Kasvispohjaisten juomien verottaminen

Samankaltaiset tiedostot
Laki. makeisten, jäätelön ja virvoitusjuomien valmisteverosta annetun lain muuttamisesta

LAUSUNTO / Mehu- ja säilyketeollisuus. Valtiovarainministeriö Vero-osasto PL 28, Valtioneuvosto

Elintarviketeollisuuden tilannekatsaus ! Toimitusjohtaja Heikki Juutinen Elintarviketeollisuusliitto ry

HE 4/1998 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Tiivistetyistä mehuista on moneen janoon

Savukkeet Muut tupakkatuotteet Yhteensä

Miksi pullotetusta vedestä maksetaan valmisteveroa?

Elintarviketeollisuusliitto ry Yhteenveto ympäristökyselystä (7)

Elintarviketeollisuuden markkinatilanne

LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI MAKEISTEN, JÄÄTELÖN JA VIRVOITUSJUOMIEN VALMISTEVEROSTA ANNETUN LAIN MUUTTAMISESTA

Suomalaislasten ravitsemus tänään. Suvi Virtanen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, THL ja Tampereen yliopisto

VALTIOVARAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ 23/2013 vp

Hyvä välipala auttaa jaksamaan

NVA. VEROILMOITUS 1 (5) Valtuutettu varastonpitäjä MAKEIS-, JÄÄTELÖ- JA VIRVOITUSJUOMAVERO. Verovelvollisen nimi tullipiirille.

Panimoteollisuuden verotus Suomessa

Muistio. Valmisteverot ovat tiettyihin tuotteisiin kohdistuvia veroja

Savukkeet Muut tupakkatuotteet Yhteensä

Yläkoululaisten ravitsemus ja hyvinvointi

Nuoren urheilijan ravitsemus Suvi Erkkilä Ravitsemustieteen opiskelija Itä-Suomen Yliopisto

TILT vastuullisempi energiajuoma. Mediainfo

Virvoitusjuomavero 7 pointtia

ROBERTS HILLOT, MARMELADIT JA VÄLIPALATUOTTEET

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 189/2010 vp

LAUSUNTO LAUSUNTO 1 (7)

Anniskelun alamäki jatkuu

PAINONPUDOTUSSUUNNITELMA. Tiina Lahti. Tavoitepaino: 70kg Lähtöpaino: 76,5kg Painonpudotus: 6,5kg Tavoiteajankohta: Klo

Skaffari ym. Päiväkoti-ikäisten lasten ruokavalio 3 LASTEN RUOKAVALIO

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto

Kehysriihen 2013 veromuutosten tulonjakovaikutukset

Ravinnosta puhtia päivään UKK-Instituutti Anna Ojala, ETM, ravitsemusasiantuntija, UKK-instituutti

TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA

Maa- ja elintarviketalouden ennuste Kyösti Arovuori, Hanna Karikallio, Heini Lehtosalo, Suvi Rinta-Kiikka, Tapani Yrjölä

Kuinka kuluttajan ostoskori luomutetaan?

Matkailu- ja ravintola-alan kysynnästä ei ole kotimaisen kasvun ylläpitäjäksi

Savukkeet Muut tupakkatuotteet Yhteensä

VESIVASTUULLISUUS YRITYSTOIMINNASSA. Ismo Puurunen

145* PUOLUKKAA BERRIE PUOLUKKA-KARPALO. Puolukan ja karpalon yhdistelmä herättää makuaistin syksyisillä aromeillaan.

246 YHTEISTÄ TUOTETTA

Hallituksen esitys Eduskunnalle makeisten, jäätelön ja virvoitusjuomien valmisteverosta annetun lain 3 :n ja liitteen muuttamisesta

Lasten täydennysravintojuomat täyttä energiaa!

MUUTOKSET JA MAHDOLLISUUDET

Ravitsemuksen ABC. Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen

URHEILIJAN RAVINTO Sokeri, piilosokeri ja välipalat

Kasvista kansalaisjärjestöjen pöytään?

