PERIMMÄISIIN KYSYMYKSIIN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PERIMMÄISIIN KYSYMYKSIIN"

Transkriptio

1 JOHDANTO USKONTOON USKONTO ILMIÖNÄ Koska uskontoa on vaikea määritellä, tyydytään usein siihen, että mainitaan uskonnon kolme keskeisintä piirrettä: 1. Uskontoon liittyy käsitys YLILUONNOLLISESTA. Uskontoon liittyy asioita, joita ei voi havaita normaaleilla aisteilla, esimerkiksi Jumala. 2. Uskontoon kuuluu käsitys PYHÄSTÄ. Pyhä tarkoittaa asiaa, jota erityisesti kunnioitetaan. Esimerkiksi pyhää kirjaa ja pyhää rakennusta kunnioitetaan uskonnossa. 3. Uskonnot vastaavat ns. PERIMMÄISIIN KYSYMYKSIIN. Uskonnot vastaavat omilla tavoillaan perimmäisiin kysymyksiin, joita ovat esimerkiksi Mitä on kuoleman jälkeen? tai Miksi on kärsimystä? Uskonnon aseman heikkenemistä kutsutaan maallistumiseksi. MAAILMANKUVA JA MAAILMANKATSOMUS Maailmankuva on ihmisen käsitys maailmasta. Ihmisen maailmankuva vastaa esimerkiksi seuraaviin kysymyksiin: miten maailma on syntynyt? onko olemassa Jumala? mitä ufot ovat? Maailmankatsomus on ihmisen kokonaisnäkemys maailmasta. Se sisältää sekä maailmankuvan että etiikan. Etiikka = ihmisen käsitys oikeasta ja väärästä hyvästä ja pahasta.

2 Ihmisen maailmankatsomus vastaa esimerkiksi seuraaviin kysymyksiin: autanko muita? roskaanko luontoa? uskonko Jumalaan? mihin pyrin elämässäni? pojilla: menenkö armeijaan? LUONNONUSKONNOT Luonnonuskonnot ovat usein syrjäisten heimojen uskontoja. Luonnonuskonnoilla EI ole pyhää kirjaa. Luonnonuskonnoille tyypillistä on shamanismi, jossa shamaani ottaa yhteyttä henkiin. Shamaani on myös heimon parantaja. LUONNONUSKONTOJEN KÄSITTEET PANTEISMI = käsitys, jonka mukaan jumala/jumaluus on kaikkialla - jumaluus ympäröi meitä. Jumala tai jumaluus on ilmassa, vedessä, metsän puissa ja kivissä, ihmisissä jne. ANIMISMI = käsitys, jonka mukaan joka asialla on oma sielunsa. Esimerkiksi joka puulla, kivellä ja eläimellä on omat sielunsa. MANA = yliluonnollinen kyky ja voima, jota on mm. shamaanilla. Esimerkiksi shamaanin kyky kestää kipua ja shamaanin kyky puhua hengille. TABU = kielletty asia. Tabu-asiaan ei saa mennä, siitä ei saa puhua, sitä ei saa koskettaa. Tabuja voivat olla esimerkiksi vainaja tai hautausmaa, uhrilehto, jumalan nimi, nainen kuukautistilassa jne. MYYTTI = kertomus, joka kertoo, miten jokin asia on syntynyt (esimerkiksi maailmansyntymyytti) RIITTI/RITUAALI = uskonnollinen toimitus MAGIA = yliluonnolliseen vaikuttamista jollain rituaaleilla. Magiassa ei jumalalta pyydetä (esim. rukoilemalla), vaan yliluonnolliseen voimaan vaikutetaan suoraan.

3 VALKOINEN MAGIA = yliluonnolliseen vaikuttamista (rituaaleilla), päämääränä hyvä, esim. parantaminen, rikastuminen yms. MUSTA MAGIA = yliluonnolliseen vaikuttamista (rituaaleilla), päämääränä paha, esim. aiheutetaan sairautta, kuolemaa ja köyhtymistä MAAILMANUSKONTOJEN SUURUUSJÄRJESTYS: 1. Kristinusko suurin 2. Islam 3. Hindulaisuus 4. Buddhalaisuus SUURET MAAILMANUSKONNOT HINDULAISUUS HINDULAISUUDEN TUNNUS ON PYHÄ OM-TAVU Hindulaisia on noin 915 milj., erityisesti Intiassa. Pääjumalat Brahma - luojajumala Višnu - rakkauden jumala Šiva - hävittäjä ja rakentaja Hindulaisuudessa on lukemattomia (jopa miljoonia) jumalia. Inkarnaatio = jumalan tulo ihmiseksi, esim. Šiva Krišna-paimenjumala

4 Pyhä kirja - Veda-kirjat Kastit pappiskasti aatelis- eli sotilaskasti kauppiaskasti palvelijakasti kastittomat Kastiväri PUNAINEN KELTAINEN MUSTA MUSTA Meditaatio keskeistä, mm. jooga Lehmien kunnioitus lehmä vastaa äitiä. JOOGA Jumalille uhrataan temppeleissä ruokaa, kukkia Tuli puhdistaa. Jumalpatsaiden edessä heilutettavaa liekkiä kutsutaan tuliuhriksi. Myös vesi puhdistaa papit jakavat lusikalla jumalpatsaiden pesuvettä ja ihmiset siunaavat sillä itsensä (pyyhkivät sen kasvoilleen ja päähänsä) temppeleiden altaissa ja pyhissä joissa puhdistautumisriitti Pyhät joet pyhin on Ganges. Pyhiinvaellukset pyhiin kaupunkeihin ja pyhien jokien rannoille. Pyhin kaupunki on Varanasi (eli Benares eli Kaši).

