KUNNOSSA PIENESTÄ PITÄEN SELVITYS HEINOLAN PERUSKOULULAISTEN FYYSISESTÄ KUNNOS- TA VUONNA 2007 EMMI NUMMELIN

KUNNOSSA PIENESTÄ PITÄEN SELVITYS HEINOLAN PERUSKOULULAISTEN FYYSISESTÄ KUNNOS- TA VUONNA 2007 EMMI NUMMELIN HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu Vierumäen yksikkö Liikunnan ammattikorkeakoulututkinto Kevät 2008

TIIVISTELMÄ Vierumäki Liikunnan ja vapaa-ajan koulutusohjelma TEKIJÄ Emmi Nummelin 23.4.2008 RYHMÄ Lot-2008 OPINNÄYTETYÖN NIMI KUNNOSSA PIENESTÄ PITÄEN - Selvitys Heinolan peruskoululaisten fyysisestä kunnosta vuonna 2007 OHJAAJA Timo Vuorimaa SIVU- JA LII- TESIVUMÄÄRÄ 41+19 Kunnossa Pienestä Pitäen -hanke perustettiin Heinolan kaupungin toimesta vuonna 2003. Sen tarkoituksena on edistää Heinolalaisten lasten liikunnan harrastamista ja kannustaa liikunnalliseen elämäntapaan pienestä pitäen. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata Heinolan peruskoululaisten liikuntavalmiuksien ja fyysisen kunnon tasoa vuonna 2007 ja selvittää yläasteikäisten poikien kehittymistä 3 vuoden aikana KPP hankkeen käynnistymisen jälkeen. Tarkoituksena oli myös selvittää KPP-testeiksi valittujen testien tarkoituksenmukaisuutta. Tutkimusaineisto perustui seitsemältä Heinolan koululta kerättyihin 1-9-luokkalaisten kuntotestien tuloksiin. Näitä testejä olivat KPP-testistöön valitut vauhditon pituushyppy, eteentaivutus, istumaannousu, kestävyyssukkulajuoksu ja edestakaisinhyppely. Lisäksi yläasteikäiset olivat suorittaneet Cooperin juoksutestin sekä 100 metrin juoksun. Heinolan peruskoululaisten liikuntavalmiudet näyttivät paranevan tasaisesti luokka-asteelta toiselle siirryttäessä nopeutta ja voimaa mittaavissa kuntotesteissä, mutta heikentymistä oli havaittavissa kestävyydessä, etenkin pojilla. Myös yläasteen poikien kehittyminen oli tilastollisesti merkittävää alaraajojen voimaa ja nopeutta mittaavissa testeissä. Testeistä vauhdittoman pituushypyn ja 100 metrin juoksun välillä vallitsee voimakas yhteys. Tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että kestävyyskuntoon on kiinnitettävä enemmän huomiota, etenkin 5-6-luokkalaisilla pojilla. KPP-testeiksi valitut testit näyttävät tarkoituksenmukaisilta. Joissakin kouluissa käytetty 100 metrin juoksu näyttää mittaavan lähes samaa kuin vauhditon pituushyppy. Tulosten perusteella voidaan suositella että koululaisten liikuntavalmiuksia seurattaisiin jatkossa entistä systemaattisemmin KPP-testistöllä, joka käsittää viisi testiä: vauhditon pituushyppy (jalkojen nopeusvoima), eteentaivutus (notkeus), istumaannousu (vartalon lihaskunto), kestävyyssukkulajuoksu/cooper (kestävyys) ja edestakaisinhyppely (ketteryys). Testituloksiin perustuen laadittiin Heinolan peruskoululaisille omat viitearvot. AVAINSANAT fyysinen suorituskyky, kuntotestit, koululiikunta, liikuntavalmiudet, kehittyminen, viitearvot 2

SISÄLLYS 1 JOHDANTO...1 2 LASTEN KASVU JA KEHITYS...3 2.1 Fyysinen kehitys... 3 2.2 Motorinen kehitys ja oppiminen... 3 2.3 Kasvun ja kehityksen vaikutukset kuntosuorituksissa... 5 3 FYYSISET KUNTOTEKIJÄT JA NIIDEN HARJOITTAMINEN KOULULAISILLA...6 3.1 Liikuntakykyisyys... 6 3.2 Kestävyys... 6 3.3 Voima... 7 3.4 Nopeus... 8 3.5 Notkeus... 9 4 LASTEN LIIKUNTA JA LIIKUNTAKASVATUS...10 4.1 Liikunnan merkitys... 10 4.2 Lasten liikunnan ja liikuntakasvatuksen tavoitteet... 10 4.3 Liikunnan perustaidot ja liikkeet... 11 5 KOULULIIKUNTA...13 5.1 Koululiikunnan tavoitteet... 13 5.2 Koululaisten kunto ennen ja nyt... 13 5.3 Koululiikunnan tulevaisuus... 15 5.4 Fyysisen kunnon mittaaminen kouluissa... 16 5.4.1 Kuntotestien merkitys koulussa... 16 5.4.2 Kuntotestien valinta ja toteuttaminen... 17 6 KUNNOSSA PIENESTÄ PITÄEN -HANKE...18 7 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSONGELMAT...20 8 TUTKIMUSMENETELMÄT...21 8.1 Testiryhmä... 21 8.2 Testaustilanne... 21 8.3 Testit... 21 8.3.1 Vauhditon pituushyppy (VPI)... 21 8.3.2 Eteentaivutus (ETA)... 22 8.3.4 Istumaannousu 30 sek (IN30)... 22 8.3.5 Kestävyyssukkulajuoksu (KSsu, KSai)... 22 3

8.3.6 Edestakaisinhyppely 15 sek (EHY)... 22 8.3.7 Cooperin testi... 23 8.3.8 100 metrin juoksu... 23 8.4 Tilastolliset tarkastelut... 23 9 TULOKSET...24 9.1 Heinolan peruskoululaisten fyysinen suorituskyky kuntotesteissä vuonna 2007... 24 9.2 Yläasteen poikien kehittyminen... 29 9.3 Eri kuntotestien tulosten keskinäiset yhteydet... 33 10 POHDINTA...34 LÄHTEET...38 Painetut... 38 Painamattomat:... 41 LIITTEET...42 Liite 1. Viitearvot... 42 Liite 2. Nupposen ym. (1999) viitearvot (5-9 luokkalaisille)... 45 Liite 3. Testien suoritusohjeet (Nuponen, Soini & Telama 1999)... 57 4

1 JOHDANTO Fyysinen kunto on heikentynyt ja ylipainoisuus lisääntynyt huomattavasti tämän päivän koululaisilla. Tämä on huolestuttavaa, sillä se saattaa vaikuttaa heidän jaksamiseensa. On myös tutkimustietoa siitä, että liikunnallisesti passiivinen lapsi on passiivinen myös aikuisena. Sama koskee ylipainoisuutta. Liikunta on tärkeää jo varhaislapsuudesta asti, koska sillä on positiivisia vaikutuksia lapsen fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen kehitykseen. Terveyden kannalta liikunnan tärkein tehtävä on ylläpitää hyvää fyysistä kuntoa. Tämä tarkoittaa säännöllistä, vähintään yhden tunnin mittaista liikuntaa päivittäin. Tämä on tiedetty jo kauan sitten, kuten seuraava lainaus osoittaa: Terve ruumis kaipaa liikuntaa. Reipas liikunta panee veren kiertämään nopeammin ja kaikki elimet toimimaan vilkkaammin. Siitä seuraa mieluisa hyvinvoinnin tunne, hyvä ruokahalu ja makea uni. Reipas liikunta vahvistaa lihaksia, sydäntä, keuhkoja ja kaikkia elimiä. Sen avulla koko elimistömme varttuu voimakkaaksi. Harrastamalla varsinkin kasvuvuosina monipuolista liikuntaa saamme ruumiimme kehittymään sopusuhtaiseksi. Terveellistä liikuntaa on ulkoilmassa suoritettu ruumiillinen työ, samoin kuin juoksu, soutu, uinti, hiihto, luistelu jne. Joka päivä käytän ainakin 1,5 tuntia reippaaseen liikuntaan ulkoilmassa. Näin kirjoittivat Artturi Salokannel ja Severi Savonen jo vuonna 1940 Suomen poikien ja tyttöjen omassa terveysoppaassa. Edellä oleva ohje tulisi muistaa tämänpäiväisessä teknistyvässä maailmassa, kun istuminen ruudun edessä on lisääntynyt ja samalla arki- ja hyötyliikunnan määrä on vähentynyt huomattavasti. Valitettavasti monen lapsen viikon ainoat liikuntahetket tapahtuvat koulussa. Sen vuoksi tulisi kiinnittää myös enemmän huomiota koululiikuntaan ja etenkin sen sisältöön, sillä koululiikunnalla ja koululla ympäristönä on hyvät edellytykset lisätä lasten ja nuorten jokapäiväistä liikuntaa. Lasten ja nuorten kunnon heikentymiseen on alettu suhtautumaan vakavasti. Hyvänä esimerkkinä Heinolan kaupunki on perustanut Kunnossa Pienestä Pitäen -hankkeen (KPP), jonka tarkoituksena on lisätä heinolalaisten lasten ja nuorten liikunnallisuutta ja siten ehkäistä liikkumattomuudesta seuraavia ongelmia. Koululaisten kuntotestit antavat laadukasta tietoa siitä, missä kunnossa koululaiset ovat fyysisesti, samalla ne toimivat myös hyvinä harjoitteina. Tuloksista oppilaat näkevät oman kehittymisensä ja sen missä ovat hyviä sekä mahdolliset parannettavat osa-alueet. Testa- 1

