Pyydämme vastaamaan kyselyyn keskiviikkoon 4.9.2013 klo 18:00 mennessä.



Samankaltaiset tiedostot
Maakuntaliiton kokemuksia / hyviä käytäntöjä etäpalvelun edistämisestä Marko Rossinen Etelä-Pohjanmaan liitto

Etäpalvelu luo uusia mahdollisuuksia. Projektiasiantuntija Maria Nieminen

Kattavat asiointipalvelut kasvotusten ja laadukkaasti. SADe- ohjelman etäpalveluhanke Lapin liitto Jarmo Riipinen

MENOT JA RAHOITUS Yhteensä %-osuus. Henkilöstömenot, joista Projektiin palkattava henkilöstö Työpanoksen siirto

Etäpalvelupilotin loppuraportti

Etäpalvelu asioi viranomaisen asiantuntijan kanssa verkkoyhteyden avulla

Valtiovarainministeriö Etäpalvelut yhteispalvelupisteissä

Etäpalvelut asioi viranomaisen asiantuntijan kanssa verkkoyhteyden avulla. Juhta

PUOLUSTUSVOIMAT KIRJE 1 (3) Keski-Suomen aluetoimisto KESKI-SUOMEN ALUETOIMISTON JÄRJESTÄMÄT MAANPUOLUSTUSTAPAHTUMAT

Etäpalveluhanke katsaus menneeseen ja hankkeen tilannetta

Etäpalvelut suuri mahdollisuus

9 Keski-Suomi. 9.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

ETELÄ-POHJANMAA Hakija LÄNSI- JA SISÄ-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTO LASTEN JA NUORTEN PAIKALLISEN HARRASTUSTOIMINNAN AVUSTUKSET VUONNA 2014

Aluehallintovirastot ja yhteispalvelun kehittäminen

Etäpalvelun käytännöt palveluntuottajien kanssa. Maria Nieminen

Sosiaalisen median käyttö viestinnän tukena suomalaisissa yliopistokirjastoissa

1. PERUSKOULUJEN JA LUKIOIDEN TYÖ- JA LOMA-AJAT LUKUVUONNA PIRKANMAA Suomenkielinen koulutoimi. Lähde: kuntien ilmoitukset toukokuussa 2018

Mitä yhteisten asiakaspalvelupisteiden perustaminen edellyttää niitä ylläpitäviltä kunnilta?

Innostu yhteistyöstä!

Asiakaskysely FinELib-konsortion jäsenille 2005

Etäpalvelusta yhteispalvelun hittituote asiantuntijapalvelut kaikkien saataville?

Kysely kuntien ja maakuntien Venäjä-yhteistyöstä

Yhteenveto kuntien arvioiduista menoista

Aluehallintovirastot ja yhteispalvelu

Vaikeavammaisten avoterapiapalveluiden kilpailutus sopimuskaudelle Keski-Suomen vakuutuspiiri

KESKI-SUOMEN VÄLIAIKAISEN VALMISTELUTOIMIELIMEN KOKOONPANO

Etäpalvelupilotin loppuraportti

maatilojen suorat tuet

KYSELY HULEVESITULVISTA

Rakennamme arvokasta dialogia organisaatioiden ja niiden tärkeimpien sidosryhmien välille

:06. KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI Talousosasto

:36. KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI Talousosasto

:50. KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI Talousosasto

Valtionavustukset lasten ja nuorten toimintaan

JÄMSÄN KAUPUNKI. TALOUSARVION MUUTOS talousjohtaja Ari Luostarinen. Jämsä elämäsi tarina

KYSELYTUTKIMUS MUISTISAIRAAN PUOLISON MENETTÄNEELLE. Hyvä vastaaja!

