Alussa oli merkki johdatusta teosemiotiikkaan FM Jussi Tuovinen 1. Luento 30.3.2010

Alussa oli merkki johdatusta teosemiotiikkaan FM Jussi Tuovinen 1. Luento 30.3.2010

Semioottinen näkökulma Semiotiikka = yleinen merkkitiede, asioiden tarkastelua merkkien ja merkitysten näkökulmasta Semioosi (semiosis) = prosessi, jossa merkitys syntyy merkin ja objektin välisestä suhteesta tulkinnan eli interpretantin kautta Semiosfääri = merkkien ja merkitysten maailma, käytännössä kaikki se maailma, jossa yksilön havainnointi ja kommunikaatio tapahtuvat

Sir Karl Popper (1902 1994) Kolme maailmaa vuorovaikutuksessa toistensa kanssa: 1. Maailma 1: fysikaalisten olioiden ja tapahtumien maailma, mukaan lukien ihmiset ja muut biologiset eliöt 2. Maailma 2: mentaalisten olioiden ja tapahtumien maailma sekä ihmisissä että muissa eläimissä, mukaan lukien tietoisuus 3. Maailma 3: ihmismielien ja ihmisyhteisöjen tuotteiden maailma. Siihen kuuluvat sekä abstraktit käsitteet kuten väittämät, tieteelliset teoriat ja luonnolliset luvut että kulttuuriset ja sosiaaliset tuotteet kuten kertomukset, myytit, työkalut, sosiaaliset instituutiot ja taideteokset

Popper ja semiotiikka Popper ei semiootikko siinä mielessä, että olisi käyttänyt eksplisiittisesti semioottista terminologiaa Faktinen yhteys kuitenkin ilmeinen Maailma 1 toimii sinällään ilman semiotiikkaakin, mutta Maailmat 2 ja 3 eivät, eivät myöskään yhteydet ko. maailmojen välillä 1. Maailma 1 eli reaalimaailma = potentiaalinen objektiivinen potentiaalinen semiosfääri 2. Maailma 2 eli tietoisuuden maailma = aktualisoitunut sisäinen subjektiivinen semiosfääri 3. Maailma 3 eli kommunikaation ja kulttuurin maailma = aktualisoitunut ulkoinen intersubjektiivinen semiosfääri

Semiotiikka käytännössä Ajattelu on lähtökohtaisesti semioottista, ajatukset ovat merkkejä Kokeminen on lähtökohtaisesti semioottista, aistimukset muokkautuvat kokemuksiksi ja muistikuviksi tulkintojen kautta Kommunikaatio on lähtökohtaisesti semioottista, viestit ovat merkkejä Toiminta on pääosin (osin myös automaattista kuten esim. kehon automaattiset toiminnot kuten verenkierto, hengitys jne.) semioottista, valinnat syntyvät tulkintojen kautta Jos johonkin tapahtumaan vain yksi vaihtoehto, toiminta on luonteeltaan kausaalista, ei semioottista Jos vaihtoehtoja kaksi tai useampia, kyse on valinnasta, joka perustuu merkitysten tulkintaan ja arvottamiseen ja on siten luonteeltaan semioottista

Semioottinen tietoisuus Tietoisuus kuten muutkin kognitiiviset prosessit perustuvat biologisille neurojärjestelmille Järjestelmän syntaktinen osuus (vrt. tietokoneohjelmat) tunnetaan neuro- ja kognitiotieteiden puolella jo varsin hyvin Semanttista osuutta eli miten syntaktiset merkit ja merkitykset kytkeytyvät toisiinsa ei taas tunneta juuri ollenkaan Tietoisuus liittyy ennen kaikkea jälkimmäiseen; (tämän päivän) tietokoneesta poiketen ihminen tietää ajattelevansa ja tuntee olevansa ihminen Todennäköisin yhteys ainakin tämän hetken tiedon valossa semioottinen eli että tietoisuus muodostuu merkitysten, tulkintojen ja arvotusten kautta

Charles Sanders Peirce (1839-1914) 1. Pragmatistinen filosofia 2. Triadinen semiotiikka 3. Modernin logiikan ja tieteen metodologian kehittäminen Fenomenologinen teoria Kantin pohjalta kolmesta peruskategoriasta: 1. Ensiys 2. Toiseus 3. Kolmannuus

Peircen kolme kategoriaa Lähtökohtana olemisen kolme kategoriaa: 1. Ensiys (firstness) = oleminen sellaisenaan ilman suhdetta mihinkään muuhun 2. Toiseus (secondness) = kahden elementin suhde toisiinsa 3. Kolmannuus (thirdness) = kahden elementin suhde toisiinsa suhteessa johonkin kolmanteen Kategorioiden nimet kuvaavat niiden loogista järjestystä: Ensiys ei vaadi muita, mutta toiseus vaatii ensiyttä ja kolmannuus sekä ensiyttä että toiseutta

Peircen triadinen merkkikäsitys Merkkinä oleminen eli merkkiys dynaaminen ja välittävä suhde kolmen position välillä Merkki koostuu aina kolmesta osasta: 1. Objekti eli kohde on käsite, johon merkki viittaa 2. Merkki(väline) eli representamen on itse merkin näkyvä osuus 3. Interpretantti eli tulkinnos (tulkinta, tulkitsin) on merkitys, joka merkistä syntyy

Merkki Merkki on mikä tahansa, mikä edustaa tai tuo mieleen jotain muuta itsensä lisäksi (lat. aliquid stat pro aliquo, joku jonkin puolesta) Mikä tahansa asia tai olio voi olla merkki, mutta sen ei tarvitse olla (potentiaalisuus aktuaalisuus) Merkkejä ovat mm. ajatukset, eleet, kielelliset ilmaukset, sosiaaliset viestit, kulttuuriset artefaktit jne. Koska ajatukset, kielelliset ilmaukset jne. luonnostaan kohdistuvat johonkin itsensä ulkopuolelle, ne ovat automaattisesti merkkejä Siten ei-semioottinen ajattelu, kieli, viestintä ym. ei edes määritelmällisesti ole mahdollista

Merkkien luokkia Peircella useista luokitteluista keskeisin ja tunnetuin on merkin ja sen objektin suhdetta kuvaava kolmijako ikoniin, indeksiin ja symboliin: 1. Ikoni (kuva) muistuttaa kohdettaan, esimerkiksi maalaus muistuttaa maalattua henkilöä ja viittaa täten sisältönsä puolesta häneen 2. Indeksi (osoitin) on merkki, jolla on jonkin tyyppinen kausaalinen yhteys kohteeseensa. Esim. savu toimii tulen merkkinä, koska ihmiset käsittävät savun ainoaksi syyksi tulen 3. Symboli (tunnus) on konventionaalinen merkki, jonka viittaus kohteeseensa perustuu sopimukseen. Sanat, kuten tiettyyn rajaan asti myös matemaattiset symbolit, ovat pääosin sopimuksenvaraisia

Merkkien aspektuaalisuus Merkkiluokat esiintyvät harvoin käytännössä puhtaina, vaan useimmissa merkeissä on mukana aineksia kaikista kolmesta luokasta vaihtelevina pitoisuuksina Sama merkki voi olla yhtä aikaa niin ikoni, indeksi kuin symbolikin. Kyse on lähinnä näkökulmasta ja siitä mikä aspekti missäkin tarkastelussa tai merkkisuhteessa painottuu Ikonisuudessa painottuu korrelaatio ja samankaltaisuus jonkin aspektin suhteen, indeksisyydessä kausaaliset suhteet ja symbolisuudessa näistä riippumattomat konventionaaliset ja/tai arbitraariset suhteet