5 Hindujumalia Vishnu, rakkauden jumala, ja puolisonsa Laksmi. Šiva, tuhon ja uudelleen luomisen jumala, ja puolisonsa Parvati sekä Nandi-härkä. Rama, yksi Višnun muodoista, on hyveellinen ja sankarillinen taistelija ja kuningas. Kali on raivoisa jumalatar, joka vaatii veriuhreja (kanoja ). Paimen Krišna soittaa huilua. Krišna-jumala on Višnun inkarnaatio. Radhajumalatar rakastaa Krišnaa. Suomeenkin levinneessä Krišna-liikkeessä palvotaan Krišnaa.

JOHDANTO USKONTOON SUURET MAAILMANUSKONNOT HINDULAISUUS USKONTO ILMIÖNÄ

JOHDANTO USKONTOON SUURET MAAILMANUSKONNOT HINDULAISUUS USKONTO ILMIÖNÄ JOHDANTO USKONTOON USKONTO ILMIÖNÄ Koska uskontoa on vaikea määritellä, tyydytään usein siihen, että mainitaan uskonnon kolme keskeisintä piirrettä: 1. Uskontoon liittyy käsitys yliluonnollisesta. 2. Uskontoon

Lisätiedot

VARHAISKANTAISET USKONNOT ELI ALKUPERÄISKANSOJEN USKONNOT

VARHAISKANTAISET USKONNOT ELI ALKUPERÄISKANSOJEN USKONNOT VARHAISKANTAISET USKONNOT ELI ALKUPERÄISKANSOJEN USKONNOT Varhaiskantaisten uskontojen kannattajia on tällä hetkellä noin 1,5 % eri uskontojen kannattajista. Varhaiskantaisiksi uskonnoiksi kutsutaan uskontoja,

Lisätiedot

ITÄMAINEN USKONNONFILOSOFIA

ITÄMAINEN USKONNONFILOSOFIA ITÄMAINEN USKONNONFILOSOFIA Intia ja Kiina FILOSOFIAA VAI USKONTOA? Hindulaisuus Buddhalaisuus Taolaisuus Konfutselaisuus TIETO Tieto tai tietämys korvaa käsitteen usko itämaisessa uskontoperinteessä MUSTAVALKOISUUS

Lisätiedot

KOEKYSYMYKSIÄ IKI 7 -OPPIKIRJAN SISÄLTÖIHIN

KOEKYSYMYKSIÄ IKI 7 -OPPIKIRJAN SISÄLTÖIHIN KOEKYSYMYKSIÄ IKI 7 -OPPIKIRJAN SISÄLTÖIHIN Sisällysluettelo I Usko Vakaumus Uskonto... 2 Käsitteiden määrittely... 2 Käsitteiden soveltaminen... 2 Kappalekohtaiset pienet esseetehtävät... 2 Laajemmat,

Lisätiedot

Matka Raamatun kastetilanteisiin. Niko Huttunen Dos., Helsingin yliopisto

Matka Raamatun kastetilanteisiin. Niko Huttunen Dos., Helsingin yliopisto Matka Raamatun kastetilanteisiin Niko Huttunen Dos., Helsingin yliopisto I Kristillinen kaste ja muut puhdistautumisrituaalit Puhdistautumisriitit tavallisia uskonnoissa Puhdistautumisriitti Ganges- virrassa

Lisätiedot

Terhi Utriainen HY, Maailmankulttuurien laitos

Terhi Utriainen HY, Maailmankulttuurien laitos Terhi Utriainen HY, Maailmankulttuurien laitos Uskontotiede Kuolema oman elämän keskellä ja omien arvojen mukaisesti Ars moriendi; kuolemisen taito? Monikulttuurisuuden haasteet: islam ja buddhalaisuus

Lisätiedot

Uskonto ja elämänkatsomus

Uskonto ja elämänkatsomus Uskonto ja elämänkatsomus Koodi Kesto Luokka Nimi Kuvaus D-0051 50 11-13 Bahrainin mykkä huuto 20.8.2013 Vuonna 2011 Bahrainia hallitseva sunnivähemmistö vaiensi demokratiaa vaatineen shiaenemmistön mielenosoitukset

Lisätiedot

Uskontojen maailmassa

Uskontojen maailmassa Uskontojen maailmassa Pelikortit ala- ja yläkouluun JOHDANTO Monikulttuuristuminen on nostanut esille tarpeen uudenlaiseen, käytännönläheiseen uskontodialogiseen keskusteluun ja oman taustansa tuntemiseen.

