KATHLEEN DesMAISONS: LITTLE SUGAR ADDICTS Amerikkalainen sokeririippuvuusguru Kathleen DesMaisons on kirjoittanut lasten sokeriongelmiin liittyvän teoksen Little Sugar Addicts, jossa hän kertoo miten tunnistaa lapsen sokerisensitiivisyys, mistä perinnöllisistä ominaisuuksista sokerisensitiivisyys koostuu ja miten auttaa lasta ja koko perhettä kohti parempaa ruokavaliota ja sen myötä tasaisempaa tunne-elämää. Amerikkalaistyyliset alkukiinnostuksen herättäjäkysymykset ovat maan tapaan kuuluen raflaavia, mutta sokerisensitiivisten lasten vanhemmille hyvin todennäköisesti osuvia: Onko lapsesi vuoroin ihastuttava ja hyväntuulinen, vuoroin sietämätön ja kiukkuileva? Onko sinun vaikea ymmärtää lapsesi äkillisten kiukkukohtausten syytä? Tuntuuko sinusta vuoroin, että liikutut kyyneliin lapsesi herttaisuudesta ja vuoroin siltä, että haluaisit voida vaihtaa hänet toiseen lapseen?. DesMaisonsin helpottava vastaus myöntävästi vastanneille vanhemmille on: Se ei ole sinun syytäsi, se ei ole lapsen syytä, se on biokemiallista. Sokeri sekoittaa sokerisensitiivisen lapsen aivot ja epätasainen, huono käytös johtuu huonosta ruoasta, ei lapsen persoonallisuudesta. DesMaisons tarjoaa seitsemän askelen hitaan, mutta vääjäämättömän tien kohti aivan erilaista, tasaisempaa perhe-elämää. KATHLEENIN TARINA Taustatarinasta sen verran, että DesMaisons oli alun perin alkoholistiparantolan johtaja. Klinikan onnistumisprosentti oli vain 20 prosentin hujakoilla, kunnes DesMaisons luki satunnaisesta artikkelista väitteen, jonka mukaan sokerinsyönnillä ja alkoholismilla on havaittu yhteys. Hän oli jo aiemmin havainnut oman suhteensa sokeriin muistuttavan kovasti asiakkaidensa suhdetta alkoholiin. Hän muutti oman ruokavalionsa päästäkseen eroon sokerinhimosta. Sitten hän alkoi kartoittaa kyselyillä asiakkaidensa ruokavaliota ja syömistapoja, ja huomasi käytännössä kaikkien alkoholistien jättävän aamiaisen väliin, syövän epäsäännöllisesti, saavan liian vähän proteiinia ja syövän todella runsaasti nopeita hiilihydraatteja. Hän loi ja otti keskeiseksi osaksi parantolan hoito-ohjelmaa ruokavalion, jossa syödään tukeva, proteiinipitoinen aamiainen, säännölliset välipalat ja lämpimät ateriat sekä pidetään lukua proteiinin ja hitaiden hiilihydraattien runsaasta saannista. Klinikan onnistumisprosentti nousi 92 prosenttiin ja vaikutukset jäivät pysyväksi. Hoitamalla sekä alkoholi- että sokeririippuvuus kuntoon yhtä aikaa, asiakkaiden työkyky ja normaali tunne-elämä palasi pysyvästi raiteilleen. DesMaisons jätti paikkansa klinikan johtajana, palasi yliopistoon ja teki väitöskirjan, jossa hän lanseerasi termin sokerisensitiivisyys kuvaamaan ihmisiä, joilla on synnynnäisesti kolme ominaisuutta: matalat serotoniini- ja betaendorfiinihormonitasot sekä herkästi heittelehtivä verensokeriaineenvaihdunta. Hän luokittelee tutkimustuloksiin vedoten sokerin opiaatteihin verrattavaksi, riippuvuutta aiheuttavaksi huumeeksi niille, joilla on sokerisensitiiviset aivot. Hän havaitsi, että sokeri sotkee sokeriyliherkkien ihmisten biokemiallisen tasapainon pahanpäiväisesti tuottamalla heti sokerin tai nopeiden, vaaleiden hiilihydraattien syömisen jälkeen voimakkaan hyvänolontunteen, jossa serotoniini-, betaendorfiini- ja verensokeritasot nousevat huimasti ja ihmisen käytös on yleensä spontaania, rentoa ja nauravaista. Pari tuntia myöhemmin samaisten hormonitasojen ja verensokerin romahduksen myötä
ihmiset käyttäytyvät yksilöllisistä eroista riippuen joko ylivilkkaasti ja levottomasti, täysin passivoituen, väsähtäen ja masentuen tai raivokohtauksella. DesMaisons kirjoitti näistä havainnoistaan kirjoja, perusti nettisivut ja keskustelufoorumin ja nousi maailmanmaineeseen sokeririippuvuusasiantuntijana. SOKERIYLIHERKKYYDEN TUNNISTAMINEN Kirjassa tarjotaan seuraavanlainen kysymyssarja sokeriyliherkkyyden tunnistamiseksi lapsessa, tässä keskinkertainen amatöörisuomennos siitä: Käyttäytyminen: Pyytääkö lapsesi makeaa jatkuvasti? Meneekö lapsesi yllättäen poissa tolaltaan, jolloin tilanteet pahenevat helposti kiukku- tai itkukohtauksiksi? Onko lapsesi impulsiivinen? Onko lapsellasi lyhyt pinna? Heittäytyykö lapsesi toisinaan pelleksi tai diivaksi? Onko lapsesi levoton ja jatkuvasti liikkeessä? Onko lapsesi erittäin puhelias? Onko lapsesi vaikea keskittyä? Jumiutuuko lapsesi pitkiksi ajoiksi johonkin unohtaen kaiken muun? Terveys: Onko lapsellasi paljon allergioita? Yökasteleeko lapsesi? Onko lapsellasi nyt tai ollut korvatulehduskierre? Onko lapsesi ylipainoinen? Tuleeko lapsesi kotiin koulusta [hoidosta] rättiväsyneenä? Onko lapsellasi diagnosoitu diabetes? Onko lapsellasi diagnosoitu AD/HD? Tunne-elämä (DesMaisons korostaa näitä kysymyksiä tärkeimmiksi): Itkeekö lapsesi hysteerisesti?
