Kunnanhallitus 19.10.2010 / 212 394 Kunnanhallitus 17.05.2011 / 98 170 Parikkalan asemarakennuksen ja ympäristön kunnostamiseen Khall 19.10.2010 / 212 - EAKR-rahoituksen hakeminen Etelä-Karjalan liitolta Valmistelija elinkeinojohtaja Aune Ritola-Grahn puh. 044 7811 266, s-posti aune.ritola@parikkala.fi Parikkalan kunta on ostanut Parikkalan aseman, tontin ja tontilla olevat muut rakennukset elokuussa 2008. Asemarakennuksessa on vuokrattuina laitetilat ratahallintokeskukselle, VR-yhtymälle taukotilat, asunto ja Kahvila ravintola pub Asema. Asemarakennuksessa on edelleen tyhjää tilaa alakerrassa n. 35 m 2 ja yläkerran tilat. Kahvilayritys on kunnostanut vuokraamansa tilat kunnan materiaaliavustuksella vuonna 2009. Asemarakennus puistoineen on valmistunut vuonna 1908, jolloin avattiin Elisenvaara - Savonlinna -ratayhteys. Asema sijaitsee keskustaajamassa keskeisellä paikalla. Parikkalassa pysähtyvät kaikki kaukojunat yhtä Helsinki - Joensuu Pendolino -junaa lukuunottamatta. Lisäksi Parikkalasta liikennöi Savonlinnaan taajamajuna 5 kertaa päivässä. Rautatieasemalla on myös linja-autoasema. Odotustilat olivat vuosikausia suljettuna: junamatkustajat ovat joutuneet odottamaan junia ja junanvaihtoa kaikissa sääoloissa ulkosalla. Kahvilatilaa käytetään myös odotustilana, jossa on lisäksi kunnan nettipointti. Asemalla on lippuautomaatti. Asema- ja muut rakennukset ovat päässeet huonoon kuntoon. Aseman puisto / ympäristö on upea, mutta vaatii myös kunnostusta ja valaistusta viihtyvyyden parantamiseksi. Aseman kehittämistä on käsitelty mm. Parikkalan Amo-kuutospalvelut hankkeen ohjausryhmässä 2008 2009. Hankkeen tavoitteet ovat: Olemassa olevien palvelutyöpaikkojen turvaaminen, palvelujen parantaminen ja uusien työpaikkojen mahdollistaminen, arvokkaan puurakennuksen pelastaminen ja rakennetun ympäristön viihtyisyyden parantaminen. Toimenpiteet: Asemarakennuksen ulkopuolisen kunnostuksen aloittaminen: ulkopuolisen kunnostuksen kiireellisimpien toimenpiteiden määrittely, sisäänkäynnin uusiminen rakentamalla uudet portaat ja odotustiloihin johtava invaluiska, joka verhotaan terassirakennelmaan (Kahvila Aseman kustannus ei sisälly rahoitushakemukseen), katon ja ulkoseinien korjausta ja maalausta, ympäristön kunnostamista ja viihtyisyyden parantamista,
valaistuksen uusiminen ottaen huomioon kestävän kehityksen periaatteet ja hiilidioksidipäästöjen vähentäminen. Kustannusarvio ja kustannuserittely: alustava kustannusarvio on 250 000 alv 0 %, aloitus 2010, toteutus pääosin 2011 Kunnanhallitus 17.05.2011 / 98 171 Rahoitus: Investointitukea haetaan Etelä-Karjalan liitolta Etelä-Suomen EAKR-ohjelmasta 50 % eli 125 000. Tämän vuoden talousarviossa on 100 000 euron määräraha rautatieasemarakennuksen kunnostukseen ja samoin vuodelle 2011. Toimenpiteillä ei rahoiteta yksityisten yritysten investointeja. Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus päättää hakea Parikkalan aseman ja ympäristön kunnostamiseen EAKR-rahoitusta Etelä-Karjalan liitolta em. selostuksen mukaisesti. Päätös: Hyväksyttiin. Khall 98 - Projektipäätös ja ohjausryhmän nimeäminen Parikkalan aseman ja ympäristön kunnostamisen rahoitushakemus on käsitelty Kaakkois-Suomen ELY-keskuksessa 12.4.2011. Aseman kunnostustarve on tarkentunut, kokonaiskustannukset ovat 369 100 euroa (sis. alv). Kunnostus toteutetaan vuosina 2011 2012. Hankkeen tavoitteena on Parikkalan asema-alueen keskeisen kulttuurihistoriallisen arvon ja logistisen aseman vahvistumisesta. Kaakkois-Suomen ELY-keskus on myöntänyt hankkeeseen osarahoitusta Euroopan aluekehitysrahastosta ja valtiolta yhteensä 122 064 euroa eli 33,1 %. Parikkalan kunnan rahoitusosuus on näin ollen yhteensä 247 036 euroa eli 66,9 %. Hankkeen rahoitukseen oli varauduttu niin, että viime vuodelle oli 100 000 euron määräraha ja kuluvalle vuodelle 250 000 euroa ja edellytyksenä on ollut, että avustusta myönnetään 125 000. Vuoden 2010 määräraha jäi käyttämättä, koska hanketta ei päästy viemään eteenpäin. Näin ollen puuttuva määräraha esitetään otettavaksi vuoden 2012 talousarvioon. Tuensaajan on asetettava projektille ohjausryhmä, jossa rahoittajaviranomaisen edustaja on asiantuntija (ylitarkastaja Antti Puhalainen, ELY-keskus). Hankkeen vastuuhenkilö kunnassa on tekninen johtaja Antti Asikainen. Ohjausryhmään on suunniteltu kunnan edustajia, Parikkalan yrittäjäyhdistyksen, Ratahallintokeskuksen ja aseman vuokralaisten edustaja. Tiedoksi: Projektipäätös (päätösosa) Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus päättää merkitä Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen päätöksen tiedoksi,
käynnistää Parikkalan aseman ja ympäristön kunnostamishankkeen, joka toteutetaan vuosina 2011 2012 ja nimetä edustajat hankkeen ohjausryhmään ja pyytää em. tahoja nimeämään edustajansa. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin. Kunnanhallitus päätti nimetä ohjausryhmään kunnan edustajiksi kunnanhallituksen varapuheenjohtaja Kunnanhallitus 17.05.2011 / 98 172 Pekka Anttonen, kunnanhallituksen jäsenet Kari Niiranen ja Pirkko Valkeapää sekä elinkeinojohtaja Aune Ritola-Grahn ja tekninen johtaja Antti Asikainen. Tekninen lautakunta 22.11.2011 / 61 105 Parikkalan aseman ja ympäristön kunnostus Tekn. ltk. 61 - hankkeen suunnitelmien hyväksyminen ja rakennuksen ulkovaipan kunnostuksen urakoitsijan valinta Parikkalan aseman ja ympäristön kunnostukseen on vuoden 2011 investoinneissa varattu 100 000 ja vuoden 2012 investointiohjelmaan on esitetty 300 000. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 369 100. Myönnetty aluekehitysrahaston avustus on 33% / enintään 122 064. Hankkeen asemarakennukseen sisältyvät lähinnä vesikaton ja ikkunoiden ja ulko-ovien uusimisen ja ulkoseinien kunnostuksen / maalauksen työt on kilpailutettu ja urakkatarjoukset on avattu. Alustavien urakkaneuvottelujen mukaan keskeiset työt tulisivat toteutukseen kevättalvella. Hankkeen valmiina olevat ensimmäisen vaiheen suunnitelmat esitellään kokouksessa. Muut hankkeeseen liittyvät ympäristön valaistus ym. työt tulevat vasta nyt suunniteltavaksi. Hankkeen valmistumisen aikatauluna on rakennuksen ulkovaipan osalta kesäkuun loppu 2012 ja hankkeen kokonaisuuden osalta elokuun loppu 2012. Rakennuksen ulkovaipan osalta halvimman tarjouksen hintataso (213 000 ) oli ennakoidun mukainen. Tiedoksi: Tarjousten avauspöytäkirja Vs. teknisen johtajan ehdotus: Tekninen lautakunta hyväksyy hankkeen ensimmäisen vaiheen suunnitelmat. Samalla esitetään hyväksyttäväksi kiinteistön ulkovaippaan liittyvien töiden urakoitsijaksi halvimman tarjouksen mukaisesti Parikkalan Rakennus Oy:n. Urakkahinta on 213 000, alv 0.
