Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/2019 1 ( 53) Aika 14.01.2019, klo 16:36-19:50 Paikka Kirkkonummen kunnantalo, Ervast - kokoustila Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus ja tarkastajien valinta 3 Hyvinvointikeskuksen suunnitelmien hyväksyminen 4 Kirkkonummen kunnan lausunto MAL 2019 - suunnitelmaluonnoksesta (kv) 5 Kirkkonummen kunnan kaavoituskatsaus 2018-2019 (kv) 6 Valtion tuella rakennettujen vuokra- asuntojen uudet varallisuusrajat 7 Selvitys kunnanhallituksen vuonna 2018 myönnetyn kotouttamismäärärahan käytöstä 8 Vuoden 2019 talousarvion täytäntöönpano- ohjeet 9 10 Uuden varajäsenen nimeäminen Kirkkonummen Vesi - liikelaitoksen johtokuntaan (kv) Uuden kiinteistötoimitusten uskotun miehen valitseminen valtuustokauden loppuun (kv) 11 Kunnanvaltuuston 15.12.2018 tekemien päätösten laillisuus ja täytäntöönpano 12 Kuntalain 92 :n mukaista otto- oikeusmenettelyä varten saapuneet päätökset 13 Pöytäkirjoja tiedoksi 14 Ilmoitusasiat 15 Muut asiat
Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/2019 2 ( 53) Saapuvilla olleet jäsenet Timo Haapaniemi, puheenjohtaja Ari Harinen, 1. varapuheenjohtaja Ulf Kjerin, 2. varapuheenjohtaja Anna Aintila Antti Kilappa Antti Salonen Hanna Haikonen Hans Hedberg Katarina Helander Pekka Sinisalo Pirkko Lehtinen Reetta Hyvärinen Saara Huhmarniemi, varajäsen Muut saapuvilla olleet Anu Karkinen, hallintojohtaja, sihteeri Tarmo Aarnio, kunnanjohtaja, esittelijä Juha Hörkkö, talousjohtaja Anders Adlercreutz, poistui 19:44 Minna Hakapää, poistui 19:43 Raija Vahasalo, saapui 16:55 Jaana Koskela, vt. perusturvajohtaja, poistui 18:09 Jarno Köykkä, toimitilapäällikkö, poistui 18:08 Anna-Kaisa Kauppinen, kuntatekniikan toimialajohtaja, poistui 19:32 Tero Luomajärvi, kunnanarkkitehti, saapui 18:20, poistui 19:32 Into Johanna, Arkkitehti, poistui 17:20 Immonen Olli, Inspira, saapui 17:23, poistui 18:08 Poissa Emmi Wehka-Aho Allekirjoitukset Timo Haapaniemi Puheenjohtaja Anu Karkinen Sihteeri Pöytäkirjan tarkastus Pöytäkirja on tarkastettu ja hyväksytty
Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/2019 3 ( 53) 21.01.2019 21.01.2019 Katarina Helander Antti Kilappa Pöytäkirjan nähtävänäolo Tarkastettu pöytäkirja on nähtävänä tiistaina 22.1.2019 kunnan verkkosivulla ja kunnan kirjaamossa Anu Karkinen, sihteeri
Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/2019 4 ( 53) 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Esittelijä: Tarmo Aarnio, kunnanjohtaja Puheenjohtaja toteaa kokouksen laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Ehdotuksen mukaisesti.
Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/2019 5 ( 53) 2 Pöytäkirjan tarkastus ja tarkastajien valinta Esittelijä: Tarmo Aarnio, kunnanjohtaja Kunnanhallitus päättää 1 valita kaksi pöytäkirjantarkastajaa tarkastamaan tämän kokouksen pöytäkirjan 2 tarkastaa tämän pöytäkirjan sähköisesti seuraavan aikataulun mukaan: Torstaina 17.1.2019 lähetetään pöytäkirja sähköpostitse pöytäkirjantarkastajille, jotka ilmoittavat hyväksymisestään viimeistään maanantaina 21.1.2019. Jos hyväksymisviestiä ei tule sihteerille em. ajankohtaan mennessä, pöytäkirja katsotaan hyväksytyksi. Pöytäkirja allekirjoitetaan esimerkiksi seuraavassa kokouksessa. Pöytäkirja on nähtävänä tiistaina 22.1.2019 kunnan verkkosivulla ja kunnan kirjaamossa. Yleinen oikaisuvaatimusaika alkaa keskiviikkona 23.1.2019. Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Katarina Helander ja Antti Kilappa. Muilta osin ehdotuksen mukaisesti.
Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/2019 6 ( 53) Kuntatekniikan lautakunta, 114,23.08.2018 Kunnanhallitus, 296,01.10.2018 Kunnanvaltuusto, 84,08.10.2018 Palvelutuotannon jaosto, 82,28.11.2018 Perusturvalautakunta, 105,20.12.2018 Kunnanhallitus, 3, 14.01.2019 3 Hyvinvointikeskuksen suunnitelmien hyväksyminen KIRDno-2017-59 Kuntatekniikan lautakunta, 23.08.2018, 114 Valmistelijat / lisätiedot: Anna- Kaisa Kauppinen anna- kaisa.kauppinen@kirkkonummi.fi kuntatekniikan toimialajohtaja Liite: - Hyvinvointikeskuksen kustannusselvitys Esittelijä: Anna- Kaisa Kauppinen, kuntatekniikan toimialajohtaja Kuntatekniikan lautakunta päättää: 1. esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle kustannusarvion hylkäämistä. 2. että valtuustoon tuodaan päätöksenteon tueksi vanhan pääterveysaseman perusparannuksen tai ylläpitävän kunnostuksen sekä osittaisen laajennuksen kustannusarviot. Lisäksi valtuustolle tuodaan uuden hyvinvointikeskuksen tilaohjelman vertailu nykyisiin tiloihin sekä tilatarpeeseen. 3. esittää evästyksenä, että selvitetään jatkokäsittelyä silmälläpitäen nykyiselle terveyskeskuksen tontille sijoitettavan lisärakennuksen suurin mahdollinen koko. Kuntatekniikan lautakunta päätti päätösehdotuksen mukaisesti. Kunnanhallitus, 01.10.2018, 296
Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/2019 7 ( 53) Valmistelijat / lisätiedot: Anna- Kaisa Kauppinen, Jarno Köykkä anna- kaisa.kauppinen@kirkkonummi.fi, jarno.koykka@kirkkonummi.fi kuntatekniikan toimialajohtaja, toimitilapäällikkö Kirkkonummen kunnan hyvinvointikeskuksen hankesuunnitelma on hyväksytty kunnanvaltuustossa 16.11.2015 116. Hyvinvointikeskuksen suunnittelijatiimi kilpailutettiin vuoden 2017 keväällä ja suunnittelijatiimin valinta tehtiin palvelutuotannon lautakunnassa 27.4.2017 52. Suunnitelu eteni L2- tason suunnitelmiksi kevään 2018 aikana. Kirkkonummen kunnan talonrakennuksen hankeohjeen mukaisesti palvelutuotannon jaosto hyväksyy L2 - tason suunnitelmat. Samalla tarkastetaan ajantaisen kustannusarvio, ja mikäli kustannusarvio ylittää valtuuston hankesuunnitelman yhteydessä hyväksymän määrärahan, ylitys tuodaan valtuuston käsittelyyn. Hyvinvointikeskuksen kustannusarvion on laatinut FMC laskentapalvelut Oy, päivitetty laskelma on tämän päätöksen oheismateriaalina. Kokonaishinnaksi hankkeelle kustannusarvion perusteella arvioidaan olevan 43 000 000 euroa. Edellinen kustannusarvio hyvinvointikeskuksen hankkeessa (27 329 000 euroa) on tehty vuonna 2015 hankesuunnitelman hyväksynnän yhteydessä. Hyvinvointikeskuksen kustannusarvion käsittelyn taustatiedoksi on laadittu yhteenveto vanhan sosiaali- ja terveyskeskusrakennuksen kuntotutkimuksista sekä päivitetty vaihtoehtotarkastelu kustannusarvioineen (hyvinvointikeskushankkeen toteuttaminen kunnanvaltuuston päätöksen mukaisesti verrattuna vanhan sosiaali- ja terveyskeskuksen perusparannuksen ja laajennuksen toteuttamiseen). Oheismateriaalit: - hyvinvointikeskuksen kustannusselvitys (Liite ktltk 23.8.2018) - päivitetty vaihtoehtotarkastelu hyvinvointikeskushankkeesta liiteineen (sisältää vanhasta sosiaali- ja terveyskeskuksesta laadittujen kuntotutkimusten yhteenvedon) - hankesuunnitelma (Kv 16.11.2015 116) Esittelijä: Tarmo Aarnio, kunnanjohtaja Kunnanhallitus päättää: 1. esittää kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto hyväksyy hyvinvointikeskuksen kustannusarvion 43 000 000 euroa 2. tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa Ehdotuksen mukaisesti.
Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/2019 8 ( 53) Kunnanvaltuusto, 08.10.2018, 84 Valmistelijat / lisätiedot: Hanne Nylund Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto hyväksyy hyvinvointikeskuksen kustannusarvion 43 000 000 euroa. Käsittely, Kunnanvaltuusto 8.10.2018: Konsultti, arkkitehti Annika Pokela ja toimitilapäällikkö Jarno Köykkä olivat kokouksessa läsnä tämän pykälän aikana. Keskustelun aikana jätettiin seuraavat muutos- ja lisäysehdotukset: Valtuutettu, puheenjohtaja Anders Adlercreutzin lisäysehdotus: Jatkovalmistelussa hankkeen laajuus ja toiminta käydään läpi Uudenmaan maakuntavalmistelun johdon kanssa tavoitteena karsia hankkeen laajuutta ja kustannuksia ja varmistaa, että keskuksen toiminta vastaa Uudenmaan maakunnan,
Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/2019 9 ( 53) tulevan hoidon kehityksen ja digitalisaation asettamia vaatimuksia. Hankkeen toteuttamisen vaiheistamista tulee arvioida mikäli se on em. tavoitteet huomioiden tarpeellista. Laajuus ja kustannuskarsinnan tulos tuodaan kunnanhallitukselle käsiteltäväksi. Valtuutettu Erkki Majasen muutosehdotukset: 1. 2. 3. Nykyisen Jokiniityn alueen hyvinvointikeskuksen suunnittelua jatketaan niin, että hankkeessa tarkastellaan mitoitukset ensi tilassa todellisen väestökehityksen ja asiakasvirtojen suhteen. Tavoite on alentaa hankkeen kustannuksia ja tehdä suunnitelmat nykyistä tiiviimmässä yhteistyössä Uudenmaan sote- ja hankevalmistelijoiden kanssa. Hankevalmistelijat on tarvittaessa kutsuttava informoimaan kunnanvaltuustoa. Kehottaa kunnanhallitusta selvittämään pikaisesti hyvinvointikeskuksen muut mahdolliset toteuttamisvaihtoehdot ja - aikataulut ydinkeskustan alueelle tai nykyiselle pääterveysasemantontille uudisrakennuksena mahdollisesti yhteistyössä jonkin rakennushankkeiden toimijatahojen kanssa. Vaihtoehdot on tuotava kunnanvaltuuston arvioitavaksi ja päätettäväksi niiden valmistuttua. Kunnanvaltuusto antaa palvelutuotannon jaostolle tehtäväksi varmistaa terveyskeskuksen nykyisten tilojen toimivuuden, terveellisyyden sekä turvallisuuden henkilökunnalle ja asiakkaille siihen saakka kunnes uusi hyvinvointikeskus on käyttöönotettu. Ratkaisujen määrärahaehdotukset on tuotava viipymättä kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi. Valtuutettu Marjut Frantsi- Lankian muutosesitys: Riskien minimoimiseksi ja laajojen - mahdollisten maakunnallisten - sote- palvelujen turvaamiseksi kunnan alueella tulevaisuudessakin, esitän hyvinvointikeskuksen rahoitusmallin muuttamista siten, että hyvinvointikeskus toteutetaan kunnan oman taseen kautta. Valtuutettu Kim Åströmin muutosesitys: Päivitetty tai tarkasteltu toteutuksen laajuus, toteutussuunnitelma ja kustannusarvio tuodaan valtuuston hyväksyttäväksi.
Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/2019 10 ( 53) Puheenjohtaja julisti keskustelun päättyneeksi ja totesi että valtuutetut Anders Adlercreutz, Erkki Majanen, Marjut Frantsi- Lankia ja Kim Åström ovat tehneet muutosehdotuksia joita on kannatettu. Ainoastaan valtuutettu Erkki Majasen muutosehdotus 3 hyväksyttiin yksimielisesti, muita ei hyväksytty yksimielisesti, joten puheenjohtaja totesi että muutosehdotuksista on äänestettävä. Puheenjohtaja ehdotti, että muutosehdotuksista äänestetään seuraavasti: Erkki Majasen 1. muutosehdotus: Puheenjohtaja ehdotti, että Erkki Majasen 1. muutosehdotuksesta äänestetään siten, että ne jotka kannattavat kunnanhallituksen pohjaehdotusta, äänestävät JAA ja ne jotka kannattavat Erkki Majasen 1. muutosehdotuksen äänestävät EI. Jos EI voittaa, kunnanvaltuusto päättää Erkki Majasen 1. muutosehdotuksen mukaisesti. Kunnanvaltuusto hyväksyi äänestysjärjestyksen. Sähköisesti toimitetussa äänestyksessä annettiin 28 JAA ääntä ja 23 EI ääntä. Kunnanhallituksen pohjaehdotus sai enemmän ääniä. Valtuutettu, puheenjohtaja Anders Adlercreutzin lisäysehdotus: Puheenjohtaja ehdotti, että Anders Adlercreutzin lisäysehdotuksesta äänestetään siten, että ne jotka kannattavat kunnanhallituksen pohjaehdotusta, äänestävät JAA ja ne jotka kannattavat Anders Adlercreutzin lisäysehdotuksen äänestävät EI. Jos EI voittaa, kunnanvaltuusto päättää Anders Adlercreutzin lisäysehdotuksen mukaisesti. Kunnanvaltuusto hyväksyi äänestysjärjestyksen. Manuaalisesti, nimenhuudolla toimitetussa äänestyksessä annettiin 48 EI ääntä (Aallonharja, Adlercreutz, Aintila, Basilier, Bergholm, Björk, Fleming, Frantsi- Lankia, Granström, Haapaniemi, Haikonen, Hakapää, Harinen, Hedberg, Holopainen, Huhmarniemi, Hyvärinen, Jäppinen Sanni, Kajanti, Kara, Kaurila, Kilappa, Kjerin, Kylmänen, Lehtinen, Lindholm, Lundell, Majanen, Myllyniemi, Oksanen, Orko, Piili, Purra, Salonen, Saloranta- Eriksson, Sinisalo, Suominen, Tammi, Utriainen, Vahasalo, Vanhamäki, Wehka- aho, Åström, Pelin, Kämpe- Hellenius, Hellström, Andersén ja Liimatainen) ja 3 tyhjää ääntä (Kettunen, Seppälä ja Syväniemi). Adlercreutzin lisäysehdotus sai enemmän ääniä. Erkki Majasen 2. muutosehdotus:
Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/2019 11 ( 53) Puheenjohtaja ehdotti, että Erkki Majasen 2. muutosehdotuksesta äänestetään siten, että ne jotka kannattavat kunnanhallituksen pohjaehdotusta, äänestävät JAA ja ne jotka kannattavat Erkki Majasen 2. muutosehdotuksen äänestävät EI. Jos EI voittaa, kunnanvaltuusto päättää Erkki Majasen 2. muutosehdotuksen mukaisesti. Kunnanvaltuusto hyväksyi äänestysjärjestyksen. Manuaalisesti, nimenhuudolla toimitetussa äänestyksessä annettiin 38 JAA ääntä (Aallonharja, Adlercreutz, Aintila, Basilier, Bergholm, Björk, Fleming, Frantsi- Lankia, Granström, Hakapää, Harinen, Hedberg, Holopainen, Huhmarniemi, Hyvärinen, Jäppinen Sanni, Kajanti, Kilappa, Kjerin, Kylmänen, Lehtinen, Lindholm, Lundell, Myllyniemi, Oksanen, Orko, Salonen, Saloranta- Eriksson, Sinisalo, Suominen, Tammi, Vahasalo, Vanhamäki, Wehka- aho, Pelin, Kämpe- Hellenius, Hellström ja Andersén) ja 13 EI - ääntä (Haapaniemi, Haikonen, Kara, Kaurila, Kettunen, Majanen, Piili, Purra, Seppälä, Syväniemi, Utriainen, Åström ja Liimatainen). Kunnanhallituksen