Kuva: Annika Jauhiainen Petri Jauhiainen Elämäntapaluontokuvaaja Olen aikoinaan opiskellut kaksi säädyllistä ammattia, instrumenttiasentaja teollisuuden palvelukseen ja perushoitaja sairaalapuolelle, mutta pienoisten sattumien kautta päätynyt luontokuvaajaksi. Ensimmäisen järjestelmäkamerani Canonin T-90 hankin 1994 esikoisen syntymän jälkeen. Olin siihen aikaan innokas kalamies ja jokien varsilla tuli eteen monenlaisia sattumuksia. Vähitellen valokuvaus syrjäytti virvelit ja perhovehkeet. Dia-arkisto alkoi karttua sekalaisista luontoja perhekuvista ilman kummempaa tarkoitusta. Lapsiluvun lisiessä rivitaloasunto kävi ahtaaksi ja vuosituhannen taitteessa muutimme maalle, missä on ollut hyvät puitteet jatkaa kuvausharrastusta. Samoihin aikoihin jäin virkatöistä koti-isäksi. Kuvaamiseen ei tosin enää tahtonut aika riittää ja siihen tulikin usean vuoden mittainen tauko. Minusta tuli kokopäivätoiminen kotipihan remonttireiska, jolla pyöri jaloissa kolme pientä lasta. Eräänä päivänä soittivat kunnanvirastosta, että löytyisikö hyviä luontokuvia kunnan esitteisiin. Olivat kuulleet puskaradiosta paikkakunnalla asuvasta luontokuvaajasta. Löytyi toki ja tämän kaupallisen episodin jälkeen alkoi mielessä itää ajatus kuva-arkiston taloudellisesta hyödyntämisestä. Talon ja pihapiirin remonttihommat alkoivat hellittää, joten kuvaushommia saattoi tehdä koti-isän pestin ohessa. Se ei ollut rahanroisketta muutenkaan, joten harppaus kuvamyyntiin ei taloudellisesti ollut kummoinen. Olimmehan harjoitelleet jo vuosia tulemaan vähemmällä toimeen. Vaimon säännöllinen ansiotyö piti perheen leivänsyrjässä kiinni.
Tekniikan armoilla Samoihin aikoihin alkoi kuvamarkkinoilla ryskyä. Perinteisiä kuvatoimistoja kaatui ja filmi alkoi tulla tiensä päähän. Dioilla ei ollut enää juuri menekkiä, oli siirryttävä digiin. Vanhan uskollisesti palvelleen Canonin FD-järjestelmän vaihto oli edessä ja piti hankkia myös tietokone kuvankäsittelyyn. Pikkuhiljaa digin kanssa pääsi sinuiksi ja kuvien kaupallinen hyödyntäminen helpottui huomattavasti. Kuvia ei tarvinnut enää pakata maapostiin eikä harmitella originaalien jäämistä maailmalle. Tämänhetkinen kamerani on Canonin 40D, joka ominaisuuksiinsa nähden ei aiheuta kukkarossa isoja pyörteitä. Toinen runko olisi joskus tarpeen, varsinkin vararungoksi kuvauskeikoille. Objektiivivalikoima on tällä hetkellä varsin suppea: EF 17-40/4L, Tamron SP 90/2.8 makro ja EF 70-200/4L IS, joka pienen kokonsa, erinomaisen kuvanvakaimen ja optisen toiston ansiosta on erittäin hyvä yleisputki. Tällä kalustolla tuntee itsensä varsinaiseksi näpertelijäksi isojen poikien rinnalla. Vielä keväällä 2008 minulla oli käytössä EF 300/4L IS, joskus 1.4x telejatkeella varustettuna. Näistä luopumisen jälkeen on taas herännyt pikkupoikamainen innostus luontoon, asioita kun tulee tarkasteltua lähempää. Pidempi teleputki on kuitenkin vakavamman luontokuvauksen kannalta välttämätön ja uuden teleobjektiivin hankinta on suunnitelmissa. Olen varsin maltillinen laitehankinnoissa. Rahat kamerakalustoon on tienattava kuvilla, vaimon kukkarolla ei käydä. Objektiivin tai kamerarungon vaihdon syyksi ei riitä pelkästään uutuuden viehätys. Jos hankinnassa oleva laite ei tuo uutta kuvaukseeni, ostoaikeet pannaan jäihin. Valitettavasti tänä päivänä kuvaajista on tullut laiteuutuuksien testiajajia. Kameravalmistajien on pakko saada uutta tavaraa markkinoille nopeasti ja lapsuksilta tuotteissa ei vältytä. Jonot maahantuojien takuukorjauksiin ovat pitkät. Leipä pieninä murusina Tuloni koostuvat monista pienistä puroista. Luontokuvamarkkinoilla on kova kilpailu eikä luontokuvaus itsessään paljoa elätä. Niinpä olen yhä enemmän alkanut kuvata normaalia arkea. Ihmiskuvat myyvät paremmin ja mallitkin löytyvät omasta