Keski-Suomen kaupallinen palveluverkko Kaupan keskukset ja kehitysmahdollisuudet. Liite 3. Kuntakartat (verkkoliite)

Kiitos veteraanit! palveluaktiviteetti 107-G piirin käytännön toteutus

Lync-kokouksen käyttö etäpalvelussa Yhteispalvelu- ja Asiointipisteen virkailijan ohje Valtiovarainministeriö

Etäpalvelupilotoinnin toteutuksen monet kiemurat projektihallinnan näkökulmasta

Fingrid Oyj. Aperak -tutkimus 1/2015

Keski-Suomi. Keski-Suomi on yksi Suomen 19 maakunnasta

Vuosiseuranta 2011: Yleisosio (lomake 1)

KANSALAISVAIKUTTAMISEN AJOKORTTI TYÖPAJA JYVÄSKYLÄSSÄ

Kuntaraportti Karstula. Suomen Yrittäjät

Taloussanomat ipad profiilitutkimus. Helmikuu 2014

Kuntaraportti Kinnula. Suomen Yrittäjät

ALUEELLISESTI YHTENÄINEN TIETOJÄRJESTELMÄARKKITEHTUURI PALVELUIDEN JA RAKENTEIDEN KEHITTÄMISEN TUKENA

LUONNOS OIKEUSMINISTERIÖN ASETUKSEKSI OIKEUSAPUPIIREISTÄ SEKÄ OI- KEUSAPUTOIMISTOJEN TOIMIPAIKOISTA JA EDUNVALVONTA-ALUEISTA

Kuntaraportti Jyväskylä. Suomen Yrittäjät

YHTEISTYÖSSÄ ON VALOVOIMAA

Kuntaraportti Saarijärvi. Suomen Yrittäjät

ASPA214 ja miten palveluneuvojan työtä tuetaan. Suomi.fin kevätseminaari

Yhteispalvelutilanne NYT. Yhteispalvelun laajentamishankkeen päätösseminaari Projektipäällikkö Teemu Eriksson

Kuntaraportti Muurame. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Hankasalmi. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Petäjävesi. Suomen Yrittäjät

Ajankohtaista yhteisestä asiakaspalvelusta

Katsaus liikenneturvallisuustilanteeseen

Valtakunnallinen toimintasuunnitelma yhteispalvelupisteiden määrän lisäämiseksi

Kunnan terveyspalvelujen suunnittelu - indikaattorit. Terveyskäyttäytyminen (12 kpl) Sairastavuus (17 kpl) Palvelujen käyttö (13 kpl) Väestö (14 kpl)

Etelä-Pohjanmaan maakuntatilaisuus

Katsaus liikenneturvallisuustilanteeseen

Keski-Suomi. Keski-Suomi on yksi Suomen 19 maakunnasta

SOPIMUS 1/6. Viite: Asiantuntijapalvelujen puitesopimus 00I8D,241/2013/KES/1, Kannonkosken kunta Opintie 2 C, Kannonkoski

Selvitys sosiaalihuollon tietosuoja- ja tietoturva-asioista 2011

TIETOSUOJAVASTAAVA PROJEKTI SOPIMUS

Kuntauudistuksen ajankohtaiset asiat. Valtiosihteeri Sari Raassina Jyväskylän seutu, Toivakan koulukeskus, Toivakka

VAMMAISPALVELUJEN KEHITTÄMISHANKE Keksi-Suomen Vammais-Kaste /PL

Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

E-kirja on helposti saatavilla, kun tietää, mistä hakee. (mies, yli 55-v.)

Selvitys sosiaalihuollon tietosuoja- ja tietoturva-asioista 2011

Verkkoviestintäkartoitus

Kuntien verkkoviestintä ja sosiaalisen median käyttö kysely Huhtikuu 2014

Maatalous Keski-Suomessa. Juha Lappalainen MTK Keski-Suomi

Suojaa yrityksesi aina ja kaikkialla. F-Secure PSB:n käyttöönotto-opas

8 miljoonaa euroa toiminnan järjestämiseksi lapsille ja nuorille

Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto tukee alueensa nuoria 7,6 miljoonalla eurolla

Itsenäisyyspäivän korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset

Pelastetaan perhepäivähoito 5/ /2005

Helsingin Sanomat mobiilipalvelun profiilitutkimus. Tammikuu 2014

Pohjoisen Keski- Suomen kuntarakenneselvitys

Suomen Vuokranantajien jäsenkysely 2012 Yhteenvetoraportti, N=845, Julkaistu: Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat

Keski-Suomen koulutuksen ja osaamisen kehittämisen verkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Verkoston nimi: Osaava Metso

Kuntaraportti Kauhava. Suomen Yrittäjät

Erikoiskirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013

Ennuste kunnittain palvelujen laskutuksesta

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2014 PÖYTÄKIRJA

Keski-Suomi. Keski-Suomi on yksi Suomen 19 maakunnasta

Miten tästä eteenpäin? Hankkeen linjaukset. Yhteispalvelun laajentamishankkeen päätösseminaari Hallitusneuvos Tarja Hyvönen

4,?v1) '-5 io, r,\ I r.',' )'.. '' .- -_.-*_ =-..-_. .:i..\.1 l.tir.ri;f. sgi\vkariatal/ kaupunginsihteeri

Kuntaraportti Seinäjoki. Suomen Yrittäjät

LASTEN JA NUORTEN PAIKALLISEN HARRASTUSTOIMINNAN AVUSTUKSET VUONNA 2016

Kuntaraportti Kauhajoki. Suomen Yrittäjät

Aluejärjestöraportti Keski-Suomen Yrittäjät. Suomen Yrittäjät

Itsenäisyyspäivä korvaavat ajopäivät Sairaalatoimitukset

Koillismaalaiset yritykset kaipaavat tietoa ja palvelua alueen yritysneuvontapalveluista

Tilitoimistokysely 2013

Transkriptio:

1 (10) ETÄPALVELUKYSELY Valtiovarainministeriö on lähettänyt organisaatiollenne etäpalvelupilottia (7.5.2012-31.8.2013) koskevan kyselyn. Kyselyssä kartoitetaan kuntien ja viranomaisten etäpalvelupilotista saamia kokemuksia. Etäpalvelupilottiin mukaan tulon ehtona oli kokemuksista raportoiminen valtiovarainministeriölle pilotin päätyttyä. Etäpalvelukyselystä saatavat vastaukset ovat tärkein etäpalvelupilotin loppuraportin lähdeaineisto. Loppuraportin on määrä valmistua 1.10.2013. Kysely jakautuu perustieto-osioon ja seitsemään eri osa-alueeseen, jotka ovat: etäpalvelut; käyttöönotto ja organisointi; asiakaspalvelu; videoneuvottelulaitteet- ja ohjelmistot; etäpalvelutilat; ohjeistus ja koulutus sekä markkinointi, tiedottaminen ja viestintä. Pyydämme vastaamaan kyselyyn keskiviikkoon 4.9.2013 klo 18:00 mennessä. Lisätietoja antavat teemu.eriksson@vm.fi (-2.9.) ja jani.reinikainen@vm.fi (3.9. -). OHJEITA Yksi pilottiorganisaatio vastaa vain yhteen kyselyyn, ja pääkäyttäjä vastaa organisaation kyselyyn vastaamisesta. Kyselyyn vastaaminen kannattaa jakaa useammalle henkilölle aihealueiden mukaan. Suositeltavinta on vastata kysymyksiin ensin Word-muodossa ja sen jälkeen kopioida vastaukset Webropol-kyselyyn. Kysymykset on lähetetty organisaatiolle myös Word-muodossa. Kyselyyn vastaaminen voidaan tarvittaessa keskeyttää sivun alareunassa olevasta KESKEYTÄpainikkeesta. Tällöin vastaustiedot tallentuvat palvelimelle, ja kyselyä pääsee jatkamaan myöhemmin keskeytyksen yhteydessä annetusta linkistä. Huom! Muista lähettää linkki omaan sähköpostiisi ennen kuin suljet kyselyn.