Valtiovarainvaliokunta verojaosto Energiaverotusta koskevan lainsäädännön muuttaminen HE 128/2014 vp

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain väliaikaisesta muuttamisesta

VEROTUSMENETTELY HE 29/2016

NVA. Asiakkaan viite. Verohallinto / valmisteverotus, PL 20, VERO

Raision osavuosikatsaus tammi-kesäkuu Toimitusjohtaja Matti Rihko

Alkoholilain uudistus

TUOTEKUVASTO 3 9/2015. Marli Juissi Sokerittomat Uusi, kapea pakkaus! Kevään ihanat. uutuudet! Hyvää ja terveellistä. hedelmistä ja vihanneksista!

Helpoin tapa syödä hyvin

Sydänystävällinen, terveellinen ravinto Ravitsemussuunnittelija, TtM, Kati Venäläinen, KSSHP

HE 55/2011 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi makeisten,

Marja- ja hedelmävalmisteiden koostumus ja pakkausmerkinnät ohje valvojille ja toimijoille

HE 35/2015 vp. Jäteveron tasoa korotettaisiin 55 eurosta 70 euroon tonnilta jätettä, joka toimitetaan kaatopaikalle.

Arvokas juusto Anja Pölönen

Luonnon tuntematon ruoka-aitta

HE 166/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi virvoitusjuomaverosta annetun lain liitteen muuttamisesta

Miksi ruoan hinta on noussut?

Prosenttilaskentaa osa 2

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu

Tavallisimmat ongelmat Suomessa

Matkailun ongelmakohdat

TERVEELLINEN RAVITSEMUS OSANA ARKEA

Lasten ravitsemus ravitsemussuositusten näkökulmasta. Ravitsemussuunnittelija Salla Kaurijoki Kylän Kattaus liikelaitos Jyväskylän kaupunki

1. Muunna seuraavat yksiköt. Ammatillisen koulutuksen kaikkien alojen yhteinen matematiikan valmiuksien kilpailu. Oppilaitos:.. Koulutusala:...

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

DANONEN KESÄN UUTUUDET!

HE 169 /2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi alkoholi- ja alkoholijuomaverosta annetun lain liitteen muuttamisesta

Energiaverotuksen muutokset HE 34/2015. Talousvaliokunta

Autoveron sopeuttaminen pakokaasupäästöjen

Luomu Suomessa Päivitetty

Nuoren liikkujan ruokavalio

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (4)

ROBERTS HILLOT, MARMELADIT JA TÄYTTEET 3 / 2015

TEKO Terve koululainen, UKK- instituutti Riikka Vierimaa Laillistettu ravitsemusterapeutti

1 Prosenttilaskenta ja verotus 3. 2 Hinnat ja rahan arvo 21. Indeksit 21 Euro ja muut valuutat 36 Kertaustehtäviä Lainat ja talletukset 48

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

Kananmunamarkkinat ja ruokatrendit Kanaristeily Siipikarjaliitto. Saarnivaara, Pasi Kantar TNS Agri

NUOREN LIIKKUJAN RUOKAVALIO

Nuoren liikkujan ruokavalio

Benecol Margariini Laktoositon 60 % 450 g Ainesosat: RAVINTOSISÄLTÖ Per 100 g Per suositeltava päiväannos (30 g)

Tehostettu ruokavalio ja ruoan rakennemuutokset -toteutus ruokapalvelussa ja yhteistyössä hoitajien kanssa

Pohdi vierustoverin kanssa hetki, mitkä asiat vaikuttavat ostopäätökseen? Katsotko ostamasi tuotteen pakkausmerkintöjä, miksi/miksi et?