Lisätiedot

Uskontojen maailmassa. Pelikortit ala- ja yläkouluun

Uskontojen maailmassa. Pelikortit ala- ja yläkouluun Uskontojen maailmassa Pelikortit ala- ja yläkouluun JOHDANTO Monikulttuuristuminen on nostanut esille tarpeen uudenlaiseen, käytännönläheiseen uskontodialogiseen keskusteluun ja oman taustansa tuntemiseen.

Lisätiedot

Rakkaus ja suvaitsevaisuus. Pentti Tuominen 27.9.2015

Rakkaus ja suvaitsevaisuus. Pentti Tuominen 27.9.2015 Rakkaus ja suvaitsevaisuus Pentti Tuominen 27.9.2015 Rakkaus Suvaitsevaisuus Gnostilainen etiikka Hyvän ja pahan problematiikka Elämän tarkoituksen mysteeri Rakkaus Rakkauden nelijako (Platon): Storge

Lisätiedot

USKONTO 7. ja 8. luokka ( 7. vuosiluokalla 1½ viikkotuntia ja 8. luokalla ½ viikkotuntia)

USKONTO 7. ja 8. luokka ( 7. vuosiluokalla 1½ viikkotuntia ja 8. luokalla ½ viikkotuntia) USKONTO 7. ja 8. luokka ( 7. vuosiluokalla 1½ viikkotuntia ja 8. luokalla ½ viikkotuntia) TAVOITTEET tapoihimme, lakeihimme jne. ymmärtää, että erilaiset uskonnot muissa kulttuureissa määrittävät niiden

Lisätiedot

Niin kuin kaikilla muillakin asioilla, uskonnoilla on hyviä ja huonoja puolia.

Niin kuin kaikilla muillakin asioilla, uskonnoilla on hyviä ja huonoja puolia. JOHDANTO USKONTOON USKONTO ILMIÖNÄ Koska uskontoa on vaikea määritellä, tyydytään usein siihen, että mainitaan uskonnon kolme keskeisintä piirrettä: 1. Uskontoon liittyy käsitys YLILUONNOLLISESTA. Uskontoon

Lisätiedot

Paha ihminen. Miten ihmisestä tulee paha?

Paha ihminen. Miten ihmisestä tulee paha? Paha ihminen Miten ihmisestä tulee paha? Luennoitsijasta Veijo Fiskaali VTM: Käytännöllinen filosofia FM: Uskontotiede Tohtoriopiskelija Tietokirjailija: Itsetuhoinen uskonto, Huomioita uskonnollisesta

Lisätiedot

Uskontojen maailmassa

Uskontojen maailmassa Uskontojen maailmassa Pelikortit varhaiskasvatukseen JOHDANTO 2 Monikulttuuristuminen on nostanut esille tarpeen uudenlaiseen, käytännönläheiseen uskontodialogiseen keskusteluun ja oman taustansa tuntemiseen.

Lisätiedot

Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät. Evankelisluterilainen uskonto 7.11 USKONTO

Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät. Evankelisluterilainen uskonto 7.11 USKONTO 7.11 USKONTO Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät Uskonnon opetuksessa tarkastellaan elämän uskonnollista ja eettistä ulottuvuutta oppilaan oman kasvun näkökulmasta sekä laajempana yhteiskunnallisena ilmiönä.

Lisätiedot

Uskonto -käsite 1. Uskonto, religio, religion Uskonnolla tarkoitetaan yleensä uskoa jumalaan tai muuhun yliluonnolliseen, siihen turvautumista sekä si

Uskonto -käsite 1. Uskonto, religio, religion Uskonnolla tarkoitetaan yleensä uskoa jumalaan tai muuhun yliluonnolliseen, siihen turvautumista sekä si Kiinan tärkeimmät uskonnot: niiden historia, nykytila ja uskontojen välinen dialogi Paulos Huang 13.9.2011klo 10-12, 12, Helsinki pauloshuang@yahoo.com Uskonto -käsite 1. Uskonto, religio, religion Uskonnolla

Lisätiedot

Mikkelissä islamin opetus järjestetään keskitetysti ja yhdysluokkaopetuksena.

Mikkelissä islamin opetus järjestetään keskitetysti ja yhdysluokkaopetuksena. 13.4.6 Uskonto Islam Tässä oppimääräkuvauksessa tarkennetaan kaikille yhteisiä uskonnon sisältöjä. Paikalliset opetussuunnitelmat laaditaan uskonnon yhteisten tavoitteiden ja sisältökuvausten sekä eri

Lisätiedot

USKONTOTIETEEN UUDEN TUTKINTORAKENTEEN MUKAISISTA OPINTOJAKSOISTA JA NIIDEN TENTTIMISESTÄ VASTAAVAT HENKILÖT LUKUVUONNA

USKONTOTIETEEN UUDEN TUTKINTORAKENTEEN MUKAISISTA OPINTOJAKSOISTA JA NIIDEN TENTTIMISESTÄ VASTAAVAT HENKILÖT LUKUVUONNA USKONTOTIETEEN UUDEN TUTKINTORAKENTEEN MUKAISISTA OPINTOJAKSOISTA JA NIIDEN TENTTIMISESTÄ VASTAAVAT HENKILÖT LUKUVUONNA 2005 2006 TEOLOGINEN TIEDEKUNTA Perusopinnot Ust111 Uskontotieteen perusteet: Elisa

