Kaupunkipientalo asukasunelmia ja todellisuutta

Kaupunkipientalo asukasunelmia ja todellisuutta II Asumiskonseptien kehittäminen työryhmissä Eija Hasu Tiivistelmä Kuinka toteuttaa asumisen unelmia, jos vastassa ovat todellisuuden rajalliset realiteetit? Pääkaupunkiseudulla on pyritty löytämään erilaisia keinoja vastata asukkaiden pientalo- ja omakotitalotoiveisiin. Yksi esimerkki tästä asukastoiveiden kuulemisesta ovat Helsingin Malminkartanon kaupunkipientalot. Eija Hasun artikkeli käsittelee ja kuvailee Malminkartanon Vuorenjuuren asukkaiden kokemuksia ja näkemyksiä kaupunkipientalossa asumisesta yleensä ja Vuorenjuuren prosessista erityisesti. Kytketyt kaupunkipientalot luovat tiivistä, mutta silti asukkaidensa näköistä asumista, jossa myös yhteisöllisyyden ulottuvuudet nousevat esiin. Asukkaat kokevatkin omatonttisten, omien toiveiden mukaan rakennettujen kotien luovan asumista, jossa yksityisyys ja yhteisöllisyys ovat tasapainossa. Vuorenjuuren hankkeen kokemukset tuodaan artikkelissa esiin asukkaiden näkökulmasta, jolloin esiin nousee rakennusprojektin haasteellisuus, mutta myös onnistumisen ulottuvuudet. Keskisestä hankkeessa onkin ollut asukkaiden kyky ja mahdollisuus vaikuttaa lopputulokseen, oman kodin muotoutumiseen. Eija Hasu: Kaupunkitalo asukasunelmia ja todellisuutta. 151

Kuinka toteuttaa asumisen unelmia, jos vastassa ovat todellisuuden rajalliset realiteetit? Usein asukkaiden kertomuksissa asunnon etsintä ajautuu vaiheeseen, jossa valintakriteereistä on tingittävä. Jos omien unelmien toteumaa ei löydy toiveiden asuinalueelta toivotussa hintaluokassa, on kompromisseja tehtävä. Suomalaisista valtaosa toivoo asuntoa pientalosta, ja yli puolet nimenomaisesti omakotitalosta (Strandell 2005). Tämä pientaloasumisen toive kohdentuu niin kaupunki- kuin taajamaseuduille, joskin hieman eri painotuksin. Myös pääkaupunkiseudulla moni asukas unelmoi pientalosta, jopa omakotitalosta. Usea kuitenkin pitää haavettaan omasta talosta jokseenkin epärealistisena. Pääkaupunkilaisten asumisvalinnoissa juuri omakotitalo koetaan ennemmin unelmaksi kuin realistiseksi mahdollisuudeksi (vrt. Lankinen 2009, 31 32). 1 Saavutettavuuden lisäksi omakotitalo eroaa suhteessa pientaloon myös asumisen arjessa. Itse asiassa näiden asuinmuotojen välinen kuilu saattaa olla mittava: omakotitaloon liittyvät ominaisuudet eivät ole välttämättä saavutettavissa muissa pientalomuodoissa, vastoin monia oletuksia. Pientalomuodoista erityisesti rivitalo on esiintynyt asukaskokemuksissa jopa arveluttavana asuinmuotona. Kun kerrostalomaiseen asumiseen liitetään anonymiteetti ja vastaavasti omakotitaloasumiseen oma hallinta ja suvereniteetti, jää rivitalo näiden välimaastoon. Asumismuotona rivitaloon ja rivitalon kaltaisiin paritaloihin kohdistuu usein paljon odotuksia, joista suuri osa jää kuitenkin usein lunastamatta. Osa odottaa rivitaloasumiselta yhteisöllisyyttä, joka ei välttämättä toteudu. Toinen pitää itsestäänselvyytenä pientaloon kuuluvaa piha-aluetta, joka ei kuitenkaan pienuudessaan täytä asukkaidensa tarpeita ja toiveita. Yhä tiiviimmin rakennetut asuntoyhtiöt eivät myöskään tarjoa kohtaamispaikkoja asukkailleen, jolloin naapurikontaktit jäävät muodostumatta, puhumattakaan matalaan ja tiiviiseen liitetystä yhteisöllisyyden tavoitteesta. (Hasu 2009a, 2009b.) Pientaloissa pihaa pidetään itsestään selvyytenä, johon suunnittelijat sen enempää kuin asunnon ostajatkaan eivät kiinnitä riittävästi huomiota. Asukkaat havaitsevat vasta itse käyttövaiheessa pihan merkityksen; parhaimmillaan piha koetaan merkittäväksi asumisviihtyvyyden lisääjäksi ja jopa asuintilojen laajentajaksi. Vaikka asuttaisiin ahtaasti, 1 Helsinkiläisistä 14,9 % ja muun pääkaupunkiseudun osalta 17,1 % arveli seuraavan asunnonvaihdon kohdentuvan omakotitaloon, kun omakotitalon lopulliseksi haaveekseen esitti vastaavasti 19,0 % ja 25,6 % vastaajista (Lankinen 2009, 31). 152 Asutaan urbaanisti! Laadukkaaseen kaupunkiasumiseen yhteisellä kehittelyllä