Suominen Yhtymä Oyj. Osavuosikatsaus Esitys

Tullin elintarviketutkimukset 2013

Luonnontuoteala ja megatrendit Anne Ristioja, Luonnontuotealan toimialapäällikkö, Lapin ely-keskus

VALIO OY DRONETEKNOLOGIAN HYÖDYNTÄMISMAHDOLLISUUDET PROJEKTITOIMINNASSA

Hedelmä- ja marjajalosteiden merkinnät Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liiton Kaamosmarjapäivät

Ruokamenot kuluttajan arjessa

TERVEELLISET VÄLIPALAT

Pesäpalloilijan ruokalautanen

VALTIONEUVOSTON SELONTEKO EDUSKUNNALLE VALTIONTALOUDEN KEHYKSISTÄ VUOSILLE ANNETUN VALTIONEUVOSTON SELONTEON (VNS 3/2013 vp)

Maa- ja elintarviketalouden ennuste Kyösti Arovuori, Heini Lehtosalo, Suvi Rinta-Kiikka, Lauri Vuori, Tapani Yrjölä

Ajankohtaista liikenteen verotuksessa. Hanne-Riikka Nalli Valtiovarainministeriö, vero-osasto

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 77/2003 vp. Hallituksen esitys laeiksi valmisteverotuslain sekä alkoholi- ja alkoholijuomaverosta annetun

Transkriptio:

Kasvispohjaisten juomien verottaminen Eduskunta, Valtiovarainvaliokunnan verojaosto 16.10.2018 Torsti Hurmerinta Kaupallinen johtaja Eckes-Granini Finland Oy Ab

Eckes-Granini Finland Oy Ab (Marli) Marja- ja hedelmäpohjaisten juomien valmistusta Turussa jo yli 150 vuoden ajan Valmistamme n. 220 tuotetta 134 työntekijän voimin Eckes-Granini Finland 2017: Liikevaihto 62 milj. Myyntivolyymi 56 milj. litraa Arvioitu markkinaosuus 35% 2012 Eckes-Granini 2

Virvoitusjuomavero kasvispohjaisissa juomissa Alun perin lähinnä virvoitusjuomien kulutusta hillitsemään tarkoitettu virvoitusjuomavero koskee myös 100-prosenttisia täysmehuja, mehujuomia, mehutiivisteitä, smoothieita sekä marjakeittoja. Virvoitusjuomavero nimitys johtaakin keskusteluissa yleensä harhaan. Virvoitusjuomaveroa on vuosien 2011-2014 aikana korotettu jo kolmeen otteeseen 2010 2011 2012 2014 2019? Virvoitusjuomavero/litra 4,5 snt 7,5 snt 11 snt 22 snt / 11 snt 27 snt / 12 snt 3

Eckes-Granini Finland Oy Ab (Marli) veronmaksajana Vuonna 2017 maksoimme yhteisöverojen lisäksi virvoitusjuomaveroa yksittäisenä yrityksenä 18,4 milj. joka on 30% liikevaihdostamme. Kuulostaako tämä kohtuulliselta, tasapuoliselta ja yritystoimintaa tukevalta verotukselta? 2012 Eckes-Granini 4

miljoonaa litraa Mehumarkkinan volyymin kehitys vs. virvoitusjuomat Virvoitusjuomien myyntivolyymi on veronkorotuksia edeltävällä tasolla Mehutuotteiden myyntivolyymin kehitys suuressa suomalaisessa vähittäiskauppaketjussa 2008-2017 70 60 50 40 30 20 10 Huom! Tarkkaa virallista Mehuvolyymin kehitystä ei saatavilla Nielsen tiedon puutteen vuoksi, siksi vertailussa suuren suomalaisen Vähittäiskauppaketjun myyntivolyymi 0 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016* 2017* Lähde: https://www.eduskunta.fi/fi/vaski/hallituksenesitys/sivut/he_166+2018.aspx Virvoitusjuomavero -senttiä /litra Lähde: Eckes-Granini Finland Oy Ab:n ostama myyntidata 4,5 7,5 11 11 11/22 11/22 11/22 11/22 *yrityskauppojen vaikutus arvioitu MEHUTUOTTEIDEN VOLYYMIN LASKU ON OLLUT ERITTÄIN SUURTA: jopa -31% 2016 vs. 2010! Kuluttajahintojen noustua merkittävästi veronkorotusten kaavailtu verotuotto jää vähäiseksi mehujen osalta markkinavolyymin laskiessa