Vaihtelevatko lapsesi mielialat hurmurista kiusankappaleeksi, hyväntuulisesta hapannaamaksi? Onko lapsellasi huono itsetunto, vaikka siihen ei ole aihetta? Tunteeko lapsesi olonsa yksinäiseksi tai ulkopuoliseksi ryhmässä? Mikäli vastasit kussakin kysymysosassa noin kolmeen tai useampaan kysymykseen, on vahvasti syytä epäillä sokeriyliherkkyyttä. Valitettavasti DesMaisons ei kirjassa avaa tarkemmin esimerkiksi korvatulehdusten ja sokerinsyönnin yhteyttä, mutta AD/HD, diabetes ja ylipainoyhteyksistä on kokonainen oma lukunsa kirjan (ja tämän tiivistelmän) loppupuolella. Kysymyssarjat ovat sikäli yllättäviä, että lukija on varmaankin kuvitellut suurimman osan edellä mainitun kaltaisista piirteistä lapsessaan hänen persoonallisuutensa ilmentymiksi. DesMaisons kuitenkin väittää, että sokeriyliherkkyys ja sokerin/nopeiden hiilihydraattien aiheuttamat hormoni- ja verensokeritasojen vaihtelut voivat selittää suurilta osin edellä kuvatut käytöstavat ja terveyden sekä tunne-elämän ilmiöt. Positiivinen muutos ruokavaliossa tuo mukanaan suuren tasapainottavan ja eheyttävän muutoksen myös lapsen käytökseen, terveyteen ja tunne-elämään. SOKERIYLIHERKKYYDEN BIOLOGIA Verensokeri Verensokerin ailahtelut ovat sokeriyliherkkyyden keskeinen tunnusmerkki. Sokeriyliherkillä lapsilla ja aikuisilla yhtä lailla aineenvaihdunta reagoin nopeasti ja insuliinihormonia erittyy paljon ja nopeasti veren glukoosipitoisuuden noustessa hiilihydraattipitoisten ruokien ja juomien nauttimisen jälkeen. Kun insuliinitason nousu johtaa glukoosin nopeaan poistumiseen verenkierrosta, seuraa romahdus. Tämä heijastuu olotiloihin ensin erittäin nautinnollisena, hyvänä olona ja parin tunnin päästä voimakkaana väsymyksenä tai ärtymyksenä. Proteiini hidastaa tätä reaktiota, ja voimakkaasti se tulee syödessä vain nopeita hiilihydraatteja, kaikkein nopeimmin varsinaisista sokeripitoisista ruoista ja juomista. Tyypillinen esimerkki verensokerivaihtelujen haitallisuudesta sokeriyliherkälle lapselle on se, että hän ensin syö sokerimuroja aamupalaksi, on hoitoon tai kouluun lähtiessä erittäin virkeä ja hyväntuulinen, mutta vireystila, mieliala ja käytös romahtavat noin tuntia ennen lounasaikaa. Lukuisat opettajat ja päivähoidon ammattilaiset voivat varmasti vahvistaa tämän kaavan varsin tutuksi lukuisien lasten ja nuorten kohdalla. Kaava ei kuitenkaan ole niin väistämätön ja normaali, kuin minä sitä pidetään: oikeanlaisella, laadukkaalla aamiaisella romahdus voitaisiin estää. Siitä lisää myöhemmin. Serotoniini Serotoniini on aivotoimintaa rauhoittava hormoni, tietynlainen aivojen jarru. Alhainen serotoniinitaso johtaa alhaiseen impulssikontrolliin, lapsen kohdalla esimerkiksi
jatkuvaan puhevirtaan ja helposti kiihtyvään vauhtiin ja aggressioon. Alhainen serotoniinitaso voi myös aiheuttaa jumittamista eli kyvyttömyyttä hellittää jostain aiheesta, tekemisestä tai asiasta. Liian vähäinen serotoniinitaso madaltaa stressinsietokykyä ja on yksi masennusta aiheuttava tekijä. Sokeriyliherkillä ihmisillä on synnynnäisesti alhaisemmat serotoniinitasot, ja sokeri aiheuttaa serotoniinitasoihin vastaavan huipun ja romahduksen välisen kiivaan vaihtelun kuin verensokeriin. Tarkkaa tapaa mitata serotoniinitasoja ei ole, mutta huojentava tieto sokeriyliherkkien lasten vanhemmille on se, että edellä kuvatunlainen heittelehtivä käyttäytyminen ei ole vanhemman kasvatustyylistä tai lapsen omasta persoonallisuudesta tai valinnoista kiinni, vaan biokemiallista seurausta sokerin vaikutuksesta neurologiseen tasapainoon. Muuttamalla ruokavaliota myös hormonitasapainoa löytyy aivan uudella tavalla. Betaendorfiini Betaendorfiini on ikään kuin aivojen kipulääkettä. Sitä erittyy, kun ihmiskeho on hälytystilassa tai rasituksen alaisena. Sokeriyliherkillä ihmisillä on keskivertoa alemmat betaendorfiinitasot, mikä ilmenee alhaisempana kipukynnyksenä. Sokeriyliherkkyys tarkoittaa siis usein herkkyyttä ihmisenä myös psykologisessa mielessä lapsen kohdalla tyypillisesti vaikkapa hammaslääkäripelkoa, täyttä huutoa pienestä naarmusta polvessa tai loukkaantunutta itkuun purskahdusta kun saa osakseen vähäisintäkin arvostelua. Tämä herkkyys siirtyy myös herkkyydeksi reagoida sokeriin voimakkaasti kipua lievittävänä ja mielihyvää tuovana aineena, koska se nostattaa betaendorfiinit hetkeksi pilviin ja romahdus seuraa tietenkin perässä. Toinen osa betaendorfiinien vaikutusta oli DesMaisonsille itselleenkin yllätys ja vaikeaa uskoa aluksi: se vaikuttaa itsetuntoon. Betaendorfiinihuumassa vaikkapa kovan juoksulenkin tai synnytyksen jälkeen sekä tietysti tasoja nostattavan nautintoaineen syömisen tai juomisen jälkeen ihminen tuntee olonsa voimakkaaksi ja kykeneväksi. Kun betaendorfiinitaso on matalalla, ihminen taas tuntee itsensä hyvin vähäisten ympäristön ärsykkeiden seurauksena riittämättömäksi, kyvyttömäksi, avuttomaksi ja surkeaksi. Koska lapsilla on paljon aikuista heikompi itsereflektiokyky ja suhteellisuudentaju, lapselle pari tuntia betaendorfiinitason romahdus aiheuttaa myös itsetunnon romahduksen, jolloin tuntuu siltä, ettei osaa mitään, jaksa mitään ja kykene mihinkään. Sokerin on eläinkokeissa havaittu tuottavan yhtä voimakkaita betaendorfiinitasojen nousuja ja laskuja kuin opiaattihuumeet, kuten heroiini. Sokeri ei ehkä ole yhtä hengenvaarallista, mutta aiheuttaa yhtä lailla riippuvuuden kierteen, jossa sokeri aina ensin aiheuttaa hyvää oloa (eli betaendorfiinihuipun) ja vaikutuksen haihduttua vieroitusoireet, eli romahduksen ja pahan olon, johon sitten sokeriyliherkkä ihminen hakee mieluusti helpotusta tutusta lohdukkeesta sokerista. Lapset ovat tälle kierteelle vielä alttiimpia kuin aikuiset, erityisesti jos heitä ei ole autettu havaitsemaan syömisen ja nälän tuottamia olo- ja tunnetilan vaihteluja. Kun kierre on päässyt pahentumaan siihen pisteeseen, että sokeriyliherkkyys alkaa muuttua sokeririippuvuudeksi, tyypillisiä merkkejä lapsen käytöksessä:
