Tulevaisuuden senioriasuminen - Nykytilan kartoitus

Tulevaisuuden senioriasuminen - Nykytilan kartoitus Tulevaisuuden senioriasuminen hankkeen tutkijoiden yhteinen raportti. Kesäkuu 2004

Alkusanat Vuoteen 2030 mennessä yli 65-vuotiaiden seniorikansalaisten määrä kaksinkertaistuu Suomessa. Silti perinteistä laitoshoitoa on merkittävästi vähennetty ja nyt niin kuin tulevaisuudessakin tullaan yhä enemmän painottamaan kodinomaisen asumisen merkitystä. Uutena vaihtoehtona on tullut kodin ja laitoksen välimaastoon sijoittuva palveluasuminen senioriasuminen, jonka tavoitteena on luoda ikääntyville ihmisille turvallinen, viihtyisä ja esteetön asunto ja asuinympäristö lähellä omaisia, toimivia palveluja ja liikenneyhteyksiä. Tulevaisuuden senioriasuminen tutkimusprojekti pyrkii poikkitieteellisin menetelmin etsimään vastausta siihen, millainen on tulevaisuuden senioriasumisen malli ja siihen, millaisia ovat tarkoitukseen soveltuvat asumismuodot ja palvelut ottaen huomioon sekä infrastruktuurin että palvelujen muutokset tulevina vuosina. Hankkeen tavoitteena on luoda geneerinen ja poikkitieteellinen toimintamalli vastaamaan tulevaisuuden senioriasumisen haasteisiin. Geneeriseen malliin sisältyviä fyysisiä osa-alueita (kuten terveyspalvelut, turva-, ruoka- ja kotiapupalvelut) tai sosiaalisiin ja henkisiin tarpeisiin samoin kuin logistiikkaan ja rakennuksiin liittyviä kysymyksiä ei toistaiseksi ole yhtenä kokonaisuutena ratkaistu. Tulevaisuuden senioriasuminen hanke pyrkii osaltaan toimimaan yhdistävänä tekijänä. Tutkimus toteutetaan usean tutkimusorganisaation yhteisenä ponnistuksena. Mukana olevat organisaatiot ovat: VTT Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka, Teknillinen korkeakoulu (TKK), Taideteollinen korkeakoulu (Taik), Oulun yliopisto (OY), Työtehoseura (TTS) ja Tampereen yliopisto (TaY). Tämän yhteenvedon Suomen senioriasumisen nykytilasta on koonnut tutkija Heidi Siekkinen (VTT). Muina kirjoittajina ovat toimineet: Laura Sorri (OY), Özlem Özer-Kemppainen (OY), Hilkka Tervaskari (TaY), Susanne Jacobson (Taik) ja Panu Harmo (TKK). Apuna ovat olleen myös tutkijat Työtehoseurasta sekä tutkimushankkeen koordinaattori Heikki Piirainen. 2

Sisällysluettelo Alkusanat...2 1. Johdanto...5 2. Senioriväestö...7 2.1 Ikääntyminen...7 2.1.1 Ikäkäsitys ja ikääntyminen...7 2.1.2 Ikääntyminen mahdollisuutena...8 2.1.3 Ikääntyminen biologisena prosessina...8 2.1.4 Ikääntyneiden henkinen hyvinvointi...10 2.2 Suuret ikäluokat tulevaisuuden seniorit...13 2.2.1 Sukupolvinäkemys...13 2.2.2 Tulevaisuuden ikäihmiset...14 3. Senioriasumisen nykytila...16 3.1 Tausta...16 3.2 Omatoiminen asuminen...17 3.2.1 Senioriasuntokunnat ja asuntokuntien koko...17 3.2.2 Asumismuodot...19 3.2.3 Senioriasunnot...21 3.3 Suhtautuminen asumiseen...22 3.3.1 Koti...22 3.3.2 Nykyinen asunto...22 3.3.3 Toiveasunto...23 3.3.4 Muuttaminen...24 3.3.5 Maallemuutto ja mökkeily...24 3.3.6 Ulkomaille muutto...25 3.3.7 Tietoisuus erilaisista vaihtoehdoista...25 3.3.8 Asunnon vaihtaminen...25 3.3.9 Asunnon perusparantaminen...26 4. Rakennuskanta...27 4.1 Tausta...27 4.2 Olemassa oleva rakennuskanta...27 4.3 Asuinkerrostalot...31 4.3.1 1940 50-luvun asuinkerrostalot...31 4.3.2 1960 70-luvun asuinkerrostalot...33 4.4 Olemassa olevan rakennuskannan suurimmat puutteet ja esteet itsenäiselle asumiselle...35 3