pihatilat voivat tarjota lisähuoneen kesäkuukausina ja lasitetut osuudet pidempäänkin. Tiivistyvillä asuinalueilla pihat koetaan kuitenkin monesti liian pieniksi: asukkaiden on tehtävä valintoja yrttiviljelysten ja oleskelupatioiden samoin kuin lasten leikkialueiden ja istutusalueiden välillä. Eri toiveiden yhteentörmäys rajallisissa ulkotiloissa johtaa usein mitä moninaisimpiin tilanhallintakiistoihin. Nämä kiistat kulminoituvat monesti juuri pihatilaan, joka muuttuu vallan symboliksi (vrt. Hasu 2009a). Moni asukas kokee tästä syystä omakotitalon varmimmaksi asumismuodoksi sen tarjoaman ehdottoman hallintaoikeuden ansiosta. Vaikka naapureitaan ei voi valita, ei kukaan pysty sanelemaan, mitä pihalleen istuttaa tai miten sillä oleskellaan. Pääkaupunkiseudulla onkin pyritty löytämään keinoja vastata asukkaiden pientalo- ja omakotitalotoiveisiin. Yksi esimerkki tästä asukastoiveiden kuulemisesta ovat olleet Helsingin Malminkartanon kaupunkipientalot. Malminkartanon 20 omatonttista, kytkettyä omakotitaloa on rakennettu omatoimisesti hartiapankkiperiaatteella. Käytännössä hartiapankkirakentaminen on voinut tarkoittaa myös muun muassa valmistalopakettien käyttämistä. Keskeinen ero omatoimisessa rakentamisessa tuottajamuotoiseen rakentamiseen verrattuna on asukkaiden mahdollisuus vaikuttaa alusta saakka valintoihin ja suunnitelmien sisältöihin, luonnollisesti kaavamääräysten sekä rakennusjärjestyksen ja rakennustapaohjeiden puitteissa. Omatoiminen rakentaminen nähdään ennen kaikkea mahdollisuutena saavuttaa toiveita vastaava asunto, kohtuulliseen hintaan, verrattuna markkinahintaisiin kohteisiin (Malminkartanon 2005, 7). II Asumiskonseptien kehittäminen työryhmissä Tämä artikkeli käsittelee ja kuvailee Malminkartanon Vuorenjuuren asukkaiden kokemuksia ja näkemyksiä kaupunkipientalossa asumisesta yleensä ja Vuorenjuuren prosessista erityisesti. Haastattelut on suoritettu kesällä 2008, jolloin haastateltiin yhtä kahden hengen vuorenjuurelaista kotitaloutta, sekä syksyllä 2009, jolloin haastattelijan kanssa keskusteli neljä Vuorenjuureen kotinsa rakentanutta ja rakennuttanutta pariskuntaa, joista kaksi oli lapsiperheitä. Haastattelut olivat luonteeltaan keskustelunomaisia, mutta noudattivat kuitenkin puolistrukturoitua teemahaastattelurunkoa. Vuoden 2008 haastattelu liittyi Ympäristöministeriön rahoittamaan Asumispreferessit, kestävä yhdyskuntarakenne ja asumisen arki tutkimukseen, joka osaltaan on mahdollistanut taustatulkinta-aineiston käytön asukkaiden kokemusten pohtimisessa ja sijoittamisessa laajempaan kontekstiin. Eija Hasu: Kaupunkitalo asukasunelmia ja todellisuutta. 153

Vuorenjuuren kaupunkipientalot Malminkartanon pientalojen kantavana ajatuksena on ollut tarjota mahdollisuus kohtuuhintaiseen omakotitalorakentamiseen pääkaupunkiseudulla. Vuorenjuuren kytketyt omakotitalot ovat kaupungin vuokramaalle rakennettuja omatonttisia kokonaisuuksia, joiden perustuksista on vastannut Helsingin kaupungin asuntotuotantotoimisto (Att) ja lopusta asukkaat, joko itse rakentaen tai rakennuttaen. Malminkartanon kaupunkipientalot noudattavat kirjaimellisesti tiiviin ja matalan asumismuodon ideologiaa. Vuorenjuuren kolmen korttelin kokonaisuuden tonttikoot vaihtelevat 188 neliömetristä vajaaseen 300 neliömetriin tonttitehokkuuden ollessa 0,6. Kohteen asuntojen kaupunkikuvallinen ja tekninen yhteensopivuus pyrittiin takaamaan viitesuunnitelmin ja rakennustapaohjeistuksella. Malminkartanon kaupunkipientalohankkeen lähtökohtana oli helpottaa toisiinsa kiinni rakennettavien omakotitalojen omatoimista rakennuttamista etukäteissuunnittelulla, rakennustapaohjeella ja ensimmäisten vaiheiden rakennuttamisella kaupungin toimesta. Tarkoitus oli myös kehittää rakennuttamismalli omatoimisesti toteutettaville tiiviille ja matalille asuntoalueille, ja samalla mahdollistaa asukkaiden laaja osallistuminen asuntojensa ja asuinympäristöjensä muotoutumiseen. (Malminkartanon 2005, 10.) Kytkettyjen omakotitalojen, kuten yleensäkin tiiviin rakentamisen prosessi