uksen ensisijaisena tarkoituksena onkin kannustaa ja motivoida heitä innostumaan liikunnasta ja huolehtimaan omasta kunnostaan. Tämä saavutetaan, kun testauksessa painotetaan yksilöllisyyttä eikä korosteta vertailua. Myös KPP-hankkeen edistämiseksi on hyvä harjoittaa mittauksia ja seurantaa, jotta tiedetään mihin osa-alueisiin tulisi kiinnittää huomiota. Tämän opinnäytetyö on osa KPP-hankkeen tutkimustoimintaa ja sen tarkoituksena on antaa tietoa Heinolan peruskoululaisten fyysisestä kunnosta. Lisäksi tarkoituksena on tarkastella rajatun ryhmän (yläasteen pojat) fyysisen kunnon kehittymistä KPP-hankkeen käynnistymisen jälkeen. Tavoitteena on myös luoda Heinolan omat viitearvot, joihin oppilaat voivat verrata tuloksiaan. Viitearvoista toivotaan olevan hyötyä kouluille ja siellä toimiville liikunnanopettajille, jotka näkevät missä kunnossa heidän oppilaansa ovat fyysisesti ja mihin osa-alueisiin tulisi jatkossa kiinnittää opetuksessa huomiota. 2

2 LASTEN KASVU JA KEHITYS Jokainen ihminen on kokonaisuus, jossa eri toimintojen kehittyminen vaikuttaa toinen toisiinsa, esimerkiksi fyysinen kehitys luo puitteet motoriselle kehitykselle ja oppimiselle. Jokaisen lapsen fyysinen ja motorinen kehitys on hyvin yksilöllinen ja pitkään jatkuva prosessi. (Autio 2005, 26, 53.) 2.1 Fyysinen kehitys Ihmisen fyysiseen kehitykseen kuuluvat painon, pituuden, lihaksiston, luuston ja hermoston kasvu ja kehittyminen. Näiden kehittymistä säätelevät eri hormonit, kuten anaboliset hormonit, kasvuhormoni ja testosteroni. Itse kasvu määräytyy perimän ja ympäristön, kuten esimerkiksi ravinnon, yhteisvaikutuksesta. (Mero 2007, 11-28.) Elimistön kasvu on melko tasaista lapsuudessa aina murrosikään asti, jolloin kasvu nopeutuu sekä tapahtuu myös sukupuolinen kypsyminen. Suomalaisen tytön kasvun huippuvaihe on keskimäärin 12-vuotiaana ja pojalla 14-vuotiaana. Kasvu hidastuu tämän jälkeen ja päättyy noin 3-5 vuoden kuluttua huippuvaiheesta. (Nupponen 1981, 26). Yksilölliset erot kasvussa ja biologisessa iässä voivat olla suuret johtuen hormonaalisen järjestelmän kypsymisen eriaikaisuudesta. Tämä aiheuttaa eroja murrosikäisten lasten suorituskyvyissä. (Mero 2007, 33-34) 2.2 Motorinen kehitys ja oppiminen Motorinen kehitys pitää sisällään karkean motoriikan ja hienomotoriikan kehityksen. Karkea motoriikka on suurten liikkeiden ja lihasten hallitsemista, kuten kävely ja juoksu. Hienomotoriikka taas koostuu pienten tarkkuutta vaativien liikkeiden taitamisesta, joita ovat esimerkiksi kädentaidot. Motoriikan vaiheista, refleksiliikkeiden ja alkeellisten liikkeiden vaiheiden jälkeen, harjoitetaan 2-vuotiaasta 7-vuotiaaksi perusmotoriikkaa, johon kuuluu perusliikkuminen ja perustavat kädentaidot. Perustaitojen oppimisen jälkeen alkaa leikittelevän, taituroivan motoriikan vaihe, joka kestää aina 14-vuotiaaksi asti, tällöin jo opittuja perusliikkeitä jalostetaan ja yhdistellään. (Joensuun avoin yliopisto 2001.) Motorinen oppiminen on kasvun, kehityksen ja oman aktiivisen toiminnan tuloksena syntynyt motorinen suoritusmalli (Holopainen 1991, 11). Motorisessa oppimisessa on havaittavissa valmius- ja herkkyyskausia, jolloin jonkun toiminnon oppiminen on helpompaa kuin 3

muulloin. Jos taito jää tällöin oppimatta, on sen oppiminen vaikeampaa myöhemmin. (Autio 2005, 53.) Paras aika motoristen taitojen oppimiseen on kymmenen ensimmäistä vuotta, jolloin hermosto pääosin kehittyy. Näiden vuosien aikana lasten aivojen aistimuksia voidaan tehostaa monipuolisella fyysisellä aktiivisuudella sekä mentaalisilla elämyksillä. Tämän seurauksena muodostuu pysyviä sisäisiä malleja eli skeemoja tallentava liikemuisti, joka on edellytys monipuolisten taitojen oppimiselle. Tämän vuoksi liikunnallisten perustaitojen oppiminen on erittäin tärkeää varhaislapsuudessa. (Numminen & Välimäki 1995, 81-83; Eloranta 2003, 87.) Kaikki lapset kehittyvät motorisesti omaan tahtiin, toiset nopeammin kuin toiset. Suorituskorosteisessa liikunnan opetuksessa motorisesti hitaammin kehittyvät jäävät usein jalkoihin. Suorituskorosteista opetusta ovat fyysis-motoriset liikuntatunnit, jossa pelataan ja leikitään ketterien lapsien ehdoilla. Psykomotoriikka taas puolestaan ottaa huomioon lasten lahjakkuuserot ja tarjoaa lapselle hänen kehityksensä kannalta tärkeitä haasteita. (Miettinen 1999, 63) Miettisen (1999) mukaan psykomotoriikassa on kyse psyykkisten ja motoristen tapahtumien toiminnallisesta yhteydestä liittyen kiinteästi havaitsemiseen, liikkumiseen, tuntemiseen ja yhdessä tekemiseen vuorovaikutteisessa ympäristössä. Nimityksen käsitteistä psyyke tarkoittaakin mieltä, sielua tai tunnetta ja motoriikka liikettä ja kehollisuutta. Lapset etsivätkin koko ajan uusia kokemuksia ja liikkumisessa tapahtuu uusia aistimuksia sekä psyykkisiä ja tunneperäisiä prosesseja. (Miettinen 1999, 64-70.) Tarkoituksena ei ole vain uuden lajitaidon oppiminen, vaan pyritään tukemaan ja kehittämään niitä valmiuksia, jotka on jo käytössä. Tällaisia tavoitteita ovat omatoimisuuden-, keskittymis-, ja rentoutumiskyvyn parantaminen sekä aloite-, toiminta- ja kommunikaatiokyvyn tukeminen ja kehittäminen. Myös itsetunnon vahvistaminen ja paineen sietokyvyn nostaminen ovat tärkeitä tavoitteita. (Miettinen 1999, 64-70.) Liikuntaelämykset vaikuttavat lapsen psyykkeeseen ja ne ovat aina samalla minäelämyksiä. Keho viestii lapsen toiminnasta. Viestien avulla lapsi tunnistaa osaamisen ja osaamattomuuden sekä onnistumisen ja epäonnistumisen. Tiedot hän johtaa takaisin omaan persoonaansa. Mitä useammin tieto on positiivista, sitä enemmän itsevarmuutta lapsi saa. Lapsen itseluottamus kasvaa siis onnistumisen myötä. Nämä positiiviset minäelämykset ovat erittäin tärkeitä lapselle ja ne antavat lisää motivaatiota liikkumiseen. Onkin tutkimuk- 4

