Sentään jotain hyvääkin : Diskurssinanalyysi Balkanin serbeistä suomalaisessa mediassa keväällä 2018 Taru Nissinen Opinnäytetyö Journalismin koulutusohjelma 2018
Tiivistelmä Tekijä Taru Nissinen Koulutusohjelma Journalismin koulutusohjelma Raportin/Opinnäytetyön nimi Sentään jotain hyvääkin : Diskurssinanalyysi Balkanin serbeistä suomalaisessa mediassa keväällä 2018 Sivu- ja liitesivumäärä 57 Tämä opinnäytetyö on diskurssianalyysi Balkanin serbeistä suomalaisessa mediassa. Etsin työssä vastauksia tutkimuskysymyksiin: 1. Mitä diskursseja käyttäen serbeistä puhutaan? Mitä merkityksiä näihin diskursseihin liittyy? 2. Miten serbeistä voisi kirjoittaa vähemmän stereotyyppisesti ja siten tehdä parempaa journalismia? Analysoimani aineistoni koostuu 23 jutusta, jotka on julkaistu Ilta-Sanomien (6 kpl), Helsingin Sanomien (8 kpl) ja Ylen (9 kpl) verkkosivuilla. Otanta ajoittuu välille 1.1. 30.6.2018. Olen valinnut opinnäytetyön aiheeksi serbit, sillä haluan tutustua Balkan-journalismiin syvällisemmin, oppia tuntemaan erilaisia diskursseja ja uutisoinnin tapoja sekä jonain päivänä kirjoittaa parempia Balkan-uutisia. Serbejä on Suomessa käsitelty mediatutkimuksessa varsinkin konfliktin näkökulmasta, mutta viimeaikaisia tutkimuksia ei juuri ole tehty. Diskurssit ovat yksilöstä riippumattomia merkityssysteemejä, joita kielen käyttäjä tuottaa ja uusintaa. Uutinen välittää tietoa, mutta myös merkityssysteemejä. Opinnäytetyön lähtökohtana on olettamus, että tietyt uutisten tuotantomekanismit, kuten uutiskriteerit ja kiire, tuottavat stereotyyppistä uutisointia. Samaan aikaan uutismedioissa serbeistä puhutaan tiettyjen diskurssien kautta, sillä ne ovat osa yhteistä merkitysjärjestelmäämme. Aineistosta erottuu neljä diskurssia: 1. Serbia ei ole tunnustanut Kosovon itsenäisyyttä -diskurssi 2. EU:n laajenemisdiskurssi 3. sotarikosdiskurssi 4. Venäjän ystävä -diskurssi, joka on kyseenalaistamaton, hegemoninen diskurssi. Diskurssianalyysi on tulkitsijaan sidoksissa oleva menetelmä. Analyysin yhteydessä annan esimerkkejä analysoitavasta aineistosta ja peilaan tuloksiani Balkania ja uutisia käsittelevään kirjallisuuteen. Lopussa esittelen aineistolähtöisesti yhdeksän vinkkiä parempaan Balkanjournalismiin. Opinnäytetyö tuottaa välineitä niin oman kuin muiden ulkomaanjournalismin kanssa työskentelevien työhön. Asiasanat Diskurssianalyysi, Balkan, serbit, journalismi, uutiset, stereotypiat, diskurssi
Sisällys 1 Johdanto: Balkanin serbit suomalaisessa mediassa... 1 1.1 Tutkimuksen tavoite ja tutkimuskysymykset: miten serbeistä puhutaan?... 1 1.2 Tutkimuksen hyöty: välineitä parempaan journalismiin... 2 2 Balkanin serbit... 4 2.1 Serbit keitä he ovat?... 4 2.2 Etninen identiteetti: kieli ja uskonto... 6 2.3 Naapureita ja stereotypioita... 8 2.4 Serbit mediatutkimuksessa... 8 2.5 Balkan kriisissä ja sen jälkeen... 10 3 Ulkomaanuutiset... 13 3.1 Uutiset välittävät tietoa... 13 3.2 Uutiskriteerit tekevät uutisen... 14 3.3 Kirjeenvaihtajat ja uutistoimistot tekevät uutisen... 15 3.4 Lähteet tekevät uutisen... 16 3.5 Länsimainen katse tekee uutisen... 18 4 Tutkimusmenetelmänä diskurssianalyysi... 20 4.1 Diskurssin määritelmä: kielenkäyttöä ja merkityssysteemejä... 20 4.2 Diskurssianalyysi teoriana... 21 4.3 Uutiset hegemonisina diskursseina... 24 4.4 Diskurssianalyysin vaiheet... 25 5 Diskurssianalyysi Balkanin serbeistä... 27 5.1 Aineiston keruu... 27 5.2 Aineiston esittely... 29 5.3 Aineiston analyysi... 29 5.4 Neljä diskurssia... 30 5.4.1 Serbia ei ole tunnustanut Kosovon itsenäisyyttä -diskurssi... 30 5.4.2 EU:n laajenemisdiskurssi... 33 5.4.3 Sotarikosdiskurssi... 35 5.4.4 Venäjän ystävä -diskurssi... 36 6 Pohdinta... 41 6.1 Diskurssit ja niiden merkitykset... 41 6.2 Hegemoniset diskurssit... 43 6.3 Johtopäätökset: vähemmän stereotyyppisesti, parempaa journalismia... 45 6.4 Pohdinta... 48 7 Lähteet... 51 Aineisto... 55
1 Johdanto: Balkanin serbit suomalaisessa mediassa Balkan yllätti minut: hääjuhla Belgradissa, lumisade Sarajevossa, ilotulitus Banja Lukassa, rakijapullo Kotorissa, eväsleivät Novi Sadissa, turbofolk Ohridissa ja kaikkialla naš jezik, meidän kieli. Balkan ei piittaa säännöistä. Balkan on keskenjääneitä rakennusprojekteja, torvisoittokuntia, kirkonkelloja, rukouskutsuja, lämmin burek ja karhunhalaus. Joskus Balkan on albiinokäärme Knez Mihailovalla, mutta ei koskaan sitä, mitä luulit. Ulkomaanuutiset välittävät meille kuvaa maailmasta. Median puhetavat luovat ja uusintavat diskursseja ja tarjoavat merkitysjärjestelmiä. Sota, väkivalta ja rajakiistat ovat synonyymeja Balkanin serbeille, jos mediaa on uskominen. Negatiivisten uutisten ja vihollisuuskuvien kääntöpuolena ovat diskurssien ideologiset seuraamukset, ennakkoluulot, stereotypiat ja kovat poliittiset otteet, joista kärsivät eniten tavalliset ihmiset. Parhaimmillaan journalismi välittää tietoa ajankohtaisista asioista ja tapahtumista. Se tulkitsee maailmaa, palvelee ja auttaa yleisöjään, viihdyttää ja aktivoi (Jaakkola 2013, 17). Laura Saarikoski, Helsingin Sanomien uutistyöstä vastaava toimituspäällikkö ja entinen Washingtonin-kirjeenvaihtaja toteaa: Yksi journalismin tärkeimmistä tehtävistä on selittää, miksi erilaiset ihmiset ajattelevat niin eri tavalla, ei demonisoida heitä. (Mukka 2018) 1.1 Tutkimuksen tavoite ja tutkimuskysymykset: miten serbeistä puhutaan? Tässä opinnäytetyössä käsittelen Balkanin serbeistä kertovaa uutisellista aineistoa diskurssianalyysin keinoin. Vertaan analyysin tuloksia uutisteoriaan sekä identiteettiin ja stereotypioihin. Keskityn suomalaisen median välittämään kuvaan Balkanin serbeistä, siihen mitä diskursseja käyttäen serbeistä puhutaan. Lähestyn tutkimuskysymystäni laadullisen tutkimuksen menetelmin. Teen keräämälleni aineistolle diskurssianalyysin, jonka kautta pyrin tunnistamaan serbeistä kertovia uutisdiskursseja. Näiden kautta pyrin ymmärtämään median välittämiä merkityksiä. Kyseessä on aineistolähtöinen analyysi. Kerään aineistoksi suomalaisia mediatekstejä, joissa mainitaan serbit. Tarkasteluajankohta ajoittuu tammi kesäkuuhun 2018. Opinnäytetyön tutkimuskysymykset ovat: 1. Mitä diskursseja käyttäen serbeistä puhutaan? Mitä merkityksiä näihin diskursseihin liittyy? 1