on haasteellinen niin kaupungin organisaatioille kuin tuleville asukkaille. Tästä on kertynyt monia esimerkkejä Espoon Säterinmetsän kaupunkipientaloista sekä Kauklahden messualueen omakotitaloalueelta. Yhteistä hankkeille on ollut rakentamisprosessin ongelmallisuus, joka on koettu molemminpuolisesti raskaaksi, niin kaupungin kuin rakennuttajien taholla. Vuorenjuuren tapauksessa Att:n vetämä suunnitteluprosessi koettiin periaatteessa hyväksi; asukkaat tutustuivat etukäteen toisiinsa, mielipiteitä ja tietoja vaihdettiin ja uskoa onnistumiseen luotiin. Haasteeksi prosessissa nousi viranomaisyhteistyön kankeus sekä kustannusten ja kustannusarvioiden jääminen epämääräiseksi jos kustannustietoja edes saatiin. Ylipäätään tiedonkulku koettiin ongelmalliseksi. Asukkaat kokivat jäävänsä kysymyksineen yksin. Huolimatta hankkeen hankaluuksista onnistui Malminkartanon pientaloprojekti kuitenkin varsin hyvin (Malminkartanon 2005, 73). Asukkaat ovat tyytyväisiä koteihinsa, ja rakennusaikaiset vastoinkäymiset alkavat olla pääsääntöisesti historiaan jäävää kokemuspohjaa. 154 Asutaan urbaanisti! Laadukkaaseen kaupunkiasumiseen yhteisellä kehittelyllä

Koko kylä kasvattaa Kaupunkialueiden tiivistämisen tavoitteisiin tarjotaan usein ratkaisuksi matalaa ja tiivistä rakentamista. Tällä asumismuodolla pyritään vastaamaan asukkaiden pientalotoiveisiin, mutta tiiviys itsessään saattaa tuottaa yllättäviäkin lopputuloksia. Tiiviys käsitteenä on monimuotoinen, silti harvemmin avattu. Kyttä ja Kahila (2006) ovat esittäneet asuinalueiden tiiviyden tarkasteluksi nelikenttäjaon (kuva 1). Nelikenttäjaossa tarkastellaan samanaikaisesti yhdyskuntarakenteen tiiviyden astetta ja elinympäristön koettua laatua, jota arvioidaan esimerkiksi liikkumisen, yhteisöllisyyden ja yksityisyyden säätelymahdollisuuksien, turvallisuuden ja turvattomuuden sekä esteettisen kokemuksen kautta. Perinteisesti tiiviyttä arvioidaan tehokkuusluvuin, jolloin alueellinen, korttelikohtainen tai esimerkiksi tonttikohtainen tiiviys on sitä suurempi, mitä enemmän kerrosneliöitä kohdentuu tarkasteltavalle alueelle. Kyttä ja Kahila käyttävätkin tiiviisti rakennetun, negatiivisen laatukokemuksen synnyttävän alueen esimerkkinä epäviihtyisää kerrostaloaluetta. Pelkkä tehokkuusluku ei kuitenkaan kerro yksiselitteisesti koetusta tiiviydestä: lopultakin kyse on rakennustavasta, asukkaiden tavoista asua ja käyttää asuinympäristöään sekä toisaalta siitä, millaisia odotuksia he asumiselleen ja asuinympäristöilleen asettavat. Laskennallista tiiviyttä merkityksekkäämpää asukkaiden kannalta on koettu tiiviys. II Asumiskonseptien kehittäminen työryhmissä Kuva 1. Koettu tiiviysaste suhteessa asumisen koettuun laatuun. Muokattu, Kyttä & Kahila (2006, 23). Kaupunkipientalot edustavat tehokkuudeltaan hyvin tiivistä pientalorakentamista. Silti asumiskokemus korostaa väljyyttä. Siihen vaikuttavat muun muassa näkymät, oman tilan hallinta ja esimerkiksi se, onko Eija Hasu: Kaupunkitalo asukasunelmia ja todellisuutta. 155

oman arjen rutiineja muokattava muun ympäristön ohjaamana. Kun aamulla herätään, onko ensimmäisenä tarkistettava, etteivät oman kodin tapahtumat näyttäydy liian lähellä asuville naapureille? Epämieluisat näkymät ja naapureiden vaikutus eivät liity lopultakaan talotyyppiin tai tontin tehokkuuteen. Ensisijaisesti on kyse suunnitteluratkaisuista. Kytketyt kaupunkipientalot luovat tiivistä, mutta silti asukkaidensa näköistä, jopa yksityisyyttä mahdollistavaa asumista. Kaupunkikuva on hallittu ja katutila jäsennelty. Näiden ominaisuuksien lisäksi voidaan nostaa esiin yhteisöllisyyden ulottuvuudet, sillä matalan ja tiiviin tavoitteissa yhteisöllisyys on usein mainittu laadullinen tavoite (Lahti 2002, 7, 113). On kuitenkin todettava, ettei tiiviys saati mataluus automaattisesti tuota esimerkiksi yhteisöllisyyttä. Matalaa ja tiivistä lopputulosta tavoitellut Kauklahden asuntomessualue Espoossa voidaan mainita yhtenä esimerkkinä tästä paradoksista monelle asukkaalle oli yllätys, ettei