leikki, seura tai hienotkaan uudet elämykset eivät kiinnosta, mikäli näköpiirissä on sokeria (normaalien lasten vanhempien voi olla vaikeaa kuvitella, ettei lapsi malta leikkiä syntymäpäiväjuhlilla enää, kun näkee tarjoilujen kattamisen alkavan tai lapsen olevan huvipuistossa kiinnostunut vain siitä, milloin pääsee jäätelökopille, mutta sellaisia lapsia todella on!) elämyksistä tai juhlista jää päällimmäisenä mieleen mitä sokerista oli tarjolla lapsi käyttää taskurahansa pääosin tai kokonaan sokeriherkkuihin ravintolassa syöminen, reissulla pysähdykset ja vastaavat sosiaaliset tilanteet ovat mahdottomia kuvitella ilman vaatimuksia limsasta, jälkiruoasta tms. sokerisesta, jota lapsi on vastaavassa tilanteessa joskus aiemmin saanut Teini-iän myötä sokeriongelma alkaa näkyä yhä vahvemmin itsetunnon kautta, eli kaikkivoipaisten, tulevaisuususkoisten ja hyväntuulisten huippujen ja masentuneiden, toivottomien synkkyyden alhojen vaihteluna. Tämäntyyppistä käytöstähän pidetään nykyisin suorastaan luonnollisena osana nuoruutta, mutta DesMaisons esittää kiehtovan väitteen siitä, että tämän tyyppisellä kliseisellä teinikäyttäytymisellä voi ehkä ollakin paljon luultua voimakkaampi yhteys nuorison tyypillisesti suurkuluttamiin virvoitusjuomiin, karkkiin, roskaruokaan ja muihin nopeisiin hiilihydraattilähteisiin. Näiden biologisten seikkojen yhteisvaikutus on sokeriyliherkässä lapsessa valtava. Tämä voi kauhistuttaa vanhempaa, mutta DesMaisons kääntää sen positiiviseksi uutiseksi: vika ei ole vanhemman kasvatustyylissä eikä lapsen persoonallisuudessa. Vika on ruokavaliossa, joka on muutettavissa oleva tekijä. LASTEN SOKERIONGELMIEN HOITOTAPOJEN KEHITTÄMINEN Kathleen DesMaisonsin perustamalla Radiantrecovery.com -keskustelufoorumilla alun perin omaa sokeririippuvuuttaan kuntoon hoitaneet äidit alkoivat pohtia, miten auttaa lapsia, jotka ovat astelleet samalle sokerihuuruiselle tielle kuin äitinsä. Ensin äidit yrittivät pakon kautta terveellistää koko perheen ruokavaliota ja tehdä sokeriherkuista kiellettyjä. Tämä johti lähinnä valtavaan kapinaan, jatkuvaan riitelyyn ja kaikkinaiseen epäonnistumiseen. DesMaisons ja foorumin äidit päättivät yhdessä, että äitien kannattaa keskittyä vain omaan sokerinsyöntiinsä ja jättää perhe rauhaan. Tästä seurasi yllättävä käänne: jonkin ajan kuluttua yhä useampi äiti raportoi, että heidän muuttunut käytöksensä ja hyvinvoivampi olonsa ei ollut jäänyt lapsilta ja puolisolta huomaamatta, vaan nämä olivat yhä enemmän kyselleet, kiinnostuneet ja alkaneet matkia heitä. Lapsetkin alkoivat syödä tukevia, proteiinipitoisia aamiaisia, säännöllisiä välipaloja ja aterioita ja kuin huomaamatta siinä sivussa sokerinsyönti väheni, kunnes todellinen buy-in eli sokerin haitallisuudesta vakuuttuminen tapahtui ja sokerin syöminen loppui perheistä lähes kokonaan. Pikkuhiljaa näiden havaintojen ja foorumin keskustelujen kautta DesMaisons muokkasi lapsille omat seitsemän askelta, joilla huomioida sokeriyliherkkyys ja minimoida sen haitat. Seitsemän askelta ovat tiivistettynä nämä:
1. Proteiinipitoiset, 1 tunnin sisällä heräämisestä syötävät aamiaiset joka ikinen päivä 2. Ruoan ja tunnereaktioiden yhteyden huomioiminen 3. Välipalojen ja juomien terveellistäminen 4. Lounaan ja päivällisen säännöllistäminen ja sisältöön proteiinien ja hitaiden hiilihydraattien lisääminen 5. Täysjyvätuotteisiin siirtyminen 6. Sokerinsyömisen vähentäminen 7. Sokerivapaa elämä Huomaa, että sokerin vähentäminen todella on vasta toiseksi viimeinen askel! Ohjelman ydinidea on olla hyvin hidasta, mutta vääjäämätöntä muutosta ja perustua uusien ruokien tarjoamiseen ennen minkään vanhan kieltämistä. ENNEN KUIN ALAT ASKELEET Seitsemää askelta edeltää esityö, jossa aikuisen itsensä on tarkasteltava läpi ja aloitettava muutos omassa syömisessään. DesMaisons on täysin tietoinen siitä, että sokerisensitiivisillä lapsilla on lähes aina sokerisensitiivinen vanhempi ja taloudessa vain ani harvoin pelkät lapset syövät sokeria. Tämä kohta saattaa kauhistuttaa äitejä, jotka ovat tarttuneet aiheeseen ajatellen, että voivat jotenkin vain pikaisesti hoitaa lapset kuntoon. Peiliin on katsottava syvälle, koska addiktion hoidossa ei käy älä tee niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon -logiikka. Lapset omaksuvat sokerikriittisen asenteen parhaiten mallioppimisen kautta ja näkemällä positiiviset muutokset vanhempiensa käyttäytymisessä. DesMaisons kehottaa lukijaa tekemään kaksi tärkeää alkuaskelta: aloittamaan tukevien, proteiinipitoisten aamiaisten syönnin sekä ruokapäiväkirjan pitämisen. Ruokapäiväkirjaan merkitään syödyt ja juodut ravinnot, niiden tuottamat fyysiset ja psyykkiset seuraukset sekä olotiloja myös ruokailujen välillä, etenkin voimakkaat ja äkilliset tunne- ja olotilat. Ruokapäiväkirja auttaa vakuuttumaan ravinnon vaikutuksesta mielialoihin, mikä on erittäin tärkeä pohja siihen, että vanhempi saa aidosti sitouduttua lapsiensa ruokavalion muuttamiseen. Näissä omissa muutoksissa vauhtiin päästyään aletaan seuraavaksi pitää vastaavaa kirjaa lasten syömisistä ja perheen ruokaostoksista, muuttamatta vielä mitään. On ensin havainnollistettava lähtötilanne, koska myöhemmän tilanteen valtavan eron lähtötilanteeseen saa vain niin selville. Eron hurjuus nostattaa sitten motivaatiota muutokseen valtavasti. Lapsilta pitää tarvittaessa kysellä, mitä he ovat päivän aikana syöneet, mutta missään tapauksessa ei saa olla tuomitseva eikä tentata totuutta, jos epäilee lasten valehtelevan. Kun vanhempi itse kertoo rehellisesti kaikista omista mässäilyistään, lapsikin myöntää aikanaan omansa. Sitten kartoitetaan yhdessä (isompien) lasten kanssa, paljonko lapsille kertyy proteiinia päivittäisestä ravinnosta ja paljonko sokeria erilaisissa muodoissa (ja teollisuuden käyttämillä lukemattomilla eri