silla todettu että ne jotka harrastavat liikuntaa omaavat keskimääräistä paremman minäkäsityksen kuin liikunnallisesti passiiviset. (Miettinen 1999, 64-70.) Psykomotoriikka edistää lapsen persoonallisuuden kehitystä ja se sopii erityisesti niille, joiden kehitys on viivästynyt tai häiriintynyt. Myös aroille, heikon itsetunnon omaaville, levottomille, keskittymis-, käyttäytymis- tai oppimisvaikeuksista kärsiville, kömpelöille ja havaintomotorisista puutteista tai kielellisistä häiriöistä kärsiville psykomotoriikasta on hyötyä. (Miettinen 1999, 64-70.) Psykomotoriset harjoitteet ovat leikkimielistä toimintaa, jossa ei ole suorituspakkoa. Ne harjoittavat motorista toimintaa, luovuutta, hahmottamista, tunteiden ilmaisua ja sosiaalisia vuorovaikutustaitoja. Toiminta on rohkaisevaa ja yksilöllisyyttä korostavaa sekä itsenäistä omassa tahdissa toimimista. (Miettinen 1999, 64-70.) 2.3 Kasvun ja kehityksen vaikutukset kuntosuorituksissa Tyttöjen ja poikien välinen ero lihaksiston maksimivoimassa on ennen puberteetti-ikää hyvin pieni aina 12-15 ikävuoteen asti. Hormonituotannon lisääntyessä puberteetti-iässä poikien absoluuttinen maksimivoima kehittyy hyvin nopeasti aina noin 20 ikävuoteen asti, kun taas tyttöjen absoluuttisen voiman kasvu jää vastaavasti melko pieneksi. (Mero & Häkkinen 1990, 80-81.) Nopeuden kehittyminen riippuu nopeasta voimantuottokyvystä ja taidosta suorittaa liike. Sen kehittyminen on hidasta ja siihen vaikuttaa säännöllisen nopeusharjoittelun määrä. Puberteetti-iässä voimantuottokyky paranee etenkin pojilla, täten myös nopeus paranee. (Mero & Pullinen 1990, 116.) Sydän, sen koko, rakenne ja toiminta ovat lasten ja nuorten kestävyyskykyyn suuresti vaikuttavia tekijöitä. Luonnollisen kasvun myötä tapahtuva sydämen tilavuuden kasvu on tytöillä noin 10 ja pojilla noin 13 vuoden iässä. Sydämen kasvu eli seinämien paksuuntuminen jatkuu voimakkaammin vasta myöhemmin, tytöillä noin 12-13-vuotiaana ja pojilla noin 14-15-vuotiaana. (Mero & Vuorimaa 1990, 139.) Lapsuudessa venyvyys on hyvä, mutta puberteetti-iässä tapahtuvan pituus- ja lihasmassan kasvun johdosta se heikkenee, ellei sitä harjoiteta (Mero & Kyllönen 1990, 178). 5

3 FYYSISET KUNTOTEKIJÄT JA NIIDEN HARJOITTAMINEN KOULULAISILLA 3.1 Liikuntakykyisyys Kunto on osa elimistön toimintakykyisyyttä, joka ilmenee liikunnassa liikuntakykyisyytenä. Liikuntakykyisyys jaetaan kiinteästi toisiinsa liittyviin fyysiseen kuntoon, motoriseen kuntoon sekä motoriseen taitoon. (Nupponen 1981, 3.) Nupposen (1981) mukaan liikuntakykyisyys perustuu liikuntaa ohjaavan järjestelmän (hermosto, aistit, psyykkiset tekijät) ja toteuttavan järjestelmän (elimistön energiavarastot, ravinnonotto, hapenkuljetus, nivelistö ja lihaksisto) rakenteeseen ja toimintaan. 3.2 Kestävyys Kestävyydellä tarkoitetaan kykyä sietää rasitusta liikuntasuorituksissa, jotka kestävät yli kaksi minuuttia tai koostuvat pitemmän ajan kuluessa lyhyistä ja tehokkaista työjaksoista. Kestävyyden perusjakona pidetään aerobista eli hapellista ja anaerobista eli hapetonta kestävyyttä, jotka jaetaan vielä neljään eri osa-alueeseen suoritustehon perusteella. Näitä ovat aerobinen peruskestävyys, vauhtikestävyys, maksimikestävyys ja nopeuskestävyys. Maksimaalisen hapenottokyvyn perusteella voidaan laatia kynnysarvot (aerobinen ja anaerobinen kynnys) kestävyysharjoittelulle, jolloin tiedetään mitä kestävyyttä harjoitetaan. (Nummela, Keskinen & Vuorimaa 2007, 333.) Aerobisen peruskestävyyden harjoittaminen on työskentelyä aerobisen kynnyksen alapuolella. Se tarkoittaa ihmisen elimistön kykyä työskennellä puhtaasti aerobisella (hapellisella) tasolla. Tällöin energiaksi käytetään runsaasti elimistön rasvoja. Tällaista on teholtaan kevyt ja pitkäkestoinen liikunta. Vauhtikestävyyttä harjoitetaan työskentelemällä aerobisen ja anaerobisen kynnyksen välissä. Pääasiallisena energianlähteenä ovat hiilihydraatit. Maksimikestävyyttä harjoitetaan anaerobisen kynnyksen yläpuolella, joko maitohapollisesti tai maitohapottomasti. (Nummela ym. 2007, 333-341.) 7-12-vuotiaana kestävyysharjoittelun tulee painottua aerobisen kestävyyden kehittämiseen, tällöin tehon on oltava pienempi. Suurta maitohapollista kuormitusta on vältettävä, sillä lapsen anaerobinen kapasiteetti sekä kyky muodostaa ja sietää maitohappoa on heikompi ja palautuminen kestää kauemmin. (Mero & Vuorimaa 1990, 149) Hormonaalisen kehittymisen johdosta, murrosikä (n.13 16 vuotta) on otollisinta aikaa kestävyyden harjoittamiselle. Tällöin elimistö kehittyy selviytymään paremmin kestävyys- 6

suorituksesta. Anaerobisen kapasiteetin paranemisen johdosta, murrosiässä voidaan aloittaa myös tehokkaampi maitohapollinen kestävyysharjoittelu. (Mero & Vuorimaa 1990, 150) Lapsuus- ja nuoruusiän kestävyysharjoittelulla luodaan pohja myöhemmälle harjoittelulle. Harjoittelun ominaispiirteitä ovat monipuolisuus ja nousujohteisuus. Aerobisen kestävyysharjoittelun tulee siis lapsuusiässä olla määräpainotteista. Vasta murrosiän jälkeen voidaan harjoitteluun lisätä kunnolla tehoja kuormittaen anaerobista kapasiteettia. (Mero & Vuorimaa 1990, 146-151) 3.3 Voima Voimalla on suuri merkitys monissa liikuntasuorituksissa. Voiman tuotossa tärkeässä roolissa ovat hermosto ja lihakset. Keskushermosto on tiedonkäsittelyn keskus, johon kuuluvat aivot ja selkäydin. Ääreishermosto johdattaa tietoja kehon ääreisosiin, siihen kuuluvat selkäydinhermot ja autonomisen hermoston hermot. Keskushermostosta viedään tietoja lihaksiin motorisia hermoja eli liikehermoja pitkin. Liikehermo jakaantuu useisiin päätehaaroihin, jotka liittyvät hermolihasliitoksen yhteydellä kukin yhteen lihassoluun. Yksi motorinen hermosolu ja sen aksonin päätehaarojen hermottamat lihassolut muodostavat pienimmän toiminnallisen hermolihasjärjestelmän osan ihmisellä. Sitä nimitetään motoriseksi yksiköksi. Motorisia yksikköjä on lihaksesta riippuen muutamista kymmenistä yli tuhanteen. (Mero, Kyröläinen & Häkkinen, 2007, 37-42.) Voima jaetaan kolmeen pääluokkaan: maksimivoimaan, kestovoimaan ja nopeusvoimaan. Maksimivoimalla tarkoitetaan suurinta mahdollista voimaa, jonka lihas tai lihasryhmä pystyy tuottamaan. Kestovoima on pitkäkestoista voiman tuottamista, joka voi olla joko aerobista tai anaerobista energian tuotoltaan. Nopeusvoimalla tarkoitetaan mahdollisimman nopeaa voimantuottokykyä. Se voi olla asyklista eli kertasuorituksellista tai syklistä eli toistuvaa. (Häkkinen, Mäkelä & Mero 2007, 251) Lihastoiminta jaetaan lihaspituuden muutoksen perusteella joko isometriseen tai dynaamiseen toimintaan. Isometrisessä toiminnassa lihas ei liiku ja dynaamisessa toiminnassa lihas on liikkeessä. Dynaaminen lihastoiminta jaetaan vielä eksentriseen (lihas pitenee) ja konsentriseen (lihas lyhenee) toimintaan. (Mero ym. 2007, 53.) Kouluikäisen lapsen (7-12-vuotias) voimaharjoittelun tulisi olla dynaamista ja kokonaisvaltaista. Tärkeässä osassa on oikeiden suoritustekniikoiden oppiminen ja monipuolisuus. Oman kehon paino riittää vastukseksi, mutta voidaan harjoitella myös kevyillä lisäpainoil- 7