matalan ja tiiviin suunnitteluideologialla toteutetulla Kauklahden asuntomessualueella yhteisöllisyyttä syntynyt, paitsi sen omakotitaloalueella (Hasu 2009a). Kauklahden asuntomessujen omakotitaloalueen rakennusaikainen toiminta on hyvin rinnastettavissa kokemuksiin Espoon Säterinmetsän sekä Malminkartanon Vuorenjuuren kytkettyjen omakotitalojen suunnittelusta ja rakentamisesta (Fogelholm 2003, Malminkartanon 2005). Samanaikainen rakennusprojekti, sen prosessissa eläneet ja muuttuneet vaatimukset sekä jaetut ilot ja murheet loivat yhteisen kokemuspohjan, joka osaltaan on ollut luomassa ja vahvistamassa alueiden asukkaiden yhteisöllisyyttä. Vuorenjuuren asukaskokemusten perusteella korkea tonttitehokkuus ei ole luonut negatiivista tiiviyttä, pikemminkin päinvastoin. Asukkaat kokevat omatonttisen ja omien toiveiden mukaan rakennetun kodin mahdollistavan yksityisen ja kodinomaisen asumisen. Myös yksityisyyden ja yhteisöllisyyden tasapaino on harmoninen. Ja vaikka taloihin on vuosien saatossa syntynyt paljon uusiakin asukkaita, ei lasten kirmaaminen lähimetsässä, kadulla ja asuntojen pihoilla ole juuri naapurisopua häirinnyt. Lapsiperheiden asumisen arjessa suureksi eduksi osoittautui lapsivaltaisuus kavereita löytyi niin naapurista kuin lähitaloyhtiöistä. Tällainen on kaupungin kannalta erinomainen projekti jos haluaa että kouluille riittää lapsia!, totesivat asukkaat kuin yhdestä suusta. 156 Asutaan urbaanisti! Laadukkaaseen kaupunkiasumiseen yhteisellä kehittelyllä

II Asumiskonseptien kehittäminen työryhmissä Kuva 2. Vuorenjuuren katutila ei vain autoille. Kytketyt kaupunkipientalot tarjoavat ainutlaatuisen mahdollisuuden vaikuttaa katutilan muodostumiseen. Kytkettyjen, vaihtuvailmeisten julkisivujen yhtenäiset ketjut rajaavat katutilaa ja muokkaavat alueellista identiteettiä. Kuten tanskalainen arkkitehti Jan Gehl on painottanut, katutilalla voidaan vaikuttaa asuinviihtyvyyteen eritoten asuinaluetasolla, sekä käytettävyyden, kokemuksellisuuden että esimerkiksi yhteisöllisyyden synnyn kautta (Gehl 2007). Vuorenjuuren pientalot ovatkin vaikuttaneet onnistuneesti myös katutilan käyttöön. Liikennekulttuurissamme tunnistettu voimakas tarve etenemiselle (HS 20.10.2009) pysyy Vuorenjuuren asuntojen edustalla maltillisena. Autot liikkuvat kadulla oleskelevien ehdoin. Syntynyt katutila tarjoaa näin tilaa myös leikille, mikä suomalaisessa kaupunkirakenteessa vaikuttaa olevan harvinaista. Yhteisten leikkialueiden puute ei rajoita lasten leikkimistä taikka liikkumista. Pienimmät lapset saavat tilansa asuntokohtaisilta pihoilta ja lähipuistosta, itsenäiseen liikkumiseen kykenevät lapset laajentavat liikkumisreviiriään turvallisesti lähimetsään ja katutilaan. Aikuiset asukkaat, niin lasten vanhemmat kuin ne, joiden lapset ovat kodeistaan jo aikaa sitten muuttaneet, kantoivat kortensa kekoon asumisen ja elämisen turvallisuuden tarkastelussa. Koko kylä kasvattaa ei olekaan kaukana Vuorenjuuren kaltaisesta asuinpaikasta. Se on joillekin kaupunkimaista elämää parhaimmillaan. Eija Hasu: Kaupunkitalo asukasunelmia ja todellisuutta. 157

Koti kokijansa mukaan Aina Vuorenjuurelaiset eivät ole kokeneet elämäänsä yhtä auvoiseksi. Muutaman vuoden asumisen jälkeen pystyttiin jo toteamaan rakennusvaiheen kokemusten olevan takana. Vain lopputarkastusten suorittamattomuus muistutti osaa asukkaista itse rakentamisprosessista. Loppu hyvin, kaikki hyvin, voinemme todeta. Silti, kuten Helsingin kaupungin kiinteistöviraston loppuraportissakin todetaan, projekti oli ongelmallinen mutta kokonaisuudessaan positiivinen, eritoten lopputuloksensa ansiosta. Projekti onkin nähty mahdollisuutena ammentaa osaamista matalan ja tiiviin rakentamisen eri muotojen jatkokehittelyyn (Malminkartanon 2005). Vuorenjuurilaisten kertomuksissa rakennusprojektin ongelmallisuus voidaan identifioida kahteen osatekijään. Ensimmäisenä asukkaat tuovat esiin itse prosessin, sen haasteet sekä asukasvaikuttamisen ulottuvuuden, ja toisena asumisviihtyvyyden