Merkkihierarkia Merkkiaspektit eivät toisistaan riippumattomia tai samanarvoisia, vaan ne asettuvat Peircen kategoriamallia (ensiys, toiseus, kolmannuus) vastaavaan hierarkiaan: 1. Vain ikonisuus voi esiintyä puhtaana riippumatta toisista 2. Indeksisyydessä on aina mukana myös ikonisuutta 3. Symbolisuudessa on aina mukana sekä ikonisuutta että indeksisyyttä Alempi taso toimii ylemmän pohjana

Usko Usko tarkoittaa: 1. Tietoon perustumatonta käsitystä jostakin, luuloa 2. Luottamusta jonkin olemassaoloon, toteutumiseen, arvoon tai muuhun 3. Uskonnollista vakaumusta, uskontoa: ihmisen vakaumusta jumalan tai muun yli-inhimillisen mahdin olemassaolosta ja tähän turvautumista Englannin kielessä sanaa usko vastaa kaksi sanaa: belief (uskomus, vakaumus, käsitys, uskonnollinen usko) ja faith (luottamus, uskonnollinen usko)

Usko merkkirelaationa Merkkirelaation tulkinta periaatteessa aina subjektiivinen (ei siis oikeita ja vääriä tulkintoja Mikäli tulkinnoilla viitataan objektiivisesti vallitseviin ja havaittaviin asioihin, suhteisiin tai vuorovaikutuksiin, niiden oikeellisuutta tai osuvuutta voidaan kuitenkin vertailla Uskonnolliset väitteet alun perin ja edelleen usein psykologisesti pääosin tosiasiaväitteitä tai ainakin sellaisiksi tarkoitettuja Osa ajattelun yleistä kehittymistä konkreettisesta abstraktimmaksi ja yksinkertaisesta monimutkaiseksi Ristiriitoja uskonnollisten väitteiden todistustaakasta ja periaatteista varsinkin tieteen kehittyessä ja muuttaessa ihmisten maailmankuvaa Valinnoissa kyse myös asioiden suhteellisesta arvottamisesta ja niiden abstrahoinneista eli arvoista

Uskonnon funktiot Funktionaaliset selitykset pyrkivät selvittämään, mitä tarkoituksia palvelemaan uskonnot ovat alun perin syntyneet Aikaisemmin uskonnot ovat nimenomaan syntyneet tarpeista selittää maailman syntyä ja toimintaa sekä luonnonlakeja ja löytää vastauksia keskeisiin maailmaa koskeviin kysymyksiin Myös uskontojen rooli moraalin ja yhteisöllisyyden ylläpitäjänä on tai ainakin sitä on pidetty keskeisenä yhteisöjä ylläpitävänä tekijänä

Uskonto ja yliluonnollinen Marjaana Lindemanin (Hgin yliopisto) mukaan kaikissa taikauskoksi, paranormaaliksi, yliluonnolliseksi tai maagiseksi kutsutuissa asioissa on pohjimmaltaan kyse samasta ilmiöstä Yliluonnollisia uskomuksia selittää parhaiten yksilön taipumus nojautua lapsuudenaikaisiin, eriytymättömiin käsityksiin todellisuudesta, joissa sekoitetaan elottomien, elollisten ja mielellisten asioiden keskeiset ominaisuudet Aikuisilla nämä sekaannukset voivat toimia tieteellisen tiedon rinnalla, jolloin voidaan puhua yleisestä taipumuksesta uskoa yliluonnollisiin ilmiöihin

Pascal Boyer Uskontotieteilijä Pascal Boyerin mukaan uskonnolliset käsitteet voidaan selittää siten, että niiden intuition vastaiset piirteet loukkaavat ihmismielen ontologisten kategorioiden jäsenten ominaisuuksia Intuition vastaisuus tarkoittaa sitä, ettei piirre vastaa arkiajattelua. Tällainen piirre voi olla esimerkiksi kuollut esi-isä, joka vaeltaa näkymättömänä keskuudessamme Intuition vastaisuutta ei kuitenkaan saa olla liikaa, vaan juuri sopiva määrä, koska liian paljon intuition vastaiset käsitykset ovat vaikeita käsitellä mielessä

Uskonnon selitys Uskonnon selityksen on selitettävä, mikä tekee tietyistä uskomuksista niin tehokkaita mielenkiinnon herättäjiä, että niistä syntyy kulttuuria Boyer listaa kolme tärkeää tekijää: 1. helppo käydä ajatuksina läpi mielessä 2. yhteisöelämän kannalta merkityksellinen 3. leviävän uskomuksen on oltava mieliin painuva Parhaiten mieleen jääviä ovat ideat, joihin sisältyy jokin tietynlainen arkisten itsestäänselvyyksien loukkaus: esine tai elävä olento, jolla on ihmismäisiä ominaisuuksia, tai persoona, jolta puuttuu ihmispersoonien välttämättömiä piirteitä, kuten biologinen ruumis => intuitionvastaisuus (sopivassa mitassa!)

Jumala sosiaalisena olentona Kun kohtaamme uskomuksen intuition vastaisesta olennosta, joka toimii enemmän tai vähemmän ihmisten lailla, uskomus aktivoi "sosiaalisen mielen modulin" Oletamme, että ruumiitonkin persoona omaa persoonan psyykkisiä ominaisuuksia Siksi teemme siitä automaattisesti samoja johtopäätöksiä kuin ihmispersoonista: se toimii uskomustensa ja halujensa pohjalta, muistaa, tuntee jne.

Usko ja uskomukset Boyerin mukaan uskomuksen käyttö ei seuraa uskosta, vaan usko käytöstä Kohdatessamme jonkin uskomuksen, emme yleensä ala pohtia sen totuutta filosofin lailla, vaan ennemminkin käytämme uskomusta, mikäli se on käyttökelpoinen Usko idean totuuteen seuraa tästä käytöstä (vrt. pragmatismi) Näin ollen usko Jumalaan arkiajattelussa on lähinnä "Jumalan" käsitteen käyttämistä Mahdollistaa periaatteessa kaikki teismin, ateismin ja agnostisismin muodot riippuen siitä mitä ontologisia lisäoletuksia Jumalasta tai jumalista tehdään

Uskonto sosiaalisena merkkijärjestelmänä Uskonnolla evolutiivisesti funktionaalinen merkitys, muuten olisi jo kulunut pois Pyhä yksi varoitussignaalien muoto, sittemmin muokkautunut tavoiksi ja riiteiksi Narratiivisuuden intuitiivinen voima, asioilla merkitys selvempänä jos niillä on joku tuttu kausaalisuhde Luonnonilmiöiden antropomorfisointi ja järkeistäminen Ei sattumia vaan perusteltuja tekoja Tunne-elämyksillä myös sosiaalisen koheesion funktio => institutionaaliset uskonnot

Uskonto ja mielikuvitus Brittiläinen antropologin Maurice Blochin mukaan uskontojen taustalla on mielikuvitus Ihminen on ainut uskontoa harjoittava eläin, koska eläimistä ainoana ihmisellä on riittävästi mielikuvitusta Mielikuvitus on kehittynyt ennen uskontoa, koska uskonto vaatii kyvyn kuvitella jotain, mikä ei ole läsnä hetkessä Myös usko siihen, että elämä voisi jatkua kuoleman jälkeen, vaatii paljon mielikuvitusta Mielikuvitus muutenkin keskeinen ihmisen ajattelun ominaisuus => Giambattista Vico