2 (10) PERUSTIEDOT 1. Vastaajaorganisaation maakunta Etelä-Pohjanmaa Keski-Suomi 2. Vastaajaorganisaation viranomaislaji Valtion viranomainen (ml. Kela) Kunta 3. Vastaajaorganisaatio Valitse Kela Maistraatti Oikeusaputoimisto TE-toimisto Vero Alajärven kaupunki Alavuden kaupunki Kauhavan kaupunki Kurikan kaupunki Soinin kunta Teuvan kunta Vimpelin kunta Ähtärin kaupunki Joutsan kunta Jyväskylän kaupunki Kannonkosken kunta Karstulan kunta Keuruun kaupunki Kinnulan kunta Kivijärven kunta Kyyjärven kunta Multian kunta Petäjäveden kunta Pihtiputaan kunta Saarijärven kaupunki

3 (10) ETÄPALVELUT Huom! Tämän aihealueen neljään ensimmäiseen kysymykseen vastaavat vain viranomaiset ja neljään viimeiseen kysymykseen kunnat. 4. VAIN VIRANOMAISET: Minkä kuntien asukkaille tarjositte etäpalveluita? 5. VAIN VIRANOMAISET: Mitä etäpalveluita tarjositte? 6. VAIN VIRANOMAISET: Mitä etäpalveluita käytettiin? 7. VAIN VIRANOMAISET: Miten organisaationne panosti etäpalveluiden suunnitteluun? 8. VAIN KUNNAT: Minkä viranomaisten etäpalveluita oli tarjolla 9. VAIN KUNNAT: Mitä etäpalveluita oli tarjolla? 10. VAIN KUNNAT: Mitä etäpalveluita kuntalaiset käyttivät? 11. VAIN KUNNAT: Mitä palveluita asiakkaat toivoivat saavansa jatkossa myös etänä?

4 (10) KÄYTTÖÖNOTTO JA ORGANISOINTI 12. Miksi organisaationne lähti alun perin mukaan etäpalveluhankkeeseen? 13. Mitkä olivat haastavimpia asioita etäpalvelun käyttöönotossa? 14. Mitkä olivat suurimmat pilottiaikaiset ongelmanne? 15. Mitä asioita uuden organisaation on syytä huomioida etäpalvelun käyttöönotossa? 16. Mitkä asiat muuttuvat eniten, kun palveluita aletaan tarjota etänä? 17. Mitä hyviä toimintatapoja organisaationne on kehittänyt etäpalvelutoiminnassa? Huom! Seuraaviin kolmeen kysymykseen vastaavat vain viranomaiset. Kuntapuolen vastaajat voivat siirtyä seuraavalle sivulle. 18. VAIN VIRANOMAISET: Onko organisaatiollanne valtakunnallista etäpalvelustrategiaa tai suunnitelmaa? On, mikä? Ei ole 19. VAIN VIRANOMAISET: Miten keskushallintonne on ollut mukana pilotissa? 20. VAIN VIRANOMAISET: Mitä keskushallintonne on tehnyt tietojärjestelmätasolla pilotin eteen?

5 (10) ASIAKASPALVELU 21. Kuinka monta palveluneuvojaa/asiantuntijaa oli mukana pilotissa? 1 2 3 4 5 yli 5 22. Paljonko etäpalvelutapahtumia oli pilottiaikana (arvio riittää, jos tarkkaa tietoa ei ole saatavissa)? keskimäärin 0-2 tapahtumaa viikossa keskimäärin 3-4 tapahtumaa viikossa keskimäärin 5-6 tapahtumaa viikossa keskimäärin 7-8 tapahtumaa viikossa keskimäärin 9-10 tapahtumaa viikossa keskimäärin yli 10 tapahtumaa viikossa 23. Mikä oli etäpalvelun osuus palveluneuvojien/asiantuntijoiden yhteispalveluun/asiakaspalveluun käyttämästä työajasta (arvio)? 0-10 % 11-20 % 21-30 % 31-40 % 41-50 % 51-100% 24. Miten etäpalvelun palveluneuvontaa/asiakaspalvelua/asiantuntijapalvelua pitäisi kehittää? Huom! Seuraaviin neljään kysymykseen vastaavat vain viranomaiset. Kuntapuolen vastaajat voivat siirtyä seuraavalle sivulle. 25. VAIN VIRANOMAISET: Mikä on etäpalvelun rooli ja merkitys palvelukokonaisuudessa? 26. VAIN VIRANOMAISET: Miten etäpalvelu muuttaa asiakaspalvelua? 27. VAIN VIRANOMAISET: Mitä eroa on etäasioinnilla ja käyntiasioinnilla asioiden hoidon kannalta? 28. VAIN VIRANOMAISET: Mitä eroa on ajanvaraukseen perustuvalla asiakaspalvelulla ja Online-asiakaspalvelulla asiantuntijoiden/palveluneuvojien töiden organisoinnin kannalta?