rakentumisen eli sen, miten ja millä keinoin asunto muokkautuu kodiksi. Juuri asukkaiden viihtymisen tavoitteiden ja asukasvaikuttamisen mahdollisuuksien koetaan muodostuneen prosessissa kompastuskiveksi. Asukasvaikuttamisen painoarvon nähdään jääneen vaille ansaitsemaansa huomiota myös hankkeen loppuraportoinnissa. Sanotaan, että koti on minuuden jatke. Koti mahdollistaa suvereniteetin, se tuo turvaa ja yksityisyyttä, mutta mahdollistaa myös yhteisöllisyyden (mm. Lapintie 2008, Moore 2000). Koti voi olla asuntoa laajempi ja jatkua asunnon ulkoseinistä pihalle ja asuinalueelle. Kyse on siitä, kuinka asukas itse mieltää asuntonsa ja sen ulkoympäristön, miten hän alueelle juurtuu ja kuinka omaksi hän eri paikat ja tilat ottaa. (Hasu 2009a) Erittäin suuri merkitys kodin muotoutumiseen ja asukasviihtyvyyteen on asukkaiden mahdollisuudella vaikuttaa lopputulokseen eli siihen, vastaako koti visuaalisilta ja toiminnallisilta piirteiltään omia toiveita ja käsityksiä (vrt. Sirgy ym. 2005). Vuorenjuuren asunnot oli lähtökohtaisesti tarkoitettu asukkaidensa rakennettavaksi. Keskeistä projektissa oli ajatus hallitusta, ennalta määrätystä julkisivusta ja asukkaiden mahdollisuudesta muokata sisätilaa tarpeisiinsa mitoitutetuksi. Viitesuunnitelman julkisivuehdotus, valkoisen ja eri värien rytmikäs vertikaalinen vaihtelu, oli johdettu Säterinmetsän esimerkistä. Erilaisia pohjapiirroksia tarjottiin lähtökohdaksi, joko toteutettavaksi suoraan tai edelleen muokattuna (ks. Malminkartanon 2005, 26, 31). Keskivertoasukkaille laadittuja viitesuunnitelmia ei haluttu 158 Asutaan urbaanisti! Laadukkaaseen kaupunkiasumiseen yhteisellä kehittelyllä

toteuttaa sellaisinaan; valmiit pohjaratkaisut eivät vastanneet lopullisia tarpeita, jotka olivat kullakin kotitaloudella yksilölliset. Siksi omaa kotia rakentaessaan asukkaat pyrkivät omannäköisiin ja juuri omiin tarpeisiin räätälöityihin ratkaisuihin. Lähes kaikki Vuorenjuuren asukkaat päätyivät näin ollen alkuperäisistä suunnitelmista poikenneisiin ratkaisuihin vain yksi kotitalous päätyi valitsemaan viitesuunnitelman mukaisen pohjaratkaisun. Ja ehkäpä juuri näin tulee olla. Koska ennalta ei tunneta kohteeseen muuttavia asukkaita, on mahdotonta arvioida asumisen odotuksia tai asumisen arjen sujuvuutta riittävän syvällisesti. II Asumiskonseptien kehittäminen työryhmissä Kuvat 3 ja 4. Vuorenjuuren kaupunkipientalojen vaihtelevaa julkisivuväritystä. Alkuperäisen viitesuunnitelman mukaan on toteutettu julkisivut, joissa valkoinen vaihtelee muiden värisävyjen kanssa (kuva oikealla). Vaikka valtaosa asukkaista päätyi täysin omaan pohjaratkaisuun, pidettiin valmiita ehdotuksia erittäin tärkeinä; kuten aina talon rakentamisessa, alaan vihkiytymättömälle päätösten ja valintojen määrä on mittava. Ilman alan osaamista on esimerkiksi vaikea hahmottaa käytössä olevaa tilaa. Suuntaa-antavat viitesuunnitelmat kertovat tilankäytön mahdollisuuksista ja ennen kaikkea avaavat mittasuhteita. Ammattilaisten suodattamat, lähtökohdiksi valitut vaihtoehdot mahdollistavat omaehtoiselle suunnittelulle ponnistuslaudan. Viitesuunnitelmat koetaan referenssipisteeksi, kohdaksi johon vertaillaan muita vaihtoehtoja sekä omia asumiskokemuksia ja -toiveita. Kaupunkipientalojen suunnittelussa ongelmaksi nousevat asukkaiden toiveet ja unelmat suhteessa todellisiin tarpeisiin. Asukkaat ovat oman nykyhetken asumisen asiantuntijoita (Hasu 2009b, 83). Omia asumisen tarpeita peilataan ensisijaisesti vallitsevaan elämäntilanteeseen ja tunnistettuihin tarpeisiin suunnitteluvaiheessa on vaikeaa arvioida arjen vaateita ja lopullisia tarpeita. Miten siis ennakoida tulevaa, etenkin Eija Hasu: Kaupunkitalo asukasunelmia ja todellisuutta. 159