takaa. Kuviani on myynnissä kolmessa kuvatoimistossa. Myytävät kuvani puutarha-alan ja perinteisen luontokuvan kuvatoimistoissa ovat toistaiseksi pelkästään dioja, joten myyntikin on varsin vähäistä. Kolmas kuvatoimisto välittää pelkästään digitaalista kuvaa monenlaisista aihepiireistä ja sinne olen nyt etupäässä kuvia valmistanut. Kuva-aiheet ovat olleet lähinnä ihmisiä erilaisissa askareissa. Vuonna 2007 myyntitapahtumia oli n. 10 % verrattuna myynnissä olleiden kuvien määrään. Ostajien suoria yhteydenottoja sattuu harvemmin. Kuvia tosin pyydetään usein monenlaisiin tarkoituksiin, mutta talkoohengessä ilman korvausta. Kuvia on helpompi myydä valmiin tekstin tai kiinnostavan uutisen kanssa, katekin on huomattavasti parempi. Pidän kahdessa paikallislehdessä säännöllisesti ilmestyvää luontopalstaa oman pihapiirimme tapahtumista. Kuvan ja tekstin sisältävä juttusarja on ilmestynyt kuukausittain nyt jo viiden vuoden ajan. Kirjoitan samaisiin lehtiin myös kolumneja, tosin aiheet eivät välttämättä liity luontoon tai kuvaamisen millään tavalla. Toimimme vaimoni kanssa myös epäsäännöllisenä avustajana paikalliseen lehteen lähiympäristön asioissa. Kuvitettuja juttuja tehdään silloin tällöin muihinkin julkaisuihin. Kysyntää olisi kuvauskeikoille hautajaisiin ym. tilaisuuksiin, mutta toistaiseksi niitä ei ole tullut tehtyä, paitsi lähisuvulle.
Kuvamyynnistä ja lehtikirjoituksista koostuva säännöllinen mutta vaatimaton kuukausitulo rytmittää työskentelyä sopivasti ja pitää työn touhussa. Suu säkkiä myöten Luontokuvaus ei ole kohdallani enää pelkästään retkeilyä ja ulkoilua. Nykyään tuntee itsensä yhä enemmän sisätyöläiseksi, sillä kuvien hallinnointi ja tekstien kirjoittelu vie ison osan ajasta. Rikastumisen pelkoa ei ole. Toimeentulossa kysymys ei ole tulojen suuruudesta vaan menojen pienuudesta. Ammattirungon hankinta laatuobjektiivin kera saattaisi kääntää vuotuisen kuvausansion miinuksen puolelle. Polkupyörä ja pieni moottorivene ovat ahkerassa käytössä, sillä kuvausreviirini ei ole järin suuri. Parikymmentä kilometriä kotiovelta riittää mainiosti. Pitempiä kuvausreissujakin tulee tehtyä, mutta taloudellinen hyöty niistä on yleensä varsin olematon. Tilanteemme on sikäli hyvä, että asunto- ja opintolainat tuli maksettua pois vielä virkatöissä ollessa. Elämiskustannukset ovat varsin pienet - vesi tulee lähteestä, potut kasvavat omassa pellossa ja leivän paisto samoin kuin remonttihommat hoituvat itse. Talon lämmityskään ei rasita hirveästi valtakunnan verkkoa, tosin tämä tietää jokavuotista halkosavottaa rankametsässä. Ammattinimikettä kysyttäessä ei oikein tiedä, mitä vastaisi. Valokuva-alan koulutusta minulla ei ole, joten valokuvaajaksi en oikein voi itseäni kutsua. Luontokuvaaja lienee osuvin määritelmä, vaikka leipänsä eteen joutuu kuvaamaan ja tekemään paljon muutakin. Useimmiten tunnen itseni lähinnä sekatyömieheksi. Ehkä kyse on kuitenkin enemmän koko perheen elämäntavasta kuin yksittäisestä tittelistä. Jääkanerva Kilpailuihin osallistuminen on luontokuvaajan työssä melkeinpä välttämätöntä. Meriittiä ja näkyvyyttä on oltava. Kuvakilpailut vaativat kuitenkin kohtalaisen paljon aikaa ja työtä, joten osallistumiseni niihin ei ole kovin aktiivista. Jääkanerva voitti Vuoden Luontokuva 2006 -kilpailussa Kasvit-sarjan ja se herätti huomiota myös paikallisissa tiedotusvälineissä. Puhelin alkoi soida ja kuvauskeikkoja tarjottiin laidasta laitaan - ulkomaalaisten turistien kuvaamista joulupukin sylissä savupirtin hämyisessä valossa jne. Koin itseni kuitenkin enemmän ulkoilmakuvaajaksi ja näille keikoille olisi tarvinnut hieman toisenlaiset kuvauslaitteet, joten vastasin kieltävästi. Itseoppineelle kuvaajalle kilpailumenestys tuo tietynlaista varmuutta omasta osaamisesta ja kehittymisestä.