4.4.1 Kerrostalot...35 4.4.2 Asunnot...37 4.4.3 Taloyhtiöiden yhteistilat...40 4.5 Rakennushanke...42 4.5.1 Lainsäädäntö ja määräysten toteutuminen...42 4.5.2 Korjausavustukset ja -neuvonta...43 4.5.3 Suunnitteluohjeita ja suunnittelun apuvälineitä...45 5. Palvelut...47 5.1 Palveluiden luokittelua...47 5.2 Palvelun tarjoajat...50 5.3 Sosiaali- ja terveyspalvelut...50 5.3.1 Sosiaali- ja terveyspalveluita senioreille tuottavat toimialat...50 5.3.2 Palvelutarjonta...52 5.3.3 Palveluiden toteuttaminen...53 5.4 Muut sosiaalista toimintakykyä tukevat palvelut...54 5.5 Palvelujen rahoittaminen...57 5.6 Seniorien kulutus, tulot ja varallisuus...58 5.7 Teknologia...59 5.8 Paikalliset vs. etätoiminnot...60 5.9 Kodin automaation toimintoja:...60 5.10 Kodin automaation teknologiat...63 5.10.1 Kotiverkot ja kotiautomaatio...63 5.10.2 Kotipalvelimet / tietokoneet...64 5.10.3 Anturit, toimilaitteet...65 5.10.3.1 Kotiympäristön toimilaitteet...66 5.10.4 Kotirobotiikka...67 5.10.4.1 Senioreille sopivia kotirobotteja...68 5.10.4.2 Liikkumisen avustaminen ja manipulaattorirobotit...68 5.10.4.3 Informaatio- ja kommunikaatiorobotit...69 5.10.4.4 Robotiikkaviitteitä...69 5.11 Kotiautomaation toimintojen nykytilanne...71 Lähdeluettelo...72 Liitteet Liite A: Senioriasumiseen liittyvää kirjallisuutta ja käynnissä olevia projekteja 4

1. Johdanto Tulevaisuuden senioriasuminen (TSA) hanke jakautuu viiteen työpakettiin: (1) Nykytilan analyysi, (2) Tarpeet ja ennusteet, (3) Toiminnalliset vaatimukset, (4) Ratkaisuvaihtoehdot ja (5) Asumismallit (ks. kuva 1.) Nykytilan analyysissä nykytilan kartoitus tehdään sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Tämä raportti käsittelee suomalaisesta näkökulmasta senioriasumisen nykytilaa. Managerointi Toiminnalliset vaatimukset Nykytilaanalyysi (kuvauksia siitä, millaiset toiminnalliset asiat parantavat seniorien elämän laatua) Ennusteet Ratkaisuvaihtoehdot (yksittäisiä ominaisuuksia / perusratkaisuja, joilla toiminnalliset vaatimukset voidaan täyttää) Asumismallit esimerkkejä ratkaisuvaihtoehdoista muodostetuista käytännön kohteista eivät edusta kaikkia mahdollisia ratkaisuja asumismallilla on ominaisuusprofiili, joka täyttää asetetun vaatimusprofiilin Tuotekehitys Heikki Piirainen 2003 Kuva 1: Tulevaisuuden senioriasuminen tutkimushankkeen jakautuminen vaiheisiin. Voimakasta keskustelua tutkijaosapuolten välillä synnytti nykytilan kartoituksen aikana seniorin määritelmä. Sen määrittäminen, kuka oikeastaan on seniori, on vaikeampaa kuin äkkiseltään voisi ajatella. Onko esimerkiksi laitoshoidossa oleva 95-vuotias henkilö seniori vai vanhus? Onko toisaalta 60-vuotias aktiivinen, työssäkäyvä ihminen jo seniori, vai onko hän edelleen aktiivi-ikäinen? Kun tutkitaan tulevaisuuden senioriasumista, onko tutkimuskohteena 45-vuotiaan väestön tuleva asumismuoto vai nykyisten 65- vuotiaiden asuminen? Näiden kysymysten pohtiminen vaikuttaa voimakkaasti myös tutkimuksen rajauksiin. Keskusteluissa päädyttiin sellaiseen ratkaisuun, että tämän hankkeen yhteydessä senioriksi käsitetään 65 vuotta täyttäneet kansalaiset, joiden toimintakyky mahdollistaa omatoimisen asumisen laitosten ulkopuolella (laitoksiin tässä lasketaan sairaalat ja vanhainkodit). Kääntäen tutkimuksesta rajataan iästä riippumatta pois ne henkilöt, jotka asuvat laitosmaisissa olosuhteissa. Kun tarkoituksena on tutkia tulevaisuuden senioriasumista, päädyttiin siihen ratkaisuun, että tulevaisuuden senioreiksi käsitetään keskipitkällä aikavälillä seniorin statuksen saavuttavat henkilöt. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tutkimuskohteena ovat suuret ikäluokat, jotka ovat syntyneet 1940-luvun jälkimmäisellä puoliskolla. Näihin teemoihin liittyviä asioita on käsitelty luvussa 2. Luvussa 3 käsitellään sitä, missä ja miten nykyiset seniorit asuvat määrällisesti ja laadullisesti. Luvussa 4 tarkastellaan olemassa olevaa rakennuskantaa, eli sitä 5

rakennuskantaa, jossa nykyiset seniorit asuvat. Tärkeää on kuitenkin huomata, että olemassa oleva rakennuskanta ei ole ainoastaan nykyisten, vaan pääosaltaan myös tulevien senioreiden asuinympäristö. Luvussa syvennytään tarkemmin kerrostalokantaan ja sen ongelmakohtiin senioreiden näkökulmasta. Viidennessä luvussa käsitellään senioreille tarjottavien palveluiden nykytilannetta. Useimmissa nykyisissä tutkimuksissa ja keskusteluissa pääpaino on sosiaali- ja terveyspalveluissa. On kuitenkin tärkeää muistaa, että seniorit käyttävät myös erilaisia teknisiä apuvälineitä ja kotiin kehitetään entistä enemmän terveysteknologiaa, jonka avulla seniori voi valvoa omaa terveydentilaansa. Nykyiset seniorit kärsivät tutkimusten mukaan usein turvattomuudesta ja yksinäisyydestä. Näihin tarpeisiin vastaavat osaltaan sosiaalisuutta tukevat palvelut ja turvallisuustekniikkaan liittyvät palvelut. Muun muassa näitä teemoja sekä senioreita palvelevaa tekniikkaa esitellään luvussa 5. 6