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Opetushallituksen määräämät sisällöt islamin opetukselle

Opetushallituksen määräämät sisällöt islamin opetukselle Opetushallituksen määräämät sisällöt islamin opetukselle Sivu 134 Opetuksen tehtävänä on antaa oppilaille laaja uskonnollinen ja katsomuksellinen yleissivistys. 134 Opetus perehdyttää oppilaita opiskeltavaan

Lisätiedot

- Valitse oheisesta listasta tai oman kiinnostuksesi mukaan maailmanuskontoihin liittyvä aihe/kysymys. Hyväksytä aihe opettajalla.

- Valitse oheisesta listasta tai oman kiinnostuksesi mukaan maailmanuskontoihin liittyvä aihe/kysymys. Hyväksytä aihe opettajalla. Maailmanuskonnot Itsenäinen tehtävä Ohjeet: - Valitse oheisesta listasta tai oman kiinnostuksesi mukaan maailmanuskontoihin liittyvä aihe/kysymys. Hyväksytä aihe opettajalla. - Selvitä kirjallisuuden,

Lisätiedot

Hindulaisuus sukellus tyystin toisenlaiseen todellisuuteen

Hindulaisuus sukellus tyystin toisenlaiseen todellisuuteen Hindulaisuus sukellus tyystin toisenlaiseen todellisuuteen Hindulaisuus on kannattajamäärältään maailman kolmanneksi suurin uskonto, mutta silti meille länsimaalaisille aika vieras. Se ei kovin paljoa

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Samuel, Jumalan palvelija

Nettiraamattu lapsille. Samuel, Jumalan palvelija Nettiraamattu lapsille Samuel, Jumalan palvelija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Tutkimustehtäviä hindulaisuuden harjoittamisesta

Tutkimustehtäviä hindulaisuuden harjoittamisesta Tutkimustehtäviä hindulaisuuden harjoittamisesta 1. Kumbha mela Kumbh mela on kolme kuukautta kestävä hindujen pyhiinvaellusjuhla. Tapahtuma järjestetään kolmen vuoden välein joko Allahabadin, Haridwarin,

Lisätiedot

Pakollisista kursseista UE3:a ei suositella tentittäväksi. Syventävät kurssit voi tenttiä, mutta soveltavia ei.

Pakollisista kursseista UE3:a ei suositella tentittäväksi. Syventävät kurssit voi tenttiä, mutta soveltavia ei. Uskonto (UE) Uskonnon opetukseen kaikille yhteiset aihekokonaisuudet sisältyvät seuraavasti. Opetuksessa annetaan valmiuksia osallistua seurakuntien ja muiden uskonnollisten yhteisöjen toimintaan. Opetuksessa

Lisätiedot

Samuel, Jumalan palvelija

Samuel, Jumalan palvelija Nettiraamattu lapsille Samuel, Jumalan palvelija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Pisteytysohjeet, syksy 2014

Pisteytysohjeet, syksy 2014 Pisteytysohjeet, syksy 2014 Laatijoina: Elina Siukonen, Anna Saurama, Tia Ahtinen, Outi Raunio-Hannula, Lauri Laine, Jaana Tahvanainen, Eija Suokko, Outi Taskilahti (siht.) Yleistä: Työryhmä piti kysymyksiä

Lisätiedot

ARVIOINTIASTEIKOT VUOSILUOKALLE 6. UO

ARVIOINTIASTEIKOT VUOSILUOKALLE 6. UO ARVIOINTIASTEIKOT VUOSILUOKALLE 6. UO TAKSONOMIATAULUKKO 6.lk. UO 6. luokka arvioitavat tavoitteet Etiikka T4, T8, T9, T10, T11 arvosanalle 5 Muistan yksittäisen kristillisen eettisen periaatteen. minulla

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for

Lisätiedot

Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo

Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo Nettiraamattu lapsille Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

FI Ortodoksinen uskonto

FI Ortodoksinen uskonto FI Ortodoksinen uskonto 28.3.2019 Koe on kaksiosainen. Osassa I on kuusi 20 pisteen tehtävää ja osassa II kolme 30 pisteen tehtävää. Saat vastata enintään viiteen tehtävään. Näistä tehtävistä enintään

Lisätiedot

5.15 Uskonto. Opetuksen tavoitteet

5.15 Uskonto. Opetuksen tavoitteet 5.15 Uskonto Uskonnonopetuksen tehtävänä on tukea opiskelijan uskontoihin ja katsomuksiin liittyvän yleissivistyksen muodostumista. Uskonnonopetuksessa tutustutaan uskontoihin ja uskonnollisuuden ilmenemismuotoihin

Lisätiedot

Perusopetuksen muiden uskontojen (islamin) opetussuunnitelma

Perusopetuksen muiden uskontojen (islamin) opetussuunnitelma 1 Lanula 14.6.2007 Perusopetuksen muiden uskontojen (islamin) opetussuunnitelma Islamin opetuksessa keskeistä on tutustuttaa oppilas monipuolisesti islamin uskontoon ja vahvistaa hänen islamilaista identiteettiään.