2. Miten serbeistä voisi kirjoittaa vähemmän stereotyyppisesti ja siten tehdä parempaa journalismia? Käytännössä kohta 1 tarkoittaa, että tunnistan aineistosta diskursseja ja nimeän ne. Kohdassa 2 tarkoitukseni on löytää konkreettisia ongelmakohtia ja neuvoja niiden välttämiseksi. Nämä saattavat auttaa journalisteja kirjoittamaan serbeistä ja sitä kautta nykyisten ja menneiden konfliktien osapuolista. Opinnäytetyön lähtökohtana on olettamus, että tietyt uutisten tuotantomekanismit, kuten uutiskriteerit ja kiire, tuottavat stereotyyppistä uutisointia. Samaan aikaan uutismedioissa serbeistä puhutaan tiettyjen diskurssien kautta, sillä ne ovat osa yhteistä merkitysjärjestelmäämme. Keskityn tässä opinnäytetyössä serbeihin. Rajaan tarkasteluni Balkanilla asuviin serbeihin, enkä käsittele esimerkiksi diasporassa eläviä serbejä. Olen päätynyt tähän rajaukseen, koska haluan saada selville miten serbeistä kirjoitetaan. Haluan kuitenkin muistuttaa lukijaa, että Balkan on erittäin monikulttuurinen alue monine etnisine ryhmineen. Suomalaisessa mediassa esiintyy stereotypioita myös muista ryhmistä, joista jokainen ansaitsisi oman opinnäytetyönsä. Aihepiiri on laaja ja analysoitavaa riittää. Vaikka analyysini keskiössä on Balkanin sotien jälkeisen uutisointi, opinnäytetyö sivuaa konfliktin jälkeisen uutisoinnin ongelmaa yleisesti. Diskursseista voi löytää yhtymäkohtia niin Syyriaan, Ukrainaan, Kolumbiaan kuin Kataloniaan. 1.2 Tutkimuksen hyöty: välineitä parempaan journalismiin Tämä opinnäytetyö käsittelee vieraasta kulttuurista ja kaukaisesta konfliktista nykyisestä tai menneestä kertomisen ongelmia hektisessä uutistyössä, tilanteessa, jossa aikaa on käytettävissä rajallisesti ja jossa uutiskriteerit määrittelevät kertomisen tavat. Toivon tuottavani tämän opinnäytetyön myötä välineitä niin oman kuin muiden ulkomaanjournalismin kanssa työskentelevien työhön. Tutkimusasetelmaani sanelee käytäntö. Rajaan tutkimuksen serbeihin ammatillista kehitystäni silmällä pitäen. Serbitasavallan pääkaupunki, jossa voisin nähdä itseni tekemässä Balkan-journalismia, kytkee minut serbeihin. Olen matkustanut ristiin rastiin Länsi- Balkania, mutta palannut aina tälle alueelle, missä serbit ovat enemmistönä. Niinpä olen valinnut opiskelemakseni kieleksi standardiserbian kyrillisine aakkosineen ja ekaavimuotoineen. Koska opinnäytetyössä tulee tehdä rajausta, olen päättänyt perehtyä serbi- 2
identiteettiin. Sen tunnen itselle vieraiden identiteettien joukosta parhaiten, ja siitä haluan oppia lisää. Tämän opinnäytetyön tavoite on tutustua Balkan-journalismiin syvällisemmin, oppia tuntemaan erilaisia diskursseja ja uutisoinnin tapoja ja jonain päivänä ehkä kirjoittaa parempia Balkan-uutisia. Työ on mediakriittinen. Tavoitteena on löytää serbejä käsittelevistä diskurssien ongelmia, hegemonisia diskursseja, ja haastaa ne uusilla merkityssysteemeillä. Jokaisen toimittajan olisi hyvä aika ajoin pysähtyä tarkastelemaan työtään kriittisesti ja etsimään parannuskohteita. Diskurssit ovat jaettuja merkityssysteemejä, jotka eivät sinällään ole yksittäisten kielenkäyttäjien omaisuutta. Niinpä kritiikkini kohdistuu yhteiseen kielenkäyttöömme, ei yksittäisten toimittajien teksteihin. Toimittaja vain hyödyntää, uusintaa ja muokkaa olemassa olevaa tulkintarepertuaaria. Diskursseja ei voi paeta. Ne ovat viestintää, ja siten välttämätön osa päivittäistä kielenkäyttöämme. Kielienkäyttäjinä voimme kuitenkin tiedostaa kielellä antamiamme merkityksiä ja haastaa ne vastaamaan paremmin journalistisia arvoja. Tämä on katsaus Balkanin uutisiin serbien näkökulmasta. Valmistaudu yllättymään. 3
2 Balkanin serbit Tässä luvussa kerron serbeistä sekä identiteettiin ja stereotypioihin liittyvästä problematiikasta. Määrittelen serbejä koskevan diskurssianalyysin kannalta keskeisiä käsitteitä ja sivuan Balkanin historiaa. Tämän luvun tarkoitus on auttaa lukijaa ymmärtämään keitä serbit ovat ja saamaan olennaista taustatietoa diskurssianalyysia varten. Toimittajaopiskelijalle tämä kappale tarjoaa tietopaketin, joka soveltuu taustoiksi Balkanin serbejä käsitteleviin juttuihin. Diskursseissa käsitteet ovat tärkeitä, sillä ne välittävät merkityksiä. Käsittelen diskursseja lähemmin luvussa 3. Maailman tapahtumat ja toimijat luodaan niistä kertovassa kielessä. Toimittajat välittävät näitä kertojista irrallisia diskursseja median välityksellä. He nimeävät ja merkityksellistävät asioita ja järjestävät maailmaa käsitteiden avulla. 2.1 Serbit keitä he ovat? Käsitteiden serbi ja serbialainen merkityksessä on eroa. Riikka Kuusisto (1998) kertoo Bosnian sotaa käsittelevässä tutkimuksessaan, että 1990-luvulla läntisten suurvaltajohtajien puheissa ja lausunnoissa vallitsi epävarmuus serbien tarkasta määrittelystä ja rajaamisesta. Varsinkin sodan alussa serbeillä saatettiin viitata joko Serbian serbeihin tai kaikkiin serbeihin. Esimerkiksi Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton käytti sodan aikana usein synonyymisesti termejä serbit ja serbialaiset. (Kuusisto 1998, 79.) Myös suomalaisissa mediateksteissä käsitteitä serbi ja serbialainen käytetään rinnan. Esimerkiksi analysoimassani aiheistossa Vojislav Šešeljiä luonnehditaan niin serbipoliitikoksi (IS) kuin serbialaiseksi poliitikoksi (Yle). Kolmas tapa luonnehtia Šešeljiä oli ilman kumpaakaan määritelmää, poliitikko (Yle). Tällöin uutisessa mainittu Serbia välittää lukijoille tiedon siitä, että kyseessä on paikallinen poliitikko. Kielitoimiston sanakirjan (2018) mukaan serbit ovat Serbiassa ja lähialueilla asuva eteläslaavilainen kansa, serbialaiset puolestaan Serbian asukkaita. Serbi siis viittaa etniseen identiteettiin, kun taas serbialainen viittaa Serbian kansalaiseen. Määritelmä johtaa heti ongelmiin, sillä kaikki Serbiassa ja lähialueilla asuvat eteläslaavilaiset kansat eivät ole serbejä, eikä Serbian ja lähialueen määritelmäkään ole yksiselitteinen. --- jotkut uskovat, että Serbian asukkaita, olivatpa he etnisesti serbejä tai eivät, pitäisi kutsua serbialaisiksi. En usko, että tämä lisää selkeyttä, koska olisi selkeästi absurdia kutsua Kosovon albaania serbialaiseksi. (Judah 2009, xvi.) 4