2. Senioriväestö 2.1 Ikääntyminen 2.1.1 Ikäkäsitys ja ikääntyminen Seniorit ovat hyvin heterogeeninen ryhmä. He eroavat toisistaan niin fyysiseltä kuin psyykkiseltä kunnoltaan, elintavoiltaan, elämän katsomukseltaan, sosioekonomiselta asemaltaan, henkilöhistorialtaan ja jopa etniseltä taustaltaan. He ovat yksilöitä ja haluavat tulla kohdelluiksi yksilöinä. Hallinnollisesti vanhuuden katsotaan alkavan 65 vuoden iässä. Eräät vanhuuden tutkijat katsovat vanhuuden alkavan, kun ikääntyvän väestön avuntarpeen voidaan todeta tilastollisesti suuresti lisääntyvän. Toimintakyvyn lasku ja avuntarve yleistyvät erityisesti 75-ikävuoden jälkeen. Yksilölliset erot ovat suuria. Länsimaissa onkin vallalla käsitys, jonka mukaan vanhuus alkaa silloin, kuin vanha ihminen tuntee itsensä vanhukseksi (Keiski 1998). Nykyisin puhutaan myös ihmisen neljännestä iästä. Eläkeikäinen väestö jaetaan kahteen ryhmään: kolmanteen ja neljänteen ikään. Vasta eläkkeelle jääneiden ja kohtuullisen hyväkuntoisten katsotaan olevan kolmannessa iässä. Neljäntenä ikänä pidetään aikaa, jolloin voimat ja suorituskyky heikkenevät. Neljättä ikää ei pidetä riippuvaisena ihmisen iästä vaan psyykkisestä ja ennen kaikkea fyysisestä kunnosta. Äkillinen, kuolemaan johtava sairaus voi aloittaa ihmisen neljännen iän nuorempanakin. (Saranummi 1998) Vanhuutta ja vanhenemista voidaankin tarkastella monesta eri näkökulmasta. Esimerkiksi Peter Lasslett (1992) puhuu kronologisen iän lisäksi biologisesta, sosiaalisesta, persoonallisesta ja subjektiivisesta iästä. Kronologinen ikä on yksisuuntainen jatkumo syntymästä kuolemaan. Biologinen ikä on kehon fyysistä vanhenemista. Persoonallinen ikä on henkilökohtainen kokemus minuudesta, tekemisestä ja kulttuurisista suhteista. Subjektiinen ikä puolestaan on subjektiivisempi ja vaikeammin tavoitettavissa oleva ikäkäsitys kuin persoonallinen ikä. Lopuksi sosiaalinen ikä on yhteisön oma ikämääritys, joka sisältää julkilausumattoman oletuksen kronologisen iän etenemisestä (esim. nuori äiti, vaikka hän olisi biologisesti jo vanhempi). 7

2.1.2 Ikääntyminen mahdollisuutena Ikääntyminen tuo mukanaan monenlaisia mahdollisuuksia. Eläkkeelle jääminen, vapaaajan lisääntyminen ja mahdollisuus tehdä mitä haluaa, ovat Päijät-Hämeen Ikihyvähankkeessa esille tulleita vanhenemisen etuja. Esimerkkeinä uusista rooleista olivat isovanhemmuus ja kilpaileminen urheilun ikämiessarjassa. Lasten lähdettyä kotoa ovat naiset miehiä aloitteellisempia tekemään elämässä uusia asioita, aloittamaan esimerkiksi opiskelun tai uuden harrastuksen. (Karisto 2004.) Vapaa-ajan lisääntyminen on yksi eläkeikään liittyvä yleinen piirre. Se tuo tullessaan kaikenlaista unelmia ja suunnitelmia. Enemmän toivotaan vapaa-aikaa läheisten kanssa. Itsenä kehittäminen, kuten opiskelu sekä yleisemmällä tasolla aika itselle ovat myös unelmia. Lukeminen, kirjoittaminen, kulttuuri-, liikunta- ja luontoharrastukset sekä käsityöt ovat asioita, joihin eläkeiässä oleva haluaa vapaa-aikaa käyttää. Unelmiin liittyy myös kesämökin kunnostaminen tai rakentaminen. Ihmissuhteiden jatkuvuudelta ja uusien löytymiseltä odotetaan myös aika paljon. 2.1.3 Ikääntyminen biologisena prosessina Vanhenemiseen yleensä liittyvä toimintakyvyn aleneminen yksilötasolla johtuu ensisijaisesti sairauksista. Useimmilla 75 85-vuotiailla on kaksi tai kolme toimintakykyä haittaavaa pitkäaikaissairautta, yli 85-vuotiailla lähes jokaisella. (Keiski 1998.) Enää 10 % 80-vuotiaista on kliinisesti terveitä (Heikkinen 2004.) Suurimalla osalla senioreista onkin lääkitys ja monet käyttävät yhtäaikaisesti useita eri lääkevalmisteita. (Noro 2000.). Ikäihmisten yleisimpiä toimintakykyjä laskevia sairauksia on aivohalvaus, joka on maamme kolmanneksi yleisin kuolinsyy sepelvaltimotaudin ja syövän jälkeen. Maassamme sairastuu noin 12 000 ihmistä aivohalvaukseen vuosittain. Näistä yli puolet on 75 vuotta täyttäneitä. Korkean kuolleisuuden lisäksi aivohalvaus aiheuttaa huomattavaa toimintakyvyn laskua. Myös muistihäiriöt ja dementia ovat kasvava kansanterveydellinen ja sosiaalinen ongelma. Keskivaikeaa ja vaikeaa dementiaa sairastaa Suomessa nykyään yli 70 000 ja lievää dementiaa noin 30 000 henkilöä. Suomessa arvioidaan vuonna 2010 olevan jo lähes 130 000 dementiapotilasta. Ikäihmisten yleisin tapaturma on kaatuminen. Joka kolmas yli 65-vuotias kaatuu ainakin kerran vuodessa. Kaatumisesta seuranneita reisiluun kaulan murtumia on noin 7000 8000 vuosittain. Niiden määrä tulee ennusteen mukaan lisääntymään ja jopa 8