Lisätiedot

SUOMENKIELISTEN TIETOSANAKIRJOJEN ANTAMA KUVA HINDULAISUUDESTA

SUOMENKIELISTEN TIETOSANAKIRJOJEN ANTAMA KUVA HINDULAISUUDESTA SUOMENKIELISTEN TIETOSANAKIRJOJEN ANTAMA KUVA HINDULAISUUDESTA 1909 1997 Tapausesimerkkeinä WSOY:n ja Otavan julkaisut Itä-Suomen yliopisto Teologian osasto Läntinen teologia Pro gradu -tutkielma Marraskuu

Lisätiedot

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan.

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JAAKOBIN PAINI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. b)

Lisätiedot

Hyviä ja huonoja kuninkaita

Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

ja opettajan materiaali

ja opettajan materiaali Uskonnon työskentelykirjan lisätehtävät ja opettajan materiaali Harri Peltomaa Timo Laulaja Jaana Lehtiö Timo Muola Opintoverkko 2010 s. xx Sisällysluettelo s. xx Maailmanuskonnot Uskonto ilmiönä 7 Uskonnon

Lisätiedot

Mira Rantakeisu USKONNOT

Mira Rantakeisu USKONNOT USKONNOT Luonnonuskonnot Ns. luonnonuskonnot erottuvat muista uskonnoista siinä, että niillä ei ole perustajaa. Luonnonuskontojen ajattelumaailmaan myös kuuluu idea siitä, että ihminen on osa luontoa.

Lisätiedot

Mitä eroa on ETIIKALLA ja MORAALILLA?

Mitä eroa on ETIIKALLA ja MORAALILLA? ETIIKKA on oppiaine ja tutkimusala, josta käytetään myös nimitystä MORAALIFILOSOFIA. Siinä pohditaan hyvän elämän edellytyksiä ja ihmisen moraaliseen toimintaan liittyviä asioita. Tarkastelussa voidaan

Lisätiedot

Elintärkeät metsät. Tehtäväpaketti puun käytöstä ja kiertotaloudesta katsomusaineisiin

Elintärkeät metsät. Tehtäväpaketti puun käytöstä ja kiertotaloudesta katsomusaineisiin Elintärkeät metsät Tehtäväpaketti puun käytöstä ja kiertotaloudesta katsomusaineisiin A. Puu on pyhä ympäri maailman Monissa maailmanuskonnoissa ja eri kansojen perimätiedossa puihin liitetään useita merkityksiä.

Lisätiedot

APOCRYPHA KING JAMES BIBLE 1611 RUKOUS ASARJA & kappale kolme juutalaisten. Rukous Asarja ja kolme juutalaisten laulu

APOCRYPHA KING JAMES BIBLE 1611 RUKOUS ASARJA & kappale kolme juutalaisten. Rukous Asarja ja kolme juutalaisten laulu APOCRYPHA KING JAMES BIBLE 1611 RUKOUS ASARJA & kappale kolme juutalaisten www.scriptural-truth.com Asarja rukous Rukous Asarja ja kolme juutalaisten laulu {1:1} ja he kävelivät tulen keskellä ylistää

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

Jumalakäsitykset. Pentti Tuominen

Jumalakäsitykset. Pentti Tuominen Jumalakäsitykset Pentti Tuominen Alussa ihminen loi Jumalan, joka oli kaiken alkusyy sekä taivaan ja maan hallitsija (Wilhelm Schmidt: Der Ursprung der Gottesidee, 1912) Jumalan historia Ajatuksen Jumalasta

Lisätiedot

EVANKELIS-LUTERILAISEN USKONNON KOE 20.3.2015 HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ

EVANKELIS-LUTERILAISEN USKONNON KOE 20.3.2015 HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ EVANKELIS-LUTERILAISEN USKONNON KOE 20.3.2015 HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ Alla oleva vastausten piirteiden ja sisältöjen luonnehdinta ei sido ylioppilastutkintolautakunnan arvostelua. Lopullisessa arvostelussa

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Uskonto. Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 KAIKKI USKONTOSIDONNAISET RYHMÄT EVANKELISLUTERILAINEN USKONTO

Uskonto. Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 KAIKKI USKONTOSIDONNAISET RYHMÄT EVANKELISLUTERILAINEN USKONTO Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 Uskonto KAIKKI USKONTOSIDONNAISET RYHMÄT Uskonnon opetuksessa tarkastellaan elämän uskonnollista ja eettistä ulottuvuutta oppilaan oman kasvun näkökulmasta sekä laajempana