la, kuten kuntopalloilla. Murrosiässä hormonaalisen kehittymisen johdosta voidaan aloittaa tehokkaampi voimaharjoittelu, pojilla tämä on noin 13-vuotiaana ja tytöillä noin 12-13- vuotiaana. Tällöin tulisi kehittää koko hermolihaskapasiteettiä, jolloin liikkeet tulisi tehdä nopeusvoimaperiaatteella mahdollisimman nopeasti. (Mero & Häkkinen 1990, 105-108.) 3.4 Nopeus Nopeus on hermo-lihas järjestelmään perustuva kyky suorittaa motorisia toimintoja lyhyimmässä mahdollisessa ajassa. Nopeus jaetaan perusnopeuteen, joka tarkoittaa hermolihasjärjestelmän toimintakykyä yleisissä nopeutta vaativissa suorituksissa, sekä lajikohtaiseen nopeuteen, johon kuuluvat reaktionopeus, räjähtävä nopeus, liikenopeus ja nopeustaitavuus. Reaktionopeus tarkoittaa aikaa, joka kuluu tietyn ärsykkeen huomioimiseen. Räjähtävä nopeus tarkoittaa yksittäistä, mahdollisimman nopeaa liikesuoritusta. Liikkumisnopeudella tarkoitetaan nopeaa siirtymistä paikasta toiseen, sillä voidaan tarkoittaa kiihdytysvaihetta, maksimaalisen nopeuden vaihetta tai nopeuden vähenemisen vaihetta. Se jaetaan vielä maksimaaliseen ja submaksimaaliseen nopeuteen. Ensimmäisellä tarkoitetaan 96-100% nopeutta maksimista ja jälkimmäisellä 85-95% nopeutta maksimista. Nopeustaitavuudella käsitetään nopeuden yhdistämistä tiettyyn taitoon. (Mero, Jouste & Keränen 2007, 293;Mero & Pullinen 1990, 115-116.) Hermoston kypsymisen johdosta nopeusharjoittelu tulisi aloittaa jo varhain lapsuudessa, jo ensimmäisten vuosien aikana. Nopeiden liikkeiden harjoittelun ansiosta hermolihasjärjestelmän nopea osa kehittyy laajentaen näin suorituskykyisyyttä ja mahdollistaen liikkeiden tai liikesuoritusten tekemisen nopeammin kuin aikaisemmin. Ikävuosina 7-12 tulisi fyysisten ominaisuuksien harjoittelussa painottaa nopeutta enemmän kuin muita ominaisuuksia. Erityisesti olisi kiinnitettävä huomiota liiketiheyden harjoittamiseen, koska sen herkkyyskausi on juuri tuolloin. Myös reaktionopeus paranee voimakkaasti ikävuosien 6-10 aikana, joten myös sitä on painotettava harjoittelussa. (Mero & Pullinen 1990, 116-117) Murrosiässä (n.13 15-vuotiaana) hermosto on täysin kehittynyt. Tässä iässä saavutetaan maksimiarvot liiketiheydessä ja reaktionopeudessa, jonka jälkeen niitä ei voida enää paljoakaan harjoittelulla parantaa. Hormonaalisten muutosten vuoksi poikien kehittyminen nopeusvoimassa on huomiota herättävää tässä ikävaiheessa, joten nopeusvoimaharjoittelua tulee lisätä huomattavasti harjoitteluun. Toisaalta nopeusvoiman tason nousulla ja raajojen pituuskasvulla on olennainen vaikutus askeltiheyden kasvun hidastumiseen, joten myös askeltiheyden harjoittelu murrosiässä ja sen jälkeen on viisasta. (Mero & Pullinen 1990, 122-124,129-131.) 8

3.5 Notkeus Notkeudella tarkoitetaan kehon nivelten liikelaajuutta sekä sidekudosten ja lihaksiston venymiskykyä (Nupponen, Soini & Telama 1999, 9). Liikkuvuuteen vaikuttavat perityt ominaisuudet sekä harjoittelu. Liikkuvuudesta on hyötyä muiden fyysisten ominaisuuksien harjoittamisessa, sillä hyvä liikkuvuus vaikuttaa positiivisesti voimantuottoon, nopeuteen, rentouteen ja kestävyyteen sekä estää lihasvammojen syntymistä. Notkeuden herkkyyskausi on lapsuuden 7-8 ensimmäistä vuotta, jolloin on paras aika harjoittaa notkeutta. Lapsuudessa kudosten suhteellinen nestemäärä on suuri, joten venyvyys on hyvä. Kun taas aikuisiällä solu- ja nestemäärä vähentyy ja venyvyys heikkenee. Notkeuden maksimitaso on mahdollista saavuttaa 11 13-vuotiaana, jonka jälkeen sitä voi enää vain ylläpitää. Murrosiässä pituuskasvu, lihasmassan kasvu sekä voimaharjoittelu aiheuttavat notkeuden heikkenemistä, joten ylläpitääkseen notkeutta on sen harjoittamista lisättävä. Notkeus on siis suurimmillaan lapsuudessa ennen murrosikää ja alkaa sen jälkeen heiketä mikäli sitä ei harjoiteta. (Mero &Holopainen 2007, 364-365; Mero & Kyllönen 1990, 178-179.) 9

4 LASTEN LIIKUNTA JA LIIKUNTAKASVATUS Liikunta on normaalin kasvun edellytys ja jokaisen lapsen oikeus. Liikuntatilanteessa tulisi huomioida jokainen yksilö ja antaa jokaiselle positiivisia kokemuksia liikunnasta. Vain näin voidaan ohjata lasta kohti liikunnallista elämäntapaa. (Autio, T. 2005, 25-26.) 4.1 Liikunnan merkitys Liikunnalla on todettu olevan positiivisia vaikutuksia kasvuun, kypsymiseen ja fyysiseen kuntoon. Fyysinen aktiivisuus parantaa sydän- ja verenkiertoelimistön kestävyyttä, lihaskuntoa, luun tiheyttä ja ehkäisee ylipainon riskiä. Lisäksi fyysinen aktiivisuus vaikuttaa hermostoon, lisäten ärsykkeen johtumisnopeutta, mikä on tärkeää oppimisessa. (Kuopion avoin yliopisto 1996) 4.2 Lasten liikunnan ja liikuntakasvatuksen tavoitteet Lapsuuden liikunnan tärkein tavoite on antaa virikkeitä ja opettaa taitoja monipuoliseen liikuntaan. Jokainen liike vaatii lihasten ja hermojen välistä yhteistoimintaa, jota ohjaavat aivot. Tämä yhteistoiminta vaikuttaa lapsen kokonaiskehitykseen ja onkin siksi tärkeää. Lapsuudessa tulisikin tutustua eri liikuntalajeihin ja harjoitella niiden perustaitoja monipuolisesti. (Miettinen 1999, 55; Karvinen 1991, 14.) Liikuntakasvatuksen tehtävä on tukea lapsen ja nuoren fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista kehitystä. Tähän liikuntakasvatuksella on kaksi yleistavoitetta, kasvattaa liikuntaan ja kasvattaa liikunnan avulla. Edellisessä kohdassa liikunnalla nähdään olevan suurta välinearvoa ja ensimmäisessä itseisarvoa. Kasvatuksessa liikuntaan tulisi ottaa huomioon liikunnan monipuolisuus, sillä hyvää kuntoa ei voi oppia, mutta erilaisia tapoja kohottaa ja ylläpitää kuntoa voidaan oppia. Liikuntatilanteissa opitaan myös eettisiä ja sosiaalisia arvoja, mutta vain jos tilanteissa osataan reagoida oikein. Tavoitteena on saada lapsi tasapainoiseksi, itsenäiseksi, vastuuntuntoiseksi, yhteistyökykyiseksi ja muut huomioonottavaksi persoonallisuudeksi. Kummatkin yleistavoitteet ovat erittäin tärkeitä, mutta liikkumattomassa nyky-yhteiskunnassa tärkeämmäksi on noussut kasvatus liikunnan harrastamiseen. (Puonti 1999, 113; Laakso 2003, 16 21.) Liikunnan yhtenä tavoitteena tulee siis olla liikunnallisen elämäntavan edistäminen. Tutkimukset osoittavat että nuoruudessa liikuntaa harrastavat liikkuvat myös aikuisena. Liikuntalajilla ei ole väliä, kunhan harrastus on ollut pysyvää nuoruudessa. Täten pysyvä liikun- 10