kolminkertaistumaan vuoteen 2030 mennessä. Lonkkamurtuman seurauksena täysin omatoimisista senioreistakin osa jää osittain tai täysin ulkopuolisesta avusta riippuviksi, mikä useimmiten tarkoittaa laitoshoitoa. Kaatumisen pelossa ikääntyvistä jopa noin 40 % rajoittaa liikkumistaan. Fyysisen kunnon ja terveydentilan lisäksi seniorikansalaisilla oli myös psyykkisiä oireita. Joka kolmas seniorinainen ja joka viides seniorimies tunsi olonsa masentuneeksi tai alakuloiseksi. Puolet vastaajista kärsii väsymyksestä ja viidennes unettomuudesta, jännittyneisyydestä ja/tai hermostuneisuudesta. (emt.) Lisäksi useassa yhteydessä on tuotu esiin seniorikansalaisten kokema yksinäisyys ja turvattomuudentunne (Tilvis 1993). Vaikka seniori ei kärsi mistään sairauksista, laskee fyysisen suoritustaso iän mukana. Tämä johtaa siihen, että fyysisesti terveilläkin senioreilla arjen askareista on vähän vähältä vaikeampi suoriutua. Taulukossa 1 on esitetty jotain iän myötä hankaloituvia arkisia tehtäviä ja niiden yleisyyttä. Taulukko 1. Vanhusten toimintakyvyn heikkeneminen Suomessa. Lähde: Teoksesta Nissinen & Sansalo, alkuperäinen lähde Finnriski-tutkimus 1997. Vakavia ongelmia tai täysi kyvyttömyys Ikäryhmä 65 69 (%) Ikäryhmä 70 74 (%) Kuuleminen, nainen 13 18 Kuuleminen, mies 22 32 Näkö, nainen 15 29 Näkö, mies 7 14 Ostosten kantaminen, nainen 16 29 Ostosten kantaminen, mies 9 19 Liikkuminen portaissa, 24 39 nainen Liikkuminen portaissa, mies 15 24 Asioiminen kaupassa, nainen 8 18 Asioiminen kaupassa, mies 4 11 Liikkuminen julkisilla 10 19 välineillä, nainen Liikkuminen julkisilla 4 12 välineillä, mies Raskas siivoustyö, nainen 40 54 Raskas siivoustyö, mies 23 30 9

Sairauksien ja vanhenemisen aiheuttamista vaivoja voidaan helpottaa erilaisten apuvälineiden avulla. Yleisimpiä henkilökohtaisia apuvälineitä olivat erään tutkimuksen mukaan: Silmälasit (78 %) Kävelykeppi tai muu apuväline (25 %) Muu liikkumisapuväline (10 %) Kuulolaite (5 %) (Noro 2000.) Seniorit pyrkivät usein lykkäämään apuvälineiden käyttöönottoa mahdollisimman pitkään ja niiden käyttöönotto tapahtuu yleensä vasta kun se on aivan välttämätöntä. Apuvälineen käyttöönottaminen leimaa käyttäjänsä niin omissa kuin muidenkin silmissä toimintarajoitteiseksi, vaikka apuväline mahdollistaisi itsenäisen toimimisen. (Jarlöv 1990.) 2.1.4 Ikääntyneiden henkinen hyvinvointi Vaikka ikääntymiseen liittyvää henkistä hyvinvointia ei sellaisenaan ole juuri tutkittu, paljastavat esimerkiksi fyysiseen ympäristöön tai lääketieteeseen perustuvat tutkimukset ainakin välillisesti teemoja, joita ikääntymiseen liittyvä henkinen hyvinvointi tällä hetkellä rakentuu. Kotimaisista tutkimuksista käy ilmi, että seniorit ovat hyvin aktiivisia myös työiän päättymisen jälkeen. He harrastavat monipuolista liikuntaa, lukevat, tekevät käsitöitä, piha- ja korjaustöitä sekä ottavat osaa erilaisiin sosiaalisiin tapahtumiin ja matkustavat. Seniorit ovat myös aktiivisia auttajia. Iän myötä kiinnostus hengellisiin asioihin ja uskontoon lisääntyy. Sosiaaliset suhteet ovat tärkeitä ja useimmilla tämä tarkoittaa tiiviitä suhteita perheenjäseniin ja lähisukulaisiin. Sosiaalisuuden tarve ilmenee myös haluna oppia uusia vuorovaikutus- ja kommunikaatiotaitoja. Internetissä ja siihen liittyvillä keskustelupalstoilla ja chateissa on myös seniori-ikäisiä. Näillä välitetään ja saadaan informaatiota, mutta hoidetaan myös sosiaalisia suhteita. Perinteisen puhelimen käytön lisäksi seniorit ovat omaksuneet tekstiviestin käytön, jolla pidetään yhteyttä esimerkiksi lapsenlapsiin, mutta myös omanikäisiin tuttaviin ja ystäviin. Suurimpina yksittäisinä teemoina eri tutkimuksista nousevat esille seniorien yleinen tyytyväisyys elämään ja meneillään olevan ikäkauden pitäminen yhtenä parhaista kausista. Senioreilla on elämänhalua ja unelmia. Tässä ikäkaudessa parhaimmalta tuntuu iän tuoma itsenäisyys ja riippumattomuus, mahdollisuus tehdä mitä haluaa. Nykyajan senioreilla on toisenlaisia taloudellisia ja ajallisia resursseja kuin työelämässä ollessaan tai toisaalta, mitä aiemmilla sukupolvilla oli eläkeiässä. Ja jos nykyajan 10