nimityksillä) kukin syö. Tämä salapoliisi- ja laskeskeluvaihe on työläs, mutta sen on tarkoituskin olla. Yleissivistys ravintosisällöistä, erityisesti proteiininlähteistä karttuu, mikä on vain hyväksi kenelle tahansa ihmiselle! Talousvaa an hankkiminen keittiöön voi olla tarpeellinen investointi. Ensimmäinen vaihe on havahtua ongelmaan, eikä ruokavaliotaan voi tehokkaasti lähteä muuttamaan, jos ei ensin tiedä millainen nykyinen ruokavalio on. Toisin kuin monet pikadieetit tai lapsiin kohdistetut kasvatuskikat, DesMaisonsin ohjelmassa korostetaan hitauden merkitystä. Nuo seitsemän askelta pitäisi käydä läpi käyttäen aikaa vähintään puoli vuotta, mieluummin vaikka puolitoista vuotta. DesMaisons korostaa sitä, että lapset ovat lähtökohtaisesti hyvin huumeeseensa kiintyneitä, vastentahtoisesti muutokseen suhtautuvia kohteita, joten heille on annettava runsaasti aikaa sopeutua muutoksiin. Ohjelman ydintä on myös uuden tarjoamisen, ei vanhan kieltämisen kautta muutoksen luominen. Sokerin käytön vähentäminen on vasta toiseksi viimeinen askel! Jos siis lukija oletti, että kaikki perheen ruokavaliossa pitää muuttaa kertaheitolla ja sokerit menevät kokonaan pannaa, hän yllättyy. Baby steps eli pikkuaskeleet on DesMaisonsin lempisanonta, jolla hän tarkoittaa pikkuhiljaa, mutta vääjäämättä toisiaan seuraavia pieniä muutoksia, jotka lopulta saavat aikaan suuren vallankumouksen. Aluksi se voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että saa lapsen syömään aamupalaksi suuren sokerimurolautasellisen sijaan pienen sokerimurokupillisen ja sen kaverina einesnakkeja. Muutos voi tuntua järjettömän pieneltä, mutta todellisuudessa aamiaiseen noinkin vähäisellä muutoksella tulee olennaisesti enemmän proteiinia, joka pitää kehon hormoni- ja verensokeritasapainon ja sitä myöten myös lapsen mielialan tasaisempana. ASKEL 1: Aamiainen Ensimmäinen askel onkin aamiainen, ja vain aamiainen. Sokeriongelmasta kärsivissä perheissä ei yleensä syödä kunnon aamiaisia, eivätkä aamiaiset etenkään sisällä tarpeeksi proteiinia eikä niitä syödä tarpeeksi pian heräämisen jälkeen. Murokupillinen maidon kanssa ei ole kunnon aamiainen, vaan se saa lapsen verensokerin ja mielialahormonit hetkeksi huippuunsa ja noin parin tunnin päästä (jolloin lapsi toki on yleensä hoidossa tai koulussa) tulee romahdus eli totaalinen kehon väsymysreaktio, johon lapsi reagoi taipumuksistaan ja olosuhteista riippuen joko ylivilkkaudella, kiukulla tai totaalisella passivoitumisella. Jotkut lapset, uhkaavan usein erityisesti hoikat tytöt, ovat myös jo huomanneet kuinka syömättömyys tuottaa aamulla hyvän olon, mikä johtuu seonneista hormonitasoista sekin. Tämä on alkua polulla, joka johtaa syömishäiriöihin ja se polku kannattaa tukkia heti alkuunsa. DesMaisons kehottaa tekemään tukevan kunnon aamiaisen syömisestä perussäännön, josta ei tingitä yhtenäkään päivänä, missään olosuhteissa, samaan tapaan kuin vaikka hampaanpesusta tai turvavyön kiinni laittamisesta autossa. Tämä sääntö sitoo tietenkin myös vanhempaa itseään ja kaikkein mieluiten perheen kaikkia aikuisia ja esimerkiksi mummulavierailuilla voi pyytää isovanhempiakin mukaan joukkoon. Aamiaisen sisältöjen valitsemiseen kannattaa kuitenkin lapset itsensä pyytää mukaan ideoimaan. Tukevalla aamiaisella tarkoitetaan ateriaa, joka sisältää vähintään yhden hyvän proteiininlähteen (kananmunaa, juustoa, lihaa, kalaa, kanaa, kasvisproteiineja kuten papuja tai pähkinöitä) sekä hyvälaatuisten, hitaiden hiilihydraattien lähteitä
(täysjyväviljoja, kasviksia). Kuulostaa hienolta ja ravitsemusopillisesti perustellulta, mutta voi olla jotain niinkin yksinkertaista kuin yksi keitetty kananmuna, pari juustoviipaletta ja porkkanatikkuja. DesMaisons korostaa ennen kaikkea sitä, että yrittää löytää lapsen itsensä valitsemista suosikeista ne proteiini- ja hyvähiilaripitoisimmat ruoat, siis alkuun vaikka hotdog on parempi vaihtoehto kuin ei mitään tai pelkkä hedelmä tai sokerimurot. Vakituisia sokeriherkkuja ei tarvitse jättää aamupalasta heti kokonaan pois, vaan tarpeelliset uudistukset tehdään niiden rinnalle, niiden täydennykseksi. Riittävästi proteiinia ja hitaasti vaikuttavia hiilihydraatteja sisältävä aamiainen muuttaa koko päivän aineenvaihduntaa, mikä alkaa vääjäämättä näkyä lapsen ja tietysti vanhempienkin käytöksessä päivän mittaan. Ei ole lainkaan yllättävää, jos opettajilta tai päivähoidon työntekijöiltä alkaa kuulua posiitiivista palautetta tapahtuneesta muutoksesta käyttäytymisessä. ASKEL 2: ruoan ja tunteiden yhdistäminen Vasta kun aamiaisten syömisestä on tullut vakiintunut tapa, siirrytään seuraavaan askeleeseen, eli ruoan ja tunteiden välisen yhteyden tunnistamiseen. Lasta autetaan myös päiväkirjan avulla pitämään noin neljän päivän ajan kirjaamaan ylös, mitä on syönyt ja miten käyttäytynyt. Vauvoista ja taaperoista päiväkirjan pitäminen jää kokonaan äidin tehtäväksi, mutta jo 3-vuotiaat voivat osallistua sen tekemiseen hieman esimerkiksi auttamalla kuvittamaan kirjaa lehdistä syötyjen ruokien kuvia leikkaamalla ja vastailemalla äidin kysymyksiin. Mitä isompi lapsi, sitä itsenäisemmin hän saisi tehdä koko päiväkirjan pidon. Tässä vaiheessa lapselle kannattaa jo kertoa, mistä on kyse ja lapsen ikätasoon nähden sopivasti selittää, että tämmöisessä kirjassa kerrottiin syödyn ruoan ja tunteiden yhteydestä ja sitä olisi nyt tarkoitus tutkia. Etenkin urheilevat lapset innostuvat helposti tällaisen treenipäiväkirjan tyyppiseen seurantaan. Tähän vaiheeseen voi myös yhdistää isompien lasten kanssa mittaleikkejä: havainnollistetaan sokeripalojen ja hienon sokerin avulla, minkä verran missäkin perheen tyypillisessä herkussa on sokeria. ASKEL 3: välipalat ja juomat Kolmas askel on muokata välipaloja ja juomavalintoja. DesMaisonsin tärkein viesti on: välipalat ovat tuiki tarpeellisia ja on parempi tarjota esimerkiksi aterian viivästyessä tai kodin ulkopuolella käynneillä vaikka ylimääräinenkin välipala kuin antaa sokeriyliherkän lapsen romahtaa raivopäiseksi, ylivilkkaaksi tai totaalisen väsähtäneeksi. Jos lapsi ehtii pahantuuliseksi, tehokkain tapa tukkia rumia puhuva suu on ruokkia se pikimmiten proteiinipitoisella välipalalla ( Cheese, not soap! ). Sokeriyliherkillä lapsilla on DesMaisonsin asiakkaistaan tekemien havaintojen mukaan yleensä kiivas aineenvaihdunta, joten he tarvitsevat ravintoa vähintään kolmen, mieluummin kahden tunnin välein. Välipalalla ei kuitenkaan tässä tapauksessa tarkoiteta missään tapauksessa sokeria tai vaaleita hiilihydraatteja muutenkaan, vaan mieluiten jotain proteiinipitoista, kuten pähkinöitä tai USA:ssa suosittuja kuivattuja juustotuotteita, kuten cheese sticks. Tämä voi kuulostaa suomalaisen lukijan korvaan naposteluun kannustamiselta ja herää kysymys hampaiden terveydestä, mutta DesMaisons vakuuttavasti tuo esille sen, että kun välipalat ovat proteiinipitoisia ja hyvähiilarisia JA ne yhdistetään tukevaan aamiaisiin ja säännöllisiin kunnon aterioihin (joista lisää askeleessa 4), niistä koituu paljon enemmän hyvää kuin haittaa. Sokeriyliherkkien lasten biokemiallisen tasapainon palauttamiseen ja sokerittomaan