Lisätiedot

Fundamentalismi ja uskonnollinen terrorismi

Fundamentalismi ja uskonnollinen terrorismi Fundamentalismi ja uskonnollinen terrorismi Kimmo Ketola Kirkon tutkimuskeskus Joitakin havaintoja brittiläisistä terroristeista Etnisesti kirjava ryhmä Ei psykopatologioita Koulutustaso vaihteleva Eivät

Lisätiedot

Askel Aasiaan Alkuperäiskansaviikko Mikkelissä 26.-31.10. Pääkirjaston Mikkeli-salissa

Askel Aasiaan Alkuperäiskansaviikko Mikkelissä 26.-31.10. Pääkirjaston Mikkeli-salissa Askel Aasiaan Alkuperäiskansaviikko Mikkelissä 26.-31.10. Pääkirjaston Mikkeli-salissa Ohjelma: 26.-30.10. Tiina Rosenqvistin valokuvanäyttely tiibetiläisistä mielenosoittajista Bhutanilaista esineistöä

Lisätiedot

MIKÄ TAI MITÄ ON USKONTO?

MIKÄ TAI MITÄ ON USKONTO? MIKÄ TAI MITÄ ON USKONTO? Uskonto voidaan määritellä monella eri tavalla... Mitkä asiat tekevät jostain ilmiöstä uskonnon? Onko jotain asiaa, joka olisi yhteinen kaikille uskonnoille? Uskontoja voidaan

Lisätiedot

Opetussuunnitelma vuosiluokille 1-9

Opetussuunnitelma vuosiluokille 1-9 Ortodoksinen uskonto HUOM!! Vantaan eri koulujen käytäntö koulujen/ alueiden opetussuunnitelmia laadittaessa on riemunkirjavaa Joillakin kouluilla opetussuunnitelmaa laadittaessa ja kirjoitettaessa toistetaan

Lisätiedot

Lyhyet kurssikuvaukset

Lyhyet kurssikuvaukset Uskonto, evankelis-luterilainen Pakolliset 1-2, syventävät 3-6, soveltava 7 Kurssit suositellaan suoritettavaksi numerojärjestyksessä. UE01 Uskonto ilmiönä kristinuskon, juutalaisuuden ja islamin jäljillä

Lisätiedot

Komea mutta tyhmä kuningas

Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,

Lisätiedot

USKONTO. Opetuksen tavoitteet

USKONTO. Opetuksen tavoitteet USKONTO Uskonnonopetuksen tehtävänä on antaa opiskelijoille laaja uskonnollinen ja katsomuksellinen yleissivistys. Uskonnonopetuksessa tutustutaan uskontoihin, uskonnollisuuden ilmenemismuotoihin ja uskonnottomuuteen.

Lisätiedot

Tulen Parantava. Voima. Tulipuja, pyhä Tuliseremonia Sri Kaleshwarin Perinteen Mukaan

Tulen Parantava. Voima. Tulipuja, pyhä Tuliseremonia Sri Kaleshwarin Perinteen Mukaan Tulen Parantava Voima Tulipuja, pyhä Tuliseremonia Sri Kaleshwarin Perinteen Mukaan tulipujaan SY DÄMELLISESTI TERVETULOA Intiassa ihmiset ovat nauttineet tulen parantavasta voimasta jo tuhansia vuosia.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,

Lisätiedot

4. Ilmoitus. Room. 1:19-23

4. Ilmoitus. Room. 1:19-23 4. Persoonallinen Jumala ja kristinuskon totuusvaatimus ihminen oppii tuntemaan Jumalan vasta kun Jumala itse kertoo itsestään ihmisen osuus? ilmoituksen käsite Raamatun asema ilmoituksessa kokemus ja

Lisätiedot

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,

Lisätiedot

MYYTIT Totta vai tarua?

MYYTIT Totta vai tarua? MYYTIT Totta vai tarua? MYYTTI ON TARINA Arkikielessä myytti merkitsee usein epätotta, satua, juttua vain. Tämä on myytin todellisen olemuksen sivuuttamista ja vähättelyä! Maailmassa on muitakin totuuksia

Lisätiedot

1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA

1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA 1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA Kun olet koulussa oman uskonnon oppitunnilla, opit ortodoksiseen uskontoon kuuluvia asioita. Tässä jaksossa tutustut ortodoksisuuteen kodeissa ja lähiympäristössäsi.

Lisätiedot

Maahanmuutto ja uskonnolliset yhteisöt

Maahanmuutto ja uskonnolliset yhteisöt Maahanmuutto ja uskonnolliset yhteisöt Tuomas Martikainen 09/05/2014 1 Sisällys Maahanmuuttajien uskonnot tilastoja & tutkimusta Suomi ev.lut. & islam Uskontotrendit & maahanmuuttajat Lopuksi Åbo Akademi

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

Yhtäläisyydet abrahamilaisten uskontojen kesken. Wednesday, August 19, 15

Yhtäläisyydet abrahamilaisten uskontojen kesken. Wednesday, August 19, 15 Yhtäläisyydet abrahamilaisten uskontojen kesken Abrahamilaisia uskontoja Juutalaisuus Kristinusko Islam Jumala Kaikilla kolmella on yksi jumala Jumala Kaikkivaltias Luojajumala Juutalaisuus ja islam Juutalaisilla