senioreilla asiat ovat toisin, niin millaisia muutoksia onkaan luvassa, kun tulevat sukupolvet jäävät eläkkeelle. Halu kehittää itseä säilyy myös työelämästä poistumisen jälkeen ja seniorit innostuvat uusista ilmiöistä, kuten tietokoneista ja Internetistä. Internet on joillekin informaatiokanavan lisäksi kommunikaation väline. Tässä on kuitenkin hyvä huomioida, että siinä missä nykyiset eläkeläiset oppivat uutta tietotekniikkaan liittyen, niin tulevaisuuden senioreilla lienee uudet asiat, joita opetellaan eläkeiässä. Pitää kuitenkin muistaa, että ikääntyessä mieli ja suhtautuminen saattavat muuttua esimerkiksi tekniikan suhteen. Se, mitä aktiivisessa työelämässä hyödynnetään rutinoidusti, sitä ei välttämättä haluta hyödyntää eläkepäivinä. Mutta pitää kuitenkin muistaa, että omaksuttu elämäntapa ei välttämättä muutu mitenkään eläkkeelle jäännin jälkeen, lukuun ottamatta aktiivisesta työelämästä poisjääntiä. Toinen tärkeä tutkimuksissa esille tuleva seikka on kotona viihtyminen. Koti koetaan tärkeäksi eikä sieltä haluta muuttaa pois. Yli 60-vuotiaiden arki koostuu pitkälti samoista asioista kuin nuorempienkin. Vaikka suuri osa yli 60-vuotiaista on jo työelämän ulkopuolella, ei aika arkena käy senioreille pitkäksi. Arkeen sisältyy kotitaloustöitä, lehtien lukemista, television katselemista ja ostoksilla käymistä (Vaarama 1999; ks. myös Valve et. al. 2002). Suuri osa senioreista tapaa säännöllisesti ystäviään ja perheenjäseniään. He myös auttavat lähinnä perhettään esimerkiksi lasten hoidossa sekä korjaus- ja kunnostustöissä. (Vaarama 1999.) Arkeen kuuluu myös toimiminen järjestöissä, vierailut palvelukeskuksiin, kirkkoon ja erilaisiin uskonnollisiin tilaisuuksiin (Vaarama 1999). Ikihyvä Päijät-Häme tutkimuksessa tutkimukseen osallistuvat seniorit osallistuivat palvelukeskuksissa hengellisiin tilaisuuksiin, ohjattuun liikuntaan, retkeilyyn sekä erilaisiin ohjelmallisiin tilaisuuksiin (Valve et. al. 2002.) Muita tyypillisiä harrastuksia ovat kävely tai muu kuntoliikunta, lukeminen ja käsityöt. Myös noin joka kymmenes seniori opiskelee. (Vaarama 1999.) Tilastokeskuksen (2004) mukaan suosituimpia aineita ovat taide- ja taitoaineet sekä liikunta. Tulevaisuuden senioreita ajatellen on muistettava, että seniorit ovat vaativia ja tiedostavia. Senioreille ei kelpaa se, mikä muilta jää, vaan he ovat esimerkiksi kuluttajina vaativia, koska tietävät jo pitkän elämänkokemuksensa kautta, mitä haluavat. Senioreilla on myös kenties ensimmäistä kertaa elämässään samanaikaisesti sekä aikaa että rahaa toteuttaa itseään. Senioreiden tarpeita ja toiveita ei siis tule aliarvioida, sillä kyseessä ovat vaativat yksilöt, jotka tietävät, mitä haluavat ja ovat valmiita perehtymään eri vaihtoehtoihin tavoittaakseen sen, mitä haluavat. Pääsääntöisesti seniori-ikäisten ei tarvitse toisin kuin nuorison etsiä rajojaan löytääkseen oman itsensä, vaikka toisaalta 11

