO RY METALLITYÖVÄEN LITTTO RY SISÄLLYSLUETTELO AUTOALAN KAUPAN JA KORJAAMOTOIMINNAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN... 4 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

PUUSEPÄNTEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

PUUSEPÄNTEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA PUUSEPÄNTEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2015-2017 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA Allekirjoittaneet liitot sopivat työmarkkinoiden keskusjärjestöjen 30.8.2013 työllisyys- ja kasvusopimusta koskevan neuvottelutuloksen

Lisätiedot

TYÖEHTOSOPIMUSRATKAISU

TYÖEHTOSOPIMUSRATKAISU TEKNOLOGIATEOLLISUUS METALLITYÖVÄEN LIITTO TYÖEHTOSOPIMUSRATKAISU 30.6.2007 30.4.2010 Sopimuksen voimaantulo Työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirja Ohjeita vuonna 2007 maksettavasta kertakorvauksesta

Lisätiedot

Varasto- ja kuljetusesimiesten työehtosopimus

Varasto- ja kuljetusesimiesten työehtosopimus Varasto- ja kuljetusesimiesten työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 Varasto- ja kuljetusesimiesten työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 1 VARASTO- JA KULJETUSESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS SISÄLLYS 1 Sopimuksen ulottuvuus...

Lisätiedot

Työ- ja virkaehtosopimusten palkankorotusten luokittelu kesäkuu 2014

Työ- ja virkaehtosopimusten palkankorotusten luokittelu kesäkuu 2014 Palkankorotustyöryhmä 27.6.2014 1 (13) Työ- ja virkaehtosopimusten palkankorotusten luokittelu kesäkuu 2014 Palkankorotustyöryhmä 27.6.2014 2 (13) Työ- ja virkaehtosopimusten palkkaratkaisujen palkankorotusten

Lisätiedot

Puusepänteollisuuden TES

Puusepänteollisuuden TES Puusepänteollisuuden TES 2018-2020 1 Työehtosopimuksen 2018-2020 keskeinen sisältö Työehtosopimus on voimassa 1.2.2018-31.1.2020 Työehtosopimus sisältää palkantarkistukset sekä vuodelle 2018 että vuodelle

Lisätiedot

KULTTUURITUOTTAJAT. Vähimmäispalkkasuositus 1.5.2010 30.4.2012

KULTTUURITUOTTAJAT. Vähimmäispalkkasuositus 1.5.2010 30.4.2012 KULTTUURITUOTTAJAT Vähimmäispalkkasuositus 1.5.2010 30.4.2012 Akavan Erityisalat ry ja Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry ovat laatineet tämän vähimmäispalkkasuosituksen yksityisellä taide-

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden ja Metallityöväen liiton yhteiset tiedotustilaisuudet työehtosopimusratkaisusta

Teknologiateollisuuden ja Metallityöväen liiton yhteiset tiedotustilaisuudet työehtosopimusratkaisusta Teknologiateollisuuden ja Metallityöväen liiton yhteiset tiedotustilaisuudet työehtosopimusratkaisusta 24.10.2011 31.10.2013 1 Sisältö 1. Raamisopimus 2. Teknologiateollisuuden työehtosopimus 3. Yhteistoiminta

Lisätiedot

KEMIANTEOLLISUUS RY PUU- JA ERITYISALOJEN LIITTO RY

KEMIANTEOLLISUUS RY PUU- JA ERITYISALOJEN LIITTO RY HARJA- JA SIVELLINALOJEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN UUDISTAMISTA TYÖMARKKINA- KESKUSJÄRJESTÖJEN TYÖLLISYYS- JA KASVUSOPIMUKSEN MUKAISESTI KOSKEVA ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA Aika 4.11.2013 Paikka Läsnä Kemianteollisuus

Lisätiedot

TES neuvottelutulos. Palkankorotukset sopimuskaudella Työaikamallityöryhmä Palkkausjärjestelmätyöryhmä Meijerin palvelusvuosilisäratkaisu

TES neuvottelutulos. Palkankorotukset sopimuskaudella Työaikamallityöryhmä Palkkausjärjestelmätyöryhmä Meijerin palvelusvuosilisäratkaisu TES 2017-2021 neuvottelutulos Palkankorotukset sopimuskaudella Työaikamallityöryhmä Palkkausjärjestelmätyöryhmä Meijerin palvelusvuosilisäratkaisu Palkankorotukset sopimuskaudella Sopimuskausi 1.2.2017-31.1.2021

Lisätiedot

Palkkaryhmien tehtäväkohtaisten vähimmäispalkkojen tarkistaminen

Palkkaryhmien tehtäväkohtaisten vähimmäispalkkojen tarkistaminen 1 ALLEKIRJOITUS- KUNNALLISEN TEKNISEN HENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2003 2004 (TS-03) ALLEKIRJOITUS 1 Tulopoliittisen sopimuksen toteuttaminen Tällä virka- ja työehtosopimuksella (TS-03) toteutetaan