Lisätiedot

Komea mutta tyhmä kuningas

Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Eskatologia. Oppi lopusta

Eskatologia. Oppi lopusta Eskatologia Oppi lopusta ta eskhata = viimeiset ajat/tapahtumat Oppi lopusta ja maailmankaikkeuden päätöksestä Ihmisen kuolema = oman elämän eskatologinen loppu Maailmanloppu koko todellisuuden eskatologinen

Lisätiedot

Fransiskaanit ja teologia

Fransiskaanit ja teologia Fransiskaanit ja teologia sääntökunnilla yliopistossa omat oppituolinsa opetus omassa konventissa ) omat teologiset traditiot (k. 1245) opetti Pariisissa aluksi sekulaariteologina (=ei-sääntökuntalaisena)

Lisätiedot

EVANKELIS-LUTERILAISEN USKONNON KOE 15.9.2014 HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ

EVANKELIS-LUTERILAISEN USKONNON KOE 15.9.2014 HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ EVANKELIS-LUTERILAISEN USKONNON KOE 15.9.2014 HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ Alla oleva vastausten piirteiden ja sisältöjen luonnehdinta ei sido ylioppilastutkintolautakunnan arvostelua. Lopullisessa arvostelussa

Lisätiedot

Uskonto. Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 KAIKKI USKONTOSIDONNAISET RYHMÄT ORTODOKSINEN USKONTO

Uskonto. Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 KAIKKI USKONTOSIDONNAISET RYHMÄT ORTODOKSINEN USKONTO Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 Uskonto KAIKKI USKONTOSIDONNAISET RYHMÄT Uskonnon opetuksessa tarkastellaan elämän uskonnollista ja eettistä ulottuvuutta oppilaan oman kasvun näkökulmasta sekä laajempana

Lisätiedot

JUUTALAISUUDEN TÄRKEÄT KÄSITTEET:

JUUTALAISUUDEN TÄRKEÄT KÄSITTEET: JUUTALAISUUS AP Juutalaisuus syntyi 1200-luvulla ekr Lähi-idässä. Juutalaisuuden syntyyn ovat vaikuttaneet kantaisä Abraham ja juutalaisten johtajana toiminut Mooses. Juutalaisuus on monoteistinen uskonto

Lisätiedot

5.15 Uskonto. Opetuksen tavoitteet

5.15 Uskonto. Opetuksen tavoitteet 5.15 Uskonto Uskonnonopetuksen tehtävänä on tukea opiskelijan uskontoihin ja katsomuksiin liittyvän yleissivistyksen muodostumista. Uskonnonopetuksessa tutustutaan uskontoihin ja uskonnollisuuden ilmenemismuotoihin

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa Saarna 12.10.2008 Ari Puonti Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään (abad) ja varjelemaan (shamar) sitä.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

USKONTO Opetuksen tavoitteet Aihekokonaisuudet Arviointi

USKONTO Opetuksen tavoitteet Aihekokonaisuudet Arviointi USKONTO Uskonnonopetuksen keskeinen tehtävä on perehdyttää opiskelija omaan uskontoonsa, sen kulttuuriperintöön sekä uskonnosta nousevaan elämänkatsomukselliseen ja eettiseen ajatteluun. Muihin uskontoihin

Lisätiedot

Komea mutta tyhmä kuningas

Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Lyn Doerksen Suomi Kertomus 18/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

1. Mitä tarkoittaa lyhenne eaa.? 1. Mitä tarkoittaa lyhenne jaa.?

1. Mitä tarkoittaa lyhenne eaa.? 1. Mitä tarkoittaa lyhenne jaa.? 1. Mitä tarkoittaa lyhenne eaa.? - Ennen ajanlaskumme alkua. 2. Mihin jokeen hindut heittävät ruumiiden tuhkat? - Ganges-jokeen. 3. Missä päin maailmaa buddhalaisuus syntyi? - Pohjois-Intiassa. 1. Mitä

Lisätiedot

Esi-isien palvonta oli keskeisellä sijalla. Kuolleet jatkoivat kalmistossa elämää ja seurasivat kylän tapahtumia.

Esi-isien palvonta oli keskeisellä sijalla. Kuolleet jatkoivat kalmistossa elämää ja seurasivat kylän tapahtumia. USKONTO SUOMESSA SUOMALAISTEN MUINAISUSKO Monia jumalia, joista jokaisella oli oma hallinta-alueensa. Hämäläisten jumalia olivat: Tapio metsä Ahti vesi Turisas sota Ukko Ylijumala ilma, ukkonen, maan kasvu

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Pekka Ervastin esitelmä 3/

Pekka Ervastin esitelmä 3/ Totuus vaiko rakkaus? Pekka Ervastin esitelmä 3/10 1915 Kristinuskossa puhutaan rakkaudesta Jumalaan, ja Jumalan rakkaudesta maailmaa ja meitä ihmisiä kohtaan. Vaikka muissakin uskonnoissa puhutaan Jumalan