jos suunnitelmat kohdentuvat itselle uuteen asuintalotyyppiin, kuten kaupunkipientaloon? Kestävän kehityksen mukaisen asumisideologian mukaan asumisen kestävyys muodostuu muun muassa asemasta yhdyskuntarakenteessa (mm. palveluiden ja työpaikkojen saavutettavuus, joukkoliikenteen toimivuus) sekä asuntokohtaisista ratkaisuista (mm. energiatehokkuus), mutta myös muuttojen minimoinnista 2. Mitä viihtyisämpi ja muuttuviin elämäntilanteisiin ja tarpeisiin sopeutuvampi asunto on, sen uskollisemmat asukkaat asunnossa asuvat. Asuntoonsa ja asuinympäristöönsä juurtuvat asukkaat luovat alueellista hyvinvointia (vrt. Hasu 2009a). Toisin sanoen kestävyyttä edistävät rakenteelliset ja talotekniset ratkaisut eivät pelkästään luo pitkää käyttöelinkaarta, vaan asunnon, kodin, on vastattava asukkaan odotuksiin niin arjen toimivuuden tasolla kuin esteettisellä tasolla, vuodesta toiseen, myös muuttuvissa elämäntilanteissa. Suunnittelutoimeksiannon saava arkkitehti onkin paljon vartija. Hänen tulisi osata palastella asukkaiden toiveet ja unelmat, hahmottaa ja konkretisoida todelliset tarpeet niin nykyasumisessa kuin tulevaisuudessa. Vuorenjuuren viitesuunnitelmiin toivottiinkin ominaisuuslistauksia toiminnoista, joita kaupunkipientalo monimuotoisuudessaan voisi mahdollistaa. Jälkikäteen asukkaille oli kokemusten ja esimerkkien kautta muotoutunut ajatuksia kattoterassista, olohuonetta ja ulkosaunaa yhdistävästä viherhuoneesta, harrastetiloista, kodinhoitohuoneratkaisuista ja niin edelleen. Kytkettyjen pientalojen suunnittelu on pääsuunnittelijana toimivalle arkkitehdille kuitenkin vaativa kokonaisuus, ja ongelmaksi saattaa muodostua todellisuudessa tarvittavien työtuntien ja asukkaan maksuhalukkuuden kohtaamattomuus. Jatkossa lienee syytä pohtia suunnittelutyön jouhevaksi käynnistämiseksi esimerkiksi eri elämäntilanteisiin sidottuja viitesuunnitelmia ja jo toteutetuista kohteista koostettujen kokemusten pohjalta laadittuja listauksia. Liittyminen ulkotilaan Matalan ja tiiviin asumisen yksi keskeisistä ominaisuuksista on välitön liittyminen ulkotilaan. Kaupunkipientalot mahdollistavat ulkotilan 2 Asumisen valintojen kestävyys voidaan kyseenalaistaa, jos asukkaat joutuvat muuttamaan kohteesta toiseen vain siksi, että asumisen arjen vaatimukset eivät asetu asunnon suunnitteluratkaisuun. Muuttaminen aiheuttaa monia kustannuksia; muuttamiseen liittyy usein myös esimerkiksi kodin sisustuksen ja kalustuksen uusiminen, mikä kestävyyden kannalta on harvoin mielekästä. 160 Asutaan urbaanisti! Laadukkaaseen kaupunkiasumiseen yhteisellä kehittelyllä

käytön hyvinkin monipuolisesti. Yksi ilmeisimmistä eroista muihin talotyyppeihin nähden syntyy pihatilasta. Toisin kuin asunto-osakeyhtiömuotoisissa kohteissa omatonttiset pientalot mahdollistavat asukkaille oman pihan ja tilan eli oman reviirin hallinnan. Oleskelupihat ovat aidatut, mikä erottaa ne selkeästi yksityisen asuintilan jatkeeksi. Epäselvyyttä julkisen ja yksityisen tilan erosta ei synny. Jokainen asukas on saanut muokata pihatilaansa kuten on halunnut, toiveidensa mukaan. Tämä ei tiiviissä asumisessa ole aina itsestäänselvyys. Eritoten asuntoosakeyhtiömuotoisessa asumisessa asuntojen ulkotilat on harvoin osoitettu yhtiöjärjestyksessä muun kuin asunto-osakeyhtiön hallintaan. Tällöin jopa asuntokohtaiset piha-alueet ovat todellisuudessa taloyhtiön, ei asukkaan, määräysvallassa. Pihat, niiden rakennelmat ja istutukset, saattavat johtaa yllättäviin konflikteihin, jotka pitkällä aikavälillä laskevat merkittävästi asumisviihtyvyyttä. (Vrt. Hasu 2009a, katso myös Taloyhtiön vastuunjakotaulukko 2010, kohta 13: piha-alueet). II Asumiskonseptien kehittäminen työryhmissä Malminkartanon kaupunkipientaloissa ainoastaan pihojen kapeus herätti keskustelua. Pituussuuntaan sijoitetut varastorakennukset korostivat osaltaan pihojen mahdollista kuilumaisuutta. Toivottavana pidettiin Säterinmetsän tapaan rakennettuja pihoja, joissa varastorakennus on sijoitettu pihan päätyyn, poikkisuunnassa. Malminkartanossa tonttien länsipuolella kulkeva maakaasuputki esti tämän järjestelyn myös pohjoiskorttelin osalta, vaikka nämä tontit eivät olleet maakaasuputken varoalueella. Kaupunkipientaloissa kadunpuoleinen pihaosuus on merkittävä, niin toiminnallisesti kuin esteettisesti. Asukkaat arvostivat suuresti