Määritelmän maantieteellinen alue on monella tapaa epämääräinen. Ensinnäkin, nykyinen Serbia on kansan historiaan verrattuna varsin viimeaikainen tuotos. Serbian tasavalta seurasi vuonna 1992 syntynyttä Serbiaa ja Montenegroa, joka vielä vuoteen 2003 asti tunnettiin nimellä Jugoslavian liittotasavalta tai Tynkä-Jugoslavia. Samasta Jugoslavian liittovaltiosta eriytyivät myös Kroatia, Slovenia, Makedonia, Bosnia ja Hertsegovina. Toisekseen, kansainvälinen yhteisö ei ole päässyt yhteisymmärrykseen Serbian maantieteellisistä rajoista. Kosovo julistautui itsenäiseksi Serbiasta vuonna 2008. Kosovon on tunnustanut 110 Yhdistyneiden kansakuntien jäsenmaata (International recognition of Kosovo, Wikipedia; luku vaihtelee lähteestä riippuen). Loput 82 maata, mukaan lukien useat EU-maat, eivät ole hyväksyneet Kosovon itsenäisyysjulistusta. (United Nations, Wikipedia.) Serbia katsoo Kosovon olevan Serbian autonominen maakunta. Kosovo on serbeille niin kulttuurisesti, historiallisesti, uskonnollisesti kuin poliittisesti merkittävä. Serbien historia Kosovossa ulottuu kauas. Ensimmäinen serbien valtio muodostettiin 900-luvulla. 1200- ja 1300-luvulla Kosovosta oli tullut valtakunnan poliittinen, kulttuurinen ja uskonnollinen keskus. Vuosina 1331 1355 kuningas Stefan Dušan laajensi serbien valtakunnan ulottumaan Tonavalta Kreikkaan. Vuonna 1389 serbit kärsivät tappion Kosovo Poljen taistelussa ja menettivät Kosovon osmaneille. Serbia oli Osmanien valtakunnan alaisuudessa 300 vuotta, minkä jälkeen serbit vapautuivat turkkilaisten vallasta vuonna 1699 Habsburgien avulla. (Serbia, Wikipedia; Kosovo, Wikipedia). Kosovoon liittyy myös myyttejä, jotka kertovat serbien historiasta ja alkuperästä. Yksi niistä on traumaattinen uuden vuoden päivä vuonna 1690, joka on kuvattu Serbian Ortodoksikirkon patriarkaatissa Belgradissa sijaitsevaan maalaukseen. Tuona päivänä turkkilaiset hallitsivat edelleen serbejä, ja itävaltalaiset ja serbit olivat häviämässä taistelun turkkilaisia vastaan. Patriarkka Arsenije Čarnojević johdatti kymmeniä tuhansia serbejä maanpakoon esivanhempiensa kodeista Kosovosta, vanhan Serbian sydämestä. Tapaus on myöhemmin rinnastettu esimerkiksi vuoden 1995 tapahtumiin, jolloin serbit pakenivat kodeistaan Kroatian operaatio myrskyn aikana. (Judah 2009, 1) Yli 300 vuotta sitten tapahtunut maanpako kuvaa Kosovon tärkeyttä serbeille. Vanhan Serbian sydämessä on edelleen keskiaikaisia luostareita, joihin toisinaan viitataan esimerkiksi Serbian ja Kosovon rajakiistauutisoinnissa. Balkanin valtioiden rajat ovat varsin keinotekoinen luomus, ja useimmat niistä ovat saaneet muotonsa 1990-luvun sotien seurauksena. Serbien asuinalueiden määrittelyn vaikeutta kuvastaa se historiallinen tosiasia, että serbit ovat aina olleet liikkeessä (ks. Judah 2009, 5). Balkanilla on tapahtunut useita muuttoliikkeitä, joiden aikana serbit ovat asettu- 5
neet uusille alueille. Varsinkin Osmanien valtakuntaan ja Itävalta-Unkariin kuuluminen ovat mahdollistaneet muuttoliikkeet laajoilla alueilla. Toisinaan nämä ovat olleet valinnan, toisinaan pakon, seurausta. Serbejä on historiallisesti asunut ja edelleen asuu ympäri Balkania; Serbiassa, Bosniassa ja Hertsegovinassa, Kosovossa, Kroatiassa, Montenegrossa, Sloveniassa, Makedoniassa ja Romaniassa. Lisäksi serbejä asuu huomattava määrä Balkanin alueen ulkopuolella. (Ks. Brown & Alt 2004, 7.) 2.2 Etninen identiteetti: kieli ja uskonto Serbit ovat yksi Balkanin niemimaan monista etnisistä ryhmistä. Etnisen ryhmän keskeinen ominaisuus on historiallinen ja kulttuurinen jatkuvuus, mikä ilmenee jaettuina perinteinä ja historiana. Ryhmä kokee keskenään eriasteista yhteenkuuluvuutta ja me-tunnetta. Useimmiten etniset ryhmät järjestyvät myös poliittisiksi ryhmittymiksi. Etninen identiteetti mielletään suhteellisen pysyväksi, mutta todellisuudessa se voi olla myös tilannesidonnaista tai jopa valinnaista. (Eriksen 2001, 267.) Yksi serbejä etnisenä ryhmänä määrittävä tekijä on kieli. Serbit puhuvat eteläslaavilaisiin kieliin kuuluvaa serbian kieltä. Serbian, kroatian, bosnian ja montenegron kielet ovat saman lingvistisen materiaalin eri muotoja. Serbiaa puhutaan Serbiassa ja Montenegrossa, mutta myös Bosniassa ja Kroatiassa asuu serbejä, jotka identifioivat kielensä serbiaksi. (ks. Brown & Alt 2004, 7.). Serbian, bosnian ja kroatian kielet jakaantuvat ekaavin, jekaavin ja ikaavin äänneryhmiin. Brown ja Alt (2004, 9) huomauttavat, että jako ekaaviin, jekaaviin ja ikaaviin ei vastaa mitään uskonnollisia, kulttuurisia tai poliittisia rajoja. Niinpä serbit eri alueilla puhuvat eri murteita. Esimerkiksi standardiserbia Serbiassa perustuu ekaaviin, kun taas esimerkiksi Bosnian Serbitasavallassa serbit puhuvat jekaavia. Nykyserbiaa kirjoitetaan perinteisesti kyrillisin aakkosin, vaikka käytössä on myös latinalaiset aakkoset. Kirkkoslaavi perustuu vanhoihin kyrillisiin aakkosiin, jotka ovat nykyortodokseille vaikealukuisia. Modernin serbian kirjakielen isänä pidetään Vuk Karadžićia, joka uudisti kyrilliset aakkoset. (Ks. Brown & Alt 2004, 7.) Hänen ajatuksensa on nykyserbian perusta: Kirjoita kuten puhut, puhu kuten on kirjoitettu. Tämä tarkoittaa, että yksi aakkonen vastaa yhtä äännettä. Serbiaa latinalaisilla aakkosilla kirjoitettaessa tämä ei toteudu. Useat serbian puhujat kuitenkin hallitsevat sekä kyrilliset että latinalaiset aakkoset, sillä Jugoslavian virallinen kieli oli serbo-kroatia, jolloin kouluissa opiskeltiin sekä latinalaisia että kyrillisiä aakkosia. 6
Balkanilla etninen identiteetti rakentuu pitkälti uskonnon varaan. Serbit ovat pääasiassa ortodokseja. Historiallisten muuttoliikkeiden seurauksena Adrianmeren läheisyyteen asettuneet eteläslaavit omaksuivat roomalaiskatolisen uskon, kun taas bysanttilaisen kulttuurin vaikutuspiirissä eläneet serbit omaksuivat ortodoksisen uskonnon. Tämän eron roomalaiskatolilaisiin ja ortodokseihin voi ajoittaa vuoteen 1054, jolloin idän ja lännen kirkko erosivat toisistaan. (Ks. Brown & Alt 2004, 8.) Islamin usko tuli Balkanille osmanien mukana, huomattavasti kristinuskoa myöhemmin. Jako uskonnon perusteella ei kuitenkaan ole niin yksiselitteistä kuin voisi kuvitella. Ennen 1990-luvun sotia etnisten ryhmien väliset avioliitot Balkanilla olivat suhteellisen yleisiä (Ks. Crosby 2017; Botev & Wagner 1993). Tilastoissa on havaittavissa eroja avioliittojen yleisyydessä paikasta ja tarkasteluajankohdasta riippuen. Kansainvälisessä mediassa on kirjoitettu paljon etnisten ryhmien välisistä avioliitoista Bosniassa (ks. esim. Leslie 2016, Eckardt & Banic 2017), missä serbit solmivat avioliittoja