Oppilaiden lukumäärä Lapinniemen koulu 7 9 lk Lapinniemen koulun oppilaat 2015-2016 40 35 30 25 20 15 10 eskari 23 pienryhmä 6 1lk 12 2lk 16 3lk 15 4lk 13 5lk 17 6lk 23 7lk 31 8lk 33 9lk 40 5 0 Luokat syksy 2015
2 Hyvä koululainen ja kotiväki Lapinniemen koulussa on ollut vuoden käytössä koulun ja kodin välisessä tiedottamisessa sähköinen Wilma. On ollut ilo havaita, että kaikki ovat oppineet sen käyttämisen nopeasti. Ja se, että huoltajat ovat lähes sataprosenttisesti voineet ottaa tämän sähköisen reissuvihkon käyttöönsä. Wilmasta löytyvät oppilaan opintomenestys, kokeiden arvosanat ja mahdollinen annettu tuki sekä tiedotteet. Huoltaja käy merkitsemässä kokeet nähdyiksi Wilmassa. Oppilaan on kuitenkin itse kirjoitettava läksyt muistiin ja sairauspoissaolon aikana oppilaan on itse selvitettävä läksyt luokkakavereilta. Lapsen sairaudesta on huoltajan muistettava ilmoittaa kouluun heti ensimmäisenä päivänä, joko soittamalla koululle tai ilmoittamalla poissaolo edellisenä iltana tai aamulla Wilmassa kohdassa Tuntimerkinnät=> Ilmoita poissaolo. Wilmaan poissaolo on merkittävä jokaiselle sairauspoissaolopäivälle erikseen. Lapinniemen koululla on remontoitu alakoulun päärakennuksen ikkunat kesän aikana. Tämän lukuvuoden teemana on koko koululla tieto- ja viestintätekniikan hyödyntäminen oppimisessa ja kohtelias käyttäytyminen. Hyvää kouluvuotta toivottaen Essi Varajärvi rehtori
3 Koulun johtokunta 2013-2016 Varajäsen Puheenjohtaja Markku Alaraatikka Matti Niiranen Varapuheenjohtaja Eero Ylimartimo Mika Hanhisuanto Jäsen Johanna Alamikkotervo Sirpa Lehtinen Jäsen Virpi Mäki-Iso Katri Palokangas Jäsen Matti Tapio Jukka Palokangas Opettajien edustaja Minna Mattanen Piia Rautio Muun henkilökunnan edustaja Sanna Toivanen Salla Selin Oppilaiden edustaja valitaan oppilaskunnasta Oppilaiden edustaja valitaan oppilaskunnasta Koulutuslautakunnan Pertti Keränen edustaja Lapinniemen koulun vuosiluokkien 7-9 opettajat lukuvuonna 2015-2016 Aitomaa Miika, matematiikka, fysiikka, kemia, tietotekniikka Alatalo Anna, äidinkieli ja kirjallisuus Hakala Markku, matematiikka Heiskanen-Alahäivälä Seija, tekstiilityö, kuvataide, terveystieto Hedman Hanna, kotitalous Iley Saija, erityisopetus Kaikkonen Satu, evankelisluterilainen uskonto Kalermo Markku, matematiikka Kanto Minna, ruotsi, saksa Korhonen Minna, fysiikka ja kemia Mattanen Minna, äidinkieli, kirjallisuus Mäkitervo Kristiina, historia, yhteiskuntaoppi Niska Marko, liikunta, maantiede, biologia Pekkala Päivi, liikunta Rautio Jari, tekninen työ, musiikki Sivula Jonna, maantiede, biologia Suopela Kuisma, ortodoksinen uskonto Tamminen Ilkka, oppilaanohjaus Tarkiainen Suvi, englanti, ruotsi Tervo Eila, englanti Timonen Ritva, matematiikka, fysiikka, kemia Varajärvi Elli-Noora, erityisopetus
4 Oppilastietoja 7a luokanvalvoja Minna Mattanen 6 t + 9 p yht. 15 7b luokanvalvoja Kristiina Mäkitervo 7 t + 9 p yht. 16 8a luokanvalvoja Miika Aitomaa 9 t + 8 p yht. 17 8b luokanvalvoja Päivi Pekkala 8 t + 8 p yht. 16 9a luokanvalvoja Suvi Tarkiainen 6 t + 7 p yht. 13 9b luokanvalvoja Marko Niska 8 t + 6 p yht. 14 9c luokanvalvoja Ritva Timonen 6 t + 7 p yht. 13 Tyttöjä 50 Poikia 54 Oppilaita yhteensä 104 Yhteystiedot sähköposti on muotoa etunimi.sukunimi@tervola.fi Opettajainhuone... 040 151 9732 Rehtori Essi Varajärvi... 0400 755 094 Koulusihteeri Heli Myllykoski... 040 129 3548 Oppilaanohjauksen lehtori (OPO) Ilkka Tamminen... 040 151 9728 Terveydenhoitaja Arja Mommo... 040 525 4786 Koulukuraattori Satu Karvonen 040 151 9735 Terveyskeskus 040 151 9700 Hammashoitola I... 0400 392 430 Nuorisopsykiatrian kanslia (LPKS)... 040 197 0536 TÄRKEÄÄ ON, että jokaisella oppilaalla on tarvittavat työvälineet ja oppikirjat mukanaan kaikilla tunneilla. liikuntatunneilla on sovittu asuste ja välineet sekä peseytymistä varten pyyhe. oppitunneilta ei myöhästytä.