Luontokuvaaja on harvemmin täysin vapaalla. Olimme tuttavaperheen rantamökillä juhannuksen vietossa. Tervetuliaismaljatkin oli juotu jo useampaan kertaan. Siinä turistessa huomasin järvellä kirkuvan selkälokin, joka teki syöksyjä veden pintaa kohden. Arvelin minkin olevan uimareissulla, mutta yhtäkkiä vedestä kohosikin siipi. Nappasin kamerani mökin kuistilta ja juoksin naapurirantaan, minne vedessä räpiköivä lintu suunnisti. Mökkinaapurit olivat hieman ihmeissään kohti säntäävästä kuvaajasta, joka samalla riisui enimpiä vaatteitaan, jos vaikka joutuisi järveen asti menemään. En ehtinyt asiaani juurikaan selitellä, sillä vedestä laahautui rantahietikolle varpushaukka aivan väsyksissä. Lintu jäi niille sijoilleen läähättämään ja haukkomaan henkeä. Onneksi mökkiläiset olivat rauhallista väkeä ja pitivät säntäilyäni ajankohtaan nähden tavallisena, kiinnostuivat itsekin haukan kohtalosta. Juttu varpushaukasta kuvineen julkaistiin Suomen Luonto-lehdessä. Tyttäreni söi välipalaa mökkilaiturilla ja tuumin pitkään, viitsisinkö ottaa kuvan vai en. Kamerakin olisi pitänyt kaivella repusta. No onneksi kuva tuli otettua. Kuva on myyty reilun vuoden aikana seitsämän kertaa. Joskus olisi mukava ihan mielenkiinnon vuoksi tietää, mihin kukin kuva on myyty. Silloin tällöin tuttuja kuvia näkee erilaisissa julkaisuissa.
Teemme vaimoni kanssa juttukeikkoja säännöllisen epäsäännöllisesti. Kuulimme puskaradion kautta, että naapurikylässä punakorvakilpikonna oli palannut vuoden kestäneeltä karkuretkeltä takaisin kotikonnuilleen. Eläin oli talvehtinut Kallaveden pohjamudissa. Yleensä meillä on työnjako, jossa vaimo entisenä toimittajana hoitaa tekstin ja minä vastaan kuvista. Ennen kuin juttu on toimituksessa, ovat roolit heittäneet häränpyllyä. Kumpikin tekee kumpaakin ja ihme kyllä perhesopu on säilynyt kokolailla hyvänä. Uutinen punakorvakilpikonnasta julkaistiin paikallisessa maakuntalehdessä. Kuvatoimituksen esimies antoi yhteystietoni Iltalehdelle, joka myös osti kuvat. MTV3:n Kymmenen uutiset teki paria päivää myöhemmin punakorvakilpikonnan karkureissusta loppukevennyksensä. Usein tulee katseltua kuva-aiheita luontopalstaani varten pihapiirissämme, joka sijaitsee umpeen kasvavan pienen järven rannalla. Seurailin aamuauringon raukaisemana mättäällä istuen sudenkorentojen lentonäytöksiä. Isotytönkorentokoiras laskeutui lähettyville vehkan nokkaan ja ehdin siitä pari ruutua ottaa. Käytin kuvaa pihapiiristämme kertovassa juttusarjassa. Kuva voitti myös Vuoden Luontokuva 2007-kilpailussa Muut eläimet-sarjan. Toinen peräkkäinen sarjavoitto luontokuvakilpailussa ei herättänyt enää niin paljon kiinnostusta paikallisissa tiedotusvälineissä kuin ensimmäinen kerta. Rahapalkinto on kuitenkin ylimääräistä plussaa ja sen voi sijoittaa hyvällä omatunnolla pieniin laite- tai ohjelmistohankintoihin.
Kuvaako tämä ihmisen ja luonnon välistä vuorovaikutusta vai onko se vain perhealbumiin sijoitettava muisto kesäisestä veneretkestä? Sillä ei liene väliä, sillä sanonta myyty kuva, paras kuva pitää edelleen kutinsa. Kuvatoimiston seulan läpäissyt kuva ei vielä itsessään myy. Ostaja hakee kuvia kuvatoimistojen sivuilta hakusanojen avulla ja kuvaajan on myös hakusanoitettava kuvansa mahdollisimman kattavasti Digitaalisen valokuvauksen yhteydessä puhutaan usein myös kuvamanipulaatiosta. Olisiko tämä kuva myynyt kertaakaan, jollei alkuperäisessä kuvassa olevaa sähköpaimenta olisi kuvankäsittelyssä poistettu? Mainoskäytössä kuvamanipulaatio on jopa suotavaa, kuvan käyttötarkoitus ratkaisee.