esimerkiksi kroaattien ja muslimien (Jugoslavian aikainen jako) kanssa enemmän ennen 1990-luvun sotia kuin sotien jälkeen. Tätä on pidetty osoituksena ryhmien välisestä läheisyydestä. Romanien tai albaanien kanssa serbit avioituivat harvemmin (Ks. Maljkovic 2017; Smits 2010). Kuka on siis serbi ja kuka ei? Identiteetin rakentuminen on monimutkainen prosessi. Lapset, joiden vanhemmat edustavat eri etnisiä ryhmiä, valikoivat etnisen identiteettinsä monien tekijöiden, kuten uskonnon, kielen tai asuinpaikan mukaan. Seka-avioliitoista syntyneille lapsille identiteetin rakentumien on monimutkaisempi prosessi ja moni heistä pohtii identiteettiään vielä aikuisena. Tibor Ladancsik (2016) kuvaa tätä identiteetin määrittelemisen vaikeutta tutkimuksessaan serbien ja unkarilaisten lapsista. Hän kertoo naisesta, joka pohtii identiteettiään Vojvodinassa, Serbian maakunnassa, missä asuu huomattava unkarilaisvähemmistö. Naisen isä on Bosnian serbi, äiti venäläis ruteeni nykyisen Ukrainan alueelta. Nainen kuvailee identiteettiään serbialaiseksi, vaikka puhuu täydellisesti unkaria, elää unkarilaisten ystävien ja aviomiehen kanssa, ja luonnehtii lastaan unkarilaiseksi. Ladancsikin esimerkkihenkilö kuvastaa todellisuutta Balkanilla. Eri kansat ovat vuosisatojen ajan eläneet rinnakkain, eivätkä uskonnolliset, kielelliset, kulttuuriset ja kansalliset identiteetit vieläkään noudata nykyisten valtioiden rajoja. Alueen etniset identiteetit ovat kaikki jatkuvan sosiaalisen rakennustyön ja rajanvedon tulosta. Tässä prosessissa medialla on oma roolinsa. 7
2.3 Naapureita ja stereotypioita Edellä mainitut serbien identiteettiä määrittävät tekijät kieli ja uskonto nostetaan usein esiin myös journalistisissa teksteissä. Helposti tunnistettavien piirteiden avulla media luo kuvaa serbeistä. Vaikka identiteettien rikkaus ja kulttuurinen moninaisuus ovat tyypillisiä useille Balkanin maille, tarve erottautua muuten niin läheisistä naapuriryhmistä lisää erojen korostamista. Frederik Barthin (1969) mukaan identiteetti on jotain, mikä rakennetaan eroavaisuuksien kautta suhteessa muihin ryhmiin. Niinpä identiteetti sekä osoittaa ryhmien välisen eron, mutta myös tuottaa ja ylläpitää sitä. Tällä tavoin tuotetut erot eivät välttämättä ole lopullisia, sillä niitä haastetaan ja niistä neuvotellaan jatkuvasti diskurssien kautta. Puhe meistä ja muista tuottaa tätä rajanvetoa ryhmien välillä. Stereotypiat liittyvät identiteettiin ja erojen rakentamiseen ryhmien välillä. Stereotypiat ovat yleisesti uskottuja kuvauksia toisen kulttuurin piirteistä. Ne ovat yksinkertaistettuja, liioiteltuja tai ideologisesti latautuneita kuvauksia sosiaalisista faktoista, joita on lähes mahdoton todistaa vääräksi. Vääräksi todistamisen vaikeutta lisää se, että stereotypioista tulee helposti itseään toteuttavia ennusteita, jolloin ryhmän jäsenet alkavat käyttäytyä kuten heidän odotetaan käyttäytyvän. Aivan kuten identiteettien, stereotypioiden avulla ylläpidetään ryhmien välisiä rajoja ja korostetaan oman ryhmän yhtenäisyyttä. Niiden avulla myös oikeutetaan etnisten ryhmien rajojen olemassaolo ja niihin liittyvä politiikka. (Eriksen 2001, 264 265.) Balkanilla etniset ryhmät on keskeinen politiikkaa jäsentävä tekijä. Etnisyyttä on käytetty myös politiikan välineenä. Ryhmään kuulumisen tarve on kuitenkin osa ihmisyyttä. Identiteettiin viittaavat elementit ovat osa identiteettipolitiikkaa, ja kamppailu identiteetistä on jatkuvaa. Balkania käsittelevän journalistin onkin tärkeää ymmärtää, että journalistin tehtävä ei ole asettaa identiteettejä paremmuusjärjestykseen, saati sitten osallistua jonkin ryhmän valtapyrkimyksiin uusintamalla toiseen ryhmään liittyviä negatiivisia stereotypioita. Sen sijaan journalisti voi auttaa yleisöään ymmärtämään miksi joku ryhmä ajattelee, kuten ajattelee. 2.4 Serbit mediatutkimuksessa Konfliktiuutiset ovat ulkomaanuutisten alakategoria. Viittaan tässä luvussa 1990-luvun Balkanin sodan konfliktiuutisiin ja niihin liittyvään tutkimukseen kahdesta syystä: serbeistä on kirjoitettu paljon konfliktiuutisia ja nämä uutiset heijastuvat edelleen konfliktin jälkeiseen 8
uutisointiin. Mediatutkimuksessa on tutkittu sekä tapaa, millä serbeistä on uutisoitu, että median roolia väkivaltaisessa konfliktissa. Median roolia konfliktissa tutkittaessa huomion kohteena ovat olleet muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta natiivitekstit, ei suomalaiset mediatekstit. Tarik Jusićin mukaan Jugoslavian hajoamissodissa mediadiskurssi sekä ilmensi kriisiä että myötävaikutti siihen. Media korosti kansan jakautumista, määritteli uudelleen etnisten ryhmien välisiä eroja ja rakensi oikeutusta poliittisen johdon toimille. (Jusić 2009, 21.) Tästä syystä on tärkeää ymmärtää miten media esitti ja edelleen esittää etniset ryhmät entisen Jugoslavian hajoamisen aikana ja sen jälkeen. Ari Saarelainen (2016) on tutkinut pro gradu -työssään suomalaisia uutisia Bosnian sodasta kahden viikon aikana syyskuussa 1995. Aktanttianalyysin tuloksena Saarelainen toteaa, että suomalaiset uutiset rakensivat kuvaa Bosnian serbeistä läntisen kosmologian kannalta kiusallisena vihollisena. Uutisointi Bosnian sodasta tuki lännen linjaa ja vahvisti läntistä kosmologiaa. Kolmen sanomalehden ja kahden tv-kanavan uutisissa luotiin kuva kamppailusta, jossa näennäisesti keskeistä oli purkaa serbien piiritys Sarajevon ympärillä. Uutisten kätkettynä motiivina oli kuitenkin lännen pyrkimys lopettaa sen kannalta nöyryyttävä tilanne. Saarelainen (2016, 25) viittaa Martin Belliin, jonka mukaan Bosnian sodan uutisointi 1990- luvulla edusti sitoutuvaa journalismia (journalism of attachment). Tämän journalismin muodon taustalla on ajatus, että journalismi ei ole mekaanista ja neutraalia, vaan moraalista toimintaa. Sitoutuvassa journalismissa toimittaja nähdään raportoinnin kohteena olevan konfliktin osapuolena ja edellytetään, että journalisti osallistuu konfliktista käytävään julkiseen keskusteluun. Näin journalisti asettuu konfliktissa uhriksi kokemansa puolelle. Bosnian sodassa länsimaat asettuivat serbejä vastaan. Ari Saarelaisen (2016, 2) mukaan Bosnian sodan alusta asti serbit leimautuivat syyllisiksi, hyökkääjiksi ja karkeiden julmuuksien tekijäksi. Samantyyppisiä tuloksia on nähtävissä kansainvälisessä Bosnian sodan uutisointia käsittelevässä kirjallisuudessa. Riikka Kuusisto (1998) käsittelee tutkimuksessaan läntisten suurvaltajohtajien retoriikkaa Bosnian sodan aikana. Hänen mukaansa virallinen Bosnian sodan retoriikka suosi irrationaalisuuden, sekavuuden ja murhenäytelmän metaforia, vertasi Bosniaa luonnonkatastrofiin ja korosti Bosniaa ikivanhana inhimillisen tragedian ja etnisen julmuuden hornankattilana. Yhdysvaltain, Ison-Britannian ja Ranskan johtajat kutsuivat sotaa esimerkiksi järjet- 9