Merkittiin tiedoksi, että NRDXLine Oy:n tarjousta ei puutteellisena otettu lainkaan käsiteltäväksi, koska tarjouskirje puuttui kokonaan (lähetyksessä oli vain yksikköhintaluettelo ja referenssit). Muiden hankkeen töiden osalta järjestetään eri kilpailutus ja urakoitsijat päätetään erikseen. Päätös: Hankkeen ensimmäisen vaiheen suunnitelmat esiteltiin kokouksessa. Hyväksyttiin ehdotus.
Parikkalan aseman ympäristön kunnostaminen 220/10.03.01/2013 Teknltk 24.04.2013 25 Valmistelija vs. tekninen johtaja Heikki Varis, puh. 044 7811 232, s-posti heik ki.varis@parikkala.fi Asema-aluetta on kehitetty viime vuosina oman kehityshankkeen avulla. Hank keen rahoituksessa on mukana ELY-keskus ja siihen on saatu varoja EAKR-ke hi tys ra has tos ta. Hanketta koordinoi ohjausryhmä, jonka puheenjohtajana on toiminut Kari Nii ra nen. Ohjausryhmässä on ollut edustettuina yrittäjät, päättäjät, ra ta hal lin non, VR:n ja museoviraston sekä kunnan viranhaltijat elinkeino- sekä tek ni ses tä toimesta. Hankkeen ensivaiheessa on keskitetty asemarakennuksen kunnostukseen ja aluesuunnitelman teettämiseen koko asema-alueelle. Vuonna 2012 on teh ty asemarakennuksen julkisivujen uudelleen maalaus sekä uusittu ve si kat to. Hankkeen osana on teetetty vuonna 2012 MA- arkkitehdeillä liit tee nä olevat aluesuunnitelmat. Aluesuunnitelmat käsittävät liikennealueiden, puis to aluei den, aluevalaistuksen ja sadevesien hallinnan suunnitelmat. Hanke jatkuu vuonna 2013 aluerakentamisen ensimmäisellä vaiheella. Hank keen toisen vaiheen rahoitushakemus on jätetty ELY- keskukseen. Jat ko hank keen ensimmäisen vaiheen talousarvio on 150.000,00. Tänä ke sä nä on tarkoitus tehdä mm. seuraavia toimenpiteitä alueella tehtyjen suun ni tel mien pohjalta. 1) Aseman ulkosaunan katon ja julkisivun kunnostus ja saunanvaraston muu tos jätekatokseksi ja autotallin purkaminen. 2) Uuden puurivin istutus aseman päätyyn kaadetun puurivin tilalle. Puu ri vis tö on jouduttu kaatamaan puiden heikon kunnon tähden. 3) Kosteikon rakentaminen puistoalueelle hulevesien imeyttämistä varten. Kai vu töi den yhteydessä piharakennuksen rakennetaan varaukset säh köä, vettä ja viemäriä varten. Nykyiset järjestelmät ovat heikossa kun nos sa. 4) Pysäköintialueen muutos ja rakentamistöiden ensimmäinen vaihe. Hankkeen eteneminen edellyttää myönteistä rahoituspäätöstä EAKR-ra has tol ta. Hankkeen suunniteltu päättyminen on vuoden 2014 syksyllä. Lii ken ne vi ras to ja VR yhtenäistävät hallinnoimaansa aluetta alue suun ni tel man mukaiseksi oman aikataulun ja rahoituksen turvin. Vs. teknisen johtajan ehdotus: Lautakunta päättää hyväksyä laaditut aluesuunnitelmat, joiden perusteella hanketta viedään eteenpäin. Päätös: Hyväksyttiin.