Giambattista Vico (1668 1744) Retoriikan professori Napolin yliopistossa ja Napolin kuninkaan virallinen historiankirjoittaja Erityinen kiinnostuksen kohde: kulttuurin ja kansakuntien (uskomusten, tapojen, instituutioiden) kehitys Teoria kulttuurien kehityksestä pääteoksessa La Scienza Nuova (1725 ja 1744)

Vicon malli mielestä ja kielestä Vicon kulttuuriteorian keskeisenä periaatteena ajatus kielen ja ajattelun metaforisesta alkuperästä Vicon mukaan kieli heijastaa voimakkaasti mielen rakennetta, niinpä puhetaidon eli retoriikan käsitteitä voidaan käyttää perustellusti myös mielen rakenteen kuvaukseen Vicon mukaan retoriset kielikuvat eli troopit myös ajattelua ohjaavia ja laajentavia prosesseja

Vicon triadinen mielenmalli Vicon mukaan mieli ja ajattelu rakentuu kolmivaiheisen prosessin kautta: 1. Mielikuvitus eli imaginaatio (fantasia), jossa kohteesta muodostetaan mielikuva mieleen 2. Muisti (memoria), johon mielikuvat varastoidaan 3. Kekseliäisyys tai luovuus (ingegno), jolla muistissa olevia mielikuvia voidaan yhdistää joko alkuperäisiin tai uusiin kohteisiin Mahdollistaa käsitteellisen ajattelun, luovuuden ja tiedon kumuloitumisen, ts. uusien asioiden kytkemisen olemassa olevaan tietoon

Vicon ingegno Hankala käsite, sillä sillä on laaja merkityskenttä ja useita synonyymeja: 1. Äly, älykkyys, mieli (intelligence, mind, brains) 2. Nerokkuus, kekseliäisyys, nokkeluus (ingenuity, wits) 3. Lahja, kyky, taito (gift, talent) Vicolla kaikkea tuota eli keskeisesti lähes kaikkia aivojen ns. korkeampia toimintoja Vicolla keskeinen ihmisiä ja eläimiä erottava tekijä, ei sielu kuten hänen arkkivastustajallaan René Descartes illa

Yhdistämisen neljä perustrooppia Vicolla ingegnon mukainen mielikuvien ja uusien kohteiden yhdistäminen ei satunnaista, vaan perustuu neljään perusmieli-/-kielikuvaan eli trooppiin: 1. Metafora eli jonkin asian ymmärtäminen jonkin toisen asian kautta 2. Metonymia eli jonkin abstraktin ilmaiseminen konkreettisen kautta 3. Synekdokee eli jonkin ilmiön jokin piirre edustaa koko ilmiötä, kuten osa kokonaisuutta tai muoto sisältöä 4. Ironia eli jonkin näkökulman kyseenalaistaminen tuomalla esiin vastakkaisen näkökulman mahdollisuus

Vicon trooppien hierarkia Vicon ja monen hänen seuraajiensa kuten Kenneth Burke (1897 1994) ja Hayden White (s. 1928) mukaan troopeilla on hierarkiansa metaforasta metonymian ja synekdokeen kautta ironiaan, mikä leimaa myös kulttuurien kehitystä arkaaisesta vakavan ja kehittyneen kautta hajoamiseen ja taantumiseen Vicolla syklinen historiakäsitys erotuksena mm. positivistisesta ja valistuksen käsityksen mukaisesta lineaarisesta historiakäsityksestä Jumalten (metafora), sankarien (metonymia), ihmisten (synekdokee) ja hajoamisen (ironia) aikakaudet

1. Jumalten aika Käsitys ympäröivästä maailmasta myyttisellä tasolla Luonnonvoimien oletetaan perustuvan jumalankaltaisiin mahteihin, asiat mielletään jumaliksi Abstrakti ajattelu kehittymätöntä, asiat hahmotetaan konkreettisen maailman avulla Kansojen myytit syntyvät Jumalten ajalla Abstrakteille ja käsittämättömille asioille haetaan metaforinen ilmaisukeino tunnettujen parista Esim. oletus ihmisen kaltaisista (mutta vahvemmista) voimista luonnonilmiöiden taustalla Ikonista ajattelua: samankaltaisuus ja analogiat perustana Ajattelu riippuvaista ruumiillisten kokemusten ja mielikuvituksen tuottamista käsitteellistämisen tavoista

2. Sankareiden aika Yhteiskunta jakautuu hallitseviin sankareihin ja hallittuun kansaan (feodaalijärjestelmä) Sankarin kategoria syntyy, kun aletaan uskoa, että osa väestöstä voimakkaat on jumalsyntyisiä Abstrakti ajattelu on kehittymätöntä, mutta käsitteellisiä asioita personifioidaan (Odysseus edustaa viekkautta, Akilles rohkeutta) Tositapahtumiin perustavat legendat sankareiden urotöistä syntyvät Vieraille asioille haetaan selityksiä ja kuvauksia metaforisten ilmaisukeinojen ohella myös indeksisten syy/seuraus suhteiden avulla

3. Ihmisten aika Ihmiset tasa-arvoisia, herooinen voima ei määritä yhteiskunnan organisaatiota Yhteiskunnan perustana omatunto, järki ja velvollisuuksien kunnioittaminen; valtiomuotoina tasavalta ja monarkia Abstrakti ajattelu kehittynyttä, personifikaatio ei välttämätöntä Vaarana alkuperäisten ideoiden ja merkitysten laimistuminen => hajoamisen aika => uuden syklin alku Kansakuntien kehityksen 3 (4) toistuvaa vaihetta: syklisyyden ajatus Ikuinen ja ideaalinen historia

Auguste Comte (1798 1857) Ranskalainen filosofi ja sosiologi, positivismina tunnetun näkemyksen kehittäjä Hänen mukaansa yhteiskunta ja inhimillinen ajattelu käyvät aina kolmen vaiheen läpi: 1. Teologisen 2. Metafyysisen 3. Positiivisen

1. Teologinen vaihe Teologisessa vaiheessa kaikki asiat selitettiin uskontojen avulla, suhteessa Jumalaan Comten mukaan Jumala oli ollut kaiken ihmiselämän yllä valistukseen saakka Ihmisen paikka yhteiskunnassa määräytyi sen mukaan, millainen suhde hänellä oli jumaluuden läsnäoloon maailmassa ja kaikkea hallitsevaan kirkkoon Teologiseen vaiheeseen kuuluu kirkon oppien hyväksyminen kyseenalaistamatta ja se, ettei myöskään maailmaa koskevia kysymyksiä esitetty

2. Metafyysinen vaihe Metafyysisessä vaiheessa, joka alkoi 1300-luvulta ja loppui Ranskan suureen vallankumoukseen, sai alkunsa looginen rationalismi Metafyysisessä vaiheessa pohdittiin, mikä oli ilmiöiden takana oleva todellisuus (metafysiikka tarkoittaa fysiikan tuolle puolelle menevää) Metafyysinen vaihe julisti myös, että kaikkein tärkeimpiä olivat yleismaailmalliset ihmisoikeudet Ajatuksena oli, että ihmiset olivat syntyneet tietyillä oikeuksilla, jota ei voinut ottaa pois ja joita tuli kunnioittaa