löytyy myös extreme-senioreita, jotka kokeilevat rajojaan ja hakevat uusia elämänkokemuksia ja haasteita. 2.1.5 Ikääntymisen sosiaalinen ulottuvuus Seniorin sosiaalisella toimintakyvylla tarkoitetaan ihmisen edellytyksiä suoriutua elämästä toisten ihmisten kanssa, perheessä, erilaisissa yhteisöissä sekä yhteiskunnassa yleisesti (Heikkinen 1987). Vanhenemisen myötä sosiaalinen toimintakyky saattaa heiketä voimakkaastikin esimerkiksi fyysisen tai psyykkisen toimintakyvyn heikkenemisen myötä. Toisaalta tutkimukset osoittavat, että sosiaaliset suhteet vaikuttavat positiivisesti fyysisen ja psyykkisen toimintakyvyn ylläpitämiseen (esim. Tiikkanen 1994). Hyvät sosiaaliset suhteet vaikuttavat suoraan elämänlaatuun, sillä yhdessäolon tarpeet ja seksuaalisuus ovat keskeisiä asioita myös senioreille. Kuitenkin monet seniorit kokevat yksinäisyyttä. Arvioilta 40 % senioreista kärsii yksinäisyydestä vähintään silloin tällöin. Yksinäisyyden on todettu olevan yhteydessä henkilön masentuneisuuteen ja sosiaaliseen eristäytyneisyyteen samoin kuin heikentyneeseen toimintakykyyn, sairasteluun, avun tarpeeseen ja laitostumiseen (Pitkälä 2004.) Yksinäisyys on yleisempää maalla kuin kaupungissa (Routasalo 2004). Yksinäisyys ja yksinasuminen ovat lisäksi yleisempää seniorinaisten kuin miesten keskuudessa. Tämä korostuu erityisesti vanhimmissa ikäryhmissä. Yksinasumisesta ei luonnollisestikaan aina seuraa yksinäisyyttä, mutta yksinasuminen kasvattaa yksinäisyyden riskiä. Yksinäisyyden riskiä kasvattaa myös leskeytyminen. Ikääntyneiden sosiaalista pääomaa vähentää kokemus siitä, että vaikuttamismahdollisuus asioihin pienenee. Tämä kokemus lisääntyy iän myötä. Lisäksi seniorien keskuudessa sosiaalista pääomaa vähentävät pelon ja turvattomuuden tunteiden lisääntyminen. Vaikka pelon ja turvattomuuden tunteet voivat tuntua nuoremmista sukupolvista perusteettomilta, voivat nämä tunteet vaikuttaa sosiaaliseen toimintakykyyn merkittävästi. Muun muassa turvattomuuden, pelon ja yksinäisyyden tunteita voidaan vähentää luomalla tulevaisuuden senioreille hyvä ja toimiva sosiaalinen toimintaympäristö. Toimintaympäristön luomisessa keskeisellä sijalla ovat erilaiset palvelut ja niiden saatavuus. Näitä kehittämällä voidaankin parantaa seniorien sosiaalista toimintakykyä ja tätä kautta edistää myös senioreiden psyykkistä ja fyysistä hyvinvointia. Oleellista on myös pohtia sitä miten asuminen ja yhdyskuntarakenne saataisiin tukemaan senioreiden sosiaalista hyvinvointia. 12

2.2 Suuret ikäluokat tulevaisuuden seniorit 2.2.1 Sukupolvinäkemys Suomalaisia sukupolvia on tutkinut esim. J.P. Roos (1988). Hänen jaotteluaan mukaillen voidaan puhua seuraavista kolmesta laajasta sukupolvesta. Pulan, sodan ja jälleenrakennuksen sukupolveksi. Tähän ryhmään kuuluvat 1910-, 20 ja osin 30-luvullakin syntyneet suomalaiset. Suuren murroksen sukupolvi. Tähän ryhmään kuuluvat 1940- ja 1950-luvuilla syntyneet suomalaiset. Lähiöiden ja koulutuksen sukupolvi. Tähän ryhmään kuuluvat 1960- ja 1970- luvuilla syntyneet suomalaiset. Suuren murroksen sukupolvesta merkittävän osa muodostavat nk. suuret ikäluokat. Suuret ikäluokat syntyivät 1940-luvun jälkimmäisellä puoliskolla. (www1.) Sukupolven ensimmäiset edustajat saavuttavat 65 vuoden iän lähivuosina ja varsinaiset suuret ikäluokat noin 5-10 vuoden kuluttua. Tulevaisuuden senioriasumista tutkittaessa näkökulmaksi otetaankin tämä sukupolvi. Huomattava osa suuren murroksen sukupolvesta syntyi maaseudulla tai maaseututaajamissa, mutta muutti myöhemmin kaupunkeihin tai koki asuinpaikkansa kaupungistumisen. Nykyaikaisen hyvinvoinnit merkit - televisio, kodinkoneet ja auto - alkoivat yleistyä lähes joka kodissa. (www1.) Muuton ja kaupungistumisen ohella tärkeää näiden vuosiluokkien elämässä oli opiskelumahdollisuuksien avautuminen. Ammattirakenne muuttui, hyvää koulutusta vaativat työtehtävät lisääntyivät nopeaa vauhtia. Korkeakouluopintojen alueellinen saavutettavuus kasvoi ratkaisevasti. (www1.) Avioerot ja muut uudet sosiaaliset ongelmat koettelivat ensimmäistä kertaa laajassa mitassa kokonaista sukupolvea. Kehityksen virrassa sukupolven loppusaldo on kuitenkin myönteinen: näitä ikäluokkia voi pitää yhtenä keskeisenä hyvinvointiyhteiskunnan rakentajasukupolvena, jonka saavutusten varassa itsenäinen Suomi on voinut selvitä taloudellisten kriisien yli. (www1.) 13