5 Vastaanotot Rehtori tavattavissa sopimuksen mukaan. Luokanvalvojat ja opettajat tavattavissa välituntien aikana tai sopimuksen mukaan. Tavoitella voi Wilman kautta. Oppilaanohjauksen lehtorin (opinto-ohjaajan, opon) ohjausajat/vastaanottoajat vaihtelevat jaksoittain, oppilaat varaavat itse etukäteen ohjausajan opintoohjaajalta. Terveydenhoitaja Arja Mommon vastaanotto on ilman ajanvarausta terveydenhoitajan huoneessa joka arkiaamu klo 8.00 9.00. Hätätapaukset hoidetaan terveysaseman poliklinikalla. Terveystarkastukset tehdään kaikille. Laajat terveystarkastukset tehdään 7. ja 8. luokilla. Lääkärintarkastus 8. luokalla kaikille, jotta oppilas saa nuorisotodistuksen. Koululaisten ajanvaraus lääkärille ja optikolle/ silmälääkärille terveydenhoitajan kautta. Koulupsykologi Virpi Lyyra on tavattavissa kerran kuukaudessa. Kotisivuilta löytyvät vastaanottopäivät. Ajanvaraus kouluterveydenhoitajan kautta. Psykiatrinen sairaanhoitaja Aino-Marja Mikkola on tavattavissa koululla torstaisin. Hän tarjoaa oppilaille tarvittaessa tukea opiskeluun ja muihin arjen asioihin liittyen. Puhelimella voit myös varata henkilökohtaisen ajan tarvittaessa: Aino- Marja Mikkola puh. 040744 8954,aino-marja.mikkola@tervola.fi Koulukuraattori Satu Karvonen on tavattavissa koululla tiistaisin ja torstaisin klo 9.00 13.00. Koulupastori Tarja Volotinen koululla joka toinen viikko syyslukukauden ajan. Lukuvuoden 2015-2016 työpäivät ja lomat Syyslukukausi 12.08.2015 18.12.2015 90 pv Kevätlukukausi 07.01.2016 04.06.2016 99 pv Syysloma 14.10.2015 18.10.2015 Joululoma 19.12.2015 06.01.2016 Kevätloma 07.03.2016 13.03.2016 Pääsiäisloma 25.03.2016 28.03.2016 Helatorstai 05.05.2016 Muut vapaat 6.5.2016
6 Jaksot lukuvuonna 2015-2016 I jakso 12.08.2015 01.10.2015 37 pv II jakso 02.10.2015 26.11.2015 37 pv III jakso 27.11.2015 05.02.2016 38 pv IV jakso 08.02.2016 07.04.2016 37 pv V jakso 08.04.2016 04.06.2016 40 pv Jaksottaisessa opiskelussa kokeet keskittyvät pääsääntöisesti jakson loppuun. Huoltajan on merkittävä nähdyksi oppilaan kokeet vähintään jaksoittain. Luokka-asteiden vanhempainillat 7. lk 07.10.2015 klo 18.30 8. lk 05.11.2015 klo 18.30 9. lk 14.01.2016 klo 18.30 Koulun päivittäinen työaika 1. tunti 8.00 8.50 2. tunti 9.05 9.50 3. tunti 10.05 10.50 RUOKAILU 4. tunti 11.20 12.05 5. tunti 12.10 12.55 6. tunti 13.05 13.50 Toinen ja viimeinen välitunti ovat ulkovälitunteja. Koulupäivän aikana oppilaat eivät saa luvatta poistua koulualueelta. Koulun tapaturmavakuutukset eivät korvaa vahinkoja, jotka sattuvat koulun alueen ulkopuolella, mikäli oppilas ei ole koulumatkalla tai koululta määrätyssä tehtävässä. Poissaolot Säännöllinen koulunkäynti on koulumenestymisen perusehto. Oppilaan ollessa koulusta poissa sairauden takia, täytyy siitä ilmoittaa Wilmassa heti ensimmäisenä poissaolopäivänä ja sen jälkeen jokainen sairauspäivä erikseen. Muun syyn, kuin sairauden vuoksi poissaolosta täytyy aina sopia huoltajan ja opettajan kesken etukäteen. Kolmea päivää pidempään poissaoloon on pyydettävä lupa rehtorilta. Poissaoloanomuksen voi tehdä vapaamuotoisesti Wilmassa pikaviesti-toiminnolla. PERUSOPETUSLAIN määräämät oppilaan velvollisuudet koulussa: Oppilaan tulee osallistua opetukseen. Oppilaan on suoritettava tehtävänsä tunnollisesti ja käyttäydyttävä asiallisesti.