3. Positiivinen vaihe Viimeisenä vaiheena tieteellinen eli positiivinen vaihe Tämän vaiheen keskeisenä ajatuksena on, että yksilön oikeudet ovat tärkeämpiä kuin kenenkään yhden ihmisen valta Comten mukaan tämän vaiheen erottaa muista ennen kaikkea sen, että ihmiset ovat kykeneviä hallitsemaan itseään Ei ole korkeampaa voimaa, joka hallitsee massoja, vaan ihmiset voivat saavuttaa mitä tahansa vapaalla tahdollaan Sen enempää toista kuin kolmattakaan vaihetta ei voida saavuttaa ilman edellisen vaiheen päättymistä ja ymmärtämistä

Ernst Cassirer (1874-1945) Cassirerin kolmiosainen pääteos Philosophie der symbolischen Formen (1923 29, Symbolisten muotojen filosofia) Eläin muodostaa todellisuuskäsityksensä vaistojensa varassa, mutta ihminen rakentaa oman symbolisen maailmansa, joka toimii rakenteena ja muotona havainnoille todellisuudesta Ihmiset eivät voi tuntea todellisuutta sellaisenaan, vaan heidän käsityksiään muokkaa se kuinka he vastaanottavat ne

Symbolisten muotojen filosofia Cassirerilla kolmiportainen mielen toimintojen eli funktioiden hierarkia kuten esim. Vicolla ja Comtella, mutta jaoteltuna hiukan eri perustein Olennaista on edellisen hierarkiatason välttämättömyys seuraavan rakentumiselle portaiden tapaan Järjestyksessä nämä ajattelun kolme tasoa ovat: 1. Ekspressiivinen ajattelu 2. Representationasalinen ajattelu 3. Signifikatiivinen ajattelu

1. Ekspressiivinen ajattelu Ekspressiivisellä ajattelulla tai paremminkin mielen funktiolla (Ausdrucksfunktion) Cassirer tarkoittaa maailman välitöntä havainnointia, siihen reagointia erilaisten tunteiden ja tuntemusten kokemista ja ilmaisemista Tämäkin kuuluu jo kielen ja symbolisen ajattelun piiriin eikä siten vastaa Peircen merkkien kolmijakoa ikoniin, indeksiin ja symboliin Tyypillinen piirre todellisuuden ja näyttäytymisen välisen eron epämääräisyys, ajattelu on tyypillisesti myyttistä Eläviksi voidaan kokea hyvinkin elottomia esineitä ja ruumiittomia henkiä ilman sen suurempaa loogista ristiriitaa

2. Representatiivinen ajattelu Cassirerin hierarkian toinen taso on representatiivinen ajattelu (Darstellungsfunktion) liittyy ennen kaikkea kielen kehittymiseen konkreettisesta kohti abstraktia, yksinkertaisesta monimutkaiseen sekä ajan ja paikan muutosten hallintaan Kyse ei ole enää niinkään välittömästä tässä ja nyt elämisestä, vaan sekä menneet että tulevat tapahtumat saavan suuremman painoarvon, samoin maantieteellisesti ja tilallisesti laajemmat kokonaisuudet Representatiivisyyteen kuuluu myös parantunut kyky erottaa todellisuus ja sen kuvaus tai esitys (representaation) ja siten voidaan katsoa esittävän taiteen syntyneen tämän kauden aikana

3. Signifikatiivinen ajattelu Cassirerin kolmas ja viimeinen taso on täysin kehittynyt abstraktiin ajatteluun kykenevä siginifikatiivinen ajattelu Bedeutungsfunktion), joka on puhtaasti arbitraarista ja relationaalista Käsite ja sen kohde voidaan kytkeä toisiinsa minkä tahansa säännön tai periaatteen perusteella ja vastaavalla kielellä voidaan luoda sopia monia muitakin symbolijärjestelmiä kuten liikennemerkkejä, heraldiikkaa tai kulttuurisia koodeja Matematiikan ja luonnontieteiden kehitys renessanssista lähtien on ehkä tyypillisin ko. ajattelua manifestoiva ajattelun muoto

Oswald Spengler (1880-1936) Saksalainen kulttuurifilosofi, jonka pääteos on vuosina 1917 1922 kahdessa osassa ilmestynyt ja laajalti käännetty Länsimaiden perikato Teoksessaan Spengler pyrkii osoittamaan, että kulttuurit ovat elävän kaltaisia järjestelmiä, jotka syntyvät, käyvät läpi tietyt kehitysvaiheet ja lopulta kuolevat, ja että tällä kehityksellä on tietty säännönmukaisuus, joka toistuu kaikissa menneissä, nykyisissä ja tulevissa kulttuureissa

Kulttuurit ja perusmyytit Spenglerin mukaansa länsimainen tiede on faustisen kulttuurin ilmentymää ja se kehittyy kulttuurissa vaikuttavien perusmyyttien varassa Antiikin tiede oli apollonista ja arabialainen maagista Faustisen kulttuurin perusmyytit, sielullisuus ja henki, liittyvät tahtoon, äärettömyyteen ja traagisuuteen ja nämä tulevat esiin kulttuurin kaikilla alueilla Faustiset perusmyytit eivät ole saaneet samaa asemaa muissa kulttuureissa, mutta mahdollistivat Euroopassa tieteellisten teorioiden uudenlaisen faustisen muodon

Karl Jaspers (1883 1969) Saksalainen psykiatri ja filosofi, jolla on ollut suuri vaikutus nykyaikaiseen teologiaan, psykiatriaan ja filosofiaan Jaspers kehitti termin aksiaalinen aika (saks. Achsenzeit) kuvaamaan periodia n. 800 200 eaa., jolloin tapahtui merkittäviä uskonnollisia, filosofisia ja yhteiskunnallisia murroksia monien tuolloisten korkeakulttuurien parissa ilmeisesti ainakin pääosin toisistaan riippumatta

Aksiaalinen aika Aksiaalinen ei viittaa niinkään akseliin, vaan sarana- tai niveltappiin, jota ko. Saksan sana Achse myös tarkoittaa, ja jolla Jaspers halusi kuvata ajan merkittävää roolia ihmiskunnan ajattelun sarana- tai käännekohtana Teoksessaan Vom Ursprung und Ziel der Geschichte ( Historian alkuperä ja päämäärä, 1949) hän määritteli keskeisiä akseliajan ajattelijoita, joilla on ollut suuri merkitys filosofian ja uskontojen myöhemmälle suunnalle Hän hahmotteli myös tyypillisiä piirteitä kullekin niistä maantieteellisistä alueista, joista nämä ajattelijat olivat syntyisin

Ihmiskunnan käännekohta Jaspers katsoi, että ihmiskunnan henkinen perusta luotiin aksiaalisella ajalla yhtä aikaa ja itsenäisesti eri puolilla maailmaa, ja että tämä on se perusta, jonka päällä ihmiskunta edelleen elää ja toimii Tämä perusta on tiettyjen keskeisten ajattelijoiden luoma, ja se on syntynyt tietyssä historiallisessa tilanteessa, yhteiskunnallisen muutoksen ollessa käynnissä