tömäksi etniseksi teurastukseksi. Näitä väitteitä käytettiin oikeutuksena länsimaiden sotaan puuttumattomuudelle ja sodan loppuvaiheen pommituksille Bosniassa. Etnisten ryhmien demonisointi ja kamalan menneisyyden päivittely saattoivat olla Lännen tekosyitä laistaa todellisten virheiden ja rikosten selvittämisestä ja niistä vastuun ottamisesta. Mystisten soturiperinteiden ja poikkeuksellisen kansanluonteen nostaminen 1990- luvun katastrofin syiksi puolestaan johtaa harhaan, sillä monella suurvallalla, mukaan lukien Ranska ja Iso-Britannia, on yhtä verinen historia kuin Bosnialla. (Kuusisto 1998, 66 67.) Huomattavaa on se, miten kansainväliset toimijat, kuten Yhdysvallat, EU ja YK, epäonnistuivat kriisiin puuttumisessa. Euroopan Unioni jakautui sisäisesti ja osoittautui kyvyttömäksi toimeenpanemaan päätöksiä puolustusjärjestelmän kehittymättömyyden vuoksi. Länsi kuitenkin onnistui määrittelemään sodan poikkeuksellisen julmaksi, järjettömäksi, historian riivaamaksi etniseksi sodaksi. Silloinkin, kun yksittäiset rikokset ja rikolliset pystyttiin selvästi erottamaan, muistettiin samalla heidän asemansa suuremmassa kontekstissa, ikuisen oravanpyörän kierteessä. (Kuusisto 1998, 70 71.) Ari Saarelaisen ja Riikka Kuusiston tutkimukset ajoittuvat Bosnian sotaan 1995, mutta tavata esittää serbit mediassa kuulostavat edelleen tutuille. Median perinteinen tapa lähestyä serbejä on ollut nimenomaan konfliktinäkökulma, jossa uusinnetaan tiettyä etnistä ryhmää koskevia stereotypioita. Balkanin sotien jälkeistä aikaa suomalaisessa mediassa on kuitenkin tutkittu Suomessa vähän. 2.5 Balkan kriisissä ja sen jälkeen Länsimaisen uutisjournalismin tuotteet ovat kulttuurimme tuotteita ja siten kiinteä osa kulttuuriamme. Uutistoimittajat työskentelevät yhteiskuntajärjestelmämme ja journalistisen kulttuurin reunaehtojen varassa. Niinpä uutisissa korostuvat länsimaisessa kulttuurissamme arvostetut lähteet ja näkökulmat. (Saarelainen 1998, 161.) Jusić (2009, 24 30) nimeää muuttujia, jotka muokkaavat mediadiskurssia konfliktissa. Näitä ovat esimerkiksi eliitin konsensus, kriisin monimutkaisuus, median poliittinen kontrolli ja sensaatiohakuisuus. Oman havaintoni mukaan nämä samat muuttujat eivät juuri eroa mediadiskurssia muokkaavista muuttujista konfliktin jälkeen. Ensinnäkin media käyttää usein tiedonlähteenä ja tapahtumien tulkitsijana eliittiä, mikä useimmiten tarkoittaa johtavia poliittisia toimijoita. Tästä seuraa, että olipa kyseessä sota 10
tai rauha, eliitin näkökulmat vaikuttavat median tulkintoihin. Vaikutus riippuu eliitin yksimielisyydestä tai erimielisyydestä. Jos eliitti on yksimielinen, se johtaa suppeaan kehysvalikoimaan mediassa. Jos taas eliitti on erimielinen, erilaisia tulkintakehyksiä on paljon tarjolla, ja nämä saattavat olla keskenään ristiriitaisia. (Jusić 2009, 24.) Mitä monimutkaisempi konflikti, sitä todennäköisemmin media polarisoi julkisen keskustelun. Esimerkiksi Jugoslavian hajoaminen tapahtui osittain väkivaltaisesti (esim. Bosnia ja Hertsegovina), osittain rauhanomaisesti (esim. Montenegro). Näiden vaihtoehtojen välille mahtui niin laajaa kuin rajoitettua väkivaltaa. Kriisin äärimmäistä monimutkaisuutta luonnehtivat taloudellinen kriisi, pula tuotteista, työttömyys, siirtymä keskusjohtoisesta suunnitelmataloudesta vapaisiin markkinoihin. Sisäiset ristiriidat ja poliittinen tyytymättömyys johtivat itsenäistymispyrkimyksiin. (Jusić 2009, 25.) Tällaisessa tilanteessa yksinkertaiset viestit läpäisivät median helpommin kuin monimutkaiset. Toisaalta medialla on kaikkina aikoina taipumus yksinkertaistaa yhteiskunnallisia ilmiöitä. Konfliktin monimutkaisuuden lisäksi poliittinen ohjailu ja median sensaatiohakuisuus vaikuttavat keskustelun polarisoitumiseen. Sensaatiohakuisessa mediassa uutisiin todennäköisemmin päätyy draamaa, yksinkertaistuksia ja etnosentrismiä. Jako meihin ja muihin tehdään vaivattomammin silloin, kun tarkoitus on viihdyttää ja herättää tunteita. Tämä saattaa vaikuttaa myös viittauskäytäntöön, jolloin mielipiteet sekoittuvat faktoihin, on vaikea erottaa mikä on toimittajan mielipidettä, mikä lähteiden esittämiä näkemyksiä. (Jusić 2009, 26 28.) Pål Kolstøn (2009, 2) mukaan Jugoslavian sisällissotien mediateksteissä korostuu me muut-jako. Tämä rajanveto meidän ja muiden välillä auttaa rakentamaan itseymmärrystä ja identiteettiä, sillä tarinat toisesta ovat samaan aikaan tarinoita itsestä. Usein konflikteissa käytetään defensiivistä retoriikkaa, jossa me edustaa syyttömyyttä ja hyvyyttä, kun taas he tai toiset ovat pahoja (Kolstø 2009, 9). Kuusiston mukaan suurvaltajohtajat Bosnian sodan aikaan puhuivat bosnialaisista (mukaan lukien serbit) epäilevästi ja negatiiviseen sävyyn. Bosnialaisten nähtiin tekevän yhtä, sanovan toista, lupaavan noudattaa sopimuksia ja rikkovan niitä saman tien, vannovan rauhantahtoisuutta ja keräävän samaan aikaan lisävoimia taisteluun. Serbit kuvattiin vihollisena, mutta länsijohtajat myönsivät myös kroaattien ja muslimien toimeenpanneen kauheita operaatioita ja osoittaneen julmuutensa vastustajiaan kohtaan. (Kuusisto 1998, 76 77) 11
Sekä konfliktia että konfliktin jälkeistä aikaa kuvataan usein rakenteiden kautta ja unohdetaan ihmistoimijuus. Tällöin diskursseissa pätee geneerisen attribuution logiikka, jossa yksilö pelkistetään ryhmänsä jäseneksi. Samaan tapaan jokainen ryhmän jäsen nähdään syyllisenä kenen tahansa ryhmän jäsenen oletettuun tekoon ei pelkästään nykyisyydessä, vaan myös menneisyydessä. (Kolstø 2009, 9.) Geneeriseen attribuutioon perustuva syyllisyys saattaa ulottua esimerkiksi aikaan, jolloin henkilö ei ole vielä edes syntynyt. Lähes neljännesvuosisadan takaisia Bosnian sodan diskursseja tarkastellessa on hämmentävää huomata yhtäläisyyksiä nykyisiin median diskursseihin. Alustava tarkastelu osoittaa, että diskursseilla on olemassa sukupolvet ylittävä ajallinen jatkuvuus, joka näkyy sekä tavoissa nimetä että kertoa tapahtumista ja toimijoista. Toimittajat, joilla on pääsy julkiseen keskusteluun, hallitsevat meidän ja muiden kategorioiden esitystapoja. Niinpä seuraavaksi suuntaan huomion mediatekstien, kuten uutisten, tuotantotapoihin. 12