taharrastus kouluiässä on hyvä tavoite lapsuuden liikunnassa ja liikuntakasvatuksessa. (Telama & Xiaolin 2005, 4 6.) 4.3 Liikunnan perustaidot ja liikkeet Miettisen (1999) mukaan taitotekijät ovat aistien, hermoston ja lihaksiston tarkoituksenmukaista yhteistoimintaa ja ne säätelevät perusliikkeiden ja lajitaitojen hallintaa. Yleisiin taitotekijöihin luetaan reaktiokyky, orientoitumiskyky, tasapainokyky, rytmittämiskyky, yhdistelykyky, erottelukyky, sopeutumiskyky sekä kyky erilaistumiseen. Jokainen liikesuoritus edellyttää joitakin näistä tekijöistä. Perusliikkeet ovat jokapäiväisen elämisen kannalta tärkeitä taitoja, kuten seisominen ja juokseminen. Ne ovat kaikkien liikunta- ja lajitaitojen perusta. Perusliikkeidenkin oppimiseen tarvitaan paljon harjoitusta, jotta ne automatisoituisivat. Vasta niiden automatisoitumisen jälkeen on mahdollista oppia lajitaitoja, sillä lajitaidot ovat sovellutuksia perusliikkeistä. Perusliikkeet jaetaan Miettisen (1999) mukaan kolmeen eri ryhmään ominaisuuksiensa perusteella, joita ovat: 1) Liikkumisliikkeet ryömiminen kieriminen konttaaminen kävely juoksu hyppääminen hyppely kiipeäminen istuminen 2) Liikuntaliikkeet seisominen taivutus, kiertäminen kääntyminen nosto/pudotus pysähtyminen kaatuminen kiinniottaminen lyöminen 3) Käsittelyliikkeet heittäminen potkaiseminen pompottelu vierittäminen työntäminen kuljetus raskaiden esineiden käsittely Liikkumisliikkeitä käytetään kun keho pitää saada liikkeelle tai suunnatuksi ylöspäin. Liikuntaliikkeet taas suoritetaan paikoillaan, yleensä ne vaativat lihasvoimaa ja tasapainoa. Silmä-käsi ja silmä-jalka koordinaatiota sekä nopeaa reagoimista kehitetään käsittelyliikkeillä, jotka ovat useiden pelillisten taitojen perusta. (Autio 2005, 28-30; Miettinen 1999, 56-58.) 11

Ikävuodet 1-6 ovat yleistaitavuuden eli kordinatiivisten edellytysten kehittämisen aikaa. Tämän jälkeen ikävuosina 7-10 niitä täydennetään ja vakiinnutetaan sekä aloitetaan lajitaitojen harjoittelu. Taidot on hyvä oppia ennen murrosikää, sillä sen jälkeen niiden oppiminen on työläämpää. (Mero & Numminen 1990, 62 63.) 12

5 KOULULIIKUNTA Liikunta on peruskouluissa yksi suosituimmista oppiaineista. Tämä johtuukin varmasti oppiaineen erityispiirteistä, sillä liikunnan oppimistilanne eroaa muista koulun oppimistilanteista monella tavalla. Esimerkiksi sen poikkeava oppiympäristö, fyysinen toiminta, oman kehon käyttö työvälineenä, virikkeisyys ja yhteistoiminnallisuus erottavat sen muista aineista. Siksi sillä onkin tärkeä asema lapsen kokonaisvaltaisessa kehityksessä. (Hakala 1999, 96-98.) 5.1 Koululiikunnan tavoitteet Koululiikunnan tavoitteet pohjautuvat valtakunnallisen opetussuunnitelman perusteisiin sekä kunnallistasolla laadittuun opetussuunnitelmaan. Näiden avulla koulut rakentavat omat tarkemmat tavoitteet omien näkemystensä suuntaan. (Heikinaro-Johansson 2003, 102-103.) Koululiikunnan tavoitteet ovat liikuntakasvatuksen tavoitteita, mutta tietenkin eri luokka-asteilla painotetaan eri asioita (Hakala 1999, 114). Valtakunnallisen opetussuunnitelman (2004) mukaan vuosiluokkien 1 4 liikunnan opetuksessa tulee ottaa huomioon oppilaan valmiudet sekä yksilölliset kehitysmahdollisuudet. Opetus toteutetaan leikinomaisesti kannustavassa ilmapiirissä ja se etenee motorisista perustaidoista kohti lajitaitoja. Liikunnan opetuksen lähtökohta on oppilaiden aktiivisuus, ja opetuksessa hyödynnetään oppilaiden mielikuvitusta ja omia oivalluksia. (Valtakunnallinen opetussuunnitelma 2004.) Vuosiluokkien 5 9 liikunnanopetuksessa tulee ottaa huomioon tässä kehitysvaiheessa korostuvat sukupuolten erilaiset tarpeet sekä oppilaiden kasvun ja kehityksen erot. Monipuolisen liikunnanopetuksen avulla tuetaan oppilaan hyvinvointia, kasvua itsenäisyyteen ja yhteisöllisyyteen sekä luodaan valmiuksia omaehtoiseen liikunnan harrastamiseen. Opetuksessa annetaan mahdollisuuksia liikunnallisiin elämyksiin ja tuetaan oppilaan itsensä ilmaisua. (Valtakunnallinen opetussuunnitelma 2004.) 5.2 Koululaisten kunto ennen ja nyt Koululaisten kuntoa on tutkittu paljon ja on todettu, että se on muuttunut edeltävistä vuosista. Kunto on laskenut aina 1980 luvulta saakka, tämä on todettu varsinkin puolustusvoimien tekemissä kuntotesteissä. Vuosien 1987 ja 2001 välisenä aikana on kestävyyskunnossa kiitettävä ja hyväkuntoisten määrä pudonnut 70 prosentista 41 prosenttiin, vas- 13

taavasti tyydyttävä ja huonokuntoisten määrä on noussut 30 prosentista 59 prosenttiin. Myös voimassa on tapahtunut heikkenemistä, sillä lihaskuntotesteistä hyvän tuloksen saaneiden määrä on pudonnut 12 vuodessa 68 prosentista 39 prosenttiin. (Huotari 2004, 15) Kestävyyskunnon lisäksi yläraajojen voima on heikentynyt huomattavasti 25 vuoden aikana, etenkin pojilla. Kestävyyskunnon heikentymisestä kertoo myös opetushallituksen 9.- luokkalaisille (n=2500) tekemä arviointi, jossa 9.-luokkalaisten poikien kestävyyssukkulajuoksun tulos oli huonontunut 320 metriä ja tyttöjen 260 metriä. Toisaalta muissa testeissä ei ollut havaittavissa suuria muutoksia. Kuitenkin nykyään koululaiset pärjäävät paremmin tehokkuutta vaativissa kuntotesteissä kuin kestävyyttä vaativissa testeissä. (Huotari 2004, 119; Huisman 2004, 24.) Opetushallituksen 9.-luokkalaisille (n=2500) tekemässä tutkimuksessa viidennes oppilaista (26% pojista ja 15% tytöistä) oli liikunnassa erittäin aktiivisia. He harrastivat reippaasti hyöty- ja arkiliikuntaa tai liikkuivat vapaa-ajallaan. Passiivisista oppilaista (17% pojista ja 21% tytöistä) ei harrasta lainkaan arki- tai hyötyliikuntaa eikä myöskään liiku vapaaajallaan. (Huisman 2004, 25.) Nupposen & Telaman (1998) mukaan Suomen 12-15-vuotiaiden nuorten kunto oli hyvää keskitasoa viiden Euroopan maan (Suomi, Viro, Saksa, Belgia ja Ts kki) vertailussa. Varsinkin lihaskuntoa ja notkeutta vaativissa testeissä pärjättiin hyvin. (Huotari 2004,17) Ylipainon katsotaan usein olevan yhteydessä huonoon kuntoon. BMI:n osuus kunnon selittäjänä onkin lisääntynyt 25 vuoden aikana. Kunnon heikentyminen on selvästi jyrkempää siirryttäessä kevyiden ja normaalipainoisten ryhmästä painavien ryhmään. Tämä toteutuu sekä kestävyyskunnon että lihaskunnon osalta. Tämä tarkoittaa sitä, että mitä enemmän on ylipainoisia, sitä enemmän on myös huonokuntoisia. (Huotari 2004, 14-15.) Liikunnan säännöllisyydellä ja monipuolisuudella on suuri merkitys koululaisten kunnon tasoon. Säännöllisesti liikkuvat ovat paremmassa kunnossa kuin epäsäännöllisesti liikkuvat. Myös monipuolisemmin liikkuvat ovat paremmassa kunnossa kuin yksipuolisemmin liikkuvat. (Huotari 2004, 116.) Vaikka kunto on huonontunut, ei liikunta-aktiivisuus kuitenkaan ole vähentynyt, tyttöjen liikunta-aktiivisuus on jopa lisääntynyt. Syitä voidaan hakea siitä, että liikuntalajit ovat muuttuneet. Uusien lajien ja etenkin taitolajien harrastaminen on lisääntynyt ja kestävyyslajien 14