Aatteiden nousu Aksiaaliselle ajalle ominaista oli erityisesti: 1. ihmiselämän merkityksen etsiminen ja pohtiminen 2. maallisesta vallasta ja hierarkisesta pappisvallasta (esim. Egypti) riippumattomien profeettojen ja uskonnollisten ja filosofisten ajattelijoiden suosion ja merkityksen kasvu Aikaa myöten näistä kehittyi oma vaikutusvaltainen eliittinsä, joka joutui usein törmäyksiin hallitsevan maallisen ja uskonnollisen vallan kanssa (Sokrates, Jeesus, Zarathustra jne.) Profeetat ja muut ajattelijat myös kiertelivät usein ja näiden luo tultiin pitkienkin matkojen takaa, mikä johti ajatusten leviämiseen ja yhdistymisiin muiden ajatusten kanssa => ideologinen dynamismi

Harry Redner Australialainen politiikantutkija, aatehistorioitsija ja sosiologi Pohtinut erityisesti sivilisaatioiden kehitystä erilaisten mentaliteettien ja representaatiotapojen kautta Kutsuu lähestymistapaansa Vicon ja Comten positivismin yhdistelmäksi ( Vicomtian ) Vicolta syklisyys ja Comtelta lineaarisuus, yhdistelmänä eräänlainen spiraali

Rationaalisuuden ideaalityypit (Redner) 1. Primitiivinen rationaalisuus 2. Traditionaalinen rationaalisuus 3. Klassinen länsimainen rationaalisuus 4. Moderni eurooppalainen rationaalisuus 5. Vallitseva globaali rationaalisuus tai rationalismi 6. Tulevaisuuden post- tai transhumaani rationaalisuus??

1. Primitiivinen rationaalisuus Primitiivinen rationaalisuus on vallinnut aikojen alusta ja edelleen varsin voimakkaana joskin tuskin puhtaana alkuperäiskansojen keskuudessa Fragmentteja jäljellä muissakin kulttuureissa ja rationaalisuuden lajeissa Tyypillistä konkreettisuus, välittömyys, naturalistisuus ja ajattomuus

2. Traditionaalinen rationaalisuus Traditionaalinen rationaalisuus alkoi ns. korkeakulttuurien synnyn myötä ja on jatkunut erilaisissa muodoissaan erityisesti länsimaisen kulttuuripiirin ulkopuolella Tyypillistä systemaattisuus, muodollisuus, sääntösidonnaisuus, traditiosidonnaisuus ja koherenttius

3. Klassinen länsimainen rationaalisuus Klassinen länsimainen rationaalisuus alkoi antiikista ja erityisesti ns. aksiaalisista kulttuureista (vrt. Jaspers) ja vaikutti erityisesti kreikkalaisessa, juutalaisessa, intialaisessa ja kiinalaisessa kulttuurissa Tyypillistä käsitteellisyys, loogisuus, käsitehierarkkisuus, logosentrismi ja generatiivisuus

4. Moderni eurooppalainen rationaalisuus Moderni eurooppalainen rationaalisuus alkoi kaupan ja tieteiden kehityksen myötä 1600-luvulla Tyypillistä analyyttisyys, kriittisyys, aktiivisuus, epähistoriallisuus ja itsekonstituoivuus Toisessa vaiheessaan 1700-luvun lopulta alkaen se on myös yhä selvemmin progressiivista, teknologista ja välineellistä

Uusi representaatiotiede Redner: A New Science of Representation, 1994 Neljä ideaalityyppiä, joilla kytkentä sekä edellä mainittuihin mentaliteettien ideaalityyppeihin että Vicon trooppeihin Keskeinen muuttuja representaatioetäisyys eli kuinka kaukana merkki ja sen kohde mentaalisesti tai konseptuaalisesti ovat toisistaan 1. Fetisistinen representaatio 2. Ikoninen representaatio (vrt. Peirce) 3. Mimeettinen representaatio 4. Representationalistinen representaatio

1. Fetisistinen representaatio Fetisistisessä representaatiossa representoija ja representoitu samastetaan mahdollisimman pitkälle toisiinsa eli representaatioetäisyys hyvin pieni Paradigmaattinen tapaus juuri fetissi, jossa jumaluus konkreettisesti kiinni esineessä Viestintä pääosin suullista Ajattelu pääosin konkreettista ja epäkäsitteellistä (vrt. primitiivinen rationaalisuus)

2. Ikoninen representaatio Ikonisessa representaatiossa representaatiosuhde myös varsin kiinteä ja perustuu samuuteen, mutta ehdollistettuun ja rajattuun Paradigmaattinen tapaus ikoni on pyhä, mutta vain tietyssä kontekstissa ja tietyin menoin pyhitettynä Ikonisuus liittyy erityisesti korkeakulttuureihin, kirjoitus- ja lukutaitoon sekä kehittyvään hierarkiaan, jotka määrittävät ne ehdot, joilla pyhitys tapahtuu Keskeisiä muotosidonnaiset riitit, kodifikaatiot ja yleensä säännöt niin uskonnollisessa kuin maallisessakin kontekstissa Vallan symbolit keskeisiä; pyramidit, valtavat palatsit, temppelit ym. Vrt. traditionaalinen rationaalisuus

3. Mimeettinen representaatio Mimeettisessä representaatiossa keskeistä ei enää samuus vaan samanlaisuus jonkun tekijän suhteen (vrt. metaforat) Tyypillisiä erottavia tekijöitä edellisestä ikonoklasmi eli irrottautuminen kuvien ja esineiden pyhyydestä ja keskittyminen siihen, mitä ne edustavat Liittyy aksiaaliseen vallankumoukseen (vrt. edellä) ja ajattelun osittaiseen abstrahoitumiseen Keskeistä silti yleinen harmonia ja eri kokoluokan ja eri kategorioiden ilmiöiden analogisuus ja liittyminen toisiinsa Tyypillistä ajatus mikro- ja makrokosmoksen samanlaisuudesta Yhteiskunta malli taivaasta ja päinvastoin Vrt. klassinen länsimainen rationaalisuus

4. Representationalistinen representaatio Irtautuminen harmonia- ja yhteensopivuuskriteereistä ( mimetoklasmi ) Liittyy Euroopassa vahvasti uskonpuhdistukseen ja sen eri muotojen käsitykseen ehtoollisesta. Missä määrin ehtoollisleipä ja viini ovat, viittaavat tai edustavat Kristuksen ruumista ja verta Katolinen näkemys lähinnä ikoninen eli leipä ja viini todella muuttuvat Kristuksen ruumiiksi ja vereksi (ns. transsubstantiaatio-oppi)

Kalvinismi ja hengellinen reaalipreesens Hengellisessä reaalipreesensissä Kristus on läsnä vain hengellisesti, ei ruumiillisesti Konventioon perustuva symbolinen tulkinta, ei kirjaimellinen edes osittain Paradigmaattinen tapaus representationaalisesta representaatiosta eli representaatioprosessi on itsetietoista ja määrittää itse omat ehtonsa Pidetään modernin ihmiskäsityksen perusedellytyksenä (vrt. moderni eurooppalainen rationaalisuus)

Kooste edellisistä Ajattelija /Kausi Vico Comte Cassirer Jaspers/Spen gler Primitiiviset kulttuurit Jumalten aika Teologinen vaihe Ekspressiivinen ajattelu Maaginen kulttuuri Redner Primitiivinen rationaalisuus / Fetisistinen representaatio Vanhat korkeakulttuurit Sankarien aika Teologinen vaihe Representatiivinen ajattelu Aksiaalinen aika / Maaginen kulttuuri Traditionaalinen rat./ Ikoninen repr. Antiikki/ Keskiaika Ihmisten aika Metafyysinen vaihe Signifikatiivinen ajattelu Aksiaalinen aika / Apolloninen kulttuuri Klassinen länsimainen rat. / Mimeettinen repr. Keskiaika / Uusi aika Ihmisten aika Metafyysinen vaihe Signifikatiivinen ajattelu Faustinen kulttuuri Moderni eurooppalainen rat. / Representationalismi Nykyaika Ihmisten aika Positiivinen vaihe Signifikatiivinen ajattelu Faustinen kulttuuri Globaali rationalismi / Repr. repr.

