Toimintamalli naisopiskelijoiden yrittäjyyden tukemiseen
rittäjyyttä ja yrittäjyysaikomuksia on mahdollista tukea opintojen aikana, etenkin naisopiskelijoiden osalta. Opiskelijalla voi olla ajatus yrittäjyydestä jo opintojen alussa tai aikomus voi syntyä opintojen aikana. Aikomuksia voidaan vahvistaa antamalla roolimalleja, tukemalla yrittäjyyteen liittyviä suunnitelmia sekä kasvattamalla kokemusta pystyvyydestä toimia yrittäjänä. Vuosien 2016 18 aikana Seinäjoen ammattikorkeakoulussa testattiin mallia, jossa yrittäjyydestä kiinnostuneet naisopiskelijat toimivat yhdessä naisyrittäjien kanssa. Työpajojen avulla osallistujille annettiin tietoa mm. johtajuudesta, ennakoinnista, omistajanvaihdoksista ja teknologisista valmiuksista. Tietopohjan laajentamisen lisäksi opiskelijoiden kannalta suuri merkitys oli verkostoitumisella ja yrittäjien kanssa käydyillä keskusteluilla. Naisyrittäjät toimivat usein yksinyrittäjinä. Verkostoituminen opiskelijoiden, muiden naisyrittäjien ja korkeakoulun kanssa antaa heille uusia ajatuksia, valmiuksia ja uskoa oman liiketoimintansa kehittämiseen. Tästä syystä testatussa mallissa hyötyä saavat opiskelijoiden lisäksi myös yrittäjät. Kuinka naisopiskelijoiden tukeminen yrittäjyyteen voisi käytännössä toimia? Oheisen esimerkin malli on testattu ja kehitetty Seinäjoen ammattikorkeakoulussa, ESR-rahoitteisessa hankkeessa Smart Ladies in Digital World naisten yrittäjyyden ja johtajuuden tukeminen digitaalisessa maailmassa.
Miksi vain naisille? Yrittäjien ja opiskelijoiden välinen yhteistyö on mielekästä ja molemmin puolin hyviä tuloksia antavaa toimintaa. Useissa SeAMKin yrittäjyysaikomustutkimuksissa on todettu, että juuri naisopiskelijat hyötyvät enemmän opintojen aikana saamastaan tuesta kohti yrittäjyyttä. Naisryhmä puoltaa olemassa oloaan siksi, että naisten keskinäisessä ryhmässä luottamuksellinen ilmapiiri on helpompi löytää kuin molempia sukupuolia edustavassa ryhmässä. Naisyrittäjyyteen liittyy kiinteästi myös kysymys perheen ja muun arjen sovittamisesta työnkuvaan sekä miesten yrityksistä eroavat tavat esim. mitata menestystä. Näin ollen vain naisia sisältävä ryhmä edesauttaa luottamuksellisen keskustelun syntymistä aiheista ja näkökulmista, jotka ovat tyypillisiä naisyrittäjille. Naisille vertaisryhmän ja tukiverkon saaminen sekä verkostoituminen on tärkeää. Samalla ne ovat asioita, jotka usein mietityttävät myös naisopiskelijoita, jotka harkitsevat yrityksen perustamista. Mikään ei tietenkään estä mallin soveltamista muihinkin kohderyhmiin.