harrastaminen vähentynyt. Kuitenkin tärkeän hyöty- ja arkiliikunnan määrä on vähentynyt huomattavasti nuorilla. (Laakso ym. 2006, 4-7.) 5.3 Koululiikunnan tulevaisuus Nuorten ylipainoisuus on 25 vuoden aikana kolminkertaistunut, samalla terveysongelmat ovat lisääntyneet. Tämä on huolestuttavaa, sillä lihavista nuorista tulee todennäköisesti myös lihavia aikuisia. Fyysisellä aktiivisuudella voidaan merkittävästi vaikuttaa tähän asiaan. Terveyssuositusten mukaan nuorten tulisi liikkua päivässä 60 minuuttia sekä tämän lisäksi harrastaa kohtuullisen rasittavaa liikuntaa vähintään kolme kertaa viikossa. (Fogeholm 2006, 43-44; Heikinaro-Johansson & Ryan 2004, 4-5.) Peruskouluissa on keskimäärin kaksi liikuntatuntia (2x45 min) viikossa. Lisäksi oppilailla on mahdollisuus ottaa valinnaisia liikuntakursseja peruskoulussa sekä toisen asteen koulutuksessa. Kansainvälisen terveysjärjestö Healthy people 2010:n mukaan kouluissa tulisi olla enemmän liikuntaa ja sitä pitäisi olla päivittäin. 50 % tunnista pitäisi olla toimintaa ja 30 % liikunnasta fyysisesti riittävän tehokasta. Jotta täytettäisiin kohtuullisesti rasittavan liikunnan tavoite, pitäisi viikossa olla siis ainakin yksi kaksoistunti (90 min) liikuntaa. (Heikinaro-Johansson & Ryan 2004, 4-5.) Suomessa noin 20 prosenttia koulunuorista ei harrasta liikuntaa lainkaan. Joillekin lapsille koululiikunta saattaa olla ainoa liikunnallinen hetki heidän viikossaan, tämän vuoksi olisi kiinnitettävä huomiota juuri sen sisältöön. Tärkeää olisikin saada kaikki passiiviset koululaiset liikkeelle. (Huotari 2004, 119.) Koululaisten kunto on huonontunut ja ylipainoisia lapsia on yhä enemmän, tällöin myös koululiikunnan sisältöä tulisi muuttaa heille sopivammaksi. Kilpailua ja vertailua tulisi erityisesti välttää. Sen sijaan pitäisi tuoda esille enemmän vaihtoehtoja ja lisätä monipuolisuutta, jotta jokaiselle olisi jotakin. Tavoitteena tulisi olla kokonaisvaltaisen terveyden edistäminen. Myös liikunnan arvosanan antamista tulisi harkita, sillä se vaikuttaa oppilaan minäkuvaan. Jos huonokuntoinen on saanut huonon numeron liikunnasta, ei se ainakaan kannusta häntä liikkumaan. (Fogelholm 2006, 43 44.) 15

5.4 Fyysisen kunnon mittaaminen kouluissa Koulujen liikuntatestit pyrkivät mittaamaan keskeisiä fyysisen kunnon osa-alueita, joita ovat kestävyys, voima, nopeus ja notkeus, sekä liikehallintaa kuten tasapainoa, voimaerottelua, nopeuserottelua, ajoitus- ja suuntatarkkuutta sekä yhdistelyä ja muuntelua. Näitä ominaisuuksia mitataan yleisimmin erilaisten liiketehtävien avulla. Yksi liiketehtävä mittaa lähes aina useampaa kykyä samaan aikaan. (Nupponen, Soini & Telama 1999, 9-10.) 5.4.1 Kuntotestien merkitys koulussa Koulussa suoritetulla kuntotestauksella on ensisijaisesti pedagogisia tehtäviä. Sen tehtävänä on edistää oppimista ja fyysisestä kunnosta huolehtimista. Mittaamisella pyritään saamaan tietoa opetuksen ja oppilaan kehittymisestä, täten se on myös osa arviointia. Arvioinnilla on kolme tärkeää opetuksellista tehtävää. Näitä ovat 1) toteava, 2) motivoiva ja 3) ennustava arviointi. Mittaustilanteissa korostuu useasti oppilaan omatoimisuus ja pari - tai pienryhmätyöskentely, joten niillä on täten myös kasvattava merkitys. (Nupponen, Soini & Telama 1999, 7; Nupponen 2004, 198-199.) Kunnon toteava arviointi antaa tietoja suorituskyvystä ja sen kehittymisestä. Viitearvoihin vertaamalla oppilas näkee, missä on hyvä ja missä on vielä parantamisen varaa. Toteava arviointi myös paljastaa erityiskyvyt ja vastaavasti mahdolliset häiriöt motorisessa kehityksessä. Se myös saattaa lisätä oppilaan minäkäsitystä sekä kohottaa itsetuntoa. (Nupponen 2004, 199.) Yleensä oppilaat ovat kiinnostuneita tuloksistaan, jolloin ne toimivat hyvinä motivoijina. Tämän kannalta on tärkeää, että testauksessa korostetaan yksilöllisyyttä eikä painoteta vertailua. Yleisesti testaustulosten tehtävänä olisi motivoida ja kannustaa oppilasta huolehtimaan omasta kunnostaan myös vapaa-ajalla. Testit toimivat myös hyvinä harjoitteina. (Nupponen, Soini & Telama 1999, 6; Nupponen 2004, 199.) Ennustavan tehtävän tarkoituksena on antaa tietoa tulevaisuudesta, eli siitä miten testattavan kunto on yhteydessä hänen aikuisiän kuntoonsa (Nupponen 2004, 199). 16

5.4.2 Kuntotestien valinta ja toteuttaminen Kuntotestien valinnasta vastaa opettaja. Hänen tehtävänään on arvioida, mitkä kyvyt on tärkeää mitata ja suorittaa valinta sen perusteella. Valinnan tulisi riippua mitattavien iästä, sukupuolesta, määrästä, olosuhteista ja käytössä olevasta ajasta. (Nupponen 2004, 201.) Testit toimivat itsessään harjoitteina, joten ne ovat osa opetustoimintaa. Testejä ei ole kuitenkaan järkevä toteuttaa, mikäli niitä ei käytetä oppimisen, harjoittelun ja opetuksen edistämiseksi. (Nupponen, Soini & Telama 1999, 14; Nupponen 2004, 202.) Ensimmäisellä mittauskerralla on tärkeää näyttää oikeat suoritustekniikat sekä antaa riittävä aika liikkeiden kokeilemiseksi tai harjoittelemiseksi. Lisäksi oppilaille tulee aina kertoa testien merkitys heille itselleen. Testit on järkevä toteuttaa vain kaksi kertaa vuodessa (syksyllä ja keväällä) ja mielellään aina samaan aikaan vuodesta. Edellisten perusteluina voidaan käyttää kuntotekijöiden hidasta kehittymistä sekä oppilaan kehityksen seuraamista. (Nupponen, Soini & Telama 1999, 14; Nupponen 2004, 202.) 17