Uskonto ja myytit Myytti eli jumalaistaru (kr. mythos, 'puhe', 'kertomus', 'tarina') on jumalia, yliluonnollisia olentoja, maailman syntyä tai muuta vastaavaa aihetta käsittelevä taru Myytti kuuluu yleensä kiinteästi johonkin laajempaan mytologiaan eli jumaltarustoon Myytit voivat sijoittua muinaisiin aikoihin, ihmiskunnan alkuhämärään tai maailman syntyhetkiin Uskonnollinen myytti on usein kuvaus myyttisestä alkuajasta, jolloin toiminnan tai tapahtuman esikuva luotiin Myytit kantavat prosessoivat merkityksiä narratiivisessa ja ihmisille tutussa ja helposti muistettavassa (vrt. runopoljento ja rytmi) muodossa aluksi suullisessa ja vasta myöhemmin kirjallisessa muodossa

Myytit ja riitit Myytit ovat vahvasti sidoksissa riitteihin ja rituaaleihin, ja erityisen tärkeitä ovat myytit pyhästä alkuajasta, jolloin maailma ja ihminen syntyi Esimerkiksi metsästäjä seurasi mytologiassa kuvatun ensimmäisen metsästäjän toimia ja käsitti ne pyhiksi ja parannusrituaalia suorittava šamaani käytti parantamisessa maailmansyntymyyttiä apunaan Melkein kaikelle oli oma myyttinen alkuperänsä, joka sijoittui useimmiten juuri myyttiseen alkuaikaan

Riitti Riitti (lat. ritus 'tapa', 'toimitus') on juhlameno tai uskonnollinen toimitus Riitillä on tietty suorittamistapa ja se voi olla yksilön tai yhteisön suorittama. Useimmiten riitin suorittaa tehtävään erikoistunut henkilö, kuten šamaani tai pappi Monissa kulttuureissa arkisetkin elinkeinonharjoittamiseen liittyvät tapahtumat ovat saaneet seremoniallisen luonteen Sosiologiassa riitillä voidaan viitata mihin tahansa symboliseen käyttäytymiseen, joka toistuu sopivina hetkinä ja ilmaisee tyylitellyssä muodossa jotakin ryhmän tai yksilön tunnustamaa arvoa tai päämäärää Riitit toistavat ja uusintavat merkityksiä

Riittien pääryhmät 1. Kalendaaririitit ovat vuodenaikojen ja elinkeinokausien mukaan säännönmukaisesti toistuvia seremonioita. Myöhemmin kalendaaririitit on liitetty tiettyihin kalenteripäiviin 2. Siirtymäriitit ovat useimmiten yhteisön järjestämiä seremonioita jotka liittyvät yksilön sosiaalisen aseman (statuksen) muutokseen (initiaatio). Siirtymäriitit ovat usein kolmivaiheisia; niihin liittyy irtautumisriittejä, vaihderiittejä ja liittymäriittejä Siirtymäriitin tarkoitus on selittää yksilölle ja ryhmälle yhteisörakenteessa tapahtunut muutos 3. Kriisiriitit liittyvät kriittisiin tapahtumiin kuten asuinpaikan vaihtoon, uuden asian aloittamiseen, kuten myös yllättävien onnettomuuksiin. Kriisiriittien avulla yksilö ja yhteisö saavat apua kriisitilanteen ohittamiseen ja kestämiseen

Rituaali Rituaali tarkoittaa uskonnollisen toimituksen tai muun juhlamenon vakiintunutta suoritustapaa tai tällaista toimitusta, varsinkin palvontamenoja Usein sanoja riitti ja rituaali käytetään synonyymeinä Uskonnollisella rituaalilla on usein esikuva, joka toimii mallina rituaalin suorittamiselle. Tämä esikuva kerrotaan mytologiassa, joka kertoo myyttisestä alkuajasta, jolloin todellisuuden malli luotiin Rituaali on siis todeksi tehtyä myyttiä Tämän vuoksi esimerkiksi varhaiskantaisten uskontojen parannusrituaalissa samaani saattaa toistaa luomistapahtuman. Kristillisessä perinteessä ehtoollinen viittaa aina Jeesuksen asettamaan ehtoolliseen

Rituaali ja muoto Uskonnon alueella rituaali toimii keinona erottaa pyhä ja arkipäiväinen eli profaani toisistaan ja siirtyä pyhän alueelle Kolmen em. riittien perustyypin ohella muukin uskonnollinen toiminta (jumalanpalvelukset, rukoukset ym.) saavat usein määrämuotoisen ritualistisen muodon, jossa eri osilla ja visuaalisilla symboleilla oma vakiintunut ja usein tarkastikin määritelty merkityksensä Monissa maallisissa yhteyksissä myös omat symboliikaltaan tarkkaan määritellyt rituaalinsa ja seremoniansa

Myyttien piirteitä Myytit ovat yhteisiä, jonkin kulttuuripiirin ihmisten jakamia ja tuntemia Myyttien tarkoituksena on toimia maailmankuvan rakennusaineena sekä vahvistaa ja perustella yhteisön moraalikäsityksiä sekä yhteiskuntajärjestystä Myytit jäsentävät myös tunnekokemuksia ja ohjaavat ja antavat mallin niihin uskovien ihmisten toiminalle Myytit eroavat saduista niin, että satuihin ei uskota oikeasti, mutta myyttejä pidetään totena tavalla tai toisella, jos ei sananmukaisesti, niin ainakin vertauskuvallisesti. Niillä on merkitys

Tyypillisiä myyttien lajeja 1. Etiologiset eli alkuperämyytit pyrkivät selittämään eri asioiden kuten maailmankaikkeuden tai ihmisen alkuperän tai synnyn. Keskeisiä eri kulttuurien riiteissä ja palvontamenoissa 2. Sankarimyytit kertovat sankareista 3. Pelastusmyytissä kerrotaan pelastustarina 4. Rituaaliset myytit ovat osa riittiä ja se voidaan toistaa riitin yhteydessä. Tarkoituksena on "palaaminen" myyttiseen alkuaikaan, kuten esimerkiksi ehtoollisessa 5. Eskatologiset myytit selittävät lopun aikoja, esimerkiksi Johanneksen ilmestyskirja tai Danielin kirja

Mytologia Mytologia eli jumalaistarusto on kansan tai heimon myyttien järjestelmä, yhteinen tarusto ja uskomusten kokonaisuus Kansojen, heimojen tai muiden sivilisaatioiden mytologiat ovat kehittyneet pitkän ajan kuluessa, ja ne sisältävät erityyppistä ja eri aikakausilta peräisin olevaa aineistoa Mytologia välittyy tavallisesti suullisena perimätietona, mutta joskus myytit kootaan eepoksiksi ja kirjoitetaan muistiin Mytologia semioottinen kokonaisuus, joka pyrkii antamaan vastaukset kaikkeen ja jota täydennetään tarvittaessa