Vaihe 1: Osallistujien löytäminen Yrittäjiä voidaan etsiä mukaan toimintaan esimerkiksi yrittäjien jäsenjärjestön kautta. Yrittäjiin kannattaa ottaa lisäksi yhteyttä suoraan. Yrityksiä voi olla eri aloilta. Yrittäjyydessä on paljon teemoja, jotka eivät ole alasta riippuvaisia, vaan koskevat yrittäjyyttä yleensä. Johtajuus, tulevaisuuden ennakointi, kasvuyrittäjyys, digitaalisuus, palvelullistuminen, teknologiset valmiudet, tuotteistaminen ja omistajanvaihdokset ovat esimerkkejä asioista, joita voidaan hedelmällisesti käsitellä ilman toimialarajauksia. Opiskelijat ovat omien yrittäjyyssuunnitelmiensa kanssa hyvin eri vaiheissa. Toiset ovat jo opiskelemaan tullessaan harkinneet yrittäjyyttä ja heillä voi olla jo selviä suunnitelmia asian suhteen. Sen sijaan toiset saattavat vasta heräillä ajatukseen. Osalla on jo olemassa yritys. Omaan yritykseensä opinnäytetyötä tai harjoittelua tekevälle tällaisesta toiminnasta on erityisesti hyötyä. Tällöin he saavat uusia näkemyksiä yhteistyöstä muiden yrittäjyydestä kiinnostuneiden ja yrittäjinä toimivien kanssa. Näiden opiskelijoiden löytämisessä avainasemassa on harjoittelusta vastaava henkilö, joka hyväksyy harjoittelupaikat. Yrittäjyysaikomusten suhteen eri asteilla olevia opiskelijoita löytyy eri vuosikursseilta ja opinto-ohjelmista. Opiskelijoita voidaan tavoittaa opiskelijoiden omien yrittäjyysyhteisöjen tai yrityshautomoiden ja -kiihdyttämöjen kautta. Näistä löytyy opiskelijoita, jotka haluavat kehittää omaa yritysideaansa eteenpäin opintojen aikana. Toiminnasta kannattaa käydä kertomassa suoraan opetusryhmille. Tiedotusta kannattaa kohdentaa myös opettajiin, jotka ovat tekemisissä opiskelijoiden kanssa yrittäjyyden tiimoilta. He voivat löytää asiasta kiinnostuneita osallistujia. Osallistujia kannattaa siis etsiä aktiivisesti eri paikoista: yrittäjäjärjestöt, suorat kontaktit, tiedotus kursseilla ja yrittäjyyteen liittyvien opiskelija-aktiviteettien kautta. Lisäksi opiskelijoilta kannattaa kysyä henkilökohtaisesti kiinnostusta.
Vaihe 2: Toiminnan rakenteesta tiedottaminen Osallistujille tulee jo alussa kertoa toiminnan rakenne. Opiskelijoille painotetaan, että heidän näkemyksensä ja uudet tiedot ovat kiinnostavia yrittäjien kannalta. Näin heitä rohkaistaan olemaan aktiivisia ja korostetaan, että heilläkin on annettavaa yhteisessä toiminnassa. Yrittäjille tarjottavana on verkostoitumismahdollisuuksia, uutta tietoa ja nuoremman sukupolven näkemyksiä. Mentorointi: Alussa tarjotaan mahdollisuutta muodostaa opiskelija-yrittäjäpari. Jatkossa yhteistyö perustuu parin omaan aktiivisuuteen. Parilla pitäisi olla jotakin, mikä yhdistää yritystä ja yritysideaa: menetelmä (esim. verkkokauppa), ala, toimintatapa tms. Mentoroinnissa ensimmäisenä tehtävänä on se, että opiskelija haastattelee yrittäjän. Näin päästään yhteisen keskustelun alkuun ja saadaan hieman kartoitettua sitä, millaiset asiat kumpaakin kiinnostavat. Haastattelurunko voi olla täysin vapaasti opiskelijan laadittavissa, tai sitten voidaan antaa tehtävänannoksi esimerkiksi yritystarinan kirjoittaminen. Mikäli opiskelijoille halutaan antaa mahdollisuus suorittaa myös opintopisteitä, on oppimispäiväkirjan laatiminen hyvä menetelmä suorituksen todentamiseen. Oppimispäiväkirjaa voidaan pitää sähköisenä esim. Workseed-työkalulla, jolloin ohjaaja pystyy halutessaan ja tarvittaessa tutustumaan opiskelijan oppimispäiväkirjaan prosessin aikanakin. Tällöin kirjoitusprosessin aikana voidaan päästä vuorovaikutukseen. Tämä menettely vaatii tietenkin vastuuopettajan nimittämisen.