6 KUNNOSSA PIENESTÄ PITÄEN -HANKE Heinolan kaupunki on huolestunut lasten ja nuorten heikentyneestä kunnosta ja laittanut eri yhteistyötahojen ja asiantuntijoiden, esimerkiksi Suomen Urheiluopiston kanssa viisaat päät yhteen. Tämän tuotoksena on syntynyt Kunnossa Pienestä Pitäen -hanke, jonka tarkoituksena on auttaa kohentamaan ja ylläpitämään lasten ja nuorten fyysistä kuntoa. Idean käynnistäjät haluavat korostaa liikunnan merkitystä lapsuudessa sekä liikunnallisen elämäntavan omaksumisen tärkeyttä. Hankkeen odotetaan olevan pitkäkestoinen heinolalaisten elämään positiivisena vaikuttava kehittämisprosessi, joka luo uutta sisältöä päiväkotien ja koululaisten toimintaan. (Kunnossa Pienestä Pitäen 2008.) Yleistavoitteena on lapsen psykofyysisen kunnon kehittäminen ja liikunta-aktiivisuuden kehittäminen. Tähän liittyvänä tavoitteena on luoda valtakunnallinen toimintamalli, jolla yhdistetään kaikki lapsen liikuntaan liittyvät toimintapaikat (koti, koulu, päiväkoti ja liikuntaseura) yhteistyöhön keskenään, sekä laajempi yhteistyöverkosto eri toimialojen ja tahojen kanssa tukemaan ja kehittämään konkreettisesti liikunnallisen elämäntavan pysymistä. Tämä lisäksi tavoitteena on toteuttaa tutkimus- ja seurantaohjelmia, joiden avulla osoitetaan liikunnan merkitys lapsen ja nuoren elämässä sekä motivoidaan liikuntaan. Toivotaan että Heinolan Kunnossa Pienestä Pitäen -malli siirtyy valtakunnalliseksi terveysliikunnan toimintamalliksi muiden valtakunnallisten toimintamallien, kuten Kunnossa Kaiken Ikää - mallin rinnalle. (Kunnossa Pienestä Pitäen 2008.) Hanke käynistettiin Heinolassa syksyllä 2003. Mukana oli neljä pilottikohdetta, kaksi koulua ja kaksi päiväkotia. Pilottikohteissa toteutettiin ja samalla testattiin hankkeen tavoitteena olevaa mallia. Pilottikohteiden toimintasuunnitelmissa korostettiin liikunnan merkitystä elämän eri alueilla sekä toimintaympäristöistä luotiin sellaisia, jotka kannustivat lapsia ja nuoria luonnolliseen liikkumiseen. Myös kohteiden liikuntapaikkoja kunnostettiin ja hankittiin uusia liikuntavälineitä. Monipuolisia liikuntahetkiä ja kampanjoita järjestettiin aikaisempaa enemmän ja niitä ohjasivat tulevat liikunnan ammattilaiset. Lisäksi toteutettiin myös liikuntaan liittyvää yhteistyötä eri järjestöjen ja tahojen kanssa, esimerkiksi liikuntailtapäivien järjestämiseksi ja lajikohtaisen toiminnan käynnistämiseksi. Vuonna 2005 kaikki Heinolan koulut ja päiväkodit liittyivät mukaan hankkeeseen. (Kunnossa Pienestä Pitäen 2008.) Kokemukset Kunnossa Pienestä Pitäen -hankkeesta ovat olleet positiivisia ja hankkeen tukemiseksi käynnistetty seuranta ja tutkimustoiminta ovat antaneet arvokasta tietoa lasten liikunnasta ja edistänyt siihen liittyvän toiminnan kehittämistä. Hankkeen aikana on 18

esimerkiksi tutkittu liikunnallisten valmiuksien kehittymistä ja mittaamista esiopetusikäisillä lapsilla sekä luotu kuntotestistö mittaamaan 1-4 luokkalaisten liikuntavalmiuksia. Tutkimustietojen pohjalta koulut ja päiväkodit ovat saaneet arvokasta tietoa, jolla on voitu muuttaa toimintaa tavoitteellisemmaksi. (Vuorimaa 2004.) 19

7 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSONGELMAT Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvailla Heinolan peruskoululaisten (luokat 1-9) fyysistä suorituskykyä. Lisäksi tarkoituksena on tarkastella rajatun ryhmän (yläaste, pojat) kolmen vuoden aikaista kehittymistä sekä arvioida testien erottelukykyä ja tarkoituksenmukaisuutta niillä perustein, millaisia yhteyksiä eri testien tuloksilla on keskenään. Tarkoituksena on myös luoda Heinolan peruskoululaisille omat tämän hetkisiin mittaustuloksiin perustuvat luokkakohtaiset viitearvot. Tutkimusongelmat ovat seuraavat: 1. Minkälainen on Heinolan peruskoululaisten fyysinen kunto KPP-suositusten mukaisissa testeissä luokka-asteittain vuonna 2007? 2. Miten Heinolan peruskoulun yläasteen poikien fyysinen kunto on kehittynyt seitsemänneltä luokalta yhdeksännelle luokalle vuosina 2005-2007? 3. Miten suorituskyky eri testeissä on yhteydessä toisiinsa? 20

8 TUTKIMUSMENETELMÄT 8.1 Testiryhmä Tutkimuksen kohderyhmänä on Heinolan peruskoulujen luokkien 1-9 oppilaat vuosina 2005-2007. Tutkimuksessa on käytetty Heinolan seitsemältä peruskoululta kerättyjä kuntotestien tuloksia. Testituloksia saatiin vaihteleva määrä eri kouluilta. Vuoden 2005 keväältä testituloksia saatiin yhteensä 316 kappaletta, vuoden 2006 keväältä yhteensä 296 kappaletta sekä vuoden 2007 keväältä yhteensä 631 kappaletta. Suoritustason kuvailussa on käytetty viimeisimpiä, vuoden 2007 kevään, testien tuloksia. Viitearvojen luomisessa on käytetty vuosien 2005, 2006 ja 2007 kevään tuloksia. 8.2 Testaustilanne Testit on suoritettu kussakin koulussa oman liikunnanopettajan johdolla. Testien ajankohdat eli päivämäärät eivät ole samoja, mutta tarkasteluun valitut mittaukset on tehty kaikissa kouluissa keväisin huhti-toukokuussa. 8.3 Testit Koululaisten suorittamat kuntotestit ovat Nupposen Koululaisten kunnon ja liikehallinnan mittaaminen -käsikirjasta. Testit on alun perin tarkoitettu 11-vuotiaille ja sitä vanhemmille koululaisille eli 5.luokasta lukioon asti. Aikaisemmassa Airevuon ja Kotamäen (2004) opinnäytetutkimuksessa selvitettiin näistä testeistä sopivimmat myös nuoremmille koululaisille (1.-4.-luokkalaisille). Tässä työssä tarkastellaan Airevuon ja Kotamäen (2004) tutkimuksen perusteella Kunnossa Pienestä Pitäen -testeiksi valittuja testejä. Näitä testejä ovat vauhditon pituushyppy, eteentaivutus, istumaannousu 30 sek, kestävyyssukkulajuoksu ja edestakaisinhyppely 15 sek. Yläasteikäiset olivat suorittaneet joitakin edellä mainituista testeistä sekä Cooperin 12 minuutin juoksutestin ja 100 metrin juoksun. 8.3.1 Vauhditon pituushyppy (VPI) Vauhdittoman pituushypyn suoritusohjeena on hypätä paikoiltaan niin kauaksi kuin pääsee, käsien heilautusta saa käyttää apuna. Testi mittaa ensisijaisesti räjähtävää voimaa ja 21

toissijaisesti maksimivoimaa, kiihtyvyyttä sekä suuntatarkkuutta. (Nupponen, Soini & Telama 1999, 11, 25.) Liite 3. 8.3.2 Eteentaivutus (ETA) Eteentaivutuksessa istutaan lattialle voimistelupenkin päähän. Jalat ovat suorina ja jalkapohjat pystypuuta vasten. Kämmenet asetetaan penkin päälle, johon on teipattu mittanauha kiinni, ja taivutetaan vartaloa rauhallisesti eteenpäin niin paljon kuin menee. Testi mittaa vartalon notkeutta. (Nupponen, Soini & Telama 1999, 11, 27.) Liite 3. 8.3.4 Istumaannousu 30 sek (IN30) Testin tavoitteena on saada maksimimäärä istumaannousuja 30 sekunnissa. Testattava asettuu selinmakuulle kädet kiinni toisissaan niskan takana, jalkapohjat ovat kiinni alustassa ja polvet 90 asteen kulmassa. Avustaja pitää käsillään kiinni jaloista, jotta ne pysyvät liikkumattomana. Tästä asennosta noustaan ylös siten, että kyynärpäät koskettavat polvia ja alas mentäessä hartiat koskettavat alustaa. Testi mittaa ensisijaisesti nopeuskestävyyttä ja toissijaisesti kestovoimaa, mutta se voi mitata myös maksiminopeutta, maksimivoimaa ja notkeutta. (Nupponen, Soini & Telama 1999, 11, 21.) Liite 3. 8.3.5 Kestävyyssukkulajuoksu (KSsu, KSai) Testissä juostaan 20 metrin pituisella matkalla edestakaisin, annetun ajoituksen mukaisesti. Nauhalta tulevaa äänimerkkiä ennen on ehdittävä juosta 20 metrin päässä sijaitsevaan paikkaan. Juoksuvauhti kiihtyy aina minuutin välein ja tarkoituksena on yrittää pysyä vauhdissa niin pitkään kuin mahdollista. Tuloksen voi merkitä juostujen sukkuloiden määrinä tai juostuna aikana. Testi mittaa ensisijaisesti peruskestävyyttä, mutta se voi mitata myös nopeuserottelua ja ajoitustarkkuutta. (Nupponen, Soini & Telama 1999, 11,18.) Liite 3. 8.3.6 Edestakaisinhyppely 15 sek (EHY) Tavoitteena on hyppiä tasajalkaa sivuttain 40 cm:ä pitkän, 2 cm:ä korkean ja 4 cm:ä leveän putken yli mahdollisimman nopeasti siten, että molemmat jalat koskettavat jokaisella hypyllä samalle puolelle putkea lattiaan. Suoritusaika on 15 sekuntia. Testi mittaa ensisi- 22