Mytologioiden kehitysvaiheita Paleoliittisella kaudella, ennen maanviljelyyn siirtymistä uskonnollisuus lähinnä šamanistisia ja animistista Kaikkialla, esineissä ja erityisesti luonnonolioissa, läsnä henkiolentoja ja pyhyys Henkitodellisuus osa elämää niin voimakkaasti, ettei varsinaisesti "maallisesta" voida puhua Jumalia ja henkiolentoja useita ja ne ovat ihmisille läheisiä ja arkipäiväisiä hahmoja, lukuun ottamatta ehkä kaukaista ja pelättyä taivaanjumalaa Sankarimyytit liittyivät usein šamaaneihin

Animatismi Animatismi eli luonnon elollistaminen tarkoittaa tapaa selittää kaikki ympärillä oleva eläväksi ja hahmottaa elottomat esineet ja persoonattomat ilmiöt tunteviksi, tahtoviksi ja toimiviksi, ilman että tähän hahmottamiseen välttämättä liittyisi kuvitelmaa selväpiirteisestä persoonasta tai sielusta Kun ankaran ukonilman aikana tuumimme, "mihinkähän se iskee", niin itse asiassa tuo 'se' sisältää mielteen toimivasta ja tahtovasta ilmiöstä, vaikkemme varsinaisesti omaa mitään käsitystä esimerkiksi ukkosen jumalasta Koska ihminen toimii intentionaalisesti motiiviensa perusteella, myös eläinten toiminta ja luonnonilmiöt miellettiin analogisesti intentionaalisen agentin aikaansaamiksi => luonnon ja eläinten antropomorfisointi

Animismi Animismi eli sielu-usko on käsitys, jonka mukaan kaikilla olioilla on sielu Antropologi Edward Tylor esitti teoksessaan Primitive Culture vuonna 1871 käsitteen animismi alkukantaisten kulttuurien uskonnoille, joiden mukaan jokainen luonnonesine, kuten kivi, puu tai vesiputous, on jumala tai sen ilmentymä Ihmisillä henkiaines on sielu, joka jää jäljelle ruumiin kuoltua Animismia esiintyy alkukantaisten kulttuurien uskomusten ohella myös rinnakkain järjestäytyneiden uskontojen kanssa, esimerkiksi buddhalaisuudessa

Šamanismi Šamanismi tarkoittaa uskonnollista kulttuuria, jossa šamaanilla on keskeinen osa Šamaani on yhteisön jäsen, jolla uskotaan olevan erityisiä yliluonnollisia taitoja. Hän on usein parantaja ja ennustaja, hän neuvoo monenlaisissa ongelmissa ja toimii yhdyssiteenä henkimaailman ja ihmisten välillä Šamanismiin liittyy usein muuttuneiden tajunnantilojen käyttö yhteytenä henkimaailmaan Joskus henkimaailmaan pyritään myös unessa tai sitä haetaan huumaavilla aineilla, rytmikkäällä musiikilla ja laululla, toistuvilla tanssiliikkeillä ja muilla toistuvilla rituaaleilla

Totemismi Totemismi tarkoittaa yliluonnollista yhteyttä jonkin ihmisryhmän ja eläin- tai kasvilajin tai luonnonilmiön välillä Totemismi on lähinnä hajanaista kansanuskoa, jolta puuttuu uskonnolle tyypillinen yhtenäinen maailmanselitys Totemistiset kertomukset ja käsitykset toimivat heimoyhteisöjen ryhmäidentiteetin tärkeänä perustana Totemismia on harjoitettu samanlaisena eri puolilla maailmaa kansallisista ja historiallisista eroista riippumatta

Toteemi Toteemi on mikä tahansa luonnollinen tai yliluonnollinen kohde, yleensä luonnonilmiö, kasvi, olento tai eläin, johon ihmisen uskotaan olevan maagisessa yhteydessä Ihminen, jolla on toteemi, kokee omaavansa toteeminsa voimia ja olemusta Toteemi voi yhdistää myös joukkoa ihmisiä tai kokonaista heimoa Toteemiuskoon kuuluu käsitys, että eri ihmisillä tai ryhmillä (klaaneilla) on eri toteemit, joiden mukaan osa näiden ihmisten piirteistä määräytyy

Kosmos Kosmos (kr. κόσμος) tarkoittaa maailmankaikkeutta, erityisesti järjestyneenä kokonaisuutena ja järjestäytymättömän kaaoksen vastakohtana Alkujaan sana on tarkoittanut paitsi järjestystä ja järjestelmällistä asetelmaa, myös koristetta Kauneudenhoitoa tarkoittavat sanat kosmetiikka ja kosmetologia on johdettu sanasta kosmos Sanalla kosmografia on tarkoitettu kaikkeuden yleisten piirteiden kuvausta, selittävän tähti- ja maantieteen yhteensovitusta, sekä taivaan että maan kuvaamista

Alkumuna Alkumuna on useiden etnisten ryhmien muinaisten tai luonnonuskontoon liittyvien käsitysten mukainen maailman alku ja synnyttäjä Taustalla tietysti munan tuttuus ja konkreettisuus ja miten näennäisesti elottomasta syntyy elävää => luonteva maailmansyntymyytin metafora Monissa uskomuksissa maailma syntyy, kun alkumuna pirstoutuu Looginen ongelma tietysti, mistä munan muniva alkulintu on syntynyt eli klassinen muna-kana ongelma siis Joissain uskomuksissa alkumuna jää ehjäksi, ja sen kuori on taivaankansi, keltuainen aurinko

Synty ja syntysanat Synty on jonkun asian myyttinen alkuperä suomalaisessa mytologiassa Syntysanat on syntyä selittävä kertomus Synnyt ovat olleet tärkeä osa muinaista maailmankuvaa Alkuperän ja menneiden vaiheiden uskottiin olevan olennainen osa kaikkia asioita (kausaalinen jatkuvuus ja merkityksen tarve) Uskottiin, että alkuperän tuntemisen avulla asioita saatettiin tuntea ja hallita

Synty, nimi ja hallinta Synty ei ole pelkästään sanallinen kertomus, vaan myös yliluonnollinen ilmiö tai ominaisuus, joka kuuluu kaikkeen olevaiseen samaan tapaan kuin myyttisesti uskottiin nimen kuuluvan Asioita voitiin hallita myös lausumalla niiden nimi, ja siksi täytyi käyttää kiertoilmauksia, jos asioista haluttiin puhua vaikuttamatta niihin Kaikkien asioiden syntyjä ei tunnettu, mutta silti kaikilla asioilla ajateltiin olevan syntynsä yhtä välttämättä kuin asioilla on nimet Näkyvän nimen ohella mahdollisia myös maagisia ominaisuuksia omaavat tosinimet

Tosinimi Tosinimi on kohteensa nimi, joka ilmaisee sen todellista luonnetta Magiassa, uskonnollisessa invokaatiossa ja mystiikan mantroissa kohteisiin viittaaminen pyhän kielen sanoilla keskeistä ainakin antiikista ajoista asti Kansanperinteessä henkilön tai olennon (ehkä jopa jumalan) tosinimen tunteminen antaa voiman vaikuttaa tähän maagisesti Renessanssin demonologia perustuu ajatukseen, että demoniin saadaan valtaa tietämällä sen tosinimi (vrt. manaus) Muinaiset juutalaiset uskoivat Jumalan nimen olevan niin voimallinen, että sen lausuminen kiellettiin Myös nykykristittyjen fraasia "Isän, Pojan ja Pyhän hengen nimeen" käytetään taikasanojen tavoin