elämään pyrkimiseen proteiinipitoiset välipalat ovat tärkeä väliporras, jolla ennaltaehkäistään aterioilla nirsoilua ja syömättä jättämistä sekä vieroitusoireisiin romahtamista ja kaikkia siitä seuraavia käytösongelmia. Suomalainen ratkaisu huoleen hampaista lienee lisätä myös ksylitolin käyttöä välipalojen lopuksi? Kolmannen askeleen toinen osa eli juomavalinnat oli kirjasta suomalaiselle äidille ensisilmäyksellä lähestulkoon naurettavaa luettavaa, kun ajattelee pikkulapsia. DesMaisons näet lähtee realistisesti amerikkalaisesta tyypillisestä lähtötilanteesta, ja alkaa käsitellä limonadeja. Suomessa nyt lienee aika harvinaista, että limsat ovat pikkulasten ruokajuomia! Toisaalta viimeistään teini-ikäisiin mennessä Suomessakin on täysin tavanomaista, että limsoja, erityisesti kofeiinipitoisia kola- ja energiajuomia menee täkäläisellä nuorisolla tölkkikaupalla päivässä. Aihe on siis vakava. DesMaisons kuvailee siksi pitkään ja perusteellisesti kofeiinin haittavaikutuksia, etenkin yhdistettynä sokeriin. Kofeiini vain entisestään pahentaa sokerin vaikutuksia, koska se tuottaa samaa serotoniini- ja insuliinitason heittelyä, josta seuraa itsehillinnän pettämistä ja nopeaa painonnousua. Kofeiini lisäksi blokkaa adesoniinia ja GABAtekijää, jotka molemmat vaikuttavat aivoissa ihmisen kykyyn rauhoittua ja nukahtaa. Pienten lasten kolajuomien juominen voi myös tuottaa yökastelua, koska kofeiini on voimakkaan diureettista eli kiihdyttää virtsantuotantoa. Lisäksi kaikki virvoitusjuomat, aikuisten alkoholijuomista lasten pillimehuihin, ovat nestemäistä karkkia eli niiden sokeripitoisuus tekee voimakkaan, nopean vaikutuksen, joka sotkee ruokahalun, tuottaa ensin euforian, sitten romahduksen ja vieroitusoireet. DesMaisons suhtautuu kriittisesti myös sokeria korvaaviin makeutusaineisiin, koska niiden neurologinen reaktiivisuus on kutakuinkin sama. Erityisesti aspartaamin on huomattu olevan vähintään yhtä addiktiivista kuin sokerin ja aiheuttavan voimakasta masennusta vieroitusoireena. DesMaisonsin vinkki limonadeista vieroittamiseen kuvastaa taas hitaan, vaiheittaisen etenemisen filosofiaa. Tähän vieroitukseen pitäisi käyttää aikaa vähintään neljä viikkoa: 1. Kofeiinia sisältävien virvoitusjuomien korvaaminen kofeniinittomilla (mutta ei aspartaamimakeutetuilla!) 2. Limsojen vaihtaminen mehuun, sitten vähitellen mehun liuottaminen vedellä tai vichyllä yhä vetisemmäksi 3. Ruokajuomaksi maito. Tarpeen vaatiessa tekemään saman totutus kuin mehuissa, mutta kaakaon avulla: ensin houkuttelu kaakaon juomiseen, sitten pikkuhiljaa laimennusta kunnes lopulta menee paljas maitokin 4. Paljaan veden tarjoaminen janojuomaksi, kunnes lopulta koko perhe suosii vettä. ASKEL 4: LOUNAS JA PÄIVÄLLINEN Neljäs askel muodostuu varsinaisista aterioista eli lounaan ja päivällisen muokkaamisesta. Ydinajatus on lapsen ruokkiminen ajallaan, eli tarkat ateria-ajat ja niissä pysyminen. Sokeriaddiktiivisille perheille on varsin tyypillistä, että aterioita jätetään välistä, korvataan välipaloilla tai syödään hyvin heittelevästi eri aikaan. Tämän tavan muuttaminen on neljännen askeleen suuri haaste. Kotivanhempana ollessa voi kokeilla tätä alkutestiä: tarjoa lapsille lounas viikon ajan puolen tunnin
aikavälin sisällä joka päivä. Aikuisen pitää keskeyttää muut asiat saadakseen lapselle ajallaan ruoan pöytään. Ennen keskittymistä aterioiden sisältöihin on tärkeää pitää yhteinen perheneuvottelu siitä, millaiset ruoka-ajat olisivat perheen arjessa kutakuinkin noudatettavissa. Toki DesMaisons ymmärtää, että perheen jäsenten erilaiset aikataulut tuottavat tälle ajatukselle suuren haasteen ja päiväkoti- ja kouluikäisten lasten osalta lounas ei edes ole vanhemman vastuulla. Pääasia on ruokkia lapset ajallaan, vaikka molemmat vanhemmat eivät välttämättä pöytään ehtisikään. Lapset voi osallistaa leikin kautta mukaan haasteeseen: vaikka niin, että he laittavat herätyskellon soimaan tunnin tai puolitoista ennen ruoka-aikaa, jotta vanhemmat muistaisivat alkaa tehdä ruokaa. Käytännön helpotus on myös niin sanotut suunnitellut jämät (planned-overs), eli se että tekee tahallaan illalla niin paljon ruokaa, että siitä jää yli seuraavan päivän lounaaksi. Olennaista on saada lapset ymmärtämään, että heidän on todella syötävä lounaalla, aloittaen proteiinipitoisimmista ruoista lautasella. Tässä ei tarvitse kurotella kuuhun: pohtikaa yhdessä lasten kanssa, miten saada maksimoitua proteiininsaanti niistä ruoista, joita he tykkäävät syödä ja joita esimerkiksi koulussa on tarjolla. Muuta sitten tarjoamasi annosten suhteita ja opeta lapsia ottamaan itse ruokalassa annokseensa proteiinipitoisempaa ja hyvähiilarisempaa suuntaan (vähemmän lisukeriisi/pasta/perunaa, enemmän salaattia ja proteiininlähdettä). Kotilounaan ei tarvitse olla lammas-artisokkapiirasta munakoisotahnan kera, vaan tavallinen peruskotiruoka riittää. Jotta lapsen saa syömään, DesMaisons kehottaa rohkeasti käyttämään alkuun ei-niin-täydellisiäkin vaihtoehtoja, vaikka pizzaa ja eineksiä. Pääasia, että lapsi syö lämmintä ruokaa. Kun taustalla on jo aiempien askelten tuomat havainnot proteiinipitoisten aamiaisten ja välipalojen positiivisesta vaikutuksesta päivään ja lapsen oloon, sekä lapsen itsekin havaitsema huonon olon ja kiukun yhteys nälkään ja sokerivälipaloihin, tämä askel on helpompi kuin lähtötilanteessa vanhempi saattaa kuvitella. Lounaan haltuun saamisen jälkeen panostetaan päivällisiin, jotka myös saattavat lähtötilanteessa olla varsinainen perheen murheenkryyni, joilla aina kiristetään, uhkaillaan ja lahjotaan lapsia syömään, yleensä kehnoin tuloksin. Kaikkien aiempien askelten ottamisen jälkeen voi kuitenkin olla yllättävänkin helppoa saada lapsi syömään päivällistä, kun vanha valtataistelu heikkenee luonnostaan siitä, että lapsi on päivän aikana jo varsin hyvin ravittu entisen jatkuvan nälän ja sokeriaineenvaihdunnan heittelyn sijaan. Jos päivällisen tekeminen väsyttää, ruoka meinaa viivästyä ja sekä aikuisilla että lapsilla alkaa olla pinna kireällä, DesMaisons kehottaa muistamaan proteiinipitoisen pikkuvälipalan tehon (vaikka porkkanatikkuja ja turkkilaista jogurttia dipiksi) ja käyttämään hyvällä omallatunnolla myös tv-lastenvahtia ruoanlaiton ajan. Jos kaikkien parhaiden yritystenkin jälkeen vanha valtataistelu palaa eikä nirsoilija suostu syömään, koeta välttää vaatimasta lapselta liian nopeaa muutosta. Annan lapsen vaikuttaa ruokalistaan valitsemalla sinun valitsemista vaihtoehdoista, mitä laitetaan. Mikäli käytätte ruokapöydässä ehtoja, kuten vielä kolme lusikallista, niin.., muista keskittää ehtosi proteiinipitoisimpaan osaan ruoassa ja mikäli syötte jälkiruokia, testaa tehdä niistäkin vähähiilarisempia ja proteiinipitoisempia. Viimeistään tässä vaiheessa askelilla etenemistä saattaa tulla mieleen se, että kuinkahan kalliiksi tämäntapaiset ruokavaliomuutokset tulevatkaan?! DesMaisons