3 Ulkomaanuutiset Tässä luvussa käsittelen uutisia: millaisia ne ovat ja miten niitä tehdään Olen kerännyt analyysia varten aineiston, joka kuuluu pääosin uutisgenreen. Lisäksi aineistossa on muutama kolumniksi, pääkirjoitukseksi ja reportaasiksi luokiteltava teksti. Koska kaikki analysoimani jutut ovat uutisellisia tekstejä, kerron seuraavassa uutisten tekoprosesseista ja uutisgenrelle ominaisista piirteistä. Näkemykseni uutisista perustuu pääosin Maarit Jaakkolan (2013) Hyvä journalismi -kirjaan, jota monet journalistiopiskelijat opintojensa aikana lukevat. Perinteisesti ajatellaan, että toimittajat kirjoittavat uutiset. Haastan tämän näkemyksen väittämällä, että todellisuudessa uutiset ovat pitkälti valmiiksi kirjoitettuja. Sen takaavat toimittajista riippumattomat uutisprosessit ja diskurssit. 3.1 Uutiset välittävät tietoa Uutinen on faktapohjainen teksti, joka pyrkii tiedonvälitykseen. Uutisessa kiteytyvät koko journalismia ohjaavat arvot: ajantasaisuus, todenmukaisuus, puolueettomuus, itsenäisyys, edustavuus ja vastuullisuus. Journalismissa pyritään kertomaan ajankohtaisesti mitä tapahtuu nyt ja tulevaisuudessa, niin että tieto on oletetusti totta. Journalismin ihanteisiin kuuluu neutraali ja tasapuolinen toiminta, ilman valtiovallan puuttumista. Journalismissa pyritään huomioimaan koko yhteiskunta ja raportoimaan kaikista kansanosista. Journalistiset julkaisut ovat ennen kaikkea yleisölleen vastuussa journalististen arvojen toteutumisesta, ja koko journalistinen toiminta perustuu luottamukseen journalististen arvojen noudattamisesta. (Jaakkola 2013, 18 19.) Uutisen tehtävä on välittää tietoa vastaanottajalle mahdollisimman lyhyesti, nopeasti ja yksiselitteisesti. Uutinen rakentuu genrelle tyypillisellä tavalla siten, että uusin ja tärkein asia kerrotaan kärjessä ja seuraavissa kappaleissa taustoitetaan. Uutinen tulee tarjota vastauksia kysymyksiin mitä, missä, milloin, miksi, miten, kuka. (Jaakkola 2013, 197.) Joskus uutiset jaetaan alakategorioihin pehmeät ja kovat uutiset. Norman Fairclough, yksi kriittisen diskurssianalyysin kehittäjistä, analysoi Britanniassa julkaistuja uutisia, joita hän kutsuu koviksi uutisiksi. Fairclough kuvailee kovan uutisen rakennetta: ensin tulevat otsikko ja ingressi, joista löytyy jutun kärki, sitten tulevat satelliittikappaleet ja yhteenveto (Fairclough 1997, 97). 13
Myös suomalaiset uutiset voidaan jakaa koviin ja pehmeisiin uutisiin. Tyypillisesti kovia uutisia ovat tapahtumat, joista kansalaisten on syytä tietää. Jaakkolan mukaan tällaisia ovat esimerkiksi kansainväliset ja sisäpoliittiset ratkaisut, valtiohallinnon tapahtumat, työmarkkinasopimukset ja -konfliktit sekä sosiaaliset asiat ja ympäristökysymykset. Pehmeitä uutisia ovat vähemmän ajankohtaiset asiat, jotka sisältävät inhimillisiä ulottuvuuksia ja joihin ei sisälly pakottavaa välitöntä julkaisutarvetta. (Jaakkola 2013, 183.) Uutismedioissa kovat uutiset ajavat pehmeiden uutisten ohitse. Pehmeitä uutisia julkaistaan, kun kovilta uutisilta jää tilaa. Olipa kyseessä kova tai pehmeä uutinen, uutinen pyrkii objektiivisuuteen, mikä ilmenee toteavassa kielessä ja nopeaa tiedonvälitystä tavoittelevassa rakenteessa. Yleisesti ollaan sitä mieltä, että uutisen ei tulisi sisältää kirjoittajan mielipiteitä, arvottavia lauseita tai piilokannanottoja. (Jaakkola 2013, 179.) Journalismin pelisäännöt antavat toimittajille laajat toimintavalmiudet määrittää mistä ja miten uutisoidaan ja mistä ei. 3.2 Uutiskriteerit tekevät uutisen Toimittaja määrittää uutisen uutiskriteerien perusteella. Uutiskriteerit voidaan jakaa ulkoisiin ja sisäisiin uutiskriteereihin. Näiden lisäksi toimittajat käyttävät ylimääräisiä uutiskriteerejä. Ulkoiset uutiskriteerit perustuvat vastaanottajan ulkopuolisiin tekijöihin, kun taas sisäiset uutiskriteerit viittaavat sanoman vastaanottajan sisäisiin arvostuksiin. Ulkoisia uutiskriteerejä ovat ajallisuus, maantieteellinen läheisyys, kulttuurinen merkittävyys, voimakkuus, toistuvuus ja eliittikohde (Jaakkola 2013, 181). Toimittajat antavat uutisissa enemmän arvoa ajallisesti läheisille kuin kaukaisille tapahtumille. Uutisen yksi tärkeimmistä ominaisuuksista onkin sen uutuusarvo. Uutisissa korostetaan myös maantieteellisesti tai fyysisesti läheisiä tapahtumia. Näiden lisäksi uutisissa suositaan kulttuurista läheisyyttä. Tapahtuman tai aiheen voimakkuus viittaa isojen asioiden tärkeyteen. Esimerkiksi laajaalainen tulva tulee todennäköisemmin uutisoiduksi kuin paikallinen tulva. Toistuva asiasta uutisoidaan todennäköisemmin kuin yksittäisestä tapauksesta. Yleisö pääsee lukemaan todennäköisemmin eliittikohteista kuin tuntemattomista kohteista. (Jaakkola 2013, 181 182.) Tästä syystä uutisissa esiintyvät useammin presidentit, elokuvaohjaajat ja muut tunnetut henkilöt kuin yleisölle ennestään tuntemattomat henkilöt. 14
Sisäisiä uutiskriteerejä ovat yksiselitteisyys, henkilöitävyys, odotettavuus, yllätyksellisyys ja negatiivisuus. Yksiselitteisyys tarkoittaa, että uutisen aiheen tulisi olla monimutkaisen sijaan selkeästi rajattava. Uutinen tarvitsee kasvot. Uutinen, joka on henkilöitävissä, on kiinnostava. Epätavalliset, harvinaiset tai odotusten vastaiset aiheet uutisoidaan todennäköisemmin kuin ennakoitavat. (Jaakkola 2013, 181 182.) Ylimääräiset uutiskriteerit viittaavat median sisäisiin tekijöihin, jotka muodostavat toimitukselliselle työlle reunaehdot. Nämä ovat ulkoisia ja sisäisiä uutiskriteerejä enemmän mediakohtaisia ja aika- ja paikkasidonnaisia. Aiheen uutisointiin tietyssä mediassa vaikuttavat päivän valikoima aiheista, lehden konsepti, median eli julkaisuympäristön vaatimukset, sen kohdeyleisö, lukijan saama hyöty uutisesta, mediakilpailu, toimittajan tausta ja kiinnostukset aihetta kohtaan sekä lehden talous ja käytettävät resurssit (Jaakkola 2013, 181 182). Toimittajat käyttävät uutiskriteereitä arvioidakseen aiheiden uutisarvoa. Tämä kuitenkin jättää lähes loputtoman määrän kysymyksiä uutisten aiheiksi. Niinpä toimittajat rajaavat kysymykset sellaisiksi, että niitä voidaan käsitellä yhdessä lehtijutussa (rajaus). He kohdistavat kysymykset johonkin tiettyyn ihmisryhmään, ympäristöön, tapahtumaan tai ympäristöön (kohdennus). Myös käsiteltävä aikaväli mitoitetaan lehtijuttuun sopivaksi. Lopulta lähteet valitaan niin, että kysymykset ja lähteet kohtaavat (lähteiden relevanssi). (Jaakkola 2013, 184.) Uutisarvoiset aiheet sijoittuvat lukijan lähelle ajallisesti, fyysisesti tai kulttuurisesti. Samaan aikaan toimittajalle jää reilusti valinnanvapautta. Toimittajat rajaavat, kohdentavat ja etsivät relevantteja lähteitä päivittäin. Se, mitä idealistisesti kutsutaan todellisuuden kuvaamiseksi, on loppujen lopuksi toimittajien valinnan tulosta. 