Manaus Manaus tarkoittaa joko henkiolentojen esiin kutsumista tai karkottamista eli eksorkismia (kr. eksorkismos) Manauksen käsite on hyvin vanha ja edelleen osa useita uskontoja Aasialaisissa kulttuureissa usko pahoihin henkiin on ollut kautta aikojen vahva, ja myös eksorkismi on säilynyt osana kulttuuria Manauksen suorittava henkilö eli manaaja on usein pappi, šamaani tai muu sellainen henkilö, jolla uskotaan olevan erityisiä henkivoimia tai taitoja

Loitsu Loitsut ovat lausuttujen, kuiskattujen, ajateltujen tai laulettujen sanojen ketjuja, joilla on tarkoitus vaikuttaa tapahtumien kulkuun tai aikaansaada jotain tapahtumaan yliluonnollisesti Kiroamisella pyritään toisen vahingoittamiseen elämässä tai jopa elämän jälkeen Loitsut ovat perinteisesti liittyneet moniin uskontoihin, esimerkiksi Euroopan vanhoihin uskontoihin Kristinuskon levittyä Eurooppaan ei-kristillisistä loitsuista tuli noituuden eräs merkki. Kuitenkin myös kristinuskoon on kuulunut pakanallisia loitsuja muistuttavia toimituksia, kuten pahojen henkien ulos manaaminen

Synty ja luonto Joskus loihdinnan kohdetta käsketään etsimään itse oma syntynsä Myös jokaisella ihmisyksilöllä oli oma syntynsä päätellen loitsuista, joissa synty rinnastettiin luontoon, ihmisen henkilökohtaiseen suojelushaltijaan Tämä synty-luonto oli selvästi henkiolento, eikä sitä kuviteltu pelkäksi sanalliseksi kertomukseksi Sananmukaisesti luonto tarkoittaa synnytettyä, joten on mahdollista, tosin vain arvelujen varassa, että luonto ja synty olisi rinnastettu yleisemminkin, muidenkin kuin ihmisten kohdalla Monilla asioilla arveltiin olevan paitsi luonto, myös synty

Maailmanpuu Maailmanpuu on myyttinen puu, joka sitoo taivaan ja maan yhteen tai kannattaa taivasta Maailmanpuu sijaitsee maailman keskellä ja on siis eräänlainen maailmanpylväs Puu tunnetaan monissa kulttuureissa myös elollisen luonnon tai koko maailman vertauskuvana tai rakenteena Useissa mytologioissa eri maailmat tai maailman eri tasot sijaitsevat päällekkäin, ja jättimäinen puu sitoo ne yhteen Puun sijalla saattaa olla myös jokin muu taivaan ja maan yhdysside, kuten pylväs, vuori, tikapuut, köysi tai jono nuolia

Maailmanpuu ja -kaikkeus Maailmanpuu on tulkittu nykytutkimuksessa toisinaan myös maailmankaikkeuden metafyysiseksi kuvaksi tai selittäjäksi Yleinen ajattelun abstrahointiprosessi; isot ja korkeat asiat yleensä vahvoja ja pelottavia, siksi jumalat ovat usein taivaissa ja puu näyttäisi yhdistävän maan ja taivaan hyvin konkreettisestikin Ihmisuhrien sydämen lävistäminen puisella keihäällä, tai pahantekijöiden hirttäminen ison puun oksille voivat osaltaan heijastella maailmanpuumyyttiä

Skandinaavien kosmos Maailmanpuu (Yggdrasil) oli muinaisskandinaavisessa mytologiassa jättiläismäinen puu, joka kytki yhteen kaikki kosmologian 9 maailmaa Joko saarni tai marjakuusi (ikivihreys) Alkoholi Yggdrasilin mahlaa, ja sen juominen on saattanut olla jopa pyhä toimitus => edelleenkin alkoholiin ja sen nauttimiseen liittyy laaja mytologia ja kansanperinne Wagnerin Sormus-tetralogiassa esiintyy iso saarni

Elämän ja tiedon puut Elämän puu on yleinen aihe myös muinaisen Lähi-idän kansojen kulttuurissa Tavallisesti kyseessä on myyttinen puu, joka antaa kuolemattomuuden 1. Mooseksen kirjassa kerrotaan, kuinka Jumala istuttaa Eedenin puutarhaan kaksi puuta: elämän puun sekä hyvän- ja pahantiedon puun Elämän puu on kuvattu lukemattomia kertoja muinaisen Lähi-idän ja Egyptin taiteessa. Se on keskeinen symboli muun muassa Kabbalassa eli tooran mystisessä tulkinnassa

Tiedonpuu ja ikuinen elämä Jumala asettaa kerubit sekä salamoivan, leimuavan miekan vartioimaan elämän puulle johtavaa tietä, sillä Ihminen on nyt kuin me: hän tietää sekä hyvän että pahan. Ettei hän nyt vain ota elämän puusta hedelmää ja syö ja niin elä ikuisesti! Kerubit, miekka ja ajatus kuolemattomuuden tavoittelusta viittaavat muinaisitämaiseen mytologiaan (erityisesti assyrialaiseen), josta Vanhaan testamenttiin on lainattu myyttisiä symboleja Jumala kateellinen ihmisille ja pelkää näiden ikuista elämää..?? => Tiettyjen uskonnollisten piirien vastustus elämän pidentämistä ja muita ihmisen puuttumisia omaan elämäänsä (vrt. Prometheus ja Frankenstein)

Kabbala Kabbala on juutalainen mystinen traditio, jota kehitettiin keskiajalla Euroopassa, ja joka elää edelleen Kabbala on Tooran mystistä tulkintaa ja siihen kuuluu mm. lukujen ja geometrian mystiikkaa Kabbalan harjoittajat uskovat saavansa salattua tietoa tai keinoja päästä paratiisiin ohi erilaisten vartijoiden ja ovien (vrt. ed.) Kabbala tulee heprealaisesta sanasta kibl, joka merkitsee antaa eli jättää tietona, niin että kabbala sanatarkasti merkitsee perintötietoa, traditiota, joka kulkee suusta korvaan salaisena tietona

Sefirat ja elämänpuu Kabbalassa maailmankaikkeutta jäsennetään elämänpuu - symbolin kautta Elämänpuu koostuu kymmenestä sefirasta, joista kukin ilmentää tiettyjä olemassaolon piirteitä, ja sefiroita yhdistävistä yhteensä 22 polusta Ensimmäinen sefira, Keter, ilmentää ykseyttä Jumalassa, kun taas kymmenes sefira, Malkhut, symboloi maanpäällistä todellisuutta Monet kabbalisteista pyrkivät kulkemaan sefiroita yhdistäviä polkuja pitkin Malkhutista, maanpäällisestä todellisuudesta, aina Keteriin asti Mystisenä traditiona Kabbala muistuttaa muita mystisiä traditioita, joissa mystikko pyrkii hyödyntämään tradition viisautta (gnosis) saavuttaakseen ykseyden Jumalan kanssa

Elämänpuun 10 sefiraa 1. Keter - Kruunu 2. Hochma - Viisaus 3. Binah - Ymmärrys 4. Hesed - Armo 5. Gibura - Voima/Oikeus 6. Tiferet - Kauneus/Luovuus 7. Netzach - Voitto 8. Hod - Loisto 9. Yesode - Perusta 10. Malkuth - Valtakunta