Vaihe 3: Työpajojen suunnittelu Työpajojen aiheiden tulee olla ajankohtaisia. Teemoja voi löytää esim. korkeakoulujen TKI-toiminnasta. TKI-toiminnassa kehitetään usein erilaisia työkaluja yritysten käyttöön. Näitä on mahdollista hyödyntää työpajoissa. Osallistujien apua kannattaa hyödyntää ennakolta valittujen aiheiden tarkennukseen. Aiheiden tarkennukseen liittyviä kysymyksiä, apua näkökulman valintaan ja tarkentamiseen voi hakea esimerkiksi ensimmäisellä tapaamiskerralla. Näin osallistujat tulevat kuulluksi. Lisäksi kun saa vaikuttaa aiheeseen ja ehkä myös puhujan valintaan, sitoutuvat osallistujat paremmin mukaan toimintaan. Kyselyiden toteuttamisessa voi hyödyntää digitaalisia työkaluja. Sopivan ajankohdan löytäminen ei välttämättä ole aivan helppoa. Sen eteen kannattaa kuitenkin nähdä hieman vaivaa, sillä mikäli ajankohta ei ole sopiva, ei tule osallistujiakaan. Osallistujille kannattaa tehdä kysely, jossa esitetään vaihtoehtoisia ajankohtia. Näistä valitaan se, joka sopii useimmille. Tapaamisten ajankohdat tulee sopia pitkälle etukäteen, jotta yrittäjät voivat varautua niihin jo hyvissä ajoin. Yksi teema per tapaaminen mahdollistaa aiheeseen pureutumisen hieman syvemmin. Aihe kannattaa rajata hyvin, jotta sen käsittely on mahdollista sovitun ajan puitteissa. Tapaamiset on hyvä aloittaa yhteisellä verkostoitumislounaalla, jonka jälkeen on yhdestä teemasta toteutettu noin kolmen tunnin työpaja.
Vaihe 4: Toiminta Kun suunnitelmat ja osallistujat ovat selvillä, on toiminnan aika. Eniten osallistujat saavat hyötyä sellaisesta toiminnasta, jonka seurauksena heillä on jokaisesta tapaamisesta kotiin lähtiessään mukanaan joku käytäntöön sovellettava ajatus, työkalu, malli, ohje tai tieto. Tällöin he ovat motivoituneita tulemaan myös uudelleen. Opiskelijoiden rooli: Opiskelijoilla on alan tuoreinta tietoa, jonka avulla he voivat peilata muuta saamaansa tietoa. Eri yritystarinoita ja näkökulmia kuulemalla oma idea kehittyy eteenpäin. He ovat usein eri sukupolven edustajia kuin yrittäjät. Mahdollisesti he ovat myös asiakkaita. Heidän näkemyksensä, ajatuksensa ja asioihin suhtautumisensa voi antaa yrittäjille hyvää tietoa siitä mihin suuntaan omaa yritystoimintaa voisi kehittää. Yrittäjät ovat hyvin kiinnostuneita kuulemaan nuoremman sukupolven näkökulmaa. Yrittäjien rooli: Yrittäjät ovat opiskelijoille roolimalleja. Opiskelijoille on rohkaisevaa nähdä yrittäjiä, kuulla heidän arjestaan ja päästä keskustelemaan ja kysymään asioista. Samalla kun yrittäjä vastaa opiskelijalta tulleisiin kysymyksiin, hän joutuu pohtimaan omaan yritykseensä liittyviä kysymyksiä. Työpajojen teemat voivat olla yrittäjille enemmän tai vähemmän tuttuja. Siitä riippuen niistä opitaan uutta tai ne toimivat ikään kuin muistilistana siihen mitä kaikkea tulee