asettaa asian hyvin kontekstiinsa ja kehottaa laskemaan siitä alkuperäisestä ruokapäiväkirjastanne ja kauppakuittilaskelmistanne, paljonko kaikki syömänne roskaruoka, karkit, jäätelöt, limsat, sipsit jne. maksoivat. Jos ja kun kunnon ruokaan panostaminen vääjäämättä vähentää niiden kulutusta, säästyvän rahan voi siirtää esimerkiksi jauhelihaan, tonnikalaan, kananmuniin, täysjyvämakaroniin, tummaan riisiin ja pakastevihanneksiin sekä kaikenlaiseen tavanomaiseen vihannes- ja maitohyllystä. Peruselintarvikkeita saa yllättäviä määriä pitkälle jalostettuihin elintarvikkeisiin verrattuna. Samoin viimeistään neljännellä askeleella alkaa tuntua siltä, että on uuvuttavaa kaikki se vaivannäkö, jota perheen ruokavalion muutos tuottaa. Kun muutos alkaa näkyä käyttäytymisessä, aikuiset varmasti myös huomaavat, että riitelyä, raivareita, ylikierroksilla oloa ja kaikkinaista tunteiden vuoristorataa on vähemmän. Energiaa jääkin paljon enemmän mukavaan keittiössä puuhasteluun, etenkin jos lapset innostuvat uudella tavalla ruoanlaittoon mukaan. Tähän heitä kannattaakin kannustaa, esimerkiksi kokkikurssien, helppojen reseptien käytön ja hienoa ravintolaa leikkimisen kautta. Apua kannattaa järjestää ruoanlaittoon myös perheen ulkopuolelta: pyytää sukulaisia, kummeja ja ystäviä kokkaamaan lastesi kanssa. Voi tehdä myös toisten vanhempien kanssa yhdessä mega-annoksia arkiruokia ja vaihdella niitä sitten pakasteannoksina kotitekoiseksi pikaruoaksi. Kun saat lounaat ja päivälliset haltuun, huomaat jo valtavan eron lähtötilanteeseen verrattuna! ASKEL 5: hyvät hiilihydraatit Viides askel muodostuu hiilihydraattilähteiden valikoinnista. Painopistettä on tarkoitus muuttaa mahdollisimman paljon pois vaaleista, nopeasti glukoosiksi ruoansulatuksessa muuttuvista hiilihydraateista kohti tummia, hitaasti sulavia hyvälaatuisia ja kuitupitoisia hiilihydraatin lähteitä. Hyvät hiilarit vakauttavat verensokeritasoa. Hiilihydraattien erilaisuus voidaan kuvata hiilarijatkumolla nopeimmista hitaimpiin näin: HIILARIJATKUMO ALKOHO LI LYHYT- KETJUISE T SOKERIT LYHYT- KETJUISET TÄRKKELYK SET PITKÄ- KETJUISET TÄRKKELYK SET PITKÄ- KETJUISET TÄRKKELYK SET SELLULOO SA (ei syötäväks i viini glukoosi vaalea pasta "ruskeat" "vihreät" sakkaroo valkoinen täysjyvävilj olut si riisi at parsa kelpaavaa väkevät fruktoosi vaalea leipä pavut pinaatti ihmiselle) hunaja perunat herneet siirappi juurekset "keltaiset" kurpitsa kesäkurpits a
Kaikki hiilihydraatit kyllä hajoavat lopulta ruoansulatuksessa sokeriksi glukoosin muodossa, mutta vauhti on ratkaisevaa aivo- ja hormonitasapainolle, mielialoille ja sitä kautta ihmisen käyttäytymiselle. Parsakaalista ei voi humaltua! Jälleen kirjassa keskitytään muutoksen vaiheittaisuuteen. DesMaisons varoo tekemästä lapsille kertaheitolla niin suuria muutoksia, että he nousevat kapinaan. Jos olette syöneet tähän asti vaaleaa leipää, ei sitä voi suoraan vaihtaa täysjyvärealiin tai mannapuuroa ruispuuroon. Tekemällä muutoksen vaiheittain ja sekoittamalla toisiinsa täysjyvää ja vaaleita jauhoja/suurimoita/pastaa/riisiä makutottumusten muutos tapahtuu pikkuhiljaa ja vastustelua tulee huomattavasti vähemmän kuin rajuissa muutoksissa. Lapsiperheessä tyypillisimpiä keskeisiä hiilarinlähteitä ovat murot, leipä ja pasta, joten kannattaa aloittaa niistä. Näiden ja muiden tuttujen raaka-aineiden tummentamisen jälkeen voi myös tehdä rohkeasti kokeiluja kokonaan uusista hyvien hiilihydraattien lähteistä, kuten ohran, quinoan ja amaranthin käytöstä lisukkeena tai mantelijauhojen käytöstä taikinoissa. ASKEL 6: sokerin vähentäminen Kaikkien näiden muutosten jälkeen vasta koettaa ensimmäinen varsinaisesti sokeriin liittyvä askel: kuudes askel eli sokerin vähentäminen. Koska tämä askel otetaan vasta, kun paljon on jo muuttunut perheen tavoissa, ennen tätä askelta kannattaa palata hetkeksi alkuperäiseen etsiväntyöhön, niihin muutosta edeltäneisiin ruokapäiväkirjoihin ja kauppakuitteihin. Sitten voi itseään kannustaakseen tehdä uuden etsiväntyön ja seurata taas viikon ajan perheen syömisiä ja ruokaostoksia. Sen jälkeen kannattaa istuttaa alas koko perhe ja onnitella itseä ja perhettänne! Tulet samalla opettaneeksi lapsillesi hyvin tärkeää elämäntaitoa: muutoksen tekemistä pienin askelin ja sinnikkäästi. Tämä kuudes askel on vaikein. Kaikki aiemmat askeleet ovat olleet otettavissa kutakuinkin yksityisesti perheen sisällä, viimeistään tämän kuudennen askelen kohdalla törmäätte ulkopuolisten mielipiteisiin ja ihmettelyyn, jopa suoranaiseen arvosteluun. Kannattaa keskittyä omaan perheeseen, uskoa omiin valintoihinsa ja uskoa, että tässä vaiheessa prosessia on jo niin sisällä koko ideassa, että ne selitykset ja perustelut ulkopuolisillekin löytyvät helposti. Tämä on myös ensimmäinen askel, jossa kielletään jotain. Kieltäminen on paljon vaikeampaa kuin salliminen. Lähes mahdotonta se on, jos kieltämisen kohde ei ymmärrä kiellon perusteluja. Jos prosessi on ollut ja aikuinen jatkaa sitä koska minä sanon niin -tyylillä, voi olla käytännössä varma saavansa aikaan vain sen, että sokerista tulee kielletty hedelmä, jota lapsi nauttii aina kun vain vanhempansa selän takana voi. Tässä kohdassa tulee keskeiseksi se, onko onnistunut niin sanottu buy-in eli muutokseen innostuttaminen ja uskominen sokeriin haitallisena aineena. Jos lapsikin on alkanut kritisoida sokeria ja ymmärtää mitä haittaa siitä hänelle on, tämä askel ei ole enää sokerista luopumista, vaan VAPAUTUMISTA. Jos lapsi itse ymmärtää, miksi hänen kannattaa kieltäytyä sokerista ja osaa perustella toimintansa ääneen, hän ei ole enää kaveripiirinsä friikki vaan roolimalli.