Lisätiedot

kulttuurituottajat Vähimmäispalkkasuositus 1.5.2012 31.5.2014 Akavan Erityisalat ry Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry

kulttuurituottajat Vähimmäispalkkasuositus 1.5.2012 31.5.2014 Akavan Erityisalat ry Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry kulttuurituottajat Vähimmäispalkkasuositus 1.5.2012 31.5.2014 Akavan Erityisalat ry Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry VÄHIMMÄISPALKKASUOSITUS kulttuurituottajan tehtävissä toimiville Akavan

Lisätiedot

Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2012

Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2012 TUTKIMUSYKSIKÖN JULKAISUJA 1/2013 Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2012 PAIKALLISET RATKAISUT HARVASSA, YLEISKOROTUS YLEISIN VAIHTOEHTO JOHDANTO Metallityöväen Liitto ry ja Teknologiateollisuus ry

Lisätiedot

Kaupan alan. työehtosopimuksen keskeiset määräykset

Kaupan alan. työehtosopimuksen keskeiset määräykset Kaupan alan työehtosopimuksen keskeiset määräykset 1.5.2014 31.1.2017 Kaupan alan työehtosopimuksen keskeiset määräykset 1.5.2014 31.1.2017 Sisällys KAUPAN ALAN TYÖEHDOT... 3 MIKÄ ON PAM... 3 JÄSENYYS...

Lisätiedot

Tradenomi, HSOt ja HSO-sihteerit

Tradenomi, HSOt ja HSO-sihteerit Tradenomi, HSOt ja HSO-sihteerit Vähimmäispalkkasuositus 1.4.2016 31.3.2017 Akavan Erityisalat AE ry ja Aito HSO ry ovat antaneet tämän vähimmäispalkkasuosituksen yksityisellä sektorilla työssä oleville

Lisätiedot

TEKNISTEN TOIMIHENKILÖIDEN TYÖEHTOSOPIMUSTA KOSKEVA NEUVOTTELU

TEKNISTEN TOIMIHENKILÖIDEN TYÖEHTOSOPIMUSTA KOSKEVA NEUVOTTELU VIESTINNÄN KESKUSLIITTO MEDIAUNIONI TEKNISTEN TOIMIHENKILÖIDEN TYÖEHTOSOPIMUSTA KOSKEVA NEUVOTTELU Aika 23.11.2011 Paikka Viestinnän Keskusliiton kokoustilat, Helsinki Läsnä VKL Johanna Varis Elina Nissi

Lisätiedot

Osapuolten välisen työehtosopimuksen 7 :n mukainen ja virkaehtosopimuksen 7 :n mukainen toimiraha on 1.10.2007 lukien:

Osapuolten välisen työehtosopimuksen 7 :n mukainen ja virkaehtosopimuksen 7 :n mukainen toimiraha on 1.10.2007 lukien: TES: 313012 TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS (sisävesiluotsit, väylämestarit ja väylänhoitajat) P ö y t ä k i r j a Merenkulkulaitoksen ja Suomen Merimies-Unioni SMU ry:n välisestä työ/virkaehtosopimusneuvottelusta,

Lisätiedot

Vuoden 2014 palkankorotusten toteutuminen

Vuoden 2014 palkankorotusten toteutuminen TUTKIMUSYKSIKÖN JULKAISUJA 1/2015 Vuoden 2014 palkankorotusten toteutuminen KONSERNIOHJAUS VAIKEUTTAA TYÖPAIKKAKOHTAISTA SOPIMISTA Työpaikoista 86 prosenttia toteutti palkankorotukset perälaudan mukaisesti.

Lisätiedot

Palkkausluvun 10 :ssä tarkoitettua henkilökohtaista lisää korotetaan 2,0 prosentilla.

Palkkausluvun 10 :ssä tarkoitettua henkilökohtaista lisää korotetaan 2,0 prosentilla. 1 YLEISKIRJEEN 20/2002 LIITE 2 KUNNALLISEN YLEISEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2003 2004 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 Tulopoliittisen sopimuksen toteuttaminen Tällä virka- ja työehtosopimuksella toteutetaan

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden ja Metallityöväen liiton yhteiset tiedotustilaisuudet työehtosopimusratkaisusta 1.11.2013 31.10.

Teknologiateollisuuden ja Metallityöväen liiton yhteiset tiedotustilaisuudet työehtosopimusratkaisusta 1.11.2013 31.10. Teknologiateollisuuden ja Metallityöväen liiton yhteiset tiedotustilaisuudet työehtosopimusratkaisusta 1.11.2013 31.10.2016 1 Sisältö 1. Työllisyys- ja kasvusopimus 2. Teknologiateollisuuden työehtosopimus

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden ja Metallityöväen liiton yhteinen ohjeistus syksyn 2008 palkkojen korottamisesta

Teknologiateollisuuden ja Metallityöväen liiton yhteinen ohjeistus syksyn 2008 palkkojen korottamisesta Teknologiateollisuuden ja Metallityöväen liiton yhteinen ohjeistus syksyn 2008 palkkojen korottamisesta Ohjelma: 1 Yleiskorotus 1.10.2008 2 Kokemuksia työpaikkakohtaisen erän jakamisesta 2007 3 Työpaikkakohtainen