ajoittain käydä lävitse. Mallia kehiteltäessä on testattu työpajoja, jotka alkavat ruokailulla. Ruokailu antaa mahdollisuuden vapaaseen jutusteluun ja verkostoitumiseen. Työpajoja on järjestetty eri paikoissa, ympäri maakuntaa. Asiaosuus on usein aloitettu sillä, että yrittäjä on esitellyt paikkaa ja yritystoimintansa kehittymistä. Tämän jälkeen on noin tunnin luento päivän aiheesta, jonka jälkeen aihetta on ohjatusti työstetty keskustellen tai työpajoissa. Luennon tehtävänä on inspiroida. Luento-osuus voi helposti venyä innokkaan luennoitsijan ja hänelle esitettyjen kysymysten vuoksi. Tätä voi pyrkiä välttämään antamalla luennoijalle tarpeeksi hyvin rajatun aiheen, jotta sen ennättää esittää tunnissa. Päivä vaatii myös henkilön, jonka vastuulla on huolehtia ajan käytöstä. Työpaja on tärkeä osuus ja siihen tulee jättää aikaa. Päivän sisältö ja sen anti on vielä lopuksi hyvä lyhyesti koota yhteen, vaikka vain muutaman minuutin puheenvuorolla. Työpajoihin voidaan liittää ennakkotehtäviä tai yhteistehtäviä. Tehtävien tavoitteena on joko viritellä aihealueeseen jo etukäteen tai auttaa asian jatkotyöstämisessä. Esimerkkejä tehtävistä löytyy oppaan lopusta. Toimintamallissa voidaan hyödyntää blogia. Blogi toimii vuorovaikutuksen kanavana, jonne voidaan kerätä yrittäjätarinoita, tehtäviä, työpajojen materiaaleja ja mahdollisia tallenteita. Sen kautta voi jakaa tietoa muista alueen naisyrittäjiä hyödyttävistä tapahtumista ja seminaareista. Jokaiselle osallistujalle voidaan antaa mahdollisuus kirjoittaa omia ajatuksiaan yrittäjyydestä blogiin.
Vaihe 5: Palautteen kerääminen ja toiminnan kehittäminen Palautetta voidaan kerätä kevyellä menettelyllä jokaisen tapaamisen jälkeen. Haluttaessa palautteen kerääminen voidaan organisoida laajempana pidemmän ajanjakson jälkeen. Toiminnan kehittämisen kannalta on hyvä haastatella osallistujia säännöllisesti. Palautteesta saatujen tulosten avulla toimintaa voidaan kehittää eteenpäin. Osallistujilta kannattaa kysyä millaisia asioita he haluaisivat käsiteltävän ja olisiko heillä mielessä joku sopiva asiantuntija. Vaikutusmahdollisuudet auttavat ihmisiä sitoutumaan toimintaan paremmin. Toiminnassa mukana olleet yrittäjät kertovat asiasisältöjen, tiedon ja tapaamisten vahvistaneen heidän yrittäjyyttään ja antaneen rohkeutta kasvamiseen sekä aktivoineen kehittämistä. Uudet näkökulmat ovat auttaneet miettimään omaa liiketoimintaa eri puolilta. Opiskelijoilla on alan viimeistä tietoa, joka välittyy heiltä yrittäjille yhteisen toiminnan ohessa. Opiskelijat ovat kokeneet työskentelyn käytännönläheiseksi ja se on antanut heille naisyrittäjyyden näkökulmaa. Verkostoituminen naisyrittäjien kanssa on koettu mukavaksi ja hyödylliseksi. Toimintamalli auttaa kytkemään opittuja asioita käytännön tekemiseen.