3.3 Kirjeenvaihtajat ja uutistoimistot tekevät uutisen Ulkomaanuutisten uutisarvo punnitaan uutiskriteerien avulla, mutta niihin vaikuttaa myös länsimainen näkökulmamme, se, mitä näemme ja miten haluamme maailman nähdä. Turo Uskalin mukaan ulkomaanuutisointi oli vuosina 1961, 1974, 1995 valtaosin eurooppalaisten tai pohjoisamerikkalaisten uutisorganisaatioiden tekemää ja välittämää. Länsi- Eurooppa oli uutisoiduin kohde, Itä-Eurooppa seuraavaksi uutisoiduin. (Uskali 2007, 18 19.) Vaikka tutkimus on lähes neljännesvuosisadan takainen, eurooppalaisten mielenkiinnon kohteet tuskin ovat muuttuneet olennaisesti. 15
Ulkomaantoimitukset lähettävät kirjeenvaihtajia asemapaikkoihin ympäri maailmaa. Kirjeenvaihtaja tietyssä paikassa lisää kyseistä paikkaa koskevien uutisten määrää. Suurin osa ulkomaanuutisista kuitenkin kirjoitetaan kotimaassa toimituksen ulkomaandeskissä. Nämä ulkomaantoimittajat kotimaassa kirjoittavat niin omia juttuja kuin uutisia täydentäviä taustajuttuja sekä kääntävät uutisia uutistoimistoilta. (Ks. Uskali 2007.) Tällöin uutisen kertoma todellisuus on toimittajasta kaukana. Toimittajat ulkomaandeskissä pääsevät käsiksi maailman tapahtumiin uutistoimistojen kautta. Turo Uskalin (2007, 88) mukaan kansainväliset uutistoimistot ovatkin ulkomaanuutisten tärkein lähde. Ulkomaantoimitukset ympäri maailmaa seuraavat kansainvälisten uutistoimistojen aihelistoja ja tekevät suuren osan omista aihevalinnoistaan niiden perusteella. Silmäys ulkomaanuutisiin osoittaa, että Reuters, Bloomberg, Associated Press (AP) ja Agence France-Presse (AFP) ovat monen suomalaisen uutismedian ulkomaanuutisen takana, varsinkin jos medialla ei ole omia ulkomaan kirjeenvaihtajia. Ulkomaisten uutistoimistojen lisäksi toimitukset hankkivat ulkomaanuutisia Suomen Tietotoimistolta (STT), joka puolestaan kääntää ulkomaalaisten uutistoimistojen uutisia. Suomalaisten ulkomaantoimitukset päivä- ja viikkoagendat luodaan uutistoimistojen aihelistojen avulla. Toimittajat käyttävät uutistoimistoja ideoinnin apuna. Kotimaiset toimitukset saavat uutistoimistoilta uutisaiheita, mutta myös valmiita uutisjuttuja. Toimittajat hakevat uutisarkistoista perusfaktaa taustajuttujen kirjoittamiseen sekä käyttävät uutistoimistoja omiin juttuihinsa vertailukohtana ja faktantarkistuksena. (Uskali 2007, 90.) Kansainvälisten uutistoimistojen hyödyntämisestä seuraa ulkomaantoimituksille monia hyötyjä, mutta täysin ongelmatonta se ei ole. Uskali (2007, 90) mainitsee uutistoimistojen seuraamisen ongelmaksi pinnallisuuden, fragmentaarisuuden ja suurten angloamerikkalaisen toimistojen dominanssin. Kun uutistoistojen aiheet leviävät ympäri maailmaa, myös virheet monistuvat. Samoin tekevät näkökulmat. 3.4 Lähteet tekevät uutisen Vaikka toimittajat näennäisesti valitsevat näkökulmia, eivät he tee uutisia yksin. Uutistekstien tuottaminen on kollektiivinen prosessi, johon osallistuu niin toimittajia, tuottajia sekä toimituksellista henkilökuntaa. Usein juttua muokkaa toimittajan kanssa uutispäällikkö, toimitussihteeri ja taitosta vastaava toimittaja. Jos lähdeaineisto perustuu uutistoimiston tuottaman uutiseen, juttu käy saman prosessin jokaisessa toimituksessa. (Fairclough 1997, 68.) 16
Toimittajat ovat riippuvaisia lähteistään. Heikki Luostarisen (1994) kirjoitti reilut 20 vuotta sitten, että tiedottajien ja pr-ammattilaisten tekemä imagonrakennus, julkisuudenhallinta tai uutismanipulaatio millä nimellä ilmiötä halutaan kutsua vaikuttaa journalistisiin sisältöihin. Luostarinen kuvaa journalismin ja lähteiden välistä suhdetta kilpailutilanteeksi, jossa käydään neljää erilaista kilpailua. Ensinnäkin tiedotusvälineet kilpailevat keskenään ketkä saavat käyttöön uutisarvoisimmat ja auktoritiivisimmat lähteet. Toisekseen lähteet kilpailevat journalistisesta julkisuustilasta. Kolmanneksi lähteet kilpailevat journalistien kanssa siitä, kumman näkökulmat ja sosiaalisen todellisuuden määritykset asettuvat etusijalle. Neljänneksi, journalistit kilpailevat lähteiden kanssa kiusalliseksi tai vahingolliseksi koetun tiedon saamisesta ja tuomisesta julkisuuteen. (Luostarinen 1994, 64.) Luostarisen tutkimuksen perusteella pr-ammattilaiset ohjailevat toimittajia ja yleisöjä tarkoituksella. Luostarinen (1994, 65) kuitenkin olettaa, että kaikki journalistisen prosessin osalliset, lähteet, toimittajat ja yleisöt ovat selvillä julkisuuspelin luonteesta ja niistä diskursiivisista sopimuksista, joiden mukaan journalistiset esitykset rakennetaan. Jos julkisuushakuiset ja sisältöön vaikuttamaan pyrkivät lähteet ovat uhka journalismin riippumattomuudelle, sitä yhtä lailla uhkaavat mediayhtiöiden taloudelliset realiteetit. Media on osa globaalia taloutta siinä missä muutkin yritykset. Monet mediayhtiöt ja uutistoimistot ovat listautuneet osakepörsseihin. (Uskali 2007, 41.) Se, mikä myy, ei voi olla vaikuttamatta uutisaiheisiin ja tapoihin kertoa niistä. Mediayhtiöt tasapainottelevat journalistisen tehtävänsä ja taloudellisten paineiden välillä. Journalistin ohjeiden mukaan lukijoilla, kuulijoilla ja katselijoilla on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Niinpä keskustelut ulkomaantoimittajien kanssa ovat osoittaneet, että journalistit kokevat tehtäväkseen valita yleisölle oleellisia ja merkityksellisiä aiheita. Verkkoanalyytiikka kuitenkin takaa sen, että yleisöä kiinnostavat aiheet läpäisevät uutisseulan todennäköisemmin kuin vähemmän kiinnostavat aiheet. Toisaalta toimittajat saattavat tehdä valintoja aiheen merkittävyyden perusteella, vaikka jo etukäteen olisi tiedossa, että juttu ei juuri kerää klikkauksia. Ulkomaankirjeenvaihtaja tulevat mediayhtiöille kalliiksi. Vaikka ihanteellisesti ulkomaanjournalismissa mentäisiin sinne, missä tapahtumat, ihmiset ja asiat ovat, taloudellisesti tiukkoina aikoina karsitaan ulkomaan kirjeenvaihtajista. Turo Uskalin (2007, 25) mukaan 1990-luvun aikana uutismediat vähensivätkin ulkomaanuutistuotantoaan. Tilanne on tuskin parantunut 2000- ja 2010-luvulla. 17