etupihoille tehtyjä vihersuunnitelmia, sillä juuri niiden ansiosta saavutettiin tarvittu moni-ilmeisyyttä sitova yhtenäisyys. Tosin suunnitelmien toteutusta vaikeutti ohjeiden puute rakentamisen alkuvaiheessa, mikä herätti osaltaan epävarmuutta rakentajissa ja ohjasi omatoimisiin ratkaisuihin. Nämä ratkaisut ovat kuitenkin sulautuneet kokonaisuuteen sopiviksi, eivätkä riko yhtenäistä katujulkisivua. Tämä kertonee omaa kieltään rakennuttajien sitoutumisesta ja kyvystä sisäistää kokonaistavoitteet. Visuaalisesti ja toiminnallisesti arvioituna rakennusten etäisyys, 5,5 metriä kadusta, koettiin asukasarviossa riittäväksi. Tämä mitoitus on kuitenkin tulkittavissa minimimitoitukseksi. Jos etupihalle on pysäköitävä auto ja muutama polkupyörä, ei pihalle juuri muuta mahdu. Tämä ei ole ongelma niinkään kesäisin, mutta talvisin ilmeni yllättäviä vaaratilanteita. Lumien jäätyminen jyrkille peltiharjakatoille on osoittautunut Eija Hasu: Kaupunkitalo asukasunelmia ja todellisuutta. 161

uhkaksi pihalle pysäköidyille autoille. Jokunen tuulilasi on yhtiössä jo jouduttu uusimaan lumikuorman rysähdettyä auton päälle, katon lumiesteistä huolimatta. Puoli metriä lisää etupihalle saattaisi riittää autopysäköinnin sijoittamiseksi lumikuorman putoamissektorin ulkopuolelle. Samalla luomenluonnin synnyttämille lumikasoille löytyisi paremmin tilaa. Vaille huomiota on jäänyt takapihojen liittyminen julkiseen tilaan. Asukkaat on ohjeistettu varustamaan piha-aita portilla; moni käyttääkin pihaporttia kulkureittinään niin kauppamatkoihin kuin pyörälenkeille. Monelle myös pyörien säilytys on luontevinta juuri takapihan varastossa. Piha ja siihen liittyvä kulkureitti ovat arkielämässä tärkeitä. Silti pihojen liittymistä julkiseen tilaan suunnitellaan vain harvoin tämä näkyi myös Vuorenjuuren toteutuksessa, katukuvassa. Talojen länsipuolella kulkeva ulkoiluraitti on rajattu asuntopihoista nurmikaistaleella, joka on kuitenkin enemmän rikkaruohojen kasvualusta kuin hoidettu viheralue. Kaistale on kaupungin omistuksessa, joskin osa asukkaista kävi keskusteluja kaupungin rakennusviraston kanssa kaistaleen vuokraamisesta. Vuokraamisen kautta saavutettu hallinta olisi mahdollistanut asukkaille oikeuden hoitaa kyseisiä alueita. Tästä järjestelystä kuitenkin luovuttiin ennen neuvottelujen saattamista loppuun miksi maksaa hoitovelvollisuudesta? Kuvat 5 ja 6. Esimerkkejä kohteista, joissa yksityisen ja julkisen tilan välinen liittyminen ei ole loppuun saakka ohjeistettu taikka suunniteltu. Vuorenjuuren takapihojen liittyminen kaupungin omistamaan puistoalueeseen on jäänyt yksittäisten toteutusten varaan yhtenäistä linjausta ei ole syntynyt esimerkiksi kulkureittien käsittelyyn. Kaupungin maa-alaa ja asukkaiden piha-aitaa rajaa avo-oja, joten asuintonttien ja julkisen tilan liittymäkohdan suunnittelemattomuus näkyy muun muassa monenkirjavissa siltaratkaisuissa ja polkumateriaaleissa. Tiivis rakentaminen edellyttäisi paneutumista erityisesti asuintonttien 162 Asutaan urbaanisti! Laadukkaaseen kaupunkiasumiseen yhteisellä kehittelyllä

ja julkisen tilan rajakohtiin; siihen, mitä materiaaleja käytetään, kuka hallitsee, kuka vastaa hoidosta ja millä ehdoilla. Kenen koti, kenen rahat? Mahdollisuus rakentaa tai rakennuttaa oma koti pääkaupunkiseudulle saattaa mahdollistua monen kohdalla juuri kaupunkipientalokonseptin ansiosta. Malminkartanon tyyppinen projekti houkuttelee sekä kokeneita rakentajia että niitä, joita ajatus on ehkä kutkuttanut mutta rohkeus ei aiemmin ole riittänyt. Vuorenjuurilaisista löytyi asukkaita, jotka olivat rohkaistuneet lähtemään mukaan projektiin ystävien esimerkin kannustamana, vaikka ensimmäinen ajatus olikin ollut ei ole meidän juttu. Erilaisia ryhmärakentamismalleja noudattavat kaupunkipientaloprojektit saattaisivatkin olla keino löytää omia tarpeita parhaimmalla mahdollisella tavalla vastaava koti. Kaikkeahan ei voi saada, muistuttivat vuorenjuurilaisetkin. II Asumiskonseptien kehittäminen työryhmissä Asukkaat kokivat