pohjaehdotus sai enemmän ääniä. Erkki Majasen 3. muutosehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Valtuutettu Kim Åströmin muutosesitys: Puheenjohtaja ehdotti, että Kim Åströmin muutosehdotuksesta äänestetään siten, että ne jotka kannattavat kunnanhallituksen pohjaehdotusta, äänestävät JAA ja ne jotka kannattavat Kim Åströmin muutosehdotuksen äänestävät EI. Jos EI voittaa, kunnanvaltuusto päättää Kim Åströmin muutosehdotuksen mukaisesti. Kunnanvaltuusto hyväksyi äänestysjärjestyksen. Manuaalisesti, nimenhuudolla toimitetussa äänestyksessä annettiin 29 JAA ääntä (Adlercreutz, Aintila, Basilier, Bergholm, Björk, Fleming, Frantsi- Lankia, Hakapää, Harinen, Hedberg, Holopainen, Jäppinen Sanni, Kajanti, Kilappa, Kjerin, Lehtinen, Lindholm, Lundell, Myllyniemi, Oksanen, Salonen, Sinisalo, Suominen, Tammi, Vanhamäki, Wehka- aho, Pelin, Kämpe- Hellenius ja Hellström) ja 22 EI - ääntä (Aallonharja, Granström, Haapaniemi, Haikonen, Huhmarniemi, Hyvärinen, Kara, Kaurila, Kettunen, Kylmänen, Majanen, Orko, Piili, Purra, Saloranta- Eriksson, Seppälä, Syväniemi, Utriainen, Vahasalo, Åström, Andersén ja Liimatainen). Kunnanhallituksen pohjaehdotus sai enemmän ääniä. Valtuutettu Marjut Frantsi- Lankia veti muutosesityksensä pois. Kunnanvaltuusto päätti
Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/2019 12 ( 53) 1 hyväksyä hyvinvointikeskuksen kustannusarvion 43 000 000 euroa 2 että, jatkovalmistelussa hankkeen laajuus ja toiminta käydään läpi Uudenmaan maakuntavalmistelun johdon kanssa tavoitteena karsia hankkeen laajuutta ja kustannuksia ja varmistaa, että keskuksen toiminta vastaa Uudenmaan maakunnan, tulevan hoidon kehityksen ja digitalisaation asettamia vaatimuksia. Hankkeen toteuttamisen vaiheistamista tulee arvioida mikäli se on em. tavoitteet huomioiden tarpeellista. Laajuus ja kustannuskarsinnan tulos tuodaan kunnanhallitukselle käsiteltäväksi 3 antaa palvelutuotannon jaostolle tehtäväksi varmistaa terveyskeskuksen nykyisten tilojen toimivuuden, terveellisyyden sekä turvallisuuden henkilökunnalle ja asiakkaille siihen saakka kunnes uusi hyvinvointikeskus on käyttöönotettu. Ratkaisujen määrärahaehdotukset on tuotava viipymättä kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi. Eriävät mielipiteet: Valtuutetut Anni- Mari Syväniemi, Mikko Kara, Kati Kettunen, Kim Åström ja Ulla Seppälä sekä varavaltuutettu Jukka Liimatainen jättivät päätöksestä eriävän mielipiteen: "Perustelut: Hyvinvointikeskus on Kirkkonummelle tärkeä hanke, joka tulee toteuttaa. Nyt valtuustolle esitetty talousarvio on kuitenkin kasvanut alkuperäisestä lähes kaksinkertaiseksi (27, 3 me - 43 me/lisäksi tulee alv 24%) ja on suunniteltuun verrattuna aivan liian suuri taloudellinen riski kunnalle. Ehdotettu suunnitelma on ylimitoitettu suhteessa tulevaan tarpeeseen, etenkin kun maakunta- ja sote- lainsäädännöistä ja tulevista käytänteistä ei ole vielä faktaa. Valtuuston on hyvä ymmärtää investointien laajuus ja vaikutukset kunnan tulevaan talouteen. Esitetyillä kustannuksilla hanketta ei voi hyväksyä." Varavaltuutettu Jukka Liimatainen jätti kokouksen jälkeen lisäksi vielä seuraavan perustelun eriävään mielipiteeseen: Totean, että hyvinvointikeskuksen sijoittaminen vastoin maakunnan johtavien valmistelijoiden suosituksia paikalle, jossa tilojen kilpailukyky olennaisesti vaarantuu, kasvattaen merkittävästi hankkeeseen liittyviä, jo ennestään suuria taloudellisia riskejä.
Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/2019 13 ( 53) Sote- tiloista tiedetään muodostuvan ylitarjontaa. Sijainnin merkitys korostuu. HVK ei voi kilpailla hinnalla ja häviää sijainninkin puolesta. Näin riippumattakin siitä milloin ja missä muodossa valinnanvapaus toteutuu. Ympärille tuleva asutus ei tilannetta muuta. Liikkuminen ja julkinen liikenne painottuu raideyhteyksiin ja HVK on kaavailtujen käyttäjien ja henkilökunnan enemmistölle selvästi heikommin saavutettavissa kuin sijainti kunnan ydinkeskustassa. Sijainti ei myöskään edesauta täydentävien asiakasvirtojen saamista kunnan ulkopuolelta. Epävarmuuden vallitessa olisi pitänyt valita sellainen etenemismalli, jossa riskit minimoituvat. Nyt sen sijaan riskitasoa tietoisesti nostettiin kunnan taloudellisen tilanteen kannalta kestämättömälle tasolle. Korvaavien tilojen saamisen kiireellisyys olisi voitu ratkaista väistötilaratkaisuilla." Palvelutuotannon jaosto, 28.11.2018, 82 Valmistelijat / lisätiedot: Jarno Köykkä jarno.koykka@kirkkonummi.fi toimitilapäällikkö Kirkkonummen kunnanvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 8.10.2018 84 Hyvinvointikeskuksen kustannusarvion. Päätöksessä valtuusto jätti seuraavat ohjeet jatkovalmistelulle: jatkovalmistelussa hankkeen laajuus ja toiminta käydään läpi Uudenmaan maakuntavalmistelun johdon kanssa tavoitteena karsia hankkeen laajuutta ja kustannuksia ja varmistaa, että keskuksen toiminta vastaa Uudenmaan maakunnan, tulevan hoidon kehityksen ja digitalisaation asettamia vaatimuksia. Hankkeen toteuttamisen vaiheistamista tulee arvioida mikäli se on em. tavoitteet huomioiden tarpeellista. Laajuus ja kustannuskarsinnan tulos tuodaan kunnanhallitukselle käsiteltäväksi Kirkkonummen kunta on käynyt kaksi neuvottelua maakunnan johdon kanssa hyvinvointikeskuksen suunnitelmiin ja toimintoihin liittyen valtuuston käsittelyn jälkeen. Hankeryhmä on käynyt läpi eri vaihtoehtoja laajuuden karsimisen ja kustannusten pienentämisen näkökulmasta valtuuston päätöksen tahtotilan mukaisesti. Tavoitteena on, että nykyisessä sosiaali- ja terveyskeskuksessa järjestettävät toiminnot voidaan sijoittaa uuteen hyvinvointikeskukseen, mutta kasvuvara karsitaan kokonaisuudessaan pois ja hyödynnetään samalla toiminnan kehittämisen myötä tilatehokkuuden kasvamisesta. Pääsuunnittelija on laatinut neljä eri vaihtoehtoa nykyisiin suunnitelmiin, joilla voidaan karsia hyvinvointikeskuksen laajuutta ja sitä kautta syntyviä kustannuksia. Eri vaihtoehdot ovat tämän esityksen oheismateriaalina. Vaihtoehdot ovat seuraavat: 1. Kellaritaso tuodaan maanpinnan tasolle rakennuksen päätyyn jatkeeksi 2.
Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/2019 14 ( 53) 2. Kellaritaso poistetaan ja sosiaalitila on sijoitettu kerroksiin nykyisten toimintojen keskelle. Maanpäälle rakennetaan noin 400 brm2 tiloja korvaamaan kellarin poistoa. 3. Kellaritaso poistetaan ja sosiaalitilat on sijoitettu kerroksiin nykyisten toimintojen keskelle. Maanpäälle rakennetaan noin 200 brm2 tiloja korvaamaan kellaritilan poistoa. Sähkötekniset tilat ja arkisto on nostettu kolmanteen kerrokseen. 4. Moduulivälin poisto. Pinta- ala pienenee noin 370 brm2. Vaikutus lähinnä valinnanvapauden piirissä oleviin tiloihin. Hankeryhmä on käynyt kaikki neljä vaihtoehtoa läpi ja toteaa että vaihtoehto neljä, jossa poistetaan yhdestä siivestä moduuliväli pois, on tarkoituksenmukaisin. Tällä vaihtoehdolla pinta- ala pienenee noin 370 brm2, eikä laajennusta tarvitse tehdä tontin käyttöä heikentämättä. Tämän lisäksi suunnitellaan hyvinvointikeskuksen toiminta siten että kunta voi myös luopua seuraavista tiloista, jotka sijoitetaan myös tulevaan hyvinvointikeskukseen: Lastensuojelu, tällä hetkellä Swegonin tiloissa vuokralla (14 henkilöä) Vammaispalvelut, tällä hetkellä kunnantalossa (7 henkilöä) Aikuissosiaalityö, tällä hetkellä kunnantalossa (12 henkilöä) Hallintopalvelut, tällä hetkellä kunnantalossa (11 henkilöä) Näiden toimenpiteiden vaikutus on huomattava. Oheismateriaalina olevan laskelman mukaan perusturvan (ja tulevaisuudessa SOTEn) vuokrataso arvioidaan tippuvan noin 400 000 /vuosi. Maakunnan hankejohtajien kanssa käytyjen neuvotteluiden perusteella myös maakunnan liikelaitos toteaa edellä mainitun vaihtoehdon olevan paras. Hyvinvointikeskuksen rakennuskustannuksiin edellä mainituilla toimenpiteillä arvioidaan olevan noin miljoonan euron vaikutus. Hankeryhmä toteaa, että edellä mainituilla ratkaisuilla varmistetaan myös palvelujen saatavuus tulevan maakuntauudistuksen jälkeen. Vuokrakustannukset ovat huomattava kustannus myös tulevassa toiminnassa ja tilatehokkuuden maksimointi on hyvin oleellinen tekijä, jotta kustannukset ovat sillä tasolla, ettei itse palvelun tuottaminen kärsi. Nämä muutokset tulevat vaikuttamaan tulevaan palvelun tuottamiseen ja vaikuttavat tässä hankkeessa toiminnansuunnitteluun. Toimintasuunnitelman vaikutukset rakennussuunnitteluun tulevat vaikuttamaan myös hankkeen aikatauluun ja suunnittelun kustannuksiin. Näiden muutosten johdosta ikäihmisten päivätoiminta (n. 250 kem) poistetaan hyvinvointikeskuksen palvelun tuotannosta. Uudenmaan liiton hankejohtajien mielipiteissä on noussut vahvasti esille, että hyvinvointikeskukseen tulisi sijoittaa mahdollisimman paljon liikelaitoksen palveluita, joita ovat esimerkiksi lastensuojelu, vammaispalvelu sekä aikuissosiaalityö. Jotta nämä edellä mainitut palvelut mahtuvat suunnitelmaan, tulee siitä poistaa jotakin. Hankeryhmä toteaa myös, että tässä tilanteessa vaiheistus ei tuo kustannussäästöjä tai vähennä kunnalle kohdistuvia riskejä. Vanhan terveyskeskuksen kunto on erittäin heikko, eikä toimintojen jättäminen sinne tuo kunnalle etuja.
Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/2019 15 ( 53) Mikäli jaosto päättää edetä ehdotetulla suunnitelmamuutoksella, viimeistellään rakennuslupa- asiakirjat ja haetaan lupa mahdollisimman nopeasti. Loppuvuodesta aloitetaan myös urakka- asiakirjojen laadinta sekä viimeistellään suunnitelmat siten, että ne ovat valmiina alkuvuodesta 2019. Rahoitus hankkeelle keskustelutetaan vielä kunnanhallituksessa tämän vuoden puolella. Mikäli hanke päätetään toteuttaa pääomasijoittajan toimesta aloitetaan sijoittajan kilpailutus mahdollisimman nopeasti. Oheismateriaalit: - vaihtoehdot nykyisiin suunnitelmiin, joilla voidaan karsia hyvinvointikeskuksen laajuutta ja sitä kautta syntyviä kustannuksia. - laskelma Esittelijä: Anna- Kaisa Kauppinen, kuntatekniikan toimialajohtaja Palvelutuotannon jaosto päättää 1. hyväksyä suunnitelman vaihtoehto 4. jatkosuunnitelman pohjaksi 2. ehdottaa edelleen kunnanhallitukselle suunnitelman 4. hyväksymistä Käsittely Esittelijä antoi seuraavan muutetun pohjaehdotuksen: Palvelutuotannon jaosto päättää 1. hyväksyä suunnitelmavaihtoehto 4. jatkosuunnittelun pohjaksi 2. pyytää perusturvalautakunnan lausunnon suunnitelmasta kunnanhallituksen käsittelyä varten 3. ehdottaa edelleen kunnanhallitukselle suunnitelmavaihtoehdon 4. hyväksymistä Keskustelun aikana jäsen Kim Åström esitti seuraavan muutosehdotuksen: Poistetaan päätösesityksen kohdat 1-3. Korvataan päätöstekstillä: Palvelutuotannon jaosto välittää kunnanhallitukselle esitykset kustannusten karsinnasta ja evästää päätöksenteon tueksi liitettävän seuraavat lisäaineistot: - perusturvalautakunnan lausunto suunnitelmista kunnanhallituksen käsittelyä varten - Maakuntavalmistelun johdon kanssa käytyjen kokousten pöytäkirjat - Sote- palvelujen asiakas- ja asiointimäärien nykytilanne palvelualoittain ja - alueittain
Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/2019 16 ( 53) ja näiden muutosskenaariot sote- uudistuksen jälkeen. - Maakunnan lausunto tilojen tarpeesta - Vertailu nykyisin käytössä olevien tilojen laajuuteen - Em. tietojen pohjalta päivitetty karsimissuunnitelma, jossa säästöiksi ei lasketa sellaisia vuokrakuluja, jotka jäisivät kunnalle edelleen (kunnantalo) Päätetyn karsinnan perusteella päivitetyt L2- kuvat tuodaan palvelutuotannon jaostolle hyväksyttäväksi. Pekka Rehn ja Noora Piili kannattivat Kim Åströmin muutosehdotusta. Puheenjohtaja totesi, että ehdotusta ei kannatettu yksimielisesti ja että asiasta tulee äänestää. Äänestys Puheenjohtaja aloitti äänestyksen. Ne, jotka kannattavat esittelijän muutettua pohjaehdotusta, äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavat Åströmin muutosehdotusta äänestävät EI. Puheenjohtaja päätti äänestyksen ja totesi, että äänet jakautuivat seuraavasti: 2 kpl JAA- ääntä (Pekka Oksanen ja Jerri Kämpe- Hellenius) ja 5 kpl EI- ääntä (Noora Piili, Elina Utriainen, Kim Åström, Pekka Rehn ja Piia Aallonharja). Puheenjohtaja totesi, että Kim Åströmin muutosehdotus voitti. Palvelutuotannon jaosto päätti keskustelun jälkeen: Palvelutuotannon jaosto välittää kunnanhallitukselle esitykset kustannusten karsinnasta ja evästää päätöksenteon tueksi liitettävän seuraavat lisäaineistot: - perusturvalautakunnan lausunto suunnitelmista kunnanhallituksen käsittelyä varten - Maakuntavalmistelun johdon kanssa käytyjen kokousten pöytäkirjat - Sote- palvelujen asiakas- ja asiointimäärien nykytilanne palvelualoittain ja - alueittain ja näiden muutosskenaariot sote- uudistuksen jälkeen. - Maakunnan lausunto tilojen tarpeesta - Vertailu nykyisin käytössä olevien tilojen laajuuteen - Em. tietojen pohjalta päivitetty karsimissuunnitelma, jossa säästöiksi ei lasketa sellaisia vuokrakuluja, jotka jäisivät kunnalle edelleen (kunnantalo) Päätetyn karsinnan perusteella päivitetyt L2- kuvat tuodaan palvelutuotannon jaostolle hyväksyttäväksi. _ _ _ _ _ Merkittiin tiedoksi, että toimitilapäällikkö Jarno Köykkä poistui tilapäisesti kokouksesta tämän kokousasian käsittelyn aikana ja perusturvajohtaja Jaana Koskela poistui kokouksesta tämän kokousasian käsittelyn jälkeen klo 19.00. Perusturvalautakunta, 20.12.2018, 105
Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/2019 17 ( 53) Valmistelijat / lisätiedot: Anne Hilander, Jaana Koskela jaana.koskela@kirkkonummi.fi vt. perusturvajohtaja Palvelutuotannon jaosto käsitteli 28.11.2018 82 hyvinvointikeskuksen suunnitelmien hyväksymistä. Palvelutuotannon jaosto päätti välittää kunnanhallitukselle esitykset kustannusten karsinnasta ja evästää, että päätöksenteon tueksi kunnanhallituksen käsittelyä varten liitetään mm. perusturvalautakunnan lausunto suunnitelmista. Kuntatekniikan toimitilapäällikkö Jarno Köykkä, Tähti- Set Oy:n arkkitehti ja perusturvapalveluiden hankesuunnittelija Anne Hilander ovat paikalla kokouksessa tämän kokousasian käsittelyn ajan. Liite: Perusturvalautakunnan lausunto hyvinvointikeskuksen suunnitelmien hyväksymisestä Esittelijä: Jaana Koskela, vt. perusturvajohtaja Perusturvajohtaja: Perusturvalautakunta päättää antaa liitteenä olevan lausunnon hyvinvointikeskuksen suunnitelmien hyväksymisestä kunnanhallituksen käsittelyä varten. Käsittely: Keskustelujen kuluessa perusturvalautakunnan jäsen Pekka Rantanen ehdotti esittelijän päätösehdotuksen hyväksymistä muutettuna siten, että liitteenä olevan perusturvalautakunnan lausunnon viimeisen sivun otsikko "Perusturvalautakunnan lausunto pääsuunnittelijan laatimista vaihtoehdoista ja muutoksista tiloihin sijoitettavissa palveluissa" alla oleva teksti muutetaan seuraavaksi: "Perusturvalautakunta näkee tärkeänä säilyttää tilasuunnitelmat toiminnan näkökulmasta suuruudeltaan ennallaan. Perusturvalautakunta näkee tarpeellisena sijoittaa hyvinvointikeskukseen hallintopalvelut sekä lastensuojelun, vammaispalvelun sekä aikuissosiaalityön palveluja. Näiden muutosten johdosta ikäihmisten päivätoiminta pidetään suunnitelmassa soveltuvin osin. Näin saadaan noin 400 000 euron säästö ilman, että toiminta heikkenee." Perusturvalautakunnan jäsen Tuula Sjölund kannatti Pekka Rantasen vastaehdotusta ja perusturvalautakunta hyväksyi Rantasen vastaehdotuksen yksimielisesti.
Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/2019 18 ( 53) : Perusturvalautakunta päätti antaa liitteenä olevan lausunnon hyvinvointikeskuksen suunnitelmien hyväksymisestä kunnanhallituksen käsittelyä varten muutettuna siten, että liitteenä olevan perusturvalautakunnan lausunnon viimeisen sivun otsikko "Perusturvalautakunnan lausunto pääsuunnittelijan laatimista vaihtoehdoista ja muutoksista tiloihin sijoitettavissa palveluissa" alla oleva teksti muutetaan seuraavaksi: "Perusturvalautakunta näkee tärkeänä säilyttää tilasuunnitelmat toiminnan näkökulmasta suuruudeltaan ennallaan. Perusturvalautakunta näkee tarpeellisena sijoittaa hyvinvointikeskukseen hallintopalvelut sekä lastensuojelun, vammaispalvelun sekä aikuissosiaalityön palveluja. Näiden muutosten johdosta ikäihmisten päivätoiminta pidetään suunnitelmassa soveltuvin osin. Näin saadaan noin 400 000 euron säästö ilman, että toiminta heikkenee." Pöytäkirjan liite 1/20.12.2018: Perusturvalautakunnan lausunto hyvinvointikeskuksen suunnitelmista kunnanhallituksen käsittelyä varten Kunnanhallitus, 14.01.2019, 3 Valmistelija / lisätiedot: Anna- Kaisa Kauppinen anna- kaisa.kauppinen@kirkkonummi.fi kuntatekniikan toimialajohtaja Liitteet 1 ehdotus_karsittu_suunnitelma, liite kh 14.1.2019.pdf Oheismateriaali 1 Muistio 20.11.2018.korjattu.pdf 2 Muistio 26.10.2018.pdf 3 Uudenmaan liiton / Uusimaa 2019 -hankkeen lausunto Kirkkonummen kunnan hyvinvointikeskushankkeen tilojen tarpeellisuudesta 4 Perusturvalautakunnan lausunto hyvinvointikeskushankkeesta 5 oheismateriaali_asiakasmäärät_ja_tilat, kh 14.1.2019 oheismat..pdf Kunnanvaltuuston päätöksen 8.10.2018 84 mukaisesti tuodaan kunnanhallituksen käsiteltäväksi hyvinvointikeskushankkeen laajuus ja kustannuskarsinnan tulos. hyvinvointikeskushankkeen laajuuden ja kustannusten karsinnasta Palvelutuotannon jaosto ja perusturvalautakunta ovat käsitelleet valtuuston päätöksen jälkeen laadittua suunnitelmaa hankkeen laajuuden ja kustannusten karsimisesta. hankkeen laajuuden ja kustannusten karsinnasta sekä
Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/2019 19 ( 53) rakennukseen sijoittuvista toiminnoista on liitteenä. Toimenpiteillä arvioidaan olevan noin miljoonan euron vaikutus hyvinvointikeskuksen rakennuskustannuksiin. Esitetyllä suunnitelmalla perusturvan (tulevaisuudessa maakunnan) tilavuokrien arvioidaan alenevan noin 400 000 /vuosi verrattuna nykytilanteeseen. Palvelutuotannon jaoston pyytämät selvitykset ja lausunnot ovat oheismateriaalina ja ne esitellään kunnanhallitukselle kokouksessa. Rahoitusratkaisu Hyvinvointikeskushanketta koskevassa päätöksenteossa on nostettu esille tarve arvioida vielä uudelleen kunnan talouden kannalta parasta rahoitusmalliratkaisua ottaen huomioon kunnan tulevat investoinnit kokonaisuutena. Kunnanvaltuusto päätti 29.5.2017 mm., että hyvinvointikeskuksen rahoitusta varten kunta kilpailuttaa sijoittajakumppanin hyvinvointikeskushankkeeseen julkisena hankintana. Suunnittelu toteutetaan loppuun valitun sijoittajan kanssa. Kunta luovuttaa tehdyt suunnitelmat sijoittajalle korvausta vastaan. Sijoittaja toteuttaa suunnitelmien mukaisen monikäyttörakennuksen, jonka kunta vuokraa. Kunnanvaltuusto valtuutti kunnanhallituksen tekemään päätökset sijoittajan kilpailutusperusteista, sijoittajan valinnasta sekä sijoittajan kanssa tehtävän sopimuksen sisällöstä ja vuokraamaan hyvinvointikeskuksen tontin sijoittajakumppanille. Kunnanhallitus päätti sijoittajan kilpailutusperusteista 8.1.2018 4. Kunta on tilannut uuden selvityksen vaihtoehtoisista rahoitusmalleista ja näiden vaikutuksesta kunnan talouteen. Selvityksessä on arvioitu tilanteita, että sote- ja maakuntauudistus toteutuu tai ei toteudu. Selvitys on asian oheismateriaalina ja se esitellään kunnanhallitukselle kokouksessa. Hankkeen jatkovalmistelu Hankkeen valmistelua jatketaan kunnanhallituksen hyväksymän karsinnan pohjalta yhteistyössä Uudenmaan maakuntavalmistelijoiden kanssa. Päivitetyt L2- suunnitelmat valmistellaan palvelutuotannon jaostolle hyväksyttäväksi. Kunnanvaltuuston päätöksen 29.5.2017 mukaisesti hanke rahoitetaan kilpailuttamalla hankkeeseen sijoittaja. Tarkistettu esitys sijoittajan kilpailuttamisesta tuodaan kunnanhallituksen päätettäväksi ennen tarjouskilpailua. Valmistelijat: Anna- Kaisa Kauppinen, Jarno Köykkä, Jaana Koskela, Juha Hörkkö Liitteet: - suunnitelma hyvinvointikeskushankkeen laajuuden ja kustannusten karsimisesta Oheismateriaalit: - muistiot kunnan ja Uudenmaan maakunnan valmistelijoiden välisistä neuvotteluista
Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/2019 20 ( 53) - Uusimaa 2019 - hankkeen lausunto Kirkkonummen kunnan hyvinvointikeskushankkeen tilojen tarpeellisuudesta - perusturvalautakunnan lausunto suunnitelmista - Sote- palvelujen asiakas- ja asiointimäärien nykytilanne palvelualoittain ja - alueittain sekä vertailu nykyisin käytössä olevien tilojen laajuuteen - Selvitys vaihtoehtoisista rahoitustavoista ja näiden vaikutukset kunnan talouteen Esittelijä: Tarmo Aarnio, kunnanjohtaja Kunnanhallitus päättää 1 hyvinvointikeskushankkeen valmistelua jatketaan siten, että - hankkeen laajuudesta karsitaan noin 370 brm2 liitteenä olevan suunnitelman mukaisesti - hankesuunnitelmasta poiketen hyvinvointikeskukseen sijoitetaan myös hallintopalvelut sekä lastensuojelun, vammaispalvelun sekä aikuissosiaalityön palveluja. Ikäihmisten päivätoiminnalle etsitään tilat muualta. 2 Merkitä tiedoksi selvityksen vaihtoehtoisista rahoitusmalleista. Kunnanhallitus 14.1.2019 käsittely: Anna Aintila teki muutosehdotuksen päätöskohdaksi 1: "Kunnanhallitus päättää perusturvalautakunnan 20.12.2018 lausunnon mukaisesti säilyttää tilasuunnitelmat toiminnan näkökulmasta suuruudeltaan ennallaan. Hyvinvointikeskukseen tulee sijoittaa hallintopalvelut sekä lastensuojelun, vammaispalvelun sekä aikuissosiaalityön palveluja. Näiden muutosten johdosta ikäihmisten päivätoiminta pidetään suunnitelmassa soveltuvin osin tai etsitään soveltuvat tilat muualta." Ulf Kjerin, Hans Hedberg, Antti Salonen ja Pekka M. Sinisalo kannattivat ehdotusta. Sitä ei hyväksytty yksimielisesti, joten asiasta oli äänestettävä. Puheenjohtaja totesi äänestysjärjestyksen seuraavasti: pohjaehdotus oli JAA ja Aintilan muutosehdotus EI. Aintilan muutosehdotus hyväksyttiin äänin 8-5. Äänestystulos on pöytäkirjan liitteenä.
Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/2019 21 ( 53) Äänestykset pohja = JAA ja Annan muutosehdotus = EI Jaa Katarina Helander Saara Huhmarniemi Timo Haapaniemi Hanna Haikonen Reetta Hyvärinen Ei Pekka Sinisalo Pirkko Lehtinen Anna Aintila Hans Hedberg Antti Salonen Ulf Kjerin Ari Harinen Antti Kilappa Kunnanhallitus päätti 1 perusturvalautakunnan 20.12.2018 lausunnon mukaisesti säilyttää tilasuunnitelmat toiminnan näkökulmasta suuruudeltaan ennallaan. Hyvinvointikeskukseen tulee sijoittaa hallintopalvelut sekä lastensuojelun, vammaispalvelun sekä aikuissosiaalityön palveluja. Näiden muutosten johdosta ikäihmisten päivätoiminta pidetään suunnitelmassa soveltuvin osin tai etsitään soveltuvat tilat muualta 2 merkitä tiedoksi selvityksen vaihtoehtoisista rahoitusmalleista.
Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/2019 22 ( 53) Kunnanhallitus, 137,25.09.2017 Kunnanhallitus, 78,12.03.2018 Kuntakehitysjaosto, 95,27.11.2018 Kunnanhallitus, 4, 14.01.2019 4 Kirkkonummen kunnan lausunto MAL 2019 - suunnitelmaluonnoksesta (kv) KIRDno-2017-901 Kunnanhallitus, 25.09.2017, 137 Valmistelijat / lisätiedot: Ulla Gahmberg Helsingin seudun liikenne - kuntayhtymä pyytää kunnanhallitusta nimeämään viisi Kirkkonummen luottamushenkilöedustajaa Helsingin seudun maankäyttöä, asumista ja liikennettä käsittelevään MAL 2019 - suunnitteluun. Em. suunnitelma on Helsingin seudun 14 kunnan yhteinen maankäytön, asumisen ja liikenteen kehittämissuunnitelma vuosiksi 2019-2050. Suunnitelman pohjalta solmitaan seuraava MAL - sopimus valtion kanssa. Lisätietoa löytyy sivuilta www.hsl.fi/mal. MAL - edustajien nimet tulee ilmoittaa HSL:n kirjaamoon viimeistään 13.10.2017. Saatekirje ja kutsu 9.11.2017 seminaariin ovat oheismateriaalina. Esittelijä: Tarmo Aarnio Kunnanhallitus päättää nimetä viisi luottamushenkilöedustajaa MAL 2019 - suunnitteluun. Kunnanhallitus päätti nimetä viisi luottamushenkilöedustajaa MAL 2019 - suunnitteluun: Anna- Mari Toikka Ulf Kjerin Ari Harinen Matti Kaurila Saara Huhmarniemi Kunnanhallitus, 12.03.2018, 78
Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/2019 23 ( 53) Valmistelijat / lisätiedot: Tarmo Aarnio Helsingin seudun kuntien sekä valtion välisessä MAL- sopimuksessa vuosille 2016-2019 on sovittu, että seudulla jatketaan maankäytön, asumisen ja liikenteen yhteissuunnittelua edellisten suunnitelmien pohjalta. Seudun tarpeet, aiemmat suunnitelmat (HLJ 2015, MASU 2050 ja ASTRA 2025) sekä kansalliset velvoitteet toimivat MAL 2019 - suunnittelun lähtökohtina. MAL 2019 - suunnitelma valmistellaan Helsingin seudun maankäytön, asumisen ja liikenteen asiantuntijoiden yhteistyönä MAL- neuvottelukunnan ja HLJ- toimikunnan ohjauksessa. Suunnittelun alkuvaiheessa hyväksyttiin puiteohjelma 13.12.2016 HSL:n hallituksessa ja 29.11.2016 Helsingin seudun yhteistyökokouksessa. KUUMA- johtokunta hyväksyi puiteohjelman 7.2.2017. Suunnittelu on edennyt puiteohjelman mukaisesti. Aiempien suunnitelmien, MAL- sopimuksen, tehtyjen selvitysten, tutkimusten ja asiantuntija- arvioiden pohjalta on valmisteltu MAL 2019 - suunnitelman valmisteluun lähtökohdat ja tavoitteet, joita hyödynnetään suunnitelman valmistelussa jatkossa. MAL 2019 - suunnitelmalla on toteutuessaan merkittäviä vaikutuksia yhdyskuntarakenteeseen ja ympäristöön. Vaikutusten arvioinnilla tuodaan esiin suunnittelun vaikutuksia ja tuetaan suunnitelman valmistelua ja päätöksentekoa. Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma on viranomaisten suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista annetun lain (SOVA- laki 200/2005) mukaan ympäristövaikutusten arviointia edellyttävä suunnitelma. Lain perusteella vastaavan viranomaisen tulee huolehtia siitä, että ympäristövaikutukset selvitetään ja arvioidaan riittävässä määrin. MAL 2019 - työssä vaikutusten arviointi tehdään liikenteen lisäksi maankäytön ja asumisen keskeisiksi tunnistetuista teemoista. Helsingin seudun liikenteen (HSL) hallitus päätti 13.2.2018 hyväksyä MAL 2019 - suunnitelman lähtökohdat ja tavoitteet jatkosuunnittelulle. Lisäksi HSL:n hallitus päätti lähettää päätöksen KUUMA- johtokunnalle osaltaan hyväksyttäväksi ja pääkaupunkiseudun yhteistyöryhmälle sekä Helsingin seudun yhteistyökokoukselle tiedoksi. Kunnanhallituksen kokoukseen tämän pykälän käsittelyn ja keskustelun ajaksi on kutsuttu myös kunnanhallituksen 25.9.2017 137 nimeämät viisi MAL 2019 luottamushenkilöedustajaa. Nämä nimetyt henkilöt ovat Anna- Mari Toikka, Ulf Kjerin, Ari Harinen, Matti Kaurila ja Saara Huhmarniemi. Viranhaltijoista MAL- vastuutettuja ovat kunnanjohtaja, kuntatekniikan toimialajohtaja, kunnanarkkitehti, rakennus- ja asuntoasiantuntija sekä kehitysjohtaja; myös heidät on kutsuttu tämän asian käsittelyn ajaksi kokoukseen. Oheismateriaali:
Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/2019 24 ( 53) - Ote HSL:n hallituksen pöytäkirjasta 13.2.2018 12 - Helsingin seudun maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnitelman MAL 2019, lähtökohdat ja tavoitteet jatkosuunnittelulle - MAL 2019 - suunnitelman vaikutusten arviointiohjelma - MAL 2019 - raamipäätös / H.H. - V. 2030 keinot ja toimet luonnos Esittelijä: Tarmo Aarnio, kunnanjohtaja Kunnanhallitus merkitsee MAL 2019 lähtökohdat ja tavoitteet jatkosuunnittelulle tiedokseen. Ehdotuksen mukaisesti. Kuntakehitysjaosto, 27.11.2018, 95 Valmistelijat / lisätiedot: Tero Luomajärvi, Anna- Kaisa Kauppinen, Ansa Virtanen Helsingin seudun liikenne (HSL) - kuntayhtymän hallitus on 30.10.2018 päättänyt lähettää MAL 2019 suunnitelmaluonnoksen ja siihen liittyvän vaikutustenarvioinnin (SOVA) selostusluonnoksen lausunnoille. Suunnitelmaluonnoksen lähettävät lausuntokierrokselle HSYK maankäyttö- ja asumisasioiden osalta 13.11.2018 ja HSL:n hallitus vastaavasti liikennesisältöjen osalta. Teknisesti lausuntokierros hoidetaan HSL:n kautta. Suunnitelmaluonnos on lausunnoilla 14.11.2018 18.1.2019. Myös asukkailla on mahdollisuus antaa kannanotto suunnitelmaluonnoksesta. Suunnitelmakokonaisuus kattaa myös lakisääteisen liikennejärjestelmäsuunnitelman. Vaikutusten arviointi täyttää SOVA- lain vaatimukset (laki viranomaisten suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista 200/2005). Yleistä Helsingin seudun maankäytön, asumisen ja liikenteen MAL 2019 - suunnitelmaluonnoksessa kuvataan, miten seutua on tarkoitus kehittää vuosina 2019-2050. Suunnitelmaluonnoksessa on erityisesti kiinnitetty huomiota maankäytön, asumisen ja liikenteen entistä tiiviimpään yhtäaikaiseen tarkisteluun, vaikutusten arviointiin ja laajaan sidosryhmien vuoropuheluun.
Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/2019 25 ( 53) Seudun päättäjien hyväksymät MAL- työn visio, keskeiset lähtökohdat ja tavoiteasettelu sekä suunnitelmaluonnoksen kärkikeinot ja niitä tarkentavat toimenpiteet ilmenevät suunnitelmaluonnoksen sivujen 17-21 teksteistä, joita on visualisoitu symbolikuvin. Suunnitelmaluonnoksessa on pyritty avaamaan kärkikeinojen osalta toimenpiteitä, joiden avulla seudun kuntien on toimittava saavuttaakseen suunnitelman tavoitteita maankäytön, riittävän asuntotuotannon ja liikenteen suunnittelussa omissa kunnissaan. MAL 2019 - suunnitelman pääsisältö on: seudun kasvu ohjataan nykyiseen yhdyskuntarakenteeseen ja joukkoliikenteen kannalta kilpailukykyisille alueille seudulle rakennetaan vuosittain noin 16 500 asuntoa ja asuntokannan sekä elinympäristön laadusta huolehditaan raideliikenteeseen ja pyöräliikenteeseen osoitetaan vahvat panostukset, tieliikennettä kehitetään tavara- ja joukkoliikennelähtöisesti päästöjä vähennetään useilla liikennesuoritetta pienentävillä keinoilla, mm. tiemaksuilla sekä ajoneuvokantaa energiatehokkaammaksi ja hiilineutraalimmaksi uudistaen. Suunnitelmaluonnoksessa on osoitettu konkreettiset toimet, joilla seudun päättäjien asettamiin tavoitteisiin päästäisiin vuoteen 2030 mennessä ja miten varaudutaan vuoden 2050 tavoitteiden mukaiseen tilanteeseen. Näitä ovat muun muassa seudullisesti määritellyt maankäytön ensisijaiset kehittämisvyöhykkeet, kuntakohtaiset asuntorakentamisennusteet ja asemakaavatavoitteet sekä ennen vuotta 2030 aloitettavat liikennehankkeet ja - toimenpiteet. Pidemmällä aikavälillä vuodesta 2030 eteenpäin leikataan edelleen kasvihuonepäästöjä, sijoitetaan uusi maankäyttö tiivistävästi ja kestävästi, pidetään asuntotuotanto riittävänä ja laadukkaana sekä kehitetään ja integroidaan joukkoliikennekokonaisuutta. Tie- ja katuverkolla painopiste säilyy joukko- ja tavaraliikenteen toimivuudessa. Suunnitelmaluonnoksen sivun 50 kuvista ilmenee Helsingin seudun tie- ja katuverkoston ruuhkautuminen aamuhuipputunnissa vuonna 2017 sekä ennustetilanteessa vuonna 2030 tilanteissa, joissa tienkäyttömaksut ovat joko käytössä tai niitä ei ole. Ruuhkautumisessa vuoden 2030 tilanteissa on selvät erot. Tieliikenteen hinnoittelulla pyritään tilanteeseen, jossa tieverkon käyttäjät maksavat kulkutapansa valinnasta aiheutuvia haittoja. Luonnoksen mukaan päästövähennyskeinona tiemaksu on tehokkain. Suunnitelmaluonnoksen toimenpiteillä Helsingin seutu kasvaa merkittävästi ja vähentää päästöjä tehokkaasti. Lähes kaikki suunnitelman vuodelle 2030 asetetut tavoitetasot saavutetaan. Liikenteen CO - päästövähennystavoite (50 %) saavutetaan, 2 kun kaikki suunnitellut toimet toteutuvat riittävällä voimakkuudella mukaan lukien tiemaksut. Työvoiman saatavuus paranee, mikä houkuttaa yrityksiä ja asukkaita. Luonnoksen toimenpidekokonaisuus on yhdyskuntataloudelliselta tehokkuudeltaan hyvä, mikä takaa taloudelliset edellytykset seudun kehittämiseen. Asuntotuotanto sijoittuu tavoitteiden mukaisesti ensisijaisesti kehitettäville vyöhykkeille. Terveellinen ja turvallinen elinympäristö mahdollistaa kaikille aktiivisen arjen. Sosiaalista
Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/2019 26 ( 53) eriytymistä pyritään jatkossa torjumaan yhteisen ohjelman avulla sekä seuraamaan kehitystä aktiivisemmin. Kestävien kulkutapojen (kävely, pyöräily ja joukkoliikenne) osuus kasvaa jo päätettyihin toimenpiteisiin nähden, mutta tavoitetasoa ei tältä osin kokonaan saavuteta. Suunnitelmaluonnoksen vaikutuksia on arvioitu SOVA- lain mukaisesti ja arviointi on ohjannut suunnitelmaratkaisujen valintaa. Suunnitelmaluonnoksen valmisteluvaiheessa kolme iterointikierrosta on laadittu valmistelijoiden toimesta vuorovaikutteisesti esimerkiksi työpajatyöskentelynä, mikä on ollut mielenkiintoinen ja vaativa prosessi. Silti iteroinnin kautta saavutetut tulokset perusteluineen eivät helposti avaudu suunnitteluprosessiin osallistuneille eikä mitä oletettavimmin myöskään päättäjätahoille, vaikka niitä on käsitelty hankkeen vaikutusten arviointiluonnoksessa. Edellä esitetty kritiikki koskee etenkin suunnitelmaluonnoksen mittariston kolmea tavoitetasoa (s. 21), joiden johtopäätösten takana lienee monimutkainen arviointikehikko ja tämän takia arvioinnin perusteluja on vaikea kokonaisvaltaisesti hahmottaa aiheuttaen epätietoisuutta, joka koskee etenkin seuraavia mittaristoja: liikenteen kasvihuonepäästöjen vähentäminen työvoiman saavutettavuuden parantaminen yhteiskuntataloudellinen tehokkuus. Suunnitelmaluonnoksesta saadun palautteen jälkeen viimeistellään lopullinen MAL 2019 suunnitelma, jonka hyväksyy HSYK maankäyttö- ja asumissisältöjen osalta lähettäen ne edelleen kuntien hyväksyttäviksi sekä HSL:n hallitus liikennesisältöjen osalta jäsenkuntien puolesta. Niiden kuntien osalta, jotka eivät ole HSL:n jäseniä, liikennesisällöt hyväksytään KUUMA- johtokunnan lähettämänä kokonaisuutena. Tavoitteena on saada suunnitelma hyväksyttyä hyvissä ajoin kevään 2019 aikana. MAL 2019 suunnitelman pohjalta valmistellaan ja neuvotellaan MAL- sopimus 2020 2023 valtion, seudun kuntien ja HSL:n kesken. MAL 2019 suunnitelmaa ja sopimusta tullaan seuraamaan vuosittain. Kirkkonummen kuntaa koskevat keskeiset nostot MAL 2019 - suunnitelmaluonnoksesta Suunnitelmaluonnoksen sivuilta 23 ja 24 ilmenevät Kirkkonummen kunnan esittämät maankäytön ensisijaiset kehittämisvyöhykkeet ja laajenemisalueet sekä myös suunnitelmaluonnokseen nousseet kehittämisvyöhykkeet. Kirkkonummen kunnan osalta luonnoksen kehittämisvyöhykkeet poikkeavat kunnan tavoiteasettelusta varsinkin, kun kunnan tavoitteena on Kantvikin alueen sisällyttäminen asumisen ensisijaiseksi vyöhykkeeksi. Suunnitelmaluonnoksessa on esitetty paljon hyviä keinoja tavoitteiden saavuttamiseksi ja ne ovat pääsääntöisesti kunnan tahtotilan mukaisia. Kasvihuonepäästöjen vähentäminen on yksi tärkeimmistä ja seudun päättäjien asettama velvoittava tavoite koskee liikenteen päästöjen merkittävää vähentämistä. Liikenteen CO - päästövähennystavoite asettaa esimerkiksi kirkkonummelaiset 2 eriarvoiseen asemaan verrattuna pääkaupunkiseudun asukkaisiin, koska KUUMA-
Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/2019 27 ( 53) kunnissa asuvat tarvitsevat omaa autoa liikkumiseen huomattavasti enemmän kuin seudun ytimessä asuvat joukkoliikennetarjonnan takia. Kirkkonummi kuuluu HINKU- kuntiin, jotka pyrkivät kasvihuonepäästöjen merkittävään leikkaamiseen vuoteen 2030 mennessä. Itse asiassa kunnan tavoiteasettelu on kunnianhimoisempi kuin suurimmalla osalla Helsingin seudun kuntia. Näiltä osin suunnitelman tavoitetila on kunnan tavoitteiden mukainen, vaikka Kirkkonummi muiden KUUMA- kuntien mukaisesti vastustaa ajoneuvoliikenteen hinnoittelua eli ns. tiemaksuja alueella. Suunnitelmaluonnos on liikennepainotteinen edellisen MAL 2016 - suunnitelman tapaan, tosin nyt käsittelyssä olevassa luonnoksessa maankäyttö- ja asumissisältöjä on käsitelty tasavertaisemmin liikenteen kanssa. Liikenne ja tarpeelliset liikennehankkeet kytkevät Helsingin seudun yhdeksi toiminnalliseksi kokonaisuudeksi, metropolialueeksi, jonka liikenteen järjestämisratkaisuilla on suuri vaikutus mm. kuntien vetovoimaan ja seudun kilpailukykyyn. Suuret liikennehankkeet kohdistuvat ensisijaisesti pääkaupunkiseudulle. KUUMA- kuntiin ei montaa seudullista isoa liikennehanketta ole tulossa. Kirkkonummea eniten hyödyttävä seudullinen liikennehanke on kaupunkirata Leppävaarasta Espoon keskukseen, mikä mahdollistaa nykyistä paremmin Kirkkonummen lähijunaliikenteen nopeuttamisen ja aikataulujärjestelyjen kehittämisen. Toinen kirkkonummelaisia palveleva hanke on seudun pääpyöräily- yhteyksien rakentaminen kunnan haja- asutusalueilla. Taajamissa ja niiden vaikutusalueilla merkittävä osa yhteyksistä toteutetaan asemakaavojen kautta, siis vailla seudullista rahoitusta. Lähijunaliikenteen matkustajien määrän kasvun takia ruuhka- aikoina U- juniin on lisätty loppusyksystä 2018 vaunuyksikkö, jossa kuitenkaan ei voi matkustaa Masalan seisakkeen jälkeen Kirkkonummella. Tämä johtuu siitä, että Jorvaksen seisakkeen nykyiset, tämän päivän vaatimusten mukaiset laiturialueet ovat sekä liian lyhyet että turvallisuudeltaan kyseenalaiset. Seisakkeen ratasuunnitelma on valmistunut, mikä mahdollistaa seisakkeen uudistamistyön käynnistymisen. Jorvaksen seisakkeen parantamisesta on sopimus kustannusjakoineen kunnan ja Liikenneviraston kesken. Seisakkeen parantamishanketta ei ole suunnitelmaluonnokseen sen pienuuden takia listattu yksittäisenä kohteena, mutta sen rakentaminen on saatava vireille viivytyksettä. Suunnitelmassa esitetty lähijunaliikenteen seisontavarikon on todettu sijoittuvan rantaradalle, mutta sivun 24 kuvassa varikko (R- merkintä) on sijoitettu kunnan alueelle. Rantaradan aluevaraussuunnitelmassa (v. 2016) varikko on esitetty sijoitettavaksi Luomaan lakkautetun junaseisakkeen tuntumaan, vaikka Kirkkonummen kunta ei ole ottanut vielä virallista kantaa asiaan. Lainvoimainen Kirkkonummen yleiskaava 2020 ei mahdollista varikon sijoittamista aluevaraussuunnitelmassa osoitetulle alueelle, tosin kunnassa on vireillä Luoman osayleiskaavahanke ja siinä otetaan kantaa varikon sijoittamisesta alueelle. Suunnitelmaluonnoksessa Kirkkonummen vuosittainen asuntotuotantotavoite nousisi voimassa olevasta MAL- sopimuksesta hieman ollen noin 435. Luonnoksessa ei ole määritelty kunnille velvoitetta asemakaavoittaa riittävästi asuinmahdollisuuksia, mutta
Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/2019 28 ( 53) lähtökohtaisesti Kirkkonummen kunta katsoo, että nykyinen vuosittainen velvoite eli 2 noin 40 000 k- m tulee olla myös uuden MAL- sopimusneuvottelujen lähtökohta. Esittelijä: Tarmo Aarnio, kunnanjohtaja Kuntakehitysjaosto hyväksyy osaltaan ja toimittaa edelleen kunnanhallitukselle Kirkkonummen lausunnon MAL 2019 suunnitelmaluonnoksesta ja siihen liittyvästä vaikutustenarvioinnin selostusluonnoksesta (SOVA). Kuntakehitysjaosto päätti ehdotuksen mukaisesti, lisäksi jaosto valtuutti viranhaltijat tekemään lausuntoon tarkistuksia kokouksessa käydyn keskustelun pohjalta. Kunnanhallitus, 14.01.2019, 4 Valmistelija / lisätiedot: Anna- Kaisa Kauppinen, Tero Luomajärvi anna- kaisa.kauppinen@kirkkonummi.fi, tero.luomajarvi@kirkkonummi.fi kuntatekniikan toimialajohtaja, kunnanarkkitehti Liitteet 1 Kirkkonummen kunnan lausunto MAL 2019, Kh 14.1.2018.pdf 2 Liite lausuntoon MAL 2019 suunnitelmaluonnoksesta.pdf Oheismateriaali 1 mal2019_suunnitelmaluonnos_30102018_0.pdf 2 Vaikutusten_arvioinnin_(SOVA)_selostusluonnos.pdf 3 KUUMA_lausuntoluonnos_MAL2019_päivitetty.pdf 4 Ote HSL hallituksen pöytäkirjasta 13.2.2018 12.pdf 5 MAL2019_luonnos_kalvot.pdf 6 MAL_2019_luonnos_23-5-2018.pdf 7 mal2019_liite_toimenpidekortit_30102018.pdf Esittelijä: Tarmo Aarnio, kunnanjohtaja Kunnanhallitus päättää ehdottaa kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto hyväksyy Kirkkonummen lausunnon MAL 2019 suunnitelmaluonnoksesta ja siihen liittyvästä vaikutustenarvioinnin selostusluonnoksesta. Pöydälle viikon ajaksi. Pöydällepanon aikana viranhaltijat käsittelevät ja arvioivat annetut muutosehdotukset.