Kaikesta tästä huolimatta tämän askeleen kanssa Radiantrecovery.comin keskustelufoorumilla vanhemmilla on paljastunut olevan kaikkein suurimpia asenneongelmia. Lopulta DesMaisons sai lukuisten vanhempien kanssa selvitettyä miksi: koska olemme oppineet yhtälön sokeri = rakkaus. Lapsuudestamme asti olemme oppineet, että tärkeät hetket elämässä kuuluu sokerikuorruttaa. Synttärit, häät, matkat, juhlapyhät tärkeisiin hetkiimme on kuulunut sokerin kautta välitetty viesti: tämä on tärkeää, tämä on juhla, sinä olet tärkeä, rakastamme sinua. Sokerikuorrutuksen riistäminen lapsen elämyshetkistä voi tuntua suorastaan julmuudelta. Elämässämme kokonaisuutena sokeri on kuitenkin tuonut mukanaan jatkuvan ristiriidan, jonka voi kuvata kahtena ristiriitaisena viestinä lapsillemme: Viesti 1: Rakastan sinua, ole hyvä, tässä sokeria rakkaalleni. Viesti 2 (n. 2 h edellisen viestin jälkeen tai viimeistään seuraavana aamuna): Olet sietämätön, kun käyttäydyt noin. NOLAAT minut ja rasitat minua. Joten ota sokerilahjus ja jätä minut rauhaan. Kun jätät sokerin pois, tämä ristiviestintä loppuu. Jäljelle jää aito rakkaus. Sokeri ei ole rakkautta. Sokeri on myrkkyä. AJAN antaminen on paljon parempi rakkauden kieli! Jos on vaikeaa uskoa edellä mainittua väiteketjua, DesMaisons kehottaa muistelemaan omaa lapsuuttaan ja parhaita hetkiä omien lasten kanssa. Hyvin todennäköisesti mieleesi tulee hetkiä, siis aikaa, jota olet viettänyt omien vanhempiesi kanssa tai omien lastesi kanssa. Sokeri on todennäköisesti haitannut arkielämäänne niin, että teillä on yhä harvemmin hauskaa aikaa yhdessä ja itse asiassa sinun on saattanut tehdä mieli vältellä lastesi kanssa ajan viettämistä. Sokerin poistaminen yhtälöstä muuttaa tämän, koska se saa riidat ja kiukuttelut vähenemään olennaisesti ja hauskanpidolle jää enemmän tilaa. Sokerista eroon jääneet vanhemmat ovat alkaneet aidosti pitää uudella tavalla sokeriyliherkistä lapsistaan. Sokerin vähentämiseen on yksinkertainen perussääntö: vähennä sokeriannos kerrallaan. Ei kannata keskittyä siis kokonaisuuteen ja tavoitella kertaheitolla täyssokerittomuutta, vaan panostaa yksittäisiin tilanteisiin sitä mukaa, kun ne eteen tulevat. Vaatii mielikuvitusta keksiä sokerin tilalle jotain muuta ja tahdonvoimaa kieltää sokeri, mutta seuraukset ovat vaivan arvoisia. Sokerinkäytön lopettamisen omat miniaskelet ovat tässä: 1. Päätä, että se on todella niin tärkeää. 2. Ole valmis itse elämään sokeritonta elämää. 3. Tunnista, miten ja mistä sokeria tulee taloonne/lapsesi suuhun. (Olet jo ottanut pois paljon merkityksetöntä sokeria, nyt on jäljellä se tunnesidonnaisin sokerinsyönti) 4. Aloita paljaista, helposti tunnistettavista sokerinlähteistä. 5. Pane lapset luetteloimaan, milloin he odottavat saavansa sokeria. 6. Pane lapset suunnittelemaan, miten kohdan 5 listan sokerit korvataan tai niistä luovutaan.
7. Anna ajan kulua ja tee pikkuhiljaa kodistanne ei-sokerikeskeisempi. Tämä vaatii enemmän kuin yhden kalenterivuoden kaikkine juhlineen. Hyvin kiehtova DesMaisonsin keskustelufoorumin vanhempien kokemuksista tekemä havainto on se, että hyvin usein tämä kuudes askel on vaikeampi vanhemmille kuin lapselle. Kaikki aiempien askelten muutokset ovat jo tehneet lapsista välinpitämättömämpiä sokerin suhteen, muuttaneet heidän makutottumuksiaan ja tasapainottaneet heidän kehojensa biokemiaa. Kun vanhempi lopulta on valmis ottamaan tämän askeleen, lapset saattavat ottaa sen vastaan olankohautuksella tai ainakin motivoituneena muutokseen. Toki heitä kannattaa tässä kohdassa kovasti muistuttaa sokerittomuuden tuomasta hyvästä fiiliksestä ja tunne-elämän tasaisuudesta. Lapsia ei saa vieroittaa kylmä kalkkuna -metodilla eli kylmiltään pikavieroittamisella! Se saa heidän kehonsa vain shokkiin ja mielensä kapinaan. Paljas sokeri kannattaa ensin korvata hedelmillä. Voi kuulostaa hölmöltä korvata sakkaroosi fruktoosilla, mutta sopeutumiseen pitää järjestää lapselle aikaa. Samoin sokerilipsahdukset kuuluvat asiaan, ja ne kannattaa ottaa oppimiskokemuksina ja auttaa lasta niiden avulla taas muistamaan, mitä haittaa sokerista olikaan. ENTÄ JUHLAT? Lomat, kyläilyt, juhlat ja juhlapyhät ovat sokerittomuuteen siirtymisen haastekohtia. Tunneyhteys sokeriin ja sokerin käytön rooli traditionaalisissa rutiineissa ja sosiaalisessa vuorovaikutuksessa nousee silloin pintaan. Samoin ulkomaailman sokeriasenteet sekä sokerin markkinoiminen ja tyrkyttäminen erityisesti lapsille tekevät sokerittomuuden kodin ja arjen ulkopuolella paljon haasteellisemmaksi. Anna itsellesi ja perheellesi aikaa ja anna anteeksi lipsahdukset, joita tunteen vallassa tapahtuu. Juhlapyhä kerrallaan löytyy uusia, korvaavia herkkuja sekä tekemistä, joka antaa vastaavaa nautintoa kuin mässäily ennen. Monet sokerittomia juhlapyhiä eläneet konkarit ovat kokeneet, että juhlien, pyhien ja lomien merkitys muuttuu kovasti sokerista vapautumisen myötä: itse sisältö ja toiset ihmiset nousevat tärkeämmiksi kuin ennen. Myös ihmissuhteet saattavat sokerittomuuden myötä pikemminkin lämmetä kuin kylmetä, jos sokeriaineenvaihdunnan ja sitä myöten tunnetilojen heittelyt itseltäsi ja lapsiltasi sukulaisten ja ystävien nähden vähenevät, uskallatte puhua sokeriongelmistanne avoimesti, hehkuttaa uutta elämäntapaa ja pyytää tukea. Aiemmin sokerimässäilyyn käytetty aika ja vieroitusoireisiin käytetty energia voidaan siirtää vaikka yhteiseen liikuntaan, pelailuun ja muuhun rentoutumiseen. DesMaisonsilla on vinkkejä, joilla helpottaa sokerittomuutta. Ilmeisintä on tietenkin etsiä korvaavia, sokerittomia herkkuja. Jos on itse menossa vieraaksi, kannattaa ehdottaa, että juhlat järjestetään nyyttäri- tai noutopöytämuodossa ja tuoda itse mukanaan kyläpaikkaan ruokatuliaisia (esimerkiksi juustoja, hedelmiä tai itse tekemiäsi sokerittomia leivonnaisia). Kannattaa myös aktiivisesti osallistua ohjelman järjestämiseen juhliin ja lomalle tarjoilupöytien ääressä notkumisen sijaan. Lasten mennessä esimerkiksi yökylään, kannattaa olla yhteydessä yökyläpaikan aikuisiin ja keskustella näistä ruokavalioasioista suoraan ja rohkeasti kertoen siitä, että oma lapsi on sokeriyliherkkä ja mitä siitä tyypillisesti seuraa, miten minimoida haitat (= pitää