7 Tukiopetus Tukiopetusta voidaan antaa kaikissa oppiaineissa sitä tarvitseville. Tukiopetusta voi saada ennakolta, samanaikaisesti tai jälkikäteen. Aloitteen tukiopetuksen antamisesta voi tehdä oppilas, huoltaja tai opettaja. Erityisopetus Erityisopettaja antaa osa-aikaista erityisopetusta sitä tarvitseville oppilaille, esimerkiksi oppimiseen ja koulunkäyntiin liittyvissä ongelmissa. Oppilaan oppimisen tuki perustuu kolmiportaisen tuen malliin ja osa-aikainen erityisopetus on mahdollista näillä tuen tasoilla. Osa-aikaisen erityisopetuksen tavoitteet ja sisällöt nivelletään muuhun opetukseen. Erityisopettaja tekee koulussamme myös testejä lukemisen, kirjoittamisen ja artikulaation osalta. Koulukuljetukset Yli viiden kilometrin matkalta oppilaat kuljetetaan kouluun. Pääosin käytetään linjaautojen reittivuoroja ja kunnan ostamia linjavuoroja. Aamuisin Taksi Ollikkala Orajärvi Gold Line Taksi Kähkönen Taksi Suorsa Reutuaapa Suukoski Suukoski koulu Paakkola - koulu Koivu Loue koulu Ylipaakkola koulu Lehmikumpu koulu Kätkävaara koulu Iltapäivisin Orajärvi Gold Line Taksi Kähkönen Taksi Ruotsalainen Taksi Suorsa Taksi Ollikkala koulu Loue Ossaus Suukoski koulu Ylipaakkola koulu Mattinen Koivu koulu Lehmikumpu koulu Paakkola koulu Kätkävaara koulu Reutuaapa ON HYVÄ MUISTAA, että vanhempien osoittama kiinnostus lapsen koulunkäyntiin parantaa koulusuoritusta. kotitehtävien tekemiseen tarvitaan rauhallinen paikka ja hetki ja vanhempien valvontaa. jaksottaisessa opiskelussa kokeet keskittyvät pääsääntöisesti jakson loppuun.