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET: 1 + SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + Nimesi: Osoitteesi: Puhelinnumerosi: PERUSOHJEET: Seurakunnan toimintaan tutustumista varten käyt 3-4 kertaa itsenäisesti jumalanpalveluksessa

Lisätiedot

Islamin peruspilarit. Viisi asiaa, joita muslimit tekevät. 13. syyskuuta 16

Islamin peruspilarit. Viisi asiaa, joita muslimit tekevät. 13. syyskuuta 16 Islamin peruspilarit Viisi asiaa, joita muslimit tekevät Peruspilarit Uskontunnustus (Shahada) Rukous (Salat) Almut (Zakat) Paasto (Sawm) Pyhiinvaellus (Hajj) Peruspilarit Tapa selittää islamia: mitä muslimit

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Opetuksen ydintehtävänä on tukea oppilaan kasvua ja antaa hänelle välineitä tutkia ja rakentaa elämänkatsomustaan ja maailmankuvaansa.

Opetuksen ydintehtävänä on tukea oppilaan kasvua ja antaa hänelle välineitä tutkia ja rakentaa elämänkatsomustaan ja maailmankuvaansa. 9.2.12 Elämänkatsomustieto Johdanto Elämänkatsomustieto oppiaineena on perustaltaan monitieteinen kokonaisuus, jonka lähtökohtiin kuuluu filosofiaa sekä yhteiskunta- ja kulttuuritieteitä. Elämänkatsomustiedon

Lisätiedot

ISBN Nimi Alv Hinta

ISBN Nimi Alv Hinta Hinnat ovat 1.1.2017 voimaan tulleita kustantajan hintoja. Pidätämme oikeuden hinnanmuutoksiin. TILAUKSET: www.oppinet.fi, asiakaspalvelu.publishing@edita.fi, 020 450 010 PALAUTUKSET: Tilatuilla tuotteilla

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty. Kertomus 55/60.

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty. Kertomus 55/60. Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 55/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

PSALMI 22 X 2 ETTÄ HERRA TÄMÄN TEHNYT ON (ETTÄ SE TÄYTETTY ON.)

PSALMI 22 X 2 ETTÄ HERRA TÄMÄN TEHNYT ON (ETTÄ SE TÄYTETTY ON.) JUMALANI, JUMALANI, MIKSI MINUT HYLKÄSIT, MIKSI OLET KAUKANA, ET AUTA MINUA, ETKÄ KUULE VALITUKSENI SANOJA? JUMALANI, JUMALANI HUUDAN PÄIVÄLLÄ YÖLLÄKÄÄN EN VAIKENE, MUTTA VASTAA ET, MUTTA VASTAAT ET. KUITENKIN

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Jälleensyntyminen, karma ja täydellisyys. Pekka Ervastin looshipuhe Tampereella

Jälleensyntyminen, karma ja täydellisyys. Pekka Ervastin looshipuhe Tampereella Jälleensyntyminen, karma ja täydellisyys Pekka Ervastin looshipuhe Tampereella 28. 3. 1910 Ihmisen päämäärä on tulla täydelliseksi. Meillä jokaisella on jonkinlainen käsitys täydellisestä ihmisestä, ihmisestä,

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ SUURET PROKIMENIT. itse juhlapäivän iltana toimitettavassa ehtoopalveluksessa

EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ SUURET PROKIMENIT. itse juhlapäivän iltana toimitettavassa ehtoopalveluksessa 29.1.2007 EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ SUURET PROKIMENIT itse juhlapäivän iltana toimitettavassa ehtoopalveluksessa Tämä ohje löytyy myös netistä osoitteesta: www.ortodoksi.net EHTOO- JA

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

ORTODOKSINEN USKONTO LUOKAT 1-2

ORTODOKSINEN USKONTO LUOKAT 1-2 ORTODOKSINEN USKONTO 176 LUOKAT 1-2 : oppilaan ortodoksinen identiteetin vahvistaminen ja ylläpitäminen; ortodoksiseen kirkkovuoteen, sakramentteihin, kristillisiin peruskäsitteisiin ja oman seurakunnan

Lisätiedot

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon. LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra

Lisätiedot

Lyhyet kurssikuvaukset

Lyhyet kurssikuvaukset Filosofia Pakolliset 1-2, syventävät 3-4, soveltavat 5- Kurssi 1 suoritetaan ensimmäisenä. Sen jälkeen muiden kurssien suoritusjärjestys on vapaa. FI7-kurssin pohjaksi edellytetään kurssin 4 suoritusta.

Lisätiedot

Juutalaisen uskon perusteet

Juutalaisen uskon perusteet 1 Juutalaisen uskon perusteet 1.oppituntti Isak Pensiev 4.4.2012 Shalom on hyvin tunnettu juutalaisen kielen sana. Se on myös hyvin tunnettu sana koko maailmassa. Mutta ei kukaan ajattele tarkkaan mitä

Lisätiedot

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot:

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2229 Uskonto ja suomalaiset 2006 Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti

Lisätiedot

Kuningas Daavid (2. osa)

Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 21/60 www.m1914.org Bible for Children, PO

Lisätiedot