huoli proteiininsaannista) sekä laittaa lapselle mukaan omia proteiinipitoisia eväitä, erityisesti aamupalaksi. Juhlapyhille voi alkaa vuosi kerrallaan keksiä yhä uusia, sokeriin liittyviä perinteitä korvaavia perinteitä, esimerkiksi piparien koristelun sijaan askarteluja tai pääsiäismunien piilottamisleikissä keitettyjen munien koristelun ja piilottamisen nostamisen kaupan suklaamunien tilalle. Ajan antaminen rakkauden kielenä on hyvinvointia edistävää myös toisesta näkökulmasta: yhteistä vapaa-aikaa kannattaa viettää yhdessä liikkuen, yhdessä pelaten ja yhdessä leikkien. Addiktit ovat hyvin itsekeskeisiä ja addiktion varjostamassa perheessä näkyy sen vaikutus yleensä muuallakin kuin ruokapöydässä. Paremman ravinnon tuoman hyväntuulisuuden ja energian voimin kannattaa panostaa myös muuten elintapoihin. Tämän ei tarvitse tarkoittaa miksikään aktiiviurheilijoiksi alkamista, mutta esimerkiksi kävelylenkit tai pihalla yhdessäolo arki-iltojen päivällisen tai viikonloppulounaan jälkeen ovat suositeltavia tapoja jälkiruokamässäilyn korvaajaksi. ENTÄS ERITYISLAPSET? AD/HD, ODD, diabeetikot, ylipainoiset lapset - on monta erityishaastetta, joihin sokeri liittyy vahvasti. DesMaisons kehottaa kaikenlaisia painonhallinnasta, verensokerivaihteluista ja käytöshäiriöistä kärsiviä lapsia hoidettaessa kiinnittämään huomiota ruokavalioon. Hän väittää, että nämä mainitut ongelmat joko johtuvat tai ainakin suuresti pahenevat liiallisesta sokerin ja nopeiden hiilihydraattien osuudesta ruokavaliossa. DesMaisons vastustaa esimerkiksi ylipainoisten lasten laihduttamista ja tarjoaa omaa sokeriyliherkille lapsille suunnittelemaansa ohjelmaa myös ylipainon hoitoon, koska proteiinipitoisten ja hitaita hiilihydraatteja sisältävien ruokien korvatessa yhä enemmän nopeat hiilihydraatit myös paino alkaa lapsella itsestään pudota. Samoin käytöshäiriöiden suhteen DesMaisons esittää hyvin perustellun argumentin siitä, otetaanko erotteludiagnostiikassa läheskään tarpeeksi huomioon sitä, että sokeriyliherkillä lapsilla nimenomaan sokerista johtuvat hormoni- ja verensokerivaihtelut aiheuttavat ongelmakäyttäytymistä, kuten ylivilkkautta, masennusta ja aggressiivista käytöstä. Ennen lääkkeiden käyttöä kannattaisi aina ensin huomioida mahdollisuus muuttaa lapsen ruokavaliota. LOPUKSI: ASKEL 7 SOKERIVAPAA ELÄMÄ Koko ohjelman läpikäymisen jälkeen elämä ei näytä enää samalta yhdellekään perheenjäsenelle. Ennen riitaiset, levottomat ja rasittuneet perheet ovat todella muuttuneet sokerivapauden myötä paljon paremmin toimeen keskenään tuleviksi, rauhallisemmiksi perheiksi. Asiat, joita on perheen sisällä laitettu ihmisten persoonallisuuden piirteiksi ja joista toisia on inhottu ja syytelty, paljastuvatkin huonon olon ja biokemiallisen epätasapainon ilmentymiksi, jotka häipyvät samaa vauhtia nopeiden hiilihydraattien ruokavaliosta häipymisen kanssa. Kun takapakkikausia tulee vaikkapa reissujen tai juhlien aikaan ja perhe palaa kotiin synkeänä ja kireänä, nämäkin kokemukset vain kerta kerralta todistavat sokerivapaan elämän paremmuuden puolesta.
Lopuksi henkilökohtaisia huomioitani suomalaisena lukijana: - Kirjassa annetaan Yhdysvalloissa käytyillä painomitoilla eri kokoisten ja ikäisten ihmisten proteiinitarpeesta. Ne pyöristäen mittajärjestelmäämme annetaan nyrkkisäännöksi, että kevyttä fyysistä rasitusta kokevat aikuiset tarvitsevat vuorokaudessa proteiinia kutakuinkin painonsa verran grammoissa ja lapset noin puolitoista kertaa painonsa verran. Samaa laskukaavaa näytti noudattavan esimerkiksi Valion mainossivuilta löytyvä proteiinintarvelaskuri. Suomalaiset ravitsemussuositukset, jotka ovat luettavissa netistä myös, antavat proteiinintarpeen prosentteina kokonaisenergiantarpeesta, mikä on jo aikamoista matematiikkaa, jos kaipaa selkeitä grammamääriä. - Kirjassa suositellaan päivittäisen proteiininsaannin jakaantumista tasaisesti päivän ajaksi, eli aamiaisella ja lounaalla pitäisi lapsen saada proteiinia grammoina noin 30 % painokiloistaan. Siis esimerkiksi 15 kiloisen lapsen kokonaisproteiinintarve on 22,5g, eli aamiaisella tulisi saada noin 5 grammaa proteiinia. Sen verran saa helpostikin desilitrasta maitoa (1,5g), täysjyväleipäpalasta (2g), jonka päällä on viipale juustoa (1g) ja leikkelettä (1g). Sokerimurokupillisesta tai pelkästä hedelmästä sitä taas ei saa. - Kirja sisältää paljon esimerkkejä konkreettisista ruokalajeista, eväistä jne. mutta olen pääosin jättänyt ne pois tästä tiivistelmästä ruokakulttuurierojen ja huonon asiantuntemukseni vuoksi. Koska kirjan linja käytännössä ilmentää monilta osin niin sanottua hyväkarppausta, eli hiilihydraattien laatuun huomion kiinnittämistä, omasta kokemusmaailmastani käsin suosittelen tässä tiivistelmässä kotimaiseksi sopivaksi reseptilähteeksi www.karppaus.infon reseptipankkia.