Tällä hetkellä Helsingin Sanomilla on kahdeksan ulkomaankirjeenvaihtajaa (Leivonniemi 2018), Ilta-Sanomilla yksi (Alenius 2018). Ylellä on 7 kirjeenvaihtajaa ja 4 vakituista avustajaa. Lisäksi Yle käyttää freelancereita eri maissa. (Taubert 2018.) Käytännössä ulkomaanuutisointi tapahtuu painopisteiden ja uutisaiheiden mukaan. Jari Alenius, Ilta-Sanomien Ulkomaan tuottaja kertoo, että tällä hetkellä Ilta-Sanomien ulkomaanuutisten erityisiä painopistealueita ovat Venäjä ja Yhdysvallat. Balkaniin erikoistuneita toimittajia ei Ilta-Sanomissa ole. Balkanista kirjoitetaan uutisaiheiden mukaan, kysymyksenasettelulla, miten tapahtumat mahdollisesti vaikuttavat Suomeen/suomalaisiin. Balkan saattaa olla esillä myös historiajuttujen kautta. (Alenius 2018.) Yle uutisoi Balkanista reagoimalla äkillisiin isoihin uutistapahtumiin, mutta myös seuraamalla muita kiinnostavia kehityskulkuja. Krista Taubert, Ylen ulkomaantoimituksen päällikkö, kertoo, että Yle on seurannut esimerkiksi Venäjän vaikutusvaltaa Balkanilla. Eurooppa-kirjeenvaihtajan asemapaikka on Berliini, mutta hänen vastuualueeseensa kuuluu myös itäisen Keski-Euroopan EU-maat. Hän on tehnyt tänä vuonna useita juttuja Balkanilta. (Taubert 2018.) Osa näistä jutuista on analysoitavana tässä opinnäytetyössä. 3.5 Länsimainen katse tekee uutisen Länsimainen katse suuntautuu helpommin länsimaisiin toimijoihin ei-länsimaisten toimijoiden sijaan. Uskalin (2007, 26) mukaan länsimainen katse on myös valikoiva: se painottaa länsimaita tai muita taloudellisesti menestyviä alueita. Vaikka uutiskriteerejä pidetään neutraaleina, niihinkin on sisäänkirjoitettu länsimaisen paremmuuden oletus. Uutiskriteereihin sisältyy keskusta periferia-jako, sillä uutiset suosivat median (keskustan) läheisiä tapahtumia. Samaan tapaan uutiskriteerit asettavat maailman valtiot hierarkkiseen suhteeseen, jossa toiset ovat eliittiä, toiset ei-eliittiä. Näin uutisissa vallitsee vastakkainasetteluja, kuten demokratia diktatuuri, länsi itä, pohjoinen etelä. (Saarelainen 2016, 15) Uutisissa luodaan mielikuvaa objektiivisuudessa, mikä suuntaa huomiota pois siitä tosiasiasta, että uutinen sisältää aina tulkintaa. Uutiskriteereistä seuraa, että länsimaisessa journalismissa uutisoidaan tehokkaimmin äkillisistä, kielteisistä muutoksista. Uutisten negatiivisuus näkyy taipumuksena antaa enemmän huomiota ikäville aiheille kuin myönteisille. Tästä painotuksesta saattaa syntyä myös niin sanottu negatiivinen vinouma (negativity bias), jolloin jostain maasta tai maanosasta uutisoidaan vain huonoja uutisia. 18
Uutisia tehdään länsimaisesta näkökulmasta, ja niissä korostuvat länsimaisuuden paremmuus muihin kulttuureihin ja yhteiskuntiin nähden. Eroja on myös toimijuuden tunnistamisessa. Uutisissa tietyt eliittitoimijat esiintyvät aktiivisina toimijoina, kun taas etäämpänä vallasta olevat esitetään passiivisina kohteina, ei-toimijoina (ks. esim. Saarelainen 2016). Tämä näkyy myös analysoimissani serbejä käsittelevissä uutisissa keväällä 2018. Toisin kuin yleisesti ajatellaan, uutiset ovat pitkälti valmiiksi kirjoitettuja. Tällä tarkoitan lähteiden vaikutusta uutisten sisältöön ja näkökulmaan. Uutiset tulevat monista lähteistä, kuten henkilölähteiltä, pr-toimijoilta, tiedotteista ja tiedotustilaisuuksista sekä uutistoimistoilta. Toimittaja tekee uutisen suhteessa lähteisiin. Uutiset ovat pitkälti valmiiksi kirjoitettuja myös diskurssien näkökulmasta. Diskurssit ovat olemassa toimittajasta riippumatta ja usein toimittaja vain uusintaa olemassa olevia diskursseja. 19
4 Tutkimusmenetelmänä diskurssianalyysi Käytän tutkimusmenetelmänä diskurssianalyysiä saadakseni selville miten serbeistä puhutaan suomalaisessa uutismediassa. Tässä luvussa esittelen diskurssianalyysia sekä teoriana että menetelmänä ja kerron tekemistäni menetelmällisistä valinnoista. Mediatekstejä on Suomessa ja ulkomailla usein tutkittu diskurssianalyysin keinoin. Käsitykseni diskurssianalyysistä pohjautuu Arja Jokisen, Kirsi Juhilan ja Eero Suonisen (1993; 1999) sekä Liisa Remeksen (2004; 2006) teoksiin. Viittaan työssäni useaan otteeseen myös Norman Fairclough n (1997) teokseen Miten media puhuu?, joka on diskurssianalyysikirjallisuuden klassikkoja. En omaksu mitään tiettyä menetelmää sellaisenaan, vaan pyrin luomaan teosten pohjalta oman menetelmän, joka soveltuu ammattikorkeakoulun opinnäytetyöhön. Toteutan tämän opinnäytetyön kvalitatiivisen eli laadullisen tutkimuksen keinoin. Toinen mahdollinen lähestymistapa olisi kvantitatiivinen, määrällinen. Valitsin kvalitatiivisen menetelmän aineiston ja tutkimuskysymysten perusteella. Tutkimuskysymykseni koskevat merkityksiä, joihin käsiksi pääseminen edellyttää laadullisia menetelmiä. Myöhemmin tässä luvussa käsittelen diskurssianalyysiä menetelmänä ja pohdin siihen liittyviä ongelmia. Olennaista on ymmärtää, että diskurssianalyysin ongelmat ovat pitkälti samoja kuin laadullisen tutkimuksen ongelmat. Laadullinen tutkimuksen tietokäsitys poikkeaa määrällisen tutkimuksen tietokäsityksestä ja tuottaa siten erilasta tietoa. 4.1 Diskurssin määritelmä: kielenkäyttöä ja merkityssysteemejä Määrittelen diskurssin sekä kielenkäytöksi että merkityssysteemiksi, mikä juontaa kielitieteistä ja jälkistrukturalistisesta yhteiskuntateoriasta. Kielitieteissä diskurssi nähdään sosiaalisena toimintana ja vuorovaikutuksena. Jälkistruktutalistisessa yhteiskuntateoriassa sitä pidetään sosiaalisena konstruktiona, tiedon muotona. (Fairclough 1997, 31.) Olen omaksunut Norman Faircloughlta tavan käyttää käsitettä diskurssi molemmissa merkityksissä. Diskurssi on kahtalaisessa suhteessa sosiaaliseen todellisuuteen. Se rakentuu sosiaalisessa toiminnassa ja tuottaa merkityksiä. Samaan aikaan, kun diskurssi merkityksellistää, järjestää, rakentaa, uusintaa ja muuntaa sosiaalista todellisuutta, se tuottaa tuota todellisuutta. Se antaa merkityksiä puheen kohteille. (Jokinen et al. 1993, 18.) 20