hdessä työstettävien aiheiden tulee nousta ajankohtaisista teemoista. Niistä tulee löytyä näkökulmia ja hyödynnettävää sekä opiskelijoille että yrittäjille. Teemoissa voidaan hyödyntää esimerkiksi korkeakoulujen TKI-toiminnasta nousevia aiheita. Alla esimerkkinä Smart Ladies hankkeessa toteutetut työpajat ja niihin liittyviä tehtäviä: Työpajat 2 kertaa kevätlukukaudella, 2 syyslukukaudella: I. Aloitustyöpaja (asiaan virittäytyminen ja tutustuminen) II. Teknologiset valmiudet: esimerkki sähköisestä liiketoiminnasta, ilmaisia sähköisiä työkaluja III. Sähköinen markkinointi IV. Tulevaisuuden ennakointi ja muutokset V. Kasvuyrittäjyys ja sen edellytykset VI. Omistajanvaihdokset ja omistajanvaihdospalvelut VII. Omistajanvaihdokset osana yrityksen strategiaa VIII. Johtajuus: volitio (toimeenpanemisen taito) IX. Digitalisaatio muuttaa liiketoimintaa X. Työhyvinvointi ja tuottavuus XI. Lopputyöpaja
Tehtäviä oli mahdollista pohtia kasvokkain kohtaamisen lisäksi erilaisin digitaalisin apuvälinein. Esimerkkejä ennakkotehtävistä: Esimerkki 1: Opiskelijoiden yrittäjätarinan kirjoittaminen Mikä on yritysideasi, mistä se on syntynyt? Mikä sai sinut innostumaan kyseisestä asiasta? Millaisia ajatuksia sinulla on yleensä yrittäjyydestä, millaisena näet yrittäjänä toimimisen vaihtoehdon verrattuna palkattuun työhön? Millaisia mahdollisuuksia näet tulevaisuudessa yrityksesi suhteen? Millaisia yrittäjäominaisuuksia itselläsi on? / Mitä mielestäsi yrittäjältä vaaditaan ja miten suhteutat itsesi näihin vaatimuksiin? Miten uskot onnistuvasi yrittäjänä? Millaisia tukiverkostoja itselläsi on, jos ryhdyt yrittäjäksi? / Mikä vaikutus näillä verkostoilla on? Esimerkki 3: Johtajuuteen liittyvä ryhmätehtävä Voitte käyttää mitä tahansa alustaa työskentelynne pohjaksi (esim. google docs). Pohtikaa ryhmässä seuraavia asioita: 1. Mitä asioita pystytte hyödyntämään volitio-työpajaan liittyvistä teemoista? Mitä ajatuksia työpaja herätti? 2. Seuraavalla kerralla aiheena on digitalisaatio muuttaa liiketoimintaa. Jos teillä on aiheeseen liittyviä kysymyksiä, voitte lähettää niitä etukäteen. Esimerkki 2: Tulevaisuuden ennakointiin liittyvä ennakkotehtävä 1. Pohtikaa, mitkä alat sivuavat jollakin tavoin omaa alaa? Näkökulmana, minkä alojen muutokset heijastuvat tavalla tai toisella, vähän tai paljon omalle alallekin. 2. Millä tavoin käynnissä olevat suuret muutokset voivat heijastua alaan (kaupungistuminen, jännitteinen maailma, luonnonvarojen kestävyyskriisi )? Tähänastisesta käydään parin / ryhmän kanssa ajatustenvaihtoa. Keskustellaan ryhmän edustamien alojen kannalta ja kirjataan pääkohdat ylös. Tämän jälkeen siirrytään seuraavaan kysymykseen. 3. Olette nyt tiedostaneet sellaiset alat jotka voivat vaikuttaa omiin aloihinne, sekä pohtineet millaisia seurauksia suurilla ehkä maailmanlaajuisillakin muutoksilla on. Pidä nämä asiat mielessä kun seuraat lehtiä, uutisia ja muuta mediaa. Kuulostele löydätkö ehkä jotakin uusia nousevia asioita, jotka mahdollisesti nousevat suuriksi ja merkittäviksi (=hiljaisia signaaleja)? Osuuko silmiin villejä ideoita, joissa on kuitenkin hyvä ydin? Kirjatkaa ohuiltakin tuntuvat ajatukset ylös. Seuraavan tapaamisen aikana käydään lävitse mitä kukakin on löytänyt.
Lisätietoja toimintamallista: www.smartladiesindigitalworld.blogspot.fi Sanna Joensuu-Salo, puhelin 040 868 0144 Kuvat: Päivi Aila Taitto: Piia Koivuporras Kustantaja: Seinäjoen ammattikorkeakoulu Hankkeen rahoitus: Euroopan sosiaalirahasto (ESR), Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Tekijät: Sanna Joensuu-Salo ja Salla Kettunen ISBN 978-952-7109-83-0 (painettu) ISBN 978-952-7109-84-7 (PDF)