saaneensa yhdessä rakentamisesta voimaa, jaksamista ja uutta osaamista. Rakennusaika yhdisti heitä luoden harvinaista yhtei söllisyyttä. Kaupungin virkakoneistojen yhteensopimattomuus puolestaan korostui asukkaiden melko saumattoman yhteistyön peilaamana. Rakennusprosessin aikana asukkaat ikään kuin löysivät toisensa ja yhteisen voimansa, vaikka valtaosa asioinnista hoidettiin rakentajakohtaisesti, jokaisen vastatessa omasta projektistaan. Malminkartanon loppuraportti toi osaltaan esiin sekä prosessin että tiedonkulun ja eri instanssien yhteistyön haasteellisuuden. Asukkaiden kertomuksissa korostuu eritoten epämielekäs lähtöasetelma. Rakennuttajakonsulttina Att:n ei nähty omanneen riittävästi tietoa tai osaamista. Alkuvaiheessa moni rakennuttajakandidaatti joutui perumaan osallistumisensa kustannustason jäätyä epäselväksi. Projektin edetessä ei konsultin taholta saatu selvityksiä kustannuksista tai maksettaviksi osoitettujen laskujen perusteista, mikä osaltaan lisäsi epäluottamusta vastapuolen osaamiseen. Esitettiinkin kysymys, oliko konsultti edes halukas todelliseen yhteistyöhön? Suomalaisten varallisuudesta yli puolet on sitoutunut asuntokantaan (Juntto 2008, 53). Oma koti onkin yksi elämän suurimmista investoinneista. Tätä tosiasiaa vasten ei liene ihmetyksen aihe, miksi oma koti halutaan rakentaa mahdollisimman pitkälti omia toiveita ja unelmia vastaavaksi. Kestävyyden periaatteita ajatellen se olisikin toivottavaa. Eija Hasu: Kaupunkitalo asukasunelmia ja todellisuutta. 163

Turha muuttoliike on mahdollista minimoida, jos oma koti pystyy palvelemaan asukastaan vuosikymmenestä toiseen. Tämä edellyttää asukaskokemusten hyödyntämistä uusien kaupunkipientalokohteiden suunnittelussa kuinka ja millä ehdoin monitasoinen kaupunkipientalo joustaa ja muuntuu ajassa, asumisen muuttuvissa tarpeissa. Suunnittelijoiden ja hankkeista vastaavien tahojen kattava tietopohja auttaa asukkaita ja rakennuttajia näissä muunneltavuuden tavoitteissa. Tarpeiden muuttuessa kotia voidaan muokata ja asunnon vaihtamiselta vältytään. Asukkaiden vaikutusmahdollisuudet ja toisaalta molemminpuolinen tieto rakennusprojektin kustannustasosta suhteessa hankkeen eri vaiheisiin ovat luonnollisia ja ymmärrettäviä vaateita. Vuorenjuuren tapaus osoitti selkeästi projektihallinnan haasteet. Rakentamistavasta riippumatta asukkailla tulee olla mahdollisimman hyvät tiedot kustannusarvioista ja todellisista, toteutuneista kustannuksista. Kaupunkipientalojen kaltainen ryhmärakentaminen merkitsee rakennusajan logistisia ja varastointiin liittyviä haasteita. Pienten määrien tilaaminen nostaa helposti toimitus- ja kuljetuskustannuksia, joskaan näin ei lopulta koettu käyneen Vuorenjuuren projekteissa. Ryhmärakentamisajatuksen mahdollistamien yhteishankintojen toteutusta pidetään kuitenkin vaikeana. Kuka hoitaisi kilpailutuksen, ja millä korvauksella? Oma kysymyksensä ovat kaupungin edellyttämät yhdenmukaiset rakennusmateriaalit. Julkisivun suunnittelussa vuorenjuurilaiset saavuttivat erävoiton viitesuunnitelmien ehdotus jäi taka-alalle ja jokainen asukas sai kotiinsa enemmän omia toiveitaan vastaavan julkisivun, niin materiaalien kuin värityksen osalta. Monille asukkaille sen sijaan jäi epäselväksi kattomateriaalivaatimuksen mielekkyys. Peltikatto on tiilikattoa arvokkaampi ratkaisu, ja kattokulman ollessa jyrkkä myös vaaratilanteita aiheuttava, kuten lumisen ajan tapahtumat ovat asukkaille näyttäneet. Malminkartano kuvattiin kaupungin taholta peltikattojen alueeksi, mutta asukkaat eivät täysin allekirjoittaneet väitettä: kipuaminen Malminkartanon jätemäen päälle osoittaa alueen olevan vaihteleva ja monimuotoinen, myös kattomateriaalien osalta. Asukasnäkökulmasta rakennustapaohjeiden ehdottomuus ilman selkeitä perusteluja ja kustannusvertailuja synnyttää kysymyksen, onko ryhmärakentamisprojektien taustalla vaara ikuisesta valtataistelusta? Ketä asetelma lopulta hyödyttää? 164 Asutaan urbaanisti! Laadukkaaseen kaupunkiasumiseen yhteisellä kehittelyllä