6 (10) VIDEONEUVOTTELULAITTEET JA -OHJELMISTOT 29. Kuinka monta videoneuvottelulaitetta oli organisaationne käytössä? 0 1 2 3 4 5 yli 5 30. Kuinka monta videoneuvotteluohjelmistoa (MOVI) oli organisaationne käytössä? 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 yli 10 31. Miten videoneuvottelulaitteiden ominaisuudet vastasivat tarpeitanne? 32. Miten videoneuvotteluohjelmistojen (MOVI) ominaisuudet vastasivat tarpeitanne? 33. Mitä ongelmia teillä oli videoneuvottelulaitteiden kanssa ja miten ne saatiin ratkaistua? 34. Mitä ongelmia teillä oli videoneuvotteluohjelmistojen (MOVI) kanssa ja miten ne saatiin ratkaistua? 35. Miten kuvailisitte videoneuvottelulaite- ja -ohjelmistotoimittajan (Sonera ja Soneran alihankkijat) palvelun laatua laiteasennuksessa ja viankorjauksessa? 36. Hyödynsittekö videoneuvottelulaitteita ja -ohjelmistoja organisaationne sisäisissä kokouksissa tai koulutustilaisuuksissa? Kyllä Ei

7 (10) ETÄPALVELUTILAT 37. Miten kuvailisitte etäpalvelutilojenne toimivuutta asiakkaan kannalta? 38. Miltä osin etäpalvelutilojanne ja -laitevalikoimaanne pitäisi kehittää? (esim. asiakastilan sijainti, äänieristys, pöytä, seinät, mikrofoni, ääni, soittoääni, videoneuvottelulaite, tietokone, skanneri, muu laite, laiteteline, kaapelointi, ilmanvaihto, valaistus jne.) 39. Millaista tukea tarvitsisitte jatkossa etäpalvelutilojen suunnitteluun?

8 (10) OHJEISTUS JA KOULUTUS 40. Mitä ohjeistusta ja koulutusta saitte etäpalvelutoiminnan käynnistämistä varten? 41. Mihin asioihin palveluneuvojat/asiantuntijat tarvitsisivat lisää ohjeistusta ja koulutusta? 42. Mitä koulutusta olette itse järjestäneet etäpalvelusta ja etäpalveluista omalle henkilöstöllenne? Huom! Seuraavaan kysymykseen vastaavat vain viranomaiset. 43. VAIN VIRANOMAISET: Miten olette toteuttaneet kuntien palveluneuvojien koulutuksen? Huom! Seuraavaan kysymykseen vastaavat vain kunnat. 44. VAIN KUNNAT: Oletteko saaneet riittävästi ohjeistusta ja koulutusta viranomaisten palveluihin liittyen?

9 (10) MARKKINOINTI, TIEDOTTAMINEN JA VIESTINTÄ 45. Mitkä ovat kokemuksenne perusteella kolme parasta tapaa markkinoida etäpalveluita? Artikkelit sanoma-/aikakauslehdissä/internetissä Mainonta sanoma- ja aikakauslehdissä Tietoiskut/mainokset TV:ssä Tietoiskut/mainonta radiossa Viranomaisten omat palvelupisteet Kunnan internet-sivut Julkisen hallinnon viranomaisten internet-sivut Esitteiden jakaminen terveyskeskuksissa Esitteiden jakaminen kirjastoissa Sosiaalisen median kautta Muu, mikä? 46. Miten etäpalveluun liittyvää tiedottamista voitaisiin kehittää? 47. Miten etäpalveluiden käyttöä ja suosiota voitaisiin muuten lisätä? 48. Miten kokemuksia voitaisiin jakaa parhaiten organisaatioiden välillä?

49. Muu palaute 10 (10)