Pulan, sodan ja jälleenrakennuksen sukupolven edustajat ovat sen sijaan tämän päivän vanhoja senioreita. Heidän tilannettaan tarkastellaan nykytilan kartoitusvaiheessa, jotta saadaan käsitys siitä, miten nykyisin senioreiden asioita hoidetaan. Toisaalta lähiöiden ja koulutuksen sukupolvi edustaa suuren murroksen sukupolven jälkikasvua ja usein näiden lähimpiä omaisia. 2.2.2 Tulevaisuuden ikäihmiset Tulevaisuuden eläkeläiset ovat kulttuuriselta taustaltaan ja elämäntavaltaan erilaisia kuin nykyiset eläkeläiset. Tulevaisuudessa jäädään useammin eläkkeelle teollisuus- ja palveluammateista kuin maataloudesta. Tulevaisuuden ikäihmisistä koulutettujen osuus on korkeampi kuin nykyisistä ikäihmisistä. Koulutustason nousu liittyy parempaan terveydentilaan, kun ihmiset ovat tietoisempia terveellisistä elämäntavoista ja ravinnostaan. Ikäihmiset ovat tottuneet suhteellisen korkeaan elintasoon. Eläkeläiset ovat kulutus- ja maksukykyinen väestöryhmä. Taloudellinen turva antaa mahdollisuuden valita elämäntyylin, asumisen ja palvelut. Koulutetut ikäihmiset ovat myös kriittisiä palveluiden ja etuuksien vaatijia ja käyttäjiä. Tulo- ja koulutustason nousu parantaa ikäihmisten edellytyksiä itsenäiseen elämänhallintaan ja omatoimisuuteen. Elämänhallinnan ja omatoimisuuden edellytyksiä voidaan kehittää myös luomalla esteettömiä asuin- ja elinympäristöjä. Teknologisen kehityksen myötä apuvälineiden käyttäminen ikäihmisten selviytymisessä on entistä luontevampaa tuleville senioreille. Elämänsä aikana paljon muutoksia, kuten muutoksia työssä, perheessä ja muussa elinympäristössä, kokeneet ihmiset ovat muutosvalmiita myös iäkkäinä. Konservatiivisuus, joka on perinteisesti yhdistetty iäkkäisiin ihmisiin, on vähentymässä. Hyvän vanhuuden ikäihmiset yhdistävät elämän loppumiseen valmistautumisen sijasta pikemminkin siihen, että ihminen kykenee vanhanakin pysymään kiinni elämässä ja kehittämään itseään erilaisten harrastusten kautta. Kokonaisuudessaan senioreiden ihmissuhdeverkostot eivät muodostu niin hallitsevasti kuin aikaisemmin suvun ja asuinpaikan pohjalta. Joidenkin kohdalla se voi merkitä irtautumista perinteisistä suojaverkoista sekä tämän aiheuttamaa turvattomuutta ja suurta riippuvuutta sosiaalipalveluista. Perheenjäsenet pysyvät kuitenkin edelleen tärkeimpinä huolenpidon antajina. Seniorit arvostavat omaisapua, mutta eivät halua jäädä heikkokuntoisina pelkästään sen varaan. 14

15

3. Senioriasumisen nykytila 3.1 Tausta Merkittävin osa 65 vuotta täyttäneistä seniorikansalaisista asuu omatoimisesti kotona ilman kotiin tuotavia julkisrahoitteisia sosiaali- ja terveyspalveluita. Näin asui vuonna 2000 noin 670 000 suomalaista senioria. Näihin 670 000 omatoimisesti kotona asuvaan voidaan lisätä vielä ne 51 000 kotona asuvaa senioria, jotka saavat säännöllistä kodinhoitoapua ja/tai kotisairaanhoitoa. Tavallisissa asunnoissa asuu siis noin 93 % senioreista. (Nissinen & Sansalo 2000.) Senioriasumisen kannalta keskeinen asumismuoto on myös erilaiset laitosasumisen muodot. Näitä ovat perinteiset vanhainkodit, mutta myös omatoimisen asumisen ja vanhainkodin väliin syntyneet asumismuodot, kuten palvelutalot. Noin 38 000 senioria asuikin vuonna 2000 laitosmaisesti. (emt.) Edellisiin lukuihin voidaan lisätä vielä ne reilut 12 000 senioria, jotka asuvat sairaalamaisissa olosuhteissa esimerkiksi terveyskeskuksissa, sairaaloissa tai muissa laitoksissa. Nämä asumismuodot on rajattu tämän tarkastelun ulkopuolelle. (Nissinen & Sansalo 2000.) Asuu kotona, ei palveluja Säännöllinen kodinhoitoapu ja/tai kotisairaanhoito Asumispalvelu, henkilökuntaa vain päivällä Vanhainkoti tai ympärivuorokautinen asumispalvelu Kpl 665 000 51 000 11 000 27 000 % 86,7 6,7 1,5 3,5 Terveyskeskussairaala, pitkäaikaishoito Muu laitos tai sairaala, pitkäaikaishoito 11 000 1 200 1,5 0,2 Taulukko 2. 65 vuotta täyttäneet asumismuodon mukaan vuonna 2000. (Lähde: Nissinen & Sansalo Senioriasuminen voidaan nähdä jatkumona, jossa omatoimisuuden aste vähenee ja hoidon laitosmaisuus lisääntyy. Toisessa päässä on omatoiminen asuminen ja toisessa päässä sairaalamainen asuminen. Tämä jatkumo on esitetty kuvassa 2. 16

AVOHOITO TERVEYDENHUOLTO Kotisairaanhoito Perusterveydenhuollon avohoito Erikoissairaanhoidon avohoito SOSIAALIPALVELUT Kodinhoitoapu Tukipalvelut (ateriapalvelu, kuljetuspalvelut ) Omaishoidontuki VÄLIMUOTOISET PALVELUT PÄIVÄSAIRAALAT PÄIVÄ- JA YÖHOITO JNE.. PALVELUASUMINEN (Tavallinen, tehostettu) AKUUTTI-/ PITKÄAIKAINEN VUODEOSASTO- HOITO PERUSTERVEYDEN- HUOLLON VUODEOSASTO- HOITO VANHAINKODIT AKUUTTI VUODEOSASTO- HOITO ERIKOISSAIRAANHOIDON VUODEOSTASTOHOITO Lähde: mukealle Noro Anja: Long-Term Institutional Care among Finnish Elderly Population. Research report 87. STAKES. Helsinki 1998. Kuva 2: Ikääntyvien sosiaali- ja terveyshuoltojärjestelmä Omatoimista asumista on seuraavassa tarkasteltu pääasiassa Tilastokeskuksen toimittamien tilastoaineistojen pohjalta. Tiedot on tehty koko maan tasolla, mutta myös useassa kohdin kuntatasolla. Tarkastelussa olevat paikkakunnat ovat Helsinki, Vantaa, Espoo, Kauniainen, Tampere, Oulu, Kajaani, Kuopio ja Ristijärvi. Nämä kunnat on valittu tarkasteluun siksi, että ne ovat koko Tulevaisuuden senioriasuminen tutkimushankkeen case-paikkakuntia. 3.2 Omatoiminen asuminen 3.2.1 Senioriasuntokunnat ja asuntokuntien koko Suomessa on noin 2,45 miljoonaa asuntokuntaa. Näistä 585 000:ssa vanhimman asukkaan ikä on 65 vuotta tai enemmän. Tämä tarkoittaa, että senioreita asuu useammassa kuin joka viidennessä asunnossa. (Tilastokeskus 2003.) Suomi ei ole harmaantunut tasaisesti. Tarkastelluilla paikkakunnilla senioriasuntokuntia on suhteessa vähiten Kuopiossa (11 %) ja eniten Ristijärvellä (44 %). (Tilastokeskus 2003.) Liitteessä B on esitetty arvio senioriasuntokuntien määristä paikkakunnittain vuonna 2000. 17