Virvoitusjuomaveron vaikutus mehualan / Eckes-Granini Finlandin työllisyyteen 155 60 150 145 148 149 50 48 140 140 Tehdas Turussa 40 41 135 130 129 131 134 EG Fin henkilöstö 30 34 23 Määräaikainen henkilöstö 125 124 20 17 20 120 115 110 Ka 2011 Ka 2012 Ka 2013 Ka 2014 Ka 2015 Ka 2016 Ka 2017 Henkilöstömäärän lisäys 2016-2017 tuotannon muutosprojekteista johtuvaa 10 0 13 Ka 2011 Ka 2012 Ka 2013 Ka 2014 Ka 2015 Ka 2016 Ka 2017 Henkilöstömäärän lisäys 2016-2017 tuotannon muutosprojekteista johtuvaa Veronkorotusten aiheuttaman mehutuoteryhmän volyymin laskun seurauksena työllisyystilanne alalla on heikentynyt merkittävästi Eckes-Granin Finland kokonaishenkilöstö -9% (2017 vs. 2011) Eckes-Granin Finland määräaikainen henkilöstä -51% (2017 vs. 2011)

Ennakoimattomuus/yllätyksellisyys virvoitusjuomaverotulkinnoissa Kun tuotteen hedelmä- /marjapitoisuus kasvaa hedelmäsoseiden myötä, esim. hedelmäsmoothiet ja 100% täysmehutuote, joka sisältää myös hedelmäsosetta, siirtyy tuote samaan tullitariffinimikkeeseen virvoitusjuomien kanssa (Suomen Tullin / verottajan tulkinta) tällöin tuotteelle lankeaa myös pakkaushaittavero 0,51 /l (muut kuin nestekartonkipakkaus ja pantilliset pullot) Veron piiriin otetaan yllättäen uusia tuotesegmenttejä tulkintamuutosten myötä, esim. marjakeitot veronalaisiksi tammikuussa 2013 Tuotteiden siirtymisiä tullitariffinimikkeistä toisiin tulkitaan jälkikäteen ja niistä myös jälkiverotetaan yrityksiä takautuvasti (jopa satojen tuhansien eurojen vaikutuksia) Veronkorotukset nopealla aikataululla ja niiden vahvistuminen viime hetkellä aiheuttavat merkittävää hämmennystä ja lisätyötä teollisuuden ja kaupan välisessä yhteistyössä epävarmuus tulevaisuuden investointeja ja tuotekehitystä suunniteltaessa

Tuotteiden terveysperusteinen verotus Suomessa 2019? Aitojen marjojen ja hedelmien käytöstä juomissa rangaistaan nykymallissa korkeammalla verolla Suomi ainoa maa EU:ssa, jossa makeuttamattomissa 100% täysmehuissa on valmisteveroa! Makeutettu aspartaamilla ja asesulfaami K:lla Valmisteveroa 2018 2019? 0,11 0,12 / l Terveellisiä vitamiineja, hivenaineita ja polyfenoleja luonnosta Valmisteveroa 2018 2019? 0,22 0,27 / l Laissa oleva rajaus sokeripitoisuuden mukaan rokottaa juuri aitojen kasvipohjaisten raaka-aineiden käyttöä juomissa, sillä hedelmissä, marjoissa ja täysmehuissa on aina luontaista sokeria yli 0,5 %. 8