jaisesti maksiminopeutta ja toissijaisesti nopeuskestävyyttä, pikavoimaa, suuntatarkkuutta ja tasapainoa, mutta se voi mitata myös kestovoimaa. (Nupponen, Soini & Telama 1999, 11, 24.) Liite 3. 8.3.7 Cooperin testi Cooperin testissä on tarkoitus edetä mahdollisimman pitkä matka 12 minuutin aikana juosten. Juoksumaastona käytetään tasaista rataa, jonka pituus tiedetään. Tulos on 12 minuutin aikana edetty matka. Testi mittaa aerobista kestävyyskuntoa. (Mänttäri 2004, 109.) 8.3.8 100 metrin juoksu Tarkoituksena on juosta 100 metriä niin nopeasti kuin mahdollista. Tulos on matkaan käytetty aika. Testi mittaa liikkumisnopeutta. (Mero 2004, 166.) 8.4 Tilastolliset tarkastelut Testituloksissa tarkasteltiin kuntotestien tuloksia keskiarvoina ja keskihajontoina. Rajatun ryhmän keskiarvoissa tapahtuneita muutoksia testattiin kaksisuuntaisella pareittaisten otosten t-testillä. Eri testien välisiä yhteyksiä testattiin Pearsonin korrelaatiokertoimen avulla. Viitearvot on laadittu prosenttipisteiden avulla. 23

9 TULOKSET 9.1 Heinolan peruskoululaisten fyysinen suorituskyky kuntotesteissä vuonna 2007 Oppilaiden tulokset vauhdittomassa pituushypyssä (kuvio 1.) nousivat melko lineaarisesti ensimmäisestä luokasta yhdeksänteen luokkaan. Poikien ja tyttöjen tulokset olivat alaluokilla melko samaa tasoa, paikoitellen tytöt olivat jopa olleet parempia. Kolmannella luokalla tytöt (159,7 ± 22,0) olivat olleet keskiarvollisesti yli 7 cm parempia kuin pojat (152,1 ± 20,7). Suurin harppaus luokka-asteelta toiselle oli tapahtunut pojilla kahdeksannelta luokalta (188,9 ± 37,8) yhdeksännelle luokalle (213,8 ± 29,6). Keskihajonta kasvoi yläasteelle siirryttäessä, ensimmäisellä luokalla poikien hajonta oli 15% (125,1 ± 18,8) keskiarvotuloksesta, kun kahdeksannella luokalla se oli jopa 20% (188,9 ± 37,8). 300,0 250,0 cm 200,0 150,0 100,0 Pojat Tytöt 50,0 0,0 lk1 lk2 lk3 lk4 lk5 lk6 lk7 lk8 lk9 Pojat n=16 n=11 n=36 n=69 n=53 n=27 n=55 n=26 n=17 Tytöt n=13 n=19 n=41 n=75 n=72 n=55 Kuvio 1. Heinolan peruskoulujen 1-9.-luokkalaisten poikien ja tyttöjen suorituskyky vauhdittomassa pituushypyssä vuonna 2007. Eteentaivutuksessa (kuvio 2.) tytöt olivat parempia kuin pojat. Kaikilla muilla tarkastelun kohteena olevilla luokka-asteilla paitsi viidennellä luokalla, jolla pojat (64,6 ± 12,4) olivat tyttöjä (63,3 ± 11,9) parempia. Notkeus heikkeni pojilla viidennen luokan jälkeen, mutta yhdeksäsluokkalaiset pojat (57,1 ± 10,4) olivat tasoltaan parempia, tulokseen saattoi vaikuttaa pieni osallistujamäärä (n=17). Tytöillä tulokset olivat melko samaa tasoa ensimmäiseltä luokalta kuudennelle luokalle. Keskihajonta kasvoi yläluokilla. 24

cm 90,0 80,0 70,0 60,0 50,0 40,0 30,0 20,0 10,0 0,0 lk1 lk2 lk3 lk4 lk5 lk6 lk7 lk8 lk9 Pojat n=16 n=11 n=38 n=68 n=55 n=27 n=56 n=26 n=17 Tytöt n=13 n=19 n=43 n=74 n=72 n=56 Pojat Tytöt Kuvio 2. Heinolan peruskoulujen 1 9.-luokkalaisten poikien ja tyttöjen suorituskyky eteentaivutustestissä vuonna 2007 Vatsalihastestin (kuvio 3.) tulokset kasvoivat luokka-asteelta toiselle siirryttäessä melko lineaarisesti sekä tytöillä että pojilla. Tyttöjen tulokset olivat keskiarvollisesti viidennellä luokalla (17,4 ± 4,9) 0,3 ja kuudennella luokalla (18,5 ± 4,7) 0,2 toistoa parempia kuin pojilla. Yhdeksäsluokkalaisten poikien tulos (22,1 ± 5,3) tosin oli 13,6% huonompi kuin kahdeksasluokkalaisten poikien tulos (25,6 ± 5,2). Keskihajonnat olivat suhteellisen suuria joka luokka-asteella. krt 35,0 30,0 25,0 20,0 15,0 10,0 5,0 0,0 lk1 lk2 lk3 lk4 lk5 lk6 lk7 lk8 lk9 Pojat n=15 n=10 n=36 n=70 n=53 n=28 n=56 n=26 n=17 Tytöt n=12 n=18 n=40 n=73 n=72 n=56 Pojat Tytöt Kuvio 3. Heinolan peruskoulujen 1-9.-luokkalaisten poikien ja tyttöjen suorituskyky 30 sekunnin istumaannousuissa vuonna 2007. 25

Kestävyyssukkulajuoksussa (kuvio 4.) tyttöjen tulokset paranivat tasaisesti ensimmäiseltä luokalta kuudennelle luokalle asti. Pojilla nousu oli tasaista neljänteen luokkaan asti, jonka jälkeen tulokset putosivat jopa alle neljännen luokan tason. Viidennen luokan tytöt olivat keskiarvossa jopa 30 sekuntia parempia kuin ikäisensä pojat ja kuudennen luokan tytöt jopa 1 min 25 sekuntia parempia kuin ikäisensä pojat. Keskihajonnat ovat melko suuria joka luokka-asteella, etenkin neljäsluokkalaisten poikien keskihajonta (5:01 ± 2:05) on erittäin suuri. 8:24 7:12 6:00 min:sek 4:48 3:36 2:24 1:12 Pojat Tytöt 0:00 lk1 lk2 lk3 lk4 lk5 lk6 Pojat n=16 n=11 n=29 n=60 n=43 n=14 Tytöt n=13 n=18 n=30 n=60 n=62 n=44 kuvio 4. Heinolan peruskoulujen 1-9.-luokkalaisten poikien ja tyttöjen suorituskyky kestävyyssukkulajuoksussa vuonna 2007. Edestakaisinhyppelyn tulokset (kuvio 5.) paranivat tasaisesti ensimmäisestä luokasta kuudenteen luokkaan asti etenkin tytöillä, mutta myös pojilla. Tytöt olivat joka luokkatasolla selvästi parempia kuin pojat. Viidennellä luokalla tytöt olivat keskiarvollaan (41,0 ± 5,7) jopa 14% parempia kuin ikäisensä pojat (35,3 ± 7,6). Keskihajonta oli samaa tasoa joka luokka-asteella. 26