Taulukko 3. Asuntokunnat ja senioriasuntokunnat eräillä suomalaisilla paikkakunnilla 2002. Lähde: Tilastokeskus 2003. Koko maa KAIKKI ASUNTOKUNNAT SENIORIASUNTO- KUNNAT 2 450 000 585 000 24 % Helsinki 275 700 56 500 20 % Kajaani 16 500 3 900 23 % Kuopio 41 900 4 800 11 % Oulu 59 000 10 300 18 % Ristijärvi 700 300 44 % Tampere 100 300 21 600 22 % SENIORIASUNTO- KUNTIEN %- OSUUS Kun edellä esitettiin, että Suomessa on noin 720 000 omatoimisesti asuvaa senioria, voidaan senioriasuntokunnan keskikooksi laskea 1,2 henkeä. Asuntokunnan keskikoko koko väestön tasolla tarkasteltuna on 2,2 henkeä, joten senioriasuntokunnat ovat pienempiä kuin muut asuntokunnat. (Tilastokeskus 2003.) Senioriasuntokunnista hieman yli puolet onkin yhden hengen talouksia. Lähemmin tarkasteltuna huomataan, että ikä vaikuttaa merkittävästi yksiasumiseen. Kun 65-69 vuotiaista noin 40 % asuu yksin, on yksinasuvien osuus yli 85-vuotiaiden luokassa jo lähes 70 %. (ks. kuva 3). (Tilastokeskus 2003.) 18

80 % Yksinasuvien osuus ikäluokasta 2002 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 % 65-69 v. 70-74 v. 75-79 v. 80-84 v. 85+ v. Kuva 3: Yksinasuvien osuus seniori-ikäluokissa 2002. Lähde: Tilastokeskus Taulukossa 4. on esitetty yhden hengen asuntokuntien määrä ikäluokittain. Taulukko 4. Yhden hengen asuntokunnat Suomessa ikäryhmittäin 2002. Lähde Tilastokeskus 2003. IKÄRYHMÄ YHDEN HENGEN ASUNTOKUNNAT (KPL) 65-69 63 000 70-74 71 000 75-79 71 000 80-84 54 000 85+ 41 000 Tarkastelluilla paikkakunnilla yksinasuvien määrä ja kehitys iän mukana on hyvin yhdenmukainen. Poikkeuksen tekee Ristijärvi, jossa yksinasuminen on muita paikkakuntia harvinaisempaa. Lisäksi yksinasuvien määrä ei nouse Ristijärvellä iän myötä kuten muilla tarkastelluilla paikkakunnilla. (Tilastokeskus 2003.) 3.2.2 Asumismuodot Senioreiden ja koko väestön asumismuodot eivät juuri poikkea toisistaan. Seniorit asuvat muuta kansaa hieman useammin pientaloissa ja hieman harvemmin kerrostaloissa (ks. taulukko 5.) (Tilastokeskus 2003.) 19

Taulukko 5: Asuntokunnat asumismuodon mukaan. Lähde: Tilastokeskus PIENTALO RIVI- JA KERROSTALO KETJUTALO Senioriasuntokunnat 45 % 13 % 42 % Kaikki asuntokunnat 41 % 14 % 45 % Kerrostaloasuminen on huomattavasti yleisempää kaupungeissa ja pienemmissä kunnissa eletään tyypillisesti pientaloissa. Koko maata kuvaavat tiedot eivät kerrokaan paljoa yksittäisen kunnan tilanteesta. Ristijärveläisistä senioreista 75 % asuu pientaloissa, kun vastaavasti 87 % Helsinkiläisistä senioreista asuu kerrostaloissa. Senioriasuntokunnat talotyypin mukaan 2002 Helsinki Vantaa Tampere Kuopio Oulu Espoo Kauniainen Kajaani Koko maa Ristijärvi 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Erillinen pientalo Rivi-ketjutalo Asuinkerrostalo Kuva 4. Senioriasuntokunnat talotyypin mukaan. (% -osuus kaikista asuntokunnista). Lähde: Tilastokeskus 2003. Taulukossa 6 on esitetty asuntokuntien määrä talotyypeittäin tarkastelluissa kunnissa. Yhdeksällä tarkastellulla paikkakunnalla on 39 % koko Suomen asuinkerrostaloasuntokunnista, 13 % rivi- ja ketjutaloasuntokunnista ja 8 % pientaloasuntokunnista. 20