Aamiaistuotteiden verotuksen syrjivyys Suomessa Kuppi kahvia & 1 pala sokeria Lasi maitoa Mansikkajogurtti Lasi 100% täysmehua Sokeria n. 3 g / 100 ml (1 pala sokeria/kuppi) Sokeria 4,5 g / 100 ml Sokeria 9,6 g / 100 ml Sokeria 8,8 g / 100 ml (hedelmästä, ei lisättyä sokeria) Kahvin kulutus/capita/vuosi n. 178 l Maitojuomien kulutus/capita/vuosi n. 129 l Jogurttien kulutus/capita/vuosi n. 24 kg Täysmehujen kulutus/capita/vuosi n. 14 l EI valmisteveroa EI valmisteveroa VALTION VALMISTEVEROKERTYMÄ NYT 0 EI valmisteveroa Valmisteveroa 0,27 / l (sis. kaavailtu korotus 0,05 /l)

Lähteet: ko. yritysten kotisivustot Virvoitusjuomaveron syrjivyys; hedelmäpohjaiset juomat vs. esim. soija- ja kaurapohjaiset juomat kohtelu? Soijapitoisuus 8% Ravintoarvo / 100 ml Energiaa 163 kj / 39 kcal Sokeria 2,5 g Kaurapitoisuus 10% Ravintoarvo / 100 ml Energiaa 182 kj / 43 kcal Sokeria 5,0 g Kaurapitoisuus 10% Ravintoarvo / 100 ml Energiaa 190 kj / 50 kcal Sokeria 4,1 g Hedelmäpitoisuus 100% Ravintoarvo / 100 ml Energiaa 62 kj / 15 kcal Sokeria 3,4 g Hedelmäpitoisuus 100% Ravintoarvo / 100 ml Energiaa 160 kj / 38 kcal Sokeria 9,0 g Hedelmäpitoisuus 32% Ravintoarvo / 100 ml Energiaa 51 kj / 12 kcal Sokeria 2,6-2,8 g KAIKKI NÄMÄ JUOMAT OVAT KASVIPOHJAISIA JA MAKEUTTAMATTOMIA VIRVOITUSJUOMAVERO 0 / L VIRVOITUSJUOMAVERO 0,22 / L (0,27 / L 2019?) Lähde: https://www.eduskunta.fi/fi/vaski/hallituksenesitys/sivut/he_166+2018.aspx

Miten kasviksia sisältäviä juomia verotetaan muissa EU maissa? Lähde: https://www.eduskunta.fi/fi/vaski/hallituksenesitys/sivut/he_166+2018.aspx

Miten kasviksia sisältäviä juomia verotetaan muissa EU maissa? Lähde: https://www.eduskunta.fi/fi/vaski/hallituksenesitys/sivut/he_166+2018.aspx

Kasvisteollisuutta edustavien yritysten ehdotus Ehdotus tulevaisuuden veroratkaisusta, joka edesauttaa kasvisten käytön lisääntymistä Yli 25% aitoja kasviksia sisältävät juomat vapautetaan virvoitusjuomaveron piiristä osana verouudistusta On linjassa muiden eurooppalaisten valmisteveroratkaisujen kanssa Ohjaa juomien kulutusta enemmän terveellisempiin kasviksia sisältäviin tuotteisiin Lisää kasvisten kulutusta helpolla tavalla Mahdollista toteuttaa lakiin tehtävien yksinkertaisten tekstitarkistusten avulla

Arvoisat kansanedustajat PYSÄYTTÄKÄÄ NELJÄS VIRVOITUSJUOMAVERON KOROTTAMINEN ESTÄÄKSENNE EPÄOIKEUDENMUKAISUUDEN JA KOHTUUTTOMUUDEN KASVUA ESTÄÄKSENNE VEROTUKSEN SYRJIVYYDEN KASVUA TURVATAKSENNE TYÖPAIKKOJA MUUTOKSIA VOI VIELÄ TEHDÄ

KIITOS!