Lisätiedot

KUNNALLISEN TEKNISEN HENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN (TS-05) ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

KUNNALLISEN TEKNISEN HENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN (TS-05) ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 ALLEKIRJOITUS- KUNNALLISEN TEKNISEN HENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2005 2007 (TS-05) ALLEKIRJOITUS 1 Tulopoliittisen sopimuksen toteuttaminen Tällä virka- ja työehtosopimuksella (TS-05) toteutetaan

Lisätiedot

MATKAILU-, RAVINTOLA- JA VAPAA-AJAN PALVELUITA KOSKEVAT TYÖEHTOSOPIMUKSET 1.4.2012 30.4.2014

MATKAILU-, RAVINTOLA- JA VAPAA-AJAN PALVELUITA KOSKEVAT TYÖEHTOSOPIMUKSET 1.4.2012 30.4.2014 MaRa 1.2.2012 1 MATKAILU-, RAVINTOLA- JA VAPAA-AJAN PALVELUITA KOSKEVAT TYÖEHTOSOPIMUKSET 1.4.2012 30.4.2014 1. Yleistä Työehtosopimuskausi on 1.4.2012 30.4.2014. Sopimus sisältää 1.4.2012 voimaan tulevan

Lisätiedot

1 (2) SOSIAALIALAN JÄRJESTÖJÄ KOSKEVAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA PALKKARATKAISUSTA VUODELLE 2011

1 (2) SOSIAALIALAN JÄRJESTÖJÄ KOSKEVAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA PALKKARATKAISUSTA VUODELLE 2011 1 (2) SOSIAALIALAN TYÖNANTAJAT RY ERITYISALOJEN TOIMIHENKILÖLIITTO ERTO RY SOSIAALIALAN JÄRJESTÖJÄ KOSKEVAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA PALKKARATKAISUSTA VUODELLE 2011 Työehtosopimusosapuolet

Lisätiedot

Toimihenkilöitä ja ylempiä toimihenkilöitä koskevat työehtosopimukset vuosille

Toimihenkilöitä ja ylempiä toimihenkilöitä koskevat työehtosopimukset vuosille Tiihonen, Ruohoniemi 1.11.2013 Liite jäsentiedotteeseen 3/2013 Toimihenkilöitä ja ylempiä toimihenkilöitä koskevat työehtosopimukset vuosille 2013-2016 Teknologiateollisuus on uudistanut työntekijöitä,

Lisätiedot

Yhteiset tiedotustilaisuudet työehtosopimusratkaisuista

Yhteiset tiedotustilaisuudet työehtosopimusratkaisuista Yhteiset tiedotustilaisuudet työehtosopimusratkaisuista -Teknologiateollisuuden ylempien toimihenkilöiden tes -Tietotekniikan palvelualan tes -Suunnittelu- ja konsulttialan ylempien toimihenkilöiden tes

Lisätiedot

Yhteiset tiedotustilaisuudet työehtosopimusratkaisuista

Yhteiset tiedotustilaisuudet työehtosopimusratkaisuista Yhteiset tiedotustilaisuudet työehtosopimusratkaisuista -Teknologiateollisuuden ylempien toimihenkilöiden tes -Tietotekniikan palvelualan tes -Suunnittelu- ja konsulttialan ylempien toimihenkilöiden tes

Lisätiedot

Kasvatustieteilijät Vähimmäispalkkasuositus 1.4.2016 31.3.2017

Kasvatustieteilijät Vähimmäispalkkasuositus 1.4.2016 31.3.2017 Kasvatustieteilijät Vähimmäispalkkasuositus 1.4.2016 31.3.2017 Akavan Erityisalat AE ry ja Specia Asiantuntijat ja ylemmät toimihenkilöt ry ovat antaneet tämän vähimmäispalkkasuosituksen yksityisellä sektorilla

Lisätiedot

KIVIPOHJAISEN RAKENNUSTUOTE- TEOLLISUUDEN PALKKAUSJÄRJESTELMÄ RTT/RL 2010

KIVIPOHJAISEN RAKENNUSTUOTE- TEOLLISUUDEN PALKKAUSJÄRJESTELMÄ RTT/RL 2010 KIVIPOHJAISEN RAKENNUSTUOTE- TEOLLISUUDEN PALKKAUSJÄRJESTELMÄ RTT/RL 2010 Palkkaustavat Peruspalkkaustavat: Aikapalkkaus Perustuu tehtävien luokittamiseen työn vaativuuden perusteella ja työntekijän pätevyyden

Lisätiedot

Työehtosopimuksen palkkamuutoksista Heta-Liitto ry.

Työehtosopimuksen palkkamuutoksista Heta-Liitto ry. Työehtosopimuksen palkkamuutoksista 12.4.2019 Heta-Liitto ry. Muutoksista Tavoite? Lopputulos? vastaavuus yhdenmukaistaminen, pienimpien palkkojen kohottaminen palkkaryhmät, valtakunnalliset palkat, korotukset,

Lisätiedot