8 LAPINNIEMEN KOULUN KÄYTTÄYTYMISEN ARVIOINNIN KRITEERIT Käyttäytymisen arvioinnin tavoitteellisena lähtökohtana on hyvä käytös (arvosana 8) Erinomainen (10) on oma-aloitteinen työskentelyssään, toimii aktiivisesti ja itsenäisesti koulutyön tavoitteiden toteutumiseksi oppilas noudattaa koulun sääntöjä ilman rikkomuksia tai laiminlyöntejä on kaikessa toiminnassaan kohtelias, ystävällinen ja avulias on vastuuntuntoinen työskentelyään ja ympäristöään kohtaan pyrkii vaikuttamaan myönteisesti ryhmän ilmapiiriin ja innostaa tovereitaan myönteiseen käyttäytymiseen on aktiivinen, pitkäjänteinen ja suhtautumisessaan koulunkäyntiin käytös on esimerkillistä myös koulun ulkopuolelle suuntautuvassa koulun toiminnassa Kiitettävä (9) hoitaa koulunkäyntinsä oma-aloitteisesti käyttäytyy moitteettomasti on avulias ilman hyödyntavoittelua huomioi muut ihmiset on kohtelias ja ystävällinen noudattaa oma-aloitteisesti koulussa annettuja sääntöjä ja ohjeita Hyvä (8) hoitaa koulutyönsä yleensä hyvin käyttäytyy asiallisesti on kielenkäytöltään asiallinen on rehellinen antaa työrauhan toisille ja huomioi toiset noudattaa useimmiten koulussa annettuja sääntöjä ja ohjeita huolehtii tehtävistään ja välineistään ei kiusaa tovereitaan eikä käytä väkivaltaa toisia kohtaan Tyydyttävä (7) saattaa joskus häiritä oppitunteja käyttäytyy joskus ailahtelevasti pyrkii rehellisyyteen käyttää joskus epäasiallista kieltä saattaa laiminlyödä kotitehtävänsä eikä aina huolehdi opiskeluvälineistään pyrkii noudattamaan koulussa annettuja sääntöjä ja ohjeita oppilaan asenne koulunkäyntiä kohtaan on passiivinen
9 Kohtalainen (6) häiritsee oppitunteja, ei huomioi muita ja aiheuttaa epäsopua on tyly ja töykeä saa useita rangaistuksia laiminlyö toistuvasti koti- ja koulutehtäviä, ei huolehdi opiskeluvälineistään kiroilee ja käyttää epäasiallista kieltä rikkoo toistuvasti sääntöjä osallistuu koulukiusaamiseen on luvattomasti poissa koulusta Välttävä (5) ei osaa kontrolloida käytöstään häiritsee tahallisesti ja toistuvasti luokan työskentelyä on yhteistyökyvytön uhkailee, kiusaa ja käyttäytyy väkivaltaisesti laiminlyö kotitehtävät vetää muita mukaan huonoon käytökseen oppilaan työmoraali on heikko on paljon luvattomasti poissa koulusta saa toistuvasti rangaistuksia Hylätty (4) suhtautuu kielteisesti kaikkeen koulun toimintaan ei pysty työskentelemään luokassa tai ryhmässä oppilas rikkoo tahallaan koulun sääntöjä, rangaistukset eivät tehoa häneen ja käyttäytymisessä on rikollisia piirteitä on jatkuvasti luvattomasti poissa koulusta oppilaan käyttäytyminen tekee koulunpidon vaikeaksi ILMOITUS 7-9 LUOKAN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE VAARALLISEN TYÖN TEKEMISESTÄ! Sosiaali- ja terveysministeriön esityksestä valtioneuvosto on antanut 15.6.2006 asetuksen nuorille työntekijöille erityisen haitallisista ja vaarallisista töistä. Perusopetuksen 7-9 vuosiluokilla opetussuunnitelman mukaisesti teknisen työn opetuksessa sekä fysiikan ja kemian harjoitustöissä käytetään vaarallista työtä koskevan asetuksen esimerkkiluetteloissa mainittuja mekaanisia koneita, laitteita ja työvälineitä kuten vannesahaa, höyläkonetta ja pyörösahaa sekä kemiallisia aineita ja valmisteita kuten laimeita happoja sekä sähköisiä laitteita.
10 TERVOLAN RUOKALISTA 2015-2016 KOULU VIIKKO MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI 33, 39, 45, 51 7, 14, 20 34, 40, 46, 2 8, 15, 21 35, 41, 47 3, 9, 16 36, 42, 48 4, 11,17 37, 43, 49 5, 12, 18 38, 44, 50 6, 13, 19 ohrapaistos jauhelihakastike spagetti broilerivuoka broileri/pyörykkäkastike perunat suurimopuuro leikkele soppa lihamakaronilaatikko kalapihvit perunasose uunikalaa perunat nakkikastike perunat makkarakastike perunat kinkkukiusaus silakkaruoka perunasose uutuuspäivä lihapullakastike perunat raaste lasagnette kasvisateria suosikkiateria jauheliha-laatikko kaalilaatikko possu- /kinkkukastike riisi/peruna veri-/maksaruoka perunasose jauheliha/broiler pihvi perunasose kalalaatikko kalalasagnette liha- /jauhelihakastike perunat lihakeitto nakkikeitto hernekeitto seikeitto jauhelihakeitto broilerikeitto Koululounailla tarjoamme rasvaton/1% maitoa ja piimää sekä täysnäkkileipää ja rasvaa.